Haldanen dilemmaan liittyvä argumentaatio on joskus ollut muodikasta kreationismipiireissä. Se on ollut melko kauan vähän vähemmällä huomiolla. Kuitenkin Intelligent Designin puolella siihen on viime aikoina ollut hieman kasvanutta kiinnostusta. Tämä on ollut sinällään mielenkiintoista, koska Haldanen dilemma on evoluutiovastaisena argumenttina yleensä kiinnostanut nimenomaan nuoren maan kreationisteja.
Haldanen dilemmassahan on kysymys siitä että evoluutiolle on asetettu nopeusraja jota se ei voi ylittää. Ja jos tämä nopeusraja olisi todellinen, nimenomaan YEC -kreationismi ja isoissa määrin kaikki Raamatullinen kreationismi olisi kuitenkin hyvin suuressa pulassa. Sillä Nooan Arkkiin uskominen vaatii käytännössä sellaisen aikajanan valitsemista että Haldanen dilemmaan luottamisesta olisi pakko luopua.
Valaisen asiaa hieman. Kun Nooan Arkista puhutaan, on huomioitava sen koko. "Raamattu" kertoo arkin olleen pituudeltaan 300, leveydeltään 50, ja korkeudeltaan 30 kyynärää. Kyynärä on tietysti summittainen mitta jolle ei tiedetä aivan eksaktia sisältöä. Kuitenkaan se ei ole aivan mitä tahansa. Ja tämän vuoksi kyynäräksi on tavattu valita melko pitkiä ehdotuksia yksiköiksi. Suosiossa on Egyptin kuninkaallisen kyynärän pituus (0,5241). Tämä antaa arkin mittasuhteiksi 157,2 * 26,2 * 15,7 m. Kreationistit arvioivat optimistisesti arkin lattiapinta-alaksi noin 9000 m2. Arkin suuria mittasuhteita yleensä korostetaan, koska sinne on saatava kaikki eläimet.
1: Samoin tässä usein korostetaan sitä miten Arkki on mittasuhteiltaan sama kuin normaali laiva. Kuitenkin melkoisen monista arkki itse asiassa näyttää juuri tältä ; Normaalilta laivalta jonka kokoa on vain kasvatettu miettimättä mitä tarkoittaa kun puusta tehty laiva vain suurennetaan mittasuhteiltaan. Tämä onkin johtanut siihen erikoiseen tilanteeseen että erilaisia näytösmallisia arkkeja rakennellaan. Mutta ne eivät koskaan ole merikelpoisia eikä niitä edes yritetä rakentaa sellaisiksi.
Tosin Nooan arkki ei näillä mitoilla ole mitenkään aivan ylitsepääsemättömän mahdottoman älytön. Nooan arkki on mielestäni epäuskottava mutta ei se sentään falsifioi itseään siinä mielessä että se olisi fysikaalisesti suoraan mahdoton konsepti. Esimerkiksi ruotsinlaiva Silja Serenade on lattiapinta -alaltaan 13 700m2. Eli se on suurempi kuin Nooan arkki. Se tosin onkin sitten tehty metalleja hyväksikäyttäen. Se tarjoaa tiettyjä teknisiä etuja puun rinnalle.
1: Vaikka puu kelluu ja on siksi intuitiivisesti parempi, on metallissa paljon parempia puolia. Asiaa voinee demonstroida sillä että jos ihmisen paisuttaa mittasuhteilta kaksi kertaa suuremmaksi, (pyöreästi parimetrinen noin nelimetriseksi) ja tämän iho kasvaa kantokyvyltään kaksinkertaisen paksuiseksi, kasvaa kestokyky lineaarisesti. Ongelma on siinä, että aina kun mittasuhteet kaksinkertaistuvat, kasvaa kestokyky kaksinkertaiseksi, mutta tämän on kannateltava kahdeksankertainen määrä materiaa. (Peräti mittasuhderiippumattomasti näin) Iso koko kasvattaakin kuoren suhteellista paksuutta, jos siis halutaan että kokonaisuus pysyy kasassa. Tämä on oleellista sillä puuta tarvitaan yhä paksumpia määriä yhä pienemmän koon sisuksen lisäkasvun aikaansaamiseksi. Myös metallia koskee tietysti sama. Mutta koska metalli on itsessään vahvempaa, sitä tarvitaan ohuempia levyjä ja niin sen käytännön kannalta mahdolliset rajat tulevat vastaan puuta myöhemmin. Siksi, vaikka maailmassa puuta onkin, jättimäisiä Silja Linen isojen laivojen kokoisia laivoja ei tehdä puusta edes rikkaille. ~ Tarkalleen ottaen ; aikana jolloin lähinnä kuun pinnalla kävely on rikkaiden lompakon ulottumattomissa, ja statusvempeleitä on mitä ihmeellisempiä, ja laivojen kellumiseen liittyvä tietotaito ja tekniikka on melko lailla hallussa ... johtaa kohtaamaan sen että nykyisinä ihmeiden aikoina silti tiettävästi suurin puulaiva on Kuwaitissa oleva Guinnesin ennätystenkirjaan päätynyt puulaiva. Se on 83.7 m pitkä ja 18.5 m leveä. Sen lattianeliömetrit olivat 6 000 m2 Se on iso. Ja selvästi pienempi kuin kreationistien esittämä Nooan arkki.
Onkin hupaisaa huomata että Nooan arkki ei ole niin massiivinen voimannäyte kuin voisi luulla. Puulaivaksi se on tietysti hervoton, mutta jos ajatellaan isoimpia arvioita, on maailmassa silti aivan liikaa eläinlajeja. Puulaivan isoudesta huolimatta maailmassa on pirusti erilaisia lajeja. Ja tuntuukin uskomattomalta että eläimet ynnä riiden ruoka saataisiin mahtumaan tämänlaiseen alukseen. Kreationistien ideana onkin vedota tässä kohden baramiineihin. He korostavat että arkissa oli nimen omaan eläinten perusryhmiä, eikä lajeja siinä mielessä kuin mitä nykyään esitetään. Kaikki nykyiset lajit ovat sitten eriytyneet ja erilaistuneet näistä arkissa olleista yksilöistä. ; He itse asiassa mielellään ja usein korostavat että Nooan arkissa ei tapahtunut mitään luonnonvastaista perversiota vaan baramiinit lisääntyivät nimenomaan "lajiensa mukaan".
Baramiiniteoria onkin lastaamisen kannalta loistava idea. Nooan arkin kohdalla tämä peruslajien määrä halutaankin tehdä mahdollisimman pieneksi. Luvut ovat tässä yleensä melko pieniä. Esimerkiksi suositun YEC -laskelman mukaan Nooan arkissa oli 43 nisäkäsbaramiinia, 74 lintubaramiinia ja 10 matelijabaramiinia. ; Suuremman törmäämäni arvioinnin mukaan noin 100 maaeläinbaramiinia ja 200 lintulajia olisi riittänyt. Pienin tietämäni arvoi esitti että nisäkäsbaramiineja olisi vain 30.
Nämä arviot tehdään baraminologian perussäännön mukaan, eli taustalla ei ole geneettisten erojen mahdollinen kasautumistahti ja syntymistahti jota Haldanen dilemma käsittelee. Sen sijaan siinä arvioidaan nimenomaan sitä että samaan perusryhmään kuuluvat ne lajit jotka lisääntyvät keskenään suoraan tai epäsuoraan. (Eli esimerkiksi aasi ja hevonen kuuluvat samaan perusryhmään koska niiden risteymästä tulee muuli, joka ei kenties pysty lisääntymään mutta joka kuitenkin syntyy.) YEC -logiikka meneekin siten että kun baramiinejen määriä arvioidaan - peräti tässäkin usein oiotaan optimistisesti ja alakanttiin sen sijaan että kaikki rajat olisi oikeasti risteytystestattu - ja kun ne ovat peräisin Nooan arkista, on kaikkien perusryhmien pakosti mahdollista tuottaa kaikki nykyiset lajit.
1: Toki rehellisesti sanoen jopa arvioiden määrien heittelyt johtuvat siitä että mitään standardia baramiinien määräarvioita ei ole tehty. Suuruusluokat ovat enemmänkin intuitioita ja ovat yllättävänkin kontekstiriippuvaisia. Esimerkiksi kambrikauden räjähdyksessä muistetaan mainita että se tukee mainiosti baraminologiaa koska evotieteilijöidenkin mielestä silloin oli jo kaikkien nykyisten eliöryhmien päämuodot olemassa. (Mikä on juuri se mitä evoluutio tietysti vaatikin.) Koska nämä ovat ilmestyneet tyhjästä se tukee kreationisteista nimenomaan baraminologiaa. (Vaikka prekambrikauden fossiileita on, ja monia nykyisiä pehmeitä lajeja ei tahdo löytyä fossiilirekordista, ja kambrikauden fossiiliston ilmenemisen takana onkin kovien osien ilmestyminen eikä se, että silloin eliöt ilmestyivät.) Nämä kambrikauden perusryhmät eivät kuitenkaan selvästi ole sellaisia lampaiden kaltaisia tai muutenkaan niihin suoraan rinnastettavia otuksia joita Raamatussa pisteään Nooan arkkiin. Tämä ihmetyttää. Paitsi että ei ihmetytä.
Kun perusryhmiä on Nooan arkin puheena ollessa aina esitetty mahdollisimman pieneksi, koska muutoin arviot eivät olisi enää mahdollisia kun huomioidaan että laivan pitäisi myös kyetä elättämään lajeja melko pitkään, on tästä ovelana sivuseurauksena pakko odottaa meganopeaa evoluutiota. ; Tämä johtaakin erikoisiin mietintöihin. Sillä esimerkiksi Haldanen dilemmaan vetoava ReMine selittää että ihmisen ja simpanssin välinen ero on liian suuri jotta se voisi syntyä vuosimiljoonien aikana. Ja jokainen kreationisti joutuu elämään sen kanssa että esimerkiksi eri karhulajien välinen variaatio on paljon suurempi kuin ihmisen ja simpanssin välinen ero. Ja siihen pitäisi riittää tuhansien vuosien aika.
Yleensä nuoren maan kreationistin kanssa juttelu muuttuukin siihen että:
1: Ei ymmärretä koko kysymystä, joten sen täytyy olla irrelevantti. Raamattu ei voi olla väärässä joten tottakai Nooan arkki riitti perusryhmille ja tottakai perusryhmien variaatiopotentia riittää kaikkiin nykylajeihin koska muutenhan Raamattu olisi väärässä ja epätieteellinen. Ja se olisi uskonnonvapauden haukkumista ja asian ehdottaminenkin on vastenmielistä naturalismia.
2: Haldanen dilemma hylätään jollain tavalla. Sillä Nooan arkki on se asia josta kunnon kreationisti ei luovu. Luopumiseen on toki monia teitä, ja yksi niistä on selittää muutos jonkinlaisella ihmeellä. Eli tosiasiassa Jumala kävikin lisäämässä variaatiota lajehin. Ihmettä vastaan ei tietysti voi argumentoida. Oikein muulla kuin sillä että tämänlaisista tempuista ei oikein ole näyttöä. Että tähän anomaliaan oletetaan melko lailla ad hoc/post hoc ihme ja "ainutlaatuinen Jumalan geeneihin tekemä henkäyksenomainen poikkeus" paikkaamaan ongelmat.
Kaiken kaikkiaan olisikin ymmärrettävää jos olisi niin että ID -piirien kreationistit käyttäisivät Haldanen dilemmaa. Ja Raamatulliset kreationistit välttelisivät sitä. Mutta asia on yleensä juuri päin vastoin. Joka on tavallaan hupaisaa. Mutta osittain ymmärrettävää siitä syystä että YEC -piirit ovat tunnettuja siitä että "mikä tahansa pro Raamattu ja evoa vastaan kelpaa" kun taas ID:läisillä on sentään se, että vaikka mitään ei haukuta typeryydeksi, niin pahimmat typeryydet jätetään käyttämättä. Ja Haldanen dilemman olettaminen evoluution rajaksi vaatisi vain evoluution totaalista ymmärtämättömyyttä..
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ReMine. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ReMine. Näytä kaikki tekstit
tiistai 2. huhtikuuta 2013
maanantai 27. kesäkuuta 2011
Lajiutumisen kaksoisstandardit
Kreationistejen jutteluita kuunnellessa huvittaa erityisesti heidän suhteensa makroevoluutioon ja lajiutumiseen. He pitävät evoluutiota mikroevoluutiotasolla hyväksyttävänä, mutta he kiistävät makroevoluution, eli esimerkiksi lajiutumisen.
Tässä tavallisin keino on esittää mahdottomia vaatimuksia. He esimerkiski vaativat että on näyttää koko evoluutiohistoria vaiheittain. Tai toistaa tämä laboratoriossa. Tässä vaatimisessa on erikoinen todisteiden epätasainen jakauma ; Kreationistit eivät hyväksy tätä heidän evoluutiolle asettamaansa tiedevaatimusta jos heiltä vaaditaan Jumalan luomistyön toistamista. Tämänlainen Jumalan empiristäminen jokaisen yksityiskohdan tasolla saa muistutuksen loogisesta positivismista. Tämän perään tulee muistutus siitä että looginen positivismi on osoittautunut vääräksi ja huonoksi tieteenfilosofian näkemykseksi. Sellaiseksi joka on itsensä kumoava ja jonka ehtoja on mahdotonta toteuttaa. Onkin olennaista huomata, että syytöksessä on perää. Samalla kuitenkin paljastuu että evoluution lajiutumiselle asetetut vaatimukset ovat nekin loogisen positivismin ehtoja ja siksi yhtä naurettavia ja mahdottomia.
Itse asiassa hupia saa jo siitä että kreationistien lajiutumistahdin toteutuminen olisi evoluutioteorian ennusteiden vastaista. Tästä saa hieman alkumakua lukemalla Walter ReMinen esittämää kritiikkiä evoluutiolle. Hänhän esittää että evoluutiossa on maksimaalinen vauhti. Ja että evoluutio kipittää niin nopeasti että se ei ole mahdollista. Tästä hän taas päättelee Jumalan tarpeen. Toki hänen tapansa käyttää Haldanen dilemmaa on syvästi virheellinen ja evoluutio etenee hyvin paljon hänen esittämäänsä nopeammin. Mutta kuitenkin pääpointti palautuu siihen että evoluutio vaatii aikaa. Jos näkisimme ja toisitnaisimme kohta kohdalta laboratoriossa kuinka "kissa muuttuu koiraksi" tai tapahtuisi jotain yhtä suurta muutosta, olisi evoluutio itse asiassa kumottu. ~ On itse asiassa selvää että jos evoluution todistamiseksi vaaditaan jotain joka itse asiassa kumoaisi evoluution, että evoluutioteoriaa on olkiukotettu ja väärinymmärretty.
1: Asiaa voisi syventää myös ottamalla esiin lokaalin optimin idean. Kreationistit toistavat mielellään - esimerkiksi julkisissa luennoissaan joissa itsekin olen vieraillut - että jalostus on tuonut esiin lokaaleja optimeita. Eli jalostus etenee tiettyyn rajaan asti, mutta sitten homma ei etene, kuten eräskin luennoija värikkäästi ilmaisi retorisen tauon jälkeen että "ei vaikka itkisi!" Tämä nimittäin tuo esiin hakualgoritmeissa tyypillisen tilanteen ; Aluksi haku etenee ripeämmin. Kuitenkin kreationistit mielellään laskevat nykytilan edistysmuutoksia ja soveltavat ne vakioina menneisyyteen. Mikäli heidän lokaali optimi -ajattelussaan olisi perää, heidän tulisi ottaa tämä huomioon. Mutta tässä olisi seurauksena se, että menneisyyden muutostahti olisi kovempi. Logiikkana tasaisuus olisi sama kuin jos nyt jalostus ei etenisi, niin tästä pääteltäisiin että jalostus ei ole koskaan vaikuttanut. (Not because it is true, just for the sake of the argument) Kuitenkin tämän jalostuksen tehot myönnetään kreationistejenkin luennoilla..
Siksi onkin hyvä huomata että makroevoluutiota on itse asiassa testattu kokeellisesti. ~ Jopa Intelligent Design -vaikuttaja Behen "Edge of evolution" sanoo sivulla 72 että "Strong evidence from the pseudogene points well beyond the ancestry of humans. Despite some remaining puzzles, there's no reason to doubt that Darwin had this point right, that all creatures on earth are biological relatives." Todisteeksi hän asettaa geenien rakenteen, joka on juuri sellainen minkä makroevoluutio ja yhteinen kantamuoto ennustavat. Behe ymmärtää että olisi tieteenfilosofisesti pätemätöntä esittää kritiikiksi se, miten havainto ei ole Jumalan kanssa ristiriidassa. Se on silti "yhteisellä kantamuodolla höystetyn evoluutioteorian" ennuste, josta poikkeaminen olisi sille ongelmallista.
1: Lisäsävyjä asiaan saadaan tietysti siitä että evoluutioteorian kumoutuminen on selvästi mahdollista. Esimerkiksi näyttämällä että maailma on sen 10 000 vuotta. Tai tuottamalla rievuista sarvikuono. Tai muuttamalla kissa koiraksi laboratoriossa parilla sukupolvella. Jumalan kanssa tämänlaista ns. falsifiointikriteeriä ei sen sijaan ole tarjolla. Ja niin jopa Behe - niin makroevoluution myöntäjä kuin onkin - joutuu pohjimmiltaan turvautumaan evoluutioteorian vastustamiseen saadakseen tilaa "Aukkojen Jumalalleen". Sillä mitään kunnollista testiä - esimerkiksi sitä jolla äly tai Luoja koetellusti liitetään sellaisiin konsepteihin kuin RC - ei hänelläkään ole tarjolla.
Kaiken kaikkiaan kreationismin lajiutumis/makroevoluutiopuhe näyttääkin olevan jotain jossa ei ole pääasiassa asioiden luonnontieteellinen selvittäminen. Vaan jokin jossa evoluutioteorialle annetaan vain mahdollisuudet "oja" tai "allikko". Joko evoluutio kumotaan sillä että "kissa ei muutu koiraksi laboratoriossa". Tai sitten se kumotaan juuri sillä, että näin tapahtuisi.
Tässä tavallisin keino on esittää mahdottomia vaatimuksia. He esimerkiski vaativat että on näyttää koko evoluutiohistoria vaiheittain. Tai toistaa tämä laboratoriossa. Tässä vaatimisessa on erikoinen todisteiden epätasainen jakauma ; Kreationistit eivät hyväksy tätä heidän evoluutiolle asettamaansa tiedevaatimusta jos heiltä vaaditaan Jumalan luomistyön toistamista. Tämänlainen Jumalan empiristäminen jokaisen yksityiskohdan tasolla saa muistutuksen loogisesta positivismista. Tämän perään tulee muistutus siitä että looginen positivismi on osoittautunut vääräksi ja huonoksi tieteenfilosofian näkemykseksi. Sellaiseksi joka on itsensä kumoava ja jonka ehtoja on mahdotonta toteuttaa. Onkin olennaista huomata, että syytöksessä on perää. Samalla kuitenkin paljastuu että evoluution lajiutumiselle asetetut vaatimukset ovat nekin loogisen positivismin ehtoja ja siksi yhtä naurettavia ja mahdottomia.
