Puffaus.

Conan O'Brienin nyttemmin lakkautetussa showssa "Tonight Show with Conan O'Brien" kutsui tavallisesti kuuluisia vieraita. Näiden syy tulla ohjelmaan poikkesi suomalaisesta haastatteluohjelmaperinteestä. Suomessa haastattelut ovat usein henkilökohtaisempia. Conanille sen sijaan tultiin huvittamaan ja puffaamaan. Puffaaminen tarkoittaa yksinkertaisesti sitä että vieras oli esimerkiksi jossain juuri tuoreesti elokuviin tulevassa elokuvassa, ja näin elokuvaa saatiin mainostaa. Conanin kannalta tämä oli tietysti "winwin" -tilanne, koska näin ohjelaan saatiin pysyttyä viihdemaailman ajankohtaisissa asioissa, oltiin tässä osin ajan hermoilla, ja vieras sai puffattua elokuvan myyntilukuja ylöspäin.

Normaalissa mainonnassa, esimerkiksi lehtimainonnassa, lehti saa rahaa mainoksen esittämisestä. Tätä kautta esimerkiksi "Metro" -lehteä jaetaan ilmaiseksi ihmisille. Mainokset rahoittavat, ja lehdelle saadaan iso levikki kun se on ihmisille ilmainen.
Spammerointi on sitten hieman asia erikseen. Esimerkiksi tässä blogissa on viestien tarkistuksia syystä. Itse asiassa on varsin tavallista että saan jonkinlaista spammia tai puffaamista. Itse luokittelen tämän vandalismiksi ja sitä harjoittavat viestit poistetaan armotta. Luokittelen sen vandalismiksi.

Spammaamisen rakenne on tuttu kaikille. Joka ikisessä spammissa, olipa aiheena vaikkapa pornosivut tai viagran nimellä myyty rotanmyrkky, kontaktin tapa ja viestin rakenne on tietynlainen. Itse luokittelen spammin (1) ulkoisen rakenteen (2) Tekstin reagointitavan ja esitystavan sekä (3) reagoinnin kautta. Näistä 2 kolmesta on omalla kohdallani "se raja". Vähemmän katsotaan sormien lävitse.
1: Roskapostittelun rakenteessa on tyypillisesti tavoitteena saada ihminen joko menemään tietylle sivulle tai sitten saada tämä ostamaan jokin tuote. Tätä kautta ulkoinen rakenne on joko copy pastea valikoidusta sivusta tai vaihtoehtosesti pari lausetta siitä miten "kiinnostavia/mielenkiintoisia asioita" ja yksi linkki, tai vaihtoehtoisesti kasa linkkejä tietylle sivustolle tai sivustotyypille. Ja nämä eivät ole mitään "Naturea", joka olisi luotettavuudessaan niin ylhäällä akateemisessa hierarkiassa, että niihin yleinen viittaaminen olisi kovin perusteltua. Eli linkki on jollain tavalla "rajoitetun porukan sisäpiiriä".
2: Teksti ei tavallisesti tue sitä blogiviestiä mihin se on liitetty. Se on joko täysin "off-topic" eli aiheen ulkopuolelta, tai sitten se on "spin off", eli se pyörii aihepiirin ympärillä. Ensimmäisestä voisi olla vaikkapa se että koirankasvatusblogaukseen tulee kommentiksi mainos rantarolexeista, jälkimmäisestä vaikkapa se kuinka nuorten seksuaalikasvatusta käsittelevään blogaukseen tulee kommentiksi jokin "barely legal" -pornosivusto. Tämä johtaa siihen että puffaus ja roskaposti ei vain millään tavalla edistä blogauksessa käytyä keskustelua.
3: Kommunikaatio on yksisuuntaista. Eli jos esität kritiikkiä linkin sisällöstä ja sen osuvuudesta, tämä jätetään reagoimatta. Koska kyseessä on ensisijassa mainos. Jo linkki itsessään antaa sijoituksia googlessa, ja sivustosta tulee tätä kautta löydettävämpi. Ja jo pelkkä linkin olemassaolo saa sivulle lisälukijoita, jolloin siitä tulee suositumpi. Jos yksi miljoonasta lähetetystä viestistä saa rantarolexin myytyä, on se maksanut lähetyskustannuksensa takaisin.

