Orjuudesta, liberalismista ja lompakkoon iskemisestä

Eric Williams on kirjoittanut orjuutta koskevan kirjan "Capitalism & Slavery". Otsikon voisi luulla olevan markkinavoimien vastainen teos. Mutta se oikeastaan lähinnä tarkastelee kapitalismin ja orjuuden välistä suhdetta. Merkittävää ja erikoisat on, että Williamsin näkemyksen mukaan kapitalismi oli sekä vahva orjuutta ylläpitävä voima että syy sille miksi orjuus loppui. Kirjan aiheena on tavallaan brittien orjuuden taloushistoria.

Orjuus ei ollut vain halpaa työvoimaa, vaan siihen liittyi työllistävää vaikutusta joka teki orjuusalasta hyvin merkittävän työllistäjän. Esimerkiksi kahleisiin ja lukkoihin tarvittiin monenlaista tuotantoa aina malmin louhimisesta lukkoseppiin. Sama koski tietenkin esimerkiksi sokerinjalostusta, laivastoa ja vastaavia. Tässä mielessä yhteiskunnasta tuli sellainen että se tarvitsi orjuutta ylläpitääkseen systeemiä joka sitten ylläpiti orjuutta. Orjuus ei siis koskenut vain orjuutta vaan se oli liitoksissa laajasti talouselämässä. Ja tämä taas väritti koko yhteiskuntaa.

Toisaalta Williams huomautti että orjuuden kumoutumisen takana oli se, että se lakkasi olemasta taloudellisesti kannattavaa. Ja tämä itse asiassa on mielenkiintoinen siinä mielessä että tahot jotka ennen puolustivat orjuutta alkoivat tämän jälkeen arvokeskustelemaan orjuutta vastaan. Tätä ennen jopa samat tahot saattoivat puolustaa orjien käyttöä viittaamalla siihen miten orjuudesta luopuminen romauttaisi taloutta. (Huomiotaherättävää oli myös se, miten etenkin ne tahot joille orjuus ei ollut taloudellisesti kannattavaa hakivat taloudellista etua sitä kautta että kilpailijat eivät voisi tuottaa orjilla, jos kilpailijoilla orjuus oli vielä taloudellisesti kannattavaa.)

Liberaaleilla on tapana ajatella, että moraali ja moralismi on se joka ohjailee ihmisiä. Tästä syntyy sellainen tilanne että ajatellaan että esimerkiksi orjuutta harrastavien ihmisten tulisi ymmärtää miltä orjista tuntuu ja tämä korjaisi heidän toimintansa. Samoin rasismin voidaan ajatella johtuvan siitä että ihmiset pelkäävät turhaan ja avomielinen keskustelu poistaisi nämä pelot.

Moni ei usko tämänlaiseen. Jos kuvitellaan yhteiskunta jossa on yhteiskuntarakenteet. Ja olet tässä yhteiskunnassa orja. Koet jatkuvasti diskriminaatiota. Tai väkivaltaa joka voi olla joko konkreettista väkivaltaa tai rakenteellista väkivaltaa. Toisin sanoen orjilla tuomioita tulee asioista joista muita ei tuomita, ja tuomiot ovat pahempia. Heidän on muita ihmisiä vaikeampi ansaita elantoa jossa on minkäänlainen elintaso.

Kun yhteiskunnassa on tämänlainen tilanne, voidaan viitata vaikka Gandhiin, jonka mukaan oli melkolailla sama ammutaanko ihminen vai ajetaanko hänen elinolosuhteensa sellaiseksi että hän kuolee nälkään. Gandhin näkemys on siitäkin mielenkiintoinen että kun katsotaan kansanmurhien historiaa, yksi oleellinen osa kansanmurhaa on ollut se, että sen on haluttu näyttää joltain muulta kansainvälisen oikeuden silmiin. Siksi esimerkiksi kuolemanmarssit joissa kuolee valtava määrä ihmisiä voidaan kuitata "emme ottaneet mukaan tarpeeksi ruokaa, virheitä tapahtuu". Väkivallan ja rakenteellisen väkivallan erolla ei usein tässä tasossa ole merkitystä. Paitsi kiemurtelullisesti.

