torstai 30. kesäkuuta 2016

JT -vandalismi

Jehovan Todistajia voi yleensä moittia lähinnä tylsyydestä, ovikellojen soittamisesta, tylsyydestä, entisten jäsentensä kohtelusta, ovikellon soittamisesta, senhetkisten jäsenten kyyläämisestä ties millä kirjanpidolla, tylsyydestä, erikoisista henkilörekisterijärjestelmistä, höyrähtäneistä Raamatuntulkinnoista ja ovikellon soittamisesta.

Joskus tähän tulee kuitenkin ikonoklastista rytmitystä. Olin hyvin yllättynyt lukiessani siitä miten JT:t olivat vandalisoineet muinaisen, vuosituhansia vanhan, temppelin Meksikossa. Syynä oli se että temppeli "ei ollut kristillinen". (Suomen kaavan mukaan kai "Raamatun mukainen".) Tekoa perusteltiin uskonnonharjoittamisella. Hienoa uskonnonharjoittamista. Etenkin kun tiedostaa että JT:t eivät oikein itse osaa rakentaa vastaavantasoisia temppeleitä tilalle edes nykyteknologiallaan.

Temppu on siitä erikoinen että edes uskonnollisille symboleille allergiset vapaa-ajattelijat eivät yleensä iske ns. kuolleiden uskontojen historialliseen tai arkeologiseen jäämistöön. (Koska uskonnossa symboli ei ole se mille he ovat allergisia vaan siihen vallankäyttöön jota käytetään symbolien kautta elossa olevissa uskonnoissa.) Heidän sekularisminsa ei ole taipunut tämänsorttiseen ikonoklasmiin. Tämän takana lienee JT -läisille yleinen ristiriita : Sitä perustellaan että ollaan valistuneesti tiedolla tuhoamassa esimerkiksi afrikkalaisten taikauskoja. Kun kuitenkin tosiasiassa taikauskoon liittyviin ilmiöihin uskotaan aika vakaastikin ja sitten vain selitetään että oikeasti demonit niissä puhuvat tai viestivät. Eli ilmiölle tarjotaan selitys ja tavan harjoittaminen muutetaan pahuudeksi. Sen sijaan että osoitettaisiin että tälläisiä demonihenkikeskusteluja ei tapahdu vaan niiden takana on erilaisia temppuja.

keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Oikeus olla - se nyt on sellaista luksusta

Samuli Suonpää korostaa että homoseksuaalien oikeuksista puhuttaessa ei ole kysymys pelkästä avioliittopolitiikasta. "Kirkon näkyvä läsnäolo prideilla ei ole kannanotto tasa-arvoisen avioliiton puolesta – eivätkä pridet ylipäänsä ole avioliittomielenosoitus. Pridessa on kyse oikeudesta olla se, mikä on. Se on oikeus, joka on tässä yhteiskunnassa minunlaisilleni itsestäänselvyys, mutta juhlimisen arvoinen. Niiden, joille se ei ole itsestäänselvyys, rinnalla kirkkokin marssii."

Itselleni kysymys on siitä hankala että ymmärrän että Pride -kulkueen osallistuminen on jotain jossa on pari viestiä. Ja nämä viestit ovat hyvin erilaisia. Silti jossain määrin on vaikeaa sanoa että jompi kumpi viesti olisi väärin.;
1: On kristittyjä joista homoseksuaalien tukeminen on kristillistä.
2: Kristillisyyden läsnäolo tarkoittaa että kristinuskoa ei saa liittää mitenkään homojen kohteluun, joka usein muuttuu valkopesuksi jossa enemmänkin vaikeutetaan uskonnon kritisoimista kuin autetaan itse homoseksuaaleja.

Oikeis ei-olla

On kuitenkin kiinnostavaa huomata miten tässä viitataan oikeuteen olla olemassa. Tämä on hyvin mielenkiintoinen "ilmiselvyys" jota en ole oikein itse tullut kokeneeksi - vaikka en mitään homoseksuaalisuutta edustakaan. Tämä käsitys on jotain joka on haastava. Sillä joskus on vaikeaa nädhä milloin oikeus olla olemassa on sisäinen ja milloin se johtuu kunnioituksen puutteesta.

Tässä mielessä on varmasti oleellista tutustua vieraantumisen ajatukseen. Ja noin lyhyesti kyse on melko monimutkaisesta ilmiöstä jossa toiseus lyö autonomisuuden puutetta käsille. ; Vieraantuminen on tavattu sosiologiassa jakaa viiteen alaosaan. Nähdään että vieraantuminen tarkoittaa sitä että (1) on kokemus vallan puutteesta (2) merkityksettömyys (3) normittomuus (4) eristyneisyys ja (5) itse-vieraantuneisuus.

Tässä mielessä vieraantuminen voi ilmetä vaikka siten että ihminen kokee että hänellä ei ole todellista vaikutusvaltaa siihen mitä häntä ympäröivässä yhteiskunnassa tapahtuu. Hän kokee avuttomuutta maailman tapahtumien edessä. Hän kokee itsensä uhriksi joka ajautuu tapahtumista toiseen. Vieraantuneelle ei ole kysymys tavoitteiden asettamisesta ja saavuttamisesta vaan selviämisestä. Vieraantuneen intressejen puolustaminen on heikoilla ja ne ovat usein suurempien ihmisjoukkojen tahdon alla. Ihminen kokee olonsa omituiseksi ja vieraaksi. Identiteetti ei annakaan minäkuvaa vaan on leima joka tuottaa ongelmia.

Tässä mielessä on melko selvää että jossain tilanteissa vieraantunut on lähinnä tilanteessa jossa hänen annetaan olla olemassa mutta häntä ei kunnioiteta. Olen ollut huomaavinani että esimekriksi uskonnon, seksuaalisuuden ja jossain määrin poliittisen mielipiteen kohdalla on paljonkin sellaisia yksittäisiä kohtia joiden kohdalla ihminen vieraantuu väkisinkin. Jos hän ei muuten koe vieraantumista niin muut ihmiset hoitavat asian heidän puolestaan. En itse muista milloin olisin kokenut kunnioittavuutta. On ollut selvää että se on karkeasti sanoen saavuttamattomissa.

Ja reiluuden vuoksi ajattelen että kunnioitus on jotain joka eroaa ihmisarvosta siinä että kunnia on ansaintakysymys. Ja koska kunnia ansaitaan esimerkiksi järkevyydellä ei minun sitten tasapuolisuuden nimissä tarvitse kunnioittaa itseäni heikommin argumentoivia. Ajatukseen tottuu varsin nopeasti..

En ole myöskään ymmärtänyt miten uskovaiset kuvittelevat että;
1: Kukaan ryhtyy uskomaan sillä että hänelle selitetään että uskominen on jotain joka hyödyttää yhteisöä - koska, no, se yhteisö ei rehellisesti sanoen anna yksilölle mitään. Miksi minun täytyisi uhrautua yhteisölle joka antaa itselleni suoralta kädeltä halveksuntaa? Mielestäni minun täytyy kysyä ensin tämä. Ja sen jälkeen minun täytyy kysyä että millä he ansaitsevat sen että vievät ainutlaatuisesta elämästäni aikaa jota eivät osaa antaa takaisin.
2: Toisaalta en ymmärrä miten heidän uskontonsa ylivertaisuus ja paremmuutensa vaikka islamilaisiin teokratioihin demonstroituu sillä että he käyttäytyvät asennevammaisesti ja paskamaisesti muita ihmisiä kohtaan. Ja miten he loukkaantuvat jos nämä paskasti kohdellut ihmiset eivät tule puolelle. Ja miten he eivät odota kostoa jota heidän kohdallaan voitaisiin kutsua vain tasapuolisuudeksi. Minusta tässä ei pidä odottaa vakuutustethoa vaan päinvastoin odottaa että antipatiat kasvavat. Ja kääntymyken odottamisen sijaan täytyisi miettiä vain sitä että armeliaisuus on jotain jota pahantekijä ei aseta itselleen vaan jossa kysytään anteeksi uhrilta. Ja jos uhri ei suostu anteeksipyyntöön on kysyttävä vain yhtä asiaa. Miten väärintekijä kompensoi paskamaisuutensa. Velan. Joka eräille, kuten minulle, ovat ikuisia. Paitsi että siinä mielessä eivät ole että ne kasvavat korkoa. Eli maksamatta jättäminen ei muuta "vanhan muistamiseksi" vaan joksikin jonka kompensoimaton syntitaakka kasvaa ja kasvaa ajan mittaan.

Tässä mielessä vieraantuminen onkin siitä jännittävä että se vaatii toiseutta. On oltava vainottu vähemmistö. Muuten kysymys on vähän samasta kuin yrittäisi pitää ei-vankejen vapautusiltamia osana rikosseuraamuslainsäädäntöarvokeskustelua. Toki tässäkin kokemus toiseudesta on siitä jännittävä että ties mitkä tahot voivat hakea marttyyrinkruunua ja uhriutua ihan vain tunteilemalla. Tässä mielessä on hyvä katsoa arvostetaanko, kunnioitetaanko vai tuomitaanko näkemystä sosiaalisesti vai ei. Nämä ovat aina tekoja toisia ihmisiä kohtaan. Ja nämä teot kasautuvat ideologioiden, instituutioiden ja ihmisten ylle. Ja nämä tahot eivät vain ole jotain jotka tekevät näitä asioita. Ne ovat näitä asioita joita ne tekevät. Ja joko vastustaa näitä aktiivisesti liikkeensä tai päänsä sisällä tai ei.

Eläinsuojelun suojausloukut

Eläinten oikeuksien ja eläinten hyvinvoinnin kohdalla kysymys on usein illuusioista. On tärkeää että jotain myydään mielikuvalla joka on imagoltaan auvoisempi kuin mitä tehty muutos on eläinten hyvinvoinnin kannalta relevantti. Tässä kontekstissa on tietenkin helppoa vihata koko systeemiä ja ehdottaa vaikkapa totaalikieltoja. Jotka tosin siirtävät asioita muihin paikkoihin joissa asiat ovat vielä huonommin.

Esimerkiksi turkistarhauksen kohdalla ongelmana on globaali kysyntä. Ja jos esimerkiksi Suomi lopettaa toiminnan, tilanne on sen parempi kiinan turkistarhoille. Joissa olosuhteet ovat vielä pahemmin. Tässä mielessä monessa tapauksessa kysymys ei ole vain eläinten hyvinvoinnista tai kokonaiskuvasta vaan siitä että teemmekö "me" niin. Tällä suojellaan ikään kuin maan kansalaisten moraalisuutta hieman samanlaisella tavalla kuin millä joissain hindumaissa jotkin pahana nähdyt työt teetetään jollain paarialuokalla. Joka on tärkeä koska ei-paariat haluavat elää maailmassa jossa nämä työt tehdään mutta haluavat samalla leikkiä moraalista ylemmyyttä sillä että eivät tee asioita itse.

Tämänlaisesta loukusta löytyy joskus hyvinkin erikoisia esimerkkejä. Esimerkiksi Animalia joutui ensin taistelemaan että Särkänniemen delfinaario on suljettava. Kun tässä onnistuttiin, vastaan tuli tilanne jossa delfiinit jotka eivät tuota rahaa olisi lähetetty vielä huonompiin oloihin. Ja siksi nyt Animalialla on taistelun alla se, että taloudellisesti kannattamattomia delfiinejä ei lähetettäisikään kreikkaan vaan ne jäisivät yhä niihin Suomen delfinaarion oloihin. On selvää että ilman delfinaarion tuomaa rahoitusta eläinten hyvä hoito on vähemmän motivoitua ja täten vaikeampaa. (Osa toki uskoo että ihmiset olisivat vapaaehtoisesti hyviä. Suhtaudun tämänlaisiin hyvin kyynisesti.) Samaan aikaan Animalia on toki halunnut kieltää delfinaariot koko EU:n alueelta. Joten kysymys on, että jos ne kaikki pitää lopettaa niin mihin ne delfiinit laitetaan? Delfiinejen siirtämistä paikasta toiseen tuntuu olevan ratkaisu ja tässä unohtuu se, että joka ikinen paikka on se josta delfiinit halutaan myös siirtää pois.

Toki tämänlaiset ongelmat ovat lähinnä siirtymävaiheen ongelmia. Joku utilitaristi voisi esimerkiksi nähdä että muutaman delfiinin ongelmat eivät ole merkittäviä jos koko delfinaariotoiminta loppuu. Muutama delfiini voidaan uhrata suuremman hyvän ja useamman abstraktin delfinaariossa olevan delfiinin - delfiinin jota ei tavallaan edes ole ja tämä on tavallaan se koko pointti - edestä. Toisaalta voidaan ajatella että on asiallista tehdä väliaikainen kärsimys siksi että tässä saadaan luovuttua epäeettisenä pidetystä toiminnasta jossa erityisen tietoiset ja älykkäät eläimet kärsivät.

Muistan kuinka olen nähnyt Keravan tivolissa elävän norsun. Sen elinolosuhteet eivät olleet kovin hyvät. Ja onneksi norsujen pito kiellettiin. Siksi elefantti pääsi parempiin olosuhteisiin Korkeasaareen. Tämä oli kaunista ja eettistä. Ja tosiasiassa uskon että syynä projektin onnistumiseen parhaalla realistisella tavalla oli siinä että Korkeasaari on taloudellisesti kannattavaa yritystoimintaa. (Rahalla ei voi ostaa hyvyyttä tai hyväntahtoisuutta, mutta jos hyvillä teoilla tienaa riihikuivaa se ajaa paskiaisenkin eettisyyteen. Oikein millään muulla ihmisiä ei kai saakaan tekemään hyvää.)

Tässä kohden on syytä tiedostaa, että en ole niitä markkinamiehiä jotka uskovat johonkin näkymättömään käteen. Joka tarkoittaa sitä, että ei pidä luottaa että markkinavoimat itsestään ratkovat esimerkiksi eläinten hyvinvointiasiat. Siksi eläinten hyvinvointikeskustelussa pitääkin siirtää huomio pois tuomitsemisesta ja näkymättömästä kädestä. Ja luoda järjestelmiä joissa on rakenteellisesti sellainen sisältö että hyvyydellä tienaa. Tämä ei ole helppoa. Valitettavasti se tulee tehdä juuri siksi että se on epätodennäköistä ja vaikeaa. Ja valitettavasti se on ainut keino tehdä juuri mitään.

Valitettaavasti moralismi on helppoa ja siinä tulee hyvä mieli. Kun voi luoda selkeän vihollisen jonka selkeästi tuomitsee, voi heiluttaa etusormea ja valittaa prosessin hitautta ja pitää tätä "vihollisten" syynä. Tämänlainen yksinkertaisuus liikuttaa nykyaikana. Aikana jolloin simppeliys ja tunne ovat tärkeämpiä kuin mikään muu.

