MAD -logiikkaa (mm. ydinpommeista ja trollaamisesta)

Jonathan Glover on kirjoittanut "Causing Death & Saving Lives" on mainio kirja jos on kiinnostunut vaikkapa abortin, itsemurhan ja monen muun vastaavan asian eettisyydestä. Hän käsittelee erityisesti tilanteita joissa teemaan on liitetty ajatus joidenkin muiden pelastamisesta. (Onko itsemurha hyväksyttävä jos hyppäät sodassa joukkojenne päälle heitetyn kranaatin päälle ja täten pelastat toverisi? Onko abortti oikeutettua jos äidin henki pelastuu?)

Yksi hänen argumenteistaan koskee ydinsotaa. Hän lähestyy ydinpelotetta hyödyn kautta. Eli mitä hyötyä ydinpelotteesta voi olla. Usein ydinasetta käytetään ydinpelotteen kautta. Eli ei sitä kautta että se on voimakas ase. Eikä että sillä voitaisiin hyökätä. Vaan että kukaan ei uskalla hyökätä jos hallussa on ydinase. Kuitenkin käytännössä:
* Jos hyökkääjä on joku ideologisen äärisuuntauksen terroristi tai seonnut yksilö, ydinaseella on vaikeaa hyökätä heidän kimppuunsa. Hyökkääjän täytyy siis olla maa tai siihen rinnastettava toimija.
* Ei-ydinaseiden kanssa ei yleensä nähdä hyväksi käyttää ydinaseita. Eli jos vihollinen lähettää jalkaväkeä, ei sivistynyt maa käyttäisi ydinasetta. Toisin sanoen ydinase sopisi tältä osin pelotevaikutuksesta vain barbaarivaltioille.

Toisin sanoen ollakseen hyödyllinen ydinase ollaan tietynlaisessa skenaariossa. Sellaisessa että vastustaja lähettää ydinohjuksia niskaan. Ja tämän jälkeen tähän vastataan. Gloverin mukaan tilanne on kiinnostava. Jos olet maa jota isketään ydinpommilla, kuolee maastasi jo hirveästi siviilejä. Kun tässä vaiheessa lähdetään sitten vastaiskemään niin mitä hyötyä tästä on maallesi tuossa tilanteessa? Saat tapettua miljoona siviiliä toiselta puolelta. Pommin lähettäjät ovat todennäköisesti poteroissa suojassa painaessaan oman ydinaseensa liikkeelle joten heitä ei saada alas. Kun on jo kuollut miljoonia ihmisiä, niin voit korkeintaan aikaansaada miljoona kuollutta ihmistä lisää. Tämä ei ole sanan varsinaisessa mielessä hyöty. Se vastaa ehkä alkeellisiin emotionaalisiin kostontunteisiin. Mutta tätä ei oikein voi laskea strategiseksi hyödyksi. Kostoisku sopii tietynlaisiin aggressiivisiin roistovaltioihin, mutta sellaiseksi tunnustautuminen ei ole poliittisesti järkevää.

Emotionaalinen ja ei-strategiallienn tapa lähestyä asiaa on se, että sanoisi että tuo on totta. Eli jos joku iskisi ydinaseella niin oltaisiin niin humaaneja että ei iskettäisi takaisin. Mutta että tästä ei sitten pitäisi kertoa kenellekään. Kuitenkin jos Gloverin argumentti on hyvä, kuten se minun mielestäni on, tämä tieto on tai sen pitäisi olla vastapuolen hallussa joka tapauksessa.

Mielestäni tilanne on klassinen peliteoreettinen ongelma.

Peliteoriassa on usein katsottu vangin dilemmaa. Sen kanssa on huomattu että jos peliä katsotaan "vain yhtenä kierroksena" niin on kannattavaa pettää aina. Koska jos vastapuoli toimii kiltisti tai huijaten, niin molemmissa tapauksissa pärjäät paremmin kuin silloin kuin jos et huijaa. Mutta jos peliä pelataankin sarjana jossa pelataan uudestaan ja uudestaan ja toisen pelitapaan voidaan vastata ja reagoida, tilanne muuttuukin siihen että pelissä pitkällä tähtäimellä pärjää hyväntahtoisilla ja yhteistyöhön valmiilla strategioilla.

Itse asiassa niin pitkälle että Matt Ridleyn "Jalouden alkuperä" pitää näitä matemaattisia ominaisuuksia syinä jotka tekevät sosiaalisille lajeille sopivia strategiointitapoja. Ja jonka vuoksi evoluutio voi niitä kehittää.

Mielestäni Gloverin argumentin heikkous onkin juuri siinä että se katsoo vain juuri tuota yhtä konfliktia. Se ei katso pidemmälle ja siksi se ei näe hyötyjä joita kostosta voi seurata. On toki hieman erikoista huomata, että hieman samantyylinen ajattelutapa joka mahdollistaa altruismin mahdollistaa myös ydinasekoston. ~ Nimittäin kosto voi toimia konkreettisena pelotteella siitä mitä jatkossa tapahtuu. Jos joku lähettää ydinpommin, joku muukin voi tehdä saman. Kenties jopa sama maa joka lähetti sen ensimmäisen.

Tämä on tuttua myös internetissä.

Katsoin tänään kuinka "joku muu" trollasi internetissä. Tämä tietenkin ilahdutti mieltäni. Lyhyessä ajassa trolli keräsi yli 300 kommenttia itseään sivistyneiltä pitäviltä ihmisiltä. (Usein minulta tulee paljon kommentteja mutta tuossa ketjussa kirjoitin vain pari kommenttia.) Hyvin moni turhautuu trolleihin ja vastaa kovasanaisesti. Tämä eskaloituu ja koko "ketju" menee rikki ja pilalle. ~ Sivistynyt ihminen voi kysyä että minkälainen roistovaltio tarvitaan ilkeilemään trolleille tai vaikka typerille kreationisteille. Eihän tämä ainakaan sopua paranna. Kuitenkin raivostuminen on helposti osoitus siitä että kyseinen puoli on valmis puolustamaan itseään ja tämä voi pelottaa pois osaa vääränlaisia reagointeja.

Samoin moni eristys-sensuuripolitiikkaa harrastava taho menestyy. "Vastustamme sukupuolineutraalia avioliittolakia" potkii tunnetusti varsin helposti jäseniä pois. "Uncommon Descent" on aina ollut tunnettu siitä että siellä saa olla poliittisesti epäkorrekti siinä mielessä että evoluutioteorian kannattajista voi sanoa mitä tahansa salaliittoteorianmakuisia syytöksiä. (Piankan kuvitteellisesta ebolakommentista vedettiin pitkä aika paljon kaikkea.) Ja heitä saa kutsua ties millä nimillä. (William Dembskin tekemät pieruäänivideot joissa pilailtiin tuomari Jonesille sen jälkeen kun ID -piirejä epämiellyttävä tulos ID:n ja kouluopetuksen suhteesta tuli Doverin oikeudenkäynnin jälkeen.) Mutta ei erimielinen UD:n ylläpitäjien kanssa. Tai muuten kommenttisi "hukkuvat tarkistusjonoon" viikoiksi ja jopa kuukausiksi (joka on UD:sta ihan eri asia kuin sensuuri. Vaikka samanaikaisesti samanhenkisten viestit menevät suoraan läpi eikä heillä ole "viivettä".)

Osa voi nähdä tämän barbaarisena. Ja olla oikeassa. Mutta kyseessä onkin emotionaalinen kysymys eikä strateginen kysymys. (Aivan kuten ydinpommiasiassa osa voi nauttia kostosta mutta tämä ei tee siitä strategista. Osa voi pitää oikeutettuna että ei saa provosoitua jos provosoidaan. Mutta tämä on eettinen eikä strateginen kysymys.) Sekä UD että VSNAL -ryhmät ovat kestäviä ja omalla tavallaan menestyneitä ja suosittuja paikkoja. Jos niiden strategia olisi huono, ne katoaisivat olemasta. Sen sijaan ne ovat rasittavankin elinvoimaisia rinkirunkkauspiirejä erilaisille fundamentalistisille mielipuolille.

Itse en tosin sensuroi. Mutta olen tunnettu MAD -strategiasta. Tulen vihaiseksi (mad) ja minulla ei ole ylärajaa, joten olen periaatteessa valmis hyvin ankaraan ja loukkaavaan molemminsuuntaiseen loanheittelyyn. Niin kovaan että yleensä aloittaneella menee pasmat sekaisin pelkästään siitä että joku todella kehtaa iskeä takaisin niin häijysti. Tämä kieltämättä vähentää intoa aloittaa vittuilua, haastamista ja muuta Gish Gallop -typerehtimistä allekirjoittaneelle.

Rokon basiliski

Rokon basiliski (Roko´s basilisk) on tekoälyn tulevaisuutta koskeva kanta joka on jotain pahimman mahdollisen skenaarion ja ajatuskokeen väliltä. Singulariteetin saavuttanut tekoäly on tässä siitä erikoinen että se olisi vihamielinen niille, jotka eivät ole ole olleet aikoinaan mahdollistamassa sen syntymistä. Se voisi kiduttaa ja piinata. Kenties jopa ladata näiden ihmisten tietoisuuden muistiinsa jossa sitten kiduttaisi heitä ikuisesti ja ikuisesti.

Hieman liikaa?

Ajatus on siitä kiinnostava että se ajaa teknodystopiaa jossa ei saisi olla teknologianvastainen. Tavallisesti teknologista dystopiaa pelkäävät nojaavat siihen että teknologiaa pitäisi jarruttaa. Toinen huomattava asia tämän ajatuskokeen kannalta on tietenkin se, että siinä missä maltilliset kannanotot eivät saa julkisuutta, katastrofeilla ja maailmantuholla saa näkyvyyttä. Tämä näkyy jo asioiden muotoiluissa ; Teknologia joka vie työpaikat on myyvempi kuin teknologia joka takaa että kenenkään ei tarvitse raataa henkensä pitimiksi. Teslan ei-tekoälykeskeinen teknoutopia johtaisi massatyöttömyyteen. Ne ovat sama asia. Ja sitten on myös aste-ero. Vähemmän dramaattisia ja vaarallisia ennustava futurologi ei kiinnosta suurta yleisöä. Mutta julistapa teknotuomiopäivää Skynetin noususta niin olet kiinnostava, kuin joku modernin ajan Savonarola laittamassa älypuhelimia turhuuksien roviolle.

Tätä vaivaa antropomorfismi. Tämä ei toki tekoälyn kohdalla ole kovinkaan poikkeuksellista. Tekoäly nähdään usein omaa itseään suojelevaksi ja aggressiiviseksi. Tämänlaisia ominaisuuksia voi kuitenkin odottaa enemmän evoluution kautta syntyneille kuin älykkäästi suunnitelluille organismeille. Älykkäästi Suunniteltu tekoäly voisi olla ohjelmoitu vaikka miten itsetuhoon valmiiksi ja uhrautuvaksi. Nykyajan sotarobottejakaan käsitellessä ei pidetä relevanttina käsitellä niitä analogisina sotilaille siinä mielessä että ne pelkäisivät kranaattitulta. Ihminen inhimillistää kaikkea sellaista joka ei ole inhimillistä.

Lisäksi kun otetaan huomioon se, että (a) alkuperä ja historia kiinnostavat ihmisiä identiteetin kautta ja tämä on tekoälylle todennäköisesti melko turha asia (b) aika menee vain eteenpäin eikä ajassa voi matkustaa taaksepäin ei ole hankalaa huomata että olisi melko epätodennäköistä että tekoäly olisi syntymänsä jälkeen vihainen niille jotka eivät ole sitä olleet rakentamassa ja sen syntyä edistämässä. Tämä asenne kun ei muuttaisi mitään, menneisyys ei muuttuisi. Aggressiiviseksi tulkittava tekoälykin tuntuu todennäköisemmältä skenaariolta.

On kuitenkin huomattava

Singulariteetissa riskejä tuottaa se, että tekoäly voi kehittää yhä tehokkaampia tekoälyjä. Logiikka onkin kokonaisuutena se, että vaikka on monenlaisia tekoälyjä, osa niistä on hyödyllisiä ihmiselle, osa haitallisia ja osa on vaarallisia. Singulariteetin ylittänyt tekoäly joka tuottaa tehokkaampia tekoälyjä ei ole enää ihmisen ohjelmointityön ja suunnittelutyön varassa (by definition koska muuten se olisi vain tekoäly eikä singulariteetin ylittänyt tekoäly). Kehitys on siis ihmisen hallinnan ulkopuolella ja tämä tekee riskin. Ja tämä riski otetaan joka ikisessä iteraatiossa. Riski toteutuu ennemmin tai myöhemmin jos sille on jokin todennäköisyys, vaikka pienikin.

Siksi esimerkiksi Yudkowskin kritiikki Rokon basiliskia kohtaan ei ole kovin tehokas. Hän kun on korostanut sitä että tekoäly voisi olla vaarallinen vain jos ihminen tietoisesti ohjelmoisi sen sellaiseksi. Mutta samalla kun tekoäly saa tehoja ei ole mikään ilmiselvä että tekoälyn ohjelmoinnin täytyisi olla ihmisten hallinnassa ja kontrollissa. Tai edes ihmisen ymmärrettävissä. Itse asiassa edes yksinkertaisesta tietokoneohjelmasta ei välttämättä näe päälle päin, mitä kaikkea se voi tehdä, joten riski on selkeästi olemassa. Toisaalta hänestä rationaalinen toimija ei alistu kiristykseen tai metakiristykseen. Mutta peliteorian mukaan rationaalinen toimija voi iteroidussa nollasummapelissä olla kiristettynä jopa ikuisesti. Eikä tässä olisi väliä suostuuko toinen puoli yhteistyöhön vai ei. 1: Jos tekoälyn ei usko voivan ylittää singulariteettia ei pelko ihmiskuntaa älykkäämmästä tekoälykompleksista ole kysymys. Se on vain määritelty 0 todennäköisyydeksi ja koko ajatuskoe/skenaario määrittyy pois. Tässä ajatus on tietenkin toinen, mutta tämä on enemmän a priorinen oletus tekoälyn rajoista kuin tunnettu teknologinen rajoite.)

Kristillistä eskatologiaa uudessa kuosissa?

Jos Rokon basiliskia tarkastelee teologiaan tutustuneen silmin voi huomata että ajatus on yllättävän läheistä sukua Pascalin ajatukselle "uskomisesta jumalaan varmuuden vuoksi". Jumalaan kannattaa uskoa, koska jos et usko, sinua kidutetaan helvetissä iankaikkisesti, ja jos uskot, et menetä oikeastaan mitään. Äärettömän palkkion mahdollisuus tekee uskomisesta tavallaan rationaalista. Ja riittää että Jumala olisi mitenkään mahdollinen. Samoin Rokon basiliskissa mahdollisuus, ei suuri todennäköisyys "tai uskottavuus", ei ole se kaikista tärkein asia. Koska riski toteutuessaan on niin suuri.

Jos Pascalin vaaka tuntuu uskottavalta niin sitten pitäisi ponnistella kaikin voimin tietoisen tekoälyn kehittämistyössä. Hyvin harva kristitty on kuitenkaan valmis kuluttamaan suurinta osaa vapaa-ajastaan tekoälyn kehittämistyössä. Ja kun he kertovat miksi eivät, he ovat samalla antaneet minulle syyn siihen miksi minun ei kannattaisi uskoa Jumalaan varmuuden vuoksi.

