Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sajama. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sajama. Näytä kaikki tekstit

torstai 18. lokakuuta 2012

Kun "hyväntahtoisuuden periaate" johtaa harhaan

Graffititaiteilijan näkemys jostain.
Mahdollisesti Jumala luomassa universumia.
Hyväntahtoisuuden periaate on hyvä perusnormi keskusteluun. Siinä perusoletuksena on, että kieli on epätäydellinen väline. Siksi pitää olettaa että keskustleukumppani on rationaalinen ja järkevä olento. Tämä vaatii usein sitä että toinen pitää ottaa huomioon ja yrittää nähdä miksi he ovat erimielisiä. Sen sijaan ei saa vain olettaa että erimielisyys johtuisi siitä että he olisivat tyhmiä, maailmankuvaansa lukkiutuneita tai vastaavaa. Tämä vaihtoehto sallitaan vasta kun muut vaihtoehdot on ensin eliminoitu. Tämä on hyvä järjestelmä, mutta se johtaa helposti kategoriavirheiden ja olkiukkoragumenttien rakentumiseen.

Näkisin, että tämä on hyvä perustella hieman tarkemmin. Aloitan anekdootilla. (Ei hätää, lupaan muuttua vähemmän poleemiseksi ja enemän järkeväksi. Eli jatkaa toisella anekdootilla. Tämä voisi kuulostaa helvetin tyhmältä, mutta lukiessa paljastuu että näin ei ole.)

Juttelin taannoin kreationistin kanssa. Jän aloitti keskustelunsa viittaamalla että hänellä on tieteellinen termodynamiikkaa koskeva argumentti. Tämä oli toki jo tässä vaiheessa tuttu aihe, eikä herättänyt juurikaan uskottavuutta. Hän nosti esille Sewellin argumentin joka oli juuri silloin laitettu liikenteeseen. Melkoisen pian havaitsin että se ei käsittele termodynamiikkaa ollenkaan. Itse asiassa Sewellin argumentti oli vielä omituisempi kuin se klassinen kreationistien virhe termodynamiikassa ; Normaalistihan kreationistit sekoittavat avoimen ja suljetun systeemin toisiinsa, eli unohtavat että termodynamiikan toinen pääsääntö toimii vain suljetuissa systeemeissä. Kreationsitit soveltavat sitä avoimissa järjestelmissä kuten maapallolla ja ennen kaikkea DNA:ssa. Tämän unohtaminen johtaa siihen että heistä termodynamiikka estää evoluution. Sewellin argumentissa ei enää puhuttu edes lämpöopista vaan se, mikä termodynamiikassa koskee lämpöä oli hänellä laitettu kompleksisuutta koskevaksi ilmiöksi. Termodynamiikkahan ei ole fyysikkojenkaan mukaan 1:1 liitoksissa rakenteiden monimutkaisuuteen, joten tässä ilmiötä laajennettiin vielä eteenpäin.

Fyysikoille on aivan luontevaa jakaa toimintarajoja. Heistä maailma ei ole niin dogmaattinen että yhden säännön olisi välttämättä toimittava kaikkialla. ; Einsteinin kovasinta lainaten he toki haluavat esittää asiat niin yksinkertaisina kuin mahdollista, mutta eivät tätä yksinkertaisemmin. Näin ollen fyysikoista on luontevaa että termodynamiikan toiselle pääsäännölle annetaan toimintarajoja, joiden sisällä se toimii ja joiden ulkopuolella se taas ei toimi.

Merkittävää oli, että kaava oli kuitenkin sama. Se, että kreationistit tekevät toistuvasti tämän virheen termodynamiikan kanssa ei johdu siitä että he olisivat typeriä. Sewellkin taatusti ajatteli olevansa sisäisesti koherentti. Se, että "evoapina" ei suostu siihen että sama tieteen kaava toimii kaikkialla on heistä kaksoisstandardi ja jonkinlaista huijaamista ja epäreiluutta. Jotain joka osoittaa että evoluutikko on domeenispesifi eikä ajattele kokonaisvaltaisesti. He unohtavat että tieteessä rajojen selvittäminen on hienoa ; Esimerkiksi termodynamiikan toisen pääsäännön rajat ovat olleet Prigoginen bravuuri jopa Nobelin palkinnon arvoisesti.

