Searlen kiinalainen huone on hyvin tunnettu vertaus/argumentti/ajatuskoe. Kun hän mietti kysymystä "Could Computers Think?" hän kuvitteli input-output -kopin. Siltä kysytään kysymyksiä kiinaksi. Ja saadaan vastaukseksi syötteitä kiinaksi. Turingin testin hengessä näyttäisi että joku huoneessa osaa kiinaa. Mutta kun ovi avataan, siellä onkin joku joka simuloi kiinan ymmärtämistä. Siellä on monimutkainen ohjeistus siitä että kun sisään tulee tiettyjä merkkejä, että miten niitä prosessoidaan.
Vertauksessa huoneen sisällä on kiinaa osaamaton mies joka vertautuu tietokoneen "rautaan". Ohjekirja joka vertautuu "ohjelmistoon" ja sen lisäksi kiinalaiset merkit tietysti vertautuvat nolliin ja ykkösiin joita tietokone käyttää.
Tämä vertaus on siitä tärkeä huomautus että se muistuttaa että on olemassa paljonkin sellaisia toimintoja jotka vaativat kalkyyliä mutta jotka eivät ole tietoisia. Taskulaskin tuottaa kysymys-vastauspareja jotka voivat simuloida sitä että joku osaa laskea. Mutta kuitenkin laskin ei laske. Ongelma onkin siinä kuinka pitkälle tämä on yleistettävissä. Kysymys on siitä että onko tietoisuuden simulaation ja tietoisuuden välillä jokin oleellinen ero. Vai onko niin että sitten kun laskin pystyy tekemään kaikki ne toiminnot mitä ihminenkin, niin sitten laskin jollain tavalla on tietoinen. Searlen mukaan simulaatio ei ole ymmärrystä. Mikään määrä syntaksia ei tuota semantiikkaa. (Ja vaikka huoneessa oleva mies miten tarjoaisi erilaisia nerokkaasti vinoilevia clever comebackeja, tai muuta vastaavaa, niin hän ei olisi huumorintajuinen. Tai tietoinen.)
Kiinalaiseen huoneeseen liittyy mutkan kautta monia teemoja, jotka tuovat haasteita sen lopulliselle vakuuttavuudelle. (Se tosin onkin perimmiltään ajatuskoe joka ohjaa näkemyksiä enemmän kuin klassinen argumentti jossa mennään tiukasti premisseistä johtopäätökseen ja keskitytään sitten näiden premissejen oikeuttamiseen esimerkiksi empirialla.)
* Niistä keskeisin koskee kvalioita ja niiden olemassaoloa. Kenties tämänlaisia ei olekaan. Filosofit ovat hyvin jakautuneet siitä ovatko kvaliat olemassa. Ilman niitä tullaan toimeen, joten miksi niistä pitäisi tehdä
* Toisaalta Searlella on argumentissaan myös näkökulmavirhe sinä mielessä että vertaus kiinnittää huomiota huoneen sisällä olevaan mieheen. Kun asiaa pitäisi kenties katsoa kokonaisuutena. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka neuroni ei ole tietoinen voi koko aivo yhdessä olla tietoinen. Joka tarkoittaa karkeasti sitä että vaikka huoneen sisällä oleva mies ei ymmärrä kiinaa, niin kokonaisuus jossa on kaikki sen osaset kuitenkin sitten ymmärtää kiinaa. Kiinalainen huone on muutakin kuin se osanen siellä sisällä. Kokonaisuus ei ole koskaan sama kuin sen yksi osakokonaisuus. Ja tämä voi olla kiinalaisen huoneen kohdalla erityisen relevantti
Kiinalaisesta huoneesta kiinalaiseksi ravintolaksi
Tilanne muuttuu toisaalta kiinnostavaksi kun otetaan kiinalaisen huoneen
sisältä ihminen joka ei osaa kiinaa. Hän on toiminut mutkikkaan
ohjekirjan tai laitteiston avulla. Hän ei siis osaa kiinaa vaikka hän
tuottaa järkeviä kiinankielisiä lauseita. Otan tässä kuitenkin esiin mahdollisuuden siitä, että Searlen kiinalaisessa huoneessa ollut kiinaa osaamaton mies opettelee huoneessa olevan algoritmin ulkoa. Hän sisäistää sen toimintaperiaatteen. Tämän jälkeen hän osaa tarjota kysymyksiä ja vastauksia kiinalaisen huoneen malliin. Hän ei osaa kenties lausua sanoja oikein, joka tekee hänestä hieman kuten aika monet internetissä toimivat. He ovat tottuneet keskustelemaan kirjoitetussa muodossa joten ääntäminen ja puhuminen ei ole välttämätöntä. Jossain mielessä kuitenkin yleensä ajatellaan että heillä on kielitaitoa ja he ymmärtävät jossain määrin tuota kyseistä kieltä näistä lausuntaongelmista huolimatta. Searlen kiinalaisen huoneen mukaan näin ei pitäisi mitenkään ehdottomasti tapahtua. Itse asiassa voidaankin kysyä että miksi tuo kiinaa lukeva ja kirjoittava henkilö osaisi kiinaa. Ja Searlen kannattajan on vaikeaa sanoa että mikä tuossa huoneen sisällä olleessa miehessä nyt sitten muka ymmärtäisi kiinaa.
