Luuseri : Joku joka ei osaa toucén merkitystä

Ylläoleva kuva on facebookin "Kirkkovene" -ryhmästä. Ryhmän ideana on korostaa miten huumorintajuinen kirkko on. "Kirkollisen huumorin pääkannattaja". Eli jotain joka on enemmän kuin muutaman sekalaisen hullun pitämä huumorisivusto. Se onkin usein hyvin paljastava siitä miten asiallista se kirkon käymä keskustelu ateistien suuntaan on. Huumoria käytetään hyvin usein enemmän suojana kuin hauskuutena.

Jossain määrin tämä on oikeutettua ja luvallista. Ja jos otetaan vaikka huumorointiaiheeksi ateismi, voinen huomauttaa että suuri osa hikipedian "ateismi" -artikkelista on kädenjälkeäni. Samoin kuin "kirkosta eroaminen". Ongelmatapauksissa kysymys onkin usein siitä mitä sinne sekaan laitetaan.

Otetaan vaikka tuo yllä oleva kuva tältä päivältä. Itse asiassa siinä oleva matkalippuoivallus on melko hauska. Ei toki mitenkään suurella omintakeisuudella. Mutta kuitenkin siinä selvästi on jotain huumoriarvoa. Samoin siinä että "vapaa-ajattelijoita" kuvataa "tasa-ajattelijoiksi" on jossain määrin humoristinen perusta.

Kykenen ymmärtämään jopa sen, että vaikka premissi siitä että lentokonekoodistot tulisi kieltää samalla syin kuin "Suvivirsi", niin ollaan siinä "suomen lipusta risti pois" -olkiukkolinjamalla. Sillä usein tietämäni kriitikko tällä asialla käyttää aivan toisenlaisia argumentteja suvivirren torjumiseen. (Ateistien parissa kiertää itse asiassa suosittu meemi yksisarvisista ; Tässä korostetaan että yksisarvinen on tyhmä ajatus. Ja jos uskot yksisarviseen kaikesta huolimatta niin aivan rauhassa. Mutta jos pakotat yhteislaulamaan yksisarvisen kunniaksi ja yksisarvinen yht'äkkiä päättää juridisia kysymyksiä vaikkapa siitä että milloin kaupat ovat auki tai kuka saa mennä naimisiin, riippumatta siitä uskooko yksisarviseen vai ei, niin sitten yksisarvinen on myös vankasti vastustettava ajatus. Eli jos Suomen lipun risti muuttuisi symboliksi jonka mukaan jokaisen ateistin pitäisi muuttaa Pohjois-Koreaan koska Suomen lippu tarkoittaa että vain kristitty voi olla Suomen kansalainen, niin sitten kyllä. Sitten se lipun risti pitäisi ehdottomasti muuttaa. Eikä tämä saisi olla mikään neuvottelukysymys. Jos argumentisto vedetään tuohon linjaan, kokonaisuus tuomitaan sen kokonaisuuden mukaan mitään pois jättämättä. Ja vaikka en ole ateisti olen tässä kohden täsmälleen samalla kannalla. Anteeksi nyt vaan.) Ajatus on siisopillisesti yhtä osuva kuin selittäisi että kristityt uskoisivat että maailma on 6000 vuotta vanha ja että heistä on tärkeää rukoilla että Jeesus siunaa heidän raketinheittimensä että he voivat tappaa homoseksuaaleja ja polttaa noitia. Mutta sitten toisaalta ihan oikeasti ymmärrän että tuon kristillisen mukastereotypian lausumisessa on jotain hauskaa. Ja tässä mielessä myös tuossa matkalippuhommassa voi olla jotain huvittavaa. Juttu on typerä ja eiosuva, mutta sillä on jonkinlaista huumoriarvoa.

Sen sijaan siinä välissä on sitten lausuma joka on tölvimistä vailla tyyliä tai huumoria. "Kyllä ei enää saada mitään kiksejä kirkon kiusaamisesta. Sen verran meillä on uskontoon pohjautumatonta moraalia jäljellä että ei potkita maassa makaavaa, kertoo eräs tasaista ajattelua osoittava tasa-ajattelija." Kohta ei ole hauska (no pun here). Ja se ei ole myöskään mikään jatkovitsin virittäjä (it is not set up).

