Pseudotiede ; Miten eri asenteet johtavat samaan lopputulokseen?

Kun katsotaan pseudotieteitä, niiden rakennetta on käytännössä mahdotonta oikeuttaa tieteellisillä tai rationaalisilla ansioilla. Valtaosa pseudotieteistä kuluttaakin aikaansa tämän piilottamiseen. Esimerkiksi tieteenfilosofian halveksunta on keino jolla peitetään huomio perustelemisen ytimestä. Siitä että kriittinen ajattelu ja laadukas ajattelu on muutakin kuin sivistyssanojen avulla luotua ylevää sanahelinää.

Siksi valtaosa ymmärtämisestä vaatiikin psykologiaa. Jakun asiaa on tutkittu, on huomattu ns. crank magnetism -ilmiö. Ihmiset joilla on yksi pseudotiedeidea tuppaa kannattamaan jotain muutakin hörhöä asiaa. Kokonaisuus onkin siitä erikoinen, että keskivertoinen crank on yllättävän harvinainen mutta samalla yllättävän hörhö. Crank magnetism liittyy terminä "siihen kovana ja kylmänä pidettyyn psykologiaan" ja linkittyy näin luonnontieteellisen ajattelun ystäviin. "Pehmompien" humanistien puolellakin crank magnetism tunnetaan, joskin eri nimellä ; Colin Campbell kuvasi cultic milieu -nimellä ilmiötä jossa erilaiset "oppositionaaliset alakulttuurit" ovat toisiinsa liitoksissa ja esiintyivät usein yhdessä. Vaihtoehtokulttuurit klusteroituvat. Eli erilaiset omituisena pidetyt ajatukset olivat usein samojen tyyppien kannattamia.

Skeptikko huomaa tämän varsin pian. Itse muistan miten ID:n perustaja Johnson kannatti sekä evoluutiodenialismia että kannatti ajatusta jossa AIDS ei johdu HI -viruksesta. Melanie Phillips kannattaa ID:tä, ja uskoi että rokotteet aikaansaavat autismia ja hän myös vastusti ilmstonmuutosta. Glenn Beck taas epäili ilmastonmuutosta ja kannatti monia ihmeellisiä salaliittoteorioita - ja oli nuoren maan kreationisti. (YEC taas oppina evoluutiodenialismia yhdistettynä moniin astronomisten teorioiden denialismia yhdistettynä laattatektoniikkakritiikkiin ja ajoitusmenetelmädenialismiin.) Johannes Lerle taas on revisionisti ja kreationisti, eli hänestä Hitler ei tappanut juutalaisia holokaustissa ja luomisoppi oli myös hänen mieleensä. ; Nämä yksilöt ovat tutkimusten mukaan edustavia. Lauri Lebo on pakko mainita siinä, että hänen tutkimuksensa korosti että ilmastonmuutoksen vastustaminen on tilastollisesti vahvasti linkkiytynyt kaikensorttiseen kreationismiin.

Klikkiytymistä on muutoinkin. Stephan Lewandowsky, Klaus Oberauer ja Gilles Gignac esimerkiksi herättivät huomiota tutkimuksessa jossa katsottiin minkä ideoiden kannattajat kannattavat muita yleisemmin jotain toisia asioita. Syntynyt tutkimus "NASA faked the moon landing-Therefore (Climate) Science is a Hoax: An Anatomy of the Motivated Rejection of Science" näyttää että salaliittoteoriat kasaantuvat. Kun kannatat yhtä, kannatat helposti useita muitakin salaliittoteorioita. Näin esimerkiksi 9/11 -tornin olleen USAn hallituksen räjäytystyö on linkkiytynyt siihen että ajatus kuulentojen olleen huijaus otetaan vakavasti. On toki selvää, että edellämainitut sopivat koherentisti yhteen. Niitä tuntuu jopa yhdistävän vahva hallituksen epäily. Näin salaliittoteorioissa voisi olla jonkinlaista koherenttiuden makua. Erikoista kyllä ristiriidattomuus ei kuitenkaan ole usein crank magnetismin ydinmehua. Michael Wood, Karen Douglas ja Robbie Sutton tuottivat tutkimuksen "Dead and Alive: Beliefs in Contradictory Conspiracy Theories" jonka perusteella havaittiin, että salaliittoteorioihin taipuvaisella mielellä on tapana suosia enemmän paranoidia asennetta kuin sitä että kokonaisuus on järkevä. ; Jos kannatat teoriaa jonka mukaan Osama bin Laden oli jo kuollut ennen kuin hänet virallisesti surmattiin, olit taipuvaisempi ottamaan vakavasti myös teorian jossa Osama bin Laden on yhä elossa ja että Obama halusi poliittisia pisteitä lavastamalla tämän surmaamisen.

