MBTItä helvettiä tuo edes tarkoittaa?

"Takkirauta" -blogissa kirjoitetaan usein MBTI -tyyppimittarista. Kommenttien puolella hän esittää oikein helmen. Kun kommentoija nostaa esiin sen, että persoonallisuuden tutkijat eivät yleensä ota MBTI -mittaria vakavasti tai tieteellisenä, ei blogisti kiistä tätä tosiasiaa vaan vastaa "No jos MB on huuhaata psyyken arvioinnin ammattilasten mielestä, se on huuhaata. Argumentum ad auctoritatem yhdistyneenä blankosanoihin. Kiistätkö Sinä, että akseleita introvertti-ekstrovertti, intuitiivinen-asiapohjainen, ajatteleva-fiilistelevä ja järjestelmällinen-spontaani olisi olemassa? Jos kiistät, kiistät samalla tosiasiat. Jos et kiistä, myönnät että MBTI:n perusteet ovat kunnossa."

On toki mielenkiintoista ottaa huomioon se, että "Puskistahuutelija" on asenteen ja tyylinsä perusteella todennäköisesti "Ruukinmatruuna" ja hän kävi blogissani kommentoimassa kun kirjoitin MBTI -aiheesta. Silloin lähestyin asiaa tieteellisen tutkimuksen kautta ja epämieluisia tuloksia tuottaneeseen tieteeseen  ei tartuttu. Sen sijaan ihmeteltiin millä motiivein tuo tutkimus oli tehty. Muutenkin näyttää siltä että "Ruukinmatruunan" muutkin aihetta koskevat lausunnot nojaavat vahvasti siihen että hän käyttää blankosanoja. Asia on perusteltua kun voi sanoa sivistyssanan biometria. Ja sen sijaan että todistaisi että MBTI on toimiva teoria hän selittää että "se ei ole sellainen teoria" kuin kriitikot sanovat. Ja se on väkevästi tosi koska "MBTI:llä on vakavastiotettava psykologinen pohja (nuo neljä attribuuttiakselia, joita ei käy kiistäminen). Tämä pohja tekee MBTI:stä luotettavan, mutta vain tilastollisesti, siis puhuttaessa isoista ihmismääristä." Attribuuttiakseli on tässä yhteydessä kuitenkin nimenomaan blankosana. Se ei välttämättä olisi sellainen. Mutta tapa jolla sitä käytetään selvästi on sitä.

Ja tuo alkuun nappaamani, Ruukinmatruunan omasta mielestään varmasti vakuuttava, lainaus demonstroi lähinnä sitä että jos on olemassa validi MBTI -luokitelma ja siinä on olemassa kategoria INTJ, jota kuvaa "INTJ:s only appear to be good at everything, but only because they won't allow themselves to be observed doing anything until they have become highly skilled at it." niin sitten Ruukinmatruuna ei ole INTJ koska ei hän näyttäytyisi tuollaisella osaamistasolla muuten julkisuuteen. Tuo alkuun ottamani kommentti on sellaisenaan demonstraatio korkeintaan Dunning-Kruger -efektistä. (Mitä oloa vahvistaa se, että kun puhun korrelaateista niin saan huomautuksen siitä että korrelaatiossani ovat käsitteet väärin päin ja puhutaan implikaationuolista. Korrelaatio ei sellaisenaan tarkoita edes kausaatiota, joten järjestyksellä ei ole väliä. Implikaationuoli taas on sitten tämän päälle jotain vähän muuta.)

Tämänlaiseksi jätettynä tämä blogaus olisi tässä muodossaan Ruukinmatruunan "asiablogaamista". Mutta koska minä olen minä pyrin enemmänkin siihen että kirjoitan metallurgiasta laadukkaammin kuin Ruukinmatruuna filosofiasta. (En tiedä mitä se tarkoittaa tässä aiheessa. No, jotain vittumaista, minut tuntien). Voisin jättää asian vain toteamiseen. Toteamiseen siitä, että "mitä tuo alkuun laittamani heitto muka edes tarkoittaa". Se voisi olla totta tai ei. Ja minulla voisi olla argumentteja asian puolesta tai ei. Mutta tällä ei olisi väliä koska uskottavuus ja asiapitoisuus tuotaisiin esiin statementmuodossa.

Viittaan tässä että olen aiemmin käsitellyt MBTI:tä. Ja en toista niissä olevia asioita. Tämä blogaus pitää siis takanaan kohtuu laajan faktapohjan johon tartun viitteenomaisesti. Sillä tämä asia on alkeista. Tämä asia on niin alkeista että olen kokenut tarpeettomaksi edes puhua asiasta noin 1+1 -tasolta. Mutta luultavasti tämä on se joka tuottaa suurimpia hankaluuksia. Se, että ei ole oikeasti tullut mietityksi sitä mitä persoonallisuuden tai vaikka älykkyyden mittaaminen oikeasti tarkoittaa.

Määritelmät.

Kun katsotaan sitä että onko ihmisillä olemassa ekstroversio ja introversio, MBTI on siinä suhteessa hyvin "kulttuurirelativistinen" malli. Suoraan sanoen. Jos olet mieleltäsi postmoderni niin siinä on sinulle tuskin suurta ongelmaa. Psykologiassa yritetään toki olla astetta vakavampia. Ja tämä onkin se syy miksi MBTI ei ole psykologien hyväksymä. Tässä on hyvä tiedostaa että kun Ruukinmatruuna puhuu auktoriteettiin vetoamisesta, niin taustalla on kuitenkin ilmiö. Se, että MBTI ei ole saanut ammattipsykologeja yhtä innokkaiksi kuin maahanmuuttokriittistä konservatiivista poliittisesti sävyttynyttä blogia pitävät sinänsä ihan fiksut, joskin pakkomielteiset ja ärhäkkäät ihmiset.

Kysymys siitä, että MBTI:llä on "neljä attribuuttiakselia" on siitä kiinnostava, että on aivan oikeasti katsottava mitä se ylipäätään tarkoittaa. Arkipsykologian kannalta tämä on suuri haaste. Myös sellaisissa aivan valideissa testeissä kuin älykkyysosamäärän tutkiminen. Moni näkee että heillä on näkemys siitä mitä älykkyys on. Ja sitten tätä mitataan. Kuitenkin tosiasiassa tesissä täytyy olla älykkyys joka on määritelty. MBTI -mittarissa mielenkiintoista onkin se, että valtaosa ajasta ja voimavaroista on käytetty lopputulosten kuvaamiseen. Se, mitä lopputulos ikään kuin tarkoittaa on saanut paljon enemmän ja vahvempaa analyysiä kuin se, miten tätä aineistoa on saatu. Ja tämä on ongelmallista, koska ominaisuuksia mitatessa lopputulos on helposti yhtä laadukas kuin sen heikoin lenkki.

Ja vielä ongelmallisempaa tässä on se, että MBTI -mittarissa vastauksia kerätään sellaisella tavalla että se, että määritelmät olisi tehty niin sillä ei ole väliä. Koska kysymyksiin vastaajan pitäisi ensin tuntea nämä määritelmät hyvinkin seikkaperäisesti. Ja näin ei ole. Testissä vastataan kysymyksiin. Ja kun viitataan vaikka sosiaalisuuteen ja yhdessäoloon, niin se mitä tämä sana tarkoittaa voi olla hyvinkin määrätynlainen sille vastaajalle. Mutta toinen vastaaja voi määritellä asiaa hyvinkin eri tavoilla.

MBTI:n kohdalla perusongelma on se, että käsitteet ovat yksilöille helposti yksiselitteisiä. Mutta tavalla jonka voi rikkoa analyyttisellä filosofialla. (Eli analyyttisyydellä.) Tosiasiassa MBTI ei mittaa mitään attribuuttia. Se pikemminkin tuottaa neljä tunnuslukua joiden takana on hyvinkin erilaisia elementtejä. Ja mikä pahinta ; Yksilöt eivät tulkitse niitä samalla tavalla.

Tämä tuli itselleni melko selväksi kun mietin miksi itse saan hyvinkin erilaisia tuloksia MBTI -testistä. Syynä on se, että minun on monesti oikeasti vaikeaa vastata kysymyksiin. Syynä on se, että sanat ovat itse asiassa hyvin yleisluonteisia ja kielifilosofiaan tottunut saattaa jopa tiedostaa että käytetyillä sanoilla on useita vakiintuneita denotaatioiltaan ja konnotaatioiltaan toisistaan poikkeavia sisältöjä. Kun kysytään mitä niistä, ei testi auta. Kysymykset ovat hämäriä. Ja valinnat ja painotukset tulevat fiiliksellä tilanteessa. Kognitiotieteeseen tutustuneena tiedän että ihmiset eivät tavallisesti mieti tämänlaisia. Joten heille tämä tulkinnallisuus menee helposti täysin ohi. (Aspergerin syndroomaiset itse asiassa ovat suurelta osin vaikeuksissa juuri siksi että heille tämä tulkinta ei ole niin ilmiselvää. Ja ongelmia tulee kun se ei ole yhdenmukaista muiden kanssa. Yhdenmukaisuuserojen takana on tila erilaisille tulkinnoille.)

Ajatukseni on kuitenkin helpompi ottaa esiin toista kautta. Sellaisessa "akselissa" jossa en koe että minulla olisi hirveästi muutoksia. Introversiota ja ekstroversiota katsoessa tulos voisi riippua syvästi päivästä ja henkilöstä. ; Kun mietitään vaikka akselia introvertit ja ekstrovertit, on selvää että joka päivä voin kokea olevani jossain jossain muuttujassa jossa on kaksi ääripäätä. Ja niin voi jokainen muukin. Mutta jopa kaltaiseni antisosiaalikko voi jonain päivänä voin korostaa sitä että en pelkää ihmisiä ja olen estoton ja jossain mielessä "rohkea". Ja tätä kautta saan ekstroversioon päin menevämpiä tuloksia. Toisaalta joinain päivinä voi korostua enemmän se, että en luota ihmisiin joka voi tehdä minusta hyvin "ujonoloisen" tai varautuneen. Joskus taas korostuu se, että viihdyn hyvin seurassa, etenkin tutussa kohtuu pienessä seurassa. Ja olen tällöin jopa kohtuu spontaani ja vauhdikas seuramies. Mutta toisinaan taas se, että joskus introversiota ja ekstroversiota katsotaan sosiaalisuuden sijasta siitä kerääkö voimia yksin vai seurassa. Kaikki nämä akselit ovat määrittelyn jälkeen objektiivisia. Ne ovat kuitenkin myös joskus keskenään ristiriidassa. Tosiasiassa ei siis ole mitään "introversio-ekstroversiota" jota mitattaisiin. Sen sijaan mitataan sanajoukkoja jotka liittyvät "sosiaalisuus", "seurassa viihtyminen" "ulospäisnuuntautuneisuus" jonka takana on hyvinkin ihmisestä toiseen vaihtuvia käsityksiä. Voidaan sanoa että tosiasiassa tämä ei ole ollenkaan mikään attribuutti. Se on enemmänkin kattotermi jonka alla on useita eri ominaisuuksia (rohkeus, spontaanius, luottamus, jopa maailmankuvallinen ihmisten rakastaminen). Ja mikä pahinta. Kaikille ihmisille tämä attribuuttirykelmä tämän akselin takana ei edes ole sama.

Tässä mielessä on aika omituista sanoa että MBTI -mittari olisi toimiva heti jos olisi olemassa jotain jolla tämä voitaisiin määritellä. Tämä ei pidä paikkaansa. Älykkyydenkin kohdalla kognitiotieteen aluksi tungettiin opeteltavaksi valtava määrä erilaisia älykkyyden määritelmiä. Se, että näitä määritelmiä on olemassa ei vielä tee älykkyydestä puhumisesta järkevää. Sen sijaan on katsottava miten tämä älykkyys määritellään ja miten sitä käytetään. Ilman tätä tasoa älykkyys onkin täsmälleen samanlaista kyökkipsykologiaa jolla älykkyydestä puhutaan maallikoiden parissa. Se on yleisesti ottaen potaskaa koska selkeästi heillä älykkyyttä ei ole määritelty kovin selkeästi, ja itse asiassa keskustelussa älykkyysnäkökulmat vaihtuvat toiseen pitkin matkaa. (Koska käsitteitä ei ole määritelty niitä käytetään hyvin "joustavasti" ja epämääräisesti.) Se, että esimerkiksi älykkyysosamäärätesti selkeästi mittaa jotain objektiivista ei tarkoita että kaikki älykkyystestien nimellä kulkevat olisivat vakaalla pohjalla. Itse asiassa älykkyystestien alkupuolella on jopa ollut paljon testejä jotka ovat olleet selvästi virheellisiä. Ja näin siitä huolimatta että älykkyys itsessään voidaan ottaa käsittelyyn.
1: Onkin hyvä huomata että älykkyyden reaktionopeusmalli ja älykkyyden prosessointitehomalli johtavat siihen että molemmat ovat objektiivisia ja älykkyyteen liittyviä. Reaktiokykymme kuitenkin heikkenee ja prosessointitehoa kuvaa Flynnin efekti. Jos vaihtaa määritelmiä lennosta voi generoida valheellisia väitteitä. Flynnin efekti ei esimerkiksi nosta reaktionopeuksia tai reaktionopeuksien hidastuminen ei falsifioi Flynnin efektiä. Mokia ei tehdä jos tajutaan määritellä asiat huolellisesti ja tiedostaa että ei ole mitään sellaista "attribuuttia" kuin älykkyys. On sen sijaan ihmisiä joita kuvaavia piirteitä voidaan lähestyä ominaisuus-ilmiöryppäin ja korrelaatein. Ja näitä ryppäitä on sitten erilaisia ja niitä varten on varattu nimilappu "älykkyys". Ei ole siis vain niin että "onko älykkyys olemassa vai ei". Vaan siitä että määritellään tarkasteltavat kohteet yksiselitteisesti ja mitataan niitä tavoilla jotka mittaavat juuri näitä.

