"Riita".

Teemu Laajasalo ja Robert Brotherus "riitelevät". Sitä on hauskaa seurata. Omalla kohdallani Brotherus edustaa sellaista kantaa joka vaikuttaa hyvin triviaalilta. Sellaiselta jossa puhutaan oikeuksista mutta näkökulmasta jossa ei ole ehkä kenties ns. koettu mitään.

Tämä on sinänsä ihmeellistä että Laajasalo on tässä mielessä käytännönläheisempi. Vaikka hän tuossa videossa yllä itse asiassa korostaakin pelkästään lakiin perustuvaa lähestymistapaa. Sellaista jossa ongelmissa pitäisi "mennä raastupaan". Eli jossa nykytilassa "ketään ei vainota".
1: Tämä on omituista koska ensinnäkin raastupa on rikkeen keveyteen nähden aika rankka tapa ratkaista kaikki vieläkin esiin putkahtavat ongelmat. Ja toisaalta opettajia ei haasteta mihinkään rikosoikeuteen ja sanktiot ovat pieniä. Ja koska Laajasalo ei ole omakohtaisesti koskaan törmännyt näihin rikkomistilanteisiin hän ei välttämättä osaa tiedostaa sitä että sääntöjä rikkonut opettaja mielellään kiemurtelee vastuusta kiistämällä mitään edes tapahtuneen. Ja ilman tallenteita tilanteesta se redusoituu sana vastaan sana tilanteeksi. Kiinnijäämisen riski on pieni, sanktion mahdollisuus vielä pienempi. On selvää että tilannetta käytetään hyväksi jos motivaattorina on viattomain pakanain lasten sielujen pelastaminen Taivaaseen. Laajasalon systeemi on vähän kuin ihmisellä joka sanoo että ketään yhteiskunnassa ei pahoinpidellä lain määritelmissä puitteissa koska se on laitonta. ; Lausunto on joko täysin epätosi tai triviaalilla tavalla tosi. Molemmissa tapauksissa se on tampioutta.

Laajasalo pelaa kaksilla korteilla.

Itseäni tuossa keskustelussa ihmetyttää enemmän Laajasalon erikoinen suhtautuminen neutraaliuteen. Hän viittaa aluksi tutkimuksiin joissa korostetaan että indoktrinaatio tai "aivopesu" tapahtuisi nimenomaan niissä konteksteissa joita myydään neutraalina. Ja että nämä opettavat vallitsevaan järjestelmään. Ja että vallitsevan järjestelmän kritiikki on tärkeää jotta saadaan äänioikeus naisille (mutta ei missään nimessä tietenkään Brotheruksen ajamia vapauksia uskonnosta). Otetaan tämä muistiin.

Kristinusko ja kristillinen opetus tässä kontekstissa ihmetyttävät hieman. Tässä kohden hänet olisi mielestäni hupaisaa laittaa Laajasalo keskustelemaan Weberistä. Sillä Weberin maailmassa juuri uskonto ja sen instituutiot ovat niitä yhteiskunnan vallitsevan tilan ylläpitäjiä ja jatkajia. Ilman uskontoa systeemi "romahtaa". Tässä mielessä Laajasalon "kritikointinäkökulma" eroaa esimerkiksi Martti Muukkosen kovasti ajamasta "uskonrakenteiden rikkojat yhteiskunnan eettisinä vapaamatkustajina" -asenteesta. Otetaan tämä muistiin jatkoa varten.

Lisäksi Laajasalon viittaus tutkimuksiin on jotain joka on siitä erikoista että hän esittää niitä kuin ne olisivat neutraaleja. Tässä voi syntyä erikoisia jännitteitä. Kenties tästä on tie ulos niin että vakaumusasiat eivät ole neutraaleja mutta tutkimus voi sellaista olla. Ottakaamme tämä vaihtoehto muistiin myöhempää tarkastelua varten.

Sitten Laajasalo nappaa seuraavan vaihteen päälle. Hän siirtyy puhumaan uskonnonopetuksen sijasta yleisestä uskontokulttuurista. Hän selittää että laissa on kivasti kirjattu että mikä on ja ei ole uskonnonharjoittamista. Että missä yhteydessä saa ja ei saa laulaa virsiä. Tämä on suoraan pykälissä eikä se ole hartaudenharjoittamista. Se on osa kulttuuria. Pistäkäämme tämä muistiin.

Nyt kaivakaamme muistejamme. Laajasalo vaihtaa näkökulmaa lennosta. On yhdet säännöt silloin kun puhutaan uskonnonopetuksesta tai ET:stä. (Joka ei ole neutraalia, kuten Laajasalo opettaa. Ja puhuu siitä miten lain kirjainta ei ilmeisesti koskaan rikota kun yleisesti uskontoa opettavat ja vakaumukselliset kristityt kertovat asioita ET:n tunneilla.)

Virret on määritelty laissa joka tekee niistä neutraaleja. Eli ei-vakaumuksellisia. Muualla neutraalina esittäminen on indoktrinaation pahinta juurta joka opettaa vakiintuneeseen järjestelmään. ("Perinne" on hieno sana mainita juuri tähän kohtaan, koska se ritualisoi tiivistyneitä vallitsevia asenteita ja arvoja.) Mutta uskonrituaalit koulussa ja yhteistilaisuuksissa ovat aivan eri asia. Ne ovat neutraali. Ne ovat hyvä. Ne eivät voi olla indoktrinaatiota koska ne ovat neutraaleja.

Itse näkisin että ainut keino kiertää tämä olisi kaivaa muistista se että vakaumusasioihin olikin se neutraali keino joka kelpasi Laajasalolle. Eli ne tutkimusmenetelmät. Entä jos uskonnonopetus muutettaisiinkin uskontotiedoksi joka toimisi jonain josta voisi sellaisenaan mennä yliopistoon harrastamaan uskontotiedettä. Tai voisi opetella vaikka sitä argumentaatioanalyysiä jossa selviää miten maailmankuvallisia sidoksia dekonstruoidaan kaikesta. (Mikä Laajasalon tutkimusmetodin lähtökohta sitten olikaan.) Tämän on voitava onnistua tai muuten joku voisi kyseenalaistaa sen että Laajasalon tutkimus olisi neutraali asiapitoinen fakta keskusteluun.

Laajasalon perustelurakenne onkin sisäisesti inkoherentti. Tämänlainen tilanne jossa perustelujärjestelmää vaihdetaan aina tilanteen mukaan kutsutaan domeenispesifisyydeksi. ; Siinä yhden kohdan argumentit ja perustelut muistetaan aina mutta ne unohtuvat toisessa kontekstissa. Ja tämä unohtuminen/puuttuminen johtaa siihen että muuten ilmitulevat ristiriidat jäävät esilletulematta. Tämänlainen on tavallista erilaisissa ideologioissa jotka harrastavat epäneutraaliuden lisäksi puutteellista älyllistä rehellisyyttä. Sellaiselle jolle kaksoisstandardit ovat aivan kelvollinen juttu. Ideologiaan fiksoituneiden kulttilaisten, torvien ja nuijien juttu. (Näiden sanojen ääneensanominen ei ole asiatonta koska eivät ne olleet sitä Laajasalonkaan suusta.)

PS.

Laajasalo puhuu neutraaliudesta ja sen puutteesta. Mutta itse hän ei sitä kyllä ole. Ensin hän haukkuu ensin Brotheruksen tuottamaa näkemystä sellaiseksi joka tuottaa nuijia ihmisiä. Mutta sitten kun ranska ei olekaan nuijamaa vaan sivistysmaa hän tekee ns. red herringin ja siirtää aiheen nuijuudesta siihen että ranskassa katoliset kirkot pärjäväät parhaiten. Kas tästä Lutherin haamu tykkää. Ranskassa olevien katolisten kirkkojen opetusmenetelmät ja kuritusmenetelmät Suomeen saman tien! Mutta Laajasalon lausunto olikin inkonsistentti. ; Itseäni huvittaisi tosin se, että sen pohjalta voitaisiin kuitenkin kenties rakentaa uskontosysteemi jossa olisi radikaali ydin : Ateistien lapset laitettaisiin evankelisluterilaiseen oppiin ja kristittyjen lapset ET:seen. Se itse asiassa viehättäisi!

