Ollakko vai eikö olla - kas siinä pulma

Kirjoitin jokin aika sitten "angsteismista". Se syntyi jonkinlaisesta turhautumisreaktiosta. Mutta idea on tarpeen kun otamme esille Nury Vittachin tekstin jonka mukaan ateisteja ei ole olemassa. Hänen mukaansa psykologia pakottaa meidät ateisteiksi. Ja hän aloittaa artikkelinsa puhtaalla kontradiktiolla, jonka kuvakukset ovat kaikkea muuta kuin neutraaleja "WHILE MILITANT ATHEISTS like Richard Dawkins may be convinced God doesn’t exist, God, if he is around, may be amused to find that atheists might not exist." Toki kirjoittaja käyttää muutenkin tekstiä joka vihjaa kaikkea muuta kuin laadukkaaseen tekstiin Nury Vittachi tuntuu aina todistelevan lainaamiensa auktoriteettien ateismia: "... says Graham Lawton, an avowed atheist himself" ja "... says Boyer of Washington University, himself an atheist" Se itsessään on minulle aina hälytysmerkki, joka jo rakenteena paljastaa kirjoittajan asenteellisuuden.

Itse teksti paljastaa sen, että monesti kirjoittaja perustelee asiaansa aivan erikoisilla asioilla. Esimerkiksi jos katsotaan hänen narraatioanalyysiään, se nojaa perusoletukselle että vain teisti voi olla moraalinen. Eli jos ihmisillä on etiikka, se ei voi olla evoluution ohjelmoimaa vaan sen täytyy olla jumalista ja vain jumalista. Muutoin ei ole juurikaan sisältöä siinä että ateisteja ei ole koska "In children’s stories, this can be very simple: the good guys win, the bad guys lose. In narratives for older readers, the ending is more complex, with some lose ends left dangling, and others ambiguous." Eli jos uskoo moraaliin onkin teisti eikä ateisti. Väite on asenteellinen, eikä jotain joka on sitä että "tiedemiehet ovat todistaneet", kuten Vittachi ylpeästi otsikkoonsa laittaa. ; Sama ongelma on Vittachin lausunnossa sosiaalisuudesta. On totta että uskonto on sosiaalista toimintaa. Mutta väitän että jos esittää että sosiaalisuus on teististä, on syvästi hakoteillä. Voidaan sanoa että uskonto on sosiaalista koska olemme muutoin sosiaalisia olentoja ja uskonto hyväksikäyttää tätä. Se, että uskonto on todellakin de facto sosiaalista yhdessäoloa ja siihenliittyvää vallankäyttöä ei tarkoita että jos vallankäyttö otetaan pois että yhdessäolosta pitäisi luopua, mitenkään automaattisesti tai välttämättä.

Tieteellisyydestä ei puhu sekään, että kirjoittaja ei selkeästi tunne geneettistä ajautumista, tai itse asiassa mitään vanhahtavasta adaptationismista poikkeavaa evoluutiomallia. "Albert Einstein, who had a life-long fascination with metaphysics, believed atheism came from a mistaken belief that harmful superstition and a general belief in religious or mystical experience were the same thing, missing the fact that evolution would discard unhelpful beliefs and foster the growth of helpful ones." Päin vastoin. Evoluutio ei toimi näin, ja jopa nykyajan adaptationismia painottavat henkilöt - kuten "militantti" Richard Dawkins - korostavat että jokainen populaatiossa yleinen - tai edes siihen fiksoitunut - geeni ei ole yleistynyt luonnonvalinnan vaikutuksesta (aka siksi että siitä on hyötyä). Kirjoittaja ei siis ole kuullut neutraaliteoriasta. Hän ei ole tutustunut edes Stephen Jay Gouldin tiedettä popularisoiviin teoksiin useiden vuosikymmenten takaa. Eikä ilmeisesti mihinkään sen jälkeenkään. Argumentti joka saa voimansa siitä että ei osaa evoluutioteoriaa on noloa, etenkin tiedetoimittajalta. (Tämä on nähdäkseni kovin ja noloin virhe koko tekstissä. Nolompi kuin ajatus että moraalinen tarina olisi perustaltaan teistinen.)

