"Montako minuuttia pitää katsoa jotain kanavaa, että sinut määritellään katsojaksi? Että voivat sanoa olevan tämän ja tämän verran katsojia tällä ohjelmalla.
Ja montako minuuttia pitää olla katsoja, ennenkuin määrittelee itsensä henkisesti kuolleeksi."
(CMX, kysy-vastaa)
Älkää ymmärtäkö tätä väärin. Televisiosta tulee hyvin paljon roskaa. Elokuviin tulee hyvin paljon roskaa. Valtaosa tuotetusta kirjallisuudesta on roskaa, ja suurin osa sarkakuvista on roskaa. Eikä mitä tahansa roskaa. Vaan sellaista roskaa, joka ei tavoita edes campin sävyjä. Sellainen todellakin vain näivettää. Tämä tarkoittaa sitä, että jhos haluaa nähdä roskaa, sitä on helppo löytää mistä tahansa formaatista. Ja tästä on helppo vetää hyvinkin pitkälle vietyjä johtopäätöksiä.
Itse asiassa se, minkä olen oppinut, on se, että melko usein mediakriittisyys ei koske mediasisältöjä. Eli tuotoksia ei analysoida yksittäisten teosten tai joidenkin aiheiden kautta. Sen sijaan tuomitaan vaikkapa tietokonepelit. Tästä hyvänä esimerkkinä on tuoreimmassa "Niin&näin" -lehdessä läpikäyty ajatus 3D -elokuvista. Toki itsekin olen sitä mieltä että formaatti vaikuttaa siihen mitä voidaan sanoa ja miten sanotaan. Mutta en näe että "Tämä on yksi pehmeän totalitarismin nerokkaista tempuista: ihmiset saadaan itse orjuuttamaan havaintotapansa ja haluamaan sitä. Tekniikassa ei ole kauheaa se, että se voisi pettää, vaan että se toimii kitkatta." Itse asiassa affektiivisuus ja immersio ovat tarinankerronnan välineitä. Pinnallisuus kulttuureissa johtuu muusta, kuten siitä että valtaosa kaikesta on tätä.
Itse asiassa näitä formaattimoittimisia tuntuu vaivaavan kaksi ongelmaa. (a) Jos formaattiin ei ole tutustuttu, niin se on helposti lähinnä syytös. Asiasta ei pidetä ja siksi esimerkiksi tietokonepelejä voidaan tuomita ilman, että on pelattu yhtään sellaista. (b) Ja sitten kun niihin on tutustuttu, niin lopputulos voi olla sitä että asiaa mietitään hyvinkin tarkasti ja kritiikkiin kykeneväisesti, kuten esimerkiksi "Niin&Näin" -lehdessä tehtiin.
Ensimmäinen kertoo ennakkoluuloista ja jälkimmäinen muistuttaa siitä että ihmiset eivät ole pelkästään jonkun mielenhallinnan kohteita, joitain johon ikään kuin kaadetaan yläpuolelta jokin sanoma joka sitten aivopesee lapset johonkin. Jos formaatti todella tuhoaa ajattelun, niin miten kriitikko sitten onnistuu tekemään viestistä ja sen sisällöstä ja levittämistavasta oivalluksia? Tämä vaikuttaa enemmän kriitikon ylpeydestä, vihjeestä siitä että vaatii erikoisälyä tajuta tämä asia ja että joku muu, se "tavallinen ei kriitikon tavoin erikoisnero massa" on sitten "uhrina" jota neron täytyy tietysti puolustaa koska vain hän siihen sankarillisesti kykenee.
Tässä mielessä "tietty ilmaisemisen muoto on lähtökohtaisesti huonoa taidetta tai kapitalismia" on asenteena hyvin omituinen. Se muistuttaa 1990 -luvun saatanapaniikkia. Tai 2010 -luvun "Frozen" -kohua jossa uskonoppinut pastori korosti että tämä lastenelokuva olisi lapsia homosteluun käännyttävää homopropagandaa esimerkiksi siksi että siinä korostuu sisarusten välinen rakkaus ja elokuvassa varsin petollinen "prinssi-ihanne" torjutaan.... Molempia yhdistää juuri ajatus siitä että tiedostava tulkinta paljastaa aivopesun joka turruttaa tavallisia ihmisiä. Ja että tästä varoittaminen on sitten ikään kuin syy luoda jonkinlainen tuomitseva viholliskuva.
Ja en siis todellakaan väitä että valtaosa elokuvista - tai mistä tahansa muusta taidemuodosta- ei olisi roskaa jonka kutsuminen paskaksi halventaisi rehellistä ruskeaa tuotosta.
* En väitä että valtaosa viihteestä ei olisi pinnallista tavalla joka yltää korkeintaan asennevammaiseen ideologistiseen ja moralistiseen sormenheristelyyn. En väitä, että ne eivät välittäisi arvoja ja maailmankuvaa ; Usein syvällisyys yltää korkeintaan alleviivattuihin allegorioihin. Ja taatusti taakse voidaan nähdä tietty ideologia ja sen arvojen opettaminen. "Mythopoeia" -blogissa tarkasteltu C. S. Lewisin "Narnian" suhde Jeesusallegorioihin on tästä hyvä muistutus.
* Ja en todellakaan väitä että jopa tämä taso on syvällistä verrattuna suureen määrään viihdettä joka latistuu pelkiksi erikoistehosteiksi. Näissä ei tavallaan ole enää edes juonta vaan juonenkäänteitä ja tapahtumia ja kohtauksia. Kohtausten visuaalisuus valikoituu cool -efekteillä, eli sillä samalla voimalla jonka varaan hahmot on rakennettu. Ja että osa ei yllä edes tähän. Tuotetaan jopa jahkaleita joiden katsoja totaalisesti kuolee sisältä, turtuu korkeintaan tuijottajaksi.
* En väitä että ihmisien arvomaailmaa ei voisi ohjailla. Tai että ihmiset olisivat tiedostavia ja kykenisivät tunnistamaan aivopesun kun se kohdistuu heihin. ; Itse asiassa he huomaavat asiat jotka eivät mukaile heidän tämän hetkistä maailmankuvaansa.
Sen sijaan muistutan että asiat eivät ole niin pahasti kuin voisi luulla.
* Väitän että ei ole syytä pitää vaikuttamisen ja viestinnän ongelmana kitkaa ja riitaa, jotain jossa joku käännyttää johonkin. Vaan ongelmana onkin juurikin myötäily jossa tyynnytetään hiljaiseen turtumiseen jossa ei herää edes raivoa sitä kohtaan että elokuvassa on omaan mieleen liikaa homostelua. Ja että tämä turruttaminen on primaaristi teoksen ja vain sekundaarisesti formaatin ominaisuus.
* Ja lisäksi väitän, että ihmisiä ei voi aivopestä ja ohjailla medialla niin paljoa kuin monet esittävät. (Katsoja ei ole vain passiivinen kohde.) Sillä vaikutusta ei tapahdu jos ei tapahdu tiedostamista. Ja jos tapahtuu tiedostamista tapahtuu kritiikkiä. Käännytys, akkomodaation kautta tapahtuva ristiriidan kokemuksen synnyttäminen ei ole tehokasta. Oman jo olemassaolevan maailmankuvan syventäminen, assimilaation kautta, sen sijaan onnistuu helpostikin. ; Syventäminen ja kuoren vahvistaminen onnistuvat passiivisesti ja tiedostamatta. (Indoktrinaation tunnistaakin siitä että se on ulkoaohjattua "oman maailmankuvan syventämistä" jossa kulttuuri opetetaan ja sitä syvennetään ohjausvetoisesti.) Ja että tämä ohjailu on jotain jonka relevanssi on aina sidottava ns. teokseen - sekä tarkasteltava sen yleisöä - eikä kiinnittää päähuomiota siihen ilmaisumuotoon.
* Ja ennen kaikkea väitän, että formaatin vastustaminen on epätiedostavaa, laiskaa ja helppoa. Se on helppoa koska siitä puuttuu tiedostamisen ja "vaivannäön tie". Itse asiassa laiskuus johtaa ennakkoluulojen vahvistumiseen stereotyypeiksi (assimiloimalla) ja tämä luo oman viestinsä, viestin jonka voi itsessään nähdä propagandistisena ja "pehmeän totalitaarisena" tietyn arvomaailman omaavan yleisön hallintana. Esimerkiksi tietokonepeliformaatin tai 3D -formaatin voi varsin helposti niputtaa "taide-elitistien" valtapeliksi jossa ikään kuin valitaan sankarit joita palvotaan ja auktoriteetit joiden kautta syntyy kulttuuria. Erimieliset tuottavat sitten roskaa, koska tekijöillä on sovelluksenaan väärä formaatti ja väärä nimi. Tälläisen voisi sanoa olevan anaalista.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste affekti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste affekti. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 12. maaliskuuta 2014
perjantai 30. joulukuuta 2011
Aistillista
Koemme elämämme tietoisuuskeskeisenä ; Itse asiassa jopa siinä voimakkuuksin, että on elämän kannalta varsin luontevaa olla "Descartesilainen" ; Hänen cogito -oivalluksensahan perustui juuri siihen että koska omat ajatukset ovat olemassa, on varmaa itsekin on jotenkin olemassa. Minuus on siis voimakkaasti sidottu nimenomaan tajuntaan. Hän myös jaotteli tietoisuuden ja ruumiin erillisiksi kokonaisuuksiksi, jotka vain vuorovaikuttavat. Näin ruumis on ikään kuin jokin jossa mieli lähinnä kulkee väliaikaisesti.
Tämänlainen fysikaalisen ja henkisen irrottaminen johtaa luontevasti ajatukseen jossa objektiivinen liittyy ensimmäiseen ja subjektiivinen toiseen. Tämä jaottelu onkin ollut kulttuurissamme hyvin läpitunkeva. Tämä asenne näkyy sekä teologiassa että skientismissä. Ja muuallakin - esimerkiksi eksistentialismissa. ~ Tästä ajatusmallista on rakentunt ajatus jonka mukaan tunteet ovat jotain jota tiede ei voisi tutkia. Nehän ovat jotain äärimmäisen yksilöllistä. Tunteet onkin koettu jopa hyvin erilaiseksi kuin esimerkiksi havaitseminen, jossa ihmiset myöntävät että luonnontiede voi tutkia vaikutuksia, aistinelimistön toimintaa ja esimerkiksi reseptoreja. Mutta tunteita ei pidetä tämänlaisina aistimussuhteina.
