Kai sitä itse kutakin tekee mieli paiskoa esineitä seinille...

Kun katsotaan viihteessä olevaa telekinesiaa, sitä on kahta pääluokkaa ; Ensimmäistä edustakoot "Exorcism" -elokuva. Siinä demonin possessoima tyttö on telekinesian ympäröimää. Mutta aikaansaaja ei ole ihminen vaan hänessä oleva demoni. Toista edustakoot "Carrie" jossa telekineetikko tekee ympärilleen harmia ja vahingoitusta ilman demonista possessointia.

Näkemys on siitä kiinnostava että molemmat ovat elokuvan sisäisen logiikan kannalta yhtä loogisia ja sisäisesti ehyitä malleja. Mutta toisaalta manaamisteeman elokuvat tuntuvat usein vahvemmin kristilliseltä käännytystyöltä. (Mikä on jo sinällään kiinnostavaa koska hyvin usea kauhuelokuva näyttää olevan käännytysmateriaalia. Mutta samalla kristillisistä yhteisöistä löytyy niitä tahoja jotka haluavat kieltää kauhuelokuvat niissä olevan okkultismin vuoksi.)

Takana on kenties se, että näillä näkemyksillä on eri tavalla valtaa käytännön elämässä. Sillä tosiasiassa;
1: Tätä kuvaamaani metafyysisen mekaniikan välistä eroa halutaan usein häivyttää. Esimerkiksi "Harry Potterin" taikuutta halutaan kuvata herännäiskristittyjen kanssa juuri siten, että takana on demonien kanssa vaikuttamista ja kirja olisi jopa ohjeistusta siitä miten lapsi voi okkultismin avulla saada taikavoimia eli miten voi käskyttää demoneita.
2: Ja tosiaan, kun telekinesiaan liittyviä ilmiöitä tutkitaan tulee oikeasti vastaan se, että spiritualismissa oli poltergeist -tyylisiä selityksiä joita yritettiin pitää jonain muunakin kuin taiteen "vaihtoehtoisessa maailmassa olevana skenaariona", vaan joilla yritettiin todella selittää jotain ilmiöitä joita joko tapahtui tai väitettiin tapahtuvan erinäköisten silminnäkijöiden ja korvinkuulijoiden anekdooteissa..

Toisaalta näiden väliset tarinat ovat tavallaan hyvin erilaisia; Kun yliluonnollinen uhka iskee ulkopuolelta torjutaan ulkopuolista voimaa joka on syyllinen ympäröiviin tapahtumiin. Telekinesiatarinat taas keskittyvät ihmisen omaan vastuuseen koska mitään tälläistä ulkopuolista syytettävää ei ole.

Voidaan nähdä, että telekinesiatarinat ovat jännittäviä juuri siksi että telekineetikoilla on häivytetty tarinoissa ero ajatellun ja tehdyn välillä. Voidaan jopa sanoa että telekinesia on tässä mielessä lähinnä jotain jonka avulla ihmisen ajatukset muuttuvat teoiksi ja tuomitseminen saadaan askel kohti ajatusrikosten tuomitsemisen suuntaan. ; Kun ihminen on vastuussa tekemisistään ja ajatukset muuttuvat teoiksi, tulee esiin huolestuttavia piirteitä jotka varmasti ovat tuttuja suurimmalle osalle ihmisistä. Kuinka monta kertaa onkaan tehnyt mieli tai tullut pikaistuksissa impulssi tehdä jotain.

Itse asiassa manaamisteemat ovat hyvin samanlaisia. Mutta teologiassa nämä on helposti tulkittu demonien kuiskutteluiksi. Ja ajatusrikoksen suuntaan meneminen on tässäkin kohden selvä. Ja tuttu asia käytännön uskovaisista.

Teemat ovat samanlaisia, teemat tulevat piilotetuista ajatuksista ja teoista. Suhde omaan vastuuseen on eri. Suhde ajatusrikoksiin on molemmissa riskinä. Telekineetiikan puolella on vähemmän ihmisiä jotka pitävät juttua täysin uskottavana ja totena. Eksorsismi taas kelpaa jopa katoliselle kirkolle. Joten ei ihme miksi maallistuneemmat tyypit eivät ole näissä taikauskoasioissa aivan yhtä hankalia käytännössä. Teoriassa uskomuksissa ei ole paljoa eroa. Mutta se ero on oleellisissa paikoissa.

Historiamiekkailusäkki ; Sisältää sian ja miekan

Itsepuolustuslajeissa on monia hyvin omituisia puolia. Seassa on huuhaata kuten kaikessa muussakin toiminnassa. Kuuluisa esimerkki onkin "yellow bamboo" jossa taistellaan "energialla". Jostain syystä sen opettamat koskematta toimivat etäiskutekniikat eivät toimi skeptikoihin.

Toisaalta kamppailulajeja ei kontrolloida kovin paljoa. Periaatteessa minäkin voisin perustaa oman järjestön ja ryhtyä sen suurmestariksi. (Itse asiassa : Olen harkinnut että vuokraisin Keravalta jotain koulun salia ja pitäisin pienimuotoisia nyrkkipajatyylisiä viikonloppuperuskursseja Fioren tikarista. Mutta en toki minään suurmestarin statuksella. Tämä koskee tietenkin myös historiallista miekkailua. Se on elokuvallista ja kiinnostavaa. Ja miekkoihin, jos johonkin, liittyy gloriaa, macho bullshittiä ja taikauskoa. Jotka saattavat livahtaa opetukseen. Asia on kuten HEMA -opettaja Ilkka Hartikainen on asian muotoillut ; "Historiallista miekkailua on harjoitettu Suomessa nyt jotakuinkin kahden vuosikymmenen ajan. Aiheesta on kertynyt hyvin paljon tietoa ja tähän sisältyy myös kyky lähdekriittiseen asioiden tarkasteluun ja eri opettajien ja heidän materiaalinsa arviointiin."

Yksi tärkein asia on tietää että ei ole mitään yhtä HEMAa;

Historiallisessa miekkailussa on runsaasti eri manuaaleja. Ja niiden opit perustuvat erilaisiin taustalogiikkoihin. Osa yrittää tutkia lähdemateriaalia ja selvittää mitä se sanoo. Toiset yrittävät rekonstruoida lajia eli korostavat enemmän toimintaa. Osa haluaa rakentaa aineiston ympärille mahdollisimman tehokkaan kamppailujärjestelmän. Osa yrittää luoda kilpailutoimintaa ja tehdä tästä modernisointeja. Osa haluaa uusintaa vanhoja kamppailutaitojen opettelumenetelmiä, kun taas osa haluaa että tekniikoita opetettaisiin niin että ne oppii mahdollisimman nopeasti.

Lisäksi HEMA:n liepeillä on muuta toimintaa. Historianelävöittäjä voi hakea turvallista tapaa käyttää aseita, jolloin he luopuvat kamppailutekniikoista. Ja toisaalta osa voi haluta pukeutua haarniskaan ja hakata toisiaan, jolloin he joutuvat tietenkin opettelemaan tekniikat joilla se on turvallista. Nämä eivät kuitenkaan ole historiallista miekkailua sanan täydessä mielessä. Nekin ovat kuitenkin hauskoja harrastuksia jos niistä pitää.

Moni kuitenkin näyttää olevan hyvin vähän kiinnostunut tämänlaisista eroista. Jopa silloin kun hän markkinoi historiallista toimintaa miekkailupiireissä. Tässä tehdään itse asiassa temppuja jotka eivät menisi läpi oikein missään muualla. Esimerkiksi ammuntaa ei mainosteta "tuliaselajina" tai "tuliaseilla ampumisena" tai "tuliaseammuntana". Sen sijaan kerrotaan onko kyseessä kivääri- vai pistooliammunta, onko kyseessä maaliin ampumisesta vai jostain toiminnallisesta ammunnsta tai pikavedosta. Mutta sen sijaan sitä saattaa oikeasti törmätä mainokseen joka mainostaa "medieval combat" tai "historical combat". Tästä ei selviä vuosisata, ei käytetty ase. Ei se mikä manuaali on takana ja tekee tästä "historiallista". Ei mikään. Ei se onko käytössä pitkämiekka, sapeli, kahdenkädenmiekka. Saati että kerrottaisiin lajin fokuksesta, siitä onko se kilpailua, tekniikanhiomista vai lähdeaineiston sisällön avaamista jossa tekniikan kokeilu on enemmän työkalu kuin päämäärä..

Bullshitmittarit savuavat

Tästä hyvänä esimerkkinä on tänään facebookryhmässä ollut mainos. Opetus paljastui lopulta ihan kiinnostavaksi ja idealtaan hauskaksi. (Mm. validisti kung-fu:n keskittynyt opettaja soveltelee saksalaisen tyylin tekniikoita oman näkemyksensä kautta. Ilmeisesti jonkinlaista toimintaa hieman Ringeckin opetuksien suuntaan. Opettajalla on kytköksiä elokuvien taistelukohtausstuntteja suunnitteleviin asiantuntijoihin. Hän eikä hänen opettajansa ole historiallisten manuaalejen tuntijoita. Ei HEMAa, mutta ei mitään hävettävää. Ilmeisesti ihan validia kamppailutaitoa jossa on hauskoja twistejä. Eikä kurssin hintakaan ollut hirveän paha. Puhuttiin kympeistä.) Tämä hienous täytyi kuitenkin enimmäkseen pumpata ulos. Edes opettajan kotisivut eivät antaneet merkittävää informaatiota siitä mitä "historical" ja "combat" piti sisällään...

Bullshitmittarini kärysi hyvin monessa kohdassa: Ja korostan että en tee tätä siksi että olisin erityinen mestari. Vaan nimenomaan sitä kautta että aina ei tarvitse olla lehmä voidakseen sanoa että maito on hapanta. Tai että maito saattaa olla hapanta. Tai on luultavasti hapanta. (Ihan katsomalla miten maito on paketoitu ja onko paketti vaikka homeessa.)
* Siinä esitettiin ulkomainen opettaja jolla oli hieno titteli "grandmaster". Sen lisäksi kerrottiin että hän oli oman kamppailusuuntansa perustaja. Tämä on tietenkin hyvin erikoista. Juuri tämänlainen macho bullshit on sellainen myyntikikka jota tavataan silloin kuin osaamaton myy kursseja taitamattomalle.
* Nettisivut olivat muuten kiehtovat mutta historiallisen miekkailun osuus oli hyvin epäilyttävä. Nettisivujen tutkiminen näytti escrimaa ja muuta vastaavaa ei-eurooppalaista lajia. Eurooppalaisen historiallisen miekkailun kohdalla kuvassa oli pitkämiekka joten sitä ilmeisesti käytetään. Muuten tästä historiallisesta osuudesta ei hirveästi mitään kerrottu eikä esim. videomateriaalia löytynyt. Pahinta oli itse asiassa se, että sivuilla aivan viimeiseksi sanotaan toki että "All TG grades will involve interpretation of historical sources." Mutta missään ei kerrota mitä nämä lähteet ovat. Ja se nyt on se jota tässä olen tentannut. Mitä manuaaleja läpikäydään. Mikä tyylisuunta on opin historiallisuuden takana.
* Mainoksen jakanut taho oli hyvin väistelevä. Kun häneltä kysyttiin mitä ovat perusteet joita opetetaan, hän sanoi vain sen tyylisiä ilmaisuja kuin "tule paikalle niin näet" -hengessä. Eli aseet ja tyylisuunnat ja opetuslähde selviäisi sitten kun on jo maksanut. Täsmennyksiä oikein intettiin ja mainostaja ilmoitti lähinnä sitä, että avomielisyys ja kriikittömyys ovat rakentavampia "Tulemalla paikan päälle avoimin mielin ja "kuppi tyhjänä". Itse olen havainnut tämän parhaimmaksi tavaksi lähestyä melkein mitä tahansa asiaa." Jos joku vaatii avomielisyyttä, syynä on hyvin usein se, että asia ei kestä kriittisyyttä. Etenkin jos kyse on rahasta. Avomielinen ihminen myös ymmärtäisi että joku saattaa kenties ihan ymmärrettävästi kokea epäilystä ja että tämä ei ole samaa kuin dissaaminen pelkästä dissaamisen ilosta. Tai edes dissaamista.
* Toisaalta mainoksessa luvattiin aika paljon. Yhden päivän seminaarilla piti oppia historiallisen kamppailun perustaso. Toisin sanoen sitä luvattiin nopeassa tahdissa (pienellä lisämaksulla) ikään kuin ensimmäinen vyötaso. Itse olen harrastanut säännöllisen epäsäännöllisesti 8 vuotta pelkästään Fiorea, saati sitten muita asioita. Ja sanoisin näin että "perusteet" joita opetetaan koostuu moninkertaisesta harjoittelumäärästä. Eikä sillä vielä tee paljoa. Nopea edistyminen sopii niille joiden maailmankuva on peräisin elokuvista. Niissä taistelumontaasi riittää siihen että pärjää kauan harrastaneita vastaan.

Onneksi on kontakteja jotka tiesivät ja jotka tunsivat ihmisiä jotka olivat harrastaneet tällä kyseisellä suurmestarilla. Koska ilman heidän tekemiään informointeja ja jopa jonkinlaisia suosituksia kyseinen laji olisi huutanut sitä että siinä halutaan rahat pois tyhmiltä. Mainostajan kannalta on tietenkin kiusallista vastailla kysymyksiin. Ja siinä joutuu kyseenalaistetuksi joka ei tunnu mukavalta. Mutta nöyrällä ja avuliaalla asenteella tehdään parempaa markkinointia. Tiedotus on HEMA -piireissä kenties jopa tärkeämpää kuin muissa lajeissa. Sillä lajin ytimessä on akateemisempi ote. Ja toisaalta sen pariin halutaan myös tunkea ties mitä skeidaa. (Minulta voi muuten ostaa vyöasteen itse keksimääni lajiin jos ei muuten vakuuta!)

HEMAa ei kannata markkinoida miten tahansa. Jotkut macho bullshit -idiootit saattavat ostaa mitä tahansa mitä myydään riittävällä testosteroninkäryllä ja hienolla tittelillä. Mutta jotkut tekevät ns. faktantarkistusta tässäkin asiassa. Ja korostaa että luotettavuus ja laatu ovat aika kokonaisvaltaisia asioita. Ja että huono markkinointi kertoo joko siitä että mainostava taho ei osaa joko historiallista miekkailua tai mainontaa. Tai sitten halveksuu potentiaalisia asiakkaitaan ja myy sitä heille kuin nämä tulijat olisivat jotain "avomielisiä idiootteja".

Randi-teologiaa

Skeptikko James Randi on kommentoinut lukuisiin pseudotiedeasioihin. Hän ei ole niitä ihmisiä jotka yleisesti aktiivisesti ottaisivat uskontoa erityisen huomion kohteeksi, mutta kevyesti usutettuna hän selvästi astuu sillekin alueelle.

Eräässä haastattelussa hän kertoi että hän näkee että uskonto on syntynyt selitystarpeesta. Kun ihmiset eivät tiedä jotain he haluavat ymmärtää miten asia toimii. Ja kun asia ei toimi kuten pääsäännöt ja teoriat kertovat he haluavat ymmärtää miksi poikkeukset tapahtuvat. Ja selityksessä helpoin tapa on kyhätä vaikka teorioita sateenjumalista, ja näin ei tarvitse miettiä miten ilmaa painavampi vesi aina vaan putoaa ylhäältä.