Teoria "Game of Thronesista"

"Game of Thrones" on ollut tunnettu sarjana jossa käytännössä kuka tahansa on voinut kuolla. Sarja on myös pitänyt konventiorikkeistä. Eli ensin on ladattu ja vihjattu jotain juonta ja tämän jälkeen tämä on katkaistu kesken. Tämä näkyy esimerkiksi niissä kiinnostavissa sivuhahmoissa jotka kuolevat varsin pian. Että "Hound" Cleganen käsittelytavassa jossa häneen ensin ladataan suuria ja massiivisia tarinaodotuksia ja sitten hän kuolikin.

Viimeisin kausi onkin ollut monille pettymys. Eikä ihme. Sillä nähdäkseni sarja siirtyi viimeisimmässä tuotantokaudessa kohti asioiden ratkaisemista. Se ei enää esitellyt hahmoja ja maailmaa tai aloittanut uusia langanpäitä. Tämä johti siihen että se palasi normaaliin konventionaaliseen tarinankerrontaan. Joka näkyy esimerkiksi siinä että "Hound" ei ollutkaan kuollut vaan oli pelkästään haavoittunut.

Tämä on johtanut tietenkin tiettyihin muutoksiin. Jos sarjassa tuntui aluksi siltä että hyveelliset kuolevat, sarja muuttui pikku hiljaa joksikin jossa kuoli lähinnä (a) niitä ihmisiä jotka ovat julmia julmuuden vuoksi ja jotka eivät hyödytä muita heidän valtaprojekteissaan (b) sellaisia ihmisiä jotka olivat oikeudenmukaisia mutta jotka eivät oikein välittäneet tai ymmärtäneet mitä ihmiset halusivat vaan sen sijaan olettivat kaikkien olevan samanlaisia kuin he itse.

Viimeisin kausi sitten latasi tämän pelin hyvin uudenlaiseksi.

Kaikki onkin hyvin säänneltyä ja säädettyä. Tämä on toki korostunut tavallaan pitkin koko sarjaa ; Sarjassa on jonkinlainen pitkäaikainen karma ; Ihmiset tuppaavat kuolemaan tai kärsimään jotenkin samantapaisilla tavoilla kuin mitä he ovat itse tehneet muille. Ja toisaalta jos joku ihminen on välttänyt jotain kohtaloa ja tämän oikeutukseksi hän on tehnyt jotain kauheaa, hän on joutunut kohtaamaan nämä pelot.

Ehkä radikaalein esimerkki tästä on se, miten Greyjoy pelkäsi että muut merenkävijät pitäisivät häntä "eunukkina". Hänestä tuli juuri sellainen. Stannis Baratheon oli valmis uhraamaan ihmisiä välttääkseen tuhon. Ja tuhon hän kohtasi. Cersei Lannister usutti Jaimea työntämään lapsen ikkunasta, ja viime kauden päätteeksi hänen lapsensa hyppäsi ikkunasta kuolemaansa.

Tämä on ns. informaatiota joka kertoo vihjeitä siitä kuka tulee kuolemaan ja milläkin tavalla. En esimerkiksi jaksa uskoa että Cersei Lannisterilla on enää kovin pitkää elinajanodotusta. Hän on ollut pitkään vahva hahmo. Mutta kaikki häneen liitetyt profetiat ovat käytetyt. Joten hänen tarinan kaarensa on lopussa. Olen melko varma että tuho tulee olemaan nopea. Ja se liittyy jotenkin siihen miten Jaime Lannister on halunnut vaikka polttaa koko muun maailman jos he kaksi jäävät eloon. Ja siihen miten Tyrion lupasi että hän palaa, joskus kun Cersei on iloinen. Ja että hän tulee muuttamaan tämän ilon tuhkaksi.

Olenkin rakennellut tavallaan teologisen teorian "Game of Thronesista".

Kun katsoo sarjasta tehtyjä faniteorioita, niissä tunnutaan kiinnittävän aika vähän huomiota esitettyyn uskontoihin. Koska sarja näyttää muuttuneen yhdeksi Suuren Tarkoituksen pesäpaikaksi, ja alun kyyniset ja nihilistit ovat joko muuttuneet hulluiksi tai löytäneet jotain Merkitystä elämäänsä, on mielestäni hyvä olettaa maailman toimivan jotakuinkin niin että esitetyt tarinat ja uskonnot ovat jollain erityisen oleellisella tavalla totta. (Muistilappu itselle ; Jos maailma toimii samalla tavalla kuin Game of Thronesin maailma, on syytä ottaa uskonto hyvin hyvin vakavissani. Jos ei muuten niin siksi että maailma näyttää jostain syystä rakastavan dekapitaatiota ja kastraatiota ja molemmat ovat nähdäkseni melko epämiellyttäviä asioita tapahtuvaksi hänelle itselleen.)

Näkisin että sarjassa on hahmoja jotka ovat niin täynnä Merkitystä että ne eivät voi kuolla. Tästä jonkinlaisena todisteena on sekin että he ovat kohdanneet paljon vaaroja, mutta he eivät kuitenkaan ole kuolleet. Heidän oleelliset vastustajansa tulevat kuolemaan, mutta vasta melko pitkän ajan kuluttua. Ja tässä vastustaja ei tarkoita suoraa vihollisuutta. Vaan sitä että kohde edustaa samaa arkkityyppiä kuin he, mutta jotenkin vääristyneessä muodossa.

Näen että "Faith of Seven" on tässä kiinnostava. Sillä se tarjoaa sarjan käyttämät arkkityypit. Kuvailen oheen lyhyesti sekä mainitut arkkityypit sekä sen ketkä mielestäni voisivat olla tämän arkkityypin sankareita ja ketkä tämän vääristyneitä muotoja. Lisäksi näyttää siltä että vanhana rauhan aikana on ollut hahmoja jotka ovat olleet oleellisissa asemissa ja jotka edustavat näitä arkkityyppejä sen ihanteellisessa muodossa. He ovat kuolleet ja tämän takia kaaos tavallaan kenties alkaakin. Vanhat on korvattava uusilla korvikkeillaan. Ja väärä valinta johtaa kaaokseen ja epävakauteen.
1: Isä (The Father). Hänet esitetään representoivan taivaallista oikeutta ja hän tuomitsee sieluja ja tekoja. Tässä kohden Talvivaaran vanha isäntä on varmasti ollut hyvä ideaali. Ja uskon että hänet tullaan korvaamaan analogillaan John Snowlla. Vääristyneitä versioita tästä ovat edustaneet esimerkiksi Roose Bolton ja Tywin Lannister. Sekä kenties "High Sparrow".
2: Äiti (The Mother) joka edustaa armoa, rauhaa, hedelmällisyyttä, lapsen syntymää ja muita äidillisiä hyveitä. Tässä kohden tarjolle on ällistyttävän paljon tunkua. On melko selvää että Starkien äidin Catelynin tulee korvaamaan joku. Toisaalta äidin roolin saattaa ottaa "lohikäärmeiden äiti"; On vaikeaa nähdä korostaanko Daenerys Targaryenin kiistämätön psykoottisuus sitä että hän on vaarallinen vääristymä. Selvää on että vaarallinen vääristymä on ainakin Cersei Lannister, ja kenties jopa "The Red Woman" Melisandre. (Joka tosin saattaa edustaa vääristymää jostain muustakin.)
3: Neito (The Maiden) joka edustaa kauneutta, viattomuutta, rakkautta ja kauneutta. Tähän Sansa Stark on luultavasti paras edustaja koko sarjasta. Kieroutunutta versiota voi edustaa "Ruusukuningatar" Margaery Tyrell joka on ollut yllättävän sitkeästi häijy mutta viattomalta vaikuttava hahmo joka on ollut niin paha että se unohtuu helposti (jos ei muuta niin siksi että hän on hyvin hyvin hot).
4: Tietäjä (The Crone): joka symbolisoi viisautta ja ennaltanäkemistä ja jonka symbolina on hänen kantamansa lamppu. Tämä voi tietenkin viitata Melisandraan (ja täten hän saattaa välttyä siltä että yö joskus on hänelle itselleen pimeä ja täynnä kauhua.) On kuitenkin mahdollista että asiallista versiota tästä edustaa joko mystistä tietämystä harjoittava Bran Stark, ihmisiä ja heidän tarpeitaan ymmärtävä Tyrion Lannister tai lukutoukka Samwell Tarly. (Hyvällä mielikuvituksella myös "Onion knight" Davos Seaworth.) Luultavasti Melisandra on tästä vääristynyt muoto samoin kenties "High Sparrow" (mikä hänen oikea nimensä sitten olikaan...)
5: Soturi (The Warrior): Hän edustaa voimaa ja rohkeutta taistelussa. Tähän hahmoon on luultavasti sovitettu Brienne of Tarth. Mutta on mahdolista että sarja itse asiassa tarjoaa tätä roolia Jorah Mormontille. Vääristyneitä versioita edustanevat erityisesti sellaiset tyypit kuin "Mountain" Clegane. (Toki sarja on käsitellyt "Hound" Cleganea tavalla joka on vähintään epätasainen. Hän voi olla parannuksen tekevä soturi joka oppii rooliinsta. Tai sitten ei. Itse symppaan hahmoa mutta odotan hänelle tapahtumakäänteikästä kuolemaa. Hän ei oikein osaa elääkään.)
6: Seppä (The Smith) joka ilmentää luomista ja taitoa: Tämä on luultavasti vaikein rooli täytettäväksi. Mieleen tulee alkukausien seppä-kuninkaanäpärä-jonka-nimen-kaikki-ovat-unohtaneet. Mutta en ole varma onko hän itse asiassa kuollut sarjan aikana. (Kuolemia on niin paljon ja hahmoja vielä enemmän.) Uskon että hahmo on kuitenkin jo esitetty sarjan aikana eli en usko että tähän tuodaan jokin aivan uusi hahmo.
7: Muukalainen (The Stranger) joka edustaa kuolemaa ja tuntematonta. Sarja tarjoaa tähän lähinnä yhden kokonaisen kulttuurin ynnä yhden hahmon. Arya Starkin. Tämä on suhteellisen selvää. Tämän vääristynyt muoto on "Littlefinger" Petyr Baelish. Kenties myös "Spider" Varys.

Tätä kautta voidaan nähdä että mallista voidaan luoda joitain ennustuksia. Toki se jättää paljon arvailujen varaan ; Esimerkiksi itseäni kiinnostaa periaatteessa se, paljstuuko Daenerys Targaryen lopulta sarjan oleellieksi sankarittareksi vai onko hänen tarinansa tarina siitä miten viaton neito muutetaan jonkinlaiseksi "karmiseksi pääpahikseksi". Tämä ratkaisu sitten sinetöi esimerkiksi sen miten Jorah Mormontille ja Tyrion Lannisterille käy. (Se ovatko he arkkityyppiä vai sen vääristynyttä muotoa näkynevät tähän liittyvissä asioissa.)

Aryan ja Sansan merkitys ja se, että he eivät kuole sarjan puitteissa on melkolailla selvä. Olen näistä kahdesta vahvemmin varma kuin John Snown hengissäpysymisestä. (Joka on melkomoisen varmaa. Kuolleistaherätetty hahmo jonka vastavoimina ovat luultavasti "kuolleista herätetty"merenkävijäkuningas joka kruunajaisissaan hukutettiin... Voisin lyödä vetoa että Game of Thronesin maailmassakaan John Snowta ei herätetä henkiin vain jotta hänet voitaisiin tappaa.)

tiistai 28. kesäkuuta 2016

Brexitistä ja kansallisesta suvereeniudesta

Brexit -päätös on ollut tärkein poliittinen puheenaihe. Tämä on toki ymmärrettävää globaalissa maailmassa jossa ulkopolitiikka ja globalisaatio ovat sen verran vahvoja voimia että esimerkiksi Suomen kannalta on tärkeämpää kenet USA valitsee presidentiksi kuin kenet suomalaiset valitsevat presidentikseen.

Itselläni on ollut yllättävän laimeat mielipiteet aiheesta. Kuten minulla on EU:seen kuulumisestakin. Aihe on toki varmasti tärkeä. Mutta se on myös niitä aiheita joihin minulla on liian vähän tietämystä. Mielestäni olisikin arvokasta jos ihmiset ymmärtäisivät että puhuisivat vähemmän asioista vain siksi että ne ovat tärkeitä. Heidän tulisi entistä suuremmassa määrin olla vastuullisia tästä tärkeydestä ja sanoa vain sellaisia asioita joihin heillä on jotain kontribuutioita. Eli olisi huomioitava myös oma skillsetti ja se onko itsellä relevanssia tähän tärkeään asiaan..

Toki mielipiteilylle on aina tilaa. Ja tavallaan poliittinen järjestelmä on sellainen että sen pitää antaa tilaa kansalaisille. Myös typerille mielipiteille. Ja tässä mielessä voin huomauttaa siitä miksi minun on ollut vaikeaa sitoutua kovin vahvasti Brexitiin.

Teen tässä jonkinlaista ajatustyötä joka on mielestäni tärkeä nollalinjanveto ; Jos minä olen liian inkompetentti ottamaan kantaa jokainen jolla on tätä vähemmän sofistikoitunut mielipide on tavallaan silmissäni mitätön jotat hänen mielipiteellään olisi validiteettiä. Mielipiteen saa sanoa ääneen. Sitten minä nauran päin naamaa ja kerron naurettavanapitämismielipiteeni ääneen aivan ilman mitään poliittista korrektiutta. (Olkaa hyvä.)

Teen tämän tietäen että olen oikeasti niitä ihmisiä joiden pitäisi ottaa esimerkiksi Suomen ja EU:n irtautumissopimuksessa niin että tehtäisiin tutkimus, jossa otettaisiin ihmisten kannanottoja EU -eroon ja siihen liittyviin kysymyksiin kuten maahanmuuttoon. Ensin kyseltäisiin että mitä mielipiteitä heillä on asioista. Ja kun on ensin kartoitettu asenteet ja mielipiteet niin pistettäisiin pieni kysely perään. Kysely jossa olisi kysytty ihan oikeita faktoja jotka ovat mallia väärin-oikein. (Kuten kuinka monta maahanmuuttajaa on jne.) Saataisiin selville mikä mielipide korreloi sen kanssa miten hyvin tämä aihe tunnetaan. Ja sitten äänestäisin sitä mielipidett jonka kannattajat tietäisivät asiaan liittyvät faktat virheettömämmin, paremmin ja laadukkaammin.

Pragmaattisesti

Ensimmäinen asia on se, että asia ja se millä asiaa ajetaan ovat hitusen eri asioita. Esimerkiksi Brexitin puolelle tunnuttiin menevän aika usein aika puhtaasti asenteella englanninkielinen nimittäisi sanalla bigotry. Minua ei kuitenkaan kiinnosta minkälaiset ihmiset ajavat mitäkin asiaa. Vaan onko asia perusteltu vai ei. (Tämä eroaa myös siitä että katsotaan pelkästään argumentteja joita Brexitin kannattajat yleensä esittävät. Ja kyllä. Suurin osa kansasta voivat olla paskiaisia ja väärässä. Siksi ääriliikkeet ovat vaarallisia ja meillä on ollut kommunistisia hirmuhallintoja, islamilaisia teokratioita ja fasistisia yhteiskuntia.)