Pimeyden ydin

Teemu Laajasalo esitti televisiossa tulkintansa siistä, miksi kirkosta erottiin viikonlopun aikana hyvin vahvasti. Yhtenä syynä tähän on arvioitu olleen kirkon näkyvyys seurakuntavaaleissa. "Laajasalon mielestä ”kirkko näkyy liikaa” -ajatus on ”pimeyden ytimestä tuleva trollaus”. Kirkosta eroaminen ei hänen mielestään auta muuttamaan kirkkoa." Laajasalon lausumaa on hyvä katsoa myös laajemmin. Ja selviää että "Se, että kirkon sanotaan näkyvän liikaa, on kyllä näitä ”paholaisen juonia”! Ei meitä hiljaiseksi pidä tehdä, ja meidän tehtävämme on näkyä. Ajatus siitä, että kirkon näkyminen ärsyttäisi ja ajaisi ihmistä eroamaan, on tuulesta temmattu, eikä meidän pidä siihen lähteä mukaan." ... "On joitain pieniä porukoita, jotka odottavat millaisen cocktailin kirkon mahdollisista mokailuista saisi aikaiseksi, ja kuinka sitä sosiaalisessa mediassa saisi trollattua mahdollisimman paljon." ... "Televisio-ohjelmistakin tuttu Kallion kirkkoherra Teemu Laajasalo kutsuu Vapaa-ajattelijoiden liittoa ja eroakirkosta.fi-sivustoa ”pimeyden ytimeksi”, tosin pilke silmäkulmassa." En tiedä miten kommentoisin asiaa Laajasalolle, joskus on vaikeaa välittää viestiä maailmankuvasta toiseen. Mutta kenties sanoisin sen näin:

Laajasalon kommentti on mielenkiintoinen. Tärkein sisältö tuntuu olevan se, miten hän käsittelee ns. vapaa-ajattelijoita. Selityksestä voisi saada sellaisen kuvan että he jotenkin masinoisivat eroamista ja olisivat jotenkin relevantti ilmiö. Vapaa-ajattelijoiden eropiikin koko ja sen syiden arvailu haki syitä muualta. Trollausta ei mainittu. Tämä määrä on oireellinen, sillä jos katsotaan kirkosta eronneita, viikonlopun eropiikissä yksinään oli noin tuhat ihmistä. Se on saman verran kuin (toki hieman vajaat) puolet kaikista vapaa-ajattelijoiden liiton jäsenistä. Yhdellä vapaa-ajattelijalla olisi siis hirvittävästi valtaa. He osaisivat mediapelin älyttömän paljon paremmin kuin kirkko. Mikä on epäuskottavaa, ottaen huomioon keskivertoisen vapaa-ajattelijan kommunikointi ja vakuuttamistaidot.

Kun Laajasalo analysoi sitä miksi sadat tuhannet ovat vuosien mittaan eronneet kirkosta, hän ei selvästi hae syyllisiä oikeasta kulmasta. Toisaalla Veikko Sorvaniemi on hakenut asialle monia syitä. (Hän on kirjoittanut asiallisen tekstin, ja niin minun ei tarvitse.) Ja niissä löytyy kulmia jotka osuvat Laajasaloon itseensäkin. "Eropiikit syntyvät vastalauseeksi epätasa-arvosta ja arvomaailman eroista. Laajasalo antaa ymmärtää, että nämä humanistiset arvot ovat lähtöisin pahuudesta. Ehkä niistä samoista pahuuden henkivoimista, joista Pirkko Jalovaara puhui Laajasalonkin kirkossa ennen kuin ikävä julkisuus pakotti sulkemaan ovet Jalovaaralta. Laajasalo julistaa, että kirkosta eroamisella ei voi auttaa kirkkoa. Tuskin kukaan erova edes kuvittelee auttavansa kirkkoa. He vain eivät jaa samaa ahdasta arvomaailmaa kuin kirkko."

Toisaalta Laajasalon selitys näkyvyyden vääryydestä tuntuu kumpuavan enemmän toiveajattelusta. Asia näyttää olevan nimenomaan niin että aina kun kirkko muistuttaa olemassaolostaan, siitä seuraa sivutuotteena myös eroamisia. Laajasalo kieltää tämän mahdollisuuden viitaten siihen että kirkon täytyy saada näkyä. Tämä on hyvin omituinen kulma. Laajasalon hengen mukaan koska kirkon täytyy jonkin eettisen periaatteen mukaan saada olla näkyvissä ja saada viestiä, siitä ei voida erota siksi että kirkon näkyvyys ärsyttää. Maailmassa on esimerkiksi sekulaareja ihmisiä jotka ajavat sitä että usko on henkilökohtainen asia samaan tapaan kuin seksi. Osa ärsyyntyy muutoin vain. Mutta jos he ärsyyntyvät ja eroavat rangaistukseksi tai koska haluavat ottaa pesäeroa, ei syy voi olla ärsyyntymisessä koska uskonnonjulistamisen ihanne on jollain abstraktilla tasolla eri. Ja jos tämä olisi totta, kirkolla ei olisi toivoa laajentaa jäsenkuntaansa. Mikä ei saa olla totta koska vaikeuksissa oleva kirkko olisi ilmeisesti jotenkin hirmu ikävä asia. Toiveajattelun ja tosiasioiden sekoittelu tällä tasolla ei tuo kuvaa älykkäästä uskosta johon haluaisi olla osallisena. Itse asiassa en korostaisi edes sitä että näkyvyysreagointi olisi rangaistus. Kenties näkyvyys on enemmänkin vain muistutus joka saa miettimään sitä miksi kuuluu kirkkoon. Ja tämän neutraalina eivihareaktiona saattaa olla kirkosta eroaminen. Eli kaikkea ei pidä nähdä rankaisuteemana. Ja itse asiassa jos joku miettii kirkkosuhdettaan, se on mielestäni hyvä asia. Siitä huolimatta eroaako vai liittyykö kirkkoon, asioiden miettiminen on parempi kuin passiivinen rahaa lypsävä jäsenyys tai ajattelemattomuuttaan tehty kirkon ulkopuolella hilluminen.

Kolmas asia koskee sitten sitä "pimeyden ydintä". Jostain syystä "Uutisvuoto" on tuonut näkyvyyteen varsin ärsyttäviä uskovaisia. Laajasalon lisäksi Heinimäki on ollut siellä. Molempia ihmisiä itse asiassa yhdistää noin yleisesti ottaen hyvä huumorintaju. Molemmat ovat suurimmassa määrin hauskoja veikkoja joilla on älyä ja kykyä tuottaa rakenteellisesti kiinnostavaa ja muutoinkin hauskuttavaa huumoria. Molemmilla on myös aivan karsea asennevamma ateismia ja uskonnottomuutta kohtaan. Ja tämä valitettavasti näkyy vitsien tasossa. Yleinen huumorimiehen maine näyttää myös antaneen molemmille luvan toimia kusipäisesti. Ja siksi jos Laajasalo sanoo että vapaa-ajattelijat ovat "pimeyden ydintä" hän tekee kuvauksen ideologisesta ryhmittymästä. Ja koska hän on huumorimies, hän tekee sen "pilke silmäkulmassa". Ja itse asiassa ymmärrän tämän. Itsekin väännän varsin aggressiivista vitsiä uskovaisista. Vastaavaa asenteellista huumoria löytyy tästä blogista paljon, esimerkiksi kun aikanani vihjasin siitä että Kari Mäkinen nukkuu arkussa. Tätä kuitenkin kutsutaan "militantiksi" ja "epäkunnioittavaksi" ja "törkeäksi". Eikä mikään "hikipedian ylläpitäjän status ja arvovalta"^(WUT?) tätä muuksi muuta.

Itse asiassa uusateisteja ja vapaa-ajattelijoita moititaan tyypillisesti juuri siksi että he eivät kielenkäytössään tunne joustavuutta vaan leimaavat uskovaiset tietynlaisiksi. Laajasalo itse saa kuitenkin tehdä tämänlaisia yleistyksiä ja kutsua näitä asennevammaisia stereotypioita jonkinlaiseksi "skenen tuntemiseksi" ja "sosiologiseksi ymmärtämiseksi".  Vastapuolella tämänlainen toiminta luokitellaan "militantiksi", "kusipäiseksi", "vihaiseksi" ja "trollaamiseksi", mutta kirkon puolelta tehtynä sama on pilkesilmäkulmassa -huumorintajuista modernia ja muodikasta sekä korkeintaan räväkkää. Laajasalon kannattaakin miettiä sitä, miten hän televisiossa Brotheruksen kanssa uskonnonopetuksesta debatoidessaan hoki sitä miten ateistit olivat fundamentalisteja, fundamentalisteja, fundamentalisteja. Joiden asioihin ei tarvitse puuttua koska he ovat fundamentalisteja. Ehkä kenties dogmaattinen joustamattomuus onkin hänen puolellaan - ja se ironista kyllä paistaa läpi juuri silloin kun Laajasalo hokee sellaisia sanoja kuin "fundamentalisti", "trolli" (ja kenties "fundamentalistitrolli"). Ja kenties normaali ihminen kykenee näkemään tämän asennevian muodikkaan kravatin takaa. (Ei sinänsä, eivät vapaa-ajattelijat minunkaan silmissäni mitään miellyttäviä ole.)

Laajasalo selvästi tiedostaa trollaamisen mahdollisuuden, jolloin hänen kannattaisi kenties valita sanojaan huolellisemmin. Sillä tuonlaista toimintaa pidetään trollaamisena, ja sellaisen ympärille on hyvin helppoa luoda erilaisia tulkintoja. Sellaisia jotka tuskin auttavat kirkon väkimäärän kasvussa. [Älä klikkaa!]

Darwin varjele

Se, mitä evoluutioteoriaa puolustava joutuu toistuvasti kuulemaan on syytös siitä että hän on evolutionisti/darwinisti. "The Skeptical Zone" otti keskustelunaiheeksi sen, mitä tällä ylipäätään tarkoitetaan. Tässä viitattiin Intelligent "emme ole missään tekemisissä kreationismin kanssa" Designin parissa vaikutusvaltaisen Denyse O'Learyn kannanottoon joka määrittelee darwinismin varsin mielenkiintoisesti. "Everyone now knows that Darwinism, adn [sic] its parent materialism, are ridiculous, but for some people they are the only possible position. Those people would abandon the follies in an instant if they could just come up with a reliably non-theistic alternative. Meantime, the public face of Darwinism is dominated by anti-religious fanatics and self-condemned trolls. That is a key reason we can dispense with any notion that Darwinism is some kind of a science. A real science offers few attractions for such types." Eli darwinismi on materialismia joka ei ole tiedettä. Tämän taustalla on ajatus siitä että evoluutioteoria on uskonto jota kannatetaan vain sen takia että joku toinen materialistinen selitys korvaisi sen.

Tämä on melko luja erkautuminen niistä Intelligent Designin parissa kannatetuista näkemyksistä joissa korostetaan sitä että ID kannattaa vapaata mielipiteiden vaihtoa ja jossa se on kilpaileva teoria. Esimerkiksi vaikutusvaltaisen ID -miehen, Dembskin, huomio osataan ottaa esille " Demsbki calls ‘Darwinism’ a ‘scientific theory’ (2004)" Tämä näkemys korotaa sitä että evoluutio on teoria, jota voi kannattaa ihan älyllisenä ihmisenä. O'Learyn kommentti on kuitenkin edustaa äärimmäisen suosittua lähestymistapaa "of course Denyse seriously believes what she wrote in (7)! Everyone here believes that - that is the whole attitude of the ID movement!"

Tämä tuli esiin myös omissa yhteyksissäni. Robert Brotherus on tutustunut kreationistien toimintaan ja käynyt useilla heidän luennoillaan ja keskustellutkin ateismista. Hän on huomannut että kreationistit käsittelevät evoluutiota ja luomista aivan eri tavalla kun heidän kohdeyleisönsä vaihtuu ; Uskovaisten kesken huonommat argumentit ovat esillä, evoluutiota olkiukotetaan enemmän ja luomisesta kelpaa heikompikin argumentti. Itse olen huomannut vastaavaa seuratessani Matti Leisolan lausuntoja. Kun hän puhuu lehdistölle jolla hän näkee akateemista lukijakuntaa hän usein korostaa sitä miten evoluutio on ihan fiksu teoria. Kun taas kuulijakunta koostuu uskonmiehistä, tämän tyyppinen maininta unohtuu jonnekin. ID;n ja darwinismi -sanan käytön kohdalla tämä on valtavan tärkeä huomio ; Saman henkilön käyttämänäkin "darwinismi" sana vaihtaa sisältöä, ihan lennosta.

Eräs ID -keskustelun hankalimpia piirteitä onkin se, että he käyttävät sanaa "darwinismi" paljon. Mutta yleensä on vaikeaa nähdä mitä he sillä tarkoittavat ja onko tämä syytös. Olennaista on se, että tässä korostuu suomen skenessä "evoluution maailmankuva" -sanaparin hokeminen. Kuitenkin se, mitä he yrittävät tehdä on evoluutioteorian falsifiointi. Joka ei ole ollenkaan maailmankuvallinen temppu, vaan olisi nimenomaan tieteellinen ilmiö. Evoluutio on siis maailmankuva joka kumotaan kuin se olisi tieteellinen ilmiö.
1: Asiaa mutkistaa se, että useamman kuin kerran törmää sellaiseenkin että evoluutio voi olla vain darwinismia koska se vastaa tiettyihin kysymyksiin kuten "mistä ihminen on tullut". Tämä aihetta koskeva on itse asiassa väite siitä mihin tiede kykenee ja ei kykene. Se on a priorista rajoittamista. Tiede ei rajoita aiheita, vaan sisältöjä. Esimerkiksi jos otetaan fallibilistinen tiedekuva, se ei kiellä Jumalan tai "yliluonnolliseksi koettujen aiheiden" tieteellistä tutkimista vaan sanoo että jos teoriaa ei voi millään todistusaineistolla kumota, kyseinen teoria ei ole tieteellinen. Tämä tietyn teorian rajoite ei estä tekemästä samasta aiheesta toista teoriaa ja jos tämä on falsifioitavissa oleva se on tieteellinen. Moni ei tietysti ole fallibilisti, enkä itsekään ole. Mutta pääasiassa kaikki tieteenfilosofia koskee metodia - kuten logiikan ja evidenssin käyttöä. Ei aihetta. Kreationistien on joskus erittäin vaikeaa tajuta tätä. Pidän tätä aiheperustaista näkökulmaa turhana. Ja muu osa tästä blogauksesta korostaakin niitä relevantimpia ja kiinnostavampia näkökulmia.

Monille tämä erottelu ei ole kovin relevantti. Mutta se on itse asiassa nimenomaan Intelligent Designin ytimessä. Phillip Johnsonin ideana oli se, että kreationismin sijasta voidaan ottaa avuksi postmodernin filosofian apuvälineet ja dekonstruoida evoluutioteoria. Näin luodaan intressejä joita voidaan kutsua darwinismiksi. Moni on sitten vain ottanut erilaisia kantoja siihen mitä tämä sitten oikein tarkoittaa. Osa näkee ne kilpailevina teorioina ja osasta "darwinismi" on vain uskonto.

Tälläinen monitermisyys ei itsessään ole mitään hämmästyttävää ; Sanoilla ei ole mitään ydinolemusta. Termit ja sanat määritellään. Ja ihmiset luovat denotaatioita ja konnotaatioita sanoille käyttämällä niitä. Näin sama termi voi saada erilaisen sisällön sen mukaan kuka sanaa käyttää ja kenelle hän sitä käyttää. Kertoja ja yleisö johtavat siihen mitä sanat tarkoittavat ja mitä niiden oletetaan tarkoittavan. Ja yleisön väärinluku tarkoittaa huonoa viestintää jolloin sana ei tarkoita yleisölle samaa mitä sanan esittäjälle. Aivan kuten mainiolla maulla varustettu Neil Rickert asian ilmaisi kommenteissa : "My primary experience with the use of the words “Darwinism” and “Darwinian” come from scientific discussions and/or debates with creationists. I’m inclined to say that most scientists use those words as referring to the science. The creationists often seem to use them as epithets, but I am not deeply into how creationists talk to one another. For me, “Darwinism” is a descriptive term, but not a scientific theory. I’ll use “evolution” for the scientific theory, rather than “Darwinism.”" ... "When Dennett talks of “Darwinism” he is not using it as a strictly biological term. But when biologists use that term, they mostly are using it in a biological sense. Language depends on us being able to make these distinctions between speakers. It is not a matter of giving precedence."

Omassa käytössänikin termi evolutionismi on kulunut. Tämä on sinänsä harvinaista, että valtaosa sanan käyttäjistä ovat kreationisteja. Olen kuitenkin niitä jotka jakavat asioita mielellään. Näin "evoluutio" viittaa itse evoluutioteoriaan. "Evolutionismi" jonkinlaiseen maailmankuvaan jonka maailmanmekaniikan kannalta evoluutioteoria on oleellinen ja "evolutionisti" on ihminen joka kannattaa evolutionismia.

Tässä kohden on hyvä huomata että tarve evolutionismi -sanaan liittyy kontekstista.
1: Jos ihminen puhuu teistisestä evoluutiosta eli puhuu siitä miten hän yhdistää evoluution Jumalauskoonsa, hän ei tee evoluutioteoriaa vaan soveltaa tätä maailmankuvaansa. Näin ollen evolutionismi ei tarkoita ateismia. - Tämä on ID:n kannalta mielenkiintoinen huomata koska heillä on todella ambivalentti suhtautuminen teistiseen evoluutioon. ; Heidän on vaikeaa suhtautua siihen onko ID teoria älystä ilman kannanottoa tämän luonteeseen jolloin teistinen evoluutio olisi mahdollisuus. Ja he toisaalta haluavat korostaa että darwinismi on ateismia ja ontologista materialismia. Kuitenkin he käytännössä hyvin usein sotivat teististä evoluutiota vastaan ja esittävät että se ei ole ID:tä. Ja parhaat argumentit mitä heillä on tästä aiheesta ovat sitä että teistinen evoluutio voi olla ristiriidassa kristinopin kanssa. Mutta ID lupasi käsitellä älykkyyttä ilman että se olisi kristillisyyttä. - Evolutionismi tulee kyseeseen myös silloin jos kertoo vaikkapa luonnonhistoriallisessa museossa saamistaan tiede -elämyksistä jotka liittyvät juuri evoluutioon. ; Moni pitää evolutionismia huonona, mutta tosiasiassa jos joku tähtitieteilijä myös nauttii tähtitaivaan kauneudesta, ei tämä tuhoa hänen fysiikan teorioitaan tai tee hänen harrastamastaan tähtitieteestä roskaa. Tämä kauneudentaju itse asiassa liittyy siihen että on kiinnostunut ja harjaantunut aiheeseen. Teorian kauneuteen viitataan etenkin fysiikassa melko usein mutta tämä kauneus ei ole mitään sellaista jonka arki-ihminen voisi arvioida. Se liittyy siihen miten laaja-alaisesti ja yhteennivoutuvasti teoria asiat selittää ; Vain fyysikko voi ihailla Einsteinin suhteellisuusteorian kauneutta perustelemalla sitä sillä että sen peruskaavat saa mahtumaan sormenkynsiin luettavan kokoisina kirjaimina.
2: Evolutionismi -sana tulee tarpeeseen tiededebatissa lähinnä silloin kun käytetään virheellistä evolutiivista argumentointia jossa evoluutioteoriaa jollain tavalla olkiukotetaan vaikka sitä puolustetaan. Tämä johtuu siitä että olen jossain määrin viehättynyt C.S. Lewisin tapaan suhtautua psykologialla selittämiseen. Hänestä psykologia ja intressit ovat tarpeen selittäjänä vasta kun selitys on epäonnistunut muutoin. Eli jos tekee huonoa tiedettä, on huonous perusteltava ensin ja sitten teoriaa voi yhdistää siihen maailmankuvaan ja vastaaviin. ; Tämä "olkiukkonäkökulma" on nähdäkseni oleellinen. ID -näkökannassa O'Leary esimerkiksi aivan selvästi uskoo että evoluutio on niin huono teoria että se vaatisi psykologisen selityksen. Tämä johtaa olkiukottamisen korostamiseen. Sillä tiede usein etenee "hautajaiset kerrallaan" ; Tiedemiehet eivät välttämättä muuta mielipidettään suosikkiteoriastaan ja he pitävät suosikistaan kiinni eläköitymiseensä asti. Tätä ei pidetä kuitenkaan samana kuin että he olisivat "flogistonisteja" tai "newtonisteja". Usein muistutetaan että ei ole asiallista sanoa gravitaatioon uskovia "gravitationismiksi"ja että evoluutio on tässä samanarvoinen. On kuitenkin hyvä muistaa että vaikka evoluutio olisi laskeva paradigma - mitä en sen toki näe olevan mutta oletetaan näin - niin sekään ei vielä oikeuttaisi "darwinismiksi" kutsumista.