Usein nämä ovat tietysti pornoa. Omalla kohdallani olen jostain syystä törmännyt fundamentalistien puffausintoon. (Se olisi toki muuten oikein kivaa, mutta niissä on liian vähän alastomia naisia.) Erilaisia sivustoja tungetaan "linkkisotatyyliin" aika usein. Näissä on valitettavasti jätetty kertomatta miten se osuu viestissä olevaan olennaiseen. Tai sitten minua pyydetään ostamaan ja arvioimaan jotain tiettyjä kirjoja.
1: Ehkä hauskin oli kuitenkin puffausviesti jossa tekstiosassa käytettiin ad hominemia katolista kirkkoa vastaan, sitä nimiteltiin esimerkiksi "porttokirkoksi". Minulla ei ole tietenkään mitään sympatioita katolisa kirkkoa kohtaan, ja kaikki ajatukseni kyseistä tahoa kohtaan eivät ole painokelpoisia. Mutta siltikin tuon tasoinen reagointi ei yksinkertaisesti täytä mitään laatuvaatimuksiani.

Minun asenteeni tähän on selkeä. Se on sama kuin Conan O'Brienillä. En ole varsinaisesti puffausta vastaan. Voin varsin hyvin ottaa osaa tälläisiin. Mutta en alistu siihen ilmaiseksi, vaan vain ja ainoastaan rahasta. Jos toimin mainostuskanavana ilmaiseksi rinnastan sen raiskaukseen. Olen niin moraaliton että olen valmis suostumaan prostituoidun rooliin. Jos siis haluatte että arvioin jonkun tietyn kirjan, saatte odottaa että muutoin innostun siitä. Tai sitten maksatte ja lähetätte minulle kotiin lahjaksi kyseisen kirjan - joskus tietysti pelkkä kirjalahjakin voi tietysti innostaa, jolloin ylimääräisiä lahjuksia ei tarvita. (Ja muistatte että tämän jälkeenkään mikään ei pakota minua kehumaan kyseistä tuotetta.)

Ilmaiseksi kirjoitan mitä huvittaa, ja ilmaiseksi lähetyt offtopic/spin off -kommenttien katson (1) pilkkaavan älykkyyttäni, että en ymmärrä että viesti on aiheen vierestä ja tehty mainos ja julistusmielessä. (2) Kertovan totuuden kyseisen viestin lähettäjän älykkyydestä, hän ei selvästi ole ymmärtänyt koko viestin takana olevaa rakennetta eikä osaa erottaa mikä on aiheen kannalta oleellista.

Ja mitä maksuun tulee, olen tunnettu yhdestä asiasta. Silloin kun en ole ilmainen, olen aivan helvetin kallis. Tämä ei ole leipätyöni ja haluaisin pitää joskus vapaatakin, tehdä asioita joita itseäni huvittaa. Hinnasta tietysti sovitaan aina erikseen. Aihepiiri, käsittelyn hyvyys, kirjan paksuus, ja tietysti aamukahvini lämpötila ja muu vastaava vaikuttavat tietysti asiaan.

Mutta periaatteessa olen valmis. En vain ole ilmainen puffauskanava.

Monessa yksi : Yhtenäistyminen ja yksilöityminen.

Kristinuskon kolminaisuudessa "kolme on yksi". Hieman samaan tapaan puhutaan myös mediatutkimuksen piirissä. Siinä ideana on medioiden yhteensulautumiseen ja yhteenliittymiseen. Eri mediat nappaavat elementtejä, aiheita ja tekijänoikeuksien alaisia hahmoja toisiltaan ja sulauttavat niihin jopa uusia ideoita. Sulautettavien elementtien viemistä mediasta toiseen kutsutaan nimellä remediation. Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että esimerkiksi suosikkisarjan hahmot esiintyvät peleissä tai toisin päin. Esimerkiksi "Soulcalibur" -pelit ovat tunnettuja siitä että niissä viitataan toisten pelien hahmoihin: "Soulcalibur II":sessa seikkailee "Zeldasta" tuttu Link, "Tekkenistä" lainattu Mishima Heihachi, ja sarjakuvista tuttu "Spawn"... Kyseessä on siis eräänlainen spin-off toiseen mediaan.

