maanantai 29. huhtikuuta 2013

Surrealismi pseudoabsurdismina


"In ordinary life a situation is absurd when it includes a conspicuous discrepancy between pretension or aspiration and reality: someone gives a complicated speech in support of a motion that has already been passed; a notorious criminal is made president of a major philanthropic foundation; you declare your love over the telephone to a recorded announcement; as you are being knighted your pants fall down."
(Thomas Nagel, "The Absurd")

Olen melkoisen outo. Lisäksi ajatusmaailmaani ovat vaikuttaneet sellaiset kaunokirjalliset tuottajat kuin Daniila Harms ja Franz Kafka. Olen härömielinen, vandaalimielinen, hullujen ja eksentrikoiden ystävä. Lisäksi olen "paatunut naturalisti" ja skeptikko. Nämä sopivat karkeasti sanoen melko huonosti yhteen. Yhdistäviksi teemoiksi voi kaivaa lähinnä Camusin tyylisen absurdia korostavan intellektuellismin. Jolla onkin syviä vaikutuksia. ; Tästä seuraakin helposti päätelmänä joko se, että eläisin joko jonkinlaisessa kaksoisstandardissa. Tai sitten eläisin jonkinlaista nihilistin arvotyhjiöelämää. Tämä ei kuitenkaan karkeasti sanoen pidä paikkaansa. En ole myöskään mikään übermench, zeniläinen tai irrationalisti. Niissä on aavistus jotain oleellista, mutta nähdäkseni ei riittävästi. Siksi olenkin "vain surrealisti".

Tarkalleen ottaen sellaisella tavalla jonka käsittämiseksi on hyvä katsoa Thomas Nagelin käsityksiä absurdismista. Hän ei nimittäin kaupittele näkemystään surrealismina, mutta näkisin että hänen mallinsa on itse asiassa pseudoabsurdia ja että olen tässä kohden hänen linjoillaan monessa kohdin. ; Aivaan alkuun laittamani lainaus näyttää tietysti jo tietä sille että hän ei näe absurdia missä tahansa. Siinä missä mielestäni universumin näkeminen aidon absurdina tarkoittaisi sitä että vaikka aamukahvi nähtäisiin absurdina, hän selkeästi liittää absurdin yllättävyyteen, kaksoisstandardissa elämiseen, epäonnistumiseen, hairahtumiseen, erehtymiseen ... Nagelin absurdi lähentelee merkityksettömyyden sijasta jotain sellaista jota kutsuisin kyynisyydeksi, pessimismiksi tai ironisuudeksi.
1: On muuten merkittävää että Nagel korostaa absurdia. Hänen ajatuksensa sopivat nimittäin jossain määrin yhteen Intelligent Designin kannattajien ajatustapojen kanssa. He korostavat Nagelin tärkeyttä ja läimivät häntä selkään vaikka hän on ateisti. Sillä he kokevat tässä lujaa yhteyttä jossa soditaan oleellista asiaa vastaan. Sielukonseptin pelastaminen pahoilta neurologeilta on oleellista. Lisäksi kun muistetaan että ID;n ytimessä on denialismi - tai kuten he sen sanovat "eliminatiivinen päättely prosessi" tai Dembskin tapauksessa "eliminatiivinen filtteri" - jossa luonnolliset elementit korostetaan huonoiksi selityksiksi, on selvää että ID:n Suunnittelija on absurdin ytimessä. Sehän on määritelmällisesti jotain joka ilmentää Suunnittelua joka ei sovi luonnonlakiin tai sattumaan tai muuhun luonnontieteellisen Järjen konseptiin. Ja jonka tarkoitusperistä ja luonteesta, tietoisuudesta tai oikein muistakaan ominaisuuksista ei voida saada mitään tietoa. ID on absurdi, ei vain surreaali vaan lähtökohtaisesti ihmisen elämän kannalta irrationaalinen, ja siksi se on täysin sovelluskelvoton esimerkiksi etiikan kannalta.
___1.1: Toki on pakko myöntää että oikeasti ID:läiset moittivat "darwinismia" nimenomaan nihilismistä ja korostavat että ID on tärkeä eettisyyden kannalta, että se suojaa darwinismin kylmyydeltä ja julmuudelta. Mutta tämä johtuu siitä että  ID:läiset ovat kaksoistandardi-absurdeja. He eivät halaa nihilismiään ja seuraa premiseejään loppuun asti, eli päättele että etiikasta ei voi tietää kun on Suunnittelijakysymyksen ulkopuolella ja tämä jää siksi perustelemattomaksi tyhjäksi oletteluksi. Nagel otetaankin käyttöön lähinnä koska tämän sanat sopivat joltain osin ID:n retoriikan osasiin ja sitä kautta yritetään epätoivoisesti luoda tilaa sielukonseptille joka sekin itsessään taas on ID -kysymyksen ulkopuolella. Sillä teknisesti ottaen ID on kysymys siitä olemmeko eräänlaisia robotteja vai emme, sielu ei ole välttämätön konsepti tässä yhteydessä.

Nagel on toki luultavasti tarkoittanut että tarkasti katsoen jokainen piirre olisi tämänlainen. Että aamukahvissa olisi esimerkiksi itsepetosta, kun haluan itse olla pirteä mutta käytänkin tässä kävelykeppejä. Tai vähintään siinä että en ole enää aikoihin juonut kahvia ollakseni pirteä vaan sen takia että pääni ei olisi kipeä. Tästä huolimatta hänen esimerkeistään jää vahva mielikuva siitä, että tosiasiassa absurdi ei olisikaan maailman syvin olemus, vaan se olisi jonkinlainen attribuutti joka lymyäisi yksityiskohdissa. Tässä mielessä pidän lausuntoa surrealismin - ainakin oman surrealismini - ytimessä.

Nagel ei siis esitäkään että maailma olisi absurdi vaan että ihminen tekisi siitä sellaista. Eli absurdius johtuisi siitä että maailmassa on ylitsepääsemätön ero tavoitteiden, tavoiteltavuuden ja saavuttamiemme asioiden välillä. Onkin selvää että maailma jossa elämme on ylitsepääsemättömästi auki epävarmuudelle ja kyseenalaistamiselle. Epävarmuus taas johtaa siihen että vaikka pidämme asioita tärkeänä ja panostamme niihin, on tilaa epäonnistumiselle ja jos onnistuminen merkitsee on elämässä väistämättä onnistumisen vastakohtaa, jonka on merkittävä koska muutoin onnistuminenkaan ei merkitsisi. Ja joskus jopa päädymme erilaiseen tilanteeseen kuin mitä olemme tavoitelleet, mutta olemme siitä silti tyytyväisiä. Näin ollen elämässämme on kaiken kaikkiaan surreaalisia piirteitä.

Nagel myös asettaa nähdäkseni merkitykselle ja järkevyydelle, tuolle absurdin vastakohdalle, erikoisia vaatimuksia joiden kanssa en voi olla yksimielinen. Tärkein niistä koskee ajallisuutta. Nagel korostaa tässä mittakaavaa. "It is often remarked that nothing we do now will matter in a million years. But if that is true, then by the same token, nothing that will be the case in a million years matters now. In particular, it does not matter now that in a million years nothing we do now will matter." Nähdäkseni tämä on läheistä sukua klassiselle teistiselle ajatustavalle jossa merkitys sidotaan ikuisuuteen. Väliaikainen olisi siis absurdia ja jotenkin säälittävää. Nähdäkseni tämä on kuitenkin enemmänkin vaatimus ja toiveajattelua kuin todellinen merkityksen ehto. Nähdäkseni merkitys on nimenomaan ajallista, jopa lyhytaikaista. CMX esittääkin eräässä kappaleessaan nimeltä "sielunvihollinen", että "Eikä liene rangaistus jos käymme hetken yhtä matkaa kun hirviöiksi paljastumme, onko hyvät päivät valhetta sittenkään." Nähdäkseni eivät. Valhe selittää muutoksen ja nykyisen tämän jälkeisen huonon tilan. Mutta myös hyvä kokemus on ollut tosi.

Toki moni korostaa "Raamatun" Saarnaajan hengessä elämän väliaikaisuutta, jota pitäisi käyttää ikuisuus mielessä. Että ilman ikuisuutta olisi turhuutta, mutta ikuisuuden kanssa väliaikaista "henkäystä" jossa on aika maata ja aika tehdä työtä. Ja ilmeisesti myös aika paskahuusissa istua. Moni korostaa Platonisen ideamaailman hengessä että ideaalit eivät toteudu epätäydellisessä maailmassa ja että siksi maailmallinen ei voisi olla tärkeä. Joku voisi kuitenkin ajatella - vaikka  kuppeihinsa ns. tahallisia värivirheitä, kuhmuja ja polttojälkiä tekevien teetaiteilijoiden tapaan - sitä että ehkä poikkeamat ovatkin sitä kaunista ja hyvää.

Tässä mielessä sanoisin että elämällä ei ehkä ole Tarkoitusta sanan vanhahtavassa teologisessa mielessä. Mutta siinä on paljon merkitystä. Ja se johtuu siitä että merkitys liittyy ihmisen kognitiivisiin toimintoihin. Ne ovat aivon sisäinen subjektiivinen todellisuus joka kenties ruokkii hengissä selviämistä evoluution välineenä (tai on hassu sivutuote jostain joka tekee niin) eikä maailman "syvin olemus".

Skeptismin sovittaminen tähän kudelmaan ei ole itse asiassa vaikeaa. Syynä on se, että tunnistaakseen surreaalin täytyy sen olla kontrastissa johonkin joka on merkityksellistä tai ainakin säännönmukaista. Tieteenfilosofinen teorian falsifiointitilanne tai paradigmanvaihdos on kannanotto siihen että tuo ennen järkevänä pidetty konsepti on paljastanut meille surreaaliutensa, "ylitodellisuutensa" joka ei ole tästä maailmasta vaan ainoastaan (ala)päästämme revitty juttu.
1: Ja toisaalta vaikka näin ei tapahtuisikin, niin mieti seuraavaa. Kun kuullaan niiden puheita jotka korostavat irrationaalis-esteettisen puolen tärkeyttä ja korostavat skientismin kuivuutta ovat usein tieteenfilosofiassa vetoamassa piirteisiin jotka paljastavat tieteenfilosofian jotenkin ontoksi, eli irrationaaliseksi asiaksi jota kannatetaan emotionaalisin syin, siksi että ne nähdään "fiksuina, kauniina yhteensopivina" eli esteettisessä mielessä harmonisina ja merkittävinä asioina. Skientismi olisi itse asiassa  tässä mielelessä jotain joka olisi nimenomaan irrationaalis-esteettistä.

Julmuus ja karhunpalvelus

Kati Sinenmaa kirjoitti kulkukoirista. Hän kertoi että Venäjällä koiria on villiintynyt. Oppimiseen perustuvaa domestikaatiota purkautuu kun villeinä eläneet koirat eivät sopeudu ihmisten kanssa elämään samalla tavalla kuin ihmiskodeissa syntyneet koirat. Sinenmaa moittii että moni yrittää pelastaa ulkomaisia villejä koiria tuomalla niitä Suomeen. Sinenmaa korostaa että julmuus ei ole syy. "Jos Romaniassa ihmiset olisivat oikeesti julmia, niin siellä tuskin olisi yhden yhtäkään koiraa. Vertaa: Suomessa ihmiset ovat hyvin julmia susia ja katukoiria kohtaan; 1970 luvulle tultaessa sudet oli tapettu Suomesta sukupuuttoon, - eikä kaduilla enää juoksennellut kulkukoiria." ... "Romanialaisilla on oikeus kohdella koiriaan ihan miten lystäävät. Vaikka söisivät ne tai tappaisivat sukupuuttoon. Luultavasti Balkanin kulkukoirat tappavat useita ihmisiä vuosittain raivotautiin ja raatelemalla, joten on ihan ymmärrettävää, ettei sikäläiset diggaa kulkukoiria. Sivistynyttä olisi tappaa ne kulkukoirat sukupuuttoon. Myös Suomessa oli aikoinaan kulkukoiraongelma. Se hoidettiin sivistyneesti pyydystämällä kulkukoirat. Meillä oli koirapartiota, joiden työnä oli pyydystää kulkukoiria ja elimoinoida ne."

Sinenmaan näkemys on tietyllä tavalla hyvinkin karu. Mutta en voi samanaikaisesti voi muuta kuin nähdä siinä hieman viisautta. Ja jotain jota voidaan soveltaa koirien ulkopuolellekin. Vähintään tässä nousee esille muita seikkoja jotka auttavat määrittelemään esimerkiksi "julmuuden" käsitettä.

Nähdäkseni koirien kohdalla kulkukoiraongelmaa on kahdenlaista. On piittaamattomuutta  - mahdollisesti ahneuteen perustuvaa, mahdollisesti laiskuuteen perustuvaa, mahdollisesti tyhmyyteen perustuvaa - jota kautta esimerkiksi pentutehtaillaan koiria joita sitten ei hoideta vaan pistetään ulos selviämään omin nokkinensa. Tämä synnyttää ongelman. Koirien siirtäminen taas on oireen hoitamista ja levittämistä muualle. Itse asiassa se on teknisesti ottaen kysyntää joka jossain määrin toimii tarjonnan varmistajana.

Ja kyllä. Hieman samaa liittyy suvaitsevaan monikulttuurisuuteenkin. Mutta ei sillä tavalla kuin tässä kohden yleensä mainostetaan. Nähdäkseni ns. maahanmuuttokriittisyys on keskittynyt nimenomaan siihen väestöön joka muuttaa maahan ja ei tee työtä mutta joka imee sosiaalitukia. Nähdäkseni viralliset yhteiskunnalliset vakavat ongelmat voidaan kuitenkin liittää lähinnä ja eniten siihen ihmisryhmään jotka ovat valmiita tekemään töitä ns. orjapalkalla. Urakkatyöntekijät jotka eivät asu suomessa mutta jotka polkevat työn palkkoja. Ja kerjäläiset jotka tekevät omituista palveluammattiaan surkealla tuntipalkalla ja jotka eivät ime valtiolta työttömyyskorvauksia (vaan korkeintaan matkaliput kotiin jos sitäkään).

