Tännekö halusit mennä ; no tähän on joka tapauksessa tultu

On ollut hyvin toistuva väite, että ateistit moittisivat kristittyjä koska kristityt ovat hyviä ja lempeitä. Eivätkä islamisteja jotka ovat hurjia. Tämä väite (ns. fatwakateus) on tuntunut melko erikoiselta aina. Sellaista voi odottaa ihmiseltä joka ei tiedä mistä puhuu. Ja sellaisen ihmisen mielipiteen ja sanomisen arvo on melko kyseenalainen. (Tarvitsemme sananvapauden kaltaisia itseisarvoja osittain juuri siksi että kaikilla sanomisilla ei niitä ansioita juuri ole. Näin niitä ei voi perustella itsellään tai hyödyillään vaan pitää ikään kuin kaivaa metatasolta eettinen suoja näille asioille.)

Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin esimerkiksi sellainen että Hemant Mehta kertoo siitä miten Southern Poverty Law Center on nimennyt Maajid Nawazin ja Ayaan Hirsi Alin antimuslimiekstremisteiksi. Eli ongelmallisella tasolla muslimiesktremisteiksi. SPLC on tunnettu siitä että se pitää erilaisista viharyhmistä listoja.

Islamkritiikki onkin pinnalla jos puhutaan Sam Harrisista, Christopher Hitchensistä ja vastaavista. Voidaan jopa mainita että jotkut tunnetut youtube äänet kuten Pat Condell ovat jopa muuttuneet vuosi vuodelta jyrkemmiksi islamkriittisyydessään.

Jokainen ateistien ryhmissä vieraillut tietää että jo muutaman vuoden ajan ateistien sisäinen skisma on ollut siinä miten kannat eroavat feminismi-antifeminismilinjamassa ja miten islamkritiikkiä tehdään ja miten siihen suhtaudutaan. Tässä kohden on kysymys enemmänkin "rintamalinjoista". Jos olet feministi tai antifeministi tai välttelet islamkritiikkiä tai harrastat islamkritiikkiä joudut kovan hyökkäyksen kohteeksi. Huolimaton saattaa kenties ignoranssissaan sekoittaa kritiikin läsnäolon siihen että jotain ei saa sanoa. Ja kenties islamkritiikkiä ja antifeminismiä esille tuova on saattanut erehtyä sillä perusteella mitä kommentteja he ovat saaneet. Hiemankin pidempi puolueeton tarkastelu - tai vähän lyhyempi vierailu ateisti "Thunderf00tin" viestinnässä - paljastaa kuitenkin totuuden tästäkin asiasta.

Jossain määrin puolet näyttävät jopa määrätyiltä. Sillä jos Richard Dawkins esitti ateismiuransa alkuvaiheilla lausuntoja jotka olivat pro-feminismi, hän on selvästi siirtynyt antifeministiseen suuntaan.

Tämä on siitä kiinnostava asia että uusateismi jota alkujaan levitettiin yhtenäisyyden kautta on muuttunut tälläiseksi kuppikuntaisuudeksi. Aluksi viestinä oli että ateistit saavat demokratiassa kokonsa suuruista poliittista valtaa ja uskottavuutta sillä että he sanovat kantansa ääneen. Nyt sananvapausasia on ilmeisesti parantunut koska oikeuksien hankkimisen ja yhteispelin sijasta haetaan tälläistä sisäistä vääntöä. (Itse jakautumisilmiö on sinänsä hyvin odotettavissa vähänkin isommissa ideologioissa.)

Erikoista onkin se että perinteinen humanistinen ateisti on omissa eksistentialismeissaan, kommunistit keskuudessaan. Vanhalla ateismilla on tässä mielessä oma lokeronsa. Internetissä taas pärjää olemalla röyhkeä joten antifeministinen islamkriittisyys pärjää hyvin. Näyttääkin siltä että humanistisille mutta luonnontiedeorientoituneille tiederunkkariateisteille pitäisi järjestää jokin oma tila. Miksi tätä pitäisi kutsua? Uusuusateismiksi? Postuusateismiksi? Menee kuule metaiseksi tämä.

Miten uskontokeskustelu hoidetaan pohdiskelevasti

Sain kohtuu valittavan kommentin Martti Muukkoselta. Hän viittasi "usariin" ja "ala-arvoiseen". Kontekstoimatta sen kummemmin. Sitten sainkin viestin Uudelta Suomelta että eräs kirjoitukseni oli saanut valituksen asiattomuudesta. Ja jos tämä ehdotus/syytös menee läpi niin sitten tämä teksti poistetaan. Toistaiseksi teksti näyttää selvinneen tarkastuksesta. Eli sitä ei ilmeisesti valituksesta huolimatta pidetä asiattomana.

Oireellista on että viesti "Muukalaisena keskuudessamme" on kirjoitettu heti aamuyöstä 28.7. Viestitin sen olemassaolosta Muukkoselle saman vuorokauden aamupäivästä. Nyt kun saan reaktion lukemisesta on tähän pari kuukautta vanhaan blogaukseen samalla tullut valitus. On vaikeaa nähdä että valituksen takana olisi mikään muu kuin yksi tietty henkilö.

Teksti on mielestäni syytä ottaa talteen. Ihan sen takia että (a) jos se on asiaton niin on omaksi häpeäkseni (b) jos se poistetaan se on tallessa (c) jos puolustan poiston jälkeen että se oli asiallinen niin ihmiset voivat itse nähdä että se on asiallinen (d) jos viesti jääkin jäljelle niin nähdään miten yritys poistaa koko kommentointi on tärkeämpi keino kuin keskustelu silloinkin kun viesti ei ole asiaton. (Muotoilu on kopioimisen vuoksi räjähtänyt käsille. Pahoittelut.)

Ei ole tavatonta törmätä väitteisiin joiden mukaan ateistit, etenkin ns. "uusateistit" ovat kohtuuttomia ja vihamielisiä. Tämän näkemyksen syntyyn auttaa kenties sosiologia. Otankin tämän vuoksi avukseni sosiologi Martti Muukkosen. Hän on myös Nurmijärven seurakunnan piirikappalainen. Hän kiertää ateistien ryhmiä sosiaalisessa mediassa kommentoimassa. Ja esittää tässä yhteydessä itseään nimenomaan tasapuolisuuden tuojana.
Hän myös korostaa olevansa sosiologi, ja keskustelevansa etupäässä sosiologisesta näkökulmasta. (Hän puhuu tiukoin väitelausein ilman lähteistämistä, mutta puhuu mielellään kuinka hyvä auktoriteetti ja ammattitaito hänellä itsellään on ihmisenä.) Tämänlainen diplomatian kautta saadaan varmasti ymmärrystä. Hän kertoo leppoisuudestaan mielellään myös lehdille. "Olen opettaja, julistaja, pohdiskelija, en valmiiden vastausten antaja. Etsitään yhdessä yhteistä linjaa. Vahvuuteni on monipuolisuus" ... "Pohdiskelijana vältän valmiiden vastausten antamista." ... "Pappina omaksi vahvuudeksi ja samalla heikkoudeksi Muukkonen nimeää liian aitouden. Siitä ei välttämättä tykätä." Katsotaan mitä tekee mies, jonka ideaali on, että "kaikki teot paitsi usko on suunnattava lähimmäiseen".

En häntä esiin siksi että se olisi poikkeuksellinen. Otan sen esiin siksi että se on äärimmäisen tavallinen. Hän ei ole militantti fundamentalisti vaan nimenomaan hän edustaa maltilliseksi itseään näkevää modernia kristillisyyttä. Ja varmasti moni muukin näkee hänet tästä kulmasta. Tätä kautta hän on mielestäni osuva esimerkki siitä miten nykyajan uskontokeskustelu on haasteellista. Ja miten siitä tulee helposti äärimmäisen omituista. En ota tätä edes henkilökohtaisen kaunan vuoksi. (Joka on toki olemassa, minä en ole tunnettu anteeksiantavana miehenä.) Otan tämän jonain josta voi kenties saada oppia ja ojennusta. Erityistä huomiota voidaan nähdä siihen että miten ennalta olevat tulkinnat keskustelukumppanin identiteetistä ja ennakkoasenteet tähän kuviteltuun identiteettiin liitetyistä asioista voivat värittää tulkinnat tavalla jossa keskustelu muuttuu hyvin omituiseksi.

Olen uskonnottomana siinä epäreilussa asemassa että minulle on opetettu kristinopin sisältöä vuosia. Olen myös seurakuntanuorena kasvanut kristilliseen ajatusmaailmaan. Uskovaiset eivät kuitenkaan ole tietenkään voineet kurssittautua "uusateismin oppisisältöihin" samanlaisella antaumuksella. Täten on ymmärrettävää jos ennakkoluulot ja kuvitelmat värittävät tulkintoja. (Etenkin jos keskustelu käydään kaltaiseni ihmisen kanssa jolla on .. sanotaanko värikäs ... tapa käyttää ulosteisiin ja sukuelimiin liittyvää sanastoa normaalissa arkikeskustelussa.)

Kun tämä on käytännössä tätä, joka päivä, eri ihmiset, hieman eri foorumit. Voi tässä valossa miettiä että miltä tuntuu olla ei-kristitty nykypäivän Suomessa. Siitä mitä enemmistö ihmisistä sanoo tai tekee ei ole väliä, koska jo periaatteessa maltillisetkin keskusteluun osallistujat, siis ihmiset jotka ylipäätään vaivautuvat mitään puhumaan koko uskontoaiheesta, ovat jokseenkin kuvatun kaltaisia.

Hyväntekeväisyydestä

Muukkonen otti uskonnottomassa skeptikkoryhmässä, "Paholaisen asianajajan" ryhmässä, esille sen, miten ateistit vaikenevat kristittyjen oikeasti kohtaamista ongelmista. Tai siis oikeasti hän selittää että ateistit ovat pahoja ihmisiä jotka eivät välitä kristityistä. Hän esitti asian retorisena kysymyksenä kuultuaan että moni - esimerkiksi allekirjoittanut - on tehnyt ns. humanitaarista työtä ihan työkseen "Mistäköhän johtuu etteivät ihmisoikeusaktivistit juuri piittaa tästä?"
Tämä sitten vihjattiin melko asenteelliseksi. Tavalliselta ihmiseltä tulleena olisin voinut kenties katsoa että takana on mediavääristymän huomaaminen. Se voisi olla asiallista. Mutta tässä puhuttiin ihmisoikeusaktivisteista, ja sosiologin luulisi ymmärtävän sanan merkityksen. Ja tätä kautta ei voida muuta kuin nostaa esiin vaikkapa se, että esimerkiksi amnesty tosiasiassa seuraa kristittyjenkin kokemia ongelmia. Se nyt vaan kuuluu sen toimintaperiaatteisiin. (Itse asiassa ne vähät uutiset joita kristityt sitten innolla jakavat keskenään sosiaalisessa mediassa ovat usein peräisin näiltä järjestöiltä.) Järjestöjen ja medianäkyvyyden välillä onkin tässä kohden selvästi jotain oleellista eroa.

Koska sosiologi muotoili kysymyksen, ajattelin lähestyä asiaa selittämisen kautta. Viittasin esiin aiemman kirjoitukseni ja alustin sen avulla sen, että kristillinen keskustelu on täynnä uutisankkoja, valehteluja ja marttyyritarinoiden kyhäilyjä. Kun uhrit eivät olekaan sanotunlaisia, niistä syntyy uskottavuusongelma. En siis kiistänyt että kristityillä olisi ikävästi. Vaan, että väärät uutiset luovat valhepuuron johon tottunut helposti ohittaa todellisetkin valehteluna. Ja tunnustan : Näin käy minulle itsellenikin. Korostinkin sitä, että nämä valemarttyyrit on ongelma oikeille kristityille uhreille. Kun nämä otetaan esiin, ja muutkin nostavat esiin sen miten ideologiakeskeinen Muukkonen on : "Miksi se herättää enemmän huomiota "ketkä kulloinkin" ovat vainon kohteena, kuin se että ylipäätään joitain vainotaan...?!?" on Muukkosen kommentti "Mietippä sitä."
1: Huomiotaherättävää oli, että hän rinnasti ainoan ateistien liikehdinnän suvivirsikeskusteluun. Sanoi että kuolleiden määristä olisi puhuttava. Kun esiin nostettiin aborttiklinikoiden vastustamisen yhteydessä yhdysvalloissa on tapettu ateisteja, hän ei reagoi. Ateistit siis nähdään vain suvivirren kautta. Ammattisosiologille.

Hän korosti sitä että "Se, mikä minua ajatteluttaa, on se, että jos kotimaassa dissataan kirkkoa, niin motiivipohja ei taida olla kovin suuri äänen nostamiseksi ulkomaisten kristittyjen puolesta. Kristityt halutaan nähdä enemmän sortajina kuin uhreina. Eli aktiivisuudenkin taustalla ovat sielläkin tiedostamattomat valinnat." Hän myös täsmensi, että "erilaisten sosiaalisten liikkeiden ns. liikeintellektuelleilla on taipumus etabloitua julkishallintoon ja yliopistoihin (näin mm. Ron Eyerman & Andrew Jamison: Social Movements, A Cognitive Approach), joista he voivat mobilisoida noita resursseja oman agendansa ajamiseen. Näin ovat saaneet alkunsa jopa kokonaiset tieteenalat, kuten rauhantutkimus, naistutkimus ja ympäristötutkimus. Uusateismi on keskittynyt olemaan lähinnä vastaliike konservatiiviselle uskonnollisuudelle - samalla muistuttaen aika paljon vastapuoltaan ajattelun jyrkkyydessä."

