Onko tietoisuutemme ja kielitaitomme vain hupsu simulaatio?

Searlen kiinalainen huone on hyvin tunnettu vertaus/argumentti/ajatuskoe. Kun hän mietti kysymystä "Could Computers Think?" hän kuvitteli input-output -kopin. Siltä kysytään kysymyksiä kiinaksi. Ja saadaan vastaukseksi syötteitä kiinaksi. Turingin testin hengessä näyttäisi että joku huoneessa osaa kiinaa. Mutta kun ovi avataan, siellä onkin joku joka simuloi kiinan ymmärtämistä. Siellä on monimutkainen ohjeistus siitä että kun sisään tulee tiettyjä merkkejä, että miten niitä prosessoidaan.

Vertauksessa huoneen sisällä on kiinaa osaamaton mies joka vertautuu tietokoneen "rautaan". Ohjekirja joka vertautuu "ohjelmistoon" ja sen lisäksi kiinalaiset merkit tietysti vertautuvat nolliin ja ykkösiin joita tietokone käyttää.

Tämä vertaus on siitä tärkeä huomautus että se muistuttaa että on olemassa paljonkin sellaisia toimintoja jotka vaativat kalkyyliä mutta jotka eivät ole tietoisia. Taskulaskin tuottaa kysymys-vastauspareja jotka voivat simuloida sitä että joku osaa laskea. Mutta kuitenkin laskin ei laske. Ongelma onkin siinä kuinka pitkälle tämä on yleistettävissä. Kysymys on siitä että onko tietoisuuden simulaation ja tietoisuuden välillä jokin oleellinen ero. Vai onko niin että sitten kun laskin pystyy tekemään kaikki ne toiminnot mitä ihminenkin, niin sitten laskin jollain tavalla on tietoinen. Searlen mukaan simulaatio ei ole ymmärrystä. Mikään määrä syntaksia ei tuota semantiikkaa. (Ja vaikka huoneessa oleva mies miten tarjoaisi erilaisia nerokkaasti vinoilevia clever comebackeja, tai muuta vastaavaa, niin hän ei olisi huumorintajuinen. Tai tietoinen.)

Kiinalaiseen huoneeseen liittyy mutkan kautta monia teemoja, jotka tuovat haasteita sen lopulliselle vakuuttavuudelle. (Se tosin onkin perimmiltään ajatuskoe joka ohjaa näkemyksiä enemmän kuin klassinen argumentti jossa mennään tiukasti premisseistä johtopäätökseen ja keskitytään sitten näiden premissejen oikeuttamiseen esimerkiksi empirialla.)
* Niistä keskeisin koskee kvalioita ja niiden olemassaoloa. Kenties tämänlaisia ei olekaan. Filosofit ovat hyvin jakautuneet siitä ovatko kvaliat olemassa. Ilman niitä tullaan toimeen, joten miksi niistä pitäisi tehdä
* Toisaalta Searlella on argumentissaan myös näkökulmavirhe sinä mielessä että vertaus kiinnittää huomiota huoneen sisällä olevaan mieheen. Kun asiaa pitäisi kenties katsoa kokonaisuutena. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka neuroni ei ole tietoinen voi koko aivo yhdessä olla tietoinen. Joka tarkoittaa karkeasti sitä että vaikka huoneen sisällä oleva mies ei ymmärrä kiinaa, niin kokonaisuus jossa on kaikki sen osaset kuitenkin sitten ymmärtää kiinaa. Kiinalainen huone on muutakin kuin se osanen siellä sisällä. Kokonaisuus ei ole koskaan sama kuin sen yksi osakokonaisuus. Ja tämä voi olla kiinalaisen huoneen kohdalla erityisen relevantti

Kiinalaisesta huoneesta kiinalaiseksi ravintolaksi

Tilanne muuttuu toisaalta kiinnostavaksi kun otetaan kiinalaisen huoneen sisältä ihminen joka ei osaa kiinaa. Hän on toiminut mutkikkaan ohjekirjan tai laitteiston avulla. Hän ei siis osaa kiinaa vaikka hän tuottaa järkeviä kiinankielisiä lauseita. Otan tässä kuitenkin esiin mahdollisuuden siitä, että Searlen kiinalaisessa huoneessa ollut kiinaa osaamaton mies opettelee huoneessa olevan algoritmin ulkoa. Hän sisäistää sen toimintaperiaatteen. Tämän jälkeen hän osaa tarjota kysymyksiä ja vastauksia kiinalaisen huoneen malliin. Hän ei osaa kenties lausua sanoja oikein, joka tekee hänestä hieman kuten aika monet internetissä toimivat. He ovat tottuneet keskustelemaan kirjoitetussa muodossa joten ääntäminen ja puhuminen ei ole välttämätöntä. Jossain mielessä kuitenkin yleensä ajatellaan että heillä on kielitaitoa ja he ymmärtävät jossain määrin tuota kyseistä kieltä näistä lausuntaongelmista huolimatta. Searlen kiinalaisen huoneen mukaan näin ei pitäisi mitenkään ehdottomasti tapahtua. Itse asiassa voidaankin kysyä että miksi tuo kiinaa lukeva ja kirjoittava henkilö osaisi kiinaa. Ja Searlen kannattajan on vaikeaa sanoa että mikä tuossa huoneen sisällä olleessa miehessä nyt sitten muka ymmärtäisi kiinaa.

Jos tätä verrataan siihen että mies menisi kiinalaiseen ravintolaan töihin, hän luultavasti oppisi kiinaa hitusen, ihan toiston kautta. "Nuo merkit tarkoittavat kalaa ja tuo lihaa" -hengellä. Kiinaa oppisi "Nuo ovat tervehdyksiä" -tasolla. Interaktio on tätä kautta melko algoritminomaista. Searlen kannattajat korostavat tässä sitä että tässä ymmärrys tapahtuu kontekstissa. Jolloin heidän pääpointtinsa, eli se että pelkkä algoritmin pyörittäminen ei tee tietoisuutta, pätee.

Mutta tässäkin on mutka. Jos otamme esiin sen että kiinan sijaan voitaisiin kommunikoida vaikka inkojen kielellä, päädymme toiseen asiaan josta olen aikaisemmin kirjoittanut. Tavallisesti ihmiset oppivat kieltä kontekstissa. Teoriassa on vaikeaa tietää mihin pitää kiinnittää huomiota kun käsillä on jokin määritelmä. Mutta jos koneeseen ohjelmoidaan tarkkaavuus-mielenkiintoisuussääntöjä saadaan "inkahuone" joka oppii. Itse asiassa ihmisillä näyttää olevan ymmärtämistä ja semantiikkaa koskeva ongelma joka on ratkaistavissa laittamalla systeemiin lisää algoritmisutta sen sijaan että siihen laitettaisiin jotain ei-algoritmista.

Ongelma pyöriikin karkeasti ottaen toisen kysymyksen kohdalla.

Onko ymmärtämisessä mukana jokin subjektiivinen osanen. Ja onko tässä subjektiivisuudessa jotain ei-algoritmista. Jos ihmisen mieli on kuin tietokone - tai peräti on jonkin tyylinen tietokone - silloin on järkevää tuottaa sellainen myös mekaanisesti. Jos taas ei, niin yritys on tietysti tuomittu epäonnistumaan. Tämä johtaa siihen että käytännössä sekä ne tahot jotka kiistävät tietoisen tekoälyn mahdollisuudenkin että ne jotka ovat aivan varmoja siitä että tietoinen tekoäly onnistuu heti kun vain Turingin testi tai sen kaltainen simulaatiotesti läpäistään sortuvat petitio principii -tilanteeseen. He olettavat tietyt taustaoletukset jotka itse asiassa ovat juuri niitä joiden oikeudellisuudesta tässä pitäisi olla keskustelemassa.

On selvää että ihmiset tekevät joitain samoja asioita kuin tietokoneet. Osamme jossain määrin päätellä, laskea ja prosessoida vaikka näköaistinelimiin tulevaa informaatiota. Tim Cranen "The Mechanical Mind" -teos esittää että tietokone on mikä tahansa asia joka prosessoi representaatioita systemaattisesti. "Any thing, which processes representations systematically". Ja on helppoa nähdä että ihmisen tietoisuus joko on yksi suuri tietokone. Tai ainakin sen sisällä on osanen tai osasia joka on tai jotka ovat sitten "pieni mutta tehokas tietokone". Tässä on kaksi osaa. Systemaattisuus. Ja representaatiot.
1: Monesti ihmisen vapaan tahdon nähdään rikkovan systemaattisuusperiaatetta vastaan. Ja tällä voidaan jopa korostaa tietoisuuden ei-algoritmista luonnetta joka vahvistaisi Searlen näkökulmaa asiasta. On huomattava että ihmiset priorisoivat kaupassa, ja tätä voidaan jopa kuvata tilastollisesti ja heidän mieltymyksiään mallintaa. Kuitenkin monesti ihmiset näyttävät nimenomaan valitsevan merkityksettömiä onttoja valintoja, kuin buridanin aasit tai jotkut jotka ovat merkityksellisten ja tiukkojen "torn decision" -mallisten valintojen edessä . Tämä on toki virheellisyyteen asti liioittelua. Sillä asia ei ole noin yksinkertainen. Ja vaikka olisikin niin fysikalismissa indeterminismi mahtuu kyllä prosessiin vaikka kvantti-sanan ylikäytöllä. Ja vaikka maailma olisi deterministinen, kysymys olisi silti enemmän siitä mitä vapaa tahto perimmiltään on  - joka ilmenee vajavaisille ihmisille muodossa "miten vapaa tahto määritellään" - kuin sitä että vapaa tahto olisi mahdoton. Tätä kautta ; esimerkiksi Dreyfusin "What Computers Still Can't Do":ssa esitetty argumentti ohjaa näkemyksiä siihen suuntaan että ihminen olisi usein valinnoissaan harkitsematon mielivaltainen ja siksi ei-algoritminen on intuitiivisesti vakuuttava. Mutta se nojaa hyvin rajalliseen algoritmin määritelmään. Ja nämä rajoitteet ovat jotain jotka voidaan kiertää nojaamalla aivan vakiintuneisiin tapoihin katsoa tämän hetken fysiikkaa. Sen lisäksi Dreyfusin ajatus siitä että ajattelematta valitsemme sekoittaa tietoisen harkitun päättämistason muunlaisesta päättämisestä joka se taas saattaa olla algoritmista. Huomio on siitä jännittävä että tavallisesti ihmisten on helppoa nähdä esitietoinen refleksi algoritmisena ja ei-tietoisena. Joten Dreyfusilla onkin tässä kohden hieman erikoinen tilanne. On kuitenkin mielenkiintoista huomata että ihmiset eivät kaadu samalla tavalla kuin tietokoneet. Ihmiset kompastelevat mutta heitä ei uudelleenkäynnistetä. Karkea algoritmi jossa valintaa rikotaan jollain poikkeuksella kaatuu helposti. Ihmisten tapa päätellä ja valita on selvästi joustavampi tämänlaiselle ; Evolutiivisesti tärkeintä on olla kaatumatta, ja tuottavat riittävän hyviä päätelmiä.
     1.1: Kun esimerkiksi Pekka Reinikainen heittää kysymyksen "mitä tietoisuus on?" ja esittää että ateistit eivät kykene siihen vastaamaan, hän tekee hyvin omituisia oikomisia. Myös hänen teologiansa on erikoista, koska siinä ei tiedosteta sitä mahdollisuutta että esimerkiksi kalvinismin tapaa ajatella predestionaatiosta. "Kuinka tietokoneita voitaisiin suunnitella tai ihminen lähettää kuuhun ilman vapaata tahtoa? Vapaan tahdon puute merkitsisi, että käytöksemme olisi refleksinomaista. Se merkitsisi samalla, että tietoinen synnin tekeminen ei olisi mahdollista ja syntien sovitusta ei tarvittaisi." Hän leimaa ajatuksen ateistiseksi "Monet ateistit väittävät, että ihmisellä ei olisi vapaata tahtoa" joka on itse asiassa tosi. Tässä kuitenkin ohitetaan se, että vapaan tahdon ja tietoisuuden ongelma eivät ensinnäkään ole täysin yksi ja sama. Ja toisaalta sitä kautta helposti unohtuu että evoluution tuottaa tietoisuus ei olisi refleksi-automaatti. Toki Reinikainen viittaa Thomas Nagelin lepakkoonkin, ja muistaa mainita että mies on ateisti. Mutta pitää silti hänen argumenttiaan heikkoutena ateismille. Mikä on tietenkin tavallista, jos suhtautuminen mielenfilosofiaan on asenteellista ja sen sisällön tuntemus ei kuulu oman erikoisosaamisen piiriin.
2: Tietokoneet esittävät symboleita. Mutta toimiiko ihmisen mieli tällä tavalla? Tässä kohden kysymys on siitä onko tietoisuuden kokemuksessa kvalioita vai ei. On tietenkin helppoa huomata että jos ei, niin mitään ongelmaa algoritmilla kehittämiseen ei ole. Mutta jos on, niin sitten tietokonevertaus on hyvinkin heikoilla.
     2.1: Tätä argumenttia lähestytään usein myös ajatuksilla siitä että "meillä ei ole tietoa siitä rakastetaanko meitä". Missä oma rajallisuutemme tunnistaa tietoisesti algoritmisuutta tarkoittaisi todistetta algoritmisuuden puuttumista, joka tietenkin on omituina. Ja toisaalta voidaan aivan täysin sanoa että kenties rakkaus ilman todisteita on stalkerointia ja tosiasiassa ihmisillä on tilastollista kontekstii sidottua tietoa ilmeistä, eleistä ja toiminnasta. Ja näistä päätellään hyvinkin paljon asioita jotka ovat kaikkea muuta kuin 100% a priorisia.