Nähdäkseni tämä on hyvin suosittu näkemys. Ja jostain syystä sitä pidetään jonain joka korostaa että uskonto on taikauskoa. Kuitenkin tämä näkökulma korostaa sitä että Jumalat tarjoavat selitysmalleja. Ja nämä selitysmallit eivät kaikki suinkaan ole a priori tutkimuksen ja havaitsemisen ulkopuolella. Zeun puuhailut ihmisnaisten kanssa ovat havaittavissa, ja näin voidaan saada havaintoja salamoinnin taustoista. Niistä vain ei saada havaintoja joten ne keräävät suojakseen erilaisia ad hoc kyhäelmiä niin että ne tulevat toimeen ilman näitä tukevia havaintoja.

Tämä selitysmalli ei tee uskonnosta tyhmää vaan sanoo että ne ovat ajasta jälkeenjääneitä selitysmalleja. Epäonnistuneita tutkimusohjelmia. Ja vastaavia. Tätä kautta uskontoon pitäisi antaa myötämielisempi asenne. (Paitsi etiikan kannalta, koska no, monet uskovaiset ovat paskiaisia ja he ansaitsevat tämän vuoksi sen että heitä kohdellaan sellaisina.)

Olen toki itsekin huomannut että useissa uskonnollisissa asioissa ongelmana on juurii se, että vaaditaan selitystä sellaiselle joka selittyy sattumalla. Eli ei suostuta hyväksymään sitä että joku voittaa lotossa tai kohtaa onnea tai epäonnea elämässä. Asiaa ei lähestytä jakaumina ja todennäköisyyksinä. Vaan vaaditaan selitystä sille miksi juuri se tietty tyyppi voitti lotossa ja toinen sairastui syöpään, eikä joku toinen (vaikka toisinpäin). Tämänlaista ei pidä lähestyä järjettömyytenä vaan jonain jossa vaaditaan liikaakin järkeä maailmasta joka ei ole järjellä rakentunut tai ainakaan järkeväksi muodostunut.

JT -vandalismi

Jehovan Todistajia voi yleensä moittia lähinnä tylsyydestä, ovikellojen soittamisesta, tylsyydestä, entisten jäsentensä kohtelusta, ovikellon soittamisesta, senhetkisten jäsenten kyyläämisestä ties millä kirjanpidolla, tylsyydestä, erikoisista henkilörekisterijärjestelmistä, höyrähtäneistä Raamatuntulkinnoista ja ovikellon soittamisesta.

Joskus tähän tulee kuitenkin ikonoklastista rytmitystä. Olin hyvin yllättynyt lukiessani siitä miten JT:t olivat vandalisoineet muinaisen, vuosituhansia vanhan, temppelin Meksikossa. Syynä oli se että temppeli "ei ollut kristillinen". (Suomen kaavan mukaan kai "Raamatun mukainen".) Tekoa perusteltiin uskonnonharjoittamisella. Hienoa uskonnonharjoittamista. Etenkin kun tiedostaa että JT:t eivät oikein itse osaa rakentaa vastaavantasoisia temppeleitä tilalle edes nykyteknologiallaan.

Temppu on siitä erikoinen että edes uskonnollisille symboleille allergiset vapaa-ajattelijat eivät yleensä iske ns. kuolleiden uskontojen historialliseen tai arkeologiseen jäämistöön. (Koska uskonnossa symboli ei ole se mille he ovat allergisia vaan siihen vallankäyttöön jota käytetään symbolien kautta elossa olevissa uskonnoissa.) Heidän sekularisminsa ei ole taipunut tämänsorttiseen ikonoklasmiin. Tämän takana lienee JT -läisille yleinen ristiriita : Sitä perustellaan että ollaan valistuneesti tiedolla tuhoamassa esimerkiksi afrikkalaisten taikauskoja. Kun kuitenkin tosiasiassa taikauskoon liittyviin ilmiöihin uskotaan aika vakaastikin ja sitten vain selitetään että oikeasti demonit niissä puhuvat tai viestivät. Eli ilmiölle tarjotaan selitys ja tavan harjoittaminen muutetaan pahuudeksi. Sen sijaan että osoitettaisiin että tälläisiä demonihenkikeskusteluja ei tapahdu vaan niiden takana on erilaisia temppuja.

Hotelli Hellpotus

Olisi mukavaa saada muutama miljoona ylimääräistä. Jos saisin, niin rakentaisin rahoilla korkean hotellin. Tässä hotellissa olisi pelkästään 13. kerroksia. Monen mielestä tämä olisi aivan naurettavaa.

Mutta tosiasiassa se ei ole. Monissa korkeissa hotelleissa ei ole ollenkaan kerrosta 13. On vain 12. kerros ja sitten mennään suoraan 14. kerrokseen. Tämä on arkipäivää eikä ollenkaan naurettavaa.

Ja johan sen sanoo järkikin ; Jossainhan niiden 13. kerrosten tulee olla. Miksi ei siis minun omistuksessani?

Huonosti kokoonparsitut ideat

Jumaluskoa pidetään hyvin tavanomaisena ja arkisena ajatteluna. Tämä paistaa etenkin niissä lausunnoissa joissa uskonnollisuus on niin ihmiselle tyypillistä että uskonnollisuudesta poikkeamista täytyy redusoida vaikkapa autismiin tai valehteluun. ; Toisaalta sitä kuvataan myös että uskonto olisi jotain tieteelle rinnakkaista toimintaa. Molemmat haluavat ymmärtää. Arkijärki, tiede ja uskonto edustavat täten keskenään samansuuntaisia asenteita. Jumalusko, tiede ja arkijärki löisivät kättä.

Rinnastus jumaluskosta ja arkijärjestä ei ole huono. Olen itse tunnetusti korostanut sitä että arkijärki johtaa usein kohtuullisen tyhmiin tai ainakin virheellisiin toimintamalleihin. Olen niitä ihmisiä joista on luonnollista sanoa että "en usko kummituksiin mutta pelkään niitä". Jossa arkikokemus, ensimmäinen intuitio ja tietynlaisen miljöön face value ei ole sama kuin järkevien uskomusten lähde. Arkijärki ilmeneekin usein tämänlaisena epätosiin ohjaavana tunteiluna.

Toisaalta voidaan kuitenkin nähdä että vain osa arkijärjen toiminnasta on tuota ylläkuvattua. Arkijärki on laaja kirjo erilaisia heuristiikkoja. Ei ole ihme että ne kaikki eivät ole "vain hyviä tai vain huonoja".

Jos otetaan se mitä opitaan kognitiivisesta uskontotieteestä, voidaan jopa saada aikaan kuva jossa teismi ja muut selvästi erottuvat muusta arkijärjestä. On nimittäin huomattu että ihmiset käsittelevät tiettyjä aiheita skeemoina. Niitä kuvaavat tietyt lainalaisuudet. Näistä poikkeamisista yllätytään. Ne ovat yksinkertaisia intuitioita maailmasta. Ne voidaan nähdä tieteellisinä tai esitieteellisinä yksinkertaisina maailmaa koskevina mallinnuksina. Niillä on hyvä parsimonia.

Uskonto taas kuvaa nimenomaan näitä yllätyksen hetkiä. Ja niitä kuvaa usein skeemojen sekoittuminen jolloin puhutaan komplekseista ideoista. Ideana on karkeasti sanoen se että jos meillä on esineen skeema jonka mukaan luudat eivät puhu, niin puhuva luuta yllättää meidät sekoittamalla ihmisen skeeman ja esineen skeeman. Tämä yllätys tekee siitä kiinnostavan ja helposti muistettavan. Intuitioiden tämän puolen vuoksi ei ole yllättävää miksi monet tarueläimet ovat sellaisia kombinoivia asioita kuin härän ja kotkan sekoituksia.

Näitä kuvaa selvästi huono parsimonia ; Niillä haetaan selitystä. Mutta voi miten niillä haetaan selitystä. Ne selittävät poikkeustapauksia joita koetaan vetoavina ja jopa ainutlaatuisina. Ja kompleksi idea on itsessäänkin mallina sekä poikkeuksellinen että kompleksi. Monimutkainen ja poikkeuksellinen selittäjä manataan esiin viitaten johonkin yllättävään. Tämä on antiparsimoniaa.

Tässä mielessä on syytä lokeroida kolme eri käsitettä. Arkijärki, uskonto ja tiede. Niillä on aika vähän keskenään tekemistä. Ja heikoimmalla näyttää olevan uskonto.

Miksi jotkut päivät vaan alkavat menemään päin persettä?

Jos katsotaan ihmisen mielialaa, voidaan huomata, että siinä on kahdenlaisia pidemmän aikavälin sisältöjä. Ihmisillä on yllättävänkin vakaa temperamentti. Jonathan Haidt korostaa "Onnellisuushypoteesissa" sitä miten tästä aika iso osa on pysyvää ja biologistakin. (Siihen voi tosin vaikuttaa, esimerkiksi toimivilla mielialalääkkeillä.) Niitä voidaan pitää erilaisina strategioina selvitä tilanteista. (Eri tilanteet voivat vaatia eri strategioita. Ja toisaalta joissain peliteoreettisissa ongelmissa on monta Nashin tasapainotilaa, eli samaan ongelmaan voi olla useita eri ratkaisuja. Ja. No. Elämään kuuluu sekin että kaikki eivät onnistu.)

Mutta tämä kirjoitus keskittyy enemmän siihen toiseen. Mielialaan (mood). Mielialan muutos sidotaan usein nimenomaan yllättymiseen. Sitä tutkittaessa on havaittu myös omituinen kasautumiselementti ; Ihmiset päätyvät hyvälle/huonolle tuulelle silloin kun asiat menevät paremmin/huonommin kuin he odottivat. Hyvällä tuulella olo lisää myös riskienottoa ja huonolla tuulella oleminen lisää herkkyyttä kielteiselle informaatiolle. Epäonnistumisiin kiinnitetään huomiota enemmän kuin onnistumiseen. Ja näin onnettomuus kasautuu. Näin ollen jos ensimmäiset asiat aamulla tuppaavat menemään pieleen, niin ihminen kiinnittää epäonnistumisiin enemmän huomiota ja koko päivä tuntuu menevän pieleen.

On mielenkiintoinen kysymys miettiä sitä miksi näin on. Ongelma on tavallaan aika suuri. Sillä jos ajatellaan maailmaa ja siinä olevia yhteensattumia, niin miten se, juna on ollut aamulla myöhässä johtaisi siihen että töissä tulisi vastaan kenkkuja projekteja? Maailma kuitenkin tuntuu menevän näin koska keskitymme eri asioihin. Tilastomatemaattisesti tämä on sama kuin selittäisi että kun edelliset nopat ovat antaneet tietyt tulokset niin se jotenkin vaikuttaisi seuraaviin heittoihin. Matemaattisesti - tai fysikaalisestikaan - siinä ei ole mitään järkeä. (Mutta silti moni peluri uskoo tällaisiin, rehellisesti sanoen taikauskoisiin, yhteyksiin.)

Jos mietitään miksi ihmisillä on tällainen asennoituminen, joudutaan miettimään tällaisen turhakkeen suhdetta evoluutioon. On helppoa ajatella että tämä olisi hyvä esimerkki neutraalista muutoksesta. Sellaisista joita neutraaliteoria olettaa. Olisi vaikeaa nähdä sitä adaptaationa. Tämä mielen luonne voitaisiin siis nähdä ennen kaikkea todisteena siitä että evoluutio on optimointia, jossa ei haeta tai vaadita täydellistä vastausta vaan jossa riittävän hyväkin käy. Evoluutiossa adaptaatioiden antamat hyödyt ovatkin yleensä nimenomaan suhteellisia. Niitä verrataan muihin vastaaviin ominaisuuksiin. Asiat hoituvat paremmin tai huonommin jälkeen mutaation kuin ennen sitä. "Lisääntymisetu kalibroidaan oman lajin populaatioon".

Tosin juuri tälle antamalleni selitykselle on annettu kohtuu vakuuttava adaptiivinen selitys. Tai ainakin relevantti mahdollisuus miksi tämänlainen voisi olla adaptiivinen. Tutkimus "Moods as Representations of Momentum" kertoo että menneisyydessä tilanteet harvoin ovat yhteensattumia. Eli esimerkiksi alueen puut ovat samojen sääolosuhteiden alaisia ja siksi niissä saattaa kaikissa olla paljon hedelmiä. Ja tämä voi vaikuttaa paljon eläimiä alueella on. Ja niin edespäin. Jos siksi hedelmiä keräävä löytää odottamaansa enemmän hedelmiä, hän tulee paremmalle tuulelle ja voi olla motivoidumpi keräämään myös muista puista. Ja on kenties ollut tyytyväisempi lähtemään metsällekin. Tälläisessä kontekstissa mieliala on "laskentaa säästävä heuristiikka", joka on toiminut koska palkkioiden/resurssien saatavuudessa ympäristössämme on usein esiintynyt korrelaatiota. Nykymaailmassa monet asiat ovat toisistaan riippumattomia ja niitä lähestytään tilastollisesti. Näin ollen mieliala voi johtaa eräänlaiseen ekologiseen loukkuun ; Ennen hyödyllinen ominaisuus voi nykyään pilata monta päivää.

Maailman hallitsijat vs. maailman ymmärtäjät?

Olin ollut tuhma koko vuoden mutta sain kuitenkin joululahjaksi "Maailmankuvien sodan". Se on Deepak Chopran ja Leonard Mlodinowin erimielisyyskirja. Lajityyppi on suosittu tieteen popularisoinnissa. Joskus niitä kutsutaan myös "keskustelukirjoiksi". Chopra ja Mlodinov ovat kuitenkin montaa astetta vähemmän dialogissa kuin monessa muussa vastaavassa teoksessa. Koska tulin lukeneeksi puoli kirjallista Chopraa, hän on pelkän vahvemman erimielisyytensä vuoksi kiinnostavampi reagoitava. Mlodinov hoitaa oman osansa hyvin tyypilliseen tapaan, joten hänen osuutensa ei ollut itselleni yhtä relevantti ; Hän kertoo paljon itselleni tuttuja asioita tutusta näkökulmasta.

Teoksessa Chopra ei selkeästi ole skientisti. (Siksi hän tietenkin on koko kirjassa.) Sitä kuvaa jonkinlainen sisäinen jännittyneisyys. Hän kun haluaa samalla selkeästi erottautua kreationismista mutta kuitenkin kannattaa sellaisia asenteita jotka ovat esimerkiksi Paleyn kelloseppäargumentin takana. Toisaalta hän ei kuitenkaan saa arvotta tiedettä niin hirveän korkealle koska toiset hänen asenteensa vaativat sitä. Tämän vuoksi mukaan päätyy esimerkiksi luku jossa Deepak Chopra pitkästi argumentoi että maailma on täydellinen ja että tiede tutkii sitä. Ja että täydellisyydet ovat kokonaisia. Sitten hän erittelee mielen ikään kuin se olisi auttamattomasti todellisuuden ulkopuolinen. Ja selittää että sekin on täydellinen. Ja että näiden yhdistämisestä on kysymys. Luvussa täydellisyydet ovat samanarvoisia. Mutta sitten ne eivät olekaan. Henkisyys on paljon tärkeämpää, parempaa ja muuta vastaavaa.