Antonio Damasion näkemys on tätä kautta hyvin epäintuitiivinen. Siksi hänen onkin ollut ikään kuin pakko kirjoittaa ensin "Descartesin virhe", eli tätä näkemystä kritisoiva teos, jossa hän osoittaa aivotutkimuksen avulla että ruumis on jokin joka vaikuttaa mielelliseen ja että kartesiolaiseen dualismiin on tarvetta, ennen kuin hän pääsi kirjoittamaan "Spinozaa etsimässä" -teoksen jossa hän kuvaa kunnolla "sitä vaihtoehtoista mallia" tietoisuudesta ja tunteista. Siinä hän muun muassa vihjaa että näkökulma on ollut vaikea, ja kenties siksi on mennyt niinkin kauan aikaa, ennen kuin tämänlaista asiaa on voitu tutkia ; Näkemys tunteiden subjektiivisuudesta on ikään kuin ohjannut ennakkosensuuriin, jonka seurauksena asiaa ei ole lähdetty tutkimaan siitä huolimatta, että tunteet ovat ihmiselämässä varsin voimakas ja vaikuttava ilmiö.
1: Damasion näkemyksen epäintuitiivisuutta korostaa sekin, että vaikka hän jakaa ihmisen tunne -elämyksen kahteen osaan, tunteeseen ja emootioon, jotka ovat määritelmällisesti melko yksinkertaisia, hänen kirjojaan on vaikeaa lukea. Syynä on se, että sekä sanalle "tunne" että "emootio" on vahva arkikielen merkitys (ja ne ovat siinä keskenään synonyymejä). Nämä tahtovat ikään kuin väkisin tulemaan mukaan tekstin tulkintaan, joka vihjaa siihen miten väärintulkinta ei ole todellisuudesta vieraantuneiden saivartelijoiden ongelma, vaan jokin joka on itse asiassa hyvin salakavala ja helposti tapahtuva asia.
Tunne ja emootio.
Damasio lähestyy tunnemaailmaa esimerkiksi leesioiden kautta. Niiden kautta ollaan huomattu, miten tiettyjen aivojen osien häiriöt vaikuttavat tunteistoon. Tällä avulla tietty tunne voidaan liittää tiettyyn aivovasteeseen. Näin havaitaan että eri aivojärjestelmät ohjaavat eri tunteita ; Tietyn osan menetys johtaa säännönmukaisesti tiettyjen tunteiden katoamiseen. (Eri tunteet ovat myös eri paikassa, eli "tunteetonta" ei synny yhdellä tietyllä puutteella.)
Tämä ei kuitenkaan ole se yllättävä osa. - Ei vaikka leesiopotilaat ovatkin monille mielenkiintoisia "juorulehti -ilmiöinä" ~ lukijan huomio voi niiden kohdalla helposti harhautumaan vaikka miettimään sairauden takana olevien potilaiden ihmiskohtaloita ; Huomio nimittäin näyttää että aivojen tunteistolla on tietty rakenne.
Damasio jakaakin aihepiirin hierarkiaan, joka on vaiheittainen. Sen pohjalla ovat aineenvaihdunta, jonka päällä on refleksistö ja immuunijärjestelmä. Tätä päältävät käyttäytymiset ja reaktiot jotka liittyvät mielihyvään ja kiputiloihin. Tämän päällä on viettejä ja motivaatioita, joiden päälle rakentuvat halut. Tietoinen taso on päällimmäisenä, ja siinä on kysymys haluamisesta ja intresseistä, jotka kuitenkin mutkan kautta ja pohjimmiltaan palvelevat "aineenvaihduntaa".
1: Tämä tuo vahvasti mieleen Dawkinsin "Maailman hienoin esitys" -kirjan vertauksen viruksista ja tiikereistä. Hän karkeistaa tilanteen niin että viruksen perimä pelkästään kopioi itseään, kun taas tiikerin kohdalla perimä kopioi itsensä siten että rakentaa siinä välissä tiikerin. Tässäkin fyysinen ruumis on lisääntymistarvetta mutkan kautta palveleva adaptaatiorypäs, niiden tehtävänä on huolehtia että se lisääntyminen onnistuu. Arkijärjellä asia taipuisi helpommin muotoon jossa tiikerin ruumis olisi se suunnitelma ja lisääntyminen vain keino toteuttaa tämä. Tämä muistuttaa miten tiede on monesti arkijärjenvastaista.
Damasion valikoi aiheensa siten, että tässä hierarkiassa hän keskittyy muutamaan "korkeimman tason" ilmiöön ; Hän katsoo sitä lähinnä emootioiden ja tunteiden kautta.
Emootio on elämää säätelevien käyttäytymisten ja toimintojen ilmenemä. Tunne taas on tietoisuuden kuva, jonka avulla ihminen kokee ja tulkitsee asioita ; "Emootiot esitetään kehon teatterissa. Tunteet esitetään mielen teatterissa." - Emootiot ovat jotain joka tarjoaa impulsseja, joiden synty ei ole tietoisuuden hallinnassa, ja ne muodostavat "ulkokohtaista reagointia". Tunteet taas ovat tietoisuutta ja tunteiden avulla voidaan ohjata reagointia ja niiden vaikutusalue on ensisijassa "sisäinen maailma".
Ja mikä erityislaatuisinta; Damasion "Spinozaa etsimässä" kuvaa sivulla 17 ilmiöille suunnan ja yhteisvaikutustavan. "Kun potilaat menettivät kykynsä ilmaista tietyn emootion, he menettävät kykynsä tuntea sitä vastaavan tunteen. Päinvastainen ei kuitenkaan pätenyt. Jotkut potilaat jotka olivat menettäneet kykynsä kokea tiettyjä tunteita, pystyivät silti ilmaisemaan niitä vastaavat emootiot." Toisin sanoen osaset eivät ole toisistaan irrallisia vaan yhteisvaikutuksessa. Ja tämä yhteisvaikutus on hierarkinen tavalla joka rikkoo voimakkaasti arki-intuitiota ; Tavallisesti ajattelemme "Descartesiolaisittain" että tunne on jokin jota seuraa ilmeistö ja toiminta. Eli että tietoinen osa tunteista ohjaa. Kuitenkin tilanne menee juuri toisinpäin [s. 17] "emootio syntyi ensin ja tunne vasta sen jälkeen siten, että tunne seuraa emootiota ikuisesti kuin varjo" Tästä omituisina ilmiöinä ovat esimerkiksi ihmiset, joihin saadaan synnytettyä elektrodeilla tietty tunnetila, mutta jotka silti selittävät toimintaansa ja tunteitaan aina viittaamalla johonkin muuhun. - Siksi esimerkiksi "tahdottomasti naurava" voi selittää että hevonen on huvittava jos hän näkee hevosen samanaikaisesti kun hänen aivojaan naurattaa. Ihminen siis antaa hyvin usein jälkikäteen jonkinlaisen "tunnepuolen" selityksen - usein huonon mutta aina jotenkin juuri tuohon tilanteeseen sovitetun tarinan - jollekin jonka syntytapa on selkeästi ruumiillisessa, "emootiopuolella".
1: Spinozan tietoisuusmalliin tämä sopiikin hyvin. Hänen mukaansahan on niin että jos tiiliskivillä olisi tietoisuus, ne uskoisivat että ne putoavat maata kohti omasta tahdostaan.
Ilo ja homeostaasi.
Syynä on evoluutio ; Damasio ottaa esille hyönteiset ja sen, mitä niiden etologiasta tiedetään. Hän viittaa tutkimuksiin joissa näytetään miten kärpästen käyttäytyminen muuttuu. [s. 49] "Kärpäsillä on emootioita, mutta en väitä että ne tuntevat emootioita, saati että ne pohtivat tunteitaan." Tätä kautta voidaan sanoa että evoluutio ja etologia näyttävät että emootio on ollut perustana, jonka päälle tietoinen tunteisto on myöhemmin rakentunut. Emootiot taas ajavat kohti homeostaasia, ihannetilaa joka pitää ne elossa ; Eliön yhtenäisyys, terveys ja lisääntymismahdollisuudet siirtyvät tässä mallissa keskiöön. - ajatus tunteiden adaptiivisuudesta on tietysti jotain jonka hyvinkin allekirjoitan.
Damasion mukaan on siis niin että esimerkiksi kärpäsen emootiot ajavat karkeasti pahan välttämistä ja hyvän tavoittelua (sekä näiden yhdistelmiä) ja että se on liitettävissä todelliseen hengissäselviämiseen. [s. 81] "Kuten usein on, kun uusia laitteita otetaan käyttöön, luonto käytti emootion koneistoa lähtökohtanaan ja nikkaroi muutaman lisäosan. Alussa oli emootio, mutta emootion alussa oli toiminto."
1: Spinoza tietysti sopii loistavasti tämänlaisen näkemyksen pohjaksi, koska hänen tunnekäsityksensä on rakentunut ajatuskesta ihmisen luontosuhteeseen. Hänenkin affektinsa(~tunteet) ovat liitoksissa onnellisuuteen - ja Spinozalle ilo on pelastuksen synonyymi. Hän taas liitti ilon siihen että ihmisellä oli positiivisesti sävytetty ja hallittu elämäntila ; Hänelle jokainen eliö yrittää jatkaa olemassaoloaan, säilyttää olemassaolonsa.
___1.1: Spinozan tunteistossaan on jopa Aristoteelisia sävyjä, jossa onnellisuus ja tarkoitus liittyvät yhteen. Hän myös korosti sitä miten ihmisen tahto ei ole ohjaksissa, ja miten ihmisen vapaa tahto on monin paikoin illuusio ja hyvinkin rajallista. Tietoisuus ei siis ohjaisi asioita ollenkaan niin vastaansanomattomasti kuin ehkä koemme.
Päältävyyden kautta päästään - paitsi emergenssiajatuksiin - myös siihen että tosiasiassa tunteet ovat sen kautta aistillisia. (Tämä ajatus nousee esiin kielessä lähinnä seksuaalisuuden kohdalla ; Seksuaaliset tunteet ja kokemukset kuvataan "aistillisina" ja eroottisuus "aistillisuutena".) Homeostaasia nimittäin tarkkailevat erilaiset reseptorit, ja niitä ohjaavat esimerkiksi hormonitoiminta. Nämä ovat hyvin verrannollisia aistijärjestelmien reseptoreihin ja vaikutusketjuihin. Tämä takaa sen, että ilmiöitä voidaan tutkia, ja että vaikka tunteissakin olisi jokin aspekti joka jäisi tutkittavuuden ulkopuolelle, se on kuitenkin mahdollinen tutkimuskohde, ja että sitä voidaan lähestyä erilaisilla luonnontieteellisesti valideilla keinoilla.