Uudelleenmediaatio tavallaan luo hahmoille historian. Ne ovat "jo tuttuja". Ideana on historiallisuus. David Bolter ja Ricard Grusin ovat rakentaneet tälle pohjalle idean siitä että ne luovat historiaa. Eräällä tavalla voidaan kutsua provenienssin antamiseksi: Tutun hahmon kohdalla tavallaan "jo tiedämme" miten se on siinä. Toki tätä samaa voidaan tehdä myös taustatarinoiden luomisella, tai nämä voidaan yhdistää. Voidaan sanoa että tuttu hahmo luo autenttisuutta ja tuttuutta peliin tai muuhun mediatuotteeseen. Näin siitä huolimatta, että Link seikkailee "Zelda" -universumissa, joka sisältää tavallisesti "kerää tavaroita puzzletunneleissa" -tyylisissä seikkailupeleissä, kun taas "Soulcalibur" on perinteinen "1-1" -tappelupeli.

Tässä on tietysti taustalla taloudellisia intressejäkin: Jos sinulla on tekijänoikeus hahmoon ja rojaltit napsahtavat tilillesi aina kun sitä käytetään, sinua ei haittaa jos se sama hahmo on televisiossa, kengissä, konsolipeleissä, pizzerioiden ikkunoissa, kellotauluissa, kalentereissa, internetissä... (Ja minä listasin vain sitä missä muistan nähneeni nähnyt Mikki Hiirtä tämän kuukauden aikana..)

Tietenkin media voi olla erilainenkin: Otetaan vaikka pokeripeli. Olen pelannut sitä lapuilla, internetissä, tietokonepelinä, ja olen pelaillut tätä rahasta, tulitikuista. Ja onpa strippipokeriakin tullut kokeiltua. Kaikkia näitä melko huonolla menestyksellä. (En ole todellakaan mikään pokerihai.)

Onkin hyvä huomata, että medioissa toimii eräänlainen ristiriitainen paine: Ensinnäkin asian täytyisi olla tuttu ja osittain uusi, jotta se olisi kiinnostava. Kuitenkin yhtä tärkeää on myös samaistuvuus-erillisyys -akseli: Mediassa katsotaan jotain kanavaa pitkin johonkin sen näyttämään asiaan. Toisin sanoen katsomme mediaa sekä sen näyttämän todellisuuden vuoksi, että katsomme mediaa sen median itsensä vuoksi. Näiden keskittyminen tietenkin vaihtelee.

Tässä kohden on jännittävää huomata, että "irrottavia" elementtejä on paljon. Esimerkiksi monissa nettipeleissä tallentaminen vie paljon aikaa. Kuitenkin joissain nettipeleissä tälle viiveelle on annettu "tarinallinen selitys" - esimerkiksi tallennusviive rinnastetaan leirinrakentamiseen. Ehkä syynä on se, että tämä viive on toki irrottava, mutta myös tahaton. Tätä ideaa onkin sitten vaikeampi sovittaa vaikkapa elokuvien tai pelejen alkuteksteihin. Ne ovat tahallisia ja suunniteltuja, mutta ne eivät tuo asioita "todellisemman tuntuisiksi". Mutta voidaan ajatella että pelejen alkutekstit remedioivat TV ja elokuvamaailmaan. Kysymys tässä vaiheessa siirtyykin siihen, miksi elokuvissa on niitä? Yksi vastaus voisi olla että tekijät haluavat mainetta. Mutta jos tarjolla olisi elokuvia joissa tekstiä ei olisi, ja katsojat eivät haluaisi niitä, niin näiden pitäisi menestyä tästä syystä hieman paremmin. Mistä voidaan vetää esimerkiksi kysymys: "Jos savuttomat kapakat olisivat niin tarpeeseen, miksi ne pitää rakentaa laeilla?" Ehkä sen vuoksi että vaikka klassinen talousteoria muuta olettaakin, markkinat eivät välttämättä ole "tyydyttyneet". Siksi esimerkiksi maaseutuelinkeinojen neuvojana voi opettajani Jukka Korhosen mukaan törmätä tyyppeihin, jotka "kiertävät kaupungin ympäri ja keksivät tässä matkalla liikeidean, joka menestyy siellä". Nämäkin perustelut ovat hieman vaikeuksissa sen kanssa, että peleissä ollaan irrallisia. Esimerkiksi tallennuspaikkojen metsästys on tärkeää. Pelaaja, tai ainakin taidoiltaan huonompi pelaaja, kuten minä odottaa irrottavia elementtejä ja toivoo niitä. Ja silti pitää siitä pelaamisesta. Selvästi jotain tarvetta irrallisuuteen on.