Kysymys on siitä erikoinen sosiologilta että en oikein tiedä mitä hän tässä yrittää argumentoida. Hän nimittäin selittää siitä että ateistiset järjestöt eivät olisi järjestäytyneet tekemään hyväntekeväisyyttä. Ja toisaalta hän nostaa asian siten että ateistit eivät nimenomaan auta kristittyjä vaikka hänen esimerkkinsä ovat sitä että naisasiaa ajavat perustavat naistutkimuksen ja siihen liittyvää aktivismia eivätkä tue vaikka sovinistien kokemien ongelmien ratkaisua. Tässä mielessä on syytä katsella epätäydellistä kokoelmaa olemassaolevista sekulaareista hyväntekeväisyysjärjestöistä. Jos naistutkimus ja feminismi lasketaan niin evolutionistina voinen esimerkiksi viitata NCSE:hen, joka on olemassa. (Feminismistä ja evoluutiosta saa kukin sitten olla mitä mieltä tahansa, sosiologisesti ne ovat kuitenkin rinnastettavissa.) Ja ilman tätäkin "oman asian ajamisen kulmaa" tilanne on sama mikä Hemant Mehtalla taannoin. Syytös siitä että ateistit eivät tee hyväntekeväisyyttä - tai eivät ainakaan organisoidu hyväntekeväisyysjärjestöiksi - on niin yleinen että moni kokee että he voivat ikään kuin faktoina esittää että "you don t see organized groups of secular humanists giving out hot meals." Kun tosimaailma kuitenkin näyttää toisin.

Onkin merkittävää että Muukkonen ei ota esille sitä että Suomessa valtionkirkko mainostaa noin 4 miljoonan jäsenen kokoamaa. Ja sitä että heiltä kerätään 1% rahoista. Sen sijaan hän menee ateistien ryhmiin sanomaan mistä asioista heidän pitää keskustella. (Ja siirtämään huomio omaa elämää koskevista ongelmista ulkomaille.) Mielenkiintoinen kulma miehelle jolle kristittyjen kiusaamisen olemassaolo on todiste siitä että ateistit eivät ole tehneet tarpeeksi töitä. Ja joka selittää, omissakin lausunnoissaan että "Kaikki protestointi on mobilisoitua kuten sosiaalisten liikkeiden resurssimobilisaatioteoria esittää. Silloin kyse on siitä a) kenellä on resursseja protestin organisoimiseen (daliteilla ja Syyrian kristityillä ei ole) ja b) onko näiden resursseja omaavien tietoisissa tai tiedottomisssa intresseissä nostaa asia esille vai unohtaa koko juttu."

Toisaalta Muukkonen ei oikein reagoi siihen miksi uskovaiset ja heidän mediansa ja heidän hyväntekeväisyysaktiivinsa eivät reagoi vaikka aiemmin esittämiini länsimaisiin ylilyönteihin. Yhtä hyvin voi kysyä; miksi Christian Broadcast Newtworksin uutiset ottavat Syyrian tilanteesta uutisoitavaksi vain sen 5-10 prosentin kristityn vähemmistön eikä piittaa rivinkään vertaa muista uhreista, eli siitä 90%. Muukkosta ei tämänlainen vertailu tietenkään kiinnosta.
Vihjasin että kysymys ei varmasti ole uskonnosta, ja toin Muukkosen tietoisuuteen sen, että mitä kirjoitin lestadiolaisista. Silti hänen kannanottonsa oli "postauksenne kertovat minulle siitä, että a) kirkkoa ja kristittyjä saa lyödä kuin vierasta sikaa, b) kristittyjen ongelmista (eikä myöskään saavutuksista) saa mainita mitään." Kun esitin että "Syytökset olivat kovia ja henkilökohtaisia ja loukkaavia. Jo syytös "kirkkoa ja kristittyjä saa lyödä kuin vierasta sikaa" etenkin kun se on kohdistettu minuun henkilökohtaisesti on paitsi olkiukko myös henkilökohtainen haastaminen." Muukkonen reagoi sosiologin terävämielisyydellä "Missä postauksessa olen solvannut sinua tai käyttänyt halventavia ilmauksia?" Kun vastaus löytyy jo lainauksien sisällä esitetyssä kommentissa. (Tosin minä kutsuin hänen kommunikaatiotaan konsistentisti "vi****ksi" ja häntä itseään "k***pääksi" riippuen siitä mitä hän tässä sanoi. Ja "analfabeetiksi ääliöksi" siihen liittyen mihin siirryn seuraavaksi. Mielestäni tämä kaikki, mukaanlukien hänen ihmisp***ksi kutsumisensa, on epäkohteliasta mutta tavallaan ansaittua. En leiki pyhimystä.)

"Kulttuurin omiminen"

Syvin kina Muukkosen kanssa tuntuu kuitenkin palaavan kulttuurihistoriaan - kerran toisensa jälkeen. Kysymys on siitä että "Se, mitä valtaosa ihmisistä pitää totena, on durkheimilaisittain sosiaalinen fakta." Ja kristinusko on siinä oleelllisen hyvä. "Erityisesti kaukoidän kulttuureissa on pitkään kritikoitu sitä, että mm. YK:n Ihmisoikeuksien julistus on liian juutalais-kristillinen. Idea YK:sta muuten syntyi yhdessä amerikkalaisessa raamattupiirissä. Väite ei ole niin hurja, miltä se kuullostaa, kun muistaa, että tuo raamattupiiri kokoontui Valkoisessa talossa. Mitä tulee vaikutuksen hyvyyteen, niin parhaiten osaan vastata NMKY-liikkeen osalta väitökseni pohjalta. Se liike synnytti pakolaistyön ja kehitysyhteistyön, modernin nuorisotyön ja sotilaskodit, modernin liikuntakasvatuksen, monet niistä organisaatioinnovaatioista, jotka nykyisin ovat itsestäänselvyyksiä. Aikoinaan Belfastin NMKY oli ainoa paikka missä protestanttiset ja katoliset nuoret saattoivat tavata - sama rooli on ollu Jerusalemin NMKY:llä paalestiinalaisten ja isralilaisten kohdalla. Ainakin kolme tuon liikkeen kasvateista (JR Mott, ML King, MO Ahtisaari) on saanut Nobelin rauhanpalkinnon. En sanoisi, ettei tuolla olisi ollut hyviä vaikutuksia."

En minäkään tietenkään lähde kyseenalaistamaan noita asioita, vaan kontekstoin sen. Olen hyvin ihmeissäni siitä miten kristillisyyden historia näyttää siltä että kristityt taistelevat hyvän puolella. Ja sitten kun katsotaan keitä vastaan he taistelivat, tilanne on juuri se että kristittyjen eduksi lasketaan se että he rakentavat paikan jossa nuoret voivat kohdata rauhanomaisesti kun samanaikaisesti kristityt protestantit taistelevat väkivaltaisesti kristittyjä katolisia vastaan kaikkialla... Tiivistin tämän ottamalla relevanttien ovelieni sitaattejeni laatikosta seuraavan ; "Orjuuden lakkauttaminen tehdään kristittyjen ansioksi mainitsematta sitä, että tämä kiista käytiin juuri kristittyjen kesken. Kaikki kansalaisoikeuksien ja -vapauksien edistysaskeleet ja koko valistus on jo omittu kristillisyydeksi, vaikka iso osa sitä oli juuri vastareaktiota sille, mitä kristilliset instituutiot olivat siihen mennessä vuosisadat toitottaneet." Tämä ei kiistä tapahtuneita vaan kontekstoi sen uusiksi.

Korostinkin että oikeastaan mikään määrä uskontojen motivoimaa pahaa ei nähdä riittäväksi jotta kristinuskoa voitaisiin moittia. Esimerkiksi tämän päivän mekastajia varten lainasin toista valittua clever comebackia ; "Ei. Kaikki tämä kaikki on tulevaisuuden pro-teistille vain satunnaista oirehdintaa, joka ei varsinaisesti vaikuta suureen linjaan, joka vuorostaan on eri kristittyjen kannanotoista huolimatta alati myönteisempi homoseksuaalisuutta kohtaan. 2000-luvun kahden ensimmäisen vuosikymmenen pöhinä on kuin osakekurssin satunnainen notkahdus, rytmihäiriö muuten terveessä sydämessä, harha-askel joka jo olemassaolollaan todistaa, kuinka suuri linja on aina ollut olemassa ja johtaa teleologiseen zeniittiinsä, minkä kuka tahansa olisi nähnyt, mikäli olisi pitänyt silmänsä auki. Ad maiorem gloriam Dei".

Tässä huomiona onkin se, mitä tämä konteksti paljastaa. Kristityt ovat hyviä, mutta hyvien kristittyjen työt ovat usein pahojen kristittyjen työn poispyyhkimistä. Näin ollen kokonaisuus ei ole kovin hyvä. Itse näin että tämä oli vain kristinuskon arvioimista sisäisesti. Eli kyseessä ei ole vertailu. (Koen syvää epäluuloa idealismia kohtaan. Ja minulle on syvän vastenmielistä ajatella että minun pitäisi jotenkin tallata muiden ideologia ja oltava heitä parempi. Yritän juuri päinvastoin sitä että olemme kaikki aika samanlaisia hyvin hyvin vajaita pellejä olentoja joiden älyn ja hyvyyden kehuminen on käytännössä poikkeuksetta jonkin sortin kaunisteltua valehtelua.) Muukkonen koki tämän, huomautustenkin jälkeen, antagonistisena. Että "Ja jos tasapuolisuuteen pyritään, niin eikö ateistisia yhteiskuntakokeiluja pitäisi arvioida ihan samalta pohjalta ja todeta, että ateismi on toistaiseksi epäonnistunut kaikissa yhteiskuntakokeiluissaan, mihin se on ryhtynyt. Vertaat nyt omia ihanteitasi toisen raadolliseen todellisuuteen."

Tilanne on siitä omituinen että ateistit eivät rakenna identiteettiään hyväntekeväisyystarinoiden varaan, joten miksi tämänlaista myyttiä pitää käsitellä. Toisaalta kun selitän että en edes ole ateisti, Muukkonen haluaa puhua kommunisteista, ja että "muutetaan ateisti uskonnottomaksi" ja tällä vaihdolla ajatus pätisi. Idea on minulle yhtä järkevä kuin se, että ryhtyisin moittimaan kristittyjä sitä kautta että he ovat teistejä kuten ovat myös ISIS -terroristit. (Ihan toinen ideologia ja sen hyvin tietty fragmentti.) Hän ei oikein inttämisestä huolimatta suostu näkemään asiaa, vaan selittää että "Tuot varsin selkeästi esiin uskonnottomuuden kuvitellut edus verrattuna kristillisyyteen." Mikä vaatisi ateistien ja uskovaisten välistä vertailua jota en ole tehnyt. Olen pelkästään vertaillut kristittyjen hyviä tekoja siihen minkä ideologian nimissä toimivat ne tahot joita nämä hyvät kristityt ovat vastustaneet. Kenties sama koskee joka ikistä ihmisen kehittämää ideologiaa. Mutta tässä kohden "ateistitkin on" on tu quoque -argumenttivirhe. Etenkin kontekstissa jossa Muukkonen kehuu kristinuskoa ja uskonnoton kieltäytyy röyhistämästä rintaansa omastaan.
1: Mitä tuohon voi sanoa? Paitsi lainata omaa itseään "Että miksi lähtisin olkiukkoasenteeseesi joka perustuu tekstini väärinymmärtämiseen? Kun SINÄ et nerokkuudessasi sosiologina osaa lukea ihmisen sosiologisaiheista tekstiä niin sitten tämän toisen pitäisi ikään kuin muuttaa sanomisiaan ja hypätä sinun messiin, Mestarillista."

Muukkonen näkee tämän kontekstin hyvin vahvasti. "demonisoidaan se perusta, jolle oma kulttuuri on rakennettu." Kun hänen itsensä mainitsemat hyvät asiat on kontekstoitu yhteen pahojen asioiden kanssa, en koe kieltäneeni mitään vaan tulkinneeni asiaa siten että siinä on plussia ja miinuksia. Mutta ammattisosiologi voi tietenkin kokea tilanteen "halu tehdä kulttuurinen lobotomia ja pyyhkiä kristinusko pois Euroopan historiasta." Johon ei tietenkään voi sanoa oikein muuta kuin kiistää historiadenialismin läsnäolo "Ei kai sitä haluta historiasta pyyhkiä vaan enemmänkin jättää sinne." Ja tämä on Muukkosen sosiologisessa terävässä silmässä sama kuin "Ok. Tarkennan - poistaa se myös nykypäivästä."
Esille tuli myös ignoranssisyytös. "jos et ymmärrä kulttuurimme juuria, et ymmärrä sen nykyisyyttäkään." (Jota kannattaa esittää kaikista ihmisistä juuri minulle. Huono historian, filosofian, aatehistorian ja lähihistorian tunteminen ovat juuri ne piirteet joita jokainen tännekin floodaamani blogaus demonstroi.) Kontekstoin tämän lausunnon kolmesta kulmasta. (Mukana myös bonuskortti.)
1: Alkuperäargumentti ei edes pidä paikkaansa ehdottomana. Esimerkiksi Suomessa on uskonnollinen historia joka on paljon vanhempi kuin kristillinen historiamme. Sen tuntemista ei pidetä relevanttina nykykulttuurin tuntemisessa.
2: Argumentti historiasta on toistettu mutta se ei ole mikään ilmiselvä totuus. Alkuperään sitotuminen on sama kuin käsiteanalyysissä selitettäisiin että ei voi tietää nykyajan määritelmiä jos ei ole tutustunut etymologiaan. Toki etymologian tunteminen vaikuttaa vaikka oppihistoriaa rakennettaessa. Mutta tosiasiassa esimerkiksi tieteessä on tärkeämpää tuntea nykyajan tutkimus ja modernit käsitteet kuin se mistä ne ovat peräisin. Asiat eivät ole niin yksinappisia kuin esität.
3: Tieto ja ymmärrys eivät itse asiassa ole mitään mitä vaaditaan kristityiltä. Sitä vaaditaan vain ateisteilta. Jos olet nykykulttuurissa kristitty, sinun tarvitsee ns. "vain uskoa". Mitään tietoja ei tentata. Mitään osaamista ajasta jonne Iltalehden Mannerheim-spesiaali ei yllä ei vaadita. Kirkko ja uskovaiset hymistelee että uskova on uskova ja osana historiallista jatkumoa, ymmärtää juurensa ja on osa niitä. Mutta jos olet ateisti joka tuntee uskontohistorian ja on siltä pohjalta luonut itselleen käsityksen kristinuskosta ja haluaa etääntyä tästä, koska ei omassa mielessään tulkitse kokonaisuutta niin ihanteelliseksi ja ihannoiduksi, niin heti on joku Muukkonen selittämässä että "toi nyt vaan ei tunne historiaa tarpeeksi" ja esittää tasapainoiseksi sitä, että tuo valkopestyä cherry pickingiä historiasta, niitä vain positiivisia puolia kristillisyydestä. Eli sitä samaa materiaalia johon koulussakin opetetaan. Tosiasiassa parjattu ateisti voi osata historian kokonaiskuvan jopa paremmin kuin moni kehuttu kristitty. Ja hänellä voi olla syväkin kokemus ja ymmärrys kristinuskon historian eri vaiheista. Mutta tätä kutsutaan ignoranssiksi koska hänellä on väärä mielipide kokonaiskuvasta. Kysymys "taustojen tuntemisen" kohdalla on siitä mitkä tulkinnat sallitaan. Kristitty on osana historiallista jatkumoa vaikka ei tuntisi eilispäivää. Ateisti joka tuntee historian käänteitä ja on sen kautta etääntynyt pitämästä kirkkoa täydellisenä ja syvän inhimillisenä taas tulkitaan sivistymättömäksi ja asioita puutteellisesti opetelleeksi.
+: Kun Muukkonen kommentoi että "Oletan, että olet suomalainen, joten luterilaisuus on osa kulttuuriperimääsi." Olen Suomalainen, mutta sekä isäni että äitini suku tulee Karjalan kautta. He ovat olleet ortodokseja. Isäni äidin puolella on ollut ateisteja. Kulttuurihistoriani on siis ateistis-ortodoksinen. Isäni isän puolella Karjalaan on päädytty nykyisen Puolan alueelta, muuttoliikkeen syynä oli katolisen kirkon viimeinen ortodokseihin kohdistunut uskonvaino. Minut on kastettu luterilaiseen kirkkoon, mutta tämä on enemmän suvun historiaan tuleva mutka kuin jokin odotettavissa oleva asia. Muukkonen siis kirjoittaa tältä osin kulttuurihistoriaani uusiksi sellaisella pieteetillä että sosiologian ammattitaidon selvästi huomaa.