Tässä kohden voidaankin sanoa että tunteita koskevat "ongelmat" ovatkin luonteeltaan hyvin paljon havaitsemista koskevien ongelmien kaltaisia ; Kun joku miettii miten tunteet tuntuvat juuri sellaisilta kuin ne tuntuvat, ihmettelee värejä pohtiva filosofi sitä kokeeko joku ihminen punaisen samanlaisena kuin toinen. (Kysymys joka emootioiden "miksi näin eikä muuten" -kysymyksen kohdalla on evoluutionäkökulman mukaan kysymyksenä "vähintään omituinen".) Tunteiden subjektiivisuuden puolesta on argumentoitu samalla tavalla kuin "värin kvaliasta" on tehty subjektiviista jota tiede ei voisi tutkia - mikä ei ole todiste värin havaitsemisen yliluonnollisuudesta, vaan se nähdään rajoitukseksi vaikka maailma olisi täysin fysikaalinenkin.
1: Näihin esteisiin vain suhtaudutaan yleisesti ottaen olennaisesti eri tavoilla. (Samoista lähtökohdista eri lopputulokseen = eli eri tilanteissa käytetään eri logiikkaa) Värien subjektiivisuutta ei pidetä esteenä havaitsemisen tieteelliselle lähestymiselle, ne ovat "esteitä jotka estävät absoluuttisen tiedon, eivät tietoa". Mutta tunteiden kohdalla vastaavat esteet nähdään "lopullisina esteinä". Tälle ei oikeastaan ole oikein mitään hyviä syitä. -Ellei sellaiseksi lasketa sitä että tunteet on liitetty voimakkaasti sielullisuuteen ja sielua pidetään yliluonnollisena aspektina.
Karsinta, laventaminen ja laverteleminen.
Tietoisuuden kohdalla on hyvä miettiä sitäkin, että sille voidaan havaita monia yllättäviäkin funktioita.
1: Arkijärjelle helpoimmin tajuttava on se, että tietoisuudessa korostetaan valintaa, nimenomaan älykästä valintaa, joka karsii tilanteeseen sopien huonoja vaihtoehtoja, eli ohjaa kohti tiettyä ja järkevää toimintaa. Valitseminen onkin rationaalista laittaa tietoisen toiminnan vaikutuspiiriin. Tässä on luultavasti paljonkin järkeä, sillä tietoisuuden laskennallisuus on hyvin raskasta. Toisin sanoen sille ohjataan vaikeimpia tehtäviä - tosin nekin yritetään ratkaista siten että saadaan hyvä vastaus, ei täydellistä vastausta, olemme tässä kohden "yllättävän säästeliäitä".
2: Kuitenkin tietoisuuden kohdalla voidaan huomata, että asia ei ole näin yksiselitteinen ; Damasio - kuten Matt Ridleykin - kuvastavat valitsemisessa myös sitä, että joskus kyky valita on tarpeen nimenomaan mielivaltaisissa tilanteissa ; Voidaankin sanoa että tietoisuutta tarvitaan joskus tuottamaan mielivaltaa, jos emootioiden kohdalla on valintatilanteessa vastakkaisia affekteja joiden suuruus on suunnilleen samaa luokkaa, on hyvä että valitaan mielivaltaisesti joku. Näissä erikoistapauksissa tietoisuuden kohdalla on tärkeintä lähinnä "vastata irrelevantteihin kysymyksiin".
___2.1:Tälle satunnaisuudentuottamiselle voidaan toki löytää perusteluja myös peliteorian puolelta ; Useita eri ratkaisuja yksittäistapauksiin voidaan hyvinkin suosia, ja sekastrategia on monesti laadukkain pelistrategia, eli lähimpänä parasta adaptiivista toimintaa.
___2.2: Tässä valitsemistavassa on takana paljon hyvää, mutta sitä heikentää huomio siitä että ihminen sekä tuottaa että tunnistaa satunnaisuutta melkoisen huonosti. Tämä vihjaa siihen että mielivaltaisuutemme ei ole maksimaalisen tehokasta. - Luultavasti se on kuitenkin adaptiivisempi kuin ei minkäänlaista tehokkuutta, joten se voidaan nähdä adaptaationa ; Ollakseen hyödyllinen ei tarvita täydellistä funktiota.
3: Lisäksi osa tietoisten tunteiston toiminnoista ovat selvästi "liimattuja". Eli tietoisuus lähinnä tuottaa jälkikäteen (keinotekoisia) selityksiä ilmiöille jotka on tapahtuneet refleksien tai tunteiden pohjalta. Eli perustelemme toimintaamme jälkikäteen. Luultavasti tämänlainen on ennen kaikkea sivutuote siitä että emootioita ohjataan tunteistoon muutenkin. Tämä myös omalta osaltaan tekee toimintamme kokemisesta tietoisuuskeskeistä ; Tunteiston kokemukseen ei tule aukkopaikkoja kun aukkopaikat peitetään ad hoc -rakennelmilla. Näin esimerkiksi minun huomioni keskiössä olevalla psykologisella ilmiöllä nimeltä assimilaatio olisi tässä mielenkiintoinen rooli.
Näistä kolmesta funktiosta viimeisin on selvästi jotain joka poistaa vapaata tahtoa sieltä, missä sitä näemme. Ensimmäinen taas tuo tietynlaisuutta joka sisältää yllättävästi kaavamaisuutta mutta mukailee hyvin normaalikäsityksen vapaata tahtoa. Ja se toinen taas näyttää lisäävän vapaata tahtoa sinne missä sitä ei tavallisesti nähdä.
Kirjoittaja pyytää huomioimaan että tämä ei ole kirjareferaatti. Sen sijaan se on jokin joka käyttää pohjanaan Damasion ideaa, esittelee sen - ja levittelee tästä sitten muutamia kirjoittajan omia huomioita. Tästä syystä lukeminen voi vaatia huolellisuutta. Mutta onneksi tämä tarkoittaa sitä että jos tunnet mielihalua kopioida tämän kirjanlukuesseeksi koulussa (Hähää!), niin tulet tekemään virheitä jotka opettaja toivon mukaan huomaa, ja joiden huomaamisen jälkeen ei ole mitään kätevää kikkailutapaa livahtaa vastuusta! Joudut tunnustamaan että et lukenut kirjaa, vaan kopsasit jonkun puolihullun blogia! (Hähää!) Mutta jos olet onnistunut erottelemaan eri lähteeni toisistaan - lukenut viitteet ja niiden sisällön, mikä on mielestäni mahdollista koska olen pyrkinyt tiettyyn viitteistettävyyteen kaikissa kannoissa joita olen esittänyt - olet tehnyt enemmän työtä kuin siinä että olisit vain lukenut sen kirjan in first place.(Hähää!)
Tämänlainen fysikaalisen ja henkisen irrottaminen johtaa luontevasti ajatukseen jossa objektiivinen liittyy ensimmäiseen ja subjektiivinen toiseen. Tämä jaottelu onkin ollut kulttuurissamme hyvin läpitunkeva. Tämä asenne näkyy sekä teologiassa että skientismissä. Ja muuallakin - esimerkiksi eksistentialismissa. ~ Tästä ajatusmallista on rakentunt ajatus jonka mukaan tunteet ovat jotain jota tiede ei voisi tutkia. Nehän ovat jotain äärimmäisen yksilöllistä. Tunteet onkin koettu jopa hyvin erilaiseksi kuin esimerkiksi havaitseminen, jossa ihmiset myöntävät että luonnontiede voi tutkia vaikutuksia, aistinelimistön toimintaa ja esimerkiksi reseptoreja. Mutta tunteita ei pidetä tämänlaisina aistimussuhteina.
Antonio Damasion näkemys on tätä kautta hyvin epäintuitiivinen. Siksi hänen onkin ollut ikään kuin pakko kirjoittaa ensin "Descartesin virhe", eli tätä näkemystä kritisoiva teos, jossa hän osoittaa aivotutkimuksen avulla että ruumis on jokin joka vaikuttaa mielelliseen ja että kartesiolaiseen dualismiin on tarvetta, ennen kuin hän pääsi kirjoittamaan "Spinozaa etsimässä" -teoksen jossa hän kuvaa kunnolla "sitä vaihtoehtoista mallia" tietoisuudesta ja tunteista. Siinä hän muun muassa vihjaa että näkökulma on ollut vaikea, ja kenties siksi on mennyt niinkin kauan aikaa, ennen kuin tämänlaista asiaa on voitu tutkia ; Näkemys tunteiden subjektiivisuudesta on ikään kuin ohjannut ennakkosensuuriin, jonka seurauksena asiaa ei ole lähdetty tutkimaan siitä huolimatta, että tunteet ovat ihmiselämässä varsin voimakas ja vaikuttava ilmiö.
1: Damasion näkemyksen epäintuitiivisuutta korostaa sekin, että vaikka hän jakaa ihmisen tunne -elämyksen kahteen osaan, tunteeseen ja emootioon, jotka ovat määritelmällisesti melko yksinkertaisia, hänen kirjojaan on vaikeaa lukea. Syynä on se, että sekä sanalle "tunne" että "emootio" on vahva arkikielen merkitys (ja ne ovat siinä keskenään synonyymejä). Nämä tahtovat ikään kuin väkisin tulemaan mukaan tekstin tulkintaan, joka vihjaa siihen miten väärintulkinta ei ole todellisuudesta vieraantuneiden saivartelijoiden ongelma, vaan jokin joka on itse asiassa hyvin salakavala ja helposti tapahtuva asia.
Tunne ja emootio.
Damasio lähestyy tunnemaailmaa esimerkiksi leesioiden kautta. Niiden kautta ollaan huomattu, miten tiettyjen aivojen osien häiriöt vaikuttavat tunteistoon. Tällä avulla tietty tunne voidaan liittää tiettyyn aivovasteeseen. Näin havaitaan että eri aivojärjestelmät ohjaavat eri tunteita ; Tietyn osan menetys johtaa säännönmukaisesti tiettyjen tunteiden katoamiseen. (Eri tunteet ovat myös eri paikassa, eli "tunteetonta" ei synny yhdellä tietyllä puutteella.)
Tämä ei kuitenkaan ole se yllättävä osa. - Ei vaikka leesiopotilaat ovatkin monille mielenkiintoisia "juorulehti -ilmiöinä" ~ lukijan huomio voi niiden kohdalla helposti harhautumaan vaikka miettimään sairauden takana olevien potilaiden ihmiskohtaloita ; Huomio nimittäin näyttää että aivojen tunteistolla on tietty rakenne.
