Teleologian luonnollisuudesta ei pidä tehdä liian hätäisiä päätelmiä

THUNK:issa on mainio video teleologisista selityksistä. Tässä yhteydessä kuvattiin mitä teleologinen selittäminen on. Karkeasti ottaen teleologia on sitä että asioita kuvataan tarkoituksen kautta. Asioissa nähdään intentioita ja tarkoituksia. Näin ollen asioita ei selitetä syy-seuraussuhteen kautta vaan syy-seuraussuhde päinvastoin käännetään päinvastyaiseksi ; Seuraus on se syy miksi asia on. Selitetään mitä hyötyä tai mikä funktio jollain asialla on. Tämä on tietenkin luontevaa jos mietitään vaikka teräaseita. On aika luontevaa ajatella että veitsi on terävä siksi että ihmiset voisivat leikata sillä asioita.

Mutta tartun tässä videossa esitettyyn psykologiseen puoleen. Video korosti että ihmisillä on taipumus tulkita asioita teleologisesti. Video nosti esiin useita, etenkin Deborah Kelemenin työryhmässä olleita, tutkimuksia joissa havaittiin että lapset tulkitsevat luontoa teleologisesti. Ja niin vuoret ovat korkeita jotta ihmiset voisivat kiivetä niille. ; Samoin havaittiin että aikuisetkin ajavat tämänlaisia selityksiä jos heille annetaan vain vähän aikaa miettiä kysymyksiä. Akateeminen koulutuskaan ei muuttanut tätä preferenssiä. Toki jos aikaa annettiin enemmän tai piti palata kysymyksiin joihin oli jo vastattu, akateemisesti koulutetut ihmiset huomasivat korjata näitä päätelmiä useammin kuin vähemmän kouluttautuneet ihmiset.

Tämä teema on jotain joka nousee usein esiin uskonnollisessa keskustelussa. Tällä hetkellä Suomessa fundamentalistikristityt ovat viitanneet näihin tutkimuksiin innolla. Syynä on se, että heistä se että taaperotkin uskovat teleologisiin selityksiin on tärkeää kun kuvataan sitä miten järkevää usko on. Ajatellaan että ateismi olisi epäluonnollista ja siksi epätotta.

En moiti näitä tutkimuksia vaan näitä niistä tehtyjä tulkintoja. Ne ovat nähdäkseni hyvin pitkällevietyjä. Kuten THUNK -videossa osattiin kertoa, syyt teleologiseen selitykseen eivät ole kovin helppoja. Ilmiö voi johtua monesta eri syystä. Ja filosofille ne kaikki ovat kiinnostavia.; On mahdollista että ihmiset näkevät teleologiaa jotenkin syntymälahjanaan. Ja tämä on kiinnostavaa koska se kertoo siitä miten aivomme toimivat. Mutta koska teleologiaa kartottavat kysymykset ovat kielellisiä ei voida täysin sulkea pois myös oppimisen ja kulttuurisen iskostuksen vaikutusta, ihan siksi että kielen oppiminen vaatii jotain kulttuuripiiriä. Ja tämäkin on kiinnostavaa koska se sitten kertoo siitä miten asioita kannattaa opettaa lapsille niin että oppi menee perille.

Uskovainen toki haluaa käyttää näitä asioita tarkoitushakuisesti ja tällöin kaikki asiat eivät ole yhtä kiinnostavia. Tässä mielessä heille nämä tutkimukset ovat lähinnä keino heiluttaa uskon luontaisuutta oikeutuksena omalle ideologialleen. Luonnollinen on hyvää -hengessä. Tätä toki kytketään yhteen myös erilaisiin Jean Calvinin tai C.S. Lewisin ajatuksiin joissa korostetaan että ateistit ovat valehtelijoita. Eli he tietävät olevansa väärässä ja he eivät oikeasti ole ateisteja vaan vihaavat Jumalaa.

Tässä mielessä on kiinnostavaa että olen itse asiassa itse kognitiivisen uskontotieteen syvä ystävä. Ja tässä on ollut esillä ylihavaitsemisteorioita. Jotka korostavat että teleologinen ajattelu on todella ihmisille luontaista. Siksi korostankin että Suomessa tehty tutkimus joka kartoitti suomalaisten aikuisten ateistien ajattelua johti samoihin teleologisten selitysmallien käyttämiseen. Ja tässä itse asiassa olen sillä kannalla millä monet fundamentalistikristitytkin; Pidän varsin uskottavana että piirre on synnynnäinen.

Kognitiivisessa uskontotieteessä on korostettu esimerkiksi Justin Barrettin ajatusta jossa mukaan uskonnollisten uskomusten syntyyn vaikuttaa esimerkiksi ihmismielen mekanismi, jonka tehtävänä on havaita ympäristössä vaikuttavia toimijoita. Puhutaan ”yliherkäksi toimijuuden havaitsemismekanismista” Tälle nähdään evolutiivinen syy; Jos liikumme esimerkiksi metsässä ja kuulemme oksien rahinaa, tämä mekanismi saa meidät vaistomaisesti ajattelemaan, että tämän äänen on aiheuttanut joku toimija (luultavasti villieläin). Mekanismi on kehittynyt yliherkäksi, koska selviytymisen kannalta on ollut hyödyllistä havaita ympäristössä liikkuvat toimijat mahdollisimman nopeasti ja tarkasti. Vaikka se tuottaisikin väärän uskomuksen, että pusikossa piileskelee petoeläin, turha varuillaan olo on paljon pienempi harmi kuin syödyksi tuleminen. Kognitiivisen uskontotieteen mukaan tämä mekanismi on uskonnon synnyn kannalta relevantti siksi, että se saa ihmiset näkemään toimijuutta ja tarkoituksellisuutta myös luonnonilmiöiden taustalla.

Monet uskovaiset eivät pidä näistä ajatuksista koska nämä nähdään ateistisina. Jonain jossa korostuu ei-tieteellinen ja ideologinen ja maailmankuvallinen asenne siitä että uskonto on harha ja virhe. Tässä mieleen tulee toki esimerkiksi malttia toivova Van Inwagen jonka mukaan kognitiivisen uskontotieteen antama naturalistinen selitys uskonnon alkuperälle on kuitenkin yhdistettävissä täysin luontevasti laajempaan yliluonnolliseen selitykseen. Mikäli ajatellaan, että maailmalla on kaikkivoipa ja kaikkitietävä luoja, voidaan täysin järkevästi uskoa hänen ohjanneen evoluutiota siten, että ihmisen kognitiiviset toiminnot johtavat todennäköisesti uskonnollisen uskon syntymiseen. Näin ollen evolutiiviset uskonnon alkuperää käsittelevät teoriat eivät van Inwagenin mukaan ole ristiriidassa uskonnollisen uskon kanssa eivätkä muodosta uhkaa sen rationaalisuudelle.

Itse näen että tässä suhteessa on syytä kiinnittää huomiota jumalan olemassaolon tai olemassaolemattomuuden sijaan ihan muihin asioihin. Nimittäin siitä että ”luonnollinen uskonto” ei takaa että toiminta olisi jotenkin automaattisesti järkevää tai adaptiivista. Itse asiassa intentioiden ylihavaitsemisteoria saa adaptiivisen hyötynsä puskissa hyppivistä leijonista eikä siitä että säikähtää tyhjää pensasta. Itse asiassa evoluutio tuottaa useitakin menetelmiä jotka tuottavat joissain yksittäisissä tapauksissa haittaa vaikka ne yleisesti ovat hyödyllisiä. Tästä johtuu esimerkiksi perhosen taipumus lentää kynttilän liekkiin. Piirteestä on hyötyä tavallisissa olosuhteissa. Näin ollen se että uskonto selittyy evoluutiolla ei ole jokin josta sellaisenaan voidaan päätellä että uskonnosta myös on hyötyä. Tässä mielessä onkin erikoista että moni mieluummin korostaa miten evoluutio ja Jumala saadaan ristiriidattomasti yhteen ja moittivat maailmankuvallisista oletteluista kun samalla sallitaan tämänlaisia logiikkaloikkia ilman vastaavaa evidenssivaatimustasoa.

Olenkin suoraan sanoen ihmetellyt sitä miten nämä ”ihmiset ajattelevat luonnostaan teleologisesti” -ajatukset ovat niin suosittuja jumalatodistuksienkorvikkeita nykyaikana. Sillä kun itse opettelin kognitiotiedettä, opin varsin pian että ihmisten ajatteluprosessointi on kaikkea muuta kuin järkevä. Ja tämä korostaa ennen kaikkea nopeasti tehtyjä päätelmiä – eli niitä ajattelutapoja joita näissä teleologisten selitysten preferointia löydetään.

Asia on saanut aika paljon medianäkyvyyttäkin kun Kahnemanin kirjasta tuli myyntimenestys. Hän on tehnyt pitkän linjan tutkimusta – myös edesmenneen Amos Tverskyn kanssa – Tversky taas tuli tunnetuksi nimenomaan kognitiivisten vinoutumien tutkijana. ; Tässä korostuu ajatus siitä että ihmiset ajattelevat usein ennustettavilla ja odotettavissa olevilla tavoilla väärin ja huonosti. Tästä prosessista syntyi ajatus siitä että ihmisten ajattelussa on erilaisia heuristiikkoja. ; Karkesti ottaen kyseessä on kahdesta erilaisesta heuristisesta menettelytavasta. On nopeita ja kohtuullisen hyviä tuloksia helposti tuottava prosessointisysteemi ja analyyttistä tarkkaa ja oikeaa tulosta tuottava systeemi.

Näin esimerkiksi jos annetaan vain vähän aikaa, eli on tehtävä nopeita vastauksia, ihmiset vastaavat väärin esimerkiksi seuraavaan kysymykseen; Jos pallo ja maila maksaa 1 € 10senttiä Ja maila maksaa euron enemmän kuin pallo, niin kuinka paljon pallo maksaa.

Nopeassa vastauksessa ihmiset vastaavat huomattavasti useammin väärin. On jotenkin intuitiivista ja luontevaa ajatella, että pallo maksaisi 10 senttiä. Analyyttinen mieli kuitenkin tietää että jos pallo maksaa 10 senttiä ja maila euron tätä enemmän, kokonaishinnaksi tulisi 1 euro 20 senttiä. Joka on tietenkin eri kuin euro 10 senttiä jonka ne maksavat yhteensä. Tämä taipumus on tilastollinen aivan kuten teleologisten selitysten antaminen.

Tämänlaiset tulokset syntyvät juuri samanlaisissa koejärjestelmissä joissa teleologista ajattelua löydetään. Ja harva silti näiden tulosten kohdalla sanoisi että tämä kertoo siitä että ihmiset luonnostaan järkevästi tietävät että tuollaisten pallojen hinta olisi 10 senttiä.

Luonnollisuus ja ajattelun yleisyys ei ole samaa kuin tuloksen eksaktius ja hyödykkyys käytännön elämässä. (Itse asiassa monet heuristiset virheajattelut ovat takana kun mietitään sitä miksi ihmisten huijaaminen onnistuu tietyillä tavoilla todella helposti. Assosiaatio uskontoon on tässä asenteellinen mutta jossain määrin ymmärrettävä, vähintään sitä kautta että uskonnoissa on paljastunut myös rahanhimoisia huijareita jotka ovat leikkineet vilpittömiä uskonmiehiä. Toki tätä ei ole asiallista alleviivata jonain ehdottomana asiantilana. Se on lähinnä yksi vaihtoehto jota ei sellaisenaan voida vain torjua ja kieltää muuta kuin maailmankuvallisesti torppaamalla vaihtoehdot dogmaattisesti.)

Vastaavia virheajatteluja on paljon. Olen itse nauttinut tässä yhteydessä esimerkiksi Dan Arielyn kirjoista joissa kerrotaan paljon vastaavia ajatusvinoutumia joilla on paljonkin kontaktipintaa aivan arkisessakin elämässä. Hän käyttää tässä yhteydessä mielellään ilmaisua ”ennustettavalla tavalla irrationaalinen”. Aiheesta löytyy myös populaaria kirjallisuutta suomeksikin, esimerkiksi Joni Martikaisen kirja ”Älä usko kaikkea mitä ajattelet”. Nämä viehättävät minua koska kognitiotieteen puolella opin varsin nopeasti sen että ihmiset, mukaan lukien minä itse, olemme alttiita kaikenlaisille illuusioille ja harhoille. Tässä kontekstissa oman empiirisyyteni ytimessä ovatkin erilaiset illuusiot ja ajattelun kompastelut joita vastaan taistelu on oleellinen osa älyllisyyden tavoittelua ja muuta vastaavaa älyllistä pyristelyä. Nyrkkisääntöni on jopa se, että jos jokin ajattelu on sinusta helppoa, se on todennäköisesti väärin tehtyä ja virheellistä.

Olenkin tavallaan huvittunut siitä miten suomessa fundamentalistit ovat laajasti hyväksyneet ajatuksen siitä että ihmiset ajattelevat maailmankuviensa kautta. Jos tämä on totta, he eivät luontevasti ajattele totuuskeskeisesti vaan ideologiakeskeisesti. Ja tässä yhteydessä on vaikeaa uskoa että ihmiset luontaisesti olisivat jotain jumalan takaaman Plantingan warrant -ajattelun ruumiillistumia. He samanaikaisesti hyväksyvät ajatuksen ihmisestä jonain jonka Jumala on luonut havaitsemaan totuuden (kuten luontaisan ja helpon teleologisen selittämisen luonnossa) ja ajatuksen ihmisestä joka ajattelee väärin ja ideologisesti ja maailmankuviensa kautta.