Viime aikoina on itse asiassa uutisoitu maahanmuuton kannattamista siten että maahan tarvitaan työvoimaa tavoilla jossa ulkomaalainen maahanmuuttaja olisi ainut mahdollinen tapa ratkaista ongelma. Jos on perussuomalaisfoobikko voi tietysti ajatella että maahanmuuton kannattaminen olisi antipersua ja hienoa. Ja jos on perussuomalaisfiilikko voi ajatella että työtätekevä maahanmuuttaja ei ole ongelma. Kuitenkin kun mietimme mitä tämä käytännössä tarkoittaa, mieli ei ole yhtä iloinen. Sillä maissa joissa on korkeat tuloerot pitävät sisällään slummeja.

Kun työn hinta romahtaa, matalapalkkahommia tekevät ihmiset joiden on pakko. Syntyy orjatyöluokka joka ei käytännössä voi kouluttaa itseään koska pitää elättää samanaikaisesti perhettä ja opiskelu veisi jo lyhytjänteisesti tuhoon. Suomessa tätä on ehkäisty sosiaaliturvalla. Mutta tällä hetkellä aika monet vihaavat sosiaaliturvaa ; Perussuomalaisille se on jotain jolla maahanmuuttajat loisivat. Talousoptimisteille se on anti-insentiivi joka kannustaa korkeintaan laiskotteluun.

Slummit ovat vähän kuten kulkukoiralaumat. Niitä syntyy piittaamattomuudesta. Kulkukoiria ja slummilaisia yhdistää se että he puolustavat epätoivoisesti olemassaoloaan tekemällä asioita joita ei voi pitää ympäröivän maailman kannalta relevantteina. Ja näihin vastareaktiona tulee helposti aseet eikä piittaamattomuuden lopettaminen. ; Molemmissa ongelmassa piittaamattomuus tuottaa kärsimystä joka lopulta puree omaan perseeseen. Ja pelkkä siirtely vain levittää ongelmaa.

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Hengellisyys vai henki?

Uskonnollisen väkivallan kohdalla saadaan kohtuullisen usein kuulla siitä että vaarallisiin lahkoihin liittyisi jotain erityislaatuista. Ja että vain hyvin poikkeukselliset ihmiset liittyisivät niihin. Henkenä on oletus siitä että tavallinen ihminen ei helposti liittyisi mihinkään niin vakavaan koska "johan sen sanoisi järki". Todellisuus näyttää valitettavasti juuri muulta.

Tilanne on yhtä vaikeasti tajuttavissa intuitiolla kuin ns. Tukholma -syndrooma, jossa panttivangit kokevat sympatiaa heitä uhkaavalle taholle. Ja tämäkin koskee "aivan tavallisia uhreja". Ei tarvitse olla idiootti jotta lankeaa. Ja kenties väkivaltaisen uskonnon ja panttivankitilanteen välinen ero ei ole kovin suuri. Sillä uskonnoilla on aina tarjota asetta ohimolle.

Leppeämaineisen kristinuskonkin ytimessä on uhkaus "jos et tee ja ajattele kuten sanon niin Helvetti". Tämä ei ole tietysti ateistille relevantti uhkaus, mutta jos olet uskonyhteisössä se on vähintään yhtä aito uhkaus-lupaus kuin se, että terroristi laittaisi suuhusi käsikranaatin, vetäisi sokan irti ja sanoisi että niin kauan kun puret, ei käsikranaatti räjähdä. Siinä sitä sitten ollaan, vapaaehtoisessa pakossa.

Ja suoraan sanoen Pascalin vaaka on niin suosittu ja käytetty argumentti, ja pelastuksen korostaminen retoriikassa aidon hyvyyden yli niin toistuvaa että ei ole vaikeaa uskoa että valtaosa aivan tavallisesta maltillisestai uskonnostakin riittyisi vahvastikin Tukholma -syndroomaan.

Nähdäkseni tämä selittää myös sen, että tällä hetkellä näyttää olevan muotia että erilaiset uskonnolliset johtajat kannustavat uskovaisiaan "kommunikoimaan" ateistejen ja uskonnosta eronneiden kanssa. Yleensä nämä ihmiset - nimeltä voisi mainita vaikka Jolkkosen ja Puolimatkan - ovat sen mallisia että heidän kaikki uskonelämää ja ateismia koskevat lausunnot sikiävät halveksuntaa ja vittuilua ja vakavasävyistä syyttelyä. He ovat häijyjä ja olkiukottavia. En ole löytänyt kummaltakaan ainuttakaan lausuntoa jossa ateismi, uskonnottomuus ja muut konseptit olisi edes määritelty siten että kukaan ateisti tai uskonnoton katsoisi että tässä on heidän arvoistaan kysymys. Lisäksi ne eivät ole koskaan olleet kohteliaita, niissä on aina ollut se sävy että tässä on lähinnä voima jota vastaan pitää sotia ja johon kuuluvat ovat potentiaalisesti hyvinkin vaarallisia ja että tämä elämäntapa tarjoaa onnettomuutta ja johtaa arvojen katoamiseen ja yleiseen täpötäyteen pahuuteen.

Nämä "kommunikaation korostajat" toki korostavat että "eivät tarkoita" vittuilla, halventaa ihmisenä, haukkua tai kannustaa ihmisiä uskomaan että Pianka ja muut naturalistit ovat by definition potentiaalisia massamurhaajia ja kouluampujia. Mutta tämä ei ole relevanttia koska he eivät onnistu missään muussa, joten joko he eivät osaa kommunikoida ja heidän pitäisi luopua kaikesta siihen liittyvästä ammatinharjoittamisesta ja siihen liittyvistä ohjeistamisesta. Tai sitten he valehtelevat ja tietävät tasan että "kommunikaatiosta" ei ole kysymys, vaan tarkoituksesta harjoittaa laventaa hengellinen väkivalta yhteisön sisäisestä vallankäytöstä koko yhteiskuntaa koskevaksi vallankäytöksi.

Ja tosiasiassa suurin syy skismaan minun ja uskovaisten välillä on se, että he tulevat "kommunikoimaan". Joka tarkoittaa juuri aina jonkinlaista vittuilua. Vittuilua jota kuvaa se, että jos et vastaa olet hävinnyt. Ja jos vastaat niin "et ole ateisti vaan antikristitty". Jos olet uskonnoton, sinua syytetään myös arvotyhjiönihilistiksi jolloin sinulla ei olisi mitään oikeutta keskustella. Kommunikaatio koostuukin siitä että julistetaan ja vaaditaan kommunikaatiota ja jos olet erimielinen, et saa sanoa sitä ääneen koska jo ääneenlausuminen olisi nihilismin ulkopuolelle astumista jonka tämä "keskustleija" on määrittänyt kielletyksi ennalta ja sanaakaan vaihtamatta. Tämä määrittely ei ole ateistin määrittely vaan tämän julistajan määrittely.

Saisivat Jolkkonen, Puolimatka ja käytännössä kaikki uskovaiset oppia kommunikaation merkityksen uudestaan. Kun eivät vittuilisi-latistaisi-haukkuisi niin kenties saisivat joskus ystävällisen vastauksen. Tätä nykyä en usko että oikein kukaan uskovainen edes tietää mitä "keskustelu" on. Koko uskontokesksutelukenttä on suoraan sanoen pahuutta. Se on sitä että uskovainen tulee hetkenä minä hyvänsä nurkan takaa ase olalla ja yrittää tehdä sinusta panttivangin ja yrittää saada sinut Tukholma -syndrooman kautta ottamaan mahdollisimman monesta muustakin panttivankeja.

Minä olen yrittänyt asiallista keskustelua uskovaisten kanssa. Vuosien (yli 10 vuotta) toistuva, käytännössä lähes päivittäinen, jankkaaminen asian kanssa on saanut minut uskomaan että se ei ole ollenkaan mahdollista. Mutta että siltä ei voi välttyä. Sillä jokainen uskontokeskusteluun osallistuva uskovainen on jo jossain nurkan takana vetämässä liikkuvia taakse. Ja jos hyvä tuuri käy, kyseessä on vain sanallinen väkivalta eikä esim. tappouhkailu tai uhkaava läsnäolo. En kannusta yhtään ketään "kommunikoimaan".

Itse asiassa näenkin että uskonto vaatii selityksen mutta uskonnottomuus ei. Sillä Tukholma -syndroomakin on selitys jolla selvitetään poikkeama normaalista tilasta. Uskontoon pitää oppia ja kasvaa. Tämä tehdään aina perinnesitouttamisen ja kadotusuhkailevan hengellisen väkivallan kautta. Tämä näyttää uskonnon piirteeltä joka ei ole kulttuurisidonnainen.

Ei tämä tietenkään ole yhtään provo. Ei. Ihan tosissani kirjoitin joo varmasti. Ihan matkimatta uskonnollisten ateisteihin suhtautumistapaa heihin itseensä soveltamatta tein. Ei yhtään sarkasmia ja imitaatiota tässä ei.

Cat-holic ja sota URL -osoitteista

ACL:n nettisivuilta löytyy Australian Cat Ladies -järjestön sivut. Herttaisilla sivuilla on mm. teksti "Welcome to the website of the Australian Cat Ladies. We believe in family values – like hard work, marriage equality, and lots of tummy rubs." Ainut ongelma on tietysti siinä että ACL liitetään mielikuvissa yleensä Australian Christian Lobbyksi. Ja itse asiassa URL -osoitekin viittaa juuri tähän järjestöön. Se taas ei arvosta kissamaisempaa arvomaailmaa. Sivusto onkin saanut moitetta. "I am very disappointed at this URL camping. Why must you try to censor how we express our values? I am not aware of us trying to suppress your (or anyone else’s) views… I cannot speak on behalf of others, but I will show god’s benevolence by turning the other cheek. (As negative behaviour will only add further fuel to the fire). I pray for every one of you - this may not mean anything to any of you; but I feel it should be known so you can understand and appreciate the full extent of my tolerance in this matter. When you attack our Christian group, you attack the fundamental ideals we have been taught all our lives. What have you to say about that? If I should listen to what you have to say, why is what I’ve learnt any different from your ‘teaching’?" Australian Cat Ladies pahoittelee seuraavalla lausunnolla "It has come to our attention that there appears to be a case of mistaken identity between the ACL and another similarly named Australian lobby group. PLEASE NOTE, IT IS VERY IMPORTANT THAT YOU DO NOT CONFUSE ‘Cat-Holics’ with ‘Catholics‘. (Although of course you can be both at the same time!)"

Sivusto on mielletty loukkaukseksi ja hyökkäykseksi vaikka sen sisällä ei ole oikeastaan mitään loukkaavaa sanan suurimmassa merkityksessä. Mitään suoranaisesti laitontakaan tässä tuskin on tapahtunut. URL -osoitetta ei ole uusittu ja se on siksi otettu uudelleen käyttöön. Se, että tietyt lyhenteet ovat yleensä tietyssä merkityksessä käytössä johtaa helposti siihen että toisen tilan viemistä pidetään pahana. Skeptics United kuvasi URL -ryöstötilannetta sanoilla "Olihan tuo lapsellista. Mutta hauskaa." Siihen on vaikea lisätä oikein mitään.

Paitsi samaa kääntäen maailmankuvat "ympäri".

Vastaavaa kinaa on ollut viime aikoina suomessakin. Seurakuntayhtymä kun varasi Vapaa-ajatteluun liittyvän osoitteen 'vapaa-ajattelija.fi'. URL -varaus kuitattiin sillä että "Vapaa-ajattelijoilla ei ole yksinoikeutta vapaaseen ajatteluun". Vapaa-ajattelijat närkästyivät tästä ja vaativat toimenpiteitä. "Vapaa-ajattelijoista on selvää, että verkkotunnus on hankittu harhauttamaan verkon käyttäjiä eroamalla liiton osoitteesta vain yhdellä kirjaimella."

Ei ole vaikeaa nähdä että kyseessä on hyvin samanlainen toimenpide kuin mitä on tapahtunut kissanystävien kanssa. URL -osoite liitetään helposti identiteettiin. Ne ovat tässä mielessä jopa hyvinkin tärkeitä. URL -varaus nähdään siksi helposti loukkauksena ja vähänkin yllättävä sisältö voidaan nähdä herjaavana vaikka sisältö olisikin kilttiä ja kohteliasta. Tai siinä olisi vain kissoja. Tätä kautta nimenvaraukseen voidaan liittää kysymyksiä siitä että haluatko todella loukata. Ja nähdäkseni vaikka vastaus olisi "kyllä", se voidaan silti tehdä. Ihmisten tavat ja toiminta kun ei rajoitu pelkkään kohteliaisuuteen ja sitä kautta kulkemiseen. Tässä mielessä ihmisiltä vaaditaan puolin ja toisin tiettyä pitkämielisyyttä. Ja kieltämättä on helpompaa vain loukkaantua - etenkin kun voi tällä emotionaalisella reaktiolla syyttää "niitä". - Itse ainakin olin iloinen siitä että Seurakuntayhtymä itseidentifioi itsensä "lapselliseksi mutta hauskaksi".

Suuret muinaiset ja porvarillinen tiede

"Mielestäni armeliain asia elämässä on ihmismielen kyvyttömyys ymmärtää kaikkea sitä, mitä maailma pitää sisällään. Me elämme tietämättömyyden levollisella saarella keskellä äärettömyyden mustaa merta, eikä meitä ole tarkoitettu matkustamaan kauas. Tieteet jotka pyrkivät kukin omille tahoilleen, ovat toistaiseksi vahingoittaneet meitä vain vähän, mutta jonain päivänä erilliset tiedonpalaset tullaan liittämään yhteen, ja silloin eteemme avautuu niin kammottava näkymä todellisuudesta ja omasta kauhistuttavasta asemastamme sen keskellä, että menetämme paljastuksen voimasta kokonaan järkemme tai pakenemme kuolettavaa valoa uuden pimeyden ajan rauhaan ja turvaan."
(H. P. Lovercarf, "Cthulhun kutsu")

Tieteenteon on yllättävän usein nähty olevan jotenkin vaarallista. Tässä yhteydessä sitä usein rinnastetaan tutkimusmatkametaforaan, jossa tuntemattomille alueille tunkeutuminen johtaa siihen että tutustutaan asioiohin joita ei osata hallita. Lovecraftin maailma on tästä suorastaan kliseisen hyvä esimerkki ; Toistuvana teemana on että porvarillisessa maailmassa taapertava törmää johonkin joka sitten kasautuu ja ihminen on paljastuvien voimien edessä heikko.

