Puhun niin meheviä kuin osaan

Minulla on ollut paljon hauskaa ajanvietettä. Esimerkiksi Torppa oli saanut veteraaniliiton logosta sangen erikoisia mielleyhtymiä joita hän piti objektiivisena totuutena. Tämänlainen ”suoran havaitsemisen ja kokemisen” paradigma ei toki yllätä. Sillä Torppa on kuuluisa kreationisti ja kreationismissa tätä intuitiivisen suoran havaitsemisen periaatetta on tuettu hyvin vahvasti. Esimerkiksi Douglas Axe korosti intuitiivisuutta hyvin pitkälle. Logossa nähty musliminainen kertoo aika konkreettisesti siitä miksi tälläinen intuitio-havaitseminen on tieteellisesti epäpätevää.

Logon taustaa voisi tietenkin aina valottaa valokuvilla. Vaikkapa siitä miten vanhassa valokuvassa on musliminaisia rivitolkulla palvomassa Allahia, Särkisalossa, joulukuussa 1939…

Puhuisin tästä enemmänkin, mutta sitten kaverini oli vähäntuohtunut youtubessa. Ihmsiet olivat olleet epäreiluja ja puhuneet pahaa ihmisen selän takana. Ja että aikuisten tulisi tietää mikä on hyvää ja pahaa ja miten kunnioittaa. Ja siksi on raskasta kertoa asioita kuin tyhmille tahi alaikäisille.

Itselleni on hyvin mielenkiintoista miten itse tykkään selittää asioita kuin itselleni. Eli aika tiiviisti. Koska minulle rakkaus, välittäminen ja huolenpito eivät ole helppoja. Siksi päätin siirtää huomioni Torpasta muualle. Toisin sanoen en voi vain juoruta Torpasta mehevää juttua vaan on mietittävä myös esimerkiksi sitä, onko tämä hupaisa aktio myös moraalisesti kyseenalaista. Ja laajemmin. Miten suhtautua juoruilun kanssa kaikkiin sellaisiin ihmisiin, joiden oikeanlaisella kohtelulla on väliä. Ketkä kaikki vai peräti aivan kaikki tämä joukko sitten sisäänsä kattaakin.

Ensin onkin hyvä määritellä vähän sitä mitä juoruilu on.Mark Alfano onkin määritellyt juoruilua filosofisesti. Tässä hän korostaa sitä, että vaikka juoruajat tavallisesti keskustelevat selän takana niin siitä huolimatta juoruilussa on aina mukana kolme toimijaa. On puhuja, kuulija ja subjekti. Tässä mielessä on hyvä huomata että puhujalla on suhde subjektiin ja puhuja on aktiviteetissa kuulijan kanssa. Mutta subjekti itse ei ole aktiivisesti vuorovaikutuksessa mukana.

Tietenkin mikä tahansa kolmannesta osapuolesta puhuminen ei ole juoruilua. Juoruilussa käsitellään Alfanon mehukkuuden tematiikkaa. Juorussa on oltava mehukkuutta. Tämä korostaa sitä että juoru on ehdottomasti parempi juoru jos se on (1) uutta tietoa ja (2) koskee jotain normirikettä.

Näitä normirikkeitä sitten voi olla joko (1) rike puhujan ja kuulijan – tai ainakin puhujan olettaman kuulijan – moraalin kanssa. Tai sitten rike on (2) subjektin omaa kaksinaamaisuutta, jolloin puhutaan siitä mikä itselleni on kognitiivisen uskontotieteen puolelta tuttu niinsanottuna strategisena tietona. Tai arkikielisesti noloina salaisuuksina. Liha minun jääkaapissani ei ole strategista tietoa vaan lähinnä kertomus ruokahaluttomuudestani, mutta liha vegaaniutta korostavan vasemmistolaisen ideologin jääkaapissa on.

Moraalirikkeet, niin sisäiset kuin ulkoisetkin voidaan lokeroida sitten hyvin monella tavalla. Rike voi olla moraalinen, laillinen, kulttuurinen tai esteettinen. Siksi esimerkiksi se, kun ala-asteella minun pottatukkani aikaansai porua, voidaan sanoa että silloin kun olin paikalla ja tästä esteettisesti rikkeestä lälläteltiin, niin kyseessä oli kiusaaminen. Silloin kun siitä puhuttiin silloin kun olin poissa tai minun luultiin olevan poissa, kyseessä oli juoruilu. Erityisen vahvasti silloin kun sitä tehtiin heti sen jälkeen kun tukkani oli juuri leikattu kotona, budjettisyistä.

Ensiksi itse olen tavannut erottaa huhut juoruista. Sillä minun intuitioissa juorussa on kysymys pienimuotoisemmasta ilmiöstä. Juoruilu liittyy sosiaalisene peliin jossa juoruajalla on jonkinlainen yhteisöllinen sidos sekä juorukerhoon että juoruttavaan. Huhut taas ovat laajemmin levinneitä. Niissä on kysymys laajemmasta asiasta. Tämän vlogauksen kannalta tätä eroa ei ole kuitenkaan relevanttia tehdä ja voidaankin sanoa että Alfanon määritteissä huhu on juoruamisen yksi alatyyppi. Näin käy usein kun näkökulma valitaan. Kun peruskäsite määritellään, niin se vaikuttaa esimerkiksi siihen onko juoru ja huhu irrallisia vai sama asia. Ja näiden kanssa koherenttius on tärkeää. Muuten syntyy virheitä.

Tämä määrittelytapa korostaa sitä että on tavallaan vaikeaa nähdä suoraan miksi juoruilu on niin paha asia. Itse asiassa aiheenahan on subkektin moraalinen puute. Ja usein tässä korostuu sekin että juoru ei ole aina määritelmällisesti valehtelua. Väärän tiedon kohdalla on tietenkin helppo korostaa valehtelun huonoutta. Mutta todelliset asiat – kuten se minun kammottava pottatukkani – voivat olla ihan empiirinen silmämunia polttavan konkreettinen tosiasia.

Ja tämä korostaa sitä miten moni on nähnyt metoota juoruakkain pahanpuhumisena eli juoruiluna. Metooseen mukaan ottaneet ovat nähneet tämän muiden moraalisten ongelmien esiintuomisena, tiedottamisena, jopa journalistiikkana. (Itse asiassa uutisten ja journalistiikan yhteys juoruiluun onkin tuon annetun määrittelyn kanssa aina aika lähellä. Mikä korostaa sitä että juoruilulle voi nähdä eettisesti perusteltua ydintä.) Metoo on ollut varoittavaa, jolloin subjekti onkin moraalisesti kyseenalainen vainoaja. Kuitenkin metookritiikissä näkee miten monet näkevät että oikeat vainoajat ovat nämä juorupuhujat jotka hakevat kollektiivisen massan piinatakseen seksuaalisia häiritsijöitä.

Tässä kenties vahviten nousee esiin juoruilun vaikea suhde tosiasioihin. Karkeasti sanoen jos jutun kertoja uskoo että juttu on luotettava, tosi ja mehukas, hän ajattelee että se on journalistiikkaa. Jos joku ei pidä juttua totena hän näkee sen valehteluna. Ja suhtautuminen muuttuu tämän mukana. Juorut ovatkin äärimmäisen hankalia juuri siksi että se on sananvapauden ja tiedottamisen tai tiedottamisksi väittämisen aktio. Juoru ei koskaan tunnusta olevansa valehtelua. Mikä tekee siitä tavallaan aika tavallista todenpuhumista että valehtelua. Konteksti ja sosiaalinen interaktio ja intentiot ovat tärkeitä. Samoin kuin lausumien totuudellisuus.

Miksi juoruilua sitten pidetään pahana? Itsekin olen pyrkinyt siihen että juoruamisen sijaan haukun. Eli puhun ihmisistä avoimesti pahaa sellaisella tavalla, että he itse ovat paikalla tai voivat tietää siitä. Tämä on mukana siinäkin, että en yleesä poista tuotoksiani muuta kuin julkaisutahojen suosittelujen jälkeen. Syynä on se, että ajatus itseen kohdistuvasta paskamyrskystä hillitsee muuten hillitöntä mieltäni ja moraalisia närkästymisiäni. Sillä pidän moraalisessa närkästyksessä tehtyjä pikatuomioita ongelmallisena. Eli pidän juoruamista ongelmallisena.

Juoruilun ongelma on tavallaan se, että siinä on epäsymmetristä informaationkäsittelyä. Kertoja konstruoi tapahtumaa aika yksinvaltaisesti ja moraalinen kontekstikin konstruoidaan kertojan ja kuulijan välillä. Subjekti taas ei saa esitettyä omaa kantaansa asiaan tai välttämättä edes tiedä että jotain pahaa puhutaan. Tämä johtaa episteemisiin ongelmiin joissa kertojan intentiot ja arviot vaikuttavat tilannekuvaukseen liiaksi. Kuulijan moraalinen närkästyskin saattaa värittää tulkintaa jälkikäteen.

Filosofi voisi nähdä tässä mielenkiintoisen tilanteen. Kun joku puhuja kertoo juorun jostakusta, hän asettaa toisen moraalisen hahmon tulilijjalle. Ja kun katsotaan juoruilua käytännössä, niin hyvin usein se ei jää tilannekuvaukseksi. Esimerkiksi jos joku kertoo juorun siitä, että joku valehtelee, tästä luodaan hyvin helposti yleiskuva jossa valeen kertoja onkin valehtelija. Tässä kohden puhutaan attribuutiovirheestä; Tässä moraalisesti kyseenalaisissa tilanteissa toisten ihmisten tekemiset nähdään liiaksi sisäisistä syistä johtuviksi ja omaa käyttäytymistä selitetään liikaa tilanteesta johtuvaksi. Me teemme väärin olosuhteiden pakosta mutta muut ovat pahoja. Siksi minäkin vaan teen mokia ja asiavirheitä ja liian nopeita johtopäätöksiä mutta Torppa on idiootti. Toki tässä tulkinnassa on huomioitava myös sellaisia asioita kuin erehtymisen frekvenssi. Mutta se ei ole tämän vlogauksen aihe. Paitsi jos oikeasti tämä frekvenssi on puhtaasti vain minun kokemani tulkinta tilanteesta. Joka sitten johtuisi nimenomaan attribuutiovirheestä. Kiehtovaa onkin että attribuutiovirhe voi tapahtua vaikka juoru on totuudenmukainen. Jos joku on valehdellut ja tästä kertotaan tosi juttu saattaa lopputulos olla tosi valheita kun tyyppi leimataan valehtelijaksi vain siksi että hän on joskus jossain tilanteessa valehdellut.

Myös aiemmin mainitsemani seikat vaikuttavat. Erityisesti jos ollaan moralisteja kristilliseen tyyliin, on usein niin että henkilöä ei tuomita hänen omien arvojensa ja niiden mukaan seisomisen mukaan vaan viitekehys on se, että koska kristinusko pitää sitä syntinä on se syy tuomita nämä synnintekijät. Tämänlaiset tuomitsemiset on hyvin helppoa nähdä muissa kulttuureissa ja hyvin vaikea nähdä omissaan. Ja siksi on helppoa nähdä että islamilainen kunniakulttuuri vakavine seuraamuksineen on huolestuttavaa kun siellä juoruttu avioliiton ulkopuolinen suhde voi johtaa juorun kohteena olevan naisen sortoon. Mutta vaikeaa nähdä sitä siinä kun maallinen kaveri naureskelee miten joku näkee huntumuslimeja joka paikassa ja miten tämä on vain sitä mitä Torpalta nyt voi odottaakin.

Kulttuuri sävyttää ja sen kanssa – ja ilmankin – ihmiset helposti korruptoivat nimenomaan sen mitä fakta tarkoittaa. Aivan kuten fakta on että veteraaniliiton logo näyttää tietyltä voidaan tulkita huntumuslimiksi tavallaan ymmärrettävällä tavalla, moni antaa juorulle mielipiteidensä kautta tuomioarvoa jossa totuus mutiloituu tai muuttuu faktankertomisen sijaan vaikka kansankiihotukseksi.

Tässä yhteydessä kertojan asenteet ja maailmankuva vaikuttavat. Ja sen lisäksi karisma. Kun joku kertoo juorun hän tavallaan asettaa sosiaalisessa kontekstissa oman arvovaltansa panokseksi kun hän kuvaa mitä subjekti on tehnyt - tai attribuutiovirheen läsnäollessa mukamas on. Tässä kuulijan on hyvin helppoa tehdä arvioi ei-episteemisin, ei tiedollisin, syin. Juoruajaan uskotaan vaikka siksi että kertoja on kaveri eikä ole hyvä epäillä omaa aatetoveria tai mitä tahansa.

Toki juorun sisältämä tieto on muutenkin hankalaa. Kun joku juoruaa hän usein jatkokertoo tarinaa. Ei tarvinne kertoa rikkinäisestä puhelimesta jotta tajuaa miten tämä vaikuttaa iteratiivisena osana prosessia. Pienetkin virheet kertautuvat ja kasautuvat, etenkin jos ne tekevät juorusta mehukkaamman. Flirttailu firman juhlissa saattaa helpostikin paisua kännipanoksi nopeammin kuin erektioni, ja leviää nopeammin kin erektioni alkaminen johtaa ejakulaatioon. ; Juoruissa ongelmana on se, että väärin saatu tai huono tieto leviää luottamuksen ja sosiaalisuuden kautta. Totuus on tavallaan irrelevanttia juuri sen vuoksi että totuus on vain sivutuote, juoruhan ei määritelmällisesti ole tosi ja hyvin perusteltu uskomus. Perusteet on usein sitä että se tyyppi sen kertoi ja totuus on se mitä tarinassa kulloinkin eteenpäin jaetaan.

Rikkinäinen puhelin ei vaadi edes pahoja intentioita. Jopa väärin kuultu sana voi muuttaa merkitystä oleellisesti. Jos joku kertoo bileissä haluavansa liksaa saattaa joku kuulla hänen haluavan liisaa. Ja viimeistään seuraava kertoja tajuaa että haluaminen on seksuaalista.