Näin ollen paatunutkaan kreationisti ei välttämättä ole "maailmankuvansa sumentama tai tyhmä". Syynä on heidän suhteensa argumentointiin. He eivät ole empiristejä vaan rationalisteja. Silloinkin kun he käsittelevät luonnontieteitä, he eivät käsittele sitä luonnontieteenä vaan rationaalisuuden kautta. Tämä ei tietysti ole yllättävää koska fysiikassa selityksen perustana on yhtälö. Kuitenkin se, että ajtellaan että luonnontieteellinen metodi tarkoittaisi samaa kuin rationaalisuus on väärin. Rationaalisuus tarkertuu liikaa lopputulokseen ja jättää perustelujärjestelmän kokonaan huomaamatta.

Esimerkiksi "Do Be Do Be Do" -blogi muistuttaa tästä viittaamalla Sajaman tieteenfilosofiaan. "Tieteellisen tiedon hankinta on yleisten periaatteiden etsimistä ja selventämistä. Kun periaatteet on löydetty ja selvennetty, tieteellinen tieto voidaan esittää loogisten päätelmien muodossa - aksiomaattisena järjestelmänä. Siinä tiedetty asia on loogisesti johdettu jostakin yleisemmästä periaatteesta. Ja näin se on samalla todistettu. Tyypillisessä tapauksessa tiedetty asia on lause muotoa “SaP” eli “Kaikki S ovat P”  - ” Emme tiedä asiaa tieteellisellä tiedolla ennen kuin olemme löytäneet syyn ja kun olemme löytäneet syyn, voimme ilmoittaa sen syllogismia käyttäen" Lopputulos on usein hyvinkin looginen ja tätä kautta muotoiltavissa argumenteiksi jotka noudattavat rationaalisuutta "Tieteen kannalta tärkein syllogismin muoto on kolme sisäkkäistä luokkaa sisältävä Barbara, joka on syllogismeista yksinkertaisin ja täydellisin sisältäen kolme affirmatiivista ja univeraalia lausetta: “SaM (selittävä syy), MaP (selittävä syy) siis SaP (selitettävä fakta)”, ( ( ( S ) M ) P )." kuitenkin tiede ei ole samaa kuin rationalistinen koherenttien argumenttien rakentaminen vaan sen sijaan "Tieteellinen tutkimus on syllogismin välitermin etsintää." Tämä etsintäosuus on oleellisen tärkeä.

En kuitenkaan ole vielä toistaiseksi löytänyt ainuttakaan kreationistia joka tämän eron olisi tajunnut ja ymmärtänyt ja soveltaisi sitä argumenteissaan. He ovat poikkeuksetta rationalisteja, eivätkä hallitse empiiristä ja luonnontieteellistä selvittävää ajattelua. Rationalismi toimii kuitenkin lähinnä insinööritieteissä. (Ja kreationisteista monet ovatin joko teologiapainottuneita tai "inssejä" tai molempia.)

Olisi kenties leimaavaa jättää asia tähän. Osa kokee että kreationistien paukuttaminen on halveksuttavaa koska se pilkkaa uskontoa "heikoimman lenkin kautta". Heistä asiat pitäisi käsitellä vahvimman lenkin kautta. Olen itse samaa mieltä. Nädhäkseni teologit jotka kritisoivat ateismia sen huonoimpien argumenttien kautta ovat hieman omituisia, koska heidän pitäisi mollata niitä parhaita argumentteja (jotka eivät ole nekään kovin vakuuttavia näin agnostikon silmiin.) Mutta kreationistien rajoite koskee myös sofistikoituneita teologeja.