Asia ei tietenkään jää kauhukirjallisuuden tasolle. Esimerkiksi hiukkaskiihdyttimen rakentamista kritisoitiin koska pelättiin että syntyy musta aukko jonne maapallo imeytyy. Ydinvoima ja geenimanipulointi kohtaavat aivan asiallisten riskianalyysien lisäksi monenlaista sellaistakin vastustusta joka ei ole ollenkaan perusteltua. Ja vaikka olenkin periaatteessa luonnonsuojelun asialla, niin siltikin olen hieman kyynistynyt katsoessani niitä avosilmäisiä ihmisiä jotka kertovat luonnon kostosta kuin hengellisenä kertomuksena jossa luonnonkatastrofi on luonnon tapa kostaa ja että ansaitsemme tämän. Ikään kuin ilmastonmuutoksen vastustamisessa olisi kysymys "ihmistä suuremmasta korkeimmasta etiikasta" ja saastuttaminen olisi paitsi ihmiselle tuhoisaa niin myös synti.

Tätä kaikkea "liitettyä ryönää" voisikin kutsua vaikkapa esteettis-irrationaaliseksi maailmaksi. Ja siihen liittyviä ajatuksia voi hakea vaikkapa Adornon ja Horkheimerin "Valistuksen dialektiikasta" jossa he kuvaavat sitä miten valistus on vallannut tieteen ja taiteen. Tätä ei pidetä hyvänä asiana - päin vastoin. Kuvauksien mukaan tämä latistaa maailmaa. Valistuksen onnistuminen on tuonut mukanaan katastrofin. Sen mekanismi on kuitenkin päinvastainen kuin Lovecraftilla. Tässä reduktio nollaa asioita ja täten elämästä tulee köyhempi. Teoksen hengen mukaan olisi syytä tavoitella "unohdettua puolta".
1: Tämän teeman vaikutuksesta luonnontieteitä kuvataan lähtökohtaisesti "mekaanisiksi", "kylmiksi" ja "koviksi". Ja reduktionismista on tullut kirosana vaikka se on kulttuurirelativistisesti itsessään vain yksi validi filosofia muiden joukossa. Filosofiat ovat tasa-arvoisia paitsi. Tällä on luja vaikutus esimerkiksi siihen miten skeptikoita kohdellaan usein eräänlaisina puoli-ihmisinä jopa niiden puolelta jotka eivät itse edusta mitään "hörhöä".
2: Itse asiassa tämä näkemys näyttäytyy joskus jopa siinä miten vasemmistolaisintellektuellit dissaavat nörttejen tapaa etsiä elokuvista tiedevirheitä. Nörttejä ei tässä diskurssissa pidetä nykyajan proletaarina, joka on "luuserin kastissa". Sitä ei tässä yhteydessä nähdä osaksi "luovaa luokkaa" joka on aktiivinen. Se nähdään keskiluokkaisena, porvarillisena ja valistuksellisena.

En näe esteettis-irationaalista korostavaa lähtökohtaa aivan täysin vääränä.
1: Esimerkiksi elokuva on taideteos ja sen arvioiminen pelkästään sen tiedevirheiden kautta olisi latteaa. Mutta niin on latteaa sekin että kaikki elokuvat suostutaan näkemään vain freudilaisina symboleina. Mikä tahansa yhteen näkökulmaan fiksoituminen on nähdäkseni vika. Elokuva ei ole matematiikankoe.
2: Samoin olin hieman pahoillani kun katsoin "Leijonien luola" -ohjelmaa jossa leijonat haukkuivat erästä vaihtoehtohoitajaa. Mies oli toki pampfletteineen ja cure it all -pulloineen malliesimerkki käärmeöljynmyyjästä. Hänen egoistinen retoriikkansa jossa "hän on tutustunut asiaan - te ette ole joten te ette voi haukkua minua mutta jos tuette rahallanne niin sama presentaatio kertoo että olette järki -ihmisiä" -kaksoisstandardi läpitunki hänen puheensa. Vaatimus kyseisen tuotteen tieteellisestä varmistamisesta ennen väitteiden tekemistä ohitettiin sanomalla että hänellä oli viitteitä useisiin kirjoihin. Mutta Leijonat näkivät myyjän pelkästään huijarina ja vastenmielisenä ihmisenä. Itse koin että nimenomaisesti tämä kyseinen käärmeöljykauppias oli enemmän vilpitön confirmation biasin sumentama crank. Lääketieteellisesti ja kaupallisesti ero voi olla olematon. Mutta inhimillisesti ero on helvetin suuri. Selvästi vilpitöntä kaahoa ei saa kohdella kuin tarkoituksella valehtelevaa sosiopaattia. (Paitsi siltä osalta että ei osta em. tuotteita, tietysti.)

Nähdäkseni emme kuitenkaan voi uskoa että on "vääristymätön alkutila" johon kannattaa palata.
1: Jo käsite "alkuperä" on Adornon ja  Horkheimeri jalanjälkissä kulkevalle järjen avulla rakennettu konstruktio. Historian uudelleenkirjoituksestahan siinä on tavallaan kyse. Emme voi kovin helposti sanoa että mitä muutoksia on, ja että se on todella muutos hyvään. ~ Itse asiassa Lovecraftin "kaiken teoria" saavutetaan unilla ja se nimenomaan yhdistää esteettis-irrationaalisen kliiniseen ja mekaaniseen valistustieteeseen. Ja lopputuloksena on kauheutta. "Aitoa" se kyllä on mutta se onko se inhimillistä on varsin kyseenalaista. (Ehkä ihmisten tarkoitus on todellakin kuolla kauheissa olosuhteissa ihmeellisten ulottuvuuksien välillä laahustavien ja läpsyttelevien epäsikiöiden toimesta?)
2: Näkisin kuitenkin myös, että valistus ei nimenomaan ole johtanut "nihilismin voittoon". Nykyaikaa - kuten kaikkia aikoja - kehutaan erityisen tieteellisinä. Kuitenkin nähdäkseni nykyään tiede on hieman kuin uskonto oli ennen valistusaikaa. Aikanaan monet ateistiset ihmiset kylvivät uskonnollista ja deististä salakieltä. Henkenä olikin enemmänkin se, että ateismi sopi vain vahvoille yksilöille ja että heikko ja vähälahjainen rahvas tarvitsi uskontoa. Lisäksi uskonnollisten instituutioiden kanssa tukkanuottasille käyminen johti ongelmiin. Uskonto oli tässä vaiheessa kaikkea muuta kuin kaiken läpitunkeva. Ainoastaan sen liturginen sanamuotoilu oli. - Tälle analogisesti nykyään tiede ja valistus ei suinkaan ole läpitunkenut yhtään mitään. Se ilmenee enemmänkin parodian ja imitaation muodossa. Tieteestä on tullut uusi uskonto siinä mielessä että sen kielestä on tehty pinnallista liturgiaa jolla kaikenlaista perustellaan. Kaiken kaikkiaan irrationaalisuus voi hyvin, toisin kuin joku pienivarainen ja pienimuotoinen Skepsis RY. Se vain muotoillaan pseudotieteeksi sen sijaan että halattaisiin suoraan sitä että se olisi "esteettis-irrationaalista uskontoa".
___2.1: Nykyajan maailmassa esteettis-irrationaalinen maailmankuva onkin itse asiassa tiedepuristin leimaa kantava. Sen kannattajat esittävät olevansa toisinajattelijoita. Normaali vallitseva tiede sen sijaan on uskontoa jota ylläpidetään vallalla. Alkuperäinen suuri totuus on sen sijaan tämän norsunluutornin ulkopuolella olevan oikean tieteellisen liturgian takana olevan tahon hallussa. Denialistit haluavat sanoa viimeisen sanan ensimmäisenä. He haluavat olla samanaikaisesti Adorno että Lovecraft. Reduktionismi on nihilismiä ja johtaa tiehen jonka päässä on ydinpommi ja geenimanipulaatiolla syntyvät laahustavat ja läpsyttelevät epäsikiöt, nykyajan tieteenkielen suurin Chuthulhu.

"Da Vincin demonit" -sarjan pilottijaksossa esitettiin että kello ei ole kiinnostava jos sen mekaniikan tuntee. Lausunto ei ollut da Vincin suusta. Tämä tuokin esille sen miten skeptismi, valistus ja jopa nörttiys onkin nähtävissä toiseuden kautta. Tämä näkökulma tekee hieman häijyä niille joista "skientismi on by definition kylmää ja kovaa". Sillä se kertoo että he ovat osana valtahierarkiaa jonka liturgialla ylenkatse oikeutetaan. Hupaisaa kyllä, Lovecraftilta löytyy juuri tähän sopiva novelli "Varjo Innsmouthin yllä". Se kertoo tavallisesta järkevästä ihmisestä joka menee Innsmouthiin. Siellä olevat ihmiset näyttävät rumilta ja iljettäviltä. Paljastuukin että he muuntuvat ikuisesti eläviksi kaloiksi. Nämä ovat sekaantuneet ihmisiin ja Innsmouthin asukkaat muuntuvatkin eri tahdilla kalamuotoon. (Mitä enemmän suvussa on ihmistä, sitä kauemmin tässä transformaatiossa menee.) Nämä ovat petoja joita päähenkilömme pelkää ja pakenee. Vastenmielinen pakanallinen, jopa demoninen, kultti on kammottava ja iljettävä. Läpsyttelevät kalaihmiset haisevat pahalta ja ovat vaarallisia. Myöhemmin henkilö tutkii omaa sukuaan ja paljastuu että hän on itse hyvin kaukaista sukua kalaihmisille. Hän muuntuukin pikku hiljaa itse kalaksi. Osa hänen sukulaisistaan on ilmeisesti aikanaan selvittänyt saman asian koska he ovat tehneet itsemurhan. Sankarimme sen sijaan halaa tätä kalatodellisuutta ja lopussa hän unelmoi ja odottaa pääsystä maanalaisiin valtakuntiin.

Näkisin että tämä kuvaa hyvin toiseuden kokemusta. On helppoa pitää iljettävänä jotain joka vastustaa omaa maailmankuvaa. Skeptismin valtakunta eroaa monien muiden ajattelumallista. Ja kun tottumaton hyppää eri maailmankuvasta toiseuteen ja kohtaa tässä outoa ja erilaista, on ksenofobia ja rasistinen hyppäys luontevalta. (Lovecraftin "Innsmouth" -tekstiäkin läpitunkee, etenkin sen alkupuolella, selvästi rasistiset tekstit. Mietitään onko sisäsiittoisuus vai monikulttuurisuus vai periytyvä sairaus Innsmouthin ihmisten omalaatuisen ulkomuodon takana.) Tila voi näyttää toiselta jos on täysin skeptikko. Nähdäkseni tässä onkin ongelma monien kanssa. Heillä on "omakohtaisia kokemuksia kuiluun katsomisesta". He väittävät että uskonnottoman elämä on pakosti ikävää. Se, että uskonnoton ei itse usko tätä ei merkitse mitään. Heidän kokemuksensa ei paina mitään koska se on alitajuista - toisin kuin se "omakohtainen kuiluun tuijottaminen" jonka tunteet ovat relevantteja eivätkä ollenkaan alitajuisia. Skeptikkojen mielenlaadun tuntijat ovatkin aina muita kuin skeptikoita. (Uskonnollisissa kokemuksissa kokemus nähdään uskovaisten erityisoikeudeksi jota ei saisi loukata - ei vaikka itsellä olisi ollut uskonnollinen kokemus. Tasa-arvo tässä ei tapahdu.)

Ignoraation sivutuotteeksi tiedetäänkin se, että ihminen kuvittelee maailman hallittavammaksi. Ymmärrys ja tieto ei olekaan niinkään välineellistä kuin sen tajuamista että kaikkea ei voikaan hallita. Tekniikka ei välineellistä luontoa ja murra luonnollisuutta designin luonnonylittävin henkisin voimin, vaan joutuu nimenomaan toimimaan luonnonlakien ehdoin. Ja osa asioista joita voimme helpostikin kuvitella - kuten ikiliikkujat - ovat tieteen mukaan aivan mahdottomia. ~ Empiria vaatii testin, joka on potentiaalisen kognitiivisen dissonanssin lähde. Epäonnistuminen omassa teoriassa on ihmiselle yksilönä kauheaa. Maailma ei toimi kuten kuviteltu. Ja jokainen meistä kuitenkin loppujen lopuksi haluaa olla se kaikista fiksuin - se että joku ajattelee samalla tavalla kertoo että tämä on pohtinut asiaa ja erilainen mielipide kertoo miettimisen puutteesta - joka saa sanoa viimeisen sanan ensimmäisenä.

Tämän vuoksi väitänkin että tiede ja valistus todellakin satuttaa ihmistä. Ja juuri esteettis-irrationaalisuuden kautta. Se, miten tämä tapahtuu eroaa vain sitten voimakkaasti siitä mitä Lovecraft tai Adorno ovat ajaneet. ; Pseudotieteilijä joka kohtaa vääränlaisia tieteellisiä tuloksia selittää väärät tulokset salaliitoksi ja norsunluutorneiluksi, koska hän perimmiltään kohtaa vaatimuksen nöyryyteen. Epäonnistumiseen liittyvä kongnitiivinen dissonanssi tuntuu pahalta. Tämä kauhuntunne liitetään erilaiseen maailmankuvaan sen sijaan että se nähtäisiin omana virheenä.

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Riemua kevätsiivoukseen

Meidän piha meidän kerrostalon katolta kuvattuna.
Kevääseen kuuluu kuulemma kevätsiivous. Ja jos siivoamisesta puhutaan, meidän taloutemme klassiset sisustusratkaisut huomioon ottaen sille on noin karkeasti ottaen yllättävän suurta tarvetta. Ja aivan kuten hyvässä kevätsiivouksessa, meilläkin päätettiin aloittaa siivous sisältä ja jatkaa se ulos. Tavallisesti emme ole tehneet tätä prosessia ulos asti, koska asumme kerrostalossa. Meillä ei siis ole mitään yksityistä pihaa jossa peuhata.

Meillä päätettiin pitää kevätsiivous tänä viikonloppuna. Tai tarkalleen ottaen puolisoni päätti. Hänestä on hyvä että asia on kunnossa ennen kuin lähden Lontooseen ensi viikonloppuna. Että jotenkin kun tulen takaisin sieltä olisi jo kesäsiivous ilmeisesti. Ja vastahan täällä suli lumet! Mutta kuten monet tietävät, naisilla on paljon päätäntävaltaa tälläisissä asioissa. Viisaus ja auktoriteetti liittyy jotenkin siihen mitä ruumiinosia killuu ja missä. Niin juuri on meilläkin, vaikka olemme teknisesti todella moderneja ja teoriassa sukupuolineutraaleja joskaan emme hermafrodiitteja.

Itse asiassa puolisoni valta on sen verran voimakas, että hän luotti erityisesti - ja usein toistaen kertoi luottavansa - että kykenen proaktiivisesti aloittamaan projektin yksin. Hän kun lähti kouluttamaan ihmisiä liittyen hänen työhönsä. Että hän sitten jeesaa sunnuntaina kun tietyt asiat jotka sopivat juuri minun tekemiksi on tehty alta pois. Maailman ihme tapahtui ja olinkin pseudoaloitteellinen ja päätin että on vähimmän riesan mukaista tehdä toivotut-mutta-illokuutioiltaan-käsketyt työt alta pois. ~ Ainut lohtuni oli että sää ei suosinut. Koko ajan tekoa tekevä nurkan takana väihyvä sade ja kylmä ovat hyviä syitä siivota. Aurinko olisi tehnyt projektista kauheamman.

Kevätsiivoukseen liittyi tänä vuonna tavaroiden siirtelyä. Ainakin minun osaltani. Tämä osio ei luonnollisesti tullut osakseni siksi että olen mies tai vahva. Vaan siksi että tämä osio sopii paremmin älylliseen kapasiteettiini. Isoin tähän liittyvä osio koski sitä että erilaisia Asioita piti viedä varastoon. Talonyhtiöllämme on "kellarivarastotilat" jossa on ns. "kanakoppeja". Ne ovat paikkoja jonne karkeasti sanoen viedään aika usein sellaista tavaraa, että se oikeastaan pitäisi heittää kokonaan pois, mutta jotenkin ei oikein kehtaa. Meidän taloutemme ei ollut poikkeus.

Olin luonnollisesti hyvin pahalla päällä koska ajattelin että minkä kaikenlaista vaivaa, puurtamista ja hammasten kiristelyä onkaan edessä. Että iskisi edes kuppa tai yllätystyövuoro että pelastuisi. Ihan mitä tahansa. Hyvä Jumala jos olet siellä jossain, anna mahtisi iskeä Keravaan vaikka tuhotulvan muodossa! Kun menin varastokopille tiesin lisäksi että minulla olisi ylenmääräistä asentelutyötä.

Nimittäin aiemmin talvella varastokoppiimme oli iskenyt "käänteinen varastus". Joku oli irrottanut "kanakoppimme" lukonpidikkeet ja tuonut sinne vanhan joulukuusen ja jonkun homeisen patjan. Kopissa ei tuolloin ollut esineistöämme. Poistin em. esineet kopista aiemmin. Siitä on tullut myös jonkin verran kyselyitä koska koppi on ollut tyhjä. Olemme vastanneet kaikkiin kyselyihin sanomalla että olemme kyllä laittamassa koppiin omia esineitämme. Kun vaan viitsimme. Että olemme vain laiskoja, mutta olemme pahoillamme. Ei käy tämä teidän ehdottama ratkaisu.

Nyt meninkin asentamaan lukkoa. Kun huomasin että joku oli ylen luottavainen siihen että koppia voi käyttää. Se oli aivan tupaten täynnä tavaraa. Nyt oltiin tehty massiivinen käänteinen varastus. Ja koppi oli aivan pullollaan kaikkea sellaista tavaraa joka oli juuri sellaista hieman risaa säloettä että se olisi pitänyt heittää pois, mutta joku ei ollut kehdannut koska he eivät olleet raatsineet. Koska teknisesti ottaen koppi kuuluu meille, on sen sisältökin meidän omistusoikeuttamme ja minulla ei ollut minkäänlaisia emotionaalisia sidoksia kyseisiin atomikokonaisuuksiin, päätin että raivaan kopin esineille jotka ovat toki nekin epämääräistä periaatteessa turhaa rojua, mutta joka oli prioriteettinani koska ne ovat meidän rojuamme ja minulla on niihin jonkinnäköinen emotionaalinen sidos.

Etenkin kun ei ole mitään tuollaista sovittu. Siksipä päätinkin että meille on koittanut ylimääräinen joulu. Asensin lukon varastoon ja rupesin siirtämään kopin sisältöä suoraan roskakatoksen puolelle. Tavaraa oli kohtuu paljon ja ronttasin esineitä hissillä roskakatokseen jonkun vähän yli tunnin verran kiitettävän ahkeraa puurtamista. Koska kopissa oli myös esimerkiksi pöytälaatikosto joka ei sopinut roskiin kokonaisena, vein sen ensin kohtuu työläästi pihalle. Sitten kävin pikaisesti kotonamme. Pukeuduin rengaspanssari, huppuun, kypärään ja metallihansikkaisiin. Nappasin keskiaikaisen nuijan ja kävin moikimassa em. puukokokooman siilteiksi.

Pihan lapsille kerroin että meillä on kevätsiivous. Että meidän oma varastokoppi oli kerännyt rojua joka pitää heittää pois. Ja että vaikka siivous on ikävää, niin siitä voi tehdä hauskaakin. Että ahkeruus kannattaa, ja jos ei vahingoita ketään ja siivoaa jälkensä niin että piha on tempauksen jälkeen parempi kuin ennen sitä voi esimerkiksi purkaa vanhoja esineitä Extreme Duudsonit -tyyliin jotta ne sopivat roskalaatikkoon. Hymyilin ja arvokeskustelin lapsille. Sitten annoin heidän arvokkaaksi tehtäväkseen sen että pitivät sotanuijaani ja hansikkaitani. Ja sitten siivosimme pihaa yhdessä. Kun piha oli siisti, keräsin kimpsut ja siirtelin koppiin omaa tavaraamme. Sitä jota tarkoituksena olikin.

Tuli oikein hyvä mieli siitä ylimääräisestä työstä. Ilman sitä olisin varmaan kiroillut. Nyt sain tämän päivän urakoinnin tehtyä niin että hymy oli lähes korvasta korvaan, niin riemukas mieli siitä tuli!

Asialla ei ole ollut mitään seurauksia. Jos asiasta tulee valitusta, kerron että omistusoikeus. Ja että jos haluaa dyykata roskiksia, niin siitä vaan. Ei ole laitonta kerätä talteen jotain jota joku on heittänyt pois. Että jos meidän varastomme roskakasoista löytyy jotain itseä miellyttävää, niin ne voi penkoa sieltä niistä muovisäkeistä sieltä roskiksen puolelta. Että passokuu vaan minun puolestani.

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Selviäminen - eli miten uskonnoton voi kohdata uskovaisen

Hengellisestä väkivallasta kirjoitetuissa kirjoissa on yleensä tietty teema. Se koostuu siitä että uskovaiset mokuttavat omia jäseniään. Ateistien kirjoituksissa taas aiheena on se, miten ateistia kohdellaan joko oppilaana koulussa tahi työpaikalla alaisena. Tämä korostaa Pascal Boyerin näkemystä jonka mukaan uskonnollinen kuri on fundamentalismin tunnuspiirre ja tämä kuri on yleensä sosiaalista. Hengelliselle väkivallalle ei siis yleensä ottaen ole tyypillistä mikään "terrorismimeininki" jossa soditaan väärää ideologiaa vastaan. Siinä kovimmassa kurmotuksessa on apostasia, eli uskonnosta luopuminen tai muu harhaoppisuus.

Tämä on syy siihen miksi ateistit kohtaavat tätä vain koulussa tai työssä. Kulttuuri on kristillinen ja oppilaat ovat "sisäpiiriä". Uskovaisten maailmassa rankaisu ja kuri on jotain joka kohdistetaan kaikille. Ateistien kohdalla ongelmana onkin se, että jos sattuu huono mäihä, heitä kohdellaan täsmälleen samalla tavalla kuin mitä kerettiläisiä uskovaisia käsitellään. Hengellisessä väkivallassa taas on yleensä "sitovia ja ohjaavia" voimia jotka kannustavat tottelevaisuuteen ja estävät asioiden esilletuomista - kuten esimerkiksi se Jehovan Todistajien järjestelmä jossa sukulaiset ja ystävät välttävät jopa juttelemasta "luopioille", vaikka tämä olisi oma lapsi. Ateisteilla tälläisiä ei ole ja siksi nämä "systeemin normikäytänteet" tulevat esiin.

Käytännössä se tarkoittaa sitä että valtaosa henkisestä väkivallasta ei ole esimerkiksi ateisteille kovinkaan relevanttia. Jos ryhmäpaineeseen perustuva henkinen väkivalta tulee kohdalle, on itse asiassa perin helppoa ottaa asia esille. Riittää että dokumentoi ja raportoi. Laki huolehtii lopuista nähdäkseni varsin näppärästi. Mutta jos satut olemaan uskonnon sisällä tämä on jotain josta ei käytännössä voi pelastua kovinkaan helposti. (On miltei helpompaa jäädä väkivallan kohteeksi kuin kerätä lisää ongelmia.)

Uskonyhteisö tuo tässä suhteessa mieleeni assosiaatioita "kliseisestä narsistista" johon törmää ties missä kirjoissa nykyään. Tätä kiinnostaa "hovi" ja sen kyykyttäminen. Tämä kieroilee keinot niin että puolustautuminen on mahdollisimman vaikeaa ja pelaa tätä kautta. Ohjeistus on oikea mutta huono. Se on poistuminen. Narsistin kanssa ei pitäisi olla. Tämä on siitä hyvä neuvo että jos on vaikka henkistä väkivaltaa käyttävässä lahkossa, sen valta loppuu jos on muualla. Mutta aivan kuten narsistineuvoissakin ytimessä on oletus siitä että olet parisuhteessa narsistin kanssa, ja unohdetaan että usein narsistiperheisiin myös esimerkiksi synnytään, unohtuu tässäkin se että lahkoon voi esimerkiksi kuulua oman perheen jäseniä. Heidän hylkäämisensä on helposti suoraan sanoen mahdotonta. On vain dokumentoitava, yritettävä jotain jotta näkyy että keinot eivät toimi. Ja sitten julkaista asia kirjana aikuisempana. Ja juosta. Juosta. Sillä vaikka todisteita onkin helppo kerätä, niiden julkituomiseen on laitettu isoja esteitä. Ja kun kirja tulee painosta, ne helposti laukeavat päälle.

Tämä tarkoittaa myös toista asiaa. Nimittäin sitä että jos ateisti kohtaa uskonnollista väkivaltaa, se ei ole "klassista hengellistä väkivaltaa". Näissä tapauksissa uskovaisella on henkilökohtainen uskonnollisesti perusteltu motiivi, mutta ei järjestönsä tukea taustallaan. Heidän kohdallaan tilanne on toinen. Oikeaoppisuudella itsensä oikeuttanut renegade on renegade. Ja he käyttävät systeemiä jossa dokumentointi ja raportointi on vaikeampaa. Uhkaileva läsnäolo on siksi odotettavampaa kuin suora väkivalta.
1: Suora väkivalta on toki mahdollista. Sitä varten kannattaa kenties opetella jotain. Kuten voiman, nopeuden ja etäisyyden hallintaa. Sitä mihin lyöminen tuottaa kipua ja tahi vahingoittaa. Sitä että osaa tarttua toisen raajoihin ja tätä kautta joko lukottaa, vääntää sijoiltaan ja murtaa raajoja - tai heittää toinen maahan. Ja muistaa että ensin kontrolloi aseen ja sitten rikkoo miehen. Ja tehdä tämä laillisuuden rajoissa ja kenties tilanteen tullen hieman ... nautiskellen.

Tässä kohden on joitain varsin yksinkertaisia keinoja puolustautua. Enkä tarkoita tässä suoraa tappelemista. Jo kamera on tehokas. Jos joku kyylää sinua vihaisesti, on muistettava vain että kameralla saa julkisissa paikoissa ottaa kuvia. Ota kuva tyypistä niin että tämä huomaa sen. Ota varmuudeksi useampia. Heiluta tyypille. Toista sama vähän ajan päästä, jos tarpeen. Tämänlaiset keinot estävät paljon.

Toinen asia onkin se, että joku hoopo voisi ajatella että poliisi on tehokkain keino. He ovat väärässä. Tehokkain keino on hengellinen väkivalta. Ja ei. Et saa renegadesta käännynnäistä jota kyykyttää oman ryhmäsi ryhmäpaineella. Mutta tällä ei ole väliä. Sillä delegoit hengellisen väkivallan itsesi ulkopuolelle. Tarkalleen ottaen renegaden omaan uskontokuntaan. On jopa enemmän kuin todennäköistä että heillä on tähän väkivaltakoneistokin valmiina rakennettuna. Suoraan sanoen tämä ei ole vaikeaa, sillä vaikka renegadella onkin uskonnollinen oikeutus itselleen, yhteisö ei jaa tätä oikeutusta. Riittää että keräät jotain dokumentaatiota ja uhkaat vuotaa tämän ja sen liitoksen uskontokuntaan. Ja ei. Et uhkaa vuotaa asiaa poliisille. Uhkaat vuotaa asian nimenomaan lehdistölle. Ja vaadit että asialle tehdään jotain niin että se ei taatusti toistu. Voit vieläpä säännöllisesti tarkistaa että em. tyyppi on valvonnassa.

Strategia on siitä kätevä että se vaatii lievemmän dokumentaation kuin poliisi - tai jopa lievemmän kuin lehdistö. Uskonyhteisö ei yksinkertaisesti ota riskiä. Se huolehtii asian ennemminkin "varmuuden vuoksi". Moni voi kokea tälläisen kontaktin vaikeaksi ja jopa pelottavaksi. Itse olen kuitenkin joutunut pari kertaa tekemisiin ongelmatilanteiden vatvomisen kanssa. Ja niissä kun olet esittänyt asiasi ja asemasi ja suunnitelmasi reunaehdot, se mitä kohtaat on käytännössä paras ystäväsi. Ei toki siinä mielessä että kannattaisi tämän jälkeen olla missään tekemisissä kyseisen uskonjärjestön kanssa, päinvastoin. He todennäköisesti vihaavat sinua yksilönä verisesti tämän jälkeen. Mutta he ovat parhaita ystäviäsi siinä mielessä että he saavat tarvitsemasi asian tehtyä. Ja he tekevät sen tehokkaasti ja ripeästi.