Mutta toki osassa argumenteissa on jotain ytyä. "Statistics show that the majority of people who stop being part of organized religious groups don’t become committed atheists, but retain a mental model in which “The Universe” somehow has a purpose for humanity." Ja "People who think they are being watched tend to behave themselves and cooperate more,” says the New Scientist’s Lawton. “Societies that chanced on the idea of supernatural surveillance were likely to have been more successful than those that didn't, further spreading religious ideas." ja "When researchers asked people whether they had taken part in esoteric spiritual practices such as having a Reiki session or having their aura read, the results were almost identical (between 38 and 40%) for people who defined themselves as religious, non-religious or atheist." ja "These findings may go a long way to explaining a series of puzzles in recent social science studies. In the United States, 38% of people who identified themselves as atheist or agnostic went on to claim to believe in a God or a Higher Power." ja "Scientists have discovered that “invisible friends” are not something reserved for children. We all have them, and encounter them often in the form of interior monologues. As we experience events, we mentally tell a non-present listener about it."

Toki esimerkiksi minun puolestani on rukoiltu. Ja olen jopa osallistunut puolestani rukoiluun. Ja olen käynyt uskonnollisissa tilaisuuksissa. Osittain siksi että on viety. Osittain siksi että sosiaalinen valta uskonnolla on sellainen että jos pahastuu millään tavalla siitä että joku rukoilee puolesta, on idiootti joka hylkää kaiken sosiaalisen ja "ei ymmärrä että tarkoitetaan hyvää". Ja toki on selvää että uskovaisuus ei vaadi institutionalisoitua uskontoa. Ja tarkkailun tunne vaikuttaa käytökseen. ~ Itse asiassa itsekin olen huomannut raivoavani tietokoneelle joka ei toimi vaikka se ei ole älyllinen. Antropomorfismi on yleistä. Tämä ei itse asiassa tee reaktiosta hyödyllistä - päinvastoin. Se on nykyajassa haitallinen. Helpompaa olisi olla kärsivällinen ja vaikka korjata ongelma rationaalisesti. Kiroilu personifikoidulle tietokoneelle on tietysti helpompaa. En tosin pidä tätä teistisenä toimintana, vaan tyhmäilynä jota en tee siksi että ajattelen ja päädyn johonkin sofistikoituneeseen lopputulokseen maailman luonteesta vaan siksi että en ajattele, koska se saatanan matolaatikko hidastelee ihan kiusallaan.

Eikä se hyötykään muuttaisi mitään kovin relevanttia. Pascal Boyer - eli henkilö johon Vittachi itsekin viittaa - on esitellyt teoksissaan sitä miten intentioiden ylireagoiminen on nimenomaan jotain jota evoluution voi odottaa tuottavan. Jos pensas on tyhjä, säikähdämme kenties kerran liikaa. Mutta jos siellä on leijona tai pahantahtoinen lymyiöijä ja säikähdämme kerran liian vähän, on se tuhoisaa. Ja näin virheellinen epätosi näkemys voi yleistyä. Tämä näkemys korostaa että ihminen voi kokea säikähdyksentunteita ja silti pitää niitä naurettavina ja epätosina. Nähdäkseni esimerkiksi Boyer on nimenomaan ateisti joka selittää miksi ihmiset, mukaanlukien hän itse, reagoivat tiettyihin asioihin tietyllä tavalla.

Mutta syvin huvittuneisuus tulee sitten kohtaamisistani teologien kanssa. Sillä kun on katsottu tätä uskontoasiaa psykologian näkökulmasta (esim. Pascal Boyer) niin tämänlaiset ovat selityksiä sille miksi ihmiset uskovat yliluonnollisiin asioihin vaikka ne eivät ole totta. Miksi yleinen uskomus ei olekaan sama kuin faktuaalinen tosiasiatila. Samalla korostuu se, että rationaalinen ateismi ei olekaan uskontojen tapaista tunteilua vaan se on nimenomaan rationaalinen johtopäätös jota ennakkonäkemykset eivät painota. Ja heti kun vetää teologia tämänlaisella antropomorfismikortilla päähän, he korostavat että Jumala ei ole sellainen. Että sofistikoitunut teologia ei pidä tuollaisia kuu-ukko -jumaluuksia. Että tyhmä lattea taikauskoinen idioottitapa katsoa uskontoa. Teologeille tuntuu olevan kovin tärkeää korostaa että tämänlainen ei oikeasti ole uskontoa. Eli se mikä on eksistentiaalisella tasolla ihmisen peruskokemus ei sitten olekaan kovin merkittävä asia. Tämä muistuttaa Boyerista siinäkin mielessä että hän on korostanut ns. teologisen korrektiuden määritelmää. Siinä ihmiset osaavat dogmeja mutta uskovat ja toimivat sitten ihan eri normien mukaan. Uskovaiset teologeja myöten kuluttavat siksi melko paljon aikaa sellaisten näkemysten puolustamiseen johon he eivät tunteiden ja toiminnan tasolla usko. Tämä korostaa sitä puolta uskonnosta joka Vittachilta unohtuu.

