Asfalttiviikunaa vaille

On sanottu että paavin asennetta kenties parhaiten mittaavat Vatikaanin omistuksessa olevat patsaat. Joissain patsaissa on mahdollista liittää tai ottaa pois erillinen viikunanlehti. Ja se, onko niissä kulloinkin patsas sellaisenaan vai sensuurilehden kanssa kuvaa paljon yleisemmästä ilmapiiristä.

Selvästi pahastumisella tälläisissä asioissa onkin voimaa. Tästä esimerkkinä on Wanksy niminen anonyymi katutaiteiluja joka piirtää pippelinkuvia teille. Hän etsii teissä olevia kuoppia ja piirtää niiden päälle ja ympärille näitä piirroksia. Tämä tiettävästi toimii nopeasti ja tehokkaasti. TIlanne on kiinnostava koska tiellä oleva kuoppa voi johtaa onnettomuuksiin joissa tulee fyysisiä vammoja. Pippelipiirroksessa kuitenkin tulee korkeintaan vammoja asenteisiin. Jostain syystä jälkimmäiset koetaan ilmeiesti sellaisiksi joihin tulee vastata nopeammalla reagointitarpeella.

Tilanne onkin sellainen että kenties Külli -tädin pitää lähteä Keravalle piirtelemään hoitamattomiin teihin uljaita brontosauruksia tai muita vastaavia eläimiä. Tämä voisi tukea kotikaupunkini imagoakin. Siellähän on haettu ajatusta jossa Kerava voisi olla Suomen graffitipääkaupunki. Tämä status on tavallaan ymmärrettävä. Vaikka siinä onkin hieman sellainen maku kuin vanhassa hehkulampunvaihtovitsissä jossa Windows ei vaihda hehkulamppua vaan määrittelee pimeyden ominaisuudeksi...

Armon kääntöpuoli

Ristiretkien takana ollut logiikka on tavallaan avartavaa. Kun katolinen kirkko halusi saada kristittyjä sotimaan ristiretkillä, se tehtiin hyvin tietynlaisella asenteella. Tässä oli ideologinen ja "käytännön poliittinen" puoli.

Toisaalta yleisesti korostettiin että ristiretkille tulee mennä koska Jerusalem oli islamilaisten hallinnassa. Ja näin pyhiinvaeltajat eivät päässeet Pyhälle maalle. Tätä kautta myytiin yleinen kuva siitä että ristiritarit ja muut ristiretkillä sotineet taistelivat oikealla asialla.

Mutta ritareille tilanne myytiin hyvin erikoisilla argumenteilla. Korostettiin ennen kaikkea syntien anteeksiantoa. Toisin sanoen sotijat saisivat syntinsä anteeksi. Käytännössä tämä osui hyvin erikoiseen aikaan ; Moni uskoi maailmanlopun olevan tulossa. Ja synneistä armahtaminen tarkoitti sitä että ristiretkelle menijä voisi harjoittaa kaikenlaisia maallisia nautintoja ja syntejä. Toisin sanoen armon kääntöpuoli oli nimenomaan se että se tarjosi välineen mm. hedonismiin. Tätä kautta taisteluun lähtevät ritarit saivat aivan erilaisen, joskin hyvin samanlaisella retoriikalla ulkoisesti koristellun, viestin.

Kirkolla onkin aina ollut "se mitä sanotaan ajettavan" ja "se mitä oikeasti ajetaan". Ja nämä ovat hyvinkin vastakkaisia monesti.

Tässä mielessä tilanne muistuttaakin tosimaailmaa. Oikeutukset ja käytäntö ovat usein vastakkaisia. Oma nyrkkisääntöni on että etsi uskovainen ja hänen paheensa ovat juuri niitä joita hänen uskontonsa pitää synteinä. Eikä pelkästään siksi että häiriintyneet ihmiset kaipaavat uskontoa joka lupaa mielenrauhaa. Eli vihainen hakisi rauhoittavaa uskontoa. ; Armo on oikeudenmukaisuuteen liitetty asia mutta se on usein käytännössä keino tehdä kaikkea pahaa.

Kenties kristinusko olisikin ihan siedettävä uskonto jos sen parissa ei olisi "mahdollisuus muutokseen" -henkistä asennetta

Toivottavasti yksikään heistä ei menetä uskoaan...

Viime päivien Boelius -kohussa on puhuttu pedofiliasta ja lapsiin sekaantumisesta. (Piispatar Irja Askola on jotenkin luonnottoman heterosti hyväksikäyttänyt teinipoikaa luonnottomassa homoaktiossa.) Tämä on ollut ärsyttävää. Erityisen ärsyttävää tämä on siinä mielessä, että syytös lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä oli sen laatuista että kukaan jota on -  sanotaan nyt vaikka rippikoulunopettaja perseraiskannut esineillä - pitäisi rinnasteisena kokemaansa.

Mielestäni tämä olikin inhottavin asia kohussa. Tämä selvä omakohtaisen kokemuksen puute ja yleinen suhteellisuudentajuttomuus ärsytti. (Te mistään seksuaalisesta hyväksikäytöstä mitään tiedä, ette osaa edes lakipykäliä, tilannetajua vielä vähemmän.) enemmän kuin se, että keski-ikäiset moralistitäti-ihmiset selittivät kovasti paatoksella mitä 15 -vuotias poika kokee ja ei voi kokea. (Jos abortista ei saa kerran kuulemma puhua miehenä, kuten olen saanut kuulla, niin sitten tasapuolisesti teinipoikien tunteet ovat teille sallitun filosofiointialueen ulkopuolella. Period.)

Onkin hyvä huomata että Suomalaisia yhdistää vielä ainakin yksi arvo.

Emme pidä pedofiileistä. Tässä kiistassa onkin huomattavissa että pedofiliaa käytettiin leimakirveenä joka itse asiassa vähentää ja väheksyy aidosti seksuaalisesti häirittyjen kokemuksia. Termi kuluu käytössä ja pelkona voi olla jopa se, että pedofilia -sanan trivialisoituminen samalla tavalla mitä on nähty tapahtuneen mm. "natsi" ja "fasisti" -sanoille.

On toki selvää myös että kaikki pedofiliat eivät ole samanarvoisia. Jos Irja Askola kohtaa lokaa hyvin pienestä - jostain kokoontumisvapauteen liittyvästä gaalajuhlassa olemisesta ja itse määrittelemiensä palkintojen jakamisesta - niin toisaalta pedofiilejä usein myös suojellaan.

Tämä näkyy hyvin kun uskonnollinen taho harjoittaa sitä. Suomessa kun tehtiin lestadiolaisten pedofiliapaljastuksia, oli varsin suosittuna puheenvuorona se, miten tässä oikeasti rikokseksi nähtyjen pedofiliatapausten kohdalla vain vainotaan uskontoja. Tämä näkökulma on usein niin vahva että asiaa esiintuova tuomitaan jonain joka käyttää liikaa leimakirvestä. On selvä että Askolan ja lestadiolaisten kohdalla tuomion pyörintä on hyvin eritasoista. Ja miten teot ovat selvästi aivan eri kaliiberia. Ja vieläpä siten että kovempaa vastustusta ja kohua saa se joka tekee lievempiä tekoja.

Ei liene vaikeaa arvata mihin tässä alustan.

Australian katolinen kirkko on joutunut paljastuksen kohteeksi. Yli 4400 uhria vaatinut pedofilia-aalto on jännittävä. Prosentuaalisesti merkittäviä osia on ottanut osaa toimintaan. "Joissakin hiippakunnissa jopa 15 prosenttia papeista on väitetty hyväksikäyttäneen lapsia vuosina 1950-2015. Pahimmassa tapauksessa hiippakunnan papeista jopa 40 prosenttia oli hyväksikäyttänyt lapsia." (Voin vain kuvitella jos samoja tilastoja saataisiin jostain islamilaisesta lahkosta. Miten se koskisi kaikkia islaminuskoisia. Nyt emme näe samanlaisia tilastolavennuksia vaikka siihen että Timo Soini fanittaisi lapsiin sekaantumista. Ja hyvä niin! Edes Timo Soini ei ansaitsisi tämänlaisen päättelyvirheen uhriksi joutumista!) Lisäksi rikoksen tehneitä on suojeltu - heitä on siirretty uusille alueille joissa heidän maineensa ei ole tunnettu. Lisäksi ilmiantoja tehneitä lapsia on rangaistu. Syytteitä ei ole tutkittu.

Itse toivon että yksikään näistä ei menetä kristillistä uskoaan. Tämä voi olla erikoinen vastaus kaltaiseltani uskontovihaiselta tyypiltä. Mutta takana on se, että ns. tiedän mitä siitä seuraa. Ja se on yksi uskontovihaisuuteni tärkeimmistä yksittäisistä syistä.

Kykenen samastumaan tilanteeseen hyvin. Minulle on tapahtunut paljon sellaista josta en avaudu tässä. Koska en kykene avautumaan kaikista asioista missään. En terapiassa. En edes ainoassa luottamuksellisessa ihmissuhteessani joka on kestänyt saman katon alla15 vuotta. (Puolisoni.) Koska en kerro detaljeja tässäkään, niin otan kuvitteelliseksi analogiksi sen että rippikoulunopettaja perseraiskaa esineillä. Se tukee mielestäni hyvin teemaa. Se mitä minulle on oikeasti tapahtunut on irrelevanttia. Uskon menetyksen seuraukset ovat se joka merkitsee. (Tällä on myös syvempi argumentatiivinen merkitys. Yksi pointeistani on se, että on oikeasti melko irrelevanttia mitä minulle on tarkalleen ottaen tapahtunut.)

Muutut uhaksi.

Kun sinulle tapahtuu vakava kriisi, se koetaan usein ensi sijassa uhaksi kristinuskolle. Koko olemuksestasi tulee uhka kristilliselle uskolle. Tämä on erityisen vahvasti tilanteissa joissa yhteisö on jotenkin arvoineen mukana. Tässä mielessä pedofilia ei ole kieltämättä sittenkään ehkä paras esimerkki, koska esimerkiksi erilaiset kauhupaniikit vaikka saatanapaniikkiin liittyen olivat sosiaalisia. Yhteisössä kauhu saattaa esimerkiksi eristää yksilöitä ja ajaa heidät itsemurhaan. Yhden ihmisen panos kokonaisuudessa tälläisessä on pieni mutta merkityksellinen. Mutta karhu kanssani (bear with me).

Sillä se on silti läsnä siinäkin. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat suomessa olleet lestadiolaiskohut ; Lestadiolaiset ovat suuttuneet asioista tiedottaneita tiedotusvälineitä kohtaan syvästi. Helsingin Sanomien päätoimittajan henkilökohtainen kauna lestadiolaisia kohtaan nostettiin tässä tärkeäksi. Toki sosiaalisten ryhmien toiminnassa, kuten hoitokokouksia koskeneissa paljastuksissa, reagoinnit ovat olleet vielä vahvempia. Kenties siksi, että ne todella kertovat jotain oleellista asenteista.
1: Aivan kuin pedofiliatapaukset olisivat tällä muuttuneet olemattomaksi. On toki selvää että esimerkiksi itselläni asioiden penkominen on motivoitunut omakohtaisista kokemuksista ja siitä että "itse olen ns. todennäköisesti toivottomasti ja lopullisesti rikki mutta voin edes yrittää siihen suuntaan, että vastaavaa ei tapahtuisi kenellekään koskaan." Tämä on motiivi selvittelylle. Ei falsifikaatiokriteeri sille mitä löydetään.

Pedofiliakohussakin on ollut selvää että pedofiliasta raportoitu lapsi on koettu uhaksi kirkolle. Siksi lapsia on jopa rangaistu siitä että ovat joutuneet uhreiksi ja kehdanneet hakea oikeutta. Tässä ei ole mitään poikkeuksellista. On selvää että pedofiliakysymyksessä ja sen tuomittavuudessa on aina mukana tekijän identiteetti. "Suvakkeja" ja "arvoliberaaleja kulttuurimarxisteja" vihaava "arvokonservatiivi" hyökkää tässä mielessä vapautuneemmin pahana näkemäänsä Askolaa vastaan kuin konservatiivista arvopohjaa edustavamman edustajan kimppuun. Omaa identiteettiä suojellaan.

Jos siis käy niin että rippiopettajasi perseraiskaa sinut esineillä niin kirkossakin jos syytät kirkon työntekijää jostain, on tämä syytetty myös usein esimerkiksi kirkkoherran työkaveri. Sinä taas olet vaan joku jostain syystä peppukipuinen kakara.

Tämä uhkaidentiteetti on siitä jännittävä että sinua käsitellään. Jopa silloin kun sinua ei vastusteta. Muutut joksikin jonka läsnäollessa on aina ikään kuin erikseen puolustettava kristinuskoa. Teot etäännytetään mutta samalla korostetaan että asian esiintuominen on epäkohteliasta, asiatonta ja vainoavaa. Toisin sanoen rikoksesta jonka uhri olet on muuttunut joksikin jota sinun ei pidä ulostuoman.

Paitsi tietyissä yhteyksissä.

Moni tosiasiassa haluaa tehdä jotain kiinnostavaa. Jos joudut kokemaan jotain erikoista, moni on utelias. Tämä on sellaista mielenkiintoista seiskaviihteen tapaista. Halutaan että olet yksin kertomassa shokkisensaatiota. Tai tältä se ainakin tuntuu. Ihmiset ovat kiinnostuneita kuuntelemaan ikään kuin intiimissä kahdenkeskisessä tilanteessa asiasta. Tosiasiassa he hakevat samalla tarpeettoman luottamuksellisia välejä saadakseen nähdä vilauksen persereiästäsi ja tiedon siitä minkälaisia esineitä sinne on livahtanut. Tunkevat intimiteettialueelle ja sen ylikin. Mukalempeästi ja ystävällisesti. (Aidosti ystävällinen ja tilannetajuinen psykologisella silmällä varustettu tietää rajansa. Muunlaiset taas eivät ole omiaan tämälaisissa vakavissa asioissa mestaroimaan ja he voivat saman tien poistua ja lopettaa keskustelun, internetkeskustelun ja minun puolestani vaikka hengittämisenkin.)

