"Uskonnoton yhteiskunta ei toimi!"

Melko usein kun uskontoa lähestytään, vastustavien kanta tuntuu nojaavan hyvinkin erikoisilla taustaoletuksilla värjättyyn sosiologiseen ajatteluun. Esimerkiksi siihen että yhteiskunnan pitäisi nojata yhteen ja vain yhteen ideologiaan.

Eli jos vaikka valtionkirkkoudesta luovutaan niin pitäisi ottaa tilalle jokin. Tässä taustaoletetaan melko vahvoja. Ja se luultavasti tehdään siksi että voitaisiin tehdä hyvin pitkällevietyjä päätelmiä kommunismista. Jossa unohdetaan se, että (a) kommunismi on kaikelle ateismille sama kuin teokraattinen islam on kaikelle teistiselle yhteiskuntajärjestelmälle ja (b) kristinuskokin on kokeillut ties mitä ja se että nykyinen humaani kristillisyys on mahdollista on jotain jota on itse asiassa hyvin vaikeaa nähdä monissa kristillisen kulttuurin tekemisissä asioissa, esimerkiksi renessanssin aikana.

Merkittävintä on tietenkin se, että tuo ajatus pelkästään ateistisesta yhteiskunnasta kuvaa nimenomaan "vanhaa ateismia" siinä muodossa jota ei oikeastaan tule missään vastaan nykyään.

Minullekin ajatus ateistivaltiosta on hyvin vastenmielinen. Mutta kysynkin että miksi valtion pitäisi ylipäätään luoda yksi kansanuskonto ; Jos otetaan esimerkiksi yksi ns. uusateismin perusteos, Daniel Dennettin "Lumous murtuu", voidaan huomata että sosiologinen asenne uskontoon on hyvinkin erilainen. ; Ja tässä yhteydessä voidaan huomata, että maat joissa sekularismi on pitkällä ovat hyvinvoivimpia maita. Dennett kertoo toivovansa (s. 26) että fanatismia kannattaviin koraanikouluihin ei saataisi oppilaita. Mutta tämä on toivomista. Hän odottaa jotain muuta. Hänestä osa uskonnon voimasta on kahden lumouksen varassa. On lumous joka estää tutkimasta uskontoa luonnonilmiönä. Ja lumous itse uskonnosta jonain esteettis-kauniina. Hän selittää (s. 33) että ensimmäinen lumous on jotain joka voidaan murtaa ja sen murtamisen aika on ja esittää (s.31), että ensimmäisellä saattaa olla yhteys toiseen niin että osa uskonnon ihmeenomaisuudesta nojaa juuri sen varaan että uskonto on jotain jota ei saisi lähestyä tutkimalla. Mutta esittää kuitenkin (s. 28), että silti ei ole väistämätöntä että ensimmäinen lumous tarkoittaisi toisenkin murtumista. Ja lopuksi (s. 324) hänen kantansa koraanikouluihinkin on se, että niille pitää esittää vaihtoehtoja joihin ihmiset sitten ikään kuin vapaaehtoisesti vain menisivät.

Tässä on aika vähän ranskan vallankumouksen yltiörationaalisen uskonnonsiivoamisen henkeä. Siinä etäännytään enemmänkin siitä että uskontoa on tavattu määritellä omituisesti. Eri­tyi­sesti klas­si­sessa uskon­to­fe­no­me­no­lo­giassa aja­tel­tiin, että uskon­toa tulee havain­noida sui gene­riksenä, eli siitä itses­tään käsin tai sen itsensä näkö­kul­masta jon­kin­lai­sen uni­ver­saa­lin, ihmi­selle sisä­syn­tyi­sen uskon­nol­li­sen intui­tion avulla. Tässä oletetaan yleensä homo religiosus, ja tämä tulkinta liitetään erityisesti eettiseen toimintaan. Ja tätä kautta tietenkin luodaan by definition arvotyhjiöargumenttien tyylisiä vastaansanomisia ateisteille ja muille uskonnottomille. On kuitenkin syytä huomata että nämä asiat tehdään nimenomaan valitsemalla määritelmät ja ihmiskuvat a priorisesti. Kyseessä on siis enemmän käsiterunkkaamisen kautta tehty vittuilu kuin mikään asiallinen keskustelu tai asioiden punnitseminen. Ja mikä hauskinta ; Tässä määritelmävalintakeskeisyydessä etiikka jne. myös omitaan uskonnolle niin että ateisti ei oikeastaan edes saisi ottaa niihin kantaa. Koska käsite ja sen lähestyminen on määritelty sillä tavalla. Tämä on hyvin vahvaa ideologista vallankäyttöä. (Sen lisäksi että se on älyllisesti melkoisen epätyydyttävää.)

Dennett tuo esimerkiksi kognitiivisen uskontotieteen ja psykologian tutkimisen tärkeäksi osaksi uskonnon lähestymistä. Tämä työkalupakin laajentaminen on hänestä tarpeen. Ja kyllähän se on tarpeen monellakin tavalla. Ja on selvää että tämä ärsyttää monia uskovaisia koska asenteeseen liittyy hirveä määrä valtaa. Jonka kyseenalaistaminen taas on nimenomaan heiltä itseltään pois. Jos ihmisen palkka riippuu siitä, että hän ei ymmärrä jotain asiaa, niin pohdiskelijaksi itseään kutsuva kirkon leivissä oleva sosiologipappi ei ymmärrä asiaa vaikka se olisi äärimmäisen sosiologinen.

Esimerkiksi uskonnon sosiologiassa ei ole tavatonta että ensin otetaan Clifford Geertzin määritelmä uskonnolle, jossa "Uskonto on malli yhteiskunnasta ja malli yhteiskunnalle." Ja sitten selitetään että ilman uskontoa ei ole yhteiskuntaetiikkaa. Mikä on tietenkin tautologista kun määritelmä on mitä on. Sillä luodaan ihmisille ajatus että etiikka vaatii uskontoa. Ja tämä määrittely ja maailmanjärjestys papistolle sopii, erityisesti kun voivat itse tulkita opin ja dogmatiikan etiikan alalla.
1: Etenkin jos provenienssikeskeisesti lähdetään ajattelemaan syntyy hyvin erikoisia ajatuksia. Esimerkiksi jos kristityillä ja heidän opillaan on ollut vaikutusta vaikka tieteentekoon tai ihmisoikeuksiin (esimerkiksi siksi että kristityt ovat olleet vallassa kun nämä asiat ovat käynnistyneet tai muutoin) ei tämä ole samaa kuin että koko asia olisi sitten ikuisiksi ajoiksi omittu kristityille ; Esimerkiksi , on totta että Platon on vaikuttanut katoliseen kiirastulioppiin, ja kiirastulta ei löydy Raamatusta. Silti on väärin sanoa että katolinen kiirastulioppi on Platonilta. Eikä siis liittyisi kristillisyyteen ja kristinoppiin.

Toki luonnollista, että oman kulttuurin (tai alakulttuurin) uskomukset tuntuvat "oikeimmilta" kuin muut koska muiden ajattelutapa on erilainen. Samoin on selvää että uskonto on poliittista ja komentelevaa hyvin usein ja hyvin vahvasti. Uskontohan päsmäröi etiikan kanssa aina ja kaikkialla. Uskoni ei-teokraattiseen uskontoon on jopa laittoman heikko. Joten sosiologis-poliittinen teoria (malli yhteiskunnasta malli yhteiskunnalle) on hyvin viehättävä tällä tavalla. Kuitenkin haluaisin elää maailmassa jossa uskonto määräytyy vakaumuksen ja psykologian kautta. Että uskonto on vain jotain joka usein liitetään politiikkaan. Ilman että se olisi jotenkin syväkudottu politiikkaan niin että politiikka, etenkin arvopolitiikka, olisi mahdotonta ilman uskontoa. Ja siksi lähestyn asiaa pikemminkin niin että uskonto liittyy politiikkaan enemmänkin kuin on politiikka synonymisaatiolla. Mutta siitä huolimatta minua ainakin kiinnostaa synonymisaatio. Miten "uskonto" on eri sana kuin "politiikka"?
1: Minusta uskonto on "skeemojen sekoittumiseen ja pieniin intentiorikkoihin perustuva ihmisen mielessä oleva representaatio, jossa antropomorfistisesti nähdään intentionaalisuutta tai vaikka eettistä retributionismia luonnonilmiöihin joissa sitä ei välttämättä ole."

Merkittävintä onkin tiedostaa se, että sekulaarit maat tuppaavat olemaan siitä mukavia että niissä on keskimääräistä alemmat väkivaltarikollisuusmäärät ja vastaavat. Maallistuneissa maissa ollaan ateistisia. Ja ateisteille parhaat maatkaan eivät suinkaan ole siinä paljonpuhutussa Pohjois-Koreassa, vaan Tsekin ja Tanskan tyylisissä maissa. Jotka ovat sekulaareja ja mukavia. Kun uskonnosta diggaavat Geertziläiset kristityt ja ID -kreationistit kauhistelevat sitä miltä sekulaari maa voi näyttää, se mitä näytetään ei olekaan kovin pelottavaa. Sosiologisesti jo tämä trendi viittaa sihen että ateismin pelkoon ei ole syytä. On kenties relevantimpaa pelätä sitä että miten militantit ja väkivaltaiset uskonnot voivat hyökätä ja vahingoittaa rauhanomaisia maallistuneita maita kuin sitä että ateistit arvotyhjiössään voivat tehdä mitä tahansa ja ryhtyä vaikkapa kirjoittamaan jatko-osia "Luonnollisen valitsijan manifestiin"..

Ateismin lisääntyminen ei liity moraalinkatoamiseen, eikä esimerkiksi niillä Etelä-Suomen runsasateistisilla hipsterialueilla ole vienyt ilmapiiriä kohti kommunistisen ateismin väkivaltaisuuksia. Ja tämä on "ihan riittävää empiiristä näyttöä" siitä että Jumaluskontoperustainen teistinen yhteiskuntarakenne ei ole yhtäläisyysmerkit toimivan ja eettisen yhteiskunnan kanssa.

Toki asiasta keskustelua sotkee lisää sekin, että pro-teistiset sosiologit määrittelevät uskontoa hyvin erikoisella tavalla erilailla kuin mitä se normaalisti arkijärjen mukaan tehdään. Ei Jumalan kautta, vaan rituaalejen, yhteisöllisyyden ja vastaavien kautta. Ja tämä hyvin erilainen määritelmä viedään käsittelemään ateismi-teismi -jakolinjaa hyvin domeenispesifeissä tilanteissa. Jos ihminen vaikka lähestyy uskonnon sosiologiaa Weberiläisittäin, niin silloin moraalijärjestelmät ovat ikään kuin väistämättä uskontoja. Joten tottakai uskontojen ulkopuolella ei ole etiikkaa. By definition. Hedelmällisempää voisikin olla tarkastella ateismin kannalta. Ateismi on ei-teismiä, joka sitten ei olekaan Weberiläisessä hengessä by definition uskonnon ulkopuolella. Ateismi etääntyy Jumaluskosta ja tässä teistisistä virsilaulusta. Jne. Siinä voi olla muunlaisia tapoja jne. Teismi-kysymys ja uskonto ovat siitä hauskoja että sosiologinen määritelmä viehättää koska halutaan sanoa että "ateismi on uskontoa", mutta siinä vaiheessa kun pitää todistaa ateismin arvotyhjiöluonnetta selitetään että jotenkin se teismi onkin sitten yksi ja sama. Tämä siirtymä on yhtä ekvivokaation sävyttämä kuin se näyttää olevan automaattinen.

Otetaan tästä esimerkiksi buddhalaisuus ; Buddhalaisuus ei toki ole de facto aina ateistista tai agnostistista. (Siinä on ties mitä teistisiä versioita ja etenkin paikallistapoja) mutta usein buddhalaisuutta nostetaan esiin kun halutaan korostaa että "uskonto ei ole tuota teidänlaista koska muuten buddhalaisuus ei olisi uskontoa". Fair enough. So to be it. Tästä seuraa se, että ateisti ei joudu eroamaan rituaaleista ja muista vastaavista. Niitä voidaan muotoilla uusiksi. Ja sosiologinen koheesio rakentuu hilirimpsis. Ilman että ollaan teistejä sanan täydessä mielessä. (Muotoihin jotka eivät minusta ja varmaan aika monista muistakaan ole lainkaan uskontoa koska kognitiivisen uskontotieteen kautta uskonto määrittyy toisella tavalla. Koska siellä ei vaadita uskoa näkymättömään taikamieheen. Tai välttämättä edes karmaan.)

Onkin kenties syytä tiedostaa että "uskonto" josta sosiologit puhuvat tässä yhteydessä ovat hyvinkin erilaisia kuin mihin se liitetään tavallisten ihmisten mielikuvissa. (Samaan tapaan kuin normaali-ihmisillä on antropomorfistisia näkemyksiä uskonnoissaan mutta "filosofien Jumala" on hyvin erilainen. Se itse asiassa tuntuisi monista uskovaisista joltain johon ID -liikkeen perustaja Johnson esitti selittäessään "deismin kylmästä alkusyystä" johon vaihtaminen oli hänestä sama kuin "vaihtaisi aitoa kultaa väärään rahaan." (Koska ID ei ota kantaa Jumalan luonteeseen jne.)

Ja tätä kautta rinnastukset kommunismiinkin näyttävät hyvin hyvin oudoilta. Mutta tälläistä sitä saa kun koko argumenttimaailma on sitä että etsitään sitä mistä jokin on alkanut. Jolloin valtaosa argumenteista näyttää "kristillisyys synnytti sitä ja tätä". Ja asenne näissä on sama kuin selittäisi että kiirastulioppia ei ole Raamatussa, se on Platonin kehitelmä, joten kiirastuli ei ole kristillsyyteen liitettävä asia lainkaan, vaan on ikuisesti Platonin kannattajien perimmäistä omaisuutta jossa muut ovat velallisia ja lainaajia.

"Evoluution painolasti" eli miten ID saavutti valta-asemansa perimmiltään herja-argumentaatiolla

WTF - pelastetaan, jotain..

Nostalgiatrippasin "Panda's Thumbin" vanhoja juttuja. Törmäsin siellä erikoiseen tilanteeseen jossa uutta lakimuutosta käsiteltiin Discovery Institutella erikoisesti ; Henkenä oli se, että eräs lakiuudistus ei ollut Intelligent Designiä. Ja jokainen joka vastusti sitä oli paha darwinisti. Ideaa vedettiin "akateemisen vapauden" nimellä. Tämä oli muistutus niistä ajoista jolloin ID -rintama vielä aidosti kykeni lobbaamaan ajatuksiaan. Ja sen perushenki oli juuri sitä mikä on ollut sille tyypillistä.

