David Chalmersin "The Conscious Mind" pitää sisällään erään argumentin. Hän kuvittelee siinä filosofisten zombien maailman, eli maailman, jota ei voi fysikaalisesti erottaa omastamme, mutta josta puuttuu kaikki tietoinen kokemus. Siellä ei esimerkiksi olisi tietoisia ja kokevia ihmisiä mutta ulkoisesti kaikki toimisivat samalla tavalla kuin mitä meidän maailmamme ihmiset.
Chalmers teki tästä argumentin:
P1: Jos fysikalismi on tosi, kaikki tosiseikat ovat täysin fysikaalisten tosiseikkojen määräämiä; tämän vuoksi mikä tahansa maailma joka olisi fysikaalisesti mahdoton erottaa aktuaalisesta maailmastamme olisi kokonaisuudessaan mahdoton erottaa aktuaalisesta maailmastamme. Fysikalistisessa maailmassa ei ole eroa "tavallisen" ja "zombiemaailman" välillä. Eri ei ole mahdollinen.
P2: On kuitenkin mahdollinen maailma, jossa kaikki fysikaaliset tosiseikat ovat samat kuin aktuaalisessa maailmassamme, mutta jossa on myös lisätosiseikkoja kuten tietoisuus. On kuviteltavissa maailma jossa kaikilta puuttuvat kvaliat ja jotka näyttävät aivan maailmamme olennoilta joilla taas on kvaliat.
J: Fysikalismi on epätosi eli sen vaihtoehto ei-fysikalismi on tosi.
Noin muotoiluna päätelmä on validi. Se on muotoa modus tollens. Premisseistä seuraa johtopäätös. Sen vuoksi moni tarttuukin siihen että ei hyväksy premissejä. Tarkalleen ottaen useimmiten premissiä nro 2.
* Useimmat itse asiassa pitävät ensimmäistä premissiä uskottavana ; Siinä missä Turingin testi pitää sisällään mahdollisuuden erottaa simulaatio asiasisällöstä, se ei ole Chalmersin kuvaamassa tilanteessa mahdollinen koska simulaatio joka tuottaa samanlaisia ulospäin näkyviä syötteitä eroaa aktuaalisesta asiasta siten että se tuottaa sen erilaisella metodilla ja tavoilla. Ja nämä toimintaperiaatteet ovat fysikaalisia asioita joita voidaan ainakin periaatteessa tutkia ja havaita. Toki olisi mahdollista ajatella että kvaliat redusoituvat tai päältävät fysikaalisia maailmoja emergentisti joten olisi periaatteessa mahdollista ajatella että kvaliat ovat todellisia ja perimmiltään fysikalistisia. Tämä ei vain ole kovin suosittua.
* Esimerkiksi minä, kuten moni muukin, pitää nimenomaan premissiä 2 kyseenalaisena. Itse pidän kvalioita ei-totena konseptina, joten en tietenkään voi tätä kautta pitää relevanttina että olisi maailma jossa olisi jotain muita kuin kvaliattomia olentoja. Jolloin ei ole kuviteltavissa kahdenlaista verrattavaa maailmaa, sellaista jossa on filosofisia zombieita että sellaisia jotka eivät ole filosofisia zombieita.
Toisaalta Chalmersin maailmassa on myös metodinen ongelma. Se tarkoittaa sitä että premissien hyväksyminen ei tarkoita sitä että olisi todella hyväksyttävä päätelmä. Tässä on taustalla hyvin erikoinen ekvivokaatio. Sana "mahdollinen" on siinä hyvin erikoisella tavalla käytetty. Siinä puhutaan yhtäällä loogisesta mahdollisuudesta (heikosta mahdollisuudesta), vaan metafyysisestä mahdollisuudesta (vahvasta mahdollisuudsta). Chalmers itse tunnustaa eron mutta korostaa että fenomenologisella alueella se olisi sallittua. On vaikeaa nähdä miksi.
Sillä on varsin yksinkertaista kuvata asia arkisellakin kielellä. Sellaisella tavalla että on hyvin järkeenkäypää miksi "mahdollisuus" on hyvinkin erilainen. Voidaan rakentaa seuraavanlainen päätelmä;
P1: Naturalismi kieltää yliluonnolliset asiat. Yliluonnolliset asiat ovat sen mukaan mahdottomia ja olemassaolemattomia.
P2: Nykytietojemme valossa yliluonnollisuutta ei ole falsifioitu, kenties yliluonnollisuutta ei edes voida falsifioida. On siis olemassa kuviteltavissa oleva mahdollinen maailma jossa on vähintään yksi yliluonnollinen ilmiö.
J: Siksi naturalismi on epätosi eli falsifoitu ja tätä kautta supernaturalismi on tosi.
On selvää että harva lähtisi uskomaan tuollaista päätelmää. Korostin tuossa sitä miten ontologisella tasolla naturalisti todella näkee että maailmassa on vain ei-yliluonnollisia asioita. Ja voidaan todella nähdä että emme epistemologisella tasolla tällä hetkellä tiedä onko maailma oikeasti naturalistinen vai ei. Siitä että yliluonnollisuus on mahdollista ei kuitenkaan voida nähdä että naturalismi olisi epätosi. Päätelmä sanoo vakavastivakavasti enemmänkin niin, että naturalismia ei ole täysin todistettu. Joka on aivan käsittämättömän paljon eri asia. Ja tämä ero häivytetään siten että asiayhteydessä 1 käytetään "mahdollisuutta" konkreettisena ja asiayhteydessä 2 "mahdollisuus" on abstraktimpi. Käyttämällä samaa sanaaa eroa voidaan piilottaa. Perustelu ei onneksi välitä sanamuodoista vaan määritelmien sisällöstä joten argumentilla ei ole rakenteensa puolesta arvoa. Sanamuodot ovat enemmänkin tapa hämätä argumenttia seuraavia, se on ikään kuin yritys huijata tavalla jota olisi hankalampi huomata. (Tämänlaisten huomaaminen on sitten filosofista taitoa. Kyse on vähän kuin "poliisityöstä" ja huijauksien huomaamisesta.)
