"Myytinmurtajat" ovat tuotantokausien kasaantuessa alkaneet tekemään yhä toistuvammin elokuvia koskevia myyttejä. Ne ovat tietenkin hienoja ja vauhdikkaita. Saadaan nuoliseiniä, räjähdyksiä ja erikoisia skenaarioita. Nämä ovat kuitenkin aika kaukana monista alkuaikojen myyteistä jotka eivät olleet niinkään "taiteellisia konventioita" kuin jotain joita uskotaan tosiksi. Harva ihminen todella ottaa vakavasti "Indiana Jonesin" tai "Star Warsin" faktoina. Oletan että näitä jaksoja katsotaan näiden elokuvien fanituksen vuoksi, eikä myyttejä selvästi testatakaan siinä mielessä että niiden osoittautuminen mahdottomiksi olisi jokin loukkaava asia elokuvan tekijöille.
Kysymys voi olla siitä, onko elokuvantekijöillä itse asiassa jonkinlainen vastuu.
Jos mietitään mitä elokuva tekee, se itse asiassa yrittää luoda itselleen jonkinlaista uskottavuutta. Etenkin jos elokuvan tarkoitus on olla immersiivinen, sellainen että siihen on erityisen helppoa eläytyä, se tehdään usein sillä että siitä tehdään uskottavaa viittaamalla jotenkin tuttuihin asioihin. Erikoisefektejä tehdään isoilla pikselimäärillä ja maailma on jotenkin tuttu niin että kaikki näyttää todelliselta.
Tämä uskottavuus on hyvin lähellä sitä että esitetään tai luodaan mielikuvia siitä miten maailma toimii. Toki on selvää että fysiikan mukaan räjähdykset eivät kuulu avaruudessa. Mutta koska arkikokemuksessa räjähdykset kuuluvat, on helppoa valehdella jotta tehdään uskottavuutta. Toisaalta räjähdykset voivat tuoda jännitystä ja tunteita tilanteeseen. Jos toimintaelokuvilta vaadittaisiin realismia, niistä tulisi aika tylsiä. On siistiä ratsastaa paineaallolla vaikka "Myytinmurtajat" todistivat että tämä ei olekaan mahdollista. Emme ole kiinnostuneita menemään elokuviin katsomaan kuinka valkoisen talon työntekijät pyörittävät byrokratiaa. Sen sijaan jos valkoinen talo räjäytetään avaruusolioilla, se on mitä mainiointa ja elähdyttävintä viihdettä. Ja jos elokuvat olisivat todenmukaisia ilman valikointia ja liioittelua, tuskin itse asiassa menisimme niihin. Jopa luontodokumentteja joudutaan editoimaan ja käsikirjoittamaan. Koska vuoden savannillakykkiminen vaaditaan siihen että saadaan leijonan dramaattiset saalistus-parittelukuvat. Koska se, että leijona makaa kolme tuntia savannilla, pieree ja kääntää kylkeä ja haukottelee ei ole sellainen dokumentti joka saa katsojakuntaa. Tai saa ihmisiä kiinnostumaan leijonista. Tai saa heitä haluamaan suojella luontoa. (Joka tuntuu olevan luontodokumenttien yleinen teema. Tai ainakin se millä niiden tekeminen oikeutetaan eettisesti.)
Ja joissain asioissa on käynyt niin, että tämän toistaminen on vaikuttanut ihmisiin ja siihen miten he toimivat oikeassa elämässä. Esimerkiksi turvavöiden kohdalla moni on niitä kohtaan vastahankainen siksi että he pelkäävät autojensa räjähtävän. Koska elokuvissa autot räjähtävät hyvin helposti. Toisaalta on havaittu "CSI efekti" jonka mukaan poliisisarjat vaikuttavat siihen miten ihmiset ymmärtävät oikeussysteemin ja miten he toimivat esimeriksi joutuessaan tekemisiin oikeuslaitoksen kanssa.
Jokin vastuu tekijällä voi siis olla. Jos mietitään faktuaalisuutta (facticity) pelkän uskottavuuden ja sisäisen eheyden (coherency) paremmuusjärjestystä ja keskinäistä suhdetta fiktiossa, voidaan nähdä ajatus siitä että tosiasioidenmukaisuus olisi itse asiassa jotenkin sivistyneempää. Kysymys on tavallaan siitä että korkeakulttuurissa opittaisiin jotain ymmärrystä maailmasta. Populaarikulttuurissa ja alakulttuureissa voitaisiin sitten saada lyhytaikaisia immersiivisiä tunne-elämyksiä jotka ovat ohi yhtä nopeasti kuin elokuvastudion ovet menevät kiinni näytöksen jälkeen.
Bertolt Brecht onkin esittänyt tämänsuuntaisia. Hänestä teatterin piti olla jollain tavalla opettavaista. Hän korosti toisaalta myös sitä että teatterissa pitää olla jotain etäännyttävää. Täydellisessä immersiossa katsojat eivät pystyisi pitämään tarvittavaa etäisyyttä. Ja olisivat tämän vuoksi epäkriittisiä katsojia.
Tällä näkökulmalla on tilaa ainakin joihinkin asioihin ; On melko selvää että jos tekee "Kauniin mielen" tai "Imitation gamen" kaltaisia elokuvia, niin niillä olisi ikään kuin suurempi vastuu olla todenmukaisia. Siksi esimerkiksi "Kauniin mielen" virheet Nashin peliteoriakuvauksissa ovat kauheita. Sen vuoksi että nämä virheet olivat ensinnäkin turhia. Elokuva olisi toiminut ilman niitä. Ilman niitä se olisi jopa toiminut paremmin. Ja toisaalta elokuva viittaa todelliseen tosimaailman ihmiseen joten siltä voi odottaa faktuaalisuutta. (Myytinmurtajat eivät jostain syystä murra näitä myyttejä.)
Toisaalta on todellakin järkeä vähätellä kritiikin merkitystä. Jos ihan hirveästi moittii scifielokuvaa sen tiedevirheistä, on hyvä huomauttaa että elokuva on fiktio, ei tosiasiaväite. Ohjaajat voivat lisäksi haluta olla eettisiä. Tämä voi vaatia epäuskottavia tai erikoislaatuisia hahmoja. Heillä voi olla puhtaasti esteettinen mielikuva erikoistehosteista joissa lentää sporttisia urheiluautoja räjähdyksien paineaalloilla.