Tietenkin tätä voidaan viitata silläkin että televisiossa, elokuvissa ja muissa on väkivaltaa ja tuskaa. Niiden irrallisuus itsestä on tärkeää, koska täysi samastuminen actionsankarin tai hänen kohteidensa tuskaan olisivat "aika erikoisen mielen vaativia". Siksi "Kuolin" -lausuma joka peliä pelatessa tulee vastaan ei tarkoita sitä että henkilö olisi jotenkin kokenut tuhon. Samoin into, joka "Tekkenissä" tulee vaikka puolison päihittämisessä ei kerro halusta perheväkivaltaan.

Tätä voisi verrata Umberto Econ pornografiasta kertomiinsa kokemuksiin. Hän huomauttaa että pornoelokuvissa on tyypillisesti erityisen paljon ajamista paikasta A paikkaan B, hotelleihin kirjautumisia ja muita vastaavia. Syy on siinä että kenenkään psyyke ei kestäisi 2,5 tuntia suoraa toimintaa. Nämä erittävät elementit, joita yleensä rinnastetaan "tekosyiksi koska ne on tyhjiä ja ne antavat vain tekosyyn yhdyntään". Samaa sanotaan pelien taustakertomuksista ja muista vastaavista elementeistä. Kuitenkin niillä on suuri merkitys. Voidaan sanoa jopa että niiden moittijat aliarvioivat kuluttajia ja pitävät heitä muodon ja pinnan tavoittelijoina vain siksi että he edustavat normia.

Mutta entä jos "yleisesti hyväksytty" ei aina olekaan "tyhmää"? Ainakin demokratian kannattajana toivoisin että näin ei olisi. Vaikka toki populismin tietyt vaarat myönnänkin. Olihan jo vanhassa "Batman" -telkkarisarjassa jakso jossa Batman pyrki pormestariksi vetämällä asiaa, kun taas Pingviinillä oli miellyttäminen, leipä ja sirkushuvit aseinaan. Esitti tietysti kovan haasteen ja pärjäsi hyvin. Mutta Batman ei hävinnyt. Ei vaaleissa eikä mediasta.

---

Jamie Whyte kritisoi "Crimes against logic" -kirjassa sitä että kolme ei ole yksi. Asiaa voidaan kiertää esittämällä että identiteetti on transitiivinen ominaisuus. Mutta tällöin otetaan käyttöön sääntö että jos A=B ja B=C, se tarkoittaa että A=C. Hän muistuttaa että teologit yhdistävät Pojan Isään ja Pyhän Hengen Isään, mutta kiistävät että Pyhä Henki olisi sama asia kuin Poika. Tämä on loogisesti mahdotonta. Mediatutkimus ei tähän törmää, koska "kaikki ovat yhtä", eikä tiettyjä yhteyksiä erotella. En jaksa viitata tähän tätä alakommenttia enempää.

Valinta ja valikoituminen.

