Sadistiksi/Masokistiksi ei synnytä, naiseksi/mieheksi tullaan.

"Irina tarttui molemmin käsin kahteen käärmeenpäähän jotka reagoivat hänen puristuksessaan äitymällä tunkeutumaan taipumustensa mukaan viivasuoraan kun hän taas väitti että maksimimäärä pidätettyä voimaa vastasi käärmemäinen notkeus, taipuminen mahdottomiin vääntelehtimisiin jotta hänet voisi saavuttaa."
(Italo Calvino, "Jos talviyönä matkamies", s. 94)

Freud tuli tunnetuksi - paitsi siitä, että hän esitti että ei ymmärrä naista - myös siitä, että hän selitti naiset luontaisesti masokistisiksi. Hän korosti sitä, miten nainen on neitsyydenmenetystilanteessa ja synnytyksessä tilassa jossa tuska ja nautinto yhdistyvät. Kipu ja tuottaminen liittyvät naiseudessa jo ikään kuin biologisesti mukaan samaan lauseeseen.

Simone de Beauvoir taas oli sitä mieltä että naisen ilmeneminen on sosiaalinen konstruktio, jossa mies valtaakäyttäen asettaa naisen kärsimään. Naisen rooli näkyy narsistisessa alistumisessa, jossa nainen muokataan kulttuurillisesti ylpeästi asioihin jotka tuottavat hänelle kärsimystä. Hänkin korosti mahdollisuutta jossa mies ja nainen voivat olla yhstäviä.

Vastaavaa, joskin vielä jyrkempää, tietä on jatkanut esimerkiksi Dworkin. Hän näkee koko seksuaalisuuden miesten vallankäytön ilmenemisenä ; Hänestä yhteiskunnassa miehet ovat vallassa ja määritelleet seksuaalisuuden niin että eivallassa olevat, naiset, on aina pakotettu johonkin muotoon. Hän menee niin pitkälle että koska tytöt eivät ole voineet elää miesvaltamaailmasta vapaana, he eivät ole rakentaneet omaa seksuaalisuuttaan ja näin naisen vapaaehtoinenkin tai pyytämä seksi on miehen harjoittamaa valtaa ja riistoa. Dworkin korostaa sitä, että (väki)valta on tehty seksuaaliseksi. Julmuus on erotisoitu.

Kaikki ylläolevat esitykset näyttävät seksuaalisuuden ilmenemisen, hieman eri tavoin, valtapelin terminologialla. Jotenkin vain tuntuu, että jo tässä metodinvalinnassa on otettu käyttöön oikoteitä. Dworkinin kysymyksen vallan ja seksuaalisuuden yhdistelmästä on se, että onko väkivalta erotisoitu vai onko sittenkin niin että erotiikka on väkivaltaistettu?

Seksuaalisessa aktissa voidaan nähdä toki eräänlainen alistumisen suhde ; Jos yrittää liikaa, tulee suorituspaineita eivätkä asiat suju. Siksi vallanotto pilaa oman nautinnon. Tämä kannustaa uhrutumaan, tilanteelle alistumisella. Kieltämättä tämä voi näyttää sadomasokismilta - sadomasokismia myydäänkin yllättävän usein nimen omaan alistumis-luottamus kombinaatiolla sen sijaan että tyydyttäisiin perinteiseen kipu+tuska+dominointi -tematiikkaan.

Kuitenkin voidaan sanoa että on alistumista ilman alistamista. Tämä vaatii toki sen posmodernissa suositun näkemyksen hyväksymisen, missä ytimessä on se, että vallassa ei ole kysymys nollasummapelistä. Toki askel tästä eteenpäin olisi myös miettiä sitä, että jos alunperäinen virhe onkin jo siinä että asiaa on lähdetty tarkastelemaan nimen omaan valtapelin käsittein. Jos tämän jälkeen löytyy valtapelin käsitteisiin taipuva järjestelmä, ei pitäisi olla kovin yllättynyt.

