Historian oppitunneilla nukkuneet koviten sanomassa mitä kaikkea siellä ei ole opetettu..

Saska Saarikoski kirjoitti Helsingin Sanomissa siitä miten suomalaisuuteen ei ole kuulunut uhriutuminen. Kirjoituksen arvopohja voi kenties olla hyvä, mutta sen suhde historiaan on hyvin erikoinen.

Hän korosti sitä miten isoviha oli suomalaisille kovaa aikaa. "OLIN törmännyt tietoon suomalaisorjista Pentti Virrankosken Suomen historiassa. Kirjassa kerrottiin, että isonvihan aikaan vuosina 1714–1716 venäläiset ryöstivät jopa kymmenentuhatta suomalaista orjiksi Venäjälle. Kysymys ei ole pikkujutusta, sillä Suomen väkiluku oli 1700–luvun alkupuolella vain noin 400 000. Siitä huolimatta en muista, että asiasta olisi mainittu sen enempää lukion kuin yliopistonkaan historian kursseilla. Orjiksi viedyillä suomalaisilla ei ole museota, mahtaako heillä olla missään edes muistomerkkiä." Toisaalla hän korostaa sitä, miten "EDES itänaapurin uusi hyökkäys ei onnistunut lannistamaan suomalaisia. Vaikka Suomi menetti kymmenesosan alueestaan, suomalaiset käärivät hihat ja yrittivät pärjätä Neuvostoliiton kanssa mahdollisimman hyvin. Kukaan ei tainnut edes ehdottaa, että asuttaisimme karjalaiset pakolaisleiriin rajan pintaan kostoa hautomaan, kuten arabit vuoden 1948 sodan jälkeen."

On kieltämättä niin että koulujemme historianopetus on varsin omintakeista. ; Tosiasiassa suomalainen perinne kyllä muistaa isovihaa. Kuuluisa "Koivu ja Tähti" -satu esimerkiksi kertoo isovihan jälkeen kotiin palaavista lapsista. Ja mainitaanpa asia "Välskärin kertomuksissakin". Tämä vihjaa siitä että tosiasiassa suomalainen perinne muistaa asian omalla tavallaan. Muistomerkkiä ei toki ole.

Itse asiassa onkin aika selvää että isoviha on käyty koulussa. Ainakin minun aikana sitä käsiteltiin. Toki sellaisella erikoisella tavalla jolla Suomessa on tupattu mennä. Meillähän historia on usein arvopohjan opettamista, moraalipohjaan aivopesua samalla innolla mutta paremmin kätketyllä pieteetillä kuin uskonnontunteja. ; Tämä tapahtuu tietenkin siten miten suurmiehiä ja vastaavia käsitellään. Agricolan piispanhiippakohu on esimerkiksi suomalaisille tuntematon. Skandaaleja ei tahdota muistaa kun puhutaan suurmiehestä ja kirjakielen isästä. Raamatun kääntäminen on se joka on syytä painokkaasti kertoa koska se on enemmän oikeanlaista tietoa. Ideana on tietenkin se että kuuluisuutta haluavat ihmiset olisivat kunnianhimoisia sellaisella tavalla joka sopii yhteiskunnalle.

Prosessissa käy vain niin että historiasta kerrotaan kaikki tylsä. Ei ihme että "historian harrastaminen" on Suomessa usein sitä että joku tyyppi lukee kirjastossa kirjoja talvisodasta. Kun ei tajuta että on ns. kiinnostavia aiheita tämän asian ulkopuolellakin. Agricolakin tuntuu tylsältä tyypiltä jos ei tiedä esim. piispanhiippakohuaan. Ja kyllä. Odotan että lukija menee ja selvittää itse tämän viittaukseni taustan. Se on sitä oikeaa historian harrastmista. Mennään ja otetaan selvää. ; Historia onkin se oppiaine jossa ainakin vielä minun lukioaikoinani oli järkevää selvittää historianopettajasi poliittinen vakaumus. Se kun vaikutti siihen minkälaisia vastauksia kannatti antaa...

Toisaalta on huvittavaa jos todella uskoo että Suomessa suhtauduttiin karjalan evakoihin mitenkään kovin positiivisesti. "Ryssänuskoisten" tuleminen haittasi monia. (Karjalaiset olivat usein ortodokseja. Tässäkin suhtautuminen ei ollut rodullista siinä mielessä että oltaisiin välitetty siitä ovatko tulijat suomalaisia ja kanssakansalaisia. Sen sijaan välitettiin omista eduista ja oikeanlaisesta uskonnosta.) Tässä milessä suosittelen pientä reissua valtionarkistoon. Siellä on digitoituja lehtiä tuoltakin ajalta. Sen kuin katselee miten esimerkiksi Pohjanmaalla suhtauduttiin näihin "ryssänuskoisiin" ; Siinä vaiheessa viimeistään tiedostaa että ystävällisyys ja toverillinen auttaminen ovat hyvin hyvin kaukana siitä miten asiat toimivat. Todellisuus on vielä karumpi. Siihen aikaan kun päätoimittajat suojelivat ihmisiä kaikista kovimmilta tollouksilta. Se mitä kaduilla sanottiin ja miten käyttäydyttiin oli vielä tätäkin kauheampaa.

Saatan tietenkin olla hieman huono puhumaan keskiarvosta. Isäni on opiskellut yliopistossa taloushistoriaa. Ja sekä äitini äidin puoli että isäni isän puoli ovat ns. karjalan evakoita. Moni karjalan evakkojen jälkeläinen on anekdoottien kautta kuullut silminnäkijöiden ja muiden vastaavien kokijoiden sukutarinoita joissa käsitellään näitä evakkona olemisia. Kyllä nämä tarinat sijoittamisesta ja sen jälkeisestä kohtelutsa muistetaan kolmanteen ja neljänteen polveen.

Paitsi tietysti niille joilla ei karjalaista taustaa ja joka on saanut elää elämäänsä sivistyneistön turvatussa elinpiirissä. He voivat nukkua historiantunneilla ja sanoa sitten vuosien jälkeen että "ei opetettu kun en muista". Ja tässä prosessissa tietenkin voidaan rakentaa narraatiota jossa on ensin arvokeskustelullinen pointti joka sitten naamioidaan historiallis-essentiaalisen otteen avulla muka menneisyyttä ja tosiasioita koskevaksi menoksi...

Vihapuhedivarit

"Seurakuntalainen" kertoi siitä miten Luther-Divari oli joutunut erikoisen iskun kohteeksi joulukuussa. "Mies sanoi, että tämä on paikka, josta levitetään vihapuhetta ja että hän vastustaa sitä. Sitten hän alkoi riehua silmittömästi ja rikkoa myymälän irtaimistoa." Tuollainen tilanne on tietenkin hyvin absurdi. On hankalaa nähdä miten rautaputken kanssa riehuva voi olla relenvatisti vähentämässä vihapuhetta ja siihen liittyviä riskejä. "Pidätyksen aikana hän oli antanut poliisille ymmärtää, että kaikki liittyi Aito avioliitto ry:n läsnäoloon osastollamme kirjamessuilla." Divari oli tehnyt yhteistyötä Aidon Avioliiton kanssa.

Uhriutumista?

Tässä taustana onkin kirjamessujen aikana tapahtunut uutinen jossa Aito Avioliitto poistettiin kirjamessuilta. Se oli paikalla ilman lupaa. "Seurakuntalainen" mainitsee YLE:n mutta sama aihe ylitti uutiskynnyksen myös MTV3:lla, iltalehdessä, Helsingin Sanomissa ja vastaavissa. (Syynä on varmasti se, että YLE:n vastustaminen on osittain politisoitu osaksi ns. kulttuurisotaa.)

Tapahtumasta on jo sellaisenaan tullut tärkeä osa uhriutumispuhetta. Em. poisheitto oli hirvittävä sananvapautta vastaan tapahtunut rikos. Tapahtuma jossa ohitettiin poistamisen syy, eli luvattomuus, ja spekuloitiin että olisiko paikkaa saatu ja potkut paikalta tullut vaikka lupa olisi pyydetty. Samoin tästä kohden on valitettu siitä että paikallaoloonsa luvan pyytänyttä SETAa ei poistettu. Tätä pidetään syvänä osoituksena epäreiluudesta.

Tässä mielessä Aidon Avioliiton kohdalla tekisi kenties mieli leimata divariin hyökkääminen osaksi tämänlaista turhanpäiväisyyttä - etenkin kun AA:n takana on "happoiskun" kaltaisia liioitteluja jossa jokin väritön neste on sujuvasti muuttunut esimerkiksi "happoiskuksi" ilman ainuttakaan kemiallista analyysiä. Mutta tosiasiassa kaikkia voidaan kiusata. Ja edes AA:laiset eivät ansaitse tämänlaista. Ja tämä tapaus on melko selvästi tapahtunut juuri sillä tavalla kuin se kuvataan. Kun tapahtumia ei kehitellä ja luoda spekulatiivista jännää, ja ne koostuvat paikkojen rikkomisesta ja riehumisesta, on selvää että tällä kertaa kysymys ei ole maalailusta.

Vihapuhetta ei ole se, että pitää esillä jotain ärsyttävää.

On melko selvää että jos liike pitää materiaalia näyteikkunassa, kyseessä ei ole vihapuhe. Muutenkin, vaikka Aidon Avioliiton kannattajista voidaankin kaikenlaista sanoa, niin vihapuhe ei ole se asia joka heitä kuvaa. He ovat toki vihaisia ja tunteellisia näistä homoavioliittoasioista. Mutta paradoksaalista kyllä, kun puhutaan "vihapuheesta" mitataan jotain ihan muuta kuin kiukkuisuutta; Euroopan neuvoston ministerikomitean ehdotuksen mukaan vihapuhe on "sellaista ilmaisua, jolla levitetään, yllytetään, edistetään tai oikeutetaan rotuvihaa, muukalaisvihaa, antisemitismiä tai muunlaista vihaa, joka perustuu suvaitsemattomuuteen." Homot voisivat toki olla tätä "muunalaista vihaa", mutta Aidon Avioliiton toiminta ei kuitenkaan ole sellaista. ; Vihapuheeseen ei riitä että kritisoi tai vastustaa jotain toimintaa tai on jostain erimielinen.

Ja tässä kohden olen tietenkin hyvin tietoinen Aidon Avioliiton ja uskovaisuuden kytköksistä. Ja siitä että uskonto ei aina ole kaunista. (Tai siitä että uskonto ei itse asiassa useinkaan ole niin kaunista kuin trailerinsa vihjaavat.) Uskallan jopa lainata Jiri Niemistä joka mielestäni hyvin kuvasi "Aidon Avioliiton" henkeä "Aito avioliitto ry on par excellence herätyskristillinen yhdistys, poliittinen nyrkki, jonka aktiiveja yhdistää joko viidesläinen tai helluntailainen herätysliike." Tässä Divari-iskussa ja kirjakaupoista poistamisessa on niin usein nostettu kristityt ja kristillisyys esiin että on melko selvää että jopa AA:n kannattajat ovat jossain määrin samaa mieltä siitä. Sillä minkään järjen mukaan ei voi olla niin että Aito Avioliitto ei ole uskonnollinen. Mutta Aidon Avioliiton torjuminen ja vastustaminen johtuu siitä että vastustetaan AA:n uskonnonvapautta ja vihataan ja vastustetaan kristinuskoa.

Vihapuhetta nähdäänkin hyvin omituisissa paikoissa. Se on osa kaikkialla muodikasta uhriutumispuhetta. Vihan lietsonnasta tulevat tuomiot voidaan helposti nähdä jonain sananvapauskysymyksenä. Ja tässä mielessä tämänlaisen omituisen twistin kohteeksi voivat joutua myös ne jotka eivät perinteisesti tule tämänlaisissa tilanteissa mieleen. Eli tässä tapauksessa vanhoillis-kristillinen kirjakauppa. Tekoa ei siis voi puolustaa ja onkin asianmukaista että asia hoidetaan oikeudessa. "Seurakuntalainen" tuokin asian esiin nyt kun asia on etenemässä oikeuteen.

Jostain syystä tätä ei pidetä osoituksena siitä että uskovaisia puolustetaan. Jostain syystä nämä asiat unohtuvat uhriutuvilta kristityiltä niin maan kevyesti. Jokin syy on ikävä kyllä se, että uhriutuminen on nykyään niin kätevää että kaikki keskittyvät siihen. Ja tässä mielessä moni vaikuttaa kaksoisstandardeisilta. Yhtä kaksoisstandardisilta kuin vihapuhetta rautaputkella vastustavat väkivalta-vandalistit. (Jos riehuu ja rikkoo esineistöä jonkun paikallaollessa on selvä että ilmassa on myös fyysisen väkivallan uhkaa vaikka ketään ei lyötäisikään konkreettisesti.)

Tässä mielessä onkin hyvä katsoa tätä uhriutumista hieman enemmän.

Uhriutumisen ja vihapuheen ylinäkemisen laajuudesta saa ironista kyllä hyvän esimerkin samaisesta "Seurakuntalainen" -lehden jutusta. Siinä kirjamessuille "... myöntää tehneensä virheen siinä, ettei tullut varmistaneeksi messujärjestäjiltä, voiko näytteilleasettaja ottaa osastolleen muita toimijoita. Silti hän ihmettelee, ettei mikään taho kiinnittänyt huomiota netissä vellovaan vihapuheeseen. Erityisesti hän näkee vastuuta medialla, joka kyllä kauhisteli Aito avioliitto ry:n läsnäoloa kirjamessuilla mutta ohitti vihakirjoittelun. – Etenkin Ylen uutisointi mielestäni suorastaan yllytti vihamielisyyteen. Koko myöhempää hyökkäystä ei välttämättä olisi tapahtunut, jos kirjoitteluun ja uhkailuihin olisi puututtu jo silloin."

Tässä kohden on mainittava että jos esillä olevan materiaalin väittäminen vihapuheeksi on erikoinen syytös, niin YLE:n uutisestakaan on mahdotonta löytää vihapuhetta. Uutinen on neutraali. Se raportoi asian joka on tapahtunut. (Asian tapahtuman autenttisuus on tärkeä osa monien kristittyjen uhriutumista joten hekään eivät väitä YLE:n valehtelevan, eli väittävän olematonta tapahtumaa tapahtuneeksi ilman ns. faktantarkistusta.) Asian tapahtumisesta ollaan siis samaa mieltä. On hyvin vaikeaa nähdä miten asian raportointi olisi muka vihapuhetta.

Toki aina löytyy vihapuheteoreetikkoja.

Tässä yhteydessä on mainittava Päiviö Latvus joka esitti että "Jos naapuridivarissa olis ollu SETA-kyltti... Me vanhanaikaiset hetero-avioliittoon pitäytyvät EI OLIS ilmotettu missään mediassa, että toi Divari pitäis polttaa...tai mentäs vaahtoamaan, että nää "levittää vihapuhetta"."