”Luonnollisuus” ja se että ”imeväisikäiset ja kiireessä ajattelevat ovat teleologiataipuvaisia” ei ole mielestäni kovin hyvä pohja sille että näkemystä argumentoidaan jotenkin erityisen totuudenmukaisena. Jos joku ajatus tuntuu korostuvan nopeassa ajattelussa, on selvää että siinä korostetaan nopeutta laadun sijaan. Mieleni tekisi jopa lainata Colin Camererin vertausta ; Hän on kuvannut nopeasti ajattelevaa systeemi 1 heuristiikkoina vahtikoiraan joka haukkuu kaikille vieraille, pitää kaikki vorot kaukana mutta sitten toisaalta aina välistä yrittää purra postimiestä. Tämänlainen pohja tuskin on perusta sille että halutaan varmistaa jonkin maailmankuvan todenmukaisuus. Kyllä se Jumalan lopullinen järkevyys on osoitettava sillä ankaraa pähkäilyä ja analyysiä käyttävällä menettelyllä; Toisella tavalla ajattelevat ovat tässä sellaisia että he sitten kyllä antavat haastetta ajatukselle että heidän näkemyksensä olisi rationaalinen..

---

Lähteet:
THUNK, ”Teleological Bias”
Deborah Kelemen, ” Why Are Rocks Pointy? Children's Preference for Teleological Explanations of the Natural World” (1999)
Deborah Kelemen & Cara DiYanni, ”Intuitions About Origins: Purpose and Intelligent Design in Children’s Reasoning About Nature” (2005)
Deborah Kelemen, ”The Human Function Compunction: Teleological explanation in adults" (2009)
Järnefelt, Canfield & Kelemen, ”The divided mind of a disbeliever: Intuitive beliefs about nature as purposefully created among different groups of non-religious adults” (2015)
Callahan, ”Moth and candle: the candle flame as a sexual mimic of the coded infrared wavelengths from a moth sex scent (pheromone)” (1977)
Daniel Kahneman, ”Thinking Fast and Slow” (2011)
Dan Ariely, ”Predictably Irrational” (2008)
Joni Martikainen ”Älä usko kaikkea mitä ajattelet” (2012)

Filosofiasta ja argumenttivirheiden "pienemmistä synneistä"

Kun asioita perustellaan, on tässä yleisesti käytössä kaksi päästrategiaa (1) vetoamme järkeen, tieteeseen tai vastaaviin järjestelmiin joissa jonkinlainen evidenssi tai rakenne tulee uskomuksia tai asettaa ne kriittiseen näkökulmaan. (2) voimme vedota auktoriteetteihin, ryhmäpaineisiin, rangaistuksiin, naurettavuuteen, toistoon, pelotteluun, heimohenkisyyteen, sensuuriin - tai ylpeyteen tai häpeään.

Karkeasti sanoen filosofit ovat tavanneet olla sellaisia että he painottavat näistä tätä ensimmäistä kohtaa. Jopa dekonstruktionistit menevät "joko logiikka tai ei mitään" -hengessä. He analysoivat sitä miksi looginen analyysi epäonnistuu eivätkä näe jälkimmäistä vakuuttumisen keinoa hyvänä. Itse asiassa vaikka olisi niin paatunut postmodernisti että olisi totuusrelativisti, niin heillekin kakkoskohdan temput ovat perustelujen sijaan intressejä, valtaa ja muuta tuomittavaa.

Tämä on hyvin mielenkiintoinen kysymys. Ja yhtenä teemana voikin olla se, että osittain kysymys on myös etiikasta. Moni mieltää kakkoskohdan autonomiaan puuttumisena. Tämä on siitä erikoista että periaatteessa jos ihminen tottelee järkeä niin kyllähän hän silloinkin alistuu jollekin. Jos sitoutuu aina järkeen, ei tee sen suhteen autonomista ratkaisua. (Vaikka tekisikin viisaita ja totuudenmukaisia ja käteviä ratkaisuja joissa mielekkäitä lopputulemia haetaan käytännöllisin keinoin.)
1: Autonomisuusnäkökulma on toki siinä mielessä erikoinen, että autonomisen päätöksen ohjailua tunteen ja ties minkä kautta suhteutetaan myös sen mukaan miten tätä suostuttelua tehdään ; Erilaisia lakeihin liittyviä houkuttimia katsotaan niin että jos jotain halutaan estää tai kieltää, tai jostain rangaistaan tähän suhtaudutaan nuivemmin kuin siihen että jotain asiaa kehutaan ja tuetaan erityisesti. Näin ollen esimerkiksi ksylitoltuotteiden tukeminen voisi näyttää hyvin erialaiselta kuin sokeripitoisten karkkien lisäverottaminen. Samoin voidaan nähdä että ne jotka kovin kategorisesti tuomitsevat kristinuskon tai islamin koetaan militanteimpina syrjijöinä kuin niitä jotka turhankin ylpeästi röyhistävät miten islam on rauhan uskonto ja kristinusko objektiivisen moraalin ja yhteiskuntajärjestyksemme ydin niin että näitä täytyisi erityisesti tukea, kunnioittaa ja ajaa oleelliseksi osaksi yhteiskuntamme valtakoneistoja. Ja jopa niille jotka moittivat näitä uskontoja sensuuri on pahempi asia kuin liiallisen. näkyvyyden ja vakavastiotettavuuden antaminen yleisessä julkisessa mediatilassa. (Joka on kuitenkin rajallisen kokoinen nykyäänkin.)

Tässä mielessä voidaan nähdä että sitä ollaan hyvinkin totuusarvofiksoituneita. Onkin selvää että looginen perustelu on sellaista että siinä vastaus on totuusarvoriippuvainen. Sen sijaan totuusarvot menettävät merkityksensä auktoriteettien alla. Niillä voi perustella kaikenlaista välittämättä minkälaisia taustaoletuksia tai perustelurakenteita käyttää. Totuus tai epätotuus ei merkitse mitään.

Tässä mielessä voidaan kuitenkin huomata että jos looginen päättelyvirhe - vaikkapa ristiriita - on hyvin vastansanomaton kritiikki, niin se että jonkin argumentaation yhteyteen livahtaa ad hominem on helposti totuusarvon kannalta vapausasteinen. Emme kuitenkaan yleisesti anna armoa päättelyvirheille niin että ne jotka loukkaavat totuusarvoa olisivat "isompia syntejä" ja sellaiset jotka eivät aja perustelua suuntaan tai toiseen vaan ovat sen kannalta irrelevanttia tauhkaa olisivat "pieniä syntejä". ; Ehkä takana on ideaali täydellisestä keskustelusta ja arugmentoinnista ja sen tavoittelemisesta. Ja silloin ei välttämättä luokitella virheitä pieniin ja suuriin koska ne kaikki ovat virheitä.

Onneksi olemme lopettaneet alusvaatteiden lajittelun - ja kaupat niiden vaihtamisen.

"We Were Soldiers" -elokuvassa on kohtaus jossa sotilaiden naiset keskustelevat keskenään. Yksi heistä selittää miten heidän lähellä olevassa pesulassa ei sallita värillisiä vaatteita. Ovessa lukee "Whites only". Hän ei näe siinä olevan mitään järkeä. Muut kertovat että kyltti koskee vain valkoihoisia. Ja tästä järkytytään koska maansa puolesta kuolevan mustan miehen vaimo ei saa pestä pyykkejään siellä.

Aivan kuin olisi mahdollista elää Vietnamin sodan aikana kuulematta segregaatiosta. Aikana jolloin se, että on elossa on tarkoittanut sitä että on kuullut ihmisoikeusliikkeestä jonka tehtävänä on purkaa segregaatio. Se oli yksi suurimpia ja näkyvimpiä poliittisia liikkeitä!

Ja sitten jos tämänlainen asia jää huomaamatta, niin sillä kognitiolla ei kyllä heti tiedostetaan varsin syviä huomioita joita tämä hämmästyvä nainen tekee.

On toki totta, että monesti asioiden pahuudet jäävät huomaamatta. Mutta usein syynä on se että tiedettyjä asioita ei mietitä kahta kertaa muiden kuin itsen kannalta. Mutta jos jokin asia on niin laajamittaista ja keskusteltua kuin segregaatio Vietnamin sodan aikana, niin....

Tietynlainen ihmistyyppi

Olin huvittunut kun eräs henkilö kertoi jostain lukemastaan scifikirjasta. Häntä ei harmittanut että kirjassa kuussa kasvoi kasveja. Sen sijaan häntä harmitti se, että kirjassa aurinko nousi kuun pinnalla väärästä suunnasta. Fysiikkavirhe vaivasi häntä kovasti. Pidin tätä esimerkkinä "hyvin tietynlaisesta ihmistyypistä". Suhtauduin tilanteeseen huvittuneisuudella.

Sitten katsoin "Ant-Man" -elokuvan. Siinä minua ei harmittanut tai häirinnyt lainkaan se, että siinä kuvataan tekniikkaa jolla ihmisiä ja esineitä voidaan kutistaa murto-osaansa. Sen sijaan minua häiritsi se, että tekijät eivät olleet päättäneet mitä massalle tapahtuu prosessissa.

Koko elokuvan ajan toisinaan korostetaan miten "muurahaismiehen" iskussa on ytyä koska PYM -partikkelit vain poistavat atomien välillä olevaa tyhjää tilaa. Näin ollen muurahaismies olisi kompaktimpi. Toisinaan maailma näyttikin toimivan näin. Kun "muurahaismies" putosi kaakelilattialle, kaakeliin tuli säröjä. Kun "Ant-Man" hyppää ja kutistuu ilmassa hänen iskussaan on ytyä koska liikevoima on sama kuin täysipainoisessakin iskusa olisi. Kun "Muurahaismies" putoaa auton katolle, siihen jää melko syvä klommo. Ja kun hän suurentaa itsensä samaisen auton katolla, lommo leviää mutta on matalampi.

Mutta toisaalta lentomuurahaiset kykenevät kantamaan "muurahaismiestä". Hän voi kiipeillä ihmisten vaatteilla ilman että nämä vaatteet repeävät. Hän voi juosta pahan miehen pistoolia pitkin niin että paha mies voi pitää pistoolista kiinni yhdellä kädellä.

Toisaalta suurennetut esineet tuntuvat saavan massaa. Kun avaimenperä onkin kutistettu tankki, sitä voidaan kantaa taskussa. Kasvattamisen jälkeen se syöksyy betoniseinien läpi. Samoin kun tavallinen leikkijuna kasvatetaan siitä tulee myös jättimäisen painava.

Puhumattakaan siitä että "muurahaismies" kutistuu kvanttitasolle. Mikä on ällistyttävää kun mekaanisesti PYM -partikkelit vain poistavat atomien välistä tyhjää tilaa. Sillä mekaniikalla ei mennä "subatomiseksi". Toisaalta jos massa kutistuu olisi muurahaismies muuttunut mustaksi aukoksi. Koska musta aukko on tiheyteen liittyvä asia.

Mouhotin tästä kaikesta siihen asti kunnes tajusin itse olevani "tietynlaista ihmsityyppiä"...

Oinosen erehdys

Oinonen herätti huomiota viittaamalla raiskaukseen josta poliisi ei ollut tietoinen. Häntä haluttiin tämän vuoksi kuulla. "Poliisin mukaan kaikki raiskausepäilyt otetaan poliisissa ehdottomasti vakavasti. Oinosenkin kertoma tapaus halutaan siksi tutkintaan. Ihmetystä herättää, miksi Oinonen tietää tällaisesta, mutta poliisi ei. - Poliisi on käynnistänyt kansanedustaja Pentti Oinosen lausuman vuoksi esiselvityksen, onko Oinosen mainitsemaa 15-vuotiaan tytön raiskausrikosta Kuopiossa tapahtunut ja onko asiassa syytä käynnistää esitutkinta."

Olikin varmasti kannustavaa tietää että poliisi yrittää nimenomaan tutkia maahanmuuttajien tekemiä raiskauksia ja pitää tätä niin tärkeänä että rikoksesta tietäviä halutaan kuulla. Kukaan ei ainakaan voi sanoa että poliisi ei ottaisi näitä raiskaustapauksia vakavasti. Poliisin kiinnostus siitä että tästä kuullaan sai erikoisen käänteen. Siitä tuli tarina siitä miten Oinosta kiusataan.

Ensin sanotaan että polisiia ei kiinnosta ulkomaalaisten tekemät raiskaukset ja sitten kun poliisi haluaa kuulla niin poliisin kuulemishaluille ei tässä suostuta näkemään mitään muuta syytä kuin käyttää sitä jonkinlaisena painostuskeinona. Oinonen tuohtui siitä, että hänen raiskausaiheisen kirjoituksensa todenperäisyys oli kyseenalaistettu. Kyseenalaistettu pyytämällä todisteita siitä. Poliisi ahdistelee kauheasti kansanedustajaa todisteita pyytämällä. (Tällä ei kuitenkaan haluta tässä kontekstissa nähdä yhteyttä siihen miten uskottava Oinosen viittaama rikos itse asiassa on. Se on tavallaan erillinen asia ja ilmiö. Maahanmuuttajien tekemissä raiskauksissa pahaa on että niitä ei oteta vakavasti eikä niitä tutkita.)

Oinonen selitti, että häntä ei kuultavaksi viedä. Hän halusi niin kovasti olla tietämättä teon yksityiskohdista, eli suojella ulkomaalaista raiskaria poliisilta, että "Minähän en vapaaehtoisesti poliisiauton kyytiin mökistäni astu. Saa tulla 4-5 riskiä miestä kantamaan, olen sellainen jullikka vielä tässäkin iässä, 63-vuotias Oinonen sanoo." Tässä minä ihmettelin että missä Oinonen olisi harjoittanut jotain kamppailulajeja useita vuosia tunteja päivässä. Sillä useaa vastaan kamppaileminen on vaikeaa. Ja poliiseilla on etälamauttimet. Toki haluaisin tietää tämän sitäkin kautta että jos Oinosen kamppailuseura ei potki häntä pois siksi että heidän mielestään taitoja ei saa käyttää poliiseja vastaan, niin asetan sen tarkasti boikottiin. Oinosella täytyy olla tämä taito koska eihän hän voisi rehennellä.

