Intentioiden ylihavaitsemisargumentista

Areiopagilla otettiin kantaa kognitiiviseen uskontotieteteseen. Siinä nousi esille tietty argumentti, ylihavaitsemisargumentti. Se on varmasti monia uskovaisia ärsyttävä argumentti. Sillä kun uskonnolle etsitään evolutiivisia syitä mietitään usein adaptiivisia selityksiä joiden mukaan uskonnosta on hyötyä. Näin ollen uskonnollisuus olisi ikään kuin samaa kuin hyvyys. Itse, uskontokriitikkona ja ennen kaikkea evoluution puolella vahvana neutraaliteorian kannattajana olen pitänyt tästä argumentista. Sen taustalla on "niin sanottu ei-adaptionistinen kanta, joka on aiemmin edustanut kognitiivisen uskontotieteen standardimallia".

"Barrettin mukaan uskonnollisten uskomusten syntyyn vaikuttaa esimerkiksi ihmismielen mekanismi, jonka tehtävänä on havaita ympäristössä vaikuttavia toimijoita. Tätä kutsutaan ”toimijuuden havaitsemismekanismiksi” (Agency detecting device, ADD) tai ”yliherkäksi toimijuuden havaitsemismekanismiksi” (Hypersensitive agency detecting device, HADD). Jos liikumme esimerkiksi metsässä ja kuulemme oksien rahinaa, tämä mekanismi saa meidät vaistomaisesti ajattelemaan, että tämän äänen on aiheuttanut joku toimija (luultavasti villieläin). Mekanismi on kehittynyt yliherkäksi, koska selviytymisen kannalta on ollut hyödyllistä havaita ympäristössä liikkuvat toimijat mahdollisimman nopeasti ja tarkasti. Vaikka se tuottaisikin väärän uskomuksen, että pusikossa piileskelee petoeläin, turha varuillaan olo on paljon pienempi harmi kuin syödyksi tuleminen." ...  "Kognitiivisen uskontotieteen mukaan tämä mekanismi on uskonnon synnyn kannalta relevantti siksi, että se saa ihmiset näkemään toimijuutta ja tarkoituksellisuutta myös luonnonilmiöiden taustalla. Esimerkiksi luomakunnan kauneus ja järjestys on saanut aikaan hyvin laajalle levinneen uskon luojajumalaan. " Argumentti on toki tuttu ja argumenttina jo varsin vanha. Se on kuitenkin tärkeä ja hyvä argumentti.

Tämä on tietenkin noin muotoiltuna hyvin ikävä. Sillä usein uskovaiset selittävät omia kokemuksiaan. Tulee ties mitä anekdootteja. Heillä on vahvoja kokemuksia ja tunteita joita he eivät koe valehteluna tai hallusinaationa. Ja tämä aitouden kokemus johtaa totuudentunteeseen. Ja tämä teoria koetaan usein nimenomaan epäkohteliaana. Toisin kuin Alvin Plantingan warrant -teoria jonka mukaan ihmisillä on Hyvän Jumalan totuudellisen mukaisesti havaitsemaan säädetty jumala-aisti ja siksi ihmiset voivat luottaa aisteihinsa ja järkeensä. Ja ennen kaikkea näihin tuntemuksiinsa ja myös muiden vilpittömien uskovaisten anekdootteihin.

Tämän argumentin ateistipiireissä saatu perustuukin varmasti aika paljon juuri siihen, että se lupaa ateisteille aika paljon. "Ateistiksi tunnustautuva Paul Bloom on samaa mieltä, mutta hän on siitä huolimatta kriittisempi tieteellisten teorioiden vaikutuksesta uskonnon tiedolliselle oikeutukselle. Mikäli tiede näet osoittaa, että uskonnolliset uskomukset ovat seurausta luonnonvalinnan kautta kehittyneiden kognitiivisten mekanismien yliherkästä toiminnasta, voidaan kysyä, kuinka järkevää näistä evoluution sivutuotteena syntyneistä uskomuksista on pitää edelleen kiinni. Jos uskomukselle ei ole muuta perustetta kuin se, että uskova yksinkertaisesti tahtoo sen olevan totta, siltä puuttuu tiedollinen oikeutus."