Hän tässä kenties haluaa viitata siihen että SETA oli kirjamessuilla, joskin divarin mainitseminen vihjaa että tästä ei ole kommentin kirjoittaessa ollut kyse. Mutta hän unohtaa että divareissa voi olla tosielämän SETA -kyltin sijainen, sateenkaarilippu. (Jotkut voivat olla vihjeettömiä tästä symbolista.) Päiviö Latvuksen kannattaisi kenties tämän vuoksi miettiä vaikkapa "Vihreä Planeetta" -divaria. Sen ovessa on sateenkaarilippu. Minulla sattuu olemaan jonkinlainen yhteys kyseiseen divariin ja uskallan sanoa että on varsin tavallista että sitä pidetään nimenomaan kristittyjä vastaan suunnattuna "vihapuheena". Siihenkin liittyy aggressiivisuutta. Ainakaan toistaiseksi boikotteja ja raivohuutamisia kummempia reagointeja ei ole yltänyt liikkeen kanta-asiakkaiden korviin. Mutta sen verran uskallan paljastaa, että hyvin avoimesti näitä asioita huudellaan.

Latvus myös argumentoi että YLE:n uutinen on vihapuhetta koska "YLE:n kirjoitus ei olisi ollut ITSESSÄÄN niin haastava, JOS sitä ei olisi edeltänyt tuo SOME-uhkailu. Tämä oli tapahtumien aikajärjestys, ja siksi YLE voidaan nostaa osaksi yllyttäjiä, koska se ei tarttunut uhkaiijoihin, vaan NOSTI AA:n osuuden." Tämä on upeaa logiikkaa. (Kunhan unohtaa sen, että se että jokin vihailu on ensin sanottu sosiaalisessa mediassa ei tarkoita että se on välittömästi yleistä tietoa jonka poliisi ja YLE tietää. Päiviökin pitää tapahtumajärjestystä kovana mutta ei kuitenkaan ollut varoittamassa tai tiedottamassa tästä uhittelusta. Koska se oli hänelle itselleenkin YLEistä tietoa vasta myöhemmin.)

En vain usko että Latvus olisi valmis hyväksymään tätä muissa yhteyksissä. Esimerkiksi jos mietitään uskonnollista kirjoittelua, niihin liittyy hyvin usein erilaisia aggressiivisia kampanjoita. Esimerkiksi Tapio Puolimatkan osuus Pianka -kohuun on usein haluttu vähätellä. Sitä ei ole haluttu pitää vihapuheena. Aktiivisesti uskonasioita seuraava Päiviö Latvus ei ole ilmestynyt näissä yhteyksissä kommentoimaan sen suuntaisia asioita että kun asiaa on edeltänyt vihapuhe niin se että nostaa asian esiin mutta ei tätä metelöintiä esiin tekee Puolimatkasta vihapuheeseen osallistuneen. Sen sijaan korostetaan että vahinkoa pyydettiin anteeksi joten mitään ongelmaa ei ole missään koskaan mitenkään ollutkaan.

Toki vastaava ongelma on myös muissa uskovaisissa uutisoinneissa. He raportoivat mielellään erilaisia asioita joihin liittyy uhriutumista. Ja tässä mielessä hyvin usein asiaan liittyy monenlaista kohinaa. ; Hyvänä esimerkkinä on se, miten uskonnolliset tahot mielellään kritisoivat kauhistuttavana vapaa-ajattelijoiden kampanjaa jossa vaihdettiin "Raamattuja" pornoon. Se, että samaisesta tapauksesta em. tilaisuuden järjestäjät saivat tappouhkauksia ovat jotain josta vaihetaan vähintään yhtä suurella innolla. Ateistien kampanjasta kuulee hämmentävän usein jopa nyt - vuosien jälkeen. Mutta tästä tappouhkailusta ei tule mainintoja. Olisivatko kampanjaa kritisoivat - tai asiasta sivulauseessa mainitsevat uskovaiset lehdet - ottamassa osaa vihapuheeseen? On vaikeaa nähdä että näin olisi. Tai jos on, niin itse siinä sisällössä on jotain sellaista joka tekee siitä vihapuhetta. Ja tämä asenne ja ilmaisutapa olisi sitä ilman tuota viitettä tuohon kampanjaankin. Latvus ei varmasti olekaan kovin konsistentti tämän vihapuheteoriansa kanssa. Joka tekee siitä huonon teorian.

Tässä mielessä onkin ironista huomata miten samaa naurettavuutta esiintyy molemmilla puolilla "kulttuurisotaa". Ja miten suhtautuminen näihin asioihin muuttuu aina kätevästi sen mukaan miten se ajaa tai vastustaa sitä omaa agendaa...

Feminismissä on tilaa transsukupuoliongelmille

"Takkirauta" -blogissa otettiin kantaa transsukupuolisuuteen. Kirjoitus irtautui niistä kaikista lukkiutuneimmista näkemyksistä. Kuten esimerkiksi fundamentalistien suosimaa ajatusta, transsukupuolisuus olisi jokin ideologinen valinta jossa tehdään jotain hyvin naurettavaa ja väärin. Että siitä että sukupuoli on vain sosiaalinen konstruktio.

Takkiraudassa korostettiin näkemystä jonka mukaan koettu sukupuoli on synnynnäinen. "Ihmisellä sukupuoli-identiteetti ei ole syväkoodattu pippeliin eikä pimppaan. Se on syväkoodattu aivoihin, tarkemmin sanottuna aivokurkiaiseen ja siellä BSTc:hen (Bed Nucleus in Stria Terminalis). Tämän yhteyden havaitsivat ensimmäisenä Zhou ja Gooren et al vuonna 1995. Miehillä BSTc on noin tuplasti isompi kuin naisilla. Zhou ja Gooren tutkivat kuolleiden transseksuaalien aivoja ja havaitsivat, että kaikilla tutkituilla vainajilla BSTc oli vastakkaisen sukupuolen kaltainen. Kontrolliryhmässä oli homoja, lesboja, ja syövän tms vuoksi kastroituja tai hormonihoitoa saaneita, ja heillä BSTc oli normaalikokoinen. Tutkimuksen tulokset vahvistettiin Kruijver, Swaab et al tutkimuksesa 2000." ... "...transsukupuolisuus ei ole mikään kiva mutta hiukan eksentrinen elämäntapa. Se on oireyhtymä, joka hoidettuna johtaa pysyvään hedelmättömyyteen ja hoitamatta joko psykoosiin tai itsemurhaan tai molempiin." Ja sellainen että siihen liittyvää asiaa ei voi korjata. "Miksi sitten kosmeettista kirurgiaa, sukupuolenvaihdoksia ja hormoneja harjoitetaan? Siksi, että se on kokemuksen mukaan ainoa tapa hoitaa transseksualismi oireettomaksi. Emme kykene peukaloimaan BSTc:tä "normaalikokoiseksi"; ainoa keino on muuttaa ruumis vastaamaan sukupuoli-identiteettiä."

Tässä ei toki ole minulle mitään hirveän uutta. Pidän Matt Ridleyn kirjoista ja hän on niissä useissakin tuonut esille sitä miten "sukupuoleltaan epämääräisten" sukupuolta on aiemmin valittu jo aivan vauvana. Ikään kuin ihminen oppisi sukupuoleensa kuin rooliin. Ja tässä on ollut ikäviä seurauksia. Ridley korostaa sitä että sukupuolikokemus on jotain jota ei voi muuttaa. Teoksessaan "The Red Queen" hän kertoo "Sex is not about reproduction, gender is not about males and females, courtship is not about persuasion, fashion is not about beauty, and love is not about affection. Below the surface of every banality and cliche there lies irony, cynicism, and profundity." Lausunto vaikuttaa postmodernilta feminismiltä mutta se ei ole. Sillä feminismissä on suuntauksia joissa sukupuoli on enemmänkin rooli. Ridley kannattaa käyttäytymisen, asenteen ja luonteen evoluutiivista pohjaa. Jota monet feministit pitävät rajoittavana ja jonkinlaisena valtaintressinä. Ridley esittää nature-nurture -kiistan siinä muodossa jota pidän "suunnilleen ainoana järkevänä". "There is no nature that exists devoid of nurture; there is no nurture that develops without nature. To say otherwise is like saying that the area of a field is determined by its length but not its width. Every behavior is the product of an instinct trained by experience."

Toki tämä ei koske kaikkea feminismiä. Jos otetaan esimerkiksi Luce Irigaray, hänellä on monia näkemyksiä joita konservatiivi voisi pitää hupsuina ja postmoderneina. Mutta hänen kirjoituksissaan on kuitenkin korostettu sitä että naiset ja miehet ovat erilaisia. Ja että samanlaistaminen on naisten epäautentisoimista. Tässä mielessä on väärin puhua että tässä on kovin laajamittainen ongelma. ; Tämän voi toki huomata jo siitä että moni feministi kannattaa myös homoseksuaalien avioliittoa. Ja tässä keskusteluyhteydessä ei korosteta homoseksuaalisuutta valintana vaan nimenomaan jonain johon synnytään. Feministeistä moni varmasti uskookin että transsukupuolisten sukupuolikokemus on synnynnäinen ja irrottamaton osa heitä itseään. Joten olisi liioiteltua väittää että tämä probleema koskisi feministejä ja kaikkia feministejä. Tai edes enemmistöä.

Kohtuullisuus on tässäkin maltillista.

Ongelmana onkin enemmänkin se, että kun puhutaan aivoista ja sukupuolesta, on olemassa kaksi väärää ajattelumallia jotka ovat sellaisia että niillä on äänekkäitä kannattajia. (1) Ensin ovat ne jotka ajattelevat että mitään sukupuolieroja ei ole ja ne kertovat enemmänkin harjaantumisesta rooleihin ja (2) ne jotka tiivistävät tilastollisuuden samaksi kuin jokin irrottamaton piirre joka kuvaa enemmistöä.

Tähän liittyen en viitsi kuin muistuttaa
1: "Helsingin Sanomien" tiedeartikkelista. Se otsikoitiin, että "Ihmisen aivoilla ei ole sukupuolta". Siinä tutkijat tosin totesivat arkijärkeistyksen jossa sanottiin, että "Aivoissa on sukupuolieroja, mutta aivoilla ei ole sukupuolta." Tutkimus on mielestäni hieno. Se näyttää mitä tilastollisuus tarkoittaa monen muuttujan kohdalla. Tutkittiin miesten ja naisten aivoja. "Kuvista ilmeni joitakin keskimääräisiä eroja sukupuolten välillä." Sitten otettiin sukupuolierot tarkasteluun. "Tutkijat keskittyivät niihin aivoalueisiin, jotka erosivat miehillä ja naisilla eniten toisistaan. Osoittautui, että otoksesta riippuen 23–53 prosentilla koehenkilöistä oli aivoissaan vähintään yksi vastakkaiselle sukupuolelle tyypillisempi rakenne.Toisaalta tietylle sukupuolelle ominaisempia hermosoluryppäitä kasautui harvoin paljon yksiin aivoihin. Vain 0–8 prosentin aivot olivat järjestelmällisesti ”miesmäiset” tai ”naismaiset”." Eli sukupuolisuus on käytännössä jotain joka näkyy vain tilastollisesti. Kuitenkin arjessa analyysiä käytetään kuin se olisi jokin sukupuoleen liittyvä tunnusmerkki jolla voitaisiin lähestyä ihmisiä ja ihmisryhmiä ja ihmisyksilöitä.
2: Toisaalta on huomioitava että oppimistakin tapahtuu. Esimerkiksi kun puhutaan vihasta, on syytä huomata että tilanne on "Psychology Todayn" jutun mukaan se, että vihaiset miehet saavat aikaan tulosta mutta vihainen nainen menettää uskottavuutensa. Vihainen mies on dominantti ja käyttää auktoriteettiaan kun taas nainen on hysteerinen ja tunteilee. Vaikka tosiasiassa viha on vihaa. On selvää että jos aggressiolla saa tuloksia, se toimii kannustimena olla aggressiivinen jatkossakin. Ja toisaalta jos aggressiolla menettää uskottavuuttaan, on syytä lopettaa se. Tämä toisaalta vihjaa että tasa-arvoisuuskysymykset eivät tältä osin ole vielä täysin reiluja. Eli feministiselle keskustelulle on vielä asiallistakin tilaa.

Kuitenkin feminismiin mahtuu transsukupuolisuusongelmaa.

Olen itse blogissani pyrkinyt jakamaan feminismin ja telaketjufeminismin erikseen. Ihan sen vuoksi että feminismiä on niin monenlaista että sen piiriin mahtuu keskenään ristiriitaisia näkemyksiä. Feminismi ei ole mikään tietty ismi vaan sateenvarjotermi. (Jossain mielessä sitä voisi toki kutsua myös sateenkaaritermiksi. Mutta en jatka tästä tämän enempää.)

Tästä mielestäni hyvää demonstraatiota saa "Tämä Päivä" -blogin kirjoituksesta. Siinä aiheena oli se, miten feministit olivat suuttuneet feministisestä komediasta. Hän nostaa tässä esiin termin joka on sisällöltään samansuuntainen mutta kohteliaampi kuin oma käyttämäni termi. Terminä on "loukkaantumisfeminismi". "Ja niin tämä loukkaantumisfeminismi tulee tuhoamaan itsensä, sen luonne on itsetuhoutuva. Emme koskaan tule löytämään sellaista tilannetta jossa etsimällä etsivä ei voisi keksiä miten jokin asia on loukkaava ja ikävä, joten loukkaantumisia tullaan näkemään jatkossakin, aina. Ihmiset eivät kuitenkaan jaksa sitä loputtomiin. Jo nyt näkyy miten yhä useampi on tietoinen loukkaantumisfeminismin myrkyllisyydestä ja aktiivisesti vastustaakin sitä. Itseasiassa feminismistä on tullut varsin epäsuosittua juuri näistä syistä ja se on karkoittamassa kansan syvät rivit ja vetääkin puoleensa enää sitä radikaalimpaa äärilaitaa." Ihmiset väsyvät puhtaaseen uhriutumispuheeseen. Haasteena onkin se, että esimerkiksi asiallinen kritiikki muistetaan huomioida mutta ohitettaisiin turha väninä. (Tai murhe osattaisiin vähintään priorisoida sen vakavuusasteen mukaan.) Se on tietenkin vaikeaa kaikissa aiheissa. On helppoa vain ohittaa kaikki tai lietsoutua.

Mutta "Tämä Päivä" -blogin kirjoituksen mielenkiintoisin sisältö koskee kuitenkin niitä esimerkkejä. "Feminist Comedy Night with Jamie MacDonald #2-tapahtumassa. Tämä feministinen komediailta tuotti joukon mielensä pahoittajia, joiden mielestä tapahtuma oli seksistinen ja rasistinen ja transmisogyyni." ... "Kommentaattori haukkuu Jamie MacDonaldia transmisogynistiseksi setämieheksi. Mitä ilmeisimmin tämä ei tiedä Jamien olleen aiemmin Johanna. Jos joku saa kertoa trans-aiheisia vitsejä, tässä on koomikko jolla on kyllä paperit siihen. Olen itseasiassa tavannut kyseisen koomikon useaan otteeseen, enkä pysty hänestä kuvittelemaan seksistiä tai transmisogynistiä millään ilveellä." Syynä on varmasti osittain juuri se, että sukupuolenkorjausleikkauksiin ja muihin prosesseihin meneminen on haasteellista ja prosessin läpikäyminen on hirvittävä mylly. Ihminen joka ryhtyy sellaiseen vapaaehtoisesti kokee sen verran paljon haasteita että normaali "loukkaantumisfeministi" saisi siitä vänisemistä seuraavaksi 10 000 vuodeksi. Ja tälläiseen prosessiin mennään lähinnä jos sukupuolen kokemus on niin syvä että sitä ei voi valita. Eli se on biologinen. Tämä asennoituminen varmasti näkyy siinä että sukupuolta pidetään enemmän kuin roolina. Ja tämä heijastuu vitseihin. Ja vitsit taas tulkitaan tätä kautta. Kun niissä on sukupuoli-binäärisyyttä, niin ne tulkitaan heteronormatiiviseksi setämieheilyksi.