Sellaisille ihmisille jotka keksivät tapahtumia, rikoksia ja muita päästään ja toimivat väkivaltafantasioiden mestareina on toki toinenkin nimi. Oinonen tuskin kuitenkaan haluaa että häntä kutsutaan tässä yhteydessä "uskovaiseksi" tai "supersankaritarinoiden kirjoittajaksi". Olisi nimittäin melko omituista ja ironiakäänteistä lietsoa keksittyä rikosta ja sitten tulla ulos tämänlaisten sankaritarinoiden kanssa. Joten peruslähtökohtana on se että Oinonen on rehellinen. Joten Oinosen jullin kamppailutehokkuus on tässä mielessä hyvin oireellinen tai merkittävä tosiasia.

Mutta luultavasti Oinonen ei väitäkään "olevansa niin kova jätkä". Se oli vain minun tulkintani. Luultavasti hän on rehellinen ja viittasi vain siihen että hän on niin lihava että hänen kantamiseensa tarvitaan monta riskiä miestä. Tämän arvioin uskottavaksi. Pian Oinonen ilmoittikin että häntä viedään poliisiautoon. Joku voisi muistaa että pidätys, vangitseminen ja vapaudenriisto ovat eri asioita kuin kuulemaan pyytäminen. Olisi mahdollista että poliisit pyysivät kahville keskustelemaan että onko rikosta tapahtunut ja kenties juttelemaan Oinosen mielenterveyden tilasta ja siitä minkälaista apua hyvinvointivaltio voi sellaiseen tarjota. Mutta Oinonen tietenkin tekee kuten sanoo. Hän ei valitettavasti tässä yhteydessä kertonut medialle monta riskiä miestä prosessiin oikeasti tarvittiin. Mikä on ymmärrettävää koska hänellä oli kiire, ja ilmoituksen sisältö oli muutenkin se että haastattelut jäävät myöhemmäksi. Mutta tottakai hän sanojensa mittaisena rehellisenä miehenä teki kuten lupasi. Tämä olkoot peruslähtökohta kunnes Oinonen toisin todistaa. (Näin olkoot vaikka häntä ei kuulemma edes viety poliisiautoon.)

Sittemmin Oinonen onkin kertonut, että hän erehtyi. "Oinonen erehtyi raiskausepäilyn uhrin iästä, tapahtuman ajankohdasta sekä epäillyn taustasta." Tokihan tilanne olisi toinen jos joku muu keksisi rikoksen josta unohtaisi ja väärinmuistaisi kaikki em. asiat, ja syyttäisi niiden pohjalta perussuomalaisia niin saattaisi heilahtaa kunnianloukkaussyytteitäkin. Hän ei kertonut erehtyneensä poliisejen määrästä joten se tieto oletettavasti pitää paikkaansa. Oinonen on sen verran lihava että hänen kantamiseensa tarvitaan neljä tai viisi riskiä poliisimiestä. Sen verran asia toki murehduttaa, että poliisin mukaan case is closed ; Oinosen ilmoittama maahanmuuttajien tekemä 15 -vuotiaan raiskaus ei tarvitse esitutkintaa. Näin taas yksi mamurikos katosi kuin ei olisi koskaan ollut olemassakaan ; Kriisistä käteen jäikin oikeastaan vain se, että poliisia ei kiinnostanutkaan, ei raiskaus eikä Oinonen. Homolausunnoistaan tunnettua Oinosta taas kiinnosti 4-5 raavasta uniformupukuista miestä.

---

Ei. Ette saa mitään parempaa. Tämä tapaus ei ole missään näkökulmassa sen arvoinen. Tällaisessa maassa elämme. Selvästi pitkäjänteisesti ammatikseen paskaa puhuva voidaan viedä poliisikamarille mediamylläkässä melko mielivaltaisesti. Tapahtumassa ei ole yhtään kunniallista osapuolta. En välttämättä halua asua tämänlaisessa maassa.

All work and no play makes Tuomo a dull boy

Puolisoni osti Playstation 4:sen. Hän oli käynyt myös etsimässä kohtuu harvinaisen lisäosan "Assassin's Creed:Unityyn". (Mikä vaati enemmän töitä kuin mitä itse olisin ollut valmis tekemään. Ja minä olen se joka fanittaa tuota pelisarjaa.) Siksi olin iloinen. Siis siihen asti kunnes en ollut.

Olen tottunut siihen että pelikonsoli ostetaan, pelin lataamiseen menee hyvin vähän aikaa. Ja sitten pääsee pelaamaan. Playstation 4 on kuitenkin innostavan innovatiivinen. Innovatiivinen sellaisella retrohenkisellä tavalla joka tuo mieleeni ensimmäiset Commondore 64 -konsolit. Ne joissa oli kasetit ja joiden kanssa pelaamista joutui odottamaan.

Sillä PS4 tarjoaa mahdollisuuden esimerkiksi buginkorjauspakettiin. Tämä on innostanut monia pelitaloja julkaisemaan periaatteessa keskeneräisiä pelejä. "Unity" oli pahasti buginen peli jopa PS4:n standardeilla. Ja exclusive -paketit on julkaistu hyvin tiukalla aikataululla, ne on usein pitänyt ennakkotilata ja niitä on saanyt suunnilleen ilmestymispäivänä eikä sen jälkeen. Ne ovat käytännössä jotain jossa maksat ekstraa ja saat sitten laajemman kasan bugeja.

Siksi sitten piti ladata ja ottaa käyttöön korjattu versio. Sellainen onkin. Ja se tiettävästi toimii oikein mallikkaasti. Valitettavasti nettiyhteyden saaminen PS4:n vaati kikkailua. Tarkalleen ottaen vedimme asian mobiilisti digiboksimme kautta. (Saadakseen paketin täytyi harrastaa velhoilua.) Kaikilla ei toki ole tätä ongelmaa mutta meillä ei ollut tarvittavia johtoja. Tämän seurauksena ei sitten voi katsoa televisiota. Koska television kaista menee täysin PS4:selle.

Valikko on monivaiheinen ja tylsä.
Ei tissejä, vaan sähkönsinistä
ei-superseksikkyyttä.

Yhteys menee päälle. Mutta ei riitä että on maksettu peli ja maksettu konsoli. Se antaa päivityksiä jos ja vain jos on kirjautunut erilliseen järjestelmään. Sitten sain auki ihastuttavan seksikkään sinisen valikon. Jota läpikäydään konsolin ohjaimella. Jota ei ole kovin hyvin suunniteltu esimerkiksi tekstin tuottamiseen. Ja tekstintuottamista tämä kirjaaminen vaatii. Se kysyy yllättävän paljon tietoja. Lisäksi järjestelmä kirjaa sähköpostiin ja huolimaton voi unohtaa rasteja jolloin sähköpostiin tiedotetaan PlayStation -mainoksilla. Ja sähköposti menee kolmansille osapuolille. Mikä on aika kenkkua koska tämän pitäisi olla rahanarvoista tietoa eikä jotain jota vaaditaan jotta voit pelata sitä peliä josta olet jo saatanan paljon maksanut! (Teknisesti puolison rahoja, mutta samaa taloutta kuitenkin.) Sähköposti pitää myös vahvistaa.

Kun sitten tämän jälkeen palaat tietokoneelta konsolille ja selaat valikkohelvettiä (minä olen piilottanut kovalevyille pornoa yksinkertaisimpien kansiopolkujen taakse, kuin mitä kaikkea tuolla oli), saat ilmoituksen siitä että pävityspaketti on haettu. Siinä vaiheessa kytkin netin pois ja takaisin digiboksiin (ihme velhoilua) koska on kätevää päästä katsomaan televisiota sitten kun olen lopettanut pelaamisen. Eikä tule ihmettelyjä. Ihmettelyjä siitä miksi televisio ei toimi.

Mutta kun sitten yritän aloittaa pelin, niin ilmoittaakin että se on havainnut päivityspaketin olemassaolon. Eikä siis ladannut sitä koneelle. Ja kysyy haluatko pelata sitä eitoimivaa bugista versiota. Kun ilmoitan haluavani ladata, alkaa jurnuttaminen. Ja jurnuttaminen tarkoittaa 31 tuntia lataamista. Peliä ei voi pelata koska se lataa päivitystä siihen. Ja se lataa sitä estimoidusti 31 tuntia! En voi kuluttaa aikaa katsomalla televisiota koska se PS4 käyttää sen television dataosan. En tiedä mitä Ubisoft ajattelee minun tekevän tämän 71 tuntia, ilmeisesti kuivahumppaavan seinää.

Eikä siinä vielä kaikki! Kun sitten vähän yli tunnin jälkeen kävin katsomassa latautumista, se oli katkaissut sen. Sillä PS4 on sisällä järkevä virransäästöohjgelma joka ensin siirtää sen 20 minuutin jälkeen lepotilaan ja sitten katkaisee verkkoyhteyden tunnin välein. Joka katkaisee lataamisen. Eli minun täytyisi 24/7 käydä kerran tunnissa painamassa. Oh yeah! Kun menin nukkumaan, oli minulla aamulla lisäksi hauska yllätys. Arvioitu latausaika ei enää ollutkaan 31 tuntia vaan yli 70 tuntia. Olin ilmeisesti keksinyt keinon valoa nopeampaan etenemiseen. (Datan nopeus määrittää latausajan joten oikeasti ei. Lataus oli edistynyt mutta tuossa vaiheessa hidastunut.)

Minulla oli miellyttävä yllätys tulla kotiin ja huomata että lataus olikin sitten valmistunut. Jossain vaiheessa data oli kulkenut hyvin. (Meidän alueella Elisa on ollut viime aikoina hankaluuksissa, se on toiminut satunnaisesti. Elisa on ilmoittanut ongelmista ja jopa tunnustanut että heillä ei ole mitään aavistusta siitä mistä ongelmat johtuvat. Tämä tekee internetpohjaisista konsoleista riippuvaisia kaikesta muusta teknologiasta. Ja kokonaisuus on sama kuin se heikoin lenkki.) Eli kaiken kaikkiaan lataamiseen menikin vain jotain 16 tuntia. (Which is intolerable.)

Kaiken kaikkiaan prosessi näytti siltä että se lisäsi pelinautintoani. Huono käytettävyys ajoi minut kokemaan stressiä ja onnistumista. Nyt kun omistan sen, minuun osuu endownment effect, eli arvostan saamaani kun se on hallussani ja vain siksi että se on hallussani. Ja toisaalta minuun pätee myös sunk cost -effect, eli concorde effect, jossa asiat etenevät ja niistä pidetään kiinni siksi että kaikkeen on uponnut paljon resursseja. Ja näin ollen PS4 ja Ubisoft ovat tehneet kaikkensa jotta nauttisin pelistä riippumatta siitä onko peli itse asiassa hyvä vai ei. Kun olen nähnyt vaivaa, nautin pelkästä omistamisesta ja pelaamisesta. Sillä eihän sitä voisi muuta tehdä kun kaikkeen on mennyt niin paljon aikaa...

Ultimate nerdgasm ; Miten "Scorpion" -sarjasta saattaa tulla uusi suosikkini

Uusi televisiosarja "Scorpion" nojaa löyhästä Walter O'Brienin elämäntarinaan. Joka taas nojaa löyhästi Walter O'Brienin omaan elämään. Tai jotain. Mutta on selvää että kun erilaisista persoonallisista häiriöistä - ja yleisimmin persoonallisuushäiriöistä - koostuva älykkyyteen liitettyjen stereotyyppien tiimi ratkoo ongelmia televisiossa, on suhde todellisuuteen sitä luokkaa mitä "Perustuu tositapahtumiin" tarkoittaa kauhuelokuvissa.

Ymmärrän että viihde ei ole totta. Eikä aina pidäkään. Oleellista on, että sarjaa myydään tieteellisyyden ja älykkyyden nimessä. Sarjassa ei ole ajatuksia lukevaa psyykikkoa vaan behavioristi. Siinä ei ole varashahmoa vaan mekaaninen ihmelapsi. Siinä ei ole velhoa vaan matemaatikko jota kuvataan "ihmislaskimeksi". Ja siinä ei ole sankaria vaan henkilö jonka saavutukset ovat niin olemattomia että hän viittaa meriittinään lähes pelkästään mitatusti korkeaan älykkyysosamääräänsä. Ymmärrän että tämä kokoonpano olisi tylsistyttävää ilman niitä persoonallisuushäiriöitä. (Ja voisi olla muutoin tavalliselle ihmiselle häiritsevää. Kun ihmiset kuvataan sarjassa aika avuttomina. Muutamat erityislaatuiset ihmiset, joiden pääasiallinen luonne ei ole ankara harjoitus vaan nerous joka tarkoittaa korkeaa älykkyysosamäärää, hoitavat kaikki asiat kuntoon. Tässä mielessä on kenties tarpeen leikkiä että "jos olet yhtä et voi olla toista" -leikkiä, snobistisen ja ylenkatsovan perusasenteen peittämiseksi.)

Oleellista on että taidot on kuvattu tieteellä. Sillä eräänlainen nerdgasmin multihuipentuma on etsiä tiedevirheitä kaikesta. (Myös "Nalle Puh" -piirretyistä.) Ja hyvin usein tätä vastustetaan. Juuri sen takia että pitää olla mielikuvitusta että hyväksyy että Gandalf vain ampuu tulipalloja ilman että miettii miten suuria voimia Gandalfiin itseensä kohdistuu sillä että hän saa sen tulen lietsottua niinkin pitkälle. Asiat voidaan hoitaa magialla tai ne eivät ole tarinallisesti tärkeitä.

"Scorpion" on täydellinen koska siinä ei näille vaihtoehtoisille selityksille anneta tilaa. Ongelmia ratkaistaan tiedekeskeisesti. Tämän voi tehdä hyvin jopa matematiikan kanssa. "NUM3ROT" -sarjassa niinkin innostava aihe kuin matematiikka on onnistuttu popularisoimaan edes välttävällä osuvuustasolla. Televisioviihteessä on toki laskettava vaatimustasoa. Ja minä olen valmis tekemään näin. Mutta aivan kuten "NUM3ROT" formaattina oikeuttaa matemaattisen mietinnän joka koskee myös sarjan matemaattista osuvuutta, niin "Scorpion" tekee saman hirveän monelle eri tieteenalalle. Tosin ilman tieteen popularisointia. Sarjaa katsomalla ei voi oppia oikein mitään. Mutta sen avulla kyllä todennäköisesti kykenee huonontamaan taitojaan kaikissa niissä tieteenaloissa mitä sarjan sankarit edustavat. (Mukaan lukien kahvilanpito ja valtion byrokratia.)

