Miten uskontokeskustelu hoidetaan pohdiskelevasti

Sain kohtuu valittavan kommentin Martti Muukkoselta. Hän viittasi "usariin" ja "ala-arvoiseen". Kontekstoimatta sen kummemmin. Sitten sainkin viestin Uudelta Suomelta että eräs kirjoitukseni oli saanut valituksen asiattomuudesta. Ja jos tämä ehdotus/syytös menee läpi niin sitten tämä teksti poistetaan. Toistaiseksi teksti näyttää selvinneen tarkastuksesta. Eli sitä ei ilmeisesti valituksesta huolimatta pidetä asiattomana.

Oireellista on että viesti "Muukalaisena keskuudessamme" on kirjoitettu heti aamuyöstä 28.7. Viestitin sen olemassaolosta Muukkoselle saman vuorokauden aamupäivästä. Nyt kun saan reaktion lukemisesta on tähän pari kuukautta vanhaan blogaukseen samalla tullut valitus. On vaikeaa nähdä että valituksen takana olisi mikään muu kuin yksi tietty henkilö.

Teksti on mielestäni syytä ottaa talteen. Ihan sen takia että (a) jos se on asiaton niin on omaksi häpeäkseni (b) jos se poistetaan se on tallessa (c) jos puolustan poiston jälkeen että se oli asiallinen niin ihmiset voivat itse nähdä että se on asiallinen (d) jos viesti jääkin jäljelle niin nähdään miten yritys poistaa koko kommentointi on tärkeämpi keino kuin keskustelu silloinkin kun viesti ei ole asiaton. (Muotoilu on kopioimisen vuoksi räjähtänyt käsille. Pahoittelut.)

Ei ole tavatonta törmätä väitteisiin joiden mukaan ateistit, etenkin ns. "uusateistit" ovat kohtuuttomia ja vihamielisiä. Tämän näkemyksen syntyyn auttaa kenties sosiologia. Otankin tämän vuoksi avukseni sosiologi Martti Muukkosen. Hän on myös Nurmijärven seurakunnan piirikappalainen. Hän kiertää ateistien ryhmiä sosiaalisessa mediassa kommentoimassa. Ja esittää tässä yhteydessä itseään nimenomaan tasapuolisuuden tuojana.
Hän myös korostaa olevansa sosiologi, ja keskustelevansa etupäässä sosiologisesta näkökulmasta. (Hän puhuu tiukoin väitelausein ilman lähteistämistä, mutta puhuu mielellään kuinka hyvä auktoriteetti ja ammattitaito hänellä itsellään on ihmisenä.) Tämänlainen diplomatian kautta saadaan varmasti ymmärrystä. Hän kertoo leppoisuudestaan mielellään myös lehdille. "Olen opettaja, julistaja, pohdiskelija, en valmiiden vastausten antaja. Etsitään yhdessä yhteistä linjaa. Vahvuuteni on monipuolisuus" ... "Pohdiskelijana vältän valmiiden vastausten antamista." ... "Pappina omaksi vahvuudeksi ja samalla heikkoudeksi Muukkonen nimeää liian aitouden. Siitä ei välttämättä tykätä." Katsotaan mitä tekee mies, jonka ideaali on, että "kaikki teot paitsi usko on suunnattava lähimmäiseen".

En häntä esiin siksi että se olisi poikkeuksellinen. Otan sen esiin siksi että se on äärimmäisen tavallinen. Hän ei ole militantti fundamentalisti vaan nimenomaan hän edustaa maltilliseksi itseään näkevää modernia kristillisyyttä. Ja varmasti moni muukin näkee hänet tästä kulmasta. Tätä kautta hän on mielestäni osuva esimerkki siitä miten nykyajan uskontokeskustelu on haasteellista. Ja miten siitä tulee helposti äärimmäisen omituista. En ota tätä edes henkilökohtaisen kaunan vuoksi. (Joka on toki olemassa, minä en ole tunnettu anteeksiantavana miehenä.) Otan tämän jonain josta voi kenties saada oppia ja ojennusta. Erityistä huomiota voidaan nähdä siihen että miten ennalta olevat tulkinnat keskustelukumppanin identiteetistä ja ennakkoasenteet tähän kuviteltuun identiteettiin liitetyistä asioista voivat värittää tulkinnat tavalla jossa keskustelu muuttuu hyvin omituiseksi.

Olen uskonnottomana siinä epäreilussa asemassa että minulle on opetettu kristinopin sisältöä vuosia. Olen myös seurakuntanuorena kasvanut kristilliseen ajatusmaailmaan. Uskovaiset eivät kuitenkaan ole tietenkään voineet kurssittautua "uusateismin oppisisältöihin" samanlaisella antaumuksella. Täten on ymmärrettävää jos ennakkoluulot ja kuvitelmat värittävät tulkintoja. (Etenkin jos keskustelu käydään kaltaiseni ihmisen kanssa jolla on .. sanotaanko värikäs ... tapa käyttää ulosteisiin ja sukuelimiin liittyvää sanastoa normaalissa arkikeskustelussa.)