Itse asiassa hupia saa jo siitä että kreationistien lajiutumistahdin toteutuminen olisi evoluutioteorian ennusteiden vastaista. Tästä saa hieman alkumakua lukemalla Walter ReMinen esittämää kritiikkiä evoluutiolle. Hänhän esittää että evoluutiossa on maksimaalinen vauhti. Ja että evoluutio kipittää niin nopeasti että se ei ole mahdollista. Tästä hän taas päättelee Jumalan tarpeen. Toki hänen tapansa käyttää Haldanen dilemmaa on syvästi virheellinen ja evoluutio etenee hyvin paljon hänen esittämäänsä nopeammin. Mutta kuitenkin pääpointti palautuu siihen että evoluutio vaatii aikaa. Jos näkisimme ja toisitnaisimme kohta kohdalta laboratoriossa kuinka "kissa muuttuu koiraksi" tai tapahtuisi jotain yhtä suurta muutosta, olisi evoluutio itse asiassa kumottu. ~ On itse asiassa selvää että jos evoluution todistamiseksi vaaditaan jotain joka itse asiassa kumoaisi evoluution, että evoluutioteoriaa on olkiukotettu ja väärinymmärretty.
1: Asiaa voisi syventää myös ottamalla esiin lokaalin optimin idean. Kreationistit toistavat mielellään - esimerkiksi julkisissa luennoissaan joissa itsekin olen vieraillut - että jalostus on tuonut esiin lokaaleja optimeita. Eli jalostus etenee tiettyyn rajaan asti, mutta sitten homma ei etene, kuten eräskin luennoija värikkäästi ilmaisi retorisen tauon jälkeen että "ei vaikka itkisi!" Tämä nimittäin tuo esiin hakualgoritmeissa tyypillisen tilanteen ; Aluksi haku etenee ripeämmin. Kuitenkin kreationistit mielellään laskevat nykytilan edistysmuutoksia ja soveltavat ne vakioina menneisyyteen. Mikäli heidän lokaali optimi -ajattelussaan olisi perää, heidän tulisi ottaa tämä huomioon. Mutta tässä olisi seurauksena se, että menneisyyden muutostahti olisi kovempi. Logiikkana tasaisuus olisi sama kuin jos nyt jalostus ei etenisi, niin tästä pääteltäisiin että jalostus ei ole koskaan vaikuttanut. (Not because it is true, just for the sake of the argument) Kuitenkin tämän jalostuksen tehot myönnetään kreationistejenkin luennoilla..
Siksi onkin hyvä huomata että makroevoluutiota on itse asiassa testattu kokeellisesti. ~ Jopa Intelligent Design -vaikuttaja Behen "Edge of evolution" sanoo sivulla 72 että "Strong evidence from the pseudogene points well beyond the ancestry of humans. Despite some remaining puzzles, there's no reason to doubt that Darwin had this point right, that all creatures on earth are biological relatives." Todisteeksi hän asettaa geenien rakenteen, joka on juuri sellainen minkä makroevoluutio ja yhteinen kantamuoto ennustavat. Behe ymmärtää että olisi tieteenfilosofisesti pätemätöntä esittää kritiikiksi se, miten havainto ei ole Jumalan kanssa ristiriidassa. Se on silti "yhteisellä kantamuodolla höystetyn evoluutioteorian" ennuste, josta poikkeaminen olisi sille ongelmallista.
1: Lisäsävyjä asiaan saadaan tietysti siitä että evoluutioteorian kumoutuminen on selvästi mahdollista. Esimerkiksi näyttämällä että maailma on sen 10 000 vuotta. Tai tuottamalla rievuista sarvikuono. Tai muuttamalla kissa koiraksi laboratoriossa parilla sukupolvella. Jumalan kanssa tämänlaista ns. falsifiointikriteeriä ei sen sijaan ole tarjolla. Ja niin jopa Behe - niin makroevoluution myöntäjä kuin onkin - joutuu pohjimmiltaan turvautumaan evoluutioteorian vastustamiseen saadakseen tilaa "Aukkojen Jumalalleen". Sillä mitään kunnollista testiä - esimerkiksi sitä jolla äly tai Luoja koetellusti liitetään sellaisiin konsepteihin kuin RC - ei hänelläkään ole tarjolla.
Kaiken kaikkiaan kreationismin lajiutumis/makroevoluutiopuhe näyttääkin olevan jotain jossa ei ole pääasiassa asioiden luonnontieteellinen selvittäminen. Vaan jokin jossa evoluutioteorialle annetaan vain mahdollisuudet "oja" tai "allikko". Joko evoluutio kumotaan sillä että "kissa ei muutu koiraksi laboratoriossa". Tai sitten se kumotaan juuri sillä, että näin tapahtuisi.
torstai 2. kesäkuuta 2011
Tieteelle mahdottomista aiheista
"Mielestäni on kuitenkin selvä ero siinä voimmeko havaita maapallon muodon tai monia muita asioita, vaikkapa sen miten nisäkkäät lisääntyvät; ... ; miten väestö käyttäytyy jne, verrattuna tällaisiin teorioihin kuten evoluutio ja big bang, jotka ovat enemmänkin sivistyneitä arvauksia."
Yllä oleva lausunto ei ole keksintöä. Se on esitetty oikeasti. Menneisyyttä ei voida tutkia ja vain suora nykyaikana tehty toisinnus olisi tieteellinen metodi.1
Siinä näkökulma on kuitenkin tavallaan, arkijärjen pohjalta, käsitettävä. Siinä keskitytään mielikuvaan jossa tieteenteko tarkoittaa "suoraa havaitsemista". Tästä päädytään siihen näkemykseen jonka mukaan esimerkiksi historia ei olisi "kunnollista tiedettä" ja tällä oikeutetaan relativismia ; Ajatellaan että kaikki maailmankuvat sisältävät spekulaatiota ja arvailuja. Ja jos historiallisuus ja isot mittakaavat tulevat mukaan, ei olisi tiedettä jolla asiaa voitaisiin ratkaista. Tämä on kreationistien yllättävän usein harjoittama strategia, jossa relativismin kautta saadaan tukea omalle näkemykselle ja vastapuolen järjettömyydelle.2
Tämä vie kuitenkin tieteen miettimisen uuteen suuntaan. Suoran havaitsemisen idea tieteessä on nimittäin varsin kaukana tieteenteosta. Looginen positivismi ajoi suoran havaitsemisen, verifioinnin, vaatimusta. Mutta sitä pidetään mahdottomana. Silti kreationistien tieteenfilosofia näyttää yllättävän usein siltä, että tieteeltä vaaditaan samaa mitä loogiset positivistit vaativat, ja sitten evoluutikoita moititaan skientismistä jossa he uskovat tieteen olevan samanlaista kuin loogiset positivistit ajattelevat. Tämänlaista toimintaa on aivan oikein kutsua olkiukottamiseksi. Tieteenfilosofiassa looginen positivismi on hylätty, ja esimerkiksi Popperin työ käytännössä näytti että käytännön tieteenteossa loogisen positivismin ehtojen täyttäminen on tyystin ja totaalisen mahdotonta = Verifiointivaatimuksen mukaista tiedettä ei ole edes voitu tehdä.
Quine on korostanut sitä, miten likimain kaikki tieteellinen havaitseminen on itse asiasa epäsuoraa havaitsemista ; Kvarkkeja ei maistella, vaan tutkitaan vempeleillä. Planeettojen paikat havaitaan kaukoputkilla. Jopa näkökyvyn kautta saadut havainnot kulkevat aistinsolujen kautta. Näin kaiken havaitsemisen luotettavuus riippuu muista asioista. Havaitseminen onkin suoran konkreettisen näkemisen sijasta induktiivista. Ja induktioiden kohdalla teorioita voidaan lähestyä modus tollens -ajattelun kautta. Induktioita voidaan testata. Tässä mielessä aika ei ole mikään este. Maailmankaikkeuden mekanismeja koetellaan. Esimerkiksi maailmankaikkeuden laajenemista käsittelevä inflaatioteoria oli pakko ottaa käyttöön koska se oli tosiasioihin tarkemmin sopiva kuin vanha malli.
Tässä mielessä "historiaa käsittelevän tieteen kritiikissä" on osuvaa lähinnä se, että niissä huomataan että tiede ei kykene luomaan lopullista absoluuttia. Mutta ei tajuta että toiset spekulaatiot ovat silti hyvinkin koeteltuja ja paljon parempia kuin toiset spekulaatiot. Siksi älyllisesti rehellinen ihminen ei voi pitää maailmankaikkeuden historiaa tai muita vastaavia asioita selittäviä juttuja mitenkään "automaattisesti samanarvoisena". Tätä voi kenties olla vaikea huomata, jos jumiudutaan "tarkkuusvaatimukseen".
Emme toki saa historiasta yhtä tarkkoja mittauksia kuin nykyajasta. Mutta tämä pitää ottaa huomioon teorian varmistamiselta asetettavissa vaatimuksissa. ; Jos historioitsijalta joka selittää Aleksanteri Suuren sotaretkiä vaaditaan tietoa siitä mitä Aleksanteri jonain aamuna kello kymmenen, on tästä tietysti mahdotonta saada tietoa. Mutta silti Aleksanterin sotaretkistä, niiden paikasta, ja ajastakin, voidaan tietää hyvinkin paljon asioita.
Ongelmia historiatieteelle tulee vasta jos verifiointiin ja loogiseen positivismiin jumitetaan. Loogista positivismia ja sen skientismiä näytetään vaativan lähinnä pseudotieteilijöiden parissa. Näyttääkin siltä että tämä vastaa heidän tiedekäsitystään. Valitettavasti se, että tämä ei osu siihen mitä tieteentekijät ja tieteenfilosofit ajattelevat tieteestä, johtaa siihen että "kritiikki" latistuu puskasta huuteluksi, mahdottomiksi vaatimuksiksi ja niiden pohjalta tehdyksi oman maailmankuvan valtapelipätemiseksi. Ja olkiukottamiseksi.
Oikea sana "maailmankaikkeuden historiaa tutkien" onkin "kompleksisuus". Se, että fysiikassa tutkitaan hyvin yksinkertaista tilaa, tekee niistä yksinkertaista ja selvää. "Reduktion portaita kiivetessä" tilanteet mutkistuvat ; Biologia on mutkikkaampaa tutkittavaa kuin kemia "jonka päälle" se kuitenkin ihan tyystin rakentuu. Ihan jo senkin vuoksi koska vuorovaikuttavia "juttuja" on enemmän. Tämän pitää kuitenkin kannustaa tutkimuksen lisäämiseen ja tarkkaavaisuuteen ; Samanarvoistamisen sijasta vaaditaan suurempaa tarkkuutta ja herkkyyttä, jotta datasta voidaan tehdä päätelmiä. Siksi nämä tieteet ovat "vaikeampia". Niitä kuitenkin usein moititaan enemmän ja vähemmällä osaamisella niihin uskalletaan puuttua niinkin mitättömän turhasta syystä, kuin että oman maailmankuvan spekulaatio jota ei ole haluttu mitenkään koetella halutaan asettaa samanarvoiseksi sellaisen kanssa jonka parissa "työt on tehty". Tämä taas on suoraan sanoen älyllistä laiskuutta.3
1 Lainaamani lausunto itse asiassa jatkui "suoran nykyajassa havaitsemisen ja sellaisenaan toisintamisen" hengessä vaatimuksella evoluution toistamisesta lyhytaikaisesti, jossa pitäisi todistaa makroevoluution muuttuminen nopeassa tahdissa. Vaikka tämänlainen olisi evoluutionopeudebn ylittämistä jonka puolelle kreationistit menevät mielellään; Havaittu lajien muutos olisi jotain joka ylittäisi sen, mitä evoluutio voi ehtiä. Tämä on esimerkiksi Walter ReMinen argumenttien pohjalta nimen omaan todistaisi luomisesta. Ja tämä logiikka on olennainen siinä miksi evoluutio tarvitsee ne miljoonat vuodet.
2 Siksipä tämäkin lausunto päättyi loppukaneettiin "Älkää käsittäkö väärin, en nyt ala väittämään että evoluutioteoria EI olisi totta, mutta kyllä vähän alkaa kuulostaa uskonnolta tuollainenkin itsepäinen valehtelu." Juuri tämä "suvaitkaa minun samanarvoista spekulaatiota mutta teidän spekulaatiot on valehtelua" -henki on juuri sitä mitä Puolimatkan lukeminen on synnyttänyt ja suorastaan lietsonut. Evolutionistejen pilkkaaminen on vahvistunut ja sitä myydään "suvaitsevaisuutena" ja epäreiluuuden esiintuomista pidetään "suvaitsemattomuutena".
3 Tämä laiskuus näkyy tietysti myös siinä, että kreationistit puolustavat Jumalaa usein epäsuoralla havaitsemisella ja puolustavat tätä esimerkiksi mustilla aukoilla ja gravitoneilla, joita ei voi havaita ja jotka ovat silti tieteellisiä. Ja he muistavat maailmanhistorian päälinjoja selittäessään Jumalallisesta maailmanhistoriasta, kuten Nooan tulvista joita ei niitäkään ole suoraan havaittu ja nykyajassa toistettu. Nämä jutut eivät heidän mieleesä putkahda näiden "kritiikkien" kohdalla. Tämä epätasapaino näyttää että heillä on erilaisia normeja, joista "naurettavan tiukaksi aikaa sitten osoitetun ja kuopatun" loogisen positivismin vaatimuksia sovelletaan "niihin vastutajiin" ja itselle sallitaan likimain mikä tahansa. Tämä epäreiluus, jossa "omia" ja "muita" käsitellään eri tieteenfilosofisin säännöin värittääkin kreationismikeskustelun hyvin voimakkaasti.
Yllä oleva lausunto ei ole keksintöä. Se on esitetty oikeasti. Menneisyyttä ei voida tutkia ja vain suora nykyaikana tehty toisinnus olisi tieteellinen metodi.1
Siinä näkökulma on kuitenkin tavallaan, arkijärjen pohjalta, käsitettävä. Siinä keskitytään mielikuvaan jossa tieteenteko tarkoittaa "suoraa havaitsemista". Tästä päädytään siihen näkemykseen jonka mukaan esimerkiksi historia ei olisi "kunnollista tiedettä" ja tällä oikeutetaan relativismia ; Ajatellaan että kaikki maailmankuvat sisältävät spekulaatiota ja arvailuja. Ja jos historiallisuus ja isot mittakaavat tulevat mukaan, ei olisi tiedettä jolla asiaa voitaisiin ratkaista. Tämä on kreationistien yllättävän usein harjoittama strategia, jossa relativismin kautta saadaan tukea omalle näkemykselle ja vastapuolen järjettömyydelle.2
Tämä vie kuitenkin tieteen miettimisen uuteen suuntaan. Suoran havaitsemisen idea tieteessä on nimittäin varsin kaukana tieteenteosta. Looginen positivismi ajoi suoran havaitsemisen, verifioinnin, vaatimusta. Mutta sitä pidetään mahdottomana. Silti kreationistien tieteenfilosofia näyttää yllättävän usein siltä, että tieteeltä vaaditaan samaa mitä loogiset positivistit vaativat, ja sitten evoluutikoita moititaan skientismistä jossa he uskovat tieteen olevan samanlaista kuin loogiset positivistit ajattelevat. Tämänlaista toimintaa on aivan oikein kutsua olkiukottamiseksi. Tieteenfilosofiassa looginen positivismi on hylätty, ja esimerkiksi Popperin työ käytännössä näytti että käytännön tieteenteossa loogisen positivismin ehtojen täyttäminen on tyystin ja totaalisen mahdotonta = Verifiointivaatimuksen mukaista tiedettä ei ole edes voitu tehdä.
Quine on korostanut sitä, miten likimain kaikki tieteellinen havaitseminen on itse asiasa epäsuoraa havaitsemista ; Kvarkkeja ei maistella, vaan tutkitaan vempeleillä. Planeettojen paikat havaitaan kaukoputkilla. Jopa näkökyvyn kautta saadut havainnot kulkevat aistinsolujen kautta. Näin kaiken havaitsemisen luotettavuus riippuu muista asioista. Havaitseminen onkin suoran konkreettisen näkemisen sijasta induktiivista. Ja induktioiden kohdalla teorioita voidaan lähestyä modus tollens -ajattelun kautta. Induktioita voidaan testata. Tässä mielessä aika ei ole mikään este. Maailmankaikkeuden mekanismeja koetellaan. Esimerkiksi maailmankaikkeuden laajenemista käsittelevä inflaatioteoria oli pakko ottaa käyttöön koska se oli tosiasioihin tarkemmin sopiva kuin vanha malli.
Tässä mielessä "historiaa käsittelevän tieteen kritiikissä" on osuvaa lähinnä se, että niissä huomataan että tiede ei kykene luomaan lopullista absoluuttia. Mutta ei tajuta että toiset spekulaatiot ovat silti hyvinkin koeteltuja ja paljon parempia kuin toiset spekulaatiot. Siksi älyllisesti rehellinen ihminen ei voi pitää maailmankaikkeuden historiaa tai muita vastaavia asioita selittäviä juttuja mitenkään "automaattisesti samanarvoisena". Tätä voi kenties olla vaikea huomata, jos jumiudutaan "tarkkuusvaatimukseen".
Emme toki saa historiasta yhtä tarkkoja mittauksia kuin nykyajasta. Mutta tämä pitää ottaa huomioon teorian varmistamiselta asetettavissa vaatimuksissa. ; Jos historioitsijalta joka selittää Aleksanteri Suuren sotaretkiä vaaditaan tietoa siitä mitä Aleksanteri jonain aamuna kello kymmenen, on tästä tietysti mahdotonta saada tietoa. Mutta silti Aleksanterin sotaretkistä, niiden paikasta, ja ajastakin, voidaan tietää hyvinkin paljon asioita.
Ongelmia historiatieteelle tulee vasta jos verifiointiin ja loogiseen positivismiin jumitetaan. Loogista positivismia ja sen skientismiä näytetään vaativan lähinnä pseudotieteilijöiden parissa. Näyttääkin siltä että tämä vastaa heidän tiedekäsitystään. Valitettavasti se, että tämä ei osu siihen mitä tieteentekijät ja tieteenfilosofit ajattelevat tieteestä, johtaa siihen että "kritiikki" latistuu puskasta huuteluksi, mahdottomiksi vaatimuksiksi ja niiden pohjalta tehdyksi oman maailmankuvan valtapelipätemiseksi. Ja olkiukottamiseksi.
Oikea sana "maailmankaikkeuden historiaa tutkien" onkin "kompleksisuus". Se, että fysiikassa tutkitaan hyvin yksinkertaista tilaa, tekee niistä yksinkertaista ja selvää. "Reduktion portaita kiivetessä" tilanteet mutkistuvat ; Biologia on mutkikkaampaa tutkittavaa kuin kemia "jonka päälle" se kuitenkin ihan tyystin rakentuu. Ihan jo senkin vuoksi koska vuorovaikuttavia "juttuja" on enemmän. Tämän pitää kuitenkin kannustaa tutkimuksen lisäämiseen ja tarkkaavaisuuteen ; Samanarvoistamisen sijasta vaaditaan suurempaa tarkkuutta ja herkkyyttä, jotta datasta voidaan tehdä päätelmiä. Siksi nämä tieteet ovat "vaikeampia". Niitä kuitenkin usein moititaan enemmän ja vähemmällä osaamisella niihin uskalletaan puuttua niinkin mitättömän turhasta syystä, kuin että oman maailmankuvan spekulaatio jota ei ole haluttu mitenkään koetella halutaan asettaa samanarvoiseksi sellaisen kanssa jonka parissa "työt on tehty". Tämä taas on suoraan sanoen älyllistä laiskuutta.3
1 Lainaamani lausunto itse asiassa jatkui "suoran nykyajassa havaitsemisen ja sellaisenaan toisintamisen" hengessä vaatimuksella evoluution toistamisesta lyhytaikaisesti, jossa pitäisi todistaa makroevoluution muuttuminen nopeassa tahdissa. Vaikka tämänlainen olisi evoluutionopeudebn ylittämistä jonka puolelle kreationistit menevät mielellään; Havaittu lajien muutos olisi jotain joka ylittäisi sen, mitä evoluutio voi ehtiä. Tämä on esimerkiksi Walter ReMinen argumenttien pohjalta nimen omaan todistaisi luomisesta. Ja tämä logiikka on olennainen siinä miksi evoluutio tarvitsee ne miljoonat vuodet.