Spottailimmekin puolison kanssa tiedevirheitä aivan urakalla. Se oli hirveän hauskaa, ja mikä parasta sarja tarjosi niitä koko ajan. Monet näistä ovat kliseitä. Tästä otan yhden esimerkin ; Älykkyyden yhdistäminen shakkikiinnostukseen on klisee. Mutta sarja demonstroi tällä lähinnä miten vähän sen käsikirjoittajat ymmärtävät shakista. Shakki on toki hauska peli. Mutta älyhaasteeksi sen tekee pelin kompleksisuus. Nerolapsi päihittää "shakkimestarin" kahdeksalla siirrolla. Shakkipelin voittaminen muutamalla siirrolla on ilmeisen karismaattista monista. Mutta tosiasiassa muutaman siirron shakkivoittoja on niin vähän että ne voi opetella ulkoa. Jos joku opettelee kaikki shakkipelit jotka päättyvät mattiin 8 siirtoon asti, kysymyksessä ei ole shakkipelin taito vaan se on sirkustemppu. Jompi kumpi tämän sarjan pelin pelaajista ei siis ole ollut mestari. Se, että tahallisen häviön mahdollisuus kielletään suoraan jotta saadaan korostettua lapsen nerokkuus on tässä kohden ongelma.

Mutta tässä hengessä on jatettava. Yllä oleva kuvaukseni fantasiavertauksella oli kuvaava. Sarjassa ei ole kovin syviä henkilöhahmoja. Juonenkäänteet ovat hyvin löyhässä suhteessa tositapahtumiin eli tieteeseen. Ja tulipallon heitto on korjattu tieteellisenoloisen sivistyssanan ääneen sanomisella. (Mikä on jonkinlaista loitsintaa.) Kaiken huipentaa matemaatikon katsominen. Hän piirtää liitutaululle eikä käytä koneita. (Koska niin oikeat matemaatikot tekevät kaikissa televisiosarjoissa.) Ja kun hän piirtää niin hän tiivistää taululle peruskaavoja joissa ei ole lainkaan numeroita. Itse olen tottunut siihen että jos lasken vaikka lentokoneen maahan putoamisen todennäköisyyttä niin kyseessä on kaavan soveltaminen. Peruskaavan kirjoittaminen on ulkolukutemppu eikä laskemista. Laskeminen on sitä että kaavaan laitetaan lukuja ja sitten yritetään selvittää muita muuttujia niiden tietojen avulla. Ja matemaatikko does that not. Koskaan. Ihmislaskin siis sijoittaa asiaansopivat luvut kaavaan päässään ja suorittaa erilaisia siirtoprosesseja mielessään. Jos hän pystyy tähän niin mihin hän tarvitsee sen peruskaavan seinälle kirjoittamista? Hänhän jostain syystä tarvitsee sitä liitutaulua tavalla joka vaatii monen sekunnin hätäisen erityiskohtauksenkin. (Koska matemaatikon obsessiivis-kompulsiivisuus haluttiin demonstroida.)

Aloitussarjan kohdalla kiinnostavaa on tietotekniikka. Kaikki on sen varassa. Lentokoneet uhkaavat pudota taivaalta koska lennonjohdossa on tietokonevirus ohjelmistossa. (Tämä on epätodennäköistä mutta periaatteessa mahdollista.)
* Tämä yritetään korjata asentamalla lennonjohto-ohjelma uudestaan. Hakkeriyleisnero siis käytännössä sammuttaa koneen ja asentaa sen uudestaan. Tämä on toki se yleisin vastaus jota kannattaa kokeilla. (Oletko kokeillut laittaa sen pois päältä ja laittaa takaisin päälle -henkinen ohje toimii raivostuttavan usein.) Jännittävää on kuitenkin se, että tämä lähetetään lennonjohtotorniin sähköpostilla. Tämä on erikoinen ratkaisu koska jos ohjelma ei ole rikki vaan koneessa on virus, ohjelman uudelleenasentamisessa on järkeä lähinnä jos kyseessä on oikeasti ainut ohjelma laitteessa. Lennonjohtotornin kohdalla tämä saattaa kenties vielä olla uskottavaa. Mutta jos lennonjohtotornissa on myös sähköposti, pitäisi kone laajemmin formatoida. Jos siis kyse ei ole ohjelmassa olevasta virheestä vaan viruksesta.
* Muistitallenteet lennonjohtotornista siirretään talteen varsin erikoisella tavalla. Yksi varmennustallennus uhkaa pyyhkiä kaikki versiot joissa virusta ei ole. Ja näitä talletteita on yksi. Tämä selviää kun psykologi murtautuu tekniikan ihmelapsen kanssa varastoon jonne tietoja talletetaan. (Oletuksena että johtajaa kiinnostaa eri tallenteiden paikat ja käy itse kurottelemassa hyllyille vaikka hänellä on alaisia. Eikä backupejen kohdalla ole edes tarpeen siirrellä kovalevyjä fyysisesti paikasta toiseen. Ne laitetaan kasaan ja sitten ne ovat siinä.) Tämänlaatuinen järjestelmä on huono. Jopa meidän firmalla on omilla virityksillä tehty laadukkaampi järjestelmä varmuuskopioille.
* Vaivalla hankittu muistitallenne pyyhkiytyy nolliin tavallisilla auton stereoilla. Vaikka kuvassa näytetty muistijärjestelmä kestää niitä varsin hyvin. Jos esimerkiksi mietitään miksi minun kannettavassa tietokoneessani on mahdollisuus kuunnella ääniä ilman erillisiä korvakuulokkeita, se johtuu siitä että kaiuttimet eivät pyyhi muistia tyhjäksi kovinkaan helposti.
* Jostain syystä sankari kykenee hakkeroimaan lennonjohtotornin vaivattomasti. Mutta hän ei pysty hakkeroitumaan backupvarastoon. Vaikka lennonojohtotornista on pakosti yhteys sinne. Ihan sen takia että se uusi versio uhkaa pyyhkiä sen vanhan version. Mies joka pystyy tunnissa pyyhkimään ihmisestä kaikki tiedot kaikista tietokannoista tunnissa kykenisi kyllä tähänkin. (Muutoinkin on erikoista että maailmankuulun hakkerin ratkaisu ei ole etsiä ja korjata virusta koneelta vaan keskittyä uudelleenasennukseen. Temppu voi toimia mutta siihen pystyy pitsalähettikin.)
* Mukaan mahtuu myös ymmärrettävissä oleva virhe. Kun he lataavat matalalla lentävästä lentokoneesta kiinteän fyysisen johdon kautta tavaraa suoraan koneelta toiselle, huippunopeutta ajavan urheiluautosta kurotteleva tarjoilija selittää että modeemi on hidas. Täytyy toivoa että modeemi ei ole hidas kun seuraavan kerran siirrän tietoja USB -tikulle. Siinä nimittäin mitään modeemia ole. Mutta tarjoilija voi tehdä tämänlaisen virheen. Vaikeampaa on sitten ymmärtää miksi latautumista pitää jotenkin käsitellä nakuttamalla. Kun yhteys on jo olemassa ja tiedot latautumassa, miksi hakkerin pitäisi naputtaa kiivaasti näppäimistöllään? Valitettavasti lataamisen nopeuttamiseen ei ole mitään "turbonappia". (Olen kokeillut.)

Toki sitä voi ihmetellä miksi he ylipäätään ajavat sillä autolla kun lentokenttä on selvästi tyhjä. Jos muut lentokoneet lentävätkin ylhäällä niin kyllä tuon yhden olisi voinut antaa laskeutua. Kiitotie oli tyhjä ja se käytettiin nytkin kokonaan tuohon autotemppuun. Tosin saman tien voi ihmetellä että miksi kaapelia yritettiin siirtää koneesta autoon kun olisi helpompaa siirtää tietokone lentokoneeseen. Mitään hakkerivälikättä siirtämään tietoja lennonjohtoon ei tarvita. Kun läppäri selvästi suoraan siirsi tiedot myös lennonjohtotorniin ; Heti latautumisen jälkeen lennonjohtotorni oli välittömästi toimintakykyinen. Vaikka se läppäri lensi huippuvauhdilla autosta ulos tielle. (Mikä johtaa niissä nopeuksissa tietokoneen särkymiseen.) Lentokoneessa tämän tiedon olisi voinut siirtää läppärille helposti.

Eli kaiken kaikkiaan äärimmäisen viihdyttävä sarja. Hyvin harvoin meillä on ollut yhden jakson kanssa yhtä hauskaa. (Tähän blogiin laitoin vain pienen osan siitä mitä koostimme.)

Miksi luovuin panpsykismistä?

Minulla oli nuoruudessani panpsykistinen vaihe. Se oli hämmentävää aikaa. Sittemmin olen luopunut tästä. Ja tein tämän tietyistä syistä. Näitä voi kuitenkin olla vaikea selittää suoraan panpsykismin kautta. Siinä olevat ongelmat ovat itse asiassa tuttuja muualta.

Turpa rullalle kun
tietoisuuden aurinko paistaa
niin hyville kuin pahoille.
Ja risukasaankin!

Tarkalleen ottaen syyni luopua panpsykismistä ovat likimain samat joiden vuoksi pidän uusplatonismia huonona. Ja uusplatonismi ei ole koskaan viehättänyt minua. Uusplatonismissa eräs tärkeä konsepti on ajatus siitä että Anima mundi (~maailmansielu) emanoi Absoluuttia. (Koen tiettyä vastenmielisyyttä Hegelin maailmanhenkeä kohtaan. Sekin on tässä asiassa lähisukuinen.) Ja tämä on itse asiassa ongelmallinen. Sillä eihän tässä selitetä sielullisuutta vaan ongelma siirretään taaemmas. Ihmiset ovat sielullisia koska jokin muu on sielullista. Uusplatonismin kohdalla tämä on vain helpompi huomata kuin panpsykismissä jossa pinnallisesti puhutaan kvanttitilojen ominaisuuksista jotka ovat analogisia ihmisten tietoisen valintaprosessin kanssa. (Kunhan ensin oletetaan mielenfilosofisesti mitä valinta tarkoittaa ja mitä valinnan hetkellä tapahtuu.) Eli ihminen on tietoinen kun jokin muu on tietoista.

Ja filosofiassa on joitain asioita jotka suunnilleen kaikki tunnustavat olevan enemmän tai vähemmän heikkoja. Itse asiassa argumentin heikkoudet on tiedetty Descartesin ajoista. Tarkemmin sanoen hieman Descartesin jälkeen sillä hän nosti esiin argumentin jonka kommentaarit toivat esiin tiettyjä huomioita.

Siksi onkin hyvä vilkaista Descartesin ns. "Trademark -argumenttia". Se ei ole hänen kaikista tunnetuimpia argumenttejaan. Ja minun mielestäni tämä argumentti onkin ansiokas ainoastaan siksi että se on huono sellaisella erityisellä tavalla jossa huonoudet ovat helposti demonstroitavissa. Voimme siis enimmäkseen oppia Descartesin virheistä.
1: En malta olla huomauttamatta että argumentti on jumalatodistus. Niiden kohdalla uskovaisten on kenties helpompi tehdä virheitä. Haluttu lopputulos sekoittuu ihmisen motivaatioiden sävyttämässä mielessä helposti samaksi kuin hyvä argumentti.

Ensin on syytä kuvailla Descartesin argumenttia.

Argumentti on kirjassa joka on tunnettu nimenomaan cogito -oivalluksesta. Descartesin ideana oli ensin epäillä kaikkea ja sitten löytää varmat asiat. Näiden varmojen asioiden avulla hän voi sitten ponnistaa eteenpäin. Siihen että hän voisi tietää, kenties jopa kaiken.

Descartes tiedosti että on olemassa oikea todellisuus (formal reality) ja ihmisen kokemusmaailman subjektiivinen todellisuus (representational reality) ja että ei ole väistämätöntä että nämä olisivat yhtenevät. Tämä huomio on relevantti ja sen taustata on tärkeää jaotella asioita ontologiaan ja epistemologiaan. Tai Kantilaiseen tapaan jakaa asiat noumenaaliseen ja fenomenaaliseen. Tai puhua monien pragmatistien tapaan phaneroneista. (Josta päästään immersiiviseen suhteeseen havaintoihin. Joka taas on minulle tärkeä katsantokanta.)

Descartes kuitenkin lähti tämän kaiken jälkeen todistamaan jumalaa. Ja hän käytti tässä päättelyketjua jossa jotkin asiat ovat varmempia kuin toiset. Ihmisillä oli käsityksiä. Ja niiden välillä on hierarkia. Perustavammat asiat aikaansaavat seurauksia, mutta nämä seuraukset eivät voi luoda perustavampia asioita. Siksi aikaansaajat ja aikaansaadut eivät ole samanarvoisia.

Descartes katsoi että ihmiset näkevät maailmassa ominaisuuksia. Ja nämä ominaisuudet rakentuvat sen varaan että on olemassa jotain rajallinen kohde joka on ainetta. Siksi meillä ei voi olla ruskeaa väriä leijumassa jos meillä ei ole pöytää jolla on tuo sama ruskean ominaisuus. Lisäksi oli äärettömiä ja ikuisia asioita jotka antoivat ominaisuudet rajalliselle aineelle. ; Descartesin mukaan hierarkia toimii juuri näin sen vuoksi että seuraus on heikompi kuin syy. Seurauksella voi olla vain sen laatuisia ominaisuuksia joita on perustavammalla asialla. Näin ollen esineen havaittava kovuus on vähemmän varma ja vähemmän todellinen kuin ääretön ja ikuinen kovuuden heijastaja. Silta on kova koska se on tehty kivestä ja raudasta jotka ovat kovia. Joten kivien ja raudan kovuus johtuu jostain ikuisemmasta ja absoluuttisemmasta kovuudesta.