Onkin hyvä katsoa että kysymys kiinalaisen huoneen pätevyydestä nojaa muutamaan ns. mielipiteeseen. Argumentointi tekoälyä vastaan onkin tavallaan samaa asenteellisuutta joilla selitetään että jos ateismi olisi totta, elämä olisi merkityksetöntä. (Ja Reinikaiselle ne varmasti ovatkin yhteenlimittymiä.)

On kuitenkin syytä muistaa että kiinalainen huone on tavallaan filosofinen zombie.

Aku Visala ottaakin "Seurakuntalaisessa" kantaa päänsiirtoon. Hän määrittelee ensin vakiintuneimmat koulukunnat "Niin sanotun animalismin mukaan ihminen on Homo sapiens –lajiin kuuluva organismi. Homo sapiens ei häviä päänsiirrossa, mutta jää epäselväksi, mitä päänsiirto merkitsee, koska organismin kokonaisuus muuttuu." ... "Perinteisemmän ajattelutavan mukaan olemme ajattelevia olioita. Yksi mahdollisuus on ajatella, että olemme sieluja, jotka ovat tavalla tai toisella linkittyneitä ruumiisiin, Visala selittää. Tällöin sielut ajattelisivat aivojen avulla. - Tällaisen nykydualistisen ajattelun voi tiivistää niin, että sielu on siellä, missä aivot ovat." Hän kuitenkin ottaa esiin että "Visala edustaa itse niin sanottua konstituutioteoriaa, joka ei sisällä edellä kuvattua ajatusta aineettomasta sielusta. Konstituutioteorian mukaan ihminen on itsetietoisuus, joka koostuu Homo sapiens -organismista. Jos teoria pitää paikkansa, päänsiirtoleikkaus ei välttämättä hävittäisi ihmistä."

Vaikeutena on tämän itsetietoisuuden todistaminen leikkauksen jälkeen. Samoin kuin itse asiassa sen demonstroimisessa ennen leikkausta. Kiinalaisessa huoneessa on periaatteessa järkevässä ytimessä se, miten vaikeaa jonkun kohteen itsetietoisuuden havaitseminen on. Ja tästä monesti vain sitten oiotaan siihen että todistettavaa kohdetta ei ole. Kun argumentti sanoo "ei ole helppoa tai kenties ei edes mahdollista erottaa toisistaan vaihtoehtoa a ja b" niin ihmiset johtavat siitä päätelmiä siitä että "se ei siis voi olla b". Ja tätä sitten pidetään hirvittävän älyllisenä. Vaikka se onkin oikeastaan aikamoisen asenteellista ja esioletettua.

Mielellistääkseni, pielellistääkseni

Kun fysikalisti lähestyy tietoisuutta, hän hyvin helposti lähestyy tätä laskennallisuuden (computation) kautta. Tässä perusprobleemaksi tulee helposti representaatiot. Ne kun jäävät helposti määritelmällisesti ei-redusoituviksi.

Kysymys on erittäin merkittävä

Kognitiotieteessä komputaatiot ovat äärimmäisen keskeinen näkökulma. Ja tosiasiassa mikään konsepti ei ole yhtä keskeinen sovelluskeskeisessä ja periaatteessa ahkerassa tutkimussuunnassa ; Tekoälyn tutkimus nojaa täysin ajatukseen että tietoisuuden prosessit voitaisiin jotenkin mallintaa ja tuottaa tietokoneella. (Jonkinlaisella tietokoneella.)

Toisin sanoen voidaan sanoa, että (a) tekoäly nojaa ajatukselle jossa mekaaninen laskentakyky ja prosessointitapa jossain muodossa on riittävä mielen syntymiseen ja (b) toisaalta kognitiotieteessä henkenä on enemmänkin se, että laskennallisuus auttaa lähestymään ja selittämään tietoisuuden tieteellisin keinoin.

Toisaalta tästä ei ole tullut kovin kuristavaa paradigmaa. Arvostettavat tutkijat ovat lähestyneet aina tätä lähtökohtaa kyseenalaistavin keinoin. Dreyfus on esimerkiksi on esittänyt että tiettyjä ihmisten kykyjä ei voitaisi ikinä toistaa. Searle taas esittää että vaikka kyvyt voitaisiin toistaa se ei tarkoittaisi samaa kuin se, että tuotoksella olisi myös mieli.

Kysymyksiä on paljon. (Ja niitä voidaan yrittää arkijärkeistää huonolla suomen kielellä.)

Tämä päätyy hyvin helposti siihen, että päädytään miettimään kiinalaista huonetta ja lopputuloksena on se, että laskennallisuus voi simuloida tietoisuutta, olematta kuitenkaan itse asia. Tällöin tekoälyohjelmat voivat vaikkapa soveltavaa asioita ja synnyttää reaktioita, mutta eivät silti tuota representaatioita.

Toisaalta voidaan kysyä että jos käytössä on laskennallinen järjestelmä, tarvitaanko representaatioita. Kysymys on tavallaan siitä onko ihmisen kokema mielellisyys todella representaatio. Tämä tarkoittaa sitä että tarvitseeko asiaa selittää lainkaan. Onko representaatio todellinen ja jos on niin miten tiedämme tämän kun se ei redusoidu mihinkään?

Kysymys on siitä erikoinen että vaikka ytimeen otettaisiin kiinalaisen huoneen kaltainen esimerkki, niin voitaisiin huomata että jos meillä on systeemi joka simuloi aivoja jollain fysikaalisesti mallinnettavalla tavalla, voidaan ottaa kemiallisia funktionaalisia neuroneita. Näistä voidaan rakentaa askel askeleelta fysikaalinen organisoitu hermoverkosto joka simuloi aivoja. Kaikki aivoissa tapahtuvat interaktiot tapahtuvat myös tässä mekaanisessa aivossa. Ja tämä laitetaan tuottamaan tekstiä kiinalaiseen huoneeseen. Tämä tuntuu hyvin erilaiselta kuin pelkkänä huoneena kuvattu esimerkki. Toisaalta voidaan ajatella että jos meillä on tietoinen toimija kiinalaisessa huoneessa. Hänen aivosolunsa siirretään yksi kerrallaan toiseen paikkaan. Itse asiassa koko ihminen rakennetaan mekaanisesti "vain kemiasta" täydelliseksi malliksi itsestään. Onko hän nyt filosofinen zombie kiinalaisessa huoneessa? On jotenkin helpohkoa uskoa että kyseessä on enemmän "teleportaatio" kuin jokin jossa jää ilmaan killumaan jokin ei-neuroneihin-ja-muuhun-ihmisruumiiseen-redusoituva kvalia. Ja joka jäisi siirtymättä identtiseen kopioon. Kenties onkin järkevämpää katsoa pelkkää toimintaa ja tulkita representaatio uusiksi. Niin uusiksi että sitä ei enää oikeastaan pitäisi kutsua representaatioksi.
1: Paitsi jos se on kätevää kun ihmiset ymmärtävät yleensä suunnilleen sen perusteeman joka representaatioilla on. Että kyse on siitä subjektiivisesta "tietoisuuden kokemuksesta" oman pään sisällä, joka on monille aika "ilmiselvä asia". Sen hylkääminen, edes tässä uudelleenmuotoillussa versiossa, ei tunnu monista kovinkaan fiksulta tempulta. Muuntelussa on joskus vaikeaa sanoa että onko luvallista määritellä termin sisältöä uusiksi. Ja jos on niin miten paljon. Usein on kätevää määritellä uusi termi. Lisäksi paisunut sivistyssanakirja on monista jonkinlainen osoitus omasta oppineisuudesta ja sanotun järkevyydestä. So there.

Implementaatioon?

Vaihtoehdoiksi voidaan esimerkiksi korostaa sitä että tietoisuus, olipa tämä ihmisen tietoisuutta, eläimen tietoisuutta tai tekoälyä, on kuitenkin aina jotain joka on fysikaalisessa systeemissä. Abstraktin laskennallisen mallin ja fysikaalisen toiminnan välille vaaditaan jonkinlainen yhteys.

Ja tätä kautta voidaan korvata representaatioita jollain jota pitäisi kutsua enemmänkin implementaatioksi ; Suhde joka - tietokonetermejä "joustavasti/epätäsmällisesti" lainaillen - yhdistää "softan" "rautaan". Abstrakti kohde ja fysikaalinen maailma jotka yhdistyvät vaatii jotain jossa systeemi jollain tavalla "realisoi" ja "tajuaa" laskennan tuloksen ja tästä syntyvä "kuvaus" sitten on se joka ohjaa systeemiä. ("Tai jotain sinne päin".) Teknisesti sanoen "fyysinen systeemi implementoi annettua komputaatiota silloin kun fyysisen systeemin kausaalinen rakenne heijastaa komputaation formaalia rakennetta". Ajatus on tavallaan helppo. (Hyvin erikoisella "tavalluuden" määritteillä.) Jos meillä on implementoiva komputaatio ja implementoiva systeemi, voidaan nähdä vahvaa isomorfismia formaalin rakenteen ja fysikaalisessa maailmassa tapahtuvan toiminnan välillä. Eli "softa" on abstrakti spesifiointi joka kuvaa fyysisessä maailmassa olevan kappaleen rakenteellista organisoitumista. (Informaatio on paitsi järjestystä biteissä niin myös järjestystä joka jotenkin ilmenee tosimaailmassa.)

Toki tämä kaikki yllä käsittelee laskennallisuutta hyvin epämääräisesti.

Aiheeseen liittyvät lähestymistavat lainaavat filosofista taustaa jossa tavallisesti keskitytään muutamiin malliesimerkkeihin. Näin ollen laskennallisuutta tuodaan usein esille Turingin kneiden ja klassisten digitaalisten tietokoneiden kautta. Näin syntyy hyvin yksinkertainen ja vetoava tausta joka on mahdollista ymmärtää melko hyvin. Mutta joka johtaa liian vahvaan "tietokonemetaforaan". (Josta en itse hirveästi pidä.) Tämä spesifiys tuottaa asioita ja kannanottoja jotka ovat "totta jollain monista triviaalilla tasolla". Tämä helposti yliyksinkertaistaa asiasta käytävää keskustelua. ; Eikä pelkästään siten että tietoisuutta kuvataan tietokoneena ja ollaan tyytyväisiä. Vaan sitäkin kautta että laskennallisuusteorian vastustaja lähestyy laskennallisuutta argumentein jotka perustuvat siihen että aivot eivät olisikaan Turingin kone. Ja päättelisivät tästä liian pitkälle siihen että tietoisuuden komputationaalinen malli ei voisi olla tosi.

On toki tavallaan hyväkin että perusteluja sidotaan johonkin hyvin tietynlaiseen laskennallisten systeemien ryhmään. Ja on syytä huomata että laajassa mielessä ne jakavat keskenään joitain pääpiirteitä. Niillä kaikilla on jokin säännönmukaisuus ja perusajattelutapa. (Esimerkiksi jonkinlainen "algoritmisuus", abstraktien sääntöje noudattaminen.) Mutta erojakin on paljon. Turingin koneet, Pascalin ohjelmat, soluautomaatit, neuroverkot ja muut käyttävät melko erilaisia lähestymistapoja. Ne kaikki ovat kuitenkin "laskennallisia". On varmasti kiinnostavaa miettiä sitäkin, onko jokin näistä se mitä tietoisuus vaatii vai ei. Ehkä se on mahdollista vain yhdellä mutta ei muilla tavoilla, ainakin teoriassa, fiksuille.

Simuloinnista ja toimintaperiaatteista

En ole kauheasti pitänyt siitä tavasta jolla John Searlen kiinalaisen huoneen argumenttia käytetään. Tämä klassikko "Minds, brains and programs" -kirjasta esitetään argumenttina tekoälyä vastaan. Argumentissa kommunikoidaan kiinalaisen huoneen kanssa, jossa on joko kiinalainen tai mekaaninen vastaaja. Ja argumentin tiivistys on että kommunikointi pelkkien hyvin monimutkaisten sääntöjen nojalla ei ole tietoista koska mekaaniselta laitteelta merkityksen ymmärtäminen puuttuu.

En pidä sitä hyvänä mahdottomuusargumenttina. Se pikemminkin olettaa että mekaaninen ei voi olla tietoista vaikka tämä on se mitä se esittää todistavansa. Periaatteessa voidaan ajatella kuten Daniel Dennett ; Että voidakseen imitoida tietoisuutta koneen täytyisi toimia oleellisesti samalla tavalla kuin tietoisen mielen. Ja tämä taas tekisi siitä itse asiassa tietoisen.

Mutta tämän mahdottomuusväitteen takana on kuitenkin oleellinen asia. Kiinalainen huone toimintamekanismeineen on piilossa. Ja voidaan ajatella että on kenties ehkä aivan mahdollista että kone vain simuloi vastauksia ymmärtämättä. Kun tälle vaihtoehdolle jätetään tilaa, voidaan huomata että on pakko keskittyä toimintaperiaatteisiin.

Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että Turingin testi on enemmänkin viitteellinen kuin osoitus tekoälyn tietoisuudesta ja asioiden ymmärtämisestä. Voidaan sanoa että jos on samanlainen ulosanti mutta oleellisesti erilainen asioiden generointimetodi niin siinä tapauksessa voi olla mahdollista että tulee samantyylisiä ulosanteja mutta toinen on tietoinen ja toinen ei.

Zombiet ovat pahempia.