Tämä toimintastrategia perustuu siihen että osa uskonnollisten yhteisöjen johtajista on terveitä. He ottavat tämänlaiset vakavasti koska he ovat humaaneja ja hyvää tarkoittavia ihmisiä. Hurskaita jopa. He ottavat tämänlaisilta pikkufundiksilta ja wannabetalebantekniikkaa soveltavilta krisseleiltä luulot pois tämän vuoksi. Asia tulee hoidetuksi. Ja tämä perustuu ennen kaikkea siihen että vaikka uskonnollisten yhteisöjen johtaja olisi minkälainen psykopaattinarsisti tahansa - tai etenkin jos hän on juuri sellainen - se mitä hän nimenomaan ei halua, on se että hän saisi negatiivista julkisuutta tai että hänen ryhmänsä sisäinen kuri vuotaa niin että sieltä lähtee kukaan renegadeksi in first place. Jos tilanne on tämä, on todennäköistä että pikku kapinallinen oman tiensä kulkija kohtaa sen tasoista hengellistä väkivaltaa sen verran mielenkiintoisilla tavoilla toteutettuna -psykopaattinarsistit ovat eläneet elämäänsä kauan, he osaavat olla kekseliäämpiä ja julmempia kuin sinä ikinä - että he toivoisivat ilmoittautuneensa itse tekoineen suoraan poliisille ja menneet vankilaan kulkematta lähtöruudun kautta.

Ja suoraan sanoen. Tämä on se tavoite joka tässä on otettava. Se, että jos joku hyökkää niin järjestää tilanteet niin että tämä toivoo että olisi ilmoittautunut teostaan poliisille. Se opettaa tavoille ja ratkaisee ongelmia kestävällä tavalla. Tai ratkaisee ongelman siten että saat iloa ja nautintoa henkilökohtaisesti. Win-win.

Ajat ja tavat

On olemassa hengellinen konsepti joka kiinnostaa etenkin ateisteja. Se on konsepti nimeltä Perkele. Kirkollisessa toiminnassa helvettipuheita pyritään välttämään. Demoneista ja Helvetinliekeistä ja Saatanasta ei jyrähdellä. Ihmiset kuulemma järkyttyvät. Pappi ei siksi käytä sanaa "perkele", joka on kuitenkin maallistuneessa yhteiskunnassa varsin mukisematta omaksuttu kirosanaksi niin laajasti että se on oikein niittänyt suosiota jopa ateistejen parissa. Ateisti voi käyttää "Perkelettä" enemmän kuin kirkkoherra! (Mutta "Suvivirttä" ei silti laula ateisti, ei.) Mutta ateistin sanoma perkele ei järkytä ketään, koska se on sekulaari perkele.

Mutta on kirkko muutenkin uudistunut. Monet papitkin ovat paitsi naisia, myös feministejä. Osa korostaa että Jumalan mieheys olisi yli korostettu. Moittivat että Jumala on liikaa mielikuvissa mies. Ei ole tasa-arvoa kutsua Jumalaa isäksi tai muuksi mieheksi, kun henki on laajempi ja ei niin sukupuolinen kuin vaikkapa Jumalaa mieheksi kutsuvat joiden liha on niin heikko että naispappi nähdään jonain joka yrittää houkuttaa katsojan syntiin. Jumalan ammattivirka on siis tasa-arvoistettu samoin kuin yritysjohtajien.

Mutta Perkele. Perkele on unohdettu! Harva nimittäin on niin tasa-arvoinen että kertoisi että nainen on aivan yhtä taitava myös perkeleen ammattinimekkeen toimiin. Harva korostaa että kelpaa perkeleeksi muukin kuin mies. Vaikka tietääkseni muutama nainen on näyttänyt kyntensä ja kykynsä ja olisi varmasti varsin kelvollinen tässäkin vaikeassa ja kuuluisassa toimessa. Olisi vähintään yhtä hyvä kuin mies. Tästä ei vaan ole saatu kansanliikettä. (Toisin kuin "Suvivirrestä" ja siitä että sitä ei saa laulaa. Ja perkeleestä jota ei saa sanoa paitsi kirkon ulkopuolella.)

Gentlemannin sielu

Intialaisella indigolla värjätty ultramariininsininen samettikangastakki. Kankaaseen on pikkuruisilla ompeleilla kuvioitu lehtikuviointia morsingonsinisellä silkillä joka paljastaa vaaleamman sinisävynsä ja kuviointinsa vasta läheltä katsottaessa. Puffihihoissa viiltoja joiden alta pilkahtelee kiinalainen silkki. Näin ihmiset näkevät ylellisen ja hienostuneen makuni. Rintamuksessa pieni kultainen neulakoru, jossa erektiossa oleva kyrpä jolla on siivet. Tämä paljastaa että olen sekä varakas että hauska seuramies. Takissa on napitus alhaalta aina ylös kaulaa myöten. Napit ovat pikkusormenpään kokoisia norsunluunappeja. Ne ovat lähekkäin, napitettuna välissä on alle milli kangasta. Nappeja on kymmenittäin ja niihin jokaiseen on kaiverrettu pieni paviaani, todellisen maailmanmiehen tunnus.

Kristinuskon januksenkasvot

"Terroristiorganisaation vaarallisuus on suoraan verrannollinen sen saamaan ymmärrykseen ja hyssyttelyyn mediassa ja sen tehokkuus kääntäen verrallinen sen jäsenten ylläpitämään meteliin itsestään."
(Takkirauta)

Tietyssä määrin ylläoleva lausunto voidaan nähdä vähättelevässä mielessä. Sillä korostetaan sitä, että esimerkiksi maahanmuuttokysymyksessä mediassa aika isosti esille tulleet uhkailut ovat vain "pikku juttu". Asiasta on erimielisyyttä ja alaan koulutettujen parista löytyy myös näkemystä jonka mukaan "ei savua ilman tulta". Heistä vihapuhe on sotapropagandaan rinnastettavaa toimintaa jolla oikeutetaan tulevia väkivallantekoja. ; Kuitenkin tietyssä määrin mainittu pitää paikkaansa. Voidaan sanoa että väkivaltaa on sellaista jossa väkivallalla uhkailu on enemmän varoitusrituaali jolla vaiennetaan. Ja sellaista jossa hiljennetään vastapuolta väkivallalla ja jossa manööverejä ei pidä paljastaa ennalta koska muuten on Poliisi odottelemassa esteenä strategisesti tärkeän H -hetken koittaessa.

Tässä määrin esimerkiksi klassista natsimeininkiä on kuvannut tietty pömpöösiys. Uhkaavuutta on ollut eleissä, mutta se on ollut sen verran sirkusta että tätä on ollut yllättävän vaikeaa ottaa kunnolla vakavasti. Viime aikoina puheet ovat tältä osin hyssyttyneet huomattavasti - rasismi ja natsismi kun on korvattu paljon poliittisesti korrektimmalla islaminvastaisuudella ja maahanmuuttokriittisyydellä joiden alla ennen rasismin ja natsismin nimissä tehty toimita voidaan tehdä nyt. Vain vähemmällä vastustuksella ja enemmällä hyssytyksellä. Siksi ei pidä ihmetellä miksi homojen kulkueita on kaasutettu ja kirjastoihin käyty puukkojen kanssa vasta sen jälkeen kun maahanmuuttokriittisyys astui kuvioihin. Maahamuuttokritiikissä on tietysti se puoli, että se ei itsessään ole rasismia. Se on enemmänkin vain rasismihenkinen. Se luo tilanteen jossa moni einatsi nimenomaan suojaa natseja vaikka ei hyväksy natsismia. Sloganissa on siis selvästi jotain ansiota.

Siinä määrin missä lause on nähtävissä vakavasti, olisi syytä pitää kristillistä väkivaltakulttuuria äärimmäisen vaarallisena. Sitä nimittäin kuvaa tietty ... diskreettiys. Kyseinen ilmiö on lisäksi sellainen että sitä on hyssytelty. Asia on toki nyt ollut vahvasti muuttumassa. On esimerkiksi tulossa paljon kirjoja aiheesta. Niiden takana on vuosikausien teot. Ne eivät ole tulleet aiemmin julki koska se mitä itse olen oppinut kristillisestä väkivallasta on se, että kristinuskon väkivallalla on januksenkasvot.

Tämä liittyy oleellisesti siihen kysymykseen mitä tänään esitettiin "Metro" -lehdessä. Siellä kerrottiin että tiedettiin mitä uskonnon uhreille on tehty, ja että asiasta on silti aika vähän meteliä. Kysymys oli että kun ilmiö on tosi, niin miksi sitä ei näy missään. Tämä vähyys on jokin jonka perusteella moni näkee että ilmiötä ei ole olemassa. Kun ei ole media näkyvyyttä, ei tavallaan ole olemassakaan. Toisaalta jokainen tuppaa järkyttymään siinä vaiheessa kun selviää mitä kaikkea uskonnossa uskonnon nimissä ja uskonnon kautta voidaan tehdä toisille ihmisille. Tähän "hiljaisuuteen" on kuitenkin monia syitä. Yritän itse asiassa listata niitä tähän.

Ensimmäinen sääntö on se, että reagointeja on karkeasti ottaen kahdenlaisia:
1: Kun teot tulevat julki, ne ovat niin kauheita että niitä ei uskota. Ajatellaan että kristitty ei voi tehdä tuollaisia. Henkilö loukkaantuu oman vakaumuksensa puolesta. Esimerkiksi jos uskonto liitetään rasismiin voidaan selittää että Jeesus pelastaa kaikki.
2: Kun teot tulevat julki, niitä pidetään ihan normaaleina. Selitys onkin yleensä siitä miten teko on ollut oikeutettu. Esimerkiksi jos uskonto liitetään islamilaisten vastustamiseen ja se assosioidaan erityisesti tummaan ihonväriin, tätä pidetään oikeutettuna koska oman uskonnon mukaan islam on harhaoppi.
+: Ja tärkein tähän kohtaan liittyvä lisäys on se, että käytännön tasolla et juuri koskaan tiedä kumpaan luokkaan jokun tietty henkilö kuuluu.

Tämä jako on omituinen mutta hyvin oleellinen. Tämä näkyy "Ei oikea kristitty" -argumenttejen kautta varsin hyvin. On nimittäin niin että esimerkiksi kouluampumisten yhteydessä on korostettu että jos kristitty tekisi joukkoampumisia, se rikkoisi suoraan uskontoa vastaan. Näin selitetään että teot ovat itse asiassa ateistisia ja liitoksissa ateismiin. Samat ihmiset eivät kuitenkaan noudata tätä "dogman lukemista" silloin kun teko on selkeästi kristillisesti värittynyttä. Silloin korostetaan vain että "tekijä on hullu". Tämänlaisia tulee vastaan melko usein. Esimerkiksi vauva on voitu laittaa mikroon koska tässä on nähty demoni. Samoin pahojen henkien manauksien yhteydessä on kuollut ihmisiä. Yleisimpiä lienevät kuitenkin ns. hoitoon menemättömyyspuolet. "Tämä päivä" -blogissa on tähän liittyvä tuore juttu. Sen kohdalla oleellinen ero kristittyjen puolustamaan Jalovaaraan nähden on se, että tässä sattui kuolemaan ihmisiä. Jokainen tämänlaisen parissa toimiva leikkii tuurilla. Jos kuolemia ei tule, on se oikeaoppista. Koska kristityt uskovat ihmeparanemiseen ja demoneihin, onhan molempia faktakirjoista suurimmassa, "Raamatussa". Jos joku kuolee on selitys että "hulluja on ateisteissakin" ja selitys ei liity ideologiaan vaan mielenterveyteen. (Ja samat tyypit loukkaantuvat jos minä sanon uskovaisia kohkaajia hulluiksi. Body count eli tämänlaisissa tapauksissa pohjimmiltaan tuuri erottaa ihanneuskovat ja uskontopöpit toisistaan.)
1: Itse näkisin että hullut ihmiset tekevät hulluja asioita ja siksi hullut ateistit värittävät tekonsa ateismilla ja hullut uskovaiset uskonnolla. Mutta aika harvat uskovaiset ovat valmiita tähän. Heistä hun ateistisesti värittyneen rikosselityksen kohdalla ideologia on tärkeä. Mutta kun kristitty tekee mitä tahansa, se on selitettävä muulla kuin dogman kautta. Se, että suoraan torjuu ajatuksen että vauvasta on kasvamassa antikristus ei olekaan enää ateismia ja naturalismia, kun joudutaan elämään mikrossa käväiseen kuolleen vauvan kanssa.

Ylläoleva oli lähinnä tuomassa huomiosi. Sillä tosiasiassa se kuvasi vain yhden linjan uskovaisia. Tosiasiassa tämä jakolinja fundamentalistisiin suuntauksiin ja leppeimpiin suuntauksiin ei ole oleellinen. Oleellinen on idea siitä että kritiikki ohitetaan joko sellaisena että se on oikein. Tai sellaisena että se ei koske oikeasti kristittyjä. Kaikki kritiikki kohtaa periaatteesa täsmälleen saman idean. Uskonnollinen väkivalta on joskus uskovaisista "kamalaa". Silloin se selitetään vääräoppiseksi. Monesti väkivalta on kuitenkin "ihanaa" ja silloin sille keksitään oikeutus. Molemmissa tapauksissa tekojen välillä voi olla hyvinkin marginaalisia eroja. (Jos sinut hakataan ihonvärin vuoksi tai sen vuoksi että olet islamilainen, ihmiset saivartelevat rasismi -sanan merkityksestä jos eivät ole uhreja vaan ovat kristittyjä väkivaltailijoita.)

Ongelmia tulee kuitenkin siinä että usein näihin tekoihin ajautuva on hyvin varovainen. Tässä kohden toiminnan kuvaukseksi sopinee määritelmä "se on oikein mutta ei laillista". Lakia voidaan hyvin tässä kohden kiertää koska jos laki ei ole kristillinen niin laissa on vika. Sitä vastaan on oikein kapinoida koska se tukee oikeaa uskoa. Siksi tekijä haluaa yleensä samanaikaisesti oikeuttaa teon, mutta kiertää rangaistuksen. Tämä ei nimenomaan riko heidän oikeustajuaan vastaan. Päin vastoin, tämä kikkailu on heidän oikeustajunsa suora seuraus.