2 Siksipä tämäkin lausunto päättyi loppukaneettiin "Älkää käsittäkö väärin, en nyt ala väittämään että evoluutioteoria EI olisi totta, mutta kyllä vähän alkaa kuulostaa uskonnolta tuollainenkin itsepäinen valehtelu." Juuri tämä "suvaitkaa minun samanarvoista spekulaatiota mutta teidän spekulaatiot on valehtelua" -henki on juuri sitä mitä Puolimatkan lukeminen on synnyttänyt ja suorastaan lietsonut. Evolutionistejen pilkkaaminen on vahvistunut ja sitä myydään "suvaitsevaisuutena" ja epäreiluuuden esiintuomista pidetään "suvaitsemattomuutena".
3 Tämä laiskuus näkyy tietysti myös siinä, että kreationistit puolustavat Jumalaa usein epäsuoralla havaitsemisella ja puolustavat tätä esimerkiksi mustilla aukoilla ja gravitoneilla, joita ei voi havaita ja jotka ovat silti tieteellisiä. Ja he muistavat maailmanhistorian päälinjoja selittäessään Jumalallisesta maailmanhistoriasta, kuten Nooan tulvista joita ei niitäkään ole suoraan havaittu ja nykyajassa toistettu. Nämä jutut eivät heidän mieleesä putkahda näiden "kritiikkien" kohdalla. Tämä epätasapaino näyttää että heillä on erilaisia normeja, joista "naurettavan tiukaksi aikaa sitten osoitetun ja kuopatun" loogisen positivismin vaatimuksia sovelletaan "niihin vastutajiin" ja itselle sallitaan likimain mikä tahansa. Tämä epäreiluus, jossa "omia" ja "muita" käsitellään eri tieteenfilosofisin säännöin värittääkin kreationismikeskustelun hyvin voimakkaasti.
tiistai 14. syyskuuta 2010
Evolutiivinen oppi siitä kuinka ylinopeutta voidaan ajaa.
"To conclude, I am quite aware that my conclusions will probably need drastic revision. But I am convinced that quantitative arguments of the kind here put forward should play a part in all future discussions of evolution."
(Haldane, "The Cost of Natural Selection", 1957)
Haldanen dilemma esitettiin vuonna 1957 Evoluutiogeneetikko J.B.S Haldanen julkaisussa "The Cost of Natural Selection". Siinä Haldane esitti, että valinnan keskimääräinen intensiteetti pitkällä aikavälillä enintään 0.1, jolloin valintapaineista ja hyödyllisten alleelien puuttumisesta johtuvia
kuolemia on n. 30 kertaa populaation koko. Hän oletti populaation koon vakioksi. Haldane laski, että uudet geenit vakiintuvat populaatioissa vasta 300 sukupolven jälkeen luonnonvalinnan takia.
Haldanen päätelmistä seurasi se, että evoluution nopeudella on rajat, koska korvautuminen vaatii valikoitumista ja jos valikoituminen on pitkän ajan niin voimakasta, että populaation koko pienenee, ajautuu se sukupuuttoon. Tämä tarkoittaa sitä että evoluutio ei voi toimia miten nopeasti tahansa. Itse asiassa adaptaatioiden kertyminen on yllättävän hidas prosessi.
Kreationisti Walter ReMine on esittänyt 1993 julkaistussa kirjassaan "The Biotic Message" väitteen, että kehitys apinan ja ihmisen yhteisestä esi-isästä apinaksi ja ihmiseksi ei ole voinut tapahtua viidessä miljoonassa vuodessa. ReMinen mukaa muutokseen siis tarvittaisiin paljon enemmän aikaa. Perusteluna tälle väitteelle hän käytti juurikin yllämainittua Haldanen Dilemmaa.
Hänen mukaansa ihmisen ja simpanssin DNA:n välillä oli eroa 4.8*107 emäksen verran. Hänestä "maaginen luku", 1667, on evolutiivisten adaptaatioiden absoluuttista maksimimäärää ihmisen sukulinjassa sen jälkeen kun simpanssin
sukulinja siitä erkani.
1: Laskelma on johdettu laskemalla 10 000 000
(vuotta) / 20 (vuotta/sukupolvi) / 300 (sukupolvea/adaptaatio). Haldanen esittämä luku, 300, on normaali populaatiogenetiikan antama odotusarvo ajalle, joka kuluu valintatekijällä s=0.1 varustetun hyödyllisen alleelin päätyminen 100%:n frekvenssiin populaatiossa; Uusi alleeli korvaa vanhan.
ReMinen argumentti on, että muutoksia on liikaa jotta evoluutio olisi voinut ehtiä tehdä ne. Näin ihminen ja simpanssi eivät jakaisi yhteistä esi -isää. ReMinen arviot ja laskelma näyttävät monella tavalla erikoiselta.
Helpot alta.
Ensinnäkin "Science Dailyssä" esitetty artikkeli 6. maaliskuuta 2007 julkaistun "Two-step Process Filters Evolution Of Genes Of Human And Chimpanzee" -mukaan ihmisen ja apinan välillä on 35 miljoonan emäksen ero, josta 50 000 vaikuttaa proteiineihin asti ja vain 5 000 on adaptiivisia vaikutuksia. Tässä arviossa ero on aivan huimaava kun muistaa että ReMinen esittää vakavissaan lukua 4.8*107 olennaisena vertailukohtana. Lisäksi on muistettava että moni erilainen mutaatio muuttaa useampaa aminohappoa. Todellinen adaptiivisten, siis Haldanen fiksaatiolaskelmiin liitettävien, mutaatioiden määrä on siis vielä huomattavasti pienempi kuin 5 000.
Toisekseen ReMine laskee puolta vauhtia : Koska simpanssi ja ihminen ovat toisistaan erkaannuttuaan molemmat linjat ehtineet vaihtaa adaptaation kautta 1667 alleelia, olisi kokonaisero kaksinkertainen, eli 3334 alleelia. Haldanen mallissa on siis esitetty erokin liian pieni.
ReMine tarkkailee yksittäisiä emäksiä. Kuitenkin esimerkiksi kahdentumat ja monet muut mutaatiot käsittelevät samanaikaisesti useita eri alleeleja. Adaptaatio ei tarkoita sitä että muutos tapahtuisi yksi aminohappo kerrallaan, vaan se tapahtuu yksi adaptiivinen mutaatio kerrallaan. Tämä kasvattaa eroja valtavasti.
Voidaan kuitenkin sanoa että Haldanen dilemman määräämän rajan kutsuminen "evoluution maksimivauhdiksi" ja väite siitä esitettyjen argumenttien sisällöt "eivät vaikuta hintaan ja nopeuteen" on perusteeton. Otan esimerkin jalostuksen maailmasta Tällä ei ole väliä koska Haldanen laskelmassa on kyse valinnan voimakkuudesta, ei siitä onko kyseessä luonnonvalinta vai ihmisen valinta. Tosin käytännössä ihmisen valinnassa ihminen vaikuttaa voimakkaasti juuri lajin sisäiseen valintaan puuttumalla, mutta tämän hyväksyminen vaatisi sen että kreationistit hyväksyisivät että ReMinen laskelmissa on puutteita.
Voidaan kehittää konkreettinen ja helppotajuinen esimerkki jossa alleelin fiksoituminen tapahtuu nopeammin:
1: Meillä on sukupolvi 1, jossa on 1 kpl mutanttikoiraita, muuten alleelia ei esiinny. Tämä siittää kaikki populaation naaraat.
2: Meillä on 2. sukupolvi, jossa 50% on geenin suhteen heterotsygoottinen. 50% populaatiosta, eli ne joilla geeniä ei ole, karsiutuu.
3: Meillä on 3. sukupolvi, jossa 1/4 on homotsygoottinen em. alleelin mukaan. 1/4 ei omaa alleelia lainkaan ja 1/2 omaa sitten heterotsygoottisesti. Populaatiosta kuolee kaikki paitsi homotsygoottiset.
4: Meillä on 4. sukupolvi, jossa mutantti on fiksoitunut. Haldanen mallissa fiksoitumiseen vaaditaan populaation pääluku * 9.5 kuolemaa, tässä tapauksessa vaaditaan vain populaation pääluku * 1.25 -> Evoluutio vaatisi vain 13% kuolemishinnasta "suorana valintana" ja se onnistuisi fiksoimaan geenin 50 kertaa nopeammin (200/4). Ja tässä ei ole edes pehmyttä valintaa otettu huomioon; Tämä laskisi vaadittujen kuolemien määrää.
+ Vaikka esimerkki on kiistämättä varsin epätavallinen ja luonnossa tai jalostuksessa toteutettuna epäuskottava, se kuitenkin kertoo siitä että Haldanen malli ei missään tapauksessa esitä evoluution maksiminopeutta. ReMinen ideana koko argumentissa taas on juuri se, että lasketaan maksiminopeus ja jos on yli sen, on selvää että evoluutio olisi vaihtoehtona falsifioitu, kumottu ja kuopattava. Siksi maksiminopeuden laskeminen onkin niin tärkeää.
