khopesh

Karkeasti ottaen miekka ei ole erikoinen innovaatio. Tavallaan se on kuin erittäin pitkäteräinen tikari. Paitsi jos menee katsomaan asiaa historian kautta. Egyptiläisillä oli khopesh -miekkoja. Aseita jotka ovat niin vanhoja että on esitetty että aseen nimi olisi ns. onomatopoeettinen, eli aseen käyttöääntä, viuhuvaa lyöntiä, imitoiva.

Ja tämän aseen syntyhistoriasta on keskusteltu paljon. Eräs sittemmin hylätyistä teorioista korosti että khopesh olisi itse asiassa sirppi joka olisi kasvatettu sotakäyttöön. Mutta tämän puolesta ei oikeastaan puhu muu kuin miekan aivan silmämääräisin muoto. Sillä sirpissä terä on kaaren sisäpinnalla kun taas khopeshissa terä on kaaren ulkoreunalla. Se on tässä mielessä lähempänä sapelia kuin sirppiä.
1: Tämä sama keskustelu tavallaan toistuu kukrikeskustelussa. Osa uskoo että nepalilaisten kukreihin on otettu vaikutteita khopesheista. Mutta ne ovat sitten tiivisti sirppimäisiä. Itse asiassa ne voivat olla jonkinlainen sirpin jatkokehitelmä. Itse tosin luotan enemmän siihen että Aleksanteri Suuren sotajoukon mukana yleiset falcata - ja kopis -miekat ovat vaikuttaneet kukrejen kehitykseen. Niissäkin on kaareva, hieman vesurimaisesti kaartuva terä jossa terä on juuri kaaren sisäpuolella eikä khopeshin tai sapelin tapaan ulkoreunalla. Ja näin on aivan uskottavaa että kukri on näiden miekkojen pohjalta tehty veitsiversio.

Mutta on kuitenkin järkevämpää sanoa että sapeli olisi khopeshin myöhempi kehitelmä. Sillä khopeshin taustalla on todennäköisesti kirves. Niin sanottu "epsilon axe". Kun ajatellaan että olisi D:n muotoinen kirveenterä, joka ensin valetaan kokonaan pronssiin ja jota sitten kevennetään ottamalla terän takaa tarpeettomaksi jäävä varsiosa pois, jää jäljelle ) -kaari. Ja tämä nähdään khopeshin kehittymistieksi.

Muoto on toisaalta välttämättömyys. Sillä pronssi on hauraampaa kuin rauta tai teräs. Aseesta pitäisi tehdä sen painoinen että se ei paina älyttömästi. Ja siihen pitäisi saada kuitenkin pituutta. Mutkan tekeminen on vahvistanut rakennetta.

Toisaalta rakennetta on tukenut myös sen ajan tekniikka. Khopesh -miekkoja ei nimittäin niinkään taottu kuin valettiin. Eli sulaa pronssia kaadettiin muotteihin. Tätä kautta niihin saatettiin valaa tarkkojakin yksityiskohtia. Näin erilaiset "veriurat" ja erilaiset tukirakenteina toimivat paksunnokset saatiin liitettyä aseeseen vaikka niiden liittäminen muutoin voisikin olla haasteellista. Tämän vuoksi niissä onkin tukirakenneratkaisuja jotka alkoivat yleisinä palata teräsaseisiin vasta paljon paljon myöhemmin.

Tämä ajatus on tärkeä yhä kun mietitään vaikka miekkojen painopisteitä. Länsimainen miekkahan on usein painotettu lähelle kahvaa. Khopesh kuitenkin muistuttaa että jokin joka voidaan laskea melko selvästi miekaksi voi olla myös kärkipainoinen. Se on samalla kuitenkin myös pistoase, eli sen pisto ja iskuominaisuudet ovat hyviä. Euroopassa taas on korostettu enemmän pisto ja viilto-ominaisuuksia ja jos on haluttu erilaisia puolia, on käytetty sitten kirvestä.

Muutakin kuin viljankorjuuta.