Olen nähnyt että EU on brittejen kannalta siitä erikoinen että EU on aika paljolti kaupankäyntikeskeistä. (Keskustelussa tulee vastaan Shengen johon britannia ei ole kuulunut.) Ja tällä kohden minun on vaikeaa uskoa että EU kieltäytyisi hyvästä diilistä vain siksi että britannia ei ole mukana EU:ssa.

Toisaalta EU:sta eroamisen henkenä on se, että EU päättää asioista ilman Yhdistyneitä Kuningaskuntia. Ja koska se on suuri kauppakumppani jonka rajat kuitenkin möllöttävät hyvin lähellä, se itse asiassa voi tiukentaa kauppaehtoja. On selvää että jos jotain voidaan käyttää kaupankäynnissä vipuna, sitä myös käytetään. Tässä mielessä riskinä on se että vapautta kaipaavat britit jotka ovat kyllästyneitä olemaan "EU:n kumileimasimen alla" ovat pian tilanteessa jossa EU todellakin sanelee ulkomaankaupanasioista sen puolesta. Ja tavalla jossa on kyse kaupankäynnistä jossa ei saada apuja mistään yhteisöllisyydestä. Se on taloudellisesti vähän kuin joutuisi asioista ja hinnoista ja kilpailutavoista sanelevan kartellin ulkopuolelle.

Tässä mielessä voi tulla monellakin keskenään erilaisella tavalla mieleen "No taxation without representation" -iskulauseet Yhdysvaltain sisällissodasta. (Itse asiassa iskulauseessa on hauska sävy ; Silloin tyrannia määritettiin verotukseksi ilman edustusta, nykyisin konservatiiviset patriootit USA:ssa tahtuvat määrittää kaiken verotuksen orjuudeksi..)

EU on kuitenkin siitä hankala että sen kohdalla on helppoa nähdä maksut mutta vaikeampaa nähdä mitä siitä hyödytään. ; On luultavaa että ainakin EU;n pahoin puhutut standardit voivat vaikuttaa siihen mitä tuotteita saadaan markkinoille. Britit muuttuvat irralliseksi kauppa-alueeksi joten tästä voi seurata valikoimien pienenemistä kaupoissa. Koska marginaalisia tuotteita ei kannata tuoda lisämaksuilla alueelle. (Sen kuluttajamassa on yksinkertaisesti epäkiinnostavan pieni.) Toisaalta myytäviinkin tuotteisiin voi tulla muutoksia. Sillä jos jotkut aineet esimerkiksi pyykinpesussa tai elintarvikkeissa on EU:ssa kielletty se takaa että alueelle tulee vain tuotteita joissa näitä ei ole.

Brittejen kohdalla se joutuu siis (1) joko kirjoittamaan juuri näitä pahamaineisia standardeja paljolti uusiksi tai (2) joutuu sietämään sitä että markkinoilla jos jokin kemikaali ei ole kiellettyä niin sitä tungetaan mukaan heti jos siitä voidaan jotain hyötyä vaikka tuotantosäästöjen vuoksi.

Mutta oikeasti kyse on tietenkin ollut etiikasta.


Tosiasiassa Brexit on kuitenkin kulkenut etiikalla. Sellaisilla konsepteilla kuin suvereenius ja itsenäisyys. Nämä ovat mielenkiintoisia kysymyksiä. Etenkin kun huomioidaan kontekstit joissa sitä esitetään.

Kun Brexitistä puhuva britti puhuu termistä suvereenius (sovereignty), on hyvä miettiä mitä koko käsite tarkoittaa. On selvää että termi on sidottu yksilöiden sijasta kansallistunteeseen. Se kuitenkin liittyy samalla myös autonomisuuteen.

Yksilöiden autonomisuus liittyy paljon siihen miten paljon valtaa ja riippumattomuutta heillä on. Ja monessa suhteessa nämä ovat siitä mutkikas konsepti että mitä riippumattomampi ihminen on, sitä vähemmän hänellä usein on valtaa. Ja EU:n ja valtioiden kohdalla tilanne on hyvin helposti sama. Tässä mielessä valtioiden suvereenius (national sovreignty) ei ole niin hirvittävän paljon erilainen. ; Onkin selvää että teoriassa EU -asioihin voidaan vaikuttaa äänestämällä valtaan poliitikkoja joista osa lennähtää Brysseliin. Mutta kun kokonaisuudet suurenevat yksi kansalainen on yhä selvemmin yksi "ties kuinka monesta". Päätäntävalta asiaan pienenee tässä kohden huomattavasti. Toisaalta myös ne päätettävät asiat kasvavat vastaavasti ihan jo sillä että tehty päätös vaikuttaa useampiin ihmisiin. Näin ollen yhä enemmän valtaa jaetaan yhä monemmalle ihmiselle.

Jos puhutaan maasta, ei ole selvää että onko sen kansalaisilla valtaa asioihin. Tämä on erityisen vahvasti esillä autoritaarisissa valtionjohtotavoissa kuten vaikka monarkioissa tai teokratioissa. Demokratiassa tätä yritetään lähestyä sillä että byrokraattiseen valtakoneistoon liitetään äänestystelementtiä ainakin silloin tällöin. Kuitenin näissäkin tilanteissa aika moni on - mielestäni aika ymmärrettävästi - kokenut että heidän valtansa on pientä, mitätöntä ja merkityksetöntä. Jos ihminen voi antaa äänensä mutta jos äänestetty poliitikko ei esimerkiksi pidä vaalilupauksiaan, ei hän "saa mitä tilaa". Politiikassa mainostetaan ja tärkeintä on miltä asiat näyttävät kuin mitä ne ovat. Ja tämä uhkaa sitä että kansalaisilla ei ole suvereeniutta vaan valtio on se joka on suvereeni. Ja tässä mielessä EU olisi vain iso valtio.

Kysymys on siitä onko kansalaisella valtaa lakeihin ja julkisten varojen käyttämiseen. Ja mitä näillä laeilla saadaan. Ja miten haluttavia nämä asiat ovat kansalaisille. Toisin sanoen suvereenius on helposti sellainen että on katsottava miten valtio tai EU oikeuttaa sen että päätäntävalta asioihin pienenee. Sen on tarjottava tämän tilalle haluttavia hyötyjä. Ja näiden arvioiminen on se asia joka EU:ssa on vaikeaa.

On selvää että EU -liittoutuminen tuo kansalaisille lisää vaihtoehtoja hallita omaa elämäänsä ; Itse asiassa kun puhutaan EU:sta ja sen maahanmuuttopuolesta, tulee liian helposti mieleen islamilaiset maahanmuuttajat. Eikä se, että EU:n sisällä muuttaminen on jotain joka lisää valinnanvaihtoehtoja ja todennäköisesti myös työntekoon ja ansaitsemiseen liittyviä vaihtoehtoja. Nämä vaihtoehdot tarkoittavat että EU ei pelkästään sanele ja rajoita vaihtoehtoja. Toisaalta on selvää että kaikki nämä kansalaisille annetut muuttovalinnat vaikuttavat siihen valtaan ja suvereeniuteen joka on valtiolla kansalaisistaan irrallisena konseptina. Ja toisalta se kertoo että EU:lla on näihin asioihin suvereeniutta yli tämän valtion. (Toin tämän asian esille siksi että suvereenius ei ole pelkästään hierarkinen jossa on nollasummapelistä linjalla kansalainen-valtio-EU.) Brexitissä maahanmuutto onkin jotain johon maa sai lisää valtaa. Toki jos ja vain jos puhutaan maahanmuutosta EU:n sisäpuolella. Sillä jos puhutaan maahanmuutosta EU:n alueiden ulkopuolelta, niin niitä käsittelevät muut kansainväliset sopimukset. YK ja muut vastaavat tahot ovat tällöin enemmän niitä joista "pitäisi erota". (Ja se minkälaisia eettisyys-boikotteja tästä seuraa eivät välttämättä ole kovin ... haluttavia.)

Se, mitä agrologipuolella opin oli se että maatalouspolitiikka on muuttunut monta kertaa ja sen pääsääntönä näyttää olleen se, että EU on ollut sarja päätöksiä jotka ovat olleet melko hyvin perusteltuja ja joiden ongelmalliset seuraukset ovat olleet vaikeasti ennusttettavia ja siksi suuntaa on täytynyt korjata "kohti seuraavaa, erilaista katastrofia". (Tämänlainen negatiivinen mielenlaatu on tietenkin itselleni tyypillinen osa vähän kaikessa joten tämä tuskin on kovin vahva tuomio EU:lle. Jos en väännä jotain asiaa likaiseksi, se olisi ihme. Mielenkiintoista olisikin tietää ovatko nämä katastrofit pienempiä kuin ne vaihtoehtoiset.)

Onkin mielenkiintoista että Brexit voidaan nähdä demokraattisena. Mutta tämä näkökulma on kuitenkin aika helposti konfliktissa siinä mielessä että Brexitiä on puolustettu nimenomaan tavoilla jotka korostavat sitä miten maan sisällä olevilla ihmisillä olisi vähemmän valintoja elämässään. Henkenä on ollut se, että Brexitillä on ajettu nimenomaan valtion suvereeniutta ja tässä on helposti väheksytty sekä EU:ta kylmänä ja etäisenä kumileimasimena että yksilöiden autonomiaa. Kysymys on ollut halusta määrätä jotkut ei-kansalaisiksi tai kakkosluokan kansalaisiksi. (Ja tätä on ollut, riippumatta siitä ovatko Brexit -kannattajat yleensä tälläisiä tai oliko se oikea ratkaisu.)

Teema on hyvin sama täällä kotimaassa jossa sananvapautta ja poliittista korrektiutta vastustavat ihmiset puhuvat ensin demokratiasta ja seuraavaksi puhuvat siitä miten jokin väärää mielipidettä ja uskonvakaumusta tai poliittista linjamaa edustava ihminen edustaa puupäistä vapaamatkustusta joka vaarantaa maan ja yhteiset arvot.

Ymmärrän toki tämän "hajautuspolitiikan" siinä mielessä että olen itse suosinut Keskustapuoluetta. Tämä ei tietääkseni luo uskottavuutta tai ole meriitti oikein kenenkään silmissä. Ei etenkään kaikenmaailman #koulutuslupausten ja lesssukkapolitisoinnin jälkeen. Olen tehnyt tätä siksi että puolue on usein tavoitellut sitä että eri alueilla olisi hieman erilaisia käytäntöjä. Näin ollen siinä missä monet ovat esimerkiksi halunneet tehdä uskonnonvapaudesta ja vaikka uskonnon roolissa koulusta valtakunnallisia sääntöjä, on keskustapuolueella ollut esillä näkökulmia joissa korostetaan sitä mitä alueella ja koulussa noin yleensä ajatellaan asioista. Näin ollen vahvasti uskonnollisilla alueilla voisi todella olla luontevaa että "Kirkko on luontevasti läsnä" ties missä. Kun taas Etelä-Suomessa jossa monin paikoin lapsista alle puolet on kastettu tämä voisi olla hyvin omituista ja tilannetajutonta. (Suomessa on jo nyt alueita joilla alle puolet on kristittyjä ja tilastollisesti tilanne on koululaisten kohdalla mielenkiintoinen koska mitä nuoremmaksi mennään niin sitä useammin ollaan uskonnottomia.)

Tässä mielessä ymmärränkin että dominoinnin alueellistaminen voi ajaa yksilöiden etuja. Ei siksi että he saavat tässäkään prosessissa lisää päätäntävaltaa - yhteisissä asioissa moni asia on vähän kuin pastoraalinen tilaisuus koulussa, päätös siitä onko pappi läsnä ja jos on mitä hän saa sanoa ja montako virttä on tai ei ole uskonnonharjoittamista - päätetään yläpuolella eikä kansalaisilla ole suvereeniutta tähän asiaan. Vaan sitä kautta että tässä saadaan asioita joita useampi haluaa.

EU on tässä mielessä kuten valtio. Valtio pyytää veroja. Ja niin EU:stakin tulee maksuja. ; Kun puhutaan hallinnosta, säädöksistä ja yhteisistä varoista, on selvää että killingit tähän kaikkeen tulevat jostain. Ne tulevat yleensä ihmisiltä. Yleensä ihmisiltä jotka tienaavat rahaa ja omistavat jotain. (Toisaalta voidaan nähdä että työttömyyskorvauskin tulee siitä että köyhillä on väkivaltakortti käytössään. Kuten Tyrion Lannister on viisaudessaan meille vihjannut : On vaikeaa hallita miljoonia ihmisiä jotka haluavat tappaa sinut. Köyhä voi nälkäänsä tehdä kaikenlaista. Ja se että hän ei tee jotain voi olla aivan täysin jotain jota käsitellään ns. "säästönä". Tämä on täysin irrallaan siitä että teko voi olla myös armeliaisuutta, myötätuntoa ja hyvyyttä. Ja että näillä on monille kiistatta hyvin suuri arvo. Ja että he eivät tee näitä päätöksiä tämänlaiset puolet mielessään. Mutta minulle maailma on aina aika negatiivinen...) Tämä on selvästi pois näiden ihmisten suvereeniudesta itseään kohtaan.

Suvereenius ei toisaalta ole mikään hyve sinällään. Sitä toki käytetään usein kielessä kuin se olisi sellainen. Sitä pidetään haluttavana. Se on jopa kuin sana jonka mainitseminen olisi sinällään oikeutus. Kuitenkin valtion suvereenius on vähän kuin se että valtiolla on valtaa. Valta on tärkeää jos halutaan saada aikaan jotain. Mutta jotta valta olisi hyvää sen täytyisi johtaa hyviin asioihin. Valta voi olla myös pahaa. Voidaan nähdä että jos katsotaan valtiollista autonomiaa niin Stalinin diktatuurissa ongelmana oli juuri se, että maata ei kontrolloinut oikein mikään muu valtio tai sitä suurempi kokonaisuus. Maa ei myöskään kannattanut kansalaistensa suvereeniutta. Suvereeniuden kohteena oli ennen kaikkea valtiollinen suvereenius. Tämä sama on vahvemmin esillä teokratioissa joissa ei ole yhtä johtajaa jolla on suvereenius jota hän heijastaa myös maahan jota hallitsee. Teokratiassa uskonnollinen johtaja voi kuolla ja korvautua toisella. Sillä ideologia on suvereeni ja teokraattinen valtio on tämän tärkein toimintayksikkö, sellaisenaan sisäisesti ehyt ja ehdottoman suvereeni valtio.

