Kriisiviestinnän kohteet

Kun katsoo kirkon viestintää ateismista, voi huomata että viestintä ei ole kovin ystävällistä. Se on tavanomaisesti jotain sellaista josta aiemmin valitin piispa Seppo Häkkisen kohdalla. Muutenkin viesti on suunnilleen sama ; On Piispa Jari Jolkkosta selittämässä että ateistien moraali on vain lainaa kristinuskolta. "Uskonnottoman henkilön on Jolkkosen mukaan siis pakko hakea etiikkansa jostain muualta kuin epäuskosta." On sellaisia ihmisiä kuin Martti Muukkonen jonka mukaan yhteiskunta pysyy pystyssä uskonnolla ja ateistit ovat siksi joko uhka jatkuvuudelle tai vapaamatkustajia muiden yhteiskunnassa.
1: Näissä on hämmentäviä huonosti osaamisia. Olen jossain määrin huvittunut siitä miten kommenteista havaitaan että Sartren ajatus ulkoisien merkityksien menettämisestä ymmärretään mutta samalla korostetaan että vain tämänlainen ulkoinen merkitys voisi olla merkitystä. On selvästi luettu Sartren "Inhon" oksennuskohtaus mutta ei mietitty mikä oli merkityksen suhde ulkopuolisiin ja sisäisiin asioihin Sartren vankikuvauksessa. Jos kaikki merkitykset ovat sisäisiä miten mikään ulkopuolinen kuten Jumalan olemassaolo jotenkin onnistuisi ohittamaan tämän? Tämänlainen aivan suora asiavirheily ja faktojen puolivalikoiminen synnyttää sellaisia iskulauseita kuin "Ne jotka ymmärtävät Sartren filosofiaa tutkivat sitä akatemiassa, ne jotka eivät osaa, opettavat sitä kirkon viestimissä". Jos Dawkinsia haukkuu siitä että ymmärtää kristinuskon huonosti ja väärin, ei ehkä itse kannata tehdä vastaavia alkeellisia virheitä filosofiassa. Virheiden tekoon filosofiassa on nimittäin aina vaihtoehtoja. Itse olen tupannut kysyä että jos Humen giljotiini kieltää naturalistilta etiikan koska siitä miten asiat ovat ei voida päätellä miten niiden tulisi olla, niin miten Jumalan olemassaolo sitten ohittaa tämän varsin klassisen is-ought -ongelman? Kaikki metaeettiset perustat kohtaavat samantyylisiä vaikeuksia. Ja kaikkeen vastaus on "mulla on fiiliksiä siitä että tämä meidän mielivaltainen premissointi toimii paremmin kuin teidän mielivaltainen premissointi".

Tälläisessä maailmassa viitataan usein hyviin ateisteihin. Mutta ne ovat aina jätetty abstrakteiksi tai muuten sellaisiksi että nämä eivät ole mitään käsinkoskelteltavia konsepteja. Jolkkosella voi olla ikävä vanhoja ateisteja, sellaisia joita ei enää ole olemassa. Mutta nykyajasta löytyvänä sellaista ei henkilöön isketä. Teemu Laajasalon "fiksuilla ateisteilla" on tietenkin mielipiteistö jonka hän itse määrää. (Esimerkiksi häpeä jos joku pesee turhalla kasteenpoispesurituaalilla jotain jossain turhassa joukkokokoontumisessa.) Nämä kunnioitetut ateistit ovat abstraktio joilla on suunnilleen samanlainen rooli kuin Päivi Räsäsen puheissa joskus pilkahtavat "homoseksuaalit ystävät" ; Maininnoissa lähinnä siksi että voidaan siivota ennalta pois kritiikki siitä, että vastustettaisiin asioita niin asenteellisesti ja jyrkästi kuin oikeasti vastustetaan.  ~ Erityisesti Piispa Jolkkonen ja Häkkinen ovat sanomallaan kertomassa aika suoraan sitä mikä on kirkon virallinen kanta tähän asiaan. Heidän kommenttinsa ovat kohtuu yleisiä, sanottu korkealla kirkollisella auktoriteetilla.

Tästä syntyy hyvin tietynlainen kuva. Kirkon viestintä ateismista ei ole koskaan ystävällistä. Ja ainut näkemäni ymmärrettävä selitys asiaan on se, että ateistit itse ovat kovin jyrkkiä myös. (Kaikki olisi mainiota jos tu quoque ei olisi argumenttivirhe. Valitettavasti se on.)

Kirkon viestintä onkin se, että ateistit ovat väärässä, eronneet kirkosta väärin syin (ja parhaimmillaan haukkuvat Häkkisen äidin lapsilleen antamaa kristillistä kasvatusta, eli röyhkeitä mummonkiusaajia. Tämänlainen äideistä pahastuminen olisi uskottavampaa jos Häkkinen itse ei haukkuisi jokaista ateistiäitiä lapsen heitteellejätöstä.) Ja kaiken tämän lisäksi ateismi on kuvattu aina heikkona ja huonona filosofiaa, sellaisena jossa ei voi mitään arvokasta sisältöä muuten kuin siten että se lainataan kristinuskosta. Tässä mielessä syntyy tilanne jossa kirkko laitetaan vastakkain "maallisen ja pinnallisen" elämäntavan kanssa. Tämä voi tuoda mieleen asioita joita nousi Alfa -kurssin mainoksen kanssa.

Tämä on kuitenkin vain puolitotuus.

Kirkon strategia on aggressiiivista mutta passiivista. Kirkko ei yleisesti ole kiinnostunut ateismista tai ateisteista. Aiheeseen palataan lähinnä kirkostaeroamislukujen yhteydessä. Ateismi, maallistuminen ja välinpitämättömyys kirkon jäsenyydestä ovat haasteita esimerkiksi Ilkka Luoman kannanotoissa. Tässä mielessä sävy on toki hyvä huomata. Etenkin kun se kattaa käytännössä kaiken ateismia koskevan viestinnän.

Mutta samalla on selvää että vaaditaan jokin poikkeustapaus että ateismi nostetaan esiin lainkaan. Tässä mielessä kirkon strategia eroaa vahvasti monien fundamentalistikristittyjen ja toisaalta aktivistiateistien lähestymistavasta. Heillä on asioihin, sanotaanko "perussuomalaisempi", suhtautumistapa ; He hakevat ennen kaikkea vastustajan jonka kritisoimisella korvaavat vähintäin jossain määrin sen oman sisällön laadun puutteet.. (Perussuomalaisissa oli pitkään sellainen puoli että ei ollut niin selvää että mitä he ajoivat. Sen sijaan oli sitäkin selvempää mitä he vastustivat.)

Toki tämä ei vielä tarkoita hirveän paljon. Olen nimittäin törmännyt usein ekumeniaa koskevaan mainokseen. Kirkossa tehdään usein yhteistyötä sellaisten uskontojen kanssa jotka ovat Häkkisen silmiin "pakanauskontoja". Tähän on vielä matkaa ateismin kohdalla. Ateismi on ilmeisesti olemassa vain sitä varten että on oltava vastustettava kohde silloin kun kirkko tarvitsee kriisiviestintää. Sellainen kohde jonka maailmankuvan latistaminen nähdään kunniakkaaksi sellaisella tavalla jota ei oikein nähdä minkään muun maailmankuvan kohdalle...

Mahdottomat

C. S. Lewis esitti että on turhaa vaatia kaikkia vastauksia Jumalalta. Hänen mielestään kuolevainen voisi esittää melko helpostikin erilaisia kysymyksiä, joihin Jumalan on mahdotonta vastata. Lewisin mukaan kaikki järjettömät kysymykset ovat mahdottomia vastata. Hän esitti näihin esimerkkejäkin. Sellaisia kuin "Kuinka monta tuntia on yhdessä mailissa?" tai "Onko keltainen neliömäinen vai pyöreä?" Hänen mukaansa suuri määrä kaiksta mitä kysymme, mukaanlukien teologiset kysymykset ja metafyysiset ongelmat, ovat sellaisia.

Hänen ajattelunsa takana oli luottamus järjen ja logiikan mahtiin. Tätä kautta asenne oli suunnilleen sellainen että jos johonkin teologiseen kysymykseen oli mahdoton vastata, se teki siitä järjettömän kysymyksen. Ja näin voidaan ohittaa raivostuttavat kyselijät jotka utelevat vaikka siitä voiko Jumala luoda niin suuren kiven että ei kykene itse sitä enää nostamaan. Tätä reagointitapaa pidetään nöyränä ja älykkäänä. Tosin C. S. Lewisillä tuntuu olevan sellainen aura että kaikki mitä hän sanoo muuttuu kristittyjen silmissä kullaksi. Vaikka se mitä hän sanoisi olisi aika simppeliä ja ei-nerokasta. Jopa tyhmää ja asenteellista. En väitä että Lewis olisi tyhmä. Sen sijaan sanon että hän oli nokkela kaveri jonka merkitys on vakavasti ylimitoitettu. Hän on valtavan yliarvostettu.

Dawkins toisin sanoen on hyvin samantapainen kuin Lewis. Vastustajat pitävät joitain kysymyksiä relevantteina ja niihin vastaamattomuus nähdään huonoutena ja heikkoutena. Heikkoutena jonka korjaaminen vaatii sitä omaa suosikki-ideologiaa. Mutta he näkevät että vika on kysymyksissä ja kysyjissä. Heillä on miellyttävä itsensä kanssa ristiriidaton järjestelmä. Sellainen joka on itseäänruokkivuudessaan sellainen että vastaavaan ei pysty. Ei vaikka yrittäisi rakentaa human centipeden joka menee ympäri.

Suurin ero onkin siinä että Lewis on rationalisti eli hän uskoo logiikan kaikkivoipuuteen. Dawkins taas on empiristi eli hän luottaa empiiriseen metodiin. Erot asenteissa ja jopa perusteluissa ovat kuitenkin kaiken kaikkiaan hyvin pieniä.

Jos katselee Richard Dawkinsin ajatuksia niin hänen suhteensa skientismiin ei ole se, että skientismi vastaa kaikkiin kysymyksiin. Hänen mukaansa on paljon hölynpölykysymyksiä joihin vastaaminen on mieletöntä. Ja hän laskee tähän suurimman osan teologisista kysymyksistä. Hänenkin ajatuksensa tuntuvat lähestyvän sitä että jos hän ei kykene tieteellä vastaamaan johonkin kysymykseen, on järkevämpää tuomita kysymys ja kysyjä. Dawkinskin on erikoinen kaveri että kaikki mitä hän sanoo muuttuu joidenkin mielessä nerokkaaksi. Vaikka se mitä hän sanoisi olisi aika simppeliä ja ei-nerokasta. Jopa tyhmää ja asenteellista. En väitä että Dawkins olisi tyhmä. Sen sijaan sanon että hän on nokkela kaveri jonka merkitys on vakavasti ylimitoitettu. Hän on valtavan yliarvostettu.

Dawkins tosin taitaakin olla ateisteille samaa mitä C. S. Lewis on kristityille. Molemmat ovat hämmentävän asenteellisia ja pilkallisia. Molemmat lyövät aika ikävää kuvaa erimielisten psyykeen, C. S. Lewis jopa kiistää itselleen rehellisen ateismin olemassaolon samalla kun Dawkins puhuu uskonnon luonteesta tavoilla jotka vihjaavat että täytyy olla deluusioissa tai tyhmä ollakseen sellainen.

Uskonnonvapaus ja kristinuskon pyyhintä

Takkula otti taannoin kantaa Puumalaisen uskonnonvapausnäkemyksiin. Tämä näkemys on hyvin erikoinen. Siinä esitetään että "Uskonnonvapaus ei voi tarkoittaa sitä, että julkisuudesta siivotaan pois kaikki, mikä jotenkin liittyy kristinuskoon tai viittaa siihen." Kuitenkin kun katsotaan mihin tässä viitataan voidaan katsoa mitä "kaikki" tarkoittaa.

"Takkula muistuttaa, että joulu on sekä muinaissuomalaisen uskonnon sydäntalven juhla että kristillisen perinteen mukaisesti Jeesuksen syntymäjuhla. Hän pitää outona ja eurooppalaisittain erikoisena, että toisen, kulttuuriamme muokanneen uskonnon tarinat olisivat jouluna ne, joita ei saisi koulussa pitää esillä.
- Esimerkiksi Britanniassa, jossa kristittyjä on suhteellisesti paljon vähemmän kuin Suomessa, tällaista keskustelua ei käydä ollenkaan. Siellä on itsestään selvää, että koulujen joulunäytelmissä esiintyy Jeesus-lapsi ja tarina hänen syntymästään, Takkula toteaa.
- Uskonnonvapaus on kunkin mahdollisuutta suhtautua esimerkiksi kristinuskon sisältöön omalla tavallaan. Sivistyneen yhteiskunnan uskonnonvapauskäsitykseen ei kuitenkaan kuulu sen teeskentely, että uskontoa ei ole olemassa eikä ole koskaan ollutkaan."

On mielenkiintoista että Takkula ei viittaa sekularisaation ideologiseen taustaan. USA:ssa koulujen uskonnonopetus ja uskontorituaalit loistavat poissaololtaan. Mutta tämä yhteys on tietenkin Takkulan ideologian kannalta heikko. Toisaalta usko siitä että briteissä todella ei olisi keskusteltu asioista on vaikeaa uskoa. Sillä uusateismi on sekulaari ja vahvasti anglosaksinen. (Itse asiassa "uusateismiin" liitetäänkin sana anglosaksinen jotta tietyt "mannermaiset humanistit" osaisivat kammota "reduktionismia".) Richard Dawkinsin kansalaisuus onkin tässä hieno esimerkki. Briteissä tosiaan on kristillistä aineistoa kouluissa. Mutta aivan yhtä hyvin britit voisivat väittää että koska Suomessa on kouluun liitetty uskonnollisuutta niin heidän koulutussysteeminsä on hyvä. Sen sijaan briteissä asiasta on väännetty. Ja on tullut kannanottoja joissa ateistit eivät ansaitse yhtäläistä oikeutta näkyä koulussa.

Tämä näkökulmaero on tosin hämmentävän pieni.