Gravitatioon uskomista ja sen puolustamista emotionaalisestikin voi kutsua gravitationistiseksi vasta kun näkökulma on filosofis-teologinen ja siihen sidotaan puheet etiikasta. Tai kun gravitaatioteorian väitetään sisältävän muuta kuin mitä gravitaatioteoria sisältää.

Tämä tarkoittaa sitä että olen etääntynyt sekä Dembskin että O'Learyn määrittelemästä tavasta. Ja korostan tätä sillä että ateistejen joukossa on todellakin ateistisia evolutionisteja joiden ärsyttävin piirre on se, että heistä evoluutio on totta ja he puolustavat sitä. Mutta heidän evoluutionsa muistuttaa kovasti sitä arkijärjen rakentelemaa olkiukkoevoluutiota jota kreationistit aina moittivat. Heitä saa ja pitääkin kutsua materialistisiksi ateistievolutionisteiksi. Kunhan tajuaa että heillä ei ole mitään tekemistä sen tieteellisen teorian kanssa. Ja juuri tämä ero on ID:n ytimessä. Heidän päästrategianaan näyttää olevan juuri se, että heillä on itse asiassa käytössä maksimaalinen määrä darwinismin määritelmiä. He käyttävät niitä eri tavoilla ja rinnastavat ne nimellä kuin ne olisivat yksi ja sama asia. Tässä universumissa evoluutioteoria ja evolutionistin maailmankuva ovat yksi ja sama. Esteettinen kumoaa tiedettä, joten kritiikiksi kelpaa se että evoluutio nähdään ateistisena, nihilistisenä ja rumana. Ja tiede kumoaa esteettistä joten maailmankuvassa ei ole järkeä koska ID:isti ei suostu ymmärtämään miten jokin luonnon piirre mitenkään voisi syntyä luonnollisin prosessein.

Tietyssä määrin olen huvittunut O'Learyn suhtautumistavasta koska tämän voidaan nähdä olevan ID;n projektio. Sillä on tietty tapa katsoa maailmaa ja se uskoo että kaikki muut ovat samanlaisia. Tässä kohden ei nimittäin voi muuta kuin mennä John Pieretin pakeille. Hän nostaa esiin sen, miten "Discoveryless Institute bragging about a "top geneticist" who has endorsed Stephen Meyer's new book Darwin's Doubt. Of course, the DI fails to mention that the expert, Dr. Norman C. Nevin, is one of those Biblical creationists who believes that Adam was a historic person and the Flood was a historic event, which the DI keeps insisting has nothing to do with ID" ... "The DI is also touting the endorsement of Dr. Wolf-Ekkehard Lönnig, Senior Scientist (Biology), Max Planck Institute for Plant Breeding Research, Emeritus. Oh, lookie here ... he's a Biblical creationist too, who has participated in a movie, entitled Hat die Bibel doch recht? Der Evolutionstheorie fehlen die Beweise (Is the Bible Right? There is No Evidence for the Theory of Evolution, 1998) promoted by a group of German young-earth creationists." ID:n parissa on lujassa selitys siitä että he eivät ole kreationismia. Kuitenkin heidän kannattajissaan on monia kreationisteja jotka ovat tulleet mukaan sen jälkeen kun kreationismi jyrättiin oikeudessa : Sitä ei saatu opetussuunnitelmiin. Ja tiedetään että tämä on käytännön syitä jonka vuoksi ID on keksitty ja ennen kaikkea miksi se sai suosiota silloin kuin sai. On helppoa nähdä että moni ID:n suosija olisi valmis vaihtamaan johonkin muuhun heti jos olisi parempia mahdollisuuksia kuin ID. ID on liian epämääräinen ja liian vähän ilmiselvästi kristillinen saadakseen täyden sympatian. ID on monelle kreationistisuosijalleen lähinnä "välttämätön kikka" johon turvaudutaan koska parempaakaan ei ole.

En pidä tätä kuitenkaan niin oleellisena sillä erotan toisistaan kannattajien vakaumuksen ja teorian. Eli teen ID:lle juuri sen mitä heidän pitäisi tehdä evoluution kohdalla. Otin tuon esimerkin esille lähinnä juuri siksi että intressipohjainen maailmankuvan ja teorian yhdistely on helppoa. Se  on myös asiatonta ja epäkohteliasta. Se on perseestä kaikilla tavoilla ja ainut into mikä voi olla on se että jo kolmivuotias ilkeä lapsi keksii niitä hiekkalaatikolla kiusatakseen kavereitaan. (Helppous ja huonous kulkevat tässäkin kohden käsi kädessä.)

Sen sijaan korostan että evoluutioteoria on selvästi onnistunut tieteenä. Sen kannattajissa on enemmän Nobelin saaneita kuin kreationismissa. ID -puolella tämä tiedetään ja onkin sanottu että ID:n kysymys ei ole tällä kilpailusta. Lisäksi ID ei näytä olevan tutkimusohjelmana toimiva. Se harjoittaa aktivismia, mutta ei tiedettä. ID:läiset syyttävät tästä sortavaa tiedeyhteisöä, mutta heidän omat tutkimuslaitoksensa eivät ole muuttaneet asiaa. ID ei tuota tiedettä. Kenties siksi että O'Learyn huomio evolutionismin ja tieteen suhteesta onkin oikeasti kuvaava ID:n kohdalla. Tutkimusohjelman hedelmällisyys ei ole ollut valtavaa - ja itse asiassa RC -konseptin ja CSI -konseptin argumentointivirheetkin ovat oleellisesti tiedossa eikä ID:läiset ole onnistuneet korjaamaan niitä.

Uskallankin vinoilla O'Learylle takaisin että epämääräinen darwinismi -termin kanssa ekvivokaatiokikkailu yhdessä sen kanssa että ID ei ole saanut kymmenissä vuosissa aikaan mitään tieteen mullistumista ja ID:n tapa kuluttaa PR:ään enemmän kuin tutkimukseen ja ID:tä kannattavien uskonnollis-pelleysaspekti viestinnässä tarkoittaa sitä että on asiallista palauttaa pallo ja kysyä että onko tämänlainen asennoituminen hyvää ja asiallista keskustelua? "Everyone now knows that Inteligent Design and [sic] its parent creationism, are ridiculous, but for some people they are the only possible position. Those people would abandon the follies in an instant if they could just come up with a reliably christian/theistic alternative. Meantime, the public face of Intelligent Design is dominated by religious fanatics and self-condemned trolls. That is a key reason we can dispense with any notion that ID is some kind of a science. A real science offers few attractions for such types."

Kristityn persoona, identiteetti ja kristillinen toiminta

"Tekno-Kekon mielekäs maailmanhistoria" kuvaa identiteetistä ja sen suhteesta persoonaan jotain hyvin olennaista : "identiteetti on käsite, jota käytetään täsmälleen väärin. Se ei tarkoita sisimpää, vaan se on julki huudettu mainos. Todellinen minä on aina yksityinen ja intiimi, ja sen kuuluukin olla osittain salattu. Identiteetti ei ole missään tekemisissä persoonallisuuden kanssa, vaan se on joukkotunnus, jäsenkirja, propagandaväline, liehuva lippu, tapa vittuilla. Identiteetillä ja persoonalla ei ole enää mitään tekemistä toistensa kanssa, jos koskaan olikaan. Valmiiksi nimikoituja muodikkaita identiteettejä myydään ja vaihdetaan apteekin hyllyltä." Myös identiteetin suhde arvoihin on hänestä hyvin erilainen kuin miten se nähdään "Milton Rokeach jatkoi uraansa sosiaalipsykologina laatimalla erotteluja, joissa hän selvitti, että  asenteet ovat keinotekoisia ja niitä voidaan helposti vaihtaa ja muuttaa, mutta arvot ovat perustavanlaatuisia. Asenteita voi olla tuhansia, mutta perusarvoja voidaan erottaa korkeintaan 10-12 kappaletta. Asenteista ei löydy identiteettiä, mutta arvot ovat identiteetin kannalta keskeisiä." Eli maailmankuva ja identiteetti ei rakenna arvoja, vaan arvomaailma omalta osaltaan rakentaa identiteetin.

Miksi Te aina
tarjoatte minulle 
hirteen menoa?

Tämänlainen tilanne tulee väistämättä vastaan. Esimerkiksi teksti "Not that kind of Christian" kuvastaa juuri sitä tunnetta jossa oma persoona ei vastaa sitä identiteettikuvaa joka syntyy kun joku kuulee että edustat tiettyä identiteettileimaa ; "I’m a Christian.  But wait, I’m not that kind of Christian. I’ve felt it and said it dozens of times. Have you? You know, when someone finds out you are a Christian and you feel like you must clarify, or worse, apologize?" Kristittynä olemiseen liittyykin väärintulkinnan mahdollisuus. Näitä kutsutaan stereotypioiksi tai ennakkoluuloiksi. Ja ne liittyvät juuri siihen että identiteetti ei ole sama kuin persoona. Ulkopuolinen näkee vain identiteetin ja oikea ihminen on aina erilainen kuin tämä. ; Tilanne on epäsymmetrinen. Kaikki tieto ei ole molemmilla puolilla samaa ja tarkistettavaa.

"Tieteen kuvalehti (5/2005)" kuvaa tätä tilannetta sivulla 61 : "Useimmat tiedostavat, millaisia odotuksia ja asenteita tietoihin ja taitoihin kohdistuu, ja siksi omia kykyjä arvioidaan niitä vasten. Ihmisten on kuitenkin vaikeaa ymmärtää toistensa ajatuksia ja tekoja ja niiden vaikuttimia syvällisesti. Siksi muiden ajatukset ja teot arvioidaan kautta linjan tavalla tai toisella huonommiksi kuin omat." Tästä seuraa muun muassa Lake Wobegon effect, se, että valtaosa ihmisistä kokee olevansa keskivertoa parempia (Esimerkiksi 80% autoilevista ihmisistä ihmisistä kokee kuuluvansa parhaaseen kolmasosaan kuskeista.) Tämä tietysti vahvistuu "Bias -ilmiöllä tarkoitetaan tiedon vääristymistä, koska ihmisellä on taipumus ottaa huomioon enemmän omaa käsitystä tukevia tekijöitä kuin sitä kyseenalaistavia seikkoja." Siksi Tieteen Kuvalehden artikkeli onkin nimetty otsikolla "Suuruudenhulluus on hyvää itsepetosta". Hyöty tyulee esimerkiksi siitä että ihminen saa voimavaroja vaikeissa oloissa sinnittelyyn "Aivojen koon kasvun ja henkisten kykyjen kehittymisen ansiosta varhaiset ihmiset pystyivät ennakoimaan omien tekojensa seurauksia. 1,7-1,8 miljoonaa vuotta sitten eläneelle pystyihmisellekin savannin ylittäminen oli todellisten ja kuviteltujen vaarojen sävyttämä retki, jolla saattoi menettää henkensä. Ajatteleva ihminen ei selviydy hengenvaarallisessa ympäristössä jos hänellä ei ole itseluottamusta."

Tämä kuvastaa hyvin sitä että hyvä itsetuntemus, jossa illuusioita omista kyvyistä ei ole, on liitoksissa pessimismiin. Samalla tästä voidaan vetää Kahenmanin päätöksentekoon liittyviin tutkimuksiin joissa huomataan että ihmisellä automaattisesti aivojen heuristiikkaan (~tiedonhakuun/datan tulkintaan liittyvä prosessointi) kuuluu kaksi osaa. On intuitiivinen "Systeemi 1" joka harjoittaa nopeaa mutta paikoin virheitä tekevää asioiden tulkintaa, on hyvinkin vahvasti liitoksissa stereotyyppiseen ajatteluun, ennakkoluuloihin ja assimilointiin (siihen että ihminen vahvistaa omia ennakkokäsityksiään ja hylkää sen kritiikin helposti) ja liialliseen luulemiseen omista kyvyistä. Se toinen heuristiikan osa, eiautomaattivaihteella oleva, järkeilevä - ja esimerkiksi tieteellisessä ajattelussa tarvittava - "Systeemi 2" taas on työläs ja sen kanssa eläminen on usein vaikeaa.

Tämä liittyy oleellisesti identiteettiin. Sillä se toimii molempiin suuntiin. Kun meillä on kristitty joka korostaa olevansa jotain muuta kuin "sellainen kristitty", hän on tiedostanut että tilanteeseen liittyy konflikti. Kristillisyys on identiteetti joka synnyttää toisissa sterotyyppisiä vaikutelmia. Tämä ei vastaa omaa ihmisyyttä. Samalla "ei tämänlainen kristitty" kokee itsensä paremmaksi ja hänen kuvansa kristillisyydestä on valoisampi kuin mitä se oikeasti on. Ja siksi hän ohittaa kritiikin helpommin viittaamalla asialliseenkin kritiikkiin sillä että se koskee "niitä toisia kristittyjä", jotka eivät ikään kuin ole "aitoja kristittyjä". Tämän molemminsuuntaisen tilanteen kautta konfliktit tavallaan maksimoituvat. ; Tämä on ihmislajille tyypillistä. Meille tärkeää on jako "meihin ja muihin" ja sosiaalisuutemmekin on tämän sävyttämää.

Identiteetti on sosiaalisuuteen liittyvä mainos. Ja kuten kaikki mainokset, se on vähintään osittain illusionaarinen.

Lisäksi identiteetti liitetään usein toimintaan. Ei ole tavatonta ajatella että kristityllä on kristityt arvot ja että hän tekee kristittyjä tekoja. Kuitenkin jokainen näistä kolmesta osiosta on suurelta osin toisistaan riippumattomia. Ja tämä on yksi syy sille, miksi hyvin usein selitys siitä että "en ole sellainen kristitty" on irrelevantti. Se kyllä kertoo todellisuudessa siitä että ihminen ei kannata niitä arvoja ja tekoja joita "ne tietyt" (keitä ne tästä kyseisestä kristitystä riippuen sitten ovat) kristityt tekevät. Kuitenkin usein kristinuskon kritiikki ei ole pohjimmiltaan identiteettiin kohdistuvaa. Ne kohdistuvat tekoihin.
1: Esimerkiksi oma leppoisten kristittyjen eli leppoiston kritiikistäni koostuu heidän passiivisuudestaan ; Näen että usein ylikorostetaan fundamentalistien kauheutta ja vähätellään leppoiston merkitystä. Kritiikkini ydin on siinä että "Leppoisto" koostuu pääosin sääliöistä jotka eivät hyväksy fundamentalistien toimia mutta eivät nosta sormeaankaan thedäkseen sille mitään. Kirkossa on siis kaksi pääsuuntausta, joista toinen on aktivistinen ja aggressiifinen fundamentalismi jossa ihmiset tekevät mihin uskovat. Ja se toinen puoli joka ei rajoita edellistä mitenkään vaan nysvää moniarvoisuudesta moniarvoisuuden vuoksi. Tekemättä jättäminen on teko samalla tavalla kuin valitsematta jättäminen on valinta. Tämä noudattaa koulukiusaamisen logiikkaa jossa olen suurimman merkityksen antanut sivustakatsojille jotka eivät puutu asioihin vaikka voisivat. Ja siksi marginaali voi tehdä mitä haluaa ja uhrit jäävät suojatta. Vain fundamentalisteilta löytyy puolustushenkeä, mutta valitettavasti he ovat itse toimijoita tässä, joten heiltä on turha odottaa mitään. Mutta niin on niistä humaaneista "emme ole fundamentalisteja" -kristityistä. Jotka ovat vain suoja fundamentalisteille, jotka kritiikin koittaessa menevät passiivisen massan taakse selittämällä että olemme kristillinen valtio jossa suurin osa on kristittyjä ja että ei kristinuskoa saa pilkata. Vaikka kysymys onkin vain näistä räyhäkkeistä. Passiivinen siipi toimii suojana heille, ja korostaa että nämäkin saavat uskoa miten haluavat.

Karkeasti sanoen toiminta vain liitetään (vähintään osittain stereotyyppisesti) kristittyihin. "Christian is as (worst) christians does" -hengessä. Ateisti ei ole kristitty, joten hän näkee helposti vain toiminnan ja identiteettiliitoksen ja tekee tästä (mahdollisesti hätäisen päätelmän) koko kristillisyydestä. Tämä ei johdu sivistymättömyydestä vaan siitä että käytännössä joka ikinen ihminen tekee näin.