Jos tätä verrataan siihen että mies menisi kiinalaiseen ravintolaan töihin, hän luultavasti oppisi kiinaa hitusen, ihan toiston kautta. "Nuo merkit tarkoittavat kalaa ja tuo lihaa" -hengellä. Kiinaa oppisi "Nuo ovat tervehdyksiä" -tasolla. Interaktio on tätä kautta melko algoritminomaista. Searlen kannattajat korostavat tässä sitä että tässä ymmärrys tapahtuu kontekstissa. Jolloin heidän pääpointtinsa, eli se että pelkkä algoritmin pyörittäminen ei tee tietoisuutta, pätee.
Mutta tässäkin on mutka. Jos otamme esiin sen että kiinan sijaan voitaisiin kommunikoida vaikka inkojen kielellä, päädymme toiseen asiaan josta olen aikaisemmin kirjoittanut. Tavallisesti ihmiset oppivat kieltä kontekstissa. Teoriassa on vaikeaa tietää mihin pitää kiinnittää huomiota kun käsillä on jokin määritelmä. Mutta jos koneeseen ohjelmoidaan tarkkaavuus-mielenkiintoisuussääntöjä saadaan "inkahuone" joka oppii. Itse asiassa ihmisillä näyttää olevan ymmärtämistä ja semantiikkaa koskeva ongelma joka on ratkaistavissa laittamalla systeemiin lisää algoritmisutta sen sijaan että siihen laitettaisiin jotain ei-algoritmista.
Ongelma pyöriikin karkeasti ottaen toisen kysymyksen kohdalla.
Onko ymmärtämisessä mukana jokin subjektiivinen osanen. Ja onko tässä subjektiivisuudessa jotain ei-algoritmista. Jos ihmisen mieli on kuin tietokone - tai peräti on jonkin tyylinen tietokone - silloin on järkevää tuottaa sellainen myös mekaanisesti. Jos taas ei, niin yritys on tietysti tuomittu epäonnistumaan. Tämä johtaa siihen että käytännössä sekä ne tahot jotka kiistävät tietoisen tekoälyn mahdollisuudenkin että ne jotka ovat aivan varmoja siitä että tietoinen tekoäly onnistuu heti kun vain Turingin testi tai sen kaltainen simulaatiotesti läpäistään sortuvat petitio principii -tilanteeseen. He olettavat tietyt taustaoletukset jotka itse asiassa ovat juuri niitä joiden oikeudellisuudesta tässä pitäisi olla keskustelemassa.
On selvää että ihmiset tekevät joitain samoja asioita kuin tietokoneet. Osamme jossain määrin päätellä, laskea ja prosessoida vaikka näköaistinelimiin tulevaa informaatiota. Tim Cranen "The Mechanical Mind" -teos esittää että tietokone on mikä tahansa asia joka prosessoi representaatioita systemaattisesti. "Any thing, which processes representations systematically". Ja on helppoa nähdä että ihmisen tietoisuus joko on yksi suuri tietokone. Tai ainakin sen sisällä on osanen tai osasia joka on tai jotka ovat sitten "pieni mutta tehokas tietokone". Tässä on kaksi osaa. Systemaattisuus. Ja representaatiot.
1: Monesti ihmisen vapaan tahdon nähdään rikkovan systemaattisuusperiaatetta vastaan. Ja tällä voidaan jopa korostaa tietoisuuden ei-algoritmista luonnetta joka vahvistaisi Searlen näkökulmaa asiasta. On huomattava että ihmiset priorisoivat kaupassa, ja tätä voidaan jopa kuvata tilastollisesti ja heidän mieltymyksiään mallintaa. Kuitenkin monesti ihmiset näyttävät nimenomaan valitsevan merkityksettömiä onttoja valintoja, kuin buridanin aasit tai jotkut jotka ovat merkityksellisten ja tiukkojen "torn decision" -mallisten valintojen edessä . Tämä on toki virheellisyyteen asti liioittelua. Sillä asia ei ole noin yksinkertainen. Ja vaikka olisikin niin fysikalismissa indeterminismi mahtuu kyllä prosessiin vaikka kvantti-sanan ylikäytöllä. Ja vaikka maailma olisi deterministinen, kysymys olisi silti enemmän siitä mitä vapaa tahto perimmiltään on - joka ilmenee vajavaisille ihmisille muodossa "miten vapaa tahto määritellään" - kuin sitä että vapaa tahto olisi mahdoton. Tätä kautta ; esimerkiksi Dreyfusin "What Computers Still Can't Do":ssa esitetty argumentti ohjaa näkemyksiä siihen suuntaan että ihminen olisi usein valinnoissaan harkitsematon mielivaltainen ja siksi ei-algoritminen on intuitiivisesti vakuuttava. Mutta se nojaa hyvin rajalliseen algoritmin määritelmään. Ja nämä rajoitteet ovat jotain jotka voidaan kiertää nojaamalla aivan vakiintuneisiin tapoihin katsoa tämän hetken fysiikkaa. Sen lisäksi Dreyfusin ajatus siitä että ajattelematta valitsemme sekoittaa tietoisen harkitun päättämistason muunlaisesta päättämisestä joka se taas saattaa olla algoritmista. Huomio on siitä jännittävä että tavallisesti ihmisten on helppoa nähdä esitietoinen refleksi algoritmisena ja ei-tietoisena. Joten Dreyfusilla onkin tässä kohden hieman erikoinen tilanne. On kuitenkin mielenkiintoista huomata että ihmiset eivät kaadu samalla
tavalla kuin tietokoneet. Ihmiset kompastelevat mutta heitä ei
uudelleenkäynnistetä. Karkea algoritmi jossa valintaa rikotaan jollain
poikkeuksella kaatuu helposti. Ihmisten tapa päätellä ja valita on
selvästi joustavampi tämänlaiselle ; Evolutiivisesti tärkeintä on olla kaatumatta, ja tuottavat riittävän hyviä päätelmiä.
1.1: Kun esimerkiksi Pekka Reinikainen heittää kysymyksen "mitä tietoisuus on?" ja esittää että ateistit eivät kykene siihen vastaamaan, hän tekee hyvin omituisia oikomisia. Myös hänen teologiansa on erikoista, koska siinä ei tiedosteta sitä mahdollisuutta että esimerkiksi kalvinismin tapaa ajatella predestionaatiosta. "Kuinka tietokoneita voitaisiin suunnitella tai ihminen lähettää kuuhun ilman vapaata tahtoa? Vapaan tahdon puute merkitsisi, että käytöksemme olisi refleksinomaista. Se merkitsisi samalla, että tietoinen synnin tekeminen ei olisi mahdollista ja syntien sovitusta ei tarvittaisi." Hän leimaa ajatuksen ateistiseksi "Monet ateistit väittävät, että ihmisellä ei olisi vapaata tahtoa" joka on itse asiassa tosi. Tässä kuitenkin ohitetaan se, että vapaan tahdon ja tietoisuuden ongelma eivät ensinnäkään ole täysin yksi ja sama. Ja toisaalta sitä kautta helposti unohtuu että evoluution tuottaa tietoisuus ei olisi refleksi-automaatti. Toki Reinikainen viittaa Thomas Nagelin lepakkoonkin, ja muistaa mainita että mies on ateisti. Mutta pitää silti hänen argumenttiaan heikkoutena ateismille. Mikä on tietenkin tavallista, jos suhtautuminen mielenfilosofiaan on asenteellista ja sen sisällön tuntemus ei kuulu oman erikoisosaamisen piiriin.
2: Tietokoneet esittävät symboleita. Mutta toimiiko ihmisen mieli tällä tavalla? Tässä kohden kysymys on siitä onko tietoisuuden kokemuksessa kvalioita vai ei. On tietenkin helppoa huomata että jos ei, niin mitään ongelmaa algoritmilla kehittämiseen ei ole. Mutta jos on, niin sitten tietokonevertaus on hyvinkin heikoilla.
2.1: Tätä argumenttia lähestytään usein myös ajatuksilla siitä että "meillä ei ole tietoa siitä rakastetaanko meitä". Missä oma rajallisuutemme tunnistaa tietoisesti algoritmisuutta tarkoittaisi todistetta algoritmisuuden puuttumista, joka tietenkin on omituina. Ja toisaalta voidaan aivan täysin sanoa että kenties rakkaus ilman todisteita on stalkerointia ja tosiasiassa ihmisillä on tilastollista kontekstii sidottua tietoa ilmeistä, eleistä ja toiminnasta. Ja näistä päätellään hyvinkin paljon asioita jotka ovat kaikkea muuta kuin 100% a priorisia.
Onkin hyvä katsoa että kysymys kiinalaisen huoneen pätevyydestä nojaa muutamaan ns. mielipiteeseen. Argumentointi tekoälyä vastaan onkin tavallaan samaa asenteellisuutta joilla selitetään että jos ateismi olisi totta, elämä olisi merkityksetöntä. (Ja Reinikaiselle ne varmasti ovatkin yhteenlimittymiä.)
On kuitenkin syytä muistaa että kiinalainen huone on tavallaan filosofinen zombie.
Aku Visala ottaakin "Seurakuntalaisessa" kantaa päänsiirtoon. Hän määrittelee ensin vakiintuneimmat koulukunnat "Niin sanotun animalismin mukaan ihminen on Homo sapiens –lajiin kuuluva organismi. Homo sapiens ei häviä päänsiirrossa, mutta jää epäselväksi, mitä päänsiirto merkitsee, koska organismin kokonaisuus muuttuu." ... "Perinteisemmän ajattelutavan mukaan olemme ajattelevia olioita. Yksi mahdollisuus on ajatella, että olemme sieluja, jotka ovat tavalla tai toisella linkittyneitä ruumiisiin, Visala selittää. Tällöin sielut ajattelisivat aivojen avulla. - Tällaisen nykydualistisen ajattelun voi tiivistää niin, että sielu on siellä, missä aivot ovat." Hän kuitenkin ottaa esiin että "Visala edustaa itse niin sanottua konstituutioteoriaa, joka ei sisällä edellä kuvattua ajatusta aineettomasta sielusta. Konstituutioteorian mukaan ihminen on itsetietoisuus, joka koostuu Homo sapiens -organismista. Jos teoria pitää paikkansa, päänsiirtoleikkaus ei välttämättä hävittäisi ihmistä."
Vaikeutena on tämän itsetietoisuuden todistaminen leikkauksen jälkeen. Samoin kuin itse asiassa sen demonstroimisessa ennen leikkausta. Kiinalaisessa huoneessa on periaatteessa järkevässä ytimessä se, miten vaikeaa jonkun kohteen itsetietoisuuden havaitseminen on. Ja tästä monesti vain sitten oiotaan siihen että todistettavaa kohdetta ei ole. Kun argumentti sanoo "ei ole helppoa tai kenties ei edes mahdollista erottaa toisistaan vaihtoehtoa a ja b" niin ihmiset johtavat siitä päätelmiä siitä että "se ei siis voi olla b". Ja tätä sitten pidetään hirvittävän älyllisenä. Vaikka se onkin oikeastaan aikamoisen asenteellista ja esioletettua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti