Evoluutio, evolutionismi ja etiikka

Evoluution ja etiikan välille vedetään mielellään hyvinkin monenlaisia suhteita. Osa kiistää evoluution ja etiikan välisen yhteyden. Osa taas korostaa syvästi niiden yhteyttä. Kreationismissa perussävynä on hyvin usein se, että ns. "evoluutioon uskominen" johtaa nihilismiin jossa mitään moraalista hyvää tai pahaa ei ole. (Ja tämän kanssa sisäisesti ristiriitaisesti se johtaisi myös siihen että "might make it right" ja eugeniikka olisivat se eettinen malli johon evoluutio velvoittaisi.) koska ihminen on merkityksetön jos ei ole osana jotain itseään suurempaa. Toisaalta esimerkiksi Eero Junkkaala on "Alussa loi Jumala" -kirjassa että on tehtävä ero evoluutioteorian ja evolutionismin välillä, koska hänestä evoluutioteoria on biologiaa ja evolutionismi on filosofiaa. Hyvin lähellä tätä on sitten ideologialtaan marksismiin kallellaan ollut Stephen Jay Gould joka korosti NoMa -periaatetta jossa uskonto ja tiede vastaavat keskenään aivan eri kysymyksiin.

Nämä yllämainitut ovat kaikki jossain määrin nimenomaan teologisia lähestymistapoja. Mielestäni myös tavallaan hyvä huomata että teologiasta poikkeavaakin evoluution ja ideologian välistä erottelua on tehty ; Monesti evoluutioteorian kannattaminen liitetään mielikuvissa sosiaalidarwinismiin. Ja tällöin ei tarvitse olla mikään "kreationismiin kallellaan oleva" Tapio Puolimatka. Moite evolutionismista, jopa se häijyin ja sydämettömin sellainen, onkin usein nimenomaan "eiteistisin korostuksin" kulkevien humanistejen tekemää. Moitteen pääsyy on tällöin se, että he näkevät kaikessa hieman liikaakin ns. geneettistä determinismiä. Jos geneettinen determinismi olisi totta, se olisi vakava uhka heidän tietyille eksistentialistisille käsityksilleen ja veisi pohjan tätä kautta ideologialta ja siihen liittyvältä politisoinnilta.

Itse olen toki tähän liittyen suhteellisen maltillinen.

Omaa malliani luultavasti lähimpänä on Mats Björklund, joka kirjassaan "Evoluutiobiologia" esittää, että (1) jos genetiikan luonnollisuuden ja sen että ihmisiä voi jalostaa näkee tarkoittavan samaa kuin oikeuden eugeniikkaan, niin tekee ns. naturalistisen virhepäätelmän. (2) Eugeniikkaprojektit toteutettiin aikanaan menetelmillä jotka eivät ole edes tämän naturalistisen virhepäätelmän jälkeen toimivia ja (3) vaikka evoluuutiomekanismeista voi tehdä ismin, niin siitä huolimatta natuarlistisen virhepäätelmän välttämisen jälkeen evoluutiota on mahdollista tutkia empiirisesti ja silloin evoluutioteoria ei ole mikään ismi jossa voisi olla mitään dogmia koska luonnontieteissä falsifioituvuus pakottaa kaikki väitteet joksikin jonka todistusaineisto voisi kaataa.

Tämä johtaa siihen, että löydän yllättävän hengenheimolaisen. Nimittäin uusateisti Richard Dawkinsin. Sillä siinä missä Sam Harris edustaa objektiivista moraalia, jossa humen giljotiini on filosofinen hirvitys jonka kritisoiminen on niin tärkeää että valtaosa "Moraalinen maisema" teoksesta on omistettu tälle aiheelle. Dawkins ajaa aivan toisenlaisia arvoja. Hän on esimerkiksi sanonut
* "Q&A" -nimisessä talk showssa (8-3-2010) seuraavaa : "The absolute morality that the religious person might profess would include what, stoning people for adultery, death for apostasy, punishment for breaking the Sabbath; these are all things which are religiously based absolute moralities. I don’t think I want an absolute morality. I think I want a morality that is thought-out, reasoned, argued, discussed-based upon, almost say-intelligent design. Can we not design our society which has the sort of morality, the sort of society we want to live in?"
* BBC:n "Have youre say" -ohjelmassa (joulukuu 2007) "I'm not one of those who wants to stop Christian traditions. This is historically a Christian country. I'm a cultural Christian the same way as many of my friends call themselves cultural Jews or cultural Muslims. So, yes, I love singing carols along with everybody else. I'm not one of those who wants to purge our society of our Christian history."
* Ja ennen kaikkea hänen tekstinsä "Lying for Jesus" pitää sisällään korostuksen "there are two reasons why we need to take Darwinian natural selection seriously. Firstly, it is the most important element in the explanation for our own existence and that of all life. Secondly, natural selection is a good object lesson in how NOT to organize a society. As I have often said before, as a scientist I am a passionate Darwinian. But as a citizen and a human being, I want to construct a society which is about as un-Darwinian as we can make it. I approve of looking after the poor (very un-Darwinian). I approve of universal medical care (very un-Darwinian)."

Jostain syystä tätä ei muisteta. Ilmeisesti Dawkinsin ajatteluun ei ole tutustuttu syvästi, ja kenties ainut lähde koko Dawkinstietoisuudelle on se, että on luettu yksipuolisesti vain toisen puolen argumentteja aiheesta. Eli käytännössä kaikki tieto uusateismista on saatu - sen sijaan että oltaisiin luettu monien eri uusateistejen teoksia - tankkaamalla Alister McGrathin "Dawkins delusion" -kirja. Ja unohdettu että asiantuntija on asiantuntija vain omalla alallaan. Ja McGrath ei ole edes "entinen uusateisti" vaan jonkin muun mallinen "entinen ateisti" (jos sitäkään). Ja teologi ei ole asiantuntija ateismissa. (Heidän koulutuksensa näyttää rehellisesti sanoen antavan heille yhtä hyvät eväät kuin putkimiehen koulutus.)

Peruskantani on, että kun humen giljotiini ja avoimen kysymyksen argumentti ja vastaavat ovat varsin vahvoja eettisiä argumentteja, tästä voidaan päätellä että sellaista moraalia jonka ihminen voisi vain tietää on varsin kyseenalainen.

"Olen käsittänyt", että filosofiassa on yleisesti hyväksytty näkemys, että universaalia moraalia ei ole. Tällöin sellaiset premissit joissa vain oletetaan objektiivisen moraalin olemassaolo ovat suoraan epäuskottavia ja niiden varaan rakennetut argumentit ovat suoraan sanoen tyhjiä ; Ihmisillä on sen sijaan tunteita ja tavoitteita. Ja jos uskot että esimerkiksi yhteistyö, altruismi tai lasten autatminen ovat eettistä (perusoletus) niin siinä tapauksessa evoluutio selittää ne esimerkiksi niiden periaatteiden kautta joita Matt Ridley kertoo "Jalouden alkuperässä". Evoluutio siis kertoo miksi meillä on näitä piirteitä. Ne eivät kuitenkaan muutu suoralta kädeltä hyväksi etiikaksi vain siksi että evoluutio on totta, ja luonnollista, ja on tuottanut näitä piirteitä.;
1: Tässä voisin viitata Aumannin näkemykseen. Hänen kantansa objektiiviseen moraaliin, erimielisyyksiin moraalinäkemyksistä, ja ylimielisyyteen, on se että jos kaksi ihmistä ovat eri mieltä etiikasta, niin se johtuu joko (1) siitä, että nämä ihmiset eivät seuraa samaa logiikkajärjestelmää tai siitä, että (2) heidän lähtöoletuksensa ovat erilaiset. Tällöin erimielisyys voi esimerkiksi johtua siitä että ajatus objektiivisista moraaliarvoista johtaa vain riitelyyn, koska meillä ei ole mitään keinoa todistaa objektiivisten moraaliarvojen olemassaoloa oikeaksi tai vääräksi. Kenties objektiivinen moraali todella on olemassa, kenties ei. Mutta episteemisesti ihmisillä ei ole selvää keinoa havaita tätä. Ja näin koko keskustelu objektiivisesta moraalista on pahempaa kuin väärin. Se on tyhjää oman mielipiteen paasaamista. (Se on siis joko viihdettä, terapiaa tai erimielisten kiusaamista - ei viisautta.)
2: Toki tässä voidaan tutkia seuraussuhteita ja saada selville millaiset käyttäytymissäännöt aiheuttavat lyhyessä ja/tai pitkässä juoksussa ihmislajin yksilöille ryhmänä vähiten stressiä ja ymmärtää sellaiset käyttäytymissäännöt moraalina. Ja samoin miettiä millä ratkaisuilla yhteiskunta pysyisi mahdollisimman kauan pystyssä. Mutta koska kyse on parhaimmillaankin keskiarvosta, evolutiivisesti muuttuvista lajikohtaisista mieltymyksistämme, eikä kaikki säännöt ole kaikkien yksilöiden streessitasolla välttämättä aina myönteisiä, ajatus että jonkinlaiset käyttäytymissäännöt olisivat esitettävissä objektiivisina, on vähintäänkin naivi. Pitäisi siirtyä paremminkin puhumaan demokraattisesta moraalista tai lajityypillisestä käytöksestä.

Mutta koska muut eivät ole yhtä maltillisia kuin minä, leikkikää mukana kun unohdan omat periaatteeni.

Ehkä syynä on se, että monissa humanistisissa suuntauksissa joissa eksistentialismi nousee kuvioihin on korostettu sitä että kaikki tieto on ideologista. Tässä on usein kaksi elementtiä. (1) Joko informaatiolla on todellista merkitystä vasta, kun on valinnut puolensa tai ylipäätään sijoittuu tai tulee sijoitetuksi johonkin suhteeseen tämän informaation suhteen. (2) Tai objektiivisuus on harhaa ja jos korostaa objektiivisuutta jossain asiassa, joutuu jonkun toisen edustaman ‘totuuden orjaksi’. Informaatiota itsessään ei ole olemassakaan.

Tämä parivaljakko on siitä hyvä muistaa, että niiden filosofiassa ei tavallaan voida vetää toisaalta myöskään kovin jyrkkää eroa. Tämä johtaa siihen että Junkkaalan tapa jaotella ei ole oikein toimiva ; Kaikki tieto "informaatio" on eettistä ja ideologista. Samassa syssyssä menee tietenkin myös Gouldin NoMa -periaate. Jäljelle jää tavallaan, ainoana sallittuna tienä, Sam Harrisin viitoittama tie. (Eugeniikka ei yhäkään toimi, koska Björklund.) Tässä tiessä tosin katoaa suuri osa kaikesta kritiikistä. Koska kaikki on ideologiaa. Ei se, että jokin paljastuu ideologiseksi tai maailmankuvalliseksi tarkoita tämän jälkeen enään mitään. Se ei ole kritiikkiä, vaan seuraus alkupremisseistä. (Rehellisesti sanoen näitä ihmisiä vaivaa se, että "kun ainut työkalu mikä heillä on on vasara, niin kaikki ongelmat näyttävät nauloilta.")

Tällä tiellä joku (en minä) voisikin pitää humen giljotiinia ja muita vastaavia unohdettavina asioina. Ja siirtyä vahvasti vaikka sille suuntaukselle jossa lähtökohdiksi otettaisiin vaikka se mitä Matt Ridley kirjoitti "jalouden alkuperä" -teoksessa. Eli miten peliteoria selittää sukulaisten ja jopa eri lajien välistä yhteistyötä. Eli missä aggression lisäksi selitetään myös yhteistyö ja avuliaisuus. Ja josta sitten vetelee päätelmiä oikeasta ja väärästä. Ja korostaa että tämä on eettinen näkemys jossa moraalikatoa ei nimenomaan tapahdu.

Silloin kiinnostusta saattaa löytyä jopa Aku Vesalan ja Jonathan Jongin tuoreelle julkaisulle. Tämä on filosofiaa, evolutionismia, mutta sisäisesti vähintään yhtä koherenttia kuin teistien vastaava. He korostavat että EDA (Evolutionary debunking argument) -argumentit - eli argumentit joissa evoluutio on teismiä vastaan eikä pelkästään kreationismia vastaan - ja he hakevat siihen reittiä jossa nimenomaan ei sortuisi geneettiseen virhepäätelmään. "Evolutionary debunking arguments (EDAs) against religious beliefs move from the claim that religious beliefs are caused by off-track processes to the conclusion that said religious beliefs are unjustified and/or false. Prima facie, EDAs commit the genetic fallacy, unduly conflating the context of discovery and the context of justification. In this paper, we first consider whether EDAs necessarily commit the genetic fallacy, and if not, whether modified EDAs (e.g., those that posit falsehood-tracking or perniciously deceptive belief-forming mechanisms) provide successful arguments against theism. Then, we critically evaluate more recent attempts to argue that a more promiscuous evolutionary scepticism renders religious belief unjustified because, unlike commonsense and scientific beliefs, religious beliefs have no way out of such scepticism."

Tällä tiellä tulee outoja vastaan 1 ; Ironiaa Plantingalle.

