sähköistävä kirkko

"Kirkko & Kaupunki" -lehden puolelle oli annettu palautetta : "filosofian tohtori" Riitta Koskinen oli pahoillaan siitä että kolehtia voi antaa kännykällä. "Miten valtava säteily tulisikaan, jos koko kirkkosali lähettäisi viestejä yhtä aikaa. Harkitsisin kirkosta eroamista." Aiheena on luonnollisesti sähköyliherkkyys, tuo tila jota on usein kuvattu sen tyyppisin lausumin kuten "Sähköyliherkkyys on todellista - mutta sähkö ei sitä aiheuta" ... "Asiantuntijat ovat yksimielisiä sähköyliherkkyydestä. Mikä tahansa oireet aiheuttaakin, se ei ole sähkö." Siis vähän kuin Jumala ja ihmisten hengelliset hyvinvointikokemukset. Lisäksi sitä on vaikeaa pitää lääketieteellisenä käsitteenä ihan senkin vuoksi, että sitä ei tunnisteta sairaudeksi eikä sitä diagnosoi mikään lääkäri, vaan kyseessä on itsediagnoosilla määritetty nimitys. Perimmiltään sinulla on sähköyliherkkyys jos väität niin.

On toki hyvä muistaa että säteilymäärien rajoittaminen vaatisi muutakin. Hyvin monissa kirkoissa on nimittäin ns. induktiosilmukka. Se on kirkoissa kuulovammaisia varten. Sen avulla saarnat saadaan suoraan kuulolaitteeseen. Väline on nerokas ja kätevä. Ja se toimii "sillä ihan samalla säteilyllä kuin kännykkäkin". Tosin induktiosilmukoiden tehot ovat valtavia verrattuna kännyköiden vastaaviin. Jos kirkot eivät ole aiheuttaneet jo vuosia sähköyliherkkyysoireita, ei kännykkäsäteily juuri tätä suuntaan tai toiseen muuta.

Toisaalta kun katsotaan  Helena Koskista, "pastori-merkonomi-evankelistaa" ei pidä hämmästyä miten titteliä tiputetaan vaikka opeteltu ala ei käsittelekään lääketiedettä. (Mikä selittänee miksi hän antaa viitteitä juttuun jonka takaa paljastuu sähköyliherkkyys -crank Gerd Oberfeld. Seuraavaksi kai kuuntelemme evoluutiotieteen uusimmat uutiset Pekka Reinikaiselta ja annamme terveytemme Antti Heikkilän armeliaisiin käsiin.) Tämä ei hämmästytä koska sähköyliherkkyyteen tulevat kannat joutuvat käyttämään varsin rajoittunutta settiä lähteinään. Ihan siksi koska valtaosa lääketieteen ammattilaisista pitää sitä bullshittinä, ja testit viittaavat että oireet syntyvät jostain muusta kuin elektromagneettisesta säteilystä. (Kuten luulosta että on säteilyä joka vaikuttaa vaikka säteilyä ei ole. Tai siitä että jos luulee että säteilyä ei ole niin ei tule oireita vaikka tuhat kännykkää paahtaisi täysillä metrin päässä.)

Tämä hämmennys kasvaa sillä pian voidaan oppia sekin että hän on esimerkiksi vieraillut TV7:ssä. Tämä on hämmentävää, sillä TV -lähettimien tehot mitataan sadoissa tuhansissa wateissa. Toki tämä ei ole valtava ristiriita tai ongelma. Koska Koskisen ei tarvitse olla sähköyliherkkä ollakseen huolestunut aiheesta. Joten kenties tässä ei ole kovin suurta ongelmaa.

Kenties minun jopa kannattaisi ottaa hänen neuvonsa ja varoituksensa vakavasti. Ihan oman parhaani vuoksi. Unohtaa pahat sähköyliherkkyyden mollaajat ja lähestyä asiaa avoimin, joskin äärimmäisen huolestunein, mielin. Yrittää lähestyä asiaa sitä kautta että sähköyliherkkyys on mietittävä, vähän kuin Hanns Hörbigerin maailmanjääoppi, johon on nykyaikana "kohdistettu kritiikkiä siltä pohjalta, että se on hatusta vedettyä hevonpaskaa, johon uskoakseen pitää olla henkisesti jälkeenjäänyt mielipuoli." Mikä on epäkohteliasta, ja asia pitää perustella. Että vähän kunnioitusta sähköyliherkille minulta!