David Ehrlich onkin esittänyt että faktuaalisuuden ylivaatiminen on ongelma. Hän erottelee faktat ja totuuden toisistaan. Hänestä taiteen tehtävänä on ikään kuin kertoa ohjaajan näkemys jostain totuudesta. Hänestä elokuvan suuri voima voikin olla siinä että elämän totuuksia voidaan lähestyä ilman faktojen kahleita.
Tällekin puolelle voidaan asettaa jotain vastuuta. Tämä on tuttua jokaisen nörttikulttuuriin tutustuneen valituskuorosta. Kun jostain sarjakuvasta - tai Tolkienin kirjasta - tehdään elokuva, löytyy ihmisiä jotka vaativat realismin sijasta jotain muuta. Nimittäin referenssipintaa alkuperäisteoksiin. Nörtit eivät valita siitä että Hulkin voimat - saati origin story noille voimille - on epäuskottava. He valittavat siitä että elokuva ei onnistu kaappaamaan sitä kompleksia maailmaa johon paneutumiseen niin moni on innostunut. Syynä on se, että elokuva on (a) epätarkka siinä mielessä että sen tapahtumat eivät ole tapahtuneet sarjakuvassa tai ovat peräti ristiriidassa sen kanssa mitä niissä on tapahtunut ja (b) ennen kaikkea kadottaa sen asenteen jonka varaan kyseinen sarjakuvasankarin seikkailut ovat rakentuneet.
Palatakseni "Myytinmurtajiin". Ylläoleva on haasteellista. Väittäisin että sarjan testit nojaavat siihen että ihmiset saavat nostalgiatrippejä immersiivisien elokuvien immersiivisimpiin kohtauksiin. Räjähdykset ovat toisaalta itsessään esteettisiä ja uusintavat näitä kysymyksiä. Räjähdys valkokankaalla ja televisiossa ovat samankaltaisia. Paitsi että "Myytinmurtajissa" ne ovat oikeita. Testaamisen lopputuloksella ei ole väliä. Siinä missä "aitoja myyttejä" murtavien myyttien ongelma voi olla jopa siinä että se on loppupäätöskeskeistä joka voi olla monia loukkaavaa. (Aiemmissa jaksoissa on ollut runsain mitoin myyttejen uusinnusvaatimuksia kun katsojat eivät ole pitäneet lopputuloksista.) Elokuvat ovat harmittomia. Testissä tulee lopputulos ja se on kiinnostava mutta siihen voi suhtautua neutraalisti koska se ei missään tapauksessa uhkaa omia uskomuksia jotka koskevat tosimaailmaa. Tämä lopputuloskeskeisyydestä irrottautuminen on tosin siitä kiinnostavaa että se olisi kaikista tärkeintä saada jotenkin opetettua nimenomaan niiden tosimaailman myyttien kohdalle.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nash. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nash. Näytä kaikki tekstit
tiistai 14. heinäkuuta 2015
maanantai 25. heinäkuuta 2011
Sanomisen, kirjoittamisen, lukemisen ja analyysin konteksti
"toistan itseäni, mutta unohdat välillä, ettei Räsänen ole filosofi vaan poliitikko, hänen kannanottonsa ei ollut filosofinen tai teologinen analyysi, vaan poliittinen manifesti tai pikemmin poliittinen käännös. Siis arkipäivän politiikkaa, joka pohjautuu täysin kiroamaasi käytännöllisyyteen."(Pimeä Ateria)
Ylläoleva kommentti ei ole esillä pilkan vuoksi. Kritisoin sitä, ja näytän että väitteen toistaminen ei ole taikonut siitä parempaa. Erimielisyyteni ei tarkoita että en ymmärtäisi moittivaa näkemystä. Tiedän mistä se johtuu ja ymmärrän että moni todellakin eityperä ihminen ajattelee juuri samalla tavalla.
Sillä lausunnossa on mukana yksi hyvin yleinen tapa katsoa filosofiaa ; Moni pitää filosofiaa jonain todellisuudesta irrallisena mietintänä. Sen rooli on siis hieman kuten matematiikassa laskettavan integraalin ; Siihen törmää käytännössä vain matematiikan kirjoissa. Markus Kajo laskikin leikkiä siitä miten matematiikanopettajien rooli on kouluttaa ihmisiä jotta maailmaan saadaan lisää matematiikanopettajia. Matematiikka ei tässä kuvassa ole tietenkään jotain joka olisi kovin käytännöllistä.
Sitten on kuitenkin niitä ihmisiä jotka laskevat koko ajan kaikenlaista. "Kaunis mieli" -elokuvan John Nash oli yksi tämänlainen. Elokuvassa hän mallinsi kyyhkysten ja jalkapallopelien matematiikkaa. Ihan huvikseen. Tällöin matematiikka on tietyllä tavalla elämäntapa. Aikidon perustaja Morihei Ueshiba selitti "When ever I move that is Aikido" ~ jokainen hänen liikkeensä ja askeleensa on aikidoa. Kyeessä oli elämäntapa. John Nashin aikido oli matematiikka. Matematiikkaa voi käyttää, koska esimerkiksi pulujen määrä on numero. Niiden liikesuuntaa tiettynä hetkenä voidaan arvioida suuntana ja nopeutena.
Tämäkin blogi on elämäntapablogi. Kun aiheena on filosofia, onkin selvää että se on lähtöisin kaduilta ja se myös kuuluu kaduille. Sokrates ei käynyt argumentaatiotaan missään homeisessa akateemisessa laitoksessa. Sen sijaan hän selvitti ja paljasti sitä, miten ihmiset seurasivat manipulointia, kaunopuheisuuskikkailuja eivätkä logiikkaa. Kun hän sai ihmiset kiinni ajattelun ristiriitaisuuksista, hän ajatteli että ihmisetkin voisivat oppia ja kasvaa. Sokrates siinä ohessa. Tämä ei ole ihmeellistä tai mahdotonta, koska filosofian ydin, perustelu, on kaikkialla. Ihmiset perustelevat asioita mielivallasta manipuloivan vetoamisen kautta kunnollisiin argumentteihin. Ihmisen vakuuttamista on kaikessa, mainonnasta lähtien. Kaikki tämä on hieman kuten Nashille ne pulut joihin voi soveltaa matematiikkaa.