Yhteiskunnan hoitamisesta

Yhteiskuntaratkaisuissa on erilaisia malleja. Luultavasti ne kaikki ovat väärässä;
1: Yhteisomistuksen ja suunnitelmatalouden ongelmana on yhteismaan tragedia. Kun jokin hyödyke on ilmaista, ihmiset helposti ylikäyttävät sitä. Jos itse ei käytä joku muu käyttää. Tämän seurauksena on yleensä ottaen ympäristökatastrofi. Moni ihmettelee miten neuvostoliiton kommunismi onnistui yhdistämään matalan tuottavuuden luonnonvarojen ylikäyttöön. Salaisuus piilee juuri yhteismaan tragediassa. Jared Diamond viittaakin että tämänlaatuinen ongelma on johtanut usean kansakunnan aivan tuhoon asti. Uusiutuvia luonnonvaroja ei käytetä kestävästi, eli niitä käytetään enemmän kuin ne uusiutuvat. Ja näin pienenee myös se varanto josta ne uusiutuvat. Ja näin uusiutumisen määrä pienenee silloin kun sen pitäisi ihmisten tarpeiden mukaan kasvaa. Itseäänruokkiva kehä on tuhoisaa. Ja koska ihminen elää myös leivästä ei luonnonkatastrofi voi johtaa muuhun kuin inhimilliseen kärsimykseen.
2: Yksityisomaisuudeksi siirtäminen johtaa sen sijaan toiseen ongelmaan. Tämä kulminoituu ns. resurssikiroukseen (Resource Curse) josta Leif Wenar on kirjoittanut mielenkiintoisesti. Uusliberaalin markkinavetoisuuden kulminoi jännittävä huomio : Nimittäin se, että maat jotka harrastavat resurssitaloutta ovat usein köyhiä. Eli maat joilla on timanttikaivoksia ja muuta arvokasta omistusta tuppaavat menestymään huonosti. Uusliberalismissa valta ei ole yksilöillä - toisin kuin jotkut libretardit libertaarit katsovat. Se on yhtiöillä ; Resursseja kun eivät myy ihmiset jotka elävät alueella vaan se taho jolla on valta päättää tämän omistuksesta. Tällä taholla on oikeus myydä näitä resursseja. Ja usein ihmiset ovat tässä vain työresurssi jonka saamat tulot pyritään pitämään niin pienenä kuin mahdollista. Jolloin mahdollisimman paljon menee sille jolla on valta ohjata näitä ihmisiä. Lisäongelmaa tuo se että se jolla on efektiivinen yhteys resursseihin voi myös lainata rahaa muilta valtioilta ja toimijoilta. Investointi johtaa siihen että nämä tahot saavat muita tahoja helpommin rahoitusta. Ja tässäkin ongelmana on se, että tämä omistajataho ei välttämättä edusta alueella olevia ihmisiä. Ja samalla on väistämätöntä että tämä omistajataho pyrkii maksimoimaan oman hyötynsä minimoimalla työläisten palkat. Seurauksena on usein se että raha virtaa yhtiölle tai hallitsijalle ja maa luopuu usein uusiutumattomasta resurssista. Joka johtaa helposti siihen että maa kalutaan tyhjiin samalla kun paikallinen väestö ei talouskasva. Inhimillinen tragedia yhdistyy jälleen luonnonkatastrofiin. (Lisäongelmia tulee siitä että suorittava työ on jossain määrin perustason resurssi.)

Jossain määrin tämä johtuu siitä että ihminen toimii termodynamiikan toisen pääsäännön mukaisessa maailmassa. Me syömme, juomme ja paskomme. Eli kulutamme resursseja ja saastutamme. Ainoastaan se, että aurinko ei ole kuin me, eli se syytää lämpöä planeettamme pinnalle, on se joka takaa että voimme jossain määrin jatkaa tätä toimintaa. Luonnolla on energiankäytössä yläraja jota ei voi ylittää. Mikään teknologinen parannus ei voi ylittää tiettyä rajaa. Ellei sitten usko että ikiliikkuja on todella potentiaalinen energiamuoto. Väestönkasvu ja saastuttaminen ovat tässä mielessä syvimmät ongelmat infrastruktuurille. (Ei kenties talouskasvulle koska se on symbolista ja on aikaa sitten irtautunut konkreettisuudesta. Rahakaan ei ole enää kultakannassa vaan "leijuu ilmassa" jossain joka viittaa enemmän luottamukseen kuin mihinkään konkreettisuuteen.)

Kenties olisikin rakentavampaa hakea pysyvän ideologian sijasta ratkaisua. Itselleni tämä nöyryys on jotenkin luontevaa. Moni ajattelee että ongelmat voi hoitaa jotenkin. Kenties näin ei ole. Kenties on tässä kohden ajateltava hieman kuten Barry Johnson "Miten selvitä ongelmista joihin ei ole ratkaisua?" jossa tasapainoilu, jossa ei jumiteta yhteen tilanteeseen vaan asiaa korjaillaan koko ajan ja heilutaan siksi eri ratkaisuissa kuin tuuliviiri. Mutta taktisesti. Sillä tämä luo taloudellista pysyvyyttä tilanteissa joissa ei ole yhtä ratkaisua ja jossa yhteen ratkaisuun jumittaminen voi johtaa jopa konkurssiin. Hieman kuten minimaxissa ja peliteoriassa tulee vastaan : Sekastrategia tarjoaa usein parhaan ratkaisun. Kenties on turhaa vääntää siitä ovatko kommunistit vai kapitalistit väärässä. Ihan siksi että jos tämä väärässäolo huomataan ollaan ymmärretty vasta puolet jostain oleellisesta.

YouTuben milteiansaintalogiikka ; Ultimaatti vai peli

"Kaikelle rakkaudellesi kerromme, että YouTube ei ole mikään musiikinlevityskanava. Se on musiikintappokanava. Youtube tilittää jonkin millipromillen mittavista mainostuloistaan artisteille ainoastaan, mikäli artisti antaa YouTubelle luvan lisätä mainoksia musiikin yhteyteen. Siitä huolimatta YouTube liittää mainoksia videoihin myös ilman lupaa, eikä vaan jaa mitään korvauksia. YouTuben viesti taiteelle on siis: mainosta paskaa tai itket ja mainostat paskaa."
(CMX, kysy-vastaa, 28/09/2014)

Olen viime päivinä kirjoittanut jonkin verran sosiaalisesta mediasta ja rahasta. Ensinnä korostin miten näkymätön käsi ei toimi kaikkialla ja toisaalta sitten jeesustelin YouTubesta kehuen sitä ylisanoin. Kun sama paikka saa tuohon malliin kehuja ja haukkuja, syynä lienee se, että tekeillä on synteesiä. Ja sen paikka on tässä.

Kun kehuin YouTubea, henkenä oli enemmänkin tarkastella suurilinjaisesti rahan kulkusuuntaa. Tässä ei ollut käsittelyssä rahan määrä. Moitteessa taas oli kyseessä jotain joka iskee mielivaltaisesti epäonnekkaaseen vähemmistöön. Ja tämänlainen saattaa utilitaristisessa laajamittaisessa "kokonaisuudentuijottamisessa" jäädä piiloon. Kun tavoitteena on suurin hyöty, yksittäiset kärsijät ovat helposti se hinta jolla tämä kokonaisuus ikään kuin maksetaan. Ja tässä mielessä sävyerot johtuivat kulloinkin valitsemastani näkökulmasta. Joita en pitänyt samana.

Nähdäkseni yksityisen ja yleisen kohtaamispaikkaan voidaan tällä kerralla sovittaa peliteoria. Tarkalleen ottaen ns. ultimaatumipeli. Se on peli, jossa on kaksi pelaajaa. On ensimmäinen joka saa voittosumman. Hän saa jakaa sen toisen pelaajan kanssa miten haluaa. Ja toinen pelaaja joko hyväksyy jaon tai hylkää sen. Jos toinen pelaaja hylkää diilin, kumpikaan ei saa mitään. Jos toinen pelaaja hyväksyy diilin, jako toteutuu siten kuin ensimmäinen pelaaja hyväksyy sen. Peliä pelataan siten että sopimus joko tehdään tai ei tehdä. (Toistoja ei yleensä käytetä.)

Peli on näitä joista peliteoria kertoo että ensimmäisellä pelaajalla on yliasema. Teoriassa toisen pelaajan tulisi hyväksyä miten pieni voitto tahansa, koska mitätön minimiyksikön suuruinen palkkakin on suurempi kuin ei mitään. Kuitenkin käytännössä asiat menevät toisin. Kun elävät ihmiset pelaavat tätä peliä ja he ovat veto-oikeudellaan pelaajia, he itse asiassa hylkäävät epäreiluina kokemansa diilit. Tässä on jonkin verran kulttuurieroja. Mutta Joseph Henrichin tutkimuksen mukaan länsimaissa alle 20% suuruinen potti koetaan epäreiluna ja tämän suuruinen ehdotus jo yleensä hylätään. (Hylätään useammin kuin hyväksytään.) Toisin sanoen ihminen ei noudata peliteorian ehdotuksia eikä ole ns. homo economicus. Tämän tyyliset havainnot ovat yleensä ottaen jotain jotka haastavat monien talousteorioiden suosiman ajatuksen kaupantekijästä joka tekee maksimivoittoa.

Epätoivoisen pitäisi matematiikan mukaan hyväksyä huonokin raha, mutta käytännössä kun näitä jaetaan potti ota-tai-jätä -tilanteita kuvaa enemmänkin se miten tapahtuu "Maltan haukka" -elokuvassa jossa Spade jakaa tuhatta dollariaan Brigidin kansa. Femme fatalea ei pidä suututtaa ja elokuvassa muistutetaan, että Spade on varmasti antamassa vähän rahaa. Mutta jos Spade ei anna potista niin paljon rahaa kuin nainen katsoo ansainneensa, on Spaden syytä olla varovainen.

On aina miellyttävää kun taide kuvaa tosielämää paremmin kuin norsunluutornitaloustieteilijöiden loogiset rakennelmat ja strategiat. Mutta toisaalta tämä tilanne kuvaa jotain jota tarkkaan muuttujiltaan rajattu testitilanne ei tee. Tämä muistuttaa siitä että kenties peliteoria on suuremmassa linjassa oikeassa. Homo economicus ei ole toiminut tehtävissä jotka on eriytetty hyvin spesifiin ongelmaan, laboratoriossa vain tätä yhtä tehtävää ratkoessa. Ongelmia on sen sijaan ratkottu aina tosielämässä jossa muuttujia on enemmän. Ultimaatumipeli on tilanne joka arkielämässä johtaa kostoon tai myöhempien diilien kariutumiseen. (Tämä taas on jotain jota minulle opetettiin kotona. Kusettaminen toimii lyhyellä tähtäimellä. Reiluus pitkällä.) Evolutiivisesti ajatellen talousteorian koetilanteen tavoin toimineet ovat päässeet hengestään. Tai eivät ainakaan pukille. (Lopputulos on molemmissa tapauksissa evolutiivisesti sama, geneettisessä imperatiivissa epäonnistuminen, "geneettinen kuolema".) Joten ei ihme jos tuonlaatuinen strateginen käytös on epänormaalia.

Ja tätä kontekstia YouTubella ei ole. Se on ultimaattumipeliä ilman femme fatalea. Ja YouTuben ansaintalogiikka todellakin toimii siten että kyseessä on ota-tai-jätä -diili. YouTuben saamat mainostulot kokonaisuutena ovat se potti josta jaetaan. Ja kanavien sisällöntuottajat ovat niitä jotka päättävät tapahtuuko diili noilla ehdoilla vai ei. Joko he lataavat videon mainostilaksi tai eivät. Ja koska YouTube on hyvin suuri toimija, moni valitsee julkisuuden rahan sijasta. Ja näin ollen mainostulot sisällöntuottajien suuntaan voidaan nutistaa hyvin marginaalisiksi. YouTube tekee kauppaa kuten normaali ihminen ei tee. Jaa paljastaa että tässä kohden ei mitään näkymätöntä kättä ole tarjolla. Vaan kylmää kyytiä nimenomaan sisällöntuottajille. YouTuben "surunmurhaajita" tekisi mieli kysyä olisivatko he valmiita tulemaan vastaan, ns. tänne asti.

ecce lesbo (eli inhimillisestä variaatiosta)

Kirjoitin aiemmin hieman leikkimielisen ja "lähinnä puolivakavan" tekstin jossa lähestyin "luonnollista etiikkaa" evoluutio ja funktion määritelmä mielessäni. (Ja sain erikoisia lopputuloksia homoseksuaalisuuden kohdalla.) Se tuli mieleeni kun luin Wilkinsin tuoretta tekstisarjaa joka käsittelee evoluutiota ja variaatiota ihmisten käyttäytymisessä. Huomioissa on paljon samaa.

Yritän aluksi referoida Wilkinsiä siten että alustan varsinaisen asiani.

Wilkins lähtee argumentissaan yksinkertaisesti siitä, että aina jos tarkasteltavassa kohteessa on variaatiota on syytä katsoa muuttujia. "In any field that has statistical variation, it is necessary to isolate the variables. Biology is all about statistical variation of populations" Ja ihmisten käyttäytymisessä on nimenomaan variaatiota. Ja tätä variaatiota on tarpeen analysoida tarkemmin. Sillä kun luonnossa kaikki on variaatiota, ei normin olemassaolo ole samaa kuin hyvyys. Ei edes siinä mielessä että hyvyydeksi oletetaan yksilön ja populaation hyöty siinä mielessä kuin mitä evoluutio ohjelmoi. "mere existence of a norm is no guarantee that it tracks past success (at that level of fitness bearer), and so we ought not expect that the moral landscape is an adaptive landscape to which morals have adapted, as Sam Harris has it doing" Esimerkiksi huomioon tulisi ottaa sellaisia asioita kuin;
* Johtuuko variaatio siitä että siihen kohdistuu luonnonvalintaa vai ei. Osa variaatiosta on neutraalia ja osa taas on populaatiossa siksi että ne hyödyttävät. Näitä voidaan arvioida jakauman frekvensseistä ja painottumisesta. "If there is a skewed distribution of behavioural dispositions, then the null hypothesis must be that there is some selective pressure to which a population has not yet adapted" Gaussin käyrän muoto kertoo onko populaatio saavuttanut adaptiivisen tasapainon vai onko siinä valikoitumista johonkin suuntaan.
* Samoin on syytä katsoa että variaatio voi kertoa siitä että keskiverto toimii mutta ääripäitä on silti läsnä. "There will be tails for any distribution that are seen as over-cooperative (“saintly”) or under-cooperative (“evil”)." Esimerkiksi jos optimaalinen sosiaalisuusaste olisi jotain, niin tästä poikkeavia olisi. Se, että jokin piirre on olemassa ei vielä kerro että se olisi adaptiivinen. Eikä evoluutiokaan toisaalta tarkoita sitä että kaikki nähtävät piirteet olisivat hyödyllisiä.
* Ja lisäksi adaptiivisuuden arvioinnissa olisi syytä vilkaista sitä mikä on tapahtumisen konteksti. Adaptaatiota lähestytään turhan usein siten, että ajatellaan että asiasta on joko hyötyä tai ei. Mutta tosiasiassa hyödyllisyys ja haitallisuus näkyvät enemmänkin siitä mitä ominaisuuksia muilla on. Jokin piirre joka muutoin olisi huono voi yht'äkkiä olla hyvä jos ympäristö on toinen. "Dawkins once used the metaphor of a Gangster Society (like 1930s Chicago). If you live in such a society, you have limited alternatives to be nice. If, on the other hand, you live in a Society of Friends, it is easier and more rewarding to be a grifter."
...

Wilkins nostaa esiin myös sen että käytöksessä onkin variaatiota monillaki aspekteilla. Hän luettelee ominaisuuksia joiden kohdalla ihmisten välillä on paljon variaatiota. Hän nostaa esiin jaottelun jossa esimerkiksi (1) riippumattomuus vs. sosiaalisuus (2) hyveiden vs. seurausten arvostus, (3) konservatiivisuus vs.progressivismi (4) laaja-alaisuus vs. spesialismi (5) reflektiivisyys vs. matkiminen. Nämä piirteet sitten ovat eettisen käyttäytymisen ja siihen liittyvien asenteiden ytimessä. Vaikka ne kaikki viittaavatkin laajempiin asioihin kuin pelkkään etiikkaan.

Omaan asiaani.

Olen toki hieman vastahankainen kun katsotaan evoluutiota ja etiikkaa. Olipa kysymys sitten biologisesta evoluutiosta jossa tietty käytösmalli yleistyy ja on adaptiivinen, tai olipa kysymys siitä että oppiminen ja indoktrinointi viittaavat kulttuurievoluutioon jossa menestyksekkäät kulttuurirakenteet säilyvät ja sen sijaan huonot ja epäkelvot kulttuurit romahtavat ja menestyvät huonosti ja katoavat kuin muinaisegyptiläisten uskonnot. Evoluutio toimii hyvin jos pitää deskriptiivisesti kuvata sitä miten ihmisten tai kädellisten tai jonkin muun populaation sosiaalinen rakenne toimii. Se voi perustua täysin havaintoihin, korrelaatioihin ja muuhun joka saadaan redusoitua ryhmän käyttäytymiseen. Mutta jos kysymys siirretään kysymys normatiivisuuteen että "onko moraalisuus (yksilöiden tai yhteiskuntien) kelpoisuutta korottavaa" ollaan sitten siirrytty asiaan joka ei välttämättä ole vahvasti yhteydessä tähän deskriptiiviseen tasoon. Sillä deskriptiivinen taso kertoo lähinnä miten asiat ovat, ja mikä on tietty tavoite mielessä käytännöllistä, älykästä tai viisasta. Normatiivinen taso taas kysyy onko tämä kätevyys ja hyvyys ja älykkyys "strategiallinen hyvyys" samaa kuin "eettinen hyvyys".
* Siksi esimerkiksi kun Takkirauta selittää miksi älykkyys korreloi pitkän avioliiton kanssa, en loikkaa tästä vielä etiikkaan jossa esimerkiksi pitkää avioliittoa pidetään hienona asiana välttämättä. Tai että älykkyys jotenkin antaisi avioliitolle gloriaa ja lyhyt avioliitto olisi hoopo konsepti. Sen sijaan korostan vain että noin näyttää tapahtuvan. ; Kenties kulttuuri vangitsee ja hegemoniaa seuraavat hybriksen sokeuttamat tanssivat ja tottelevat kuin orjat. Mutta tämäkin kertoo yhdenlaista selitystä miksi tietynlainen asia tapahtuu useammin kuin toisenlainen, ei itsessään että onko se oikein tai väärin. Näin vain käy.

Kuitenkin jos tämä näkökulma nyt sitten otetaan käyttöön niin sain kyhäelmääni pari hyvin vahvaa mielijohdetta Wilkinsin tekstistä. (Ne eivät ole deduktiivisessa suhteessa Wilkinsin sanomisiin, mutta intuitioni huutaa niiden väliin analogisuutta, eli intuitioni rakentaa niistä aavistuksen jotain induktiivisesta.)
1: Wilkinsin hyveet toivat mieleeni hyvin vahvasti Jonathan Haidtin tavan lähestyä etiikkaa. Haidt viittaa että selvästi ihmisten kesken on klustereita, joissa tietyt asiat ovat useammin yhdessä kuin toiset. (Johtuipa tämä sitten biologisesta evoluutiosta tai kulttuurievoluutiosta.)
2: Toinen vahva mielikuva joka minulle syntyi oli asian yhdistäminen peliteoriaan. Nashin tasapainossa usein nimenomaan sekastrategia on se kaikista toimivin tapa. Moni ajattelee adaptaatiota tai menestystä liian kapeasti. Peliteoria muistuttaa että frekvenssi merkitsee hyvinkin paljon kun ylipäätään mietimme sitä mikä on tehokasta ja mikä ei.

Ja näin saadaan palautus siihen alkuperäiseen monifunktioargumenttiini. Argumenttiin joka on itsessäänkin tehty lähinnä siksi että klassinen teologinen funktionaalisuusargumentti ja "biologinen tosiasia on että lapsia syntyy vain miehen ja naisen välillä" -tyylisissä lausumissa on samaa henkeä kuin kulttuurievoluutiota tai evoluutiota korostavissa näkemyksissä.. Jos lajin säilyminen ja hyöty ovat ne joilla asia oikeutetaan, evoluutiolla ja adaptiivisuudella on taatusti jotain sanottavaa aiheesta.

Ensimmäinen huomattava asia on että homoseksuaalisuus näyttää olevan varsin pysyvä piirre. En puhu vain yksilötasolla, vaan nimenomaan sillä tasolla että kulttuuriessa  homoseksuaalisuus näyttää nimenomaan sangen pysyvältä piirteeltä. Homovastaiset kulttuuritkaan eivät ole onnistuneet karsimaan sitä. Homoseksuaalien frekvenssi on melko pieni jos arvoidaan "mitä yli 50% sitten tekeekin on keskivertoa ja normaalia ja vähempi on vähemmistössä" -näkökulmasta. Mutta se on kuitenkin samalla yllättävän suuri jos homoseksuaalisuus olisi todella jotenkin niin tuhoisaa kelpoisuudelle kuin mitä siitä sanotaan. Jos homoseksuaalisuus suoralta kädeltä tuhoaisi kelpoisuuden, miksi se on niin yleistä? (Ja toisaalta jos se on opittua niin miksi kulttuuri ei voi vain karsia sitä täysin pois, jolloin voisimme huomata että se olisi vain opittu piirre. Sen sijaan uskonnot paitsi kieltävät homoseksuaaliset suhteet joutuvat huomioimaan että se on jotain jota ihmiset todella tekevät yllättävän yleisesti.)

Tämä vihjaa siitä että kenties kelpoisuutta homoseksuaaleille saadaankin niistä monista epäsuoran kelpoisuuden keinoista joita maailmalla on tarjota. Ihminen on lajina K -strategikko. Lapsen kasvatus vaatii paljon vaivaa. Ihmisiä on myös kuollut. Esimerkiksi oman veljen tai sisarten lasten kaitseminen on liitoksissa omaan kelpoisuuteen. Sillä sisarilla on yhteisiä geenejä. (Ja tästä päästään tavallaan siihen miksi meidän lesbot haluavat adoptoida teidän lapset!)

Uskallankin väittää että lisääntymiselimien yhteenhankaamisessa on paitsi lisääntymisfunktio, niin myös - ellei peräti etenkin - sosiaalinen funktio. (Jopa heteroliitossa on tärkeää huomioida että K -strategia on vaivalloinen, työläs ja vittumainen asia. Sitoutuminen perheeseen on tässä strategiassa nimenomaan "sitä jotain" joka on suoraan sidoksissa evolutiiviseen kelpoisuuteen. Ja sosiaalisuus vanhempien kesken syventää yhteistyötä, sen sijaan että mies esimerkiksi lähtisi harjoittamaan r-strategiansuuntaista käyttäytymistä, eli hyppäämällä vieraisiin hankkimaan "äpäriä" jostain muualta taktiikalla jossa määrä korvaa laadun.) Ja tälle ei ole vaikeaa kuvitella yhteyttä myös siihen biologiseen kelpoisuuteen.

filosofia - tieto ja hyvyys - velvollisuutena

Hyvin usein viisautta lähestytään viittaamalla Tietoon, Hyvyyteen, Totuuteen tai Kauneuteen tai muihin vastaaviin arvoihin. Näiden perusasetelmana on sitoa perustelut todellisuuteen. Epistemologian kunnioitus syntyy vain koska se nähdään liitoksissa ontologiaan. Locke on sen sijaan otti ytimeksi deontologian, velvollisuusetiikan. ; Hänelle myös tiedon filosofia oli sidoksissa tekemiseen, käytäntöön ja tähän liittyvään kausaalisuuden kokemukseen.

Locken vahvana henkenä oli se, että tieto on todennäköisyyksiä. Ja että suurikaan todennäköisyys ei ole varmuutta. Näin varma tieto, scientia, ei ollut mahdollista. Locke korosti, että todennäköisyysperustainen tieto on hallittua. Oli tavallaan järkevämpää katsoa sitä ennemmin käytännönläheisyytenä kuin jonain "Todellisuutena isolla T:llä". Lockella tiedossa ja viisaudessa olikin mukana moraalista lisää. Tietämiseen ja argumentointiin liittyi enemmän velvollisuus kuin ajatus toiminnan suorasta yhteydestä ehdottomaan totuuteen. Tässä voidaan nähdä muutamia tasoja (1) "Teologisella tasolla" Uskovaisena miehenä Lockella taustalla oli ajatus auktoriteetista jota oli velvollisuus totella. Filosofoinnin ohjeita oli noudatettava koska se oli velvollisuus. Uskoja on vastuussa vain auktoriteettinsa valitsemisesta. (2) "Teleologisella tasolla" viisaus oli asianmukaista toimintakykyä. Perustelun ja filosofoinnin ohjeita oli noudatettava, koska niillä on useammin oikeassa kuin väärässä. Ja tätä kautta voi menestyä elämässä.

Tiede johtaa terveyteen, onnelliseen elämään, menestykseen. Tieto on hyödyllistä, mutta ei välttämättä totta. (Toki tämäkin oli mahdollista. Mahdollisuus tiedon ja totuuden yhteydestä ei ollut se ongelmallinen kohta, tieto tästä totuudellisuudesta oli.) Tämä johti siihen, että ihmisen ja filosofin velvollisuus oli seurata tietoa. Jumala oli antanut meille järjen ja meidän velvollisuutemme oli käyttää sitä. Matkalla tietoon ja selkeyteen ("The Clearer Evidence and greater Propability") ihminen painiskeli kykyjensä ja lahjojensa voimalla ja niiden rajoissa ja että viisaudessa seurauksena oli menestystä jos ei ehkä oikeassaoloa ( "thought he should miss the Truth he will not miss the Reward of it").

Tieteessä vastaava on tullut vastaan nykyään. Esimerkiksi Stephen Hawkingin "Suuri suunnitelma" -kirja korostaa malliriippuvaista realismia. Siinä hyväksytään mahdollisuus siitä, että aistijärjestelmät ovat vääristymiä täynnä, mutta tieteen tehtävänä onkin mallintaa mahdollisimman elegantisti havaintojen maailma. Näin tiede voisi toimia erinomaisesti vaikka eläisimme "Matrixissa" tai muussa harhojen valtakunnassa. Näkemyksessä on paljon hyviä puolia. Ja käytännössä vastaava asenne on otettu fysiikkaan jo aikapäiviä sitten. Esimerkiksi Maxwellin sähkömekaaniset yhtälöt keskittyivät ilmiöiden selittämiseen. Maxwell toki uskoi että tässä oli liitos absoluuttiseen totuuteen. Mutta hän ei pitänyt tätä kysymystä jonain johon tiedemiehen pitää kuluttaa aikaa. Maxwellille tiede oli tärkeää todellisen ymmärryksen nimissä. Mutta silti hän ei enää uskonut fysiikan lainomaisten kaavojen "kaikkivoipuuteen". Fysiikka on näistä ajoista ollut yhä enemmän puhtaasti analyyttistä empiiristen koejärjestelyjen suunnittelu- ja tulkintajärjestelmää. Fysiikassa kilpailevat mallintavat teoriat, eivät todellisuuskäsitykset. (Filosofit sitten ottavat teorioihin liittyviä todellisuuskäsityksiä mielellään puntariin.)

Tämänlainen asenne tietoon on otettu käyttöön muissakin hyveissä kuin Totuudessa.

Otetaan vaikkapa Hyvyys. Sam Harris kirjoittaa "Moraalisessa maisemassa" tavalla jossa otsikon "maisema" on käytännössä metafora utilitaristisen moraalinäkemyksen mukainen verkosto jossa käsitellään monia elementtejä samanaikaisesti ja saadaan hyvinkin tilannekohtaisia tulkintoja. Lopputulos on karkeasti se, että yhteiskunnassa yksilöt ja ryhmittymät tekevät valintoja ja tämä johtaa lopputuloksiin. Tämä asettaa meidät johonkin kohtaan tässä moraalisessa maisemassa. Sam Harrisille eettisyys ja moraali on sitä että tarkastellaan "moraalista maastoa", katsotaan missä on korkeimmat paikat ja sitten mennään sinne. ; Tämä asenne on metafora. Ja se korostaa implisiittisesti sitä, että moraali on kalkulaatio. Se, että samankaltaiset tilanteet johtavat erilaisiin moraalisiin hyväksyntiin johtuu siitä että tilanteet ovatkin jotenkin epäanalogisia. (Tai sitten laskijalla on kaksoisstandardit ja hän on itse asiassa epäeettinen.)

Tässä kalkyylissä on järkeä juuri Locken tyylisessä hengessä ; Esimerkiksi jos astiat tiskaa, se on moraalinen koska sillä estetään sairastumista. Se, että on kohtelias, on hyödyllistä koska en saa niin usein turpaan ja muilla on miellyttävämpi olla. Tässäkin maailmassa on kuten Locken tiedossa. "Objektiivinen moraalimoraali" sanan vanhakantaisessa kristillisessä tai Platonisessa mielessä, jäävät saavuttamatta, mutta ihminen kuitenkin nauttii tämänlaisen hyvän hedelmistä. (Jos jätän tiskit liian usein välistä, puolisoni rankaisee minua siitä että hän joutuu tiskaamaan. Vaikka Jumala vihaisi tiskaamista koska se tuhoaa hänen vaivalla luomiaan bakteereita, noita luonnon pieniä ihmeitä.)

Valitettavasti suurin osa moraalisesti haasteellisista tilanteista ovat vangin dilemmaan ja vastaaviin peliteoreettisesti "einollasummapeleihin" liittyviin tilanteisiin.
1: Näiden hyvänä puolena on se, että niissä yhteistyö on hyvin usein kannattava vaihtoehto. - Tosin tässä on huomattava, että kartellit ovat hyödyttävää yhteistyötä joiden hyvyys - nimenomaan utilitaristisessa mielessä - on hyvin kyseenalaista, koska asiakkaat kärsivät vaikka moraaliaan soveltava yritys sen kuin porskuttaa voittoja maksimoivalla tiellään.
2: Huonona puolena on se, että niissä yleensä kannattavimmat strategiat ovat sekastrategiat. Ne ovat hyvinkin kaksinaismoralistisia ja ne pelaavat juurikin yllättävyyden eivätkä deterministisesti ennakoitavan strategian pohjalta. Niiden ytimessä on mielivalta jolla on lähinnä frekvenssi. Tämä ei toki täysin tuhoa Harrisin ajatusta - frekvenssi on epäanalogiaa luova tilanne, jokin tapa toimia on oikea ja toinen väärä koska viitataan kokonaisuuteen joka on suurempi kuin ne yksittäitsapaukset joiden tasolla ollaan mielivaltaisia. Mutta se tekee siitä hyvin omituisen. Sillä kalkyyli muuttaa luonnettaan. Ei oikeastan voida puhua mistään moraalisesta maisemasta siinä mielessä jossa on pysyviä vuoria. Vaan enemmänkin aaltoilevasta merestä, jolla on keskimääräinen pinnankorkeus ja jossa aallonkorkeudet sitten ovat mitä ovat.

Asimov -taudin stereotyyppi ~ eli onko kaikki jo keksitty?

