Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hamiltonin sääntö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hamiltonin sääntö. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Lokus ja alleeli ~ eli kuinka veljesi on sinulle läheisempi kuin apina (vaikka retorisesti voitaisiin luoda illuusio päinvastaisesta)

Hikipediassa on biologian filosofiaa koskeva artikkeli "veljen ja apinan sukulaisuus". Se on tavallaan hieno. Siinä ihmetellään sitä että kun ihmisellä on yhteisiä geenejä veljen kanssa keskimäärin 50%, mutta toisaalla selitetään että apina ja ihminen ovat 98% samoja, syntyy tietysti paradoksi. Kysymys on sukulaisvalintaan (eritoten Hamiltonin sääntö) liittyvästä ongelmasta.

Paradoksi on siitä erikoinen että oikea vastaus on siinä että "pitää katsoa mitä lasketaan". Tämän ytimessä on ajatus jota voi kenties parhaiten lähestyä ottamalla tutkimus jonka kreationistit ottivat ilmestyessään joksikin aikaa lempilelukseen. Vuonna 2004 heillä oli ilmassa pätemisen tuntua. Kun siinä ollut ongelma selvisi, tämä tutkimus unohdettiin täyteen hiljaisuuteen. Kreationistien innon voi ymmärtää. Tutkimuksen otsikko kun oli "Eighty percent of proteins are different between humans and chimpanzees" He tarttuivat siihen että 20% samanlaisuus on hyvin vähän. He unohtivat kuitenkin katsoa laskentatavan. Jos geenissä oli yksikin osanen erilainen se laskettiin täysin erilaiseksi geeniksi. Toisin sanoen tutkimus sanoi että 20% ihmisen ja simpanssien välisistä geeneistä ei ollut muuntunut tippaakaan. On luonnollista että jakaumissa muulla tavalla on huomattavasti vähemmän eroja. Jos pienikin muutos romauttaa geenin samanlaisuuden kerrasta nollaan, on selvää että erot kasvavat rivakkaasti ns. laskennallisista syistä. Tavoilla jotka eivät ole relevantteja evoluutioteorian paikkaansapitävyydelle. Jopa kreationistit ymmärsivät tämän varsin ripeästi.

Kun tässä kontekstissa lähestymme uudestaan sitä kysymystä että miksi ihmiset ja laumaeläimet painottavat niin paljon oman suvun ja perheen suosimista. Nepotismissa ei olisi järkeä jos eroissa pelataan promillen murto-osilla.

Vastaus on niin yksinkertainen että tavallaan nolottaa joutua lausumaan sitä koskaan ääneen missään. Vaikkapa silloin kun törmää AiG:n väkevään argumentointiin jossa korostetaan ihmisen ja simpanssin geneettisiä eroja ; Kun tutkimuksia katsotaan ei riitä että katsoo prosenttilukuja.

Alleelitason arviointeja.
Sukulaisuutta tai
sukusiitosastetta miettiessä
prosenttiluvut eivät selvästi
ole samoja kuin mitä
käytetään silloin kun
arvioidaan miten suuri
evolutiivinen väli on.
Toki sukulaiseni varmasti
haluaisivat korostaa
erilaisuuttaan kanssani.
Mutta tuosta taulukosta
ei ole heille niin paljoa
apua. Simpanssista
ei tule heille minua
läheisempää sukulaista
oikein millään. Pahoittelen
heidän kohtaloaan.
Sukulaisia kun ei
tarkalleen ottaen valita.
Kun katsotaan lukuja on syytä tarkastella tarkoitetaanko niillä alleeleja vai lokuksia. Simpanssien kanssa jaetaan ainakin 96% lokuksista mutta esim. toisen vanhempasi kanssa jaat n. 50% alleeleista. Kun tarkastelet asiaa alleelitasolla niin on varsin helppoa tiedostaa miten sukulaisuudella on väliä. Geenien erot eivät ole sitä miltä ne tuntuvat.

Prosentit harhaanjohtavat jos ei ymmärrä miten ne on laskettu. Ja ennen kaikkea sitä että niitä lasketaan erilaisilla tavoilla. Joita ei saa sekoittaa keskenään.

Itse asiassa tässä kohden ei tarvitse tietää mitään muuta kuin sen, että kun populaatiogenetiikassa lasketaan vaikkapa geenien fiksoitumistahtia ja tarkistetaan geenin kelpoisuuksia ja yleistymisiä, kilpailun ytimessä ei ole lokus vaan alleeli. On aivan perustavinta peruspopulaatiogenetiikkaa tiedostaa juuri tämä ; Evoluutiossa kisaa käydään alleelien välillä - ja alleeleissa on jo iso ero kun vertaat omaan sisarukseesi. "Evoluutiopuita" on taas järkevää arvioida lokuksien kautta, sillä niiden kautta ei katsota geenin efektiä vaan sitä kuinka samanlaisia ja erilaisia isommat kokonaisuudet ovat keskenään.

Niille ihmisille jotka sekoittavat tämän tasoisia kysymyksiä ja pitävät näitä rationaalisina argumentteina jotka todistavat tieteellisesti että genetiikka ei ole todiste evoluutiolle. Heille minulla on jalo ja älykäs lainaus. Se kattaa kaiken lopun. (Ja ennen kaikkea : Se on viite. Se on lainaus, joten sen täytyy olla totta. Koska niinhän te kreationistitkin pelaatte keskenänne "todisteidenne" kanssa ; Kun toinen kreationisti väittää jotain, te kopioitte sen ja kutsutte sitä lähteistetyksi tiedoksi johon on viite ja kaikki.)

"You know what else pretty clearly isn't a evidence of evolution either? You. You dum shit flinging ape!"
(Rob Dyke, "Why Would You Put That on the Internet? //87")

perjantai 7. marraskuuta 2014

Valitsen sinut, luonnollisesti

Kristityillä on ollut kristillisiä iskurepliikkejä. Sellaisia joissa kysellään onko toinen pudonnut taivaasta. Evoluution kannattajilta ja ateisteilta vastaavat iskulauseet puuttuvat. Siksi tämä puute on syytä paikata. Ja tarjota evolutionisteille typeriä ja eitoimivia iskurepliikkejä. Sellaisia joita voisi kuvitella humalaisten heteroseksuaalien miesten suuhun.

Haluaisitteko vaikka huomenna mennä yhdessä, vaikka kahvilaan, vertailemaan adaptiivisia ominaisuuksiamme?

Olette niin ihana, että suhteemme tullaan tulkitsemaan eugeniikaksi.

Darwinin mukaan meillä on yhteinen esi-isä, mutta Teidän kanssanne olen halukas harrastamaan pientä insestiä.

Olen absoluuttisen varma että olette kelpoinen suhteeseen.

Sattuiko se kun putositte geenipoolista? Esteettiset ominaisuutenne kun ylittävät järjen ja hyödyn rajat niin suuresti että ne on pakko selittää zahavin haittaperiaatesignaaleina!

Ei paineita, mutta luonnollisesti toivoisin että seksuaalivalitsisit minut.

Tahdotko olla minun punainen kuningattareni?

Olen darwinisti, mutta lupaan että en luennoi kukista ja mehiläisistä, vaan tarjoan konkreettista tutustumista oogamiaan.

Minulla ei ole tietoja vanhemmistanne, ja rehellisesti toivon että jälkeläisarvostelua ei ole edes mahdollista tehdä, mutta kuitenkin teitä katsellessanne silmämääräisesti arvioin odotukset suhteenne varsin korkeiksi.

Herätätte sisälläni tunteita jotka pyyhkivät sivistyksen pintakerroksen ja kutsuvat syvältä muistoja jotka periytyvät yhteisestä kantamuodostamme. Tunnetko sinäkin yhteisen kantamuotomme kutsun?

Olet atrappi ; Rintanne ovat todella voimakas ylinormaali ärsyke.

Silmänne lupaavat paljon, kuten hyvän näkökyvyn jälkeläisillemme.

Mitä jos ajautuisimme neutraalisti vaikkapa makuuhuoneen puolelle?

Mitä sanoisit jos menisimme yhdessä kehittämään meidän kummankin kelpoisuutta?

Haluan että geeninne yleistyvät geenialtaassa, ja ennen kaikkea haluan tukea ja auttaa teitä projektissa henkilökohtaisesti.

Takaan että kohtaamisemme ei ollut älykkäästi suunnitellun vaanimisen tulos, mutta toivoisin silti, että voisimme kehittää suhdettamme kumulatiivisesti kokeilemalla erilaisia asteittaisia parannuksia.

Kumman habitaattiin siirrymme parantamaan populaatiomme kilpailukykyä?

Olette elämäni puuttuva lenkki.

Minulla ei ole vihreää partaa, mutta haluaisin silti olla sankarinne.

Haluaisin että meillä olisi muutakin yhteistä kuin kantamuoto.

Ihanat MHC -kompleksit.

Toivottavasti geenini eivät vaikuta liian itsekkäiltä, mutta haluaisin kutsua teidät luokseni.

Tiedän, että tapasimme vasta, mutta olisiko mahdollista että geeniemme interaktiot eivät ole a priorisesti poissuljettuja?

Haluaisitko rakennella kanssani odotusarvoisesti keskivertoa kelpoisamman tsygootin?

Haluaisitteko auttaa pientä sisartani Hamiltonin säännön kautta?

Olette ilmiselvästi niin kelpoinen että tiedustelisin olisitteko halukas pelastamaan sukuni sukupuutolta?

You are absolutelly so fit that i hope you can fit me as your future relative.

perjantai 20. kesäkuuta 2014

Kant, evoluutio ja altruismi


Roger Scruton on kirjoittanut kirjan nimeltä "The Soul of the World". Sen pääteemana on puolustaa transsendenttia maailmankuvaa fysikalistista maailmankuvaa vastaan. Ja tässä etiikka on hyvin keskeisessä roolissa. Tässä argumentissa hän korostaa aitoa altruismia joka ylittää pelkän yhteistyön mukanaantuovan kelpoisuuden. Hän korostaa että ollakseen altruismia sen täytyy haitata itseä. Ja Kantilaisessa etiikassa taas toimitaan siten, että moraalilaki ylittää geenien edun "If Kant is right, a rational being has a motive to obey the moral law, regardless of genetic advantage." Tämän jälkeen hän korostaa että uhrautuva käyttäytyminen taisteluissa demonstroisi että ihminen on todellakin ylittänyt altruistisen käytöksen. "In such instances an entire community is observed to embrace death, in full consciousness of what it is doing, because death is the honorable option." Sota siis tavallaan todistaisi evoluution vääräksi selitykseksi ihmisen uhrautuvalle käytökselle.

Mitalien ja sankaruuden
järjettömyyden puolesta
puhuu esimerkiksi seuraava
varsin perusteltu lausunto:
"Niin viheliäisen typerä,
halveksiva ja halveksittava tapa
palkita ihmisiä, että sitä
on vaikea pukea sanoiksi
käyttämättä hyvin rumia sellaisia.
Erityisen irvokasta
tämä on sota-aikana.
"Hei, vaaransit henkesi,
pelastit toverisi varmalta kuolemalta
ja edesautoit kotimaasi säilymistä.
Otapa tästä ihan helvetin
turha metallinpala.
Ja kaksivärinen kangasnauha.
Pärjäile."
"
Itse katson että Scrutonin argumentilla on mielenkiintoinen perusta. Hän katsoo minkälainen ero transsendenttisella ja naturalistisella etiikalla olisi. Ja yrittää sitten falsifioida toisen näistä teorioista tosiasioilla. Ajatus empiirisesti tehtävällä etiikalla on mahdollista sen vuoksi että aina kun evoluutio selittää altruismia, kyseessä on teoreettisesta mallinnuksesta joka tuottaa ennusteita joista poikkeavia asioita voidaan tuoda eteen. "But suppose that the moral explanation is genuine and sufficient. It would follow that the genetic explanation is trivial. If rational beings are motivated to behave in this way, regardless of any genetic strategy, then that is sufficient to explain the fact that they do behave in this way." Ja tässä kohden olen Scrutonin kanssa yhteisellä tiellä ;
1: Jos yhteistyö ja altruismi ovat etiikkaa, niin evoluutio on keino tuoda etiikka empirian maailmaan, ja yksi mahdollisuus tässä todellakin on se, että asia ei selity evolutiivisesti. Esimerkiksi Hamiltonin säännön kautta tiedämme että autettavan sukulaisuuden aste, hyötyä antavien ominaisuuksien periytyvyysaste ja yksilölle tuleva kelpoisuutta koskeva haitta asettuvat tietylle tasolle. Ja jos havainnot ovat jotain muuta, ei tämä periaate voi selittää tämän ilmiön yleisyyttä.
2: Sankaruus tuntuu todellakin olevan usein hyvin lähellä paheksuttavia itsetuhoisia ja irrationaaliseksi luokiteltuja ilmiötä. Kuten typerää uhkarohkeutta ja suisidaalista käyttäytymistä. Tietyssä määrin sankaruus onkin uhkarohkeutta ja ylimääräistä itsetuhoista riskinottoa jolla on lähinnä kauniimpi nimi ja johon suhtaudutaan kenties tämän nimen vuoksi kunnioittavammin.