Tässä mielessä minun aikidoni on filosofia. Varma tapa tästä on huomata se, että kun keskustelee minun kanssa, saattaa päätyä viikon sisällä sivuhuomautukseksi jotain blogitekstiä jostain ihan toisesta aiheesta. Sillä keskustelut ihmisten kanssa ovat minulle, paitsi hauska tapa viettää aikaa, myös "niiden pulujen lähde".
Sillä kaikkeen missä on "näin eikä muuten" voi soveltaa filosofiaa. Suomalainen filosofien lehti "niin&näin" onkin minusta mainion niminen. Sillä jos "niin" ja "näin" ovat mukana, kyseessä on filosofia. Tätä kautta en jätä filosofiaa akateemisiin mietintöihin. Eikä tämä ole mitään amatöörin harhautumista pakkomiellemaailmaan:
1: Esimerkiksi Jamie Whyte on kirjoittaut lukuisia kirjoja joissa hän analysoi filosofian avulla yhteiskunnassa olevia argumentteja. On syntynyt sellaisia kirjoja kuin "Crimes Against Logic", "Bad Thoughts" ja "A Load of Blair". Osansa saavat poliitokot, papit, arvokeskustelut, taidekriitikot ja monet muut tahot. Ne näyttävät että politiikassa käytetään logiikanvastaisia perusteluja. Se, mitä tämä sitten tarkoittaa onkin monisyisempi asia.
2: Vakavasti otettavaa filosofista analyysiä on tehty myös "Nalle Puh" -kirjasta. Tämä on painettu krjaan "Nalle Puh ja Tao". Jotta asiat tulisivat tarkemmin selville, korotan että Nalle Puh on satukirja ja analyysin tekijä tietää tämän. Minäkin tiedän että Nalle Puh ei ole faktuaalinen, mutta pidän kirjaa silti osuvana ja hyvinkin filosofiaa opettavaisena. A. A.Milne ei ole tarkoittanut kirjaansa filosofiseksi argumentaatioketjuksi vaan lapsensa huvitukseksi. Analyysi puree silti. And for me this is facinating!
Joku voisi nähdä että poliitikot ovat tyhmiä. Joku toinen voi nähdä että yleisöön vetoaa epäoleellinen. Kolmas voisi nähdä että logiikka ja tiede ovat epäkäytännöllisiä, jotain jota ei voi soveltaa politiikassa tai elämässä. Osa voi selittää että demokratia perustuu mielipiteiden monenlaiseen kirjoon, virheiden hyväksymiseen, eikä siihen että ollaan oikeassa. Nämä voivat olla argumentteja sitä vastaan että "Whyten havainnoilla on mitään konkreettista väliä". Ne ovat kuitenkin filosofisesti oikein tehtyjä argumenttianalyysejä. Virheargumenttien paikat ja rakenteet on nostettu esiin nimiä ja kohtia myöten. Myös syyt sille miksi argumentaatiotapa on argumenttivirhe on usein selitetty varsin tyhjentävästi.
Tästä päästäänkin siihen että tekemisellä on aina rajoitteensa. Kirjoitin tästä hieman aiemmin, esimerkkeinäni oli uskonnollisuus-rationaalisuus -mietinnät ja politiikan perustelu vs. poliitikkojen psykologisointi. "Voidaan rakentaa vaikka nelikenttä, jossa on "traumaattinen poliitikko - eitraumaattinen poliitikko" vaakarivissä ja "hyväksi maalle - huonoksi maalle" pystyrivissä. Näin saadaan monenlaisia kombinaatioita. Maan kannalta oleellista on tietysti katsoa sitä pystyriviä. Mutta jos olet menemässä poliitikon avustajaksi, tai toimit hänen terapeuttinaan, on pystyviiva se johon kannattaa oikeasti katsoa." On hyvä huomata, että metodisella tasolla analyysi on vain hyvin tai huonosti tehty ; Siinä on valittu analyysintekoväline, jota on käytetty oikein ja koherentisti. Sen lisäksi sillä on sovellusalue.
1: Neuroottisuus ja pelkotilat voivat muuttua joksikin muuksi kuin terapiantekovälineiksi ; Minäkin pelkään natseja, joten olen tietysti natsikammoinen joten natsien vastustukseni on psykologisesti ymmärrettävää. Mutta entä sitten? Jos olisin poliitikko, tämä muuttuisi kuin taikaiskusta olennaiseksi seikaksi, joka pyyhkisi syrjään argumenttini natsismin vaikutuksista yhteiskuntaan? Jos eläisimme filosofien maailmassa, niin ei tietenkään. Käytännössä vaikutus olisi helvetinmoinen.
Toisin sanoen kannatan sitä että monenlaisia metodeja käytetään. Olen hyvin suvaitsevainen sen suhteen, että kunhan käyttää filosofisia työkaluja ja näkökulmia eheästi, niin lopputulos on jossain määrin hyvä. Sen sijaan nipotan ankarasti niistä sovellusalueista. Siksi päädynkin tekemään sellaisia asioita kuin selittämään miten "Raamatun" avulla voidaan hienosti tutkia Jahven ominaisuuksia - kirjantulkintatasolla. Mutta jos halutaan tutkia sitä, mitä Jumala todella on, on noustava kirjan yläpuolelle ja katsottava miten hyvin kirjasta kaivetut ominaisuudet vastaavat sitä Jumalaa joka todella on tai ei ole olemassa. (Ja kyllä! tämäkin kysymys on selvitettävä ennen kuin menee väittämään että oma ratkaisu on hyvin perusteltu!)
En ole yhtä käytännöllinen kuin Sokrates. En ole yksinkertaisesti riittävän sosiaalinen tähän. Mutta minusta ei ole mukavaa, että minulle vihjataan että minä en saisi kirjoittaa jostain tietystäö aiheesta tietystä näkökulmasta. Jos menetelmä on hyvä, enkä väitä erikseen ääneen että sen tulkinnan johtopäätökset ovat jotain, en väitä niin. Kritiikin ei tulisi olla sensuristista, kieltää että aihevalinta on huono. Vaan kritiikin tulisi olla metodista. Paljastaa esimerkiksi argumentaatiovirheitä peruseluketjusta. Ja osoittaa että käytetty metodi ei salli soveltamista siinä kontekstissa missä sitä käytän kunkin blogauksen kohdalla.