Karkeasti ottaen sen pääideana on ollut ajaa asioita asenteella jossa "kysymys ei ole uskonnosta" mutta sitten jos asiaa on vastustanut niin rajoittaa uskonnonvapautta. Jos ID:tä kannattaa ja on sen kanssa samaa mieltä on omilla aivoillaan ajatteleva ja kannattaa vapautta. Jos taas on erimielinen, on dogmaattinen omiin peruslähtökohtiinsa jumittunut idiootti. Kaiken takana on vahva ajatus siitä, että kun totuus tiedetään, niin silloin omilla aivoilla ajattelevat löytävät tämän totuuden. Ja tästä poikkeaminen täytyy selittää ideologialla. Tämä asenne vainoaa monia aivan fiksuja ihmisiä.

Tämän purkaminen on monisyistä, puuduttavaa ja kompleksista. Kaikesta muodostuu vieläpä kokonaisuus joka nivoo kaikkien osioiden virheet yhdeksi omituiseksi vyyhdiksi jossa henkenä on se, että ID:läinen joutuu puolustamaan itseään argumenteilla tavalla jossa eri asioiden yhteensopivuus on varsin heikkoa. ID yrittää pärjätä kaiken kritiikkinsä alla, ja näin rakennettu kokonaisuus on sitten täysin rikki olevaa päättelyä.

Mihin ID nojaa - tai oikeastaan nojasi?

Intelligent Design itse asiassa nojaa filosofisesti hyvin vahvasti mielenkiintoisille savijaloille. Tämä on itse asiassa korostunut sitä mukaa kun liikkeen vaikutusvalta ja medianäkyvyys ovat huvenneet. Tavallaan kysymys ei ole pelkästään siitä minkälaisia argumentteja on käytetty, vaan sellaisista argumenteista jotka ovat yleistyneet tai vähentyneet prosessissa. Silloin kun ID oli uusi ja trendikäs, se korosti usein, huomattavasti nykyistä useammin, olevansa nimenomaan tutkimusohjelma. Nykyisin keskustelu taas nojaa entistä vahvemmin ajatukseen maailmankuvista ja siitä että kaikilla tulkinnoilla on tietyt premissit joiden takaa ne jäsentävät maailmaa. ID:n taustalla on käynyt erikoisia asioita. Siellä toki ensin selitettiin että tutkimuksia ei saatu aikaiseksi koska heitä vainottiin. Sittemmin he perustivat omia tutkimusryhmiään jotka sitten sammahtivat. Näiden ryhmien steriiliys - eli tutkimusohjelman hedelmättömyys - ovat melkoisen ilmiselviä. Tutkimuksien puute pitäisi selittää sillä että ID:läiset vainoavat omiaan.
1: Tietyllä tavalla tämä heijastelee myös ID:n ajatusratojen kulkua. Kun esimerkiksi Behe esitti ensimmäiset versiot RC -rakenteista, hänen vahvuutensa oli viitata konkreettisiin piirteisiin jotka olivat rakenteeltaan tunnistettavia. Hän tarkasteli osia ja niiden irrottamista ja sitä hajoaako toiminnallisuus prosessissa. Valitettavasti tämä puoli osoittautui pätemättömäksi ja hän onkin "The Edge of Evolutionin" jälkeen siirtynyt painottamaan neutraalien muutosten määrää jotta uusi piirre saadaan syntymään. Polun "mahdottomuus", jossa henkenä on se että "puolikas silmä ei voi muuttua kokonaiseksi vähittäin" muuttui siihen että kehityspolku vaatisi niin monta neutraalia mutaatiota että se ei tulisi tapahtumaan. Valitettavasti on hyvin vaikeaa laskea miten monta eri neutraalia mutaatiota jokin rakenne perimmiltään todella vaatii. Joten väitteet siitä että jotkut ovatkin evoluutiolle mahdottomia rakenteita ovat muuttuneet hyvin vaikeasti todennettaviksi. Eli selvästi havaittava ja tunnistettava piirre oli väärä ja tämä on paikattu vähemmän virheellisellä mutta epämääräisellä piirteellä. Itse näkisin että tämä tarkoittaa sitä että Behen väitteet ovat yhä vähemmän empiiristisiä ja yhä enemmän jollain aivan muulla tavalla filosofisia.

Savijalat ; Yksi mahdollisesti triviaali syytös on paras koko ilmiön selittäjä.

ID seisoo savijaloilla. Ja niiden ydin on yhä vahvemmassa määrin ollut "maailmankuva" -sanan ylikäyttö. Tässä henkenä on tehdä postmodernista Derridatyylisestä dekonstruktiosta väline jossa selitetään evoluution kannattajien intressejä. (Mikä ei ole yllätys sillä vaikka nykykreationistit tyypillisesti vihaavat postmodernismia ja relativismia, he usein nielevät täysin hyväksyen ja nyökyttäen Phillip Johnsonin ajatukset. Ja Johnson, ID -liikkeen perustaja ajatteli nimenomaan sitä että ID on jotain jonka pitää käyttää postmoderneja ajatuksia.

Tämän asenteen voi tiivistää Sami Liedeksen mainioon tiivistelmään. "Nähdäkseni naturalistinen tiede päätyy premissiensä vuoksi väistämättä tulokseen, jossa elämä on syntynyt ja kehittynyt tavalla tai toisella enemmän tai vähemmän sattumalta. Tässä ei ole mielestäni mitään yllättävää. Se seuraa melko suoraan naturalistisista premisseistä, jotka a priori sulkevat pois suunnittelijan, ilmankin minkäänlaista evoluutiotutkimusta. Näin ollen se päätyy aina näistä premisseistä lähtien vähiten epäuskottavaan tulokseen ja jättää ongelmakohdat "tulevaisuudessa selvitettäväksi"." Tämä on itse asiassa uskottava ajatuskulku. Jos olet dogmaattinen ateisti niin tottakai otat tietyn asenteen kysymyksiin. Tämä voidaan tiivistää itsensä Richard Dawkinsin lausumaan siitä että ennen evoluutioteoriaakin oli ateisteja, mutta heidän olonsa oli hieman huonoa sillä he eivät voineet olla "intellectually fulfilled atheists". Evoluutioteoria selitti sen mitä aikaisemmin selitettiin Paleyn kelloseppävertauksella. Ja tekee sen tarkemmin ja ilman Paleyn argumenttia haitanneita "kyllähän sä tunnistat suunnittelun kun sä näet sitä" -tyylisiä elementtejä jotka ovat periaatteessa vakaumuksen tunkemisia premisseihin. Kun tunteilua ja omaa vakaumusta kutsutaan intuitioksi voidaan tietysti tehdä mitä vain. Näin ollen evoluutio on jossain määrin oleellinen ateismille.

Valitettavasti tämä asenne on ID:ssä viety liian pitkälle. Siellä väliin on vedetty synonyymit. Evoluution kannattaminen = evolutionismi, joka tarkoittaa samaa kuin naturalismi joka tarkoittaa samaa kuin ateismi. Jotta tämä olisi pätevää tässä nuolen pitäisi kulkea siihen suuntaan että jos kannattaa evoluutiota pitäisi olla ateisti, naturalisti ja ties mitä muuta.

Ensimmäinen ongelma ; ID ei ole yhtään parempi.

Tässä ID:läisillä onkin selkeästi kaksi hyvinkin selkeää ja valtavaa ongelmaa, jotka nivoutuvat yhteen.
1: ID on itse jotain johon voidaan iskeä hyvin samanlaisella argumentaatiolla. Voidaan hyvinkin nähdä että jos uskot vahvasti Jumalaan, näet että mikä tahansa naturalistinen selitys jossa on "sattuma" tai "luonnonlaki" eivät voi olla tosia, joten niihin on emotionaalinen uskonnollinen vastenmielisyys jota vastaan taistellaan millä tahansa keinoilla. Jopa silloin kun todisteita päinvastaisesta ei ole. Esimerkiksi Dembski ei esitä että hän voisi selittää mitään niistä mysteereistä joita hän yrittää luonnosta manata esille. Hän esittää että selitysten tekeminen ja muu työ kuuluu vastapuolelle. "As for your example, I’m not going to take the bait. You’re asking me to play a game: “Provide as much detail in terms of possible causal mechanisms for your ID position as I do for my Darwinian position.” ID is not a mechanistic theory, and it’s not ID’s task to match your pathetic level of detail in telling mechanistic stories. If ID is correct and an intelligence is responsible and indispensable for certain structures, then it makes no sense to try to ape your method of connecting the dots. True, there may be dots to be connected. But there may also be fundamental discontinuities, and with IC systems that is what ID is discovering."
2: Jos ID -argumentit analysoidaan voidaan huomata että ne eivät ole yleensä ottaen kovin positiivisia todisteita hakevia. Heidän tapansa nähdä analogioita koneiden ja luonnon kanssa ovat varsin viitteellisiä. Heidän argumentaationsa nojaakin vahvasti "evoluutio ei voi tuottaa" -henkeen. Dembskin CSI -filtteri ei toimi ilman että "eliminoidaan" (se, mitä, vaihtelee tilanteen mukaan, mutta "eliminoinnin" henki on niissä aina vahvana). Eli "evoluutio ei voi tuottaa tuota ja tuota rakennetta". Näissä ongelmissa on syytä tajuta että mahdottomuusväite kumoutuu hyvin abstraktisti. Jos jotain väittää mahdottomaksi ja nojaa argumentaationsa tähän, riittää että esittää jonkin mahdollisen syntytavan. Tätä ei tarvitse edes todistaa. Sillä kun ID -argumentti nojaa ajatukselle jossa todistetaan inkonsistenssi luonnonlakien ja sattuman kykyjen kanssa, riittää että esitetään jotain joka on konsistentti näiden kanssa. Tässä ei tosiasiassa oleteta että "jos nyt ei tiedetä jotain, niin se tullaan löytämään". Sillä tosiasiassa evoluutiota - kuten mitään muutakaan teoriaa - ei kumota sillä mitä ei tiedetä vaan sillä mitä tiedetään. Ei, kun tehdään mahdollinen syntytapa, kumotaan väite siitä että tämä olisi ehdottomasti mahdotonta. ID on toimiva jos ja vain jos se pystyy todistamaan että naturalistista tietä ei ole eikä tule. Kun Dembski lurittaa CSI -filtteristään tai Behe moniosaisista solukoneistaan, he eivät esitä argumenttia jossa selittävät "emme tunne miten vaikkapa nyt bakteerin siimamoottori on syntynyt". He väittävät että niissä on essentiaalisesti jotain sellaista että "olemme todistaneet että tälläistä selitystä ei voida edes kehittää koska se on luonnonlakien kannalta mahdotonta". ID -läiset eivät selvästi oikein ymmärrä Aukkojen Jumala -argumentin kritiikkiä ongelmineen, eivätkä siksi ymmärrä että tosiasiassa naturalistit eivät a priori oleta että sattuma ja laki toimivat, päin vastoin, he ovat havainneet että luonnossa on paljon piirteitä joita on yritetty selittää ties millä. Ja yleensä asiat ovat menneet niin että todennäköisyys ja kokeellinen induktio ovat ne keinot joilla saadaan yllättävän hyviä tuloksia. Tieteenfilosofit yleisesti ottaen korostavat että luonto näyttää epäuskottavan tarkasti olevan sellainen että matemaattinen mallinnus sopii sen tutkimiseen. Joten voidaan sanoa että tästä on a posteriori evidenssiä. Jos asia jää mysteeriksi on aivan oikeasti todennäköisempää olettaa että se keino jolla ennen on saatu ratkaisut on se oikea.
1: Maailmalla ei ole velvollisuutta olla sellainen, että kaiken voi selvittää tietyistä premisseistä käsin. Maailmalla ei itse asiassa olisi edes velvollisuutta olla sellainen, että siitä voitaisiin tietää mitään. ID:läiset ovatkin pulassa siinä mielessä että he ovat tämän huomion takia pahassa pakkoraossa jossa he joutuvat lähinnä valitsemaan tavan jolla ovat idiootteja. A priori -oletus ei nimittäin selitä miksi naturalistinen tiede toimii. Vaihtoehtona on levätä sen ajatuksen varassa että "Suunnitteluhypoteesi" on liian epämääräinen ja että ilman naturalistista oletusta tieteen teko ei ole mahdollista. Tämä valitettavasti tuhoaa ajatuksen ID:stä tutkimusohjelmana, etenkään sellaisena joka vaatii naturalisteilta yhtään minkään selittämistä.

ID -piireissä ylläolevaa on melko suuresti tunnustettu. Heistä kysymys onkin juuri avomielisyydestä. Siitä, että "ollaan yhtä huonoja". Toki tämä esiintyy erilaisina asenteina eri tilaisuuksissa. Ei ole vaikeaa vierailla ID -luennoilla joissa selitetään että "evoluutioteoriaan uskovat ovat hoopoja koska eivät ota huomioon informaatiota". Eli evoluutiota ei pidetä rationaalisena. "Maailmankuva" -sana onkin siitä erikoinen pejoratiivinen käsite että ID:piireissä usein tunnustetaan että kaikkia rajoittaa maailmankuva. Mutta maailmankuva -syytökset ja maailmankuvaan liittyvä intressianalyysi koskee aina vain evoluutiota ja "evolutionismia". ID "ei ota kantaa" Suunnittelijan motiiveihin tai vastaaviin ja se kieltää näiltä osin itsensä analysoimisen ideologisessa viitekehyksessä. Evoluutio onkin ID:stä paitsi maailmankuva niin myös väärä ja huono maailmankuva. Ei siis ole vain tilaa "tulkita maailmaa evoluutiokriittiseen johtopäätökseen päästen" vaan myös siihen että darwinismi on häviämässä oleva paradigma koska se ei voi selittää ties mitä rakenteita joita luonnossa on ID:läisten mukaan havaittu. Ja joita se ei edes voi selittää koska eliminatiiviset argumentit.
1: Paremmuuuteen siirrytään usein viittaamalla siihen miten ID:läinen ei ota oletuksia. Henkenä on että naturalisti olettaa että jos jotain ei tiedetä ja osata selittää nyt niin se osataan selittää joskus tulevaisuudessa. Tämä on tietysti väärä syytös, tosiasiassa tiede perustuu tietämiseen, tuntematon ei heivauta mihinkään. Vasta kun tuntematon on tutkimushaasteen sijaan jotain jota ratkaistaan uusilla keinoilla se mullistaa paradigmoja. Tuntematon ei ole mitään, joten tuollainen premissi on itsenään ylimääräistä ja tarpeetonta. Mutta jos se hyväksytään ja mietitään asiaa parsimonian kautta, ID väittää että se on tehokas koska se ei ole yhtä runsaasti premissoitu kuin "naturalismi". Tämä poistaa maailmankuvallisuuden ja muuttaa asian ratkaistavaksi. Ja sen varassa voidaan hyväksyä osittainen maailmankuvallisuus yhdessä sen kanssa että päihitetään vastapuoli. Kuitenkin ID:läinen tässä olettaa että tunnettujen luonnonlakien lisäksi ja päälle on erityinen älykäs voima. Tämä on luonteeltaan uudenlainen ja erilainen. On siis erilaisia perusvoimia ja sattuman ja lainomaisuuden kautta katsovat eivät ole riittävän kompleksisia. Tämä tarkoittaa sitä että ID -teoriassa otetaan pakosti premissi siitä että älykäs syy ei redusoidu lakiin ja sattumaan ja että tälläinen elementti on relevantti olettaa ja vaikuttaa. Mikään parsimonian malli ei tee tästä niukkaoletuksellista. Sillä älykäs syy on (a) lukumäärällisesti oletus todellisuuteen eli lisäoletus. Se on myös sisällöltään poikkeuksellinen oletus Luonnonlaki ja sattuma ovat ID -läisistäkin valideja joten tämä on selvästi kyseenalaisin ja erilaisin ja uutta. Kun tiedostetaan että tässäkin vaaditaan niiden lisäksi oletus siitä että "jos jotain ei tiedetä niin naturalismi ei voi sitä koskaan ratkaista" -oletus vaaditaan jotta voidaan nähdä että tuntematon olisi viite einaturalistisesta älystä. Joten parsimonia on se asia jonka viimeisenä nostaisin esiin jos olisin ID:n kannattaja.