Populistinen viestintästrategia

"Kotimaa, Kansalaisjärjestöt, Vive la Résistance: Aktiivisena kansalaisjärjestönä tunnettu Suomen vastarintaliike piti puoluepäivänsä (Reichsparteitag der Ehre) Jyväskylässä, Järvi-Suomen Nürnbergissä, missä organisaatio on aiemmin pitänyt mm. lukupiiri-lähitaistelutoimintaa. Vastarintaa tehtiin tällä kertaa Sokos-tavaratalon rappiollista kesäalea vastaan. Kansanedustaja Olli Immonen (ps) huomauttaa, että hän ei tällä kertaa poseeraa kansalaisaktivistien kanssa näiden toiminnantäyteisissä valokuvissa, vaan haluaa rajata esiintymisensä vain kuolleiden itsemurhaterroristien haudoille. On kuitenkin vaarana, että uusnatsien keskellä päivää kauppakeskuksissa tekemät joukkopahoinpitelyt kääntävät huomion pois yhteiskuntajärjestyksen kannalta paljon vaarallisemmasta ilmiöstä, poliitikkojen puheille buuaamisesta."
(Hikipedia, lyhytaikainen ajankohtaispäivitys "Sähkeitä maailmalta", 2. elokuuta 2015)

"Suomen Kuvalehdessä" on Mari Niemen teksti joka ottaa kantaa viestintästrategioihin. Totuusarvon sijasta niissä katsotaan siis kannatuksenhaalimista ja medianhallintaa. Tämä "reetorien näkökulma" on nykyaikana suosittu ja siihen liittyy merkittävästi valtaa.

Päälähteenä on käytetty Ruth Wodakin teosta "Right-Wing Populism in Europe". Ja siinä esitetyt strategiat ovat uskottavia. Tässä on erityisesti kaksi toisiinsa limittynyttä taktiikkaa;
1: "...tietoisesti provosoivat julkista keskustelua koettelemalla hyväksyttävissä olevan puheen rajoja. Tämä pakottaa tiedotusvälineet tilanteeseen, jossa niillä on valittavanaan kaksi eri tavalla huonoa vaihtoehtoa. Jos julkinen sana ei reagoi rasistiseen lausumaan, sitä voidaan perustellusti syyttää hiljaisen hyväksynnän antamisesta esimerkiksi vihapuheelle. Jos – ja kun – media saadaan reagoimaan, tulee se pakostakin antaneeksi näkyvyyttä ja painoarvoa rasistiselle teolle tai puheenvuorolle ja sen esittäjälle." Tämä "kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta" -asenne yhdistettynä Streisand efektiin onkin tehokasta.
2: "Julkisuuteen viskattuihin rasistisiin koepalloihin sisältyykin tavallisesti laskelmoitu ristiriitaisuus: ne on aivan perustellusti mahdollista tulkita joko kirjaimellisesti tai kuvainnollisesti. Näin rajojaan koetteleva liike voi viestiä julkisuudessa kannattajilleen juuri haluamansa sanoman. Samalla tarjolla on kuitenkin myös hätäuloskäynti, koska voidaan esittää, ettei viestin tarkoitus ollut lainkaan vihamielinen. Rasismi on vastaanottajan mielessä. Tämä viestin perustava kaksitulkintaisuus mahdollistaa siirtymisen uhrin rooliin." Tämäkin on näppärä. Sillä tässä saadaan aikaan seuraavat efektit ; (1) Voidaan tuottaa omaan ajatteluun kytkettyjä ääriliikkeitä mukaan ilman että tästä otetaan vastuuta. (2) Maltillisille oman aatteen kannattajille vastapuoli näyttäytyy kohkaavina ääliöinä, koska maltilliset tietävät  että he eivät halua olla missään tekemisissä niiden oman ajattelun laidalle kytkeytyneiden ääriliikkeiden kanssa.

Toisin sanoen on päästrategia jota ajetaan hyvin tarkoitushakuisin mutta tehokkain keinoin. Taktiikassa on jotain hyvin samaa kuin monilla kristityillä. Heitä tuntuu vaivaavan mitä omituisin ensimmäisen maailman ongelma. Heitä ei vainota tarpeeksi ja siksi he ovat irtautuneet siitä mitä kiusaaminen tarkoittaa. Kuitenkin heidän ideologiansa elää marttyyriudesta ja moderni poliittinen valtapeli toimii yllättävissä määrin uhriutumisena. Kristitty onkin usein maassa jossa he korostavat arvotyhjiön tuomaa väkivaltaa mutta jossa kuitenkin ateisteja on paljon ympärillä. Ja nämä eivät ole hyviä syntisiä jotka itkevät vakaumuksettomuuttaan eivätkä sitten toisaalta hakkaa ihmisiä ollenkaan samanlaisella lukupiiri-toiseenhyökkäystavoilla millä esimerkiksi jokin "Suomen vastarintaliike" nousee näkyville huomattavasti pienemmällä ihmismäärällä. Kun uskontoa halutaan lobata, eikä marttyyriyttä saada normaalisti niin kristityn onkin tehtävä mitä kristityn on tehtävä. Hänen on mentävä internettiin ylimielistelemään - vaikka sillä miten ateistit eivät voi olla toimivassa yhteiskunnassa koska senhän todistaa jo kommunismikin - ja heittelemään muita vasatavia epäkohteliaita ja asenteellisia heittoja ateistien palstoille. Jos ateistit suuttuvat tämä todistaa että he ovat militantteja. Tämä samalla myös todistaa että nämä ateistit oikeasti uskovat Jumalaan koska raivo kertoo siitä että he vihaavat Jumalaa. Jokainen loukkaus tulee antamaan uskonnonvapauden sankarin, ja samalla tulen todistaneeksi itselleni merkittäviä teologis-filosofisia periaatteita. Vaikenevat ateistit taas vaikenevat koska kristityllä oli niin vastaansanomattoman hyvät argumentit.

Lestadiolaispaniikista ja omantunnontestistä

Jani Kaaro kirjoitti raportin lestadiolaisiin kohdistuneista ennakkoluuloista. Kun erästä lestadiolaista oli syytetty insestipohjaisesta seksuaalisesta häirinnästä, lähteeksi paljastui jokin hieman muu "Furmanin lausunnossa todetaan, että kehoterapeutin antama hoito on tyyppiesimerkki suggestiivisesta terapiasta, jossa syntyy herkästi valemuistoja. Kun valemuistot ovat syntyneet, ihminen pitää muistoja oikeina. ”Se oli ensimmäinen kerta kun kuulin valemuistoista."

Valemuistojen perustalle on aiemminkin rakennettu liiallisuuksiin paisuneita kohinoita. Jan Guillou kertoo "Noitien asianajaja" -teoksessa sekä noitavainoihin liittyneistä hysterioista että nykyaikana saatananpalvontapedofiliaan liittyneistä liioitteluista. Nämä voidaan liittää osaltaan ns. saatanapaniikki-ilmiötä. Toisaalta valemuistot ovat muutoinkin relevantti ongelma. Suomessa Marko Hamilo kirjoitti niihin liittyvistä ongelmista kirjaansa "Älkää säätäkö päätänne". Hänen erityisenä huomionaan oli se, miten väärillä syytöksillä heikennettiin vanhempien, etenkin isien, oikeuksia.

Syytöksissä uskonnollisella vakaumuksellakin on osansa "Lestadiolaiset ovat viime vuosina olleet paljon esillä lasten seksuaalista hyväksikäyttöä koskevissa väitteissä. Tärkeä osa näistä väitteistä palautuu Helsingin yliopiston tutkijan Johanna Hurtigin työhön. Vuonna 2012 Hurtig julkaisi yhdessä pastori Mari Leppäsen kanssa toimittamansa Maijan tarinan, joka kertoo ”Maijan” seksuaalisesta hyväksikäytöstä lestadiolaisyhteisössä. Järkyttävässä tarinassa siskon poikaystävät raiskaavat alaikäisen Maijan yläkerrassa, samalla kun vanhemmat alakerrassa koettavat olla kuulematta Maijan kärsimystä. Tämän jälkeen useat muutkin yhteisön jäsenet käyttävät Maijaa seksuaalisesti hyväkseen." ... "Eräs hurjimmista huhumyllyistä alkoi noin puoli vuotta Maijan tarinan julkaisun jälkeen. Samoihin aikoihin, kun Hurtig pokkasi Maijan tarinasta Vuoden kristillinen kirja -palkinnon, joku vuosi julkisuuteen väitettyjen hyväksikäyttäjien henkilötietoja. Kaikki saivat lokaa niskaansa, mutta eräs mies joutui mediapyöritykseen, jollaista ei tässä maassa lie aiemmin nähty. Suomi24-palveluun tuli päivittäin tuhansia viestejä: Lastenraiskaaja vankilaan! Hyi helvetti miten sairas tyyppi! Alahan pedofiili rasvata köyttä! Antakaa osoite, niin käyn hakkaamassa sen paskan! Tämä viestitulva jatkui hurjalla intensiteetillä yli vuoden. Mies oli koko tuon ajan sivuston puhutuin aihe, ja mustamaalaus levisi monille eri keskustelualueille. Webmaster yritti puuttua viesteihin, mutta joutui nostamaan kädet pystyyn. Kun he saivat viisisataa viestiä poistettua, palstalle oli tullut tuhat lisää."

Kaaron tekstissä on tiettyjä puutteita.

Siitä löytyy kannanottoja niinkin erikoisesta ja yllättävästä paikasta kuin "Kotimaan" puolelta. Moitteet tiivistyvät siihen että Kaaron on luvannut jotain yleislaatuista, eli paljastettaisiin jokin tiedotusvälineiden sisällä oleva laaja uutisointiasenne. Kuitenkin tilanne tiivistyy lähinnä terapeutteja koskevaksi kritiikiksi kolmessa tietyssä tapauksessa. Median suhde tässä on se, että se on liian kritiikittä luottanut näissä tapauksissa asiantuntijoina esiintyviin terapeutteihin ja muihin asioista kertoviin. Toisaalta Kaaro itsekään ei anna kaikille osapuolille ääntä. Epäiltyjen näkökulma ja vain se näkyy, esimerkiksi aiheen kannalta relevantin "Maijan" ääntä ei ole kuultu. Mikä on tietenkin ironista koska Kaaron oma juttukin esittää, että "yksipuolinen kerronta harvoin kertoo koko totuutta. Subjektiivisessa kerronnassa ihminen voi kertoa käytännössä mitä vain, ellei faktoja tarkasteta ja vastapuolta kuunnella."

Kaaron tekstissä kiinnostavaa on myös se, että sekä lestadiolaisyhteisö että lestadiolaisuutta vakavasti tutkineet ovat löytäneet todellisiakin tapauksia. Eikä valemuistoilla tässä tapauksessa voi selittää kaikkea lestadiolaisiin liittynyttä. Tässä mielessä Kaaro ottaa yksinapaisemman suhtautumisen asiaan kuin lestadiolaisyhteisö itse.

Tästä huolimatta

Mielestäni Kaaron teksti on kuitenkin tärkeä. Sillä lestadiolaisiin on helppoa suhtautua ennakkoluuloisesti. Televisioon ja viihteeseen liittyvät käytänteet - tai sitten urbaanit legendat siitä että "lestat vaan teippaa pesukoneen lasin öhö öhö" - luovat ennakkokäsitystä ihmisistä jotka ovat outoja. Eivätkä vain outoja. Vaan outoja juuri uskontonsa vuoksi.
1: Eikä asiaa auta se, että lestadiolaiset näyttävät olevan normaalissa uskonnonharjoittamisessaan diskreettejä. Se kun lestadiolainen näkyy lestadiolaisena on taustalla yleensä jokin konflikti. Itse tosin olen huomannut että jostain syystä lestadiolaisten kanssa tulee helposti konflikteja aiheessa joka koskee "uskonnollisesti herkillä alueilla vitsailua". Lestadiolaisuudessa on jonkinlaisia sensuuritaipumuksia. Joka luultavasti johtuu juuri siitä että jos ollaan diskreettejä ollaan itse asiassa de facto sekulaareja. Sillä sekularismi ei ole ateismia vaan nojautuu uskon ja yhteiselämän sensuuriin tavalla jossa konfliktit lakaistaan maton alle. Poliittinen korrektius johtaa diskreettiin vakaumukseen yhdessä ympäristön sensurointitarpeen kanssa.

Ja Suomen kulttuuri on tasapäistävä. Uskomattoman tasapäistävä. Toki kaikki se mitä olen lestadiolaisiin itse törmännyt vihjaa että heillä on taipumus aivan tähän samaan tasapäistämiseen alueilla jossa heillä on enemmistö. Mutta tu quoque on tavallaan aika huono tekosyy. Ikävyys ei ole hyvä heti jos kaikki tekevät sitä. Itse asiassa jossain mielessä asia on juuri näissä tilanteissa pahimmillaan.

Itse suhtaudun hyvin vakavasti liiallisuuksiin menevään kammoon. Mikä ei tarkoita sitä että olisin immuuni tämänlaiselle käytökselle. Roolipeleihin liittyvä saatananpalvontarinnastus tuotti hankaluuksia elämään eikä sellaista - edes sen tyylistä vielä monen muun rinnalla pientä - halua kenellekään. Lisäksi meidän nykykulttuurimme ylitukee kaikkea uhriutumista. Ja jos lestadiolaisiin - tai mihin tahansa muuhun ihmisryhmään - lyödään liian vahva leimakirves, tätä asetelmaa on hyvin helppoa käyttää poliittiseen valtaan. Jos kristityt voivat luoda keinotekoisia marttyyrisointeja ympärilleen, niin siihen samaan pystyvät kyllä kaikki muutkin.

Samoin olen pitkään ja usein moittinut ns. lynkkauskulttuuria. Ihmiset jotka keräävät ja levittävät epäiltyjen nimiä, tai muita joita pitävät "syyllisinä todennäköisin syin" tulevat joskus syyttäneeksi viattomia. Moni pedofiilien nimilistojen floodaamista vastustava saa kuulla siitä miten tuollaista levittelyä vastustavan täytyy tietenkin olla itsensä pedofiili, kun ei sitä muuten olisi halua suojella sellaisia. Huonossa lykyssä tuollaisella voi siis itse päästä lynkkausehdotelmien jonoon joka kiertää vihaisten ihmisten parissa tavalla joka on lähes jono.

Siksi minulla onkin tärkeä omantunnon testi.

Joskus ihminen hyppää viattomasti ja hyvää tarkoittaen uskomaan ties mitä höpöuutista. Osa näistä voi sitten kasautua "nykyajan noitavainoiksi". On kuitenkin hyvä erottaa viaton erehdys sellaisesta erehdyksestä joka tosiasiassa kumpuaa ilkeyden ja piittaamattomuuden yhdistelmästä.