Alvin Plantinga on korostanut EAAN -argumentissaan, että evoluutio, jos olisi totta, johtaisi siihen että ihminen ei voisi luottaa luonnontieteisiin. Mutta Plantingaan on vaikeaa suhtautua muuten kuin ironialla. Sillä hän viittaa usein ja toistuvasti ja vahvasti Roderick Chisholmiin kritisoidessaan epistemologista metodismia. Plantingalle on tärkeää että hän saa Chisholmin viittaaman ikuisen regression tietoon. Plantinga lainaakin "Reason and Belief in God":issa (s. 76) että tässä "We must assemble examples of beliefs and conditions such that the former are obviously properly basic in the latter, and examples of beliefs and conditions such that the former are obviously not properly basic in the latter. We must then frame hypotheses as to the necessary and sufficient conditions of proper basicality and test these hypotheses by reference to those examples." Plantinga menee kuitenkin vikaan tavalla jonka ratkaisu on Chisholmin itsensä tiedostama. Plantinga tekee tämän ohittamisen selvästi sen vuoksi, että hän saisi teismille mahdollisimman suosiolliset kriteerit siihen minkälainen hyvä perususkomus on. Chisholmin lähestymistavassa varoitetaan juuri tästä. "The Problem of the Criterion" -teoksessa - joka on juuri se teos johon Plantinga viittaa perustanaan - Chisholm korostaa, että "We are all acquainted with people who think they know a lot more than in fact they do know. I’m thinking of fanatics, bigots, mystics, and various types of dogmatists." ja kiistää perususkomuksiksi ottamisen koska siitä nyt seuraa se, että vakaumus laitetaan premisseihin perususkomuksena, ja tämän jälkeen tie on auki mille tahansa. Tieto lakkaa luonnollisesti täysin olemasta. Ja Chisholm ei tietysti halua tätä.

Lisäironiaa voi kaivaa sitten siitä että yhdistettynä tämänlaiseen ajatukseen luonnollisesta objektiivisesta moraalista voi johtaa ihmeellisyyksiin. Nimittäin kun Plantinga oikeuttaa warrantin, perimmiltään sen että voimme luottaa luonnontieteisiin - ja jumala-aistin kautta myös Jumalaan ja tätä myötä objektiiviseen moraaliinkin - niin voimme tällä aistilla saada luonnontieteellisen tiedon evoluutiosta. Ja jos tämä pitää paikkaansa, niin warrantin antava Jumala voi näyttää epätodennäköiseltä. Jolloin tiedämme vain kaksi asiaa. Sen, että emme tiedä luonnontieteistä mitään. Ja sen että Jumalaa ei todennäköisesti olisi. Tieto warrantin kaatumisesta kaataa ainakin Plantingan arvostaman kristillisen uskon. Joskaan ei toki niitä teismin muotoja joissa on keljuja kusettajajumalia.

Tällä tiellä tulee outoja vastaan 2: Ironiaa Craigille

Ja toisaalta ironisuutta tulee myös William Lane Craigin suuntaan. Joka on merkittävää koska hänen lähtökohtansa ovat kuitenkin melko erilaiset kuin Plantingalla. ; Siinä missä Plantinga korostaa että Jumala antaa objektiivisuuden myös moraaliin, on Craigin kanta se että moraalin objektiivisuus todistaa Jumalan. Craig korostaa että (P1) Jos jumala ei ole olemassa, objektiivisia moraalisia arvoja ja velvoitteita ei ole. ja (P2) Objektiivisia moraalisia arvoja ja velvoitteita on olemassa. (J) Siispä: jumala on olemassa. Tällöin on ajatus että olisi moraalisesti pysyviä arvoja, kuten vaimon tai lapsen tappaminen, josta voitaisiin päätellä Jumala; Tämän ongelma on:
1: Metaeettisesti se, että moraali ilman soveltamista ja määrittelyä on tyhjää. Ja objektiivisessa teistisessä moraalissa moraali kuitenkin käytännössä relativistuu koska ihmiset valitsevat uskontonsa ja sen mikä Jumala sanoo mitäkin. Moraali voi tässä murentua, kun esimerkiksi on nähty että lapsen murhaaminen Baalille onkin hyvä asia.
2: Argumentti on rakennettu sen varaan, että implikaatiosta seuraisi ekvivalenssi. Kuitenkin siitä, että "kaikki poikamiehet ovat miehiä" (implikaatio) ei voida päätellä että "kaikki miehet ovat poikamiehiä" (ekvivalenssi).
3: Ateismi ei rajaa useita objektiivisenkaan moraalin muotoja. Sam Harris jne. ovat perusoletustensa kanssa sisäisesti koherentteja. Mutta toki W.L.C.n tapa lähestyä asiaa on sellainen että objektiivinen moraali on määritelty siten että nämä objektiivisen moraalin mallit eivät olisi Craigin vaatimusten mukaan "oikealla tavalla objektiivista moraalia". Mutta tällöin on helppoa uskoa että on kestävä ja eirelativistinen moraali mutta ei objektiivista moraalia. Joten Jumalatodistuksesta on helppoa olla erimielinen ja tilanteesta riippuen hylkäät joko premissin 1 tai premissin 2. Samalla on selvää että evolutionisti voisi olla aina sitä mieltä että murha on aina väärin. (Koska heillä olisi pysyviä moraaleja jotka eivät ole heidän logiikassaan mielipidekysymyksiä.) Nihilismiä ei siis seuraa. Ja Craigin vaatimus siitä että ateistit olisivat arvotyhjiössä ja että ateistit eivät voi aina tuomita jotain moraalilausumia ovat yhteensopivia jos ja vain jos objektiivisen moraalin määritelmää vaihdetaan lennosta.

Loppuyhteenveto

Ilkka Pyysiäinen on korostanut että "On valtakysymys, kuka päättää, mikä on aidosti esimerkiksi islamia tai kristinuskoa" Se kertoo siitä että uskonnot - ja niiden lisäksi uskonnolliset lausunnot - ovat ideologisia. Tämä on hyvin omituinen pointti nostaa esiin kun olen pääaiheekseni valinnut evoluution. Mutta syy onkin siinä, että evoluutiota ja evolutionismia moititaan hyvin paljon.
1: Osa moittii sitä että evoluutio ja evolutionismi ovat toisistaan irrottamattomasti sama asia, että kaikessa havaintoainesten tulkinnassa on maailmankuvallisuutta, jolloin he jollain tavalla kiistävät objektiivisen luonnontieteen olemassaolon mahdollisuudenkin.
2: Ja osa moittii sitä että evoluutio pitää irrottaa evolutionismista, josta evoluutio on hyvää objektiivista tiedettä mutta evolutionismi on vain filosofiaa, yleensä peräti jotenkin halveksuttavaa filosofiaa. Jolloin on tietysti jokin ehdoton ratkaisu demarkaatio -ongelmaan jolla erotetaan tiede eitieteestä.

Kun nämä argumentit otetaan käsittelyyn, voidaan huomata että niiden takana on joko teologinen tai muutoin ideologinen tausta. Johon pätee niiden evoluutioon kohdistama kritiikki. (Joka yleensä nojaa vain siihen että "se on vain filosofia". Ja kun evoluutioteoriaa tämän jälkeen käsitellään filosofiana, voidaan huomata että se selviää omana irrallisena maailmankuvanaan aivan yhtä hyvin (eli huonosti) kuin ne vaihtoehtonsakin. Ja tällöin voidaankin huomata, että kenties sellaiset väitteet kuin "ateismi tai evolutionismi eivät voi vastata näihin kysymyksiin jotka eivät ole tieteen vaan uskon asia, ja uskonto sitten todella myös antaa vastauksen näihin kysymyksiin" on itse asiassa epätosi väite. Eli vaikka moraali on mysteeri, niin siitä huolimatta tämä on se tieto jonka todella kaivamme tästä kaikesta esille.

Vaatimaton ehdotus Suomen kilpailukyvyn parantamiseksi

Sokaris Korhonen kirjoitti Uudessa Suomessa ajatuksesta jossa eugeniikka parantaisi Suomen kilpailukykyä. Tässä mielessä kyseinen kokoomusnuori on palannut suomalaisen oikeistoideologian juurille. Ja tunnetusti juuret ovat tärkeitä ihmisille ja niitä pitää ylenmääräisesti kunnioittaa ja suosia.

Hänen kannattaisi kuitenkin kenties lukea Björklundin "evoluutiobiologia" -kirjaa jossa käsitellään jalostuksen ja eugeniikan suhdetta. Negatiivisen eugeniikan keinot kun olivat tehottomia sen vuoksi että niissä tähdättiin vammaisiin ja mielisairaisiin. Siis sellaisiin tilanteisiin joissa haitallinen geeniominaisuus oli näkyvä. Ja näiden kohdalla perusongelma oli se, että vammaiset eivät lisäänny kovinkaan usein.
1: Ei siksi että vammaiset eivät olisi seksuaalisia olentoja, kyllä he ovat. Esimerkiksi meillä Keravalla on meidän lähellä heille jonkinlainen keskus/hoitopaikka koska heitä parveilee melko paljon. Muistelen esimerkiksi kuinka eräs nuori Down -poika taannoin oli selvästi mustasukkainen minulle siksi että satuin kävelemään heitä vastaan. Selvä ihastuminen sievään hoitajaan oli havaittavissa. Syy on siinä, että heidän on monesti rasittavan vaikeaa löytää puolisoa.

Jos ajatellaan jalostamista, eugeniikkaa ja muuta on näkökulma luonnollisesti evolutiivinen. (Kreationistikin joutuu käyttämään tässä mikroevoluutiota, eikä tässä kohden liene mitään ongelmaa.) Vammaisuus taas johtuu usein
1: Geenivirheestä joka tapahtuu kromosomitasolla mutta ei ole suoraan periytyvä. Esim. kun minun lapsuudessa kutsuttiin pahalla nimellä mongoloideiksi ei puhuttu mistään sellaisesta jota voitaisiin estää jalostuksella. (En tosin silloin ymmärtänyt miksi niitä jousiampuja-ratsastajia piti jotenkin laittaa laitokseen ja sääliä. Ero mongoliin oli siis hämärtynyt.) Siinä kun viitataan Downin syndroomaan eli 21 -trisomiaan. Joka ei ole äidin tai isän ominaisuus sanan suorassa mielessä. Kromosomi vain kahdentuu väärin ja niitä tulee soluun yksi liikaa. Tämä ei ole geeni, vanhempien alleeli joka siirtyy jälkeläisiin, jota jalostettaisiin.
     1.1: Tästä päästään sivujuonteeksi muistuttamaan siitä että monesti aborttia myydään jonain joka olisi ihmisenjalostusta. Toki tässä tehdään vammaisseulontaa, mutta mitään jalostuksellista järkeä tässä ei ole. (a) Aborttia perustellaan aivan muuta kautta, esimerkiksi vakavan sikiövaurion perusteella abortointi perustuu argumenttitasolla siihen, että ko. yksilön elämä olisi todennäköisesti hyvin vaikeaa/tuskallista. Argumentti on kenties virheellinen mutta se viittaa väitteeseen jossa olisi inhimillisempää "olla syntymättä". Se ei ole rotuhygieninen argumentti. (b) Usein juuri Downin syndrooma joutuu abortoiduksi, joten selvästi tässä ei jalosteta yhtään mitään alleelia pois geenipoolista. Jalostaminen ei toimi edes mekaanisesti. (+) Esitänkin, että rodunjalostusrinnastus on hyvin vahva väärinkäsitys joka perustuu siihen että ihmisillä on naivi ja typerä evoluutiokäsitys ja huono populaatiogeneettisten laskelmien hallinta. Tosin argumentin puolustukseksi voi sanoa että juuri sama ideologian ja arkijärjen sotku joka tuotti eugeniikan tuottaa myös nämä abortin eugeniikkaan rinnastavat argumentit. Ihmiset ovat todella tyhmiä ja tätä kautta tämä argumentti ei ole täysin ontto. Paradoksaalista!
2: Kun mietitään miten jokin vammaisuus ylipäätään on kohtuullisen yleinen voidaan huomata että jos jokin ominaisuus itsessään on hyvin haitallinen, se ei yleisty. Luonnonvalinta ei yleistä yhtään vammaisgeeniä, joten luonnonvalinnan vähyys tai paljous yhteiskunnassa ei selitä niiden yleistymistä. Evoluutio karsii kyllä itse, jos ei muuten niin seksuaalivalinnan kautta, haitalliset ilmenevät ominaisuudet. (Vammaiset saavat mennä avioon, mutta vaikeaa on kumppanin löytäminen heillä, vaikka joku tietysti virheellisesti väittää että ihmisten evoluutio olisi jotenkin pysähtynyt ja valintapaineet lakanneet. Eivät ole.) Suurin osa geneettisesti periytyvistä ominaisuuksista jotka ovat niin yleisiä että niitä tulisi karsia ja niistä voidaan tietää, vaativatkin geenivirheen sekä isältä ja äidiltä. (Lukiotason biologiakin kertoo resessiivisistä alleeleista.) Ja näiden kohdalla surullinen fakta on se, että erilaisia resessiviisiä geneetisiä vaivoja on aivan älyttömän paljon. Ja itse asiassa käytännössä aivan kaikki kantavat muutamaa kappaletta tälläisiä "potentiaalisia pommeja". Eugeniikan vuoksi pitäisi karsia nämä kaikki. Jonka jälkeen ei ole mitään jalostettavaksi. Vammaiset harvoin lisääntyvät, joten tosiasiassa näitä kaikkia ilmenee "kohtuu vähän", frekvenssi menee itsekseen sille tasolle missä se ei aiheuta merkittäviä ongelmia.
     2.1: Resessiiviset ominaisuudet eivät yleisty luonnonvalinnan vähyyden vuoksi vaan ne yleistyvät geneettisen ajautumisen kautta. Ne menestyvät ja säilyvät juuri siksi että ne ovat "piilossa" ja "ilmenevät" vain kun ne ovat molemmissa kromosomeissa. Tällöin luonnonvalinnan vähyys tai paljous ei missään tapauksessa muuta sitä miten paljon niitä ilmenee. Ne yleistyvät ja katoavat lähinnä geneettisen ajautumisen vaikutuksesta. Tämä huomautus tarvitaan koska eugeniikkaa kannattavien mielessä kohtaa usein kaksi ajatusta. Ensimmäinen on se, että ihminen olisi jotenkin lakannut kehittymästä. Ja toinen, usein samanaikaisesti kannatettu, ajatus on se, että yhteiskunta rappeutuu geneettisesti kun vääränlaiset ihmiset lisääntyvät ja luonnonvalinta ei karsi haitallisia ominaisuuksia. Kuitenkin esimerkiksi "National Geographics" viittasi siihen että ihmisen evoluutio olisi itse asiassa viime aikoina nopeutumassa, joten sitä voidaan olla erimielisiä. Larry Moran muistuttaakin siitä että evoluutiota tapahtuu yhä, ja luonnonvalinta vaikuttaa yhä (ja geneettinen ajatuminen vaikuttaa yhä). Itse korostan että seksuaalivalinta ei ole lakannut ja tätä kautta ainakin terveyttä ja kauneutta ja sosiaalisia taitoja korostavat geenit yleistyvät melko varmasti. (Ja vihjaan, että usein tässä unohdetaan kehitysmaat, joissa kuollaan tauteihin ja nälkään, mutta tämä on kenties hyväksyttävää koska tässä välitetään vain oman kansakunnan menestyksestä. Ihminen lajina kohtaa kuitenkin aika kovia luonnonvalinnallisia voimia lajina.) Lisäksi ihmisiä jää teollistuneisakin maissa auton alle siksi että heillä on näköhäiriöitä tai muuten huono kognitio - joka kyllä jollain asteella varmasti korreloi genetiikkaan. Ja he saavat yhä sydänkohtauksia, ja voivat olla "syöpäsuvusta". Ja jokainen eugeenikkokin tunnustaa että kaikki ihmiset eivät saa yhtä paljoa jälkeläisiä, ja lisääntyvät ominaisuudet ovat jotain muuta kuin eisatunnaisia joten by definition luonnonvalinta ei ole lakannut.