Siksi ei pidäkään ihmetellä että Vittachin kirjoitelmaan on reagoitu ja päällimmäinen viesti on siinä että huono tiedekirjoittaja tekee kaikista uskovaisia siten että uudelleenmäärittää uskonnoksi kaiken sellaisenkin mitä oikeastaan kukaan ei pidä uskontona. "An interior monologue doesn’t mean that it’s directed at someone other than ourselves; it’s just a way of processing what we experience. And to equate that with the “invisible friend” of God is ludicrous." ... "Note, too, that if 38% of atheists or agnostics (probably mostly the latter) who believe in a God, that means that 62% don’t—hardly the complete absence of atheism that Vittachi claims." ... "Reiki and homeopathy are based, like religion, on faith (belief without evidence), they are not the same thing as theism, which accepts a supernatural “being” who is to be proptiated and who generally propounds a moral code. That’s not the same thing as thinking that having needles stuck in your body will cure arthritis." ... "If Vittachi has read Boyer, as he claims, he’ll know that Boyer, as do many of us, see religion or belief in deities as spandrels: byproducts of an evolved brain but not hard-wired into it. Children, for example, do not come to belief in God without indoctrination." ... "As for funerals, I go to them, but only to have a foregathering of friends with whom I mourn the loss of another. Of course we feel awful when a friend, relative, or loved one dies, and we’re social animals who get solace from the presence of others. Ergo we have wakes, funerals, and whatever “ritual” is involved in burying and mourning the dead. Is that religious? I don’t think so." ... "The piece I’m highlighting today, however, is slightly different, for it makes the astonishing claim that atheists probably don’t even exist. Well, that’s an exaggeration, for it turns out that the author construes as “religious” all manner of things that most people don’t see as religious. And those of us who reject gods will be surprised at the dumb ways the author claims that we’re really religious on some level."

Siksi minulla oikeastaan on yksi sanottava. Kun Vittachi yrittää leikkiä diplomaattia, hänen tulisi todellakin toimia diplomaattisesti. "In the meantime, it might be wise for religious folks to refrain from teasing atheist friends who accidentally say something about their souls. And it might be equally smart for the more militant of today’s atheists to stop teasing religious people at all. We might all be a little more spiritual than we think." Jos Vittachi inhoaa sitä että uskovaisia pilkataan, ja että uskovaisille suututaan, niin hänen kannattaisi ottaa huomioon se, että metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan. Ja vaikka tämä ei ehkä vastaa oikeudenmukaisuuden normeja, niin psykologisesti ihminen toimii luontevasti juuri näin. Ja siksi se on se jota nyt sitten pitäisi seurata syvimpänä ihmisyytenä. Ja jos esittää pseudotieteellisiä väitteitä tieteenä ja kutsuu vastapuolta ensisanoinaan "militantiksi", niin ei pidä ihmetellä jos vastapuoli hermostuu. Esimerkiksi se, että uskonnoton tai ateisti joutuu koko ajan reagoimaan selkeästi virheellisiin ja valheellisiin väitteisiin - jotka pahimmillaan, kuten Vittachin teksti, paljastuvat virheellisiksi jo sen käyttämien lähteiden itsensä suoraan sanomina - joita yhdistetään syytteisiin kiusaamisesta ja siitä että ollaan "militantteja", niin se ei ainakaan auta parantamaan suhteita. Sillä tärkein syy kaikkeen uskonnollisuudenvastaiseen metelöintiin on että ei saada elää rauhassa ihmisinä heti jos ei satu olemaan teisti. Niin kauan kuin esimerkiksi minun arjessani on tämänlaista korjattavaa niin ehdotan diplomaattisesti että kaikki Vittachin kaltaiset ihmiset tekisivät mitä tahansa muuta kuin mihin elämäänsä nyt kuluttavat. Kun vittuilee, ei pidä ihmetellä jos toinen suuttuu. Eikä valittaa, saati yllättyä, jos tälläistä vittuilevaa lietsontaa ensin itse harrastaa isolla volyymillä julkisesti oikein työkseen ja rahaa vastaan ja joku siitä sitten joku toinen vittuuntuu. "OK. mr. Vittachi. Stop your own harassing and teasing and lying about us. Or I will, and I m fucking serious about that, tease back on you and every single theist who takes shit like yours seriously. And It's just fair. Human psychology works that way so there."