Kohdassa voisi kenties nähdä jotain ironiaakin. Sillä tosiasiassa valtaosa ateisteista ei kuulu vapaa-ajattelijoihin. Vapaa-ajattelijoissa on noin 2000 jäsentä. Kun taas suomessa on noin miljoona ateistia. Vapaa-ajattelijat eivät ole oikein kenenkään suosiossa. He ovat suututtaneet esimerkiksi Jussi K. Niemelää seuranneet uusateistit. Tässä mielessä vapaa-ajattelijoiden moittiminen onkin juuri sitä maassa makaavan potkimista. Siitä on tullut olkiukko johon kohdistetaan turhautumista kaikesta siitä mikä uskonnottomissa tai liberaaleissa sattuu ärsyttämään.

Kohta onkin enemmän vihanilmaisu, sosiaalista jengikikkelin nostoa sosiaalisesa mediassa. Tässä ei rakenneta vitsiä vaan puretaan jonkinlaista turhautumaa. Tai jos turhaumaa ei ole, niin tässä tehdään tarkoituksella hyökkäys tiettyä ihmisryhmää kohtaan vain siksi että voidaan. Se on itse asiassa eihauskaa asiattomuutta jota väitetään huumoriksi. Kun kohdassa on kokonaisuus A joka on hauska ja B joka on hauska pienellä mielikuvituksella, on ajatuksena ilmeisesti se että osa C joka ei ole A eikä B olisi ehdottomasti huumoria ja hauskaa koska A ja B. Mikä on tietysti idioottimaista hevonpaskaa. (Joka ei ole huumoria, vaan statement of fact.)

Huumorin aseluonne vahvistuu kuitenkin melko vankaksi heti kun katsoo reagointia. Tässä ilmituleminen on kätevä kuulustelumentelmä. Vastaus kun kertoo paljon siitä millä asenteilla tässä liikutaan. Siksi lähetinkin kommentin ja siihen vastauksen. Sain siihen reaktioita jotka sitten kertovat lopun.

En tiedä mitä tähän pitäisi sanoa. Kun kerroin että se, että esittää että vain kiusaaminen on pilkkaa eikä huumoria ja että tässä on eroa, sain vastaukseksi Mika Helinin asiallisen kommentin "Touché, loser." Häntä komppasi Pasi Hänninen sanomalla "Osui ja upposi :)"

Näiden sävynä oli ilmeisesti ajatella että kaikki reaktiot vitseihin tarkoittaisivat sitä että vitsi olisi osuva. Eli "se koira älähtää johon kalikka kalahtaa". Tämä on tietenkin siitä paradoksaalista että kirkkoveneen parissa usein tapahtuvaa tuohtumushuumoroinnin kannalta se tarkoittaisi että "vapaa-ajattelijoilla" ja muilla "tasa-ajattelijoilla" olisi paljonkin asiallista kritiikkiä. Itse en kuitenkaan näe tälle ilmiölle mitään pohjaa. Väite siitä että vitsi josta tulee asiattomuutta koskievaa kritiikkiä olisi hyvä vitsi vaatisi perustellun. Reifikaatio taas ei ole perustelu. Tässä tapauksessa se on lähinnä kritiikin ohittamista ns. horse laugh -strategialla. Joka takaa sen että asiattomuuksia viljellään entistä enemmän koska virheistä ei opita vaan päin vastoin virheet määritellään onnistumisiksi.

Se, että sekoittaa kansanlauseen ja koirien käyttäytymisen ihmispsykologiaan kuvaa lähinnä siitä miten pienellä tutkimustiedolla ja kognitiotieteen ymmärtämisellä yllämainitsemani kommentaattorit olivat liikkeellä. Äly ei riitä argumentaatioon, ja kun heidän sanoistaan avuksi etsii sen ainoan viisauden siemenen mikä siellä kenties teoriassa voisi olla niin sekin on pseudotieteellistä paskaa. Kun huumorintajuttomuus yhdistyy typeryyteen tavalla jossa runsasta on vain asennevammaisuus, ei siitä varmasti synny positiivista mielikuvaa kirkosta ja siihen kuuluvista vitsinikkareista.

Se, että Helin käytti miekkailukieltä oli tietenkin siitä huvittavaa että hän ei todistetusti osaa touchen ajatusta vittuilun jalossa taidossa. Ja mitä luultavammin hän ei voi opettaa minulle juuri mitään siitä miten tuo jalo taito tehdään käytännössä. Se, että hän koristaa tätä loser -sanalla kertoo loput asenteesta. Koska kirkkovene on osa sitä modernia kirkollista PR -puhetta tämä ei ole mitään joka mittaa parin tyhmän reaktioita. Se, että nämä ovat sensuroimatta, näiden laukojat palstoilta pois potkimatta ja että palstan puolelta ei tullut mitään, edes puolen tavun vastaansanomista, siitä että täällä ollaan heti lynkkausmeiningissä kertoo sen että kysymys on laajemmasta asiasta. Tätä on asiallinen huumorintajuinen kristitty.