Yllä olevan, Paulus Hector Mairin tuotannosta olevan, kuvan avulla on helppo kiinnittää huomiota niihin asioihin, jotka ovat sirpinkäytössä sille tärkeitä että sille uniikkeja asioita.

Moni asia tehdään sirpin kanssa sellaisella tavalla joka voi tuntua oudolta jos on tottuneempi miekka-puukko -linjan mesoamiseen. Tietyt asiat tietysti pysyvät kaikissa eri aseissa samoina. Etäisyyden hallinta, ajoitus ja muut seikat on aina otettava huomioon. Mutta käyttötapojen ja toimintojen yksityiskohdat voivat olla hyvin erilaisia. Tämä tarkoittaa sitä että yhden aseen hallinta ei tee kaikkien aseiden mestariksi. Mutta yhden aseen osaamalla osaa kuitenkin samalla hieman jotain toisestakin.

Sirpin kohdalla olennaisimmat vaikuttavat elementit ovat aseen pituus, sen muoto ja sen pitotapa (yhdessä kädessä suoraan). Suora terä on ihanteellinen viiltämiseen, ja sillä saa painoon nähden pitkän ulottuvuuden suhteessa terän pituuteen. Sirppi taas on kaareva, joten se on lyhyempi ja rakenteellisesti ihanteellinen tarttumiseen. Lisäksi kaareva terä suojaa hieman kättä.

Siinä missä messerin - eli "pitkän puukon ja miltei miekan" - käytössä on hyvä pitää toinen käsi selän takana "suojassa" ja ottaa se käyttöön vain kun siihen sopiva tilanne tulee, on sirpin kanssa vähemmän riskaabelia. Koska etäisyys on messerin kanssa kauempana kuin sirpin kanssa, on sirpin kanssa etäisyys sen verran lyhyempi että sirpin torjunta tarttumisen kautta on paljon relevantimpaa.

Sirpin erikoinen ominaisuus 1: Tarttumisen tapa.

Sirppien kohdalla Mair esitti torjunnat tavalla, joka olisi tikarin kohdalla johtanut siihen etä torjuja murtaa oman peukalonsa. Syynä eroon on pari asiaa:
1: Tikaria pidetään "rystypuolella", ja sirppiä etupuolella.
2: Normaalissa torjunnassa toinen voisi helposti kääntää sirppiään ja napata tarttuvan käden siihen. Kun tästä vääntää ja vetää taaksepäin, syntyy joko tuhoisa viiltovamma käteen, tai sitten vähintäänkin seurauksena on rannelukko, josta vetämällä toinen saadaan maahan. Kun sen sijaan sirppi torjutaan tarttumalla alapuolelta ja käännetyllä kädellä, tätä tarttumista ei voida tehdä.
3: Tikarin tapainen torjunta tarjoaisi monissa tilanteissa, eenkin jos torjuttava hyökkäys on yläpuolelta tuleva, se tarjoaisi kyynärpään seuraavaksi maaliksi.

Tätä ylläolevaa asiaa valaissee seuraava video: Demonstraatiossa vertaillaan erilaisten torjuntojen mekaniikkaa. Esimerkiksi tikarinkäytöstä tuttu tarttumistapa näytetään ja se osoittautuu toimimattomaksi.

Sirpin erikoinen ominaisuus 2: Jalkoihin kohdistuvat hyökkäykset.

Yleisesti voidaan sanoa että sirpin kanssa tehdään pääasiassa muutamia asioita. (1) lyödään päähän, (2) lyödään käsille, (3) toisen sirppiin tartutaan, (4) toista lyödään muuten vain, (4) toinen heitetään sivuun mitä erikoisimmilla tavoilla ja (6) hyökätään jalkoihin.

Ylläolevissa järjestys on tärkeä. Mitä lyhyempi etäisyys kamppailussa on, sitä pienemmissä numeroissa tarvitsee toimia. Siksi pitkissä aseissa on paljon pienen numeron -tyyppisiä tekniikoita, koska suurempia numeroita käyttämiseksi täytyy jotenkin kulkea lähemmäs. Sirpin ja veitsen kanssa etäisyydet ovat tietysti lyhyempiä ja erot pienempiä.