Sillä kun ateisti puhuu kirkon ja valtion erottamisesta, hän on toki selvästi hakenut, usein copy-paste -tasoisia, vaikutteita Amerikan mantereelta. (Jossa ollaan koulutusasioissa huomattavan sekulaareja Suomeen verrattuna.) Mutta kun katsotaan mitä he tarkoittavat tällä, niin he eivät ole tuhoamassa kirkkoja tai kieltämässä kristillisyyttä. Huomio kiinnittyy enemmän osallistuttamiseen. Siihen että uskonnottomat ovat esimerkiksi lain velvoittamina koulussa ja armeijassa tilanteissa joihin liittyy joko uskonolliseen tilaisuuteen osallistuminen tai oman vakaumuksen erillinen ilmituominen ja ilmaisu. Jotka molemmat ovat "vain perustuslain vastaisia asioita".
1: Asiaa mutkistaa sekin että vaikka lainsädääntö itse asiassa monin paikoin on uskonnottomien kohdalla hyvä niin käytännössä säännöillä pelataan. Esimerkiksi uskonnolliseen tilaisuuteen ei ole pakko osallistua mutta tästä ei tiedoteta ja toivotaan että kaikki vain olettavat että osallistuminen on pakollista. Oikeustietoisuus on myös siitä kätevä että kertomatta jättämisestä jää vähemmän videoaineistoa kuin tampioista sortavista lausunnoista. De jure on monin paikoin kunnossa mutta de facto on jotain muuta ja asian korjausyritykset törmäävät "sana vastaan sana" -tilanteisiin. Ja koska sivistysmaissa ollaan syyttömiä kunnes toisin todistetaan ei prosessi etene mitenkään. Voisin rehellisesti sanoen laittaa tähän nimiä. Mutta se olisi dataa josta voitaisiin syyttää. Ja jos en voi todistaa tekoja niin olisin syyllinen. Joten tässä ollaan.

Näkökulmaeron pienuutta korostaa sekin että ateismin näkyvyys tuntuu olevan se joka ärsyttää. Uskonnon näkyvyydestä ja esimerkiksi oikeudesta julistaa puhuvat eivät tahdo oikein muuta kuin pahastua jos ateismi näkyy katukuvassa tai kouluissa. Sitä ei sallita että ateistit ja uskonnottomat saisivat jonkun oman yhteislaulunsa joulujuhlaan. Vaikka "Suvivirren" kohdalla oltaisiin kuinka vahvasti sitä mieltä että ei pidä sensuroida maailmankuvia. Syynä on juuri se että "ateistit eivät ansaitse". Joka on hierarkinen asenne. Toki tälläisiä asenteita voidaan ottaa mutta sen jälkeen on turha puhua uskonnonvapaudesta tai vakaumusten tasa-arvoisuudesta tai muusta vastavasta toistensa synonyymien toistamisesta. Kaikki uskonnot ovat tasa-arvoisia mutta kristinusko on tasa-arvoisempi kuin toiset.

Takkulan tekstistä paistaakin se, että Sellainen ajatus tuosta herää, että eivät ole Takkula tai Ahtokivi kumpikaan lukeneet saati sisäistäneet Puumalaisen päätöstä. Puumalainen on esimerkiksi mm. A-talkissa todennut että hän ei Suvivirttä kiellä eikä voikaan kieltää. Ja onkin yleistä tietoa että Puumalaisen valituksessa ei ollut kysymys Suvivirrestä vaan huomattavasti laajemmasta uskonnonvapauden toteutumisesta. Mutta koska käsitys on että kysymys on vain kahdesta rituaalista niin sitten voidaan katsoa mitä nämä kaksi rituaalia merkitsevät ateismin olkiukottajille. Suvivirsi vaikuttaakin olevan kulttuuri-ilmiö jonka laulamatta jättäminen yhden kerran vuodessa olisi koko kulttuurihistorian ja sen menneisyyden pyyhkimistä. Tällä samalla logiikalla se, että jokaisessa koulussa ei pakkoyhteislauleta kalevalaisia lauluja olisi sama kuin suomalaisen kulttuurihistorian olemattomuuden väittäminen. Mikä ei ole älykäs lausunto. Kuten ei Takkulankaan.

Tämä "memory lanelle" meneminen on tarpeellinen.

Uudessa uutisessa kerrottiin maallistumisesta ja sekularisaatiosta toistensa synonyymeinä. Rinnastus on virheellinen - esimerkiksi itse ajan maallistumista mutta en ole sekularisti. Mielestäni uskonto, ateismi ja uskontokritiikki ja jopa uskonnon pilkkaaminen kuuluvat julkiseen yleiskuvaan. Se on sitä että kun vaikkapa se ylipuhuttu "suvivirsi" kerran lauletaan julkisesti siihen voi luoda oman pilkallisen ja halveksivan näkökulmansa. Tässä tuotiin kuitenkin esiin kulttuurihistorian ja kristinuskon suhde merkittävällä tavalla. Historiaa ei kiistetä vaan suhde siihen on muuttunut. "Suomessa kirkon jäsenenä oleminen on ollut osa sitä, mitä on olla hyvä, tavallinen suomalainen. Tämä sidos on nuoremmilla sukupolvilla heikentynyt"

Elämme yhteisössä jossa kristinuskoon kuuluminen on sitä että on hyvä kansalainen. Ja tästä erkautuminen on sitten samaa kuin huono kansalaisuus. Ei riitä että käy töissä ja maksaa veronsa ja auttaa ihmisiä. Ei riitä että tekee pelastustoimenpiteitä joiden hokeminen olisi kristitylle julistajalle demonstraatio oman vakaumuksen erinomaisuudesta. Ei riitä että näitä tehdessään katsoo ohikäveleviä massoja jotka koostuvat tilastojen mukaan 4.1 miljoonasta evankelisluterilaisen kirkon jäsenestä.

Tämä asenne ja kunnioituksen puute ovat vahvoja. Tälläistä tosin ei voida korjata pakkolaeilla. Ja esimerkiksi "Suvivirren" kielto ei tässä mielessä ajaisi asiaa. De facto -taso kun toimii asenteilla eikä lainsäädännöllä. Siksi esimerkiksi uskonnollisten rituaalien kieltäminen toimii täsmälleen yhtä vahvasti asiaa vastaan kuin näiden samaisten rituaalien pakko-osallistuttaminen. Nähdäkseni "Suvivirren" laulattaminen ja ruokarukoukset ovatkin ateisteilla toistuvaa materiaalia. Luultavasti siksi että niihin pakottaminen on jaettu yhteinen kokemus josta on jäänyt paha maku. Näin ollen niiden vastustaminen on ymmärrettävää. Ja ne joista uskonnollinen käsityskyky paranee näiden laulamisella jatkossakin ovat hupaisia. Niille jotka toistavat samaa odottaen erilaista lopputulosta on ihan oma nimityksensä ihan sanakirjoissa asti...

Ateismi ja kiitollisuusongelma

Hyvin usein kun ateismia käsitellään, nostetaan esiin teema jossa ateisteilla olisi jotain oleellisia metafyysisiä ongelmia hyvän kanssa. Ajatellaan että tämä johtaisi moraalittomuuteen tai katkeruuteen. Nämä metaeettiset ajatukset ovat yleisesti ottaen sellaisia että niiden taustaoletukset ovat melko maailmankuvallisia. En puutu tähän tässä blogauksessa.

Sen sijaan voidaan kysyä toisenlainen kysymys. Kysymys kiitollisuudesta. Tai toisaalta katkeruudesta. C. S. Lewis esimerkiksi esitti että luonnossa kulkeminen voi vain lähentää Jumalaa koska tässä yhteydessä ihminen kokee kiitollisuutta. Ja toisaalta Raamatussa esimerkiksi Jeremia kiroaa syntymänsä. (Jeremia 20:14-18). Voi olla vaikeaa syyttää muita syntymästään jos ei ole ketään jolle olla vihainen. Voi olla vaikeaa kiittää kokemuksista jos kiitokselle ei ole kohdetta.

Tässä kohden on hyvä miettiä mitä kiitollisuus tarkoittaa. Kiitollisuus on usein määritelty sitä kautta että siinä on monta ehtoa joiden täytyy toteutua samanaikaisesti. Kiitollisuus on (1) eksistentiaalinen reagointi joka on (2) reaktio johonkin itseen kohdistuvaan hyvään (3) joka koetaan ansaitsemattomaksi ja saajan kontrollin ulkopuoliseksi ja (4) joka on kohdistettu jotain henkilöä kohtaan.

Kenties tämä on hieman tiukasti määritelty

On toki totta että ihminen voi kokea toisenlaista kiitollisuutta vaikkapa luonnossa. Esimerkiksi Richard Dawkins on "Unweaving the Rainbow" -kirjassa kertonut siitä miten olemme onnekkaita siinä mielessä että toisinkin olisi voinut käydä. Evoluutioon liittyvä satunnaisuus johtaa suoraan siihen että on tuuria että olemme ylipäätään elossa. Tämä johtaa tunteeseen jossa on ensimmäiset kolme ehtoa mutta ei neljättä. ; Dawkinsin kanta onkin tavallaan se että hän kokee luonnossa hyviä tunteita. Ja että teisti lähinnä tulkitsee nämä tunteet kiitollisuutena jotakuta tiettyä tahoa kohtaan. Dawkins toisin sanoen viittaa siihen että kiitollisuudella ei eksistentiaalisella tasolla tarvitse olla kiitoksen kohdetta. Tai jos on niin intentioton sattuma kelpaa ilmiönä. Ihminen voi olla kiitollinen lottovoitosta ilman että tämän lottovoiton takana olisi joku Jumala joka sanotaan nyt vaikka vastasi lottovoittoa pyytävään rukoukseen.

Voidaan nähdä että kun kiitollisuus määritellään moniehtoisesti, siitä tulee jotain joka kenties määrittelee ulos jotain oleellista. Ja kenties ne koetut tunteet eivät muutu oleellisesti jos niistä hylätäänkin joitain taustaoletuksia. Näin ollen määritelmän taustaoletukset eivät ole eksistentiaalisesti kovin vakuuttavia. Ellei sitten sitoudu valmiiksi teistiseen viitekehykseen.

Tätä rajoittuneisuutta alleviivaa kenties sekin että karmaan luottavat uskonnot eivät oikeastaan voi olla aidosti kiitollisia koska heidän maailmankuvansa on läpitunkevan kompensatorinen. Harva lähtisi argumentoimaan että buddhalainen ei voisi olla kiitollinen. Ja jos lähtisi, olisi ensimmäisenä reaktiona se että jos annettu kiitollisuuden määritelmä johtaa tämänlaisiin tuloksiin niin kenties kiitollisuus on jotenkin oleellisesti väärin määritelty. Ateismin kohdalla tilanne on toki toinen. Argumentaation selventäminen kun usein lähinnä paljastaa asenteellisuuksia ja koherentisoi asenteisiin sidottuja maailmankuvia sen sijaan että johtaisi johonkin absoluuttisesti oikeaan määritelmään ja opettaisi meille jotain oleellista maailmasta ja siitä miten asiat siinä ovat tai eivät ole.

Itse näen tässä vielä jotain lisää.

Joku voi nähdä että ateisti voi olla täysin kiitollinen vain toisilta ihmisiltä (tai tietoisilta eläimiltä) saamaansa hyvään. Ja että ateistin suru on olla Sartrelaisittain maailmaan heitettynä niin että hän ei voi olla kiitollinen omasta olemassaolostaan. (Ja jos on katkerampi tyyppi niin syyttää ketään olemassaolostaan.) Tässä on kuitenkin ongelma ; Lisä on itse asiassa löydettävissä jo em. Jeremialta. Hänhän sanoo ; "Kirottu olkoon päivä, jona synnyin, vailla siunausta päivä, jona äitini minut synnytti! Kirottu se mies, joka toi isälleni ilosanoman ja onnitteli häntä: "Sinulle on syntynyt poika!"" Syntymään liittyy moniakin ihmisiä. Itse asiassa kun mietitään niin ihmisiä syntyy panemalla. Ja panemisessa on yleensä vähintään kaksi tietoista intentionaalista olentoa joiden panokseen voi olla kiitollinen tai katkera. Ja jos syntymä tapahtuu epäluonnollisesti hedelmöityksellä, mukana on vielä useampia älyllisiä toimintoja joihin tätä asennetta voi sitten kohdentaa.

"Yksityisasia"

"Reality check: Islaminuskoiseen ihmiseen ei kiinnitetä mitään huomiota silloin, kun uskonto on hänen yksityisasiansa ja Suomessa on normi, että uskonto on yksityisasia."
("Takkirauta", "No koska heidän viiteryhmänsä tekee sen ihan itse")

Alkuun ottamani lainaus on "Takkirauta" -blogin tekstistä jonka teesinä oli että islaminuskoisia kohdellaan ikävämmin sen vuoksi, että he eivät ymmärrä että uskonto on yksityisasia. Esimerkiksi julkisesti käytetyt kaavut ja muu pukeutuminen on jotain jossa uskonnosta tehdään poliittista. Ja ihmisiä ärsyttää tämä. Joten islaminuskoiset tekevät sen ihan itse.

Jollain hyvin erikoisella tavalla toi lausunto on totta. Jollain hyvin abstraktilla ja ei-todellisuudessa-näkyvällä tavalla Suomessa kunnioitetaan uskonnonvapautta kuin se olisi yksityisasia. Tosin tässä on ongelmana se, että tosiasiassa tämä koskee lähinnä sitä, että kaikki kristillisyydestä poikkeava julkinen signalointi otetaan helposti vainoamisen kohteeksi.

Julkikristillinen sen sijaan saa - ja itse asiassa täytyykin olla. Jos katsotaan asiaa tarkemmin voidaan huomata että näkemys jossa uskonto on yksityisasia tunnetaan nimellä sekularismi. Ja tämä on uusateismin pääteema. Itse asiassa uusateismin voikin erottaa "vanhasta ateismista" siinä että uusateistit eivät odota että uskonnot joskus katoaisivat. Sen sijaan esimerkiksi Dawkins puhuu "Jumalharha" -kirjassaan ja muutenkin paljon "kissojen paimentamisesta" eli siitä, miten ateistit ovat liike jonka jäsenten pitää pitää ääntä julkisuudessa jotta he saavat määräänsä suhteutettuna saman verran vaikutusvaltaa kuin muutkin sen kokoiset vähemmistöt. Tämä näkemys on herättänyt kovasti inhoa. Ja esimerkiksi kun julkista tilaa halutaan riisua risteistä ja vastaavista tätä kohtan käytetään yleisesti ja toistuvasti käsitettä "militantti ateismi". Jo tämä yksinään viittaa siihen että uskontoa ei yleisesti nähdä yksityisasiaksi. Sillä tässä näkemyksessä sekularismi ei olisi kauhistuttava ongelma vaan normi josta poikkeaminen olisi kammottavaa.