Chopran näkemys on vahvasti teknologiakeskeinen. Hän itse asiassa käsittelee tiedettä sellaisena kuin se olisi jotain jossa todellisuutta hallitaan teknologioilla. Siksi tiede tarkoittaa hänelle sitä että luodaan ydinpommeja ja ratkaistaan teknologialla ongelmia jotka sitten synnyttävät uusia ongelmia. Tiede on maailman hallitsemista. (Puheet hallinnasta ja kontrollista ovat hänellä vahvoja.)

Tämä on itselleni hyvin vierasta. Olen käsittänyt että teknologia, itse asiassa kaikki teknologia, tulee nimenomaan siitä että universumin fabriikki on jotain jota ei voi ylittää eikä kiertää. Jos haluaa tehdä jotain sen on toteltava luonnon käskyjä. Siksi ikiliikkujat - ja sen uskonnollinen analogi henkisyydessään täysin ravinnotta eläjät - eivät ole mahdollisia. Kikkana ei siis ole ylittää luontoa vaan katsoa mihin kaikkeen luonto taipuu. Ihmismieli ja tietoisuuskin ovat skientisteille jotain jota ei torjuta täysin vaan en tapahtuvat aivoissa, noudattaen jotain johon luonto taipuu. (Chopra puhuu myös siitä miten tiede hukkaa tietoisuuden ja haaskaa sen siksi kokonaan.)

Olen itse ajatellut että skientismi olisi juuri sitä että hyväksyy sen että tiede nimenomaan ei anna vastauksia vaan enemmänkin hakee niitä. Ja maailman hallitsemisen sijaan se tuottaa kaavoja joiden yli ihmisen mielipide ja maailamnkatsomuskin joutuvat joustamaan. Koska niitä päihittämmään millään inhimillisellä haluamisella ja yrittämisellä ei ole valtaa. Jos lait on keksitty oikein, ihminen ei voi toimia niitä vastaan vaikka itkisi. Kaiken tietäminen ja se, että pitää olla vastaus, vaikka mikä tahansa vastaus, ovat enemmän niitä uskontojen vaatimuksia. Maailman ylläpitävien voimien modifiointi, hallinta ja ylittäminenkin ovat enemmän magiikan, taikuuden ja uskonnon special area of expertise. (Chopra toki korostaa itse että nämä asiat ovat väärin. Hän korostaa että uskonto on epäonnistunut, mutta henkisyys ja hengellisyys jyräävät.)
* Teorioita ei ihanteissakaan kumota tieteen aukoilla, vaan falsifioimalla. Sillä että tiedetään että ne eivät toimi koska todellisuus tuottaa asioita jotka ovat ristiriidassa niiden kanssa. (Teorioiden toki täytyy ensin olla periaatteessa falsifoitavissa jollain havainnoilla jotta ne olisivat ylipäätään jotain jonka osuvuutta voitaisiin testata.)
* Karussa käytänteissä falsifiointi ei ole yhtä relevanttia ja siellä puhutaankin enemmän siitä miten hedelmällinen tutkimus on. Ihan sen vuoksi että ristiriitoja on helppoa peittää ad hoc -oletuksin. Ne tosin myös vähentävät teorian luomia ennusteita ja tätä kautta niiden avulla on vaikeampaa etsiä niitä vastauksia.

Tai ainakin näin olen luullut. Nyt, mm. maksumuurien vuoksi, en ole aivan täysin varma mitä muumin näköisissä universumeissa voidaan tuhota ja ylittää.

Rituaaleista taideperformansseihin

Teemu Laajasalo on pahastunut. Syynä on se, että "Taiteiden yössä" suosikkiyhtye Jape Lovén ja vapaa -ajattelijat suoritti performanssin jossa pestiin kaste pois. Vapaaehtoiset saivat siis kastellun pään ja tämän kerrottiin olevan kasteen poispesu. "Kyseessä on interaktiivinen performanssi, jossa halukkailla on mahdollisuus osallistua symboliseen kasteenpesuun." Tämä "Katumajärven jää" -kappale oli Laajasalolle epämiellyttävä performanssi.

Mielestäni kyseinen performanssi on hyvä taide-esitys. Se oli kantaaottava ja siihen reagoiminen kertoi yllättävän paljon. Laajasalo tuli paljastaneeksi kovin monta asiaa kirkosta ja itsestään:

Kasteesta ja kastamisesta valittamista pidetään pikkumaisena. Laajasalon reaktio kuvaa sitä vallitsevaa kulttuurimme tilaa. Ateistien puolella mikä tahansa merkityksen lataaminen on väärin. Puuttuminen ja pahastuminen on pikkumaisuutta. Uskovaisen puolella teolla on symbolista merkitystä ja se on kaunis osa kulttuuria. Esimerkiksi Laajsalo ei muutu pikkumaiseksi valittaessaan ilman shampoota tehdystaä vapaaehtoisesta tukanpesusta. "Jos haluaa oikeasti tehdä performanssin ja ravistella pyhiä arvoja kannattaisi tutustua Turkan, Teemu Mäen tai jonkun muun mestarin taiteeseen. Tällainen vapaa-ajattelijoiden performanssi on pikkusievää ja kiusallista jostain paitsi jääneiden nynneröiden piipitystä." Jo Laajasalon oma, hyvin voimakas ja pejoratiivisilla termeillä ladattu kertomus todistaa päinvastaisesta. Itse asiassa se todistaa että tässä ravistellaan keskeisiä tabuja hyvinkin ankarasti. Koska muuten Laajasalo ei välittäisi. Ja selittäisi että "Ja vaikea on ajatella, että kirkkoa kunnioittavat ja omat rakkaat lapsensa ja lapsenlapsensa kasteelle tuoneet perusdemarit iloitsisivat puoleen poliitikon Jape Lovénin halusta pilkata ihmisten uskoa ja kristittyjen sakramenttia." Joko siinä ravistellaan monille tärkeää tabuarvoa tai ei. Laajasalo keikailee sisällöllisesti ristiriitaisilla teemoilla samanaikaisesti. Vain dissaava asenne on pysyvä. Joka on reaktiona hyvin paljastava.

On itse asiassa huvittavaa, että butthurtiuden ja asenteellisuuden mestari Laajasalo - mies joka kirkon piirissä voi hakata ja vittuilla eriuskoisille ja selvitä tästä "huumori" -termin ylikäytöllä samaan tapaan kuin PerusSuomalaiset selviävät sariiri-ironia-känni-läppä-hetkenmielijohde -tematiikalla kaikeasta. Ja kirkon piirissä asia menee yhtä täysillä kuin huumorrii -asenne menee läpi nuivimpiin perussuomalaisiin. Laajasalo on toki hyvä asiantuntija tunnistamaan kokemusasiantuntijuudellaan pikkusievyyttä ja kiusallista nynneröiden piipittelyä. Mutta fiksuutta hänestä saa kaivaa katuporalla eikä löydä. Siksi onkin huvittavaa että Laajasalo ei tuo esiin omaa ilmiselvää ns. butthurtiuttaan vaan sen sijaan määrittelee asian siten että hän kristittynä pastorina astuu määrittelemään mikä on hyvää ja fiksua ateismia. Laajasalo ei siis enemmänkin nostaa esiin sen keiden pitäisi pahastua "Laajasalo sanoo uskovansa, että eniten kampanjasta ovat harmissaan monet fiksut epäilijät ja ateistit. Heitä hävettää tällainen." Mutta Laajasalo onkin trolli, tosin ei taitava tai osaava sellainen.

Laajasalo ei ymmärrä mitä eroa on uskonnollisella rituaalilla ja taideperformanssilla. Hänestä mikä tahansa rituaalinen toimenpide olisi uskonloikkaus tai vastaava. Tämä on hyvin kiinnostava huomio, sillä Laajasalolle teemana on se, että ei ymmärretä että kasteenpesu on sosiaalinen eikä teologinen performanssi. "Tahatonta komiikkaa tietenkin syntyy siitä, että uskonnollisia toimituksia vastustava järjestää uskonnollisia toimituksia. Ja vielä yrittäen peruuttaa jotain joka ei ole peruutettavissa. Katekismus opettaa, että kasteen vaikutus ja merkitys säilyvät jatkuvasti." Laajasalo siis todella olettaa että ateisti joka ottaa tukanpesun uskoisi, että kaste olisi jotain yliluonnollista ja pysyvää. Että jokin oikeasti olemassaoleva maaginen tässä pestään pois. Ei. Pikemminkin tämänlainen hiustenkastelu nykykulttuurissa demonstroi että ei uskota kasteessa olevan mitään. Se on samantyylinen temppu mitä joku voisi tehdä kummitusten kanssa. Jos joku selittää että jossain talossa on niin voimakas kummitus että se tappaa kaikki tietyssä kummitustalossa yöpyvät, on talossa yöpyminen demonstraatio siitä että ei usko tähän kummitukseen. Laajasalo näkee kasteen vain jonain oikeana rituaalina eikä siksi osaa edes tulkita tuota aktiota. Tämä ei ole poikkeuksellita kristityille. He ovat jumiutuneet teologiaansa ja dogmatiikkaansa syvästi eivätkä kykene irtautumaan niiden iskostamista skeemoista. Ja tätä kautta he eivät osaa tulkita suunnilleen mitään mitä ateistit tekevät.

Lisäksi on hyvin vaikeaa nähdä miten tämä tukanpesu riistää lasten kastamisen. Tässähän kastettiin vapaaehtoisia aikuisia. "Armas Maasalon rakkaassa lasten jouluvirressä puhutaan turvallisen Jumalan johdatuksesta ja jokapäiväisestä hoidosta ja pyydetään ’ettei meiltä maailma, riistäisi kasteen armoa.’ Sitä riistämistä vapaa-ajattelijat selvästi haluaa tässä demonstroida. Mutta ei taivastoivo, kasteen armo tai pelastus performansseilla häviä." Huvittavinta tässä on tietenkin se, että Laajasalo itse asiassa reagoi sosiaaliseen epäuskonosoitukseen selittämällä että "meidän taika on vahvempi kuin teidän". Onkin mielenkiintoista huomata että kirkko yleensä korostaa sitä että rituaalit antavat merkitystä. Ja korostavat että on tärkeää erottaa taikauskoinen fundamentalismi asiallisesta ja "vaikeammin kritisoitavasta" sofistikoituneesta teologiasta joka puhuu merkityksestä ja merkityksettömyydestä. Kuitenkin kastekysymys tässä kohden selvästi ei käsittele sitä sosiaalista merkitystä joka ateistilla voi olla "kasteen poispesussa". (Liitit minut instituutioonne rituaalisella keskisormennäytöllä joten olkaa hyvä - palautamme palveluksen. Tunkekaa hyvät aikomuksenne Helvettiinne jonka portaat tiettävästi on niistä rakennetut.) Sen sijaan korostetaan että kaste olisi todellinen taikarituaali jossa tapahtuu jotain yliluonnollista ja vahvaa jota ei voi pestä pois merkityksillä.

En tiedä mitä Laajasalo tavoittelee kritiikissään, mutta selvästi hän osoitti miten pikkumainen kirkko - ja etenkin hän itse - on. Ja miten vahvasti se haluaa kieltää kaikenlaisia hyvin mitättömiä asioita. Ja miten kun sen tabuja ravistellaan, sen perussävynä on pahastua koska asia on tärkeä, niin arvokas ja tärkeä. Mutta samalla tämä merkitys kiistetään ja sanotaan että oikeasti pitäisi käsitellä muita aiheita, koska muiden toiminnan määrittely ja ohjaaminen on se mitä asiallinen taideperformanssin kritiikin kohde aina harrastaa. Mutta tietenkin kaikki on mahdollista kulttuurissa joka toisaalta pesee kaiken konkreettisen kritiikin pois puhumalla rituaalien sisältämästä merkityksistä ja niiden kokemisista. Mutta toisaalta sitten on ensimmäisenä korostamassa rituaalien reaalista ja todellista puolta heti kun näihin merkityksiin isketään vaikka taideperformanssin voimin.

Teemu Laajasalo ei ymmärrä, että Streisand efekti on vahva. Että jos jotain haluaa kieltää tai ohjata muualle niin sitten ihmisille tulee tarve katsoa. (Joka on manipuloivampi sensuurin muoto, komentelu siitä mistä saa ja kannattaa puhua jos aihe on itselle epämieluisa.) Hänen venkoilunsa onkin tuonut vapaa-ajattelijoiden rituaalille arvoa ja merkitystä. Se, että hän haluaisi että tehdään jotain ihan muuta on demonstroinut monille - esimerkiksi minulle - että aluksi aivan tyhmältä vaikuttanut pinnallinen rituaali oli sittenkin jotain tärkeää. Ja joka teki juuri jotain jota nimenomaan hyvä taide tekee. Raapii arvoja ja paljastaa tabuja. Tabun paljastuminen näkyy tälläisissä asioissa lähes suoraan butthurtin määrässä. Näin ollen vapaa-ajattelijoiden päänkastelu olisi ollut itsessään tyhmä, absurdi ja merkityksetön. Mutta Laajasalon oma reaktio loi performanssin ympärille auran, ja latasi sen täyteen merkitystä. Laajasalo paljasti että hänelle kaste on taikauskoinen yliluonnollinen temppu eikä vain liberaali moderni ehdottomasti ei-taikauskoinen rituaali jossa kysymys on sosiaalisesta suhteesta vauvaan ja siihen miten vanhemmat ja suku saavat tähän merkitystä perinteiden kautta.

Onko uskonnon kutsuminen taikauskoksi tarpeettoman kohteliasta?

Monesti uskovaiset loukkaantuvat jos heidän näkemyksiään kutsuu "taikauskoksi". He toki keksivät itse mielellään hyviä selityksiä miksi he maailmankatsomuksensa vuoksi voivat syyttää jotain ihmisryhmää "pahaksi" ja tämä pitäisi ymmärtää.

Ja tätä pidetään hyvin tärkeänä. Kun esimerkiksi ortodoksit pahastuivat monien mielestä pikkumaisesti, moni selitti asian uskonnolle parhain päin. Sävy oli sen että uskontojen kohdalla on niin, että todennäköisesti melkeinpä millä tahansa uskonnollisella toimituksella on jokin tarkoitus. Ja jos ei ymmärrä tai ole halukas käsittelemään sen tarkoitusta, ei varmaankaan ole myöskään oikea ihminen arvioimaan, mitä menee rikki kun jotain tehdään väärin. Uskonto ladataan täyteen merkitystä ja siksi voidaan esittää lausuntoja joita joku voi pitää loukkaavina ja pikkumaisina.

Mutta esimerkiksi skeptikoille yliluonnollisuuteen uskominen on taikauskoa. Joten olisi kai periaatteessa niin että uskovainen joka loukkaantuu tästä ei ole oikea arvioimaan tätä. Koska jos ei ole halukas sisäistämään skeptikon maailmankuvallisia syitä sanavalonnalle, ei ole myöskään oikea ihminen pahastumaan jos jokin menee pilalle.

Itse huomautan tähän skismaan sen verran, että uskontoa ei pidä sekoittaa taikauskoon. Ihan sen takia että taikausko on usein asenteellisesti hyvinkin erilainen.

