Internet on siitä erikoinen asia, että se tarjoaa helpon jakelukanavan ties mille. Tätä voidaan pitää hyvinkin demokraattisena ja sananvapauden ystävänä ; Kaikki saavat sanoa haluamansa ja sitten niitä juttuja luetaan jotka kiinnostavat ja innostavat.
Minun kaltaiset katkeroituneet blogistit ovat toki tienneet jo kauan jotain ; Että samalla kun netti tarjoaa "helpon tarjonnan" se lähinnä syö sisällöntuotannon arvoa. Ja että netti tarjoaa "kaikkien taistelun kaikkia vastaan". Ja tässä taistelussa kaikki näkemykset eivät saa yhtä suurta näkyvyyttä. Tai mahdollisuutta. ; Mieleen tulee rajoittamaton kilpailu markkinataloudessa. Kilpailu romauttaa hintoja ja syntyy itseäänruokkivia järjestelmiä joissa tuloerot kasvavat eksponentiaaliseesti. Vahvimmilla on valtavasti valtaa ja tätä on käytännössä mahdotonta rikkoa.
Karkeasti ottaen kysymys on siitä että esimerkiksi google ja muut hakukoneet saavat hirveästi "näkymätöntä valtaa". Ne nimittäin luovat algoritmit joiden mukaan arvioidaan mikä on meille tärkeää. Ja tässä on mahdollisuus hyvin erikoisiin asioihin. John Danaher on kirjoittanut tässä yhteydessä algokratiasta. Eli vallasta joka tulee niille jotka kirjoittavat algoritmeja jotka sitten sanovat mikä on oletettavasti tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää. "I defined algorithmic governance — or as I prefer ‘algocracy’ — as the use of data-mining, predictive and descriptive analytics to constrain and control human behaviour. I then argued that the increased prevalence of algocratic systems posed a threat to the legitimacy of governance."
Kysymys on hirvittävän kiinnostava, sillä osa näkee että Trumpin voiton takana olisi ollut erikoinen ja ainutlaatuinen tekoälyn hyväksikäyttö. Siinä esitettiin että Big Datan käytöllä onnistuttiin analysoimaan "vaalikarjaa". Jutun ytimeen on asetettu Michal Kosinski, joka oli käyttänyt sosiaalisen median datalouhintaa psykometrisiin projekteihin. Hänen metodejaan oli sitten löydetty erilaisilta yrityksiltä jotka tekivät töitä isoista rahoista ihmisille jotka halusivat kampanjoida itselleen paljon valtaa. Mainituksi tulee etenkin Cambridge Analytica -niminen yhtiö.
1: Tässä yhteydessä perustalla on se, miten sosiaalisesta mediasta todella voidaan saada tietoja esimerkiksi temperamenttityypeistä ja poliittisista mielipiteistä. Tämä on ytimeltään populistista mutta ei epädemokraattista ; Tässähän selvitetään lähinnä "mitä massat haluavat" ja sitten tätä voidaan käyttää siihen että heille tarjotaan juuri sitä. Ainut minkä tämä onnistuessaan tekee, on se että äänestystilanne ei itse asiassa enää merkitse kovin paljoa mielipiteen ilmaisuna tai siinä että kansan tahdosta saadaan jotain tietoa. Mitä paremmin tämä vaihe onnistu sitä miellyttävämpi valikoima voidaan tuottaa. ; Toisaalta tämä tieto ei ole kaikkien saavutettavissa joten periaatteessa tämän pohjalta voidaan luoda tilanne jossa luvataan haluttavia vaalilupauksia joita ei sitten tosiasiassa pidetä. Ja tätä kautta valtaanpääsy todennäköistyy epäreilusti ja tarjoaa edun joka on ennen kaikkea rikkailla.
2: Toisaalta näitä samoja korrelaatteja voitaisiin käyttää toiseen suuntaan. Voitaisiin etsiä tietynlaisia ihmisiä. Tässä tapauksessa ominaisuuksia tai ominaisuusryhmiä voitaisiin etsiä ennen kuin heiltä on edes kysytty. (Tässä ei sinänsä ole mitään kummallista. Olin töissä markkinatutkimusyrityksessä jossa itse asiassa tein suunnilleen tätä. Etsin esimerkiksi keinoja joilla voitaisiin löytää kohderyhmään sopivia mutta mahdollisimman tasaisesti jakautuneita tietynlaisia ihmisiä ryhmähaastatteluihin. Omat keinoni olivat toki melko yksinkertaisia verrattuna siihen mihin isolla aineistolla päästään.)
Kun käytössä on paljon dataa sosiaalisesta mediasta jota käsitellään tavalla jonka tulokset ovat vain harvojen saatavilla voidaan tietenkin analysoida se, minkälaisia temperamentteja ihmisillä on niin, että tulokset ovat hyvin tarkkoja. Tästä voidaan löytää (vaikka faktorianalyysillä) erilaisia mielipideklustereita ja klikkejä. Voidaan myös tietää mikä provosoi massoja ja alakulttuureita - jopa yksilöitä. Mielipiteiden muuttaminen ja äänestysinnokkuuteen vaikuttaminen tulevat nekin mukaan. Tässä tilanteessa Big Data todella voi tarjota periaatteessa keinoja siihen miten ihmisten mielipiteiden kartoituksesta päästään siihen että osataan mahdollisimman tehokkaasti manipuloida massoja. Data kertoo millä naruilla mielipiteet saadaan muuttumaan. Ja mikä ärsyttää aktivoitumaan. Tässä mielessä tilanne sitten muuttuukin joksikin joka on melko epädemokraattista. ; Kansanvallasta päästäänkin siihen miten ihmisiä aktivoidaan äänestämään ja miten ihmisiä saadaan vedeltyä kuin pässiä narussa. Tätä voidaan tukea tukemalla sitä että ihmiset eivät myöskään helposti näe muunlaista materiaalia kuin sitä joka tukee tätä kaikkea aiemmin mainittua.
Tässä mielessä on muistettava että vapaa kilpailu ei ole samaa kuin
reiluus. Eikä massojen houkuttelu ole sitä populismia joka voidaan
liittää demokratiaan vaan siihen populismiin joka perustuu massojen
ohjailuun tavoilla jotka ovat kaikkea muuta kuin demokraattisia. ; Big data on jotain joka on väline. Ja sitä voidaan käyttää monenlaiseen. Sillä voidaan myös johtaa Neuvostoliittolaiseen meininkiin, ainostaan paremmin valvottuun sellaiseen. Se varmistaa tehokkaan aivopesun, propagandanjakamisen jossa vaihtoehtoja on vaikeaa löytää, toisinajattelijoiden kartoittamisen ja luetteloinnin, ja ihmisten mielipiteistöjen ohjailun. Sekä sen että hädän tullen vähintään tietää mitä ihmiset haluavat ja voi sitten valehdella-luvata niitä.
Toki tämä on kenties hieman pitkälle vedettyä sanoa että tämä on jo tapahtunut . Olen itse asiassa hyvin epäluuloinen kun jonkin tuloksen jälkeen osataan kovinkin selittää miten se tapahtui. Trumpin kohdalla vain hyvin harva piti voittoa ennustettavana - lähinnä joku Michael Moore ja jotkut muut onnistuivat ennustamaan tilanteen oikein. Ja he tekivät sen ilman mitään Big Datan tuntemusta. Toisaalta Trumpin lausunnot eivät vaikuta kovinkaan analysoiduilta. Ja kolmanneksi olen kuullut aika monelta vanhemman polven ihmiseltä kokemuksia. He kertovat nähneensä täsmälleen samoja temppuja Neuvostoliiton johtajien puheissa. Toki tässä on se että Neuvostoliittolaiset menestyivät joten he varmaan käyttivät hyviä strategioita, mutta toisaalta heidän keinonsa ovat helposti kopioitavissa vaikka heidän puheistaan ja sen ajan historiallisesta toiminnasta. Ja Neuvostoliittolaisetkaan eivät keksineet keinojensa hiomiseen nykyajan Big Dataa.
Mutta silti. Tässä on kuitenkin kuvattu jotain joka on itse asiassa täysin mahdollista tämän ajan teknologialla. Tämä ei ole tieteisfiktiota. Tämä on hyvin lähellä sitä, että herää kysymyksiä että jos tälläistä ei ole käytety niin miksi ei ole käytetty...
Näytetään tekstit, joissa on tunniste profilointi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste profilointi. Näytä kaikki tekstit
torstai 2. helmikuuta 2017
sunnuntai 16. lokakuuta 2016
100% islamilaista terrorismia ja muita yksinkertaisuuksia ; Eli etninen profilointi feat. Dunning-Kruger -efekti
Kirjoitin eilen "Uuteen Suomeen" melko yksinkertaisen jutun etnisestä profiloinnista. Taustalla oli se, että Jussi Halla-aho oli esittänyt EU -komissiolle että sen tulisi käyttää etnistä profiolointia.
Siinä perusargumenttina ei ollut se, että kiistäisin esimerkiksi islamistien yliedustuksen terrorismissa. Sen sijaan korostin sitä että vaikka profilointia käytetään, niin sen toiminnallisuudessa on reunaehtoja. Tässä kohden viittasin
1: Aivan eksplisiittisesti Bayesin kaavaan, helppoon ehdollisen todennäköisyyden malliin joka johti siihen että terrorismin oikein- ja väärintunnistaminen on hyvin epätarkkaa sen vuoksi että jos otetaan tarkkailtava kohde, kuten vaikka islamistit, niin niistäkin vain hyvin hyvin pieni prosenttiosuus tekee terrori-iskun. Toisin sanoen havaintoihin tulee kohinaa.
2: Toisaalta sitten implisiittisesti viittasin peliteoreettiseen laskelmaan jonka ideaan viittasin kolmella lähteellä. Ja joka esitti että profiloinnin harrastamisessa on huomioitava painoarvo joka annetaan. Ja tämä painoarvo on suoraan se onko sitä kannattavaa tehdä vai ei. Tässä tapauksessa ei.
Saamani vastaukset olivat mallia "et voi maalata mustaa valkoiseksi". Ja tätä toistettiin esimerkiksi selittämällä että kaikki euroopassa tapahtuneet terrori-iskut viimeisen 20 vuoden ajalta ovat olleet islamistien tekemiä. Tai tätä saatettiin korjata että oikeasti luku on vain 95,5%. Vaikka en kiistänyt yliedustusta kommentit olivat toistuvasti mallia "Jos nyt otetaan 20 viimeistä vuotta niin tilastoista löytyy varmasti tukea etnisille ja uskonnollisille ryhmille yliedustettuina. Totuuden kieltämisellä et saavuta yhtään mitään." Kritiikin ydin oli tämä.
On toki jännittävää huomata tämänlaisia sana "euroopassa" on varmasti valikoitunut siksi että maailmassa terrorismi on helposti googlattavassa muodossa erilainen. Eli yksi googlehaku ja väite olisi heti paljastunut aikamoiseksi vedätykseksi.Toisaalta 20 -vuotta on valikoitu varmasti siksi että muuten tulisi maintuksi IRA ja muut vastaavat klassikot. Tässä voi kuitenkin olla hieman järkeä koska Eurooppa on Eurooppa ja teoriassa globalisoituneessakin maailmassa se voi olla erilainen kuin ympäri maailman (joskin tämä on hyvin epätodennäköistä). Ja terrorismikin voi muuttua ja tottakai sitä torjutaan nykyajan terrorismia.
Erikoista oli sen sijaan huomata miten tämä väitekaksikko toistui senkin jälkeen kun viittasin europolin aineistoon (joka käsittelee terrorismia euroopassa, ja vuodelta 2015, joka on ollut alle 20 vuotta sitten. Se on ollut myös alle 2 vuotta sitten, goddamit.) "In 2015, a total of 1077 individuals were arrested for terrorism- related offences, which is a significantly higher number than that of 2014 (774), and is a continuation of the upward trend. Most arrests occurred in France (424), Spain (187) and the UK (134). The number of individuals arrested on suspicion of terrorism- related offences increased in 11 Member States, most notably in France (2014: 238, 2013: 225). The largest proportion of arrests in the EU was linked to jihadist terrorism (687), as it was in the two preceding years (2014: 395 and 2013: 216). Arrests for both separatist (168) and left-wing terrorism (67) rose compared to 2014 (154 and 54 respectively)." Kysymys oli vain viimeisimmästä raportoidusta vuodesta ja sinä tapahtuneista terrori-iskuista löytyi lukuja jotka esittivät että tämä toistettu perusväite oli virhe.
Tässä kohden yliyksinkertaistuksen henki onkin jännittävä. Samat ihmiset näkevät että asiat ovat yksinkertaisia. 100% tai käytännössä 100% teoista ovat islamistien tekemisiä joten etninen profilointi on järkevää. Samat lukivat että tekstini olisi etnistä profilointia vastaan kategorisesti vaikka tosiasiassa etninen profilointi toimii vain ehdoilla. Ehdoilla joita nykytilanne ei täytä.
Kun oman tekstini perusargumentti tiivistettiin kommentteihini muotoon joka viittasi siihen että juttu oli ymmärretty, "Otetaan täysin fiktiivinen esimerkki tilastomatematiikasta, profiloinnista ja rikoksen ehkäisystä. Oletetaan populaatio... Anteeksi, nyt puhutaan Makkosellekin: Oletetaan m a a, jossa on 5 miljoonaa asukasta. Heistä 200 000 on maahanmuuttajia. Maassa tehdään vuosittain 100 henkirikosta, joista maahanmuuttajat tekevät 10. Maassa tehdään vuosittain 1 000 raiskausta, joista maahanmuuttajat tekevät 200. Koko väestö tekee siis 0,2 henkirikosta 10 000 asukasta kohden. Maahanmuuttajat tekevät 0,5. Yliedustus on 2,5-kertainen. Koko väestö tekee 2 raiskausta 10 000 asukasta kohden. Maahanmuuttajat tekevät 10. Yliedustus on 5-kertainen. Mikäli pyrkimys on henkirikosten ja raiskauksien ehkäiseminen ja selvittäminen, kannattaisiko keskittyä maahanmuuttajiin, tuohon niin selvästi yliedustettuun ryhmään. Ja jättää huomiotta 90% henkirikoksista ja 80% raiskauksista? Ei. Mutta mikäli pyrkimyksenä onkin punatukkaisten, vasenkätisten, diabeetikkojen tai maahanmuuttajien tekemien henkirkosten ja raiskauksien ehkäiseminen ja selvittäminen, toki on syytä keskittyä tutkimaan näitä ryhmiä."
Oli asia silti selvästi liian vaikea tiettyjen ihmisten aivosoluille. Tässä viitattiin jopa melko ironisesti käytännön työn tekemiseen. "Yritän palauttaa perustelusi maan pinnalle sillä arkijärjellä, jota kovin kritisoit. Voi esittää vaikka millaisia hienoja kaavoja ja teorioita aattensa tueksi, mutta todellisuus osoittaa toista. Kumpaako uskoisin? Riskiryhmien profilointi on oleellinen osa rikosten ennaltaehkäisyä. Nytkö pistettäisiin rikostutkinnan käytännöt uusiksi? Koska rasismi." (Enkä minä edes sanonut etnistä profilointia rasismiksi!) Eli laskelmilla ei ole väliä koska ne ovat vaan norsunluutorneilua jonka voi ohittaa ja nokittaa onelinerillä jonka sanoja vaan riittävästi luottaa olevansa kansanomainen ja oikeassa, sanovat älyköt mitä tahansa. Tässä kohden ongelmana onkin se, että tosiasiassa Euroopassa terrorismintorjujat ovat tosi hyviä. (Ja esimerkiksi "Scientific Americanin" viitteeni referoi nimenomaan ammattilaisen tekemään laskelmaan, joka selviäisi jos viitteitä jaksaisi seuloa. Eli tutustua siihen argumenttiin mitä sanon. Jonka perusideaan tosiaan annoin kolme erilaista lähdettä joiden tasot vaihtelivat populaarista hyvin vaikeaan.) Itse taas väitän aivan suoraan niin että euroopassa terrorismijutut ovat asiantuntijoiden, eivätkä Halla-ahon, takia kunnossa jo nyt. Halla-aho on haluamassa muuttaa järjestelmää juuri siksi että ammattilaisten harrastama seulonta ei vastaa hänen itsensä arkijärkeä. Riskiryhmien profilointia harrastetaan ehdoilla. Ehdoilla joiden toiminta on, valitettavasti, sidoksissa matematiikkaan ja havaintoihin. Siksi jos euroopassa ei hyvä asiantuntijajärjestelmä nykyään harrasta Halla-ahon esittämää, siihen on mitä luultavimmin syy. Syy taas on helppo käsittää jos katsoo niitä laskelmia joita pyörittäen asiantuntijat juttujaan tekevät. (Kato, he käyttää sitä matematiikkaa koska se kuvaa valitettavasti sitä tosiasiaa paremmin kuin se että joku kokee arkijärkensä kaikkivaltiaaksi.)
Näyttikin siltä että kommentoijat olettivat että kiistän yliedustukset. Ja uskoivat että tosiasiat olivat heidän puolellaan. Ja että nämä tosiasiat olivat että vain islamistit tekevät terrori-iskuja. Minua syytettiin tosiasioiden unohtamisesta ja kiertämisestä vaikka vain minä lähteistin määriä koskevat väitteet (ja kohtuu relevantteihin tahoihin) ja perustelin käyttämällä niitä laskennallisia malleja joita kohderyhmäprofilointia käytetään turvallisuudessa. (Ja jotka ovat btw. itselleni tuttuja sitä kautta että satuin tekemään viisi vuotta työkseni markkinatutkimusjuttuja. Joissa piti oikeasti päättää useita kertoja päivässä onko hakua relevanttia painottaa yliedustusten mukaan vai kannattiko mennä brute forcella.) Kritisoijat toistivat asioita jotka olin ottanut huomioon jo itse tekstissä. Ja kokivat että heidän kommenttinsa olivat argumentatiivisia - eivätkä esimerkiksi ei-mihinkään perustuvia tyhjiä väitelauseita joissa oli asennetta mutta ei faktaa tai perustelua - ja relevantteja osia keskustelua.
Siinä perusargumenttina ei ollut se, että kiistäisin esimerkiksi islamistien yliedustuksen terrorismissa. Sen sijaan korostin sitä että vaikka profilointia käytetään, niin sen toiminnallisuudessa on reunaehtoja. Tässä kohden viittasin
1: Aivan eksplisiittisesti Bayesin kaavaan, helppoon ehdollisen todennäköisyyden malliin joka johti siihen että terrorismin oikein- ja väärintunnistaminen on hyvin epätarkkaa sen vuoksi että jos otetaan tarkkailtava kohde, kuten vaikka islamistit, niin niistäkin vain hyvin hyvin pieni prosenttiosuus tekee terrori-iskun. Toisin sanoen havaintoihin tulee kohinaa.
2: Toisaalta sitten implisiittisesti viittasin peliteoreettiseen laskelmaan jonka ideaan viittasin kolmella lähteellä. Ja joka esitti että profiloinnin harrastamisessa on huomioitava painoarvo joka annetaan. Ja tämä painoarvo on suoraan se onko sitä kannattavaa tehdä vai ei. Tässä tapauksessa ei.
Saamani vastaukset olivat mallia "et voi maalata mustaa valkoiseksi". Ja tätä toistettiin esimerkiksi selittämällä että kaikki euroopassa tapahtuneet terrori-iskut viimeisen 20 vuoden ajalta ovat olleet islamistien tekemiä. Tai tätä saatettiin korjata että oikeasti luku on vain 95,5%. Vaikka en kiistänyt yliedustusta kommentit olivat toistuvasti mallia "Jos nyt otetaan 20 viimeistä vuotta niin tilastoista löytyy varmasti tukea etnisille ja uskonnollisille ryhmille yliedustettuina. Totuuden kieltämisellä et saavuta yhtään mitään." Kritiikin ydin oli tämä.
On toki jännittävää huomata tämänlaisia sana "euroopassa" on varmasti valikoitunut siksi että maailmassa terrorismi on helposti googlattavassa muodossa erilainen. Eli yksi googlehaku ja väite olisi heti paljastunut aikamoiseksi vedätykseksi.Toisaalta 20 -vuotta on valikoitu varmasti siksi että muuten tulisi maintuksi IRA ja muut vastaavat klassikot. Tässä voi kuitenkin olla hieman järkeä koska Eurooppa on Eurooppa ja teoriassa globalisoituneessakin maailmassa se voi olla erilainen kuin ympäri maailman (joskin tämä on hyvin epätodennäköistä). Ja terrorismikin voi muuttua ja tottakai sitä torjutaan nykyajan terrorismia.
Erikoista oli sen sijaan huomata miten tämä väitekaksikko toistui senkin jälkeen kun viittasin europolin aineistoon (joka käsittelee terrorismia euroopassa, ja vuodelta 2015, joka on ollut alle 20 vuotta sitten. Se on ollut myös alle 2 vuotta sitten, goddamit.) "In 2015, a total of 1077 individuals were arrested for terrorism- related offences, which is a significantly higher number than that of 2014 (774), and is a continuation of the upward trend. Most arrests occurred in France (424), Spain (187) and the UK (134). The number of individuals arrested on suspicion of terrorism- related offences increased in 11 Member States, most notably in France (2014: 238, 2013: 225). The largest proportion of arrests in the EU was linked to jihadist terrorism (687), as it was in the two preceding years (2014: 395 and 2013: 216). Arrests for both separatist (168) and left-wing terrorism (67) rose compared to 2014 (154 and 54 respectively)." Kysymys oli vain viimeisimmästä raportoidusta vuodesta ja sinä tapahtuneista terrori-iskuista löytyi lukuja jotka esittivät että tämä toistettu perusväite oli virhe.
Tässä kohden yliyksinkertaistuksen henki onkin jännittävä. Samat ihmiset näkevät että asiat ovat yksinkertaisia. 100% tai käytännössä 100% teoista ovat islamistien tekemisiä joten etninen profilointi on järkevää. Samat lukivat että tekstini olisi etnistä profilointia vastaan kategorisesti vaikka tosiasiassa etninen profilointi toimii vain ehdoilla. Ehdoilla joita nykytilanne ei täytä.
Kun oman tekstini perusargumentti tiivistettiin kommentteihini muotoon joka viittasi siihen että juttu oli ymmärretty, "Otetaan täysin fiktiivinen esimerkki tilastomatematiikasta, profiloinnista ja rikoksen ehkäisystä. Oletetaan populaatio... Anteeksi, nyt puhutaan Makkosellekin: Oletetaan m a a, jossa on 5 miljoonaa asukasta. Heistä 200 000 on maahanmuuttajia. Maassa tehdään vuosittain 100 henkirikosta, joista maahanmuuttajat tekevät 10. Maassa tehdään vuosittain 1 000 raiskausta, joista maahanmuuttajat tekevät 200. Koko väestö tekee siis 0,2 henkirikosta 10 000 asukasta kohden. Maahanmuuttajat tekevät 0,5. Yliedustus on 2,5-kertainen. Koko väestö tekee 2 raiskausta 10 000 asukasta kohden. Maahanmuuttajat tekevät 10. Yliedustus on 5-kertainen. Mikäli pyrkimys on henkirikosten ja raiskauksien ehkäiseminen ja selvittäminen, kannattaisiko keskittyä maahanmuuttajiin, tuohon niin selvästi yliedustettuun ryhmään. Ja jättää huomiotta 90% henkirikoksista ja 80% raiskauksista? Ei. Mutta mikäli pyrkimyksenä onkin punatukkaisten, vasenkätisten, diabeetikkojen tai maahanmuuttajien tekemien henkirkosten ja raiskauksien ehkäiseminen ja selvittäminen, toki on syytä keskittyä tutkimaan näitä ryhmiä."
Oli asia silti selvästi liian vaikea tiettyjen ihmisten aivosoluille. Tässä viitattiin jopa melko ironisesti käytännön työn tekemiseen. "Yritän palauttaa perustelusi maan pinnalle sillä arkijärjellä, jota kovin kritisoit. Voi esittää vaikka millaisia hienoja kaavoja ja teorioita aattensa tueksi, mutta todellisuus osoittaa toista. Kumpaako uskoisin? Riskiryhmien profilointi on oleellinen osa rikosten ennaltaehkäisyä. Nytkö pistettäisiin rikostutkinnan käytännöt uusiksi? Koska rasismi." (Enkä minä edes sanonut etnistä profilointia rasismiksi!) Eli laskelmilla ei ole väliä koska ne ovat vaan norsunluutorneilua jonka voi ohittaa ja nokittaa onelinerillä jonka sanoja vaan riittävästi luottaa olevansa kansanomainen ja oikeassa, sanovat älyköt mitä tahansa. Tässä kohden ongelmana onkin se, että tosiasiassa Euroopassa terrorismintorjujat ovat tosi hyviä. (Ja esimerkiksi "Scientific Americanin" viitteeni referoi nimenomaan ammattilaisen tekemään laskelmaan, joka selviäisi jos viitteitä jaksaisi seuloa. Eli tutustua siihen argumenttiin mitä sanon. Jonka perusideaan tosiaan annoin kolme erilaista lähdettä joiden tasot vaihtelivat populaarista hyvin vaikeaan.) Itse taas väitän aivan suoraan niin että euroopassa terrorismijutut ovat asiantuntijoiden, eivätkä Halla-ahon, takia kunnossa jo nyt. Halla-aho on haluamassa muuttaa järjestelmää juuri siksi että ammattilaisten harrastama seulonta ei vastaa hänen itsensä arkijärkeä. Riskiryhmien profilointia harrastetaan ehdoilla. Ehdoilla joiden toiminta on, valitettavasti, sidoksissa matematiikkaan ja havaintoihin. Siksi jos euroopassa ei hyvä asiantuntijajärjestelmä nykyään harrasta Halla-ahon esittämää, siihen on mitä luultavimmin syy. Syy taas on helppo käsittää jos katsoo niitä laskelmia joita pyörittäen asiantuntijat juttujaan tekevät. (Kato, he käyttää sitä matematiikkaa koska se kuvaa valitettavasti sitä tosiasiaa paremmin kuin se että joku kokee arkijärkensä kaikkivaltiaaksi.)
Näyttikin siltä että kommentoijat olettivat että kiistän yliedustukset. Ja uskoivat että tosiasiat olivat heidän puolellaan. Ja että nämä tosiasiat olivat että vain islamistit tekevät terrori-iskuja. Minua syytettiin tosiasioiden unohtamisesta ja kiertämisestä vaikka vain minä lähteistin määriä koskevat väitteet (ja kohtuu relevantteihin tahoihin) ja perustelin käyttämällä niitä laskennallisia malleja joita kohderyhmäprofilointia käytetään turvallisuudessa. (Ja jotka ovat btw. itselleni tuttuja sitä kautta että satuin tekemään viisi vuotta työkseni markkinatutkimusjuttuja. Joissa piti oikeasti päättää useita kertoja päivässä onko hakua relevanttia painottaa yliedustusten mukaan vai kannattiko mennä brute forcella.) Kritisoijat toistivat asioita jotka olin ottanut huomioon jo itse tekstissä. Ja kokivat että heidän kommenttinsa olivat argumentatiivisia - eivätkä esimerkiksi ei-mihinkään perustuvia tyhjiä väitelauseita joissa oli asennetta mutta ei faktaa tai perustelua - ja relevantteja osia keskustelua.
tiistai 26. heinäkuuta 2016
Elin tavallista elämää kunnes googlasin yhtä musiikkikappaletta.
Sosiaalinen media harrastaa kohdistettua mainontaa. Se on harrastanut tätä melko paljon. Siksi olenkin hieman ihmeissäni kun olen alkanut saamaan näkyviini erittäin runsaasti "Clear Blue" -raskaustestimainoksia. Raskaustesti joka mainostaa itseään sitä kautta että se tunnistaa hyvät päivät tulla raskaaksi ja näkee kuinka pitkälle raskaus on edistynyt.