Ja Jumala onkin "alkusyy" hyvin yleisesti ; Hän on siis lähde kaikille maailman ominaisuuksille. Descartes esitti myös että Jumala kuvataan kaikkivoipana ja kaikkivaltiaana. Ja että tämä tarkoittaa samaa kuin ääretön. Näin ollen ihmisen kohdalla on huomattava että ihminen on itse asiassa rajallinen ajallinen olento. Hän ei siis voisi saada päähänsä ikuisuuden ajatusta ilman aidon ikuisuuden apua. Ihmisessä ei voisi olla ominaisuutta äärettömälle ellei olisi ääretöntä Jumalaa joka on luonut ihmisen. Jumala on siis luonut ajatuksen äärettömästä siirtämällä oman ominaisuutensa ihmiseen. Ja ihminen ajattelee ääretöntä ja ikuisuutta koska se on ikään kuin sisään kirjottu Jumalan tekijänoikeusleima.

Descartesin mukaan ominaisuuksien hierarkisuus koski sekä todellista maailmaa että ihmisten päänsisäistä maailmaa. Ja siksi argumentti oli hyvin kaikenkattava ja ehdoton. Siksi Descartes ei rajallisena (finite) voisi luoda ajatusta Jumalasta (infinite) vaan on oltava niin että Jumala on luonut ihmisen. Jumala ei ole ihmisen aikaansaama seuraus, ihminen on Jumalan seuraus. Ihminen ei ole Jumalan syy vaan Jumala on ihmisen syy.

Miksi tuo ei ole uskottava argumentti?

Argumenttia voi moittia monista eri kulmista. Nostan tällä kertaa esiin kuitenkin kaksi pääteesiä. Sillä tämä ei ole Descartes -kritiikki vaan panpsykismikritiikki jossa Descartesin kritiikki toimii helpottavana apukeinona. (Minusta tämä ei ole omituista tai vaikeaa tai mutkistavaa. Joku saattaa erinäisistä syistä olla vahvasti erimielinen tästä.)

Klassisesti ottaen Descartesin ajatus teismistä Jumalan signeerauksena voidaan jakaa kahteen pääteesiin joita voidaan kritisoida varsin helposti ja vastaansanomattomasti. Premissit vaaditaan jotta johtopäätös olisi pätevä. Mutta nämä premissit ovat heikkoja joten argumentti on huono:
1: "Todellisuuden tasonäkemyksen" (Levels of Reality Principle) mukaan (a) ontologisesta kulmasta jotkut asiat ovat enemmän tosia kuin toiset. Voidaan kuitenkin ajatella että olemassaolo on jotain joka joko pitää paikkaansa tai ei pidä. Eli ei siis olisi olemassa puolikasta olemassaoloa. (b) Epistemologisen joustamisenkin jälkeen voidaan ajatella että se mitä Descartes tarkoittaa vahvemmalla on itse asiassa abstraktimpaa. On varmempaa että meillä on havaittu ruskea ominaisuus kun taas ajatus siitä että puu on ruskeaa on induktiivinen estimaatti joka nojaa siihen että tiedämme monta ruskeaa esinettä jotka ovat puuta. Induktio sisältää aina epävarmuutta. Joten Jumala on abstraktimpi luomus, kenties enemmän ihmisen harha kuin todellisuutta.
2: "Vain samanlaista samanlaisesta -periaate" (Causal Adequacy Principle) taas on jopa havaitussa todellisuudessamme väärä. Edes asiat jotka redusoituvat pienenpiin osasiin eivät vaadi että aikaansaavalla syyllä on tätä ominaisuutta enemmän. Vesi on huoneenlämmössä nestettä mutta vety ja happi ovat molemmat kaasuja. Ja vaikka esimerkiksi kahvikupin lämmittäminen tarkoittaa todella sitä että tungemme enemmän lämpöä kahvipannun levylle niin esimerkiksi auringon kuumuus ei johdu siitä että jokin aurinkoa kuumempi kohde lämmittäisi aurinkoa. Auringon lämpö johtuu siitä että gravitaatio tiivistää kaasuja tiukempiin kasautumiin. Auringossa oleva kaasu lämmittää itse itsensä sillä että vetovoima puristaa sen kasaan. Ja kun aurinko fuusioi vetyä heliumiksi tässä prosessissa niin on huomattava että heliumilla on fyysikon silmissä hyvinkin erilaiset ominaisuudet kuin vedyllä.

Argumentti on siis heikko. Mutta miten se panpsykismi liittyy tähän?

Mutta saadakseni todellisen voiman panpsykismiin joudun ottamaan esille eläinrääkkäyksen. ; Descartesin kannalta ikävää on se, että hän sai kritiikkiä eläimiin liittyvällä argumentilla. Hänelle esitettiin että eläimet ja kasvit ovat elollisia, mutta niiden ruumiit koostuvat aineesta. Ja ne pysyvät elossa sateen ja auringon ja muiden luonnonvoimien kautta. Mutta nämä luonnonvoimat eivät ole elossa.

"Kello tikittää
joten olen olemassa
toistaiseksi. Silpokaa
paha alligaattori
elävältä veitsillä ja
mahdollisimman pian!"
(Kapteeni Koukku)

Descartes oli vahvasti sitä mieltä että eläimillä ei ole sielua. Joten tässä kohden hän ei voi pelata sielukorttia. Ihminen ei elä vain leivästä vaan myös sielu olisi heillä jotenkin tarpeen. Eläimet olivat tätä kautta vakavampi ongelma hänen ajattelulleen. Descartes ei suostunut hyväksymään että eläimillä on sielua. Sen sijaan Descartes hän esitti että eläimet ovat vain älyllisesti suunniteltuja koneita eivätkä oikeasti elossa. Ja hän demonstroi näkemyksensä vahvuuden sillä että hän dissektoi elävältä vaimonsa koiran. Koira hänestä vain käyttäytyi kuin sillä olisi tunteet ja se olisi elossa ja tietoinen. Tämä imitaation ja käytöksen välinen ero on sitten filosofisen zombien ongelman ytimessä. (Ei liene yllätys että pidän filosofista zombieta virheellisenä ajatuskokeena. Ja Descartesia pahan jumalatodistuksia latelevan teistin arkkityyppinä.)

Panpsykismin ajatusradoissa on sävyjä joissa korostuu "samanlaisesta samanlaisuutta" -periaate. Aivot ovat todennäköisesti ainakin osittain makrofysikaalisia periaatteita noudattava systeemi. Joten on mielekästä puhua emergenssistä jossa eimielellinen ja eitietoinen osajoukko tuottaa jotain joka onkin tietoista ja mielellistä. Kvanttifysiikan analogisuus on siis epäsuorempaa ja heikompaa. (Joskin sillä voi olla osansa.) Asenne näyttää hieman siltä että Descartesin vastaus eläinten elossaoloon olisikin lähtenyt sille tielle että hän olisi hyväksynyt että eläimet ovat elossa ja että niillä on sielu. Ja että nämä johtuvat siitä että sateella ja auringonpaisteellakin on sielu. Ne kun koostuvat fysikaalisista alkeishiukkasista jotka käyttäytyvät kuin tietoiset asiat ja ilmiöt.

"Gish gallopin" torjuminen kaivon myrkyttämisellä

"Järki" -lehdessä oli Mikko Perttusen kirjoittama teksti jossa käsiteltiin kysymystä siitä onko kaivon myrkyttäminen argumentointivirhe vai käytännön välttämättömyys. Artikkelin henkenä on, että
* Argumenttivirheet ovat hyvä oikotie tunnistaa höpöhöpö, mutta että ne johtavat joskus myös harhaan; "Höpöhöpöpuhe on helpompaa tunnistaa höpöhöpöpuheeksi, kun pystyy nimeämään täsmällisesti, mikä siinä on höpöhöpöä ja miksi. Mutta: vielä argumentointivirheitä ärsyttävämpi asia on argumentointivirheiden väärinymmärtäminen. Ad hominem ei ole argumentointivirhe, jos väitteellä todella on tekemistä toisen persoonan kanssa: esimerkiksi jos joku on soittanut neljä perätöntä tulipaloilmoitusta hätäkeskukseen, on ihan rationaalista olettaa, että viideskin puhelu on perätön, ellei muista syistä muuta johdu."
* Että kaivon myrkyttämisen kohdalla kysymys kaivon myrkyttämisestä on samantapaisessa tilanteessa kuin ad hominem tuossa kohdassa. "Kaivon myrkyttäminen, joka on ad hominemin alalaji, on argumentaatiovirhe, jossa debatoija koitetaan etukäteen saattaa huonoon valoon." ... "Perusongelma skeptikolla kun on se, että humpuukiväitteen esittäminen vie noin 5 sekuntia, mutta sen uskottava kumoaminen vie noin 5 minuuttia. Tämä korostuu erityisesti televisiodebateissa. Retorinen temppu, jossa hömppäveikko käyttää hyväkseen edellä mainittua epäsuhtaa, on nimetty osuvasti Gish Gallopiksi kreationisti Duane Gishin mukaan. Gish Gallopissa puoskari syytää perättömiä väitteitä sellaisella tahdilla, että väittelykumppani ei kerta kaikkiaan ehdi vastaamaan niihin kaikkiin" ... "Monen huuhaaväitteen levittämisen takana on pieni ja äänekäs aktivistijoukko, olipa kyse rokotevastaisuudesta, sähköherkkyydestä tai holokaustin kiistämisestä. Jos tältä aktivistiporukalta saadaan nykäistyä matto alta niin, että uskottavuus suuren yleisön silmissä putoaa, ei tarvitse joka kerta erikseen lähteä liikkeelle perusasioista tai käydä pitkää eipäs-juupas-väittelyä."

Milloin lähdekriittisyys loppuu?

Esitetty puolustus toki edustaa linjaa joka näyttää paistavan suhteessa argumentteihinkin. Argumenttivirhelistat ovat käteviä. Kaivon myrkyttäminen on tehokas ja näpsäkkä tapa.

Kuitenkin se, mikä itse asiassa on oleellista on se, että argumenttivirhelistoihin on yleensä jokin syy. Ja tämä syy on yleensä loogisessa rakenteessa. Ad hominem on väärin koska argumentti ei ole parempi tai huonompi sen mukaan kuka sen sanoo. Eli pitää puhua aiheesta. Mutta jos aihe todellakin on ihminen tai aihe on henkilökohtainen, asia muuttaa heti luonnettaan. Ja näin loukkaava lausunto ei ole aina sama kuin argumenttivirhe.

Ja jos katsomme kaivon myrkyttämistä, hän ei osoita että huuhaamiehet olisivat oleellisesti aihetta. Toki jokainen pseudotieteilijän kanssa keskustellut tietää että he ovat yleensä hyvin maailmankuvallisia. Ja esimerkiksi kreationisti voi loukkaantua uskonargumentin kritisoimisesta ja ottaa sen itseensä ja kokea tämän loukkaavana ; Kun puhutaan tämänlaisista maailmankuvan ytimessä olevista asioista kaikki on identiteettikeskeistä. Ja tällöin on vankka silta yksilön ja aiheen välillä. Mutta tämä on tunnesidos eikä looginen sidos.

Tosiasiassa Perttusen esittämä ratkaisu on järkevä vasta kun tiedostaa miten se on perimmiltään lähdekriittinen eikä argumentatiivinen. Tätä lähestymistapaa noudattaa esimerkiksi Goldmanin metodi. Lähdekritiikkiä arvioidessa kysymys on taas nimenomaan siitä että mitä kautta hyvää ja laadukasta argumentointia ja tietoa todennäköisesti saadaan - tai ei saada. Silloin kun ollaan jo debattitasolla, tuo arvio olisi pitänyt tehdä jo valmiiksi. Jos debattiin mennään on toki syytä korostaa sitä ovatko asiantuntijat todella akateemisesti juuri tähän tiettyyn käsiteltävään aiheeseen koulutettuja vai eivät. Mutta tätäkään ei ehkä kannata painottaa liikaa.

Itse asiassa asiaa voisi hoitaa enemmänkin puitteilla. Jonkinlainen keskustelustrategioiden rajaus täytyy olla. Muuten meno on sitä että pseudotieteilijä pelaa "Livedebattigambitia" ja skeptikko harrastaa debunkkausasenneongelmaa. ; Esimerkiksi voidaan esittää että jos aloittaa jonkun argumentin, ei saa vain vaihtaa toiseen väitteeseen heti jos toinen kritisoi sitä. Että pysytään tässä yhdessä argumentissa. Näin Gish Galloppaus estyy. Eli vika on enemmänkin median tavassa käsitellä ja antaa tilaa pseudotieteilijöille, eikä siinä että kaivon myrkyttäminen olisi jotenkin hyvä strategia.

Asiattomamman mutta laadukkaamman keskustelukulttuurin puolesta.

Itse toki edustan tässä vahvasti Dawkinsin linjaa. Hänhän on tullut tunnetuksi siitä että hän ei suostu keskustelemaan kreationistien kanssa debateissa. Hänellä on tähän paljon hyviä syitä. Itse nostaisin esiin kuitenkin sen, että jos kreationistien kanssa käydään debatti, on kuin sitä ei olisikaan. Ala on tunnettu siitä että hyvät argumentit eivät ole olemassa. Vasta jos niille on vasta-argumentti ne ilmestyvät esille. Sitä ennen niitä ei ikään kuin edes "tajuta". "The Uncredible Hallq":issa on tähän liittyen otettu mainio esimerkki Lennoxista. "Lennox generally talks as if there were no established criticisms of these authors, as if the many years of debate over Intelligent Design never took place. It’s as if when Lennox was writing his book, he was deathly scared that a reader somewhere might Google “Intelligent Design” and find out that his claims have been thoroughly refuted by credible scientists. In at least one case, it’s clear Lennox knows damn well his claims have been refuted: he claims that the probability of generating a particular 100 amino acid protein at random is 1 in 10 to the 130. In an endnote, he admits that actually the calculation behind this is based on a false premise, and the correct number is actually only slightly less than 1 in 1000, but hey, they’re both small numbers. This is like promising to make someone a trillionaire 10 to the 118 times over, and then giving them only a thousand bucks, because hey, it’s a lot of money either way."

