Implantti

Oletteko koskaan nähneet ihmistä jonka niskassa on niin suuri mustapääfinni, että sen ulkonäkö saa sinut väistämättä aprikoimaan sitä että scifimaailmoissa usein kuvattu aivoimplanttiteknologia olisi sittenkin kehitetty ja että kyseisen ihmisen niskassa onkin huipputekninen prototyyppi jonka avulla hän kykenee laittamaan tietoisuutensa internetiin?

Minä olen.

Mitä olen elämälläni tehnyt

Turku on suomen persereikä ja vierailin in-out -henkisesti siellä uutenavuotena. Tähän liittyen on mainittava se, että minulla on helposti lähestyttävät kasvot, mutta ei persoona. Lisäksi pidin päässäni davy crockett -hattuani. Tähän luokkaan olenkin saanut paljon kommentointeja. Mutta en sellaisia kuin nyt.

Jos tavallisesti kommentit ovat joko kehuvia sudenpentuheittoja, kehuvia davy crockett -heittoja tai negatiivisia turkis on murha -lauselmia oli nyt tarjolla minulle jotain muuta.

Tähän liittyen Turun kauppakäytävällä minua puhutteli vanhempi setämies. Hän oli setämies joka miellyttävästi kertoi olevansa päälle kuusikymppinen eläkeukko. Hän kysyi että metsästänkö. Ja kun kerroin että en, hän sanoi että hän näki sen päälle päin. Ja että minun tulisi ymmärtää että en voi pitää tuollaista hattua, koska se loukkaa oikeita metsästäjiä. Että en ole tarpeeksi miehekäs pitääkseni tuollaista hattua.

Olen kuullut vastaavia tarinoita lähinnä intiaanien heimopäähineistä mutta en ollut tiennyt sudenpentuhattujen takana olevan jotain vaateita. Toki hattuni takana ei ole sen syvempää metafysiikkaa. Pidin vain ideasta.

Mutta ei mies tähän jättänyt. Hän jatkoi että minun hattuni on ärsyttävä. Ja että minun tulisi ymmärtää että sen käyttäminen ei ole rakentavaa. Hän sanoi että minun pitäisi dumpata hattuni ja käyttää elämäni johonkin parempaan. Mikä on tietenkin absurdia koska käsittääkseni pukeutuminen ei ole mikään elämä.

Toisaalta noin vanhan ukon olisi kannattanut ymmärtää että tuntemattomien pukeutumisesta vittuilu ei ole sekään rakentavaa, kohteliasta ja että sellainen on saatanan ärsyttävää. Ja että jos ei itse pukeudu hyvin niin ei kannata leikkiä mitään heteronormatiivisella heterotwistillä modifioitua "sillä silmällä" -sarjan muotimestaria. Että kannattaisi eläkeukkona hankkia järkevämpää tekemistä kuin kauppakadun modistina toimimisen. Että olisi kenties järkevämpiä tekemisiä. Ja että jos tuollaisista asioista todella pahastuu niin kovin niin kannattaa miettiä että miten miehekkäät ne omat preferenssit ovat.

Koska itse olin hyvällä tuulella otin asian melko kevyesti. Kerroin että sepä oli mukava kuulla, tai itse asiassa ei. Toivoin myös että mies menee tekemään omalla elämällään jotain rakentavaa. Kuten laittamaan kaulaansa myllynkiven ja hyppäämään aurajokeen. Aurajokeen joka oli kätevästi käteni viitoittamassa suunnassa.

---

Davy Crockett -hattuni on virallisesti tämän tapauksen jälkeen nimetty "elämäksi".

Paidatta

Joskus liika on liikaa ; Otetaan vaikka lihakset. Kun itse täytän velvollisuuteni ja teen sitä mitä miesten sanotaan tekevän, eli katselen naisia arvioiden heidän kehoaan ja tiivistäen analyysin arvosanoihin, olen päätynyt sellaiseen asetteluun, että naisen on kiva olla sporttinen, mutta kehonrakentajat sitten kuitenkin jo ahdistavat. Liiat lihakset ovat liikaa.

Miehillä on sama. Mutta ilman sitä että yleisesti tämänlainen ilmiö tunnustettaisiin. Mutta olen melko varma, että asia on samansuuntainen naisillakin.

Mutta sitten on niitä bodarimiehiä jotka ajattelevat, että kaiken sen vaivan jälkeen täytyy aikaansaannosta esitellä ja ottaa paita pois. Ottavatkin paitaa pois. Ja tässä yhteydessä Naiset järkyttyvät.

Liika lihas onkin hieman kuten liika järki ja logiikka ; On vaikeaa pysyä mukana ja tilanteesta tulee vaikea ja kiusallinen. Saavutusta ei osaa arvostaa. Mutta ei silti pysty samaan ja tämä voi hävettää.

Jos kehonrakentajan bodattu ruumis on työllä lihasta kilkuteltu veistos, vastaa esimerkiksi oma kehoni jotain innokkaan kolmivuotiaan piirustusta. Ja kun minä esittelen tätä sillä samaisen 3 -vuotiaan innolla ja otan paidan pois, niin naiset nauravat. Koska olen niin huumorintajuinen ja hauska.

Sano se hiuksin!

Kampaukset ovat kannanottoja. Värjääminen, pitkäksi kasvattaminen, punkkaritukka ja vastaavat ovat tärkeitä. Ne eivät ole vain hölmöjä kampauksia, niiden takana on poliittista symboliikkaa. Itse tein tämänlaisia asioita nuorena. En ole täysin unohtanut tätä vaikka olenkin vanhenemassa. Elelen aikaa, jolloin päälakeni ja hiusrajani alkavat symbolisoimaan ahdistusta joka koskee tarpeettoman nopeasti häviävää keskiluokkaa.

Hot or not -listaukseni. Ja kertooko tämä mistään?

Olen systematisoinnista kiinnostunut tyyppi. Lukioaikani kirjassa oli silloin minua häirinnyt kysymys siitä että minkälaisista seurustelukumppaneista pitää. Kirjassa oli jätetty tilaa tälle kysymykselle. Sulkuihin oli kirjattu erikseen että väärää vastausta kysymykseen ei ollut. Nuorempana ajattelin että mikä tahansa vastaaminen olisi väärin.

Nykyään olen systemaattisempi enkä pidä itseäni idealistisena. Tai pidän itseäni idealistisena. Mutta tiedän että ihmisillä voi olla preferenssejä joista he eivät ole tietoisia tai joista he eivät pidä. (Se on se jonka oppii kognitiotieteen tempuissa ensimmäisenä. Ja se on kenties koko oppialan tärkein opetus. Ei pidä luottaa siihen mitä ihmiset sanovat pitämisistään ja tekemisistään. Kyse ei ole välttämättä tahallisesta valehtelusta edes.) Kävin sen vuoksi listauksenomaisesti läpi "vain kaiken".

Kävin läpi elokuvia joissa oli mielestäni kivannäköisiä naisia. Mietin missä televisiosarjoissa oli hottiksia. Mietin minkälaista pornoa selasin. Mietin minkälaisia tyttöystäviä minulla on ollut. Ja keitä olisin halunnut olevan. Opin tästä yhden asian. En viitsi demonstroida asiaa sen enempää, mutta vihjaan että mieltymyksissäni on hyvin voimakkaita tilastollisia yli- ja aliedustuksia. Olen jossain määrin ollut tietoinen niistä. Mutta en ollut tiedostanut että ne ovat niin vahvoja ja ehdottomia.

En viitsi lähestyä asiaa nimilistauksen kautta. Riittää että laitan viereen kuvan joka karkeistaa mieltymyssuhteitani. Siinä on televisiosarjojen ja elokuvien näyttelijöitä rooleissa joissa pidän heistä eniten. Muutama. Mutta se kertoo vahvan viestinsä. Loppulistaus näyttää melko vahvasti samalta. Minulla on aina ollut hyvin valikoiva maku. Jopa silloin kun olen ajatellut tämänlaisen olevan pinnallista ja epäeettistä.

Viihteen kuluttamisessa ei tietenkään tarvitse asua tai viihtyä ihmisen seurassa. Ja tämä näyttää keskittävän ulkonäköön liittyviä piirteitä. Toki roolilla on jotain merkitystä.
* Naiset ovat kuitenkin ennen kaikkea brunetteja. Seassa on toki jonkin verran myös punapäitä. Blondina voi päästä listalle mutta ne ovat oikeasti anomalioita anomalioiden joukossa. Hiusten on syytä olla pitkiä. Tosin lyhyet käyvät. Ja kampaukset joiden kanssa on vaikeaa nähdä ovatko hiukset pitkiä vai eivät. Tukkalaitteet ja rakennelmat ovat itse asiassa kivoja.
* He ovat käytännössä ikäryhmältään "nuoria tai nuoria aikuisia tai sellaiseksi meikattuja". (Tämä on minulla selvästi muuttunut ajan mittaan. Nuorempana viehätyin nykyistä nuoremmista enkä katsonut vanhempien perään. Nyt näkökantani on laajentunut, joskin aivan nuorimmasta päästä on selvästi karsiutunut. Jotkut varhaisnuoruuteni ihastukset - esim. Dawson's Creekin Joey Potter - ovat nykyään yököttävää pedofiliaa. Jos siis eivät olisi vanhenneet.) Eurooppalaistaustaisia.
* Jonkinlainen leuka ja poskipäät täytyy olla. Nenän voisi kloonata naamasta toiseen. (Tosin en ole mikään nasaaliconnoisseur, nenät lähinnä ensisilmäykseltä näyttävät melkotavalla samoilta, mutta kuinka paljon variaatiota niissä voi nyt ylipäätään olla?)
* Ja jos rooli on älykkään tai aktiivisen ja jopa toiminnallisen naisen, niin sitä parempi. (Hahmon ei tarvitse olla älykäs jos se on toiminnallinen. Eikä toiminnallinen jos älykäs. Mutta en löytänyt ainuttakaan poikkeusta jossa ei olisi jotain tämänlaatuista.)

Jos ulkonäkö pitäisi kuvata maahan liittyvine stereotypioineen sanoisin, että "preferoin italialaisia, mutta kyllä espanjalainenkin kelpaa". (Toki teininä heittämäni "intiaaniprinsessa" -kuvauskin itse asiassa on osuva. Makuni kansallisten stereotypioiden kanssa on vaan tarkentunut. Olen hienovaraisemmin tietoinen monenlaisista ennakkoluuloista. Mikä on tavallaan surullista.) Pienehkö koko, tummat hiukset, jonkin verran luonnetta...

Tyttöystäväpuoli näyttää samalta. Minulla ei ole ollut ainuttakaan selvästi eksoottisen ihonväristä tyttöystävää. Tämä "voisi johtua tarjonnasta", mutta listaa katsellen epäilen naismakuni olevan "rasistinen". Toisaalta minulla on ollut muutama vaaleatukkainen kokeilu. Punatukkaista tyttöystävää ei ole ollut, mikä tosin johtuu siitä että yksikään ei ole suostunut. (Ovatko punapäät muita krantumpia? Herra tietää!) Hiustenväripuoli on tässä kiinnostava. (Oma puolisoni on vaalea itse asiassa.) Luonnepuoli tuntuu korostuvan. Kaikki ovat olleet älykkäitä ja jollain tavalla aktiivisia. Lisäksi korostuu hyvin voimakas hyveellisyys tai eettinen painotus luonteessa. Jonkinlainen jämerä reiluus, ahkera doo-gooderius tai jopa hoopo naïvi hyväntahtoisuus ovat vielä hiustenväriäkin kantavampi teema.

Aihe on tietenkin jokin josta kirjoitetaan paljon. Usein selitetään siitä miten herrat pitävät vaaleaveriköistä. Sitä voidaan tutustua jopa tutkimuksiin jossa mietitään vaaleaverisyyden evoluutiopsykologisia puolia. Blondius liitetään nuoruuteen. Ja neoteeniset piirteet viehättävät miehiä useimmiten. (Olisin siis jotenkin vähän outo.) Kuitenkin samalla kiinnitetään huomiota siihen miten miehet jakautuvat joko niihin jotka pitävät blondeista tai niistä jotka pitävät bruneteista. (En olisikaan poikkeus.) Aika paljon tuodaan esiin myös sitä miten useampi mies pitää bruneteista blondien yli kuin toisinpäin. Yleistä jutustelua käydään esimerkiksi tutkimuksesta jotka vihjaavat että miehet jotka pitävät bruneteista pitävät seikkailun ja vaaran tunteesta. (Johon malliin omat mieltymykseni näyttävät muuten osuvan.)