Eli toisin sanoen juoruilu on hyvin usein motivoitunut joko ilkeämielisellä halulla vahingoittaa jotakuta tai sitten se on altruistista ja tavoitteena on auttaa muita, esimerkiksi varoittaa vaarallisesta roolipelaaja-saatananpalvojasta joka pian turmelee nuorenne piikittämään kannabista.  Ja usein näiden kuuleminen voi synnyttää moraalisen närkästyksen kautta ilkeämielistä halua vahingoittaa jotakuta. Ilkeys ja altruismi eivät näissä asioissa ole toisiaan poissulkevia. Niillä on kuitenkin sekä arvoja ja arvomaailmaa viestivä puoli joka voi yhdistyä siihen että ihmisistä paljastetaan tietoja. Journalismi on tavallaan juoruilua joka on tehty oikein, eli on tarkistettu että subjektia koskevat väitteet ovat tosia ja vältetään kieltä ja lausuntoja joissa on tai jotka lietsovat attribuutiovirheitä.

Tässä mielessä on tavallaan helppoa ymmärtää vaihtoehtojournalismin suurin ongelma. Se on astenteellista ja kertojilla on juoruilijoiden motivaatio. 

Esimerkiksi MV:ssä ja Finleaksissa satunnainen henkilö voi kirjoittaa sivustolle keksimänsä jutun, jos ylläpito sen hyväksyy. Käytännössä kenen tahansa sepittämä teksti kelpaa, kunhan se noudattaa julkaisun linjaa. Asiaa pidetään uskottavana koska kukaan ei ole todistanut sitä vääräksi ja uskottava koska pahan puhuminen tietysti vihatusta ihmisryhmästä on uskottavaa ja sitä mitä odottaakin. Moni ihmetteleekin miten se voi olla valemedia jos se kertoo juuri niitä asioita joita tyyppi pitää uskottavana ja mitä hän haluaakin kuulla. Juorun filosofia auttaa ymmärtämään miksi asia on tismalleen näin. Juorujen ongelmapiirre auttaa ymmärtämään sitäkin miksi juorun kohde on usein hankalassa tilanteessa jos hän joutuu osoittamaan syyttömyytensä ennen kuin juoruilu lopetetaan. Oikeusvaltion johtava rikosoikeudellinen periaate on syyttömyysolettama. Se tarkoittaa sitä, että jokaista pidetään syyttömänä siihen asti, kunnes hänet oikeudessa todetaan syylliseksi.

Oikein tekeminen on kuitenkin vaikeaa ja usein juoruilua tehdään vailla evidenssiä suullisesti ja privaatisti niin että subjekti ei voi puolustaa itseään edes silloin kun faktat olisivat subjektin puolella. Tämä yhden osapuolen ignoranssi tilanteesta johtaa hämäriin mainekatoihin. Ja lisäongelma tässä on siinäkin että jos moraalikato on todellinen, on juoruilussa sellainenkin huono piirre että jos subjekti ei kuule siitä niin hän ei välttämättä tiedä että hänen tulisi korjata jotain. Ja toisaalta vaikka moraalikato ei olisi vilpitöntä – kuten se joskus on vilpitöntä ja vahingossa tehtyä tilannesokeutta tai vastaavaa – niin niin kauan kuin subjekti ei tiedä juoruilusta hänellä ei ole sosiaalilsen paineen tuomaa intoa tehdä muutoksia. Metoo ja maalitus onkin tavallaan juoruilua joka tehdään siten  että tehdään tiedotetuksi juoruilusta myös subjektille. Jolloin se tietenkin määritelmällisesti lakkaa olemasta juoruilua. Mutta on sille äärimmäisen lähisukuista kuitenkin.

Juoruiluja eräästä merkittävästä blogista

"Takkirauta" -blogi oli mielestäni hyvin kiinnostava. Osittain siksi että se oli ihan fiksu. Osittain siksi että se kuvasi pedantisti ja riittävällä informaatiolla tietynlaisen ajattelusuuntauksen sisältöä. Siksi minua harmittikin kun blogi poistui. Tai siis tarkalleen ottaen blogi ei ole poistunut. Se on "Näyttää siltä, että sinua ei ole kutsuttu lukemaan tätä blogia. Jos arvelet, että on tapahtunut virhe, ota yhteyttä blogin kirjoittajaan ja pyydä kutsu."

Ratkaisu oli omituinen; Blogitekstejä oli paljon ja moni olisi varmasti pitänyt siitä että tekstit ovat julkisia. (Asiaa ihmeteltiin jonkin verran.) Toisaalta jos teksteistä ei pidä voi blogin poistaa-poistaa aivan kokonaisuudessaan. Asiaan saatiin mielenkiintoista valoa. Sillä tällä hetkellä Takkirauta ilmestyykin miellyttävästi foorumimuodossa. Tämä luonnollisesti ilahduttaa mieltäni. Blogin keskusteluryhmä oli sen verran runsas, että foorumi varmasti taipuu tämäntyylisiin asioihin hyvin.

Toki tätä kautta selviää muutakin. Tekstejä lukiessa löytyy adminin mainintoja kuten "Julkaistu Takkirauta-blogissa" ja perässä päivämääriä ja kellonaikoja (Esim, "Julkaistu Takkirauta-blogissa 4.7. 2017 kello 09:16".) Tämä kertoo siitä että blogia on tehty ns. echo chamber -malliseksi. En suhtaudu tämänlaiseen toimintaan kovin kunnioittavasti. Mieleen tulee sekin että Takkirauta -blogin sisältö vaikutti loppuaikoinaan ärjyyntyneen melko tavalla - foorumi sen sijaan näyttää hyvinkin leppoisalta. Tässä mielessä mieleen ei voi olla tulematta sitäkin että mitä kaikkea ääriliikkeilyä potentiaalisessa suljetussa ja valitulle kansalle tarjotussa blogissa on. Eihän siellä välttämättä mitään oikeasti ole. Mutta näin ulkopuolelle tälläinen piilottelu haiskahtaa vähintään epäilyttävältä.

---

Tähän liittyen voisin sanoa että minun kunniotukseni on Takkirauta -blogistin kannalta siitä kiinnostava, että minulla on käytännössä hyvin varma tieto siitä kuka hän on yksityishenkilönä. Asian selvittämien ei ollut edes kovin vaikeaa. Hän on vuotanut tietoja itsestään hyvinkin paljon. Toki tässä on mahdollista erehtyä; Hakutiedoilla käsiin tulee kourallinen ihmisiä. Ja tätä kautta mukaan voi solahtaa vahingossa eräs Turkulainen saksalainen miekkailija. Mutta tietenkin löytäminen on helppoa jos laittaa esim. sosiaalisen median julkisiin ammattiprofiileihinsa sen tyylisiä tekstejä kuin (vapaasti suomentaen) "harrastan purjehdusta, uintia, pienoismallien tekemistä, valokuvaamista, historianelävöittämistä, laskuvarjohyppyä ja kendoa. Omistan jahdin ja olen suunnistuskouluttajana nimeltä mainitussa purjehdustoiminnassa. Olen harjoittanut kilpailutasoista uimista kansallisella tasolla nuoruudessani. .. Historiassa kiinnostukseni koskee erityisesti keskiaikaista historiaa, erityisesti heraldiikkaa, jousiammuntaa ja taistelutaitoja. Valokuvauksessa olen keskittynyt purjehduskuviin. Minulla on yksityinen lentolupakirja. Myers-Briggs-tyyppini on INTJ". Kunnioituksen väheneminen lisää halua tehdä tämäntapaisia "paljastuksia"..

YouTuben ihmeellinen pulmakierre

Algoritmit ovat nykyään kenties tehokkain tapa käyttää näkymätöntä valtaa. Voidaan puhua "algokratiasta" jossa esimerkiksi se joka päättää millä tavalla Googlen hakuehot optimoidaan vaikuttaa (1) siihen mitä näkyy ja ei näy (2) minkälaisia kieroiluja näiden ominaisuuksien vuoksi kannattaa käyttää kun halutaan saada näkyvyyttä ja vaikutusvaltaa.

Tässä mielessä algokratian hankaluus onkin siinä että valta joka on näkymätöntä ja huomaamatonta ei tässä tapauksessa ole "vähemmän valtaa tai kiltimpää valtaa" vaan se on vahvempaa valtaa koska takana on myös valtaa tiedosta. Toisaalta tietoja ei voida vain julkisesti antaa esille koska muutoin hyväksikäyttäjiä löytyy aina.

Hyvä esimerkki tästä on YouTuben menneisyys. Sehän on painotti aluksi näkyvyyttä siten että ne videot jotka saivat paljon klikkauksia menestyivät. Ne olivat niitä joita ehdotettiin. Tästä syntyi kulttuuri jossa klickbait ja esimerkiksi seksuaaliset latauskuvat toivat pettyneitä klikkauksia, "huijauskatsojakertoja". Tähän reagoitiinkin siten että nykyään algoritmit painottavat "relevanttia katsomista" joka lasketaan videon katsomisajasta. (Tarkat yksityiskohdat tästä ovat tuntemattomia.) YouTube myös muuttaa algoritmejaan jotta erilaiset kikkakuutoset eivät yliyleisty.

YouTuben otin esiin sitä kautta että se on myös monelle elinkeino. Yksi tälläisistä monen miljoonan seuraakajannan omaavista tyypeistä on Joerg Sprave. Hän on saksalainen hyvin erikoinen mutta lempeä tyyppi jolla on kanava nimeltä "Slingshot Channel". Hänen kanavansa edustaa "rakenna ja kokeile" -tyyppisiä ratkaisuja. Tyylilajin tunnettuja hahmoja löytyy televisionkin puolelta. Esimerkiksi "Mythbusters" -sarjan Adam Savage ja Jamie Hyneman on sovitettavissa kyseiseen genreen. Videoidensa perusteella herra Sprave on vähintään kohtuullisen sekopaatti, mutta lempeä ja harmiton sellainen.

Hän päätyi mediakohun keskelle kun DailyMail julkaisi uutisen "Google blood money: Web giant cashes in on vile seven-minute video showing ‘knife expert’ penetrating a stab vest like the one worn by murdered Westminster PC" jossa häntä syytettiin ISIS -kouluttajaksi. Viitekohtana oli video jossa Sprave testasi yhtä suojaliivimallia. Tämän suojaliivin väitettiin olevan sama kuin poliiseilla (mikä ei pidä paikkaansa) ja että video oli opetusmateriaalia siitä miten taistella tyyppiä vastaan jolla on sellainen turvaliivi. (Teknisesti ottaen totta, koska liivi oli susi ohje menee suunnilleen mallia "bodaa vähän ja lyö lujaa". En tosin usko että terroristit joutuvat tämänlaisia opettelemaan erikseen.) Spravea kuvattiin myös veitsiekspertiksi, joka on siitä omituinen nimitys että en tiedä mistä sellaisen arvonimen saa. Etenkin kun Sprave ei ole mikään kamppailulajiekspertti. Hän enemmänkin rakentaa asioita. Hänen kanavansa

Tästä on keskusteltu hyvin paljon eri paikoissa. Spraven oma vastine syytöksille on katsomisen arvoinen. Se on sarkastinen ja kohtelee DailyMailia kuten DailyMail kohteli häntä itseään. Tähän liitoksissa onkin se, että suuri määrä mainostaja on lähtenyt. Brändiboikotti on toki Spraven kanavaa laajempi. Mutta se on selvästi osana systeemiä.

YouTuben algoritmiikka iski tässä tapauksessa jonkin aikaa Spraven lompakkoon. Koska syytöksissä ei selvästi ollut pohjaa ei kanavaa poistettu. (Ja kun kanavaa ei poistettu se on aika vahva indikaattori että tämä myös tiedetään.) Tässä kohden on kuitenkin hyvä huomata, että artikkeli on johtanut kysymyksiin ns. mustasta listasta ja sille joutumisesta. YouTube on tehnyt sen jonka jokainen järkevä yritys tässä tapauksessa tekee. Pyrkii minimoimaan taloudelliset tappiot. Ja estämään vastaavien tapahtumisen jatkossa.

Tässä yhteydessä on noussut esiin se, miten YouTuben algoritmit näyttävät mainoksia eri paikoissa. Mainostajat eivät ole pitäneet siitä että mainoksia näkyy jossain yhteydessä joka voi haitata heitä. "Verirahoihin" ei haluta olla liitoksissa. Tässä yhteydessä on muutettu käytänteitä. Algoritmeista rahansaanti on vaikuttanut. Näin ollen ei ole väliä onko tämänlaisissa kohuissa järkeä tai ei. Ne ovat tehokas keino iskeä sinne missä tuntuu, tarkalleen ottaen lompakkoon.

YouTuben "advertisement friendly" -käsite on sekin herättänyt paljon keskustelua. Se on vaikuttanut "true crime" ja kauhukanaviin. Ja kaikkeen muuhun joka heittää "Poliittisesti epäkorrektia" tai jotakuta järkyttävää materiaalia. Tämä voidaan nähdä ikärajakysymykseksi ja tämänlaiset rajoitteet koskevat toki kaikkea muutakin mediaa joten tässä ei tavallaan ole mitään uutta tai ainutlaatuista. Mutta tämä on selvästi vaikuttanut moneen muuhunkin asiaan. Esimerkiksi paljon seurattu ja sisällöltään hyvin kuivakka David Pakman Show on joutunut tilanteeseen jossa sen videoiden tekemistä ja julkaisua ei rajoiteta. Mutta se ei tienaa mitään. Kanava on itse asiassa siitä kiinnostava että se on osa laajempaa toimintaverkostoa joka toimii myös televisiossa. Ja näissä se täyttää kovimmatkin asiallisuusstandardit. Se tuottaa epäräväköitä liberaaleja uutisia jotka koskevat esimerkiksi ihmisoikeusasioita ja politiikkaa. (Kanava edustaa "poliittista korrektiutta" siinä mielessä että se on sekä poliittinen että hyvin korrekti.)

David Pakman Shown kohdalla on tullut vastaan jopa tilanne jossa sitä on erikseen haluttu tukea siten että YouTubea on lähestytty mallia "Olen mainostaja ja haluan että mainokseni näkyvät juuri tällä kanavalla, ottakaa rahani" ja YouTube on sanonut "ei". Selvästi advertisement friendly on jotain muutakin kuin mainostajien tukemista. ; Selvästi ateismi ja sekularismi ja humanismi ja liberalismi ovat lähtökohtaisesti "järkyttävää materiaalia" joka ei sovi perheen pienimmille tai kenellekään kanavan runsasmääräiselle seuraajakunnalle.