Muukkonen näki tämän kaiken jo käyneen siten että tiivistää koko kanssani käymänsä keskustelun muotoon "Ylipäätään kirkkokriittisyys näyttää olevan juuri tuota lyömistä - kaikki mahdolliset virheet kaivetaan esiin ja aut armias jos menee sanomaan jotain mitä positiivita kirkko on tehnyt, niin heti tulee liuta postauksia, joissa valitetaan sitä, että kirkko omii jonkin asian - silloinkin kun on kyse kirkon aloittamasta työstä." Tämä tematiikka ei tietenkään suoraan puhu "Suomesta kristillisenä maana", mutta se tömähtää aivan sen ytimeen mitä kirjoitin aikaisemmin. En puhunut kulttuurin omimisesta. Vaikka tämä olisikin ollut perusteltua siinä mielessä että kristinuskon edustajat ovat historian varrella melko kovin voimin siivonneet esikristillisen Suomen pakanahistorian ja sen palvontapaikkoja ja perinnäistapoja pois. En negatoinut hänen faktojaan vaan kontekstoin ne tavalla joka ei "ilmeisesti miellyttänyt".
 
Summa Summarum

Olen mielestäni sanallisesti räväkkä mutta sisällöllisesti vähintään kohtuullisen maltillinen. Kun esimerkiksi katson ateistien ongelmia ja heidän militantiksi kutsumistaan, ei siinä mielestäni ole mitään kovin hirvittävää. En koe häpeää siitä että mielipiteeni uskovaisten ja ateistien suhteesta ovat mitä ovat. Silti minut nähtiin kirkon parissa toimivan maltillisia suuntauksia edustavan ammattisosiologin silmissä ehdottomana ja uskonnolle ehdottoman antagonistisena.

Hän edusti erikoista tilannetta jossa hän tuli esittämään syyttäviä ja provokatiivisia lausuntoja, jotka koettiin loukkaavina syytöksinä. Atesiteille ei ollut kyse siitä, etteikö kristittyjen ongelmista saisi mainita mitään, vaan siitä, että hänen päänavauksensa sisälsi perustelemattoman väitteen siitä, että kristittyjen asiat eivät kiinnostaisi ateistisia ihmisoikeusaktivisteja. Ja tämä paheksunta muuttui Muukkosen kieltämättä mielenkiintoisessa mielessä todisteeksi siitä että ateistit vihastuvat jos uskovaiset ovatkin joskus uhrina. Ja että nämä syytökset olivat siis nyt ikään kuin entistäkin vahvempia. Tätä voi odottaa joiltain, mutta ammattisosiologilta tulevina lausuntoina ne herättävät ällistystä ja tätä voimakkaampiakin ammattitaitoisuuden kyseenalaistuksia. Jossain on selvistä jokin älyllinen kuilu koska Muukkosen päätös kanssani on esitetty muodossa "Tuomon kommentteihin en viitsi enää vastata. Olkoon tyytyväinen verbaaliakrobaattiseen "voittoonsa.""

En malta olla huomauttamatta Laura Nissiniä siteeraten, että "Martti, tähän ryhmään on kerääntynyt etenkin ihmisiä, joitka ovat huolissaan uskontojen erityisasemasta (jopa niinkin tasa-arvoisessa maassa kuin Suomessa), uskonnon nimissä harjoitettavasta henkisestä väkivallasta, ihmisoikeusrikkomuksista, joita perusteellaan etenkin konservatiivisilla uskonnollisilla argumenteilla ja jotka kohdistuvat useimmiten marginaaliryhmiin. Kun tällaiseen ryhmään tulee uhriutumaan (perusteetta, kuten on jo useaan kertaan osoitettu) niin tuskin voi odottaa erityisen innostunutta vastaanottoa. Suosittelen siis jatkossa hieman paremmin muotoiltuja aloituksia." Myös Janne Tervo voi olla valaiseva "Tämä oli siihen avauksen väitteeseesi, että ihmisoikeusjärjestöjä eivät kiinnosta kristityt. Myöhemmin kerroit, ettei niitä kiinnosta myöskään kastittomat. Molemmat väitteet ovat fiktiota. Jos ihmettelet saamaasi vastareaktiota, niin kannattaa pohtia väitteidesi sävyä ja kontekstia, siis sen lisäksi, että pohtisit uudestaan niiden asiasisältöä. Nyt tuntuu vähän, että tulit tänne uhriutumaan, etkä edes tajua pysyä hiljaa niinkuin se karitsa."

Muukkosen kielenkäyttö heijastaa sitä yhteiskunnallista tilannetta, että kaikkea muuta uskontoa ja uskoa tarkastellaan kristinuskon lähtökohdista käsin - myös silloin, kun tarkastelijoina ovat ateistit. Muukkonen itse kokee itsensä täysin viattomaksi. "Raamattu ja kristillisyys eivät ole pelkästään se äärimmäinen paha, joksi ne usein täälläkin leimataan. Itse kritikoin toisilla areenoilla erittäinkin kärkevästi konservatiivikristittyjen toimintaa." (Kun en muista että kukaan palstalla olisi koskaan sanonut edes että kristinusko olisi äärimmäinen paha.) Muukkonen edustaakin nykyajan kristittyä joka pitää itseään liberaalina. Mutta joka osoittaa liberaaliutensa siten, että hän vastustaa oikein monia erilaisia alakulttuureita.

Ajatus on sinänsä hämmentävä että itse olen pitkäaikainen hikipedian ylläpitäjä. Ja minulle on tavallaan ollut identiteetin kannalta oleellinen asia räksyttää kaikille mahdollisille suunnille käyttäen erittäin voimakkaita, värikkäitä ja ilmaisullisesti uudistettuja uloste-sukuelin -linjan allegorioita. En kuitenkaan ole ajatellut että tämä tekisi minusta diplomaatin. Olen vähän kuin käsittänyt että se kertoisi että olisin jotenkin laajasti ja kaikenkattavasti asennevammainen. (Muissa yhteyksissä käyttäisin kenties hieman ... räväkämpää ... ilmaisua.) Silti tiedän että tästäkin keskustelusta Muukkonen synnyttää tarinoita joissa hän on koetellusti selvittänyt että ne uusateistit ovat kauhean militantteja. (Mikä on erityisen innostavaa koska minä en edes ole ateisti.)

Minä en rehellisesti tiedä kuinka suuri osa nykysuomen "ateistit ovat militantteja" -syytöksistä johtuvat siitä että jotain tämäntapaista on tapahtunut jossain. Ja sitten asia on levinnut kuulopuheen nopeudella ympäriinsä. (Joka on eräiden mukaan yhtä nopea kuin valo, ellei nopeampikin.) Tilanne on siitä ikävä, että kristillisessä kulttuurissa uskonnoton kokee hyvin usein ns. toiseutta. Tämä kokemus on melko vahva. Ja sen vuoksi sitä voi kaivata omiin henkilökohtaisiin ongelmiinsa erilaisia sisäisiä tukiryhmiä. (Kristityillä on itsellään tähän tarkoitukseen sellaisia ja tiettävästi kirkkokin pitää niitä hyvän tekemisenä.) Siksi on vähän omituista mennä näihin uskonnottomiin paikkoihin saamaan tämäntyylisiä toiseutuskokemuksia. Se on kuin menisi kotiin ja saisi kuulla olevansa muukalainen jonka mitään sanomaa ei osata edes ymmärtää.

Erimielisyys on sallittua, mutta erimielisyys syntyykin siitä että ymmärretään mitä toinen sanoo ja sitten ollaan siitä erimielisiä. Tässä oli kysymys siitä että mikään rautalanka ja kiroilu ei saa ammatiltaan sosiologia ymmärtämään mitä tarkoittaa. Se voi käydä hermon päälle aika lujasti. Minun kohdalla käykin.
Tässä tapauksessa pahinta onkin se, että Muukkosen kokemuksena selvästi on, on että kieltäisin kristittyjen tehneen mitään hyvää. En ole kiistämässä ainuttakaan kristityn hyvää tekoa hänen mainitsemistaan asioista. Minä lähinnä kontekstoin sen sellaisella tavalla että sen jälkeen kaikki hänen mainitsemansa kristinuskon kehut näyttäytyvät inhimillisessä kontekstissa. Siinä ei ole sen jälkeen sellaista pyhyyttä ja voimaa jota lähtisin seuraamaan. Muukkonen oikeuttaakin toimintansa tällä moraalisella närkästyksellä. Jonka oikeus on tulkittu. Ja tämä tulkinta rakentaa antagonioita sinne missä niitä ei ole ja luo ajatusta jossa minä kiistän sen että kristityt voisivat olla väärinteon kohteina. Ja kiistäisin sen että kristityt voisivat tehdä mitään hyvää. Valitettavasti tässä prosessissa hän tekee väärän todistuksen lähimmäisestään. Ja antauduttuaan moraaliselle närkästykselleen hän ei tee mitään muutakaan hyvää.

Hän on varmasti tullut ateistejen palstoille jotta ateistit suhtautuisivat myötämielisesti. Hän kuitenkin syyttää ja mustamaalaa heittäen yleisinä väitteitä joita en tiedä yhdenkään ateistin sanoneen. Kuten kaiken kristinuskossa olevan hyvän kiistämisen ja sydämettömyyden kristittyjä kohtaan. (Kai sitä täytyy vähän kritisoida kun uskonnottomuus ja ateismi kohtaavat aina hirveän käännytysryöpyn jossa uskontoa ja uskoa kehutaan maasta taivaaseen eikä mitään pahaa koskaan mainita koska se ei ole ollut "aitoa uskontoa".) Kun loukattu tekee sen minkä loukattu normaalisti tekee - etenkin jos on kaltaiseni välitön ja aito ja pidäkkeetön ihminen joka ei käytä peittelevää retoriikkaa hyvässä eikä pahassa, jokin jota joku vähemmän vaatimaton voisi kutsua "aidoksi" - eli suutahtaa, hän tulkitsee että tämä on todiste siitä että ateistit ovat vihamielisiä.

Hänen kannattaisi kenties tutustua ateistejen parissa sosiologista työtä tehneisiin. Esimerkiksi lukaisemalla Larry Tauntonin jutun "Listening Young Atheists". Siinä opittiin ateisteista kuuntelulla. Ja oppisisältö oli sitä että se on varsin kaukana kaikesta siitä mitä uusateisteista opetetaan ja odotetaan. Jos Auktoriteetti Muukkonen lähtisi liikkeelle asiallisella kannalla - eikä sellaisilla asenteilla jotka pakottavat vakavasti pohtimaan ovatko hänen munuaisensa syntyessään väärin päin pumppaamassa ureaa väärään suuntaan - hän voisi oppiakin monta asiaa. Nyt hän opettaa lähinnä minulle sitä että miten tarpeellista monenlaisten kirosanalistojen opettelu ja kehittäminen onkaan.

Tapausesimerkki ; Jos fatwakateus olisi totta, ei kukaan ateisti moittisi kristittyjä

Jos katsoo vaikkapa kreationismia ja muuta fundamentalistista toimintaa, siellä usein korostetaan että he haluavat vain keskustelua. Tarinoissa kerrotaan siitä miten julmia vainoja kristityt kohtaavat. "Expelledin" sisältö on käytännössä siinä että kreationistit eivät esimerkiksi saa työpaikkoja tiedetutkimusken huippuvirkoihin, kun ovat vain ehdolla niihin virkoihin.

Mutta ateistien kristillisyyskeskustelulle onkin tärkeä argumentti. Fatwakateuskortin mukaan islam on niin julma uskonto että kukaan ei uskalla moittia sitä. Ja siksi uusateistit eivät kritisoi islamia. Paitsi islamistisivuston mukaan joka korostaa että Richard Dawkins on heitä ikävästi moittinut julkisesti sanomalla että islam on "unmiticated evil". Ja Sam Harrisin oman nettijulkaisun (uskontokriittinen) terrorismi osio koostuu isosta määrästä juttuja jotka ovat käytännössä poikkeuksetta islamkriittisiä. Jossa mm. selitetään miten Hamas tekee asioita joiden vuoksi Harris ei ole Israelkriittinen. Ja sitten on mm. Christopher Hitchensin kova debatti jossa aiheena oli se, onko islam rauhan uskonto joka tarvitsee apua vai onko väkivalta Koraanissa. Ja Hitchensin vastapuolella sattui olemaan islammyönteinen kaveri. Mutta nämä "uusateismin suuret GNU:t" eivät tietysti merkitse mitään ja tätä kaikkea ei ole tapahtunut. Joten argumentti on kaikesta huolimatta validi. Sillä kun ateismi elää "liberaalissa biaksessa" jossa "islamkriittisyys on rasismia" ja tätä kysymystä ei saa edes kyseenalaistaa ilman että dogmaattiset militanttiateistit hakkaavat maan rakoon, niin islamin rapsuttelun täytyy olla ehdottomasti totta ja ateistit kiusaavatkin vain lempeitä kristittyjä.