Tämä on toki jotain jota voidaan käsitellä ja jota varmasti onkin käsitelty. Olen kirjoittanut tähän viitteitä jo kun aiemmin kirjoitin siitä mihin MBTI kelpaa. (Se kuvaa itsen ihanneminää, sitä miksi haluaa tulla.) Näen että on turhaa luoda mitään objektiivista luokitelmaa joka tarkoittaa jotain tiettyä asiaa. Sen sijaan on syytä tiedostaa että testin tekijä itse vastaa niihin kysymyksiin. Ja hänelle luetaan tulokset jotka käyttävät näitä samoja käsitteitä. Näin ollen hän itse kyllä tietää mitä se tulos tarkoittaa. Ulkopuolinen ei välttämättä käytä samoja sanoja ihan identtisellä tavalla. Mutta tällä ei ole väliä jos tuloksenluvun tulkitsee samalla käsitteistöllä. Näin ollen testi voi kertoa jotain kun ihminen sitoutuu testin tekemisessä ja luennassa identtiseen käsitteistöön. Tämä näyttää valitettavan usein puuttuvan ja MBTI:tä lähestytään kuin se olisi jokin joka antaa lukeman josta voitaisiin puhua ikään kuin se luokitelma olisi kaikille sama. Tosiasiassa yhden viitekehyksen INTJ voi olla toisen viitekehyksen jotain hyvinkin muuta. Yhden introvertti voi olla toisen ekstrovertti jos toinen tarkastelee luottamus-ujousteemalla ja toinen lähestyy asiaa rohkeusteemalla.

Toki ongelma ei tarkoita täyttä huonoutta. Tämä yllä sanomani voitaisiin tulita helposti väärin. (Koska jostain syystä jos "jotain ei ole huomioitu" niin monelle se tarkoittaa samaa kuin "täysin arvoton". En vetele tämänlaisia.) Monimääritteisyydestään huolimatta MBTI selvästi mittaa jotain. Käsitteet eivät ole täysin satunnaisia. Ja hyvä testin tekijä vaikuttaakin havaitusti testitulosten toistettavuuteen. Joten selkeästi tämä asia on jotain joka vaihtelee jopa ammattilaistasoisissa testeissä. Toisaalta tämä muutos vihjaa siihen että testissä on jotain hyvääkin. Nähdäkseni varmin vakuutus siitä että takana on "jotain" on kuitenkin varsin erikoista kautta. Sain Ruukinmatruunalta pyytämällä nipun erilaisia viitteitä, joissa on lähestytty älykkyyttä ja MBTI -testiä. Niissä on selvästi havaittavissa että älykkyys korreloi eri luokkien kanssa eri tavalla. Koska älykkyystestit on tehty asianmukaisesti, ja eri luokkien välille syntyy keskenään erilaisia tuloksia, se viittaa siihen että tulokset eivät ole satunnaisesti valikoituneet. Tämä vaatii sitä että MBTI ei ole täysin tyhjä. Monimerkityksellisyys ei tarkoita täyttä satunnaisuutta. (End of discussion.) Monimerkityksellisyys tuo epätarkkuutta mutta lopputulos ei tarkoita samaa kuin "täysin mielivaltainen". (Taustalla on monia eri ominaisuuksia, mutta ei kuitenkaan mitä tahansa ominaisuuksia. Ja kenties jotkut valinnat ja painotuksetkin ovat paljon yleisempiä kuin toiset.) Tämä on syytä tiedostaa.

Lukutavan vääristymät.

Kenties seuraavaksi onkin syytä huomata että se, että ominaisuus on olemassa ja se olisi yksiselitteinenkin, ei vielä riitä. Kun asiaa mitataan on syytä mitata sitä mitä mitataan. Vaikka ominaisuudet olisivat absoluuttisia, ihmisestä toiseen samoja ja vastaavia niin se ei riitä. Jos mittari jolla sitä mitataan on väärä, lopputulos ei toimi. Siksi siitä että "attribuuttiakselit ovat olemassa" ei mitenkään takaa että testin perusta olisi kunnossa. Ehei.

Näistä ehkä helpoin on se, että MBTI:ssä ei ole minkäänlaista "valheenpaljastusta". Sekä aineiston keruussa että tulkinnassa on harjoitettu käytäntöjä jotka nimenomaan psykologit tietävät harhauttaviksi. Toisin sanoen vaikka testi toimisi teoriassa täydellisesti niin mukaan tulee vääristymälähteitä ja tuloksia tulkitaan tavoilla jotka tekevät siitä merkityksettömän. (Jo tämä yksinään tekee testistä scheissenbergiä. Siitä huolimatta että attribuutit ja testi muuten olisi hyvä. Jos tutkittavasta tulee vääristymiä ja tulkintakenttä harjaanjohtaa sitä mitä tulokset tarkoittavat, testin "perusta" on kaikkea muuta kuin kunnossa.)

Se ei myöskään mittaa itse asiaa vaan ihmisen mielikuvaa. Tämä on aivan oikeasti relevantti kysymys. Esimerkiksi älykkyystestiä ei tehdä siten että kysytään useita kertoja minkälainen ihminen kokee olevansa. Sen sijaan hänet laitetaan ratkaisemaan ongelmia joita ratkotaan älykkyydellä. Ja niistä joko selvitään tai ei selvitä. Tämä on erityisen merkittävä MBTI -testin kannalta siinä mielessä että
1: Lähes kaikilla ihmisillä on ns. Lake Wobegon efekti. Siinä ihmisillä on itsestä todellista ruusuisemmat kuvat. Ihmiset jotka yrittävät olla rehellisiä ja kuvaavat ovatko he keskimääräistä tyhmempiä tai älykkäämpiä, kuvaisivat itsensä noin 80% keskimääräistä älykkäämmiksi. Tämä on tavallista heikompaa lähinnä masennuspotilailla. Joten kenties MBTI toimii hieman paremmin masentuneille ihmisille. Tosin tämä tulos on siitä miellyttävä, että se tekee MBTI:stä hyvän siinä missä sitä pidän hyvänä. Eli ihanneminänsä kuvaamisessa. Jos ihminen arvostaa sosiaalisuutta, hän todennäköisemmin vastaa sosiaalisuutta korostavammin vastauksiaan. Usko tuloksiin taas voi olla placeboaskeleen lähempänä tämän ihanteen saavuttamista. Ja tässä mielessä testi ei ole läpeensä pahuutta. (Mutta "vankka psykologinen pohja" in your ass. Tai onhan tuossa tieteysti psykologinen pohja. Ei vaan sellainen jota Ruukinmatruuna siihen yrittää sovitella.) Tätä ongelmaa ei MBTI -asteikossa ole oikein mitenkään tarkasteltu. Kun sanoo että "carbage in-carbage out" eikä testin onnistuvuutta testata, yritetä testata tai edes ole keksitty tapaa jolla testin osuvuutta ja siihen vastanneen valelteluasteita voitaisiin tunnistaa niin vastaus on "Puskistahuutelijan" "no shit sherlock". No, valitettavasti tätä ongelmaa ei selvästi ole ratkaisu. (Siihen ei ole laadukkaampaa vastausta muualtakaan tarjolla.) Tosiasiassa MBTI -testistä saisi ihan oikeasti paremman sillä että niillä mitattaisiin toimintaa. Eli sen sijaan että kysyttäisiin oletko sosiaalinen, pistettäsiin sosiaalisia kykyjä ja rohkeutta mittaaviin tehtäviin.
2: Toinen ikävä asia on Dunning-Kruger -efekti. Sen mukaan ihmiset jotka ovat erityisen huonoja jossain aiheessa yliarvioivat kykyjään. Ja pahasti. Itse asiassa he eivät edes tiedä mitä eivät tiedä ja tässä mielessä he ovat hyvin pihalla. Tämä on hyvin tärkeää siinä mielessä, että Hannu Lauerma esimerkiksi on kertonut kirjoissaan miten väkivaltarikolliset jotka harrastavat hyvin räjähtävää spontaania ja harkitsematonta väkivaltaa voivat pitää suurimpana ongelmanaan sitä että he ovat liian kilttejä. Syynä on itsetuntemuksen puute ja itsehillinnän ja kiltteyden ymmärtämisen puute hyvin laajalla tasolla. "Tunnetajuttomuus" johtaa vääriin tuloksiin. Tämä ongelma on käsittääkseni jotain jota MBTI -testeissä joskus ja parhaimmillaan osataan kuitenkin ottaa huomioon. (Testiä ei tällöin suositella esimerkiksi tarkkailuluokkalaisille.) Eli MBTI -testi ihmisille joilla on jo hyvä itsetunto voi olla aivan toimiva. (Joskin voi olla syytä miettiä mikä tarve testaamiselle tällöin on. Testi joka toimii vasta kun ihminen jo tietää vastaukset valmiiksi on hieman omituinen testi tehtäväksi. No, jos haluaa varmistaa sen minkä jo ennalta tietää ja nauttii prosessista niin miksipä ei. Yleensä psykometriassa tosin yritetään saada jotain uutta tietoakin sillä testaamisella.)

Tähän liittyvä kolmas ongelma liittyy sitten jo siihen keskusteluympäristöön ja tulkitsemispiireihin joita MBTI -ilmiön ympärillä pyörii. Jos on tutustunut psykologiaan joka toimii kategoriointi-ihmistuntemusteeman ympärillä (Esimerkiksi ihan sitä alkeistason tietämisen kautta että mitä Wiseman on popularisoinut) niin tulkinnasta innostuneiden nettikirjoittelua ja vastaavaa leimaa vahva forer -efektin maku. Toki tätä näkyy jo siinä kun joku ulkopuolinen tulkitsee mitä tämä ylipäätään tarkoittaa.

Forer -efekti näyttää myös olevan hyvin vahva syy miksi testiin luotetaan. Esimerkiksi eräs miekkailukaverini pitää MBTI -testiä hyvänä. Ja moni muu näyttää olevan samoilla teemoilla. Ja näissä selvääkin selvintä on, että testiin ei luoteta siksi että olisi tutustuttu psykometrian tieteeseen ja katsottu onko MBTI:llä validiteettia ja reliabiliteettia. Vaan että he ovat tehneet testin ja saaneet tulokset. Ja ne vaikuttavat hyvin päteviltä. Valitettavasti kaikissa huuhaaluokituksissa horoskoopeista lähtien Forer efekti tekee niin että tulokset tulkitaan itselle sopiviksi. Arvotutkin attribuuttilistat koetaan osuvina jos ne on vain personalisoitu jotenkin. Eli vaikka väitetty että syntymäpäivä tai henkilön asentokieli tai jättämä jälki "johonkin aurakameraan" niin jo tämä tekee lopputuloksesta luotettavamman oloisen. (Horoskooppeihinkin luotetaan helposti juuri siksi että "en uskonut, luon huvikseni kuvauksia ja ne tuntuivat osuvan.")

MBTI: testi itse sisältää vääristymälähteitä ja sen tulkinta vielä vahvistaa niitä. Näin ollen vaikka testi mittaisi oikeasti olemassaolevaa ominaisuutta joka olisi objektiivisesti määritelty, niin se ei merkitsisi silti juuri mitään. Tämä puoli yksinään olisi aivan hyvä syy sille, että ammattilaiset eivät MBTI -testiä ota vakavasti.

Itse "mittauskin" on mitä on.

MBTI on pohjalta lähinnä kategorioiva teoria. Se ei tässä mielessä ole altis falsifioinnille. Tässä mielessä on hyvin mielenkiintoista kysyä onko koko käsitteille tavallaan mitään objektiivista pohjaa. Toisaalta voidaan nähdä että sillä voi olla deskriptiivistä arvoa tästä huolimatta. Tässä mielessä on syytä tiedostaa että asiallinen psykologinen testi onnistuu reliabiliteetissa ja validiteetissa. Nämä ovat se litmuksen testi joka on annettava testille kuin testille. Ja MBTI -testi ei tässä kehuttavasti menesty. Oikeastaan kaikki keskutelu asian "vakaasta psykologisesta pohjasta" pitääkin lopettaa tähän.

Tässä aiheessa huomio toki siirtyy siihen miten kyökkipsykologiassa ongelmat voidaan lakaista. Tämä taas tehdään tavoilla jotka alleviivaavat sitä miten huonosti psykometriaa on osattava jotta nämä selitykset menisivät läpi. (Itse toivon että MBTI -testin puolustajilla on parempia argumentteja. Olisi ehkä attribuutiovirhe yleistää että argumenteissa toistuvat virheet kuvaisivat itse testiä. Testin kannatuksen syistä ne tosin kertovat sitäkin enemmän. Maallikoiden suosiot saadaan sitä kautta että ihmiset ovat tunneolentoja, ei sillä että testi olisi tiedettä. Siksi horoskoopit ovat suositumpia kuin monet aivan pätevät psykologiset testit.)

Toki on syytä huomata että MBTI -testissä on oleellisia virheitä jotka olisi helppo korjata. Ne eivät tavallaan liity mitenkään edes siihen mitä ominaisuuksia kuvataan ja miten niitä tentataan. Itse asiassa näistä näkyvin on juuri se, että kuvaukset tyypitetään dikotomisesti. Testin kannattajat selittävät että kyseessä on jatkumo. Mutta miksi sitä sitten kuvataan heikolla tavalla? Testin reliabiliteetti on heikko koska tulokset kuvataan kahtena ja vain kahtena kategoriana. Ja nämä kategoriat vieläpä "katkaistaan" keskikohdasta tavalla jossa katkaisukohta on lähellä sitä missä suurin osa ihmisistä on. Tämä kuvaustapa on huono. Siinä hukkuu valtavasti informaatiota. Tätä ei kuitenkaan oikein haluta muuttaa. Ja onkin hämmentävää että tulosten kuvaamiseen on jämähtänyt noin omituinen ratkaisu. Testistä saisi oikeasti laadukkaamman sillä että heitettäisiin nuo kirjainyhdistelmät pois.