Onkin syytä painua tarkempaan käsiteanalyysiin.

Käytännössä riittää että kiinnittää huomiota siihen että evoluutio=naturalismi ja naturalismi=ateismi ovat usein hyvin heikosti todistettuja. Ergumentit ovat yleensä sellaisia miten ateistien on järkevää uskoa evoluutioon ja dissata ID:tä. Ajatus on kuitenkin siitä heikko että siinä tehdään kategoriavirheitä heti jos väitetään että ateismi tällä perusteella on evoluution ominaisuus. Se, että kaikki kissat ovat eläimiä ei tarkoita että kaikki eläimet ovat kissoja. Ja itse asiassa tämän päälle ei usein tiedosteta että jos evoluutio=naturalismi=ateismi -väite tehdään, niin tehdään ekvivokaatio "naturalismi" -sanan kohdalla. Eli tätä heikkoa ja henkilöön käyvää ja syyttävää argumentointia täydennetään hyvin ankaralla virhepäätelmällä. 
1: Sillä "naturalismi" on joskus selitetty tavalla jossa korostuu että siinä on (a) "lainomaisuus" eli induktiivinen päättely ja peittävän lain mallin soveltaminen ja (b) "sattuma" eli jonkinnäköinen todennäköisyyteen liittyvä elementti. Esimerkiksi Dembski eliminoi "luonnolliset prosessit" juuri tällä keinolla. Joka tekee siitä by definition sen miksi naturalismia väitetään. Jos "Älykkäät" syyt saadaan eliminoimalla "luonnolliset syyt" ja eliminointia tehdään noin, on selvää että tässä määritellään mitä on se "naturalismi" jota kritisoimaan, ylittämään ja päihittämään  "älykäs syy" asetetaan.
2: Kuitenkin tosiasiassa naturalismi tarkoittaa ateismia lähinnä vain silloin kun naturalismi tarkoittaakin toista naturalismin määritelmää. Eli ajatusta jossa kaikki on ainetta ja energiaa, jotain jossa ei ole erillistä mieltä tai paranormaalia tai yliluonnollista. Näiden välinen ero on valtava. Sillä tosiasiassa jo kummitus joka kummittelisi videokameroissa tietyssä paikassa erityisen usein olisi jotain joka on sekä paranormaali mutta joka noudattaisi tiettyä tunnistettavaa sääntöä. Eli se olisi induktiivinen, jopa silloin kun kummitus ei esiintyisi "Joka päivä kello 12" vaan satunnaisemmin. Älyllinen syy onkin eliminoitu jos ja vain jos olettaa a priori että äly ja tietoisuus ei voi redusoitua aivoihin ja jos jokin löytö päinvastaisesta löytyy niin se tarkoittaa sitä että joku Jumala on lurittanut CSI -informaatiota luonnonlakien hyvyysfunktioihin. Ja tämä johtaa juuri siihen että ID tekee a priori päätelmiä ja hautaa vastatodisteet.
+: Kokonaisuus onkin hauska. Tiede käyttää tiettyjä matemaattisia mallinnuksia. Näiden käyttämistä kutsutaan "naturalismiksi" joka on rajoittunut maailmankuvallisesti joihinkin pirun taustapremisseihin. Että matematiikan aksioomat ovat rajoittavia ja jotain jotka on vain hyväksyttävä maailmankuvallisesti a priori. Joka tarkoittaa sitä että ID ei ole matematiikan mukainen. ID:läinen korostaa että tottakai naturalisti löytää vain naturalistisia vastauksia. ID:läinen ei kuitenkaan voi selittää miksi näitä vastauksia saadaan niin paljon, joka johtaa siihen että kenties käytettyjen menetelmien teho onkin vahvistettu a posteriori -elementillä jolloin ne eivät olekaan a priorisia argumentteja. Seuraava mitä ID:läinen pettymyspäissään tekee on se, että hän lähtee viittaamaan Dembskiin joka on "matemaattisesti todistanut" asioita. Mutta ei luovu samalla siitä että evoluutio on maailmankuva.

Ja se menee pahemmaksi.

ID on nuljahtanut liian vahvasti teoriaan jonka mukaan evolutionismi on ateismia ja naturalismia. Jotain jossa a priorisesti kielletään Jumalan olemassaolo. Eli jos evoluutio on totta, olisi teismistä pakko luopua. Tässä tilanteessa luodaankin ID:lle tyypillinen ajatus siitä että evoluutioteoria on täynnä erilaisia implikaatioita. Tässä esitetään usein eettis-teologisia implikaatioita. Esimerkiksi yleinen tuomio on että evoluutio tarkoittaisi "might make it right" -oppia jossa eugeniikka on piilotettuna premisseihin. Ja jos näistä premisseistä ei ole tietoinen on harhaanjohdettu pelle. Eli jos uskovainen uskoo evoluutioon, hän on tyhmä ja harhautettu. Joku joka ei tiedosta näitä pimeitä ja pahoja implikaatioita. Ja ateismi ja naturalismi olisivat yksiä näiden seurauksia.

Tämä on mahdollista jos ja vain jos evoluution totenaolo falsifioi Jumalan. Triviaalissa mielessä se tekeekin niin. Voidaan sanoa että jos jokin kreationistinen jumalakäsitys pitää evoluutiota mahdottomana, niin tässä tapauksessa evoluution todistaminen falsifioi sen.

Valitettavasti tämä ei ole kovin uskottavalla tasolla.
1: Jos katsotaan evoluutiota käsitteleviä osaajia, on ID -puolella tarjota lähinnä Behe. Muut ovat usein juristeja tai insinööritieteistä. Sellaisista joissa evoluutioteorian hallinta ei ole ammattitaidon ytimessä. Evoluution puolella ID -kriitikoissa on sitten sellaisia henkilöitä kuin Kenneth Miller, joka on lähestynyt esimerkiksi Behen RC -rakenteita nimenomaan evoluutioteorian kannalta selittäen. Hän lähestyy asiaa ID -ongelmana.
2: Kenneth Milleriä täydentämään on sitten hyvä ottaa esimerkiksi Junkkaala joka lähestyy asiaa teologisemmin. Hänen mielestään kristinuskolla ja evoluutiolla ei tarvitse olla ylitsepääsemätöntä ristiriitaa. Tämä kuuluu hänen osaamisalueeseensa. Suomesta evoluutiota kannattavia teistejä ovat Jorma Topparin ja teologian tohtori Eero Junkkaalan kaltaiset ihmiset. Heitä on paljon. Ja he ovat lähestyneet asiaa teologisesta kulmasta.
+: Toisin sanoen evoluutiota voidaankin lähestyä tavalla jossa kristinusko ei haittaa evoluutioteorian teoriasisällön hallintaa. Ja teologian puolellakaan ei nähdä haastetta siinä että kristinusko voidaan yhdistää evoluutioon jollain tavalla. Kun evoluutio ei kumoa Jumalaa eikä toisaalta teismi estä naturalistista suhtautumista luontoon, on vaikeaa nähdä miten on niin ilmiselvää että "evoluutionaturalismi on sitä että a priori oletetaan että Jumalaa ei ole".

Deismi on a priori kakkaa joten evoluution on pakko olla ateismia

Itse asiassa pahimmillaan tilanne on kuitenkin kun tiedostetaan ID:n suhde deismiin. Phillip Johnson kirjoitti oikein kirjan evoluution maailmankuvasta "Darwin on Trial" Se suomennettiin kreationistien innossa nimelle "evoluution maailmankuva". Ja sen aukkona on se, että darwinismiateisminaturalismin implikaatioita pohtiessaan Johnson käsittelee deismin mahdollisuuden yhdellä virkkeellä. "Tämä on virhe numero kaksi. Emilio haluaa vaihtaa Raamatun Luoja-jumalan deismin hengettömään Alkusyyhyn. Se on kuin vaihtaisi oikeaa kultaa väärään rahaan." Tämä on perimmiltään se argumentti jonka varassa "evoluutio on ateismia" -väite nojaa. Tämä on halpa toiveajattelulla perustelu, se miten asioiden halutaan olevan ja miten ne ovat mieluisampia ratkaisevat. Deismi ei myy Pelastusta. Tämä on ilmiselvä teologinen kannanotto.
1: Mutta tässä kohden onkin huomattava, että ID:n "suuri teltta" (Big Tent) on tosiasiassa siitä omituinen että sen dogmaa ei tunnisteta siten että se suoraan sanoo mitä se kannattaa. Se nähdään sitä kautta mitä se vastustaa. ; "Natsit ja evoluutio" -viestejä heittävät ID -istit ovatkin siitä hauskoja että he ensin mielellään moittivat evolutionisteja ja heittävät päälle maksimaalisen määrän historiallista painolastia. Mutta sitten seuraavaksi he selittävät miten asiallisia miehiä ID:läiset ovat kun eivät ota kantaa teologisiin kysymyksiin. - Kokonaisuus on kuitenkin se, että ID:läiset haukkuvat evolutionisteja joiden evoluutioajatus johtaa siihen että olemme "vain eläimiä" ja tältä pohjalta vihjataan että evoluution maailmankuva johtaa usein ellei väistämättä eugeniikkaan ja kansanmurhiin. Mutta samanaikaisesti he eivät ota kantaa ID:n niihin implikaatioihin joihin kelloseppäanalogian voi viedä, eli niihin ajatuksiin jossa Suunnittelija jonka motiiveja ei voida tietää tarkoittaa teleologisessa mielessä Jumalaa joka ei voi toimia moraalin opettajana. Ja jossa jos olemme vain koneita, niin sittenhän murha on vain verrannollinen vandalismiin.

ID herjaa vastustajiaan, ja lähinnä piilottaa herjauksensa sivistyssanoihin.

Evoluutio on evoluutiouskoa ja ismi jossa käydään identiteettiin ja persoonaan. Jos tämä ei muuten onnistu niin syyttämällä että evoluutio on henkilökohtainen maailmankuva on syytös tutkijan asennetta kohtaan. Ollakseen pätevä argumentin pitäisi olla muotoa "jos ja vain jos". Kuitenkin he maalaavat yhden ainoan spesifin skenaarion jossa jos tietty asenne on ilmoilla ja päättelevät tästä seuraavasta "Niin sittenistä" koko tieteenalaa leimaavan viestin. Kun yksi tapa päätyä evoluutioon on dogmaattinen niin koko tieteenala on dogmaattinen. Tässä maalataan melko omituisia intressejä vastustajien päälle. Tämä on sekä herjaamista (siinä vastustajaa loukataan, monesti epätodella syytöksellä jossa haukutaan petollisuudesta ja kaikesta sellaisesta joka on ajojahtia jos se kohdistuu Puolimatkan tutkijanintegriteettiin) että ad hominem -asennetta (jossa evoluutio on väärä koska sen kannattajilla on tietty maailmankuva).

Tosiasiassa hauskaa onkin se, että ID korostaa että demarkaatiokriteereitä ei ole lyöty lukkoon. Siksi esimerkiksi falsifioitavuuskysymys on "irrelevantti" koska siitä ei ole yksimielisyyttä. Näiden mukaan meneminen nähdään jopa "naturalistien peliin menemisenä". Tätä syöttiä ei tarvitse - tai edes pidä yrittää - ottaa. (Kuten Dembskin sitaattiin ylemmäs laitoinkin.) Samalla se kuitenkin korostaa foundationalista tiedekuvaa jossa ajatellaan että olisi väistämätöntä että ajatukset lähtisivät presuppositionistisesti premisseistä ja sitten tulkittaisiin havainnot tässä viitekehyksessä ilman a porteriori -elementtejä. Kuitenkin foundationalismille on vaihtoehtoja, joten ID on tehnyt tästä demarkaatiokriteerin. Sen jonka olemassaolon se kieltää oikeuttaakseen ja tehdäkseen mahdolliseksi "maailmankuva-smaailmankuva" -argumenttejaan. Tosiasiassa jos tämä ongelma voitaisiin todella ratkaista ja päätyä yhteen, tietoteorian suurimmat ongelmat olisi käytännössä lopullisesti ratkaisu. Jolloin meillä olisi demarkaatiokriteeri. Joten tämän tulkintakentän valinta lähtökohdaksi on varsin kyseenalainen, sisäisesti ristiriitainen.

Kaiken kaikkiaan ; jos tiede voi ratkaista asiat suoraan, niin ei olisi tilaa "eri tulkinnoille" eikä tätä kautta erimielisyyskään olisi suoraa "maailmankuvallista vainoamista" joka on tietenkin nykyään vahvin todiste siitä että evoluutio on ideologista. Kun ID -teoria ei toimi tutkimusohjelmana eikä oikein muutenkaan, niin syynä on nimenomaan, väistämättä ja ilman mitään vaihtoehtoja syväluotaava vainoaminen. Jota ei tehtäisi ilman maailmankuvallisuutta.

Ja siksi evoluutio=evolutionismi=darwinismi=naturalismi=ateismi.

Ei koska se olisi järkevä tai edes todennäköinen vaihtoehto. Vaan koska tietyt ihmiset tietävät maailmankuvallisesti olevansa oikeassa, tekevät maailmankuvallisia väitteitä maailmasta ja tulkitsevat havaintoja tämän päälle. (Ja jos falsifioitavuudesta ei tarvitse välittää, niin tämä tulkinta voidaan aina tehdä koska falsifoimattomuus tarkoittaa juuri sitä että mikään kuviteltavissa oleva havaintojen tila ei kumoaisi tätä näkökulmaa.) Ja sitten he menevät tästä pidemmälle ja syyttävät että kaikki erimielisetkin tekevät aivan samoin. Ja jos joku on erimielinen ja näkee perustelut heikkoina, he ovat vainoajia. Seuraavaksi nämä tyypit sitten kertovat siitä että tämä vainoaminen on odotettavissa koska tuo erimielisten maailmankuva on sellainen vainoajien ja pahojen ihmisten maailmankuva.