Eli minulle esi saa sanoa "et saa kirjoittaa tuota aiheesta ja tuosta näkökulmasta". Ne kertovat vain että "et saa olla kiinnostunut loogisuudesta tai epäloogisuudesta". Minähän saatana viekään saan. Jos nipotan actionelokuvien tiedevirheistä, olen kenties munapäinen skientisti. Mutta jos teen ne tiedevirheanalyysit oikein, niin saan olla kiinnostunut tälläisestä nipottamisesta. Ja jokainen voi laittaa tästä omat johtopäätökset siihen tarvitseeko actionelokuvagenren oikeasti muuttaa asiaa vai ei.
1: Autan lukijaa. Tuskinpa tarvitsee elokuvia muuttaa. Sen analyysin saa tehdä silti, jos ei muuten niin ihan pelkästään koko tämänlaisen toiminnan geekiyden vuoksi. Kannustan kaikkia nörttejä tämänlaiseen toimintaan. Ja jokainen joka moittii teitä munapäiksi ja maailmankuviltaan rajoittuneiksi on sensuuristi, joka kieltää tämän tietyn näkökulman ilmituomisen! Lyökää humanistien ylivalta ja heidän hegemoninen diskurssinsa elokuvantulkinnan jalossa alassa! Huutakaamme kaikki Freedoom!!!! (Mutta älkäämme juosko samalla hidastetusti, emmekä avaruudessa jossa ne perhanan äänet eivät kuulu!)
Sen sijaan minulle saa sanoa vaikkapa että että "Kirjoitelmasi oli perseestä koska käytit epälogiikkaa [kohta jossa argumenttivirhe sidottuna argumenttivirheeseen], jollaista syntyy kun aivot etääntyvät niin kauaksi todellisuudesta että ovat siihen kytköksissä enää vain LSD -molekyylien kautta" tai "Saatanan tunari! Tulkintasi ylittää ne rajat jotka tuo menetelmä perustellusti sallii [koska X]! [Mielellään viite metodin kannalta oleelliseen juttuu]" Ne ovat riittävän perusteltuja ja riittävän hyvätapaisia jotta ne menisivät minulle läpi.
Uskon että järkevä ihminen osaa miettiä missä määrin soveltaa. Sokrateskin kannusti omaan ajatteluun, ei siihen että vain kopsataan ja toimitaan ; Kun blogini otsikkotekstikin muistuttaa sloganissaan että kyseessä on filosofiablogi, on selvää että täällä on filosofiaa. Kaikessa. Mutta samalla kun toivon että ihmiset ajattelevat omilla aivoillaan, annan heille luonnollisesti myös luvan arvata väärin. Jos he ajattelevat että tarkoitan jotain mitä en tarkoittanut, ja heillä on hyvä syy tähän, niin sitten asiasta väännetään. ~ Toivoisin kuitenkin että minulla olisi jotain sananvaltaa siihen mitä itse sanon ja tarkoitan ja mitä en ja mitä mieltä olen. (Ihan vaan sen takia että no, I am the [hopefully] fucking [and definetly] author of my own work.) Siinä mitkä intressini ovat, voidaan keskustella jo paljon enemmän. (Jos kykenette huomaamaan että manipuloin ja saatte tästä kiinni, niin onneksi olkoot! Tämä on mahdollista tehdä!) Se, miten oikeassa tai perusteltu olen on sitten ala jossa minulla ei ole enää niin paljoa valtaa. (Erimielisyystialnteessa tiede jyrää minun mielipiteeni lokaojaan.) Tässä kohden tilanne on toinen.
Tässäkin on se konteksti, joka ratkaisee. Konteksti, joka oli sanana tämän jutun teema, se pääasia. Jossa aihevalinnat matematiikasta aikidon kautta Nalle Puhiin olivat vain esimerkkejä. Kenties populaareja, provokatiivisia, kiinnostavia tai muuta vastaavaa. Mutta aiheet ovat minulle enimmäkseen niitä puluja ; Nash oli kiinnostunut matematiikasta, ei puluista. Pulut olivat vain käteviä kun ja vain koska ne olivat läsnä sopivasti.
Älkää ottako tätä blogia liian vakavasti. Vaan sillai sopivan vakavasti.
perjantai 12. kesäkuuta 2009
Hulluja neroja.
Elokuvissa ja tarinoissa esiintyy monenlaisia hulluja professoreja. He ovat joko (1) harmittomia hajamielisiä professoreja, (2) pahoja professoreja jotka tekevät tutkimusta valloitusaikein (3) professoreja jotka innostuvat aiheestaan liikaa ja leikkivät hyvää tarkoittaen Jumalaa, rikkovat luonnon järjestyksen ja aikaansaavat sivussa paljon tuhoa.
Oikeastikin tietynlainen epänormaali mielen toiminta on yllättävän yleistä. Vaikka voisi luulla, että tervejärkisyys ja jalkojen maassa pitäminen tuottaisi konkreettisia tuloksia, eksentrisyys näyttääkin valtaavan alaa. &
Tätä lukiessa on hyvä muistaa, että ei pidä tehdä kuten monesti käy: Sairaus otetaan kunnianosoituksena, jos joku -tai useakin- nero on sattunut jakamaan sen. Se, jos taiteilijoilla on pirusti maanis-depressiivisyyttä/bipolaarisuutta se ei tarkoita että jokainen maanis-depressiivinen olisi taiteilija. Tai edes taiteellinen. Eikä se tarkoita että jos joku ei ole maanis-depressiivinen, hän ei voisi olla erinomainen taiteilija. Toki tämäkin yhteys on olemassa ja sen voisi otsikoida vaikka tyyliin "Hysteriaa ja herkkyyttä." En tee sitä ainakaan nyt.
Skitsofrenia.
Elokuvassa "Kaunis mieli" kuvataan skitsofreniasta kärsivää John Nashia. Hän kehitti Nashin tasapainon, mutta ei ollut itse kovin tasapainoinen ihminen. Nerokas hän oli kuitenkin. Hänen mukaansa tervehenkisyyden kaudet eivät olleet kovin toivottavia koska ne rajoittivat häntä tarkastelemasta "itsensä ja kosmoksen suhteesta." Skitsofreniaa onkin hyvä katsoa lähemmin.