Identiteetin ja toiminnan välinenkin suhde voi saada valoa "Tekno-Kekon mielekkäästä maailmanhistoriasta", jossa hän käsittelee "mustapaitoja". Tämä on erinomainen, koska tässä musta paita on selkeä tyylipuhdas identiteetti. Ja se liitetään aktivismiin, eli toimintaan. Tekno-Kekko kuvaa että teoilla on ehdottomasti identiteettiin liittyvä puoli "Ennen vanhaan kuka tahansa ei päässytkään natsiksi. Vaatimustaso oli kova ja yleisö odotti asiasta oikeita näyttöjä, sellaisia kuin presidentti Ståhlbergin muiluttamista itärajalle, punikkien pöksyjen repimistä torilla, ja osallistumista taisteluihin Francon riveissä" mutta kuitenkin samalla teot ovat identiteetille hieman sama kuin identiteetti oli persoonalle. Eli niillä on yhteinen pohja, mutta ei useinkaan yhteyttä. Esimerkiksi mustapaitojen kanssa erimieliset kommunistit käyttivät mustia paitoja ja osallistuivat paraateihin. "Koska kommunistit eivät saaneet järjestää poliittisia mielenilmauksia, jotka ovat valtiollisen toiminnan hienovaraisin ja täysijärkisin osallistumisen muoto, he kaikessa ystävyydessä menivät mukaan IKL:n marsseihin. Tärkeintä oli näyttäytyä julkisella paikalla, koska blogeja ja Facebookia ei ollut käytettävissä. Lippujen väri oli sivuseikka, pääasia että sellaisia oli."

Kenties maksimaalinen identiteetin ja toiminnan välinen ero on se, että identiteetti on usein jotain jonka jokin toinen antaa sinulle. Identiteetti on mainos ja se on ihmisen julkisuuskuva. Näin ollen identiteetti, toisin kuin persoona, ei ole täysin ihmisen itsensä hallinnassa. "Löperönä nykyaikana natsiksi pääsee tekemättä mitään kunnianhimoista. Riittää että syö makkaraa, katsoo jääkiekkoa, tanssii mies-naisparissa, on huolissaan sananvapauden toteutumisesta, tai äänestää euroviisukarsinnoissa Stigiä, joka tepastelee lavalla flanellipaidassa ja lippalakissa. Se onneton joka tekee näin, on automaattisesti persu, natsi, rasisti ja homofoobikko. Ainakin jos kysytään facebook-kuuluisuuksilta, jotka ovat ymmärtäneet oikein sosiaalisen median mahdollisuudet modernin vaikuttajayksilön toimenkuvassa: se on tehnyt mahdolliseksi harjoittaa silmitöntä vouhotusta 23 tuntia vuorokaudessa. Viimeinen jäljelle jäänyt tunti käytetään siihen, että uhotaan muuttaa Ruotsiin. Mitään ei tapahdu."

Tämä taas liittyy siihen, että nykyään ihmiset yhdistävät tiedostamisen samaksi kuin aktivismi. Eli jos kirjoittaa facebookstatuksia lisää tietoisuutta. Ja  tiedostaminen itsessään muka jotenkin ratkaisisi ongelmia. Tässä yritetään tietysti vaikuttaa identiteetin kautta ihmisten arvoihin, joka on - kuten aiemmin tässä blogauksessa esitinkin - melko omituinen luulo. Väärä identiteetti koetaan nimittäin usein loukkaavana. Ja kristittykin voi pahastua siitä että joutuu jatkuvasti perustelemaan että on kyllä kristitty mutta ei sellainen. Ja tämä ei ainakaan vähennä konflikteja. Taipumus siihen että toisen asiallinenkin kritiikki nähdään osana vääristelyä kasvaa, ei suinkaan vähene, tämälaisen "tiedostamisen" kautta.

Ateistienkin on tietysti helppoa löytää tästä vaihtoehto. Brotheruksen "uusateismi olkiukkona" kun kuvastaa sitä, miten tekokunnioitusta voidaan käyttää käsien pesun menetelmänä. "Stephens aloittaa näennäisen kunnioittavalla puheella vanhoista ateisteista kuten Xenophanes, Marx, Nietzsche ja Freud. Nämä kuulemma lähestyivät "jumalien kaatamisen vaikeaa tehtävää" asianmukaisella nöyryydellä, vakavuudella ja moraalilla ja Marxin kirjoittama Hegel-kritiikki on Stephensin mukaan edelleen paras ikinä kirjoitettu ateismin puolustus. Uusi ateismi sen sijaan on hänen mielestään ylilyövää, ylimielistä, epähienoa ja heppoisesti argumentoitua - ilman että hän toisi esille yhtäkään ateistien esittämää spesifiä argumenttia. Kuulemme että uusateistit ovat sensaatiohakuisia mediapellejä, epäfilosofisia ja historiaa tuntemattomia ja että uusi ateismi on ohimenevä villitys, kevyttä viihdettä, jolle tulevat polvet naureskelevat ja joka uppoaa kansaan vain koska kansa on niin sivistymätöntä. Uuden ateismin maailmankuva Stephensin mukaan on kylmä ja lohduton eikä tarjoa - toisin kuin Marx - mitään mallia onnelliselle elämälle ja yhteiskunnalle. Stephens menee jopa niin pitkälle että keksii vielä uusateismillekin uuden termin: hän haluaa kutsua sitä pikku ateismiksi erotuksena oikeasta (vanhasta) ateismista ja sen edustajia pikkuisiksi. Mitäs tuollaiseen vuodatukseen oikein voisi sanoa? No esimerkiksi että kaikki 2000-luvun ateismiteokset argumentoivat huomattavasti laadukkaammin, monipuolisemmin ja filosofisemmin jumalien olemassaoloa vastaan kuin mikään Marxin teos, että ateismin ja uskontojen filosofia ja historia ovat laajasti käsiteltyjä esimerkiksi Hitchensin ja Dennetin teoksissa ja että jumalien olemassaoloa vastaan esitetyt argumentit ovat päteviä riippumatta siitä missä määrin ne tarjoavat malleja elämälle ja yhteiskunnalle. Lisäksi voidaan todeta, että uskonnollisilla ateismin vastustajilla näyttää 2010-luvulla olevan kunnon perusteet yhtä vähissä kuin kreationisteilla kun he joutuvat turvautumaan valheellisiin olkinukkeihin ja lapselliseen nimittelyyn kritiikissään sen sijaan että keskustelisivat itse ateistien esittämien perusteiden oikeellisuudesta."

Kristittyihin tämä kikka on helppo soveltaa. Sillä moni uskonnotonkin käyttää rakennetta jossa kritisoidaan fundamentalisteja mutta kunnioitetaan muita kristittyjä. Tämä tulee kuitenkin esiin aina vain siinä yhteydessä kun haukutaan niitä tiettyjä kristittyjä. "Ei koske kaikkia kristittyjä" -leima onkin itse asiassa monesti kritiikki-immunisointi joka tehdään sitä varten että joku pahastuu kun kuvaus ei heistä osu kristittyihin. Se, että kehuu kohteliaasti valtaosaa kristittyjä ei siis ole oikeasti kristittyjen hyväksymistä vaan jotain aivan muuta. Tekokunnioitus joka ei toimi muuna kuin käsien pesuna joka korostaa että "ei minulla ole tässä asennevammaa kun kehun tässä alkuun joitain kristittyjä" ei ole kovin kaunis asia. Sillä jos sen uskoo, on lähes taattua että mukana on asennevammoja. Toki, meillä kaikilla on niitä. Minullakin. ; Tämän tiedostaminen tekee minut surulliseksi, rajallisuuden ja järkevyysrajojen kohtaaminen myös iskee kovasti itsetuntooni - ja kovan egoni ja temperamenttini vuoksi kombinaatio tekee minut vihaiseksi. Onnellisuus ja viisaus ovat tosiaan monesti vaihtoehtoisia. Filosofina valinta näiden kahden väliltä ei edes pitäisi olla mikään kysymys. Ellei filosofiaa sitten määritetä muuksi kuin "viisauden rakastamiseksi".

Vihalla uskovaksi - entä jos sittenkin?

"Minulle annettiin Raamattu. Heitin sen seinään ja hyvä kun en vetänyt päälle turpaan."
( ID -mies Matti Leisola ; Aviisi 16/2010, "Tieteen musta lammas".)

Juttelin viime viikolla Helsingissä melkoisen rupeaman erään julistajan kanssa. Hän on sellainen vanhempi setä, jonka kohdalla olen tavannut tehdä poikkeuksen. Rehellisesti sanoen ; hän ei vain ärsytä minua millään lailla koskaan. Hän on reilu uskovainen mies, eikä siinä ole sen enempiä vaikeuksia.; Rupeamamme aikana keskusteluun kuitenkin livahti myös toinen uskova. Tässä ei tietysti ole mitään hirvittävän pahaa. Ovathan julistajat keskenäänkin kavereita eikä mukaantulossa itsessään ole ongelmaa.

