Lauluja suvaitsemisen vaikeudesta.

Wappuinen Suvaitsevaisuuskampanjani ei ole saanut kovin paljoa vastauksia. (Tähän toivon muutosta.) Olen kuitenkin tehnyt myyräntyötä ja mainostellut sitä ja esimerkiksi jutellut asiasta facebookin puolella. Yllättävän moni on suhtautunut asiaan hieman epäillen. Että onko takana jokin kikka tai jekku jolla jotakuta provosoidaan. Olen kuullut epäilyjä ja arvailuja muutamalta ihmiseltä joita pidän aivan täysjärkisinä. Joten luotan että kampanjassani on jotain epäilyttävää. Jotain sellaista jota en itse osannut tullut ajatelleeksi. (Hei, minulta kuitenkin ihan oikeasti puuttuu niitä strategisesti olennaisia ruuveja!)

"Journeyman philosopher" kertoo uskonnollisesta suvaitsevaisuudesta. Hän asettaa huumorintajun ja sietämisen hyvin tärkeäksi asiaksi. Hän viittaa Jonathan Lanmanin havaintoihin, joiden mukaan paikallisen uskonnollisuuden sävy vaikuttaa vahviten siihen ovatko uskonnottomat ärtsyjä vai lempeitä. Eli jos uskovaisuudesta nostetaan iso numero, myös ateistit nostavat ison numeron uskonnottomuudesta ; Siksi suvaitsevaisuuden ilmapiiri vaatiikin suvaitsevaisuutta. Uskonnosta tulisi voida esimerkiksi vitsailla, vaikka se olisikin ihmisille tärkeä asia. Sama tärkeys-huumori -skaala on myös politiikan kohdalla ; Asiat ovat tärkeitä mutta niillä myös vitsaillaan.

Tämä näyttää vielä helpolta. Mutta tosiasiassa suvaitsevaisuuden osoittaminen ei vielä riitä. Tässä asiaan viittaa "epiphenom", jossa viitataan tutkimukseen jossa käytettiin eri uskonnoista lainattuja kultaisen säännön versioita. Siinä havaittiin että vaikka buddhalaisten kultainen sääntö on perusviestiltään suvaitsevaisuutta korostava, kristityt kokivat sen helposti provokatiivisena ; Asiasta ikään kuin tarvitsee muistuttaa jos ja vain jos vihjataan implisiittisesti että toinen puoli olisi suvaitsematon. Näin buddhalaisten kultaisen säännön esittäminen vahvisti kristittyjen vihamielisyyttä kolmatta "syntiseksi koettua" tahoa kohtaan : Kristytyissä havaittiin (tilastollisesti tietysti) aluksikin hiukan tiukka suhtautuminen homoseksuaaleja kohtaan. Buddhalaisten kultaisesta säännöstä muistuttamien tiukensi tätä suhtautumista - tai ainakin se lisäsi innostusta korostaa tätä sanallisessa ilmaisussa. Ryhmän ulkopuolelta tuleva kritiikki siis itse asiassa tiukentaa käytänteitä.

Sama koskee tietysti muitakin asioita. Esimerkiksi ateistejen "Good without God" -kampanja rakentaa kontrastia. Se alkaa kuvauksella ateisteista jotka lahjoittavat paljon hyväntekeväisyyteen. Ja sitten sitä verrataan Pat Robertsoniin joka on maailman rikkain televankelista, ja joka myös pitää rahat itsellään ja jonka timanttikaivoksissa työskentelee ihmisiä orjien oloissa. Alkuosa on pintatasoltaan suvaitsevuutta korostavaa, mutta sekin taatusti provosoi uskovaisia samaan tapaan kuin buddhalaisten kultainen sääntö. Ja loppuosa on suorastaan poleeminen. Joka selittyy sillä että kampanjan toiminta -alueilla uskontoasioita pidetään hyvin tärkeinä. Tämä mainoskampanja kuitenkin luultavasti aktivisoi kenttää entisestään. Ryhmän ulkopuolinen moite taatusti tiivistää rivejä.