Moni tosin taitaa intuitioiden vietävänä katsoa "itsekkäässä geenissä" vain sitä nimeä. Olen itse yrittänyt tiivistää peliteorian ja geenitason valinnan yhteyttä iskulauseella "Selfish genes, in many cases, mean altruistic individuals." Scrutonin täytyisikin kenties tutustua hieman enemmän evoluutioon ja nojata vähän vähemmän lukkoonlyötyihin altruismin määritelmiin joissa yhdenlainen altruismi ei voi olla yhteydessä toisenlaisiin. Sillä vaikka "itsekkään geenin" altruismi ei olekaan Scrutonin "aitoa altruismia" Scrutonin antaman filosofisen määritelmän mukaan, niin Scrutonin käyttämät esimerkit ovat sitten jotain jotka hyvinkin selittyvät evoluutiolla. Ja tämä johtaa minut suoraan siihen osaan Scrutonin argumentaatiossa minua ei sen sijaan miellytä.
1: Sen yksilötason tarkastelu. "An organism acts altruistically, they tell us, if it benefits another organism at a cost to itself." Siinä ei huomioida sukulaisvalintaa tai itsekkään geenin näkemystä. Itsekkään geenin koko idea on se, että yksilöt ja heidän lisääntymisensä ei ole niin keskeistä kuin intuitio sanoo. Että tosiasiassa geenin kelpoisuus on katsottava geenitasolla. Näin intuitiivisesti helpot yksilövalinnan ja ryhmävalinnan konseptit on jätettävä syrjään.
     1.1: Esimerkiksi Thermopylain taistelussa unohtui että (a) sotilaat puolustivat kotikontuaan. Eli myös vaimojaan ja lapsiaan ja (b) tosiasiassa urheus on riskinottopiirre joka ilmenee muulloinkin kuin näissä ylivoimaisissa tilanteissa. Urheat soturit ovat kunnioitettuja ja ovat saaneet rahallista etua ja tätä kautta epäsuoraa boostausta geeneilleen. Ja myös naisten suosio on ollut enemmän kuin luultavaa. (Puhumattakaan siitä että sotilaat ovat menneinä aikoina, kuten varmasti myös nykyäänkin, myös raiskanneet naisia.) Näiden huomiointi on tärkeää. Adaptaatious arvioidaan luonnollisesti geenin koko vaikutuskentästä. Scruton pitää adaptiivisia osuuksia ohitettavana, turhana ja triviaalina koska ne eivät ole "oikeanlaista altruismia". Mutta unohtaa että geenitasolla tuotetaan reaktiotapoja jotka toimivat monenlaisissa tilanteissa. Evoluution kannalta selitetty "ei oikeanlainen altruismi" on jotain jonka tulee tilastollisella tasolla olla ainoastaan vahvempaa kuin se "vääränlaisen altruismin" tuoma haitta jotta geenitaso voisi selittää sen. (Jos ominaisuus hyödyttää useammin ja enemmän kuin se haittaa, se yleistyy populaatiossa.)
2: Sen altruismin kuva ei tosiasiassa olekaan evoluutiokäsittelyn kannalta oikea. Hän korostaa tiettyjen tilanteiden eroa. Huolestuttavinta on minusta se, että Scruton tiedostaa tilanteen mutta jatkaa silti sen mukaan. "The concept applies equally to the soldier ant that marches into the flames that threaten the anthill, and to the officer who throws himself onto the live grenade that threatens his platoon. The concept of altruism, so understood, cannot explain, or even recognize, the distinction between those two cases. Yet surely there is all the difference in the world between the ant that marches instinctively toward the flames, unable either to understand what it is doing or to fear the results of it, and the officer who consciously lays down his life for his troops." Tämä korostaa sitä, että vaikka argumenttirakenteen pitäisi olla eri skenaarioiden tarkastelua jossa evoluutionäkökulma kumotaan, Scruton vaihtaa monessa paikassa altruismin määritelmää "lennosta". Tämä ekvivokaatio tarkoittaa sitä että usein Scruton käsitteleekin altruismia lähinnä jonain jossa on sentimentaalinen elementti. Joka sitten erottaa muurahaiset ja ihmissotilaat.

Toisaalta joku voisi korostaa että Kantilaista etiikkaa ei kenties pidä edes käsitellä sillä tiukkuudella mitä Scruton asiaa tarkastelee. (Joku voisi jopa sanoa että jos evoluution tuottama moraali ei ole Kantilaista, niin sen pahempi Kantille. Minäkin sanon niin.) Kuitenkin jos ajatellaan tarkemmin Kantin kategorista imperatiivia voimme huomata että se usein vain sidotaan Platonin tyyliseen ideamaailmaan tai johonkin muuhun transsendenttiin. Tämä ei ole väistämätöntä. Sillä jos mietimme miten Kant määrittelee kategorisen imperatiivin tunnistamisen, sen takana on vahva intuitionistinen lähestymistapa. "Toimi aina sellaisen maksiimin mukaan, että toimintatavastasi voitaisiin tehdä yleinen moraalilaki." Tässä kohden luonnollisesta lajinmukaisesta käytöksestä kumpuava ajatus voisi olla hyvinkin relevantti. Tämä palauttaa Scrutonin näkemykset aiemmin tekemääni objektiivisen moraalin kritiikkiin. Evolutiivinen etiikka ei kenties ole "teknisesti ikuista" siinä mielessä että se muuttuu hitaasti. Mutta toisaalta siinä lajinmukaiset ominaisuudet - mukaanlukien lajinmukaiset käyttäytymispiirteet - ovat kuitenkin jotain joita voidaan lähestyä ja tarkastella. (Oravat ovat nelijalkaisia naksuttavia eläimiä joiden luonnollinen käytös iskee ihmisen lajinmukaista etiikkatajua vastaan.) Kun Kantin kategorinen imperativii haetaan reflektiivisesti omia tunteita peilaten, olisi väärin sanoa että se olisi suoraan automaattisesti biologista etiikkaa vastaan. Scruton tekee siis erikoisen kategoriavirheen, hän toisaalta käsittelee altruismia kuin se olisi auttamatta riippumaton genetiikasta, mutta käyttää sen mittaamiseen intuitiokeskeistä sentimentalistista tapaa jossa genetiikan voidaan nimenomaan voivan vaikuttaa.

Voisin itse asiassa soveltaa tätä huomiota eteenpäinkin.

Richard B. Davis ja F. Paul Franks ovat tehneet puolustustaCraigin "Divine Command Theorya" vastaan. Tämä ammattijulkaisuun kelvannut kritiikki nojasi teoriaa vastaan asetettujen vastaesimerkkien voimaan. Heistä Morriston käyttää argumentaatiotapaa joka ei sovella Divine Command Theoryn omia aksioomia. "In a series of articles in this journal, Wes Morriston has launched what can only be considered a full-scale assault on the divine command theory (DCT) of morality. According to Morriston, proponents of this theory are committed to an alarming counterpossible: that if God did command an annual human sacrifice, it would be morally obligatory. Since only a ‘terrible’ deity would do such a ‘terrible’ thing, we should reject DCT. Indeed, if there were such a deity, the world would be a terrible place – certainly far worse than it is. We argue that Morriston's non-standard method for assessing counterpossibles of this sort is flawed. Not only is the savvy DCT-ist at liberty to reject it, but Morriston's method badly misfires in the face of theistic activism – a metaphysical platform available to DCT-ists, according to which if God didn't exist, neither would anything else." Eli God Command Theory korostaa että ilman kieltoa ne ovat neutraaleja.

Katson että Morristonin kritiikissä vastaesimerkit ovat todellakin sellaisia että niihin on "vähintään kohtuullisen helppoa hankkia suojausta" jos sattuu Craigin teoriasta pitämään. Siksi kyseinen julkaisu antaa syyn olla erimielinen Craigin kanssa. Mutta vetoamalla ja rakentamalla vaihtoehtoisen etiikkamallin, ei sitä kautta että tässä osoitettaisiin että Craigin näkemys on sisäisesti ristiriitainen ja siksi ehdottomasti jotain sellaista jota järkevyyttä arvostava eetikko hylkäisi. ; Onkin hyvin tavallista että Craigin "Divine Command Theorya" moititaan intuitiiviselta pohjalta. Tällöin esiin voi nousta esimerkiksi ns. "hyvät kansanmurhat". Craighan puolustaa Raamatussa mainittua kansanmurhaa jonka Jumala on komentanut. Intuitiiviselta pohjalta tehty kategorinen imperatiivi voisi vihjata että tämä on paha ongelma Craigin teorialle. Mutta tosiasiassa se on relevantti jos ja vain jos meillä on käytössä intuitivistinen moraali, kuten vaikka Kantin kategorisen impreratiivin mittaaminen reflektiivisesti.

On toki poliittinen itsemurha tehdä kuten kirkonmies joka pedofiilikohun alla puolustautui siten että hän ei tiennyt että pedofiilia oli laitonta ja moraalitonta. Kukaan Kantilaisiin moraalivaistoihin, tai muunlaisiinkaan intuitioihin nojaava tuskin sortuisi tämänlaiseen puolustautumiseen. Mutta Divine Command Theoryn kannalta tämä on relevantti. Siinä moraali ei ole luonnon ominaisuus tai suoraan edes asioidentilan ominaisuus. Toimintamalli on aina neutraali itsessään. Hyvyys ja pahuus syntyy vasta komennon jälkeen. ; Moni tunteisiinsa luottava tekee toki tässä sen minkä minäkin. Eli päättelee tästä että "sen pahempi Divine Command Theorylle". Mutta tuo toinen moraalimalli on kuitenkin tästä huolimatta sisäisesti koherentti. Joka taas monista nimenomaan pahentaa asiaa, koska se on malli joka tekee pahasta hyvää, maalaa mustasta valkoista. Mutta josta Divine Command Theoryn kannattaja ei hetkahda koska hän välittää ihmisten ja tunteiden sijasta koherenssista ja auktoriteettisesta hyväksi oletetun Jumalan antamien komentojen tottelemisesta, ja että tämä Jumala ylittää vajavaisen ihmisen järjen ja on siksi suvereenimpaa kuin mikään tunne tai intuitio.

Tai kuten Craig itse asian ilmaisee "Reasonable Faith" -teoksessaan sivulla 48. "Should a conflict arise between the witness of the Holy Spirit to the fundamental truth of the Christian faith and beliefs based on argument and evidence, then it is the former which must take precedence over the latter." Scruton on siis vahvasti Craigia empiristisempi kun taas Craig on puhtaasti transsendenttiin pysyvään Platoniseen moraalikomentoon nojaava. - Eli kenties ajatus intuitiivisesta moraalilaista ei ole ylipäätään se tapa jolla "naturalismi" ja "transsendentti" kannattaa laittaa vastakkain. Kenties järkevämpi jako olisi "autoritaarisen" ja "intuitiivisen" moraalin välillä. Näin ollen Scrutonin tapa lähestyä asiaa ampuu oleellisen paljon ohi maalin.

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Vauvojen pimeät alitajuiset aivoitukset


Uusi Suomi uutisoi uudesta tarjotusta selityksestä vauvojen yöitkuille. Selitys on intuitiivisesti aivan järjetön, jopa tyystin typerä. Sillä selityksenä on se, että vauva itkemällä estää vanhempiensa seksihaluja. Arkijärkihän sen sanoo että vauva itkee yksinäisyyttä, pimeänpelkoa tai niitä asioita joiden vuoksi nämä pikku sinappikoneet rääkyvät päivisin. (And yes they do, I've heard myself!) Silloin mieleen voi tulla halveksivia lausuntoja ja ajatuksia kuten "Höpö höpö höpö. Millaisessa maailmassa tuollainen "tiedemies" elää? Miten sitten yhteisöissä, joissa ei käytetä ehkäisyä, kymmenlapsiset perheet ovat tavallisia?"

Itse asiassa intuitiolla ja omakohtaisella kokemuksella teoria onkin juuri sitä mallia jota voisi odottaa väsyneeltä äidiltä. Kun itse kävin opiskeluaikanani pakollisia harjoitteluja lypsykarjatilalla, työ oli korostetun ympärivuorokautista. Yöllä piti käydä tarkastusvuorossa ja sitten aamulla olla taas pyyhkimässä utaretta. Kun tätä tekee yli viikon ja väliin sattuu osumaan huono poikiminen joka vie yöunet tyystin yhdeltä yöltä, mieleni loi teorian jossa evoluution portaat kääntyivät täysin ympäri. Syntyi mietteitä siitä että miten niin ihminen on luomakunnan kruunu ja miten niin ihmisen älykkyys on superhyvä adaptaatio. Kun lehmät ovat onnistuneet valloittamaan ihmiset hoitamaan oman lisääntymispotentiaalinsa maksimoimisen. Miten nauta orjuuttaa. Ja jumalauta, ruoho on tehnyt tämän orjuutuksen vielä nautojakin tehokkaammin. (Olin hyvin väsynyt.) Että juttu on tosiaan "Höpölöpöhöpölöpöhöpölöpö! Kaikkee sitä saa kuulla, enneku korvat tipahtaa päästä! Tääki on semmonen pöllöuutinen, että ihmetyttää ja tulee mieleen, että eikö niillä ny mitään muuta tekemistä oo, ku laukoo tommosii lonkalta vedettyjä ihmejuttuja?"

Kysymys on kuitenkin vakavammasta tieteestä.

Uutinen on itse asiassa lähtökohtaisesti järjetön lähinnä jos asiaa lähestyy arkijärjellä ja intuitiolla. Ja valitettavasti mutuilu näiltä pohjin tarkoittaa vain hyvin harvoin yhtään mitään kaunista tai älykästä.

Itse muistan oppineeni tähän oleellisesti liittyvät tiedot Matt Ridleyn kirjasta "Perimä - ihmisen historia 23 kappaleessa". Se tuo esiin evoluutioon liittyviä puolia. Ja iskee sen ytimeen mikä on adaptaatio. Ridley tuo kirjassa esiin erilaisia konflikteja joita on esimerkiksi miehen ja naisen välillä ja naisen ja tämän lapsen välillä. Useinhan näitä käsitellään vain yhteistyönä. Mutta tämä on vain puolet tarinasta.
1: On selvää että nainen ja mies tuottavat lapsen joka hyödyttää molempia geneettisesti. Mutta siitä huolimatta tässä on kilpailua. Kuten kilpailua siitä kumpi saadaan panostamaan enemmän jälkeläisten huoltoon.
2: Samoin eläimissä on tavallista, että jälkeläinen on geneettisesti vain puolet sisaruksistaan kun taas emon kannalta jokainen jälkeläinen on puolet sen geeneistä. Tästä seuraa tilanne jossa esimerkiksi selittyy se, miksi nisäkkäillä emot yrittävät vieroittaa jälkeläisiä ja poikaset yrittävät vastustaa vierottamista.