Perimmäisin vaikutin

Kun puhutaan naisten meikkaamisesta, vastaan tulee helposti kahdenlaista linjaa:
1: Nähdään että meikkaaminen on ennen kaikkea seksikästä. Eli ajatellaan että meikillä joko tehdään itsestä viekottelevampi miehiä kohtaan. Eli joko etsitään parempaa miestä tai kilpavarustellaan muita naisia vastaan, etteivät he hurmaa omaa miestä. Mukana tulee positiivista huomiota mutta pidämme siitä koska evolutiivisesti tai muuten tästä on seurannut seksuaalista menestystä. Tai koska Freudin mukaan seksuaalisuus on ytimessämme.
2: Positiivinen huomio tuntuu hyvältä. Seksi on yksi alimmista mahdollisista nimittäjistä, jolla saada positiivista huomiota.

Molempia malleja kuvaa se, että taustalle ajatellaan perimmäinen syy. Ja jos jokin muu syy löytyy, keksitään miten se pohjimmiltaan johtaa tähän perimmäiseen syyhyn. Kun tämä perimmäinen syy löydetään, siihen pysähdytään. Jos löydetään jokin muu syy, ei lopeteta etsintää ennen kuin päästään tähän tiettyyn perimmäiseen syyhyn. Tilanne ei ole kovin järkevä. Se on enemmän rationalisoiva. Perimmäinen syy joka löydetään kertoo enemmän sanojastaan.

Itselleni meikeistä mieleeni tulee se, miten omassa alakulttuurissani on monille tärkeää brassailla siitä kellä on erikoisvalmistetut titaaniset brigandiinit. (Ehdottoman historiallisesti epäautenttiset ja terästä ainakin puolet kevyemmät.) Tai kenelläpä on ostettuna mestarin tekemä 1500 euron kuvioteräsmiekka joka on kromattu niin että se näyttää 5 euron halpismiekalta. ; Tämä toki liittyy jotenkin miehekkyyteen ja machouteen. Syyt ovat moninaisia. Ja joskus kysymys on miehekkyydestä jossa joko "kilpaillaan toisia miehiä vastaan" tai "ollaan ei-kilpailullisesti sillä mitä on". Joskus kysymys on vain siitä että kallis kampe tuo mainetta. (Lajia harrastaa kuitenkin myös moni nainen ja hekin voivat hoardata.) Mutta vaikka sukupuolisuuskulma olisi mukana niin kysymys ei ole seksistä. (Ei edes sellaisella "homolla" tavalla.) Kenties kulttuurinen sukupuolisuus on tässä mielessä liiaksikin sidottu seksuaalisuuteen. Tämä ajatus on yllättävä jos miettii feminismin kannalta. Se kun erottelee sosiaalista ja kulttuurista sukupuolta aika kovasti. Mutta kuitenkin juuri sen parissa törmää aika usein ihmisiin jotka harjoittavat

Uimapuku, alusvaatteet ja pyyhkeitä blogistille

Tänä vuonna on ollut jo aika lämpimiä päiviä. Tämän vuoksi olen nähnyt ihmisiä uimapuvuissa. Uimapukuihin taas liittyy hämmentävä tilanne ; Jos nainen on bikineissä tai uimapuvussa ulkona, hänen näkemisensä ei ole kiusallista. Mutta jos sama nainen on alusvaatteissa, jopa enemmän peittävissä alusvaatteissa, tilanne tulkitaan helpommin tirkistelyksi.

Täsmälleen sama on miehilläkin. Vielä irvokkaammin. Speedoissa mies on varsin vähän verhottu. Boksereissa ja pitkissä kalsareissa peittyy paljon enemmän. Kuitenkin jos miehen näkee kalsareissa, siinä on jotain henkilökohtaisempaa.

Mukana on ainakin ajatus katseen kohteeksi suostumisesta ja jaosta julkiseen ja yleiseen tilaan. Uimapuku on tarkoitettu julkiseen tilaan, joten siihen liittyy oletus siitä että jos on sellaisessa ulkona niin on suostunut katseen kohteeksi. Alusvaatteet taas liittyvät kontekstiltaan enemmän riisuuntumiseen ja pukeutumiseen. Joka jostain syystä tehdään pukukopeissa eli huomattavasti privaatimmassa tilassa.

Mutta pyyhkeet. En tiedä mitä niiden kanssa tulisi tehdä. Huomasin tämän koska jouduin tilanteeseen jossa minut hyvin tunteva (mutta ei kanssani intiimissä yhteydessä oleva) nainen kipaisi hakemaan asioita pyyhkeessä. Näin hänet pelkkään pyyhkeeseen kietoutuneena. Hänen kesävaatteensa paljastavat periaatteessa silmilleni enemmän ns. paljasta pintaa. Mutta kuitenkin tilanteeseen liittyi jonkinlainen nolous. Ilmeisen molemminpuolinen. (Onneksi minulla oli housut jalassa, sain yllättävästä tilanteesta erektion. Tilanne oli vähän sama kuin alastomuuden kohdalla. Pystyn seuraamaan alastomuutta televisiosta ilman mitään erikoista. Mutta jos televisiossa on "yllätystissit" joihin en ole varautunut, niistä tulee vahvoja reaktioita. Pahoittelen jos kikkelini loukkasi. Ei ollut tarkoitus.)

Maan kulttuurin aksiomatisointia

IltaSanomat kuvasi mitä asioita maahanmuuttajille opetetaan maastamme. Otan esiin joitain kohtia, nimenomaan parisuhteesta.

”Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus koskevat kaikkia ihmisiä sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta, vammasta tai sairaudesta, uskonnosta, etnisestä taustasta tai vakaumuksesta riippumatta.”
”Naiset pukeutuvat katseita, ei kosketusta varten.”
”Tyttö ja poika päättävät itse haluavatko seurustella.”
”Suomessa raskauden ehkäisy on tavallista ja täysin hyväksyttyä.”
”Voi asua yhdessä toisen kanssa, vaikka ei ole naimisissa.”
”Naimisiin saa mennä 18-vuotiaana ja avioeron saa, vaikka toinen ei sitä halua.”
”Myös nainen ja nainen tai mies ja mies voivat olla parisuhteessa.”
”Homoseksuaaleja on kaikissa maailman maissa ja kansoissa.”

Teksti on siitä erikoinen, että siinä on kohta jossa pukeutuminen olisi jonkinlainen "lupa katseelle". Kuitenkin kulttuurissamme tuijottamista pidetään hyvinkin pahana. (Mitä demonstroi aikaisempi nolo kohtaamiseni junassa.) Yleensä naiset pukeutuvat itsensä vuoksi ja näyttääkseen kauniilta. Ja tässä ei välttämättä haeta mitään sosiaalista. Sitä kenties vaan pukeudutaan kauniisti koska se vaikuttaa omaan itsetuntoon. Kauneus ilman ulkopuolista katseen kohdetta on aivan mahdollinen.

Tosin olen itse asiassa melko varma siitä että suuri osa meikkaamisesta ja pukeutumisesta on naisten sisäistä statuskilpailua. Eli sen tarkoituksena ei ole edes olla miehen katseen kohde, vaan nimenomaan osoittaa oma varkkuus ja hyvä maku ja muodikkuus ensi sijassa muille naisille.

Kenties tuo kohta onkin mukana siksi että se on helpompaa selittää ulkomaalaisille. Heidän kulttuurissaan nainen on ennen kaikkea suhteessa mieheen. Ja tärkeämpää onkin selittää että koskettaminen ei ole OK. Länsimaisessa kulttuurissa jopa stripteasetanssijoita koskee "älä koske" -sääntö. (Tai ainakin näin on välittynyt televisiosarjoista. En valitettavasti ole kokeillut käytännössä onko tämä sääntö totta. Minua ... ?valistuneemmat? ... voivat toki ladata kommentteihin tietävyyttään.) Näin ollen ohje ei olekaan kuvaus kulttuurista vaan jotain joka on väärin mutta ohjaa käytöstä tehokkaammin oikeaan suuntaan.

Toisaalta en halua tietää mitä tekee loogikko jos kulttuurissa on (1) OK että ollaan parisuhteessa vaikka ei olla avioliitossa ja kerrotaan sitten että (2) tyttö ja poika voivat asua yhdessä ja (3) että avioliittoon pääsee 18 vuotiaana. Ja sen jälkeen kerrotaan miten maassa ei noudateta perinteisiä heteronormatiivisia hyviä tapoja. Kun tapainturmelus on läväytetty kasvoille, voisi mieleen tulla 1+1 -yhteenlaskuja joita luettelon tekijälle tuskin edes voisi tulla mieleen. Kuten sitä että onhan sitä OK mennä vaikka pedofiiliseen suhteeseen kunhan toinen osapuoli haluaa. Koska on OK olla yhdessä ilman avioliittoa. Ja että täysi-ikäisyys olisi vain juridinen juttu avioliittoon liittyen. Tai jotain.

Toisin sanoen ; Toivottavasti nämä otetaan yleisohjeina ja nyrkkisääntöinä eikä aksioomina.

Hattu. Päästä.

Minulla on hattu. Se on hyvin perusmallinen hattu. Josta voi pienellä muokkailulla tehdä toisenlaisia hattuja. (Tämä ei ole mitenkään tavatonta. Suuri osa hattumalleista on muutettavaksi toisille muutaman tikin purkamisella ja toisen ompelulla.) Sen peruspohjana on ollut fedora jota sitten olen modifioinut mielestäni melko raskaasti.

Kävin vähän aikaa sitten eräässä miitissä. Siellä minulle suositeltiin että kannattaa välttää tietynlaisten hattujen käyttämistä. "Fedorasta" kun on tullut suosittelijan mukaan symboli naisvihamielisyydelle. Hattua käyttävätkin hänestä vain ne jotka ovat naisvihamielisiä tai jotka eivät tiedä ilmiöstä. Hän siis suositteli minulle että minun ei pitäisi pukeutua jotenkin, kertoi sen olevan provokatiivista ja oletti ilmeisesti että ottaisin neuvon tosissaan. ; Kuten selvää on, hän ei tuntenut minua kovin hyvin.

Olisin unohtanut koko asian. Mutta sitten Vesa Linja-aho kirjoitti artikkelin antifeministeistä. Ja hän käytti tälläiseen antifeministin kuvaamiseen ilmeilyä valkoisessa fedora -hatussa. (Sittemmin kuva on poistunut, ilmeisesti koska sanoin asiasta hänelle.) Kyseessä on aika levinnyt muoti-ilmiö. Asiasta on puhuttu myös feministisessä ulkomaalaisessa blogissa. Kyseessä on tyylin ja ideologisen blogin risteymä "There appears to be a mostly-unspoken dichotomy regarding the recent trend of fedora-wearing: that of the men who wear and love them, and that of the women who avoid men who wear them. It’s not the most recent style of headwear for either men or women, nor is it by any means universally considered likable or stylish. Yet for the past few years, it’s been a persistently-worn article of clothing, and one that has taken severe beatings from feminists and other women fed up with the men who insist on wearing them–men who either deny the stigma or are unaware of it." ... "One needn’t even Google “fedoras and nice guys” to become aware of how intertwined the two are–all a woman has to do is sit at a bar and wait for the first fedora’d man who approaches her to attempt to engage her in some sad attempt at banter about how “there are so many jerks in this bar” and “you look like you could use a really good man in your life” (seriously, these are direct quotes)." ... "The stigma, popularized by blogs such as Fedoras of OKC and the now-defunct You Shouldn’t Wear That Fedora, is simple: the fedora has, for many, come to symbolize “Nice Guys”–men (often Reddit users and/or gamers and/or self-proclaimed “nerds”) who insist that they are “nice guys” for not overtly making their romantic or sexual intentions clear, while shaming women for not being interested in them." Otsikonkin mukaan vika ei ole fedorassa vaan miehissä jotka kantavat niitä.

Voisin tietysti huomauttaa, että minä olen niitä jotka kantavat hattuaan. Enkä koe olevani antifeministi. Mutta tämä ei toki ole ensimmäinen asia. Sillä tätä ennen olivat "fedora -ateistit". Silloin fedora liitettiin vihaisiin militantteihin Ayn Randia kannattaviin ateisteihin. Nykyään asia tuntuu unohtuneen monilta. On hieman erikoista miksi ateismi linkittyi fedoraan niinkin vahvasti. Siitä voi todella olla syytä kysyä jotain. Lisäksi näyttää että fedora on jotenkin lävähtämässä käsiin. "It's not just "angry atheists", though that is a big part of it; the fedora symbolizes basically the entire internet image board subculture and all the negative stereotypes it has picked up, like My Little Pony obsession, hentai, rabid misogyny, social cluelessness, narcissism, casual racism, immaturity, STEM circlejerking, Ayn-Rand libertarianism, and poor hygiene." Merkittävää on myös se, että tämä stereotyyppinen ulkonäköleimaaminen on iskenyt hyvin mielenkiintoisiin alakulttuureihin. Näyttää että postmodernin vasemmistolaisuuden kanssa erimieliset negatiiviset stereotypiat on ikään kuin nivottu tämän fedora-dissauksen kanssa. ; (Postmodernit vasemmistolaiset eivät ole pitäneet uusateismista koska se on skientististä. Ateistiviha näyttääkin yhdistävän postmodernit vasemmistolaiset feministit ja moralisoivat oikeistokonservatiiviset fundamentalistit.)

Kyseessä on kuitenkin stereotyyppi. Ja hyvin moni sortava järjestelmä ja syrjintä nojaa juuri siihen että tietyt ulkonäköpiirteet tulkitaan joksikin joita ei kannata julkisesti tehdä. Esimerkiksi siksi että "sellainen olisi homoa". Olenkin siksi kokenut moraaliseksi velvollisuudekseni ottaa käyttöön uuden keskusteluvälineen. Haukun päin naamaa jokaisen postmodernin vasemmistolaisen pukeutumista ja suosittelen heitä pukeutumaan konservatiivisemmin, koska muutoin pukeutuminen on tyylittömyydessään tuova ongelmia ja hankaluuksia heidän elämäänsä. Ja jos henkilö on feministi niin sitten täytyy muistaa haukkua vahvemmin. Sillähän se asia korjautuu. Paitsi että tietenkään en tee mitään tuollaista. Sehän olisi aivan idioottimaista. Mutat jos käyttäytyisin noita ihmisiä kohtaan kuten he kohtelevat muita ja käyttäisin strategioita ja kielipelejä joita he pitävät rationaalisina niin juuri siltä maailma näyttäisi.

Minun voi olla vaikeaa unohtaa koska sain kuulla asiasta fedora-ateisminkin aikana. (Siitä huolimatta että hattuni ei modifiointejen jälkeen edes teknisesti ottaen ole fedora! Tunnistakaa edes hatut joita vihaatte!) Enkä tuolloin identifioitunut ateistiksi sen enempää kuin identifioidun antifeministiksikään. Ja nähdäkseni tarvitaan melko asenteellista kikkailua jotta minusta saataisiin militanttiateisti tai sovinisti sanan täydessä mielessä. Olen pitänyt samanmallista hattua 1990 -luvulta, joten se on vanhempi kuin "fedora -ateismi" ja tämä tuoreempi antifeminismikytkös. I have this kind of hat before it was uncool!

Nyt minun on kuitenkin tavallaan kannustavaa pitää hattua juuri sen vuoksi että se lietsoo valheellisia stereotypioita. Ja provosoi ihmisiä tämän vain heidän päässään olevan illuusion pohjalta. Ja tämänlaisesta minä nautin paljon. Tuollaisesta materiaalista minun erektioni syntyvät. Saan syvää mielihyvää ihmisten typeryyden moninaisesta ilmitulemisesta ja siitä miten he nolaavat itseään tajuamatta sitä itsekään. Etenkin jos tekevät sen tavalla jonka olen esiin kutsunut. Ja reagoivat siten, että näen sen.

Karvaturriryssä (laukutta)

Olinpa tänään mukavasti menossa tiellä ostamaan itselleni kaupasta syömistä ns. ruokatunnille. Raahustin kohti myymälää, kun vastaani tuli ihminen jolla ei ollut kainalossaan polakkaa. Tällä tuntemattomalla arvon ihmisellä oli minulle asiaa. Hän aloitti sanomalla "Kuules karvaturri". Arvasin että minusta puhuu, koska minulla on Davy Crockett -hattu. Nimitys oli humoristisehko joten en ajatellut ottaa pahalla. Hattuni herättää säännöllisesti huomiota, ja valtaosin tämä huomio on positiivista.

Tällä kertaa kuitenkin kävi jotain jota ei ollut tapahtunut aikaisemmin. Henkilö vaihtoi välittömästi aika vihaiselle ryssävihalinjalle. Sain tietää olevani venäläinen maahanmuuttaja. Suomeksi väänsi ihminen minulle, koska sitähän ne "kieltä osaamattomat mamupaskaryssät" (tjsp.) puhuvat. Viesti olisi täydellistynyt jos hän olisi kalisuttanut minulle mustanpuhuvia hampaita, joita hänellä ei edes ollut. Selvää oli että tämä työinvalidi oli alkanut yhä useammin vierailla henkisillä roskatunkioilla.

Ensiällistyksen jälkeen vastasin leppeällä savon korostuksella. Että "mittee sie ny?" Äijä hämmästyi, etenkin kun huomasi hatun hännän joka on leppoisa amerikkalaisvaikute. Ja amerikkalaiset on vähemmän maahanmuuttajia kuin venäläiset -tulevathan he kauempaa ja kaikkea.

Tiedostin että keskustelukumppanini oli tyhmä. (Mikä ääliö. Tuollaista tekisi mieli täräyttää nuijalla päähän!) En jakanut tätä oivallusta. Olisimme toki varmasti väitelleet hyvinkin pitkään, mutta onneksi emme. Tämä onnellinen sattumus käänsi ajatuksemme pois väittelystä. Tämän jälkeen hajaannuimme omiin suuntiimme. Muutoin olisin kenties kertonut hallitsemastani tiedosta enemmänkin, mutta valitettavasti minun on nyt mentävä kauppaan ostamaan tonnikalaa.

Ensin olin kuitenkin vihainen. Jälkikäteen, liian myöhään, rapiirioveluuteni saavutti jonkinlaisen esprit de l'escalier -hetken. Sellaisen jota olisi kaivannut siinä venäläisessä hetkessä kun vitsi yrittää kertoa sinua, mutta jota ei juuri silloin tapahtunut. Olin pettynyt kun vastaus tuli mieleen liian myöhään. Olisi pitänyt haukkua äijää rekkalesboksi joka tarvitsisi kunnon panon ymmärtääkseen että hänen paikkansa on hellan ja nyrkin välissä. Se olisi ollut yhtä osuva ja yhtä asenteellinen kuvaus miehelle kuin hänen ajatuksensa minusta. Mutta on kenties parempi että emme puhu hänestä enempää.

Mitä tähän enää voi sanoa?

Kaiken kaikkiaan en tiedä oliko kohtaamiseni rasistinen hyökkäys. Syynä on se, että virallisesti maahanmuuttokritiikki ei ole rasismia vaan sosiaalipoliittinen ja ideologinen kannanotto. Tämä on jopa heijastellut sitä että "maahanmuuttaja" on ollut likimain synonyymi sille mitä vanha kansa kutsui "neekeriksi". Kenties nyt, kun Venäjä ja Putin tarjoavat jännitteitä maailmanpolitiikkaan, "maahanmuuttaja" -käsite on laajentunut myös muihin imigrantteihin. Silti amerikkalainen ei ilmeisesti ole vieläkään "maahanmuuttaja".

Toisaalta kun tuota kommentoijaa katsoo, ei voi sanoa muuta kuin että hänen sisäisen koherenttiutensa vuoksi on parempi että kysymys olisi rasismista. Sillä ihmiset jotka päiväsaikaan maleksivat kaduilla ovat ihmisiä jotka eivät todennäköisesti ole mitään verotuloja valtionkassaan tuottavia yhteiskunnan tukipylväitä. Verorahoilla loisiminen joka on maahanmuuttokritiikin ytimessä ei ole siksi kovin hyvä veto tuonkaltaiselta ihmiseltä. Samoin kun tuollaisella aggressiolla pyörivän ei ole fiksua selittää miten islam tuo väkivaltaa kaduille. Joten kannustan moittijaa panostamaan siihen rasismistrategiaan.

Kaiken kaikkiaan on kuitenkin selvää että olipa teko rasistinen tai sosiaalipoliittinen, voidaan silti sanoa jotain. Tämänlainen aggressio ei nimittäin kohdistunut rotuun eikä sosiaalipolitiikkaan. Käyn töissä. Olen kantasuomalaisten vanhempien perheestä. Nämä eivät estäneet minua kohtaamasta tätä tilannetta. Rajoite koski pukeutumista ja ilmeisesti ulkonäköä. Kansallistunne on huono motiivi jos sillä rajoitetaan näinkin ankarasti pukeutumistyyliä ja muita vastaavia asioita. Jos maahanmuuttokritiikki tarkoittaa sitä että täytyy pukeutua tietyllä tavalla että ei vahingossakaan sekoittuisi "vääriin ihmisiin" niin alakulttuuri rajoittaa niin paljon että kenties on aivan yksi ja sama kontrolloiko itse kunkin elämää Putin vai tämänlaiset kansallistunnevammaiset sosiaalipumminatsit.

Motiivit ovat irrelevantteja jos ne kohdistetaan idioottimaisesti. Siinä onkin oikeastaan kaikki.

Naisten alusvaatteet - paras lahja mieheltä miehelle?

Ystävänpäivään liittyy mainontaa. Minullekin mainostettiin naisten alusasuja. Eikä varmasti siksi, että oletuksena olisi että käyttäisin niitä itse vaan siksi että ystävänpäivää piristää aina se, että ostaa naiselleen alusasut, joista sitten helposti tulee sanomista olivatpa nämä liian pieniä tai liian suuria. ~ Kuitenkin alusasuihin liittyy vahvasti sellainen henki, että niiden ostaminen on itse asiassa lahjan ostamista itselle. Eli mies ostaa alusasuja saadakseen tästä itse jotain. ; Tällöin kyseessä on naisen esineellistäminen ; Naisen ruumista käytetään välineenä jotta saataisiin irti jotain hyötyä itselle.

Mutta onko asia näin?

Jos katsotaan ajatusta välineellistämisestä voidaan huomata vahva Kantilainen henki. Sen mukaan ihmistä ei saa käyttää välineenä. Tämä on monien kannattama eettinen periaate. Joten alusasusyytöksessä on jotain perää. (Pun intended intended.)

Se mihin alusasuargumentti tiivistyy erityisen vahvasti ovat reduktiivisia. Jotkut pitävät reduktiota itsessään pahuutena, jolloin redusointia pitää vastustaa teiteenfilosofiassakin. Mutta tässä kohden on hyvä painottaa että tässä reduktio on sidottavissa nimenomaan välineellistämiseen. Joten tässä kyseisessä tapauksessa yhteys voi olla validi vaikka sitten kannattaisikin reduktionismia noin yleisesti ottaen. Nainen redusoidaan joko ruumiiseensa (reduction to body) tai pelkästään ulkonäköönsä (reduction to appearance) ja tätä kautta naisen kehosta ja ulkonäöstä tulee keino jolla saadaan itselle erektio. Näin ollen voi olla että seksikkäät alusvaatteet ovat sovinistista esineellistämistä.

Mutta tästä huolimatta perustelussa pilkottaa aukkojen alla paljasta perustelematonta pintaa enemmän kuin bikiniuimarissa. Sillä tosiasiassa samantapainen logiikka voitaisiin siirtää muille elämänalueille. Voitaisiin esimerkiksi sanoa että ihminen ylipäätään antaa muille lahjoja vain jotta saisi itselleen hyvän mielen. Tämä on usein puolitotuus. Ja siksi oli tärkeää ottaa esiin reduktio. Reduktion ideana on se, että ihminen ikään kuin latistetaan yhteen tai muutamaan ominaisuuteen. Kuitenkin tosiasiassa alusvaatteet voivat olla enemmänkin "korostamista" ja "alleviivaamista" kuin "yliviivaamista". Ei naiselta tarvitse poistaa persoonaa sillä että hän pukeutuu jollain tavalla.

Voidaankin sanoa että lahjan antamisen asenne ja lahjan saaja ovat merkittävämpiä kuin pelkkä alusvaate. Ydinteemana on ajatus vaihdettavuudesta (fungibility). Jos nainen redusoidaan ulkonäköönsä ei ole väliä kuka tämä nainen on ; Jos seksikkään ruumiin voi vaihtaa toisen naisen seksikkääseen ruumiiseen, tilanne on selvästi välineellinen. Ja vaihdettavuus todistaa tämän. Mutta luultavasti suurin osa ostaa kuitenkin seksikkäitä alusvaatteita nimenomaan omalle kullalleen jolloin vaihdettavuutta ei ole. Kyseessä on siis lähinnä se, kohdellaanko lahjan saajaa persoonana vai vaatetelineenä.

Mutta ongelma on silti suoraan ystävänpäivän ytimessä.

Jotta voisimme ymmärtää asian syvyyden voimme huomata että suuri osa ystävänpäivästä keskittyy rakkauden muotoon jota antiikin kreikassa kutsuttiin erokseksi. Eros oli seksuaalista rakkautta. Näiden lisäksi kreikkalaisilla oli agape -rakkaus ja filia -rakkaus.

Agape -rakkaus on siitä mielenkiintoinen että siinä ei ole lainkaan kysymys ominaisuuksista. Toisin sanoen kohdetta rakastetaan riippumatta siitä minkälainen hän on. Tämä on sitä rakkautta jota kristinuskon Jumala kokee ihmistä kohtaan, ainakin monien teologien mukaan. (Tosin jos meidän täytyy uskoa Jumalaan pelastuaksemme, asia on oikeasti debatinalainen kysymys.) Kyseessä on ehdoton rakkaus, jonka mukaan jokaisella ihmisellä on ihmisarvo. Moni pitää tätä puhtaana rakkauden muotona.

Kreikkalaiset olivat kuitenkin hyvin käytännönläheisiä. Sillä filia -rakkaus ja eros olivat heillä jossain määrin sidoksissa ihmisen ominaisuuksiin. Aristoteles neuvoi esimerkiksi sitä minkälainen on hyvä ystävä. Tämä tarkoitti sitä että oli hyviä ystäviä ja huonoja ystäviä. Ja nämä liittyivät ihmisen ominaisuuksiin. Tämä tekee filiasta vähintään osittain vaihdettavaksi (fungible). Ja eroksen kohdalla tilanne oli vielä vakavampi. Sillä Platon näki että ihminen näkee suoraan toisessa olevaan kauneuden ideaan. Siksi ihminen esimerkiksi kykeni rakastumaan ensi silmäyksellä, tietämättä mitään toisen persoonasta. Kauneuden ominaisuudet olivat sidoksissa ideamaailman kauneuteen ja eros oli puhdasta ominaisuutta.
1: Aseksuaalisuuskeskusteluissa halutaan usein erottaa seksi mutta säilyttää eros. Eli suhdetta ei nähdä ystävyytenä. Tämä itse asiassa tiivistää filian ja eroksen hyvin lähelle toisiaan. Pitkään jatkunut ja seksinhimosta lauhtunut parisuhde vihjaa että asia on vähintään jossain määrin uskottava.

Ja tämä ongelma on oikeastaan kaikessa ystävänpäivän ytimessä. Etenkin alusvaatteissa. Eroksen maailmassa kaikessa on kysymys ominaisuuksista. Ja ainut mikä tässä sotkee asioita on vastavuoroisuus. Jossa molemmat hyötyvät. Jos nainen kokee itsensä hyväksi ollessaan seksikäs ja saadessaan näin miehen ihastumaan ja tekemään mitä itse haluaa, on kyseessä vastavuoroisuus. Jos rakastelu toimii niin että molemmat nauttivat, ihmiset jossain määrin välineellistävät toisiaan. Ja se mikä perhe-elämästä on tärkeää oppia on se, että raha ja kotityöt ovat yleisiä riidan aiheita.

Tosin niin ovat tiettävästi toiselle valitut seksikkäät alusvaatteetkin. Kenties siksi että ne kertovat vaatimuksista tai odotuksista. Tai siitä että valinnat kertovat lahjan saajalle siitä minkälaisena lahjan antaja heitä pitää.

Prétender

Olen katsonut itselleni tuntemattomasta syystä "Prétear" -nimisen animesarjan. Se edustaa ns. taikatyttöanimea. Olen toki muutoinkin katsonut hyvin omituisia animeja^?/animeita^?. Eikä niidenkään katsomselle ole ollut oikein mitään järkeviä selityksiä, ei edes viihtyminen. Merkittävää on että dokumentaatio ja todistajat kertovat minun katsoneen "Descendants of Darkness" -animesarjan mutta se on ollut niin kauhea että mieleni aktiivisesti torjuu kaikki muistot tästä. Se on niin kauhea että en edes muista miten kauhea se on! "Prétearin" muistan kuitenkin jopa häiritsevissä määrin. Ja se on kaiken kaikkiaan sellainen että saan sitä katsellessani liian vähän nenäverenvuotoja mutta sen sijaan minua uhkaa aivoverenvuoto. Mutta olen rohkea! (Tai suisidaalinen...)
1: Tosin keksin miten sarjasta saisi mielenkiintoisen. Sarjassa on kaljuuntuva alamittainen komediallinen kevennys nimeltä Mr. Tanaka. Kaikki kohtelevat häntä eri tavalla häijysti. Kun Himenon koko perhe koostuu vastenmielisistä koomisista stereotyypeistä, tästä saisi tragikoomisen sarjan jonka ytimessä on suunnilleen se, että "todellisuudesta vieraantunut rikkaisto kohdentaa mielivaltansa köyhään proletaariin". Tästä itse asiassa saisi hauskan sarjan, keksin tähän niin paljon materiaalia ja juonia joissa tapahtumat voitaisiin katsoa ikään kuin täysin sivusta. Sarjan keskusjuoni voitaisiin pitää ennallaan, taustana eikä päänäyttämönä. Seuraisin! 

"Prétear" on hyvin klassista taikatyttöanimea. Siinä on joka ikinen tyylilajin konventio. Siinä on taikatyttö joka tekee jonkinlaisen maagisen transformaation erityiseen taikamuotoon. Muuttumisen aikana hän vilauttaa paljasta pintaa tavalla joka paljastaa fyysiset avut. Mutta tekee tämän tavalla joka ei kelpaa maskuliiniseen fan serviceen. Muuttumisen jälkeen hänellä on jonkinlainen uusi asuste joka sitten tekee tästä jotenkin tyttöjen asian.

Himeno Awayuki on tämän sarjan taikatyttö. Hänen maaginen voimansa tulee sitä kautta että hän fuusioituu "Leafe Knightsien" kanssa. Nämä ovat miespuoleisia ritareita. Himenon (jota kutsutaan sarjassa etunimeltä joten niin teen minäkin) maailma muistuttaa siis jossain määrin "Kapteeni Planeettaa", tosin sillä erotuksella että "Kapteeni Planeetassa" elementtejä on vähemmän ja taiat tehdään sormusten avulla. Ja Himenolla ei ole "kaikki fuusioituu" -tyylistä supermuotoa. Ja Himenon transformaatio on enemmän tai vähemmän seksualistettu. On vaikeaa sanoa miten siihen pitäisi suhtautua, mielipiteet ovat monenlaisia.

Merkittäväksi tämän tekee se, että sarja on hyvin vaikea luokitella totuttujen feminististen konventioiden kautta.
1: Naisasiaa ajaa tietenkin se, että sankari on ylipäätään nainen. Kun tässä päihitetään erilaisia demoneita varsin fyysisesti - ja Himeno on arjessaankin karateka - tämä korostuu.
2: Toisaalta sarjassa naiseus sidotaan hyvin normatiiviseen mekkojen ja pukujen maailmaan jossa naissankari täyttää ulkonäöltään ja mieltymyksiltään tietyt kawaii-tyttömäiset piirteet. Joka vieraannuttaa monia feministejä koska se korostaa heteronormatiivista mallia jossa sukupuolten välillä on olennaisia eroja. (Mikä ei tosin tee siitä ei-feminististä.)
3: Kolmanneksi se korostaa että nainen jotenkin täydentyy miehellä. Että nainen jotenkin essentiaalisesti tarvitsee miehen saavuttaakseen potentiaalinsa. Tämä on jokseenkin häiritsevä asia. Parisuhdefiksoitumista ei tietenkään auta se, että transformaatio on symboliikaltaan ja muutenkin varsin seksualisoitu. Ja se, että sarjassa on seitsemän komeaa ritaria - joista pari on peräti alaikäistä - nostaa tämän tematiikan hyvin häiritsevälle tasolle tavoilla joka ei taatusti viehätä konservatiivia eikä liberaalia. Toki monogamisuuteen painotetaan siinä mielessä että erityistä romantiikkaa kohdistetaan Hayate -nimiseen tuulen ritariin. Joka on hyvin Laasasen ihanteisiin osuva hahmo. Ärtyisä, häijy ja aggressiivisesti suojeleva. (Siis vähän kuin minä. Mikä tekee sarjan seuraamisesta saatanan ärsyttävää!) Tätä viestiä toki laimennetaan sillä että sarjassa nähdään myös "itsensä kanssa transformaatio", jonka seksuaaliseettiset tulkinnat ja siihen liittyvät kysymykset jätän lukijalle. Nähdäkseni se kuitenkin tarkoittaa tässä yhteydessä enemmän sitä että kenties miestä ei tarvita niin paljoa mihinkään kuin siihen että tässä oltaisiin jotenkin tasa-arvoisesti liikenteessä. Sillä seuraava kohta.
4: Neljänneksi se on jossain määrin hyvin telaketjufeministinen. Se on vähän kuin käänteistä sovinismia ; Jos katsotaan ritarien roolia voidaan huomata että he ovat pelkästään välineitä. "Prétearissa" transformaatiota voidaan tehdä kenen kanssa vain. Oleellista on myös tiedostaa että ritarit muuttuvat konkreettisesti välineiksi. Heidän metafyysinen essenssinsä on sitä että Himeno saa esimerkiksi miekan, kilpiä tai voi ampua ritarin elementin mukaisia taikaiskuja. Ja kun hän esimerkiksi torjuu iskuja kilvellä, ritari vahingoittuu hieman prosessissa. Miehen tehtävä on siis vain antaa naiselle resurssit jotta nainen voi toteuttaa omaa potentiaaliaan. He ovat pelkästään välineitä. Jotka voidaan kenties korvata itsekseenkin, toisella tavalla, joten he eivät ole korvaamattomia välineitä siinä mielessä että heidät voidaan (a) vaihtaa toiseen mieheen (b) ratkaista ilman ketään miestä.

Tätä tulkintaa ei toki kannata ottaa liian tiukasti. Sillä minun tulkintamaailmassani Disneyn piirretytkin näyttävät omituiselta. "Lumikki" kertoo siitä miten puumanainen kohtaa iän ja yhteiskunnan ulkonäkövaatimukset ja alkaa kilpailemaan ulkonäkökysymyksissä nuoren naisen kanssa. Ja tämän ulkonäkökiistan pyörteisiin vedetään sitten paljon miehiä, erityisesti ne seitsemän kehitykseltään poikkeavaa tyyppiä jotka nuorempi nainen friendzonettaa, ilmeisesti päteäkseen omilla avuillaan. Ja "Pieni merenneito" kertoo taas siitä että nuori hölmö tyttö ensin myy oman itseilmaisuvälineensä, äänensä, saadakseen korvaukseksi fyysisyyttä korostavat jalat. Eikä tämän jälkeen ymmärrä mitä "sopimusrikkomus" tarkoittaa.

Mutta tästä huolimatta esitän että "Prétearin" maailmassa 16 vuotias naiseksi kasvava tyttö on ytimessä. Ja tässä tytöstä naiseksi kasvamisessa on tärkeintä tiedostaa että miehet ovat välineitä jotka voidaan vaihtaa toiseen lennosta tarvittaessa. Ja ritarien valinnassa tärkeää on se, että heistä saadaan piirrettyä söpöjä chibikerubeja joilla on pylly. (No, pylly on minunkin kehutuin ruumiinosani, joten pyllyn tärkeyttä ei kannata väheksyä.)

Nero

Haluatteko tietää miltä näyttää älykäs ihminen? No minäpä kerron.

Lähdetään fysiologiasta. Se auttaa älykkyyden tunnistamisessa. Mutta ei sillä tavalla kuin monet luulevat. Eli että kaunis ei voisi olla älykäs. Kyllä voi. Mutta silti älykkyys voidaan nähdä ulkonäöstä päällepäin!

Ihmisillä on korvatorvet. Ne lähtevät nielusta ja menevät sieltä korvaan. Ne avautuvat tärykalvon viereen. Tätä ominaisuutta käytetään paljon, esimerkiksi lentokoneissa nieleskely tasaa paineet korvista tämän korvatorven avulla. Paine -ero tärykalvon molemmin puolin tasaantuu.

Sitten itse asiaan, joka lähtee korvatorvista. Joskus ihminen on juhlissa. Hänelle tulee puhelu jossa hänen täytyy kuunnella puhelua. Tässä tilanteessa on haaste. Sillä korvissa ei ole samanlaista ominaisuutta kuin silmissä. Katsetta voi kohdistaa. Korvaan taas menee kaikki äänisaaste samaan kasaan. Sitä voi kontrolloida hieman. Laittaa puhelinta lähelle. Mutta jossain vaiheessa metelissä tulee ongelma. Kännykkää ei voi tunkea korvaan. Ja vaikka voisikin, pitäisi ulkopuoliset äänet tukkia vaikka sormella. Molemmat eivät onnistu samanaikaisesti. (Kokeile vaikka!)

Mutta korvatorvet pelastavat. Ne ovat ratkaisu ongelmaan. Mutta vain nero keksii tämän! Ratkaisu perustuu siihen että ne vain täytyy avata. Pitää vaikka sormilla sieraimista ja varovaisesti puhaltaa ja sitten nielaista. Korvatorvet avautuvat näin. Sitten vain laitetaan kännykän kuulokeosa (normaalisti lähellä korvaa) suuhun. Laitetaan suu kiinni, pidetään kännykästä hampailla ja kiedotaan huulet siihen ympärille. Sitten vaan sormet korviin. Ja kuulet mitä he sanovat puhelimeesi. Sillä huulet eristävät ulkoisen melun ja korvatorvet vievät ilman värähtelyn suoraan korviin.

Ja mikä miellyttävintä, tavallisesti ihmiset puhuvat ihan liikaa. Tämä asetelma pakottaa kuuntelemaan ystävää puhelimessa. Edes kerran. Tämä on sivistynyttä, eli tapa ratkaisee paitsi kuulemisen niin myös yleisen käytöstapoihin liittyvän ongelman!

Nyt siis tiedät miltä älykäs ihminen näyttää. Hän on se tyyppi joka kulkee ympäriinsä kännykkä suussa ja sormet korvissa. Tunnistat jatkossa nerot jo kaukaa!

Tekikö Saddam Husseinin näköinen mies Movemberista feminismiä?

Movember on jokavuotinen marraskuinen hyväntekeväisyyskampanja. Sen ideana on kasvattaa viiksiä koko kuukausi ja ajaa ne sitten pois. Rahaa vastaan. Tempausten varat käytetään eturauhassyöpää vastaan taistelemiseen. Kampanja on järjetön, kuten monet muutkin hyväntekeväisyyskampanjat. Mutta ei se mitään. Sen alkulähteenä on Tom Betts joka on kertonut että kampanja sai kipinänsä baarissa tehdystä vedosta.

Kaiken kaikkiaan tyhmästä vedosta on siis kasvanut jonkinlainen maailmanlaajuinen kiristyskampanja jossa moni tekee rikoksen estetiikkaa ja tyylitajua vastaan. Viikset ovat ulkonäköasia. Mutta kenties tämä on tarpeen.

Movemberista on tullut kuitenkin jossain määrin miehille vastaava symboli kuin mitä rintasyöpänauhat ovat monille naisille. Se symbolisoi jotenkin ovelasti koko sukupuolta. Se on "miesasiamiesten" suosima kampanja. "Movember, a campaign in which men grow facial hair for a month, taps into a feeling among some men that male diseases like prostate and testicular cancer are not taken as seriously as women's." Mutta kun olemme jo maailmassa jossa viikset rinnastuvat sukuelinsairauteen, olemme antaneet periksi löyhille assosiaatioille. Mutta ei tässä mitään ; pelättyä sovinismia tässä on vaikeaa nähdä. Etenkään kun moni miesasiamies kannattaa tasa-arvoa eikä hae mitään kovin erikoista. Kun maskulinisti selittää että "All men are worthy of respect. We don't believe in cultural definitions of men" on vaikeaa nähdä tätä oikein muussa kuin feministisessä tai profeministisessä kulmassa. Tai jos voi nähdä näiden käsitteiden ulkopuolella jotenkin niin silti se on vähintään heteronormatiivisuutta vastaan.

Mehdi Sadaghdar, jonka youtubevideon laitoin alkuun, teki Movemberiin komediallisen käänteen. Hän teki viiksien ajelusta performanssin. Peräti hyvin äijäilylle tyypillisen performanssin. Sellaisen "Extreme Duudsonit" tai "Jackass" -temppuilun joka mielikuvissa nähdään nimenomaan miestyhmäilynä. Kuitenkin itse viesti voidaan nähdä (pro)feministisenä. Hän nimittäin ajoi viiksiään sellaisilla keinoilla joita naiset käyttävät säärikarvojensa ajeluun. Näkökulmassa lähestytään sitä että yritetään lähestyä asiaa vaikka tiettyjä biologisia ruumiinrakenteellisia eroja onkin. Pidän tätä hyvänä keinona lähestyä ongelmia ja nähdä niitä toisenkin kannalta. Ja kun tästä tehdään miehistä sankaroitumista - sillä pöljällä tavalla jolla se sitä on - kunnioitus siirtyy myös naisille.

Viiksien ulkonäkökulma voidaankin tätä kautta siirtää johonkin muualle. Eli naisten säärikarvoihin. Säärikarvojen kohdalla on itse asiassa melko paljon feminististä keskustelua. Kysymys on siitä että paljonko kipua ja tuskaa ulkonäköä vastaan on pakko laittaa. Asioita yhdistää se, että viikset vaikuttavat. Naiset ovat minun kohdallani joskus valittaneet asiasta, etenkin kun oli nuorempana jolloin ympäristössäni oli sellaisia naisia joilla oli kiinnostusta ja valtaa tämänlaisiin yksityiskohtiin. (Sittemmin viikseni ovat vaikuttaneet lähinnä kauppa-asioinnissa saamaani asiakaspalveluun.) Viikset voivat olla tyylittömiä, rumia tai viestivät kalapuikkopervoja mielikuvia. Viikset voivat vaivata suutelussa ja muissa vastaavissa mutta tässä yhteydessä nimeltä mainitsemattomissa askareissa. Viikset luovat ensivaikutelman.

Säärikarvoissa onkin kyse vähän samasta asiasta.

Kuinka suuresta osasta ei-pornoa halutaan tehdä sellaista

Taidemaalarit ovat varmasti kautta aikojen olleet vaikeuksissa sen kanssa mikä on taidetta ja mikä erotiikkaa tai peräti pornoa. Tästä ääripäinä on renessanssiylimys joka tilaa maalauksen jossa on tarkoituksellista alastomuutta, jolloin taiteilija haluaa kenties tehdä taidetta mutta tilaaja määrää sisältöön itselleen jotain joka on vähintään hyvin lähellä pornografista materiaalia. Tai sitten taiteilija haluaa tehdä taidetta mutta tilaaja on joku vähän niuhompi renessanssipaavi joka pitää vaikkapa alastomuusasioita paheellisina ja syntisinä.

Mutta asialla on konkreettisempiakin ulottuvuuksia. Sellaisia jotka eivät jää enää jonkun taidekriitikon ja filosofisen luokittelijan maailmaan. Vaan jonain joka vaikuttaa jopa relevantimpiin maailmanasioihin kuin kirjaston luokitusnumeroon. (Joka on konkreettinen ja yllättävän tärkeä asia.) Sellaiseen joka teoriassa saattaa vaikuttaa hyvinkin laajasti siihen mitä ihmiset voivat jatkossa tehdä ja miten häntä kohdellaan tämän jälkeen.

Itse näkisin että maailmassa on olemassa "yhteiskunnan seksualisoitumista" koskeva käsite. Jossa on kaksi puolta. Ensimmäinen on se, että erilaista vähäpukeista ja sisällöltään seksuaalista materiaalia on hyvin paljon saatavilla. Toinen taas on se, että moni normaali ja eiseksuaalinen asia väännetään seksuaaliseksi. Esimerkiksi äitien imetys on aikaisemmin aivan varmasti ollut normaalia ; Ei ole ollut mitään tutteleita ja vauvat on ruokittava. Nykyisin se koetaan hyvinkin helposti rinnan näyttämisenä, joka taas nähdään erotisoituna. ; Suomessa on toinenkin yhteys joka näyttää olevan erotisoitumassa. Nimittäin sauna.

Eräs facebookystäväni (omituinen käsite, myönnän) on ottanut osaa hyväntekeväisyyskalenteriin joka on sauna -aiheinen. Se ei ole sisällöltään eroottinen. Mutta siinä on aiheen vuoksi alastomuutta. Toki rajatusti. Mistään rintojen heiluttelusta ei ole kysymys. Mutta toisaalta juuri tämä tuottaa jossain määrin ongelmia. Koska sitten näin tämän em. facebookystäväni alasti, tein kuten jokainen kunnollinen mies tekee nähdessään sievän naisen paljasta pintaa internetissä. Eli kirjoittaa aiheesta kommenttia privaatisti.

En ole tässä mikään moralistikukkahattusetä. Tai ainakaan en kovin vahvasti. Luonnollisesti toivon hyvää onnea hyväntekeväisyyskalenterille. En koe myöskään että pornoa tai erotiikkaa itsenään tarvitsisi kieltää. En paheksu ihmistä sen vuoksi että hän riisuu hyväntekeväisyyden puolesta. En edes silloin kun se on selvästi tätä mainittua saunakalenteria erotisoidumpaa - kuten monesti näkee turkista vastustavissa kampanjoissa joissa alastomia naisia käytetään huomionherättäjinä.

Saunan eiseksuaalinen luonne on nimittäin jotain joka on siitä hankala että se on hyvin helppoa erotisoida ja seksualisoida kysymättä ihmiseltä itseltään lupaa. Konteksti on hyvin helppoa häivyttää. Tämä liittyy oleellisesti siihen mistä kirjoitin aikaisemmin. ; En pitänyt julkkisten vuodettujen eroottisten kuvien katselemista sopivana. Sen sijaan korostin että ammattilaisten tekemä porno on - jos ei täysin eettistä niin ainakin huomattavasti vähemmän epäeettistä - koska kuvatut ovat antaneet luvan siihen että heidän kuviaan käytetään juuri tämänlaisessa kontekstissa.

Koska saunakalenteri oli selkeästi ei-eroottinen on siinä riskejä tämänlaisiin ongelmiin. "Rehti eroottinen kuva" on siitä suora että konteksti on selvä. Ja tässä mielessä kuva on selvästi tiettyyn tarkoitukseen tehty ja sitä on mahdollista käyttää sellaiseen. Mutta koska kyseessä ei ole eroottinen kuva joka olisi tehty sellaiseksi, on riskinä se että kuvaa käytetään johonkin jota varten ei ole annettu lupaa ei niin kuvaajalta kuin ennen kaikkea kuvatulta mallilta (tai kuvassa olevalta kohteelta, tai ihmiseltä, miten tämän sitten haluaakin ilmaista). Alastomuus on helpohkoa viedä pois kontekstista. Ja tämä on se ongelma ja riski.

Esitinkin kampanjaan esittäneelle kysymyksen siitä että mitä jos hänen kuvaansa käytetään jollain kamalalla tavalla. Enkä tässä tarkoita sitä että joku teinipoika masturboi kalenterikuvan päälle, vaan siitä että jos joku vaikka ottaa kuvan talteen ja se vuotaa julkisuuteen ennen vaikka presidentinvaalikampanjoita. Kuvana josta on vaikka taktisella rajauksella ja kalenterikontekstin hämärtämisellä tehdään skandaali jossa tämä henkilö sitten on joku jolla on "kyseenalainen ja irstas menneisyys". Tämä konteksti olisi tietysti valehtelua. Mutta se olisi melko helppoa tehdä.

Ja tiedän että jos tämänlainen tilanne sattuu osumaan omalle kohdalle niin se iskee yllättävän vahvasti.
1: Yhdessä aikaisemmassa työpaikassani eräs nuori nainen oli ollut aivan oikeissa eroottisissa kuvissa. Nämä kuvat eivät olleet mitään merkittävän rajua materiaalia ja kohtuullisen hyvällä maulla tehtyjä. Kun tieto asiasta työpaikalla levisi kädestä käteen kiertävien kuvien kautta, nuori nainen sai tietysti kohdata ilmeitä ja katseita. Joiden syyn hän joko tiesi tai sitten ei. Sosiaalinen asenne oli varmasti raskasta kantaa. Olin vihainen hänen puolestaan. En sääli sitä että jollain riittää kehoa tämänlaisiin kuviin. Mutta paheksun siitä että mahdollisesti palkan tai seikkailun takia takia tehdystä projektista tehdään jonkinlainen ihmistä luokittava ansa. En ole mikään kovin ihana ihminen, mutta on jokin raja jolla ihmistä saa kohdella ja missä ei.
2: Samoin pornokuvaistaminen on muutenkin ase. Puolisoni kohtasi tätä koulussa kun hänen naamaansa leikkaa-liimattiin ammattilaispornonäyttelijöiden vartaloihin ja pistettiin koulun oppilaiden parissa kiertoon. Oli selvää että tämä iski sekä itsetuntoon että vaikutti ammatissa tarvittavaan karismaan ja auktoriteettiin. Tämänlaisesta tempusta olin sen verran vihainen että en vieläkään tiedä tekijän sukunimeä. Etunimen tiedän. Sukunimen paljastuminen saattaisi olla vakavahenkisen kaksintaistelun paikka.

Oikeastaan tässä saunakuvassa ongelmana onkin oikeastaan juuri se että vaikka sukupuolella, iällä ja ulkonäöllä ei pitäisi tämänlaisissa asioissa olla jotain merkitystä, sillä ei ole. ; Minä miehenä ja korkeintaan kohtuullisen näköisenä voisin patsastella aivan umpimunasillani samassa kalenterissa ja tätä kuvaa ei kukaan missään ikinä väittäisi pornografiseksi menettämättä kasvojaan. (Olen toki tällä hetkellä komeimmillani ikinä, mutta se johtuu enimmäkseen siitä että olin karsean näköinen teini.) Mutta kun nuori sievä nainen on paljon tätä rajatummin ja vähemmän paljastavasti kuvassa, on riski tämänlaiseen olemassa. Tasa-arvoisessa maailmassa jossa sukupuolia kohdeltaisiin tekojensa mukaan tätä ei tapahtuisi. Mutta tässä kohden on selvästi olemassa jokin hyvin relevantti ero.

Facebookystäväni oli toki siinä rohkea että hän esitti että hän ei murehdi tämänlaisista asioista. Koska hän ei tee väärin vaan oikein. Ja jos pelkää mahdollisia ongelmia ei oikein saa tehtyä mitään. Että internet on vähän kuin ase, että aseet eivät tapa ihmisiä vaan ihmisten intentiot. Hän on tässä mielessä rohkeampi kuin minä. Enkä tarkoita rohkeudella sitä eroottisissa kuvissa käytettyä rohkeutta. Vaan sellaista ns. aitoa rohkeutta. Ilman tämänlaista rohkeutta meillä olisi tarjolla vain riskitöntä taidetta ja riskittömiä projekteja. Ilman tämänlaista rohkeutta ei tarvittaisi lainkaan perinteistä sensuuria koska kaikki hoitaisivat kaiken ennakkosensuurilla.

Yhden naisen vapautusrintama

"Assassins Creed III:Liberation" ilmestyi alun perin PlayStation Vitalle, eli laitteelle jota en omista. Tänä vuonna siitä on kuitenkin tehty myös PS3 -versio. Grafiikat oli luonnollisesti hiottu tätä kautta hienommiksi. Tämä "itsenäinen ei jatko -osa" jossa on eri sankari, eri paikat, eri pääjuoni ja kaikki muukin kuin varsinaisessa ACIII:ssa, oli kohtuullisen mielenkiintoinen pelattava.

Se oli toki pieni. Vita -tausta näkyy. New Orleansin kartta on pieni. New Orleans on pieni. Bayou - jota ei ole pelisarjan muista paikoista poiketen sidottu maantieteellisesti sen tarkemmin kuin joksikin suoalueeksi jossakin Louisianassa - on hieman suurempi mutta sekin on pieni. Ja siellä on huomattavan vähän erilaisia metsän petoja ja muita eläimiä jotka ACIII olivat tärkeässä roolissa. Chichen Itza on sitten järkyttävän pieni. Tosin tätä aluetta on koostettu muutamalla aivan normaalikokoisella hyppimisluolastolla jotka jatkavat ACII aloittamaa maantieteellisten "kolmiulotteisten hyppypelien" malliin rakennettujen haasteiden perinnettä.

Mutta muutoin peli on hauska. Tavallaan pieni koko on tässä jopa eduksi. Peli ajaa pääasiassa tarinaa. Keräily ja kiertely on jouhevaa pienissä maastoissa, eikä ACII kotkansulkien kokoamisen painajaista ole toistettu. Haasteet ovat tehtävän kokoisia, eivätkä vain jotain jotka syövät vuorokausia elämästä. Itse asiassa pelasin koko pelin läpi varsin nopeasti. (Pelitunteja ei kasautunut kuin ehkä jotain reilut parikymmentä, mutta ne olivat hyviä pelitunteja.)

Liberation oli selvästi ohjelmoitu hyvin paljon ACIII peruselementtien päälle. Tämä oli jossain määrin häiritsevää sillä myös ACIII liikkumiseen liittyvät kummalliset häiriöt olivat läsnä. Jos hahmo jää kökkimään koska ohjausjärjestelmä ei tiedä mitä pitää tehdä, se on huvittavaa jos ollaan siirtymässä. Mutta häiritsevää jos kyseessä on pakenemistilanne tai ennen kaikkea ajastettu jahti jossa pitää kulkea enemmän tai enemmän haasteellisia ratoja lyhyessä ajassa. Näitä stoppeja tapahtuu, ja ne lisäävät peliin haastetta. Taistelumekaniikka ja tekniikat olivat myös tuttuja ACIII:sta.

Onneksi sankarille oli sentään ohjelmoitu omanlaisensa kävely ja juoksutyylit. Tässä mielessä muutokset olivat marginaalisia ja naissankari ei tavallaan merkitsisi mitään. Ja tämä on merkittävää sillä Aveline on nainen. Ja tämä on huomioitu pelissä.

Muutoin koko peli on kaiken kaikkiaan jotain sellaista jota Anita Sarkeesian tuskin tuo materiaalissaan esiin. Peli nimittäin tekee paljon enemmän kuin asettaa peliin naissankarin ; Useinhan naisia otetaan pelihahmoiksi sellaisella hieman häiritsevällä tavalla joka on tullut tutuksi "Bayonettassa". Eli tarjolla olisi mahdollisuus antaa tissi-iloa miespelaajille. Tätä ei ole tarjolla. Avelinen pukeutuminen ei noudata perinteistä tyttöhaarniskan lakia jossa panssarointi suojaa sitä paremmin mitä vähemmän sitä on. (Joka on käsittämätön mutta läsnä älyttömän monessa pelissä.)

Peli oli itse asiassa mekaniikaltaan varsin kantaaottava. Taidot eivät eroa kovinkaan paljon miesassassiinejen vastaavasta. Samat kiipeilyt ja varastelut tehdään. (Tämä kaavamaisuus on monista pelisarjan heikkous. Minä tykkään tehdä samoja asioita kunnes ne menevät hyvin. Se on meditatiivista.) Avelinen ainut "uusi ase", ruoska on käytännössä Connorin ropedart joka ei kulu käytössä. (Ja ropedart oli ns. ylimunchausta jo silloin kun sen käyttömääriä rajoitettiin.) Taistelumekaniikka on hyvin tuttua ja jos on pärjännyt entisillä assassiineilla niin naissankarilla saa vedettyä aivan kaikkia turpaan aivan samalla tahdilla. (Ellei enemmän, koska ruoska.)

Mutta Liberationissa on toisaalta avoimena se mikä ACII eri versioissa oli piilotettuna. Ezion sisar hoiti salamurhaajien talousasiat siten että Ezio lähinnä avasi kauppoja ja sai varoja käyttöönsä. Tässä jokainen kauppa on tehtävä itse. Kaupankäyminen onkin mielenkiintoista, siinä kun pelataan sekä sen kanssa että eri paikat tuottavat eri asioita ja tarve tuotteilla on aivan muualla. Joskus tavaroiden siirto kokee myöhästymistä, joskus niitä kohtaa ryöstely ja joskus kauppatavara jää pitkäksi ajaksi lojumaan satamaan ennen kuin se menee kaupaksi. Tämä opettaa varsin nopeasti hajautettujen järjestelmien hyödyn. (Jouduin yhdessä vaiheessa puille paljaille kun ostin isoimman laivan jonka peli sallii ja latasin sen täyteen kalleimpia mausteita. Arvatkaa ryöstettiinkö tämä vaikka luvattiin vain hyvin pientä riskiä tälle? Ei kaikkia munia yhteen koriin!) Avelinen kaupankäyntikyvyt ovat paremmat kuin yhdelläkään toisella sarjan sankareista. Tämä ei luultavasti halveksu naista. (Tosin en tiedä onko kaupankäyntiketkun taito vähän sama kuin sankarista tehtäisiin mestarillinen verovirkailija tai matkalippujen tarkistaja. Väittäisin että ei.)

Kuitenkin tärkein osa oli rooliasuissa ja siinä miten pelisarja erosi sarjan muista peleistä. Moni on moittinut pelin rooliasuratkaisua. Että se tekisi jonkinlaisen skitsofreenisen tunnelman. Että siinä vaihdettaisiin persoonaa. Kuitenkin tämä rajoite on ymmärrettävissä sitä kautta että mitä yhteiskunta odottaa ja vaatii naisilta ja muunlaisilta ihmisiltä. (Sekä sitä että hame rajoittaa liikkumista.)
1: Perinteisissä pelisarjan osissa aseistettu mies ei herätä huolia. Mutta kun Aveline laittaa assassiinirooliasunsa päälle hän on aseistettu nainen ja lähtökohtaisesti epäilyttävä. Tämä vaikuttaa pelaamisstrategiaan syvästi.
2: Jos tehtävänä on tehdä jotain hienovaraisempaa, on järkevämpää valita hienon neidin asu. Tällöin ei herätä oikeastaan mitään huomiota ja lainvalvojat eivät tarkkaile puuhia. Mutta sitten hameessa ei voi kiivetä, ja mukaan saa vähiten erilaisia aseita ikinä. (Vaikka tarjolla on nerokas sateenvarjo jonka avulla myrkyttää ihmisiä, sen lataaminen ja käyttäminen on hirvittävän hidasta.) Tässä asussa ärsyttävimpiä on kuitenkin se, että jos yrität vaikka viattomasti vakoilla-shankata pahaa temppeliherraa, niin jos viattomalla matkallasi katua pitkin vastaan tulee tietynlaisia miesporukoita, nämä huutelevat hävyttömyyksiä ja tarttuvat hihoista ja reuhtovat ja koskettelevat. Joka voi johtaa inhottaviin seksuaalisen häirinnän tunteisiin. Tai siihen että temppeliherra huomaa vakoilusi. Näitä sovinistipaskiaisia olisi miellyttävää kastroida, mutta pelimoottori ei salli tätä. (Niitä voi kuitenkin shankata.)
3: Jos tarkoituksena on päästä kiipeämään paikkoihin ja kannettua edes minimaalista määrää aseistusta ja tarvitaan kykyä piiloutua ihmismassoihin, on orjan asuvalinta käytännöllinen. Mukaan saa jopa hivenen aseistusta. Tässä ongelmana on kuitenkin se, että kaikki vähänkin poikkeuksellinen - kuten ohikulkijan tönäisy tai juokseminen julkisilla paikoilla - kasvattavat epäilyttävyyttä. Käytännössä orjan asu on pidemmän päälle kamala siinä mielessä että jos "notorietyä" ei ole koko ajan viilaamassa, on vain ajan kysymys milloin joku on kimpussasi.

Kaiken kaikkiaan tämä vaihtelevuus tekee pelaamiseen muutaman muutoksen (a) Itse asiassa Avelinella saa tehtyä paljon asioita, jopa enemmän kuin muilla assassiineilla (b) koska toimintoja on vähemmän on niiden tekeminen helpompaa kun voidaan spesialisoitua niihin (c) koko ajan on sellainen tunne että tässä rajoitetaan omaa toimintaa aivan älyttömästi. Olisi helppoa syyttää pelimoottoria. Mutta on kenties tarinankerronnallisesti hedelmällisempää syyttää ympäröivää yhteiskuntaa. Sitä miten he kohtelevat naisia eri lailla kuin miehiä. Ja miten he kohtelevat rikkaita eri lailla kuin köyhiä.

Emansipaation asiaa ajanee myöskin se, että peli on rakennettu hyvin erikoisella juonirakenteella. Abstergo Industry ei näytä suoraa tietoa jonkun perimästä, vaan se esittää tästä jollain menetelmällä käsiteltyä versiota. Johon sitten saadaan peliin piilotettujen kohtien jälkeen kaivettua esiin se mitä siinä on oikeasti tapahtunut. Tapahtumia on yleensä editoitu niin että kohtia on jätetty pois. Nämä näkyvät alkuperäisessäkin juonessa pieninä häiriöinä. Ja siksi pelin voi itse asiassa pelata läpi ilman että tiedostaa että siinä on oikeasti isompikin sisältö. Pääjuoni aukeaa täydellisesti vasta kun kaikki nämä piilotetut datat on löydetty. Ja sen kanssa peliä on mielenkiintoista seurata koska siinä on esimerkiksi kahdet erilaiset lopputekstit. (Ensimmäiset koostuvat esimerkiksi pelisarjasta tuttujen Abstergo Industryn temppeliherroista. Mikä ei tietysti kiinnitä huomiota ellei ole sarjan paatunut fani. Tai siksi että lopputekstit eivät keskimäärin kiinnosta ketään hittojakaan.) Varsinaiset täydet lopputekstit ovat siis jotain joka pitää erikseen avata, mikä lienee peliteollisuudessa kohtuu harvinaista. (Vaikka pelejä tiettävästi pelataankin läpi yllättävän harvoin.) Avelinen tarinakin on otettu haltuun. Nainen ei ole kuoltuaankaan vapaa vaan hänen historiansa ja elämänsä manipuloidaan haluttuun muottiin. (Templariversiossa Aveline oppii assassiinien tien virheet ja kääntyy temppeliherraksi, kokoversiossa Aveline on templareihin soluttautunut assassiini. Kaksoisagenttitwist ei ole luova mutta on se silti vähän kiinnostava.)

Rakenne on siitäkin perusteltu että vaikka päähenkilö onkin nainen - ja emansipaatiokysymyskin vilahtaa esimerkiksi perinnönjakokysymyksissä ja muutoinkin - esille on pelin pääasiallinen aihe orjuus. Peli käsittelee pääjuonensa kautta nimenomaan yhteiskunnan, rodun ja luokkaerojen kysymyksiä. Pelissä temppeliherrat ovat pahoja koska he ovat ajamassa orjuutta. (Avelinen rooli on tässä mielenkiintoinen koska valtaosan pelistä temppeliherrojen johto itse asiassa kannattaa Avelinen toimia, koska tämä heidän mielestään puhdistaa heidän liikettään mädistä omenista. Oikeasti. Paha templaräitipuoli sanoo asian aivan itse.)

Eksplisiittisenä viestinä peli jatkaa siitä kysymyksestä minkä AC:III Connor sanoi ääneen. Kun kerran tässä taistellaan vapaudesta, niin miksi kyseessä on valkonaamat, miksi ei muisteta orjia ja intiaaneja. Tässä on kysymys nimenomaan orjista. Sen lisäksi se esittää vahvan implisiittisen viestin siitä että miksi muistaa rotu mutta unohtaa sukupuoli.

Kissojen suosiosta

Kirjoitin Uuden Suomen vapaavuoron puolelle pienen, muutaman irtovitsin sisältävän, jutun kissoista. (Vitsitkin olivat blogiini kirjoittamista irtovitsestä uudelleenkoostettu kokonaisuus, koska tuo palsta nyt on sellainen mitä päivitän koska haluan keskittää yhteen paikkaan juttujani jotka on tehty jo valmiiksi aiemmin.) En ollut lainkaan yllättynyt siitä että se sai kohtuu hyvin lukijoita nopeasti. Sillä se oli kissoista. Ja siinä on myös sievä kuva.

Kissat pärjäväät internetissä. Ja tämä ei ole sattumaa. Voidaan sanoa että kissat eivät ole kenties täydellisiä lemmikkejä, kuten koirat, mutta ne ovat täydellisen viihdyttäviä, toisin kuin koirat. Kissat ovat valloittavia. Jopa silloin kun niillä on vakava lukihäiriö ja ne kaipaavat juustohampurilaisia.

Kissoilla on juuri sopivia ominaisuuksia että ne vetoaisivat ihmisiin. Siinä missä koirat ovat domestikoituneet hyödyttämään ihmistä, kissat ovat viihdetähtiä enemmänkin luonnostaan. Osa niiden valloittavista piirteistä koskee juuri sitä että ne oikeastaan ovat aika huonoja lemmikkejä. (Jos hyvällä lemmikillä tarkoitetaan helppoutta ja hallittavuutta ja sosiaalisuutta ja silitettävyyttä.)

Kissat ovat suloisia.

Ja tämä ei ole subjektiivinen mielipide, vaan nojaa hyvin tietynlaiseen suloisuuteen. Kissoilla on paljon neoteenisia piirteitä. Suuret, pyöreät, silmät, pieni nenä, suhteellisen pyöreä naama. Nämä ovat piirteitä jotka ovat ihmisvauvoilla. Voidaankin sanoa että ultimaattisina K -strategioijina ihmiselle on evolutiivisesti hyödyllistä pitää vauvoistaan, ihastella niitä ja olla ylipäätään tappamatta näitä nurkissa pyöriviä ja kuolaavia pikku häiriköitä.

Kissojen pitämisestä ei ole geneettistä hyötyä. Mutta evoluutio onkin täynnä sivutuotteita. Se, että jostain piirteestä on enemmän hyötyä kuin haittaa johtaa sen yleistymiseen. Ei se, että se pätee positiivisena joka ikisessä tapauksessa. (Hyvä muistutus niille joista uskonnon yleisyys tarkoittaisi sitä että siitä väistämättä olisi hyötyä "koska muutoin evoluutio olisi karsinut uskonnollisuuspiirteen ihmiskunnasta". En tiedä mikä evoluutio heillä on mielessään, ei ainakaan se biologiasta tuttu evoluutio.) Kissojen neoteeniset piirteet ovat ihmisille ylinormaali ärsyke. (Joka ei tarkoita sitä että kissat olisivat ärsyttäviä. Tai, monesti ne ovat. Mutta ylinormaali ärsyke koskee reagointia noin yleisemmin.)
1: Piirrettyjen tekijät ja lelujen valmistajat käyttävät tätä samaa ihmisten ominaisuutta hyväkseen. Lelujen ja piirrossankareiden pyöreät muodot ja suuret silmät eivät ole sellaisia vahingossa. ; Jossain mielessä bronyjen kannalta voi olla kiusallista tajuta, että he luulevat pitävänsä vain hauskoista pienistä hevosista ja ystävyyden taijasta, mutta osittain takana on se, että näissä on neoteenisia piirteitä jotka tuottavat ylinormaalin ärsykkeen. Jossain mielessä bronyt siis sekoittavat hyvin perustavalla tavalla pikkuponit omiin lapsiinsa. Tämä on kieltämättä häiritsevä ajatus.

Neotenian voi huomata siitäkin, että ihmiset lepertelevät eläimille. Tämä on minullekin hieman arka asia. En yleisesti pidä ihmisistä. Mutta eläimet ovat aivan toinen asia. En yleensä ilahdu ruuhkajunassa että "kiva nähdä ihmistä". Mutta jos koira tai kissa tulee vaunuun se on aina kiinnostavaa. Vähäisessä määrin kommunikoin vapaaehtoisesti myös vauvojen kanssa. Sitten kun 3 vuotta tulee täyteen ja ihminen alkaa käyttäytymään ihmismäisesti ja kykenee jallittamaan minua, kiinnostus heihin lakkaa. Käytännössä tyystin. (Daniil Harms fantasioi siitä että leikki-ikäisiin lapsiin voi istuttaa jäykkäkouristuksen että nämä olisivat hiljaa. En voi moittia häntä.)

Lepertelylle on englannissa "baby talk" -nimitys. Ja nimitys on osuva. Käytämme sitä myös lasten kanssa. Ja teemme tämän aivan luonnostaan. Asia on kiinnostava, koska minun lapsuudessani mammat tiesivät hiekkalaatikolla että lapsille pitää puhua selkeästi. Lepertelyä tuli välttää jotta lapset oppisivat puhumaan kunnolla. Psykologia on näyttänyt tämän teorian vääräksi. Leperrellessä nimittäin käytetään hitaampaa puhetahtia ja yksinkertaisempia lauseita. Ja vauva kiinnittää niihin paremmin huomiota ja oppii kielen. On helpompaa oppia puhumaan ensin yksinkertaisesti ja väärin. Ja vasta tästä päästään sitten "puhumaan kunnolla". Koska eläimillä on neoteenisia piirteitä, vääristyy ajatuksemme niidenkin kohdalla. Siksi lepertelemme kissoille.
1: Koira ei hyödy vauvapuheesta. Se tosin ymmärtää siihen liittyvät eleet, ilmeet ja tunnetilat hyvin. Joten tämä ei ole mikään varsinainen ongelma. Etenkin kun koirien omassa viestinnässä korkeat äänet ovat valittavia, matalat äänet murisevia ja vihaa ilmaisevia. Kun taas onnelliset äänet ovat keskirekisterissä. Ja ihmisten vauvapuhe osuu juuri tälle tasolle. Kissa sen sijaan ei välitä vauvapuheesta tai sen puutteesta.

Kissat ovat ketteriä ja ilmeikkäitä.

Koirat ovat mahtavia eläimiä siinä mielessä että ne osaavat tulkita hyvin ihmisten ilmeitä, eleitä ja ruumiinkieltä. Ne on domestikoituneet tavalla joka korostaa sitä että koira on laumaeläin jossa laumanjohtaja on ihminen. Ja siksi niille on ollut tärkeää ymmärtää käskyjä. Tämä vaatii intentiontajua. Niiden ilmekkyys ei sitten ole kovin suurta. Koirilla on ilmeitä. Mutta niiden lihaskontrolli on pientä verrattuna kissoihin.

Kissat ovat taipuisia ketteriä olentoja joilla on hyvä lihastenhallinta. Niiden taipuisat nivelet tarjoavat potentiaalia erilaisiin taipumisiin. Sen vuoksi kissoilla on elekieltä ja ilmeitä. Niiden naama ja ruumis taipuu moneen sellaiseen johon koirien naama ei taivu. Ja tämä sisältää paljon "ilmepotentiaalia". Ihmiset taas lukevat kissojen naamoista ilmeitä. Jopa silloin kun näitä ilmettä vastaavia tunnetiloja ei edes ole. "Grumpy Cat" -meemi rakentuu yksistään sen varaan että kyseinen kissa näyttää pahantuuliselta, jopa silloin kun kissa itse ei ole. (Tai jos olisi, kyseessä olisi vakava eläimen hyvinvointia uhkaava rikos kissakuntaa kohtaan. Sen sijaan että kyseessä olisi ylikäytetty meemi joka uhkaa lähinnä ihmiskuntaa ja sen jäsenten mielenterveyttä.)

Kissojen luonne on utelias ja vaikeuksiin joutuva.

Kissat ovat luonteeltaan omapäisiä ja uteliaita. Tämä johtaa siihen että ne ovat jatkuvasti tekemässä jotain yllättävää. Kissat ovat uteliaisuutensa vuoksi tunkemassa mitä erikoisimpiin paikkoihin. Ja näin tehdessään ne joutuvat vaikeuksiin. Kissat kuitenkin ovat myös ketteriä, evoluutio on sopeuttanut niiden elimistön sellaiseksi että ne eivät mene rikki siitä huolimatta että ne käyttäytyvät siten kuin käyttäytyvät.

Ja tämä on täydellinen yhdistelmä huumorille ; Benign violation theoryn mukaan vaaran tuntu yhdistettynä lopputuloksen ei-vaarallisuuteen tuottaa ihmisille huvia. Huumori rakentuu osittain tämänlaatuisen varaan. Kissat tekevät tämänlaisia vitsejä kuin luonnostaan. Koirille vastaava temput pitäisi käsikirjoittaa ja opettaa. Mutta kissat luovat uutta kaaosta koko ajan. Ja kissat tekevät näitä asioita olipa ihminen paikalla tai ei.

Ihmisen ei siksi tarvitse tehdä muuta kuin olla paikalla, seurata kissaa ja pitää kameraa lähialuella. Ihmisen ei tarvitse käsikirjoittaa tai keksiä juttuja. Kissat tekevät kaiken tämän työn ihan itse.