Myynninlisää;

Tosin on selvää että kun testiä katsoo, ihmisiä näyttää viehättävän juuri se että se kategorioi ihmisiä arkkityyppeihin juuri tuolla tavalla. Toisin sanoen kuvaustapa jossa lopputulos on dikotominen kirjainyhdistelmä on myyntiargumentti joka tehdään siitä huolimatta että se on suunnilleen huonoin tapa kuvata ilmiötä jos se todellakin on jatkumo. ; MBTI -testi luokin kategorioita lähinnä siksi että ilmeisesti oli kiva laittaa kategorioita johonkin kategorioiden vuoksi. Joten miksipä ei laittaa sitä paikkaan ja kuvata sitä tavalla joka vääristää ja hukuttaa informaatiota pahimmalla mahdollisella tavalla?

Toisaalta validiteetin kohdalla on huomattavissa että ihmiset eivät näytä tyypittyvän kategorioihin. Tämä on erityisen tärkeä aiemmissa blogauksissani mainitsemassani Nowackin tutkimuksessa. (Jonka motiivit ovat kunnossa, ja jonka tieteentekotapakin on kunnossa, kiitos vaan "Puskistahuutelijalle.) Kun katsotaan miten kysymyksiin vastaaminen liittyi toisiinsa, huomattiin että vaikka testissä tietyt kysymykset mittaavat aina yhtä akselia, jolloin tarkasteltavana on aina yksi attribuutti kerrallaan, niihin vastaamisen kohdalla ei ole yhteyttä. Eli kun vastaat yhteen tietyllä tavalla, ei ole erityisen paljon todennäköisempää että vastaisit saman kategorian muihin kysymyksiin samalla tavalla.

Tätäkin vastaan on puolustauduttu samalla tavalla millä MBTI -testin puolustaja puolustaa aivan kaikkea. Eli selittämällä että MBTI ei ole arkkityyppinen testi jossa oletettaisiin että ihminen on vaikka introvertti tai ekstrovertti. Vaan että kyseessä on nimenomaan harmaasävyinen jatkumo. Tämä olisi siinä mielessä hyvä, että se selittää miksi yksi kysymys ei liity toiseen. Valitettavasti tämä kuitenkin vihjaa että kenties koko akselia ei ole tosiasiassa olemassa ainakaan millään tavalla jota tämä kyseinen testi mittaisi. Sillä jos mietitään mitä introversio ja ekstroversio tarkoittaa, niin siinä on oletus siitä että se on jonkinlainen tilastollinen taipumus toimia tietynlaisissa tilanteissa. Voidaankin nähdä että jokainen testin kysymys on ikään kuin jotain jolla mitataan tämän taipumuksen voimakkuutta. Jos validiteettia ei ole, se tarkoittaa sitä että kysymyksiin vastataan toisistaan riippumattomasti. Valitettavasti tämä vihjaa siitä että testiä ei voi yleistää mihinkään. Sillä ulkomaailmankin tilanteet ovat - parhaimmillaan, silloin kun henkilön omat vääristymät eivät vaikuta, hän tuntee itsensä ja kuvaa sitä parhaalla mahdollisella tavalla johon hän kykenee ja nämä kyvyt ovat suuret - tavallaan yksi kysymys. (Siis jos testi oikeasti toimii ja sitä voidaan soveltaa noin niinkuin mihinkään.) Jos testin sisällä ei ole yhteyksiä vastausten välillä, niin miksi ne korreloisivat näidenkään kanssa?

Kysymyspatteria toisin sanoen luetaan siten että kysymykset olisivat tilastollinen testi joka mittaa taipumusta. Ja tällä taipumuksella ei olisi mitään sisäistä yhteyttä. Siitä saataisiin prosenttiluku joka sitten kuitenkin jotenkin pitäisi sisällään jonkin sisäisen yhteyden joka toimisi testin ulkopuoliseen maailmaan. ; Onkin selvää että kun MBTI -testin kannattaja puhuu validiteettiongelmista, hän käyttää testiä ikään kuin jonain jota käsitellään aivan eri ehdoin kuin ulkomaailmaa. Kysymyksien ei tarvitse liittyä toisiinsa koska ne mittaavat taipumusta joka on tilastollinen. Mutta taipumukset kuitenkin kuvaavat jotain joka sitten on yleistettävissä. Validiteetti nimenomaan mittaa näitä teemaisia yhteyksiä. Ja tässä mielessä ongelma on hyvin paljon syvempi kuin voisi luulla. Se, että validiteetti testin sisällä ei paina koska harmaasävyinen jatkumo pakottaisi tulkintaan jossa jokainen ympäristössä tehty aktiokin olisi osa harmaasävyistä jatkumoa ja validiteettia näihinkään ei olisi. Jolloin testin puolustaja väittää että hänen testiään ei voi soveltaa taipumusten mittaamiseen elämässä. Jos siis olisi koherentti.

Lopputulos ; MBTI -kultti sössii vielä senkin mitä hyvää on jäljellä;

MBTI on hyvin omituinen testi. Sitä voi käyttää johonkin. Se ei siis ole aivan yhtä huono kuin arvottu ja nimeen liitetty horoskooppi. (Vaikka tätä rinnastusta usein tehdäänkin.) Mutta ei juurikaan. (Jota "ei ole horoskooppia" -puolustukseen menijä taas ei oikein huomioi yleensä.) Se on vain hämmentävän huono. Ja nimenomaan siten että siinä on elementtejä jotka ovat ilmiselvästi sitä huonontavia, ne olisi helppo korjata ja tätä korjausta ei tehdä. (Ja testin puolustajat suuttuvat jos niihin viittaa. MBTI:n ympärillä onkin "kulttiluonteista toimintaa" jonka ironisuutta kuvaa se, että testiä käytetään juuri sellaisilla tavoilla joita testin ei väitetä opettavan. Kuten esimerkiksi millä alalla töissä menestyisi.)

Itse asiassa mitä enemmän tämän testin psykologisesti varmaa pohjaa lähestyy, sitä vahvemmin on selvää miten erilaisilla ja monenlaisilla tavoilla se on huono juuri sellaisella tavalla joka ei miellytä psykometrian ammattilaisia. (Joka on se syy miksi he eivät siitä pidäkään.) Toki tässä on osittain syynä sekin että laatukriteerit ovat laatukriteereitä. Ja osalla ne ovat matalampia. Ja ammattilaiset voivat vaatia mersua kun taas mopo voi riittää joillakin siihen erektioon ja suditteluun mitä he kaipaavat.

Toisaalta MBTI:ssä on joitain hämmentävän huonoja piirteitä jotka voitaisiin korjata. Minäkin osaisin niitä parantaa, joskaan en ehkä ihan mersuksi asti parannella. Ja tässä kohden käsittämättömintä onkin se, että testi näyttää ikään kuin "syntyneen valmiina". Sitä editoidaan ja muokataan hämmentävän vähän. Sen mittaamistapaa ja tulosten esittämistä ei hiota paremmaksi ja paremmaksi. Se ei täsmennä ja paranna itseään ja se ei tavallaan opi virheistään. Tässä syynä lienee se, että MBTI on ennen kaikkea bisnestä. Ja bisneksen kannalta esimerkiksi huonoon paikkaan tehty kategoriointi toimii. Wiseman tietää miksi horoskoopit vetoavat juuri sillä rakenteella kuin ne vetoavat. Ja kategoriointi tässäkin kohdassa varmasti lisää käyttäjämiellyttävyyttä. Niin että maksaja ja testin tekijä on tyytyväinen. Ja kokee saaneensa ymmärrystä. Tätä puolta ei välttämättä arvioida tai mitata sillä että ovatko tulokset annettu tieteellisesti parhaalla mahdollisella tavalla.

Mutta kaiken kaikkiaan ; MBTI ei ole kunnossa. Se ei ole täysin mielivaltainen. Sen etuina on lähinnä käyttäjäystävällisyys ja se että se on halpa ja edullinen tehdä ja toistaa. Se on tässä mielessä käytettävyydeltään erinomainen testi. (Siinä mielessä, että sen voi tehdä ilman avustajaa tai erityistaitoja tai harjoittelua.) Jossa testin tehnyt saa sellaista hyvää fiilistä jota saa kun joku ulkopuolinen varmistaa sinulle sen jonka olet jo valmiiksi tiennyt.

Eikä se ennen kaikkea ole kunnossa vain siksi että olisi neljä attribuuttia jotka olisivat olemassa. Ei. Se lähestyy kattokäsitettä täsmentämättä niitä. (Big Five tekee tätä esimerkiksi paremmin. Sen kysymykset luovat määritelmiä ja eksaktoivat niitä aivan eri tasolla. Pinnallisesti niissä on paljon samaa.) Mutta ottamatta tätä epämääräisyyttä huomioon tuloksien tulkinnassa. Ja se ei edes mittaa näitä ominaisuuksia vaan lähestyy asiaa "asian vierestä" ja nojaa sen varaan että ihmiset todella tuntevat itsensä ja ovat rehellisiä. Siitä huolimatta että nimenomaan psykologia on näyttänyt että ihmisten käytös ja näkemys ja ennusteet omasta käytöksestä ovat paitsi virheellisiä, niin myös virheellisiä tavoilla joihin liittyy ns. systemaattinen virhe. (Eli määrittelemällä luottamusrajoja hallitsemalla tulos olisi tieteenmukainen, vaan tulokset nimenomaan vääristyvät.) Lopputuloksia käsitellään ja luokitellaan tavalla joissa hukataan informaatiota. Lopuksi se sitten myy tämän kuin horoskoopin.

MBTI -testiä katsoessa olo onkin usein hyvin hämmentynyt. Sitä oppii että teoriassa testiä ei saa tehdä siten että se kertoisi missä työssä tai ammatissa menestyy. Kuitenkin sitä hyvin usein käytetään juuri tähän ja tämänlaisiin. (Jopa samat henkilöt jotka ensin yhtäällä korostavat että testiä ei voi soveltaa mihin sitä ei voi soveltaa. Mutta toisaalta sitten keskustellaan muualla kuin sitä voisikin soveltaa.) Ja tämän huomioimisen jälkeen käteen jää hyvin vahva kuva siitä että MBTI on testi joka ei selvästi sovellu helvetin moneen asiaan. Testi ei tee ja sano ties mitä. Ja testi ei myöskään ole juuri minkäänlainen sellainen testi kuin kriitikot sanovat. Tässä prosessissa auki jää vain yksi kysymys. Miksi MBTI on vahva ja mihin sitä oikeasti voi soveltaa. Mikä on sen sovelluskenttä. Mikä hyöty siitä on? Mikä arvo on esimerkiksi testillä joka antaa itsetuntemusta mutta joka vaatii toimiakseen harvinaisen lujaa itsetuntemusta? Kun teen testin niin miksi se mittaa relevantteja ominaisuuksia relevantilla tavalla ja antaa käteen jotain josta on eksaktisti hyötyä johonkin.

Aivan kuin MBTI olisi kehitelmä joka on lähtenyt amatööripsykologiapohjalta siten että mielessä ovat ensin olleet kategoriat. Ja tämän ympärille on sitten rakennettu testikysymystö joka tukisi tätä kategoriointia. Sitten kriitikot ovat tajunneet että mitään kategorioita ei olekaan ja tähän on reagoitu siten että on puhuttu jatkumoista. Muutenkin näyttää että MBTI on vahvimmillaan siinä että se rationalisoi tätä pysyvää ydintään siten että se reagoi kritiikkiin. Mistä tietenkin seuraa se, että testistä jää hyvin tietynlainen vaikutelma. (Jonka kuvasin aiemmin tässä samassa blogauksessa.)

MBTI onkin siitä jännittävä testi, että MBTI on hieman kuten uskonto. Siinäkin usein "teologisesti korrekti" taso joka eroaa vahvasti siitä sosiaalisesta hurinasta jota sen ympärillä menee. Onkin kenties tarpeen erottaa MBTI -testi testinä. Ja MBTI -sosiologisena konseptina (kulttina) jota kiinnostaa luoda hyvin laajoja teorioita siitä miten joku luokitus itsellä kuvaa itseä ja ennustaa tiettyjä asioita yksilötasolla hyvinkin tarkasti. Ja jonka toimintatavat ovat usein suoraan ristiriidassa siihen mitä virallinen MBTI sanoo siitä mitä testillä voidaan ja ei voida tehdä. ; Ja samanaikaisesti MBTI on kuin uskonto siinäkin mielessä että sillä filosofisemmalla puolella ei olisi relevanssia ilman sitä sosiaaliselta puolelta tulevaa suosiota ja vallanantoa. Maallikot eivät käytä MBTI -testiä oikein mutta he puolustavat teoreettista konseptia innokkaasti ja verevästi. Ja toisaalta sitten kovan painan tullen MBTI -teoreetikko irtauttaa itsensä täysin tästä rahvaasta ja selittää miten heidän juttunsa on hienompi ja ihan eri juttu kuin se millä tätä kokonaisuutta myydään. (Tässä testi on kyllä nerokas. Se on rakenteeltaan sellainen että se menisi kaupaksi ilman substanssiakin. Siinä on hieman substanssia mutta myynnin kannalta tällä ei ole väliä.)