Takana on Hamiltonin sääntö, joka määrää sisaruusrakkauden rajat. (Tai tarkalleen sen, missä määrin luonnonvalinta suosii niitä alleeleja vaikka niistä tulisikin itselle yksilötasolla takkiin.) Sisaren kuluttamat hoivaresurssit sallitaan jos ja vain jos rB \C. (Jossa r on todennäköisyys jolla satunnainen geeni on kohdeyksilössä perinnän seurauksena sama, B on kohdeyksilön saavuttama kelpoisuushyöty ja C on yksilölle itselleen koituva kelpoisuushaitta.)

Käsittelin aiheeseen liittyviä puolia myös aikanani blogauksessa kiusatakseni valistaakseni opiskelukaveriani joka sai lapsen. Lapsi haluaa äidiltä hitusen enemmän kuin äiti on valmis antamaan. Ja tämän vuoksi lapsen kohdalla on adaptiivista jos se kykenee vaikka ottamaan hieman enemmän ravintoa. Äidin kohdalla kannattavaa taas on vastustaa näitä geenejä ja palauttaa tasapainoa äidin tarpeisiin sopivammalle tasolle. Matt Ridley onkin kuvannut miten monet  geenit raskauden aikana tekevät "työtä toisiaan vastaan" siten että sikiö yrittää jotain ja äidin puoli taas vastustaa niitä. Ja jos ne kaikki nollattaisiin, raskaus sujuisi aivan yhtä hyvin kuin niiden kanssa. (Tämä olisi evoluutiopsykologiaa jos siinä olisi psykologiaa.)

Koska K -strategisteilla jälkeläinen haluaa hieman enemmän hoivaa kuin vanhemman on älykästä antaa, syntyy konfliktitilanne jossa on ihan mahdollista ottaa esiin konfliktimalli jossa "Seksihaluja tappavat keskeytykset ja äärimmäinen väsymys heikentävät naisen hedelmällisyyttä"
1: Siksi jos mietitään miten monilla sitten on kymmenen+ lasta ja pidetään sitä hurjana, unohdetaan helposti kysyä että miksi ei saman tien kahtakymmentä lasta. "Paljon" määritelmä on siis itse asiassa häiriintynyt, tai oikeastaan "paljon" määritetään sen mukaan miten paljon ihmisillä on lapsia noin yleensä. Ja tämä kysymys taas koskee suoraan lapsilukua ja sen laskemista, joten luonnollisesti kaikki vauvojen käyttämät keinot ovat jo "vertailukohtaluvussa". Tunnetasolla varsin vetoava argumentti onkin itse asiassa illuusio.

Teoria näyttää sotivan useiden "äidinvaistot ovat ihana asia ja vauva suloinen" -näkemystä korostavien arvomaailmaa vastaan. Eli ajatus siitä että vauva ja äiti eivät ole yksi symbiootti on jotenkin loukkaava. Pahiten tässä kolhitaan nähtävästi
1: Mielen teoriaa, joka olettaa että vauvan tietoinen mieli ja siihen liittyvät intentiot ovat oleelliset. Vauva tuskin edes tietää mitä seksi on. Toiminta on se joka ratkaisee onko käytös adaptiivinen. Ihmiset tekevät paljon asioita jotka eivät ole heidän tietoisen laskelmointinsa tuloksia. Alitajuiset ja refleksinomaiset tavat ovat jopa häiritsevän yleisiä.
2: Rakkauskäsitystä joka liitetään äitiyteen. Valitettavasti äitiys ei ole sen sadunomaisempaa kuin parisuhdekaan on sokerihuurrettu paratiisi. Realismi harvoin kattaa ihanteita. Lapsien, kuten siipankin, kanssa on usein lähinnä jaksettava. (Joka on eri asia kuin sanoa että lapsi olisi kamala ja avioliitto typerin aktio johon ihminen voi mennä.)

Kuitenkin samalla olisi selitettävä psykologisesti se, miksi lapset ovat usein kiittämättömiä vaikka vanhemmat kokevat repineensä itsensä hajalle. (Asiassa on tietysti paljon variaatiota ja osa lapsista on hyvinkin kiitollisia.) Tämä selittyy hyvin konfliktitilanteen lopputuloksen kanssa ; Lopputulos on kompromissi. Ja siksi vanhemmat päätyvät todennäköisimmin antamaan hieman enemmän kuin haluaisivat, mutta lapset saavat vähemmän kuin heille yksilötasolla ideaalista olisi.

torstai 16. toukokuuta 2013

Naimisissa lasten kanssa


"Uudessa Suomessa" oli Heikki Kolehmaisen kirjoitus "Heteroavioliitto ansaitsee erityisaseman". Teksti on siitä erikoinen että se on luonteeltaan aivan ilmiselvän liberaali eikä konservatiivinen. Yleensä homoavioliittojen vastustaminen on ollut leimallisesti vain konservatiivisten tahojen peruja. Ero paistaa erityisen vahvasti esille siinä että siinä missä klassinen konservatiivi samanaikaisesti kiistää että heteronormatiivisuus olisi epätasa-arvoa että samanaikaisesti perustelee miksi heteronormatiivisuus on niin erinomaista että se ansaitsee sen privileegion jota sillä ei tietenkään ole koska se on reilu ja tasa-arvoinen. Kolehmainen taas korostaa että se on privileegio ja epätasa-arvoinen, mutta että sillä on perusteet tälle.

Kolehmaisen argumentin ydin on siinä että evoluutio on tuottanut rakkauden ja jälkeläisten tuotannon tukemaan lisääntymistä. "Perhe on vanhempien ja heidän biologisten jälkeläistensä yhteisö. Perheessä esiintyy ainakin kolmenlaista rakkautta: 1) vanhempien välinen seksuaalisväritteinen, mutta myös kumppanuutta, turvaa ja lohtua sisältävä rakkaus, 2) omaa jälkeläistä kohtaan tunnettu rakkaus ja 3) omia biologisia vanhempia kohtaan tunnettu rakkaus. Näillä kaikilla on vahva yhteys evoluutioon ja perimäämme. Vanhempia sitoo luottamus toisiinsa vanhempina - jo alun perin. Vanhempia sitoo lapseen sama side, mikä sitoo kaikki korkeammat nisäkkäät harvoihin jälkeläisiinsä ja lapsen sitoo varsinkin äitiinsä lapsuuden leimautuminen, imetys ja hälyttävän usein äidin omat voimavarat loppuun imevä huolenpito omaa jälkeläistä kohtaan. Isän evolutiivinen tehtävä on puolustaa jälkeläisiään ja perhettään ulkopuolelta tulevilta uhilta ja huolehtia toimeentulosta, mutta edellisen tehtävän on pitkälti ominut julkinen valta ja jälkimmäisen jakavat isien kanssa äidit." Homojen kohdalla tilanne on erilainen. "En vastusta homojen oikeuksia millään muotoa, vaan pidän ihmisten oikeutta olla avoimesti oma itsensä lähes pyhänä, mutta en hyväksy homoliiton tai edes yksinhuoltajuuden asettamista samanarvoiseen asemaan omia jälkeläisiä sisältävän perinteisen perheen kanssa, koska evolutiivisesti ja ihmislajin selviämisen kannalta ne eivät sitä ole."

Ensinnäkin hän korostaa lasten vaikutusta avioliitossa. Kuitenkin avioliitto on miehen ja naisen välinen konsepti. Lapset eivät ole aviossa vanhempiinsa. Eikä lapsi ole määritelmällisesti osana heteroseksuaalista perhettä. Esimerkiksi itse olen heteroliitossa vaikka meillä ei ole kakaran kakaraa. Heteroseksuaalisuus kun on enemmän kyse siitä mitä sinne pimperoon menee eikä siitä mitä sieltä tulee ulos. (Kolehmaisen luulisi tietävän tämänlaisen pienen mutta oleellisen eron. Sen pitäisi näkyä argumentaatiossa.)

Kolehmaisen argumentissa on sen verran järkeä että ihminen on lajina todellakin aivan mallityypillinen K -strategikko. Näin ollen laji huoltaa jälkeläisiään pitkän ajan sen sijaan että lisääntyisi holtittomasti. Tämä johtaa siihen että on erilaisia vaistoja jotka sitovat yhtesityöhön ja jälkeläisiin sitoutumiseen. Ja evoluutio tukee juuri tälläistä toimintaa.

Valitettavasti siinä sitten onkin sitten kaikki järki asiassa. Kolehmaisen teksti onkin kokonaisuutena jotain joka osoittautuu sitä huonommaksi mitä enemmän sitä katsoo. Kolehmaisella näyttää olevan aivan erityinen kyky ns. kategoriavirheiden tekemiseen ja ekvivokaatioon. Argumentista ei voi sanoa muuta kuin että vaikka se puhuu "evoluutiosta" on ilmiselvää että kirjoittaja ei tiedä mitä paskaakaan siitä evoluutio tarkoittaa. Jopa adaptaation määritelmä on jäänyt hänelle totaalisen vieraaksi. ; Nähdäkseni jos kirjoittaa jostain on syytä tarkistaa asioita. Eli jos kirjoittaa "evoluutiosta" pitäisi tietää mitä "evoluutio" tarkoittaa. Jos tekee asiavirheitä niin ei auta selittää että "tämä oli vain blogaus", sillä se kertoisi että kirjoittaja halveksuu blogia ja blogin lukijoita ja selittäisi että kaikkea paskaa saa suoltaa blogissa koska blogeja lukevat eivät ansaitse parempaa. Kolehmaisen pitäisikin siksi hävetä. (Ja jos hän todella on evoluution ja lajin parhautta ajattelemisen ystävä, tekisi kenties itsemurhan jotta luonnonvalinta karsisi idiotismia geenipoolistostamme.)

Ensimmäinen omituisuus on jo siinä että hän korostaa että yksinhuoltajuus ei ole oikeutettu "ykkösluokan perheeksi". Kuitenkin lapsi on biologisesti yksinhuoltajan jälkeläinen. Tässä on kuitenkin järkeä koska yksin ei jaksa. Tätä kautta voidaan rakentaa toinen teema. Nimittäin se, että niin yleiset "ei perheen kanssa olevat isät" ovat Kolehmaiskonseptissa oleellisesti huonoja "kakkosluokan vanhempia".

Toinen omituisuus on itse evoluution käsitteen olettamisessa samaksi kuin eettisyys. Jos Kolehmainen tietäisi evoluutiosta jotain hän tietäisi että esimerkiksi raiskauksia on selitetty juuri siksi että siitä on evolutiivista hyötyä raiskaajalle. (Ja kun lapsi on syntynyt, on se ollut äidinkin verisukulainen, joten tämä pirulaudan raiskausäpärä on usein ollut kannattavaa pitää hengissä.) Esimerkiksi Thornhill on viitannut siihen että raiskaus olisi ollut niiden miesten kannalta kannattavaa joilla ei muutoin ole ollut suosiota puolisorintamalla. Tässä on hyvä muistaa että tämä ei tee raiskauksesta hyväksyttävää vaan enemmänkin jotain joka on selitetty. Mutta koska raiskausteoriassa on ongelmana se, että vaikka se onkin adaptiivinen, sitä myls samaikaisesti vastustaa toinen adaptiivinen linja, nimittäin koko seksuaalivalintakorosteinen evoluutio joka seksuaalisen antagonian jylläämillä lajeilla kuten ihmisillä on hyvin voimakasta. Seksuaalivalinnan koko ideana tässä tapauksessa on se, että - etenkin K -strategikko - panostaa jälkeläisten laatuun eikä pelkästään niiden lukumäärään ja siksi puoliso valikoidaan ja juuri jonka vuoksi niitä heikompia miehiä on. Tämä ei siis ole Kolehmaiselle "niin iso synti". Kuitenkin se muistuttaa siitä että raiskauksen taakse voidaan nähdä evoluutio ja että tämä ei todellakaan tee siitä "ykkösluokan juttua".

Ensimmäinen kategoriavirhe on rakkauden ja perinnöllisen sukulaisuuden sekoittaminen yhdeksi. Evoluution kohdalla ongelmana on nimittäin se, että usein asioita ei testata suoraan. Esimerkiksi jos hän olisi lukenut evoluutikko Wilsonin "Konsilienssi" kirjaa hän tietäisi Westermarck -efektin. Hän tietäisi myös että sillä on evolutiivinen pohja joka on estänyt lähisukulaisten lisääntymistä. Käytännössä se on kuitenkin jotain joka monesti koskee muuta kuin omia sisaruksia ; Ilmiö näkyy esimerkiksi niissä oloissa joissa lapsi laitetaan avioliittoon hyvin nuorena tai jossa nuoret elävät keskenään valvotusti kommuuninomaisesti. Geenin adaptaatio tulee siitä että yksilöt kokevat vastenmielisyyttä ja varovat lähisukulaisten kanssa lisääntymistä. Mutta valitettavasti tunne syntyy siitä keiden kanssa on leikkinyt ja ollut tietyn ikäisenä joka on hyvinkin eri asia. (Lastentarhaelämä esimerkiksi voi sotkea Westermarck efektiä kuvioihin ja "eiverisukulaissisaren" kanssa ei sitten olla aikuisena koska vetoa ei tunneta.) Tämänlainen hairahtuminen on evoluution kohdalla yleistä. Se on esimerkiksi selitys sille miksi miehet kokevat vetoa pornokuviin mutta eivät jonota spermanluovutusjonoina spermapankkien äärellä. Tunne on liitoksissa mutta se ei tavallaan merkitse juuri mitään.

Tämä on selitys sille mitä isyyden erikoisnumero "Lapsen maailma (11/2012)" -lehti kertoi. Siellä oli kuvattuna kaksi perhettä. Ensimmäinen oli Osama bin Ladenin perhe, joka koostui biologisista vanhemmista. Sitä ei kuvannut rakkaus. Itse asiassa bin Laden jopa kannusti lapsiaan itsemurhaiskuihin. Välit olivat etäiset ja jopa väkivaltaiset. (Tässä ikuinen elämä paratiisissa voi ihan hyvin olla jotain joka hairahduttaa evoluutio-oletuksia ja koko elämän tuhoaminen rinnastuu aivoissa enemmänkin auton alle ryntäävän lapsen piiskaamiseen.) Toinen taas oli Harpo Marxin perhe jossa oli 4 adoptiolasta. Harpo on puhunut lapsille adoptiosta ja nämä ovat siitä tietoisia. Hän on tehnyt tämän koska asiasta valehtelu tuottaisi ongelmia. Adoptioperheet eivät ole biologisia perheitä mutta se ei estä niitä olemasta rakkausperheitä, koska biologia vääristyy tässäkin hieman "Westermarck -efektin" tapaan. Evoluutio ei ole antanut meille geenitestiaistia joten se tuottaa sitouttamistunneasiat ihan muita kautta.