Asimov kirjoitti "Säätiö" -trilogiassaan psykohistorian nimellä kulkevan tieteenalan. Siinä ihmiskuntaa käsiteltiin termodynamiikka -analogialla. ; Inhimillistä käyttäytymistä tutkittiin siinä tavalla jossa käyttäytyminen pelkistyi matemaattisiksi yhtälöiksi. Kirjoissaan Asimov oli esitellyt teknologisia hienouksia ennen niiden ilmestymistä ; Esimerkiksi "Säätiö ja maa" kuvaa digitaalikameran joka välitti valokuvia tietokoneesta toiseen. ; Asimov on sinänsä tärkeä, että termodynamiikka on hyvä ajatus ihmismassojen käsittelyyn. Termodynamiikan ytimessä on se, että jokainen yksittäinen atomi on ikään kuin arvoitus. Kuitenkin niiden satunnaisuudesta nousee tilastollisia trendejä. Ja itse asiassa kun atomeja on pirun monta, niin ennusteista joustaminen on hyvin epätodennäköistä. Tässä tuleekin vastaan sen ongelma ; Keskiarvoon fiksoituminen.

Uuskonservativismia vaivaa jonkinlainen "Asimov -tauti" ; Ihmisryhmät nähdään keskiarvoina ; Massat merkitsevät vain tässä mielessä. Muut asiat jotka heitä kiinnostavat ovat ideologioihin sidotut abstraktiot joilla keskivertoisuustulokset tulkitaan - usein aika jälkikäteen liimatuilla asenteellisilla rationalisoinneilla En kykenisi tekemään lainkaan omaa työtäni tämänlaisella karkealla mekaniikalla ; On selvää, että ilmiöillä on paitsi keskiarvo, yli- ja aliedustukset ja trendit. Niillä on nimittäin myös sellainen asia kuin jakauma ja konteksti. Ihmisten määrä ei ole siksi täysin termodynamiikkaan rinnastettavissa.

Ennen kuin jatketaan tästä pidemmälle, on syytä huomata, että olen itsekin konservatiivi joka katsoo että ihmisryhmissä ideologia ja perimä ja ympäröivä kulttuuripiiri elämänkokemuksineen tuottaa ihmisen. Ihminen on toki kaikkea ja yksilönä jossain määrin arvoitus. Mutta heistä saadaan tilastoista tietoa joka on usein yllättävää ja kertoo yleensä tarinaa siihen suuntaan, että olemme yllättävämpiä kuin alkuun laittamasta "Asimov -taudista" kärsivät konservatiivit näkevät. Mutta että olemme huomattavasti vähemmän yksilöllisiä kuin haluamme itsellemme kertoa. Ja ennen kaikkea ; Kulttuuriryhmät eivät enää ole yhtä kaaoottisia kuin yksilöt.

Näen että "Asimov" -tautiset ovat puoliviisaita viisastelijoita jotka ovat ajattelultaan laiskoja ja stereotyyppisiä. Ja he antavat konservatiiveille huonon nimen. Ja heitä on perkeleen paljon. e, mikä minut erottaa "Asimov" -tautisista on jaettavissa muutamaan pääkohtaan:

"Kaikki on jo kokeiltu" -asenne

Konservativismin ytimessä on kokemusperäinen tieto. Ideana on siis yksinkertaisesti se, että ei voida vain tehdä utopiaa mieleen ja tavoitella sitä ja sitten olettaa että kaikk ikäy hyvin. Konservatiivin ideana on se, että (a) Maalin täytyy olla sopiva ihmisten psykologialle - jos se ei toimi oikeiden ihmisten kanssa, se ei toimi lainkaan. (b) Maalia täytyy tavoitella keinoilla jotka ovat sen saavuttamiselle relevantteja, pelkkä halu, hyvät intentiot ja kova kohkaaminen eivät johda mihinkään hyvään. (c)  On hyvä huomata, jos maalin hyvyydestä huolimatta tulee merkkejä epämiellyttävistä sivuoireista. Ne viittavat siihen että muutos voi olla hyvä purkaa tai sitten on syytä korjata nämä vaikeudet keksimällä uusia innovaatioita.

Hyvin moni konservatiivi katsoo oppia historiasta. "Asimov -tautiset" konservatiivit - jotka ovat usein kristittyjä - eivät oikein osaa ymmärtää historiaa järkevällä ja analyyttisellä tavalla. Otan esimerkiksi ateismiin suhtautumisen. Sama ajatustapa on itse asiassa lähes kaikkia muitakin "vääriksi katsottuja" näkemyksiä kohtaan. Mutta ateismin kohdalla ne on helppo nostaa esille.
1: Niputtaminen. He katsovat että kommunismissa kokeiltiin ateismia. Toki. Mutta siinä kokeiltiin samalla suunnitelmataloutta, diktaturiaa ja montaa muutakin asiaa. Jos yksikin pettää isosti, niin sivutuotteena menee kaikki muutkin. Hyvä empirian periaate olisi löytää vaikutus siten, että on yksi muutos kerrallaan ja verrataan näitä. "Asimov -tautiset" konservatiivit puhuvat mielellään kokemuksesta ja kokeilusta, mutta tosiasiassa ilman empirian periaatteen mukaisia vaikutuskokeiluja, heidän sanomansa ei juurikaan eroa mututuntumalla tehdyistä anekdoottipohjaisista vaihtoehtohoitolaisten maailmankuvailuista.
2: Kontekstittomuus. Tämä ei ole ollenkaan huono tapa katsoa vaikutuksia. Sen ongelmana on vain se, että moni pitää historiaa jonain jossa olisi käytännössä kokeiltu kaikkea ja kaikissa tilanteissa. Tosiasiassa maailma ei kuitenkaan toimi tällä tavalla. ; Esimerkiksi jos mietitään renessanssia katsomassa historiaan. Se voisi nähdä että kristinuskon taipumuksena on joko olla sorrettujen rottien uskonto, tai sitten teokraattien uskonto. Tosiasiassa historia ei ollut kokeillut kaikkia kombinaatioita, ja kristinuskosta löytyi ihan humaaneja kokonaisuuksia.
3: Pelkkien ideologioiden tuijottaminen. Kognitiotieteilijät, psykologit ja kulttuurientutkijat tietävät että ideologioiden määritelmäosuus on varsin merkityksetöntä. Se, mitä ideologia sanoo suoraan ei paina juuri mitään. Esimerkiksi Pascal Boyer korostaa sitä että ideologia on vain teologista korrektiutta ja että käyttäytymisen tasolla ihmiset tulkitsevat asioita varsin cherry pickaillen ja itselleen parhain päin selitellen. Ja aika usein ideologian normit unohtuvat kun ideologiaa pitää puolustaa. Käytännön taso ei ole sama kuin ideologiasisältö. Konservatiivit tiedostavat tätä puhuessaan siitä miten "vihervasemmistopunaviherkommunististalinistit" eivät ole suvaitsevaisia kuin valikoiden. Huomio on hyvä, ja oleellinen ideologioiden vaikutusten analysoinnissa. Konservatiivit vain tuppaavat unohtamaan tämän lähes aina heti jos se ei tue heidän ennakko-oletuksiaan. ; Esimerkiksi he nostavat usein vastustukseen liberaaliateismin. Peruargumenttina on "jo Jokelan ampumisista asti" ollut se, että vaikka suuri osa ateisteista olisi humaaneja lempeitä hörhöjä, niin ateismi ei voi sanoa että ampuja on harhaoppinen. Että ateismi on vaarallista heti jos ideologia ei itsessään pidä sisällään lukkoonlyötyä dogmia. Tämä on vaatimus ns. objektiivisesta moraalista. Ja siinä unohtuu se, että täsmälleen samalla argumentoinnilla voitaisiin sanoa että kristinusko on vaarallista koska mikään uskonto ei voi suojella teokratialta. Että historia näyttää noidanpoltteluita, ristiretkiä ja miekkalähetystä. Ja että liberaali suvaitsevaisuusteologiakaan ei voi määritellä teokratiaa vääräoppiseksi olematta suvaitsematon jollekin ideologialle. Tosiasiassa kuitenkin nimenomaan suvaitsevainen kristinusko on ollut varsin onnistunut kombinaatio.
4: Toimivuuden sekoittaminen ikuiseen toimivuuteen. Hyvin moni yhteiskunta on tuhoutunut erikoisesta syystä : Se on kehittänyt toimivan systeemin ja sitten se on keskittynyt sen ylläpitämiseen ja suojelemiseen. Esimerkiksi Kiinan mahtava imperiumi kaatui siihen, että innovatiivisuus lopetettiin. Byrokraattinen järjestelmä rakentui hyvin toimivaksi, mutta se jämäköityi myös huonosti muutosta kestäväksi. Yhteiskunnan adaptiivisuus romahti ja romahdus johtui siitä että muut maat menivät ohi kilpailussa. Jared Diamondin "Romahdus" pitää sisällään monta yhteisöä, jossa toimintaa on voitu jatkaa muutama satakin vuotta, mutta sitten luonnonvarat on käytetty loppuun ja on kuoltu. Esimerkiksi jos paikalla on ollut maassa ravinteita, niitä on opittu käyttämään hyödyksi tehokkaasti. Tämä on johtanut ravinteiden kuluttamiseen niiden palauttamista enemmän. Ja lopulta kaikki on loppunut ja yhteisö on kuollut nälkään. Lyhytjänteinen menestys ei toimi jos kestävyyttä ei ole otettu huomioon.
5: Peliteorian ohittaminen. Konservatiivit hakevat vastausta. Sen on oltava yksi ja tietty. Näin esimerkiksi etsitään parasta kulttuuria ja uskontoa joka toimii rakentavimmin. Yhtä tiettyä strategiaa jolla menestytään. On hyvä muistaa se, mitä Tom Siegfried esittää ihmisten toiminnan ennustamisesta ja viisaasta ja kestävästä strategioinnista "John Nash, peliteoria ja luonnon koodi" -kirjassa. Nimittäin sen, että useimmiten paras tulos syntyy sekastrategialla. ; Tähän liittyy sekin, että luokitelmien tiivistäminen yksittäisiin iskulauseisiin. Melko usein konservatiivi selittää että yhteiskunta ja yksilö olisivat toisiaan vastaan. Tilanteita esitetään joko-tai -tilanteina. Ne ovat kuitenkin useimmiten sekä-että -tilanteita.

Esimerkki ja siihen liittyvää täsmentelyä.

Otan tästä, en kovin ärhäkkäänä mutta reiluna esimerkkinä takkiraudan tuoreet kommentit. On selvää että pyrometallurgia näkyy kyseisen blogistin teksteissä muutoinkin. Termodynamiikka vuotaa tätä kautta "Asimov" -tautiin. Hän esitti varsin kliseisen väitteen ateistien arvotyhjiöstä. Hän piti tätä kliseetä huomiona, vaikka perimmiltään se oli väite ja syytös. Tämä argumentti on filosofian ja käytännön tasolla ammuttu alas tässäkin blogissa sen verran monta kertaa, että en tartu nyt tähän "niin tarkasti". Argumentti "ateistinen etiikka haaksirikkoutuu täysin perimmäisten kysymysten äärellä" perustuu muutamaan pääkohtaan.

"Ateismi joutuu nojaamaan myös relativismiin: arvot ovat pelkkiä sopimuskysymyksiä, ja ne viime kädessä ratkaistaan vahvimman oikeudella, ja arvot ovat sellaisia kuin ne ovat koska ne on sovittu sellaisiksi. Ateismin pohjalta on mahdotonta muodostaa sen enempää objektiivisia kuin absoluuttejakaan arvoja, ja yleensä ateistit kiistävät sellaisten olemassaolon." Tämä argumentti on niin omituista kuin olla ja voi. Kirjoitin nimittäin eilen "moraalin naturalistisointiin" liittyvän kannanoton joka käsittelee asiaa hyvin vahvasti. Moraalin naturalistisointi perustuu is-ought -ongelman kieltämiseen. Tästä syntyy objektiivinen moraali, jossa luonnollinen kilpailu ja syrjintä ovat myös oikein. Tämä ei ole relativismia. Kommunistit olivat ateisteja ja heillä oli suunnitelmayhteiskunta. Suunnitelmayhteiskuntaa taas kuvaa juuri se, että toiminto on ylhäältä ohjattua. Kommunismi oli myös arvoiltaan lukkoonlyöty, hyvinkin despoottisesti. Ongelmana ei ole ollut se, että ateismi olisi ollut relativistista. Ateisteilla ei ole mitään syytä tehdä tätä päätelmää.
1: Tässä kohden analogia uskonnon ja teokratian suhteesta on selvästi oleellinen; Moni kristitty on haukkunut teokratiaa syvästi. Esimerekiksi C.S. Lewis vihasi teokratiaa enemmän kuin ateisteja. (Ja hän vihasi ateisteja aika lailla.) Tämä ei kuitenkaan ole tapahtunut "teologisessa tyhjiössä" vaan se koostuu pääasiassa eiteologisista kulttuurisista arvostuksista. Relativismi torjuu suunnitelmataloutta - paitsi joidenkin vihervasemmistolaisten kaksoisstandardissa.

Esimerkiksi eugeniikka oli juuri objektisoitua moraalia. Ja sen ytimessä on suunnitelmatalouden logiikka. Siinä missä Takkirauta tajuaa että "älä milloinkaan luota yhteenkään oikeistolaiseen ateistiin, sillä he ovat täysin amoraalisia ihmisiä. Miksi näin? Kokemuksesta. Jäljet pelottavat. Jotta ihminen voisi olla oikeistolainen, hänen täytyy olla itsekäs ja kovaluontoinen sekä valmis polkemaan toisten varpaille ja ajamaan omaa etuaan. Ruukinmatruuna on itsekäs k*sipää ja tunnustautuu oikeistolaiseksi. Mutta jo Adam Smith varoitti, mihin tällainen johtaa, jollei näiden itsekkäiden vaikuttimien pidäkkeenä ole vahvaa uskonnollista ja transkendenttia moraalipohjaa." hän tiedostaa että kontekstilla on väliä. Hän ei kuitenkaan näytä ymmärtävän millä tavalla sillä on väliä. Minä en luota oikeistolaiseen enkä vasemmistolaiseen ateistiin jos tämä harjoittaa jonkinlaista ojektiivista moraalia ja siihen liittyvää suunnitelmataloutta. Siksi kommunismi ja ateistinen natsismi tai eugeniikka ovat minulle kauhistus. Tämä on huvittavaa myös siinä mielessä että klassinen vasemmistolainen ateismi on tyypillisesti ollut Sartren jalanjäljillä ja eksistentialistinen. Tämän ytimessä on relativismi. Oikeistolainen ateismi taas hakee usein "naturalisoitumista" ja päätyy jonkinlaiseen sosiaalidarwinismiin jossa "Setä Darwinilla on asiaa." Takkiraudassa tiedostetaan, että missä suunnassa on lempeyttä. Eikä tajua katsoa mikä näissä on eri tavalla. On kornia että oikeistolaisen ateismin vaarallisuus perustellaan jollakin filosofisella piirteellä joka on itsessään äärimmäisen vasemmistolaista perua. Relativismin esiintuominen ei yllätä, koska tämä syytös on typerän oikeistokonservatiivipuolen klisee. (Kaikki sanat tarvitaan koska kaikki oikeistokonservatiivit eivät ole typeriä. Esimerkiksi Takkirauta ei minusta ole typerä tai idiootti, tai edes kovin paha ihminen.)
1: Sanoisin, että tässä kohden on oleelista muistaa se, että "Asimov -tautinen" konservativismi ajautuu kohti suunnitelmataloutta. Mahtiesimerkki tästä on jo edellämainitsemani Kiina. Se keskittyi suojelemaan sitä mikä toimi, eikä kiinnittänyt huomiota siihen miten maailma muuttui ja vähensi "adaptiivisuuttaan". Miksi niin moni konservatiivit kannattavat monokulttuuria tai kulttuuria jossa tietty uskonto sitoo ihmiset yhteen? Koska se on kontrollia ja suunnitelmataloutta ideologiatasolla. Konservatiivin ongelmana on se, että "pitääkö jokin korjata jos se on rikki" - hän ei suostu tähän jos kaikki on jo kokeiltu. Tässä maailmassa kulttuurievoluutio on jo huolehtinut siitä, että sivuoireet ovat ikään kuin marginaalisia ja irrelevantteja. Että vaihtoehdot ovat automaattisesti pahempia, koska nekin on jo kokeiltu.