Pieni huomio ; Marilyn Monroen ikävöinnistä

Hannu Tanskanen blogasi nostalgiansävyisesti Marilyn Monroesta joka edustaa "klassista naiskauneutta, ei näitä aneemisia pojanvartaloisia malleja". Taustalla on varmasti jonkin verran myös yleistä mediakulttuurin muutosta. Tämä ei ole Suomalaisille kovin kaukaista historiaa. Sillä silloin kun televisiossa oli vain muutama kanava, ihmiset katsoivat laajasti samoja ohjelmia. Syntyi sarjoja jotka kattoivat koko ikäryhmän. Sitten videot, useammat kanavat ja laaja tallennuskapasiteetti muutti kaiken. Nykyisin yhteisiä televisiosarjakokemuksia on vaikeampi etsiä. Yhteisestä aiheesta tulee myös neuvottelukysymys.

Marilyn Monroe on ollut ilmiö jota minun sukupolveni on ollut vaikeaa käsittää. Nykykulttuurissa on hankalaa tiedostaa miten yksi nainen voinut sillä mittasuhtein jakaa kaikkien miesten jakamattoman huomion. Hän on ollut todellinen ilmiö. (Eikä sillä tavalla jossa ollaan empiirisesti olemassa, vaan jossa ollaan olemassa monessa paikassa.) Jossain määrin oman nuoruuden haikailun lisäksi Monroessa voi nostalgioittaa myös yhtenäiskulttuurin kaipuu. (Asia joka itselleni on kohtuu vieras.) Nykyään ajanjakso ei tiivisty sarjoihin joita koko sukupolvi on katsonut samanaikaisesti. On ymmärrettävää kaivata aikoja jolloin ollaan oltu samaan Bat aikaan samalla Bat kanavalla.

Jopa tarotkortti
tietää mitä on
olla "tähti".

Toinen asia on sitten se, että Tanskasen huomio pitää yllättävästi paikkaansa. Ja vaikka Marilyn Monroe ei ollut pornotähti, hän oli hyvin seksuaalinen tähti. Ja tästä saadaan aasinsilta toisiin asioihin. Tässä referoin jonkin verran medianäkyvyyttä saanut pornografiatutkimus. Koska nykyään pornotähtiä voi hakea erilaisista keskitetyistä rekistereistä, ja tässä yhteydessä heistä tarjotaan paljon yllättävän paljon tietoa, tästä voidaan tehdä tilastollista tutkimusta. Ja tässä yleisimmät stereotypiat lentävät ikkunasta. Mielikuvissa porno liittyy silikonirintaisiin blondeihin. Porno on siis jyystämistä jossa muovilla rintansa atrapeiksi muuttaneet blondatut silikonitähdet naivat. Kuvassa näkyy lihaa ja tuunattua muovia. ; Kuitekin tosiasiassa rinnat ovat varsin tavallisen kokoiset. "most common bra size for a female porn star is a surprisingly handleable 34B." Strategiset mitatkaan eivät olleet aivan sairaat "The most common set of measurements for the women was 34–24-34." Ja brunetit ovat hyvin yleisiä (tässä viitataan kuvissa olevaan väriin eikä syntymässä saatuun hiusten väriin, siis sillä tavalla jollaa Marilyn Monroe olisi blondi.) "Dark-haired porn stars outnumber blonde ones almost 2-to-1." Pituus ja paino taas "Average female porn star is a 5’5″ woman who weighs 117lbs" (165 cm , 53kg)

Mielestäni tämä kaikki tarkoittaa sitä että pornossa harrastetaan ns. hyvää makua. Siis siinä mielessä että se vastaa omia mieltymyksiäni. Keskiarvo on hyvä kehua tai haukkua käyttäen mittarina itseä. Joku Tanskanen voisi tietysti sanoa että minulla on hyvin banaali ja lattea maku.

Kauneuden suhteellisuudesta

Usein rumille ihmisille sanotaan, että kauneus olisi katsojan silmässä. Ja sitten kerrotaan että tärkeintä on sisäinen kauneus. Joka sitten ei välttämättä ole katsojan silmissä. Tai sitten on. ("Kummelin" "Rumat ihmiset" -video ainakin minun silmiini demonstroi miten ulkoisen kauneuden haukkuminen on sisäisen rumuuden ilmituomista. Ja ainoat kiinnostavat ihmiset ovat ne laulussa halveksitut.)

Kuitenkin jossain määrin, tilastollisesti tarkastellen, jotkut ihmiset ovat selvästi useamman mielestä rumia kuin kauniita. (Tai toisin päin.) Joten asia ei ehkä sittenkään ole aivan niin tulkitsijakohtaista. (Vaikka "kauneus" itse asiassa voikin olla vain ihmisen lajikohtainen mieltymystapa eikä sama estetiikka enää ollenkaan sovellu esimerkiksi norsuihin.) Ja tämä tilastollinen kauneus sitten mahdollistaa esimerkiksi sellaiset hieman epäkohteliaat huumorisivut kuin "27 Pretty Girls Making Ugly Faces". Jossa opitaan ainakin se, että harittavat silmät, vino suu ja leuan kadottaminen vaikka kaulamakkaroihin lisäävät ulkonäköön rumuutta. (Ja lisäksi opitaan, että osa kuvista on kenties eri ihmisistä.)

Tästä huolimatta kauneus on myös kontekstisidonnaista. Dan Ariely on tähän liittyen kuvannut "Predictably irrational" -kirjassa miten ihmiset saadaan muuttamaan kauneuspreferenssejään. Yksi hauskimmista keinoista on ollut etsiä joku joka on melko saman näköinen kuin itse. Mutta hieman rumempi. Jos tälläisessä tilanteessa kaksi yhtä hyvän näköistä miestä asetetaan rinnakkain, naiset arvostavat enemmän sitä miestä josta on tarjottu myös "parodiaversiomies".

Mutta kenties systeemi toimii hieman toisellakin tavalla. Aina ei kannata hakeutua "itseään rumempien seuraan". (Mikä on tietysti lohdutus itselleni, jolle tämänlaiset ovat hieman hankalia. Sillä vaikka laihuutta arvostetaankin, naisissa, niin miesihanne ei yleisesti ottaen ole vielä sitä keskitysleirivanki -ihannetta. Mikä on kenties tervettä, tosin kuin laihuutta korostava naisihanne, mutta on silti itselleni pirun hankalaa.) Joskus tilanne näyttää toimivan toisin päin. Jos se verrokki sattuukin olemaan eri sukupuolta.

Tämänlaisesta ilmiöstä voi demonstroida hupaisan omakohtaisen anekdootin kautta. Olin tässä eräänä päivänä Narikkatorilla. Seurassani sattui olemaan nainen jota on kuvattu yleisesti varsin hyvän näköiseksi. Olemme lähinnä jonkinlaisia tuttuja, suhteemme ei siis ole mainittavan läheinen. Kuitenkin se, että eräät toiset naispuoliset tuttavani näkivät minut tämän naisen kanssa johti omituiseen keskusteluun jossa sävynä oli se, että he eivät olleet koskaan pitäneet minua komeana ennen kuin olivat nähneet minut tuon naisen seurassa. Oli jotenkin korostunutkin ne hyvät piirteet. En ollutkaan laiha tyyppi jolla on outo hattu, vaan tummaan asukokonaisuuteen pukeutunut pitkä ja ryhdikäs mies. He olivat oikein heränneet tähän. Sen verran että tulivat tämän minulle kertomaan. (Tarkalleen ottaen minkä? Sen minä he ovat minua aina pitäneet? Sen minä he pitävät minua nyt?)

Joko Henry Laasanen on oikeassa. Että jotenkin alitajuisesti ja automaattisesti naiset arvioivat miehien haluttavuutta jonkinlaisessa kontekstissa jossa mitataan erilaisia asioita. Ja jossa halutusta miehestä tulee haluttu koska on haluttu. Tai sitten itse olen jotenkin automaattisesti ja alitajuisesti tehnyt seurassa jotain sellaista mikä vertautuu siihen kun oikein lihava mies imee mahansa sisään. Kummassakin tapauksessa kauneus ei ole kohteessa vaan kontekstissa.

Miksi olemme tulleet?

"Arrow" -sarjan 2 kauden 14 jaksossa Sara Lance ja Oliver Queen ovat valtaamassa vihollisalusta Slade Wilsonin kanssa. Koska tehtävä on vaarallinen, he keskustelevat siitä mitä mainita heidän tuntemilleen ihmisille. Oliver Queen piti tärkeänä että Sara kertoisi miten hän oli muuttunut vastuulliseksi ja aikuiseksi ihmiseksi. Sara taas halusi että Oliver valehtelisi Saran kuolleen jo aikaisemmin, koska hän ei halunnut että omaiset tietäisivät miten hän on muuttunut. Muutoshistoria on tässä vaiheessa molemmilla hyvin samantapainen. Molemmissa toiveissa on kuitenkin järkeä.

Jossain määrin asenteet ovat myös sukupuolisidonnaisia. Kulttuurissamme neoteeniset piirteet hyväksytään naisellisiksi ominaisuuksiksi. Tämä asenne voidaan nähdä naisten halveksinnaksi ja miesten itsetoteutuksen rajoittamiseksi. Ja joksikin joka lisää miehen elämään karnevalistisia piirteitä, kun "lapsenomainen vastuuttomuus" hyväksytään vain tietyissä hyvin määrätyissä tilanteissa. Jotka sitten toteutuvat vaikkapa juhannuksena. Tai vappuna. ; Tämänlaiset piirteet muistuttavat siitä miten Sartren vapauden ja vastuun sidos ei ole absoluuttinen. Joissain tilanteissa vastuu on sosiaalinen kysymys ja tällöin se selvästi rajoittaa jopa sitä mitä saadaan haluta.

Asiaa voidaan lähestyä kuitenkin myös siten että vaikka naisilla sallitaan neoteniaa eri tavalla kuin miehillä, niin heilläkin on esillä täsmälleen samantyylisiä ongelmia. (Kysymys on siis aste-erosta eikä dikotomisesta erosta.) Tästä hyvän esimerkin saa katsomalla äärimmäisen neoteenista naisten kansoittamaa alakulttuuria. "Underground Model" kertoo miten prinsessatyylinen pukeutuminen onkin jotain jota ei oikein saa toteuttaa elämässään. Kun aikuinen pukeutuu neoteenisesti hän kohtaa vastalauseita. "Minä, kuten varmaan moni muukin jonkin sortin alakultuurin edustaja kuulee usein lauseet: "kasvaisit nyt aikuiseksi" "etkö ole jo liian vanha tuohon?" "nuohan on lasten/nuorten vaatteita" tai "yrittäisit käytäytyä kuin ikäisesi" Itse olen kuullut että aikuiset eivät pukeudu röyhelömekkoihin, katsele piirrettyjä, lue sarjakuvia, valvo myöhään, nuku pitkään, käy rokkifestareilla, juhli Halloweeniä, katsele kuhuleffoja, maalaa seiniin lepakoita, leiki pukuleikkejä eivätkä osta leluja." Ja paradoksaalista kyllä tätä ei saa tehdä edes lapsena. "Lapsen jotakin halutessa sanotaan, että sitten kun olet aikuinen saat ostaa tai tehdä mitä haluat. Niin sanottiin minullekin. Odotin ja odotin vain huomatakseni, että aikuisena olemisessa onkin enemän "sääntöjä" kuin koskaan olisin voinut kuvitella. Ensin olen liian nuori päättämään omasta tyylistäni, yhtäkkiä olenkin siihen liian vanha."

Pukeutumisasiassa vastapainoksi voidaan sanoa sekin että vaikka oma talvella käyttämäni Davy Crockett -hattu on ns. äärimmäisen neoteeninen, se saa lähinnä hyvää palautetta. Ja melko paljon. Tässä mielessä voikin olla niin että naisten pukeutuminen on jopa tarkemmin säädeltyä kuin miesten. Tämä voi olla yllättävää, sillä yleensä naisten annetaan pukeutua sekä mekkoon että housuihin, kun taas miehillä mekko on "ns. normaalin hyväksyttävän pukeutumisen ulkopuolella". Naisilla tyyli näyttää olevan yksi vahvimmista tavoista lokeroida ja luokitella ja osoittaa soveliaisuutensa. (Ja tässä miehet eivät näytä tekevän naisten pukeutumisesta yhtä pahasti kuin naiset toisilleen. Paitsi tietysti ne ääliöt jotka kuulemma huutelevat autoista ja ulvovat ja pyytävät törkymöykkymäisesti seksiä. Vaikka voisin väittää että tämä on aika surkea ja tehoton strategia.) Naisten ulkonäkö (sis. pukeutumisen ja kehon) on hallinnan kohde. Miehillä rajoitteet koskevat enemmän käyttäytymistä.