Tosiasia onkin, että Kolehmainen on aivan pihalla selittäessään että heteroperhe ja biologinen vanhemmuus tarkoittaisi samaa kuin rakastaminen, rakkaus, arvostus tai muu vastaava. Biologiassa on nimittäin aina myös anomalioita. Tosiasiassa vaikka näkökyky on kiistatta adaptaatio, on sokeita ja sokeina syntyviäkin paljon. Siksipä ei pidä ihmetellä että vaikka Kolehmainen miten kuvastaa sitoutumisasioita ja rakkautta, niin tosiasiassa avioleroja tapahtuu aivan helvetisti ja niiden estäminen ja rajoittaminen lähinnä pakottaa nämä muutoin eroavat perheet elämään onnetonta ja paskaa elämää. ; Tässä kohden hänen kannattaisi kenties tutustua siihen mitä evoluutioon ja ihmisten käyttäytymiseen urallaan äärivahvasti keskittynyt Matt Ridley kertoo "Perimä" -kirjassaan ja toisessa teoksessaan "Geenit, kokemus ja ihmisenä oleminen". Hän esimerkiksi tietäisi tämän jälkeen seksuaalisesta antagoniasta joka rakentaa kuilua sukupuolten välille ja joka selittää osaltaan osittain sitä miksi miehet ja naiset ymmärtävät vaikkapa flirtin ja seksuaalisen häirinnän usein hyvinkin eri tavoilla. (Tämäkin on sitä evoluutiota, joka tekee itse asiassa enemmänkin ymmärrettäväksi kuin ongelmia ratkaisevaksi ilmiöksi.) Samoin hän tietäisi että vaikka lapsi ja äiti jakavat geenejä, on tässä epäsymmetria koska vauvalla on enemmän omia geenejään kuin sisarensa geenejä kun taas äidille kaikilla lapsilla on saman verran äidin geenejä. Ja näin ollen lapsen ja äidin preferenssejen välillä on eroavaisuuksia. ~ Tämä muistuttaa siitä että evoluutio ei ole niin suoraviivaista kuin Kolehmainen tuntuu ajattelevan. Nimenomaan viha ja konfliktikin selittyvät nekin evoluutiolla. Osama bin Ladenin aggressio on adaptaatio samaan tapaan kuin rakkauskin. Usein tämä unohtuu, kun ihmiset keskittyvät selittämään sitä miten ihminen on joko pohjimmiltaan hyvä tai paha. Ihminen on kuitenkin enemmänkin kuin kanan paska - toiselta puolelta musta ja toiselta valkoinen. Evoluutio selittääkin lähinnä sen että miksi äidit eivät paiskaa vauvaa seinään vaikka vauva usen vaatiikin paljon ja tilastollisesti hyvin usea äiti turhautuukin tämän edessä (koska vauvan preferenssit ovat kuitenkin hieman erilaiset kuin äidillä kuten Ridley opettaa).

Lisäksi Kolehmaisen ajattelu nojaa ajatukselle että homoseksuaalisuus ei olisi evolutiivista. Tämä on toki sinänsä järkevä oletus, että maailmassa tosiaan on myös sokeita ihmisiä. (Kolehmainen siis joko tietää tai hänen pitäisi tietää että verisukulaisuus ei tarkoita rakkautta ja että näiden yhteenlinkittäminen on siksi valhetta, vääristelyä ja paskapuhetta.) Kuitenkin tosiasiassa kun luetaan vaikka sitä Ridleyn "Perimä" -kirjaa, voidaan havaita että homoseksuaalisuus onkin jotain muutakin kuin pelkkä hairahtuminen tai evoluution "etulinjalla" tapahtunut virhe. (Eli homous olisi vamma kun jokin joka normaalisti toimii menee rikki ja toimii epänormaalisti.) Esimerkiksi se voidaan sitoa naisten lisääntymiseen. Geeni joka X -kromosomissa auttaa naisten lisääntymistehoa voi tuottaa vahinkoa miehissä mutta olla kokonaisuuden kannalta adptiivinen. Mutta tässäkin on vielä hitunen rikkimenemisen fiilistä. Kolehmaisen sanomassa olisi siis hitusen järkeä.

Kunnes muistetaan mitä Ridley korostaa "jalouden alkuperä" -kirjassa korostaessaan sitä miten näennäinen suoran perimätason uhraus on usein juuri evolutiivinen etu epäsuorasti. Tai mietitään mitä sellainen evolutiivisen adaptiivisuuden arvionnin peruskonsepti kuin Hamiltonin sääntö tarkoittaa kelpoisuudelle. Ja muistetaan että juuri sen takia että ihminen on K -strategikko, Hamiltonin sääntö on erityisen relevantti. Hamiltonin sääntö nimittäin toimii erittäin usein selityksenä yhteistyölle ja altruismille. Siinä korostetaan että tosiasiassa evoluutiossa on kelpoisuuden kasvua joka ei ole suoraan sidoksissa siihen miten paljon biologisia jälkeläisiä itse tuotetaan. Esimerkiksi minun sisarellani on lapsia. Niillä pirulaisilla on tilastojen valossa samoja geenejä kuin itselläni. Ne ovat siis jotain jotka periaatteessa nimenomaan ja juuri kasvattavat minun kelpoisuuttani vaikka minä en hoida niitä sekuntiakaan enkä valvo öitä tai vaihda heille vaippoja. ; Näin ollen jos sisareni kuolisi ja eläisimme heimo-olosuhteissa K -strategisena eläimenä minun kannattaisi hoitaa sisareni lapsia koska niiden tukeminen ajaisi omaa kelpoisuuttani. Ja tämä taas on suunta adoption suuntaan.

Ja mikä parasta, tämä voidaan sitoa homoseksuaalisuuteen. Sillä ennen ihmisiä on kuollut enemmän. Tämä tarkoittaa muutamaa asiaa. Ensinnäkin sitä että lapsikuolleisuus on ollut suurempaa. Tällöin synnyttäminen on ollut panos joka voi mennä hukkaan. Tämä ei toki poista lisääntymisen kelpoisusuetua, mutta oleellista onkin se, että tämä tekee vaihtoehtoiset - esimerkiksi Hamiltonin säännön takaa kurkistelevan sukulaisvalinnan kautta - tapahtuvista vaihtoehdoista evolutiivisesti haluttavampia. Toisaalta lapsivuodekuolleisuus on ollut suuri joka on kasvattanut riskiä entisestään. Ja kolmanneksi : Aikuiset ovat eläneet lyhyemmän ajan joten on ollut useammin sellaisia tilanteita että lapsi on jäänyt orvoksi. Näiden huoltamatta jääminen olisi suora sukulaisvalintatappio joten niiden heitteellejätöstä huolehtiminen ja eloonjäämisen varmistaminen on ollut haluttavaa. Näin ollen on ihan oikeasti kannattavaa jos yhteisöstä pieni osa on jäänyt homoseksuaaleiksi jotka eivät lisäänny vaan ovat hoitaneet vaikka serkkujensa lapsia. (Koska serkkuja on useampia kuin sisaria, on ollut varsin todennäköistä että joku niistä on pirulauta kuollut! Tietysti sisarusten kuolemassa lapset ovat läheisempää sukua, mutta serkkujen määrät tuppaavat kasvamaan eksponentiaalisesti lapsimäärien kanssa, kun taas sisarukset kasvavat samassa luvussa vain lineaarisesti.)

Näin ollen se perimätasokin ja rakkaus voidaan sitoa homoihin. Tilanne ei siis menekään niin kuin Kolehmainen selittää. Homoissa onkin vanhempien välinen seksuaalisväritteinen kumppanuus, turva ja lohtu. On sukulaislapsiin kohdistuva huolehtiva rakkaus sekä lasten verisukulaisiinsa ja huoltajiinsa kohdistuva rakkaus jota värittää vieläpä se että heidän elämänsä kannalta heidän homokasvattajansa leimautuvat "westermarck -efektin tapaisesti" heidän aivoissaan (koska evoluutio ei ole täydellistä).

Kaiken kaikkiaan näyttääkin siltä miltä se näissä tapauksissa aina näyttää. Eli vaikka usein selitetään että homoseksuaalisuutta voi vastustaa muutakin kuin uskonnolliselta pohjalta, niin käytännössä juuri näin ei ole. Tilanne on nimittäin karkeasti sanoen niin että ainut uskonnoton "ontologisesti naturalistinen" maailmankuvamalli vaatii evoluution. ; Alvin Plantinga onkin osuvasti kuvannut tätä tilannetta siten että naturalisteille "Evolution is only game in town". Plantinga peräti esittää että jos ei ole evoluutioteorian mukaisen mallin kannattaja on pakko olla teisti koska rationaalista ateistista vaihtoehtomallia ei ole. ; Tämä on tärkeä muistutus koska homoseksuaalisuutta eiuskonnollisesti kritisoivin mallejen taustalla käytännössä poikkeuksessa selitetään juuri kuten Kolehmainenkin, että jälkeläinen on evoluution ydin ja että siksi perhe on lisääntymisyksikkö. Niissä ei kuitenkaan mietitä mitä tarkoittaa käsite "adaptaatio", joka on evoluution ytimessä. Esimerkiksi Hamiltonin sääntö on yksi mittari jolla juuri tämä adaptiivisuus arvioidaan. "Väite että homo on rikkimennyt hetero" vähän kuten likinälöinen tai sokea on tervesilmäisen vammainen katoaa tämän huomion jälkeen syrjään. Evolutiivinen onkin jotain joka nimenomaan ei torju homoseksuaalisuutta.
1: Ihan oikeasti. Kolehmaisen pitäisi tajuta että jos hän puhuu evolutiivisuudesta, hänen tulisi selittää miksi homoseksuaalisuus on suhteellisen tasaista ja sitä ilmenee kaikissa kulttuureissa. Sokeus ja muut vammaisuudet ovat toki yleisiä, mutta niissä on tapana olla eri alueille painottuneita. Eri kansoilla on erilaisia vikoja sukurasitteena. Samalla pitäisi selittää miksi homoseksuaalisuus on tilastollisesti niin yleistä kuin se on vaikka se koskeekin lisääntymisen syvää ydintä ; Sokea lisääntyy, homo taas ei sikiä homokaverinsa kanssa vaikka kuinka lykkisi ja panisi 10 kertaa päivässä tämän kanssa. Kolehmaiselta puuttuu evolutiivista ajattelukykyä ja mietintäsilmää koska hän ei (a) automaattisesti mieti tämänlaisia (b) generoi siihen vastausta automaattisesti koska jos sellaista ei ole koko oma argumentti romahtaa eikä se ole hyväksyttävää koska tälläinen ilmiselvyys pitäisi tulla automaattisesti mieleen.

Onkin selvää että tosiasiassa tämänlaisten "vammaishomo -perhemallin" takana on vanha teoria luonnonjärjestyksestä. Tämä on teologinen, peräti keskiaikaisteologinen ja katolisteologinen näkemys. Sillä ei ole juuri mitään tekemistä nykybiologian kanssa, vaikka monet ihmiset näitä konsepteja keskenään sekoittavatkin. Tämä on kuitenkin sitä että vanha teologinen malli pidetään muuttumattomana ja uudelleennimetään se samannimiseksi kuin tieteellinen evoluutiomalli. Se, että Kolehmainen ei tätä tajua johtuu siitä että hän ei osaa riittävästi ei teologiaa eikä evoluutiota. Tämä typeryys ei poista poliittis-uskonnollista juurta ja taustaa tästä perhemallista. Onkin selvää että kun hän kehuskelee kuuntelevansa myös vastapuolta, hän on napannut sieltä ideoita ja asiavirheitä osaamatta tunnistaa niitä.

Kuitenkin kaiken tämän perseilynkin jälkeen voisin ottaa Kolehmaisen tekstistä esiin niitä hyviä puolia. Itse olen vahvasti ajanut sitä että perhe ei ole lisääntymisyksikkö vaan rakkausyksikkö. Kolehmainen käyttää rakkauskonseptia ja yhteistyökonseptia järkevästi. (Hän lähinnä sitoo tämän evoluutioon virheellisesti tavalla joka on niin pseudotieteellinen että hän on virheidensä kanssa "käytännössä kreationisti joka vain ei huutele Jeesusjeesusta ja selitä että maailma on 6000 vuotta vanha." Perseily on perseilyä ja tiedevirheily tiedevirheilyä ja tiedevirheilyn objektiiviseksi kutsuminen pseudotieteilyä.) Näin ollen korostankin että pidän siitä mallista jossa perheet jaetaan ykkösluokan perheisiin ja "alempiarvoisiin perheisiin". Ja että tätä tehdään juurikin rakkauskonseptin kautta. En arvosta pätkääkään Osama bin Ladenin heteronirmatiivista perhemallia mutta Harpo Marx saa adoptioineen ansiokkuudesta kiitosta.
1: Nähdäkseni Kolehmaisen pitäisikin keskittyä sihen onnellisuustutkimuspuoleen eikä evoluutioon. Sillä näiden yhdistäminen samaksi on melkoisen huono temppu. Aristoteelisessa ja keskiaikaisteologiassa ihmisen luontainen toiminta ohjasi onnellisuuteen. Evoluution kohdalla taas on hyvä huomata, että se toki palkitsee homeostaasitilassa pysymistä, mutta kuitenkin se pohjimmiltaan kuitenkin enemmänkin välttelee kuolemaa kuin ajaa kohti onnellisuutta. Esimerkiksi kipuaisti on adaptaatio joka estää kuoleman. Evoluutio ajaa turhautumiseen ja pettymykseen ja muuhun tunneskaalastoon juuri sen takia että ne auttavat parantamaan elinolosuhteita. Evoluutio panostaa geeneihin, ja onnellisuus ei tavallaan mitenkään automaattisesti seuraa. Aristoteelisen teleologiamallin ja luonnonjärjestyksen yhdistäminen on itse asiassa juuri sitä teologisen uskontomallin siirtämistä uudelleennimeämisenä. Sellaisen pohjalta ponnistelu on siis ekvivokaatio -päättelyvirheen tekemistä. Ei tälläisiä voi arvostaa tai ottaa vakavasti. Paitsi jos on tyhmä tai ideologinen sosiopaatti tahi molempia, tämä on.