Mainokset kysyvät "oletko valmis ottamaan hymyn elämääsi". Ja hymyllä ne tarkoittavat vauvaa. Ajatus on tietenkin aika ahdistava. Jos raskaustehti tuottaa mainoksissa näkyviä nauruja ja hymyjä itselleni lähinnä siitä että testi näyttää maksimaalisesti kohti mahoutta. (On sitä joskus ollut jopa säikkyjä aiheesta, oikeasti.) Siinä miten pitkällä raskaus olisi on kiinnostava lähinnä sitä kautta että aborttia ei saa jos sikiö on jo kehittynyt liiaksi. Mainosta ei selvästi ole kohdistettu tälle kohderyhmälle.
Paras mainoslause kaltaiselleni miehelle on kuitenkin "tule raskaaksi Clear Bluen avulla". Nyt jo mieskin synnyttää, ilmeisesti vain siksi että moni ikäiseni alkaa saamaan tarpeekseen sukulaisten kyselyistä siitä miten pikkujalat taapertavat ja miksi eivät.
En minä tämän kaiken edessä voi kuin äimistellä muuta kuin sitä, että mitä ihmettä minä olen googlettanut? Mielestäni en mitään. Paitsi CMX:än kappaletta "lapsi", that is. Toivon että kyse ei ole siitä.
Paras mainoslause kaltaiselleni miehelle on kuitenkin "tule raskaaksi Clear Bluen avulla". Nyt jo mieskin synnyttää, ilmeisesti vain siksi että moni ikäiseni alkaa saamaan tarpeekseen sukulaisten kyselyistä siitä miten pikkujalat taapertavat ja miksi eivät.
En minä tämän kaiken edessä voi kuin äimistellä muuta kuin sitä, että mitä ihmettä minä olen googlettanut? Mielestäni en mitään. Paitsi CMX:än kappaletta "lapsi", that is. Toivon että kyse ei ole siitä.
tiistai 20. lokakuuta 2015
Höyrähtänyt ajatukseni Z⊕diacista
Olen pitänyt salaliittoteorioihin hurahtamista yhtenä mökkihöperöitymisen alalajina. Se kun ihmisellä on morbidi uteliaisuus ja liikaa vapaa-aikaa johtaa hyvinkin ... sanotaanko lennokkaisiin ... ajatuksiin. Yhtenä alatyyppinä tälle mökkihöperöitymiselle näen selvittämättömien murhien ratkomisen. (Vaikka niissä harvemmin onkaan kyse salaliittoteorioista ja salaliitoista niiden takana, niin molemmat vaativat hieman samantyylistä mieltä.)
Tämä näkemys on jossain määrin vahvistunut. Olen nimittäin vapaa-ajallani seurannut netistä ties mitä dokumentteja Zodiac -murhaajasta. 1960-1970 -luvun taitteessa vaikuttaneesta sarjamurhaajasta joka ei koskaan jäänyt kiinni. En ole ekspertti, olen vain käyttänyt tähän "erinäisiä tunteja" "ylimääräisestäni". (Toivottavasti yksi höyryily ei hullua tee. Tosin olen ollut vasta vajaat kaksi viikkoa työttömänä, joten jos asia on näin ; I am goind down and fast! Toivottavasti tämä blogaus ei ole perimmiltään avunpyyntö.)
Liikaa höyryilyjä
Kun tässä katsoo erilaisia ratkaisuja, on selvää että niissä on aika usein kysymys siitä että jollakulla on lennokas idea jota hän sitten yhdistää kaikkeen ja aivan kaikkeen. Pahimmillaan tämä tarkoittaa sitä että valitaan omasta mielestä osuva syyllinen ja sovitetaan aineisto häneen.
Tässä kohden "vakavampimieliset" poliiseja haastattelevammat dokumentit ovat kuitenkin korostaneet asiallisesti sitä että Arthur Leigh Allen on siitä jännittävä epäilty että häneen kasautuu hirveä määrä ns. aihetodisteita. Mutta konkreettinen luja evidenssi puuttuu. (Itse asiassa : Zodiacin DNA:ta on saatu talteen hänen kirjeistään joissa oli nuoltu postimerkkejä jotta ne saadaan kiinnitettyä kirjekuoriin, ja tämä ei ollut Allen.) Tämä itse asiassa vihjaa siihen suuntaan että tässä pätevät "suurten lukujen lait". Siinä mielessä että jos etsitään tilastollisilla menetelmillä "induktiivisesti", niin vastaan tulee helposti yhteensattumia, vakuuttavia yhteensattumia. Jos esimerkiksi etsitään vain kahta tunnuspiirrettä joilla on jokaisella 10% mahdollisuus, niin tilastojen mukaan sadan ihmisen joukosta yksi osuu tähän tilastollisesti. Hakuelementtejä on toki tässä useampia, mutta myös paikalliset asukkaat ovat huomattavasti 100 kpl suurempi hakujoukko. Onkin itse asiassa hyvin todennäköistä että oikea Zodiac -murhaaja osuu näihin induktioihin heikommin kuin Allen. (Arvio on akateeminen arvaus. Mistä kannattaa todennäköisesti etsiä, ei mitä on varmasti.) Lisäksi Allen ei itse asiassa päde ihan kaikkiin aihetodisteisiinkaan. Allen oli nimittäin omituisempi ja sadistisempi kuin mitä oikea murhaaja todennäköisesti on. (Jos annetaan joustoa, useampi sopii vahingossa hakujoukkoon, tosin samalla on todennäköisempää että liian tarkka ennuste ei rajaa oikeaa murhaajaa haun ulkopuolelle.) Zodiac ei osoittanut surmissaan erityistä julmuutta, kiduttavat ja henkilökohtaiset elementit puuttuvat jopa häiritsevällä tavalla.
Monet teoriat ovat sitten hyvinkin "omintakeisia". Otan mielestäni kaikista "ilmasta repäistyimmän" törmäämäni. Esimerkiksi Zodiacista nähdään Agatha Christie -perustaista teoriaa jossa ideana oli se, että oikea murha kätketään satunnaisiin tappamisiin. Todisteena on käytännössä hearsay ja se, että Zodiacilla ei ole klassista modus operandia. Ja koska Christien käyttämä idea on tietenkin verevä. Olisi jännittävää jos se olisi totta.
Toisaalta Zodiac on selvästi ikoninen. Häneen löyhästi perustuva elokuva "Zodiac" on tästä tietysti yksi esimerkki. Toisaalta melko erikoinen - kenties jopa häiritsevällä tavalla loukkaava - twist löytyy "Criminal Minds" -sarjassa jossa on luotu sarjamurhaaja "Boston Reaper" joka todella selkeästi on saanut vaikutteita Zodiac -murhaajasta. Tällä oli hyvin vahva osa sarjan "pääjuonen" kehittelyssä. Relevantti detalji tässä on se, että hänet esitettiin yhtenä surmista itse selvinneenä. Hän siis lavasti oman vahingoittamisensa ja naamioitui uhriksi. Tämä oli tärkeä selitys sille miksi hän oli selvinnyt pakosalla. Tämä voidaan jossain määrin liittää Zodiaciin siinä mielessä että eräs Zodiacin murhista selvinnyt (joita on vähintään kaksi kappaletta, riippuen siitä miten tiukalla seulalla otetaan "murhakaanoniin") näyttää häkellyttävässä määrin muilta saatujen silminnäkijäpiirroksien Zodiac -murhaajaa. (Sääli vain että hän oli liian laiha ja liian nuori ollakseen uskottavasti Zodiac. Siksi en mainitse nimeä, yhteys on rippusen liian asiaton tälläiseen. Etenkin kun tämä syyllinen ei ole siinä "virallisten hyvien epäiltyjen listassa".)
Ja sitten siihen omaan fringeilyyni.
Ensimmäinen ajatukseni on että Zodiac tiivistyyΦ -merkkiin. Hän myös ilmoittaa nimekseen "Zodiac". Joten tällä on jotain merkitystä. Toistuvuus luo teeman ja tarinan.
Sen sijaan hänellä ei ole iskevää modus operandia.
* Uhrityyppiä ; Hän tuntui ensin iskevän nuoriin deittaileviin pareihin. Ja hengissäselvinneitä arvioiden voidaan huomata että hän tuntui ylitappavan erityisesti naisia. (Hengissä selvinneet olivat miehiä.) Mutta sitten hän iskikin "soolona" yksinäisen taksikuskimiehen.
* Hänellä ei ollut myöskään vakioitua tappoasetta ja tapaa käyttää tätä. Yleensä aseena oli pistooli ja hän ampui uhrinsa sneakaamalla ja äkkihyökkäyksellä. Mutta sitten hän kuitenkin pukeutui valeasuun, keskusteli puolisen tuntia uhriensa kanssa, sitten sitoi heidät ja tämän jälkeen puukotti.
* Murhien jälkeen hän ilkkui poliisille ja uhkaili koulubussi-iskulla. Välineenä olisi pommi josta hän lähetti "rakennusohjeitakin".
Hän selvästi viesti mielellään, liitti mukaan fyysisiä todisteita, jakoi poliisille tietoja joita vain tekijä - tai eräiden "kunniankaappausteorioiden" mukaan rikosta tutkiva poliisi joka ei olisi tehnyt rikoksia vaan halaisi jotenkin saada jotain kirjoittelemalla kirjeitä - voisi tietää. (Viestit ovat muuten siitä kiinnostavia, että uhkailu ja kirjeet jatkuivat sen jälkeen kuin viimeinen varmasti Zodiaciin sidottu murha tapahtui. Joten kenties tämä viestintä oli jotenkin tärkeämpää kuin itse surmateot. Kiinnijääminen tai kuoleminen lopettaisi molemmat, murhat ja kirjeet.)
Olen ottanut tämän perustaksi. Yleensä kun näistä lähtee "höyryämään" on asenne additiivinen. Mukaan halutaan liittää ties mitä. Jotta saataisiin se mahtipontisista mahtipontisin. Tekijä nimettyä. Oma suhtautumiseni on deletionistisempi ja nöyrempi. Minulla ei ole esimerkiksi pääsyä henkilörekistereihin jotta voisin tehdä muuta kuin toivoa että "hyvien epäiltyjen lista" olisi todella se jossa oikea murhaaja olisi. En halua tehdä tältä pohjalta oikein mitään.
Toisaalta olisin voinut lähteä askartelemaan Zodiacin kirjeisiin liitettyjen salattujen viestien kanssa. Niistä kaikkiahan ei ole vielä purettu auki. Mutta en ole kovin kummoinen koodinpurkaja. Olen toki leikkinyt asialla sen verran että kävin lukioaikanani yhden pienen avoimen yliopiston kurssin salakirjoituksesta. Ja tähän liittyen koodasin simppelin frekvenssianalysaattorin joka yritti arvata "salasanaa" katsoen että miten Zipfin laki nousee esiin merkeistä. Ja kun tämä yhdistettiin tietoon "englannin kielen yleisimmistä kirjaimista" saatiin hyvä arvaus. Jonka ohjelma tietysti näytti. Tämä on suunnilleen hienointa mihin pystyn nykyäänkin ja jo ratkotussa Zodiac -salauksessa tällä tasolla ei ole enää mitään hyötyä. Sillä murhaaja oli korvannut kaikista yleisimpiä merkkejä usealla symbolilla. Näin käyttämäni lähestymistavan kirjainten yleisyydet "murtuivat". Olemassaolevien tietojen pohjalta en siis koe edes osaavani tarpeeksi yrittääkseni.
Siksi mieluummin pelkistän. Deletoin mahdollisimman paljon ja otan jotain hyvin yksinkertaista. (Siksi esimerkiksi eliminoin yleisen "veden lähellä" -teorian. Koska taksikuskin murhapaikan veteen liittää lähinnä palomiesten käyttämä ns. vesiposti. Kenties tämä on vettä, mutta hitusen far fetched.)
Oma näkemykseni on yksinkertaisesti se, että Zodiac on ennen kaikkea "kellotaulusurmaaja". (Ei "horoskooppisurmaaja".) Tämä ei tietenkään ole mitenkään yllättävää. Zodiac -kellomerkki on vanhempi kuin surmaaja. (Sveitsiläisiä kelloja on tuolla nimellä tuotettu jo 1800 -luvulta.) Ja sen symboli on täsmälleen Zodiacin merkki. (Toisin kuin esimerkiksi mikään horoskooppimerkki.) Uhrien syntymäajat eivät vaikuta merkittävältä. Ja toisaalta murhien ajankohdat näyttivät olevan jotain jotka muuttuivat "aktiivikaudella" tiheämmiksi. Joka viittaa siihen että murhaamiseen oli enemmän "tarve" kuin "aikataulu".
Zodiac on kirjeidensä perusteella kiinnostunut ennen kaikkea ajasta ja paikasta. Tämä selviää lukemalla hänen lähettämiä kirjeitään. Ajan ja paikan toistuvuus on niin vahva että ei ole ihme että murhista on jopa tehty hieman liian pitkälle vietyjä "radiaaniteorioita". Murhaaja itsekin viittasi karttaan ja aikatauluun kirjeissään. (Johon liittyy siitä erikoinen detalji että tosiasiassa myös taivaan tähtikuviot eivät ole se mikä on määritetty määrääväksi. Tähtikuviot ovat "suunnilleen siinä suunnassa". Taivas on sen sijaan jaettu 12 osaan. Kellotaulu noudattaa täsmälleen samaa jaottelutapaa. Se, että yhteiset tärkeät kulmat tietystä pisteestä toteutuvat on tässä mielessä kiinnostava.)
Huvittelin tähän liittyen jopa ajatuksella jossa "tähtäinsymboli" olisi itse asiassa kellotaulu ja kompassi asetettuna päällekäin. Mutta tämäkin on makuuni liian mutkikasta. Koska tuo kuvio on ilman tämänlaista tarinaakin sellaisenaan kellotauluissa. (Joka taas on itse asiassa taustaltaan mukailtu "maa -planeetan" symboli ⊕.) Kaikki tämän ulkopuolella oleva on sitten arvailua.
Toki minäkin hieman irrottelin.
Kun katsoin yhtä "klassista" (=vanhaa) Zodiac -mallia, kiinnitin huomiota siihen miten kellotaulussa oli pisteitä. Ja ne voidaan liittää Zodiacin erääseen kirjeeseen liittämään kuvioon. Yksi "ylimääräinen" ruksi sitten kertoisi radiaanin joka olisi tärkeä eli "uhkaava". Poliisin tutkinnan kannalta kiinnostava mutta kuitenkin murhaajan kannalta niin ympäripyöreä että sen selvittäminen ei estäisi murhatöitä. Ja tässä yhteydessä kiinnitin huomiota myös siihen miten "Zodiacin tunnusta" pitäisi kääntää. Ja tässä yhteydessä mieleeni tuli se, että vaikka Zodiac onkin yleensä nähty älykkäänä miehenä - jota hän on demonstroinut erilaisilla ilkkumisillaan ja pommikaavioillaan - hän kuitenkin tekee paljon kirjoitusvirheitä. Hänen käsialansa on myös melkoisen huono. Ja omituinen. Käsiala-analyytikot ovat esittäneet että hänen tekstissään on sekä vasemmalla kädellä että oikealla kädellä kirjoittamisen merkkejä. Tämä on luonut "epävarmuutta" tekijän kätisyydestä. Mutta jospa teksti onkin kirjoitettu "90 asteen kulmassa normaaliin nähden" Eli tekstiä on kirjoitettu "ylhäältä alas" sellaisella tavalla että kun sen kääntää, niin se näyttää normaalilta tekstiltä. Ainakin melkein. Tämä olisi varmasti "neutraali" vasen-oikea -suuntauksille koska se on kirjoitettu erikoisella tavalla.
Tämä näkemys on jossain määrin vahvistunut. Olen nimittäin vapaa-ajallani seurannut netistä ties mitä dokumentteja Zodiac -murhaajasta. 1960-1970 -luvun taitteessa vaikuttaneesta sarjamurhaajasta joka ei koskaan jäänyt kiinni. En ole ekspertti, olen vain käyttänyt tähän "erinäisiä tunteja" "ylimääräisestäni". (Toivottavasti yksi höyryily ei hullua tee. Tosin olen ollut vasta vajaat kaksi viikkoa työttömänä, joten jos asia on näin ; I am goind down and fast! Toivottavasti tämä blogaus ei ole perimmiltään avunpyyntö.)
Liikaa höyryilyjä
Kun tässä katsoo erilaisia ratkaisuja, on selvää että niissä on aika usein kysymys siitä että jollakulla on lennokas idea jota hän sitten yhdistää kaikkeen ja aivan kaikkeen. Pahimmillaan tämä tarkoittaa sitä että valitaan omasta mielestä osuva syyllinen ja sovitetaan aineisto häneen.
Tässä kohden "vakavampimieliset" poliiseja haastattelevammat dokumentit ovat kuitenkin korostaneet asiallisesti sitä että Arthur Leigh Allen on siitä jännittävä epäilty että häneen kasautuu hirveä määrä ns. aihetodisteita. Mutta konkreettinen luja evidenssi puuttuu. (Itse asiassa : Zodiacin DNA:ta on saatu talteen hänen kirjeistään joissa oli nuoltu postimerkkejä jotta ne saadaan kiinnitettyä kirjekuoriin, ja tämä ei ollut Allen.) Tämä itse asiassa vihjaa siihen suuntaan että tässä pätevät "suurten lukujen lait". Siinä mielessä että jos etsitään tilastollisilla menetelmillä "induktiivisesti", niin vastaan tulee helposti yhteensattumia, vakuuttavia yhteensattumia. Jos esimerkiksi etsitään vain kahta tunnuspiirrettä joilla on jokaisella 10% mahdollisuus, niin tilastojen mukaan sadan ihmisen joukosta yksi osuu tähän tilastollisesti. Hakuelementtejä on toki tässä useampia, mutta myös paikalliset asukkaat ovat huomattavasti 100 kpl suurempi hakujoukko. Onkin itse asiassa hyvin todennäköistä että oikea Zodiac -murhaaja osuu näihin induktioihin heikommin kuin Allen. (Arvio on akateeminen arvaus. Mistä kannattaa todennäköisesti etsiä, ei mitä on varmasti.) Lisäksi Allen ei itse asiassa päde ihan kaikkiin aihetodisteisiinkaan. Allen oli nimittäin omituisempi ja sadistisempi kuin mitä oikea murhaaja todennäköisesti on. (Jos annetaan joustoa, useampi sopii vahingossa hakujoukkoon, tosin samalla on todennäköisempää että liian tarkka ennuste ei rajaa oikeaa murhaajaa haun ulkopuolelle.) Zodiac ei osoittanut surmissaan erityistä julmuutta, kiduttavat ja henkilökohtaiset elementit puuttuvat jopa häiritsevällä tavalla.
Monet teoriat ovat sitten hyvinkin "omintakeisia". Otan mielestäni kaikista "ilmasta repäistyimmän" törmäämäni. Esimerkiksi Zodiacista nähdään Agatha Christie -perustaista teoriaa jossa ideana oli se, että oikea murha kätketään satunnaisiin tappamisiin. Todisteena on käytännössä hearsay ja se, että Zodiacilla ei ole klassista modus operandia. Ja koska Christien käyttämä idea on tietenkin verevä. Olisi jännittävää jos se olisi totta.
Toisaalta Zodiac on selvästi ikoninen. Häneen löyhästi perustuva elokuva "Zodiac" on tästä tietysti yksi esimerkki. Toisaalta melko erikoinen - kenties jopa häiritsevällä tavalla loukkaava - twist löytyy "Criminal Minds" -sarjassa jossa on luotu sarjamurhaaja "Boston Reaper" joka todella selkeästi on saanut vaikutteita Zodiac -murhaajasta. Tällä oli hyvin vahva osa sarjan "pääjuonen" kehittelyssä. Relevantti detalji tässä on se, että hänet esitettiin yhtenä surmista itse selvinneenä. Hän siis lavasti oman vahingoittamisensa ja naamioitui uhriksi. Tämä oli tärkeä selitys sille miksi hän oli selvinnyt pakosalla. Tämä voidaan jossain määrin liittää Zodiaciin siinä mielessä että eräs Zodiacin murhista selvinnyt (joita on vähintään kaksi kappaletta, riippuen siitä miten tiukalla seulalla otetaan "murhakaanoniin") näyttää häkellyttävässä määrin muilta saatujen silminnäkijäpiirroksien Zodiac -murhaajaa. (Sääli vain että hän oli liian laiha ja liian nuori ollakseen uskottavasti Zodiac. Siksi en mainitse nimeä, yhteys on rippusen liian asiaton tälläiseen. Etenkin kun tämä syyllinen ei ole siinä "virallisten hyvien epäiltyjen listassa".)
Ja sitten siihen omaan fringeilyyni.
Ensimmäinen ajatukseni on että Zodiac tiivistyy
Sen sijaan hänellä ei ole iskevää modus operandia.
* Uhrityyppiä ; Hän tuntui ensin iskevän nuoriin deittaileviin pareihin. Ja hengissäselvinneitä arvioiden voidaan huomata että hän tuntui ylitappavan erityisesti naisia. (Hengissä selvinneet olivat miehiä.) Mutta sitten hän iskikin "soolona" yksinäisen taksikuskimiehen.
* Hänellä ei ollut myöskään vakioitua tappoasetta ja tapaa käyttää tätä. Yleensä aseena oli pistooli ja hän ampui uhrinsa sneakaamalla ja äkkihyökkäyksellä. Mutta sitten hän kuitenkin pukeutui valeasuun, keskusteli puolisen tuntia uhriensa kanssa, sitten sitoi heidät ja tämän jälkeen puukotti.
* Murhien jälkeen hän ilkkui poliisille ja uhkaili koulubussi-iskulla. Välineenä olisi pommi josta hän lähetti "rakennusohjeitakin".
Hän selvästi viesti mielellään, liitti mukaan fyysisiä todisteita, jakoi poliisille tietoja joita vain tekijä - tai eräiden "kunniankaappausteorioiden" mukaan rikosta tutkiva poliisi joka ei olisi tehnyt rikoksia vaan halaisi jotenkin saada jotain kirjoittelemalla kirjeitä - voisi tietää. (Viestit ovat muuten siitä kiinnostavia, että uhkailu ja kirjeet jatkuivat sen jälkeen kuin viimeinen varmasti Zodiaciin sidottu murha tapahtui. Joten kenties tämä viestintä oli jotenkin tärkeämpää kuin itse surmateot. Kiinnijääminen tai kuoleminen lopettaisi molemmat, murhat ja kirjeet.)
Olen ottanut tämän perustaksi. Yleensä kun näistä lähtee "höyryämään" on asenne additiivinen. Mukaan halutaan liittää ties mitä. Jotta saataisiin se mahtipontisista mahtipontisin. Tekijä nimettyä. Oma suhtautumiseni on deletionistisempi ja nöyrempi. Minulla ei ole esimerkiksi pääsyä henkilörekistereihin jotta voisin tehdä muuta kuin toivoa että "hyvien epäiltyjen lista" olisi todella se jossa oikea murhaaja olisi. En halua tehdä tältä pohjalta oikein mitään.
Toisaalta olisin voinut lähteä askartelemaan Zodiacin kirjeisiin liitettyjen salattujen viestien kanssa. Niistä kaikkiahan ei ole vielä purettu auki. Mutta en ole kovin kummoinen koodinpurkaja. Olen toki leikkinyt asialla sen verran että kävin lukioaikanani yhden pienen avoimen yliopiston kurssin salakirjoituksesta. Ja tähän liittyen koodasin simppelin frekvenssianalysaattorin joka yritti arvata "salasanaa" katsoen että miten Zipfin laki nousee esiin merkeistä. Ja kun tämä yhdistettiin tietoon "englannin kielen yleisimmistä kirjaimista" saatiin hyvä arvaus. Jonka ohjelma tietysti näytti. Tämä on suunnilleen hienointa mihin pystyn nykyäänkin ja jo ratkotussa Zodiac -salauksessa tällä tasolla ei ole enää mitään hyötyä. Sillä murhaaja oli korvannut kaikista yleisimpiä merkkejä usealla symbolilla. Näin käyttämäni lähestymistavan kirjainten yleisyydet "murtuivat". Olemassaolevien tietojen pohjalta en siis koe edes osaavani tarpeeksi yrittääkseni.
Siksi mieluummin pelkistän. Deletoin mahdollisimman paljon ja otan jotain hyvin yksinkertaista. (Siksi esimerkiksi eliminoin yleisen "veden lähellä" -teorian. Koska taksikuskin murhapaikan veteen liittää lähinnä palomiesten käyttämä ns. vesiposti. Kenties tämä on vettä, mutta hitusen far fetched.)
 |
| Vintage -Zodiac -kello, ja mielestäni erikoinen detalji. |
Zodiac on kirjeidensä perusteella kiinnostunut ennen kaikkea ajasta ja paikasta. Tämä selviää lukemalla hänen lähettämiä kirjeitään. Ajan ja paikan toistuvuus on niin vahva että ei ole ihme että murhista on jopa tehty hieman liian pitkälle vietyjä "radiaaniteorioita". Murhaaja itsekin viittasi karttaan ja aikatauluun kirjeissään. (Johon liittyy siitä erikoinen detalji että tosiasiassa myös taivaan tähtikuviot eivät ole se mikä on määritetty määrääväksi. Tähtikuviot ovat "suunnilleen siinä suunnassa". Taivas on sen sijaan jaettu 12 osaan. Kellotaulu noudattaa täsmälleen samaa jaottelutapaa. Se, että yhteiset tärkeät kulmat tietystä pisteestä toteutuvat on tässä mielessä kiinnostava.)
Huvittelin tähän liittyen jopa ajatuksella jossa "tähtäinsymboli" olisi itse asiassa kellotaulu ja kompassi asetettuna päällekäin. Mutta tämäkin on makuuni liian mutkikasta. Koska tuo kuvio on ilman tämänlaista tarinaakin sellaisenaan kellotauluissa. (Joka taas on itse asiassa taustaltaan mukailtu "maa -planeetan" symboli ⊕.) Kaikki tämän ulkopuolella oleva on sitten arvailua.
Toki minäkin hieman irrottelin.
Kun katsoin yhtä "klassista" (=vanhaa) Zodiac -mallia, kiinnitin huomiota siihen miten kellotaulussa oli pisteitä. Ja ne voidaan liittää Zodiacin erääseen kirjeeseen liittämään kuvioon. Yksi "ylimääräinen" ruksi sitten kertoisi radiaanin joka olisi tärkeä eli "uhkaava". Poliisin tutkinnan kannalta kiinnostava mutta kuitenkin murhaajan kannalta niin ympäripyöreä että sen selvittäminen ei estäisi murhatöitä. Ja tässä yhteydessä kiinnitin huomiota myös siihen miten "Zodiacin tunnusta" pitäisi kääntää. Ja tässä yhteydessä mieleeni tuli se, että vaikka Zodiac onkin yleensä nähty älykkäänä miehenä - jota hän on demonstroinut erilaisilla ilkkumisillaan ja pommikaavioillaan - hän kuitenkin tekee paljon kirjoitusvirheitä. Hänen käsialansa on myös melkoisen huono. Ja omituinen. Käsiala-analyytikot ovat esittäneet että hänen tekstissään on sekä vasemmalla kädellä että oikealla kädellä kirjoittamisen merkkejä. Tämä on luonut "epävarmuutta" tekijän kätisyydestä. Mutta jospa teksti onkin kirjoitettu "90 asteen kulmassa normaaliin nähden" Eli tekstiä on kirjoitettu "ylhäältä alas" sellaisella tavalla että kun sen kääntää, niin se näyttää normaalilta tekstiltä. Ainakin melkein. Tämä olisi varmasti "neutraali" vasen-oikea -suuntauksille koska se on kirjoitettu erikoisella tavalla.
keskiviikko 18. maaliskuuta 2015
Lisenssi perheeseen
Olen viime päivinä mietiskellyt kohtuullisen paljon homoseksuaalisuuteen liittyviä argumentteja. Eräs pääongelmani on ollut siinä että:
1: Vakiintuneet konventiot näyttävät sisältävän varsin rajallisen määrän argumentteja. Homoseksuaalisten avioliittoa rajoitetaan siis hyvin maltillisella määrällä erilaisia perusargumentteja.