Tähän löytyy testi. Ja se on testi parasta mallia siinä mielessä että sitä ei voi käyttää leimakirveenä ketään vastaan. Mutta silti se on karu ja kova jokaiselle ihmiselle joka sitä käyttää. ; Tämä teksti on kenties yllättävästä lähteestä. Teoksesta jonka lukemista olen pitänyt elämäni pahimpana ajanhaaskaamisena. (Ja minä tiedän ajanhaaskaamisen. Olen lukenut "Ylpeyden ja ennakkoluulon". Ja tiedän mistä "Batman Forever" -elokuvan nimi johtuu, eli siitä tunteesta mikä syntyy kun elokuvan pistää pyörimään.)

Testi rakentuu C. S. Lewisin "Mere Christianitystä" otettiin kohtaan. "The real test is this. Suppose one reads a story of filthy atrocities in the paper. Then suppose that something turns up suggesting that the story might not be quite true, or not quite so bad as it was made out. Is one’s first feeling, "“Thank God, even they aren’t quite so bad as that,” or is it a feeling of disappointment, and even a determination to cling to the first story for the sheer pleasure of thinking your enemies are as bad as possible? If it is the second then it is, I am afraid, the first step in a process which, if followed to the end, will make us into devils. You see, one is beginning to wish that black was a little blacker. If we give that wish its head, later on we shall wish to see grey as black, and then to see white itself as black. Finally we shall insist on seeing everything - God and our friends and ourselves included - as bad, and not be able to stop doing it: we shall be fixed for ever in a universe of pure hatred."

Lewis on tiedostanut että joskus ihminen hakee kohu-uutisia kohu-uutisten vuoksi. Ja kun uutinen on kamaa sellaisella tavalla joka sopii omiin ennakkoluuloihin, sitä ei enää kyseenalaisteta ja koetella. Tällöin on todella helppoa lähteä mukaan lynkkausporukkaan. Joskus tämänlaiset uutiset paljastuvat uutisankoiksi. Ja tästä tulee tunteita. Jos olet kuullut oikein mehevän kauhujutun ja se paljastuu virheelliseksi uutiseksi, olo voi olla helpottunut tai pahastunut. Kenties tämä paljastava uutinen on pakko osoittaa virheelliseksi ja on pakko hyökätä sitä vastaan. Ja heti jos tunne ei ole helpotus, asenteen takana ei todennäköisesti ole mikään vilpitön vahingossa tehty väärintulkinta. Syyllinen virheeseen löytyy tällöin todennäköisesti asenteista. Ja mitä voimakkaampi pettymys ja mitä suurempi into levittää uutista on ollut, sitä selvemmin kyseessä on "vihapuhe sanan täydessä eikä siinä nykyajan laimennetussa mielessä".

Tämän testin jokainen voi tehdä päänsä sisällä ja usein. Luultavasti suuri määrä meistä ei pidä siitä mitä tätä kautta löytää. Mutta tämä löytäminen vähentää harhalaukauksia ja vääriä syytöksiä, joten kaikkien periaatteessa pitäisi osallistua talkoisiin tässä kohden.

Miten Jussi Halla-aho tarjoaa oivan keinon esitellä feminismiä ja käsitteellistää seksuaalista häirintää?

Toki Dickin löytämisessä
on, aivan kuten Paavo
Lipponen on opettanut:
"Ei tietenkään tarvitse
mennä tyrkyttämään
itseään pimeällä
johonkin pusikoihin."
Tai kaduille, missä
joku mies voi nähdä.

Vietin eilen kesäistä vapaa-aikaa urbaanissa ympäristössä. Tiivistin ensivaikutelmani facebookiini ;  "Perjantaielämää kuunneltuani olen tullut tärkeään tulokseen. Se koskee oppimiskykyä. Kun olemme vauvoja, opimme kommunikoimaan. Alkeellisimmillaan tämä on sitä että huudetaan ja sitten joku työntää tissiä suuhun. Opimme tämän. Ja yllättävän moni aikuinen mies on oppinut tuon ensimmäisen opetuksen niin hyvin että loppuelämä on mennyt sen oppimisessa, että asia ei aina kuitenkaan ole näin."

Tämän mietintä sitten johdatti asian siihen mihin naiset, tissit ja seksi ne johtavat aina. Jotkut asiat vain tapahtuvat aina ; Aivan kuten Godwinin lain mukaan jokainen yksittäinen keskustelu johtaa Hitlerin mainitsemiseen, ja kuten Petken lain mukaan jokainen moderoimaton keskustelupalsta ajautuu säännöllisesti vaiheeseen, jolloin siellä keskustellaan enimmäkseen anaaliseksistä, ja kuten homojen avioliittokriittinen keskustelu tuo väistämättä juuri minun mieleeni mielikuvan Pentti Oinosen raiskaamista koirapoloista, ei keskustelussa voi mainita seksiä, tissejä ja ehdottelua ilman että näkökulma on väistämättä feministinen.

Seksuaalisen häirinnän kohdalla on yksi vähättelyn muoto josta pidän hyvin vähän. Ihan siksi että sovinismi ja telaketjufeminismi näyttävät käyttävän hyvin samanlaatuisia konsepteja. Ja minä vihaan ihmisiä pääasiassa metodin ja sekundaarisesti väärien mielipiteidensä vuoksi. (Ihanne olisi että ei vihaa ihmistä lainkaan ja tuomitsee vain argumentit eikä vääriä johtopäätöksiä, mutta en ole kovin ihanteellinen ihminen.)

Tämä ärsytyksenaiheeni, kuten monet muutkin ärsytyksenaiheeni, perustuvat puolitotuuteen. Jos joku ehdottelee naiselle seksiin liittyviä asioita yli-innokkaasti, tämä on naisen mielestä häirintää. Moni kuitenkin puolustaa ehdottelijaa sillä että iskuyrityksethän ovat mairittelevia. Niissähän kehutaan naista seksuaalisesti haluttavaksi, kauniiksi - ja kenties kiinnostavammiksikin. Ja tästä päädytään melko usein siihen että naisella on yksi ja lähinnä yksi syy tuomita. Se on se että ehdottelija ei ole kaunis tai attraktiivinen. Tämä on luonnollisesti kätevä keino siirtää keskustelu siihen että naiset sortavat ulkonäön pohjalta ja luoneet valtakoneiston hakkaamaan ja latistamaan miehiä. (Joissain yksittäistapauksissa ja telaketjufeministien kohdalla tämä varmasti onkin totta, mutta yleiseksi pääsäännöksi tästä tuskin on.)

Syntyy perustelukehä jossa naisella on kaksoisstandardi jossa haluttava - kenties jopa "eksoottisen värinän" omaava "kultamuna" - mies saa ja ruma alempitasoinen mies kohtaa naisen seksuaalisen vallan eikä yhtään pimppaa - joka tosin torjuttujen ehdottomasti epäkokemusvaraisen arvion mukaan yleensä kuuluu jostain syystä "huoralle" ja on muutenkin tosi kovalla tasolla "hiekkapillu". (Itse olen tosin käsittänyt että "huorat" antavat seksiä juopuneille tyypeille juomia ja rahallisia hyödykkeitä vastaan sen sijaan että torjuisivat seksiehdotukset. Mutta ehkä minä en vain ymmärrä kaikkea ; Kaiken ymmärtäminen on monille yli 15 -vuotiaille liian vaativaa joten joudumme menemään hieman vajaammalla pakalla.)

Onneksi on "Mestari".

Argumentaatio on usein niin solmussa tämän aiheen kohdalla että se ei etene. Siksi onkin kätevää löytää analogia. Onneksi analogia löytyy varsin helposti. Jussi Halla-ahosta. Hän sai varsin kiinnostavaa mediajulkisuutta kirjoitettuaan homoseksuaaleista.

"Yksi nykymaailman ärsyttävimmistä piirteistä on se, että kadulla ei saa olla rauhassa. Varsinkin pysähtyminen on vaarallista, koska silloin joku urpo tulee välittömästi selittämään. Muutama viikko sitten polttelin tupakkaa talomme edessä. Kadun toisella puolella olevasta Tehtaanpuistosta ilmestyi suunnilleen ikäiseni, siististi pukeutunut mies, joka hissukseen käveli kohti. Arvelin hänen tulevan pummimaan tupakkaa. Sen sijaan hän lausui: "Terve! Sinä näytät mieheltä, joka tarvitsee kunnon suihinottoa." "Ei pidä paikkaansa", vastasin. "Voinko näyttää, mitä osaan", hän kysyi. "Et voi", vastasin. "Miksi en", hän kysyi. "Koska en halua", vastasin. "Oletko varma", hän kysyi. "Olen", sanoin. "Harmi", hän sanoi ja käveli pois."

Halla-aho on pahastunut. Häntä häiritsee eihaluttava seksi. Kun nainen kohtaa seksuaalista häirintää, hänen pitäisi olla mairiteltu. Häntähän kehutaan. Seksin ehdottaminen kun on aina mairittelevaa. Halla-aho demonstroi että tämä ei ole niin ilmiselviö. Monelle naiselle tarjotaan seksiä ensin haukkumalla heidän ulkonäköään. ("Ruma akka" on ikää kuin "helpottunut" kun "saa munaa".)

Ehdotus on rehellinen eikä homoseksuaali yrittänyt raiskata Halla-ahoa. Ei oli ei. Naisille kerrotaan että tämänlainen tilanne on vielä sovelias. Ehdotus on ehdotus. Ja että jos kukaan ei koskaan ehdottelisi niin ei syntyisi lapsia. Ja jollain tasolla tämä on totta. Selvästi voidaan nähdä että Halla-ahoa ei raiskattu. Häirintä on kuitenkin tätä laajempi käsite. Ja se on sitä myös naisten kohdalla. Ehdottelussa on asteita. Kohteliaisuus ja ihmisten tunteminen vaikuttavat tyylivalintojen sopivuuteen. Nyrkkisääntönä on se, että jos lause lisää mahdollisuutta saada seksiä se on tilanteenmukainen. Mutta jos lause lisää mahdollisuutta saada korvilleen se on todennäköisesti seksuaalista häirintää. (Kaikki olisi helppoa jos ei olisi lauseita jotka ovat molempia samaniaikaisesti ; Kokeilkaa vaikkapa lausetta "Hankkikaa minulle pensaikko hoidettavaksi, sen jälkeen voit yrittää kaataa metsän mahtavimman puun sillilläsi.")

Kuitenkin jos katsotaan emotionaalisia reaktioita, reaktiot ovat samalla yliampuvia että jollain epäeettisellä tavalla ymmärrettäviä. Jos katsotaan Ketun aiempaa kommenttia jossa ilmeni halu kastroida raiskaajia, ovat tunnelmat hyvin samanlaisia kuin Halla-aholla kun hän kirjoitti edellä lainattuun kertomukseensa siitä että "Tehtaanpuiston homon kanssa mietin hetken, että jospa hakisin yläkerrasta pyssyn ja ampuisin päähän. Olisiko sitä seuraava hekuma niin suuri, että se ylittäisi vankilareissusta seuraavan harmituksen? Väkivalta on nykyään aliarvostettu ongelmanratkaisukeino."

Olisi helppoa luoda keskustelukenttä jossa Halla-aho on kaksoisstandardissa koska hän sallisi kauniiden naisten tekemät lähentely-yritykset. (Eihän naistenkaan kohdalla tarkastella uhreja yksilönä tai luoteta että he olisivat puolisoilleen uskollisia tai vastaavaa. Se on vain se tarina joka on perimmiltään väitelause joka vain otetaan totena a priori. Joten samaa voi soveltaa Mestariinkin.) Kertomus on tässä mielessä "vajaa" vaikka se on helppo heittää. On helppoa tuomita uhri. Etenkin jos uhria kohtaan on jonkinlaisia antipatioita.

Tärkeää tässä on se että vaikka tämä tarina olisi tosikin, niin siitä huolimatta tilanne olisi seksuaalista häirintää. Syynä on se, että seksuaalisuus koskee oman ruumiin hallintaa ja se priorisoidaan melko korkealle suhteessa muihin vapauksiin ja oikeuksiin. Ihminen joka kieltäytyy seksistä voi tehdä sen vaikka miten pinnallisista syistä - vaikka väärän tukanvärin vuoksi. Haluamista ja haluamattomuutta ei edes tarvitse argumentoida mitenkään.

Homonkin käytöksessä voidaan huomata että hän kysyi ja varmisti ein. Tämä on jo jankkaamista. Itse ole noudattanut sellaista periaatetta että ensimmäiseksi ei kannata kysyä seksiä. Ja jossa kieltäytyminen on kieltäytyminen. Inttämistilanne, tai itse asiassa tilanne jossa seksiä yritetään manipuloida - vaikka "kunniavelalla" siitä että on ostettu drinkit vaikka ei ole erikseen mitään sitovaa sopimusta tehty että "tässä vaihdetaan juoma seksiin" vaan yritetään juuri sanoa että se juoma olisi "tarjottu" eli "ilmainen" - on seksuaalista häirintää.

Tämän ymmärtäminen voi tietenkin ärsyttää monia. Sillä monista homoja pitää vihata ja heteroseksiä rakastaa ja "pojat ovat poikia". Ja toisaalta aika monista on myös niin että homot ovat uhreja eivätkä rikoksen tekijöitä. Ja toisaalta perussuomalainen, etenkään Jussi Halla-ahon kaltainen kelmeä kuminatsi - joka rehellisyyden nimissä näyttää siltä kuin hän todella, siis todella, kaipaisi kunnon suihinottoa - ei voi mitenkään olla uhri, varsinkaan uhri seksuaaliseen häirintään joka on monista lähinnä naisten erityisoikeus.

---

Tässä on hyvä muistuttaa siitä että jos naisia ei suostuta näkemään uhreina niin seksuaalista häirintää kokeneita miehiä ei monissa piireissä oikein pidetä miehinä, etenkään jos seksuaalista häirintää tekee nainen. Koska miestä ei voi raiskata ja miehethän ajattelee seksiä vain aivan koko ajan kaikkien kanssa..

Toxic femininity

Olen rakentanut eräänlaisen Nassim Taleb -mukaelman internetissä keskustelevan relevanttiudesta. Talebhan korosti että relevanssi riippuu siitä kuka vaivautuu vastaamaan hänelle ja toisaalta kehen vielä itse viitsii vaivautua. (Henkilön kaliiberi on se, miten tärkeät ihmiset vastaavat hänen argumentteihinsa. Ja toisaalta jos itse reagoi jokaiseen lehden mielipidekirjoitukseen niin se kertoo jotain siitä tasosta jolla itsekin painii.) Itse olen siirtänyt tämän henkilöistä ja aukroriteettiasemista ja titteleistä osaamiseen. Ihmisen relevanttius mitataan melko lailla siitä mikä on se korkeatasoisin argumentti johon hän kykenee vääristelemättä ja olkiukottamatta reagoimaan. Ja siitä mikä on se matalamielisin keskustelua harhauttava pilkka johon hän vaivautuu vastaamaan. Ja valitaan näistä mairittelevampi.
1: Testissä ei ole tietenkään muuta vikaa kuin se, että luodakseen tähän liittyvän testin joutuu luomaan fiksuja argumentteja joita koristelee alatyylisillä herjauksilla. Ja ihminen joka harjoittaa tätä on aikamoinen paskapää. Olen kuitenkin kokenut että tämä luokittelukeino sopii kaikkiin ambitioihini ja mieltymyksiini erinomaisesti. Eikä se persoonani tuomiokaan ole epätosi, joten vahvistan sääntöäni.