Kreationismiin yhdistettynä laskelma on hieman eriskummaista. Se kun laskee kaikki erot adaptaatioiksi. Vakiintuneeksi argumentiksi kun on muotoutunut viittaaminen siihen että heikosti haitalliset mutaatiot eivät kovin helposti karsiudu populaatiosta. Kreationistit osaavat Müllerin ratchettiin liittyvän ominaisuuden -joka on juuri sitä pahaa evotiedettä mutta tässä asiassa heidän rappeutumisnäkemyksensä puolella - joka johtaa siihen että on tilanteita joissa jos valitaan yksi ominaisuus vallitsevaksi valikoidaan samalla useampi haitallinen ominaisuus: Tämä huomioon ottaen ihmisen ja simpanssin välisten erojen tulee olla moninkertaiset verrattuna ReMinen laskelmiin. Ihan vain sen takia että ero ei tarkoita samaa kuin adaptaatio.
Maksu maksetaan pehmeillä arvoilla:
Haldanen ajattelussa keskeisellä sijalla oli kovan valinnan idea.
Hänen mukaansa käy niin että jos valintapaine ei pidä yökköpopulaation kasvua kurissa, populaation kasvun pysäyttää kasvavasta yksilötiheydestä seuraava parasiitti -infektio, joka surmaa yksilöitä satunnaisesti. Haldanen ajattelussa populaatio ei voinut sopeutua parasiitteihin, mutta se kykeni sopeutumaan saalistaviin lintuihin, jolloin populaatiotiheydestä johtuva kuolleisuus vie tilaa valinnan aiheuttamalta kuolleisuudelta ja heikensi sitä, vaikeutti kehitystä.
Tätä kuolleisuutta ei kuitenkaan pidetä satunnaisena, ja toisaalta valintapaineet kuten esimerkiksi saalistus, pienentävät väestöntiheyttä jolloin valinta laskee väestöntiheydestä johtuvaa kuolleisuutta. Puhutaan taustakuolleisuudesta, eli kuolleisuudesta jota ei voida välttää, mutta kun saalistajat ja muut valintapaineet
harventavat populaatiota ne samalla vähentävät tätä taustakuolleisuutta. Tällöin taustakuolleisuus toimisi "puskurina" valinnalle vähentyessään
valintapaineiden vaikutuksesta. Näin valintamalliksi saadaan pehmeä valinta.
Pehmeä valinta ei tietenkään ole tekijä, jonka avulla Haldanen esittämä kustannus katoaa mihinkään. Karsinnassa vanha alleeli kuolee tieltä. Olennaista on kuitenkin se, miten tämä maksu tapahtuu konkreettisesti. Pehmeän valinnan mallissa valinnan kustannuksen maksamista voidaan tehdä taustakuolleisuuden aiheuttamasta kustannuksesta, joka jouduttaisiin joka tapauksessa maksamaan, näin "hinta pienenisi" ja kehitys nopeutuisi. Populaatiossa voisi tapahtua suurempaa valintapainetta ilman että valintapaine ajaisi populaation sukupuuttoon.
Geneettinen ajautuminen.
On myös muistettava että useimmat muutokset ovat neutraaleja. Neutraalit muutokset yksinkertaisesti kasautuvat ajan kuluessa eikä luonnonvalinta vaikuta niihin. Ja mutaatiosarjat, jotka apinoiden ja ihmisten perimissä tekisivät muutoksia juuri samaan kohtaan samalla lailla olisi erittäin epätodennäköistä, kasvattavat nämä neutraalit mutaatiot genomeiden eroa ilman että Haldanen dilemma asettaa niille nopeusrajoituksia.
Pullonkaulailmiö ; siihen liittyvät perustajavaikutus, lajiutuminen ja muut vastaavat seikat eriyttävät alleeleja melko nopeasti, jakaen populaatiot ryhmiin, jotka eroavat geneettisesti toisistaan. Näidenkin joukossa voi olla samanaikaisesti lukuisia neutraaleja ominaisuuksia - nehän eivät vaikuta valintapaineen suuruuteen mitenkään.
Lisäksi on huomattava, että olettaessaan koko populaatio käyvän valintapaineen läpi samanaikaisesti ja samalla intensiteetillä, Haldanen skenaario jättää käsittelemättä sen, että pullonkaulailmiössä alleeli yleistyy pienemmässä populaatiossa dramaattisesti ja laskee vaadittavien kuolemien määrää -siis itse maksettavaa hintaa- paljon pienemmäksi. Jos esimerkiksi oletetaan skenaario jossa 100 000 populaatiosta ainoastaan 1000 organismia eriytyy, ja siinä vain yhdellä on "fiksoituva" alleeli, jonka suhde koko populaatiossa onkin 1/100 000=0.001% -> 1/1000=0.1%. Koska alleelifrekvenssin yleistymisessä muutos kasvaa "korkoa korolle", saa alleeli uudessa populaatiossa runsaasti etumatkaa ; varhaisimmissa sukupolvissa, jolloin "fiksoituvan" alleelin suhde populaatiosta on pieni, prosenttiosuuden mukaan tapahtuva yleistyminen suhteessa koko populaation kokoon on paljon hitaampaa kuin myöhemmin. Näin koko 1000 populaatio saavuttaa yleistymisen vaadittua nopeammin. Jos tämä populaatio fiksoitumisen jälkeen palaakin vanhaan populaatioon, saa tämä koko populaatio vastaavan edun ja hinta jää paljon pienemmäksi.
Haldanen laskelmassa valinnan keskimääräinen intensiteetti pitkällä aikavälillä on enintään 0,1. Ja koska valintatilanteessa sukupolvelta toiselle edellisen lopputulos toimii seuraavan sukupolven alussa, tuottaa iteraatio "korkoa korolle" : Tästä seuraava nopeutuminen ei siis ole lineaarista vaan eksponentiaalista. Sisäisessä valinnassa, jota seksuaalivalinta ja myös ihmisen suorittama jalostus vertautuu maksaa Haldanen vaatiman hinnan, mutta maksaa sen jälleen "eri tililtä", eli syntymättömien jälkeläisien vaihtoehtopotentiaalista.
Tätä voidaan helposti kuvata kotieläinjalostuksessa käytetyllä urosvalinnalla; Voimme valikoida vain huippueliittisonneja, jotka edustavat vain marginaalisen pientä osaa populaatiosta, ja kun valtaosa naudoista siemennetään näillä, yleistyvät ja fiksoituvat huippueliittisonnien alleelit populaatiossa valtaisan nopeasti. Eikä tässä ole pelkoa sukupuutosta, seuraavassa sukupolvessa on vähintään yhtä monta yksilöä, kuin mitä kaikkia sonneja käyttäen voitaisiin saada.
1: Tämän valinnan puolesta puhuu Matt Ridleyn "Perimä - ihmisen historia 23 kappaleessa" sivuilla 117 - 118. Sieltä ilmenee että että Y -kromosomin SRY -geeni on eri populaatioissa populaation sisällä erittäin samanlainen ja eri populaatioiden välillä erot ovat kuitenkin suuria. Koska urosvalintaa ei ole ilman että se samalla olisi SRY -valintaa, tämä SRY -jakauma on tässä tapauksessa tukeva todiste sille että mainittua valikoitumista on oikeasti tapahtunut. Haldanen kannalta ongelmalliseksi tilanteen tekee myös se, että tutkimusten mukaan seksuaalivalintaan liitetty SRY:tä koskeva pyyhkäisy kuuluu evoluution nopeimpiin korvautuviin ja että ainakin yksi SRY:n korvautuminen on tapahtunut ihmisen ja simpanssin erkanemisen jälkeen.
Rikka rokassa : Rinnakkaisuus ja vaihtelu.
Haldanen dilemmassa ei ole otettu huomioon rinnakkaisuutta. Tämä ei kuitenkaan ole mitenkään suuresti vaikuttava tekijä suorassa evoluutiossa. Rinnakkaisuudella on kuitenkin merkittävä rooli lajin sisäisessä kilpailussa, jossa valinnan intensiteetti voi periaatteessa nousta reilusti yli arvon 1.0, joita ei voi muutoin saavuttaa muuten kuin yhdistämällä kymmeniä tai satoja tai tuhansia vähäisiä fitness-vaikutuksia eri lokuksissa.
Lisäksi laskelmien mukaan evoluutio nopeutuu, jos tavoitteet ovat muuttuvia. Nopeutuminen on lisäksi sitä huomattavampaa mitä monimutkaisemmasta sopeumasta on kyse. Evoluution eriytymisen ja muuttumisen nopeusrajoitusta ei voi siksi laskea pelkällä fiksoitumistahdilla.
"Evolution takes place under changing environmental conditions, forcing organisms to continually readapt. Intuitively, this would slow things down even further, as successive generations must switch tack again and again in the struggle to survive. But when Kashtan, Noor and Alon created a simulation in which the goals changed repeatedly, they found that its evolution actually speeded up. They even found that the more complex the goal - i.e., the more generations needed reach it under fixed conditions - the faster evolution accelerated in response to changes in that goal."
("Computer simulation shows how evolution may have speeded up")
Loppunenäkkyyttä.
Jos Haldanen dilemma olisi pätevä, muutokset kasaantuisivat hyvin hitaasti sukupolvesta sukupolveen, ja tämä olisi havaittavissa vertaamalla ihmisten DNA:ta heidän vanhempiensa isovanhempiensa, iso-isovanhempiensa ja muiden sukulaistensa DNA:han. Niiden, jotka uskovat Haldanen dilemman olevan uskottava, tulisi rahoittaa tämäntyyppista tutkimusta, koska tieteessä
havainnot ylittävät kaiken muun.
ReMinen tulkinnat ovat mielenkiintoisia. Etenkin kun muistaa että Haldanen dilemmaa on käytetty tavallisesti selittämään sitä, miksi populaatioissa esiintyy runsasta monimuotoisuutta, vaikka luonnonvalinta koko ajan karsii versioita pois. On selvää että tälläiselle havaitulle ilmiölle tarvitaan selitystä.