Sitten jos mennään Chalmersin "The Concious Mindin" zombiemaailmaan, ajatuskokeen hyödyllisyys vähenee. Sillä tässä mallissa tarkastelun kohteena ovat kaikki asiat. Tämä tarkoittaa myös elimistön ja niiden toiminnan samanlaisuutta. Eli se on kuin "kiinalainen huone" mutta ilman epätietoisuutta toimintaperiaatteesta.
* Zombiemaailma onnistuu vain olettamalla että tietoisuus todella koostuu kvalioista ja nämä ovat sellaisia että fysikaalinen toimintaperiaate ei voi niitä tuottaa. Joka on itse asiassa sitä että tietoisuus olisi jotain joka vain olisi ja sillä ei olisi mitään mitä se selittäisi. Kvaliatietoisuus eizombiemaailmassa ei eroaisi mitenkään ja tietoisuuden selitysarvo olisi nolla.
* Samalla tässä on jo oletettu että tietoisuus ei ole fysikalistinen. Koska jos se on fysikalistinen niin sama toimintamalli + sama toimintaperiaate = sama asia. Ja tämä taas oli jotain jota argumentti esitti todistavansa. Eli että mielen olisi oltava fysikalistinen. Taustaolettamalla että mieli koostuu kvalioista jotka ylittävät fysikalismin ja pitämällä tätä johtopäätöksenä kaikki kiertää kehää nopeammin kuin ehtii sanoa petitio principii.

Tästä ulos on kaksikin fysikalistista tapaa selvitä ongelmista.
* Oletetaan todellakin että tietoisuus on illuusio. Eli ei ole mitään selitettävää. Kannanotto on että "me elämme zombiemaailmassa".
* Toinen tapa on se, että nähdään että jos sama toimintaperiaate ja sama toiminta niin sitten ollaan tietoisia. Eli ei ole mitään zombiemaailmaa vaan jos on jokin joka näyttää samalta ja toimii samalla fysiikalla niin sitten on samanlainen. Eli toisin sanoen zombieversio on kupla joka johtuu siitä että väitetään että mieli olisi vain jotain joka olisi "fysiikan päällä" jonain puhtaasti dualistisena otuksena.

Tämä ero johtaa erikoiseen asiaan.

Searlen argumentti tarjoaa relevantin puolen jotta voidaan katsoa mind uploadingia. Eli ajatusta jossa tietoisuus aivoista digitoidaan ja siirretään koneeseen. Jos ajatellaan että simulaatio tarkoittaa tietoisuutta, mind uploadingiin suhtaudutaan helposti positiivisesti. Itse olen sen suhteen pessimistisempi.

Mind uploadingia periaatteessa tukee tehokas ajatuskoe; Pylyshynin "Computation and cognitionissa" kuvattu silikoniaivovertaus ; Kuvitellaan että aivomme yksi neuroni korvataan samalla tavalla toimivalla mekaanisella silikonisella vastineella. Tämä ei tuhoa tietoisuutta. Kuten ei sekään että korvataan toinen ja kolmas. Jos aivot ovat mekanistinen laitos, riittää että otetaan samalla tavalla toimivat osat ja korvataan. Näin voidaan tehdä mekaaninen aivo joka toimii juuri kuten oikeakin aivo. Jos tietoisuus on fysikalistinen tässä ei ole mitään ongelmaa.

Näen itse että ongelmana on enemmänkin se, mitä tämä korvaaminen käytännössä vaatisi. Uskon että on "fysikaalisessa teknologisesti erityisen supertaitavassa skenaariossa" aivan mahdollista ottaa kopio ihmisen jokaisesta atomista. Ja tallettaa tämä. Ja tulostaa tämä ja kyseessä olisi samanlainen ihminen jolla on samanlainen tietoisuus.

Sen sijaan en usko että tämä kopio voisi väistämättä vain toimia tietokoneessa koska tietokoneen toimintaperiaate olisi erilainen. Se saattaisi periaatteessa olla vain simuloija. Samasta syystä kun mietitään korvaamisargumenttia, ei voi olla tulematta mieleen että jos ominaisuuksien olisi pysyttävä samana, niin käy helposti niin että hiiliatomi täytyy korvata toisella hiiliatomilla. Lopputuloksena olisi orgaanisen aivon rakennus samaan paikkaan eri atomeilla. Ei mekaanisen vastineen rakentaminen.

Minun on vaikeaa pitää ilmiselvänä että ainesten vaihtaminen johonkin toiseen - eli aivojen biologisen aineksen toisintamisen sijaan sen mekanistaminen - toimisi mitenkään väistämättä samalla tavalla. Ja jos sen toimintaperiaatteessa on ero, on mahdollista että käsillä on käytännössä kaksi hyvin samalla tavalla käyttäytyvää asiaa joista toinen on tietoinen ja toinen ei.

Kuinka monta kiinalaista tarvitaan korvaamaan aivosolu?

P. Z. Myers käsitteli Michael Egnorin mielenfilosofista argumenttia. Egnor on yksinkertaisesti selittänyt että aivot eivät voi tallettaa muistoja. Että se on täysi mahdottomuus. "It’s helpful to begin by considering what memory is - memory is retained knowledge. Knowledge is the set of true propositions. Note that neither memory nor knowledge nor propositions are inherently physical. They are psychological entities, not physical things. Certainly memories aren’t little packets of protein or lipid stuffed into a handy gyrus, ready for retrieval when needed for the math quiz. The brain is a physical thing. A memory is a psychological thing. A psychological thing obviously can’t be “stored” in the same way a physical thing can. It’s not clear how the term “store” could even apply to a psychological thing." Ei vaadita kovinkaan syvämietteistä ajattelijaa tajuamaan että tämä kannanotto on varsin laaduton. Siinä perimmiltään väitetään että muisti on jotain ja vain väitetään että se on aivan eri asia kuin se mitä aivot tekevät. Kokonaisuus koostuu väitteistä joita ei itse asiassa perustella. "argument consists of defining memory as a certain category of thing, and then asserting that that particular category is "obviously" incapable of being represented in a physical matrix. How does he know this? It suits his thesis, so he simply insists on it." Tästä ei tietenkään saa kiinnostavaa argumenttia blogiini. Koska tämänlainen kikkailu nyt ei veny tämän pidemmäksi. Se on kuopattu minilyhärillä ja kumouksen argumenttirakenne paljastuu yhden sitaatin lainaamisella.
1: Ei sillä mitään. Minun ei ole kovin vaikeaa uskoa että Egnorilla on jonkinlaista kokemusasiantuntijuutta mukana. En usko että hän tarvitsee aivosolujaan kovin paljoa. Hän ei joko käytä niitä tai sitten hän vähintään väärinkäyttää niitä. Egnorin tekstien lukeminen toisaalta myös laskee ihmiskunnan keskimääräistä älykkyysosamäärää kovaa vauhtia. Yksi lukija kerrallaan. Tai näin ainakin sarkasmilandiassa.

Naturalistilla on sentään puolellaan se, että tietyt aivovammat aikaansaavat muistihäiriöitä. Intelligent Designin puolella ei ole edes kummituksia todisteena siitä että tietoinen muisti voisi olla eiaivollisessa tilassa. Voisin johdattaa mietteet algoritmihuoneen suuntaan. Mutta en tee sitä. Sillä on kiinnostavaa huomata että Egnorin ajattelutapa on melko yleinen. Se ei tunnu vaativan Intelligent Design -epätieteeseen uskomusta. Kun kirjoitin muutama päivä sitten Pekka Pihlannon kannanotoista joiden mukaan tekoäly ei voi saavuttaa viisautta, on Pihlannon tekstin kommenteissa käynyt selväksi että hän lähinnä kokoaa mitä tahansa eri ihmisten sanomisia jotka tuntuvat tukevan hänen mielipidettään. Ja hän ei katso ovatko nämä lausunnot keskenään ristiriitaisia ja miten nämä nivoutuvat yhteen. Meno on varsin assosiatiivista.
1: Esimerkiksi samanaikaisesti korostetaan että fenomenaalinen tietoisuus, kvaliat, ovat teknologian ulottumattomissa. Tässä käytetään kiinalaisen huoneen ajattelutapaan nojaavia argumentoijia jotka korostavat että toimi ja tietoisuus ovat eri asia. Ja sitten selitetään että ilman tietoisuutta koneet eivät voi tehdä mitä ihmiset tekevät koska jos ne tekevät näitä asioita niin ne ovat tietoisia. Että ilman tietoisuutta asioita ei voida tehdä. Joka taas väittää että jos koneet ovat tietoisia, niin niiden toiminnasta tasan tarkkaan löydetään se. Argumentti toki koetaan induktiona jossa ensin todistetaan että kone ei saa kvalioita. Ja sitten todistetaan että kvaliat tarvitaan jotta voidaan olla teknologisia. Mutta valitettavasti viitatut viisaat argumentteineen eivät sano mitään tämänlaista. Niiden yhteenlaittaminen on vain jättimäinen kontradiktio. Tämä on yleistä sillä yleensä ihmisillä on tärkeämpää tekemistä kuin esimerkiksi opetella kognitiotiedettä ja mielenfilosofiaa. Ihminen voi oikeasti tehdä paljon relevantimpiakin asioita elämällään.

Mutta rehellisesti sanoen osa mielenfilosofiastakaan ei ole kovin hyvää. Jos otamme perinteen jossa on sellaisia kunniakkaita ja tärkeitä konsepteja kuin filosofinen zombie, Searlen kiinalainen huone tai Comptonin ongelma, on niissä kysymys argumenteista joihin on nähtävissä jonkinlaista argumentatiivista sisältöä. Toki näissä mielikuvia ohjataan ja leikitään intuitioiden eikä suoran todistamisen keinoilla. Mutta valitettavasti kaikki tämän perinteen filosofit eivät tyydy tekemään Nagelin tapaisia kysymyksiä siitä "millaista on olla lepakko?". He voivat luoda jotain hyvin omituista. He eivät ole Chalmerseja, mutta sen sijaan heillä on asiasta mielipide joka on Chalmersin johtopäätösten kanssa yhtenevä. Ja päästä tästä huolimatta jonkinlaiseksi klassikoksi. Vaikka niiden argumentaatio on suoraan Michael Egnorin kynästä. Tämä itkettää minua paljon enemmän kuin se että joku kaappikreationistinen helppoheikki sanoo jossain jotain typerää. (Siis jos sieluttomat liharobotit itkisivät, that is.)

Kyseessä on ajatuskoe jossa kiinalaiset päästetään kaapista. Ned Block loi vertauksen jossa otetaan koko kiinan kansa. Heidät laitetaan kasaan. Ja jokainen heistä teeskentelee olevansa yksi neuroni. Heillä on käytössään matkapuhelimia joiden kautta he voivat olla yhteydessä moneen muuhun kiinalaiseen. Sitten he simuloivat hermosolua. Block kysyy että onko kiina tätä kautta muuttunut tietoiseksi entiteetiksi joka kokee vaikkapa vihreän värin aistimuksia?

Kysymys on tietenkin hyvin kiinnostava. Sillä se nojaa hyvin tärkeään tilanteeseen. Jotta analogisuus kiinalaisen ja hermosolun ja aivon ja kiinan välillä olisi validi, pitäisi vertauksen toimia niin että välissä ei ole relevantteja epäanalogioita. Ja Blockin vertauksesta näitä ei ole vaikeaa löytää.
1: Ensimmäinen asia on siinä että kiinalaisia on paljon vähemmän kuin ihmisellä on neuroneja. Tämä ei kuitenkaan ole kovin relevantti seikka siinä mielessä että mielestäni tietoisuus ei vaadi yhtä monta hermosolua kuin ihmisellä on. Kenties kiina simuloi vaikka kärpästä. Tämä on tärkeä tuoda esiin lähinnä siksi että se on oireellinen vihje siitä että Block ei ole muuallakaan miettinyt sitä mitä neuronien ja aivojen simuloiminen kaiken kaikkiaan tarkoittaisi.
2: Toinen asia koskee sitten neuronien yhteyksiä. Tosiasiassa kiinalaisten reaktioaika on melko hidas ja se että he voisivat juuri oikein vaikuttaa toisiinsa vaatisi juuri jotain antenniteknologian kaltaista. Joka tekee siitä hyvinkin sellaista että on vaikeaa nähdä mitä niillä kiinalaisilla on tekemistä asian kanssa.
3: Block käsittelee aivoja. Mutta samalla kun hän kysyy että aistiiko aivo vihreän kokemuksen, on mukana jo aistien läsnäolo. Tämä on "imputkysymys". Eli olisi ratkottava miten kiinalaiset aivot saisivat realistiset ärsykkeensä jossa on kaikki vihreän aistimiseen tarvittava informaatio. Miten tästä tehdään kiinalaisanalogia. Tämä on kuitenkin oleellinen osa vihreän värin kokemusta joten selvästi havaitsemisen ja kokemisen prosessia ei ole mietitty kovin tarkasti. Vaikka tämä on argumentti nimenomaan tästä aiheesta.
4: Itse asiassa virheenä on jo sellaiset asiat kuin viive ja mittakaava. Jo veneiden ja vastaavien kohdalla tiedetään että leluveneen toimivuus ei vielä takaa toimivaa täysikokoista laivaa. (Kun kokoa kasvatetaan, tilavuus kasvaa eksponentiaalisesti kun taas sitä kantava rakenne kasvaa vain lineaarisesti joten yhä vähempi tukee yhä enempää.) Kiinalaisten kohdalla mittakaavaero on älytön. Tämä ongelma on itse asiassa tuttu mind uploading -kysymyksessä. Kysymyksessä johon minulla on aika vahva kanta. Olen itse kovasti sitä mieltä että oikea analogi ihmistietoisuudesta saadaan kopioimalla mielen rakenne. Mutta jos mietitään mikä toimii samalla tavalla kuin hiiliatomi voidaan huomata että se on "toinen hiiliatomi".
5: Toisaalta kaikista erikoisin huomautus on se, että Block ei itse asiassa argumentoi että kiina ei olisi tietoinen. Hän vain pitää intuitiivisesti ilmiselvänä että näin on. Tämä herättää erikoisia kysymyksiä. Sillä kenties jos imitaatio tehtäisiin täydellisesti niin kiina todellakin olisi tietoinen. Kenties intuitio-onglma syntyykin siitä että ihminen olisi tästä kiinan älykkyydestä yhtä vähän tietoinen kuin yksittäinen neuroni olisi tietoinen laajemmasta aivojen tuottamasta tietoisesta mielestä.
6: Kuitenkin kenties pelottavin puoli Blockin argumentissa on se, että hän korostaa että kiinalaisista koostuva verkosto ei olisi tietoinen. Hän nimittäin tekee reduktionismia vastustavan argumentin. Tällöin ajatellaan yleensä niin että eitietoinen asia ei voi koota tietoista asiaa. Tämä argumentti osoittaa että vaikka todellisuus olisi perimmiltään panspykismin tapaan tietoista, niin siitä huolimatta kokonaisuus ei välttämättä olisikaan tietoinen. Block siis tavallaan tekee argumentissaan kiinalaisen huoneen jossa huone jossa on kiinalainen ei tuota tietoista vastausta. (Ja mikä pahinta : Kiinalaisia on monta ja he eivät edes ole kaapissa. Tätä argumenttia ei enää mikään tasa-arvoinen avioliittolaki pelasta. Se on aivan yhtä fakta kuin että tarvitaan kahden miehen pari jotta lapsella voisi olla isä ja isä, tähän kombinaatioon ei heteroparit pysty!)
+: Plussana voi sanoa että hermosolunkorvausargumentteja on myös fysikalistien puolella. Klassikko on ajatuskoe jossa jokainen neuroni muutetaan yksi kerrallaan koneeksi, ja tässä todella onnistutaan, ja tämän koneen rakenne kopioidaan, ei koneaivoille tarvitsisi edes antaa elämänkokemusta koska ne olisivat suoraan rakenteessa. (Jonka eri puolet käsittelin siinä mind uploading -linkissä) Tämä on jotain joka on ilmiselvää jos aivot tuottavat tietoisuuden. Ja se on mahdotonta jos ja vain jos aivoilla ei ole mitään tekemistä tietoisuuden kanssa. Michael Egnor sentään luottaa avoimesti sieluun. Mutta moni lähinnä väistää näitä puolia koska vaikka esitetään että tietyt asiat ovat aivoille tai tekoälylle mahdottomia, niin samalla esitetään että sielukysymys on uskonasia eikä tieteenasia. Vaikka näitä konsepteja tarvitaan jotta se "mahdottomuus" ylipäätään tapahtuisi niissä argumenteissa joita sitten pidetään hyvinkin valideina ja eiuskonnollisina argumentteina. Block väistää tätä kysymystä tekemällä hermosoluista kiinalaisia. Huomio ikään kuin siirtyy muihin teemoihin tällä rajauksella.