Mutta nuo koskivat vammaisuutta. Modernissa jalostuksessa on alettu puhumaan luokkayhteiskunnan käsitesisällöin, mutta ne perustellaan geneettisesti. Ja näin esimerkiksi lapsilisä nähdään köyhien lisääntymiseen kannustamisena joka sitten johtaa periytyviin ja kasvaviin ongelmiin. Tässä ei siis ole kysymys negatiivisesta eugeniikasta vaan positiivisesta eugeniikasta ja sen käsitesisältöjen yleistämisestä. Tässä kohden argumenttini on sitten se, että sivutuotteena toimiva ja oikea eugeniikka - eikä se omituinen versio jota siitä levitetään - johtaa helposti siihen että siitä seuraa BLAD -tyylinen katastrofi. Nautojen BLUP -jalostus on älyttömän tehokasta. Sen sivutuotteena kävi niin että terveet ja menestyvät naudat yleistyivät niin tehokkaasti että piilossa oleva resessiivinen ominaisuus pääsi leviämään tosi yleisesti nautojen geeneihin. Ja sisäsiittoisuutta välttävät mutta maksimiteholla edistymistä hakevat jalostajat yleisti BLAD -taudin ongelmallisen isoon osaan populaatiota. Resessiivinen ominaisuus yleistyi ja kun aivan lähisukuisia ei risteytetty koskaan kekenään, se yleistyi melko suureen osaan populaatiota ennen kuin sitä alkoi ilmenemään sellaisessa määrin että siihen osattiin kiinnittää huomiota. Tämänlaisten asioiden hallinta vaatii sitten geenitarkastuksia. Ja tarkastus tarjoaa vain tiedon, keinoina on lisääntymisen rajoittaminen - ja mahdollisesti sairastuneen osapopulaation surmaaminen. Tätä emme totisesti halunne tehdä ihmisillä.

Haluaisin kuitenkin nähdä, mitä tapahtuisi jos eugeniikkaa tehtäisiin kuten se hallituimmillaan tehdään tuotantoeläimillä. Katsotaan esimerkiksi siipikarjaliittoa. Jos ihmisiä jalostettaisiin kuin kanoja, ei enää noudatettaisi rotukonstanssioppia, jossa rotuja olisi jalostettava puhtaana. Sen sijaan puhutaan hybrideistä. Roduista on siirrytty linjoihin ja hybrideihin. "Myyntiin menevä jalostustuote on tavallisesti neljän tien risteytys eli polveutuu neljästä puhtaasta linjasta. Kahta linjoista käytetään isälinjan tuotantoon (vanhempaispolven kukkolinja) ja toista kahta emokanalinjan tuotantoon. Puhtaiden linjojen tuotosten ja koeristeytysten perusteella valitaan käytettävät linjat tai valinta perustuu esim. takaisinristeyttämisen tuotantotuloksiin." Tämä on käytössä myös sioilla. Tässä huomiotaherättävää on se, että esimerkiksi lihaksi menevät siat ovat terveitä, suuria ja hyvinvoivia sen vuoksi että niiden kohdalla heteroosi on maksimoitu. Heteroosi taas ei periydy, koska se tarkoittaa sitä että samassa kohdassa (lokuksessa) on toisessa kromosomiparissa erilaisia versioita (alleeleja). Periytyminen taas on kromosomien ja geenien, ei kromosomiparien, kopioitumista ja siirtymistä. Heteroosin tuottava yhdistelmä hajoaa meioosissa.

Siksi jalostuslinjat koostuvat aivan eri yksilöistä kuin ne jotka menevät lihoiksi. (Tämä on se opetus jota haluan tässä korostaa vahvasti.)
1: Parhaat, vahvimmat ja menestyneimmät yksilöt eivät löydy jalostuslinjalta, koska niissä tähdätään periytyvään osioon. Nämä tuottavat jalostuslinjan yksilöitä "ryhmän sisällä" mutta ne menestyneet, heteroosilla boostatut, yksilöt sitten syntyvät eri jalostuslinjojen kesken. Tässä puhutaan nimenomaan monikulttuurisuudesta, ja tämä olisi kannustus monirotuisuuteen.
   1.1: Ajatus joka varmasti ei olisi miellyttänyt rotupuhtausopistaan intoilevaa Hitleriä. Eikä suurinta osaa ihmisjalostusta kannattaville muutenkaan, joskin varmasti hieman eri syistä. Pakkoavioliitot kauhistuttavat enemmän kuin se, että älyllinen ja terveydellinen maksimi saavutettaisiin mulattien voimin.
2: Heteroosin kautta boostatut taas sitten eivät lisäänny, ne kun tuhoaisivat jalostuslinjojen hallittavuuden.

Nautapaavi on
ihmeissään.
Miksi heidän rotunsa
jalostusmenestyksestä
ei otetakaan innolla
oppia sovellettavaksi?
Eikö se ollut jalostusta,
genetiikkaa ja evoluutiota
eikä mitään porvarien
köyhäin dissaamista?

Jostain syystä tämäntyyppiset ehdotukset eivät ole saaneet kovin suurta suosiota edes kokoomusnuorissa. Minä esitän vaatimattoman ehdotuksen sijasta vaatimattoman kysymyksen. Miksi eivät? Jos jalostus todella on se tie menestykseen, miksi tässä sitten kikkaillaan niin eikö pitäisi kertoa mitä jalostus mekaanisesti käytännössä on, jotta voidaan nähdä että tämä todella myös jalostaa kansaa? (Ettemme toista aiempien eugeenisten projektien fiaskoja, joissa tuotetaan turhaa kärsimystä ilman että rotu oikeasti edes on jalostunut yhtään mihinkään.) Jos sitä todella noudatetaan tiedettä ja tekniikkaa, niin miksi jalostuspuheissa nojataan naiviin ja virheelliseen näkemykseen tehokkaasta jalostuksesta sen sijaan että saman tien iskettäisiin kortit pöytään ja näytettäisiin mitä tehokas kansakunnan rodun suunnittelu menestyksen maksimoinniksi vaatisi?

On toki helppoa puhua luokkaeroista geneettisenä ominaisuutena, mutta jos aiheena on eugeniikka, aihe on pakko käsitellä ideologis-humanistisen kulman sijasta teknis-pragmaattisesta kulmasta ja miettiä miten se jalostus sitten toteutetaan. Sillä humanistista puolta tarvitaan sen miettimiseen onko asia oikein tehdä, ja se miten tavoitteeseen päästään on sitten hyvin kylmää mekaniikkaa.

Viisto perä - eli miten eugeniikka ei onnistu koska natsit olivat kommunisteja

Facebookissa keskusteltiin ylläolevasta kuvasta. Siinä näkyy että saksanpaimenkoirat ovat jalostettu rotu. Muutos on silmiinnähtävä. Tämä on jotain joka on samanaikaisesti tuttua, että monille hieman taustoiltaan vierasta. Ja mielestäni tämä on mainio esimerkki siitä, miten (a) jalostus toimii tehokkaasti (b) jalostus ei usein toimi. Ja molemmat kohdat tapahtuvat usein samanaikaisesti.

Saksanpaimenkoiran rotumääritelmässä sanotaan, että lantion tulee olla pitkä ja hieman laskeva (n.23°). Rotumääritelmätkin ovat varmasti muuttuneet ajan myötä vastaamaan kasvattajien mieltymyksiä ulkonäön suhteen ja jalostuskseen valitaan yksilöt joilla on ominaisuudet mitä milloinkin halutaan. Sillähän ei sitten olekkaan merkitystä miten sairaita niistä tulee. Saadaan mitä halutaan ja kaupantekijäisenä tulee helposti se, mistä ei välitetä. Saksanpaimenkoirien muodon sivutuotteena on tullut lonkkavaivoja.

Kun mietitään koirarotuja, etenkin epäterveitä koirarotuja, on sairauksien syntyyn käytännässä kaksi reittiä. Joskus ulkonäköön liittyvät rotumääritelmät ovat maali, johon mennään ja tästä seuraa esimerkiksi tylppäkuonoisuutta joka vaikeuttaa hengitystä. Mutta tosiasiassa tapahtuu myös niin, että ensin jalostetaan huolimattomasti, geneettistä ajautumista ja sukusiitosastetta miettimättä ja hirveästi pentuja muutamien yksilöiden tai lähisukuisten linjojen kautta lisäännyttäen. Ja tässä prosessissa tehdään bugi ja sitten tätä aletaan kutsumaan ominaisuudeksi ; Onhan huippuyksilöiden jälkeläisille kertynyt näitä piirteitä joten sitä aletaan kutsumaan laaduksi.

Menetelmällisesti ja tieteellisestä ongelmien syntytavat ovat näissä eri. Ensimmäisessä vaikuttaa suora jalostuspaine, jälkimmäisessä kysymys on muusta, yleensä geneettisestä ajautumisesta. Jälkikäteen eroa voi olla vaikeaa nähdä. Esimerkiksi minulla ei ole riittäviä taustatietoja jotta voisin tietää, onko saksanpaimenkoiriin jalostamalla saatu luisuperä valintapaineella rakennettu muutos, vai onko geneettistä ajautumista siitä että on valikoitu yksiä ja tiettyjä niin että kaikki piilevät alleelit tulee esiin ja kaikki muutkin yleistyneet. -Lisääntyessä kun ei monistu vain yksi geeni, monta kromosomia muuta tavaraa tulee ikään kuin kaupantekijäisinä.
1: Joskus tieto on selvä. Esimerkiksi monien rotujen epilepsia-alttiutta ei varmasti ole haettu tai jalostettu missään vaiheessa. Luisuperä ja lonkkavika ovat tässä suhteessa epäselvempiä koska kyseessä on näkyvä piirre jota voidaan hakea "esteettisistäkin syistä".