Tosin on tässä lopuksi mainittava, että ReMine tai kukaan muukaan ei ole konkreettisesti esittänyt sitä miten monta muutosta eriytymiseen tarvittaisiin ja kuinka suuri osuus näistä on näitä Haldanen valintapaineeseen liittyviä ominaisuuksia ja kuinka moni näistä ei koske lajin sisäiseen valintaan liittyvää ominaisuutta. Ehkä ReMine on oikeassa siinä että eroja on liikaa. Mutta tämä mahdollisuus ei perustu tietoon. Se ei ole mitenkään "todistettu". Selvää on kuitenkin se, että evoluution mahdollinen vauhti on paljon nopeampi kuin ReMinen esittämä. On selvää että juoksemme nopeammin kuin mikään - enemmän numerologinen kuin empiirinen - "taikaluku" rajoittaa.
Lähteitä:
Leonard Nunney, "Cost of Natural Selection revisited", 2003
"Haldane's Dilemma"
Robert Williams, "Haldane's Dilemma"
Mike Dunford, "How fast can evolution work?", 2007
-"-, "More on the "costs" of evolution", 2007
Gert Korthof, "Does life look like or unlike evolution?", 1999-2001
Ian Musgrave, "Haldane’s non-dilemma", 2007
Pim van Meurs,"Nunney: The Cost of Natural Selection Revisited (Haldane Dilemma)", 2008
Ian Musgrave, "ReMine strikes back", 2008
(Haldane, "The Cost of Natural Selection", 1957)
Haldanen dilemma esitettiin vuonna 1957 Evoluutiogeneetikko J.B.S Haldanen julkaisussa "The Cost of Natural Selection". Siinä Haldane esitti, että valinnan keskimääräinen intensiteetti pitkällä aikavälillä enintään 0.1, jolloin valintapaineista ja hyödyllisten alleelien puuttumisesta johtuvia
kuolemia on n. 30 kertaa populaation koko. Hän oletti populaation koon vakioksi. Haldane laski, että uudet geenit vakiintuvat populaatioissa vasta 300 sukupolven jälkeen luonnonvalinnan takia.
Haldanen päätelmistä seurasi se, että evoluution nopeudella on rajat, koska korvautuminen vaatii valikoitumista ja jos valikoituminen on pitkän ajan niin voimakasta, että populaation koko pienenee, ajautuu se sukupuuttoon. Tämä tarkoittaa sitä että evoluutio ei voi toimia miten nopeasti tahansa. Itse asiassa adaptaatioiden kertyminen on yllättävän hidas prosessi.
Kreationisti Walter ReMine on esittänyt 1993 julkaistussa kirjassaan "The Biotic Message" väitteen, että kehitys apinan ja ihmisen yhteisestä esi-isästä apinaksi ja ihmiseksi ei ole voinut tapahtua viidessä miljoonassa vuodessa. ReMinen mukaa muutokseen siis tarvittaisiin paljon enemmän aikaa. Perusteluna tälle väitteelle hän käytti juurikin yllämainittua Haldanen Dilemmaa.
Hänen mukaansa ihmisen ja simpanssin DNA:n välillä oli eroa 4.8*107 emäksen verran. Hänestä "maaginen luku", 1667, on evolutiivisten adaptaatioiden absoluuttista maksimimäärää ihmisen sukulinjassa sen jälkeen kun simpanssin
sukulinja siitä erkani.
1: Laskelma on johdettu laskemalla 10 000 000
(vuotta) / 20 (vuotta/sukupolvi) / 300 (sukupolvea/adaptaatio). Haldanen esittämä luku, 300, on normaali populaatiogenetiikan antama odotusarvo ajalle, joka kuluu valintatekijällä s=0.1 varustetun hyödyllisen alleelin päätyminen 100%:n frekvenssiin populaatiossa; Uusi alleeli korvaa vanhan.
ReMinen argumentti on, että muutoksia on liikaa jotta evoluutio olisi voinut ehtiä tehdä ne. Näin ihminen ja simpanssi eivät jakaisi yhteistä esi -isää. ReMinen arviot ja laskelma näyttävät monella tavalla erikoiselta.
Helpot alta.
Ensinnäkin "Science Dailyssä" esitetty artikkeli 6. maaliskuuta 2007 julkaistun "Two-step Process Filters Evolution Of Genes Of Human And Chimpanzee" -mukaan ihmisen ja apinan välillä on 35 miljoonan emäksen ero, josta 50 000 vaikuttaa proteiineihin asti ja vain 5 000 on adaptiivisia vaikutuksia. Tässä arviossa ero on aivan huimaava kun muistaa että ReMinen esittää vakavissaan lukua 4.8*107 olennaisena vertailukohtana. Lisäksi on muistettava että moni erilainen mutaatio muuttaa useampaa aminohappoa. Todellinen adaptiivisten, siis Haldanen fiksaatiolaskelmiin liitettävien, mutaatioiden määrä on siis vielä huomattavasti pienempi kuin 5 000.
Toisekseen ReMine laskee puolta vauhtia : Koska simpanssi ja ihminen ovat toisistaan erkaannuttuaan molemmat linjat ehtineet vaihtaa adaptaation kautta 1667 alleelia, olisi kokonaisero kaksinkertainen, eli 3334 alleelia. Haldanen mallissa on siis esitetty erokin liian pieni.
ReMine tarkkailee yksittäisiä emäksiä. Kuitenkin esimerkiksi kahdentumat ja monet muut mutaatiot käsittelevät samanaikaisesti useita eri alleeleja. Adaptaatio ei tarkoita sitä että muutos tapahtuisi yksi aminohappo kerrallaan, vaan se tapahtuu yksi adaptiivinen mutaatio kerrallaan. Tämä kasvattaa eroja valtavasti.
Voidaan kuitenkin sanoa että Haldanen dilemman määräämän rajan kutsuminen "evoluution maksimivauhdiksi" ja väite siitä esitettyjen argumenttien sisällöt "eivät vaikuta hintaan ja nopeuteen" on perusteeton. Otan esimerkin jalostuksen maailmasta Tällä ei ole väliä koska Haldanen laskelmassa on kyse valinnan voimakkuudesta, ei siitä onko kyseessä luonnonvalinta vai ihmisen valinta. Tosin käytännössä ihmisen valinnassa ihminen vaikuttaa voimakkaasti juuri lajin sisäiseen valintaan puuttumalla, mutta tämän hyväksyminen vaatisi sen että kreationistit hyväksyisivät että ReMinen laskelmissa on puutteita.
Voidaan kehittää konkreettinen ja helppotajuinen esimerkki jossa alleelin fiksoituminen tapahtuu nopeammin:
1: Meillä on sukupolvi 1, jossa on 1 kpl mutanttikoiraita, muuten alleelia ei esiinny. Tämä siittää kaikki populaation naaraat.
2: Meillä on 2. sukupolvi, jossa 50% on geenin suhteen heterotsygoottinen. 50% populaatiosta, eli ne joilla geeniä ei ole, karsiutuu.
3: Meillä on 3. sukupolvi, jossa 1/4 on homotsygoottinen em. alleelin mukaan. 1/4 ei omaa alleelia lainkaan ja 1/2 omaa sitten heterotsygoottisesti. Populaatiosta kuolee kaikki paitsi homotsygoottiset.
4: Meillä on 4. sukupolvi, jossa mutantti on fiksoitunut. Haldanen mallissa fiksoitumiseen vaaditaan populaation pääluku * 9.5 kuolemaa, tässä tapauksessa vaaditaan vain populaation pääluku * 1.25 -> Evoluutio vaatisi vain 13% kuolemishinnasta "suorana valintana" ja se onnistuisi fiksoimaan geenin 50 kertaa nopeammin (200/4). Ja tässä ei ole edes pehmyttä valintaa otettu huomioon; Tämä laskisi vaadittujen kuolemien määrää.
+ Vaikka esimerkki on kiistämättä varsin epätavallinen ja luonnossa tai jalostuksessa toteutettuna epäuskottava, se kuitenkin kertoo siitä että Haldanen malli ei missään tapauksessa esitä evoluution maksiminopeutta. ReMinen ideana koko argumentissa taas on juuri se, että lasketaan maksiminopeus ja jos on yli sen, on selvää että evoluutio olisi vaihtoehtona falsifioitu, kumottu ja kuopattava. Siksi maksiminopeuden laskeminen onkin niin tärkeää.
Kreationismiin yhdistettynä laskelma on hieman eriskummaista. Se kun laskee kaikki erot adaptaatioiksi. Vakiintuneeksi argumentiksi kun on muotoutunut viittaaminen siihen että heikosti haitalliset mutaatiot eivät kovin helposti karsiudu populaatiosta. Kreationistit osaavat Müllerin ratchettiin liittyvän ominaisuuden -joka on juuri sitä pahaa evotiedettä mutta tässä asiassa heidän rappeutumisnäkemyksensä puolella - joka johtaa siihen että on tilanteita joissa jos valitaan yksi ominaisuus vallitsevaksi valikoidaan samalla useampi haitallinen ominaisuus: Tämä huomioon ottaen ihmisen ja simpanssin välisten erojen tulee olla moninkertaiset verrattuna ReMinen laskelmiin. Ihan vain sen takia että ero ei tarkoita samaa kuin adaptaatio.
Maksu maksetaan pehmeillä arvoilla:
Haldanen ajattelussa keskeisellä sijalla oli kovan valinnan idea.
Hänen mukaansa käy niin että jos valintapaine ei pidä yökköpopulaation kasvua kurissa, populaation kasvun pysäyttää kasvavasta yksilötiheydestä seuraava parasiitti -infektio, joka surmaa yksilöitä satunnaisesti. Haldanen ajattelussa populaatio ei voinut sopeutua parasiitteihin, mutta se kykeni sopeutumaan saalistaviin lintuihin, jolloin populaatiotiheydestä johtuva kuolleisuus vie tilaa valinnan aiheuttamalta kuolleisuudelta ja heikensi sitä, vaikeutti kehitystä.