Väite-intuitio-tunnemanipulointi-mielikuvaohjailu-toiveajattelu. Sillä voi tehdä uraa paitsi teologiassa niin myös mielenfilosofiassa. Ja tämä on surullista. Chalmers ei tee minua surulliseksi sillä hänellä on mielenkiintoinen epistemologinen kysymys. Thomas Nagel tuottaa jotain jonka haluaisin olla totta (ja johon heikkona päivänä uskonkin olevan totta) ja Searle asettaa vähintään tärkeän haasteen kumottavaksi. Block taas lähinnä tappaa hermosoluja. (Eli jossain mielessä hän asettaa jossain kiväärejä pienten kiinalaisten päänmenoksi, että "ei noilla kommarivinosilmillä tee mitään Michael Egnorkaan". Samperin rasisti! Murhaaja! Proletaatin vihollinen!)

Pieni ajatus ; Algoritmihuoneesta ja sen kriittisyyden tasoista

Wesley Elsberry kirjoitti "Algorithm room" -ajatuskokeen koettelemaa William Dembskin näkemystä Intelligent Designin luonteesta. ID -linjamassa on nähty että Suunnittelijan persoonasta, luomistavasta ja intentioista ei tarvitse tietää mitään. Riittää että eliminoidaan sattuma ja lainomaisuus ja vastaavat "naturalistiset hypoteesit".

Elsberryn haasteena on tila johon syötetään materiaalia ja josta tulee ulos vastauksia. Dembskin pitäisi sitten kyetä tunnistamaan mikä niistä heijastaa designiä ja missä vastaus on koneen tuottama.

Kiinnostavinta on kenties se, että ajatuskoe on hyvin läheistä sukua John Searlen kiinalaiselle huoneelle. Eli mielenfilsofian ajatuskokeiden klassikolle. Searlen näkemys oli että se, että huoneen teko imitoi ihmistä ei tarkoita että se olisi tietoinen tai intentionaalinen tai suunniteltu.

Koska ID:n perusviestinä on että design eroaa eidesignistä essentiaalisesti - koska vain silloin ei tarvitse tietää "Kuka, miten, minkä vuoksi" - on ajatuskokeen seuraus se, että jos ongelman ratkaisee niin olisi ikään kuin pakko olla erimielinen Searlen kiinalaisen huoneen sisältämän pääargumentin kanssa. Jos jokin näyttää älylliseltä se on älyllistä. Eli olisi jokin tunnistettava ero generoidun ja älyllisesti kehitetyn vastauksen välillä. Tämän tunnustaminen taas on monille ID -läisille häiritsevää koska he korostavat että mekanistinen maailmankuva on ikävä ja miten he eivät ole "vain kemiaa". Ja tässä yhteydessä he ovat mielellään ja usein käyttäneet argumentteja Searleasta Thomas Nageliin. Ja näitä rinnastuksia on tehty osoituksena naturalismin onttoudesta.

Periaatteessa tämä voidaan toki kiertää sillä millä aina. "Algoritmihuone" on tehty joten vastaus näyttää designiltä koska huoneen rakentaja on salakuljettanut CSI -informaatiota algoritmihuoneen rakenteisiin.
1: Tässä kuitenkin pakotetaan tunnustamaan sellainen seikka että kenties ihmisen tuottanut prosessi ei olekaan tietoinen, jolloin huomiota olisi ikään kuin pakko siirtää poispäin siitä että ID:lle olisi tärkeää tuijottaa sellaisia piirteitä joita evoluutio ei voi tuottaa. Huomio siirtyisi tällöin enemmän antrooppisen periaatteen kaltaisiin hienosäätökysymyksiin kuin evoluution kykyjen tutkimiseen.
2: Samalla ihmisen tietoisuuskin voi sisältää Jumalan salakuljettamaa CSI -informaatiota jonka seurauksena meillä ei välttämättä olisi sielua. Tämä antaa monelle ID -läiselle epämiellyttävää tilaa sille että "olemme vain kemiaa".

Tätä kautta voidaankin huomata että Elsberryn argumentti on vain pinnallisesti filosofista ID -kritiikkiä. Se on jotain jonka ongelmat voidaan kiertää ID:n perusitsesuojauskäsienheilutteluilla. Sellaisilla jotka ovat olleet kliseitä jo silloin kuin Elsberry on ajatuskokeensa kirjoittanut. Kritiikki onkin syvemmillään eksistentiaalista. Se iskee ID -filosofian sijasta siihen mikä on ID:läisten oikea maailmankuva. Jossa on mukana sellaisia asenteita ja kannanottoja joista ID filosofiana periaatteessa irtautuu. (Kognitiivisessa uskontotieteessä erotetaankin ideologiatason teologinen korrektius käytännön asenteista joita uskovaiset uskontoonsa liittävät. Ihan siksi että niillä on varsin löyhä suhde toisiinsa, usein teologinen korrektius on käytössä after the fact, asenteiden ja toimintojen rationalisoinnin muodossa.) Ja tämä on sen ikävin seuraus. Ongelma on ikään kuin pakko paikata koska muuten tulisi tunnustaa että ID ei ole järkevä filosofia. Ja kun tämän ratkaisun tuottaa se tuo väistämättä takaovesta sellaista materiaalia joka ahdistaa suurinta osaa opin seuraajista.

Filosofinen zombie vs. zombiefilosofia

Joskus sitä ihmettelee miksi sitä vierailee ja tutustuu ns. teologiseen materiaaliin. Joskus tätä ihmettelee itsekin. Sitten tulee niitä hetkiä kun vierailee ja tutustuu em. materiaaliin siksi että yrittää tehdä jotain muuta. Tiedäthän, asioita ja juttuja. Maanläheisiä, konkreettisia, fysikaalisia, asioita. Stuff, you know, things. Tässä yhteydessä törmäsin siihen mitä Scott Klusendorf on kirjoittanut siitä miten "Walking Dead" -televisiosarja avautuu kristitylle. Teksti on kelvannut kristilliseen lehteen. Siitä voi ottaa irti muutamia ajatuksia. Sillä vaikka aihe onkin teologiaa, se itse asiassa hypähtää valtaosin mielenfilosofian ja kognitiotieteen alueelle. Ottamaan kantaa asioihin joiden kohdalla tekisi mieli kysellä siitä että miten se NoMa -puoli sitten oikein menikään. Sillä siihen viitataan varsin helposti jos kognitiotieteilijä ottaisi kantaa teologisiin kysymyksiin. Tosin vihattu uusateisti Dawkins onkin sanonut jotain siitä että teologia näyttää ottavan varsin usein kantaa maailman toimintaan, joka taas tekee niistä falsifioitavissa olevia ellei peräti falsifioituja käsityksiä.

Klusendorf ottaa televisiosarjasta tarkkailuun ensimmäisen tuotantokauden dramaattisen tutkimuslaitoksen ja sen tutkijan. Kuvitteellinen tutkija Edward Jenner kuvaa zombeja ja näiden aivotoimintaa "Speaking of the brain, he states, “It’s a person’s life-experiences, memories, it’s everything. Somewhere in that organic wiring, all those ripples of light, is you, the thing that makes you unique and human.” To make sure the point is not lost, he zooms in on the frontal lobes for a closer look: “Those are synapses, electric impulses in the brain that carry all the messages. They determine everything a person says, does, or thinks from the moment of birth until the moment of death.” In short, Jenner says that we are nothing but our physical brains. All of our thoughts, feelings, and convictions are determined by synapse firings. When synapse activity ceases, you cease. At this point, Jenner is no longer doing science. He’s doing philosophy."

Lausunto on oikeansuuntainen, mutta hyvin erikoisella tavalla. Kun katsotaan Jennerin toimintaa, voidaan huomata että sarja itse asiassa ottaa tuossa kohden varsin niukasti kantaa tietoisuuteen. Itse asiassa koko tuo sarjan arviointi näyttää minun silmääni joltain jossa "Walking Dead" on aiheena vain varsin pinnallisesti, ikään kuin aasinsiltana toisiin kysymyksiin. Lisäkiinnostavuutta asiaan tuo se, että sarjan hahmot itse asiassa ottaa kantaa tietoisuuskysymykseen toisaalla. Mutta ei oikeastaan juuri tuossa kohdassa jonka tehtävänä on enemmänkin selittää kausaalisia tekijöitä zombieapokalypsissa. Jenner opettaa sen, että aivotoiminta ensin lakkaa ja sitten se käynnistyy oleellisesti erilaisena. Tämä taas on sarjassa havaittu mittaamalla hermosoluja teknologialla joka tietääkseni on nykyään vielä tieteisfantasiaa.

Jos katsomme muistia, havainnointia ja ajattelua ne ovat toimintaa ja tekoja. Ajattelu on prosessointia. Kaikki Jennerin mainitsemat asiat ovat kysymyksiä jotka Chalmers näkee "Soft Problems". Ja hänenkin mukaansa neurotieteet voivat varsin hyvin ottaa kantaa tähän. Näin ollen tulkitsija hyppää melko pitkälle väittäessään että Jenner tosiasiassa ottaisi kantaa siihen ovatko zombiet tietoisia tai onko niillä kvaliaa. Se, että ottaako Jenner kantaa siihen että tämä selittää ns. "Hard Problems" on perin kyseenalainen.

Mutta se menee pahemmaksi.

Klusendorf jatkaa että tässä kohden on syviä ongelmia joita materialismi ei selitä ja jotka sen pitää selittää.Apuna hän käyttää Searlen ajatuksia. "Right away there are difficulties, as Jenner never says how nonmaterial minds emerge from purely physical processes. Nor does he show how consciousness arises from unconscious brain matter. As John Searle points out, “The leading problem in the biological sciences is the problem of explaining how neurobiological processes cause conscious experience.” If that were not challenging enough, Jenner’s materialism must also explain how these nonmaterial minds cohere with the physical states of the brain. The interaction between nonmaterial minds and physical bodies is difficult to explain, given materialism."

Searlella on itse asiassa aivan oikein kannanottoja aiheeseen. Ja Walking Deadin kannalta soveliaasti tähän liittyy kiinalaisen huoneen lisäksi filosofinen zombie. Molemmat mielenfilosofiaan liittyviä oleellisia pähkinöitä. Klusendorf on kuitenkin väärillä jäljillä selittäessään sitä miten tämä on ongelma naturalismille. Näiden filosofisten ongelmien perustilana kun ei ole lainkaan selittää että naturalismi on pakosti epäonnistunut tai väärä. Heidän perusteesinsä on että "ei tiedetä eikä voida tietää". Ja jos tästä lähtisi vetämään päätemiä siihen että sielukonsepti olisi rationaalinen olisi tehnyt pahan virheen. Aukkojen Jumala -argumentti kätkeytyy hyvin lujasti tämänlaiseen ajatteluun. Jos kiinalaienn huone tai filosofinen zombie on argumentti sieluun uskomisen puolesta se on sama kuin sanoisi "emme tiedä emmekä voi tietää joten tiedämme". Joka on sisäisesti ristiriitaista. Tämä virhe on niin oireellinen että se nostaa Klusendorfin analyysissä esiin vakavan ristiriidan. Miksi naturalistien pitäisi selittää yliluonnollinen "nonmaterial mind", kuten tuosta lainauksesta voitiin lukea. Kun samanaikaisesti kirjoitus itsekin tunnustaa että Jennerillä on tietty maailmankuva joka määrittelee mielen tietyllä tavalla "He’s espousing a philosophical worldview known as scientific materialism (SM). According to SM, everything in the universe must be explained in strictly physical terms, meaning that nonmaterial things such as souls, God, and human dignity are not items of true knowledge."

