Mainosten torjunnasta

Perinteisen postin kohdalla on tavallista nähdä "Ei mainoksia" -kylttejä. Tätä ei pidetä epäeettisenä. Itse asiassa mainosten torjuntaa voidaan tehdä ekologisin syin, ja tätä voidaan pitää etiikka edellä menemisenä. Sama asenne on tuttu myös "digimaailmassa" ; Sähköposteihin laitetaan mainosfilttereitä. Koska mainoksia on oikein torjua.

Tähän on kuitenkin muutamia poikkeuksia. Jossa mainosten torjuntaa halutaan kontrolloida. Tärkeimmät esimerkit tästä ovat erilaiset televisio-ohjelmia tallettavat talletustilat joissa mainokset pikakelataan ohi. Ja tietenkin erilaiset adblockerit erilaisille nettisivuille, jotka sitten torjuvat erilaisia pop-up -ikkunoita ja vastaavia.

Ja tämä asenne-ero on melko ymmärrettävä. Sillä niissä itse välitystoiminta rahoitetaan mainoksilla. Jos meillä olisi ilmainen kirjepostinkulku sen vuoksi että meille tulisi mainoksia, "ei mainoksia" -kyltti olisi hyvin erilainen. Näin on ymmärrettävä AdAgen tuomionpäivän skenaariot. Kun "maksuseinät" eivät tuota maksuja vaan jäävät ilman suosiota koska saman saa toisaalta maksamatta. Ja toisaalta ne rahaa tuottavat mainokset torjutaan,on mainostorjunta nähtävissä jonkinlaisena "petoksena" tai "varkautena". Ilmoille saadaan asenteita joissa mainosten katselemattomuus on jollain tavalla "katsomissopimuksen rikkomista".

Monesti tätä vastaan voidaan puolustautua selittämällä että jos mainokset olisivat kiinnostavia eivätkä häiritseviä ja ärsyttäviä, niin ihmiset katsoisivat niitä mielellään. Näin ollen mainostajien tulisikin korjata mainonnan sisäiset ongelmat. ; Argumentissa on hieman voimaa pikakelauksen kohdalla. Mutta vähemmän ad blockereissa jotka eivät valikoi mainoksia vaan torjuvat ne kaikki indiskriminoimatta ja katsojalta tarkemmin kysymättä.

Itse pikakelaan mainokset katsoessani tallenteita. (Tosin oltuani viikon luuserina olen huomannut, että minulla on katsomattomia tallenteita neljän vuoden takaa. Tuskin sen ajan turbokauppaketjun lähikaupaksi naamioituneiden leasingyritysten erikoistarjoukset ovat enää edes mainostajasta relevanttia tietoa.) En kuitenkaan käytä mainostorjuntaa nettiselailussa. Puolisoni sen sijaan käyttää. Eikä hän pidä sitä epäeettisenä.

Tässä näkemyksessä on se, että mitä tässä itse asiassa ollaan myymässä ja mikä itse asiassa on resurssi. Usein nähdään että mainostajalla on resurssi. Kuitenkin voidaan nähdä että se, joka itse asiassa myy jotain resurssia on katsoja. ; Tässä asenteena on se, mitä Herbert Simon korosti ; Informaatiovyöryssä huomiosta tulee resurssi. Materiaalia on paljon, joten se ei enää ole "kysynnän ja tarjonnan" kautta oikeastaan tarjoamassa mitään. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi tämän lauseen lukeminen on jotain jonka voisit käyttää johonkin muuhun. (Todennäköisesti hyödyllisempään.) Tämä tarkoittaa sitä että sitä joka myy resurssinsa on myös jotenkin tentattava. Jos ihmiset eivät suostu myymään huomiotaan vaadittuun hintaan "ilmainen lukuoikeus internetsisältöön", niin täytyy keksiä että miten olisimme. (Joka ei teknisesti pidä paikkaansa. Maksamme internetyhteydestämme kuukausimaksuja palveluntarjoajalle, joten olenko minä tämän päälle velvoitettu maksamaan sisällöntuottajalle mainoksia katsomalla? Kenties. Onhan minulla postiluukku mutta maksan esimerkiksi "Tieteen kuvalehdestä".) Kysynnässä ja tarjonnassa on kysymys sopimisesta eikä asiaa voida tehdä niin että toinen osapuoli yksin sanelee ehdot. Näin käy jos pop-up -mainoksia saa floodata ruutuun ties miten. Ja näin käy jos joku vain katsoo internetsisältöjä välittämättä siitä saako sisällöntuottaja mitään vaivansa palkaksi. (Moni tekee työtä pro bono, minäkään en saa tästä blogaamisesta mitään rahaa. Mutta ei tästä voi tehdä velvollisuuttakaan..)

Suuressa linjoissa mainostajat ovat käyttäneet pääasiassa manipulatiivisia keinoja. He käyttävät esimerkiksi kognitiotieteilijöiden tietoja huomion herättämisestä. Silmänliikekameratutkimukset mainonnan analysoinnissa ovat yleisiä. Niissä ei kysytä mistä mainoksen katsoja on kiinnostunut, vaan hänen silmiensä nykäykset kertovat saman informaation, toisella tavalla. Tavalla jossa ei kenties voida valehdella. Mutta joka toisaalta ei kysy että "mitä haluat nähdä" vaan "mitä aivosi panevat sinut katsomaan". (Jotka eivät ole välttämättä sama asia.) Impulsiivisiin aivojen osiin tarttumalla saadaan kikkailtua tilanne niin että mainokset vievät mahdollisimman tehokkaasti huomiota. Ja juuri tämä on monista ärsyttävää. Kun mainos nimenomaan "hyppää silmille" siitä tulee ärsyttävä. Kun "kysynnässä ja tarjonnassa" huomaa tällä tavalla tulleensa huijatuksi, on aivan asiallista palauttaa potut pottuina. Eli hommata mainosblockeri. Tekisivät mainoksia joita haluaa nähdä sen sijaan että kiusaisi. Tämä vastaa sitä että jos joku mainostaa vaikka pizzaa tai Jumalaa liikaa tai ärsyttävästi, niin sitten laitetaan tämä mainospaikka boikottiin. Hankkisivat eri mainostoimiston ja viestintästrategian. (Tosin ad block olisi silti jotain jossa silti syötäisiin pizza, mutta ei suostuttaisi jotenkin maksamaan siitä.)

Ongelma on kuitenkin jossain määrin siinä että mainonnan suunnittelussa etiikka koskee lähinnä sitä että kehitetään teknologioita. Teknologioita joilla hallitaan yksityisyyttä, tarkkailua ja sensuuria. Teknologioiden tärkein keino on myös kiertää näitä koskevia esteitä. Tai luoda uusia sellaisia. Perussyynä onkin itse asiassa konflikti. Konflikti siitä että internetin käyttäjän motiivit risteävät mainostajien kanssa. Katsoja haluaa tietoa tai viihdettä, yleensä nopeasti jotta aikaa jäisi vaikka perheen kanssa olemiseen (tai vielä olennaisempaan, kissavideoihin) kun taas mainostajaa kiinnostaa klikkien kokonaismäärä ja mainosten katsomiseen käytetty aika. Yleensä kauppa on kuitenkin perustunut vaihtoon, ei konfliktiin. Ja siksi clickbait -asenne ja ad block -vastareaktio ovat luonnollinen joskin hostiili muistutus siitä että tosiasiassa vaikka mainosten näyttämistä ja katsomista verrataan kaupankäyntiin, se ei tosiasiassa ole sitä sanan perinteisessä mielessä. Pitäisi olla jokin "vaihdon väline" jossa selaaja saa haluamansa ja mainostaja rahansa. ; Syynä on tavallaan itse internet. Ja niin kauan kuin "huomiotalous" toimii sen sisällä, mainostorjunta on oikeastaan ainut keino torjua sitä että mainostajat käyttävät manipulatiivisia menetelmiä ja vaativat yksisuuntaisesti että "sisällön katsominen maksetaan sillä että saamme kiusata sinua, ja me sanelemme ehdot tavoilla joihin et voi puuttua". ; Kun on paljon huomiohuoravia mainostajatahoja, on sensuuri lähes ainut tapa suhtautua niihin.

Tämä voidaan karkeasti sanoen nähdä niin että mainonnan katsomista ei voida pitää velvollisuutena. Internetsivuille kirjautuessa ei tosiasiassa edes tehdä mitään sopimusta että "suostun klikkaamaan sisältöön kunhan saan katsoa niin ja niin monta mainosta". Ei varmisteta "kyllä" -boksilla ja vasta sitten päästetä sivulle. (Toisin kuin joissain pornosivuissa joissa on se olen yli 18 -vuotias -nappi jota 17 -vuotiaskin osaa klikata.) Oikeastaan argumentti mainoskatsomisvaatimuksesta on tosiasiassa markkinataloudellinen eikä velvollisuuseettinen. On toki selvää että internetyrittäjien jne. pitäisi voida saada rahaa työstään. Ilmainen työ kun ei ole työtä, vaan orjuutta. Tai jonkin tipitiidigidigidigidii -konkurssipesän rakentamista.