Tämän ID -asenteen (evoluution maailmankuvallisuuteen ja epämoraalisuuteen liittyvän) vuoksi ID yhteiskunnasta onkin tullut kammottava, ja ("Wedge" -dokumenttiin) täytyy kirjata tavoitteita joilla tämän vastustavan maailmankuvan asema saadaan hakattua alas ja marginalisoida se yhteiskunnasta taiteita myöten. Kun vihollinen on darwinismi ja sen destruktiiviset yhteiskunnan vaikutukset täytyy saada korjattua, täytyy perustaa tavoitteita huutava instituutio jonka alaotsikko nimetään avoimesti "renewal of science and culture". Ja sitten isketään heikoimpaan lenkkiin jonka tuhoaminen kiilaa koko puun nurin, akateemiseen evoluutioteoriaan. Joka ei ole ajojahtia ja vainoamista koska ID on Totta eikä pahaa evoluutioteoriamaailmankuvaa.

---

Näyttää siltä että ID -liikettä kuvaakin kova "pata-kattila". Aina kun ID-läinen haukkuu evolutionistia, hän näyttää kuvaavan sitä miten hänen oma maailmankuvansa toimii. Väite siitä että sama vainoaminen ja a priori -jäsennelty presuppositionisti koskisi darwinistejakin on projisointia. Ei se ainakaan tosiasia - tieteenfilosofinen, teologinen tai empiirisen luonnontieteen mukainen - ole. And then they wonder why we call them IDiots!

Kuinka antrooppinen periaatekaan ei ole kuten pitäisi

"As for your example, I’m not going to take the bait. You’re asking me to play a game: “Provide as much detail in terms of possible causal mechanisms for your ID position as I do for my Darwinian position.” ID is not a mechanistic theory, and it’s not ID’s task to match your pathetic level of detail in telling mechanistic stories. If ID is correct and an intelligence is responsible and indispensable for certain structures, then it makes no sense to try to ape your method of connecting the dots. True, there may be dots to be connected. But there may also be fundamental discontinuities, and with IC systems that is what ID is discovering."
(William Dembski)

Intelligent Designin kohdalla viitataan kohtuu usein antrooppiseen periaatteeseen. Etenkin Fred Hoyle on tässä kohden todisteena siitä että maailma olisi älykkäästi suunniteltu. Näkemys on hyvin erikoinen. Monestakin syystä.

On kenties hyvä ottaa ensin löysät pois. Fred Hoyle on todellakin harrastanut antrooppista päättelyä. Hän otti esille huomion siitä että elämä perustuu hiileen (tarkalleen ottaen pääosin hiili₁₂). Koska hiilen syntyä universumissa ei osattu selittää, hän ajatteli sitä kautta että tähdissä täytyy tapahtua prosesseja joiden kautta tätä hiiltä olisi pakko syntyä. Ja tästä lähtökohdasta hän sitten ikään kuin "reverse engineerasi" teorian jossa aurinko tuottaa hiiltä. Willie Fowlerin tutkimus sitten osoitti että tämän laskelman tuottamat ennusteet pätivät myös fysikaalisessa maailmassa. Tämä on antrooppista ajattelua. Mutta jos olisin Intelligent Designin kannattaja, niin tämä olisi juuri sitä antrooppista ajattelua jota yrittäisin välttää äärimmilleen.

Totuus on tuolla ulkona...
Tosin tämä ei ole tupakka,
joten saatte tyytyä
ulkoavaruuteen ettekä
pihalla oleviin humanoideihin.

Ensinnäkin Hoylen ajattelutapa on jotain joka on äärimmäisen helposti yhdistettävissä heikkoon antrooppiseen periaatteeseen (WAP). Siinä ajatellaan että emme elä satunnaisessa universumissa koska elämme siinä. Robert Dicke "Dirac's Cosmology and Mach's Principle" lähti nimenomaan siitä että jos universumissa on elämää, se ei ole mikä tahansa universumi. Joten se että katsomme unviersumia painottaa mahdollisuuksia. Tämä ajatustapa tiivistyy siihen että "jos universumi olisi toisenlainen emme olisi sitä katsomassa". Joka taas on hyvin päinvastainen sen kanssa että universumin elämällesopivuus olisi jotenkin tehty päämääräsuuntautuneesti siten että se olisi väkisin halunnut siihen eläviä tietoisia tarkkailijoita.

Toisaalta myös vahva antrooppinen periaate (SAP) on itse asiassa ytimeltään äärimmäisen ID -vastainen. Se sopii toki hyvin yhteen teismin ja deismin kanssa, mutta ID on sen kanssa hankaluuksissa. Koska se on vahvassa ristiriidassa kaiken sen kanssa mitä ID:n kannattajat selittävät evoluution ja biologian kohdalla.

ID toki myy itseään jonain joka yhteensopii niin teismin kuin deisminkin kanssa. Mutta tosiasiassa se on tätä huomattavasti rajoittuneempi. Se tekee perusoletuksia jotka rajaavat tietyt teismin mallit kielletyiksi. Asia on erityisen relevantti kun mietitään miten evoluution ja naturalismin yhteyttä korostetaan. Itse näen että teismi sopii yhteen evoluution kanssa, tietyin ehdoin. ID taas näkee evoluution naturalismina jossa oletetaan että elämän ja lajikirjon selittäjänä on jokin luonnollinen prosessi. Ja tätä asennetta pidetään naturalismina.

Ymmärrän ajatustavan peruseetoksen. Ja sen ymmärtäminen onkin tärkeää jotta ymmärretään millä asenneilmapiirillä ID -argumentaatio elää. Mutta valitettavasti jos katsomme Hoylen ajatustapaa niin se on naturalistinen juuri samalla tavalla millä evoluutio määritellään naturalistiseksi teoriaksi. Siinä kiistettiin a priorisesti ajatusmallit jossa hiiliatomit vain puksahtavat tyhjästä ihneenomaisesti. Tässä siis rajattiin yliluonnollinen selitys pois ja luotiin malli siitä että hiili olisi syntynyt luonnonlakien kautta. Ja tätä on käytetty tutkimusmallin perustlähtökohtana. Tämä on kieltämättä äärimmäistä naturalismia. Ja siksi minä olisin Intelligent Designin kannattajana hyvin hiljaa kaikesta antrooppiseen periaatteeseen vivahtavastakin. Toki ymmärrän että normaali ID -isti tuskin tekee näin. Sillä he ovat nähneet miten antrooppista periaatetta muualla yhdistetään teismiin. Ja tämä Jumalan puolella oleminen on heille tärkeämpää kuin se, että he olisivat filosofisesti konsistentteja ajattelijoita.

Kenties lämpö ei voi siirtyä miten vain mutta silti maalia ei kannata siirrellä miten vain

Olen jo aiemmin kirjoitellut termodynamiikasta ja evoluutiosta. Nyt vastaani tuli tilanne jossa eräs uskovainen kyseli siitä että maapallo avoin vai suljettu systeemi termodynamiikan näkövinkkelistä. Tai oikeastaan hänellä oli asiasta vankka mielipide. (Olin jo kuvitellut että asia olisi jäänyt pois, mutta kreationisteilla on tapana nostella argumenttejaan kuolleista. Ainut asia josta olen tyytyväinen on se, että tämä uskovainen ei ole intoutunut puhumaan suoraan minun kanssani henkilökohtaisesti. On sitä silti ärsyttävää seurata.)
1: Teknisesti joku voi olla pilkuntarkka ja jakaa termodynamiikan tässä käyttämääni tarkemmin. Ilmaista että että termodynamiikan toinen pääsääntö toimii "suljetuissakin systeemeissä" ja vaatii "eristetyn systeemin". Ja korostaa että suljettu systeemi ei vaihda ainetta ympäristön kanssa, mutta energiaa voi vaihtaa. Eristetty systeemi taas ei vaihda kumpaakaan. Mutta tässä keskustelussa ei käsitelty asiaa tällä pieteetillä. Korostettua on että jos termodynamiikan toinen pääsääntö ei toimi "suljetussa systeemissä" on selvää että on pakko puhua "eristetystä systeemistä" ja on luontevaa ottaa esiin että se on sitten määritelty kuten "eristetty systeemi". Koska pitää olettaa että kommunikoidaan samalla tasolla. Ja tämä "suljettu-avoin" on populaaripuheessa tarkkuudessa riittävä. Ja kreationismipuheessa vakiintunut. (Tässäkin tapauksessa kysymys aloitettiin "onko maapallo avoin vai suljettu järjestelmä", jossa on vaihtoehdoton henki, joka ei muistuta "eristetystä systeemistä".) Kaikki tietävät mitä kukin tarkoittaa, koska "eristettyä" ei tule kuvioihin koskaan. Minä käytän "suljettu" vs. "avoin" -jakoa, kuten yleensä on ollut tapana kreationistikeskusteluissa. Sitä käytetään aika usein, etenkin populaaritasolla. En ole kokenut tätä tarpeelliseksi, sillä sisältö on tärkeämpi. Toki tämä pieteettien puute on hieman hävettävää ja halveksittavaa. Mutta sen vaihtoehtona on se, että kreationisti intoutuu siihen että on syitä että jokin järjestelmä ei ole avoin. Ja sitten hän saa tarpeettoman "ähäkutti-darwinistit" -hetken. Ja pyrähtää kertomaan voitostaan kavereilleen.
2: Oikeasti tilanne kehittyi keskustelun kulkiessa huolestuttavampaan suuntaan. Esityksen alla oli se, että koska maapallo ja kaikki täällä oleva koostuu atomeista, niitä koskisivat universaalit luonnonlait. Ja siksi maapallo on suljettu. Tämä on teknisesti ottaen oikein. Mutta valitettavasti viitattu termodynamiikan toinen pääsääntö on ns. rajoitettu. Se vaatii toimiakseen tietyt systeemit. Se on ehdottomuus vain ns. suljetun systeemin sisällä. Sellaisen jossa aine eikä energia vaihdu. Toki näihinkin voi syntyä lokaaleja poikkeamia mutta yleisesti ottaen ne tapahtuvat kokonaisentropian kustannuksella. Eli paikallinen negentropia kasvattaa muun alueen entropiaa, lisää kontrastia.

Tässä osittain ongelmana on ollut se, että maapallo nähdään suljettuna systeeminä siinä mielessä että maa-aines ja ilmakehä pysyvät enemmän tai vähemmän planeetalla. Kuitenkin termodynamiikka koskee jo nimensäkin puolesta lämpöä. Ja tässä mielessä maapallo onkin avoin systeemi ; Ulkopuolista energiaa tänne tulee jatkuvasti enimmäkseen auringon säteilynä mutta toki minimaalisesti muistakin tähdistä. Näin ollen uskovaisen innostama termodynamiikan toinen pääsääntö ei ole este. Evoluution ei tarvitse rikkoa luonnonlakeja toimiakseen. Joten evoluutioteoriaa ei voi vain "falsifioida ilmiselvästi" termodynamiikkaan vedoten. Jokainen ekologi tietääkin sen, että "energia virtaa systeemin läpi ja aine kiertää". Joissa aineen kierto on hieman eri asia kuin energian kierto. Tämä ei ole kovin harvinainen erehdys ; Näkyyhän jopa hautajaispuheissa erikoisia puheita siitä että kun ainetta ei voi tuhota eikä energiaa voi tuhota niin sitten myös sielu on ikuinen. Mutta valitettavasti jos sielu ja ihmisruumis on kokonaisuus, voidaan nähdä että ihmiskehon järjestys voi muuttua vaikka aine ja energia ei tuhoutuisikaan.
1: Itse asiassa kun katsomme aurinkoisia päiviä voimme huomata esimerkiksi silmillämme fotoneja jotka eivät ole peräisin maan pinnalta. (Tähdenlennot todistavat että jotain materiaakin tulee maahan mutta tätä on itse asiassa mahdollista estimoida merkityksettömäksi.) Nämä lämmittävät ja itse asiassa ilman näitä kasvit eivät voisi toimia ja tuottaa ravintoa. Näin ollen ekosysteemi selvästi on avoimessa järjestelmässä. Kiinnostavaa olisi myöskin se, että jos "ilmakehä" todella suojaisi maapallon täysin suljetuksi järjestelmäksi niin vuodenajat olisivat mahdottomia. Sillä ollakseen suljettu kevätaurinko ei lämmittäisi. Ja ollakseen suljettu syksyn tullen ilmojen ei pitäisi kylmetä kun lämpö ei siirtyisi pois. Mutta osa nyt elää maailmassa jossa pitää kyseenalaistaa sekin että solu on avoin järjestelmä. Aineenvaihduntakin on ilmeisesti ateistidarwinistisatanistien salajuoni ja petkuhuiputus. Myös DNA on avoin järjestelmä, se kahdentuu ja on kontaktissa muiden atomien kanssa ja käy tuman ulkona ja mutatoituu säteilystä jne.

Itse asiassa universumin kohdalla on jännittävää se, että aidosti täysin suljettuja systeemeitä on vähän. Tämä asettaa haasteita suljettujen systeemeiden kohdalle. Tässä kohden on vaikeaa nähdä miten termodynamiikan toinen pääsääntö voisi falsifioida (siis totaalisesti mahdottomaksi tehdä) elämän synnyn ja evoluution maapallolla. Se ei ole ongelma edes aurinkokunnan synnylle, Paul Daviesin "viides ihme" - teos josta kreationistit yleensä pitävät - kertoo gravitaatioaukosta. Eli siitä miten gravitaatio on synnyttänyt tiivistymiä ja tämä on sitten auringon ja muiden vastaavien synnyn takana. (Ei olekaan täysin satunnaista virtausta, syntyy järjestystä samaan tapaan kuin jos laittaa lasiin öljyä ja vettä, pitää päin vastoin sekoittaa ja kuluttaa energiaa jotta pysyvät sekoitettuna. Rauhaan jätettynä öljy nousee pinnalle. Tämäkään ei tietenkään riko termodynamiikkaa vaikka se tuottaakin järjestystä.) Tätä voi olla vaikeaa ymmärtää jos mieli on fiksoitunut siihen ajatukseen että entropia tarkoittaa epäjärjestystä. Entropia on kuitenkin pääasiassa lämpöoppi ja se liittyy niin moneen asiaan sellaisilla tavoilla että sanaistamiset johtavat juuri tässä kohden hyvin helposti harhaan.

Ylläolevat kuvaavat kuitenkin lähinnä periaatteellista ongelmaa siitä "mistä energia tulee". Uskovainen kuitenkin muistutti siitä että universumi on itse kokonaisuus, kenties jopa ääretön kokonaisuus. Ja se on suljettu järjestelmä. Jos olisin itse tekemässä tätä argumenttia, jättäisin äärettömyyden pois. Sillä termodynamiikka on tilastollinen ilmiö. Äärettömyyden korostaminen johtaa siihen että todennäköisyys siihen että suljetussa systeemissä syntyy jossain termodynaaminen poikkeama olisi automaattinen. Joten minä korostaisin sitä että universumi on itse asiassa rajallinen ja suljettu. Ja tämän tilan mielelläni annan uskovaiselle inttäjälleni.

