Uskonnon haitoista; Miten kristinusko syvällisesti uhkaa tulevaisuuttamme

Uskontoa puolustetaan usein. Sitä pidetään arvostettavana. Näitä pidetään ei-tieteellisinä ja henkisinä väitteinä joita ei voi todentaa. Tässä uskonnon pahuus on kiinnostava. Esimerkiksi kristinuskon aikanaan tekemiä noitavainoja ei pidetä relevantteina koska siihen aikaan ei oltu oikeita kristittyjä. Paitsi kun ne samat kristityt pitää sitten saada kiitetyksi siitä miten luostarilaitos on alkuna ja perustana lääkäreille ja kouluille ja kirjastolaitoksille. Joista ei voida kiittää pakanakulttuureita vaikka pakana Hippokrateen vala on yltänyt Päivi Räsäsenkin pro-life -huulille.

Usein uskontoa tuomitaan ja pidetään haitallisena lähinnä jos ne suoraan käskevät tappamaan pikkulapsia ja vastaavaa. Ja tässä kontekstissa usein korostuukin että uskonnot tekevät aina ja kaikkialla käytännössä pahaa. Ja tällä ei ole mitään merkitystä koska vikana on ihmiset ja instituutiot. Vika ei ole uskonnossa vaan siinä että uskontoa ei ole instituutioiden sisällä. Tämä on kiehtovaa koska se ohittaa suurimman osan minun harrastamastani kritiikistä. Joka on nimenomaan sitä että ihmisen arvot ovat ne joita hän toteuttaa elämässään. Mistä on tullut muodikasa viime aikoina kun Jordan Peterson on selittänyt miten arvot ovat what you act out. Tässä ideaali ja PR -puhe on bullshittiä jos se ei yllä toimiin asti.

Mutta kenties onkin järkevämpää katsoa myös oppikysymyksiä. Ja katsoa miten ja millä ehdoin uskonnot ovat haitallisia myös ollessaan oikeaoppisia. Koska olen jo maininnut suoran ihmisten surmaamisen, otan tämän kriteerin otettuna ja katson muita piirteitä.

Mutta käytännössä ne ovat samanlaisia omaan kokemukseen perustuvia näkemyksiä kuin mitä oma äitini kertoo. Hän arvostaa kristillistä vakaumustaan ja on esimerkiksi huolipuhunut minusta pastorilleen. Tästä on esitetty erilaisia erämaakausiteoriota ja vastaaviakin. Mikä on tietenkin uskonnon antamaa turhaa toivoa äidilleni. Että se etsikkoaika kolkuttaa pahamaineisen ja kaunaisen antiteistin sydämeen joskus ; Äitini kertoo, miten hän on saanut voimaa uskonnosta. Ja tämä jaksaminen näkyy esimerkiksi siinä, miten hän oli kerran juuttunut järven pohjaan jalastaan ja oli temponut. Rukoiltuaan hän oli päässyt irti. Tästä on jäänyt sitten tarina mallia post hoc ergo propter hoc. Hänelle kokemus on tietenkin vakuuttava.

Itselleni tulee taas mieleen Marcus Tullius Ciceron kertoma tarina Diagoraasta. Siinä oli temppeli, jossa rukoiltiin suojelusta hukkumista vastaan. Sinne kerättiin tietoja niistä jotka olivat rukoilleet ja pelastuneet laivojen onnettomuuksista. Tämän piti vakuuttaa. Kuitenkin Diagoras (Meloslainen aka "Jumalaton".) kysyi yksinkertaisen kysymyksen; "Missä on niiden henkilöiden laatat, jotka ovat rukoilleet ja silti hukkuneet?" Kuolleet eivät mainostaneet kokemuksiaan haudasta, mutta pelastuneet olivat keskuudessamme. Se, mikä erotti nämä kaksi toisistaan oli silkka onni. Luultavasti uimataito olisi ratkaisevampaa ja rukoilulla ei ole väliä.

Näillä syntyy helposti kulttuuri jossa rukoilu muuttuu samaksi kuin jonkin tekeminen. Tämä on passivoivaa. Luotan veden alla ponnistelun nostavan selviytymistodennäköisyyksiä verrattuna ponnistelemattomiin. Mutta rukoilleet ja hukkuneet eivät ole parantaneet selviytymistodennäköisyyksiään rukoilemalla vaan ponnistelemalla.

Passivoivalla vaikutuksella on tietenkin sellainen jännittävä piirre, että uskontohan on perinteisesti tunkenut rukousta ja vaikutustaan esimerkiksi ihmeparannuksiin. Lääketiede on tavallaan tunkenut uskonnon alueelle ja antanut meille jotain jota mikään kristinusko ei ole ikinä tehnyt. Jos otetaan verrokiksi kaksi pistoolilla ammuttua, joista toinen kohtaa kirurgin ja toisen puolesta pelkästään rukoillaan on rukouksella parantunut yhtä todennäköinen kuin se joka on saanut avukseen homeopaattisia peräruiskeita. Joskin homeopaattiset peräruiskeet olisivat vähemmän nöyryyttäviä katseltavaa ulkopuolisille.

Jos rukous on käytännössä sitä mitä tarkoitetaan kun sanotaan, että pahan voittamiseksi riittää, että hyvät ihmiset eivät tee mitään, ei uskontojen oppien haittavaikutukset jää tälle tasolle. Todellakaan. Itse asiassa voidaan nähdä että uskonnoissa on mahdollista nähdä piirteitä jotka haittaavat meitä kaikkia. Mahdollisesti uhaten koko olemassaoloamme.

Tässä ongelmana on nimenomaan se, että uskonto on huolissaan siitä että sen alueelle tungetaan. Ja tämä tarkoittaa sitä että tiede tekee kannanottoja jotka on nähty uskonnon määräysvallan alle. Rukousparannus ja lääketiede ovat kuitenkin jotain jotka nykymaailmassa ei ole kovin usein keskenään kilpailevia. Toki on eräitä rukousparantajia jotka näkevät Jumalaan luottamisen niin vahvaksi että pitävät maallisen lääketieteen pariin menoa epäluottamuksena Jumalaa kohtaan. Mutta nämä ovat harvinaisempia.

Uskonnossahan on monesti tieteellisiä väitelauseita, sellaisia kuin post hor egro propter hoc voimananto joka löytyy hengelllisen kielen takaa heti kun pyytää esimerkkejä siitä mitä tämä oikeasti tarkoittaa. Näissä on tavallaan kaksitahoinen ongelma; Ensinnäkin jos uskonto on sellainen että se näkee että esimerkiksi evoluutioteoria on sen oppia vastaan, se helposti haittaa tieteentekoa ihan sinällään. Toisaalta vaikeammin huomattaaa olisi se jos uskonto todella ennustaisi että evoluutioteoria on totta. Silloin se tekee tehdystä löydöksestä kyseenalaistamattoman ehdottomuuden joka ei itse asiassa sovi tieteelliseen toimintaan lainkaan. Vaikka tässä tapauksessa uskonto usein ottaakin kunniaa siitä miten se on fiksu kun on tämänkin nykytieteen hyväksymän ennustanut. ; Uskonto tällöin helpottaa keksimistä mutta vaikeuttaa koettelua.

Eli jos uskonto tekee minkään kannanoton mistää joka on nyt tai tulevaisuudessa tieteen kysymys tai ottaa kantaa mitkä kysymykset ovat ja eivät ole tieteen kysymyksiä se on suoraan tai epäsuoraan haitallista tieteen kehityksen kannalta.

Mutta tämäkin on abstraktia. Kenties suorin vaikutus on kuitekin suoraan opeissa ja niiden suorissa ja epäsuorissa vaikutuksissa. Tästä hauska esimerkki on Susanna Kosken tuore kolumni. Siinä hän oli huolissaan siitä että uskonto astuu alueelle jossa sille ei ole osaamisaluetta. Koski ei ole huolissana kirkon ja sen sisällä olevien virtausten suhteesta vaikka homoseksuaalisuutene, vaan ilmastonmuutokseen. Jossa kirkko on inostunut IPCC:n, eli alan tutkijoiden kannasta. Koski oli sitä mieltä että hän kykenee metsästyksen harrastajana sanomaan relevantisti kantaa ilmastonmuutokseen. Toisin kuin pastorit. Ja tässä hän voi siis asettua IPCC:n yli. Koskella on toisin sanoen mielenkiintoinen suhde siihen kenellä ja millä ehdoin on kykyä päättää tiedekysymyksistä.

Kannanotto on siitä kiinnostava, että uskonnon kanta ilmastonmuutokseen on hyvinkin relevantti. Ja tässä ongelmana on nimenomaan kristinuskon eskatologia. Kristinuskon ytimessä, jopa lujemmassa ytimessä kuin ajatus homoseksuaalisuuden syntisyydestä, on nimenomaan lopun ajan teologia. Jeesuksen paluun odotus on hyvin keskeinen osa tätä uskontoa. Tässä on kaksi piirrettä jotka haittaavat ilmastonmuutokseen reagoimista;
1: Nooan tulvaan liittyvässä teologiassa Jumala lupaa olla pyyhkimättä maailmaa enää. Tämä johtaa erikoiseen tapaan suhtautua ympäröivään todellisuuteen. Syntyy erityinen antrooppisen periaatteen alamuoto jossa universumi yleisesti ja maapallo spesifisti ovat olemassa ihmisten olemassaoloa varten. Ja tämä on uhkaamaton tila. Tällöin ilmastonmuutokseen tarttuminen on epäluottamusta Jumalaa kohtaan.
2: Toisaalta eskatologiassa on kuvattu lyhytjänteinen maailma jossa ilmastonmuutoksella ei ole väliä. Koska se korkeintaan kertoo että Harmageddon on tulossa. Jos ilmastonmuutos on tosi se on lopunajan merkki eikä sillä ole väliä koska paratiisiin tempaudutaan joka tapauksessa.

Tässä mielessä kirkko on tavallaan nimenomaan sellainen että jos se tekee ilmastonmuutoksen kannalta hyvää se voidaan ohittaa juuri samasta syystä miksi moni ohittaa noitavainot. Eli sen kautta mikä on osa oppia ja mikä on suoraan sitä vastaan. Ilmastonmuutoksessa on liian pitkä aikajänne jotta se sopisi uskontoon jonka perusongelmana on se, että pelastus on sidottu oikeaan mielipiteeseen eli uskoon ja armoon. Se on yksilöllinen eikä yhteisöllinen. Ja sen aikajänne on lyhyt lopunajan odotus eikä idea jossa ihmiskunnan tulisi selvitä miljoonia vuosia.

Onkin mielenkiintoista katsoa miten uskonnolla on konkreettista vaikutusta ilmastonmuutosta koskeviin mielipiteisiin. Kartoituksissa näkyy että ilmastonmuutoksen vastustaminen on itse asiassa jotain joka on aika vahvasti ideologisesti sitoutunutta. ; Ilmastonmuutoksen kannattamiseenkin liittyy tietenkin ideologisointia. Mutta oleellista onkin se, että tiede on ensin. Ja tietty kanta on sitä vastaan. Ja siksi ilmastonmuutoksen kannatus on sellainen että se kantaa monenlaista ideologiakirjoa ja ideologia ei selitä juurikaan sitä miksi tämä mielipide ylipäätään valitaan. Ilmastonmuutoksen vastustaminen taas on nimenomaan ideologisesti painottunutta. Politiikka ja uskonto ovat merkittäviä.

Ja tätä kaikkea voidaan itse asiassa pahentaa.

Suomessa on ihmisiä joiden mielestä kristinuskon vaikutus on erityisesti rakenteissa. Tässä nojataan hyvin usein Max Weberin sosiologiaan. Ja tässä korostuu esimerkiksi se, miten länsimaiden työnteon kulttuuri, erityisesti kapitalismi, on yleisesti ottaen liitoksissa protestanttien työetiikkaan. Erityisesti kalvinismiin. Suomessa Weberin näkemyksistä on tehty olkiukkoargumentti jossa sen ytimen väitetään liittyvän myös luterilaisuuteen. Merkki tästä on se, että käsite luterilainen työetiikka on aika laajassa käytössä. Weber puhui kuitenkin kalvinismista. Oletetaan kuitenkin että soveltaminen olisi edes jotenkin vähän asiallista koska lutherkin oli protestantti.

Tämän ongelma paistaa hyvin vahvasti esiin tuoreessa kohukirjoituksessa. Ronja Salmen kirjoituksessa korostui ”kaksoisstandardissa elävä” vihreä jonka kohdalla nähtiin paheeksi että tavat eivät noudattaneet ihanteita. Ja tämä liitettiin monien mielessä vihreiden nuorten yleiseksi ongelmaksi vaikka joku voisi sanoa että eihän tämänlaiset ongelmat ole uskonnossakaan mitenkään relevantteja kun ne ei ole oikeita seuraajia jos ei noudata ihanteita ja oppeja pilkulleen…

Tekstissä vastustettiin liberalismia ja elitismiä jossa ei saakaan enää lentää neljästi vuodessa ulkomaille. Mikä on tärkeä asia koska hyväosaiset tuhlaavat moninkertaisesti luonnonvaroja; Väkiluvun sijaan on kiinnitettävä huomiota ensimmäisen maailman ongelmiin koska ne ovat ilmastonmuutoksen keskiössä ensinnä henkilöä kohden tulevien kulutusten vuoksi. Että sen vuoksi että heillä on teknologiaa ja kykyä muuttaa käytöstä enemmän kuin jossain alueilla joissa tekniikka on alkeellista ja kehityspotentiaalia vähän ja henkilöä kohden tuleva kulutus on jo leikkaantunut murto-osaan ihmistä kohden.

Mutta jos luovutaan lentämisestä, luovutaan tarinasta, jolla luodaan oma identiteetti. Tässä on tiiviisti sanoen se, miksi ilmastonmuutoksen torjuminen on länsimaissa yksilötasolla niin hidasta, vastentahtoista ja usein jopa välttelevää. Oikeistolaiset eivät halua että isketään autoiluun. Koska auto edustaa vapautta. Koska itse asiassa auto on vapautta. Ja tämä on todella tärkeä ja iso asia. Meille on lapsesta asti opetettu, että pitää kouluttautua hyvin, että saa hyvän työpaikan. Ja kun saa sen hyvän työpaikan, niin sitten voi sillä rahalla ostella itselleen kaikkea mukavaa, kuten autoja. Ja jos duuni väsyttää liikaa, niin aina voi lentää etelään lomalle ja jo vain jaksaa taas.