Tässä mielessä on syytä tiedostaa että kun puhutaan valtioiden suvereeniudesta, ollaan hyvin usein teemoissa joita löytää Achilles Mbemben "Necropolitics":esta. Sen mukaan valtion suvereenius koskee käytännössä yhtä kysymystä. Sitä kenet saa tappaa, syrjäyttää marginaaliin, ajaa lainsuojattomaksi tai jättää heitteelle. Tässä tappaminen ei välttämättä tarkoita samaa kuin teloituspartiot - joskin joskus asiat ilmenevät juuri niiden kautta. Mukaan lasketaan myös se, että se saa myös jättää auttamatta. Tätä kautta valtion suvereenius voi tarkoittaa juuri sitä että kaupunki sulkee muurinsa maahan pyrkivän edessä ja antaa tämän kuolla nälkään tai janoon porttiensa ulkopuolelle. Tai sitä että se ei auta omia köyhiään vaan antaa näiden kerjätä ja häiritä omia kansalaisiaan. (Tilanne muistuttanee sitä miten Qarthin kaupunki suhtautuu maailmaan "Game of Thronesissa"...) Tai sitä että kerjääminen nähdään niin häiritseväksi että kerjäläiset teloitetaan, ajetaan kaupungin ulkopuolelle tai ajetaan jonnekin kivenkoloon kuolemaan. "The ultimate expression of sovereignty resides, to a large degree, in the power and capacity to dictate who may live and who must die." Tässä kysymys naamioidaan toki esimerkiksi turvallisuudeksi jossa ei olisi tämänlaista likaista puolta.

Mutta meille joillekin on ilmiselvää että kaikessa on tämä likainenkin puoli ja että sekin on syytä huomata ja tiedostaa ja teeskennellä että kysymys olisi vain ihan muista asioista. Oikein kukaan ei toki kannata turvallisuutta näiden negatiivisten puolien vuoksi. Eikä niitä "tarkoiteta" kun annetaan ääni jollekin. Mutta valitettavasti ihmiset eivät elä toisten päiden sisäisistä intentioista. Päätöksistä on seurauksia ja näiden seurausten kanssa sitä eletään. Politiikassa juuri näiden seurausten puoli on se joka korostuu, koska politiikka ei ole uskontoa joka sanoo miten ihannetilanteessa pitäisi elää vaan se on sitä likaista käytäntöä joka sanoo miten pitää tulla toimeen sen kanssa että elämme maailmassa jossa ihannetilanteesta poikkeaminen tuntuu olevan käytäntö. (Jopa sellaisella tasolla että se pakottaa kyseenalaistamaan ne jumalat joihin moni uskonto tuntuu viittaavan. Kyseenalaistamaan joko heidän hyvyytensä ja sen ovatko he seuraamisen arvoisia. Tai jopa näiden olemassaolon.)

Politiikka on käytännössä "yhteisistä asioista päättämistä" tavalla joka on käytännössä jonkinlaista soveltavaa etiikkaa rajallisella budjetilla.

maanantai 27. kesäkuuta 2016

Fasismikortin ylikäytöstä

Erilaisia tahoja kutsutaan usein fasistisiksi. Esimerkiksi Suomessa tietyt vasemmistolaiset piirit voivat kutsua poliiseja fasisteiksi. Sanaa kuvaa kaksi asiaa (1) sitä käytetään hyvin epämääräisesti ja leimaavasti (2) silloinkin kun termiä on käytetty osuvasti ja asianmukaisesti, sen sanomisella ei ole juuri mitään merkitystä.

Fasismi on itse sanana tärkeä ja sillä on historialliset juuret. Sillä on syvä kulttuurihistoriallinen merkitys. Ja vaikka ilmiö on jokseenkin "mutkikas" on siihen kuitenkin melko ei-kontroversiaaleja "checklist"-tyylisiä lähestymisiä. Sen tyylisiä mikä löytyy esimerkiksi "Oxford English Dictionarysta". Sen mukaan sana tarkoittaa "An autoritharian and nationalistic right-wing system of government and social organization." Tässä mielessä fasismi on siitä hyvä, että jos natsismissa moni korostaa että natsismi on vasemmistolaista koska se oli kansallissosialistista. Fasismi on määritelmällisesti oikeistolaista.

Toki jokainen mainittu sana, kuten autoritaarisuus, ovat jossain määrin tulkinnanvaraisia. Mutta voidaan sanoa että historiantutkijat voivat aivan asiallisesti puhua Mussolinin ajatusjärjestelmästä ilman että ovat idiootteja. Sanalla on siis jonkinlainen relevantti sisältö, merkitys ja konteksti. Tässä kohden merkitykset ja tarkastelut muuttuvat toki helposti pidemmiksi. Esimerkiksi Umberto Eco listasi 14 eri kohtaa fasismille. Hänestä fasismiin liittyy negatiivinen suhtautuminen kriitikoihin, populistinen ja yksinkertaistettu viestintä, nationalismi jota lietsotaan myös vieraanpelolla, vetoaminen nimenomaan keskiluokkaan, vähemmistöjen oikeuksien käsittely jonain jossa suuret massat hallitsevat koska "kansa on puhunut ja pulinat pois". 

Selvästi suuri osa ihmisistä ei analysoi asioita tämänlaisten checklistien kanssa.

George Orwellin mukaan fasismi -sana on menettänyt merkityksensä. Sanan käyttäminen on vesitetty. Näin ollen kun sanaa on ylikäytetty, sen tehokkuudesta on menetetty oleellinen.

Orwellin ajatus on siinä mielessä tärkeä että fasismi on ollut voimakas ja merkityksellinen sana. Fasismi on jotain jota on ymmärretysti haluttu välttää. Ja koska tämä sana on ollut tehokas, sitä on mielellään ylikäytetty koska siihen on liittynyt valtaa. Koska sanalla on ollut merkittävä viittauskohta ja sanaan on liittynyt "jokin ilmiselvä paha", on sanaa ollut tehokas käyttää. Ja juuri tämä luo motiiveja ja keinoja siihen että sanaa ylikäytetään ja väärinkäytetään. Ja näin itse asiassa menetetään tehokkuus kun jotakuta joka on oikeasti fasisti kutsutaan fasistiksi.
1: Sama kielen rappeutuminen tulee toki vastaan muussakin. Natsikortti on sellainen että sen käyttämistä pidetään jopa eräänlaisena "häviön tunnustamisena". Sen sijaan fundamentalismi uskonnossa on jotain joka on vasta ylikäyttövaiheessa. Uskoisin että kyseinen sana tulee vesittymään.

Ja tästä seuraakin juuri se, että fasismisanaa kuvaavat ne kaksi asiaa jotka laitoin alkuun. Fasismi -sanaan suhtaudutaan laajakirjoisesti väärin. Ja väärinkäyttötapoja on kaksi. Yhdet ylikäyttävät ja leimaavat ties mitä tahoja fasisteiksi tai fasistisiksi. Ja toiset taas eivät ota fasismia edes relevanttina mahdollisuutena silloin kun sana olisi relevantti. Mekaanisesti molemmat tiivistyvät yhteen ja samaan virheeseen ; Keskustellaan poliittisesta poterosta sen sijaan että asiat käytäisiin läpi checklistit kädessä...

Tämä toki johtunee nykyajasta jossa lähes kaikessa on kysymys imagosta. Politiikkaa tehdään tämän vuoksi enemmän tunteilla kuin järjellä. (Tai oikeastaan sitä ei tehdä tunteilla vaan nimenomaan negatiivisilla tunteilla.) Representaatio ja konteksti, kuten jengi ja puoluekanta merkitsevät. Informaatio tulee medioista. Hyvin ahkerasti ja hyvin väritetysti. Tämä on tehnyt politiikasta viihdyttävämpää. Politiikanteosta on tullut yleisölaji.

Ja esimerkiksi poliittista korrektiutta ajavia populisteja kuvaa harmittavan usein se, että heidän rehti ja rehellinen politiikantekonsa on enemmän sitä että he avoimesti huutavat tunteitaan ja muotoilevat näitä erilaisiin piikikkäisiin vitseihin, iskulauseisiin ja muihin onelinereihin. Ja tämän vuoksi seuraa helposti se, että jos joku vasemistolainen liberaali ylikäyttää fasismi -sanaa koska se tehoaa yleisön tunteisiin, niin oikeistokonservatiivi vastaa tähän onelinerillä joka ohittaa kaiken fasismi -sanaan liittyvän suoraan turhana läpikäymättä asiasisältöjä. (Esimerkiksi iskulause "niin ja niin monta suurta prosenttia kansasta ei voi olla" ei ole argumentti siitä onko jokin fasismia tai ei ole.)

Francois Debrix onkin kuvannut nykyajan tähän liittyvää ilmapiiriä käsiteparilla Tabloid Realism ; Journalismin, politisoinnin, informoinnin, yksilöllisen mielipidekirjoittelun, viihdyttämisen, mainonnan ja clickbaitin välillä on hämärtynyt. Ja se on tehnyt näin hyvin syvästi.

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Autonomiasta ja rehellisyydestä


Yksilöiden autonomisuus liitetään ennen kaikkea vapauteen ja riippumattomuuteen. Yleisesti ottaen autonomisuus ei kuitenkaan ole täysin sama kuin nämä. ; Autonomisuus on usein liitetty enemmänkin "itsen pitoon". Eli persoona on autonominen jos hänellä on (1) jonkinlaisia valinnan vaihtoehtoja (2) hänen valintansa ei tule olla manipuloinnin synnyttämää ja (3) hänen on jotenkin kyettävä luomaan ja ymmärtämään valintojen seurauksia ja muovata niistä oman itsen intentioiden mukaisia tavoitteita. ; Tästä lähestymistavasta seuraa esimerkiksi se, että ihminen voi olla vapaa mutta ei-autonominen ; Hänellä voi olla valintoja eikä kukaan manipuloi häntä, mutta hän on "syyntakeettomuuden tilassa".

Manipulointipuoli on kuitenkin kiinnostava. Sillä siihen voidaan laittaa kannanottoja avoimuudesta ja rehellisyydestä. ; Tässä mielessä autonomia ei ole vain sitä että edessä on valintoja ja joista voi itse valita. Vaan jotain sellaista jota Seneca on kuvannut seuraavalla tavalla ; "As to yourself, although you should live in such a way that you trust your own self with nothing which you could not entrust even to your own enemy, yet, since certain matters occur which convention keeps secret, you should share with a friend at least all your worries and reflections." Eli ihanteena olisi elää elämää joka on niin avointa että siitä voisi kertoa pahimmille vihamiehilleenkin. Kuitenkin monesti konventiot suosivat salailua. Ja siksi salailussa on kyse muustakin kuin siitä saako kukaan muu tietoja. Kysymys on myös siitä keiden kanssa jaetaan myös niitä vähemmän tunnettuja tietoja eli salaisuuksia.

Näkemys on siitä oleellinen että salailua tarvitaan usein sen vuoksi että se vähentää vaihtoehtoja. Jos asian kertominen vähentää valinnanvaihtoehtoja ja tuo vaikka kiristyksen tai muun vastaavan tilanteen luomaa manipulointia, salaisuuden kertominen voi poistaa autonomisuuden. Toisaalta jo se että on jotain salaisuuksia kertoo että ihmistä koskee jotain rajoitteita. Esimerkiksi sellaisia että hän voi valita salailun tai kertomisen välillä ja molemmista seuraa jotain. Näin ollen tarve salailuun kertoo siitä että joko ympäristö ei ole täysin ei-manipulatiivinen tai sitten ihminen ei kykene seisomaan omien tekojensa takana.

Molemmissa tapauksissa salailu kertoo jonkinlaisesta autonomisuuden puutteesta. Tämä on varmasti omalta osaltaan mukana siinä miksi moni ei halua että isoveli katsoo sähköposteja. Kyseessä ei ole pelkästään se, että henkilö pelkäisi pornokokoelmansa julkituloa tai että vain terroristillä olisi jotain salattavaa. Mutta kuitenkin on selvää että ideaalitilanteessa ja ideaalimaailmassa tilanne olisi juuri niin. Autonomisen ihmisen ei tarvitsisi pelätä valintojensa seurauksia. Hän itse ja muu yhteiskunta kykenisi elämään niiden kanssa...

Metsään meneminen

Mitä yhteistä on kristinuskolla ja kansallisvaltiolla? Metsään meneminen;
* Kummankin pikaista siirtymistä historiaan on ennustettu - ja joillakin tahoilla myös toivottu - moneen kertaan. Ja ennustukset ovat kerta toisensa jälkeen menneet pahasti metsään.
* Kummankin tahon kannattajien toimet ovat kerta toisensa jälkeen menneet pahasti metsään.

torstai 23. kesäkuuta 2016

Katsotaan tarkk'ampujasti


Uskonto on siitä jännittävä aihe, että sitä koskee erilaisia suosituksia ja säädöksiä. Ja silti välistä livahtaa kaikenlaista läpi. Esimerkiksi kuulin tilanteesta jossa uskonnontunnilla opettaja väitti, että ilman kristinuskoa meidät ampuisi tarkk'ampuja kotimatkalla. ; Tämä esimerkkitapaus muistuttaa siitä että monelle ateismin ja suoran pahuuden välillä on vahva yhteys. Ja tätä asennetta ei sensuroida, päin vastoin tästä kertominen nähdään sivistystehtäväksi ja opettamiseksi.

Tämä demonstroi toisaalta myös sitä että aika monet uskovaiset korostavat että kukaan uskovainen ei väitä että ateistit tappaisivat ihmisiä, vaan että ilman uskontoa ateistien moraalisuudella ei ole perustaa (foundation). Heistä on loukkaavan stereotyyppistä väittää että joku kristitty väittäisi että ateismi johtaa moraalittomuuteen.