"One bastard goes in, another comes out!"
(Tuco, "The Good, The Bad and The Ugly")

Tämä blogaus on spin-off saman päivän toiselle viestille. Kaikkea ei voinut sujuvasti sovittaa yhteen. (Saa nähdä onko tämä kuten spin/offit yleensä, eli jonka suosio on pieni verrattuna alkuperäiseen, vai onko se mallia "Frasier" , jonka kaikki muistavat. Se oli spin-off "Cheers" nimisestä sarjasta, jota harva muistanee.)

Valinta on normaalille arkiajattelullekin melko yksinkertainen asia. Kuitenkin evoluution kohdalla joskus tässä kohden tulee vaikeuksia. Syynä on geenien kytkeytyneisyys; Jotkut ominaisuudet ovat samassa kromosomissa vierekkäin tai lähekkäin. Tällöin niiden väliin sattuu harvoin crossing overia. Ja ne siis kulkevat ikään kuin laulaen vanhaa "Käymme yhdessä ain, käymme aina rinnakkain" -kappaletta (Tosin kytkeytyneisyys on propabilistista, eli aina ei kuljeta yhdessä. Tästä myöhemmin). Jotkut ominaisuudet liittyvät tämän vuoksi yhteen, eikä kaikki ominaisuuksien yleistyminen aina johdukaan siitä että kyseessä olisi adaptaatio. Jos ominaisuus on kytkeytynyt jonkun hyödyllisen ominaisuuden lähelle, sekin tulee yleistymään. Jos se on neutraali, se ei edes hidasta valikoitumista, jos se taas on haitallinen, se joko edistyy hitaammin tai jopa estää sen hyödyllisen ominaisuuden yleistymisen.

Tämä ei vielä kuulosta kovin järkevältä. Mutta jos verrataan asiaa hieman käytännönläheisempiin aiheisiin, tavoittelemani asia noussee esiin paremmin:

Jos oletetaan, että on kasa, jossa on pieniä ja mustia ja isoja ja harmaita kiviä. Kun joku sitten rakentaa niistä isoista ja harmaista muurin, mistä tiedän, onko kivet valittu siksi että ne ovat suuria vai siksi että ne ovat harmaita, vai molempia?
Sehän on niin, että jos valintaa tehdään vain toisen ominaisuuden mukaan, kytkeytyminen yleistää "siinä sivussa" sen toisen ominaisuuden. Kun valitaan iso kivi, tulee otettua pakosti samalla harmaa kivi, koska kaikki isot kivet olivat harmaita ja mustat pieniä. Jos koko oli ratkaiseva, eli oltaisiin mieluummin otettu musta muuri, mutta vain harmaa kivi oli riittävän jykevää jotta sitä kannattaisi kasata hunnien tielle, eikä aikaa ollut pinnoittamiseen mustilla kivillä, niin silloin koko valittiin ja väri valikoitui. Tällöin muuri on harmaa siksi että koko oli tärkeämpi hyvä ominaisuus kuin musta, ja harmaan tuottama tappio oli pienempi kuin pienen koon tuottama tappio. Nyt muuri ei ole yhtä cool, mutta pysäyttää kuitenkin hunnin.

Tämä tarkoittaa sitä, että vain ominaisuus, joka itse vaikuttaa kelpoisuuteen, valitaan. Siihen kytkeytynyt valikoituu. Valinta siis vain vaikuttaa "siinä sivussa" myös muihin ominaisuuksiin. Koska eliöissä on monenlaisia ominaisuuksia, jotka voivat olla monenlaisien valintapaineiden alla, evolutiivisesta dynamiikasta tulee erittäin nopeasti mutkikasta, ja vielä tätäkin useammin matriisimatematiikkaa jossa lasketaan erilaisia taulukoita.

Niitä, joita vielä lukiossa luulin että en koskaan tarvitse. Että matematiikkaa ei tarvita, paitsi jos olet matematiikan opettaja. Kiitos Markus Kajo : Ajatuksenne oli nerokas ja ennen kaikkea hauska ja varmaan useille osuvakin, mutta valitettavasti kohdallani väärä.

Kytkeytyneisyydet tuottavat erikoisia tilanteita, kun johonkin ominaisuuteen kohdistuu suuntaavaa, ja siihen kytkeytyneeseen hajottavaa valintaa, näiden yhteisvaikutus voi olla joskus erikoinen. Osa ominaisuuksista saa positiiivista valintaa ja siihen kytkeytyneestä halutaan eroon. Ajan mittaan toki joskus tulee harvinainen yksilö, jolla kytkös purkautuu. Näin tämä yhteesitovuus ei ole "lopullinen seinä". Kova hidaste se on toki silti. "Yksi nurin, yksi oikein."

Tietenkin valikoituminen ja valinta ovat mielekkäitä vasta jos niitä ja niiden voimakkuutta voidaan arvioida jotenkin uskottavasti.

Se, mikä valikoituu, mitä valitaan ja miten valitaan onnistuu tilastomatemaattisin keinoin. Käytetty menetelmä on nimeltään monimuuttujaregressioanalyysi. Sen selittäminen ei nimen kauheudesta huolimatta ole tappavan vaikeaa. Ideana on yksinkertaisesti se, että kun ominaisuuksien kytkeytymistä voidaan selvittää tarkastelemalla geenien esiintymistä, ja katsomalla mitkä kulkevat harvinaisen usein yhdessä, voidaan arvoida paljonko valintaan on vaikuttanut juuri jonkun tietyn ominaisuuden valintapaine. Kun nämä tunnetut kytkennät ja niiden todennäköisyydet tunnetaan, voidaan huomata onko ominaisuuden yleistyminen korkeampaa kuin pelkän valikoitumisen mukaan voisi olettaa. Tämä tarkoittaa toiminnallistenkin kysymysten tekemisen tärkeyttä.

Tätä voisi verrata hieman muunnettuun muurinrakennustarinaani. Koska kytkeytyneisyys on kuitenkin geenien kohdalla tilastollista, voitaisiin kuvailla realistisempi tilanne (jota en käyttänyt aluksi koska se ei olisi ollut yhtä helposti ymmärrettävä), jossa suurin osa kivistä on suuria ja harmaita ja suuri osa pieniä ja mustia. Mutta on pieni määrä harmaita ja pieniä kiviä sekä pieni määrä suuria mustia kiviä.
1: Jos muurissa on sama prosenttiosuus isoja mustia ja isoja harmaita, kuin mitä kasassa on, ja muuri on (kuten mainittua) tehty pääasiassa isoista kivistä, (jokusen kämmin on muurari voinut hyvinkin tehdä, mutta isoja kiviä on muurissa kuitenkin isompi prosenttiosuus kuin mitä niitä on siiä kasassa, josta niitä valitaan) niin tiedetään että koko on valintakriteeri, ja väri on toissijainen.
2: Jos muurissa on käytetty suhteessa enemmän suuria ja mustia, kuin mitä suurien ja mustien osuus on kaikkien isojen kivien joukossa, tiedetään että näitä kiviä on suosittu paitsi koon, myös värin puolesta. Samoin jos pienet harmaat kivet jäävät useasti käyttämättä, tiedetään että harmaa ei ole valintakriteeri, vaan koko. Kun tiedetään sekä "alkupopulaation suhteet" (Eli mitä kiveä on kasassa ennen muurinrakennusta) ja näiden sidokset (kuinka monta suurta mustaa, kuinka monta suurta harmaata...), näistä otetaan prosenttiosuudet ja tätä verrataan valikoituun populaatioon (muuriin) saadaan tietää mitkä ominaisuudet ovat menestyneet.

Itse asiassa tämä liittyy hieman myös Stephen Jay Gouldin ja Richard Lewontin "Pyhän Markuksen kirkon holvikolmiot ja panglossinen paradigma: adaptionistisen ohjelman kritiikki " -artikkeliin. Se on sellainen artikkeli, että sen tiimoilta on läikytelty paljon mustetta. Minä kaadan oman osuuteni, ja jatkossa taatusti kaadan vielä lisääkin, tosin luultavasti nostan silloin esiin eri yksityiskohtia. Gould korosti artikkelissa sitä kuinka pelkkä adaptaatiivinen selittäminen ei ole oikea tapa käsitellä evoluutiota. Toki on jotain syitä joihin kohdistuu valintaa ja nämä yleistyvät. Mutta on myös muuta. Hän otti esimerkiksi kirkkojen rakentamisen. Niissä on erityiset ruoteet, jotka saavat muotonsa sen vuoksi että ne kannatavat seinää. Niihin kuitenkin laitetaan maalauksia. Joku voisi ajatella että kirkkojen muoto on tavoitteellisesti sellainen, että ruoteisiin voidaan maalata. Ruoteet eroavat tavallisista seinistä, jotka ovat tasaisia. Siksi voitaisiin ajatella että kun ruoteissa on maalauksia, ruoteet olisi rakennettu sitä varten. Kuitenkin se on vain sivutoimintaa: Pikemminkin maalaukset on maalattu ruoteisiin, jotta ne eivät olisi poikkeavaa koristelematonta tilaa. Tai kuten artikkeli sanoo "a secondary epiphnomenon representing a fruitful use of available parts, not a cause of the entire system." Tähän verraten, minullakin on alahuuli, jota voin roikottaa. Mutta sen funktio ei ole ollut se että voisin roikottaa alahuulta. Huulen roikotuskyky on pikemminkin hassu sivutuote muusta. ~ I really don't get laid because of that "ability", quite opposite, actually.

Gould ei siis korostanut sitä että valinta olisi huono asia johon ei kannattaisi viitata koskaan missään ikinä. Hän ei väittänyt että kaikki luonnonvalintaan vittaaminen olisi "just so story", hän sen sijaan kannatti, että toiminnalliseen analyysiin nähtäisiin enemmän vaivaa; Ilman sitä adaptiivinen kertomus voitaisiin liittää mihin vain ominaisuuteen ja silloin pelkkä yleistyminen tarkoittaisi adaptaatiota, mikä ei olisi oikein, silloin voitaisiin keksiä ties mitä ihmeellisimpiä funktioita alahuulen lörpättämiselle, jolloin adaptaation selitysvoima pienenisi runsaasti ; Ilmiö joka voidaan liittää mihin vain asiaan, lakkaa olemasta selittävä. Jos tarinoita vaan aletaan kertomaan aina, silloin adaptaatioon viittaaminen sen sijaan on "just so story". (Gould tosin painotti jutussa monia muita asioita tätä enemmän, muun muassa preadaptaation merkitystä eli jokin aikaisemmin neutraali ominaisuus voi myöhemmin saada kelpoisuuteensa arvoa. Mutta mielestäni tämä yksityiskohta kuitenkin valaisee hieman juuri tätäkin asiaa.) Gould siis toisin sanoen kannatti pluralistista monien eri elementtien huomioonottamista.

Ja kun esimerkiksi valinnan ja valikoitumisen eron ymmärtää, yleistyminen ei todellakaan vielä tarkoita että se olisi adaptaatio. Ominaisuudet voivat olla hyviä, jolloin niillä on hyvä kelpoisuus. Toiset ominaisuudet ovat pahoja, jotka yleistyvät koska seuraavat hyvien vanavedessä kuin hait. Ja on rumia, jotka pyörivät kuvioissa vain sen takia että niiden paikallaolosta ei välitetä vaan pidetään turhina.

---

Näennäisesti erikoisuudestaan huolimatta, valikoituminen ja geenien kytkeytyneisyys on asia joka on keskeisen tärkeä jalostustyössä. Ominaisuuksien valinta vaikuttaa kokonaisuuteen. Tämä ei siis ole pelkkää teoretisointia, vaan tällä on käytännön sovelluksia joita käytetään maatilojen talouden kehittämisessä joka päivä. Se on tavallaan filosofiaa, joka tuo monille leipää pöytään ja tilanteesta riippuen maitoa lasiin.