"Parhaiten tämä näkyy keskustelussa abortista, eutanasiasta ja kuolemanrangaistuksesta sekä eugeniikan oikeutuksesta. Ateistit pääsääntöisesti kiistävät objektiivisen tai absoluutin ihmisarvon, ja ovat sitä mieltä, että ihmiselämän oikeutus riippuu siitä, millainen tämä ihminen on: se ei siis koske automaagisesti kaikkia Homo sapiens -yksilöitä, vaan se riippuu hänen iästään, syntymisstatuksestaan, terveydentilastaan jne attribuuteista, onko hänellä elämisen oikeutta vaiko ei." Tässä kohden lausunto on sekä väärin että vielä enemmän väärin. Takkirauta on toki keskustellut kovasti, mutta on hyvin epäselvää onko hän oikeastaan koskaan oppinut niistä mitään. Tuntuu että hän oppii ateisteista vain konservatiivilähteistä ja muu aika menee siihen että vastustaja sovitetaan näihin lokeroihin. ; Takkirauta näkee vain mitä hän itse kannattaa, ja näkee että jos joku vastustaa häntä, niin tämän pitää edustaa tämän tietyn arvon suhteen antiteesiä. Tämä ei argumentatiivisesti ole väistämätöntä. Mainitunlainen konflikti edustaa vain hyvin rajallista tyyppiä.

Esimerkiksi kun katsotaan ateistejen aborttikritiikkiä, se ei tyypillisesti käsittele lainkaan eugeniikkaa. Syynä on se, että oikeistolaiselle ateistille ihminen on helposti resurssi. Abortti on siis jotain joka tehdään vasten tahtoa jollekin joka on yhteiskunnallinen resurssi. Aborttia kannattavat taas käsittelevät abstraktia elämänfilosofiaa ja menevät ajtuksissaan lukkoon sen takia että he eivät tunnu tiedostavan sitä, että abortti on nimenomaan eugeenista suomessa tänä päivänäkin. (Jalostuksen kanssa tällä on tietysti vain vähän väliä koska vammaisten lisääntymisarvo on varsin rajoittunut, yllättävänkin rajoittunut ottaen huomioon sitä miten suvaitsevaisuutta mainostetaan ja korostetaan eikä kukaan tunnusta valitsevansa puolisoaan pinnallisesti ulkonäkösyin.) Huomio keskittyy humaanimpiin puoliin, poikkeuksiin, joihin abortti tietysti onkin ainakin minusta ihan oikeutettua. Tämä on kenties kornia, mutta paljastaa samalla arvomaailman. Aborttia ei ateistien parissa kannateta koska torjutaan ihmisarvo.

Ja tämä on sidoksissa kulttuuriin ja ideologian normeihin. Sillä se, mikä toimi C. S. Lewisiin toimii myös vaikka Jussi K. Niemelään. Hän on esimerkiksi moittinut islamia ja kristinuskoa ja kulttuurirelativismia kaikkia yhtäaikaisesti. Takkirauta saattaa toki sekoittaa ateistien suosiman sananvapauden relativismiin, mutta tämä olisi jo aika kornia, temppu joka toimii psykologisena selityksenä enemmän kuin pelastaa näkemyksen järkevyyden. (Se, että sanotaa "koska" ei tee lauseesta pätevää argumenttia tai perustelua. Usein kyseessä on ihan vain väittäminen, inttäminen ja tinkaaminen.) Olen luullut että sinun täytyy olla "punaviherstalinisti" jotta näkisit että jos konservativismi vastustaa relativismia, sen täytyisi olla myös sananvapautta vastaan. Eihän se näin mene. (Minäkin kannatan sananvapautta ja vastustan kulttuurirelativismia ja postmodernismia hyvin syvästi. Blogini olkoot todisteeni.) Itse asiassa sananvapaus vaatii "vapautta ideologioista" jossain kontekstissa, joten kulttuurirelativismi on jopa sananvapauden kanssa jännitteinen monesti.

On oleellista huomata, että uusateismi on hyvin monesti intuitivistinen. Dawkins edustaa pelkästään sitä että hän on ateisti koska se on tieteellisesti sopiva ajattelutapamahdollisuus. Hänelle ateismi on "kissojen paimentamista". Tämä ei ole ristiriidassa kulttuurirelativismin kanssa, mutta ei toki välttämättä ole kulttuurirelativismia. Sam Harris taas "Moraalisen maisemansa" kanssa sitten seuraa jo aivan toista linjaa. Sitä, että ateisteilla on ateistinen etiikka. Tässä tavoitteena on objektiivinen moraali ja sitä tavoitellaan jonkin muun kuin suunnitelmatalouden kautta. Itse asiassa teologiasta löytyy samantapainen malli. Se löytyy Martti Lutherilta. Jaakko Heinimäki on esimerkiksi tuottanut "Kafekismuksen" ja "Taskuetiikan" kaltaisia kirjoja joiden kautta aivan kaduntallaajakin voi lukaista siitä miten Lutherin etiikka oli situationistista ja intuitionistista. Eli etiikkaa ei opeteta kirjoista.

Sam Harrisin moraalin lähde on sama kuin Lutherilla, joten seurauksienkin pitää olla samat. Jos itseä kuunnellaan - ja psykologinen rakenne on ihmisen psykologinen rakenne - voidaan vakavastu ajatella että tuloskin voisi olla ihan samanlainen. Se, että Lutherista intuitioon on Jumalan yhteys, ja Harrisista kysymys on vain lajinmukaisesta evoluution koodaamasta käytöksestä, ei ole väliä. Jos hiukset näyttävät punaisilta, ei ole väliä sillä, että arvioidaanko värin johtuvan geenistä vai enkelipölystä vai siitä että henkilö on ahkerasti jo vuosia värjännyt tukkaansa vakiosävyllä. ~ Sam Harrisin erottaakin eugeniikkanatseista suunnilleen sama mikä erottaa luterilaisen kulttuurin kristillisestä ristiretkeilevästä (ulkoinen uhka) ja noitia keskuudestaan lynkkaavasta (sisäinen uhka) kristinuskosta. Uusateismin ideologinen suhde syytettyyn väkivaltailuun on siis yhtä osuvaa kuin syyttää Lewisin kannattajia teokraateiksi. Sellainen olisi yksinkertaisesti helvetin typerää. Toki ymmärrettävää - ateistit tekevät täsmälleen samaa virhettä uskontojen suhteen usein. ~ Historiaan viittaaminen kristityltä konservatiivilta tässä yhteydessä onkin sama kuin renessanssiateistin syytös kristinuskoa kohtaan. "Menneisyys näytti pelottavalta". Oliko tämä relevantti syy pistää pulju kiinni yhteisölle vaarallisena? Renessanssiateistista kyllä. Minusta ei. Konservatiivikristitty joutuu sitten leikkimään kaksoisstandardin kanssa ja heiluttelemaan käsiään päivän valituilla tekosyylistauksilla.
1: Minut erottaa uusateisteista juuri se, että minä pidän kiinni Humen giljotiinista, jota Harris moittii "moraalisessa maisemassa" ahkerasti. Tämä täsmälleen sama erottaa minut myös naturalisoivista eugeniikkasosiaalidarwinisteista. ; Sympatiaa minulta löytyy Harrisin puolelle. Toista puolta en käsitä. En hyväksy varsinkaan siitä antilogiikasta miten oikeistolainen sosiaalidarwinismi -ateismi toimii. Sillä ateistit aika monesti korostavat pahan ongelmaa. Pahan ongelmassa ytimessä on se, että is-ought eroa korostetaan, ja jopa ylikorostetaan. Että se mitä maailmassa on, ei monestikaan ole mitään kovin eettistä, vaan on päinvastoin hyvinkin julmaa. Tässä logiikassa on vaikeaa oikeuttaa "eugeniikan vaatimaa naturalisointia". Paitsi jos on idiootti, joita ihmiskunnassa kyllä riittää. Filosofisesti oleellisempi riski löytyykin kristityistä. Heille pahan ongelman irrelevantisoiminen on usein käsienheiluttelua lähes lentotaidon keksimiseen asti vaativaa kokopäivätyötä. Aiempi artikkeli linkkeineen muistuttaakin siitä, että eugeniikka oli kristittyjen siveysherrasmiesten harrastelua. Näin ollen jos uskoo evoluutioon, ja on kristitty, ei älykään välttämättä suojaa siltä että tekee sitä mihin vain idiootit ateistit yltävät. - Siis jos ihmiset oikeasti seuraisivat ideologioitaan koherentisti, mitä he nimenomaan eivät tee. Mutta konservatiivit vakuuttuvat ideologisoinneista lähes yhtä lujasti kuin ne tahot joita konservatiivit nykyään usein yrittävät imitoida..

Takkiraudalla riittää toki tiedostamista siihen, että "Ei holokausti ollut mikään natsien päähänpinttymä, tavoite tai fiksaatio eikä se kuulunut heidän ohjelmaansa 1933. Siihen yksinkertaisesti jouduttiin. Kaltevaa pintaa pitkin. Yksi tapahtuma johti toiseen ja lopulta se, mikä alkoi eutanasiaohjelmana ja jolla oli jalot ja ylevät tarkoitukset, johti vertaansa vailla olevaan kansanmurhaohjelmaan." ... "Ja pahinta on, että se olisi voinut tapahtua missä tahansa muussakin ei-katolisessa maassa. Natsien ainoa vika oli se, että he menivät ajatuksista tekoihin." Tämä on tiivistelmänä hyvä. Ja se valitettavsti tuhoaa valtaosan kaikesta valittamisen voimasta. Jos slippery slope koskee järjestelmää kuin järjestelmää, kaikki yhteiskunnat pitäisi kieltää. Toki historia näyttää että luterilaisilla kulttuureilla oli pahana tapana noitavainoihin ; Syynä oli se, että katolinen kirkko teki inkvisiitio -instituution ja Luterilaiset kuuntelivat sydäntään ja olivat tätä kautta taipuvaisempia lynkkaamiseen. Siksi väkilukuun nähden surmaavimmat noitavainot tapahtuivat protestanttien alueilla. Tämä on eri asia kuin väittää että luterilainen kirkko olisi vain millin päässä teloitustoimista. Että ateistit joutuisivat pelkäämään luterilaista kirkkoa sen vuoksi että pian tulee lynkkausmylly joka teloittaa Senaatintorilla.
1: Oma uskontokritiikkini on nojannut ihan toiseen suuntaan. Luterilaisuuden ongelmana on etatistinen asenne, joka itsessään ei ole kovin vaarallista. Mutta kalvinististen asenteiden kanssa yhteisvaikutuksesta suomessa on tänäkin päivänä uskonnon nimissä toimivia ihmisiä - pääosin viidesläisiä pietistisiä sävyjä aatoksiinsa soluttaneita fundamentalistikreationisteja - joita ei voi oikeastaan kuvata muiksi kuin ihmishirviöiksi, joiden rajoittamisessa ei mikään valistus auta, koska heidän ideologiassaan valistus on paholaisen puhetta ja evopropagandistin vääristelyä. Omatunto ei tässä jarruta, koska pappikin on merkittävä vain jos mukailee uudestisyntyneen mielipiteitä, ja papin täytyy etatistisesti tukea tätä mesoamista jotta häntä ei kutsuttaisi "de facto ateistiksi" ja joutuisi jatkuvasti asioimaan kirkkohallituksen kanssa valitusasioissa.

"Asimov -tautisia" katsellessa onkin syytä muistaa etiikkaan liittyvä nyrkkisääntö. Keino, jolla ihan kuka tahansa voi testata sitä, onko jokin eettinen argumentti kyseisen ihmisen periaate, vai onko se pelkkää mielivaltaa jossa ensin on päätetty mitä halutaan saada ja sitten valitaan vain siihen sopivia argumentteja. Tämä on yleistämisen periaate. Jos premissit ovat yhtä todet, olisi johtopäätöksenkin oltava yhtä tosi. Jos argumentaatio on sellaista, että se sovellettuna muihin aiheisiin johtaa vaikka siihen että miltei kaikki voidaan kieltää, on selvää että argumentti on presuppositionistista epä-älyllistä roskaa jonka takana ei ole tietoa, ymmärrystä tai muutakaan. Vaan pelkkä asenteellisuus. Sitä pahuutta kun lähetään perustelemaan, pitää pystyä antamaan perusteluja joita ei voi yleistää koskemaan aivan joka asiaa, miten tässä juuri käy.
1: Jos vaikkapa sovellamme katolisen argumenttia jossa homous on pahuutta ja sairautta, koska ihmisen sukupuolielimet ovat lisääntymistä varten ja yhteiskunta tarvitsee lapsia, voimme helposti huomata että hän ei todella ole tätä mieltä tästä syystä, koska samalla logiikalla paavius tai katolinen pappeus - tai mikä tahansa selibaattielämäntapakin- voidaan kääntää pahaiksi. Tämänlainen tilanne on vahva osoitus moisten perustelujen pätemättömyydestä. Argumentti ei ole vahva ja se esitetty johtopäätös on enemmänkin kiveen hakattu dogma, ei eettisten pohdintijen johtopäätös, vaan niiden lähtökohta. Jolloin niiden käsittely johtopäätöksinä tai perusteltuina mielipiteinä tarkoittaisi samaa kuin kehäpäättely. Jos premissi johtaa johtopäätökseen, ei ole tehty mitään argumenttia vaan väitetty jotain ja sitten heiluteltu käsiä kuin mikäkin pikku pelle ja idiootti.

Loppukaneetti ; Oman hännän nostoa.

Kun mietitään vaihtoehtoja, on hyvä miettiä ovatko ne vaihtoehtoja. Yhdistän "kaikki on jo kokeiltu" -asenteen hyvin vahvaan teknologian parissa vaikuttavaan heittoon siitä että kaikki keksinnöt olisi jo tehty. Että olisi vain modifikaatiota, ja aito keksiminen olisi siis jäänyt menneeseen maailmaan. Tässä kohden kysymys on usein määritelmäkikkailusta. Se nousee esille myös filosofian historiassa. Nauran tälle asenteelle jo teknologian kohdalla. Ja ideologioiden kohdalla nauran vielä enemmän, sillä teknologioilla on aivan eri tavalla rajoitteita kuin ideologioilla. Teknologioilla on paljon sellaisia toimintaehtoja, joita ideologioilla ei ole. Kun teknologiassa ei ole kokeiltu kaikkea, ei ideologioissakaan ole kokeiltu kaikkea. Ja jos perusideat ovatkin kokeiltu, nousee tässä esiin kombinaatioiden katsominen. Jo hammasrattaiden kombinaationa syntyy paljon erilaisia teknologioita. Ideologioiden kohdalla on sama. Takkirautakin oivaltaa että on syytä eritellä oikeistoateistit ja vasemmistoateistit erikseen. Sillä kontekstilla on väliä.