Prosessi näyttää toki silmiini tutulta. Saatanapaniikki 90 -luvullakin lähti perättömistä yhteyksistä (jossa saatananpalvontaa liitettiin ties mihin, mukaanlukien roolipeleihin). Ja se levisi haluun sensuroida kokonaisia alakulttuureita. Syntyi paljon melua tyhjästä. (Ja tätä ylläpitivät paljon metelöivät tyhmät.) ; Kyseessä oleva kauhistujaporukka on asenteeltaan sellaista että he ovat viimeinen taho jonka käsiin haluan antaa algokratian avaimet. Siinä vaiheessa kun faktantarkistamattomat huhupuheet ja näistä kauhistuneet suun kautta huohottajat määräävät siitä saako kylähullu tai väärää mieltä oleva uutistoimisto leipää pöytään, on jopa Illuminati miellyttävä vaihtoehto. Minä kun tiedän omakohtaisesti mitä "kristillinen rakkaus" tälläisissä kauhupaniikeissa tarkoittaa noin niinkuin kristittynä olemisen konkretiassa.

Suuri Sininen

Mediassa on parin viime päivän aikana näkynyt juttuja nuorten "itsemurhapelistä". Asiasta ovat kertoneet aivan vakavastiotettavat lehdet. Ne ovat saaneet tietonsa poliisilta. Esimerkiksi tästä pääsköön digitoday. "Itä-Uudenmaan poliisilaitos varoittaa Blue Whale -nimisestä sosiaalisen median ja keskusteluryhmien kautta pelattavasta pelattavasta pelistä, joka tunnetaan maailmalla myös ”itsemurhapelinä”. Poliisi sanoo saaneensa yhteydenoton vantaalaiskoulusta, jossa oppilaat ovat ottaneet sen puheeksi opettajan kanssa. Kotona pelistä ei ole uskallettu puhua. – Kyseessä on Venäjältä lähtöisin oleva itsemurhapeli, jossa pelaaja suorittaa haasteina erilaisia tehtäviä 50 päivän ajan. Tehtävät saattavat olla viiltelyä, raakojen kauhuelokuvien katselua, autojen edessä makaamista ja niin edelleen, poliisi kirjoittaa."

Moni onkin sosiaalisessa mediassa valittanut siitä miten asiasta tiedotetaan "vasta nyt". En tavallaan ihmettele. Ilmiöstä on puhuttu internetissä jo melko kauan. Itse asiassa viime vuoden toukokuusta. Suomessakin asiasta on puhuttu jonkin verran. Tässä yhteydessä on jostain syystä puhuttu aika usein jopa erillisestä applikaatiosta. Eli itsemurhapeli pitäisi ladata kännykkään. Tämä on jokin suomen alakulttuuriin liittyvä oma juttu, koska alkuperäisessä lähteessä sen ei väitetä olevan ladattava applikaatio. Kenties siksi poliisikin turvautuu omituiseen epäkieleen puhuessaan siitä että kyseessä ei ole peli vaan ”internet-pohjainen keskusteluyhteyden kautta toimiva juttu”. Tällä halutaan kenties korjata "rikkinäistä puhelinta".

Tässä kohden itselläni on kuitenkin kilistänyt skeptistä kelloa melko kovaa.

Olen nimittäin kokenut ns. saatanapaniikin. Olen taustoittanut aihetta melko ankarasti aiemmin. Tässä kohden muistutan lähinnä siitä miten Pulling aikaansai moraalipaniikin yhdistämällä poikansa itsemurhan ja roolipeliharrastuksen yhteen. Ja tätä kautta syntyi aivan turhanpäiväinen moraalipaniikki joka oikeutettiin uskonnollisen vakaumuksen ja itsemurhilta suojelun nimissä.

Tästä opin sen, että jos ihmisille kerrotaan uhasta mallia "oman lapsen itsemurha" he heittävät skeptisyyden roskakoriin. Tämä on ymmärrettävää ; Riskianalyysissä huomioidaan usein riskin todennäköisyys yhdessä uhan seurausten vakavuuteen. Tässä mielessä omaisen itsemurha on kova paikka. Ja koska vaikutus on suuri, sitä ei pidä asian todennäköisyyttä asiana jota tulisi miettiä.

Tällä on helposti paradoksaalisia vaikutuksia. Esimerkiksi omassa piirissäni tilanne meni siihen että epäilyttäviä haluttiin eristää "varoittelemalla huolestuneesti". Kun masentunut roolipelaaja saa sosiaalisia kontakteja roolipelaajaporukoissa, on eristöminen tässä hyvä yhdistelmä. Ja jos tässä tekee itsemurhan niin tulee vaan vahvistaneeksi narraatiota siitä että roolipelit aikaansaavat itsemurhia.  Kun joku kirkkoaktiivi irtautuu seurakunnasta, pelaa roolipelejä ja yrittää itsemurhaa syntyy tietenkin vahva tarina joka kertoo jatkamaan omaa toimintaa entistä ponnekkaammin. Vaikka tosiasiassa skismojen synnyttäminen synnyttää irtautumitsa ja uskonyhteisöstä eristäminen johtaa ahdistukseen joka voi ilmetä äärimmäisin keinoin kuten roolipelaamalla tai itsemurhilla. Halu suojella itsemurhilta yhdistettynä uskonnolliseen vaahtosuisuuteen johti itsemurhien todennäköistymiseen.

Luottamukseni poliisiin on hyvähkö, mutta tämänlaisissa asioissa poliisi ei välttämättä tuo luottamusta. ; Ideologisesti vinksahtanut nuorisoevankelista Riku "Riksa" Rinne kelpasi saatananpalvonnan asiantuntijaksi Hyvinkään paloittelusurman oikeudenkäynnissä. Ja Keijo Ahorintaa käytettiin Anneli Auerin kohdalla apuna. ; Tässä mielessä digitodayn juttukin kertoo siitä miten "Poliisi sanoo saaneensa yhteydenoton vantaalaiskoulusta, jossa oppilaat ovat ottaneet sen puheeksi opettajan kanssa. Kotona pelistä ei ole uskallettu puhua." Toisin sanoen puskaradio ja urbaanilegendaan tarttuminen ovat aivan uskottava teoria.

Tässä kohden en sekoita vilpittömyyttä tai hyväntahtoisuutta tai auttamishalua asiaan. Sillä saatanapaniikissakin tavoite ja seuraukset on katsottava erikseen. On väärin sanoa että vilpitön auttamishalu joka johtaa tilanteen pahentaminen olisi auttamista. Tässä mielessä ei ole tarpeen kunnioittaa uskonnollisia tunteita joilla moottoroitiin tilannetta. ; Itse asiassa päinvatoin. Jos vihaat itsemurhia ja haluat suojella ihmisiä niiltä, tämä seuraus, itsemurhien väheneminen, on se johon huomio on kiinnitettävä. On aivan oikeasti sanottava että "väärin autettu". (Vaikka tätä ei ilmeisesti oikein saisi sanoa ilman että leimautuu itsemurhiin kannustajaksi.)

Lisäksi tässä tapauksessa epäilystä lisää sekin, että moni kauhistelija on aivan ääneen sanonut sen tapaisia asioita kuin "miten joku voi tehdä tuollaisen pelin" tai "miksi kukaan tekisi tuollaisen pelin". Näissä on ollut perussävynä se että peli on otettu vakavasti. Mutta tämänlaiset kauhistelut pitäisi mielestäni aina ottaa siten että ne olisivat todellisia kysymyksiä. Nimittäin jos on vaikeaa keksiä mitään järkevää selitystä miksi tämänlainen ilmiö kehitettäisiin ja miksi se yleistyisi niin todennäköisin vastaus on "koska kukaan ei ole".

Lisäksi juuri se että kohina on saanut juorukellojen suusta suuhun kiertävässä "rikkinäisessä puhelimessa" oman "kiinalaisen kuiskauksen" (chinese whisper). Omintakeiset lisäykset vihjaavat aina siitä että kyseessä on moralistinen innovaatio jonka takana on maailmankuvallinen tarve. (vrt. Puolimatka ja "ilmalevittäinen ebola".) Suomessa tähän keskusteluun onkin liittynyt selvää epäluuloa siihen että "nuoret eivät harrasta kunnollisia harrastuksia vaan tuijottavat älypuhelinta". Tämänlainen teknologiavastaisuus on varmasti auttanut siihen että tämä muutos on ollut suosittu ja on levinnyt ihmisten keskuudessa tehokkaammin. Asia leviää selvästi ilman varmistamista koska tämänlaiset virheet eivät korjaudu prosessissa. Ihmiset levittävät juttua ja varoittelevat toisiaan eivätkä vahdi että mitä on tapahtunut. Ja siksi tämänlaiset lisäykset kiertävät.

Se, että jokin haiskahtaa ei tarkoita että asia todella on huhu. Se tarkoittaa toki vain että asioita on tarkistettava.

Tässä kohden faktantarkistussivusto "Snopes" ei ole antanut "Blue Whalelle" kovin vahvaa uskottavuutta. Sen mukaan "blue whale" (sinivalas) on nimetty sen mukaan kuinka valaat joskus ajautuvat rannale kuolemaan. Venäläinen lehti "Novaya Gazeta" -lehti oli maininnut asiasta ensimmäisenä. Se oli laskenut 130 lasten itsemurhaa 2015 marraskuun ja 2016 maaliskuuhun välille. Ja että melkein kaikki heistä olivat olleet samassa Internetkeskusteluryhmässä.

Tässä yhteydessä ei ole onnistuttu selvittämään miten nämä yhteydet on saatu. Mainittuihin internetryhiin ei oltu onnistuttu yhdistämään nuorten itsemurhia. (Nuoret tekevät itsemurhia ja kuuluvat nettiryhmiin, se että miten moni kuuluu mihinkin ryhmään on 1+1 -laskentaa.)

Toisaalta yhteydet ovat muutenkin hyvinkin mallia post hoc ergo propter hoc. ; Snopeskin kertoo siitä miten ei nähdä sitä mahdollisuutta että somepiirit vetoavat nuoriin ja että nämä ryhnät vetoavat myös masentuneisiin tai itsetuhoisiin nuoriin. ; Venäjällä moni nuori kuuluu erilaisiin sosiaalisen median ryhmiin. Ja maan nuorten itsemurhaluvut ovat aika kovia. Kun moni nuori noin keskimäärin tappaa itsensä, ei ihme jos moni heistä tekee jotain joka on melko suosittua. (Kuten kuuluu facebookryhmiin.)

Toisaalta Snopes liittää "Sinivalaan" siihen mitä kautta minäkin olen kuullut tästä aiheesta aiemmin. Nimittäin ns. creepypasta -alakulttuuriin. Se on erikoinen kummitustarinanomainen alakulttuuri jonka vakiokeinoina on tarinan ja todellisuuden hämärtäminen erilaisilla efekteillä ja kikoilla. Ne eivät ole vain kummitustarinoita vaan niillä on usein vakiintuvat meemistönsä. Ja niitä kuvataan nimenomaan luomalla "uskottavuutta" ja "rikkomalla kokemus tarinallisuudesta" lähes millä tahansa keinolla. Olen seurannut satunnaisen epäsäännöllisesti tämän skenen puuhailuja netissä. (En ole aktiivi mutta ilmiö kiinnostaa. Ei ne tarinat vaan nimenomaan ilmiö.) Rina Palenkovan ympärille on rakennettu tarinaa jonka mukaan hän olisi kuulunut itsemurhakulttiin. Tämän ympärille liitettiinkin sitten monenlaisia tarinallisia efektejä ja elementtejä. Nämä ovat, creepypasta -alakulttuurin tyylin mukaisesti, periaatteessa hyvin mauttomia.

Snopes näkeekin että tässä kohden skeneä ei ole tarkoitettu "todelliseksi" mutta se voi kuitenkin tavallaan promotoida itsemurhaa. Sea of Whales -ryhmästä on sanottu että sivu on tuotettu lähinnä klikkienkeräämistä varten. ; Motiivina ei ole valvoa nuoria tai ajaa heitä itsemurhaan vaan kysymys on rahan ansaitsemisesta. Maailmassa jossa meemit ja klikkaukset ovat rahaa tämä on varsin uskottava selitys.

Tässä on kuitenkin jotain vähän enemmänkin.

Tässä kohussa uskallan kuitenkin sanoa että en pidä siihen hypänneitä yhtä typerinä kuin saatanapaniikkiin kohkaantuneet. Syynä ei ole se että tämä on "maallinen". Sen takana ei ole uskonnollista ajattelua. Syynä on se tapa jolla asiaa on nyt tuotu esiin. "Itä-Uudenmaan poliisin mukaan kyseessä ei ole urbaanilegenda, kuten verkkokeskusteluissa on epäilty. Vanhempi konstaapeli Jukka Riitamaa sanoo, että poliisilla on asiasta myös salaiseksi luokiteltua tietoa."

Toisin sanoen voi olla että poliisilla on jotain tietoa joka ei ole Snopesin tai vastaavien tahojen saatavilla. Toisin sanoen ilmiön takana voi olla muutakin lähteistystä kuin se ei-perusteltu kohina joka "Novaya Gazeta" -lehdestä on kiistämättä lähtenyt pyörimään. Onkin tätä kautta otettava esiin mahdollisuus siitä että poliisilla on eri lähestymistapa ja faktat ja asiat joilla he lähestyvät ihmisiä jotka ovat ilmiselvästi kohkautuneet ilman että heillä olisi riittävää tietoa jotta he voisivat perustellusti kauhistua. ; Tässä mielessä muistutan että saatanapaniikki oli jotain jota poliisi ei promotoinut. Se kiersi suusta suuhun sillä nopealla tavalla joka tässä "blue whalen" tapauksessa on jopa herättänyt ns. "tyytymättömyyttä poliisin hitaudesta reagoida". Kun juoru juoksee maailman ympäri on faktantarkistus vasta sitomassa kengännauhojaan. Joskus, harvoin, kohu on lopulta tosi. Useimmiten kohina on turhaa ja faktoista epäkiinnostuneet eivät välitä entisistä virheistään koska he ovat jo vaihtaneet aihetta ja kauhistelevat jotain uutta asiaa.