2: Nämä konventiot voidaan sitoa yllättävän vahvasti teistisiin argumentteihin, niin että käytännössä maallistuneet homoseksuaalisuuden vastaiset argumentit ovat kuitenkin sitä "yhden funktion teologiaa" jota katoliset harjoittivat keskiajalla. Jumala jätetään mainitsematta ja näin argumentteihin koostuu enemmänkin piilo-oletuksia ja heikkouksia sen sijaan että ne olisivat jotenkin aidosti maallisia.
3: En ole kuitenkaan vakuuttunut että homoseksuaalien vastustaminen olisi jotenkin määritelmällisesti jotain jota voi tehdä vain uskonnon kautta.
Siksi ajattelin korjata asian tämän päivän aikana. Tämä tarkoitti sitä että tavoitteenani oli joko purkaa kohta kolme, ja osoittaa että homoutta voi vastustaa vain uskonnollisesta kautta. Tai sitten vaihtoehdoksi tulee laajentaa argumentteja jollain joka ei ole lähtökohtaisesti teististä. Ja koska filosofia on yllättävän suuressa määrin systematisoitua saivartelua, minun ei tarvinnut luottaa johonkin inspiraatioon. Päätin tehdä asian metodilla. Eli ilman mielikuvitusta, pelkästään perslihaksilla.
Koska out of box onnistuu ilman luovuutta, voidaan muistaa että kaikki mitä meidän tarvitsee tehdä on purkaa asiat. Tehdä kuten Descartes joka kyseenalaisti kaiken ja irrotti kaiken löysän ja vasta sitten kun perustalla oli jotain, lähti tästä rakentamaan eteenpäin.
1: Tämä on jossain määrin ratkaisuna hieman sama kuin nettimeemissä. Jos ensin rukoilisi pyörää Jumalalta, kunnes tajuaisi että homman voi tehdä toisinkin. Että Jumala ei anna pyörää, mutta jotain muuta hän antaa. Siksi on helpompaa varastaa pyörä ja rukoilla sitten Jumalalta anteeksiantoa. Profit!
En toki lähtenyt niin pitkälle, että olisin olettanut rakentavani tutkimukset tukemaan argumenttiani. Niiden kerääminen vaatii aikaa. Sen sijaan minulle riittää vain se että päihitän tämän hetken homojen avioliittoa kannattavat argumentit. Tähän riittää hyvä rakenne. Jos niissä käytetään jotain todistusaineistoa ja viitataan joihinkin teemoihin, voidaan mukaan vain olettaa niiden "fakta-aineisto". Tässä mielessä erityisesti Puolimatkan ajatukset ydinperheen erinomaisuudesta tulevat uuteen käyttöön.
En myöskään muuttanut mieltäni tämän argumentin kehittelyn yhteydessä. Kehitin argumentin vain koska voin. Suhtaudun syvällä epäilyksellä niihin ihmisiin joista jokin tietty puoli voi olla vain väärässä. Niihin jotka eivät edes yritä miettiä millä ehdoin asia voisi olla perusteltu.
Sainkin melko helposti rakennettua argumentin joka on "hieman poikkeava".
Ensin mietin mikä aikaansaa aiheen kliseisyyden. Totesin että uskottavin syy tähän on siinä että ihmiset lähestyvät aihetta valmiiksi lyödyn mielipiteen kanssa. Loppuaika kulutetaan sitten siinä että mukaan halutaan tietyt konseptit. Ja näitä konsepteja määritelmällisesti hienosäädetään tai uudelleenmääritellään jotta ne sopisivat haluttuun tavoitteeseen. Kokonaisuudesta tulee tätä kautta helposti hyvin konventionaalinen. Kaikki määritelmät on ikään kuin pakko hioa hyvin täsmällisesti tiettyyn versioon tai kokonaisuus kaatuu. Tämänlainen "täsmällisyys" on filosofisesti huonoa koska se vaatii käsitteiden hyvin saivaremaista käsittelyä. Ja tämän lisäksi hyvin hienovarainen erimielisyys missä tahansa määritelmässä johtaa koko korttitalon romahtamiseen. Mikä rehellisesti sanoen näyttää tapahtuvan aiheesta keskustelussa toistuvasti.
Tämän voi sitten tehdä uusilla osilla, tai vielä parempaa, joustavammilla osilla. Siksi päätin että luovun kaikesta mistä voi. Minulla oli hetken hankaluuksia, kunnes tiedostin että avioliittoa voidaan lähestyä puhtaasti juridisena konseptina. Siis jonain jossa ei ole lainkaan "luonnollisuusteoriaa". Ei teologiaa. Pelkkää fucking byrokratiaa. Siitä ei edes minun mielikuvituksellani hevillä rakenna teististä.
Tässä mallissa oleellista on se, että avioliitto on kahden ihmisen välinen sopimus. Tämä ajatus tukee nimenomaan ihmisen täysvaltaisuutta. On ihmisiä jotka saavat määrätä omasta elämästään. Tämä autonomisuus sitten sidotaan yhteen toisen autonomisen ihmisen kanssa. Tämä johtaa luonnollisesti siihen että on hyvin kyseenalaista estää polyamoriaa, homoseksuaalien aviota tai lähisukuisten aviota. Määritelmä on libertaristisehkoa minuani viehättävä.
1: Minussa on libertaari puoli. Ja jos joku kysyy että miksi konservatiivi kannattaa itse tasa-arvoista avioliittoa ja vastustaa uskonnollista valtaa, niin vastus on se, että "not just conservative. Conservative libertarian." Tämä kaikki on viehättävää kunnes saan rahaa tai valtaa.
Mutta tarkoituksenani ei ollut luoda tilaa homojen avioliitolle. Lisäksi argumentti "sopimus on sopimus" on liian tautologinen ja simppeli makuuni. Kun rakenne ja argumentin suunta ovat vääriä, on syytä muuttaa asiaa. Ja tässä korostuukin se, että avioliittokeskustelu on hyvinkin fiksoitunut erääseen asiaan jota pidetään ilmiselvänä. Se on kuitenkin enemmänkin hegemoninen diskurssi kuin tosiasia.
Tosiasiassa kaksi ihmistä ei mene naimisiin. Sen sijaan valtio antaa heille tilaa tehdä erilaisia asioita. Kyseessä ei ole kahden ihmisen sopimus, vaan valtion ohjaama lailla säätelemä sopimus johon byrokratia liittää kaksi ihmistä. (Joka on aivan eri asia.) Tämän hetken avioliittolaki on fiksoitunut yhteiseen sukunimeen ja adoptio -oikeuteen. Näiden lisäksi joukossa on perimysoikeutta ja vastaavia koskevia pykäliä. Nämä nähdään ihmisten saamina oikeuksina. Mutta ei pidä kysyä miksi ihmiset haluavat naimisiin. Sen sijaan pitää kysyä miksi valtio haluaa heille tarjota tämänlaisia oikeuksia. - Itse asiassa ensin on tiedostettava se, että valtio antaa oikeuksia paperityöllä. Avioliitossa on kysymys lisenssistä.
Lisenssistä mihin?
Tämän hetken avioliittolakikinan adoptiopuoli vihjaa että kysymys on nimenomaan oikeudesta hoitaa lapsia. On oikeasti aivan turhaa sotkea asiaa sellaisilla ontologisilla (luontoa koskevilla) asioilla kuin biologinen vanhemmuus. Kun kiista tiivistyy adoptioon on pakko huomata että asia koskee erityisen vahvasti ei-biologista vanhemmuutta. Kysymys ei ole biologiasta. Kysymys on lisenssistä jolla saa hoitaa lapsia.
Tämä johtaa erinomaisen tärkeään kysymykseen. Onko valtion asia tehdä vanhemmuudesta privileegio. On syytä unohtaa kaikki tasa-arvoa koskevat käsittelyt. Lisenssi tarkoittaa nimenomaan sitä että toiset vanhemmat ovat oikeutettuja erioikeuteen omata lapsia. Tämä sopii erinomaisen hyvin vallitsevaan avioliittokeskusteluunkin. Toki nykyään homojen avioliittoa vastustavat saivartelevat hyvinkin hienovaraisesti siitä mitä tasa-arvo on. Mutta on inaisen omituista puhua samanarvoisuudesta ja "jos annetaan samat oikeudet eri nimellä" kun tosiasiallinen pääargumentti on se, että lapsella on oikeus isään ja äitiin. Ja oiekus perustellaan hyödyllä. Hyöty taas tarkoittaa tässä sitä että homoseksuaalit ovat paskoja vanhempia ja tuhoavat yhteiskunnan. On todella kylmäävän idioottimaista ja asennevammaista leikkiä suvaitsevaa ja tasa-arvon ystävää ja taputtaa sitten Tapio Puolimatkan "Aito Avioliitto" -tilaisuuden esitelmälle. Esitelmälle joka on otsikoitu messevästi "Miten sukupuolineutraali avioliittolaki murentaa yhteiskuntaelämän perustaa". Turpa kiinni, ääliöt. Kysymys on privileegioista. Siitä että kaikki ihmiset eivät ole yhtä hyviä. Tämän minä sitten otankin näkemykseni perustalle.
Monesta privileegioajatus tuntuu pahalta. Mutta think about it again. Lasten kasvatus on vakavaa hommaa. Lasten hyväksikäyttö ja huolimaton vanhemmuus ovat hyvin tuhoisia. Traumatisoidut, rikolliset ja "muutoin yhteiskuntakelvottomat" lapset voidaan liittää erilaisiin korrelaatteihin. Lisensointijärjestelmä on varmasti tarpeen että lapset saavat hyvän vanhemmuuden. Emme pidä lisenssejä muutenkaan epäoikeudenmukaisina. Ne aina jossain määrin korostavat epätasa-arvoisuutta. Sitä että toiset ihmiset eivät ole oikeutettuja tekemään kaikkia asioita. Tämä ei iske ihmisarvoon vaan siihen mitä he saavat tehdä.
Auto on väärissä käsissä vaarallinen. Siksi meillä on ajokortit. Kuka tahansa ei saa tehdä aivokirurgiaa koska riskinä on vahingoittaminen. Tulityökortti takaa luvan käsitellä räjähteitä. Tämä näyttää että jokin määrä kompetenssia on syytä demonstroida. Jos asian väärin hoitamisessa on riskiä yksilöille ja yhteiskunnalle, on perusteltua lisensoida siihen liittyvää toimintaa. Turhaa puhua tasa-arvosta ainakaan oikeuksien tasa-arvon mielessä ; Voidaan puhua vaikka ammattitaidosta.
Voimme siis sanoa että Lisensointi on haluttavaa ja oikeutettua jos ja vain jos
1: Niihin liittyy riski jossa ihmisen onnellisuus ja/tai hyvinvointi vaarantuu.
2: Lisensointi on hyvä nyrkkisääntö ja ne ovat yleensä ottaen kustannustehokkaita.
3: Lasten kasvatuksessa voidaan epäonnistua ja lopputulos joskus demonstroidusti haittaa lasten terveyttä ja hyvinvointia, yhteiskuntaa ja voi ajaa lapsia jopa itsemurhaan.
J: On perusteita tehdä lastenkasvatuksesta lisensoitua touhua.
Tämä koskee myös adoptiovanhempia. Ellei peräti etenkin heitä. Jo nykymallissa maailmassa on niin että lähes kuka tahansa voi tehdä lapsia. Mutta jos haluaa adoptoida lapsen, joutuu läpikäymään tiukan seulan ja hirveät tarkistukset. Adoptiovanhemmuuden lisensointi on jo nyt hyvin pitkällä.
Ongelmia version logiikassa:
Tuo on hyvin karkea lähtökohta. Se sisältää hyvin paljon jo tällä hetkellä vallassa olevia adoptioargumentaation teemoja. Mutta se toisaalta ohittaa valtaosan niihin kohdistuneista vasta-argumenteista. Tämä raakile on kuitenkin jotain jota on hyvä kritisoida. Se paljastaa sen heikkouksia ja niiden kautta argumenttia voi korjata. Silloin siitä tulee parempi, eikä tarvitse odottaa mitä kriitikot keksivät vastaukseksi. Argumentti lähtee ilmoille muunakin kuin sellaisena perseestä revittynä kyhäelmänä mitä ne tuppaavat aivan liian usein tekemään. Maailmankuvallisesti sitoutunut ei helposti näe premissien taakse, vaihtoehtoihin. Mutta fiksua argumenttia perselihaksen voimilla rakentava ihminen osaa kritisoida omaa argumenttiaan paremmin kuin yksikään kriitikko.
Heikkouksiksi saadaan varsin helposti seuraavat:
1: Argumentti nojaa vahvasti analogiaan. Tämä ei ole vain tekninen huomautus vaan se auttaa löytämään heikkoja paikkoja. Sillä kaikkia analogisia argumentteja vaivaavat tietyt ongelmat. Johtuen siitä että ne ovat analogisia. Voidaan sanoa että analogia itsessään on jotain jonka vahvuus voidaan helpostikin kyseenalaistaa. Leibnizin laki suorastaan pakottaisi että esimerkkien ja sovelluksen välillä on epäanalogisuus. Joten kenties lasten vanhemmuus ei olekaan verrannollista aivokirurgiaan. Niissä voi olla jotain oleellisia epäanalogisuuksia. Kuten vaikkapa se, että vanhemmuuteen ei ole yksiselitteisiä päntättäviä toimintaohjeita jotka voidaan tiivistää kirjoihin ja kansiin ja joista voidaan tehdä eksakti tutkimusohjelma. Kasvatustiede on tänäkin päivänä jossain määrin ns. "esiparadigmaattisessa vaiheessa". Aivokirurgia on eksaktimpaa. Sosiologisissa ilmiöissä on myös niin monta muuttujaa että aineistossa vääristyksiä on aina mahdollisesti mukana. Riskinä on jopa Simpson's paradox jossa havaittu korrelaatio kääntyykin ympäri kun joku toinen vaikuttaja onkin jäänyt huomaamatta. Aivokirurgia on tässäkin eksaktimpaa.
2: Toinen heikkous on siinä että kuinka pragmaattista lisensointisysteemi lastenkasvatukseen oikeasti on. Ajokortin hankkiminen on kallista mutta se, että tarkistetaan vanhempien kelvollisuus lapsille on vielä kalliimpaa. Tämän rahan voi kenties käyttää muuhunkin. Kustannustehokkuuskohta on kuitenkin melkoisen oleellinen osa sitä millä lisensointi oikeutetaan.
Logiikan paikkaus kritiikiltä
Tämä auttaa kenties huomaamaan tärkeän asian joka koskee kaikkea lisensointia. Nimittäin sitä että lisenssisysteemi ei ole koskaan täydellinen. Kustannustehokkuuspuoli on ratkaisevaa sen vuoksi että lisenssi on tosiasiassa laatustandardi jossa tietyt piirteet liitetään lopputulokseen. Kysymys on kuitenkin enemmänkin profiloinnista jossa luodaan todennäköisyyksiä kuin siitä että mitattaisiin itse asiaa. Jokaisesta lisensointijärjestelmästä menee läpi vääriä ihmisiä ja joskus hyvä ei saakaan lisenssiä. Tässä mielessä se on herkkä väärille positiivisille (epäkelpo tulkitaankin kompetentiksi koska hän osaa oikeat vastaukset) ja väärille negatiivisille (hyvä saatetaan tulkita epäkelvoksi muotoseikan tms. vuoksi).
Koska haluan puolustaa tässä sitä että homot eivät mene naimisiin eli saa "perhelisenssiä" tai "lisenssiä perheeseen", voidaan korostaa että valtaosa kritiikistä koskeekin varmasti sitä että ei ymmärretä tunnistuksen tilastollista luonnetta. Riskit täytyy voida hallita. Siksi nämä epätäydellisyydet on hyväksyttävä utilitaristiselta kannalta. Minimoidaan rikollisuutta ja masennushoitoja jotka haittaavat sekä kansalaisten hyvinvointia että yhteiskunnan lompakkoa. Niille jotka ovat epäkelpoja vanhempia, kakkosluokan tai kolmosluokan vanhempia, on sitten substituutteja lapsille. Joku voi ansaita koiran, toinen ruukkukasvin. Pahimmat tapaukset saavat ehkä lisenssin omaan terapiatamagotchiin.
Lapset ovat utilitaristisesti liian riippuvaisia vanhemmistaan jotta heidän hyvinvointiaan voitaisiin riskeerata. Vanehmmilla on ehdoton vastuu joka on raskas. Lapset ovat myös saatanan ikäviä. Joten kenties on hyvä että huonoja vanhempia ei rasiteta tämänlaisilla esteillä.
Eettinen vastalause.
Vanhemmuuslisenssin perusongelmana on se, että tosiasiassa on hyvin kyseenalaista miksi tämä lisenssi pitäisi kohdistaa vain niihin jotka adoptoivat lapsia. Koska nykyhetken argumentaatio kohdistuu adoptioon, tämä voi helposti unohtua. Mutta tarkkaavainen argumentinrakentaja voi huomata että tässä kyseessä on kuitenkin väärä kohdennus. Tosiasiassa voidaan katsoa kaikkia lapsia.
Menneisyys tuntee tämänlaisen järjestelmän. Sitä kutsuttiin eugeniikaksi. Se katsoi pelkästään geneettistä puolta. Mutta periaatteessa eugeniikkajärjestelmän saa varsin helposti modifioitua ei-eugeniikaksi joka on kuitenkin sortojärjestelmä. Nimittäin sillä tavalla että tietyiltä sosioekonomisilta luokilta poistetaan lisääntymisoikeus tyystin.
Ajatuksia korjaamisesta.
Tätä voidaan lieventää siten että tosiasiassa nykyäänkin adoptiossa on lisensointijärjestelmä eikä tätä pidetä eugeniikkana. Omien biologisten lasten kohdalla on ihminen itse joka ottaa fyysisen riskin. Jossain määrin heillä on ikään kuin "lupa hieman tappaa itseään". Adoptoiva taas käyttää lapsen saamiseen jonkun toisen elimistöä. Raskaus kestää 9kk ja tämä on periaatteessa jotain josta tulee menetettyä työaikaa ja muita kuluja. Lisäksi raskaus voi olla terveydelle vahingollinen ja raskas asia. Nämä eivät aina toteudu mutta kyseessä onkin tilastollisesti katsottava riski.
Voidaan jopa esittää että kenties heikomman sosiaalisen, biologisen tai muun vastaavan aineksen määrää voitaisiin löyhentää jossain tilanteissa. Esimerkiksi voi olla epäeettistä tehdä aborttia. Näin ollen vanhemmuudessa voi olla riskejä mutta nämä eivät ylitä abortin eettistä ongelmaa. Ja näin ollen osa ihmisistä ei kenties ole lisenssikelpoisia vanhempia. Mutta se että heidän antaa pitää lapsen on pienempi riski kuin vauvan abortointi. Tätä tilannetta ei homopareilla tule vastaan. Ja näin ollen lapsen syntymän yhteydessä voidaan antaa automaattinen poikkeussopimus. Kokonaisuus näyttäisi varmasti hyvin paljon samalta kuin nykyinen.
1: Kenties syntynyt kakkosluokan kansalainen voidaan laittaa taitojaan vastaiseen työhön, sotaan tykinruuaksi, orjatöihin minimipalkalle. Tai mitä yhteiskunta nyt köyhälistöllään on muutenkin tehnyt.
Tilastollisuuden ongelma; Kasvanut riski yliedustuksella vs. aito riskin suuruus
Ja viime aikoina mediassa onkin keskusteltu rikollisuuden korrelaateista. Tiina Raevaara onkin kirjoittanut tuoreesti siitä, miten ulkomaalaisten yliedustus raiskaustilastoissa on mielenkiintoinen asia. Heillä on nimittäin valtava yliedustus tässä. Hän nostaa tässä esille mielenkiintoisia seikkoja
1: Miehet raiskaavat 90% tapauksissa. Miesten yliedustus on huikea. Pitäisikö heitä kohdella samalla tavalla kuin maahanmuuttajia aiheessa käydyssä keskustelussa?
2: Raiskauksen moninkertaistuminen on siitä jännittävä että raiskaajia on itse asiassa melkoisen vähän. Siksi se, että joku ryhmä raiskaa tilastoissa moninkertaisesti tarkoittaa hirveän pientä fragmenttia kaikista miehistä tai maahanmuuttajista.
Riskianalyysissä on huomioitava riskien vakavuus ja todennäköisyys. Profilointia on tehtävä tehokkailla tavoilla. Ei pelkästään siten että "tuon tyylinen rikos on tuon tyyppisen ihmisryhmän tekemä". Vaan jos tavoitteena on yleishyöty on karsittava niitä jotka lisäävät rikollisuuden määrää rikoslukumäärällisesti paljon. Yhteiskunta ei nimittäin "ratkaise prosenttiosuuksia" vaan "rikollisia yksi tuomio kerrallaan". Tässä mielessä voi olla perusteltua lähteä perustelemaan asiaa "homojen huonolla vanhemmuudella". Puolimatkan "fakta-aineisto" auttaa tässä varmasti paljon.
On toki katsottava paitsi "ovatko biologisten vanhempien luona onnellisempia kuin adoptioperheessä" ja tämän lisäksi on katsottava kuinka paljon. Ja verrattava tätä muihin riskeihin. Ja kaikkia riskejä on käsiteltävä samalla tavalla.
1: Kysymys onkin siitä mihin rajanveto laitetaan. Tämä on vaikeaa mutta harmaasävyistä. Osa vastauksista on parempia kuin toiset. Kustannustehokkuus edellä asia voidaan hyvinkin ratkaista.
2: Toisalta on kuitenkin jäljellä hyvin suuri riski tietynlaiseen ongelmaan. (Joka ei ole vertailussa nykyisiin malleihin mitenkään ongelmallista koska niillä on tämä täsmälleen sama ongelma. Kun tarkoituksenani on luoda maallinen argumentti joka on vähintään yhtä hyvä kuin nykyinen piiloteistinen konventio, ei minun mallia haittaa virheet jotka kaikki muutkin homoavioliittoa kritisoivat mallit tekevät.) Utilitarismin ja tilastollisuuden perusongelma näyttää tosin olevan se, että jos kenties voidaankin näyttää että homojen adoptioon liittyy ongelmia, niin vastaavia saadaan myös avioeroperheistä. Sosioekonomisista korrelaatit harvon noudattavat kovinkaan tarkasti ideologioiden siveysmallien ja muiden vastaavien rajoja.
Sitä voidaan helposti huomata että onkin rakennettu malli jossa köyhillä on rajoitettu lisääntymisoikeus. Kun heillä riskejä on vähintään yhtä paljon kuin homoseksuaaleilla. Samoin malli voi johtaa pakkoadoptioihin, sillä vauvana adoptoitu lapsi saattaa elää paremman elämän kuin juoppojen perheessä. Jossain määrin nämä ongelmat tosin toteutuvat jo nykymallin lastensuojelussa. Joten mikään periaatteessa ylitsepääsemätön este tämäkään tuskin on.
Loppukommentti.
Argumenttini ei ole vailla puutteita. Siinä on induktiivisen ajattelun ja utilitaristisen ajattelun perusongelmat. Varsin tunnetut sellaiset. Se on kuitenkikn selvästi maallinen joskaan ei antiteistinen tai ateistinen joten se voidaan sovittaa nykyiseen avioliittokeskusteluun varsin näppärästi.
Toisaalta se mikä tässä oikein huutaa itseään esille on se, että irrottautumalla teistisistä taustaoletuksista argumentti on monin paikoin jopa vahvempi kuin monet vakiintuneen keskustelun homojen avioliiton vastaiset argumentit. Se ei sisällä käsite-erimielisyyksiä ja niihin liittyviä saivarteluja joten se ohittaa valtaosan olemassaolevasta kritiikistä. Se on siis tässä mielessä jopa varsin voitokas.
Sen suurimmat heikkoudet ovat sitten yllättäviä. Suurin ongelma tulee siitä että vaikka argumentti on loogisesti kohtuullisen vahva, se on retorisesti epämiellyttävä. Harva haluaa ajaa yhteiskunnan etua menettämättä eettistä pehmyttä kuortaan. Harva haluaa sanoa että on julma ja kova ihmisten esineellistäjä joka luokittelee ihmisiä ja perheitä laatuun ja sekundaan. Kaikki haluavat sen sijaan kannattaa tasa-arvoa.
1: Ällistyttävintä tässä on kuitenkin lähinnä se että itse toimintaa ei muuteta. On itse asiassa järkyttävää miten helposti ja vaivattomasti varsi nykymallia muistuttava rajoituskokoelma saadaan rakennettua vahvasti eugeniikanmakuisilla käsitteillä. Sen sijaan nykymallin tasa-arvopuolustusta korostavilla esiin nousee hyvinkin omituisia ja saivartelevia tasa-arvon määrittelemisiä. He joutuvat työllä sovittamaan tasa-arvon sopimaan malliinsa. Minun mallissani eugeniikka tunkee suunnilleen väkisin läpi, kysymättä rajoittamatta. Mielestäni jo tämä kertoo jotain oleellista siitä miten avioliittolaki on suhteessa tasa-arvoon. Se on privileegiomalli, tätä ei vain haluta tunnustaa. Kuitenkin se, että huono vanhemmuus ja uhka yhteiskunnalle ovat niin suosittuja teemoja homojen adoption ja avioliiton rajoittamisessa kertoo että tosiasiassa privileegioajattelu on nykymallissakin varsin vahvasti mukana. Tätä vain oikeutetaan selittämällä jotain sen suuntaista että nykyaikana puhutaan oikeuksista ja onnellisuudesta. Ja että tässä ilmapiirissä ei haluta keskustella lasten tulevaisuudesta ja yhteiskunnalle haitallisista seurauksista. Joka on sekä privileegioajattelua että utilitaristista ajattelua kuten minunkin mallini.
2: Utilitarismi on muuten keskusohjattua etatismia. Jota usein pidetään kommunismina tai sen sukuisena. Tosi konservativiikristitty yleensä halveksuu tätä asennetta. On kauheaa jos ihminen alistetaan välineeksi ilman absoluuttia ihmisarvoa. Paitsi tietenkin silloin kun Puolimatka selittää että yhteiskunnan on keskussäädettävä adoptioperheitä yhteishyvän nimissä keskusohjatulla juridiikalla.
Surullisinta tässä kaikessa oli kuitenkin se, miten helppoa uuden argumentin rakentaminen itse asiassa oli. Ei minulla ollut vaikeaa 24 tunnin aikarajani kanssa. Tässä on myös monta sellaista osaa joita ei juurikaan näe nykyisessä keskustelussa. Helppous on siitä vaivaannuttavaa että se kertoo siitä miten vähän tätä meidän aikamme repivintä kysymystä on aidosti analysoitu ja keskusteltu eri kulmista. Käytännössä suuntia on vain kaksi ja näistä poteroista ei poistuta. Kenties tätä kautta vastaan ei tule eugeniikkaa.
Mutta tosiasiassa eugeniikka tulee mukaan joka tapauksessa. Sillä argumentin tekeminen jotenkin konkretisoi juuri tämän. Huolestuttavampaa kuin uuden keksimisen helppous oli se, että ongelmat ovat hyvin paljon jaettuja. Minun mallissani on epäesteettisiä piirteitä, jotka mallini tunnustaa suoraan. Nykykeskustelu sen sijaan ei korjaa ongelmia, ei yritä peittää niiden ikäviä seurauksia vaan kiistää niiden olemassaolon tyystin. Esimerkiksi privileegioluonnetta yritetään väkisin peittää erilaisin ad hoc -oletuksin joissa käytännössä tasa-arvon määritelmää hienosäädetään käsiterunkkaussyistä jotta mielipidettä ei tarvitsisi muuttaa mutta ei kuitenkaan tunnustaa itseä privileegioiden ystäväksi.
Minun mallini ratkaisee ne ongelmat. Se hylkää ne argumentin perusidean kanssa irrelevanteiksi. Se seisoo eri premisseillä. Ja ainut millä se maksaa ne on itse asiassa retorinen miellyttävyys. Mallini ei rapsuta kannattajansa hyveellisyyttä korusanoin. Sen sijaan se on pragmaattinen. Ja se käyttää vallitsevan homojen avioliiton vastaisen keskustelun "faktoiksi hyväksyttyjä aineistoja" ilman että niistä tarvitsee vääntää uusia versioita.