Liberalismissa rakenteellisen väkivallan syy nähdään olevan ensi sijassa moraalinen. Toki tämä on siinä mielessä totta että perimmiltään nämä kysymykset ovat etiikkaa. Mutta samalla he ajattelevat että moraalisuus ja moraaliin vetoaminen ovat niitä keinoja joilla tilanne ratkaistaan. Tämä tarkoittaa sitä, että liberaalilla on luottamus systeemiin. Siihen, että voidaan keskustella ja systeemiä rikkomatta korjata ongelmia niin että siitä tulee hyvä.

Tässä kohden liberaalius eroaa oleellisesti vasemmistolaisesta ajattelusta. Nykyään vasemmistolaisuutta ja liberaaliutta pidetään synonyymeinä. Mutta niiden välillä on ero. Vasemmistolaisessa ajattelussa on vahvemmin henkenä se, että osa väkivallasta on systeemissä joka ylläpitää itseään. Ja tätä kautta systeemiin ei voi luottaa sellaisenaan. On kenties jopa tehtävä vallankumous jossa rikotaan systeemi jotta voidaan rakentaa tilalle parempi järjestelmä.

Tässä ajatellaan että yhteiskunta luo tietyt rakenteet joita se tukee luomalla systeemisen väkivallan tai jopa suoranaisen väkivallan tukemaan tätä. Moraaliargumentit rakentuvat yhteisölle usein after the fact. Tai ne vähintään saavat tai menettävät suosiota merkittävästi sen mukaan tukevatko vai vastustavatko ne näitä rakenteita. Moralismi on siksi jotain jolla yritetään hoitaa oiretta sairauden sijaan. On turhaa odottaa että rauhanomainen arvokeskustelu yksinään ratkaisisi onglemia koska onglemat ovat seurausta siitä minkälaisia systeemisen väkivallan, kiusaamisen ja vähättelyn rakenteita järjestelmässä on. On jopa väärin luottaa keskusteluun koska se voi taata sen että entiset ongelmat jatkavat olemassaoloaan tulevaisuudessa. Sillä rakenteet säilyvät ja siirtävät näitä asioita eteenpäin.

On mielenkiintoista ottaa esille ajatus siitä että joissain systeemeissä itse järjestelmä on ongelma. Ja niiden sisällä on turhaa keskustella koska se ei tule muutamaan mitään. Tilanne on ympäripyöreä ja toivoton. Sellainen joka tulee mieleen kirkon arvokeskustelussa vastaan tulevat hymistelyt siitä että tietyt asiat tietenkin kovasti halutaan saada mukaan kirkkoon, mutta "aika ei ole vielä kypsä". Mikä on kaunis tapa sanoa että et kenties elinaikanasi saa tätä asiaa mukaan kirkkoon. Tämänlaista järjestelmää ei tietenkään voida muuttaa arvokeskustelulla, vaan on kenties aivan järkevää pahastua ja sanoa että "boikotin uhalla ilmoitan, että parempi olisi että aika olisi kypsä, koska herran tähden minä ainakin olen".

Tällöin ei tietenkään olla modernin maailman liberaaleja joista monikulttuurisuus ja eri kulttuurien yhteistyö toimii aina. Ja jonka mukaan ongelmat ovat vain pelosta ja väärinkäsityksistä johtuvia. Tällöin muistutetaan että kenties vallankumouksen tai arvokeskustelun sijaan tuleekin vaikuttaa maailmaan sillä ainoalla tavalla jolla siihen vaikutetaan. Eli iskemällä Kaikkivaltiaaseen ja Kaikkien Yhteisesti Jaettuun Arvoon, rahaan.

---

Kirjoittaja ei ole halukas kuolemaan ideologiansa tai muun puolesta. Siksi ei kannata lähteä tökkimään. Sillä niin kauan kuin näin voi olla mahdollista että hän on jossain tilanteissa valmis tappamaan. Jos sen vaihtoehtona on kuolema.