Universumi on siitä erikoinen laitos, että se tarkoittaa sitä että tilastollisesti katsoen universumin entropiamäärä on kasvussa ja näin on ollut koko ajan. Universumin sisällä, kokonaisuutena, entropian suunta on vain yksi. Joten sen kohtalona on lämpökuolema. Tätä ei ole hankalaa hyväksyä. Mutta argumentin kannalta tämä on erikoinen. Se nimittäin muuttaa täysin alkuperäisen argumentin luonteen. Jos selitysaiheena on se että evoluutio rikkoo luonnonlakeja, niin universumin suljettuna tilana oleminen ei kosketa tätä enää mitenkään. Sillä jos koko universumin ajan entropian trendi on sama, niin ainut mikä voi olla haaste on se mistä "ensimmäisen hetken" entropiataso on peräisin. Ja tämän jälkeen voidaan vain sanoa että evoluutio tai elämä ei mitenkään rikkoisi luonnonlakeja. Ja jos lähtötila ja puolustettava asenne on että evoluutio rikkoo termodynamiikan lakeja, niin tämä kanta on menetetty ja hävitty jo tämän siirtymisen puolella. (Vaikka kuinka teeskentelisi että asia on relevantti niin kauan kun käyttää sanaa "entropia" edes ymmärtämättä mitä se oikeasti tarkoittaa.) Maapallokin on avoin ja aurinkokuntien synty selitetty. Ne selitetään sillä entropiatasolla joka on ollut universumin alussa. Ainut mahdollinen ongelma koskee tällöin universumin syntyhetkeä. Ja tässä kohden on edessä erikoisia ongelmia.
1: Periaatteesssa antaa jotain tilaa deismille. Mutta vain universumin synnyn kohdalle. ; Tosin haluaisin nähdä ne todisteet millä liittävät deismin negentropiaan. Aika ad hoc on yhteys tässäkin. Mutta tämä on teoriassa mahdollista. Sellainen "voi olla" -yhteys jota ei ole falsifioitu ja jolle tulee antaa vaihtoehtona tilaa. Mutta ei tämä ole mikään varsinainen argumentti sen puolesta että todellisuus olisi edes mitenkään väistämättä Jumalan luoma. Tai edes todennäköisesti. Tämä on argumentti. Mutta heikointa mallia. Sitä mallia missä "ei ole täysin mahdotonta, että" ja "ei ole kumottu että". Toki tämä riittää yhdessä tapauksessa. Sellaisessa jossa joku väittäisi että Jumala on täysin mahdoton ja että Jumala olisi falsifioitu. Sellaiselle argumentille saa nauraa ja sellaisen esittäjälle naureskella hyvillä mielin. (Kuten kyseinen kreationisti innoissaan väitti että termodynamiikka tarkoittaa tasan sitä että evoluutio on ehdottoman mahdotonta ja luonnonlakien vastaista. Jos väittää jotain mahdottomaksi, ei tarvitse todistaa asiaa kuin siltä tasolta että se ei ole mahdotonta.)
2: Aivan yhtä hyvin voitaisiin huomauttaa että termodynamiikka johtuu universumin alkeishiukkasten rakenteesta. Joten miten ihmeessä ne voisivat vaikuttaa universumin syntyyn? Eli universumin sisällä olevaa käytetään jonain joka koskisi tätä universumia ennakoivaa tilaa. Tämä herättää kyllä hyvin erikoisia kysymyksiä. Voi olla että entropian kannalta universumin alku on sama kuin miettisi mitä on pohjoisnavan pohjoispuolella. Ja kieltäisi sitten sen että vastaus saisi olla "etelä".

Geneettinen imperatiivi ; Eli miten ateistinen evoluutioajattelu voi taata pysyvämmän moraalin kuin teismi.

Jostain syystä viime aikoina on yleistynyt argumentti joka korostaa sitä että "naturalistit" eivät voi olla "oikealla tavalla moraalisia". Tämä teema on toki ikivanha, mutta sen parissa on noussut esiin seuraavan tyylinen argumentti:
P1: Evoluutio on muutosta.
P2: Objektiivinen moraali on by definition ikuista ja pysyvää.
J: Evoluutio ei voi tarjota objektiivista moraalia.

Argumentin tausta on tietenkin helpohkoa ymmärtää. Evoluutikot ovat olleet empiriisiä etiikan alalla. Sukulaisvalinnan, itsekkään geenin ja peliteorian kombinaatio on tuottanut todisteita siitä että evoluutio voi tuottaa altruistista käytöstä. Aihetta ovat popularisoineet jo kauan esimerkiksi Matt Ridley "Jalouden alkuperä" -teoksessaan. Lisäksi uusateisteista Sam Harris on "moraalisessa maisemassa" korostanut ihmislähtöistä etiikkaa. Nämä ponnistavat evoluutioteorian pohjalta joten on selvää että tämä nousee kritiikin kohteeksi. Tälle ei ole aikaisemmin ollut tarvetta. Osittain jo sen vuoksi että biologit olivat toisen maailmansodan jälkeen kiinnostuneita aggression selittämisestä. Ja evoluutiota käytettiin tässä aiheessa. Frans de Waalin "Hyväluonteinen" oli tässä kuitenkin tärkeä suunnanmuuttaja.

Uskontokeskustelua tässä kohden leimaa ylipäätään vahva vastaankirjoittamisen periaate, joten tämä argumenttien reaktiivisuus ei ole sinällään mitenkään yllättävää. Enkä pidä tätä edes huonona. Kuulun David Humen ystäviin tässä kohden siinä mielessä, että hänkin suosi käytösmallia jossa vastapuolen argumentteja ei voiteta kehittämällä toisenlaisia argumentteja, vaan ottamalla vastapuolen argumentit ja johtamalla niistä jotain kannattajilleen epämiellyttävää. Ja onhan tuossa argumentissa jotain vetoavaa. Mutta kenties tätä argumenttia olisi kuitenkin syytä tarkastella hitusen paremmin. Siinä nimittäin tulee erikoisia onglemia jos sen periaatteita sovelletaan teismiin. (Humepeliä voi pelata vastaankin tältä osin.)

Jumala ja ikuinen muuttumaton luomakunta?

Tässä kohden tärkein kysymys on kenties se, että onko teismi tosiasiassa ikuisuuden tae. Karkeasti voidaan sanoa että Jumala on konsepti jota on järkevää olettaa ikuiseksi tai pitää sellaisena. (Varmasti tästäkin on poikkeuksia.) Jumala on liikkumaton liikuttaja, ei ajallinen ei rajallinen ja niin edes päin. Maailma taas nähdään joksikin joka on ajallinen ja jossa tapahtuu muutosta. Tässä mielessä Jumala on voinut luoda moraalin, ja tällöin ei ole mitään takeita että moraali olisi yhtään pysyvämpi ja ikuisempi kuin ihminen. Kenties moraalikin olisi ajallista. Tämä on mahdollinen vaihtoehto, jota teistit yleensä eivät kartoita kovin pitkälle.

Eivät, vaikka tämä on itse asiassa relevantti kysymys erityisesti kristityille. Kristityillä on tunnetusti erikoinen suhtautuminen Uuden ja Vanhan Testamentin eroille. Jos VT:n puolelta kaivaa esille käskyjä joissa pitää kivittää ihmisiä tai tappaa noitia, korostetaan että nämä ovat vanhaa lakia joka ei päde Jeesuksen jälkeen. Lisäksi kerrotaan että pitäisi ymmärtää ottaa sen ajan kulttuuritilanne huomioon. Esimerkiksi kuolemantuomioiden yleisyyden kohdalla on korostettu että paimentolaisheimolla ei ole mahdollisuutta luoda toimivia vankiloita.

Tämä on vakava askel kohti situationalistista moraalia. Moraalia myydäänkin usein objektiivisena ja eikulttuurirelativistisena. Jonain joka on samaa eilen, tänään ja huomenna. Mutta samalla siinä annetaan äärimmäisen kulttuurirelativistiselta maistuvia tiloja joilla reagoidaan siihen miten pitää suhtautua "Toisen kuninkaiden kirjan" tarinaan jossa Elisa tekee ihmeen Betelissä pikkupojille jotka haukkuivat häntä kaljupääksi. Situationismia korostaa myös William Lane Craigin tunnettu Jumalan komennuskeskeinen teoria jossa hän hyväksyy "Raamatussa" mainitun kansanmurhan, koska kansanmurha on asiallinen teko jos Jumala käskee sen tehtäväksi.

Tässä yleinen vastaisku on näppärä ja ovela. Teisti voi aina sanoa että tosiasiassa Jumalan tahto on objektiivinen, ikuinen ja muuttumaton. Että mainitut erot ovat pinnallisia. Että moraali on sama ja vain ihmisten käsitykset ja se miten tätä täytyy tavoitella muuttuvat. Ja tämä onkin mahdollista. Se ei toki todista että moraali olisi jotenkin väistämättä pystyvää. Mutta se on ainakin yksi mahdollinen tulkintatapa.

Kuitenkin evoluutioteoriassa pystytään itse asiassa oleellisesti samaan.

Evoluutioteoriaa kannattava metaeetikko voi sanoa että tosiasiassa ne muutokset joista teistit ateisteja moittivat ovat irrelevantteja. Että ne koskevat vain moraalin pinnallisinta tapaa. Että ei pidä antaa intuition huijata.

Tätä varten voitaisiin rakentaa moraalinen prinsiippi jota voitaisiin kutsua geneettiseksi imperatiiviksi. Geneettinen imperatiivi koskee kelpoisuutta. Jokainen laji evoluution mukaan ajautuu kohti parempaa kelpoisuutta. Joten geneettinen imperatiivi koskee perimmiltään sitä että eliö seuraa sellaista maksiimia jossa hän maksimoi oman kelpoisuutensa joko suoralla tai epäsuoralla kopioitumisella. Tästä seuraa muutama asia:
1: Tämä periaate on pysyvä. Niin kauan kuin evoluutiota tapahtuu, niin kauan kuin on genetiikkapohjaisia eliöitä ja niin kauan kuin "elämää syntyy vain elämästä" se on pätevä maksiimi. Tämä on siis periaate joka ei nimenomaan muutu evoluution varrella.
2: Se mitä koemme altruistiseksi on jotain jota evoluution parissa on tutkittu paljon. Ja niiden ideana on juuri se, että ne tukevat ja hyödyttävät yksilöitä. Ryhmä luo suojaa jopa parvikaloilla, yhteistyö mahdollistaa monenlaisen nepotistisen ja einepotistisen hyötymisen. Ja evoluution kannalta tietynlaiset lajit hyötyvät altruismista, joutuisimme muuttumaan paljon jotta tämä ei kestäisi. Evoluution kohdalla on helppoa juuttua pelkkään mutaatioon ja uudistumiseen. Mutta samalla on huomattava, että silmän ja raajan kaltaiset innovaatiot ovat olleet aika pysyviä. Niissä on eroa detaljeissa, ei pääideassa.
3: Ja jos jossain olosuhteissa meidän olisikin luovuttava altruismista, niin voitaisiin esittää kysymys että onko oikeasti olemassa jokin moraalinen periaate joka ylittäisi lajin hengissäselviämisen. Eli olisiko todella olemassa niin vahvoja moraalisia prinsiippejä että niiden puolesta pitäisi ajautua sukupuuttoon. Sillä jos altruismi lakkaisi hyödyttämästä, altruismissa pysymisen seuraus olisi todennäköisesti juuri sukupuutto.
4: Tässä moraali on teknisesti ajallinen. Mutta se on kuitenkin olemassa niin kauan kuin on minkäänlaista elämää. Jopa bakteerit yrittävät maksimoida geneettisen imperatiivinsa. Ja tässä kohden voidaan aivan oikeasti sanoa että mitä järkeä olisi kehittää moraalimalleja maailmaan jossa on vain kiviä ja luonnonlakeja.

Mainitsemani moraali on toki omituinen, mutta samasta voidaan moittia myös Craigin hyvien kansanmurhien mallia. Muutos on molemmissa pinnallisesti situationalistista, mutta syvällä tasolla objektiivista. Molemmissa on yllättävyyttä. Craigin Jumalan moraali on vain mysteeri johon on luotettava. (Kansanmurhaan komentaminenhan ei falsifioi objektiivista moraalia vaan korostaa että Jumala tietää moraalisuusasiat jotka ovat ihmisille perimmiltään mysteereitä.) Evoluution kohdalla tämä voidaan sentään arvioida. (Altruismin kannattavuus löytyy peliteorian kaavoista ja strategioista. Eli ilmenee tavalla joka ei ole mielipide.) Tässä mielessä evolu

Sen lisäksi täällä on lisäkoukku.

Evoluutio toimii jos ja vain jos on jollain tavalla pysyvä universumi jossa pätevät pysyvät luonnonlait. Teismissä on erilaisia malleja joissa luonnonlait ovat Jumalan luomia pysyviä konsepteja. Deismissä Jumala on käynnistänyt universumin mutta ei ole sen jälkeen puuttunut sen menoon. Mutta muilla tämä ei ole väistämätöntä. Itse asiassa voidaankin sanoa että ihmeet voidaan nähdä Jumalan tekeminä muutoksina lakeihin jotka ovat muutoin pysyviä.

Tässä kohden on hyvä ottaa Richard Swinburne. Hän loi kuuluisan ajatuskokeen jossa hän yritti tarjota Humen Okhamin partaveitsen käyttötapaa takaisin lähettäjälle. Humehan kysyi siitä että jos joku väittää nähneensä ihmeen, olisi mietittävä että kumpi on todennäköisempää (1) se, että hän on nähnyt ihmeen vai (2) se että hän on erehtynyt tai peräti huijattu. Swinburne argumentoi erityisesti antrooppisen periaatteen kohdalle ajatuskoetta jossa pitäisi sadoista sekoitetuista korttipakoista ottaa päällimmäinen kortti. Jos sarja olisi jotain muuta kuin että kaikki olisivat herttaässiä, kortinvetäjä kuolisi. Jos kortinvetäjä jäisi henkiin, hänen tulisi miettiä että kumpi olisi suurempi ihme : Se, että hän tuurilla sai juuri tuon tuloksen. Vai sen, että joku hyväntahtoinen taho olisi manipuloinut jotenkin pakkoja.

Jumala on toisin sanoen ihmeentekijä ja haxor, joka ylittää todennäköisyyden lait. Tässä suhteessa on hyvä muistaa että luonnontieteellinen sattuma johtaa estimointimahdollisuuteen : Kvanttitason tapahtumat ovat hyvinkin satunnaisia ja indeterministisiä, mutta niitä voidaan ennustaa. Termodynamiikka nojaa ajatukseen perustason satunnaisiin liikkeisiin, mutta keskiarvoja ja trendejä voidaan ennustaa hyvinkin tarkasti. Jumala ylittää kaiken tämänlaisen. Hän on siis enemmän mielivaltainen kuin sattuma, jolle on sentään matemaattinen kuvaus. Kuvaus jonka avulla tilastollisuutta voidaan ylipäätään käsitellä.