Tämä mielikuva on tarpeen siksi että usein keskustelua kuvaa se, että keskustelija kerää "helppoja pisteitä" ja tässä unohtuu usein laatu. Tämä koskettaa tätä päivää siinä mielessä että Tämä Päivä -blogissa (pun intended) korostuu se, miten yksinkertaisin ja huonoin argumentein voidaan vastata. Se kertoo feminismikeskustelun tasosta.
1: Jonkinlainen nollapiste saavutetaan siitä jos blogi videään suljetulle keskustelualueelle jossa sitä morkataan ilman että kritiikkejä annetaan blogiin kommenteiksi tai blogistin tiedoksi. Ja sitten kun tämä reagoikin tekstiin kirjoittamalla vastineen ollaan pahastuneita siitä että on ikään kuin tuotu suljetun ryhmän salaista tietoa julkisuuteen. Itse pidän toimintaa tutkivana journalismina. Jos joku tarttuu tekstiisi sinulla on periaatteessa oikeus puolustautua. Tämä voi toki kertoa Talebin luokittlelussa siitä mikä on kommentoijan kaliiberi. Mutta jos tämä on moite kommentoijalle niin se kertoo siitä että tunnustaa että kritisoiva paikka on turha.

Mutta tämä on oikeastaan vain lähtölaukaus. Huvittelin ajatuksella mitä tapahtuu jos naiseutta ja feminismiä (ilmiöinä) käsitellään samalla tavalla feminismi käsittelee mieheyttä ja patriarkaattia (ilmiöinä). Samalla ihmettelin sitä miten määritelmällisesti (de jure) feminismi on joko tasa-arvoa tai naisasialiikettä mutta käytännössä (de facto) se on yllättävän leimallisesti nimenomaan muuta, eli naisnäkökulmaa tasa-arvoon.

Myrkyllisestä mieheydestä

Internetissä käytetään melko paljon sellaisia käsitteitä kuin "toxic masculinity". Sillä tarkoitetaan kulttuurin määräämää maskuliinisuutta jossa kulttuuri sortaa miesyksilöitä jonkinlaisen miesstereotyypin luomalla. Näin ollen jos mies ei suostu menemään lääkäriin hän kuolee koska myrkyllinen mieheys iskee häneen. Jos mies on aggressiivinen ja menee tappeluihin, häntä sortaa jälleen myrkyllinen mieheys.

En pidä käsiteeestä monesta syystä. Tärkein niistä koskee sitä miten sitä de facto käytetään.
1: Siinä on sellainen erikoinen piirre että miehistä puhutaan yleisenä kulttuurisena ryhmänä joka kuitenkin olisi täysin irrallaan miehistä yksilöinä. Mutta kuitenkin tämän kautta tuomitaan ja luodaan erilaisia tulkintakenttiä joiden kohteena ovat kuitenkin yksilöt. Itse sanoisin jopa niin että käsitteellä on relevanttiutta vasta jos se on induktiivinen. Eli jos kulttuurissa olevat miehet toiminnallaan heijastavat jotain piirteitä, toimintamalleja ja asenteita voidaan sanoa että tämän kulttuurin "mieskuva" on ylipäätään jotain. Näin ollen mieskuva koostuu miehistä yksilöinä.
2: Se on liitoksissa samantapaiseen kieleen kuin "mansplaining" -termin käyttö. Tämäkin käsite on jostain syystä muuntunut sellaiseksi että mikä tahansa ei-feministinen teksti on turhaa koska se ikään kuin edustaa kerettiläisyyttä. Sanomalla sitä mansplainiksi sanotaan että se on paskaa koska se on paskaa. Argumentaatiomallille löytyy toki myös sovinistinen vastine. Itse asiassa hyvin samantapainen vastine. Se liittyy siihen kun naisen valitus tuomitaan bitchingiksi, kuukautiskierron vaiheeksi tai vain nalkutukseksi. Kun asia ohitetaan luokittelemalla "relevantti-eirelevantti" -leima ilman sen kummempaa on kyse asenteellisuudesta. Esimerkiksi feminismissä näyttää olevan niin että naisten palkkaerot ovat oleellinen asia tasa-arvotyölle. Kun taas jos mies tuo esiin ongelmia hän on aina sovinisti joka siirtää huomion epäoleellisuuksiin. Jos sovinisti sanoo "feminazi", tiedät keskustelun päättyneeksi. Aivan samaan päädytään kun "mansplaining" -sana ilmestyy. Halveksuttavaa!
3: Feministit ovat hyvin vastahankaisia käyttämään vastaavia termejä marginaalisista ihmisryhmistä. Esimerkiksi voitaisiin puhua vaikka toxic transgenderismistä tai vastaavista. Se kun voisi marginalisoida tämän ryhmän. Kuitenkin jossain määrin tässä on kasvava ongelma joka johtuu siitä yksinkertaisesta asiasta, että kun leima ei osu marginaaliin vaan valtavirtaan, se loukkaa useampia ihmisiä. Ja osasyy feminismiin liittyviin soraääniin johtuukin varmasti siitä että hyvin harva pitää siitä että heitä pilkataan. Feministi itse tietenkin kokee että hänhän vain vapauttaa yksilöitä ja että yksilöitä ei pilkata. Mutta tämä onkin juuri sitä abstraktioimista jota dissasin ensimmäisessä kohdassa. Ei oikeasti voida puhua "miehistä" ilman että kyseessä on joukko joka koostuu yksilöistä.

Muitakin syitä on. Ja ne itse asiassa voi demonstroida juuri siten että otetaan esiin naisvastine. Mitä jos puhuttaisiinkin myrkyllisestä naiseudesta? Tällöin on tietenkin luovuttava joistan omista näkemyksistäni. On aksiomatisoitava toisin ehdoin. Sellaisin jotka itse asiassa hylkäävät yllä olevat näkemykseni. Tästä seuraa tietenkin omituinen postmodernis-miltei-älyllinen leikki. Josta kenties voi oppia jotain.

Myrkyllinen naiseus.

Redditissä, älyllisyyden nollapisteessä, on itse asiassa tartuttu "toxic femininity" -aiheeseen. Ideani ei tässä mielessä ole kovinkaan luova. Siellä on kuitenkin esitetty hyvin mielenkiintoinen argumentti. Se koskee käsitteen relevanttiutta. "rigid feminine gender roles are not immediately dangerous, they are more corrosive than toxic. A woman may 'get away with' more than a man, but her role is passivity and weakness. Playing games isn't dangerous, just ... corrosive." Asennetta voi kuvata esimerkillä "Occasionally you get a "cat fight" but it's not serious. They wouldn't want to break their nails or muss their hair and besides, it's not lady like."

Tässä on jo argumentin tynkää. (Kun reddit ylittää Tämän päivän feministiryhmän tason on huomio jokseenkin huolestuttava maamme keskustelukulttuurin tasoa ajatellen.) Naiset ovat anorektisia ja kuihduttavat itsensä passiivisuuteen ja ulkonäköpaineisiin. Toxic masculinity taas pitää allaan "negatiivisia miehekkyyteen liittyviä piirteitä" jotka usein voidaan tiivistää jonkinlaiseen ajatukseen "primitiivisyydestä" ja "aggressiivisuudesta" tai joita vähintään oikeutetaan viitaten kivikauden soturimies -mielikuviin ja kertomuksiin.

Selvästi tässä puhutaan kulttuurin esittämästä naiskuvasta. Ja siihen liittyy stereotyyppinen leidi joka ei miekkailijanaisten tapaan pyyhi nössykkämiehillä lattiaa. (Elinpiiriini ei tosin kuulu hirveästi muunlaisia naisia. So there.) Ja anorektikko epäseikkailija onkin hyvä mielikuva. Mutta jos mietimme asiaa tarkemmin, voimme huomata että klassisessa naiskuvassa on itse asiassa
1: Justiinan tyylisiä pirttihirmuja. Jotka ovat koomisia. Perheväkivallasta on tehty vitsi "Pekka ja Pätkä" -tyyliin. Samoin nalkuttamisstereotypia kertoo siitä että perinteisessä feminiinisyyden mallissa naiselle on annettu valtaa verbaaliseen väkivaltaan. Minulle on opetettu että verbaalinen väkivalta olisi kiusaamista. Ja tämä on näkemys jota nimenomaan liberaalit feministipiiritkin ovat hyväksyneet. On erikoista miten he ymmärtävät väkivallan usein vain lyömiseksi. Joka kieltämättä onkin perinteisen stereotyyppisen mieskuvan mukainen.
2: Äitiyteen liittyy usein syvää possessiivista valtaa joka koskee esimerkiksi sitä kenen luoksi lapsi jää erotilanteessa. Ja tämä ei ole vain valtaa suhteessa miehiin. Hyvin usein tämä on myös valtaa suhteessa lapsiin. Esimerkiksi lupa vitsata ja muuten rangaista lapsia ovat mukana tässä naiskuvassa. Nainen itse asiassa saa kasvatuksen nimissä käyttää stereotyypeissä melko paljonkin aggressiivista valtaa. Kunhan se kohdistuu lapsiin. (Tai em. mainittuihin humalassa oleviin miehiin).
+: Mikä sitten on aktiivista ja mikä passiivista? Jos toxic masculinity koskee sitä että mies ei suostu menemään hoitoon, se on passiivista itsen heitteellejättöä aivan kuten monet naisellisetkin teot. Kenties pitäisi siis luokitella näitä ongelmia johonkin nelikenttään jossa on feminiiniydessä korrosiivisia ja toksisia puolia ja samat mieheydestä. Redditin käsitteet eivät siis olekaan niin itsestäänselviä. Itse asiassa syyt miksi ei voida käyttää toxic femininity -käsitettä ovat jotain jotka heikentävät vahvasti myös toxic masculinity -käsitteen tehoja.

Tämän lisäksi on olemassa catch. Nykyajan naistrereotyypit ja kulttuurin naisihanteet eivät ole "Pekka ja Pätkä neekereinä" -tasolla. Feminismi on valtavirtaa. Tämä myös estää feministien marginalisointiteoriat. Tosiasiassa tämän hetken vaaleja ja muita käydään feministisiä tasa-arvokäsitteitä soveltaen. Tämä tarkoittaa sitä että jos puhutaan perinteisestä heteronormatiivisuudesta, se ei ole enää kovin relevanttia kehäkolmosen eteläpuolella.
1: Tässä itse asiassa on riskejä ; Kirkollisissa piireissä ateistit kutsuvat "kehäkolmossyndroomaksi" monien liberaalipappien, esimerkiksi Laajasalon, tapaa käsitellä uskontokriitikoita ja ateisteja. He pitävät moitteita asiattomina. Heillä ei kuitenkaan näytä olevan mitään sellaista käsitystä siitä mitä tarkoittaa olla uskonnoton "kehäkolmosen pohjoispuolella", esimerkiksi lestadiolaisvaltaisilla alueilla. Vanhoillinen junttimiesstereptypiakin on varmasti vallassa monessa paikoin Suomea. Sillä ei vain ole relevanssia kaltaisilleni urbaaneille miehille eikä itse asiassa urbaaneille naisillekaan. Tarinat eivät sovellu itseen. Mutta niitä käytetään itsen ja oman identiteetin, etenkin uhri-identiteetin, vahvistamisessa. Kontekstointi on vaikeaa, mutta se on joka tapauksessa tehtävä.

Ja tässä saadaan aivan uusia puolia "myrkylliseen naiseuteen";
1: Voidaan esimerkiksi huomata että "toxic masculinity" pitää sisällään "negatiiviseksi tunnistettuja piirteitä". Nämä eivät kuitenkaan usein koeta huonoina naisissa. Sillä jotenkin ilmoilla on ajatus siitä että marginaalius on arvokkain suoja. Ei ole mitään väliä mitä teet vaan se mitä edustat. Ja tämän edustamisen pitää koskea vähemmistöä. Siksi aggressiivinen mies on sovinistiäijä joka heijastelee toksista miehekkyyttä. Mutta aggressiivinen nainen, klassinen poikatyttö, onkin emansipoitunut koska hän irrottautuu naisstereotyypistä. Eli toisin sanoen aggressiivisuuden toksisuus ei riipukaan negatiivisesta attribuutista vaan siitä mitä tätä toimintaa tekevä edustaa. Minun on vaikeaa kunnioittaa niitä yksilöitä jotka tämänlaisia ideoita kannattavat, riippumatta siitä oikeuttavatko he jesuiittamaisesti tätä toimintaa jollain ideologisella sanalla jolla on positiivisia konnotaatioita. Eli itse asiassa toxic femininity ei ole olemassa koska jos toxic masculinityn käytöspiirteet ovat naisessa ne ovatkin hyvin helposti ihanteita. Näin käy siksi että marginalisaationäkökulmaa ylikorostetaan ja näin ollen "perinteisen stereotyypin mukaisuus" ei voi olla vapautta ja siitä irtautuminen on vain sitä. Ja koska tämä on valtavirtaa, voidaan nähdä että olisi kasvanut tarve toxic femininity -termin käyttämiseen.
     1.1: Toki on hyvä huomata että monesti vähemmistöillä on oikeasti riskejä. Esimerkiksi sukupuolielinkirurgialla tehty juridisen sukupuolen vaihtaminen ja "ristiinpukeutuminen" herättävät kiukkua ja näissä piireissä väkivaltarikoksen uhriksi joutuminen on muita suurempaa. On hyvä pitää maltti tässäkin.
2: Toisaalta myrkylliseen maskuliinisuuteen on liitetty myös raiskauskulttuuri. Tämä sana on hyvin ympäripyöreä. Mutta sillä on jonkinlaista sisältöä. Siihen voidaan liittää ajatus siitä että miehet eivät hallitsisi seksuaalisuuttaan vaan olisivat aina panemisen tarpeessa. Ja ajatukset siitä, miten mies jotenkin luonnostaan panisi useita naisia kun taas nainen olisi yksiavioinen. Ja että tämä luonnollisuus olisi myös oikeutus tekoon. (Evoluutiopsykologiaa vastaan minulla ei itse asiassa ole mitään, mutta nähdäkseni joskus se tuo esiin ongelmia jotka pitää ratkaista eikä ominaisuuksia jotka pitää oikeuttaa.) Ja tässä mielessä voidaan huomata että toxic femininityyn liittyy nykyään vahvaa raiskauskulttuuria. Itse asiassa nykyään käydään melko paljon keskustelua siitä voiko miestä lainkaan raiskata. Ja moderneja menestyviä naisia näyttävät romanttiset komediat tulvivat sitomis-raiskauskohtauksia jotka kuvataan positiivisessa sävyssä. "Wedding Crashers" -elokuvan sidonta-ilman-lupaa-makaaminen on tästä varmasti helppo esimerkki. Kohtauksia on paljon. Ongelmaa ei näytetä oikein tiedostavan joka kertoo siitä miten voimakas hegemoninen diskurssi kyseessä on. Kun rikosta ei nähdä muuta kuin irrelevanttina ja absurdina, se kertoo että tätä myrkkynaiseutta ei edes ymmärretä kyseenalaistaa.