"Usko, järki ja filosofia" -blogissa käsitellään Craigin ja Enqvistin debattia joka tapahtui aiemmin Suomessa. Perusta näkyy jo alussa Kirjoittaja moittii otsikon "Asettaako nykyfysiikka logiikan ja todennäköisyysteorian kyseenalaisiksi?" takana teologian vihollisia hyvin jäsennetysti. Tärkein on kätevästi alussa napakkana pakettina ; "Fyysikot Lawrence Krauss ja Kari Enqvist kritisoivat molemmat väittelyissään William Lane Craigia vastaan Craigin argumenttien logiikkaa, ei niiden premissejä. Tämä tuntui varsin käsittämättömältä, sillä Craig oli muotoillut argumenttinsa yksinkertaisiin deduktiivisiin muotoihin, esimerkiksi modus ponensiin ja disjunktiiviseen syllogismiin. Kuka voisi “kritisoida” esimerkiksi modus ponensin validisuutta? Krauss ja Enqvist kuitenkin tekivät näin, vedoten kvanttifysiikkaan." Keskustelussa kiinnitetään erityistä huomiota siihen että kun modus ponens ja vastaavat ovat logiikan järjestelmiä, ja Craigin argumentti nojaa niihin, niin sitten logiikan olisi pakko päteä tai vaihtoehtona koko päättelyjärjestelmä pitäisi hylätä. "Craig vastasi useaan otteeseen, että mikään kvanttimekaniikan löytö tai havainto ei pakota meitä hylkäämään klassista logiikkaa. Jotkut ei-klassilliset systeemit, kuten niin sanottu “kvanttilogiikka”, hylkäävät klassisen logiikan eräät peruspilarit kuten kahden totuusarvon käytön (”bivalenttisuuden”) sekä kolmannen poissuljetun lain (jokaiselle mielekkäälle lauseelle p, joko p on totta tai ei-p on totta; kolmatta vaihtoehtoa ei ole). Näitä lakeja kritisoivat ei-klassilliset logiikat ovat kuitenkin pienen pieni vähemmistökanta, eikä fysiikka sinänsä itse asiassa edes viittaa millään tavalla kolmannen poissuljetun lain pätevyyttä vastaan. Enqvist lisäksi eksplisiittisesti totesi, että hän ei kannatta kvanttilogiikkaa. Sen sijaan, Enqvistin mukaan klassisen logiikan sekä todennäköisyysteorian pätemättömyys kvanttimaailmassa on silkka “havaittu fakta”. Todellisuuden perimmäiset ainesosaset eivät siis tottele klassisen logiikan ja todennäköisyysteorian lakeja." Craig oli saanut Enqvistillä kahvilla selitykseksi Bellin epäyhtälöt. Kommenteissa "lauri" selittää että "Eli jos ymmärsin oikein, Bellin yhtälöt ovat ristiriidassa JOKO klassisen todennäköisyyslaskennan TAI suhteellisuusteorian minkowskialaisen tulkinnan kanssa. Meidän tulisi siis hylätä jompi kumpi, ja Enqvist ja kummppanit hylkäävät mielenkiintoisesti mieluummin klassisen todennäköisyyden."
1 : Craig selittää että "Well, fortunately, after our debate Enqvist and I went out to lunch together, and I was able to ask him directly what he meant. You can imagine my shock when he replied that what he was talking about was the violation of the Bell Inequalities by quantum mechanics! My mind shot back to my debate with Krauss, and it suddenly dawned on me that that is what he also must have been talking about! When Enqvist said this, I replied that the experimental results on Bell’s Theorem exposed a failure of physics but surely not of probability theory itself. But he was adamant, maintaining that the results exposed a deficiency in probability theory, which had predicted the wrong results." Tämä on mielenkiintoista, koska tämä on virhe jonkalaisia olen itse tehnyt joskus, tosin vuosia sitten.Se oli ensimmäisiä vastavetojani Plantinga Warrantia vastaan ja se oli ensimmäinen draft, eli oletettavasti ja kenties odotetustikin se failasi. (Siksi en nykyään ohita warrantia tällä argumentilla, käytän toisia, parempia, sellaisia joihin ei ole tietääkseni tarjolla toimivia vastavetoja.) Ajattelin että jos ihmisen mieli on erehtyväinen ja sen erehtymättömyys osoitetaan tieteellä, niin tämäkään tulos ei olisi vakuuttava. En huomanut että perusoletus on itse asiassa että jos systeemi toimii erehtymättömästi niin sitten ristiriitaa ei synny in first place ; Voisi ajatella että tämä olisi tie ulos. Mutta itse asiassa virhe syntyy siten että käytetään todennäköisyysteoriaa ja saadaan omituisia todennäköisyysteorian kanssa ristiriitaisia tuloksia. Craig arvioi että jos todennäköisyyslaskelmat kumotaan todennäköisyyslaskelmilla niin itse päätelmäkin muuttuisi vääräksi. Tämä on omituitsa koska yleensä juuri se että jollain systeemillä rakennetaan sisäinen ristiriita on se juttu jolla näytetään että se ei ole sisäisesti koherentti järjestelmä. Tästä ei nyt tässä tämän enempää. On vain ironitsa huomata miten joskus pienet sielut ajattelevat samalla tavalla.