Samalla haluankin nostaa esille sen että itse asiassa myös oma perhemallini on "alempiarvoinen perhe". Ihan sen takia että meillä ei ole lapsia. Haluankin tässä yhteydessä korostaa sitä että Kolehmainen tekee vielä yhden, oleellisen, kategoriavirheen kun hän yhdistää heteroavioliiton lisääntymiseen ja lapsiin. Tosiasiassa heteroparit ovat hyvin usein juuri sellaisia kuin minun ja puolisoni välinen suhde. Se on rakkaussuhde jossa lapsia ei ole eikä tule. Siksi ykkösluokan perhemalleiksi nousevatkin ne heteroperheet joissa on omia lapsia joita rakastetaan, ne heteroperheet joissa lapsia on adoptoitu ja niitä rakasteaan sekä ne homoperheet joille on adoptoitu lapsia ja jotka rakastavat niitä. Tämä onkin korostus sille että heteroseksuaalisuus on onnellisuusperheen kannalta aivan irrelevantti ja siihen liittymätön piirre. Homous ja heterous on tässä - korostetun evolutiiviokeskeisessä mallissa - melkoisen irrelevanttia. Homoadoptioiden rajoittamista pitää siis vastustaa ja tosiasiassa heteroseksuaalisen avioliiton arvostus täytyisi romauttaa ja sitoa sen kunnioittaminen lapsiin.

Paitsi tietysti jos on kuten minä, jotka korostavat sitäkin puolta että tosiasiassa ihmisen suurin ongelma lajina on liian suuri väestönkasvu, ja että lyhytjänteinen yksilötason kelpoisuuden kehittäminen johtaa sukupuuttoon joka taas on pitkäjänteinen totaalinen kelpoisuuden romahtaminen sekä yksilö- että lajitasolla. Sen jälkeen lapsettomat perheet ovatkin jotain jota pitäisi kenties kiittää siitä että eivät aiheuta ekologista katastrofia koko lajille sen takia että haluavat levittää jotain suttuisia geenejään.

Alun YouTube -videossa Bundyjen perhedystopia näyttää konkreettisesti miten huoehtiminen ja rakkaus ovat hieman eri asia. Että evoluutio paottaa tuohon tasoon, ja rakkaus on tässä bonusta. Tämä muistuttanee vielä siitäkin että Kolehmainen ei tajua että adpatiivisuudessa on monia tasoja. Se, että rakkaus lisää sitoutumista ei tarkoita että kaikki sitoutuminen olisi rakkautta. Rakkauden adaptiivisuusluonne ei tarkoita että asiaa ei hoidettaisi muulla tavalla. Tämä on samantyyppinen kategoriavirheperseily kuin väittäisi että koska yleisurheilu parantaa yleiskuntoa, niin jokainen hyväkuntoinen ihminen olisi yleisurheilija. He voivat tosiassa tehdä muutakin - kuten harrastaa vaikka hyötyliikuntaa. Tämän jälkeen voi miettiä että miten monta virheellistä argumenttia yhteen blogiviestiin voidaan tiivistää ilman että sen tekijä ei ole vaaraksi ihmisen geenipoolille.

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Tunkekaa homoilunne perseeseenne!

Viime aikoina on - ilmeisesti poliittisista syistä - aktivoiduttu puhumaan homoseksuaalisuudesta. Kaikki - esim apologeetat - tekevät osallistumisensa sillä ainoalla tavallaan jonka osaavat. Tällä hetkellä muodissa on rakennesuunnitelmaan vetoaminen, joka perustuu Augustinuksen aikaiseen teologiaan jossa haetaan toimintoja ja funktioita luonnosta.

Minäkin otin osaa sillä ainoalla tavalla jolla osaan. Tällä kertaa tartuin siihen että päämääräsuuntainen ruumiintoimintojen analyysi on kuitenkin mielestäni jumittanut ja esitinkin tilalle monifunktioteorian, jossa sukuelimet ovat hieman kuin kädet - ei voida sanoa että käsillä saisi ja voisi tehdä vain yhtä asiaa vaan käsien funktio ja hienous on juuri niiden monipuolisuudessa. Moni muu on korostanut enemmänkin sitä että kyllä se homoseksi on funktionaalista ja että homojen rakkauselämä toimii. Itse asiassa homoseksissä on nähty suoraan teleologisen päättelyn seurauksena. Logiikkana on ollut se, että jos tavoitteena on harrastaa reipasta seksiä, niin homoseksuaalien värkit todellakin hoitavat homman onnistuneesti homoseksissä. Tavoite toteutuu käytettävissä olevalla välienistöllä joten selkeästi funktionaalinen analyysi toimii tässä.

Pasi Turunen puolustaa homouden luonnottomuutta tämän kaltaisia argumentteja vastaan. Argumentti esiintyy muodossa  "Kyllä, rakennesuunnittelusta voi päätellä sen, että samaa sukupuolta olevilla ihmispareilla on sisäänrakennettuna mahdollisuus eroottiseen elämään - mutta ei keskenään. Vaikka heillä on keskinäinen eroottinen suhde, minkä todellisuutta kukaan ei kiistä, mikään heidän anatomiassaan ja fysiologiassaan ei viittaa siihen, että tällainen eroottisuuden ilmeneminen olisi johdettavissa rakenteellisista tekijöistä. Päinvastoin, eroottisuushan näiden henkilöiden kohdalla ilmenee tällä tavoin eli homoeroottisesti nimenomaan anatomisista tekijöistä riippumatta ja niistä huolimatta. Juuri tästä on kysymys tässä rakennesuunnittelua koskevassa keskustelussa." Turunen nojaa tässä tietysti pääasialliseen pätemiskeinoonsa. Eli laiskuuteen, jossa hän ei perustele vaan väittää ja jättää kaiken perustelutyön muiden tehtäväksi. Että asian pitäsii olla ilmiselvää jopa ilman mitään argumentteja. Hän on tässä argumentum ad oculum -strategiassaan varsin monomaaninen.

Kun katsotaan miten Turunen reagoi, esille tulee varsin yleinen tapa. Siinä kritiikkiin tartutaan siten että toistetaan alkuperäinen kritisoitu argumentti sellaisenaan. Kun vastapuoli selittää että kenties rakenneanalyysi viittaakin siihen suuntaan että homot saavat seksissään aivan täysin sosiaalisuuteen ja eroottisuuteen liittyvän funktion, hän päätyy vain selittämään että homoudella ei ole funktiota.
1: Tämä keino tuli esille jo aiemmassa monifunktioargumentissani, silloin aiheena tosin oli naturalistinen virhepäätelmä. Turunenhan otti naturalistisen virhepäätelmän huomioon siten että korosti että luonnossa oleva ei tarkoita samaa kuin eettisyys, sillä onhan luonnossa esimerkiksi käärmeiden myrkkyhampaita jotka ovat aivan selvästi rakennefunktioltaan sellaisia että esimerkiksi ihmiset ja hiiret kuolevat. Että olemassaolo luonnossa ei tarkoita hyvyyttä. Tämän tunnustamisen jälkeen hän siirtyi vain suoraan puhumaan ihmisten funktioista joissa yht'äkkiä voitiinkin sanoa että luonnossa ilmenevä funktionaalisuus oli hyvä asia kun esimerkiksi lasia voi pureksia mutta ei niellä. Kikka on täysin sama kuin jos minä sanoisin että "ad hominem on luonnollisesti virheargumentti, mutta tässä minä olenkin oikeasti vain esilletuomassa sitä miten vasta-argumentoijani on halveksuttava ja intentioiltaan vastenmielinen joten häneen osataan suhtautua kokonaisvaltaisen vastustavasti joten selvästi kyse ei ole nyt tästä." Se, että saman sanoo olevan eri asia ei tee siitä eri asiaa. Jos esittää väitteen se on perusteltava.

Tämä on jostain syystä suosittu strategia apologeetikkojen parissa. Heille tavallista on esittää myytti, reagoida myytin kritisoimiseen toistamalla myytti. Ja kun kritiikin toistaa he kertovat että he ovat jo kuulleet tämän moitteen joten heillä ei ole mitään mielenkiintoa osallistua siihen liittyvään keskusteluun. Argumentin tuttuus ei ole kuitenkaan ollenkaan sama kuin se, että siihen olisi päteviä vastaanpanemattomia perusteita.

Olen kuitenkin tässä kohden antamassa mielelläni hitusen löysää. Sillä olen niin leppeä. Esimerkiksi moni voi pahastua siitä jos tässä kohden korostaa sitä miten arvokeskustelussa "perversioita" sovelletaan eri tavalla eri tilanteissa. Eli jos joku on luonnotonta, se voi saada hyväksynnän ja toinen paheksunnan. Esimerkiksi ehkäisyä käyttävä nautintokeskeinen avioseksi joka ei tähtää lasten saamiseen tuomitaan Augustinolaisessa argumenttiperinteessä luonnottomaksi oleellisesti samoin syin mitkä kumpuavat Turusen homovastaisuudenkin takaa. Mutta tähän liittyvää toimintaa ei illegalisoida tai valvota. Homous taas yritetään rajoittaa paljon vahvemmin.
1: Ymmärrän toki miksi tästä ei haluta puhua - en minäkään haluaisi paljastua joksikin joka vetää samoilla moraaliargumenteilla eri tyypeille eri tuomiot. Sillä sehän olisi kaksinaamaiseksi moraalittomaksi kusipääksi tunnustamista suunnilleen suoraan. Mutta tämä kusipäisyys ei rehellisesti sanoen ole ongelma.Turunen on tietääkseni vastenmielinen ihminen jota ei voi kohdata koska hänen egonsa on tiellä. Mutta tämä on irrelevanttia. Itsekin olen äärettömän ärsyttävä egomaanikko mutta tämä ei tietääkseni tuhoa argumentaatiotani suoraan vääräksi. Tässä kohden onkin muistettava että rakennesuunnitelma -argumentille itselleen niin iso ongelma koska funktionaalisuuden huomaamisen ja juridisen implikaation välillä on kuitenkin eroa. "Molemmat voivat silti olla luonnottomia vaikka ne saavatkin jostain syistä erilaiset poliittiset sovellusstrategiat".

Unohdankin seuraavaksi täysin naturalistisen virhepäätelmän puolen sekä tuomion asettamispuolen ja katson vain että mitä funktionaalisuutta homouteen liittyy.

Kaiken ytimessä on Augustinuksen teologiaan liittyvä näkemys siitä että muna ja pimppa ovat lisääntymistä ja vain lisääntymistä varten. Tällöin sitä voidaan puoltaa sellaisilla argumenteilla kuin että penis solahtaa näppärästi vaginaan hurlumpsis, joten rakenteet ovat selvästi yhteensopivia. Lisäksi sillä on seurauksena lisääntyminen, lapsia saa ruumiinnesteiden kautta. ;

Tässä kohden korostan, kuten aiemmin argumentoinkin, että ei ole mitään pätevää syytä sille että olisi pakko olla vain yksi funktio.

Seksuaalisuuden eroottinen puoli ei selvästi ole mikään likainen asia - miehen nänneille on annettu ihastuttava teleologinen funktio nautinnontuottamisessa vaikka miehet eivät imetä. Vaihtoehtona olisi tietysti sekin että miehen nännit olisivat sivutuote jolla ei ole funktiota. Tällöin kuitenkin apologeetikko häviäisi kaikki umpisuoleen ja muihin vastaaviin "surkastumiksi" määriteltyihin elimiin liittyvät debattinsa, joten en usko että tälle tielle on halua. Eroottinen nautinto on lahja jolla on sosiaalisia vaikutuksia. Seksi vahvistaa parisuhdetta, joka on paljon muutakin kuin lasten saaminen ja niiden hoitaminen. Itse olen tavoitteellisesti seksuaalisessa heterosuhteessa jossa ei nimenomaan haluta lapsia - voisivat tulla isäänsä näes - ja siksi käytössä on ehkäisy. Nähdäkseni jos rakkaudellinen elämä latistuu pelkkään seksifunktioon ja lasten hoitamiseen, ei ole oikein tietoinen siitä mitä rakkaus on. Luotankin siihen että myös kristitty tietää sen miten koko elämä kahvinkeitosta ja pikku palveluksista ja kotitöiden jakamisesta - ja jopa perheriidoista jos hyvin käy - kumpuaa rakkaudellisuus. Luotan että tämän hylkääminen homojen eroottisen nautinnon sivutuotteena on unohdus. Seksin kautta erittyy oksitosiinia, ja kristilliset siveysjärjestöt mielellään korostavat sen merkitystä kun arvioivat esimerkiksi teinien seksisuhteita. He eivät suinkaan katso että esiaviollinen seksi on hyvä kun kahden ihmisen seksuaalifunktiot tuottavat vauvaa, vaan pitävät tätä syvänä epäonnistumisena. Tässä logiikassa on pakko hyväksyä että oksitosiini on funktionaalista myös homoilla.

Lisäksi seksuaalisuuteen liittyy vahvasti myös  mentaalinen puoli. Ja tämä on usein sellainen jossa ihmisillä on paljonkin luonnollista variaatiota. Siinä missä harva voisi selittää että punatukkaisuus olisi syy polttaa noitana vain siksi että enemmistö olisi ruskeatukkaisia on tämänkaltaiset piirteet hyvinkin tyypillisiä juuri mieltymysten kohdalla. Esimerkiksi ammatinvalintakysymyksessä on huomattava että on olemassa sellaisia ammatteja joihin moni kokee "luonnollista ja ymmärrettävää kuvotusta". Tästä voidaan ottaa esimerkiksi patologit jotka leikkelevät ruumiita vaikka ainakin minun luontaiset Jumalan minuun ohjelmoimat refleksit tässä kohden yrittävät lähinnä palauttaa aamiaisen. Itse olen kurssittanut itseni teurastamiseen, vaikka tämänlainen eläimen tappaminen onkin hyvin monista ihmisestä todella inhaa. Myös poliisit joutuvat joskus käyttämään epäeettistä - toisten ihmisten ruumiin rakennesuunnitelmien funktioita rikkovaakin - väkivaltaa. Moni pitää poliisia systeeminvartijana ja hippien pahoinpitelynä johon haetaan jos on perverssi vallantahtoinen ja sadistiväkivaltainen mieli. Tämänlainen motiiveilla värittäminen on yleensä väärin - koska kriitikko siinä väittää tietävänsä poliisin mielen paremmin kuin poliisi. Ja lisäksi se on irrelevanttia. Sillä voidaan sanoa että jos ihmisellä on sadistinen mielenlaatu, tämä voi olla todellakin funktionaalinen Jumalan armolahja joka väärin kohdistettuna olisi viattomiin kohdistuvaa väkivaltaa, mutta joka oikein suunnattuna päin vastoin rakentaa ja hyödyttää yhteiskuntaa. Sadismi joka kohtaa oikeudenmukaisuuden ei siis olekaan kamalaa vaikka enemmistö kokisi hippien pamputtamisen miten inhana.

Ylläoleva alustus on tärkeä mutta vain alustuksena. Sillä minun on perusteltava että homoudessa on funktio. Käytän tässä hyvin klassista päämääräsuuntautuneen toiminnan kuvausta. Sitä, että on intentio ja väline jolla on tiettyjä seurauksia ja tämä seurausjoukko relevantisti tuottaa tietyn tuloksen. Homoseksuaali hakee homoseksuaalista nautintoa.

Turunen kuvaa miten lasia voi syödä mutta se ei silti ole ruuansulatusfunktio koska elimistö menee rikki. Homous taas ei todellakaan ole lasin syömiseen rinnastettava asia. Syynä on se, että jos on tavoite eroottisesta täyttymyksestä, siihen liittyy tiettyjä silmin nähtäviä tapahtumia ja signaaleja. Siemensyöksy on tässä mainio esimerkki. Mikä tahansa, esim. sukuelimen työntäminen pyörivään tuulettimeen ei todellakaan tuota oikeanlaista stimulaatiota ja tietty tapahtuma (= merkki funktiosta) jää toteutumatta niiden kohdalla. Homoseksissä asia on nimenomaan toisin. Näin ollen voidaan selvästi huomata että elimistö ei hajoa ja tavoiteltu tapahtuma syntyy relevantisti. Turunen on siis aivan väärässä väittäessään että homot eivät muka voisi eroottisiin kokemuksiin keskenään. Kyllä ne sukuelimet vilahtaa homoseksissä, funktioineen. Juuri tämän vuoksi Turunen ja muut kristityt sitä itse asiassa edes yrittävät rajoittaa. Jos sukuelimet funktioineen eivät toimisi ja kyseessä olisi jonkinlainen itsekastraatio, ei asiasta keskusteltaisi ollenkaan samalla tavalla. Tuomittava syntisyys johtuu  juuri siitä että homoseksi on homoille haluttavaa toimintaa.

Toinen puoli on tietysti partnerin suhde tilanteeseen. Tässä ongelmaksi tuleekin se että anaali nähdään myös yhden funktion kautta. Tämä on hyvin omituista ja pinnallista toimintaa. Sillä jos otamme aiheeksi rakenne ja toiminta-analogian anuksesta saamme toki hyvän selityksen siitä että sen ulosteenpoisto on yksi sen hyvä funktio. Mutta koska emme debatoi siitä onko ulosteenpoisto yksi anuksen ja peräsuolen funktio vai ei, vaan debatoimme siitä onko myös anaaliyhdyntä yksi sen mainioista sovelluksista, tämän esilletuominen jonain muuna on myytintoistoidiotismia mallia "en minä ohita argumenttiini kohdistuvaa kritiikkiä red herring- argumenttivirheellä, vaan sen sijaan teen aivan asiallisesti vaihdan keskustelun pois kritiikistä siirtämällä huomion syrjään koko asiasta ja keskustelusta."

Anaalissa on tietysti se ikävä puoli että peppuseksi tekee helposti kipeää. Pinnallisesti tämä tuntuu vakuuttavalta, kunnes muistaa sen mitä voi käydä jos esileikin jättää liian vähäiseksi. Myös heteroseksiin voi liittyä kipuja. Nämä muistuttavat enemmänkin muista asioista. Selvästi raiskaus ja anaaliraiskaus eivät ole Jumalan mieleen ja siksi tarvitaan esileikkiä ja lemmekästä erotiikkaa ensin. Anus myös aukeaa. Tämä anuksen aukeaminen on selkeä tapahtuma joka seuraa tietynlaisesta stimuloinnista. (Voit kokeilla tätä kotona myös heteroseksuaalisessa kontekstissa.) Joku voisi selittää että tämä johtuu siitä että elimistö ei lähinnä halua repiä persettä. Mutta tässä kohden on huomattava että lähes mikään ei tuota samaa funktiota. Päin vastoin, liian aggressiivinen perseeseen väkivaltaisesti tunkeutuva kohde lisää jännitystä ja perssilmä lukkiutuu entistä kovemmin. Eli tapahtuu juuri päinvastaista. Tämä sulkeutuminen voidaan nähdä suolen suojaamisena. Koska tietty stimulointi aikaansaa anuksen aukeamisen voidaan sanoa että sillä on eroottinen funktio joka on funktio juuri samalla tavalla mikä löytyy suustakin. Tavallisesti ruoka menee tietysti suusta sisään ja vatsaan. Mutta meillä on myös Jumalan meihin ohjelmoima oksennusrefleksi joka siirtää materian kulkusuunnan perustelluin syin päinvastaiseksi.

Eikä anaalin aukeaminen vielä mitään. Sillä hermopesäkkeiden sijainti anaali-yhdynnän kannalta sopivast viittaa itse asiassa aikamoisen voimakkaasti rakenteelliseen suunnitteluun. Itse asiassa miehet ovat tässä erityisessä superfunktiostatuksessa. Sillä miehillä on eturauhanen joka sijaitsee hyvin jännittävästi. Toki tätä voi kokeilla heterosuhteessa oleva mieskin, jos naiselle opettaa "prostate massage" -tekniikoita. (Kattokaa googlesta, kiinnostuneet.) Tässä kohden homoseksuaalien tilanne on heteroparia parempi, sillä naisilla kynnet voivat tässä kohden tuottaa ongelmia. Homomiesten peniksissä ei tämänlaisia raapimisulokkeita ole, ja onkin mystistä miten kätevästi eturauhanen sijaitsee juuri siten että siihen ulottuu kätevästi anaaliyhdynnässä. Tämähän on nimenomaan miesten ominaisuus, joka naisilta puuttuu. Jumala voisi järjestää esimerkiksi virtsarakon ja muiden elimien sijoittelua siten että tämänlainen nautinto puuttuisi. Mutta hän ei ole tehnyt näin, ja stimulaatiomahdollisuus syntyy. Tämä vihjaa suunnitelmaan.

Tässä mielessä jos se, että muna kivasti solahtaa pimppiin on vakuuttava argumentti, niin kyllä se muna anaaliinkin työntyy. Tämän voi jokainen heteroseksuaalikin varmistaa ihan heteroseksuaalisessa kontekstissa. Miehet vieläpä supertehokkaasti.

Tässä joku voisi nostaa esille sen että homoseksuaalisuus olisi jotain joka on itsekästä. "Että yhteiskunta ja sen säilyminen". Tämä on toki yksi oleellinen asiaan liittyvä seuraus jota voidaan ihan oikeasti pitää funktiona. Tässä kohden onkin hyvä muistaa että tosiasiassa homoja vastustetaan itsekkäin argumentein. Heteroseksuaali selittää sitä miten voi saada lapsen, ja että lapsi on niin oleellinen ja ihana asia että sellaisen tuottaminen on seksuaalisuuden kannalta relevanttia. Tässä ihminen hakee itselleen nimen omaan henkilökohtaista etua ja iloa. Lapsi paitsi hyödyttää ultimaattisesti yhteiskuntaa, myös tuo vanhemmilleen iloa.

Homouteen on tietysti useitakin erilaisia selityksiä. Yksi tässä kohden esilletuomani viittaa Hamiltonin sääntöön. Se on evoluutioon liittyvä konsepti jolla selitetään havaittua yhteistyötä, auttamista ja muuta altruistiseksi tai ainakin utilitaristiseksi nähtyä toimintaa jota luonnossa tapahtuu. Sen mukaan ihmislajissa tyypillistä on se, että ihmisiä kuolee.
1: Itse asiassa ihmisellä vanhempia kuolee yllättävän usein sillä synnytys on yllättävän vaarallinen ja rankka kokemus. (Synnyttänyt nainen osannee kertoa tästä verisiä kauhutarinoita jotka saavat emotionaalisesti hysteerisimmät miehet harkitsemaan itsensä kuohimista tylsällä voiveitsellä.) Sukuelinten lisääntymisfunktion sivutuotteena onkin se, että vauva raastaa joskus äitinsä rakennesuunnitelmat siekaleiksi yhtä tehokkaasti ja verisesti kuin nielty lasinsirusto. (Onnea vaan sisarelle pian edessä olevaan synnytykseen! Elä lue mun blogia! Liian raskasta ja ikävää tavaraa on esillä! Ei sulle käy näin! Kamala veli on sinulla, opi se jo!)

Oleellista on se, että yhteisöön syntyy lapsia joka on hoidettava. Koska lapsi on työläs kasvatettava voi oikeasti olla järkevää että populaatiossa on ihmisiä joilla on lastenhoitopotentiaalia mutta ei lapsia. Homoseksuaalisuus on kätevää koska he voivat hoitaa sukulaistensa lapsia. Homoadoptio näyttää tässä kohden utilitaristisen rakennefunktionsa, joka näyttää että homoilla voi olla paikka luonnonjärjestyksessä kunhan ovat vain marginaalia eivätkä esimerkiksi 98% populaatiosta (kuten eivät olekaan). Ruumiin rakenteen toiminta näyttää varsin konkreettisen funktion joka sopii päämääräsuuntautuneeseen skeemastoon jopa varsin eettisestä rakkaus-yhteistyökeskeisestä kulmasta. Tätä Turunen tuskin haluaa nähdä, mutta se ei muuta näiden elinten havaittavissa olevaa toimintaa.

Uskallankin mennä jopa niin pitkälle että oikeasti funktionaalinen analyysi on jotain jota uskovaisen ei pidä tehdä. Tähän käytännössä ei mennäkään ja sen sijaan pohjimmiltaan lähinnä selitetään mikä Sen Oman Pyhän Kirjan mukaan on "hyvää funktiota" ja mikä "pahaa funktiota" ja selitetään että "paha funktio ei sillai ole funktio". Jos elimistöä tarkastellaan päämääräsuuntautuneiden teleologisten arugmenttien kuten funktioiden kautta, syntyy aina väistämättä tuloksia joita ei haluta hyväksyä. Homoseksuaalisuuden kohdalla tilanne on itse asiassa niin paha että voisin jopa esittää että rakennesuunnitelma viittaa yllättävän vahvasti juuri siihen että homoseksuaalisuudelle on varattu funktiovarantoa. (Samaan tapaan kuin kaikissa on varantoa ryhtyä poliisiksi. Ei kaikki ryhdy eikä koe mielekkääksi.) ~ Rakennesuunnittelulliseen etiikkaan nojaava homovastainen kristitty joutuu luopumaan jostain kolmesta "attribuutistaan" ollakseen sisäisesti koherentti tai edes periaatteellisesti järkevä.

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Altruismista ja ystävällisyydestä

Evoluution kohdalla altruismi on hyvin usein käsitelty aihe. Tämä on ymmärrettävää. Koska evoluutio käsittelee usein adaptaatioita, on selvää että altruismi haittaa yksilöä. Tämä aihe on siksi jotain joka pitää erikseen käsitellä ; Adaptaatio kun tuntuu arkijärjellä ajatellen olevan jopa altruisminvastaista. Ratkaisuja ongelmaan onkin useita. Ja olen kirjoitellut niistä itsekin - toistuvasti. Enkä näe tarvetta juuri nyt panostaa juuri tähän puoleen.
1: Altruismiin kiinnittämisen kohdalla on oikeastaan muistuttamaan vain sen verran, että (a) ihmisten kohdalla itsen uhraaminen on aivan käsittämättömän harvinaista. Ystävällisyys ja avuliaisuus ovat yleisiä, mutta nämä ovat ihan toinen asia. Harvinaisuus tarkoittaa sitä että selitettävä ilmiö on marginaalinen ja heikompikin yhteys/syy riittää usein kattamaan ilmiöstä paljon (b) altruistisia uhrauksia tehdään lähisukulaisille joiden pelastaminen on tilastollisesti katsoen myös omien geenien pelastamista. (b) tai sotatilassa jossa oma hengissäselviäminen on muutoinkin aika epätodennäköistä jotka pienentävät uhrauksen suuruutta (c) tai sitten sitä tehdään tilanteissa joita voi tulkita ekologiseksi loukuksi. Kun ihminen on elänyt heimoyhteisössä, on selvää että ystävien hengen pelastaminen on sukulaisten auttamista. Nykyään ei eletä "yhtä lyhyillä välimatkoilla". (d) Osa uhrautumisista tehdään kaksisuuntaisuusoletuksen vallitessa, ja kysymys onkin oikeasti loisinnasta jolla on teeskennelty vastavuoroisuutta.

Sillä tähän asiaan liittyy toinen ongelma ; Vaikka altruismi onkin käytännössä yhteistyötä, ei kaikki yhteistyö ole altruismia. ; Tämä ongekna nousee esiin "toistuvasti mutta kohtuu harvoin" ns. "evoluutiokritiikissä". Altruismin ongelmat nimittäin nähdään usein joksikin ongelmaksi sille, että evoluutio ei voisi selittää ystävällisyyttä.