Jos antaa pikkusormen Swinburnelle joutuu todellakin huomaamaan että ajatus universumin pysyvyydestä eivät ole kovinkaan väistämättömiä. Universumi voi tässä mallissa olla vaikka täysin mielivaltainen. Jumala kaikkivaltiaana voi periaatteessa tehdä niin monta ihmettä ja niin usein kuin haluaa. ; Evoluutioteoriaan nojaava naturalisti joutuu sen sijaan elämään maailmassa jossa tämä totaalinen mielivalta puuttuu. Sattuma ja luonnonlait takaavat pysyvämmän mekaanisen pohjan. Objektiivinen yhtään mikään (objektiivinen tiede ja objektiivinen moraali) on tässä monta astetta väistämättömämpi.

Asia menee pahemmaksi.

Jos soppaa sekoitetaan Alvin Plantingalla, alkaa tilanne näyttämään melko pelottavalta. Hänellä on nimittäin Bayesin kaavaa soveltava argumentti joka koskee evoluutioteorian luotettavuutta. Plantingan mukaan evoluutiolla ei ole warrantia, eli evolutiivisesti kehittyneet eläimet eivät voi luottaa kuin siihen että heidän käytöksensä pitää heidät elossa. Eivät että nämä havainnot olisivat totuudenmukaisia. (Pigliucci muistuttaa että Plantingan EAAN -argumentti on sidottavissa Descartesin epäilystä nostettuun kaikentietämiseen ja C. S. Lewisin ajatteluun jossa evoluutio ei takaa tietämistä. Mikä on relevantti kontekstointi jatkoa ajatellen.)

En toki itse pidä Bayesilaista lähestymistä perusteltuna, mutta olen toisaalta soveltanut Plantingan ajattelua hänen omaa argumenttiaan vastaan. (Olen viitannut tähän jo aika päivää sitten.) Plantingan argumentti tiivistyy siihen, että evoluutio ohjaa käytöstä havaintojen tulkinnalla ja tunteiden liittämisellä. Ja että nämä kaikki osuisivat kohdalleen eri tilanteissa olisi hirveän epätodennäköistä.

Itse jatkoin tätä argumenttia ja otin esille että jos otamme vastakkain puhtaan teismin, eli pelkän ajatuksen Jumalasta, emme voi millään olettaa että tämä Jumala takaisi warrantin. Näin ollen pitäisi ottaa Plantingan Bayeslaskelma evoluutiolle ja liittää siihen se, että kaiken tämän lisäksi pitäisi osua sekin että toiminta olisi elinkelpoisuutta lisäävä. Pahanilkinen MurhanhimoJumala voisi esimerkiksi luoda muistomme viime torstailta taaksepäin huijauksena ja ajaa meitä kuolemaan ihan huvin vuoksi. Bayesin kaavaa soveltaen on tietysti selvää että todennäköisyys "Turvattuun Takeeseen" on paljon epätodennäköisempi kuin naturalistilla. Sillä kaikilla niillä tavoilla joilla evoluutio voi pettää havaitsijaa, voi huijariJumala luoda illuusion. Ja tämän lisäksi huijarijumalan ei tarvitse taata että pysyisimme elossa.

Plantingan ratkaisu on toki se, että nämä vääränlaiset Jumalat muutetaan irrelevanteiksi sanomalla että ne eivät anna taetta. Näin jäljelle jää vain hyvin marginaalinen Jumala. Mutta tämä valikointi pitää sisällään monta perusteetonta ja todistamatonta väitettä. Itse asiassa siinä kielletään a priori kaikki nämä muunlaiset Jumalat. Ja jos tämänlaatuinen "teismeistä valitsen tämän tietyn koska se johtaa haluamaani johtopäätökseen" sallitaan, voi ateistinaturalisti tietysti korostaa että he valitsevat sitten että ne eitaetta luovat universumit ovat naurettavia koska ne eivät anna taetta. Ja hän joutuu ottamaan tässä prosessissa vähemmän a priorisia oletuksia.
1: Plantingan kohtaamat ongelmat räjähtävät maailmankuvallisella tasollakin käsiin niille jotka uskovat teistisesti filosofien Jumalaan ja niille jotka kannattavat deismiä. Sillä jotenkin tuntuu intuitiivisesti ja eksistentiaalisesti selvemmältä että kristitty näkee tietynlaisen Jumalan muita relevantimpana. Jumalan olemassaolon ja maailmasta tietämisen ja hengissä selviämisen kohdalla ateismi jyrää teismin vielä pientä askelta pahemmin kuin kristityn.

Suurissa linjoissa Descartesin epäily on tässä hyvin ikävä asia teistille. Sillä Descartesin kohdalla hänen argumenttinsa siitä miten kaikki voi olla vaikka demonin luomaa harhaa tai unta. (Unta jota voidaan pitää olemassaolevana ilmiönä mutta ei samana kuin tosiasioiden tosi empiirinen havaitseminen, eli jonain jolla ei ole warrantia.) Descartes ponnisti varmuuteen olettamalla että Jumala tarjoaa järjen ja että tämä järki sitten todistaa Jumalan. Tämä on kuitenkin tunnettu kehäpäätelmä. Plantinga vain lisää kehäpäätelmään järjen lisäksi havaitsemisen. Kehäpäätelmästä voidaan vapautua vain olettamalla Jumala tai peruskokemus Jumalasta todeksi. Ja molemmissa vaaditaan tyhjiä premissejä tavalla johon "Turva" -argumenttini osuu. Tässä mielessä vastassa on väkisin joko sen tunnustaminen että koko ajatuskyhäelmä on kehäpäätelmäinen argumenttivirhe tai sitten sen tunnustaminen että jos Plantingan todennäköisyysarviossa on mitään järkeä, niin se sanoo että evolutionistiateistin tae on epätodennäköinen, mutta se sentään takaa Turvan joka kerta. mutta teistin ajatus siitä että Jumala olisi juuri tietynlainen jotta toisi Turvatun Takeen on vielä naturalistinkin haastetta suurempi ongelma. Ateistisen naturalistin turvattu tae on epätodennäköinen mutta teistin vielä epätodennäköisempi. Jos meillä on siis tae, niin meidän tulisi hyväksyä evolutionistinen ateismi teistisen kristinuskon yli!

Toisin sanoen

Kaiken kaikkiaan voidaan sanoa että täysiverinen evoluutiouskoinen ateisti pystyy ottamaan hyvin vakaan maailman. Maailmankaikkeuden säännöt ovat hänellä varmempia. Moraali on hyvinkin pysyvää ja siinä on vähemmän tilaa mielivaltaisille mysteerisille muutoksille. Hän voi myös havainnoida maailmaa teistiä "ilmiselvemmin ja luotettavammin".

Näin ollen jos pysyyvyys ja muuttumattomuus ja filosofinen varmuus molemmista on todellakin se relevantein asia objektiivisen moraalin kohdalla, pitäisi jokaisen asiasta huomauttelevan teistin kääntyä evolutionistiateisteiksi. Luultavasti kysymys ei kuitenkaan ole pysyvyydestä ja varmuudesta vaan maailmankuvallisesta juntturuudsta jonka ydin on enemmän siinä että evolutionistien sanomisiin pitää väen väkisin sanoa jotain vastaan vastaankirjoittamisen periaatteella. Ja vahva todiste tästä on se, että "Turva" -argumenttia ja tätä argumenttia kohdellaan usein siten että se vain ohitetaan, kuin sitä ei olisikaan ja kuin se olisi automaattisesti huono ja epälooginen. (Kenties se onkin, mutta se pitäisi demonstroida argumenteilla.)

---

Tämä argumentti ei aja kannattamaani maailmankuvaa. En esimerkiksi usko että ihmisillä on mitään warrantia. Sen sijaan se käyttää Humelaisessa sävyssä teistien jo käyttämiä argumenttirakenteita ja niiden argumenttirakenteiksi tosiksi väittämiä taustaoletuksia teistejä itseään vastaan.

kuoleman rätistä (the fine game of nil)

Joku (muukin kuin minä) kenties muistaa Jolkkosen kannanoton siitä mikä olisi ateismin johdonmukainen lopputulos. "vanhat ateistit olivat epäuskossaan johdonmukaisia. He veivät projektin loppuun saakka. He korostivat elämän sattumanvaraisuutta ja traagisuutta. Elämä näytti heistä enemmänkin rangaistukselta kuin lahjalta. Moraaliselta katsannoltaan he olivat lähinnä antihumanisteja. He ymmärsivät, että jos maailman olemassaolo on sattuma, silloin näyttää epäjohdonmukaiselta puhua elämän tarkoituksen, kaikille yhteisen moraalilain tai ehdottoman ihmisarvon kaltaisista asioista." Argumentti on hyvin erikoinen. Sillä siinä on kaivettavissa hyvä huomio. Uusateistit eivät oikeasti ole mitään "taistelevia ateisteja". Sitä ei tue uusateistejen oma ideologia, eikä tukea tähän löydy sosiologisellakaan tarkastelulla. Jolkkosen huomion pitäisikin keskittyä siihen että jos ateistit olisivat todella militantteja, niin miksi ihmeessä pitäisi ottaa kantaa onnellisuuskysymykseen ja antihumanismiin? Jolkkonen itse asiassa lipsautti tässä ilmoille jotain joka on jännittävää.

Jos uusateistit olisivat taistelevia, niin antihumanistinen aggressiivisuus olisi juuri se luonteva lopputulos. Olisi hyvä korostaa ikävää elämää. Jolkkonen kuitenkin tiedostaa jollain tavalla että ateistit eivät nykyään olekaan oikeasti taistelevia, vaan heissä vikana on onnellisuus ja se että he ovat humanisteja. Eli jotain johon "taistelu" sopii aika huonosti.

Loppuosio tästä blogauksesta onkin sitten omistettu "johdonmukaisuuden" ajatukselle.

Otetaan esimerkiksi Dawkins. Dawkinsilla on suhde kuolevaisuuteen ja hautajaisiin. Dawkins on nimittäin ottanut kantaa kuolevaisuuteen ja boostailee "Unweaving the Rainbow" -kirjaansa painamaansa hautajaispuhetta monessa paikassa. Dawkins viittaa siihen omilla sivuillaan. Hän viittasi siihen "the independentin" kyselyartikkelissa. Oleellinen voidaan tiivistää pitkään sitaattiin joka on alla.

"We are going to die, and that makes us the lucky ones. Most people are never going to die because they are never going to be born. The potential people who could have been here in my place but who will in fact never see the light of day outnumber the sand grains of Arabia. Certainly those unborn ghosts include greater poets than Keats, scientists greater than Newton. We know this because the set of possible people allowed by our DNA so massively exceeds the set of actual people. In the teeth of these stupefying odds it is you and I, in our ordinariness, that are here.We privileged few, who won the lottery of birth against all odds, how dare we whine at our inevitable return to that prior state from which the vast majority have never stirred?"

Asian toistuminen vihjaa että tämä on hyvin tärkeä. Ja se onkin. Se nimittäin selittää sitä miten bussimainoksiin pitää laittaa se osa jossa sanotaan loukkaavasti että "now stop worrying and enjoy your life". Ja kyseessä ei ole johdonmukaisuuden puute. "Philosophical disquisitions" -blogissa tehtiin argumenttianalyysi tästä puheesta. Huomio oli mielenkiintoinen. Kyseessä on aivan normaali deduktiivinen päätelmä jossa premisseistä seuraa johtopäätös. Premisseistä voi kenties olla erimielinen mutta ne ovat kuitenkin perusteltavissa, niiden hyväksyminen ei ole tyhmää. Eli toisin sanoen ajatus on nimenomaan johdonmukainen sanan täydessä intellektuellissa merkityksessä. Muotoilen esitetyn argumenttianalyysin ydinmehun suomeksi.

On lottovoitto syntyä [Suomeen].
P1: Jos me olemme onnekkaita jo sillä että olemme elossa, ei meidän pitäisi olla järkyttyneitä siitä että me tulemme kuolemaan.
P2: Me olemme onnekkaita kun olemme elossa.
J: Meidän ei tule olla järkyttyneitä siitä että tulemme kuolemaan.

Argumentti on siitä perusteltu että elossaolemisemme ei ole ilmiselvyys. Todennäköisyys yksin sille että juuri se siittiö on hedelmöittänyt juuri sen munasolun kuin on infinitesimaalinen. Olemme kaikki siemensyöksyloton voittajia. Ja tätä edeltää vastaavien tapahtumien evoluutiohistoria. Toistuva iteratiivinen sattuma tuottaa infinitesimaalisia epätodennäköisyyksiä kuin itsestään. Joten olemme onnekkaita siinä mielessä että se on epätodennäköistä. Toisaalta se korostaa sitä että jos kuolema on järkytys niin se johtuu yleensä siitä että elämässä on jotain sellaisia asioita jotka ovat niin mukavia että olemme järkyttyneitä siitä että voimme menettää ne. Että nämä asiat eivät olekaan pysyviä ja ikuisia. Tässä mielessä olemme voittaneet nimenomaan lottovoiton. Epätodennäköisyyden lisäksi elämässä on voiton tunnelma. Tämä itse asiassa vihjaa että eksistentiaaliset valittajat ovat ymmärtäneet kuolevansa mutta he eivät ole ymmärtäneet elävänsä.

"Philosophical Disquisitions" -blogi liittääkin Dawkinsin johonkin ihan muuhun kuin valistusajan ranskan vallankumouksen giljotiinimeininkiin. Jolkkonen ei näytä tiedostavan uusateismin äärimmäisen vahvaa epikurolaista pohjasävyä. Tämä on ällistyttävää koska Epikuros on hyvin tavallista filosofian yleistietoa. Ja lisäksi häntä on usein jopa pidetty ateistina - tosiasiassa Epikuros oli nykyajan ihmisen silmiin enemmän deisti kuin ateisti. Mutta koska hänkin korosti sitä että jumalat eivät vaikuta ihmisten elämään ja ihmisen ei pidä välittää kuolemasta koska ihminen ei koe omaa kuolemaansa, hänen ajatuksensa ovat kuitenkin hyvin helposti sovitettavissa siihen että jumalat paitsi eivät vaikuta ihmisten elämään niin eivät myöskään ole olemassa. (Monesti merkitys syntyykin siitä mitä Jumalat tekevät ihmisille ja lupaavat ihmisen sieluksi kutsutulle tietoisuudelle kuoleman jälkeiseksi kohtaloksi. Joten ei vaikuttavan ja ei olevan Jumalan ero on ihmisen kokemuksellisuuden kannalta helposti aika mitätön.)