Damasio jakaakin aihepiirin hierarkiaan, joka on vaiheittainen. Sen pohjalla ovat aineenvaihdunta, jonka päällä on refleksistö ja immuunijärjestelmä. Tätä päältävät käyttäytymiset ja reaktiot jotka liittyvät mielihyvään ja kiputiloihin. Tämän päällä on viettejä ja motivaatioita, joiden päälle rakentuvat halut. Tietoinen taso on päällimmäisenä, ja siinä on kysymys haluamisesta ja intresseistä, jotka kuitenkin mutkan kautta ja pohjimmiltaan palvelevat "aineenvaihduntaa".
1: Tämä tuo vahvasti mieleen Dawkinsin "Maailman hienoin esitys" -kirjan vertauksen viruksista ja tiikereistä. Hän karkeistaa tilanteen niin että viruksen perimä pelkästään kopioi itseään, kun taas tiikerin kohdalla perimä kopioi itsensä siten että rakentaa siinä välissä tiikerin. Tässäkin fyysinen ruumis on lisääntymistarvetta mutkan kautta palveleva adaptaatiorypäs, niiden tehtävänä on huolehtia että se lisääntyminen onnistuu. Arkijärjellä asia taipuisi helpommin muotoon jossa tiikerin ruumis olisi se suunnitelma ja lisääntyminen vain keino toteuttaa tämä. Tämä muistuttaa miten tiede on monesti arkijärjenvastaista.
Damasion valikoi aiheensa siten, että tässä hierarkiassa hän keskittyy muutamaan "korkeimman tason" ilmiöön ; Hän katsoo sitä lähinnä emootioiden ja tunteiden kautta.
Emootio on elämää säätelevien käyttäytymisten ja toimintojen ilmenemä. Tunne taas on tietoisuuden kuva, jonka avulla ihminen kokee ja tulkitsee asioita ; "Emootiot esitetään kehon teatterissa. Tunteet esitetään mielen teatterissa." - Emootiot ovat jotain joka tarjoaa impulsseja, joiden synty ei ole tietoisuuden hallinnassa, ja ne muodostavat "ulkokohtaista reagointia". Tunteet taas ovat tietoisuutta ja tunteiden avulla voidaan ohjata reagointia ja niiden vaikutusalue on ensisijassa "sisäinen maailma".
Ja mikä erityislaatuisinta; Damasion "Spinozaa etsimässä" kuvaa sivulla 17 ilmiöille suunnan ja yhteisvaikutustavan. "Kun potilaat menettivät kykynsä ilmaista tietyn emootion, he menettävät kykynsä tuntea sitä vastaavan tunteen. Päinvastainen ei kuitenkaan pätenyt. Jotkut potilaat jotka olivat menettäneet kykynsä kokea tiettyjä tunteita, pystyivät silti ilmaisemaan niitä vastaavat emootiot." Toisin sanoen osaset eivät ole toisistaan irrallisia vaan yhteisvaikutuksessa. Ja tämä yhteisvaikutus on hierarkinen tavalla joka rikkoo voimakkaasti arki-intuitiota ; Tavallisesti ajattelemme "Descartesiolaisittain" että tunne on jokin jota seuraa ilmeistö ja toiminta. Eli että tietoinen osa tunteista ohjaa. Kuitenkin tilanne menee juuri toisinpäin [s. 17] "emootio syntyi ensin ja tunne vasta sen jälkeen siten, että tunne seuraa emootiota ikuisesti kuin varjo" Tästä omituisina ilmiöinä ovat esimerkiksi ihmiset, joihin saadaan synnytettyä elektrodeilla tietty tunnetila, mutta jotka silti selittävät toimintaansa ja tunteitaan aina viittaamalla johonkin muuhun. - Siksi esimerkiksi "tahdottomasti naurava" voi selittää että hevonen on huvittava jos hän näkee hevosen samanaikaisesti kun hänen aivojaan naurattaa. Ihminen siis antaa hyvin usein jälkikäteen jonkinlaisen "tunnepuolen" selityksen - usein huonon mutta aina jotenkin juuri tuohon tilanteeseen sovitetun tarinan - jollekin jonka syntytapa on selkeästi ruumiillisessa, "emootiopuolella".
1: Spinozan tietoisuusmalliin tämä sopiikin hyvin. Hänen mukaansahan on niin että jos tiiliskivillä olisi tietoisuus, ne uskoisivat että ne putoavat maata kohti omasta tahdostaan.
Ilo ja homeostaasi.
Syynä on evoluutio ; Damasio ottaa esille hyönteiset ja sen, mitä niiden etologiasta tiedetään. Hän viittaa tutkimuksiin joissa näytetään miten kärpästen käyttäytyminen muuttuu. [s. 49] "Kärpäsillä on emootioita, mutta en väitä että ne tuntevat emootioita, saati että ne pohtivat tunteitaan." Tätä kautta voidaan sanoa että evoluutio ja etologia näyttävät että emootio on ollut perustana, jonka päälle tietoinen tunteisto on myöhemmin rakentunut. Emootiot taas ajavat kohti homeostaasia, ihannetilaa joka pitää ne elossa ; Eliön yhtenäisyys, terveys ja lisääntymismahdollisuudet siirtyvät tässä mallissa keskiöön. - ajatus tunteiden adaptiivisuudesta on tietysti jotain jonka hyvinkin allekirjoitan.
Damasion mukaan on siis niin että esimerkiksi kärpäsen emootiot ajavat karkeasti pahan välttämistä ja hyvän tavoittelua (sekä näiden yhdistelmiä) ja että se on liitettävissä todelliseen hengissäselviämiseen. [s. 81] "Kuten usein on, kun uusia laitteita otetaan käyttöön, luonto käytti emootion koneistoa lähtökohtanaan ja nikkaroi muutaman lisäosan. Alussa oli emootio, mutta emootion alussa oli toiminto."
1: Spinoza tietysti sopii loistavasti tämänlaisen näkemyksen pohjaksi, koska hänen tunnekäsityksensä on rakentunut ajatuskesta ihmisen luontosuhteeseen. Hänenkin affektinsa(~tunteet) ovat liitoksissa onnellisuuteen - ja Spinozalle ilo on pelastuksen synonyymi. Hän taas liitti ilon siihen että ihmisellä oli positiivisesti sävytetty ja hallittu elämäntila ; Hänelle jokainen eliö yrittää jatkaa olemassaoloaan, säilyttää olemassaolonsa.
___1.1: Spinozan tunteistossaan on jopa Aristoteelisia sävyjä, jossa onnellisuus ja tarkoitus liittyvät yhteen. Hän myös korosti sitä miten ihmisen tahto ei ole ohjaksissa, ja miten ihmisen vapaa tahto on monin paikoin illuusio ja hyvinkin rajallista. Tietoisuus ei siis ohjaisi asioita ollenkaan niin vastaansanomattomasti kuin ehkä koemme.
Päältävyyden kautta päästään - paitsi emergenssiajatuksiin - myös siihen että tosiasiassa tunteet ovat sen kautta aistillisia. (Tämä ajatus nousee esiin kielessä lähinnä seksuaalisuuden kohdalla ; Seksuaaliset tunteet ja kokemukset kuvataan "aistillisina" ja eroottisuus "aistillisuutena".) Homeostaasia nimittäin tarkkailevat erilaiset reseptorit, ja niitä ohjaavat esimerkiksi hormonitoiminta. Nämä ovat hyvin verrannollisia aistijärjestelmien reseptoreihin ja vaikutusketjuihin. Tämä takaa sen, että ilmiöitä voidaan tutkia, ja että vaikka tunteissakin olisi jokin aspekti joka jäisi tutkittavuuden ulkopuolelle, se on kuitenkin mahdollinen tutkimuskohde, ja että sitä voidaan lähestyä erilaisilla luonnontieteellisesti valideilla keinoilla.
Tässä kohden voidaankin sanoa että tunteita koskevat "ongelmat" ovatkin luonteeltaan hyvin paljon havaitsemista koskevien ongelmien kaltaisia ; Kun joku miettii miten tunteet tuntuvat juuri sellaisilta kuin ne tuntuvat, ihmettelee värejä pohtiva filosofi sitä kokeeko joku ihminen punaisen samanlaisena kuin toinen. (Kysymys joka emootioiden "miksi näin eikä muuten" -kysymyksen kohdalla on evoluutionäkökulman mukaan kysymyksenä "vähintään omituinen".) Tunteiden subjektiivisuuden puolesta on argumentoitu samalla tavalla kuin "värin kvaliasta" on tehty subjektiviista jota tiede ei voisi tutkia - mikä ei ole todiste värin havaitsemisen yliluonnollisuudesta, vaan se nähdään rajoitukseksi vaikka maailma olisi täysin fysikaalinenkin.
1: Näihin esteisiin vain suhtaudutaan yleisesti ottaen olennaisesti eri tavoilla. (Samoista lähtökohdista eri lopputulokseen = eli eri tilanteissa käytetään eri logiikkaa) Värien subjektiivisuutta ei pidetä esteenä havaitsemisen tieteelliselle lähestymiselle, ne ovat "esteitä jotka estävät absoluuttisen tiedon, eivät tietoa". Mutta tunteiden kohdalla vastaavat esteet nähdään "lopullisina esteinä". Tälle ei oikeastaan ole oikein mitään hyviä syitä. -Ellei sellaiseksi lasketa sitä että tunteet on liitetty voimakkaasti sielullisuuteen ja sielua pidetään yliluonnollisena aspektina.
Karsinta, laventaminen ja laverteleminen.
Tietoisuuden kohdalla on hyvä miettiä sitäkin, että sille voidaan havaita monia yllättäviäkin funktioita.
1: Arkijärjelle helpoimmin tajuttava on se, että tietoisuudessa korostetaan valintaa, nimenomaan älykästä valintaa, joka karsii tilanteeseen sopien huonoja vaihtoehtoja, eli ohjaa kohti tiettyä ja järkevää toimintaa. Valitseminen onkin rationaalista laittaa tietoisen toiminnan vaikutuspiiriin. Tässä on luultavasti paljonkin järkeä, sillä tietoisuuden laskennallisuus on hyvin raskasta. Toisin sanoen sille ohjataan vaikeimpia tehtäviä - tosin nekin yritetään ratkaista siten että saadaan hyvä vastaus, ei täydellistä vastausta, olemme tässä kohden "yllättävän säästeliäitä".
