Turinin testi

Negatiivista asiaa.

Torinon käärinliina (Shroud of Turin) on kuuluisimpia reliikkejä. Se kilpailee lähinnä sellaisten mystisten esineiden kuten "Graalin malja" kanssa. Se on 4 metriä pitkä, 1,1 metriä leveä kangas. Se ilmestyy kirjallisiin lähteisiin 1350. Historiassa tunnetaan useita vastaavia liinoja, esimerkiksi Belgradissa, kirkkotaiteen museossa on 1282 ja 1320 välisellä ajalla tehty saman näköinen kuva. Vuonna 1989 se ajoitettiin - aiemmin katolinen kirkko oli kieltäytynyt koska vanhemmat ajoitusmenetelmät vaativat melko paljon testattavaa ainetta. AMS -menetelmällä ainetta tarvittiin melko vähän. (Tutkiminen on usein tuhoamista.) Ja tieteellisen analyysin tulokset päätyivät mediaan ja yleiseen tietoisuuteen. Tulos oli 689+-16 BP. Eli Suomeksi : Se asettuu ilmakehän kalibrointikäyrien avulla vuosien 1275 - 1381 väliin. Se ei ollut 2000 vuotta vanha vaan seitsemisen sataa vuotias.

Ei kulunut kauaakaan kuin käärinliinan ihmeenomaisuuden puolustajat ohittivat tämän testin. Syyksi ehdotettiin aluksi epäpuhtauksia. Lähteiksi esitettiin esimerkiksi se tosiasia että käärinliinassa on palopaikkoja. Myös bakteeritoiminta voi vääristää tuloksia. Ongelmana näissä oli se, että kontaminaatiota vaadittaisiin niin paljon että se näkyisi paljaalla silmälläkin - niin raskaassa tärveltymiesessä ei voitaisi ihmetellä että miten se on värjäytynyt vain ohuesti pinnalta. Hiilestä 64 % olisi pitänyt korvautua uudestaan. Se, että tämänlaatuinen dramaattinen tapahtuisi kankaan merkittävästi lahoamatta vaatisi suoranaisen ihmeen.

Myöhemmin nostettiinkin esiin se, että käärinliinassa on myös paikkoja. Tämä on tietyllä tavalla jo loukkaus tutkijoita kohtaan, koska kankaan paikkauskohdat näkyvät. Ja itse asiassa Chris Turney kertoo "Luut, kivet ja tähdet - iänmäärityksen tiede" -kirjassa siitä, miten tutkittu ja ajoitettu kangaspala oli tietynlaista kudosta. Ajoitukseen otettiin "kalanruotokuvioinen" palanen. Olisi hyvin epätodennäköistä että ajoitus olisi väärä.

Karkeasti ottaen tämä olikin yleinen kanta. Tietysti on aina ihmisiä jotka ovat ideologian sokaisemia ja jotka kuluttavat valtavasti aikaa siihen että yrittävät todistaa jotain joka on jo falsifioitu. (Hence kreationismi.) Tietysti on aina ihmisiä jotka yrittävät puolustaa ihmettä toisella ihmeellä - esimerkiksi selitettiin että Jeesuksen ylösnousemus oli erityisen säteilevä. Neutronipurskauksen tyylinen säteily olisi lisännyt radiohiiltä roimasti ja näin ajoitus tuottaisi liian nuorta. (Tämäkin on tosin periaatteessa selvitettävissä koska säteily kankaalla on selvästi epätasaista - siinä on kuvio. Jos kuvan syntyminen liittyy tähän säteilyyn kuten väitetään, pitäisi merkkaantuneiden kohtien olla huomattavasti nuorempia kuin värjäytymättömien alueiden.) Ajoitusmenetelmien tuottama tulos vaiensikin vakavasti otettavia lausuntoja.

Ja monia muitakin detaljeja!

Kunnes tuli "Pray Codex". Se on historiallinen teos joka piti sisällään melko mielenkiintoisia yksityiskohtia Torinon käärinliinasta. Kuvassa on Joosef Arimatialainen, Nikodemus ja kolmas henkilö, ilmeisesti apostoli Johannes. He käärivät Jeesusta kalanruotokuvioiseen liinaan. (Joka on merkittävä samanlaisuus). Sen lisäksi;
1: Jeesus on alasti. Keskiajalla tämä on ollut erikoista.
2: Kädet on asetettu ristiin vyötäisille.
3: Jeesuksen oikea käsi on vasemman käden päällä.
4: Oikeassa ranteessa on veritahra.
5: Peukalot ovat näkymättömissä.
6: Jeesuksen sormet ovat hyvin pitkät.
7: Siinä on L -muotoon asettuvia pyöreitä reikiä (4kpl)

Nämä ovat merkittäviä yksityiskohtia, koska ne ovat juuri kuten Torinon käärinliinassa. Ratkaisevaa onkin se, että tämä manuaali on tiedetysti vanhempi kun ajoitustestin antamat tulokset. Se on vuosilta 1192-1195 Tämänlainen luonnollisesti siirtää pakkaa aivan uudestaan. Merkittävää on, että kaikki yhteydet eivät ole sellaisenaan saatavilla Raamatusta. Näin ei ole yhteistä lähdettä josta yksityiskohdat voisi kärsivällisellä pänttäämisellä saada oikein. Kun yhteydet ovat tämänlaisia, on tutkija hieman kuten poliisi joka kuulee jonkun henkilön - hovimestarin, "matkoilla olleen aviomiehen, ennustajaeukon... - kertovan tarkkoja yksityiskohtia murhasta. Ja vieläpä nimenomaan sellaisia tietoja joita ei ole vuodettu lehdistölle vaan joita on pidetty ns. "tutkinnallisista syistä" salassa. Poliisin on pakko ajatella että ennustajan on oltava murhaan osallinen.