"Salapetollinen mies"

Iltapäivälehdissä on hyvin usein erilaisia seksuaalisuus-parisuhdeteemaisia artikkeleita. Itse asiassa iltapäivälehtien sisältöluetteloa kannattaa lähestyä paranormaaleihin uskomisen psykologiaan perehtyneen Richard Wisemanin kuvaamilla teemoilla. Kun Wiseman kuvaa sitä mitä aiheita ja teemoja toimiva tarotennustaja kalastelee asiakkaistaan, luettelot rakauselämästä ja työelämästä mukailevat hyvin vahvasti näiden lehtien sisällysluetteloja. Vaikka tietenkin lehdet kuvaavat tuoreita tapahtumia tai "ovat ajassa kiinni", mutta eivät esitä kertovansa tulevaisuuden tapahtumia.

Modernissa maailmassa naisilla on oikeuksia. Itse asiassa jopa "vanhoillisissa" näkemyksissä. Ja tähän liittyen naisnäkökulma on hyvin suosittu. Tästä hyvän esimerkin saa Iltalehden tekstistä "5 tapaa, joilla mies pettää tietämättään". Listan mukaan minä olen sarjapetturi. ; Listan piirteet ovat "Kerrot parisuhteen ongelmista toiselle naiselle", "Seuraat exän Facebook-sivua", "Ostat juoman toiselle naiselle", "Viet vieraan tärkeään paikkaan".

Toki ymmärrän jos parisuhdeasioissa pahastuu jos valittaa ongelmista joillekuille. Mutta minä toisaalta valitan monenlaisista asioista silloin kun ne ovat ajankohtaisia. Enkä hirveästi mieti ihmisten sukupuolia. Toisaalta on toki ymmärrettävä että on eri asia stalkeroida facebooksivuja kuin olla normaalisti "ystävälistalla". Ja omat välini eksiini ovat suoraan sanoen yleisesti ottaen kohtuu hyviä. Olen toisaalta myös kohtuu avokätinen sille päälle tullessani (ja niinä harvoina hetkinä kun minulla on rahaa) enkä tuolloinkaan mieti sukupuolta. Enkä ymmärrä miksi kenenkään kanssa pitäisi erikseen mennä ikäviin paikkoihin.

Tässä tekstissä tietenkin korostuu se, että pettäminen määritellään naisnäkökulmasta ja vain näkökulmasta. Eikä edes minkä tahansalaatuisen naisen näkökulmasta. Esimerkiksi oman puolisoni naisnäkökulmaa nämä esimerkit eivät edusta. Tasa-arvoisessa maailmassa molempien kokemuksella on väliä. Mutta jostain syystä on monista "vapautunutta" että mustasukkaisuudentunteen värittämät tulkinnat ovat objektiivinen asialista, kunhan näkökulma vaan on naisnäkökulma. Miesnäkökulmasta vastaava kaunaisuus olisi pikkumaista sovinistin naisen kahlintaa, vahdintaa ja autonomian kieltämistä. Mutta minä en kai voi sanoa mitään koska olen pettäjämies, väärää sukupuolta ja vastaavaa.

Parisuhdevinkkejä taikauskoisille

Wisemanin "Yliluonnollinen ilmiö" kertoo esimerkiksi siitä miten erilaiset puoskari ennustajat voivat vetää oikeista naruista. Nyrkkisääntönä oli se, että ihmiset ovat kiinnostuneita työstä, rahasta, rakkaudesta, seksistä ja matkustamisesta. Nämä aiheet vetoavat ihmisiin ja ne ovat heistä hyvin kiinnostavia. Siksi ei varmasti ole ihmeellistä että horoskooppeja käytetään talouselämän ja rakkauselämän kartoittamiseen.

Ja itse asiassa Wisemanin aihelistaus koskee muitakin taikauskoja. Kuten vaikkapa rakkautta. Tai sen puutetta. Otan tästä esiin muutaman erikoisen mutta aivan täysin eurooppalaisen uskomuksen. Ne koskevat rakkaudessa epäonnistumista. Ja ennen kaikkea sitä mitä pitää tehdä jotta rakkauselämä alkaa kukoistamaan.

Victor Noirin hauta,
Père Lachaise -hautausmaa,
Pariisi

1: Ensimmäisen uskomuksen mukaan Victor Noirin patsas. Hän oli lehtimies. Ammattina toki enemmän romanttinen kuin verovirkailija, mutta kuitenkin nimenomaan rakkaudenpuutteen korjaamisen kohteena hieman erikoinen, tai ei ainakaan alleviivatun ilmeinen. Joskin jonkinlaista romanttista auraa hänen ympärillään on ollut, sillä hän esimerkiksi kuoli kaksintaistelussa, tosin kaksintaistelussa joka ei tiettävästi noudattanut kaikkia kaksintaisteluihin kuuluvia herrasmiessääntöjä. Herrasmiessääntöjen puutteen vuoksi hänen kuolemastaan tuli aikanaan suuri skandaali. Jostain syystä hänen haudastaan, jolla on hänen patsaansa, tuli toisenlaisen kohinan kohde. Alettiin uskomaan, että jos patsasta suutelee suulle, antaa tälle kukkia ja kourii patsaan kieltämättä varsin miehekästä etumusta, nainen saisi ratkaisua hedelmättömyysongelmiin ja rakkauspulmiin. Ja tästä sitten tuli yleinen uskomus. Itse asiassa uskomus on jopa niin yleinen, että patsaan kulumisesta on tullut ongelma.

Casa di Giulietta,
Verona, Italia

2: Toinen uskomus koskee sitten Julian patsasta. Tämä Shakespearen kirjoista tutun "Romeon ja Julian" Julian patsas joka sijaitsee Italiassa paikassa jota kutsutaan oikeiden Romeon ja Julian taloksi. Jos ihmisellä on epäonnea rakkaudessa, voisi olla luultavaa että tukea haettaisiin jostakula muusta kuin sellaiselta jonka oma rakkauselämä oli vaikeaa kunnes päättyi epäonnistumiseen ja kuolemaan. Mutta monet ihmiset näkevät että Julian patsas on juuri oikea paikka hakea apua rakkaushuoliin. Tämänkin patsaan kohdalla avunhakemiskeino on kohtelias ja herrasmiesmäinen. Patsasta kouritaan. Tämä uskomus on yllättävän suosittu ja tämänkin patsaan ongelmana on ollut eroosio. Metallipatsasta on kourittu niin paljon että patsaan ontto sisusta on paljastunut. Se on helvetin paljon pikkutuhmaa näpelöimistä.

Tämänlaiset uskomukset tuntuvat hassuilta, siis jos ei itse usko niihin. (Itse suhtaudun varovaisella kohteliaisuudella näihin tapoihin, ja lievällä positiivisuudella jos niiden lieveilmiöinä on alleviivaavia vitsejä tai jotain muuta.) Niissä on kuitenkin säännönmukaisuus. Itse asiassa säännönmukaisuus, joka muistuttaa että taikauskot eivät usein ole niin mielikuvituksellisia, avomielisiä, kokeilevia tai erilaista laatikon ulkopuolelta ajattelemista vaativia kuin usein esitetään.

Pascal Boyer ei toki puhu kirjassaan "Ja ihminen loi Jumalat" patsaiden kourimisesta. Sen sijaan hän kyllä puhuu komplekseista ideoista, skeemoista ja niiden sekoittumisesta.
1: Hän korostaa, että ihmiset, puhuessaan ihmeistä, eivät usein hae hirveän suuria ihmeitä. Vaan nimenomaan pienet ihmeet ovat uskottavampia. (Tämä omalta osaltaan selittää "joonaongelmaa" ; Vaikka korostetaankin että suuret ihmeet olisivat mahtavia, kuitenkin ihmeitä pidetään jotenkin kiusallisina.) Siksi esimerkiksi kristillisessä kulttuurissa kirkoissa olevien patsaiden tai alttarien ääressä rukoilu koetaan uskottavampana ja tehokkaampana vaikka samalla teologisesti korrektilla tasolla Jumala olisi kaikkialla.
2: Toisaalta se mikä on suurta ja pientä määräytyy sen mukaan minkälaisia mielikuvia ihmisille syntyy. Nämä taas ovat mielessä olevia skeemoja ; Jotkin asiat kuuluvat tiettyyn samaan joukkoon. Ja toiset tälläise joukot ovat relevantteja ja toiset eivät. Ja mielenkiintoista on se, jos jonkin skeeman piirteitä lainataan toiseen ja nämä sekoittuvat. Näin voidaan saada vaikka käveleviä ja puhuvia patsaita. Tai kentaurien kaltaisia taruolentoja jotka ovat puoliksi hevosia ja puoliksi ihmisiä. Ja nämä kompleksit ideat, joissa on useamman skeeman yhteensulautuminen, ovat kaikien uskontojen ja taikauskojen ydinmehua. Olipa kysymys puhuvasta aseesta tai ihmeitätekevästä patsaasta.
+: Siksi ei tavallaan ole yhtään ihmeellistä että hedelmällisyys-rakkausasioissa apua haetaan realistisen näköiseltä patsaalta jolla on kiistatta "iso mulkku". Ja että apu on tehokkainta kun kouritaan suoraan metallia joka sattuu representoimaan sukuelintä. Sillä oikeassa elämässäkin suutelu, kikkeli, rinnat ja kouriminen liittyvät romanssielämään.

Toki tässä on sellainen pieni häiritsevä puoli, että jos tämä taikauskojen ymmärrettävyys jätetään syrjään, niin mieleen tulee se, että kenties... Miten muotoilisin tämän kohteliaasti ... Sanotaan näin, että jos jossain sattuu olemaan "sanotaan anonyymi ystävä", jolla sitten on ongelmia rakkaudessa. Ja hän haluaa tehdä tälle jotain. Niin hänen kannattaisi kenties kiinnittää huomiota esimerkiksi sellaisiin kysymyksiin että onko hän sen tyylinen pervertikko että no sanotaan nyt vaikkapa käy hautausmailla oikeiden ihmisten haudoilla hinkkaamassa patsaita sillai rivosti. Ja jos vastaus on "kyllä" niin kenties tämänkaltaisten piirteiden ratkaiseminen voisi oikesti korjata ne ongelmat. Taikauskon kohdalla toki usein nimenomaan ydinkäsitteet sekoittuvat, ja syvästi. Esimerkiksi sellaiset ydinkäsitteet kuin "ongelman ratkaiseminen" ja "kohkaaminen samalla kun intentiot ovat kovasti ongelman ratkaisemisen suuntaisia."

Se, että horoskooppi tai patsaiden kouriminen käsittelee tiettyjä aiheita ja kertoo ratkaisuja näiden aiheiden parissa olevien ongelmien ratkaisemiseen ei tarkoita että näiden kriitikko ei haluaisi ratkaista näitä ongelmia. Luultavasti usein asia onkin niin että juuri näitä kriitikoita kuuntelemalla se oikeakin ongelma ihan oikeasti ratkeaa. Sillä voimavarat käytetään muuhun kuin irrelevanttiin kohkaamiseen, joka vie aikaa ja voimavaroja jotka voisi oikeasti käyttää ongelman ratkaisemiseen sen pahentamisen sijasta.

Maailma kohti maallistumista ; Eli olemmeko todella tuhoon tuomittuja? - Ja jos kyllä, niin millä tavalla?

Olen konservatiivi ja jossain määrin huolestunut yhteiskuntaamme odottavasta tuhosta. Huoleni on kuitenkin pääasiassa ekologinen. Pidän ideologioita ihmisien ad hoc -myllyjen syöttöaineena. Varsin irrelevantteina. Inhimillisenä absurditeettina joilla on lähinnä eksistentiaalista arvoa. Eli jotain jonka arvo jonkun toisen yksilön eksistenssille voi olla nolla tai jopa roimasti negatiivinen.

Näkemykseni luonnonvarakeskeisyys ei johdu liberalismista vaan se on yhdistettävä vahvasti nimenomaan konservatiivisuuden ydinajatukseen. Kaczynski on esimerkiksi moittinut konservativismia siitä että se on tekno-optimistista, ja tämä taas by definition muuttaa maailmaa. Ja jos konservatiiviset arvot mukautuvat johonkin, niin nimenomaan vanhoihin olosuhteisiin. Yhteiskunnat voivat siis ajautua ekologisiin loukkuihin verrattavissa oleviin asioihin. Hän piti infrastruktuurin muuttamisen ja perinteisissä ajattelutavoissa ja toimintatavoissa pysymisen yhteensovittamista vaikeana. Katson jopa että "vanha hyvä temppu" voi muuttua jo väestönkasvunkin vuoksi ongelmaksi, luonnonvarojen kestävä kulutus ylitetään sillä että jokin asia joka on toiminut eri olosuhteissa, pienemmässä väkiluvussa, ei toimi suuremmassa.

Mutta tämä ei ole sitä "standardikonservatiivisuutta". Kun katsotaan konservatiivien yleistä valittamisen aihetta, se koostuu lähinnä siitä että arvopohjamme on jotenkin murentunut. Se, mihin he ovat kiinnittäneet huomiota on ateismin ja väärien ideologioiden yleistyminen. Samoin he ovat huomanneet tehostuneen tiedottamisen. Ja päättelevät että kasvanut ikävien asioiden uutisoiminen ja väärät ideologiat kulkisivat käsi kädessä.

Se on vain siitä ikävä, että tämä tulkinta on varsin virheellinen. Tosiasiassa asiat ovat menneet parempaan suuntaan nimenomaan jos arvoja katsellaan. "Paholaisen asianajajan" facebookryhmässä esiin nostettiin esimerkiksi Pinker. Hän on nostattanut viime aikoina keskustelua moraalin suunnasta. Hän on kirjoittanut kirjan "Better Angels of Our Nature". Hän on myös tehnyt "TED -esitelmän" jossa henkenä on nimenomaan se, että väkivaltaisuus on viime aikoina vähentynyt. Esiin tuli myös Richard Wisemanin "59 seconds" jossa viitataan siihen että omistaan antaminen ja toisista huolehtiminen nostaa ihmisten onnellisuutta. Ja yhdessä väkivallan vähenemiseen kanssa voidaan nähdä että "hedonismi" on johtanut onnellisuuteen pyrkimiseen.