2: Kuitenkin tietoisuuden kohdalla voidaan huomata, että asia ei ole näin yksiselitteinen ; Damasio - kuten Matt Ridleykin - kuvastavat valitsemisessa myös sitä, että joskus kyky valita on tarpeen nimenomaan mielivaltaisissa tilanteissa ; Voidaankin sanoa että tietoisuutta tarvitaan joskus tuottamaan mielivaltaa, jos emootioiden kohdalla on valintatilanteessa vastakkaisia affekteja joiden suuruus on suunnilleen samaa luokkaa, on hyvä että valitaan mielivaltaisesti joku. Näissä erikoistapauksissa tietoisuuden kohdalla on tärkeintä lähinnä "vastata irrelevantteihin kysymyksiin".
___2.1:Tälle satunnaisuudentuottamiselle voidaan toki löytää perusteluja myös peliteorian puolelta ; Useita eri ratkaisuja yksittäistapauksiin voidaan hyvinkin suosia, ja sekastrategia on monesti laadukkain pelistrategia, eli lähimpänä parasta adaptiivista toimintaa.
___2.2: Tässä valitsemistavassa on takana paljon hyvää, mutta sitä heikentää huomio siitä että ihminen sekä tuottaa että tunnistaa satunnaisuutta melkoisen huonosti. Tämä vihjaa siihen että mielivaltaisuutemme ei ole maksimaalisen tehokasta. - Luultavasti se on kuitenkin adaptiivisempi kuin ei minkäänlaista tehokkuutta, joten se voidaan nähdä adaptaationa ; Ollakseen hyödyllinen ei tarvita täydellistä funktiota.
3: Lisäksi osa tietoisten tunteiston toiminnoista ovat selvästi "liimattuja". Eli tietoisuus lähinnä tuottaa jälkikäteen (keinotekoisia) selityksiä ilmiöille jotka on tapahtuneet refleksien tai tunteiden pohjalta. Eli perustelemme toimintaamme jälkikäteen. Luultavasti tämänlainen on ennen kaikkea sivutuote siitä että emootioita ohjataan tunteistoon muutenkin. Tämä myös omalta osaltaan tekee toimintamme kokemisesta tietoisuuskeskeistä ; Tunteiston kokemukseen ei tule aukkopaikkoja kun aukkopaikat peitetään ad hoc -rakennelmilla. Näin esimerkiksi minun huomioni keskiössä olevalla psykologisella ilmiöllä nimeltä assimilaatio olisi tässä mielenkiintoinen rooli.
Näistä kolmesta funktiosta viimeisin on selvästi jotain joka poistaa vapaata tahtoa sieltä, missä sitä näemme. Ensimmäinen taas tuo tietynlaisuutta joka sisältää yllättävästi kaavamaisuutta mutta mukailee hyvin normaalikäsityksen vapaata tahtoa. Ja se toinen taas näyttää lisäävän vapaata tahtoa sinne missä sitä ei tavallisesti nähdä.
Kirjoittaja pyytää huomioimaan että tämä ei ole kirjareferaatti. Sen sijaan se on jokin joka käyttää pohjanaan Damasion ideaa, esittelee sen - ja levittelee tästä sitten muutamia kirjoittajan omia huomioita. Tästä syystä lukeminen voi vaatia huolellisuutta. Mutta onneksi tämä tarkoittaa sitä että jos tunnet mielihalua kopioida tämän kirjanlukuesseeksi koulussa (Hähää!), niin tulet tekemään virheitä jotka opettaja toivon mukaan huomaa, ja joiden huomaamisen jälkeen ei ole mitään kätevää kikkailutapaa livahtaa vastuusta! Joudut tunnustamaan että et lukenut kirjaa, vaan kopsasit jonkun puolihullun blogia! (Hähää!) Mutta jos olet onnistunut erottelemaan eri lähteeni toisistaan - lukenut viitteet ja niiden sisällön, mikä on mielestäni mahdollista koska olen pyrkinyt tiettyyn viitteistettävyyteen kaikissa kannoissa joita olen esittänyt - olet tehnyt enemmän työtä kuin siinä että olisit vain lukenut sen kirjan in first place.(Hähää!)
keskiviikko 13. elokuuta 2008
Tunteet.
"I have seen peace / I have seen pain / Resting on the shoulders of your name / Do you see the truth through all their lies? / Do you see the world through troubled eyes?/ And if you want to talk about it anymore/ Lie here on the floor and cry on my shoulder/ I'm a friend."
(James Blunt, "Cry")
Länsimaista filosofiaa pidetään kylmänä, kovana. Erityisesti sanaa "analyyttinen" käytetään tässä yhteydessä paljon. Esimerkiksi Henri Brohms on moittinut filosofeja siitä, otsikko "mihin katosi meistä itäinen ihminen" hän esittää että Suomen filosofia on keskittynyttä pohjanmaalle ja itäsuomalainen luonteenlaatu on siksi unohtunut. Suomen mittakaavan tunne -erot heijastuvat jostain syystä myös globaalisti: Esimerkiksi japanilainen mielenlaatu on jo erilainen. Siksi Brohmsin kysymystä voitaisiin soveltaa myös Suomen ulkopuolella, laajemmassa mittakaavassa. On ihan asiallista kysyä, että miksi filosofeja pidetään yksipuolisesti järjen ja viisauden ja älyn ystävinä. Kuulee jopa sanottavan että "filosofian harrastajat latistavat ihmisen, jättävät syvyyden pois ja hylkäävät tunteet turhina".
Kuitenkaan totuus ei onneksi ole aivan näin vakava. Tunteista on filosofioitu paljon. Nykyisin kognitiotiede, neurologia ja aivotutkimus hoitaa empiiristä tutkimusta tunteiden saralta - ja onpa siihen osallistunut jopa tekoälyn tutkimuskin pienessä määrin. Tunteiden tutkimus on siis keskittynyt omiin tieteenaloihinsa. Mutta etenkin historiassa tunteita on käsitelty paljonkin. Itse asiassa tunteiden filosofioissa tiivistyy yleensä ajatus mieli-ruumis -suhteesta ja luonteesta. Toinen merkittävä asia on tunteiden käsittely ja luonne, sekä tunteet etiikassa ja yhteiskunnassa. Ja tietenkin se, onko tunteet rationaalisia vai rationaalisuuden vihollisia. (Sitten on tietysti niitä jotka rakastavat emootioita erikoisella tavalla: Heistä on tärkeää että niitä ei voida käsitellä tieteellä tai järjellä tai viisaustieteellä. Heistä tunteita on yksinkertaisesti mahdotonta tutkia, niistä ei voi saada tietoa ja yrittäminenkin on tyhmää. Itse kuitenkin arvostan sitten vaikkapa epäonnistumiseen tuomittua yrittämistä kuin luovuttamista suoraan, "ennen tietoa asiasta".)
Sanana "tunne" on suomalaisessa kielessä mielenkiintoinen, koska sillä on selvä kaksoismerkitys: Voin "tuntea surua", tai "tuntea Matin" tai "tuntea suhteellisuusteorian perusteet". Suomalaisessa kielenkäytössä siis tunteet ja ymmärtäminen ja tietäminen ovat eräällä tavalla liitoksissa toisiinsa. Sosiaalitieteilijöiden mukaan tästä voidaan vetää jotain päätelmiä ainakin siitä miten asioiden suhteita on historiassa nähty, ja mitä kulttuurissamme voi olla nykyäänkin. (Äärimmilleen jopa että tämä yhteys ujutetaan meihin kielenkäytöllä jolloin ajattelemmme näin.) Sama liitos on saksan kielen sanoissa "fühlen" ja "fühlung" ja ruotsin kielen sanoissa "känna" ja "känsla". Englannin kielessä yhteys on hieman erilainen, mutta jotain samaakin on havaittavissa "feel" ja "feeling" viittaavat konkreettiseen tuntoaistiin ja sisäisiin emootioihin, eivät niinkään suoranaiseen tietämiseen. Yhteys järjen ja tunteen välillä on Suomen kielen sanoissa "omassatunto" ja "itsetunto", joiden kohdalla tämä saa jopa kaksoismerkitysroolin, tunne ja tietämys yhdistyvät. Toinen tapa, jolla sanat liitetään tunteisiin ovat yleensä sellaisia että ne nojaavat siihen että tunteet aikaansaavat vaikutuksia ihmisessä. Latinan kielessä sana "afficere" viittaa siihen että tunteet ovat affekteja, mielenkiihotuksia. Myös sana emootio viittaa vaikutukseen, sehän pohjaa latinan sanaan "emovere", liikuttaminen. (Suomen kielessäkin "liikutus" on voimakas tunnetila tai sitten kineettinen fysikaalinen ilmiö.) Usein näiden vaikutusten kuvataan olevan vaikutuksiemme ulkopuolella; tunteiden korostetaan olevan "passioita" vastakohtana latinan "actiolle", joka taas tarkoittaa ihmisen aktiivista päätäntää. Passio tarkoittaakin intohimoista tunnetta, yleensä kärsimystä mutta myös muuta vahvaa tunnetta. (Itselle sana "Passio" tuo kuitenkin aina mieleen esiteinivuosien bändiharrastukseni. Meillä oli soittolistalla kappale, jonka lyriikat koostuvat lauseesta "En tahdo olla vihannes, tahdon olla passionhedelmä." Osaan sen sointukierron yhä, kappalehan viittaa siihen kuinka "vihannes" on tiedoton ihminen. Kappaleen sisältö voidaan tulkita huumorin lisäksi myös vihjauksena sille että "Pain, without love, Pain, I can't get enough, Pain, I like it rough, 'couse I rather feel pain than nothing at all.")
Se kielien kanssa leikkimisestä, otetaan esiin muutamia erilaisia tunnekäsityksiä. Ne yleensä nojaavat emootioiden heijastumista kehon ja mielen sisäiseen maailmaan, mutta kuitenkin siten että se jollain tavalla suhtautuu ulkomaailmaan. Keskeisin teema tuntuu eri näkemyksissä olevan intentionaalisuus. Tällä on tarkoitettu kahta eri asiaa:
1: Mieli on suuntautunut johonkin objektiin.
2: Mieli sisältää representaation eli ulkoisesti havaittavan tai puhtaasti mentaalisen uudelleenesityksen jostakin asiasta.
Nämä joko ovat sama asia tai eri asia tai jatkumon eri puolia, riippuen tietysti siitä miten havaitseminen, tietoisuus, tavoitteellisuus ja näiden rationaalisuus(ja se mitä rationaalisuudella tarkoitetaan) ja muut vastaavat asiat on määritelty tai mitä empiirinen tutkimus niistä näyttää sanovan. Näitä sitten yhdistetään esimerkiksi moraaliin tai muihin osioihin.