Miettikää minkälainen tästä tulisi jos antaisin aiheelle toisen päivän. Miettikää jos kuluttaisin viikon siihen että hakisin sosiologisista tutkimuksista juuri tätä näkemystä tukevia tutkimuksia vaikka cherry picking -metodilla, miten laaja lähdeaineisto siihen saataisiin tukemaan ajatusta! Miettikää että osa jauhaa nykyisiä homojen avioliitto -aiheisia luennointeja ihan työkseen yleisölle palkasta. Ovatko he nähneet edes sitä yhtä päivää aitoa kehitystyötä argumentilleen kun heidän argumenttejensa taso on mitä on?
1: Vakiintuneet konventiot näyttävät sisältävän varsin rajallisen määrän argumentteja. Homoseksuaalisten avioliittoa rajoitetaan siis hyvin maltillisella määrällä erilaisia perusargumentteja.
2: Nämä konventiot voidaan sitoa yllättävän vahvasti teistisiin argumentteihin, niin että käytännössä maallistuneet homoseksuaalisuuden vastaiset argumentit ovat kuitenkin sitä "yhden funktion teologiaa" jota katoliset harjoittivat keskiajalla. Jumala jätetään mainitsematta ja näin argumentteihin koostuu enemmänkin piilo-oletuksia ja heikkouksia sen sijaan että ne olisivat jotenkin aidosti maallisia.
3: En ole kuitenkaan vakuuttunut että homoseksuaalien vastustaminen olisi jotenkin määritelmällisesti jotain jota voi tehdä vain uskonnon kautta.
Siksi ajattelin korjata asian tämän päivän aikana. Tämä tarkoitti sitä että tavoitteenani oli joko purkaa kohta kolme, ja osoittaa että homoutta voi vastustaa vain uskonnollisesta kautta. Tai sitten vaihtoehdoksi tulee laajentaa argumentteja jollain joka ei ole lähtökohtaisesti teististä. Ja koska filosofia on yllättävän suuressa määrin systematisoitua saivartelua, minun ei tarvinnut luottaa johonkin inspiraatioon. Päätin tehdä asian metodilla. Eli ilman mielikuvitusta, pelkästään perslihaksilla.
Koska out of box onnistuu ilman luovuutta, voidaan muistaa että kaikki mitä meidän tarvitsee tehdä on purkaa asiat. Tehdä kuten Descartes joka kyseenalaisti kaiken ja irrotti kaiken löysän ja vasta sitten kun perustalla oli jotain, lähti tästä rakentamaan eteenpäin.
1: Tämä on jossain määrin ratkaisuna hieman sama kuin nettimeemissä. Jos ensin rukoilisi pyörää Jumalalta, kunnes tajuaisi että homman voi tehdä toisinkin. Että Jumala ei anna pyörää, mutta jotain muuta hän antaa. Siksi on helpompaa varastaa pyörä ja rukoilla sitten Jumalalta anteeksiantoa. Profit!
En toki lähtenyt niin pitkälle, että olisin olettanut rakentavani tutkimukset tukemaan argumenttiani. Niiden kerääminen vaatii aikaa. Sen sijaan minulle riittää vain se että päihitän tämän hetken homojen avioliittoa kannattavat argumentit. Tähän riittää hyvä rakenne. Jos niissä käytetään jotain todistusaineistoa ja viitataan joihinkin teemoihin, voidaan mukaan vain olettaa niiden "fakta-aineisto". Tässä mielessä erityisesti Puolimatkan ajatukset ydinperheen erinomaisuudesta tulevat uuteen käyttöön.
En myöskään muuttanut mieltäni tämän argumentin kehittelyn yhteydessä. Kehitin argumentin vain koska voin. Suhtaudun syvällä epäilyksellä niihin ihmisiin joista jokin tietty puoli voi olla vain väärässä. Niihin jotka eivät edes yritä miettiä millä ehdoin asia voisi olla perusteltu.
Sainkin melko helposti rakennettua argumentin joka on "hieman poikkeava".
Ensin mietin mikä aikaansaa aiheen kliseisyyden. Totesin että uskottavin syy tähän on siinä että ihmiset lähestyvät aihetta valmiiksi lyödyn mielipiteen kanssa. Loppuaika kulutetaan sitten siinä että mukaan halutaan tietyt konseptit. Ja näitä konsepteja määritelmällisesti hienosäädetään tai uudelleenmääritellään jotta ne sopisivat haluttuun tavoitteeseen. Kokonaisuudesta tulee tätä kautta helposti hyvin konventionaalinen. Kaikki määritelmät on ikään kuin pakko hioa hyvin täsmällisesti tiettyyn versioon tai kokonaisuus kaatuu. Tämänlainen "täsmällisyys" on filosofisesti huonoa koska se vaatii käsitteiden hyvin saivaremaista käsittelyä. Ja tämän lisäksi hyvin hienovarainen erimielisyys missä tahansa määritelmässä johtaa koko korttitalon romahtamiseen. Mikä rehellisesti sanoen näyttää tapahtuvan aiheesta keskustelussa toistuvasti.
Tämän voi sitten tehdä uusilla osilla, tai vielä parempaa, joustavammilla osilla. Siksi päätin että luovun kaikesta mistä voi. Minulla oli hetken hankaluuksia, kunnes tiedostin että avioliittoa voidaan lähestyä puhtaasti juridisena konseptina. Siis jonain jossa ei ole lainkaan "luonnollisuusteoriaa". Ei teologiaa. Pelkkää fucking byrokratiaa. Siitä ei edes minun mielikuvituksellani hevillä rakenna teististä.
Tässä mallissa oleellista on se, että avioliitto on kahden ihmisen välinen sopimus. Tämä ajatus tukee nimenomaan ihmisen täysvaltaisuutta. On ihmisiä jotka saavat määrätä omasta elämästään. Tämä autonomisuus sitten sidotaan yhteen toisen autonomisen ihmisen kanssa. Tämä johtaa luonnollisesti siihen että on hyvin kyseenalaista estää polyamoriaa, homoseksuaalien aviota tai lähisukuisten aviota. Määritelmä on libertaristisehkoa minuani viehättävä.
1: Minussa on libertaari puoli. Ja jos joku kysyy että miksi konservatiivi kannattaa itse tasa-arvoista avioliittoa ja vastustaa uskonnollista valtaa, niin vastus on se, että "not just conservative. Conservative libertarian." Tämä kaikki on viehättävää kunnes saan rahaa tai valtaa.
Mutta tarkoituksenani ei ollut luoda tilaa homojen avioliitolle. Lisäksi argumentti "sopimus on sopimus" on liian tautologinen ja simppeli makuuni. Kun rakenne ja argumentin suunta ovat vääriä, on syytä muuttaa asiaa. Ja tässä korostuukin se, että avioliittokeskustelu on hyvinkin fiksoitunut erääseen asiaan jota pidetään ilmiselvänä. Se on kuitenkin enemmänkin hegemoninen diskurssi kuin tosiasia.
Tosiasiassa kaksi ihmistä ei mene naimisiin. Sen sijaan valtio antaa heille tilaa tehdä erilaisia asioita. Kyseessä ei ole kahden ihmisen sopimus, vaan valtion ohjaama lailla säätelemä sopimus johon byrokratia liittää kaksi ihmistä. (Joka on aivan eri asia.) Tämän hetken avioliittolaki on fiksoitunut yhteiseen sukunimeen ja adoptio -oikeuteen. Näiden lisäksi joukossa on perimysoikeutta ja vastaavia koskevia pykäliä. Nämä nähdään ihmisten saamina oikeuksina. Mutta ei pidä kysyä miksi ihmiset haluavat naimisiin. Sen sijaan pitää kysyä miksi valtio haluaa heille tarjota tämänlaisia oikeuksia. - Itse asiassa ensin on tiedostettava se, että valtio antaa oikeuksia paperityöllä. Avioliitossa on kysymys lisenssistä.
Lisenssistä mihin?
Tämän hetken avioliittolakikinan adoptiopuoli vihjaa että kysymys on nimenomaan oikeudesta hoitaa lapsia. On oikeasti aivan turhaa sotkea asiaa sellaisilla ontologisilla (luontoa koskevilla) asioilla kuin biologinen vanhemmuus. Kun kiista tiivistyy adoptioon on pakko huomata että asia koskee erityisen vahvasti ei-biologista vanhemmuutta. Kysymys ei ole biologiasta. Kysymys on lisenssistä jolla saa hoitaa lapsia.
Tämä johtaa erinomaisen tärkeään kysymykseen. Onko valtion asia tehdä vanhemmuudesta privileegio. On syytä unohtaa kaikki tasa-arvoa koskevat käsittelyt. Lisenssi tarkoittaa nimenomaan sitä että toiset vanhemmat ovat oikeutettuja erioikeuteen omata lapsia. Tämä sopii erinomaisen hyvin vallitsevaan avioliittokeskusteluunkin. Toki nykyään homojen avioliittoa vastustavat saivartelevat hyvinkin hienovaraisesti siitä mitä tasa-arvo on. Mutta on inaisen omituista puhua samanarvoisuudesta ja "jos annetaan samat oikeudet eri nimellä" kun tosiasiallinen pääargumentti on se, että lapsella on oikeus isään ja äitiin. Ja oiekus perustellaan hyödyllä. Hyöty taas tarkoittaa tässä sitä että homoseksuaalit ovat paskoja vanhempia ja tuhoavat yhteiskunnan. On todella kylmäävän idioottimaista ja asennevammaista leikkiä suvaitsevaa ja tasa-arvon ystävää ja taputtaa sitten Tapio Puolimatkan "Aito Avioliitto" -tilaisuuden esitelmälle. Esitelmälle joka on otsikoitu messevästi "Miten sukupuolineutraali avioliittolaki murentaa yhteiskuntaelämän perustaa". Turpa kiinni, ääliöt. Kysymys on privileegioista. Siitä että kaikki ihmiset eivät ole yhtä hyviä. Tämän minä sitten otankin näkemykseni perustalle.
Monesta privileegioajatus tuntuu pahalta. Mutta think about it again. Lasten kasvatus on vakavaa hommaa. Lasten hyväksikäyttö ja huolimaton vanhemmuus ovat hyvin tuhoisia. Traumatisoidut, rikolliset ja "muutoin yhteiskuntakelvottomat" lapset voidaan liittää erilaisiin korrelaatteihin. Lisensointijärjestelmä on varmasti tarpeen että lapset saavat hyvän vanhemmuuden. Emme pidä lisenssejä muutenkaan epäoikeudenmukaisina. Ne aina jossain määrin korostavat epätasa-arvoisuutta. Sitä että toiset ihmiset eivät ole oikeutettuja tekemään kaikkia asioita. Tämä ei iske ihmisarvoon vaan siihen mitä he saavat tehdä.
Auto on väärissä käsissä vaarallinen. Siksi meillä on ajokortit. Kuka tahansa ei saa tehdä aivokirurgiaa koska riskinä on vahingoittaminen. Tulityökortti takaa luvan käsitellä räjähteitä. Tämä näyttää että jokin määrä kompetenssia on syytä demonstroida. Jos asian väärin hoitamisessa on riskiä yksilöille ja yhteiskunnalle, on perusteltua lisensoida siihen liittyvää toimintaa. Turhaa puhua tasa-arvosta ainakaan oikeuksien tasa-arvon mielessä ; Voidaan puhua vaikka ammattitaidosta.
Voimme siis sanoa että Lisensointi on haluttavaa ja oikeutettua jos ja vain jos
1: Niihin liittyy riski jossa ihmisen onnellisuus ja/tai hyvinvointi vaarantuu.
2: Lisensointi on hyvä nyrkkisääntö ja ne ovat yleensä ottaen kustannustehokkaita.
3: Lasten kasvatuksessa voidaan epäonnistua ja lopputulos joskus demonstroidusti haittaa lasten terveyttä ja hyvinvointia, yhteiskuntaa ja voi ajaa lapsia jopa itsemurhaan.
J: On perusteita tehdä lastenkasvatuksesta lisensoitua touhua.
Tämä koskee myös adoptiovanhempia. Ellei peräti etenkin heitä. Jo nykymallissa maailmassa on niin että lähes kuka tahansa voi tehdä lapsia. Mutta jos haluaa adoptoida lapsen, joutuu läpikäymään tiukan seulan ja hirveät tarkistukset. Adoptiovanhemmuuden lisensointi on jo nyt hyvin pitkällä.
Ongelmia version logiikassa:
Tuo on hyvin karkea lähtökohta. Se sisältää hyvin paljon jo tällä hetkellä vallassa olevia adoptioargumentaation teemoja. Mutta se toisaalta ohittaa valtaosan niihin kohdistuneista vasta-argumenteista. Tämä raakile on kuitenkin jotain jota on hyvä kritisoida. Se paljastaa sen heikkouksia ja niiden kautta argumenttia voi korjata. Silloin siitä tulee parempi, eikä tarvitse odottaa mitä kriitikot keksivät vastaukseksi. Argumentti lähtee ilmoille muunakin kuin sellaisena perseestä revittynä kyhäelmänä mitä ne tuppaavat aivan liian usein tekemään. Maailmankuvallisesti sitoutunut ei helposti näe premissien taakse, vaihtoehtoihin. Mutta fiksua argumenttia perselihaksen voimilla rakentava ihminen osaa kritisoida omaa argumenttiaan paremmin kuin yksikään kriitikko.
Heikkouksiksi saadaan varsin helposti seuraavat:
1: Argumentti nojaa vahvasti analogiaan. Tämä ei ole vain tekninen huomautus vaan se auttaa löytämään heikkoja paikkoja. Sillä kaikkia analogisia argumentteja vaivaavat tietyt ongelmat. Johtuen siitä että ne ovat analogisia. Voidaan sanoa että analogia itsessään on jotain jonka vahvuus voidaan helpostikin kyseenalaistaa. Leibnizin laki suorastaan pakottaisi että esimerkkien ja sovelluksen välillä on epäanalogisuus. Joten kenties lasten vanhemmuus ei olekaan verrannollista aivokirurgiaan. Niissä voi olla jotain oleellisia epäanalogisuuksia. Kuten vaikkapa se, että vanhemmuuteen ei ole yksiselitteisiä päntättäviä toimintaohjeita jotka voidaan tiivistää kirjoihin ja kansiin ja joista voidaan tehdä eksakti tutkimusohjelma. Kasvatustiede on tänäkin päivänä jossain määrin ns. "esiparadigmaattisessa vaiheessa". Aivokirurgia on eksaktimpaa. Sosiologisissa ilmiöissä on myös niin monta muuttujaa että aineistossa vääristyksiä on aina mahdollisesti mukana. Riskinä on jopa Simpson's paradox jossa havaittu korrelaatio kääntyykin ympäri kun joku toinen vaikuttaja onkin jäänyt huomaamatta. Aivokirurgia on tässäkin eksaktimpaa.
2: Toinen heikkous on siinä että kuinka pragmaattista lisensointisysteemi lastenkasvatukseen oikeasti on. Ajokortin hankkiminen on kallista mutta se, että tarkistetaan vanhempien kelvollisuus lapsille on vielä kalliimpaa. Tämän rahan voi kenties käyttää muuhunkin. Kustannustehokkuuskohta on kuitenkin melkoisen oleellinen osa sitä millä lisensointi oikeutetaan.
Logiikan paikkaus kritiikiltä
Tämä auttaa kenties huomaamaan tärkeän asian joka koskee kaikkea lisensointia. Nimittäin sitä että lisenssisysteemi ei ole koskaan täydellinen. Kustannustehokkuuspuoli on ratkaisevaa sen vuoksi että lisenssi on tosiasiassa laatustandardi jossa tietyt piirteet liitetään lopputulokseen. Kysymys on kuitenkin enemmänkin profiloinnista jossa luodaan todennäköisyyksiä kuin siitä että mitattaisiin itse asiaa. Jokaisesta lisensointijärjestelmästä menee läpi vääriä ihmisiä ja joskus hyvä ei saakaan lisenssiä. Tässä mielessä se on herkkä väärille positiivisille (epäkelpo tulkitaankin kompetentiksi koska hän osaa oikeat vastaukset) ja väärille negatiivisille (hyvä saatetaan tulkita epäkelvoksi muotoseikan tms. vuoksi).
Koska haluan puolustaa tässä sitä että homot eivät mene naimisiin eli saa "perhelisenssiä" tai "lisenssiä perheeseen", voidaan korostaa että valtaosa kritiikistä koskeekin varmasti sitä että ei ymmärretä tunnistuksen tilastollista luonnetta. Riskit täytyy voida hallita. Siksi nämä epätäydellisyydet on hyväksyttävä utilitaristiselta kannalta. Minimoidaan rikollisuutta ja masennushoitoja jotka haittaavat sekä kansalaisten hyvinvointia että yhteiskunnan lompakkoa. Niille jotka ovat epäkelpoja vanhempia, kakkosluokan tai kolmosluokan vanhempia, on sitten substituutteja lapsille. Joku voi ansaita koiran, toinen ruukkukasvin. Pahimmat tapaukset saavat ehkä lisenssin omaan terapiatamagotchiin.
Lapset ovat utilitaristisesti liian riippuvaisia vanhemmistaan jotta heidän hyvinvointiaan voitaisiin riskeerata. Vanehmmilla on ehdoton vastuu joka on raskas. Lapset ovat myös saatanan ikäviä. Joten kenties on hyvä että huonoja vanhempia ei rasiteta tämänlaisilla esteillä.
Eettinen vastalause.
Vanhemmuuslisenssin perusongelmana on se, että tosiasiassa on hyvin kyseenalaista miksi tämä lisenssi pitäisi kohdistaa vain niihin jotka adoptoivat lapsia. Koska nykyhetken argumentaatio kohdistuu adoptioon, tämä voi helposti unohtua. Mutta tarkkaavainen argumentinrakentaja voi huomata että tässä kyseessä on kuitenkin väärä kohdennus. Tosiasiassa voidaan katsoa kaikkia lapsia.
Menneisyys tuntee tämänlaisen järjestelmän. Sitä kutsuttiin eugeniikaksi. Se katsoi pelkästään geneettistä puolta. Mutta periaatteessa eugeniikkajärjestelmän saa varsin helposti modifioitua ei-eugeniikaksi joka on kuitenkin sortojärjestelmä. Nimittäin sillä tavalla että tietyiltä sosioekonomisilta luokilta poistetaan lisääntymisoikeus tyystin.
Ajatuksia korjaamisesta.
Tätä voidaan lieventää siten että tosiasiassa nykyäänkin adoptiossa on lisensointijärjestelmä eikä tätä pidetä eugeniikkana. Omien biologisten lasten kohdalla on ihminen itse joka ottaa fyysisen riskin. Jossain määrin heillä on ikään kuin "lupa hieman tappaa itseään". Adoptoiva taas käyttää lapsen saamiseen jonkun toisen elimistöä. Raskaus kestää 9kk ja tämä on periaatteessa jotain josta tulee menetettyä työaikaa ja muita kuluja. Lisäksi raskaus voi olla terveydelle vahingollinen ja raskas asia. Nämä eivät aina toteudu mutta kyseessä onkin tilastollisesti katsottava riski.
Voidaan jopa esittää että kenties heikomman sosiaalisen, biologisen tai muun vastaavan aineksen määrää voitaisiin löyhentää jossain tilanteissa. Esimerkiksi voi olla epäeettistä tehdä aborttia. Näin ollen vanhemmuudessa voi olla riskejä mutta nämä eivät ylitä abortin eettistä ongelmaa. Ja näin ollen osa ihmisistä ei kenties ole lisenssikelpoisia vanhempia. Mutta se että heidän antaa pitää lapsen on pienempi riski kuin vauvan abortointi. Tätä tilannetta ei homopareilla tule vastaan. Ja näin ollen lapsen syntymän yhteydessä voidaan antaa automaattinen poikkeussopimus. Kokonaisuus näyttäisi varmasti hyvin paljon samalta kuin nykyinen.
1: Kenties syntynyt kakkosluokan kansalainen voidaan laittaa taitojaan vastaiseen työhön, sotaan tykinruuaksi, orjatöihin minimipalkalle. Tai mitä yhteiskunta nyt köyhälistöllään on muutenkin tehnyt.
Tilastollisuuden ongelma; Kasvanut riski yliedustuksella vs. aito riskin suuruus
Ja viime aikoina mediassa onkin keskusteltu rikollisuuden korrelaateista. Tiina Raevaara onkin kirjoittanut tuoreesti siitä, miten ulkomaalaisten yliedustus raiskaustilastoissa on mielenkiintoinen asia. Heillä on nimittäin valtava yliedustus tässä. Hän nostaa tässä esille mielenkiintoisia seikkoja
1: Miehet raiskaavat 90% tapauksissa. Miesten yliedustus on huikea. Pitäisikö heitä kohdella samalla tavalla kuin maahanmuuttajia aiheessa käydyssä keskustelussa?
2: Raiskauksen moninkertaistuminen on siitä jännittävä että raiskaajia on itse asiassa melkoisen vähän. Siksi se, että joku ryhmä raiskaa tilastoissa moninkertaisesti tarkoittaa hirveän pientä fragmenttia kaikista miehistä tai maahanmuuttajista.
Riskianalyysissä on huomioitava riskien vakavuus ja todennäköisyys. Profilointia on tehtävä tehokkailla tavoilla. Ei pelkästään siten että "tuon tyylinen rikos on tuon tyyppisen ihmisryhmän tekemä". Vaan jos tavoitteena on yleishyöty on karsittava niitä jotka lisäävät rikollisuuden määrää rikoslukumäärällisesti paljon. Yhteiskunta ei nimittäin "ratkaise prosenttiosuuksia" vaan "rikollisia yksi tuomio kerrallaan". Tässä mielessä voi olla perusteltua lähteä perustelemaan asiaa "homojen huonolla vanhemmuudella". Puolimatkan "fakta-aineisto" auttaa tässä varmasti paljon.
On toki katsottava paitsi "ovatko biologisten vanhempien luona onnellisempia kuin adoptioperheessä" ja tämän lisäksi on katsottava kuinka paljon. Ja verrattava tätä muihin riskeihin. Ja kaikkia riskejä on käsiteltävä samalla tavalla.
1: Kysymys onkin siitä mihin rajanveto laitetaan. Tämä on vaikeaa mutta harmaasävyistä. Osa vastauksista on parempia kuin toiset. Kustannustehokkuus edellä asia voidaan hyvinkin ratkaista.
2: Toisalta on kuitenkin jäljellä hyvin suuri riski tietynlaiseen ongelmaan. (Joka ei ole vertailussa nykyisiin malleihin mitenkään ongelmallista koska niillä on tämä täsmälleen sama ongelma. Kun tarkoituksenani on luoda maallinen argumentti joka on vähintään yhtä hyvä kuin nykyinen piiloteistinen konventio, ei minun mallia haittaa virheet jotka kaikki muutkin homoavioliittoa kritisoivat mallit tekevät.) Utilitarismin ja tilastollisuuden perusongelma näyttää tosin olevan se, että jos kenties voidaankin näyttää että homojen adoptioon liittyy ongelmia, niin vastaavia saadaan myös avioeroperheistä. Sosioekonomisista korrelaatit harvon noudattavat kovinkaan tarkasti ideologioiden siveysmallien ja muiden vastaavien rajoja.
Sitä voidaan helposti huomata että onkin rakennettu malli jossa köyhillä on rajoitettu lisääntymisoikeus. Kun heillä riskejä on vähintään yhtä paljon kuin homoseksuaaleilla. Samoin malli voi johtaa pakkoadoptioihin, sillä vauvana adoptoitu lapsi saattaa elää paremman elämän kuin juoppojen perheessä. Jossain määrin nämä ongelmat tosin toteutuvat jo nykymallin lastensuojelussa. Joten mikään periaatteessa ylitsepääsemätön este tämäkään tuskin on.
Loppukommentti.
Argumenttini ei ole vailla puutteita. Siinä on induktiivisen ajattelun ja utilitaristisen ajattelun perusongelmat. Varsin tunnetut sellaiset. Se on kuitenkikn selvästi maallinen joskaan ei antiteistinen tai ateistinen joten se voidaan sovittaa nykyiseen avioliittokeskusteluun varsin näppärästi.
Toisaalta se mikä tässä oikein huutaa itseään esille on se, että irrottautumalla teistisistä taustaoletuksista argumentti on monin paikoin jopa vahvempi kuin monet vakiintuneen keskustelun homojen avioliiton vastaiset argumentit. Se ei sisällä käsite-erimielisyyksiä ja niihin liittyviä saivarteluja joten se ohittaa valtaosan olemassaolevasta kritiikistä. Se on siis tässä mielessä jopa varsin voitokas.
Sen suurimmat heikkoudet ovat sitten yllättäviä. Suurin ongelma tulee siitä että vaikka argumentti on loogisesti kohtuullisen vahva, se on retorisesti epämiellyttävä. Harva haluaa ajaa yhteiskunnan etua menettämättä eettistä pehmyttä kuortaan. Harva haluaa sanoa että on julma ja kova ihmisten esineellistäjä joka luokittelee ihmisiä ja perheitä laatuun ja sekundaan. Kaikki haluavat sen sijaan kannattaa tasa-arvoa.
1: Ällistyttävintä tässä on kuitenkin lähinnä se että itse toimintaa ei muuteta. On itse asiassa järkyttävää miten helposti ja vaivattomasti varsi nykymallia muistuttava rajoituskokoelma saadaan rakennettua vahvasti eugeniikanmakuisilla käsitteillä. Sen sijaan nykymallin tasa-arvopuolustusta korostavilla esiin nousee hyvinkin omituisia ja saivartelevia tasa-arvon määrittelemisiä. He joutuvat työllä sovittamaan tasa-arvon sopimaan malliinsa. Minun mallissani eugeniikka tunkee suunnilleen väkisin läpi, kysymättä rajoittamatta. Mielestäni jo tämä kertoo jotain oleellista siitä miten avioliittolaki on suhteessa tasa-arvoon. Se on privileegiomalli, tätä ei vain haluta tunnustaa. Kuitenkin se, että huono vanhemmuus ja uhka yhteiskunnalle ovat niin suosittuja teemoja homojen adoption ja avioliiton rajoittamisessa kertoo että tosiasiassa privileegioajattelu on nykymallissakin varsin vahvasti mukana. Tätä vain oikeutetaan selittämällä jotain sen suuntaista että nykyaikana puhutaan oikeuksista ja onnellisuudesta. Ja että tässä ilmapiirissä ei haluta keskustella lasten tulevaisuudesta ja yhteiskunnalle haitallisista seurauksista. Joka on sekä privileegioajattelua että utilitaristista ajattelua kuten minunkin mallini.
2: Utilitarismi on muuten keskusohjattua etatismia. Jota usein pidetään kommunismina tai sen sukuisena. Tosi konservativiikristitty yleensä halveksuu tätä asennetta. On kauheaa jos ihminen alistetaan välineeksi ilman absoluuttia ihmisarvoa. Paitsi tietenkin silloin kun Puolimatka selittää että yhteiskunnan on keskussäädettävä adoptioperheitä yhteishyvän nimissä keskusohjatulla juridiikalla.
Surullisinta tässä kaikessa oli kuitenkin se, miten helppoa uuden argumentin rakentaminen itse asiassa oli. Ei minulla ollut vaikeaa 24 tunnin aikarajani kanssa. Tässä on myös monta sellaista osaa joita ei juurikaan näe nykyisessä keskustelussa. Helppous on siitä vaivaannuttavaa että se kertoo siitä miten vähän tätä meidän aikamme repivintä kysymystä on aidosti analysoitu ja keskusteltu eri kulmista. Käytännössä suuntia on vain kaksi ja näistä poteroista ei poistuta. Kenties tätä kautta vastaan ei tule eugeniikkaa.