Lisäksi myös vaikutuksen tekeminen toiseen muuttaa suhtautumista itseen. Tästä kirjoittaa "Research Digest" : Jos haluat tehdä vaikutuksen johonkuhun, alat helposti yliarvioimaan itseäsi ja aliarvioimaan toista. Vastapuoli edustaakin vähemmän sitä, mitä haluat esittää. Näin käy tietysti esimerkiksi julistustilanteessa. Se, että uskova haluaa vain esittää että uskovaiset ovat järkeviä johtaa hänet miettimään että käännytettävä on vähemmän sellainen. Takana ei ole pahantahtoisuutta tai tavoitteellista kuilunrakennusta ; Meidän ihmisten mieli vain toimii tälläisellä hieman yllättävällä tavalla.
1: Tästä reaktiosta mieleeni tulee vahvasti eräs uskovaisista tehty dokumentti. Siinä oli islamisti-aktivisti joka oli euroopassa kovin onneton koska täällä ei ollut islamilaisia ja ihmiset suhtautuivat häneen ignoroiden - tai jopa vihamielisesti. Hän muutti arabimaahan, jossa hän oli ensi -innostuksen jälkeen selvästi ymmällään. Islamilaiset eivät tarvinneetkaan häntä ja hänen julistustarinoitaan. Heillä oli islaminuskoisia omasta takaa - sellaisia jotka olivat peräti eläneet ja sisäistäneet elämäntavan koko elämänsä ajan syvästi asiaa mietiskellen. Eurooppalaiselle käännynnäiselle ei jäänyt roolia tai erityistä arvoa. Islamistin "sananmiehen status" romahti ilman vastustajia. Kyseinen islamilainen ajautuikin dokumentin lopuksi islamistiseen aktivistiseen ääriryhmään, joka ei ollut paikallisessa kulttuurissa yhtään hyvällä katsottu. Hän koki itsensä taas tärkeäksi. Hänellä oli osa maailmassa. Vihollisuuden kautta hän sai merkitystä elämäänsä.
___1.1: Kyseinen dokumentti oli minulle katsomiskokemuksena varsin ahdistava. Oliko takana samastumista eitoivottuun piirteeseen vai "eri ryhmään kuuluva" vierastava toiseuden tunne joka herätti pelkoja jo olevista ennakkoluuloista? Ken tietää vaikka molemmat?

Kenties omakin kampanjani yritti rakentaa uutta ulkoryhmää. Uskovaisten jakautumista ja sirpaloimista. Hajota ja hallitse -strategiaa. On helvetin vaikeaa olla sillanrakentaja, vaikka yrittäisi. Luultavasti siihen ei ole mitään helppoa ja yksinkertaista keinoa. Ehkä se huumorintaju on ainut jolla voi yrittää?

Pelottavaa - vielä pelottavampaa.

"Ajan sävel" -sarjakuvassa oli strippi, jossa kyseltiin tuotteen eettisyydestä. Haluttiin tietää, oliko sitä testattu söpöillä eläimillä. Tuote kelpasi, koska sitä oli testattu vain rumilla oravilla. Tässä on taustalla aivan oikeasti se, että usein luonnonsuojelu keskittyy ns. söpöihin eläimiin. WWF:än tunnuksenakin on suloiselta näyttävä pandakarhu eikä jokin harvinainen hämähäkkilaji. Sama koskee eläinten hyvinvointikeskustelua. Esimerkiksi eläinkokeissa käsitellään herttaisia eläimiä eikä niitä rumia otuksia näy eläinkokeista varoittelevissa mainoksissa.

Tässä on taustalla tietysti kaksi tasoa ; Ensimmäisellä tasolla on se, että luontoaktivistitkin ovat tavallisia ihmisiä, joten kliseet juontuvat heidän mieleensä melkoisen helposti. Eli eläinten ja luonnon puolesta taistelevat ovat omalla tavallaan pinnallisia ja omien mielikuviensa viemiä. Toisaalta taustalla on myös tehoamisvaikutus ; Rumat olennot eivät saisi ihmisten sympatiaa mukaansa samalla tavalla. Eli yleisön pinnallisuus on jotain, johon on vain vaikutettava.