Passiivis-aggressiivisuuden käytön etiikkaa

Olen "omilla teilläni" jatkanut passiivis-aggressiivisuudesta aloittamaani keskustelua. Se on ollut hyvin erikoista. Tämä on aihe joka ei ole ollut filosofisen keskustelun keskiössä. Se on kuitenkin hyvin tavallinen ja kohdattu asia. Erityisesti sen kokeminen näyttää olevan hyvin muistettua. Aihe voi siis ansaita enemmänkin mietintää.

Itselleni asia on ollut melko yksinkertainen. Oma suhteeni passiivis-aggressiivisuuteen on ollut se, että se on lällättelyä. Se on strateginen tilanne jota olen tehnyt silloin kun olen tulkinnut/tuominnut/kokenut jonkun ihmisen (1) sellaiseksi että hänen kanssaan keskustelu on mahdotonta (2) sellaiseksi jonka läsnäollessa on menossa valtapeliä tai ärsyttävyyttä jonka vuoksi vaikeneminen ei ole vaihtoehto. Tässä mielessä passiivis-aggressiivisuus on strategia. Strategia joka tehdään jossain määrin siksi että takana on syvä turhautuminen, ajatus omien vaikutusmahdollisuuksien rajallisuudesta. Siinä on itsekin menty aika pohjalle. Ollaan jossain määrin tilanteessa jossa keinot ovat loppuneet ja ollaan tilanteessa jossa moraali on rikkaitten luksusta. (Kun rikkaus loppuu ja syvä absoluuttinen köyhyys alkaa, käynnistyy nälkäkuoleman välttely ryöstöin, kidnappauksin ja vauvojen syömisin.)

Usein tällä ilmaistaan halveksuntaa kun halveksuntaa ei saa osoittaa. Tästä esimerkkinä olkoot blogiini tullut kommentti uskonnollisesta julistajasta joka käännyttää ja jossa lopun hymiöt ovat loukkauksia. Kun uskovaisen tulee rakastaa ja olla ystävällinen, tästä otetaan helposti kuori. Kysymys on jossain määrin pelkuruuden ja vihan yhdistelmän naamiointi hyveellisyydeksi. Tässä ei ole välttämättä kokemus keskustelun loppumisesta vaan enemmänkin siitä että ajatellaan tämänlaisen lähestymisen jotenkin murtavan vastapuolen kuorta. Teoria on käytännössä eitoimiva. Mutta se selittää miksi sitä törmätään myös julistuksessa. Julistuksessa jonka ytimessä on ajatus toisen pelastamisesta ja siitä että tämän toisen mieli todella saadaan muuttumaan informoinnin edetessä.

Kuitenkin joskus passiivis-aggressiivisuutta voidaan lähestyä jopa hyveellisyyyden kautta. Esimerkiksi eräs ihminen kertoi että hän on passiivis-aggressiivinen silloin kun tarjolla olevat vaihtoehdot ovat sitä julmempia. Eli jos esimerkiksi pitäisi olla aggressiivinen jollekin ihmiselle joka kestää aggressiivisuutta huonosti. Tällöin passiivis-aggressiivisuus voi olla verrattavissa Gandhin passiiviseen vastarintaan. Tällöin siihen voidaan liittää terminologiaa joka hakee "pelkuruuden" ja "kaksinaamaisuuden" sijaan perustansa eettisemmin väritetyistä konsepteista. (Mikä on sinänsä mielenkiintoista koska olipa käytössä mikä tahansa teoria passiivis-aggressiivisuuden taustasta, niin passiivis-aggressiivisuus kuitenkin koetaan samalla tavalla.)