Kun tämä on käytännössä tätä, joka päivä, eri ihmiset, hieman eri foorumit. Voi tässä valossa miettiä että miltä tuntuu olla ei-kristitty nykypäivän Suomessa. Siitä mitä enemmistö ihmisistä sanoo tai tekee ei ole väliä, koska jo periaatteessa maltillisetkin keskusteluun osallistujat, siis ihmiset jotka ylipäätään vaivautuvat mitään puhumaan koko uskontoaiheesta, ovat jokseenkin kuvatun kaltaisia.

Hyväntekeväisyydestä

Muukkonen otti uskonnottomassa skeptikkoryhmässä, "Paholaisen asianajajan" ryhmässä, esille sen, miten ateistit vaikenevat kristittyjen oikeasti kohtaamista ongelmista. Tai siis oikeasti hän selittää että ateistit ovat pahoja ihmisiä jotka eivät välitä kristityistä. Hän esitti asian retorisena kysymyksenä kuultuaan että moni - esimerkiksi allekirjoittanut - on tehnyt ns. humanitaarista työtä ihan työkseen "Mistäköhän johtuu etteivät ihmisoikeusaktivistit juuri piittaa tästä?"
Tämä sitten vihjattiin melko asenteelliseksi. Tavalliselta ihmiseltä tulleena olisin voinut kenties katsoa että takana on mediavääristymän huomaaminen. Se voisi olla asiallista. Mutta tässä puhuttiin ihmisoikeusaktivisteista, ja sosiologin luulisi ymmärtävän sanan merkityksen. Ja tätä kautta ei voida muuta kuin nostaa esiin vaikkapa se, että esimerkiksi amnesty tosiasiassa seuraa kristittyjenkin kokemia ongelmia. Se nyt vaan kuuluu sen toimintaperiaatteisiin. (Itse asiassa ne vähät uutiset joita kristityt sitten innolla jakavat keskenään sosiaalisessa mediassa ovat usein peräisin näiltä järjestöiltä.) Järjestöjen ja medianäkyvyyden välillä onkin tässä kohden selvästi jotain oleellista eroa.

Koska sosiologi muotoili kysymyksen, ajattelin lähestyä asiaa selittämisen kautta. Viittasin esiin aiemman kirjoitukseni ja alustin sen avulla sen, että kristillinen keskustelu on täynnä uutisankkoja, valehteluja ja marttyyritarinoiden kyhäilyjä. Kun uhrit eivät olekaan sanotunlaisia, niistä syntyy uskottavuusongelma. En siis kiistänyt että kristityillä olisi ikävästi. Vaan, että väärät uutiset luovat valhepuuron johon tottunut helposti ohittaa todellisetkin valehteluna. Ja tunnustan : Näin käy minulle itsellenikin. Korostinkin sitä, että nämä valemarttyyrit on ongelma oikeille kristityille uhreille. Kun nämä otetaan esiin, ja muutkin nostavat esiin sen miten ideologiakeskeinen Muukkonen on : "Miksi se herättää enemmän huomiota "ketkä kulloinkin" ovat vainon kohteena, kuin se että ylipäätään joitain vainotaan...?!?" on Muukkosen kommentti "Mietippä sitä."
1: Huomiotaherättävää oli, että hän rinnasti ainoan ateistien liikehdinnän suvivirsikeskusteluun. Sanoi että kuolleiden määristä olisi puhuttava. Kun esiin nostettiin aborttiklinikoiden vastustamisen yhteydessä yhdysvalloissa on tapettu ateisteja, hän ei reagoi. Ateistit siis nähdään vain suvivirren kautta. Ammattisosiologille.

Hän korosti sitä että "Se, mikä minua ajatteluttaa, on se, että jos kotimaassa dissataan kirkkoa, niin motiivipohja ei taida olla kovin suuri äänen nostamiseksi ulkomaisten kristittyjen puolesta. Kristityt halutaan nähdä enemmän sortajina kuin uhreina. Eli aktiivisuudenkin taustalla ovat sielläkin tiedostamattomat valinnat." Hän myös täsmensi, että "erilaisten sosiaalisten liikkeiden ns. liikeintellektuelleilla on taipumus etabloitua julkishallintoon ja yliopistoihin (näin mm. Ron Eyerman & Andrew Jamison: Social Movements, A Cognitive Approach), joista he voivat mobilisoida noita resursseja oman agendansa ajamiseen. Näin ovat saaneet alkunsa jopa kokonaiset tieteenalat, kuten rauhantutkimus, naistutkimus ja ympäristötutkimus. Uusateismi on keskittynyt olemaan lähinnä vastaliike konservatiiviselle uskonnollisuudelle - samalla muistuttaen aika paljon vastapuoltaan ajattelun jyrkkyydessä."