Käytännössä jokainen ateisti kohtaa kuitenkin aika säännönmukaisesti ihmisiä jotka väittävät juuri tuollaisia asioita. Joten selvästi nämä olkiukotussyytteet ovat ainakin monin paikoin liioiteltuja. On syytä huomata että kaikki kristityt eivät näe että ateistit tappavat muita. Sen sijaan argumentisto voidaan nähdä aste-erojen kautta. Karkeistaen;
1: Metaeettinen perustan puute tarkoittaa sitä, että ateistien sisäinen omatunto ja moraalivaisto ovat ateisteille ongelma. He eivät voi selittää miksi he haluavat toimia eettisesti. Näin ollen moraalikokemuksista yritetään tehdä lavennettuja argumentteja joilla moraalinen ateisti olisi joko sisäisesti ristiriitainen asia. Tai ainakin sellainen että jos ristiriitaa ei olekaan niin ateistilla ei ole selitystä moraalisuudelleen. (Tässä toki unohdetaan että metaetiikan ongelmat koskevat myös teismiä ja Jumalan olettaminen ei oikeastaan ratko mitään. Ja toisaalta unohdetaan se, että evoluutiopsykologiakin on täynnä altruismiin ja sosiaalisuuteen keskittyviä malleja.)
2: Nähdään että moraali on päinvastoin kulttuurisesti syntynyttä. Joten ateisteilla on moraali koska kristityt ovat sen heille opettaneet. Näin ollen ateisteilla ei ole ansioita siinä että ovat hyviä. Ateismin hyvyydet tulevat humanismista joka taas nähdään kristinuskon ansioksi. (Tässä toki unohdetaan se näkökulma että aika monesti näyttää siltä että historian kirjat näyttävät että arvojen ottaminen on ollut hidasta ja kritisoitua. Ja kritisoivat tahot ovat olleet kristillisiä. Näyttääkin siltä että kristityt laajamittaisesti päättivät että Jumala haluaa humaaneja arvoja sitten kun humaaneista arvoista oli tullut yleisiä normeja.)
3: Yhteiskunnan romahtaminen nähdään "foundation" puutteen seuraukseksi. Eli arvopohja romahtaa ja sen jälkeen seuraa rikollisuutta. Eikä tätä trendiä voi estää ateismilla koska ihminen on perimmiltään paha ja tätä pitää säädellä siten että ihminen taistelee biologiaa ja luonnollista "omaksitunnoksi sekoittuvia biologisia ja itsekkäitä impulsseja" vastaan nimenomaan luomalla jotain uskontoja. Ja että tälläistä valtarakennelmaa on täysin mahdotonta rakentaa yhtään millään muulla kuin uskonnolla.
4: Ateismi on moraalittomuutta joka tarkoittaa sitä että annetaan valtaa Saatanalle. Nihilismi tarkoittaa sitä että mikään ei ole kiellettyä ja tätä kautta Saatana päätyy ohjailemaan asioita niin että yksilöt toimivat sen jälkeen pahasti.
5: Metaeettinen moraalisen perustan puute tarkoittaa päättelyvirheen ja kristillisen ajattelijan aivohäiriön vuoksi sitä että ateismissa onkin moraalijärjestelmä joka tarkoittaa väkivaltaa ja pahuutta. Amoraalisuus ja nihilismi tarkoittavatkin aktiivista pahuutta sellaisenaan. Ja siksi ateistit ovat julmia ja väkivaltaisia, mitä yrittävät teeskennellä muunlaisia julkisuudessa.

Tämä luokitusjärjestelmä on tärkeä. Koska se kuvaa harmaasävyisyyttä. Joka on olemassa. Tyypillistä on että ateisti näkee vain suuria numeroita (kenties siksi että numeron kasvaessa kristityn into kommentoida ääneen ateistille näkemyksiään kasvaa eksponentiaalisesti) kun taas kristitty kiistää niiden olemassaolon tyystin (kenties siksi että mitä suurempi numero niin sitä enemmän nämä kristityt häpeävät kertoa näitä kanssauskovilleen).

Että se voidaan nähdä jonkinlaisena "kusipäisyyden ja idiotian levelinä". Mitä suurempi numero, sitä kovempi kusipää. Arvostukseni näitä esittäviä ihmisiä kohtaan katoaa totaalisti tuolla skaalalla jo varsin varhain. Sen jälkeen onkin sitten vain keskusteltava siitä miten nämä ihmiset kompensoivat minulle minun ja heidän kohtaamisestaan johtuvan tarpeettoman tuskan. Eli miten he maksavat sen vaivan heidän asenenvammainen elossaolemisensta minulle tuottaa.

Minulla on vähän sellainen kanta että jos joku tulee minulle kertomaan että hänen mielestään minä olen rationaalisimmillani sellainen että voin tehdä mitä väkivaltaa mieleeni vaan juolahtaakin, niin hän ei saa hämmästyä jos otan hänen järkianalyysinsä todesta, nappaan häntä korvista kiinni ja puren täysillä naamaan siitä paikasta.

Maksullinen Vilkuilu.

MTV uutisoi siitä että MV -lehti on muuttumassa maksulliseksi ; "Lehden perustaja Ilja Janitskin kertoo lehden sivuilla, että julkaisua on mahdotonta tehdä ilman tuloja." ... Janitskin myös esitää, että "Jokainen on varmaan huomannut, että mainostajia ei ole." ... "Janitskin kertoo myös, että lehden uusi toimipaikka tulee olemaan sananvapaussyistä Irlannissa. Ilja Janitskin asuu nykyisin Espanjassa."

Kokonaisuus on jännittävä. Sillä tosiasiassa nettijulkaisua on melko edullista tehdä. En nyt tässä esimerkiksi viittaa siihen että esimerkiksi minä teen blogiani ilmaiseksi. Vaan siitä, että vaikka hallinnoisi omaa erillistä paikkaansa, niin niidenkin hinnat ovat ns. "varsin edullisia". Tämänlaisen summan pystyy antamaan pro bono jos asia on aatteellisesti tai muutoin tärkeä.
1: Historiallisessa miekkailussakin on huomattava että jotkut anteliaat ovat ostaneet tuhansien eurojen hintaisia manuaaleja koska tätä kautta he saavat oikeudet näiden teosten sisältöjen vapaaseen levittämiseen. Ovat sitten skannanneet, kuvankäsitelleet skannit mahdollisimman selkeiksi - kenties jopa kääntäneet nämä ja pistäneet pro bono nämä oikeudet kaikille. Eli joku on maksanut useita tuhansia ja tehnyt aika paljon työtä jotta ihmiset saisivat asioita ilmaiseksi.

Tässä mielessä esimerkiksi hikipedia "noudattaa sananvapaussyistä Kanadan lakeja" mutta ei viittaa mainostajien puutteeseen. Joka on selviö. Kapteeni Selviö. Toisaalta tämänlainen "taloudellinen ahdinko" on jotain joka viittaa siihen että Janitskin ei ole ainakaan kovin vahvasti hybridisodankäynnillä rahoitettu. Eli vaikka lehti onkin kovin Venäjämyönteinen, ei rahavirta Janitskinin suuntaan ole kovin mainittavaa. Koska jos olisi, sitä voisi teeskennellä että asia on sydämen asia jota tehdään pro bono. Samalla kun cashia virtaisi joillekin sveitsiläisille tileille tavoilla joiden jäljittämienn journalistisin tai poliisin keinoin ovat äärimmäisen vaikeita elleivät käytännössä mahdottomia.

Onkin selvää että MV -lehdellä on alusta lähtien haluttu tehdä rahaa. (Tämä ei tarkoita että MV -lehti ei olisi Janitskinille tärkeä. Hänen lompakon asiansa ovat tietenkin hänelle tärkeitä. Moni myös yhdistää rahan ja harrastuksen. Mutta tässä on hyvä huomata että jos priorisoi lompakon niin ideaalit ovat korkeintaan miellyttävä sivutuote jos aina sekään.) MV -lehti on ollut otsikointistrategioiltaan ja muutenkin ns. clickbaitjournalismia. Joka taas on hyvä strategia jos halutaan tehdä rahaa mainoksilla. Nettimainonta tuottaa rahaa katsomiskertojen perusteella. Tämä strategia on joutunut vaikeuksiin.

Erilaiset boikottikampanjat, joiden seurauksena mainostajat ovat itse päättäneet että eivät halua mainostaa tuollaisilla foorumeilla, ovat johtaneet siihen että rahaa ei tule. (Mikä ei muuten ole samaa kuin "sananvapauden sammuttaminen. Kysymys on siitä kenen pitää maksaa kenenkin sananvapaus omasta pussistaan vapaaehtoisesti. Ja oikeasti nettipaikkoja voi pitää pro bono.) Näin ollen on tietenkin haluttu muuttaa ansaintalogiikkaa.

Ratkaisu tulee varmasti vaikuttamaan moniin asioihin. Olen seurannut miten monet muutkin nettipaikat ovat muuttuneet suljetuiksi. Tämä itse asiassa tuntuu olevan jonkinlainen trendi. Esimerkiksi HS:n paperilehden ja nettilehden myynnin ongelmana tuntuu olevan sähköinen HS joka on ilmainen. (Sen muutaman jutun verran joka viikko.) Sulkeminen tietenkin vaikuttaa. Tämä näkyy kenties vahviten siinä miten Kotimaa -lehti on muuttunut. Se oli muutama vuosi sitten täysin avoin paikka jossa oli paljon blogeja. Minäkin olisin voinut perustaa sinne sellaisen. Sittemmin tätä suljettiin. Kommentointi jätettiin avoimeksi kunnes sekin muutettiin maksumuurin taakse.

Kotimaa on tässä ajassa muuttunut siten että suosiota eivät saa clickbaitblogaukset ; Valitettavasti jos lukeminen ja kommentointi ja kirjoittaminen ovat vapaata, ihmiset valitsevat hämmentävän usein vähäisimmän vaivan tien. Tätä kautta kontroversiaalius ja riidanhaastuu on vähentynyt. Toisaalta nykyinen sulketti Kotimaa on echo chamberiutunut. Eli se elää hyvinkin kaiken kriittisen keskustelun ulkopuolella. Koska vain ideologit maksavat, he läimivät toisiaan hämmentävissä määrin selkään. ; Lehti on samalla muuttunut melko merkityksettömäksi. Koska vaikka siellä on oikeasti hyviä juttuja, ei niitä oikein saada näkyviin tai niiden sanomaa leviämään koska oikein kukaan ei näe niitä. (Esitykseni Kotimaa -lehden tilasta on toki kärjistetty. Muutokset ovat olleet asteittaisempia. Mutta idea tulee kuitenkin selville.)

Näenkin että MV -lehti sulkeuduttuaan muuttuu samalla tavalla. Siitä tulee paikka joka miellyttää ennen kaikkia maksajiaan. Nämä taas saavat kivan kritiikittömän paikan esittää kontroversiaaleja väitteitään ilman että tästä lietsoutuu ainuttakaan konfliktia. Sillä maksumuurin takaa näitä juttuja ja kannanottoja ei levitellä ympäri internettiä kaikenmaailman hikipedistien naureskeltavaksi tai joksikin johon joku suvakkipunikki kirjoittaa vastineen. Sisältö tuskin muuttuu vähemmän radikaaliksi. Mutta sen vaikutus echo chamberin ulkopuolelle mitätöityy. (MV -lehdessä nämä muutokset tuskin ovat asteittaisia. Ideani tässäkin tulee varmasti selville..)

Äärimmäisen defensiivinen.

Miekkailussa suojautuminen on hyvin tärkeää. Ja tässä mietitään sellaisia asioita kuin auki olevat linjat, suljetut linjat. (Ja etenkin avautuvat linjat ja sulkeutuvat linjat.) Tässä kohden moni ajattelee että hyvän miekkailuasennon tehtävä olisi suojata koko kehoa. Ja siksi suojaavina ja hyvinä asentoina nähdään sellaiset asennot joissa miekkaa pidetään edessä. Tämä vastaa myös normaalia toimintaa. Sitä että pidetään omaa miekkaa edessä ja vihollista sen takana.

Tämä olisi tietenkin mainiota. Ellei mukana olisi muutakin. Ensimmäinen asia on tietenkin se, että oikeasti jokaisessa asennossa on linjoja joita se ei suojaa. Ja toisaalta kun miekka menee vasemmalle, se sulkee vasenta puolta mutta samalla avaa oikeaa puolta. Eikä tätä oikein voi estää mitenkään. Passiivisesti miekkaa edessä pitävä ei voi oikein tehdä muuta kuin pistää. Ja koska miekka on staattisesti edessä, suojaavassa linjassa on aika vähän voimaa. Näin ollen bindaamistekniikoilla ja jopa kovilla iskuilla voidaan helposti raivata itselle hyökkäyslinja avoimeksi.

Tämänlaiset nähdään
"lyö minua päähän"-
asennoiksi.
Onkin kenties mielenkiintoista esittää että oheen laittamani kuva kuvaa asentoa joka on hyvin defensiivinen. Ja tässä hyökkäyslinjaksi odotetaan suunta johon miekkamies katsoo. (Kuvassa vasemmalle.)

On ymmärrettävää että miksi tämä voidaan nähdä hyvin heikosti defensiivisenä asentona ja miksi se nähdään offensiivisena. Selvästi miekka ei ole vihollisen ja itsen välillä. Toisaalta lantio on käännettynä kauas ja asento on muutenkin sellainen että iskuun saa generoitua valtavasti voimaa. Tuosta asennosta saakin jaettua valtavan vahvoja hyökkäyksiä.

Ongelmana onkin se, että tilanteesta unohtuu usein etäisyys. Vihollisen hyökkäyksen on osuttava sinuun jotta se olisi relevantti. (Tämä unohtuu. Ehkä siksi että elokuvissa ihmiset lyövät iskuja jotka eivät voi osua ja miekkamies silti torjuu näitä iskuja.) Kun etäisyys on vähänkin suurempi, tuon tyylinen asento varmistaa että vihollinen joutuu tulemaan melko lähelle sinua voidakseen osua. Edimmäisenä on jalka. Ja miekalla jalkoihin lyöminen vie etäisyyttä. (Jos miekkaa pitää ojossa edessä kädestä tulee houkutteleva hyökkäyskohde huomattavasti kauempaa.) Ja kun toinen tulee lähemmäs hän joko astuu hyökkäyslinjalle johon voi lyödä. Tai todennäköisemmin on fiksu ja suojaa etenemistään miekallaan jolloin se mikä olisi voimakas isku muuttuukin voimakkaaksi torjunnaksi.

Itse asiassa ylläoleva asento on sellainen että Fiore dei Liberi esittää siitä nimenomaan tekniikoita jotka ovat sellaisia että asennossa saatava voimakas isku käytetään nimenomaan siihen että tehdään voimakas torjunta jossa on hirveästi tehoja. Tällä raivataan itselle tilaa hyökkäykselle joka tehdään sitten jostain muusta asennosta. (Siitä mihin torjunnan jälkeen päädytään jouhevasti, joka taas hieman riippuu siitä mitä vastustaja on tekemässä.) Koska vihollinen on jo sitoutunut omaan hyökkäykseensä jota tuolla torjutaan, on tälläinen asetelma hyvin edullinen torjujalle.

Torjunta on kuitenkin nopea tehdä. Silloin miekka siirretään itsen ja vihollisen hyökkäyslinjan väliin. (Mielellään siten että tullaan hyökkäyslinjan sivulta ja siirretään syrjään. On huomattavasti vähemmän voimaa vaativaa siirtää hyökkäyslinja sivuun ja tätä kautta syrjästä ohi kuin pysäyttää se täysin vastaan tulevalla liikeradalla.) Ja jos edessäoleva miekka on valmiiksi edellä niin vihollinenkin joutuu liikuttamaan omaa miekkaansa ja itseään "päästäkseen etäisyydelle". (Jos ei olla etäisyydellä ei millään mitä hän tekee ole väliä. Miekkailun kannalta tuolloin voi vaikka jonglöörätä, piereskellä ja kertoa kaskuja.) Torjuntaan saa paljon voimaa ja se on vahva, sellainen jota on vaikeampi siirtää syrjään. (Etenkin jos tämä siirtäminen pitää tehdä siten että on itse sitoutunut ensin hyökkäämään. Tämä on toki mahdollista mutta se on ns. "kompleksisempaa tehdä".)