Antisekulaari yhteiskuntamme.

Meillä nimenomaan harrastetaan uskontoa aivan julkisesti. Tämä näkyy vahvasti uskonnon ja politiikan suhteissa.
* Esimerkiksi vähän aikaa sitten Mika Niikko kertoi, että "Ministerit ja kansanedustajat ovat saaneet tehtävänsä Jumalalta." Olen toki luullut että demokraattisessa maassa poliitikot saavat valtansa äänestäjiltä. Ja lisäksi olen luullut että Jumala on hyvä ja viisas ja siksi mandatoisi hyvin varovaisesti valtaan sellaisia ihmisiä joiden mielestä käsilaukkuvarkaus on erittäin heteroa. Ja joiden mielestä ajatus siitä että ajetaan autolla suojatietä ylittävien päältä on aivan tehtävissä oleva teko.
* Samoin Laura Huhtasaaren evoluutiokysymykset ovat olleet esillä. Ja kun Huhtasaarta on vastustettu sekulaarein syin - eli siitä että hän sekoittaa omaa uskonnollista vakaumustaan tekemäänsä politiikkaan - on moni sanonut että uskonnon ja politiikan yhdistäminen on aivan luvallista ja mahdollista. Toki tämä herättää ensi sijassa ihmetystä siitä, että miten kulttuurirelativismi tunkee itseään joka paikkaan kun ensin kuullaan Luce Irigarayn näkemyksiä siitä että suhteellisuusteoria on sukupuolettunut yhtälö. Ja sitten kuullaan siitä miten luonnontieteellinen evoluutioteoriakysymsy on maailmankuvallinen ja siksi kristityt tarvitsevat erilaiset luonnontieteet. Mutta tämän lisäksi se näyttää että uskonto ei ole yksityisasia.

Toki on syytä huomata, että tässä ei ole kaikki. Jos nimittäin aletaan puhumaan "poliittisesti korrekteista joululauluista" voidaan ihmetellä että miksi "Virsi 571" (aka. "Suvivirsi") ja "Virsi 21" (aka. "Enkeli Taivaan") herättävät vuodesta toiseen keskustelua. Syynä on se, että niitä lauletaan koulujen päättäjäisjuhlissa. Tämä viittaa siihen että kristillistä symboliikkaa heilutellaan avoimesti.

Tämä on saanut usein hyvin koomisia sävyjä siinä mielessä että keskustelua ylipäätään käydään. Sen lisäksi koomista on se, että laulun laulamista puolustavat ovat usein korostamassa sitä että laulun kieltäminen olisi jotain hyvin syvää kristillisyyden sensuroimista. Näin siitä huolimatta että joka ikinen kevät ja joka ikinen syksy kouluissa on erikseen tilaisuuksia joissa kristityt menevät yhdessä koulun kanssa kirkkoon. Ateistit jäävät tekemään muita puhdetöitä. Ja näissä tilaisuuksissa sitä voitaisisiin yhteislaulaa vaikka koko tunti pelkkää "Suvivirttä" ja "Enkeli Taivaata". Selvästi kouluissa sallitaankin uskonnon harrastaminen. Samoin kukaan ei estä omalla ajallaan menemästä kirkkoon laulamaan vaikka mitä virsiä. Vaikka joka päivä. Myös kaduilla saa laulaa yksinään virsiä. Yleensä keskustelu johtuu siitä että kun juhlissa on paikalla ateisteja, onko soveliasta laulaa laulua joka ärsyttää heitä. Ja ennen kaikkea onko soveliasta osallistuttaa heidät mukaan.

Toisaalta uskonnonopettaja ja "Oljenkortta veistämässä" -blogin pitäjä on minulle esittänyt että uskonto on niin yleisinhimillistä että jokaisella ihmisellä on velvollisuus ottaa kantaa siihen avoimesti. Eli olisi ikään kuin pakko kertoa olevansa ateisti tai kristitty tai mitä muuta sitten onkin, kysyttäessä.  Tämä on tietenkin siitä mielenkiintoinen kysymys että tosiasiassa nykyinen uskonnonvapauslaki erikseen sanoo, että jokaisella on oikeus olla paljastamatta tämänlaisia asioita. Mitään tälläistä tilivelvollisuutta ei siis lain mukaan ole. Mutta hyvin moni ihminen on kuitenkin sitä mieltä että uskonto ei ole yksityisasia vaan tälläisiin julkisiin tiedusteluihin on velvollisuus ottaa kantaa vaikka laki sitten määräisikin toisin. Laki ja etiikka eivät olekaan ihan sama asia. Silti tämä viittaa vahvasti siihen, että mitään oikeaa "yksityisyyttä" tässä aiheessa ei ole.

Jos olisin maahanmuuttokriittinen uuskonservatiivi, jota en jumalattoman kiitos ole, esittäisin että "miksi ateistit ovat vihaisia ja kiusaavat uskovaisia - no kun ne kristityt tekevät sen itse". Sen sijaan huomautan että tälläiset sloganit kertovat siitä että niiden heittelijän ei kenties ei kannata intoutua omiin itse itseään superälykkääksi ihannoiviin omahyväisiin kuvitelmiin. Huomautan, että tosiasiassa tämä ei tarkoita että uskonnonvapautta ei olisi. Sillä monesti sekularismiin verrattavissa olevat asiat ovat hyvinkin torjuvia ja sensuristisia. Jos mietitään vaikka seksuaalista moralismia, on siinä usein vahva julkisesta elämästä siivoamisen sävy. Tiettyjä seksuaalisuuden tapoja voidaan sallia "omassa kotona". Homoseksuaalitkin ovat tällöin OK kunhan ovat kaapissa. ; Vertauksen kautta voisikin sanoa että se, että uskonto on julkisessa elämässä ei vielä tarkoita että uskonnonvapaus ei toteudu. Sen sijaan jos kaikkia ei kohdella samoilla säännöillä, systeemi muuttuu aivan oleellisesti.

Eikä antisekularismin ehdot ole samoja kaikille.

Ja tässä aivan aikuistenkin on syytä nousta kunnioituksesta seisomaan. Kun yhteislauletaan, ei kysytä että haluaako laulaa vai ei. Sen sijaan hoputetaan seisomaan kesken virrenveisuun. Tästä ei järkytytä. Vaan tätä seisomista vaaditaan. Siitä huolimatta että "uskonto on yksityisasia". Sen sijaan Veikko Huuska pahastui kun lapsi ei ollut päässyt joulukirkkoon koska hän oli unohtanut lupalapun. Paheksunta muuttui muotoon jossa ennen haluttiin että ei olisi pakko mennä kirkkoon mutta kohta sinne ei enää saa mennä. Koska tämänlaiseen muotoon asiat on asiallista muotoilla ilman että on militantti kristitty tai että saa kuulla olevansa raivokristillinen. Tämä on siitä mielenkiintoinen kysymys, että nykyään koulun kirkko on pakollista toimintaa. Sieltä pääsee pois vain erityisluvalla. Paitsi jos vanhempasi ovat ateisteja jolloin osallistut vapaaehtoiseen toimintaan. Tällöin kirkkoon tarvitaan erityinen lupalappu.

Toisin sanoen tässä lupalappukatastrofissa on kysymys siitä miten suomen koulutusjärjestelmä käsittelee lasten uskonnonvapautta. Tarkalleen ottaen siten, että heillä ei ole sellaista. Tämä on tuttua jokaiselle ateistille joka on väkisin joutunut menemään kirkkoihin ja ev.lut -kristilliseen kouluopetukseen vanhempiensa vakaumuksen vuoksi. Tätä temppua perustellaan sillä että vanhempien vakaumusta on vain kutsuttu "lapsen omaksi vakaumukseksi". Ja tässä korostetaan vanhempien kasvatusvastuuta ja kasvatusvaltaa. Eli kristillisyyttä saa tuputtaa lapselle miten paljon haluaakin, aivan kuten jos lasta sattuu kouluttamaan vegetaristi. Tämä ei ole koskaan ongelma. Mutta heti jos tilanne menee niin päin, että ateistien vakaumus estää kristilliseen toimintaan osallistumista nousee hirveä äläkkä.

Mielestänikin se että lapsi ei pääse kirkkoon johon haluaa on kauheaa. Mutta syyllisenä ei ole ateismin militanttius vaan se, että lasten uskonnonvapaus ohitetaan. Lapsi joka ei pääse kirkkoon on täsmälleen yhtä kauhea tilanne kuin pakkokirkotettu ateistilapsi. (Onneksi tämä etäännyttää kirkosta ja moni onkin eronnut heti kun on voinut ihan siksi että kun minkä ikäinen tahansa ihmienn pakotetaan johonkin rituaaliroskaan niin herättäähän se vastenmielisyyttä. Uskonnonopetus ja seurakuntatyöntekijöiden valtansa väärinkäytöt ovatkin tulleet minulle usein vastaan ateistejen taustakertomuksissa. Lapsille ei kannata vittuilla koska he eroavat kirkosta.)

Tässä yhteydessä onkin syytä huomata että "raivoateistien kielto" ja muut vastaavat käsitteet esiintyvät keskustelupuheenvuoroissa. Eikä mietitä että tosielämä tuntee sen että "lapsen omaa vakaumusta" lähestytään vaikka siten että koulussa vieraillaan moskeijassa jonne kristitty vanhempi ei halua lapsensa menevän. Ja jos lapsi menee ja valehtelee saaneensa lupalapun niin opettajaa ei tässä tilanteessa katsota hyvällä.

"Espoon seurakunnan" Dr.Evil kertoo kysy-vastaa -palvelussaan siitä miten koulun uskonnonopetus menee. Ja tässä korostuu se, että "Asia on tosiaan niin, että kirkkoon kuuluvaa ei saa elämänkatsomusopetukseen, jos heille järjestetään koulussa oman uskonnon mukaista opetusta. Jos tilanne on se, että haluatte välttämättä lapsen osallistuvan elämänkatsomustiedon opetukseen, on todennäköisesti ainoa keino erottaa lapsi kirkosta." Tämän lisäksi sivu korostaa että "On myös huomattava, että uskonnonopetuksesta määrää valtio, ei kirkko:" ja mukana on liite siihen miten valtio tosiasiassa todellakin määrää asiasta. Joten on tarpeetonta puhua siitä miten kirkossa on tai ei ole liberaaleja ja erilaisia suuntauskia joista osa on suopea uskonnonvapaudelle. Koska tästä asiasta ja monista muistakin asioista päättää kirkon sijasta (1) laki ja (2) Sen jälkeen maanitellaan. "Ennen kuin päädytte niinkin radikaaliin ratkaisuun, että tämän vuoksi erotatte lapsenne kirkosta, kehottaisin miettimään vielä muutamaa asiaa:" Mukana on esimerkiksi sitä, että mitä kasteen ottaminen sitten nyt tarkoittaakin. "Eikö lapsenne kuuluminen kirkkoon ole jo osoitus siitä, että olette päättäneet kasvattaa hänet evankelis-luterilaisen uskonnon mukaisesti? Kasteenhan ja lapsen liittämisen kirkkoon edellytys on se, että vanhemmat ja kummit kasvattavat lapsen kristillisesti." Tämä väite on mielenkiintoista yhdistää kaikkeen siihen muuhun mitä kasteesta väitetään. Papit, kuten Piispa Häkkinen ja pastori Repo väittävät että lapsen kastamatta jättäminen on heitteellejättö. Kasteella on pelastukseen liittyvä merkitys. Nyt tätä selvästi halutaan laajentaa muihinkin kysymyksiin. Näyttääkin että kaste tarkoittaa eri konteksteissa hyvin eri asioita. Josta seuraa se, että kun kastat lapsesi huomaat että aina tulee niitä lisäehtoja ja lisäehdon lisäehtoja. Joiden taustalla on se, että kaste merkitseekin jotain ihan muuta kuin sitä "millä ehdoin asiaan suostuttiin".

Maanittelu on mielenkiintoinen koska koulujen käytännöissä harrastetaan yhä sitä, että vaikka ateistivanhemmat haluavat lapsensa ET -opetukseen niin heille kastamatta jättäminen ei olekaan kannanotto. Sen sijaan yritetään selittää että ET -ryhmää ei toteudu. Ja tehdään parhaansa mukaan niin että ET -ryhmä ei todellakaan toteudu. Ja tämän jälkeen lapset menevät sitten joulukirkkoonkin halusivat tai eivät.

Jos mietitään vaikkapa sitä miten Esa Turkulaiselle kävi Ressun lukiossa, voidaan huomata että kun yli 18 -vuotiaista ihmisistä koostuva ryhmä äänestää ja enemmistö on sitä mieltä että kirkossa lakittaminen on heille vaivaannuttavaa uskonnonvapaussyin, niin tämä voidaan vain ohittaa kristillisellä mahtikäskyllä.

Koska sitä tarkoittaa "uskonnonvapaus" Suomessa. Sitä, että jos minä kieltäydyn menemästä kirkkoon tai hengelliseen juhlaan johon minua pyydetään, niin "ei" kohtaa helposti inttämistä. Sitä että selitetään miten kirkko on vain talo ja miten asialla ei olisi minulle merkitystä. Ja tätä täytyy selventää "Did I Stutter" -meiningillä. Selvästi uskonnonvapaus tarkoittaa sitä että "sähän tulet". Inttämistä jatketaan kunnes ihan vapaasti antaa "oikean vastauksen".

Eli

Kun perussuomalainen Ari Jalonen ehdottaa että tiet päällystettäisiin muslimien kiusaksi siannahalla, on selvää että tiettyihin uskontoihin halutaan kohdistaa painetta joka ei ole ainakaan sitä että uskonto on "yksityisasia" Se ei ole myöskään "uskonnonvapautta".

Oleellista on toki sekin, että moni kristitty paheksuu tätä. Mutta vain hyvin harva tekee tätä siinä teemoin että he antaisivat periksi sille että uskonnon tulisi olla "yksityisasia". Useampi toki menee siihen suuntaan että olisi julkinen uskonto josta saa olla sitä mieltä mitä haluaa.