"NeuroLogicassa" katsottiinkin ripaus esimakua uudesta kreationistien dokumentista. Henkenä on toisto. Vanhoja argumentteja esitetään. Ja mikä pahinta, niitä esitetään kuin ne olisivat uusia. "“Most evolutionists have never critically examined their own position.” That is, if you don’t count the last 150 years of scientific examination, thousands of published peer-reviewed papers, and dozens of popular books carefully (what’s that word?) examining the evidence for evolution. We can add to that now the countless websites and blog posts critically examining every question creationists endlessly raise. Seriously, such a claim is either a bald-faced lie, or evidence of profound intellectual laziness."

Kreationistien kanssa keskustelussa onkin tärkeää huomata että debatissa säilyvät vain asiattomat lausunnot. Jos kreationistia perustellusti loukkaa hän muistaa tämän vainona ; Heitä ei kiinnosta se, että argumentatiivisesti on väärin sanoa että hän on väärässä koska hän on idiootti. Epäkohtelias totuus taas on että jos he tekevät typeriä virheitä ja tämän virheen ensin tuo esiin, ja sen jälkeen sanoo ääneen implikaatioita heidän demonstroidusti vajaasta kognitiostaan. Jos argumentaatio tehoaisi ja omat virheet tunnustettaisiin sen sijaan että laitettaisiin banaanit korviin ja lopetettaisiin kyseisen virheellisen argumentin käyttö jatkossa kaikkialla. Niin siinä vaiheessa se kyllä kannustaisi asialliseen keskusteluunkin. Mutta koska näin ei tosiasiassa tapahdu, samat virheet toistuvat ja väitetään että kritiikkiä ei ole, niin keskustelun voi sanoa varmasti päättyneen jo ennen kuin se on alkanutkaan.

Siksi itse vaadin että kreationisti ensimmäisenä häikäisee. Hänen täytyy tuottaa sellainen argumentti jota en ole kuullut aikaisemmin. Tai esitettävä vanha argumentti sellaisessa muodossa että se selviää siihen jo aiemmin esitetystä kritiikistä. Jos tätä ei tehdä, ei keskustelu kiinnosta. Tämän jälkeen minua kiinnostaa vain se, miksi hän ei seuraa itselleen rakasta, omaa, alaansa. Sillä se pitää tuntea puolin ja toisin. Jos kritiikki jota ei ole olemassa löytyy viiden minuutin googlauksella, henkilön osaaminen ei ole kiinnostavalla tasolla.

Hän voi toki tarjota minulle toisenlaista iloa. Sitä iloa mitä saa kun tälläisiä torspoja kutsuu rumilla nimillä. Mutta tämä ei olekaan enää lainkaan argumentaatiota. Tämä tapahtuu täysin eiargumentatiivisessa kontekstissa jonne on jouduttu siksi että lähdekritiikkivaiheesta ei olla selvitty siihen tilaan että argumentaatio olisi uskottavasti relevanttia. Ja koska kyse ei ole argumentaatiosta ei siinä enää ole kysymys argumentointivirheestä, vaan kysymys on enemmän verbaaliakrobaattisesta insultiikasta. ; Siinä missä ad hominemin rajat määrää logiikka, herjauksen rajat määrää Suomen laki. Itse suosittelen että harrastetaan juuri niin häijyä ilmaisua kuin laki juuri ja juuri jättää rankaisematta. Mikä ei ole kiellettyä on tässä perin suositeltavaa.

Ja kyllä tällä on merkitystä. Jos kunnioittaa hyvää debattia, ei laita sitä samalle asteikolle huonon kanssa. Kunnioitus on ansaittava. Ja jokainen ei ole asiantuntija. Osa meistä ei ole asiantuntijoita missään. Yllättävän suuri osa.

Huivi. Päästä.

Ninjapoliiseja

YLE:n silminnäkijässä käsiteltiin islaminuskoista jota ei oltu otettu poliisikouluun koska hän halusi pitää uskontoonsa kuuluvaa huivia. Hän oli ehdottanut, että huivia voitaisiin muokata tilanteen mukaan, mutta hän ei ollut valmis täysin siitä luopumaan. YLE uutisoi aiheesta enemmänkin. "Yleinen mielipide" aiheesta oli melko selvä. "Huivi ei kuulu poliisille" oli viesti mitä ajettiin.

Kysymys on siitä mielenkiintoinen, että monissa muissa maissa poliisit käyttävät enemmän kulttuuriensa mukaisia vaatteita. Esimerkiksi Ruotsissa huivia saa käyttää.

Toisaalta pukeutuminen töissä on hyvin usein sopimusasia ja määrittelyasia. Työsuhde on usein sellainen että sekä työnantajilla että työnsaajilla on oikeuksia ja velvollisuuksia. Ja näistä asioista sopiminen on siksi hyvin tärkeää. Jos ehdot eivät sovi yhteen, työsopimusta ei kirjoiteta. Ja tämä ei ole vainoamista.

"Tämä päivä" -blogissa kirjoitettiin siitä miten poliisi on erityinen laitos. "Avoimesti uskonnollinen poliisi ei ole neutraali poliisi, eikä nauti samalla tavalla laajimman mahdollisen kansanosan luottamusta. Voisiko esimerkiksi avoimesti saatanaa palvova poliisi suorittaa virkatehtäviään ongelmitta kirkossa? Tai miten pärjäisi selvästi juutalainen poliisi moskeijassa, sikhi buddhalaisessa temppelissä tai kristitty saatanallisen alttarin edessä? Kun uskonnon symbolit ovat näkyvillä, ei poliisi edustaisi enää vain poliisia, vaan myös uskontoaan." Yleinen mielipide vihjaa että yhteiskunnassamme tämänkaltaiset näkemykset ovat yleisiä.

Ja ne kertovat erikoista kieltä. Sillä moni esittää että jos jossain on tyhjiö, se täyttyisi jollain. Eli ilman uskonnollisia symboleja olisi uskonnottomuutta tai sitten tyhjiön ottaisi jokin muu uskonto. Eli tila ei koskaan voisi olla neutraali. Kuitenkin poliisin kohdalla korostetaan että neutraalius olisi reiluutta ja tasapuolisuutta. Tämä hämmästyttää sillä kun "suvivirrestä" (valitettavasti ylipäätään) puhuttiin vastaavanlaisesta tilanteesta - eli siitä miten ollaan tasapuolisia monikulttuurisuuden edessä ja mikä on neutraalia ja reilua yhteiskunnallista toimintaa - asenteet olivat kuin eri planeetoilta.

Itselläni ei ole tässä niin tiukkaa kantaa. Luultavasti provosoitavuuskysymys arvioidaan ammattilaisten puolelta. Kyseessä on sopimuskysymys, eikä yksisuuntainen sopimuskysymys. Työehtoja ei muutoinkaan voida arpoa työnsaajan tai työnantajan puolelta miten tahansa. Näissä on rajoitteita ja kaikki eivät saa kaikkea. ~ On toki selvää että uskonnollinen symboli voi provosoida. Ja tätä kautta vaikka useimmat eivät kohkaantuisi, on olemassa sen tyyppisiä natseja joiden heteronormatiivista macho bullshit -maailmaa islamilainen naispoliisi raaputtaisi hyvin monisäikeisellä tasolla. Tämän merkityksen arviointi ei vain ole "minun vallassani tai ymmärryksessäni".

Positiivisesta uskonnonvapaudesta.

Mutta tästä huolimatta näen että "Tämä päivä" -blogi nosti esiin oivan puolen korostaessaan sitä miten kysymyksessä on aivan liikaa korostettu rasismipuolta ja positiivisen uskonnonvapauden puolta. Siis sitä, että kielto nähdään vain ennakkoluulona. "Mitään oikeita perusteita ei kyseinen naisjoukko esittänyt väitteilleen ennakkoluulosta ja rasismista, he yksinkertaisesti sivuuttivat heille epämieluisan kannan ja leimasivat sen rasismiksi ja ennakkoluuloksi - minkä arvioisin johtuvan argumenttien puutteesta. Kun ei voi perustella järjellä, voi syyttää vastapuolta natsiksi, eiköhän se sillä hoidu. Naisille ei tuntunut avautuvan se miten uskonnon tuominen tilanteeseen on aina mahdollinen kärjistäjä, varsinkin alueilla jossa eri uskontoja on edustettuna. Heillä ei ollut mitään sanottavaa huoleen poliisin neutraaliuden vaarantumisesta."

Itse korostaisin että tosiasiassa se, että asia ylipäätään nostettiin "Silminnäkijässä" esiin kertookin siitä, että uskonnonvapaudessa on maassamme jotain hyvin omituista. Nimittäin se, että uskonto nähdään jotenkin erityisenä identiteettinä verrattuna vaikka uskonnollisuuteen. Asia jota ei oikeuteta yliluonnollisella ei ole yhtä tärkeä tai syvä. Toki tästä saatiin esimakua Laajasalon ja Petri Karisman käymästä keskustelusta. Laajasalo puolusti jumalanpilkkalakia siitä että sitä tarvitaan koska se suojelee ihmisten "syvimpiä ja herkimpiä tunteita". Tosiasiassa se ei kuitenkaan suojele esimerkiksi minun "syvimpiä ja herkimpiä tunteita" koska sidon identiteettini muuhun kuin uskontoon. Toisin sanoen laki antaa erityissuojaa uskonnoille, ja muut ovat tätä heikommassa asemassa.

Näyttää siltä että kristittyä punkkaria suojaa paremmin kristittyys kuin punkkarius. Vaikka molemmat ovat ideologioita joissa on arvolauselmia. Jotka taas ovat ihmisille ns. pirun tärkeitä. Moni ajattelee että kristityn punkkarin kohdalla syvimpiä tunteita suojataan, ja tämä on puoliksi totta sillä kristitty voi olla punkkari ja näin punkkarit saavat kristillisyyden suojaa. Mutta ateistipunkkarilla ei käy näin.

Jos minä pitäisin tapanani pukeutua jonkinlaiseen supersankaripukuun, se voisi olla minun identiteetilleni tyypillinen quirk. Sitä pidettäisiin varmasti provosoivana ja sitä ei sallittaisi. "Silminnäkijä" ei kuitenkaan tekisi tästä reportaasia - taisteluni saada pukeutua batmanin kypärään poliisintyössä päätyisi korkeintaan kolmosen uutisten loppukevennykseksi. Jo vuosia punkkarit ja naamasta tatuoidut eivät ole saaneet asiakaspalvelutehtäviä samaan tapaan kuin muut. Näitä ei ole pidetty loukkauksina. Sillä kaikki alakulttuurit eivät ole samanarvoisia.

Lopputuloksena jumalanpilkkalaista on se, että arvostan sitä että suomen laki jossain määrin suojelee ihmisten herkimpiä tunteita. Kuitenkin laki nykytilassaan lähinnä kannustaa laajamittaista henkistä turskautta
* Jos minä, sanotaan evoluutioteorian kannattajana, saan kuulla toistuvasti asenteellista holokaustikortittelua - jota tehdään varsin medianäkyvästikin tavalla - ja laajuudella jossa esimerkiksi postmoderni vihervasemmisto on yhdessä kristillisfundamentalistisen oikeiston kanssa. En saa suojaa tälle asenteellisuudelle koska "darwinismi ei ole uskonto" (paitsi tietysti silloin kun se on, eli silloin kun siihen ei liity oikeuskia vaan se on jonkinlainen nolo asia).
* Saadakseni suojelua ja päähänrapsuttamista minun täytyisi täyttää tietyt juridiset ehdot. Ne olisi itse asiassa melko helppo toteuttaa. Darwinistit voisivat ottaa "Lajien synnyn" Pyhäksi kirjakseen. Ja kehittää sellaisia iskulauseita kuten "Ei ole muuta Jumalaa kuin luonnonvalinta - ja Richard Dawkins on hänen profeettansa". Tämän jälkeen tarvitsen vain riittävästi seuraajia jotka allekirjoittaisivat mukanaolonsa. Asia menisi tämän jälkeen käsittelyyn ja menisi lain ehtojen vuoksi todennäköisesti läpi. Tämän jälkeen evonkeliumia levittelevä seurakuntamme voisi tienata haastamalla oikeuteen ihmisiä jotka puhuvat herjaavasti darwinista.
* Tämä olisi ihan saatanan paljon kahjompi ja yhteiskunnalle typerämpi liikehdintä kuin mitä nykyinen skeptisten evoluutikoiden ryhmittymä on. Tämä sekopaattiryhmä kuitenkin saisi vahvemman yhteiskunnan tuen. Eli Suomen laki kannustaa turskautumaan henkisesti. Ja jos sanotaan suoraan, aina kun kyseessä on Pyhät asiat ja uskonnoksi muuttaminen, nimenomaan tämänlainen kahjouttamisprojekti on jo tehty! Vertaus näyttää hoopolta vain koska Darwinistien Evonkelis-Dawkinslainen liike (nimetty Evankelis-Dawkinsin mukaan) ei ole tällä hetkellä mikään tutuksi tullut ideologia. Kun mietitään mitä tarkoittaa että jostain näkemyksestä tehdään uskonto, voidaan huomata että se mitä tehdään on juuri se projekti joka tekee evoluutioon kannattavasta skeptis-empiristisestä maailmankuvasta institutionalisoitua höyrähtäneisyuyttä.

Negatiivisesta uskonnonvapaudesta.

Provosoitumisesta on kuitenkin toinen muistutus. Tämä muistutus on muistutus siitä mitä vainoaminen, uskonnonvapauteen puuttuminen ja rasismi sanan vahvimmassa mielessä merkitsisivät. Jos mietimme mitä natsien hihamerkit olivat, ne edustivat positiivisen uskonnonvapauden tuomista näkyviin hyvin moneen paikkaan. Aluksi juutalaiset kantoivat hihamerkkejään ylpeydellä. Mutta tosiasiassa pakote tämänlaiseen vakaumuksen julkiseen näyttämiseen oli keino valvoa.