Arvatkaa olenko liittymissä kirkkoon kun tuollaista asennetta tulee? Tämä loser ei anna penniäkään pilkkaajilleen. Anteeksipyyntö ei tässä enää riitä näiltä ihmisiltä joiden nimet ovat sitaattioikeuden nimissä ikuisesti julkisia. Sillä hyvillä kristityillä kenties on armo. Mutta nuo ihmiset eivät ole hyviä kristittyjä. Ja ennen kaikkea minä en ole kristitty. Minulla on toisia hyveitä. Kuten esimerkiksi hyvä muisti ja seurauseettinen oikeudentunto.

---

Opettaisin Helinille mielelläni mitä touché tarkoittaa. Mutta elämme väärää aikaa ja kaksintaistelut ovat laittomia. Tosin tällä ei ole hirveästi väliä sillä tästä huolimatta kaksintaistelut on tarkoitettu kahden herrasmiehen välienselvittelyksi.  Hänestä ei saa herrasmiestä edes unelmissaan. Hän ei ole edes naamaan sylkemisen arvoinen. Sillä sylkeni saastuisi.

Tyypit joiden lyöminen on maailman parantamista.

Tämä Päivä -blogissa kirjoitettiin ns. vahvoista persoonista. Suorapuheisuus ja mielipiteiden sanominen "jopa päin naamaa" on hänestä lähinnä epäkohteliaisuutta. Hän huomauttaa että epäkohteliaisuus ei toimi käytännössä ; "Yksilö kuullessaan negatiivisia asioita itsestään harvoin korjaa asiaa. Hän korjaa pikemminkin kuvaa kritisoivasta ihmisestä ja suojaa egoaan. Lisäksi hänen päivänsä menee huonompaan suuntaan ja olonsa pahenee. Aggressiivinen kriittinen "neuvominen" tuottaa siis enimmäkseen mielipahaa ja korjaa maailmasta nolla ongelmaa. Tämä käyttäytymismalli ei siis kehity siksi että se toimisi. Se kehittyy koska se tuntuu hyvältä."

Ylläoleva lähestymistapa on totuudellinen ja hyvä. Aggressiivinen suhtautuminen ei muuta kritisoidun suhtautumista. Sen sijaan se vaikuttaa lausujan omaan tunnetilaan.

Sitä olisi kuitenkin hyvä sävyttää Boyeriläisillä väreillä. Ilkeily muille onkin käytännöllistä jos ajatellaan sitä että kritiikin ja pilkan tarkoituksena on enemmänkin vaikuttaa "niihin omiin" kuin sihen kritisoitavaan. Jos tavoitteena ei ole alunperinkään toisen mielipiteen muuttaminen, vaan oman sitoutuneisuuden näyttäminen, on ilmiselvää että ärtyisä käytös ja julistamistyöhön sitoutuminen ja monet muut vastaavat toimintamallit muuttuvat käteviksi. Ongelmat joita tällä toimintatavalla ratkaistaan -tai oikeammin ennaltaehkäistään- ovat siis luonteeltaan erilaisia.

Toki on olemassa myös individualistista ärtyisyyttä. Esimerkiksi itse katson olevani hyvinkin avoin ja paha suustani, vaikka en oikeasti ole sitoutunut sosiaalisesti oikein mihinkään. Olen liian yksin ollakseni osana jotain liittoumaa. Ja tottapuhuen käytännöllinen toisen mielen muuttaminenkin vaatisi sitä, että välittäisin ja olisin kiinnostunut toisten ihmisten mielipiteiden muuttamisesta. Minulle on vastemielistä olla käännyttäjäelementti, vaikka sillä kieltämättä voisikin hivellä kaupunginkokoista egoani.
1: Pyrin kuitenkin tässä tekemään asian niin että haukun päin naamaa ja kehun selän takana. Olen mieluusti avoimesti kusipää kuin kieroileva selkäänpuukottajakusipää joka näyttelee kivaa ja kohteliasta. Toki kaikkien ei tarvitse - tai oikeastaan kannata - pitää näitä ainoina olemassaolevina vaihtoehtoina. Harvatpa ovat tuomittuja olemaan ärsyttäviä ja suututtavia, vaan suurin osa ihmisistä kykenee ohittamaan ongelmia yrittämällä ja harjoittelemalla.
___1.1: Jopa minä kykenen ihan oikeasti lieventämään ongelmia harjoittelulla. Itse asiassa aspergerin syndroomaa tutkineet ovat havainneet että tiettyjä ongelmia ei ohiteta koskaan, eli tila ei parane, mutta tosiasiassa ohjaamalla pikku hiljaa sosiaalisempiin tilanteisiin niitä opitaan käsittelemään paremmin, kunhan toimintaa ohjataan eisosiaalisilla palkkioilla ja rangaistuksilla - esimerkiksi hymyilyt eivät vaikuta normaalisti, koska niitä ei tajuta. Avain on siinä että parannus (cure) ja selviytyminen ongelmien kanssa (coping) ovat eri asia. Ensimmäinen on mahdottomuus, ja tila on olotila. Asia ilmenee kuitenkin tuottamalla jonkinlaisia ongelmia joista osa voidaan ratkaista ja osa ratkaista osittain.
_____1.1.1: Netin tekoaspergerit sen sijaan oikeuttavat kusipäisyytensä ja halunsa olla muuttamatta asiaa sillä että parannusta ei ole. Suosittelen heitä harkitsemaan itsediagnosoitua tautia ; Kuppa -nimisen taudin aiheuttavat spirokeetat kun tuottavat kusipäisyyden kasvua. Ainut ongelma lieneekin siinä että tekoaspergerit ovat niin epäattraktiivisia että he eivät määrittele itselleen sellaista tautia joka vaatii sitä että saisi jonkun houkuteltua sänkyyn.

Tästä päästäänkin siihen, että useimmiten kusipäistä luonnetta puolustetaankin nimen omaan autenttisuudella. Argumentoija tunnustaa tilansa suoraan tai epäsuorasti, ei välttämättä pidä sitä eettisesti hyväksyttävänä vaan esittää nimen omaan että hän on tämänlainen oikeasti. Muiden itsen kahlinta nähdään jopa pelkuruutena.

Ongelmana kusipäisyyden vastustamisessa on kuitenkin se, että sitä helposti joutuu ajautumaan itsekin suorapuheisuuden maailmaan. Siksi "Tämä Päiväkin" joutuu käyttämään jutussaan lopukkeena väkivaltaista lausumaa jota voi perustua vain kirjoittajan autenttisilla tuntemuksilla, ja jotka tosiaan tuskin tulevat parantamaan ongelmaa. Hän nimittäin sanoo "Mä sanon asiat suoraan, jos et kestä sitä niin se on sun häpee." on vain toinen tapa sanoa "Haluan sun tuntevan olosi huonoksi koska se parantaa omaa oloani ja voin dominoida sinua sillä tavalla. Lisäksi en välitä hyvinvoinnistasi yhtään ja olen itsekeskeinen nilkki. Jos päätät lyödä minua, se on vain maailman parantamista.""
1: Jopa alati oikeassa oleva hikipedia pohti asiaa uutisessaan ; Norjan ampumista kommentoitiin seuraavasti "Päivystävä dosentti Urmas Ali-Peelola huomauttaa, että nettikeskustelijoiden näkemyksiä ei voi sivuuttaa kevyesti. "Päinvastoin, ne on paiskattava viemäriin isolla voimalla." Ali-Peelolan mukaan nettikeskustelijat pitäisi "amp... iaispesään työntää""

Tämänlaisen sisällön löytäminen ei ihmetytä itsessään. Sillä kusipäisyydelle vahvan persoonan autenttisen tunnetilan ilmaisu rehevällä kielellä on oikeutettavissa tilannekohtaisesti ~ Kysymys on joskus - tai oikeastaan aika usein - se, että kyseessä on eräänlainen väkivaltatilanne tai siihen verrattavissa oleva asia. Näissä tilanteissa perusongelma on siinä, että kiltteys ja väkivallattomuus toimii ns. suurimpaan osaan ihmisistä. Mutta väkivallankäyttötilanteessa itsepuolustus on erittäin varteenotettava ratkaisu. Se, mikä toimii normaaliin ei toimi välttämättä epänormaaliin.

Kusipäisyyden oikean ajoittamisen pointti juuri siinä, että väkivalta ja iva on monesti ilmeisesti se ainut kieli jota kusipää osaa. Tai ainakin ainut kieli josta hän välittää. Siksi on ihan ymmärrettävää että hänet vakuutetaan tässä erikoisessa kielipelissä tämän kielipelin sääntöjä noudattaen. Totisesti, tämä on kohtuullista, oikein ja - jos ei niin ainakin- autuaallista.