En tietenkään ole tässä pilkkaamassa jalostusta itsessään. Olen nostamassa esille sen, mikä opinnäytetyötäni tehdessä tuli vastaan. Eräässä käyttämässäni lähteessä sanottiin aivan suoraan, että saksalaisten rotupuhtausoperointi ja englantilaisten eugeniikka olivat epätoimivaa jalostussuunnittelua ; Kun valikoin Björklundin "Evoluutiobiologia" -teosta, valintani syy oli se, että siinä oli evoluutiolaskelmia. Oli jännittävää kohdata sen sisältä tämänlainen sivumaininta eugeniikasta, rinnastettuna suoraan kirjassa opetettuun käytäntöön. Kirjan oppi on siis tavallaan se, että ihmisiä siis voitaisiin halutessa jalostaa, jos siihen olisi tarvetta kuten kirjan kirjoittaja itse ei näe sille olevan tarvetta, mutta ajatus eugeniikasta oli huono. Tämä johtui muutamasta seikasta;
1: Karsintakeskeisyys. Esimerkiksi vammaisten karsinta tappamalla on merkityksetöntä, koska vammaisten lisääntymisprosentti on muutoinkin tavallista alhaisempi. Ja evoluutio välittää lisääntymisestä, ei siitä kuka on elossa ja onnellinen! Yhä tänäkin päivänä on silti helppo löytää ihmisiä jotka näkevät että vain karsinta painaa. Että on "positiivista valintaa" jossa tiettyjen ihmisten lisääntymiseen kannustetaan ja "negatiivista valintaa" jossa joitain karsitaan tai kastroidaan.
2: Eugeniikassa ei huomioitu sitä, että valtaosa piirteistä ovat väistyviä JA että kaikkia väistyviä ongelmia on niin paljon että jokaisella ihmisellä on keskimäärin parikin ongelmallista alleelia. Kun näiden yhteismäärä on valtava, mahdollisuus siihen että kaksi juuri tiettyä osuisi samaan yksillöön on epätodennäköinen. Valintapaine tämänlaisiin on vaikea toteuttaa. Sairaiden karsinta ei helposti muuta mitään (kohta 1) ja vaikka vaikuttaisikin, siinä edistyminen olisi populaation kannalta marginaalista. Sillä hallittu edistyminen liittyy aina valintapaineeseen sukupolvea kohden, ominaisuuden periytyvyysasteesta ja näkyy yhteiskunnassa sukupolven pituuden määrittämässä tahdissa. (Tarkan arvion saa tehtyä jalostajan yhtälöllä.)
3: Jalostus on kokonaisuus. Esimerkiksi jalostuksessa merkittävä BLUP -idea rakentuu matriisilaskennalle joissa on hyvin useita piirteitä ja niistä olevia tietoja ja tärkeysasteita. Tällä yritetään hallita sivutuotteita ja ikäviä yllätyksiä. Ihmisten jalostamisessa taas lähinnä on tuijotettu yksittäisiä piirteitä kuten epilepsiaa, skitsofreniaa, tai sitten katsottu jotain geneettisesti vaikeasti määriteltävää juutalaiseen kansaan kuulumista.

Jostain syystä eugeniikan kannattajat eivät keskittyneet siihen, mihin jalostajat nykyään kuluttavat paljonkin aikaa. Eli siihen, keistä tulee lisääntymisparit. Syynä on tietysti se, että on helpompaa määrätä muihin kohdistuvia julmiakin toimenpiteitä kuin tehdä valintoja jotka koskevat esimerkiksi omaa parinvalintaa. Ja koskevat nimenomaan rajoittaen, määräten kenen kanssa pitäisi hässiä yhteiskunnan parhaaksi.

Jalostuksessa onkin tätä kautta parikin ongelmaa;
1: Hallitsematon jalostus johtaa hallitsemattomaan kokonaisuuteen. Pahimpana mörkönä tässä on geneettinen ajautuminen. Tätä vastaan voi kamppailla yhtenäisellä jalostussuunnittelulla, kuten vaikkapa sukusiitosta ja geneettistä ajatumista voi hallita pieniä populaatioita koskevalla menetelmällä, jossa yksilöt jaetaan pieniin piireihin ja niitä pariutetaan "ringissä" tietyssä järjetyksessä geneettisen ajautumisen minimoimiseksi.
2: Hallittu jalostus vaatii paljon tietoa, ja keskushallinnon. Tässäkin saattaa tulla ongelmia. Modernina aikoina tietyt geenitestit nautojen jalostuksessa ovat tarpeen sen vuoksi, että tehokas jalostus vaikutti nautojen maidontuotoskykyyn, mutta sivutuotteena muutama todella häijy resessiivinen alleeli ylestyi hyvinkin laajalle populaatiossa. : Esimerkiksi nautojen BLAD on surullinen muistutus siitä että valinta ja valikoituminen ovat eri mekanismeja. Koska resessiivinen alleeli vaatii kohtuu suuren frekvenssin ennen kuin siitä tulee kunnolla näkyvä, tämänlaisia vahinkoja saatta tapahtua. Niiden kanssa voidaan tietysti hanskata sen jälkeen kuin tieto on saatu.

Ja tästä päästäänkin kommunismiin. Vaikka eugeniikka nähdään oikeistolaisuuteen liittyvänä, se, mitä siinä tosiasiassa tehdään vertautuu aivan täysin suunnitelmatalouteen. Moni toki näkee että "natsit olivat pragmaatikkoja jotka tuhosivat etiikan" ja "kommunistit olivat sosiaalisia jotka tuhosivat yhteiskunnan menestyksen". Nähdäkseni se, mikä pahiten tuhosi kommunismin oli äärimmilleen viety ja keskitetty suunnitelmatalous. Yhteiskunta ja sen toiminnot ovat yksinkertaisesti niin monimutkaisessa vaikutuksessa toistensa kanssa, ja siinä tapahtuu lisäksi koko ajan muutoksia, että keskusjohtaminen on inhimillisesti katsoen mahdotonta hallita hierarkisesti pienellä määrällä ihmisiä. ; Jalostussuunnittelussa onkin yhteiskunnallinen ja poliittinen ulottuvuus, jossa pitäisi kyetä näkemään tulevaisuuteenkin.

Samoin eugeniikassa käsitellään genomia, joka on ällistyttävän monimutkainen ja täynnä kaikenlaista tauhkaa. - Tauhkaa kuten piileviä yllättäviä resessiivisiä tautialleeleja jotka voivat olla jalostuksen aikana jossain välissä systeemiin puikahtanut uniikki pistemutaatio, mutta sen jälkeen se on geneettisen ajautumisen kautta yleistynyt hyvinkin yleiseksi osaksi populaatiossa. - Eugeenikot suhtautuvat genomiin suunnitelmataloudellisesti. Ja kuten koirien kohdalla on huomattu, tässä tulee helposti yllättävillä tavoilla takkiin.

Jalostusvalinnan etuna on se, että haluttua piirrettä voidaan edistää nopeasti ja hallitusti. Haldanen sävyissä voidaan kuitenkin muistaa, että käytännössä evoluutiolla on kuitenkin jonkinlainen maksimiedistymisnopeus, jota ei voi ylittää ilman sukupuuttoa vaikka itkisi. Jalostus maksimoi valittujen ominaisuuksien edistymisen mahdollisimman lähelle tätä. Voidaan sanoa että jalostus on tehokas jos haetaan hyötyä ihmisille tai halutaan yleistää piirrettä joka on luonnossa neutraali. (Kenties jopa haitallinen, kuten saksanpaimenkoirien lonkkien kohdalla.) ; Luonnonvalintaa käyttävän evoluution vahvuus on se, että se käyttää aina relevantteja mittareita ja useita kerralla. Luonnonvalinta toimii terveyteen liittyviin piirteisiin hyvinkin syvälisesti.

Näkisin että jos kyseessä on ihmisten jalostus, niin evoluution myllyt kyllä pyörivät hitaasti, mutta ne jauhavat myös hienompia ja relevanteimpia jauhoja. - Toki nykyään moni pelkää että ihmisistä rapistuu vammaisia, mutta tämä tietysti onnistuu jos ja vain jos teknologia ylittää vammaisuuden haitat. Ja jos tämä tehdään, onko se enää mikään vamma. (On syytä miettiä mitä tarkoittaa "heikomman yleistyminen" evolutiivisesti.) ; Eugeenikot ovat ihmisrodun terveydelle helposti yhtä paha uhka kuin mitä ihmisten jalostus on ollut monien koirarotujen terveydelle.

Toki nautojen hyvä edistyminen  vihjaa, että edistyminen jalostuksella voi olla laadukkaampaa kuin koirat lähtökohdaksi ottaen voisi uskoa. Mutta tässäkin kohden mieleen ei voi olla tunkematta jalostajan yhtälön nyrkkisääntö edistymistahdista. Ihmisen sukupolven välinen aika on hirvittävän pitkä, joten en usko että ihmislajin ongelmien ratkaiseminen geneettisesti valikoimalla on mikään lyhyen aikavälin ratkaisu. Ja pitkällä aikavälillä tarvitaan sitten sen sortin psyykikkoa, että en halua että yhteiskunta tarjoaa genetiikkansa, siis koko ulkoisen ja sisäisen olemuksensa, jonkunlaisen kristallipalloennustelijan - tai edes jonkun kristillisen profeetan - käsissä.

Ateismikritiikin sietämätön kahjous

Luin Timo Eskolan "Ateismin sietämätön keveys" -teoksen. Se ilmaisee itse tavoitteikseen (sivut 8-9) sen, että uusateismi on uusi, näkyvä ja runsas ilmiö. "Uusateismi näkyy kaikkialla. Media on viikosta toiseen täynnä kristinuskoa vastustavia kirjoituksia ja haastatteluja. Tähtitieteilijät ja filosofit kirjoittavat uskonnonvastaisia kirjoja. Biologit vaativat kristinuskon käsityksiä pois maailmankuvan muodostamisesta. Vapaa-ajattelijat innostavat ihmisiä eroamaan kirkosta tietokoneen hiirtä klikkaamalla." Kirja perustelee olemassaoloaan ja tarvettaan myös sillä että tälle ei oikeastaan pistetä kampoihin. "Kymmenien ateististen kirjojen vastapainoksi ei vielä ole suomeksi julkaistu juurikaan itse uusateismia arvioivia kirjoja. Sellaiselle on kuitenkin tarvetta." Eskola moittii että ateismi on kuitenkin huono ja ansaitsee siksi tämän kritiikin "Ateismin periaatteellinen ongelma on siinä, että useimmat sen väitteistä eivät ole erityisen hyvin perusteltuja eivätkä edes johdonmukaisia." Eskola täsmentää että kirja ei ole apologeettinen, eikä se siksi pyri todistamaan Jumalan olemassaoloa logiikalla. Kyseessä on siis ateismin arvioiminen ateismin omien kriteerien kautta. "Tämän teoksen tarkoituksena on arvioida ateistien näkemysten perusteluja ja niiden johdonmukaisuutta. Kyseessä ei siis ole perinteinen kristillinen apologia, joka pyrkisi osoittamaan uskonnon näkemykset tosiksi."

Kirjan tavoitteet epäonnistuvat totaalisesti.

Ylläoleva kuvavertaus on hieman pilkallinen. Se ei kuvasta kirjan Nietzscheä vaan symbolisoi sitä, että jos hänen uusateismiaan vertaa uusateistien teoksissa käyttämään argumentaatiorakenteeseen, niin huomaa että "kyllä ne vähän samalta näyttää, mutta jos pitää niitä samana asiana ja väittää tätä vakavalla naamalla, ei ole vakavasti otettava ajattelija vaan enemmänkin koomikko." Se viittaa siihen että Eskola käsittelee uusateismia jonain jota tietääkseni kukaan uusateisti itse ei sitä harjoita. Eskola rakentelee olkiukkojärjestelmän, jota hän piiskaa. Hänen koko strategiansa perustuu red herringiin. Siihen että huomio siirretään syrjään aatehistorian kautta.

Strategia on varsin laaduton. Se muistuttaa rakenteellisesti lähinnä sitä jos uskontokritiikkiä tehtäisiin siten että:
1: Selitettäisiin että koska monet kristityt rakentavat tiedekuvansa NoMa -periaatteeseen ja osa taas kannattaa William Craigin tapaan sitä että Jumala paitsi voidaan todistaa niin on myös evidenssin tukema ja tätä kautta riittävän hyvin todistettu (ja osa ei vain hyväksy tuloksia), on heidän sisällään ambivalenssia joka kertoo että ideologia on tyhjä ja sisäisesti ristiriitainen. Näitä ristiriitoja on helppo rakentaa, mutta ne eivät ole tietenkään kristinuskon kritiikin kannalta relevantteja. Ihan sen takia että Craig ei kannata NoMaa eivätkä NoMalaiset luota niihin metodeihin joilla.
2: Ei käsiteltäisi parhaita ja laadukkaimpia teologeja, vaan luotettaisiin vain katujulistajien järjestöihin ja muihin vastaaviin eiakateemisiin organisaatioihin. Ei haettaisi tietoa kirjoista vaan nettisivuista jotka sitten viittaavat näihin kirjoihin. Tämänlainen näkökulma on kenties sosiologisesti perusteltu, silloin jos halutaan nähdä miten kristityt toimivat kentällä ja mietitään miten järkeviä jonkun katujulistajan näkemykset ovat. Mutta koska kirjan tavoite ei ole tämä vaan suurempi, on selvää että metodinvalinta ja aineistonhaku edustaa varsin aivokääpiötasoista ennakkomietintää.
3: Kristinuskon sisäistä koherenttiutta ei käsiteltäisi kristinuskon määrittein vaan sen ulkopuolelta. Eli selitettäisiin miten joku voisi olla ateistisin syin erimielinen. Ja tämä erimielisyys olisi samaa kuin uskonnon sisäisen koherenssin puute.
4: Kristinuskoa ei käsiteltäisi oikein. Eli jos aiheena olisi vaikka Plantingan warrant -näkemys, siirryttäisiin puhumaan  Descartesista, jonka ajattelusta Plantinga onkin kieltämättä saanut paljon vaikutteita. Aatehistoriaan siirtyminen johtaa tietysti siihen että kritiikkiä löytyy helposti. Sitten vain implisiittisesti oletetaan että näitä ei ole huomioitu, ja käyttäydytään kuin kritiikki olisi jo tunnettua ja satoja vuosia vanhaa.