Mutta tosiasiassa eugeniikka tulee mukaan joka tapauksessa. Sillä argumentin tekeminen jotenkin konkretisoi juuri tämän. Huolestuttavampaa kuin uuden keksimisen helppous oli se, että ongelmat ovat hyvin paljon jaettuja. Minun mallissani on epäesteettisiä piirteitä, jotka mallini tunnustaa suoraan. Nykykeskustelu sen sijaan ei korjaa ongelmia, ei yritä peittää niiden ikäviä seurauksia vaan kiistää niiden olemassaolon tyystin. Esimerkiksi privileegioluonnetta yritetään väkisin peittää erilaisin ad hoc -oletuksin joissa käytännössä tasa-arvon määritelmää hienosäädetään käsiterunkkaussyistä jotta mielipidettä ei tarvitsisi muuttaa mutta ei kuitenkaan tunnustaa itseä privileegioiden ystäväksi.
Minun mallini ratkaisee ne ongelmat. Se hylkää ne argumentin perusidean kanssa irrelevanteiksi. Se seisoo eri premisseillä. Ja ainut millä se maksaa ne on itse asiassa retorinen miellyttävyys. Mallini ei rapsuta kannattajansa hyveellisyyttä korusanoin. Sen sijaan se on pragmaattinen. Ja se käyttää vallitsevan homojen avioliiton vastaisen keskustelun "faktoiksi hyväksyttyjä aineistoja" ilman että niistä tarvitsee vääntää uusia versioita.
Miettikää minkälainen tästä tulisi jos antaisin aiheelle toisen päivän. Miettikää jos kuluttaisin viikon siihen että hakisin sosiologisista tutkimuksista juuri tätä näkemystä tukevia tutkimuksia vaikka cherry picking -metodilla, miten laaja lähdeaineisto siihen saataisiin tukemaan ajatusta! Miettikää että osa jauhaa nykyisiä homojen avioliitto -aiheisia luennointeja ihan työkseen yleisölle palkasta. Ovatko he nähneet edes sitä yhtä päivää aitoa kehitystyötä argumentilleen kun heidän argumenttejensa taso on mitä on?
maanantai 2. maaliskuuta 2015
Aataminpojat
 |
| Anti-Hitler sanoo pöö, hei, ei ole mitään pelättävää... |
 |
| Kuppa, mikä ihana tekosyy.. |
Kiertueella nimittäin kerrottiin lopuksi Kerpeikkarista aka Juhani Aataminpojasta. Hän oli Suomen pahin sarjamurhaaja. Merkillistä on myös, että hänet armahdettiin teloitustilanteen jo alettua. Tai oikeastaan häntä ei armahdettu, tuomio säilyi kuolemantuomiona. Tätä ei vain pantu täytäntöön. Hänet kahlehdittiin muurattuun ahtaaseen koppiin, jossa hän ei mahtunut edes oikaisemaan. Hän kitui hengiltä puolitoista vuotta. Sakari Topelius oli käynyt itse katsomassa herraa ja hänestä tuollainen armahdus ei ollut todellakaan mikään armahdus. Mikä luultavasti oli rankaisun tarkoituskin. Rikokset olivat hyvin poikkeuksellisia, joten todennäköisesti kuolemantuomio nähtiin liian lempeänä ja se vaihdettiin kidutustuomioon. Tuomio oli "pelotuksen ja varoituksen muille jumalattomille". (Sen ajan lakitekstiä jonka sanavalinnat kertovat siitä miten uskonnottomuuteen on suhtauduttu menneinä aikoina. Suunnilleen samoin kuin nykyään.)
Kahdentoista uhrin surmaaminen useassa vaiheessa, jossa mukana oli äidinsurma, oli siitä erikoinen että Aataminpoika oli aiemmin syyllistynyt pienempiin rötöksiin. Merkittävää oli myös se, että hän vaikutti selväjärkiseltä mutta ei katunut tekojaan, jotka kuitenkin olivat ulkopuolisen silmin melko mielivaltaisia. Jos mies lyödään hengiltä sauvalla vinoilun vuoksi, sitä voisi luulla jonkinlaiseksi pikaistusteoksi. Mutta tietenkin jos tässä yhteydessä kiertää köyhiä torppia satunnaisia ihmisiä surmaten, tämä hetkellinen mielenhäiriö olisi kestänyt melkoisen kauan. Toki mukaan mahtuu myös tuttuja rikollisuuteen liittyviä tunteettomuuteen liittyviä sosiopatian ja psykopatian elementtejä, mutta kokonaisuus on hyvin hämmentävä.
Itse asiassa Juhani Aataminpojan teot ovat olleet jotain johon perinteinen profilointi ei ole purrut. Teot eivät siis ole olleet poikkeuksellisia vain omana aikanaan, vaan ne ovat olleet poikkeuksellisia globaalisti ja verrattuna muihinkin sarjamurhaajiin. Hän on ollut hyvin erikoinen. Tiettävästi tällä hetkellä Aataminpoikaa onkin tutkittu sitä kautta että hänellä olisi ollut jokin sairaus. Esimerkiksi syntymässä saatu kuppa.
En siis sittenkään siirtänyt huomiota pois kupasta. Kaikki oli hämäystä, huijausta ja petosta!
 |
| Siihen aikaan oli filmillä toimivia kameroita. Sellaisia joista tehtiin valokuvia. |
sunnuntai 21. joulukuuta 2014
Pyhät Vangit : Eli miten näen MBTI -luokitelman hyödyttävän jossain
Eero Koskela kertoi blogissaan tärkeän asian vangeista. "Olen tällä hetkellä myös osa-aikaisena vankilapastorina tämän vuoden loppuun asti. No vankiloissa on usein fiksumpaa porukkaa kuin siviilissä. Pojat sentään kunnioittaa yleensä pyhiä arvoja ja Jumalan valtakunnan työntekijöitä. Kuulijakuntakin on monesti otollisempi kuin siviilissä Näinhän se on kun eletään yltäkylläisyydessä ei tarvita Jumalaa mutta kun tipahtaa pohjan läpi alkaa viimeistään kaipaamaan." Ajatus on tietysti varsin kummallinen. Sillä voitaisiin ajatella että ihmisellä olisi jonkinlainen persoonallisuustyyppi. Ja että vankilaan joutuminen olisi jonkinlainen indikaattorin siitä että ovatko nämä henkilöt fiksumpia ja asiallisempia kuin muut. Väitänkin että Eero Koskelan kohdalla ainoat jotka ovat samaa mieltä tästä psykologisesta profiilista ovat vangit itse. Tuore psykologinen tutkimus tältä vuodelta kertoo todellakin että vangit kuvaavat itseään keskivertoa mukavammiksi.
Syyksi vankien itseluokitukselle ajatellaan kahta asiaa ; Lake Wobegon -efektin mukaan suurin osa ihmisistä imartelee itseään. Suurin osa kokee olevansa keskivertoa parempia otettiinpa mittariksi mikä tahansa. "Many studies have shown that people tend to exaggerate their own positive characteristics and abilities. A popular example is the finding that most drivers think they are a better-than-average driver. This suggests there are many sub-standard drivers cruising our roads in the belief they are unusually gifted at the wheel. Similar findings apply for literally hundreds of traits, all of which supports the idea of a widespread, self-serving "better-than-average effect". Toinen on sitten aivan puhdas Dunning-Kruger -efekti jossa erityisen huonotaitoiset yliarvioivat itseään koska eivät edes tiedä miten ignorantteja he ovat. "Past research on intellectual performance has shown that it is weaker performers who most over-estimate their own ability."
Tämä ihmisen huonous itsereflektiossa on tärkeä asia jos mietitään psykologista luokittelua. En luota niihin luokitelmiin jotka nojaavat hyvin vahvasti ihmisen itsetuntemukseen. Asioita on mitattava osaamisella ja koettelulla. Tässä mielessä olen ottanut kantaa blogissani persoonallisuustesteihin aikaisemmin. Minua on pyydetty harkitsemaan kantaani MBTI -testiä kohtaan. Kenties siksi että olen aikaisemmin ottanut tähän varsin kovasanaisesti kantaa. Olen aikaisemmin antanutkin MBTI -mittarille huutia. Ja tarvittaessa aika ilkeäsävyisesti. Minulla on ollut syyni. Teen niistä lyhyen tiivistelmän alle, korostaakseni sitä lähtötilannetta josta olen asiaan kiinnittänyt huomiota.
1: Se on itsereflektiopohjainen sen sijaan että mittaisi kyseisiä taipumuksia. Näin ollen se on hieman kuin älykkyysosamäärätesti jossa ei kysyttäisikään älykkyyshaasteita vaan jossa kysyttäisiin eri sanavalinnoin että "koetko itsesi fiksuksi". Ja itsereflektion kohdalla on sitten se, että jos itsereflektio on huono, testin tulos on arvoton. Ja jos itsereflektio on hyvä, itse asiassa tiedät tuloksen jo etukäteen.
2: Validiteetti on osassa testin jaotelmissa kyseenalainen koska yhteen kysymykseen samalla tavalla vastaaminen ei johda kasvaneeseen todennäköisyyteen vastata kysymykseen. Moni toki korostaa että MBTI ei ole "sellainen testi", mutta kun jokainen sosiaalinen tilanne on itse asiassa valintatilanne jossa "kysytään". Joten on ihmeellistä että miten testin tulos sitten korreloi näidenkään kysymysten kanssa.
3: Reliabiliteetti on vaihteleva. Joka kertoo siitä että aihetta testaavan taidot ovat hyvin keskeisessä osassa. Havaittu vaihtelu kertoo että testi mittaa jotain ja mittaajan taidoilla on oleellisen tärkeä osa tässä. (Internettestiin tuskin siis kannattaa mennäkää!) Samalla se kertoo että tässä on menossa monta menijää ja testaajia tulisi kontrolloida paremmin. Yksi syy suureen vaihteluun johtuukin varmasti testin suosiosta.
A: Epäsuoremmin testiä sitten sovelletaan tilanteissa joihin se soveltuu hieman omituisesti. Testi mittaa asenteita ja taipumuksia, mutta tästä päätellään usein sellaisia asioita kuin taito. Esimerkiksi INTJ on yht'äkkiä sopiva asiantuntijatehtäviin. Toki näiden välillä on varmasti korrelaatioita. Mutta se on sen verran epäsuoraa että se on samaa kuin päättelisi kädenvääntöjoukkueen jäsenet ainoana tietonaan henkilöiden sukupuoli.
B: Testi perustuu jungilaisuuteen johon en luota. Toisaalta testi on jo varsin vanha. Psykologiassa tiedon puoliintumisaika on yleensä noin 5 vuotta. Tämä ei toki suoraan sano että testi on huono, mutta se vihjaa että se ei kenties ole aivan cutting edge. Että kenties on olemassa parempia testejä joita käyttää sen megasuositun sijasta.
C: Testi on varmasti saanut suosiota siitä että kaikki sen tuomat kuvaukset ovat positiivisia. Tämä yhdistää myös muita suosittuja ehdottomasti eipsykologisia luokitelmia. Positiivinen kuvaus imartelee. Tämän aiheena ei sitten enää ole "testi ei toimi" vaan "yliarvostus".
D: MBTI -testin testaaminen ja kehittely toimii hyvin rajoitetuilla foorumeilla. Kritiikkiin on yllättävän usein tapana vastata diagnosoimalla kriitikko. (Parhaimmillaan antamalla hänelle MBTI -luokitelma joka selittää miksi hänellä on sellainen asenne.) sen sijaan että osoitettaisiin että testi on laadukas. Tämä ei toki suoraan sano että testi on huono, mutta se vihjaa että piirit ovat taipuvaisia ns. nihilaatioon (kritiikin olemassaolo ennustetaan ja tämän kautta kritiikki irrelevantisoidaan) ja echo chamberoitumiseen (keskustelua käydään vain samanmielisten kesken omissa piireissä).
*: Ja niin edespäin.
En kuitenkaan tässä lähde moittimaan testiä. Sillä vaikka periaatteessa tuo vankien itsereflektion puute paljastaa jotain oleellista siitä miten ihmisiltä itseltään ei kenties ole järkevintä kysyä, niin se kuitenkin paljastaa jotain muuta. Nimittäin sen, että Lake Wobegon efekti heijastelee kykyjen ja ominaisuuksien sijasta arvostuksia. Ja arvostukset voivat olla tärkeä tieto ihmisestä. ; MBTI -mittarissa kysytään asioita jotka eivät ole kovin laajakirjoisesti "hyvä vastaan paha". Tämä näkyy erityisen vahvasti siinä että kaikki tulokset nähdään positiivisina ja kuvataan sellaisina. MBTI -testi ei ole älykkyysosamäärätesti siinä mielessä että siinä ei voi epäonnistua.
Ja tätä kautta testi on todennäköisesti erinomainen mittari kuvaamaan ihmisen arvostuksia. Esimerkiksi T-F -väli kertoo arvostaako ihminen enemmän ajattelua vai tunteita ja J-P linja sitä arvostaako hän harkitsevaa vai spontaania elämäntyyliä. Tämänlaisessa testi voi olla oikein hyväkin. Ja tässä ei edes haittaa se että jaotelmat ovat arkijärjen mukaisia sen sijaan että niiden rajat ja luonne olisi haettu vaikkapa etsimällä isosta kysymysaineistosta keskenään korreloiva alueita ja ottamalla nämä klusterit toisiinsa liittyviksi persoonallisuuspiirteiksi. Tässä mielessä pidän MBTI -mittaria jossain määrin perustellumpana kuin aiemmin.
Siksi suhtaudun MBTI -testien tuloksiin hieman kuten noiden vankien haastatteluun. Ei vangeilta saatu vastaus kerro että he (a) olisivat erityisen kyvykkäitä sosiaalisuudessa ja mukavuudessa tai (b) että heillä olisi taipumusta sosiaalisuuteen ja mukavuuteen vaan että (c) he ovat ihmisiä ja he arvostavat sosiaalisuutta ja mukavuutta siitä huolimatta että eivät ole siinä hyviä asenteiltaan tai kyvyiltään.
keskiviikko 6. elokuuta 2014
Kauheita opettavat pelit
Niklas Herlin kirjoitti YLEstä. Hän oli huomannut jotain jonka itse huomasin vasta nauhoitteista. Seuraan mainiota "Wire" -sarjaa, sarjaa joka siis kestää toisenkin katsomiskierroksen. (Etenkin nyt kun edellisen katsomiskerran ja tämän välillä on se, että olen tässä välissä lukenut pari kuivanakateemista kirjaa tiedustelutoiminnasta ja vakoilusta. Sarja on itse asiassa soveltaa näitä oppeja yllättävän paljon ja yllättävän avoimesti. Huumediilereiden tiedonpurku esim. puhelinkuunteluilla ja rooleja vetävillä sala-asuisilla poliiseilla varmasti muistuttaakin vakoojien vastaavaa toimintaa.)
Ja todellakin YLE latasi laatikkoni täyteen "Counter Strikeä". Neljä tuntia pelifootagea. Niklas Herlin oli toki järkyttynyt siitä että YLE näyttää kauheaa K18 -väkivaltaa. "Luvattu ohjelma peruttiin ja sen tilalla näytettiin videopeliä. Eikä mitä tahansa videopeliä, vaan kovan luokan väkivaltapeliä. 945 minuuttia yhtä menoa. Neljä tuntia." Mutta rehellisesti sanoen "Wire" ei sekään sovi herkkämielisille. Itse asiassa "Counter Strike" muistuttaa siitä miten ikärajat määrittyvät peleille hyvinkin paljon ankarammin kuin televisio-ohjelmille. Itse asiassa niin paljon että jossain vaiheessa luulin että se "pegi eitiin" on joku pelifirma! Sillä materiaali joka on elokuvissa säännönmukaisesti korkeintaa K16 saa pelissä leiman 18. En tiedä kuka ja miten näitä ikärajoja läimitään mutta kontrasti on nähdäkseni selvä.
Kirosin kuitenkin YLEn temppua. Sillä kommentoitu pelifootage ei ole kiinnostavaa. YouTube on pullollaan kanavia joissa pelataan ja kommentoidaan. Ja tiedättekö mihin pelaajat käyttävät niitä? Ne ovat walkthrough -ohjeita. (Monissa peleissä tai tehtävätyypeissä videointi on helpoin tapa kuvata se mitä pitää tehdä. Yritä esimerkiksi "Assassins Creed II" ajastettuja akrobatiatemppeleitä kirjoitetuilla ohjeilla niin huomannet olevasi sangen pulassa.) Toisen pelin seuraaminen on yleensä helvetin tyhmää. Päällelausutut onelinerit muuttuvat kiinnostaviksi vain hyvin marginaalisissa tapauksissa. (Esimerkiksi vihainen mummo pelaamassa GTA:ta.) Ne ovat hauskoja kaverin kanssa jos kaveri on samassa tilassa. Se, että kisaan laitetaan titteleitä ei tee niistä kiinnostavia. Mielestäni YLEn pitäisi miettiä jotain heti jos heistä olisi mainion nuorekasta kehittää jo valmiiksi YouTubessa ylitarjottua ohjelmatyyppiä neljäksi tunniksi samalla kun vaihtoehtoina olisi katsoa hauskoja poliiseja ja syvällisiä narkomaaneja karmeassa maailmassa (tai ainakin Baltimoressa).
Mutta Herlinin huomautus K18 -viihteestä kuitenkin iski. Sillä se ei ollut ensimmäinen kerta kun pelit nousivat keskusteluun erikoisessa kontekstissa tällä viikolla. Tarkalleen ottaen kohtasin maanantaina junassa vanhemman rouvan joka oli meillä lapsenvahtina kun olin pieni. Kertoilin kuulumisia ja tulin viitanneeksi että olen vähän yrittänyt harjoitella uutta Audatia peliä. Hän oli heti huolestunut että onko se uhkapeliä. Hän sanoi jopa että ei olisi minusta uskonut, koska lapsena olin aina ollut sekä huono peleissä että huono häviämään. Ja että isosisareni oli ollut hyvä pelaaja ja oli usein ilkkunut minulle asiasta. Tämä muistelo ei ole väärä. Nykyäänkin pelaan onnenpelejä jos ja vain jos olen jotenkin matemaattisesti varmistanut että voiton odotusarvo on suurempi kuin panos jonka laitan peliin. Ja taitopeleissä pelaan joko harjoitellakseni tai sitä varten että peli on itselleni suotuisa. En pelaa uhkapelejä, en edes lottoa. En kestä niihin liittyvää toivoa. (Enkä häviämistä. En ole strategisesti edes mikään laatikon terävin lusikka.) Huolena entisellä lastenhoitajalla oli siis on että peli jotenkin liittyy uhkapeliin.
Peleissä on siis jotain vaarallista ja riskaabelia.
Lapsia suojellaan erilaisilla ikärajoilla. Ja syynä on juuri se ajatus että pelit olisivat jotenkin erityisen vaarallisia. Peli olisi interaktiivisuutensa vuoksi jotenkin pahempi kuin sama videona. (Joka vaikeuttaa sitä miten pitäisi suhtautua siihen että katsoo toisten pelaamista. Se on kuin videota, yleensä harvinaislaatuisen pitkästyttävää sellaista. Paitsi jos on juuri samaan aikaan pelaamassa läpi juuri sitä kohtaa jota YLE sattuu näyttämään. Mutta tietääkseni "Counter Strikeä" ei ns. "pelata läpi" maailmanennätyspyrkimyksissä.)
Surullisinta on se, että asiaa on tutkittu laajassa ja pitkäjänteisessä tutkimuksessa. Ja vastaus on ei. Tulos ei ole intuitiivinen. Sitä ajattelisi että tämänlaisella voisi olla vaikutusta. Se ei ole myös muuten ilmiselvä. Mutta tulos on tulos. Valitettavasti tämä on siirtänyt keskustelua lähinnä ad hoc -tasolle. (Eli henkenä on että asenteet ja ajattelutavat muuttuvat vaikka toiminta ei muutukaan. Ja mitä hiton väliä tällä sitten on? Ajatuspoliiseiksiko tässä pitää ruveta?)
Ja siihen että tietokonepelit opettavat vaarallisia taitoja. Joka on kommenttina todella omituinen. En voi kuin hihitellä. Sillä jos nyt otetaan esille vaikka se tosiasia että olen pelannut "Assassins Creed" -pelisarjaa useita satoja tunteja. Osaanko minä siis vaania ja tappaa ihmisiä puukolla? Osaan. Mutta se ei ole pelien ansiota. Pikemminkin pelit ovat jarruna näille taidoille. Kukaan tuskin oikeasti kuvittelee että joku voisi opetella pelaamaan golfia konsolimallisella tietokonesimulaattorilla. Ihan sen takia että on eri asia painaa jotain nappia tietyn monta sekunnin murto-osaa ja suunnata kursoria kuin heiluttaa metallista (?) sauvaa jonka päässä on pömpeli nurmikolla kun aurinko paistaa silmiin ja pelikaveri irvistelee vieressä. Samoin "Assassins Creed" ei ole tehnyt minusta mestarillista parkourihmistä. (Hädin tuskin osaan kiivetä tiiliseinää johon on nakutettu portaat!) Taistelumekaniikatkaan eivt ole martial art. Koska peleissä on siistimpää hypätä hidastettuna ilman halki ja tehdä muita näyttäviä asioita. Siksi vaikka aloitin jo nuorena "Zelda" -pelisarjan pelaamisen ja tässä käytettiin miekkaa koko ajan, opin miekkailemaan vasta kun .. no aloin harrastamaan miekkailua oikeilla miekoilla.
"Counter Striken" kannalta on oleellilsta huomata, että ammuntapeleissä huomattavaa on, että kivääreiden toiminta on yllättävänkin summittaista. Aseiden käyttöön ei ole useinkaan panostettu samalla tavalla kuin niiden mallintamiseen. Esimerkiksi tähtäyssysteemiä ei tehdä peleissä yleensä siten kuin ne tehdään todellisuudessa. Tähtäin on joko sellainen että sitten kun vihollinen on rastin kohdalla ja painaa liipasinta niin osuu siihen mihin on tähdätty. Tosimaailmassa kivääriä pitää kalibroida etäisyyden mukaan. (Tämä opitaan ihan armeijassakin.) Kukaan armeijan käynyt tietää puristavan laukauksen ja hengityksen rytmittämisen laukaukseen. Mutta en ole nähnyt sitä ainoassakaan tietämässäni ammuntapelissä.
Itse iskisin tässä kohden kyllä vahvemmin kirjallisuuden pariin. Sillä kirjallisuudessa voi opetella faktoja esimerkiksi tiedustelusta ja vakoilusta. Sellaisia joista tieteen mukaan on hyötyä ja joita voi soveltaa vaikka kerrostalokyttäykseen. (Hyvää onnea projektiin naapureille, he ovat ilmeisesti tutustuneet alan oppaisiin. Keep up the good work!) Ja toinen asia johon iskisin on ulkona liikkuminen. Jos esimerkiksi mietitään mitä minä tein lapsena, niin niihin liittyi erilaisilla tikuilla miekkailu. Opin tässä enemmän intuitiivista otetta miekkailusta kuin mistään peleistä. (Se ei toki ollut organisoitua eikä siinä tekniikka miksikään sivistyneeksi jalostunut. Mutta tiesin mikä pää menee sisään.) Harjaantuminen on usein mekaanista. Kirjat ovat se kaikista helpoin vaihe monesti. Se että teoria taipuu käytäntöön vaatii mekaanista tekemistä. Ja tätä voidaan tehdä ulkona kivasti kun leikitään auringossa.
J.M.Macdonaldin triadi on tässä hyvä ladata mieleen. Hänhän esitti pienimuotoisten tutkimusten päätteeksi että kolme piirrettä liittyivät sosiopaattien käytökseen. Eli kolmella käyttäytymisen piirteellä (yhdessä toteutuessaan) voitaisiin ennustaa myöhempää sosiopaattista käyttäytymistä, etenkin toistuvaa rikollista käyttäytymistä. Yksikään näistä ei ollut tietokonepelaaminen. Ne olivat tulipalojen sytyttely, eläinrääkkäys ja vuoteenkastelu. (Joka on siitä jännittävä piirre että minulla ei ole ollut niistä yhtäkään. Kiitos vain ennustuksistanne.)
Näissä on toki huomioitava se, että tämä kolmio, niin suosittua kuin se rikoskirjallisuudessa onkin, on otettava pienellä varovaisuudella. Tulipalonsytyttäminen esimerkiksi liittyy lapsuusiän antisosiaalisuuteen eikä se ole niin tiukka ennustin kuin on ajateltu. (Moni saattaa yllättyä mutta antisosiaalisissa diagnooseissa tuppaa kummittelemaan sellainen jännittävä asia kuin ikä. Moni antisosiaalinen käytös lapsissa ja etenkin teineissä on niin tavallista että sitä pidetän normaalina, terveenä ja ei niin haitallisena.) Samoin vuoteenkastelussa on luovuttu esimerkiksi Freudilaisista sävyistä joissa vuoteenkastelu on seksuaalinen aktio, ja huomattu että se on sen verran yleistä että on jopa kyseenalaista onko suosittu stressiselitys oikeasti vaikuttava elementti. Eli kenties stressaantuneet lapset eivät virtsaa vuoteeseen ja lietso itseään hädän kurimukseen jonka vapautuspäässä on väkivalta. Vaan kenties vuoteeseen virtsaaminen on sen verran yleistä että se ikään kuin hyppää esiin usein väkivaltaa harrastavien tiedoista. (Kun kaikki pelaavat tietokonepelejä, niin väkivallantekijät ovat usein pelanneet tietokonepelejä. Intuitio voi tehdä tästä uskottavaa mutta samalla unohtuu että lähes kaikki pesevät myös hampaansa. Ja tähän emme kaipaa fluoriskeptikoita.)
Mutta se eläinten kiduttaminen. McClellan teki rikollisilla vuonna 2007 kartoituksen otsikolla "Animal cruelty and violent behavior". Ja se ei kertonut mitään yllättävää. Eläinten kiduttaminen ennusti huonoja lapsuusolosuhteita että väkivaltaista käyttäytymistä. Eli muut todella harrastavat sitä paljon harvemmin. Ja itse asiassa nimenomaan väkivaltarikollisissa eläinten rääkkäys oli yllättävän yleistä ; 56% heistä oli tehnyt eläinrääkkäystä lapsena. Tässä selityksenä on yleensä jokin seuraavista vaihtoehdoista ; (a) Eläimiin kohdistetaan voimaa koska ne ovat avuttomampia. (b) Eläinten kanssa väkivalta on ihmisen pieksentää astetta lievempää ja eläimiä rääkkäävät turtuvat ja voivat harjaantua ja laajentaa myöhemmin ihmisiin (c) Väkivallalla haetaan kontrollia ja eläimet toimivat sijaiskärsijöinä jollekin jolle todella haluttaisiin kostaa mutta ei voida.
Korostaisin että tässä on kyseessä konkreettinen tekeminen ja harjaantuminen. Olen tavannut monia tietokonepelaajia miekkailuharrastuksessa. (Ihan sen takia että monet pelaavat nykyään jotain.) Ja vaikka pelit ovat sisällöllisesti väkivaltaisia se ei ole harjaannuttanut heitä pois ihmisille normaaleista estoista jotka koskevat toisen ihmisen vahingoittamista. Itse asiassa vaikka miekkailusalilla ei oikeasti tapeta ja hakata toisia, vaan kaikki on kontrolloidussa harjoitteluympäristössä ystävien kesken, niin silti estoisuus paistaa tyypillisestä alkeiskurssilaisesta kauas. Sillä tietokonepelit eivät ole opettaneet heiltä pois mitään aitoa väkivaltaa koskevia estoja. Aivan niistä samoista syistä kuin minäkään en "Assassins Creed" -pelisarjaa pelatessani ole oppinut purjehtimaan, ratsastamaan tai tekemään vallankaappausta. (Menen veneeseen jos se on vuorilla. En luota mihinkään kookkaaseen pullistelevaan lämpimään elävään lihaan joka pomppoilee jalkojeni välissä. Ja Edward Luttwak on auttanut lopuissa.)
sunnuntai 19. tammikuuta 2014
Nenää rikollisuudelle - ja muita lausumia joilla ihmiset ylentävät itseään
Rikollisuus on siitä jännittävä aihe, että (a) olemme aika harvoin rikollisia (b) kohtaamme yllättävän harvoin rikoksia (c) työskentelemme aika harvoin rikollisuuteen liittyen ja (d) aika harva kouluttautuukaan tälle alalle. Silti käytännössä jokaisella on näkemyksiä siitä miten yhteiskunnan rikostilastot saataisiin laskuun.
Tämä tuntuukin olevan sopiva paikka heilutella Lake Wobegon -efektiä. Psykologiassa tunnetaan että ihmiset ovat yllättävän itseriittoisia. Suurin osa luulee olevansa keskivertoa parempia (olipa tämä asia sitten mikä tahansa). Ihmiset luulevat ymmärtävänsä ja hallitsevansa maailmaa hyvin elleivät vielä paremmin.
Esimerkiksi uskovaiset voivat selittää että kouluampumiset vähenisivät jos kouluissa olisi uskonnonopetusta. (Ajatus on korni maassa jossa on nykyään uskonnonopetusta aika paljon verrattuna muihin aineisiin. Se onkin luultavasti Amerikanlainaa, siellä kun uskontoa ei opeteta koulussa ja siellä tämänlaisia juttuja pyörii toistuvasti.) Tässä kohden taustaideana on siis se, että ihmisten ideologia on tärkein syy rikollisuudessa. He ottavat esille teoissa olleita ateisteja tai sellaisiksi tulkittavia ja pitävät tätä todisteena. Samat ihmiset pahastuvat jos otamme esille tuoreen uutisen jossa vanhemmat surmasivat lapsensa koska näkivät että tässä oli demoni. Tämänlaiset eivät kuulu uskontoon, eikä näitä ihmisiä voi nähdä "uskonnollisesti haasteellisina" vaan asia pitää selittää mielenterveydellä.
Valittamisessa tuskin huomataan sitä, että rikollisuuden taustateoria on vaihdettu lennosta ja vain tämän takia näitä demonintuhoajavanhempia tulkitaan eri tavalla kuin koulusurmaajaa joka on sekä koulusurmaaja että ateisti. (Joita on tilastollisesti aika paljon.) ; Ideologia merkitsee, paitsi jos se on itselle epämieluisa jolloin selityksen täytyy olla psykologinen. Omalle viiteryhmälle ja muille on eri tulkintanormit.
Samantapainen ajattelu koskee myös raiskaamista. Ja tässä ei nähdä taustalle ideologiaa. Klassisesti jokainen tietää että raiskaaminen ei ole seksuaalista, vaan sitä että raiskaaja hakee valtaa.
Kuitenkin Seghornin ja Cohenin työryhmä jakoi jo 1969 raiskaajat neljään luokkaan:
* Aggressiivinen raiskaus, jossa ytimessä on viha. Mukana on muuta väkivaltaa ja raiskaus on vain samaa kategoriaa kuin lyöminen ja potkiminen ja pureminenkin.
* Raiskaus on seksuaalisten tarpeiden tyydyttämistä ja raiskaus on vain keino
* Seksi ja sadismi ovat toisiinsa sekoittuneita, eli raiskaajan seksuaalinen nautinto kasvaa tai jopa vaatii sitä että kohde kärsii.
* Impulsiivinen raiskaus, jossa asiaa ei suunnitella ja se ikään kuin vain tapahtuu. Vaikka ryöstöyrityksenä lähtenyt tilanne päätyykin ennalta suunnittelemattomaan raiskaukseen.
Tässä on jo useampia luokkia. Sittemmin raiskausluokitelmat ovat laajentuneet ja syitä on tullut lisää. (Mitä enemmän aihetta tutkii sitä moninaisempia motiiveja ja syitä sen taakse kumpuaa.) Silti Jaana Haapasalon "Kriminaalipsykologia" kertoo että 25% kaikista raiskauksista ei luokitu oikein mihinkään luokkaan. Samalla on havaittu että luokka ei ole jokin joista aina vain yksi toteutuu. Esimerkiksi vain harva raiskaajista on puhtaasti aggressiivista tyyppiä.
Selvästi asiat ovat mutkikkaampia kuin "yhden selityksen ihmiset" näkevät.
Useimmilla ihmisillä on jokin yksi suosikkiteoria rikollisuuden taakse. Esimerkiksi:
* Konsensusteorioiden moninaisissa alatyypeissä ajatellaan että rikosoikeus käsittelee yleistä käsitystä hyväksyttävästä ja eihyväksyttävästä. Ja tällöin rikollisuus voi olla (a) seuraus päämäärien ja keinojen välisestä erosta (b) ihmiset ovat normatiivisia ellei heitä pakoteta (c) ihmiset ovat pahoja, jotain joita on pakotettava kurilla ja kontrollilla ja ideologialla jotta he eivät olisi rikollisia (d) ihminen oppii rikolliseksi seurassa, oppien ne sosiaalisessa kanssakäymisessä (e) sosiaalinen hajaannus tuottaa rikoksen, eikä tämä vaadi erityistä sairasta mieltä.
* Konfliktiteorioissa ajatellaan, että rikollisuus on ikään kuin alakulttuurien välistä sotaa. Valtaapitävä määrää mikä on rikollista. (a) Köyhät turvautuvat rikoksiin saadakseen jotain, rikkaat turvautuvat rikoksiin saadakseen lisää (b) Rikokset ovat tavallista toimintaa ryhmillä joilla ei ole valtaa (c) alemmissa sosiaaliryhmissä ei ole samoja mahdollisuuksia kuin muilla joten he voivat saavuttaa asioita lähinnä laittomin keinoin.
Näissä kaikissa on jonkin verran järkeä. Nämä kaikki mainitsemani mallit voidaan itse asiassa sitoa sosiologien teorioihin. Kysymys onkin juuri siitä että ihminen ottaa liian helposti yhden ja vain yhden mallin, jolla tulkitsee asioita.
Esimerkiksi tiedämme, että osa rikollisuudesta johtuu psykologiasta. Esimerkiksi Haapasalon teos kuvastaa lapsensurmaajia moniin luokkiin. Lasta voidaan surmata vaikkapa altruistisesti, kun ei haluta tätä pahaan maailmaan, tai kostoksi puolisolle jostain tämän rikkeestä. Oleellisin luokka tässä kohden on kuitenkin luultavasti psykoottiset teot, joihin voi liittyä harhaluuloja. Teon syy on siis psykologinen. Toisaalta rikostilastot eri maissa eivät ole identtisiä, joten tiedämme myös, että yhteiskuntarakenteilla on selvästikin vaikutusta. Ei siis edes ole mitään yhtä syytä. Tässä mielessä vaihtamisessa tilanteen mukaan voi olla järkeä. Mutta ei sillä tavalla millä tässä aluksi demonstroin.
Entäs profilointi?
Profiloinnin perusidea voidaan todellakin tiivistää siihen, että luokitelmia ei ainakaan lisätä. FBI:n mukaan se tehoaa 80% tapauksista. Haapasalo kuitenkin korostaa, että profilointi on hyvin salaista. Raportteja ei ole julkistettu eikä altistettu tiedeyhteisön tarkastelulle. Lisäksi profiloinnista kirjoittavat profiloijat jotka varmasti valitsevat mahdollisimman hyvin demonstroivia malleja, jotka ovat myös osuvia. Tätä kautta tapahtuu helposti cherry-pickingiä jossa suotuisimmat esimerkit ja vain ne päätyvät julkisuuteen. Tämä ei toki tarkoita että profilointi ei voisi aivan hyvin toimia juuri niin hyvin kuin FBI esittää. (Siellä on kyllä fiksuja kavereita töissä.) Avoimuuden puute kuitenkin vihjaa että kyseessä ei ole tiede sanan varsinaisessa mielessä.
Mutta vaikka olettaisimmekin, että profilointi toimisi, sen perushenki on silti se, että profilointi on rikoksen selvittämisen heuristinen apuväline, ei näyttöä. Tämä nousee esille profiloijien omistakin lausunnoista Douglasin ja Olshakerin esitys Tylenol -särkylääkkeeseen liittyneessä myrkyttämisessä oli hankala : Vaikka profilointi viittasi vahvasti tiettyyn syylliseen, ei asiasta tahtonut oikein olla näyttöä.
Lisäksi profilointi on joskus aivan tiedetysti väärä väline. Ja koulusurmat ovat juuri sellainen. Syynä on jo aiemmin blogaamani seikka. Profilointi rajaa tilastollisen joukon, joka voi olla melko pieni. Tällöin saattaa olla niin, että vaikka tietty ryhmä tekee tilastollisesti enemmän jotain rikosta, huomion keskittäminen näihin ei auta koska tämän profiilin ulkopuolellakin on tekijöitä, ja vääriä tunnistuksia tapahtuu. Lopputulos on suoraan tilastomatematiikassa, joten sitä ei oikein voi kiertää.
Haapasalo kuvastaa joukkomurhista sen, että niihin nähdään hyvin monenlaisia motiiveja. Osa voi esimerkiksi tehdä altruistisista syistä. Joskus tilanne eskaloituu, eli halutaan kostaa tietylle ihmiselle ja muut ovat jotenkin tiellä. Useimmiten surmaajalla on kuitenkin ollut jonkinlainen epäonnistumisen tai hylkäämisen kokemus, joko todellinen tai kuviteltu. (Mutta kenelläpä ei.) Kouluampujat ovat sosiaalisesti tietynlaisia, tekijät ovat aktiota edeltäneesti olleet usein väkivaltaisia, uhkaavia tai antisosiaalisia. Myös masennus, surmaamisella fantasiointi ja vastaavat psykologiset seikat ovat yleisiä.
Näiden pohjalta on kuitenkin hankalaa tehdä uhka-analyysiä. Suurin osa profiiliin osuvista ei tee mitään. Lisäksi kaikki eivät osu profiiliin ja joukkosurmaaminen on tilastollisesti niin harvinaista, että on hyvinkin todennäköistä että surmaaja "pääsisi profiilin ohi". ; Tilastomatematiikassa on tässä kohden eräänlainen ansa. Oikeilla tiedoilla koulusurmaajista voidaan rakentaa seula, jonka päällelaittaessa läpi pääsee enemmän koulusurmaajia kuin mitä ilman seulaa.
Siksi minä haluaisin tietää minkä kriminologisen uuden innovaation kristillisdemokraatit ovat kehittäneet. Heillä on pakko olla sellainen. Sillä eiväthän he heitä (a) ideologisia ennakkoluuloja (b) uskonnottomia herjaavaa ja leimaavaa vihapuhetta, (c) puolitotuuksia tai (d) ennakkoluuloja pelkästään hatustaan. Eiväthän he muutoin olisi poliittisia vaikuttajia joihin luotetaan, jos he näin tekisivät. Eiväthän?
Tämä tuntuukin olevan sopiva paikka heilutella Lake Wobegon -efektiä. Psykologiassa tunnetaan että ihmiset ovat yllättävän itseriittoisia. Suurin osa luulee olevansa keskivertoa parempia (olipa tämä asia sitten mikä tahansa). Ihmiset luulevat ymmärtävänsä ja hallitsevansa maailmaa hyvin elleivät vielä paremmin.
Esimerkiksi uskovaiset voivat selittää että kouluampumiset vähenisivät jos kouluissa olisi uskonnonopetusta. (Ajatus on korni maassa jossa on nykyään uskonnonopetusta aika paljon verrattuna muihin aineisiin. Se onkin luultavasti Amerikanlainaa, siellä kun uskontoa ei opeteta koulussa ja siellä tämänlaisia juttuja pyörii toistuvasti.) Tässä kohden taustaideana on siis se, että ihmisten ideologia on tärkein syy rikollisuudessa. He ottavat esille teoissa olleita ateisteja tai sellaisiksi tulkittavia ja pitävät tätä todisteena. Samat ihmiset pahastuvat jos otamme esille tuoreen uutisen jossa vanhemmat surmasivat lapsensa koska näkivät että tässä oli demoni. Tämänlaiset eivät kuulu uskontoon, eikä näitä ihmisiä voi nähdä "uskonnollisesti haasteellisina" vaan asia pitää selittää mielenterveydellä.
Valittamisessa tuskin huomataan sitä, että rikollisuuden taustateoria on vaihdettu lennosta ja vain tämän takia näitä demonintuhoajavanhempia tulkitaan eri tavalla kuin koulusurmaajaa joka on sekä koulusurmaaja että ateisti. (Joita on tilastollisesti aika paljon.) ; Ideologia merkitsee, paitsi jos se on itselle epämieluisa jolloin selityksen täytyy olla psykologinen. Omalle viiteryhmälle ja muille on eri tulkintanormit.
Samantapainen ajattelu koskee myös raiskaamista. Ja tässä ei nähdä taustalle ideologiaa. Klassisesti jokainen tietää että raiskaaminen ei ole seksuaalista, vaan sitä että raiskaaja hakee valtaa.
Kuitenkin Seghornin ja Cohenin työryhmä jakoi jo 1969 raiskaajat neljään luokkaan:
* Aggressiivinen raiskaus, jossa ytimessä on viha. Mukana on muuta väkivaltaa ja raiskaus on vain samaa kategoriaa kuin lyöminen ja potkiminen ja pureminenkin.
* Raiskaus on seksuaalisten tarpeiden tyydyttämistä ja raiskaus on vain keino
* Seksi ja sadismi ovat toisiinsa sekoittuneita, eli raiskaajan seksuaalinen nautinto kasvaa tai jopa vaatii sitä että kohde kärsii.
* Impulsiivinen raiskaus, jossa asiaa ei suunnitella ja se ikään kuin vain tapahtuu. Vaikka ryöstöyrityksenä lähtenyt tilanne päätyykin ennalta suunnittelemattomaan raiskaukseen.
Tässä on jo useampia luokkia. Sittemmin raiskausluokitelmat ovat laajentuneet ja syitä on tullut lisää. (Mitä enemmän aihetta tutkii sitä moninaisempia motiiveja ja syitä sen taakse kumpuaa.) Silti Jaana Haapasalon "Kriminaalipsykologia" kertoo että 25% kaikista raiskauksista ei luokitu oikein mihinkään luokkaan. Samalla on havaittu että luokka ei ole jokin joista aina vain yksi toteutuu. Esimerkiksi vain harva raiskaajista on puhtaasti aggressiivista tyyppiä.
Selvästi asiat ovat mutkikkaampia kuin "yhden selityksen ihmiset" näkevät.
Useimmilla ihmisillä on jokin yksi suosikkiteoria rikollisuuden taakse. Esimerkiksi:
* Konsensusteorioiden moninaisissa alatyypeissä ajatellaan että rikosoikeus käsittelee yleistä käsitystä hyväksyttävästä ja eihyväksyttävästä. Ja tällöin rikollisuus voi olla (a) seuraus päämäärien ja keinojen välisestä erosta (b) ihmiset ovat normatiivisia ellei heitä pakoteta (c) ihmiset ovat pahoja, jotain joita on pakotettava kurilla ja kontrollilla ja ideologialla jotta he eivät olisi rikollisia (d) ihminen oppii rikolliseksi seurassa, oppien ne sosiaalisessa kanssakäymisessä (e) sosiaalinen hajaannus tuottaa rikoksen, eikä tämä vaadi erityistä sairasta mieltä.
* Konfliktiteorioissa ajatellaan, että rikollisuus on ikään kuin alakulttuurien välistä sotaa. Valtaapitävä määrää mikä on rikollista. (a) Köyhät turvautuvat rikoksiin saadakseen jotain, rikkaat turvautuvat rikoksiin saadakseen lisää (b) Rikokset ovat tavallista toimintaa ryhmillä joilla ei ole valtaa (c) alemmissa sosiaaliryhmissä ei ole samoja mahdollisuuksia kuin muilla joten he voivat saavuttaa asioita lähinnä laittomin keinoin.
Näissä kaikissa on jonkin verran järkeä. Nämä kaikki mainitsemani mallit voidaan itse asiassa sitoa sosiologien teorioihin. Kysymys onkin juuri siitä että ihminen ottaa liian helposti yhden ja vain yhden mallin, jolla tulkitsee asioita.
Esimerkiksi tiedämme, että osa rikollisuudesta johtuu psykologiasta. Esimerkiksi Haapasalon teos kuvastaa lapsensurmaajia moniin luokkiin. Lasta voidaan surmata vaikkapa altruistisesti, kun ei haluta tätä pahaan maailmaan, tai kostoksi puolisolle jostain tämän rikkeestä. Oleellisin luokka tässä kohden on kuitenkin luultavasti psykoottiset teot, joihin voi liittyä harhaluuloja. Teon syy on siis psykologinen. Toisaalta rikostilastot eri maissa eivät ole identtisiä, joten tiedämme myös, että yhteiskuntarakenteilla on selvästikin vaikutusta. Ei siis edes ole mitään yhtä syytä. Tässä mielessä vaihtamisessa tilanteen mukaan voi olla järkeä. Mutta ei sillä tavalla millä tässä aluksi demonstroin.
Entäs profilointi?
Profiloinnin perusidea voidaan todellakin tiivistää siihen, että luokitelmia ei ainakaan lisätä. FBI:n mukaan se tehoaa 80% tapauksista. Haapasalo kuitenkin korostaa, että profilointi on hyvin salaista. Raportteja ei ole julkistettu eikä altistettu tiedeyhteisön tarkastelulle. Lisäksi profiloinnista kirjoittavat profiloijat jotka varmasti valitsevat mahdollisimman hyvin demonstroivia malleja, jotka ovat myös osuvia. Tätä kautta tapahtuu helposti cherry-pickingiä jossa suotuisimmat esimerkit ja vain ne päätyvät julkisuuteen. Tämä ei toki tarkoita että profilointi ei voisi aivan hyvin toimia juuri niin hyvin kuin FBI esittää. (Siellä on kyllä fiksuja kavereita töissä.) Avoimuuden puute kuitenkin vihjaa että kyseessä ei ole tiede sanan varsinaisessa mielessä.
Mutta vaikka olettaisimmekin, että profilointi toimisi, sen perushenki on silti se, että profilointi on rikoksen selvittämisen heuristinen apuväline, ei näyttöä. Tämä nousee esille profiloijien omistakin lausunnoista Douglasin ja Olshakerin esitys Tylenol -särkylääkkeeseen liittyneessä myrkyttämisessä oli hankala : Vaikka profilointi viittasi vahvasti tiettyyn syylliseen, ei asiasta tahtonut oikein olla näyttöä.
Lisäksi profilointi on joskus aivan tiedetysti väärä väline. Ja koulusurmat ovat juuri sellainen. Syynä on jo aiemmin blogaamani seikka. Profilointi rajaa tilastollisen joukon, joka voi olla melko pieni. Tällöin saattaa olla niin, että vaikka tietty ryhmä tekee tilastollisesti enemmän jotain rikosta, huomion keskittäminen näihin ei auta koska tämän profiilin ulkopuolellakin on tekijöitä, ja vääriä tunnistuksia tapahtuu. Lopputulos on suoraan tilastomatematiikassa, joten sitä ei oikein voi kiertää.
Haapasalo kuvastaa joukkomurhista sen, että niihin nähdään hyvin monenlaisia motiiveja. Osa voi esimerkiksi tehdä altruistisista syistä. Joskus tilanne eskaloituu, eli halutaan kostaa tietylle ihmiselle ja muut ovat jotenkin tiellä. Useimmiten surmaajalla on kuitenkin ollut jonkinlainen epäonnistumisen tai hylkäämisen kokemus, joko todellinen tai kuviteltu. (Mutta kenelläpä ei.) Kouluampujat ovat sosiaalisesti tietynlaisia, tekijät ovat aktiota edeltäneesti olleet usein väkivaltaisia, uhkaavia tai antisosiaalisia. Myös masennus, surmaamisella fantasiointi ja vastaavat psykologiset seikat ovat yleisiä.
Näiden pohjalta on kuitenkin hankalaa tehdä uhka-analyysiä. Suurin osa profiiliin osuvista ei tee mitään. Lisäksi kaikki eivät osu profiiliin ja joukkosurmaaminen on tilastollisesti niin harvinaista, että on hyvinkin todennäköistä että surmaaja "pääsisi profiilin ohi". ; Tilastomatematiikassa on tässä kohden eräänlainen ansa. Oikeilla tiedoilla koulusurmaajista voidaan rakentaa seula, jonka päällelaittaessa läpi pääsee enemmän koulusurmaajia kuin mitä ilman seulaa.
Siksi minä haluaisin tietää minkä kriminologisen uuden innovaation kristillisdemokraatit ovat kehittäneet. Heillä on pakko olla sellainen. Sillä eiväthän he heitä (a) ideologisia ennakkoluuloja (b) uskonnottomia herjaavaa ja leimaavaa vihapuhetta, (c) puolitotuuksia tai (d) ennakkoluuloja pelkästään hatustaan. Eiväthän he muutoin olisi poliittisia vaikuttajia joihin luotetaan, jos he näin tekisivät. Eiväthän?
perjantai 10. tammikuuta 2014
Pystykorva, panda ja vesimies
Kävin tekemässä YLE:n poliittisia arvoja testaavan testin. Sain vastaukseksi "pystykorva" ja toisena päivänä "kettu". Profiilissa huomattavaa oli, että yhteenveto oli muutoin redundantti itse testin kanssa. Jos kysytään kannattaako homojen avioliittoa ja tämä painottuu arviossa, ei asiaa pidä ihmetellä. Se ei ole osuvuutta vaan luokittelua. Kiinnostavampaa oli sen sijaan se, että tulokset osasivat kertoa elinpiiristäni melko hyvin. Siis kysymyksiin joihin en ollut tarjonnut vastausta.
"Ikä 25-34 vuotias
Sukupuoli ; ei painotusta
Asuu \ 100 000 asukkaan kaupungissa
Ammatti toimihenkilö, asiantuntija, opiskelija
Koulutus korkeakoulututkinto"
Tämä onkin merkki siitä, miten "hyviä arvauksia" ihmisistä voidaan tehdä tilastotieteen voimalla. Ihmistuntemus on tässä tarkkuudessa pienempi. Olemme tavallaan vähemmän yksilöitä kuin haluaisimme uskoa. Jopa silloin kun olemme outolinnun maineessa olevia skientistihörhöjä.
Tosin yksittäistapauksesta en lähtisi kuitenkaan juhlimaan. Sillä luokituksia on yllättävän vähän. Ja tilastojen mukaan omiin luokituksiini kuuluu "Osuus 20 % suomalaisista." Luokkien vähyys ja niiden isot prosenttiosuudet tarkoittavat sitä, että moni osuisi pelkästään tuurilla. Näiden kasautumisesta syntyy vain "kasa anekdootteja" joka voi tuntua uskottavalta, ja vedota mieleen järkevänä, mutta joka olisi silti hoopoa.
Horoskoopitkin osuvat usein oikeaan tuurilla. Ja horoskooppejen kautta kuvataan ihmisten piirteitä ja hekin kokevat ne osuviksi. Forer -efekti varmistaa että näemme satunnaiset adjektiivit itseämme kuvaaviksi. Lake Wobegon efekti varmistaa, että koemme olevamme keskivertoista parempia joten positiiviset kuvaukset ovat paitsi kohteliaita, ne myös otetaan vakavasti. Ja monitulkintaiset piirteet takaavat että tulokset koetaan osuviksi.
Kysymys onkin siinä, mikä on horoskooppihömpän ja tieteellisesti perustellun profiloimisen välinen ero. Ja tässä kohden on hyvä vilkaista Jani Erolan kannanottoa. Hän ottaa esille sen, jonka itsekin huomasin. Eli sen, että testi on "liian tarkka" siinä mielessä että pienikin muutos yhdessäkin vastauksessa voi muuttaa tuloksen niin että päädyt eri luokkaan. Asia on kuten Erola ilmaisee ; Tämä ei kuitenkaan kerro testin virheellisyydestä, vaan siitä että testi mittaa prosentteja ja tekee tarkkojakin arvioita.
Kaltaiseni sivistyssanapuuroilija voisi sanoa, että testillä voi validiteettia, mutta heilahtelu viittaa heikkoon reliabiliteettiin. Erolan teksti viittaa siihen, että reliabiliteetti johtuu nyky-yhteiskunnan yhteiskuntarakenteista. Ihmiset kuuluvat helposti useisiin luokkiin. Tässä mielessä vika ei ole testissä vaan yhteiskunnan luokkarakenteesta.
Oma huomioni joka kiinnittyy "pystykorvien ja kettujen" sijasta loppuyhteenvedon tuloksiin, ei tietysti välitä yhtä suuresti tästä epämääräisyydestä. Sillä syntymävuosi ja asuinkunnan koko ovat melko tarkasti ja eksaktisti määriteltyjä. Se, että YLE tekee tässä "hyviä arvauksia" on perusteltua profilointia, se ei toki kerro suoraan totuutta ja epäonnistuukin jossain määrin, mutta se onnistuu useammin kuin pelkällä arvaamisella - lopputulosten määrittelytarkkuus huomioiden - voisi uskoa. Tässä mielessä se on astetta vähemmän humpuukia kuin horoskooppimaakarointi.
Näkisin, että YLEn testissä hyvää on se, että se menee "epämääräisestä määrättyyn". Eli joustavasta arvohöpinästä päätellään asuinaluetta. Tällöin sisään otetaan epäselvää (holhotaanko ihmisiä liikaa, pitääkö kettuja metsästää) ja ulos otetaan jotain joka on hieman selvempää. (Ikä, asuinkaupungin koko). Horoskooppien kohdallahan tilanne on juuri toisin päin. Sisään otetaan jotain eksaktia (syntymäaika) ja sitten tästä tuotetaan hämärin perustein luokkituksia, joita luonnehditaan joillakin epämääräisiä ominaisuuksia (sosiaalinen mutta ujo, hyvä suutelija). ~ Ja karkeasti sanoen ; perustellun profiloinnin ja horoskooppihumpuukin toisistaan erottamisen kannalta kenties helpoin nyrkkisääntö onkin katsoa tätä informaation kehityksen suuntaa. Tieto on sitä että epätarkasta siirrytään tarkkaan. Hörhöilyssä eksakti fakta on tarinankerronnan lähtökohta, joka pyöritellään osana prosessia, ja lopputuloksena on jotain maailmansyleilevää mutta epämääräistä.
Näin ollen oma luottamukseni horoskooppeihin kasvaisi siitä että ensin kyseltäisiin henkilön luonteenpiirteistä, tästä lyötäisiin lukkoon tulkinta ja annettaisiin lyhyehkö lista sallituista syntymäpäivistä jolloin kaikki nousevat ja laskevat merkit tuottaisivat tuon sallitun tuloksen. Ja tässä epäonnistuttaisiin tilastollisesti katsoen yllättävän harvoin. (Verrattaisiin puhtaaseen arvaukseen arpomalla.)
"Ikä 25-34 vuotias
Sukupuoli ; ei painotusta
Asuu \ 100 000 asukkaan kaupungissa
Ammatti toimihenkilö, asiantuntija, opiskelija
Koulutus korkeakoulututkinto"
Tämä onkin merkki siitä, miten "hyviä arvauksia" ihmisistä voidaan tehdä tilastotieteen voimalla. Ihmistuntemus on tässä tarkkuudessa pienempi. Olemme tavallaan vähemmän yksilöitä kuin haluaisimme uskoa. Jopa silloin kun olemme outolinnun maineessa olevia skientistihörhöjä.
Tosin yksittäistapauksesta en lähtisi kuitenkaan juhlimaan. Sillä luokituksia on yllättävän vähän. Ja tilastojen mukaan omiin luokituksiini kuuluu "Osuus 20 % suomalaisista." Luokkien vähyys ja niiden isot prosenttiosuudet tarkoittavat sitä, että moni osuisi pelkästään tuurilla. Näiden kasautumisesta syntyy vain "kasa anekdootteja" joka voi tuntua uskottavalta, ja vedota mieleen järkevänä, mutta joka olisi silti hoopoa.
Horoskoopitkin osuvat usein oikeaan tuurilla. Ja horoskooppejen kautta kuvataan ihmisten piirteitä ja hekin kokevat ne osuviksi. Forer -efekti varmistaa että näemme satunnaiset adjektiivit itseämme kuvaaviksi. Lake Wobegon efekti varmistaa, että koemme olevamme keskivertoista parempia joten positiiviset kuvaukset ovat paitsi kohteliaita, ne myös otetaan vakavasti. Ja monitulkintaiset piirteet takaavat että tulokset koetaan osuviksi.
Kysymys onkin siinä, mikä on horoskooppihömpän ja tieteellisesti perustellun profiloimisen välinen ero. Ja tässä kohden on hyvä vilkaista Jani Erolan kannanottoa. Hän ottaa esille sen, jonka itsekin huomasin. Eli sen, että testi on "liian tarkka" siinä mielessä että pienikin muutos yhdessäkin vastauksessa voi muuttaa tuloksen niin että päädyt eri luokkaan. Asia on kuten Erola ilmaisee ; Tämä ei kuitenkaan kerro testin virheellisyydestä, vaan siitä että testi mittaa prosentteja ja tekee tarkkojakin arvioita.
Kaltaiseni sivistyssanapuuroilija voisi sanoa, että testillä voi validiteettia, mutta heilahtelu viittaa heikkoon reliabiliteettiin. Erolan teksti viittaa siihen, että reliabiliteetti johtuu nyky-yhteiskunnan yhteiskuntarakenteista. Ihmiset kuuluvat helposti useisiin luokkiin. Tässä mielessä vika ei ole testissä vaan yhteiskunnan luokkarakenteesta.
Oma huomioni joka kiinnittyy "pystykorvien ja kettujen" sijasta loppuyhteenvedon tuloksiin, ei tietysti välitä yhtä suuresti tästä epämääräisyydestä. Sillä syntymävuosi ja asuinkunnan koko ovat melko tarkasti ja eksaktisti määriteltyjä. Se, että YLE tekee tässä "hyviä arvauksia" on perusteltua profilointia, se ei toki kerro suoraan totuutta ja epäonnistuukin jossain määrin, mutta se onnistuu useammin kuin pelkällä arvaamisella - lopputulosten määrittelytarkkuus huomioiden - voisi uskoa. Tässä mielessä se on astetta vähemmän humpuukia kuin horoskooppimaakarointi.
Näkisin, että YLEn testissä hyvää on se, että se menee "epämääräisestä määrättyyn". Eli joustavasta arvohöpinästä päätellään asuinaluetta. Tällöin sisään otetaan epäselvää (holhotaanko ihmisiä liikaa, pitääkö kettuja metsästää) ja ulos otetaan jotain joka on hieman selvempää. (Ikä, asuinkaupungin koko). Horoskooppien kohdallahan tilanne on juuri toisin päin. Sisään otetaan jotain eksaktia (syntymäaika) ja sitten tästä tuotetaan hämärin perustein luokkituksia, joita luonnehditaan joillakin epämääräisiä ominaisuuksia (sosiaalinen mutta ujo, hyvä suutelija). ~ Ja karkeasti sanoen ; perustellun profiloinnin ja horoskooppihumpuukin toisistaan erottamisen kannalta kenties helpoin nyrkkisääntö onkin katsoa tätä informaation kehityksen suuntaa. Tieto on sitä että epätarkasta siirrytään tarkkaan. Hörhöilyssä eksakti fakta on tarinankerronnan lähtökohta, joka pyöritellään osana prosessia, ja lopputuloksena on jotain maailmansyleilevää mutta epämääräistä.
Näin ollen oma luottamukseni horoskooppeihin kasvaisi siitä että ensin kyseltäisiin henkilön luonteenpiirteistä, tästä lyötäisiin lukkoon tulkinta ja annettaisiin lyhyehkö lista sallituista syntymäpäivistä jolloin kaikki nousevat ja laskevat merkit tuottaisivat tuon sallitun tuloksen. Ja tässä epäonnistuttaisiin tilastollisesti katsoen yllättävän harvoin. (Verrattaisiin puhtaaseen arvaukseen arpomalla.)
lauantai 26. tammikuuta 2013
Vilpittömien apostolien seuraamo
"Syvemmältä" -blogin kirjoittaja kaipaa selitystä ateistejen (ja ilmeisesti muidenkin uskonnottomien) suhtautumiseen apostoleihin. "Minua on askarruttanut pitkän aikaa sellainen kysymys, että miten kristinuskon hylkäävä suhtautuu opetuslasten todistuksiin? Siis niihin, joissa kerrottuihin tapahtumiin ottivat konkreettisesti osaa ja minkä totuudenmukaisuuden tähden he kuolivat. Ottaessani asian esille kyseiset tahot vaikenevat pääsääntöisesti hyvin äkkiä, mutta jotain suhtautumistapoja olen onnistnut kaivamaan esille. Ollessani itse ateisti olin yksinkertaisesti ajattelematta asiaa - usko ei ollut minun juttuni ja sillä sipuli. Kysymys olisi kuitenkin ollut vaikea." Hän uskoo että ihmiset eivät usko mihin tahansa satuihin. Hän moittii sitä että vedotaan Jeesuksen karismaan ja vastaaviin. Ne tuntuvat kirjoittajasta huterilta elleivät peräti mahdottomilta. Hän ajaakin melkoisen voimakkaan loppukaneetin. "Kuitenkin on ihmisiä, jotka eivät usko opetuslasten joko puhuneen totta, tai sitten kuvittelevat näiden tulleen huijatuiksi, tai muuta vastaavaa. Kumpaakaan edellämainituista selityksistä ei kuitenkaan tue ainutkaan järkevä peruste. Käsillä olevasta todistusaineistosta voi rationaalisesti vetää vain yhden johtopäätöksen, eikä minulla ole riittävästi sokeaa uskoa sen virheellisyyteen hylätäkseni sen."
1: Eli näin "Tuomo-savoksi" hän sanoo että jokainen ateisti on denialisti -idiootti jolla on vikaa päässä, järjenkäytössä ja sydämessä. Tätä on turhaa peitellä kohteliain sanoin. Se on päätelmä, sisältö vastaava. Ja siitä ollaan vastuussa. Tämä on samanaikaisesti ohje tämän blogauksen ja tämän blogin lukemiseen. Se on myös muistutus siitä että vaikka moni mielellään kätkee kusipäisen asennevamman käyttämällä lieventäviä sanoja, tämä kuorrutus ei itse asiassa muuta sitä asiaa että kyseessä on asennevamma. Toimii siis molempiin suuntiin tämä huomautus.
Tämä kysymys on tullut vastaani melko usein. Itse asiassa kun vuosia vuosia sitten juttelin Pauli Ojalan kanssa, hän viittasi siihen että "Raamattua" levitettiin paljon. Hän piti tätä vahvana todisteena siitä että Raamattu on faktuaalinen. Itse korostin sitä että painosmäärä kertoo siitä että Raamattu on historiallinen lähde. Eli se on historiantutkimuksen kannalta aika luotettava. Se kertoo siitä että se on ollut kirjoitusajankohtanaan tietynlainen. Joten se on kiistatta tähän aikaan sidottu historiallinen dokumentti. Se auttaa hyvin tehokkaasti ajankuvan muodostamisessa -aivan kuten Harry Potter -kirjat auttavat tulevaisuudessa nykyajan ajanhengen kuvastamista.
1: Niitäkin on kopioitu paljon, se on tulevaisuudessa varmasti vielä vahvemmin historiaan sidottavissa kuin Raamatut. Sillä Harry Pottereista niitä kopioita on paljon enemmän, kiitos kirjapainotaidon. Harry Pottereissakin on myös oikeita paikkoja kuten Lontoo. Eikä tästä pidä vetää päätelmiä siitä että Tylypahka olisi faktuaalinen paikka.
Kun perushenkenä on se, että Raamattu on uskottava koska opetuslapset pitivät sitä tärkeänä, Ojala loukkaantui syvästi. Hän piti reaktiotani pilkallisena. (Mitä se kenties olikin, tähän en osaa sanoa mitään, olen aina niin pilkallinen, kuulemma.) Ja korosti että opetuslapset uskoivat vilpittömästi ja se on itsessään todiste.
Tarinavastaus = aina paskin mahdollinen vaihtoehto.
"Mythopoeian" arvio Philip Pullmanin teoksesta "Rehti mies Jeesus & Kieromieli Kristus" näyttää että kysymykseen on vastattu. Vähintään siinä muodossa että reagointi olisi vastaus. Hän kritisoi tosin selityksen osuvuutta lujasti. Tämä ei sinänsä ihmetytä, koska itse dissaan Pullmanin ateistista kirjoitustapaa aivan yhtä paljon kuin Lewisin kristillistä kantaa. Olen siis tässä Mythopoeiaa kirjoittavan Koposen kanssa aivan samaa mieltä. (En tosin ole lukenut tuota Pullmannin teosta, vielä, mutta olen lukenut miehen fantasiakirjoja.) "Pullman on saavuttanut mainetta jonkinlaisena C.S. Lewisin negatiivina: molemmat miehet käyttävät kirjallisuuttaan tuodakseen julki näkemyksensä kristillisestä uskosta. Siinä missä Lewisin Narnia-sarja on tylsää allegorista evankeliumien uudelleenkertomista, Pullmanin tarinoissa katolisen kirkon edustajat ovat poikkeuksetta mustasydämisiä omanedun tavoittelijoita ja hyvikset kirkasotsaisia ateisteja."
Tosin kirjaa lukemattakin, sen mukaan mitä siitä on esilletuotu kyseisessä blogauksessa, huomaan että selityksen kritiikki ei ole kovin toimivaa. Asenteellisuus, joka on tekstissä toki aina vaivaavaa, ei kuitenkaan ole sama kuin se, että sen argumentti tai sisältö olisi huono tai sellainen jota ei perustella. Nimittäin sitä kritisoidaan asenteella "Epilogista käy ilmi, että Pullman tietää kristinuskon seisovan tai kaatuvan ylösnousemuksen varassa: jos se ei ole historiallisesti totta, putoaa kristinuskolta pohja pois. Odotusten mukaan Pullman siis käy ylösnousemuksen kimppuun ja rakentaa sen monesti nähdyn modernistisen juonikuvion, jossa ylösnousemus on huijausta. Jeesuksen ruumis varastetaan haudasta ja Kristus esiintyy ylösnousseena veljenään, jotta opetuslapset tulevien vuosisatojen aikana perustaisivat sen Kristuksen kaipaaman organisaation, kirkon. Tämä on kuitenkin historiallisessa kontekstissaan täysin päätön ratkaisu: miten kenelläkään olisi ollut motivaatiota kirkon perustamiseen ja miten kukaan voisi huijata opetuslapsia esiintymällä Jeesuksena? Pullmanin tarjoama selitys ylösnousemukselle on vielä järjettömämpi kuin perinteinen kristillinen yliluonnollinen selitys." Lihavoin lausunnon sen vuoksi, että tämänlaista arvioita ei voi ihminen tehdä tiedolla. Se ei ole perustelu, se on asennevamma. Jotta voidaan arvioida eri selitysten paremmuutta, ne pitäisi voida laittaa vierekkäin ja arvioida niitä keskenään. Nyt ei voi tehdä oikein muuta kuin moittia sitä että selityksessä on premissejä tai vastaavia. Selitys on toki far fetched enkä itse kykene ottamaan sitä kovinkaan vakavasti. But basicly, it sounds a bit like doable.
Mythopoieassakin ollaan samaa kantaa kuin "Syvemmällä" -blogissa. Itse asiassa itsekin pidän näitä tarinointiversiota varsin heikkoina. Huteruus ei kuitenkaan johda päätelmään siitä että yliluonnollinen selitys olisi yhtään laadukkaampi. Jeesus todistetaan ihmeillä. Tule parantamaan amputoituja rukouksella, niin uskomme paremmin kuin tuollaisilla sepeämisillä. Jos uskonne todella rakentuu yliluonnollisen uskomiseen, niin keskustelu käydään tuomalla tämä konsepti yhteiseen keskustelukenttään. Todistamalla että se yliluonnollinen on edes hutera, eikä vain jokin oletettu asia josta ei ole edes viitetodisteita.
Niissä on itse asiassa jo lähtökohtavirhe. (Itse asiassa jo tuossa kysymyksessä on lähtökohtavirhe. Se on se sama virhe mikä on siinä kun siihen vastataan huonosti.) Se nimittäin perustuu itsereflektioon ja siihen perustuvaan psykologismiin, mielikuvaan siitä miten ihmismieli toimii kuvataan ajattelemalla oman itsen toimintaa. Pullman kertoo tarinan omasta mielikuvistaan ja lähtökohdastaan ja se määrittää mikä on naurettavaa ja mikä ei ole. Samoin, kun olen toistuvasti tähän "apostolien vilpittömään uskoon on pakko uskoa ja Jeesus todistuu jo tällä" -argumenttiin törmännyt, olen huomannut että asiallinen vastaus ei yksinkertaisesti toimi. Sillä vaikka viittaat psykologian tunnettuihin teorioihin jotka eivät ole edes mitenkään kontroversiaaleja, niin siinäkin tapauksessa sinua syytetään siitä että tarina ei ole uskottava koska se ei sovi selittäjän omaan skeemaan siitä mitä ihmiset voivat ja eivät voi tehdä.
Itsereflektion heikkous on siinä että yksilö ei ole kaikki ihmiset. Ei koskaan. Kun katsomme televisiota, saamme jatkuvasti törmätä ihmeellisiin vesseleihin joiden järjenjuoksu ei seuraa yhdenkään tervejärkisen ihmisen ratoja. Heitä yritetään usein tyypittää kahvipöytäkeskustelussa ties mihin. Ja tämä ei ole kovin toimivaa. Itse asiassa jopa profiloinnin kohdalla on ollut paljon asiallista kritiikkiä siitä että he sovittelevat selityksiään melko puutteellisesti.
Olenkin, kuten blogini ahkerammat lukijat ovat huomanneetkin, korostanut sitä että anekdootti ei ole minkäänlainen maailmankuvan totuuden mittaamisen kannalta merkitsevä seikka. Oikeudessa asti silminnäkijätodistukset ovat aina paljon vähempiarvoisia kuin mitä arkijärjellään menijät uskovatkaan. Tarinoihin tulee lisäksi puutteita. Ja ennen kaikkea ne eivät asetu oikein minkäänlaisen asiallisen kritiikkiketjun alle. Pulmannin suurin ongelma ei siis ole edes se, että hänen näkemyksensä on far fetched. Vaan enemmänkin se, että hän rakentaa anekdootin jonka todennäköisyyttä on mahdoton testata ja arvioida. Anekdootilla on arvo jos ja vain jos siinä on testi jonka avulla tarina voidaan falsifioida. Pullmannin kirjassa tälläistä ei luonnollisesti ole eikä tule. Joten anekdootin suurin ongelma on oikeastaan vain se, että se tuntuu far fetchediltä. Se on oikeasti arationaalinen, järkevän keskustelun ulkopuolella oleva, vakuuttamisen retorinen muoto. Se, että perustelu ajatuuu tämänlaiseen on siis enemmänkin todiste siitä että ollaan epätoivoisia kun tämän parempaa ei ole. Siksi sekä Pullmannin tarinan että Jeesuksen apostolien kohdalla asiat turhan vakavsti ottavilla on mielstäni ongelmia. (Menkää hoitoon! Tai edes pois!)
Itse olenkin vähän etääntynyt siitä, mitä olen usein käyttänyt. Uskomisen sisältöä ei arvioida harhaluulon voimakkuudella, vaan esimerkiksi niillä kriteereillä joihin Pascal Boyer viittaa. En toki ole hylännyt taustalla olevaa kognitiotiedettä ja sitä että itsereflektion sijaan tehdään asiallisempia psykologisia tutkimuksia jotka kertovat mikä on ihmisille mahdollista ja mikä ei ole. Mutta se johtaa aina vain denialismiin. Koska tarina ei ole heistä uskottava silloinkaan kun se perustuu psykologiseen tietoon siitä mitä ihmiset tekevät ja eivät tee.
Tähän liittyen en tartu edes apostolien historiaan. (Minulla on tosin varsin konkreettisesti uskovaisten taholla hiljaisuutta herättävä argumentti aiheesta. Mutta se ei kuulu tähän.) Itse perustelen asiat mieluiten sillä, että ihmiset ovat konkreettisesti ja havaitusti tehneet jotain. Joten selvästi ihmiset tekevät senlaisia asioita.
Ensinnäkin taustalla on ajatus siitä että kuolema olisi jotenkin merkittävä asia.
Kun asiaa miettii, voi huomata että tämä koskee ehkä joitakuita ihmisiä. Mutta että poikkeuksia tähän on niin paljon, että olisi syytä punnita mietteitä uusiksi. Esimerkiksi jo itsemurhaterroristit ovat tietoisia kuolemastaan. He eivät ole saaneet mitään tieteellistä tai muutoin konreettista todistusta Jumalansa olemassaolosta. He vain uskovat siihen. Silloinkin kun ovat islamilaisia. En yksinkertaisesti kykene ottamaan vakavasti sellaisia ihmisiä, jotka pitäisivät islamia tämän itsemurhaan kykenemisen vuoksi jotenkin uskottavampana kuin vaikkapa uuspakanoita jotka eivät itsemurhaa suostu tekemään vaikka kuinka pyytäisi. (Esimerkiksi se, että minut saisi tekemään itsemurhan ei vaatisi edes kovin paljoa. En tarvitse tähän edes mitään uskoa yliluonnolliseen.)
Marttyreita tulee itse asiassa kaikkina aikoina, nykyaikanakin, usein. Ja kaikki heistä eivät ole kristittyjä. Ateistien marttyyri taitaa olla Bruno, jonka nimi toistuu ainakin Enqvistin ja Valtaojan uusimmissa kirjoissa. Itsemurhan ovat tehneet ainakin Hale Boppin taakse avaruusaluksen uskoneet Heavens Gatelaiset. Sen perustanut Applewhite ei vaikuta edes kovin karismaattiselta veikolta, ja siitä huolimatta hän onnistui rakentamaan kultin. Kultti teki itsemurhan. Mistään aggressiosta ei ollut kyse, vaan lahkon jäsenet asettuivat siten että heidät olisi helppo kuljettaa ruumishuoneelle. Pyytelivät jopa anteeksi vaivaa. He uskoivat että liharuumista ei enää avaruusaluksella tarvittaisi.
Toisaalta tausalla on usein ajatus siitä että ylösnousemustarinat ovat lähipiiristä ja tämä tarkoittaa että ne eivät olisi keksittyjä.
Tässä kohden en sano mitään muuta kuin nimen Carlos Castaneda. Se on tässä kohden nimittäin aivan oleellisesti samanlainen vastaesimerkki, kuin mitä Muhammad on Josep Smithille. Nimittäin sekä islamilaiset että mormonit uskovat, että heidän perustajansa koulutuksen puute on todiste siitä että kirja ei ole voinut syntyä muuta kuin Jumalisessa johdatuksessa. Tämä on toki lähtökohdiltaan hieman halveksiva kaikkia itseoppineita putkimieskvanttifyysikoita kohtaan (joilla on nerokkuutensa vuoksi taskussaan aina maailmanselitys Kaiken Teoria jota kuulemani mukaan vain tälläinen asennevamma estää ottamasta vakavasti). Kumpikin uskoo kovasti omaan profeettaansa, mutta vastapuolelle se ei anna uskottavuutta. (Mikä kertoo että kyseessä ei ole argumentti.)
Carlos Castaneda nimittäin on ylösnoussut kuolleista. Tai tarkalleen ottaen, hän olisi kuollut valonvälähdyksessä tavalla jossa hän nousee korkeammille ylösnousemuksen tasoille. Tämä ylösnousemus oli hänen opissaan ja hän esitti jopa että jos hänen seuraajansa pitäisivät häntä kädestä ylösnousemuksen aikana, hekin voisivat samalla nousta ylemmille olemisen tasoille. Castanedan kuolema ei lopettanut uskomusta. Päin vastoin, sitä puolustetaan hyvinkin tiukasti. Sitä kannattavat etenkin Castanedan lähipiiri. Tämä ei tietysti yllätä, koska tosiasiassa kun uskonjohtaja tekee kultin tahi lahkon, hänen kuolemansa jättää valtatyhjiön joka on varsin haluttava paikka kenelle tahansa systeemissä jo sisällä ja johtopaikassa olevalle. (Ja miksei muillekin yritteliäille.) Tosiasiassa jo se, että on porukka joka kulkee ympäriinsä tekee tämänlaisen tilan olemassaolevaksi.
Itse asiassa kun katsotaan lahkojohtajien kuolemia, on ajatus kuoleman erikoislaatuisuudesta yleinen. Syynä on tietysti se, että uskonnoissa on tavallisesti suhde yliluonnolliseen ja kuolemanjälkeiseen. Itse asiassa tunnetaan että uskomusjärjestelmät eivät romahda vastaesimerkkeihin. Viidennen päivän adventistit eivät hajonneet vaan vahvistuivat kun tiettyyn päivään liitetyt maailmanlopun ennustukset eivät toteutuneet. Siksi heitä on olemassa tänäkin päivänä. Lahkojohtajan kuolema huutaaalamaisten lahkolaisten puolella selitystä. Koska muuten se voisi hajota. Hierarkiassa ylemmät keksivät jotain ja koska he ovat lähipiiriä, he voivat kaupata tämän kaiken totena ja anekdoottina. Tämä on kristinuskon kannalta merkittävää, koska tosiasiassa ei ne Jeesuksen lähipiirin apostolit "niin paljoa tehneet", Raamatussa tilaa saavat marttyyrit ja esim Paavali jotka eivät olleet näitä silminnäkijöitä vaan jotka enemmänkin uskovat näiden silminnäkijöiden anekdootteihin. Uskaltautiivat saarnaamaan, kuten jokainen lahko tekee johtajansa kuoleman jälkeen.
Paavali naulittiin tosin hänetkin ristille. Tämä tuskin oli hänen tavoitteenaan, uskoi selviävänsä hengissä hän. Lahkojohtajaksi noustaan myös väkivallan ja uhan aikoina. Al Qaidan ei tarvitse pelätä olemassaolon lakkaamista siihen että Osama bin Laden ammuttiin. Se ei kaadu, koska tälläisiä asioita ei yksinkertaisesti tapahdu. Väkivallan uhka ja johtajien tappaminen itsessään ei lopeta ihmisryhmittymiä. Pikemminkin päinvastoin. Joku asettuu mielellään tulilinjalle - joko vallan vuoksi tahi vilpittömyyttään tahi muuten vain. (Kuoleminen ei ole niin iso asia. Oikeasti.)
Waltarin "Sinuhe egyptiläinen" ei toki ole faktaa, mutta siinäkin kerrotaan faaraon kuolemaan liitetyistä yksityiskohdista. Ihmiset kertoivat tarinoita kuolemaan liittyvistä asioista. Vaikka he eivät itse ole edes olleet paikalla, he esittävät läsnäolleen näkemyksestä kertomuksia. ~ Onhan toisaalta Darwinin kuolinvuoteella tehty kääntymyskin, kreationistiklisee, perustunut siihen että Darwinin lähipiirissä ollut henkilö joka ei ollut kuolinvuoteen lähelläkään on väittänyt että näin tapahtui. Hän ei sido itseään paikkaan eikä sido kääntymystä muutenkaan mihinkään dokumenttiin. Ihmiset kertovat toisten ihmisten kuolemasta paskaa. Ja vain aivan vitusti. Jeesuksen kohdalla tämä on relevanttia koska roomalaiset iskivät Öljymäelle ja tämä hajotti apostolien seuran yhteyden. Porukka hajaantui kun pelästyi. Itse asiassa tätä kuvaa myötäillään itse teoksessakin, esimerkiksi Pietarin kieltäymyksessä hän oli indiivinä eikä osana apostolien tiivistä ydinjoukkoa.
Vilpitön pitää olla koska valehtelu on syntiä.
Anekdootti taas on tässä helppo tapa saada julkisuutta. Esimerkiksi Jehovan Todistajien "pääsiäisbileissä" käyneenä korostan että heillä on käytössä ehtoollisen kaltainen rituaali. Mutta sitä leipää ei saa ottaa koska se on tarkoitettu vain niille jotka pääsevät 144 000 joukkoon paratiisiin. Muuthan ovat maanpäällä, vähän niinkuin vain tavallisemmin liharuumiseen henkiin herätettyinä. Tätä ei testata ja se perustuu henkilön omaan tunteeseen. Näiden kyseenalaistamista ei pidetä asiallisena, se on teologisen korrektiuden mukaan epäsopivaa, koska seuran teologian mukaan tämänlaisen huijaaminen olisi pahin mahdollinen vale. Ja että Jehova rankaisee siitä. Kuitenkin käytännössä Jehovan Todistajien keskuudessa kiertelee varovaisia huhuiluja siitä että "onko se ja se" aidosti nouseva. Esimerkiksi helluntailaistausta nähdään riskinä. Helluntailaisuuteen kun tämänlainen oman itsen korostaminen kuuluu Jehovan Todistajien mielessä oleellisesti. Anekdoottien valehtelun ja vilpittömän mielen kohdalle on määritelty hirveät kiellot, kaikki tietävät että tarinointi on epäluotettavaa tai ainakin sitä ei voi tarkistaa joten ne ovat perustaltaan epävarmoja. Niihin vetoaminen toimii silti tehokkaasti koska kukaan ei uskalla nostaa epäilyä kovemmalle tasolle. Se on vain sellaista pseudonurinaa jota kuulee sivupöydissä kun yksilöillä ei ole parempaa tekemistä kuin juoruta toisista.
Kokonaisuus on kompositio.
Väitänkin että ylläolevat elementit muistuttavat siitä että on aivan täysin mahdollista, eikä ollenkaan irrationaalista ainakaan, nähdä että apostolit ovat erehtyneet tai valehdelleet tai että tarinat ovat kertomaperinnettä. Ihmiset voivat tehdä juuri tuonlaisia asioita. Se ei ehkä sovi mielikuvaan joka ihmisillä on rehellisistä vilpittömistä ihmisistä. Mutta rehellisesti sanoen se on näiden ihmisten ylenmärääistä sinisilmäisyyttä - joka on tosin siitä kannustavaa, että se kummunnee heidän itsereflektiostaan, eli se heijastaa sitä että nämä yksilöt ovat itse hyviä ihmisiä. Valitettavasti moni ihminen ei ole. Ja heille uskontojen perustaminen tuntuu olevan jonkinlainen harrastus.
Monet kulttijohtajia seuraavat ihmiset uskovat heidän vilpittömyyteensä koska he eivät itse valehtelisi sellaisista asiasta. Osa seuraa vallan vuoksi ja valehtelee. Yksittäisiä motiiveja ei ole syytä eikä edes tarpeen lähteä erittelemään tätä tarkemmin. (Argumenttini ydin on siinä että tämä vaatisi psykologiaa joka on arvon kristityille automaattisesti by definition "epätyydyttävä ja hutera" kun se ei sovi heidän minäkuvaansa ja maailmankuvaansa kun se antaa epämiellyttävän tuloksen ja kaikkea. Tässä argumentissa riittää että tiedämme mitä voi tapahtua.) Se, miksi nykymaailmassa uskonnoissa on vähemmän marttyyrikuolemia johtuu lähinnä siitä että on maita joissa ei isketä hengiltä mutta joissa on näkyvyyttä. Näissä uusia lahkoja putkahtelee säännöllisesti koska mainostaminen on helppoa ja vainoa on vähän. Näin sikiää skientologien kaltaisia järjestöjä joissa ei kuolla marttyyreina koska tälle ei ole tarvetta. (Jos skientologiassa olisi tarvetta, niin luultavasti lentelisi kyllä omien jäsenten veri heillä. Rehellisest sanoen kammottava järjestö on se.) Sitten on maita joissa vainotaan, ja joissa myös syntyy ties mitä. Näissä vain myös kuolee enemmän porukkaa. Niin että Kiinastakin saamme tietää vain jostain Falun Gongista. (Jota kannattavat ihmiset ovat todellakin valmiita kuolemaan.)