---

Kuvassa olevat ninjat eivät kuulu tapaukseen, ja oikeasti he ovat vain ystävällisiä naamioituneita ihmisiä pitkällä valotusajalla otetussa valokuvassa. Ninjat ovat vain kuvaamassa sitä että ninjatkin käyttivät kaikkia keinoja. Ritarilliseen taisteluun hämäräperäiset keinot eivät sovi yhtä hyvin. Mutta ninjoja käytettiin koska ne toimivat - omalla hämäräperäisellä tavallaan.

Konfrontaatio (apologia pro vita sua)

"Rakastan sanoja ja nasevia sanontoja. Hymyilen ilkeilylle, kunhan se ei kohdistu minuun eikä läheisiini. Miksiköhän? Valinnoillani palkitsen pahinta pahista. Peittyykö asia sanataituruuden koristekuvioihin? Ei kai minua vain manipuloida näin? Mistä ne koulukiusaajat ja työpaikkakiusaajat oikein syntyvät? Mistä syntyy perheväkivalta, toisen nujertaminen sanoin ja teoin. Kuinka moni kostaa sen, minkä kohteeksi itse on joutunut?"
("Count Up", "vahvojen ihmisten maa")

Viime päivinä perheessäni on ollut oleellisesti pinnalla aihe siitä mitä kannattaa sanoa ääneen tai kirjoittaa julkisesti. Aiheesta on käyty puheluja, joiden on mitä ilmeisemmin luultu olevan kaukopuheluja, ja on siksi haluttu säästää kantoaaltojen näkemää vaivaa käyttämällä omia äänentuottovälineitä tehostetusti. Ihme ja kumma, kirjoitus ei kuitenkaan ollut minun. Ja minun silmissäni se ei ollut edes erityisen paha tai provokatiivinen. Siinä tosin mainittiin pari epämiellyttävää totuutta. (Katso kuvat!)
1: Tapaus oli minusta kaiken kaikkiaan ihmeellinen, kun siinä missä vaikenemisen suosittelijan pitäisi mennä itseensä ja viimeistään herätä siihen mikä vastuu hänen teoillaan on ollut vaikutusta asioihin. Sen sijaan hän suuttui ja koki itsensä uhrina.

Aihe on tietysti omalta kohdaltani tärkeä, koska (1) kirjoitan paljon (2) blogiani luetaan minusta määrällisesti hämmästyttävän paljon, joten yleisöäkin on jonkin verran ja (3) kirjoitan aina väliin kaikenlaista nillitystäkin, jossa ei ole omaa elämääkään ja muita siihen liittyviä ihmisiäkään eroteltu. (Katso kuvat!)

Tätä kautta mukaan astuu ainakin jonkinasteinen kohteliaisuussensuuri. Siinä sensuuripyrkimyksille tyypillinen suojeludiskurssi heijastuu tiettyihin arvoihin. Sensuurin oikeuttamistahan puolustetaan aina siten että siinä pidetään yllä ja suojellaan joitain arvokkaita asioita. Tämä ei ole sama kuin oikeutus jättää mainitsematta jotain. Mutta joskus se on oikeutus - ellei peräti eettinen velvollisuus - jättää mainitsematta jotain.
1: Minä taas en ole kovin hyvä siinä että jättäisin mainitsematta jotain. Päin vastoin, jos joku pyytää tai vaatii minua hiljentymään, se on minulle sama kuin provokaatio mainita juuri näitä asioita entistäkin enemmän. Tästä seuraa se, että olen sellainen destruktiivinen ja provokatiivinen hahmo, kuin olen. Tässä päässä odottaa yleensä kusipäisyys. Sensuurin puolella muiden ihmisten tallaaminen on toisenlaista.

Blogikirjoittelun ongelmana on kuitenkin tietty epäsuoruus. Siinä vältetään suora konfrontaatio tilanteessa. Kohtaamisen sijasta tämä ongelman esilletuominen näyttäytyy suunnilleen samasa kontekstissa kuin selkäänpuukotus. Jos kommentointi on avointa, tilanne on vähemmän paha. Mutta se ei poistu silti täysin, koska keskustelu ei ole enää kahdenkeskinen, vaan kyseessä on itse asiassa yleisöitetty riita. Se on samanlainen riita, kuin mitä täällä Keravan kerrostaloissa kuulostaa olevan. Siis sellaisia joissa riitelyn sanat kuulevat muutkin asukkaat. Mutta niissä ei sentään ole nimeä alla ja ne eivät jää ikuisesti bittiavaruuteen luettaviksi.
1: Kaikesta huolimatta itse harrastan selkäänpuukottajahenkeä, vaikka toisaalta kannatankin suoran kohtaamisen tietä. Ainakin juuri tässä tapauksessa tilanne kun ei voi mennä siten että kissa nostetaan pöydälle ja siitä käytäisiin keskustelua. Kun reilu peli on asenteet oikein rakentamalla estetty, jäljelle jää vain likainen peli. Jonka senkin toki osaan. Siinäkin tosin on vaikeaa kokea mitään onnistumisen iloa, koska siinä on tavallaan astunut sen toisen ihmisen pelisääntöihin. Niihin joita ei voi hyväksyä.

