"Uudessa Suomessa" oli Heikki Kolehmaisen kirjoitus "Heteroavioliitto ansaitsee erityisaseman". Teksti on siitä erikoinen että se on luonteeltaan aivan ilmiselvän liberaali eikä konservatiivinen. Yleensä homoavioliittojen vastustaminen on ollut leimallisesti vain konservatiivisten tahojen peruja. Ero paistaa erityisen vahvasti esille siinä että siinä missä klassinen konservatiivi samanaikaisesti kiistää että heteronormatiivisuus olisi epätasa-arvoa että samanaikaisesti perustelee miksi heteronormatiivisuus on niin erinomaista että se ansaitsee sen privileegion jota sillä ei tietenkään ole koska se on reilu ja tasa-arvoinen. Kolehmainen taas korostaa että se on privileegio ja epätasa-arvoinen, mutta että sillä on perusteet tälle.
Kolehmaisen argumentin ydin on siinä että evoluutio on tuottanut rakkauden ja jälkeläisten tuotannon tukemaan lisääntymistä.
"Perhe on vanhempien ja heidän biologisten jälkeläistensä yhteisö. Perheessä esiintyy ainakin kolmenlaista rakkautta: 1) vanhempien välinen seksuaalisväritteinen, mutta myös kumppanuutta, turvaa ja lohtua sisältävä rakkaus, 2) omaa jälkeläistä kohtaan tunnettu rakkaus ja 3) omia biologisia vanhempia kohtaan tunnettu rakkaus. Näillä kaikilla on vahva yhteys evoluutioon ja perimäämme. Vanhempia sitoo luottamus toisiinsa vanhempina - jo alun perin. Vanhempia sitoo lapseen sama side, mikä sitoo kaikki korkeammat nisäkkäät harvoihin jälkeläisiinsä ja lapsen sitoo varsinkin äitiinsä lapsuuden leimautuminen, imetys ja hälyttävän usein äidin omat voimavarat loppuun imevä huolenpito omaa jälkeläistä kohtaan. Isän evolutiivinen tehtävä on puolustaa jälkeläisiään ja perhettään ulkopuolelta tulevilta uhilta ja huolehtia toimeentulosta, mutta edellisen tehtävän on pitkälti ominut julkinen valta ja jälkimmäisen jakavat isien kanssa äidit." Homojen kohdalla tilanne on erilainen.
"En vastusta homojen oikeuksia millään muotoa, vaan pidän ihmisten oikeutta olla avoimesti oma itsensä lähes pyhänä, mutta en hyväksy homoliiton tai edes yksinhuoltajuuden asettamista samanarvoiseen asemaan omia jälkeläisiä sisältävän perinteisen perheen kanssa, koska evolutiivisesti ja ihmislajin selviämisen kannalta ne eivät sitä ole."
Ensinnäkin hän korostaa lasten vaikutusta avioliitossa. Kuitenkin avioliitto on miehen ja naisen välinen konsepti. Lapset eivät ole aviossa vanhempiinsa. Eikä lapsi ole määritelmällisesti osana heteroseksuaalista perhettä. Esimerkiksi itse olen heteroliitossa vaikka meillä ei ole kakaran kakaraa. Heteroseksuaalisuus kun on enemmän kyse siitä mitä sinne pimperoon menee eikä siitä mitä sieltä tulee ulos. (Kolehmaisen luulisi tietävän tämänlaisen pienen mutta oleellisen eron. Sen pitäisi näkyä argumentaatiossa.)
Kolehmaisen argumentissa on sen verran järkeä että ihminen on lajina todellakin aivan mallityypillinen
K -strategikko. Näin ollen laji huoltaa jälkeläisiään pitkän ajan sen sijaan että lisääntyisi holtittomasti. Tämä johtaa siihen että on erilaisia vaistoja jotka sitovat yhtesityöhön ja jälkeläisiin sitoutumiseen. Ja evoluutio tukee juuri tälläistä toimintaa.