Tämänlaisia asioita ei välttämättä kerrota edes omalle perheelle. Saati jollekin innokkaalle. Usein ensimmäinen reaktio onkin se, että sinulta halutaan tarpeettoman paljon yksityiskohtia. Kunhan niitä ei kerro lehdistölle tai vastaaville jossa kristitty joutuu ikään kuin selittelemään ja puolustelemaan kristinuskoa. ; Jos sanot että kristinuskossa tapahtuu pahaa, sinulta vaaditaan evidenssi ja tapauksenkulku. Ennen tätä et voi oikeuttaa sanomaasi. Et edes viittaamalla "kokemuksiin jotka nyt on sellaisia että eivät itse asiassa kuulu sinulle pätkääkään".

Jos olisivat edes harrastaneet kanssani seksiä olisivat nämä kysymykset sellaisia että niitä voisi jo kenties udellakin. Mutta tämä on ikään kuin sitä että kun ensin uskonnollisessa yhteisössä luottamuksesi petetään niin sitten sinun täytyy hypätä heti luottamuksessa syvään päähän ja avautua asioista kenelle tahansa omasta mielestään hyväntahtoiselle tyypille. Joka hymyten kyselee kun on kiinnostusta ja huolta. (Teillä ole esimerkiksi huolesta mitään käsitystä. Tappakaa itsenne ensin niin sitten palataan asiaan!)

Tätä tuntuu pahentavan yleinen optimistinen terapiausko ; Ihmiset aivan oikeasti uskovat että ratkaisu on mallia "mene terapiaan". (Ja terapia tarkoittaa myös sitä että puhutaan asiasta henkilökohtaisesti juuri heille.) Ja jos se ei toimi on ratkaisu "mene toiseen terapiaan" tai "mene parempaan terapiaan". Mylly muistuttaa tässä osin toista yleistä uskomusta : Jossa uskoon tullaan lukemalla "Raamattua". Ja jos olet sattunut lukemaan koko kirjan kannesta kanteen - kuten olen - muuttuvat myös vaatimukset. Koskaan et ole lukenut vain riittävästi "Raamattua".

Eikä tämä seiskalehtimäinen sensaatiohumpuuki edes jää tähän. On oikeasti ihmisiä joista traumaa on hyvä eksploitata manipuloivana kikkailumahdollisuutena. Sellaiset ihmiset kuin Rod Rosenbladt ovat kirjoittaneet "The Gospel For Those Broken By The Church" :in tapaisia "ateistejen auttamisella" itsensä oikeuttavia ajatuksia jossa esitetään käännyttämisstrategioita eri tavalla uskonnollisessa väkivallassa traumatisoituneille. ; Tässä fundamentalistikristityn perusvalikoimaan kuuluu että ei voi olla kauheaa tai pahaa tämänlainen. Että ei voi olla niin, että hyvä ja hyväntahtoinen kristitty ei saisi yrittää myös käännyttää omaan uskontoonsa takaisin ilman että muuttuisi pahaksi. Kysymys ei olekaan tästä. Tosiasiassa näitä käännyttäjästrategioitsijoita kuvaa kokemukseni mukaan aina ja ilman poikkeusta se, että tämä käännytystyö on ainut mitä he tekevät. He urkkivat tapauksesta yksityiskohtia - tai minun kohdallani häiritsevästi tungetellen yrittävät säälittävästi urkkia niitä - ja käyttävät jokaisen mahdollisen kikan voidakseen tehdä sen mikä tilanteessa on tärkeintä. (Ilmeisesti sen että saavat itsemurhan tehneen kristityn. Hiiteen odotettavissa olevat emotionaaliset responssit, kristityksi kääntyminen on ainut ja siksi myös tärkein tavoite! Toivottavasti nämä tyypit ymmärtävät tämän ja tajuavat kuolla kristittyinä. Mahdollisimman nopeasti & mahdollisimman kituen!)

Levy ei saa jäädä kiinni.

Suomessa uskotaan parantumiseen. Tämä näkyy siinä että ajatellaan että uskonto tai terapia parantaa. Tästä seuraa itse asiassa se, että jossain vaiheessa tilanne menee siihen että jos et ole onnistunut pääsemään kriisistä ohi, se on sinun syysi. Terapia toimii tai parempi terapia. Jos ei toimi niin syynä ei ole ekvivalenssiparadoksi vaan se että et ole tehnyt terapiaa oikein. (Kuten olet aina lukenut väärin "Raamatunkin".)

"Malisen haasteita" viidestä vuodesta alkaa ropisemaan. Näissä tilanteissa erikoista on se, että jos näille ihmisille menee kysymään että mikä on heistä sopiva palautumisaika vaikkapa sotatraumoista tai raiskatuksi tulemisesta. Tai että jos joku tulee heille kertomaan että rippikouluopettajansa on perseraiskannut heitä esineillä, niin onko oikea ja empaattinen ja rakentava reaktio todella se, että väheksyy tapahtumaa asenteellisilla sanavalinnoilla ja kysyä ensimmäisenä että onhan varmaa että tapahtumasta on alle viisi vuotta kun sen jälkeen kokemus on arvoton ja merkityksetön. Käytännössä jotain jota ei tapahdu. Australian kohuissa valtaosa olisi siis turhaa kitinää kun tapauksista on jo niinkin kauan.

Näissä konteksteissa yritetään usein pyytää anteeksi. Mikä kertoo että aikahaarukoijilla ei ole suhteellisuudentajua eikä tilannetajua. He ovat olettaneet että negatiivisia kokemuksia ei oikeasti voi olla. Ja jos on niin kokemukset ovat aina lieviä. Koska eihän suuri uskonto voi olla paha, vain marginaaliset fundamentalistit ovat kauheita. Lahkolaiset jotka voidaan trivialisoida "ei keskivertouskovaisiksi". Tämä sopii tietenkin hyvin mitättömään pikkulahkoon kuten Australian katoliseen kirkkoon, joka on niin pieni että jurui kukaan ei ole siellä Australiassa sellaisesta kuullutkaan. (Jos katuvat todella on olemassa armoa tuova uskonnollinen konsepti nimellä harakiri. Saa suorittaa vaikka heti!)

Aikajanoissa kiinnostavaa on tietenkin se, että olen traumakäyttäytynyt internetissä siitä lähtien kuin kokemani tapauksen alkuaallot olivat 4 päivää vanhoja. Ja koskaan ei ole ollut oikea hetki käsitellä asiaa. Mielenkiintoista onkin huomata se, että miten monta vuotta on riittävä aika jotta löytyy yksi hyvä uskovainen käsittelemään aihetta asiallisesti, ystävällisesti ja sympaattisesti. Vielä sitä ei ole koittanut, vastaan tullut tai mitään muutakaan.

Muutut parhaimmillaankin kakkosluokan kansalaiseksi.

Kun ensin liityt uskonyhteisöön joka lupaa paljon. Kirkko ja usko lupaavat paljon. Seurakuntatyöhön liitetään paljon arvoja. Heilahtelee sellainen sana kuin "yhteisöllisyys". Tämä on helppoa niin kauan kun huomataan se tosiasia että näitä lupauksia ei useimmiten tarvitse koskaan lunastaa. Siksi onkin valaisevaa joutua aitoon kriisiin ja huomata että olet uhka ja poissiivottava ongelma siinä yhteisössä joka lupasi suojella sinua. Ja joka tekee tämän sinä ainoana hetkenä kun todella, siis todella, tarvitset sitä.

Kun sitten eroat uskonyhteisöstä ja kirkosta tulee paikalle keekoilemaan joku Martti Muukkosen tapainen iloinen hahmo joka selittää että uskonnottomuutesi on yhteiskunnalle rike. Että yhteiskuntarakenteet nojaavat uskontoon ja ilman niitä niistä tulee hauraita ja tuhoutuvia. Ja että uskonnottomat ovat määritelmällisesti yhteiskunnan moraalisia vapaamatkustajia ja muita kakkosluokan kansalaisia. (Ja tämä on fakta koska hän on sosiologi joka osaa mainita ääneen Weberin.)

Tämä on aina kannustavaa ja rakentavaa kuulla. Tällähän siitä traumasta toipuu. Että ensin joutuu instituutiossa kokemaan erinäisiä peppukipuja ja sitten tämä ei saisi murtaa uskoa siihen että tämä instituutio on hyvän voima maailmassa. Yleviä ovat Muukkosen kaltaiset ihmiset.

Ja että pitäisi miettiä paremmin ja enemmän.

Uskonnottomuus johtuu jostain syystä aina liian vähäisestä kokemuksesta. Jostain syystä narraatio menee täysin läpi jopa minun kaltaiseni kohdalla.

Kun olen ensin ollut yli 10 vuotta optimistisena naureskelijapoikana tunnettu seurakuntanuorena ja sitten yht'äkkiä koen jotain jonka seurauksena teen itsemurhayrityksen ja käännyn pois uskonnosta ja olen tämän jälkeen maan kiukkuisimpia uskontovihainen, ja joka on mm. lukenut raamatun ja joka debatoi huvikseen jumalatodistusten logiikasta, on ensimmäinen reaktio aina se että en osaa uskontoa riittävästi. Uskontoon negatiivisuus nähdään aina johtuvan vain riittämättömästä kokemuksesta. (Te ette ole kokeneet vittu mitään. Kunhan teidän rippikouluopettajanne ensin perseraiskaa teitä lapsena pikkuesineillä niin sitten palataan asiaan. Sitä ennen voitte vaikka tappaa itsenne silmieni alla jotta saan edes jotain iloa siitä että kristitty kykenee edes joskus auttavasti hyveelliseen tekoon..)

Ongelmaan haetaan jopa siitä että minun olisi pitänyt käydä tai keskittyä uskontotunneilla peruskoulussa. Kävin kuitenkin hyvin uskonnollisen opettajan johdolla musiikkiluokkaa joka oli käytännössä myös uskontoluokka.

Toisaalta sitten on myös suhde uskontojournalismiin.

Suomen uskontojournalismi näyttää aika suuresti olevan viihteellistä. Sitä saa kuulla juttuja jotka vertautuvat kissavideoihin. Eli sitä miten ekumenian nimissä rabbi ja pappi menevät moskeijaan ja baarimikko kertoo olevansa väärässä vitsissä kun ei siellä saa tarjota alkoholia. Tai sitten se koostuu "suosikki" tai "seiska" -henkisistä henkilöhaastatteluista jossa ollaan kivan suvaitsevaisen avomielisiä ja kerrotaan että Kauko Röyhkä on mainion kiva ateistiksi kun on kulttuurikristitty.

Tässä mielessä huomasin tämän taannoin jutellessani uskontojournalismiin luottamisesta. Henkenä oli se, että sitä olisi vain uskallettava luottaa. Ja että muussa tapauksessa keskustelu saa sitten vain päättyä. Että minulla on pakko olla asennevamma eikä esimerkiksi se, että jos minulla on sydämelläni sellainen asia kuin rippiopettajani tekemä peräsuoleen raiskaaminen pikkuesineillä niin voisin kenties tarvita jonkinlaista vahvistusta siitä että journalistin asenne on oikea käsittelemään tämänlaisia asioita. Ja tottakai tämä asennevammattomuus ja pitämielisyys ja luotettavuus testataan ensin jollain vaarattomalla, mutta ainakin omalla kohdallani olen huomannut että luottamusta vaaditaan heti alkuun ja keskustelu halutaan enemmänkin tyrehdyttää täysin kuin tarttua takana olevaan ongelmaan. Suomalaiset uskontojournalistit eivät näe skuuppia vaikka sitä hieroisi heidän naamaansa. (Sen sijaan he kertovat että kukaan ei pakota. Olettaen että en edes mitenkään voisi olla kiinnostava kohde. Tämän asennoitumisen jälkeen tosiaan saavat skuuppinsa vain pakottamalla.)

Tosin Suomessa tälläinen paljastusuutisointi olisikin ongelma. Jos politiikanjournalistit eivät pelkää paljastaa tai epäillä vaikka pääministeri Sipilää ties mistä niin uskontojournalismissa tälläinen on maassamme hyvin harvinaista, ellei peräti tyystin poissaolevaa. Uskontojournalismin nähdään tukevan kirkkoinstituuttia ja tiedottavan kirkkoinstituutin näkökulmaa. Tai olevan muuten uskonnon puolella.

; Lähinnä "suvakkimedia" yle MOT -ohjelmineen ja "Hesari-Hysäri-Pravda" on tehnyt jotain paljastuksia. Ja nämä liitetään tietenkin näihin mainitsemiini lisänimityksiin. Australian katolinen kohu ei olisi täällä uskontojournalismin asia. Vaikka tosiasiassa se on juuri uskontojournalismin ydinmehua.

Sinun käsketään painua muualle.

On mielenkiintoista miten monet pastorit ovat vuosien mittaan todennut että minun esimerkiksi pitäisi olla hiljaa ja välttää uskontoaihetta jos se synnyttää tälläisiä tunteita. Tämä on tietenkin sama kuin kieltäisi ajattelemasta sinisilmäistä jääkarhua. Ja nämä ihmiset - esimerkiksi pastori Hannu Kiuru - ovat yleensä sellaisia että he korostaavat antisekulaareja sävyjä. Eli uskontoa tulee saada levittää aivan kaikkialla. En tiedä mikä tynnyri on sellainen että sen ovikelloa ei jokin Jehovan Todistaja tulisi pimputtelemaan. Ja jos sellainen löytyy, se on taatusti määritelmällisesti sekulaari tila.