Uskallankin sanoa että Jolkkosen kannattaisi tutustua uusateisteihin koska sitä kautta voidaan selkeästi huomata että kenties Jolkkonen ei saa argumentatiivista "läskiä leikattua" ihan sen takia että hän ei ole tutustunut uusateisteihin eikä siksi ymmärrä miten näillä argumenteilla on tarjota syviä haasteita teistisyyteen itsestäänselvyyksiksi uponneille näkemyksille. Luultavasti Jolkkosen ongelma onkin se, että nämä itsestäänselvyydet ovat hänelle itselleen niin hegemonisia diskursseja että hän ei näe että niitä edes voitaisiin kyseenalaistaa. (Hegemoninen diskurssi on by definition juuri tätä. Omia maailmankuvan lähtökohtia pidetään erehtymättöminä eikä niiden vaihtoehtoa pidetä enää lainkaan mahdollisena.) Joten näihin kohdistuva kritiikki ei lähtökohtaisesti tunnu siltä että ne voisivat leikata läskiä, poistaa huonoja teistien argumentteja repertuaarista. Mutta yleensä juuri tämänlaiset argumentit ovat niitä väkeviä, tehokkaita ja tärkeitä. Sillä muutoinhan sitä korjaillaan joko trivialiteetteja tai "jonkun muun väärää uskontoa". Eikä Jolkkonen tai kukaan muukaan hänen laillaan ajatteleva pääse leikkaamaan läskiä siitä kaikista olennaisimmasta ja opettavaisimmasta kohdasta. Omasta päästään. (Läskipäästään.) Ja tämä sitten innostaa häntä lausumaan höpöjä jotka lähinnä paljastavat hänen argumenttianalyysikyvyttömyytensä tai kritisoimansa aiheen tuntemisen syvän heikkouden.

Tai sitten hän oikeasti tietää ja tässä toteutuu lähinnä Adornon huomio siitä keitä uskovaiset vihaavat eniten. Onnellista syntistä. Siis sellaista "syntistä" joka ei muutu onnettomaksi. Olen huomannut että ainut tapa saada mitään sympatiaa aktiivisemmalta teistiltä on se, että ryhtyy korostamaan jotain "skeptikon tragediaa". Jota Linkola on kuvannut seuraavalla tavalla "Edelleen minulla on tämä skeptikon tragedia. Haluaisin olla uskovainen, mutten voi." Kun selittää että usko olisi onnellisuuden vaatimus ja kyynelehtii että ei voi uskoa niin sitten on hyvä ja järkevä ateisti. Vasta kun kyynistyy kuoleman edessä ja muuttuu paskiaisnihilistiksi on ateisti joka miellyttää uskovaista. Onnellinen ateisti tai uskonnoton taas on järkytys ja sellainen on jotain josta on pakko luoda viholliskuva. (Koska hän on onnellinen apostaatikko, onnellinen syntinen. Joku joka tekee syntiä, ei pidä tätä väärintekona eikä saa rangaistusta ja elämänpilaamista tästä jo tämänpuoleisessa.) Heitä vastaan on pakko heittää "militantti" ja "taisteleva" -etuliitteitä. Pakko pitää heitä lähtökohtaisesti typerinä, jonain jotka eivät ole voineet viedä ajatuksiaan johdonmukaiseen päätökseensä. Jokin syy on oltava, sillä kun hegemonisia diskursseja kyseenalaistava ensivaikutelma johtaa siihen että ihmistä vihataan, syyt keksitään myöhemmin.

---

Otsikko on anagrammi lauseesta "elämän tarkoitus" (suluissa oleva englanninkielinen osa anagrammi englanninkielen lauseesta "the meaning of life").

Kuinka uskonnon monisäikeisyys selittää uskonnollisen väkivallan

Tämä seuraava blogaus yhdistää aiempien tekstieni taustat. Tarkalleen ottaen se selittää että yhteennivoo (a) sen, miten erilaisia teologisia näkemyksiä harrastetaan - ja miten erilaisia ne ovat ja kuinka niitä siitä huolimatta sekoitetaan keskenään vaikka ne olisivat keskenään ristiriitaisia, (b) siihen, miten uskonnossa esitetään olevaksi ties minkälaisia hierarkioita. Tämä on siis ymmärrettävä ikään kuin joksikin joka jatkaa entisistä perusteista ja laajentaa "argumenttipuuta" josta syntyy ns. kokonaiskuvaa. Tämä on samanaikaisesti syytös että puolustus uskonnolle. (Tottukaa siihen, että kristinusko on samanaikaisesti "pimeyden enkeli" joka pilaa ihmisten elämää. Että samanaikaisesti voima jonka parissa tätä vastaan yritetään taistella. Ja että uskonto on itsessään yleiskäsite joka harhauttaa niin että pahoista puolista ei päästä eroon ilman että hyvät menevät mukana. Tai että hyvien nimissä oikeutetaan niitä pahuuksia.)

Jos katsotaan uusateismin syvintä ideaa, se perustuu selvään jakoon jossa käsitellään pääasiassa fundamentalismia. Muu on sen kannalta irrelevanttia. Tämä näkökanta osuu varmasti melko hyvin monien arkikokemukseen ja uskovaistenkin arkinäkemykseen asiasta ; Uskonnossa fundamentalistit ovat mellastelijoita jotka pilaavat hyvien uskovaisten maineen. Itse näen että jaottelut ovat usein hyödyllisiä, niiden avulla jäsennetään havaintoja ja luodaan argumentteja jotka eivät stereotypisoi (liikaa).

Sekä uusateistit että uskovaiset siis tunnistavat sen, miten Jumalasta ja uskonnosta puhuttaessa teologit puhuvat alkusyistä ja muista vastaavista käsitteistä. Ja että näiden kahden välillä ei ole kovin vahvaa yhteyttä. Voidaankin sanoa että filosofisesti käsitelty sofistikoitu teologia käsittelee Jumalaa kuin se olisi merafora sille ihmetyksentunteelle jonka ihminen saa katsoessaan luontoa. Uusateistien kohdalla etenkin Dawkins vaikuttaa minun silmiini niin vahvalta esteetikolta, että tämä metaforan viittaama tunne ainakin on hänelle hyvin tärkeä. Dawkins itse myöntääkin, että tämänalien Einsteinin uskonto ("Einsteinian religion") ei ole hänen kritiikkinsä kohde. Jumala eimetaforaisena todistettavana ilmiönä joka on olemassa ja vaikuttaa ihmisten ja muiden empiirisesti havaittavien kohteiden toimintaan sen sijaan on se mistä hän puhuu ja minkä järkevyyttä hän moittii - yhdessä tietysti kirkkoinstituution ja uskovaisten kritiikkiin jota hän harrastaa sen vuoksi että empiirisesti tarkastellen näiden olemassaolosta on varsin hyvin näyttöä.

Voidaankin sanoa että filosofisessa teologiassa korostuu usein deistisyys. Deistien näkemyksessä ilmoitus oli päättynyt. Ja tähän filosofiaan etenkin Leibnizillä on ollut vahva vaikutus. Valistusajan hengessä haluttiin karsia taikauskoiseksi nähtyä animismia ja antropomorfismia uskonnosta. Näin siitä ikään kuin saataisiin vakavastiotettavampi.

Leibniz ei ollut optimisti, toisin kuin voitaisiin luulla. Hänen paras mahdollista maailmoista nojasi teologiseen tulkintaan joka muistuttaa pahan ongelmaan liittyvien ongelmien ratkaisussa kohdattuja ajatustapoja. Hän korosti kaikkivaltiuuden ja kaikkihyvyyden tarkoittavan sitä että Jumala on tehnyt niin hyvän universumin kuin on mahdollista. Paras loogisesti mahdollinen maailma oli siis se maailma joka oli olemassa. Leibnizin näkemys on filosofista spekulaatiota, jonka seurauksena ihmeiden rooli kutistuu ja Jumala etääntyy jonkinlaiseksi alkuunpanevaksi voimaksi joka ei vaikuta universumissa ja sen luonnonlaeissa. (Koska jos ihme estäisi pahuutta, se ei olisi looginen mahdottomuus ja Jumalan pitäisi tehdä sitä kaikkialla tai pahan ongelma kiipisi ikään kuin piilosta mukaan.) Ja deismin kohdalla moni uskovainen pitää sitä hyvin kylmänä. He sanovat, Phillip Johnsonin tapaan, että deismi on kuin vaihtaisi aitoa kultaa väärään rahaan. Kuitenkin samalla on huomattava että kun teistit, teologit ja uskovaiset filosofit puolustavat tieteen ja uskonnon yhteyttä, he yleensä viittaavat niemnomaan Leibnizin tyyliseen filosofien Jumalaan sen sijaan että puolustaisivat "kansanuskontoa" jossa antropomorfismi, ihmeet ja animistiset sävyt ovat vahvasti mukana.

Ja tätä kautta voidaankin korostaa että antropologiassa uskontoa jaetaan varsin tavallisesti osiin. On tietoviisaiden eliittiuskontoa ja on kansan parissa olevaa kansanuskomusten sävyttämää uskontoa. Koulutettu eliitti on akateemisen tai ylhäisön keskusteluissa. Ja sitten kansanuskonto on enemmän julistajapastorien, tavallisten uskovaisten puheissa ja vastaavissa ilmenevää. Ensimmäinen on usein älyllisempää ja jälkimmäiset lähestyvät kummitusjuttuja ja omakohtaisina esitettyjä anekdootteja joissa on ihmekertomuksen sävyjä, mutta astetta vähemmän minkään sortin perustelevaa järkevyyttä.

Moni tekee kuten Dawkins ja uskovaiset. Eli pitävät jakoa syvänä. Tällöin voidaan ajatella että taikausko on aikaansaanut noitavainot. Tämä taatusti onkin osittain totta. Mutta tämä ei suinkaan tarkoita että eliitillä ei olisi mitään roolia tässä. Toki esimerkiksi Guilloun "Noitien asianajaja" korostaa että joukkohysteriaksi muodostunut skandinaavisten pohjoismainen suuri noitavaino oli nimenomaan protestanttiseen tapaan tyypillistä lynkkausmentaliteettia jota uskonnon eliitti yritti jopa jarruttaa. Mutta toisaalta katolisen kirkon kohdalla on huomattava että siellä eliitti kontrolloi, inkvisiition muodossa, noitavainoja. Katoliset noitavainot olivat väkilukuun suhteutettuna maltillisempia. Mutta selvästi niitä tapahtui. Ja itse asiassa jos vaivautuu lukemaan "Malleus maleficarumia" tiedostaa että tässä noituutta selvästi myös älyllistettiin ja käsitteellistettiin. Perustelumetodit, logiikka ja järki, siis luokittelivat noitia ja perustelivat miksi heitä oli tietyissä olosuhteissa oikein tappaa. Jakolinja ei siis ole niin selvä kuin voisi olettaa niin uusateisteja kuin uskovaisiakin kuunnellessa.

Lisäksi on hyvä huomata että kansanuskomuksien jäsentely on jotain jonka lopputuloksena on tavallisesti syntynyt se älyllinen uskonto. Moni voi pitää salaman selittämistä Thorilla animistisena. Ja juuri sitä se onkin. Mutta ei ole oikeasti vaikeaa kuvitella että nykyaikaan heitetty nykyajan tieteellisen koulutusken saanut Thoriin uskova muokkaisi Thorin rationaaliseen suuntaan. Hän voisi puhua miten se on sofistikoitunut allegoria joka viittaa niihin pelon tunteisiin joita salaman iskeminen lähimaille saa paatuneen ateistinkin tuntemaan. Ja kuinka salama on ymmärretty mutta silti metafora "vahva" ja "hallitsematon" ja "äkkipikainen" ovat aivan järkeviä siihen liitettäviä symboleita. Ja aivan varmasti jos olisi instituutio joka levittäisi tätä tulkintatapaa ja jolla olisi valtaa, niin tätä pidettäisiin oikeutuksena siihen että on järkevää uskoa Thoriin. Ja tällä oikeutettaisiin kansanuskoista Thoriin uskomista. Animistiselle näkemykselle syntyisi siis oikeutus näistä rationalisoinneista. Vaikka instituutio korostaisikin että kyseessä on metafora eikä luonnontieteellinen väite. Vaan että Thor vastaisi ihan eri kysymyksiin, kuten kysymykseen miehekkyydestä, rohkeudesta ja hyvästä elämästä - sekä ihmisen suhteesta kuolemaan ja toivosta kuolemanjälkeiseen elämään jossa lysti ja miekanheiluttelu täyttäisivät elämän kuin onnela. Ja kristinuskon kanssa onkin itse asiassa käynyt juuri näin.

Se, mikä tässä on otettava huomioon on itse asiassa se, että vaikka olenkin jaotellut eliittiuskonnon ja kansanuskonnon erikseen. Ja olen erottanut filosofien Jumalan kansanuskosta. Ei filosofien Jumala ole täysin sama asia kuin eliitin uskonto. Ja juuri tämä selittää sen miksi ei voida sanoa että olisi jotenkin oleellisesti eri asia moittia fundamentalismia ja järkeväin uskontoa. Sillä siinä missä filosofien Jumala on älyllistä leikkiä joka joko tunnustaa olevansa spekulaatiota tai esittää että siitä voi tulevaisuudessa tulla tutkimusohjelma, eliittiuskonto varsin tavallisesti jättää tilaa selvästi yliluonnolliselle aineistolle. Sellaiselle jota selitetään "on jätettävä tilaa poikkeuksille" -hengelle. Jossa järkeily deduktion, induktion ja empirian keinoin ovat jotain johon viitataan jotta eliittiuskonto olisi perusteltua. Mutta jossa ollaan tarpeen vaatiessa valmiita heittämään joka ikinen näistä periaatteista roskakoriin. Sillä jos filosofien Jumala tavoittelee hyvää argumenttia, on eliittiuskonnon toiminta ymmärrettävissä siten että se on retorinen laitos. Logos on retoriikassa läheistä sukua hyvälle argumentaatiolle, mutta se ei kuitenkaan tavoittele "totuutta" vaan "valtaa" - ja lievimmilläänkin se ei hae "hyvin perusteltu" -statusta vaan tätä emotionaalisempaa vetoavuutta "uskottavuutta". Näin logoksessa on epäargumentatiivisin keinoin hankittua järkevyyden tuntua, jota haetaan vaikkapa tarvittaessa kansanuskontoon ja sen animistis-antropomorfisiin näkemysiin sidottuihin tunteisiin vedoten.

Eliittiuskonto voi ottaa kansanuskonnon osasia osaksi poliittista elämää. Ja itse asiassa se lähes aina käytännössä tekee niin. Ja näin syntyy koneisto jossa "ihan eri asiat" ovat läsnä siten että kun puhutaan uskonnon järkevyydestä, niin viitataan "filosofien Jumalaan". Ja tällä sitten oikeutetaan se "ihan toinen asia" eli kansanuskonnon järkevyys. Ja tätä kautta käytänteet, vaikka niillä ei olisi mitään tekemistä kansanuskonnon kanssa tulkitaan aivan yhtä järkeviksi kuin se "filosofien Jumala" on.

Usein tämä on harmitonta. Jos katsotaan modernin maailman menoa, uskonto vaikuttaa ennen kaikkea erilaisessa optimistisuuspuheessa. Ajatuksena on usein se, että jos ajattelee hyvää todellisuudesta niin tämä jotenkin animistisesti paikkaisi tilanteen ja tarjoaisi hyvää vastineeksi. Optimismi, todennäköisyyksiä koskeva onni ja onnellisuus liitetään siis yhteen. Myös tavoilla jotka eivät ole kovin perusteltuja. Eliittiuskonto onkin usein jossain kansanuskonnon ja filosofien uskonnon välillä. Eliittiuskonnoissa Jumalien antropomorfistisuutta vähennetään. Karkeasti sanoen Jumalista karistetaan inhimillisiä piirteitä. Niistä tehdään ei-ihmisenkaltaisempia. Tämän seurauksena se voi myös harjoittaa saivartelua. Siinä missä filosofien Jumala vaatisi argumentteja ja kansanuskonto vetoaa ihmeisiin, eliittien uskonto voi puhua siitä miten Jumalan vaikutukset ovat niin mysteerisiä, että emme tiedä miten ja missä ne vaikuttavat.