Paskan tärkeydestä

Mika Sipura kuvasi sitä, miten tiedemieselämässä korostetaan teemoja joista yksi korostaa sitä, että tiedemiehen tärkein asia on tietää muiden tutkijoiden tekemisistä. Ja toinen puoli taas korostaa innostumista ja tekemistä. Ensimmäistä kuvasi John Lawton joka "paheksui nuoria tutkijoita jotka säntäsivät tekemään kokeita, ja laiminlöivät hänen mielestään tutkijan tärkeimmän työn: toisten tekemiin tutkimuksiin ja artikkeleihin perehtymisen." Toista versiota taas kuvastaa E. O. Wilson, jolle "innostus on kaikkein tärkein tutkijan ominaisuus". Sipura on tässä välimaastossa. "Lawton oli jälkikäteen ajateltuna useimmissa kohdin oikeassa, hänen piiskauksensa ydinongelma oli sama kuin ylhäältä huudelluissa säännöissä yleensä: ohjeet ovat ohjeita vain joillekin, muille ne ovat innon latistajia." ... "Innostus ja täydellinen omistautuminen on tuottanut Wilsonin uralle erivapauksia, joten hänen viisaat ohjeensa on suunnattu lähinnä niille jotka ovat jo astuneet menestyksen tielle. Ne rivitutkijat jotka tieteentekemisen sijaan ramppaavat kissanristiäisissä ja kirjoittavat säätiöille anomuksia pysyäkseen leivän syrjässä kiinni eivät Wilsonin kirjeistä kostu. Kyynikkona eli tieteen tapauksessa realistina pidän tätä puhtaasti hyvänä. Huonoja ja keskinkertaisia tutkijoita koulutetaan aivan liikaa köyhyysrajalle ja hanttihommiin. Jospa joku miestä ymmärtäisi tämän kirjan luettuaan hankkiutua ajoissa oikeisiin töihin."

Tässä kohden otan aiheeksi tieteenteon sijasta amatöörimeiningin. Tässä voidaan ottaa vaikka "evolutionistien" parista eriävät linjat. Olen itse enemmän niitä "lukumiehiä", kun taas esimerkiksi Kari Tikkanen on "tekijämiehiä", joka askartelee erilaisten projektien kanssa. Amatöörikonteksti on siitä mielekäs, että se tarjoaa vapautta. Painotukset ovat enemmänkin mieltymyksiä. Valitettavasti tässä on toinenkin puoli. Se on paska.

Joudun nimittäin tässä kohden ottamaan kantaa Daniel Dennettiin. Hän on tehnyt nettiin populaarille ihmisjoukolle suunnatun ajatteluprosessiohjeistuksen. Jollaisella siis aivan tavallinen amatöörikin voi hyötyä. Kuitenkin tätä katsoessa huomaa, että Dennettin kognitiotieteilijän tausta tuo oikeita huomioita. Mutta ne tuntuvat toimivan tiedemieselämävinkkelistä. Suurin osa niistä toimii kyllä mainiosti aivan kaikilla : Esimerkiksi se, että retorisiin kysymyksiin todellakin katsoo kysymyksinä eikä horse laugh -asenteina. Samoin jos kirjoitetaan "surely" -asenteella niin kannattaa todellakin katsoa onko sanoja todella esittämässä mitään ilmiselvää, vai onko tämä vain kyseenalaistamaton dogma. Jo tällä pääsee yllättävän pitkälle, ja tekee helposti paljon huomioita joita yleensä muutoin ei edes nähdä.