Ja miten lempeitä? Demonstroidakseni jotain joka ei itse asiassa ole kovin tavatonta, jotain jota saattaa tavata ihan viikottain jos sattuu olemaan jotain muuta kuin kristitty, voidaan katsoa mitä tapahtuu kun kristittyjen suosimalle FOX -kanavalle tulee ateisti. Fatwakortin ja kristinuskon ylenmääräisen lempeyden vuoksi tiedämme että tätä kuunnellaan vain sanomalla että ei kenties arvosteta tuota näkemystä mutta molempia puolia on kuultava.

Tämä ilmenee mielenkiintoisesti. Tästä on hyvä ottaa pieni demonstraatio tämänviikkoisesta kommentoinnista. Johon liittyy erityisen vahvasti se, että sanotut asiat on (a) tehty omalla nimellä (b) ne on tehty julkisesti yleisillä avoimilla kanavilla ja (c) ne ovat myös keränneet "likejä", eli lausunnot ovat saaneet julkista supporttia. Mehta kertoi asiasta "Friendly atheist"- blogissa. Hän on yrittänyt keskittyä juuri diplomaattiseen viestintään, eikä kannusta esimerkiksi Hitchensin tapaisen värikkään ja häihyn retoriikan käyttämiseen. Mutta sitten toisaalta hän ei voi olla huomauttamatta että diplomatia on helpompaa kun kristitytkin harrastavat sitä. Ja diplomatiaa ei välttämättä edistä se, että pelkkä näkyminen TV:ssä saa ihmiset selittämään julkisesti, että "shoot her for treason", "get a rope", "What ever happened to stoning people in the city square". "Rawstory" kaivoi samaan tapaukseen liittyen vielä lisää korkeatasoisen lempeää kristillistä viestintää. Sellaisia kuin "Just kill nonbelievers ior they believe in nothing and no one will miss them." Myös "Examiner" nosti asian esille. Viesteistä löytyy sellaisiakin teologisia helmiä kuin "i say kill them all and let them to see for themselves that there is God.", Enemmistö suosii hyvin amerikkalaista lännenmiehen tapaa ratkaista asia, esimerkiksi ; "Shoot them. Shoot to kill.", "TO ALL ATHEIST DIE AND GO HELL HAHA IF I COULD ID SHOOT ALL OF YOU IN THE HEAD WITH 12GAUGE.", "Shoot them, at least we know where they're going, waste of oxygen." Diplomatiaa saa kaivettua sivistyneemmistä ja muotoilluista ja pitkälle reflektoiduista kommenteista joissa paljastuu että "I thinly we should hang the leader of the group on the cross with nails through their hands and feet, place a crown of thorns upon their head, RAM a spear through their side all after being whipped and beaten publicly. Just so that they can endure what Christ did and understood the sacrifice behind what that cross symbolizes." (Jolla on oikein likevyöry, eli se on rakastettu ja arvostettu lausunto.) Mutta kaikki julmuus on ymmärrettävää, koska. No, koska. "They're atheist so it wont matter if you kill them."

Tämän kaiken maistiaisen jälkeen (Nämä ovat vain marginaalinen rikka kokonaisuudessa) on tietysti iloista kuulla, miten kristityt ovat onnellisempia ja että ateistien paskaan fiilikseen on yksiselitteisen kaunis syy. "Any court or lawyer who takes this case should be hung!!!!! If you look at some of the people who are atheists they are all miserable looking because if they don't have any faith in anything. You should go live in another country. You have taken enough of my rights."
1: On miellyttävää kuulla ajatuksista jossa tiettyä puolta ei saa edes puolustaa oikeudessa ilman hirttotuomiota. Ja että demokraattinen ja uskonnonvapautta arvoissaan korostava maa voi todella määrittää että mikä vakaumus kuuluu maan tapoihin ja mikä on maasta pois. Olen luullut että islamistiset teokratiat olivat kauheita kun niissä islamistit kannustuivat tämänlaisiin julmuuksiin.
2: Lisäksi konteksti huvittaa. Luettuaan ylläolevia joku on varma siitä että esimerkiksi tämänlaisilla lausunnoilla ei siis ole mitään tekemistä sen korrelaation kanssa että on onnellisempaa olla marttyyrinkruunua itselleen valhein väkertelevä uhripuheella itsensä sankariksi muuttava kristitty kuin oikaesti vainottu ateisti joka saa kuulla olevansa "militantti" vain heti jos esimerkiksi painaa kirjoja ja menee luennoimaan niistä ympäri maata. Mutta ateistit ovatkin niin kauheita että "IF THE CROSS OFFENDS YOY ; YOU SHOULD THIS COUNTRY ; LEAVE BEFORE WE KILL YOU."

Toki tätä jyrkkyyttä on syytä lieventää. Kaikki uskovaiset eivät ole murhanhimoisia. Asiallisimmat kommentit tuntuvat olevan sitä linjaa jota itsekin harrastan. Eli toivotan hyvää itsemurhaa. Itsemurha onkin monelle kannustettava teko, se on eettistä eikä siinä ole uhkaamista. Joten tältä osin minulla ei ole mitään moitittavaa kristittyjen viestinnästä. Kuten "i'd tell her to go jump off a bridge" ja "If you don't believe in God how can God or word God offend you??????? i wish people like this would walk in the traffic" tai jopa runollinen "She can take flying leap off the canal bridge." Samoin lukuisat läskivitsit ja muut ulkonäön kommentoimiset ovat hauska tapa piristää keskustelua. Muistankin tämän komiikan kun tapaan seuraavan kerran kristityn joka on vähänkään huonommassa fyysisessä kunnossa ja kilonkin enemmässä läskissä kuin minä. "What is her motto? "In McDonalds I trust?"", "she is just bitter, because one of the seven deadly sins is gluttony." On hyvä oppia uusia keskustelutemppuja. Sellainen laajentaa horisonttia leveämmäksi kuin monen fundamenatlistikreationistin läskiperse.

Kokemuksieni mukaan tämä ei ole millään tavalla poikkeuksellista viestintää. Tässä ei ole mitään uutta. Tässä ei ole mitään kiinnostavaa. Voi jos minulla olisi tallella kaikki ne sähköpostit joita olen esimerkiksi kreationisteilta saanut. Niistä saisi paljon pidemmän "greatest hitsin" kuin tämä tässä. Joku ihmettelee ja paheksuu mistä olen ylipäätään saanut päähäni että hyvät kristityt kreationistit voisivat uhkailla. Sanotaan näin että kun tämänlaatuisten viestien toistuvuus, samansisältöisen aineiston tuleminen eri henkilöiltä ja se että tämänlaatuisten juttujen otoskoko koko ajan kasvaa riittävän suureksi. Niin sitä alkaa vetämään induktiivisia työhypoteeseja. Joita voi sitten jalostaa esimerkiksi erilaisista uutisaineistosta. (Ja jos olen ollut skenessä sen viitisentoista vuotta, niin niistä neljätoista ja puoli vuotta olivat tässä kohden sitten jo yliosaamista.)

Oikeastaan ainut ero Suomalaisen ja USA:laisen kreationistin välillä on se, että USAlainen tykkää tuliaseista. Suomalainen kreationisti suosii retoriikassaan enemmän moraa - ja joissain erityistapauksissa metalliputkea. TÄMÄ on se standardi jota itsekin olen kohdannut aivan toistuvasti. (Itse jaksoin välittää tästä paskasta vasta kun sain sellaisen paperisena kannettuna suoraan postilaatikkoon, ilman postimerkkejä tai muuta. Joka kertoi vain sen pikkuasian, että osoitteeni tiedettiin.) Kristityt selittävät ihmeissään että eihän kristityt ole mitenkään julmia ja kovia. Että miksi pitää olla niin häijy? Että eikö olisi rakentavaa olla kohtelias, ei vetää mitään paranoideja pelkoja ja ennakkoluuloja kristittyjä kohtaan. Että pitäisi vain tulla rohkeasti tilaisuuksiin ja tapahtumiin. Että on mahdotonta kuvitella että ei kohtaisi rauhallista, ystävällistä ja maltillista uskovaa vain laumoina ihan joka lävessä.

Silti se kritiikki mitä minä toistuvasti kuulen on se, että kristityt ovat lempeitä kun taas islamistit ovat julmia ja ateistit eivät hauku heitä koska pelkäävät väkivaltaa ja sitä mitä siitä seuraa. Ja sitten minulle kerrotaan että "ateismi" - joka näyttää kattavan myös agnostikot koska agnostikot ovat "pelkureita ateisteja" - ovat militantteja. Ateistit ovat militantteja, tietävät esimerkiksi sellaiset suurtietäjät ja ateismin tuntijat ja suursankarit ja kohteliaat kristityt kuin Sami Liedes. Ateistit ovat militantteja - jotka tunnetusti vain loukkaantuvat militantti -nimityksestä jos ovat itse sellaisia. (Ja siksi "darwinistit" kiusaavat viatonta ja lempeää kreationismiakin. Siksi Tapio Puolimatka ja Matti Leisola itkevät katkeransävyisissä kitkerissä kirjoissaan ihan kansien väliin ja painokoneisiin asti, kun heitä niin vaiennetaan ja sensuroidaan että kirjoja myydään monta painosta ja näiden vaiennettujen argumenttien sisällöt ja kritiikitkin ovat julkista tietoa.) Toisin kuin kristityt jotka osaavat kertoa mikä kuuluu Suomalaiseen kulttuuriin ja josta poikkeava voi kivasti muuttaa vaikka sinne Pohjois-Koreaan.

Jos joku muistaisi, olin teini-iässä kovin naivi. Kannatin vielä ns. avointa keskustelua. Esitin että antaa heidän kertoa kantansa. Ja jos joku sanoi että "ketä kiinnostaa" niin sanoin siihen suuntaan että "minua". Tästä on nyt viitisentoista vuotta. Ja jos joku kysyy mikä tekee ujona ja varovaisena tunnetusta kaverista tälläisen berserkin, niin kannattaa ihan oikeasti miettiä. Minulla on asiasta omanlaiseni teoria. Väitän että "kristityt on niin hyviä" -ihmiset eivät kestä kuulla, ymmärtää ja vielä vähemmän hyväksyä että tämä hypoteesi voisi olla uskottava. Minulla on myös vähän sellainen ajatus että tätä hypoteesia ei kuitenkaan osata myöskään falsifioida. Paitsi valehtelemalla edelleen siitä että "fatwaenvy" koska "militantti ateisti" on kuitenkin perimmiltään "pelkuri" joka ei "usko ja luota mihinkään".

Ja entäs ne maltilliset kristityt? No heitä varten minulla on ollut useamman vuoden mukava positiivinen haaste. (Nimilista ihmisistä jotka puolustavat uskonnotonta uskovaisen vihapuhetta vastaan. Ei siis sellaisia normaaleja ihmisiä jotka eivät tee asialle mitään vaan pyyhkivät vastuunsa sen tyylisillä kuin "ei oikeat kristityt" tai "ei me kristityt yleensä" tai "ei edusta kirkon virallista kantaa". Tai jotka paheksuvat tälläistä "yleisellä tasolla" mutta eivät asetu suoraan tämän aggroajan tielle. ; Tämänlaiset ihmiset ovat by definition sääliöitä. Ja minun maailmassani tämä luokittaa heidät vielä epäeettisemmiksi kuin nämä uhkailevat kreationistit.) Olen oikein väijynyt ja odottanut koko ajan netissä riehuessani, että saisin siihen nimiä. Tällä hetkellä nimilistassani on vain yksi henkilö, Päiviö Latvus, joka puolusti ateisteja TJT -nimimerkillä tunnetuksi tulleen kreationistin varsin räikeitä ilkeilyitä vastaan. En unohda tätä haastettani juuri ikinä, enkä varsinaan unohda niitä harvoja jotka sille pääsevät. Sillä, kuten on demonstroitu, pienessä on se lista kristityistä jotka laittaisivat tikkuakaan ristiin nähdessään vaikka netissä että uskonnotonta kohdellaan saatanan epäreilusti ja julmasti.

---

Milloin näemme kuinka militantti Richard Dawkins vaatii Michael Beheä hirteen jos tämä menee ajamaan asiaansa oikeuteen. Tai milloin Sam Harris ampuu William Dembskin koska tämä uskoo että ihmiset ovat "vain koneita"? Vainotut kreationistit saavat toki esittää arvioitaan ja dokumentaatiota asiasta. Koska siitä niin paljon puhutaan, on todistusaineistoa pakosti runsaasti. Aikajanoja ja ennusteitakin näiden tapahtumien päivämääristä saa ehdottaa. Tämänlaisten tilanteiden täytyy olla arkipäivää, jos puheissa olisi totta nimeksikään. Koska ateistit ovat niin kauhean militantteja, on ID:llä varmasti demonstroida ruumisröykkiö. Niitä varmasti löytyy niistä julkisista Discovery Instituten koostamista nimilistoista, joissa tiedemiehet hylkäävät darwinismin. Kyllähän militantti ateisti ragepäissään tälläistä hyödyttäisi vaikka palkatessaan hitmania. Siinähän on suoraan kreationistien älyllinen eliitti listassa ja lopun selvittäminen olisikin sitten lastenleikkiä, ja se itse työ sitten vähän raavaamman miehen urakka. Sen tiedän että muuan Suomalainen tutkija "Aku Ankka", joka näihin tutkijalistoihin aikanaan livahti, on ainakin sellainen että tänä päivänä häntä ei löydy elossa olevista suomalaisista tiedemiehistä. Joten tässä on nyt esillä ID:n kenties vahvin case heihin kohdistetusta vainosta. Salamurha! Tai vaihtoehtoisesti voitte haistaa paskan, eli itsenne, pellet!