Kysymys on siitä erikoinen sosiologilta että en oikein tiedä mitä hän tässä yrittää argumentoida. Hän nimittäin selittää siitä että ateistiset järjestöt eivät olisi järjestäytyneet tekemään hyväntekeväisyyttä. Ja toisaalta hän nostaa asian siten että ateistit eivät nimenomaan auta kristittyjä vaikka hänen esimerkkinsä ovat sitä että naisasiaa ajavat perustavat naistutkimuksen ja siihen liittyvää aktivismia eivätkä tue vaikka sovinistien kokemien ongelmien ratkaisua. Tässä mielessä on syytä katsella epätäydellistä kokoelmaa olemassaolevista sekulaareista hyväntekeväisyysjärjestöistä. Jos naistutkimus ja feminismi lasketaan niin evolutionistina voinen esimerkiksi viitata NCSE:hen, joka on olemassa. (Feminismistä ja evoluutiosta saa kukin sitten olla mitä mieltä tahansa, sosiologisesti ne ovat kuitenkin rinnastettavissa.) Ja ilman tätäkin "oman asian ajamisen kulmaa" tilanne on sama mikä Hemant Mehtalla taannoin. Syytös siitä että ateistit eivät tee hyväntekeväisyyttä - tai eivät ainakaan organisoidu hyväntekeväisyysjärjestöiksi - on niin yleinen että moni kokee että he voivat ikään kuin faktoina esittää että "you don t see organized groups of secular humanists giving out hot meals." Kun tosimaailma kuitenkin näyttää toisin.

Onkin merkittävää että Muukkonen ei ota esille sitä että Suomessa valtionkirkko mainostaa noin 4 miljoonan jäsenen kokoamaa. Ja sitä että heiltä kerätään 1% rahoista. Sen sijaan hän menee ateistien ryhmiin sanomaan mistä asioista heidän pitää keskustella. (Ja siirtämään huomio omaa elämää koskevista ongelmista ulkomaille.) Mielenkiintoinen kulma miehelle jolle kristittyjen kiusaamisen olemassaolo on todiste siitä että ateistit eivät ole tehneet tarpeeksi töitä. Ja joka selittää, omissakin lausunnoissaan että "Kaikki protestointi on mobilisoitua kuten sosiaalisten liikkeiden resurssimobilisaatioteoria esittää. Silloin kyse on siitä a) kenellä on resursseja protestin organisoimiseen (daliteilla ja Syyrian kristityillä ei ole) ja b) onko näiden resursseja omaavien tietoisissa tai tiedottomisssa intresseissä nostaa asia esille vai unohtaa koko juttu."

Toisaalta Muukkonen ei oikein reagoi siihen miksi uskovaiset ja heidän mediansa ja heidän hyväntekeväisyysaktiivinsa eivät reagoi vaikka aiemmin esittämiini länsimaisiin ylilyönteihin. Yhtä hyvin voi kysyä; miksi Christian Broadcast Newtworksin uutiset ottavat Syyrian tilanteesta uutisoitavaksi vain sen 5-10 prosentin kristityn vähemmistön eikä piittaa rivinkään vertaa muista uhreista, eli siitä 90%. Muukkosta ei tämänlainen vertailu tietenkään kiinnosta.
Vihjasin että kysymys ei varmasti ole uskonnosta, ja toin Muukkosen tietoisuuteen sen, että mitä kirjoitin lestadiolaisista. Silti hänen kannanottonsa oli "postauksenne kertovat minulle siitä, että a) kirkkoa ja kristittyjä saa lyödä kuin vierasta sikaa, b) kristittyjen ongelmista (eikä myöskään saavutuksista) saa mainita mitään." Kun esitin että "Syytökset olivat kovia ja henkilökohtaisia ja loukkaavia. Jo syytös "kirkkoa ja kristittyjä saa lyödä kuin vierasta sikaa" etenkin kun se on kohdistettu minuun henkilökohtaisesti on paitsi olkiukko myös henkilökohtainen haastaminen." Muukkonen reagoi sosiologin terävämielisyydellä "Missä postauksessa olen solvannut sinua tai käyttänyt halventavia ilmauksia?" Kun vastaus löytyy jo lainauksien sisällä esitetyssä kommentissa. (Tosin minä kutsuin hänen kommunikaatiotaan konsistentisti "vi****ksi" ja häntä itseään "k***pääksi" riippuen siitä mitä hän tässä sanoi. Ja "analfabeetiksi ääliöksi" siihen liittyen mihin siirryn seuraavaksi. Mielestäni tämä kaikki, mukaanlukien hänen ihmisp***ksi kutsumisensa, on epäkohteliasta mutta tavallaan ansaittua. En leiki pyhimystä.)