Itse haluaisin korostaa että väkivallan ja rikollisuuden laskun lisäksi on tapahtunut muutakin. Monessa suunnassa asiat ovat nimenomaan hyvään suuntaan menossa. Flynn efekti kertoo että älykkyysosamäärät ovat kasvussa. Ja nykyään yhä useampi hankkii korkeakoulututkinnon. Nykynuoret eivät siis ole tyhmiä. Teiniraskaudet, aborttien määrä ja monet muut seksuaalietiikkaa koskettavat asiat ovat vähentyneet. (Ja yllättävää kyllä, näinä vapautuneina aikoina teinien harrastama seksikin on hieman vähentynyt, mutta ei paljoa.) Alkoholin ja muiden huumeiden käyttö on vähenemään päin. Samoin voidaan huomata että nykyään ihmiset ovat yhä aktiivisempia ja aktiivisempia. Heillä on monta rautaa tulessa. Heillä on entistä enemmän harrastuksia. Ja kulutus vaatii myös rahoitusta, joka kyllä hankitaan työnteolla.
1: Jotkut ovat jopa vitsailleet, että jos nykynuoret olisivat laiskoja, niin tosiasiassa heillä ei ole lähinnä aikaa perinteiseen perheen perustamiseen. Ja aina kun isovanhemmat näkevät heidät, he näkevät vain sen, että kotitöitä ei olla tehty ja tyypit vaan makoilee laiskoina. Syy voi kuitenkin olla se, että aikaa tehdä kotitöitä ei juuri ole. Ja että he ovat yksinkertaisesti uupuneita siitä kaikesta tekemisestä. ; Tämä sopinee esimerkiksi erääseen punkkariluuserin habitusta kantavaan tyyppiin jota moni pitää "alkoholistina" ja "pummina", kunnes tiedostaa että hänellä on työpaikka, bändi ja yksityisyritys joita kaikkia hän hoitaa rinnakkain. Itse olen tietenkin vain laiska.

Itse asiassa minä olen huolissani monista yllämainituista asioista. Sillä koulutus vähentää halua työskennellä tylsissä töissä, jotka valitettavasti ovat sitä työtä jotka "pitää tehdä". Aktiivisuus vaatii usein välineitä ja tämä vaatii enemmän luonnonvarojen kuluttamista. Hedonismi ja väkivallan väheneminen voidaan myös liittää Maslown tarvehierarkiaan, jolloin voidaan huomata että ei ole intoa taistella jos perustason resurssit ovat kunnossa. Ja tämä vaatii luonnonvarojen kuluttamista. Joten väkivallaton yhteiskunta luultavasti saastuttaa enemmän kuin vaihtoehto.

Tästä tuhoasenteestani huolimatta korostan, miten on aivan turhaa valittaa mistään ateismin ja muun moraalikadon aiheuttamista pahoista ja yhä hullummiksi menevistä ajoista Ainakaan niin kauan kuin väkivaltaisimmat ja rikollisimmat alueet ovat myös uskovaisia alueita, myös kristillisiä alueita, ja ateistiset maat ovat vähiten rikollisia.
1: Koska en usko ideologioihin, katson että syynä voi olla se, että kovilla alueilla tarvitaan enemmän lohtua uskonnosta, eli "juoksuhaudoissa ei ole ateisteja". Tai sitten kysymys on siitä että rikostilastot vähenevät hyvinvoinnin ja tulojen kanssa. Ja älykkyys korreloi hyvien tulojen kanssa. Ja ateismi korreloi älykkyyden kanssa, joten kysymys voi olla sivuvaikutuksesta.

Tälläiset harhaluulot eivät ole uskottavia. Ja syy ei ole siinä että uskovaiset olisivat "jotenkin vaan niin tyhmiä". Syy on juuri siinä että he keskittyvät ideologiaan ja pitävät sitä ihmisen käytöksen perimmäisenä mittarina. Näin ei kuitenkaan ole. Ideologiat eivät paina juuri mitään. Tämän voi huomata siinä, miten data näyttää että maallistuminen ei ole tuhonnut nimenomaan niitä asioita joita pidetään arvokkaina, vaikka arvokeskustelun pohjalta voisi luulla muuta. Onkin hieman huvittavaa että uskovaiset tuijottavat intentioita eivätkä seurauksia ; Ja näin ollen monessa kohden näyttää käyvän kuten siveyden kohdalla ; Kristityt kunnioittavat siveyttä mutta kristityissä maissa on kuitenkin suuremmat teiniraskausluvut. Moraalikadosta on turha puhua, koska asiaa tarkastellaan yhteiskunnallisen toiminnan ja yhteiskunnan säilymisen kannalta täysin epätoimivasta näkökulmasta. Dan Ariely kuvaakin "predictably irrational" -kirjassaan, että seksuaalista käyttäytymistä tutkiessa on havaittu että ilman kiihotustilaa ihmiset luulevat hallitsevansa itseään ja kiihotuksen hetkellä he ovat valmiita jopa kaikenlaiseen pervoiluun jota muutoin pitäisivät hyvinkin vastenmielisenä. Siksi nuorten seksuaaliterveyden kannalta kondomi toimii paremmin kuin mikään siveyskasvatus. ; Siksi se, että konservativiikristityt kunnioittavat siveyttä ei paina tositilanteessa juuri mitään. Sillä ihminen ei ole ideologiaohjautunut. Puheet moraalikadosta ovat siis enemmän uskonnollisen maailmankuvan tulkintaskeemoja kuin tosiasioita. Itse asiassa ne näyttävät usein olevan nimenomaan antifaktoja. (Kuten siveysesimerkki näyttää. Uskonto ei johda parempaan käytökseen vaan lieveilmiöiden kasvuun. Koska kondomi suojelee paremmin kuin Jeesus.)

Pidän nyky-yhteiskuntaa kohti ekokatastrofia vaeltavana röykkiönä. Mutta please. Älkää puhuko minulle mistään maallistumisen mukanaan tuomasta arvotyhjiöstä ja moraalin romahtamisesta.

Kuinka ihmiset rakastavat tietoa

"Internetpersoona", Vsauce -kanavan ylläpitäjä, Michael Stevens on esittänyt että ihmiset rakastavat tietoa. Tämäntyyppinen lausunto on helposti jotain jonka voi luokitella siihen luokkaan väitteitä joita usein kuulee. Niitä kuten "nykyaikana tieteellä on ylivaltaa". Ja moni skeptikko esittääkin että valtaosa ihmisistä on sen verran ignorantteja, että olisi epäuskottavaa että ihmiset haluaisivat tietää. Ja kun lukee vaikkapa eurobarometreista ihmisten tiedekäsityksistä, ne tuottavat aina melkomoisia pettymyksiä. Ihmiset eivät yksinkertaisesti osaa. Ja aivan yksinkertaisimmissa perusasioissakin virheitä tehdään uskomattomia määriä, muutama kymmenen prosenttia saadaan tekemään virheitä lähes mihin tahansa tiedeaiheiseen.

Olen tunnetusti skeptikoksi varsin kyyninen veikko koska en optimistisesti luota ns. valistusaatteeseen kuuluvaan ajatukseen jossa ihmisiä pitää lähestyä optimistisesti, ajatella että he vain oivaltavat ja tietävät itsekseen ja ovat älykkäitä ja viisaita. Eli en esitä että ihmiset olisivat rationaalisia olentoja jotka tekisivät järkeviä päätöksiä vain saatuaan sopivat tiedot. Nykymaailmassa tätä optimismia ajavat hyvin monenlaiset tahoa hyväntahtoisuuden periaatetta korostavista humanisteista "klassisen taloustieteen" kannattajiin ja niihin warrant -uskovaisiin teologeihin joista Jumala on antanut meille järjen ja aistit jotta ne olisivat luotettavia ja voisimme käyttää niitä. Siksi en esimerkiksi usko että argumentointi, debatointi tai skeptinen bloginkirjoitus "käännyttäisi" taikauskosta oikeastaan ketään. Tämänlaatuinen on toki mahdollisuuksien rajoissa mutta hyvin poikkeuksellista. Enkä jaksaisi motivoitua tämänlaisen mahdottoman tavoittelusta.

Olen kuitenkin ehdottomasti Stevensin puolella. Väitän aivan suoraan, että ihmiset rakastavat tietoa. Ihmiset nauttivat tiedosta. Syynä on se, että eurobarometrin osaamistestit mittaavat taitoa eivätkä asennetta. Ja ero näiden väliin on relevantti montaakin eri kautta.

Aivojen käyttämistapa.

Michael Stevens esitti, että moni ihminen sanoo että hän ei arvosta tietoa. Tässä syynä on kuitenkin se, että opiskelu on heistä tylsää ja työlästä. Siksi hän itse yrittää saada ihmiset oppimaan ikään kuin huomaamatta. Tämä huomio on melko uskottava jos otetaan esille vaikkapa
1: Kahnemanin huomiot ihmisten tavoista ajatella ; Ihmisellä on nopea, vaivaton, kohtuullisen hyvä mutta runsaasti virheitä tekevä intuitiivinen systeemi 1 ja looginen, vähän virheitä tekevä hidas, työläs ja reagointia hidastava systeemi 2. Kun koemme matematiikan tylsäksi, se johtuu siitä että systeemi 2 on hidasta ja aikaavievää. Ihmiset kokevat intuitiivisen ajattelun automaattisena ja moni nauttiikin intuitiotyyppisestä ajattelusta. Ihmiset eivät siis vihaa tietoa vaan puurtamista. Tietyllä tavalla voidaankin sanoa, että monesti skeptikko joutuukin painimaan sen kanssa, että vastapuoli nauttii tiedosta ja osaamisesta, mutta suostuu myöntämään vain intuitiiviselle ajattelulle arvoa.
2: Toistaalta faktojen pänttääminen on työlästä mutta niiden mielestäpalautus onnistuu paremmin. Pänttääminen on siis se, jota vastustetaan, ei sitä että tieto itsessään olisi huono asia. Kun tieto on hallinnassa, ihmiset nimenomaan nauttivat tietojensa näyttämisestä ja jakamisesta. Kouluttamattomat ja ignorantinmaineiset ihmisetkin nauttivat pubitietovisoista. Skeptikko voi kenties ajatella että knoppien heittely ei ole kovin hyvää tietoa, koska oikeasti viisas osaa soveltaa eikä vain muistaa ulkoa. Mutta tässä kyseessä onkin sitten jokin muu kuin se arvostetaanko tietoa - kysymyshän käsittelee enemmän tiedon soveltamista ja tiedonkäytön taitoja.
3: Suurin jarru ei ole usein ymmärryksessä vaan halussa. Suurin osa ihmisistä on aivan oikeasti ns. "riittävän älykkäitä". Tiedän että 80 älykkyysosamäärällä voidaan päästä akatemiatutkijaksi, ahkeralla opiskelulla. Sen sijaan ihmiset harvoin haluavat saada tietoa joka rikkoo heidän maailmankuvaansa vastaan. Tiedetäänkin että maailmankuva tarjoaa ihmiselle ikään kuin intuitiivisen viitepohjan jota kautta toiset asiat ovat todennäköisempiä kuin toiset eivät. Ja jos tosiasiat sotivat näitä ennakkonäkemyksiä vastaan syntyy ahdistava hetki, kognitiivinen dissonanssi. Ja ihmiset paikkaavat tämän helposti assimiloimalla, keksimällä jonkin ad hoc -selityksen joka suojelee tätä heidän maailmankuvaansa. ; Pseudotieteilijäcrankit ovat useimmiten yllättävän älykkäitä ja juuri tämä ajaa heidät solmuun. He ovat "fiksuja idiootteja", tavalla jonka ymmärtäminen on täysin tiedetyn psykologian mukaista.

Karkeasti sanoa että jos pitää arvioida tilannetta joka käydään skeptikon ja pseudotieteilijän välillä, kysymys ei ole siitä että skeptikko rakastaa tietoa ja pseudotieteilijä ei. Syynä on enemmän se, että pseudotieteilijät käyttävät intuitiivista päättelyä eivätkä tieteellisempää päättelyä. Ja koko keskustelua läpitunkee käsien heiluttelun virta.

Asiaa voisi kuvata behavioral economicsin kautta. Siinä tunnetaan käsite nimeltä endowment effect. Tässä periaatteessa kysymys on ikään kuin "pyy pivossa on parempi kuin kymmenen oksalla" -sanonnassa. Ihminen arvostaa omistamaansa asiaa enemmän kuin asiaa jota hän ei omista. Siksi esimerkiksi hinnoittelussa jos jonkun pitää päättää mikä olisi hyvä hinta vaikka kupille, hinta-arvio riippuu rajusti siitä onko koehenkilö saanut samanlaisen kupin ilmaislahjaksi. Jos kupin on saanut lahjaksi, hinta-arviosta tehdään paljon suurempi. (Oikeasti kyse on kyllä hieman vajaasta kolmesta linnusta, ihminen arvottaa sen verran arvokkaammaksi saman esineen joka hänellä on verrattuna siihen mitä hänellä ei ole.) Kaupankäynnissä myyjän ja ostajan välillä onkin syvä ristiriita sen vuoksi, että heidän välillään on "egocentric empathy gap". ; Jos tästä tehdään analogia maailmankuvista keskusteluun, ihminen arvostaa maailmankuvaansa, tietoa ja jo tehtyjä mietintöjä "joka hänellä jo on" enemmän kuin uutta tietoa. Hän arvostaa toki molempia, mutta omaansa huomattavasti enemmän - jopa moninkertaisesti enemmän. Koska toinen osapuoli tekee samoin, on helppoa nähdä vastapuolen vaatimukset ja näkemykset kohtuuttomina. Kohtuuttomuus johtuu kuitenkin kuilusta ja arvostuserosta.
1: Toki kyseessä on vain analogia, mutta rehellisesti sanoen en ihmettelisi hirvittävästi jos endownment effectin ja assimilaation väliltä löydettäisiin jokin syvällinen yhteys. Tämä on kuitenkin minun intuitiota, eikä mikään todistettu fakta, joten siihen on syytä suhtautua vertauskuvana eikä maailman tilana.