Itse henkilökohtaisesti näen, että itse asiassa tapa katsella asioita dominanssin, vallan ja kontrollin kautta on perinteisesti ollut hyvin maskuliininen asia. Näin seksuaalisuuden negativoivat ovat eräällä tavalla jääneet patriarkaalisen ajattelun vangeiksi. Se, mitä pidetään tärkeänä on varsin kovien arvojen mukainen valta. Pehmeät arvot on heitetty ikkunasta, ilmeisesti tässä on taustalla perusoletus että ennen naisilla ei ole ollut oikeuksia, vaan vain uhriutumista. Näin naiseuteen liitetyt asioita ei helposti kyetä nähdä positiivisina piirteinä. Itse, miehenä, yritän kuitenkin kaivella kasaan juuri näitä. Tasa -arvokeskusteluissa ei pidetä "pehmeiden arvojen" kautta lähestymistä, jossa ei katsota johtajien prosenttimääriä vaan sitä miten vaikkapa erotilanteissa adoptiot jakautuvat niin että toinen sukupuoli (pun intended) on yliedustettuna.

"Sillä tämä oli ensimmäinen uskonkappale, jonka Irina oli säätänyt : Että luopuisimme pystysuoran käsitteestä, suorasta viivasta, tästä sopiamttoman miehisen ylpeyden jätteestä joka vielä oli seurannut meitä vaikka olimmekin hyväksyneet tilanteemme naisen orjina."
(Italo Calvino, "Jos talviyönä matkamies", s. 94)

vastaanvankkaamisen periaate

Moni keskustelunaihe on polarisoitunut. Tällöin voidaan puhua vastaankirjoittamisen periaatteesta, jossa kirjoittajat määrittelevät näkökulmansa jotain tiettyä kantaa vastaan. Keskustelutapa johtaa lähes väistämättä kärjekkäisiin ja stereotyyppisiin kuvauksiin. Vastustajasta rakentuu yllättävän usein olkiukko sen vuoksi että osa tämän puolen esittämistä argumenteista lakaistaan maton alle. Näistä keskusteluitsa parhaan kuvan saakin siten, että katsoo mihin argumentteihin ei reagoida. Itse keskustelu tälläisissä tilanteissa taas taantuu helposti inttämiseksi.

Tälläisiä keskustelunaiheita on itse asiassa hyvin paljon. Kenties selkein niistä on kuitenkin pornografia. Se tuntuu olevan sen verran vahva aihe, että kaikilla on jonkinlainen mielipide aiheesta, joko puolesta tai vastaan. Aiheesta puhutaan avoimemmin kuin vaikkapa uskonnosta, jonka kohdalla monelle kyseessä on herkkä ja arka aihe sellaisella tavalla joka ei johda ihmisiä avautumaan vaan olemaan uskomuksinensa hiljaa.

Vastaan.

Monet, esimerkiksi Andrea Dworkin ajaa pornon sensuroimista. Heille se edustaa stereotypisoivaa ja miehistä vallankäyttöä. Hänelle porno on nimen omaan miehisen väkivallan ja ylivallan muoto, eikä se mitenkään voi olla itseilmaisua tai edes fantasiointia. Alakulttuurit typistetään, ja keskustelu tiivistyy leimallisesti väkivaltapornoon ja muihin ääri -ilmiöihin. Tai sitten tavallisemman pornon kuvastoa käytetään varsin erikoisilla symbolisilla yleistyksillä.

Dworkinin mukaan pornografia on vain raiskauksen dokumentti, jonka katsoja tekee raiskauksen ja teko voidaan toistaa. Hänelle porno on sitä, että nainen houkutellaan tai pakotetaan katseen kohteeksi ja sitten hänet välineellistetään. Näin ollen porno erotisoi epätasa -arvon, eli yhteiskunnan miesten ylivalta siirtyy pornografiassa suoraan miesten vallankäytöksi.

Esimerkiksi Dworkin on vahvasti sitä mieltä että sperma on likaista ja saastaa naisen. Tämä likaaminen on miehelle vallankäytöllisesti nautittavaa, koska siinä naista hallitaan ja tuhritaan. Dworkin liittää sperman kuolemaan väittämällä että miehen olemus on yleisesti liitetty kuolemaan. Siksio peniksenkin on kuvattava tätä miehisen metsästäjä-keihästäjä-murhaajan roolia. Näin spermastakin saadaan kuoleman symboli. Hänen mukaansa naisen seksuaalinen haluttomuus johtuu alitajuisesta halusta taistella tätä miehistä ylivaltaa vastaan.

Puolesta vastustajia vastaan.

Pornon vastustajien vastustamisessa - joita esimerkiksi Kipnis edustaa - vastustetaan seksuaalisuuden hierarkista jakoa poikkeaviin ja normaaleihin. Usein tässä vedotaan seksuaalisuuteen yhteiskunnan rakentamana ilmiönä. Näin ei ole naiseutta, mieheyttä tai yhteä yleistettävää seksuaalisuutta. Näin seksuaalinen monimuotoisuus korostuu.

Tässä näkemyksessä pornografiassa korostuu fantasioihti, halu ja molempien osapuolten rooli. Kipnis esittää esimerkiksi, että pornon vastustamisen keskustelukenttä muistuttaa kovasti perinteistä yläluokan suhtautumista alempiarvoisiin ; Pornon katsoja leimataan eläimelliseksi ja hillitsemättömiksi. Samoin kielletään ajatus siitä, että nainen voisi nauttia miehen ruumiin näkemisestä, eli ottaa miehen katseellisen välineellistämisen kohteeksi jolla olisi välineellinen itsen kiihottamisen tarkoitusperä.

Pornografiasta syntyy monille helposti epämiellyttävä kuva. Tästä seuraa usein inhoreaktio. Asiaa voi kenties ymmärtää Sartren kautta. Hän kuvasi pornografiaa tirkistelynäkökulmasta. Hänestä pornografiaa katsova haluaa nähdä, mutta ei itse tulla nähdyksi. Pelko konkretisoituu ja tirkistelijälle tulee tuntemus siitä, että joku ikään kuin huomaa hänen tirkistelynsä. Tämä sallii häntä ottamaan huomioon tirkistelyn huomaajan roolin ja tunteen. Tästä seuraa syyllisyydentunne ja häpeä. Häpeästä syntyy helposti suora negatiivinen asiaan suhtautuminen.

Kuitenkin moniin asioihin liittyy tämänlainen reaktio. Esimerkiksi nyrkkeily tai vapaapaini on varsin rajua. Samoin kuin televisioväkivalta. Näitä kaikkia aiheita ei kuitenkaan sellaisenaan ole leimattu puhtaasti pahoiksi ilmiöiksi, vaan niistä on käyty hyvin monisärmäistä keskustelua. Sartren huomio ei siis ole keskustelujarru.

Symbolien julmistava epätotuus.

Dworkinin linja on selvää yleistä miehisyyden syyttämistä. Yleistäminen rajusta pornosta kaikkeen kuvalliseen seksuaalisuuden esittämiseen on selvä aggressiivinen miesvastainen stereotypia. Se on selvästi väärä ja poliittisesti värittynyt. Ja tämän lisäksi kenties myös eettisesti kyseenalainen.

Catherine Waldby on esittänyt, että fallosnäkemyksessä on vikana se, että se on pelkkä tulkinta. Penetraatiomyytti on aivan yhtä validi tulkintatapa, kuin ajatella että vagina ottaa peniksen haltuunsa, otteeseensa. Näin ollen voitaisiin sanoa että miehen elin otetaan haltuun samalla tavalla kuin vaikkapa nyrkki ottaa vasaran haltuun. Sama liittyy Dworkinin ja muiden pornonvastustajien sperman likaisuuden korostaminen. Se määritellään automaattisesti vastaanottajalle epämieluisaksi asiaksi. On aivan eri asia, onko se myös todella kaikille näin.

Kaiken kaikkiaan Dworkinin argumentaatio kytkee pelkomielikuvia miehisyyteen yleisesti ja siirtää tämän pornografiaan. Esimerkiksi toisaalla Dworkin yhdistää sperman miehen omaisuuteen, joka on kallisarvoista, mutta ei hyväksy sitä, että sperma pornografiassa olisi tuhlailun ja lahjoittamisen symboli.

Vertausten johdonmukaisuuttakin enemmän näyttää roolissa olevan asiayhteyden negatiiviset konnotaatiot. Symboliikka on selvää : Fallossymboli sekoittuu miehen sukupuolielimen kanssa yhteen. Pornografiaan liitetyt asiat ovat helposti siirrettävissä seksuaalisuuteen. Mies nähdään tämän jälkeen normaalissakin seksissä lävistäjä-keihästäjänä. Valitettavasti Dworkinilla tapahtuu matkan varrella ekvivokaatio ; Fallossymboliin liitetyt asiat siirtyvät penikseen. Keihäs on kenties fallossymboli, mutta se ei muuta penistä tappavaksi aseeksi. Lävistymisosa on kenties symbolejen kesken välittyvä ominaisuus, mutta tämä ei tarkoita että keihään joka ikinen ominaisuus tai käyttötarkoitus siirtyisi. Symboli ja asia menevät suloisesti sekaisin.

Dworkinin väkivaltainen kuvasto pakottaa ihmettelemään sitä, miksi valtaosa pornosta on muuta kuin raiskauspornoa tai väkivaltapornoa. Miksi naisen nauttiminen orgasmien saanti pornopätkissä on niin näkyvää ja äänekästä. Se on toki näyteltyä, mutta auki jää, miksi sitä niin voimakkaasti haetaan, jos keskiössä olisi todellakin miehisyyden tappavan voiman näyttö. Tuntuukin että kohteeseen koettu antipatia ja totaalinen samastumisen tunne ohjaavat näitä tulkintoja vahvasti.

Valitettavasti tälläinen liioittelu lienee ilmiselvää lähes kaikille jolloin pornon vastustamisen asiallisetkin piirteet asettuvat helpommin kyseenalaisiksi. Asiaa uskovat ovat ignorantteja ja tämän jälkeen he taatusti pelkäävät voimakkaammin pornografian kannattajia. Tämä ei johda keskusteluun tai asian ymmärtämiseen, eikä asiasta debatointiin. Jäljelle jää vain moraalinen närkästys ja siihen liitetty aktivismi. (Aktivismi joka liittyy järjenkäyttöön on tietysti usein hyvä asia. Tälläinen kaahottaminen harvemmin.)

Pornon moninaisuus.

Pehmopornossa jännittävänä piirteenä onkin itsea asiassa eräänlainen moralismi. "Levottomat 3" oikeutti itsensä sillä, että se otti esiin seksuaalisen pakkomielteen ongelman. Näin seksiin saadaan hieman paheksuva sävy. Tämä onkin hyvin vallitseva asia ; Esimerkiksi Tekno-Kekko kertoo "Kalle" -lehdestä ; "Kalle ei ikinä jättänyt väliin tilaisuutta tarjota avokätisesti kuvamateriaalia ja lausahtaa samaan hengenvetoon teatterikriitikon äänenpainoilla, kuinka murheellista ja keinotekoista sellainen surkeus on." Samoin lehdistössä haastatellaan naisia, ja pikkutuhmat kuvat sallitaan ajatuksella, että hän avaa sydämensä ja hieman ruumistaankin. Tälläisessä asetelmassa on tietysti helppo nähdä tekopyhyyttä. Mutta olennaista onkin huomata, miten tämän lähestymistavan sanoma eroaa lujasti toisenlaisen pornon sanomasta.

Naisille myytävä pehmopornoisa eroottisen kirjallisuuden laji taas harjoittaa tunnetusti strategiaa, jossa nainen pehmeydellään päihittää vastustelevan vapaan miehen. Alussa mies on ikään kuin rouhea stereotyyppinen sankari, jonka nainen saa voitettua pauloihinsa. Ja tämä päihitys ei tapahdu kaksintaistelussa miehisin tavoin. Tämä on helpohkoa nähdä miehen hallitsemisena ja naisen valtana suhteessa mieheen. Vastaavaa löytyy myös Cosmopolitan -lehdestä, jossa on joka numerossa seksikikkoja joilla parantaa omaa suoritusta joko itse saaman tai sitten jakaman nautinnon kautta.

Toisaalta pornografiassa on monia leikillisiäkin piirteitä. Suomessakin Moon TV tuli tunnetuksi siitä, että siellä ei esitetty pornoa ainoastaan hikisenä penetraationa joka tapahtuu jossain hämyisessä paikassa. Aiheeseen liittyvissä ohjelmissa mukana oli leikillisyyttä, kokeilua ja hauskanpitoa jossa sekä mies että nainen nauttivat. Ohjelmissa seksuaalisuus on toki kaupallisen makuista, esimerkiksi välinetestauksen osalta. Mutta rakenne näissä oli lainattu likimain Ostos TV:stä. Seksuaalisuus liitettiin -toki kaupallisen makuisesti- arkisuuteen ja siihen liittyvään leikillisyyteen. Kaupallisuus taas liittyy niin monenlaiseen asioihin, että pelkästään sen takia pornon vastustaminen tuntuu hieman oudolta.

Sensuurin laajeneminen.

Oleellista on tajuta ainakin se, että pornografian kielto ei ole pelkkää pornografiankieltoa. Pornografian vastustaminen levitetään usein myös seksuaalivähemmistöjen sensuroimiseen. Kipnis teki 1996 tutkimuksen, jossa havaittiin että pornosensuurimielisyys on johtanut paikoin jopa feminististen antipornotekstejen sensuroimiseen. Dworkinin lausuntoihin vedoten on toisaalta sensuroitu hyvin erikoisia asioita. Vance on tutkinut asiaa, ja Dworkinin argumentaatiotapaa käyttäen on esimerkiksi feministien konfrenssijulkaisuja joutunut sensuurin hampaisiin. Samoin kuin sen vuoksi hampaisiin on joutunut lesbojen sisäisiä lehtiä, joita ei ole edes käytetty pornografisena materiaalina. Vancen mukaan pornosensuuri onkin eräs vahvimpia keinoja hillitä naisten vapautumista. Naisten seksuaaliset halut kielletään ja kritiikistä rakennetaan pohja naisten sisäiselle kontrollille. Jos nainen haluaa, hänen kokemuksensa turrutetaan kielloilla, jossa nämä tunteet ovat miehisen ylivallan rakentamia ja naisen halu onkin siksi orjan statuksen vapaaehtoista ottamista.

Seksuaalisuus onkin myös biologinen ominaisuus.

Toisaalta on selvää että pornografiaa puolustavassa diskurssissa (tai tarkemmin pornonvastustajien debunkkauksessa) taas keskiössä on liian usein se, että sukupuolisuus on vain yhteiskunnan kehitelmä. Kuitenkin seksuaalisuutta ohjaa myös perimä. Tämä ei tietysti tarkoita sitä, että ihminen olisi aina standardiheteroseksuaali : Luonnontieteissä on keskiarvon lisäksi variaatiota ja jakaumaa, jotka ovat luonnollisia nekin. Tätä kautta voidaan sanoa että hyvin moni on luonnostaan standardiheteroseksuaali, ja osa seksuaalisuuden toteuttamistavoista on marginaalisia. (Tämä ei tietysti tarkoita sitä, että kulttuuri ei vaikuttaisi sukupuolisuuteen mitenkään.)