Tarvitsemme insentiivejä työntekoon. Ja nämä ylläpitävät Weberiläistä kalvinistista työilmapiiriä joka kattaa tiettävästi Suomenkin luterilaisen työmoraalin nimellä. Tämä ajattelu on kristiaanien mukaan yhteiskuntamme keskeisiä kantavia rakenteita. Tämä on hyvän elämän tarina, jota meille kerrotaan lapsesta asti ja jota pääosa meistä pyrkii toisintamaan elämässämme joka päivä. Tänä syksynä, kun IPCC-raportti lopulta tuntui nykäisseen monia hereille ilmastonmuutoksen suhteen, ja tätä kautta tarina on mennyt rikki. Omakotitalot, citymaasturit ja lennot Aasiaan eivät enää olekaan hyviä juttuja ja tavoiteltavia palkintoja, vaan elinympäristöämme kuormittavia ongelmia. Tarinan päämäärä, eli omalla työnteolla saavutettava hyvä, onkin yhtäkkiä muuttunut pahaksi.

Kyse ei ole siitä, että pääseekö joku lentämään ulkomaille. Kyse on siitä, että jos meiltä viedään työntekomme motivaatiotekijät, auton tuoma vapaus ja ulkomaanmatkustelun tuomat ilot ja se, että voi muna pystyssä paneskella Firenzen yössä niin mitä järkeä työnteossa on? Mikä enää motivoi työntekoon, jos sen myötä ei voi toteuttaa vapauttaan ostamalla asioita? Tämä korostuu etenkin itselläni koska suhtautumiseni työntekoon on hyvin stoalaista. En minä silmät kirkkaana mene suorittamaan. Itse asiassa olen hyvin aikaansaava ja ahkera nimenomaan siksi että olen kompartmentalisoinut elämäni. Työstä tulee raha muuta varten. Työssä ei kannata kannustaa puhumaan uskonnosta, seksistä tai politiikasta koska työ on irrallinen magisteria.

Kun tajuamme, että palkinnoissamme ei ole mitään järkeä vaan ne ovat vahingollisia ja vaarallisia, alamme pohtia koko työmme mielekkyyttä. Ja sen myötä meille saattaa pikkuhiljaa valjeta, että itse asiassa koko työkin on täysin järjetöntä ja se on olemassa vain siksi, että saamme pidettyä talouskasvun yllä. Mutta talouskasvussakaan ei ole tässä mittakaavassa mitään järkeä, sillä se on vastuussa siitä, että planeetta on muuttumassa meille mahdottomaksi paikaksi asua ja voida hyvin. Tämä taas osoittaa että kalvinistinen työetiikka joka on työelämän takana on sekin varsin heikoilla. Uskonto menee tässä hyvin syvällisellä tavalla uhatuksi. Kaikki kalvinistisen työetiikan ongelmat kun ovat uskonnon noudattamisen ja sen asenteiden noudattamisen seurausta. Kun act out kristinuskon periaatteet, syntyy tälläinen ongelma. Josta moni ei välitä koska eskatologia sanoo että Jeesus kuitenkin palaa ennen kuin tuhoudumme koska Jumala on luvannut niin Raamatussa. Ja pahinta on että vääräoppistuneet kristitytkin saattavat altistua rukoilulle käytöstapamuutosten sijaan. Ja haluaa kantaa oman vastuunsa vetoamalla johonkin armoon, joka tulee etenkin katuville ja vilpittömille.

Lopputuloksena on hyvin syvällinen ongelma. Joka demonstroi että uskonto voi olla hyvin haitallinen ja vastustettava asia jos se täyttää tietyt ehdot.

Tiiviisti;
- Koska yhteiskuntamme kerran on kristinuskon ansiota ja työelämämme ja koko yhteiskuntamme toiminta rakentuu sen ansiosta Weberiläiselle luterilaiselle työmoraalille, on se luonut meille yhteiskunnan jossa ilmastonmuutos on relevantti ongelma. ; Järjestelmä on kokonaisuutena kristinuskon syytä ja ansiota koska ei voida kuoria kirsikoita. Jos kerran kristinuskoa voidaan kiittää, on ongelmatkin aivan samalla tavalla sen syytä.
- On helppoa olla denialisti koska ilmastotuho rikkoo Nooalle annettua lupausta vastaan. Tämä avaa samanlaisen teologisen portin ilmastonmuutosdenialismille kuin evoluutiodenialismin kohdalla on käynyt kreationismin kohdalla. Jolloin ongelmaa ei myönnetä eikä muuteta sitä systeemiä jonka olemassaolo on "oman ideologian vika".
- Jos tästä tasosta selvitään, on vastassa ajatus siitä että se on lopun ajan merkki. Joka kannustaa käännyttämiseen mutta ei tapojenmuutokseen. Lyhytjänteistä ja yksilökeskeistä.
- Lopuksi sitten selitetään vilpittömästi armeliaisuutta ja odotetaan että kulttuurin pohja vain antaa anteeksi niin että koko tästä tuhon portaikosta, aina ongelman luomisesta sen kiistämisen kautta muuhun kikkailuun, tulisi vain ohittaa.

---

Viittaukset:
Marcus Tullius Cicero, ”De Natura Deorum” (45–44 eaa.) [suom. ”Jumalten luonteesta”] 
Susanna Koski, ”Kirkon ei tule toimia ympäristöjärjestöjen keppihevosena” 
Sonya Sachdeva, ”Religious Identity, Beliefs, and Views about Climate Change” (2016)
Max Weber, ”Die protestantische Ethik und der Geist des Kapitalismus” (1905) [suom. ”Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki”]
Ronja Salmi, ”Suomessa ei pysy järjissään marraskuussa ilman lentämistä – ja se on meidän parikymppisten luonnonystävien tragedia” 
Horisontti, ”Piispa Seppo Häkkinen: Kohukirja edustaa kirkon perinteistä, turvallista opetusta”
Wisecrack, ”Why South Park Apologized”

Moralistista essentialismia?

Tekoälydystopiat ovat hyvin tavallisia. Monesti niissä on ihmismäisiä robotteja. Ja nämä sitten käsittelevät vapaan tahdon ja tietoisuuden ongelmia. Tässä mielessä "Horizon Zero Dawn" peli on ollut itselleni hauska. Siinäkin robotit ovat valloittaneet maailman, mutta (1) ne näyttävät dinosauruksilta ja (2) niiden tietoisuus ei itse asiassa ole keskeisten pohdittavien asioiden listalla.

Toki pelin robotit voivat teoriassa olla tietoisua. Mutta niiden käsittely muistuttaisi enemmän eläinten tietoisuuden käsittelyä ; On selvää että surisevat robotit eivät selviä Turingin testistä. Ne näyttävät erilaisilta eläimiltä ja robotteihin onkin selvästi haettu vaikutteita luonnosta. (Peli myös esittää, että robotit muuttuvat vaarallisemmiksi joka vihjaa siihen että niihin kohdistuu evoluutiota. Evoluutio ei vaadi tietoisuutta.)

Pelin tekoäly käyttäytyy aggressiivisesti - hieman kuten Googlen tekoälykin. Peli sitoo robottien vallan niiden lisääntymiskykyyn eikä siihen että ne olisivat yksinään älykkäämpiä kuin ihmiset. Robotit tuottavat toisia robotteja lisääntymällä joten ne yleistyvät eksponentiaalisesti. Voidaankin sanoa että tämä laajentaa ajatusta ihmiskunnan ylittävästä robottitietoisuudesta. Ja tekee siitä sellaista, että se on mahdollista saavuttaa laskentatehon kasautumisella.

Toisaalta maailmanlopun takana on erityinen virus. Tämä on tavallaan uskottavaa ; Yhteiskunta tuotti monenlaisia robotteja ja toiminta oli hyvin monopolisoitunutta. Joten teoriassa jaettu käyttöliittymä voisi tarjota tilaa sille että yksi virus/bugi läpikäy koko yhteiskunnan kaikki robotit.

Erikoisemmaksi tilanteen tekee korruptio. Peli kuvaa sitä jonain jota nähdään. Se iskee sekä ihmisiin että robotteihin. Se ajaa nämä ajamaan tiettyä väkivaltaista agendaa joka uhkaa koko (uuden) ihmiskunnan jäänteitä. Korruptio ei tässä ole selvästi vain aineessa olevaa järjestystä ja bittejä vaan jonkinlainen essentiaalinen voima. (Tämä korostuu kun "loppupaha" selviää hengissä ja lentää ilman halki lyhtyyn. Melko kliseinen lopetus, jatko-osaa pedataan vähän turhankin kovaa.)

Paha on siis jotain essentiaalista. Melko erikoinen tietokonevirus. Mutta pelin maailma nojaakin johonkin sellaiseen jonka vuoksi datan rikkimenemiseen viitataan sellaisilla ihmismoraaliin vivahtavilla sanoilla kuin "korruptio". ; Scifipeliin tämänlainen tietenkin voi sopia ; Onhan koko pelin yhtenä taustaideana luonnon ja ihmisen suhde. Ja luonnon kauneus ja vaarallisuus. Ja miten luonto selviää siitä mistä ihminen ei.

Pian!

Kun näin kyseisen katutaideteippauksen, en tiennyt oliko sen tekijä tarkoittanut sen varoitukseksi vai ironiaksi.

Jeesuksen tuleminen on muistutus. Ja osa pelkää teknologian seurauksia. Etenkin jos aiheena on tekoäly ; Tekoäly nähdään mekaanisena ja sieluttomana joten se koetaan pahana ja pelottavana. Vaikka kenties tekoäly olisikin aggressiivisen sijasta vain outo.

Toisaalta tekoälyn harppauskin tuntuu koko ajan olevan noin 20 vuoden päässä. Se on kuin huominen joka ei koskaan tule. Tai Jeesus joka on tulossa jos ei tänään niin huomenna jo likimain (pyöristäen) viimeiset 2000 vuotta.

Tekoälyn taidot tosin etenevät ja Jeesuksen paluu näyttää tänään samanlaiselta kuin tuhansia vuosia sitten. Jeesusennustukset eivät ole oppineet uusia temppuja.

Hauraat Kostajat

"Avengers 2: Age of Ultron" -elokuva on tulossa. Siihen liittyen on tehty erilaisia arvontoja. Myös trailerit ovat ilmestyneet. Niiden kautta voidaan saada jonkinlainen käsitys elokuvan sisällöstä. Joss Whedon on yleensä tuonut filosofiaa massaviihteeseen. Ja trailereiden perusteella tämä on hyvinkin todennäköistä. Minulle trailerit antavat kuvan jossa John von Neumann törmää Nassim Talebiin.

Traileri, jossa keskiössä on itse Ultron on tekoälyä korostava. Se alkaa robotin puheella jossa hän kertoo että se on tehty maailman pelastamista varten. Kone näkee ihmisten sukupuuton ainoana keinona rauhaan. Tämän jälkeen traileri siirtyy tekoälyn rakentajaan, Kostajien vauhdikkaaseen "Iron Maniin". Tony Stark on luonut robotin. Hyvät tavoitteet ovat johtaneet pahaan.

Neumann esitti tekoälyä koskevan vision jossa tekoäly saavuttaa ja ohittaa ihmisen älylliset kyvyt. Ja tästä singulariteetin saavuttamisesta seuraa, jos ei maailmanloppua, niin ainakin maailmanloppu sellaisena jona me sen tiedämme.  Riskinä on jopa se, että tämä uusikin tekoäly tuottaisi aina vain tehokkaampia tekoälyjä.

Tämänlainen tekoäly saattaisi olla vihamielinen. Tai sitten ihmiset olisivat mahtavan tekoälyn rinnalla mitättömiä ja tuho tulisi enemmänkin tahattomana sivutuotteena, hieman samaan tapaan kuin sukupuutto eläinlajille jonka elinympäristö on hakattu vaikkapa pöydiksi.

Ajatus on hyvin yleinen. Tekoäly nähdään usein tienä dystopiaan. Tony Stark sopii ylimielisenä hahmona klassiseen muottiin jota edustavat niin siipensä polttanut Ikaros kuin sielunsa paholaiselle tiedosta myynyt Faust. Ajatus teknologiasta tuhoavana voimana on myös hyvin käytetty, esimerkiksi "Terminator" -elokuvien sarjassa. Sellaisenaan elokuva tuskin toisi mitään uusia ajatuksia. Itse kuulun niihin ihmisiin joille hyvän ja pahan tiedon puusta syöminen ei ole rikos - ellei sitten ponnista liiaksi hyvän ja pahan tuolle puolen.

Toinen traileri pelastaa odotukseni. Se alkaa Starkin kannanotolla, jossa korostuu maailman haavoittuvaisuus. Hän rakentaa jonkinlaatuisen hyväntahtoisen rauhaan pyrkivän konejumalan joka suojelee ihmiskuntaa. Pian tämän jälkeen traileri siirtyy kuitenkin korostamaan sitä että ihmiset luovat asioita joita he eniten pelkäävät. Ja vaikka mikä taho voittaisi, se tuottaa aina ongelmia. Vallankumous syö ensimmäisenä omat lapsensa.

Taleb kertookin siitä, miten suuret ja voimakkaat järjestelmät muuttuvat ongelmiksi. Ne kestävät mutta niiden tuhoutuminen johtaa suuriin ongelmiin. Liika samanlaisuus ja keskittäminen johtaa siihen että vaikeudet uhkaavat koko järjestelmää. Hajauttamalla riskit ovat pienemmät.

Voidaan nähdä että teknologian varassa toimeentuleva yhteiskuntakin on luonut itsestään suuren ja voimakkaan. Tämä tuo uutta kulmaa. Perinteisessä tiededystopiassa on korostettu Totuutta, Maailmaa tai Jumalaa joka olisi suurempi kuin arrogantti tieteilijä. Hajautusta korostavassa maailmassa on tämän sijaan nöyryyttä.

Pieni ajatus ; Post-apokalyptisen maailman rengasnuotiolla

Monessa televisiosarjassa esitellään maailmoja joissa ollaan post-apokalyptisiä TEOTWAWKI -hengessä. Eli meidän tietämämme maailma on romahtanut. Ja yleensä nopeasti. "Falling Skies" -sarjassa tuho on älykkäiden avaruusolentojen aikaansaama. "Walking Deadissa" älyttömät zombiet ovat tehneet saman. "Revolutionissa" kaiken takana on globaali sähkökatkos. Ja niin edes päin.

Tämä on jossain määrin ajan henkeä. Eräs tuttavani jopa luokittelee ihmisiä sen mukaan että onko heillä taitoja joista olisi hyötyä nykyisen järjestelmän romahdettua. Tämänlaisia asioita on ilmoilla.

Itse otan kuitenkin chillisti. Kaikki post-dystooppinen eskatologia tuntuu yhtä omituiselta kuin futuristinen utopiointikin. Jos nykyinen järjestelmä sortuu, niin etsin jostain nuotionsytytysvälineitä ja käytettyjä autonrenkaita. Kasaan niistä nuotion jonka ääressä kerron lapsille tarinoita.