Populismin kahdet kasvot

Jukka Hankamäki on mielestäni kiinnostava. Kysymys ei ole siitä että hän ei tekisi virheitä tai olisi edes erityisen usein oikeassa. Kyse on enemmänkin siitä, että jopa epäonnistuessaan hän tekee älyllisesti kiinnostavampia virheitä kuin moni tylsempi tekee onnistumisia. (Hieman kuten moni sano Einsteinistä että hänen virheensäkin olivat sellaisia, että moni fyysikko kadehtii niitäkin. Perustelu ja argumentaatio ja ajattelun kompleksisuuden taso ja vastaavat painavat aika paljon. Sofistikoitunut epäonnistuja ja väärässäolija on parempi kuin tylsimys joka ei osaa perustella oikeassaoloaan vaan on oikeassa pelkästään sillä että hänellä on käynyt tuuri..)

Tässä jännitteessä tartunkin hänen tekstiinsä siitä mitä populismi on (otsikko "Mitä on populismi?"). Hänen lähestymistapansa suorastaan kutsuu luokseen sokraattista metodia. Tai laajempaakin sokraattista otetaa. Sokrateshan tavallisesti kysyi ihmisiltä mitä mieltä he olivat jostain asiasta. Ja sitten hän esitti vastaesimerkkejä jotka kyseenalaistivat tätä määritelmää. Esimerkiksi jos joku esitti että rohkeutta oli se, että ei perääntynyt taitelussa, Sokrates kysyi että eikö peräytyminen voi olla ovela sotataktiikkaveto johon rohkea taipuu menettämättä rohkeuttaan. Sokrateen vastaesimerkki näyttää että annettu teoria ei ole yleispätevä, ja vaikka se olisi intuitiivisesti tosi ja kansalaisten paljon toistama se ei kuitenkaan ole totta. Ja sen luominen kaavaksi johtaa mahdollisesti ongelmiin vaikka sodankäynnissä. Toisin sanoen tämän ohje ei olisi totta eikä sen seuraaminen olisi aina viisasta.

Jukka Hankamäki lähestyy populismia melko viisaasti.

Hankamäellä yleinen toistuvampi teema onkin se, että populismia käytetään pelkästään negatiivisissa yhteydessä. Ja ilmiö on nähtävissä tässäkin tekstissä. Tartun tässä vain osaan kohdista. (Koska ongelmat putkahtavat lähinnä niiden kohdalla. Sokrateskaan ei tarttunut niihin kohtiin joissa teoria oli oikea ja perääntymättömyys oli yhteensopiva rohkeuden kanssa.)

Hankamäki määrittelee asian ja hyväksyttävät näkökulmat seuraavalla tavalla
1: Hän sanoo mikä määritelmä on oikea; "Mitä on populismi? Populismilla tarkoitetaan poliittisessa retoriikassa ensinnäkin (1) argumentaatiota, jonka mukaan mikä tahansa argumentti kelpaa, kunhan se tuo kannatusta. Ilmiö on tällöin määritelty funktionalistisesti: tehtävän kautta. Toinen (2) populismin kriteeri on, että poliittiset ehdokkaat ovat poppareita. Heillä joko on populaarijulkisuuteen liittyvä tausta tai heidän hankkimansa julkisuus on epäpoliittista, pelkästään pinnallista kuvalehtijulkisuutta vailla ohjelmallista sisältöä ja asiantuntemusta."
2: Hän sanoo mikä määritelmä on väärä. "”Wikipediaan kirjattu populismin määritelmä on yksipuolinen, puolueellinen ja ylenkatseellinen, koska se pitää populismina kansankiihotuksellisin keinoin poliittista valtaa hankkivaa toimintaa, joka pilkkaa vastustajiaan ja vetoaa yksinkertaisiin tunnuksiin." ... "mikä tahansa poliittisen kannatuksen hankintayritys voidaan lavastaa vastapuolelta ”kansankiihotukseksi”."
3: Kolmanneksi hän esittää populismin tarkoittavan valtamekaniikkaa "Kansalaisten suosiota on nimittäin mahdotonta saavuttaa ilman, että äänestäjillä on vahva motiivi, johon poliitikoksi pyrkivän ankkuri voi tarttua. Syy populismiksi sanotun ilmiön nousuun ei siis ole kansankiihotus vaan ihmisten oma ja alkuperäinen halu muuttaa poliittista todellisuutta." ... "Minä sanon tätä demokratiaksi." ... "Populismista syytetyt tahot ovat itse asiassa toimineet megafoneina, jotka ovat vahvistaneet kansalaisten äänen kuuluviin. Populistisina pidetyt kansanjohtajat eivät ole käyttäneet pakkovaltaa ylhäältä alaspäin vaan päinvastoin: kuunnelleet kansalaisia ja johtaneet alhaalta ylöspäin."

Hankamäki tekee tässä sinänsä osuvia huomioita. Esimerkiksi hänen kuvauksensa näyttää että populismi ei välttämättä ole millään tavalla ristiriidassa demokratian tai kansanvallan kanssa vain siksi että  se on populistista. Tämä on ehdottomasti tärkeä ja arvokas huomio. Populismi onkin hyvin sidotusti kontaktissa ns. valittavuus (electability)-ajattelun kanssa ; Eli ei pyritä valitsemaan ehdokasta joka on lahjakkain tai taitavin vaan joka on "potentiaalinen voittaja". Ja tämä suosion priorisoiminen kompetenssin yli on todellakin jotain joka ylittää puoluerajat. Ja tämä on, kuten Hankamäki huomauttaa, anti-autoritääristä.

Mutta sitten tulee se Sokrates -kulma.

Kun katsotaan Hankamäkeä hänellä on toisaalta populismiin kulma jossa korostetaan sitä yhtäällä funtionalistisesti ja toisaalta metodina. Ja ensimmäinen kysymys onkin se, että ovatko nämä todella aina yksi ja sama? Tämän ongelman voi tuoda esiin korottamalla kohdan kaksi torjuttuja ongelmia.
1: Tämänlaiset "poissiivoukset ovat itse asiassa oireellisia. Jos sanotaan vaikka Jack Chick sanoo sarjakuvissaan että gluonit eivät voi selittää atomien yhdessäoloa se johtuu siitä että gluoneilla on jotain oleellista tekemistä asian selittämisen kanssa ja Chick on kuullut tästä. Nämä kuitenkin lähinnä torjutaan suoralta kädeltä eli tehdään ns argumentum ad ridicule, eli argumentti ohitetaan ei-argumentatiivisesti pitämällä sitä naurettavana. Kun Jukka Hankamäki torjuu kansankiihotuskulman sanomalla että mitä tahansa voi säätää kansankiihotukseksi jollain argumenteilla, niin tosiasiassa tätä ei pidä sekoittaa siihen että jokin asia ei olisi kansankiihotusta varsin hyvillä argumenteilla. Se, että joskus on vaikeaa sanoa onko jokin kansankiihotusta ja joskus kansankiihotusta voidaan tukea heppoisin argumentein ei ole sama kuin että missään koskaan missään ei tapahdu minkäänlaista kansankiihotusta ketään vastaan.

Sokrates kysyisikin että entä jos joku saisi kansalaiset taakseen lietsomalla heitä epätotuuksilla tavalla joka ei olekaan sitä että hän tarkasti kuuntelisi mitä mieltä ihmiset ovat vaan sen sijaan yrittäisi ylhäältä päin luoda perustelurakenteita ja saada ihmiset muuttamaan mieltään? Tämähän on by definition ylhäältä alas -argumentaatiota. Sellaiset termit kuin manipulaatio ovat olemassa sen vuoksi että on käytännöllinen ilmiö jossa ihmisiä houkutellaan tekemään jotain vasten heidän tahtoaan. Tämänlainen manipulatiivisuus liitetään enemmän psykopatiaan kuin siihen että kuuntelisi tai osallistuisi maailmaan Jukka Hankamäen suosimalla dialogisella otteella.

Toisin sanoen vaikka populismi voi olla sopusoinnussa Hankamäen kannattaman keskustelevan ja kuuntelevan otteen kanssa, niin joskus se selvästi on jotain muuta. (Tässä mielessä nimenomaan tarjoamani rohkeuden ja taistelussa pakenemattomuuden välinen suhde on aika vahva analogia.)

Tästä on seurauksia.

Kun Hankamäki puhuu kaikista poliittisista puolueista, syntyy helposti asenteellista tilaa ns. tu quoque -argumenttivirheelle. Tässä ajatellaan että jos muutkin tekevät vastaavia rikkeitä niin sitten ongelma ei olisi vakava ja relevantti. Kun esimerkiksi "Matti Vanhanen lähetti curling-mitalisti Markku Uusipaavalniemelle kutsun ehdokkaaksi heti olympialaisten jälkeen ja poseerasi (niin ikään ehdokkaaksi haalimansa) rap-muusikko Pikku G:n (oikealta nimeltään Henri Vähäkainu) kanssa näyttääkseen trendikkäältä." on kyseessä selvästi populismi. Ja peräti sellainen populismi joka tässä yhteydessä on hankamäellä erikoinen. Se nimittäin näyttää alleviivaavan tätä antamaani asenneristiriitaa. Jos populismi on samaa kuin demokratia, niin tässä yhteydessä Hankamäki korostaa sitä miten muut puolueet kuin perussuomalaiset ovat populistisia. Asenne on sellainen, että muutkin on populisteja, ja enemmän.

Tu quoqueta käytetään usein jotta itse päästäisiin pälkähästä. (Vastapuolen kiemurrellessa omien kelmiyksiensä kanssa heitä ei tueta selittämällä miten itse on tehnyt ihan vastaavia asioita, ei tuoda vaikka oltaisiinkin..) Itse olisin tässä valmis tuomitsemaan useampia enemmän kuin päästämään ketään pälkähästä. Olen tosin tässä yhteydessä ollutkin monta kertaa napit vastakkain. Esimerkiksi aivan sivistyneissä kontekstetissa käsiteanalyysiä on pidetty täysin vääränä keinona tarttua vaikka Päivi Räsäsen puheisiin. Asenteena oli se, että Päivi Räsänen varmasti osaisi luoda loogisesti virheettömiä puheita. Mutta että minä unohdan käytännöllisyyden. Käytännöllisyys tarkoittaa tässä tietenkin juuri sitä Hankamäen mainitsemaa vaikutusvallan saamista. Eli puheen funktio ei ole totuus vaan kansalaisten saaminen puolelle. (On itse asiassa aika ikävää elää maailmassa jossa tätä kutsutaan "käytännöllisyydeksi". Maailma jossa analyyttisyys ei ole samaa kuin paras mahdollinen tapa houkutella ihmisiä mukaan ei ole paras mahdollinen maailma kyllä.)

Ja tämä on liitoksissa siihen että populismi on huono asia jos ihmiset ovat taipuvaisia manipuloiduksi tulemiseen. Tässä kohden voidaan huomata että jos kansalaiset ovat taipuvaisia olemaan ns. hyödyllisiä idiootteja, he antavat paljonkin tilaa populismille joka on hyvinkin ei-demokraattista. Tässä kohden onneksi löytyy hyviä esimerkkejä, jotka valaisevat mitä tämä "hyödyllinen idioottius" tarkoittaa. Ja niitä löytyy eri puolueiden kannattamista suuntauksista joten jokin niistä on varmasti sisäistettävissäkin;
1: Monet konservatiivit käyttävät "hyödyllinen idiootti" -käsitettä (vaikka se onkin lainaa kommunistisilta manipulaattoreilta) puhuessaan vaikka siitä miten hyväntahtoiset ihmiset luulevat vääriä islamista ja halaavat "maahantunkeutujia". Pahuuden voimat tietenkin tietävät että nämä tahot ovat väärässä mutta eivät puutu heidän tekemisiinsä koska ne hyödyttävät omaa itseä.
2: Vastaavasti joku voi ajatella että MV -lehti ja suuri osa modernista valtamediasta on Putin -trollien luomusta. Ja tässä kohden näihin lähteisiin uskova on tietenkin vilpitön mutta väärässä sellaisella tavalla jonka Putin -trollit todella tietävät olevan väärä. Ja että Putin -trollit eivät käännytä tai muuta näiden ihmisten käsityksiä koska tämä epätoteen nojaaminen yhdessä vilpittömyyden kanssa on poliittisesti kätevää.

Tätä kautta voidaankin nähdä että populismilla ei ole suoraa tai väistämätäntä yhteyttä viisauteen, totuuteen tai hyvyyteen. Sen sijaan populistina pärjää jos kykenee luomaan ns. poliittisia vihollisia. Ne tekevät politiikan kiinnostavaksi ja lataavat sen täyteen merkitystä. Ja väärässolevista tulee pelottava uhka omalle turvallisuudelle joten ollaan sitten varmuuden vuoksi jengin mukana samoinajattelemassa.

Tässä mielessä Hankamäenkin lienee pakko huomata että kun muut puhuvat populismista on katsottava mitä he tarkoittavat populismilla jotta heidän sanomisensa sisältö voidaan ymmärtää. Eli kun Hankamäki tarkastelee mitä muut ihmiset tarkoittavat hän ei voi leimata omaa määritelmäänsä näihin yhteyksiin. Tai jos hän tekee niin hän tekee straw man -argumenttivirheen. Kun ihmiset puhuvat populismista, he alleviivaavat enemmän tätä manipulatiivisuutta kuin niitä Hankamäen esilletuomia, unohdettuja, kulmia. Uinuvat kulmat on hyvä tuoda tietoisuuteen mutta se ei tarkoita että ne vanhat näkemykset lakkaisivat olemasta olemassa. Ei niistä tarvitse tehdä uinuvia kulmia vain sillä että on toisiakin.