Tästä päästään toiseen sääntöön. Toinen sääntö on se, että uskovaisia on karkeasti ottaen kahdenlaisia:

1: Kun teot tulevat julki, ne ovat niin kauheita että niitä ei uskota. Ajatellaan ihan suoraan että kristitty ei voi tehdä tuollaisia. Siksi oman vakaumuksen puolesta loukkaannutaan. Asiasta helposti pestään kädet ja irtaudutaan asiasta sen sijaan että sille tehtäisiin jotain.
2: Kun teot tulevat julki, niitä pidetään ihan normaaleina ja hyväksyttävinä. Teot eivät ole kamalia koska nehän seuraavat Jumalan lakeja.
+: Ja tärkein tähän kohtaan liittyvä lisäys on se, että käytännön tasolla et juuri koskaan tiedä kumpaan luokkaan jokun tietty henkilö kuuluu

Tässä ytimessä on se, että tosiasiassa väkivaltailu ei ole valtavirran toimintaa. Väkivaltainen kristillisyys on vähän samanlainen kuin maahanmuuttokritiikin ja rasististen iskujen suhde. Valtaosa tuottaa hyssyttelyä. Pieni marginaali tulkitsee tämän hyssyttelyn sotapropagandaksi. Näitä ei oteta vakavasti koska sitä hyssyttelyä on paljon.

"Älä käännä koskaan kenellekään uskovaiselle selkääsi jos et ole aivan varma siitä että haluat siihen puukon."

Tärkein asia on kuitenkin mekaniikassa. Kristillinen väkivalta on hyvin erilaista kuin natsipellejen pömpöösi iloittelu. Se on hyvinkin salattua. Se oikastaan paljastuu vain väkivallan kohteille. Pienen alkusoiton aiheeseen saa huomaamalla mikä on aivan leppoisan uskovaisten uskontoryhmän vallankäyttöstrategia. "ryhmän ylläpitäjät sensuroivat harhaoppisena pitämäänsä materiaalia ja lähettävän ryhmän jäsenille yksityisviestejä, joissa kyseenalaistetaan näiden uskonnäkemyksiä." Tekijät kiinni jäätyäänkin selittävät asiaa parhain päin ja hyssyttelevät. "Yleisimpiä hengellisen väkivallan muotoja, joihin joudumme puuttumaan, ovat syntiin kehottaminen ja Raamatun vastaisen materiaalin levittäminen." Nähdäkseni puolustelun erot ovat semanttisia. Moni kokee väärän uskonnollisen mielipiteen Raamatunvastaisuudeksi. Tämä ei toki ole mitenkään kovaa pelottelua josta pitäisi nostaa kauhun kädet suun eteen. Se nostaa kuitenkin esiin sen, että tärkeimmät keinot joita uskovaiset käyttävät on nimenomaan sensuuri ja henkilökohtaiseksi asian vetäminen.

Uskonryhmien tärkein julkisen hallinnan keino onkin pahstuminen. Pääsääntö onkin se, että uskovaisten ryhät tuottavat närää koska uskovaiset pahastuvat. Ateistien ryhmät tuottavat närää koska uskovaiset närkästyvät. Uskovaisten ryhmät mieluusti suojelevat keskustelukenttänsä koska "tämä ei ole debatointipaikka vaan henkisen kasvun ja omassa uskossa syvenemisen paikka." Ateistien puolella vastaava ei käy koska "mehän vain haluamme herättää keskustelua ja tuoda esiin toisenkin puolen ja kritisoida". Ja jos uskovainen ei kritiikittä saa suoltaa vakaumustaan hän pahastuu jälleen. There is a pattern. Ja se on kaikkialla. Se koostuu hyssyttelystä.

Mutta väkivalta. Se ei ole koskaan julkista. Jos uskovaisten kanssa keskustelusa voi oppia jotain, se on se että keskustelut halutaan aina siirtää mahdollisimman henkilökohtaisiksi. Mielellään sellaisiksi että siitä ei jää rekisteriä. Foorumeilla esimerkiksi argumentteihin ei osallistuta julkisesti - sehän esimerkiksi kasvattaa riskiä että joku osaa vasta-argumentin siihen mitä on itse heittänyt. Sen sijaan lähetetään tunkeilevia yksityisviestejä. Asia ei yleensä jää tähän. Jos mahdollista niin pitää käydä kotona tai työpaikalla juttelemassa kasvokkain. Aivan rauhallisetkin uskovaiset tekevät tätä. Ja se ei vielä ole väkivaltaa. Se on tungettelua ja sosiaalista perseilyä ja osoitus siitä että usko vie kyvyn asettua toisen asemaan ja vie tietyssä määrin taidot ns. asialliseen käytökseen. Mutta kusipäisyys ei ole rikos eikä siitä pidä sellaista tehdäkään.

Mutta kun sanoin "juttelu" korostan että ei se aina jää jutteluksi. Ellei juttelu tarkoita uhkaavaa läsnäoloa, sitä että vieressäsi ajaa auto josta veivataan ikkuna auki ja näytetään kyynärspäätä ja ajetaan rauhallisesti vieressä sanomatta mitään. Tämänlaisia on tietysti vaikeaa saada näytöksi poliisille. Tiet ovat julkisia ja ihminen saa seistä ja "odottaa kaveria" ja "olla pahalla tuulella" työpaikkasi lähellä vaikka joka päivä. Tämä on silti ns. "vitun pelottavaa". Ja tämä nähdään usein oikeutetuksi. Tässä yksi syy on syvä ero ateismin ja uskonnon välillä. Nimittäin se, että ateismi ei ole uskonto ja uskonto taas by definition on. Uskovaiset tunnistavat tämän eron usein "arvotyhjiönä". Mutta sen takana oleva voima on jotain vähäsen muuta. Jos nimittäin ateistin sukulainen käännytetään uskovaiseksi, ateistit kutsuvat tätä halveksivilla nimillä. Mutta jos uskovaisen sukulainen käännytetään ateistiksi, tämä nähdään käytännössä Helvettiin joutuneeksi. Se mikä on ateistille mielipiteenmuutto naurettavaksi hölmöilyksi ja taikauskosoopaksi on uskovaiselle murha. Tästä voi seurata vaikka mitä. ~ Ja tästä seuraa helposti jotain jota ei koskaan merkitä nimelle "viharikos". Sillä evolutionismi tai ateismi tai "homoasiamies" ei ole ihonväri. Kun tummahipiäinen saa turpaan siitä tulee helposti viharikos silloinkin kun se ei ole. Kun ateisti saa turpaan uskonnollisista syistä hän käytännössä vain saa turpaan. Hän näkyy pahoinpitelytilastossa ja kasvattaa "ateistien ja pahoinpitelyjen välistä korrelaatiosta" eikä kavata tilastoissa suinkaan mitään "uskovaisten tekemiä viharikoksia".

Uskonnollisen väkivallan tekijä on lisäksi korostetun renegade. Hän ei suinkaan kerro yhteisölle teoistaan. Tämä on siitä vittumaista että jos sinua vaikka piinataan yksityisviesteillä ja vuodat niitä julkisuuteen, lausuja helposti kiistää mitään sellaista koskaan kirjoittaneensakaan. Tämä muuttuu syyttelypropagandaksi. Toisaalta täsmälleen vastaavaa tapahtuu jos tekee ylitulkinnan ja syyttää syytöntä. Olen ollut osallisena molemman laatuisissa tapauksissa ja tiedän miten ulkopuolisen on lähes mahdotonta tietää mikä on asian oikea tola. Sillä viestintä on yksityistä. Täsmälleen sama tapahtuu myös poliisin edessä. Tilanne on usein "sana vastaan sana". Ja tästä ei tule tuomioita koska todistamisen taakka on syyttäjällä. Puolustautuminen tälläisessä tilanteessa on vaikeaa.

Ja tärkein asia on siinä että valtaosa väkivallasta on "vapaaehtoista pakkoa". On hyvin vaikeaa selittää asiaa muuta kuin selittämällä esimerkkejä. ; Esimerkiksi itse olin hyvin vaikuttunu ja pahastunut kun eräälle nuorelle sattui vahinko. Tätä kutsutaan nimellä teiniraskaus. Uskovaiset vanhemmat eivät hyväksyneet abortin ajatusta. Ja eivät hyväksyneet myöskään yksinhuoltajuuden ajatusta. Joten asia hoidettiin siten että raskauden molemmat osapuolet ajettiin naimisiin. Ukaasina oli se, että jos ei elä oikein vanhemmat eivät voi auttaa lapsen kasvatuksessa tai taloudellisesti. Eivätkä voi pitää ja huoltaa ja elättää omassa kotonaankaan. Tempussa on mukana sekä sosiaalinen lupaus hylkäämisestä - joka tehtiin kristilliseen tapaan siten että jos syntinen eheytyy niin sitten muutetaan tilannetta. Että apu katoaa niin kauan kun ei ole ideologisesti oikeaoppinen. Ihminen jätetään yksin jos ei noudata uskontoa. Ja mukana on myös taloudelliset pakotteet. Teinin on nykyään inaisen vaikeaa tulla toimeen omillaan ilman ammattikoulutusta. Teknisesti tässä ei tietysti ole "Pakottamista" väkivallalla. En usko että se on suoraan rikos. Mutta temppu on silti vähintään törkeä. Tämä ei tietysti ole ainut tapaus ja tiedän myös että ihmiset ovat tehneet sala-abortteja joista ei ole kerrottu kotona koska tästä olisi seurauksia.

Tämänlaisiakin on tietysti vaikeaa näyttää toteen. Ne jäävät lähinnä rajatun lähipiirin tietoon ja sen ulkopuolella esille nousevat sanat "herjaus" ja "haastan oikeuteen jos asia vuotaa" ja muut taktiset lauselmat. Ja tekijät ovat taatusti ns. moraalisesti oikeutetun tunteen alaisia. Että kaikki on hyvin kun on lapsenlapsi jolla on isä ja äiti jotka ovat aviossa.

Lisäksi kirkko ei tosiasiassa ole koskaan tehnyt yhtään mitään. Kritiikkiä on turha viedä eteenpäin koska kirkko hyssyttelee ja ottaa tietysti huoleen ennen kaikkea syytetyn oikeusturvan. Ja väkivaltakulttuuri on nimenomaan diskreetti kohdistettu eikä julkinen rituaaliuhkaileva. Paha uskovainen on januksenkasvoinen tyyppi joka käy kylässäsi, juo kahvia kanssasi, hymyilee sinulle päin naamaa. Ja menee sitten kotiin kirjoittelemaan pikkupikku anonyymejä tappouhkauksia jotka kantaa laatikkoosi.

Kirkko välittää lisäksi muutoinkin lähinnä yhdestä asiasta. Nimittäin jäsenmäärästään. Kirkkopolitiikka on karkeasti sanoen tiivistynyt yhteen lukuun jolla sen olemassaoloa oikeutetaan. Ja siksi se on hyvin varovainen tarttuessaan ylilyönteihin. Ne kun ovat huonoa PR:ää. Jos olet uskontojen uhri, saat olla melkoisen varma että kirkko uhraa sinut ihan ilman tunnontuskia tärkeämmän arvon, maksavien jäsenien, edestä. Siksi asiat hoidetaan sisäisesti nuhteluin ja anteeksipyyntövaatimuksin. (Ja esimerkiksi lestadiolaisyhteyksissä uhrin antama anteeksianto on ollut tärkeä koska muutoin hän ei ole hyvä armelias kristitty. Uhri joka ei anna anteeksi onkin sitten rikollinen.)

Siksi onkin huomattavaa että kun muutama vuosi sitten "Helsingin Sanomat" nosti esiin piiloteltuja pedofiliatapauksia uskonlahkojen puolesta, keskustelussa paheksuttiin sitä miten "Helsingin Sanomat" pitää missionaan uskontojen tuhoamista. Tämä johtuu itse asiassa siitä että uskontokritiikki koetaan lähes aina henkilökohtaisesti ja vain siten. Tästä on seurannut varsin omituinen trendi. Nimittäin se, että jos nostaa esiin yhteisöjen parista nousevan väkivallan, on vaadittu että uskovaiset irtautuisivat ja pesisivät kätensä tästä aktiosta. Ja samoin kriitikolta on vaadittu jotain pitkää sepustusta siitä että miten asiallisiakin uskovisia on. Uskontokritiikin kannalta tilanne on hyvin sairaalloinen, koska sitä voi hieman verrata lääkärissäkäyntiin tai autohuollossa käyntiin. Kun menet autohuoltoon tai lääkäriin, on järkevää kertoa missä on kremppaa. Ei tarvitse sanoa että tämä ja tämä osa on ehjä. Tehtävänä ei myöskään ole pestä käsiä ja irtisanotua tästä pahuudesta. Tehtävänä on tehdä asialle jotain. Moni uskovainen onkin hyvä juuri sillä tavalla että he ensin epäilevät että mitään pahaa on tehtykään. Ja seuraavaksi he selittävät että he eivät yksilöinä ole tuollaisia. Ja pahantekijä jää vakaumuksineen ilman mitään. Uskovaiset irtisanoutuvat hänestä, mutta antavat hänen jatkaa touhujaan täsmälleen niin kuin ennenkin.

Siksi ei pidä ihmetellä että viime aikoina uskonnolliseen väkivaltaan liittyvät asiat ovat tulleet julkisuuteen sitä kautta että siitä on kirjoitettu kirjoja. Sillä kirkko ei näitä asioita hoida. Omien ja vierestä seuraamieni tapausten kautta olenkin melko varma siitä että ainut mikä estää monia uskovaisia on laki ja poliisi. Jos nämä muuttuisivat ja joku joukkoteloittaisi ateisteja julkisesti Senaatintorilla. Puolet papeista itkisi silmänsä kipeiksi illalla kotona. Toinen puoli masturboisi että jess kun oli kivaa. Julkisissa lausunnoissa teoista esitettäisiin virallista jargonia etkä tietäisi kuka itkisi ja kuka runkkaisi. Mutta tällä ei ole oikeastaan paskankaan väliä koska olet kuollut.