Lisäksi voidaan ottaa miesnäkökulma. Ylläolevat temput eivät vaadi kovin oleellista näkökulman vaihtamista. Mutta tosiasiassa tilannetta voidaan ottaa vielä pidemmälle. Nimittäin on niin että kun puhutaan kulttuurista, vainoaja on aina mieskulttuuri. Mieskulttuuri ja patriarkaatti komentaa naisen tiettyyn rooliin. Feministipiireissä nämä näkökulmat ovat olleet jo kauan kritisoituja, mutta valtavirtafeminismissä niitä näkee käytännössä yllättävän harvoin. Feministit puhuvat tietyistä aiheista usein ja toisista hyvin harvoin.
1: Tilanne on itse asiassa hyvin sama kuin uskonnon kohdalla. Kirkostakin kuulee usein siitä miten he kontrolloivat fundamentalismin ongelmia. Eli uskontokritiikille ei ole tarvetta koska he hoitavat sen itse. Käytännössä kuitenkin ev.lut -piireissä lestadiolaisten hoitokokouksiin ja pedofiliaan liittyvät skandaalit on ohitettu muutamalla lausunnolla. Teot ovat puuttuneet. Toisaalta jos kritisoit uskontoa, saat varsin helposti kuulla olevasi militanttiateisti. Kenties siksi että oikein muut, eli esimerkiksi ihmiset kirkon sisällä, eivät käytä tuota näkökulmaa ja kritiikkiin liittyviä retorisia keinoja. Täsmälleen sama tapahtuu feminismissä. Jos otat esille patriarkaattiteoriaa kritisoivan feminismikulman korostamatta että tässä puhuu feministifilosofi, saat kuulla olevasi antifeministimies. Keskustelu on niin skeemautunut että lausunnot tulkitaan melko väkisin vääntäen sovinistimalliin. Minulle itse asiassa kävi tänään täsmälleen näin. Ja kun vaadin olkiukon korjaamista, kommentaattori toisti olkiukkonsa rakenteellisesti samanlaisena ja uusin sanoin. On toki niin että sivistyneessä keskustelussa olisi kenties syytä täsmentää asioita. Mutta toisaalta sivistyneessä keskustelussa ei luoda loukkaavia olkiukkoja, olla korjaamatta niitä ilmoituksesta. Ja jos ei tiedetä niin kysytään sen sijaan että väitetään toisen suuhun asioita.

Jos lähdetään alempitasoisen miehen maailmaan, on huomattava että usein toistuva teema tuntuu olevan se, että lassukka korostaa että naiset sanovat suulla yhtä ja palkitsevat teoilla toista. Henkenä on se, että tosiasiassa naiskulttuuri palkitsee ja täten luo mieskulttuurin. Logiikka on samantapainen kuin perinteisessä patriarkaattiteoriassa jossa anorektinen nainen on passivinen koska aggressiivinen sovinistimies(kulttuuri) käyttää (väki)valtaa ohjailussa ja vaatii naisilta tietynlaiseen muottiin menoa. Toisin sanoen kulttuuri alistaa miehen yksilönä aggressiiviseen mieskulttuuriin ja nainen on sitten kahdesti alistettu. Mieheydellä (kulttuuri) on aktiivinen asema. Joten tahdon vapaus on vain miehillä ja mieskulttuurilla. Nainen on uhri, mieheys on pahantekijä. Tässä logiikka vain menee toisin päin. Eli toisin sanoen naiset rankaisevat miehiä jotka eivät toimi tietyn mieskuvan mukaan. Ja se, että he sanoissa ja ideologiassa korostavat muuta nähdään petoksena jolla naiskulttuuri pesee maineensa niin että vain miestä voidaan syyttää. Eli naiskulttuuri määräisi seksin ja kodin ja perheen hallinnalla miehen töihin ja avioeron jälkeen syrjäytymään.
1: En usko että tämä teoria on sen pätevämpi kuin patriarkaattiteoriakaan. Mutta se on kuitenkin osatotuus ja näkökulma. Jota relevantisoi myös se, että samantapaiset ajatukset ovat naisnäkökulmassa aivan hyväksyttyjä. Eikä niiden lausujaa haukuta idiootiksi feministiryhmissä. Näkisin että tässä kaikessa on syynä nykyajan pahin asennesairaus. Se, että jokainen yrittää aina ja kaikkialla hankkia identiteetilleen uhrinstatusta. Se on poliittisesti kannattavaa. Joka tekee siitä vallankäyttöä hyvin omintakeisella tavalla. Eniten valtaa on sillä joka saa useimmat uskomaan olevansa uhri. Siksi uhriuden hakemiseen on suhtauduttava varoivaisuudella. Sillä näennäisuhrit itse asiassa vievät huomiota vakavista asioista. Niistä jotka ovat oikeasti uhreja.

Loppukaneetti:

Jos edelläolevien perusteiden nojalla ryhtyisin puhumaan toxic femininitystä julkisessa keskustelussa, huomio varmasti keskittyisi siihen miten epäkohtelias myrkky -sana käsitteessä on. Itseäni tämä ei kiinnosta. Ymmärrän että poliittis-aktivismitasolla myrkky -termi johtaa väärinkäsityksiin ja on leimaava. Minulla ei ole minkäänlaisia esteitä käyttää pejoratiivisia termejä argumentin sisällä. (Minulla on jopa eksaktisti määritelty kusipään käsite josta olen puhunut blogissani.)

Huomattavinta varmasti olisi se, että tämä koettaisiin vihamielisenä sellaisella tasolla että jos puolustautuisin selittämällä että kritiikin olemassaolo on  isoin ongelma. Nykyfeminismin virtauksia lainaten voisin selittää innolla että "minusta on ikävää että naiset eivät ymmärrä tehdä eroa sen välillä mihin he identifioituvat ja sillä mitkä vain ovat heihin liittyviä ominaisuuksiaan ja mitkä ovat heihin kulttuurin liittämiä käsitteitä." Mutta paskapuhettahan se olisi. Ei ole mitään kulttuurista mieheyttä ja kulttuurista naiseutta joka lilluisi abstraktina platonisena ideana jossain tyhjässä. Ei. Kulttuuri syntyy massoista ja keskiarvoista ja mielipideklustereista. Samoin mies- ja naiskuvat. Mieheys ja naiseus koostuu yksilöiden näkemyksistä ja teoista. Muu on yhtä naurettavaa kuin "vihaan syntiä mutta rakastan syntistä" -ajattelu jossa tuntuu olevan leimallista se, että "rakastan sinua mutta vihaan kaikkea mitä olet, edustat, teet, ajattelet ja olet". Kaikki tämänlainen on ideologista paskaa jolla peitetään se tosiasia että liikkeessä toimivat ihmiset ovat laajakirjoisesti paskiaisia.

Femnismiä ja fundamentalismikristillisyyttä yhdistääkin se, että molemmissa esiintyy melkoisessa määrin sellaista että sivistyssanoihin kiedotut asennevammat ja pilkallisuudet mitätöidään absraktioimalla niihin liittyvät konkreettiset ongelmat. Tai määrittelemällä hyvyys sillä tavalla että ongelmakäyttäytyminen onkin emansipaatiota tai hyvyyttä. Feminismin kohdalla sellaiset käsitteet kuin "mansplaining" ja "toxic masculinity" ovat tämän ytimessä. Ja ne ovat tätä siitä huolimatta että nämä ajatukset eivät itse asiassa ole täysin ja läpeensä onttoja ja typeriä.

Miksi elämme pahastumiskulttuurissa?

YLE on ottanut ohjelmaan 60 -osaisen ohjelman. Ohjelman jossa luetaan Koraani kannesta kanteen. Fundamentti -blogi kutsuu tätä islamisaatioksi. Vasahammer - blogi lähestyy asiaa islamin myymisen kautta. Sinenmaa lähestyy asiaa miettimällä että mitä jos YLE lukisikin "Urantia" -kirjan kannesta kanteen. YLE:llä ohjelmaa perustellaan sillä että "Uskon että tieto lisää ymmärrystä. Hirveän usein kuulee heittoja siitä, että Koraanissa sanotaan näin ja noin. Haluamme antaan suomalaisille mahdollisuuden kuunnella, mitä Koraanissa oikeasti sanotaan".

Itse en voi sanoa muuta kuin että samaa voisi sanoa kristinuskosta. "Raamatusta" lainataan kaikenlaista. Ja tosiasiassa uskon että jos YLE ottaisi ohjelmistoon sen, että "Raamattu" käytäisiin kohta kohdalta läpi teologien kanssa, se pikemminkin johtaisi kristinuskosta etääntymiseen. Ihan sen takia että se, että profeettaa kaljupääksi kutsuvien poikien raatelu karhuilla ei edusta sellaista arvomaailmaa jota valtaosa haluaa kannattaa. Samoin en usko että suvaitsevaisuuteni ainakaan kasvaa jos "Koraanista" todella luetaan myös kaikki ne kohdat jotka käsittelevät jumalattomia, ateisteja ja vastaavia. Minun on vaikeaa ymmärtää sitä miten nykyään ajatellaan että kulttuurin kuin kulttuurin ymmärtäminen lisää sen suvaitsemista. Useimmiten suvaitsemista helpottaa se, että kulttuurista valikoidaan trailereihin ne miellyttävimmät osiot. Ja se, että suurin osa ihmisistä ei osaa edes oman uskontonsa kaikkia hienouksia.

Kuitenkin tässä ihmettelen sitä miten tässä nähdään että ohjelma on islamisaatiota jota pitää vastustaa. Samat ihmiset jotka Charlie Hebdo -iskun kohdalla ymmärsivät käyttää sanaa "sananvapaus" ovat tässä kovasti vastustamassa kaikkea tiettyjen maailmankuvien ilmaisemista. Sananvapaus voidaan näissä piireissä helposti ohittaa sillä että siihen liitetään pääte "saatio". Näin ollen homojen näkemyksien esittäminen on provokatiivista homosaatiota jota saa vastustaa vain siksi että mielipidettä kutsutaan propagandaksi. Kikka on suunnilleen yhtä järkevää kuin kaiken maahanmuuttokeskusteun torjuminen kutsumalla sitä "rasismiksi". Tai se miten tietyt kommunistit näyttävät kuittaavan asioita siten että erimielisyys nimetään fasismiksi. Huomio on mielenkiintoinen. Kaikki kannattavat samanaikaisesti sananvapautta ja uskonnonvapautta, että haluavat sensuroida joitain asioita demagogiana ja propagandana. Usein tässä kriteerinä tuntuu olevan "valehtelun" idea. Jossa henkenä on se, että uskonnonvapaus koskee "vain tosia uskontoja". Siksi moni kristitty näyttää elävän maailmassa jossa uskonnonvapaus tarkoittaa sitä että on kristitty.

Nimittäin tässä kohden voidaan nähdä että asiaa voitaisiin lähestyä sitä kautta että YLE lähettää verovaroin uskontomyönteistä ohjelmaa kristinuskosta. Olen itse asiassa kuoroaikoina ollut itsekin televisiojumalanpalveluksessa pärstä ruudussa. Ev.Lut -kirkko itse asiassa korostaakin yhteistyötään YLEn kanssa. Kukaan ei pakota kuuntelemaan näitä ohjelmia joten ne eivät ole kristinuskon tuputtamista tai mikään ongelma uskonnonvapaudelle. Päin vastoin, olen kuullut että YLEn kristilliskeskeisen ohjelmiston - sekä sen että hartaudet ovat selvästi kristittyjen näkökulmasta ja vailla ateistien näkökantaa - on jotain jonka sensuroimisvaatimukset ovat kauheaa sananvapautta vastustavaa sekularismia jonka toteutuminen olisi uhka uskonnonvapaudelle koska sitten ateisti saa sanoa naturalistisia asioitaan mutta kristitty ei saisi puhua julkisuudessa vakaumuksistaan ja käyttää niitä perustana mielipiteilleen.

Mutta.

Kenties koko tämän asian voikin tiivistää hauskasti siihen miten tämän päivän "Metro" -lehden tekstiviestipalstoilla korostettiin sitä miten kristittyjen identiteetti on täsmälleen yhtä arvostettava kuin islaminuskoisten. Koraanin luku nähtiin uhkana ja identiteetin kautta. Tätä kautta sain askeleen johonkin hieman rakentavaan.

Voidaan nimittäin huomata, että tämän hetken arvokeskustelussa ja poliittisessa puheessa vallalla on uhrimentaliteetti. Valtaa haetaan sitä kautta että oma viiteryhmä alennetaan. "Se joka itsensä alennetaan, se ylennetään" -lauseen kieroutuneessa hengessä valtaa ei haeta siten että näytetään että ollaan kovimpia tyyppejä. Vaan yrittämällä olla jotenkin säälittäviä ja vainottuja. Tämä koskee aivan kaikkia osapuolia. Niin feministit kuin maskulinistit korostavat huonoa asemaa. Maahanmuuttokriitikot ovat vainottuja. Samoin ateisteja kiusataan "suvivirren" pakkokuuntelulla hyvin samaan tapaan kuin kristittyjä kiusataan siten että joku kehtaa lukea "Koraania". (Mikä on siitä kiinnostavaa että olen itse kuullut kuunnelman kirjasta "Avaruuden käskikirja liftareille" -teoksesta. Kauheaa Adamsisaatiota tämä?)

Elämme siis maassa jossa kaikki ovat uhreja. Tämä on hieman erikoista, koska maassamme asiat menevät yllättävän hyvin verrattuna moneen muuhun paikkaan. Tämä jännite on "Miksi" -kysymys. Sellainen johon voidaan vastata muutamallakin tavalla.

Ensinnäkin on syytä huomata että Maslown tarvehierarkian mukaan ihmisen kiinnittävät eri oloissa huomiota erilaisiin asioihin. Tässä on valitettavasti sivutuotteena hieman se, että olosuhteiden parantuminen ei useinkaan johda onnellisuuden kasvuun vaan siihen että huomio siirretään toisiin asioihin. Riskinä on psykologiassa tunnistettu hedonic treadmill, jossa käy pitkällä tähtäimellä niin että ihmisen "v -käyrä on vakio".

Kun katsotaan perustaa, voidaan huomata varsin objektiivisia asioita. Ravinto, turvallisuus ja muut vastaavat ovat hyvinkin yleisinhimillisiä ja kulttuurista riippumattomia. Sen sijaan huipulla on itsensä toteuttamisen tarpeita jotka ovat hyvin abstrakteja ja kulttuurista riippumattomia. Karkeasti ottaen tilanne meneekin siihen että korkeimmalla tasolla puhutaan identiteeteistä. Nämä ovat paitsi maailmankuvallisia, niin myös hyvin henkilökohtaisia ja tätä kautta helposti loukkaavia. Provokaatio tapahtuukin yleensä jollain sellaisella ilmaisun tavalla jonka terä selvästi kohdistuu näihin korkeimman tason tarpeisiin. Ne ovat jossain määrin by definition "first world problems".
1: Tai oikeastaan ne koskevat niitä ihmisiä joilla on hyvinvointia. Joka on tärkeää kun tiedostetaan miksi jonkun periaatteessa kehitysmaan maailmaa lentokoneilla kiertävä ideologinen johtaja harjoittaa demagogiaa ja usuttaa köyhyydessä ja kurjuudessa elävät kansalaisensa uhrautumaan väkivaltaisissa iskuissa jotka eivät kohdistu näiden kurjien turvallisuuteen tai ravinnontarpeeseen.

Tämä on tietenkin "vain nyrkkisääntö". Maslown tarvehierarkia tarjoaakin yleensä lähinnä sellaisia. Sillä saa piirreltyä suuria linjoja. Ja usein tämä on tarpeen. Mutta tämä nyrkkisääntö on siitä hauska, että jos mietitään "liberaalia poliittista korrektiutta" tai "suvaitsevaiston itkupilliyttä" ja "kukkahattutätien  holhoamista" tai "fundamentalistien teokratia -asennetta" niitä kaikkia kuvaa se, että ne ovat "vastapuolen kuvauksia" jollekin jota nämä ihmiset itse pitävät oikeutettuna. Kun maailmaa sensuroidaan yhteiskunnan parhaan, kohteliaisuuden tai muun vastaavan nimissä on kyseessä yleensä jonkinlainen jesuiitta -ajattelu. Sellainen josta Aaron James pistää kusipäisyyden ytimeen. Tavalla joka on mielestäni hyvin osuva. Suurin osa ongelmista johtuu nimenomaan siitä että jollakulla on jonkinlainen moraalipaniikki ja tähän liittyvä moraalinen närkästys.

Toki kaikki nämä stereotypiat ovat jossain määrin jossain häijyn karrikatyyrin ja tahallisen väärinymmärtämisen välissä. Mutta kuitenkin voidaan sanoa että valtaosa poliittisesta keskustelusta on identiteettipolitiikkaa. Eli politiikkaa joka ajaa arvomaailmaa ja maailmankuvaa koskevia intressejä. Tässä maailmassa kulttuuri ei ole mikään "kristinusko joka yhdistää kaikki". Vaan identiteetti on tärkeä nimenomaan siinä muodossa että sen avulla tunnistetaan oma viitekehys joka on jotenkin erinomaisempi kuin ne kaikki muut.

Ja osittain tämä johtuu siitä että monikulttuurisuudessa on ongelmia. Ja sananvapaus, uskonnonvapaus ja mielipiteenvapaus ovat kaikki ytimeltään vähintään jollain tasolla monikultturisoivia arvoja. Niissä kaikissa on ytimessä ajatus siitä että voitkin olla erilainen kuin massojen lauma. Asia vain unohtuu yhtä helposti kuin mitä "sananvapaus" unohtuu heti jos jonkun mielipiteenilmaisun nimeääkin "-saatio" -päätteellä. Koska sananvapautta ja uskonnonvapautta arvostetaan ja tälle annetaan tilaa, siitä seuraa arvokonflikteja. Ja nämä muuttuvat relevanteiksi maissa joissa on maallista hyvinvointia. (Kuten Suomessa ainakin vielä toistaiseksi on, työttömyyskorvauksella minäkin saisin maksettua jonkinlaisen vuokran ja voisin pelailla videopelejä. Ja voisin varmasti urheilla miekan kanssa enemmän. Joka on aika se kaikki mitä kaltaiseni renttu itse asiassa tarvitee. Eikä vain "tarvitse", vaan enemmän - "kaipaa".)

Koska voimme muodostaa alakulttuureita ja sompailla niiden välillä, muodostuu helposti fragmentaarisia ryhmiä jotka eivät edes yritä olla samaa mieltä kuin valtaosa ihmisistä. Siksi monet eivät suostu alistumaan "YLEn" julkaisupolitiikkaan vaan haluavat kritisoida ja vastustaa tätä. (Jos olisin englanninkielinen korostaisin että se mitä alakulttuuri kieltäytyy tekemästä on "transforming in to the majority". En tiedä miten sen saisi näppärästi Suomeksi..) "Homosaatio" -käsiteten kehittäjätkin ovat sitä mieltä että he eivät alistu tälle joka paikasta tuuttaavalle massaviestinnälle. He haluavat ikään kuin mennä omia polkujaan, joissa ei kuulla eikä nähdä mitään ilmaisua tästä homokulttuurista.
1: He eivät näe homorummutuskieltoa sensuurina, mutta se johtuu vain siitä että he eivät mieti asiaa loppuun asti. Jos Koraanin luku on kristittyjen identiteetin päälle paskantamista ja oksentamista, se tarkoittaa sitä että kieltää islamilaisen ilmaisun tässä kanavassa. Jos homoseksuaalien kulttuurin näkyminen katukuvassa on kammottavaa, niin se vaatii että tätä kohdellaan kuin uskontoa sekulaarissa maassa, eli se viedään pois katukuvasta sensuristisilla keinoilla.

Tämä sananvapautta eli monikulttuurisuutta (toki hieman eri painotuksin) korostava yleisasenne on siitä erikoinen että se on johtanut siihen että kompromissintekoon ei kannusteta. Ja kompromissin vaatimisen puuttumisen lisäksi asia on itse asiassa vielä pahempi. Kompromissiin vetoamisesta on jo aika päivää sitten tehty strategia ajaa omia intressejä. Henkenä on se, minkä huomasin monilla fundamentalistikristityillä olevan Intelligent Designin kanssa. He näkivät että ensin he vaativat itselleen pikkusormea. Ja kun tämä on saatu niin kiilaa (wedge) voidaan työntää hieman syvemmälle. Lopullisena tavoitteena oli siivota paha naturalismi yhteiskunnasta taiteita myöten. Ja jos pikkusormea ei antanut oli maailmankuvallinen sortaja joka ei suostunut kompromisseihin. Ja jos kompromissiin ryhtyi, huomasi että pian edessä oli uusi vaatimus johon vaadittiin suostumista tai kompromissia. Slippery slope on siitä ikävä että se on teknisesti ottaen virheajattelua. Asiat pitäisi voida hoitaa asia kerrallaan ja katkaista ketju milloin vain. Silloin voi todellakin olla kohtuuttomuutta. Mutta useat viiteryhmät ovat livahtaneet tähän ja saastuttaneet kompromissien teon osaksi voiton haalimista askel kerrallaan. Tämä ei toki tee slippery slopea ehdottomasti faktaksi. Mutta se vaikeuttaa päätöksentekoa.

Kaiken tämän takana on itse asiassa trilemma jota Demokratia tuntemassamme muodossa ei kykene ratkaisemaan. "Philosophical Disquisitions" -blogissa tätä on lähestytty Vennin diagrammin avulla. Ongelman ydin on siinä että yleisesti ottaen kaikki arvostavat kolmea arvoa, mutta tosiasiassa vain kaksi niistä voidaan valita kerrallaan. Ne ovat jännitteisiä "pick two" -valinta on edessä. (Aivan kuin vaatteiden kanssa joutuu valitsemaan kaksi "halpa", "merkkituote", "muodikas" -kolmiosta.) Ongelmat voidaan jossain erityistilanteissa ratkaista kaikki, mutta etenkin vähänkin kompleksisemmassa tilassa tätä ei enää voida tehdä, vaan jotain joudutaan uhraamaan. Demokratian kohdat ovat;
1: "Robustness of plurality", joka koskee mielipiteenvapautta, siinä kunnioietetaan sitä että yhteiskunta ei ole teokratia tai muutoin sellainen että se ei kestä mielipiteiden eroavaisuuksia. Kansalaisilla on lupa valita ideologiansa ja agendansa.
2: "Basic Majoritarianism" jossa asioita päätetään enemmistön hengessä. Jos kollektiivinen hyväksyntä valitaan, eli valta ei ole monarkin, uskonnollisen johtajan tai jonkun muun yksinvaltiaan tai valtainstituution käsissä, joudutaan väistämättä ajatukseen jossa asioiden tilastollisen kannattamisen määrä on jotenkin relevantti.
3: "Collective Rationality", ajatus siitä että syntyy jonkinlainen kokonaisuus jossa kulttuuri on konsistentti ja järkevä, että siinä ikään kuin tiivistyy kansalaisten asenteiden, mielipiteiden ja agendojen kokonaisuus tavalla joka on sisäisesti järkevä.

Sitä ikään kuin liian helposti ajattelee että kannattaa kaikkia kolmea samanaikaisesti ja vain vastapuoli antaa periksi jollekin pahuudelle. Kun tämä tapahtuu kulttuurissa jossa valtaosat asioita koskevat identiteettiin sidottuja ideologioita ja arvoja, tämä kaikki tuntuu henkilökohtaisesti loukkaavalta tai jopa vainoamiselta. Tässä jää helposti syrjään se pieni tosiasia, että olemme kaikki ääliöitä ja idiootteja. Ja ennen kaikkea että tämä "kaikki" koskee myös itseä.

Jeesuksen uhri ja Jumalan suvereniteetti

Jeesuksen uhria arvostetaan kristinuskossa niin sanotusti kohtuullisen paljon. Se on itse asiassa kenties sen keskeisin yksittäinen oppi. Jumalan armo toimii siten että Jeesus on tehnyt uhrin.

Onkin mielenkiintoista miettiä mitä tämä tarkoittaa Jumalan suvereniteetille. Jos Jumala on kaikkivaltias, hän voisi vain antaa armon kaikille niin halutessaan. Jos Jumala rakastaisi, hän voisi pelastaa joka ikisen ihmisen ilman mitään Jeesuksen uhrautumista. Koska hän ei selvästi voi tehdä niin, hän ei ole kaikkivaltias vaan joutuu noudattamaan jotain häntä itseään korkeampaa lakia.

Tämä sävy on pienessä määrin myös siinä ajatuksessa että pelastus saadaan armosta. Jos armo vaatii uskoa, ja Jumala rakastaa kaikkia, se tarkoittaa sitä että Jumala joko todella sadistisesti nauttii Helvettiin heittämisestä. Tai sitten hän nauttii siitä että jotkut eivät nouse kuoleman jälkeen henkiin, jos pitää tätä relevanttina tuonpuoleiskohtalona. Koska Jumala ei vain päätä pelastaa vaan tarvitaan uskoa, voidaan päätellä että Jumala ei ole kaikkivaltias. Hän rakastaa kaikkia mutta ilman uskoa Hänen kätensä ovat sidotut.

Kenties tästä jopa saadaan ratkaisua Euthyfronin dilemmalle ; Kenties onkin Jumalaa korkeampi moraalilaki joka on olemassa Jumalasta riippumatta, josta seuraa se että teismi ei ole moraalisuudelle välttämätöntä. Jumala on alisteinen tälle itseään suuremmalle voimalle. Ja siksi Jumala joutuu todella uhraamalla uhraamaan Ainokaisen Poikansa. Koska Hän ei ole suvereeni eikä Hän siksi voi vaan jaella pelastuksia ja armoja miten sattuu ja kelle sattuu.

Pieni ajatus : Enemmän Jeesusta, vähemmän Jeesustelua

Tony Perkins, ns. kristillisiä perhearvoja ajavan "Family Research Councilin" johtaja, otti kantaa johonkin jota suomessa on kutsuttu esimerkiksi homosaatioksi. Hän oli kovasti vainoamista vastaan. Sävy oli merkittävä ; "when gay people post photos of gay people so that Christians can see them, they're being persecuted". Eli jos joku jakaa sosiaalisessa mediassa homoutta koskevaa aineistoa niin että kristityt voivat nähdä ne, kristittyjä vainotaan. Tämä on sinänsä kiinnostavaa että jos tämä on totta, on sen esittäjä ajamassa äärimmäistä sekularismia. Se on sama kuin väittäisi että jos minä näen kadulla uskonjulistajan että olisin vainottu. Samoin voisin väittää että jos näen sosiaalisessa mediassa uskonnollista materiaalia niin olisin vainottu.

Perkins korostaa että "This is being shoved into people’s faces, and if, like you, they say, I don’t want this on my Facebook page, I don’t want this, I don’t want to see this, look, do whatever you want to do but don’t involve me in that - that’s not good enough, there’s this effort of forced acceptance and affirmation, and we just can’t do that." Kaikki positiivinen vapaus, kuten vaikka uskonnon julistaminen on tämänlaista. Jostain syystä Perkinsin ja muiden uskovaisten on vain vaikeaa ottaa tätä ärsyyntymiskokemustaan ja siirtämään sitä sellaisenaan vaikka siihen kun joku yli-innostunut lappuhihhuli tunkee puoliväkisin keskustelemaan. Sillä jos he tiedostaisivat he tuskin esittäisivät niin innokkaasti sitä että itselle epämiellyttävän materiaalin esillepano on "lack of tolerance". Hienotunteisuus ja suvaitsevaisuus on toki muutoinkin kulttuurissamme lyöty yhteen hyvin vahvasti. Samalla kun teeskennellään että tämä ei tarkoita sensurismia. Jokainen kannattaa myös positiivisia vapauksia ja positiivista uskonnonvapautta, sananvapautta ja ilmaisunvapautta.

Rehellistä olisikin lähestyä asiaa siten että jotkin asiat ärsyttävät. Ja tottakai ne ärsyttävät ; Mikään ideologianlevittäjän hymyily ja taktiset synonyymisanakirjasta kaivetut sanavalinnat ovat retorista kuorrutusta joka painaa yhtä paljon kuin niljakkaan käytettyjen autojen myyjän leveä hymy ja voimakas kädenpuristus. Tämä kohteliaisuus on toki siinä mielessä suvaitsevaisuuteen liittyvää että se kertoo sietämisestä. Joka taas on suvaitsevaisuuden ytimessä. Mutta kovin syvälle tällä pohjalla ei päästä.

Itse tosin muistutan että Perkins hankkii tässä itselleen marttyyrinkruunua hieman turhaan. Ja tämä uhriuden yliliioittelu tuntuu olevan myös valtavirtakristillisyyden vakiotemppu. Valitettavasti tämä ei tee kristityistä uhreja tai tahoa joka ei käyttäisi hirvittävästi valtaa. Se tekee heistä enemmänkin joko valehtelijoita tai suhteellisuudentajuttomia. Ja rehellisesti sanoen tämä on pois oikeilta uhreilta. Joista yllättävän suuri määrä on myös kristittyjä.

Itse toivoisinkin että Perkins miettisi sitä että on olemassa maita joissa hyviä kristittyjä, asiallisia, järkeviä, tasapainoisia ja hyvyyttä ajavia kristittyjä, laitetaan vankilaan. Vain siksi että he tunkevat viestiään eriuskoisten näkyviin ja tämä sattuu ärsyttämään heitä. Ja jotka sitten pahastuvat ja avaavat vankilan ovet koska on tarve "suojella yhteisöä". Perkins voisi tiedostaa että nämä kristityt tarvitsevat tukea, eivät ne pikkumaiset herkkähipiäiset pumpulissaelävät pahastujat jotka eivät kestä sitä että joku on erimielinen internetissä.

Rehelliesti sanoen Perkins voisi vaikka mennä näihin maihin konkreettisesti paikan päälle tekemään jotain näiden hyvien kristittyjen eteen. Tämä nimittäin johtaisi kahteen hyvään asiaan. (a) Perkinsin prioriteetit voisivat asettua terveempään asetelmaan (b) Perkins joutuisi todennäköisesti itse vankilaan. Ja hän näyttää olevan sen verran kokonaisvaltaisesti lepakonkakkahullu että tämä kenties todella on paras tapa käsitellä häntä ja kontrolloida hänen pyrintöjään.

Lausuntoni siitä että joku voi olla niin inha ihminen että hänet voi laittaa mielipiteensä vuoksi vankilaan on tietysti sarkastinen hyperbola.

Mutta kuitenkin, jostain syystä, Perkins toi mieleeni Jeesuksen. Ja nimenomaan positiivisessa mielessä, sellaisessa ranteitaraastavan positiivisessa sävyssä peräti. ; Jeesushan kuoli kristinopin mukaan ihmisten vuoksi. Hän oli täydellinen ihminen joka uhrautui jotta vähemmän täydelliset ihmiset voisivat pelastua. Kun sitten katsomme kristinuskoa opimme että nämä vähemmän täydelliset ihmiset ovat kristittyjä. Kun sitten katsomme Perkinsin tapaisia ihmisiä tiedostamme miten paljon vähemmän täydellinen hän on.