Hörhöjä ja kolhoja

Jos seuraa vaikka New Agea siitä syntyy mielikuva hörhöydestä. Tämä näkemys syntyy siitä että on muodikasta uskoa lähes mihin vain. New Age on taikauskoa koska siinä taikuus avaa uusia mahdollisuuksia. He laajentavat mahdollisen sellaiselle alueelle jonne useimmat ovat laittaneet mahdottomuuden. Taikausko onkin jotain joka laajentaa maailmaa ja lisää siinä olevien tapahtumien määrää. New Agessa jokainen tsäänssi on uusi mahdollisuus.

Kuitenkin jos katsotaan uskontoja, niissä asioihin ladataan enemmänkin kokemuksellista merkitystä. Ei vaihtoehtoja. Jumala on enemmänkin säätäjä. Joka määrää miten maailma toimii eli rajoittaa sen vaihtoehtoja. Joku joka ensin luo ihmisen joka pystyy tekemään asiaa x ja sitten sanoo että näin tekeminen onkin pahuutta. Ja joka sanoo että jos on valittava a ja b niin valitkaa a. Asiat on tehtävä tietyllä tavalla eikä muuten koska muuten merkitys menee rikki.

Näin ollen voikin selittyä se miksi monet kristityt ovat hyvin samanlaisia kuin pseudoskeptikot, eli ihmiset jotka haluavat identifioitua skeptikoiksi, mutta jotka eivät halua tutustua tieteeseen vaan lähinnä moikia sitä minkä jo aluksi tietävät olevan humpuukia. Pahimmat uskovaiset ja lähes kaikki pseudoskeptikot ovat tosikoita, ja tosikoita hirvittävillä mittasuhteilla. Heillä on ikään kuin arkijärki ja totuus. Vaihtoehdot tuomitaan automaattisesti höpöhöpöksi ja harhaksi. Jossain määrin uskontoa ja taikauskoa yhdistääkin vain uskominen taikaan.

Uskonto pitää avata mahdollisuuden sijaan merkityksellä.

Kenties uskonnon avaakin se, että he näennäisesti pitävät mahdollisuutensa auki mutta kuitenkin rajoittavat niitä.
1: Dan Ariely on kuvannut sitä miten jopa MIT -oppilaiden tasoiset ongelmanratkaisijat haluavat että heillä on mahdollisuuksia. Kun heille annetaan älypeli jossa pitää valita eri vaihtoehtojen välillä, on vaihtoehdoissa hyviä ja huonoja pinkkoja. Kerrotaan että tavoitteena on voittaa mahdollisimman hyvin. Jos valinnat pidetään auki, MIT:läiset vain valitsevat niitä jotka todennäköisesti antavat parhaita tuloksia. Mutta jos peliin lisätään elementti jossa huono vaihtoehto menee pois jos sitä ei käytetä, MIT:n oppilaat valitsivat sitä silloin tällöin, ilmeisesti jotta heillä olisi vaihtoehtoja. Vaikka näiden vaihtoehtojen aukipitäminen pienentää pelin tulosta.
2: Barry Schwartz taas on huomannut että ihmisillä on vaihtoehtojen paradoksi. He pitävät periaatteessa vaihtoehdoista mutta jos niitä todella tarjotaan heille liikaa, ihmiset ahdistuvat. Ihmiselle parasta on se, että on muutama asia josta valita.

Uskonto on jotain jossa luvataan vaihtoehtoja. Mutta koska hörhökerroin ja liiat vaihtoehdot ahdistavat, niin tosiasiassa näitä vaihtoehtoja karsitaan aivan älyttömästi. Näin syntyy illuusio valinnasta joka tuntuu merkitykselliseltä. Kuitenkin samalla oikeasti vaihtoehtoja ei ole paljoa joten ihmistä ei ahdista. Ja tämä tuntuu merkitykselliseltä. Siksi uskontoja syytetäänkin siitä että ne eivät ole avomielisiä. Sillä aidon avomielisyyden sijasta ne ovat valinneet merkityksen. Siinä ollaan kenties periaatteessa avomielisiä mutta tämä on usein hyvinkin näennäistä.

Joulun nimi

Joulu on Amerikoissa "Christmas". Siellä on viime vuosina käyty toistuvaa kinaa jota kutsutaan konservatiivipiireissä nimeltä "The War on Christmas". Se ilmenee esimerkiksi siten että toivotetaanko "Christmas" vai "Season's Creetings". Tämä sota ei tuota yhtä paljon väkivaltaa kuin "War on Drugs". Mutta sitäkin enemmän internetväninää. (Joku voisi jopa kysyä että kumpi on pahempi, voittaako määrä vai laatu.)

Tämä kaikki on erikoista. Sillä
1: Kristittyjen kannalta kyseessä on provenienssin kunnioituksesta. Joulun alkuperä nähdään kristilliseksi, jopa siinä määrin että usein selitetään että koska joulu on kristillinen juhla ei ateisti saisi pitää vapaata vaan hänen pitäisi mennä töihin. (Jota ei sitten kovin helposti saa tehdä vaikka yrittäisi. Kokeiltu on!) Koska joulussa on Christ -sanan keskellä ei Jeesusta pidä sensuroida. Nimen sisältö on siis tässä mielessä muotonsakin puolella tärkeä. Tämä johtaa kahteen ongelmaan joista toinen on tuon alkuperäasenteen vuoksi tavallaan pakko vain niellä.
     1.1: Mitenköhän kukaan jenkkipastori ei ole vaatinut että viikonpäivien nimet pitää uusia? Nehän tarkoittavat "kuun päivä", "Tyrin päivä", "Odinin päivä", "Thorin päivä", "Freijan päivä", "Saturnuksen päivä" ja "auringon päivä". Kaikki ovat täynnä pelkkää saatanallista epäjumalien palvontaa. Kyllä tähän pitäisi nyt ainakin Jeesus saada mukaan.
     1.2: Edellämainitusta syystä voitaisiin nähdä että viikinkien uskonto olisi nyt pakko ottaa käyttöön. Että kun kyseessä on viikinkien viikonpäivät niin sitten kristitty ei saisi käyttää kalenteria tai vastaavia.
2: Toisaalta vahvasti sekulaarien ateistienkin pitäisi vaatia sitä että tämänlaisista pakanallisista kytköksistä ja taikauskoista luovutaan. Että viikonpäivistä pitäisi poistaa sinne piilotettu uskonto. Sekulaarissa ateismissa kun halutaan puhdistaa julkinen tila uskonnollisista merkeistä.

Pieni ajatus riimukirjailluista taikamiekoista

Roolipeleissä klassinen tapa merkitä taikaesine taikaesineeksi on tehdä siitä riimukirjailtu. Tapa on tietysti klisee ja taikauskoa. Mutta sen taakse voidaan kuitenkin nähdä hitusen järkeä. Mieleeni nimittäin juolahti seuraavaa.

Esineisiin on klassisesti kaiverrettu kuvioita lähinnä jos ase on seremoniallinen statusesine. Ja tässä mielessä taikaesine on aina paitsi taikaesine, myös mahtiesine. (Monessakin mielessä.) Näin kaivertamisen vaivassa on jotain merkitystä. Ne vaativat työtä ja vaivaa.

Toinen asia on se, että monissa historiallisesti tunnetuissa miekoissa on omistuskirjoituksia. Esimerkiksi Leedsin Royal Armoureissa on näytteillä vanha gladiusmiekka. Se on ensimmäisen vuosisadan aikainen roomalaisen miekka. Hän on naputtanut sen terään oman nimensä, ilmeisesti jonkinlaisella kovasta materiaalista tehdyllä piikillä jota on sitten hakattu (ei raaputettu) terää vasten. Näin on syntynyt kirjaimia "pisteillä". Toisaalta Oslon museosta löytyy viikinkimiekka johon on kaiverrettu että miekan omistaa "Thormund". Miekan omistaminen on merkittävää jos se on kuulunut tärkeälle ihmiselle. (Kuten roolipelien taikaesineistössä usein onkin. ADOM tuntee esimerkiksi kirveen nimeltä "Rolf's Companion".) Ja toisaalta jos miekka on nimeämisen arvoinen se vihjaa että sillä on jonkinlainen laatusuhde aseen omistajan varallisuuteen nähden. Joka vihjaa laadun suuntaan.

Kolmas, kenties erikoisin, asia on kuitenkin se, että monesti miekoissa olevat kaiverrukset ovat seppien tunnuksia. Ja tätä kautta ne ovat brändileimoja. Riimukirjailun ihailu taikamiekassa voi tältä osin olla jotain joka viittaa "mainontaan hurahtamiseen". Brändääminen on tunnettu kauan. Tästä kenties vakuuttavin esimerkki on viikinkien +ULFBEHR+T -miekat. Ne olivat aikansa vahvin brändi. Niitä on löytynyt useista maista. Ja niille on ollut olemassa jopa väärennöksiä. Brändi on ollut niin vahva että on nostanut miekan hintaa jos on teeskennellyt olevansa ehta ULFBEHRT. Alan Williams on tutkinut ULFBEHRT -miekkoja ja huomannut että kaiverruksissa ei aina noudatettu oikeinkirjoitusta. Siihen aikaan kirjoittamista ei oltu standardoitu nykymalliin. Joten sanan ilmeneminen eri muodoissa ei välttämättä olisi ihme. (Ei etenkään kun tämän brändin kirjoitusmuoto on hankala. Itsekin typotan sen kanssa helposti.) Williams on kuitenkin analysoinut myös käytettyjä teräksiä. Ja hän on huomannut että jos brändin logossa on kirjoitusvirhe, se on koostunut todennäköisemmin huonolaatuisesta teräksestä kuin jos teksti on tavallisimmassa muodossa. (Mikä tulee mieleen jokaiselle joka on joskus ostanut kirpputorilta ADIDOS -merkkisiä verryttelyhousuja joiden persaus on revennyt.)

Itse asiassa ULFBEHRT -miekkojen teräslaatu johtaa kuitenkin vielä jatkomietintään. Ja nimenomaan sen kautta että joskus brändi on laadun tae eikä pelkkä hinnanlisä. (Kuten usein kuitenkin on.) ULFBEHRT -miekkojen parhaimmisto on tehty huippulaatuisesta korkeahiilipitoisesta teräksestä (wootz). Sen avulla syntyy kovia ja sitkeitä miekkoja jotka kestävät röykyttämistä. Väärennöksistä voidaan kuitenkin tehdä hämmästyttävästi saman näköisiä. Ilman näitä laatuominaisuuksia. Miekkaa ostava ei omalla silmällä pysty näkemään eroa näiden kahden välillä. Ja siksi piraattikopion ostanut saattoi joutua pulaan kun hänen ostamansa miekka onkin särkynyt käytössä. Itse asiassa jos piraattikopioita on muotoiltu ja hiottu samalla tavalla kuin ULFBEHRT -miekkoja joiden rakenne oli suunniteltu siten että se otti hyötyjä siitä että teräs oli hyvää. Tämä ratkaisu on tietysti perusteltua, mutta piraattikopioissa helposti kopioidaan juuri nämä piirteet koska ne näkyvät päällepäin. Ja koska teräs on ollut huonoa, se on kestänyt huonosti näitä rakenteellisia ratkaisuja. Ja on ollut huonompi kuin tavallinen miekka.

Kun oikeasti joutuu tilanteeseen jossa on kaksi aivan samannäköistä miekkaa joista toinen kestää ties mitä ja toinen särkyy sirpaleiksi suunnilleen ensimmäisessä kahakassa, ei voi oikeasti miettiä muuta kuin että aseiden laadun tulisi johtua jostain näkymättömästä maagisesta essenssistä. Ja näin ollen säilyneiden ja jäljellejääneiden riimukirjailtujen miekkojen laatua voisi kutsua taikuudella tuotetuksi. (Vaikka oikeasti se on "vain" metallurgiaa.)

Homo religiosus ja epäkunnioittavuus

Areiopagilla otettiin esiin viime aikoina keskustelua herättänyt tutkimus, jonka mukaan uskonnot vaikuttavat siihen miten tosissaan lapset ottavat tietyt uskonnollisiksi koetut tarinat. Siellä eräs esiin nostettu kulma oli itse asiassa eettinen statement "Jos uutisoitu versio olisi totta, se epäilemättä vahvistaisi erilaisia ennakkoluuloja, joissa uskovaiset nähdään herkkäuskoisina. Se voisi myös nostattaa keskustelua uskonnollisen kotikasvatuksen mahdollisista haitoista." Tätä tosiaan kohtaa joskus. Ajatusta siitä että homo religiosus -ihmiskuva olisi sekä tosi että miellyttävä koska sen takana on suvaitsevainen ja uskonnonvapautta kunnioittava ihmiskuva.

En ole itse kritiikistä hirvittävän paljoa erimielinen. Kun ensimmäinen koe todellakin mittaa sitä että kristittyjen lapset uskovat Raamatun kertomusten henkilöiden olevan todellisia useammin kuin muunlaisten perheiden lapset, en voi sanoa muuta kuin että "no shit, sherlock". Tosin ihmettelen Areiopagin tapaa heittää irrelevantiksi sitä että se jälkimmäinen tutkimus näyttää että "uskonnollisten kotien lapset arvioivat todennäköisemmin Raamatun kertomuksia muistuttavien kertomusten päähenkilöt todellisiksi kuin sekulaarien kotien lapset". Huomio ja kontekstointi ovat osuvia. Tämä toki kuvaa vain marginaalista määrää kaikista eri uskonnoista. Mutta ihmettelen miten tämänlaista tulosta pidetään irrelevanttina. Lasten helpommin tekemä päätelmä kun ei kuitenkaan ole kovin tieteellinen, joten jossain määrin voidaan sanoa että se herkistää heistä nimenomaan herkkäuskoisempia. Jos tämä ei ole yhdentyyppistä herkkäuskoisena olemista, en tiedä mikä on. Tosin ajatus siitä että maailmankuva vaikuttaa ihmisen havaintoihin ja tulkintoihin on itsessään sellainen että ei siitä varmaan havaintona kukaan hämmästy. Onhan tuoreesti havaittu että uskovaiset ovat todellakin herkkäuskoisempia siinä mielessä että he esimerkiksi näkevät intentioita ja Suunnittelua satunnaisuudessa.
1: Itse näen että homo religiosus on lähinnä "puoliksi oikeassa". Nähdäkseni molemmat ääripäät ovat väärässä ; Se, että uskonto pitää jotenkin kultinomaisesti ohjelmoida ihmisiin jotta heistä tulisi uskovaisia ei pidä paikkaansa. Ja samoin on väärä luulo uskoa että ihmiset olisivat luonnostaan teistejä. Kuten Pascal Boyer on kuvannut asiaa, on enemmänkin niin että uskonnot on opittava mutta ne kuitenkin opitaan helpommin kuin vaikka matematiikka. (Jonka vuoksi esimerkiksi elävät nuket ja patsaiden kouriminen iskostuvat mieleen ja saavat uskottavuutta.) Tämä ajatus ei liene vieras kenellekään joka tiedostaa sen että lapsille on kerrottava Jeesuksesta ja heidät on vietävä pyhäkouluun. Tämä ns. ydintiedon skeemojen sekasotku voidaan sitten muotoilla teistisesti siten että lapsilla on erityinen valmius oppia uskonto. Tai sitten se voidaan muotoilla skeptikoita miellyttävästi juuri mielen perusskeemojen sekasotkuksi. Kun Marjaana Lindeman toi asiaa aikanaan esiin, sitä pidettiin uskovaisten puheissa loukkaavana asiana ja huonona tieteenä. Koska sanana ei ollut "homo religiosus" vaan että asiat ovat uskottavia jos niihin liittyy "ydintiedon sekasotku". Sanoilla on jännittävä voima. Asiasisällön sijasta vakuuttavuus syntyy siitä mitä konnotaatioita sanat kantavat. (Tälläisiin harhautuvia pitäisi sitten kunnioittaa fiksuina ihmisinä!)