Toki kaikki klusterit eivät ole samaa. Esimerkiksi YEC vastustaa New Ageen liitoksissa olevia asioita, ja näin ollen vastustaa esimerkiksi kaikkia tulevaisuuden ennustamiseen liittyviä asioita (horoskoopeista Tarot -korttien kautta teelehtiin) paitsi jos kysymys on Raamattupohjaisesta maailmanlopun ennustamisesta, jolloin se nähdään sellaisena ennustamisena joka on jotenkin hyvinkin sellaista jota YEC kannattaa enemmän kuin satunnainen tyyppi.

Hyvä kysymis onkin sitten se, miksi. Omien kokemusten pohjalta näen, että crank magnetismiin johtaa useita teitä. Siksi esimerkiksi aina silloin tällöin itsekin teen erilaisille tahoille "mielenterveystestaamista" jossa pyydän heiltä arvioita minun tilanteestani. Sillä tiedostan että crank itse ei huomaa että hänessä on jotain omituista.
1: "Denialism" -blogi esittää että crank magnetism liittyy osittain siihen että ihminen haluaa itselleen uhristatusta ja haluaa samalla korostaa olevansa yksilöllinen ja itsenäinen ajattelija. Silloin ortodoksisuus on liian tavallista, tylsää ja porvarillista. Tällöin ideologian koherenttius ei ole niin tärkeä asia.
2: Toisaalta "Denialism" -blogi esittää että se liittyy siihen, että ihminen on tavallaan niin huono perustelemisessa ylipäätään, että hän ei enää tiedosta mikä on hyvää. Dunning-Kruger efektin vaikutuksesta yksilö kerää huonoja ideoita koska luulee olevansa hyvä, fiksu ja että nämä ajatuksetkin olisivat hyviä kun ne hänestä tuntuvat järkeviltä ja uskottavilta.
3: Kolmanneksi syyksi "Denialism" -blogi esittää sen, että motivaatiot ohjaavat ihmisiä. Identiteetti ja ideologia ovat tärkeämpiä kuin totuus. Tässä heimohenkisyys, jopa yhteisöllisyys, kohtaavat ideologisen koherenttiuden.

Itse toki vain aloitin
hörhöilyn jo nuorena.
Että kokemuksella
ja runsaalla harjoituksella
mennään tässä haihattelussa.

Nähdäkseni kaikki ylläolevat mallit ovat uskottavia, mutta aika harvoin ne kohtaavat samoissa ihmisissä. Esimerkiksi kolmannen tyypin denialistit tuntuvat olevan sisäisesti koherentteja ja varsin nerokkaita ja ahkeria ideologisia saivartelijoita. Ykköstyypin denialistit ovat usein kivoja ja "avomielisiä" siinä mielessä että he jopa tiedostavat että heidän kannattamansa ajatukset eivät sovi yhteen. He eivät välitä koska he ajattelevat eri kulmilta ja että kenties jossain vaiheessa jokin osoittautuu virheeksi ja että siihen asti voidaan kannattaa reilusti erilaisia mahdollisuuksia. Kakkostyypin denialistit ovat typeryksiä joiden kanssa ei sen sijaan synny keskustelua ollenkaan, ja joilta puuttuu sekä kolmostyypin eleganssi että ykköstyypin ystävällisyys.

Yksinäisyyttä tyhjässä kirkossa.

"Science and religion today" viittasi tutkimuksiin jossa uskonnollisuus yhdistetään rasismiin. Esimerkiksi se viittasi Wendy Woodin tekemään metatutkimukseen, jossa koostettiin 55 tutkimuksen tulokset yhteen ja tässä nähtiin korrelaatio. Wood itse oli esittänyt että syynä oli ryhmään samastuminen. "White people tend to practice religion with other white folks, and they tend to believe that their own religious group is morally right. This situation leads to racism."