A Jablenskyn ja kumppanien vuonna 1992 tekemä tutkimus "Schizophrenia: Manifestation, incidence and course of different cultures", viittasi siihen että skitsofrenia on kaikilla kansoilla yleinen. Se on samanlainen kaikkialla. Tämä on siitä erikoista että "eikulttuurisidonnaiset taudit" ovat tavallisesti rotukohtaisia. "The madness of Adam and Eve" -kirjassa, kuten monessa muussakin teoksessa, onkin löydetty syy, minkä vuoksi tämä tauti on säilynyt. Se nimittäin liittyy siihen, miten skitsofreniaa esiintyy erityisen nerokkaiden ihmisten lähisukulaisilla.@ Tätä kautta "skitsotyyppisiksi" voidaan luokitella ihmiset, jotka ovat lahjakkaita, itsevarmoja ja keskittyneitä. J. Pricen ja A. Stevensin "Prophets Cults and Madness" teki kartoituksen, jonka mukaan taiteilijoista jopa enemmistö olisi ollut skitsofreniaan taipuvainen. Tiedemiehissä tämä oli vähemmistössä, mutta heissäkin skitsotyyppisiä oli enemmän kuin normaaleissa ihmisissä.
Ehkä kuuluisin tästä tehty päätelmä on Randolph Nessen hypoteesi siitä että skitsofrenia on eräänlainen "ylimeno": Siihen liittyvät ominaisuudet ovat hyviä, kunnes niitä tulee liikaa. Tässä suhteessa se muistuttaisi kihtiä, jossa ureapitoisuus suojaa normaalisti niveltä ikääntymiseltä. Mutta kun sitä tulee liikaa, syntyy tämä kivulias luuvalo. Eli skitsofreniassakin on "saatu hyvää liikaa ja tulos on katastrofi".
Skitsofrenian kannalta jännittävää oli se, että sen katsottiin pitkään olevan kasvatuksen tulosta. Nykyisin asian geneettinen yhteyskin myönnetään. Tämä ei tarkoita että kasvatuksella ei katsottaisi olevan väliä, vaan on hyväksytty että myös perimä vaikuttaa. Tässä suhteessa se on kuin tauti jossa on alttius, jonka jokin elämäntapa aikaansaa todennäköisesti, jos tämä geneettinen alttius on.
Autismi
"Salasana: Mercury" -elokuvassa epäilyttävästi ja satunnaisen ihmeellisesti Bruce Williksen näköinen, liian ihmisiin samastumisen vuoksi vaikeuksiin joutunut, soluttautuja -poliisi kohtaa autistisen pojan, joka on taitamaton ihmisten kanssa ja jolla ei ole mitään tervettä itsesuojeluvaistoa. Mutta joka osaa purkaa automaattisesti hallituksen huippusalaista salakieltä. Tämän paljastuminen tulisi tietysti salauksen suunnittelijalle kalliiksi, joten pentua pitää sitten jahdata. Siinä sivussa tapellaan junassa ja katoilla. Tässä autisti on (1) poika ja (2) analyyttisiltä taidoiltaan kova.
Yleisesti ottaen miehet ovat ajattelullisesti erilaisia kuin naiset. Tämä ei tietenkään ole vankila, vaan alttius. Osittain syyt ovat kasvatuksellisia, joko synnyttämiä tai vahvistamia, mutta myös synnynnäisyyttä on mukana.% Tässä ne myös vahvistavat toisiaan: Jos lapsi on synnynnäisesti taipuvainen pitämään jostain, hän haluaa harjoittaa sitä todennäköisesti. Tätä kautta moni päätyy tekemään sitä, missä on synnynnäisesti lahjakas, koska ihminen usein pitää sen tekemisestä missä hän on hyvä tai jota hän oppii nopeasti. Vaikka ilman lahjakkuuttakin hän voi tietysti olla harjoittelulla tosi hyvä.
Ymmärtämisessä tarvitaan ylläolevan lisäksi kaksi käsitettä, jotka ovat ainakin Daniel Dennettin ystäville tuttuja: Ihmisellä on kansanfysiikka ja kansanpsykologia. Nämä eivät ole mitään kouluaineita, vaan synnynnäisiä taipumuksia.
1: Kansanfysiikka sisältää karkeistuksia siitä miten maailma toimii: Yksinkertaisimmillaan se tarkoittaa sitä että automaattisesti hämmästyy - jo aivan pienenä lapsenakin - jos suuri menee pienen sisään ja että esineet eivät liiku ennen kuin niitä koskettaa. Baron-Cohenin mukaan tähän liittyvää taitoa kutsutaan systemoinniksi. Käytännössä tämä tarkoittaa kykyä havaita syöte-tulosasioita, syyseuraussuhteita, säännöllisyyttä ja sääntöjä.
2: Kansanpsykologiassa taas ajatellaan että ihmisten toimilla on tavoitteita ja muita vastaavia. Baron-Cohen liittää tähän liittyvän taidon empatoinniksi. Siihen liittyy kyky erottaa toisen tunteita, tavoitteita ja muita vastaavia asioita. Siihen liittyy myös kyky tietää mitä toinen tietää.
+ On hyvä huomata että yleensä ihminen on kohtuullinen molemmissa. Mutta toinen voi olla heilläkin vahvempi. Silloin huono empatoija voi kompensoida ystäviään analysoimalla heidän toimintaansa. Moni voi kokea tämän haastavana.
Autismista tiedetään että se vaivaa useammin poikia kuin tyttöjä. Baron-Cohenin mukaan autismissa on kyse kyvyttömyys empatointiin. Ennen autismista syytettiin kasvatusta, ja tämä näkyy esimerkiksi "Sademies" -elokuvassa. Mutta tästä näkemyksestä on luovuttu, mikä taas näkyy jo "Salasana:Mercury" -elokuvassa, jossa vanhemmat ovat kivoja.=
Kun tämä yhdistetään, ei autistien mieskeskisyys yllätä: Syy on siinä että miehet ovat synnynnäisesti muutenkin keskimäärin aktiivisemmin kansanfyysikkoja ja naiset kansanpsykologeja. Baron-Cohen on keskittänyt huomiota testosteroniin ja sen vaikutuksiin. Autismissa testosteroni on sikiöaikana maskulinisoinut aivoja liikaa. Tämän vuoksi autistien kommunikaatio on häiriintynyttä ja käyttäytyminen erittäin epäsosiaalista.
Autismissa on myös lievempi versio: aspergerin syndrooma. Sitä sairastavillakin on empatointivaikeuksia. He ovat keskivertoa parempia fysiikassa ja siihen liittyvissä asioissa. Heitä usein kiinnostaa tekniset laitteet. Heitä myös kiinnostaa kovasti selvittää säännöt joilla asiat toimivat. He haluavat ymmärtää myös ihmisten tapoja toimia.§ Aspergerin syndroomaisilla on tapa kiinnostua syvästi asioista ja olla siinä jopa nenäkkään ylimielisiä. Faktatiedot ja matematiikka ovat heidän keskiössään. Asperger -testeissä kaikki tiedemiehet saavat suurempia lukuja kuin tavalliset ihmiset. He keskittyvät kuitenin erityisesti fysiikkaan ja matematiikkaan ja insinööritaitoihin. # Asiaan liittyy mielenkiintoinen huomio siitä, että aspergerin syndroomaiset voivat tulla toimeen ihmisten kanssa. He eivät välttämättä ole ilkeitä. Olennainen ero sen sijaan syntyy Chris ja Uta Frihtin tutkimus, jossa havaittiin että kertomuksia joissa on toisten mielentilojen tulkintaa johtaa tiettyjen aivoalueiden aktivoitumiseen normaaleissa ihmisissä. Aspergerin syndroomaiset taas yrittävät analysoida näitäkin. Toisin sanoen olennainen ero on siinä että vaikka lopputulos voi olla sama, normaali ihminen eläytyvät, aspergerin syndroomaiset taas järkeilevät nämäkin tilanteet. Tämä liittyykin siihen, miten keskustelun kontekstit ovat aspergerin syndroomaisille vaikeita: Tässä auttaa yksi Baron-Cohenin esimerkki: Kun normaalilta ihmiseltä kysytään että "missä asut", tämä voi vastata ulkomaalaiselle että missä maassa, suomalaiselle asuinkaupungin, ja joskus katuosoitteen tai asuinalueen. Aspergerin syndroomaiselle tämänkaltainen kysymys on vaikea - ellei tilanne ole jo valmiiksi analysoidussa paketissa, jolloin hän on ennalta miettinyt että miten minkäkinlaiselle kysyjälle ikään kuin "kuuluu vastata". Tämä on normaalisti automaattista, aspergerin syndroomaisille se on vaikeampaa.
& Koska he ovat arvostettuja tiedemiehiä, he eivät ole friikkejä tai outoja. Sosiaalinen status antaa heille tämän hieman eri määritelmän.
@ Tämä tietysti tekee hallaa eugeniikan ystäville: Henry Maudsley luopui aikanaan eugeniikan tukemisesta kun hänelle vakuutettiin että mielisairaiden sterilointi estäisi monia neroja syntymästä.)
% Toki nämäkin ovat kontekstiin sidottuja. Ilman geenejä ei synny lasta, eikä siitä kehity ihmistä jos sillä ei ole ihmisen geenejä. Mutta jos sikiö laitetaan tyhjiöön avaruuteen, se ei kehity. Ensimmäisessä tarkastelussa näyttää että kaikki on geeneissä ja toinen että kaikki on ympäristössä. Todellisuus on näiden summa ja sekasotku.
= En väitä että elokuvat olisivat todellisuutta, vaan että elokuviin tehdään yllättävän usein ns. "taustatutkimusta", joko käsikirjoittamiseen liittyen tai ohjaamisen alkaessa tai molemmissa. Sitäpaitsi elokuvat tuovat asiat lähelle, koska (1) yllättävän harvat lukevat kirjoja (2) yllättävän useat katsovat elokuvia.
§ Minulla oli vaikeuksia selittää työpaikalla miten en testannut työkavereiden etiikkaa kun vein sinne kasan 10 -senttisiä ja piilottelin avattuja karkkipusseja jääkaappiin ja avoimesti takahuoneen pöydälle. Minua kiinnosti miten he toimivat, ei se mitä helvettiä heidän päissään pyörii. Pienet karkit ja yksittäiset pikkukolikot häviävät. Suuremmat kasat kolikoita ja isot karkit säilyvät. Aspergerin syndroomaisilla kyse "ihmisten ymmärtämisestä" on juuri tätä.
# Tässä kohden on hyvä huomata, että vain ylimaskulinisoinnilla on syndroomanimitys. Taatusti on olemassa myös ihmisiä, joiden analyysikyky on surkea ja joiden keskittyminen on ylikeskittynyt kansanpsykologiaan. Mutta heillä ei välttämättä olekaan mitään vaikeuksia elämässä. On ehkä hyvä kysyä missä määrin kyseessä on persoonallisuustyypistä, jolloin voidaan esittää jopa syytös että "halihali -ihmiset" vain kokevat vastenmielisyyttä "ylianalysoivia" kohtaan. Ja myös missä määrin tämä on asiallista. Tätä voi verrata siihen että töissä yksi otti karkkipussitestini hieman pahana, ja katsoi että se kertoi epäluottamuksesta. He eivät jakaneet innostustani saamistani pinnallisista tuloksista. Tungin eteen pirkka -suklaavohveleita, jotka olivat säilyneet peräti kaksi päivää jääkaapissa, koska ne olivat isoja. Rauhoittui.
Oikeastikin tietynlainen epänormaali mielen toiminta on yllättävän yleistä. Vaikka voisi luulla, että tervejärkisyys ja jalkojen maassa pitäminen tuottaisi konkreettisia tuloksia, eksentrisyys näyttääkin valtaavan alaa. &
Tätä lukiessa on hyvä muistaa, että ei pidä tehdä kuten monesti käy: Sairaus otetaan kunnianosoituksena, jos joku -tai useakin- nero on sattunut jakamaan sen. Se, jos taiteilijoilla on pirusti maanis-depressiivisyyttä/bipolaarisuutta se ei tarkoita että jokainen maanis-depressiivinen olisi taiteilija. Tai edes taiteellinen. Eikä se tarkoita että jos joku ei ole maanis-depressiivinen, hän ei voisi olla erinomainen taiteilija. Toki tämäkin yhteys on olemassa ja sen voisi otsikoida vaikka tyyliin "Hysteriaa ja herkkyyttä." En tee sitä ainakaan nyt.
Skitsofrenia.
Elokuvassa "Kaunis mieli" kuvataan skitsofreniasta kärsivää John Nashia. Hän kehitti Nashin tasapainon, mutta ei ollut itse kovin tasapainoinen ihminen. Nerokas hän oli kuitenkin. Hänen mukaansa tervehenkisyyden kaudet eivät olleet kovin toivottavia koska ne rajoittivat häntä tarkastelemasta "itsensä ja kosmoksen suhteesta." Skitsofreniaa onkin hyvä katsoa lähemmin.
A Jablenskyn ja kumppanien vuonna 1992 tekemä tutkimus "Schizophrenia: Manifestation, incidence and course of different cultures", viittasi siihen että skitsofrenia on kaikilla kansoilla yleinen. Se on samanlainen kaikkialla. Tämä on siitä erikoista että "eikulttuurisidonnaiset taudit" ovat tavallisesti rotukohtaisia. "The madness of Adam and Eve" -kirjassa, kuten monessa muussakin teoksessa, onkin löydetty syy, minkä vuoksi tämä tauti on säilynyt. Se nimittäin liittyy siihen, miten skitsofreniaa esiintyy erityisen nerokkaiden ihmisten lähisukulaisilla.@ Tätä kautta "skitsotyyppisiksi" voidaan luokitella ihmiset, jotka ovat lahjakkaita, itsevarmoja ja keskittyneitä. J. Pricen ja A. Stevensin "Prophets Cults and Madness" teki kartoituksen, jonka mukaan taiteilijoista jopa enemmistö olisi ollut skitsofreniaan taipuvainen. Tiedemiehissä tämä oli vähemmistössä, mutta heissäkin skitsotyyppisiä oli enemmän kuin normaaleissa ihmisissä.
Ehkä kuuluisin tästä tehty päätelmä on Randolph Nessen hypoteesi siitä että skitsofrenia on eräänlainen "ylimeno": Siihen liittyvät ominaisuudet ovat hyviä, kunnes niitä tulee liikaa. Tässä suhteessa se muistuttaisi kihtiä, jossa ureapitoisuus suojaa normaalisti niveltä ikääntymiseltä. Mutta kun sitä tulee liikaa, syntyy tämä kivulias luuvalo. Eli skitsofreniassakin on "saatu hyvää liikaa ja tulos on katastrofi".
Skitsofrenian kannalta jännittävää oli se, että sen katsottiin pitkään olevan kasvatuksen tulosta. Nykyisin asian geneettinen yhteyskin myönnetään. Tämä ei tarkoita että kasvatuksella ei katsottaisi olevan väliä, vaan on hyväksytty että myös perimä vaikuttaa. Tässä suhteessa se on kuin tauti jossa on alttius, jonka jokin elämäntapa aikaansaa todennäköisesti, jos tämä geneettinen alttius on.
Autismi
"Salasana: Mercury" -elokuvassa epäilyttävästi ja satunnaisen ihmeellisesti Bruce Williksen näköinen, liian ihmisiin samastumisen vuoksi vaikeuksiin joutunut, soluttautuja -poliisi kohtaa autistisen pojan, joka on taitamaton ihmisten kanssa ja jolla ei ole mitään tervettä itsesuojeluvaistoa. Mutta joka osaa purkaa automaattisesti hallituksen huippusalaista salakieltä. Tämän paljastuminen tulisi tietysti salauksen suunnittelijalle kalliiksi, joten pentua pitää sitten jahdata. Siinä sivussa tapellaan junassa ja katoilla. Tässä autisti on (1) poika ja (2) analyyttisiltä taidoiltaan kova.
Yleisesti ottaen miehet ovat ajattelullisesti erilaisia kuin naiset. Tämä ei tietenkään ole vankila, vaan alttius. Osittain syyt ovat kasvatuksellisia, joko synnyttämiä tai vahvistamia, mutta myös synnynnäisyyttä on mukana.% Tässä ne myös vahvistavat toisiaan: Jos lapsi on synnynnäisesti taipuvainen pitämään jostain, hän haluaa harjoittaa sitä todennäköisesti. Tätä kautta moni päätyy tekemään sitä, missä on synnynnäisesti lahjakas, koska ihminen usein pitää sen tekemisestä missä hän on hyvä tai jota hän oppii nopeasti. Vaikka ilman lahjakkuuttakin hän voi tietysti olla harjoittelulla tosi hyvä.
Ymmärtämisessä tarvitaan ylläolevan lisäksi kaksi käsitettä, jotka ovat ainakin Daniel Dennettin ystäville tuttuja: Ihmisellä on kansanfysiikka ja kansanpsykologia. Nämä eivät ole mitään kouluaineita, vaan synnynnäisiä taipumuksia.
1: Kansanfysiikka sisältää karkeistuksia siitä miten maailma toimii: Yksinkertaisimmillaan se tarkoittaa sitä että automaattisesti hämmästyy - jo aivan pienenä lapsenakin - jos suuri menee pienen sisään ja että esineet eivät liiku ennen kuin niitä koskettaa. Baron-Cohenin mukaan tähän liittyvää taitoa kutsutaan systemoinniksi. Käytännössä tämä tarkoittaa kykyä havaita syöte-tulosasioita, syyseuraussuhteita, säännöllisyyttä ja sääntöjä.
2: Kansanpsykologiassa taas ajatellaan että ihmisten toimilla on tavoitteita ja muita vastaavia. Baron-Cohen liittää tähän liittyvän taidon empatoinniksi. Siihen liittyy kyky erottaa toisen tunteita, tavoitteita ja muita vastaavia asioita. Siihen liittyy myös kyky tietää mitä toinen tietää.
+ On hyvä huomata että yleensä ihminen on kohtuullinen molemmissa. Mutta toinen voi olla heilläkin vahvempi. Silloin huono empatoija voi kompensoida ystäviään analysoimalla heidän toimintaansa. Moni voi kokea tämän haastavana.
Autismista tiedetään että se vaivaa useammin poikia kuin tyttöjä. Baron-Cohenin mukaan autismissa on kyse kyvyttömyys empatointiin. Ennen autismista syytettiin kasvatusta, ja tämä näkyy esimerkiksi "Sademies" -elokuvassa. Mutta tästä näkemyksestä on luovuttu, mikä taas näkyy jo "Salasana:Mercury" -elokuvassa, jossa vanhemmat ovat kivoja.=
Kun tämä yhdistetään, ei autistien mieskeskisyys yllätä: Syy on siinä että miehet ovat synnynnäisesti muutenkin keskimäärin aktiivisemmin kansanfyysikkoja ja naiset kansanpsykologeja. Baron-Cohen on keskittänyt huomiota testosteroniin ja sen vaikutuksiin. Autismissa testosteroni on sikiöaikana maskulinisoinut aivoja liikaa. Tämän vuoksi autistien kommunikaatio on häiriintynyttä ja käyttäytyminen erittäin epäsosiaalista.
Autismissa on myös lievempi versio: aspergerin syndrooma. Sitä sairastavillakin on empatointivaikeuksia. He ovat keskivertoa parempia fysiikassa ja siihen liittyvissä asioissa. Heitä usein kiinnostaa tekniset laitteet. Heitä myös kiinnostaa kovasti selvittää säännöt joilla asiat toimivat. He haluavat ymmärtää myös ihmisten tapoja toimia.§ Aspergerin syndroomaisilla on tapa kiinnostua syvästi asioista ja olla siinä jopa nenäkkään ylimielisiä. Faktatiedot ja matematiikka ovat heidän keskiössään. Asperger -testeissä kaikki tiedemiehet saavat suurempia lukuja kuin tavalliset ihmiset. He keskittyvät kuitenin erityisesti fysiikkaan ja matematiikkaan ja insinööritaitoihin. # Asiaan liittyy mielenkiintoinen huomio siitä, että aspergerin syndroomaiset voivat tulla toimeen ihmisten kanssa. He eivät välttämättä ole ilkeitä. Olennainen ero sen sijaan syntyy Chris ja Uta Frihtin tutkimus, jossa havaittiin että kertomuksia joissa on toisten mielentilojen tulkintaa johtaa tiettyjen aivoalueiden aktivoitumiseen normaaleissa ihmisissä. Aspergerin syndroomaiset taas yrittävät analysoida näitäkin. Toisin sanoen olennainen ero on siinä että vaikka lopputulos voi olla sama, normaali ihminen eläytyvät, aspergerin syndroomaiset taas järkeilevät nämäkin tilanteet. Tämä liittyykin siihen, miten keskustelun kontekstit ovat aspergerin syndroomaisille vaikeita: Tässä auttaa yksi Baron-Cohenin esimerkki: Kun normaalilta ihmiseltä kysytään että "missä asut", tämä voi vastata ulkomaalaiselle että missä maassa, suomalaiselle asuinkaupungin, ja joskus katuosoitteen tai asuinalueen. Aspergerin syndroomaiselle tämänkaltainen kysymys on vaikea - ellei tilanne ole jo valmiiksi analysoidussa paketissa, jolloin hän on ennalta miettinyt että miten minkäkinlaiselle kysyjälle ikään kuin "kuuluu vastata". Tämä on normaalisti automaattista, aspergerin syndroomaisille se on vaikeampaa.
& Koska he ovat arvostettuja tiedemiehiä, he eivät ole friikkejä tai outoja. Sosiaalinen status antaa heille tämän hieman eri määritelmän.
@ Tämä tietysti tekee hallaa eugeniikan ystäville: Henry Maudsley luopui aikanaan eugeniikan tukemisesta kun hänelle vakuutettiin että mielisairaiden sterilointi estäisi monia neroja syntymästä.)
% Toki nämäkin ovat kontekstiin sidottuja. Ilman geenejä ei synny lasta, eikä siitä kehity ihmistä jos sillä ei ole ihmisen geenejä. Mutta jos sikiö laitetaan tyhjiöön avaruuteen, se ei kehity. Ensimmäisessä tarkastelussa näyttää että kaikki on geeneissä ja toinen että kaikki on ympäristössä. Todellisuus on näiden summa ja sekasotku.
= En väitä että elokuvat olisivat todellisuutta, vaan että elokuviin tehdään yllättävän usein ns. "taustatutkimusta", joko käsikirjoittamiseen liittyen tai ohjaamisen alkaessa tai molemmissa. Sitäpaitsi elokuvat tuovat asiat lähelle, koska (1) yllättävän harvat lukevat kirjoja (2) yllättävän useat katsovat elokuvia.
§ Minulla oli vaikeuksia selittää työpaikalla miten en testannut työkavereiden etiikkaa kun vein sinne kasan 10 -senttisiä ja piilottelin avattuja karkkipusseja jääkaappiin ja avoimesti takahuoneen pöydälle. Minua kiinnosti miten he toimivat, ei se mitä helvettiä heidän päissään pyörii. Pienet karkit ja yksittäiset pikkukolikot häviävät. Suuremmat kasat kolikoita ja isot karkit säilyvät. Aspergerin syndroomaisilla kyse "ihmisten ymmärtämisestä" on juuri tätä.
# Tässä kohden on hyvä huomata, että vain ylimaskulinisoinnilla on syndroomanimitys. Taatusti on olemassa myös ihmisiä, joiden analyysikyky on surkea ja joiden keskittyminen on ylikeskittynyt kansanpsykologiaan. Mutta heillä ei välttämättä olekaan mitään vaikeuksia elämässä. On ehkä hyvä kysyä missä määrin kyseessä on persoonallisuustyypistä, jolloin voidaan esittää jopa syytös että "halihali -ihmiset" vain kokevat vastenmielisyyttä "ylianalysoivia" kohtaan. Ja myös missä määrin tämä on asiallista. Tätä voi verrata siihen että töissä yksi otti karkkipussitestini hieman pahana, ja katsoi että se kertoi epäluottamuksesta. He eivät jakaneet innostustani saamistani pinnallisista tuloksista. Tungin eteen pirkka -suklaavohveleita, jotka olivat säilyneet peräti kaksi päivää jääkaapissa, koska ne olivat isoja. Rauhoittui.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)