Loppukaneetti:

Uskontokritiikissä ollaan hiljaisia seuraavista syistä:
* Väkivallassa uhri sitoutetaan yhteisöön tavalla joka estää avun hakemisen ja saamisen. Taloudelliset ja sosiaaliset sidokset estävät vaikka teot olisivat miltei mitä tahansa.
* Uskonnollinen väkivalta on usein vaikeasti näytettävää. Se kun pyrkii henkilökohtaisuuteen ja vaikeasti todennettavaan ahdistavuuteen. Ja jos siinä on suoraa väkivaltaa se peitetään muunlaiseksi väkivallaksi.
* Uskontokritiikkiin suhtaudutaan siten että kriitikolla on kädet täynnä töitä. Käytännössä todistaminen on tehtävä monelle ihmiselle yksi kerrallaan. Käytännössä aikaasi samanaikaisesti sidotaan yksityisviestipuolustuksiin.
* Uskontokritiikin esittäminen on hyvä keino saada lisää uskonnollista väkivaltaa. Yhteisö rankaisee.
* Uskontokritiikkiä on kaiken kaikkiaan helvetisti mutta sitä sensuroidaan siten että valtaosa siitä on lähinnä uskonnon uhrien näkyvissä.
* Uskontokritiikkiä on yllättävän helvetisti mutta se ohitetaan kutsumalla sitä "uusateismiksi" ja leimaamalla se joksikin joka koskee "anglosaksista kulttuuria". Tämä automaatti estää lähes kaiken. Väärinteko ei kohdistukaan siihen mihin se kohdistuu koska se viittaa johonkin rapakon taakse. (Samanaikaisesti kun juuri sitä rapakontakaista anglosaksista uskontokultturia ladataan suomeen copy-pastein ja apologeetikkojen käännösartikkelein.)
* Uskontokritiikkiä ei kannata tehdä koska se ei johda mihinkään seurauksiin. On aivan turhaa miettiä onko kirkko hyväntahtoinen vai ei. Kun apua ei saa, ei olotilaa kannata pahentaa.

Uskontojen uhrien pitäisikin tajuta että he eivät tavallaan edes voi tehdä mitään. Kaikki mitä he tekevät on käytännössä tilanteen pahentamista entisestään. Sillä uskonnollisen väkivallan vaarallisuus on suoraan verrannollinen sen suojakseen saamaan hyssyttelyyn. Ja sen tehokkuus on kääntäen verrannollinen sen näkyvyyteen. Ja uskonto on yhteisö jonka elinehto on se, että myy pehmokuorta ja liittää uskonnon eettisyyteen, hyvyyteen ja rakkauteen. Tämä brändääminen on kierolla tavallaan aina hyssyttelyä - jopa silloin kun sitä tekee rakkaudellinen hyvä uskova joita valtaosa uskovaisista onkin. Ja uskovaista väkivaltaa diskreetimpää väkivaltaa on vaikeaa keksiä. Christofascistit eivät pommita autoja. He tuhoavat ihmisiä hilaisella täsmäkohdistuksella. Eikä oikein kukaan myönnä heidän olemassaoloaankaan. Kaikista vähiten ne jotka ovat sellaisia itse.

torstai 25. huhtikuuta 2013

hopealuoti

Esa Turkulainen toi tietooni apologeettojen argumentin jota he myyvät "hopealuotina joka surmasi evoluution" ja joka todistaa Jumalan. Argumentti noudattaa karkeasti seuraavaa rakennetta:
* Aivot muuttuvat evoluution myötä.
* Loogiset periaatteet ovat ikuisia.
→ Logiikan on pakko sijaita aivojen ulkopuolella.
→→ Täten kaikki seuraava: Jumala on olemassa, evoluutio on väärässä ja kuolemanrajakokemukset ovat totta.

Kyseinen argumentti sotkee konsepteja melko omituisesti. Toki tämänlaiset kognitiivisten ominaisuuksien alkuperään ja luonteeseen vetoavat strategiat ovat yleistyneet Alvin Plantingan vaikutteiden jälkeen. Kyseinen argumentti edustaa sen kenties matalinta laatutasoa. Tämä vaatii jo taitoa koska taso näissä argumenteissa ei ylipäätään ole kovin hyvä.
1: Tämä tuokin mieleeni muistoja. Muistoja ajasta jolloin Swinburne toi esiin kumulatiiviset argumenttinsa jotka käsittelivät Jumalan olemassaoloa todennäköisyyslaskennan kielellä. Argumentti ei ollut itsessään kovin vakuuttava, mutta uskovaiset osaavat kyllä aina huonontaa juttujensa laatua. Ja siksi argumenteiksi muotoutuikin se, että se mitä ennen pelkästään väitettiin premissillä muutettiin "on todennäköisempi kuin" -sanamuotoon. Ja "kumulatiivinen" muuttui käsittämään sitä että heitetään peräkkäin monta paskaa argumenttia ja oletetaan että pelkkä huonojen argumenttien määrä tekisi koko paskakasasta jotenkin järkevän ihmisen tuotoksen. Nähdäkseni "hopealuoti" tekee Plantingan warrantille saman mitä nämä riemuidiootit tekivät Swinburnelle.
___1.1: Suoraan sanoen tärkein tehtävä uskonihmisillä olisikin ensin siivota nämä kuolaajat pois, laittaa heidät kuriin. Ennen tätä minkäänlainen rationaalinen keskustelu ei ole mahdollista - nämä ihmiset kun eivät omien näytteidensä ja käyttäytymisiensä perusteella edes tiedä mitä rationaalinen edes tarkoittaa. Saati että osaisivat tavoitella sitä. Tätä siivoamista ei tapahdu. Tuntuu että minun on tehtävä se kaikki. Nähdäkseni ainut syy miksi ei käytettäisi hyviä ja torpattaisi huonoja argumentteja on se että apologeetikkojen isot nimet eivät yksinkertaisesti huomaa näissä olevia virheitä eivätkä siksi puutu niihin. Tai sitten he halveksuisivat laadukasta argumentointia jonkin uskonnollisen periaatteen vuoksi.

Itse asiassa tässä on perusvirheenä yllättävän radikaali konseptien sekoittaminen joka kertoo siitä että argumentti ei ole kovinkaan hyvä. Tätä voidaan sanoa että logiikka nähdään aivokeskeisyytenä ja aivoista lähtevänä ja aivoihin palautuvana. sen sijaan että se nähtäisiin reaktiivisena järjestelmänä joka on suhteessa ympäristöönsä. Tämä puute tekee siitä Plantingan argumentteihin verrattuna heikon. Tämä ei rehellisesti ole kovin mairittelevaa. Argumentin voi purkaa parilla vastahuomiolla:
1: Ensinnäkin jotta evoluutio voisi selittää logiikan logiikan tulisi syntyä evoluution kautta. Bakteerit ei ole loogikkoja joten on sen logiikan pakko tulla jostain, muuttumaton aivosto ei siis ole evoluutiolle mikään ratkaisu vaan olisi ongelma.
2: Edellistä tärkeämpää on huomata että evoluutio ei ole muutosta siinä mielessä mikä on tämän argumentin kannalta relevanttia. Argumentissa katsotaan vain ikuisuutta ja muutosta. Täsmentymisen käsite on jäänyyt vieraaksi ; Evoluutio nimittäin nimen omaan muuttaa reagointeja eikä muuta koko ympäröivää universumia ja todellisuutta. Eli jos todellisuus seuraa jotain sääntöjä kuten gravitaatiolakia, niin evoluutio ei muuta niitä. Evoluutio ja muutos tarkoittaa sitä että voimme muuttua yhä paremmiksi gravitaation tuntijoiksi.

Tämä tarkoittaa sitä että arugmentti on evoluutiota koskevalta osaltaan olkiukko ja täynnä suuria asiavirheitä. Se kertoo evoluutiosta ja tietoisuudestamme lähinnä sen, että argumentin muotoilija ei ole ymmärtänyt evoluution luonteesta ja asemasta edes alkeellisimpia perusteita. Se kertoo myös siitä että tämänlaisella ihmisellä ei ole mitään taetta joka Jumalan lahjana antaisi erehtymättömyyden ja kyvyn logiikan käyttöön. Non sequitur kun on logiikan soveltamiseen liittyvä virhe, eli virhe on paitsi siinä että tehdään asiavirhepohjainen olkiukotus evoluutiosta, niin myös tehdään tästä implikaatioita jotka rikkovat logiikan sääntöjä. Premissivirheen lisäksi premissejä käytetään virheargumentaatiossa niin että vaikka premissit olisivat oikein, niin siltikään niistä ei seuraisi johtopäätöstä. Mikä on melko huolestuttavaa, koska pelkästään viallisilla premisseillä tai viallisella logiikalla voisi periaatteessa johtaa päätelmät ihan mihin tahansa. Tässä siis perseillään selvästi "yli kaiken tarpeen".

Argumentti myös venyttää sanojen merkityksiä varsin omintakeisesti. Väite "logiikan on pakko olla aivojen ulkopuolella" on toki teknisesti totta siinä mielessä että jos meillä on päässä ajatus kivestä, päässämme ei ole kiveä. Käsitteellinen "vastaavuusteoria" on tässä mielessä hyvinkin oleellinen käsitettävä. Ja kun sen tajuaa ei ole vaikeaa huomata miten evoluution suhde ympäröivään maailmaan toimii. Jos maailmassa on säännönmukaisuutta, evoluutio voi sopeutua siihen. Jos maailma on mielivaltainen, ei siihen mitään tiedettäkään saa. Eikä tietysti evoluutiotakaan.
1: Mutta emme tietääksemme elä tämänlaisessa maailmassa, koska olemme olemassa ja evoluutiotakin näyttää tapahtuvan. Joten tässä ei ole mitään ongelmaa. - Emme katso satunnaista maailmaa, elä kaikissa mahdollisissa universumeissa. Joten on turhaa käsitellä asiaa ; Se on sama kuin yrittäisi debunkata sen että joku tietty ihminen on voittanut lotossa viitaten siihen miten pieni a priorinen todennäköisyys juuri tällä tietyllä on saada lottovoitto ennen kuin arvontaa on tehty. A posteriorisessa tilanteessa, kun voittoa ollaan jakamassa, meidän on katsottava voittokuponkia ja verrattava sitä arvottuun riviin.

Lisäksi argumentti sotkee sen että pysyvä ja muuttumaton tilakaan ei tarkoittaisi suoraan Jumalaa. Tämä on väärä dikotomia "Joko evoluutio tai Jumala". Tämä ei ole ainoista vaihtoehdoiksi eliminointia vaan perseilyä joissa asioita väitetään sekä (a) toisensa poissulkeviksi (b) että ainoiksi vaihtoehdoiksi joita paitsi tiedämme myös mitä voisi ylipäätään olla edes keksittävissä.

Kaiken kaikkiaan jos uskonto on todella tuollaista "järkevyyttä" vaativaa ja ollakseen uskovainen pitäisi uskoa tuollaisiin epäargumentteihin, uskonto olisi vain arviokyvyttömille idiooteille. Olen kuitenkin optimisti ja uskon että oikeasti tuollaiset arguemntit ovat vain paskaa ja niihin uskovat yksilöt ovat idiootteja joista ei voi vetää johtopäätöksiä muuta kuin keskivertouskoviin. Eli fiksuimmat uskovaiset nauraisivat tuollaisille litanjoille. - Kuten tietääkseni tekevätkin.

Jos argumentin kannalta on kaivettava jotain positiivista, niin se on se, että evoluutio ei kohdallamme ole selvästi vielä valmis. Voimme siis täsmentyä vielä nykyistäkin paremmiksi logiikan ja tieteen käyttäjiksi. Tämän negatiivinen puoli on siinä että tätä kehityskulkua toivoaksemme meidän tulisi toivoa esimerkiksi sitä että tämänlaisten argumenttien nyhääjät jäisivät tollouspäissään auton alle. Mahdollisimman pian.

Ehkä emme kuitenkaan halua lähteä ihan tälle tielle kuitenkaan. ; Ehkä meidän on tyydyttävä siihen että ihmisen loogiset ja empiiriset kyvyt ovat kätevät mutta rajalliset. Että absoluuttinen varmuus puuttuu, mutta tieteellä pärjää, koska evoluutio sentään takaa meille sen että reagoimme asioihin tavoilla jotka eivät tapa meitä. - Toisin kuin Jumala joka teoriassa voisi olla vaikka häijy. Sellainen voisi tehdä tahallaan ohjelmointivirheitä jotta tekisimme jotain hoopoa ja hassua. Ei näitä voi suoraan esiolettaa mahdottomiksi Jumaliksi ja olettaa että Jumala on tietynlainen. Jos ei evoluutikkokaan voi olettaa että asiat voisi olla muutoin mutta on vain käynyt sellainen sattuma että meillä on kehittynyt juuri oikean logiikan mukainen erehtymätön ja varma ajattelu.

 Mutta tässä epätäsmällisyydessä on muistettava se, että että meillä ei toisaalta ole mitään muutakaan. Emme voi ponnistaa ihmisälyn ulkopuolelle arvoimaan jonkun absoluuttisen tason ja arvioida että kyllä, sen laatu on todella todempaa kuin mihin ihminen itse milloinkaan kykenisi ymmärtämään. Sillä tämän tehtävän vaatimus vaatisi sen että arvion tekijä tekisi Jumalan luotettavuusarvion yli-inhimillisillä aivoilla.

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Ai ai

Politiikka tuntuu helpolta ja turhalta. Sen ainut sovellus tuntuu olevan se, että joku puhuu isolla palkalla pehmoisia tai pätee internetissä. Politiikan harjoittaminen näyttääkin varmasti monista hieman samalta kuin on jokin vieraan kulttuurin järjettömän taiderituaalin seuraaminen. Esimerkiksi dervissit, joita katsoessa ei voi sanoa muuta kuin että siinä ne pyörivät hame päällä - isot miehet. Sellaiselta näyttää politiikka. (Tosin ilman hameita ja pyörimistä. Paitsi joskus.)

Mutta kuitenkin politiikka on kuulemma aivan kaikkea muuta kuin isoja palkkoja ja itsekehuisia mielipiteitä. Sille on oikein tiede, jossa esimerkiksi opitaan historiasta, kokemuksista ja havaittavista tosiasioista sitä mitä seuraa asioista ja miten asiat oikeasti ovat toisin kuin luullaan. Valtiotiede onkin tiede jossa ihmiset tutkivat tätä. Ilmeisesti tutkivat jotenkin empiirisesti, kun on nimessä "tiede" ja kaikki. - Esimerkiksi tietävät minulle kertoa että tosiasiat näyttävät että kommunismi ei toimi ihmisillä vaikka muurahaisilla se toimii oikein mukavasti.