Tarinoita siitä miten planeettamme tuhoutui ja miten saastutimme, ilmastonmuutimme, ydinpommitimme tai zombifioimme maailman. Tai tuho tulikin avaruusolennoista niin että olisimme voineet lähinnä polttaa maan ilmastonmuutoksella ja kaikki olisi nykyään paremmin. Miten kukin sitten haluaakin maailmantuhonsa nauttia. Mutta miten tätä ennen oli hieno korkeakulttuuri joka pienen kauniin hetken ajan tuotti paljon voittoa osakkeenomistajille.

Pelottava singulariteetti

Lauri Gröhn kirjoitti lyhyesti siitä miten "demoäly ei ole älyä". Itse hänen tekstinsä ei ole argumentti vaan enemmänkin väitelause. Se on tuossa muodossaan lähinnä ns. horse laugh -argumentti. "Vaikka Watson voittaa ihmisen käänteisessä tietokilpailussa ja Deep Blue shakissa, niillä on vähän tekemistä ihmisen älyn kanssa. Ne ovat pelkkiä yhden asia demoja. Hupaisaa on, että Stephen Hawking uskoo Kurzweilin kirjoissaan lanseeraamaan singulariteettiin, kuten seuraava lainaus osoittaa. Äly kun ei ole kiinni pelkästtään prosessoinnin nopeudesta ja muistikapasiteetista. Jos olisi, sitä voitaisiin jo nyt simuloida." Hänellä on kuitenkin kommenteissaan sitten hieman kiinnostavampia kannanottoja. "Nuo demot eivät kerro yhtään mitään ihmisen älystä eivät mitenkään auta selvittämään aivojen salaisuuksia. Tyhjää markkinamelua." Jälkimmäinen lause saattaa vaikuttaa pelkältä ärähdykseltä kun taas tuo pidempi lainaus sivistyssanoineen ja tutkijoineen saattaa vaikuttaa vakuuttavammalta. Mutta tosiasiassa tuo lyhyt ärähdys pitää sisällään melko vahvan ja käytetyn argumentin.

Väärä metafora

Kysymys on tavallaan siitä erikoinen että
1: Samantapaisia ongelmia on esimerkiksi silloin kun etsitään avaruudesta elämää. Jossain määrin joudumme ottamaan selvää maan elämästä ja etsiä avaruudesta jotain sen tapaista. Muitakin tapauksia kuitenkin voi olla. Gröhnin tapauksessa, kun puhutaan tietoisuudesta, on syytä lähestyä asiaa nimenomaan eläinten ja ihmisten kautta.
2: Olen itse asiassa Gröhnin kanssa täsmälleen samaa mieltä siitä että tietokone on yksinkertaisesti huono ja väärä metafora. Itse asiassa voidaan jopa sanoa että ei ole yhtä tärkeää katsoa mihin temppuihin ohjelma kykenee kuin katsoa sitä miten se tekee sen. Ja tässä on aivan oikeasti tärkeää katsoa nimenomaan sitä miten aivot toimivat. Ja kuten Gröhn huomauttaakin siitä että jos mietitään sielua tai sitä että onko eläimillä tai ihmisillä jotain jota kone ei voi saavuttaa on oikea vastaus "Aivotutkimus on vielä lapsen kengissä, joten kysymys ei relevantti." Ei siis sanoa että asia olisi mahdoton, vaan korostaa sitä että intoilu on ennenaikaista.

Gröhn on toiminut skepsis RY:n puheenjohtajana, joten hän ei varmasti tässä lähde mielellään paranormaaleihin suuntiin. Eli syy siihen että demo ei ole tietoisuutta tuskin kumpuaa mistään halusta pitää ihmisen mieltä ytimeltään "einaturalistisena". ; Itse näkisin että tässä on nimenomaan siitä että ihmiset ovat fiksoituneet vääriin metaforiin. Metaforat taas luovat ymmärtämisen tunnetta. Ja mukana on myös aimo annos snobismia jossa väitetään suuria vasta ollaan vasta lapsenkengissä.

Toki tekoäly on tässä vain yksi osa-alue. Havaitsemisen kohdalla on aivan vastaava vääristymä. Tämän muistuttaminen on siinä mielessä tarpeen että "väärä analogia" -argumentti muuttuu mielenfilosofian kohdalla helposti joksikin itseään myyttisemmäksi. Joksikin joka todistaa sen että "ei olla koneita, ei olla fysiikkaa, ollaan sialuja". Se että silmän kohdalla käytetään väärää analogiaa ei tarkoita sitä että silmän toiminta olisi yliluonnollista. Tämä on helppo ymmärtää silmän kohdalla. Ja kenties tämän kautta voi olla helpompaa muistaa se myös mielenfilosofian kohdalla.
1: Itse olen huvittunut siitä miten ihmiset käsittävät silmän näkökyvyn kamera -analogian kautta. Tosiasiassa kamera on hyvä tapa kertoa siitä miten silmä ei toimi. Silmässä on itse asiassa oleellista se, että tappi- ja sauvasolujen lisäksi jo silmässä on verkosto hermosoluja jotka johtavat sitten nähdyn aivoihin. Osa on toki johdettu suoraan aivoihin mutta monet solut ovat verkostoituneet keskenään. Näiden avulla se mihin silmä itse asiassa reagoi on liike, valon määrän kontrasti ja se että lähekkäiset neuronit tarjoavat eri väriä. Näin ollen valoisuus, liike ja värikontrasti on "ohjelmoituna" kiinteästi jo silmässä. Jatkokäsittely siten tehdään aivoissa. Ja aivan käsittämättömän aukkoisesta kokonaiskuvasta.
2: Itse asiassa värit ovat toinen illuusio. Koulutetut ihmiset ovat eräässä mielessä tässä kohden harhautuneempia kuin pienet lapset. Sillä aikuiset puhuvat valon aallonpituuksista. Lapset taas puhuvat siitä miten auringonkukat ovat keltaisia. Ja korostavat näin että väri on kohteen ominaisuus. Monesti tässä käytetään ajatusta siitä että ihminen havaitsisi värejä suoraan siitä millä aallonpituudella valo on. Tosiasiassa monet illuusiot perustuvat kuitenkin siihen että täsmälleen sama väri koetaan vaaleampana tai tummempana riippuen siitä missä ympäristössä ne ovat. Itse asiassa värikontrasti on tässä kokemuksellisesti oleellisempi kuin se mitä väriä kohde oikeasti lähettää ; Ihmisen havainnoinnissa on paljon mukautumista. Siksi emme esimerkiksi koe kotisohvaamme tai pihalla olevaa autoa oleellisesti erivärisenä vain siksi että ulkona muuttuu valaistus. Fysikaalisessa mielessä aikuisten havainnot valon aallonpituuksista ovat oikeita. Mutta silmän toimintaperiaate ei ole kameran toimintaperiaate, joten havainnoinnin kannalta tämä ilmiö ei yllä siihen miten ihminen katsoo ja kokee maailmaa ; Ihmisen aivot yksinkertaisesti prosessoivat ulkoilman yleisen valaistuksen ja modifioivat havaintoja tämän mukana. (Josta voi saada jännittävän omakohtaisen demonstraation Kaisaniemen maailmanpyörässä joka jostain järjettömästä syystä on lasitukseltaan sininen.)

Olen siis jossain määrin samaa mieltä Gröhnin kanssa. Olen aiemmin kirjoittanut siitä miten tekoälyn kohdalla ihmiset ovat kiinnostuneempia shakista mutta eivät koirista. (Itse asiassa minusta jopa hankajalkainen olisi oleellisempi analogia koneelliselle tietoisuudelle kuin algoritmipohjainen tietokonesiru.) Ja olen moittinut liiallisen hypen alla mainostettua tekoälyohjelmaa. Toki joitain oleellisia erojakin on. Itse näen että tekoäly on kehittynyt muutamassa vuodessa paljon. Ja sillä on paljon potentiaalia. Ja itse asiassa väitän että jos tekoälyn Turingin testistä selviäminen saisi kunnollisen rahoituksen asia ratkeaisi luultavasti yllättävän hyvin. (Tähänastiset parhaat yritykset kun on lähinnä näytösluonteisesti kyhätty kasaan. Suuremmalla pieteetillä tähdätään jopa autojen nopeusennätyksiä!)

On kuitenkin syytä katsoa singulariteettia hieman tarkemmin.

Jos katsomme ajatusta teknologisesta singulariteetista on kysymys superälykkäästä koneesta joka ylittää ihmisten ja ihmiskunnan älykkyyden. Konsepti on tiedemaailmasta tuttu John Von Neumannilta. Myöhemmin sitä on sitten tuotu esiin scifissä. Nähdäkseni "Terminator" on tärkeä elokuva siinä mielessä että siinä singulariteetti on itse asiassa kiertoteitä oleellinen. Siinä robotit ottavat ihmiskunnan haltuunsa vallalla.

Näkisin että "Terminator" tai sen tapaiset asenteet ovat vaikuttaneet hieman liikaa Gröhnin argumenttiin. Hän nimittäin puhuu tietoisuudesta. Kun sen sijaan pitäisi puhua singulariteetista. Jossain mielessä voidaan sanoa että singulariteetissa on enemmän kysymys raa'asta tehosta kun taas Gröhn puhuu siitä miten tuo prosessointi tehdään. Singulariteetin saavuttamiseen ei periaatteessa tarvita tietoista olentoa (sentient being). Ei tarvita mitään pahantahtoista intentiota. Ja tämä tavallaan on se kiinnostava ero. Tätä kautta voidaan ajatella että singulariteetin kohdalla ei toisaalta sitten usein puhutakaan tiedetystä vaan riskistä. Kysymys ei ole siitä mikä on uskottavaa vaan mikä on mahdollista.

Riskienalalyysissä kun huomioidaan uhan vakavuus yhdessä uhan todennäköisyyden kanssa. Jos riskin odottaa suureksi on hyvinkin epätodennäköinen skenaario hyvä tutkia perinpohjin. Nassim Talebilla onkin tähän muistutukseksi melko kyyninen induktio. Kun nojataan tiedettyyn otetaan helposti pahin tämän hetken tunnettu ja jo tapahtuneita katastrofeja. Kuitenkin kun tämä pahin skenaario on toteutunut se on ollut aina suurempi kuin pahin sillä hetkellä tunnettu katastrofi. (Muutenhan se ei kirisi ykköseksi.) Kun puhutaan singulariteetista on aiheena tavallaan jokin sellainen jonka toteutuessa riskien miettiminen olisi jo liian myöhäistä. Siksi on syytä miettiä asiaa etukäteen. Riskianalyysiin tosin kuuluu myös se, että otetaan tiedetty huomioon. Se voi tehdä siitä epätodennäköisen riskin. Ja tämä luonnollisesti tekee siitä vähemmän relevantin ongelman kuin jos riski tapahtuisi suurella todennäköisyydellä.

Tässä mielessä singulariteetilla on nähty klassisesti kolme oleellista riskikohtaa:
1: Kumuloituvuus. Ajatus siitä että tämä uusi älykkyys kehittää vielä itseään suuremman älykkyyden. Tämä sitten kumuloituu. Eikä ole varmaa että jossain portaassa tämä kehittynein äly ei toimiessaan tule astuneeksi ihmiskunnan päälle. Joko siksi että se haluaa tuhota ihmiset tietoisesti tai koska ihmiset muuttuvat riskiksi sille tai sitten ihmiset vain tuhoutuvat sivutuotteena.
2: Vihamielisyysteesi, eli ajatus siitä että tekoäly liittyisi jotenkin oleellisesti siihen että se olisi ihmisten olemassaoloa vastaan.
3: Väistämättömyyskannanotto, ajatus siitä että tekoälyn kehitys alkaisi menemään omia raiteitaan tavalla joka ei ole ihmiskunnan hallinnassa. Ja että on mahdollista että se on tekemässä sen pian.

Näistä puolista
* Gröhn on selkeästi skeptinen viimeisimmälle. Itsekin pidän tätä hieman erikoisena. Me toki saamme hienoja gadgetteja. Mutta selvästi koneet lähinnä joko ratkovat ihmisten ongelmia, tarjoavat ihmisille viihdettä tai tuottavat ongelmia työllisyydelle. Mitään sellaista jossa tämä teknologinen valta jotenkin alkaisi toimimaan itsekseen ilman ihmisten tarjoamia päämääriä ja huoltoa tuntuu etäiseltä.
* Vihamielisyysteesin kohdalla näen että tässä on kysymys enemmän siitä että tekoäly nähdään liiankin ihmismäisenä. Ihminen on biologinen kone jossa henkiinjääminen on vaatinut aggressiota. Koneella ei ole välttämättä tarvetta mihinkään tämänlaatuiseen. Robottiin täytyisi ensin erikseen ohjelmoida tämänlainen mutkikas konsepti ennen kuin sillä voisi olla omaan suuntaansa ajautunutta aggressiivisuutta. Tämä korostaa sitä että on todennäköisempää että vihamielisyysteesi toteutuu jossain sotilaslaboratoriossa kuin että se tapahtuisi spontaanisti tai vääjäämättömästi. Ja toisaalta jos tekoäly on ihmisille vaarallinen se tekee sen enemmänkin sivutuotteena ja vahingossa. Joka on enemmänkin kysymys siitä mikä on "good enough" tuote laitettavaksi vaikkapa julkiseksi.
* Kumuloituvuusteesi on sen sijaan melko mahdollinen. Tosin jos tekoälyt ovat voimakkaampia kuin ihmiset voisi ajatella että ne voisivat havahtua siihen että ne itse voivat kohdata samat riskit. Ja katkaista siksi ketjun ajoissa. Toisaalta ihmisen kannalta ei ole miellyttävää jos tämä etenemisketju katkaistaan yhtä iteraatiota liian myöhään. Robottiälylle tämä olisi varmasti melkolailla sama.

Loppukaneetti

Näin ollen olen varovaisesti samalla puolella Gröhnin kanssa suhtautumisessani Hawkingiin. Hawkingin mukaan tekoäly uhkaa ihmiskuntaa. Siksi meidän pitäisi lentää avaruuteen pakoon. Moni on ihmetellyt että mitä järkeä tässä avaruuspaossa olisi sillä kyllähän ihmistä kyvykkäämmät robotit pääsevät myös avaruuteen jos ihmisetkin sinne pääsevät. Tämä on hyvä huomio. Mutta ymmärrän myös Hawkingin pointin. Syynä ei ole immuniteetti Terminaattoreilta tai niiden vastineilta. Syynä on hajauttamisen tuoma suoja. Jos kaikki ihmiset ovat yhdessä paikassa on robottien helpompaa tuhota ne kaikki. Jos ihmisten lokaatiossa on variaatiota on ihmislajin sukupuuttoon pyyhkiminen paljon vaikeampi urakka. Hawking ei ratkaise ongelmaa vaan maksimoi selviytymistä.