Tosiasiassa ystävällisyys ja yhteistyö ovat sellaisia, että ne eivät yleensä ottaen ole evoluution kannalta "altruistisia" samassa mielessä kuin mikä keskustelussa usein tulee mieleen ; Arkikielenkäytössä uhrautuvuus voidaan nähdä yhteistyöhön panostamisena, mutta biologisesti ongelmallista yhteistyötä on vain se, jossa yksilö ottaa itseensä kohdistuvaa vahinkoa. Eli vaikka arkikielessä altruismiin livahtaa mielikuva joka laajentaa käsitettä kaikenlaiseen yhteistyöhön ja auttamiseen, on "evoluution kannalta kompleksisen" altruismin määritelmä oikeasti tätä merkittävästi suppeampi.

Siinä missä altruistisessa tilanteessa joudutaan vetoamaan "epäsuoraan etuun", esimerkiksi yhteisiin geeneihin Hamiltonin säännön kautta, ei yhteistyössä ole ollenkaan tämänlaista ongelmaa.

Evoluutio selittää laumakäyttäytymistä ja parvikäyttäytymistä helpostikin. Kysymys on yhteistyöstä jossa esimerkiksi voidaan saada suurta saalista jota ei muuten voitaisi saada tai voidaan puolustaa jälkikasvua keskitetysti ja täten päihittää suurpetoja. Ja parvessakin hyöty on vähintään se, että jos saalistaja syökin jonkun, on parvessa se helpommin "joku muu". ~ Itse asiassa pelkän yhteistyön kohdalla evoluution kannalta ongelmia ei tule tässä kohden edes lajista toiseen siirtymisessä ; Esimerkiksi mutualistissa suhteessa molemmat lajit hyötyvät, saavat etuja, yhteistyöstä. Näin ollen molemmilla lajeilla on toisiisa kytkeviä adaptaatioita jotka eivät sisällä itsensä uhraamisen elementtiä.

Se, että altruismipuheeseen vedotaan johtuneekin useasta erehdyksestä ja tätä kautta aika laajasta evoluution ymmärtämättömyyden osoituksesta ; (a) Ensinnäkin siinä sekoitetaan arkikielen "altruismi" -sana evoluution altruismiin. (b) Evoluutio voidaan nähdä pelkästään taisteluna ja väkivaltaisuutena, jolloin evoluutio ei voisi olla ystävällinen. Vaikka adaptaatio ajaa hyötyä ja sopeutuneisuutta, ei suoraan voimaa tai kokoa. (c) Luullaan että altruismiaiheen käsittely tarkoittaa että selityksiä altruismille ei olisi selitystä tai että se olisi jonkinlainen ongelma.

lauantai 25. helmikuuta 2012

Pieniä mietelmiä altruismin evoluutiosta

Evoluutioteoriaa voidaan karkeasti kuvata optimointistrategiana, jossa uhrauksissa on ikään kuin aina jonkinlainen panos-hyötysuhde. Kun soppaan heitetään arkipuheessa sellaisia termejä kuin olemassaolon taistelu, on selvää että mielikuvat siirtyvät ikään kuin automaattisesti1. Siksi voisi olla vaikeaa yhdistää evoluutiota auttamiseen ja yhteistyöhön, altruismiin.

Tietenkin kun katsotaan evoluutiota, on hyvä huomata että altruismi on itse asiassa vain piirre ihmisessä. Tällöin on hyvä huomata, että evoluutiossa piirteet voivat olla muutamanlaisia;
1: Jos luonnonvalinta ei vaikuta, on kyseessä neutraali ominaisuus. Tällöin ominaisuudella on vain vaikutus. Esimerkiksi Gould tuli tunnetuksi siitä että hän piti toimintojen liittämistä vaikutukseen liian suorasukaisena on se "mitä hänestä pitäisi muistaa".2 Vaikutuksiltaan neutraali ominaisuus voi olla tätä montaa tietä.
___1.1: Epäsuora yhteys on esillä esimerkiksi silloin kun mietitään esimerkiksi kysymystä siitä miksi miehillä on nännit. Ihmisillä nännit ovat tietysti imetyksen kautta hyödylliset, mutta mies saa tämän ikään kuin sivutuotteena. Koska naisilla on nännit ja nämä syntyvät sikiönkehityksessä varsin aikaisin, on miehilläkin sellaiset vaikka he eivät imetä.
___1.2: Jäänne taas on tehtävä joka on joskus aikaisemmin ollut hyödyllinen. Tällöin se voi olla surkastuma, joka ei tarkoita sitä että sillä ei olisi funktiota vaan että sen vaikutus on heikentynyt eikä tätä rakennetta ole muokattu johonkin uuteen funktioon (jolloin se on adaptaatio).
___1.3: Vaikutus on neutraaliteorian korostamien ilmiöiden yleistämä. Tällöin ominaisuus on yleistynyt esimerkiksi pullonkaulailmiön vaikutuksesta.
2: Ominaisuus on adaptiivinen, jolloin siitä on kelpoisuutta parantavaa hyötyä. Sen vaikutus on toisin sanoen sellainen että se ratkaisee jollain tavalla sitä miten paljon lisääntymään pääseviä jälkeläisiä tulee.
___2.1: Luonnonvalinta. Selvät hengissä selviämistä auttavat rakenneedut tai käyttäytymisedut ovat tietysti se, mikä kaikille tulee ensimmäisenä mieleen. Tämä auttaa tietysti sekä itseä että pääsee hengissä lisääntymiseen asti, että myös jälkeläisiä jotka tekevät samoin. Evoluutiossa on mukana tämänlaisia "sukupolvelta toiselle siirtyviä" näkökulmia joka tässäkin kohdassa usein alikorostuu yksilön oman hengissäselviämiskyvyn - liian usein jopa "taistelukyvyksi" latistuvan sellaisen - kustannuksella.
___2.2: Seksuaalivalinnassa taas ominaisuus yleistyy koska se auttaa hurmaamaan toista sukupuolta. (1) Nämä ovat itse asiassa monesti myös sellaisia että ne auttavat luonnonvalinnassakin. On nimittäin edullista valikoida puoliso joka maksimoi omien jälkeläisen hengissäselviämistä. Hyvän puolison erinomaiset geenit ikään kuin auttavat niitä omia geenejä yleistymään "vähän vapaamatkustajinakin". (2) Mutta joskus vastaan tulee sellainen piirre joihin vaikuttaa Zahavin haittaperiaate. Tällöin piirre itsessään on haitta ja rasite, jonka olemassaolo ikään kuin takaa että muut piirteet ovat hyvinkin elinkykyä parantavia. Kun vaikkapa riikinkukko pystyy rakentamaan kelpoisuutta heikentävän pyrstön, tämän muut geenit ovat varmasti mainiot kun otus ei ole pyrstöstä huolimatta joutunut esimerkiksi ahmaistuksi.
___2.3: Sukulaisvalinnassa on mahdollista tehdä uhrauksia, koska lähisukulaisilla on yhteisiä geenejä. Näin ollen voidaan sanoa karkeasti että "geenien kannalta jos pelastaa kaksi lastaan voi kuolla prosessissa". Tässä rajoja voidaan arvioida esimerkiksi Hamiltonin säännön kautta. Its asiassa esimerkiksi eläimillä tunnetaan lisääntymisstrategiana K -strategia, jonka "strateginen ydin" on juuri siinä että jälkeläisten määrä ei evoluutiossa ole itseisarvo, ja siksi jälkeläisiin panostaminen on joskus jopa erityisen hyödyllistä.
+: Mielenkiintoiseksi evoluution tietysti tekee se, että joskus vaikutus muuttuu adapviitiseksi ominaisuudeksi. Predaptaatioksi kutsutaan tilannetta jossa aikaisemmin neutraali ominaisuus onkin uudessa ympäristössä edullinen. Tällöin piirteen syntymisen syy ja syy miksi se on noussut yleiseksi populaatiossa on eri kuin se, miksi se nykyään yleistyy tai pysyy populaatiossa. Esimerkiksi maatalouden kohdalla rikkakasvien siementen koko kohtaa hyvin voimakasta valintapainetta. Ennen rikkasiementen koko oli neutraalimpi asia, mutta nykyisin niille tärkeää on solahtaa sopivasti siemeniä lajittelevista seuloista.

Altruismin kohdalla on kenties mielenkiintoisinta painottaa siihen, mikä on adaptiivista. Tämä on itse asiassa mukavan monipuolinen näkökulma: Altruismi on nimittäin toimintaa, joka myös näkyy monella tavalla. Tässä mielessä sillä on hyvinkin abstrakteja ilmenemisiä, jotka kuitenkin toimivat markkereina jotka ovat kaikkea muuta kuin evoluution ulkopuolella.3
1: Altruismi sukulaisvalinnan kautta on itse asiassa ilmiselvä tilanne. Tätä korostaa se, että ihminen yleensä auttaa muita eigeneettisin avuin. Esimerkiksi rahanantaminen on siksi toki uhraus, mutta jos sillä saadaan geneettistä yleistymishyötyä, eikä panoksesta ole haittaa muuta kuin pankkitilin numeroissa niin suurikaan panos ei ole haitta ; Siksi jos köyhäilevän sukulaispojan tilille siirtyy miljoona miljardöörisedän tililtä, ei uhraus ole antajalle merkittävä mutta saajan elämässä se on taatusti hyvinkin ratkaiseva.
2: Kenties mielenkiintoisempi on "ystävävalinta". Ihminen on nimittäin laumaeläin jolla on kyky sekä tehdä samoja asioita yhdessä että työnjako joka mahdollistaa eri asioiden tekemisen. Molemmat ovat yllättävänkin tärkeitä hengissäselviämisen kannalta. (Ja niiden mukana pysyy pystyssä esimerkiksi nyky-yhteiskunta joka mahdollistaa esimerkiksi sairaalahoidot.) Näitä yhdistää altruismi ; Ei riitä että toinen osaa tehdä työtä, hänen täytyy haluta myös jakaa töiden tuloksia. Siksi moni katsookin että peräti pääsyy ihmisen altruismiin ei ole ollenkaan sukulaisvalinnan kaltaisissa piirteissä, vaan ovat panostuneet nimenomaan yhteisöön. Tämä selittää esimerkiksi ihmisen panostamisen maineeseen, sosiaalisen poseeraamisen ja monet muut vastaavat piirteet. Sukulaisvalinnassa kun ei tarvitse korotaa "olen reilu" -tyypisiä ratkaisuja, vaan se toimii karkeammin "olen goddamit serkkusi, laske montako yhteistä geeniä meillä on!"

Kuitenkin molemmat ylläolevat hyvinkin tiukasti "noudattavat kannattavuuslaskelmia". Niissä on jonkinlainen peliteoreettinen skeema jonka pohjalla erilaisia ratkaisuja tehdään. Näin ollen moni selittääkin että evoluutio selittää altruismin, mutta ei aitoa altruismia. Tässä ongelmana on tietysti se, että on vaikeaa nähdä onko ihmiskunnan toiminnassa "aitoa altruismia" ollenkaan. Moni korostaa että aito altruismi selittyy vilpittömillä auttamisintentioilla, mutta tässä sekoitetaan käyttäytymispiirre ja sisäinen subjektio samaksi. Evoluutiolaskelmia tehdessä katsotaan käyttäytymispiirteitä. Sisäinen subjektio ei ole ollenkaan välttämättä sama. Tämän vasta-argumentin huomioiminen on tärkeää, koska ihmisten anteliaisuutta tunnutaan ylikorostavan. Se on päinvastoin yleensä hyvinkin järkevissä rajoissa. Ja ihmiset korostavatkin yhteistyön jatkuvuutta korostavaa altruismia joka ei selvästi ole altruismia altruismin vuoksi juuri siksi että "loisimista" ja muuta vastaavaa katsotaan hyvinkin pahalla ja tämänlaisen huomaaminen evää avun. Altruismi on siis selvästi altruismia ehdoilla.

Tästä huolimatta mahtipontisen liioitteleva altruismi on itse asiassa mahdollista ottaa esiin juuri Zahavin haittaperiaatteen kautta. Tässä korostetaan sitä että jos sinulla on varaa olla altruisti, olet taatusti kelpo veikko. Zahavin haittaperiaatteeseen liittyy koreilu ja leveily. Ja koska ihminen on sosiaalinen eläin, on selvää että koreilua ja leveilyä voidaan harjoittaa monella tavalla. Muusikko voi röyhennellä vapa-ajalla jota hän on käyttänyt ns. turhan mutta mukavan taidon opetteluun. Ja jopa se että joku näkee että on veneenveistäjä joka auttaa ihmisiä, on se jonain joka näyttäytyy resurssejensiirtona ; Ihminen uhraa voimavaroja itsensä ulkopuolelle ilman että kuolee prosessissa. Näin seksuaalivalintaan liittyviä tapahtumia voi tapahtua elämässä hyvinkin laajakirjoisesti. Kohteena ei tarvitse olla suoraan edes vastakkaisen sukupuolen edustaja. Sillä riittää että tämänlaista nähdään - tai kenties koska ihmiset ovat myös juoruavia olentoja, niin myös maineen kiirimisen kautta kuuluminen on tärkeämpi.
1 Oikeasti psykologisesti tiedämme että kysymys on ankkuroitumisesta. Siksi Dawkinsin käsite "itsekäs geeni" luo negatiivisia mielikuvia. Sama "kontaminoiva vaikutus" on myös "uskon virus" -termillä, joskin luultavaa on että Dawkins on jälkimmäisessä miettinyt tätä "ankkuroitumista" ja ensimmäisessä ei. Samasta syystä kaupoissa on usein hedelmäosasto ensimmäisenä. Se lisää, paitsi spontaania hedelmien myyntiä, niin myös luo mielikuvan "raikkaudesta" joka itse asiassa tekee koko muusta kaupasta ja sen tuotteista miellyttävämmän vaikutelman. Olemme ankkuroituneet tähän positiiviseen mielikuvaan. Kaupat tietävät tämän ja käyttävät tätä hyväkseen. HeVi -osaston siistinäpito on myös tärkeää tätäkin kautta. Myynninedistys on joskus omituista.
2 Moni unohtaa tämän kohdan. Siksi esimerkiksi kreationistit esittävät altruismin siten että "Jos evoluutikot eivät keksi adaptiivista kertomusta altruismille, evoluutio on väärässä, käytännössä kumottu koska se ei selitä tätä anomaliaongelmaa." He osaavatkin yleensä hyvin vähän evoluutiota, ja seuraavat mielikuvaevoluutiota joka on oikean evoluutioteorian säälittävä olkiukkoversio. Evoluutikot tuntuvatkin etenkin nykyään korostavan sitä, että adaptiivinen kertomus on oikeutettava. Ensin on katsottava että ominaisuus todella vaikuttaa kelpoisuuteen. Neutraali ominaisuus on joskus jopa kuin "nollahypoteesina", eli ajatellaan että piirteellä ei ole vaikutusta jos sille ei sellaista voida näyttää. Tämä on toki kenties vähän pitkälle menty asenne, mutta se tasapainottaa mukavasti tätä toista ylilyöntiä - yleisempää sellaista ; ja siksi jotain jonka vastaan taistelu on olennaisempaa.
3 Jostain syystä moni luulee että evoluutio koskee vain karkeita refleksejä ja fyysisiä rakenteita. Ja että kaikki muu olisi evoluution ulkopuolella jotenkin jo evoluution määritelmän kautta. Tämä on varsin omituista, ja kuvaa lähinnä lausujan näkemyksen puutetta kuin jotain evoluution oikeaa rajallisuutta. Usein syynä on se, että ollaan jumituttu geneettiseen determinismiin eikä ymmärretä että geenien ja ympäristön yhteisvaikutus on hyvin paljon monisyisempää. Tämä on oikeastaan sääli, sillä ilman tämänlaisia tiedostuksia evoluutio lakkaa näyttämästä siltä elegantilta ja hienostuneelta ja monisyiseltä teorialta joka se on. Uskon että yksi syy siihen että evoluutioteoriaan liittyy vastemielisyyttä sekä uskonnollisella että humanistisella puolella seurausta juuri tästä "rajoittuneesta evoluutiokuvasta".