Anonyymit Kristityt

"Anonyymit kristityt" on kristillinen käsite joka koskee ihmisiä jotka kuolevat kuulematta evankeliumia vaikka ovat eläneet yrittäen tehdä hyvää ja jotka etsivät Jumalaa. Käsite ei kuitenkaan ole kovin osuva, sillä Anonyymit Kristityt tuovat vahvasti mieleen Anonyymit Alkoholistit. Ja tältä pohjalta on hyvä lähteä.

Monet kristityt elävät jonkinlaisessa vainoparanoijassa. He puhuvat mielellään siitä miten heitä kiusataan mielipiteiden ilmaisusta. (Mutta korostavat silti sitä miten positiivinen uskonnonvapaus on oleellisempaa kuin negatiivinen uskonnonvapaus. Mikä on erikoista, koska negatiivinen uskonnonvapaus korostuisi jos aitoa kiusaamista tapahtuisi.) Mutta otsikko ei johdu siitä että heille tulisi jokin salaseura sekulaarin maailman ulkopuolella. Jonne mennään nimettömänä.

Sen sijaan jos Anonyymit Kristityt olisi, se muistuttaisi Anonyymejä Alkoholisteja. Eli jotain sellaista jossa ollaan raittiita, halutaan olla raittiita, mutta painitaan sitten uskonnon kanssa. Uskonto viehättäisi jotenkin. Pahojen kielten mukaan tämä tarkoittaa samaa kuin ateismi. ; Tässä on takana C. S. Lewisin tapainen ajattelu jossa ateisti "oikeasti" vihaa Jumalaa. Eli oikeita ateisteja ei olekaan, siis sellaisia joiden maailmankuvaa kuvastaisi jumaluskon puuttuminen.

Ja ateisteista löytyy sellainen joukko joka itse asiassa hyväksyy tämän ajattelutavan. Sartren maailmassa olemassaolemattomuudella oli merkitystä. Ja koska kulttuureihin opittiin niin että jopa silloin kuin eurooppalainen ottaa jonkun idän uskonnon, hänelle käy niin että tämä uusi kulttuuri peilataan sen opitun kautta (samanlainenkuin tai erilainen kuin -vertailu). Eli kun kaikilla on mielessään oman kulttuurin opettama Jumalakäsitys josta ei päässyt eroon, saatiin aikaan kontrasti. Näin ollen sekä ateismissa että teismissä oli merkitys, joka ei vaatinut mitään konkreettista Jumalan olemassaoloa, vaan pelkän abstraktin Jumalakäsitteen mielikuvan olemassaoloa. Maailmaan heittämisen kokemus on tätä kautta vahva. Tämä on toki "(iki)vanhaa ateismia". Mutta modernina aikanakin löytyy Philip Pullmanin "Rehti mies Jeesus & Kieromieli Kristus" kuvaa kirjailijan itsensä tekemässä kommenttiosiossa sitä miten uskonto on syvään opetettu ja se ikään kuin pakottaa tiettyihin ajatteluratoihin.

Olen itsekin tätä "Anonyymit Kristityt" -luokkaa siinä mielessä että tunnistan tämänlaiset tuntemukset itsessäni. Olen toki agnostikko enkä ateisti, mutta kontrasti on silti olemassa. Kenties jopa vahvempi, koska olemassaolo-olemassaolemattomuus -taso on ikään kuin "montaa astetta epämääräisempi ja siksi alati läsnä". Syynä on luultavasti juuri kasvatus, eikä se että Jumala olisi mitenkään ihmiselle lajityypillisesti viekoitteleva.

Oppimisessa takana on silloin ihan yksinkertaisesti aivojen plastisuus. Se tekee aivoista oppivaiset ja joustavat. Aivojen plastisuuden avulla ihminen sopeutuu ja oppii erilaisiin tilanteisiin ja on niissä sitten kuin kotonaan. Tässä on kuitenkin erikoinen lisäpuoli ; Nimittäin se, että plastisuus rakentuu periaatteeseen jossa "käytetyt yhteydet vahvistuvat". Tällöin tietyistä ajatuksista tulee hyvin helposti ikään kuin aivoihin biologisesti uurrettuja. Tällöin asian esiintuominen johtaa ikään kuin refleksinomaiseen vasteeseen. Tässä on vapaus kaukana, vaikka plastisuus noin pääsääntöisesti tuottaakin joustavuutta.

Lopputulokset oppimisprosessista ovat joskus hyvinkin outoja. Esimerkiksi musiikin ja muistojen välinen yhteys on vahva. Siksi jokin kappale saattaa palauttaa mieleen vanhoja tunteita joiden tilanteet ovat muutoin menneet ohi jo kauan sitten. Koska on tuntenut niitä tunteita aiemmin tuota musiikkia kuullessa. Itselläni on luultavasti hyvinkin tämän kuvatun kanssa analoginen, hieman erikoinen, yhteys kristinuskoon. Positiiviset ajatukset kristinuskosta herättävät itsemurha -ajatuksia ja niihin liittyviä tunteita kuin itsestään. Kristinusko ei tietysti itsessään ole oppina masentava ja itse asiassa itsemurha on sen dogmien vastaista. Ja vaikka "haluan ennemmin tappaa itseni kuin olla kristitty" onkin hyvä vittuilu, on yhteys kuitenkin konkreettisempi. Syynä on luultavasti se, että kääntymiseni liittyi aikanaan nimenomaan hyvin ahdistaviin mielenmyllerryksiin. Kristinusko on sitten ikään kuin se kappale joka pistää siihen periaatteessa liittymättömän kytköksen päälle. (Ihmiset tosin ylipäätään eivät muuta maailmankuvaansa ja käänny puhtain argumentein, suuri osa vain selittää kääntymisensä jälkikäteen prosessin itselleen rationalisoiden. Ihminen muuttaa mieltään vain jos se ei koske suoraan hänelle emotionaalisesti tärkeitä maailmankuvallisia kysymyksiä.)

Uusateistit ovat kuitenkin selvästi eläneet Sartren elinaikaa maallistuneempina aikoina ja minua maallistuneemmassa paikassa. Heillä ei ole takanaan minun tapaista "seurakuntanuoruutta" ja uskontoon indoktrinoitumista. (Vaikka indoktrinointi sanana heidän puheissansa esiintyykin.) Uusateismin ja vanhan ateismin eri ei oikeastaan olekaan se, että "uusateistit ovat fundamentalisteja ja militantteja", kuten uskovaiset tuppaavat leikkimään. (Kyllä kaikenmaailman taistolaiset olivat kovempia aktivisteja ja häiriköitä.) Tärkein ero onkin juuri siinä että koko uskonnon merkitystä ei pidetä ilmiselvänä. Ero uuden ateismin ja vanhan ateismin välillä on tätä kautta vähintään yhtä suuri kuin koko ikänsä raittiina olleen ja koko ajan alkoholisminsa tiedostavien anonyymien alkoholistejen.
1: Ja nähdäkseni juuri tämä loukkaa uskovaisia syvästi. Kuten Adorno asian esitti, pahiten ihmisiä häiritsevät onnelliset syntiset. Ateisti joka itkee ateismiaan ja selittää että uskonto olisi paras elämäntapa ja että jos hän voisi hän olisi ehdottomasti teisti, niin uskova hyväksyy hänet (juuri ja juuri) ja tarjoaa hänelle suvaitsemista ja ennen kaikkea tekee hänestä säälin kohteen. Uusateismissa ikävää ei siis ole se, että he sanovat julkisesti ääneen olevansa ateisteja vaan siksi että he korostavat että tämä tarkoittaa elämästä nauttimista.
2: Erikoista onkin että esimerkiksi Sartrea on pidetty todisteena siitä että angst on ateismin seuraus. Ja että ateismin mestari tässä vain sanoo jotain joka on tunnetasolla pakkoseuraus joka ikiselle ihmiselle. Ja että ateistien tulisi lukea omia mestareitaan. Asia on hupaisa, sillä uusateistit eivät ole eksistentialisteja vaan naturalisteja. Ja toisaalta lisähupia saa kun tiedostaa että Sartren maailmaan heitettävyys tuotti ongelmia lähinnä asian tiedostamistilanteessa. Ja edes Sartren ateismia ei kuvaa merkityksettömyys, arvotyhjiö tai mikään muukaan vastaava nihilismi. Vaan valta, vastuu ja se että jokainen tekee merkityksen itselleen omilal valinnoillaan. Arvotyhjiö-nihilismi saadaan vasta kun kristitty kytkee mukaan Nietzschen. Ja hänenkään maailmassaan nihilismi ei ollut ateismin automaattinen seuraus. Ja vaikka olisikin, hän edustaa hyvin erilaista ateismia kuin Sartre. Itse asiassa jos kristinuskon kohdalla Jehovan todistajien oppeja sekoitettaisiin lennosta vaikka katolisien oppeihin aina kun se sattuu sopimaan, sitä ei katsottaisi hyvällä. Ateismin kohdalla kokonaisia aivan eri ideologiaperusteita vain sotketaan toistensa yhteyteen niin että ensin Sartre todistaa automaattisen ateismin seurauksen angstista ja siten Nietzsche ateismin automaattiseksi seurauskeksi nihilismin. Ja että nämä olisivat ikään kuin samaa ateismia. Ja että uusateistit ovat myös tätä samaa ateismia, uutena vain militanttius. En kykene edes laskemaan sitä kokonaisvirhemäärää jota tässä prosessissa kumuloituu teistien pöytään. Ja nämä eivät ole vaikeita asioita vaan aivan perusasioita ja ne ovat silti äärimmäisen tavallisia jopa akateemisilla titteleillään brassailevien apologeettojen teksteissä.

Rehellisesti sanoen näyttää että Jumala on uusateisteille tylsyyttä. Suvivirren vastustamiseen ei ole välttämättä samanlaista pakkoajatuskytköksiin ajautumista kuin itselläni. Asia on heistä turha ja tylsä ja siihen pakottaminen on samantapainen vastustamisen aihe kuin pakkoruotsi. Uskonto ei itsessään tuota edes ahdistusta, ja toistuvuus on jotain joka entisestään lietsoo haukotuksia. Tämänlaiseen turhuuteen pakottaminen kerta toisensa jälkeen onnistuu vain ulkoisella rituaalivallalla. Joka ei ole edes indoktrinoivaa tai repivää. Vaan tyhjää pakottamista pelkän pakottamisen vuoksi. (Tässä mielessä ilmapiiri näyttää uusateisteilla hyvin erilainen kuin miten itse asioihin reagoin. Minulle kysymys on jopa hengissäselviämisestä, teoriassa. Käyn kirkossa vain kun olen lähes ateisti ja hyvissä sielunvoimissa.)

Itse asiassa kenties tässä uusateismin kohdalla olikin aivan viisasta että siihen yritettiin liittää kaikenlaisia uuskäsitteitä kuten "bright" (välkky). Sillä ateismi terminä viittaa enemmän teologialle alisteisuuteen. Että on jokin teismi jolle ollaan "ei" (a -etuliite). Bright taas perustuu enemmänkin "naturalistiselle maailmankuvalle". Asenteelle jonka voisi ylitypistää muotoon "empirismi tai ei mitään". Jossa ei toki ole Jumalakonseptia, mutta tosiasiassa lähinnä sivutuotteena. Maailmankuva määrittää itsensä tietyllä tavalla, nämä sidokset ovat esimerkiksi fysikaalisuuteen ja tieteellisyyteen sidottuja. Tämä ei sido itseään negatiivisiin attribuutteihin. (Jumalaa ei ole.) Vaan sen sijaan se sitoo itsensä käsitteisiin joiden sisään mikään tunnettu teismin muoto ei hyväksyttävästi mahdu. He asettavat ehdot joilla he vakuuttuisivat teismistä, ja jos sen ulkopuolella on jumalamalleja ne ovat epäkiinnostavia, ja niihin reagoiminen on turhaa.
1: Tämän vuoksi moni ajattelee että tässä sotketaan syvällisesti kreationismi ja fundamentalismi samaksi kuin koko kristinusko. Mutta tosiasiassa lähinnä kreationismi ja fundamentalismi voisi olla kiinnostava teismin muoto. Ja muut ovat lähinnä tielläolevaa häiriötä, surinaa jolla ei ole arvoa.

Hyvän kuvan tästä asenteesta saa kun vilkaisee Mehtan kommentointia tuoreeseen ateismi vs. teismi -debattiin. Jumalaa pidetään teistien puolella automaattisesti jonain default -asiana johon on tärkeää ottaa kantaa ja joka on käsitteenä oleellinen. Kiinnostavaa on se, että tässä se, että ateistit pakotetaan todistustaakkaan siksi että Jumalakäsite määritetään joksikin joka on kaikille ihmisille tärkeä reagoitavaksi. "[Bruggencate] never actually presented a positive argument for why it is reasonable to believe in any deity, much less in one particular iteration out of the thousands available. Instead of offering an affirmative case for his particular religion, he did the only thing which his peculiar variety of presuppositional apologetics can do: He argued (quite poorly, I might add) that atheists lack certainty in their knowledge and he concluded without explanation that somehow this means his view wins by default."

Yhdessä yhteiskuntaa ja hyvinvointia rakentaen

Jos minun on joskus vaikeaa uskoa että "vihainen ateisti" ei olisi olemassaoleva ihmisryhmä, käyn kuuntelemassa Pat Condellia. Hän on aloittanut aikanaan kohtuullisen asiallisena. Hänen ärsyyntymisensä oli vielä siinä sarkasmin siedettävällä linjalla. Sittemmin hän on lipunut monta askelta vihaisempaan suuntaan. Suuntaan jossa brittikorostuskaan ei luo herrasmiehen illuusiota. Kohti lepakonkakkahulluutta. Ylläolevassa rantissaan hänen, kenties jonkin eksoottisen rabieksen version turmelemat, aivonsa tuovat kuitenkin esiin myös jotain jossa on hitusen järkeä. (Se pitää tosin kaivella esiin kaiken alta. Sitten kun tiedostetaan että tämä on hänen asiallisimpia viestejään, voi miettiä mitä ne pahemmat ovat.)