Pieni huomautus ; Miksi oikeistokristilliset eivät ole huolissaan ympäristöstä?

Jos katsotaan kristittyjen perusteosta, "Raamattua", sieltä löytyy vahva ympäristöteemainen sävy. Ihminen luotiin viljelemään ja varjelemaan. Siitä huolimatta "enviromentalism" on kirosana esimerkiksi ystävälleni "Dougille", joka on oikeistokristillinen tea -partylainen. Ilmastonmuutoksen vastustamiseen on kenties monia syitä, mutta on selvää että ideologialla on paljonkin tekemistä sen kanssa ; Uskonnollisuus ja ilmastonmuutosdenialismi korreloivat, kulkevat yhdessä.

Ensivilkaisulla tämä on hyvin omituista. Sillä jos uskoo että maa on annettu meille lahjaksi Jumalalta, voisi luulla että ympäristöä saastuttavat olisivat Jeesuksen toisen tulemisen aikana hieman kuin tuhmia tehneet lapset jotka vänkyttävät vanhemmilleen siitä miten tuhmia ollaan oltu. Että vaikka vanhemmat ovat järjestäneet kodin jossa voi nukkua ja syödä niin silti kun iltapäivällä tullaan kotiin niin pihalla on pelattu palloa ja rikottu ikkunat, keksit on syöty ja joku on oksentanut matolle. (En tiedä mitä teidän lapsuudessanne tehtiin mutta minun lapsuuteni oli suunnilleen tuota.)

Mutta syynä ei olekaan se, että "Doug" tai muut vihaisivat ympäristöä. On turhaa kuvitella että tavoitteena olisi halu saastuttaa. Ilmastonmuutoksen vastustajalle ilmastonmuutoksen epätodellisuus on convenient truth. Se oikeuttaa harrastamaan tietyntyyppistä talouspolitiikkaa ilman että siitä tulee syntinen olo. Sillä jos ilmastonmuutos olisi totta, niin tuo analogiani tuhmasta lapsesta olisi relevantti. "Doug" tai muut vastaavat eivät vihaa luontoa. He vain luottavat että ihminen ei voi tehdä luonnolle juuri mitään. "Enviromentalism" onkin tällöin heidän silmissään ylpeyden syntiä. Että ihminen uskoo hallitsevansa elämää, maailmaa ja luontoa. Vaikka vain Jumala pystyy.

Toisaalta tulkintoja painottaa sekin, että ilmastonmuutokseen liittyvät katastrofikuvaelmat ovat uskovaiselle helposti todiste lähinnä pian koittavasta maailmanlopusta. Ja tämä on heille mukava asia. Ja tällöin mekanismi ei ole tärkeä. Ilmastonmuutos voi olla jopa todellinen mutta perimmiltään sen takana ei ole ihmnen vaan Jumalan suunnitelma. "Raamatun" lopun ajan kuvaelmia ei ikään kuin pidä-saa väärinymmärtää. Pitäisi herätä siihen että Jeesus on tulossa eikä siihen että miten muuttaa talouspolitiikkaa. Ilmastonmuutos on siis tässä kulmassa väärinymmärrys. Kun maailmanlopun merkit ovat ilmassa, ne selitetään virheellisillä naturalistisilla oletuksilla.

Tämän vuoksi ilmastonmuutoskriitikoita ei usein voi saada muuttamaan mieltään. Graafit ovat käteviä jos ne todistavat ilmastonmuutoksen epätodeksi tai väliaikaiseksi. Mutta jos merkit ovatkin ilmassa, ne kertovat vain siitä maailmanlopusta jota odotetaan muutenkin. Kun "enviromentalism" nähdään pelkästään vasemmistolais-kommunistisena maailmankuvana jota oikeutetaan virheellisellä tieteellä - joka ei ymmärrä ottaa huomioon "Raamatun" profetioita kaavoissaan - on tietysti hyvin vaikeaa saada näitä ihmisiä vakuuttuneiksi.

Painukaa maailman ääriin asti

Kutsuin tänään Jehovan Todistajaparin sisälle asti. (Meillä on sopimus. He voivat kolkutella kunhan alistuvat täysin mielivaltani ja spontaaneiden aktioideni alle.) He toivat katsottavaksi Jehovan Todistajien DVD -elokuvan. Sen nimi, "Maailman ääriin asti" on alluusio Raamatusta, Apostolien tekojen 1 lukuun, jossa kerrotaan että "Te tulette olemaan minun todistajiani maailman ääriin asti." DVD kertoi Jehovan Todistajien Raamattukoulun, Gileadin, oppilaista ja siellä tapahtuvasta koulutuksesta.

Elokuva noudatti kaikkia klassisen propagandan muotoja. Dokumentissa on vain positiivisia kannanottoja kursseista. Vain kannattavia lausuntoja entisiltä ja nykyisiltä oppilailta. Muotokieli on ehtaa kitchiä. Olin aikaisemmin ajatellut että dokumentissa esitetään aihepiiriä monista eri näkökulmista. Ja että tämä on se mikä on tarpeen kun mietitään mitä asiassa oikein tapahtuu.

Kuitenkin nähdäkseni tämä hyvin yksipuolisesta kulmasta tehty elokuva todella nimenomaan näyttää mistä on kysymys. Enkä joudu edes tulkitsemaan. Voisin toki katsoa että mitä ei sanota. Esimerkiksi kurssien kohdalla ei kerrota kuinka vaikeita kokeet ovat. Jehovan Todistajat tulevat ryhmään, opiskelevat ahkerasti ja valmistuvat. Meille näytetään mukaantulopuheet, valmistumisjuhlat ja pänttäämisdetajeja vaikkapa juutalaisten pappien vaatteiden symboliikasta, ja miten tämä liittyy Jehovan Todistajan oppeihin. Mutta ei kerrota miten vaikeita testit ovat (eli mitataanko oppimista) tai miten epäonnistuneille käy.

Minun ei tarvitse. Riittää että katson sitä mitä siinä sanotaan. Kun katsotaan haastattelua ensimmäisestä Gilead -koulun opintoryhmästä, selvisi että kutsu tuli kirjallisesti. Siitä ei saanut puhua ihmisille, ja matkaan tuli lähteä hyvin kevyesti varustautuneena sillä hengellä että takaisin ei olla palaamassa. Ihmiset siis heittäytyvät kurssille omistaen vain yhden matkalaukun. Kyläilevä Jehovantodistajapari luonnollisesti kyynelehti miten ihana vakaumuksen osoitus tämä oli. Että kun on valmis heittäytymään noin, niin se on todella hienoa ja ihanaa. Itse taas näin että tässä on nimenomaan kovia riskejä ns. vakavalle vallankäytölle.

Toki nykyään asiat voivat olla toisella tavalla. Mutta silti näkyvin asia oli se, mitä ihmisille opetettiin. "Dokumenttiin" oli myös livahtanut aivan eksplisiittinen lausunto siitä mitä näille ihmisille ei opetettu. Ja se miten paljon vaikutusvaltaa heillä todella nykyäänkin on omasta elämästään.
1: Kurssilaiset nimittäin päättöjuhlien jälkeen saavat hyvin pian tietää minne ovat matkalla. Gilead -koulusta lähdetään julistamaan ympäri maailmaa. Päätös siitä mihin maahan mennään ei ole opiskelijan valinta. Tämä on toki siinä mielessä ymmärrettävää että muuten kaikki menisivät Havaijille. Mutta tässä kohdemaahan ei ole minkäänlaista kontrollia. Ja päätös tulee yllätyksenä. Osa tyytyväisistä oppilaista kertoikin jännittäneensä mihin he voivat joutua ja olleensa helpottuneita kun paikat eivät olleetkaan mitään malarian läpitunkemia loukkoja.
2: Mysteeriä syventää se, että Jehovan todistajien Gilead -koulussa ei esimerkiksi opetella kohdemaan kieltä ja tapoja. Dokumentissa pänttäysaiheet ovat suoraan Jehovan todistajien oppia. On vaikeaa käsittää miten näitä ... sanotaan nyt kohteliaisuuden vuoksi "hienouksia" ... oikein välitetään eteenpäin siellä omassa kohdemaassa. Jos kohdemaan kieltä opeteltaisiin Gilead -koulussa ihmiset tietysti tietäisivät ennen juhlaa että mihin he ovat matkalla. Mutta video tosiaan kertoo että Todistajat rohkeina ja täynnä intoa lähtevät ilman kielitaitoa paikallisiin Todistajien toimintapisteisiin. He ovat järjestössä. Ja ilman kieltä on luontevaa että he elävät yhteisössä. Ilman pientäkään mahdollisuutta pärjätä ilman tämän yhteisön tukea. Videoissa näytetäänkin miten ahkerat Jehovan Todistajat kuorivat perunoita ja pesevät ikkunoita osana Järjestön Hyvän Uutisen opettamista. Ja oppivat paikallisen kielen ja tapojen alkeet hyvässä Henkisessä Yhteistyössä muiden Todistajien kanssa.
3: Pesti ei ole määräaikainen. Kun maailmanloppu on tulossa ihan pian jos ei huomenna, ei kannata miettiä sellaisia aikoja kuin määräajat. Henkenä siis on että uuteen pestipaikkaan muutetaan asumaan. Poismuuttaminen onnistuu ilmeisesti terveydellisin syin ("Dokumentti" ei puhu tästä suoraan mutta jotain vihjeitä tästä oli.) Joskin malaria-alueella ollut julistaja toteaa että sairastaminen kuuluu asiaan ja parantumisen jälkeen palataan toimeen uusin voimin. Eli järjestö heittää sinut satunnaiseen paikkaan loppuiäksesi, ilman että osaat kieltäkään.

Tässä kohden en voi muuta kuin lainata erästä Gilead -koulun läpikäynyttä kyseisestä pätkästä. Hän selitti miten hän kokee tekevänsä tärkeämpää työtä kuin lääkärit. Koska lääkäri pelastaa muutaman ihmisen vain hetkeksi aikaa, kun taas hän pelastaa lukuisia ja ikuisuudeksi. Että ei mistään väliaikaisesta jutusta ole kysymys. Joku voi olla tästä tietysti syvästi erimielinen. (Voi olla että itsekin edustan juuri sitä osaa ihmisistä joista tämänlainen kertoo miten prioriteetit voidaan vääristää muutamalla varsin kaukaa haetulla abstraktilla premissillä. Ja en sano että "voi olla että en", koska se olisi valehtelua.) Mutta jos se otetaan todesta. Silloin voidaan sanoa että asiaa koskee ne pääsäännöt jotka hyväntekeväisyyttä koskevat muutoinkin.

Pääsääntönä jolla esimerkiksi uskonnollista hyväntekeväisyyttä voidaan puolustaa on se että jos joku auttaa kärsiviä ihmisiä, motiivit ovat irrelevantteja. Auttamisen ytimessä on usein seurausetiikka. Ja siinä intressit eivät ole niin tärkeitä. Karkeasti sanoen ideana on se, että jos joku auttaa vain jotta saa manipuloida ihmisiä pelleen taikauskoon, niin siitä vaan. Uskovaiset itse sitovat nämä vielä yhteen, kuten käännytystyötä tekevä Jehovan Todistajakin teki. Ylpeys omista tekemisistä kannustaa auttamaan.

Valitettavasti seurausetiikka toimii lähinnä silloin kun oikeasti autetaan. Joku voisi toki tässä korostaa sitäkin että ideologian levitys katastrofialueelle on jotain jota tehdään aivan liiankin usein. Ja että usein mitään muuta apua ei viedä. On esimerkiksi toimijoita jotka lähettävät Raamattuja katastrofialueille, mutta eivät tarjoa lainkaan humanitaarista apua. Se on periaatteessa yhtä idioottimaista kuin jos Richard Dawkins lähettelisi uusateistia tekstejä nälänhätäalueille ja kutsuisi tätä vähäosaisten auttamiseksi. Sitä pidettäisiin aika törkeänä, todellisuustajuttomana, tyhmänä ja ties mitä. Ihan siksi että se olisi.

Mutta olen tätä kulmaa paljon suopeampi. Argumentin vuoksi otan maksimaalisesti joustavan, äärileppoisan, kulman. Jos ideologia sanoo että sanalevitys ja kirjojen lähettäminen on hyvää, niin sitten se on tämän kyseisen ihmisen ja ideologian mukaan hyvä. Richard Dawkinsin kuvitteellinen kirjalähetys olisi ääliömäinen "lähinnä ideologisista ja maailmankatsomuksellisista syistä". Jos näin laaja näkemys hyväntekeväisyydestä otettaisiin seurauseettiseen tarkasteluun, meidän tulisi ymmärtää yksi asia. Ja oikaestaan vain yksi asia. Gilead -koulu opettaa lähetystyöntekijöitä. Heidän arvonsa perustuu siihen että ihmisille voidaan opettaa Jehovan ihana Hyvä Uutinen. Ja että näin monta ihmistä voidaan pelastaa. Koska Gilead on koulutusjärjestelmä, sen pitäisi tehdä tämä mitä vakavimmin. Sillä jos tavoitteena on pelastaminen, on katsottava että viesti menee mahdollisimman tehokkaasti perille. Jos kieltä ei opeteta, on selvää että julistaja ei saa opetettua yhtä nopeasti ja tehokkaasti. Koska asia on tärkeä, tämänlainen torspoilu on huolimattomuutta ja törkeää tilannetajuttomuutta. Se vertautuu aivokirurgiin joka sen sijaan että opettelisi kirurgiaa, opiskelisi ison litanjan ihmisten anatomiaa. Ja sitten hänet laitettaisiin leikkaussaliin. Ilman että hänen käteensä olisi koskaan annettu veistä.

Mutta näyttääkin siltä että Jehovan Todistajat tarvitsevat lähetystyöntekijöitä monin paikoin lähinnä symbolisiin tarpeisiin. Heidän teksteissään toistuu jatkuvasti se, miten monessa maassa heidän oppiaan tavataan. Henkenä on se että Hyvää Uutista "julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi, ja sitten tulee loppu". Huomautuksena saattaa jopa olla että tämä Matteuksen evankeliumin Raamatullinen profetia ei ennusta että kaikki ihmiset kääntyisivät, tai että edes merkittävä osa näistä kansoista kääntyisi. Että pelkkä julistuksen laajuus on merkittävä. Tämänlaisissa ennusteissa on tietysti luontevaa että maailmanlopun läheisyyden merkitystä korostava oppi "joustaa tietyissä asioissa" hyvinkin paljon.