Tässä kohden asiaan oltiin tehty uutta tarkennusta, koska asiasta oltiin tehty uudenlaista tutkimusta. Yhtenä lisäsyynä on stereotyyppinen ajattelu. Dijksterhuishan on tutkinut sitä, että erilaiset sanat saavat ihmiset omaksumaan stereotyyppisiä ajatuksia. Tätä kautta puritaanisuus, fundamentalistioikeisto ja muut vastaavat asiat voivat tulla mieleen. Näin rasismi hyppää mukaan kuvioihin. Osa tutkimuksista saadusta korrelaatiosta onkin siis ennakkoluuloja.
1: On tavallaan murheellista että ihmiset yhdistävät kaiken uskonnollisuuden sen äärimuotoihin. Kuitenkin tässä tulee lupa ilkeään sarkastiseen vittuiluun. Nimittäin syntyy argumentti siihen miksi en koe ollenkaan olennaisena vastata kaikkiin uskonnollisiin vaateisiin. Vaikka minulle kuika kerrotaan miten uskonto on niin yleisinhimillistä, että siihen kantaaottaminen on jo velvollisuus, esitän että uskontoon liittyvien sanojen miettiminen on sama kun joku napauttaisi minua natsiksi muuttavalla taikasauvalla päähän. Natsikortin viuhuttaminen on toki aina mukavan ihanaa, ja eettistäkin sen selvästi täytyy olla, koska uskovaisetkin sitä niin usein käyttävät. Ja koska he ovat kristittyjä, he noidattavat kultaista sääntöä, jolloin jo ystävällisyys pakottaa minua palauttamaan käytöksen. Reagointi voi vähemmän tärkeää kuin rasismin vastustaminen.

Uskonnoissa on kuitenkin myös ennakkoluuloja. Jotain joka ylittää rasismin. Jotain joka on sanotaan "kokonaisvaltaisempaa". Vihanaiheita on monta, teema on yksi.

Tiukkoja esimerkkejä saa suhteellisen helposti. Minun ei tarvitse poistua sängystä nähdäkseni peilistä uskovaisten uhkaileman. Ja esimerkiksi Michael Grant sai läjöittäin varsin epäilyttäviä ja sävyltään huolestuttavia viestejä toimistoonsa. Sävy muistutti kovasti vartijana kohtaamiani implisiittisiä uhkailuja. Lähettelijö löytyi ja hän oli juutalaisuudesta kristityksi kääntynyt häiriintynyt yksilö. Mutta näihin ääritapauksiin ei tarvitse mennä.

Pieniä esimerkkejä löytyy esimerkiksi suomalaisesta tutkimuksesta. Pekka Asikainen teki tutkimuksen "Kirkkoherran virkaan pätevöittävä johtamiskoulutus opiskelijoiden arvioimana." Sen tulos oli että papit ovat hyvin stereotyyppisiä sukupuolirooleista. Johtamisen ominaisuuksien ei katsottu johtuvan yksilön persoonasta vaan ensisijassa sukupuolesta. Luokittelu ja stereotypia ei tietenkään vielä tarkoita samaa kuin syrjintä, sehän on erilaisuuden ja luokittelun olemassaoloa. Se kuitenkin kertoo siitä että uskovaisilla luokitteluun on tarvetta tarpeettoman vahvasti, jolloin ei myönnetä olemassaolevaa erilaisuutta, vaan ikään kuin korostetaan sellaista "hatusta vetämällä".

Ja toisaalta Wilkins viittaa Austraaliassa vaikuttavan arkkipiispa Peter Jensenin lausuntoon jossa vihjattiin että uskonnottomuus tarkoittaa yksinäisyyttä. Uskonnoton ei pysty ihmissuhteisiin. Kun näin sanoo kirkollinen johtaja, se kertoo jotain olennaista tämän uskon "hedelmistä". Wilkins muistuttaa että ihminen on sosiaalinen eläin, jolla on tarve seuraan. Tätä kautta uskonto ei luo tarvetta olla yhdessä. Se on vain yksi tapa täyttää tämä tarve. Wilkins kommentoi tätä seuraavasti "Loyal Rue has written, primarily what religion is about, not God. But it doesn’t follow that it is the only thing that builds community. Sports build community. Clubs of hobbyists build community. Motorcycles build community. Politics build community. Being in the military builds community. Hell, being in a community builds community, and humans are community animals. Sure, loneliness is a problem, but religion is hardly the only, let alone the best, solution, so don’t try to take credit for the whole schtick, because it’s just greedy and unrealistic."
1: Olen kokenut hyvin samanlaisia - joskin positiivisempia, mukavampia ja parempia- tuntemuksia miekkailupiireissä kun uskonnon parissa. Olen kokeillut molempia, joten voin sanoa kokemuksesta kumpi sopii minulle paremmin. Ehkä syynä oli se, että kun menen kirkkoon ja haluan käyttää positiivisia sanoja, joudun käyttämään sellaisia sanoja kuin "rauha" tai "harmonia". Seuraa kirkon käytävillä ei juuri ole. Kirkolla on minulle tarjota Yksinäisyys. Kirkon kohdalla se ei ole huono asia, sillä monet kirkossa kävijät ovat sellaisia että paras lahja minkä Taivaan Isä minulle voi antaa, on se että pitää heidät poissa silmistäni.