Tämä ongelma on tuttua muualtakin filosofiasta. On esimerkiksi argumentti joka kieltää ajatustenluvun. Se menee seuraavalla tavalla (P1) Mielemme on omamme ja jakamaton. (P2) Ajatustenluku vaatisi että mieli olisi jaettu. (J) Joten ajatustenluku ei ole mahdollista. On selvää että päätelmä on koherentti. Mutta jos kannatat ajatustenlukua olet joka tapauksessa erimielinen premissistä P1 joten et välitä siitä. Samoin on todella omituista vaatia että naturalistit selittäisivät eifysikaalisen mielen jos naturalistit hylkäävät eifysikaalisen relevanttiuden in first place. Tämä kertoo syvistä ongelmista, Klusendorf ei tosiasiassa aseta naturalismia kritiikin alle osoittamalla että tämä on epäkoherentti ja ristiriitainen vaan asettamalla naturalismille vaatimuksia ulkopuolelta. Perimmiltään naturalismi siis päihitetään esiolettamalla että mieli ei ole naturalistinen ja sitoutumalla tähän ja pitämällä tätä ongelmana fysikalismille. Kun tämän pitäisi olla se mistä tässä debatoidaan pitäisi asian tietysti olla premissin sijasta johtopäätös. Mutta kaikkea ei voi  saada, ainakaan tämänlaatuisten uskonnonystävien kanssa. (Ei myöskään perustelukeskeistä keskustelua, tiemmä.)
1: Tämä on muuten tuttua myös Puolimatkalla ja Plantingalla. Warrant salakuljettaa juuri samanlaisen virheen järjestelmään. Ja sama kömmähdys on niillä jotka argumentoivat että ateismi väistämättä johtaisi nihilismiin ja jotka aloittavat määrittelemällä moraalin vaikkapa ihmiskunnasta riippumattomaksi tai vaatimalla siltä ikuisuutta tai jotain muuta Platonin ideamaailmasta peräisin olevaa lähtökohtaa. Nämä ovat partukulaareja teorioita siitä mitä moraali on. Ja koska moraalille on monia erilaisia määritelmiä ei tämä tietysti sano että ateistilla ei voisi olla jotain muuta määritelmää moraalisuudelle. Ajatus on sama kuin perustelisi että joku ihminen ei ole neekeri ja sitten tältä pohjalta selittäisi että hän ei voi olla mitään rotua, kuten kaukaasialainen tai kiinalainen. Että tämä eineekeriys todistaa että henkilö ei kuulu ihmiskuntaan. Ei ole kovin vakuuttavaa argumentointia tämä. On inaisen puutteellista ajattelua.

Itse asiassa jos ajatellaan mielenfilosofiaa, on meillä edessä mielenkiintoinen ongelma. Se tiivistyy Daniel Dennettin "Intuition pumps and other tools of thinking" -kirjassa esiintyneeseen argumenttiin joka koskee mielenfilosofian klassikkoa. Siinä on Mary joka ei ole nähnyt punaista. Hän on kuitenkin neurotutkija jolle on kerrottu kaikki propositionaalinen tieto siitä mitä punaisen havaitsemiseen liittyy. Dennett huomasi että tämä argumentti on vakuuttava tasan niin kauan kuin kannat mukana premissiä siitä että mikään tietomäärä ei riitä.
1: Tarkemmin : että tämän takana on enemmänkin jokin sellainen jota Dawkins kutsuisi nimellä argument from personal incredulity. Joka on Aukkojen Jumala jossa tiedon aukko on korvattu ajatuksella jossa oma mielikuvitus ja se että itse ei osaa keksiä jotain asiaa tarkoittaisi että kohdalla olisi todella aukko jota ei voisi ylittää. Eli aukkojen Jumala vielä huonompana versiona.

Ihmisen on vaikeaa uskoa, mutta on itse asiassa aivan mahdollista että tämä johtuu vain siitä että ihminen ei osaa kuvitella mitä kaikkea tiedosta voi saada irti. Näin esimerkiksi jos Mary laittaa itsensä hermosolunlukukoneeseen ja vaikka hän ei olisi nähnyt yhtään kertaa mitään muuta kuin mustaa ja harmaata, niin jos hänelle annettaisiin siniseksi maalattu banaani, hän voisi lukea hermostopäätteeltä että se ei vastaa sitä tietoa mitä vastaa punaisuuden näkeminen. Ja näin hän ei menisi lankaan asiassa. Toisaalta kenties hän voisi ohjata impulsseja päähänsä niin että aivoja ärsytettäisiin ilman silmien ärsyttämistä. Ja näin saataisiin punaisen kokemus jonka hän tunnistaisi. Tämä on mahdollista. Joten argumentin voima melkolailla katoaa. Ihan siksi että tätä argumenttia on käytetty ns. mahdottomuusargumenttina. Ja tämänlaiset nyt muuttuvat kupliksi sen jälkeen kun esille nousee se että mahdottomiksi väitetyt voivatkin olla mahdollisia ; Ei tarvitse edes osoittaa että nämä vaihtoehdot ovat reaalisia, kunhan niitä vain ei ole falsifioitu.

Tätä kautta voidaan nähdä että "Hard Problem" on itse asiassa perimmiltään maailmankuvallinen ongelma. Se ei ole niin ylitsepääsemätön tai relevantti kuin voisi ajatella. Sen sijaan jos me mietimme selittämistä ja selittämisvaatimusta niin tosiasiassa sielukonseptin ongelmana on hyvin ongelmallinen asia. Nimittäin juuri se että me olemme aineellisia fysikaalisia kohteita. Ja sielun pitäisi olla aineeton. Teistien pitäisi osoittaa millä mekanismilla tämä tapahtuu. Klusendorf toiminee tässä kohden siten että hän sanoo että "heillä ei ole sellainen teoria". Syynä on siis se että koska selitys on fysikalistinen heidän ei tarvitsisi todistaa omaa kantaansa mitenkään. Joka on ajatuksena omituinen koska Klusendorf käyttää argumenttina jotain jossa fysikalistien tulisi selittää tietoisuutta keinoilla jotka ylittäisivät fysikalismin. Ja tässä yhteydessä ei jostain syystä saa sanoa että "ei olla sellainen teoria". Kaikki pitää selittää. Joten kyllä se selittämisvastuu on sitten myös sielukonseptiin uskovien puolella.

Ja itse asiassa vielä pahemmin.

Sillä jos mietitään sielun toimintamekanismia, sen tärkein piirre on se että se aikaansaa väkisinkin empiirisen vasteen. Ei siksi että sielu olisi aineellinen tai käyttäisi fysikaalista energiaa. Vaan sen takia että ihmiskeho on aineellinen ja toimii fysikaalisella energialla. Kun aine liikkuu, tapahtuu muutoksia jotka empiristi mittaa ns. voimana. Fysikalisti katsoo massaa ja nopeutta, eikä sitä onko liikuttaja henki vai kimpoava pallo. Ja jos sielu aikaansaa muutoksia aineessa sen pitää käytännössä väkisin näyttää siltä kuin aineen ja energian säilymislakia rikottaisiin tavalla jossa systeemiin tulee ulkopuolelta energiaa. (Sielu liikuttaa tiiltä tai ruhoa. Ulkopuolinen voima muuttaa liikeratoja. Se näyttää energian säilymislain rikkomiselta.) Koska empiirinen vaste on olemassa tämä muuttaa sielun ja ruumiin yhteyden tutkimisen "soft problemiksi". Siis sellaiseksi joka on tutkimuksen piirissä. Yhteyden selittäminen ei siis ole mahdotonta. Ei ole "emme tiedä emmekä voi tietää" -tilanne vaan "voimme tietää joten miksi ihmeessä teillä ei ole mekanismia sielun ja aineen yhteensovittamisesta?". Tämä on itse asiassa suuri ongelma. Ja siksi mielenfilosofiassa kartesiolaisella dualismilla on suunnilleen yhtä paljon selitysvoimaa kuin vitalismilla ; Fiksut teologit - ja jopa tumpuloimmat kreationistit - ovat siirtyneet puhumaan kehosta älykkäästi suunniteltuina koneina joissa on informaatiota sillä vitalismi is fucking dead.

Mielenfilosofiassa naturalismin kritiikki onkin latistunut "emme voi tietää vaikka fysikalismi olisikin totta" -henkisiksi ajatuskokeiksi. Joiden perussävy on itse asiassa melko epäkiinnostava. Sillä looginen positivismi on kuollut ja empiristit eivät vaadi "perusoletuksettomuutta". Näin ollen Klusendorf onkin, hyvin monien muiden mielenfilosofiaa käsittelevien uskonmiesten tapaan, jämähtänyt toisen maailmansodan jälkeiseen tieteenfilosofiaan. Valitettavasti empiristit eivät leiki tuota peliä. Joten tosiasiassa jopa silloin kun fysikalismi nousee näissä keskusteluissa esiin, ei tässä oikeasti enää puhuta siitä fysikalismista jota tieteenfilosofit ja tieteentekijät kannattavat. Tässä rakennetaan ovela olkiukko jossa väitetään että fysikalismi on loogista positivismia ja sitten siltä vaaditaan loogisen positivismin ehtoja. Jotka on tietenkin osoitettu mahdottomiksi jo kauan aikaa sitten. (Mikä muuten on jälleen yksi tapa tehdä se virhepäätelmärakennelma jossa "ensin mieli on jakamaton" ja sitten selitetään ajatuksenluvusta tämän premissin valossa.)

Kaiken kaikkiaan hänen tekstinsä demonstroi varsin vakuuttavasti sitä erikoista tilannetta joka on Daniel Dennettillä tullut usein vastaan. Hän ei kiistä tietoisuuden olemassaoloa. Hän päin vastoin hakee sille selitystä. Kun ihmiset lukevat hänen argumenttinsa ja päättävät että premisseistä seuraa johtopäätös, he päätyvät siihen että Dennett selittäisi mutkikkaasti sitä miten ihmisellä ei ole tietoisuutta. Että miten tietoisuus on illuusio. Joka on väärintulkinta. Väärintulkinta joka johtuu siitä että omasta tietoisuuden määritelmästä ei haluta luopua.
1: Ja tässä kohden on oleellista huomata että on eri asia sanoa että Dennettin tietoisuuden määritelmä on väärä ja premissit epäuskottavia kuin sanoa että Dennett selittää että tietoisuutta ei ole. Ja juuri jälkimmäistä tässä tehdään. Joka on se ongelma.

Itse voisinkin nostaa esille jännittävän jatkoajatuksen.

Nimittäin sen että mitä "fysikalistisen mielenfilosiofin" tai muun "pahan naturalistin" tulee itse asiassa selittää. Selittäminen vaatii aina että on jokin ilmiö joka pitää selittää. Klusenforf on tässä ovela sillä hän viittaa tietoisuuteen. Moni naturalisti ja fysikalisti uskoo siihen. Mutta samalla hän asettaa sen selittämiselle omituisia lisäehtoja joita käytännössä kukaan fysikalisti tai naturalisti ei kannata. Hän määrittelee tietoisuuden näistä poiketen ja pitää tätä fysikalistien ongelmana. (Joka veivaa jälleen tätä tuttua virhetyyppiä.)

Tämän ongelman selittämisessä "Walking Dead" on itse asiassa mainio. Sillä se tarjoaa zombeja. Ja siinä missä filosofinen zombie on olento jonka ulkoinen käytös on identtistä tietoisen ihmisen kanssa - heillä vain ei ole kvalioita - on "Walking Deadin" zombejen kohdalla erikoinen tilanne. Käytös on hyvin erilaista. Mutta on epäselvää ovatko he tietoisia. Sarja itse asiassa käsittelee asiaa monessakin otteessa. Hershel on toisessa tuotantokaudessa mies joka pyydystää ja pitää zombeja ladossa. Sillä vaikka zombejen käytös on erilaista, niillä voi olla tietoisuus. Hershel toivoo parannusta. Hänen perheensäkään ei kutsu zombeja kävelijöiksi ("walker") vaan äidiksi ("mom"). Hershel uskoo zombiet kuolleiksi ja tiedottomiksi siinä vaiheessa kun näihin kohdistetaan hirveää ulkoista väkivaltaa. Jauhelihaksi muuttuva zombie ikään kuin konkretisoi hänen mieleensä että kukaan elävä ei voi selvitä sellaisesta. Tämä on eksistentiaalisesti vakuuttava. (Itsekin olen nähnyt junan alle jääneen. Ja on hyvin vaikeaa uskoa että mikään ylösnousemus henkiinherättää sellaista!) Mutta tietenkin tämä on filosofisesti epätyydyttävä. "Walking Dead" tuokin kolmannessa tuotantokaudessa Miltonin joka uskoo että zombieihin jää jokin kaiku tietoisuudesta. Hän vakuuttuu vasta kun pitkäkään elossaolevaan ihmiseen tehty kelloon ehdollistaminen ei aikaansaanut minkäänlaista tunnistumis-ehdollistumisreaktiota zombiessa.