TV7 on lähettimiä Helsingissä, asutuilla alueilla. Olisi mielenkiintoista kuulla pitäisikö ne sammuttaa. Lisähuolta itselleni aiheuttaa se, että TV7 -linkkiytynyt IRR-TV pitää majaa aivan nurkillani. Pitäisikö minun ottaa Koskisen huoli vakavasti ja käskeä heitä karsimaan lähetyksensä nollaan kunnes keksivät tavan lähettää asioitaan suoraan YouTubeen? Jos suojelu on tärkeää, kirkosta eroamisen arvoista, niin pitäisikö meidän sallia että evankeelikot vaarantavat terveytemme posottamalla päällemme kauheaa sähköä. Sillehän voi allergisoitua, ja allergisoituneille voi tulla kovia ongelmia. TV7 tilojen läheisyyteen menemisiin voitaisiin ehdottaa myös Koskisen ehdottamia ikärajoja. K16 tai K18 ovat mainitut joten ne ovat varmasti oikein mainioita. Lisäksi voisi olla yhteisön kannalta parasta että TV7 tilat siirrettäisiin välittömästi jonnekin syrjäkylien perille, kauas lähimmästä asutuksesta. Siellä he eivät voisi vahingoittaa muita.

Jotenkin ajatus alkaa tuntumaan mainiolta ja sähköallergia vaikuttamaan uskottavalta ja vakavalta ongelmalta. ; Itse asiassa jos sähköallergia olisi vakavasti otettava argumentti, niin se olisi varsin vahva. Suomessahan ei ole sananvapautta ja uskonnonvapautta rajoittamattomasti. Kaikkea rajoittavat muut lait. Uskonnonvapaus ei siksi voi sallia maassamme vääräoppisten kivittämistä - ei vaikka uskonnon käskyt jotka olisi painettu joka sivulle Pyhässä Kirjassa komentaisivat kivittämään heitä. Uskonnon nimissä ei saa vahingoittaa. Odotankin mielenkiinnolla eettisiä mietintöjä siitä miten suhtautua siihen että naapurissani posottaa sähkömagneettinen saastuttaja, IRR-TV joka näin vaarantaa ihmisen terveyden uskonnonvapauden nimissä.

Maalaishiiri ja kaupunkilaishiiri.

Voidaan sanoa että luontosuhde on yksi olennainen osa ihmiskuvaa. Luonto on tavallaan niin tärkeä että se on ikään kuin väkisin jollain tavalla otettava huomioon. Tämä vain on tehtävissä monella tavalla. Siksi ei ole ihme että kansanperinteet sisältävät tarinoita luontosuhteesta.
1: "Raamatussa" mainitaan "Eedenin puutarha", jossa ihminen saavutti tietonsa hyvästä ja pahasta. Hän sai sen luonnosta, puulta. Saatana viekoitteli käärmeen muodossa haukkaa-haukkaamaan hedelmää, joka oli jotain muutakin kuin omenaa ja päärynää. Eli kiellettyä hedelmää hyvän ja pahan tiedon puusta. Paikka ei siis ollut metsä, luonnollinen manipuloimaton joukko puuta, vaan puutarha, johon aina liittyy masteroinnin, manipuloinnin ja älyllisen hoivaamisen fiilis. Puutarha oli ensin, koska ihminen sai sieltä häädön heti opittuaan asiat. Puutarhuri on tässä tietysti Jumala. Maan muokkaaminen on siis tavallaan Jumalan imitoimista, joka on opittu Saatanan viekottelun syystä/ansiosta. Uskonnollisen historian sivistyskäsityksessä on korostettu bildningiä. Tämän takana on saksan kuvaa tarkoittava sana bildung. Ihanteena tässä pyritään toteuttamaan sitä että ihminen olisi se Jumalan kuva, joksi Jumala hänet "Raamatun" mukaan muovasi maasta.
2: Ihmis-luontosuhteessa mietinnässä auttaa myös toinen tarinakirja. "Kalevalassa" on iso tammi, joka kasvaa suureksi, peittäen auringon ja kuun. Niin tulee pimeä. Tätä vastaan hyökkää vaskeen pukeutunut kääpiö, joka kasvaa koko ajan kulkiessaan puuta kohden, ja hänestä tulee jättiläinen joka tuhoaa puun. Näin maailmassa voitiin elellä ja tehdä kaikenlaisia asioita. Kaikkea luontoa ei kuitenkaan tuhottu. Näin oli jotain jossa voitiin tehdä kaikenlaisia asioita

Tätä kautta voidaan huomata että luontoon nähdään helposti hallintasuhdetta. Luonnolla on voimia jotka voivat tuhota ihmisen, mutta ihminen voi manipuloida ja päihittää luonnon.
1: Raamatussa ihmisen katsotaan komentavan eläimiä ja taivaan lintuja. Maanviljelykulttuureissa ihmisen hallinta -alue karsi villin ihmisen kontrolloimattoman luonnon kauemmas. Tätä teemaa ovat kannattaneet myös esimerkiksi renessanssiajan ihmiset. Aurinkokuninkaan hovi halusi puutarhansakin geometrisen tarkasti - käsityksenä oli että järki hallitsee luontoa äärimmilleen ja tämä järki on äärimmäisen kaunista. Tässä on taustalla toki hieman sitä henkeä, että luonto on "mahtava vihollinen", jonka päihittämisestä ja muovaamisesta on luvassa kunniaa koska se on haaste. Äärimmillään tämä näkyi teollisen ajan ihmisistä, joille luonto tiivistyi resurssinhakusuhteeksi.
2: Toisaalta tälle on vastavoimaakin. Suomen kansanperinteessä luonto oli jopa pelottava, sitä lepyteltiin. Luonnon nähtiin hallitsevan - pelosta ei tosin valitettavasti ole pitkä matka vihaan. Ja Romantiikan aikana oli muodikasta että pihaan annettiin syntyä villejä pensaita.
3: Nykyisessä urbaanissa maailmassa ihmisen rooliksi voidaan nähdä jopa luonnon suojelu. Tässä luontoa masteroidaan yrittämällä voimistaa sitä. Tässä ihmiskuvassa luonto on suurilta osiltaan heikko ja ihmisen välineellistämisen alla, ja siksi luonto vaatii ihmisen suojelua, se ei omillaan tule toimeen.
4: Näiden lisäksi, jos pitää tasapainosta ja harmoniasta, taas voi hakea vaikka japanilaisesta puutarhataiteesta. Jos puutarhassa on bonsaipuu, on se harmonisesti sekä luontoa että ihmistä. Puu vaatii tarkkaa manipulaatiota, tietynlaista hoitoa - esimerkiksi yksi tuttavani sai häälahjaksi bonsaipuun ja tämä onnistui jokapäiväisellä työllä ja vaivalla muuttamaan tämän parissa kuukaudessa kuolleeksi tikuksi. Japanilaiset voivat pitää puutarhoissaan luonnollisia kiviä, joita ympäröi ja haravalla haravoitu hiekka.

Ylläolevaan olennaisesti liittyykin seuraava:

Kulttuuri -sanan etymologia on latinan sanassa colere, viljellä, sekä siitä edelleen johdetusta substantiivista cultura, joka tarkoittaa viljelystä. Esimerkiksi Cicero puhui anima culturasta, hengen viljelystä. Tätä kautta kulttuuri liittyy maanviljelyyn. Sen sijaan toinen tuttu sana, sivistys ja sivilisaatio juontuvat latinan sanaan civilis, kaupunkilainen. Tätä kautta sana sydämen sivistys saa uutta merkitystä.
1: Tietenkin etymologiassa on haettu sanaa joka heijastaa määritelmäaikansa maailmankuvaa tai jotain muuta asiaa. Se ei siis ole mikään "absoluuttisen luotettava määritelmäpumppu". Onhan esimerkiksi sähkön etymologia kreikan sanassa elektron, höyhen. Syy on se, että Thales onnistui meripihkaan hierotulla staattisella sähköllä saamaan höyheniin liikettä. Elias Lönnroot taas ehdotti sähkölle nimeä lieke. Sähkö ei ole kuitenkaan tulta, happeen yhtymistä. Eikä se liity lintuihinkaan - vaikka kuinka Kokko ilmanlinnuista ja ukkoslinnuista onkin legendoja.
___1.1: Mutta tässä kohden etymologia kuitenkin tuo esiin jotain joka on "määritelmällisesti relevanttia". Unohdan tässä kuitenkin sen että "kulttuuri" esittää määritelmänä että metsästäjä-keräilijöillä ei olisi kulttuuria. Joka tiivistyy vielä "sivistyksessä" sitä että landekaan ei voi olla kunnolla sivistynyt. En ole juuri mistään enemmän erimielinen.