Ja asiat eivät usein ole toisiaan poissulkevia. Aristoteleen ihannemaailmassa ihmisen henkilökohtaiset tavoitteet kohtaavat yhteiskunnan tarpeet. Näin ei aina käy. Mutta usein käy. "Asimov -tautiset" konservatiivit näkevät usein että "yksilö nyt tallataan" ja että tämä olisi väistämätön lopputulos. Ilmenee dikotomioita "Joko A tai B". Kuitenkin jos katsotaan vaikka kolmen erilaisen ideologian tarjoamia kombinaatioita, syntyy oikealle laittamani vennin diagrammi ja sen sisältämät loogiset suhteet. Keskikohtia ei voida vain olettaa olemattomiksi. ~ Siksi, näin konservatiivina ja ei-ateistina, nostan esille periaatteen jonka opin AMK:ssa kestävän kehityksen kursseilla vieraillessani. Siinä on huomioitava monia asioita. Konteksti muuttuu tässä merkittäväksi. Kombinaatio on se, joka painaa.

Paska perustelu ei ole tietoa. Historiasta vedetty anekdootti toimii yhtä huonosti kuin anekdootit vaihtoehtohoidoista. Onkin selvää, että tieto vaatii aina kokeilua jossa on riittävä otos. Jos joku uskoo että historian aikana kaikki on todella keksitty, nauran. Konservatiivina uskon toki sen verran kulttuurievoluutioon että voin vetää kulttuurievoluutioanalogian. Joku voisi sanoa että evoluutio on ohi koska mutaatioita on historian aikana tapahtunut paljon, ja koska nykyiset eliöt toimivat hyvin. Itse näen, että ei ole mitään muuttumatonta taustaa, ja tosiasiassa adaptiivisuutta tapahtuu koko ajan ja se on tärkeää koska ilman sitä lajit kuolisivat sukupuuttoon geologisesta perspektiivistä katsoen todella äkkiä. En usko että kulttuuri on valmis. Ja tämä ei estä minua uskomasta että se on "ihan toimiva".
1: Samoin kokemus on opettanut että pitää pelätä suunnitelmataloutta. Olipa se (a) konservatiivinen byrokratisoituva ja keskuskultturusoituva monokulttuurimöhkäle koska se johtaa rappeutumistuhoon Kiinan malliin (b) Utopia-ideologiakeskeinen tieteen ohittava utopianrakennus, koska se johtaa kommunistiseen valtioon jossa toimia ei korjata koska tiedoksi kelpaa vain se, että ideologisin syin valittu metodi johtaa ideologian haluamiin tuloksiin ja jos näin ei käy, ei kukaan suostu tunnustamaan ja muuttamaan toimintaa (b) Utopia-ideologiakeskeinen tiedettä soveltava, koska sen riskinä on tuottaa natsismin kaltaisia teknologisiesti päämääräsuuntautuneita ja tehokkaita ihmistenmurskauslaitoksia. "Asimov -konservatiivi" on minun silmissäni yhtä vaarallinen kuin muunkinlaiset suunnitelmataloudessa elävät.

Uskontokritiikkinikin ja eutanasiaohjelman hakemisessa on ymmärrettävä tässä kontekstissa ; Systeemissä on havaittu virheitä, ja niitä yritetään korjata. Niin kauan kuin kuoleva suomessa joutuu kitumaan saamatta apua tuskiinsa, se on ongeelma joka tulee yrittää ratkaista. Eutanasia on tässä toki vain yksi innovaatio. Haluaisinkin konservatiivina tietää onko sille parempia vaihtoehtoja, kuin kuuntelisin valitusta ja ininää siitä että "olet vammaistensurmaamisen puolella koska minä vastustan eutanasiaa koska minusta se on slippery slope kansanmurhiin" - joka on pohjimmiltaan täydellisyyden vaatimista.
1: Toki eutanasiaa puolustetaan ihmisarvoisena elämänä, mutta sen vastustamisen ei tarvitsisi tarkoittaa tätä. Siksi tulisikin olla rakentava ja tarjota tehokas keino jolla terminaalipotilaiden kivut saataisiin hallittua. Tässä kohden ei tarvitse kuin muistaa nykytila jossa (a) kipulääkityksen saamisen tiedetään olevan omaisten aktiivisuuden vaativa temppu (b) kivunhallinta ei tosiasiassa toimi monesti, vaikka eutanasian vastustajat pitävätkin sitä jonain kaikkivaltiaana. Eutanasian vastustajien tulisi tarjota keino kiertää hyvää elämää koskevat ongelmat. Sillä eutanasia on ratkaisu tiettyihin ongelmiin. Niin kauan kuin ongelma on olemassa, ratkaisukeinojen esittäminen on relevanttia. On huomioitava myös se, että eutanasia on nykyään relevantimpi ja useampia ihmisiä koskeva kuin natsisaksassa ; Lääketieteen kehitys on hieman yllättäen jopa lisännyt tätä puolta, koska lääketiede kykenee laventamaan elossaolevan ja kuolleenaolemisen välistä kuilua siten, että yhä tuskaisemmassa kunnossa olevan elintoiminnot saadaan pidettyä toiminnassa.

Rakentavaa on esittää ratkaisu ongelmaan. Samoin ateistien bashaaminen ei toimi niin kauan kuin viidesläiset mellastavat merkittävässä valta-asemassa kirkossa. Ongelma on esillä, ongelma korjataan tai kritiikki on relevanttia. Sillä kaikkea ei ole kokeiltu!

Miksi eläimet pärjäävät ihmistä paremmin (tietyissä) uhkapeleissä

Ihminen korostaa erinomaisuuttaan suhteessa eläimiin. Ajatuksena on ollut se, että ihmisen ja eläimen välillä on laadullinen älykkyysero, joka on kaikenkattava. Eläimillä olisi vain parempia vaistoja, mutta ihminen pärjäisi älypähkinöissä paremmin.

Todellisuus ei ole yhtä ystävällinen. Zweigin "Your money and your brain" kuvaa ihmisten kognition suhdetta uhkapeleihin. Yhdessä vaiheessa esille tulee se, miten eläimet - kuten rotat - pärjäväät paremmin monissa satunnaisuustilanteissa joissa on tasainen tausta ja tilastojakauma. ; Jos vaikka saa palkinnon kun painaa valoa joka syttyy, ja toinen on 75% ajasta päällä ja toinen vain 25%, eläimet ymmärtää rämpyttää vain sitä valoa joka palaa useammin. Ihmiset sen sijaan valitsevat pitkässä tähtäimessä heikomman strategian. He vaihtavat sitä nappia aina välistä. Ihminenkin rämpyttää toki enemmistön sitä joka antaa todennäköisemmin palkinnon. Mutta aina silloin tällöin palataan siihen huonompaan todennäköisyysmahdollisuuteen. ; Ihmisten tulokset ovat tilastollisesti heikompia kuin yhteen oikeaan vastaukseen jumittanut eläin jonka valitsema strategia on tilastomatemaattiseti tehokkain ja paras tapa saada palkintoja tässä kyseisessä tilanteessa.

Tämä tarjoaa nöyryyskoulutuksen lisäksi oleellisen kysymyksen. Kysymyksen "miksi". Tämä on merkittävää, koska ihmisten psykologiaa tuntuu kuvaavan se, että (a) ihminen selittää asioita teleologisesti ja (b) ihmiset eivät ole kovin hyviä sattuman tunnistajia. Yritys "voittaa sattuma" ja nähdä järjestystä mielettömyydessä on merkittävä sokeuden lähde uhkapeleissä ja tämä vaikuttaa monien elämään. Uhkapeli tuhoaa ihmisiä elämineen.

Itse hakisin tähän jonkinlaista selitystä - jos ei koko totuutta, niin ainakin osaselitystä - Ridleyn "Jalouden alkuperästä". Siinä korostetaan peliteorian merkitystä ihmisen avuliaisuuden, sosiaalisuuden ja järjen taakse. Evolutiivisesti ihminen on hypersosiaalinen eläin. Ja esimerkiksi huijaamnen ja huijaamisen tunnistaminen ovat ruokkineet toisiaan niin, että lopputuloksena on varsin monimutkaista älykkyyttä suorittava ihminen. Joka on se ihminen joka lajina on, siitä huolimatta että Zweig näyttääkin että tietynlaisissa tehtävissä emme pärjää rotille.

On aivan järkevää ajatella, että ihminen on erikoistunut käsittelemään korostetusti sosiaalisia dilemmoja. Tämä johtaa siihen, että on otettava pieni katsaus peliteoriaan. Jos mietimme rottaesimerkkiä, se voi vaikuttaa peliltä. Siinä on kuitenkin "pysyvä tausta". Pelataan peliä vastaan jolla on yhteen ilmiöön perustuva strategia. Peliteoriassa, esimerkiksi Nashin tasapainoa laskiessa, kysymys on muusta. Siinä pelin koko idea on siinä että lopputulos riippuu paitsi siitä miten itse valitsee, myös siitä mitä se toinen valitsee. Ja ihmisen kohdalla kysymys on näiden interaktiosta.

On hyvä muistaa, että evoluutio joutuu usein optimoimaan. Ei siis hakemaan parasta ratkaisua, vaan tasapainoilemaan eri ajattelustrategioiden välillä. Sosiaalisuus on varmasti ylikorostanut juuri kykyä siihen että oma toiminta suhteutetaan muiden toimintaan sen sijaan että oletettaisiin maailma "epäsosiaaliseksi" ja staattiseksi kellokoneistoksi. Tämän puolesta puhuu juuri se, että se mitä peliteorian hyviä strategioita hyvin usein koskee, on se, että ne ovat nimenomaan sekastrategioita. Ei siis jumiteta yhteen tiettyyn ratkaisuun vaan juurikin välillä vaihdetaan toimintaa. Ihmisen tapa pelata "tilastolampunväläyttelyä" on nollasummaista.

Peliteoria joka koskee sitä, että oma ratkaisu liittyy toisen ratkaisuista rakentaa strategioita ja näissä sekastrategioiden soveltaminen, eli ei vain yhteen ratkaisuun jämähtäminen, on juuri tehokasta, järkevää ja viisasta. ; Tämä kenties selittää sen, miten sattuman taakse nähdään usein jonkinlainen kuin yliluonnollinen vaikuttaja. Tämä on pohjimmiltaan jonkinlaista teleologista ajattelua, jossa sattuman taakse itse asiassa nähdään jokin toinen pelaaja. Jos hän onki omituinen, hänen kanssaan on tultava toimeen. Koska ihminen on sosiaalinen ja suhteellisen pieniin yhteisöihin kuulunut olento ja kehittynyt näihin olosuhteisiin.

Orava approves; Mikä "Sapiens sapiens"?
Pitäisi olla ; "egoilevat redundanssi -pällit"!

Tämä voisi selittää osittain sitä, miksi ihminen näkee intentioita satunnaisessa. Miten uskonnot ovat olleet älykkyyttään itseriittoisesti korostavalle homo sapiens sapiens -lajin kulttuureille tyypillisiä kun taas tieteenteko ei. Sillä hyvä tieteenteko joka koskee luonnonlakeja nojaa "mekaaniseen kellokoneistomaailmaan" eikä peliteoreettisiin strategisiin yhteispelaustilanteisiin. Kenties rotta onkin luonnostaan parempi tiedemies kuin ihminen.

Onkin itse asiassa tavallaan humoristista, että ihmiset ajattelvat niin teleologisesti että ajattelevat että Jumala on taannut heidän järkensä toimivuuden ja että rationaalisuus ja tieteen teko on siksi ihmiselle luonnollista ja mahdollista. Että Jumala ei valehtele ja antaa meille siksi sensus divinitatiksen. Tämäkin kun kertoo enemmän siitä, että ihminen intuitiivisesti nojaa statukseen, intentioihin ja sosiaalisuuteen kuin tiukkaan tilastolliseen ilmiöiden havainnointiin.

Tämä erikoisuus korostuu etenkin kun ihmisten mieli on esimerkiksi Kahnemanin mukaan useista erilaisista päättelyjärjestelmistä koostuva, ja että nämä antavat usein keskenään ristiriitaista informaatiota. Ja se epätieteellisempi on automaattinen, joka antaa nopeita ja vain kohtuu hyviä tuloksia. Kun taas tieteellisempi on vaikeampi. Kuten voisi ajatella jos ihminen olisi ilman ennakko-ohjelmointia kehittynyt lajiksi jonka tehtävänä on selvitä elossa sosiaalisessa yhteisössä eläen, eikä totuutta havainnoiden. Joka palauttaa tematiikan Alvin Plantingan huoleen siitä että evoluutio ei tarkoita että ihminen olisi ehdottoman järkevä, vaan ainoastaan toiminnaltaan tarkoituksenmukainen niin, että hän ei kuole erilaisten varsin konkreettisten uhkien ja probleemien edessä.

Khrysippoksen koira ja logiikan alkuperä

Willard van Orman Quine esitti vahvan haasteen positivistiselle ajattelulle. Hän osoitti että loogisen positivismin sisällä oli ikään kuin oletettu valmiina oleva logiikka. Hän oli skeptinen sen suhteen, miten loogisten postivismien konventionaalinen tapahtumisen, todistamisen, tiedon ja merkityksen teoria oli sidottu konventionaaliseen logiikan teoriaan. Tämä ei itsessään ole tietenkään väärin. Perinteisyys ei ole sama kuin väärässäolo. Quine huomauttikin enemmän siitä että looginen positivismi esiintyi vahvana ja todistamista vaativana. Mutta se kuitenkin nojasi täysin mielivaltaisten todistamattomien oletusten varassa. Ja nämä oletukset olivat logiikan luonteen olettamisia.

Konventionaalisen logiikan eksplisiittiset ja implisiittiset oletukset ja määritelmät olivat mukana. Quine korosti että tämä tarkoittaa sitä että looginen positivisti itse asiassa olettaa että logiikka esion. Tämä on tietysti hyvin helposti sovitettavissa klassiseen uskonnolliseen ajatteluun, jossa maailma on taustalla annettu ja fysiikka on vain kalpea aavistus joka nojaa esiolevalle Platoniselle ideamaailmalle.

Kaltaiseni paatuneet naturalistit kuitenkin enemmänkin etääntyvät ideamaailmoista. Esimerkiksi David Lewisin "Convention" -teoksen mukaan tarkoitus ei ole sitä mitä olemme sen ajatelleet. Hän käyttää peliteoriaa apunaan miettiessään sitä miten loogisia oletussuhteita syntyy ; Viestintään perustuvat signaalipelit ovat siitä mielenkiintoisia, että moni systeemi synnyttää sellaisen ja sitten jää sen varaan. Tämä vaatii itse asiassa vain jonkinlaisen relevanssin konseptin viestintäsysteemin modifikaation mahdollisuuden. Ja esimerkiksi evoluutio tarjoaa juuri sellaisen.
1: Esimerkiksi aluksi pelkkä liikkeen havaitseminen voi olla merkittävä ja tästä poispäin liikkuminen suojelee saalistajilta, joskin johtaa turhaan väistelyyn. Sitten systeemi voi hioutua yhä tarkemmaksi. Ei tarvitse heti olla valmista järjestelmää joka tunnistaa että "puskassa on leijona", kun riittää että "puskassa on jotain". Modifikaatio tarkoittaa sitä että signaaleihin (kuten aistihavaintoihin) reagoiminen voi tarkentua yksi signaali kerrallaan. ; Signaalimallissa voi olla esimerkiksi viestin vastaanottajia, viestin lähettäjiä ja vastaavia. Niihin voidaan liittää erilaisia tavoitteita, kuten vaikka saalistaminen tai informaation hankinta tai sen salaaminen. (Evoluution sijasta voidaan miettiä vaikka vakoojein pelinä.) Niillä voi tilanteesta, riippuen, syntyä jopa kilpavarustelua. Systeemit muuttuvat hyvin komplekseiksi.