Kuitenkin samalla on selvää että kun kansankirkko tai koulu pistää päälle laululeikkiä ja uskonpalvontarituaalia, niin ateisti joutuu "ikään kuin uimaan sianlihassa". Ja ainut kysymys joka tässä esitetään on aina ja poikkeuksetta "mitä haittaa". Syynä on todennäköisesti se, että vaikka aina kaikkialla todetaankin, että "ateismi on uskonto" niin sille ei myönnetä samalla tavalla tilaa moraalisiin kannanottoihin ja tabuihin kuin muille uskonnoille. Kun ateistista jokin asia on hyvää tai huonoa, sitä haastetaan moraalityhjiöinnillä ja sillä että ateistille ei mikään voi olla aidosti hyvää eikä heillä siksi saa olla tabuja. Josta seuraa se, että uskonto ei ole yksityisasia. Ja uskonto ei ole vapaata. Ja uskovaiset tulevat ulkopuolelta päättämään ateistin puolesta mitä hän saa ja ei saa pitää tärkeänä. Ja mitä mielipiteitä hänellä on ja millä ehdoin. Ja onko esimerkiksi kirkossakäynti tai virsilaulu hänelle iso vai pieni asia. Ja onko se triviaalia ja harmitonta. (Mikä kertoo että tosiasiassa edes mielipidetasolle ei anneta mielellään mitään vapauksia. Se mikä on vapautta on sitä mihin ei voida edes teoriassa puuttua.)

Toki esimerkiksi Jehovan Todistajien verilettujensyönti koetaan liikkeen ulkopuolisesta pikkumaisena. Mutta silti näitä pikkumaisuuksia tavataan kunnioittaa. Paitsi tietysti kun kyseessä ovat ateistit, joita ei puolusteta. Heidän on pakko laulaa ja olla läsnä. On pakko nousta seisomaan. Koska kristinusko on kaikkien asia ja muuten uskonnonvapaus on ihan oman mielipiteen ja maailmankuvan kysymys. Kunhan ei mainosta sitä kadulla ja suututa kristittyjä. Koska kristittyjen suututtaminen on sitä että "tekee sen ihan itse".

Kun "Seurakuntalainen" kuvaa sitä miten maahanmuuttajat kääntyvät innolla kristinuskoon, ja miten erityisen suosittua kristinusko on heidän keskuudessaan. Tästä esiin nousee hauska ajatus. Eikä vain se, että ISIS -terroristi tuskin tekisi näin, toisin kuin islamilaisen ISIS -fundamentalismin uhri, jolle pettymys voisi olla odotettavissa. "uskoontulojen taustalla vaikuttaa pettymys ja hämmennys islamiin yhdistyvästä väkivallasta sekä heidän saamansa kuva kristinuskosta ja kristityistä." Mutta siinä on toinenkin puoli. Kun "Yksi turvapaikanhakija esimerkiksi sanoi: ”En tiennytkään, että kristinusko on rakkauden uskonto”." Niin en kyllä tiedä minäkään.

Mitä "partalapsuus" opettaa kielestä ja meemeistä?

Kun seuraa maahanmuuttokriittistä keskustelua, ei voi olla huomaamatta että se käyttää omia sanojaan. Ja käyttää niitä hyvin tietynlaisella tavalla.

Esimerkiksi kun puheena on ollut Syyriasta tulleiden sukupuoli, ikä ja älypuhelimet, on tähän yhteyteen luotu narraatiota tukeva termi partalapsi. Joka jossain määrin viittaa myös keksijänsä huumorintajuun. Mutta tätä partalapsi -termiä kuitenkin käytetään hyvin eri tavalla kuin humoristista nimitystä. Se ei ole heitto jota käytetään kerran tai pari. Siitä ei tehdä jotain jota yksi tai kaksi tyyppiä ylikäyttää. Sen ylikäyttäminen sen sijaan kuvaa laajaa piiriä koko alakulttuurista. Toisin sanoen ihmiset tunnistavat toisensa siitä että he käyttävät tätä sanaa. Huumorintaju jolla termin syntyminen on kenties oikeutettu, on levinnyt syistä jotka suorastaan sotivat huumorintajua vastaan.

Vitsi yksinkertaisesti sanoen kliseytyy koska halutaan luoda ilmiselvemmäksi näkökulma jossa sodan jaloista vaaralliselle matkalle pitää lähettää juurikin lapset. (Verrataan Suomen sotaorpoihin joiden pakomatka Ruotsiin oli hyvin erilainen.) Eikä esimerkiksi aikuisia jotka voivat tehdä työtä ja saada perheen myöhemmin perässään. (Joka ei välttämättä ole oikein, mutta ei ole sitä "laiskuutta jolla systeemissä loisiva laiskuri harjoittaa maahantunkeutmista voidakseen olla terroristi tai ollakseen elintasopakolainen." Aivan kuin maahamme tulisi nimenomaan elintasopakolaisia maista joissa kaikilla on älypuhelimet jne. herkut. Oma selitykseni on selvästi järkevä ja ei-loukkaava. Pitäisikö tämä ottaa huomioon turvapaikanhaussa on sitten aivan eri asia. Kenties tätä pitäisi miettiä. Eli pakolaismäärää arvioida sukulaissuhteiden eikä (a) pelkän tulijamäärän tai (b) heidän omistamiensa älypuhelimen määrän kautta.) Sillä älypuhelin tarkoittaa luodinkestävyyttä ja sitä että kouluttamattoman ja asestamattoman ihmisen pitäisi sotia Assadin puolesta. Tai kuka heidän alueellaan sitten pakkorekrytoikaan. Vain naiset ja lapset ovat hyviä uhreja. Mutta koska tämä johtaisi feministiseen epätasa-arvonäkökulmaistoon josta on epämiellyttävä keskustella on siistimpää toistaa statement tavoilla joissa sanat on valittu niin että vaihtoehtoja on vaikeampi huomata. Ja jossa "orpolasten auttaminen" on niin piilo-oletettu että vaihtoehtoja ei enää edes suostuta näkemään.

Samoin olin hieman huvittunut kun eräs "suvakki" (sekin hyvin vakiintunut sana joka ilmenee juuri tuossa muodossa) kertoi että hän oli luullut että matu tarkoittaa maahantulijaa. Ja että se on korvannut ennen vakioituneen ja kaikkien tunteman mamu -sanan koska nyt on tarve korostaa että myös turvapaikan hakijat - eivätkä pelkästään ne jotka ovat käyneet byrokratiamyllyn läpi onnistuneesti - ovat moitteen alla. Ja siksi ei voida puhua maahanmuuttajista. Kuitenkin termi viittasi enemmän maahantunkeutujaan. Ja viittaa enemmän siihen että narraatio on muuttunut korpilakimyönteisemmäksi, "katupartiomyönteisemmäksi".

Voidaan jopa nähdä että vaalivoiton jälkeen retoriikka on muuttunut. Poliittinen korrektius ei ole enää se termi jolla oikeutetaan näkemyksiä. Päin vastoin, on esiintynyt jopa puheita siitä että median pitäisi huomioida muuttunut poliittinen tilanne ; On siis nähty että media harrasti poliittista korrektiutta jota oli syytä vastustaa silloin kun väärät henkilöt olivat vallassa. Ja nyt sitten lehtien pitäisi noudattaa poliittista korrektiutta. (Aivan kuin lehdistön poliittinen korrektius - riippumatta siitä olipa se olemassa tai ei - olisi jotenkin väistämättä sellaista että sitä ohjataan politiikasta käsin. Ajatus siitä että poliitikot olisivat korkeimpia vallankäyttäjiä tässä yhteydessä on vähintään omituinen.) Siksi kun aiemmin voitiin korostaa jumalanpilkan merkitystä ja sitä miten hienoa on piirtää pilakuvia joissa on sian näköinen pedofiilimuhammad paskomassa koraanin päälle on muuttunut siihen että kauhistellaan kun partalapseksi kutsuttu puhuu liian kovaa hautausmaalla. Pyhien asioiden pilkkaamisesta on tullut jotain jota ei voida sietää. Ei vaikka vain vähän aikaa sitten samat ihmiset olivat sillä kannalla että Jussi Halla-ahon saama tuomio on maamme epäreiluuden ja poliittisen korrektiuden harrastaman julman sensurismin demonstraatio. Sananvapaus, ilmaisunvapaus ja ääliömäisten mielipiteiden ilmaisu on muuttunut niin että nyt pitäisi provokatiivisia ihmisiä ajaa maasta pois (tai jopa hakata tai tappaa) koska eivät ymmärrä maamme tapoja. Joka on by definition sitä poliittista korrektiutta.
1: Tässä ilmapiirissä on herännyt tunnelmia joissa suositut mutta periaatteessa eivät edes mitään äärilinjoja esittävät konservatiiviset mielipidekirjoittajat esimerkiksi eivät enää korosta feministit olisivat väärässä ja turmelemassa arvopohjaamme. Ja että siihen voi liittyä riskejä. Vaan jossa feminismi on jo aivan suoraan maanpetoksen ideologia. Tämä teema on toki olemassa muutenkin. Se kertoo vahvistuneista ja koventuneista kannoista "noin yleisesti". (Jopa paremmin kuin viittaaminen aivan äärimmäisten tyyppien kirjoittelemisiin.)

Samalla vain sanat eivät ole koventuneet. Esimerkiksi maahanmuuttokeskusten tuhopolttamisesta on tullut muoti-ilmiö. Samoin katupartiot jotka olivat viisi vuotta sitten jotain joita esiintyi kulttuurissamme lähinnä esimerkkeinä. Peräti esimerkkeinä jotka olivat tietyssä kontekstissa. Katupartioita rinnastettiin sellaisiin elokuviin kuin "V niin kuin Verikosto" jossa katupartiot olivat epävirallinen vallitsevan systeemin valtakoneistao. Tai niitä kuvattiin 1930 -luvun SA -joukkojen analogeina. Jolloin niitä katsottiin rinnakkaisvaltana, jossa käsiteltiin järjestelmiä jotka olivat enemmänkin merkittävä haastaja "vallitsevalle väkivaltamonopolille" eli poliisille, armeijalle ja vartioille. Toki tässä yhteydessä oli jonkin verran puhetta myös KKK:sta joka oli mellakoiva lynkkausmeininkiä harrastava joukko jota oli vaikeaa nähdä rinnakkaisvaltana tai virallisen vallan epävirallisena jatkeena. Nyt tästä ilmiöstä joka yleensä historiassa sopii vain "hyvin tietynlaisiin oloihin" ovat muuttuneet hyvin monien mielestä täysin soveliaiksi. Ja hyvin lyhyessä ajassa.

Tässä yhteydessä voitaisiin oikeasti kysyä että "onko kieli virus".

Ajatus on tietenkin siinä mielessä tuttu että Richard Dawkins on paljon puhunut meemeistä. Ja sama idea on taustalla kun hän puhuu ns. "uskon viruksesta", joka korostaa että uskonto yleistyy ei siksi että se olisi totta ja hyödyllistä vaan sen takia että se osaa kopioida itseään tehokkaasti.

Sana on tarttunut hyvin käyttöön. Itse termin kohdalla on kuitenkin syytä korostaa että se on enemmän tulkintanäkökulma jolla jäsennetään ja tulkitaan havaintoja kuin mikään konkreettinen asia. Sillä jos geeneillä on DNA, kielellä ja yksittäisten ideoiden kopioitumisella ei ole samanlaista kopioitumisjärjestelmää.

On toki selvää että jos - sanotaan nyt esimerkiksi kuullaan sana "partalapsi" ja sitten tätä termiä kuullaan muilta samanlaisessa yhteydessä - niin voidaan nähdä että jokin ajatus on siirtynyt. Ja koska ihmisen aivot ovat ainakin osaltaan jonkinlainen kuulemiseen, kuullun informaation tallentamisen, muokkaamiseen, käsittelyyn ja puhumiseen liittyvien prosessejen lähde, niin "jonkinlainen kopioitumisen analogi on tapahtunut".

Mutta kysymys voidaan vetää tosiasiassa vielä pidemmälle. Itse kieleen. Voidaan jopa sanoa että kieli on itsessään jonkinlainen meemi. Joka paitsi tallettaa sanoja niin tosiasiassa myös määrittelee asioita omalla tavallaan ja omasta näkökulmastaan. (Tähän liittyen olen kirjoittanut aiemmin kielenkääntämisestä Quinelaisesta näkökulmasta.) Ajatus siitä että kieli itse asiassa siirtää sanoja ja asenteita on sellainen että siihen on hyvin helppoa siirtyä jos kieltä ajattelee meemeinä. Jos tämän jälkeen puhutaan kulttuurievoluutiosta voidaan jopa nähdä että se avaa polkua pluralismille. (Pluralismille jossa yhdistyy relativistinen ajatus määritelmistä että anti-relativisteina itseään pitävien ajatus siitä että kenties jotkut ajatukset ja kulttuurit ovat parempia ja oikeammassa kuin toiset.)

Tähän sopinee Emil Cioranin "Anathemas and Admirationsissa" esittämä ajatus ; "It is no nation we inhabit, but a language. Make no mistake ; Our native tongue is our true fatherland." Kieli voidaan nähdä poliittisena entiteettinä. Ja kun lapsi opettelee kielen, voidaan nähdä että on paljonkin tunnusmerkkejä siitä että "jokin kopioitumisen analogi on tapahtunut". Kyse ei ole vain sanoista vaan siitä että sanojen mukana siirtyy myös kulttuuri. Jopa tavat ja perinteet. Mutta ennen kaikkea asenteet joita syntyy siitä miten jotkin asiat on määritelty. Näkemys on kielellistä determinismiä (linguistic determinism). Eli jos joku puhuu jotain kieltä, se näyttää että hän on altistunut tietynlaiselle kulttuurille ja on siksi tämän kulttuurin ihminen. Eri kulttuureissa ihmiset siis näkisivät maailman hyvinkin eri tavoin.

Ajatus nojaa siihen että sanat jäsentävät maailmaa. Ja ihmiset voivat muotoilla ja ymmärtää asioita vain jos he osaavat kuvata asioita kielellisesti. Ja toisaalta oppiminen vaatii usein sitä että ajatus siirretään ihmiseltä toiselle kielen avulla. Joten kulttuuriksi asti yleistyvä ei voi olla vain subjektiivista ja mysteeristä vaan sen täytyy jotenkin "tarttua kieleen" ja olla tällä tasolla jossain mielessä propositionaalinen. (Ei tosin ehkä ihan sillä tasolla mitä monet tarkoittavat puhuessaan teknisellä termillä "propositionaalisesta väitelauseesta".)

En itse oikein usko tähän.