Koska asia tälläisenään jäisi aika tyhjäksi, "sivistyssanalistaksi", ajattelin selventää asiaa valikoimalla muutamia "taktisia vaihtoehtoja" eri ajoilta ja erilaisilta filosofeilta, jotta saataisiin kuvaa siitä minkälaisista elementeistä vaihtelemalla suurin osa tunnekäsityksistä on saatu aikaiseksi. En siis todellakaan väitä että tässä olisi kaikki ; Esimerkiksi fenomenologian sinänsä mielenkiintoiset näkemykset aiheesta jäävät nyt kartoittamatta. Samoin jätän ZEN -filosofialle keskeisen pohdinnan representaation luonteesta tämän jutun ulkopuolelle ja jään tarkoituksellisesti "kylmään länsimaiseen filosofiaan", kenties sen takia että pointtini tulisi mahdollisimman korostetusti esille. Monin puolin karsimiseni johtuu kuitenkin maantieteen sijasta siitä että analyyttinen filosofia on käsitellyt tunteita todella paljon. Sitä on siis pidetty tärkeänä, eikä turhana aiheena käsiteltäväksi. (Toisaalta filosofiahyllystä löytyy runsaasti myös "pehmofilosofiaa", jossa tunteet ovat tärkeässä asemassa. Valitettavasti ne tuntuvat vain olevan täynnä horoskoopeista tuttuja latteuksia. Ainut ero on oikeastaan se, että niissä latteuksia - mallia "kohtaat elämässäsi vaikeuksia rakkausrintamalla jos et ota toista huomioon, olisiko syytä välistä aikaa antaa aikaa perheelle ja hiljentyä itse miettimään asioita omassa hiljaisuudessa. Jokaisen nurkan takana voi olla uusi mahdollisuus, mutta niihin hyppääminen voi aikaansaada yllätyksiä." - ei ole jaoteltu syntymäkuukauden mukaan. Näihin en viittaa sen enempää, sillä niissä haisee lähinnä rahastus.):
1: Platon jakoi sielun kolmeen osaan. Nämä osat olivat järki, himo ja kiihkeys. Tässä ajatuksessa järki ja tunteet olivat selvästi erillisiä elementtejä.
2: Aristoteles taas oli sitä mieltä että tunteet olivat päämääräsyyhyn ohjaavia. Hänestä innostus oli järkevää koska se kohdistui kohti jotain päämäärää. Kun ihmisen on nälkä, hänen tunteensa tähtäävät syömiseen. Tavoitteena oli onnellisuus. Tunteet olivat hänelle siis hyvä asia. Epikurolaisethan sitten nostivatkin onnellisuuden ja nautinnon tunteet keskeiseksi osaksi hyvää elämää.
3: Stoalaisille tunteet olivat sen sijaan negatiivinen asia. Heistä se oli järjen hairahtumista. Heistä ihminen, joka oppi elämään oikein, menetti tunteensa, lakkasi tuntemasta niitä. Heistä tämä johti eettiseen toimintaan, kun he eivät esimerkiksi lamaantuneet vaaran hetkellä vaan osasivat auttaa onnettomuuteen joutuvia sen sijaan että kauhistelisivat tilannetta voimakkaassa mielenliikutuksessa ja jäisivät passiivisiksi tai menettäisivät tämän vuoksi kyvyn ajatella ja toimia rationaalisesti.
4: Descartes uskoi että tunteet voidaan jaotella kuuteen peruselementtiin, ja näiden yhdistelmillä saataisiin kaikki tunteet esitettyä. Nämä perustunteet olivat ihmettely, rakkaus, viha, halu, ilo, suru. Descartesista tunteet olivat hänen dualistisen näkemyksensä mukainen: Hänestähän sielu ja ruumis olivat eri asia, mutta olivat tätä erityisellä tavalla, jossa sielu on sekoittuneena ruumiiseen, eikä mikään sen ulkopuolinen voima, joka marionetin ohjaajan tapaan nykii ruumista eteenpäin "kuin naruissa". Descartesista sielu koki myös negatiiviset tunteet hyvänä asiana, kunhan tämä vain koki hallitsevansa niitä ja synnyttävänsä niitä itse.
5: Tuomas Akvinolainen otti luonnonfilosofisen lähestymistavan ja hänen mielestään luonnollisten kappaleiden kulku noudatti luonnon niille määräämiä pyrkimyksiä, joita hän kutsui nimellä appetitus naturalis. Sen sijaan organismeilla oli appetitus sensitivus, joka tarkoitti hänestä sitä, että ne etenivät niiden itsensä sisäisesti määräävien voimien kautta. Psykofyysinen organismi kulkee hänestä (1) kohti omaa tavoitettaan, (2) on jo saavuttanut sen, (3) on potentiaalisen liikkeen tilassa. Akvinolainen jakoi halusielun siten, että organismi suorittaa arvioinnin, evaluaation, ja jos se pitää sitä hyvänä, se pyrkii kulkemaan sitä kohti mikä ilmenee aktuaalisena toimintana ellei jokin estä sitä. Halusta syntyy tahtominen (desiderium) ja kun päämäärä on saavutettu, syntyy ilo (gaudium)
6: Spinoza taas ajatteli että ihmiset eivät ole niin vapaita, kuin mitä he uskovat. Hänestä ihminen käytöksineen on kuin puu: Hyvissä oloissa puu kasvaa suorarunkoiseksi ja huonoissa siitä tulee vänkyrä. Hänestä sama koski ihmisen käytöstä. Hänestä pyrkimys, conatus, oli pelkkä toiminto jolla olento ikään kuin automatsoidusti pyrkii ylläpitämään omaa olemustaan. Hän jakoi tunteet aktiivisiin tunteisiin ja passiivisiin tunteisiin siten, että aktiivinen tunne oli sellainen jonka ihminen aikaansa itse itselleen ja passiivinen tunne taas oli sellainen, jonka ruumis tuotti hänelle. Hänestä aktiivinenkin tunne oli kuitenkin sisäsyntyinen, joka tuli luonnostaan ihmisen luonteesta, "ellei hän sitten ollut kasvanut kieroon".
7: Hobbesin mukaan tunteet olivat paha asia. Hänestä jokainen ihminen oli luonnostaan paha. Hänestä tunteet ohjasivat ihmistä seuraamaan tätä luonnollista tietä. Hobbesista moraalinen ja toimiva yhteiskunta voisi syntyä vain totalitarismissa, jossa tunteet otettiin hallintaan. Tämä näkemys on hyvin samantapainen sen näkemyksen kanssa, jota monet kristityt harrastavat nykyään. Heistä ihminen on perisynnin alainen ja siksi paha. Ja kulttuurin toimivuus johtuu vain siitä että ihmiset ovat alistuneet lainsäädännössään Jumalan totalitaariseen mutta hyväntahtoiseen tahtoon ja seuraavat sitä.
8: Kierkegaard ei sen sijaan käsitellyt tunteita suoraan. Hänellä ei ollut varsinaista teoriaa tunteen luonnosta. Kuitenkin hänen filosofiansa keskeiset käsitteet olivat ahdistuksen ja muiden eksistentialistisien käsitteiden kautta. Hänen ajatuksensa ovat tunteisiin sidottuja, koska sitä värittää täysin uskon hyppy ja muut vastaavat ilmiöt, joissa järki ja tunteet asetetaan vastakkain. Kierkegaardin maailmassa naiset ovat ruumiillisempia kuin miehet, joten hänelle naiset olivat lähempänä tunteitaan. Valitettavasti tämä tarkoitti myös sitä että naisilla oli enemmän ahdistusta. Ja he olivat samalla helpommin syntiin ajautuvia. Tämän tapaisia ajatuksia on melko paljon: Ei ole tavatonta törmätä emootioargumentteihin, joissa vedotaan että kun naisten kielenkäyttö eli järki, on (aktuaalisesti mutta tilastollisesti) miesten ajattelua enemmän tunteisiin siduttua, siitä seuraa se että tunteet johtavat heidän ajatteluaan miesten ajattelua enemmän. Jotkut korostavat kuitenkin että tämä naisten tilastollinen mutta aktuaalinen korrelaatio tunteista puhumiseen tarkoittaa myös sitä että he osaavat analysoida tunteitaan paremmin. Toiset taas ovat sitä mieltä että tämä päin vaston tarkoittaa sitä, että tunteet sekoittavat naisten ajattelun siten että puhuessaan tunteistakin he puhuvat emootioidensa kautta siten että tunnepuheessa on kyllä heidän subjektiivinen tuntemuksensa vahvemmin läsnä, mutta että se peittää itse tunteen analysoinnin. Lisäksi naisten hormonitasojen muutosten - jotka vaikuttavat käytökseen ja tuntemuksiin - on ajateltu johtavan siihen että ajattelu olisi luonteeltaan miestä enemmän ailahtelevaa ja siksi herkempi virheisiin. Toisaalta moni uskoo että naisten tunteiden muutokset ovat hyvinkin hyödyllisiä, evoluution tuomia luonteita, jotka heijastavat naisen erilaista tilannetta "suhteessa syntyviin lapsiin" kuin miehillä.
9: Hume taas ajatteli että tunteet ohjaavat "hyvään" ; Hänestähän etiikan oli pakko keskittyä siihen näkökantaan että "mitä ihmiset ajattelevat olevan hyvää". Muuhan olisi is - ought -virheeseen johtavaa toimintaa. Siksi etiikan ainut objektiivinen lähtökohta oli ihmisten emootiot ja tuntemukset, joka ei siis kertonut mitä moraali syvimmiltään on, mutta vastasi siihen mitä ihmiset kokivat sen olevan. (Jos siis uskot että emootiot ovat rationaalisuuden vastakohta, joudut ajattelemaan että Humelainen moraali on yksinkertaisesti tyhmää ja typerää.)
10: Rein erottaa "aistilliset tunteet" "ruumiittomista tunteista" ideana on se, että kipu, tuska ja nautinto ovat puhtaasti ruumiin sisäisiä tunteita, jotka ovat suorastaan algoritminomaisia. Kun törkkäät itseäsi neulalla, se sattuu säännönmukaisesti. Sen sijaan toivoa, sääliä, kateutta, vihaa ja muita vastaavia tunteita voidaan hallita.
11: Langerin mukaan tunteet ovat se, mitä käsitellään taiteessa. Taide on siis tunteiden käsittelyä ja ilman tunteita ei ole taidetta.
12: Behavioristien mukaan tunteet olivat opittuja käytöstaipumuksia. Ehdollistuminen tuottaa tunnereaktion. Heistä kaikki tunteeto livat kuin Pavlovin koirien kuolaaminen: Kun koirille oltiin kilistetty kelloa aina ennen ruuan tuontia, pelkkä kellon kilistäminen sai niissä aikaan kuolaamisreaktion.
13: Langen mukaan emme hymyile koska olemme iloisia vaan olemme iloisia koska hymyilemme. Hänestä siis korrelaatio tunteen ja ilmeen välillä onkin toisin päin menevä. Heidän näkemystään toki tukee muun muassa se, että se että ihminen laittaa kynän pitkälle suuhun vaakatasossa siten että se pakottaa huulet venymään taakse päin, aikaansaa tutkimusten mukaan hyvää mieltä. Jouko Turkkahan on soveltanut tätä ajatusta näyttelijöiden koulutuksessa.
14: Edvard Westermarckin teorian mukaan etiikka perustuu pyytettömiin tunteisiin. Eli tunteisiin jotka ovat aitoja, eivätkä pumpattuja tai teeskenneltyjä tai manipuloituja.
15: Lisäksi tunteiden merkitystä voidaan lähestyä empiirisestä näkökulmasta. Evoluutioteorian mukaan tunteet ovat adaptaatioita, eli sopeutumia joten ne ovat ainakin jollain tavalla rationaalisia. Toki voimme tuntea eioikein, emmekä edes havaita oikealla tavalla, mutta itse reaktio on rationaalinen. Tunteet ovat siis "riittävän hyviä vastauksia", jotka tarjoavat erittäin toimivia nyrkkisääntöjä elämään tilanteissa joiden puhdas analysointi olisi muutoin liian hidasta. Esimerkiksi Matt Ridleyn kirjassa "Jalouden alkuperä" viitataan ajatukseen siitä että tunteita tarvitaan kun valitaan yhtä hyvien vaihtoehtojen välistä. Kirjassa viitattiin tutkimuksiin joissa oltiin havaittu että oli ihmisiä joiden tunteet eivät ohjaa käytöstä hyvin, ja näiden on vaikeaa valita kaupassa esimerkiksi mitä näkkileipää he ostavat : He ovat ikään kuin Buridanin aaseja, jotka kuolevat kahden identtisen heinäkasan välille koska eivät kykene valitsemaan kumman syömisen aloittaisivat ensin.
(James Blunt, "Cry")
Länsimaista filosofiaa pidetään kylmänä, kovana. Erityisesti sanaa "analyyttinen" käytetään tässä yhteydessä paljon. Esimerkiksi Henri Brohms on moittinut filosofeja siitä, otsikko "mihin katosi meistä itäinen ihminen" hän esittää että Suomen filosofia on keskittynyttä pohjanmaalle ja itäsuomalainen luonteenlaatu on siksi unohtunut. Suomen mittakaavan tunne -erot heijastuvat jostain syystä myös globaalisti: Esimerkiksi japanilainen mielenlaatu on jo erilainen. Siksi Brohmsin kysymystä voitaisiin soveltaa myös Suomen ulkopuolella, laajemmassa mittakaavassa. On ihan asiallista kysyä, että miksi filosofeja pidetään yksipuolisesti järjen ja viisauden ja älyn ystävinä. Kuulee jopa sanottavan että "filosofian harrastajat latistavat ihmisen, jättävät syvyyden pois ja hylkäävät tunteet turhina".
Kuitenkaan totuus ei onneksi ole aivan näin vakava. Tunteista on filosofioitu paljon. Nykyisin kognitiotiede, neurologia ja aivotutkimus hoitaa empiiristä tutkimusta tunteiden saralta - ja onpa siihen osallistunut jopa tekoälyn tutkimuskin pienessä määrin. Tunteiden tutkimus on siis keskittynyt omiin tieteenaloihinsa. Mutta etenkin historiassa tunteita on käsitelty paljonkin. Itse asiassa tunteiden filosofioissa tiivistyy yleensä ajatus mieli-ruumis -suhteesta ja luonteesta. Toinen merkittävä asia on tunteiden käsittely ja luonne, sekä tunteet etiikassa ja yhteiskunnassa. Ja tietenkin se, onko tunteet rationaalisia vai rationaalisuuden vihollisia. (Sitten on tietysti niitä jotka rakastavat emootioita erikoisella tavalla: Heistä on tärkeää että niitä ei voida käsitellä tieteellä tai järjellä tai viisaustieteellä. Heistä tunteita on yksinkertaisesti mahdotonta tutkia, niistä ei voi saada tietoa ja yrittäminenkin on tyhmää. Itse kuitenkin arvostan sitten vaikkapa epäonnistumiseen tuomittua yrittämistä kuin luovuttamista suoraan, "ennen tietoa asiasta".)
Sanana "tunne" on suomalaisessa kielessä mielenkiintoinen, koska sillä on selvä kaksoismerkitys: Voin "tuntea surua", tai "tuntea Matin" tai "tuntea suhteellisuusteorian perusteet". Suomalaisessa kielenkäytössä siis tunteet ja ymmärtäminen ja tietäminen ovat eräällä tavalla liitoksissa toisiinsa. Sosiaalitieteilijöiden mukaan tästä voidaan vetää jotain päätelmiä ainakin siitä miten asioiden suhteita on historiassa nähty, ja mitä kulttuurissamme voi olla nykyäänkin. (Äärimmilleen jopa että tämä yhteys ujutetaan meihin kielenkäytöllä jolloin ajattelemmme näin.) Sama liitos on saksan kielen sanoissa "fühlen" ja "fühlung" ja ruotsin kielen sanoissa "känna" ja "känsla". Englannin kielessä yhteys on hieman erilainen, mutta jotain samaakin on havaittavissa "feel" ja "feeling" viittaavat konkreettiseen tuntoaistiin ja sisäisiin emootioihin, eivät niinkään suoranaiseen tietämiseen. Yhteys järjen ja tunteen välillä on Suomen kielen sanoissa "omassatunto" ja "itsetunto", joiden kohdalla tämä saa jopa kaksoismerkitysroolin, tunne ja tietämys yhdistyvät. Toinen tapa, jolla sanat liitetään tunteisiin ovat yleensä sellaisia että ne nojaavat siihen että tunteet aikaansaavat vaikutuksia ihmisessä. Latinan kielessä sana "afficere" viittaa siihen että tunteet ovat affekteja, mielenkiihotuksia. Myös sana emootio viittaa vaikutukseen, sehän pohjaa latinan sanaan "emovere", liikuttaminen. (Suomen kielessäkin "liikutus" on voimakas tunnetila tai sitten kineettinen fysikaalinen ilmiö.) Usein näiden vaikutusten kuvataan olevan vaikutuksiemme ulkopuolella; tunteiden korostetaan olevan "passioita" vastakohtana latinan "actiolle", joka taas tarkoittaa ihmisen aktiivista päätäntää. Passio tarkoittaakin intohimoista tunnetta, yleensä kärsimystä mutta myös muuta vahvaa tunnetta. (Itselle sana "Passio" tuo kuitenkin aina mieleen esiteinivuosien bändiharrastukseni. Meillä oli soittolistalla kappale, jonka lyriikat koostuvat lauseesta "En tahdo olla vihannes, tahdon olla passionhedelmä." Osaan sen sointukierron yhä, kappalehan viittaa siihen kuinka "vihannes" on tiedoton ihminen. Kappaleen sisältö voidaan tulkita huumorin lisäksi myös vihjauksena sille että "Pain, without love, Pain, I can't get enough, Pain, I like it rough, 'couse I rather feel pain than nothing at all.")
Se kielien kanssa leikkimisestä, otetaan esiin muutamia erilaisia tunnekäsityksiä. Ne yleensä nojaavat emootioiden heijastumista kehon ja mielen sisäiseen maailmaan, mutta kuitenkin siten että se jollain tavalla suhtautuu ulkomaailmaan. Keskeisin teema tuntuu eri näkemyksissä olevan intentionaalisuus. Tällä on tarkoitettu kahta eri asiaa:
1: Mieli on suuntautunut johonkin objektiin.
2: Mieli sisältää representaation eli ulkoisesti havaittavan tai puhtaasti mentaalisen uudelleenesityksen jostakin asiasta.
Nämä joko ovat sama asia tai eri asia tai jatkumon eri puolia, riippuen tietysti siitä miten havaitseminen, tietoisuus, tavoitteellisuus ja näiden rationaalisuus(ja se mitä rationaalisuudella tarkoitetaan) ja muut vastaavat asiat on määritelty tai mitä empiirinen tutkimus niistä näyttää sanovan. Näitä sitten yhdistetään esimerkiksi moraaliin tai muihin osioihin.
Koska asia tälläisenään jäisi aika tyhjäksi, "sivistyssanalistaksi", ajattelin selventää asiaa valikoimalla muutamia "taktisia vaihtoehtoja" eri ajoilta ja erilaisilta filosofeilta, jotta saataisiin kuvaa siitä minkälaisista elementeistä vaihtelemalla suurin osa tunnekäsityksistä on saatu aikaiseksi. En siis todellakaan väitä että tässä olisi kaikki ; Esimerkiksi fenomenologian sinänsä mielenkiintoiset näkemykset aiheesta jäävät nyt kartoittamatta. Samoin jätän ZEN -filosofialle keskeisen pohdinnan representaation luonteesta tämän jutun ulkopuolelle ja jään tarkoituksellisesti "kylmään länsimaiseen filosofiaan", kenties sen takia että pointtini tulisi mahdollisimman korostetusti esille. Monin puolin karsimiseni johtuu kuitenkin maantieteen sijasta siitä että analyyttinen filosofia on käsitellyt tunteita todella paljon. Sitä on siis pidetty tärkeänä, eikä turhana aiheena käsiteltäväksi. (Toisaalta filosofiahyllystä löytyy runsaasti myös "pehmofilosofiaa", jossa tunteet ovat tärkeässä asemassa. Valitettavasti ne tuntuvat vain olevan täynnä horoskoopeista tuttuja latteuksia. Ainut ero on oikeastaan se, että niissä latteuksia - mallia "kohtaat elämässäsi vaikeuksia rakkausrintamalla jos et ota toista huomioon, olisiko syytä välistä aikaa antaa aikaa perheelle ja hiljentyä itse miettimään asioita omassa hiljaisuudessa. Jokaisen nurkan takana voi olla uusi mahdollisuus, mutta niihin hyppääminen voi aikaansaada yllätyksiä." - ei ole jaoteltu syntymäkuukauden mukaan. Näihin en viittaa sen enempää, sillä niissä haisee lähinnä rahastus.):
1: Platon jakoi sielun kolmeen osaan. Nämä osat olivat järki, himo ja kiihkeys. Tässä ajatuksessa järki ja tunteet olivat selvästi erillisiä elementtejä.