Mutta ei koske valtiotieteet vain politiikkaa. Kuulin feministeiltä että miltei kaikki on politiikkaa. Ja feministien kanssa ei kannata olla erimielinen, kun siitä tulee elämä vaikeaksi. Esimerkiksi jos naiset selittävät että miehen euro on 80 senttiä, ei pidä ehdottaa reilusti että jos ongelma tasataankin siten että naisten tunti olisikin 80 minuuttia. Tulee sanomista. ; Feministit tiesivät kertoa että seksikin on politiikkaa eli valtiotieteilijöiden asia. Ja minä kun olin pitänyt sitä yksityisasiana ihan. Jonain josta en ole kertonut edes katolisille rippipapeille. Ettei tule kade sille kun elää selibaatissa. Tai ennen kaikkea vääriä johdattelevia ideoita kokeiltavaksi jos ei. Siitä vasta sanomista tulisikin. Valtiotieteilijät empiirisesti testaavat näitäkin! Että onko naisen euro todellakin eri suuruinen ja tunneissa enemmän minuutteja! Eivät väitteenvaraisesti ota niitä tosiasioina! Muistavat empirian!

Mutta ei koske pelkästään ihmisiä. Koskee myös eläimiä! Vaikka eläimet eivät maksa veroja tai käy töissä, niin silti koskee. (Vähän kuin monet blogini lukijat.) Vaikka eivät edes tiedä eläimet mistään valtiosta, niin ei estä valtiontieteilijää tunkemasta nokkaansa toisten yksityisasiaan! (Minulla on vähän samanlaisia naapureita. He eivät kyllä ole valtiotieteilijöitä. Mutta tämäkään ei estä heitä.) Näin esimerkiksi Robin Hoodista opitaan että komeat peurat ovat kuninkaan peuroja. Ja kotimaassa tietävät että jos ammut sorsan, niin onko tämä peräti murha, valtiolta varastaminen vai onko sorsa vain jotain jota saa poimia sen kun vaan muistaa ampua ja osua.
1: Muista puristava laukaus! Eikä tähdätä jahtitovereita kuten Dick Cheney ja muut valtiotieteilijät joiden luulisi tietävän paremmin! Mutta toisaalta empiria ei ole aina mukavaa. Muistakaa tuhotulvat! Ei ole empiria aina hauskaa, eikä se kerro maailmasta vain mukavia asioita. Siksi sitä toisaalta kannattaa ylipäätään käyttää. (Lipeväkielinen ketku voi kertoa tuhat miellyttävää asiaa ja sitten huomaat että sinulla on vanha auto jolla ei voi ajaa vaikka matkamittari on nollassa. Ja velat jotka ovat kaikkea muuta kuin.)

Valtiotieteilijöillä riittää metkuja muuallekin. Esimerkiksi jos satun löytämään huomenna pihapusikosta kyyristelevän Ai ain (Daubentonia madagascariensis) jota ei edes pitäisi olla Suomessa ollenkaan, niin tietää valtiotieteilijä että mitä tälle kuuluu tehdä. Että onko se villieläin jonka vapaus riistetään julmasti. Ja tietää että miten tämän voi muuttaa. Voi olla että jos otat sen kotiin ja laitat sille kaulapannan ja pussihousut, niin onko se sinun ai aisi? Vai pitääkö rokottaa ja olettaa se omistetuksi ja etsiä oikeaa omistajaa määräaika ensin? Vai onko eläin oma vasta jos ai ain valjastaa jotenkin omaksi elinkeinoksi ja alkaa tienaamaan? Vai pitääkö sille antaa nimi, kuten "Väinö" ja rekisteröit sen papereihin.
1: Vai saako sen omaksi vasta jos sille opettaa temppuja kuten tohveleiden pureskelua käskystä? Toisaalta Ai ai on luonnostaan käden rakenteeltaan hyvä näyttämään käsimerkkejä esimerkiksi liikauteliaille naapureille jotka eivät ole edes valtiotieteilijöitä! (Se olisi hyvä temppu!) Madagaskarilaiset pitävät ai aita pahana ja uskovat että jos sillä erityispitkällä luisella keskisormella osoittaa ihmistä niin siitä kuolee. (Tätä ne nuoretkin ilmeisesti yrittävät minulle aina! Pakanallisista maista opittu saatanallinen tappoyritys ilmiselvästi hampuuseilla mielessä! Juuri tuollaista niiltä voi odottaa koska on niiden elämässä liian vähän vapaata kasvatusta ja liian vähän empiiristä valtiotiedettä!)

Vai onko sitenkin niin että kun kovalla työllä kesyttämäsi nerokkaan hauska temppu -ai ai Väinö olisi kotona kanssasi katsomassa televisiota, niin päättäisi valtiotieteilijä että se kuuluu vaikka Presidentti Niinistölle? Tulisi Niinistö mustalla autolla pihalle ja tulisi kotiisi. Sillä olisi poliisin kotietsintälupa jolla etsitään kaikkea muuta paitsi poliiseja. Ja kun et silti avaisi, niin tulisi sellaisella Karhuryhmän kannettavalla paalujuntalla ovesta läpi että junks. Ja sitten seinästä kun ovi on teljetty ja eteen laitettu kirjahylly. Tulisi Niinistö suoraan olohuoneeseen ja sanoisi että "Tänne se!" Riistäisi suoraan sylistä toisen! Pussihousut vain vipattaisivat ilmavirrassa kun kiireellä veisi Väinön kotiinsa.
1: Tutustuttaisi Niinistö Väinön ensin Lennu-koiralle ja sitten muille tärkeille valtiomiehille, naisille ja eläimille. Iltaisin syöttäisi Niinistö Väinöä joka päivä toukilla, hedelmillä ja Tapolan mustalla makkaralla. Rapsuttaisi sitä mahasta kun katsoisivat yhdessä televisiosta tositelevisiota ja uutisia. Veisi Väinöä mukanaan valtiovierailuille. Siellä tekisi virallisia tervehdyksiä aiai. Heiluttelisi sormillaan kuin Englannin kuningatar. (Hän ei tosin liene ai ai vaan jotain muuta lajia. Muodonmuuttaja-avaruusolioliskoksi uskovat monet häntä, enkä kovasti ihmettele että uskovat.) Erityisesti Putinille ja muille diktaattoreille heiluttaisi.

Jumalauta! Minun Väinö -ai ain veisi! Ahne ukko! Ei ihme etten äänestänyt tuollaista!

"liberaalit taiteet" vs. "juova luokka"

Keskiajalla sivistyneen ajattelun ytimessä ei ollut tiede nykyaikaisessa mielessä. Sen sijaan ytimessä oli Artes liberalis (~vapaat taiteet), joiden hallinta oli sivistyksen mittarina. Näiden ytimessä oli auktoriteetteihin vetoaminen. "Tämä Päivä" -blogissa kuvattiin miten tässä oli tärkeää olla oikeaoppinen. Tieteissä oli ylimmät auktoriteetit joiden sanomisia tulkittiin. "Esimerkiksi kieliopin auktoriteetteja olivat Priscian ja Donatus, logiikan Aristoteles, retoriikan Cicero, geometrian Euclid, tähtitieteen Ptolemaios ja aritmetiikan ja musiikin Boethius." Näiden tulkitsemisesta ei voitu livetä koska siitä olisi seurannut ylpeyden syntiin lankeaminen "auktoriteetteja ei voitu noin vain hylätä, sillä heidän arvovaltaansa kunnioitettiin merkittävästi. Nähtiin, että "mestarin" haastaminen oli ylpeyttä; haastaja sanoi olevansa suurempi kuin historian suurimpiin kuuluva ajattelija." Esimerkiksi tämän vuoksi keskiajan teologiaa kuvasi se, että tulkittiin vahviten Aristotelesta ja Platonia.

Tämä vastaa tietysti melko vahvasti sitä kuvaa jota meille usein kaupitellaan. Jossa tieteen vallankumous ja valistus olisivat jotenkin purkaneet tämän vyyhdin. Kuitenkin tosiasiassa valistusaika tuotti toisen mielenkiintoisen ongelman. Auktoriteettiin vetoamisesta ei itse asiassa luovuttu. Sen sijaan oltiin ylpeitä. "Systomykoosi" -blogi nosti valistushengen yleistymiseen liittyneen nerokultin. Ja itse asiassa hän korostaa että paikoin tämä ei ole kadonnut yhtään mihinkään "Nerokultti syntyi joskus siinä 1700-1800 -lukujen vaihteessa. Erityisesti taiteessa nerokultille fäppäillään edelleen, tieteessä se on onneksi jo jonkin verran häipynyt. Tieteessä sisältö on nykyään yleensä tärkeämpi kuin ihminen. Epätieteellinen argumentti ei muutu päteväksi jos neroihminen esittää sen, taiteessa ja himaslaisuudessa näin käy."
1: Keskiaikaista auktoriteettia ja nerokulttia erottaakin oikeastaan vain se, että palvonnan kohde ei ole joku kuollut patu, vaan se on joku elossaoleva. Yleensä peräti neroutta ihailileva itse. Systomykoosin esiin tuoma Casson korostaa että ideat ovat hyviä koska ne ovat peräisin erityislaatuisilta ihmisiltä. (Tieteenfilosofiassa taas on ajateltu että hyvä teoria on hyvä kun se kestää empiirisiä testejä ja auttaa tutkimustyön tekemisessä.)

Talouden puolella tämänlainen on tietysti vanhastaan totuttua. Esimerkiksi Björn Wahlroosin ajatus "enemmistön tyranniasta" perustuu siihen että yhteiskunnan tehtävänä on nostaa erityiset nerot siivilleen. Suurin osa massasta on lampaita. (Ja missä nero laiduntaa - siellä lampaat ei voi ratsastaa.) Voidaankin sanoa että luokkayhteiskunnan ytimessä on helposti tämänlainen jaottelu. Jos on suuret tuloerot ja suuri ero omistajaluokan ja rahvaan välillä, on tätä yleensä vähintään oikeutettu nerokultilla. Valtiaat eivät ole ehkä nykyään tai valistusaikanakaan enää jumalisia, mutta he ovat sitten vain jumalattoman viisaita ja taitavia.

Opportunistisen kikkailun ideologiseksi symboliksi (himaslaisuus) tiivistynyt Pekka Himanen on tässä itse asiassa mielenkiintoinen moderni esimerkki. Häntä itse asiassa myydään toistuvasti nimen omaan lapsinerokultilla. Esimerkiksi Ville Valo korosti eräässä haastattelussa että hän on Himasen ystävä ja että Himasta kiusataan koska ihmiset eivät kestä lapsineroja. Moni muukin on korostanut että Himasen saavutus, erityisen nuorena valmistuminen, kertoisi että hän on erikoislaatuinen tyyppi. Tämä on itse asiassa enemmän kuin mahdollista. Mutta kun kritiikin aiheena ei yleensä ole Himasen älykkyysosamäärätestien tulos tai Mensan jäsenkortin saamisen epäily vaan hänen tuotoksensa laatu, tämä on oikeastaan irrelevanttia.

Tälle voidaan nähdä jopa yhteiskunnallinen ulottuvuus. Erityisesti tämä koskee liberaalia vasemmistoa. Tämän päivän "Metrossa" oli pieni kolumni, joka mielestäni kuvasti hyvin osuvasti modernia luokkayhteiskuntaa. Siinä korostettiin miten monet vasemmistolaiset poliitikot ovat korostaneet että luokkayhteiskunta on jo purettu. Kuitenkin tosiasiassa luokkayhteiskunta on. Se ei vain koske konkreettisia kommunistien korostamia tuotantovälineitä tai edes abstraktimpaa rahaa "Wahlroosin malliin". Kysymys on statuksesta. Sanotaan suoraan "auktoriteetista".

Tässä kohden ytimessä on se, että uusi yläluokka on ns. luova luokka. Tämä koostuu esimerkiksi tutkijoista, tiedemiehistä, yhteiskuntateoreetikosita, teologeista, pelisuunnittelijoista ja vastaavista. Heidän palkkansa ei ole mainittavan korkea, usein jopa kohtuu matala. Mutta se on se mihin pyritään ja johon kuulumista arvostetaan. Luova luokka on se, johon oikeistolainen menee koska sitä kautta tienataan innovatiivisesti rahaa. Luova luokka on myös se johon vasemmistointellektuelli identifioituu.
1: Ja jopa ne pseudotieteilijät, denialistit, crankit ja muut jotka periaatteessa halveksuvat yliopistoa, postmodernistien intellektuellien akatemioita ja/tai luonnontiedemaailmaa "norsunluutorneiluksi" ja "tiedepoliisijuntaksi" arvostavat aivan helvetisti omia ideologejaan jotka ovat ajamassa "oikeaa ideologiaa" luovan luokan keinoin!

Moderni vasemmisto ei ole ollut kunnolla heikon ja köyhän rasvanahkaduunarin asialla, vaan ajanut taiteen, kulttuurin, monikulttuurisuuden ja muun luovan luokan kiinnostuskohteiden mukaisia asioita. Itse asiassa liberaalien taiteiden harjoittajat kokevat amisviiksipojut ja karvaperseduunarit koetaan hieman halveksittavina rassukoina joihin kohdistetaan sitä erityislaatuista sääliä jota perinteisen maailman aristokraattiset naiset kohdistivat sitä ylenkatseellista sääliä joihin kontrasti rakentamalla saatiin korostettua omaa erinomaisuutta.

Lukeneisuus on merkittävä jakolinja jossa jaetaan "laumasieluiseen juovaan luokkaan" ja "idiiveistä koostuvaan luovaan luokkaan".

Menisin jopa niin pitkälle että väittäisin että uudessa "Artes Liberaliksessa" on nimenomaan klassisia auktoriteetteja joita tulkitaan. Siksi tekstiin pitää saada sitaatti Derridaa ja viite Foucaultia. Tai kuten humanistisen puolen opintojaan päättämispuolella oleva ystäväni toteaa kasvatustieteen "mustasta laatikosta". (Kasvatustiede tuntuu olevan jonkinlainen yliopistomaailman roska-aitta, joka ei toki ole sama kuin huonouden synonyymi, mutta jonne sinun on mentävä jos olet huono mutta haluat olla silti akateeminen.) ; Gradun kirjoittamisessa vaikeinta ei ole asiasisällön keksiminen, vaan valtaosa työstä koostuu siitä että omia näkemyksiä ei sanota omina näkemyksinä vaan löydetään joku viite, että etsitään joku muu joka on sanonut saman. Ja tälläinen kuulemma aina löytyy. - Toinen vaihtoehto olisi ollut se, että olisi ensin kaivanut jotain lähteitä joita on helppo löytää ja koostanut niistä jonkinlaisen kollaasin, mutta hän halusi että gradu vastaisi jotakuinkin sitä mitä hän itse näkee asioista. (Strategiakin on perimmiltään "vain valinta".)