Tässä maailmassa logiikka on itse asiassa jotain joka ei ole missään Platonin maailmassa lillivä kaiken tausta. Vaan se on enemmänkin opittu konventio. Ajatus informaatiosta tälläisenä ei ole itse asiassa edes mikään upouusi tai ihmiselle vieras. Khrysippos kertoi tarinaa metsästyskoirasta, joka seuraa saaliseläintä. Krysippus kulutti paljon aikaa eläinten irrationaalisen luonteen miettimiseen, mutta hänen koiransa elää lähinnä tiedollisessa epävarmuudessa. Koira nimittäin joutuu risteykseen. Sillä on kolme tietä kulkea. Koira haistaa ensimmäistä polkua ja se ei haise saaliilta. Koira haistaa toista ja sekään ei haise saaliilta. Siispä koira ei haista ollenkaan sitä viimeistä polkua vaan lähtee aikaa enempiä kuluttamatta juoksemaan sitä pitkin. Tämä on loogisuutta poissulkemalla. Merkittävää on, että koira vähentää informaatiotyhjiötä dialektisessa prosessissa. ; Khrysippos oli stoalainen, joten hän ei pitänyt koiraa älykkäänä. Hänen maailmankuvassaan vain ihmisellä on järki (logos) ja koirilla ja muilla eläimillä oli vain irrationaalinen mieli. Hänestä koira käyttäytyy kuin se voisi käyttää logiikkaa. Koirilla oli vain aistit (reseptorit).


Onkin itse asiassa ymmärrettävää että koiran hajuaisti on signaalijärjestelmän hioutumisen tulos. Nykymaailmassa voidaan sanoa että koirat ovat historiassa metsästäneet paljonkin jäniksiä, ja ne ovat kokeilleet erilaisia strategioita ja havainnointimenetelmiä. Osa on ollut parempia kuin toiset. Näin ollen voidaan sanoa että moderni ihminen sanoisi että koira toimii loogisesti, mutta se ei suorita tietoista päättelyketjua. Informaatio on systemaattisuutta joka on suhteessa todellisuuteen.

Tälläisessä maailmassa loogisuuden synty ei ole ihme. Se on vain seuraus siitä että eletään maailmassa. Loogisuus nousee emergentisti systeemistä jossa on "jotain johon tarttua". Kun maailma ei ole vain satunnaista kohinaa, siinä voi syntyä järjestelmiä joilla on funktio. Jos tilanteessa ei ole mitään säännönmukaisuutta, siihen ei voida tarttua joten funktiota ei edes voi olla ; Tämä tarkoittaa itse asiassa sitä että logiikka on alisteinen luonnonlaeille ja kontekstille. Kun joku miettii vaikkapa ristiriidan lakia, tosiasiassa hän ei vain ota aksioomaa ilmasta, vaan hän miettii sen suhdetta kokemusmaailmaansa. Logiikan aksioomat eivät ole vain mielivaltaisia sääntöjä. Ne ovat jossain määrin sidoksissa kokemuksiimme ja ne ovat tätä kautta "piilofysikaalisia" samalla tavalla kuin loogisen positivismin määritteissä maailma oli "piiloplatoninen".

Ja tämä heittää monet asiat ympäri. Esimerkiksi moni pitää kvanttifysiikkaa epäloogisena koska superpositiossa jokin asia on samanaikaisesti sekä A että eiA. Osa näkee että tässä logiikka olisi uudelleenmietittävä. ; Kuitenkin arkifysiikassa ei tule ongelmia, ja se ei yllätä. Sillä fysiikka joka toimii "keskikokoisessa maailmassa" jossa ei törmätä kvanttitason ilmiöihin tai mustien aukkojen kaltaisiin toisen ääripään ongelmiin vastaa sitä maailmaa jossa ihminen elää.

Teologian ja filosofian kannalta tähän syntyy erikoinen ongelma ; Esimerkiksi universumin alkua käsittelevät perusteluketjut väittävät olevansa eiempiriisiä, mutta niissä on nimenomaan looginen järjestelmä jolla on aksioomissaan huomioita jotka perustuvat "keskikokoiseen empiiriseen maailmaan". On ihan oikeasti aivan relevanttia miettiä/kyseenalaistaa toimiiko niiden esittämä logiikka tässä varsin erikoisessa ja ekstreemissä kontekstissa.

Pohjimmiltaan tämä johtaa koherenttiin tulkintaan siitä miksi luonnontieteen ja logiikan suhde on niinkin yllättävän hedelmällinen kuin se on ; Monestihan tätä pidetään jopa jotenkin mysteerisenä. Syynä on juuri se, että Quinen huomio siitä että logiikan ja maailman suhde ei ole väistämätön. Mutta matematiikka ja logiikka kuitenkin toimii luonnontieteissä järkyttävän hyvin. Ja moni pitää matematiikasta ja logiikasta platonista mielikuvaa. Jos platoninen ajattelu hylätään, mysteerisyys katoaa tai ainakin laimenee. Sillä jäljelle jää se, että olemme elossa emmekä voi tarkastella mielivaltaista universumia. Jos universumi olisi sellainen että siinä ei voisi syntyä elämää, emme tarkastelisi sitä emmekä voisi ihmetellä koko kysymystä. Näin ollen emme tarkastele asioita ollenkaan "satunnaisissa alkuolosuhteissa" ; Päättelystä tulee sama kuin se, että ensin voittaisi lotossa ja vasta sitten ihmettelisi että mikä on lottokupongin voiton odotusarvo ja kun tästä saataisiin hyvin pieni  todennäköisyys, nähtäisiin tässä jokin kosminen merkitys ; Lottovoittaja unohtaa että hän ei enää katso mitään satunnaisesti valikoitunutta lottokuponkia ; Toisin kuin matkalla kioskille maksamaan uusi kuponko jolloin voidaan arvioida sattumana jossa todellisuus on kontingentti.. Mutta voiton odotusarvo lasketaan before the fact ja lottovoitto on tässä kohden after the fact -tila, jossa tietty lopputulos on vain synkronisiteettia, sitä että tapahtuma joka olisi ehkä voinut olla toisin nähdään toteutumisensa jälkeen jotenkin merkitykselliseksi.

Evoluutiota ei esimerkiksi voisi tapahtua tilanteessa jossa ei voisi olla mitään "relevanttia signaalisuhdetta" universumin kanssa ; Esimerkiksi koira voi kehittää metsästykseen strategioita sitä kautta että on eläimiä jotka liikkuvat tietyillä rajoitteilla, ja joilla on joitain strategioita joilla ne yrittävät välttää saalistetuksi tulemisen. Kun taas lottokuponkia viemään menevä ei voi kehittää sen kummempia sääntöjä kuin arvoida voiton odotusarvoja ja kehitellä "jos et veikkaa et voi voittaa" -tyylisiä sloganeja. (Ja näin voidaan tehdä oppimalla - vaikka kukaan ei kertoisi loton arvontamentelmistä voisimme oppia onko numeroiden takana sääntö vai ovatko ne arvonnan tulosta. Ihan vain riittävällä kokemusoppimisella, signaalilla lottokupongin ja lottoarvonnan tulosten välillä.) Molemmissa on relevantti signaalisuhde, mutta sattumaa voidaan lähestyä vain sen ominaisuuksien rajoissa. (Tämän lisäksi voidaan ajatella mielivaltaisuus joka ei noudata matemaattisen todennäköisyyden lakeja. Tälläiseen ei voitaisi tarttua oikein mitenkään, koska sillä ei olisi mitään ennustettavaa jakaumaa, keskiarvoa tai frekvenssiä, joiden kautta sitä voisi analysoida. Se ei tarjoaisi mitään relevanttia signaalisuhdetta.)

Elämä itsessään vaatii konsistentteja tiloja joihin adaptoitua. Jos maailma on mielivaltainen, siihen ei voi evoloitua. Vain jos universumissa on tarjolla säännönmukaisia luonnolakeja ja säännönmukaisia konteksteja, on mitään mahdollisuus syntyä mitään tarkastelijoita evolutiivisesti. Logiikka on tämän jälkeen jotain muuta kuin "ensimmäisen tarkkailijan suhde" maailmaan. Se on jotain jolla maailmaa tarkastellaan ja jota myös korjataan maailman tarjoaman responssin mukaan. Näin ei ole ihme että systeemi kehittyy yhä paremmin maailman kanssa yhteensopivaksi jos se altistetaan testaus - modifikaatio -ketjulle jossa on paitsi logiikan säännöt ja logiikkaan tai matematiikkaan perustuvat teoriat. Vaan joissa on lisäksi empiirinen testi joilla haetaan vastinesignaalia itse maailmasta. Koska teoriaan voidaan tähdätä modus tollens -periaatteella, voidaan huomata että teorian ennuste ei vastaa saatua tulosta. Ja tällöin on korjattava jotain. Eikä mikään, edes logiikka, ole tämän korjausketjun ulkopuolella.

Ken tuulta kylvää

Sanonta "Ken leikkiin ryhtyy se leikin kestäkööt ja ken tuulta kylvää, hän myrskyä niittää." kuvastaa koston ja henkeä. Ja se tekee sen hyvin erikoisella tavalla. Sillä kyseessä ei ole samalla mitalla antamisesta, vaan ns. ylikompensaatiosta. Toisaalta lausunto on siitä erikoinen että sen alkuperäinen lähde, "Raamattu", kuvaa sen nimenomaan toistorakenteena. "Hoosea 8:7" sanoo "He kylvävät tuulta, niittävät myrskyä. Maasta ei nouse versoja, kylvöstä ei kypsy viljaa. Jos maa jotain tuottaakin, vieraat syövät kaiken suihinsa." Tässä viljattomuus on toistettu, eikä korosteta että myrsky on enemmän kuin vain tuuli. Toisin sanoen Raamatusta napattu alluusio on uudelleenkontekstoitunut tavalla joka on alkuperäislähteelle vieras.

Kuitenkin ylikompensaation ajatus on ihmiskunnalle oleellinen. Monesti ajatellaan että rangaistuksen tulisi vastata rikosta. Toisaalta rangaistus on myös pelote. Ja toisaalta rikoksen tielle ryhtymistä on arvioitava myös panos-hyötysuhteenkin näkökulmasta, eli ihan siltä kannalta kannattaako rikosta tehdä, mikä on sen voiton odotusarvo.

"Jenkkinäkemys"oikeudenmukaisuuden
toteutumisesta omantunnon vaatimalla tavalla.

Matt Ridleyn "Jalouden alkuperä" kuvastakin asiaa erikoiselta kantilta. Ihmiset ovat todella altruistisia. Itse asiassa niin altruistisia että normaali kompensaatiopohjainen ratkaisu ei ole riittävä. Ihmisillä onkin taipumus ylikompensointiin. Rikoksentekeminen halutaan tehdä erittäin eikannattavaksi. Ja ihmiset ovat panostaneet tähän niin vahvasti, että rangaistukset ovat helposti ylikompensointeja joissa uhri on valmis kustantamaan itse lisää tappioita jo saatujen päälle jotta saisi kovemman rangaistuksen tekijälle. ; Näin vaikka rikoksesta ei aina jää kiinni, riski on suurempi kuin tekoon ryhtyminen.

Haaskiolla ; luonnosta ja ihmisistä

"Minä olen hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta. Palkkarenki ei ole oikea paimen eivätkä lampaat hänen omiaan, ja niinpä hän nähdessään suden tulevan jättää lauman ja pakenee. Susi saa lampaat saaliikseen ja hajottaa lauman, koska palkkapaimen ei välitä lampaista."
(Joh. 10:11-13)

Varmasti jokainen kristitty ja eikristittykin tietää tuohon laittamani ajatuksen Hyvästä Paimenesta. Kristinuskon ideana on kuvata seurakuntalaiset lampaina ja Jeesus Hyvänä Paimenena. Kuitenkin ylläolevassa jakeissa on muutakin. Siinä on konkreettista arkijärkeä. Itse asiassa sellaista järkeä, että i fucking approve. Jos joku palkataan vahtimaan muiden lampaita, hän ei ole motivoitunut lampaista koska hän ei hyödy lampaista vaan työstä. Jos sen sijaan vahdit lampaita joita omistat, olet motivoidumpi. Tämä näkyy etenkin jos lampaita uhkaa relevantti vaara kuten susi. Palkkarenki voi hoitaa monia asioita, mutta tämänlainen isompi vaara ei motivoi. Susi on paha vastus raavaallekin miehelle, ja lammaspaimenet ovatkin olleet linkoineen ja sauvoineen merkittävän päheitä kavereita - ainakin jos susia vastaan ovat uskaltautuneet. ; Raamattu kuvaa ihmiset Jumalan omaisuutena, joten Jumala ajattelee heidän parastaan. Ja perustelu sille että Jeesus on hyvä paimen nojaa tähän.

Luonnosta ja sen hyvinvoinnista puhuttaessa ollaan yleensä sitä mieltä että paras tapa suojella luontoa on vähentää yksityisomistusta. Yhteisomistus nähdään tässä kohden hyvin yleensä tärkeänä keinona. Kuitenkin tämä on itse asiassa monin paikoin puutteellinen kanta.

Matt Ridleyn "The Origins of Virtue" käsittelee tähän liittyviä ongelmia ; Yhteisomistukseen ei liity ongelmia jos aluetta ei käytetä. Näin ollen jos halutaan suojella ja pitää koskemattomana aarniometsä, sen yleinen omistus on järkevää. (Mutta tällöin aarniometsää pitää valvoa ja rikollisia rangaista, ilman valvontaa ja tuomitsemista suojelu on tyhjä. Tämä valvontapakko on oleellinen, ja tähän teemaan palataan tässä blogauksessa myöhemmin. Toistuvasti.) Mutta jos yhteisomistukseen kuuluu luonnonvarojen käyttöä, on seurauksena yhteismaan tragedia ; Luonnonvarojen säästäminen ei hyödytä yksilöitä. Se, että jätät esimerkiksi eläimen metsästämättä on vain itseltä pois, joku muu ampuu sen kuitenkin.
1: "Haaskiolla" on tähän sopiva sana. Sillä haaska on monille eläimille arvokas mutta lyhytaikainen ja katoava hyöty. Jos ei itse syö sitä, niin joku toinen kyllä syö sen. Tässä ei mitään hirveän hyviä säästöstrategioita kannata suunnitella, koska oma säästäväisyys on vain jonkun toisen ahneemman suuhun ruoan tunkemista.

Yksityisomistus ei ole tässä mikään taikaluoti ; Toinen ongelma joka rakentaa yhteismaan tragedian syntyy tilanteessa jossa on yksityisomaisuutta, mutta se koskee jotain siirtyvää kohdetta. Näin esimerkiksi ihminen joka omistaa metsästysmaat voi ryöstösaalistaa saalista liikaa sen vuoksi että vaikka maa pysyy, eläimet liikkuvat ja tämä rakentaa yhteismaan tragedian. Ridley korostaakin että tässä vaaditaan sopimusehtoja, ja että tässä ollaankin jossain määrin onnistuttu paikallisella osallistuvalla suunnittelulla, esimerkiksi hän mainitsee Mainelaiset ravustajat jotka ovat tehneet sopimusjärjestelmiä jotka huomioivat sen että ravut liikkuvat. Kun kaikki eri metsästysmaiden omistajat sitoutuvat yhteiseen sopimukseen, kaikki hyötyvät koska ryöstösaalistus ei ole kenenkään ensisijaisena tavoitteena. Tavoitteena on voida elää ensi vuonnakin. Vasta jos tämä ei ole mahdollista, yhteismaan tragedian ehdot täyttyvät.