"Kansalaistottelemattomuus"

James Hirvisaari kirjoitti eilen facebookiinsa suhteellisen voimakasta materiaalia. Aineisto on ns. varmuuden vuoksi tallessa myös ruudunkaappauksena. Sillä olisihan ikävää jos Hirvisaaren tärkeä sanoma vaikka katoaa ... sanotaanko odotettavissa olevan mediakohinan tai vastaavan .... vuoksi. Sillä monilla hänen kaltaisillaan on erikoinen suhde sananvapauteen ja sananvaltaan. Sellainen jossa sananvapaus tarkoittaa sitä että saa sanoa mitä tahansa. Ja että mitään vastuuta ja vaikeuksia ei saa tulla mistään. Monet vapautta korostavat filosofit ovat kuitenkin nähneet eron pelkän särkevän anarkian ja vapauden välillä. Ero on karkeasti ottaen siinä että vapauteen liittyy vastuu. Tottakai pidän Hirvisaarta vastuullisena miehenä. Mutta datavirheitä ja viestien katoamisia voi kuitenkin tapahtua.

On merkittävän kiinnostavaa huomata, että viesti on väkivaltaan melko positiivisesti suhtautuva. "...en ole esimerkiksi ollut laisinkaan pahoillani kuultuani erään hotellinjohtajan mustasta silmästä, en myöskään erään hotellin kärähtämisestä. Paikkakunnalle olisi ollut paljon parempi, jos se olisi palanut maan tasalle." Tämä ei toki ole paha. Olen itsekin fantasioinut monenlaista vähintään kohtuullisen häiriintynyttä. Se, että näitä fantasioita ei toteuta elämässä eikä kehota muita tekemään niitä käytännössä on juuri se ero mikä on tärkeä. En pidä siitä, että tuomitaan ajatusrikoksista. (Vaikka jo syntinen ajatus onkin kristinuskossa tuomittu.) Hirvisaari sympatiseeraa melko rankkaakin tuomitsemista. Mutta muistaa toki korostaa että vain mielessään. "kannatan mieleni maailmoissa kenttätuomioistuimia ja rikollisten puihin ripustamista. Symppaisin jopa lopullista kollektiivista ratkaisua."Häneltä toki lipsahtaa. Kaikkeen ei kirjata mielikuvitusta. "Mikään ei ole liiallista toimintaa pahantekemisen lopettamiseksi." Mutta tämä voi olla lipsahdus. (Jopa Freudilainen sellainen.) Retoriikassa tunnetaan myös viime aikoina melko vahvasti yleistyt teema joka vihjaa että sympatiaa tulee myös Suomen kansalaisten kohtelemiselle samalla tavalla. "Samoin kaikki maahanmuuttopolitiikan kelvottomaan tilaan syylliset pitäisi saada ankaraan vastuuseen kansanpetturuudesta." Joka vihjaa siitä että tosiasiassa maahanmuuttajat ovat vasta alkusoittoa.

Maanpettureiksi ja maanpettureiden tavalla tuomittavaksi on kenties odotettavissa myös siitä että sattuu olemaan väärä maailmankuva ja mielipide. Mikä on viehättävä ajatus koska perinteisenä oikeuttamisen retoriikkana on ollut se että mielipiteenvapaus ja tyhmienkin mielipiteiden ilmaisu on tärkeämpi kuin poliittinen korrektius. Ja että esimerkiksi siksi Sieg Heiliä täytyy saada sananvapauden vuoksi sanoa vaikka se olisi provokatiivista. Tätä on vaikeaa sovittaa yhteen sen kanssa että pitäisi tuomita tai jopa lynkata siitä että olisi suvakki. Että jos maailma olisi oikeudenmukainen ja toimisi siten miten pitäisi niin seuraisi tätä. On vaikeaa ajaa mielipiteenvapautta ja sitten vaatia "ankaraa vastuuta" kansanpetturuudesta.