Tässäkin perusongelmana on juuri se, että todennäköisyys nähdään vahvana klassisen fysiikan alueella joka ei ole se kvanttifysiikan mellastelualue. Ei siis tarvitse hylätä koko logiikkaa kaikkialla, vaan lokalisoida se. Logiikka on empiristille aina kontekstisidonnaista (heliumpallo nousee päästäessä ylös, keuhkoilmalla puhallettu laskeutuu alas.) Empiristille logiikka  ei ole taivaasta napattu transsendentti aksioomaoletusjärjestelmä jota pitäisi dogmaattisesti ja epäavomielisesti noudattaa aina ja kaikkialla ettei "samalla logiikalla vaan tule eri tuloksia" vaan logiikkakin oikeutetaan. Näin ollen on selvää että Craig ei esimerkiksi käsittele sellaisten empiristien kuin Larry Laudanin tieteenfilosofian ajattelumetodeja. Luonnontieteellisessä ajattelussa ei olla rationalisteja, eli ei uskota että olisi jokin tyhjästä annettu premissilista tuottaisi logiikan aksioomat joista ei saisi ja voisi olla erimielisiä. Siinä logiikka ansaitsee tilansa ansioillaan ; Logiikka joka toimii hedelmällisesti empiirisessä tutkimusohjelmassa on empiirinen vakuus että tämä logiikka on muuta kuin tyhjä oletus. Sillä vaikka haluttu näkökulma rajoittaakin tutkimusta siten että saadaan vain otetun näkökulman mukaisia tuloksia, niin se määrä, se että niitä tuloksia saadaan paljon, onkin sitten merkki siitä että tämä logiikka on todellisuuden kanssa yhteensopiva.
1: Laudania vakavammin tätä käsittelee esimerkiksi oma favouriteni, Quine. Hänen koko ajattelunsa perustuu sisäiseen koherentisointiin jossa yksikään näkemys ei ole puhdas ikuinen ja muuttumaton aksiooma eikä puhdas empiirinen verifioitu ikuinen muuttumaton havaintokaan... Itse asiassa teologit eivät koskaan käsittele naturalismia naturalismia vaan arvioivat jostain syystä naturalismia aina rationalismin ehdoin. Kokevat ilmeisesti voittavansa? Minä taas näen että tämä tekee heistä olkiukottavia idiootteja.. Muitankin nimekkäitä filosofeja on tässä kohden ja oleellista on että heidät kaikki ohitetaan eikä teologit ymmärrä empiristien luonnonlakien luonnetta vaan soveltavat kaikkeen puhdasta metafyysistä rationalismiaan.
___1.1: Ironista on että moni teologi näkee että kristinusko on erittäin oleellinen empiirisen tieteen kehitykselle. Samat tyypit eivät vuosisatoja empiirisen käännöksen jälkeen osaa ymmärtää edes sitä mitä empiristinen tieteenfilosofia on ja lisäksi nojaavat esimerkiksi Tuomas Akvinolaisen totaalisen rationaalismipohjaiseen jumalan määrittelyyn. Tämä on erityisen huvittava kömmähtely koska se vie uskottavuutta tältä "kristinuskon tiedeylhäisyysideologia" -näkemykseltä.

