...korjaan ketään

Puolisoni ei juurikaan katso televisiota. Eikä hän pidä sarjoista joissa on ruumiita. Itse olen kuitenkin seuraillut yhtä sarjaa. Se ei ole "Dexter", joka on sarja joka vastannee sitä mielikuvaa joka useilla lienee minusta. En kuitenkaan kykene seuraamaan kyseistä sarjaa. Sen filosofis-humoristiseksi tarkoitettu kuvailu tuntuu yksinkertaisesti liian kauhealta. En myöskään katso "Housea" ihan sen takia että kyseinen sarja on jo saatu päätökseen ja eräs televisionkatsomishistoriani merkittävimmistä ajanjaksoista on täten saatu päätökseen. Se on "NCIS". Tänään sain puolisoni katsomaan kyseistä sarjaa, sitä kun tulee kätevästi kahdelta kanavalta peräkkäisinä tunteina (sääli vain että eri tuotantokausista). Kommentti oli "Nyt tiedän miksi tykkäät tästä sarjasta. Se on tuo Gibbs." ... "Kyyninen mutta hauska. Ei kunnioita auktoriteetteja korjaan ketään."

Tämänlainen sankarikuvaus viihdyttää minua yleisesti. Lisäksi sillä on hyvin voimakas yhteys kannattamaani kyynisen optimismin elämänasenteeseen. ; Olen yksinkertaisesti ihmisenä aivan läpitunkevan negatiivinen. Tämä voisi olla ahdistavaa, mutta olen oikeastaan tästä huolimatta - tai oikeastaan juuri tämän vuoksi - jotain joka näyttäytyy iloisuutena ja positiivisuutena. Itse asiassa voidaan sanoa että House kuvaa minua äksyimmilläni, mutta jos kyynisen optimismin ottaisi ideaalina, niin Gibbs itse asiassa noudattaa tätä paremmin ; Housea kuvaa humanismista kumpuava turhauma ja kärsimys johon reagointi sarkasmein johtaa siihen että ihmiset suhtautuvat häneen nuivasti ja ongelmat itse asiassa kasautuvat ; Gibbs taas on enemmänkin liikkeellä asenteella jossa pinnallisesti samantapainen sarkastinen asenne ei tuotakaan ongelmia vaan ratkaisee niitä. Esimerkiksi selitys siihen miksi muille ärhentelevä koira ei pure häntä saa selityksekseen Gibbsmäisen tokaisun jonka sisältö on se, että "dogs can smell sarcasm."

Itse asiassa tällä "TV:stä tutulla" asenteella on yllättävän suora kytkös Camus'n moraaliin ; Hän kuvaa tätä kuuluisassa "itsemurhaesseessään" "välimerelliseksi valoksi" joka tarkoittaa sitä että se, miten maailma kuvataan ei muuta sinua. Sietämättömyyteen ei pidä jäädä "rypemään", vaan tätä siedetään asiantilana ilman että vaivutaan epätoivoon. Tämä on itse asiassa helppoa jos maailma nähdään absurdina, ja on hyvin vaikeaa elää tämän mukaan jos kärsimystä yritetään sietää paremmin rakentamalla jotain joka usein näyttäytyy optimismina tai toivona ; Camus korostaa juuri sitä, miten se, mikä yleensä koetaan "riittäväksi selitykseksi elämälle" muuttuu joksikin jonka nimissä elämästä sitten tehdään sietämätöntä. Syy joka antaa ihmiselle filosofisen oikeutuksen elää on usein se syy jonka puolustamisen nimissä hän on valmis kuolemaan.

Tämä itse asiassa muistuttaa zeniläinen nirvanakäsitys, jossa korostetaan luopumista. Alan Watts kuvaa tätä "ZEN" -kirjassaan seuraavasti  (s.70-71) "Yhtäältä tarkasteltuna se vaikuttaa epätoivolta - sen tunnustamiselta että elämä ehdottomasti tekee tyhjiksi yrityksemme hallita sitä, että kaikki inhimillinen pyrkimys on vain katoava käsi kourimassa pilviä. Toisaalta tarkasteltuna tämä epätoivo puhkeaa iloksi ja luomisvoimaksi sen periaatteen mukaiseti, että elämänsä menettäminen on sen löytämistä: kun Minän pelastamisen ja hallinnan yrityksiin sisältyvä huoli ja turhautuminen lakkaavat ehkäisemästä, löydetään toiminnan vapaus." Watts kuvaakin kirjassaan laajasti sitä että ahdistus johtuu pohjimmiltaan siitä että ihminen riippuu yhä väkisin odotuksissaan ja vaatimuksissaan maailmaa kohtaan. Hän toki muistuttaa siitä mitä se ei tarkoita (s 84) "Akateemiselta kannalta prazna-paramita ja Nagardzunan oppi ovat epäilemättä jonkin muodon nihilismiä tai 'absoluuttista relativismia' Mutta tämä ei ole Nagardzunan kanta. Dialektiikka, jolla hän hajottaa jokaisen todellisuuskäsitteen, on pelkästään keino tarrautumisen noidankehän murtamiseksi, eikä hänen filosofiansa päätepiste ole nihilismin viheliäinen epätoivo vaan vapautuksen luonnollinen ja valmistautumaton autuus (ananda)."

Camusin ajatteluun palaten tämä itämainen asenne voidaan modifioida länsimaiseen viitekehykseen pienin tausta-ajattelumuutoksin tarkoittamaan sitä että absurdi tuntuu ahdistavalta vain koska ihminen ei ole sisäistänyt sitä ; Jos sen on sisäistänyt, niin mitää ahdistavuusongelmaa ei enää ole. Camus korotti itsemurhan tärkeimmäksi filosofiseksi kysymykseksi ja huomasi että vastaus on ei. Camus olisi itse asiassa kieltänyt itsemurhan ja jopa eutanasian siksi että hänestä tämä on huonoa suhtautumista absurdiin.

Oikeastaan kyyninen optimismi on juuri tätä. Paitsi että se ei ole absurdia maailmaa koska maailma on säännönmukainen eikä siksi ole mitään absurdia elämää johon vapautua. Ja se ei ole myöskään zen. Sillä vaikka zenissäkään ei ole mitään mihin vapautua, siinä kuitenkin on "mistä vapautua". Kyynisessä optimismissa ole edes mitään mistä voisi vapautua. Maailma on osittain käsitettävä, maailma täynnä ongelmia jotka voidaan ratkaista ja olotiloja jotka on vain siedettävä. Ja usein ero näiden kahden välillä paljastuu omaksi tyhmyydeksi, joka asettaa rajat sille mitä käytännössä voi ratkaista. Kärsimys ei siis pohjimiltaan ja oikeasti johdu haluamisesta itsessään ; Kärsimys johtuu ponnistelusta jolla tätä saavutetaan jolloin se tuo mukanaan myös tyyneyttä ja onnellisuutta. Ja osa kärsimyksistä johtuu epäonnistumisesta joka kuluttaa ponnistelut turhiksi ja tarjoaa kiitokseksi ja vastineeksi kärsimystä. Tässä maailmassa epävarmuus ongelman ja olotilan jakamisessa on ikuinen, ja pohjimmiltaan ainut varma olotila on oma epätäydellisyys ja tyhmyys joka on niin rajatonta että siitä ei voi parhaalla yrittämiselläkään päästä eroon.

Jos etsit häiriötöntä mieltä, sinun on kuoltava. Jos haluat vapautua maailmasta sinun on kuoltava. Jos haluat vapautua mielen prosessoimilta käsitekokonaisuuksilta sinun on kuoltava. Karkeimman ja selvimmän tietoisuuden sammuttaminen ei nimittäin riitä, on sammutettava aivojen neuronien tanssi, alitajunta ja tämän mukana elintoiminnotkin. Jos haluat olla pettymyksistä ja haluamisista vapaat, sinun on kuoltava. Sillä muuten kaipaat sitä paljon puhuttua "vettä kupissasi". Joka on muuta mieltä saa kävelykepistä päähän ja näemme että hänessä on vielä joko säpsähtämisen henki tai elämäss roikuminen. Ellei hän tietysti sitten kuole prosessissa jolloin hän on toki vapaa käsitteistä, ihmisten vallasta, tuskasta, kärsimyksestä, haluamisesta. Kaikesta.

Siinä on sitten hieman seuraavan koanin tapaan "Elämän pelastamiseksi se on tuhottava ; Lopullisesti tuhottuna ihminen oleilee ensimmäisen kerran rauhassa ; Yksi sana asettaa taivaan ja maan ; Yksi miekka tasaa koko maailman." Mutta vähemmällä eeppisen ylevällä paatoksella ja enemmällä huumorilla.

Nöyröösiä kulutusjuhlaa.

Ateismikeskustelua tuntuu tällä hetkellä värittävän se, että ateistejen sanomaa ei vastusteta, mutta sen sijaan isketään psykologisoimalla tämä vakaumus ikään kuin tautitilaksi. Ateismi määritetään rahanhimoiseksi materialismiksi (jossa vaihdetaan materialismien täysin eri määritelmät keskenään) ja hedonismiksi. Sen toistetaan olevan neuroottista toimintaa. Tätä keskustelua käydään monella tasolla.
1: "Kovempaa kamaa" saa esimerkiksi "Paahtoleivästä". Ateismi on siis mielellinen vaiva. Tämä on vain askeleen päästä siitä että tästä parannutaan terapialla. Säälittävää hulluutta.
2: Kevyempää ja asiallisempaa linjaa tästä saadaan Oljenkortta veistämässä -blogista.

Minua tämä ei tietysti koskisi muutoin, mutta "edellä oleva rintama" on jaotellut linjansa varsin tiukasti. Esimerkiksi jokaisessa vierailemassani kreationistien tapahtumassa on esitetty että ateismi ja agnostismi on täysin sama asia. Minusta ero on valtava, mutta vallalla on ajatus siitä että agnostismi on vain kohteliasta ateismia. Ja toisen linkin kohdalla ongelmana on se, että siellä käytetään kysymyksiä johdattelevasti ja se on muutenkin sellainen että "ykköstyypin veikot" toistuvasti linkittävät minulle "haasteena" jotain sen tapaisia. Niitä esitetään toki kärjistetysti, sellaisessa muodossa että kirjoittaja on tuskin tarkoittanut tai halunnut niin. Mutta tätä tapahtuu yhtä kaikki.

Yleisesti ottaen neuroosi viittaa sanana siihen että luottaa psykoanalyyttiseen systeemiin. Tässä taas suositun syyn mukaan neuroosit tulevat kun on liian tiukat säännöt. Siksi esimerkiksi Freud näki uskonnot tiukkoine (etenkin seksuaalisine) moraalinormeineen neuroosiin ajavina voimina. Kukaan uskovainen tuskin ajaa sitä että ateisteilla olisi seksuaalimoraalikoodi. (Vaikka eroja löytyy ja tutkimukset ovatkin jännittäviä.) Itse asiassa ateismin ongelma näyttää minusta olevan enemmänkin eksistentiaalinen ahdistus kuin neuroottisuus. Ateismissa kun ei ole "kirjasääntöjä". (Kulttuurillisesti ateistit ovat käytännössä humanisteja, mutta pakko ei ole.) Ideologiansa kannalta ateistit ensi sijassa vapautuvat. Heidän mainospuheensa on vapautumispuhetta, jossa kahleita edustaa kirkko ja uskonto määräyksineen. Jos ongelmia tulee, se ei ole "neuroosi" vaan käänteisneuroosi.

"Oljenkorren" kaupallisuus ja hedonismi ovat jotain jota en käyttäisi lyömäaseena. Siksi että se ei osu maaliinsa, ja toisaalta se että se osuu "hengellisyyden nilkkaan".