Hershel katsoi ulkoisia piirteitä. Ja Miltonkin mittasi ulkoista käyttäytymistä. Ja nämä ovat kvalian kannalta mielenfilosofisesti irrelevantteja. Sillä kvaliaan ei ole pääsyä. Tästä kuitenkin seuraa ongelma. Sillä jos me olemme empiristejä voimme aivan oikeasti sanoa että tietoisuus on se joka selittää havaitsemamme käytöspiirteet joita kutsutaan tietoiseksi käyttäytymiseksi. Ja tämän ulkopuolella ei ole mitään selitettävää. Jos siis zombieilla on kvalia, se ei ole yhtään mitään jota empiristin täytyisi selittää. Se että empiristiltä vaatii kvalioiden tutkimista ja selittämistään on perimmiltään sekin vain hieno tapa sanoa että "naturalismi ei voi selittää miten einaturalistinen mieli toimii naturalistisessa ruumiissa."
1: Kvaliapuolen ongelmia harvemmin tuodaan esiin silloin kun puhutaan ihmisten kuolemasta. Sielukonseptissa on vahva sävy jossa kuolleen ruumiilla ei ole tietoisuutta. Että kuoleman jälkeen sielu siirtyy tuonpuoleiseen. Mutta tosiasiassa kvalia-ajatuksen perusongelma on se että kuoleman ja eitietoisen yhteys on aina vain pinnallinen ja empiirinen havaitsemiseen perustuva. Mistä esimerkiksi oikeasti voidaan sanoa että ruumiilla ei ole kvaliaa? Neuronitoiminta ja muuhan on vain pinnallisuutta ja epätyydyttävää. Mistä siis tiedämme että ruumis ei koe kremaatiota ja säily vielä poltetussa tuhkassakin? Mehän vain päättelemme ruumiille puhuesseammekin, että ruumis ei kuuntele vaikka tosiasiassa ruumis ei vain vastaa. Joka tavallaan korostaa sitä miten tässä ei ehkä ole mietitty kaikkia asioita ihan loppuun asti kun kvaliasta manataan, kuten yleistä on, jonkinlaista vakavien filosofien hyväksymää uussielua.

Jos kvaliaa ei voi havaita käytöksessä eikä aivokuvassa, miksi naturalistien pitäisi selittää se? Koska se on joku empiirisesti havaittu ilmiö? Miten niin voi jos sitä ei voi havaita mitenkään? Tässä siis tavallaan luodaan selitettäväksi jotain jota ei ole mikään velvollisuus selittää. Sillä selittämättä jättämisestä ja koko konseptin irrelevantisoimisesta ei tule mitään ristiriitaa naturalistiseen ajatteluun. Ei ole mitään joka täyttäisi selitettävän ilmiön ominaisuudet. Eikä mitään jonka ohittaminen johtaisi sisäisesti ristiriitaiseen fysikalismiin. Itse olen käytännössä varma siitä että kvalia onkin eräänlainen pseudo-ongelma. Jotain jota rationalistit laativat rationalistien ehdoilla mutta joita he esittävät empiristisinä ongelmana empiristeille. (Mikä ei falsifioi kvalioita. Teoria kvalioista on lähempänä sitä luokkaa jota pahat naturalistit kutsuvat nimellä "eivät edes väärässä".)

Lopuksi pieni huomautus determinismistä.

Klusendorf ottaa esille vielä omituisen asian. Nimittäin motiivin ja sosiaalisuuden. "Jenner’s speech, however, suffers from an even bigger flaw. If everything about human beings can be reduced to predetermined patterns of synapse firings in the brain, why is he trying to persuade his guests to adopt his point of view? After all, their thoughts are also predetermined by their individual synapses, meaning they are not free to think any differently than they already do. Thus, in the very act of trying to persuade, Jenner undermines his own case for determinism. His predetermined thoughts can be no more rational than theirs."

Tämä kohta on jotain joka on äärimmäisen yleistä ihmisillä jotka ovat huonoja mielenfilosofiassa. Jos otamme determinismin, sen kohdalla on syytä huomata että ihmisen kokemat motiivitkin ovat deterministisiä. Jennerin toiminnan takana voi siksi olla vaikkapa se, että evoluutio on ohjannut ihmiset olemaan sosiaalisia. Plantingaa mukaillen voisi korostaa että evoluutio tukee toimintaa joka edistää elossaoloa. Ja yhteistyö ja sosiaalisuus ovat tässä hyvin tehokkaita niin susilaumoilla kuin ihmisilläkin.

Lisäksi puhe on aistiärsykkeitä joihin deterministi reagoi kuten muihinkin ulkoisiin ärsykkeisiin. Puhe voi muuttaa mieltä kuten päinputoava kivi voi aktivoida ihmiset siten että he mekaanisen deterministisesti laittavat silmät kiinni ja väistävät kiveä. Tai jäävät sen alle. Determinismi ei tarkoita että mielipide ei muuttuisi. Se tarkoittaa vain sitä että maailman muutokset ovat lainomaisia ja niissä ei ole sattumaelementtiä.

Toisaalta Klusendorf sekoittaa myös vakaumuksen ja rationaalisuuden. Jos ihminen uskoo determinismiin niin hän voi silti ajatella että joku ajatus on rationaalisempi ja paremmin perusteltu kuin toinen. Jopa stoalaiset uskoivat että ihmisen kohtalo oli ennaltamäärätty, mutta hekin arvostivat ataraksian tavoittelua ja apatheiaa, tunteiden hillintää. Syynä on se, että vaikka ihmisellä ei ole mahdollisuutta valita kohtaloaan ja mieltymyksiään, osa tavoista on silti kunniakkaampia. Näitä konsepteja ei vain ole sidottu vapaaseen tahtoon.
1: Hyvin harva korostaisi determinismin ongelmia kalvinismissa. Jossa on predestinaatio, eli determinismi yhdessä Jumalauskon kanssa. Kukaan tuskin sanoo että kalvinistit ovat idioottimaisia puhuessaan uskostaan vain siksi että he ovat pelastukseen determinoituja. Että he eivät ole enemmän oikeassa kuin joku muu jolla on eri vakaumus. Kalvinistit katsovat että jotkut ovat predestinoituja väärässoloon ja helvettiin. Minä taas katson että jos determinismi on tosi, on moni teisti kyllä determinoitu olemaan järkähtämättömällä ja tyhmällä tavalla idiootteja. Sama asia tavallaan tämä.

Lisäksi Klusendorf sotkee asiaa pahasti jo siinä että hän sekoittaa fysikalismin determinismiin. Tosiasiassa jos tutustuu vaikkapa Balaguerin "Free will as open philosophical problem" -kirjaan voi huomata että determinismi ja inkompatibilismi eivät ole ainoat pelit kaupungissa. On moniakin "puhtaasti fysikalistisia/naturalistisia suuntauksia" joissa esimerkiksi otetaan kvanttifysiikan indeterminismi huomioon. (Moni ei hyväksy sattuman olevan mikään joka pelastaa vapaan tahdon, mutta determinismiä se ei voi olla by definition.) Ja toisaalta vapaa tahto voidaan määritellä siten että täysin mekanistinenkin aivo voisi tuottaa vapaan tahdon. (Olen aivoni joten miksi päätöksen pitäisi tulla niiden ulkopuolelta. Entä jos vapaa tahto on juuri se että minun aivoni toimii ja päättää nostaa kättäni, eikä siten että ulkopuolinen taho pakottaa ruumiini tekemään nostamaan käteni vintturilla jolloin minun ruumiini liike on hänen vapaan tahtonsa seurausta. Kunhan hänen aivonsa tekee tämän vapaaehtoisesti.)

Hyppy determinismiin on siis sekin "varsin liikaa". Ja tämän loikankin jälkeen ja sen hyväksymisen jälkeen determinismiäkin käsitellään päin persettä. Kaiken kaikkiaan Klusendorf on siitä mielenkiintoinen että hän tiivistää klassisen argumentiston juuri ne soveltamistavat jotka ovat yleisiä niiden parissa jotka lähtevät teologian ymmärryksen kautta dilentantisoimaan mielenfilosofiaa ja kognitiotiedettä. Niillä lienee jokin yhteys rationaalisen ihmisen ajatustenpyörittelyyn. Mutta on niitä pirun vaikeaa silti nähdä mitenkään pätevinä juttuina. Ne lähinnä kertovat että ihmisellä on rationaalisuuteen kykyjä, mutta niiden vahvuusalueet ovat jossain ihan muualla. Ja kenties olisi kaikkien mielenterveydelle parasta jos sinne vahvuusalueelle mentäisiin. Sillä kokemukseni mukaan tämäntyyliset ihmiset eivät opi virheistään, joten virheilylle ei ole mitään kunniallista tekosyytä.

Klusendorfin argumentaatio nimenomaan tämän fysikalismin/naturalismin kritiikin kohdalla onkin jossain mielessä hyvinkin verrannollinen käveleviin kuolleisiin. Argumentissa ei ole eloa, mutta silti massoina pyörivät ympäri internettiä, yrittäen mahdollisesti vaania, viedä ja ahmia mennessään mahdollisimman monien aivoja. (Käännytystyö.)

"Eugene Goostman" ei ole persoona

Viime päivinä mediassa on puhuttu paljon Turingin testistä. Niin Independent kuin The Guardian kuin Science Daily uutisoivat. Asiaa on huomioitu myös kotimaan medioissa varsin kiitettävästi, YLE ja MTV ovat ottaneet sen puheeksi, puhumattakaan relevanteista uutislähteistä tärkeintä, "muropakettia". Uutisoinnin syynä on Eugene Goostmaniksi nimetty algoritmi, joka oli onnistunut hämäämään 33% niistä jotka sen kanssa keskustelivat. Ja mikä miellyttävintä, Turingin testistä puhuminen sattui kuin sopivasti Alan Turingin juhlan kunniaksi ; Testi tehtiin Turingin kuoleman 60 vuotispäivän juhlistamiseksi.
1: Ajatus kuolinpäivän juhlimisesta on toki hieman erikoista. Syntymä on symbolisesti positiivisempi. Eroa voi mietiskellä vaikka sitä kautta mitä eroa on juhlia "holokaustin päättymispäivää" ja "holokaustin alkamispäivää".

Turingin testi taas on maineeltaan ikoninen. Sitä pidetään tärkeänä. Jos tietokone laskee paremmin kuin fyysikko tai kassaneiti, ei sitä pidetä tärkeänä. (Vaikka muutama sata vuotta sitten tätä olisi pidetty mahdottomana. Sillä rationaalisuus oli vain ihmisten erityisasia, ei siihen mikään piisiru pysty, kalkyyliin. Ja ihmisistäkin vain tietoisin eliitti!) Tämän maineen vuoksi suosittelen esimerkiksi lukemaan kaunokirjallisen novellin "Tichyn kosmisesta kulttuurilaarista". Siinä imitaatiopeliä pelataan hyvin erikoisilla aseilla ja asteilla.

Jostain syystä Intelligent
Designin ystävät eivät ole
pitäneet Turingin testissä
onnistumisesta. Vaikka heidän
koko argumentaationsa nojaa
ajatukseen analogisuudesta
biologisten asioiden ja koneiden
 välillä. Tämä yllättää syvästi.
Luulisi että analogisuus
ihmisen ja koneen välillä
ilahduttaisi heitä kaikkia kovin.
Tai yllättäisi jos ei tietäisi että
liike on kaappikreationismia.

Testin ikonisuus on toki muutakin kuin kulttuurin, taiteen ja filosofian kannalta tärkeä. Testin ikonisuuden vuoksi osa pitää testissä onnistumista mahdottomana. Eli jos testissä onnistutaan testi on tehty väärin. Haluna on "sama kuin evoluutiossa, mutta suuremmin" ; Jos on nöyryyttävää että "me ollaan apinoita", niin kyllä se iskee sielukonseptia vastaan ikävästi jos kone ajattelee kuin ihminen. Jos tekoälyssä onnistutaan, se iskee yllättävän monen eksistentiaalisiin kokemuksiin ja aikaansaa murhetta ja ahdistusta. Siitä huolimatta että erittäin monet osaavatkin aivan oikein viitata Searlen "kiinalaiseen huoneeseen", jonka seurauksena on aivan hyväksyttävää ajatella että Turingin testi ei tosiasiassa mittaa tietoisuutta. Se onkin kenties lähinnä jonkinnäköinen älyllinen laskentatehosuorite.
1: Onnistumisesta on tehty erilaisia salaliittolaisia ajatuksia. Jopa vahvaa denialismia on ilmassa. Paranoidimmat esimerkiksi vihjaavat että testistä uutisoinnissa olisi reptiliaanisia ulottuvuuksia. Että esiin nousee lähinnä kysymys että miksi YLE haluaa meidän uskovan tämänlaisiin? Kaiken takana ovat tietysti reptiliaanit.

Suoralta kädeltä torjunta on siis asenteellista ja typerää. Mutta kriittinen on silti hyvä olla. ; Turingin testissä selviämisen uskottavuutta on hyvä analysoida ja todella katsoa mitä siinä tapahtuu. (Eikä pelkästään tulkita asioita sen mukaan minkä ajattelee mahdolliseksi tai mahdottomaksi.) Esimerkiksi katsomalla sen tekijöiden taustat. Tämän kyseisen uutisen kohdalla testissä onnistuneet toimijat ovat usein "olleet asiallisuuden kanssa siinä rajalla". Taustalla on esimerkiksi sitä, että ensimmäiset ihonalaiset sirut on nimetty mediaseksikkäästi "kyborgiudeksi". (Ei suoraan epätosi väite, mutta turhan lennokas ja laaja tulkinta "kyborgiudesta". Media ostaa tämänlaisia shokkisensaatioita sitten melko epäkriittisesti. Etenkin jos se ei ole suoraan epätosi väite.) Yhdistettynä Turingin syntymäpäivään syntyy ennakkoaavistus. On siis syytä olla varovainen.