Jos asetelmasta poistetaan etäisyyspeli, se on tietenkin tyhmä. Kukaan ei tee tuollaista asentoa jos ollaan miekkojen kanssa jossain käsiotteitakin - tai jopa painia - soveltavissa lyhyissä etäisyyksissä. Niissä tuo asento on tosiaan avoin. Mutta jos etäisyys on vähänkin kauempana, se on nimenomaan hyvin defensiivinen.

Perimmäisin vaikutin

Kun puhutaan naisten meikkaamisesta, vastaan tulee helposti kahdenlaista linjaa:
1: Nähdään että meikkaaminen on ennen kaikkea seksikästä. Eli ajatellaan että meikillä joko tehdään itsestä viekottelevampi miehiä kohtaan. Eli joko etsitään parempaa miestä tai kilpavarustellaan muita naisia vastaan, etteivät he hurmaa omaa miestä. Mukana tulee positiivista huomiota mutta pidämme siitä koska evolutiivisesti tai muuten tästä on seurannut seksuaalista menestystä. Tai koska Freudin mukaan seksuaalisuus on ytimessämme.
2: Positiivinen huomio tuntuu hyvältä. Seksi on yksi alimmista mahdollisista nimittäjistä, jolla saada positiivista huomiota.

Molempia malleja kuvaa se, että taustalle ajatellaan perimmäinen syy. Ja jos jokin muu syy löytyy, keksitään miten se pohjimmiltaan johtaa tähän perimmäiseen syyhyn. Kun tämä perimmäinen syy löydetään, siihen pysähdytään. Jos löydetään jokin muu syy, ei lopeteta etsintää ennen kuin päästään tähän tiettyyn perimmäiseen syyhyn. Tilanne ei ole kovin järkevä. Se on enemmän rationalisoiva. Perimmäinen syy joka löydetään kertoo enemmän sanojastaan.

Itselleni meikeistä mieleeni tulee se, miten omassa alakulttuurissani on monille tärkeää brassailla siitä kellä on erikoisvalmistetut titaaniset brigandiinit. (Ehdottoman historiallisesti epäautenttiset ja terästä ainakin puolet kevyemmät.) Tai kenelläpä on ostettuna mestarin tekemä 1500 euron kuvioteräsmiekka joka on kromattu niin että se näyttää 5 euron halpismiekalta. ; Tämä toki liittyy jotenkin miehekkyyteen ja machouteen. Syyt ovat moninaisia. Ja joskus kysymys on miehekkyydestä jossa joko "kilpaillaan toisia miehiä vastaan" tai "ollaan ei-kilpailullisesti sillä mitä on". Joskus kysymys on vain siitä että kallis kampe tuo mainetta. (Lajia harrastaa kuitenkin myös moni nainen ja hekin voivat hoardata.) Mutta vaikka sukupuolisuuskulma olisi mukana niin kysymys ei ole seksistä. (Ei edes sellaisella "homolla" tavalla.) Kenties kulttuurinen sukupuolisuus on tässä mielessä liiaksikin sidottu seksuaalisuuteen. Tämä ajatus on yllättävä jos miettii feminismin kannalta. Se kun erottelee sosiaalista ja kulttuurista sukupuolta aika kovasti. Mutta kuitenkin juuri sen parissa törmää aika usein ihmisiin jotka harjoittavat

"Reaali"politiikkaa...

Nykyajan konservatiiviutta kuvaa se erikoinen piirre, että se toisaalta puhuu kovasti sananvapaudesta ja poliittisesta epäkorrektiudesta ja toisaalla puhuu kansallisesta yhtenäisyydestä ja ajaa sitä. Toisaalta se puolustaa moraalisuutta jota maksimalisen sananvapauden ääripää, relativismi, tuottaa. Ja kansainväliset ihmisoikeussopimukset tuntuvat olevan juuri sille suuri ärsytyksen aihe.

Taustalla on ajatus reaalipolitiikasta. Ja se, että se on mukailtu hämmentäväksi järjestelmäksi. Tämän taustan ymmärtämiseksi on mietittävä metaetiikkaa. Sillä jännittävää kyllä aiheesta ei ilman tätä kulmaa oikeastaan saa mitään tolkkua ; Vaikka tavallaan reaalipolitiikkaa myydään ikään kuin moraalin, hyvän ja pahan tuolla puolen olevana kokonaisuutena. (Jossa kieltämättä onkin Nietzsche-stereotypioiden sävyjä.)

Poliittisesti epäkorrektia hajaantumista ja puoluevaltaa.


Jos otetaan esille tuore PerusSuomalaisilta tullut lausunto ; Siinä Simon Elo puhuu Venäjän hybridisodankäynnistä ja siitä, että "Venäjän harjoittama hybridivaikuttaminen kohdistuu suurimmalta osin Baltian maihin, mutta myös Suomi on saanut siitä osansa. Sodan uhka on hybridivaikuttamisen välineistä järein, mutta esimerkiksi myös erilaisilla valemedioilla on merkittävä rooli kun halutaan järkyttää kansallista yhtenäisyyttä." Tämä on periaatteessa melko yllättävää. Sillä tässä viitattavat valemediat elävät nykyaikana poliittisen korrektiuden vastustamisen ympärillä. Joka taas on ollut PS -linjalle melko tärkeää.

Taustalla onkin se, mikä näyttää olevan Soinin perushaasteena. Hän ajaa populistipuoluetta joka kannattaa riitelevää henkeä. Poliittisen epäkorrektiuden taustalla on individualistis-sananvapaudellienn teema. Populismi taas vaatii taakseen suuria massoja ja niiden liikehdintää on ohjailtava "karjalauman tapaan". Soini on kirjoittanut populismista gradunsa, ja hän on tietenkin ymmärtänyt tämän. Kun Soini esimerkiksi haukkui aikanaan Halla-ahon Moskovan junassa, syynä oli juuri se että populismipuolue ei saisi sirpaloitua. Moni konservatiivi näkikin Soinin ongelmallisena juuri siksi että Halla-aho edusti hyvin vahvasti sitä poliittista epäkorrektiutta jonka oikeutuksella Soini ja hänen puolueensa otti kantaa asioihin joita on pidetty suvaitsemattomina eli liberaalista kulmasta epäeettisinä ja epäkohteliaina.

Nyttemmin PS -massa onkin jakautunut erilaisiin fragmentteihin. Ja nämä fragmentit eivät saa valtaa. Sillä Suomen demokratia on puoluepolitiikkavetoista. Ja puoluepolitiikassa valta ei ole pelkästään sitä kuka kannattaa mitäkin mielipidettä eniten. Jos puolueet sirpaloituvat pienpuolueiksi, saattaa käydä niin että mielipidejakauma ei muutu juurikaan. Mutta asioita ajamaan pääsevien poliitikkojen määrät muuttuvat. Ja se mitä nämä poliitikot saadaan keskusohjatusti tekemään muuttuu vielä enemmän. Näin PS:puolueen kannattaakin koota rivejään ja iskeä sellaisia asioita joita monet heidän kannattajansa ja etenkin ex-kannattajansa ajavat. Kun jotkin vaihtoehtomediat jakavat heidän mielipiteitään sisäisesti, yhteinen rintama heikkenee ja tulevissa vaaleissa ei saada mitään tosi isoja jytkyjä. Tai muitakaan asioita.

Kun mietitään konservatiiviutta tässä kulmassa "jossa on oikeistolaisia mausteita" - monien mielestä jopa äärioikeistolaisia mausteita - voidaan huomata, että jos katsotaan erilaisia PS -edustajia ja sen reunamilta syntyneitä puolueita - kuten Muutospuoluetta - voidaan huomata, että ne tarjoavat hieman erilaisia näkökulmia siihen mitä ylipäätään tarkoittaa olla hyvä kansallismielinen konservatiivi (oikeistolaisilla mausteilla). Tämä johtaa erikoisiin tilanteisiin vaaleissa.

Jos jokin poliittista epäkorrektiutta ajava puolue näyttää saavan vähemmän ääniä kuin PS -puolue, niin kannattaisiko sen kannattajien äänestää silti Timo Soinia? Timo Soini kun ei toimiltaan oikein edusta mitään poliittista epäkorrektiutta. Hän osaa keksiä hauskoja sloganeita mutta moni näkee että hänen keskusjohtajuusasenteensa on haaste.

Tästä saadaan äänestyskäyttäytymistä koskeva dilemma

Jos kukaan poliitikko jolla on mahdollisuuksia päästä valtaan ei edusta sinua, pitäisikö jättää äänestämättä, äänestää sitä josta pitää eniten vai äänestää sitä joka haittaa eniten sitä joka edustaa itseä kaikista huonoiten.

Utilitaristi, joka katsoo kokonaishyvää, voi ajatella että yhtenäisyydessä on voimaa. Ja tässä näkökulmassa äänestetään "pienintä kahdesta pahasta". On äänestettävä sitä joka on vähemmän huono kuin vaihtoehtonsa. ; Tässä tilanteessa saattaa käydä jopa kuten viime presidentinvaaleissa. Osa äänesti Sauli Niinistöä siksi että hän "ei ollut se homo". Jos ei halunnut homoseksuaalia presidentiksi oli äänestettävä Niinistöä. Vaikka Niinistö edustaisi montaa muuta asiaa josta ei itse pidä.

Toisaalta äänestysprosentti on myös vahva legitimoinnin lähde. Jos maassa on suurikokoinen "nukkuvien puolue" demokraattinen mandaatti on selvästi pätevä mutta jollain tavalla vähemmän vahva. Sen sijaan jos moni antaa äänensä, se antaa helposti legitimointia myös ihmiselle. Näin ollen esimerkiksi jos moni poliittisesti epäkorrekti katsoisi että Muutospuolue ei tule saamaan riittävästi ääniä ja tässä mielessä laskelmoisi ja jättäisi Muutospuolueen äänestämisen. Jos ideana olisi että ei hajaannuttaisi ja jaettaisi valtaa niin että olisi "kaksi hyvää häviäjää", voidaan keskittämällä saada aikaan "iso jytky". Jos mahdinhimossa moni keskittäisi valtaa PS:älle ja Timo Soinille, kävisi helposti niin että runsas äänivyöry antaisi Soinin keskusjohtamiselle mandaatin. Kun hänhän oli niin suosittukin. Näin ollen äänestyslipuke alkaisi merkitsemään monia sellaisia asioita joita äänestäjä ei ole sen tarkoittanut ajavan.

Kysymys ei ole siitä onko Muutospuolue häviämässä vaaleissa. Tai edes onko se  vähemmän suosittu puolue. Kysymys on siitä miten suhtautuu äänestämiseen. Äänioikeus on siitä jännittävä asia että siihen ei ole sidottu minkäänlaista argumentaatiopakkoa. Ääntä ei edes tarvitse miettiä. Sen voi antaa vaikka nopalla. Kuitenkin käytännössä "väärin äänestäminen" jossain määrin tunnetaan. Perusteluissa nousee esiin se, että ihmiset (a) äänestävät vääriä mielipiteitä ja puolueita ja (b) he lähestyvät politiikkaa liian moralistisesti tai haihatellen tai muuten realiteetit unohtaen. Ja kyllä näitä voi jotenkin ymmärtää.

Voidaankin nähdä että on erikoita huomata että "reaalipolitiikkaa" myydään helposti jonain jossa ei haihatella moraalisesti. Mutta kuitenkin se on lähinnä utilitaristista ajattelua jossa korostetaan rahaa ja taloutta. Ratkaiseva kysymys ei ole se, toimitaanko moraalisesti haihatellen vai moraalin ulkopuolella ilman ideologioita. Kysymys on siitä minkälaista moraalia sovelletaan.

Ratkaiseva kysymys koostuu juuri sen tyylisistä eettisistä kannanotoista kuin "täytyisikö meidän valita pienempi kahdesta pahasta". Jos vastaa "kyllä" on utilitaristi. Jos ei, nojaa vaikka Jeremy Brennanin ajatukseen siitä että ääni on kannanotto siitä että äänestetty noin yleisesti ja aika laajastikin ajaa niitä asioita joita äänestäjä kokee yleiseksi hyväksi. Jolloin on aivan perusteltua vaikka jättää äänestämättä - tai äänestää vaaleissa jotain häviävää pienpuoluetta - vaikka tästä seuraisi se että kaikista huonoin ja epämiellyttävin edustaja saisi lisää valtaa.

Kysymys onkin tavallaan siitä että olemme tilanteessa jossa utilitaristi ajattelee taloudellista hyötyä ja näkee että maahanmuuttajat ovat taloudellinen ongelma. He eivät näe investoinnille katetta. "Vastapuoli" taas ei laske tämänlaisia asioita eikä pidä niitä tärkeinä. Erikoista on se, että maahanmuuttokriittiset ovat yleisesti pitäneet politiikkaa etiikan ilmentämispaikkana tavalla jossa on relevanttia puhua vaikka siitä miten liberaalit mädättävät moraalia. He ovat olleet yleisesti muutenkin huolestuneita moraalin rapautumisesta ja maallistumisesta nykyaikana. Ja toisaalta he itse kuitenkin kokevat erityisen ongelmallisina perinteiset moraaliset instituutiot, kuten kansainväliset ihmisoikeuslajit, ja korostavat talousasioita.

Tämä olisi helppoa nähdä rappio-nihilisminä. Mutta tosiasiassa tässä on taustalla lähinnä hyvin erilainen moraalijärjestelmä. Sellainen joka on lähtökohdiltaan sen verran totutusta poikkeava, että se itse asiassa vaatii kulttuurirelativismia saadakseen olla olemassa. Poliittinen korrektius ja sananvapauden kunnioittaminen ovatkin niitä tahoja joilla tämänlaiset asiat elää. Onkin hieman erikoita huomata että reaalipoliitikko-PS helposti puree ensimmäisenä tätä kättä joka sitä ruokkii. Kenties siksi että sananvapaus on maassamme vielä sen verran vahva että meillä on valemedioita jotka eivät ole by definition laittomia vaikka poliittinen valta pitääkin niitä kansallista yhtenäisyyttä uhkaavina. Uhkaa ei ole että tämä ydin saataisiin tuhottua joten oma olemassaolo ei vaarannu. Hajaannus syntyykin sitten heikompien asioiden yhteydessä. Kansainväliset ihmisoikeuslait näyttävät olevan näitä.

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Witcher 3 ja miekkailu


Koska maailma näyttää olevan sellainen että hyvä ja paha ovat harmaasävyisiä ja hyvät teot sisältävät catch-22:ia. Ja uutiset tuntuvat tarjoavan verilöylyä, poliitikkojen murhaamista ja muuta rähinöintiä, olen viime päivinä kokenut syvää tarvetta eskapismiin. Olen paennut todellisuutta viattomampaan "Witcher 3:n" maailmaan.

Olen tietenkin tehnyt Geraldistani maailman parhaan miekkamiehen. En ole käyttänyt taitopisteitä mihinkään muuhun. (Pelaan myös "pesäpalloa" päälle lentävien hirviöiden kanssa vaikka asia pitäisi kai teknisesti ottaen suorittaa jalkajousella.) Ja tässä suhteessa olen varmasti katsonut oman osani niistä akrobaattisista suoritteista joita peli kutsuu miekkailuksi. Peli on tältä osin miellyttävä. (Jos pitää miellyttävänä sitä että lyö tyypin kahtia kallosta palleihin ilman että tekee sitä tässä järjestyskessä. Eli kukapa ei?)