"Kulttuurin omiminen"

Syvin kina Muukkosen kanssa tuntuu kuitenkin palaavan kulttuurihistoriaan - kerran toisensa jälkeen. Kysymys on siitä että "Se, mitä valtaosa ihmisistä pitää totena, on durkheimilaisittain sosiaalinen fakta." Ja kristinusko on siinä oleelllisen hyvä. "Erityisesti kaukoidän kulttuureissa on pitkään kritikoitu sitä, että mm. YK:n Ihmisoikeuksien julistus on liian juutalais-kristillinen. Idea YK:sta muuten syntyi yhdessä amerikkalaisessa raamattupiirissä. Väite ei ole niin hurja, miltä se kuullostaa, kun muistaa, että tuo raamattupiiri kokoontui Valkoisessa talossa. Mitä tulee vaikutuksen hyvyyteen, niin parhaiten osaan vastata NMKY-liikkeen osalta väitökseni pohjalta. Se liike synnytti pakolaistyön ja kehitysyhteistyön, modernin nuorisotyön ja sotilaskodit, modernin liikuntakasvatuksen, monet niistä organisaatioinnovaatioista, jotka nykyisin ovat itsestäänselvyyksiä. Aikoinaan Belfastin NMKY oli ainoa paikka missä protestanttiset ja katoliset nuoret saattoivat tavata - sama rooli on ollu Jerusalemin NMKY:llä paalestiinalaisten ja isralilaisten kohdalla. Ainakin kolme tuon liikkeen kasvateista (JR Mott, ML King, MO Ahtisaari) on saanut Nobelin rauhanpalkinnon. En sanoisi, ettei tuolla olisi ollut hyviä vaikutuksia."

En minäkään tietenkään lähde kyseenalaistamaan noita asioita, vaan kontekstoin sen. Olen hyvin ihmeissäni siitä miten kristillisyyden historia näyttää siltä että kristityt taistelevat hyvän puolella. Ja sitten kun katsotaan keitä vastaan he taistelivat, tilanne on juuri se että kristittyjen eduksi lasketaan se että he rakentavat paikan jossa nuoret voivat kohdata rauhanomaisesti kun samanaikaisesti kristityt protestantit taistelevat väkivaltaisesti kristittyjä katolisia vastaan kaikkialla... Tiivistin tämän ottamalla relevanttien ovelieni sitaattejeni laatikosta seuraavan ; "Orjuuden lakkauttaminen tehdään kristittyjen ansioksi mainitsematta sitä, että tämä kiista käytiin juuri kristittyjen kesken. Kaikki kansalaisoikeuksien ja -vapauksien edistysaskeleet ja koko valistus on jo omittu kristillisyydeksi, vaikka iso osa sitä oli juuri vastareaktiota sille, mitä kristilliset instituutiot olivat siihen mennessä vuosisadat toitottaneet." Tämä ei kiistä tapahtuneita vaan kontekstoi sen uusiksi.

Korostinkin että oikeastaan mikään määrä uskontojen motivoimaa pahaa ei nähdä riittäväksi jotta kristinuskoa voitaisiin moittia. Esimerkiksi tämän päivän mekastajia varten lainasin toista valittua clever comebackia ; "Ei. Kaikki tämä kaikki on tulevaisuuden pro-teistille vain satunnaista oirehdintaa, joka ei varsinaisesti vaikuta suureen linjaan, joka vuorostaan on eri kristittyjen kannanotoista huolimatta alati myönteisempi homoseksuaalisuutta kohtaan. 2000-luvun kahden ensimmäisen vuosikymmenen pöhinä on kuin osakekurssin satunnainen notkahdus, rytmihäiriö muuten terveessä sydämessä, harha-askel joka jo olemassaolollaan todistaa, kuinka suuri linja on aina ollut olemassa ja johtaa teleologiseen zeniittiinsä, minkä kuka tahansa olisi nähnyt, mikäli olisi pitänyt silmänsä auki. Ad maiorem gloriam Dei".