Kaksi ongelmaa lisää

Kun katsotaan populismia, suosio on suosiota ja suosiota. Mutta se ei ole välttämättä sidoksissa käytäntöön tai realismiin. Voidaan jopa nähdä että populistista suosiota voisi saada kahdella epäviisaalla tavalla, vaikka kyseessä ei olisi manipulaatio;
1: Voidaan luvat paljon sellaista mitä ei voida toteuttaa. Eli luodaan erilaisia utopioita. Nämä utooppiset ajatukset ovat olleet erityisesti vasemmistolle tyypillisiä. Mutta optimismi ja usko vallan romahtamiseen ja sitä seuraavaan hyvinvointiin ja oikeudenmukaisuuteen viittaavat siihen että utooppisuus on myös perussuomalaisissa ja maahanmuuttokriitikoissa hyvinkin suosittu. Odotukset tulevaisuudessa ovat jotain jota halutaan ja populisti voi kuunnella näitä todellisia haluja ja luvata jotain jota ei kykene antamaan.
2: Voidaan toisaalta pettää lupauksia. Kun esimerkiksi Sipilä otti osaa "koulutuslupaukseen", hän viittasi taatusti todelliseen ihmisten arvostukseen. Koulutusta ja tieteitä arvostetaan. (Kts. tuore tiedebarometri.) Siihen halutaan mahdollisuus muillekin kuin rikkaille. Ja tämän vuoksi tarvitaan rahaa ja laadukasta koulutusta joka on muuta kuin yksityisiä kouluja jonne vain varakkaimmilla on yleisesti ja tilastoenemmistöisesti rahaa ja vain joku harva köyhä pääsee ehkä stipendiaattina jos on tilastopoikkeus. Sipilä sai valtaa kuuntelemalla ja lupaamalla mutta tahallaan jättämättä antamatta. Petoksella saa kansanryhmiä taakseen.

Näkisinkin että Hankamäen lausunto vaatisi täsmennystä.

Täsmennystä johon saattaa löytää apuja lukemalla Timo Soinin gradua. (Gradua jonka aiheena on populismi.) Siinä sävynä on että ei populismi ei usein saakaan tukea suuresta massasta. Populismin ydin ei ole se että on suurin massa ihmisiä jotka elävät maailmassa jossa he ovat enemmistö ja normi ja yleisin ja näkyvin idea. Päin vastoin. "Populismi on perinteisesti erilaisten itsensä syrjäytyneiksi tuntevien ihmisten aate." Ja että "Vähäväkiset ovat vain muuttaneet maaseudulta kaupunkilähiöiden pubikansaksi. Siellä ovat nyky-Suomen passiiviset itseensäsulkeutuneet jurnuttajat." Ja "Populismi on tavallisesti korostetun kansallista ja se heijastaa kunkin yhteiskunnan ominaispiirteitä. Populismi on kansan aate, mutta se vaatii lähes aina karismaattisen johtajan tai intelektuelliryhmän johtajakseen." Tosin sieltä löytyy seuraavakin helmi; "Tiedon taso ja valistus ovat populismin pahimmat viholliset."

Ei siis kuunnella massaa. Sen sijaan sillä voimautetaan vähemmistöjä. Sellaisia jotka ovat monien silmissä luusereita. Tämä palauttaa mukaan Hankamäen halveksiman wikipedian joka kertoo että "Populismia on Peter Wilesin määritelmän mukaan jokainen uskonkappale tai liike, joka perustuu seuraavalle pääpremissille: "Hyve asuu yksinkertaisissa, tavallisissa ihmisissä, joita kansasta on valtaosa, ja heidän kollektiivisissa traditioissaan."" Tässä mielessä alleviivaankin voimauttavaa optimismia esimerkiksi Trumpin voitossa. Tässä asenteessa itse asiassa demokratia helposti hukkuu. Demokratian ydinhän on se että ei äänestä väärin. Populismissa massa on voittaja joka helposti jyrää valtaa ja oikeuksia niiltä jotka eivät näihin kollektiivisiin traditioihin ja vastaaviin kuulu.

Loppuyhteenveto;

Populismissa keskustelussa on hyvä huomata että se ei noudata Sokrateen esimerkkiä. Jos Sokrates oli poliittisesti epäkorrekti hahmo joka kulki hyvyys, totuus ja kauneus ja viisaus edellä ja oli valmis kyseenalaistamaan yleisesti hyväksytyt tavat näihin vähempiarvoisena ja oli tässä mielessä yhteiskunnan paarma joka herätteli ihmisiä ajattelemaan ja kyseenalaistamaan, on populisti enemmänkin yhteiskunnan kusiainen joka houkuttelee massoja puoleensa sokerilla ja sanoo sitten että miljoona muurahaista ei voi olla väärässä, ja että tässä ajatteluun heräämisen sijaan on parasta vain kuunnella mitä kansa sanoo "ja pulinat pois".

Tätä voi lähestyä klassisella "hauskalla mutta ei-niin-historiallisella" tarinalla, jossa Platon kohtaa oppilaansa Ksenokrateen. Ksenokrateella on maukas juoru. Platon haluaa testata kolmiosaisella testillä.
1: Ensin Platon tiedustelee onko Ksenokrates itse varmistanut asian vai onko se vain huhupuhe. (Juoru on epätosi mutta sillä saa suosiota ja sillä voi ohjata ihmiten näkemyksiä.) Ksenokrates toteaa että on vain aivan juuri itse kuullut asiasta ja se oli vain liian maukas jotta sitä ei viitsisi olla jakamatta. Häntä hävettää. Platon toteaa että asia voi olla epätotta.
2: Seuraavaksi Platon kysyy että onko juorun kodhe siinä edukseen, elähdyttäen mieltämme ihailtavuudella. Mutta juoru on tietenkin nolo ja häpeällinen. Platon moittii oppilastaan joka haluaa puhua pahaa toisista. (Puhumalla pahaa voi luoda poliittisia vihollisia, joskus pelkän juorupuheen varassa.)
3: Platon tiedustelee että onko hänelle hyötyä siitä että hän tietää tämän asian. Tulenko onnelliseksi tai rikkaaksi?", Platon toteaa sormeaan heristellen. Ksenokrates toteaa että juorusta tulisi vain pettymys ja paha mieli. Kenties jopa taloudellisia kulueriä. Ja mahdollisesti syviä ja ikäviä mullistuksia perhe-elämään. Platon ajaa Ksenokrateen pois. (Uhkapuheet ja pelottelu ja epävarmuuden lietsonta ovat sen sijaan populismissa tehokkaita.)

Tämä tarina opetti akateemikoille miten Platon oli suuri ja arvostettava filosofi ja viisas ja hyveellinen mies jolla oli kaunis sielu. Tarina oli syytä kertoa koska Ksenokrates tiesi että se oli todella tapahtunut, koska se esitti Platonin hyvän ja kauniin kautta, ja koska kuulijat hyötyisivät koska voisivat ottaa opikseen ja kasvaa ihmisinä ja filosofeina.

Toisaalta olen myös sen verran populisti että hyväksyn Hankamäen huomion siitä että populismi ei usein tosiasiassa elä yleisiksi koetuista totuuksista vaan nimenomaan joskus kyseenalaistaa totuuksia. (Joka on siitä jännittävä että tämäkin vaatii sen että esilletuomani jännite pitää paikkaansa. Eli populismissa ei ole kysymys kansan kuuntelusta mekanismina vaan nimenomaan siitä että mukaan saadaan niitä pettyneitä joiden näkemykset ovat marginaalissa.) Tämän valossa kaunis tarina paljasti myös syyn siihen miksi Platon ei koskaan saanut tietää että Aristoteles oli tosiasiassa salassa Platonin vaimon rakastaja.

Why chicken grossed the road? (Because it's head exploded)

Eija-Riitta Korhola lankesi villiin huhuun. En käyttäisi moista ilmaisua mutta jos YLE käyttää tämänlaista kieltä, sen täytyy olla korkealaatuinen ilmaisu. Korhola väitti että tuulimyllyt olivat tappaneet kanoja Siikaisissa. Tuulimyllyn sijaan kanat oli tappanut minkki. Tämä kaikki on tietenkin hauskaa. Etenkin kun veriset silmämunat on tulleet mainituksi.

Itselleni tuli kuitenkin mieleen vanha urbaani legenda. Siinäkin kyseessä olivat kanat. Ja sen sisältö on sellainen että uskon että sillä voi olla yhteys Korholan väitteeseen. On nimittäin puhuttu siitä miten 7 hertsin taajuus tappaisi kanoja. Infraäänet ovat jotain jota teknologia voisi tuottaa. Ne kun iskevät säännöllisesti mutta hitaasti. Näin ollen ei voisi olla mahdotonta kuvitella että tuulivoimala tuottaisi juuri sen korkuista ääntä.

Väite esiintyy usein. Ja olen joskus teininä itsekin ottanut sen jonkin aikaa vakavasti. Koska siinä oli hienoja sanoja ja menetelmä joka ei ollut napattu taikuuskirjoista vaan joka on fysiikan mukaan teoriassa mahdollista.

Ajatus siitä että jokin tietty resonanssitaajuus tappaisi kanoja ei ole itse asiassa täysin epäfysikaalinen ajatus. Toki emme elä Tintti -sarjakuvissa joten oopperadiivojen laulu ei riko shampanjalaseja. Mutta periaatteessa ihmisäänellä voi rikkoa shampanjalaseja. Tietyillä taajuuksilla voidaan rikkoa laseja. Toki tämä vaatii oikean frekvenssin lisäksi myös desibelejä. Sillä jos on joskus kokeillut resonointia vaikka tietokoneen frekvenssihuutimillaan tietää että oikean frekvenssin löytämisen kuulee. Ja koska kohde päästää ääniä, siitä vuotaa energiaa. Aineen ja energian säilymislaki sanookin loput tästä tilanteesta. Mutta shampanjalasit ovat hauraita ja melko pieniä. Temppu on mahdollisuuksien rajoissa.

Kanojen päät ja kallot ovat kovia objekteja. Niilläkin taatusi on jokin taajuus. Se ei välttämättä ole lajikohtainen koska kanat ovat yksilöitä ja niiden pään koossa on variaatiota. Mutta jokin luku voitaisiin saada hyväksi keskiarvoksi.

Tässä on kuitenkin tiedostettava se, että resonanssia hakiessa frekvenssiluku kasvaa kun kohteen koko pienenee. Tämä on ymmärrettävää jos mietitään mikä aallonpituus on. Ääniaalto etenee äänen nopeudella. Ja siinä on aallonharjoja ja aallonhuippuja. Kun ne osuvat ja vahvistavat toisiaan ne muodostavat rytmin. Joka etenee frekvenssin aikana jonkin verran. Ja mitä pienempi frekvenssi sitä kauempana edellinen rytmiytys on. 7 Hz ääni normaalissa äänennopeudessa on suunnilleen 44 m.

Tämä tukee sitä mielikuvaa missä esimerkiksi niitä shampanjalaseja rikotaan korkeilla äänillä. 7 hertsiä taas on infraääni. Kanan kallo taas on pienempi kuin shampanjalasi. Näin ollen 7 hertsin teoria on aika epäuskottava.

Jos frekvenssiä lähestytään tarkemmin, käytössä on kaava:
f=(1/2π)√(k/m) jossa f on resonointiin vaadittava frekvekssi, m on kohteen massa ja k on jousivakio joka tässä tapauksessa viittaa siihen miten jäykkä tai joustava kohde on.

Tässä kohden on selvää että resonoitava kohde ei ole välttämättä yllä kuvattu. Kkanan kallo on kovaa materiaalia kuten shampanjalasikin. Kuitenkin esimerkiksi ihmisen korva kuulee asioita sillä että simpukkaan syntyy resonanssi-ilmiöitä. Modifioimalla joustavuuden ja massan suhdetta voidaan saada aikaan paljon. Joten kenties 7 hertsissä räjähtäviin kananpäihin saataisiin silti tilaa.

Mutta tämä ei toki riitä. Sillä taajuuden lisäksi tarvitaan volyymiä (ei tilavuutta vaan desibelejä). Ja kanan aivot ovat joustavia mutta täynnä nestettä. Jousivakiolla pelaaminen tuottaa tässä yhteydessä uudenlaisen ongelman. Resonanssi saadaan mutta hauraus menetetään. Kallojen frekvenssitaajuus olisi ollut tätä kautta parempi koska kallo on kovaa materiaalia. Aivoja ei yksinkertaisesti saa särkymään. Tai se vaatisi ainakin niin kovaa volyymia (joka tosin on ongelmana muutenkin) että ajatus siitä että tuulivoimala tekisi tämän on hyvin epäuskottava. Vaadittavat energiamassat havaittaisiin kyllä muutoinkin. Aineen ja energian säilymislaki on tässä mielessä se bitch joka Korholan itsensä lisäksi tekee loppujen lopuksi Korholan väitteistä epäuskottavan.

Tyhmyystestaamisesta ja valhelivauttelua

Alan Sokal loi hyvin tehokkaan viestin saadessaan postmoderniin julkaisuun hömppäartikkelin. Hänestä on jopa tullut jonkinasteinen symboli joka osoittaa postmodernismin höpöluonteen. Ja läpimeno myös söi uskottavuutta hyvinkin tehokkaasti. Selvästi tämänlainen kampanjointi kannattaa.

Valeartikkeleiden livauttamista onkin käytetty yhtenä testaamiskeinona. Ja joskus siitä syntyy hauskoja tuloksia. Esimerkiksi tuoreesti julkaistu tutkimus "Maternal kisses are not effective in alleviating minor childhood injuries (boo-boos): a randomized, controlled and blinded study" meni läpi lääketieteellisessä lehdessä. Toki otsikko ja aihe on omituinen. Mutta tieteessä aihe ei määrää naurettavuutta ; Periaatteessa tätä on mahdollista tutkia. Ja tuloksetkaan eivät ole hirveän yllättäviä. Kuitenkin itse tutkimusmetodi oli sekä huono, että se itse asiassa rikkoi lääketieteen eettisiä rajoja. Siinä esimerkiksi tarkoituksellisesti vahingoitettiin lapsia. Harva kuitenkaan nostaa tästä tulkintaa, että lääketiede olisi roskaa siksi että tämä valejulkaisu meni läpi. Sen sijaan eetikot nousivat varpailleen siitä miten epäeettisiä piirteitä tapauksessa ja julkaisun puolusteluissa oli.