On toki huomattava että Hirvisaaren käsittelemässä tekstissä ilmenee sana kansalaistottelemattomuus. Kun Päivi Räsänen aikanaan herätti koko kansakunnan Kokoomusnuoria myöten keskustelemaan omantunnonvapaudesta ja siitä onko vahvin "Raamattu", "omatunto" vai "Suomen laki". Silloin korostui että sisäministerin lisäksi aika moni, noin neljännes, olisi valmis rikkomaan lakia omantuntonsa edessä. Tätä sitten selitettiin parhain päin puhumalla siitä miten tämä koskisi Suomea radikaalimpia olosuhteita - joka vain mitätöisi sen että aihe olisi Suomessa esitettävässä puheessa kristityille mitenkään relevantti.

Tätä Räsäsen ajatusta kykeni sympatiseeraamaan siksi että kansalaistottelemattomuudelle on vakiintunut määritelmä. Se liitetään sellaiseen ajatusperinteeseen jota edustaa Henry Thoreau ja Mahatma Gandhi. Ja tähän omantunnonvapauden kohdalle voidaan nähdä jopa ansiokkuutta. Kansalaistottelemattomuutta kuvaa se, että (1) tottelemattomuutta motivoi jokin yhteiskunnallinen epäkohta ja sillä tavoitellaan tuon epäkohdan korjaamista. (2) Tottelemattomuuteen osallistuvat toimivat omilla nimillään ja kasvoillaan ja (3) ovat valmiita kärsimään siitä seuraavat rangaistukset. (4) Toiminta on väkivallatonta.
1: Toisin sanoen kansalaistottelemattomuutta edustamaan voidaan saada vaikka Casey Rybackin "Rastimo", jossa lauletaan että "Ei muutama tonni paljoo oo pahan akan pilkkaamisesta". Ja siitä erkaannutaan välittömästi kun samainen laulu esittää että "Ei muutama vuosi paljoo oo pahan akan kalttaamisesta".

Thoreaun filosofia on antikansallismielistä ja korosti nimenomaan autonomisuutta, yksilönvapautta ja kaikkea muuta vastaavaa. On yksinkertaisesti niin että valtio tehdään jotta se hyödyttää siinä eläviä yksilöitä. Ja jokaisella yksilöllä on oikeus irrottautua valtiosta. Josta seurasi se, että henkilö ei saanut valtiolta mitään, ei henkilöllä myöskään ollut valtiolle velvoitteita. Näin ollen ei ole esimerkiksi mitään velvollisuutta osallistua sotaan puolustamaan maataan. Ei vaikka olisi syntynyt siihen. On selvää, että kansalaistottelemattomuus on saavuttanut positiiviset konnotaationsa sitä kautta että se on liitetty hyvin tärkeisiin ihmisoikeusvoittoihin. Hirvisaaren tapa käyttää termiä yrittää irtautua kaikesta tästä. Ja se vihjaa siihen suuntaan että Hirvisaaren yleissivistys ja kognitiivinen kyvykkyys taitaa olla sillä tasolla että hän ei kykene sitomaan niitä hirttosilmukoita joita hänen pimeissä väkivaltafantasioissaan hautoo.

Onkin huvittavaa katsoa, miten kansalaistottelemattomuutta terminä käyttävät sellaiset ihmiset joilla on viehtymys anonyyminä kommentointiin. (Jopa pseudonyymi on saavutus monille.) Tyyppien puheissa korostuu termi maanpetos ja lynkkaamisen eufemismit. (Maanpetos muuten käsittää muuten pääasiassa sotaan yllyttämistä ja vakoilua koskevia rikoksia. Mutta tietenkin sanojen sisältöjen osaaminen, kirjoitustaito tai muu älykkyysosamäärältään kenkää fiksummille helpot aktiot eivät ole näiden isämmaanpuallustajien vahvinta alaa.) Ja haastettuna - eli kohdatessaan erimielisen - nämä muutoin niin innokkaat sananvapauden airuet uhittelevat naisille raiskaamisesta ja miehille hakkaamisesta ja tappamisesta. Väkivaltaa ei pidetä pahana, sitä toivotaan lisää aivan suorasanaisesti, ilman mitään "vain fantasioissani" -suojauksia.