Uskovaiset puhuvat usein siitä miten ateistejen pitäisi kunnioittaa heitä. Tätä vaatiessaan he kuitenkin hyvin usein tekevät jotain aivan muuta. Ja tämä suvaitsevaisuuteen kannustaminen on itsessään hyvin suvaitsematonta. Ja sen tyylistä että uskovaiset tekevät heidän kunnioittamisestaan hyvin hyvin vaikeaa. Itse asiassa niin vaikeaa, että voidaan hyvin sydämin sanoa että ateistit ovat, kenties Pat Condellia ja muutamia muita vihaisemman linjan ekstremistejä lukuunottamatta, varsin suvaitsevaisia ja pitkämielisiä.

"Helsingin Sanomiin" viestinsä saanut Timo Vuorela onkin sitten hyvä esimerkki ihmisestä joka vaatii kunnioitusta tällä korostamallani varsin eriskummallisella tavalla.

Aloitan helposta.

Erikoista on, että hän syyttää Karismaa epätarkoista lausumista, mutta sitten hän menee esittämään kristinuskosta seuraavaa "Karisman mukaan tasavertaisuuden ideaan tai eettisiin kysymyksiin ei tarvita Raamattua tai Jumalaa. Ei välttämättä tarvitakaan. Kristinuskonkin mukaan nämä asiat on "kirjoitettu jokaiseen ihmissydämeen", ja niistä todistavat järki ja omatunto. Nämä sydämen tuntemukset on sittemmin kirjattu pyhään kirjaan. Kautta kristinuskon historian eettiset kysymykset ovat olleet omantunnon ja järjen dynaamista vuoropuhelua Raamatun ja Jumalan kanssa." Tämä on mielenkiintoinen väite, koska se koskee oikeaoppista luterilaisuutta. Joka ei ole Suomen kattavin uskonjärjestelmä. Kreationistit ja viidesläiset ottavat vaikutteita kalvinismista jossa nimenomaan näin ei ole. Samoin lestadiolaiset eivät ole luterilaisia.

Lausuma on siis puolitotuus. Ja se on myös todella naurettava sellainen, kun muistetaan miten kansankirkkomme virallisessa lausumassa korostetaan moniarvoisuutta ja epädogmaattisuutta, jossa rikkautta on se että kirkossa on kaikenlaisia hupsuttelijoita. Ja sitten toimitaan ikään kuin kirkko todella noudattaisi dogmaattisesti Lutherin oppia kirjaintakaan unohtamatta ja poistaisi keskuudestaan ne jotka näin eivät tee.

Vielä pahemmaksi puolitotuudeksi se muuttuu kun se liitetään siihen kontekstiin missä ateisti tai vaan kaltaiseni uskonnoton agnostikkokin uskontoon törmää aina. Kirjoitin aikaisemmin pidemmän kirjoituksen siitä, minkälaisia versioita "ateisteilla ei ole moraalia" -argumentti esiintyy. Siitä on monta versiota.

Hyvin moni edustaa kalvinistista linjaa jossa ateistit nimenomaan eivät ole yhteydessä etiikkaan vaan ovat suoraan Saatanan ohjaukseessa ja predestinoituja helvettiin. Kristittyjen apologeetikoiden parissa taas suositaan vaikkapa muodikkaasti William Lane Craigin "God Command Theorya", jossa Jumalan auktoriteetti selittää moraalin ja ateisti on siksi joko moraaliton koska ei tottele, tai sitten hän on idiootti joka tottelee Jumalaa mutta ei tiedä moraalinsa alkuperää. Sofistikoituneetkin teologit tekevät innolla Suomessa kirjoituksia joissa "uusateismin" korostetaan olevan idioottimainen moraaliasioissa. He voivat toimia moraalisesti mutta eivät ikään kuin voi selittää sitä. Tästä argumentista emotionaalisen version antaa Piispa Jolkkonen joka varmasti teoillaan edustaa jollain tavalla osuvasti "kirkon virallista kantaa". Hän kaipaa vanhoja ateisteja jotka viittasivat arvotyhjiöön ja nihilismiin. Onnellinen vääräoppinen on modernina aikana kauhistus. Ateisti jolla ei ole paskaa lapsuutta ja halua viiltää ranteita auki ei ikään kuin ole ollenkaan sallittu asiantila. Tämänlainen ateisti on tyhmä koska ei tiedä että hänen arvonsa ovat kristilliset arvot joista hän on velkaa kristityille koska ateismi ja evoluutio eivät voi selittää altruismia. Ja moraalin lähestyminen on jotain joka vaatii Jumalan. Eli jos hyvä ja paha ovat olemassa, Jumalan on pakko olla olemassa. Pseudosuvaitsevainen kanta onkin kristinuskossa vallitseva tila.

Voidaankin aivan täysin ihmetellä miksi ateistit ovat niin erilainen kohde kuin vaikka rotukysymyksessä. Sillä jos tummaihoinen kertoo kokeneensa rasismia, ei kukaan kiistä tätä sillä perusteella että hän on valkoihoinen, eikä itse ole nähnyt rasismia tai koe käyttäytyvänsä rasistisesti. Uskonnottomien kohdalla ongelmat kiistetään. Mitään ei kuulemma tapahdu, ollenkaan koskaan missään. Suvivirsi ei voi olla kansalaisuustesti yhdessäkään kylässä. Olen toki tässä varovaisen optimistinen, mutta kuitenkin korostan että tekemistä vielä riittää. ; Vuorela ei vain taida elää sitä tappouhkailujen sävyttämää elämää johon vaikka evoluutiota kannattava uskonnoton joutuu yllättävän helposti ja ilman syytään. Hän ei joudu myöskään joudu epäsäännöllisen säännöllisesti vääntämään päiväkodissa tai koulussa siitä että heidän lapsiaan ei laiteta kumarrusrukoilemaan mekkaa kohti. Ateistien lapsia kun tungetaan helposti kirkkoihin ja uskonnonopetukseen vanhempien tahtoa vastaan. Erilaisilla kikkailuilla, jossa ei pakanalapsen laittamista siivouskomeroon uskonnollisen aamunavauksen aikana vältellä.

Itse asiassa näen Vuorelan hyvin tietyssä kontekstissa. Hän on kiusaajien puolella. Jos koulukiusaamisessa tehtäisiin niin että koulussa on normeissa nollatoleranssi kiusaamiselle. Ja sitten jos joku tulee kiusatuksi ja tiedottaa tästä, niin vedottaisiin sääntöihin joissa lukee että koulussa on nollatoleranssi kiusaamiseen ja että siellä ei kiusata. Ja tämän jälkeen pidettäisiin aamunavaus jossa korostetaan miten epäkunnioittava ja koulua kohtaan loukkaava tämä kiusatuksi tullut on kun hän tiedottaa kiusaamisesta. Että eikö vaan kannattaisi olla suvaitsevainen ja yrittää tulla toimeen muiden kanssa. Noudattaa sääntöjä. Kiusatun joka puolustaa itseään tai tuo kiusaamisen esiin on muuttunut joksikin jonka tulisi nyt pyytää anteeksi kiusaajiltaan. Tai jos kiusaaminen lopulta tunnustetaan niin sitten pitää antaa heti anteeksi sillä jokaisen suvaitsevaisuutta vaativan ei pidä koskaan olla "suvaitsematon suvaitsemattomuudelle".

Tässä sitä on paha olla. Sillä rakenne muistuttaa Lestadiolaisten pedofiliakohua. Siinähän ei ollut kyse siitä että enemmistö lestadiolaisista olisi pedofiileja. Vaan siitä että yhteisö piilotteli ongelmia ja kiisti niiden olemassaolon. Ja loukkaantui verisesti jos joku nosti ongelmaa puolella lauseella esille. Ja vaati uhreja antamaan tekijöille anteeksi koska se on kristillistä armeliaisuutta. ; Ei. Uhrin ei tarvitse antaa anteeksi, eikä tekijä saa anteeksi pyytämällä Jumalalta mitään. Sillä uhri on se ihminen jolle teko on tehty. Ateisti ei ole "vihainen" jos puolustaa itseään. Aivan kuten pedofiilin raiskaamaksi tullut ei ole "militantti ja huono kristitty" jos hän vie lestadiolaispomon poliisikuulusteluun jossa tämä tuomitaan.

Vuorela onkin tässä hyvä esimerkki siitä miten yhteiskunnassa asiat ovat juuri näin. Hän yrittää toki värittää ateismin negatiivisesti. Mutta hän itse omalla toimellaan demonstroi miten tarpeen uskonnonvapauden parantaminen maassamme todella on. Eli hän omalla toimellaan - ja tehden sen "Helsingin Sanomien" kaltaisessa suuressa mediassa vahvistaa miten tämä ei ole mitään kulttirageilua vaan valtavirtaa - demonstroi miten hänen kritiikkinsä kohteet ovat oikeassa.

En ole koskaan törmännyt yhteenkään "sofistikoituneeseen kristittyyn" joka olisi puuttunut fundamenatlistikristittyjen piinaamiskampanjoihin. Suvaitsevaisuus ja moniarvoisuus kun tarkoittaa sitä että fundamentalistien kiusaamiskampanjat ovat kirkon rikkautta ja moniäänisyyttä. Teksti on aina juuri niin että "kirkko on laupias ja lempeä". Ja sitten kannustetaan siihen että suomessa moniarvioisuus ei tapahdu siten että totellaan Petri Karismaa ja muita "fundamentalisteja", sillä tärkeintä on kuunnella niitä viidesläisiä joita on valtionkirkon vallanpitoportailla ihan älyttömiä prosenttimääriä.

Aloituksen kautta on hyvä ottaa kova aines esiin.

Vuorelan teksti nojaa yllättävälle asetelmalle. "Suomi ei ole vapaa-ajattelijoiden ihailema Ranska, mutta suomalaisilla ateisteilla on uskonnonvapauden vuoksi asiat erittäin hyvin, jos he vain voisivat harjoittaa suvaitsevaisuutta ja lopettaisivat yhteiskunnan rakenteiden purkamisen ja rakentaisivat hyvinvoivaa Suomea rinnakkain kristittyjen kanssa." Tämä ei ole kehotus suvaitsevaisuuteen. Tämä on syytös ja vihje. Itse asiassa koko Vuorelan teksti kaatuu heti jos ateistit olisivatkin osa rakentavaa yhteiskuntaa. Tekstin logiikka vaatii tämän piilopremissin tai se kaatuu onttouttaan. Ei liene kovin rakentava tai suvaitseva tapa lähestyä asiaa.

Sillä ytimessä on se, mikä on "rakentavaa toimintaa". Nähdäkseni ateistit (a) tekevät töitä siinä missä muutkin. Se kammottu Petri Karismakaan ei ole mikään verorahoilla loisiva työtön joka vapaa-ajallaan rakentelee polttopulloja ja särkee rakennuksia. Hän on diplomi-insinööri joka kouluttaa ammattikoululaisille koneistusta. Se on nähdäkseni työ joka tukee sitä että ihmiset tekevät asioita yhteiskunnan hyväksi. Se on rakentavaa toimintaa. Ateistit käyvät töissä.

Samoin on mielenkiintoista huomata, että tosiasiassa "yhteiskunnan rakenteiden purkaminen" on niitä ilmaisuja jotka ovat käytännössä aina asenteellisesti väritetty. Tässä kohden se on syytös. Mutta jos mietitään mitä yhteiskunnassa tehdään silloin kun se on todella vapaa ja demokraattinen. Siinä keskustellaan laeista ja lainmuutoksista.

Esimerkiksi Päivi Räsänen on tässä viime aikoina puhunut siitä että purettaisiin rahankeräyslakiin liittyviä asioita. Että ihmiset voisivat antaa rahaa sellaisiin asioihin joita he kokevat hyväksi, ja että tätä ei kovin ankarasti pitäisi rajoittaa. Hän hakee tässä mallia esimerkiksi USA:sta, ja hän haluaa tietysti korostaa erityisesti sitä että uskonnolliset järjestöt saisivat rahankeruunsa tapahtumaan jouhevasti. Tätä ei kuitenkaan myydä "yhteiskunnan rakenteiden purkamisena". Ja jos minä lausuisin siihen ironisesti että "vaikka emme olekaan USA, maa yhden Jumalan alla, jota monet kristityt ihannoivat ajatuksena, heillä on asiat erittäin hyvin joten heidän tulisi lopettaa yhteiskuntarakenteiden purkaminen ja ryhtyä rakentavaan työhön." Vuorelan kohdalla tätä pidetään järkevänä. Sillä kohteena ovat ateistit.

Kysynkin, että miten niin uskonnonvapausasiat voivat olla kunnossa jos ateistien ajamat lainmuutosehdotukset pitäisi tyystin lopettaa asiattomana? Miten voi olla niin että jos ihminen demokraattisessa maassa ääneen ottaa kantaa lainmuutosasioihin ja hakee innoitusta jostain toisesta sivistysmaaksi laskettavasta paikasta, on yhtäkkiä joku joka ei ole demokraattisen yhteiskunnan rakentava yksikkö ja toimija? Miten tämän lauseen yhteydessä voidaan sanoa että kaikki on OK? Nähdäkseni rakentavaa on juuri se, että jos näkee että jokin on yhteiskunnalle parasta, että ottaa tämän asian avoimesti esiin. Silloin Petri Karismankin teot ovat aivan asiallisia.

Mutta me elämmekin yhteiskunnassa jossa ateismi ymmärretään joksikin josta pitää suuttua. Sillä se nähdään jonain jossa vaihdetaan Raamattuja pornoon. Jota pitää tietysti pahastua koska se, että ihmiset vapaaehtoisesti vaihtavat asian A asiaan B ja tekevät tätä julkisesti on jotain joka ei kuulu rakentavaan yhteiskuntaan jos se loukkaa jotakuta. Paitsi jos se on "Suvivirsi", that is. (Muistamme toki miten "kiinnostava kysymys" lain ja oikeuden suhde on Päivi Räsäselle ja muille kristityille. Ja voimme kysyä mitä omatunto monilla sanoo uskonnonvapauden kohdalla ateismista. Ja tiedämme että moni seuraa omaatuntoaan tässä hyvinkin vahvasti.)