Valitettavasti siinä sitten onkin sitten kaikki järki asiassa. Kolehmaisen teksti onkin kokonaisuutena jotain joka osoittautuu sitä huonommaksi mitä enemmän sitä katsoo. Kolehmaisella näyttää olevan aivan erityinen kyky ns. kategoriavirheiden tekemiseen ja ekvivokaatioon. Argumentista ei voi sanoa muuta kuin että vaikka se puhuu "evoluutiosta" on ilmiselvää että kirjoittaja ei tiedä mitä paskaakaan siitä evoluutio tarkoittaa. Jopa adaptaation määritelmä on jäänyt hänelle totaalisen vieraaksi. ; Nähdäkseni jos kirjoittaa jostain on syytä tarkistaa asioita. Eli jos kirjoittaa "evoluutiosta" pitäisi tietää mitä "evoluutio" tarkoittaa. Jos tekee asiavirheitä niin ei auta selittää että "tämä oli vain blogaus", sillä se kertoisi että kirjoittaja halveksuu blogia ja blogin lukijoita ja selittäisi että kaikkea paskaa saa suoltaa blogissa koska blogeja lukevat eivät ansaitse parempaa. Kolehmaisen pitäisikin siksi hävetä. (Ja jos hän todella on evoluution ja lajin parhautta ajattelemisen ystävä, tekisi kenties itsemurhan jotta luonnonvalinta karsisi idiotismia geenipoolistostamme.)
Ensimmäinen omituisuus on jo siinä että hän korostaa että yksinhuoltajuus ei ole oikeutettu "ykkösluokan perheeksi". Kuitenkin lapsi on biologisesti yksinhuoltajan jälkeläinen. Tässä on kuitenkin järkeä koska yksin ei jaksa. Tätä kautta voidaan rakentaa toinen teema. Nimittäin se, että niin yleiset "ei perheen kanssa olevat isät" ovat Kolehmaiskonseptissa oleellisesti huonoja "kakkosluokan vanhempia".
Toinen omituisuus on itse evoluution käsitteen olettamisessa samaksi kuin eettisyys. Jos Kolehmainen tietäisi evoluutiosta jotain hän tietäisi että esimerkiksi raiskauksia on selitetty juuri siksi että siitä on evolutiivista hyötyä raiskaajalle. (Ja kun lapsi on syntynyt, on se ollut äidinkin verisukulainen, joten tämä pirulaudan raiskausäpärä on usein ollut kannattavaa pitää hengissä.) Esimerkiksi Thornhill on viitannut siihen että raiskaus olisi ollut niiden miesten kannalta kannattavaa joilla ei muutoin ole ollut suosiota puolisorintamalla. Tässä on hyvä muistaa että tämä ei tee raiskauksesta hyväksyttävää vaan enemmänkin jotain joka on selitetty. Mutta koska raiskausteoriassa on ongelmana se, että vaikka se onkin adaptiivinen, sitä myls samaikaisesti vastustaa toinen adaptiivinen linja, nimittäin koko seksuaalivalintakorosteinen evoluutio joka seksuaalisen antagonian jylläämillä lajeilla kuten ihmisillä on hyvin voimakasta. Seksuaalivalinnan koko ideana tässä tapauksessa on se, että - etenkin K -strategikko - panostaa jälkeläisten laatuun eikä pelkästään niiden lukumäärään ja siksi puoliso valikoidaan ja juuri jonka vuoksi niitä heikompia miehiä on. Tämä ei siis ole Kolehmaiselle "niin iso synti". Kuitenkin se muistuttaa siitä että raiskauksen taakse voidaan nähdä evoluutio ja että tämä ei todellakaan tee siitä "ykkösluokan juttua".