Toisaalta on suoraan sanottu että "sinulle on selvästi tapahtunut jotain pahaa, en osaa auttaa, ikibanaani". Merkittävää on tietenkin että kirkon avuttomuus tunnustetaan tälläisessä yhteydessä. Koska muuten usko terapian ja kirkon mahtiin on kova. (Tietenkin tälläiset jutut eivät leviä, ne ovat samanlaista yksityistilaisuutta kuin ne terapiapumppauslähentelyt.) Usein auttaminen nähdäänkin synonyymiksi sen kanssa että halutaan kuunnella kun kerron. Tämä tietopaljastus sidotaan auttamiseen hyvinkin vahvalla sidoksella. Nähdäkseni tälle ei ole tarvetta.

Kuitenkin sinun täytyy olla läsnä.

Kristinusko kuuluu kulttuuriin. Näin ollen sinun odotetaan ja jopa vaaditaan osallistuvan kirkkotapahtumiin. Ristiäiset, häät, rippijuhlat, hautajaiset. Sukulaisen musiikkikonsertit jonne sinun oletetaan menevän myymään lippuja. Kaukaisen vanhan sukulaisen syntymäpäiväjuhlat jonne menet laulamaan virsiä ja olemaan korrekti. Koulun todistustenjakoihin joissa saat joko laulaa mukana tai istua epämukavasti hiljaa samalla kun mietit peräsuoltasi ja pikkuesineitä.

Kristinusko "kuuluu kulttuuriin" niin että sinun on sosiaalisista syistä jotenkin odotettua vaan menevän. Ja kaiken olevan OK. Koska se on normaalia ja tavallista. Tämä koskee heitäkin joiden elämänhistoria on epänormaali.

Kuitenkin samalla.

Samalla muistan miten lukiossa Miska Husgafvel ei tiennyt mitään mitä minulle oli tapahtunut. Hän ei udellut. Ymmärsi että siellä on peräreikiä ja esineitä vastassa. Ja että niistä tietäminen ei ole tärkeää. Hän  tajusi että kaikki mitä piti oli siinä ,että varmuuden vuoksi fysiikan luokassa paidasta kiinni että en yrittäisi hypätä mihinkään korkeajännitelaitteisiin. (Ennen kuin edes liikuin mihinkään suuntaan.)

Samoin Anna Korkolainen ymmärsi että joskus voi olla tarpeen päästää omituinen nuori mies nukkumaan kotiin sohvalle, pois perheriitaisesta ja väkivaltaisesta perheestään, vaikka tämä saattaa kenties herättää erikoista keskustelua poikaystävän kanssa.

Samoin moni muu ymmärsi jotain. Ymmärsivät että tilanteen tietojen päivittäminen ei välttämättä ole niin oleellista. Ei heidän tarvinnut tietää detaljeja. Reagointien tunnistaminen riitti. Kyky sympatiaan ja odotettavien tulevaisuuksien ennustamiseen. Tajua siitä että asiaa voi muuttaa omalla käytöksellä. Pienillä teoilla. Tämänlainen on sitä että tartutaan toimeen ja jeesitään. Ei että asetetaan rooli, kaava ja toimintasuunnitelma jota epäluottamusta ymmärrettävästi kokeva pakotetaan tottelemaan tavalla jossa ensimmäinen on luottamusta osoittava uskon hyppy.

Temppu joka tuntuu ylittävän ihmisten auttamiseen muka-spesialisoituneiden psykologisella silmällään ylvästelevien pastoreiden ja muiden kaikkivaltiaan avussa hyvää tekevien superosaajien ymmärryksen. He voivat sanoa "en osaa auttaa", kun et ole valmis tekemään mitä he haluavat siinä tahdissa mitä haluat ja olet koettu uhaksi.

TL;DR;

Toivottavasti Australian pedofiilikohun seurauksena ei ole kasvanutta määrää ateisteja. Sillä nämä uhrit ovat joutuneet aivan toisenlaiseen lisämyllytykseen. Siinä he ovat velvoitettuja purkamaan kokemuksiaan ihmisille jotka edustavat instituutiota joka teki tämän heille. Muuten he ovat uhka jonka käsittelyssä on puututtava ennen kaikkea uskon maineenpuhdistukseen. Ja tämä vaatii aina jonkinlaista huomion siirtämistä tekemisestä, tapahtuneesta ja tekijästä.

Lisäksi uhrin täytyy käyttäytyä hyvin. Jokainen uskovainen haluaa jutella miellyttävän ja älyllisen ja rauhallisen uskontojen uhrin kanssa. Ts. he nauttivat sellaisista uskontojen uhreista joilla ei ole mitään traumakäyttäytymistä. Heti jos käytös on huonoa, syynä on liian vähä terapia tai se että vihaisella ei olekaan aitoja kokemuksia tai riittävää ymmärrystä uskontodialogiin.

He ovat takaisinkäännytystyönkohteita jotka voidaan hylätä ilman apua vetoamalla avuttomuuteen. Avuttomuuteen joka on kuitenkin lähinnä mielisokeutta. En ole kohdannut vielä kristillisessä kontekstissa hyväntekijään ja apuun. Ja kun olen tämän asian kanssa parisenkymmentä vuotta ollut tekemisissä, voin sanoa että jos jonkin asian altistuminen on voimakasta ja toistuvaa ja siihen liittyviä tapahtumia on 0kpl on selvää että tämä haettu asia ei edusta valtavirtaa.

Tästä voidaan päätellä että on turhaa siirtää puheita kristittyjen pahuudesta noitavainoihin. On turhaa selittää fundamentalisteista tai ääriryhmiä edustavista epänormaaleista aktivistikristityistä. On turhaa puhua hihhuleista tai tuijottaa lahkoja. On puhuttava keskiverrosta. Keskiverrosta joka btw. koostuu niistä kristityistä jotka voivat nähdä vuosia traumakäytöstä blogeavia tyyppejä ja joiden ainut sympatianosoitus on se, että heidän kommentteihinsa käydään kirjoittamassa siitä miten mielipiteet ovat vääriä ja turhia ja muutenkin sellaisia että ketään ei kiinnosta.

Eihän heitä tietenkään kiinnosta. Miksi kiinnostaisi? Sehän olisi uhka jos oma ideologia olisikin sellainen että siellä olisi mahdollista että rippikoulunopettaja perseraiskaa pikkuesineillä, pääsee kivasti eläkkeelle ja että koko yhteiskunta käytännössä poikkeuksetta antaa asian tapahtua niin että ainut ongelma joka tässä toistuvasti nähdään torpattavaksi on se jolla on ollut tarpeettomia pikkuesineitä epänormaalissa taskussa ulkopuolisten voimien sinne tahdonvastaisesti sorkkimana.

Arvopohjan koettelu

On jännittävää katsoa mistä kristityt puhuvat kun he puhuvat arvopohjasta. Tässä tehokas keino on katsoa sitä, missä yhteyksissä asiat nousevat esiin ja missä eivät. ; Konservatiivisia fundamentalisteja tässä asiassa kuvaa se, että arvopohjasta ollaan huolissaan homoseksuaalien avioliiton kohdalla. Samoin "Suvivirren" tai "Enkeli Taivaan" laulaminen ; Mika Niikon hengessä "Joulujuhla ilman Jeesusta jää ontoksi". Samoin abortti ja eutanasiakysymys nousevat toistuvasti esiin jonain jota tulee vastustaa.

Voidaan sanoa että arvopohja nousee esiin kysymyksissä joissa käsitellään sitä että perinteisiin on osallistutettava kaikki. Kysymys ei ole vain heidän oman uskontonsa ilmaisemisesta itse, vaan tämä täytyy yhteislauluin ja yhdessäolotilaisuuksin jakaa kaikkien, myös eriuskoisten ja ei-uskoisten, läsnäollessa. Toisaalta asia näyttää nousevan esiin myös kysymyksissä jotka eivät kosketa kristittyjä itseään. Kukaan ei pakota heitä homoavioliittoon tai aborttiin tai eutanasiaan. He ovat päättämässä kategorisesti että tämä asia nyt vaan on sellainen että heidän arvopohjansa murtuu jos joku muu tekee näin.

Näkökulma laajenee jos huomaa että arvopohjan koettelu näkyy siinä missä kohden nousee äläkkää siitä että "kirkko on hylännyt Jeesuksen". Tässä ilmeisesti muslimien auttaminen on samaa kuin islaminuskon harrastaminen. (Tämä on hieman erikoista koska Raamatusta vastaavaa asennetta löytyy lähinnä silloin kun fariseukset moittivat Jeesusta samarialaisten tukemisesta ja publikaanien kanssa seurustelusta. Nykykonservatiiville terveet tarvitsevat parannusta.)

Tämä ei toki ole mitenkään uutta. Kun katsoo fundamentalisti-oikeisto-konservatiivista klikkiä he usein korostavat sitä miten he arvostavat perinteitä ja kannattavat uskonnonvapautta. Mutta kun heidän sanomisiaan seuraa näkee että he haluavat ajaa joitain rajoitteita kaikille. Ja uskonnonvapaus tarkoittaa sitä että "positiivinen uskonnonvapaus" heille itselleen on annettava niin laajaksi että sitä saa tunkea toisten privaattiin. Tai toisten julkiseen tilaan niin että toisten on osallistuttava rituaaliin tai rajattava omaa sananvapauttaan niin että he saavat osallistua tai olla hiljaa - mutta ei ilmaista omaa erimielistä vakaumustaan tässä asiassa päälle.

Uskonnonvapautta ajava konservatiivi lähinnä kovaäänisesti vastustaa liberaalien ajamia vaihtoehtojen kasvattamisia, koska tämä muutos heidän mielestään murentaa arvopohjan. ; Tässä mieleen voikin tulla Yki Räikkälän kirjoituspari "Lestadiolaisuus päättäjän ohjenuorana" ja "Katolisuus päättäjän ohjenuorana". Aiheena on se että Sipilän ja Soinin arvopohja toimii jonain joka selittää osan heidän politiikastaan.
1: Lestadiolaisuuden kohdalla korostuu se, että "Juha Sipilällä on kristillinen vakaumus. Hän on Rauhansanalainen. Rauhan Sanan hallitusta johtaa rovasti Ari Juntunen, Sipilän vaimon veli. Suku on tottunut johtamaan. Sipilä lienee jo yrityselämässä ojentautunut niin, että johtaja on ehdoton auktoriteetti ja esivalta. Nyt hän pääministerinä edustaa valtioesivaltaa. Esivalta on Jumalan asettama. Siis hän on Herramme meille esivallaksi asettama ja meidän tulee olla Hänelle kuuliainen. Rauhansanalainen liberaalius on sitä, että jokaisella on omantunnon vapaus ja oikeus toimia mielensä mukaan myös hengellisissä asioissa. Kunhan on esivallalle alamainen." Tässä auktoriteetissa on joitain ongelmia Suomen käytänteiden kanssa, tavalla jotka demonstroituvat varsin konkreettisesti. "Esivallalla on silläkin esivalta, nimittäin perustuslakivaliokunta. Suomea yhtiöitettäväksi saatettaessa lakeja on täytynyt säätää lujaa tahtia ja useat niistä ovat törmänneet perustuslakiin. Siinä Sipilä varmasti komppaa Soinia: perustuslakivaliokunta on aikansa elänyt. Pitää saada tuomioistuin sopivine nimityksineen." Siksi vapautta periaatteessa korostava ja uskonnonasioistaan periaatteessa vaikeneva Sipilä voikin osoittaa uskonnollisia asenteitaan muuta kautta, toimimalla ja tekemällä tavalla joka heijastaa näitä asenteita ja arvoja ilman Jeesuksen nimen ääneen huutamista. Tämä on hyvä muistutus siitä että sekularismi ja uskonnon piilottaminen ei ratkaise sitä että uskonvakaumuksen mukana olevat ongelmat kuitenkin livahtavat suoraan rakenteisiin. Esivalta -asenne näkyy ihmisten kohtelussa ja käytänteissä. "Kun Susanna Kuparinen käsitteli pääministerin vaimoa Eduskunta -näytelmässään, kävi pääministeriltä käsky Ylelle, että Kuparisen on poistuttava Pressiklubi-ohjelmasta. Kun Ylen toimittaja käsitteli Sipilän sukulaisten firmaa, joka oli saanut pääministerin päätöksellä 100 miljoonaa lisärahaa saaneelta Terrafamelta, sai toimittaja lähteä."
2: Katolisuuden kohdalla nousee esiin hieman eri kulma, tosin käytännössä toiminta on samanlaista, se vain kumpuaa hieman erilaisesta teoreettisesta pohjasta ja astetta erilaisesta asenteesta. Itse toiminta ja suhde uskonnonvapauteen ja vastaaviin asioihin ovat samantyylisiä. "Uskontoja voidaan pitää demokraattisina vain sikäli, että niiden mukaan me kaikki olemme yhtä syntisiä ja kaikki säätyyn katsomatta ovat ansainneet kadotuksen. Mutta järjestelmänä uskonto onkin kaikkea muuta. Ylhäältä sanellaan kaikki, miten meidän tulee elää ilman pienintäkään vaikuttamisen mahdollisuutta. Ja jos et ole sanelijan puolella, sinut tuomitaan." Tässä ei vaieta vakaumuksesta. Sen sijaan tässä sanat ja uskonnon tekeminen avoimesti poliittisessa tilassa. Näistä ei keskustella koska arvopohja on määritelty ja sitä ei kyseenalaisteta tai luoda, vaan otetaan sellaisenaan, poliittinen epäkorrektius ei saa koskea niitä asioita - toisin kuin harhaoppisten etiketistöä vaikka siinä saako maahanmuuttajia kutsua häijyillä pilkkanimillä. "Soinilla ei ole mitään homoja vastaan. Näin on todennut. Vuonna 2009 tosin kertoi, että "seksuaalisuus kuuluu vain miehelle ja vaimolle, koska se vain on niin". Olkoot homoja, kunhan eivät homostele. Niin se vain on. Homoavioliitto on Soinille moraalikysymys. Homojen avioliitto on moraaliton." Tässä arvot ovat näkyvästi siinä, että taistellaan harhaoppia vastaan. "Ja niin se ”keneltä otetaan ja missä ei voi joustaa” -eetos on tullut todistetuksi. Timo Soini, köyhien ja unohdettujen asialla olevana, on tässä hallituksessa mukana yhtään häpeilemättä hyväksynyt köyhiltä ja tulottomilta ottamisen. Mutta yksi oli asia, jossa hän ainoana ministerinä oli vastaan: mies- ja naisparien asemaa parantava hallituksen lakipaketti. SE edusti moraalittomuutta, kohtuuttomuutta ja kauhistusta."