Onkin varmasti niin että kulttuuri vaikuttaa. Ja kulttuurin ja havaitsemisen ja luokittelun erot ovat todellisia. Syynä on osittain se, että kieli on niin suuri ja valtava kompleksi että sen opetteleminen vaatii aikaa. Ja tämän ajan varrella on pakko kuluttaa aikaa kielen käsitteiden, kielessä olevien näkökulmien ja kieleen liittyvän kulttuurin kautta. Ja näin opitaan erilaisia asenteita. ; Tässä kohden olisi minusta kuitenkin liioiteltua puhua siitä että kulttuuri olisi jotenkin se joka määrää. Se on enemmänkin epäsuora indikaattori. Tosiasiassa muut asiat määräävät, ja kieli on jotain joka on vain liitoksissa tähän muuhun.
1: Väärinkäsitys on vähän sama kuin se, että miehet otetaan armeijaan argumentilla jonka mukaan miehet ovat keskimäärin vahvempia kuin naiset. Sillä tosiasiassa jos otetaan kuntotesti voidaan mitata "itse asiaa". Olisikin tunnustettava että miesten armeijaan menoon on jokin muu syy, kuten se että naiset ovat kansan lisääntymisen pullonkaula, jota voidaan tarvita jos paljon ihmisiä kuolee sodassa. Ja miehet ovat lisääntymisasioissa korvattavissa, "hyvin halpoja".

Tämä ei tosin yllättäne ketään joka on viitsinyt lukea sen aiemmin muistuttamani Quinelaisen käsiteverkostotekstin. Siinä korostettiin sitä että havainnot kuitenkin kalibroituisivat myös lajityypillisillä tavoilla". Esimerkiksi preferoimme sitä että rajaamme kulttuurista huolimatta jäniksen emmekä luo jotain erikoisia konsepteja joissa on jäniksen takapää ja etupää erikseen. Tai toisaalta se, että saksalaisilla on schadenfreudea ja englannin kielessä ei sille ole vastinetta ei tarkoita että englantilaiset eivät osaisi nauttia toisten kärsimyksestä. Toki kun englantilainen kuulee tämän sanan ensimmäisen kerran, hän voi saada ahaa -elämyksen. Mutta ei siksi että tunnetta ei olisi. Vaan siksi että tunne on. Eikä ole tullut ajatelleeksi että tämän tunteen voisi ilmaista suoraan yhdellä sanalla. Toisin sanoen termin oppiminen ei luo uutta tunneilmaisua vaan jäsentää jo olemassaolevia tunteita jotka ovat yleisinhimillisiä.

Tässä kontekstissa ei siis ole niin että kieli tosiasiassa ohjaa ajattelua. On enemmänkin niin että kielimuuri toimii joskus informaationlevittämisen esteenä. Ja toisaalta sosiaalisina eläiminä ihmiset altistuvat helposti omankielistensä ajatuksille.

Esimerkiksi maahanmuuttokriittiset tietävät tunnistaa toisensa alakulttuurisidonnaisilla menetelmillä. Ja minä olen hyvin vähän samanasenteinen ja samoin jäsentävä kuin he. Vaikka olemme Suomalaisia ja puhumme enimmäkseen samaa kieltä. Tosiasiassa kieli=kulttuuri -kulman sijaan on kenties syytä katsoa sitä miksi uskontojen kieli näyttäytyy sen kannattajien ulkopuolelle siansaksana. Ja miten se, että seuraa jatkuvasti maahanmuuttokeskustelun uusia muotikonventioita on tärkeää. Koska vain pitämällä faninsa juoksemassa uusien ja uusien muotisanojen perässä voidaan muutamalla sanalla helposti identifioida omat kaverit vaikkapa niistä vääräoppisista maanpetturifeministeistä jotka valitettavasti suurilta osin muutoin puhuvat samaa kieltä. "Partalapsi" -tyylisten termien käyttö ja se miten vakiintunut mamu vaihtuu matuksi ovat tässä hyvin relevantteja. Ja ne ovat relevantteja lähinnä siksi että kieli ei ole sittenkään samaa kuin kulttuurin pohja. Toisaalta kun huomataan miten uusi asia maahamuuttokriittisyyteen liittyvät asenteet ja ilmiöt ovat, ja miten voimakkaita ne ovat, voidaan nähdä että ihmiset vaikuttavat kieleen, kieli ei ehkä vaikutakaan niin paljoa ihmisiin.

Kieli on tässä vaikuttava mutta yhtä "oleellinen" kuin uskonto. Molemmille annetaan hyvin suuri arvo tietynlaisten ideologioiden parissa. Mutta nämä ideologiat käyttävät niitä enemmän filosofisina jäsentämistyökaluina joilla ymmärretään asia tämän ideologian näkökulmasta kuin jokin havaittu ilmiö. Jos puhutaan kulttuuri-imperialismista ja kielestä ne taatusti liittyvät yhteen. Mutta se, että USA:n populaarikulttuuri leviää kaikkialle ja samalla leviää englannin kieli on vähän sama kuin se että samalla leviävät myös McDonald's ravintolat. Eikä kulttuuri-imperialismi johdu siitäkään että ruoka määräisi ihmisten asenteet ja ajattelutavat. (Ei vaikka ruokaan itse asiassa liittyy asenteita ja näkökulmia esimerkiksi viljelyyn, varjeluun, transportaatioon ja eläinten kohteluun.) Ei puhuta ruuallisesta determinismistä (food determinism). Jouduin kehittämään sille uuden kielen.

Onkin kiinnostavaa ajatella, että usein eri kielen rajoina onkin armeija. Kun Suomessa opetetaan ruotsin kieltä, argumenttina on että se on oikeasti portti moniin eri maihin. Ja ruotsin sukuisia kieliähän on melko paljon. Tosiasiassa jos katsotaan Norjaa ja Tanskaa, niiden väliset kielelliset erot ovat hyvin pieniä. Mutta kun mailla on eri armeija, ne luokitellaan helpommin eri kieliksi. Samalla Kiinassa on paljon kieliä joita tulkitaan Kiinan murteiksi, vaikka niiden puhujat eivät ymmärrä toisiaan puhuttuna tai kirjoitettuna. : Toisaalta murteet antavat erillisyyden tunnetta ja voivat ylläpitää erilaisia (ala)kulttuureja. Suomessa pohjalaiset ja savolaiset ymmärtävät toistensa puhetta, mutta tavallaan eivät ajatustapojaan. (Kärjistin jotta idea olisi helpommin tunnistettavissa.) Ja heitä kuitenkin yhdistää se, että molemmat kuuluvat samaan Suomeen ja puhuvat Suomen kieltä.

Eli jos kieli onkin kotimaamme niin se johtuu enemmän siitä miten kotimaa määrittää kielen kuin se etä kieli määrittäisi kotimaamme. Näin ollen jos uskonto on sairaus, niin uskonnolliset käsitteet ja rituaalit ja muut uskontomeemit eivät ole yhtä verrattavissa viruksiin kuin oireisiin.

---

Englannissa ihmisistä puhutaan sukupuolitetuilla sanoilla. Se on siis sukupuolittunut kieli. Suomessa näin ei tehdä ja siksi onkin usein tärkeämpää miten ihminen puhuu ja mitä sosiaalista statusta hän ilmentää kuin se mitkä sukupuolielimet hänellä on. Me olemme siis pukusuolitettu kieli?

Anarkisteja ja syndikaatteja

"Assassin's Creed:Syndicate" -pelin taustafilosofiaa on moitittu siitä, että siinä yhteiskunnan rakenteellisia ongelmia korjataan individualistisesti tappamalla ihmisiä. Esimerkiksi jos mietitään sitä miksi siihen aikaan oli lapsityövoimaa, olisi korjattava niitä ongelmia joiden vuoksi vanhemmilla ei ollut varaa pitää lapsia kotona leikkimässä (eli "ei tuottavina osina yhteiskuntaa") tai koulussa (eli "investointina tulevaisuuden yhteiskunnalle").

Jos puhutaan teollistumisesta ja markkinatalouden noususta, on selvää että puhutaan yhteiskunnasta joka erosi aikaisemmista. Max Weberin tapa luokitella yhteiskuntia voi olla tässä mielessä hyödyllinen muistettava. ; Jos varhaisemmissa yhteiskunnissa oli johdossa esimerkiksi karismaattinen johtaja, tämän johtajan tappaminen voi oikeasti muuttaa järjestelmää. Jos koko yhteiskunta on yhden yksilön käsissä, ja valta siirtyy ihmiseltä toiselle, voi yksinvaltiudessa olla - ainakin teoriassa - mahdollista korjata nopeasti monia asioita. Mutta yhteiskunta joka on irtautunut tästä ja on muuttunut teolliseksi ja abstraktien ei-yksilöön sidottujen markkinavoimien ohjaamaksi, ei yksilöiden tappaminen tietenkään ole ollenkaan samanlainen ratkaisu.

Onkin syytä iskeä systeemiin. Ja tämä unohtuu helposti. "Assassin's Creed:Syndicate" ohittaakin sen, että tosiasiassa lapsityöläisistä päästiin eroon sillä että koottiin arvokeskustelua ja ihmisryhmiä asettamaan säätelyitä. Kun palkkaa ja työolosuhteita pakotettiin lain mukaan tietynlaiseksi, systeemi rakentui sellaiseksi että nämä ehdot oli otettu huomioon. (Toki on syytä huomata että toisaalta tämä kyky tehdä näitä muutoksia johtui osittain siitä että oli infrastruktuuria. Joka taas oli olemassa juuri siksi että oli ollut lapsityöläisiä ja ihmisiä töissä de facto orjina.) Kommunismissa ei ole ollut valtavasti voitonaskelia, mutta kommunistisen ajattelutavan teho ja valta tältä osin onkin tässä. Ammattiliitot ja niihin verrattavat systeemit ovat oikeasti muuttaneet maailmaa.

Itsenäisyyspäivän jälkeen ei oikeastaan voi olla miettimättä tämänlaisia. Sillä siihen on liittynyt myös anarkistista liikehdintää. Ja tämä ei ole läpeensä hyvää. Anarkistejen monissa toimissa ei ole ollut muuta hyvää kuin se, että he ovat olleet antifasisteja. Tässä yhteydessä olen ollut jopa hieman hämmästynyt siitä, miten monet ihmiset jotka esittävät yleensä noin muuten että väkivalta ei ole ratkaisu koska se luo lisää väkivaltaa. Samalla kuitenkin he vähättelevät pullojen heittelyä sen takia, että he tekevät jotain natseja vastaan.
1: Tähän liittyy usein retorinen kysymys ; Mitä sinä sanot lapsenlapsillesi kun he kysyvät mitä teit äärioikeiston taltuttamiseksi. Mitä siihen voi sanoa? "Vittuilin heille internetissä". Internetissä vittuilu on tietenkin onttoa. Paitsi tietysti jos miettii sitä miten kovasti äärioikeiston nousu on itse asiassa masinoitu siinä samaisessa internetissä.

Anarkismi ei tietenkään ole suoraan paljon puhuttua "arvotyhjiötä". Mutta se on käytännössä niin lähellä sitä kuin ihminen pystyy. Negatiivisessa kulmassaan heillä ei ole muuta kuin asioiden särkemistä. Ja jopa heidän hyveellisyytensä ovat siinä että he ovat anti-jotain. Sen sijaan että tekisivät itse jotain. Tämä on ollut yksi syy siihen miksi olen hyvin vastahankainen niin natsistisia kuin antifasistisiakin järjestöjä kohtaan. Ne molemmat ovat hyvin vastenmielisiä ilmiöitä jotka jollain tavalla ansaitsevat toisensa. (Ongelma onkin siinä, että kaikki ihmiset eivät ole joko natsistisia tai antifasisteja.)

Tässä mielessä voi olla hauskaa viitata "Takkirauta" -blogin anarkosyndikalismitekstiin. Jossa on se, mikä on muistettu laittaa "AC:Syndikaten" nimeen mutta ei sisältöön. "Anarkosyndikalismi ei tähtää kaaokseen ja kaikkien sotaan kaikkia vastaan, vaan se on ensisijaisesti anti-etatistinen ideologia. Anarkosyndikalismin kantava voima on osuustoiminta. Anarkosyndikalismi on ei-sosialistisen työväenliikkeen haara, jonka tavoitteena on työntekijöiden itsehallinto. "Syndicalisme" on ranskankielinen sana, joka merkitsee ammattiyhdistysliikettä, tästä termi "syndikaatti"." Tämä lähestymistapa on hyvä muistaa koska se osoittaa, että anarkismi ei ole määritelmällisesti nihilismiä ja arvotyhjiötä ja kaaosta. Toisin sanoen anarkistien ei välttämättä tarvitsisi olla sellaisia. Ja tätä kautta siinä on jotain joka viehättää itseäni jonkin verran.

Tosin olisin huvittunut jos Takkirauta tiedostaisi mitä Dawkins -linjaman uusateismin argvotyhjiöhuutelulle tapahtuu tässä yhteydessä. Uusateistit eivät nimittäin aja uskonnotonta yhteiskuntaa vaan he ovat kuuluisasti sekulaareja. Sekularismi taas on nimenomaan anti-etatistista ; se vastustaa keskusjohdettua ylhäältä ohjattua kirkkoa. Ja sen seurauksena on tietenkin se, että syntyy erilaisia heimoja ja vastaavia jotka ovat keskenään erilaisia. Tämä on sitä joka Takkiraudan blogissa tulkitaan monikulttuuriseksi=relativismiksi=nihilismiksi frakki päällä=arvotyhjiöksi. Uskontojen keskusvaltaisuus on hyvin vahvasti vastustettuna. Ja itse asiassa jos mietitään miksi meillä uusateistit kritisoivat erityisesti de jure kansankirkkoa de facto valtionkirkkoa, niin syy on tässä. Dawkinsin "Jumalharhassa" on itse asiassa vertaus kissojen paimentamisesta. Johon Takkirauta viittaa puhuessaan siitä miten IT -piirit voisivat innostua. Koska "IWW:n edustama anarkosyndikalismi saattaa hyvinkin vedota IT-nörtteihin. Ala on ollut tähän mennessä hyvin heikosti organisoitunutta, ja työnantajilla on ollut lähes täydellinen mielivalta alalla. Toisaalta nörtit ovat pääsääntöisesti sangen älykkäitä sekä hyvin itsenäisiä ja pakkovaltakriittisiä, ja tähän saakka ovat nopeasti löytäneet uusia töitä jos ja kun onnenpyörä on pyörähtänyt YT-neuvotteluissa. Mutta alalla pitkään toimineet sanovat, että "ala on hapantunut" ja että ulkomainen halpatyökilpailu on syönyt alaa pahasti. Perinteinen ammattiyhdistystoiminta ei ole juurikaan vedonnut IT-väkeen, mutta IWW:n edustama liike saattaa heihin hyvinkin vedota." Uusateistit ovat onnistuneet tässä. Ja uskallankin raapia hyvin monta yhtäläisyysmerkkiä nolliin synonyymisaatioketjussa.