Mutta koska olen pääpiirteittäin yksimielinen esitetyn argumentin kanssa, muistutan että homo religiosus -ihmiskuva ei todellakaan aina tarkoita samaa kuin suvaitsevaisuus. Itse asiassa jos se viedään loppuun asti, siitä seuraa käytännössä ehdottomasti ideologista ja maailmankuvallista alaskatsomista. Tästä voidaan ottaa reiluuden ja avomielisyyden sanoilla itsensä julkisuuteen ponnistanut Tapio Puolimatka. Hänen ihmiskuvansa on äärimmäisen homo religiosus. Voimme suoraan nähdä mihin tämä johtaa. Hänen kirjansa "Viisauden ja tiedon aarteet Kristuksessa" alkaa sillä että hän korostaa Jesse Beringin kuvaamaa jumalvaistoa. Eli ajatusta jonka mukaan jokainen ihminen on syntyjään teisti, ei kristitty vaan jumaluskoinen. Sivut 29-35 on varattu siihen miten ateistien perheissäkin lapsilla on ajatus Jumalasta. Myöhemmin, sivulla 184 Puolimatka korostaa Calvinin näkemystä jossa kaikki ihmiset tietävät että Jumala on olemassa. Tämä on tietysti vain sen kuvaamista että ihminen on homo religiosus. Mutta Puolimatkan päähenki on esittää että ateismi on itsepetosta. Eli ateisti teeskentelee että ei usko Jumalaan mutta että oikeasti hän tietää että Jumala on olemassa. Ideologian joka ikisen jäsenen syyttäminen valehtelijaksi on aika kova teko. Ja Puolimatka tekee tämän väitelauseen ilman ainuttakaan poikkeusta. Väite on pilkallinen, halveksiva ja häijy. Ja se sopii täsmälleen siihen skeemastoon jolla Puolimatka on käsitellyt "naturalisteja" muutenkin.
1: Tämänlaisten asiallisuustaso on ymmärrettävää kun muistaa puolimatkan tavan "kunnioittaa" eri maailmankuviaan. Joka esimerkiksi näkyy hänen tavastaan kohdella Eric Piankaa "Tiedekeskustelun avoimuuskoe" -kirjassa. Puolimatkan into syyttää ihmistä 95% ihmiskunnan tappamisesta oli niin suuri että hän ei jaksanut tarkistaa lähteidensä uskottavuutta. Kun syytös koskee naturalistia, ei tarvitse olla yhtään tarkka eikä tutustua mihinkään. Kaikki on siitä ironista että Puolimatkan tuo kirja oli uskovaisten marttyyrikorttia heilutteleva teos, ja tässä hän osallistui isoon masinoituun kiusaamiskampanjaan joka oli lahja uskonnolliselta oikeistolta naturalistille. Lisäironiaa tähän saa siitä että "Viisauden ja tiedon aarteet Kristuksessa" on emotionaalis-eettinen teos jossa tunnesanat on kätketty mutta jossa tunteilu on silti vahvasti esillä. Ja sen teemana on että hedelmistään puut tunnetaan. Puolimatkan on siis ikään kuin omien ehtojensa nojalla otettava esille se että hänen oma hyvyytensä nyt kaiken kaikkiaan mitataan lähinnä Pianka -hedelmällä.

On selvää että on omituista väittää että homo religiosus -ihmiskuva suojelisi syrjinnältä tai että siitä poikkeaminen jotenkin lisäisi syrjintää. Ajatus on toki siitäkin relevantti että lapsia ja heidän uskonnollisuuttaan tutkittaessa on havaittu että lapsilla on uskonnollisia ennakkoluuloja, jotka ovat "alitajuisia" siinä mielessä että lapset eivät koe tai kerro kokevansa olevansa ennakkoluuloisia syrjijiä. Teot, eli hedelmät, sitten todellakin kertovat sitten muuta. Jostain syystä nämä asiat ovat niitä joista sitten vaietaan Areiopagilla ja muualla missä uskovaiset ovat kovasti korostamassa suvaitsevaisuutta. Ilmeisesti syynä on osittain se, että ateisteilla ja uskovaisilla on ikään kuin erilliset vaa'at. Ja se mikä on kristityltä "omasta uskosta kertomista" ja "avointa halua keskustella" ja "avomielistä ja reilua" on ateistilta sitten "militanttia" ja "vihaista" ja "tungettelevaa". - Tämmöisen edessä elo on vähän kuin siinä kun tajuaa että Jehovan Todistajat dissaavat Halloweenia ihan sikana, ilmeisesti pääasiallisesti siksi että he eivät osaa arvostaa ovikellojaan soittelevia satunnaisia tuntemattomia ihmisiä.

Vastakulttuuri

Seurakuntalaisessa oli kirjoitus jonka mukaan kristinusko on vastakulttuuri. Ajatus on luonnollisesti jonkin verran huvittava. Sillä onhan jokainen ääripatavanhoillinen fundamentalistikreationisti tunnetusti omasta mielestään radikaalin rohkea toisinajattelija. Mutta tässä ajatusta pohjustettiin hieman eri tavalla.

Siikavirta esittää, että "Kristillisen maailmankuvan mukaan universumi on mennyt rikki. Se ei siis kelpaa hyvän elämän mitaksi. Tämä on täysin ristiriidassa ateistisen maailmankuvan kanssa, jonka mukaan arvot ovat johdettavissa asianlaidoista."

Ajatus on melko poikkeava. Sillä jos ajattelemme teologiaa, siellä ateismi-teismi -väännössä ollaan jopa rasittavissa määrin fiksoiduttu ns. pahan ongelmaan. Siinä perussävynä on yllättävän usein se, että ateisti esittää että se mikä on ei ole eettistä. Eli maailmassa on pahaa. Ja toisaalta kristitty hyvin usein selittää sitä miten tämä pahuus on perimmiltään illuusio. Tässä syntyneen konvention perusteella voisi jopa sanoa että
1: Nimenomaan kristitty joka ajattelee että maailman on luonut kaikkivaltias ja hyvä Jumala on sitten tehnyt siitä parhaan mahdollisen maailman. Näissä Leibniziläisissä sävyissä olisi nimenomaan oikein vetää päätelmiä sitä miten pitää olla siitä mitä on.
2: Ateistit taas ovat sitten vetäneet vastapoolia. Itse asiassa Humea pidetään usein ateistina, luultavasti juuri sen vuoksi että hän moitti ihmeitä ja korosti humen giljotiinissa sitä miten siitä miten asiat ovat ei voida päätellä miten niiden pitäisi olla.

Humemutka.

Mutta sitten on syytä muistaa, että Humen ateismi nojaa pääasiassa sellaisiin anekdootteihin, kuin siihen missä kaatunutta Humea oli tullut auttamaan nainen, joka oli suostunut auttamaan Humea vasta kun tämä kääntyy kristityksi. Hume piti tätä opportunismia tilannetajuisena. Mutta Hume oli todennäköisesti jotain muuta kuin ateisti. Hän vastusti enemmän taikauskoa kuin kaikkea uskoa. Tästä voi saada esimerkkiä katsomalla Humen "pahamaineista" tai "maineikasta" "Dialogues Concerning Natural Religion" -teosta, jossa hän sanoo aivan suoraan "But surely, where reasonable men treat these subjects, the question can never be concerning the Being, but only the Nature, of the Deity. The former truth, as you well observe, is unquestionable and self-evident. Nothing exists without a cause; and the original cause of this universe (whatever it be) we call God; and piously ascribe to him every species of perfection."

Paul Russell onkin "The Riddle of Hume's Treatise: Skepticism, Naturalism and Irreligion" tulkinnut Humen tuotantoa siten, että kokonaiskuvaksi saadaan hyvin kompleksinen hahmo jota voisi kuvata enemmän "uskonnottomaksi" (irreligious). Hume esimerkiksi kirjeissään on vastustanut itseensä kohdistettua ateismileimaa, luultavasti hyvin samantapaisista syistä kuin esimerkiksi itse teen. Enkä siitä hieman säälittävästä syystä jota itseään "kulttuurikristityiksi" kutsuvat de facto ateistit sanovat silloin kun ovat ateisteja mutta turvautuvat Heikki Räisäsen sanoihin. "Ateisti-termi särähtää korvaani, koska siihen liittyy vapaa-ajattelun puolelta tulevia, ei aina kovin rakentavia assosiaatioita. Suosittelen kulttuurikristitty-termiä niille, jota eivät voi katsoa olevansa tunnustavia kristittyjä mutta arvostavat kristillistä perinnettä ja kamppailevat sen kanssa. Se on ikään kuin positiivinen versio tapakristittynä olemisesta." Se, että ihmiset eivät erota ns. antiteistiä ateistista ei ainakaan kohene sillä että joku rupeaa saivartelemaan ja luo käsityksiä kuin olisi kristitty vaikka ei ole. Jos ei halua olla kristitty ja asiallinen ateisti, on syvänä ongelmana se, että tuomitaan hyvin helposti joksikin jota varten olisi käsite "antiteisti". Ja tämän eron esilletuominen on ollut monille riittävän vaikeaa ilman tätäkin. (Itse toki vain huudan ihmisille, siitä tulee parempi mieli hänelle itselleen. Mutta monet tiedätkä, ateistit, ovat hankaluuksissa tämänlaisten asioiden kanssa.)

Miksi paha olisi kristitylle ongelma?

Joku voisi ajatella että hairahduin sivupolulle. Mutta Humen synnyttämä hämmennys on hyvä tuoda esiin ihan sen takia että se ikään kuin keikuttaa venettä. Konventiossa pahan ongelma pitää ratkaista ja se on ongelma joka nimenomaan kristityn olisi ratkaistava.

Kuitenkin pahan ongelmaan tunnetaan varsin v-mäinen paratiisikortti. Jos maailma on todella paras mahdollinen maailma, niin miten pelastus johonkin paratiisiin voisi olla mahdollinen? Jos vapaa tahto on se joka turmelee ja tuo kärsimystä, niin onko paratiisissa sitten vapaan tahdon puute? Jos tämä on paras mahdollinen maailma, niin onko paratiisi parempi kuin paras mahdollinen maailma ja jos on niin miten maailmamme muka sitten on paras mahdollinen?

Vaikka tämä ratkaisu selittäisi miksi monet uskonlahkot ovat sellaisia kuin ovat. Selittäisi miksi niissä ollaan niin lammasmaisia ja dogmaattisia, kuin jotain puolirobotteja. (Koska kyseessä on harjoittelu tuonpuoleista varten.) Niin ei se silti ole kovin tyydyttävä vastaus. Kenties olisi todellakin reippaampaa ottaa perisyntiä korostava - kenties jopa uusplatonistisia sävyjä saavan pakanallinen - ajatus siitä että maailma on roskaa ja siksi siitä miten asiat ovat ei voida sanoa miten niiden pitäisi olla.

Ja tämä mutka johtaisi siihen että uusateisteilla olisi jännittävä dilemma. Siellähän tämä on niitä asioita joista ei olla yksimielisiä. Dawkins kannattaa humen giljotiinia kun taas Sam Harris pitää periaatetta merkityksettömänä. (Tässä Harris on itse asiassa hieman paradoksaalisesti samaa mieltä Humen itsensä kanssa. Humelle is-ought -ongelma oli jotain joka nostettiin esiin ikään kuin induktion ongelman rinnalla. Humen mukaan induktion ongelma oli toki loogisesti validi, mutta se ei estänyt tiedettä toimimasta. Ja tällä samalla ystävällisen joustavalla asenteella Humen lempiasia, etiikka, saatiin sekin vakavan tutkimuksen piikkiin.) Tästä seuraa se, että:
1: Dawkinsille pahan ongelma on todellakin "tyhjä kysymys" joka ei tavallaan vaadi tai kaipaa mitään ratkaisua. Tämä sopii hyvin yhteen Dawkinsin kantaan siitä että jokainen kysymys ei ole relevantti. Dawkinsista se, että kysymys voidaan muotoilla ei tee siitä kysymystä joka tarvitsisi vastausta tai jolle edes olisi vastausta. Osa kysymyksistä on absurdeja, kuten kysymys kolmosen väristä.
2: Sam Harrisilla on tietyssä määrin pahan ongelma. Ja paradoksaalista kyllä hänkin tuntuu selittävän sen vetoamalla vapaaseen tahtoon. Tarkalleen ottaen siihen että ihmiset seuraavat uskontoaan dogmeineen eivätkä omaatuntoaan.

Kaikesta huolimatta on selvää että Siikavirran ajatukset siitä mitä ateismi on ja ei ole on hyvin lattea. Mutta samoin hän kohtelee tietysti kristinuskoakin. Liiallinen yleistäminen molemmin puolin latistaa tässä kohden tehoja ja häiritsee ainakin minua syvästi. Mutta kenties tätä tarvitaan asian ymmärrettävyyden vuoksi, mikä on itselleni sekundaarista. (Tai ainakin tekosyy johon viittaan ketun ja pihlajanmarhojen hengessä sen vuoksi että en osaa kirjoittaa.)

On kuitenkin piristävää  kuulla siitäkin vaihtoehdosta että nimenomaan ateistilla olisi vahva luottamus objektiiviseen moraaliin. (Is-ought -ongelman kieltäminen johtaa siihen. Siikavirta ei sano asiaa ääneen mutta tämä on seuraus siitä jos siitä miten on voidaan päätellä miten asioiden pitäisi olla.) Olen itsekin kyllästynyt kuulemaan siitä miten elämääni sopii pelkkää arvotyhjiötä ja nihilismiä. (Tai sitten olisi älyllisesti epärehellinen kun ei vie maailmankuvaansa sen ainoaan mahdolliseen johtopäätökseen.) Että kristityn elämässä voisi olla epävarmuutta moraaliarvojen ytimestä. Että usko on tämän jälkeen premissi johon heittäydytään tavalla joka ei ole rationaalisesti täysin perusteltua vaan uskonvaraista. Tätäkin mahdollisuutta ja tilannetta on mukava saada joskus näkyviin ns. kristillisilläkin foorumeilla.

Elävät nuket

Lapset leikkivät nukeilla. Tämä on yllättävän mutkikas prosessi. Voisi ajatella että olisi jotenkin pölhöä ja eläinaivoista luulla nukkea eläväksi. Mutta asia on juuri toisin päin ; Nukkejen käyttäminen oikean olennon korvikkeena vaatii toimivaa symbolifunktiota ja draaman tajua. Joka on kenties hienoimmillaan nukketeatterissa. Nuket ovat tulkinnan kohteita. Otan tällä kertaa esille kuitenkin lähinnä kauhun, vähän kuin "Otakar Zich (1923), joka näkee elottomiksi havaitut nuket koomisina ja groteskeina, eläviksi kuvitellut taas mystisinä ja pelottavinakin."