Syy on se, että ateismi ei yleisesti ottaen ole kaupallisuutta. Kaupallisia hedonistiateisteja on tietysti olemassa, mutta niissä on iso ero. Kaupallisuudessa halutaan kuluttaa. Taikauskoilla saa hyviä markkinoita. Itse asiassa hyvin moni ateisti on myös leimallinen skeptikko. Tätä kautta voi katsoa vaikkapa Paholaisen Asianajajan blogia. Se on huonoksi kaupallisuudelle, koska skeptikkona hän toistuvasti vaatii esimerkiksi vaihtoehtohoidoille todisteita. Homeopatia ja muu on kritiikin alla lujasti. Homeopatia taas on maailmanlaajuista bisnestä, jossa pyörii raha. Tätä kautta ateismi näkyy pääasiassa kaupallisuuden vastaisuutena. On paljon asioita, joita skeptikoiden mukaan ei kannattaisi tai pitäisi ostaa. Ja myymisellekin halutaan rajoitteita ja valvontaa. Pitipä homeopatiasta tai ei, on selvää että tässä halutaan yhtä asiaa: Kaupallisuudelle halutaan rajoitteita. Kaikki ei saisi myydä mitä tahansa kelle tahansa.

Uskonto ja siitä ilmoittelu = välineellisyyttä, hedonismia, itsekkyyttä.

Uskontoa myydään koko ajan kaupallisella yrittämisellä että hedonistisiin nautintoihin vedoten. Uskontoa myydään välineellisesti esimerkiksi kun puhutaan käsillä parantamisesta, paremmasta mielenterveydestä, onnellisuudesta. Ja tietenkin siitä porkkanasta suurimmalla, Taivaalla. Helvettipuhe ei ole tällä hetkellä suosittua PR:ää kuin äätiryhmissä, mutta porkkanoita tarjotaan innolla.

Tässä koskettelen kuitenkin ennen kaikkea meditointibisnestä. Sen kohdalla parodiahorisontti on ylittynyt - kauan aikaa sitten. Lukiessa on hyvä muistaa että minä en vastusta kaupallisuutta sinällään. Enkä meditaatiota tai hengellisyyttä sinänsä. Mutta niiden kohtaamisessa on suosiostaan huolimatta jotain varsin outoa. Tuotteistettu hengellisyys on aina jotenkin viistoa.

Ja meditointiryhmissä mainostus on mielenkiintoista. Meditatiossa korsotetaan että aistimaailma merkitsee yhä vähemmän, sitä filosofisesti sidotaan irtautumisena. Kuitenkin kun katselee, niin Transsendenttista meditaatiota myydään terapiakeinoina, eli parantamaan neurootikkojen oloa. "Transsendenttisen Meditaation harjoituksen aikana saavutettava ainutlaatuinen valpas lepotila edistää terveyttä rauhoittamalla sympaattisen hermoston toimintaa, minkä ansiosta verisuonet laajenevat ja stressihormonit, kuten adrenaliini, noradrenaliini ja kortisoli, vähenevät elimistössä" Sivu mainostaa välineellistä mielenterveyden ja terveyden parantamista. Ei maailmasta irtautumisesta tietoakaan. Samaan aikaan Joogaa ja meditaatiota tarjotaan "Jooga ja meditaatio sopivat käytännöllisyydessään ja monipuolisuudessaan kaikille: nenänhuuhtelu, kehonharjoitukset, hengitysharjoitukset, mudra-energiapidätykset, levollinen asenne, rentoutus, keskittyminen, meditaatio."

Kun katsoo mitä käy meditointikeskuksissa, niin niitä ihmisiä joilla asiat eivät ole OK. Ihminen hakee vain sitä mitä hän kokee että hänellä ei ole. Rauhaa etsivät ne joilla rauhaa ei ole, eli rauhattomat. Joogan harjoittamista kannustetaan myös pirteiden "naisten ja muiden tehoilijoiden mielestä", jotka ovat sitä mieltä että työn stessin vuoksi pitää ladata patterit jotta voidaan taas suorittaa. Harrastuksena meditaatio on suorittamista. Hikipedian tapaan voisi sanoa että "Meditaatio on kuin omiaan niille rikkaille ihmisille, joilla on niin kiire, että he eivät ehdi levätä tarpeeksi. Meditoimalla he saavat mahdollisuuden levätä tehokkaammin, jolloin he voivat suorittaa enemmän ja nopeammin. Tämän vuoksi meditoivan ihmisen ei koskaan tarvitse luopua tohottavasta elämäntavastaan ja pysähtyä miettimään asioita."

Meditoija tarkastelee yhä vähemmän maailmaa, mutta yhä enemmän itseään. Tässä korostetaan huippukokemusta, nirvanaa. Puheet ovat kuin tarjottaisiin huumekokemusta ilman riskejä. Käytännön ilmenemistasolla meditaatio ilmenee itsekkyytenä, itseen käpertymisenä, ja huippukokemusten hakemisena. Ja minusta ne ovat ne sen hyvät puolet. Nirvanakokemusta myydään. "Minä katson sisääni. Esittäkää minulle vahvasti vaikuttavia ärsykkeitä!"

Ja moni sanoo että meditaatiossa tulevat asiat ovat subjektiviisia, joten niitä ei voi jakaa. Kuitenkin jo lapsia opetetaan rukoilemaan, ja joogassakin on meditaatioharjoituksia. Keinot myydään, ja ne ovat olennaisesti välineelliessä yhteydessä niiden aikaansaamaan kokemukseen. Tätä hedonismia ei poista edes "ilmaisuus". Kauppamiehet tietävät sanan "ilmainen" kaupallisen arvon. Meditointibisnes on maailmanlaajuinen bisnes, kaupallisuutta jossa raha kyllä ehdottomasti pyörii.

Toki tässä voidaan sanoa argumenttivirhepohjaisena vastaväitteenä että ylläolevaan tilanteeseen sopii "ei yksikään aito skotti". Ja muistuttaa mystiikan filosofiasta, ja että se, mitä tarjotaan mystiikkana ei ole "aitoa sellaista".

Tätä kautta voidaan miettiä että ateismihan ei esiinny mystiikan vastaisena. Esimerkiksi "Paholaisen asianajajaa" ja muita aktiiviateisteja lukiessa on itse asiassa melko helppoa huomata, että hän ei kritisoi mystiikkaa. Kreationismia ja järjestäytyneitä uskontoja jotka esittävät todellisuusväitteitä, ne vastustavat paljon. Tämä on määriteltyä uskontoa, ei mystiikan edustama linjausta, jossa määritelmistä(kin) pyritään vapautumaan.

Ateistejen kampanjat keskittyvät kirkon, eli instituution, moittimiseen. Tärkein linjaus näyttää olevan että kirkosta pitää erota. Entäpä jos tätä kautta voitaisiin vetää jopa sellaista, että vapautiminen oman itsen tutkimisen kautta on perinteiden vuoksi liitetty uskontoon ja sen edustamaan hengellisyyteen. Käytännössä tätä korvataan kaupallisella "näennäisuskonnolla", jossa tarjotaan tuote, jonka väitetään johtavan terveyteen, onnellisuuteen ja niin edes päin.

Eli paradoksihorisontti on vääntynyt niin vahvasti että voidaan jopa sanoa että ateismi täyttää meditatiivisen perinteen sisällön uskonnollis-hengellisiä linjoja paremmin. Meditointiin liittyy haluista vapautuminen. Haluista vapautumisen ja välineellistämisen sijasta siitä on tullut halun kohde ja välineellistämisen maksimoija. Ateismi taas näkyykin tuonpuoleistoiveiden ja halujen vapautumisena. Uskova toivoo ikuista elämää kuoleman jälkeen, ja vaihtoehto on pelottava. Ateisti vapautuu tästä halun tunteesta. Tämä on toki juuri se asia, jonka uskovat katsovat "onnellisuuden katoamiseksi" - ja johon he liittävät sanan "neuroosi". Tämänkaltainen omaan itseen liittyvästä hedonistisesta halusta vapautuminen on meditointiperinteen ihanne.

Vapautuminen uskonnollisesta maailmasta ja uskontopuheesta ei kuitenkaan selvästi ole samanarvoinen kuin vapautuminen mistä tahansa muusta järjestöstä tai aatejärjestelmästä. Ideologioiden tuotokset nähdään mystikon silmin helposti "sanoiksi jotka vääristävät ja hämmentävät". Vapautumien aineellisista järjestöistä ja uskonnoista ovat tässä kuitenkin selvästi eriarvoisia. Uskontoja tulee kunnioittaa, ateismia ei.

Toisaalta myös tapa hakea vastaukset itsereflektion kautta on varsin meditatiivissävyinen tapa. Ja ateisti on pakotettu tähän, koska Dawkins ei tarjoa ateismipläjäyksissään mitään etiikkanormistoa jota pitäisi seurata. Hän ei komenna elämään tietyllä tavalla, eikä ohjeitsa tähän muutenkaan. Tätä kautta individualismi värittää sekä "meditatiivista" että "ateistista" henkilöä. (Ja tässä on hyvä täsmentää että individualismi ei tarkoita samaa kuin itsekkyys.)

Eli tiivistetysti voidaan sanoa että esiintymisillään ateistit hakevat onnellisuutta ja hyvää elämää jota sävyttää vapautuminen. Uskovainen taas myy itsekkyyteen vetoavia asioita, kuten huippukokemuksia, ja hakee tarpeilleen tyydytystä sen sijaan että vapautuisi niistä.

Toisalta tekisi mieli vetää pari lausetta yhteiskunnastakin.

Sodat vaativat investointeja, taloudellista hyvinvointia, mutta on tosiasia että Suomessakin köyhillä alueilla on enemmän rikollisuutta kuin muualla. Minä kerään asuinpaikkani vuoksi tätä satoa aina silloin tällöin, pakosta. Samaa ei tapahdu Espoon rikkaistoalueilla vastaavalla frekvenssillä.

Myöskään hengellisiä asioita miettivä ei ole vapaa materiasta. Maslown tarvehierarkia saa ensin hankkimaan perusasiat kuntoon, sitten sen uran ja siinä vaiheessa ruvetaan miettimään itsen toteuttamisia ja vaikkapa uskonasioita. Ja ateismikin näyttää vaativan joko ateistivaltion - tai onnellisen lapsuuden. Ateismi ja uskonasioiden miettiminen liittyvät samaan asiaan. Elämän syntyjä syviä penkova ja materiaalisuudesta irtautuva on jollain taolla "sellainen joka kiistää ruuan arvon koska lautanen on aina niin täysi että nälkäkuolemaa ei tarvitse pelätä". (Minäkin.) Mieleen tulee tässä kohden pakosti korkeasaaren apinoita seuratessa tullut ilmiö: Kun apina oli kylläinen, se puree ja heittää lopun hedelmästä pois. Sillä hetkellä tähän kohdistuu "ei kiinnosta", "turhaa" -henki. Tätä voi tietysti lieventää sillä että toisille ihan eri määrät ovat "riittävästi". Osa tyytyy vähään, osa ei tyydy paljostakaan.

Tyypillinen uskovaisen kertomus - silloin kun ei ole "olin juoppotappajanarkomaanimieshuora" - jotenkin tälläisen paljastaminen tekee uskonkokouksiin menemisen pelottavaksi. Että minkälaisen flashbackin tuokin exLSD -narkkari saa - onkin "vietin juhlaelämää ja sitten alkoi tuntumaan ontolta", tai "kävin töissä, tein uraa, hommasin kaksi omakotitaloa. Elämä tuntui kuitenkin suorittamiselta ja kuivalta". Ja sitten tähän määrittelemättömään onnettomuuteen löytyy välineellinen keino. He ovat kääntyneet uskoon.

Enpä usko että kaupallisuudesta vapautuneita löytyy yhtäkään. Mutta toisaalta, minä en pidä sitä välttämättä kauttaaltaan pahana asiana. Olisi vain hyvä miettiä että missä kontekstissa sitä käyttää - etenkin jos käyttää sitä syytöksenä.

Kuitenkin haluan muistuttaa ehdottomasti että en sinällään vastusta sitä että joku on hengellinen ja saa siitä iloa tai onnea elämäänsä. Vaikka tekisi näin uraputken, merkkivaatteiden ja omakotitalon ja sen sisustuksen kolminaisuudessa. Asiat on vain sanottava niinä itsenään. Itsekkyyden sävyttämänä hedonismina jossa on välineellinen sävy. Minusta nuo eivät ovat hyvä asia. Tosin vain pienessä määrin.