Ateismin ihmiskuva.

"Victor Hugon romaanissa Pariisin Notre-Dame (tunnetaan myös nimellä Notre-Damen kellonsoittaja) mies tarkastelee pöydällä olevaa teosta. Hän selailee aikansa uutuutta, painettua kirjaa, ja ihastelee sen täydellisiä kirjaimia, viivasuoria rivejä ja siistejä palstoja. Mies nostaa katseensa ja katselee pitkään edessään olevaa Notre-Damen katedraalia. "Tämä on surmaava tuon", hän osoittaa lähes profetaalisesti kirjaa osoittaen. Hugon romaanihahmo näki että painettu sana tulisi anastamaan kirkolta yksinoikeuden totuuteen."
(Historia, "Gutenberg jakoi kirkon", 4/2010)

Tämän päivän "Metron" tekstiviestit sisälsivät MUM -nimimerkin kysymyksen. "Mikä on ateismin ihmiskäsitys? Entä kenen kannattaa ateistin mielestä elää ja miten?" Minulla on toki syytä epäillä että kysymys on tehty ns. "ketunhäntä kainalossa". On nimittäin perinteistä perinteisin tapa asettaa ateisti tilanteeseen jossa joudutaan valitsemaan joko dogma tai nihilismisyytös. Eli tässä tapauksessa jos ateistilla on tarjota ihmiskuva jossa on moraalinormeja, on ateisti "uskovainen". Eli edustaa vain toisenlaista, kilpailevaa, käytösdogmaa. Ja jos ei, on vastassa syytös siitä että ateismi sallii murhaamisen ja on nihilististä. Tälläisestä tilanteesta, jossa teki miten tahansa, on väärässä, ei kukaan voi selvitä. Uskontokaan ei selviäisi tälläisestä rajoituksesta. Kuitenkin kysymys on sinällään mielenkiintoinen. Tätä voidaan lähestyä monella tavalla. Ja ne tietysti antavat erilaiset vastaukset.

Ensimmäinen taso: Teoreettis-moraalinen taso, jossa asioita tarkastellaan premissien ja johtopäätösten erottamisen ja tunnistamisen kautta.

Puhtaasti moraalisfilosofisesta näkemyksessä ateismi tarkoittaa yksinkertaisesti Jumalan olemassaolon kiistämistä. Tämä on olemassaoloväite, joka koskee yhtä asiaa. Olemassaoloväitteitä taas koskee "se kuuluisa Humen giljotiini." Olemassaolosta ei itsessään voi sanoa pitääkö sen olla niin. Esimerkiksi avoimen kysymyksen argumentti on varsin helppotajuinen. Jos meillä on väite X on eettisesti hyvä, voimme kysyä sille "miksi" ja saada sille vastauksen. Esimerkiksi "koska X tuottaa mielihyvää" Tästä saadaan aina jatkokysymys, jossa kysytään "Onko eettistä että X tuottaa mielihyvää". Tämä on oletus. Mielihyvä voidaan lisätä vaikka normistoon, joka voi olla mikä tahansa "Raamatusta" "Koraanin" kautta "Nalle Puhiin". Rakenteellisesti tällä tavalla törmätään siihen että jossain vaiheessa tulee vastaan tilanne jossa X oletetaan eettiseksi, tai sitten tilanne ajautuu kehäpäätelmään. Tämä tarkoittaa sitä että etiikka sisältää tätä kautta välttämättä puhtaasti perutelematta tehtyjä oletuksia. Ateistit toistavat tätä humen giljotiinia melko usein, joten se on osana heidän maailmankuvaansa. Tämä on vähintään tämän vuoksi otettava osaksi.

Tätä kautta ei sanota että ateismi on nihilististä. Tämä on yleinen virhepäätelmä joka johtuu siitä että nihilismi ymmärretään väärin : Siinähän oletetaan että koska etiikan tietäminen on olemisen ulkopuolella, se tarkoittaisi sitä etiikkaa ei ole. Tämäkin on yhdenlainen tietokannanotto. Humen giljotiinin kautta emme vain osaa sanoa miten Jumalan hylkääminen vaikuttaa etiikkaan. Vai vaikuttako se mitenkään. Uskovaisilla asiat tietysti muuttuvat, koska heillä on etiikassa tiettyjä oletuksia. Mutta on aivan täysin olemassaoleva vaihtoehto että tämä kertookin olennaisesti enemmän heidän oletuksistaan enemmän kuin ateistejen etiikasta. Jos minä määrittelen oletuksin omassa maailmankuvassa hyvyyden johonkin asiaan, se ei tarkoita että muiden olisi pakko tehdä juuri nämä samat oletukset.

Yksinkertaisesti sanoen: Se, että on erimieltä Jumalasta ei tarkoita että olisi erimielinen joka ikisestä asiasta. Ateistin ei tarvitse hylätä gravitaatiota siksi että uskovainen siihen uskoo. Samoin kuin hänen ei tarvitse muuttaa näkemystä murhaan siksi että uskovaisella on tietty kanta. Ateismi on Jumalan olemassaolon hylkäämistä, ei uskovaisten maailmankuvan negaatio.

Tätä kautta voidaan ymmärtää että ateismi edustaa ennen kaikkea eräänlaista vapautta. Se antaa yksilöille ja ihmisille oikeuden päättää omilla aivoillaan etiikkakysymyksistä sen sijaan että se delegoitaisiin ulkopuolisille. Jokin tietty normisto onkin tätä kautta outo ajatus. Tämä on laajemmin ajatellen demokratioissa aivan normaalia. Niissä äänestetään. Vaikka kansalaiset eivät ole nerokkaita tiedemiehiä eivätkä heidän käytöksensäkään ole pyhimysmäisiä, ei asioiden ratkaisutapa ole teokraattinen. Eli että asiat päätettäisiin suhteessa pappin sanaan, "Koraaniin" tai "Peter Paniin".

Toinen taso: Kulttuuris-ideologinen taso, jossa tarkastellaan massoja tilastollisesti.

Tosiasiassa ateismiin liittyy eettinen järjestelmä. Ateistit ovat järestään humanisteja. Tämä kertoo tietystä yhteydestä. Kun katsoo vapaa -ajattelijoita ja humanisteja, on selvää että samat henkilöt pyörivät keskenään. Nykyajan kristilliset arvot taas ovat hyvin pitkälti humanistiset arvot.
1: Osasyynä tässä on tietysti se, että humanistit kasvavat kristillisessä maassa ja tätä kautta meillä on kristillistä perinnettä.
2: Mutta mukana on myös sitä, että kirkon toiminnassa korostuvat Raamatuntulkintatavat ovat muuttuneet sopimaan maailmanmenoon. Kirkko on siis osittain mukautunut ja päättänyt että humanistien asiat ovat sitä mitä Jumala haluaa.
___2.1: Siis samaan tapaan kun Galileon aurinkokeskisyyden kohdalla kirkko oli ensin sitä vastaan, mutta nykyisin se on mukauttanut sen osaksi omaa järjestelmäänsä eikä aurinkokeskisyyttä enää nykyisin pidetä kristinuskon vastaisena.

Käytännössä yhteiskunnallisena ilmiönä ateismi onkin humanistiset arvot ja totuusväite että Jumalaa ei ole olemassa. Tämä on tietysti vain pieni rajattu luokka kaikista mahdollisista ateismin tyypeistä joita filosofi voi luokitella. Jokin niistä voi sallia vaikka massamurhat. Mutta on vaikeaa sanoa miksi ihmeessä näiden alaluokkien yleistäminen havaittaviin ateistilaumoihin on millään laatua relevanttia. Nehän ovat aivan erilaista ateismin alalohkoa. Ei ole mitään perustelua sille miksi ne elämää tuhoavat ja toteutumattomat olisivat olennaisesti tärkeämpiä kuin elämää arvostavat ja toteutuvat. (Halu hyökätä eriarvoisia vastaan on motiivi, joka selittää tämän valinnan. Se ei kuitenkaan ole perustelu.)

Moraalin monimutkaisuuden vuoksi on hyvä tarkastella myös uskontoa, ja sen ihmiskuvaa.

Sekään ei ole kovin tarkkarajainen kun haetaan kysymystä MUMin esittämiin kysymyksiin. Osa uskovaisista katsoo että ihminen on evoluution tuottama eläin. Tämä on sen ihmiskuva. Elämän kunnioittaminen ei ole välttämättä kristitylle mitenkään olennainen kysymys. Sillä vaikka objektiivisen moraalin nimissä esimerkiksi vastustetaan aborttia ja homoseksuaaleja, (1) eivät kaikki kristityt jaa tätä näkemystä näistä asioita ja (2) usein esimerkiksi kysymykset kuolemantuomiosta jakavat silti uskovaiset.

On myös muistettava että vaikka käytännössä jokainen uskovainen uskoo elämään ja kannattaa ihmisarvoja, teologisesti ja käytännön tasolla asiat ovat senkin kohdalla mutkikkaita. Uskovaisen voi periaatteessa hyväksyttävä ateistien kiduttaminen. Jumalahan laittaa ateistit Helvettiin, joten sen täytyy olla oikeudenmukaista. Tai sitten muuten Jumala on paha. Ehkä syynä on se, että uskovaisuuden takana on perisynti, joka poistaa ihmisarvon. Tätä kautta ihmisarvo olisi vain uskonnon kautta. Tällöin elämällä ei ole itseisarvoa vaan välinearvo. Elämä on testi jolla ehkä saadaan itseisarvo joka toteutuu Paratiisissa. Muuten mitään arvoa ei saada ja joudutaan Helvettiin. Ja kun ei ole arvoa, ei se kidutuskaan ole mikään eettinen ongelma ja Jumalan pahuussyytökset voidaan hylätä, tämä erityislaatuinen pahan ongelma, ratkaista. Ja sitten osa kristityistä tietysti uskoo että jokainen pelastuu, heille Helvettiä ei edes ole. Tämä on vasta pintaraapaisu siihen erimielisyyteen ja tulkinnanvaraan jota kristinuskossa on.

Karkeasti sanoen objektiivinen moraali tiivistyy yleensä muutamaan ideologian brändiväitteisiin jotka vaihtuvat lahkosta ja ryhmästä toiseen. Kristitytkin ovat hyvin monisyisiä ja heidän näkemyksissään on variaatiota. Tätä kautta tietyssä mielessä kysymys on mahdoton heidänkin kohdallaan.

Tätä kautta voisi sanoa että kahden "puolittaisen vastauksen" lisäksi on olemassa se oikea vastaus. Ja siinä missä ensimmäiset kaksi eivät toimi tekstiviestipalstoilla koska ne vaativat paljon merkkejä, ei kolmatta voi tekstittää koska se tekee juuri samoin kuin uskontokin. Jos siihen vastaa aidosti, eikä vain yhdestä rajatusta näkökannasta, se loppujen lopuksi vie nolla merkkiä. Koko kysymys on pohjimmiltaan mieletön, kysymyksen laajuus häivyttää järkevän vastaamisen kokonaan ulkopuolelle. Kysymys on kuin kristillinen ihmiskuva. Se ehkä tuntuu yksinkertaiselta esitykseltä, jos sitä katsoo vain oman lahkon sallimasta suppeasta raosta. Ja tämäkin toimii vain jos miettii vain niitä asioita joita lahko on lappuihinsa suoraan painanut.