Biologian hylkääminen, biokammo jossa luonto esiintyy vapauden kahleena ja siksi vastustettavana asiana, taas voi herättää antipatioita siitä, että pornografiaa suosivassa linjassakin olisi jotain vikaa. Kenties vakavampi este tulee luovuuden ja toteuttamisen korostamisessa. Pornografiasta osa kun on selvästi halventavaa ja "liiallisen välineellistävää". Tuntuukin fiksummalta olla käsittelemättä koko ilmiötä yhtenä klönttinä, vaan enemmänkin hyvin erilaisina osakokonaisuuksina.

le narcissisme de la chose perdue.

Kun kuuntelee juttuja, joiden aiheena ovat kaikki "crankyt jutut", eli denialistiset kannanotot, salaliitot ja pseudotieteet, kuulee usein kuinka heitä vaiennetaan. Tämä on tietysti melko erikoista, koska jokainen tietää että tosiasiassa heitä ei vaienneta, vaan heitä kritisoidaan. Tämä vaientamattomuus on itse asiassa aivan selvää, koska jokainen on kuullut ne väitteet ja ovat niistä tietoisia. Onhan "vaiennettu" kirjoittanut niistä, usein jopa samoihin julkaisutahoihin, missä hän esittää näitä vaiennussyytteitään. Yleensä syy onkin siinä että näille naureskellaan ja/tai niille osoitetaan kritiikkiä. Tämä taas ei ole sananvapauden vastustamista. Tai jos olisi, olisi vaientamisesta syyttävä itse syyllinen sananvapauteen, koska on kritisoinut valtiota, "tiedemaailmojen norsunluutorneja" tai muuta tahoa.

Asian voi sanoa tietysti hienomminkin. Tuo tiivistelmän henki kuitenkin säilyy. Tässä kohden otan avukseni Dworkinin. Tai tarkemmin hänen juttunsa pornografiasta ja sananvapaudesta. Tämän aiheena ei kuitenkaan ole itse porno, vaan tämä perusidea siellä taustalla. Pääosaa esittää artikkeli, jossa on kaksi mielenkiintoista sanaa ja ne yhdistävä liite: "Women and Pornography". Siinä hän esitti että väitteet joiden mukaan pornografian esittäminen estää naisten sananvapauden lepää "vaarallisen sekaannuksen" varassa. Se on "unacceptable proposition: that the right to free speech includes a right to circumstances that encourage one to speak, and a right that others grasp and respect what one means to say...These are obviously not rights that any society can recognise or enforce. Creationists, flat-earthers, and bigots, for example, are ridiculed in many parts of America now; that ridicule undoubtedly dampens the enthusiasm that many of them have for speaking out and limits the attention others pay to what they have to say"

Dworkinin mukaan Amerikan naureskeleva kansa ei kuitenkaan vahingoita mitenkään heidän sananvapauttaan : Ja siksi on ollut ihan hyvä että on estetty kreationistejen yritykset sensuroida valtion koulukirjoja jotka puolustavat evoluutiota. Dworkinista sananvapaus tarkoittaa yksinkertaisesti oikeutta sanoa mielipide. Se ei tarkoita sitä että kaikkien olisi otettava ne todesta ja automaattisesti hyväksyttävä ne. Tai annettava niille sosiaalisesti vahva asema.

Tosin tässä kohden on hyvä muistaa että kreationismilla on heikko asema akateemisessa maailmassa, mutta se on Amerikoissa akateemisen maailman ulkopuolella hyvin suosittua : Randy Olsen teki aiheesta dokumentin nimeltä "Flock of Dodos" , joka ei käsittele niinkään kreationismin argumentteja, kuin tuo esiin sen, että tiedemiehet eivät esitä asiaansa niin että se olisi kansalle ymmärrettävässä muodossa. Sen sijaan kreationistit ovat palkanneet isolla rahalla PR -firmoja, jotka hallitsevat pelikenttää. Samalla kansansuosiota on saatu aikaan sillä että useampi kreationismia puolustava kirja tulee markkinoille, kuin mitä he saavat läpi tutkimuksia vertaisarvioiduissa lehdissä. Se, että niitä ei julkaista, muistuttaa argumentaatiossaan hyvin paljon juuri tämän blogauksen vaientamisargumentaatiota. Se on sellaisenaan tyhjää, koska vertaisarvioinnin koko idea on siinä että mitä tahansa tavaraa ei päästetä läpi. Siksi syy voi olla siinä että tutkimus ei ole täyttänyt tutkimuksen vaatimuksia. Siksi pitäisi osoittaa että este on tullut juuri asian vuoksi, eikä sen huonouden vuoksi. Sillä ilman tätä kyseessä on salaliittoteoria, joka voi johtua aivan hyvin siitä että se, jonka juttu on poistettu, on vain malliesimerkki Dunning-Kruger effectistä. Pelkästään se, että vertaisarviointia ei julkaista, ei tarkoita että kyseessä olisi vainoaminen tai aatesensuuri. Sillä vaikka kaikki aatesensuurin alla olevat jutut jätetään julkaisematta, kaikki julkaisematta jäämisen syyt eivät ole sensuuria. (Eli jo peruslogiikka osoittaa että kyseessä on hätäinen päätelmä.)

Kuitenkin Dworkinin kannanottoa voidaan korostaa tarjoamalla vielä yksi asia: Kuultavaksi tuleminen olisi oltava sellainen että se antaa mahdollisuuden siihen että sanoma ymmärretäänm, ja että siihen suhtaudutaan hyväntahtoisuuden periaatteen mukaan. Eli että oletetaan että niiden esittäjä on järkevä, ja yritetään ymmärtää mitä hän tarkoittaa. Ymmärtäminen ja hyväksyminen taas ovat eri asioita: Esimerkiksi terroristien tai vaikka Pohjois-Korean kanssa journaliikan tekeminen on hankalaa, koska he yrittävät vaikuttaa siten että heidän aatteestaan näkyy se "virallinen totuus". Huonot puolet lakaistaan ja niiden esiinnostamista pidetään niiden piirissä pahana ja tuomittavana. Ja kritiikkiin perustuva lähestymistapa halutaan kieltää kokonaan. Näihin taipuminen ei olisi hyvää journaliikkaa. Eikä tämä käytös ole mitään sananvapauden lisäämistä, vaan itse asiassa juuri sen vastakohtaa. Ja sen noudattamatta jättäminen taatusti loukkaa näitä sensuuriin pyrkiviä. Lisäksi se loukkaa heidän seuraajiensa tunteita ja mahdollisesti sysää suosiota heikommaksi ja jopa lisää ja lietsoo sen vastustamista. Hyvä journaliikka voi tehdä tätä.

Tämä kohta tosin asettaa velvollisuuksia myös toiseen suuntaan. Asiallisen kritisoinnin minimivaatimus on siis yhä edelleen se, että osaa sen mitä kritisoi. Ja tätä kautta myös hömppään saa yhä suhtautua kriittisesti. Tätä kautta sananvapaus ei tarkoita sitä että totuutta ei voitaisi etsiä, tavoitella ja että tiede tai filosofia ei saisi kehittyä ja rajata tässä matkalla ihmisille rakkaitakin vaihtoehtoja pois.

---

"Le narcissisme de la chose perdue" oli Lacanin käsite, se kääntyy yksinkertaisesti "menetetyn asian narsismiksi".