Kreationismi on selvästi kansanuskontoa joka yrittää saavuttaa eliittiyttä. Sille kysmys on valtapelistä, jossa ei olla vielä eliittiuskontoja. Kansanuskomuksiin ja ihmeisiin viitataan siksi todennäköisyyteen liittyvillä sivistyssanoilla tavalla joka on juurevaa verrattuna normaaleihin eliittiuskontojen suuntauksiin, mutta joka kuitenkin on sofistikoitunutta verrattuna normaaliin kansanuskontotyyppiseen tapauskonnollisuuteen. Tämä kertoo siitä miten ei voida sanoa "ei ole yhtään sama asia", "ihan eri sfääreissä mennään" -tyylisiä lausuntoja. Uskonto on dynaaminen järjestelmä jossa eri osat vaikuttavat toisiinsa. Ei ole mitään kategoriaa joka olisi "täysin eri asia, ei mitään tekemistä keskenään".

Tämä kaikki on relevanttia kun mietimme sellaista kysymystä kuin "onko uskonto järkevää". Onko kysymyksessä filosofien, eliitin vai rahvaan uskonnosta. Mitä niistä meidän on rinnastettava tieteeseen kun mietimme onko uskonto yhteensopiva tieteen kanssa vai ei. Ja usein kategoriavalinta vaikuttaa paljonkin "siihen asteeseen" joka tieteen, järjen ja uskonnon välille saadaan. Osassa on uskottavuutta ja osa on yksinkertaisesti helvetin hölmöjä. (Ja tämä selvä aste-ero on se miksi kategorioita on järkevä pitää ja miksi moni sanoo että ne ovat keskenään "ihan eri asioita")

Tästä voidaan vetää yhteyksiä vaikkapa Hitchensin "Religion Poisons Everything" -kirjaan. Siinä hän esitti että uskonto sävyttää asioita. Moni on nähnyt että tämä on varsin ambivalenttia. Jos esimerkiksi näkee symboliikkaa, voi yhteyksiä nähdä tavalla joka muistuttaa kovasti taikauskoa. Tietyssä määrin Hitchensin asiayhteydet ovat sellaisia että joku voisi väittää että "Apple" on kristinuskon myrkyttämä koska sen puraistu omena viittaa selvästi luomiskertomukseen. Kuitenkin symbolinen yhteys on enemmän siinä että tämä symboli nähdään. Ja on vaikeaa nähdä että olisi mitenkään ilmiselvää että purtu omena tarkoittaisi samaa kuin Applen uskonnolliset intentiot. Tämä heikentää Hitchensin argumenttia huomattavasti. Tai oikeastaan se tekee sen siihen asti kunnes tiedostamme että eliittiuskonto itse asiassa huolehtii esimerkiksi Suomessa uskonnonopetuksesta. Siinä ei voida katsoa suoraan instituutioon vaan uskontoon liittyvään valtaan. Ja yksi opetuksen pääasioista on se, että ihmiset oppivat tunnistamaan kristillisiä merkkejä kulttuurissaan. Esimerkiksi sanontojen historiaa pidetään näissä kiinnostavina. Opetetaan että kielestä ei voi ymmärtää paljoa ilman kristinuskon tuntemusta ja että näin kielemme olisi todiste siitä, että Suomi on Kristillinen maa. Symbolit vaativat opettamisen. Ja sen jälkeen kun symboli on opetettu ja ihminen - ja ennen kaikkea riittävän moni muu ihminen - muistaa ja tunnistaa näitä symboleja, sitä vahvemmin kristinuskon ideologia todella vaikuttaa kaikkialla. Symboli on katsojan silmässä - ja sosiaalisena olentoina toisten ihmisten tulkinnat vaikuttavat elämäämme ja kanssakäymiseemme arvon lajitoveriemme kanssa. Ja tekee tämän hyvinkin merkittävällä tasolla.

Eliittiuskonto käyttääkin uskonnollista jargonia johonkin joka ns. harhauttaa. Kun uskonnossa ilmiönä on julmia haistapaskapiirteitä, keskustelu ja kritiikki ohjataan helposti filosofien Jumalan pariin. Näin kriitikko ikään kuin pakotetaan ikuiseen reaktioon epärelevantilla alueella. Ja samalla symbolilla sitten oikeutetaan näitä ihmisten elämää pilaavia haistapaskapiirteitä. (Ja kyllä. Tämä ei ole kuvaus noitavainojen euroopasta vaan tämän päivän Suomesta. Kunnioittava uskontokeskustelu. There is no such thing!) Tästä mekanismista on "pharyngula" -blogissa hieman barbaarimainen paskansyöntivertaus. Jokainen uskontokriitikko on tottunut siihen että heitä "haastetaan" kysymällä että "oletko miettinyt siltä ja siltä tasolta". Ja vastausta odotetaan tai ollaan hävitty. Kritiikin jälkeen asia ohitetaan olankohautuksella ja uudella mallilla. Lähtijää syytetään huonosta uskonnontuntemuksesta kun parhaat ovat niitä joita ei ole vielä käsitelty. Kaikki esitellyt ovat paskaa. Ja kritiikin kohdalla vaihdetaan lähestymistapaa. "McGrath’s Mierda? Nürnberger Nuggets? Stone’s Scheiss Soup? Garrison’s Gut Goo? You can’t leave until you’ve tasted them all! Coward! You’ve only tasted the weakest of my fabulous foods!" Gish Gallop -tyylinen työhön hukuttaminen on tässä perusasetelmana. "Pitää olla kiinnostunut kristinuskon perinteestä että sitä voisi moittia" on toki uskottavaa. Kritiikin kohteen pitää olla tuttu. Mutta tässä kysymys on jo muusta kuin asiallisesta keskustelusta. (Ja tosiasiassa linkin takana ei nosteta esiin sitä että jos et vastaa olet ignorantti ja hävinnyt, mutta jos vastaat niin osoitat että uskonto on kiinnostavaa ja tärkeää. Ja jos jatkat pidempään, olet pakkomielteinen ja se taas kertoo että ideologia on kahlitseva ja vihamielinen uskonnoille ja että oikeasti tämänlainen viha vaatii että uskoo vihattavaan Jumalaan. Et voi kuin hävitä. Ja tämä on uskontokeskustelun aivan vakionormi. Käytännössä peräti aivan riippumatta keskustelun akateemisuustasosta. Asiallisuus ja kunnioittavuus ovat uskovaisten iskusanoja. Koskaan nähnyt missään niiden toteutumista edes vähäisissä määrin. Ja yrityksen puutteesta minua voi tuskin syyttää. Ainakaan niistä pakkomielteisyyspuheista päätellen)
1: Samaa, joskin strategialtaan poikkeavaa, häirintää on se, että etenkin uusateismia mallinnetaan usein olkiukkomaisin väittein ja kun näille vaatii perustelut - esimerkiksi miksi loogisen positivismin kritiikki liitetään ateismiin? Tälle täytyisi olla lähde. Pitäisi voida viitata uusateistien tekstiin ja näyttää mikä siellä oikeuttaa että juuri loogista positivismia nostetaan esiin. (Tämä tehdään siksi että sitä voi vain copy-pasteta koko kirjat ja esittää että ei ole löytänyt mitään, ja toinen voi väittää että siellä se on. On sen sijaan helppoa esittää väitteelle viitteeksi sivunumero.) Tähän haasteeseen ei kuitenkaan sitten vastata sivunumerolla vaan sillä että toisen pitäisi mallintaa se oikea ateismin ydin. Eli toisen pitäisi tehdä uskovan puolesta työt. Tosiasiassa uskovaisella ei ole oikeutta ateismikritiikkiin jos hän ei tutustu jossain määrin aineistoon ja voi referoida kritiikkinäkökulmiaan jotenkin. Aihe pitää tuntea, mutta ei voida vaatia että pitöisi olla lukenut joka ikinen uusateistinen kirjoitus. Kun aamulla olisi voinut ilmestyä just helvetin hyvä koko kristinuskon ytimet nujertava aivan uniikki ajatus. Tässä on kysymys asiantuntijuudesta ja kohtuudesta. Työllähukuttaminen ei ole järkevän argumentaation ytimessä. Kuten ei ignoranssi ja olkiukottaminenkaan. Siksi asennevammaa on turhaa piilottaa "mukanöyryyteen" jossa korostetaan että on nöyrää tunnustaa että ei tiedä kaikkea tai "kiinnostukseen toisen ajatuksia kohtaan" jossa toisen pitäisi paikata yleissivistyksen puutetta.
     1.1: Jos asia on todella kiinnostava ja kritiikin arvoinen, niin ottaa kirjan käteen ja lukee. Itse voin sanoa että tekstintuottokykyni ovat sen verran heikkoja että lukemalla vaikka kymmenen alan perusteosta saa asiat lyhyemmin esille. Miksi ottaa minun pitkä tulkinta asiasta kun voi mennä suoraan lähteille, ilman että täytyy yrittää tulkita minun tekstistä sitä miten yritän tulkita uusateistien aineiston. Etenkin kun luettavana on helppotajuisempaa tekstiä ja vähemmän kuin mihin minä ikinä kykenisin referoimaan.

Symboli onkin eliittiuskonnon merkittävin vallankäytön keino. Sillä symboli on yhtäällä taikauskoa joka yhdistää kansanuskontoon. Se on samalla abstrakti, ja sillä voidaan viitata filosofien uskontoon ja puhua metaforista. Tätä kautta saadaan arjen tasolla toimivaa taikauskoa joka ei myönnä itseään. Ja joka kuitenkin saa uskottavuutta ja valtaa filosofien uskonnon arvovallasta. Ja näin se tukee ns. "järjestelmää". Tämä yhteys on tärkeä huomata. Itse asiassa ilman tätä monet uusateistien tärkeimmät syytökset indoktrinaatiosta näyttävät ontoilta. Dualistinen jaottelu onkin itse asiassa jokin joka on heidän suurimpia heikkouksiaan. Kun Dawkins puhuu indiktrinaatiosta ja viittaa tässä fundamentalismiin, jää syytös omituiseksi ja ontoksi. Sillä lapsillehan opetetaan sitä fiksua uskontoa joka oli "ihan eri asia". Ja Dawkinsin voisi jopa toivoa lisäävän uskonnonopetusta koska kouluissa kuitenkin tavallisesti pänttäytetään juuri filosofien uskonnon piirteitä. Joka oli kuulemma eri asia.

Toki tässä on syytä pitää tolkku. Ääriliikkeet ovat enemmän seurausta siitä että ihmisillä on psykologia. Ekstermismi johtuu sosiaalisista tekijöistä ja psykologisista tekijöistä. Ideologia on yllättävän suuresti lähinnä tekosyiden lähde (niin hyvässä kuin huonossa). Sekä positiiviset että negatiiviset piirteet joiden väitetään johtuvan ideologiasta johtuvat yleensä jostain aivan muusta. Eliittiuskonnonkin taustavoimana on esimerkiksi vallanhalu, sosiaalisuus jossa omaa kivaa porukkaa halutaan tukea. Ja muita aivan inhimillisiä eksistentiaalisia piirteitä. Kristinuskosta intoilu vertautuukin hyvin vahvasti vaikkapa jalkapallopelistä intoutumiseen, josta voi olla seurauksena jopa jalkapallohuliganismia. Jalkapallolla on jonkinlainen yhteys, mutta tämä on hyvin epämääräinen. Itse en lähtisi vastustamaan urheilua siksi että jalkapallon parissa on ääriliikehdinnäksi laskettavaa väkivaltaista huliganismia. ; Olisi yksinkertaisesti kategoriavirhe väittää kokonaisuuden yhtä fraktiota koko kokonaisuudeksi. (Saman virheen tekevät ne jotka puhuvat kristinuskon järkevyydestä sillä että Newton oli uskovainen ja joista kristinusko kansanuskomuksineen saa oikeutusta siitä että filosofikristityt ovat vuosituhansien varrella olleet ovelia ja varsin kekseliäästi saivartelevia veikkoja.) Silti moni vaatii urheiluun liittyvän hengen muuttamista. Ja tässä kohden jalkapallohuliganismin moittimiselle onkin selvästi tarpeellista tilaa. Uskonto ei ole monoliittinen dogmaattinen ja vaihtoehdoton kasa. Kuten ei urheilukaan.

Siksi, esimerkiksi uskonnonopeusta ja vastaavia mietittäessä, on syytä huomata mitä kunnioitus tarkoittaa. Minusta ei ole mitään mitä pitäisi "ensisijaisesti" opettaa. Kun mietitään pitäisikö opettaa ateismia vai uskontoa vai tiedettä, on pääkysymykseni "Miksi joko-tai?" & "miksi ei sekä-että?" Ja miksi uskonnonopetustakaan pitäisi rajoittaa? Miksi luoda turha kisa tähän asiaan? Itse näen että osallistuttaminen pitäisi kieltää. Se, että on suvivirttä ja uskonnollista aamunavausta kaikille on samaa peruskohteliaisuutta mitä Deadpool harjoittaa vegaaneille. Siinä missä Kapteeni Amerikka syö lihaa mutta kunnioittaa vegaaniystäviään tuomalla heille lahjaksi herkullisia vihanneksia, Deadpool tutustuttaa heitä moniarvoiseen maailmaan sitomalla heidät pylvääseen ja pakkosyöttämällä heille lihamureketta. Että tuntevat vegaanit asiaan liittyvät perinteet ja käsitykset. - Se, että uskonnoton liitetään pakolliseen uskontokulttuuriin siksi että "se kuuluu kulttuuriin" ja kutsutaan ateistien vanhempien vakaumuksesta johtuvaa luterilaisuusopetusta "oman maailmankuvan opettamiseksi" ja jossa "ei yksi suvivirsi uskonnollista tilaisuutta tee" ja jossa uskonnolliset rituaalit ja niiden seuraaminen ja tilaisuuksiin osallistuminen ovat "perinteitä ja kulttuurintuntemusta ja oleellinen osa yleissivistystä" ja jossa Jumalaan ja Jeesukseen kannanottaminen nähdään "oleellisiksi syviksi kysymyksiksi joihin jokaisella on velvollisuus muodostaa mielipide ja sanoa se ääneen" on juuri tämänlaista Deadpoolmaista namnamkulttuuria joka ei sovi samaan maailmaan "kunnioittavan uskontokeskustelun" kanssa. Se olisi sitä että Jehovan Todistajat pakotettaisiin syömään verilettuja kerran viikossa. Ja islamkriitikot pakotettaisiin rukoilemaan mekkaan päin kerran kuussa. Ja niin edes päin.