Individualismi tarkoittaa yksilön oikeuksia ja vapauksia, ei yksinäisyyttä tai seuran hylkäämistä. Individualismi ja egoismi eivät ole toistensa synonyymejä. Itse asiassa en väitä että elämme yksinäisiä aikoja. Tosiasia on se, että aikaamme sävyttää individualismi, joka on luonteeltan liiankin aktiivista ja sosiaalista. Meitä yritetään saada käymään tietyssä paikassa ostoksilla - mainoksessa hymyilee naama joka on ihminen johon lajitoverina reagoin automaattisesti. Meitä kannustetaan katsomaan tiettyjä televisiosarjoja ja keskustelemaan niistä. Meitä kannustetaan olemaan ajassa ja kommentoimaan. Ja olemaan sosiaalinen työkavereiden kanssa, reagoimaan feissareihin ja uskonjulistajiin ja facebooknakuttelupelien kaverien tarvikepyyntöihin. Sosiaalinen suhdeverkosto on räjähtänyt suorastaan niihin mittapuihin että meillä ei jää aikaa keskittää tarmoamme muutamaan kaveriin. Koska koko ajan pitää ehtiä olemaan aktiivisen sosiaalinen monen muun kanssa.

Luultavasti erottelua puolustamaan saadaan "melko maltillinen kannanotto" kun linkitän Tupliksen näkemyksien esittelyyn. Hän korostaa harmoniaa. Hänelle "Segregaatio ei ole osoitus vihasta vaan keino rajoittaa sitä." Koko idea perustuu tavallaan ihmisen psykologiaan. "Rotukonflikteja maassa, jossa on yksi rotu, ei käytännössä synny. Vastaavasti uskonnollisia konflikteja maassa, jossa on yksi uskonto, ei käytännössä synny. Mitä vähäisempää on diversiteetti, sitä suurempaa on harmonia. Yksikulttuurisuus ja yksietnisyys mahdollistavat yhteisön sisäisen luottamuksen ja hyväntahtoisuuden. Merkittävä erilaisuus ja likeisyys tarkoittavat sotaa, olivat erot sitten biologisia, ideologisia tai kulttuurisia." Hän korostaa niiden tärkeyttä ihmisille. Tavallaan tasa -arvoistaminen näissä tarkoittaa erikoislaatuisuusstatuksen poistamista. Ideologioista tehdään tavallaan "vähemmän tärkeitä". Ihonväri ilman rasismia on "tavallaan irrelevantti". (Minulle ihonväri, ideologia, uskonto ja muut asiat ovat periaatteessa irrelevanttina, ja ratkaisevaa on vain "pragmaattinen käytäntö", eli onko tyyppi aggressiivinen tai minut ideologiapeliinsä pakottava.)
1: Ongelmana tässä on tietysti vanha kunnon rajanveto. Ihmisillä on eri määrä rahaa, ja tämä on aikaansaanut konflikteja. Rahavarojen tasaamista kaikkien kesken tasan Tuplis tuskin kannattaa. Myös erilaiset vaatteet ja pukeutumiset aikaansaavat skismoja. Pitääkö bändit kieltää koska teinifanit ja aikuisemmatkin fanit tuottavat erilaisuutta?
2: Tuplis ei ole luultavasti miettinyt ihmisten ryöstämistä, eikä ole tutustunut väkivaltatilastoihin. Hän pitää erilaisiin kohdistuvaa tilannetta olennaisimpana. Korso ei ole väkivaltainen siksi että se olisi monikulttuurinen. Se on väkilvaltainen koska siellä ei ole rahaa. Jos olet narkomaani, joka tarvitset seuraavan piikin, luultavasti valikoit uhrejasi siten että sinulla on pieni riski. Mutta jos sellaista ei ole tarjolla, teet saman verran ryöstöjä. Ja suurin osa väkivallasta tapahtuu tuttujen kesken. Perheväkivalta, ja se kun "Pena kännissä puukottaa parhaan kaverinsa Kaken jonkin pikkuasian vuoksi jota toinen sanoi puoli vuotta sitten" kattavat valtaosan Suomen väkivallasta. Virkavalta ja vartijat kohtaavat väkivaltaa kun menevät näiden väliin, tai koska joku ei halua jäädä kiinni toisesta rikoksesta.
3: Tupliksen kommentti on kuitenkin sinänsä piristävä, että yleensä julistajafundamentalisteilta kuulee vaatimuksia ja "haasteita" keskusteluille. Heille erilaisuus edustaa käännytettävyyttä ja sosiaalinen tilanne ei koskaan ole kaksisuuntaista. Joten he ovat selvästi ylpeitä omasta ryhmästään ja haluavat ensisjassa muut samanlaisiksi. He eivät kuitenkaan ikinä ääneen myöntäisi Tupliksen mainitsemaa sinänsä tosiasiaa "Muslimit haluavat elää toistensa keskuudessa, kristityt toistensa keskuudessa, ateistit toistensa keskuudessa, valkoiset eurooppalaiset toistensa keskuudessa, itäafrikkalaiset toistensa keskuudessa ja kiinalaiset kiinalaisten keskuudessa. Siinä, että halutaan identifioitua omaan, ja erottua vieraasta, ei ole yhtään mitään kummallista. Toisin haluaminen sen sijaan on kummallista." Lausunnon viisaus ei ole siinä että tämä olisi kannatettavaa. Vaan siinä että mainittu on helppoa. Olemme luonnostaan tälläisiä, muu vaatii epämukavuusalueelle menemistä. Jo erilaisen ajattelun sietäminen vaatii helposti yritteliäisyyttä. Ja tälläisessä keskustelussa se oma rakas identiteettikin on riskissä muuttua. Fighter -attityydi on harvinaista, ja se on vaikeaa. Viisaus on siinä että vaikeus tekee tästä tavallaan tosiasian.