Ja tässä vaiheessa mieleen ei tule kauniita ajatuksia armosta. Mieleen ei tule ajatuksia siitä että on helpottavaa että hänelläkin on mahdollisuus. Mieleen tulee sen sijaan se määrä tuskaa jota Jeesus on kristinuskon mukaan kokenut uhrautuessaan. Ja kontrasti sen välillä miten vähän Perkins tuon pelastuksensa ansaitsee ja sen välillä miten tämä Jeesuksen tuska ei ole ilon asia tuovat mielen surulliseksi. Hyvä ihminen ei Perkinsin tapaisia kohdatessaan iloitse ikuisesta elämästä ja pelastuksesta. Hän tulee hyvin hyvin surulliseksi.

Moni kristitty iloitseekin pääsiäisestä sen vuoksi että heille via dolorosa on kärsimysnäytelmä, jonkinlainen tarina. Jonka sitten kontekstoi helpotus, se mitä he kutsuvat toivoksi. Joka on perimmiltään sitä että he tiedostavat syntisyytensä ja ovat kovasti helpottuneita siitä että he ovat päässeet pälkähästä. Kun nämä ihmiset sitten teeskentelevät olevansa marttyyreita, eli tekevänsä jotain samanlaista kuin Jeesus, he sekoittavat oman pikkumaisuutensa itseensä Kristukseen. Ja tämä on siitä harvinainen tilanne että tässä kohden tämä asenne tekee heistä samanaikaisesti sekä huonompia ihmisiä että huonompia kristittyjä. Monesti "hyvä kristillisyys" näyttää vaativan sellaisia asenteita jotka ovat kyllä kaikkea muuta kuin hyvyyttä, saati objektiivista sellaista. Mutta tässä kohden näyttää olevan sellainen poikkeustilanne jossa asiat ihmisyyden ja kristillisyyden kanssa kulkevat sujuvasti yhteen.

Eettisesti tuotettua pornoa?

Melko vähän aikaa sitten internettiin vuosi melko valtava määrä julkkisten eroottisia/seksuaalisesti sävyttyneitä kuvia. Nämä ovat kuvia joita kaltaiseni heteroseksuaali mies varmasti ... nauttisi ... katsoa. Mutta joita en katsonut, koska se olisi ollut jopa minun dekadenttiin makuuni turhan ... epäeettistä. Jos kuka tahansa näistä tähdistä kysyisi minulta että haluanko nähdä heidän tissinsä, niin mikä ettei. Mutta kun kysymys ei ollut tästä, vaan siitä että haluanko tunkeutua heidän yksityiselämänsä alueelle ilman heidän lupaansa nähdäkseni heidän tissinsä. Ja tämä ei ole seksikästä, vaan epäeettistä. Tosin se voi olla myös seksikästä. Mutta epäeettisyyskohdasta en jousta.

Tämä nosti esiin sen, että pornografia ei ole pelkkää seksuaalisuutta vaan myös tietoturvaa. Ja tämä voidaan itse asiassa liittää niinkin erikoiseen aiheeseen, kuin ketä saa valvoa milläkin ehdoilla. Ja ennen kaikkea sitä kuka saa katsoa ja valvoa.

Tämä johdattaa pornografia -aiheen varsin mielenkiintoisiin kulmiin. Tavallisesti arvokeskustelu aiheesta käsittelee sitä että pitäisikö pornografia kieltää vai ei. (Poliittinen / uskonnollinen julkiselämän rajoite / yhteiskunnassa muuten ilmenevä ideologia.) Ja tämä sitten yleensä nojaa enemmän tai vähemmän etiikkavetoisiin oikeutuksiin, usein kyse on siitä onko pornografia itsessään, yhtenä aiheena, hyvä vai paha asia. (Joka on eri asia kuin sen kieltämisen vaatiminen. Tupakointi on pahasta, mutta se on kuitenkin laillista eikä jokainen joka pitää tupakkaa pahana pidä sitä kiellettävänä.)

Ala ja uhrautuminen

Vuotamisasia nostaa esille sen että pornon eettisyydessä on selvästi variaatiota. Jos katsomme perinteistä pornografiaa, puhutaan usein siitä miten seksityöntekijä on uhri. Usein tässä nostetaan pahimmat kulmat, kuten mahdollinen ihmiskauppa ja prostituoiduksi ajaminen. Mutta myös pienempiä ja vähemmän vakavia - ja siksi myös luultavasti yleisempiä ja relevantimpia - ongelmia alan hyväksyttävyydelle tarjotaan.

Kuitenkin pornoala on ammatti, jonka takana on jonkinlainen valinta. Pornoteollisuus on kuin mikä tahansa muu ihmisiä (mahdollisesti) pienellä palkalla pomputtava teollisuudenala. Ja voidaan aivan täysin sanoa että tässä mielessä jos siitä tulee vahinkoa, niin ala on vähän kuin Extreme Duudsoneiden kanssa. Että ei pidä hämmästyä ja valittaa kun työnkuva on mitä on. Että oma uravalinta.

Alalle toki voi päätyä montaa kautta. Työhönoton kohdalla työnhakijan epätoivoinen asema voi tarkoittaa hyväksikäyttöä. Palkan suuruus voi olla liian mitätön tehtyyn työhän ja työn tekemisen ehdot ja seuraukset voivat olla sellaisia että niitä ei ymmärretä kunnolla ennen kuin nimi on paperissa. Vapaa tahto alanvalinnassa ei siis kenties olekaan niin kovin vapaa. Tämä vihjaa siihen että alalla voi olla ongelmia. Ja ne on katsottava tilannekohtaisesti. (Tämä asia on hyvä pitää mielessä sillä palaan tähän tämän blogauksen lopussa lisää.)

Kuvan katsominen.

Joku voisi ajatella että pornografian katsomisessa on tätä kautta monenlaisia ongelmia. Jos maksaa rahaa, niin silloin tukee järjestelmää joka alipalkkaa ihmisiä. Mutta jos katsoo ilmaiseksi, niin tuo kuitenkin mainostuloja ja ylläpitää systeemiä. Ja jos onnistuu jotenkin piratoimaan systeemin, niin takaa sen että alalla ei ole välttämättä edes mahdollisuutta varaa maksaa kunnollisia palkkoja.

Mutta nämä ongelmat ovat mitättömiä verrattuna siihen mitä tapahtuu kun joku vuotaa yksityisiä pornokuvia. Näille kuville on yleensä suostumus. Mutta tämä suostumus on tehty jossain kontekstissa. Ja tämä on suhteellisen merkittävä asia ; Suostumus annetaan usein hyvin rajatussa mielessä. Ihmiset voivat julkisessa saunassa olla alasti. Mutta tästä tilanteesta ei saa vain ottaa valokuvia ja levittää niitä ympäriinsä. Samoin ihminen voi riisuutua ja paikalla on vaikka puoliso ja tähän suostutaan. Mutta se ei tarkoita että nudistibileet samassa tilassa olisivat automaattisesti nekin OK.

Vuodettujen kuvien katsominen on siis sama kuin pornoteollisuus. Mutta ilman pornoteollisuutta. Ilman minkäänlaista kohteen suostumista. (Pornografiassa asiat eivät ole hyvin, heillä voi olla ties kuinka epätoivoista ja huonolla sopimuksilla tehtyjä suostumuksia. Mutta nämä ovat edes jonkinlaisia suostumuksia.) Kyseessä näissä kuvissa ei ole näiden ihmisten ammatinvalinta. Eivätkä he tienaa tällä. Sen sijaan joku nämä tiedot vuotava voi tietää. Eli ala on kuin pornoa jossa suostumuksen lisäksi puuttuu tyystin palkka. (Huonokin palkka on palkka ja siis edes aavistuksen parempi kuin ei palkkaa ollenkaan.)

Itse asiassa tämä suostumuksen ja palkan puute muuttaa asiaa. Hyvin suuri osa pornografian katsomisen pahuudesta ovat delegoitua pahuutta. Toki tässä aiheessa puhutaan pornon syntisyydestä tai siitä miten se voi muuttaa ihmistä. Mutta suurissa määrin laajatehoisimmat argumentit näyttävät koskevan juuri sitä että katsoessa jonkun muun pahan tekemistä lisätään. Pornon katselija ei siis tee mitään pahaa, vaan pahantekijä olisi se rahanahne pornomoguli joka yleensä nuoria ja kokemattomia naisia kameralle alistaa ja näin heitä hyväksikäyttää ja pahanapitää. (Termejä jotka eivät ole vastakohtia vaikka luulisi.) Tämä on siis ikään kuin "pahuuden tukemista" enemmän kuin suoraa kyltymätöntä omakätistä pahuutta.

Suostumuksen puute on siitä mielenkiintoinen, että kun pornografiassa on yleisesti annettu lupa että sinulla on lupa katsoa kuvia (joko jonkinlaisen maksun tai mainostulojen kautta ilmaisen katselun) kautta. Ja näin et suoraan osallistu siihen palkkakeskusteluun ja ehtokeskusteluun jonka pornotähdet käyvät työehdoistaan "jossain muualla". Mutta tässä tapauksessa kun suostumusta ei ole annettu, katsominen itsessään on nähtävissä "rikokseksi eettisyyttä kohtaan". Tällöin pornoa katsova itse asiassa harrastaa jonkinlaista teknistä salakatsomista. Tästä puuttuu oma läsnäolo rikospaikalla, mutta toisaalta rikoksen hedelmät, eräässä mielessä ryöstösaalis, on tässä kuitenkin jaossa ja siihen ollaan hyvinkin halukkaita osallistumaan.
1: Eli tekee jotain joka karkeimmillaan on sitä että porataan reikä tyttöjen pukuhuoneeseen ja tirkistellään, ja joka hieman sofistikoituneemmillaan on sitä että reikään laitetaan kamera. Ja hieman sofistikoituneemmilla otat kameran tallentamaan ja katsot tulokset kotonasi....

Yleensä ottaen samasta syystä ihmiset sallivat poliisien valvontakamerat, mutta eivät pidä siitä että ?"joku ilpo"? pyörii kulmilla digizoomi vähäpukeisten ihmisten ikkunoihin osoittaen. Poliisilla on tallentamiseen syy, ja poliiseja sentään kontrolloidaan jotenkin. Ja vähintään heitä on kohtuu vähäinen määrä. Ja poliisienkin kohdalla omaan kotiin tehty puhelinkuuntelu ja salakameroiden asettaminen tuntuu sitten jo montaa astetta kiusallisemmalta. Ja jos poliisit vain saisivat vuotaa kaiken maailman kännitoilailuja joka paikkaan internetissä huvikseen, asenteet turvakameroita kohtaan muuttuisivat varmasti melko nopeasti vastahankaisemmiksi.

Tämä kaikki on syytä muistaa. Sillä kun julkkisten kuvia vuosi, esille tuli sen tyylisiä ajatuksia että itse tämän median tekeminen olisi nolo/syntinen asia, jolloin asian vuotaminen on ikään kuin asianmukainen rangaistus tästä pahasta teosta. Kaikki näistä ihmisistä eivät välttämättä sano tätä vain siksi, että he ovat halunneet katsoa noita kuvia, eivät koe niitä mitenkään erilaisiksi kuin muitakaan pornokuvia, ja koska he nauttivat ja harrastavat pornon katsomista he eivät halua tehdä katsomisesta epäeettistä tekoa. (Jossa tapauksessa tuollaisen lauseen omat pornohiireilyt paljastava kulma on vain oikeutettu rangaistus siitä että on nolo runkkari jonka ainut keino mitenkään saada purettua seksuaalisia purkaumiaan on rohypnol.)

Näille muille ihmisille on kenties tarpeen selittää että kuvien vuotaminen on aktio jossa rikotaan ihmisen autonomiaa joka on syytä muistaa aina kun on alasti tai humalassa.

Julkkiksilla voi olla tarve eroottisiin kuviin, koska he ovat ensinnäkin ihmisiä joiden eroottisia kuvia on kiva ylipäätään katsoa. Ja koska heillä voi työolosuhteiden kautta olla vain harvoja yhteisiä vapaita hetkiä joten parisuhdepuuhastelut on hoidettava median välityksellä. (Siis vähän kuten ne tyypit jotka keskustelivat Sampo Syreenin kanssa, tosin ilman Sampo Syreeniä. Joka on tosin mainio mies joka kuuluu niihin yksilöihin joiden tekemisistä tulen jotenkin hyvin omanlaisellani tavalla ... kateelliseksi.) Ja näihin omiin tarpeisiinsa he käyttävät laillisella tavalla kameraa jonka he ovat laillisesti ostaneet. Kuvaustilanne on ollut sovittu, joten ainoat rikkeenomaiset teot tässä koskevat tämän näin tuotetun aineiston levittämistä.

Asioita yhteen nivova ajatus.

Valvonnan ja työolosuhteiden kautta pornokeskustelu saadaan melko helposti siirrettyä sen tyyliseen eettiseen kulmaan mitä on tupattu harrastamaan kulutustuotteiden kanssa. Ja tässä hyväksikäyttötematiikka voi tuoda mieleen vaikkapa meikit. Eläinkokeiden kohdalla eläinten hyvinvointi ja eläinten oikeudet ovat olleet aihe joka on korostanut sitä että meikkien ostaminen tukisi pahaa teollisuutta. Tämä ei kuitenkaan ole saanut ihan kaikkia näistä asioista kiinnostuneita lopettamaan meikkaamista vaan he ovat sen sijaan alkaneet korostamaan luonnollisia ja eettisiä meikkejä. Silloin tuotantotavat ja testausmenetelmät ovat jotenkin näistä epäeettisistä meikkilaitoksista eroavat. Eikä siksi ole tavallaan niin asiallista tuomita koko meikkialaa. (Paitsi jos on moralisti ja pitää niitä lähtökohtaisesti sievistelynä. Joka vertautuu siihen että ajattelee että porno on lähtökohtaisesti syntiä. Ideologiat ovat tässä suhteessa sellaisia että niiden vaikutukset ovat samantapaisia.)

Mutta pornon kohdalla keskustelu ei sen sijaan kovin usein tuo esille sitä että minkälaisilla työehdoilla porno olisi reilua. Olisikin mielenkiintoista tietää että olisiko olemassa palkkaehtoja ja työntekoehtoja joilla pornoalalla työskenteleminen olisi eettistä. (Jos ei, niin huono palkka ja ihmiskauppa ja muut mahdolliset pelotteet olisivat jotenkin oleellisia argumentteja jotka ratkaisisivat onko porno eettistä vai ei. Ne ovat tälle ihmiselle lähinnä sitä tauhkaa jolla peitetään ideologinen dogma aiheen takaa.) Mikä esimerkiksi olisi oikeanlainen työehtosopimus seksityötä tekevälle? Minkälaiset lomat, terveydenhoito ja työehdot ovat. Ja niin edespäin.

Nähtävästi tässä kulmassa olisi tilaa jollekin. Eikä aiheesta tietääkseni ole yleisessä keskustelussa kovin paljoa puhuttu. (Toki pienemmissä piireissä tämänlaiset asiat varmasti ovat nousseet monillakin keskustelun aiheeksi. Mutta yleensä kun pornokeskustelua käy, se on sitä eettis-ideologis-poliittista eikä työvoimapoliittista vääntöä.)

---

I said "this is a reason for master debate", not mastur.... you know