Ensimmäinen kategoriavirhe on rakkauden ja perinnöllisen sukulaisuuden sekoittaminen yhdeksi. Evoluution kohdalla ongelmana on nimittäin se, että usein asioita ei testata suoraan. Esimerkiksi jos hän olisi lukenut evoluutikko Wilsonin
"Konsilienssi" kirjaa hän tietäisi Westermarck -efektin. Hän tietäisi myös että sillä on evolutiivinen pohja joka on estänyt lähisukulaisten lisääntymistä. Käytännössä se on kuitenkin jotain joka monesti koskee muuta kuin omia sisaruksia ; Ilmiö näkyy esimerkiksi niissä oloissa joissa lapsi laitetaan avioliittoon hyvin nuorena tai jossa nuoret elävät keskenään valvotusti kommuuninomaisesti. Geenin adaptaatio tulee siitä että yksilöt kokevat vastenmielisyyttä ja varovat lähisukulaisten kanssa lisääntymistä. Mutta valitettavasti tunne syntyy siitä keiden kanssa on leikkinyt ja ollut tietyn ikäisenä joka on hyvinkin eri asia. (Lastentarhaelämä esimerkiksi voi sotkea Westermarck efektiä kuvioihin ja "eiverisukulaissisaren" kanssa ei sitten olla aikuisena koska vetoa ei tunneta.) Tämänlainen hairahtuminen on evoluution kohdalla yleistä. Se on esimerkiksi selitys sille miksi miehet kokevat vetoa pornokuviin mutta eivät jonota spermanluovutusjonoina spermapankkien äärellä. Tunne on liitoksissa mutta se ei tavallaan merkitse juuri mitään.
Tämä on selitys sille mitä isyyden erikoisnumero
"Lapsen maailma (11/2012)" -lehti kertoi. Siellä oli kuvattuna kaksi perhettä. Ensimmäinen oli Osama bin Ladenin perhe, joka koostui biologisista vanhemmista. Sitä ei kuvannut rakkaus. Itse asiassa bin Laden jopa kannusti lapsiaan itsemurhaiskuihin. Välit olivat etäiset ja jopa väkivaltaiset. (Tässä ikuinen elämä paratiisissa voi ihan hyvin olla jotain joka hairahduttaa evoluutio-oletuksia ja koko elämän tuhoaminen rinnastuu aivoissa enemmänkin auton alle ryntäävän lapsen piiskaamiseen.) Toinen taas oli Harpo Marxin perhe jossa oli 4 adoptiolasta. Harpo on puhunut lapsille adoptiosta ja nämä ovat siitä tietoisia. Hän on tehnyt tämän koska asiasta valehtelu tuottaisi ongelmia. Adoptioperheet eivät ole biologisia perheitä mutta se ei estä niitä olemasta rakkausperheitä, koska biologia vääristyy tässäkin hieman "Westermarck -efektin" tapaan. Evoluutio ei ole antanut meille geenitestiaistia joten se tuottaa sitouttamistunneasiat ihan muita kautta.
Tosiasia onkin, että Kolehmainen on aivan pihalla selittäessään että heteroperhe ja biologinen vanhemmuus tarkoittaisi samaa kuin rakastaminen, rakkaus, arvostus tai muu vastaava. Biologiassa on nimittäin aina myös anomalioita. Tosiasiassa vaikka näkökyky on kiistatta adaptaatio, on sokeita ja sokeina syntyviäkin paljon. Siksipä ei pidä ihmetellä että vaikka Kolehmainen miten kuvastaa sitoutumisasioita ja rakkautta, niin tosiasiassa avioleroja tapahtuu aivan helvetisti ja niiden estäminen ja rajoittaminen lähinnä pakottaa nämä muutoin eroavat perheet elämään onnetonta ja paskaa elämää. ; Tässä kohden hänen kannattaisi kenties tutustua siihen mitä evoluutioon ja ihmisten käyttäytymiseen urallaan äärivahvasti keskittynyt Matt Ridley kertoo
"Perimä" -kirjassaan ja toisessa teoksessaan