Tässä huomiona onkin se, mitä tämä konteksti paljastaa. Kristityt ovat hyviä, mutta hyvien kristittyjen työt ovat usein pahojen kristittyjen työn poispyyhkimistä. Näin ollen kokonaisuus ei ole kovin hyvä. Itse näin että tämä oli vain kristinuskon arvioimista sisäisesti. Eli kyseessä ei ole vertailu. (Koen syvää epäluuloa idealismia kohtaan. Ja minulle on syvän vastenmielistä ajatella että minun pitäisi jotenkin tallata muiden ideologia ja oltava heitä parempi. Yritän juuri päinvastoin sitä että olemme kaikki aika samanlaisia hyvin hyvin vajaita pellejä olentoja joiden älyn ja hyvyyden kehuminen on käytännössä poikkeuksetta jonkin sortin kaunisteltua valehtelua.) Muukkonen koki tämän, huomautustenkin jälkeen, antagonistisena. Että "Ja jos tasapuolisuuteen pyritään, niin eikö ateistisia yhteiskuntakokeiluja pitäisi arvioida ihan samalta pohjalta ja todeta, että ateismi on toistaiseksi epäonnistunut kaikissa yhteiskuntakokeiluissaan, mihin se on ryhtynyt. Vertaat nyt omia ihanteitasi toisen raadolliseen todellisuuteen."

Tilanne on siitä omituinen että ateistit eivät rakenna identiteettiään hyväntekeväisyystarinoiden varaan, joten miksi tämänlaista myyttiä pitää käsitellä. Toisaalta kun selitän että en edes ole ateisti, Muukkonen haluaa puhua kommunisteista, ja että "muutetaan ateisti uskonnottomaksi" ja tällä vaihdolla ajatus pätisi. Idea on minulle yhtä järkevä kuin se, että ryhtyisin moittimaan kristittyjä sitä kautta että he ovat teistejä kuten ovat myös ISIS -terroristit. (Ihan toinen ideologia ja sen hyvin tietty fragmentti.) Hän ei oikein inttämisestä huolimatta suostu näkemään asiaa, vaan selittää että "Tuot varsin selkeästi esiin uskonnottomuuden kuvitellut edus verrattuna kristillisyyteen." Mikä vaatisi ateistien ja uskovaisten välistä vertailua jota en ole tehnyt. Olen pelkästään vertaillut kristittyjen hyviä tekoja siihen minkä ideologian nimissä toimivat ne tahot joita nämä hyvät kristityt ovat vastustaneet. Kenties sama koskee joka ikistä ihmisen kehittämää ideologiaa. Mutta tässä kohden "ateistitkin on" on tu quoque -argumenttivirhe. Etenkin kontekstissa jossa Muukkonen kehuu kristinuskoa ja uskonnoton kieltäytyy röyhistämästä rintaansa omastaan.
1: Mitä tuohon voi sanoa? Paitsi lainata omaa itseään "Että miksi lähtisin olkiukkoasenteeseesi joka perustuu tekstini väärinymmärtämiseen? Kun SINÄ et nerokkuudessasi sosiologina osaa lukea ihmisen sosiologisaiheista tekstiä niin sitten tämän toisen pitäisi ikään kuin muuttaa sanomisiaan ja hypätä sinun messiin, Mestarillista."

Muukkonen näkee tämän kontekstin hyvin vahvasti. "demonisoidaan se perusta, jolle oma kulttuuri on rakennettu." Kun hänen itsensä mainitsemat hyvät asiat on kontekstoitu yhteen pahojen asioiden kanssa, en koe kieltäneeni mitään vaan tulkinneeni asiaa siten että siinä on plussia ja miinuksia. Mutta ammattisosiologi voi tietenkin kokea tilanteen "halu tehdä kulttuurinen lobotomia ja pyyhkiä kristinusko pois Euroopan historiasta." Johon ei tietenkään voi sanoa oikein muuta kuin kiistää historiadenialismin läsnäolo "Ei kai sitä haluta historiasta pyyhkiä vaan enemmänkin jättää sinne." Ja tämä on Muukkosen sosiologisessa terävässä silmässä sama kuin "Ok. Tarkennan - poistaa se myös nykypäivästä."
Esille tuli myös ignoranssisyytös. "jos et ymmärrä kulttuurimme juuria, et ymmärrä sen nykyisyyttäkään." (Jota kannattaa esittää kaikista ihmisistä juuri minulle. Huono historian, filosofian, aatehistorian ja lähihistorian tunteminen ovat juuri ne piirteet joita jokainen tännekin floodaamani blogaus demonstroi.) Kontekstoin tämän lausunnon kolmesta kulmasta. (Mukana myös bonuskortti.)
1: Alkuperäargumentti ei edes pidä paikkaansa ehdottomana. Esimerkiksi Suomessa on uskonnollinen historia joka on paljon vanhempi kuin kristillinen historiamme. Sen tuntemista ei pidetä relevanttina nykykulttuurin tuntemisessa.
2: Argumentti historiasta on toistettu mutta se ei ole mikään ilmiselvä totuus. Alkuperään sitotuminen on sama kuin käsiteanalyysissä selitettäisiin että ei voi tietää nykyajan määritelmiä jos ei ole tutustunut etymologiaan. Toki etymologian tunteminen vaikuttaa vaikka oppihistoriaa rakennettaessa. Mutta tosiasiassa esimerkiksi tieteessä on tärkeämpää tuntea nykyajan tutkimus ja modernit käsitteet kuin se mistä ne ovat peräisin. Asiat eivät ole niin yksinappisia kuin esität.
3: Tieto ja ymmärrys eivät itse asiassa ole mitään mitä vaaditaan kristityiltä. Sitä vaaditaan vain ateisteilta. Jos olet nykykulttuurissa kristitty, sinun tarvitsee ns. "vain uskoa". Mitään tietoja ei tentata. Mitään osaamista ajasta jonne Iltalehden Mannerheim-spesiaali ei yllä ei vaadita. Kirkko ja uskovaiset hymistelee että uskova on uskova ja osana historiallista jatkumoa, ymmärtää juurensa ja on osa niitä. Mutta jos olet ateisti joka tuntee uskontohistorian ja on siltä pohjalta luonut itselleen käsityksen kristinuskosta ja haluaa etääntyä tästä, koska ei omassa mielessään tulkitse kokonaisuutta niin ihanteelliseksi ja ihannoiduksi, niin heti on joku Muukkonen selittämässä että "toi nyt vaan ei tunne historiaa tarpeeksi" ja esittää tasapainoiseksi sitä, että tuo valkopestyä cherry pickingiä historiasta, niitä vain positiivisia puolia kristillisyydestä. Eli sitä samaa materiaalia johon koulussakin opetetaan. Tosiasiassa parjattu ateisti voi osata historian kokonaiskuvan jopa paremmin kuin moni kehuttu kristitty. Ja hänellä voi olla syväkin kokemus ja ymmärrys kristinuskon historian eri vaiheista. Mutta tätä kutsutaan ignoranssiksi koska hänellä on väärä mielipide kokonaiskuvasta. Kysymys "taustojen tuntemisen" kohdalla on siitä mitkä tulkinnat sallitaan. Kristitty on osana historiallista jatkumoa vaikka ei tuntisi eilispäivää. Ateisti joka tuntee historian käänteitä ja on sen kautta etääntynyt pitämästä kirkkoa täydellisenä ja syvän inhimillisenä taas tulkitaan sivistymättömäksi ja asioita puutteellisesti opetelleeksi.
+: Kun Muukkonen kommentoi että "Oletan, että olet suomalainen, joten luterilaisuus on osa kulttuuriperimääsi." Olen Suomalainen, mutta sekä isäni että äitini suku tulee Karjalan kautta. He ovat olleet ortodokseja. Isäni äidin puolella on ollut ateisteja. Kulttuurihistoriani on siis ateistis-ortodoksinen. Isäni isän puolella Karjalaan on päädytty nykyisen Puolan alueelta, muuttoliikkeen syynä oli katolisen kirkon viimeinen ortodokseihin kohdistunut uskonvaino. Minut on kastettu luterilaiseen kirkkoon, mutta tämä on enemmän suvun historiaan tuleva mutka kuin jokin odotettavissa oleva asia. Muukkonen siis kirjoittaa tältä osin kulttuurihistoriaani uusiksi sellaisella pieteetillä että sosiologian ammattitaidon selvästi huomaa.

Muukkonen näki tämän kaiken jo käyneen siten että tiivistää koko kanssani käymänsä keskustelun muotoon "Ylipäätään kirkkokriittisyys näyttää olevan juuri tuota lyömistä - kaikki mahdolliset virheet kaivetaan esiin ja aut armias jos menee sanomaan jotain mitä positiivita kirkko on tehnyt, niin heti tulee liuta postauksia, joissa valitetaan sitä, että kirkko omii jonkin asian - silloinkin kun on kyse kirkon aloittamasta työstä." Tämä tematiikka ei tietenkään suoraan puhu "Suomesta kristillisenä maana", mutta se tömähtää aivan sen ytimeen mitä kirjoitin aikaisemmin. En puhunut kulttuurin omimisesta. Vaikka tämä olisikin ollut perusteltua siinä mielessä että kristinuskon edustajat ovat historian varrella melko kovin voimin siivonneet esikristillisen Suomen pakanahistorian ja sen palvontapaikkoja ja perinnäistapoja pois. En negatoinut hänen faktojaan vaan kontekstoin ne tavalla joka ei "ilmeisesti miellyttänyt".
 
Summa Summarum

Olen mielestäni sanallisesti räväkkä mutta sisällöllisesti vähintään kohtuullisen maltillinen. Kun esimerkiksi katson ateistien ongelmia ja heidän militantiksi kutsumistaan, ei siinä mielestäni ole mitään kovin hirvittävää. En koe häpeää siitä että mielipiteeni uskovaisten ja ateistien suhteesta ovat mitä ovat. Silti minut nähtiin kirkon parissa toimivan maltillisia suuntauksia edustavan ammattisosiologin silmissä ehdottomana ja uskonnolle ehdottoman antagonistisena.

Hän edusti erikoista tilannetta jossa hän tuli esittämään syyttäviä ja provokatiivisia lausuntoja, jotka koettiin loukkaavina syytöksinä. Atesiteille ei ollut kyse siitä, etteikö kristittyjen ongelmista saisi mainita mitään, vaan siitä, että hänen päänavauksensa sisälsi perustelemattoman väitteen siitä, että kristittyjen asiat eivät kiinnostaisi ateistisia ihmisoikeusaktivisteja. Ja tämä paheksunta muuttui Muukkosen kieltämättä mielenkiintoisessa mielessä todisteeksi siitä että ateistit vihastuvat jos uskovaiset ovatkin joskus uhrina. Ja että nämä syytökset olivat siis nyt ikään kuin entistäkin vahvempia. Tätä voi odottaa joiltain, mutta ammattisosiologilta tulevina lausuntoina ne herättävät ällistystä ja tätä voimakkaampiakin ammattitaitoisuuden kyseenalaistuksia. Jossain on selvistä jokin älyllinen kuilu koska Muukkosen päätös kanssani on esitetty muodossa "Tuomon kommentteihin en viitsi enää vastata. Olkoon tyytyväinen verbaaliakrobaattiseen "voittoonsa.""

En malta olla huomauttamatta Laura Nissiniä siteeraten, että "Martti, tähän ryhmään on kerääntynyt etenkin ihmisiä, joitka ovat huolissaan uskontojen erityisasemasta (jopa niinkin tasa-arvoisessa maassa kuin Suomessa), uskonnon nimissä harjoitettavasta henkisestä väkivallasta, ihmisoikeusrikkomuksista, joita perusteellaan etenkin konservatiivisilla uskonnollisilla argumenteilla ja jotka kohdistuvat useimmiten marginaaliryhmiin. Kun tällaiseen ryhmään tulee uhriutumaan (perusteetta, kuten on jo useaan kertaan osoitettu) niin tuskin voi odottaa erityisen innostunutta vastaanottoa. Suosittelen siis jatkossa hieman paremmin muotoiltuja aloituksia." Myös Janne Tervo voi olla valaiseva "Tämä oli siihen avauksen väitteeseesi, että ihmisoikeusjärjestöjä eivät kiinnosta kristityt. Myöhemmin kerroit, ettei niitä kiinnosta myöskään kastittomat. Molemmat väitteet ovat fiktiota. Jos ihmettelet saamaasi vastareaktiota, niin kannattaa pohtia väitteidesi sävyä ja kontekstia, siis sen lisäksi, että pohtisit uudestaan niiden asiasisältöä. Nyt tuntuu vähän, että tulit tänne uhriutumaan, etkä edes tajua pysyä hiljaa niinkuin se karitsa."

Muukkosen kielenkäyttö heijastaa sitä yhteiskunnallista tilannetta, että kaikkea muuta uskontoa ja uskoa tarkastellaan kristinuskon lähtökohdista käsin - myös silloin, kun tarkastelijoina ovat ateistit. Muukkonen itse kokee itsensä täysin viattomaksi. "Raamattu ja kristillisyys eivät ole pelkästään se äärimmäinen paha, joksi ne usein täälläkin leimataan. Itse kritikoin toisilla areenoilla erittäinkin kärkevästi konservatiivikristittyjen toimintaa." (Kun en muista että kukaan palstalla olisi koskaan sanonut edes että kristinusko olisi äärimmäinen paha.) Muukkonen edustaakin nykyajan kristittyä joka pitää itseään liberaalina. Mutta joka osoittaa liberaaliutensa siten, että hän vastustaa oikein monia erilaisia alakulttuureita.

Ajatus on sinänsä hämmentävä että itse olen pitkäaikainen hikipedian ylläpitäjä. Ja minulle on tavallaan ollut identiteetin kannalta oleellinen asia räksyttää kaikille mahdollisille suunnille käyttäen erittäin voimakkaita, värikkäitä ja ilmaisullisesti uudistettuja uloste-sukuelin -linjan allegorioita. En kuitenkaan ole ajatellut että tämä tekisi minusta diplomaatin. Olen vähän kuin käsittänyt että se kertoisi että olisin jotenkin laajasti ja kaikenkattavasti asennevammainen. (Muissa yhteyksissä käyttäisin kenties hieman ... räväkämpää ... ilmaisua.) Silti tiedän että tästäkin keskustelusta Muukkonen synnyttää tarinoita joissa hän on koetellusti selvittänyt että ne uusateistit ovat kauhean militantteja. (Mikä on erityisen innostavaa koska minä en edes ole ateisti.)