Ja näitä pelottavia nukkeja onkin. Itse asiassa otan tässä blogauksessa esille muutaman sellaisen nuken joita pidetään aivan oikeasti paranormaaleina. Ajatus on hämmentävä. Nukkeja pidetään lapsellisina ja naïvius joka niihin liittyy voi synnyttää ajatuksen siitä että ne olisivat erityisen turvallisia. Mutta samanaikaisesti on paljon tarinoita ja kertomuksia ja "perustuu tositapahtumiin" -kauhutarinoita jotka kertovat että nuket, joita lapsena halataan nukkumaan mennessä, olisivatkin pahimmista painajaisista.

Ensimmäinen on Mandy. Siitä on kerrottu esimerkiksi "NightWatch Paranormal" -sivustolla. Se viittaa tiettyyn, Quesnel Museum:issa olevaan näyttelyesineeseen. Se on kuulunut näyttelyyn vuodesta 1991. (Itse nukke on noin sata vuotta vanha. Ja siksi se on ylipäätään museossa.) Tarinasta kuultiin kuitenkin vasta 1992 kun kuraattori kysyi mielenkiinnosta oliko museoon liittyen kerrottu mitään kummitustarinoita. Museon työntekijät ovat kertoneet kadonneista eväistä. Ja tarinan levittyä nuken lahjoittanut ihminen kertoi että hän oli ennen kuullut itkua kellarista jossa nukkea oli säilytetty. Ja että siellä oli ollut ikkunoita auki. Näyttelyvieraat myös valittavat että nukesta ei saa oikein hyviä kuvia. Ja tämä on kenties helpotus. Sillä museon omilla sivuilla olevat kuvat joissa tämä posliinipäinen nukke on, näyttää että aika on tehnyt halkeamia posliiniin ja nukke on itse asiassa melko creepyn näköinen. Nukesta tosin näkee myös että se on uutena ollut varmasti hieno ja sievä. Sen näköinen että on vaikeaa kuvitella sen ympärille kauhutarinaa. Nykyinen tila on toinen. Mandyn halkeillut silmäkulma taas on katu-uskottava missä tahansa slummialueella. Jopa Helvetissä. Asiaa ei auta se, että nukkeen on maalattu melko yleinen illuusio. Sen silmät näyttävät katsovan kohti. Katsoi nukkea mistä suunnasta hyvänsä.

Robert -nukke taas on sen verran kuuluisa että sillä on oma, melko laaja, wikipedia -artikkelinsa. (Syynä on se, että juuri tämä nukke on toiminut inspiraationa "Chucky" hahmolle "Child's Play" kauhuelokuvasarjassa.) Se on päässyt myös "Stranger Dimensions" -sivustolle. Tämä nukkekin on noin sata vuotta vanha, vuodelta 1906. Siihen liitetään syntytarina voodoosta. Muutoin Robert -nukke näyttää saaneen voimia vuosien varrella. Sillä aluksi vanhemmat vain luulivat että poika leikki nukella ja puhui eri äänillä. Mutta pian huomattiin että nukke vastasikin takaisin. Lapsi myös syytti nukkeaan jos huone oli esimerkiksi sotkettu yöaikaan. Naapurit väittivät nähneensä ikkunasta miten nukke tuijotti ulos ikkunasta. Ja joskus nukke katsoi ulos eri ikkunasta, eli se kykeni myös liikkumaan. Kun omistaja vanheni ja kuoli, nukke siirtyi uudelle lapselle joka väitti vanhemmilleen, että nukke yritti tappaa hänet. Nykyisin nukke on museossa näyttelyesineenä ja ihmiset pyytävät siltä luvan jotta siitä saa ottaa kuvia. Jos lupaa ei pyydetä kuvat eivät tahdo onnistua. Ja moni pyytää nukelta jälkikäteen anteeksi, koska nukke myös tarinoiden mukaan kostaa niin että elämässä tapahtuu epäonnekkaita tapahtumia. Nukke myös liikkuu. Se kääntää päätään. Ja se katsoa toljottaa koko ajan naamallaan joka näyttää ruttoiselta ja sulaneelta. Juuri sellaiselta jonka voisi helposti uskoa miksi tahansa voodookulttilaisen rievuksi.

Kolmas, mielestäni pelottavin, nukke jonka haluan tässä nostaa esiin on Annabelle. Siitä löytyy materiaalia esimerkiksi "Mysterious Universe:stä". Se ostettiin 1970 -luvulla syntymäpäivälahjaksi tytölle joka oli yllättävän saman näköinen ja saman kokoinen kuin tämä Annabellenukke. Mikä on kenties ollut syy miksi se on ostettukin. (Samannäköinen ja samannäköinen ; Ottaen tietysti huomioon sen, että Annabelle on hyvin karkeasti muotoiltu nukke jolla on kolmio nenänä.) Tämä nukke on tehnyt kaiken. Aluksi sen kerrotaan liikkuneen vain hyvin vähän. Mutta pikku hiljaa nukke on ollut oleellisesti eri paikoissa. Siirtyneensä risti-istuntaan. Ja lopulta se on löydetty jopa seisomassa pystyssä nojallaan toisessa huoneessa kuin mihin sitä oli laitettu. Nukke myös lähetti viestejä. Lapuille kasaantui lyhyitä tekstejä, kuten "Miss me?" Nuken kerrotaan myös vuotaneen runsaastikin verta. Lisäksi sen on kerrottu yrittäneen kuristaa yöllä omistajansa. Nykyisin nukke on tukevasti laatikossa näyttelyesineenä Warrens Occult Museumissa.

Ihan oikeasti. Minun ei edes tarvitse kertoa-argumentoida että nämä tarinat ovat ns. bullshittiä.

Meidän työpaikalla katoilee aterioita. Ja syy miksi minulla ei ole hirveää määrää valokuvia Wallace Collectionista johtui siitä että vitriinit ovat äärimmäisen haastava valokuvauskohde. Koska lasi heijastaa valoa. Salama tuottaa valopalloja ja ilman salamaa valokuvat helposti joko tärähtävät tai lasi heijastaa. Minä olin itse lapsena syyttämässä mitä tahansa. Ja lapset muutoinkin syyttävät nukkeja, silloinkin kun niihin ei liitetä kauhutarinoita. Samoin tiedetään että ihmiset näkevät mitä haluavat nähdä. Ja näin rukousvastaukset ja nuken kirotuksi joutumiset ovat molemmat näytteitä siitä miten vahvistusharha toimii. Näiden tarinoiden luotettavuus nojaa tarinaan. Siihen että anekdootteja ei tarkisteta vaan ne ikään kuin vain luotetaan. On helppoa ja massojenkin mielipiteen mukaista pitää esittämiäni tarinoita ns. puhtaana taikauskona jota ylläpidetään esimerkiksi turistien tuomien rahojen vuoksi. Ja ihan syystä, sillä taikausko on käsitteenä hyvin osuva. Faktojen tarkistaminen ei ole yhtä vetoavaa kuin tarina. Jos esimerkiksi huojuvia tiloja jätetään pois tarinoista, nukkejen liikkeet alkavat vaikuttamaan helposti yliluonnollisilta. Mutta jos ne kerrotaan, putoilevat taulut ja nukkejen asentojen muuttumiset ajan kanssa muuttuvat ymmärrettäviksi. (Kuten kävi aikanaan paljon näkyvyyttä saaneen egyptiläisen patsaan kanssa.) Lisäksi vaikka tarinoissa kerrotaan että on mietitty sitä vaihtoehtoa että joku tekisi ns. käytännön pilaa, ei näitäkään väitteitä oikein demonstroida. Ja auki jää ennen kaikkea se, miten paljon näistä tarinoista oikeasti on totta. On lisäksi melko haasteellista ottaa vakavasti "Warrens Occult Museumin" kaltaisia tahoja joiden kutsuminen museoiksi kertoo lähinnä luovasta tavasta määritellä paikka johon on koottu esineitä. (Jo se linkki museon omille sivuille korostaa ... tiettyä varsin omintakeista suhdetta objektiivisuuteen.)

Mutta näissä nukeissa ei skeptikolle kiinnostavaa ole se, miten ne ovat epätodennäköisiä. Sillä tosiasiassa nämä nuket ovat "uskottavia" samalla tavalla kuin "horoskoopit ovat uskottavia" monelle naiselle. Ne tiedetään huuhaaksi, mutta niihin ei uskota kuin vähän leikillään. Kiinnostavaa on enemmänkin se, miksi näihin epätodennäköisiin tarinoihin kuitenkin "sillei jotenkin uskotaan". Itselleni psykologisesti mielenkiintoiseksi juuri tämän puolen tekee se, että vaikka pidän jokaista tämänlaatuista nukketarinaa yhtä epäuskottavana kuin mitä tahansa kummitustarinaa, eli jos joku kertoo anekdootin totena se on silti "vain satu joka on kerrottu ensimmäisessä persoonassa".

Mutta siitä huolimatta näiden nukkejen kohdalla on sama mikä itselleni tuli tutuksi kun nuorempana vierailin erilaisissa kummitustaloissa. Vaikka ei usko kummituksiin ollenkaan, niin kyllä siinä yön pimeydessä silti pelottaa. Enkä minäkään viettäisi yksin yötä pimeässä hotellissa Annabellenuken kanssa vaikka saisin siitä tuhat euroa. Tai kymmenen tuhatta. Se ei ole yksinkertaisesti sen paskahalvauksen arvoista. Sillä vaikka en usko kummituksiin, pelkään niitä. Ja tämä on, kognitiotiedetaustani huomioiden, oleellisen kiinnostavaa. Sillä tämä on ns. "talon tapa" näissä asioissa.

Itseäni näissä nukeissa kuitenkin viehättää se, että ne ovat hyvin ymmärrettävissä.
1: Jos ajatellaan Pascal Boyerin skeemojen sekoittumisen kautta, voidaan huomata että jokainen ylläoleva nukke on varsin klassinen kahden eri skeeman sekoittuma, ns. kompleksi idea. Tämän vuoksi nuket muistetaan ja ne ovat outoja ja kiinnostavia. Skeemojen mukaiset eivät yllätä, ja liian sekavat taas ovat vain kaaoottisia eikä niistä synny intuitiivista käsitystä. Kompleksit ideat ovat juuri sopivasti "tästä välistä". Kun tarina tai uskomus on kompleksi idea, ne ovat kiinnostavia ja muistettavia. (Ne täytyy kuitenkin opettaa jotta ne leviäisivät.) Ja siksi niitä koskevat asiat leviävät helpomin kuin muunlaiset.
2: Skeemat selittävät myös sitä, miksi nukkejen vaikutuspiiriksi uskotaan jotenkin vain nukkejen lähialue vaikka niitä näyttelevissä museoissa. Mutta toisaalta niiden kirouksien voidaan ajatella toimivan pitkänkin matkan päästä sen jälkeen kun tarttuminen on tapahtunut. Boyer kuvaa miten pyhäinkuvien kanssa on täsmälleen sama asia uskonnossa. (Ja olisi tästä toki muitakin esimerkkejä.) Onkin jännittävää huomata miten uskonnot ja tappajanuket vetoavat samantyylisiin vaistoihin. Mikä osaltaan vihjaa ja muistuttaa siitä että monin paikoin "uskonto" ja "taikausko" ovat valtapoliittisia käsitteitä, samoja ilmiöitä joissa oma kulttuuri määrittää kerettiläisydyen tyhmäksi ja taikauskoiseksi kun taas oman kulttuuripiirin asiat ovat hyviä ja luotettavia. Toki varovainen muistaa että analogia ei ole identtisyyttä, kuten uskonnonkaltaisuus ei tuhoa ateismin olemassaoloakaan. Mutta jotain tämä samanlaisuus toki kertoo.
3: Marjaan Lindeman on Suomessa tuonut esille sitä miten "ydintiedon sekasotku" on intuitiivista ja syynä taikauskon suosioon ja siihen että miksi arkijärki itse asiassa ei pidä tieteestä. Ja intuitio kertoo juuri sen miksi uskottavuutta ei saada koettelulla ja testaamisella ja varmistamisella. Vaan se nimenomaan syntyy helposti ja ilman työtä. Joka selittää miksi osa ihmisistä voi tehdä helposti kummitusnukeilla rahaa.
4: Itselleni kaikki kummitusnuket paljastavat yhden hyvin toistuvan piirteen. Sen, että ne ovat creepyjä hyvin tietyllä tavalla. Ne kaikki ovat uncanny valleyssa. Tämä on tärkeä piirre. Sillä tämänlaatuiset asiat tekevät kompleksisesta ilmiöstä paitsi yliluonnollisen niin myös vastenmielisen.

Ihmisen mieli on ikään kuin syvärakennettu tämänlaatuiselle. Todellisuudentajuinen on se ihminen joka tietää että kiroillessaan lagittavalle tietokoneelle hän antropomorfistaa hupsusti esineen jolla ei ole tietoisuutta. Todellisuudentajuinen on se ihminen joka ei usko kummituksiin vaikka pelkää niitä. Tiede ja rationaalisuus kertovat mikä on epätodennäköistä ja epäuskottavaa. Ja jos tämän antaa voittaa tunteet, on minusta riittävästi meriittejä skeptikko -nimityksen käyttöön. (Osa toki voi olla viilipyttyluonteita. Luultavasti nämä nuket ja muut kummitusasiat tehoavat heikommin autisteihin, ihan hardwire -asteella. Eli he ovat tässä kohden tavallaan vajaita sellaisella tavalla joka ajavat heitä harhaan vähemmän kuin ns. neurotypaaleja. Mutta yllättävän harva kykenee parempaan kuin minä tällä osastolla.)

Psykologia kertoo miksi uskomme asioihin, riippumatta siitä että tiedämme että uskomus ei ole tosiasiallinen vaan yön pimeinä hetkinä koettu paskahalvaus. Intuitiivinen ajattelu on toki omaa egoa rapsuttavaa. Sillä silloin pelko ohjaa ajattelemaan että kokemus viittaisi jotenkin siihen että nukke olisi oikeasti vaarallinen. Skeptikko taas saattaa tiedostaa jotain nöyryyttävää. Sen, että pelko kertoo siitä miten hän, kuten kaikki muutkin intuitioitaan seuraavat ihmiset, ovat hoopoja ja hupsuja. Typeryksiä. Tämän typeryyden tunnistaminen ja tunnustaminen itsessä on kuitenkin hyvin kasvattavaa. Ja kasvukokemuksen jälkeen kenties käy niin että laiskanpulskean toukan maailmankuvallisesta kotelosta kuoriutuu kaunis skeptikko.

Yksi Jumala pidemmälle

Uusateistien parissa hyvin suosittuna leviää slogan, joka on lainattu Richard Dawkinsilta. Tämä "God Delusion" -kirjasta napattu lainaus on seuraava "We are all atheists about most of the gods that humanity has ever believed in. Some of us just go one god further." Sen suosio kertoo siitä, että moni pitää sitä hyvin vakuuttavana. Jos uusateismi myy itseään tieteen ja rationaalisuuden ja järjen kautta, niin tämä on siksi hyvä keino mitata sitä järkevyyttä.