Monia muitakin asioita kenties vastustetaan teoriassa mutta niitä vastaan ei nouse reaktioita. Itse asiassa moni kysymys on sellainen että niiden kohdalla asiaa halutaan ohittaa siten että sanotaan että "asia on ikävä", mutta sitä vastaan ei nousta vastaavanlaisella aktiivisella panostuksella kuin vaikka homojen avioliittoa vastaan. Itse asiassa näistä asioista kertojaa kohtaan noustaan siten että yritetään siirtää keskustelu muualle ja paheksutaan tämänlaista näkökulmaa epäkohteliaana.

Nämä eivät selvästi uhkaa arvopohjaa. Tälläisiä kysymyksiä ovat vaikka lestadiolaisten ja katolisten parissa tapahtuneet pedofiilien piilottelut. Kirkon parissa väistetään esimerkiksi 1990 -luvun saatanapaniikkia koskevasta osavastuun kantamista. Näistä vastuun kantaminen kun sekin näyttä uhkaavan arvopohjaa. Tai kuten Räikkälä "Uskontoja voidaan pitää demokraattisina vain sikäli, että niiden mukaan me kaikki olemme yhtä syntisiä ja kaikki säätyyn katsomatta ovat ansainneet kadotuksen. Mutta järjestelmänä uskonto onkin kaikkea muuta. Ylhäältä sanellaan kaikki, miten meidän tulee elää ilman pienintäkään vaikuttamisen mahdollisuutta. Ja jos et ole sanelijan puolella, sinut tuomitaan. Sellaista kutsutaan diktatuuriksi. Mutta näin monet oikeana pitävät. Suomen teologisen instituutin pääsihteeri, teol. tri Ville Auvinen sanoikin sen taannoin A-talkissa, jossa käsiteltiin kirkon homovihkimysasiaa. Kirkossa ei voi noudattaa demokratiaa. Kirkossa kuuluu olla teokratia. Tämän sanan hän lausui ääneen." Konservatiivinen perusarvopohja ja sen uskononvapaus on liberaalia sinä mielessä etä jokainen saa uskoa juuri kuten hala kunhan on kuuliainen.

Virallisesti kenelläkään ei ole mitään uskonnottomia vastaan, kunhan he muistavat olla alamaisia uskonnolle. Juhlivat jouluja kristillisesti, osallistuvat kristilliseen perinteenviettoon hiljaisesti eivätkä korota koskaan ääntään tai kerro omia mielipiteitään jos ne nousevat yhtään kristinuskoa vastakarvaan.
1: Tästä hauskana erikoiskuvana on se, että jos harrastaa positiivista uskonnonvapauttaan tässä asiassa niin kehotetaan menemään Pohjois-Koreaan. Aivan kuin ei-sekulaari uskonnottomuus olisi sitä että vakaumukset pitäisi sekulaaristi piilottaa. Yhtenäiskulttuuria ajavahan on lähempänä Pohjois-Koreaa jossa yhtenäiskulttuuria juuri ei saa kritisoida. ("Suvivirren" laulamattomuuttakin pidetään esimerkiksi "epäsuomalaisena".)

Yhteenveto

Virallisen maailman mukaan meillä on hienoja ja hyviä kristittyjä jotka arvostavat uskonnonvapautta. Ja joille uskonto on ennen kaikkea arvojen lähde. Käytännössä nämä arvot tarkoittavat sitä että oma positiivinen uskonnonvapaus ajetaan toisten käytösten ohjaamiseen. Kosketaan asioita jotka eivät muuta omaa käytöstä vaan rajoittavat vääräuskoisten harhautumista. Uskonnottomia ei sellaisenaan vastusteta, kunhan he muistavat olla alamaisia ja hyväksyvät puoli-ihmisen roolin jossa tärkein uskonnonvapauden ilmaisu on siinä että kun muut laulavat positiivista uskonnonvapauttaan ääneen niin itse saa valita laulaako mukana vai pitääkö turpansa kiinni. Ja vastaava asenne on toki kaikessa muuallakin yhteiskunnassa. ; Sitä saa uskoa miten haluaa mutta jos on ääneen uskonnoton, olisi oikea paikka muuttaa Pohjois-Koreaan. Tämä asenne on se joka sitten tarkoittaa "tervettä arvopohjaa". Syvältä ne arvot ainakin ovat. Kenties pohjemmalle onkin vaikeampaa mennä. Syvemmällä olevia perusteita saa todellakin hakea.

Et saa myydä sieluasi, et vaikka elämän lahja olisi kuinka kurja.

Suomen kansalaisista suuri osa kannattaa eutanasiaa. Sitä vastustavat tahot ovat lähinnä uskonnollisia. Tiukahkoa linjaa edustaa esimerkiksi "Katolisen kirkon Katekismus" joka määrittelee asian niin, että "Välitön eutanasia merkitsee sitä, että vammaisilta, sairailta tai kuolevilta ihmisiltä riistetään elämä mitä tahansa perustetta käyttäen. Sitä ei voida moraalisesti hyväksyä." Tässä kysymys on erikoinen. Jos sanotaan minä haluan juoda Sokrateen myrkkymaljan, niin kuka tässä prosessissa riistää mitään keneltäkään?

Tässä kantana onkin rehellisesti sanoen useammin se että katolisen kirkon suhde itsemurhaan on mikä on. Ja eutanasia nähdään lähinnä yhtenä itsemurhan alatyyppinä. Sanavalintana riistäminen on kuitenkin kiinnostava koska siinä korostetaan jotenkin sitä että eutanasiaa haluava olisi jokin tahdoton kohde ja uhri ; Jos tämä olisi totta, eutanasiassa ei voisi olla kyseessä itsemurha.

Onkon nähtävissä että eutanasiassa onkin itsemurha-vastustusteeman kohdalla toinenkin teema. Sellainen joka korostuu prostestanttisissa suuntauksissa. Protestantti korostaa helposti ajatukseen jossa eutanasian ottava on elävä olento ja että erityisesti haavoittuvaa ja haurasta elämää tulisi suojella. Ja tässä korostuu myös se, mikä tulee vastaan jos protestantin kanssa puhuu vakavasti Faustilaisista sopimuksista. Ihminen pelastuu armosta, ei ansiosta. Ihmisen sielun kohtalo on Jumalan armeliaisuuden käsissä. Joten se ei ole edes mikään jota ihminen itse omistaa. Ihminen ei omista sieluaan joten sitä ei voi myydä. Eutanasiaa vastustetaankin vahvasti sen vuoksi, että nähdään että elämän ja kuoleman teemat kuuluvat Jumalalle eivätkä ihmiselle.

Tässä kohden onkin sanottava että eutanasiaa ottava ei ole se jolta teknisesti riistetään mitään. Hän ei ole uhri vaan rikollinen. Rikollinen joka riistää Jumalalta. ; Tässä mielessä Jumala tietenkin voi Helvetin kanssa tehdä omaisuudelleen miten mielii. Ihmisen on turha mutista. Hän on ehkä sielunsa ja kärsii ikuisesti mutta hänelle ei kuulu omien askeleidensa ohjaaminen eikä edes oman itsensä omistaminen.

Elämä onkin luterilaisuudessa lahja. Hyvin erikoinen lahja. Useimmiten hyvin paska lahja. Jota ei saa edes palauttaa, toisin kuin ne niin monet muut epäonnistuneet lahjat jotka olisivat saaneet jäädä antamatta in first place. Jos sielu pelastuu Paratiisin iloon armosta, niin täällä maan päällä ei paratiisia nähdä. Emme joudu elämään ainakaan armosta.

Kenties tämän vuoksi itselleni oikeus itsemurhaan on aina ja kaikissa tilanteissa ihmisen perimmäisin ja tärkein oikeus. Aina. Mistä tahansa syystä. Sen jälkeen hengissäolo on todellinen ja aito statement siitä että on parempi olla ei-kuolleena. (Se ei toki tarkoita ollenkaan samaa kuin se että olisi parempi olla ei-koskaan-syntyneenäkään. Itsemurhan problematiikassa kun on kyseessä useimmiten sellaiset kysymykset jotka käsittelevät sitä että sitä on jossain välissä oltu elossa jostain muusta kuin Jumalan armosta.)

Potentiaalinen ihminen

Katolisuudella on hyvin tietynlainen suhde ehkäisyyn. Sen teologiassa seksin primaarinen tavoite on lisääntyä ja ehkäisyn käyttö tuhoaa tämän merkityksen. Näin ollen se on sisäsyntyisesti ja itsessään (intrinsicly) pahaa.  (Syy on muuten teologisesti sama kuin miksi homoseksuaalisuus on sen kirjoissa väärin. Ei liene kuitenkaan sattumaa että katolinen Soini huutaa homoista mutta vaikenee ehkäisykysymyksistä.) Ja näin ollen ehkäisy on sisäsyntyisesti pahaa ja väärin. Moni näkee myös että olisi erityisen kristillistä olla pro life, siis siinä mielessä että vastustaa aborttia.

Kuitenkin tämänlainen suhde asioihin ei ole niin yksinkertainen. Jos mietitään perisyntiä, sen mukaan ihmiset ovat synnynnäisesti pahoja. Tämä tarkoittaa sitä että myös sikiö on synnynnäisesti paha. ; Toki uskovaiset pro lifeydessään pitävät ilmiselvänä että sikiö on ihminen ja avuton. Mutta tämä on enemmän kulttuurinen konventio kuin ilmiselvä ainut kristillisestä teologiasta nostettava näkökulma. ; Siksi jopa Richard Swinburnen tapainen teologisessa korrektiudessaan kompetentti kristitty voi aivan täysin luoda näkemyksiä joissa abortti ei ole luonnossaan, sisäisesti ja itsessään (intrinsicly) pahaa. Ja että abortti on pahaa vain siksi että se rikkoo Jumalan käskyä vastaan.

Tästä on hyvä hypähtää vähäksi aikaa teologian ulkopuolelle.

Moni käsittelee kysymystä "onko sinun oikeuksiasi loukattu kun sinut on tehty" samana kuin "oletko onnellinen ollessasi elossa". Tämä näkökulma on hyväksyttävissä mutta vain jos ollaan sitoutuneita hedonismiin. ; Moni toki arkisesti kokee että jos he ovat onnellisia ollessaan elossa elämä on lahja. Ja jos he haluavat tehdä itsemurhan niin tätä tehdään siksi että se elämä ei ole ollut kovin onnellinen ja nautittava asia. Ja ihmiset toimivat tämän periaatteen mukaan. Mutta se ei ole sama kuin sanoa että nämä kysymykset olisivat jotenkin automaattisesti tai sisäsyntyisesti yksi ja sama asia. (Tässä suhteessa katolinen näkökulma alustuksessa ei ollut sattumaa. Hekään eivät muuta näkemystään ehkäisystä sen vuoksi että suuri määrä ihmisistä harrastaa sitä ja pitää ehkäisyä pienenä ja arkisena asiana.)

Tässä kohden filosofit puhuvatkin siitä että onnellisuus ja se että kokee kuuluvansa tai haluavansa jotain ei välttämättä tee tästä hyvää.
1: Ihmiset eivät välttämättä ole täpötäysin hyveellisiä joten heidän tuntemuksien mukaan meneminen pitää sisällään riskin.
2: Ihmisiä voidaan indoktrinoida, manipuloida ja aivopestä siihen että he ovat onnellisia jossain varsin kuvottavassa asiassa. Uskonnolliset itsemurhakultit ja Pohjois-Korea toimivat iskostuksella jotka herättävät kysymyksiä. Jos ihminen on manipuloitu johonkin hän voi olla onnellinen tästä. Ja hän voi jopa kiittää tätä aivopesuprojektia jonain joka muutti hänet ja mahdollisesti pelasti hänet. Mutta se ei silti tarkoita että hänen oikeuksiaan ei olisi loukattu.

David Benatar onkin kirjoittanut argumentin jonka perusteella syntyminen olisi pahaa. Hänenkin näkökulmansa on hedonisminmakuinen. (Mikä on yllättävää. Koska yleensä hedonismi on kohtuu suosittu puolustamaan elämää.) Benatarin mukaan tuska ja nautinto toimivat epäsymmetrisesti ; Jos jossain tilassa ei ole tuskaa se tarkoittaa pahuuden puutetta. Tuskan läsnäolo taas on pahuutta. Nautinnon puutteesta saa hyvän asian vain jos on jo olemassa joku joka jää paitsi tästä nautinnosta. Toisin sanoen nautinnonpuutteen pahuus vaatii olemassaoloa joten syntyminen maailmaan muuttaa tämän suhteen "jotain oleellista". Ja näin ollen syntymättä jäämisesi ei voi olla pahuutta. Mutta jos synnyt niin voit kärsiä edes yhden kerran elämässä ja toisaalta voit jäädä paitsi nautinnoista.

Ihmiset eivät koe velvollisuudekseen tuottaa maailmaan ihmisiä vain jotta he voisivat kokea nautintoa. Lisääntymisestä on tehty oikeus jota saa harrastaa mutta vain melko harva uskonsuuntaus on niin pro life että näkee että lisääntyminen, ja nimenomaan maksimitahdilla lisääntyminen, olisi velvollisuus. Benetar näkee että tämä johtuu juuri siitä että nautinnolla ja tuskalla on moraalinen epäsymmetrisyys. Benetarin mukaan tästä seuraa se, että olisi moraalisesti parempi jos ihmisiä ei syntyisi. Ja jokaisen ihmisen oikeuksia on loukattu kun heidät on tehty maailmaan.
1: Tämä ei tarkoita että muut ihmiset eivät nauttisi utilitaristisesti muista ihmisistä ja näiden seurasta tai että ihmiset itse omakohtaisesti eivät yleensä nauttisi elämästään. Kysymys on siitä onko syntymätapahtuma, tilanne jossa on epätietoisuutta siitä mihin elämä menee, ja jossa on kysymys olemassaolosta ja ei-olemassaolosta sisäisesti pahuutta. Benetarin argumentissa on helppoa nähdä hedonismia, mutta se kuitenkin pitää aiemmin mainitsemiani kysymyksiä eri kysymyksinä.