Mutta sitten on se paska. Daniel Dennet korostaa että ns. Sturgeon's law on, jos ei itsessään totta, niin ainakin hyvä nyrkkisääntönä. "Sturgeon's law is usually expressed thus: 90% of everything is crap. So 90% of experiments in molecular biology, 90% of poetry, 90% of philosophy books, 90% of peer-reviewed articles in mathematics - and so forth - is crap." ... "A good moral to draw from this observation is that when you want to criticise a field, a genre, a discipline, an art form …don't waste your time and ours hooting at the crap! Go after the good stuff or leave it alone."
1: Tämä toki tekee Dennettin ohjeesta keskustelukumppanin kunnioittamiseen helppoa, mutta samalla irrelevantisoi koko siihen liittyvän haasteellisuuden. Kunnioitusperiaate, joka ei karkeasti sanoen edes toimi jos ei puhuta koulutetusta sivistysnormiston etikettisäännöstämästä keskustelusta. "Poliittisen korrektiuden"/"Akateemisen korrektiuden" ulkopuolella elämä on sikojen kanssa painimista. ; Hyvin harva käyttäytyy tavalla jossa kunnioitusperiaatetta noudattava ei saisi ns. paskaa niskaan. Amatöörielämä on tässä mielessä "mielenkiintoisempaa". Konfliktit ovat odotettavissa. Ja on turha kuvitella että hyvät teot eivät jäisi rankaisematta. Hyvät tavat toimivat vain jos hyvät tavat ovat jaettu käyttäytymisnormi.

Omalta amatööripohjalta ponnistaen kummutan hieman siitä kammottavasta "kokemusasiantuntijuudesta", eli siitä että vahvistusharhan kautta läpikäytyä omaa kokemusmaailmaa reflektoidaan ja myydään jonkinlaisena ymmärryksenä. ; Kun aloitin kreationismin parissa vääntämisen, se oli pari vuotta melko kiinnostavaa. Se on hyvin monipuolinen siinä mielessä että sen moitekokoelma koostuu hyvin erilaisista aiheista. Olo oli sitä että "meni viikko kun otin selvää termodynamiikkaan liittyvistä asioista ja nyt minun pitäisi ottaa kantaa yht'äkkiä biokemiaan." Kreationistien toimintamalli kun on se, että otetaan jotain oikeaa tieteenalaa koskeva väite, ja heitetään niitä esiin. Alalla ei ole väliä. Tai on sen verran, että jos keskustelussa mennään tappiolle, niin on hyvä vaihtaa aihetta. Tämä olikin aluksi kiinnostavaa, koska selvitettäviä aiheita ja asioita oli paljon.

Valitettavasti niitä ei kuitenkaan myöskään käsitelty kovin syvällisesti. Pystyit oikeasti oppimaan oleellisen avaruustähtitieteen viikon istumistyöllä. Lisäksi se, että kritiikkien tekeminen vaati työtä kun taas niihin ei oikein reagoitu vastaavalla kunnioituksella, oli pidemmän päälle ärsyttävää. Tämä ei olisi haitannut niin paljoa, ellei kreationismin suuri salaisuus olisi ollut se, että tosiasiassa väitteet kiertävät. Niitä on monesta aiheesta, mutta tosiasiassa niitä väitteitä on kaikkiaan hyvin rajallinen määrä. ; Siksi saavutinkin sellaisen rajan jossa lopettelin aikaisemmin suosimissani paikoissa keskustelun, koska ne eivät antaneet minulle mitään. Kyselin esimerkiksi Kari Tikkaselta haasteellisempia metsästysmaita. Mutta nekin paljastuivat "tylsiksi".

Amatöörin ongelma on, että jossain on se raja kun pitäisi siirtyä "ammattilaistasolle". Ja sinne ongelmana on se, että näillä ammattilaisilla taso on oleellisesti kovempi. Ja siellä koulutus ja työ pitää sitouttaa yhteen tiettyyn aiheeseen myös. Ammattitason ja amatööritason ero on monesti huima. (Ja pseudotiedeaiheesta siirrytäänkin väittelemään siitä kumpi huippunäkemyksistä on parempi tutkimusohjelma ja kumpi on parempaa tiedettä. Pseudotiede ei ole tiedemaailmassa edes debatin arvoista. Se on paskaa joka ohitetaan Dennettin tapaan.)