Edward Feserin vastaisku

Koska slogan on toistettu, ei pidä hämmästyä että se on otettu esille. Edward Feser on itse asiassa tehnyt sitä koskevan kritiikin. Hän esitteli myös sille ateistien käyttämän mukaelman. "Or as the Common Sense Atheism blog used to proclaim proudly on its masthead: When you understand why you dismiss all the other possible gods, you will understand why I dismiss yours." Feser ei ole kovin vakuuttunut. Hänen argumenttinsa nojaa siihen että Jumalat ovat hyvinkin erilaisia. Otan tästä pitkähkön lainauksen. Se on tarpeen sillä Feser on älykäs mies joka ilmaisee itseään lainaamassani tekstissä varsin tiiviisti. (On kenties parasta lukea se kokonaan. Otan kuitenkin jotain oleellista ylös tähän.)

"the “Common Sense Atheist” or “one god further” objection supposes that the God of classical theism is merely one further superhuman being alongside others who have found worshippers – Thor, Zeus, Quetzalcoatl, and so forth – only a superhuman being of even greater power, knowledge, and goodness than these other deities have. But of course, that is not what God is at all. He is not “a being” alongside other beings, not even an especially impressive one, but rather Being Itself or Pure Actuality, that from which all mere “beings” (including Thor, Zeus, and Quetzalcoatl, if they existed) derive the limited actuality or existence they possess. Neither does He “have” power, knowledge, goodness, and the like; rather, He is power, knowledge, and goodness (where the “participation” relation in Plato’s theory of Forms is transformed by the classical theist into a relation between created things and their uncaused cause, in light of the doctrine of divine simplicity – and also thereby transformed, by Thomists anyway, into a kind of efficient-causal relation)."

Argumentti on hyvin tuttu. Ja sen ytimessä on ihan kunnollinen argumentti. Jotta koko teismi voidaan vetää mukana, vaaditaan sitä että Jumala olisi jotenkin samanlainen. Mutta sitten väliin voidaankin vetää epäanalogisuus ja sitten kaikki ei olisikaan samanlaista. "Meidän Jumala on ihan eri juttu" -argumentti on tullut jossain määrin tutuksi myös blogini kautta. Käsittelin taannoin lentävän spagettihirviön kohdanneiden vasta-argumenttien kautta sitä, mitä tapahtuu kun tämä erilaisuus korostuu. Ja usein kun ateisti vertaa Jumalaa joulupukkiin, niin siinäkin vastaan tulee se, että joulupukki ei ole transsendentti olento ja Jumala taas on.

Tarkemmassa syynissä Feserin argumentti on mielestäni ymmärrettävä. Mutta se on ymmärrettävä vain hyvin tiukassa kontekstissa. Se on argumentti jossa teisti selittää miksi hän ei vakuutu Dawkinsin esityksestä. Se ei kuitenkaan itse asiassa osoita että Dawkinsin argumentti olisi väärin. Ja tämän se tekee kahta kautta:
1: Ensimmäinen on se, että ero ei kenties olekaan kovin oleellinen.
     1.1: Kuten jo spagettihirviöesimerkissäni esitin, on spagettihirviön olemusta käsittelevä aineisto varsin helppo transformoida niin että se mukailee klassisen teologian muotteja. Tässä kohden oleellista on huomata, että moni jumala voidaan muokata näin. Ja silti kukaan ei hauku kristittyä typerykseksi jos hän ei Feserin ehdoilla kiellä Allahia vaikka ei uskokaan tähän. Ja jos spagettihirviön transformoi klassisen teologian mukaisiin konsepteihin ja puhuu nuudeleista samaan tapaan kuin Jeesuksen lihaksitulemisesta maan päälle ihmiseksi, niin ei tämä konsepti silti uskovaisille muutu yht'äkkiä paljon rationaalisemmaksi.
     1.2: Ja toisaalta, vaikka teologit usein korostavatkin miten kristittyjen arvostama "filosofien jumala" ei ole antropomorfistinen Jumala, niin uskonnon suosion takana ovat juuri sellaiset konseptit kuin "armo" ja "rakkaus" jotka eivät tähän konseptiin suoraan mahdu. Ja jos mahtuvat, niin sama kikka voidaan toteuttaa spagettihirviön lonkeroillekin. Pascal Boyer onkin kuvannut sitä miten teologisesti korrektit konseptit jotenkin rationaisoivat uskoa, vaikka ihmiset sitten kuitenkin oikeasti uskovat ihan toisenlaisiin asioihin. (Johon liittyen kirjoitin ihan pari päivää sitten.) Kristityille ei Feser käy huutamassa että heidän uskonsa ei voi olla rationaalista, vaan se on sen sijaan latteaa ja banaalin idioottimaista, jos niissä seikkailee joku selkeästi puhtaasta Platonisesta ideasta eroava persoona Jeesus Kristus joka mm. parantaa sairaita ja keskustelee ja rakastaa ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.
     1+: Feser astuukin tässä itse asiassa vankkaan kristillisen imperialismin perinteen kelkkaan. Hänen asenteensa on tuttua niistä filosofioista joiden tehtävänä on ollut korostaa kristinuskon hienoutta ja pakottaa samalla kaikki muut kulttuurit ja uskonnot naurettavaksi taikauskoksi. (Tämä ei sinänsä ihmetytä, sillä suuri osa ateistejen uskontokritiikistä on juuri sitä että kristittyjen harrastamat tavat leimata harhaopit taikauskoksi on otettu käyttöön ja selitetään että kristinuskokin olisi samanlaista taikauskoa. Eli on todellakin tietyllä tavalla menty yksi J/jumala pidemmälle...)
2: Toinen on se, että Feser ei oikeastaan kontekstoi argumenttiaan hyvin. Hän esittää sen itse asiassa "sofistikoituneen teologian harrastajan" tavalla hyvin tyypillisesti. Tavalla jossa osoitetaan että kristinuskon konseptit ovat kenties liiankin tuttuja. Mutta että kritiikin kohde, tässä kohden ateismi, on lähtökohdiltaan jäänyt hyvin vieraaksi.
     2.1: Tästä hyvänä vastaesimerkkinä on solipsismi. Solipsismi on filosofiassa hyvin jännittävä ilmiö, sillä siitä tiedetään sen verran että se on läpeensä looginen, se ei ole tosiasioita vastaan. Se on mahdollinen, looginen ja koherentti. Siitä huolimatta vain hyvin harva esittää että voidakseen esittää mitään solipsismista poikkeavaa, joutuisi ensin kumoamaan solipsismin täysin mahdottomaksi. Että esimerkiksi Platonisti saisi esittää platonistisia teorioita vasta kun solipsismi olisi täysin kumottu mahdottomaksi. Feser kuitenkin pohjimmiltaan tekee juuri vastaavan vaatimista ateisteille. (Ja paradoksaalista kyllä, hän ei kumoa solipsismia vaikka soveltaa Platonismia. Mutta ateistejen kuitenkin pitäisi...)
     2.2: Hän ei ollenkaan huomioi uusateistien argumenttien kokonaisuutta. Esimerkiksi hän ei mieti sitä miten Dawkins on toistuvasti puhunut jaosta relevantteihin ja eirelevantteihin kysymyksiin. Dawkinsin maailmankuvassa Feserin tarjoama jaottelu ja epäanalogia tarkoittaisi sitä että kyseinen Jumala on irrelevantti. Sitä ei tarvitse edes käsitellä, koska se on lähtökohdiltaan sellainen että se nojaa konsepteihin jotka sopivat uusateistien viitekehykseen yhtä huonosti kuin platoniset ideat ja foundationalistinen objektiviinen kaikille yhteinen todellisuus solipsismiin. ; Toisin sanoen Feser menee argumenttinsa kanssa "ateismin tielle" siinä mielessä että hän kuvittelee että ateismi olisi jotenkin alisteinen teistien premissoinneille. Ja juuri tämä on yksi niistä tärkeimmistä eroista uusateismin ja vanhan ateismin välillä. "Et voi kumota Jumalaa" on siksi jotain jota on tyhmää vaatia. Uusateisti katsoo että relevantit Jumalat ovat ne joita he jo kritisoivat. Ja muiden peruslähtökohdat eivät ole heistä relevanttien kysymysten piirissä joten he voivat olla intellektuellisti tyydytettyjä ihan sanomatta näistä konsepteista sanaakaan.

Silti yksi Jumala pidemmälle on melkoisen huono argumentti.

Jos unohdetaan Feser ja asiaa lähestytään maltillisemmin ateistejen maailman omien perusoletusten kautta, saadaan selvemmin esille se miten argumentti on yllättävän heikko. Feser on liian fiksoitunut teologiaan ja teologien ehtoleikkien maailmaan, että hänen argumenttinsa on kiinnostava jos ja vain jos olet teisti. Hän antaa luvan olla uskomatta uusateistien tähän argumenttiin. Mutta se ei kuitenkaan estä uusateisteja uskomasta omaan argumenttiinsa lujastikin. Se ei tavallaan edes heikennä sitä uusateistejen kannalta.

Siksi on kenties hedelmällisempää katsoa Dawkinsin argumenttia sellaisenaan. Se on induktiivinen arugmentti jossa selitetään jotakuinin seuraavasti että: (a) Ihmiset hylkäävät Jumalat A, B, C, D... (b) Myös X on Jumala. (=) Myös X voidaan hylätä.
1: Nähdäkseni (a) -kohdan kritisoiminen on tässä kohden melko oleellista. Siitä on vähintään hyvä lähteä. Sillä Feserin argumentti korosti (b) -kohdan kritisoimista. Tässä premississä on yllättäviä puutteita.
     1.1: Jumalien setissä itse asiassa viitataan johonkin hyvin erikoiseen. Siinä ei viitata argumentteihin vaan asenteisiin. Ja tämä on tärkeää. Logiikan perussääntöjen mukaan henkenä on se, että jos yhtä tosista premisseistä johdetaan sama päättelysääntö, niin myös johtopäätöksen olisi oltava yhtä uskottava. Usein testaankin erilaisia kristillisiä Jumalatodistuksia siten että otan päättelyn, puran sen argumenttirakenteeksi ja vaihdan Jeesuksen tai JHWH:n Thoriin. Jos argumentti soveltuu Thoriin, ja kristitty ei käänny viikinkiuskoon tai pidä viikinkiuskoa järkevänä hän todellakin on tilanteessa jossa on pakko ymmärtää miksi joku ei pidä sitä Jeesusargumenttia pätevänä. Mutta nimenomaan tätä tässä tiivistyksessä ei tehdä.
     1.2: Argumentti viittaa enemmän jonkinlaisen luvallisuuden ideaan kuin oikeastaan mihinkään muuhun. Se on, suoraan sanoen, älyllistä laiskuutta. Sillä tosiasiassa se, että lähes kaikki kristityt torjuvat muut Jumalat ja pitävät itseään järkevinä ei tarkoita että tämä poissysääminen olisi oikeasti järkevä aktio. Itse asiassa uusateismissa koko liikkeen olemassaolo tietyssä määrin nojaa siihen että ihmiset tiedostavat sen että huutoäänestys tai näkemyksen yleisyys ei tee ideologiasta yhtään sen todempaa. Siksi myöskään se, että moni kristitty hylkää kaikki Allahin teologiset variantit ei tarkoita että Allah olisi järkevästi ja rationaalisesti kumottu näiden ihmisten mielessä. Tim Minchin onkin nerokkaasti sanonut siitä miten "I think the trouble with being a critical thinker or an atheist, or a humanist is that you’re right. And it’s quite hard being right in the face of people who are wrong without sounding like a fuckwit. People go “do you think the vast majority of the world is wrong”, well yes. I don’t know how to say that nicely, but yes." Ja asia todellakin on näin. Se, että uskovaiset torjuvat Jumalan A, B, C, D... ei tarkoita että eliminointi olisi järkevä. Uusateistien mielissä uskovaiset eivät ylipäätään tee ratkaisujaan järkevästi, joten hämmästelen miksi tämä kyseinen asia olisi jokin vääjäämätön poikkeus. Argumenttinahan ei ole, että ateismi olisi jotenkin ihan normitason tyhmää, vaan sitä myydään fiksujen ihmisten oppina.
2: Tästä voidaan tosin jatkaa siihen että Feserin käsittelyn ulkopuolelta löytyy tapa sitten katsoa myös sitä (b) -kohtaa. Nostaisin esiin sen, että listaus ei itse asiassa ole sama asia kuin kattavuus tai ilmiön kuvaus. Jos mietimme induktiota, voimme huomata että kyseessä on ilmiö jossa on voimakkuusasteita.
     2.1: Voisin lähestyä asiaa matemaattista kuvausta käyttävällä vertauksella. Lukion matematiikassa opetettiin induktiivista todistamista siten että jos haluttiin todistaa jokin ilmiö kokonaislukujen maailmassa piti ensin todistaa se kun X=1 ja sitten se piti sen jälkeen todistaa kun X=N+1. Tästä seuraa sitten se, että kaikki todistuu kaikessa. Näin ollen jos meillä olisi väitelause jonka mukaan jokainen kokonaisluku on pienempi kuin 10, emme voi todistaa tätä ottamalla ensin X=1 ja todistamalla että se on alle 10 ja ottamalla X=2 ja selittämällä että väite on todistettu kun X=2 on ensin todistettu ja +1. Argumentti olisi vahva vasta kun huomataan että N on mikä tahansa kokonaisluku, myös 999999 joka on selvästi suurempi kuin 10.
     2.2: Analogia on yleensä heikompi argumentaatiossa kuin korrelaatio. (Toki korrelaatioilla on voimakkuus ja hajonta jotka voivat tehdä niistä epämääräisiä, joten tämä on enemmänkin nyrkkisääntö kuin vahva statement.) Molemmat ovat induktioita, mutta analogia on epätäsmällisempi. Ja jos puolustaa analogiansa heikkoutta selittämällä että induktiot eivät ole täydellisiä mutta induktioita käytetään ja että induktiot ovat hyväksyttäviä, ei ymmärrä että loogisen positivismin jälkeen kysymys tieteen ja ei-tieteen välissä on muuttunut. Kysymys ei ole enää määritelmäerosta ja tiukasta erottelulinjasta vaan rajanvedosta. Demarkaatiokysymys on haasteellinen, mutta jotkut induktiot ovat silti paljon paskempia kuin toiset.
          2.2.1: Tilastollisissa virheissä esimerkiksi cherry picking ja vastaavat muistuttavat siitä että "iso kasa anekdootteja, edes tosi anekdootteja" ei ole samaa kuin kunnollinen tilastollisen yhteyden todistaminen. Samasta syystä slippery slope -argumentti on loogiselta rakenteltaan induktiivinen väite joka usein kertoo lähinnä selittäjänsä ennakkoluuloista ja tarinankerrontataidoista. Ja tämä tapahtuu siitä huolimatta että "ne on niinq induktioita kaikki". On totta että kaikissa induktioissa on puutteita, sillä se ei taivu deduktioksi. Induktion ongelma ei todellakaan myöskään kumoa induktion kätevyyttä perusteluratkaisuna. Mutta siitä huolimatta on selvää, että toisissa induktioissa nämä ongelmat ovat mittaluokkatasolla eri kohdassa kuin toisissa. Toki tämä tarkoittaa lähinnä sitä että Dawkinsin kanssa on ihan mahdollista olla erimielinen. Hänen käyttämänsä induktio on heikko. Se ei toki tarkoita että argumentti olisi mahdoton tai ehdottoman väärä. Sen kanssa on vain helppoa olla erimielinen. Nähdäkseni argumentin suurin - tai ainakin ohittamattomin - heikkous onkin juuri (a) kohdassa.