Muutos - enkä nyt puhu siitä joutsenlaulupuolueesta vaikka se Hirvisaaren maininnan jälkeen voisi olla relevanttia - on ollut kohtuullisen ripeä. Ja poikkeuksellinen. "Helsingin yliopiston tohtorikoulutettava Mari Kuukkanen varoittaa, että muukalaisvihasta on ”kovaa vauhtia” tulossa täysin arkipäiväistä Suomessa. Kuukkasen mukaan hallitseva ajattelutapa Suomessa tuntuu olevan, että iskut ja vihamielisyys ovat luonnollisia ja selitystä kaipaamattomia reaktioita turvapaikanhakijoiden määrän kasvuun."

Kun puheissa näyttää kerran toisensa jälkeen nousevan se, että maahanmuuttajien lisäksi olisi oikeudenmukaista rangaista myös "suvakkeja", olen tietenkin varautunut siihen että ilmapiiri muuttuu siihen suuntaan että pian täällä hakataan-lynkataan-poltellaan myös "suvakkejen" taloja. (Ja herran tähden minulla ei ole aavistustakaan siitä lasketaanko minut "suvakiksi" vai ei. Tästä näyttää olevan useita mielipiteitä. Tosin ei minusta taida yksikään muodikas suuntaus tällä hetkellä ihan hirveästi digata.)

Olisin ironisen huvittunut siitä että sananvapautta hokeneet ihmiset ovat tuomitsemassa mielipide-erojen vuoksi. Olisin ironisen huvittunut siitä että pelkkien internetissä pilkatuksi tulemisesta itsensä vainotuiksi martyrisoituneet eivät koe mitään ongelmaa talojen polttamisessa tai mustien silmien jakelussa. Olisin ironisen huvittunut siitä, että ne ihmiset jotka ovat vihanneet "kuplautumista" ja korostaneet mielipiteenvaihdon tärkeyttä ja vaatineet poliittisen korrektiuden välttämistä ovat kannattamassa sitä että "maassa maan mielipiteillä tai maasta pois". Jossa esimerkiksi väärä poliittinen suuntaus on "maanpetos". Olisin ironisen huvittunut siitäkin että ihmiset jotka vihaavat kommunismia ja korostavat kansallismielisyyttä ovat vahvasti Putin -trollien vietävissä. Ja jotka ehdottavat ateisteille Staliniin ideologisten vainojen vastenmielisyydestä ja heittelevät juttujaan Pohjois-Koreaan muuttamista ovat vetämässä linjaa jossa väärän poliittisen suuntauksen kannattaminen on jotain josta on tuomittava kansanpetturuudesta. Mutta eihän tässä tilanteessa oikein voi olla huvittunut.

---

Kirjoittaja fantasioi täysin viattomasti ja ilman mitään kannustusta tai aktivointia natsien "katupartion" kohdalle tulevasta itsepuolustustilanteesta jossa harrastetaan toiseenhyökkäyksen ja ennaltaehkäisevän väkivallan sijasta puhdasta reaktiivista itsepuolustusta. Ja jossa puolustusmanööverit kodhistuvat ensi sijassa hyökkääjien kiveksiin, joihin tietenkin kohdistetaan voimankäyttöä sillä mallilla jossa jokainen aktio on mahdollisimman tuhoisa ja laskutapa on "käytetty yksi voima". Pääiskut ovat tietekin turhia sillä aivojahan noilla kohteilla ei ole.

Kristinuskon olennainen vika ; Pelastus

"Soren: "What has happened to our world is most unfortunate, and yet vital. Those who refused to believe needed to be purged from existence so that we could begin anew."
O'Neill: "Y'know, in these parts, we like to call that crimes against humanity.""
("Stargate SG1", "Icon")

Kristinuskossa korostetaan usein pehmeitä ja kauniita arvoja. Ja niiden nähdään heijastavan Jumalan hyvyyttä ja hyviä arvoja. Tässä korostetaan sitä, että kristillisiä hyveitä olisivat esimerkiksi lähimmäisenrakkaus joka toteutuu tässä elämässä. Hyvin harva ihminen näkee näissä vikaa. Edes minä en näe tässä mitään vikaa.