En ymmärrä miten samassa huoneessa kanssani olleet Jehovan Todistajat huokuivat videon aikana liikutusta ja ihastusta. Minä ihmettelin koko ajan että mitä helvetin kädettömiä amatöörejä. En ymmärrä miten kukaan voi kääntyä liikkeelle myötäsukaisemmaksi tämän "dokumentin" kautta. Minua se pelotti. Kuten valtaosa yksikulmaisesta propagandakitchistä on aina pelottanut. Miksi ylipäätään pitää ihailla rohkeutta, joka johtuu siitä että ideologia tunkee ehdot niin vaikeiksi tieten tahtoen? Miten tämänlaista edes voi ihailla?

Q-lähde ; Raamatun erehtymättömyys vs. Jumalan erehtymättömyys

"Raamattu" on kirja josta on useita eri käännöksiä. Se on myös käynyt historiallista käsittelyä kun siihen on esimerkiksi valittu mukaan mitkä kirjat ovat kaanonia ja mitkä tuomitaan apokryyfikirjoiksi.

Tämä prosessi on johtanut karkeasti ottaen kahteen koulukuntaan. Ensimmäistä tyyppiä edustavat ne tahot, joista jokin tietty käännös on oikea. Tällöin useimmiten käännöksenä pidetään "King James Bibleä" (Kuningas Jaakon Raamattu). Kenties siksi, että sen englanti on kuulemani mukaan erityisen taidokasta ja kielellisesti ihastuttavaa. Tässä kulmassa tuntuu olevan jonkinlainen jumalallisen intervention tematiikka ; Ajatellaan että kun Raamattu on erityinen kirja, niin Jumala vaikuttaa myös sen vaiheisiin. Näin sanomaa suojellaan prosessissa ja voimme luottaa tähän kirjaan joka ei ole alkuperäinen.

Mainittua yleisempi asenne on se, että "Raamatun" ajatellaan olevan alkujaan Jumalan henkeyttämä. Tällöin alkuseurakunnalla oli käytössään Paras Raamattu. Käännöksissä tulee virheitä ja niiden minimoimiseksi on katsottava alkutekstiä. Käännösten paremmuutta tutkitaan vertaamalla alkuversiota käännökseen. Tämä näkökulma arvostaa teologiaa ja etymologiaa ; Sanojen alkuperäinen merkitys ja historiallisen "Raamatun" sisältö on ihailtava ja vaikea tieteellinen projekti. Arjen uskonelämässä ei-alkukieliä-taitava kristitty joutuu luottamaan asiantuntijoiden sanaan tai sitten tiedostamaan se, että käännökset ovat hyviä approksimaatioita ; Ideana on se, että ne on käännetty riittävän huolellisesti.

Vääristymän pelkoa verrataan helposti modernin ajan käännösvirheisiin ja kirjankääntämisen vaikeuteen. Kieleltä toiselle ei voi siirtää 1:1 ja silti emme pelkää edes hienostuneimpien kirjojen kääntämistä kieleltä toiselle. Sillä juoni ja ajatukset eivät muutu niin oleellisesti käännösprosessissa, että selvää ei saisi riittävän hyvin. (Toki hifistelijät vaativat kirjojenkin kohdalla sitä että teos luetaan alkukielellä eikä tankattaisi käännöstä.)

Molemmissa tilanteissa on oleellista huomata, että vaikka "Uusi Testamentti" pitää sisällään monia silminnäkijäkertomuksina kuvattuja, niin evankeliumien kohdallaan kuuluu melkein vuosisata väitettyjen tapahtumien jälkeiseen kirjallisuuskerrostumaan, ja suuri osa niistä on vielä tätä uudempia. ; Ja yksikään ei ole "alkuperäinen", vaan perustuvat kokonaisuutena tuntemattomiin lähteisiin joiden olemassaolon teologit ovat päätelleet evankeliumeja itseään sekä niiden yhtäläisyyksiä ja eroja analysoimalla. Tätä kautta voidaan sanoa että fundamentalistit eivät sanan vahvimmassa mielessä usein luota Raamattuuun vaan siihen varhaisimpaan, jo kadonneeseen, lähdemateriaaliin, ns. Q -lähteeseen.

Nyt moni uskoo että tämä olisi kritiikkiä koko Raamatun uskottavuudelle. Erehtyvät.

Minä nimittäin haluan että joku tulee minulle kertomaan että Fioren miekkailua ei voi rekonstruoida. Tai oikeastaan en halua, koska se olisi hieman typerä ja sopimaton heitto. (Pun intended.)

Mutta vertailu on oleellinen. Eikä siksi, että viittaisin tekstinkäännöksiin. Viittaan siihen, että historiassa aukot ovat tyypillisiä, jopa odotettavia. Fiore dei Liberin miekkailukirjoissa on nimittäin runsaasti variaatiota ; Samannimisen kirjankin versioissa on keskenään eri materiaalia. Ja ne eivät ole mitään käännöksiä.

Jos ajatellaan että Fioren alkuperäinen miekkailukoulukunta elävänä perinteenä on "historiallisen miekkailijan Q-lähde", niin "Fior di Battaglia" (Ms. M.383), "Fior di Battaglia" (Ms. Ludwig XV 13), "Flos Duellatorum" (Pisani Dossi Ms.) ja "Florius de Arte Luctandi" (Mss. Latin 11269) ovat Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen evankeliumit. - Ja mikä sattuma, molempia perusteoksia on 4kpl, joten analogia on tarpeettomankin osuva.

Ristiriitoja keskenään, on. Voiko näistä rekonstruoida jotain oleellista. Kyllä. Onko missään ollut ainuttakaan täysin oikeaoppista Fioren taitajaa sen jälkeen kun perinne on kuollut? Ei. Voiko ekstrapoloida. Voi - ja yllättävän paljon.

Tässä mielessä kykenen ymmärtämään miten kristitty elää syntisenä ja epätietoisuudessa, mutta kuitenkin siinä hengessä että "siellä on jotain oleellista". Rekonstruoinnissa toki hukkuu jotain, mutta jotain myös kaivetaan esille.

Toki on hyvä eriyttää

Luotan "Raamattuun" historiallisena lähteenä. Tämä on eri asia kuin väittää että uskon että sen tapahtumat olisivat tosia.
* Esimerkiksi premissi jumalallisesta henkeyttämisestä vaikuttaa heikolta jo ihan sen induktiivisen logiikan mukaan, että jokainen kirja jonka syntyhistorian tiedämme, perustuu siihen että joku ihminen on ne tehnyt. Monesti on kirjoja joita väitetään Jumalan henkeyttämiksi siksi että sen kirjoittanut taho olisi jotenkin niin tyhmä, tavallinen ja alkukantainen että ei olisi voinut niin hienoa teosta tehdä itse. Kuitenkin kun katsotaan sitä että "Mormonien kirja" ei vakuuta islaminuskoisia eikä "Koraani" mormoneita, vaikka molemmat käyttävät tätä argumenttia, kertoo siitä että kovin kaikenkattavaksi henkeyttämistä ei nähdä. Skeptisyys viedään vain yhtä pyhää kirjaa pidemmälle, kuten koherenttia onkin.
* Puheet ja näyt kuolemanjälkeisestä elämästä eivät ihmetytä. Sillä Jeesuksen lisäksi myös toinen Kuningas on tiettävästi nähty useasti kuolemansa jälkeen. Puhun tietysti Elviksestä. Moni kertoo nähneensä hänet. Kun tämä onnistuu modernina, tieteellisenä, aikana, voi vain miettiä miten vaikeaa vastaavalle olisi levitä skepsisfoorumittomilla maaseuduilla ajanlaskun alkuvaiheissa jolloin tiede ei tiennyt (edes) sitä mitä nyt.
* Se, että jostain löytyy tyhjä hauta ei kerro muuta kuin että jos ruumista on siellä koskaan ollutkaan, se ei ole siellä enää. Ja tälle "ei enäälle" löytyy monia varsin maallisia vaihtoehtoja. ; Itse asiassa tarinoiden yhtäläistymistä tiedetään esimerkiksi alienabduktioissa. Niissä tarinat muistuttavat toisiaan yhteisen kulttuurin kautta. Ja alienabduktioista tiedetään että monesti uhrit eivät koe edes valehtelevansa, taustalla voi olla vaikka "fantasialle herkkä persoonallisuus". En ole vakuuttunut humanoidimiesten avaruusalusanaalisondauksesta tarinoiden yhtenäisyyden vuoksi.
* Minua ei ihmetytä Pietarin rohkeus helluntain ja Pyhän Hengen vuodattamisen jälkeen. Mies vaikuttaa toki pelkurilta kunnes kukko kolmasti lauloi, mutta toisaalta hän oli edellisenä iltana valmis taistelemaan miekan kanssa Getsemanen puutarhassa sen ajan kovimpia ja parhaiten varusteltuja soturisällejä, itsensä Rooman legioonalaisia, vastaan. On muistettava että Pietari ei ollut "vain tavallinen mies joka seurasi Jeesusta". Hän teki tätä kolme vuotta. Ihmisten rohkeus voi muuttua vähemmässäkin ajassa, etenkin jos osallistuu johonkin kapinamieliseen kulttiin. (Jeesus oli tunnetusti okaana roomalaisten ja fariseusten, aikansa valtaapitävien, varpaassa.)
 * Ei hämmästytä-kummastuta pientä kulkijaa sekään, että Jeesuksen kuninkaaksikruunaaminen muuttui tarinana epäonnistumisen jälkeen. Esimerkiksi epäonnistuneet maailmanlopun ennustukset ovat opettaneet että aiemmin uskottujen ennustusten kumoutuminen ei johda uskottavuuden katoamiseen. Seitsemännen päivän adventisteja on nykyään runsaslukuisesti vaikka se alkoi maailmanlopunkulttina, jonka ennustama tuhon päivä otti ja meni aikaa sitten.
* Varsinkin helluntain ihme on helposti selitettävissä tavallisella psykologialla ilman ainuttakaan yliluonnollista elementtiä. Edes massahysteriaa tai joukkohallusinaation kaltaista eksoottista psykologista elementtiä ei tarvita ; On hyvin järkevää uskoa että apostolit olivat Jeesuksen lähimpiä seuraajia. Ja että muita seuraajia oli melkomoisen paljon. Jeesus ruokkii itseään seuraavia massoja. Kulkee väkijoukossa parantamassa lukuisia rampoja ja vastaavia. - Jotka vertautuvat modernin ajan "jalka kasvoi kaikkien silmien edessä" -tyylisiin rukousparannusihmeisiin joita ei tapahdu kuin kaikkialla muuallakin puoskaroinnin alueella ja jotka ovat hyvää mainosta nykyäänkin. Helluntain ihme on se, kun maailmanlopun ennustettuna aikana vuonna 1874 päivää liian myöhään seliteltiin miksi maailmanloppua - jonka odottamisen vuoksi moni oli luopunut omaisuudestaan - ei tullutkaan. Ja ihmiset seurasivat epäonnistumisesta huolimatta. Massojen käännyttämisen tarina erikielisyyksistä ei kuulosta miltään jota ei voisi vain vetää hatusta. Suosion saaminen ei vaadi mitään mikä yllättäisi ketään ihmisten maailmankuvaan ja valintsemisprosesseihin tutustunutta psykologia.

Näin ollen luotan siihen että "Raamattu" on hyvä lähde selvittää alkuperäisen Q -lähteen sanomaa. Aivan yhtä hyvin kuin tämän päivän maailmankuvien sanomaa kannattaa lähteä kaivamaan kädet savessa suomi24 keskustelupalstojen ryönästä. Paikasta, jossa kaikki teoreettinen hienous ja kyky käsitteellisiin abstarktioihin ja niiden avulla tehtyihin piilotteluihin on joko puuttuvaa tai niin puutteellisesti tehtyä että niiden vaikutus on helpohkoa huomioida. Osuva aikalaiskuvaus sieltä löytyy. Totuus- no se on ihan toinen juttu.

On kenties mahdollista että Fiore dei Liberi ei ole kaikkien aikojen paras miekkamies. Mutta toisaalta - sitä ei kannata tulla minulle kertomaan. Samoin ei ehkä ole viisasta vinoilla aivan jokaiselle kristitylle siitä että [täytä tyhjä kohta].

Free Wily

"You forget, Megaman. Robots cannot harm humans..."
(Dr. Wily, "Megaman 7")

Teknologiaa pidetään usein uhkana. "Terminator" -elokuvissa robotit nähdään ihmiskunnan tuhoavana voimana. Teknologian kohdalla onkin oleellista tiedostaa, että koneiden suunnittelussa on otettava huomioon myös eettiset puolet. Siksi robotiikkaan on keksitty erilaisia rajoitteita.

Kenties tunnetuin esimerkki tästä on Asimovin robotiikkaan liittyvät lait. Hän käytti niitä monissa teoksissaan, kuuluisin näistä lienee elokuvasovitukseksikin taipunut "I, Robot". Säännöt kuuluvat seuraavasti:
§1 Robotti ei saa vahingoittaa ihmistä eikä laiminlyönnin johdosta saattaa tätä vahingoittumaan.
§2 Robotin on toteltava ihmisen sille antamia määräyksiä paitsi milloin ne ovat ristiriidassa ensimmäisen pääsäännön kanssa.
§3 Robotin on varjeltava omaa olemassaoloaan niin kauan kuin tällainen varjeleminen ei ole ristiriidassa ensimmäisen eikä toisen pääsäännön kanssa.

Nämä säännöt on otettu vakavasti. Ja niihin viitataan myös kirjallisuudessa. Terry Pratchett viittaa siihen parodisesti "Posti Kulkee" ("Going Postal") teoksessaan. Siinä golem jahtaa Moist von Lipwigiä, joka korostaa että golemit eivät voi vahingoittaa ihmisiä. Golem kertoo poikkeuslaista, joka koskee tiettyjen tarkasti määriteltyjen auktoriteettien antamia käskyjä. Auki jää, onko tämä tyhjää uhkailua vai ei.

Ajatus siitä että robotit ohjelmoitaisiin siten, että ne eivät voi vahingoittaa ihmisiä on hyvin vahva kulttuurissamme. Tämä on varmasti jonkinlainen kompromissi sen kanssa, että yhteiskuntamme on äärimmäisen teknologinen, että kulttuurillamme on vakava suhde maailmanloppuun ja tuomionpäivän katastrofeihin. Asimovin sääntöjen antamat rajoitteet ovat tässä mielessä paitsi pragmaattista suunnittelua, myös eksistentiaalinen ratkaisu. (Etenkin vielä kun robottiteknologia ja tekoäly ovat vielä varsin yksinkertaisia.)