"Geenit, kokemus ja ihmisenä oleminen". Hän esimerkiksi tietäisi tämän jälkeen seksuaalisesta antagoniasta joka rakentaa kuilua sukupuolten välille ja joka selittää osaltaan osittain sitä miksi miehet ja naiset ymmärtävät vaikkapa flirtin ja seksuaalisen häirinnän usein hyvinkin eri tavoilla. (Tämäkin on sitä evoluutiota, joka tekee itse asiassa enemmänkin ymmärrettäväksi kuin ongelmia ratkaisevaksi ilmiöksi.) Samoin hän tietäisi että vaikka lapsi ja äiti jakavat geenejä, on tässä epäsymmetria koska vauvalla on enemmän omia geenejään kuin sisarensa geenejä kun taas äidille kaikilla lapsilla on saman verran äidin geenejä. Ja näin ollen lapsen ja äidin preferenssejen välillä on eroavaisuuksia. ~ Tämä muistuttaa siitä että evoluutio ei ole niin suoraviivaista kuin Kolehmainen tuntuu ajattelevan. Nimenomaan viha ja konfliktikin selittyvät nekin evoluutiolla. Osama bin Ladenin aggressio on adaptaatio samaan tapaan kuin rakkauskin. Usein tämä unohtuu, kun ihmiset keskittyvät selittämään sitä miten ihminen on joko pohjimmiltaan hyvä tai paha. Ihminen on kuitenkin enemmänkin kuin kanan paska - toiselta puolelta musta ja toiselta valkoinen. Evoluutio selittääkin lähinnä sen että miksi äidit eivät paiskaa vauvaa seinään vaikka vauva usen vaatiikin paljon ja tilastollisesti hyvin usea äiti turhautuukin tämän edessä (koska vauvan preferenssit ovat kuitenkin hieman erilaiset kuin äidillä kuten Ridley opettaa).
Lisäksi Kolehmaisen ajattelu nojaa ajatukselle että homoseksuaalisuus ei olisi evolutiivista. Tämä on toki sinänsä järkevä oletus, että maailmassa tosiaan on myös sokeita ihmisiä. (Kolehmainen siis joko tietää tai hänen pitäisi tietää että verisukulaisuus ei tarkoita rakkautta ja että näiden yhteenlinkittäminen on siksi valhetta, vääristelyä ja paskapuhetta.) Kuitenkin tosiasiassa kun luetaan vaikka sitä Ridleyn
"Perimä" -kirjaa, voidaan havaita että homoseksuaalisuus onkin jotain muutakin kuin pelkkä hairahtuminen tai evoluution "etulinjalla" tapahtunut virhe. (Eli homous olisi vamma kun jokin joka normaalisti toimii menee rikki ja toimii epänormaalisti.) Esimerkiksi se voidaan sitoa naisten lisääntymiseen. Geeni joka X -kromosomissa auttaa naisten lisääntymistehoa voi tuottaa vahinkoa miehissä mutta olla kokonaisuuden kannalta adptiivinen. Mutta tässäkin on vielä hitunen rikkimenemisen fiilistä. Kolehmaisen sanomassa olisi siis hitusen järkeä.
Kunnes muistetaan mitä Ridley korostaa
"jalouden alkuperä" -kirjassa korostaessaan sitä miten näennäinen suoran perimätason uhraus on usein juuri evolutiivinen etu epäsuorasti. Tai mietitään mitä sellainen evolutiivisen adaptiivisuuden arvionnin peruskonsepti kuin Hamiltonin sääntö tarkoittaa kelpoisuudelle. Ja muistetaan että juuri sen takia että ihminen on K -strategikko, Hamiltonin sääntö on erityisen relevantti. Hamiltonin sääntö nimittäin toimii erittäin usein selityksenä yhteistyölle ja altruismille. Siinä korostetaan että tosiasiassa evoluutiossa on kelpoisuuden kasvua joka ei ole suoraan sidoksissa siihen miten paljon biologisia jälkeläisiä itse tuotetaan. Esimerkiksi minun sisarellani on lapsia. Niillä pirulaisilla on tilastojen valossa samoja geenejä kuin itselläni. Ne ovat siis jotain jotka periaatteessa nimenomaan ja juuri kasvattavat minun kelpoisuuttani vaikka minä en hoida niitä sekuntiakaan enkä valvo öitä tai vaihda heille vaippoja. ; Näin ollen jos sisareni kuolisi ja eläisimme heimo-olosuhteissa K -strategisena eläimenä minun kannattaisi hoitaa sisareni lapsia koska niiden tukeminen ajaisi omaa kelpoisuuttani. Ja tämä taas on suunta adoption suuntaan.