Kuitenkin tässäkin voidaan nähdä että tässä jollain tavalla koeteltiin vertaisarvioinnin laatua. Ja tätä käytetään jotta se olisi jatkossa kenties parempaa. On noloa jäädä kiinni tällaisen julkaisusta eikä mikään "se oli niin selvää ironiaa että päästin sen läpi" -selitys mene läpi. (Kännissä ja läpällä näyttää toimivan myös julkaisijoilla jotka eivät tuota huumorilehtiä tai PS -politiikkaa.)

On kuitenkin jotain johon en lähtisi.

Kun katsotaan nykyistä vain maahanmuuttokritiikille intoutunutta uutisointia, ollaan takaisin ajassa jolloin informaationkulku oli heikkoa. Silloin juorut ja huhut olivat uutisten korvikkeita. Nykyisin sosiaalinen media kierrättää keksittyjäkin juttuja. Ja journalismia ei eroteta huhusta kun luotetaan siihen kaveriin joka levitää asioita omaan feediinsä. Toisin sanoen jos journalistit ovat ansainneet meriittejä tekemällä tarkkaa ja dokumentoitua työtä ja lehdet keränneet mainetta olemalla luotettavia, nojaa tämä juoru-uutisointi siihen että uutisen levittäjään luotetaan. Lukijasta on tullut uusi auktoriteetti ja tiedon oikeudellisuuden takaaja.

ESS:ässä oli artikkeli siitä miten Suomessa olevat vaihtoehtomediat toimivat. Niihinkin oli livautettu höpöisiä artikkeleja jotka olivat menneet sukkana läpi. Yhden näkökulman levittämiseen keskittyneet uutislehdet ja muut vaihtoehtomediat eivät nosta viesteissään esille sitä kenties muut mediat eivät kerro niitä asioita mitä he kertovat koska nämä asiat eivät ole totta, ja näkökulmaa levittävät jutut menevät suoraan läpi kulkematta faktantarkistuksen kautta. Tästä tehty tulkinta on toki oikea "Esimerkiksi MV:ssä ja Finleaksissa satunnainen henkilö voi kirjoittaa sivustolle keksimänsä jutun, jos ylläpito sen hyväksyy. Käytännössä kenen tahansa sepittämä teksti kelpaa, kunhan se noudattaa julkaisun linjaa." Nämä julkaisut ovat itse asiassa siitä hyvä että moni luulee että propagandaa tehdään tahallisella valehtelulla. Kun mukana on omaa asiaa ajavia tosiuutisiakin, ei kyseessä ole pelkkä valehtelu. ; Tosiasiassa juuri mikään propaganda ei ole pelkkää valehtelua vaan siinä on enemmänkin kysymys siitä että agendan mukaista tuotantoa päästetään läpi riippumatta siitä ovatko ne totta. Valehtelussa on kyse suorasta epätotuudesta. Propagandassa valikoidut totuudet ja valikoidut näkökulmat tosiasioihin takaavat enemmänkin sen, että näillä julkaisuilla on vapausasteinen suhde todellisuuteen. Tämä johtaa siihen että jos kirjoitat feikkijutun joka menee näihin läpi, niin tosiasiassa olet vain toiminut heille sisällöntuottajana.

Vaihtoehtomediat ovat ylittäneet parodiahorisontin. Ei niitä voi enää Sokaloida. Niissä on Poen lain henki niin vahvana, että jopa Sokalointi vahvistaa näihin tahoihin luottavien uskoa lehteen.

Kriisikokous

Sipilä piti eilen paljon puhutun kriisikokouksen. Aiheena oli yksinkertaisesti se, että "Sipilän mukaan Suomessa on pohdittava lainsäädännön muuttamista sen suhteen, miten turvapaikan hakemisen aikana tehdyt rikokset vaikuttavat turvapaikkapäätökseen."

Teon taustalla oli yksi tietty rikos. Kempeleellä tapahtunut 14 -vuotiaan raiskaus. Huhumylly asian tiimoilla oli melko suuri. "Takkirauta" -blogikin kirjasi esiin näkemyksen jonka mukaan raiskattu olisi Sipilän sukulainen. Koska Sipilä oli aiemmin antanut omistaan tiloja maahanmuuttajille, joten nähtiin että raiskaus osui jotenkin oikeaan kohteeseen. "Netissä nimittäin kiertää huhu: kyseinen tyttö olisi pääministeri Sipilän veljentytär. Muistanemme, miten pääministerimme jokunen aika sitten tarjosi asuntoaan turvapaikanhakijoille. Ja muistanemme, miten ruukinmatruuna tajusi siinä vaiheessa, että pääministerimme on sekä naiivi, kyvytön että vihjeetön. Ja muistanemme, miten eräs nimeltämainitsematon kansanedustaja totesi, että toivottavasti joku suvakki tai hänen lähisukulaisensa joutuu raiskauksen uhriksi - sitten vasta silmät aukeavat. Jos sittenkään. Onko tämä kyyninen toive nyt toteutunut?"
1: Asenne ei toki ole vieras. Esimerkiksi Ville Paavolainen kirjoitti siitä miten hän ei sure Pariisin uhreja. "Aivan kuin kukaan ei olisi arvannut tämän olevan tulossa. Oikeasti? Siis aikuisten oikeisti? Paitsi, että unohdin sen itsepetoksen..." Kertoo melko paljon ihmisestä ja kulttuurista jos hän ei ole pahoillaan naivin idiootin vuoksi siksi että tämä tuhoutuu liiallisen kaunosieluisuuden vuoksi. Olen itsekin kyyninen ja pessimistinen ihmisiä kohtaan, mutta pidän viatonta hölmöä lapsenkaltaisena ja siksi surtavana uhrina.

Olin hitusen äimistynyt siitä että kaikista raiskauksista ei tehdä kriisikokouksia. Esimerkiksi voitaisiin pitää kriisikokous siitä onko Putkosen raiskaustuomiohistoria peruste estää häntä toimimasta poliittisissa vastuutehtävissä. Sillä laki sallii sen nykyään joten olisi todella syytä miettiä asiaa. Samalla voitaisiin miettiä pitäisikö Oulun Rajakylän alueella raiskanneille tehdä kaikki se mitä netissä huudeltiin kun huhuttiin että joukkoraiskauksen tekijät olisivat olleet maahanmuuttajia. ; Näytti kovasti siltä että Rajakylän raiskaus oli vakava rikos ihmisyyttä kohtaan niin kauan ja vain niin kauan kuin tekijän identiteetti ja kulttuuritausta oli tietty. Ja sen jälkeen asialla on yhtä vähän merkitystä kuin poliittinen vaikuttaja Putkosen raiskaustuomio. En siis nimenomaan vähättele raiskauksen vakavuutta vaan korostan että tuomion olisi oltava yhdenmukainen. Raiskaus on raiskaus on raiskaus ja raiskaaja on raiskaaja on raiskaaja. (Ja korostaakseni ilmoilla ollutta moraalista kulttuuria muistutan että ei tietenkään ole mitään "entisiä raiskaajia", vaan latentteja raiskareita joiden kulttuurillinen ellei peräti geneettinen ominaispiirre..)

Saku Timonen korostikin tähän, itseäni vahvemmin juristin otteella, että kriisikokous rikkoo oikeusvaltioiden perusperiaatteita vastaan. "Oikeusvaltion johtava rikosoikeudellinen periaate on syyttömyysolettama. Se tarkoittaa sitä, että jokaista pidetään syyttömänä siihen asti, kunnes hänet oikeudessa todetaan syylliseksi. Tässä tapauksessa epäiltyjä ei oltu vielä edes kuulusteltu, kun heidät julistettiin syyllisiksi." Ja jos rotu (puheet "geneettisistä piirteistä" ovat määritelmällisesti rasistisia) ja uskonto ovat syyllisyyden todistajia, niin aika paljon lisääkin on hylätty. Lisäksi Sipilä on ottanut oman osansa hyvin erikoisella tavalla. "Oikeusvaltiossa noudatetaan vallan kolmijakoa. Se tarkoittaa sitä, että lainsäädäntövalta, tuomiovalta ja täytäntöönpanovalta ovat erillään. Lainsäätäjä ei tuomitse, tuomari ei säädä lakeja eikä tutkinta- ja täytäntöönpanoviranomainen tee kumpaakaan näistä. Eilen lainsäätäjäjä eli maan pääministeri otti melkoisen selkeästi kantaa tähän yhteen rikokseen eli puuttui esitutkintaan. Samalla hän käytännössä julisti tuomion ja antoi mallia kaikille muillekin tuomitsijoille."

Koominen twisti olikin sitten siinä että laki oli jo valmiiksi sellainen että raiskauksesta tuomittu karkotetaan. Joten olen bonusihmeissäni siitä, että tehdään kriisikokous siitä onko laki ajan tasalla, kun tosiasiassa laki tällä hetkellä on sellainen että vakavasta rikoksesta hommattu syyllisyys on peruste turvapaikan eväämiseen. Eli laki on ajan tasalla siinä mihin sitä olisi haluttu muuttaa. Muuttaa entiselleen. Pääministeri joka ei ole perillä siitä tietystä laista josta pitää kriisikokouksen.

En uskonut että päätyisin sanomaan tämän ääneen ; Helvetti että olen iloinen siitä että äänestin Päivi Räsästä.

Kuvan mahti, somekohinat - ja internettarinat

Olli Immosen kohun kanssa oli selvää, että valokuvilla oli merkittävä rooli. Immosen itsensä julkaisemat kuvat Schaumanin haudalta ja suunnittelutalkoissa ovat olleet hyvin keskeisessä roolissa. On luultavaa että niistä tulee jollain tavalla ikonisia. (Kenties niitä jopa mukaellaan erilaisissa tilanteissa.)

Kiinnostavinta tässä onkin se, että ihmisillä on hyvin voimakas suhde kuviin. Immosen itsensä kannalta kuvat ovat varmasti olleet hyvin lähellä lomakuvia. (Noita eimukanaolleista helposti unettavia asioita.) Kuvien kohdalla on itse asiassa hieman epäselvää että onko kuva auttamassa muistia niin että matkan muistoihin on helpompi palata, vai ovatko kuvat itse asiassa sitä varten että niillä todistetaan että ollaan oltu paikalla. Luultavasti nämä asenteet jossain määrin kietoutuvat yhteen. Kuvan katsominen uudestaan palauttaa muistoja mutta toisaalta auttaa meitä luomaan tarinaa tapahtumien ympärille.

Internetissä on jopa "somesanontoja" kuten "kuva tai ei tapahtunut". Ja toisaalta salaliittoteoriat koostuvat usein juuri siitä että eri asioiden valokuvista etsitään samanlaisia detaljeja joita sitten nähdään evidenssinä jonkin tietyn tahon läsnäolosta. Nämäkin omalta osaltaan kertovat miten ihminen on visuaalinen eikä loogisesti pyörittelevä olento. (Emme intoile ääninauhoista yhtä vahvasti.) ; Ja interenetissä valokuvien takana on varmasti se huomio että kirjoitettuja väitteitä voi tehdä kuka tahansa. (Hyviä argumentteja kun voi kirjoittaa kuka vain?) Ja tämän epäluotettavuusongelman kiertämiseksi tarvitaan evidenssiä, varmistelua. (Koska kukaan ei osaa käyttää photoshoppia?)

Jopa monet nettiskeptikot mieluummin katsovat youtubevideoita kuin lukevat kirjoja. Ja he tekevät näin vaikka videoiden kohdalla lähteistys jne. kirjoihin onkin usein hieman hankalaa. Ruutuun voi toki kirjoittaa tekstiä joka näkyy muutaman sekunnin. Kaavat ja kaaviot muuttuvatkin erilaisiksi infografeiksi. Jotka taas ovat alttiita kaikenlaisille psykologisille illuusioille. Datan näyttämisen tapa vaikuttaa vahvasti siihen miten uskottavina datan sisältöä koskevat väitteet nähdään. Josta seuraa se, että "sosiaalinen totuus" ei ole täysin eri asia kuin evidenssi mutta se ei ole kuitenkaan ihan samakaan asia.

Tästä voi jossain määrin tulla jopa ongelma. Valokuvaaminen on siitä näppärää että teknologia nykyään tekee siitä halpaa. Ja kameran mukanaolo voi motivoida tarkkailla ympäristöä. Samalla se voi opettaa dokumentoimaan asioita. Probleemana saattaa sitten olla se, että menee tilaisuuteen käyttämään kameraa jolloin todistat että "se tapahtui" mutta oikeasti kamera ja muu tekninen häiritsi olemista niin että "oikeasti sitä ei tapahtunut". (Siitä huolimatta sinulla on siitä vakuuttavaa evidenssiä. Mahdollisesti rakeinen kuva antaa myös todisteita siitä että sukulaisesi on kuin onkin reptiliaani - aivan kuten pitkään oletkin uskonut!)

Joka tapauksessa Immosen kuvista on nyt syntynyt tarina joka ei ole enää hänen itsensä hallinnassa. Ja jotenkin kaksi hyvin yksinkertaista kuvaa tuntuu evidenssiltä paljon enemmän kuin vaikka kirjoitettu teksti tai muunlaiset dokumentit. Valokuva on jonkinlainen "sosiaalisen totuuden" perustavanlaatuisin todiste.

Ja tämä tarina noudattaa "jonkinlaisia internetlakeja".  (Jotka ovat "Amerikoissa astetta pahempia ja kaupallistetumpia kuin meillä". Ainakin mikäli Crackedin artikkelia on uskominen.)
* Immosen tapauksessa on tärkeää huomata että tarinoita syntyy kaksi. Ja ne ovat melko yksinkertaisia mutta keskenään vastakkaisia. Somekohu nykyään näyttää vaativan sen että asia tiivistyy pariin yksinkertaiseen tarinaan. Ja nämä tarinat on jotenkin sidottu identiteettien väliseen kilpailuun ja maailmankuvaan. Somekohu nykyään tuntuu vaativan - paitsi kannattajaryhmän joka pitää sanomaa arvokkaana - myös kisaamistarpeen jonkun kanssa joka on vahvasti erimielinen. Tässä mielessä en olisi "kansankirkon puolella" huolissani ateisteista jotka puhuvat uskonnosta vaan niistä jotka ovat hiljaa uskonasioista elämässään.
* Somekohussa tärkeintä ei ole vedota tai suostutella vastapuolta omalle puolelle vaan nimenomaan korostaa että ollaan eri puolilla. Tehtävänä ei ole vastapuolen saaminen omalle puolelle vaan tämän ärsyttäminen.