Kun katsotaan peliä, huomiota herättää se että varusteet on kuvatty monin paikoin yllättävänkin asianmukaisesti.

Panssarit ovat erityisen hienoja. Toki mukana on tarpeettomia fantasiapanssareitakin. Mutta enemmistö asuista on itse asiassa hyvin perusteltuja ja jopa historianmukaisia. Peli käyttää gambesoneja. Ja kun käytetään Cuirassejakin, näkee että kysymys on asukokonaisuudesta jossa on alla gambeson ja tämän päälle rakennettu muuta metallisuojusta. Eli juuri sillä tavalla kuin oikeassa elämässäkin. (Gerald pukeutuu jossain määrin asukokonaisuuksiin enemmän kuin yksittäisiin osiin. Mikä on tavallaan perusteltua mutta hitusen outoa kun toiset osat, kuten saappaat ja gauntletit, ovat kuitenkin yksittäisiä.) Hämmentävää panssaripuolella on Geraldin haluttomuus käyttää kypärää.

Myös miekat ovat hyvin valikoituja. Witcherin miekat tuntuvat ohuilta verrattuna monien muiden pelien miekkoihin. Mutta ne on ilmeisesti mallinnettu oikeista miekoista. Yksityiskohdat vaihtelevat paljon ; Osassa on suojaavia rinkuloita ja osassa ei. Aivan kuten oikeissakin miekoissa. Pidän tavallaan myös siitä miten Geraldin miekat pystyy erottamaan ulkonäöltä tarkoitusperiaatteensa mukaan ; "Normaaleja" hirviöitä vastaan käytetään teräsmiekkaa jonka väisti on suora ja 90 asteen kulmassa miekkaa kohden. Hopeainen ase joka on tarkoitettu eksoottisempia yliluonnollis-hirviöitä varten taas tuo mieleen monista irlantilaisista claymoreista tuttu eteenpäin viettävä väistipari. Molempia väistityyppejä on käytetty. Karkeasti ottaen 90 asteen kulmassa oleva parru suojaa rannetta pituuteensa nähden hieman paremmin. Mutta eteenpäin viisto ei ole ranteiden kanssa samalla tavalla tiellä. Kysymys on jossain määrin pienistä eroista jotka painottavat mieltymyksiä.

Se miten miekkoja käytetään on kohtuullisen huvittavaa.

Geraldin tavassa käyttää miekkaa on "paljon". Pelin ulkonäköä leimaava piirre, eli tapa kantaa kahta selvästi kahdella kädellä käytettävää pitkämiekkaa selässä, on tyylikäs ja näyttävä. Valitettavasti miekkaa ei vain tällä tavalla saa vedettyä selästä. Tämän itse asiassa näkee jopa pelissä ; Kun Gerald vetää miekan selästään, miekanvetoanimaatiossa miekka ei tule tupesta kokonaan. Vaan miekkaa on melko paljon tupen sisällä ja sitten miekan terä onkin vain ulkona tupesta (selän takana).

Samoin jotkut ovat kehuneet sitä miten pelintekijät ovat ajatelleet asioita. Ja kuvanneet tätä tosiasiaa hieman väärällä esimerkillä. Kun Gerald laittaa miekan selkäänsä hän nostaa sitä vasemmalla kädellään. Tämän pitäisi tehdä miekan vedosta vaikeampaa. Sillä miekan selästä vetämisen rajoite on tupen suun ja käden pituusero. Jos miekkaa vetäessä Gerald vetäisi tuppea selässä pitkään alaspäin, miekan poisvetäminen onnsituisi teoriassa. Ja sama sopii tietenkin miekan tuppeen laittamisen kanssa. (Joskin on vaikeaa kuvitella miten normaali ihminen saisi tehtyä niin tarkkaa asettelua selän takana hankalassa asennossa että miekan kärjen todella saisi tupen suulle ja siitä sisään. Mutta Gerald onkin kyvyiltään kirjaimellisesti supernaturaali.)

Annan tästä miekanvetelyasiasta kuitenkin vain vähän moitetta. Sillä miekan poisvetäminen ja tuppeenlaittaminen ei ole kovin oleellinen osa eurooppalaista miekkailua. (Sitä taitoa jolla käsitellään niitä aseita mitä Gerald tekee niissä varusteissa ja niitä varusteita vastaan joita Gerald matkoillaan kohtaa.) Lisäksi olen keksinyt "teorian" jossa miekkojen tupet ovatkin oikeasti ylhäältä pitälle varteen asti avoimia. Näin voisi selittyä miten miekka tulee "tupen ulkopuolelle" ilman että sen kärki on (miekan pituudesta ja näkyvästä osuudesta arvioiden) lähelläkään miekan tupen suuta.

Enemmän "moitetta" saakin pelin näyttävin elementti. Eli Geraldin tapa pyöriä ja hyppiä taistellessaan.

Tämä johtuu toki siitä että Witcher -kirjoissa Geraldin liikkumista on kuvailtu tällä tavalla. Ja se näyttää hyvältä. Kysymys ei ole siitä että onko Geraldilla ylivertainen nopeus ja voima. Kysymys on siitä, että pyöriessään hän hallitsee tilaa tavalla jota miekkamestari ei tekisi. Hän lyö pitkiä kaaria ja kääntyy miekan perässä. Jolloin jos vastapuoli on vaikka väistänyt iskua hieman taaksepäin menemällä, Geraldin isku on mennyt ohi ja hän voi vastata nopealla omalla hyökkäyksellään suoraa kohti Geraldin paljastunutta selkää.
1: Kysymys ei ole oikeastaan edes siitä saako tehdä käännöksiä ja puolikäännöksiä ja leikkiä pikku ballerinaa piruetteineen, vaan siitä että Gerald ei astu iskuihin "miekka edellä" jolloin miekka suojaisi häntä vihollisten hyökkäyksiltä ja raivaisi hyökkäyslinjaa auki Geraldia suojaten. Sen sijaan hän astuu vihollisen ulottuvuudelle ensin ja miekka tulee perässä vasta sen jälkeen. Tämä lyhyt aika on jotain jona vihollinen pystyy lyömään Geraldia ilman että hän voi suojata, torjua tai oikein mitään muutakaan asialle.

Samoin Geraldin tapa lyödä voimakas lyöntinsä jättää hänet hyvin avoimeksi. Lisäksi torjunta tehdään tavalla joka tuo mieleen jotkut itämaiset miekkailulajit. Niissä se on järkevä. Voidaan periaatteessa nostaa oma ase ylös ja torjua vastapuolen tuleva hyökkäys niin että se "liukuu" miekan terän kautta sivusuuntaan. Ja kun samalla itse astutaan lähemmäs ja lyödään saadaan oma isku sopivasti olemaan jo lähes perillä kun vastustaja on vasta saamassa omaa entistä sitoutumaansa hyökkäystä loppuun. Temppu on kuitenkin melko typerä pitkällä miekalla. Koska tälläisiä tehdessään sitä saa helposti omasta väististään omaan päähänsä. (Been there done that.) Toki tämä on kenties saatettu hieman miltei ottaa huomioon pelissä. Sillä kovaa lyöminen on hidasta ja aika usein viholliset lyövät sinua kovien lyöntejen välissä "vaikka rämpyttäisit nappia" eli hyökkäisit niin nopaesti kuin vaan voit.

Toisaalta peliä tehdessä on tiettävästi konstultoitu myös Liechtenauerin tuntijaa. Toki on melko selvää että miekkailukonsultille on käynyt kuten heille aina käy ; He ovat olemassa lähinnä jotta heidän nipotuksensa jätetään kuuntelematta "koska kyseessä on fantasia". Ja tämän jälkeen voidaan sanoa että "hei, meillä on kuule ollut osaaja konsultoimassa." (Yeah, right.)

Konsultti on kuitenkin selvästi saanut sanoa jotain jossain kohden. Monet asennot ovat sellaisia että voi kuvitella että niihin on haettu vaikutteita Liechtenauerilta. (On kuitenkin väärin puhua muusta kuin vaikutteista. Se on vähän kuin "perustuu tositapahtumiin" kauhuelokuvien kohdalla. On hitusen liioiteltua vaikka voi olla omalla kierolla tavallaan miltei perusteltu lauseke.) Tekniikoissa on usein idea jossa Gerald käyttää kättään luovasti. Vastustajaan tartutaan. Vihollisen käteen tarttumalla voidaan estää tätä toimimasta tällä kädellä, hallita tämän liikkumista laajastikin ja pistää miekka linjaan joka on auki ja pysyy sellaisena koska sille ei saa tehtyä mitään koska edellämainittu.... (Toki on turhaa kuvitella että tavallisen ihmisen voimin kukaan menisi tuollaisesta tempusta kahtia. Mutta kyllä sillä hengen saa.)

idea jossa Gerald torjuu tai siirtää vihollisen asetta syrjään miekan kahvan lähellä samalla kun hän lyö kärkiosalla päähän. Mikä on aivan järkevää.
1: Toki tämä on "pilattu" siinä mielessä että Gerald torjuu ja hyökkää erikseen eri napeista. Torjumisen asento on lisäksi aina sama. Sinänsä itse asento on sellainen että sitä tavataan monissakin HEMA -lajeissa. Fiorella se on porta di ferro. Itse en näe tuota asentoa edes erityisen defensiivisenä. Toki se voidaan kokea sellaisena koska miekka on valmiiksi vihollisen hyökkäyslinjan edellä ja sitä voidaan siirtää puolelta toiselle näppärästi ja näin saada aikaan itsen suojausta. Tosin monet torjunnat tehdään aika kaukaa ja sillä voi saada voimaa raivata vihollisen hyökkäyslinjaa auki. Geraldin tapainen pelkkä miekan paikallaanpitäminen edessä ei suojaa kovin hyvin koska iskuun ei saa pitoa. (Käytännössä jos joku pitää asettaan torjunnassa kuten Gerald niin jopa minä, joka en ole kovin voimakas, voin lyödä tuon läpi. En siis valitsemalla toista linjaa vaan nimenomaan lyömällä sellainen linja jossa tuo passiiviseti paikallaanpidetty miekka on. Gerald on kuitenkin ylimaallisen voimakas joten teoriassa hän vain pysäyttää kaikki valtavat voimat tavalla joka on meille muille järjetön.)

Samoin tekniikoissa paistaa läpi se, että jalkatyöskentely on jokseenin oikeansuuntaista (kunhan hyppimistä ei lasketa). Ennen kaikkea se kumpi jalka on edessä ja kumpi takana on itse asiassa kautta linjan melko hienosti tehty (kunhan ei lasketa kauheasti piruetteja ja vaadita muuta tilannetajua).

Toki jotkut Geraldin maltillisemmat tekniikat itse asiassa ovat miltei järkeviä.

Ainakin jos otetaan huomioon se, miten Gerald on voimiltaan yli-inhimillinen. (Eikä vain sillä että hän osaa magian perusteita. Vaan siksi että hän on fyysisesti ylimaallisen voimakas.) Tässä kontekstissa ihmisen lyöminen kahti on "järkevä" siinä mielessä että iskun hyökkäyslinja on hartiasta viistosti alaspäin. Itse asiassa linja on jokseenkin tuttu sellaisista asioista kuin Fiore dei Liberin "seitsemästä miekasta" (jossa on piirroksena tyylin hyökkäyslinjat.)

Samoin jotkut erityisen brutaalit "finisherit", joille on varattu omat erilliset animaationsa, voidaan hyväksyä "armosta" sitä kautta että ne ovat "finishereitä". Jos normaali miekkailija joutuu tekniikkaa tehdessään miettimään sitä että jos vihollinen jotenkin väistää tai muuten ohittaa tekniikan, niin miten hän lopettaa oman tekniikkansa jotta olisi mahdollisimman puolustuskykyinen. Gerald on varmasti yliluonnollisen nopeine reflekseineen sen verran tottunut tunnistamaan että milloin hänen vihollisensa kuolee ja milloin ei, jotta hän voi tarjota tuollaisia "lisämausteita". (Tosin itsekin tuppaan harrastamaan vähän näyttävämpää "päättävää klovneriaa" jos olen varma voitostani. Se ei ole ilmeisesti kovin kunnioittavaa vastapuolta kohtaan. Ja kostautuu silloin kun voitonvarmuuteni ei ole johtanut voittamisen varmuuteen.)

Lisäksi bonuksena on se, että yksi Geraldin "piruetti" on sellainen, että voisin tehdä sen itsekin. Siinä lyödään yläviistosta ylhäältä vasemmalta alas oikealle, hartiaan (mutta ei läpi) astutaan oikealle puolelle vihollisen ohi samalla kun miekkaa viilletään oikealta ylhäältä alas vasemmalle. Koska Fiore tuntee "piruettimaisia" askeltöitä (meza volta ja tutta volta) voidaan tietenkin joitain asioita saada tehtyä oikein vaikka pyöritäänkin niin pirusti.

lauantai 18. kesäkuuta 2016

Onko homoraiskauksessa jotain erityistä?

Olin huvittunut kun luin tapauksesta jossa nainen oli vastannut saamaansa pyytämättömään sukuelinkuvaan. Kun hän oli arvioinut ruokapaikkoja, hän oli saanut nettiinsä kikkelinkuvaa. Kuvan alla oli kehu arvioijan silmistä. Viestiketjussa mies puolusti tekoaan että se oli ystävällinen koska siinä oli kehu.

Kun nainen sitten ystävällisesti lähetti miehelle ison liudan erilaisia kikkelinkuvia takaisin, mies lähetteli kuvotus-oksetusreagointeja ja pyysi että tämä loppuisi. Tämä on tietenkin ällistyttävää siinä mielessä, että kikkelinkuvien lähettäminen oli ystävällistä. Etenkin jos kehui vastaanottajan silmiä.

Tilanteesta tekee erityisen huvittava se, että mies pysyi kannassaan ja omalla puolellaan koko pitkän floodausketjun ajan. Naiselle tilanne oli selvästi samanlainen. Kaksi samanarvoista ihmistä lähettämässä toisilleen samanarvoisia kikkelinkuvia.

Kuitenkin miehen reagoinnit keskittyivät erityisesti siihen että teko olisi loukkaava koska hän ei ole homoseksuaali. Jos hän olisi ollut homoseksuaali, kikkelinkuvien lähettäminen olisi hänestä ollut asiallista. Näin ollen hänelle tilanne oli epäsymmetrinen.

On selvää että ilman erillistä pyyntöä ventovieraille kikkelikuviaan lähettelevät eivät ole ystävällisiä. Heidän täytyisi ensin vähintään varmistaa vastaanottajan sukupuolinen suuntautuminen. Mies ei ollut lähetyskiimassaan oikein jaksanut miettiä tämänlaisia asioita.