On kuitenkin yksi poikkeus. Ja se on Megaman.

"I am more than a robot. Die Wily."
(Megaman, "Megaman 7")

Megaman -pelisarjassa on esillä klassinen teknologiatuhon pelko. Paha tohtori Wily omistaa tappajarobotteja. Hän on tarinoissa esiintyvä kliseinen paha tohtori, hullu tiedemies. Wilyn normaalina strategiana on yleensä manipuloida joku tekemään pahoja tekoja puolestaan ja niin Wily paljastuu takapiruksi vasta varsin pitkällä kussakin pelissä. Mutta tiedämme, että tämä saksalaistaustainen tiedemies on pohjimmiltaan se suurin syyllinen. (Wily on syyllinen jopa varmemmin kuin Sherlock Holmesissa jossa on tervettä arvata, että jossain vaiheessa vastaan tulee Moriarty.)

Niitä vastaan tarvitaan pelastajasankari. Ja tämä on megaman, mies joka on puoliksi robotti - ja toiseltakin puoleltaan robotti. Hyvä tohtori Light, joka on pasifisti, on ohjelmoinut Megamanin (nimeltään Rock) ja hänen sisarensa (nimeltään Roll). Hän on siis hyvä tohtori, yhtä lempeä kuin Tohtori Sykerö.

Mutta jos pelimaailmaa katsotaan tarkemmin, Megamanin origin storyssa on miettitävä kuka ja mikä on Proto Man. Se on Lightin ohjelmoima prototyyppi, ja käytännössä Rockin ja Rollin isoveli. (Näen tässä kyllä jonkin vitsin, mutta en nyt jaksa.) Protomanin ideana on se, että se on ensimmäinen autonominen tekoäly. Proto Man oli autonominen ja sen energiajärjestelmässä oli puutteita. Hän meni Wilyn pakeille ja sai voimanlähteekseen atomienergian, joka tässäkin sarjassa on ikään kuin epäeettinen tapa hoitaa energiataloutta. Ja näin Proto Man oli pitkään Wilyn liittolainen. Tästä seuraa kaksi alakohtaa;
1: Myös Megaman on autonominen robotti. Ja tämä on tärkeää. Olen jo laittanut esille kaksi lausetta, jotka ovat keskustelusta jota Megaman ja Wily käyvät Wilyn tappion jälkeen. Megaman uhkaa tappaa Wilyn. Wily vetoaa robotiikan lakeihin, mutta Megaman on autonominen robotti. Joten hän voi siitä huolimatta yrittää tappaa Wilyn. Itse asiassa Wily pelastuu sattumalta ja Megamanin intentio olla tappamatta ihmistä ei ole se, jonka vuoksi Megaman 8 tapahtuu.
2: Wilyä ei itse asiassa kuvata kovin kompetenttina tiedemiehenä. Hänen yleinen strategiansa on juuri se mitä hän teki Proto Manin kanssa. Wilyn robottiarmeijan taakse näytetäänkin vanhentuneiden robottien uudelleenohjelmointi. Hän siis muokkaa tohtori Lightin teknologiaa.

Jos katsotaan mitä tohtori Light teki RIT:ssä. Wily ja Light kävivät koulua samanaikaisesti. Lightillä oli innovatiivinen ajatus joka ei miellyttänyt hänen kollegoitaan. Itse asiassa Megaman X -sarjan ideana on se, että sankari on tohtori Lightin ohjelmoima robotti joka on laitettu säilöön odottamaan aikaa joka olisi suvaitsevaisempi. On hyvä miettiä mitä tämä suvaitsevaisuus koskee. Kyseessä on suvaitsevaisuus robottien autonomisuutta kohtaan. Lightin tekee menestyksekkääksi juuri se, että hän nojaa yhteen innovaatioon. Siihen, että hän loi ihmismäisiä robotteja jotka kykenevät toimimaan joustavasti ja älykkäästi juuri sen takia että ne ovat ihmisenkaltaisia. Niillä on vapaa tahto. ; Konkreettisesti Lightin autonomisuus on juuri sitä että perinteinen Asimovin tyylinen robottien säätely on jätetty syrjään. Selvästi Wily tuntee klassisen robottietiikan koska hän vetoaa niihin säilyttääkseen henkiriepunsa. Ja selvästi Megamania ei rajoita tämänlainen kaavoihin kangistunut Asimov-jeesustelu.

Suurin osa roboteista on tietysti kuten tavalliset ihmiset, onhan niiden mallinakin ihminen. Terminatorhyökkäys tuleekin siksi ikään kuin "sivustasta". Autonomiset robotit kun nojaavat selvästi enemmän johonkin jota biologiassa kutsuttaisiin homeostasiaksi. Ne välittävät omasta hengissäselviämisestään. Light kutsuu tätä individualismiksi, ja yksilölliseksi merkitykseksi, jotka hän liittää robotteihinsa.

Toki tämä oli tärkeä myös Asimovilla, mutta Light on selvästi muuttanut sääntöjen prioriteettijärjestystä. Siksi Proto Manilla on ollut ihan oikea hätä. Sen energialähteen heikkous on samantapainen ongelma kuin sydänvika ihmisellä. Tottakai hädässä ottaa vaikka ydinenergiavirtalähteen, koska sen avulla selviää elossa. Samoin Wily nappaa puolelleen robotteja jotka ovat ylittäneet käyttöikänsä. Niitä odottaa romuttamo. ; Näin ollen Megamanin robotit tulevat pahoiksi samasta syystä kuin moni ihminenkin ryhtyy epätoivoisissa tilanteissa epätoivoisiin tekoihin. ~ Tämä näytetään konkreettisesti "Mega Man 9":ssä, jossa Wily sanoo autonomisille roboteille seuraavaa "Reached some arbitrary expiration day doesn't mean you should be scrapped!" Robotit kertovat aivan suoraan, että he haluavat olla avuksi ja pyytävät Wilyltä korjausapua. "Of course. Perhaps you're right. We still want to be of use to people. Can you repair us?" Wily suostuu "I'd be glad to. You're in good hands with me."

Näin ollen on huomattava, että meillä on intentioiltaan hyvä tohtori Light, jonka menestyksen vuoksi valtava määrä yhteiskunnassa pyörivistä roboteista on autonomisia. Ja meillä on intentioiltaan paha Wily, jolla ei ole oikeastaan kykyä luoda omia robotteja, vaan joka joutuu ikään kuin turmelemaan robotteja - sopivissa olosuhteissa - saadakseen itselleen liittolaisia. Seurauseetikkona en voi sanoa muuta kuin että vaikka Light onkin selvästi hyvin kompetentti ja luomiskykyinen, hän on eettisesti kyseenalainen. Hän on se jonka virhearvioon perustuu se, että Wily uhkaa tuhota ihmiskunnan ja valloittaa maailman kerran toisensa jälkeen.

Tämä haiskahtaa vahvasti tutulta

"I never cared about justice, and I don't recall ever calling myself a hero. I have always only fought for the people I believe in. I won't hesitate... If an enemy appears in front of me, I will destroy it!"
(Zero, "Mega Man Zero 4")

Tämä on nähdäkseni melko helposti liitettävissä kulttuurissamme vallitseviin arvoihin. Etenkin kristillisiin arvoihin. Jos mietimme kristinuskoa, niin sen mukaan ihminenkin on Älykkäästi Suunniteltu. Ja kuten tohtori Light, on Jumalakin luonut meille vapaan tahdon.

Samoin Saatanaa on kuvattu usein hahmona joka ei luo vaan turmelee. (Ajatus on toki tuttu myös esimerkiksi Tolkienin "Taru Sormusten Herrasta" -teoksessa Melkor, Sauron ja Saruman kuvataan jonain jotka eivät luo uutta vaan turmelevat olemassaoelvaa. Esimerkiksi örkit kuvataan turmellettuina haltioina. Tämä miellyttää monia konservatiivikristittyjä, joille luova pahuus tuntuu vieraalta, paitsi jos kysymys on liberaaleista joiden innovaatiokin on tietysti vain turmellusta. Näin luovuudesta voidaan pitää kiinni ilman että tarvitsisi antaa periksi uudistuksille.)

Itse asiassa Richard Swinburne ja monet muut kristilliset teologit ovat korostaneet että pahan ongelmaan selitykseksi tulee vapaa tahto. Eli vapaa tahto on jotain jonka seurauksena syntyy pahuutta, mutta että vapaasta tahdosta seuraa enemmän hyvää kuin pahaa. ; Itse pidän tohtori Lightiä tässä hyvänä esimerkkinä. Hän demonstroi miksi näin voi olla. Ja samalla korostaa sitä, että kriittinen eetikko saattaa nähdä että mikään kaikkihyvä kaikkivaltias ei toimisi näin. Jossain mielessä pahan ongelman ratkaisu tulee ymmärrettäväksi, mutta samalla jää tilaa sille ajattelulle, että kenties tämä selitys ei olekaan oikeasti selitys vaan seuraussuhteen kertominen. Se, että kuvaa rakenteen joka tuottaa pahaa voi kertoa siitä että tälläisen syy-seurausketjun rakentajassa on vikaa.

Tämänlaisia kysymme nykyajan robotiikassa, joten ei ole turhan omituista kysyä sitä kaiken älykkään suunnittelun kohdalla. Itse asiassa voidaan sanoa jopa niin, että mitä paremmiksi tekoälyt tulevat, sitä tärkeämpää on miettiä Asimovin periaatteiden noudattamista. Sillä sitä pahempia seuraukset voivat olla jos emme mieti.

Kuitenkin samanaikaisesti

"You canceled the self-destruct...You meddling maverick hunter!"
(Wild Jango, "Mega Man X Command Mission")

Jos mietimme kristinuskon etiikkaa, sen ytimessä on se, että meidän tulisi tavallaan olla robotteja toisillemme. Siinä missä evoluutio korostaa homeostaasia, kelpoisuuden kautta, ja sosiaalisuus on sukulaisvalinnan ja symbioosin kaltaisten elementtien kautta helposti sekundäärisessä asemassa, yrittää kristinusko itse asiassa tehdä sitä että autonomisesti valitsisimme noudattavamme Asimovin sääntöjä juuri siinä järjestyksessä kun ne on esitetty. Tästä seuraa altruismia ja jopa uhrautuvaa auttamista.

Näin ollen vapaan tahdon seurauksia halutaan kontrolloida. Joka on itse asiassa likimain sama kuin sanoisi, että vapaan tahdon ongelmat on tiedostettu ja että ne halutaan ottaa huomioon. Vapaa tahto on siis tavallaan kirous, jota tarvitaan syvään eettisyyteen.

Tämä asenne vaatii irtautumista seurausetiikasta ja siirtymistä velvollisuusetiikan tai hyve -etiikan kannattajaksi. Seurauseettisesti tohtori Light on paha. Ja kuten tässä alustin, sama koskee myös kristinuskon Jumalaa. Konsekventialisteille pahan ongelma on ehdottoman relevantti kumous hyvälle ja kaikkivaltiaalle Jumalalle. Hyvät ja pasifistiset tarkoitusperät eivät paina jos huolimattomuus ja ignoranssi odotettavista seurauksista värittävät aktioita. (Aktioita joihin kuuluu kenties robotteja jotka kenties taistelevat ja ovat kenties supereita.)

---

Otsikossa on monta puujalka-alluusiota, samantapaisia huonouksia mitä Megaman -universumi vilisee. Huomaan ne, mutta en jaksa välittää niistä. Kyyninen taputus näille.

Terminaalinen ratkaisu ; Kuolinnaamioita ja onnenlauluja

"You've met with a terrible fate, haven't you?"
(Happy Mask Salesman, Majoras Mask)

"The Legend of Zelda:Majoras Mask" on lapsille tarkoitettu iloinen pieni peli. Paitsi, että sen ilmiasussa on tarkemmin katsoen jotain vinossa. Ja jos symboliikkaa ja tapahtumia alkaa katsomaan tarkemmin, se on vähemmän iloinen. Itse asiassa mitä syvemmin tätä peliä tarkastelee, sitä erikoisempaa on, että se on lapsille sallittu peli. Se ei ole perverssiä aikuisviihdettä. Mutta se on aihevalinnaltaan synkin ja käsittelyltään eksistentiaalisempi peli kuin oikeastaan mikään puhtaasti aikuisille suunnattu peli.

"Majoras Mask" eroaa oleellisesti monesta muusta Zelda -pelistä. Se on selvästi jatkumoa "Ocarina of Timelle". Kuitenkin se ei tapahdu Hyrulen kuningaskunnassa ja siinä vastustajana ei ole Ganondorfia. Itse asiassa prinsessa Zeldakin näkyy vain flashbackissa. Sen sijaan peli tapahtuu "Termina" nimisessä maailmassa. Maailmassa joka on pinnallisesti lapsenomainen, mutta jossa syntyy hyvin vahva tunne siitä että tässä ollaan tekemisissä suurempien asioiden kanssa.

Vaikka sinä vaeltaisit kuoleman varjon laaksossa

Omituinen nimi ei ole sattumaa. Sillä minä, monen muun pelaajan tapaan, katson että Termina on tosiasiassa katolisen näkemyksen limbon vastine. Link, eli pelin sankari, kuolee alkudemossa. Tässä pelissä ollaan tuonpuoleisessa ja pelin ideana on tämän hyväksyminen. Siksi ei olekaan ihme, että pelin kenttien rakenne ja järjestys muistuttaa Kübler Ross-mallin surun viittä vaihetta. (Kannatan tässä siis myös tätä lähes kanonisoitua tulkintatapaa pelistä ; No, rehellisesti sanoen ilman tätä tulkintaa sen tapahtumissa ei olisi hirveästi järkeä.)

Pelissä on paljon yllätyksiä "Ocarina of Time"a pelanneille. Suuri osa hahmoista on tuttuja Hyrulen valtakunnasta. Tämä, selkeästi ja alleviivatusti eri paikka, korostaakin että nämä ihmiset ovat jonkinlaisia representaatioita jotka kumpuavat Linkin aiemmasta elämästä ja kokemuksista. Tämä on juuri sitä tavaraa josta tuonpuoleiset tavataan muutoinkin rakentaa.