Ylläoleva kaava on tietysti vain analogia, ja sellaisena väite. (Eskolan kirjakin on perussävyltään varsin väittävä, ja se rehellisesti sanoen ansaitsisi tämänlaisen tarkemmin kohdentamattoman kritiikin.) Avaan tuota kuitenkin hieman.

 ***

Ensinnäkin Eskola käsittelee omituisen paljon pahan ongelmaa. Tämä on ensimmäinen vihje siitä että hän on täysin pihalla siitä miten uusateismi eroaa klassisesta ateismista. Häneltä puuttuu tarkkanäköisyys käsittelemäänsä aiheeseen ja tätä kautta laatu vaikuttaa luonnollisesti koko kirjaan. Loppupuolella hän ohittaa ateismin kannalta oleelliset vaiheet. Hän käsittelee turhankin seikkaperäisesti Nietzscheä. Kertoo Sartesta ja Camuksesta. Ja ponnahtaa kertomaan postmodernista ihmisen identiteetistä ja yleisestä särkymisestä. Tämä on hyvin omituista koska Sarte ja Camus - saati Nietzsche - edustavat vanhaa ateismia. Kun taas uusateistit ovat tunnetusti hyvinkin postmodernisminvastaisia. (Esimerkiksi jos haluaa tietää yhden asian Suomalaisten uusateistejen nokkamiehestä Jussi K. Niemelästä, olisi tiedettävä se, että hän on hyvin tiukasti postmodernisminvastainen ja hänestä ihmisarvot eivät ole kulttuuririippuvaista etiikkaa jonka levittely olisi jotain kulttuuri-imperialismia.) Kokonaisuus on koominen koska se käsittelee suunnilleen kaikkea muuta paitsi sitä.

Itse asiassa kokonaisuus on sitä että se ei oikeastaan koskekaan uusateismiin. Sen sijaan se leikkii siihen liittyvillä mielikuvilla implisiittisesti väitäen niitä joko aivan samaksi asiaksi tai oleellisesti samanlaiseksi. (Mursujahan ne on Nietzschen rinnalla tietysti.) Lopputuloksesta on selvää että tarkastellessaan maailmaa Eskola ei kykene erottaamaan edes laajempaa kontekstia. Ateismi, anti-teismi, uskontokritiikki, uskonnottomuus, nihilismi, vapaa-ajattelu, evoluutioteorian kannattaminen, materialismi, jumalan kuoleman teologia, ontologinen naturalismi, epistemologinen naturalismi, positivismi, skientismi ja tieteellinen maailmankuva ovat sulassa mössössä keskenään. Tältä pohjalta Eskola yrittää esittää että ateismissa on tieteen sijasta lähinnä agenda ja tavoitteet, koska ateismihan on ihan selvä ideologia, ja tätä kautta voidaan soveltaa postmodernia ajatusmaailmaa samalla kun näennäisesti pysytään siitä etäällä koska se on harhaoppista. Ja ateismia ei nähdä oikein muuna kuin uskontojen vastustamisen ja tuhoamisen kannalta.

Tämä on sinänsä murheellinen soppa, että ateistien empiirisessä maailmankuvassa ei ole kysymys positivismista, vaan siitä että Jumalalle ei ole empirististä teoriaa ja muut esitykset eivät heitä kiinnosta eivätkä he haluaisi että uskonnosta tehtäisiin jotain johon olisi velvollisuus ottaa kantaa tai olla kiinnostunut. Että ateismi falsifioitaisiin tuottamalla Jumalatodistus (vaikka ID -kreationistinen todistuskin) - ja kun sellaisia ehdotetaan on ateistin ainakin periaatteessa ja teoriassa velvollisuus joko kumota se tai kääntyä teistiksi. Ja loppu on itsepuolustusta kritiikkiä vastaan. Sellaista joka sanoo että ilman uskontoa on nihilistipaska ja vaaraksi yhteisölle kun moraali roikkuu tyhjän päällä. Sellainen syytös voi herättää puolustushaluja. Samoin Eskola ei huomaa että uusateistit - toisin kuin vaikka vanhoilliset "freudateistit" tai kommunistiset ateistit - hakevat sekularismia, eivät uskonnon tuhoamista. Sitä että ei osallistuteta uskonnollisiin tilanteisiin vaan saadaan olla ateisteja. Sen sijaan Eskola moittii sekularismia "asiallisen maailmankuvakeskustelun sammuttamiseksi". Mikä on hoopoa, koska kun viimeksi katsoin asiallista maailmankuvakeskustelua ei oikein tuppaa tapahtumaan. Ja että Eskolalle koko konsepti on aivan vieras ja ainakaan hän ei tuskin edes kykenee sellaista tuottamaan parhaalla yrittämiselläkään.

***

Temppu on sama, kuin jos minä kritisoisin luterilaisia viitaten katolisten käytäntöihin. Viittaisin noitavainoihin merkkeinä "pahoista yhteiskuntavaikutuksitsa" ja sitten kun alettaisiin puhumaan anekaupasta, niin hyppäisin suoraan valistusateisteihin ja selittäisin miten niissä oli huonoja puolia. Ja loppulauselmassa väittäisin että tällä oli jotain oleellista merkitystä. Se, että kirjoittaa kirjan aiheesta X, ja sitten kirjoittaa aiheen vierestä siten että kirjoittaa kaikesta X:ään assosioidusta mutta joka ei ole X ja jättää koko X:n käsittelemättä ja kirjoittamatta ei tarkoita että olisi jotenkin tehnyt jotain merkittävää X:n parissa. Sisältö ei vastaa aihetta jos kanteen asti laitetaan että tämä kirja käsittelee X:ää. Lopputulos on pakosti korkeintaan olkiukkoilua ja irrelevantismia.

Päällimmäisin kritiikki on siinä että uusateismi -sanaa on käytetty viittaamaan tietokirjailijoihin Richard Dawkins, Daniel C. Dennett, Sam Harris, Christopher Hitchens ja Victor J. Stenger. Eskola sen sijaan käsittelee Nietzscheä, darwinistista kritiikkiä, jonkin verran ateismin historiaa joka nivoo mukaan esimerkiksi Sartren, Camusin ja jopa Spongin. Ja ainut moderni materiaali on vapaa-ajattelijoiden materiaalia. (Vaikka he ovat eri asia kuin uusateismi.) Eskola ei sen sijaan läpikäy uusateistien gurujen arugmentteja. Eskola heittää sen sijaan heistä, tarkalleen ottaen lähinnä Dawkinsista, vain hyvin ylimalkaisia johtopäätöksiä. Argumentteja ja perusteluja ja niiden pohjalla olevia väitteitä ei tuoda esiin. Uusateistien teksteihin tehtyjen viittauksien ja lainauksien puute on ällistyttävällä tasolla. Kirjojen argumentaatioon ei viitata, korkeintaan esiintyy kirjan nimi, mutta ei että mistä sieltä asia löytyy. Väitteet ovat ylimalkaisia.

Eskola ei siis osaa tunnistaa ja rajata käsittelemäänsä aihetta. Hän ei viittaa sen tekijöihin eikä esilletuo heidän argumenttirakenteitaan. Esimerkiksi Dennettistä nostetaan esiin lähinnä se, että hänestä uskonnollinen kokemus on ihmismielen sisäinen asia. Eskola ei huomaa, että tämä on tärkeä argumentti siinä mielessä että se selittää miksi ihmisyhteisöissä on uskontoa. Sen sijaan hän näkee tämän vain yhden tavoitteen kautta "Kirjassaan "Breaking the Spell" (2006) Dennett puhuu uskonnosta ihmisten kykyjen alueena vedoten kognitiiviseen uskontotieteeseen. Tosin hänen tarkoituksenaan on osoittaa niiden avulla uskontojen ja niiden edustamien arvojen täysi suhteellisuus." Myöhemmin hän moittii tätä "reduktioksi" ja pitää sanan käyttöä itsessään kritiikkinä.

***

Eskola moittiikin ateismin lähtökohtia kautta matkan erikoisesti. "Reduktio" on vain yksi kohta, jossa ei huomata katsoa sitä onko metodi sisäisesti koherentisti käytetty. Ateisti itse voi nähdä reduktionistiksi syyttämisen jopa kunnianosoituksena ja kertoa että kyllä, tässä on kyseessä reduktio ja olemme siitä ylpeitä. Eskola taas korostaa sitä miten monessa muussa näkemyksessä reduktionismia pidetään heikkona. Valitettavasti tämä tarkoittaa sitä että tässä ei tarkastella ateismia sellaisenaan, vaan kirja on enemmän "miten kristitty ei voi kristillisestä maailmankuvastaan hyväksyä ateismia ja sen perusoletuksia." Tämä taas ei ollut se kirjan tavoite, joten Eskola fails massively.

Evoluutiokritiikissä tämä nousee erityisen vahvasti esiin. Eskola toki moittii ensin snobbailevasti Dawkinsia dilentantiksi (s. 13) "Dawkinsin odottaisi keskittyvän nimenomaan maailmankuvan kysymyksiin, hän kirjoittaa paljon uskonnon olemuksesta. Hän esiintyy siis joko teologina tai uskontotieteilijänä, olematta koulutuksensa puolesta tietenkään kumpaakaan." Tämä unohtuu kun hän lähtee mestaroimaan evoluutioteorialla.

Hänen "epistemologiansa" on melko huvittavaa. (s 24) "Aatteellisessa keskustelussa Dawkins on todennut että uskonto pyrkii sijoittamaan Jumalaa näihin aukkoihin. Sama keskustelu käytiin Suomessakin jo kymmeniä vuosia sitten professori K. V. Laurikaisen puolustettua (mahdollisesti jumalallista) elämänvoimaa evoluution käyttövoimana. Häntä syytettiin turvautumisesta aukkojen Jumalaan. Kysymys ei metateoreettisesti ole kuitenkaan näin helppo. Kristitty tutkija saattaa kyllä itselleen perustella luonnon ihmeellisyyden tietyllä luomisvoimalla. Mutta mitä tekee evolutionisti? Dawkins joutuu itsekin täyttämään aukot jollain. Käytännössä hän sijoittaa niihin evolutionismin - ilman perusteita." Eskola viittaa tässä "Dawkins on itse myöntänyt että evolutionismin kaikissa tärkeissä avainkohdissa on puutteita. Informaation kasvua on vaikeaa todentaa, solunsisäiset toiminnot ovat lisäksi niin monimutkaisia, että niiden hyppäyksellistä syntyä sattuman kautta on vaikeaa perustella. Lukemattomien toimintojen samanlaisuus ja keskinäinen riippuvuus aiheuttaa myös teoreettisia ongelmia koska evoluution hyppäysten on täytynyt tapahtua yhtä aikaa."

Eskolan "informaation" kuvaus viittaa ID -liikkeen RC -rakenteen kuvaukseen. Valitettavasti tämän kritiikki on tunnettua - Nobelisti Müller itse asiassa esitti tämänlaisten rakenteiden löytymisen evoluution todisteeksi. "Ongelma" ne ovat vain kreationisteille. Esimerkiksi Kenneth Miller ja muut vastaavat kristityt evoluutioteorian kannattajat ovat selittäneet miksi tämä ei ole oikeasti mikään ongelma. Behen kehitelmä on pysähdyksissä, konsepti ei ole hioutunut ja osoittanut tehojaan vaikka sille on annettu kymmeniä vuosia aikaa - ja ID:läiset ovat perustaneet runsaslukuisesti omia tutkimuslaitoksiaan, joten selkeästi mikään evolutionistien vainokaan ei ole rajoitteena ja esteenä sille miksi RC -tutkimuksia ei massasynny. Kun katsotaan evoluutiotutkimusta, Behe on marginaalissa. Evoluutiota tutkivat eivät ole, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, samaa mieltä. Näin ollen voidaan sanoa että rationaalinen ihminen voi todellakin hyväksyä että tässä ei ole mitään ongelmaa ilman että olisi sisäisesti epäkoherentti.

Eskola sotkee tietoteoreettisia konsepteja hyvinkin omituisesti. Hän ei näytä ymmärtävän mikä on Aukkojen Jumala -tyyppisen rakenteen ja induktion ennustaman havaitsemattoman tilanteen välinen ero. Olen joskus yrittänyt selittää tätä eroa lumisateella tai sääennusteilla ; Kun taivaalta putoaa hiutale, on käytännössä mahdotonta kuvantaa sen lentämää reittiä ja jälkikäteen kertoa missä se on syntynyt. Induktiivinen ennuste on, että se on syntynyt taivaalla. Koko induktion idea on siinä että on yksittäisiä havaintoja joista tehdään peittävän lain mukainen ennuste, joka käsittelee myös niitä asioita joita ei ole koeteltu. Sääennusteiden ennuskyky menneisyyteen että tapahtumakelaus takaperin ovat haastavia (niitä ei voida tehdä kovin pitkälle). Mutta emme voi sanoa että esimerkiksi 12 000 vuotta sitten ei olisi ollut säätä. Ja että vuodenajat ja auringon kallistuskulmat ja esimerkiksi sen aikaiset kasvien jäänteet eivät antaisi meille mahdollisuutta tehdä estimaatteja asiasta. Kreationistien klassinen "Not good enough" -huutelu onkin tämän omituista. (Joskin humanisteille tyypillistä ja tässä mielessä jossain määrin ymmärrettävää.) He eivät ymmärrä että "Dawkins on tunnustanut" lähinnä sen, että kreationistien vaatimukset tarkkuudesta ovat mielettömiä. Hän ei väitä että nämä tehdyt päätelmät eivät olisi tieteenmukaisia päätelmiä. Ne eivät siis ole vain ad hoc -malleja joita tungetaan rakosiin. Tässä mielessä "havaitsematon fossiili" on aukko fossiilirekordissa ja se oletetaan induktion säännön mukaan siten että siinä on toiminut sama mikä muuallakin. Kreationisti taas olettaa että tässä kohden on tapahtunut ihme, joka siis vain liitetään tapahtumaan väittämällä sellainen siihen ilman että olisi rakennettu havaintosarja josta vedetään induktio jonka mukaan nämä osuisivat juuri siihen mitä tämä väitetty ilmiö tekee.
1: Tosin vaikka Eskola olisi aivan täysin oikeassa aukkojen evoluutiosta, niin siitä huolimatta hänen argumenttinsa olisi tu quoque -argumenttivirhe. Se, että tyhmä_A hokaa että hänen kaverinsa tyhmä_B on tyhmä ei tee hänestä itsestä viisasta, tai edes näitä toisia viisaampaa jos tyhmä_B:kin tajuaa että se tyhmä_A on tyhmä. Maksimaalinen viisaus heillä olisikin tunnutsaa Sokrateen hengessä että he kaikki tietävät sen että eivät tiedä. Mutta tähän ei tyhmä suostu, tietenkään. Koska tämä ei hyväile riittävästi egoa, tue omaa vakaumusta, ja rakenna hierarkiaa jossa on parempi kuin toinen. Kun asiavirhe yhdistyy argumenttivirherakenteeseen pitääkin kysyä että miksi tyhmä painoi asian ylipäätään paperille. Siinä ei voi miettiä muuta kuin sitä miten joku tappoi täysin funktionaalisen puun Eskolan asiavirhe+päättelyvirherakenteen vuoksi..

Eskolan väite pysyykin itse asiassa kasassa vain sen takia että hän ei lähteistä Dawkinsiin. Hän vain väittää että Dawkins on tunnustanut jotain tälläistä. Ajatus on toki jo itsessään totaalisen typerä. Sillä Dawkins on havaintojen mukaan varsin snobistinen ja arrogantti. Se, minkä hän viimeiseksi tekisi on se että tunnustaisi että koko hänen teoriansa olisi väärä. Tämä muistuttaakin sitä, mihin aikanani törmäsin Jehovan Todistajien Gould -suhteessa. Heidän kirjansa olivat pullollaan Gould -sitaatteja joiden pohjalta evoluutiossa ei olisi pohjaa eikä sisältöä. Auki jäikin vain se, että miten ihmeessä Gould olisi voinut olla evolutionisti eikä kreationistien puolella sen jälkeen kun on esittänyt avoimesti nuo kritiikit omasta alastaan. Selitykseksi paljastui se, että lausunnot olivat cherry pickingiä, tai sitten ne olivat vääristeltyjä. ("Out of context" -lainauksia ja kreationistikliseitä käsittelevät artikkelit netissä olivat tässä kohden peräti tehneet työn puolestani.)

***

Lisäksi Eskola väittää että evolutionismi tarkoittaa automaattisesti "vahvimman lakia". (s 88) "Darwinistit ja evoluution kannattajat ovat vuosikymmeniä suhtautuneet perin ristiriitaisesti nimenomaan evoluutioteorian sosiaaliseen puoleen. Historiaa tuntevat ajattelijat ovat aina tiedostaneet, että aatteellisessa evolutionismissa yhdistyy kaksi erilaista puolta: biologinen tutkimus ja kuvitelma ihmiskunnan älyllisestä sekä taidollisesta kehittymisestä. Moni tieteelliseen biologiaan painottunut tutkija on halunnut sanoutua irti sosiaalisesta olemassaolon taistelusta. Myös uusateistit pitävät etäisyyttä ihmisten väliseen luonnonvalintaan. Toisaalta juuri evoluutioteorian peruslauselmiin kuuluva ajatus vahvemman eloon jäämisestä on synnyttänyt kiistan siitä, onko teoriaa edes olemassa ilman sen implikoimaa rasistista väkivaltaa." ... "Maailmankuvan muutos oli väistämätön seuraus tästä. Darwinin maailma ei enää ole miellyttävä. Se on sen sijaan raaka ja julma. Darwinin taisteleva luonto edustaa samalla tavalla kovia ja säälimättömiä arvoja kuin Nietzschen herramoraali. Ilmiöt ovat rinnakkaisia."

Eskolan varsin rajuissa väitteissä näyttää olevan suuria vaikeuksia. Ja se itse asiassa näyttää että hän ei ole tutustunut ollenkaan ns. evolutionisteihin. "Eevokkejen mekka" joka on netissä avoimesti, "Talk.Origins" nimittäin ratkaisee ongelmaa filosofisesti. Eskola jää varsin tyhjän päälle koska he eivät selvästi pelkästään irtaudu rasismista, vaan perustelevat sen miksi se ei kuulu. Eskola ohittaa kaiken tämän ja vastaa horse laugh -päättelyvirheellä, sanoen likimain pelkästään "onpas naurettavaa ja ilmiselvästi ovat typeriä kun noin tekevät". Tämä Eskolan strategia (väitä-torju väitteellä - horse laugh - kutsu itseäsi voittajaksi) ei kuulu asialliseen argumentointiin.

Olen kuluttanut aika paljon aikaa tämän paskasti perustellun kreationistikliseen käsittelyyn. (Niin paljon että joudun linkkaamaan "metalinkin" joka käsittelee ja tiivistää asioita linkaten muihin teksteihini jotka kaikki lienevät enemmän tai vähemmän oleellisia. Kaiken kaikkiaan myös lähteet tämän taakse nousevat aika raskaiksi, koska jokainen metalinkin takana oleva linkki on sysätty aivan asiallsiiin evoluutiota kuvaaviin lähteisiin. Eskolakin olisi vonut tutustua edes osaan niistä kun evoluutiosta kerran halusi kirjoittaa.) Nyt huomautan vain että uusateisteissa on kahdenlaisia tapoja suhtautua etiikkaan (jaottelu jota btw. et löydä Eskolan kirjasta. Miksi ei kun hän analysoi uusateismia ja sen käsitteistöä nimenomaan?):
1: Niitä Dawkinsin kaltaisia jotka nojaavat individualistiseen etiikkaan. Heille pohjalla on Humen giljotiini. Luonnollisuus ei ole yhtäläisyysmerkit etiikan kanssa. Tällöin etiikalla ei tietysti ole dogmaattista pohjaa ja se ei ole ehdoton, tätä mallia voisi kutsua relativistiseksi etiikkakäsitykseksi.
2: Sam Harris taas nojaa luonnolliseen etiikkaan. He nojaavat tosin siihen että tosiasiassa evoluutio ei ole samaa kuin taistelu. Karkeasti sanoen metaforat menevät sekaisin joka ikiseltä ääliöltä joka muuta väittää. (Vähän siihen tapaan kuin moni kohkaa sen kanssa että "itsekäs geeni" nimenä tarkoittaisi samaa kuin se, että geenillä olisi tietoisuus ja  intentio vaikka oikeasti kysymyksessä ei ole tämä.) Kun mietitään tässä kohden evoluution vaikutusta, niin yhä enemmän ja enemmän esille tuleekin se, että yhteistyötä ja muita vastaavia piirteitä selitetään juuri evolutiivisin konseptein. Olemassaolon kamppailu kun ei tarkoita kamppailua vaan hengissä selviämistä. Kyseessä ei ole se, kuka repii eniten vaan siitä kuka lisääntyy parhaiten. Tässä mallissa Harris ohittaa humen giljotiinin ja määrittää että etiikka on ihmisen lajinmukaista käytöstä. Näin ollen Eskolan selitys siitä miksi ateisteilla on paljon nimenomana kristillisen etiikan näkemyksiä voidaan määrittää sitä kautta että ne ovat "yleisinhimillisiä", toisin kuin ne variaatiokäsitteet kuten homoseksuaalisuuden vastustaminen ja vastaavat joissa on erimielisyyttä, jotka on selitettävissä uskonnon harjoittaman perusihmisyyden muokkaamisen kautta.

***

Eskola ottaa etiikkakäsityksen ytimeensä tavalla joka koskee koko ateismia. Hänelle uusateismi on itse asiassa pääasiassa eettinen liike. Hän kirjoittaa "uusateistien eettisestä umpikujasta" (alk. s. 114) "Uudet ateistit kuten Dawkins, Dennett ja Harris kiistävät ankarasti, että ateismi johtaisi moraaliseen nihilismiin. Tämä kiistäminen kuitenkin vain enemmänkin todetaan kuin perustellaan. Tarkasti ottaen ateismi edellyttää ainoastaan sen, että ei uskota Jumalaan." Tämä on Eskolalta melko raju väite. Hän itse ensin nimittäin paasaa siitä että ateismi liittyy evolutionismiin ja modernismiin. Nämä ovat teknisesti ottaen muuta kuin se että "ei uskota Jumalaan". Hän siis harjoittaa kaksoisstandardointia ja käyttää eri kohdissa eri perusteluehtoja. Tämä on erittäin suuri puute, ja kuvastaa valistuneelle filosofiansa tuntevalle evoluutiosta edes lukion ekan peruskurssin tuntevalle sitä että kirjan tekijä on jonkinlainen kädetön amatööri jolla on agenda ja joku joka maksaa hänelle tämän agendan ympärillä tehdystä sivistyssanakakanheitosta, jossa idean rationaalisuuden puute korjaillaan sillä että asia kuvaillaan vetoavin sivistyssanoin. Eskola ei tietysti argumentoi. Tämä on selvää kun katsotaan miten hän käsittelee etiikan perusteet (114) ; "Dawkinsin mukaan geeni elää ikään kuin omaa, päämäärätietoista elämäänsä ja varmistaa oman itsekkään eloonjäämisensä ohjelmoimalla eliöitä kuten tahtoo. Hänen mukaansa geeni siis tuottaa ominaisuuksia niin, että yksilön toiminta sosiaalisessa ympäristössä onnistuisi paremmin. Tämä tuskin enää mahtuu sattuman ja lukemattomia sukupolvia kestävän sokean luonnonvalinnan kaavaan." ... (s. 115)  "Altruismiin vedoten Dawkins uskoo kykenevänsä selittämään koko moraalin darwinistisesti. Kyseessä ei ole ihmisystävällisyys vaan eloonjäämisen taktiikka, kuten hän sanoo. Perheen sisällä toimivan ystävällisyyden hän selittää siten, että geeni antaa monistuksessa edun omalle kopiolleen ja siksi ohjelmoi eliön suosimaan geneettisiä sukulaisiaan. Selitys on tietysti huvittava, koska vasta kilpailijan suosiminen olisi käsitteellisesti altruismia. Geenin omat kopiot kaiketi - siis kyseisen teorian puitteissa - ovat vain tietyn geenin sokea jatke monistuvassa jälkeläisketjussa." ... (s. 115) "Jossain vaiheessa Dawkins kuitenkin ilmeisesti pelästyy omia ajatuksiaan. Jos moraali on pelkkää geenien itsekkyyttä, se ei voi olla kovinkaan tietoista. Se ei jätä paljonkaan tilaa persoonallisuudelle tai ratkaisujen valinnalle erilaisissa elämäntilanteissa. Siksi hän varoittaa itseään ja muita : "Älä hetkeäkään pidä tälläistä darvinisointia myötätunnon ja anteliaisuuden jaloja tunteita halventavana tai alentavana"(Jumalharha, 231) Dawkins löytää Nietzschen itsessään eikä pidä näkemästään. Hän tietää näkemysten loogisen seurauksen, mutta väistää sitä viimeiseen asti."