Mutta tämä on kuitenkin vain aavistus. On syytä tarkkailla asiaa siten että vastakkain on kolme erilaista peruslähtökohtaa. Nyrkkisäännöksi voi sanoa sen, että aina kun havaitsija ei voi kertoa eroa piilossaolevan ihmisen ja tietokoneen välillä on tarjolla kolme vaihtoehtoa;  (1) Tietokone oli todella älykäs, (2) ihminen oli tyhmä tai (3) kokeen laatija ja tarkkailija oli tarkoitushakuinen ääliö. Ja vaikka epäilykset heräävätkin on syytä huomata että kokeen tekijä on korkeintaan aihetodiste kohdalle 3. Siksi tarvitaan lähempää asian miettimistä.

Turingin testiolosuhteissa onnistuminen on toki jotain jota olen odottanut melkoisen kauan. Ja uskon vakaasti, että siinä tullaan onnistumaan. (Oikeastaan riippumatta tietoisuuden perimmäisestä luonteesta Turingin testi on jotain joka varmasti läpäistään.) On kuitenkin hyvä katsoa Eugene Goostmania hieman kriittisestä kulmasta. Wired otti testissä onnistumiseen kriittisen kannan. Tärkein huomio on siinä että algoritmi ei ole merkittävän hyvä siihen mitä on ollut liikkeellä jo aikaisemmin. Toki 30 tuomaria on hyvä otosmäärä testaamaan ohjelmaa, ja kolmasosa heistä on ihan hyvä määrä. Se ei kuitenkaan ole mitenkään maagisen erinomainen. Huomiotaherättävää onkin kiinnittää huomiota siihen miksi 30% on kiinnostava. Se ei koskekaan sitä onko kone tietoinen, vaan se koski Turingin ennustusta siitä mihin tietokoneet kykenevät viidenkymmenen vuoden päästä. Esiin nousee Turingin oma lausunto ; "I believe that in about fifty years’ time it will be possible, to programme computers… to make them play the imitation game so well that an average interrogator will not have more than 70 per cent chance of making the right identification after five minutes of questioning" Nyt kun tässä onnistutaan 60 vuoden päästä, meidän pitäisi olla kaiketi hieman pettyneitä. Vässykkäsukupolvet ovat onnistuneet alittamaan vanhempien polvien odotukset kerran toisensa jälkeen. Ja tämä nyt on vain yksi syy lisää lietsoa pessimismiä. ~ En malta olla laittamatta Metroa joka nosti esiin alan asiantuntijan Murray Shanahan lausunnon. Hän tiivisti asian "It is a great shame the test was reported as passed. The 30% pass boundary was never set by Turing, who just said the test would be passed if ‘the interrogator decides wrongly as often when the game is played between a computer and a human as he does when the game is played by a man and a woman. It (the 30% figure) was his belief of what the pass rate would be in the year 2000, not the pass boundary."

Itse huomioinkin, että "testissä tavallaan onnistumisesta" huolimatta se ei täytä tiukemman Turingin testin kriteerejä.
* Testiaika on lyhyt joten sen voi vielä saavuttaa puhtaasti onnella. Jos keskustelua käytäisiin vaikka keskusteluna tunnin verran, se olisi vakuuttavampi.
* On hyvä huomata että algoritmi ei teeskennellyt olevansa kovin kypsä tai aikuinen. On selvää että on helpompaa imitoida jotain hyvin algoritminomaista tai kyvyiltään rajoittunutta. Kuten vaikka 3 -vuotiasta, ulkomaalaista joka ei osaa hyvin kieltä, uskonfanaatikkoa joka siirtää aiheen kuin aiheen tiettyyn aihepiiriin. ; Esimerkiksi PARRY niminen algoritmi onnistui jo 1970 -luvulla hämäämään ammattipsykiatreja. 48% uskoi että algoritmi oli aito skitsofreniasta kärsivä ihminen. ; Siksi noin karkeasti sanoen trollin tai biblethumberin imitointi alkeellisella algoritmilla on itse asiassa niin helppoa, että Turingin testi yhteydessä merkittävää menestystä on on aiemmin tullut jos keskustelua on rajattu tiettyihin aiheisiin. (Itse tosin uskoisin jos joku paljastaisi että valtaosa netin uskonnollisista saarnamiehistä ja YUP -vandaali ovat oikeasti algoritmeja, pahantahtoisen ohjelmoijan tekemiä typeriä paskanjauhantaa arpovia algoritmeja.)

Itse olisin vakuuttunut siihen että Turingin testistä jota ei sidota tämänlaiseen prosenttiin, vaan vertailuun. Eli vastakkain on tietokonealgoritmi ja ihmisiä. Kriittinen voisi epäillä kaikkia ihmisiäkin roboteiksi ja löyhä lähes kaikkia, ja näin prosenttimäärät riippuisivat testaajista. (Tätä muuten demonstroi hyvin ELIZA:n menestys. Ihmiset eivät olleet vertailumielellä liikenteessä ja ELIZA olisi varmasti saanut hyviä ihmismäisyysprosentteja.) Mutta jos testin kohteena on se, että uskotaanko konetta ihmiseksi yhtä usein kuin ihmistä ihmiseksi, tämänlainen kumoutuu. Tämä on tarpeen kun mietimme Shtetl-Optimized -blogin tekemiä kokeiluja Eugene Goostmanin julkisesta versiosta. Siellä tulee esiin se, miten Turingin testin olosuhteissa kysyjällä on hirvittävän suuri merkitys. Hän havaitsi koneen koneeksi varsin helposti ja ilmselvästi. Syitä on kaksi.
1: Hän mittasi selkeitä asioita jotka ovat ihmisille todella helppoja. Koneelle vastaavat kysymykset ovat kaikki yhtä vaikeita. "Which is bigger, a shoebox or Mount Everest?" on hyvä. Tämä on pseudokeskustelullista, joten tämänlaisen ohjelmointi vaatisi tietopankin eri käsitteistä. Teoriassa tämä on kuitenkin lähinnä muistipankkikysymys. Substantiiveille voidaan listata attribuutteja ja kaikki tämänlaiset ratkaisut ovat teoriassa peitettävissä puhtaalla laskentateholla. ; (Itse asiassa valtaosa Goostmanin menestyksestä perustuu siihen, että sillä on "omituinen huumorintaju". Se luo vastauksiin vapausasteisuutta, ja helpottaa kriteerejä. Moni pitää huumoria kognition korkeimpana saavutuksena silti. No niin se oli kalkyylinkin kanssa.) Itse asiassa jos Goodman pistettäisiin vitsailun lisäksi myös kiroilemaan, monet paljastavat paikat voitaisiin peittää jo nyt.
2: Tosiasiassa Goostman esitti kysymyksiä ja teki muita keinoja joihin ihmiset helposti vastaavat tietyllä tavalla. Näiden avulla keskustelusta tulee strukturoidumpi. Jos näihin ei mene mukaan, kone eroaa ihmisestä hyvinkin vahvasti. Tässä kohden bloggerilla on muuten mielenkiintoinen huomio siitä että Turingin testissä testataan algoritmia, ja testaava agentti ei ole velvoitettu olemaan itse jotain joka läpäisisi Turingin testin. "Right after I put up this post, several commenters pointed out that I didn’t necessarily pass the Turing Test, since I didn’t care about playing into Eugene’s script, and therefore repeatedly ignored his questions about my job. Well, Turing didn’t say anything in his paper about the interrogator also being tested! I was trying to illustrate how to unmask a robot as quickly as possible, not how to distinguish yourself from one."

Olen tässä kuitenkin kaiken kaikkiaan melko vahvasti Greg Ladenin linjoilla.Hän huomauttaa, että tosiasiassa tekoälyn saavutusten kohdalla tämänlaisiin testeihin on hirvittävän vähän halua ja kiinnostusta. Yleisö on toki kiinnostunut aiheesta. Mutta tämä ei auta. "I’m pretty sure the only reason a computer has not yet passed the Turing Test (despite rumors to the contrary) is because no one is really trying. When IBM finally decided it would make a computer that could beat a chess master at his own game, they just went and made one. Took piles of effort and money, but I don’t think there was ever any doubt it could eventually be done." Itse uskon että haluttomuuteen on monia syitä. Joista osa on kulttuurisia ja eksistentiaalisia. Ellei peräti ideologisia. Turingin testi nähdään sen ikonisuuden vuoksi uhkana. Ja tämän vuoksi sille on vaikea myös saada rahoitusta. Ja ainakin harvempi on kiinnostunut yrittämään koska pitää sitä a priorisesti mahdottomuutena maailmankuvansa vuoksi. Nytkin "menestynyt testi" kyhättiin kasaan jo tunnetusta materiaalista, vain koska Alan Turingia koskeva juhlapäivä oli lähellä. "Eugene Goostman" ei ollut uusiin innovaatioihin perustuva, vaan jo tutusta materiaalista koostettu purkkaviritelmä. Minulle tämä on jo yksinään jonkinlainen merkki siitä miten vähän yritämme. Se on kenties myös merkki siitä miten suurena uhkana Turingin testiä pidetään vain sen vuoksi miten ikoninen se on kaduntallaajien mielikuvissa.

Helvettiin koko filosofia!

Raapustin ylläolevan nopeasti työpaikan tauolla. Se kuvaa mielikuvaani filosofien Helvetistä, joka on jonkinlainen Platonin luolavertauksen muunnelma. Ajatus lähti liikkeelle jostain vähän latteammasta. Huvittelin ajatuksella Platonin elokuvateatterista. Mutta sitten mieleeni vilahti A. W. Yrjänä -sitaatti. Se, joka on puhekuplassa. Sitaatti on "vastaus" "kysymykseen" Jota oli kysytty monta vuotta sitten. Kysymys koski sitä oliko yhtye "harrasuskovainen", kuten osa on luokitellut. Tässä kuvassani viesti on toki oleellisen erilainen kuin se Yrjänän näky, johon tuo sitaatti liittyy. ; Ja rehellisesti sanoen se voi yhä olla Platonin elokuvateatteri.

Platonin elokuvateatterista tehnee helvetin siinä oleva kaikki. Siinä perusasenteena on se, että heijastumatkaan eivät tule "ulkoilmasta" vaan tunnetusta punapukuisesta hahmosta jonka analogisuudet Björn Wahlroosin kanssa ovat satunnaisia. Ulospääsytie on olemassa, mutta sekin on liian ahdas kulkea. Valo suuntautuu siten, että se ei tule luolan ovensuusta sisään. Kaikki on illuusiota ja kaikesta tiedetään että se on illuusiota.

Tämänlainen helvetinkokemus on varmasti pinnallisella tavalla syvä. Ja saadakseen kokemuksen siitä tarvitsee oikeastaan vain osallistua filosofian kokeisiin. Karkeasti ottaen ihmiset pitävät koulussa filosofiasta, paitsi kokeista. Sillä sen kokeet tuppaavat olemaan hyvin kummallisia. ; Ja oikeastaan jos osaa suhtautua kokeisiin oikein, ei Platonin elokuvateatterihelvetissä eläminen olisi kovin vaikeaa.

Ja filosofian kokeissa on jotain johon saatan jopa kyetä antamaan pieniä vihjeitä. Sellaisia joista on hyötyä, hyötyä joka yltää kenties jopa tuonpuoleiseen asti!

Tärkein asia on se, että kysymykset ovat usein hyvin määrätyllä tavalla kamalia. Sellaisella joka saattaa lamauttaa ujomman tai varovaisemman ihmisen. Jos joku laittaa esille kysymyksiä kuten "Ovatko ihmiset vain biologisia tietokoneita?" on ensimmäinen reaktio tyrmistys siitä että tuollaiseen vastaaminen on mahdotonta. Mahdoton kuuluukin tässä oleelliseen ymmärryspakkiin. Nimittäin jokainen koekysymyksen laatija itse asiassa tietää että se on mahdotonta. ; Kysymys on itse asiassa jotain joka ei vaadi vastaamista sanan vahvimmassa mielessä. Kysymyksen tehtävänä on saada sinut käsittelemään tiettyä aihetta. Kun mahtipontisuusjärkytyksen kestää, kysymys latistuu helposti johonkin jossa kannattaa käsitellä tietoisuusasioita, esimerkiksi Searlen kiinalainen huone ja Chalmersin  ns. hard problem kannattaa tuoda esiin tavalla joka osoittaa että tunnet ne. Niistä irtautumisen tai myötäilemisen on sitten vain oltava perusteltua - ja yleensä kannattaa kylvää viittauksia aiheesta käytyyn keskusteluun.

Koekysymys ei oikeasti mittaa kerrotko absoluuttisen totuuden vaan tietynlaisen yleissivistyksen, muistamisen ja ymmärtämisen näistä peruskonsepteista. Kysymys on yleensä siitä osaatko soveltaa. Ei siitä onko lopputulos Absoluuttinen Totuus. ; Ne on vain muotoiltu järkyttämään. Sillä osa "filosofian karismasta" tulee siitä illuusiosta että se miettii syviä ja vaikeita kysymyksiä. Tämä on tavallaan hämäystä ja kuplaa ja siksi kysymykset latistuvat helposti joksikin jota voi käsitellä. ; On vain osattava astua se askel järkytyksestä taaksepäin ja kyettävä sekä tiedostamaan että kestämään oman vastauksen vajavaisuus ja jonkinasteinen huonous. (Yleissivistystä taas saa hankittua lukemalla ja tekemällä. Nähdäkseni tämä on oikeastaan pelkkä ahkeruuskysymys. Jos kuvittelette oikoteitä tähän, niin niitä ei ole. Asioita voi helpottaa mutta ei sen enempää.)