Eli kaiken kaikkiaan.

Teismin totuusarvoa mitatessa asia on siten, että jos falsifioit nipun partikulaareja jumalia, et voi väittää että tämä kasa muuttuisi automaattisesti laadukkaaksi argumentiksi kaikkia mahdollisia jumaluuksia vastaan. Tällä on tietysti hyvin suuri merkitys agnostismini kannalta. Sillä suoraan sanoen voisi esittää että jos "+1 -malli" toimisi, olisi hyvin helppoa edetä suoraa päätä täysateismiin. Agnostismi kumoutuisi välittömästi jos päätelmä olisi kovin ehdoton. Minun ilokseni se ei sitä ole.

Kaiken kaikkiaan Dawkinsin sitaatti muistuttaakin siitä että se edustaa jonkinlaista äärimmäistä arkijärkeä. Siksi ei ole ihme jos Feser löytää sen variantteja arkijärkeen keskittyneeltä ateismisivustolta. Tämänlainen argumentti on siis vähän kuin ateistejen versio Pascalin vaa-asta, jossa arkijärjen mukanaolo hämmentää sitä että uskoon ei hypätäkään rationaalisesti Jumalan totuusarvon mukaan, vaan sen mukaan että palkkio on riittävän hyvä; Sen henkihän on se, että Jumala saisi olla vaikka miten epätodennäköinen konsepti. (Haluttavuus muuttuu mielessä kuin itsestään samaksi kuin Jumalan olemassaolon todellisuus.) Ja tässä kohden en tee oikeastaan muuta kuin korostan sitä että ihmisen arkijärki on, noin keskimäärin ellei vielä yleisemminkin, helvetin epäluotettava ja tyhmä asia.

A(te)senteellisen ihmisen utopia

Kävin hyvin omituisen kinan eräässä uskontokriitikoiden ryhmässä. Keskustelu oli hyvin omituinen, koska ihmiset olivat ensinnäkin kovin erimielisiä, ja silti keskustelua väritti vahvasti se, että he eivät kuitenkaan oikein ymmärtäneet edes sitä mitä yritin sanoa. Erimielisyys tilanteessa jossa sanomani sisällön kanssa ollaan erimielisiä olisi hyväksyttävissä jos sanomani edes ymmärrettäisiin. Mutta kaikki yritykseni täsmentää asioita näyttivät pölähtävän ihmisiltä hilseen yli ja siitä huolimatta jäljelle jäi jonkinlainen pahastuminen ja närkästys minua kohtaan.
1: No, jäi minunkin suuhuni hieman paha maku. Nimittäin kun ensin ihmiset kysyivät kommenttia, niin pian reagointi oli se, että jos kuva ei kelpaa niin pitäisi piirtää itse parempi. Luulin että kommentteja pyydetään jotta niitä saadaan. Ja luulin että tämänlaisessa tilanteessa ei tarvitse olla lehmä sanoakseen että maito on hapanta. Huvittavaa oli myös se, että näissä vaatimuksissa esille se, että kun valitin ensin siitä miten kuva liian leimallisen antiteistisenä haluaa poistaa uskonnot yhteiskunnasta, sain selitystä jonka sisältönä oli se, että millä symbolein minä paremmin kuvaisin sitä että ihmiskunta luopuu taikauskosta. Eli symbolia koskeva analyysi ei johtanut ajatuksia viestiin asti. Ja pääkritiikkini kohdustui juuri viestiin jota se symboli on tavallisesti levittämässä.

Ryhmän logoksi aiottiin laittaa sinänsä ihan hieno kuva. Siinä oli kuvattuna klassinen evoluutiokuva, jossa alkeellisemmasta ihmisapinasta jatketaan jonossa nykyihmiseen. Kuvan viimeinen ihminen sitten laittoi erilaisia uskonnollisia symboleita roskakoriin.

Kuva joka itse joutaisi ö-mappiin

Kuva jossa ei suinkaan
konstruktiivisesti analysoida
ja rakenneta omaa asiaa, vaan
ollaan torppaamassa melko
ehdottomalla asenteella.
Roskis on itsessään
destruktiivinen, tuhoava.
Jätteeksi hylkääminen
on asenne, jossa
argumentatiivisuuden
korostaminen ei välity.
Ja minulle tämä on tärkeää.
Että uskonnosta voi luopua
KUN SEN ENSIN TUNTEE.
Ja että sen jälkeen se
on helppoa ; Tämä vaatii tutustumista
eikä sitä että heittää roskiin.

Olen sanonut oman osani roskissymbolista. Monia saattaa ihmetyttää miksi jaksan välittää tämänlaisista. Sillä olen käsitellyt uskontoa lähinnä rautahansikkain. Lisäksi harjoitan erilaista kusipäistelyä, kuten polttelen Raamattuja testinä. Ja käyn kirkossa hattu päässä. Syynä tähän roskissymbolin paheksuntaani on se, että eräässä mielessä sovellan parilla jatkokorollaarilla John Wilkinsin 95/95 -sääntöä. "95/95 rule: 95% of people are decent human beings 95% of the time." Pyrin omalla kusipäisyyskorollaarillani siihen että kohdistan oman 5% niihin 5% ihmisistä. (Sillä kannatan Aaron Jamesin näkemystä jonka mukaan kusipäisyys on sitä että tehdään pahaa siksi että ajatellaan että muiden paha jotenkin oikeuttaisi sen.)

Otsikkoon roskiksen laittaminen on yksinkertaisesti jotain joka antaa liian syvän aseman tämänlaiselle. ; Roskakoriin laittaminen vihjaa luopumisen lisäksi poisheittämieen ja roskakorissa on myös hieman saastaisuuden tuntua. ~ Näkisin että uskontokritiikissä on hyvä muistaa että joskus voi olla syytä piirtää koraanille paskantava Muhammadsika. Siihen reagointi kun voi paljastaa jotain tärkeää islaminuskoisista. Mutta jos sellaisen piirtää se on myös jonkinlainen tunnustus itsestä. Ja jos tämänlaisen sikakuvan ottaa vaikka omaksi tunnuksekseen, niin sitten ei pidä ihmetellä jos joku pitää militanttina aggroavana paskiaisena.

Se kuva.

Se kuva. Elikkä
"The March of Progress".

Mutta tosiasiassa myös evoluutiokuva on hyvin oleellinen asia huomioitavaksi. Se nimittäin pitää sisällään toisen viestin. On selvää että ehdotelma oli kahden varsin käytetyn symbolin kombinointia. Ja tätä kautta on selvää että myös tämän puolen viesti on syytä käydä läpi. Kuvahan on klassikko. Ja siksi on hyvä huomata, että sitä on myös käsitelty. Evoluutiobiologi Stephen Jay Gould on "Wonderful Life":ssä katsonut että se on kuva jonka kautta ihmiset ikään kuin helposti saavat kokemuksen siitä että he ymmärtävät evoluutiota. "The march of progress is the canonical representation of evolution – the one picture immediately grasped and viscerally understood by all" Mutta tässä on sisällä tietty viesti. "The straitjacket of linear advance goes beyond iconography to the definition of evolution: the word itself becomes a synonym for progress." Ja tämä taas ei ole evoluutioteorian mukainen "life is a copiously branching bush, continually pruned by the grim reaper of extinction, not a ladder of predictable progress." Gould on kritisoinut kuvaa siitä että siinä (a) ei kuvata evoluution haaroittuvaa luonnetta, ihmislajin kehityskin pitäisi kuvata pensaana sen sijaan, että sitä kuvattaisiin suorana jatkumona kohti tiettyä määrättyä lopputulosta (b) se luo tarinan jossa nykyihminen olisi jotenkin hienostuneempi, laadukkaampi, parempi ja muutenkin ylivertainen. Evoluutio ei tarkoita välttämättä paremmaksi tulemista. Gould ei arvostanut narraatiota jossa sankarillinen ihminen kehittyy vaikeuksien kautta voittoon "ennaltamäärätysti ja ohjatusti" suoraa evoluutiopolkua pitkin, jossa ihmislajin superius ja ehdoton paremmuus askel askeleelta olisi se joka ohjaisi lajin kehitystä ja tulevaisuutta.
1: Vastaava evoluutiokuvasto on helppo löytää lähes kaikkialta. "X -men" -maailmassa mutantteja kuvataan usein "seuraavana askeleena". Kuitenkin tämä vaatisi sitä että mutaatiot olisivat erityisen hyödyllisiä. Ja tässä kohden analyysi näyttää sekoittavan funktion ja adaptaation. Toki keskeiset X -miehet selviävät merkittävistä uhista joten tietyllä tavalla mutantit voivat olla hyvinkin eduksi hengissä selviämiselle mutta (a) x -mutaatio on kaikilla mutanteilla sama, mutta sen efekti on hyvin satunnainen - ja kaikki mutantit eivät ole edullisia, näkyvimmät sankarit eivät siis edusta geenin keskivertoista kelpoisuutta, joka taas on se joka on populaatiossa luonnonvalinnan avulla yleistymisen takana (b) valtaosa mutaatioista vaikuttaa selvästi ulkonäköön tavalla joka ei ole lisääntymiselle edullista, esimerkiksi karvainen sininen mutantti tuskin saa suosiota naistenisukussa, eikä tässä mikään regenerointikyky tai erityinen voimakkuus auta (c) tosiasiassa suuri osa X -miesten sankaruudesta on sitä että he selviävät ongelmista joita heidän geeninsä aikaansaa. Esimerkiksi geeni aikaansaa suuttumusta ja hyökkäyksiä ryhmiltä jotka haluavat eliminoida mutanttirodun.

Kun tämä laitetaan uskontokritiikkisymboliin, nousee tietysti ensin (a) vähän sellainen sävy että tässä ei nyt oikein tykätä uskonnosta eikä oikein osata evoluutiota (b) ja sitten hieman vähemmän nolona piirteenä on se, että pelkkänä symbolina kuvaan välittyy viesti siitä että uskonnon roskiin heittävä olisi jotenkin seuraava, parempi, askel. Että kyseessä on edistys johon liittyy tulevaisuusutopia. Jonkinlainen ajatus siitä että järki jyrää uskonnon. Itse en tämänlaiseen usko. En koe uskottavana ylipäätään ihmisten mielipiteiden muuttamista edes yksilötasolla. Saati että tästä saataisiin hallittu yhteiskuntatasolla tapahtuva mielipiteiden muuttuminen. Toki monilla uskontokriitikoilla on hyvin klassinen asenne. He ajattelevat valistushenkisesti että ihminen on rationaalinen olento. Ja siksi he voivat uskoa kuten Freud, että taikausko tullaan tallaamaan maahan. Itse voisin olla enemmän Kärnän "kurjulaisten kultamunien" suunnalla. Hän viittaa Joseph de Maistren ajatuksiin ja selittää että "kaikki järjen rakentama voidaan murskata järjen avulla, ja että vain irrationaalinen kestää. Ihminen kun kuvittelee olevansa järkevämpi kuin onkaan. Kuitenkin häntä ohjaavat tunteet ja tiedostamattomat motiivit. Ihminen jälkikäteen rationalisoi eli selittää tolkullisiksi valintojaan."

En usko tämänlaiseen suurisuuntaiseen. Minulle uskontokritiikki on henkilökohtaisempaa. Se ilmentää osittain "omaa normaalia 5 prosenttiani". Eli sitä johon ei ole välttämättä mitään moraalisesti kestävää tekosyytä. Kostonhimo, pottujen maksaminen pottuina ja vastaavat "inhimilliset asiattomuudet" joissa unohdetaan se, että koston ja oikeudenmukaisuuden välinen ero on se, että kosto ei ole oikeudenmukaisuutta. Tällöin räyhäämiselläni on lähinnä itselleni terapeuttis-katharttinen vaikutus. Toisaalta saatan hakea kritiikillä asiallisemmin myös tilaa itselleni. Silloin väliksi ei ole se, muutaako kukaan mieltään itse asiasta. Ei minua suoraan sanoen kiinnosta onko joku toinen ateisti vai kristitty, kunhan hän suhtautuu minuun asiallisesti. (Tämäkään ei tietysti ole kaikki uskontokritiikin merkitys. Osa yrittää tehdä uskonpuhdistusta, eli ei torjua uskontoa vaan niiden ikäviä käytänteitä. Kaikki uskontokritiikki ei ole ateistista, ei edes agnostista. Myös teistit joskus kykenevät siihen.)

Loppukaneetti

En siis jaa otsikoksi laitetussa march of progress -roskismerkissä kulkevaa viestijoukkoa:
1: Tulevaisuusoptimistista ajatusta jossa uskontokritiikki tavoittelee utopiaa, uskonnotonta sekulaaria tulevaisuutta. En luota ihmisiin, ihmiskunnan tulevaisuuteen tai muuhunkaan. Ihan liikaa irrationaalista toivoa käsitettäväksi ja vielä vaikeammin jonain totuutena hyväksyttäväksi. Jos nielisin tämän viestin voisin ryhtyä vasemmistolaiseksi mannermaisen filosofian ystäväksi.
2: Ajatusta jossa ollaan parempia jotenkin ennaltamäärätysti ja edustettaisiin jotenkin itse itsensä nimitetysti ihmiskunnan laadullisesti parempaa ja kehittyneempää osaa jossa muut, eri lailla ajattelevat, edustavat alkukantaista ja huonoa.
3: Uskontoa voi käsitellä kuten roskaa, ikään kuin jonain joka voidaan ehdottomasti vain heittää roskiin kuin saasta, sen sijaan että voitaisiin vaikka asettua rationaaliseen keskusteluun jossa sille annetaan mahdollisuus ja sitten tämän päätteeksi vaikka hylätään.
4: Sitä että evoluutiosta voidaan levittää virhekäsityksiä tukevaa materiaalia vain siksi että "tykätään evoluutiosta" ja tämä virhekäsityksiä levittävä ikonisto on "kliseisyyteen asti toistettua ja tunnettua".
5: Sitä, että ryhmä joka ei ole ateismiryhmä vaan nimeomaan pyrkii olemaan "uskontokriittinen ryhmä" ei kovin hyvin voi ottaa tunnukseensa tämänlaista varsin repivää tunnusta. Jos kyseessä olisi jokin marginaalinen militanttiantiteistiryhmä se voisi kenties kuvata hyvin kokonaisjoukkoa. Samoin jos se olisi -edellistä vaihtoehtoa huomattavasti lievemmin- poliittinen ryhmä joka pyrkisi nimenomaan siihen että uskonnon asema jotenkin heikennettäisiin kenties jopa nollaan asti yhteiskunnasta, kuva voisi sopia ryhmälle. Roskissymboli on kuitenkin jo itsessään leimallisesti ns. uusateistien käyttämä, joten se vihjaisi että kaikki uskontokritiikki olisi tähän alakultuuuriin kuuluvaa. Jonain välivetona se voisi olla hauska. Mutta ryhmä joka laittaa tämän otsikokseen antaa sellaisen viestin jossa en yksilönä halua olla osallistumassa. Jos muut ajattelevat toisin, tämä on heidän lupansa tehdä.