Tässä kohden huomiotaherättävää oli, että tätä toista kiinnosti kovasti se, että olenko uskossa. Hän teki tiukkaa päätelmää vakaumuksestani. Esimerkiksi se, että keskustelu sujui leppoisasti oli hänestä huolestuttava merkki. (Kuvitelkaa. Tuomo, uskontokeskustelu ynnä se että uskova esittää tilanteen olevan leppoisa. Tätä voi olla vaikeaa uskoa huolella rakentamani itseäni lähes täysin muistuttavan blogi-imagon takaa!) ; Hänen mukaansa potentiaalinen uskoon kääntyvä on vihainen. Ihmettelin tätä, mutta hän kertoi että tämä perustui kokemukseen. Kaikki hänen tietävänsä uskovaiseksi kääntyneet ovat olleet vihamielisiä uskoa kohtaan. Jumalanikävän ensitunne on hänestä jumalanviha. Ja olo tuntuu pahalta koska synnintunto.

Toki tämä väite on siitä erikoinen että se on psykologiaa. Ja tässä kohden tilanne ei ole kovin mairitteleva ; On aivan selvää että viha on yleensä vastustamisen ja loittonemisen merkki. Se johtaa sosiaalisten suhteiden repimiseen ja irtautumiseen. Toki tälle löytyy muutama selitys;
1: Seurakunta on loppujen lopuksi pieni. Yleisin tapa tulla uskoon on perheen kautta kasvamalla, ei ulkopuolelta kääntymällä. Tutkimuksissa käytetään yleensä isoja otoskokoja sen vuoksi että muuten epätodennäköiset tapahtumakulut voivat näyttää yleisiltä. Tilastosattumat näkyvät pienissä otoksissa. Eli kenties julistaja puhui totta ja kyseinen pikkuseurakunta on vain poikkeuksellinen sattumalta.
2: Tarinat ovat "liioiteltuja" tai todellisuuta muokataan "uuden maailmankuvan viitekehyksestä katsoen". Ihmiset värittävät helposti anekdootteja. Esimerkiksi pelkkä erimielisyyden sanomninen voi vääntyä "vihaksi". Samoin se, mitä "olin ateisti" tarkoittaa on kokemuksienikin mukaan tulkittu hyvin laajalla skaalalla. Elämäntapaluterilaisuus ja materialistinen töihin-kotiin-oravanpyöräelämä on ateismia. Ja jopa New-Ageokkultismiin kuulunut on näiden uskovaisten silmiin jotain joka oikeuttaa sanomaan "olin okkultismiin uskova ääriateisti." (Lausunto ei ole keksitty.) Eli kääntyminen kuin kääntyminen näyttää helposti vihan korostamiselta.
3: Anekdootit eivät itse asiassa ole koskaan kovin luotettavia. Niissä on usein seassa juoruilujen vääristämiä kuulopuheita tai ne keksitään tai niitä kaunistellaan lennosta. Tai koko tarina on keksitty. Ihmiset valehtelevat ainakin joskus,  ja myös uskovaiset ovat ihmisiä. Ergo : on olemassa tietty mahdollisuus.
4: Kenties käännytysstrategia on tietynlainen. Eli kun koko liike käyttää tietynlaista lähestymistapaa, ei ole erikoista että se päästää läpi vain tietynlaiset ihmiset. Esimerkiksi vaikka pitämäni herrasmies on hyvin asiallinen, tämä keskusteluun livahtanut oli sen tyyppinen että hän näytti hakevan jonkinlaista provokaatiota. Provokaatiossa ihmiset yleensä "taistelevat tai pakenevat tai ignoroivat" ja vain taistelijaluonteet palaavat tilanteeseen uudestaan. Ja vain heidän kanssaan voidaan onnistua.
5: Käännyttäjät rakentavat itseään toteuttavan ennustuksen ; Jos ideologian virallinen kaava on että viha on tärkeää käännyttämiselle, tunnereaktioiden, etenkin vihantunteiden, synnyttäminen on tällöin käännyttäjälle "positiivinen markkeri" eikä se mikä se muunlaisille ihmisille on. Kun terve ihminen ei jatka kun toinen suuttuu, nämä oikein innostuvat. Neutraali ja laimea ei heille kelpaa. Eli kenties tämä kertoo ideologian toimintatavoista eikä todellisuudesta. Valitettavaa tässä on tietysti se, että normaali psykologia opettaa että vihaiset eivät käänny. Joten seurakunta on kenties pieni siksi että se on ajautunut "varmistusharhaan" jossa viha nähdään käännytysonnistumiseksi ja se perustellaan sillä että mukanaolevat ovat olleet vihaisia. Ja siksi ollaan itsekritiikittömästi menty toimimattomaan ja huonoon ja potentiaalisia uskovaisia poisajavaan tehottomuusstrategiaan jossa työlle saadaan vain vähän tulosta ; Onnistuminen on tilastopoikkeus, joka johtuu siitä että psykologiset menetelmät ylipäätään ovat vain perusteltuja yleistyksiä, tilastollisia korrelaatioita, eivätkä ole sellaisia että ne toimisivat 100% ihmisissä. Muilla tavoilla saataisiin useampi (100% ei voitaisi käännyttää koskaan, mutta tilastollisesti enemmän kyllä.)

Kliseinen vaihtoehto ylläolevalle luettelolle.

Ylläolevat näkökulmat ovat jotain josta jokin tai jotkin pitävät paikkaansa. Kenties jopa useampi. Kuitenkin mieleeni juolahti että psykologian maailma tuntee yhden tavan jolla viha liittyy oleellisesti kääntymiseen. Tämä vaihtoehto on jotain josta olen yleensä pyrkinyt pysymään erossa. Olen halveksinut tämän käyttämistä tässä yhteydessä. Sitäkin suuremmalla syyllä että kyseinen ajatus on nimenomaan klisee, joka voidaan nähdä leimakirvesargumentiksi.

Ei, kyseessä ei ole Pyhän Hengen vaikutus. Kyseessä on aivopesu. Streatfeildin "Brainwash" -teos läpikäy varsin mukavasti sitä mitä psykologiassa aivopesun alueelta tiedetään. Tärkein menettelytapa on kolmen portaan toiminta. Ensin toisen minuus rikotaan. Tämän jälkeen rakennetaan uusi persoona. ja sen jälkeen sitä on ylläpidettävä tai muuten toimitus helposti peruuntuu.

Tässä vaiheessa on hyvä huomata että minuuden rikkominen pitää sisällään vaiheen jossa tyypillistä ovat vihan ja aggression tunteet. Kognitiivinen dissonanssi joka estää mielipiteenmuutokset kohdataan siinä vaiheessa maksimaalisesti. Aivopesun ongelmana on vain se, että yleensä ihmiset eivät suostu siihen vapaaehtoisesti, eli rikkomisvaiheessa pitäisi olla jotenkin avuton, esimerkiksi vangittu.

Tässä mukaan tulee se, että kyseinen pieni seurakunta korostaa myös erilaisten ihmeparanemisten merkitystä. Mukana on entisiä huumeidenkäyttäjiä ja vastaavia. Näitä tarinoita on helppoa pitää ylidramatisoimisena, koska anekdootti julistustyössä ei ole koskaan virallinen varmistettavissa dokumentti vaan sitä kerrotaan vetoavana tarinana jonka tehtävänä on suostutella ja mainostaa mahdollisimman tehokkaasti. Anekdooteista tehdään tämän vuoksi yleensä jotenkin "henkilökohtaisia" niin että niiden epäilijää syytetään "ad hominem" -argumentaatiosta välittömästi jos hän vaatii todisteita ja perusteluja sille että tarina todella on tosi.
1: Oma kantani tosin on että jos joku tekee niin että argumentaation ja perustelun tason mukaantullessa heittää "sanotko minua valehtelijaksi" -kortin on helvetin todennäköisesti juuri valehtelija joka sanoo noin juuri siksi että hänellä ei ole mitään substanssia tarinansa takana..

Mutta jos nämä ottaisikin dokumentteina. ne opettavat että uskontoihin yleensä liittyy epätoivoisia ihmisiä. Jos uskonto on ainut mikä tarjoaa lohtua ja mahdollisuuden esimerkiksi sosiaaliseen kanssakäymiseen, ihmiset ovat "avuttomia ja vangittuja". Näin ollen heidän saamisensa aivopesuprojektiin ei ole mahdotonta.
1: Tämä ei tarkoita että nämä uskovaiset olisivat väkivaltaisia ja julmia ihmisiä. Ryhmäpaine ja rakkauspommitus ovat jotain jotka tekijöistä voivat tuntua ystävällisyydeltä, mutta jotka ovat kohteelle hyvin rankka ja raskas mielen eheyden rikkoja. Se on ikään kuin lyömistä joka ei tunnu lyömiseltä.
2: Itse haluaisin tosin myös lieventää tätä aivopesuprosessin luonnetta. Se, että ihmiset ovat epätoivoisia on jo itsessään rikkonut heidän mielensä eheyden. Toisin sanoen katujulistajien ja uskonmiesten ei välttämättä aina edes tarvitse tehdä sitä. He siirtyvät vain prosessissa suoraan vaiheeseen 2 ja 3. Tosin se, miten tässä ilmenisi sitä vihaa jää auki. Eli jos uskomme että viha on oleellinen merkki kääntymisessä, se kertoo että tämä vaihe on puutteellinen.