Siksi luokittelen Stevensin lausunnon eri luokkaan kuin ajatukset siitä että tieteellä olisi ylivalta. - Olen jopa suoraan sanoen ihmetellyt miten moni uskonmies korostaa että tiede olisi muuttunut joksikin "yleiseksi huoraksi", ja että tieteellinen ajattelu köyhdyttää ja että sillä on ylivalta. Päin vastoin, tiedettä kyllä jossain määrin arvostetaan mutta sitä pidetään "eksistentiaalisesti köyhänä" ja "elämän kannalta riittämättömänä". Kultturissamme miltei kaikki käyvät rippikoulun, mutta juuri kukaan ei jaksa päntätä tiedekysymyksiä. Mutta on kuitenkin helppoa huomata, että ihmiset rakastavat tietoa. He eivät vain ole kovin hyviä sen tunnistamisessa ja soveltamisessa. Ongelmana ei ole se, että tietoa ei arvosteta, vaan se, että maailmankuvallisuus, dogmaattisuua ja asioiden yliyksinkertaistus laiskuuden vuoksi, yli-intuitiivisuus ja muut vastaavat ongelmat johtavat siihen, että omia ennakkoluuloja pidetään "itsestäänselvyyksinä", eikä niitä siksi osata erottaa eri luokkaan kuin tieteellisiä perusteluja.

Mitä merkitystä tällä on käytännön tasolla?

Kun mietitään pseudotiedettä, klassinen tyhmyys -taso on riittämätön. On helppoa haukkua tyhmäksi. Mutta syy on muussa kuin tiedon vihaamisessa ja älynlahjojen puutteessa. Syynä on dogmaattisuus ja maailmankuva. Ja tätä oikeutetaan hyvin vahvasti nykykulttuurissa ; Tieteelle asetetaan usein eksistentiaaliset ehdot. "Oliko jumalten kuolema suuri voitto" -teksti esimerkiksi heijastaa asennetta jossa tiede on "tärkeää mutta ei todella tärkeää". Eli se ei ole eksistentiaalisesti hyvälle elämälle riittävää. Tämä on toki kenties tottakin, mutta on erikoista miten tämän tyyppinen diskurssi läpitunkee sellaisia asioita kuin että "onko avaruusolennot tai asia X tieteenmukainen vai ei". Todellisuus ei ole antroposentrinen, eikä asia muutu todeksi tai epätodeksi sen mukaan onko se ihmisen elämän kannalta miellyttävää. (Systeemi 1 mukaiset asiat olisivat miellyttäviä, oman maailmankuvan dogmia hyväilevät asiat olisivat miellyttäviä. Jo osatut faktat ovat miellyttäviä Muut. Not so much.)

Tieteellisyyskeskustelussakin on eksistentialistinen ylivalta. - Joka on siitä erikoista, että eksistentialistit loukkaantuvat jos "skientistit" marssivat vaikka psykologian alueelle selittämään miksi uskoisimme pseudotieteellisiin asioihin vaikka ne eivät olisikaan totta - kuten esimerkiksi Wiseman on tehnyt.

Huonous on nähtävissä laiskuudesta johtuvaksi, jonkinlaiseksi hankituksi ominaisuudeksi. Tai sitten se on nähtävissä dogmaattisuudesta ja omiin maailmoihin uppoamisesta. Ihmiset rakastavat selityksiä ja vihaavat tietämättömyyttä. Ja tämä läpitunkee käytännössä kaiken tiedekriittisyydenkin. Jos katsomme miksi "tiede on rajallista", syynä on se, että ihmisellä on selitys mysteeriin. Ja tiede ei vain tunne tätä selitystä tieteellisesti perustelluksi selitykseksi.

Neil deGrasse Tyson onkin kuvannut tätä asetelmaa avaruusolentokeskustelun kautta. Häntä ihmetytti se, miten ihmiset huomaavat taivaalla jotain tuntematonta, joka on sitten saanut nimen U.F.O. Mutta välittömästi ihmisen mieli hyppää avaruusolentoihin, eli ajatukseen jossa se lentävä kohde ei olekaan mikään "tuntematon lentävä esine" vaan josta on perusteltua sanoa että se olisikin avaruusolentojen alus, yhdenlainen "perustelluin syin tunnettu lentävä esine". Ja avaruusolennot ovat hyvä esimerkki sitä kautta, että ne ovat olleet eräänlainen muoti-ilmiö.

Christopher Chippindale on havainnut että ihmiset paikkaavat historiaa koskevia mysteerejä ja tietämyksen aukkoja usein avaruusolennoilla. Ja tätä ennen avaruusolentojen paikan olivat ottaneet atlantislaiset. Ja tätä ennen foininkialaiset. Toisin sanoen jos tutkitaan historiaa käsitteleviä pseudotieteitä niin foininkialaiset ovat eräänlaisia esiavaruusolentoja, ja selitykset ovat ajan mittaan muuttuneet yhä abstraktimmiksi ja vaikeammin kumottaviksi. Ja syynä tähän on se, että ihmisillä on kaikesta huolimatta halu selittää mysteeri.

Tietämättömyyden tunnustaminen ahdistaa omassa päässä ja nolottaa sosiaalisesti ja hävettää julkisesti.  Josta päästään siihen miksi monet ovat niin ujoja kun heiltä tentataan tiedekysymyksiä ja miksi he vastaavat innokkaammin maailmankuvia koskeviin asioihin. Ihmiset tietävät että maailmankuvalliset kysymykset ovat enemmän mieltymysasioita. He eivät halua tunnustaa julkisesti tyhmyyttään. Ja he arvostavat tiedettä ja tietoa jossain määrin, ja näkevät että se on mukava asia omistaa (ei ehkä hankkia).

Ja kun moderneja pseudotieteitä katsotaan, on hyvä vilkaista vaikkapa ID:tä jonka menestyselementit ovat siinä, että se
1: Ei klassisen kreationismin tavoin esitä että "luonnontieteet eivät tunne evoluutiota", vaan vääntävät "naturalismista" jossa tiede on maailmankuvallista. Tällöin keskustelu määritellään arvokeskusteluksi. Näin ollen asia muuttuu helppoksi ja laittoman harva ID:läinen osaa yhtään mitään tieteestä jota kritisoi. Opiskelua ei tarvitse edes tehdä, koska se on sitä pahaa naturalismia, maailmankuvallista aivopesua ja propagandaa.
2: Se on denialistista eli se ei niinkään todista Luojaa muuta kuin aihetodistein, analogioin ja "voi ollin". Päävoima keskitetään siihen kun yritetään lietsoa epäilystä evoluutioteorian ylle.
+: Aukkojen Jumala ei keskitykään siihen että keskitytään Jumalaan, vaan siihen että ihmiset eivät pidä mysteereistä ja jokainen pienikin epätieto evoluution kohdalla nostetaan esiin mysteeriksi. Joka selitystä rakastavassa mielessä muuttuu intuitiomyllyn vaikutuksesta samaksi kuin epätyydyttävä tila ja syvin ja pahin mahdollinen ongelma.

---

Kuvat on napattu gravitaatiosimulaattorin avulla. Voit yrittää itse generoida oman aurinkokuntasi. Sillä on mukava leikkiä.

Tuulilasilla ; Miten kielioppinatsius parantaa maailman ymmärtämistä

Kirjoitan usein facebookiin typeriä sanaleikkejä. Esimerkiksi tuoreesti eräs autoliikkeen mainos "Minkälaisilla tuulilaseilla sinä ajat?" sai minut kirjoittamaan, että jos hankin ajokortin niin ajan autolla. Tämänlainen kieliniuhotus on joskus johtanut hankaliin tilanteisiin. Esimerkiksi kerran viittasin uutiseen jossa rosvo "varasti lapsen haudalta". Pahastutin ihmisiä jotka ajattelivat, että nauroin rikokselle kun hihittelin sille että otsikossa oli epäselvää varastettiinko haudalta itse lapsi vai lähtikö luvattomasti mukaan haudalla ollutta pientä irtaimistoa.

Tämä on tietysti kieliniuhotusta. Se soveltuu puujalkavitseihin. Hyvää huumoria tai hyvää filosofiaa näistä ei oikein tahdo saada irti. Asiaa ei taatusti paranna se, että oma suhteeni oikeaoppiseen kielenkäyttöön on hyvin epämääräinen ellei peräti perverssi. Pidän enemmän sanoista ja ilmaisuista, kuin lauseista. Äidinkielenopettajat eivät luultavasti kykene seuraamaan kirjoituksiani ilman jonkin sortin itkun silmään tulemista.

Toki esimerkiksi Pasi Heikura on "Aristoteleen kantapää" -ohjelmassaan jalostanut tämänlaisista kielikukkasista varsin laadukasta äidinkieltä joka sattuu vieläpä huvittamaan. Edutainment jossa huumori kohtaa älykkyyden on mahdollinen. En kuitenkaan lennätä puujalkavitsejäni tähän suuntaan. Silti niiden harjoittaminen on oleellisen tärkeää hyvän filosofian tekemisessä.

Mitä nimittäin tapahtuu, jos saan eteeni tekstin "minkälaisilla tuulilaseilla sinä ajat?" Lauseessa on selvästi kaksoismerkitys. Mutta vaatii hirveän omituisen mielen näkemään tässä tulkinnallisuudessa mitään ongelmaa. Selvästi on tietty tulkintasisältö. Ja vain joku puolihullun facebookpäivitysvitsi voi ottaa vaihtoehtoista tulkintaa edes vakavasti. Väärillä tulkinnoilla tehty nenäkkyys osoittaa kypsymättömyyttä. Kyvyttömyys hyväksyä kielessä aivan tavallisia puutteita, jotka eivät oikeasti ole mitenkään ymmärtämistä haittaavia on persoonallisuushäiriö eikä oveluutta.

Itse asiassa valtava määrä viestintää vaatii kontekstin. Niin sanottu hyväntahtoisuuden periaate onkin tämän vuoksi tarpeen (kohtuudella). Siinä oletetaan että vastapuoli on koherentti ja ymmärrettävä järkevä ihminen. Ystävällisellä tulkinnalla ei nähdä ristiriitaa siellä missä sitä ei ole. Ihmiset tekevät tätä luonnostaan. Richard Wiseman kirjoittaakin "Yliluonnollinen ilmiö" -kirjassaan siitä miten tämänlainen aukkojen peittäminen on oleellinen osa prosessia jolla ihmiset saadaan uskomaan että jollakulla on selvännäkemisen lahja tai kyky lukea ihmisen luonnetta ja elämäntapahtumia (niin menneisyydessä, nykyisyydessä kuin tulevaisuudessa) vaikkapa horoskoopeista tai teelehdistä. Kun tulkinnoissa on monimerkityksellisyyksiä, ihmiset tulkitsevat ne ikään kuin luonnostaan parhain päin. Ennustajat siis ennustavat oikeasti monimerkityksellisiä mutta ihminen kontekstoi ne ja väärät tulkinnat jäävät kuin itsestään pois. Väärät tulkinnat ovat niitä "en aja tuulilasilla" -mallisia, niitä ei edes mietitä tietoisesti. Vahvistusharha ohjaa tulkintoja.

Ilmiötä voi valaista kognitiotieteen puolella käytetystä esimerkistä ; Jos luemme lauseen "Hiiri joka on pöydälläsi on rikki" syntyy mielikuva hiirestä. "Hiiri joka on pöydällä on papanoimassa" synnyttää toisenlaisen mielikuvan hiirestä. Emme helposti huomaa että toinen tulkinta olisi edes mahdollinen. (Molempia yhdistää lähinnä tilanteen ärsyttävyys.) Lauseen viimeinen sana muuttaa tulkintakenttää. Ja jos tämänlaisia lauseita ei laiteta vierekkäin, emme edes huomaa miten ovelasti kontekstintajumme on sulkenut tulkintakenttiä. (Tämän vuoksi suuri osa postmodernismista on epäuskottavaa. Ja tämän vuoksi voimme ymmärtää toisiamme edes jokseenkin hyvin. Kaikki tulkinnat eivät ole ollenkaan yhtä hyviä.)

Wiseman opettaa ainakin sen, että että jos haluaa välttää huuhaaseen hairahtumisen - tai jopa huijatuksi tulemisen - on tarpeen kiinnittää huomiota epätarkkuuksiin ja monitulkintaisuuteen. Ne kun paljastavat mitä kaikkea esimerkiksi ennustajan puhe tai kirjoitettu filosofinen teksti pitää sisällään. Onko sanoma selkeä, onko se ontto tavalla jossa ihminen täyttää tyhjät kohdat päästään kuin persoonallisuuden actionsankariin? Toki tämä koskee pääasiassa paranormaaleja ilmiöitä. Ja kenties tämän yhteyden vuoksi ateismi korreloi kielioppinatsiuden kanssa.