Taikana ei tietysti ole arvorelativismi, jossa kaiken pitäisi olla julkista. Tietyllä tavalla yksityisyys on arvo sinänsä. Seksikohkaamisista ei välttämättä tarvitse kertoa kaikille - vaikka "Seiska" maksaisi. Onkin vaikeaa etsiä se raja, jossa on hyvää ja sopivaa kirjoittaa, milloin se on "terapeuttisesti hyväksyttävää", milloin mennään harmaan alueella mutaisiin alueisiin. Ja milloin on iso no-no. Itse en ole keksinyt mitään absoluuttista neuvoa tähän kohtaan. Sillä sanat eivät voi tappaa tai murjoa polvilumpioita. Mutta ne voivat kenties tehdä jotain pahempaa.

---

Kuva on irtileikattu yksityiskohta Aleksanteri II patsaasta joka on Senaatintorilla. Kuvan hahmo ei ole Aleksanteri II. Se kuvaa Suomineitoa ja leijonaa. Otsikon latinan saa avattua lukemalla "Unkuria". Tai laajalla klassisella tyylillä hienostuneella yleissivistyksellä.

Epäonnistuneet

Usein filosofit puhuvat suuria. Totuus ja osaaminen ovat keskiössä. Niiden vastaparit, epäonnistuminen ja huonous toki ovat mukana tulkinnoilla. Mutta niihin ei yleensä keskitytä.

Tosin esimerkiksi stoalaiset pitivät häviämiseen suhtautumista tärkeänä ; Heistä fortuna heitti ihmisen tielle epäonnea, jolle tämä ei mitään mahtanut. Heistä oli vaan paljon asenteellisesti coolimpaa kestää ongelmat ; He vertasivat tätä vankkureihin sidottuun koiraan. Koira voi aivan vapaasti valita käveleekö liikkuvien vankkureiden mukana tai raahautuuko niiden mukana.

Toiset, kuten Montaigne, olivat leppeämpiä. Hänestä epäonnistuminen oli osa ihmisyyyttä, ja siksi ylevää kuvaa esittävät itse asiassa tuovatkin pinnallisen valekuvan ihmisyydestä. Niissä tehdään hienostuneen ihmisen kulissi, jonka taakse aito ihminen kätkeytyy. Ihminen on siksi sekä onnistumisensa että epäonnistumisensa.

Toisten epäonnistumiseen suhtautuminen on tietysti astetta erilaista kuin omien virheiden tunnustaminen ja esilletuominen. Tässä olennaisessa roolissa on vahingonilo ja huumori. Hobbes korostikin epäonnistumista niin suuresti että hänestä huumori oli ikään kuin valtapeliä. Siinä nauraja korottautuu naurettavan yläpuolelle. Huumorin kautta joko ylennetään itsensä tai alennetaan toinen. Huumori salli tämän jopa niin että alhaiso voi nauraa ylhäisölle. Tälläinen huumorintajun määritelmä tuntuu toki ilkeältä, mutta toisaalta esimerkiksi IltaLehden "Ovatko tässä maailman surkeimmat kotisivut" -tyyliset otsikot ovat melko suosittuja. Ja itse asiassa Haminalaisen matkailusivut huvittavat ainakin minua, tosin kenties enemmän absurdiudessaan kuin häijyyttäni - mutta voihan tietysti olla että teeskentelen teille ja itsellenikin.

---

Kuvassa bloggaaja näyttää varhaiskypsyytensä. Jo aivan pienenä hänen tapansa lähestyä kouriintuntuvalla tavalla erilaisiin älykkyystehtäviin ovat selvästi esillä. Kuvassa selvästi nautitaan palapelin ratkomisesta vaihtoehtoisella tavalla, tehtävää ajatellaan selvästi "out of box". Kuva Erkki Hämäläinen, pelottavalta 1980 -luvun alulta, kuvauspaikkana Kerava.

Valinta kiltteyteen.