Pohjimiltaan rymiin kuuluminen lisää "erinomaisuutta suhteessa muihin." Jokainen on ylpeä omasta ryhmästään. Uskovaisetkin toki voivat mainostaa olevansa suvaitsevaista sakkia. Mutta tosiasiassa heilläkin kaikki ovat syntisiä, mutta toiset ovat lisäksi pelastettuja. Ja tietysti monet uskovaiset ovat tietysti suvaitsevaista sakkia. Mutta tämä ei ole uskonnon ominaisuus.

Uskonto on ensisijassa sosiaalinen ryhmä. Ja kaikissa sosiaalisissa ryhmissä takaovesta astuu sisään pieni annos suvaitsemattomuutta. Tämän näkee jo kun katsoo jalkapalloa pelaavia lapsia. Vaikka jengit on arvottu, pelataan samaa peliä, ollaan saman ikäisiä ja samaa sukupuolta, tunnetaan toiset, ja pelin idea ei ole maailmaa mullistava. Niin silti se toinen on "vihollinen" ja pisteen, maalin ja muun vuoksi ollaan valmiita kinaamaan, ja jopa tappelemaan.

Kansankirkon ainut hyvä asia on siinä, että se käytännössä tarjoaa enemmänkin sitä rauhaa ja hiljaisuutta. Siitä on tätä kautta tullut yksinäisyyden tarjoaja. Sitä taas tarvitaan koska maailmassa on viiteryhmää jos toistakin. Minusta tärkeintä ei ole se, onko "koko maailma" tai edes maa harmoniassa. Riittää että on riittävästi kavereita. Tätä kautta sidosryhmien ei tarvitse olla kaikenkattavia tarjotakseen riittävän määrän seuraa. Sen sijaan erilaisten ideologioiden ristipaine - ja innokkaat facebookissa henkilökohtaisiaviestejään suoltavat saarnaajat - voivat tuottaa vihantunteita erilailla ajattelevia kohtaan - tämän olen ihan itse viime päivinä oppinut ja huomannut. Ja tässä voi tarvita rauhallisen hengähdyspaikan.