Tämä varovaisuus on arjelle vierasta. Ja tottavie se unohtuu helposti - viisailtakin. Siksi asiaa on hyvä harjoitella ahkerasti vaikka puujalkavitsien avulla. (Pahat kielet kertovat että filosofi on varovainen siihen päivään asti kunnes hänestä tulee professori. Sen jälkeen hän ei koe tai tunnusta olevansa koskaan väärässä. Väite ei liene täysin tosi, mutta se on oikeansuuntainen.) Monimerkityksellisyys luo tulkintaa ja rakentaa sisältöjä myös tieteentekijöillä. Wiseman kertoo Donald Naftulista joka arpoi hölynpölyä jonka akateeminen yleisö otti vakavasti. Uskottavuus oli rakennettu kertomalla kuvitteellinen CV. Luentoa kuvattiin mielenkiintoisena ja innostavana. Samoin esille nostettiin Sokal joka livautti hölynpölyä postmoderniin julkaisuun. Sekä Naftul että Sokal tekivät temppunsa aloilla joilla on tavallista käyttää kuvainnollista kieltä. Ja joissa eksakti määrittely ja matemaattinen ilmaus koetaan helposti kauhistuttavana ja kahlitsevana.

Viisaiden koulutettujen ja taatusti älykkäiden ihmisten hairahtuminen taas liittyy tuoreeseen, mielestäni hyvin mielenkiintoiseen asiaan. Siinä on kysymys Sokalin kaltaisesta tieteeseenlivahtamisesta. Ja siinä on mukana tekoälyä. Tätä kautta pääsen halailemaan monia lempiaiheitani samanaikaisesti.

Facebooksivuilleni tuli kommentti joka sanoi "Testasin SCIgeniä Kristevalla, Foucaultilla ja Derridalla niin se tuotti höpinää Turingin koneista ja von Neumannista. Fail, koska ei Kristeva osaisi tuottaa niin selkeää tekstiä." Tämä oli osuva huomio varsin hupaisaan tilanteeseen. (Trollaus laadunvalvonnanmenetelmänä ihastuttaa minua suunnattomasti.) Springer ja IEEE ovat nimittäin joutuneet poistamaan julkaisemiaan tutkimuksia. Tietokone kun oli arponut niihin sisältöä jossa oli käytetty lähdeviitteitä ja vastaavia tehokeinoja. "The papers were generated by a piece of free software called SCIgen, developed in 2005 by scientists at MIT. SCIgen randomly generates nonsense papers, complete with graphs, diagrams and citations, and its purpose was to demonstrate how easily conferences accept meaningless submissions. Labbé, who has built a website that allows users to check whether a paper was generated using the program, said he did not know why the papers had been submitted. Most of the conferences took place in China, and many of the papers named real authors, some of whom may or may not have known their names were being used in this way. One author claimed he had created the paper to test a conference." Julkaisuja oli mennyt läpi hirveän monta. 120 kappaletta. Selvästi kysymys ei ole yksittäistapauksesta. "For a layperson, looking at scientific papers can be an exercise in humility. We know most of those words, and surely they make sense in some capacity, but high concept research uses, by necessity, some very complicated language. Apparently not even the publishers of these papers are as adept as we thought at gauging their meaning, as the work of one researcher reveals."

Luultavasti Wisemanilla olisi paljon sanottavaa. Selvästi merkitystä tulkitaan ja yritetään olla suopeita. Ihmistieteiden symboliikan käyttö ja runollinen kieli ovat lähtökohtaisesti alttiita monitulkintaisuudelle, joten tietokoneen olisi tältä osin helpompaa tehdä uskottavia lausuntoja. Lausuntoja joilla olisi edes yksi järkevä tulkintatapa. Laskuvirhe taas on laskuvirhe ja tieteellisessä kaavassa oleva asiavirhe on asiavirhe. Näin huijaaminen on vaikeampaa, tai oikeastaan helpommin huomattavaa.

Monen, ainakin minun, mielessäni ensimmäinen ajatus tietokonearvotusta tutkimuksesta on "lööperi". Siksi tietokonearvottu teksti on jotenkin vielä vakuuttavampi kuin Sokalin ihmiskätten tuotos. (Itse asiassa Sokalin livahduksen taakse on nähty se, että Sokal olisi voinut hyvin laittaa lööperin sekaan ihan oikeaakin filosofiaa. Ja että ihmiset luottivat että Sokal osaa oman asiantuntemusalueensa, sen jossa törkeät asiavirheet olivat. Tietokone ei osaa huolehtia tämänlaisesta.) Kuitenkin on mahdollista että on olemassa algoritmin hienostuneisuuden raja, jonka jälkeen tekoäly joka imitoi tutkimustentekoa ei ole enää irvokas parodia vaan muuttuu itse asiaksi.

Kuitenkin selvästi algoritmi on varsin edistynyt. Se ei ole pelkkä "satunnaisia lauseita ja satunnaisia lähdeviitteitä". Muotoilussa ja lauseiden rakentamisessa on käytetty hyvinkin osaavaa algoritmia. SCIgen kertookin että generointi on tehty "SCIgen is a program that generates random Computer Science research papers, including graphs, figures, and citations. It uses a hand-written context-free grammar to form all elements of the papers. Our aim here is to maximize amusement, rather than coherence." Loppujen lopuksi tämä ei paina tämän kyseisen algoritmin kohdalla paljoa. Mutta laajemmassa mielessä tekoälyn suhde tieteentekoon ei ole "lähtökohtaisesti tukossa". Jos tekoäly keskittyisi sisäiseen koherenttiuteen, ja tekoäly olisi nykyistä tehokkaampi, olisi kenties aivan mahdollista että tieteellisessä konfrenssissa luettaisiin tietokonegeneroitu tutkimus jolla olisi aitoa uutta soveltamista, tieteellistä sisältöä ja arvoa.

Itseäni huvittaisi jos tekoäly saavuttaisi ensimmäiset menestyksensä juuri ihmistieteiden puolella. Siellä kun on korostettu ymmärtämisen tärkeyttä kalkyylinhallinnan yli. "Kylmä konemaisuus" on niitä syytöksiä joita sillä rintamalla heitetään vastapuolelle. Alkeellisen tekoälyn menestys vihjaa siitä, että satunnaisuus ja mielivalta olisivat laatua tärkeämpiä. Tieteenteon prosessin simulointiin keskittyneen algoritmin käyttö taas viittaisi siihen että robotti olisivat jotenkin oleellisesti samanlainen viisas kuin Derrida. Pahimmat kielet sanovat, luonnolliseti, että näin on jo tapahtunut. Ja korostaisivat että tieteessä, kuten kielioppinatsiudessakin, kysymys on huomiokyvystä, tarkkuudesta ja yksiselitteisyydestä. Kun taas postmodernismissa on kysymys epämääräisyydestä, monimerkityksellisyydestä ja siitä että tekstin takana ei ole mitään, "kirjailija on kuollut" ja kaikki järki, oivallus ja sisältö joka tekstissä on syntyy tulkitsijan omassa päässä.

Kaiken kaikkiaan on herkullista mietiskellä kysymyksiä kuten onko robotti parempi, huonompi, luovempi, vai samanlainen filosofi kuin vaikkapa Julian Kristeva. Minä en liene oikea henkilö sanomaan tästä mitään, sillä Kristevan ja SCIgenin tuottamia tekstejä yhdistää se, että molempia on hirvittävän nautinnollista lukea syvässä humalatilassa. Molempien lukukokemusta yhdistää se, että sitä ollaan syvästi yhteydessä jonkin itseään suuremman kanssa.

Aavemainen salamurhaaja

Näin viime aamuna unta, jossa olin palaamassa töistä, tarkalleen ottaen olin "piritorilla" menossa Sörnäisten metroasemalle, kun matkantekoni esti joukko matkalipuntarkastajia. He olivat jo siinä esiasema-alueella estämässä sen, että pääsisin portaisiin. Minulla oli jopa sininen matkakortti jota näytin mutta eivät päästäneet minua silti sisälle. Siksi päädyin kiipeämään Sörnäisten metroasemalle katon kautta, joka olikin nyt hirvittävän korkea. Huomasinkin pian että olin oikeasti niin ylhäällä että olinkin Helsingin metroasemalla kompassin kohdalla katossa. Katossa oli sellaista ristikkopalkkia, jonka varassa kyykötin. Katselin ja vaanin sieltä matkalipuntarkastajia. Käsissäni oli gauntletit, sellaiset ritarien metalliset hansikkaat. Heräsin tässä vaiheessa koska minulle soitti puhelinmyyjä (paikasta josta minulle oli soitettu tällä viikolla jo kolme kertaa.)

Tämä episodi muistuttaa muutamasta asiasta. Esimerkiksi siitä että meillä on yhteiskunnassamme ns. päivärytmi jota pitäisi seurata väkisin vaikka työajat saisi suunnitellakin oman kyöpelöinnin tahtiin. Lisäksi se muistuttaa siitä, että unet muistaa lähinnä vain jos herää kesken unien. Jos olisin nukkunut loppuun asti, olisin luultavasti elänyt jonkinlaisessa harhamaailmassani oikeutta jakavana Ezio Auditorena ja koska unissa "nothing is true - everything is permitted" olisin mukavasti unohtanut koko asiaankuuluvan matkalipuntarkastajien teurastamissessioni. (Tai mitä sitten olin tekemässäkin, unen jatko jäi minulle tosiaan arvoitukseksi. Mutta toivon että tämä olisi ollut jatko. Se olisi ollut viihdyttävää. Puhelinmyyjä olkoon kirottu hamaan huomiseen.)

Ennen kaikkea se kuitenkin muistuttaa siitä että unet liittyvät hyvin usein nimenomaan siihen mitä arkielämässämme teemme. Unessa olevat elementit olivat kaikki elämälleni tavallisia. Oli töitä, matkalipuntarkastajia ja vastaavia. Ja kiivettyäni spontaansti Johanneksenkirkon katolle, olen muutamana yönä sen jälkeen nähnyt erilaisia kiipeämis-putoamispainajaisia. Näin siis siitä huolimatta että kyseinen tempaus oli elämäni huikeimpia kokemuksia (joskin mahdollisesti laiton) ja allani oli kuitenkin viitisenkymmentä metriä vahvaa ja vakaata kiveä, joten mitään valtavaa riskiä kiipeilystäni huoltojoukoilta unohtuneiden turvavaljaiden kanssa ei tullut. (Vaikka kunnon päälle kävikin. 100 metriä tikkaita vaatii yllättävän paljon käsivoimia, etenkin jos korkeus jännittää yhtään.)

Richard Wiseman muistuttaakin tästä kirjassaan "Yliluonnollinen ilmiö". Hänellä on esimerkiksi luku joka käsittelee presidentti Lincolnin salamurhaa. Hänhän oli nähnyt unessaan että Valkoisessa talossa oli ollut joku ruumis joka oli ollut presidentti. Lincoln oli itse tulkinnut unen että unessa kuoli joku muu, kenties jonkin muun maan presidentti. Kirja käänsi lausuman muotoon "...näyttää että tuo aavemainen salamurhaaja iski kätensä johonkuhun muuhun." Merkittävä asia oli myös siinä että Lincolnin aikana turvallisuusasiat olivat olleet konkreettisesti esillä. Lincolnin asema oli vaakalaudalla ja oli alueita jotka vastustivat häntä syvästi. (Tämä ei ihmetytä kun muistaa mitä ideologioita ja asenteita pyöri ilmassa ennen USA:n sisällissotaa.) Lincolnia oltiin jopa yritetty murhata epäonnistuneesti ; Sala-ampuja oli ampunut vain hieman hutiin ja rei'ittänyt Lincolnin hatun. Tämä on varmasti stressaava kokemus jos se tehdään yllättäen ja silloin kun hattu on päässä. Näin ollen Lincoln oli nähnyt konreettisen riskin unessa koska se oli konkreettinen riski tosielämässä. Näin enneuni ei ollutkaan kovin yllätyksellinen vaikka se olikin sisällöltään vain vähän tulkinnanvarainen (kun Lincoln itse tulkitsi sen väärin, joten monitulkintaisuutta selvästi oli.)

Wiseman muistuttaakin siitä että unitutkimuksissa on havaittu että ihmiset näkevät usein yllättävän konkreettisia unia. Niissä toistuvat normaalit teot, kenties muunneltuina. Lisäksi unissa on yllättävän usein negatiivisia asioita. Syynä voi olla kaksi asiaa (a) joko aivomme harjoittelevat unessa jolloin valmistaudumme haasteisiin ja harjoittelemme ratkaisemaan elämässämme tulevia ongelmia. Tai tallennamme oppimamme ratkaisut syvempään muistiin. (b) Tai sitten uni on vain aivojen lepotila joka tuottaa satunnaisia pärskähdyksiä joiden sisällön tietoisuus rakentaa sen pohjalta mitä meillä on valmiina esillä. Näin esimerkiksi huolet voivat värittää unia vaikka niitä vastaan ei suoraan valmistauduttaisikaan.

Selitykset ovat erilaisia, mutta teema on sama. Ne selittävät miksi näemme tavallisista asioista unia. Toisaalta mukana on myös se, että unissa jotkut asiat muuttuvat tärkeiksi vasta kun muistamme ne ja niihin liittyviä asioita tapahtuu ; Näin ollen itsekin olisin saattanut ihmetellä jos juuri tänään olisi tullut matkalipuntarkastajia. Mutta ei tullut. Siksi se on helppoa ohittaa sattumana. Tosin uneni ilmeisesti ennusti että tänään kuljin piritorin läpi. Ja jos ensi viikolla tai ensi kuussa näen matkalipuntarkastajan, voisin arvata että uni tarkoitti juuri tätä.

Olin itse asiassa jollain tasolla hieman hämmästynyt kun töihin mennessäni katsoin kattoon ja huomasin että Helsingin metrosaseman päällä tosiaan on palkkimaista viritystä. Tosin se on niin korkealla että sieltä ei varsinaisesti vaanita ketään assassinaatioloikat mielessä. Ja niissä on lisäksi tiiviit metalliverkot (ilmeisesti pulujen vuoksi) jotka estävät tämänlaisia asioita. Kuitenkaan en ollut kiinnittänyt kattoon ennalta huomiota. Olin vain kulkenut alueella useita vuosia toistuvasti (joten tottakai alitajuntaani on jäänyt materiaalia tästä, ilmeisesti hieman vajaata tietoa tännekin kun ne metalliritilät puuttuivat.)