Tosiasia on, että minä olen uskovaisille suvaitsevainen. Työskentelen heidän kanssaan. Työpaikallamme on varmasti hyvin keskivertoinen Helsinkiläinen työpaikka, jossa on kristittyjä ja jopa pari ateistia. Ei meillä ole mitään vaikeuksia siellä. Minua ei ole siellä kiusattu siellä uskonnottomuuden, miekkailuharrastuksen tai varttihulluuden vuoksi. En halua kieltää uskontoa yhteiskunnasta tai sulkea kirkkoja tai pyhäkouluja. (Kannatan goddamit jopa yleistä uskonnonopetusta, koska näen sen oleellisena suojana kreationismia vastaan.)

Haluaisin vain elää yhteiskunnassa jossa kukaan ei koskaan automaattisesti kysyisi niitä asenteellisia kysymyksiä joita enemmistö kysyy. Siis niitä jotka kysyvät arvotyhjiöstä ja nihilismistä. Ja jotka kertovat että Jokelan Pekka-Eric Auvinen näytti mitä evolutionismi tarkoittaa sovellettuna jos järkevä ja sisäisesti koherentti ihminen niin tekee. (On hyvin yleistä.) Eli ihmiset eivät asennoituisi niillä "kysymyksillä jotka ovat perimiltään bashaamista ja haastamista ja suvaitsematonta ideologiarunkkaamista" joita Hemant Mehtan kautta aikaisemmin esiintoin. Näitä kuitenkin pidetään "kiinnostavina filosofisina kysymyksinä jotka ovat hyvin tärkeitä" ja siksi niitä pitäisi kunnioittaa. Mutta annas olla jos ateistilla on vastaukset jotka ovat kristityistä epämukavia tai ei heidän teologiansa antamien rajoitusten mukaisia. (Kristityt antavat ehdot joilla ateistien pitäisi vastata oman maailmankuvansa kysymyksiin? Mitä suvaitsevaisuutta tämä on?) Ateistien omatunto siis myönnetään mutta sitten yht'äkkiä sen arvo kiistetään. Vuorelankin mukaan Petri Karisman omatunto lakiehdotusasioissa on vain repivää ja rikkovaa, ei siis jotain jota tulisi kunnioittaa ja ottaa vakavasti demokraattisessa - ja ehdottomasti ei teokraattisessa, koska yksikään kristitty koskaan missään ei kannata mitään siltä haiskahtavaakaan - yhteiskunnassa.

Ainakin minä olen halukas rakentamaan yhteiskuntaa. En vain ymmärrä miksi hyvinvointi vaatisi jeesustelua. Enkä ymmärrä miten se on mahdollista nykyisessä järjestelmässä jossa uskovaiset ovat niinkin yleisesti niin helvetin suvaitsemattomia kuin ovat nykytilassa. Korostankin että hyvinvointi on työntekoa ja lainsäädännöstä keskustelemista demokraattisessa projektissa. Ei sitä että lainsäädäntö dogmautetaan vetoamalla perinteisiin ja siihen että "kristilliset arvot" ovat joskus historiassa olleet perinteiset maamme dogmat joita kaikki ovat noudattaneet. Uskonto, ateismi, tietokonepelaaminen ja kuopassa masturboiminen taas ovat harrastuksia. Ne eivät ole rakentavaa yhteiskunnan tekemistä. Ne ovat yksityistä hauskanpitoa jolle hyvinvointiyhteiskunnassa on mahdollisuus osallistua, mutta jos ja vain jos niin haluaa. Jos lakkaisimme laajamittaisesti käymästä töissä ja maksamasta veroja, yhteiskunta kaatuisi äkkiä. Jos oikein kukaan ei sen sijaan käy kirkossa, niin ... no, eläisimme nyky-yhteiskunnassa.

Olen varovaisen optimistinen, koska näen että yhteiskunnan uskonnonvapausasiat edistyvät pikku hiljaa koko ajan. Mutta samalla muistan sen työmäärän ja ajan jota tähän on vaadittu. Ateistit ovat toimillaan tehneet muutoksia. Ja suunta on osoitus siitä että sama on jotain jota pitää tehdä jatkossakin. Olen kuitenkin hieman pessimistinen, sillä tosiasiassa mitään suvaitsevaisuutta ei ole maailmassa jossa ateistien puolella on Condellin kaltaisia ihmisiä ja uskovaisten puolella asenteellisia Condellin klooneja. Eli ihmisiä kuten Jolkkonen ja Vuorela. Jos näitä lepakonkakkahulluja on riittävästi, ja he saavat mitään kunnioitusta ja näkyvyyttä suurissa medioissa. Se ei ole rikkautta ja moniarvoisuutta, vaan suvaitsemattomuuden suvaitsemista sellaisissa mittakaavoissa että jäljellä ei ole mitään muuta kuin sitä että jokainen on suvaitsematon omassa lokerossaan ja bashaa vihollisiaan tasolla joka perinteisesti on vaatinut selityksekseen joko kupan tai jonkinlaisen rabieksen omituisen version. ; Näiden ihmisten ääneen päästäminen on yksinkertaisesti ja vain suvaitsemattomuutta suvaitsevaisuutta kohtaan.

Asioita joita ei ehkä kannata sanoa

Ylläoleva Hemant Mehtan kannanotto pitää sisällään monenlaisia asioita joita ateistit kuulevat hyvin usein, mutta joita ei pitäisi sanoa koskaan ateistille. Tämänlaatuinen näkemys sisältää usein kannanoton kohteliaisuudesta. Eli asiallisuus ja yritys olla loukkaamatta toisia ovat hyveellisiä. Ja tätä kautta mukaan tulee luonnollisesti poliittista korrektiutta.

Moni uskova onkin ahdistunut siitä että elämän suuria kysymyksiä ja niihin vastaamista näin jarrutetaan. Heistä on tärkeää miettiä sellaisia kysymyksiä kuin onko moraalia ilman Jumalaa. Ja he haluavat käyttää ateismia näiden kohdalla haasteena. Ja minä ymmärrän tämänlaatuisen melko hyvin.

Sillä pinnallisesti tarkastellen jos meillä on esillä William Craig selittämässä god command theorystaan, että hän on tekemässä filosofista kannanottoa. Tässä mielessä sen esittämä kysymys on hyvin tärkeä. Se täytyy voida kysyä ja siihen täytyy voida hakea vastauksia.

Tässä on toki sitten se jatkopuoli. (a) Craigin argumentaatio ei ole loppujen lopuksi kovin pakottavaa. Ja tämä herättää kysymyksiä siitä miksi näihin saivarteluihin sitoudutaan niin vahvasti. (b) Kaikki filosofiset kysymykset, - eivätkä edes kaikki teologiset kysymykset - eivät muutu kliseiksi, joten täytyy kysyä mikä motivoi että tämä on juuri se asia jota täytyy tuoda ateistien eteen toistuvasti.

Sillä jostain syystä "arvotyhjiöargumenttia" toistetaan. Ja sitä toistetaan vaikka se voidaan luetella muutamaan päävirheluokkaan:
1: Jos otetaan vaikka se miten Sartrea käsitellään, esiin nousee toistuvasti se, että angst ja arvotyhjiö liittyvät yhteen. Kuitenkin Sartre ei esitä antietiikkaa vaan subjektiivista etiikkaa. Tämä teema toistuu modernina aikana myös vaikkapa Steven Luperin saavutuskeskeisessä etiikassa ja sen moittimisessa. Tässä yksilökohtaiset tavoitteet ja niiden tavoittelu koetaan eettisesti väärinä, vaikka sen takana oleva ajattelu on melko suoraviivaista jatkoa Aristoteelisesta teleologisesta etiikasta jota uskovaiset muutoin melko usein kannattavat. ; Uskovaiset tosiasiassa tässä korostavat tietysti sitä että Sartre tai Luper eivät tuota objektiivista moraalia. Tämä on huomiona irrelevantti, triviaali, tylsä ja idioottimainen. Sillä kukaan ei ole väittänyt että Sartren tai Luperin etiikka olisi objektiivista. Argumenttina tämä on väärä dikotomia. Uskovainen väittää että "jos ei ole objektiivista moraalia ei ole minkäänlaista rationaalista pohjaa moraalille." Tämä on suunnilleen sama kuin selittäisi että jos poliisiauto ei ole punainen, sillä ei voisi olla minkäänlaista väriä.
2: Nietzschen nihilismi otetaan usein siten, että hän olisi jotenkin ajanut arvotyhjiötä argumenteissaan. Sama pätee tietysti myös kaikkeen absurdiutta käsittelevään ateismiin, jota esimerkiksi Camus ajoi. Näiden kohdalla olkiukottaminen on tavallista ja heidän etiikkansa vääristyy. Kun Camus mainitsee absurdin tai Niezsche nihilismin, se muuttuu hyvinkin toistuvasti joksikin jossa "ateistit eivät kuuntele omia auktoriteettejaan". Ja että filosofisesti on ilmiselvää ja täysin objektiivista ja supertieteellistä että nämä ovat ateismin ehdottomat johtopäätökset ilman että tässä otetaan yhtään mielivaltaista premissiä, tai mitään taustaoletuksia. Tässä tietysti unohtuu helposti se, että Nietzsche korosti nihilismistä nousemista, yli-ihmisyyttä. Hän halveksi viimeisen ajan ihmistä, nihilistiä, joka ei pyri mihinkään vaan elää tuskia ja yritystä ja luomista vältellen. ; Lisäksi on hyvä huomata että ateismissa on eri suuntauksia ja se, että Nietzsche puhuisi jotenkin kaikkien ateistien puolesta on hyvin konu. Se on aivan sama kuin väittäisi että joka ikinen kristitty olisi seitsemännen päivän adventisti. (Nähtävästi tämänlaista väitettä kannattavat lähinnä seitsemännen päivän adventistit. Ja hekin ymmärtävät että kristityissä suuntauksissa on variaatiota, eli esimerkiksi katoliset ovat harhaoppisia. Eli tässäkin ollaan vahvassa epäanalogiatilassa. He eivät usko että paavi on auktoriteetti heille, tai että heidän oma suosikkijulistaja-kaahottajansa olisi auktoriteetti katolisille.)
3: He suhtautuvat hyvin ohittaen vaikkapa Sam Harrisin objektiiviseen moraaliin. Tässä he korostavat että tämän moraalin lähde on väärä. Eli he kieltäytyvät hyväksymästä moraalin taustaa ja sen määritelmää. Siitä huolimatta voidaan huomata että Harrisin logiikka on sisäisesti koherenttia. Ja se nojaa mahdolliseen tiehen perustella moraali. Kun ajatellaan että moraali onkin ihmisen lajinmukaista käytöstä, ja tiedetään että evoluutio voi selittää peliteorian, hamiltonin periaatteen ja vastaavien kautta adaptiivisen toiminnan, on kokonaisuus selvä. Uskovaiselle tämä ei ole riittävän mahtipontinen. Mutta se, että kristitty ei hyväksy tätä lähtökohtaa ei itsessään tarkoita että ateisteilla ei voisi olla ateistista objektiivista moraalia.

Tämä onkin tärkeä kulma. Sillä jostain syystä kohteliaisuuden syrjään sysäämistä näissä kysymyksissä pidetään hyvin tärkeänä. Jonain joka on suorastaan pakottavaa tehdä. Kun mietitään miten usein ollaan tilanteessa jossa filosofiointia ei pidetä kiinnostavana, koska halutaan olla kilttejä ja kohteliaita, kysymys on hyvinkin relevantti.

Olen tässä mielestäni hyvin kohtelias. Sillä voidaan sanoa helposti että jos epäkohteliaita argumentteja heittelee, ja niissä on törkeitä virheitä joita toistetaan ilman että asiat korjaantuvat vuosien vääntämisenkään jälkeen, niin se kertoo siitä miten nämä "epäsofistikoitumisargumentit" ovat pelkästään sitä varten että halutaan harjoittaa ad homimenia. Ja "argumentaatio" on siksi että tätä ei haluta reilusti tunnustaa. Eli kieroillaan sanavalinnoilla kun tiedetään että ollaan kusipäitä. Eli ollaan paitsi kusipäitä, niin myös valehtelevia, manipuloivia ja kaksinaamaisia kusipäitä, jotka käyttävät tyhmiä argumentteja. Tässä ei hirveästi olisi hurraamista.

Tämän, sinällään totuudesta enemmän kuin puolet kertovasta seikasta, on kuitenkin hyvä ponnistaa asiallisempaankin suuntaan. Siksi nostan esiin sen, miksi kristityt tekevät näin. Kun Rick Peel on esimerkiksi tuoreesti käsitellyt Alvin Plantingan argumentaatiota. Peel ottaa käsittelyyn Plantingan tavan esittää että naturalismi ja moraali olisivat yhteensopimattomia. Peel huomauttaa että mikäli Plantingan argumentaatiota sovelletaan kristinuskoon, niin silläkään ei olisi etiikkaa. Plantinga ei uskone tätä, joten mitään ongelmaa muillekaan ei pitäisi olla. Se, mikä tässä omassa mielessäni korostuu on kuitenkin se, että Plantinga näyttää usein toimivan kumouksissaan enemmän "kristityn näkökulmasta". Jos esimerkiksi otetaan esille se, mitä hän tekee EAAN -argumentissaan naturalismille, voidaan helposti huomata että tosiasiassa hän ei tutki sitä onko naturalismi sisäisesti koherentti, vaan sen sijaan hän testaa sopiiko naturalismi yhteen hänen kristillisestä teologiastaan käsin tuomansa konseptin kanssa. Kyseessä on siis enemmän "kristitystä ateismi on tätä" kuin "ateismi on tätä". Ja tässä mielessä argumenteissa onkin sitten jonkinlaista arvoa.
1: Siinä miten niitä sitten käytetään ihmisten kanssa ei ole mitään arvoa eikä näitä käyttäviä ihmisiä tarvitse kunnioittaa. Heidän kohdallaan on kyse ihmisistä jotka ovat ahkerasti ja varsin syvällisesti ja toistuvasti toimineet ikävästi kanssaihmisiään kohtaan, rikkoen prosessissaan toistuvasti - ja ilman minkäänlaista katumusta - niin tieteen, logiikan kuin hyvien tapojenkin rajoja. Ja oikeudenmukaisuuden nimissä olisi epäreilua jättää heidät vaille ansaitsemaansa halveksuntaa.