Ajatus siitä että väärentäjä olisi tehnyt väärennöksen vaatisi siis vähintään sen, että tekijä olisi tietoinen tästä vanhemmasta manuaalista ja olisi kopioinut tiedot siitä. ; Koska "Pray Codex" oli olemassa siinä vaiheessa kun käärinliinaa väärennettiin, tämä on teoriassa mahdollista. Se on tosin myös aika epätodennäköistä. Ajoitusmenetelmän tulos oli vahvin kritiikki liinan aitoudelle joten sen kyseenalaistaminen antoi monille luvan katsoa että käärinliina olisi vähintään 1190 -luvulta ellei varhempi. Ja tässä ajattelussa ei tietysti ole mitään vikaa. Se, että tietoja puuttuu vielä 1190 vuoden varrelta ennen on ongelma provenienssille, mutta se ei väistämättä falsifioi sitä. Se, että tämänlainen ihmeelinen esine olisi ollut  - paitsi että kuvio on jäänyt mainitsematta Raamatusta - herättämättä huomiota ennen kyseistä ajankohtaa on epätodennäköistä, se vaatisi hyvän selityksen sille miksi ja miten liina olisi tuhat vuotta kateissa ilman että se olisi samalla tuhoutunut dramaattisesti.

Sama - mutta parempi.

Kuitenkin itse katson että ajoitus on oikein. Se päin vastoin tukee omaa teoriaani liinasta. Se on itse asiassa "teoria kahdesta liinasta". Tämä on liitoksissa etenkin siihen hypoteesiin joka liitetään Leonardo da Vinciin. (Itse tosin en sido sitä niin vahvasti henkilöön vaan aikaan. Renessanssin aikaan riitti kokeilijoita jos jonkinlaisia.) Tämän teorian vahvuus on siinä että provenienssi on itse asiassa "varsin hauras kapistus". Esineen historia voi katketa. Se, että kaksi eri esinettä liitetään yhteen on liitettävissä siihen että joku sanoo niiden olevan samoja tai joku päättelee niiden olevan olennaisesti samoja.

Aiemmassa historiansa vaiheessa Torinon käärinliinaan kohdistui vakavia väärennysepäilyjä. Piispa Henri de Poitiers varoitti paavi Clement VII:tä (vuonna 1389) siitä, että se oli maalattu ja väärennös. Tästä oli saatu itse maalariksi tunnustautuneen sana. Kyseessä oli siis tunnustettu väärennös. Tämä ei tietysti ole kovin ihmeellistä : Katolinen kirkko on - jopa ansiotaan vahvemmin - kuuluisa siitä miten ihmisiä saadaan tunnustamaan monenlaisia. Mutta toisaalta katolisella kirkolla ei ollut hirvittävän vahvaa intressiä puuttua reliikkeihin. Sillä tuohon aikaan asenne oli enemmänkin niin että "kirkko ilman reliikkiä ei oikeastaan ole kirkko ollenkaan."

Varhaisempi versio oli kuvattu maalatuksi. Tämä mielessä tutkijat olivat tietysti menneet tutkimaan Torinon käärinliinaa ajoitusvempeleidensä kanssa. Tutkimusryhmän juutalainen jäsen esitti että hän oli odottanut näkevänsä pensselinvetoja ja vastaavia jälkiä. Kuitenkin jälki oli aivan erilaista ; Uutta versiota ei ole voitu maalata. Myöskään siinä olevaa verta (tai muuta punaista) ei ole voitu levittää pensselillä.

Torinon käärinliinan uudelleenväärentäminen - Leonardo da Vincin nimissä - sopii siihe että kun Torinon käärinliina päätyi Savoyn perheen haltuun 1453 se katosi 50 vuoden ajaksi. Artista Leonardo olisi voinut tässä vaiheessa tuottaa sen valottamalla camera obscuran ja elohopeasulfidin tai vastaavan väriin reagoivan aineen kanssa. Uusi väärennös oli siis oleellisesti parempi. Ja siinä on täsmälleen samat yksityiskohdat kuin "Pray Codexissa". Sillä Leonardolla oli käsissään sama lähde. Torinon alkuperäinen käärinliina. Näin hänen ei tarvinnut tietää jostain kätköissä pölyttyneestä "neverheard" -manuaalista joka oli melko kaukanakin. Palojälkien ja vastaavien kopioiminen ei ole mahdotonta. Jos haluaa että esine sekoittuu vanhaan esineeseen juuri tämänlaisia yksityiskohtia siitä kopioidaan. Leonardo olisi siis tehnyt "saman mutta paremmin".

Tässä teoriassa merkittäviä vahvuuksia on se, että hopeasulfaatti ja muut valoon reagoivat aineet tekevät negatiivikuvia. Väärentäjä joka maalaisi teoksen tekisi helpommin "positiivin". Suurin ongelma teoriassa on se, että edellä mainittu radiohiiliajoitus ajoittaa liinan ajalle ennen Leonardo da Vincin elinaikaa. Tämä ei tosin ole kovin suuri ongelma, sillä jos joku haluaa väärentää vanhalta näyttävän kankaan, hän ei välttämättä ota nuorta kangasta suoraa kangaspuista vaan hankkii käyttöönsä hieman iäkkäämpää kangasta. Näin ollen Torinon käärinliinan iässä ei ole niin suurta ongelmaa :
1: Jos joku ottaa itsestään valokuvan viime torstain lehden kanssa, kuva voi olla tältä samalta päivältä. Mutta on selvää että se ei ole viime keskiviikolta. Siksi kiristäjät ottavat kuvia kaapatuista jotka pitävät sen päivän lehteä. Jos kuvassa olisi viime torstain lehti, kuvan saaja voisi ihmetellä onko kaapattu enää elossa, vaikka periaatteessa ei ole mitään ihmettä siinä että "Miten hän muka olisi voinut saada käsiinsä viime torstain lehden". Ajoitusmenetelmissä on tässä kohden episteeminen epäsymmetria ajassa.