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Kännipanojen etiikkaa

Internetissä on ihastuttavalla nimellä "Owning Your Shit" kulkeva räväkän naisen kirjoittama tasa-arvoblogi, jossa on esimerkiksi mietteitä vilpittömästä mielestä ja rikoksesta ja jonkin verran rangaistuksestakin. Hän käyttää esimerkkeinä rattijuoppoutta, naulan puhkaiseman renkaan aikaansaamaa onnettomuutta ja tahallista autolla tehtyä päälleajoa. Niissä on kaikissa erilaiset viattomuuden asteet. Tahallinen päälleajo on murha, kun taas naulan puhkaisema rengas on skenaariona viattomuutta korostava.

Hän käyttää tätä lähtökohtaa ja jaottelee seksin kolmeen olennaisesti erilaiseen osaan. On vapaaehtoista seksiä, on raiskausta. Ja on se harvoin keskusteluista puuttuva kolmas vaihtoehto eihalutusta seksistä. Tällä hän ei tarkoita mitään "lievää raiskausta". Hän määrittelee raiskauksen "the crime of rape to have occurred requires both actus reus (the act of unwanted sex itself) and mens rea (some form of criminal or guilty mind or intent)." Tämä määritelmä muuttaa monia asioita. Määritelmä on erituisen olennainen jos otetaan esille se, mitä joskus jossain voi tapahtua. Puhutaan kännipanoista. Niissähän on tyypillistä että alkoholi virtaa, ja tämä murtaa puolustuksen ja seurauksena on seksiä. Tai kuten viitteeni sen esittää "So let's say she's drunk but coherent, and he is equally drunk but coherent, and both of them willingly engage in sex. In the morning, she rolls over and realizes she just fucked Ron Jeremy's less suave cousin, and she can hardly even remember how it happened. She's lying there, thinking, "OMG, he got me drunk on purpose so he could take advantage of me - that's RAPE!""

Tämä selitys on luonteva, mutta tilanne on hyvin monimutkainen. Voidaan nimittäin kuvitella erilaisia skenaarioita sille, miten alkoholinkäyttö muuttaa ihmisen suhdetta vastuuseen. (1) Voidaan esimerkiksi määritellä että nainen ei ole sanonut vastuullista kyllää. Tällöin alkoholi vie harkitsemiskyvyn ja tätä kautta vastuun. Valitetavasti tällöin myös humalassa ollut mies ei olisi vastuullinen teostaan, hänenkään kyllänsä ei olisi harkittu koska alkoholi olisi syönyt vastuun. (2) Jokaisen tulee tietää tai tulisi tietää että alkoholi herryttää suojamuurit. Tällöin miehen alkoholin juottamisessa on intentio. Tällöin teko on suunniteltu. Valitetavasti tässä logiikassa myös naisen tulisi tajuta että alkoholi tekee näitä asioita, joten hän on aivan yhtä vastuullinen kännipanosta kuin siitä että lähtee humalapäissään töytäilemään autollaan.

Kuitenkin näissä tilanteissa kulttuurimme määrittää miehen syylliseksi ja naisen uhriksi, ei toki juridiesessa vaan eettisessä mielessä. Jos esimerkiksi minulle kävisi näin ja valittaisin seuraavana päivää että nyt on tuomopojulle juotettu liikaa tuliliemiä ja tässä hänen entisestäänkin höltynyt moraalinsa on kadonnut ja tätä tietoisesti hyväksikäyttänyt nainen lainasi hänen miehuuselimistön osasiaan voidakseen stimuloida tiettyjä erogeenisiä alueitaan. Niin tätä ei kohdeltaisi raiskauksena, vaan jonain aivan muuna. Miehen vastuullisuus tuntuu olevan tässä tilanteessa hallussa, mutta naisella ei. Tämä vaatii taustaoletuksen siitä että nainen olisi jotenkin heikompi astia, jokin jota tulisi suojella avuttomuuden periaatteen nimissä. "assessment of the situation presumes that only women are incapable of making decisions about sex while intoxicated, while men are not only capable of making decisions about sex for themselves while intoxicated, but responsible for making decisions about sex for the woman. That's kind of paternalistic, actually, to assume a man is more capable of exercising judgment while drunk." Toki jos toinen osapuoli on selvin päin ja toimii tarkoituksellisesti, tilanteen väritys muttuu. Mutta tämä "molemmat humalassa" -tilanne on tietääkseni yleisempi kuin moni kehtaa tunnustaa.
1: Moni voi tietysti selittää että tämänlaisista tarvitsee välittää vain täydellisessä maailmassa, jossa eriarvoisuutta ei olisi. Eli koska naisilla on huonosti jossain muualla, ei miesten kohdalla olevaa epäreiluutta tarvitsisi korjata tasa-arvonajamisen nimissä. Tämä on argumentaationa sen verran omituista että en jaksa kommentoida sihen ihan hirveästi. Mainitsen vain lyhyestä että epäreiluus on by definition eriasemaan laittamista joten on selvää että tämänlainen suojelee eriarvoisuutta. Epätasa-arvoa vastaan olisi taisteltava kaikkialla. Tämän tajuaminen voi olla vaikeaa, jos sinut on säädetty sellaisille erikoisille taajuuksille joiden mukaan kaikki sukupuolet ovat samanarvoisia ja erot ovat irrelevantteja mutta kuitenkin mietit tilanteiden korjauksia vain ja ainoastaan siten että otat ensin perspektiivin sellaisten konseptien kautta kuin "nainen" ja "mies" ja vasta tämän jälkeen saat aikaan sen lopullien reiluustulkinnan ... Joka tarkoittaa sitä että sukupuolen rooli ei olekaan irrelevantti vaan ylikorostettu.

Olen kuitenkin hieman huvittunut siitä, että jos halutaan ottaa apuja tieteestä ja saada silti aikaan se, että mies ja nainen ovat eri tavalla syyllisiä ylläolevassa "molemmat ovat humalassa" -tilaan, voidaan avuksi manata yllättävän useiden "tasa-arvonaisten" kammoama pahamaineinen sosiobiologia.

Osmo Tammisalon "Rakkauden evoluutio" nimittäin käsittelee seksiin liittyviä kaksoisstandardeja. Se heijastuu hänen mukaansa ihmisen elämään monella tavalla. Tässä on vaikutusta esimerkiksi suvulla. Hamiltonin säännön mukaan läheisten geenien yleistymistä kannattaa auttaa, koska yhteiset geenit leviävät. Tähän voidaan liittää seksuaalista antagoniaa, eli sitä että eri sukupuolilla voi olla hyvinkin erilaiset ja risteävät tavoitteet. Ihmisen raskauden kohdalla merkittävin elementti on panostus. Mies voi livahtaa ja hänen panostuksensa jää halvaksi. Nainen taas on sidottu ensin raskauteen ja sitten lapseen. Lisäksi on huomattava että nainen jää vahinkoraskaudesta aina kiinni, mies ei. Ja lisäksi isyyden ja äitiyden kohdalla on maaginen ero ; Äiti voi olla varma siitä että lapsi on hänen, isä voi olla vain aisankannattaja. Siksi naisen siveyskäsitys on "biologisesti olennaisempi osa" isän luottamuksessa. - Jos isä panostaa vaivaa eibiologisiin lapsiinsa, on tämä evoluution silmissä sama kuin oman kelpoisuuden uhraus. (Jos nainen ei ole siveä, mies helposti epäilee isyyttään. Maine on mittari, ei täydellinen mittari mutta se on jokin jota voidaan käyttää elämässä aina luolamiesajoista muinaisten roomalaisten kautta moderniin nykyaikaan asti.)

Näiden kaikkien asioiden kombinaatioon liittyen Tammisalo kirjoittaa esimerkiksi sivulla 223 että "On selvää, että jo esihistoriassa perheellä ja suvulla on ollut erilaisia (geneettisiä) intressejä eri sukupuolten suhteen. Vanhempien ja muun suvun on esimerkiksi "kannattanut" yllyttää nuoria koiraita vapaampaan seksuaaliseen kanssakäymiseen, varsinkin menestyneen perheen tyttären kanssa. Nuorelle naaraalle on sen sijaan kannattanut suositella pidättyvämpää ja häveliäämpää käytöstä, koska naaraan mahdollisuudet heikkenevät (ei-toivotun) raskauden ja huonontuneen maineen pitkiksi ajoiksi." Tämä kohta on oleellinen - sillä jos vain kykenemme pomppaamaan Osmo Tammisalon sosiobiologiaan kuulumattoman "luonnollisuusajattelun" jossa luonnontila on sama kuin luonnonjärjestys ja asian eettisyys - voimme huomata että juuri nämä elementit tekevät naisesta jollain tavalla "herkemmän astian". Raskaus on epäreilu, se ei lankea miehelle vaan naiselle. Tässä mielessä nainen kantaa pääosan riskeistä ja miehelle jää riskiksi lähinnä seuraavan aamun mahdollinen pikainen kammostushetki. Tämä korostaa sitä että "heikoin astia" voi olla hyvinkin monella tavalla. Harva kuitenkaan kiistää raskauden kaltaista aivan kiistatonta ja suoraan fysiologista ja luonteeltaan biologista eroa sukupuolten välillä.
Koska feministit eivät kovin usein hyväksy sosiobiologiaa ja näkevät sen sovinistisena ja miesnäkökulmana, tämänlaista tulkintaa ei tietysti tapahtunut. Ette lukeneet tätä juttua. Sitä ei ole olemassa. Vaihtoehtona on kuitenkin maailman muuttaminen siihen suuntaan johon he eivät halua maailmaa muuttaa, joten taistelu näiden kahden pahan ääripään välillä voisi olla mielenkiintoista seurattavaa, jos olisi vaikka jonkinlainen kvaliakaukoputki käytössä..

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Perheenlisäystä

Kuten monet kenties tietävätkin, olen ollut hieman vastentahtoinen lapsia kohtaan. Lapsien käyttökelpoisuus on lähinnä siinä että ne voi uhrata Baalille. Ja minä olen, tunnetusti, uskonnoton. Kuitenkin talossamme on kuulumassa yllättäviä lisääntymisuutisia. Ja yllätyksekseni olen huomannut ajatuksen varsin sympaattiseksi. On herttaista ajatella miten pikkaraiset olennot eksistoivat talossani. Haluankin siksi koristaa blogiani vauvakuvilla. (Awww!)Kysymys ei sentään ole ihmisvauvoista, vaan kirjoahvenista. Kun muutimme keravalle, vanhat akvaariot olivat tyhjillään. Sitten päätin hommata niihin uusia kaloja. Päätin hommata kirjoahvenia, halpoja, sitkeitä ja luonteeltaan mukavia. Kirjoahvenet ovat tuottaneet kuitenkin aika paljon riesaa. Ne esimerkiksi söivät kaikki rapuni ja mellastelivat kaikki paikat uuteen uskoon. Ne myös tonkivat hiedan kekoihin, kasoihin ja kuoppiin. Tänään oli kuitenkin paljastunut tämän kaiken oudon toiminnan seuraus.Normaalisti piilottelevat ja luonteeltaan jopa arat ahvenet olivat aggressiivisesti hyökkäilemässä kohti ruokkijaa ja katsojaa. Syynä oli se, että paikat ovat täynnä pikkuruisia kalanpoikasia. Hamiltonin sääntö tuntee paikkansa. Nämä vanhemmat ovat valmiita kuolemaan poikastensa puolesta - itse asiassa moninkertaisesti. Akvaarionpitäjän kannalta tämä kertoo siitä että kalat ovat viihtyneet. Hoito on kantanut tulosta.En sitten tiedä onko tämä muistutus siitä että jos Jumala on olemassa, niin hän ei hoida ihmisiä yhtä hyvin kuin minä näitä kaloja?
Kalanpoikaset ovat valitettavasti todella pieniä. Kuvassa näkyy kuitenkin harmahtavaa möhmänoloista, joka ei koostu liasta, vaan pikkuruisista uiskentelevista kalanpoikasista. Valitettavasti ne ovat nopealiikkeisiä ja kooltaan kamerani tarkkuusalueelle liian pikkiriikkisiä. Mutta jotain yksityiskohtia niistäkin kuitenkin näkee. Jopa yksilöitä.