Siksipä unella on muutamia opetuksia. Ensinnäkin ei kannata vinoilla matkalipuntarkastajille ja kannattaa aina pitää matkakortti ladattuna. Toisekseen minut kannattaa päästää kotiin jos olen sinne matkalla koska tarpeen vaatiessa olen valmis kiipeämään niin korkealle että pääsen Sörnäisistä Helsinkiin. (En tosin tiedä miten tämä fysikaaliesti tapahtuu.) Sen lisäksi se opettaa että ei pidä pelata liikaa "Assassins Creediä", peliä jossa kiipeillään torneissa ja kattopalkeilla ja suunnitellaan assassinaatioloikkia viranomaisiin. Ei myöskään pidä kiipeillä kirkontorneihin. Jota taas voi vähentää se, että pelaa vähemmän pelejä joissa kiivetään paljon kirkontorneihin (eli sellaisia pelejä kuin "Assassins Creed".)

Lisäksi unen inspiroimana ajattelin ostaa lomarahoillani (rahat joiden olemassaoloa ei ole muistanut) itselleni hienot gauntletit. Perustelen tätä Jumalallisella informaatiolla joka mieleeni vuodettiin paranormaalisti unessa. Jos uniin vetoaminen antaa tietäjille ja profeetoille valtaa ja uskottavuutta, kai skeptikko saa jumalauta yhdet hanskat!

Pyhän äärellä (transsubstantiaation ikonoklasmi)

Skeptikkotouhut liitetään usein mielikuvissa ateistisuuteen. Tässä taustalla on varmasti se, että skeptikoiden nähdään usein tuhoavan ja rikkovan toisten Pyhinä pitämiä asioita, ja sama mielikuva kuvainraastannasta liittyy myös ateismiin. Toisaalta skeptisyydellä on myös positiivinen maine ja moni uskovainen haluaakin korostaa sitä että kristillisyys ja skeptisyys eivät ole keskenään ristiriidassa.

Ajatus voi kenties tuntua omituiselta, mutta tosiasiassa kristillisiä ja merkittäviä skeptikoita löytyy. Wiseman kertoo "Yliluonnollinen ilmiö" -teoksessaan eri yhteyksissä kahdesta skeptikosta jotka ovat merkittävän uskonnollisia.
1: Ensimmäinen on Korem joka on kirjoittanut esimerkiksi kirjan "Fakers", jossa hän käsittelee huijauksia. Hän selittää kirjassa esimerkiksi Ouija -laudan psykologiasta. Koremin vahva uskonnollisuus tulee kuitenkin esiin, koska kirjassa on käsitelty yhtä paljon huijareita ja puoskareita kuin aitoja ihmeitä. Koremin ideana onkin kouluttaa ihmiset tunnistamaan aitoja ihmeitä tekoihmeistä. Siksi esimerkiksi osa ennustamisesta näytetään huijaukseksi ja toinen puoli demonisiksi voimiksi. (Koresh selittää että enkeleille ei ole annettu tämänlaisia kykyjä, mikä loukannee monia uskovaisia profeettoja.)
2: Kuuluisampana esimerkkinä on Faraday. Hän on tunnettu fyysikko, jonka perusidea sähkömagneettisten voimien takana olevasta yhteydestä on syntynyt sen ajatuksen kautta että näkymättömät voimat ovat yhtä. Eli teologinen näkemys Jumalasta on ollut apuna hypoteesinmuodostuksessa (mutta ei sen testauksessa, Faraday teki kokeita eikä lukenut vastausta pelkästään Raamatusta). Miehen usko oli sen verran kaikenkattavaa, että hän ei esimerkiksi suostunut ottamaan vakuutusta koska se olisi ollut hänestä epäuskon ilmaus siitä että Jumala ei varjele. Faraday oli kuitenkin myös merkittävä parapsykologisten ilmiöiden debunkkaaja. Hänen työnsä pohjalta esimerkiksi tiedetään että spiritualistien pöytien liikuttelu ei johdu siitä että henget liikuttavat pöytiä. Faraday keksi nerokkaan koejärjestelmän, jossa hän havaitsi että spiritualistisissa ilmiöissä ihmisten kädet liikkuivat ennen pöytää. Eli pöytä ei heilunut itsestään ja vaikuttanyt käsiin vaan että istunnossa olevien käsien tiedostamattomat liikkeet pomputtivat pöytää.

Tämä liittyy aikaisempiin mietteisiini siitä miten skeptinen uskovaisuus voi ilmetä. Olen aina pitänyt siitä että kristitty voisi tehdä arvokasta skeptistä työtä. Mutta samalla olen ollut erittäin tietoinen siitä että kristityllä skeptikolla on aina jonkinlainen kaksoisstandardi. Sanaleikit epäilyn ja skeptisyyden välillä eivät ekvivokaatioluonteensa vuoksi vakuuta ; Skeptismi kun on epäilyä joka ei ole vastustusta vaan jossa annetaan mahdollisuus ja ero selvitetään testaamalla. Usko on sitä että epältyyn asiaan luotetaan uskon hypyllä, kenties hypyn mysteeriluonne ja mielivaltaisuus tunnustaen. Skeptisyys taas on sitä että epäiltyyn asiaan kohdistetaan koe jonka yksi mahdollinen seuraus on koko jutun debunkkaus, hylkäys järkevänä vaihtoehtona.

Kristillinen skeptisyys, oman uskonepäilyn sijasta harhaoppien vastustamista

Näin esimerkiksi Faraday oli innokas debunkkaamaan harhaoppina pitämäänsä spiritualismia kokeellisesti. Toki hän kokeili omia ideoitaan sähkömagnetismissa, mutta tämä koe tuskin oli ikonoklastinen siinä mielessä että epäonnistuminen olisi johtanut uskon loppumiseen. Ja suhdettaan vakuutuksiin Faraday ei tietysti koetellut kokeellisesti ollenkaan. Näin ollen hän oli halukas harjoittamaan ikonoklasmia asioihin joita hän itse ei pitänyt Pyhänä mutta ei ollut halukas kokeilemaan niitä joita hän itse piti Pyhänä. ~ Ateistilla ei tässä mielessä ole mitään Pyhänä pitämiä asioita. Tosin heillä on maailmankuva jossa ollaan kaikkea yliluonnollista vastaan ja siksi kaikkia yliluonnollisuuksia vastaan kohdistetaan tasapuolisesti skeptisyyden ikonoklastinen, kuvainraastava, virta.

Tämä on toki yleistä. "Uskonto" -sanalla on kaksoismerkitys jolla leikitään esimerkiksi ateisteihin kohdistetussa retoriikassa usein ; Toisaalta uskonnon Pyhyydelle vaaditaan uskonnonvapauden suojaa. Mutta toisaalta ateismi nähdään "yhtä premissien varassa olevana" kuin uskonnonkin. Siksi usein kohdataankin se, että  ateismi ei olekaan uskovaisille "uskontoa" vaan nimenomaan "vain uskontoa" jota ei kuitenkaan tarvitse suojella Pyhyyden valokeilalla kuten kaikkia uskontoja muutoin tarvitsee. Koska ateismissa on se mystiskosminen etuliite "vain" joka poistaa tämän suojan ja kunnioittamisen tarpeen.

Mitättömän ylevöittäminen - Turhan arvottaminen, roskan muodonmuutos Pyhäksi.

Eiliseen mm. vitsin ja uskonnollisen profetian toisistaan erottamisen vaikeutta koskevaan blogaukseeni tuli mainio kommentti joka kannustaa "järjestelmällistä valeprofetianäyntehtailua" koska se voidaan nähdä "trollaamistaidon sublimaationa, korottamisena taiteenlajiksi". Tässä ideana on juuri se, että likimain kaikki Pyhä on joka tapauksessa jollain tavalla mielivaltaista, jos ei irrationaalista niin vähintään arationaalista. "Kun joku latelee tietoisesti päättömän, tarkoituksella keksimänsä surrealistisen ja symboliikan puolesta ala-arvoisen alkeellisen "profetian"huurun ja toinen näkee siinä Herran viisauden ja varoituksen, kunnioitettavan ennakkotodistuskappaleen, tapahtuu niin upea transsubstantiaatio, että se on aivan mykistävää. Siinä pääsee pyhän äärelle, ja se jos mikä on tavoiteltavaa." Kun on selkeästi olemassa ihmisryhmä, jonka pääroolina on uskonnollisella rationalisointikikkailulla muuttaa paska konvehdeiksi, on aivan soveliasta täyttää maailmaa konvehdeilla. (Ja samalla kun maailma hukkuu paskaan, me vain luemme lehtiä.)

Tämä ajattelutapa voi tuntua häijyltä. Mutta toissaalta "vitsistä tulee tosi" -kertomuksista on otettava esiin ainakin Econ "Foucaultin heiluri" (joka on vaikuttanut omaan maailmankuvaani enemmän kuin mikään muu yksittäinen kirja). Siinähän ajankuluksi kehitetty vitsillä kyhäilty salaliittoteoria muodostuu vakavasti otettavaksi. - Lopulta on vaikeaa tietää kumpi oli ensin, Pyhä vai Vitsi. Ja jopa päähenkilö päätyy lopulta saamaan Pyhän kokemuksen. Pyhyyteen hän pääsi kuitenkin olennaisesti sen vitsin kautta, ilman tätä välityskeinoa kokemus olisi jäänyt saamatta. Tämä murtaa klassisen väärän oletuksen Pyhäksi kokemisen ja Totuuden välillä. Usein on ajateltu että Pyhä on Totuus. Että arvo ja oikeutus Pyhälle tulee nimenomaan tämän Totuuden^TM kautta. Kuitenkin käytännössä usein kysymys on juuri siitä että "jokin hömelö asia transsubstantioituu". Skeptismi taas on työkalu joka iskee ikonoklastista terää ainoastaan tieteenvastaisiin asioihin (on rehellisesti sanoen riittävän turvallista sanoa että epätosiin asioihin). Näin ollen skeptinen debunkkaus kohdistuu vain transsubstantioituun Pyhään eikä voi koskettaa niitä Pyhiä asioita jotka ovat Totta. (Skeptikon silmin ; Jos evolutionismi on uskonto, sen parempi evolutionisteille. Koska tiede.) Usein pyhää käsitellessään skeptikko kohtaakin nimenomaan tilanteen jossa vastakkain ovat "Totuus" ja "Mukavuus". Pyhä ei usein olekaan totta vaan irrationaalisesti kyhäilty symbolisoitu mielikuva.

Mukava vs. Totuus.

Skeptismi on aina sitä että rationaalisuus laitetaan jonkun toisen pyhän edelle. Tämä kulma (ja likimain vain tämä kulma) tekee skeptisyydestä kenties juuri niin kovaa ja kylmää kuin siihen kohdistuvat mielikuvat sanovat. Tämä on relevanttia nykyään. Síllä olen ollut huomaavinani hyvin voimakkaan muutoksen skeptismissä sillä ajalla kuin mitä minä olen asian kanssa puuhannut. Kun aloitin, skeptikot käsittelivät yllättävän paljon kummittelun ja kreationismin kaltaisia hengellisiä konsepteja. Toki nämä ovat nykyäänkin tavallista materiaalia, mutta yhä kasvavassa määrin skeptikot ovat tarttuneet nimenomaan vaihtoehtohoitoihin. Homeopatian ja vastaavien käärmeöljykikkojen kauppiaiden kritiikki on ollut selkeästi nousussa.

Tämä on tietyssä määrin nimenomaan skeptismin arvomaailman pehmenemistä ja ihmisläheistymistä. Valinta siitä että kummitukset ovat relevantteja on arvolatautunut valinta siinä missä vaihtoehtohoitojenkin kritisointi. Tässä kohden itse olen kuitenkin huomannut olevani lempeämpi kuin noin 90% skeptikoista. (Ja tämä on erittäin omituinen tunne. Minä olen se äksyilijä. Minä! Identiteettini särkyy muusta!) Useimmat vastustavat esimerkikso homeopatiaa aina, koska se on huijaamista. Minusta on aivan yksi ja sama hoitaako joku ihminen pikkuvaivojaan jollain josta tulee hyvä mieli jos hän menee vakavien vaivojen kanssa lääkärille ; Esitin asian kenties hieman karkeasti skeptikkohörhöjen kohtaamisessa. "Jos joku hoitaa nuhaa ylihinnoitetulla hanavedellä, niin siinä ovela käärii massit itselleen ja apinalta koijattaan tyhmyysverotusta. Suoraan sanoen en tiedä kummasta kohdasta pidän enemmän. Tämähän on minusta win-win -tilanne." Jos henki ja terveys eivät ole vaarassa, on kyseessä enemmän viihdepalvelu. Useimmat eivät pidä tätä aivan yhtä kannattavana ja valtaosa skeptikoista pitäneekin arvomaailmaani löysänä ja kieroutuneena. (Mikä on kyllä totta noin yleensä, mutta tässä yhdessä asiassa...)

Toki tässäkin on hyvä huomata, että jos homeopatiaa myy vaikkapa parannuskeinona syöpään, on kyseessä vakava valehtelu ja huijaus jonka kannattajille tulisi mielestäni tehdä kaikkea sellaista minkä Suomen Laki valitettavasti kieltää. Sama koskee tietysti myös rokotedenialistejen kaltaisia tahoja, joissa ei käytännössä ole olemassa koko vaihtoehtolistallaan mitään turvallista ja vaaratonta versiota.