Haasteena onkin nähdä tarinoiden taakse mitä kuvat todella kertovat. (Itse asiassa kohtuu vähän. Niistä saa ajan ja paikan ja sen että ollaan samassa paikassa samaan aikaan. Tämä voi olla evidenssiä ideologisista yhteyksistä. Mutta on itse asiassa vaikeaa nähdä miten voimakkaasti valokuva todistaa. Ainakin minulle joku jäsendokumentti olisi huomattavasti vakuuttavampi todiste natsiudesta kuin oleminen samassa paikassa samaan aikaan, toistuvasti. Jos ei muuten niin siksi että käyn monissa nettiateistien nettimiiteissä ja minut voitaisiin olemassaolevalla materiaalilla todistaa ateistiksi. Tosin minulla on kieltämättä vahva yhteys kyseiseen alakulttuuriin vaikka en olekaan ateisti.)

Toisaalta somekohu on siitä mielenkiintoinen asia, että niitä voi lähestyä massahysterian käsitteen avulla. Ja tätä käsitettä voidaan liittää asiaan riippumatta siitä onko itse levietty tarina tosi vai ei. Valokuvat joka tapauksessa luovat "sosiaalista totuutta" jossa on kenties jotain evidenssiä johonkin. Joko leviävä tarina on tosi toiselta puolelta (jolloin kyseessä on "oikeassaoleva ja väärässä oleva") tai sitten totuus on jotain näiden välistä ja molemmat puolet esittävät puolitotuuksia. Tai kaikki ovat väärässä. Mitä tähän voi sanoa? "Truth- lies, it's all irrelevant. The Best Story Wins."

Suurmoskeijasta, eroakirkosta.fi:n valehtelusta valehtelusta ja muusta vastaavasta.

Matti Hernesaho kirjoitti "Kotimaan" puolelle siitä miten eroakirkosta.fi valehtelee. "Eroakirkosta.fi -palvelulla ja sen takana olevalla VATA ry:llä on ollut tapana julkaista aika ajoin tiedotteita. Noiden tiedotteiden selkeänä tavoitteena on usein mediahuomion avulla luoda itseään toteuttavia ennusteita." Toki tässä on jännittävää huomata että eroakirkosta.fi on todella motivoitunut erottamaan ihmisiä kirkosta. Minusta olisi hyvä jos kirkko hoitaisi eroamisasian näppärästi omaa kauttaan. Mutta palvelu on laillinen ja kirkko päinvastoin haluaa tehdä eroamisesta mahdollisimman vaikeaa. Huomautus on tältä osin asiallinen.

Hernesaho kuitenkin tekee monia asiavirheitä. "Tänäänkin 22.7.2015 eroakirkosta.fi -palvelu julkaisi tiedotteen, jossa kerrottiin kirkosta eroamisen kasvaneen, koska kirkko on mukana tukemassa Helsingin suurmoskeija-hanketta. Useat verkkolehdet ovat uutisoineet eroakirkosta.fi -sivustoon vedoten tästä kirkon tuesta." Tässä kohden ei voi sanoa muuta kuin että eroakirkosta.fi -palvelu on maamme relevantein lähde joka kertoo syyt siihen miksi kirkosta erotaan. Syy on yksinkertaisesti siitä että kirkon kautta eroaminen on niin vaikeaa että moni eroaa mieluummin vaivattomasti netin kautta. Ja tässä yhteydessä on tilaa kommentoinnille. Eli eroaja saa kertoa syyn. Toki tätä kautta ei saada tietoa siitä miksi ne ihmiset jotka eivät kommentoi eroavat. Mutta vastaavia ongelmia on kaikkialla. Eroakirkosta.fi -palvelusta eronneet ovat kertoneet syyksi suurmoskeija -hankkeen. Joten he eroavat kirkosta sen vuoksi.

Hernesaho siirtää tässä huomion syrjään. Siihen tosiasiaan että kirkolla ei tosiasiallisesti ole mitään tekemistä asian kanssa. Tämä on toki totta. Mutta aivan kuten ihmiset erosivat "Homoillan" jälkeen kirkosta Päivi Räsäsen laukomisten vuoksi riippumatta siitä edustaako hän kirkon kantaa. Eroamisen syy oli silti "Päivi Räsänen". Perustelu ei kenties ollut järkevä, mutta se ei tehnyt siitä olematonta. (Tosin tämä edustaminen on tietääkseni valtaosasta irrelevanttia. Tärkeää on että saavatko esimerkiksi homojen eheytystoimintaa suosivat ja tekevät tahot osansa kirkon rahoista ja "onko kirkossa tilaa" niille Räsäsen mielipiteille. Ja ennen kaikkea onko kirkon infra ja rituaalitavat Räsäsen vai muiden puolella..) Hernesaho väittää valehteluksi jotain mikä ei sellaista ole. "Ainoa ongelma on, että kirkolla ei ole mitään roolia suurmoskeijan tukijana. Kirkko ei ole osoittanut hankkeelle määrärahoja, eikä antanut mitään lausuntoa suurmoskeijasta. Kuitenkin tälläkin hetkellä (22.7. klo 16.39) eroakirkosta.fi -sivuston tiedotteessa todetaan faktana, että kirkko tukee suurmoskeija-hanketta." Lähde kuitenkin kertoo että "Kirkosta eroaminen suurmoskeijan takia jatkuu vilkkaana" ... "Palautteita eroakirkosta-palveluun on tullut reilun vuorokauden aikana yli 150 kappaletta. Niistä yli kaksi kolmasosaa on koskenut Helsinkiin aiottua suurmoskeijaa." En tiedä kenellä tässä on ruuvit löysällä sellaisella tasolla että asioiden ymmärtämättömyyttä lähtisi jouhevasti selittämään aivovammahypoteesilla, mutta se ei ole ainakaan eroakirkosta -sivustolla.

Ja nyt kun idiootit tulivat puheeksi.

Kirkon mukanaolo on kuitenkin erikoinen kysymys. Se nimittäin ei pidä paikkaansa. Moni on kuitenkin ottanut sen faktana. Se on levinnyt sosiaalisessa mediassa klikkauksennopeudella. Kiinnostavaa onkin seuloa harhauutisen lähde. "Verkkouutiset" kertoi että "Helsingin Diakonissalaitos ja Kulttuuri- ja uskontofoorumi Fokus ry ovat mukana suurmoskeija-hankkeessa, kertoo Seurakuntalainen." "Seurakuntalainen" taas kertoo "Suurmoskeijan valmistelussa ovat mukana myös kirkkohallituksen rahoittama Kulttuuri- ja uskontofoorumi Fokus ry ja Helsingin Diakonissalaitos, kertoo Valomerkki"
"Valomerkki" taas sanoo että "Helsinkiin kaavaillaan suurmoskeijaa, jonka valmistelussa myös evankelisluterilaisella kirkolla on tuntuva rooli. Hankkeen rahoittamista varten on perusteilla säätiö, johon muslimiedustuksen lisäksi kuuluu kirkkohallituksen rahoittama Kulttuuri- ja uskontofoorumi FOKUS ry. Lisäksi suunnitteluun osallistuu Helsingin Diakonissalaitos." (Lähde on karkeasti ottaen "joku ihan muu kuin Petri Karisma".)

Kirkko tiedottikin että se nimenomaan ei ole rahoittamassa kyseistä toimintaa. Se kuitenkin suhtautuu positiivisesti uskonnon näkymiseen katukuvassa. Joten se on tässä mielessä positiivinen moskeijoidenkin näkymiseen. Kytkös kirkkoon on siis hyvin lievä - eli juuri päinvastoin kuin uutisoitiin.

"Kyyhkynen" demonstroi sitä miten tämä kaikki ylläoleva voidaan syvällisellä tavalla nivoa yhteen. Tavalla jossa faktuaalisuus ja vääristely yhdistyvät tavalla joka on mahdollista vasta riittävän teologisiin konsepteihin elämäntavallisen heittäytymisen jälkeen ;"”Suurmoskeija lisää kirkosta eroamista”, tiedotti eroakirkosta.fi ja viittasi verkkosivujensa kautta tiistaina 21. heinäkuuta tehtyihin kirkosta eroamisiin. Käsitys kirkon roolista moskeijahankkeessa on peräisin Seurakuntalainen.fi –verkkolehden uutisen ”Evankelisluterilaisella kirkolla rooli suurmoskeijahankkeessa” otsikosta. Seurakuntalaisen artikkeli pohjautui Valomerkissä kesäkuussa julkaistuun artikkelin. Kirkon piirissä käsitys kirkosta hankkeen rahoittajana ja tukijana hämmästyttää. ”Kirkko ei organisaationa ole hankkeessa mitenkään mukana”, kertoo arkkipiispan erityisavustaja Petri Merenlahti. "
1: Toinen erikoinen asia suurmoskeijahankkeessa on se, että se ei yhdistä islamilaisia eikä täten edusta "islamismia" siinä mielessä kuin monokultturisti voisi luulla. "Ilta-Sanomissa" korostettiin että "Tässä ei ole kyse shiiojen ja sunnien väleistä vaan valtataistelusta, jossa salafistit yrittävät houkutella sunneja mukaansa".

Kiinnostavaa on se, että hanke on alkutekijöissään, mutta ihmisillä on siihen varmat mielipiteet. Hankkeen sisältö tiedetään ennen kuin hankkeen tekijät itsekään tietävät niitä. (Ennustaminen on vaikeaa, ilmeisesti tulevaisuuden ennustaminen ei kuitenkaan ole.) Esimerkiksi näkemyksenä on että moskeija rakennetaan Suomalaisten verovaroin. Tämä on tietenkin hyvin ongelmallista. Voidaan sanoa että uskonnonvapaus varmasti sallii moskeijoiden rakentamisen. Mutta on sitten eri asia pyytää tähän verorahoja tai muuta rahoitusta. Tähän liittyen kaikkea ylläolevaa oleellisempi asia voi olla YLE:n uutinen jossa "Kulttuuri- ja uskontokeskuksen puheenjohtaja Ilari Rantakari kertoi tänään, että Bahrainin kuningaskunta on lupautunut rahoittamaan suurmoskeijan käynnistämisvaiheen. Rantakarin mukaan yksi moskeijan rakentamisen edellytyksistä on, että Helsinki osoittaisi moskeijalle tontin ilman kuluja. Viljasen mukaan kaupunki voi osoittaa julkiseen käyttöön tulevan tontin ilmaiseksi tai hyvin edullisesti, mutta ei osallistu muuten uskonnollisten yhteisöjen rakennuskustannuksiin."

Tästä olisi jo sitten syytä pahastua. Aivan samasta syystä kuin on syytä pahastua jos ev.lut. kirkko saa alennusta maasopimuksiinsa. ; Tähän liittyen on kenties syytä suutahtaa esimerkiksi Kampin kappelista, jonka tontti on vuokrattu muuta lähiseutua halvemmalla. Ateistien verovaroja kelpuutetaan tämänlaiseen ja se ärsyttää heitä aivan samalla tavalla kuin monia kristittyjä ärsyttää olla maksumiehenä "musulmaanien harhaopin" harjoittamiseen. Se on sitä suomeen integroitumista. Että uskonnolliset instituutiot saavat privileegioita. (Tosin Viljasella ei ole yksilönä oikein sananvaltaa siihen saadaanko moskeija -asiaan alennusta todella. Kampin kappelin vuokrahinta on taas ollut toteutunut tosiasia jo aikamoisen kauan.)

Näkemysten validoinnista ja joron jäljillä juoksemisesta

Katsoin elokuvan "The Good, the Bad, the Weird". Se on korealainen pseudowestern. (Alkuperäinen nimikin on "좋은 놈, 나쁜 놈, 이상한 놈"). Se viittaa rakenteeltaan hyvin paljon ns. spagettiwesterneihin. Ja suuri osa elokuvan vitseistä meneekin ohi jos ei ole lajityypin ystävä. (Esimerkiksi kun Weird lopussa kysyy Goodilta miksi hän joutuu kaivamaan, hän jatkaa "ainiin, siksi että jaamme voitot 60-40 kuten sovimme". Joka viittaa "Hyvät, Pahat ja Rumat" -elokuvan hirsipuusopimukseen että sen lapiokohtaukseen jossa oli kahdenlaisia ihmisiä. Elokuvassa on vastaavia alluusioita hirvittävän paljon. Ja tämän vuoksi pidinkin siitä. Arvostan alluusioita enemmän kuin moni. Ja lasken niiden huumoriarvon varaan enemmän kuin kenties pitäisi.)

Elokuva ei ole hirveän hyvä. Ei toki huonokaan. Sen perusrakenne on kuitenkin kiinnostava. Kaikki lähtee siitä kun Bad saa tehtäväkseen hankkia tietyn laukun. Weird sattuu ryöstämään tämän samaisen laukun ikään kuin sivutuotteena. Good taas metsästää rikollisia ja Badistä on suuri palkkio (ja Weirdistäkin pieni).

Kartta ei muutoin olisi kovin merkityksellinen. Mutta Weird tietää kartan olevan tärkeä koska muutenhan Bad ei häntä niin innolla jahtaisi. Bad taas tietää että koska hänen käskettiin ryöstää jotain ja tämä kiinnostaa jotakuta muutakin, kartan on oltava erityisen haluttava. Lopuksi, kun asiaan tulee poliittinenkin mutka, armeijatkin astuvat mukaan kuvioihin koska jos vastarintaliike saa kartan haltuunsa, se saa sen avulla hirveästi resursseja. Ja tälle mahdollisuudelle ei haluta antaa tilaa.