Kuitenkin WWF:ällä oli tämän kaavan rikkova mutta onnistunut (~ varsin raikas) mainoskampanja. "Horrifying - More horrifying" -kampanjassa esillä olivat korppikotkat, hait ja muut yleensä inhottavina tai muuten vaan hirviömäisinä petoina kuvatut olennot. Niiden näkeminen on pelottavaa, mutta vielä pelottavampaa on niiden puuttuminen. Kammottavat eläimet vain yksinkertaisesti toimivat.

---

Kuva on Hyvinkäällä vuosia sitten olleesta kampanjasta. Siinä on söpö eläin. Tämä ei liene sattumaa. Tämäkään mainos ei ole erityisen huono.

Aseet ja ihmiset.

Sitä sanotaan, että "aseet eivät tapa ihmisiä, vaan ihmiset tappavat ihmisiä." Tämä lausuma on hieman vajaa. Toki on aivan perusteltua esittää korrelaatiot ja sanoa että aina kun tapetaan, tappaja on ihminen, mutta tällä ei aina ole asetta. Tämän verran tuossa lausumassa on totta.

Sen sijaan aseet tekevät tappamisen todella paljon helpommaksi: Otetaan esimerkki. Minulla on varustuksenani puukko. Menen sen kanssa koululuokkaan ja minulla on murhanhimoinen mieli. Montako karkuun juoksevaa ja kiljuvaa teini -ikätoveriani voisin parhaimmillani saattaa autuaammille metsästysmaille? En kovin montaa, ne pitää myös juosta kiinni. Pistoolissa taas on "kaksikymmentä bulettii", eikä perässä tarvitse juosta. Tätä kautta pistoolin teho näkyy kuolintilastoja kasvattavasti. Aseet todellakin tappavat ihmisiä. Tai oikeastaan, ihmiset tappavat aseilla ihmisiä.

Ja lisäksi pistoolissa viidentoista minuutin harjoittelu tekee paremmaksi tappajaksi kuin 10 vuoden Kung -Futreenit. Tämä ei tietenkään kuitenkaan tarkoita että seista kiinnostuneet automaattisesti tappaisivat. Tiedän että useita kiinnostaa tarkkuusammunta tai metsästys. Meillä on töissä tyttö, joka haki juuri metsästyskortin ja haulikon. En pelkää. (Kaikkea en kuitenkaan ymmärrä: Jotkut haluaisivat vapaammin saatavia aseita. He perustelevat tätä sillä että rikollisilla on joka tapauksessa aseet. Heistä ase olisi hyvä itsepuolustukseksi ja pelottaisi rikollisia käyttämästä aseita. Kuitenkin olen huomaavinani, että alamaailma käyttää aseitaan lähinnä "sisäiseen toimintaansa". Sen sijaan laillisilla aseilla tehdään tälläisiä Kauha-Jokelalaisia tekoja, eivätkä tekijätkään ole olleet aikaisemmin rikollisia, vaan vaikuttavat päin vastoin ihan normaaleilta. Etukäteen. Valtiohan ei voi rajoittaa kuin menneisyyden tekojen mukaan. Lisäksi ihmettelen, minkälaista itsepuolustusta ampuma -aseilla voidaan ylipäätään harjoittaa. Käsittääkseni jos joudut yllättäen turpasaunaan ja tempaiset vyöltä tueksesi puukon, tilanne lakkaa Suomen Lain mukaan välittömästi olemasta itsepuolustusta. ; Jos puukko on valmiiksi kädessä, tilanne on toki toinen, mutta kuka ihme kulkisi varmistamaton pistooli valmiina kädessä kadulla?)