Rehellisesti sanoen haluaisin kuitenkin uskoa toisin. Eli uskoa että anekdootit ovat lähteenä jotenkin biased. Tämä ei tietysti vaadi kovin suurta (~lue "ei yhtään") mieleni uudelleenorganisoimista koska en ole kannattanut aivopesuteoriaa koskaan ja toisaalta olen hyvin tietoinen lähdekritiikin tärkeydestä ynnä siitä että anekdootin todistusarvo on olematon, koska se voi olla valehtelua tai tulkinta vääristeltyä (tavalla jossa virheitä on vaikeaa ellei mahdotonta varmistaa ja korjata) ja vaikka se ei olisikaan niin anekdooteista ei saada käytännössä koskaan tilastolliseti merkittävää otosta irti.

Kuitenkin tilanne on niin että "vihalla kääntymisessä" en näe mitään sellaisia seikkoja joihin uskovaisten kannattaisi vedota. Heidän ei kannattaisi puhua tästä koska mikä tahansa selitys on uskolle ja uskovaisille PR -tappio. (Siis jos ymmärtää hieman oman maailmankuvan luomin ennakkoluuloihin perustuvan kyökkipsykologian ulkopuolella olevan kunnon psykologian perusteita, tämä on.)

Loppuun jokerikortti.

Itse näkisin että tämä viha -argumentaatio on kuitenkin jotain joka liittyy pääasiassa uusateismin nousun jälkeiseen aikaan. Aiemmin tämä selitys oli harvinaisempi. Julistusstrategiat ja tarinat elävät ajassa kuten muukin eikirjallinen kertomaperinne, joten tämä ei itsessään ihmetytä.

Vielä 10-15 -vuotta sitten kääntymiskertomukset korostivat osittain samoja asioita kuin nykyäänkin ; Tarinoissa korostui muutos. Juoposta tulee raitis, väkivaltaisesta lauhkea, ja syöpäkin katoaa prosessissa ja erimittaiset jalat venyvät rukouksella ainakin 15 senttiä. Taustalla oleva henkinen asenne korosti kuitenkin enemmän hällävälismiä kuin Jumalavihaa. "Elin materiaalista elämää, ajattelin olevani onnellinen mutta jotain puuttui" -hengessä. Vihan sijasta ateismiin yhdistettiin itsevarmuus. "Olin itsevarma, ajattelin että jokaisen kreationistin kumoan logiikalla ja tieteellä" -tyyppiset lausunnt olivat muotia.

Tämä muutos kertoo siitä että "vastustaja" on muuttunut. Muutoskertomus pahasta hyväksi on uskonnollisen kääntymisanekdootin perusrakenne jota sävytetään ajanmukaisilla painotuksilla. Tärkeintä ei ole se, että onko tarina täysin totta, vaan enemmänkin se, että sinänsä mahdolliset tosiseikat väritetään ja painotetaan sopivasti. Vastustajana on ennen pidetty "passiivista uskoa" ja materiaalista kevyttä pinnalliseksi miellettyä elämäntapaa. Tämä ei ole vihainen vaan ignorantti. Siksi se näkyy muutostarinassa, joka toimittaa kahta funitiota ; Se kertoo muutoksesta jossa on muutos parempaan. Ja se määrittelee mikä on toivottava vaihtoehto ja samalla esittelee sen mitä sillä hetkellä pidetään kovimpana vastustajana. Ja mitä attribuutteja tähän vastustajaan liitetään.

Uusateismin kohdalla on kuitenkin nostettu esiin sen poliittinen aktiivisuus on johtanut kysymykseen "mikä tarve on ilmoittaa että ei usko johonkin johon ei usko". Jolla on yritetty eslittää että uskonto on hyvin tärkeä ateisteille. (Eikä uskonnon ylitulvinta politiikassa, sitä että tietyt aiheet kuten abortti ovat sellaisia että niistä ei voi keskustella ilman että olisi aivan pakko ottaa kantaa uskntoon, se että odotetaan että ihminen vain osallistuu uskonnollisiin rituaaleihin ja tilaisuuksiin rippijuhlista omiin häihinsä asti, se, että uskonnottomaksi ilmoittautuminen johtaa siihen että toinen vaatii perusteluja ja heittää päähän jumalatodistuksella ja julistuspaskalla joiden sisältö on se, että olet ilman Jumalaa moraaliton ja onneton paska.) Jonka taas nähdään tukevan homo religiosus -ihmiskuvaa. Ja tämä teologinen väännös on vain ponnahtanut puheisiin ja menneisyys on uudelleenväritetty sen valossa. (Mikä on sinällään  omituista koska siinä ateisteille ei anneta mitään mahdollisuuksia, eli asiaa ei käsitellä loogisena vaihtoehtona vaan se torpataan apriorisesti ilman perusteluja ; Ateisti on joko nihilisti joka ei välitä eikä siksi voi suuttuakaan tai sitten ateisti onkin sisimmissään kääntyvä uskova kun suuttuu ja siksi pitää Jumalaa niin perkeleen tärkeänä. Huonojen ihmisten nihilointistrategia on tämä ; Se lähinnä ennustaa että joku kritisoi ja lakaisee kriitikon merkityksen ennalta, kuulematta tämän sanomisia ja arugmentteja, vääriksi ja turhiksi ja uskoa ja uskontoa ja Jumalaa todistaviksi.)

 Uusateistit kun olivat äänekkäästi julkisuudessa ja se on aikaansaanut muoti-ilmiön jossa uusateistien toiminta on tulkittu aina vihaksi. Lisäksi tämä kritiikki on ollut näkyvää. Hieman kuten Brotherus asian ilmaisi : "... syy uusateismi-termin käytölle liittynee ateismin vastustajiin, aktiivisiin uskonnollisiin ihmisiin. Nimetty vihollinen on parempi joukkojen mobilisoimiseksi ja uusi ja erilainen vihollinen herättää paremmin vastatoimiin kannustavaa pelkoa kuin vanha ja tuttu. Uusateismi-termiä ovatkin innokkaasti levittäneet ja laajentaneet kristinuskon teologit ja saarnamiehet. Uusateismi -termi mahdollistaa ateismin lähestymisen pikemminkin ilmiönä ja liikkeenä, jolloin se on uskovaiselle helpompi sivuuttaa kuin jos ateismi nähdään aidommin joukkona käsityksiä, perusteluja ja evidenssiä. Pelkoa ja vastareaktioita onkin syntynyt laajalti. 2000-luvun populaariateismi on saanut monen uskonnollisen kirjoittajan puntit tutisemaan: Yksinomaan Dawkinsin Jumalharha -kirja on kirvoittanut uskonnollisilta kirjoittajilta yli kaksikymmentä täyspitkää kohdettaan kritisoivaa kirjaa, kuten Eric Reitan "Onko Jumala Harha?" ja David Berlinskin "Paholaisen harha". Kun lasketaan mukaan muiden ateimikirjojen kritiikki-kirjat sekä niitä täydentävät lukemattomat www-sivut, radio- ja televisio-ohjelmat, voidaan sanoa että ateismin uuden aallon vastustus on todellakn mobilisoinut kristityt ennennäkemättömällä tavalla. Uusi termi antaa ateismia vastustaville kirjoittajille myös paremmin mahdollisuuden "olkinuken" rakentamiseen: älylliseen epärehellisyyteen, jossa uusateismin sisältöä ja uusateistien olemusta pikku hiljaa hivutetaan vastenmielisempään ja helpommin kritisoitavaan suuntaan."

Heidän kohdallaan kukaan ei selitä, että jos uusateismi ei ole tärkeä vaan naurettava ja sen argumentit ovat huonoja, niin miksi sen kumoamiseen tarvitaan noin paljon eri kirjoja. Eikä kysellä että miksi uusateismi innostaa kritisoimaan jos parempaakin tekemistä on ; Asiallinen ja reilu ja filosofisesti merkittävä keskustelu kun käydään parhaita argumentteja käsitellen. Se, että uskova heittää huonon argumenttivirheen todistaakseen Jumalan ei vakuuta filosofia koska jumalatodistuksissa on tätä fiksumpia ja laadukkaampia vaihtoehtoja. Tätä ei tehdä, sillä ihmiset ovat tässä kohden riittävän fiksuja ymmärtääkseen että vakavasti otettavuus ei ole ainut vastareaktion syy. Ja että kritiikin olemassaolo ei tarkoita samaa kuin sitä, että tämä kritisoitu asia nyt olisi erityisen uskottava kun sitä varten täytyy tiedemiesten niin kovasti hyökätä.

Uskovat tuskin kokevat että tämä suuttumus ja mielenkiinto tarkoittaisi että ihmiset olisviat pohjimmiltaan uskontokriittisiä ja epäileviä - tai peräti ateisti-ihmisiä - ja että suuttumus tarkoittaisi että "kohta nuo kristityt kääntyvät". Sillä tosiasiassa kyse on juuri päin vastoin. Mitä kovempi mekkala, sen kovempi maailmankuvalinen kuori. Ja sitä vaikeammin siitä mihinkään käännytään. (Paitsi jos on mahdollisuus aivopesuun, tämä on.)