Tätä kautta ihmiskunnan ihmeelliset toimet voidaan yhdistää maanviljelyyn ja kaupunkilaisuuteen. Sävyeroina voidaan sanoa että yleisen "ihminen-luonto" -kahtiajaon mukaan maamies elää maasta, kun taas kaupunkilainen, citizen, elää omassa maailmassan, enemmän luonnosta erossa. Nykyisin maalaiset elävät luonnosta, kun taas kaupunkilaiset vieraantuvat luonnosta. Esimerkiksi tuotemerkkejä osataan paremmin kuin esimerkiksi eläinlajeja.
1: Minulla on tavallaan jalka kummassakin laarissa, kun olen kaupungista peräisin oleva agrologi. Sääli vain, että suhdetta molempiin luonnehtii eräänlainen irrallisuus ja ulkopuolisuus. Että se siitä monisivistyneisyydestä sitten.

Toisaalta voidaan nähdä että ero näiden määritelmien välillä on vain aste -ero. Että maalainen muokkaa ympäristöään vähän, ja kaupunkilainen elää hyvin suurelta osin tekemässään maailmassa, jossa luonto on ajettu teknologialla syrjään.

Tämä on tietysti vain yksi luonnon määritelmä. Sellainen jossa ihmisen kulttuuri olisi jotenkin olennaisesti luonnosta poikkeavaa. Mutta jos ihminen onkin aina maasta elävä - eli kaupunkilainen vain delegoi ravinnonhankintansa maanviljelijöille ja rakentelee korvaukseksi maalaisille internetliittymiä. Tällöin sekä maalainen muokkaa maata, että kaupunkilainen rakentelee maasta - esimerkiksi piistä ja muusta aineksesta - uusia asioita. Tätä kautta saadaan rikottua dikotomian välttämättömyys. Ei ole syytä erottaa ihmisen aikaanssaamaa ja luontoa toisistaan. Jos ihminen on eläin, on hän tavallaan osa luontoa siinä missä jokin puukin. On toki hyvä että ei sekoita myyrien ja ihmisten tai taivaan pilvien toimia toisiinsa, mutta tämä tarkoittaa vain sitä että luonnossa on keskenään hyvinkin erilaisia ilmiöitä.

Tässä määritelmässä maalainen ja kaupunkilainen elää tavallaan aivan yhtä paljon luonnossa kuin metsästäjä -keräilijä neandertalilainen luolamies. Voidaankin sanoa että ihmisellä voi olla muukin kuin välineellinen suhde luontoon. Ihminen voi olla paitsi suhteessa luontoon, myös osa luontoa.

Yksi tapa on tietysti ajatella että ihmisen suhde vaikka puihin on sama kuin lepakon suhde yökkösiin. Toinen vaihtoehto onkin sitten esittää että ihmisen suhde luontoon on hieman kuten ihmisen suhde itseensä, ja ihminen joka kaataa puun, ikään kuin esittää että ihmisenkin voi kaataa. Jostain syystä tämä tuntuu olevan historiallisesti jollain tasolla toimiva yleistys. Esimerkiksi aikana, jolloin luontoa käsiteltiin resurssina, jota voi vaan ottaa ja hakea välineeksi, myös työväkeä pidettiin halpana resurssina. Minä, kaikkea haluavan minäminä -sukupolven kasvatti haluan kaikkea enemmän. En haluaisi luopua nettiyhteydestä vaikka internet muuttaakin valtavasti luonnonvaroja "ihmisen koskemaksi". Silti haluaisin samanaikaisesti että sitä "ihmisen koskematonta" luontoakin olisi enemmän.

---

Kuva on isäni, Erkki Hämäläisen, minusta ottama. Siinä katsotaan ilmeisesti muurahaisia, jotka nekin muokkaavat maata. Ovat tältä osin pieniä ihmisen kuvia.