Tällä on merkitystä. Sillä tosiasiassa Craigin jumalatodistuksienkin taustalla on vahvasti nimeomaan idea siitä että universumi ei voi syntyä tyhjästä. ; Tämä on itse asiassa se keskustelunaihe käytännössä aina mukana jumalatodistuksissa, mutta se kohtaa kuitenkin yllättävän usein "horse laughin" ; Tämä on mielenkiintoista koska jos aihe on vain naurahduksen arvoinen, miksi debatoida. Valtaosa uskonnollisesta naturalismia kritisoivasta jumalatodistuksesta voidaankin nähdä siten että ensin keskustelun aiheeksi otetaan "voiko universumi syntyä tyhjästä vai onko Jumala joka sen on luonut" ja punnitaan kumpi on laadukkaampi (jopa onko vain toinen mahdollinen). Sitten tässä tulee vastaan jotain vastavetoja, jotka aikaansaavat logiikkanikottelua. Tämä yleensä peitellään jollakin tavalla rakentamalla jonkinlainen rationalistinen eiempiirisesti testattava lisäoletusvärkki joka peittää ongelman (joka on siis tieteenfilosofian kannalta sama kuin episykli oli vanhassa maakeskisessä maailmankuvassa, se poistaa ristiriidat mutta ei ongelmaa). Lopulta nikotus siirtyy siihen että esitetään retorinen kysymys jota ei tarkoiteta kysymyksenä. Tämä on jonkin muotoinen "uskooko tuohon muka oikeasti kukaan?" tai vedotaan käsiäänestyksellisesti että "ei ole yleistä" vaikka olisi esimerkiksi fyysikkojen parissa hyvinkin yleistä. Tämä on pohjimmiltaan premissi jossa oletetaan keskustelun lopputulos. Tämä ei ole keskustelussa onnistuminen, vaan jos loogiset nikottelut ovat verenkierron häiriöitä, on tämänlaiseen horse laughiin ryhtyminen sama kuin sydänkohtauksessa tempoilu. Nähdäkseni kun ajaudut tämänlaiseen, olet ehdottomasti ja lopullisesti hävinnyt eikä sinulla ole enää jäljellä kunniaa keskustelijana eikä ihmisenä. (Voitte puolestani vaikka tappaa itsenne. Kiitos.)

Bellin epäyhtälötilanne on mielenkiintoinen, sillä se on todellakin rationalismia vastaan. Se on nimittäin jotain joka tarjoaa "pick two" -tilanteen. Craig yrittää pelata kaikilla kolmella ; Hän määrittelee rajoitteet joilla universumi voisi syntyä. Tämä on "naturalismin rajoitteita tutkiva lähestyminen" joka tarkoittaa sitä että sitä on pakko lähestyä "naturalismin" pelikentästä. On katsottava mitä empiristit sanovat päättelystä ja perustelusta. Jos empirian teorioita arvioidaan jonkun toisen teorian kautta, syntyy vain kategoriavirhe koska teoriaa arvioidaan aivan toisilla pelisäännöillä. (Jos tämänlainen sallittaisiin minä voittaisin joka ikisen argumentaation kaikkialla. Valitettavasti niin tekisivät kaikki muutkin):

Jos halutaan suojella logiikkaa, niin on huomattava että on tunnettua että suhteellisuusteoria ja kvanttifysiikka eivät oikein solahda nykytieteessä yhteen. Jos siis on olemassa universaali kaavasto, niin teoriat ovat väärin. Kun Craig kritisoi teorioiden rajoja hän kuitenkin käsittelee niitä kuin ne olisivat ehdottomia ja että ne ovat parhaat teoriat jotka näyttävät sen mitä rajoitteita universumin syntymisessä on ja ei ole. Jos on pakko käyttää aina ja kaikkialla yhtä päättelysäännöstöä voidaan siis joutua muuttamaan fysiikka. Ja kun perustelut nojaavat tähän fysiikkaan eikä siihen parempaan fysiikkaan, niin tässä ei tutkitakaan voiko universumi syntyä tyhjästä vaan ainoastaan sitä että ovatko nykytieteen teoriat lopulliset ja valmiit. Tämä ei ole mielenkiintoista (koska on selvää että ne eivät ole) ja ennen kaikkea kysymyksen kannalta irrelevanttia (tyhjästä syntymistä ei kumotakaan vaa isketään heikkoon ja vajaaseen linkkiin.) ~ Jos siis pidetään tieteen teoriat perustelun ytimessä, niin tottakai on huomattava että on luovuttava koherentista logiikasta ; Kvanttimekaniikka ja suhteellisuusteoria toimivat eri määrittein. Jos taas pidetään koherentti logiikka pohjana, ei luonnontieteen rajoja olekaan osoitettu sinne minne Craig ne sanoo.
1: Enqvistille "bivalenttisuus" toimii muualla kuin kvanttifysiikan alueella, eli esimerkiksi universumin syntyä koskevissa aiheissa. (Ei ole mielipidekysymys missä niitä saa käyttää ja ei saa. Kvanttifysiikan ja suhteellisuusteorian kohdalla molemmilla on sovellusalueet jotka ovat täsmälleen yhtä mielipideriippuvaisia kuin se, missä termodynamiikan toinen päänsääntö toimii ja voidaanko se laittaa 1:1 samaksi kuin kompleksisuus.) Näin Enqvistin ei tarvitse luopua klassisesta logiikasta täysin, hän käyttää sitä vain siellä missä sitä on oikein soveltaa eikä kaikkialla vain siksi että käyttää sitä yhdessä paikassa. Näin ollen kysymys "Asettaako nykyfysiikka logiikan ja todennäköisyysteorian kyseenalaisiksi?" on yhtä outo kuin "asettaako nykykvanttifysiikan logiikka suhteellisuusteorian kyseenalaiseksi?" tai "asettaako avoimet järjestelmät termodynamiikan toisen pääsäännön kyseenalaiseksi?" Ne ovat väärään dikotomiaan perustuvia kysymyksiä. Niiden käyttö on intuitiolla oppimattomalle kaduntallaajan arkijärjelle sopivaa, mutta tämänlaisen paikka ei ole akateeminen sofistikoitunut teologia. (Tai akateeminen "yhtään mikään".) Niihin vastaus on yksinkertaisesti "väärin kysytty".