Lisäksi Torinon käärinliinasta löydettiin - paitsi punaväristä punaokraa - niin myös vermillionia joka on elohopeasulfidia. Tässä kohden keskustelun alle nousee se, että miksi kankaasta löytyy taiteilijavärijäämiä. Tähän syy voi olla aivan viaton. Kuten se, että Torinon Käärinliinaa on kopioitu maalaten kankaalle ja tätä on painettu Originellin Reliikin päälle jotta piispa voisi siunata ja näin "tartuttaa" ihmeenomaisuutta myös tähän kopioon. (Joka ei jostain syystä ole väärennös. Koska teologia.) Tässä voi tarttua väriä. On kuitenkin mielenkiintoista, että jäämissä valokuvatekniikkaan juuri sopivia kemiallisia ominaisuuksia omaavia aineita. - Tosin samantapainen ad hoc -mylly voidaan liittää myös siihen onko liinasta löydetty verta vai ei. Koska on havaittu muutamia veren ainesosasia, voidaan huomauttaa että esimerkiksi albumiinia saa niinkin eksoottisesta lähteestä kuin kananmuna!

Karkeasti ottaen pensselillä tekeminen tuntuu olevan se teoria jota uskovaiset pääasiassa debunkkaavat. Syy on selvä. Tätä on melko helppo kumota. Jälkiä ei näy - veritahrojen tekotavaksi tosin voidaan kuvitella varsin helposti esimerkiksi pipetin kaltainen laite, joka ei ole kovin mystinen tai ihmeellinen. Eikä aito verikään ole mikään rajoitettu luonnontuote joka olisi väärentäjän kykyjen ulottuvilla (oikein millään ajalla, edes kivikaudella siitä ei ollut pulaa.) Mikään pensselisetä ei ole liinaa tehnyt, ja se on helppo uskoa.

Kuitenkin kaikista omituisin selitys on se ihmeselitys.

Kyllä se siitä suttaantuu?
... oikein epävakuuttavaksi
mustetahratestiksi.

Käärinliinassa on paljon omituisia piirteitä. Niiden perusteella voidaan sanoa muutamia asioita. Ehkä tärkein on se, että se ei ole käärinliina. Kasvot ovat hyvin kaidat ja se, mikä on silmiinpistävää on profiiliosan puute. Kääriessä kasvot ja korvat tulisivat mukaan ja kasvokuvan sijasta olisi levinnyt lettupannu. Tämä tarkoittaa sitä että liina on ollut vaakasuorassa selän alla ja tasaisena levynä päällä ilmassa killien. Tämänlaiset olosuhteet ovat melko epätodennäköiset jotta niitä voisi tapahtua haudassa makaavalle. Että kangas ei kaareudu päälle, vaan olisi kun sitä olisi taputeltu siististi yläpuolelta. Eroa voi demonstroida viereen laittamani pikkukuva jossa olen värjännyt patsaalla. Ylempi on leveämpi, koska siinä värjätyn päälle on asetettu paperi. Se on saanut vajua omalla painollaan väriin. (Tätä ei ole kääritty. Käärityt versiot ollivat vain levinnyttä suttua ilman kiinnostavia yksityiskohtia.) Alempi on lähempänä sitä mitä Torinon käärinliina esittää. Siinä patsaan korkuiset tuet ja niiden väliin jännitetty paperi jota on taputeltu ylhäältä varovasti patsasta kohden ovat keränneet kuvan joka on "valokuvamaisempi".

Onkin huomion arvoista, että juuri valokuvatekniikan tyylinen tuo tämän piirteen. Samoin kuin negatiivin. Sen sijaan se, että kangas olisi kääritty ympärille tuottaisi hyvin erilaisia kuvia. Selitykseksi jää se, että Jeesuksen ylösnousemuksessa säteily olisi ollut, tuntemattomalla mekanismilla, ihmeenomaisesti juuri tälle kuvan syntymiselle sopivaa. Jumalan tiet ovat toki ihmeelliset, mutta tämä ei ole pohjimmiltaan mikään selitys. Se on jotain jonka laisia tarvitaan jos ja vain jos todisteet omalle teorialle ovat epätoivoisen epäsopivia, sellaisella tasolla ja tavalla, että niiden ohittamisesta tulee pääasia.

Kyllä ne hyvällä tahdolla saa sopimaan,
kunhan muistaa katkaista nilkoista.

Toinen asia on tietysti koko. Tässä ei tarvitse kuin mennä alkuun laittamaani "negatiivikuvaan" jossa kuvio näkyy selvemmin kuin "positiivikuvassa". Kysymys mikä tässä voidaan kysyä, on se, että eivätkö ne näytäkin aivan eri mittaisilta? Ei ole mahdollista että yksilö olisi eripituinen itsensä kanssa. Tämä onkin aivan relevantti vaihtoehto. Tosin itse tein kuvan kanssa ahkeraa sovitustyötä ja generoin mallin jonka sisällä on mahdollisuuden rajoissa että pituus on molemmilla puolilla sama. Syy tähän on se, että kuva on - oikeastaan kasvoja lukuunottamatta - melkoisen epäselvä. On vaikeaa sanoa missä on mitäkin. Kuitenkin annan tälle tilaa.