Ei pelimekaniikka sinua hylkää

Peli alkaa Linkin poistuttua Hyrulesta. Hän menettää metsässä (aiemmassa pelissä varsin paljon ärsyttäneen) "hei hei hei hei" -keijun. Ocarina of Timessä olemme oppineet että ilman keijuja Lost Woodsissa vaeltavat muuttuvat stalfoseiksi, eräänlaisiksi eläviksi kuolleiksi. Link kohtaa pelin päävastustajan, perin harmittomalta ja lähes klovnimaiselta vaikuttavan Skull Kidin. Link putoaa kuiluun ja muunnetaan ikävällä taikuudella Deku -puuhahmoon josta Link haluaa vapautua. Hän kohtaa iloisen naamarienmyyjän, joka näyttää ja vaikuttaa perin epäilyttävältä. Ja tästä alkaa varsinainen peli.

Peli seuraa mekaniikaltaan kolmen päivän sykliä. Kolmantena päivänä ilkeän näköinen kuu putoaa maahan ja kaikki kuolevat. Kuu on animoitu siten, että lähes mistä tahansa ulkoilmassa liikkuessaan pystyy katsomaan taivaalle ja näkemään kuun. Joka on animoitu siten, että se pikku hiljaa kasvaa ja kasvaa. Merkittävää on, että Link oppii varhaisessa vaiheessa peliä laulun jolla hän voi aloittaa jokaisen kolmipäiväisen alusta. Link saa pitää saavuttamansa varustetäydennykset, maskit ja erilaiset laulut joilla on pelissä oleellinen rooli. Ihmiset eivät silti muista mitään aikaisemmista kolmipäiväisistä. Näin jokainen juonenkäänne voidaan halutessaan käydä uudestaan ja jokainen välidemo on tätä kautta uudelleenkatsottavissa.

Pian Link saa oman muotonsa ja saa kyvyn käyttää erilaisia maskeja. Maskeja on monenlaisia ja suurin osa niistä saadaan tekemällä jonkinlaisia palveluksia yksityisille ihmisille.
* Osa maskeista on "kokonaisvaltaisempia". Niiden avulla Link tekee muodonmuutoksen. Näitä yhdistää se, että ne on sidottavissa kuolleisiin. Zora -maskin kohdalla kuolema nähdään itse. Goronien kohdalla kummituksen auttaminen johtaa tämän maskin saamiseen ja Dekujen kohdalla peli vihjaa varsin surullisin vinkein siihen, että Dekuhahmon takana on tietty erään Dekujen kuninkaan hovimestarin edesmennyt poika jonka eloton ruumis nähdään pelin alkuvaiheessa (jos osaa katsoa). Nämä ovat alleviivatusti kuolinnaamioita.
* Tässä mielessä peli on miellyttävää vaihtelua "Ocarina of Timelle" jossa tavoitteet olivat suurisuuntaisempia. "Majoras Mask" on peli jossa kaikki auttaminen redusoidaan jotenkin yksilöihin. Muutenkin auttamistehtävät voivat olla hyvin pieniä. Tässä pelissä sellaisilla asioilla kuin vauvalle tuutulaulun soittamisella voi olla "elämää suurempia seurauksia".
* Auttamisen kohdalla on kuitenkin hyvin omituisia sävyjä. Link kerää kohtaamistaan ihmisistä tarrakirjaa joka muistuttaa varsin pian monien facebookprofiilia ; Link on kohdannut heidät, mutta ihmiset eivät muista tapahtumaa koska Link on "nollannut" välissä ajan. Näin seuraa omituinen epätasapaino jossa Link tuntee suuren määrän Terminan asukkaista, mutta vain harvalla on mitään tietoa hänestä. Samoin voi olla ikävää kierrellä paikoissa, kun jo suoritetut välitehtävät on ratkeamatta. Päässä voi alkaa herkemmällä kaikertamaan se, että pommikaupan mummo ryöstetään joka ikinen kolmipäiväinen jolloin häntä ei erikseen pelasteta.

Pieniä korostuksia Skull Kidistä

Pelin paha on itse asiassa "Ocarina of Timestä tuttu". Tuossa pelissä hahmo on harmiton ja jopa iloinen metsässäsoittelija. Hänen taustojaan saadaan kuitenkin selville kuuntelemalla vanhan viisaan (mutta helvetin kalliin) mummon satutuokioita (jotka ovat niin tylsiä että ilman dopingia ei selvitä). Opimme että Skull Kid on neljän jättiläisen ystävä. Jättiläiset ovat suojelleet Terminan alueita. Sitten he aikoivat mennä nukkumaan ja jättivät maailman vähäksi aikaa suojelematta. Skull Kid koki itsensä hylätyksi ja yksinäiseksi. Majoran naamio lietsoi näitä tuntemuksia ja rakensi tätä kautta hänestä ultimaattisen vastustajan Linkille. (Juonen kannalta oikein mikään muu ei luultavasti tehoaisi yhtä hyvin.)

Lopussa, kun Link saa kaikki jättiläiset vapautetuksi ja kutsutuksi ottamaan kuu kiinni, selviää että vaikka jättiläiset olivat pettyneitä Skull Kidin toimintaan, he laskivat hänet silti ystäväkseen. Teot olivat tuomittavia, mutta vihulainen latistuu enemmän surkuteltavaksi ja säälittäväksi. Kyseessä on väärintulkittu pilailija ja seuranhaluinen hahmo jonka yksinäisyys oli päävoimana Majoran naamion tuhotöissä.
* Majoran naamio on muotoilultaan hyvä. Siinä on tuijottavat silmät jotka vihjaavat suureen pahuuteen. Se on kuitenkin sydämen muotoinen. Mutta siinä on piikkejä ja väkäsiä jotka rikkovat sydänmuotoa korostaen että kyseessä oli jotenkin pilallemenneistä emootioista.

Surun maantiede ; viisi vaihetta

Pelin kuolematematiikan vuoksi toistuva rakenne on hyvin kuvaava. Depressiossa juuri tämänlainen lyhytjänteisyys ja horisontin kaventuminen korostuvat. Tietysti itse alueen eri osat korostavat suruprosessia.
1: Peli aloitetaan pikkukaupungista (Clock Town) joka ei pidä kuun putoamista riskinä. Pormestari ja hänen avustajansa nauravat ja sanovat että jokainen joka epäilee kuun putoavan niskaan on typerys. Kylä suunnittelee suurta festivaalia. Ei tarvita kovin kummoista mieltä tajuamaan, että tämä edustaa torjuntaa (denial). Kenties kuvaavaa on, että tämä taso läpäistään muun muassa keräämällä jalokivi, kuun kyynel, joka on rakenteeltaan varsin antropomorfistinen eikä juuri ollenkaan metafora (pelin sisäisessä maailmassa).
2: Tämän jälkeen siirrytään Dekujen valtakuntaan. Siellä prinsessa on kadoksissa ja tästä ollaan suututtu (anger). Kuningas syyttää apinoita ja uhkaa teloittaa panttivangiksi nappaamansa. Kukaan ei yritä etsiä oikeita syyllisiä saati prinsessaa. Link joutuukin tekemään sankaritekoja vihaiseksi viidakoksi muuttuneessa paikassa (Woodfall Temple) jossa esimerkiksi raivopäiset kovakuoriaiset tekevät elämää hankalaksi.
3: Tämän jälkeen edessä on Goronien valtakunta pahan valtaamine linnoineen (Snowhead Temple). Kaatunut Goronien sankari Darmani yrittää käydä kauppaa sillä, miten hän saisi palata henkiin lisää sankaroimaan. Muut ovat kylmässä ja nälässä ja tuntuvat lähinnä odottavan ja rukoilevan passiivisesti. Goronien kylän anelu on ymmärrettävissä Kübler-Rossin kaupankäynniksi (bargaining) josta esimerkiksi rukoukset joissa Jumalalle luvataan asioita jos hän toteuttaa rukouksen ovat usein malliesimerkkinä. Peliltä oli oivaltavaa yhdistää muutoin kenties aktiivisena nähtävissä oleva kaupankäynti kylmään ja passiiviseen delegointiin.
4: Zorien henkenä on puhdas depressio. Se kuvataan näköalattomuutena ; Meren syvyyksiin sukeltelevat Zorat ovat saaneet uhakseen lapsettomuuden. Mätimunat on pelastettava -hengellä Link ajattelee lapsia meren syvyyksien vaaroja uhaten (Great Bay Temple) samalla kun Zorien autettavien keskeisin naishahmo on mykkä laulaja jonka kanssa voi halutessaan viettää ihanan kolmipäiväisen jona hän tuijottaa liikkumatta ja sanomatta koskaan mitään. (Joka on tässä pelissä harvinaista.)
5: Eläviä kuolleita vastaan käydään hautuumaa-alueella (Ikana) viimeisessä vaiheessa jossa Link ratkoo anteeksiannon ja kuoleman hyväksymisen kaltaisia tehtäviä. Paikka edustaa hyväksyntää (acceptance). Merkittävää on, että tässä maailmassa Link harrastaa ikonoklastisia sävyjä saavaa seikkailua tornimaisessa linnoituksessa (Stone Tower) jonka symboliikka suorastaan huutaa sen olevan Baabelin torni. Tämä taso tarjoaa Linkille laulun "Elegy of Emptiness" jossa hän voi tehdä "kuolinnaamioiden kautta" varsin kylmän ja pelottavan oloisia patsaita itsestään. Merkittävää on, että myös Linkin ihmishahmosta voidaan tehdä tämän avulla patsas, joka melko suoraan kertoo sen, että hän itsekin on päässyt kuolemaan (esimerkiksi alkudemon aikana). Tällä tasolla Link siis päihittää hyväksynnän saadakseen uskonnollista hybristä edustavia näkemyksiä ja auttaa ihmisiä (niin eläviä, kuolleita kuin eläviä kuolleitakin) sopuun itsensä ja muiden kanssa.

Mutta jatkan vielä eteenpäin.

Menenkin tässä suoraan sanoen tielle, joka on tietämäni mukaan jäänyt tallaamatta. Nimittäin peli on perusluonteeltaan dekonstruktiivinen. Ja siksi ei pidä unohtaa surun kuudetta vaihetta joka käydään kuussa. Kuussa jonne mennään kun Majoran naamari hylkää Skull Kidin.

Sitä ei löydy Kübler-Rossin mallista, mutta pelin kohdalla se on relevantti. Nimittäin kun kuuta katsotaan maan päältä, se on irvokas. Kuun pinnalle päästyä se on kuitenkin vehmas ruohoinen niitty jossa on keskellä suuri puu. Linkin päihittämien loppuvastustajien naamarit ovat lasten päällä. Lapset leikkivät, eivätkä ole uhkaavia tai pelottavia.

 Tämä ei kuitenkaan ole mikään paratiisi. Sillä kuussa Link joutuu taistelemaan. Jos ennen tätä on onnistunut keräämään kaikki pelin maskit, joka vaatii valtavaa määrää sivuquesteja, saa erityisen muodonmuutosnaamarin jota voi käyttää vain lopputaistelussa. Majoran viesti on karu. Hän sanoo että he voivat leikkiä sankaria ja konnaa. Ja että Linkillä on roiston osa. Ja tämä tarkoittaa sitä, että hän pakenee. (Tietenkin hän taistelee. Zeldan arvomaailma on siitä rakentava että hyvin moni ongelma ratkaistaan miekalla.)

Tämä muistuttaa siitä, että Majoran kannalta maailma on se jossa on se kärsimys. Apokalypsi, maailmanloppu, on hyvä koska se lopettaa kärsimyksen. Kaikki Kübler-Rossin vaiheet ovat viivyttelyä. Link on ollut korostetun "tämänpuoleinen" kun taas kuumaailman "tuonpuoleisessa" kaikki maailmanloppua vastaan taisteleminen on ultimaattisesti futiilia. Me kaikki kuolemme, face it, tuntuu Majora huutavan. Tämä viivyttelyn ja vääjäämättömyyden yhdistäminen surun prosessointiin on erinomaisen hieno filosofinen huomio - jonka hienoutta tavallaan korostaa se, että se on ympätty lasten peliin.

Kuu onkin siitä tärkeä, että ilman taisteluhenkeä hyväksyminen voisi johtaa jonkinlaiseen suisidaalisuuteen. Tämä kuudes taso on siksi hyvin oleellinen. Ja koska Kübler-Rossin mallia on pelin varrella enemmän kuin alleviivattu, on kaavasta poikkeamisen huomaaminen oleellinen osa merkityksen tajuamista.

Kupit on kuin olisi häät.

Eräs pelin pisimmistä sivutehtävistä alkaa tapahtumissa jotka nähdään heti kolmipäiväisen aluksi. Lyhyt sinitukkainen naamaripoika laittaa kirjeen laatikkoon. Tätä seuraamalla, kelloa soittamalla ja monin muiden käänteiden päätteeksi paljastuu että majatalon punatukkainen sievä nainen olisi menossa tämän lyhyenlännän pojan kanssa naimisiin. Skull Kid on kuitenkin manannut miehen lapseksi, joten tätä voi pitää jonkinlaisena ongelmana.

Merkittävää on, että pari saadaan naimisiin kolmipäiväisen aikana. Kuitenkaan kirousta ei pureta. Mitään täyttymystä tai ikuisuutta ei saada. Pari on valmis kuolemaan yhdessä - sillä sen kolmipäiväisen tehtäväsarjan suorittaminen vaatii. Pelaaja voi lohduttautua ajatuksella siitä että Link pelastaa maailman joskus. Ja että pari saadaan naimisiin. Mutta tällä ei ole väliä tässä kolmipäiväisessä. Avioparin edessä on hyvin pikainen maailmanloppu.

Tästä saadaan maski niiden muiden joukkoon jota Happy Mask Salesman pelin loputtua kehuu. Hän kehuu sitä miten naamioissa on hyviä muistoja. Surullista on, että henkilöt itse eivät tietysti muista näistä muistoista mitään. Linkin osaksi jääkin erikoinen auttajan rooli. Hän on jossain vaiheessa puuttunut asiaan ja auttanut. Tämä rikkoo klassisen vastavuoroisuuspohjaisen ja sosiaalisuutta korostavan eettisyyden. Jopa seurausetiikka saa kyytiä. Kysymys on siinä, onko tämänlaatuinen auttaminen riittävää. Naamarikauppiaan mielestä on. (Mutta hän on pirun epäilyttävä ja mystiseksi jäävä hahmo.)

Kuitenkin tämä aviopari samalla opettaa, että mitä ihmiset oikeasti käsittelevät surutyössä. Eivät he pelkää menettämistä. He pelkäävät yksinjäämistä ja vastaavia asioita.

Pelin opetus.