"It is always the same: once you are liberated, you are forced to ask who you are."
(Jean Baudrillard)

Yleisesti ottaen ihmiset pitävät vaihtoehdoista. He kokevat kontrollin tunnetta kun he saavat valita. Valintaan vaaditaan sitä, että on vaihtoehtoja, ja että siitä kumpi toteutuu voidaan vaikuttaa.
1: Valintoja joissa on selvästi oikea ja väärä.
2: Valintoja, joissa valitaan kahdesta hyvästä.
3: Valintoja, joissa valitaan kahdesta pahasta.
4: Valintoja, joilla ei oikeasti ole väliä.
5: Valintoja jossa et tiedä mitä valitset, ja joiden seurauksia ei voida arvioida.
6: Valintoja, jotka näyttävät kuuluvan eri luokkaan kuin mihin ne luokittelit valinnan hetkellä.
7: Valintoja, joiden luonne ei koskaan selviä.
8: Valintoja, joiden ei edes huomaa olevan valintoja.

Lisäksi eri vaihtoehtojen toteuttaminen saattaa vaihdella. Toiset vaihtoehdot ovat helpompia saavuttaa kuin toiset. Sartre katsoi että pohjimmiltaan valitseminen on vapautta ja vapaus taas on vastuuta. Ja valtaa. Sartren näkemyksessä myös valitsematta jättäminen on valinta, joten pohjimmiltaan me joudumme koko ajan valitsemaan ; Ja siitähän elämässä oikeastaan on kysymys. Jokainen almu kerjäläiselle on valinta. Jos annat, seuraa jotain, ja jos et anna seuraa jotain muuta. Jokainen hymy ventovieraalle, ja toisaalta jokainen mökötys huonoina aamuina, voi vaikuttaa merkittävästi - toisaalta suurin osa tuskin merkitsee paljoakaan.

Tuntemattoman hymy unohtuu miltei aina, sanoo siihen Tommy Tabermann mitä tahansa. Tosin on vaikeaa sanoa, onko se "miltei" silti sen kaiken arvoista.

Aika harvoin oikeat vastaukset voidaan tarkistaa kokeista ja niistä annetaan arvosana, jota voisi käyttää tulevissa kokeissa apuna. Elämänkoulu on suurelta osin yhtä tenttiä ilman tentinpalautusta ja kokeenkorjausta.

Ihmiset katsovat yleensä että oikeus sananvapauteen ja puolustavat sananvaltaansa. Sananvastuusta taas tuskin on kuultukaan. - Paitsi kun jonkun muun "pää pitää saada vadille". Näin käy koska maailma on omalla tavallaan täynnä NIMBY (Not In My Back Yard ~ Ei Minun Takapihallani) -ihmisiä. Ihmisiä, jotka eivät halua nähdä asioita joista eivät pidä eivätkä siedä niitä. Malliesimerkistä käy Töölöön suunniteltu alkoholistejen hoitola. Tietenkin kaikki pitävät asiaa hyvänä. Mutta Töölöläiset eivät halua sitä nurkilleen. He ajattelevat että "Menkööt muualle" - hehän eivät vastusta asiaa vaan sen tapahtumispaikkaa. Minun on helppo Korsosta naureskella. Kunnes muistan että mitä mieltä olin siitä kun ongelmalähiötä Koivukylästä, katunimeltään "särkyneiden sirpaleiden korttelista", purettiin rakentamalla uusi kerrostalo vuokra -asunnoiksi, joihin osa niistä ihmisistä siirrettiin. Nämä ihmiset olivat tähän asti "Jonkun Toisen Ongelma", enkä miettinyt ratkaisuja heidän mietintöihinsä.

Sillä todellisuudessa asia on juuri kuten Douglas Adamsin "linnunradan käsikirja liftareille" -viisiosainen trilogia sanoo: "Jonkun Toisen Ongelmakenttä" on käytännössä näkymättömyyskenttä. En miettinyt että siirrettiinpä ihmisiä tai ei, he ovat jossain. Ja aina heidän ympärillään on kuitenkin muitankin ihmisiä. Aivan kuin maailmassa olisi pohjimmiltaan niin että minä ja ne ihmiset jotka minä tunnen, olisivat jollain lailla arvokkaampia kuin muut. Aika itsekeskeistä.

Ja vaikka luulisi että se, että joku tekee hyvän työn, tarkoittaisi että seuraavaksi olisi jonkun vuoro, niin näin ei käy. Hyvistä töistä syntyy odotus. Kuten Terry Pratchett on asiasta sanonut "Paras ojankaivaja palkitaan isommalla lapiolla." Siksi töölöläinen alkoholiongelmaisten hoitopaikan rakentamien vastustajan saataakin ajatella täydestä sydämestään että Veikko Hursti perheineen on hyvä kun tekee niitä joulujuhlia. He kuitenkin odottavat että Hurstit tekevät niitä jatkossakin, eivätkä itse tee asialle siksi mitään.