Toisaalta itse voisin kuvitella että vaikka naiset lähettelisivät minulle alastonkuviaan, en pitäisi niistä kaikista. Estetiikka ja muut mieltymysasiat voisivat tehdä joistain saamistani kuvista jopa vastenmielisen. Ja tässä mielessä mieltymys on syvempi kysymys kuin pelkkä sukupuolikysymys.

Mutta kenties niiden välillä on kuitenkin syvällisempi ero. Itse mietin että mikä ero olisi jos minut raiskattaisiin tai homoraiskattaisiin. Ja tässä tilanteessa homoraiskaus tuntui ainakin ajatuksen tasolla ikävämmälle. Syynä on se, että jos nainen on astetta enemmän "partikulaari raiskaaja" eli kieltäytyminen koskee tätä yhtä tiettyä mahdollista maailmaa eikä aivan yhtä ehdottomasti kaikkia muita. Mutta homoseksiä minun on hyvin vaikeaa kuvitella tekeväni oikein missään olosuhteissa. Näin ollen näiden välillä on jonkinlainen aste-ero.

Onko se sitten niin suuri että tämän eron vuoksi kannattaa väittää kautta kiven ja kannon että ne omat lähettämät kikkelikuvat olivat ystävällisiä ja ihan eri asia kuin ne kikkelikuvat joita pyytämättä sai omaan viestilaatikkoon takaisin...

perjantai 17. kesäkuuta 2016

PerusSuomalaisten postmodernisoitumisesta

PerusSuomalaiset eivät ole perinteisesti halunneet olla poliittisesti korrekteja. He haluavat että asioista puhutaan oikeilla nimillä. Pitäisi katsoa vain sanojen sisältöä eikä nillittää pilkuista ja sanavalinnoista. Siksi ihminen joka sanoo "neekeri" ei ole rasisti ellei hän käytä sanaa omasta mielestään rastistisesti.

Tässä mielessä poliittinen korrektius hikipediassa on hyvä kuvaus siitä mitä he ovat vastustaneet. Poliittinen korrektius näyttää naurettavalta koska sanavalintojen kohdallekin vanhat asenteet kuitenkin livahtavat mukaan. Ei auta, että puhutaan "väkevän uskon ihmisestä" kun kaikki tietävät että tarkoitetaan "hihhulia". Ja siksi "tummaihoinen" tai "afrikkalaistaustainen" tunnistetaan "neekeriksi".

Tavallaan on turhaa puhua myös "poliittisesta korrektiudesta" kun saman tien voitaisiin puhua "sensuurista". Mikä onkin alku jonkinasteiselle päänsärylle. Sille miksi käyttää tälläistä kiertoilmausta. (Syy: Se on lainattu ulkomailta eikä mietitty juurikaan sen taustoja. Kun Trump puhuu puheissaan poliittisesta korrektiudesta ja kauhistelee sitä että Obama ei puhu Orlandon verilöylyn yhteydessä islamilaisesta fundamentalismista hän ei lainaa PerusSuomalaisilta vaan kohdistaa sanaa tietylle poliittiselel suuntaukselle USA:ssa.)

Toki tästä saatiin omituista näyttöä jo kun PS sai valtaa. Kun mietitään asennetta Putkosten mustien listojen takana, muistetaan miten pahastuneita PS -piireissä oltiin kun media ei hännystellytkään heitä. Jos aiemmin median valtapuolueiden puolustelu oli kauheaa ja osoitus sensuurista, nyt nähtiin että jos media ei ollut heille myötämielinen niin se johtui siitä että se ei kuunnellut "kansan tahtoa". Selvästi syy ei ollut siinä että vastustetaan poliittista korrektiutta ja sananvapautta. Kysymys oli siitä olivatko nämä viestit omien mielipiteiden mukaisia vai eivät.

Nyt PS -piireissä moni juhlikin "suurta voittoa"; Teuvo Hakkarainen on tyytyväinen ja PS -puolueen yhteistyöstä tyytyväinen Sampo Terho korostaa miten tälläinen vaikutus on saatu. "Parlamentaarisen Yle-työryhmän tiedotustilaisuudessa selvisi, että monikulttuurisuus-sanan tilalla käytetään jatkossa termiä kulttuurien moninaisuus." Monikulttuurisuus on muuten PS -kannattajien käyttämä sana. On erikoista että se torjutaan YLE:ssä. Mutta paljon näkee kun keski-ikäiseksi elää.

Kun tätä taustaa katsoo ja lukee mitä PS:n politically and every other way incorrect -asenne sitten näkee tämän oikeasti merkitsevän on hupaisaa. Vesa-Matti Saarakkala on esittänyt tätä suurena voittona. "Monikulttuurisuuden aika Ylessä on ohi" ... "Ideologiaksi tunnistettu ja tunnustettu monikulttuurisuus siirrettiin yksissä tuumin pois Ylen tehtävistä ja johtotähdeksi lakipykäliin otettiin kansallinen kulttuurin vaaliminen kulttuurien moninaisuuden terveellä tavalla tunnustaen." Hän myös korostaa että YLE:n julkaisupolitiikkaa tarkastellaan. "Perussuomalaiset valvovat kansanvaltaisilla mandaateillaan, että Ylen uusi strategia myös toteutuu – se on meidän oikeutemme ja velvollisuutemme. Lakimuutoksen on tultava lihaksi eli näyttävä ja kuuluttava myös Ylen ohjelmistossa." Sille prosessille jossa valtiovalta ja politiikka määrittää mitä media saa ja ei saa sanoa. Sille pitkälle mandaateilla jne. toimimiselle oli olemassa jokin lyhyempi käsite. Jokin jolla se voidaan korvata ilman että merkitys muuttuu..

En ole köyhä, minulla ei vaan ole rahaa...

L¡berassa kirjoitettiin siitä "Kuka on köyhä?". Taho on aiheen kannalta hyvin erikoinen. Siinä kuitenkin tuodaan esiin se, että köyhyyttä on monenlaista. Perinteisesti köyhyyttä on lähestyttä jakamalla se absoluuttiseen köyhyyteen ja suhteelliseen köyhyyteen. Eli siihen onko ihminen köyhä siksi että ei saa mitään asioita ja hänen elintasonsa on tätä kautta kurjuutta. Vai siksi, että hän on köyhä verrattuna muihin saman maan ihmisiin niin että hän on hyvin paljon heikommalla elintasolla kuin alueen muut ihmiset, etenkin naapurit.

Teksti on toki ensi sijassa vastareaktio "Köyhä Pressikortilla" -blogaukseen. Eli tekstiin jossa esitettiin, että "Voin esitellä itseni sanomalla ”Hanna Räty, toimittaja”, mutta loppujen lopuksi se ei kuitenkaan tarkoita tämän hetken Suomessa mitään muuta kuin ”köyhä pressikortilla”." Hän elää vapaaehtoisesti Kalliossa ja elää ekologisesti. Hän on köyhä jos asiaa mitataan suhteelliella köyhyydellä. Kenties jopa jos mitataan absoluuttisella köyhyydellä. "...kirjoittelen freelancerina aikakauslehtijuttuja, pidän blogia ja pyöritän second hand -liikettä uudessa kaupunkikulttuurikeskittymässä. Sehän tarkoittaa sitä, että saan työskennellä uniikissa ympäristössä ja erittäin vapaasti, tunnen paljon niin sanotusti tärkeitä ihmisiä, käyn taidenäyttelyiden avajaisissa juomassa ilmaista viiniä ja maksan harvoin tapahtumiin sisään. Se onkin yksi todellisuus elämästäni, mikä kuitenkin on melko irrallaan sen muista osa-alueista. Toisessa elämässäni minä, kohta kolmekymppinen yksityisyrittäjä, pyydän äidiltäni rahaa junalippuihin, jotta pääsen juttukeikalle. Kirjoitan tätä tekstiä Hurstilta saadut sukat jalassa ja syön samalla lounaaksi eilen roskiksesta löydettyjä banaaneja ja niin ikään ruokajonosta haettua kauraleipää. Ruokajätettä tuotetaan yhteiskunnassamme valtavasti, joten dyykkaaminen on itselleni myös muuta kuin käytännön sanelema pakko."

L¡berassa asiaan sanotaan että "Jos haluaa kaksista korkeakouluopinnoista huolimatta olla freelance-toimittaja, blogisti ja vintage-myymälän pitäjä, pienet tulot ovat oma vapaaehtoinen valinta. Valittavana olisi muita, paremmin palkattuja, mutta vähemmän hohdokkaita töitä. Köyhyys on sitä, että on pakko käydä huonosti palkatussa, raskaassa työssä. Tai sitä, että ei saa edes tällaista huonosti palkattua työtä. Se, että itse päättää työskennellä alalla, jossa ei makseta paljon, ei ole köyhyyttä."

Tämä vaatii jonkinlaisen aivan uudenlaisen köyhyyden olemassaoloa. Sillä jos absoluuttinen köyhyys on käytännössä kiinni jostain tulorajasta joka on suhteutettu kyseisen alueen hintatasoon ja suhteellinen köyhyys on aika usein lähinnä sitä, että ihminen tuntee itsensä köyhäksi, niin mitä tämänlainen "itse valittu absoluuttinen ja suhteellinen köyhyys" on? Olen itsekin sitä mieltä että aitoon rahapulaan liittyy se, että se ei ole mikään arvovalinta. (Tai kuten olen usein sloganoinut ; Moraali on rikkaitten luksusta.) Aitoon köyhyyteen liittyy väistämättömyys ja epätoivo. Sitä ei voi lopettaa silloin kun haluaa. Ihminen on siis loukussa jossa hän on absoluuttisessa ja suhteellisessa köyhyydessä ilman mahdollisuutta muuttaa tulevaisuuttaan.

On toki hyvä huomata että monesti köyhyys jollain tavalla johtuu omista valinnoista. Ihminen voi juoda rahansa. Ihminen voi olla tilassa jossa hänellä ei ole rahaa ruokaan koska hän on laiskotellut opiskellessa ja joutunut maksamaan opintorahat takaisin. (Josta voi seurata suorastaan ällityttävää velkaa ottaen huomioon sen mistä sitä yritetään maksaa.) Jos tälläinen ihminen käy leipäjonossa hän on köyhä. Tämä on kuitenkin menneisyyteen katsomista. Itse näen että on olemassa jotain sellaista köyhyyttä joka viittaa menneiden epäonnistumisien ja valintojen sijasta tulevaisuuteen.

Feministipuolueen ongelma

Suomeen on perustettu uusi feministinen puolue. "Mukana on vaikuttajia muun muassa Naisasialiitto Unionista – esimerkiksi puheenjohtaja Katju Aro ja varapuheenjohtaja Maryan Abdulkarim. Koska syrjimättömyys on puolueen aatteen keskiössä, mukaan on pyydetty ihmisiä mahdollisimman laajalla diversiteetillä. Taustaryhmässä on ihmisoikeus-, antirasismi-, LHBTIQ- ja vammaisaktivisteja: esimerkiksi kulttuurituottaja ja transaktivisti Annu Kemppainen, kansalaisaktivisti Senni Moilanen ja kuvataiteilija ja ihmisoikeusaktivisti Katriina Rosavaara. Perustajat alkavat nyt kerätä vaadittuja 5 000 kannattajakorttia, jotta puolue saadaan merkityksi puoluerekisteriin ja se voi asettaa ehdokkaita ensi vuoden kuntavaaleihin."

Itse puolueen linjaus korostaa koko LHBTIQ -linjaa. Kuitenkin tässä yhteydessä on hyvin haasteellista mainita mitään Naisasialiitto Unioniin vivahtavaakaan. Naisasialiitto Unioni on nimittäin kirosana aika monille tuolla sukupuolenkorjauspuolella. Järjestö on käytännössä yksinään ja aktiivisella panostuksellaan synnyttänyt transsukupuolisien piirit jotka vihaavat feminismiä.

Naisasialiitto Unioni on hankala. Sillä tuo feminismipuolueen sisältö on läpileimallisesti kolmannen aallon transystävällistä ja intersektionaalista feminismiä. Unioni taas on korkeintaan toisen aallon feminismin "pesäke". Ja Unionin sisällä on ollut paljon ns. TERF -feministejä, (Trans-Exclusionary Radical Feminist). TERF on liike joka jaotellaan joskus jopa niin että E tarkoittaa joko "eliminationist" tai "exterminationistia". Koska TERF:it vastustavat transsukupuolisia eri asteilla. Erityisesti ne transsukupuoliset jotka kokevat olevansa syntymässää miehiä ovat kohdanneet kovaa kritisointia. (Feministeissä on muuten sukupuolenvaihdoskriittisyyttä sitäkin kautta että sukupuolen binaarisyyttä ja illusionaarisuutta halutaan korostaa liikaa.)

Unioni on klassisesti myös SWERF (Sex Worker Exclusionary Radical Feminist), jonka mukaan seksityöläisyydessä ei ole mitään vapaaehtoisuutta koskaan missään. Tuo puolue ei tosin puhu seksityolaisten oikeuksista ja niiden suojelusta mitään, joten tämän kohdalla ei ole samanlaista ristiriitaa.

Naisasialiitto Unionin liittäminen oikein millään tavalla transmyönteiseen kontekstiin on sama kuin ottaisi natsipuolueen jäsenen juutalaisten oikeuksien liittoon. (Rinnastus ei ole liioiteltu ; Jos vertaisin tilannetta siihen että Päivi Räsänen otettaisiin sekulaarihumanistiseen ateistipuolueeseen ehdokkaaksi, niin Räsäsellä on kuitenkin joitain yhdistäviä humaaneja arvoja ateistien kanssa.) ; Naisasialiitto Unionilla onkin kannanotoissaan ja asenteissaan sen verran omituista historiaa, että tuntuu että transsukupuolisia kosiskellaan heti kun siihen liittyy poliittista valtaa. Tässä tilanteessa ei ole uskottavaa että "virheistä on opittu" ja "ollaan kasvettu ihmisinä". Ei. Kysymys on vallasta ja sen kosiskelusta. Naisasialiitto Unionin banni on vähintä mitä ihminen tekee jos haluaa puolustaa transsukupuolisia.

Itse näen että transsukupuolisten oikeuksissa on paljon oleellista pohjaa. Sellaista jonka rinnalla monet feministien taistot ja asenteet ovat mitättömyyttä. Ja joiden olemassaolo ja jopa uusien ongelmien luominen ovat olleet Naisasialiitto Unionille jo kauan varsin rakas asia ja aihe.

Siksi toivonkin, että puolueen kannattajakorttien keruulle käy kuten Jouko Pihon vastaavalle. Valitettavasti uskon että näin ei käy. Feminismin, tasa-arvon ja intersektionaalisen retoriikan perusteella saadaan livautettua pahasti asennevammaisia, sellaisia joita ei saisi ollakaan, valta-asemiin, eli paikkaan jossa heidän pitäisi olla vielä vähemmän kuin heidän pitäisi olla olemassa.