Ja mikä parasta, tämä voidaan sitoa homoseksuaalisuuteen. Sillä ennen ihmisiä on kuollut enemmän. Tämä tarkoittaa muutamaa asiaa. Ensinnäkin sitä että lapsikuolleisuus on ollut suurempaa. Tällöin synnyttäminen on ollut panos joka voi mennä hukkaan. Tämä ei toki poista lisääntymisen kelpoisusuetua, mutta oleellista onkin se, että tämä tekee vaihtoehtoiset - esimerkiksi Hamiltonin säännön takaa kurkistelevan sukulaisvalinnan kautta - tapahtuvista vaihtoehdoista evolutiivisesti haluttavampia. Toisaalta lapsivuodekuolleisuus on ollut suuri joka on kasvattanut riskiä entisestään. Ja kolmanneksi : Aikuiset ovat eläneet lyhyemmän ajan joten on ollut useammin sellaisia tilanteita että lapsi on jäänyt orvoksi. Näiden huoltamatta jääminen olisi suora sukulaisvalintatappio joten niiden heitteellejätöstä huolehtiminen ja eloonjäämisen varmistaminen on ollut haluttavaa. Näin ollen on ihan oikeasti kannattavaa jos yhteisöstä pieni osa on jäänyt homoseksuaaleiksi jotka eivät lisäänny vaan ovat hoitaneet vaikka serkkujensa lapsia. (Koska serkkuja on useampia kuin sisaria, on ollut varsin todennäköistä että joku niistä on pirulauta kuollut! Tietysti sisarusten kuolemassa lapset ovat läheisempää sukua, mutta serkkujen määrät tuppaavat kasvamaan eksponentiaalisesti lapsimäärien kanssa, kun taas sisarukset kasvavat samassa luvussa vain lineaarisesti.)
Näin ollen se perimätasokin ja rakkaus voidaan sitoa homoihin. Tilanne ei siis menekään niin kuin Kolehmainen selittää. Homoissa onkin vanhempien välinen seksuaalisväritteinen kumppanuus, turva ja lohtu. On sukulaislapsiin kohdistuva huolehtiva rakkaus sekä lasten verisukulaisiinsa ja huoltajiinsa kohdistuva rakkaus jota värittää vieläpä se että heidän elämänsä kannalta heidän homokasvattajansa leimautuvat "westermarck -efektin tapaisesti" heidän aivoissaan (koska evoluutio ei ole täydellistä).
Kaiken kaikkiaan näyttääkin siltä miltä se näissä tapauksissa aina näyttää. Eli vaikka usein selitetään että homoseksuaalisuutta voi vastustaa muutakin kuin uskonnolliselta pohjalta, niin käytännössä juuri näin ei ole. Tilanne on nimittäin karkeasti sanoen niin että ainut uskonnoton "ontologisesti naturalistinen" maailmankuvamalli vaatii evoluution. ; Alvin Plantinga onkin osuvasti kuvannut tätä tilannetta siten että naturalisteille
"Evolution is only game in town". Plantinga peräti esittää että jos ei ole evoluutioteorian mukaisen mallin kannattaja on pakko olla teisti koska rationaalista ateistista vaihtoehtomallia ei ole. ; Tämä on tärkeä muistutus koska homoseksuaalisuutta eiuskonnollisesti kritisoivin mallejen taustalla käytännössä poikkeuksessa selitetään juuri kuten Kolehmainenkin, että jälkeläinen on evoluution ydin ja että siksi perhe on lisääntymisyksikkö. Niissä ei kuitenkaan mietitä mitä tarkoittaa käsite "adaptaatio", joka on evoluution ytimessä. Esimerkiksi Hamiltonin sääntö on yksi mittari jolla juuri tämä adaptiivisuus arvioidaan. "Väite että homo on rikkimennyt hetero" vähän kuten likinälöinen tai sokea on tervesilmäisen vammainen katoaa tämän huomion jälkeen syrjään. Evolutiivinen onkin jotain joka nimenomaan ei torju homoseksuaalisuutta.