Benetarin argumenttia on moitittu. Sillä potentiaaliset ihmiset vain eivät kärsi. Niillä ei välttämättä ole mitään oikeuksia joita loukata. Koska potentiaalisuus on vain sitä että ei ole olemassa. Olemassaolo, elossaolo ja vastaavat onkin nähty jonain joka ei ole potentiaalista. Joko olet olemassa tai et. Potentiaalinen ihminen ei tässä mielessä ole olemassa eikä ihminen. Ei heitä silloin kosketa myöskään ihmisoikeudet. Näin heidän oikeuksiaan ei voi vahingoittaa.

Paluu uskontoon.

Benetarin argumentti on sen tyylinen että kristitty on iloinen siitä että sille voidaan esittää vasta-argumentteja. Valitettavasti Benetarin argumentti on kuitenkin sen luonteinen että sen ongelmallisimmat kohdat koskevat potentiaalista ihmistä.

Sillä argumentaatiossa ei riitä että ei pidä jostain argumentin johtopäätöksestä. Johtopäätökseen vaikuttavat argumentit on otettava vakavasti omissakin ajatuksissa. Sillä joko asian ottaa vakavastiotettavana argumenttina tai premissinä. Tai ei ota. Jos antaa periksi yhdessä niin sitä helposti käy niin että se vihattu argumenttikin saa olemassaolon oikeutuksen sitä kautta että sen premissit ja lähtökohdat on tullutkin hyväksytyksi.

Tässä käy hieman toisin päin. Sillä Benetarin argumentin kaatumiseksi otetaan kantaa potentiaalisiin ihmisiin. Jotka taas ovat pro life -näkemyksissä keskiössä. Tämä tekee Benetarin argumentista jotain joka ei ole itse asiassa kovin vakuuttava juuri kenellekään. Mutta joka on filosofisesti erityisen hankala nimenomaan jos olet abortin, ehkäisyn ja vastaavien vastustaja. Sillä argumentilla on paljon näissä suosittuja peruslähtökohtia. Benetarin argumentti ei ole intuitiivisesti uskottava mutta valitettavasti se on ehyt päätelmä joka nojaa premisseihin joita pro liferit pitävät erityisen tosina. (Etenkin kun elämä on lahja -teemassa usein korostetaan nautinnollisia ja mukavia asioita joita elämään kuuluu. Esimerkiksi se ilo jota saa kun harrastaa kristinuskontoa.)

Tilanne muuttuu siinäkin mielessä erikoiseksi että jos olemassaolemattoman potentiaalisen ihmisen oikeuksia ei voi rikkoa, niin silloin seksin harrastamisesta ei voi olla pahoillaan. Huomio siirtyy enemmän siihen että olemmeko pahoillamme siitä että vanhempamme eivät ole tehneet aborttia ennen kuin sikiön hermosto on riittävän kehittynyttä kokemaan nautintoa ja kärsimystä. Tätä kautta syntyy erikoisia kysymyksiä. Kuten kysymyksiä siitä että jos seksiaktio ei olekaan se joka on sisäisesti hyvää tai pahaa. Ja että meillä olisi enemmänkin velvollisuus aborttiin.

Itse näkisin että helpointa olisi vaan ohittaa tämä kaikki ja sanoa, että syntymäprosessi on itseen kohdistuvaa mielivaltaa. Kun "lasta tehdään" niin "tekijät" tietävät mitä prosessissa voi käydä. Ja kukaan ei voi kysyä potentiaaliselta ihmiseltä mitään. Joten jokainen on todellakin, kuten Sartre sanoo, maailmaan heitetty. Kysymys onkin enää siitä että onko mielivalta aina samaa kuin pahuus.

Hyvä uskonnollinen väkivalta

Jotkin asiat ovat helppoja. On helppoa tietää, onko ostamasi asunto kummitustalo - se ei ole. On helppoa tietää onko naapurisi noita. Ei ole.

Samoin on helppoa tietää onko mikä tahansa kansanmurha oikeutettu vai ei. Ei ole. Ei vaikka joku William Lane Craig ja Pasi Turunen selittäisivät päinvastaista "Raamatussa" mainituista Jumalan kehottamista kansanmurhista ; God Command Theoryn mukaan kansanmurha on paha, mutta koska Jumala on hyvyyden mitta niin hänen komentojensa seuraaminen ei ole pahuutta, ei vaikka sen hyvyys ylittäisi maallisen järjen ymmärryskyvyn; Nykyään länsimaiset ihmiset onneksi kohtelevat uskontoa väkivaltaa abstraktioina. Esimerkiksi Craig ja Turunen ovat tuskin suunnittelemassa sitä miten voisivat tehdä hyvän kansanmurhan Suomessa.

Tätä kautta onkin kannustavaa lukea "Metro" -lehden tekstiviestipalstaa. Siellä toistuu usein selkeästi protestanttien näkökulmasta toistuva kommentointi. Vuosien ajan, säännöllisen epäsäännöllisesti, palstalla kommentoidaan hyvin samanlaisella sisällöllä. Aiheet vaihtelevat ristiretkistä noitavainoihin. Ja niiden perussävynä on se, että uskonto on niissä ollut tekosyy. Joka johtuu siitä että katoliset ovat valehdelleet siitä mitä "Raamattu" sanoo. Viestin loppuosassa korostetaan sitä miten protestanttien väkivaltaisuus taas liittyy siihen miten he suuttuivat kun huomasivat että heille oli valehdeltu vuosia.

On toki sinänsä hyvä että protestanttien ja katolisten väliset väkivaltaisuudet tunnistetaan ja tunnustetaan. Ja että protestantteja ei pidetä siinä pelkästään uhreina. Tämä toki olisikin hieman erikoista, sillä se kattoi aika pitkän ajan historiaa, sellaista joka oli valtapelien ja vallanvaihdosten ja jopa sotien keskiössä. Katolisuus, kalvinismi ja luterilaisuus olivat kovia pelinappuloita korkean tason poliittisessa pelissä.

On toki vaikeaa ymmärtää miten ihmiset suuttuivat heille valehtelusta jatkuvasti sadan kahdenkymmenen vuoden ajan. (Suunnilleen 1520 luvun keskiväliltä 1640 -luvun loppuun.) Ja myös alueilla jossa protestanttiutta opetettiin myös lapsille. Mutta ilmeisesti pahastumista tehtiin kovastikin postuumisti, suututtiin valehtelusta jonka kohde ei ollut edes protestantti itse.

Näkemys on erikoinen. Sillä ensinnä se korostaa että uskontokritiikki on hyvin tarpeellista. Selvästi. Koska uskonto toimii. On sama onko motivoinnin takana vallanpitäjillä raha tai muu. Selvää on, että uskonnollisella propagandalla on ollut tärkeä rooli ihmisten villitsemisessä. Ilman uskontoa tämä on voinut olla paljon vaikeampaa ; Tämä toki toimii myös positiivisiin suuntiin ; Karkeasti sanoen Raamatun ja käytännön politiikan välinen suhde näyttää olevan se, että kun löytyy poliittinen tahto johonkin, mihin tahansa, niin sen jälkeen sille kyllä löydetään uskonnollisia perusteita.

Mutta tärkein asia ei ole tämä. Tärkein asia on siinä että tässäkin on takana "hyvän kansanmurhan henki". Tosin ilman mitään Craigin God Command Theorya tai vastaavia. Viestin sisältö on se, että protestanttien väkivaltaisuus katolisia kohtaan oli jotenkin hyväksyttävää, ymmärrettävää ja jollain tavalla ei-relevantilla-tavalla-ongelmallista väkivaltaa. Ja siinä vaiheessa kun sinun ideologiasi antaa vakaumukseesi tälläisiä asioita, niin on syytä kyllä vakavasti - ja suoraan sanoen lopullisesti - kyseenalaistaa sen ideologian moitteettomuus.

Paavin ei-denialismiudesta

Tämänhetkinen paavi Francis esitti julkisesti että evoluutioteoria ja Big Bang -teoria ovat tosia. "Big Bang theory and evolution in nature "do not contradict" the idea of creation, Pope Francis has told an audience at the Vatican, saying God was not “a magician with a magic wand.”" Nämä ovat tietenkin siitä hyviä kannanottoja että ne osoittavat että Paavi on edes minimaalisesti rationaalinen ihminen.

Alkuällistys

Ensivaikutelmani tiedottamisesta olikin pieni ällistys siitä että tämänlaisia ylipäätään tarvitsee ilmituoda. Ei siis se, että yllättyisin että paavilla on tuollaisia mielipiteitä ja että uskova kannattaa evoluutioteoriaa. Olen kuitenkin tankannut melko paljon ID -debatissa evoluutiota puolustanutta Kenneth Milleriä jolla on sellaisia kirjoja kuin "Finding Darwin's God".

Perusluuloni on ollut, että Big Bang -teoria on kehitetty 1920-1930 -luvuilla. Eli on sata vuotta vanha tämän hetken tieteen paradigma. Ja evoluutioteoria on vielä tätä huomattavasti vanhempi. Se, että joku kannattaa noinkin vakiintuneita teorioita ja joutuu  tämän eksplisiittisesti sanomaan ääneen vaikuttaa suoraan sanoen ... ällistyttävältä. Jos keskustelun alla olisi jokin modernimpi teoria, sellainen josta on kiistelty sanotaan 30 vuotta sitten, olisin huomattavasti vaikuttuneempi.
1: Mutta syynä on tietenkin se, että esimerkiksi universumin inflaatioteoriasta ei ole tullut samanlaista asennekysymystä. Evoluutioteorialla on "uskonnontappajan maine". Ja Big Bang taas on haasteellinen, se jakaa mielipiteitä. Osa näkee että se demonstroi miten Luominen on rationaalinen ajatus. Ja osa taas näkee Big Bangin pahana naturalismina. Kaikista teorioista ei tehdä teologisia kannanottoja. Eikä katolinen kirkko siksi joudu puolustautumaan niitä vastaan. Universumin inflaatioteoriasta ei ole tehty haastajaa uskonnolle. On normaalia että jos ihmisen maailmankuvaa uhkaa tälläisillä niin niitä vastaan puolustaudutaan. Sitä kutsutaan "kritiikkiin vastaamiseksi". Ja se on hyvin tärkeää. Kenties jopa ylevä ihanne. Ellei peräti jokaisen järkevän ihmisen velvollisuus jotta häntä ylipäätään voidaan kutsua järkeväksi ihmiseksi missään relevantissa mielessä.

Toisaalta kysymys siitä että katolisen kirkon johtaja ottaa kantaa tieteen teorioihin herättää kysymyksiä. Kysymyksiä siitä että esimerkiksi Ilkka Niiniluodon tieteenfilosofianopetusta seuranneet muistavat tieteeseen liitettyjä attribuuttilistoja, ja mukana on ollut tieteen autonomisuus. Eli se, että tiedemaailma päättää sisäisesti tuollaisista asioista eikä esimerkiksi kirkolla ole valtaa päättää tutkimusten lopputuloksista.

Toisin sanoen ; Kantani oli että on aika surullista elää aikana jolloin tämänlaisten asioiden tarvitsee olla ylipäätään uutisia. Kahdella tapaa ; (a) Uskonnollisilla johtajilla on suunnattomasti valtaa ja medianäkyvyyttä (b) Uskonnoissa on niin paljon tiededenialismia että siitä on ylipäätään tarve irtautua tavalla joka on muutakin kuin nollainformaatiota.

Mutta kun tiedemyönteisyys ja tiedevastaisuus eivät olekaan joko-tai;

On kuitenkin hyvä muistaa että katolinen kirkko on ainakin nykyään tiedemyönteinen. Tässä mielessä Paavi voi fanittaa tiedettä samalla tavalla kuin vaikka minä voin fanittaa tiedettä. Eli minun ei tarvitse olla tutkija voidakseni ottaa kantaa teorioiden totuusarvoihin omassa elämässä ja vaikka lehdistössä. Ei välttämättä tarvitse olla lehmä sanoakseen että maito maistuu hyvältä. Kirkon puolella mukana onkin varmasti sävyjä joissa on puolustauduttava. Sillä kirkkoa pidetään helposti tiedevastaisena. Katolisella kirkolla on taakkanaan esimerkiksi se, miten he kohtelivat Brunoa ja Galileita. Lisäksi katolisesta kirkosta on leivottu useassakin otteessa vihollista ; Renessanssiajalla on luotu ajatuksia kirkkoinstituution syrjivistä asenteista. Ranskan vallankumouksessa oli ajatuksia uskonnon ja tiedevastaisuuden yhteydestä. Ja 1800 -luvulla luotiin laajempaakin myyttiä jossa korostettiin katolisen kirkon tiedevastaisia puolia. Lisäksi kotimaassamme luterilaisen kirkon uskonnonopetus on usein painottanut nimenomaan katolisen kirkon kauheuksia. Vielä minun kouluaikanani oli aivan asiallista tietoa korostaa katolisen kirkon kauheuksia. Nyt kun uusateistit sanovat ihan samoja asioita he ovat täysin ignorantteja. Sillä kritiikki on kontekstoitu ylipäätään uskontoon eikä vaan katoliseen kirkkoon jota vastaan luterilaisuudella on ideologisia kaunoja.
1: Esimerkiksi noitavainoissa korostetaan usein katolisuutta. Inkvisiitio oli kuitenkin mainettaan lempeämpi laitos. Mutta jos katsotaan että Suomessa ei opetettu Suomessa tapahtuneita noitavainoja. esimerkiksi Jan Guilloun "Noitien asianajajassa" kuvaamaa noitavainoa, voidaan huomata että protestanttisilla alueilla oli noitavainoja ja niitä kuvasi lynkkaushenkisyys. Näin ollen ensin haukuttiin katolisia ja tämä todisti että katoliset olivat kauheita. Ja nyt kun tämä myytti on murrettu se kertoo että uusateistit ovat väärässä..