Tätä esitetään yleensä siinä kulmassa missä areiopagin tekstikin sen esittää ; "Justin Barrett, jonka mukaan teistinen usko voi olla tosi, vaikka sen synnylle voidaankin antaa täysin luonnollinen selitys. 2+2 on edelleen 4, vaikka tiedemiehet löytäisivätkin ihmismielestä kognitiivisen mekanismin, joka saa ihmiset todennäköisesti uskomaan näin, ja sama pätee uskontoon."

Sen puolella voidaan itse asiassa sanoa tärkeä heikkous kyseisessä argumentissa. Se ei nimittäin teknisesti ottaen tunnista Jumalaa epätodeksi uskomukseksi. Sen sijaan se osoittaa että ihmisissä on tapa reagoida intentioihin jotka voivat olla läsnä vai eivät. Kun pusikossa on leijona tai salaliittoväijyjä pahat mielessä se todella on intentionaalinen olento. Joskus pensaissa ei ole mitään mutta reaktio on sama. Ihminen on siis kognitiivisesti ohjattu reagoimaan intentioihin. Ja Jumalan kohdalla kysymys on epäselvä. On tavallaan ensin tiedettävä Jumalan olemassaolo. Ja vasta sen jälkeen reaktio on harhaan reagoimista.

Näin ollen filosofisesti voidaan todella antaa tilaa sille miten "Van Inwagenin mukaan kognitiivisen uskontotieteen antama naturalistinen selitys uskonnon alkuperälle on kuitenkin yhdistettävissä täysin luontevasti laajempaan yliluonnolliseen selitykseen. Mikäli ajatellaan, että maailmalla on kaikkivoipa ja kaikkitietävä luoja, voidaan täysin järkevästi uskoa hänen ohjanneen evoluutiota siten, että ihmisen kognitiiviset toiminnot johtavat todennäköisesti uskonnollisen uskon syntymiseen. Näin ollen evolutiiviset uskonnon alkuperää käsittelevät teoriat eivät van Inwagenin mukaan ole ristiriidassa uskonnollisen uskon kanssa eivätkä muodosta uhkaa sen rationaalisuudelle." Argumentti ei siis oikeastaan tee sitä mitä naturalistit haluavat sen tehdä.

Mutta argumentti onkin vaarallisempi muualla

Toisaalta se ei ole mikään mihin reformoidun epistemologian ystävä, esimerkiksi Plantinga, sen ajattelee tekevän. Hän nimittäin ottaa asian esille ja peräti ajattelee sen tukevan itseään ja omia näkemyksiään. Ydinkohta on lause joka esitetään hänen nimensä yhteydessä ;" Evoluutioteorian mukaan luonnonvalinta ei ohjaa ihmisiä muodostamaan tosia uskomuksia, vaan uskomuksia, jotka ovat hyödyllisiä hengissä selviytymiselle." (Ja tässä asia, ellei peräti se se asia, jossa olen samaa mieltä hänen kanssaan.) Hän näkee että ylihavaitseminen todistaa hänen EAAN -argumenttinsa perusteesin. Siinä korostetaan että hengissä selvitään kun reagoidaan oikein eikä että reagoidaan totuudellisesti. Esimerkiksi tulkinta havaitsemisesta voidaan toteuttaa monin eri tavoin joista kaikki eivät ole tosia. (Belief-Cum-Desire). Hän korosti että jos ihmisen tapa havaita maailmaa ei ole Hyvän Jumalan säätelemä niin sitten evoluutio tuottaisi vain hengissä selviämistä eikä Totuudellisesti havaitsemista. Plantinga yleensä tässä yhteydessä korostaa sitä että hän ei ole evoluutioteoriaa vastaan vaan naturalistista evoluutiotulkintaa vastaan. Eli toisin sanoen hän sanoo että evoluutioteorian ystävä ei voisi olla naturalisti.

On nimittäin asia joka reformoidun epistemologian kannattaa jättää mainitsematta tässä yhteydessä. (Se tila on ilmeisesti käytetty siihen että saadaan hakata "oikeaa vastustajaa" eli pahoja naturalisteja.) Sillä reformoidun epistemologian ytimessä ei ole vain jumala-aistin ja kokemusten luotettavuus. Sen ytimessä on myös warrant -konsepti. Ali ajatus siitä että aistit ovat virheettömiä. Jos ylihavaitsemisargumentti on laajemmin tosi, se falsifioi Jumalan joka antaa meidän aisteillemme takeen. Jos Jumala on, se on toisenlainen.