1: Ihan oikeasti. Kolehmaisen pitäisi tajuta että jos hän puhuu evolutiivisuudesta, hänen tulisi selittää miksi homoseksuaalisuus on suhteellisen tasaista ja sitä ilmenee kaikissa kulttuureissa. Sokeus ja muut vammaisuudet ovat toki yleisiä, mutta niissä on tapana olla eri alueille painottuneita. Eri kansoilla on erilaisia vikoja sukurasitteena. Samalla pitäisi selittää miksi homoseksuaalisuus on tilastollisesti niin yleistä kuin se on vaikka se koskeekin lisääntymisen syvää ydintä ; Sokea lisääntyy, homo taas ei sikiä homokaverinsa kanssa vaikka kuinka lykkisi ja panisi 10 kertaa päivässä tämän kanssa. Kolehmaiselta puuttuu evolutiivista ajattelukykyä ja mietintäsilmää koska hän ei (a) automaattisesti mieti tämänlaisia (b) generoi siihen vastausta automaattisesti koska jos sellaista ei ole koko oma argumentti romahtaa eikä se ole hyväksyttävää koska tälläinen ilmiselvyys pitäisi tulla automaattisesti mieleen.
Onkin selvää että tosiasiassa tämänlaisten "vammaishomo -perhemallin" takana on vanha teoria luonnonjärjestyksestä. Tämä on teologinen, peräti keskiaikaisteologinen ja katolisteologinen näkemys. Sillä ei ole juuri mitään tekemistä nykybiologian kanssa, vaikka monet ihmiset näitä konsepteja keskenään sekoittavatkin. Tämä on kuitenkin sitä että vanha teologinen malli pidetään muuttumattomana ja uudelleennimetään se samannimiseksi kuin tieteellinen evoluutiomalli. Se, että Kolehmainen ei tätä tajua johtuu siitä että hän ei osaa riittävästi ei teologiaa eikä evoluutiota. Tämä typeryys ei poista poliittis-uskonnollista juurta ja taustaa tästä perhemallista. Onkin selvää että kun hän kehuskelee kuuntelevansa myös vastapuolta, hän on napannut sieltä ideoita ja asiavirheitä osaamatta tunnistaa niitä.
Kuitenkin kaiken tämän perseilynkin jälkeen voisin ottaa Kolehmaisen tekstistä esiin niitä hyviä puolia. Itse olen vahvasti ajanut sitä että perhe ei ole lisääntymisyksikkö vaan rakkausyksikkö. Kolehmainen käyttää rakkauskonseptia ja yhteistyökonseptia järkevästi. (Hän lähinnä sitoo tämän evoluutioon virheellisesti tavalla joka on niin pseudotieteellinen että hän on virheidensä kanssa
"käytännössä kreationisti joka vain ei huutele Jeesusjeesusta ja selitä että maailma on 6000 vuotta vanha." Perseily on perseilyä ja tiedevirheily tiedevirheilyä ja tiedevirheilyn objektiiviseksi kutsuminen pseudotieteilyä.) Näin ollen korostankin että pidän siitä mallista jossa perheet jaetaan ykkösluokan perheisiin ja "alempiarvoisiin perheisiin". Ja että tätä tehdään juurikin rakkauskonseptin kautta. En arvosta pätkääkään Osama bin Ladenin heteronirmatiivista perhemallia mutta Harpo Marx saa adoptioineen ansiokkuudesta kiitosta.