On syytä muistaa että katolinen kirkko on tehnyt ideologista kontrollia teorioista. Samoin on syytä muistaa että katolinen kirkko rakensi ja synnytti ensimmäiset yliopistot 1100-luvulla. Vuoteen 1500 mennessä Euroopassa oli jo n. 60 yliopistoa, joiden opetuksesta n. kolmannes keskittyi luonnollista maailmaa tutkiviin tieteisiin. Ja katolinen kirkko oli näiden suurin - ja monasti ainoa - sponsori. ; Niiniluodon kuvaama yliopistojen autonomisuuskin on instituutiotasollaan perua sille ajalle jossa yliopisto ja akateeminen elämä noudatti teologien johtamaa määrittelemää yliopistoaineiden hierarkiaa. Yliopisto ei ollut maallisen vallan alla, ja tämä on nykyajan autonomian takana.

Ongelmana itselleni ei ole tiedemyönteisyys vaan tiedevastaisuuskuva.

Ihmiset ovat olleet aika idiootteja aina. Nykyään denialismia on. Vaikka eletään aikaa jolloin uskonto on tieteen rahoituksen kannalta melkoisen irrelevantissa roolissa. Esimerkiksi ev.lut. kirkko ei luo yliopistoja nyt taantuman aikana eikä rahoita evoluutiotutkimusta ; Nykyajan ongelmana onkin se, että tuo keskiaika ei ole enää voimassa. Menneisyydestä tarinoita kertovat narratistit tietenkin kuvittelevat että kun kirkko luo jotain niin sitten se ei voi vapautua kirkosta tai ainakin tästä tämän asian tukemisesta tulee kirkon essentiaalinen arvostusominaisuus ikuisiksi ajoiksi. He voivat uskoa tuota myyttiä lähinnä koska se tekee heidän olonsa helpoksi.
1: Ja voi kyllä he tekevätkin. Modernista ajasta voi vihjata sen verran että kun Kari Tikkanen otti kirkon tutkimuskeskukseen yhteyttä kreationismista. Tutkimuslaitos lähetti mailia että eivät tutki asiaa koska ei relevantti eikä koske Suomea. Epäilivät että ei kannata tutkia kun ei ole varmaa onko yhtään nuoren maan kreationismia koko maassa. Ajan narratiivina peräti oli että koulujemme uskonnonopetus suojelee kreationismilta. Että sekulaari USA on ihan eri asia. Sitten kun 2000 -luvun alkupuolella tuli lehtiin paljastus kun mielipidetutkimus Korkeasaaressa paljasti että kolmasosa epäili evoluutiota, tilanne muuttui nopeasti. (Ja pian tuli eurobarometri joka huuteli vastaavaa viestiä.) Se siitä kreationismilta ja fundamentalismilta suojelusta. Narraatio ei toki kuollut näiden havaintojen edellä eikä virhettä koskaan tunnustettu julkisesti jälkikäteenkään. Tosin uskoisin että kirkon tutkimuslaitos nykyään tunnustaa kreationismin olemassaolon ja käsitteleekin sitä jotenkin..

Toki Galileon ja Brunon kohtelu viittaavat siihen että kirkko ei ollut pelkkä ei-ideologinen taho. Ja pelkästään tiedemyönteinen ja älyllisyyden ajama. Että maailmankuva ei ohjaa mitenkään. Nykyajan narraatiossa korostuukin jostain syystä se että nykytiedemaailma ja maaallinen tiede on maailmankuvallista, mutta kirkon historia koostui rehellisistä tiedemyönteilijöistä joita nämä rajoitteet eivät kosketa sellaisella tavalla joka koskaan nousee narraatioihin erikseen ääneen mainittaviksi tosiasioiksi jotka vaikuttaisivat yhtään mihinkään. Selvästi ideologista valtaakin on käytetty. Tässä mielessä en näe että asiat ovat ollet niin eri tavalla kuin nykyään. Paavikin näkee että evoluutioteoria ja Big Bang on sovitettava uskontoon. Hän korostaa niiden sopusointuisuutta ja ristiriidattomuutta.

Ja tämä johtaakin viimeiseen ajatukseeni ; Kun uskonnossa loukkaannutaan siitä että uskontoa pidetään taikauskona, syynä on usein se että he arvostavat tiedettä. Kriitikot taas helposti näkevät että jopa nykyajan ^?modernisti^? evoluutioteoriaa kannattava paavi tosiasiassa sovittaa oppikysymystä senkin kohdalle. Ikään kuin sillä onko katolinen kirkko ristiriidassa vai ei olisi jotain joka olisi evoluutioteorian tai Big Bangin totuuden kannalta jollain tavalla relevanttia.

Monesti tässä onkin takana se, että kreationisteja ja fundamentalisteja halveksutaan. Ja tässä halveksunnassa heistä luodaan valhekuva joka ei pidä paikkaansa. Tässä helposti unohtuu se, että pseudotieteilijä on pseudotieteilijä koska luottaa tieteen arvovaltaan ja kannattaa tiedettä idean tasolla. Se, mitä he käytännössä tekevät on sitten ajattelua jota itse kutsun presuppositionistiseksi. Eli kun he tietävät että tiede on hyvä ja totuuden tiellä ja he tietävät että heidän maailmankuvansa on hyvä ja totuuden tiellä, he näkevät että nämä ovat sopusoinnussa ja hakevat after the fact todisteita sille että tämä asiantila on paikkaansapitävä. Tietämäni kreationistit ovat kiinnostuneita tieteen periaatteista enemmän kuin moni maallinen itseään tiedemyönteisenä pitävä passiivisesti evoluutioteoriaa - mitenkään sen sisältöä merkittävästi tuntematta - kannattava. He ovat älykkäitä ja halukkaita saivartelemaan asiat miten päin tahansa.

Ja se mitä kognitiotiede ja psykologia voivat ihmisille opettaa on suunnilleen se, että tämänlaista sovittelua harjoittaakseen ei tarvitse olla fanaattinen kulttilainen. Ihmiset tekevät sitä aika helposti. Ihminen helposti ajattelee että kulttilainen tai kreationisti on jotenkin mielenvikainen tai höyrähtänyt. Itse näen että he ovat maailmankuvallisesti jämähtäneitä tyyppejä joilla on pakkomielle ja aivan liikaa aikaa. (Ja nämä piirteet eivät ole niin kaukana itsestäni että voisin jotenkin elvistellä näiden yläpuolelta.)

Jos tiedevastaisista kreationisteista on loukkaava stereotyyppinen kuva niin voi ajatella että paavin näkemys evoluutioteorian ja katolisen teologian ristiriidattomuudesta on jotain joka helposti nähdään "ihan eri asiana". Itse näen että niissä on aika paljonkin samaa. Oma maailmankuva asetetaan teorialle litmuksen testiksi. Se, että loppupäätelmä tukee tiedemiesten antamia kuvia on lopputulosta eikä tekemisen asennetta kuvaava. Ja itse näen että tekemisen asenne on tärkein ja oleellisin. Ja että on omituista että vielä nykyäänkin kirkollinen johtaja voi korostaa että jokin teoria on ristiriidaton hänen oppinsa kanssa ja luoda tästä jotain teemoja joissa tässä tulee gloriaa hänen omalle maialmankuvalleen. Ja josta voidaan vielä vetää ristiriidattomasti sekin että tässä annetaan rapsutusta niille katolisille joista ilman tätä yhteyttä evoluutio tai Big Bang -teoria olisi jotenkin harhaoppinen..

Tätä voi miettiä siitä että miettii mitä Herra Martti Luther sanoi aurinkokeskeisyydestä. Hänestä se oli harhaoppi ja "Raamattua" vastaan. Luther oli tässä mielessä aikansa ID -kreationististara. Uskonnollinen periaatteessa fiksu tyyppi joka arvostaa älyllistä ajattelua ja akteemista fiksuutta. Ja joka käyttää tätä puolustamaan ideologisista syistä jotain jonka historia ja sen ajan paras tiede tunnisti pseudotieteeksi. Luther oli kiistatta nerokas, ärhäkkä ja periinantamaton. Sellainen joka näyttää että kun riittävän älykkäälle annetaan riittävästi kärsivällisyyttä ja aikaa niin hän kyllä keksii mitä tahansa oikeuttaakseen oman kantansa. Evankelis-Luterilainen kirkko on denialistin perustama. Tällä on toki merkitystä nykyluterilaisuuteen aivan yhtä paljon kuin se, että yliopistot ovat olleet alkujaan katolisten pykäämiä instituutioita.

Uskonpuhdistus (eli pesänlikaamisesta)

Kirkkohallitus on iltalehden mukaan kieltänyt uskonpuhdistus -termin luterilaisten juhliessa 500 -vuotisjuhlaansa. Taustalla on se, että katolinen kirkko on suhtautunut termiin kyräillen. Tosin sen mielestä on asiatonta ja epäkunnioittavaa juhlia kirkon hajaannusta.

Oikeasti kyseessä ei ole kielto, kyseessä on enemmänkin muutamaa yksittäistä kohtaa koskeva sanavalinta "Suomessa puhutaan kansainvälisesti yleisen linjan mukaan reformaation merkkivuodesta, ei esimerkiksi uskonpuhdistuksen juhlavuodesta. Syitä on monia. Yksi tärkeimmistä on ekumenia. Merkkivuosi kuuluu luterilaisia laajemmalle joukolle. Lutherin löydöt ovat kristittyjen yhteistä omaisuutta. On mielekästä löytää merkkivuodelle terminologia, joka ei loukkaa tai sulje ulos ketään." Taustalla on ajatus jonka mukaan se voi olla jonkinlainen toivomuskin ; "Uskonpuhdistus asettaa sanana uskon ristiriitaiseen asemaan. Kristillinen usko ei tarvitse puhdistusta. Uskon ympärille syntyneet käytännöt sen sijaan tarvitsevat sitä usein. Lutherkin vetosi aitoon evankeliumiin vastustaessaan myöhemmin kehittynyttä anekauppaa väärinkäytöksineen. Uskonpuhdistus tullee pysymään käytössä reformaation rinnakkaisterminä." Mutta sanavalintakysymys on silti kiinnostava. Ja takana oleva katolisten asenne on sekin huomioitava.

Periaatteessa jollain tasolla ymmärrän miksi termiä halutaan muuttaa. Ei suinkaan vaadita että luterilaiset luopuisivat näkemyksistään. Vaan muuttaisivat sitä miten kutsuvat asioita. Jos jossain puhutaan puhdistamisesta, niin se pitää sisällään viestin siitä että jotain likaista on yritetty siistiä. Siksi uskonpuhdistuksessa on erilainen viesti kuin uskonmuutoksessa. ; Itse toki näen uskonpuhdistuksen lähinnä siltä kannalta että ei Luther vastustanut katolista instituutiota, vaan enemmänkin halusi puhdistaa uskon. (Tai siis hänestä usko oli tietysti aina puhdasta.) Kohteena ei ollut katolinen kirkko vaan katolisessa kirkossa olevat ikävät käytänteet.
1: Näiden kahden välillä on vaikeaa nähdä eroa joskus, moni ei käsitä että minun kirkkokritiikissä iso osa kohdistuu niihin käytänteisiin ja paskiaismaisiin yksilöihin joita kirkko helmassaan ja johtokunnassaan kehtaa pitää ja jopa maksaa palkkaa. Vaikka näiden ihmisten paikka ei ole sivistynyt yhteiskunta, saati sellainen joka kantaa minkään tasoista kytköstä etiikan miettimiseenkään.

Tämänlainen termikikkailu kuitenkin näyttää miten kirkkohallitus puuttuu mitättömiin first world problem:eihin On keksitty keinotekoinen ongelma johon annetaan keinotekoinen vastaus. Peruskäsitteen bannaaminen sujuukin nopeammin kuin kirkon ongelmallisten käytänteiden lopettaminen. Kirkkohallitus ei ole innolla tekemässä muutoksia jotka ovat rakenteellisia ja jotka kohdistuvat ihmisiin eivätkä johonkin viestinnässä vilahtaviin abstrakteihin sanavalintoihin. Mielestäni kannattaa priorisoida oikeisiin ongelmiin ja halkoa hiuksia sanoilla sitten kun toiminta on täysin eettistä niin että "talossa tehty" on sellaisia että ne kaikki kehtaa levittää näkyviin ja todeta ylpeänä että me tehtiin tämä. Jos ei, niin sanavalintamuutos ei tätä häpeällisyyttä korvaa.

Tämä on hyvä esimerkki siitä miten kaikki uudelleenrakentuminen on usein jonkin muun tuhoamista tai muuttamista tai hajauttamista. Tämä on tietenkin siitä kätevää että muutosvastarintaiselle riittää aina näkemyksiä siitä mikä milloinkin "tuhoaa yhteiskunnan perustavat arvot". Mutta toisaalta se näyttää että kyseessä on useimmiten eräänlainen illuusio. Luterilaiset juhlivat olemassaoloaan ja aloittavat sen olemassaolonsa alusta. Eivät he juhli "hajaannusta". Asia on hajaannusta toisessa kontekstissa, juuri siinä jossa luterilaiset eivät sitä juhli.

Toisaalta ihmettelen minkälainen Lutherin seuraaja on sanoillasievistelijä. Lutherin oma viestintä kun oli varsin kiinnostavaa. Luther olisi varmasti itse vastannut vatikaanin ininälle jotain sen tyylistä että "Listen, you ass, you are a particularly crass ass, indeed, you are a filthy sow!" (Joka on Lutherin "On the Councils and the Church":ista) Ja selittää katolisten vaateista että "Why would anyone tolerate such things from someone like you, a rotten paunch, crude ass and fart-ass?" (Joka taas on Lutherin "Against the Roman Papacy, an Institution of the Devil":istä) Että siinä teille vastaus, parempaa ette ansaitse! Että kiitos absurditeetistanne, menkää panemaan omia pikkupoikianne, tai mitä siellä Teidän helvetinkartanoissanne nykyään teettekään.