Tätä kuolleisuutta ei kuitenkaan pidetä satunnaisena, ja toisaalta valintapaineet kuten esimerkiksi saalistus, pienentävät väestöntiheyttä jolloin valinta laskee väestöntiheydestä johtuvaa kuolleisuutta. Puhutaan taustakuolleisuudesta, eli kuolleisuudesta jota ei voida välttää, mutta kun saalistajat ja muut valintapaineet
harventavat populaatiota ne samalla vähentävät tätä taustakuolleisuutta. Tällöin taustakuolleisuus toimisi "puskurina" valinnalle vähentyessään
valintapaineiden vaikutuksesta. Näin valintamalliksi saadaan pehmeä valinta.
Pehmeä valinta ei tietenkään ole tekijä, jonka avulla Haldanen esittämä kustannus katoaa mihinkään. Karsinnassa vanha alleeli kuolee tieltä. Olennaista on kuitenkin se, miten tämä maksu tapahtuu konkreettisesti. Pehmeän valinnan mallissa valinnan kustannuksen maksamista voidaan tehdä taustakuolleisuuden aiheuttamasta kustannuksesta, joka jouduttaisiin joka tapauksessa maksamaan, näin "hinta pienenisi" ja kehitys nopeutuisi. Populaatiossa voisi tapahtua suurempaa valintapainetta ilman että valintapaine ajaisi populaation sukupuuttoon.
Geneettinen ajautuminen.
On myös muistettava että useimmat muutokset ovat neutraaleja. Neutraalit muutokset yksinkertaisesti kasautuvat ajan kuluessa eikä luonnonvalinta vaikuta niihin. Ja mutaatiosarjat, jotka apinoiden ja ihmisten perimissä tekisivät muutoksia juuri samaan kohtaan samalla lailla olisi erittäin epätodennäköistä, kasvattavat nämä neutraalit mutaatiot genomeiden eroa ilman että Haldanen dilemma asettaa niille nopeusrajoituksia.
Pullonkaulailmiö ; siihen liittyvät perustajavaikutus, lajiutuminen ja muut vastaavat seikat eriyttävät alleeleja melko nopeasti, jakaen populaatiot ryhmiin, jotka eroavat geneettisesti toisistaan. Näidenkin joukossa voi olla samanaikaisesti lukuisia neutraaleja ominaisuuksia - nehän eivät vaikuta valintapaineen suuruuteen mitenkään.
Lisäksi on huomattava, että olettaessaan koko populaatio käyvän valintapaineen läpi samanaikaisesti ja samalla intensiteetillä, Haldanen skenaario jättää käsittelemättä sen, että pullonkaulailmiössä alleeli yleistyy pienemmässä populaatiossa dramaattisesti ja laskee vaadittavien kuolemien määrää -siis itse maksettavaa hintaa- paljon pienemmäksi. Jos esimerkiksi oletetaan skenaario jossa 100 000 populaatiosta ainoastaan 1000 organismia eriytyy, ja siinä vain yhdellä on "fiksoituva" alleeli, jonka suhde koko populaatiossa onkin 1/100 000=0.001% -> 1/1000=0.1%. Koska alleelifrekvenssin yleistymisessä muutos kasvaa "korkoa korolle", saa alleeli uudessa populaatiossa runsaasti etumatkaa ; varhaisimmissa sukupolvissa, jolloin "fiksoituvan" alleelin suhde populaatiosta on pieni, prosenttiosuuden mukaan tapahtuva yleistyminen suhteessa koko populaation kokoon on paljon hitaampaa kuin myöhemmin. Näin koko 1000 populaatio saavuttaa yleistymisen vaadittua nopeammin. Jos tämä populaatio fiksoitumisen jälkeen palaakin vanhaan populaatioon, saa tämä koko populaatio vastaavan edun ja hinta jää paljon pienemmäksi.
Haldanen laskelmassa valinnan keskimääräinen intensiteetti pitkällä aikavälillä on enintään 0,1. Ja koska valintatilanteessa sukupolvelta toiselle edellisen lopputulos toimii seuraavan sukupolven alussa, tuottaa iteraatio "korkoa korolle" : Tästä seuraava nopeutuminen ei siis ole lineaarista vaan eksponentiaalista. Sisäisessä valinnassa, jota seksuaalivalinta ja myös ihmisen suorittama jalostus vertautuu maksaa Haldanen vaatiman hinnan, mutta maksaa sen jälleen "eri tililtä", eli syntymättömien jälkeläisien vaihtoehtopotentiaalista.
Tätä voidaan helposti kuvata kotieläinjalostuksessa käytetyllä urosvalinnalla; Voimme valikoida vain huippueliittisonneja, jotka edustavat vain marginaalisen pientä osaa populaatiosta, ja kun valtaosa naudoista siemennetään näillä, yleistyvät ja fiksoituvat huippueliittisonnien alleelit populaatiossa valtaisan nopeasti. Eikä tässä ole pelkoa sukupuutosta, seuraavassa sukupolvessa on vähintään yhtä monta yksilöä, kuin mitä kaikkia sonneja käyttäen voitaisiin saada.
1: Tämän valinnan puolesta puhuu Matt Ridleyn "Perimä - ihmisen historia 23 kappaleessa" sivuilla 117 - 118. Sieltä ilmenee että että Y -kromosomin SRY -geeni on eri populaatioissa populaation sisällä erittäin samanlainen ja eri populaatioiden välillä erot ovat kuitenkin suuria. Koska urosvalintaa ei ole ilman että se samalla olisi SRY -valintaa, tämä SRY -jakauma on tässä tapauksessa tukeva todiste sille että mainittua valikoitumista on oikeasti tapahtunut. Haldanen kannalta ongelmalliseksi tilanteen tekee myös se, että tutkimusten mukaan seksuaalivalintaan liitetty SRY:tä koskeva pyyhkäisy kuuluu evoluution nopeimpiin korvautuviin ja että ainakin yksi SRY:n korvautuminen on tapahtunut ihmisen ja simpanssin erkanemisen jälkeen.
Rikka rokassa : Rinnakkaisuus ja vaihtelu.
Haldanen dilemmassa ei ole otettu huomioon rinnakkaisuutta. Tämä ei kuitenkaan ole mitenkään suuresti vaikuttava tekijä suorassa evoluutiossa. Rinnakkaisuudella on kuitenkin merkittävä rooli lajin sisäisessä kilpailussa, jossa valinnan intensiteetti voi periaatteessa nousta reilusti yli arvon 1.0, joita ei voi muutoin saavuttaa muuten kuin yhdistämällä kymmeniä tai satoja tai tuhansia vähäisiä fitness-vaikutuksia eri lokuksissa.
Lisäksi laskelmien mukaan evoluutio nopeutuu, jos tavoitteet ovat muuttuvia. Nopeutuminen on lisäksi sitä huomattavampaa mitä monimutkaisemmasta sopeumasta on kyse. Evoluution eriytymisen ja muuttumisen nopeusrajoitusta ei voi siksi laskea pelkällä fiksoitumistahdilla.
"Evolution takes place under changing environmental conditions, forcing organisms to continually readapt. Intuitively, this would slow things down even further, as successive generations must switch tack again and again in the struggle to survive. But when Kashtan, Noor and Alon created a simulation in which the goals changed repeatedly, they found that its evolution actually speeded up. They even found that the more complex the goal - i.e., the more generations needed reach it under fixed conditions - the faster evolution accelerated in response to changes in that goal."
("Computer simulation shows how evolution may have speeded up")
Loppunenäkkyyttä.
Jos Haldanen dilemma olisi pätevä, muutokset kasaantuisivat hyvin hitaasti sukupolvesta sukupolveen, ja tämä olisi havaittavissa vertaamalla ihmisten DNA:ta heidän vanhempiensa isovanhempiensa, iso-isovanhempiensa ja muiden sukulaistensa DNA:han. Niiden, jotka uskovat Haldanen dilemman olevan uskottava, tulisi rahoittaa tämäntyyppista tutkimusta, koska tieteessä
havainnot ylittävät kaiken muun.
ReMinen tulkinnat ovat mielenkiintoisia. Etenkin kun muistaa että Haldanen dilemmaa on käytetty tavallisesti selittämään sitä, miksi populaatioissa esiintyy runsasta monimuotoisuutta, vaikka luonnonvalinta koko ajan karsii versioita pois. On selvää että tälläiselle havaitulle ilmiölle tarvitaan selitystä.
Tosin on tässä lopuksi mainittava, että ReMine tai kukaan muukaan ei ole konkreettisesti esittänyt sitä miten monta muutosta eriytymiseen tarvittaisiin ja kuinka suuri osuus näistä on näitä Haldanen valintapaineeseen liittyviä ominaisuuksia ja kuinka moni näistä ei koske lajin sisäiseen valintaan liittyvää ominaisuutta. Ehkä ReMine on oikeassa siinä että eroja on liikaa. Mutta tämä mahdollisuus ei perustu tietoon. Se ei ole mitenkään "todistettu". Selvää on kuitenkin se, että evoluution mahdollinen vauhti on paljon nopeampi kuin ReMinen esittämä. On selvää että juoksemme nopeammin kuin mikään - enemmän numerologinen kuin empiirinen - "taikaluku" rajoittaa.
Lähteitä:
Leonard Nunney, "Cost of Natural Selection revisited", 2003
"Haldane's Dilemma"
Robert Williams, "Haldane's Dilemma"
Mike Dunford, "How fast can evolution work?", 2007
-"-, "More on the "costs" of evolution", 2007
Gert Korthof, "Does life look like or unlike evolution?", 1999-2001
Ian Musgrave, "Haldane’s non-dilemma", 2007
Pim van Meurs,"Nunney: The Cost of Natural Selection Revisited (Haldane Dilemma)", 2008
Ian Musgrave, "ReMine strikes back", 2008
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)