Kaikki uskonnot lähtevät kulteista ja lahkoista. Sillä uskonto kerää jäseniä, eikä yht'äkkiä synny jättimegauskontoja yhdessä päivässä. Pieni määrä toimii tietyllä rakenteella ja tämä muuntuu jäsenmäärän kasvettua muunlaiseksi uskonnoksi. Syntyy instituutio. Kristinusko oli Jeesuksen aikana ja sen jälkeen lahko. (Monien sen aikalaisten mielestä peräti juutalainen lahko.) Kristinusko on kompositio jonka osat ovat kaikista lahkojen toiminnoissa aivan tavallisia. - Kristinusko on siis ihmeellinen korkeintaan samalla tavalla kuin joku sairas narkomaani on ihmeellinen kun tällä on kaikki narkomaanien perussairaudet kun keskimäärin narkomaaneilla on vain osa narkomaanien perussairauksista. Se on helppoa nähdä tilastopoikkeamana joita saadaan ihan sillä että narkomaaneja on paljon. Kristinuskoja on tietysti vain yksi, mutta kultteja ja lahkoja sitten onkin ollut todella monia. (Ei siinä voi sanoa muuta kuin että käyttäkää vähemmän huumeita tai uskontoja.)
Näin ollen uskoisin että voidaan sanoa että ei tarvitse olla hoopo uskoakseen että alkukristittyjen kova usko olisi mikään todiste siitä että uskon kohde olisi sekin ns. totuudenmukainen. En haluaisi lähteä sille tielle että kristitty joka uskoo että näin on olisivat hoopoja. Sillä olen agnostikko. Kuitenkin näyttää että ihme on selityksenä melkotavalla ontto ja puutteellinen, sellaisella oletuksenvaraisella tavalla joka kertoo että tässä kohden on kysymys enemmän mielivallasta, premissienvalintahipasta, kuin mistään järkevästä totuudenetsinnästä. Usko tosin onkin sitä että uskoa ei etsitä, se väitetään omistetuksi. Usko on sitä että vääräoppisia kutsutaan sulkumielisiksi joiden pitäisi etsiä totuutta siitä uskovaisten jo hallussaolevasta uskosta. Sillä uskovainen tietää paremmin. ~ Esimerkiksi suoralta kädeltä Uskova tietää sen, onko kaksoisvelihuijaus todennäköisempi ja tieteellisempi ja parempi selitys kuin yliluonnollinen ihme. Heille "epätodennäköinen" ja "uskottava" on enemmän tunneasia kuin tosiasia. Ja sitten he vaativat muita hyväksymään, paitsi sen että asia on tunneasia eikä tosiasia, että alistumaan siihen että kysymys on juuri heidän ylivoimaisesta supertunteesta joka on aitoa toisin kuin muiden, kuten ateistien, agnostikkojen tai buddhalaisten deluusiot ja harhat.
Kirjoittaja on wannabe-kulttijohtaja, jonka toistaiseksi osallistujattomaksi jääneet hengelliset kurssit ovat olleet osallistujien mieleen - ainakaan valituksia ei ole kuulunut. Hänen henkisesti-jumalallisesti-annetun-spontaaneissa ajatuksenvirtamaisissa saarnoissaan aiheena voivat olla esimerkiksi Legot, My Little Ponyt sekä aivojen kaapiminen ulos nenän kautta. Samanaikaisesti.
1: Eli näin "Tuomo-savoksi" hän sanoo että jokainen ateisti on denialisti -idiootti jolla on vikaa päässä, järjenkäytössä ja sydämessä. Tätä on turhaa peitellä kohteliain sanoin. Se on päätelmä, sisältö vastaava. Ja siitä ollaan vastuussa. Tämä on samanaikaisesti ohje tämän blogauksen ja tämän blogin lukemiseen. Se on myös muistutus siitä että vaikka moni mielellään kätkee kusipäisen asennevamman käyttämällä lieventäviä sanoja, tämä kuorrutus ei itse asiassa muuta sitä asiaa että kyseessä on asennevamma. Toimii siis molempiin suuntiin tämä huomautus.
Tämä kysymys on tullut vastaani melko usein. Itse asiassa kun vuosia vuosia sitten juttelin Pauli Ojalan kanssa, hän viittasi siihen että "Raamattua" levitettiin paljon. Hän piti tätä vahvana todisteena siitä että Raamattu on faktuaalinen. Itse korostin sitä että painosmäärä kertoo siitä että Raamattu on historiallinen lähde. Eli se on historiantutkimuksen kannalta aika luotettava. Se kertoo siitä että se on ollut kirjoitusajankohtanaan tietynlainen. Joten se on kiistatta tähän aikaan sidottu historiallinen dokumentti. Se auttaa hyvin tehokkaasti ajankuvan muodostamisessa -aivan kuten Harry Potter -kirjat auttavat tulevaisuudessa nykyajan ajanhengen kuvastamista.
1: Niitäkin on kopioitu paljon, se on tulevaisuudessa varmasti vielä vahvemmin historiaan sidottavissa kuin Raamatut. Sillä Harry Pottereista niitä kopioita on paljon enemmän, kiitos kirjapainotaidon. Harry Pottereissakin on myös oikeita paikkoja kuten Lontoo. Eikä tästä pidä vetää päätelmiä siitä että Tylypahka olisi faktuaalinen paikka.
Kun perushenkenä on se, että Raamattu on uskottava koska opetuslapset pitivät sitä tärkeänä, Ojala loukkaantui syvästi. Hän piti reaktiotani pilkallisena. (Mitä se kenties olikin, tähän en osaa sanoa mitään, olen aina niin pilkallinen, kuulemma.) Ja korosti että opetuslapset uskoivat vilpittömästi ja se on itsessään todiste.
Tarinavastaus = aina paskin mahdollinen vaihtoehto.
"Mythopoeian" arvio Philip Pullmanin teoksesta "Rehti mies Jeesus & Kieromieli Kristus" näyttää että kysymykseen on vastattu. Vähintään siinä muodossa että reagointi olisi vastaus. Hän kritisoi tosin selityksen osuvuutta lujasti. Tämä ei sinänsä ihmetytä, koska itse dissaan Pullmanin ateistista kirjoitustapaa aivan yhtä paljon kuin Lewisin kristillistä kantaa. Olen siis tässä Mythopoeiaa kirjoittavan Koposen kanssa aivan samaa mieltä. (En tosin ole lukenut tuota Pullmannin teosta, vielä, mutta olen lukenut miehen fantasiakirjoja.) "Pullman on saavuttanut mainetta jonkinlaisena C.S. Lewisin negatiivina: molemmat miehet käyttävät kirjallisuuttaan tuodakseen julki näkemyksensä kristillisestä uskosta. Siinä missä Lewisin Narnia-sarja on tylsää allegorista evankeliumien uudelleenkertomista, Pullmanin tarinoissa katolisen kirkon edustajat ovat poikkeuksetta mustasydämisiä omanedun tavoittelijoita ja hyvikset kirkasotsaisia ateisteja."
Tosin kirjaa lukemattakin, sen mukaan mitä siitä on esilletuotu kyseisessä blogauksessa, huomaan että selityksen kritiikki ei ole kovin toimivaa. Asenteellisuus, joka on tekstissä toki aina vaivaavaa, ei kuitenkaan ole sama kuin se, että sen argumentti tai sisältö olisi huono tai sellainen jota ei perustella. Nimittäin sitä kritisoidaan asenteella "Epilogista käy ilmi, että Pullman tietää kristinuskon seisovan tai kaatuvan ylösnousemuksen varassa: jos se ei ole historiallisesti totta, putoaa kristinuskolta pohja pois. Odotusten mukaan Pullman siis käy ylösnousemuksen kimppuun ja rakentaa sen monesti nähdyn modernistisen juonikuvion, jossa ylösnousemus on huijausta. Jeesuksen ruumis varastetaan haudasta ja Kristus esiintyy ylösnousseena veljenään, jotta opetuslapset tulevien vuosisatojen aikana perustaisivat sen Kristuksen kaipaaman organisaation, kirkon. Tämä on kuitenkin historiallisessa kontekstissaan täysin päätön ratkaisu: miten kenelläkään olisi ollut motivaatiota kirkon perustamiseen ja miten kukaan voisi huijata opetuslapsia esiintymällä Jeesuksena? Pullmanin tarjoama selitys ylösnousemukselle on vielä järjettömämpi kuin perinteinen kristillinen yliluonnollinen selitys." Lihavoin lausunnon sen vuoksi, että tämänlaista arvioita ei voi ihminen tehdä tiedolla. Se ei ole perustelu, se on asennevamma. Jotta voidaan arvioida eri selitysten paremmuutta, ne pitäisi voida laittaa vierekkäin ja arvioida niitä keskenään. Nyt ei voi tehdä oikein muuta kuin moittia sitä että selityksessä on premissejä tai vastaavia. Selitys on toki far fetched enkä itse kykene ottamaan sitä kovinkaan vakavasti. But basicly, it sounds a bit like doable.
Mythopoieassakin ollaan samaa kantaa kuin "Syvemmällä" -blogissa. Itse asiassa itsekin pidän näitä tarinointiversiota varsin heikkoina. Huteruus ei kuitenkaan johda päätelmään siitä että yliluonnollinen selitys olisi yhtään laadukkaampi. Jeesus todistetaan ihmeillä. Tule parantamaan amputoituja rukouksella, niin uskomme paremmin kuin tuollaisilla sepeämisillä. Jos uskonne todella rakentuu yliluonnollisen uskomiseen, niin keskustelu käydään tuomalla tämä konsepti yhteiseen keskustelukenttään. Todistamalla että se yliluonnollinen on edes hutera, eikä vain jokin oletettu asia josta ei ole edes viitetodisteita.
Niissä on itse asiassa jo lähtökohtavirhe. (Itse asiassa jo tuossa kysymyksessä on lähtökohtavirhe. Se on se sama virhe mikä on siinä kun siihen vastataan huonosti.) Se nimittäin perustuu itsereflektioon ja siihen perustuvaan psykologismiin, mielikuvaan siitä miten ihmismieli toimii kuvataan ajattelemalla oman itsen toimintaa. Pullman kertoo tarinan omasta mielikuvistaan ja lähtökohdastaan ja se määrittää mikä on naurettavaa ja mikä ei ole. Samoin, kun olen toistuvasti tähän "apostolien vilpittömään uskoon on pakko uskoa ja Jeesus todistuu jo tällä" -argumenttiin törmännyt, olen huomannut että asiallinen vastaus ei yksinkertaisesti toimi. Sillä vaikka viittaat psykologian tunnettuihin teorioihin jotka eivät ole edes mitenkään kontroversiaaleja, niin siinäkin tapauksessa sinua syytetään siitä että tarina ei ole uskottava koska se ei sovi selittäjän omaan skeemaan siitä mitä ihmiset voivat ja eivät voi tehdä.
Itsereflektion heikkous on siinä että yksilö ei ole kaikki ihmiset. Ei koskaan. Kun katsomme televisiota, saamme jatkuvasti törmätä ihmeellisiin vesseleihin joiden järjenjuoksu ei seuraa yhdenkään tervejärkisen ihmisen ratoja. Heitä yritetään usein tyypittää kahvipöytäkeskustelussa ties mihin. Ja tämä ei ole kovin toimivaa. Itse asiassa jopa profiloinnin kohdalla on ollut paljon asiallista kritiikkiä siitä että he sovittelevat selityksiään melko puutteellisesti.
Olenkin, kuten blogini ahkerammat lukijat ovat huomanneetkin, korostanut sitä että anekdootti ei ole minkäänlainen maailmankuvan totuuden mittaamisen kannalta merkitsevä seikka. Oikeudessa asti silminnäkijätodistukset ovat aina paljon vähempiarvoisia kuin mitä arkijärjellään menijät uskovatkaan. Tarinoihin tulee lisäksi puutteita. Ja ennen kaikkea ne eivät asetu oikein minkäänlaisen asiallisen kritiikkiketjun alle. Pulmannin suurin ongelma ei siis ole edes se, että hänen näkemyksensä on far fetched. Vaan enemmänkin se, että hän rakentaa anekdootin jonka todennäköisyyttä on mahdoton testata ja arvioida. Anekdootilla on arvo jos ja vain jos siinä on testi jonka avulla tarina voidaan falsifioida. Pullmannin kirjassa tälläistä ei luonnollisesti ole eikä tule. Joten anekdootin suurin ongelma on oikeastaan vain se, että se tuntuu far fetchediltä. Se on oikeasti arationaalinen, järkevän keskustelun ulkopuolella oleva, vakuuttamisen retorinen muoto. Se, että perustelu ajatuuu tämänlaiseen on siis enemmänkin todiste siitä että ollaan epätoivoisia kun tämän parempaa ei ole. Siksi sekä Pullmannin tarinan että Jeesuksen apostolien kohdalla asiat turhan vakavsti ottavilla on mielstäni ongelmia. (Menkää hoitoon! Tai edes pois!)
Itse olenkin vähän etääntynyt siitä, mitä olen usein käyttänyt. Uskomisen sisältöä ei arvioida harhaluulon voimakkuudella, vaan esimerkiksi niillä kriteereillä joihin Pascal Boyer viittaa. En toki ole hylännyt taustalla olevaa kognitiotiedettä ja sitä että itsereflektion sijaan tehdään asiallisempia psykologisia tutkimuksia jotka kertovat mikä on ihmisille mahdollista ja mikä ei ole. Mutta se johtaa aina vain denialismiin. Koska tarina ei ole heistä uskottava silloinkaan kun se perustuu psykologiseen tietoon siitä mitä ihmiset tekevät ja eivät tee.
Tähän liittyen en tartu edes apostolien historiaan. (Minulla on tosin varsin konkreettisesti uskovaisten taholla hiljaisuutta herättävä argumentti aiheesta. Mutta se ei kuulu tähän.) Itse perustelen asiat mieluiten sillä, että ihmiset ovat konkreettisesti ja havaitusti tehneet jotain. Joten selvästi ihmiset tekevät senlaisia asioita.
Ensinnäkin taustalla on ajatus siitä että kuolema olisi jotenkin merkittävä asia.
Kun asiaa miettii, voi huomata että tämä koskee ehkä joitakuita ihmisiä. Mutta että poikkeuksia tähän on niin paljon, että olisi syytä punnita mietteitä uusiksi. Esimerkiksi jo itsemurhaterroristit ovat tietoisia kuolemastaan. He eivät ole saaneet mitään tieteellistä tai muutoin konreettista todistusta Jumalansa olemassaolosta. He vain uskovat siihen. Silloinkin kun ovat islamilaisia. En yksinkertaisesti kykene ottamaan vakavasti sellaisia ihmisiä, jotka pitäisivät islamia tämän itsemurhaan kykenemisen vuoksi jotenkin uskottavampana kuin vaikkapa uuspakanoita jotka eivät itsemurhaa suostu tekemään vaikka kuinka pyytäisi. (Esimerkiksi se, että minut saisi tekemään itsemurhan ei vaatisi edes kovin paljoa. En tarvitse tähän edes mitään uskoa yliluonnolliseen.)
Marttyreita tulee itse asiassa kaikkina aikoina, nykyaikanakin, usein. Ja kaikki heistä eivät ole kristittyjä. Ateistien marttyyri taitaa olla Bruno, jonka nimi toistuu ainakin Enqvistin ja Valtaojan uusimmissa kirjoissa. Itsemurhan ovat tehneet ainakin Hale Boppin taakse avaruusaluksen uskoneet Heavens Gatelaiset. Sen perustanut Applewhite ei vaikuta edes kovin karismaattiselta veikolta, ja siitä huolimatta hän onnistui rakentamaan kultin. Kultti teki itsemurhan. Mistään aggressiosta ei ollut kyse, vaan lahkon jäsenet asettuivat siten että heidät olisi helppo kuljettaa ruumishuoneelle. Pyytelivät jopa anteeksi vaivaa. He uskoivat että liharuumista ei enää avaruusaluksella tarvittaisi.
Toisaalta tausalla on usein ajatus siitä että ylösnousemustarinat ovat lähipiiristä ja tämä tarkoittaa että ne eivät olisi keksittyjä.
Tässä kohden en sano mitään muuta kuin nimen Carlos Castaneda. Se on tässä kohden nimittäin aivan oleellisesti samanlainen vastaesimerkki, kuin mitä Muhammad on Josep Smithille. Nimittäin sekä islamilaiset että mormonit uskovat, että heidän perustajansa koulutuksen puute on todiste siitä että kirja ei ole voinut syntyä muuta kuin Jumalisessa johdatuksessa. Tämä on toki lähtökohdiltaan hieman halveksiva kaikkia itseoppineita putkimieskvanttifyysikoita kohtaan (joilla on nerokkuutensa vuoksi taskussaan aina maailmanselitys Kaiken Teoria jota kuulemani mukaan vain tälläinen asennevamma estää ottamasta vakavasti). Kumpikin uskoo kovasti omaan profeettaansa, mutta vastapuolelle se ei anna uskottavuutta. (Mikä kertoo että kyseessä ei ole argumentti.)
Carlos Castaneda nimittäin on ylösnoussut kuolleista. Tai tarkalleen ottaen, hän olisi kuollut valonvälähdyksessä tavalla jossa hän nousee korkeammille ylösnousemuksen tasoille. Tämä ylösnousemus oli hänen opissaan ja hän esitti jopa että jos hänen seuraajansa pitäisivät häntä kädestä ylösnousemuksen aikana, hekin voisivat samalla nousta ylemmille olemisen tasoille. Castanedan kuolema ei lopettanut uskomusta. Päin vastoin, sitä puolustetaan hyvinkin tiukasti. Sitä kannattavat etenkin Castanedan lähipiiri. Tämä ei tietysti yllätä, koska tosiasiassa kun uskonjohtaja tekee kultin tahi lahkon, hänen kuolemansa jättää valtatyhjiön joka on varsin haluttava paikka kenelle tahansa systeemissä jo sisällä ja johtopaikassa olevalle. (Ja miksei muillekin yritteliäille.) Tosiasiassa jo se, että on porukka joka kulkee ympäriinsä tekee tämänlaisen tilan olemassaolevaksi.
Itse asiassa kun katsotaan lahkojohtajien kuolemia, on ajatus kuoleman erikoislaatuisuudesta yleinen. Syynä on tietysti se, että uskonnoissa on tavallisesti suhde yliluonnolliseen ja kuolemanjälkeiseen. Itse asiassa tunnetaan että uskomusjärjestelmät eivät romahda vastaesimerkkeihin. Viidennen päivän adventistit eivät hajonneet vaan vahvistuivat kun tiettyyn päivään liitetyt maailmanlopun ennustukset eivät toteutuneet. Siksi heitä on olemassa tänäkin päivänä. Lahkojohtajan kuolema huutaa
Paavali naulittiin tosin hänetkin ristille. Tämä tuskin oli hänen tavoitteenaan, uskoi selviävänsä hengissä hän. Lahkojohtajaksi noustaan myös väkivallan ja uhan aikoina. Al Qaidan ei tarvitse pelätä olemassaolon lakkaamista siihen että Osama bin Laden ammuttiin. Se ei kaadu, koska tälläisiä asioita ei yksinkertaisesti tapahdu. Väkivallan uhka ja johtajien tappaminen itsessään ei lopeta ihmisryhmittymiä. Pikemminkin päinvastoin. Joku asettuu mielellään tulilinjalle - joko vallan vuoksi tahi vilpittömyyttään tahi muuten vain. (Kuoleminen ei ole niin iso asia. Oikeasti.)
Waltarin "Sinuhe egyptiläinen" ei toki ole faktaa, mutta siinäkin kerrotaan faaraon kuolemaan liitetyistä yksityiskohdista. Ihmiset kertoivat tarinoita kuolemaan liittyvistä asioista. Vaikka he eivät itse ole edes olleet paikalla, he esittävät läsnäolleen näkemyksestä kertomuksia. ~ Onhan toisaalta Darwinin kuolinvuoteella tehty kääntymyskin, kreationistiklisee, perustunut siihen että Darwinin lähipiirissä ollut henkilö joka ei ollut kuolinvuoteen lähelläkään on väittänyt että näin tapahtui. Hän ei sido itseään paikkaan eikä sido kääntymystä muutenkaan mihinkään dokumenttiin. Ihmiset kertovat toisten ihmisten kuolemasta paskaa. Ja vain aivan vitusti. Jeesuksen kohdalla tämä on relevanttia koska roomalaiset iskivät Öljymäelle ja tämä hajotti apostolien seuran yhteyden. Porukka hajaantui kun pelästyi. Itse asiassa tätä kuvaa myötäillään itse teoksessakin, esimerkiksi Pietarin kieltäymyksessä hän oli indiivinä eikä osana apostolien tiivistä ydinjoukkoa.
Vilpitön pitää olla koska valehtelu on syntiä.
Anekdootti taas on tässä helppo tapa saada julkisuutta. Esimerkiksi Jehovan Todistajien "pääsiäisbileissä" käyneenä korostan että heillä on käytössä ehtoollisen kaltainen rituaali. Mutta sitä leipää ei saa ottaa koska se on tarkoitettu vain niille jotka pääsevät 144 000 joukkoon paratiisiin. Muuthan ovat maanpäällä, vähän niinkuin vain tavallisemmin liharuumiseen henkiin herätettyinä. Tätä ei testata ja se perustuu henkilön omaan tunteeseen. Näiden kyseenalaistamista ei pidetä asiallisena, se on teologisen korrektiuden mukaan epäsopivaa, koska seuran teologian mukaan tämänlaisen huijaaminen olisi pahin mahdollinen vale. Ja että Jehova rankaisee siitä. Kuitenkin käytännössä Jehovan Todistajien keskuudessa kiertelee varovaisia huhuiluja siitä että "onko se ja se" aidosti nouseva. Esimerkiksi helluntailaistausta nähdään riskinä. Helluntailaisuuteen kun tämänlainen oman itsen korostaminen kuuluu Jehovan Todistajien mielessä oleellisesti. Anekdoottien valehtelun ja vilpittömän mielen kohdalle on määritelty hirveät kiellot, kaikki tietävät että tarinointi on epäluotettavaa tai ainakin sitä ei voi tarkistaa joten ne ovat perustaltaan epävarmoja. Niihin vetoaminen toimii silti tehokkaasti koska kukaan ei uskalla nostaa epäilyä kovemmalle tasolle. Se on vain sellaista pseudonurinaa jota kuulee sivupöydissä kun yksilöillä ei ole parempaa tekemistä kuin juoruta toisista.
Kokonaisuus on kompositio.
Väitänkin että ylläolevat elementit muistuttavat siitä että on aivan täysin mahdollista, eikä ollenkaan irrationaalista ainakaan, nähdä että apostolit ovat erehtyneet tai valehdelleet tai että tarinat ovat kertomaperinnettä. Ihmiset voivat tehdä juuri tuonlaisia asioita. Se ei ehkä sovi mielikuvaan joka ihmisillä on rehellisistä vilpittömistä ihmisistä. Mutta rehellisesti sanoen se on näiden ihmisten ylenmärääistä sinisilmäisyyttä - joka on tosin siitä kannustavaa, että se kummunnee heidän itsereflektiostaan, eli se heijastaa sitä että nämä yksilöt ovat itse hyviä ihmisiä. Valitettavasti moni ihminen ei ole. Ja heille uskontojen perustaminen tuntuu olevan jonkinlainen harrastus.
Monet kulttijohtajia seuraavat ihmiset uskovat heidän vilpittömyyteensä koska he eivät itse valehtelisi sellaisista asiasta. Osa seuraa vallan vuoksi ja valehtelee. Yksittäisiä motiiveja ei ole syytä eikä edes tarpeen lähteä erittelemään tätä tarkemmin. (Argumenttini ydin on siinä että tämä vaatisi psykologiaa joka on arvon kristityille automaattisesti by definition "epätyydyttävä ja hutera" kun se ei sovi heidän minäkuvaansa ja maailmankuvaansa kun se antaa epämiellyttävän tuloksen ja kaikkea. Tässä argumentissa riittää että tiedämme mitä voi tapahtua.) Se, miksi nykymaailmassa uskonnoissa on vähemmän marttyyrikuolemia johtuu lähinnä siitä että on maita joissa ei isketä hengiltä mutta joissa on näkyvyyttä. Näissä uusia lahkoja putkahtelee säännöllisesti koska mainostaminen on helppoa ja vainoa on vähän. Näin sikiää skientologien kaltaisia järjestöjä joissa ei kuolla marttyyreina koska tälle ei ole tarvetta. (Jos skientologiassa olisi tarvetta, niin luultavasti lentelisi kyllä omien jäsenten veri heillä. Rehellisest sanoen kammottava järjestö on se.) Sitten on maita joissa vainotaan, ja joissa myös syntyy ties mitä. Näissä vain myös kuolee enemmän porukkaa. Niin että Kiinastakin saamme tietää vain jostain Falun Gongista. (Jota kannattavat ihmiset ovat todellakin valmiita kuolemaan.)
Kaikki uskonnot lähtevät kulteista ja lahkoista. Sillä uskonto kerää jäseniä, eikä yht'äkkiä synny jättimegauskontoja yhdessä päivässä. Pieni määrä toimii tietyllä rakenteella ja tämä muuntuu jäsenmäärän kasvettua muunlaiseksi uskonnoksi. Syntyy instituutio. Kristinusko oli Jeesuksen aikana ja sen jälkeen lahko. (Monien sen aikalaisten mielestä peräti juutalainen lahko.) Kristinusko on kompositio jonka osat ovat kaikista lahkojen toiminnoissa aivan tavallisia. - Kristinusko on siis ihmeellinen korkeintaan samalla tavalla kuin joku sairas narkomaani on ihmeellinen kun tällä on kaikki narkomaanien perussairaudet kun keskimäärin narkomaaneilla on vain osa narkomaanien perussairauksista. Se on helppoa nähdä tilastopoikkeamana joita saadaan ihan sillä että narkomaaneja on paljon. Kristinuskoja on tietysti vain yksi, mutta kultteja ja lahkoja sitten onkin ollut todella monia. (Ei siinä voi sanoa muuta kuin että käyttäkää vähemmän huumeita tai uskontoja.)
Näin ollen uskoisin että voidaan sanoa että ei tarvitse olla hoopo uskoakseen että alkukristittyjen kova usko olisi mikään todiste siitä että uskon kohde olisi sekin ns. totuudenmukainen. En haluaisi lähteä sille tielle että kristitty joka uskoo että näin on olisivat hoopoja. Sillä olen agnostikko. Kuitenkin näyttää että ihme on selityksenä melkotavalla ontto ja puutteellinen, sellaisella oletuksenvaraisella tavalla joka kertoo että tässä kohden on kysymys enemmän mielivallasta, premissienvalintahipasta, kuin mistään järkevästä totuudenetsinnästä. Usko tosin onkin sitä että uskoa ei etsitä, se väitetään omistetuksi. Usko on sitä että vääräoppisia kutsutaan sulkumielisiksi joiden pitäisi etsiä totuutta siitä uskovaisten jo hallussaolevasta uskosta. Sillä uskovainen tietää paremmin. ~ Esimerkiksi suoralta kädeltä Uskova tietää sen, onko kaksoisvelihuijaus todennäköisempi ja tieteellisempi ja parempi selitys kuin yliluonnollinen ihme. Heille "epätodennäköinen" ja "uskottava" on enemmän tunneasia kuin tosiasia. Ja sitten he vaativat muita hyväksymään, paitsi sen että asia on tunneasia eikä tosiasia, että alistumaan siihen että kysymys on juuri heidän ylivoimaisesta supertunteesta joka on aitoa toisin kuin muiden, kuten ateistien, agnostikkojen tai buddhalaisten deluusiot ja harhat.
Kirjoittaja on wannabe-kulttijohtaja, jonka toistaiseksi osallistujattomaksi jääneet hengelliset kurssit ovat olleet osallistujien mieleen - ainakaan valituksia ei ole kuulunut. Hänen henkisesti-jumalallisesti-annetun-spontaaneissa ajatuksenvirtamaisissa saarnoissaan aiheena voivat olla esimerkiksi Legot, My Little Ponyt sekä aivojen kaapiminen ulos nenän kautta. Samanaikaisesti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)