Ja koska Plantinga ja muut reformoidun epistemologian kannattajat vaativat että maailmankuvan on annettava tae, jotta se voisi oikeuttaa tieteen. Ja tieteen oikeassaoloa arvostetaan ikään kuin ilmiselvyytenä, niin tästä on hyvin laajoja seurauksia. Tämä on ollut kauan hyvin vallitseva piirre Plantingalla. Kuitenkin kyseisessä kirjoituksessa nousee esille jännittävä lausunto;

"Plantinga pitää evolutiivis-psykologisia teorioita ainakin osittain ristiriitaisina kristinuskon kanssa. Hän näkee ristiriidan piilevän siinä, että ne väittävät uskonnon kumpuavan virheellisiä uskomuksia maailmasta tuottavista kognitiivisista toiminnoista."

Tämä on Plantingalta epätavallisen vahva kannanotto. Yleensä hän on korostanut sitä että EAAN -arugmentti koskee naturalismin ja evoluution välistä juopaa. Hän ei ole lähtenyt erityiseen sotaan teististä evoluutioteoriaa vastaan. Tässä kohden hän näyttää joko muuttaneen mieltään tai vaihtoehtoisesti sanovan hieman enemmän siitä mitä hän on aina muutoinkin ajatellut. Hän rakentaa kuilua evoluutioteorian kannattamisen ja teismin välille.

Ylihataivsemisongelma onkin mutkan kautta hyvin vakava ongelma Plantingan kaltaiselle teismille. Sillä tietoisuuden ylihavaitsemisilmiö on hyvin arkinen, tosi ja tutkittu, ja nimenomaan eiteologisissa yhteyksissä. Se on itse asiassa jokaiselle tuttu arjessa. Yön pimeydessä heiluvat pensaat herättävät säikähtämiskokemuksia. Joko tämänlaiset kokemukset täytyisi kiistää tai sitten täytyisi tunnustaa että ihmisen havaitsemis-tulkinta-reagointijärjestelmiä. Olisi pakko hylätä tietyt ajattelutavat. Sillä vaikka Plantinga "Plantingan mukaan hän voi hyväksyä uskonnon naturalistiset selitykset sillä varauksella, että niiden sisällään pitämä maailmankuva tunnustaa vain osan (materiaalisen todellisuuden) siitä kokemuspiiristä, joka kristityllä on. Oman kokemuksensa perusteella kristitty voi siis pitää kiinni jumalauskostaan, vaikka metodologiseen naturalismiin sitoutuneet tieteelliset teoriat olettavatkin uskonnon synnyllä olevan pelkästään luonnollisia syitä." Samalla on kuitenkin hyväksyttävä että jos warrant falsifioituu niin se ei johdu siitä että oltaisiin sitouduttu pahaan naturalismiin. Vaan siihen että maailmankuvasta osa kuitenkin on aina maailmassa elämistä. Sitä, kun "Plantinga ehdottaa, että tiede määriteltäisiin (1) systemaattiseksi ja järjestäytyneeksi toiminnaksi, joka pyrkii löytämään maailmankaikkeutta koskevia totuuksia, ja (2) tekee sen empiirisin menetelmin." Kun tilaa empirismille antaa, joskus käy niin että oma näkemys kumoutuu. Ylihavaitseminen ei kenties ole ongelma teismille, mutta se on ongelma reformoidulle epistemologialle.

Nothing Hill.

"All roads are blocked to a philosophy which reduces everything to the word ‘no.’ To ‘no’ there is only one answer and that is ‘yes.’ Nihilism has no substance. There is no such thing as nothingness, and zero does not exist. Everything is something. Nothing is nothing. Man lives more by affirmation than by bread."
(Victor Hugo, "Les Misérables")

Tyhjiö eli vakuumi tarkoittaa tässä jutussa tilaa, jossa ei ole mitään.

Koska metafysiikka käsittelee sitä, mitä on olemassa, voisi luulla että sillä ei olisi käsittelyvoimaa tyhjyyden suhteen. Kuitenkin jo Parmenides esitti kysymyksiä siitä onko tyhjä maailma mahdollinen, onko tyhjiöitä olemassa. Samoin negaation ja tyhjän käsitteitä on mietitty metafysiikassa melko paljon.

Ensimmäinen ongelma tyhjässä on se, että on monimutkaista sanoa onko täällä mitään "ei mitään". Tämä on merkittävää, koska yleisesti ottaen olemassaoloväitteissä on esitetty että ilmiön todistajan on todistettava että tämänkaltainen asia tai ilmiö on mahdollinen. Tyhjän ja tyhjiön määritteleminen olemassaolevaksi on kuitenkin hieman mutkikasta ; Tämän kautta kysymys "miksi on jotain sen sijaan että ei ole mitään" on yllättävän mutkikas kysymys. Kenellä on todistustaakka? Pitääkö jonkun voida osoittaa että "ei mikään" olisi ylipäätään mahdollinen, looginen ja relevantti esitys tai tila?

Asiaa on ratkaistu monella tavalla: Se on yleensä sidottu kysymykseen siitä "miksi on jotain eikä ei mitään".
1: Kiiston kautta: Aristoteles oli sitä mieltä että tyhjiö oli mieletön käsite, koska tila ei koostu "ei mistään". Kaikki, joka on, on jotakin. Tämä sopi hyvin yhteen hänen muoto -oppinsa perusteella. Hänelle kaikella oli muoto : Esimerkiksi kultasormuksella on sormuksen muoto, jota ilman se ei ole olemassa. Samoin kum kulta on kimpaleessa, sillä on muoto, kimpaleen muoto. "Tyhjä, olematon" maailma ei ollut olemassa - eikä sillä ollut muotoa, koska sekin olisi ollut "jotain" - joten sen käsittely ei ollut lainkaan järkevä vaihtoehto. Keskiajalla ajatusta kehiteltiin ajateltiin että luonto vastustaa tyhjiön syntymistä. Siksi niitä ei myöskään esiintynyt luonnossa. Koska Jumala oli kaikkivoipa, ei ongelmia tyhjiön logiikan kanssa ollut; Tavallaan tyhjiötä ei ollut, koska aina oli ollut Jumala, ja tavallaan Jumala oli luonut maailman, joten se toimi selityksenä sille miksi universumi oli, eikä ollut olematta.
2: Myönnön kautta: Jos asiaa lähestytään "yksinkertaisuuden kautta", eli otetaan nihilistinen kannanotto "Sano aina ei, ellei toisin ole syytä", niin silloin kaiken olemassaolo on todistettava, ja yksinkertaisin tila on silloin olematon, tyhjä. Silloin kysymys "miksi on jotain, eikä mitään" olisi vakavampi kysymys. Tällöin vaikeus onkin, miksi on jotain eikä ei mitään. Tätä on perinteisesti selitetty Jumalan luomistyöhön viitaten, mutta monet ovat kyselleet että eikö se Jumalakin ole kuitenkin "jotakin". Olematon ja ominaisuukseton Jumala kun kuitenkin viittaisi ateismiin. Tavallaan Jumala ei siis vastaakaan kysymykseen, vaan siirtää sen myöhemmäksi. Toisaalta tämä ei tee "jumalatonta" selitystapaa yhtään sen paremmaksi - pelkkä toisen näkökannan kritisointi ei ole todiste toisen näkemyksen puolesta. Arvo olisi annettava ns. "todistusaineistolle oman näkemyksen puolesta".
3: Kolmas tapa on propabilistinen lähestymistapa. Koska maailmamme on olemassa, me tiedämme että olemassaololla on jonkinlainen todennäköisyys. Tällöin asiaa lähestytään sitä kautta että vaikka jokin asia on "yksinkertaisin", täytyy ottaa huomioon se, onko se myös aktuaalinen. Pelkkä todennäköisyys kun ei tarkoita toteutumista. Näin kysymys muuttuu siihen, "kuinka todennäköistä olemassaolo on". Jos vaihtoehtoina on universumi, joka on ja universumi joka ei ole, se kumpi on todennäköisempi riippuukin siitä minkälaisia "lottokumponkeja" on tarjolla. Jos tätä taas jatketaan statistisella käsittelyllä jonka Peter van Inwagen teki vuonna 1996. Hän ajatteli tilannetta "äärettömän lottoarvonnan" kautta. Hän esitti että vaikka tyhjiö olisi miten epätodennäköinen ja harvinainen, voidaan kuitenkin kuvitella ääretön määrä arpajaisia. Tällöin mahdollisuus sille että edes yksi "arvonta" voittaa on itse asiassa tasan 1: On varmaa, että universumit ovat olemassa. Tosin tässä näkemyksessä on ongelmana se, että emme tiedä "montako arvontaa on suoritettu". Tätä kautta "täällä on jotain" ja "täällä ei ole mitään" vertailua on mahdotonta tehdä tietojen pohjalta. (Kenties tämän vuoksi olen agnostikko.)