Ammattilaisten kanssa kinaaminen on jotain joka kuvaa "kaikista laimpia" kreationisteja, niitä huomiohuoria jotka kuvittelevat oppineensa Radio Dein ohjelmaa kuullessaan kaiken oleellisen ja lähettelevät sähköpostiin haasteita erilaisille tutkijoille - ja jos ei saa vastausta julistaa itsensä voittajaksi, kun ei professorimieskään osaa vastata vaan sensuroi. Olin varma että tälläistä ... olentoa ... ei itsestäni tule. Ja niitä hyviä kiinnostavia asioita ei oikeasti amatööririntamalta helposti löydä.

Oma vastaukseni ongelmaan oli kirjoissa. Ne eivät sisällä debattia, mutta ne eivät ole nettikeskusteluja. Niissä on tiettyä ... laatua. Ymmärsin että sosiaalisessa elämässä amatöörin osa on toimia paskanlapijoijana. Siinä paskalle ei pidä antaa kunnioitusta koska muuten paska luulee olevansa haluttavaa kultaa. 90% kaikesta on paskaa, joten paska on itse asiassa yhteiskunnallisesti tärkeää. Kukaan muu ei siihen halua koskea, joten hyvän amatöörin tuleekin omistautua paskanlapioinnille tai lopettaa koko juttu. Tämä oivallus on kantanut hyvin pitkälle ajalle.

Lausunto kuin lausunto on kommentin arvoinen, kommentti on tehtävä työllä ja ehdottomasti "riittävän hyvin argumentoiden". Ja jos haasteesta ei selviä, tämä tuomitaan paskaksi jotta ei erehtyisi luulemaan että arviointi on tehty siksi että se on kiinnostavaa, merkittävää tai tärkeää. ; Tälläinen innostus kun tarkoittaa yleensä sitä että pian huomaat olevasi haasteen alla jossa sinun "tulee" kumota satoja sivuja copy-pastetettua tekstiä, koska muuten on väärässä. (Ja parhaimmillaan joutuu tekemään tätä tyypille joka kertoo että hänellä oli biologia kutonen, joten ei tarvitse teknisellä jargonilla hämmentää koska hän tietää miten asiat ovat.)

Nähdäkseni tässä kulmassa julkisuus on joko poliittista tai sitten ei. Itseäni ei kiinnosta se, mikä näyttää monelle muulle skeptikolle olevan oleellisen tärkeää ; Tämä on jonkinlaisena "kuluttajansuojelujärjestönä" toimiminen. Heitä motivoi se, että joku tuote paljastetaan toimimattomaksi huijaushumpuukiksi, koska tällä voidaan suojella ihmisiä petetyiksi tulemiselta. Heitä motivoi jos joku idea tai ajatus paljastuu humpuukiksi, jolla ihmisiä huijataan tottelemaan. En välitä ihmisistä riittävästi tehdäkseni tälläistä. Paskaa voisi lapioida yksinkin, koska vastapuolen mielen debatoimalla muuttaminen on ns. naurettava ajatus. (Enkä edes pidä siitä että ihmisten mielipiteistöjä pakotetaan tiettyyn kuoppaan.) Ainut syy keskustella olisi se, että yleisössä saattaa olla joku joka muuttaa mieltään. Mutta tämä ei innosta.

Ainut syy pitää esimerkiksi blogia on mökkihöperöityminen. Lopetin yhdessä vaiheessa vähäksi aikaa kokonaan julkisen omalla nimellä tehdyn internetelämän ja debatoinnin. Tikkanen korosti, että tässä riskinä on "omiin maailmoihinsa ajautuminen", kohtalo joka on jokaiselle crankin kohdanneelle tuttu näky. (He eivät ole tyhmiä, he ovat liiankin ovelia. Heitä voisi kuvata juuri "mökkihöperöityneinä".) Julkinen luonne blogissa tarjoaa sentään jonkinlaisen kulman siitä että joku tulee lyömään takaraivoon "NCIS" -sarjan malliin.