Karkeasti voidaan sanoa että polisiin tehtävissä huntu itsessään ei sisällä raivohormonia. Mutta rasistit provosoituvat sellaisen nähdessään. Jos rasismi on laajamittainen ongelma, sitä suurempi vaara on huivin käyttämisessä. Mitä vakavampi vaino on kyseessä, sitä enemmän huomio siirtyy positiivisesta uskonnonvapaudesta negatiiviseen uskonnonvapauteen.

Jos vakaumuksen ilmituomisesta joutuu kiusatuksi, ajaa tietysti sitä että ei tarvitsisi ilmituoda vakaumustaan. Ja jos yhteisössä tiettyä identiteettiä korostetaan sen vaihtoehtona on helposti se, että joutuu osallistumaan omantuntonsa vastaiseen toimintaan koska sen vaihtoehtona olisi kiusatuksi tuleminen.

Tämä tilanne on sukua "Systomykoosissa" näytetylle haasteelle. Aiheena on lestadiolaisten ehkäisykielto. "Lestadiolaisuus on kollektiivinen yhteisö. Suomalainen yhteiskunta taas on individualistinen. Lestadiolaisetkaan eivät elä täysin omassa kuplassaan, vaan ympäröivän yhteiskunnan individualistisuus vaikuttaa myös sen arvoihin ja asenteisiin. Lestadiolaisten oma valinta -terminologia kumpuaa siitä, että se yrittää sopeutua individualistiseen yhteiskuntaan." ... "Ehkäisykielto on oikea termi siinä mielessä, että ehkäisyyn painostetaan ja eri mieltä olevat potkitaan ulos. Toisaalta termi hieman typistää osan asian aspekteista: yksittäisen lestadiolaisen tekemä valinta ei ole ehkäisyn ja ehkäisemättömyyden välillä, vaan valinta kuuluuko yhteisöön vai ei. Jos siis haluat ehkäistä, sinun on joko valehdeltava jatkuvasti läheisillesi, ystävillesi, naapureillesi, vanhemmillesi, sisaruksillesi (10-15 kpl), suvullesi, ehkä jopa aviopuolisollesi – tai sitten sinut heitetään ulos. Kumpikaan vaihtoehto ei houkuttele." On vaikea puhua tämän kohdalla mistään vapaudesta sanan vahvimmassa mielessä.

Siksi korostaisinkin että negatiivinen uskonnonvapaus on paljon neutraalimpaa koska se vaikeuttaa valvontaa, kontrollia ja siihen liittyvää kyykyttämistä. Vain ne jotka eivät tule aidosti vainotuksi marttyyreiksi vakaumuksensa vuoksi puhuvat positiivisesta uskonnonvapaudesta. Karkeasti ottaen voidaankin sanoa että nyrkkisääntönä on se, että jos ihminen ajaa positiivista uskonnonvapautta, hän on todennäköisesti provosoitunut siitä että joku on ollut erimielinen ja ärsyttävä. Häntä ärsyttää se, että hän ei saa tehdä kaikkialla mitä lystää. Tämä lähentelee kiukuttelua. Minkään lain ei pidä suojella vittuuntuneisuudelta.
1: Se on sitäpaitsi ihmisenä elämisen syvin, kenties ainut, perustunne. Esimerkiksi vaikka uskonnottomuuteen liitetään ajatuksia kuten "arvotyhjiö ja nihilismi ja merkitysten katoaminen" ja skeptisyyteen ja tiedeuskoisuuteen "kylmyys", on minulla erittäin rikas tunne-elämä. Minulla on esimerkiksi ärsytys, ketutus, vitutus, viha, punahehkuinen raivo.

Sen sijaan jos kysymys on negatiivisen uskonnonvapauden puolustamisesta, takana saattaa olla jotain kiusaamisen tai vainoamisen kaltaista. Toki tämä ei ole välttämätöntä.

Tämä negatiivisen uskonnonvapauden kohta on sinänsä merkittävä, että esimerkiksi Laajasalo näyttää ohittavan sen. Hän esitti rinnastuksen jossa uskonnottomuudenvapautta ajavat ovat naurettavia, koska monissa merkeissä voidaan nähdä uskonnollistamista ja uskonnollisuutta. Hän esitti, että jos tuolle tielle lähtee, pitäisi Suomen lipun siniristi poistaa. Hän teki tässä kohden oleellisen sivupolun, sillä siniristilippu on lähinnä historialtaan uskonnollinen. Ja yhteys on häivytetty. Se ei siis oikeastaan ole uskonnollistettu vaan se on pesty uskonnollisista merkityksistä jota siinä on ennen ollut. Nykyisin se on neutraali. Symbolit nimittäin muuttuvat, ottavat uusia merkityksiä ja riisuvat vanhojaan, ajan mittaan. Laajasalon fiksaatio provenienssiin onkin tässä peräti hämmentävää. Tämä on ymmärrettävää sillä suvivirsi on päinvastoin selvästi muuttumassa symboliksi joka kerää merkityksiä. Suvivirsi on keräämässä merkityksiä joilla sitä uskonnollistetaan. Se on toki jo ennen näitä merkitystenlatauksia pidetty niin uskonnollisena että se on kelvannut virsikirjaan. "Suvivirsikeskustelu" onkin provosoinut ja tätä kautta on syntynyt leirejä. "Me vs. Ne" -asetelmien syntymistä ei pidä ihmetellä. Ja siksi joillain paikoilla virren laulaminen ja laulamatta jättäminen on sosiaalinen viesti. Ja kun provosoivassa aiheessa tekee julkisia kannanottoja, siitä voi tulla "paikallinen kansalaisuustesti".
1: Kenties tämä "kansalaisuustesti" yleistyy. Ja sitä pidetään naurettavana siksi että (a) ei tiedetä siitä tai (b) halutaan levittää sitä salassa. Ja asialle ei kenties tehdä mitään ennen kuin joku kuolee tai joutuu sairaalaan asian vuoksi. (Jollei se silloinkin muutu yksittäistapaukseksi.) Uskovaisen on tässä helppo vähätellä koska hänen perseensä ei ole tulilinjalla.

Suvivirsi ei toki vielä ole mitenkään erityisen riskaabeli. Mutta se on kuitenkin jotain jossa on joitain huolestuttavia piirteitä. Jos ne vahvistuvat voi aivan oikeasti olla syytä laittaa sen julkilaulaminen uuteen harkintaan. Ja juuri tämä on kysymys. Peruslakivaliokunta ei ole suvivirsivaliokunta. Ja siksi lakeja ja päätöksiä ei tehdä sen mukaan suojeleeko se suvivirttä vai ei. On toki oltava suhteellisuudentajuinen ja kun laulun soveliaisuudesta on tuore päätös, sitä on kunnioitettava. Siksi on ensin keskusteltava ja sovittava asioita. Yhteiskunnassa pärjäämisen hyvä pääsääntö on se, että ei pidä yrittää muuttaa lakia rikkomalla sitä. Ensin pitää yrittää muuttaa laki ja jos se onnistuu niin sitten voi hyvällä mielellä tehdä mitä haluaa.

"Napoleonin kompleksien" kansallissymbolien arvosteluista tulee esiin on se, että tosiasiassa maiden lippuja ja muita symboleita on vaihdeltu hyvinkin usein. Siksi jos joku saa päähänsä että siniristilippu tarkoittaa sitä että Suomi on kristillinen maa, jossa eikristityt ovat vääräoppisia joiden tulee alistua teokraattisesti pääuskonnon alle, ja että lippuun reagoimiseen liitetään kristinuskon ydintä ja pakkorukoiluttamista, jossa risti itsessään muuttuu symboliksi sille että tämä teokratia on oikeutettua. Niin kyllä. Silloin ristin poistamiseen on enemmän kuin paljon hyviä syitä. Vieressä oleva risti voisi olla nykylippumme uljas vastine. Se opettaisi ainakin sen, että valtiomme arvostaa ihmisyyttä ideologioiden yli ja että jos tässä prioriteetit menevät ympäri, niin järjestelmä kostaa sen nöyryyttävästi. Eli kannustaa lopettamaan sekoilun (toisin kuin positiivisen uskonnonvapauden järjestelmä nykyään.) Tosin alaspäin oleva risti voi muistuttaa siitäkin että jos Suomen lipussa sattuisi olemaan jokin eikristillinen symboli, niin on uskottavaa että hyvin moni fundamentalisti nimenomaan vaatisi lipun muuttamista. Jos Suomen lippuun laittaisi viuhtomaan ison punaisen A -kirjaimen, yhteys ateismiin olisi selvä. Eikä sitä kunnioitettaisi, vaan sen muuttamista vaadittaisiin todella tulisesti. Kuitenkin samanaikaisesti olisi aivan tyhmää että nykyateisti provosoituisi rististä. (Koska se on riisuttu merkityksistä. Risti on lähinnä yksinkertainen geometrinen muoto.)

Ja siksi Laajasalon lippukommentin kohdallakin on syytä huomata että on aivan täysin mahdollista että lipun muuttaminen olisi jossain tilanteissa aivan relevanttia. Ne ehdot eivät vain täyty nykyään ja vain siksi ehdotus tuntuu lähtökohtaisesti ja aina naurettavalta.

Kuitenkin

Palatakseni poliisien huiveihin on kuitenkin syytä muistuttaa, että rasismi on todellinen ilmiö. Tästä voi havaita merkkejä hieman yllättävästä paikasta. Nimittäin juuri "Suvivirsi" -keskustelusta. Laulun rajoittaminenhan on perinteisesti ollut nimenomaan ateistien, oman maan kansalaisten, asia. Kuitenkin nyt toistuvasti tehtiin sen tyylinen virhe, että sitä pidettiin islaminuskoisten temppuiluna. Hyvin yleinen kommentti keskustelupalstojen ja Metron tekstiviestien syövereissä oli se, että asia olisi maahanmuuttopoliittinen. Että kun tulee pakolaiseksi maahan, niin pitäisi elää maassa maan tavalla. Asiasta tehtiin siis islaminvastainen ja rodullinen kysymys.

Tämänlaiset virheet ovat kuvaavia juuri siksi että ne olivat asiavirhe. Sillä jos faktat osuvat kohdalleen, ei voida päätellä oikein mitään siitä miksi tämä teema tuodaan esille. Jos faktoja ohitellaan ja mukaan putkahtaa jokin red herring, ja tämä putkahtaa esiin usein, se kertoo että tämä tematiikka on yleinen. Ja se tulee esille ideologisista syistä ja asennevammojen vuoksi. Näin ollen juuri tehdyt virheet kertovat asioista melko paljon. Jo tämä yksityiskohta yksinään vihjaa minulle vahvasti sitä, että huivi voisi olla hyvinkin provosoiva vaate poliisilla. Se ei toki voi olla hirvittävän yleistä koska samanaikaisesti on selvää että (ei fundamentalistis-islamilaisen dogman mukainen) naispoliisi kuitenkin pitää tärkeänä positiivisen uskonnonvapauden harjoittamista yhteiskunnassamme.

Minä pelkään rasismia vahvasti sinä päivänä kun muslimit kieltäytyvät käyttämästä huivia tai muita kulttuurisia tunnuspiirteitään. Sillä sinä päivänä on ilmiselvää että kultturissamme on systemaattista vainoamista joka kohdistuu juuri näihin symboleihin. Siihen asti olemme "enimmäkseen provosoivasti ärsyttäviä" toisillemme. Niin islaminuskon kuin siniristilippujen kuin kenties "Suvivirrenkin" kohdalla.

Linnanvaltausta ~ eli elokuvien pimeästä pimeästä keskiajasta

Kirjoitin jokin aika sitten roomaan keskittyvien elokuvien virheistä jotka olivat paitsi virheitä myös kliseitä. Koska se sai melko älyttömästi lukijoita, ajattelin tehdä hieman samaa keskiaikaiselle elokuville. Siitä huolimatta että "taiteellinen vapaus" ja että moni pitää, kieltämättä ymmärrettävistä syistä, turhanpäiväisenä että osoitetaan että ... elokuvat eivät ole totta!

Avomaalla tehdyt taistelut ovat elokuvissa yleisiä. Ne olivat kuitenkin harvinaisia. Sillä keskiajalla oli suosittuna militaarisena konseptina linna. Ja tämä johti siihen että piiritykset olivat yleisiä ja avomaalla tehdyt taistelut harvinaisia. Kun aiheena on keskiaikainen sodankäynti, mieleen tulevat tietysti erilaiset taistelut. Hastingsin taistelu ja Crécyn taistelu olivat toki merkittäviä tapahtumia ja tärkeitä tilanteita, mutta valtaosa toiminnasta oli kuitenkin piirittämistä. Armeijat manööveröivät maastossa (elokuvissa vieläpä avomaastossa) melko harvoin. Taisteluissa on tietysti dramatiikkaa jonka vuoksi niillä saadaan helposti kohtalon määräävä luonne joka sitoutuu dramaattisesti yhteen hetkeen.
* Avomaalla tehty taistelu oli riskaabelia siinä mielessä että niissä kuoli nopeasti suuri määrä ihmisiä. Ihmisen arvo ei kenties ollut kovin kummoinen, mutta sotilaallisen voiman kannalta se oli kuitenkin merkittävä, resurssina. Riski tarkoittaa tässä kahta vaihetta (1) Saattaa olla että menetät omia sotilaitasi enemmän kuin vihollinen menettää, jolloin voittajaa ei voinut ennakoida kovin helposti (2) Vaikka voittaisit taistelun, saatat menettää silti merkittävän määrän sotilaita. Piirityksessä ei välttämättä menetetä ketään, ne olivat ennakoitavammissa ja niistä myös pääsi paremmin pakoon jos tilanteet eivät menneetkään halutusti.
* Taistelu oli jotain joka sovittiin molemmilla puolilla. Ja tällöin molempien puolien tulisi suostua siihen. Tämä on tärkeä kulma, sillä: (1) Kaupunkilaiset voivat päättää että he ottavat piiritystilanteen, he eivät ehkä halua tulla piiritetyksi mutta jos taistelu olisi todennäköinen tappio tai jokin jossa ei ole voiton mahdollisuuksia, ei ole mitään syytä vaihtaa strategiaa epätoimivampaan. (2) Jos piirittäjillä on selvä yliasema, heidän ei helposti kannata riskeerata joukkojaan, viisaampaa on piirittää kärsivällisesti. Taisteluita käytiin siis vain tilanteissa jolloin molemmat näkivät jonkin strategisen edun tai pakon käydä taistelu. Taisteluun lähdettiin lähinnä jos oltiin varmoja oman puolen voitosta. Taisteluja siis käytiin ylipäätään sen vuoksi että ihmiset olivat silloinkin erehtyväisiä eivätkä tienneet kaikkea ja he myös olettivat että vastapuolta kuvaa tämä sama epätäydellisyyden ja virhearvioinnin henki.