Tieteellinen selittäminen on tietenkin tuonut oman lisänsä. Tiedemiehet stereotyyppisesti tarjoavat kausaalisia selityksiä. Tätä kautta tiede ei voisi ratkaista tätä kysymystä. Kuitenkin aina yhtä terävä Elliot Sober esitti, että tiedemiehet tarjoavat myös selityksiä, joita hän kutsuu nimellä "equilibrium explanations". Nämä selittävät ilmiöitä aktuaalisen tilan kautta, ja tässä analysoidaan mahdollisia lähtötiloja. Tällöin esimerkiksi selitetään se, miksi voimme hengittää vaikka olisi mahdollista että happiatomit olisivat huoneen toisessa päässä, sillä että kaikista järjestyksistä suurimmassa osassa happiatomeja on lähellä hengityselimistöämme.

Tutkimuksellisestikin tyhjiötä on lähestytty, ja aina ei ole mietitty universumin syntyjä syviä : 1640-luvulla Torricelli esitti, että hänen elohopealla täytettyyn ilmapuntariinsa muodostui tyhjiö. Tämä oli tietysti radikaalia, koska perinteisesti ajateltiin että tyhjiötä ei pitäisi olla luonnossa. Ensimmäisen tyhjiön muodostamiseen käytetyn ilmapumpun kehitti Otto von Guericke 1650. Tosin Aristoteelisen perinteen kunniaksi on sanottava, että näissä tyhjiöissä oli vain hyvin vähän ainetta. Ne eivät siis olleet täysin aineettomia tiloja. Ja luontokin taisteli kovasti tyhjiötä vastaan; Vakuumin pumppaaminen vaati paljon energiaa. Toisaalta kun vakuumi oltiin saatu aikaiseksi pallokuoren sisään, hevoset eivät jaksaneet vetää puolikkaita irti toisistaan, joten tälläisen kuoren sisään saadun tyhjiön rikkominen oli tietyillä tavoin vaikeaa, joten teleologisesti ajatellen tässä oli mielenkiintoisia ongelmia; Luonto ei "tavoitellutkaan" aina tyhjiön poistamista keinolla millä tahansa. Samoin Guericken kokeiden aikanaan hieman yllättäviä tuloksia olivat ne, että kynttilän liekit sammuivat tyhjiössä ja äänikin vaimeni, samoin hiiret kuolivat.

Tyhjiötä on lähestytty myös "moderneimmilla tieteillä".

Kvanttimekaniikka käsittelee tyhjiötä ja sen tulokset ovat yllättäviä: Sen mukaan tyhjiö, jossa ainetta ei olisi, ei pysyisi tyhjänä:
1: Jos sillä on reunat tai rajat, ne säteilevät mustan kappaleen säteilyä.
2: tilalla olisi joka tapauksessa aina nollapiste -energiaa, joka syntyy Heisenbergin epätarkkuusperiaatteen vuoksi : Siitä, että painon tila on tunnettu suurella tarkkuudella, seuraa välittömästi, että painon liikemäärän epätarkkuus on suhteessa yhtä suuri. Niinpä on todennäköistä, että painolla on nollasta poikkeava nopeus ja liike-energia, eli nollapiste-energia. Ja koska nollapiste-energian olemassaolo ei vaadi, että värähtelijä olisi massallinen paino, jopa tyhjiöllä on tyhjiöenergia. Nollapiste-energiaa ei voi poistaa systeemistä, koska sitä vastaava energiatila on alin mahdollinen. Tähän liittyvä ilmiö on kvanttifluktuaatio, joka tarkoittaa sitä että tyhjiöenergia tuottaa hiukkasia tyhjiössä. Hendrik Casimir esitti, kuinka tyhjiöenergian olemassaolon voisi todistaa kokeellisesti, mutta Steven Lamoreaux onnistui tekemään kokeen vasta 50 vuotta myöhemmin. Lamoreaux onnistui myös mittaamaan tyhjiöenergian voimakkuuden. Tätä ilmiötä on esitetty jopa syyksi sille, miten universumimme on syntynyt. Tämä on sinänsä erikoinen tulos, että se sotii melko paljon "arkijärkeä" vastaan. Kvanttimekaniikan mukaan "ei mistään" tuleekin "jotakin", ja itse asiassa pakosta.