Kyllä. Eskolan perustelu perustuu siihen että altruismi on naurettavaa koska evolutionisteilla on hänestä väärä määritelmä. On toki totta että klassisesti altruismi on itseä haittaavaa toimintaa. Kuitenkin altruismin tutkimus evoluution kohdalla koskee yhteistyötä, erilaisten riskien ottamista, panostamista ja jopa oman elämän uhraamista muiden yksilöiden edestä. Nämä eivät ole "aidosti altruistisia", mutta tämä on oikeastaan irrelevanttia koska yhteisöissä ei normaalisti esiinny sellaisia. Dawkinsin näkemyksen pointtina taitaakin olla se, että yksilön julmasti maahan tallaamiseksi tarvitaan uskontoa. Ilman sitä ihminen ei uhraisi itseään tyhjän vuoksi. Sosiaalisuus ja yhteistyö eivät siksi ole evoluutiolle mikään ongelma.

Dawkinsin ajatus yhteistyöstäkin voidaan ymmärtää varsin helposti. Ja se ei ole sitä miten Eskola sen väittää olevan ; Tätä voisi kuvailla siten miten eräs ihminen kuvasi tapaani käsitellä yhteistyön tekemistä. Hänestä se, että joku auttaa koska hyötyy vastapalveluksella on kenties teknisesti totta, mutta se on triviaalisti totta koska se ei poista teon eettisyyttä ja vilpittömyyttä. Hyvyys on hyvyyttä vaikka sitä tukisikin ahne motiivi. Jos ihmiset saadaan ahneella motiivilla tekemään hyvää, niin sen parempi ahneudelle.

Huvittavaa lisäsävyä saa, kun muistaa sen että mukaan liitetyt eugeniikka ja vastaavat eivät oikeastaan sovi evoluutoteorian rakenteisiin. Eugeniikassa sovelletut toimenpiteet eivät nimittäin tue niitä tavoitteita joilla niillä ajettiin. Björklundin matemaattisia evoluutiolaskelmiakin hieman sisälläänpitävä teos "Evoluutiobiologia" valaisee evoluution ja eugeniikan suhdetta luvun verran. Pääsääntö ja oppi on se, että jos ihmisiä halutaan jalostaa kuin karjaa, ei eugeniikan soveltamat kikat todellakaan ole niitä. (Se on toki tehtävissä, mutta tämä on seuraus mikroevoluutiosta jonka olemassaoloa paatuneinkaan kreationisti ei kiellä.) Luonnonvalinnan ideana on se, että vammaisten karsimisessa ei ole väliä ; Jalostuslaskuja tehdessä ei voi oppia oikeastaan muuta kuin sen, että eugeniikassa tehdyt kastroimiset kohdistuivat yleensä ottaen ihmisiin jotka eivät muutoinkaan olleet lisääntymismenestyksen huipulla. Vammaisiin kohdistuu valintapainetta muutoinkin, joten vaikutukset ovat olemattomat. Jos taas kysymys on kahden valtaapitävän välisestä kamppailusta jossa kaksi "laadukasta herrarotua kilpailee", ei sitä edes voi perustaa heikomman aineksen karsimisella.

Muutenkin on hupaisaa miettiä tätä siinä vaiheessa kun Eskola saa apologeettavaiheen päälle ja menee pahan ongelman kimppuun. Hänestä uusateistejen näkemys on yksiselitteisesti väärä. Pahan ongelma ei ole kristinuskolle oleellinen, koska langenneessa maailmassa jumalisen tilan toteutuminen ei tietenkään ilmiselvästi tapahdu. Eli uskolla ei ole tämän kanssa vaikeuksia. Nähdäkseni tämä Eskolan selitys sanoo nimenomaan sen klassisen seikan että maailma on turmeltunut ja tätä kautta aivan yhtä karmea kuin evoluutionkin julma maailma. Vapaa tahtokin on erikoisessa suhteessa maailmaan. Se näyttää olevan lähinnä riski tehdä syntiä. Tämäkään ei jätä paljoa tilaa persoonallisuudelle, kun homokysymyskin käsitellään dogman kautta.

Eskolan tapa tasapainoilla tilanteessa jossa "individualismi on nihilismiä jossa ei ole objektiivista moraalia ja kaikki tapamme itsemme" ja jossa "lajinmukainen yhtenäinen etiikka ei jätä tilaa persoonalle" on tietysti klassinen "kruuna me voitamme klaava te häviätte" -peliä. Se ei ole reilua tai asiallista käyttäytymistä. Jos käyttäytyy tällä tavalla ei pidä ihmetellä jos ei saa sitä Eskolan kaipailemaa asiallista maailmankuvakeskustelua. Et voi potkia toisia häijysti palleille ja vaatia että toisten on vain kohteliaasti hymyillen pyydettävä lisää asiattomuuksia ja potkuja. Eskolalla on perustelut vähissä, mutta häijyys on täyslaidallisvaihteella koko matkan. Hän vain peittää tämän asennevamman heittämällä kirosanojen sijasta sivistyssanan. Se, sanooko minua "sosiopaattipaskapääksi" vai "egoistiseksi nihilistiksi" on aivan yksi ja sama.
1: Paitsi että ei ole. Sivistyssanakikkailija on nimittäin paitsi häijy - kun kiertelee sanavaihdoilla sen sijaan että jättäisi sanomatta kun tajuaa että lausunto on häijy - myös valehtelijamanipulaattori joka peittelee heikkouksiaan retoriikan kuorrutuksen taakse..

***

Eskolalta löytyy esimerkiksi lopusta näkemys jolla hän ottaa itselleen auktoriteettiaseman. Hän on laittanut kirjaan epilogin (alk.s. 212) jossa hän selittää että "Uusateismilla ei mene hyvin. Silloinkin, kun se on pohtimassa biologiasta nousevien näkemysten merkitystä ihmisille, se ajautuu vaikeuksiin. Ensinnäkin ateistit, jotka toimivat enimmäkseen luonnontieteen alueella, näyttävät olevan varsin valmistautumattomia perustelemaan maailmankuvaansa koskevia väittämiä. He eivät ole harjautuneita filosofiassa eivätkä osaa soveltaa darwinismin periaatteita maailmankuvan rakennusaineiksi. Toiseksi heidän lähtökohtansa on 1800 -luvun skientismissä, joka muualla päin yliopistoa on jo täysin hylätty." Kuitenkin Eskolan oma asiantuntemattomuus evoluutiosta ei onnistu kaivamaan esiin sen perusluonnetta. Ja ilman tätä tietoa sitä ei voi soveltaa. Olkiukkoevoluutiolla rakentuu väistämättä ja välttämättä olkiukkoväitteitä kaikessa evoluutioon liittyvistä soveltamisista. Eskola mestaroi alueella jota osaa vähemmän kuin keskivertolukiolainen. Dawkinssin snobbailusyytös onkin häneltä erinomaista projektiota ; Omat synnit nähdään muissa.
1: Hupaisaa on myös se, että ateismi nähdään nimenomaan positivistina. Kirjan viimeinen lause on itse asiassa kuvaava "Uusateistien hellimä maailmankuva, positivistisen tiedon ja täydellisyyttä kohti kehittyvän ihmisen maailma on useimmille nuoren polven edustajille nykyään pelkkä kirosana." Tämä on omituista koska vanhoillisin ja tunnetuin ateistiklisee on toistaa falsifioitavuudesta. Se taas on fallibilismia, joka korvasi positivismin. Jumalauta sentään, perustieteenhistoria, Eskolan mielilapsi, kertoo sen että Popper, fallibilismin kehittäjä, oli avainasemassa kun positivismi kuvattiin ja heitettiin romukoppaan. Samanaikaisesti Helsingissä kastetut lapset ovat vähemmistössä. Uusateismi on leimallisesti nuorten juttu samalla tavalla kuin vapaa-ajattelijuus on vihaisten 1960 -luvulla messunneiden komukoiden rävellyskenttä.

Projektion voisikin siksi laittaa siten että otetaan Eskolan oma lausunto uusateismista (s 13) "Uusateismi on voimakkaiden iskulauseiden ja voimakkaiden väitteiden aate. Se ei kuitenkaan ole yksi yhtenäinen ideologia. Ateistit ovat keskenään täysin eri mieltä siitä miten uskontoa tulee vastustaa. Heillä ei ole myöskään yhtenäistä elämänkatsomusta kristinuskon korvaajaksi. Siksi ateismi on akateemisesti tarkasteltuna varsin hajanainen ilmiö." ja katsotaan että tämä käsittelee hänen oman kirjansa metodistiikkaa.

Miten kirja onnistuu muilla ehdoin.

Ylläoleva kuvaus perustuu siihen että peilasin kirjaa sen esipuheeseen ja kunnianhimoiseen tavoitteeseen. Sen ulkopuolella on kuitenkin paljon. Ja tämä on itse asiassa melko positiivista ja hyvää. Mielestäni tässä kohden on huomattava että uusateismilla on teologisesti korrekti versio. Siinä se selittää että se on naturalistinen näkemys jumalateorian epäonnistumisesta. Se ei ole skientistinen siinä mielessä että tieteellä voitaisiin selvittää kaikki. Se on vain sitä mieltä että jos sitä ei voi selittää tieteellä, se ei ole ihmisen selvitettävissäkään. Tämä korostaa sitä että Dawkins ei ole suinkaan falsifioimassa Jumalaa, vaan selittämässä että Jumala on turha kysymys. Eli ei ole testattavia Jumalamalleja. ; Tässä kontekstissa pahan ongelma on tietysti virhe. Uusateistien näkemys perustuu siihen että niin kauan kuin luonnontiede ei Jumalaa todista, ei ole heidän vaatimuksensa mukaista Jumalaa. Teologia on tässä mielessä turhaa.

Kuitenkin uusateismi on reaktiivinen. Toisin sanoen se kohtaa erilaista kritiikkiä. Huomattavaa on, että valtaosa kritiikistä ei ole William Lane Craigin röyhkeää pilkallisuutta jossa lähtökohtana on se, että Jumalatodistukset ovat niin päteviä että Jumala on todistettavissa ja todistettu ja siksi jos olet ateisti, olet ignorantti, tietämätön, maailmankuvasi sokeuttama, valehtelijamanipulaattori tai idiootti. (Craig ilmaisee tämän tietysti sivistyssanoin, -uskonkysymyksien kohdalla totaalinen täsysmääräinen ihmisperse ja paskapää kun on.)

Valtaosa teologeistakin esittää että Jumalatodistukset eivät ole riittäviä siihen että ateismi olisi irrationaalista tai ehdottomasti falsifioitua. Heille ytimessä on etiikka. He selittävät että ilman ateismia ei ole etiikkaa. He vetoavat yhteisöllisyyden romahtamiseen. Ja siihen että vahvimman laki ja muut viidakon lait eivät ole kovin kannustavia tai kivoja. Että vaikka ne olisivat tottakin, niin lohtua ne eivät anna. He voivat selittää että pahan ongelman ratkaiseminen siten että ottaa  pahan maailman tilana jota ei kompensoida tuonpuoleisessa tuntuu raivostuttavalta koska maailmassa olevat kusipäät ja ihmisperseet saavat havaintojemme mukaan toimia elämässään varsin vapaasti ilman että heille kostetaan tästä häijyydestä oikein mitenkään.

Tässä kohden reaktiivisuus tarkoittaa sitä että eettiset kysymykset tulevat mukaan kuvioihin. Koska uusateistien jäsenet pääsääntöisesti ottavat kantaa heille esitettyihin - sinällään likimain poikkeuksetta laaduttomiin ja naurettaviin - haasteisiin, on selvää että nämä kannanotot tulevat mukaan siihen mitä he sanovat. Toki tässä erimielisyys tarkoittaa sitä että jokainen vastaa lähinnä omasta puolestaan. Mutta en malttaisi olla jättämättä evoluutiopsykologian ja kognitiivisen uskontotieteen osaa poiskaan uusateismista. Ne liittyvät siihen oleellisesti.
1: Siksi asiallista uusateismin kritiikkiä ei voi kirjoittaa reagoimatta peliteoreettiseen altruismilaskelmatieteeseen (helpoimmillaan vaikka Ridleyn populaariteoksiin), evoluutiopsykologiaan (esimerkiksi Kurzbahniin) ja uskontojen muistirakenteisiin (Vaikkapa Boyerin tuotantoon). Joka vaatii käytännössä niiden tieteellisyyden arviointia jossa ei naureta johtopäätöksille koska ne tuntuvat uskovaisesta epäintuitiivisilta. Vaan jotka arvioidaan sen kautta että miten niiden väitteet ovat kestäneet empiiristä koettelua tavalla jossa on mukana vaikkapa korroboraatiota.