Ja mistäpä kaltaiseni agnostikko löytäisi yksinäisyyttä, ellei sitten kirkosta? Fuck kaikki "yhteyden kokemiset", olipa yhteys Jumalaan tai yhteisöllisyyteen ja samanmielisiin. Niitä saan muualtakin. Paremmin.

Vain kirkko on sellainen että se ei paikkana "nykyään kiinnosta ketään". Eli vain siellä saa rauhan. Kirkko on hiljainen omalla erityisellä tavallaan. Lisäksi kirkot on varustettu laitteilla jotka helpottaa kuulolaitteita tarvitsevia. Hekin saavat tämän hiljaisuuden laitteisiinsa. Pidän tästä kirkon tarjoamasta maksimaalisesta segregaatiosta, jossa koko maailma rajataan seinien ulkopuolella. Jäljellä on vain minä, hiljaisuus, sekä mietintä siitä että miten ja kuka ihmeen huimapää on laittanut Helsingin Tuomiokirkon kattokruunut paikalleen.

Ken tuskaa lisää.

Kun ihminen masentuu, hän kohtaa usein vaatimuksia tai kehotuksia siitä että heidän pitäisi ajatella positiivisesti. Tässä on ajatus siitä että maailman voi maalata mielikuvilla aivan erilaiseksi. On varmasti ihan totta että iloiset ihmiset ovat positiivisia.

Mutta todellisuus ei ole valitettavasti näin pörröinen. Omakohtaisesti aloittaen voisin sanoe että ainakin itse, sangen alhaalla ollessani, koin nämä ajatukset huonoina. (1) Niissä tuntui tilanteessa olemattomuuden leima. Henkilö selitti tilanteesta jossa ei ollut ollutkaan. (2) Käskyt tuntuivat joskus jopa syytöksiltä. Vika ei ollutkaan asioissa ja tapahtumissa vaan siinä että otin ne väärin. Olin siis huono. (3) Kun en voinut vain taianomaisesti alkaa ajattelemaan kivoja asioita, kehoitus tuntui vaatimukselta jota ei onnistunut toteuttamaan, josta tuli epäonnistumisen ja kontrollin menettämisen tunnetta. (4) Ja muutenkin se tuntui asioiden arvon poistamiselta. Tilanteen arvo on nolla, ja katsantokannan kaikki. Tämä taas lisäsi joko kiukkua tapahtuman väheksynnästä tai sitten hetkestä riippuen tilanteen arvottomuuteen jopa uskoi, jolloin ihmisestä tuli pienen sirpaleen kylmempi.

En ole näine kyynisine ajatuksineni yksin. Tutkimukset näyttävät että tämä positiivisuuteen kehoittaminen ei toimi niillä joille sitä kohdistetaan. Masentunut ei hyödy pörröisestä "sanataikuuksista" jossa maailma muuttuu sanojen myötä:

Ihmiset ostavat itseapuoppaita, jotta heille tulisi parempi mieli. Gerald Haeffelin tutkimukset näyttävät kuitenkin että tässä voi käydä juuri päin vastoin. Hän pisti koehenkilöitä lukemaan tavallisista kirjakaupoista saatavia CBT^{[~Cognitive Behavioral Therapy]} -pohjaisia kirjoja. Ne aiheuttivat ongelmia niissä ihmisissä jotka jäivät kiertelemään asioitaan. Kun ihminen märehtii itseapuoppaan kanssa, murheellisuus itse asiassa lisääntyy.

Muutkin tutkimukset näyttävät erikoisia tuloksia. Joanne Woodin, Elaine Peruvocin ja John Leen tutkimus näyttää että positiiviselta kuulostavat mantrat kuten "olen rakastettava ihminen" näyttävätkin tuottavan masennusongelmia ihmisillä joilla on huono itsetunto - siis juuri niissä jotka hakevat näistä apua ja jotka tarvitsisivat apua eniten. Jos itsetuntosi ja mielialasi on kunnossa, et hae erityisellä innolla keinoja parantaa niitä.

Samanlaista ajattelua on tietysti muuallakin. On esimerkiksi vaikeaa sanoa tekevätkö iloiset puhelinmyyjät parempaa tulosta vai tekeekö hyvä tulos iloiseksi. Korrelaatiosta on helppo vetää syy-yhteyksiä. Niiden perustelu on sen sijaan vaikeampaa.

Maailman ironia ei ota vähentyäkseen. Sarkasmi on sen sijaan kuollut - se kun ei pärjää kisassa todellisuuden kanssa.