Likimain kaikki ongelmat tulevatkin vastaan siinä tuonpuoleisasiassa. Helvettiä ei kuvata miellyttäväksi paikaksi. Itse asiassa kun katsoo Jumalan tuomitsevuutta joka kohtaa eläviä ja kuolleita, on pakko palata alkuun laittamaani sitaattiin. Paratiisiin pääsevät vain uskovat (ja monissa suuntauksissa joskaan ei kaikissa ne muut menevät helvettiin ja joissain he vain eivät nouse kuolleista) ja tätä ei pidetä mielipidevankeutena vaan käytännön pakkona. Tässä vaiheessa esiin nousee pakosti se, että Jumala teki kansanmurhaajat, omaksi kuvakseen hän loi heidät.

Oikeastaan Pahan Ongelmakin nousee vastustamattomaksi vasta tuonpuoleisen edessä ; Voidaan aina selittää että natsien pahuudet johtuvat siitä että elämme parhaassa mahdollisessa maailmassa ja että vähempi julmuus ei olisi mahdollista. Kuitenkin paratiisikäsitys opettaa meille nimenomaan sen, että tämä tätäkin parempi maailma on. Eläisimme siis vain keskinkertaisimmissa mahdollisista maailmoista, eli Jumalakin olisi vain kohtuu eettinen, "kaikkihyvästä Luojasta" latistuttaisiin "sillai kivaan Jumalaan". Ja lisäksi vasta tuonpuoleiskäsittely jossa uskonvakaumus ja katumus ratkaisee eettisen elämän yli - mahdollisesti yhdistettynä ikuisuuden kestävään rangaistukseen jossa tarjotaan kiditusta - saa Jumalan julmuudelle ne vakuuttavimmat ulottuvuudet.

Lisäksi tuonpuoleinen keskittää huomion muualle kuin hyvään ja reiluun elämään. Se keskittää huomion armoon ja pelastukseen. Tästä seuraa helposti se, että synninteko menettää merkityksensä koska siitä voi pyytää anteeksi. Ja kaikki keskittyy vain tuonpuoleispaikan varmistamiseen. Pelastuskulma myös vähentää suvaitsevaisuutta koska jos tärkeimmäksi opetukseksi nähdään tuonpuoleispelastus, julistus ja käännyttäminen muuttuvat olennaisimmiksi tehtäviksi. Apu maan päällä on aina vain marginaalista verrattuna Taivaan ikuisuusiloihin.

Tämä heijastuu tietysti myös kristityissä. Teksti "'Christian Right' is Neither" kertoo siitä, miten kristillisen kasvatuksen saaneen ateistin on vaikeaa nähdä kristityissä kristillisyyttä ja kuinka hänen on helpompaa nähdä sitä nimenomaan muualla. Kristilliset arvot häviävät kun pitää alkaa puhumaan käännyttämisestä ja paratiisipaikan varmistamisesta. Lähimmäisenrakkaus unohtuu täysin kun kristityn pitää voittaa kulttuurisota koska mikään ei ole kamalampaa kuin ihminen joka ei ole samaa mieltä. Teksti lopettikin varsin vakuuttavasti Mahatma Gandhi -sitaattiin "I like your Christ, I do not like your Christians. Your Christians are so unlike your Christ." Väittäisin että miltei kaikki on tuonpuoleisen syytä. Kristinuskossa ei ole mitään muuta vikaa kuin Pelastus ja siihen liittyvä Armo.

Mutta tämä sitten pilaakin aivan kaiken. Ne tuhovat niiden hyvien kristillisten arvojen merkityksen ja latistavat ihmiset joksikin, joka herättää vain mielikuvia siitä että jos ne ihmiset jotka uskovat pääsevänsä paratiisiin todella menevät sinne, niin kuka sinne oikeasti enää edes haluaa? Ikuisuus näiden kanssa. "Y'll know, in these parts That's called Hell and eternal torture!"