Toki Lutherin viestien sisältökin on innostavaa, esimerkiksi "Juutalaisista ja heidän valheistaan" käsittelee juutalaisuutta uskontona eikä rotuna, mutta tärkeää ja kiinnostavaa onkin katsoa miten siinä halutaan kohdella otosjoukkoa joka koostuu ihmisistä. Mikä johtaa siihen että uskonpuhdistus oli itse asiassa aika väkivaltainen prosessi. Yhteiskunnassa tapeltiin urakalla. Irtautuminen ei tapahtunut rauhanomaisesti. Luther tuskin suhtautui tähän kovin iloiten, mutta tapahtumat ovat tosia. Ja tässä mielessä uskonpuhdistus on kuten moni muukin etninen puhdistus. Tai muunlainen vastaava puhdistus. En tiedä mikä fiksaatio kuvottavilla ja vastenmielisillä ihmishirviöillä on hygieniaan. (Olipa tämä rotuhygieniaa tai uskon puhtautta.) Ja tämän jälkeenkään en ymmärrä miksi eivät aloita puhdistamista siitä mikä sitä ansaitsisi. Eli omasta sisimmästään. Mutta nämä tahot tekevät usein sen että "siivoavat" jotain vihaamaansa ryhmää ja pitävät kulissit kunnossa. (Sellaisessa kontekstissa "uusien askelien keksiminen poliittisen korrektiuden absurdisoimiseksi" -tyyliset proseduurit ovat tietysti hyvin kuvaavia.)

---

Olen karkeasti ottaen sitä mieltä että luterilaisuudessa parasta on se, että se ei ole katolisuutta. Ja katolisuudessa on parasta se, että se ei ole kalvinismia. Jos katolisuutta puhdistaa, on käytännössä varmasti tekemässä parannusta, lähtötaso huomioiden. Kalvinismi osoittaa että ihan aina näin ei kuitenkaan ole.

Marian suruista ja Fioren miekosta

Laitoin vähäksi aikaa facebookprofiilikuvaksi oheisen. Se on yksityiskohta lasimaalauksesta 1500 -luvulta. Ja se liittyy Mater dolorosa -symboliikkaan. Neitsyt Marian kärsimyksiä kuvatessa vakiintunut symboli on kuvata suruja seitsemällä miekalla. Ne symbolisoivat sitä että Maria kesti Betlehemin lastenmurhan, paon Egyptiin, 12 -vuotiaana saarnaamaan intoutuneen Jeesuksen etsintä, ristinsaatto, Jeesuksen ristiinnaulitseminen, Jeesuksen ristiltäotto ja Jeesuksen hautaaminen. (Jostain syystä listalla ei ollut "maineenmenetys kun enkeli kyseenalaistui maineen mutta ei kuitenkaan vienyt viattomuutta".) 7 on tärkeä luku myös numerologiassa.

Toisaalta seitsemän miekkaa on minun kohdallani vakiintunut hieman toisenlaiseen yhteyteen. Fiore dei Liberin kuvaamaan seitsemään miekkaan. Se on hyvin tärkeä osa. Siinä kuvataan tyylin perushyökkäyslinjat. Ja tätä kautta luodaan määritelmät termeille jota Fiore käyttää teoksessaan myöhemmin. Se on hyvin tärkeä. Ja tässä hyökkäyslinjoja on seitsemän. Ne eivät ole samat kuin lasimaalauksessa mutta niiden lukumäärä on sama. Nautin yhteensattumasta.

Uskon että kyseinen yhteys on sattumaa. HROARRissa tosin muistutetaan siitä että monissa manuaaleissa yhteensattumat symboliikkaan eivät ole lainkaan yhteensattumia. Keskiajalla ja etenkin renessanssiaikana astrologiset ja alkeemiset symbolit olivat merkityksellisiä ja siksi niitä käytettiin myös teoksissa.

Otin kuvan tietenkin sitä kautta että juuri tuossa valitsemassani kuvassa Maria on melkoisen androgyyni ellei peräti miehekäs. Näin ollen voin ottaa sen sellaisenaan profiiliini. Se kuvastaa joitain vahvoja mutta synkeitä puolia itsessäni. Olisin toki voinut valita jotain muutakin.

Natsit ja potsit ; sompanssit ja hompanssit ; eli ihmisryönästä ja kollektiivisesta syyllisyydestä

"Ei persu ole ihminen. Minä voin elää vain jos persu ei voi. Näin yksinkertaista se on."
(Panu Höglund)

Moderni länsimainen oikeustaju on nojannut sellaiseen ajatukseen että ihmistä ei voi tuomita toisen ihmisen rikoksista. Tätä kautta on torjuttu ns. kollektiivinen syyllisyys. Monessa barbaarisena pidetyssä kulttuurissa leimallisempaa on sen sijaan ollut esimerkiksi verikosto, joka on voinut kohdistua rikoksentekijän lähisukulaisiin. ; Tässä oikeustajussa on järkeä. Voidaan itse asiassa nähdä että noitavainot olivat ongelmallisia juuri siksi että ne eivät enää niinkään tarkoittaneet yksilöiden rikoksia kuin sitä että tietty ihmisryhmä nähtiin rikollisiksi riippumatta siitä mitä yksilö oli milloinkin tehnyt. Identiteetille rakentuu siis jonkinlainen essentiaalinen kuvaus joka sitten leimaa joka ikisen tämän ryhmän edustajan, riippumatta siitä miten he tekevät asiat.

Voidaan jopa sanoa että jos mietitään rikoksentekijän karkottamista maasta, tai amputaatiota rankaisumenetelmänä, niitä voidaan pitää oikeustajumme mukaisempana kuin vaikka rikollisen lähisukulaisen vangitsemista. Siitä huolimatta että emme pidä vankilaa kovin epähumaanina kun taas erilaisia sapelirangaistuksia sitäkin enemmän.

Näkisin tässä jopa hyvän määritelmän sille paljon puhutulle "vihapuheelle". Voidaan sanoa että siinä vaiheessa kun tilastollinen riskianalyysi muuttuu ihmisryhmän kuvaukseksi loppuu asiallinen kritiikki ja vihapuhe alkaa. (Riippumatta puhujan tunteista.) Melko moni korostaa että olisi jotenkin eri asia tuomita ihminen sellaisen piirteen kautta mikä on synnynnäinen ja mikä valittu. Mutta nämä samat ihmiset kuitenkin suuttuvat kristittyjen vainosta joka kohdistuu valittuun uskontoon. Ja minustakin kristittyjä voi vainota. Kuten myös muslimeita, riippumatta siitä miten moni heistä esimerkiksi sapeliteloittaa journalisteja.

Näkisin että tämä kulma on kenties relevantimpi kuin koskaan.

Jo maltillisemmissakin paikoissa on nähtävissä haikailua kollektiivisen rangaistuksen perään. Katsotaan vaikkapa "Takkirauta" -blogia. Siellä on viime päivinä kirjoitettu noitavainoista. Ja sekä moderneista että keskiaikaisista. Katsotaan vaikkapa "albiinojahtia Tansaniassa" ; "Kyse on siis kaikkein alhaisimmasta ja vastenmielisimmästä vainoamisen muodosta - taikauskoisesta ja barbaarisesta erilaisiin ihmisiin kohdistuvasta vainosta ihonvärin ja taikavoimien vuoksi. Kyse on noituudesta. Ja sattuneesta syystä ruukinmatruunalta heltiää harvinaisen vähän sympatiaa noituudesta tuomittuja murhamiehiä ja -naisia kohtaan." ... "Afrikassa vanhat kansanuskomukset ja taikausko elävät yhä nykyaikanakin vahvasti ihmismielissä, eikä sen enempää islam kuin kristinuskokaan, jotka suhtautuvat erittäin vihamielisesti noituuteen, ole kyenneet kitkemään niitä. Ja ne suhtautuvat noituuteen erittäin vihamielisesti siksi, koska moniin noituuden muotoihin kuuluvat rituaalimurhat, kuten muti." Samoin siellä puolustetaan keskiaikaisia länsimaisia noitavainoja sanomalla että "Ei ole epäilystäkään, etteikö tällaista ihmishengistä ja mistään ihmistavoista piittaamatonta murhanhimoista noituutta olisi harjoitettu aikoinaan pakanallisessa sekä pimeiden vuosisatojen Euroopassakin - ja etteikö siitä sitten olisi noussut valtava haloo, ja villiintyneet kansanjoutkot sitten murhanneet noituudesta syytettyjä. Mutta satojen vuosien kristillinen aivopesu teki tehtävänsä Euroopassakin, ja noituus lopulta hävisi karolingiseen renessanssiin tultaessa. Sensijaan noitahysteria ei - nuo kaikki noituusmurhat ja noitien tavat säilyivät kansojen kollektiivisessa muistissa - eikä tarvittu paljon, kun saatiin lynch mob aikaiseksi. Mietitäänpä Monty Python -sketsiä "She's a Witch!". Ja juuri tätä vastaan myös inkvisitio taisteli." Lainauksista näkee selvästi, että blogisti tunnistaa riskit, mutta toisaalta hän antaa niille hieman tilaa. Hän näkee että tuomittu noita on saanut ansionsa mukaan jos tämä on surmaaja ja tehnyt kauheita rikoksia. Tämä on OK. Mutta muotoilu vihjaa jo siihen suuntaan että vainot on tehty koska jokainen noita on tämänlainen kammottava murhaaja. (Vaikka mukana oli ihan sitä että jos lehmä kuoli luonnollisesti, tästä saatettiin syyttää naapuria. Toki myrkyttäjiäkin oli, mutta noituus on epämääräisempi.)
1: Voisin puuttua siihen että tässä vaietaan aika vahvasti siitä että albinojahtia ovat länsimaissa moittineet lähinnä erilaiset ateistit. Esimerkiksi "Paahtoleipä" -blogissa on ollut afrikan taikauskoon ja ihmssurmiin liittyvää tiedottamista. Ja siinä korostui se, että esimerkiksi kristinusko on paikoitellen synkretisoitunut noitavainojen kanssa. Kun kristitty vainoaa noitia Kristuksen nimeen, on selvää että tässä on palattu ajassa taaksepäin. Samalla selittyy miten vastustetut noidat näyttävät metodeiltaan niin kovasti niiltä kristityiltä. Ja ongelmana on juuri se, että kun noituuden nimissä tehdään oikeasti myös kammottavia asioita, niin tästä tulee oikeutus tuomita yksilöitä jotka eivät ole tehneet mitään. Epäily noituudesta riittää. Liiallisuudesta vihjaa juuri se, että noidiksi on tuomittu usein nimenomaan lapsia, eikä esimerkiksi aikuisia joiden voisi luulla oppineen pahan uskonnon opit ja salavihkaiset salamurhaamisen ja ihmisruumiiden paloittelujen metodit.

2: Samoin voisin muistuttaa että varhaisin inkvisiitio perustettiin Euroopassa sen vuoksi että täällä oli kataareja. He olivat varsin lempeä, joskin minun silmissäni harvinaisen höyrähtänyt, uskonkunta. Harmittomista hulluista koostuva uskonto koettiin uhkana koska he käännyttivät ihmisiä. Tämä uhkasi katolisen kirkon valtaa. Kekseliästä olikin se, että katolinen kirkko keksi kerettiläisyyden ajatuksen. Inkvisiition toiminta oli tässä vain osa. Kokonaisuus oli prosessi jota ei voi arvioida vain yhdestä osasta. Toimintastrategiaan yhdistettiin inkvisiition lisäksi esimerkiksi siviilien massamurhat. (Mikä osittain selittää miksi katolisen kirkon inkvisiition surmamäärät ovat niinkin pieniä kuin ovat. Massamurhat menevät helposti, liian helposti, erilliseen fragmenttiin.) Koko Béziersin kaupunki siviiliväestöineen tapettiin. Historiaan onkin tästä jäänyt slogan ; "Kill them all, the Lord will recognise His own." Mikä oli merkittävää. Sillä kataarit olivat jotain jotka nähtiin ennen vainoja kristittyinä. Lisäksi siviiliväestön tappamista pidettiin ennenkuulumattomana koska kristilliseen perinteeseen oli kuulunut vahvasti ajatus siitä että siviiliväestö on resurssi. Siksi kaupungin valtaamisessa siviiliväestön siirtyminen uudelle valloittajalle oli tärkeä osa asianjärjestystä. Béziers oli niin järkyttävä että myöhemmin esimerkiksi Carcassonnen kaupunki luovutti kataarinsa vapaaehtoisesti. Tämä oli menestysstrategia.
3: Samoin inkvisiition kohdalla oli syytä tiedostaa että se ei - toisin kuin Takkirauta väittää - ollut mikään standardi. Paikallisia eroja kuulusteluissa oli hirvittävästi. Tärkein ero oli siinä että osaavia pyöveleitä ja kirkollisia kuulustelijoita ei ollut tasaisesti jakautuneena jokaisella pikkupitäjällä. Takkirauta näyttääkin tiedostavan tämän ongelman kertomalla että ei ole mitään inkvisiitiota vaan eri paikoissa eri aikoina toimivia tahoja. Toisaalta hän niputtaa toisaalta ei. Tämä vihjaa "tiettyihin suuntiin" ajatteluprosesseissa. On kenties tärkeämpää oikeuttaa tietyn ideologian toiminta kuin nähdä kokonaisuutta.

Takkirauta -blogi on tosin maltillinen.

Näkisin että tuore joukkoraiskaus on tästä järkyttävä esimerkki. Nähdäkseni tässä on esillä kaksi ihmisryhmää joista molemmat käyttävät jonkinlaista "tilastollistavaa yleistämistä" jossa on kollektiivisen rankaisun ja ansaitsemisen sävyjä.