Tätä kautta Nietzschen tematiikka muuttuu itse asiassa relevantimmaksi kuin voisi luulla. Hän nimittäin miettii yksilön ja etiikan suhdetta. Nietzsche ei toki itse ajanut sitä että oltaisiin heikkoja nihilistejä. Herramoraali ei ollut moraalittomuutta. Se vain määriteltiin eri tavalla kuin klassinen objektiivinen moraali. Kysymys siitä onko individualismi yhteisön tallaamista on kysymys johon uusateisti vastaan altruismilaskelmiin viitaten että "ei". Vain kristityt ja muut jotka eivät näitä lähtökohtia hyväksy asettavat yksilön ja yhteisön ehdottomasti vastakkain.
1: Uusateistille ylisosiaalisen ihmisen konfliktit johtuvat uskonnosta. Itse ajan sitä että konfliktit johtuvat ihmislajin sosiaalisuuden rajoitteista. Olemme heimo-olentoja. Joka tarkoittaa karusti sitä että suojelemme pientä porukkaa ja vittuilemme vihollisille. Näin Eskolan kirjankin synty saa tavallaan selityksen. Samoin minun vastineeni siihen.

***

Eskolan huomiot etiikasta ovat omituisia jos kyseessä olisi vain luonnontieteellinen väite Jumalasta. Mutta jos ihminen on moraalinen olento jolla on maailmankuva ja yhteisö. Siinä tapauksessa kysymykset ovat enemmän kuin kohtuullisia. Itse asiassa jos Eskola olisi määritellyt kirjansa tavoitteet toisin - kuvastanut  että se on kristityn yleistä rähinää ateismi-ilmiötä kohtaan joka ei moiti ateismia saati että käsittelisi uusateismia, vaan joka enemmänkin antaa selityksen mistä syin ihminen joka on jo valmiiksi sitoutunut kristilliseen objektiivisen moraalin kreationistifundamentalismiin ei voi omista lähtökohdistaan hyväksyä montaa ateismiin, etenkin ruohonjuuritasolla vellovaan ateismiin, liittyvää argumenttia ja toimintaa.

Positiivista onkin se, että Eskola ei väitä että ateistit olisivat pahoja. Hän korostaa oikein takakannessa asti, että "Uusateismi lainaa etiikkansa kristinuskolta ja ihmiskuvansa modernismista." Ateisteilla on siis omatunto, joka toimii vaikka he eivät myönnä siinä olevan linkki Jumalaan.

Toki Eskola esittää asian varsin omituisella muotoilulla Esimerkiksi sanomalla/huutamalla että "Ateismin suuri kertomus on hylätty. Ateismin tukena ollut filosofinen positivismi on todettu filosofien keskuudessa kuolleeksi. Siksi ateismin koko olemassaolo on uhattuna. Sen viimeinen, aggressiivinen hyökkäys kristinuskoa vastaan on myrskyä tyynen edellä. Ateismin kohtalona yhteiskunnassa on marginalisoituminen ja katoaminen." ... "Jostain syystä uusateistit eivät missään nimessä edes halua soveltaa omaa darvinistista käsitystään todellisuudesta enää ihmisen elämän määrittelemiseen. He pyristelevät kynsin hampain irti omasta teoriastaan ja palaavat suoraan perinteisen kristillisenihmiskäsityksen äärelle."

Mutta kun tästä kaapii asiattomuudet lapiolla pois, löytyy sieltä kuitenkin viisauden jyväkin. Etiikka on uusateismin kannalta oleellinen kysymys. Se esiintyy empiristis-tieteellisenä. Ja se käyttääkin asiaankuuluvia käsitteitä. Kuitenkin maailmankuvassa on maailman toimintaperiaatteen lisäksi etiikka. Ja niiden nivominen yhteen ei ole kovinkaan helppoa. Etenkään koska humen giljotiini on sellainen että voit olla aivan huippufilosofi ja kannattaa sitä silti. Se ei ole tyhmä konsepti missään tapauksessa siis.

Itse, em. humen giljotiinin ystävänä (ja objektiivisen moraalin vihaajana) korostan että uusateistejen olisi oleellista kysyä kaikilta ateisteilta että millä he tietävät että mikä on moraalista ja mikä on oikein, jos vastustetaan sekä kulttuurirelativismia että objektiivista moraalia. Luonnollinen käytös on tietysti tähän se teknisesti oikea vastaus, mutta ihmetyttää jo se, että miten tämä luonnollisuus tunnistetaan. Nähdäkseni kaikki me olemme kulttuurin kasvatteja. Eikä esimerkiksi se, että orjuus on aikaisempina vuosisatoina ollut kaikkien kulttuurien mielestä hyväksyttävää (tällekin on annettu jopa teologisia oikeutuksia) ei ole kovin vakuuttava enää after the fact.
1: Siinä missä uskovaisen kysymys "Eikai determinismin menettäminen nyt niin rankkaa ole? Varsinkin jos pitää tieteestä, mutta ei pidä ateismista." saa minulta A.W. Yrjänän vastauksen "Determinismin menettäminen ei liene tieteelliseltä kannalta katsottuna niinkään kiinnostaavaa erityisesti teologisten implikaatioidensa vuoksi." Saa moraaliin uskova uusateisti kohdata ihmettelyn siitä että moraalijaotteluissa on aina mukana se pahuus. Eli sitä on hyvä ja sen "vastavoima". Ja kun näin on, niin voimmeko tietää mikä on hyvä ja paha? Että tunnustetaanko että tämä on nyt vaan henkilökohtainen uskon hyppy ja epätieteellinen suuri veikkaus. Että onko se niin että henkilökohtainen usko rauhoittaa ja ateismi kasvattaa. Samoin voisin kysyä edelleen A. W. Yrjänämäiseen sävyyn että "Hyvän ja sen vastavoiman dikotomiastako on johdettavissa vaatimus välittömään nautintoon? Tai oikeus heittäytyä välinpitämättömäksi vain sen vuoksi, ettei voi "täysin tietää"."

Eskolan kirjasta saa hyvän jos miettii sitä sitä kautta että kun ihminen on (biologisestikin) sosiaalinen ja moraalinen eläin, uusateismi joutuu reagoimaan etiikkaan. Ihminen ei ole luonnostaan nihilisti, joten etiikan kysymykset ovat hänen mukanaan joka tapauksessa. Hän joutuu reflektoimaan tunteitaan ja tekojaan. Ateisteille tämä ei oel haaste siksi että sen näkemys olisi lähtökohtaisesti epätieteellinen, moraalin nakertava tai epäkoherentti. Ei siksi että se edustaa darwinismia ja Nietzscheläistä yli-ihmisyyttä tai vapaa-ajattelijoiden kommunismia. (Ne kaikki ovat aika passé uusateismissa. Lähinnä kaltaiseni filosofiset agnostikonryönät ja vastaavat penkovat tämänlaisia asioita.) Sen takia että hän on eettinen olento joka joutuu punnitsemaan asiat joka tapauksessa. Kysymys siitä onko ylivoimaista ja inhaa pakottaa ihminen tekemään moraalipäätökset itse - individuaalina ilman että joku opettaa hänelle dogmat ja nyrkkisäännöt - on itse asiassa kysymys joka voidaan kysyä, ja joka kenties jopa pitää kysyä.

Näin ollen voisinkin sanoa että Eskolan kirja ei ollut aikani haaskaamista. Sen suurin tappio oli ensimmäisillä sivuilla. Se ilmaisi tavoitteensa väärin. Sisältö ei onnistunut siinä mihin kirja sen virallisen tarkoituksen mukaan pyrki vastaamaan. Muutoin se oli luettava. Ja itse asiassa Eskolan teksteissä ärsyttävyyttä herättivät lähinnä erityisen raskaat ja kovat syytökset ja tietty horse laugh -rakenteen toistuvuus. Kun tätä teosta vertaa niihin joissa hän moittii vaikkapa "Jumalan kuoleman teologiaa" eli Spongia ja vastaavaa, voi huomata että Eskolalla ei ole oikeastaan varsinaista asennevammaista vihaa ateisteja kohtaan. Hän vääristelee oman ideologian innossaan ajatellen että vääräoppisuuden olisi oltava väärin, eikä siksi että haluaisi erityisesti torpata ateisteja. Hän on enemmän kristinuskonvastaisuutta moittimassa ja uskoa puolustamassa kuin moittimassa ateismia. (Vaikka tavoitteisto sanoo juuri päinvastaista. Mutta tämä ei ole huono asia minun silmissä.) Aivan selvästi hänellä oli enemmän hampaankolossaan vääräoppisia teologeja vastaan. Ateisteja kohdeltiin ehkä olkiukoin, mutta ei selkeästikään viha sydämessä.

Itse asiassa tämän tajuamisen jälkeen Eskolan kirja on itselleni hyvin arvokas. Se kun pakottaa itseni korostamaan sitä puolta joka blogissani ei usein tule esiin. Eli se, että en ole uusateisti. Enkä edes hirveän uusateistimielinen. (Olen vain enemmän vastaan sitä asennevammaista olkiukkoroskaa jolla heitä vääristellään toistuvasti ja aina. Niitä joissa tuomitaan mielipide tai korkeintaan siihen liittyvät mielikuvat eikä itse sen argumentteja.)

Uusateistien ja oma suhtautumiseni ihmisyyteen ovatkin itse asiassa oleellisesti erilaiset. Uusateistit ovat positiivisia. Sam Harris ajattelee että jokainen ihminen on luonnostaan sosiaalinen ja hyvä. Heille lajityypillinen etiikka on jopa aivoissa niin syvällä että niitä ei tiedosteta. Näin ollen ne selitetään ideologisesti mutta ne eivät ole ideologisia. Itse olen pessimistisempi. Näen että ihmisen lajityypillinen käytös on heimohenkistä avuliaisuutta jossa on konflikteja ulkopuolisiin. Ja että arvokeskustelu ja debatti ja kahakat ovat seurausta siitä että ihmisten aivot eivät ylläpidä riittävän suuria heimoja jotta siihen mahtuisi koko ihmiskunta. Arvot ovat "pohjimmiltaan vain" biologian ohjaamaa heimojen valtakäytöstä jossa ideologia on vain sen yksi, kenties näkyvin, ilmenemismuoto. Ja pelottavinta on, että tämän ulkopuolellakaan ei ole mitään. Moraali on pelkkä sosiaalinen konsepti, ja siinä kaikki. (Eikä Jumalan olemassaolokaan voi ratkaista tätä ongelmaa.) Etiikkani on siis olemassaolevaa ja maailmassa näkyvää, mutta ei yhtä objektiivista ja mahtipontista mutta sitäkin nuhjuisempaa ja joka paikkaan nöftäävämpää ja läpitunkevampaa. (And says "fuck you" a lot.)

Absoluuttisessa mielessä humen giljotiini pätee. (Ilman episteemistä tasoa olemassaolevakin objektiivinen moraali on ihmisen toiminnan mielessä täysin ontto ja sovelluskelvoton, ilmaan jäänyt dogmisto johon vetoaminen ajautuu sisäisiin ristiriitoihin tai jopa yleiseen kaikenkattavaan typerehtimiseen)Objektiivisen moraalin voi vaikka olettaa olevaksi, mutta se jää ihmiselle arvoitukseksi silloinkin. Asioita ja normeja voi määritellä hyväksi käytökseksi, olettamalla Jumalan tahto juuri tietyksi tai lajinmukainen käytös juuri tietynlaiseksi. Siltikään objektiivisesta perustasta seuraa "viiteryhmäsidonnaisuus". Absoluuttista moraalia ei ole ihmisen tiedossa ja varmistettavissa. Tässä mielessä kaikki ovat tyhjän päällä. Yksilötasolla on omat tunteet ja muu vastaava. Ja siinä mielessä ne ovat ehdottomia. Jaettavia ne ovat sitten vain hyvin rajatussa mielessä. Olemme eettisiä ja eetittömiä. (Riippuen näkökulmasta.) Tämä ei ole ristiriita, koska moraalin tarkastelukulman mukana muuttuu kaikki.

Näin esimerkiksi minä reagoin kohtaamaani häijyyn kohteluun kuten biologia koodaa ja ympäristö on opettanut. Moraalini kristinuskon ulkopuolella olemisessa kumpuavat siitä että olen sinne jo pakotettu. Eikä muillakaan ole pätkääkään parempia perusteluja kannalleen. (Kusipäisyys syntyy moraalisesta oikeutuksesta ja jokainen on jollekulle toiselle kusipää. Ihan ideologioista riippumatta.)

---

Kirjoittaja on evolutionisti ja agnostikko, jonka mukaan uusateismi on erehdys, joka syntyy kun vedellään liian pitkälle ja oiotaan mutkissa. Hän kannustaa kuitenkin siihen että asioita kritisoidessa tärkeintä on kritiikin kohteen tunteminen, eikä olkiukkoilu jossa lähinnä esilletuodaan sitä että ilmiö tuntuu kirjoittajasta vastenmieliseltä. Tosin kirjoittaja on siitä härö, että kun hänen eteensä tuodaan kirja "Eettinen johtaminen" hän miettii ensimmäisenä että onko se Eettine joku Venäläinen kaupunki jota voi johtaa diktaattorimaisesti kuin täysivaltainen sosiopaatti-kusipää.