Valitseminen koko ajan on raskasta, ja siksi ihminen haluaa mielellään sälyttää osat ratkaisuista eteen päin. Saatat toimia väärin, tai oikein, etkä aina tiedä mitä olet tekemässä. Ja joskus tuntuu olevan vain vääriä vastauksia tai että vastausta ei ole. Tästä seuraa ikävää oloa, epävarmuutta.

Tässä vaiheessa uskonnot, ideologiat ja johtajat ovat tärkeitä. Ne antavat valmiiksi pureksittuja ratkaisuja puolestasi, jotta sinun ei tarvitsisi pureskella. - Sinun tarvitsee vain valita että valitset sen uskonnon. Ja mitä totalitarisempi tämä on, sitä enemmän vastuuta se ottaa pois. Sillä siitä niissä on pohjimmiltaan kyse ; Jos joku kertoo kannanotot puolesta, eli eivät niinkään sano mitä ON, vaan miten TULISI olla, ne polttavat ihmisiä. Joskus tätä tapahtuu myös kirjaimellisesti. Mutta aina ne tarkoittavat sitä, että ihminen uhraa vapaaehtoisesti valinnanvapautensa - tosin siitä uhraako hän tätä kautta vastuunsa on oma kysymyksensä - päivä kerrallaan.

Ihminen Uhraa Totuudelleen: Julistaa tai muuten työskentelee tämän puolesta sen parasta ajatellen. Ja sitä nämä ovat aina. Kaikki muu, mikä niihin liittyy on korkeintaan kiltteyttä, Jotain, jolla aate perustellaan käännytettäville koska nämä arvostavat niitä asioita jo valmiiksi, eikä niinkään sitä mitä se muuttaa ihmisissä. Jotain jolla tullaan toimeen naapurien ja erilaisten ihmisten kanssa. Tietenkään kaikki ideologiat eivät vaadi seuraajiltaan kuin jäsenyyden, mutta voidaan kysyä, ovatko nämä enää muuta kuin jäsenluetteloita. Ideologioiksi niitä on ainakin vaikea sanoa.

Sillä, jos joku todella tietää mikä on oikein ja mikä on väärin, ja tietää miten asiat ovat, hän ei taatusti sano, että "tässä on tilanne jossa on erilaisia toimintatapoja - ruvetaan argumentoimaan." Totuus on aina luonteeltaan vaihtoehtoja rajoittavaa. (Luulet olevasi vapaa, mutta et voi lennättää pikkusormeasi kädestäsi irrallaan kuin pääskystä.) Siksi onkin jännittävää, että ideologiat toisaalta elävät siitä että niitä suvaitaan, mutta niiden perimmäinen luonne ei koskaan voi olla täysin suvaitseva. (Tämän vuoksi minusta tulisi kauhea uskovainen.) Ehkä ne ovat parhaimmillaan silloin kun ne ovat lähimmillään kiltteyttä.

Ja kun puhutaan kiltteydestä, minusta tuntuu että toisille hyvät valinnat näyttävät helpommilta. Moni minusta hyvää tekevät tyypit sanovat että he toimivat intuitiolla ~ He tuntevat sydämessä mikä on oikea ratkaisu. Heillä on varmaan sitä luontaista sympatiakykyä, jonka varaan Humen mukaan hyvyys rakennettiin. (Itse kuitenkin tarkoitan vain kiltteyttä. Sen vastakohta on ilkeys. Hyvyys ei välttämättä ole sama asia kuin kiltteys eikä ilkeys välttämättä tarkoita pahaa) Itseltäni tämä vaisto näyttää puuttuvan. Se tarkoittaa sitä että joudun tekemään asian eteen enemmän työtä. Ei että se olisi mahdotonta. Toisaalta kiltitkin ihmiset voisivat valita ajelehtimisen sijasta päättää toisin, joten en ole ottamassa heiltä mitään kunniaa pois; Ja pohjimmiltaanhan kyse on siitä, että toiset ovat pohjimmiltaan kiltimpiä kuin toiset. Minä olen luonnostani "väärässä päässä". (Ei enempää, ei vähempää.) Ja kuten muutkin, voin joko toimia tunteiden mukaan ja kellua toiminnan virrassa tai uida toiseen suuntaan - Tai vähintään olla epärehellinen tunteilleni ja teeskennellä.