Kuitenkin tästä huolimatta tiedetään että pään ja ruumiin suhteet eivät voi toimia; Kääritty Jeesus on erikoisen pitkulainen. Se viittaa goottilaiseen maalaustyyliin. Leonardo da Vincin yhdistäminen kuvaan on perusteltua koska kasvojen mittasuhteet ovat hänen käyttämänsä ihmisideaalin mukaisia. Ja luonto ei tässä kohden seuraa "Pyhää geometriaa" niin tarkasti kuin renessanssiherrasmiehet ovat ajatelleet. Esimerkiksi miekkailumanuaaleista voidaan poimia miekan mittojen symmetriaa. Capo Ferron manuaalissa kuvataan että oikea miekan pituus sovitetaan miekkailijan mukaan. Hän antaa erilaisia ruumiin mittasuhteisiin perustuvia mittoja. Joiden mukaan minä joutuisin käyttämään kolmea aivan eri pituista miekkaa. Syy on selvä : Emme ole "Vitruviuksen mies". Itse asiassa Torinon käärinliinassa anatomia on jännittävä aihe. Sillä uskovaiset puhuvat aina detaljeista. Sitä miten pikselikään ei mene ohi ja miten ohut värikerro son. Siihen miten sormet ovat taipuneet juuri sillä tavalla millä ristiinnaulituilla oikeastikin on. Ja miten selässä on oikea määrä reikiä jotta ne syntyisivät roomalaisella ruoskalla jolla lyödään niin monta kertaa kuin Raamatussa sanotaan.
1: Leonardo da Vinci tahi muu varmasti miettii tälläisiä. Jos minä väärentäisin Torinon käärinliinaa, sormet voisivat mennä ohi mutta ruoskaniskujen jälkien laskeminen ei koskaan! Ja minä en ole panostanut asiaan niin hirveästi. Vakavasti väärentämään lähtenyt miettii tälläisiä. Se, jonka tavoitteena on selittää että sitä ei voi väärentää sen sijaan kärsii tässä kohden huomaamisamnesiasta ja ällistyshalusta.

Suuria linjoja he eivät uskalla katsoa. Sillä vaikka hyväntahtoisesti sovitinkin kuvan niin että Jeesuksen ei tarvitse olla kahden pituinen, niin se mikä kuvasta tiedetään on se, että se ei ole anatomisesti korrekti. Sen pää on 5% liian suuri (ja lisäksi se jostain syystä on paljon paremmin valottunut kuin muu osa liinasta. Tämä sopii siihen jos se on valokuvattu ja naamalle on annettu lisävalotusaikaa.) Lisäksi sen nenä on epäsuhtainen ja kädet ovat luonnottoman pitkät. Jeesus olisi minuakin sairaalloisempi pitkulainen pitkäraajainen ruipelomutantti. (Minulla on suhteettoman pitkät raajat suhteessa ruumiinpituuteen, itse asiassa siinä määrin että tämä johtaa jopa vammautumisiin silloin tällöin. Mutta tämä minun mittasuhdehirvitys ei ole vielä riittävää. Jeesus oli enemmän, tässäkin asiassa!) Itse asiassa mittasuhteet ovat sen verran pielessä, että voisin sanoa vain että kuvassa oleva Jeesus on yhtä luonnollinen kuin mitä Barbie kuvaa aitoa elävää naista. (Suunnilleen samoista syistä vieläpä! Mittasuhteet ovat vääristyneet juuri pitkulaisuuteen ja suuripäisyyteen päin myös Barbienukeilla!)

Mittasuhdekysymys on oleellinen. Itse asiassa se on niin vakava, että kaikki ne väärennösteoriatkin jotka perustuvat ajatukseen siitä että apuna olisi käytetty aitoa ruumista (joko ristiinnaulittua tai haudasta ryöstettyä jolle olisi tehty ristiinnaulitsemisen vammoja) ovat aivan varmasti fuulaa.

 Nähdäkseni Torinon käärinliinan selityksen olisikin pidettävä sisällään kaikki. Detaljien tuijotus on siitä kätevä että sillä keinoin Torinon käärinliina näyttää arvoitukselta jossa eri maailmankuvat antavat eri tulokset. Sillä ihmiset valitsevat eri detaljit. Suuret linjat ovat kuitenkin varsin kiistattomat ja selvät. - Selviä kuin Barbie -nuken epäterveellinen ruumiinrakenne. Ja selviä kuin se, että Barbie ei ole valokuva ja 1:1 -mittasuhteilal tehty malli jostakusta tietystä elävästä ihmisestä. Tai ylipäätään kenestäkään elävästä ihmisestä.

Ajoitusmenetelmien tulokset, kemialliset tulokset, "Pray Codex", vääristyneet mittasuhteet, se että kuva on negatiivi eikä positiivi. Ja se, että mittasuhteet eivät ole levinneet siten kuin käärimällä syntyisi. Kompositio jossa kaikki on mukana johtaa nähdäkseni ensi sijassa yhteen tulokseen. Ja se ei ole maalaamalla väärentäminen. Muut jätän kotitehtäväksi.