Ensin on katsottava tekijöitä. Elämme Herratonta vuotta 2015. (Ei häntä näkynyt tätä raiskausta torjumassakaan.) Ja täällä voi tapahtua joukkoraiskaus jonka tekijät esittävät vakavasti että eivät pidä tekoaan rikoksena. "Poliisi on kertonut, että tapahtumien kulku on hyvin tiedossa. Epäillyt ovat kertoneet tapahtumista, mutta jokainen kiistää itse syyllistyneensä mihinkään rikokseen." Minun lukutaidollani tämä tarkoittaa sitä että teon prosessi on kerrottu ja tunnustettu, mutta teossa itsessään ei nähdä mitään väärää. Tämä johtuu varmasti siitä että "nainen" nähdään essentiaalisena tilastona eikä ihmisenä.

Tälle vastapuolta sitten edustakoot "Vastarinta" jossa kommenteissa on nähtävissä lynch mobin henkeä. Aikuisia ihmisiä, jotka kehtaavat kutsua itseään patriooteiksi, avoimesti fantasioimassa ja järjestämässä joukkovainoja ja lynkkauspartioita. "potkittava maiharin teräskärjillä päähän tavattaessa" ... "vuosimallia 99 löytyi facesta myös, syntymäpäivä oli julkinen" Henkenä on turhauma, kollektiivinen rankaisu ja halu toimia itse. Ja nimenomaan toimia ilman sanoja. "Itselleni alkaa riittää tämä touhu! On aika tehdä jotain konkreettista ja liittyä Kansalliseen Vastarintaan. Ei nämä asiat nyrkkiä taskussa puimalla ja netissä räyhäämällä parane. Tarvitaan tekoja!"

Näitä ihmisiä vastaan asettuminen ei tosin tunnetusti ole kovin fiksua. Koska vastustajat ovat heti - puolesta riippuen - joko "rasisteja" tai sitten hyväksymässä itse rikokset ja ollaan sitten "pedofiilien puolella", joka johtaa välittömästi epäilyyn siitä että on itse pedofiili. Sama lynkkausmeininki ilmenee toki myös muissa aiheissa. Erityisesti pedofiilit ja koirien myrkyttäjät herättävät tunteita. Ja niidenkin kohdalla ollaan helposti tekemässä muutamaa asiaa:
1: Ohitetaan ajatus siitä että rikoksesta tuomitseva taho on lakitupa. Demokraattisessa maassa lainsädääntö ei ole koskaan valmis ja tyytymättömyyttä vaikka tuomioiden priorisoinnista - raiskauksesta pienempiä tuomioita kuin piratismista jne. - debatoidaan vaikka kansalaisaloittein.
2: Unohdetaan länsimaisen oikeustajun Montesquieun vallan kolmijako, siis se jossa rikoksen tutkiminen, rikoslain säädäntö ja rikoksen toimeenpano pistetään eri tahoille. Diktaattoria ja lynkkauspartiota yhdistääkin se, että näissä ovat molemmat. Lisäksi tahtoisin huomauttaa että tämä barbaria lienee jonkinlaista eetokseltaan epäeurooppalaista maahantuontitavaraa. Sitä pitää hakea joko kaukaa menneisyydestä, ulkomailta tai omista eläimellisistä ennakkoluuloista.
3: Lähdekritiikki. Kun sivusto laittaa nimen ja kuvan esille, luotetaan että tässä nyt on se pedofiili. Tämä on hyvin kiinnostavaa koska tosiasiassa nämä sivut voivat erehtyä. Eivät ehkä tahallaan. Mutta teoriassa tämäkin voi olla mahdollista. Tämä tarkoittaa sitä että periaatteessa kuka tahansa voi - tekemättä mitään pedofiliaa tai joukkoraiskausta - päätyä näille sivustoille.

Onneksi suurin osa taitaa vielä olla maltillisia ihmisiä. Sellaisia jotka eivät vetele kollektiivisia rangaistuksia joissa tiettyyn ihmisryhmään kuuluminen on samaa kuin rikollisuus. He ymmärtävät tutkia ennen hutkintaa. Ja muistaa että ihminen on syytön kunnes toisin todistetaan. Ja todistamisen jälkeenkään kuka tahansa ei ole se joka tämän tuomion saa mielensä mukaan toimeenpanna.

Toki minussakin löytyy roturealistia sen verran että näytti kovasti siltä että jos kaupassa vahtii erästä kansallispukuista vähemmistöä ja vain yleisesti kaikkia jotka käyttäytyvät kuin myymälävarkaat, niin tilastollinen ero näiden kahden ryhmän välillä oli olemassaoleva mutta pieni. Ja jos vahdit kaikkia niin sait kuitenkin kuulla olevasi rasisti. En kuitenkaan lähde tuomitsemaan että "kaikki mannet varastaa". Tiedän jopa työssäkäyviä romaneja, sellaisia jotka eivät ole elämänsä aikana jääneet kiinni varastamisesta. Enkä ole heidän kohdallaan sanomassa onelinereitä, sellaisia kuin "vielä" tai "koska ovat niin hyviä". Koska tämä olisi jo tie kollektiiviseen rankaisemiseen.

Liian hauskaa ollakseen totta

Internetissä kiertää myytti jonka mukaan "St.Lawrence" on palomiesten ja kokkien suojeluspyhimys. Tähän selitykseen on myös liitetty tarina. Hänet teloitettiin koska hän oli jakanut köyhille rahat jotka olisi pitänyt viedä keisarille. Hän oli selittänyt että köyhät ovat suurin aarre. Siihen aikaan varojen kavalluksesta voitiin tuomita kuolemaan. Ja siksi hänet laitettiin halsteriin poltettavaksi. Hänen kerrotaan olleen varsin stoalainen ja käskeneen pyöveleitä kääntämään hänet toisin päin koska toinen puoli oli jo paistunut. Ja tämä olisi se syy miksi hänestä on tehty palomiesten ja kokkien suojeluspyhimys.

Kyseinen pyhimys, suomeksi Pyhä Laurentius aka. Pyhä Lauri, on siis melko erikoinen suojeluspyhimys. Tosin katolisista pyhimyksistä kiinnostuneet voivat tietää, että St. Florian eli Pyhä Florianus on palomiesten, nuohoojien, saippuantekijöiden, Linzin ja Krakovan suojelija. St Honore taas on leipureiden ja Apostoli Tuomas kokkien suojelija.

Tässä tarinassa erikoista on se, miten uskomaton mieli tarvittaisiin jotta ajatus Pyhän Laurin kokkiudesta voitaisiin hyväksyä. Palomiespuoli olisi helpommin käsitettävä. Mutta minkälaatuinen kannibalistinen perverssi mieli vaadittaisiin jotta tämänlainen ajatus todella menisi läpi? Ja koska katoliset ottavat (suojelus)pyhimyksensä melko vakavasti ja ne virallistetaan ei riittäisi että joku keksisi kyseisen ajatuksen vaikka vitsinä. Se pitäisi saada myös läpi vakavamielisten kardinaalien ja muiden kirkonmiesten puolelta. Tämä on yksinkertaisesti liian hauska juttu ollakseen totta. Internetissä kiertää useilla sivuilla kaikenlaista joka vihjaa kritiikittömään lukemiseen. Ihmisten pitäisi tietää että jos tämänlainen tarina tulee käsiin, niin sellainen pitäisi kohdata suurella varovaisuudella. Johan sen sanoo järki!

Tai näin voisi luulla siihen asti kunnes päätyy katolisille pyhimyksiä luokittelville sivuille joka paljastaa sen mikä pyhimyksissä on tärkeää. Ensimmäinen on se, että joissain tehtävissä on useampikin pyhimys. Toinen on se, että internet on todellakin väärässä. Pyhä Lauri ei ole palomiesten ja kokkien suojeluspyhimys. "Patron Saint of: Cooks, Poor" Ja sitten väittävät että moderni aika tappoi "Pahkasian".

Kisat seis! (Arvailu alkakoot!)

PerusSuomalaiset ovat saaneet usein näkyvyyttä pilakuviin liittyen. Heillä oli takavuosina kuvitusta jossa oli varsin helppoa nähdä rasistisia sävyjä. Kalle Erkkilä otti samalla kantaa myös ilmastonmuutokseen. Toisaalta PerusSuomalaiset myös provosoituivat "Kirkko ja Kaupunki" -lehden pilakuvista.

Puolueen suhde huumoriin on toki muutenkin ollut häilyvää. Poen laki on ollut vahvana kun mediassa on puitu ns. sotilasjuntta -kommenttia sekä ns. hihamerkkikohua. Ne nostivat esiin sen että milloin heidän lausuntonsa ovat huumoria ja milloin vakavasti otettavia. Puolue oli ilmeisen pahoillaan siitä että heidän jäsentensä lausuntoja luettiin että ne otettiin kuin arvokeskustelijan ja vaikuttajan kommentteina. Teuvo Hakkaraisen kohdalla kukaan ei ilmeisesti jaksa enää edes yrittää ottaa selvää siitä millä naïvismin, sarkasmin ja ironian kertoimella on mentävä. Ja siksi hänet on jätetty ikään kuin heitteelle uppoamaan omaan parodiahorisonttiinsa.

Näinkin PS -nuorten "Raavas" -lehden pilapiirroskilpailun osana tätä projektia. Tämä tapahtui, luonnollisesti "Charlie Hebdo" -iskun jälkimainingeissa. Pidin itse kilpailua hyvänä ajatuksena. Tosin en sitten toisaalta hirveästi luottanut siihen toteutukseen. Eli olin melko varma siitä että jos lehteen laittaa materiaalia joka ei ns. ole poliittisesti korrekti oikea mielipide PerusSuomalaisten kannalta, niin ei saisi voittorahaa tai luvattua etusivun paikkaa vaikka teos olisi miten uniikki ja miten hyvin tehty.

Tänään on sitten uutisoitu siitä miten tämä pilakuvakisa on lopetettu. Tämä on hyvin omituista koska itse elän sellaisessa maailmassa jossa kisan perustaminen on jonkinlainen lupaus. Mutta kaikki eivät tietenkään elä tämänlaisessa maailmassa. Arvailuja kilpailun lopettamisen syistä on ollut monenlaisia. Ja näitä arvailuja on lietsonut "tietty tietotyhjiö". Sebastian Tynkkynen kun on antanut kisan lopettamiselle syyksi "en kommentoi":ta.

Pahimmat PS -vastaiset ovat jopa ehdottaneet ennakkoon että tässä valmistellaan jotain omituista false flag -ohjelmaa. Että ilmoitetaan valheellisista uhkauksista kisan perustajille ja saadaan tällä sympatiaa. En jaksa uskoa tähän. Sillä jos uhkailuteema olisi nostettu esille se olisi nostettu esille toisin. Ja false flag on muutenkin surkein temppu kirjassa.

Omat teoriani asiasta ovat sellaiset että lähestyn tätä "Five Nights at Freddy":n soveltamallani strategialla. Eli puhtaalla parsimonian hakemisella. Tässä kohden taktiikanvalinta johtuu siitä että tietoa on vähän. Jotta voi sanoa asiasta mitään oletuksia pitää ikään kuin väistämättä tehdä tyhmiä yleistyksiä. Viisas olisi kenties ottamasta kantaa, mutta asiaa voi kuitenkin jollain tavalla lähestyä. Osa selityksistä on parempia. Osa selityksistä nivoo useat asiat yhteen paremmin. Sitten kun informaatiota tulee lisää tätä voidaan joutua korjaamaan radikaalistikin.

Nähdäkseni tärkein selitettävä asia onkin se, että tapahtuman tulee olla jotenkin sellainen että siitä ei haluta puhua. Ja tässä kohden vastaan tulee mielestäni kaksi uskottavinta teemaa:
1: Kilpailu pistettiin liikkeelle siten että asiaan liittyvää juridiikkaa ei ole mietitty loppuun asti. Koska kampanja oli näkyvä oli selvää että jos lakia rikottaisiin, kilpailun järjestäjät - ja mahdollisesti piirtäjäkin - joutuisi astumaan lakitupaan. On helppoa intoilla silloin kun oma perse ei ole uhattuna. Mutta tilanteessa jossa poliisit jututtavat kamarilla ja antavat vaihtoehdoiksi sakon tai lopettamisen on valinta melko ilmiselvä. Tässä mielessä ei ole kovin järkevää korostaa omia heikkouksia. "Hei, me mokattiin, ei tajuttu ottaa lakia huomioon". Ei lisää uskottavuutta. Josta poliittiset puolueet elävät.
2: Paavi. Tavallaan tuplapaavi, konkreettinen ja symbolinen. Katolisen kirkon johtaja nimittäin otti kantaa "Charlie Hebdo" -kohuun. Paavin kanta oli että väkivalta on tuomittavaa mutta ymmärrettävää. Ja muu on sitten "one cannot make fun of faith" ... "Pope Francis explained that "there is a limit" to freedom of expression, saying that "every religion has its dignity," and that dignity should be respected. While he condemned the Paris attacks, Francis also said that those who say inflammatory remarks are likely to experience retaliation" ... "If [a close friend] says a swear word against my mother, he's going to get a punch in the nose" ... "One cannot provoke, one cannot insult other people's faith, one cannot make fun of faith." Ja tämä on ainut mikä rajoittaa Timo Soinin islamkriittisyyttä. Perussuomalaiset ovat nimittäin imagoltaan kotimaisia ja poliittisesti epäkorrekteja ja tätä kautta rohkeita toisinajattelijoita. Mutta monesti minulle on jäänyt epäselväksi että missä kohden se ei ole jonkinlainen Opus Dein ilmentymä maassamme. Soini pitää tunnetusti kovaa puoluekuria. Joten tämä paavin lausunto sai hänet vastustamaan jyrkästi pilapiirrosasiaa jota hän muuten kenties dogmaattisen iloiten tukisi. Tätä ei tietenkään oikein voi nostaa esille, sillä perussuomalaiset ovat muutoin ottaneet strategisesti kaiken mahdollisen irti iskun islamkulmista.