1: Nähdäkseni Kolehmaisen pitäisikin keskittyä sihen onnellisuustutkimuspuoleen eikä evoluutioon. Sillä näiden yhdistäminen samaksi on melkoisen huono temppu. Aristoteelisessa ja keskiaikaisteologiassa ihmisen luontainen toiminta ohjasi onnellisuuteen. Evoluution kohdalla taas on hyvä huomata, että se toki palkitsee homeostaasitilassa pysymistä, mutta kuitenkin se pohjimmiltaan kuitenkin enemmänkin välttelee kuolemaa kuin ajaa kohti onnellisuutta. Esimerkiksi kipuaisti on adaptaatio joka estää kuoleman. Evoluutio ajaa turhautumiseen ja pettymykseen ja muuhun tunneskaalastoon juuri sen takia että ne auttavat parantamaan elinolosuhteita. Evoluutio panostaa geeneihin, ja onnellisuus ei tavallaan mitenkään automaattisesti seuraa. Aristoteelisen teleologiamallin ja luonnonjärjestyksen yhdistäminen on itse asiassa juuri sitä teologisen uskontomallin siirtämistä uudelleennimeämisenä. Sellaisen pohjalta ponnistelu on siis ekvivokaatio -päättelyvirheen tekemistä. Ei tälläisiä voi arvostaa tai ottaa vakavasti. Paitsi jos on tyhmä tai ideologinen sosiopaatti tahi molempia, tämä on.
Samalla haluankin nostaa esille sen että itse asiassa myös oma perhemallini on "alempiarvoinen perhe". Ihan sen takia että meillä ei ole lapsia. Haluankin tässä yhteydessä korostaa sitä että Kolehmainen tekee vielä yhden, oleellisen, kategoriavirheen kun hän yhdistää heteroavioliiton lisääntymiseen ja lapsiin. Tosiasiassa heteroparit ovat hyvin usein juuri sellaisia kuin minun ja puolisoni välinen suhde. Se on rakkaussuhde jossa lapsia ei ole eikä tule. Siksi ykkösluokan perhemalleiksi nousevatkin ne heteroperheet joissa on omia lapsia joita rakastetaan, ne heteroperheet joissa lapsia on adoptoitu ja niitä rakasteaan sekä ne homoperheet joille on adoptoitu lapsia ja jotka rakastavat niitä. Tämä onkin korostus sille että heteroseksuaalisuus on onnellisuusperheen kannalta aivan irrelevantti ja siihen liittymätön piirre. Homous ja heterous on tässä - korostetun evolutiiviokeskeisessä mallissa - melkoisen irrelevanttia. Homoadoptioiden rajoittamista pitää siis vastustaa ja tosiasiassa heteroseksuaalisen avioliiton arvostus täytyisi romauttaa ja sitoa sen kunnioittaminen lapsiin.
Paitsi tietysti jos on kuten minä, jotka korostavat sitäkin puolta että tosiasiassa ihmisen suurin ongelma lajina on liian suuri väestönkasvu, ja että lyhytjänteinen yksilötason kelpoisuuden kehittäminen johtaa sukupuuttoon joka taas on pitkäjänteinen totaalinen kelpoisuuden romahtaminen sekä yksilö- että lajitasolla. Sen jälkeen lapsettomat perheet ovatkin jotain jota pitäisi kenties kiittää siitä että eivät aiheuta ekologista katastrofia koko lajille sen takia että haluavat levittää jotain suttuisia geenejään.
Alun YouTube -videossa Bundyjen perhedystopia näyttää konkreettisesti miten huoehtiminen ja rakkaus ovat hieman eri asia. Että evoluutio paottaa tuohon tasoon, ja rakkaus on tässä bonusta. Tämä muistuttanee vielä siitäkin että Kolehmainen ei tajua että adpatiivisuudessa on monia tasoja. Se, että rakkaus lisää sitoutumista ei tarkoita että kaikki sitoutuminen olisi rakkautta. Rakkauden adaptiivisuusluonne ei tarkoita että asiaa ei hoidettaisi muulla tavalla. Tämä on samantyyppinen kategoriavirheperseily kuin väittäisi että koska yleisurheilu parantaa yleiskuntoa, niin jokainen hyväkuntoinen ihminen olisi yleisurheilija. He voivat tosiassa tehdä muutakin - kuten harrastaa vaikka hyötyliikuntaa. Tämän jälkeen voi miettiä että miten monta virheellistä argumenttia yhteen blogiviestiin voidaan tiivistää ilman että sen tekijä ei ole vaaraksi ihmisen geenipoolille.