Nähdäkseni Craigin kalam -ajatus siitä että vain Jumala voisi koota universumin, niin Enqvistin ei tarvitse muuta kuin näyttää että on mahdollista rakentaa fysikaalisesti koherentti teoria. Hän peräti näyttää tämän ja sanoo että jos kvanttifysiikan ei oleteta noudattavan klassista todennäköisyyttä, niin universumin syntyä koskevat rajoitteet eivät olekaan sellaisia kuin mitä Craig sanoo niiden olevan. Näin ollen Craigin tulisi osoittaa että tämä näkökohta olisi väärässä. Koska ilman tämän todistamista hän ei suinkaan aja Enqvistiä tappioon, vaan joutuu tunnustamaan että hänen perusteluissaan on syviä ongelmia. Craig ei siis onnistu todistamaan että empirismillä on sisäisiä rajoitteita jotka estäisivät universumin synnyn. Näin eliminointi epäonnistuu eikä tulos ole korkeintaan kuin "voi olla Jumala" (joka on agnostikon silmin sama kuin epäonnistunut ja täysin turhanpäiväinen saivartelujumalatodistus) ja että "voi olla että on olemassa fysiikan maailmankuvia joiden mukaan universumi ei voi syntyä tyhjästä" (joka on agnostikon silmiin vähintään yhtä tylsä tulos ellei tylsempi.)

Enqvist nähdäseni jyrää Craigin argumentin juuri siksi että hän näyttää miten fyysiikan mukaan tilanne ei ole niin kuin Craig sanoo. Craig selvästi eliminoi joitain näkemyksiä fysiikasta. Mutta en ole vielä toistaiseksi löytänyt yhtään teologia jonka mukaan yhden jumalamallin (vaikkapa antropomorfistisen 10000 vuotiaan ihmiskeskeisen maakeskisen maailmankaikkeuden luovan jumalan) voisi kumota, että se tarkoittaisi että koko jumalakonsepti olisi hylättävä. (En ajattele näin minäkään, eli fiksuja ovat teologit tässä kohden, ja kaikki ateistit eivät taas todellakaan ole.) Kritiikki näyttää oikeastaan vain että nämä jumalatulkinnat eivät ole relevantteja, ja kritiikkiä tulisi kohdistaa juuri niihin jotka ovat loogisia ja ehyitä. (Eli ei motata heikointa lenkkiä ja väitetä että tämä on sama kuin koko vastakkaisen ideologian kumous, kumota yhden kuolakreationistin humalassa tekemiä pikaistuskannanottoja ja väitetä että sofistikoitunut teologia on tällä sama kuin kumottu ja naurettava.) Craigin pitäisikin siksi jättää saivartelu sikseen ja iskeä tätä vahvinta kuvaa vastaan sen sijaan että selittäisi horse laughina että "onpas naurettava maailmankuva". Kun se ei ole naurettava jos se on empirian mukaan mahdoton.