En itse ole sekularisti. Olen oikeastaan anti-sekularisti. Mutta jos pitää anarkosyndikatismin toteuttamisesta, kannattaa kenties miettiä miten ihmeessä "kissoista on paimennettu" ideologiaklimppi joka on ideologisesti hyvin hajanainen mutta kuitenkin toimissaan hyvin yhtenäinen, jopa häiritsevän heimohenkinen. Onhan itseorganosoitu järjestö tehokas ja näppärä. Ammattiliitot, ongelmallisten lapsityönteon olosuhteet Yhdistyneiden Kuningaskuntien tehtaissa ja mafia ovat menestyneet tuolla logiikalla. Toki ymmärrän että se ei ole yhtä hauskaa kuin olla osa organisoitumatonta pettynyttä lössiä joka ihan indiivitasolla tinttaa turpaan tai heittelee pyörätelineitä lasin läpi. Mutta valitettavasti maailma ei muutu pahoja tehtailijoita tappamalla. Paitsi videopeleissä.

Toisinajattelu sairautena

Mielenterveysongelmia on katalogisoitu (DSM-IV) ja tässä yhteydessä on ollut keskustelua siitä että toisinajattelusta tehtäisiin mielenterveysongelma. Olin sellaisella itseriittoisella tavalla huvittunut koska diagnoosi vaati tiettyjä tunnuspiirteitä. "the manual identifies a new mental illness called “oppositional defiant disorder” or ODD. Defined as an “ongoing pattern of disobedient, hostile and defiant behavior,” symptoms include questioning authority, negativity, defiance, argumentativeness, and being easily annoyed". Toisaalta ehdotuksia on ollut muihinkin sellaisiin piirteisiin joita pidetään enemmän "persoonallisuuden piirteinä" kuin ongelmina "...include arrogance, narcissism, above-average creativity, cynicism, and antisocial behavior. In the past, these were called “personality traits,” but now they’re diseases. And there are treatments available." Sama ilmiö koski myös sitä että uskonnollisesta fundamentalismista tehtäisiin sairaus.

Tässä kohden on syytä puhua medikalisaatiosta. Siitä miten erilaisille asioille annetaan määritelmä, sairauden piirre ja niihin sitten hoito. Jossain määrin mielenterveyden kohdalla onkin haasteena se, että mikä ylipäätään on sairaus.

Tavallisesti "hulluus" tulee arkikielisessä keskustelussa vastaan hieman erikoisissa yhteyksissä. Jopa Richard Dawkinsin tyyliset ihmiset väärinkäyttävät lääketieteen "deluusio" -sanaa yhteydessä joka on enemmän arkikielinen kuin tieteellinen. Tällöin usein korostuu se, että henkilöllä on epätosia uskomuksia. Esimerkiksi moni ateisti voi aivan suoraan naureskella että uskovainen on mielipiteensä vuoksi automaattisesti jotenkin "pihalla" ja "pöpi".

Kenties uskomukset ovat epätosia ja niiden todistaminen on äärimmäisen ei-argumentoitavissa. (Näin näyttää kovasti olevan.) Mutta tosiasiassa tämänlainen luokitus on usein enemmän maailmankuvallista. Se muistuttaa jossain määrin sitä kuinka kerettiläisiä on tuomittu. Tätä on tosin tehty avoimesti uskonnon nimissä eikä keksimällä tekosyitä. Toki tämä medikalisointi on nykyaikaa siinäkin mielessä, että ateismia tupataan psykologisoimaan vaikka puhumalla "erämaakausista" tai "äitihaavoista". Ja viittaamalla siihen miten ateismi johtuu Jumalavihasta tai autismista. Nämä ovat merkkejä siitä että uskonnollinen ja maailmankuvallinen vallankäyttö hakee kielensä siitä mikä nähdään vaikuttavaksi. Kuten lääketieteestä.

Medikalisointi tunnetaan toki myös kommunistien Venäjällä jossa usko siitä että kommunismi ei ole tosi luokiteltiin yhdeksi skitsofrenian alatyypiksi. Tämä on hyvä muistutus siitä että vaikka uskonto on usein tekosyy toisten tallaamiseen, tosiasiassa uskonto on syy tallaamiseen lähinnä siksi että uskonnoilla on ollut valtaa. Jos uskonto korvataan lääketieteellä niin sitten ihmiset tallaavat tämän avulla. Siksi psykologia ja lääketiede ovat korvanneet monin paikoin uskonnollisen tallaamisen niin että jopa uskonnollisten motiivien sävyttämä tallaaminen joudutaan kuvailemaan medikalisoidulla kielellä.

Tässä prosessissa usein korostuukin yllättävän vähän käytäntö. Se, joka taas valtaosin vaikuttaa psykologiassa. Psykoottinen deluusio näkyy siten että epätosi uskomus tai ajattelutapa estää elämän. Jos mieli on tilassa jossa henkilö ei kykene pitämään huolta itsestään, on häntä syytä auttaa. Ja tätä on syytä tehdä siitä huolimatta ovatko uskomukset tosia vai eivät.

Siksi onkin syytä huomata että kenties toisinajattelun takana on huomio siitä että se tekee elämisestä hyvin vaikeaa. Ihminen on sosiaalinen eläin ellei peräti megasosiaalinen eläin. Ja antiautoritaarinen non-konformisti kärsii jossain määrin. Kysymys onkin siitä että mikä lasketaan merkittäväksi ongelmaksi ja mikä vähäpätöiseksi ja toissijaiseksi onglemaksi. ; Tästä hyvänä muistutuksena on se, että menneisyydessä homoseksuaalisuutta pidettiin mielenterveyden häiriönä ja tätä seurasi erikoinen vaihe jossa "itseä häiritsevä homoseksuaalisuus" oli ongelma. ; Ilman diagnoosia ei voi saada apua jos kokee elämänsä hankalaksi homoseksuaalisuutensta - tai vaikka nonkonformistisuutensa vuoksi.

Siksi onkin syytä katsoa sitä että onko ongelma potilaan itsensä elämässä selviämisen kannalta relevantti. Voidaanko ongelmaan puuttua ilman diagnoosia. Ja mitä hoito on. On eri asia lähettää "uudentyyppinen skitsofreenikko" lobotomiaan tai eheytymään Siperiaan kuin antaa tälle pilleri nautittavaksi pari kertaa päivässä jolla tämän luonne tasaantuu.

Onkin mielenkiintoista muistaa että se, että käytöstä voidaan muuttaa jollain lääkityksellä ei tarkoita että kyseessä on sairaus ja muutos on lääkettä. Mutta tämä on monessa kohdin perimmiltään eettinen kysymys jossa määritellään terve ja sairas. Esimerkiksi jos nonkonformismi määritellään sairaudeksi, on syytä miettiä (a) syntyykö siitä ongelmia normaalissa elämässä (b) voidaanko ongelmat korjata lääkityksellä ja (c) mitä tämä hoito on.

Mutta tämä on tietenkin vaikeaa koska oikeasti mielenterveysongelmissa on valtava stigma. Ja suuressa määrin suuttumus vaikka fundamentalismin mielenterveysongelmaistamisessa ei oikeasti ole siitä että onko nonkonformismi ongelma joka on parannettavissa. Vaan siinä että "hulluja halveksitaan yhteiskunnassa noin yleensä". Mielenterveysongelmat eivät ole hyviä työnsaannissa ja niistä voi tulla pakkokerrottava este joka häiritsee omaa elämää. Tai sitten jotain jota pitää salailla.

Miksi ei nähdä koiria jotka on kovaa vauhtia mukautumassa kissoiksi?

Laura Huhtasaari on kansanedustaja että opettajakoulutettu. Hänen evoluutiovastaisuutensa herätti iltapäivälehtien ja vastaavien huomion. Otsikko kysyi puoliapinoista "Kansanedustajan outo evoluutiokommentti hämmentää: Missä puoliapinat?" mutta Huhtasaari tuskin viittasi puoliapinoihin (Strepsirrhini) joka on alalahko kädellisten (Primates) lahkossa. Puoliapinoita elää Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, erityisesti Madagaskarilla. Ja jo lainaus näyttääkin mistä on kysymys "Se nyt vaan on niin, että ihmiset eivät ole eläimiä, eikä eläimiä koskaan olleet. On ihan mahdoton teoria, että eläimistä tai eläimestä ajan saatossa tulisi ihminen. Huhtasaari jatkaa, miten kehitysopin mukaan nytkin pitäisi olla kehitysvaiheessa olevia "puoli-apina-ihmisiä" jossakin, ei kuitenkaan ole."

Tämä lausunto on tietenkin hyvin omituinen. Voidaan korostaa että ihmiset eivät ole kehittyneet simpansseista vaan meillä on yhteinen kantamuoto. Toisaalta ei voida sanoa että ihminen olisi kehittynyt eläimistä koska ihmiset ovat yhä eläimiä. Voisi jopa sanoa, että ihminen on kehittynyt apinasta samassa merkityksessä kuin ihminen on kehittynyt istukallisesta nisäkkäästä. Me olemme tietysti edelleen kumpiakin.

Oma huomioni keskittyi kuitenkin enemmän kreationismin historiaan. Se, mitä heidän mukaansa "evoluutioteoria tarkoittaa" kun usein pitää enemmänkin ongelmana sitä että apinoita yhä on. Richard Dawkins on itse asiassa koonnut hänelle esitettyjä kysymyksiä. Ja dokumentissa "Faith School Menace?" hän kertoo että yleisin hänelle haasteena esitetty kysymys ei ole se, että vaadittaisiin puoliapinoita jotka kehittyvät ihmisiksi. Vaan sitä, että "If humans descended from monkeys, how come there are still monkeys?" Huhtasaari siis tavallaan vaatii päinvastaista. Mikä demonstroi sitä että olipa maailma miten tahansa, se olisi kreationisteista "ongelma evoluutiolle".

Tämä onnistuu tietenkin siten, että he väittävät evoluution tarkoittavan ja vaativan ties mitä. Falsifiointikriteerien keksiminen evoluutiolle onkin heille suosittu harrastus. Lähes yhtä suosittu kuin se että miten he mielellään kiistävät evoluutiolla olevan falsifiointikriteereitä. Esimerkiksi Talk.originsin makroevoluution falsifiointikriteerien varaan rakennettu todistelistaus on jotain jonka haukkuminen on kreationistille miltei velvollisuus ; Evoluutioteorialle esitetyt falsifiointikriteerit ovat epätosia. (Siksi että kun niissä falsifiointikriteereitä koskevissa testeissä onnistutaan niin kyseessä on "tieteellinen evidenssi".

On kuitenkin huomattava yksi asia. Vaikka Huhtasaari vaatii nopeasti ihmisiksi edistyviä puoliapinoita ja toiset pitävät jo apinoiden - saati puoliapinoiden - olemassaoloa ongelmana, niin niitä yhdistää yhteinen virheajatus evoluutiosta. Tarkalleen ottaen ajatus siitä että evoluutioteoria tarkoittaisi sitä että lajit muuntuisivat paremmaksi. Ja että paremmuus ei ole kontekstisidonnaista. Josta seuraa se että jos apinat kehittyvät paremmaksi niin sitten apinat lakkaavat olemasta. Ja toisaalta sitten sama asenne synnyttää ajatuksen siitä että jossain pitäisi olla "puuttuvia lenkkejä" jotka kuitenkin sitten kehittyisivät kohti ihmistä.

Tämä taas perustuu evoluutioteorian väärinymmärrykseen. Kun Huhtasaari puhuu tikapuuajattelusta jonain joka on "evoluutioteorian mukaan". Kuitenkin se on lähinnä evoluutiosta mitään ymmärtämättömien olkiukkokyhäelmä. Itse asiassa tikapuuajattelun korjaaminen on ollut tärkeää monille evoluutioteorian esittelijöille, ja se esiintyy väärinymmärryslistoissa, jopa suurimpina virhekäsityksinä. Juuri siksi että se on yleinen harhauskomus. Huhtasaaren väittämä on evoluutioteoriasta yhtä tosi kuin se, että alkukristillisyys olisi ollut kannibaalista. (Ehtoollisen väärinymmärrys ja halu mustamaalata synnytti tämänlaisen huhun roomalaisten keskuudessa.)

Asiassa on myös astetta huvittavampi puoli. Sillä on olemassa sellainen näkemys joka nojaa tämänlaisen tikapuuasetelman totenaolemiseen. Nimittäin kreationismi. Modernissa kreationismissa viitataan mielellään perusryhmiin ja baramiineihin. Niissä lajirunsautta selitetään siten että muutamassa peruslajeissa on ollut valtava muuntelupotentiaali joka on ennalta ohjelmoitu. Näin ollen erilaiset luonnonolosuhteet käynnistävät kehityspolkuja jotka ovat kuin junan raiteet. Näin esimerkiksi koiran ja suden muuntelu on heille tärkeä todiste tästä muuntelukyvystä. Ja tätä perusryhmän sisäistä muuntelua kutsutaan mikroevoluutioksi. Perusryhmien rajat ajatellaan usein "jonnekin heimorajan kohdalle".

Niiden taustalla on usein kontekstoituminen Nooan tulvaan. Etenkin nuoren maan kreationistit tarvitsevat baramiineja/perusryhmiä nimenomaan tulvakannanottojen vuoksi. Heillä kun pitää saada laskelmat sopimaan siihen että kaikki eläimet ovat olleet arkissa. Toisaalta nykyinen lajimäärä on suuri joten tarvitaan muuntelupotentiaalia. Heimotasolta kaikkiin nykylajeihin on edistyttävä muutamassa tuhannessa vuodessa joten "junanraiteita pitkin" ollaan kuljettu sellaisilla tahdeilla että evoluutikoiden aikaa sitten hylkäämä saltaatioteoria tuntuu tähän vaaditun tahdin rinnalla mitättömän pieneltä.

Ja koska raiteet ovat suoria ja nopeita, on aivan oikeasti kysyttävä että miksi emme näe junraiteen tahdilla eteenpäin edistyviä lajeja. Ja miksi mistään lajeista ei löydy niitä "puoliksi nykylajeja" jotka olisivat sitten kovaa vauhtia kulkemassa kohti. Jos jossain paikassa populaatio on vaikka ollut erilaisissa olosuhteissa tai junanraide ei ole käynnistynyt. Kreationistit samalla viittaavat mielellään myös lajeihin jotka eivät ole muuntuneet koko tunnetun historian varrella paljoakaan. Joten on syytä kysyä että miksi niitä on olemassa.

Sillä jos asiaa mietitään loppuun asti, voidaan huomata että mainitut kreationistien vastaväite-esimerkit ovat jokseenkin relevanttia materiaalia jos todellisuus on todella "tikapuut". Evoluutikolle ongelmaa ei ole koska heidän mallinsa ei tämänlaista tikapuuasetelmaa pidä sisällään. Kreationismista tulee kuitenkin helposti itseäänkumoavaa koska he uskovat "tikapuuesiohjelmoituun" perusryhmän muuntelupotentiaaliin. Että he uskovat vahvasti näihin "miksi on apinoita-miksi ei ole nopeasti edistyviä puoliapinoita" -argumentteihin tikapuumalliin liittyen. On vaikeaa keksiä miten he voisivat selvitä tilanteesta tunnustamatta että argumentit ovat huonoja tai kumoamatta kreationistien perusryhmäteoriaa tässä projektissa.

Kuinka joskus olisi parasta jättää argumentit sanomatta...

Lueskelin ohimennen Jehovan Todistajien "Elämä-Luomisen vai evoluution tulos" -teosta. Se ei ole kunnioitettu edes kreationistien parissa. Huomasin pikaselatessani sitä, että sillä on hyvin erikoinen suhde vähän kaikkeen. Päällimmäinen asia on se, että teos korostaa että se tulkitsee luomispäivät pitkiksi. Se ei siis ole nuoren maan kreationismia (YEC), vaan uskoo miljoonia vuosia jatkuneeseen elämänhistoriaan (OEC). Kuitenkin toisaalla teos kuluttaa melkoisen paljon aikaa siihen että se kritisoi ajoitusmenetelmiä ja pitää tätä tärkeänä osana evoluution epäilyttäväksi tekemistä. Mikä on melko käsittämätöntä, koska ajoitusmeneltelmät eivät ole ongelma jos pitää maata vanhana. Kokonaisuus vaikuttaisi järkevämmältä ilman tätä ajoitusmenetelmäkritiikin osuutta.

Tämä on hyvin omituista. Ja omintakeista.

Sillä jos katsotaan YEC -kreationismia, niin se on yleensä sentään "sisäisesti ehyt". Niiden ongelmat ovat enemmänkin seuraavantyylisiä;
1: Elämän synnyn kohdalla puhutaan Pasteurin kokeista relevantteina. Kuitenkin jos rottia syntyisi räteistä, niin sitten ne eivät olisi kehittyneet bakteereista evolutiivisesti. Pasteurin näkemys ei ole ristiriidassa tai tee YEC -näkemystä omituiseksi. Ainut omituisuus on siinä että asia joka olisi falsifiointikriteeri evoluutiolle nähdään ongelmana evoluutiolle.
2: Toisaalta he haluavat nähdä todisteita pikaevoluutiosta. He haluavat nähdä kuinka kissa muuttuu koiraksi laboratoriossa. Evoluution kannalta heidän kannattaisi kenties lukea sen tyylisiä ikivanhoja klassikoita kuin Richard Dawkinsin "Sokeaa kelloseppää", jossa korostetaan sitä että tuottaakseen hyvin hienostuneita lopputuloksia evoluutio joutuu pelaamaan pienillä muutoksilla. Jos suuret erot olisivat tavanomaisia, luonnonvalinta ei pystyisi kehittämään tarkkaa kuvaa. (Dawkins käyttää tässä ihan hyvää vertausta kuvan tarkentamisesta. Jos mikroskooppia tai kiikaria säätää vain suurin liikkein, kuvasta ei saada tarkkaa. Jotta kuvasta saataisiin joskus uskottavassa ajassa tarkka valikoimalla eikä vain sattumalla, on säätöä voitava tehdä hyvinkin pienesti.) Mutaatioiden on oltava riittävän pieniä.

Mutta OEC tuntuu olevan täynnä tätä.

Olen ihmetellyt miten monet vanhan maan kreationistit rakastavat samanlaisia solmuja kuin Jehovan Todistajien teos. Heitä pidetään ikään kuin "rationaalisimpina" kreationisteina. (Nuoren maan kreationistit taas usein ovat lähinnä sylkykuppeja. Minkä he toki ansaitsevat. Mutta minusta monesti vähemmän kuin vanhan maan kreationistit.) Vanhan maan kreationistit - kuten aika monet "en ota kantaa maan ikään" -tyyliset IDeistit - rakastavat virhekatastrofista puhumista. Eli he korostavat sitä että mutaatiotahti pakottaisi rappeutumaan.

On aivan ymmärrettävää jos nuoren maan kreationisti uskoo että mutaatiotahti ylittää sen mitä luonnonvalinta voi valikoida. Lajit kun ovat olleet olemassa vain lyhyen aikaa. Näin virhekatastrofi ei olisi johtanut sukupuuttoon. Vanhan maan kreationistikin toki vetoaa virhekatastrofiin mahdollisuutena siksi että jos evoluutiossa luonnonvalinta voi korkeintaan hidastaa rappeutumista, jolloin eliökunnan kompleksisuuden syy olisi jossain muualla kuin evoluutiossa. Mutta he olettavat että eliökunta olisi kestänyt miljoonia vuosia. Heillä ei ole selitystä miksi kaikki lajit eivät ole jo ehtineet rappeutua sukupuuttoon asti.

Voidaankin sanoa että jos uskoo että elämä on miljoonia vuosia vanha, on jo pakko ottaa kantaa asioihin hieman samaan tapaan kuin antrooppisen periaatteen siinä versiossa missä Kari Enqvist on sitä kuvannut "jotta maailmankaikkeuden ominaisuuksia voidaan havaita, niiden täytyy olla sellaisia, että havaitsijoiden olemassaolo on mahdollista." Jos miljoonien vuosien jälkeenkin olemme olemassa, voidaan suoraan tästä ajatella lähtökohdaksi se, että virhekatastrofiin ei ole ajauduttu. (Tässä versiossa antrooppinen periaate liitetään Hoylen tapaan jolla hän haki selitystä hiilen olemassaololle. Koska olemme olemassa, hiilen pitäisi syntyä jotain kautta. Joten mekanismi oli olemassa ja se vain piti löytää.)

Nuoren maan kreationistille tämä ei tietenkään ole ongelma. He kun olettavat että elämä on ollut hyvin lyhyen aikaa. Heille rappeutumismalli on luonteva mahdollisuus. OEC joka puhuu rappeutumisesta mutta sallii hyvin pitkäaikaisen elämän olemassaolon kohtaa aivan toisenlaisia ongelmia. Jos YEC on tämän hetken tieteellistä tietoa vastaan mutta sisäisesti koherentti, OEC on muutamassa asiassa vähemmän nykyaikaista tiedettä vastaan. Mutta tehdessään tämän kompromissin se muuttuu sisäisesti ristiriitaiseksi.

Tarve uusuusateismille?

Keskustelin lyhyen ajan mittaan kolmen eteläsuomalaisen nuoren ateistin kanssa. Koostan tähän mistä tämä "totaalisen riittämätön otoskoko" oli suunnilleen samaa mieltä.

He eivät ehdottomasti kuulu vapaa-ajattelijoihin. Syynä on vastenmielisyys kommunistista ateismia kohtaan. Ja siihen voi törmätä vapaa-ajattelijoissa. He eivät halua olla tekemisissä sellaisten kanssa. He eivät myöskään pitäneet uusateisteista.

Etenkin Dawkins koettiin vastenmielisenä. Pienellä tenttaamisella heidät saatiin jopa ihmettelemään sitä, että miksi. Hitchensillä kun on ollut äksympi tyyli, häijymmät mielipiteet, tiukempia asenteita ja esiintyminenkin oli kuin äksyn juopon. Dawkinsilla ei ollut paljoa kovin dramaattisia tai poikkeavia mielipiteitä ja hän on sisällöiltään Hitchensiä kohteliaampi. Silti Dawkinsia pidetään helposti militantin ateismin keulakuvana, ei Hitchensiä.

On toki ymmärrettävää jos oikeistokristityt eivät ota Hitchensiä esiin. Hän kun oli monissa asioissa nimenomaan samaa mieltä heidän kanssaan. Mutta kun nuori liberaali ateisti ottaa saman kannan, syynä on jokin muu. Kenties syynä on se, että Dawkins on sisäoppilaitoksessa kasvanut. Hänen esiintymisensä on snobia. Hän on besserwisseri. Nämä ovat etäännyttäviä ominaisuuksia.

Joka tapauksessa näitä ateisteja ei varmasti nähdä uusateistien toiminnassa mukana. Heitä kuitenkin jossain määrin leimataan tämän liikkeen mukaan. Toisin sanoen uusateismin tietyt puolet voivat olla jopa haitaksi. Heidät vähintään identifioidaan johonkin mihin he eivät halua identifioitua.

Mikä tekee ateisteista "fanaatikkoja"?

Kun katsotaan fanaattisuutta, se on käsite jolla on relevanttia sisältöä.
* Esimerkiksi Russellin mukaan "Fanaattisuus on ensisijaisesti järjen käytön älyllistä vajavaisuutta, sellaista johon filosofiasta löytyy älyllinen vastamyrkky." Eli hän korosti sitä että kun näkemyksellä ei ole älyllistä ulottuvuutta, se on fanaattista.
* Usein fanaattisuus liitetään kuitenkin asenteeseen. Eli siihen että jotain asiaa tehdään kiihkomielellä. Asiassa ollaan dogmaattisia, sitä harrastetaan liian paljon ja sen ajamisessa ollaan paitsi ahkeria niin myös vihaisia.
* Fanaattisuus liittyy myös jonkin asian eteen käytettyjen keinojen äärimmäisyyteen.

Voidaan nähdä että fanaattisuus voidaan tiivistää vahvasti käsitteeseen jossa jotain älytöntä ei-tieteellistä asia sitouttaa elämän pakkomielteenomaisesti ja sen levittämistä harrastetaan vihaisesti ja kovia keinoja käyttäen. Tämänlaisessa maailmankuvassa on käännytettäviä ja vihollisia. Mielipiteet on naulattu dogmeilla seinään. Ja niin edes päin.

Kuitenkin John Passmore on kuvannut sitä miten fanaattisuus on "kulunut käytössä". Se on muuttunut lähinnä haukkumasanaksi. Jokin jolla vastustetaan uusia ajatuksia ja yhteiskunnallista toimeliaisuutta. Etenkin kun nämä yhdistyvät.

Tämä näkyy hyvin vahvasti uusateisteista puhuttaessa. Tätä asennetta löytääkseen ei tarvitse mennä kauas. Monista, kuten Henrik Himbergistä, on aivan kohteliasta selittää että ateistit nyt vaan ovat laumasieluisia militantteja neckbeardläskejä joita on oikein vihata. Ja jos haemme muistutusta dipolomaattisuuttaan ja sillanrakentamisestaan mainostavasta Sami Liedeksestä, voimme muistaa että takana on enemmänkin. Erityisesti Dawkinsin kohdalla tilanne on aivan yleisesti muuttunut sellaiseksi että on tiedostettu että militanttiuden ja fanaattisuuden kaltaiset termit voivat jossain tilanteissa olla perusteltuja, joten niitä voi sitten vain tunkea mihin tahansa koska ei ole tärkeää katsoa mitä nämä relevantit fanatismin ja militanttiuden muodot määritellään ja osuvatko nämä määritelmät militantiksi ja fanaattiseksi kutsuttuun kohteeseen.

Bussien kylkiin laitetut mainokset saivat aikanaan julkisuutta. Ja jo silloin puhuttiin "militanttiateisteista" jotka olivat niin "vihaisia". Onkin hämmentävää miten esimerkiksi Dawkinsia pidetään usean kristityn mielessä fanaatikkona. Hän kuitenkin lähinnä luennoi ja on nokkava. Tämä voi ärsyttää mutta ei se ole vihaisuutta tai fanaattisuutta. Astetta ymmärrettävämpi oli se tilaisuus jossa pornolehtiä vaihdettiin raamattuihin. Joskin olen sitä mieltä että tuokaan temppu ei ollut kovin radikaali.

Muutenkin Dawkins näyttää olevan "fanaaatikko" koska hänellä on vääriä mielipiteitä. Esimerkiksi jos hän kannattaa aborttia, tätä mielipidettä pidetään jonain joka vain fanaatikolla voi olla. Joka on hyvin kätevä tapa piilottaa se, että tämänlaista fanaattisuuden määritelmää käyttää vain joku joka on niin dogmaattinen että fanaattisuuden relevantit määritelmät alkavat hipomaan häntä itseään. Jos väärä mielipide eettisissä kysymyksissä - etenkin jos tätä mielipidettä häneltä itseltään kysytään ja hän ei ole levittämässä sitä yleiseksi laiksi joka koskee kaikkia ihmisiä vaan esittää asian tätä kautta omana mielipiteenään ja ehdotuksena jonka vastaanottaja joko ottaa tosissaan tai ei - on fanaattisuutta kristityistä niin se kertoo sen että kristityillä on aikamoinen asenne. Asenne joka jo paljon mainittua vahvemmin astuu siihen "fanaattisuuden" ja "militanttiuden" maaperälle.

Tosiasiassa jos katsotaan argumentteja tarkemmin voidaan huomata että lähimmillään uusateistien fanaattiudesta moittijat ovat kun he demonstroivat sitä miten uusateistit harrastavat samanlaista asiaa kuin uskonnolliset toimijat ja instituutiot. (Tai kuten nämä demonstroijat viittaavat "kuin muutkin uskonnot".) Lappujen jako kadulla, bussien kyljissä olevat pibliamainokset, erilaiset kertarykäistyt kampanjat, internetissä riitely ... nämä kaikki ovat tosiaan jotain jota uusateistit ja vaikka fundamentalistikristityt harrastavat. Mutta niitä harrastavat myös kansankirkon jäsenet joita kutsutaan vaikkapa "passiivisluterilaisiksi". Eikä fundamentalistejakaan kutsuta fanaatikoiksi ja militanteiksi jos he tunkevat lappuja.