Loppujen lopuksi kaikki kuluttavat hirvittävästi resursseja kartan jahtaamiseen. Bad menettää koko rosvojoukkonsa. Armeija kuluttaa valtavasti resursseja. Loppukohtauksessa annetaan jopa tilaa sille että koko aarretta ei edes ole olemassa. Ja lopulta se paljastuu käytöstä poistetuksi öljylähteeksi. Eli hyödykkeeksi jota ei voi vain napata mukaan. Tämä taas ei ole sen tyylistä omaisuutta jota liikkuvaa elämää harrastava voisi kantaa mukanaan. Kulta ja raha ja vastaava olisivat käteviä. Mutta öljy pitäisi pumpata. Edes haaveissaan maltillinen Weird ei hyödy tämänlaisesta koska hän haaveilee maatilasta jossa hoitaa sikoja, lehmiä ja hevosia. (Ja jos häneltä kysytään että siinäkö todella kaikki, niin kertoo että okei, ei hän niin vaatimaton ole, ehkä tilalla on koiriakin.) Elokuva myös loppuu tavalla jossa jollain tasolla kaikki kuolevat pitkitetyssä meksikolaisessa shootoutissa jossa kaikki ampuvat kaikkia rei'ille ihan hirveitä määriä. (Kunnes aivan lopuksi Weird ja Good ovat elossa ja Good jahtaa Weirdiä. Koska "syyt".)

Kaiken kaikkiaan elokuva käsitteleekin sitä miten ihmiset validoivat mielipiteitään. Weird esimerkiksi iloitsee siitä että Bad jahtaa häntä koska ilman tätä hän ei voisi olla varma että kartan merkitsemässä paikassa todella on jotain. (Hänellä on siitä vain hyvin vähän tietoja koska se on kirjoitettu venäjäksi jota hän ei osaa. Hän saa tulkattua siitä muutamia sanoja, taholta joka osaa vain niukasti venäjää.) Bad luottaa samoin pankinjohtajan tärkeyteen ja toimeksiantajansa omistamiin tietoihin. Tietoihin joiden tarkkaa sisältöä hän ei tunne.

Samanlainen järjestelmä on tietenkin tuttu kaikille. Me teemme arjessa päätelmiä vajavaisin tiedoin ja todistein. Luotamme ja levitämme juoruja. Perustamme uskontoja tai liitymme sellaisiin. Koska aarre tarjoaa unelmia tai oikeastaan unelmien täyttymistä. Tai ne ovat sisällöltään sellaisia että ei ole ikää kuin varaa ohittaa sitä mahdollisuutta että jos ne olisivatkin oikeassa kaikkia todennäköisyyksiä vastaan. Ja niin kauan kuin näin on, ei voida olla varmoja siitä että kaikki tuhlaavat resursseja joron jäljille. Ja että voittajakin menettää niin paljon että on voittonsa jälkeen huonommalla tolalla kuin ennen koko härdellin aloittamista. (Puhumattakaan niistä jotka panostavat, pelaavat ja häviävät. Eli kaikki muut kuin voittajat.)

Kiusaavat ja whinettävät ateistit

Sain sosiaaliseen mediaan linkin jossa kerrotaan facebookin bannivan kyberkiusaajia. Ja siksi he ovat päättäneet kieltää ateismin. Jo pelkkää kuvaa katsoessa voi herätä ajattelemaan. Siinä on Zuckerbergin kuva ja sen takana on teksti "Cyber bullying and harrasment Tactics by atheists". Sen alla ei ole taktiikoita vaan statistiikkaa. "1 billion account of Harassment", "290 Million Victims Cyberbullied" ja lopuksi statement "We do not allow this behavior". Mainitut luvut ovat paitsi suuria niin omituisia. Esimerkiksi voi miettiä että jos 1 biljoonaa tiliä kiusaa 290 miljoonaa ihmistä, niin montaako yksi kiusaaja kiusaa ; Tämä vaatisi laajakirioisesti jonkinlaisia kiusaamiskeskittymiä joissa yhdellä on todella todella monta kiusaajaa. Mieleen tuleekin että luultavasti lukuun on napattu enemmänkin ateistisia toimijoita sosiaalisessa mediassa ja heidät on nimetty kiusaajiksi ja tuomittu sen mukaan. Joka taas on itsessään yksi kiusaamisen muoto.

Snopes ottikin tämän uutisen nopeasti tarkasteluun ja huomasi että uutinen on tuotettu ns. clickbait -journalismilla ilman taustalähteitä tai oikeaa facebookin ilmoitusta ; Eli se on keksitty uutinen joka edustaa vaihtoehtojournalismia samalla tavalla kuin vaihtoehtohoidot. Eivät ne ole erikoisia vaihtoehtoisia tapoja tehdä journalismia tai lääketiedettä. Ne ovat vaihtoehto journalismille ja lääketieteelle. Jos journalismi on uutisointia, clickbaitjournalismi luo huhuja ja juoruja joiden suhde todellisuuteen on enemmän kuin kyseenalainen.

Tämänlainen ajatus leviää sen varassa että ateistit nähdään jonain jotka valittavat kiusaamisesta mutta jotka itse ovat kiusaajia. Tästä asenteesta saa hauskan esimerkin Conservapediasta. Jossa on objektiivinen otsikko "Atheist whining". Siinäkin otetaan kiusaamistilastoja. Luvut niihin on toki sitten saatu aidoista lähteistä. Joka tekee siitä tätä ateismisensuuriuutista faktuaalisemman. Mutta tuota keksittyä uutistakin kannatti katsoa "kuin jos ne luvut olisivat totta" -asenteella koska siinä oppii kaiken oleellisen. "According to a 2007 Pew Forum survey, about 4% of Americans are atheists/agnostics" ja "According to 2013 FBI statistics, 6/10 of a percent of hate crimes were against atheists/agnostics." On selvää mitä luvuilla halutaan antaa ymmärtää. Ensimmäinen luku kertoo että ateistien määrä on niin pieni että heidän ongelmiinsa puuttuminen on kirsikanpoimintaa, mitätöntä ja turhaa. Ja jälkimmäinen että viharikoksista vain pieni osa kohdistuu heihin.

Mutta kun luvut laitetaan yhteen huomataan että ateistit ja agnostikot kohtaavat yliedustuksen kiusaamista. Eli kun 4% kohtaa 6 tai jopa 10% kaikesta kiusaamisesta on selvää, että tätä ryhmää kiusataan enemmän kuin yleensä. Eli ateistit kohtaavat kiusaamista huomattavan määrän, jopa reippaasti yli kaksi kertaa keskivertoa enemmän.

Ja tässä ei ole edes huomioitu sitä että viharikokset eivät ole pelkästään uskonnollisen vakaumuksen mukaan. Esimerkiksi rodun mukaan tehty kiusaaminen on viharikosten parissa. Tämä tarkoittaa sitä että ateismia vihataan ideologiana vielä enemmän. Sillä ateistien ja agnostikkojen prosentti arvoidaan vain uskonnollisiin vakaumuksiin kun viharikokset yleisesti pumpataan laajemmasta poolista ennakkoluuloja. ; Annetut luvut siis suoraan kumoavat premissin siitä että ateistit "vain valittavat tyhjästä".

Emme olisi ikinä uskoneet...

Hyvin useissa julmissa rikoksissa harjoitetaan journalismia jossa kysellään mielipiteitä lähipiiriltä. Ja se mitä melko usein saadaan kuulla ties mistä sarjamurhaajista, kouluampujista ja paloittelusurmaajista on lähipiirin ällistys. Ällistys siitä että he eivät ikinä olisi voineet kuvitellakaan mitään tämänlaista. Tämä on eräänlainen uutisissa oleva narraatio. Ja osittain se on kenties vain tätä. Koska jokainen on kuullut tämänlaisen haastattelun uutisissa monta kertaa, se tarjoaa ikään kuin helpon tavan vastata haastattelijalle. Osittain syynä voi olla sekin että onneksi toisten ihmisten asiat kiinnostavat muita ihmisiä paljon vähemmän kuin itse uskomme. Ja siksi ihmiset eivät ole kiinnostuneita ihmisestä jota eivät tiedä vaikkapa sarjamurhaajaksi.

"Helsingin Sanomissa" tätä narraatiota käytiin läpi Tapanilan joukkoraiskaustapauksessa. "Yksi pojista pelasi HS:n tietojen mukaan viime vuonna hetken aikaa jalkapalloa pääkaupunkiseudun jalkapallojoukkueessa, mutta pelaaminen loppui nopeasti. "Mikäli kyse oli samasta henkilöstä, hän oli erittäin lahjakas ja innostunut kaveri. Hän kuitenkin joutui huonoon seuraan. Voi sanoa, että kotoutuminen meni pieleen", kerrotaan seurasta." Huolena oli myös se, että pelättiin että tässä tuomittaisiin jalkapallo lajina "Emme halua, että jalkapallo lajina leimataan tämän takia. Tämä on nimenomaisesti vastoin muiden kunnioittamisen periaatetta, joita seurassa nuorille opetamme."

No, ei hätää, vakiintunut tragediakerronta ei johtanut jalkapallon demonisointiin. Sillä jalkapallo ei ole kansakunnassamme tärkeä identiteetinjakoväline. Sillä ei oteta puolia "maailmankuvasodassa". Siksi lausunnon kautta onkin leimattu aivan muita ja aivan toisenlaisella tavalla. Tavalla joka tavallaan demonstroi ns. rikkinäisen puhelimen periaatetta. Joka tuntuu viittaavan siihen että on helppoa kertoa tarina linkillä katsomatta miten tämä linkki on sanonut asioita.

"James Gonzo" -sivusto otti Helsingin Sanomat lähteekseen ja loi mielenkiintoisen otsikon "Helsingin Sanomat: Tapanilan joukkoraiskaajat ovat lahjakkaita ja innokkaita kavereita". Kuten antamastani lainauksesta näkee, on selvää että sanavalinnat löytyvät artikkelista, mutta ne ovat valittu asenne ja sosiaaliporno enemmän kuin faktat mielessä. "Helsingin Sanomat aka Pravda luonnehtii Tapanilassa taannoin suomalaista punaniskakulttuuria tyylipuhtaalla somalialaisella joukkoraiskauksien korkeakulttuurilla rikastuttaneiden nuorukaisten olevan “innokkaita ja lahjakkaita kavereita”." On mielenkiintoista miten jalkapalloseuran antama varovainen kommentti "jos kyse on samoista kavereista" on muuttunut lehden kannaksi tekijään. "Newsbygonzo -tiimi ehdottaa, että Outi Salovaara menisi yön pimeässä Tapanilaan tekemään tuttavuutta innokkaiden ja lahjakkaiden somalialaisten kavereiden kanssa. Kokemuksistaan hän voikin sitten kirjoittaa edustamaansa paskalehteen innokkaita ja lahjakkaita nuoria joukkoraiskaajia ylistäviä ja heidän tekoaan vähätteleviä huuhaa-uutisia." Väkevää. Ottaen huomioon Gonzon tekstin osuvuuden, näkisin tässä jotain ironista.

Uljasta Saagaa voi toki myös jatkaa. Sillä tottakai yhdestä haastatellun lainauksesta, joka on peräti vakiintunut konventio, saadaan irti kolmaskin uutisartikkeli. Sillä näin valtavasta määrästä informaatiota ei voi tehdä muuta kuin syvällistä ja syväluotaavaan analyysiä mitä suurimmalla tarkkuudella. Siksi päädymmekin "Mitä Vittua??!!" -palveluun jossa laatuotsikko "Helsingin Sanomat: Tapanilan joukkoraiskaajat ovat lahjakkaita ja innokkaita kavereita!!" kertoo "Pravdan mediasuojatyöpaikkasopuli Outi Salovaara edistää työnantajansa sosiaalifasistista perinnettä, jossa maahanmuuttajataustaisten rikollisten henkeäsalpaavan järkyttävät henkirikokset vähätellään unholaan ja tekijöistä tehdään uhreja! Häpeä Hesari! Häpeä Outi Salovaara!!!" Tässä jutussa viitataan James Gonzoon joka taas lainaa Helsingin Sanomia. Ja sen lisäksi se lainaa Helsingin Sanomia, mutta artikkelin tekstianalyysi vihjaa kyllä siihen suuntaan että Gonzo on ollut lähteenä kun taas HS ei. Tämä on selvästi muuttanut kontekstia jo varsin kauas alkuperäisestä artikkelista.

En tiedä miltä seuraava iteraatio tällä prosessilla näyttäisi. Ajatus on kiinnostava. Tämä on tietenkin vain huomio. Huomio siitä että olisiko parempaa journalismia ollut jos Salovaara ei olisi lainannut jalkapallojoukkueen sanomisia vaan keksinyt heidän suuhunsa jotain ihan muuta? Muutoinkin minua ihmetyttää että onko lähes kaikkien olemassaolevien ja vakvastiotettavinkien lehtien kanta aina ollut se, että sarjamurhaajat ovat kohteliaita naapureita ja että tämä olisi vähentänyt heidän tekemiensä tekojen kauheutta. Sen sijaan että olisivat nyt sanotaan vaikka kontrastoineet sitä miten piileviä hirviöitä he ovat olleet. Ja miten tämä hirviöys näkyy juuri siinä että he ovat juuri näyttäneet päinvastaiselta.

Toki tämän huomion taakse voi nähdä enemmän. Saku Timosen "uuninpankonpoika" on vihjaillut tietyn journalistisen tarkkuuden puutteesta. Detaljeja ei tarkisteta koska "hyvä tarina" on tärkeämpi. Jopa niin tärkeä että tarinoita kertova kovasti sensuuria vastustava taho on halunnut harjoittaa melkoisen kovaa sensurointia jos heidän tärkeän asiansa kanssa on erimielinen, itse en ole ymmärtänyt kanavansulkemisuhkauksia ja muuta sensuuria kritisointikeinostona. Olen luullut että tämänlainen tietyn näkökulman "propagandaksi" leimaamalla hiljentäminen olisi sitä pahaa poliittista korrektiutta jota vastaan minulla on - jos ei muuten niin uljaan hikipedian ylläpitäjyyteni velvoittamana -  jonkinlainen elämänura.

---

Varmuuden vuoksi ; Tämä blogaus ei ole mikään oikeutus tai kehu raiskareille. Puolisoni on opettaja joka teoriassa voi joutua tekemään töitä tiloissa tämänlaisten ihmisten kanssa. Ja toisaalta hän voi jäädä sivutuleen jos joku innokas haluaa kavereineen käydä rankaisemassa ohi oikeuslaitoksen. Tämä blogaus oli vain ja ainostaan viestin muuntumisesta ajan mittaan lähdekritiikin puutteiden kasautumisen vuoksi. Eli katsoin tässä miten uutisesta tulee juoru ja lopulta huhu. Anteeksi, anteeksi, armoa.