Minä en rehellisesti tiedä kuinka suuri osa nykysuomen "ateistit ovat militantteja" -syytöksistä johtuvat siitä että jotain tämäntapaista on tapahtunut jossain. Ja sitten asia on levinnut kuulopuheen nopeudella ympäriinsä. (Joka on eräiden mukaan yhtä nopea kuin valo, ellei nopeampikin.) Tilanne on siitä ikävä, että kristillisessä kulttuurissa uskonnoton kokee hyvin usein ns. toiseutta. Tämä kokemus on melko vahva. Ja sen vuoksi sitä voi kaivata omiin henkilökohtaisiin ongelmiinsa erilaisia sisäisiä tukiryhmiä. (Kristityillä on itsellään tähän tarkoitukseen sellaisia ja tiettävästi kirkkokin pitää niitä hyvän tekemisenä.) Siksi on vähän omituista mennä näihin uskonnottomiin paikkoihin saamaan tämäntyylisiä toiseutuskokemuksia. Se on kuin menisi kotiin ja saisi kuulla olevansa muukalainen jonka mitään sanomaa ei osata edes ymmärtää.

Erimielisyys on sallittua, mutta erimielisyys syntyykin siitä että ymmärretään mitä toinen sanoo ja sitten ollaan siitä erimielisiä. Tässä oli kysymys siitä että mikään rautalanka ja kiroilu ei saa ammatiltaan sosiologia ymmärtämään mitä tarkoittaa. Se voi käydä hermon päälle aika lujasti. Minun kohdalla käykin.
Tässä tapauksessa pahinta onkin se, että Muukkosen kokemuksena selvästi on, on että kieltäisin kristittyjen tehneen mitään hyvää. En ole kiistämässä ainuttakaan kristityn hyvää tekoa hänen mainitsemistaan asioista. Minä lähinnä kontekstoin sen sellaisella tavalla että sen jälkeen kaikki hänen mainitsemansa kristinuskon kehut näyttäytyvät inhimillisessä kontekstissa. Siinä ei ole sen jälkeen sellaista pyhyyttä ja voimaa jota lähtisin seuraamaan. Muukkonen oikeuttaakin toimintansa tällä moraalisella närkästyksellä. Jonka oikeus on tulkittu. Ja tämä tulkinta rakentaa antagonioita sinne missä niitä ei ole ja luo ajatusta jossa minä kiistän sen että kristityt voisivat olla väärinteon kohteina. Ja kiistäisin sen että kristityt voisivat tehdä mitään hyvää. Valitettavasti tässä prosessissa hän tekee väärän todistuksen lähimmäisestään. Ja antauduttuaan moraaliselle närkästykselleen hän ei tee mitään muutakaan hyvää.

Hän on varmasti tullut ateistejen palstoille jotta ateistit suhtautuisivat myötämielisesti. Hän kuitenkin syyttää ja mustamaalaa heittäen yleisinä väitteitä joita en tiedä yhdenkään ateistin sanoneen. Kuten kaiken kristinuskossa olevan hyvän kiistämisen ja sydämettömyyden kristittyjä kohtaan. (Kai sitä täytyy vähän kritisoida kun uskonnottomuus ja ateismi kohtaavat aina hirveän käännytysryöpyn jossa uskontoa ja uskoa kehutaan maasta taivaaseen eikä mitään pahaa koskaan mainita koska se ei ole ollut "aitoa uskontoa".) Kun loukattu tekee sen minkä loukattu normaalisti tekee - etenkin jos on kaltaiseni välitön ja aito ja pidäkkeetön ihminen joka ei käytä peittelevää retoriikkaa hyvässä eikä pahassa, jokin jota joku vähemmän vaatimaton voisi kutsua "aidoksi" - eli suutahtaa, hän tulkitsee että tämä on todiste siitä että ateistit ovat vihamielisiä.

Hänen kannattaisi kenties tutustua ateistejen parissa sosiologista työtä tehneisiin. Esimerkiksi lukaisemalla Larry Tauntonin jutun "Listening Young Atheists". Siinä opittiin ateisteista kuuntelulla. Ja oppisisältö oli sitä että se on varsin kaukana kaikesta siitä mitä uusateisteista opetetaan ja odotetaan. Jos Auktoriteetti Muukkonen lähtisi liikkeelle asiallisella kannalla - eikä sellaisilla asenteilla jotka pakottavat vakavasti pohtimaan ovatko hänen munuaisensa syntyessään väärin päin pumppaamassa ureaa väärään suuntaan - hän voisi oppiakin monta asiaa. Nyt hän opettaa lähinnä minulle sitä että miten tarpeellista monenlaisten kirosanalistojen opettelu ja kehittäminen onkaan.