Craigin tappio tuleekin siitä että hän tarjoaa rajoitteita universumin synnylle ja premissoi nämä tavalla jota Enqvist ei hyväksy. Olinkin huvittunut kun Enqvistin lähtökohtaa debattiin pidettiin naurettavana. Osa pahastui kun Enqvist määritteli keskustelukentän eri tavalla kuin Craig. Nähtiin että Craigin vierailu olisi sama kuin se, että Craig määrittelisi argumentaation rajat ja ehdot. Enqvistin reagointitapa oli erityisen nokkela koska se otti huomioon vierailijan argumentin ja kohteli sitä erilaisella ratkaisulla, joka näytti että Craigin ajattelu on "rationalismiboksin sisäpuolella" ja että empiria on tässä kontekstissa itse asiassa "out of box -ajattelua". Voitto sillä että naturalistit pakotettaisiin uskomaan naturalisminvastustajien peruspremissit lähtökohtaisesti sillä että vierailijalle annettaisiin auktoriteetti on melkoisen pelle.
1: Tilanne on hyvin vahvasti aikaa ja liikettä koskevaa Zenonin nuolta muistuttava paradoksi ; Sen mukaanhan nuoli ei voi liikkua koska kun lentorata pilkotaan äärettömän pieniksi osasiksi, niin olisi oltava ajanhetki jossa nuoli olisi kahdessa paikassa yhtä aikaa jotta se voisi liikkua. Kun nuoli kuitenkin liikkuu, niin voidaan sanoa että on aivan rationaalista olettaa että syynä on Zenonin päätelmissä oleva virhe. Zenonin premisseissä (laajemmin  päättelysysteemissä, ei oikeasti voida jakaa eroa "käy premissejä vastaan" ja "käy logiikkaa vastaan" koska logiikka on sekin pohjimmiltaan nimenomaan ja vain kasa premissejä. Premissejä jotka rationalisti joko vain olettaa tyhjästä tai käsittelee presuppositionisesti.) Jos Zenon selittäisi että vastakkain on se, että nuolta teleporttaa Jumaluus ja että liike kertoo siksi aina Jumalallisesta muutosaktiosta, hän joutuisi sisäisestä koherenttiudestaan huolimatta vastaamaan siihen että empiristit eivät näe todellisuuden rajoituksia tällä tavalla, ja että esimerkiksi jos nuolta ajatellaan kontinuumien kautta, nuolen lento -ongelmatkin ratkevat. Zenon voisi selittää että hänen logiikkansa on virheetöntä ja hän voi pitäytyä premisseissään. Näin hän saisi pitää hellimänsä jumalaopin jota mielellään kertoo kaikille (muut eivät ole yhtä mielissään tästä mutta Zenon ei välitä näistä näkemyksistä koska hän toimii ihmisyyden ja rakkauden puolesta eikä välittäminen tunnetusti sovi näihin konsepteihin.) Koska Zenon käsittelee luonnon rajoitteita asettaessaan esteitä liikkeelle, hän astuu väkisin kysymyksiin jotka ovat juuri luonnontieteen ratkaistavia. Kvanttifysiikan tutkimukset näyttävät että ajatus universumin jakamisesta tiukkaviivaisesti ei ole toimivaa, vaan todellisuus on "äärimmilleen leikattuna" kvanttifyysinen jossa on toisenlaiset lait.

Nähdäkseni lainaamani teksti kuitenkin näytti että Craigin perusongelmana on liiallinen hyväntahtoisuuden periaate. Hän selkeästi yrittää sovittaa Enqvistin puheita niin että ne mahdollisimman hyvin sopisivat rationalistien ajattelulaatikkoon. Eli hän yrittää tulkita Enqvistiä niin että hän mahdollisimman hyvin sopisi rationalistisen perustelutavan sisälle. Tämä on kohteliasta, mutta valitettavasti se johtaa kateogoriavirhepohjaiseen olkiukkoargumentaatioon luonnontieteen rajoista puhuttaessa. Ihan siksi että hän yrittää sovittaa toisen logiikkaa omaan laatikkoonsa niin kovasti että ei huomaa että toisella on ihan toisenlainen laatikko. Ja tällä laatikolla on erilaiset rajoitteet, sellaiset joita Craig ei ole huomannut käsitellä.