Tätä kautta päästään siihen että sirpin kohdalla jalkoihin kohdistuvat hyökkäykset ovat melko yleisiä. Tämä ei ole mitenkään erityisen yleistä. Esimerkiksi Windsor esitti yhdessä "Realities in Steel" -luennossaan että italialaisessa miekkailussa voidaan hyökätä jalkoihin, mutta tähän on ihan vain muutama kuriositeetinomainen tapa. Se voidaan tehdä ja tunnetaan miten ja missä tätä kannattaa tehdä, mutta se ei ole keskeistä, ei ajatellaan sitten tekniikkojen lukumäärää tai keskeisyyttä.

Yleensä ottaenhan tämä on ulottuvuuden kannalta huono asia. Jos yletät toisen jalkaan, ylettyy toinen päähäsi. Siksi jalkat ovat eräässä mielessä "sekundaarisia" maaleja. Niihin tähdätään vasta kun toisen sirppi on sidottuna ja/tai jos ensisijainen hyökkäys on epäonnistunut ja torjuttu ja sivuun käännetty.

Tätä asiaa valaisee Frank B Hunt ja Nathan Grondin.

Sirpinkäytöstä.

Miekkailumanuaalejen tulkinnassa teksti on hyvin tärkeä elementti. Piirroskuvitus on tietysti tärkeää, mutta tekstiin on ujutettu tietoa liikkeestä. Kuvahan on paikallaan. Toisaalta tekstiä on painotettu myös sen vuoksi että kuvitus on usein tilattu maksetulta taiteilijalta.

Koska miekkailussa on käytetty paljon erilaisia aseita, on ehkä hauska ottaa välipalamakupalana sirpin käyttöä. Syynä on tietysti se, että asiasta on tullut "uutta kivaa tarjontaa", jonka läpikalhaamisen olen katsonut opettavaiseksi.

Teknisesti katsoen liikeradat ovat kirveen ja veitsen käytöstä tuttuja. Aseen etäisyys sekä se että terä on kaaren sisäreunassa on määrännyt sen "toimivat toimintatavat". Eli kärjellä voidaan tehdä vaarallisia iskuja. Heilautukseen saa paljon liikevoimaa, ja kärki on "piikki" joka sallii tämän tehon voimakkaan käytön. Sisäreuna taas on viiltävää toimintaa varten. Ja tässä yhteydessä tarttumiset ja vetämiset ovat tyypillisiä. Niillä saadaan samalla horjutettua toisen tasapainoa.

Ruumiin asennot suhteessa toiseen ja reagointitavat taas ovat veitsenkäytöstä tuttuja. Sirpin käyttö on nopeatempoista, etäisyydet ovat pieniä. Tästä seuraa myös se, että joka ikinen liike on perusteltu. Jakojen käyttö ei ole satunnaista. Ja myös se käsi jossa ei ole sirppiä, on koko ajan "perustellussa paikassa". Sillä tartutaan toisen sirpin kahvasta tai kädestä, tai se siirretään pois toisen hyökkäyksen tieltä - ja tietysti sen reitin tieltä jonne toisen sirpin suunnittelee siirtää.

Erityistä kiinnostusta herättävät sirpinkäyttöpaikat, joissa on "lopettamisen meininkiä". Ne kohdistuvat siten että on selvää että ihmisen anatomia on tunnettu hyvin.

Sirpin käytössä, kuten muissakin, on esitetty erilaisia skenaariosarjoja. Siinä aloitetaan siitä että toinen tekee jotain, ja toinen vastaa tähän. Ja miten tähän vastaukseen tulee vastata... Yleensä säännöt ovat yleistettävissä siten että syntyy ymmärrys koko systeemistä. Näin lopputuloksena on joustava kamppailu, jossa voidaan selvitä tilanteesta kuin tilanteesta. "Jokaiseen tekniikkaan on counter, ja jokaiseen counteriin on tekniikka."

Alla olevat videot ovat Paulus Hector Mairin tuotannosta: