Muodonmuutoksia.

Surrealistina pidän kaikenlaista absurdia erittäin tärkeänä työkaluna. Pinnallisesti ajatellen absurdin voisi ajatella liittyvän epätodelliseen, epätoteen ja irrationaaliseen. Absurdin syvin olemus on kuitenkin outous. Ja outous ei ole järjettömyyttä tai epätotta. Se on odottamatonta. Absurdi on siis suhteessa ihmisten odotuksiin.

Tätä kautta absurdi voidaan nähdä sitä kautta että se yllättää. Ja tällä on huvituksen ja ällistyksen lisäksi lisäulottuvuuksia. Absurdi kertoo odotuksistamme - ja se voi avata silmämme totuudelle. Esimerkiksi seuraavat asiat ovat tärkeitä:
1: Absurdi voi korostaa odotettuja asioita niin paljon että se näyttää vieraalta. Tällöin odotuksemme voivat särkyä.
2: Absurdi voi esitellä vieraan stereotypian, joka on yhtä hyvä kuin se "normaali stereotypia". Tällöin odotettu asia joutuu kriittisen tarkstelun kohteeksi. Hegemonia särkyy, kun sille esitetään vaihtoehto.
3: Absurdisti voi kertoa totuuden siellä missä odotuksissa on valhe. Tällöin se on hyvinkin odottamatonta.
4: Absurdi voi olla valhe siellä missä on totta, joka valaisee sitä että ollaan "oikeilla jäljillä"

... Muitakin vastaavia varmasti on ... Mutta niiden kaikkien teema menee siististi sanan "dekonstruktio" alle. Absurdi esittää asioita joihin määritämme suhteemme, joko sitä kautta mitä on, että sitä kautta mitä ei ole.

Tahallinen absurdismi, taitava absurdismi, vaatii todellisuudentajua. Itse asiassa Umberto Econ "Foucaultin heilurissa" tästä on esimerkki. Siinä esitellään "Tetrapiloktomiaksi" nimetty ajattelutapa, jossa ideana on kehittää irrelevanssintaju äärimmilleen. Tässä vaaditaan logiikan tajua - jotta logiikkarikko tajutaan on osattava mikä on loogista. Ja jotta tiedettäisiin mikä on mahdollista, on tunnettava mahdollisten tapahtumien rajat. Samoin jotta kykenet olemaan kunnolla absurdi, sinulla täytyy olla hyvinkin hienostunut ja hiottu näkemys asioiden tiloista.

Yksi käytetyistä esimerkki muodonmuutos. Esimerkiksi Kafkan eräässä novellissa asioita käsitellään symbolisesti syyllisyys valtaa ihmisen, ja tämä muuttuu vähemmäksi. Tätä symbolisoi hyönteinen. Tässä tapahtuu täydellinen määritelmän muutos. Kuitenkin hienovireisempi - joskin vahvemmin absurdi - on oma suosikkini, Daniil Harms. (Tämä ei ole edes hänen oma syntymänimensä.)

Hän keskittyi olemassaoloon, esineisiin ja identiteettiin. Harmsin mukaan joka ikisellä esineellä ja asialla on monta merkitystä. Absurdeimmillaan asia on jos sillä on vain yksi merkitystaso, silloin se "on olemassa, mutta mahdoton". Jos sillä on niitä nolla, sen olemassaolokin lakkaa. Harmsin "Esineet ja muodot" on luettavissa internetin puolellakin:

Tulkintani mukaan keskeisintä on että on se, että jokainen sana, kuten "kaappi" koostuu äärettömän monesta sanasta. "Kaappi" saadaan kun otetaan iso lista adjektiiveja. Ja kun otetaan ääretön määrä erilaisia kaapin edustajia, jotka yhdessä ovat yleiskäsite "kaappi". Tätä kautta jokainen substantiivi rakennetaan analogian kautta. Sama ehto koskee myös liikettä ja toimintaa, kuten "juoksemista".

Olemassaololla on Harmsin mukaan tasoja. On neljä tapaa olla "käytettävä". On kuvaava, geometrinen / rakenteellinen, merkitys. On funktionaalinen, käyttötapaa ja tarkoitusperää koskeva taso. On vaikutuksia ihmisen tunteisiin. Ja on vaikutuksia ihmisen kauneudentuntoon. Lisäksi esine voi olla olemassa. "Käytettävyys" on ihmisen suhde esineeseen. Olemassaolotaso taas on ihmisestä riippumatta. Mahdottomilla esineillä on vain yksi ominaisuus, olemassaolemattomalla niitä ei ole yhtään. Unenomaiset esineet ovat yli -inhimillisiä ja niistä puuttuu jokin käyttöominaisuus. Ja tietoinen mieli pyrkii konstruoimaan kaikki neljä käyttöominaisuutta. (Esimerkiksi esteettinen voi olla ruma, kaunis tai neutraali. Tai mitä tahansa näiden välistä.) Ääritilanteessa kappaleella on vain olemassaolo, jolloin ihminen mielessään liittää tämän olemassaolon käsitteen itseensä ja rakentaa kohteen käyttöominaisuudet itsensä kautta.

Näiden kautta voidaan rakentaa hienovaraisempia muodonmuutoksia. Harmsin kertomuksissa toistuukin usein erilaisia tapahtumisen tasoja. Otan esimerkkejä novelleista jotka on netissä helposti luettavissa. (En siksi että en jaksaisi selata omaa kirjahyllyäni, vaan siksi että innostuisitte.):
1: Esimerkiksi novellissa "Nuori mies joka hämmästytti vartijan" alkaa kuvauksella jossa vartija kuvittelee ääneen kärpäsen tappamista liimapisaraan. Ja myöhemmin vartija murskaa saman kärpäsen sormissaan. Tässä ideologinen ja sanallinen taso ja konkreettinen taso olivat erilaisia, ja kyseessä oli tämän teon muodonmuutos.
2: Ja tietenkin "Eukko" -novellissa on lause, jossa pelkästään sitä kautta että hän tietää ruumishuoneen vartijan olemassaolon, ihminen rakentaa mielessään funktionaalisen selityksen sille miksi vartija on olemassa. "Miksi te kuvittelette hänen istuvan siellä? Vain yhdestä syystä: vahtiakseen, etteivät vainajat ryömi ympäriinsä." Teleologia, päämääräsyiden etsintä, pulpahtaa kuvioihin kuin itsestään. Vartijalla on novellissa jopa eettinen rooli, kun tämä suojelee ihmisiä niiltä ryömiviltä ja vaarallisilta vainajilta, joiden kanssa pitää aina olla varuillaan.
3: Ja "Kun näen ihmisen" -novellissa on mies jonka toiminnat ovat samat kuin hänen impulssinsa. Moni on varmasti törmännyt tilanteeseen jossa vieraan kuuntelu, joka voi aluksi olla innostavaakin, muuttuu ärsyttäväksi. Jossain on se raja, jossa esimerkiksi ne iänikuiset ja tuhat kertaa kuullut lomamuistot alkavat tympimään. Novellissa henkilön nyrkki heiluu siihen malliin, joka olisi täysin tavallista jos ihmisissä ei olisi eettistä ja toimintaa hillitsevää tasoa.

Tätä kautta voidaan nähdä että Harmsin takana on selkeähkö ja laaja toimintatapa, jonka kautta hän on jäsentänyt maailman. Hän vain on seulonut tavanomaisen ulos, jolloin jäljelle jää epätavanomainen. Ja joskus tämä epätavanomainen pyyhkii lattiaa odotuksillemme ja ajatustavoillemme. Tätä kautta voi kriittinen mieli saavuttaa jopa jotain jota voisi kutsua sanalla "knowledge".