Koska kyse kuitenkin on lasten pelistä, käytän merkityksen sijasta klassista satuihin liittyvää "opetus" -käsitettä. Pelin ytimessä on omanlaisensa triforce. Elämä, rakkaus ja kuolema. Peli opettaa että kahdella ei pärjää.
* Elämän ja rakkauden taju johtavat kuolemanpelkoon joka manifestoituu "joksikin jonka latteuden voi nähdä vain kuumies". Menettäminen tuntuu pahalta ja elämä menee kuolemaan valmistautuvaan surutyöhön elämisen sijasta.
* Elämän ja kuoleman taju ilman rakkautta on onttoa ja surullista. Ja se tuottaa Skull Kidin kaltaisia yksinäisiä sieluja joiden tehtäväksi päätyy Majoran naamarin alistamaksi marionetiksi muuntuminen. Ja sen jälkeen hänestä ei ole muuta kuin terävästi nostamaan esiin erilaisia ongelmia jotka ovat perimmiltään kirouksia. Erityisen vaarallisia kiroukset ovat siksi, että niissä on takana hyvin paljon totuutta.
* Rakkauden ja kuoleman taju taas nyt vain ovat niin emoa, että sitä ei kannata suositella perheen pienemmille. Elleivät he sitten halua esimerkiksi hautautua talon uumeniin eläviä kuolleita vilisevällä alueella.

Tässä mielessä pelin opetukset mukailevat eksistentialisti Heideggerin oppeja. Hyvä elämä alkaa vasta kun rajallisuus ja oma kuolema hyväksytään. Tämä on se horisontti jota vasten elämä ja rakkaus maalaavat ihmisyyden.

Pölypäät : Eli skientismin naurettavuudesta

ISON -komeetta on ollut hieman kuten elämä. Siltä odotettiin suuria, sitten sen pelättiin hajonneen auringon ohituksessa ja sitten ollaan varovaisesti sillä kannalla että siitä on ehkä jotain pientä jäljellä. Tämä mediamyllytys on tehnyt komeetasta suositun. Ja tämä ei miellytä kaikkia. "Ilta-Sanomien" ISON -uutisen kommenttipuoli kertoo, mistä on kysymys. "Kyllä ihmisiä jaksaa kiinnostaa yksi kivimurikka, joita nyt sinkoilee avaruudessa sinne tänne lukematon määrä. Ihan naurattaa miten tähtitieteilijät ovat innoissaan. Luulevatko he saavansa siitä selville miten ja milloin kaikki on alkanut ja mikä on elämän tarkoitus?"

Tämäntapainen asennoituminen on varsin tavallista tiedehalveksuntaa.
* Se korostaa enemmän sitä, että tiede ei käsittele aidosti tärkeitä kysymyksiä. Tärkeys määritellään vastaukseksi kahteen selvään kysymykseen. On erikoista ylipäätään väittää että tärkeät asiat olisivat pakosti vastaus näihin kysymyksiin.
* Taustavaikuttimeksi asetetaan sitten uskonto jonka jostain syystä väitetään ratkaisevan nämä aidosti tärkeät kysymykset, vaikka mitään perusteltua syytä tälle ei olekaan. Tosiasiassa uskonto ei koskaan ole selittänyt miten se, että olemme koneita tuo meille arvoa. Päinvastoin, intelligent design tekee meistä koneita. Nähdäkseni eksistentiaalisesti koneen voi rikkoa mutta eläimen tappaminen on tätä vakavampi aktio.
* Se korostaa että harvinaisuus olisi jotenkin tärkeämpi asia kuin yleinen. Toki minäkin voisin korostaa, että niitä ihmeparanemiskertomuksia on niin netti pullollaan, että ihmettelen miksi jotakuta jaksaa kiinnostaa levitellä niitä facebookissa. Että jos niitä tapahtuu vain kerran tuhannessa vuodessa niin sitten. Tämä muistuttaa myös siitä, että tosiasiassa hyvin monesti vasta jos asia on riittävän yleinen, sitä ylipäätään kannattaa tutkia ilmiönä.
* Lisäksi tässä hämmästyttää se, että tavallisesti kristinusko ja muut uskonnot ovat korostaneet, että luontoon tutustuminen olisi Jumalan kädenjälkeen tutustumista. Tässä lausunnossa tarkkaan katsominen poistaa mysteerin. Tämä nähdäkseni heijastelee hyvin aikamme muutoksia. Siinä missä klassisesti on ajateltu monistisesti että järki tuottaa säännönmukaisuuksia, ollaan siirrytty ylenmääräistä dualistisuutta harjoittavaan malliin jossa asiat ovat joko naturaalisesti tai supernaturaalisesti selitettyjä.

Oman näkemyksen pikaesilletuomisen jälkeen on kuitenkin valaisevaa peilata ihmisten tiedeasenteita ja asettaa niille jonkinlaisia viitekehyksiä.

Lausunto sai kohtuullisen paljon kommentteja. Niistä löytyy monia hyvin erilaisia lähestymistapoja. Ne kaikki ovat hyviä. Ja niitä kaikkia yhdistää se piirre, että ne moittivat tämänlaista ignoranttia asennoitumista. Itse asiassa voidaan sanoa että "hyvän" minimimääritelmä on tästä lähtien se, että tämänlaisia laukova ihminen ei saa kannatusta ja komppausta ideoilleen. Kenties hän jossain vaiheessa oppii ymmärtämään, että hänen ei pidä hävetä mielipiteidensä esittämistä vaan itseään. Mitä useampi sanoo jotain sen tapaista että "Naura vain. Minä nauran tuollaiselle turhanpäiväiselle pessimismille. Taivaankappaleita tutkimalla voidaan todellakin saada selville tietoa maailman synnystä, mutta tämä komeetta kiinnostaa varmasti myös sen vuoksi, että kyseessä on erittäin vaikuttava luonnonilmiö. Jos sinä et siitä innostu, niin se ei varmaankaan kiinnosta ketään. Tämä kiinnostaa moniakin. Elämän tarkoitus muuten on olla kiinnostunut asioista. Kiinnostavat ihmiset ovat kiinnostavia. Välinpitämättömät taas todella tylsiä." sitä parempi paikka maailma on inhimillisten ihmisten elää ja olla.

On toki hyvä tunnustaa, että komeettojen tarkastelussa on pieni annos maailmanlopun sävyjä. Ja tässä on oltava olla hieman hurtilla asenteella. Komeetan ratojen ennustaminen ei tarkoita samaa kuin kyky estää tuho. Siksi tähtitiede voi tuottaa syviä "Kassandran kriisejä" sillä tavalla mitä Lars von Trier kuvasi "Melancholia" -elokuvassa. Osa näkee että tuholle ei voida tehdä mitään, mutta tieto tästä voi olla hyvä viimeisten päivien suunnittelun kannalta. Osa näkee että on kenties minimaalinen mahdollisuus tehdä jotain jos tiedetään asiasta, ilman tietoa ei ole edes tätä. Osa on sitten vaikeatulkintaisempia, kuten maailmanlopun tunnelmissa oleva lausunto : "On se kuulkaas sellaista, että noita kokkareita lentelee tuolla tämän tästä. Kyllä tässä tuuria on ollut kun vähän aikaan ei ole tellus ottanut pahempaa osumaa. Hyvä kuitenkin, että meillä on niitä heeboja, jotka jaksavat tuijotella taivaalle öiseen aikaan teleskoopit tanassa. Saadaan sitten vähän etukäteen vihiä, jos osumaa olisi tulossa. Ehditään laittaa kypärät sitten päähän. Kyllä jämpti on niin."

Mutta siitä huolimatta on hyvä muistaa että komeetta on estettinen. Ja itse muistan, että edellinen kunnon kokoinen komeetta, Hale-Bopp, oli miellyttävää katsottavaa. Ei voi sanoa että näitä maahan näkyviä komeettoja olisi kovin usein. Uskovaiset kehottavat ihailemaan kedon kukkiakin, ja niitäkin on sentään miljoonia ja ne tulevat esiin joka vuosi. "Kyllä minua ainakin kiinnostaa, että nähdäänkö tämä komeetta silmin maasta." Ja jos ihminen kiinnostuu harrastelijateatterista, kahvikuppien maalaamisesta, kalastuksesta, kukkien tuijottamisesta tai ateistipaskiaisten käännytysjulistamisesta internetissä, niin niihin on liitetty yleensä kohteliaisuussäännöt. Skientisteillä näitä sääntöjä ei jostain syystä ole suojanaan. "Entä kerrotko mistä ilmiöstä tai harrastuksesta sinä innostut, ja mitä luulet saavasi siitä irti, niin saavat mahdollisesti muutkin nauraa." Onkin hyvä muistaa, että miksi esimerkiksi minua on helppo pitää vihaisena. Siksi, että perusoletukseni kontaktista ihmisten kanssa on osin muotoutunut siitä, että tämänlaisia halveksivalla horse laugh -asenteella pyöriviä ihmisiin törmää toistuvasti. "Mitäs huvittavaa siinä on jos jotakuta kiinnostaa tutkia maailmankaikkeuden toimintaa? Tekisi ihan hyvää kaikille nykypäivän lampaille, jotka ottaa elämäntehtäväkseen ruikuttaa."

Tällä on suurta inhimillistä arvoa, joka ei ole ollenkaan irrallaan esimerkiksi yhteiskunnan toimivuudesta ; Tiede edistää asioita, ja kiinnostus on usein myös yllättävillä tavoilla hyödyllistä. "Ihmisen yksi oleellinen luonteen ominaisuus on uteliaisuus ja tästä johtuen asioiden tutkiminen ja tarkastelu. Juuri tämä on johtanut ihmiskunnan kehitykseen. Nyt sinun on helppo nauraa tutkijoiden mielenkiinnolle, mutta ilman näitä ihmisiä jotka ovat kaikista asioista uteliaita ja jotka tekevät uusia havaintoja ja keksintöjä, istuisit viluisena ja aliravittuna karhuntaljassasi ja värisisit kylmästä jossain luolassa. Eikä sinua varmaankaan silloin naurattaisi mikään. On täysin järjetöntä nauraa tutkijoille ja tiedemiehille, joiden ansiosta koko ihmiskunta tuhansien vuosien kuluessa on kehittynyt nykyiselleen."

Lisäksi on syytä muistaa, että tieteellisesti komeetta ei ole kiinnostava esteettisesti. Se on tutkimuskohde, josta saadaan tietoa jota ei aikaisemmin ole ollut. Ja tätä kautta voidaan jopa testata hypoteeseja. Jos ei ihan universumin alkuun mennäkään, niin aurinkokunnan alkuun edes. Komeetta voi tarjota tieteellisesti kiinnostavaa tietoa joka yltää pitkälle yksittäisen komeetan ominaisuuksia pidemmälle. "Ihmiskuntaa kiinnostaa oman aurinkokuntamme syntyhistoria. Siihen lisävalaistusta voi tuoda aina kaukainen kappale, joka tänne yllättäen "purjehtii". Kyllä näytelmä on varmastikin myös ilmiönä mielenkiintoinen kulkeehan komeetta hyvin läheltä aurinkoa, mikä antaa lisämaustetta kokkaukselle. Mistä muuten tiedät, että kysymyksessä on kivenmurikka, ennen kuin tutkit asiaa? Tavallisesti komeetat ovat pääosin jäätä. Jos komeetta säilyy pääosin ehjänä, se voi olla muutakin materiaa kuin vettä." Esimerkiksi "Tieteen Kuvalehdessä" kerrottiin miten ISON kiinnostaa koska komeetan pyrstön käyttäytymiseen liittyy tällä hetkellä pieniä tieteellisiä auki olevia kysymyksiä. Magneettimyrskyjen ja plasmavirtausten vaikutuksista on erilaisia teorioita joita voidaan yrittää koetella ja selvittää mikä niistä on osuvin. Kysymys ei siis ole pelkästään siitä että komeetta olisi tutkimuskohde, vaan myös siitä että komeetan häntä on tavallaan "mittari". Kysymys on siitä miten asiat liittyvät yhteen. On turhaa luulla että kysymys on pelkästään tästä yhdestä ja tietystä komeetasta. "Ensinnäkin mitä tuon murikan koostumus ei ole tarkalleen tiedossa siksi se myös kiinnostaa tutkijoita. Tuo murikka voi kantaa mukanaan jotain todella mielenkiintoista. Ehkäpä jopa jotakin sellaista josta voi kehittyyä niin älykästä elämää joka osaa etsiä vastauksia mistä tulevat, missä elävät ja minne ovat menossa. Toki joukossa saattaa ola myös niitä yksilöitä joiden älyllinen kapasiteetti ei riitä ymmärtämään miksi näillä asioilla on merkitystä."

Tiede on "kivenmurikoiden", esimerkiksi planeettojen, tutkimuksellaan vaikuttanut laajasti maailmankuviin ja iskenyt jopa teologiaan asti. Elämän tarkoitusta hengelliseltäkään pohjalta lähestyvä ei voi ohittaa tältä osin tiedettä. Sillä vaikka kuinka selitetään että tiede ei voi käsitellä uskonasioita, niin silti on kuten Ilkka Pyysiäinen on esittänyt ; Valtaosa modernista uskonnosta on dogmiensa, maailmankuviensa ja tulkintojensa kohdalla joutunut reagoimaan tieteeseen. Koska uskonto jäsentää maailmaa esittäen väitelauseita tai skenaarioita jotka koskevat maailmaa, sen luonnetta ja ihmispsykologiaa. "Eiköhän tämä ole sitä niinsanottua tieteellistä kiinnostusta. Voidaan esimerkiksi testailla erilaisia hypoteeseja. Näistä ehkä klassisin esimerkki on Einsteinin teorian varmistus auringonpimennyksen aikana. Kyllähän niitä auringonpimennyksiäkin on ties kuinka paljon, mutta ei kuitenkaan niin usein että tälläinen testailu ei olisi kiinnostavaa tai tärkeää. Samoin on tutkittu venuksen ylikulkua ja tätä kautta on saatu selville luonnonvakioiden sisällöstä. Tosin tieteellä on myös vaikutuksia tulkintoihin ; Tilanne on täysin verrattavissa Galilein tilanteeseen jossa aiheena oli aurinkokeskisen maailmankuvan testaaminen. Tällä oli jopa teologisia implikaatioita ja esimerkiksi itse Luther oli näiden teologisten seikkojen vuoksi kovasti aurinkokeskisyyttä vastaan.Näissä kohden onkin aina sellainen olo, että olisiko vihastumisen syy sittenkin se, että tämä osuu jotenkin arkaan paikkaan? Onhan evoluutiokin arka paikka monille uskovaisille nykyaikanakin.Kiinnostavaa onkin, että luonnonvakioiden selvittely higgsin hiukkasesta "pölypallojen" tutkimiseen on liitoksissa antrooppisen periaatteen ymmärtämiseenkin, esimerkiksi todennäköisyysarvioihin. Jolla taas käsitellään universumin synnyn kaltaisia konsepteja. Uskonnot ovat halanneet tässä mysteeriä."