Tämän jälkeen kysymys onkin hyvä siirtää eteenpäin. Miksi ateistin tarvitsisi olla kiinnostunut siitä mitä joku uskova sanoo? Ja miksi heidän puolellaan esiintyy loukkaantumista. Luulisi että jos joku aivoton ja asiaton tampio joka demonstroi omaa ihanuuttaa kaikenkattavalla torspoilulla tavalla jonka muutkin ihmiset voivat nähdä, että se olisi jotenkin ansiokasta. Kuitenkin ateisti ei suhtaudu mediassa näkyvästi kuolaavan karismaattisen katusaarnaajan syytöksiin samoin kuin jos huutaja olisi Hitler. Eli ottaisi sen kunniana. Jonain joka demonstroi miten hyvä ja erinomainen hän itse on.

Syy on nähdäkseni jotain mitä uskovaiset itse voinevat ymmärtää. Olen ollut havaitsevinani että uusateismiin ollaan loukkaannuttu pääasiassa eettisin syin. Ihmiset eivät oikeasti tiedä mitä uusateismi -käsitteeseen liittyvät ihmiset opettavat ja sanovat. Sitä ei tunneta. Tunteita sen sijaan syntyy muusta. Esimerkiksi uusateismiin aika usein liitetty Steven Weinbergin lause on tiemmä aikaansaanut paljon pahaa mieltä. Se, jossa sanotaan että "Religion is an insult to human dignity. With or without it you would have good people doing good things and evil people doing evil things. But for good people to do evil things, that takes religion." Samoin kristityt pahastuvat siitä että uusateistit usein kokevat tärkeäksi argumentoida siitä että (etenkin kristin)uskonto on taikauskoa.

Nämä ovat tietysti hyvin lähellä kysymystä siitä voiko olla moraalia ilman Jumalaa. Filosofisesti ne ovat hyvinkin syviä ja relevantteja kysymyksiä. Eikä niihin vastaaminen itseä vittumaisella tavalla ole sen enempää väärin kuin uskovaistenkaan kohdalla. Ärsytys syntyy siitä että näitä kuitenkin käytetään helposti epäkohteliaasti. Ja tässä kohden edessä on inhimillinen epäsymmetrisyys. (a) On helppoa huomata mikä loukkaa itseä ja tällöin tuntuu reilulta puolustaa itseään nostamalla keskustelun etiikka ja kohteliaisuus pinnalle. (b) Vastapuolella taas loukkaantuminen muuttuu pikkumaisuudeksi ja fundamentalismiksi, koska tässä ollaan kertomassa rehellisesti oma mielipide, ja kysymyksessä on kuitenkin jokin jossa on myös jonkinlainen loogis-rationaalinen elementti. (+) Näin saadaan molemminpuolinen vaino-sensuuri -myllytys tietysti pyörimään. Toisen tulkinnat koetaan helposti kiusaamiseksi ja oma kiusaaminen tulkitaan aivan soveliaaksi. Itseä ei kohdella samoin "reiluus-sananvapaus-kohteliaisuus" -ehdoin kuin vastapuolta.

Kun ateisti selittää että uskonnot ovat taikauskoa, he usein kertovat perimmiltään että ateistien näkökulmasta uskonnot ovat taikauskoa. Tätä ei toki tuoda esiin aivan kuten kristitytkään eivät jaksa selittää sitä tosiasiaa että kun he puhuvat objektiivisesta moraalista ja ateismin arvotyhjiöstä he itsekin puhuvat "kristityn näkökulmasta" ilman että mainitsevat tästä mitään. Näin ollen uskovainen voi varsin hyvin ymmärtää miltä ateistista tuntuu osallistua "eri maailmankuvan näkökulmasta" esitettyyn pilkkaan. Uskovainen kokee että ateisti joka kutsuu uskontoa taikauskoiseksi on omaan maailmankuvaansa lukkiutunut sulkusilmäinen ääliö. Samat ihmiset ovat sitten yllättävän sokeita sille että kun he syyttävät että ateisteilla ei voi olla etiikkaa, he itse ovat juuri näitä torspoilevia kusipäitä jotka demonstroivat oman ääliöytensä sen sijaan että esittäisivät mitään sellaista kritiikkiä jolla olisi penninkään painoarvoa rationaalisessa keskustelussa tai asioiden todellisen laidan selvittämisessä.

Tästä "askeleesta reilun suuntaan" huolimatta en tässä kuitenkaan malta huomauttaa että uusateismista pahastuneet ovat siitä huonossa raossa, että ateistien puolella pääargumenttina ei ole se, että uskovaiset ihmiset ovat pahoja tai että uskonto olisi opeiltaan ristiriitainen pahuuden kanssa. Sen eettinen oppi on että uskontoa voidaan helposti käyttää pahaan. Sen sijaan uskovaisten puolelta klassinen lähestymistapa on selittää että ateisteilla ei voi olla etiikkaa jos he olisivat järkeviä ihmisiä ateismissaan. Ja että ateisti voi olla hyvä, mutta jos ja vain jos hän kumartaa uskovaisuudelle ja hyväksyy kristilliset arvot ja kristillisen kasvatuksen moraalinsa lähteeksi. Eli ateisti on hyvä vain jos hän on niin irrationaalinen että hänet jossain vaiheessa voidaan hämätä joiltain osin kristityksi.

Tässä on niin helvetin iso kunnioitusero, että sanon suoraan että olen Mehtan kanssa yksimielinen siitä että tämä puoli on jotain jota järkevä ja kohtelias tai edes minimitasolla rationaalisuuden pinnalla pyörivä kristitty sanoo lainkaan. On asioita joiden sanominen ääneen missä tahansa paljastaa oman totaalisen ja hyvin syvällisen tyhmyyden. Ja väite "ateisteilla ei voi olla etiikkaa" on yksi näistä.

"Prososiaalisuus"

Uskonto merkitsee monelle ns. "prososiaalisuutta". Tässä korostetaan sitä että uskonnon sosiaalisuus toimii kahteen suuntaan : Uskonnossa ollaan yhdessä ja muodostetaan sosiaalinen piiri. Että autetaan muita ihmisiä. Uskonto myös kannustaa molempiin toimintoihin.: Vain uskonnon kerrotaan antavan altruistisen arvomaailman, yhteisön ja hyväntekeväisyyden. Nämä ovat se "prososiaalinen" kolmikko jonka valossa uskonto on erityisen kunnioitettavaa, hyvää ja kaunista.

"Friendly atheistin"  Hemant Mehta nostaa esiin sen, miten ateisteja usein syytetään siitä että heiltä puuttuu tämäntapainen prososiaalisuus. Hän osoittaa varsin vakuuttavasti syytöksen jossa oli sanottu julkisuudessa että "funny how you don’t see organized groups of secular humanists giving out hot meals." Tosiasiassa ateistit ovat auttaneet monestikin, jopa varsin näkyvillä ja mittakaavallaan suurilla tavoilla. Syyttäjä puolustautui datan tullessa esiin että ateistit ovat yksilöitä ja he eivät ole järjestöjä tai organisaatioita. "It is certainly true, as my critics point out, that secular humanists, including atheists, can be incredibly generous. I never meant to imply they weren’t. But they are not organized. The effects of this post-modern atomization is something I’ve been trying to puzzle through for most of my career." Eli vaikka esimerkiksi uusateistit ovat kaikkea muuta kuin postmoderneja - he ovat empiristisiä ja muutoinkin enemmän valistushenkisiä humanisteja kuin postmodernisteja - heitä syytetään atomisoituneeksi ryhmäksi. Ja jostain syystä ratkaisevaa ei ole se, kuka tekee hyvää vaan onko tämä organisaatio. Asiaa mutkistaa tietysti se, että ateistejen avustukset olivat monesti ateististen organisaatioiden tekemiä. Ja asian tekee tietysti merkittäväksi se, että ateistit eivät ole yhtä innostuneita rahankeruusta jäseniltään kuin uskovaiset organisaatiot kuten megakirkot. Tämä ohitetaan, koska tärkeintä on bashata ateisteja, tosiasioista huolimatta. (Väitteiden kumoaminen konkretialla voi aina kutsua nimellä "completelly unnecessary comment".)

Mutta moni tietysti hyväksyy että ateistit voivat olla hyväntekeväisyysihmisiä. Usein korostetaankin että tämänlainen kahtiajako on turhaa. Ei ole niin että jos ateistit eivät auta, uskovaiset ovat hyviä tai päin vastoin. Ne ovat toisistaan riippumattomia elementtejä. Ja uskonto on käytännössä aina kaunista sosiaalisuutta koska muutoin siitä erottaisiin. Tämä on tietysti monesti ongelmallinen näkökulma, koska esimerkiksi Jehovan Todistjien määrä maassamme näyttää riippuvan enemmän Jehovan Todistajien lisääntymisestä kuin heidän käännytystehostaan. Joillakin uskonnoilla menee vielä tätäkin huonommin. Tuore uutinen käsitteli vanhoillislestadiolaisuutta. Siinä on taustalla erikoinen mutta varsin helposti tajuttava logiikka. "Yli puolet vanhoillislestadiolaisiin perheisiin syntyvistä lapsista irtaantuu myöhemmällä iällä lestadiolaisuudesta. Tämän seurauksena liikkeestä lähteneitä on enemmän kuin jäseniä, joita arvioidaan olevan 120 000. Näin väitetään Uskontojen uhrien tuki -yhdistyksen tutkimuksessa. - Vanhoillislestadiolaisten määrän pitäisi kasvaa suuren lapsiluvun vuoksi eksponentiaalisesti, mutta näin ei ole tapahtunut."

Monissa uskonnoissa ja uskonryhmissä tilanne onkin juuri tämänlainen. Monia ajatus voi yllättää, mutta tosiasiassa juuri uskonryhmän julmuus ja väkivalta on sen prososiaalisuuden ydinmehua ja sitovinta liimaa. Ja tämä ei ole syytös. "Epiphenomissa" tuotiin esille tutkimus jossa oltiin havaittu että esimerkiksi ekstreemit rituaalit sitovat prososiaalisuuteen. Hyvin monissa tunnetuissa valtauskonnoissa - ei toki kotoisessa kristinuskossa - onkin varsin suuria linjamia joissa erilainen itsekidutus on osana uskonelämää. Jos sosiaalisuusargumentti siitä että ihmiset luopuisivat julmasta uskonnosta pitäisi paikkaansa, nämä eivät olisi olemassa - tai eivät ainakaan kasvaisi pieniä muutaman höyrypään kokoisia kultteja suuremmiksi.

Ihmispsyykessä onkin jännittävä taipumus. Jos ihminen panostaa johonkin ja tekee uhrauksen sen puolesta, hän uskoo ja luottaa siihen vakaammin. Näin esimerkiksi erilaiset projektit voivat taipua ikuisuusprojekteiksi. Ihmisten päättämisen psykologiaa tutkivissa suuntauksissa tätä kuvataan usein esimerkkinä lentokonesuunnittelijasta joka suunnittelee lentokonetta joka perustuu räpytteleviin siipiin. Projekti ei oikein etene, mutta kukaan ei kehtaa lopettaa sen rahoittamista koska siihen on jo panostettu niin paljon. Jo tehdyt panokset ovat niin vahva kannustin että ihminen on valmis tuhlaamaan toisen ja kolmannenkin mokoman lisää.

Siksi onkin lähes ilmiselvää että vanhoillislestadiolaisissakin eroaminen ja vakaa kannattaminen yhdistyvät. "harva kuitenkaan jättää liikettä enää aikuistuttuaan, kun rauhanyhdistykseen on liitytty ja siihen on sitouduttu. - Erkaantumista tapahtuu teinivuosina ja muuton yhteydessä, kun omaa sijaa uudesta yhteisöstä ei löydy." Ja juuri tämä iso eroamismäärä mutta vahva jääneiden kannattamisrakenne smells fishy.

Toisaalta on hyvä huomata että myös tälläisistä eronneiden voidaan olettaa olevan keskimääräistä äksympiä, koska lähteminen on itsessään uhraus, joka vahvistaa uutta eronneen identiteettiä. ; Ex -lestadiolaisia vahvempia äksyilijöitä saadaan hakea vain Jehovan Todistajien ja vastaavien parista. Sillä heillä on hyvin tiukkoja temppuja apostaatikkojen kohteluun ; Lähteminen on itsessään iso hyppäys, koska perhe ei esimerkiksi välttämättä enää puhu eronneen kanssa ollenkaan. Koska valtaosa Jehovan Todistajista syntyy Todistajaperheeseen, he eivät vain eroa uskonnosta, he eroavat perheestään. Tälläinen iso kynnys tietysti pitää varovaisimmat ja vähemmän rohkeat mukana yhteisössä, mutta ne jotka ovat riittävän vahvoja erotakseen tekevät merkittävän uhrauksen. Ja tämä tekee heille vahvan ja sitoutuneen identiteetin. Ehkä tässä on jopa yksi elementti jonka vuoksi ateistit kiroilevat uskovaisia enemmän.

Olenkin hieman ihmeissäni miksi keskustelu näyttää olevan jumiutunut joko-tai -tilaan jossa uskontoja käsitellään joko prososiaalisina tai väkivaltaisina. Ei näitä kahta elementtiä voi leikata irti toisistaan. Esimerkiksi valtionkirkko ei ole prososiaalinen, mutta se ei ole väkivaltainenkaan. Se on indifferentti. Sen fundamentalistisiipi sen sijaan on sekä sisäänpäinlämpiävä että aktiivinen. He ovat prososiaalisia. Ja väkivaltaisia. - Kenties tämä sitoutuneisuus ja prososiaalisuus selittää osaltaan sen, miksi kreationismin kriitikoilla on omituinen tapa saada tappouhkauksia vaikka murha on tiemmä kielletty ihan kymmenessä käskyssäkin.