Mutta tietenkin myös ihmiset tappavat. He saavat vaikutteita esimerkiksi televisiosta. Olen melko varma siitä, että se ei vaikuta sillä tavalla että televisiota katsovat tappaisivat enemmän. Luulen että konstit sen sijaan otetaan. Televisio tarjoaa ikään kuin lähteen kopiomurhille: Vaikka televisiossa teko on ollut näytelty, sen toiminta kopioidaan aivan kuin se olisi oikean murhaajan tekemä. (Kopiomurhaajia eli murhaajia jotka matkivat toista murhaajaa esiintyy. Väkivaltatutkijoidenkin mukaan tälläisissä tapauksissa kopiointi on odotettavaa.) Siksi kun ennen ihminen menisi ja puukottaisi, hän voi vaikkapa ammuskelua nähdessään tai tästä kuullessaan matkia tekoa. Kaikille ei välttämättä muutoin tulisi edes mieleen, että "teon voi tehdä noinkin". Katsoin kuitenkin heti kotiin tultuani digiboksiin nauhoitettua Amerikkalaista TV -viihdettä, "Criminal Mindsiä", siinä on väkivaltaa ja massamurhaajia. Moni katsoo tuota samaa sarjaa. En pelkää heitä.

Tässä viittaan siihen että sitten kun murha on tapahtunut, tästä tulee tietenkin yleisölle eräänlaista viihdettä. Uutisointi ei sellaista välttämättä ole, mutta "murhaajan ymmärtäminen", eli tämän motiivejen pengonta ja tapahtuman moralisointi täyttää kahvipöytäkeskustelut. Niissä ihmiset tulkitsevat murhaajan toimia ikään kuin tämä ei olisi patologinen ihminen, vaan normaali. He lähestyvät murhaajaa arkipsykologian keinoin, kuin tämä ajattelisi kuten ihminen joka on normaali. (Tämä taas voi toki olla perusteltuakin, mutta itse jättäisin auki myös mahdollisuuden että hänen psyykensä oli epänormaali. Syynä on se, että kun itse olin aikanani masentunut, en suinkaan ajatellut normaalisti vaan ajatukseni olivat epänormaalissa kehässä, jonka ymmärryshorisontti muiden ihmisten kanssa oli erittäin kapea. Puhuin vain näennäisesti samaa kieltä.) Syitä taas löydetään jo enemmän kyökkipsykologian keinoin. Jos et pidä Amerikkalaisista, syynä on tietenkin Amerikkalainen väkivaltaiseksi tekevä viihde. Jos et pidä ateismista, syynä on ateistinen kauhea ilmapiiri kulttuurissa. (Jokelan kohdalla ainoat tahot, joiden mielestä Auvisen teot oli rationaaliseksi ymmärrettäviä olivat fundamentalistikristityt. Heistä P-E Auvinen toimi kuten looginen evoluutikko toimisi.) Syylliseksi saadaan myös metallimusiikki. IRC -galleriassa Kauhajoen murhaaja esitti kiinnostuksen kohteekseen mm. kaljan ja aseet. Näitäkin voidaan tietenkin syyttää.

Tämä on kuitenkin jo sosiaalipornoa pahimmillaan.

Jätän "profiloinnin" profiloijille ja "psykologisoinnin" psykologeille, koska en näihin aiheisiin ole hirveästi tutustunut. Ja myönnän että tiedän vain kaksi asiaa:
1: En ymmärrä noiden tekojen taustamotiiveja. (Minun on mahdotonta ymmärtää Saaren ajattelua joka on muotoa "olen aina halunnut murhata mahdollisimman monta ihmistä." Itse ajattelen taas -raadollisen evolutionistisesti- että sukulaisvalinnan - onhan nuo uhrit minulle jotain kaukaista sukua - kautta tuossa laskee epäsuorasti omakin kelposuus.)
2: Joku jossain paraikaa selittää, miten taustamotiivit ovat jotenkin epäsuorasti minuun liitettävissä, minunkaltaisteni syytä. Onneksi sama koskee lähes kaikkia meistä.