2: Aristoteles taas oli sitä mieltä että tunteet olivat päämääräsyyhyn ohjaavia. Hänestä innostus oli järkevää koska se kohdistui kohti jotain päämäärää. Kun ihmisen on nälkä, hänen tunteensa tähtäävät syömiseen. Tavoitteena oli onnellisuus. Tunteet olivat hänelle siis hyvä asia. Epikurolaisethan sitten nostivatkin onnellisuuden ja nautinnon tunteet keskeiseksi osaksi hyvää elämää.
3: Stoalaisille tunteet olivat sen sijaan negatiivinen asia. Heistä se oli järjen hairahtumista. Heistä ihminen, joka oppi elämään oikein, menetti tunteensa, lakkasi tuntemasta niitä. Heistä tämä johti eettiseen toimintaan, kun he eivät esimerkiksi lamaantuneet vaaran hetkellä vaan osasivat auttaa onnettomuuteen joutuvia sen sijaan että kauhistelisivat tilannetta voimakkaassa mielenliikutuksessa ja jäisivät passiivisiksi tai menettäisivät tämän vuoksi kyvyn ajatella ja toimia rationaalisesti.
4: Descartes uskoi että tunteet voidaan jaotella kuuteen peruselementtiin, ja näiden yhdistelmillä saataisiin kaikki tunteet esitettyä. Nämä perustunteet olivat ihmettely, rakkaus, viha, halu, ilo, suru. Descartesista tunteet olivat hänen dualistisen näkemyksensä mukainen: Hänestähän sielu ja ruumis olivat eri asia, mutta olivat tätä erityisellä tavalla, jossa sielu on sekoittuneena ruumiiseen, eikä mikään sen ulkopuolinen voima, joka marionetin ohjaajan tapaan nykii ruumista eteenpäin "kuin naruissa". Descartesista sielu koki myös negatiiviset tunteet hyvänä asiana, kunhan tämä vain koki hallitsevansa niitä ja synnyttävänsä niitä itse.
5: Tuomas Akvinolainen otti luonnonfilosofisen lähestymistavan ja hänen mielestään luonnollisten kappaleiden kulku noudatti luonnon niille määräämiä pyrkimyksiä, joita hän kutsui nimellä appetitus naturalis. Sen sijaan organismeilla oli appetitus sensitivus, joka tarkoitti hänestä sitä, että ne etenivät niiden itsensä sisäisesti määräävien voimien kautta. Psykofyysinen organismi kulkee hänestä (1) kohti omaa tavoitettaan, (2) on jo saavuttanut sen, (3) on potentiaalisen liikkeen tilassa. Akvinolainen jakoi halusielun siten, että organismi suorittaa arvioinnin, evaluaation, ja jos se pitää sitä hyvänä, se pyrkii kulkemaan sitä kohti mikä ilmenee aktuaalisena toimintana ellei jokin estä sitä. Halusta syntyy tahtominen (desiderium) ja kun päämäärä on saavutettu, syntyy ilo (gaudium)
6: Spinoza taas ajatteli että ihmiset eivät ole niin vapaita, kuin mitä he uskovat. Hänestä ihminen käytöksineen on kuin puu: Hyvissä oloissa puu kasvaa suorarunkoiseksi ja huonoissa siitä tulee vänkyrä. Hänestä sama koski ihmisen käytöstä. Hänestä pyrkimys, conatus, oli pelkkä toiminto jolla olento ikään kuin automatsoidusti pyrkii ylläpitämään omaa olemustaan. Hän jakoi tunteet aktiivisiin tunteisiin ja passiivisiin tunteisiin siten, että aktiivinen tunne oli sellainen jonka ihminen aikaansa itse itselleen ja passiivinen tunne taas oli sellainen, jonka ruumis tuotti hänelle. Hänestä aktiivinenkin tunne oli kuitenkin sisäsyntyinen, joka tuli luonnostaan ihmisen luonteesta, "ellei hän sitten ollut kasvanut kieroon".
7: Hobbesin mukaan tunteet olivat paha asia. Hänestä jokainen ihminen oli luonnostaan paha. Hänestä tunteet ohjasivat ihmistä seuraamaan tätä luonnollista tietä. Hobbesista moraalinen ja toimiva yhteiskunta voisi syntyä vain totalitarismissa, jossa tunteet otettiin hallintaan. Tämä näkemys on hyvin samantapainen sen näkemyksen kanssa, jota monet kristityt harrastavat nykyään. Heistä ihminen on perisynnin alainen ja siksi paha. Ja kulttuurin toimivuus johtuu vain siitä että ihmiset ovat alistuneet lainsäädännössään Jumalan totalitaariseen mutta hyväntahtoiseen tahtoon ja seuraavat sitä.
8: Kierkegaard ei sen sijaan käsitellyt tunteita suoraan. Hänellä ei ollut varsinaista teoriaa tunteen luonnosta. Kuitenkin hänen filosofiansa keskeiset käsitteet olivat ahdistuksen ja muiden eksistentialistisien käsitteiden kautta. Hänen ajatuksensa ovat tunteisiin sidottuja, koska sitä värittää täysin uskon hyppy ja muut vastaavat ilmiöt, joissa järki ja tunteet asetetaan vastakkain. Kierkegaardin maailmassa naiset ovat ruumiillisempia kuin miehet, joten hänelle naiset olivat lähempänä tunteitaan. Valitettavasti tämä tarkoitti myös sitä että naisilla oli enemmän ahdistusta. Ja he olivat samalla helpommin syntiin ajautuvia. Tämän tapaisia ajatuksia on melko paljon: Ei ole tavatonta törmätä emootioargumentteihin, joissa vedotaan että kun naisten kielenkäyttö eli järki, on (aktuaalisesti mutta tilastollisesti) miesten ajattelua enemmän tunteisiin siduttua, siitä seuraa se että tunteet johtavat heidän ajatteluaan miesten ajattelua enemmän. Jotkut korostavat kuitenkin että tämä naisten tilastollinen mutta aktuaalinen korrelaatio tunteista puhumiseen tarkoittaa myös sitä että he osaavat analysoida tunteitaan paremmin. Toiset taas ovat sitä mieltä että tämä päin vaston tarkoittaa sitä, että tunteet sekoittavat naisten ajattelun siten että puhuessaan tunteistakin he puhuvat emootioidensa kautta siten että tunnepuheessa on kyllä heidän subjektiivinen tuntemuksensa vahvemmin läsnä, mutta että se peittää itse tunteen analysoinnin. Lisäksi naisten hormonitasojen muutosten - jotka vaikuttavat käytökseen ja tuntemuksiin - on ajateltu johtavan siihen että ajattelu olisi luonteeltaan miestä enemmän ailahtelevaa ja siksi herkempi virheisiin. Toisaalta moni uskoo että naisten tunteiden muutokset ovat hyvinkin hyödyllisiä, evoluution tuomia luonteita, jotka heijastavat naisen erilaista tilannetta "suhteessa syntyviin lapsiin" kuin miehillä.
9: Hume taas ajatteli että tunteet ohjaavat "hyvään" ; Hänestähän etiikan oli pakko keskittyä siihen näkökantaan että "mitä ihmiset ajattelevat olevan hyvää". Muuhan olisi is - ought -virheeseen johtavaa toimintaa. Siksi etiikan ainut objektiivinen lähtökohta oli ihmisten emootiot ja tuntemukset, joka ei siis kertonut mitä moraali syvimmiltään on, mutta vastasi siihen mitä ihmiset kokivat sen olevan. (Jos siis uskot että emootiot ovat rationaalisuuden vastakohta, joudut ajattelemaan että Humelainen moraali on yksinkertaisesti tyhmää ja typerää.)
10: Rein erottaa "aistilliset tunteet" "ruumiittomista tunteista" ideana on se, että kipu, tuska ja nautinto ovat puhtaasti ruumiin sisäisiä tunteita, jotka ovat suorastaan algoritminomaisia. Kun törkkäät itseäsi neulalla, se sattuu säännönmukaisesti. Sen sijaan toivoa, sääliä, kateutta, vihaa ja muita vastaavia tunteita voidaan hallita.
11: Langerin mukaan tunteet ovat se, mitä käsitellään taiteessa. Taide on siis tunteiden käsittelyä ja ilman tunteita ei ole taidetta.
12: Behavioristien mukaan tunteet olivat opittuja käytöstaipumuksia. Ehdollistuminen tuottaa tunnereaktion. Heistä kaikki tunteeto livat kuin Pavlovin koirien kuolaaminen: Kun koirille oltiin kilistetty kelloa aina ennen ruuan tuontia, pelkkä kellon kilistäminen sai niissä aikaan kuolaamisreaktion.
13: Langen mukaan emme hymyile koska olemme iloisia vaan olemme iloisia koska hymyilemme. Hänestä siis korrelaatio tunteen ja ilmeen välillä onkin toisin päin menevä. Heidän näkemystään toki tukee muun muassa se, että se että ihminen laittaa kynän pitkälle suuhun vaakatasossa siten että se pakottaa huulet venymään taakse päin, aikaansaa tutkimusten mukaan hyvää mieltä. Jouko Turkkahan on soveltanut tätä ajatusta näyttelijöiden koulutuksessa.
14: Edvard Westermarckin teorian mukaan etiikka perustuu pyytettömiin tunteisiin. Eli tunteisiin jotka ovat aitoja, eivätkä pumpattuja tai teeskenneltyjä tai manipuloituja.
15: Lisäksi tunteiden merkitystä voidaan lähestyä empiirisestä näkökulmasta. Evoluutioteorian mukaan tunteet ovat adaptaatioita, eli sopeutumia joten ne ovat ainakin jollain tavalla rationaalisia. Toki voimme tuntea eioikein, emmekä edes havaita oikealla tavalla, mutta itse reaktio on rationaalinen. Tunteet ovat siis "riittävän hyviä vastauksia", jotka tarjoavat erittäin toimivia nyrkkisääntöjä elämään tilanteissa joiden puhdas analysointi olisi muutoin liian hidasta. Esimerkiksi Matt Ridleyn kirjassa "Jalouden alkuperä" viitataan ajatukseen siitä että tunteita tarvitaan kun valitaan yhtä hyvien vaihtoehtojen välistä. Kirjassa viitattiin tutkimuksiin joissa oltiin havaittu että oli ihmisiä joiden tunteet eivät ohjaa käytöstä hyvin, ja näiden on vaikeaa valita kaupassa esimerkiksi mitä näkkileipää he ostavat : He ovat ikään kuin Buridanin aaseja, jotka kuolevat kahden identtisen heinäkasan välille koska eivät kykene valitsemaan kumman syömisen aloittaisivat ensin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)