Etenkin lukiotasoisessa filosofiassa luovuus on vähintään puolet huvista. Kysymyksissä toivotaan usein esimerkkejä (jopa silloin kun niitä ei erikseen pyydetä) ja onkin hyvä kirjoittaa erilaisien ajatuskokeiden avulla. On toki hyvä viitata tunnettuihin ajatuskokeisiin tavalla joka osoittaa, että olet ymmärtänyt ne. Mutta muutaman avainsanan muuttaminen ja ajatuskokeen idean soveltaminen johonkin omaan tekee kysymykseen vastaamisen mukavaksi. Itse asiassa näitä ajatuskokeita voi kehitellä jo ennakkoon. Ja jos koekysymys ei osu ihan niihin, niin olet sentään totuttanut itsesi siihen miten ajatuskokeita pyöritellän. ; Sen oppii harjoittelemalla. Hyvin tehty soveltaminen näyttää että olet lukenut "viralliset esimerkit", ymmärtänyt niiden merkitykset niin hyvin että osaat käyttää niissä esiteltyjä työkaluja. Jossain määrin filosofian voikin nähdä muuna kuin Totuudellisuutena. Sen voi nähdä kasana erilaisia työkaluja, joilla leikitään.

Toisaalta työkalut latistuvat usein käsitteiksi, sivistyssanoiksi. Niiden kohdalla nyrkkisääntö on seuraava ; (a) käytä niitä paljon (b) mutta käytä niitä oikein. Tämä on hyvin tärkeää. Sillä ensimmäinen osa näyttää että aineisto on tuttua. Mutta väärin käytetyt termit kertovat päinvastaisesta. Itse asiassa jos et ole aivan varma käsitteiden sisällöstä, kannattaa kertoa asia omin sanoin.

Kolmas asia koskee sitten jotain joka on luovuutta astetta haastavampi. Nimittäin originaalius. Tämä on nähdäkseni filosofian koekysymyksissä se suurin ongelma. Itse asiassa yleensä filosofian arvioinneissa se, että varastat jonkun toisen ajatuksen on huono asia, mutta jos varastat toisen ajatuksen ja esittelet tämän nimen, se osoittaa asiantuntemusta aiheesta. Kuitenkin jos onnistut esittämään jotain omaa, joka kuitenkin on hienostuneesti perusteltu, se on kenties se kaikista suurin onnistuminen. ; Kukaan nimittäin tuskin odottaa että ihminen säännönmukaisesti toisi esille jotain sellaista jonka kaltaista ei ole kuultu viimeisten muutaman tuhannen vuoden aikana.

Originaalius on hyvin vaikeaa - ja usein sekin on sidoksissa jonkinlaiseen perinteeseen. ; Esimerkiksi homoseksuaalisuuden monifunktionäkemykseni on jotain jota itse pidän originellina ajatuksena siinä mielessä että en ole törmännyt siihen siinä muodossa missään.
1: Samanaikaisesti se kuitenkin rakentuu vanhalle keskiaikaiselle teologialle. Originaalius johtuu siitä että homoseksuaalisuutta on perinteisesti vastustettu tällä teologialla ja siitä irtautuminen taas on kuvannut lähes kaikkea sitä modernia kulttuurivirtausta johon homoseksuaalien avioliiton puolustaminen on kuulunut. Se on siis "jonkinlaista kerettiläisyyttä" kaikille ; Sen tietyt argumentit ovat hyvin vakiintuneita ja sen käsitteissä ei ole mitään uutta, vain kokonaisuus on.
2: Aivan rehellisesti tunnustaen se ei ole oma mielipiteeni edes, mutta pidän siinä olevasta rakenteesta aika paljon. Ajatus on minulle elegantti mutta huvittava, jotain sellaista johon on hauskaa palata. Filosofia onkin jossain mielessä liiankin vahvasti leimautunut "mielipidekirjoitteluksi". Moni pitää kunnia-asianaan sitä että he esittävät vain sellaisia filosofisia argumentteja joiden oikeellisuudesta he ovat vakuuttuneita. Minusta riittää että se on "hyvin tehty". Jos tämä ehto täyttyy, sen ei tarvitse vakuuttaa muita eikä itseäsikään.
3: Ja silti jossain kaikertaa ajatus siitä että jos joku onkin kirjoittanut tästä asiasta johonkin. Ideoita pyöritellään niin paljon että se on tilastollisesti enemmän kuin todennäköistä. Originaalius tulee kuitenkin lähinnä jos se on tullakseen. Siihen asti kannattaa ponnistaa ja kikkailla muiden keksimillä asioilla. (Muut vähintään ymmärtävät sisällön.)

Nähdäkseni tämänlaisesta asenteesta on hyötyä filosofiankokeissa. Mutta minunkaltaisille ihmisille se on tärkeää myös arjessa. Sillä tunnetusti olen irtautunut ns. warrant -teologiasta. Siinä uskotaan että ihmisen aistit ovat ikään kuin Jumalan ohjelmoimat niin että näkisimme Totuuteen. Olen hyväksynyt tässä kohden Alvin Plantingan näkemyksen siitä että evoluutio tuottaa hengissä selviämistä eikä välttämättä totuudellista ajattelukykyä. Siinä mielessä minä olen aina - tai uskon aina olevani- jonkinlaisessa Platonin elokuvahelvetissä. Ja tiedättekö mitä - se tekee minusta hyvän elokuva -arvostelijan, sellaisen jolla on immersiivinen ote näytökseen. Ne kokemukset sentään ovat olemassa, kenties virtuaalisia tulkintoja hallusinaatoista hourailemisesta, mutta ne ovat olemassa. Harhoissa hörhöilijä voi tässä mielessä aina selittää että cogito ergo sum - sapere aude - carpe diem - Te audire non possum, musa sapientum fixa est in aure. Ja muita yleviä lauseita joiden sisältö latistuu jos ne mainitaan selkokielellä.

Se ei ole satunnaista - se vain näyttää siltä!

"en usko, että totuus löytyy, kun vain kommunikaation esteet poistetaan. esteetön kommunikaatio merkitsisi sitä, että sekä puhuja että kuuntelija olisivat identtiset, yksi ja sama, jolloin kumpikin tuntisi toisensa täydellisesti eikä mitään vastusta näin muodoin olisi. tällaisessa tilanteessa ei olisi mitään sanottavaa eikä puhuttavaa. mitä esteettömämpi kommunikaatio on, sitä vähäisempi sen tarve on."
(Unkuri, "sesanoet")

Kemppinen kirjoitti painiskelusta. Hän tuo esille John Searlen joka piti informaatiota ja tietoisuutta eri asiana ;  Sanan arkikäyttö kun hämää ja informaatioteoriassa kun ei oikeastaan ole kysymys merkityksestä tai viestittämisestä vaan todennäköisyyksistä ja niiden jakaantumista. Se, mitä letkussa liikkuu, on informaatioteorian kannalta oikeastaan yhdentekevää. Teoria on tarpeen koska "kanavaa eli letkua voi samanaikaisesti käyttää lähellä sen kapasiteettia ja silti pitää virheiden määrä pienenä. Kysymys on koodauksesta eli signaalin käsittelystä, tai jos haluatte sanoa niin, lähetettävien ja vastaanotettavien symbolien järjestämisestä." Kemppinen tuo esiin jaakobinpainin. Tai sen joka oli "Raamatussa". Enkelin kanssa painittiin pitkän aikaa. "Mooseksen kirjan (1. Moos: 35) tarina on hämmästyttävä. Sitä on hyvin vaikea ymmärtää. Tämäkin ottelu jatkui jatkumistaan, aamuun asti, eikä vastustaja voinut voittaa, vaan käänsi käden kosketuksella Jaakobin lonkan sijoiltaan. Sen jälkeen vastustajalle ei kelvannut enää edes Jaakobin nimi. Hänen uudeksi nimekseen annettiin Israel, ”hän joka kamppailee Jumalaa vastaan”. Kysymys on voimasta eli kineettisestä energiasta. Mooseksen kirjan kertomus siis sisältää kysymyksen entropiasta ja siksi samalla informaation siirtymisestä kanavassa. Ymmärrättekö? Minä en."

Entropia ja informaatio ovat toisiaan hyvin muistuttavia ilmiöitä, mutta fysiikan tilannekohtaisuus ajaa kuilua järjestyksen ja entropian välille. Siksi en ajattele kovinkaan metafyysisiä, vaan mietin painia hieman muutoin. Tai itse asiassa koska en osaa painia, otan tekniikka-vastatekniikkaidean ja sovellan sen miekkailuun. Uskoisin että tästä aiheesta voinen jo sanoa asiasta sanan tahi pari. Painissa olen ummikko - tai ainakin vielä ummikompi.

Fioren italialaisessa miekkailussa peruslähtökohtana on se, että tuleva hyökkäys torjutaan ja samalla tehdään vastatekniikka joka on hyökkäys. Ne preferoidaan siten että suojaaminen on tärkeämpää. Näin ollen tasapeli joka päättyy molempien häviöön tarkoittaa sitä että kumpikin on tehnyt virheen. Siksi tälläisestä huolimattomuudesta on meidän koulullamme luvassa punnerruksia. Jos taas onnistuu lukemaan toisen liikkeet hyvin, tilanne on nopeasti ohi.


Kuitenkin joskus tapahtuu huitomista joka ei ole kumpaakaan. Tällöin voidaan puhua tasaväkisyydestä joka on mielenkiintoista koska siinä toisen liikkeitä luetaan mutta ei riittävästi. Molemmat onnistuvat suojaamaan itseään (linjalta poistuminen, torjunta tahi muu vastaava) mutta eivät saamaan tekniikkaansa toisen suojauksen läpi. (Oleellista on huomata että yleensä tekniikassa on sekä torjunta että hyökkäys samassa, ei siis joko torjuta tai lyödä vaan aina molempia.) Toisen tekniikan lukeminen onnistuu puolittain.

Tässä vaiheessa on hyvä huomata, että toisen tekniikkaa voidaan arvata kahta kautta. Toista voidaan lukea tai ennakoida.
1: Analyysissä oma ottama asento ja toisen ottama asento ovat merkittäviä. Ne kertovat mitä toinen voi kätevästi tehdä ja miten niihin voi itse vastata. Tässä teemana on kokoelma opeteltavia tekniikoita jotka ovat tiettyjä suoritteita. Ihmiskeho ja tavoite tappaa asettavat rajoitteet.
2: Toisen tekemisiä voi arvioida siten että hän tekee pieniä virheitä. Esimerkiksi harjaantumattoman on vaikeaa lyödä ilman että jokin ennakoiva nykäisy vihjaa siitä mitä on tulossa.
3: Ilman virheitä ja vinkkejä iskuilla on jakauma. "Urautuminen" siinä mielessä että joitain tekniikoita käyttää enemmän kuin toisia antaa mahdollisuuden ennakointiin. Jos joku lyö toistuvasti vasemmalta, tämä ei vaadi arvausta tietää että mitä tämä on tekemässä seuraavaksi. Variaatio tuo ennustamattomuutta.

Miekkailussa haasteet etenevät tietysti pienestä numerosta isompaan. Aloittelija huitoo satunnaisesti koska hänellä ei ole tekniikkakokoelmaa ja tajua siitä mitä toinen voi tehdä. Tämän jälkeen opetellaan tekniikat ja sitten siirrytään vaikeampaan ja abstraktimpaan.

Jos ajatellaan että algoritminen kompleksisuus tarkoittaa mahdollisimman lyhyttä ohjetta jolla toiminta voidaan kuvata. Nopeasti päättyvät tilanteet ovat lyhyitä joten niiden kuvaaminen ei vaadi pitkää merkkijonoa. Sen sijaan jos kamppailu kestää kauan vaaditaan paljon informaatiota. Ja itse asiassa tässä on käsittelyssä vaaditun informaation maksimimäärää "per temppu" ; Informaatiojono siis paitsi kasvaa tekniikka tekniikalta, se kasvaa sitä myös maksimaalisesti.

Paradoksi:
Tavoitteena :Mahdollisimman nopeasti,
mahdollisimman lyhyesti.
Seurauksena : Maksimaalisesti kasvava
kuvauksen pituus.

Taitavilla ja teknisesti osaavilla ja hioutuneilla miekkailijoilla tekniikat "lähestyvät satunnaisuutta" siinä mielessä että hyvin valittu ja taitavasti harkittu tekniikka on yllättävä. Jos meillä on pitkään jatkunut kaksinkamppailu, sovitaan nyt että enkelin ja Jaakobin välillä, on tekniikkasarja kuvattavissa jonkinlaisena symbolijonona. Toistuvuus tuottaisi patternin johonka voisi tarttua ja tämä johtaisi helposti loppumiseen. Jos on ohjeistettava pitkä kaksinkamppailu on todennäköistä että kuvauksessa oleva toistuvuus on pientä (koska muuten toinen arvaisi mitä toinen tekee ja peli loppuisi siihen). Sen jälkeen on yhä vaikeampaa sanoa että kun vaihtoehtoina on muutama lähestymistapa, että mikä niistä on se jota toinen tulee soveltamaan. Tämä on satunnaista, mutta oleellisesti eri tavalla kuin aloittelijalla. ; Algoritminen kompleksisuus on se jota yritetään maksimoida.

Tässä mielessä enkelin ja joosefin välissä oli tasa-arvoisuutta ja tasaväkisyyttä joka tarkoitti sitä että viestintää tarvitaan maksimaalinen määrä. ; Välienselvittely on viestintää. Tasaväkinen välienselvittely varsinkin.