Oma kantani on se, että "Sindonologia" eli Torinon käärinliinan ihmenomaisuudesta tehty "tiede" on siitä häijyä että se ei selitä mitään, vaatii muilta kaiken todistamista mutta itse hyväksyy tietämättömyyden ja yksityiskohdattoman ad hoc -liitetyn "ihmeen" todisteeksi. Ja lisäksi se todellakin on sitä että yritetään tukea jotain joka on jo falsifioitu.

---

Turingin testi mittaa sitä onko tekoäly aidosti älykäs. Tämä Turinin testi (oikeasuomenkielisesti "Torinon testi", mutta se ei olisi yhtä "vitsikäs") ... se tekee jotain samantapaista.

It's only a model. Shh.

Usein, kun puhutaan vanhemmista historiallisista hahmoista, heidän olemassaoloonsa liittyy monenlaisia epämääräisyyksiä. Esimerkiksi Sokrates on sinällään vaikea hahmo, että hänet tunnetaan lähinnä kuulopuheiden kautta. Hänet mainitaan näytelmissä ja Platonin kirjoituksissa. On kuitenkin vaikeaa sanoa missä määrin Sokrateen mielipiteet ovat hänen omiaan ja missä määrin Platon on ulkoistanut Sokrateehen mielipiteitään jotka olivat niin poliittisesti epäkorrekteja, että hän ei niitä omissa nimissään uskaltanut sanoa.

Joku voisi luulla että nyt homma paukahtaa Jeesukseen. Mutta tosiasiassa se paukahtaa kuningas Arthurin legendaan. Häneen nimittäin suhtaudutaan kahdella tavalla. Ensimmäisen mukaan Arthur on legenda ja toisen mukaan hän on ollut todella olemassaoleva henkilö. Tietysti olemassaoloon uskovat eivät katso että tämä olisi syy uskoa velhouteen. Merlin ja muut vastaavat elementit nähdään ikään kuin ajan mukana tulleiksi vääristymiksi tai alkujaan lähteneisiin taikauskoisiin näkemyksiin. Mutta heistä asioiden välillä olisi kuitenkin nähtävissä yhteys.

Joitain viitteitä yhteyksistä tietysti onkin. Luultavasti tunnetuin on Tintagelin linnanrauniot Cornwallissa. Arthurin esitetään syntyneen siellä. Sieltä on löydetty kaiverrus joka mainitsee nimen "Artognou". Se muistuttaa kovasti "Arthuria". Se ei toki itsessään todista että Arthur olisi ollut historiallinen hahmo. Tosin tässä kohden nimeämisasiaa vaikeuttaa se, että osissa tulkinnoista Arthur yhdistetään roomalaisiin legioonalaisiin. Kahden "Artorius" -nimisen sotilaan tiedetään palvelleen britanniassa. Toisaalta nimen ajatellaan olevan joskus myös arvonimi. Walesin kielen arth ja latinan kielen ursus -yhdistelmänä. Molemmat tarkoittavat karhua. Syynä symbioosiin olisivat myös roomalaiset ; Brittejen tiedettiin käyttävän tavallisesti "rinnakkaisnimiä", eli englanti ja latina fuusioitiin. Tälläinen yhdistelmä "arhursus" onkin varsin lähellä "Arthur" -nimeä.

Arthur liitetään 400-500 -luvuille. Niihin aikoihin britanniassa olikin hyökkääjää jos jonkinlaista. Arthurin tarina on sinänsä mielenkiintoinen, että aihe oli kelttien tarustossa. Se levisi eurooppaan 1100 -luvulta lähtien ja liittyi sen aikaiseen ritariromantiikkaan. Tarina saa ajan mittaan myyttisempiä sävyjä. Esimerkiksi Arthuriin liitettävä Graalin maljan uskotaan olevan kristillisen mystiikan vaikutusta. Tosin myös kelteillä oli perinteessään erityisiä taikapatoja, joten asiassa voi olla synergistisiäkin sävyjä.

Arthur mainitaan jossain lähteissä. Munkki Gildas kirjoitti hänestä 550 -luvulla. Hänen aineistossaan Arthurista olevat maininnat ovat melko epämääräisiä. Yhdeksi syyksi ajatellaan se, että Arthurin elämästä oli tuolloin niin vähän aikaa, että asiat olivat "yleisessä tiedossa", jolloin senkaltaisilla yksityiskohdilla lähinnä rasitettaisiin ja tylsistyttäisiin ihmisiä. Tätä tuoreemmat lähteet ovat yksityiskohtaisempia, mutta niihin on otettu aineistoa kansanperinteestä, jolloin tapahtumien todellinen luonto muuttuu vaikeammin arvioitavaksi ; Osa lainatusta aineistosta voi olla tottakin ja osa on tarinankertojien värittämää. Näin esimerkiksi Nenniuksen aineistoa vuodelta 829 pidetään sävyttyneenä, vaikka hänen katsotaankin pyrkineen hankkimaan ensi sijassa mahdollisimman luotettavaa tietolähdettä ennen kuin turvautui epämääräisempiin lähteisiin.

Nenniuksen mukaan Arthur ei korostetusti ole kuningas, vaan enemmänkin sotapäällikkö, "dux bellorum". Tätä kautta jotkut historioitsijat uskovat Arthurin olleen merkittävä sotapäällikkö.

Chris Turney lähestyy kirjassaan "Luut, kivet, tähdet - iänmäärityksen tiede" Arthuria sitä kautta, että kirjoitetun historian lukeminen ei ole objektiivista, ja aineisto on värittynyttä. Siksi asiasta ikään kuin tehdään malleja, joiden todennäköisyyttä voidaan arvioida. On esimerkiksi helppoa heittää velhouden kaltaiset elementit syrjään "taikauskona", jolloin tulkintaa saadaan painotettua.

Turney läpikäy Arthurista olevan kirjallisen aineiston. Gildasin "The Ruin of Britain", Nenniuksen "History of Britons", Annales Cambriaen "Walesin aikakirjat", Bedan "Historia Ecclesiasticon", "Anglo-Saxon chroniclesin" ja Monmouthin "The history of the Kings of Britain" .

Näistä saamiaan tietoja hän otti sellaisenaan. Esimerkiksi jos aineisto mainitsee vuosiluvun, se on taulukoitu mukaan. Samoin hän yhdisti tapahtumia tunnettuihin paikkoihin ja henkilöihin, jota kautta saadaan myös uusia aikajaksoja joita ei ole aineistossa suoraan mainittu. Esimerkiksi:
1: Hän otti avukseen esimerkiksi yhteyden Tintageliin ja tulkitsi Monmouthin kirjaa sen valossa. Samoin historiassa tiedetyt kansojen taistelut auttavat asian lähestymisessä.
2: Koska Arthurin kerrotaan taistelleen sakseja vastaan, on selvää että siitä on apua Arthurin ajoittamisessa.
3: Monmouth ajoittaa Arthurin kuoleman vuodelle 542 (jKr). Hän kuitenkin sitoo Arthurin elossaoloajan myös keisari Leoon, jonka tiedetään toimineen 457-474(jKr.) Tätä kautta Arthurin ajoittaminen onkin varsin sekavaa. Ajoituksesta saadaan ikään kuin vain arvio. Tosiasiassa siihen aikaan vuosilukuihin suhtauduttiin hieman nykyistä ylimalkaisemmin.

Näin on helppo huomata, että Arthur, sekä esimerkiksi hänen käymänsä taistelut "kelluvat". Eri lähteet antavat hieman eri ajan esimerkiksi Badonin taistelulle. Niistä saadaan kuitenkin jonkinlainen arvio ; Jos Arthur oli todellinen hahmo, hänen elinaikanaan oli 400 -luvun loppu ja 500 -luvun alku.

Turney esittää että Arthurin olemassaolosta olisi tietynlaisia aihetodisteita. Esimerkiksi hän mainitsee nimimuodin ; 500 -luvulla Arthur -nimi yleistyi räjähdysmäisesti. Aikaisemmin se oli ollut suhteellisen harvinainen nimi. Jos tilanne on todella ollut niin, että roomalais-kelttiläiset joukot päihittivät maahan tunkeutuvat saksijoukot epätoivoisina aikoina, joten ei ole ihme että heidän johtajastaan on ollut tärkeä hahmo. Jolloin ei ole ihme, että hänen nimeään imitoidaan. Ja niin selittyy se, miten yht'äkkiä olikin muodiksta olla tämänniminen. Sen niminen, joka on myöhemmin liittynyt legendoihin ja sekoittunut tarinoihin.

---

Otsikkoteksti on, tietysti, "Monty Pythonia". Se lausutaan Kuningas Arthurin "Camelot" -linnasta elokuvassa "Monty Python and the Holy Grail". Sopii aiheeseen. Lisähuomautuksena en voi olla mainitsematta, että kirjoittajan maili "eats a spam a lot."

Historiasta lukeminen, kontekstiin ja kontekstista.

"Kuvittele, että joku huumorintajuton historioitsija löytää vuonna 3000 jaa. muinaisen dokumentin nimeltä "The Holy Grail" (Graalin malja), jonka on tallentanut ilmeisen arvostettu akateeminen ryhmä nimeltä Monty Python. Vaikka filmi ei ole valmistettu kuningas Arthurin aikakaudella, tulevaisuuden historioitsijamme saattaa olettaa, että tarinassa on jokin historiallinen perusta. Tästä ei ole pitkä harppaus siihen, että hän uskoo kuningas Arthurin eläneen elokuvan alussa mainittuna vuonna 932 jaa. Dokumentin alussa Arthur esittelee itsensä brittien kuninkaaksi ja saksien voittajaksi. Muiden lähteiden perusteella tämä vaikuttaisi historioitsijastamme kiehtovilta, koska tähän aikaan saksalaiset ja tanskalaiset heimot, joista saksit koostuivat, olivat valloittaneet suuren osan Britanniaa. Itse asiassa Englannin valtaistuimella vuonna 932 jaa. oli saksikuningas nimeltä Ethelstan. Asian ydin on kuitenkin siinä, että riittävän pitkän ajan kuluttua aikanaan ilmiselvältä tuntuva yleinen tieto voi kadota, ja tulevat sukupolvet voivat tulkita sitä täysin väärin".
(Chris Turney, "Luut, kivet ja tähdet")

Historian ajatellaan olevan helppoa. Esimerkiksi tänään sain käsiini tuoreen Jehovan Todistajien julkaisun, jonka pahaa aavistamaton uusi alueen kiertäjä minulle toi ilmeisen tuntematta kyseenalaista mainettani tällä alueella. Niinpä sain käsiini lehden, jonka otsikossa lukee "Herätkää! Toukokuu 2009". Sen sivu 11 esittelee Michail Jursan tekemän löydön, kuitin, jossa on nimi, Nebo-Sarsekin. Hänet on mainittu Raamatussa ja kuitin sisältö kertoo hänen olleen juuri sitä, mitä Raamattukin hänen kertoo olleen. Tämä tietenkin tukee sitä että Raamattua voidaan käyttää arkeologian apuvälineenä. Mutta se ei tee kaikkea siinä mainittua todeksi. Se ei ole "arkeologinen todiste Jumalasta", vaikka se toki onkin todiste siitä että Raamattua kannattaa selailla historiallisellakin perspektiivillä.

Tässä on hyvä ottaa esiin pari esimerkkiä:
1: Plinius vanhempi. Hän loi teoksen "Historia Naturalis". Hän käytti siinä yli 2000 lähdettä, eli muuta kirjoitusta. Hän ei keksinyt juuri mitään itse, vaan uutterasti tutki ja tiivisti sen ajan viisautta. Tätä käytetään arvokkaana apuna historiantutkimuksessa, esimerkiksi aatehistoriassa selvitetään mitä sen ajan ihmiset uskoivat ja kokivat. Kuitenkin Plinius käytännössä kirjoitti kritiikittömästi kaiken. Tämän vuoksi kirjassa on myös taruja maan ja taivaan väliltä: Granaattiomenista kirja kertoo arvokkaan tiedon, jonka mukaan jos ilman vyötä avojaloin poimii peukalon ja nimettömän avulla kukkanupun ja tällä sivelee silmiä, on koko vuoden vapaa silmäsairauksista. Hän kertoo myös yksisarvisesta. Lisäksi opimme että majavaa ei kannata jahdata, koska sen kivekset ovat arvokasta lääkettä ja majava tietää tämän ja siksi jos lähdet jahtaamaan sitä se puree kiveksensä irti jotta et saisi niitä. Samoin kirja esittää että belemniitti -kiven kautta syntynyt kalkkeuma olisi "ilves-kivi" jonka nimi johtuu siitä että se on ilveksen virtsaa, jonka ilves on haudannut piiloon jotta ihmiset eivät saisi sitä. Sekin oli arvokas lääketieteellinen apu. Kirja onkin arvokas juuri siksi että se tarjoaa näkökulman sen ajan uskomuksiin. Toki se sisältää myös arvokasta tietoa muun muassa sen ajan maustekaupasta. Kukaan ei sano että erikoiset kohdat veisivät kirjalta arvon niiden kaupankäynnin kohdalla eikä toisin päin.
2: Heinrich Schliemann innostui jo lapsena Troijan sodasta ja hän halusi osoittaa että Homeros ei vain runoillut vaan että paikka oli todellinen. Hän opetteli itse vanhaa kreikkaa jotta voisi lukea tekstit alkukielellä. Hän oli amatööri, mutta hän löysi kuvaillulta paikalta kaupungin. Valitettavasti hän oli väärässä, koska kaupunki oli vanhempi. Kuitenkin myöhemmin huomattiin että Troija oli hävitetty ja Schliemann oli kaivanut oikean kohdan läpi sitä huomaamatta. Hän onnistui ja Homeroksen runosta löytyi oikea paikka ja kaupunki. Harva silti väittää että tämä tukisi sitä että joskus olisi elänut käytännössä haavoittumaton mies, Akilles. (Toki teoriassa voidaan löytää jopa henkilö voi olla todellinen ja hän voi olla ollut sotapäällikkö. Mutta haavoittumattomaksi harva häntä uskoisi?) Myöskään kreikkalainen jumalten joukko ei saa tästä löydöstä todisteita. Toki kirja kertoo arvokkaasti uskomuksista joita Homeroksen ajan ihmisillä oli. Arkeologinen arvo ei tarkoita että kaikki mainitut asiat olisivat tosia.
3: Egyptiläisissä hieroglyfeissä on paljon historiallisia tapahtumia. Niitä ja niiden avulla dynastioita on onnistuttu sitomaan aikaan tarkasti ja yhdistettynä muuhun aineistoon ne tarjoavat runsaasti tietoa siitä kuka on ollut faarao milloin ja missäkin. Kuitenkin niissä on seassa myös propagandaa ja uskomuksia. On hyvä muistaa että samassa lähteessä voi olla faktaa ja fiktiota sekä sinä aikana faktoiksi luultuja asioita. Hieroglyfien historiallisuus, niiden tarkkuus ja arvo ja runsas data ei silti muuta Ramsesta II jumalaksi. Sen sijaan se kertoo että sen ajan egyptiläiset todella uskoivat niin.
4: Jos tutkitaan esimerkiksi Suomalaisia, ei riitä että Tacitus on kuvannut fennejä "Germania" -teoksessa, mm. seuraavasti: "Fennit ovat ihmeen villejä, viheliäisen köyhiä. Ei heillä ole aseita, ei hevosia, ei asuntoja. Ravintona ovat kasvit, vaatteina nahat, makuusijana maa. Ainoa varallisuus on nuolissa, joita he raudan puutteessa terästävät luilla. Metsästys elättää yhtäläisesti sekä miehiä, että naisia. Nämä näet seuraavat miehiä kaikkialle ja pyytävät osan saaliista." Itse asiassa epäillään että tämä on vain stereotypia siitä miksi fennit on katsottu, jolloin se ei kerro miten täällä elettiin. Kyseessä on kuulopuhe, ei fakta. Toisaalta myöhempi lähde "Saxo Grammaticus" ei olisi yhtään luotettavampi lähde. Siinä fennit nähdään alempina ihmisinä, jotka elävät amatsonien, koirankuonolaisten ja kyklooppien ja yksijalkaisten keskuudessa. Heidän aseensa olivat alkeellisia, mutta he olivat kovia poikia taikomaan. Fennit olivat vahvan taikuuden osaajia. Näillä molemmilla teoksilla on luonnollisesti historiantutkimukselle arvoa. Mutta jos ja vain jos fiktio osataan seuloa faktoista.

Vertailun kannalta vaikeaa on se että perinteet eivät ole pysyviä: Uskonnot ja uskomukset paitsi keksitään ja ne menettävät viimeiset palvojansa, myös siinä välissä muuttuvat. Itse asiassa niiden säilyminen suullisena perinteenä on esimerkiksi Boyerin mukaan käytännössä mahdotonta. Tämä ei tarkoita sitä että osa elementeistä ei voisi olla hyvinkin vanhoja. On kuitenkin hankalaa nähdä mitä nämä säilyneet elementit ja tulkinnat ovat, se vaatii vähintään vertailuja muihin lähteisiin.

Eli lähteissä sekä niiden tulkinnassa on oltava huolellinen :

Siksi esimerkiksi perustelut sille, että juutalaiset ovat olleet tarkkoja voidaan tarkistaa vertailulla: Otetaan eri aikaisia kirjoituksia ja verrataan. Heidän kirjoituksensa eivät ole muuttuneet. Tämä ei kuitenkaan takaa sitä että kertomukset eivät olisi muuttuneet ennen kirjaamistaan. Voihan olla että kirjattua uskontoa on pidetty tärkeänä ja sitä on kopioitu sen vuoksi. Se, että kirja leviää nopeasti ja muuttuu vain vähän helpottaa tietysti sen arvokkuutta historiallisen tutkimuksen välineenä. "Harry Potterkin" on levinnyt laajalle ja se ei ole muuttunut pilkkuakaan. Ja siinäkin mainitaan tosiasioista, kuten paikka nimeltä Lontoo. (Ehkä olettekin kuulleet siitä?)

Tietenkään heikkouksien löytäminen ei tarkoita että menetelmää ei voisi käyttää. Se päin vastoin tarkoittaa sitä että kun näitä otetaan huomioon, saadaan hyviä tuloksia. Eri häiriötekijöitä saadaan pois ja tulokset ovat tieteellisiä eivätkä satuilua. Tässä on muutamia karkeita ohjenuoria:

Ainakin seuraavat voisi mainita.

Hyvä tutkimus tukeutuu tämän hetken historialliseen tutkimukseen: Siksi väite siitä että Atlantiksessa on vieraillut avaruusolentoja on erikoislaatuinen ja siltä pitää vaatia isommat todisteet kuin jollekin muille väitteille. Mullistavat löydöt on muutenkin todistettava paremmin. Toki yksityiskohtia voidaan tarkistaa ja se voi kumota jonkun luulon vääräksi, ja jos vakuuttava aineisto atlantislaisten avaruusolennoista löytyy - vaikkapa sieltä löytyy sarkofagi, jossa on avaruusmuukalaisen muumio - nämä tulkinnat on otettava vakavasti (mutta ei aikaisemmin). Tämän lisäksi sen olisi olla johdonmukainen, eli selittäminen perustuu lähtöoletuksiin jotka eivät ole sisäisesti ristiriitaisia. Selityksen olisi katettava iso kokoelma faktoja. Tässä kohden historiassa selitys joka perustuu toisistaan riippumattomiin lähteisiin on parempi kuin sellainen jonka takana on vain yksi lähde tai lähdetyyppi⁼ Lisäksi eri menetelmien ja tieteenalojen ristiinkäyttö vahvistaa tutkimusta: Esimerkiksi kielitiede, arkeologia, geneettinen sukulaisuus ja muu aineisto voivat tukea näkemyksiä ja niiden käyttö ja sopiminen tekee siitä paremman.

Jätän loppuun sellaisen, jonka ihmiset osaavat melko usein ajatella ilman että virhe näyttää helpolta, vaikka se perustuu samaan logiikkaan joka ainakin Jehovan Todistajien kohdalla on ilmeisen automaattinen ja sen huonoutta on vaikeaa näyttää:

Tämä koskee esimerkiksi frenologiaa(kallon muoto määrää luonteen) ja monia muita näkemyksiä joita on ennen pidetty tieteellisinä. Harva ihminen esimerkiksi ottaa flogistonia (tulielementti joka poistuu aineesta sen palaessa) vakavasti. Päin vastoin, sitä käytetään usein esimerkkinä siitä miten "ennen on tiedetty väärin". Silti nämä esiintyvät vanhoissa lähteissä, ja ne viittaavat asioihin joita nykyäänkin pidetään faktoina. Niitä ei itse asiassa pidetä nykyään uskottavina koska tiede on osoittanut että ne ovat erheellisiä, niitä pidetään epäuskottavina eikä havaintojen näytetä todistavan niiden puolesta. Kukaan ei esitä että "kun tuokin kohta on tosi, tämänkin on oltava". Ehkä se on se aika, joka mystifioi ja liittää ajatteluvirheeseen leiman "hieno päätelmä". Tai sitten se on aihe: Mystiset pedot, jumalat, aarteet ja muut "coolit" aiheet näyttävät olevan suositumpia tämän virhekäsittelyn kohteena. Uskon kuitenkin että mystifiointi tulee kuitenkin ennen kaikkea tulkitsijan omien korvien välistä.

---

= Näissä jossa on takana on esimerkiksi sama ideologia. Jos löydetään 100 roomalaista kirjailijaa jotka kuvaavat Tacitusta mukaillen fennejä, se vahvistaa toki sen että roomalaiset todella uskoivat niin. Sen sijaan se ei vahvista että fennit olisivat todella olleet sellaisia. Itse asiassa tässä kohden on hauska tietää että majavan kivesten puremiselle on useita roomalaisia lähteitä. Ei se silti totta ole.