Itse asiassa jos lähdet kovin ankarasti haukkumaan lappuhihhulia militantiksi vain koska tämä jakaa lappua, joudut naurunalaiseksi koska tuo syyttelyasenne on vihaisempaa ja enemmän militanttia kuin se lapunjakaminen. Kunpa tämä sama ymmärrettäisiin myös tässä ateistien mollaamisessa. Kunpa ymmärrettäisiin että Dawkins on lähinnä ärsyttävä. Ja että jos ateisti ärsyyntyy on syytä miettiä että ovatko ihmisen tunteet kaksisuuntaisia. Eli katsoa sitä että käyttäytyvätkö kaikki kristityt itse mallikelpoisesti ja täydellisen kohteliaasti ilman asennevammarikkomuksia. Ja jos eivät niin kuinka laajasti. Koska uusateistit käyttäytyvät "kuin kaikki muutkin" ongelma, kuten aggroilu, ei ole ateisteissa eikä ateismissa. Tällöin ateisteja ei voi leimata yhtään mistään. Sen sijaan vika on jumankavita sentään aivan kaikissa.

Luettu - so what?

Uuden Suomen puolelle blogaaminen on tarjonnut mielenkiintoisia elämyksiä. Syynä on se, että siellä kommentteja tulee eri tavalla kuin täällä. (Osittain siksi että tämän paikan kompetenssia vaativa kommenttinegatiivinen asenne on rakennettu työllä ja vaivalla. Ja toisaalta olen rakentanut aivan tietoisesti uuden suomen puolelle ympärilleni erilaisen eetoksen. Se ei ole yhtään sen valheellisempi kuin eetokseni täälläkään. Mutta se on silti erilainen.)

Se miten tiivistäisin asian, on kontekstittomuus. Tästä saa esimakua katsomalla vapaavuoron huumoriartikkeliani. Siinä leikitään zombieilla ja Schrödingerin kissoilla ja oikeilla kissoilla. Terve ihminen voisi käsittää että jos joku puhuu siitä miten zombiearmeija rakentuu simiemme alla, niin you must be joking. Kuitenkin kommentoija näkee asian sitä kautta että olen jotain jonka hän on lokeroinut "filosofiksi". Ja tähän ihmisryhmään hänellä on selvä kanta "Maailma on täynnä filosofien höpöä fysiikasta." Mikä tarjoaa minulle la-wut -elämyksen. Kommenttiin liittyy toki aivan asiallista kvanttimekaanista kritiikkiä. Mutta konteksti ällistyttää. Miksi korjata tiedevirheitä vitsistä?

Tämä on kenties vielä ymmärrettävää. Maailmassa riittää idiootteja ja maailma on joka tapauksessa vajonnut tilaan jossa lähinnä Poen laki vallitsee. Jossain varmasti on joku hullu joka tosissaan esittää tuonlaisia ajatuksia. Minulle vitseissä on kuitenkin yleensä jokin vinksahtanut sisäinen logiikka, joten kenties joku mielenterveyspotilas jolla on filosofian harrastuneisuutta todella rakentaa jonkin samanlaatuisen ad hoc -verkoston.

Mutta asia ei jää tähän. "Asiapuolella" puheenvuorossa kirjoitin nihilismin filosofisista määritelmistä ja siitä miten sitä käytetään arjessa väärin, epäselvästi ja monella eri tavalla. (Tämä tietenkin leimaa minut "filosofiksi" monien silmissä.) Korostin että arkikäytön määritteet etäännyttävät koko asian rationaalisuudesta. Ja että se on lähinnä muuntunut joksikin jota käytetään kun halutaan pilkata vastustajaa mutta tavalla jossa ei jouduta luopumaan omasta älyllisyydestä. Sain kuitenkin kommenttiin lähteistämättömän väitteen sanan "oikeasta" merkityksestä "Nihilisti ei ehkä suhtaudu kriittisesti moraalijärjestelmiin vaan hylkää ne. Vähän kuten ateisti suhteessa agnostikkoon. Nihilisti voisi olla sellainen henkilö, joka sanoo esimerkiksi noudattavansa jotain moraalista järjestelmää mutta ei oikeasti välitä siitä lainkaan eikä toisaalta korvaa sitä millään muullakaan. Ts. ihminen, joka ei oikeasti välitä tai ota vastuuta mistään vaan ajelehtii eteenpäin väliinpitämättömänä. Myös äärimmäisessä relativismissa on nihilismiä silloin kun ei enää ajatella, että on useita "oikeita" tai "hyviä" moraalisia järjestelmiä vaan että ne kaikki ovat turhia ja hyödyttömiä tai vaikka irrationaalisia." Tässä ei tietenkään ollut muuta sanottavaa kuin "Määritteli kuka, missä, milloin? Lähteet? Nihilismi tuollaisessa käyttötavassasi ovat sitä epä-älyllisyyttä ja asenteellisuutta jonka moittiminen oli jutun keskiössä. Mutta hyvä että tulit opettamaan. Kun kommenttisi näyttää enemmän ongelman laajuuden - ja sen korjaamisen vaikeuden - demonstrointi kuin jokin jossa tulee tiukka ja näppärä määritelmä käytetylle filosofiselle termille." & "Erityiset ansiot kommentin asiayhteydestä. Enhän tässä blogauksessa yhtään käsitellyt "Nihilismi" -termin sisältöä siten kun se on asiallisesssa kontekstissa määritelty. Ja korostanut että muitakin lähestymistapoja - halpamaisia, epä-älyllisiä ja latteita - on tarjolla jättimäinen kasa, käytännössä jokaiseen mahdolliseen tarpeeseen. (Josta seuraa se epämääräisyys.)"

Ja toisaalta kun kirjoitin eutanasiasta, sen sisältönä oli argumenttianalyysi. Eli otin eutanasiaa vastustavia argumentteja, ja sen sijaan että katsoisin että ovatko nämä määritelmät oikein vai väärin, katsoin mikä tematiikka niitä yhdistää. Kirjoitin jopa itse artikkeliin disclaimerin "Toisaalta se mitä mieltä minä olen ei ole kovin tärkeää. On sen sijaan kenties tarpeellista siirtää asia niin että subjektiivinen tunteiluni voidaan käsitteellistää. Muuttaa filosofiaksi. Silloin kysymys ei ole ehkä enää siitä olenko oikeassa ja pitääkö maailman miellyttää juuri minua. Silloin kysymys on enemmän siitä minkälaisia teemoja itsemurhan (ja myös eutanasian) puolustamisessa on. Kysymys on enemmän siitä että haetaan se mistä ollaan erimielisiä. Ja tämä voi vähentää ohipuhumista. Lopputulos on enemmän käsitenalyysiä kuin kuvaus siitä miten toivoisin eutanasian toteutuvan. Tai millä ehdoin saa tehdä itsemurhan. Tai miten nämä prosessit pitäisi käytännössä järjestää jotta se olisi hyväksyttävää. Tai onko itsetuho ylipäätään oikein tai väärin. Kyse on pelkästään siitä mistä asioista ollaan samaa tai eri mieltä." Täsmensin asiaa myös kommenteissa "Ongelma on siinä että tämän tekstin ideana on olla argumenttianalyysi eikä kannanotto siitä onko eutanasia oikein tai väärin. Ideana on siis ottaa tietyn aiheen argumentit, tässä tapauksessa eutanasiaa vastustavat argumentit, ja kasata mitä yhdistäviä perusoletuksia, ominaisuuksia ja attribuutteja näillä on. (Kyse ei siis ollut edes siitä että mikä on oikea autonomisuuden määritelmä vaan tarkastelu ns. attribuuttien tasolla.) Eli löytyykö jokin teema joka yhdistää itsemurhaa ja eutanasiaa koskevia argumentteja. Nämä teemat voivat olla oikein tai väärin. Se ei ole argumenttianalyysissä tärkeää. Koska siinä ei yritetä tehdä poliittista arvokeskustelua jossa valitaan "oikea mielipide" ja sitten juntataan sitä keksimällä syitä miksi tämä valittu mielipide on oikea." Silti kommentit olivat täynnä arvokeskustelua jossa korostettiin että olisin erityisesti eutanasian puolella. "Ehkä itse haluaisit elää yhteiskunnassa jossa eutanasiaa suositellaan monenlaisissa tilanteissa, mutta tuskin olen ainoa joka ei sellaisessa halua elää." (Mikä ansaitsee kyllä jotain pisteitä kun eutanasiaa vastustava kertoo minkälaisessa yhteiskunnassa ei haluaisi elää. Mutta tämä on tietysti vain "kielivitsi" eikä sanoma.) "Olisi kummaa jos samaa ei tapahtuisi eutanasian kohdalla esim joku vaatisi eutanasiaa kun naapurin koira räksyttää tai ettei aamulla ollut kaupassa suosikki olutta." ... "Mietippä entä jos kaksivuotias pikkupoika haluaa "etutaninaa" kun sukka ei mene ensiyrittämällä jalkaan tai kun ekaluokkalainen ei keksi ratkaisua matikan pulmatehtävään (molemmissahan tapauksissa vanhemmat normaalisti tulisivat tuputtamaan optimismia lapsilleen ja kannustavat jatkamaan). Itse asiassa on tosi höhlää kun yrittämiselle tarjotaan kuolemaa nopeammaksi ja helpommaksi vaihtoehdoksi (pahinta olisi kun euta-jonot venyisivät 14-16 vuotiaiden nuorien, opiskelijoiden ja amislaisten takia)"

Tekstiä ei siis nähty arvokeskusteluteeman ohi. Ihmiset ovat ilmeisesti niin tottuneet ideologiseen arvokeskusteluun, että he eivät tiedosta muunlaisia asioita olevankaan.

Mitä demonstroin?

Ei ole ollenkaan tavatonta että ihmiset ovat hyvin asenteellisia. He mielellään tekevät asiavirheitä esimerkiksi Nietzschen filosofiassa. Ja muutenkin heittävät vastapuolen maailmankuvan sanovan sitä ja tätä. Näissä on usein hirvittävän syviä virheitä. Ja kun näistä sitten kertoo, on kommentti jotain sen tyylistä kuin "Olen itse lukenut Nietzschen kirjan". Ja tämä sitten tarkoittaa sitä että heistä asia on loppuunkäsitelty. He kyllä tietävät olevansa oikeassa ja kritiikki väärässä.

Lukeminen ja lukemisen ymmärtäminen ovat kuitenkin hyvin eri asioita. Dawkinsin "jumalharha", Nietzschen filosofia ja evoluutioteoria ovat kenties kolme väärinymmärretyintä mallia. Ne ovat sellaisia että kaikki tuntuvat tietävän mitä nämä tarkoittavat. Ja silti sisällön ja sanoman välillä on valtavia eroja. Tämä johtuu siitä että jos aiheeseen liittyviä teoksia ylipäätään on luettu - suuri osa hankkii näkemyksensä "Jumalharhasta" lukemalla vain Dawkinsia kritisoivia kirjoja sen sijaan että lukisivat itse teoksen - niin se ei tarkoita kovin paljoa. Myös nuo minun blogiteksteihin vastanneet ihmiset ovat lukeneet itse tekstin. Blogitekstini ovat kuitenkin sekä lyhyempiä että sisällöltään yksinkertaisempia että helppotajuisempia kuin vaikkapa Nietzschen mikään teos. (Hän on itse asiassa todella vaikeatajuinen kirjoittaja.) Jos jo minun blogitekstini väärinymmärretään karusti lukemisen jälkeen niin miten näiden teosten ymmärtämiseen olisi jotenkin paremmat edellytykset?

Itse asiassa väitän että Ayn Rand ja Pekka-Eric Auvinen ovat varmasti lukeneet Nietzschen kirjoja, mutta ovat tulkinneet niitä yhtä heikolla tasolla kuin mainitsemani blogiteksteihini kommentoineet ihmiset. Eli teksti on luettu mutta ei ymmärretty. Mainitsmani ihmiset eivät ole varmasti olleet idiootteja. (He ovat tosin olleet vastenmielisiä ääliöitä. Mikä on eri asia kuin idiotia, valitettavasti.) Ja ovat kenties jopa innostuneet lukemastaan. Mutta heidän tulkintansa ei vastaa Nietzschen tekstien tutkijoiden kantoja siitä mitä Nietzsche on sanonut.

Oma kantani onkin se, että on hyvä jos kirja on luettu. Koska sitten Nietzschen sanomisen merkitystä voi perustella lainauksilla kyseisistä kirjoista. Kun asia on tuttu ja materiaali hanskassa niin sitten tämän pitää olla helppoa. Kun kerran on ymmärrys ja kompentenssi hallussa. Tässä tilanteessa vaatimustaso nostetaan siihen mihin se laitetaan kun keskustellaan osaajien kanssa. Tekstiä ymmärtämätön voi tehdä vahingossa virheen. Se on ymmärrettävää. Mutta jos korostaa omaa auktoriteettiaan sanomisiin, niin sitten ei riitä se että ottaa lukukokemuksen auktoriteettiasemaksi. Auktoriteettiasema saadaan kompetenssilla ja kompentenssi demonstroituu perusteluilla, kuten sisäisellä logiikalla ja lähteistetyillä lainauksilla.

Filosofia on taito. Perusteluprosessin ohittaminen viittaamalla siihen että on lukenut teoksen viittaa siihen että ei ole ymmärretty edes sitä mitä tämä taito ylipäätään tarkoittaa. Ja tämä on hyvin loukkaavaa niille jotka ovat kuluttaneet erinäisiä satoja tai tuhansia tunteja siihen että ovat miettineet, harjoitelleet ja treenanneet asioita. Se, että ykskantainen kritiikin torppaaminen toimii tällä tavalla ei tietenkään psykologisesti yllätä. Se muistuttaa Dunning-Kruger -efektistä. Kun on riittävän huono kokee itsensä mestariksi. Ja kun ei ymmärrä omaa huonouttaan ei ymmärrä edes sitä että pelkän lukukokemuksen olemassaoloon viittaamisen sijasta pitäisi demonstroida osaaminen jotta sillä olisi mitään arvoa tai merkitystä. Koska jo tämän tiedostaminen vaatisi jonkinlaista taitoa. Ja sitä ei saa jos asenteellisesti on joskus nuorena tullut lukaistua joku kirja ja tulkittua se väärin. Ja josta ei sittemmin enää muista edes sitaatteja.