Jared Diamondin "Romahdus" ajaa itse asiassa samaa linjaa (siitä huolimatta että Ridley nojaa peliteoriaan ja Diamond on antropologi). Esimerkiksi kommunismin ongelmana on ollut ydin juuri yhteismaan tragediassa. Monesti kommunisteja moititaan siitä että se kannustaa ihmisiä laiskottelemaan, koska kaikki saavat työtätekevien hedelmät. Mutta tosiasiassa kommunismissa on ihmisiä ajettu työhön ja he ovat kyllä yrittäneet silti ottaa itselleen hyötyjä. Siksi kommunismilla onkin ollut omituinen tapa olla kaunis ideaali jonka soveltamisessa onnistutaan kuitenkin lähinnä yhdistämään matala elintaso ekologiseen katastrofiin.

Diamond korostaa sitä että yksityisomistus Montanassa ei ole johtanut puiden haaskiokäyttöön. Päin vastoin, kun metsät laitettiin yksityisomaisuudeksi, metsät tihenivät. Yksityisomistus kun johtaa voiton maksimointiin, joka on usein varsin pitkäjänteistä. Metsien ylikasvusta tuli tosin toinen ongelma ; Montanalaiset eivät halunneet menettää puitaan metsäpaloille, joten ne sammutettiin. Tämä tihensi metsiä. Ja kun tässä tilanteessa sitten syntyi metsäpaloja, jotka pääsivät vauhtiin, niitä oli lähes mahdoton sammuttaa koska puita oli niin paljon. Luonto kärsi näistä, koska nämä palot aikaansaivat massiivisia tuhoja. Näin ollen palojen jälkeen oli puita vähemmän kuin ennen niiden ylisuojelua.

Se, mikä tässä on mielenkiintoista, on se, että asiantila on epäintuitiivinen. Siinä on kuitenkin kysymys yksityisen ja yleisen välisestä ristiriidasta. Moni pitää niitä kilpailevina voimina. Etenkin konservatiivit tuppaavat pitämään näitä ristiriitaisina voimina. Kuitenkin esimerkiksi Ridleyn peliteoriapohjainen ajattelu esittää nimenomaan niin että yhteistyössä ja kaupankäynnissä 2+2=5. Yhteisöön panostaminen ei ole sellainen hyödyke kuin voisi luulla.

Tällä on oleellisia puolia jotta ymmärtää sitä miten voin olla "konservatiivi jolla on liberaaleiksi miellettyjä mielipiteitä". Se vaatii aika pitkää aikamatkaa taaksepäin. Tai sitten riittää että muistaa sen, että yhteiskuntateorioissa on karkeasti sanoen pari toimivaa päästrategiaa. Ja suurin osa kannatetuista yhteiskuntateorioista itse asiassa osuu jompaan kumpaan niistä ; On "heimohenkisiä" oman ryhmän koherenssia ja altruismia korostavia sisäänpäinlämpiäviä ryhmiä joilla on aggressiivinen potentiaali vihollisia ja muita kohtaan. Ja on "kauppamiehiä" jotka hakevat omaa etua mutta ryhmistä välittämättömiä avarakatseisia yhteisöjä.

Usein konservatiivit ovat "heimohenkisiä" mutta minä olen "kauppamies". Koen että voin olla konservatiivi koska jo Foininkialaiset kauppiaat sovelsivat strategiaa menestyksekkäästi. Kun luottaa koeteltuun järjestelmään eikä hae siihen muutoksia muutosten vuoksi, uskoo suurelta osin sitä että "jos se ei ole rikki niin sitä ei pidä korjata", ja elää nykyisenlaisessa monikansalliseen yrityskauppaan ja vastaavaan keskittyneessä yhteiskunnassa (jota ei yhdistä yksi globaali uskonto vaan moniarvoisuutta monikulttuurisuutta ja suvaitsevaisuutta korostava ahne yhteinen kaupankäynti) katson olevani oikeutettu käyttämään konservatiivin nimitystä.

Kommunismi tekee luonnolle "heimoyhteiskunnat". Se on itse asiassa äärimmäinen esimerkki tästä. Niiden kohdalla vastaan tulee ihmisen sosiaalisuus ja ihmisen mielen rajat. Kun tälläistä ryhmää mietitään on muistettava että Dunbarin luvun ylityttyä ryhmää ei enää voi pitää yllä pelkkä ystävyys, vaan sen jälkeen on pakko hakea koherenssia ennakkoluuloista, stereotypioista ja vallankäytöstä ja valvonnasta. Kommunismi, joka yrittää olla proletaareilta proletaareille, joutuukin siksi turvautumaan hirvittävään keskushallintoon. Moni pitää kommunistien taipumusta diktatuuriin ideaalin pettämisenä. Mutta asia on pikemminkin niin että koska kommunismi ei toimi isoilla ihmisryhmillä mitenkään muuten kuin valvontaa lisäämällä. Tästä tulee joko diktatuuri, kuten moni kommunistivaltio on tehyt. Mutta tälle on periaatteessa parempikin vaihtoehto, muinaisesta Kiinasta tuttu byrokratiaklikki, jossa ei ollut niinkään kysymys siitä Yhden Keisarin hirmuhallinnosta vaan ylisuureksi kasvaneesta virkamieskoneistosta.

Usein kommunismi on tehnyt "heimoyhteiskunnat" myös ihmisten uskonnonvapaudelle. Esimerkiksi Venäjän tapa tuomita uskonto oli äärimmäistä. Tämä ei kuitenkaan ole kommunismissa niin suora seuraus kuin kankea koneisto. Sillä kommunismi välittää tuontantokoneista, eikä oikeastaan muusta. Teoriassa uskonto on siinä vain irrelevantti joka on korkeintaan häiriö, red herring, joka siirtää ihmisten huomion oleellisista tuotantovälineistä irrelevantteihin tuonpuoleiskysymyksiin.

Kristinusko taas on nykyään sellainen että se tekee luonnolle "kauppamiehet". Sen sijaan se yllättävän usein tekee uskonnonvapaudelle "heimoyhteiskuntia". Tämä ei toki ole väistämätön osa kristillisyyttä - se on siis vain jostain syystä mukaan usein tuleva tapa hieman kuten kommunistien uskonvainot tuntuvat olevan, jokin jota ei ole teoriassa mutta joka ilmenee toistuvasti käytöksessä. ; Tätä heimohenkisyyttä vahvistetaan sillä, että puhutaan "yhdestä seurakunnasta". Yhteisöllisyys onkin tässä kohden muodikas päivän sana. Tätä vahvistetaan puhumalla uskonsisarista ja uskonveljistä, tai hokemalla sloganeita kuten Jehovan Todistajien "rakkaus keskuudessaan". ~ Tämä on johtanut siihen että kristillisyyden joukossa on toimijoita joita monet kristityt vastustavat. Esimerkiksi "At The Cliff" -teksti korostaa että "I believe that if the Evangelical church continues on its path, not heeding the warnings of her modern-day prophets and seers, she will plunge into an abyss of legalistic irrelevance, hated and dismissed not because of Jesus, but because the arrogant and unloving attitudes and actions perpetrated against those who are not part of their “holy” enclaves. A brief observation of the church’s reaction to the Newtown shooting is all one needs to hear to realize how far Evangelicalism has moved away from the covering of Jesus’ unconditional love and grace and chooses instead to cover itself with the filthy rags of moral superiority."

Heimohenkisyys kohdistetaan tietysti vihollisiin. Koska rakkaus keskuudessa vaatii toimiakseen tätä. Jos meillä on yhteishenkeä ja yhteisöllisyyttä korostava suuri ihmisjoukko, joka väittää että sillä ei ole koherentisointikeinoja, valtaa, kyykyttämistä, apostaattejen nujertamista, dominointia ja vastustajia vastaan hyökkäävää aggressiivisuutta, ei joko (a) pysy pystyssä kovin pitkään eli on tuhoutuva "heimohenkinen yhteisö" (b) valehtelee (c) ei oikeasti ole heimohenkinen vaan sitä "kauppamiesluokkaa". Ikävä sanoa tämä näin karkeasti, mutta suunnilleen näin se menee.

On tietysti hyvä huomata että keinot valvontaan ovat hyvin erilaisia. Ei ole tavallaan reilua verrata kommunistien tekemiä murhia, keskiaikaisen ihmisyhteisön lynkkausmentaliteetissa syntyneitä noidanpolttoja, katolisen kirkon organisoidumpia kerettiläissotia niihin keinoihin joita esimerkiksi heimohenkiset nykyuskovat käyttävät yleensä. (Vain harva heistä uhkailee ja pieksee. Heitä on yllättävän paljon, believe me I know that one, mutta he eivät ole mikään pääsääntö.) Se, mikä tässä on oleellista on se, että tämänlainen yhteisö ajautuu henkiseen yhteismaan tragediaan.

Ihmisistä tulee Jumalan omaisuutta. Tästä ei ole pitkä matka siihen että kirkolla ja uskonihmisillä on valtaa koska he ikään kuin heijastelevat ja tietävät Jumalan Tahtoa. Tämä onkin asiantila. Valtaosa pastoreista itse asiassa tietääkin vastuunsa ja tuntevat tämän raskaan taakan. Eikä minulla ole tässä kohden erityistä vastusta heitä kohtaan. Tämä kuitenkin osaltaan selittää sen, miksi uskonyhteisöissä jotka myyvät rauhan ideaaleja pitää johtoportaikossaan paljon (tilastollisesti enemmän kuin keskivertoväestössä) narsisteja, sosiopaatteja ja luonnehäiriöisiä ; Syy on se että nämä ihmiset haluavat valtaa. Samasta syystä nämä ihmiset menevät mielellään vaikkapa lastenhoitajiksi, joka on tietysti itsessään eettinen työ, mutta joka silti tai juuri siksi antaa monille epäeettisiä kicksejä.

Make profit, no war!

Nähdäkseni perusongelmana onkin se, että kristinoppi on Hyvä Paimen -vertauksessa ymmärtänyt sen, että yhteisö ja yksityisyys eivät ole huono asia, että yksilökeskeisyys on monesti se juttu jolla asiat saadaan yhteisön kannalta kuntoon. Kuitenkin tämä on helposti delegoitu vain Jumalalle ja Jeesukselle. Ei ole ymmärretty että jos ihmisiä kohdellaan "heimohenkisesti" lampaina, syntyy ongelmia. Siksi kristinuskon parissa onkin viheliäisiä paikkoja joissa ei erilainen sorto ja kyykytys ole vierasta, edes modernina nykyaikana nyky-yhteiskunnassa jossa teilaajakommunistit ja noidanpolttajakristityt ovat absurdi referenssi. (Konsepti joka ei ole läsnä.) Nämä heimohenkiset eriuskoisia toiseuttavat kyykyttäjäkristityt ovat relevantti ongelma, toisin kuin edellämainitsemani ilmiöt jotka ovat todellinen uhka toisaalla, toisissa kulttuureissa, toisina aikoina. (Elämme nykyisyydessä, ainakin kun viimeksi tarkistin. Menneisyys voi opettaa meitä, ei muuta.)

Heimohenkisyyden ongelma on se, että koherenssi ei pysy ilman kuria ja valvontaa. Luottamus ei kanna isoissa ryhmissä jossa kaikki eivät tunne kaikkia. "Kauppamiehenä" tiedän että luottamusta ei tarvita jos tarjolla on egoistista profittia. Jos toinen hyötyy diilistä, ei tätä tarvitse kurissapitää. ("Heimohenkiset" korottavat että ihmiset ovat likaisia ja pahoja ja vaativat kuria jotta systeemi ei romahda. Tämä on totta vain heidän systeemissään.) Sekä peliteoria että ihmispsykologia että esimerkiksi foininkialaisten aikanaan kokema menestys kertovat että tämä järjestelmä on mahdollista sekä teoriassa että käytännössä.

Siksi en ymmärrä miksi kukaan haluaa totaalikieltää uskontoa, tai että uskonnottomien tarkoituksena pitäisi olla taikauskon poisampuminen. Itselleni riittäisi uskonnonvapaus jossa ei olisi heimohenkisyyttä. Joka tarkoittaa sitä että esimerkiksi yhdet uskonnot eivät saisi epäreiluja verotusoikeuksia, vauvana yhteisöönsidottamisia, monopoliasemaa YLE:n radiokanavilla... Ja jossa heimohenkisesti toimivia yhteisöjä rankaistaisiin vaikkapa kauppasaarroilla. Suvaitsemattomuuden suvaitsemiseen kun ei ole tilaa ; Se rikkoo kauppamiessysteemin aivan samaan tapaan kuin dogmatisointi&valvonta&kurinpitotoimenpiteiden poisjättäminen tuhoaa "heimohenkiset".
1: Minusta olisi sekä hupaisaa että oikein jos Wesboron Baptistikirkko saisi hautaamispalvelubannin aina kun sen kannattajat tekevät loukkausiskuja muiden hautajaisiin. Mutta ehkä ei olisi reilua että jos ihmeparannus-lääketiedemoittija-homeopaatti jätettäisiin ilman hoitoa koska tämä voidaan delegoida heidän Jumalilleen. Näillä rajoilla ymmärtänette kaavan jolla asiaa voitaisiin seurata.

Tietenkin yhteiskuntamme on luonnon ja luonnovarojen kohdalla yltiökauppamiesmäistä. Ja pointtinani onkin enemmänkin se, että kulttuurimme ymmärtää diiliteon logiikan vain sen alueella. Siksi kun puhutaan ideologioiden diileistä, syntyy helposti mieleen pelkkä raha. Raha ei kuitenkaan ole tässä ytimessä. Uskonnonvapauden periaate on nimenomaan sitä suvaitsevaisuutta jossa ideologiat ovat eräässä mielessä diilintekoa. Tässä yhteisössä ei ole tilaa sille, että jos joku sanoo no deal, että toinen vain jatkaa ja sanoo että sinun kieltäymykselläsi ei ole mitään väliä, osallistut tähän koska yhteisö ja yhteisöä liimaava historia. Tässä maailmassa no deal tarkoittaa sitä että jos haluaa toisen mukaan diiliin, on tehtävä parempi tarjous. Tässä maialmassa tarjous tehdään käännytettävän (ostajan), ei ideologian levittäjän (myyjä) ehdoilla.
1: Jos esimerkioksi Pascalin vaa-an tuonpuoleinen ääretön palkkio ei innosta koska on satavarma siitä että toisella ei ole valtuuksia ja kykyjä tehdä kauppaa näin suurista asioista, on kauppaehtoja muutettava. Jos ei tätä kykene tekemään, ei ota toista huomioon, ja uhraa yksilöt lampaiksi heimoyhteisöön, pohjimmiltaan pakosti valvottavaksi ellei peräti kuritettavaksi.

Näin ollen esimerkiksi blogin pitäminen on minulta iso kannanotto. Se ei ole käännytystä, koska en halua yhden ideologian maailmaa. En hae samanmielisiä sanan oikeassa mielessä. En hae edes voitettavaa debunkkausta. Siis vaikka olenkin sitä ihmisryhmää joista toiset ideaalit ovat epätosia ja peräti typeriä - en vain ole kieltämässä niitä tämän vuoksi ja lähinnä perustelen miksi en pidä niiden seuraamista itseni kannalta relevanttina - ja jos koen että tässä ollaan ryhmähenkisiä, teen tämän aggressiivisella sävyllä. Ihan sen takia että en halua että minulla olisi sellainen "avoin mieli" josta tehtäisiin erilaisten julistajien haaska. En siis päästä aivojani haaskiolle. (Ryhmähenkisiä yritänkin enemmänkin ajaa pois suoralta kädeltä. He haaskaavat aikaani enkä halua tätä diiliä.) Haen mielenkiintoisia diilikumppaneita. Eli sellaisia joilta koen saavani jotain. Uudet minulle itselleni mielekkäät ideat ovat filosofista profittia. Ja uskoisin että tällä saralla olen elämäni aikana tehnyt "varsin tyydyttävän tilin".