Taisteluissa hevoset hyökkäävät jalkamiesten rivistöön ja tunkevat niiden sisään. Ratsujoukot olivat toki hyviä verrattuina jalkamiehiin, siinä mielessä että tietyissä tilanteissa niillä on strategista etua. Elokuvissa nämä strategiset edut vain yritetään ottaa pois.
* Hevoset ovat nopeita. Joukon keskellä niiden liikkuvuus on rajoitettua. Ja odottavan joukon kohdalla jalkamiehet ovat jo perillä.
* Hevoset ovat joukkona ja rintamana pelottavia. Mutta eivät jos ne ovat joukkojen keskellä.
* Hevoset synnyttävät löyhän joukko-osaston koska hevoset vaativat liikkumatilaa. Jalkamiehiä voidaan kasata iso määrä pienelle alueelle. Näin ritari joka rynnistää vihollisen keskelle on hankalassa tilanteessa jo pelkästään lukumäärän vuoksi. Hän voi lyödä yhtä mutta toisella puolella on kolme jalkamiestä keihään kanssa.

Koska keskiajan eläinten oikeudet
eivät olleet samat kuin nykyään,
Liikkuva hevonen on pelottava
koska se on suuri kasa lihaa.
Paikallaan pysyvä hevonen
on sen sijaan suuri maali.

* Elokuvissa hevosia ei tapeta ja lyödä, mutta tämä johtuu enemmän elokuvien teon etiikasta. Hevonen on sodankäynnin kannalta maali. Iso maali. Ja lisäksi se on maali jota on vaikeaa panssaroida hirmu tehokkaasti - tosin kyllä hevosia todellakin varustettiin omilla panssareillaan. Ne olivat vain hirvittävän kalliita. Ja niissä oli silti aukkoja. Ja niin olivat purkitettuja ne ritaritkin joilla oli varaa varustaa hevosensa eikä se estänyt sitä että niitä yritettiin lyödä. Hevosen kohdalla hevosta ei tarvitse tappaa, riittää että sen haavoittaa kaatuneeksi tai pelottelee kauhuun. Tämän jälkeen hevosen strategiaetu on menetetty.
* Ratsumiehet yleensä lyövät elokuvissa ylhäältä alas ennustettavalla tavalla joka vaatisi jalkamieheltä vain sen, että nostaisi kilpensä yläviistoon. Samanaikaisesti voi sitten itse hyökätä hevosen kimppuun.
* Hevosilla hyökätään siten että hevonen on järkyttävä ja tätä käytetään hyväksi. Jalkamiehet eivät saa hevosta kiinni jos ratsu on koko ajan liikkeessä. Siksi ratsut eivät pysyneet jalkamiehen kohdalle pitkäksi aikaa, vaan perääntyivät heti iskemisen jälkeen. Jalkamiehet eivät saa käytettyä lukumääräetuaan jos et ole paikalla lyötävänä. Hevosten kanssa ei siis pysähdytä. Koskaan.

Mutta elokuvat tietysti käyttävät usein piiritystilanteita, joissa hyökätään juuri linnoja vastaan. Monet elokuvakliseet jopa pyörivät tämän ympärillä. Ne ovat kuitenkin enemmänkin taistelua jossa ympäristössä on muureja kuin piirityksiä. Linnoja vastaan hyökkäämisessä elokuvat harjoittavat tuntevat lähinnä sen tavan että taistelu alkaa jonkinlaisella laumana kimppuun ryntäämisenä jossa pian jo kiivetään tikkaiden kanssa muurille.
* Rynnistäminen ei ole kovin järkevää, ja linnoja vallattiinkin yleensä piirittämisellä. Tässä ideana oli iskeä linnan huoltoon. Ja tämä vaati kärsivällisyyttä.  

Tämä saattaa mennä hieman
tekniseksi elokuvantekijöille.
Mutta linnat eivät pelkää eivätkä
yritä juosta karkuun.
Sitä ei siis tarvitse yrittää
juosta kiinni rynnistyksellä.
Noin, nyt olen kertonut tietämäni
salaisuuden - ja niin tiedätte tekin!

* Rynnistysstrategiassa strateginen perustelu on joko siinä että vihollista säikytellään karkuun ilman suoraa konfrontaatiota. Tai sitten sillä siirrettiin joukot nopeasti suojelemaan vaikka siltaa. Elokuvissa tämänlaista tilanentta ei usein kuvata. Eli omat etujoukot eivät esimerkiksi ole rakentaneet suojia ja siltaa jota vihollisen joukot yrittävät valloittaa tai rikkoa. Tämänlainen tilanne voisi aivan oikeasti oikeuttaa rynnistämisen.
* Linnan lähestyminen nopeasti on ilmeisesti tehty siksi että elokuvantekijät tiedostavat, että jousiampujat ovat relevantti uhka. Siksi olisi tärkeää päästä mahdollisimman nopeasti pois tulilinjalta. Kuitenkin suositeltavampaa on käyttää erilaisia suojauksia. Esimerkiksi roomalaisten testudo -kilpimuodostelma ei ollut tasamaataistelua vaan juuri linnoitusten lähestymistä varten. Ja keskiajallakin suojauduttiin erilaisin keinoin.
* Jostain syystä tikkaat ovat elokuvissa sellaista mallia että niitä ei ole suojattu sivusuunnassa. Piiritystikkaissa oli kuitenkin mietitty tukirakenteita jotta niitä olisi mahdollisimman vaikeaa kaataa.
* Tapana oli myös se, että ei kiivetty tikkaiden yllä vaan alla. Näin saatiin edes hieman lisäsuojaa tikkaissa olevista rakenteista. On jopa kirjoitettu siitä miten rohkeimmat vetivät tikkaita pelkästään käsillään, mutta tämä on sitten sitä keskiaikaista macho bullshittiä. Koska tikkaat jättivät suojattomaksi, kehitettiin hyökkäystorneja (siege tower, belfry tower), joissa tikkaat olivat suojassa sisällä. Suorat tikkaat joissa kiivetään päällä olivat siis jonkinlaisten itsetuhoisten sankarien suosikkeja.

Sotakoneita käytettäessä toistuvat seuraavat erikoisuudet:

Tämä ei ole mannertenvälisten
räjähtävien napalmiohjusten
lähetysteline.

* Heittokoneita, kuten vastapainokatapultteja (trebuchet) käytetään elokuvissa älyttömän kaukaa. Ne ovat jossain määrin ymmärrettävistä syin asetettu liian kauaksi. Elokuvantekijät kun ovat ilmeisesti lukeneet maksimietäisyyksistä jolla koneita voidaan käyttää. Tällöin kiviä kuitenkin lingotaan varsin korkealla kaarella, ja heittokoneiden päätehtävänä oli rikkoa muureja. Muurit taas kestävät hyvin yläkulmasta tulevia impakteja ; Kivi kimpoaa, voimaa siirtyy muuria pitkin maahan ja näin maksimietäisyydellä ei saada maksimaalista tuhoa. Tehokas etäisyys on paljon lähempänä. Silloin kivi lingotaan melko suorassa linjassa muurien yläosia vasten jolloin se rikkoutuu. - Eli jos linnan muurin yli ei olla ampumassa ruttoon kuolleita, laitteet hilataan lähemmäksi. Tämän vuoksi on syytä ensin rakentaa barrikadeja ja suojia joiden turvin heittokoneet saadaan riittävän lähelle. Sotakoneiden tarkoitus oli murtaa muureja ja niiden suojelu oli oleellinen osa taktiikkaa. Vuonna 626 persialaiset joutuivat lopettamaan Konstantinopolin piirityksen kun heidän sotakoneensa onnistuttiin polttamaan, vain 12 päivän piirityksen jälkeen.
* Heittokoneet eivät ole kovin tehokkaita linnan sisällä olevien tuhoamisvälineitä. Toki jos kivi putoaa päähän, sitä kuolee. Mutta muurin taakse on vaikeaa tähdätä, joten letaalius on hyvin satunnaista. Ja vaikka tähtäämistä voitaisiinkin tehdä, niin kivellä ei saa hengiltä kovin montaa. Suurien kivien kohdalla helposti syntyy mielikuva että kivet ovat ilmaisia. Mutta niiden logistiikan kohdalla on mietittävä sitä, että tonnien kokoisia järkäleitä harvemmin vain lojuu. Niitä on etsittävä tai irrotettava kalliosta ja kuljetettava. Tämä tekee isoista kivistä rajallisen resurssin.
* Heittokoneita ei käytetä öisin. Sillä haluat nähdä mihin niillä tähtäät. Ja muurin tuhoaminen jättiammuksilla ei ole mikään salamyhkäinen sissitoiminto joka hyötyisi huomaamattomuudesta ja pimeydestä. Aamulla hyökkääminen on järkevämpää, koska silloin taataan pitkä valoisan aika taistelulle.
* Heittokoneita ei myöskään käytetä silloin kun omat joukot ovat hyökkäämässä ja kiipeilemässä linnan muureilla. On toki dramaattista kun kivet pirstovat muuria omien sotilaiden ympärillä, mutta tätä ei voida pitää kovin järkevänä strategiana.
* Tulta käytettiin Motte ja Bailey -mallisissa linnoissa koska ne tehtiin puusta. Kivi ei sen sijaan pala. Siksi ei ole kovin hyödyllistä yrittää polttaa kivilinnaa. Etenkään kun sen ajan öljy oli kasviöljyjä joiden sytyttäminen ei onnistu kovin helposti (Tätä voi kokeilla helposti kotona ottamalla lasin, kaatamalla siihen ruokaöljyä ja yrittämällä sytyttää se kastamalla siihen palava tulitikku. Ei kovin helppoa.) Pyrotekniikka jossa heittokoneiden tuliammukset räjähtävät eivät ole kovin uskottavia. Ja tämän vuoksi tuli ei ollut päähyökkäystapa edes puisten linnojen kohdalla. (Jos linnan voisi tuhota tulinuolella, puulinnoja olisi tuskin tehty in first place. Keskiaikainen linnanrakennustyylikin muuttui heti kun tykistö teki niistä suojattomia.)

Linnanporteilla taistelu on tilanne joka on monen taistelun huippukohta. Osassa elokuvista muurista hyökätään ja toisissa linnaa puolustetaan. Portin murtuminen on molemmissa huippukohta.
* Ensimmäinen ja tärkein asia on se, että muurinmurtajat olivat jotain muuta kuin tukki jota kantoi monta miestä. Yleensä murtajien suojaksi rakennettiin vähintään jonkinlainen suojakatos. Ja usein muurinmurtaja myös tehtiin laitteeksi, koska köysillä ja vivuilla saadaan aikaan tehokkaampaa muurinmurtamista, melko yksinkertaisin keinoin.
* Muuri oli vaarallinen paikka hyökkääjän kannalta, sillä sen ympärille oli laitettu tavallista enemmän aseistusta koska se tiedettiin heikoksi paikaksi ja paikaksi josta todennäköisesti yritetään tulla läpi. Monet elokuvat pudottelevat päälle öljyä. Portti on kuitenkin erityisen paljon sitä että päälle pudotetaan isoja kiviä ja puunrunkoja. (Usein portin päällä on erityinen uloke jossa on lattiassa reikiä jotta tätä voidaan tehdä.) Hyvin monet elokuvat käyttävät ansoja, ja vielä useampi näyttää niitä muualla muureilla. Mutta melko moni tarina silti pitää muuria miltei jonkinlaisena rauhan satamana verrattuna muuhun melskeeseen.
* Jostain syystä muureja puolustavat linnan sisällä nojaavat ovea vasten kun sitä moi'itaan muurinmurtajalla. Mutta jos mietitään miten suuren voiman kourallinen miehiä voi tehdä, ei ole vaikeaa huomata että tämä tuskin on se mitä on kannattanut tehdä - tai jota on tehty. Portit olivat vankkoja ja niissä oli ties minkälaisia pönkkiä. Ja jos nekään eivät pitäneet, vastassa oli puolustusjoukot.
* Puolustusjoukot (a) odottivat kilpimuodostelmassa tai muussa sotilaallisessa asetelmassa ja (b) pysyivät siinä taistelun ajan. On hyvin vaikeaa ymmärtää mistä elokuvantekijät hakevat taisteluoppinsa, sillä taistelu näyttää aina muuttuvan sarjaksi kaksintaisteluja joissa mahdollisimman moni ihminen kuolisi mahdollisimman nopeasti. Strategioissa kuitenkin yritettiin pitää omat joukot hengissä ja siksi vähintään toisen puolen, voittajan, tulisi toimia yhtenä joukkona rivistössä. (Kenties syynä on se, että elokuvien koreografit harjoittavat jonkinlaista itsepuolustusta, ja näissä usein korostuu kaksintaistelullinen rakenne jossa keskitytään tekniikkaan ja yhden vihollisen kukistamiseen. Mutta kohtuullisen usein kohtauksissa ei ole tekniikkatasollakaan mitään toimivuutta, joten tuskin syynä ovat neuvonantajat vaan se että heitä ei viitsitä kuunnella ; Neuvojia käytetään elokuvissa jossain määrin lähinnä myyntiargumentin vuoksi. Että voidaan sanoa että on käytetty konsulttia.)