Tästä voidaan palata siihen alkuperäiseen argumenttiin. Tiedämme että samantapainen metodiikka törmää tuohon argumenttiin melkoisen vahvasti. Chalmersin filosofisten zombieidenkin päätelmässä voidaan nähdä että jokaikinen mahdollinen maailma joka ylläpitää filosofisen zombien on eifysikalistinen. Olettamalla että tälläinen fysikalistinen maailma on todellinen hän toditaa että sen automaattinen vastakohta on väärin. Kuitenkin ajatus ei-fysikalismista on esitetty johtopäätöksenä. Se on kuitenkin enemmänkin salakuljetettu itse päätelmään ikään kuin puolisalaisesti. ~ Saadakseen filosofisen zombien mahdolliseksi Chalmers olettaakin, että jokin muu on mahdollista. Tarkalleen ottaen hän vertailee "meidän maailmaamme" tavalla joka itse asiassa olettaa että nimenomaan meidän maailmamme koostuisi muusta kuin ei-filosofisista zombieista. Nämä oletukset ovat siitä ikäviä että kun niiden sisältö jätetään pois, päätelmästä ei jää oikein mitään jäljelle.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste modaalilogiikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste modaalilogiikka. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 12. heinäkuuta 2015
tiistai 5. toukokuuta 2015
Pieni ajatus : Modaalilogiikkaongelma ja antrooppinen periaate
Otetaan käsille seuraavantyyppinen pohdinta;
Argumentti 1:
P1: Oletetaan että on hyvä ja kaikkivaltias Jumala.
P2: Oletetaan että tämä peitetään parhaan mahdollisen maailman ratkaisulla. Jolloin on väistämätöntä että Jumala aktualisoi parhaan mahdollisen maailman, jossa sitten elämme.
P3: Emme elä parhaassa mahdollisessa maailmassa. (Vaikkapa koska delfiinit) Eli aktuaalinen ei ole paras mahdollinen maailma.
J: Jumalaa ei ole olemassa.
Argumentti 2:
P1: Ei ole olemassa aktualisoitua parasta mahdollista maailmaa.
P2: On mahdotonta että Jumala voisi aktualisoida parhaan mahdollisen maailman.
P3: Ei ole välttämätöntä että Jumala aktualisoisi parhaan mahdollisen maailman.
Argumenttiparin tehtävänä on luoda jännite. Molemmat argumentit ovat rakenteellisesti ehyitä. Niiden perusteella voidaan argumentoida. (Premissierimielisyyksiin on tietysti tilaa, paljonkin.) Tosiasiassa jännite syntyykin siitä että molempia argumentteja käsitellään ottamalla mukaan "jotain epämääräistä". Niiden kohdalla epämääräisyys on lupa peittää monenlaisin keinoin. On selvää että molempia argumentteja ei voi hyväksyä samanaikaisesti. Ja toisaalta melko harva teisti suostuu valitsemaankaan näiden kahden välistä, koska parhaan mahdollisen maailman argumentti on monelle suosittu tapa selittää pahan ongelma. (Toisessa suositussa selityksessä, vapaassa tahdossa, sen sijaan on olemassa ongelma paratiisista. Eli jos vapaa tahto johtaa pahaan ja paratiisissa ei ole pahuutta niin sitten siellä ei ole vapaata tahtoa ja täydellinen maailma ei vaadi vapaata tahtoa.)
Kenties joku voisi ajatella että kenties mahdollisten maailmoiden selitys kuvaakin sitä että eläisimme jonkinlaisessa modaalisessa realismissa jossa paras mahdollinen maailma toteutuu mutta vain yhdessä fragmentissa. Ja kenties me emme itse elä juuri tuossa osiossa. Tätäkään tuskin pidetään teologisesti oikeaoppisena selityksenä koska selvästi moraalikysymyksissä painotetaan sitä miksi meidän maailmassamme on kärsimystä. Pahan ongelman setvijille on tärkeää selittää miksi Jumala mahdollistaa holokaustin juuri tässä meidän havaitsemassamme maailmassa.
Aiheen liepeiltä voi syntyä erikoinen huomio. Huomio antrooppisesta periaatteesta.
Jos me mietimme sitä, miksi antrooppinen periaate esitetään usein nimenomaan haasteena "ateisti-naturalisteille", voidaan huomata että se on tavallaan hyvin läheistä sukua parhaalle mahdolliselle maailmalle. Henkenä on se, että universumi olisi aivan käsittämättömän hienosäädetty. Ja siksi olisi epätodennäköistä että olisimme juuri sellaisessa universumissa joka sopii elämälle.
Jos otamme tästä vertauksen vaikka säieteorioihin, niissäkin korostetaan paikkoja joissa luonnonvakiot olisivat erilaisia. Tai sitten esille voidaan ottaa jokin muu sovelias multiversumimallien tapa. (Tämä on toki "vähän sinne päin". Filosofisesti katsoen multiversumi ei tarkoita täysin samaa kuin modaalinen realismi. Mutta tämän vertaamisen kannalta ne ovat riittävän analogisia.) Tähän on sitten yksinkertaisimmillaan vastattu jotain sen tyylistä että emme tietenkään katso satunnaisesti valikoitua universumia koska olemme universumissa katsomassa sitä. Jos se ei olisi elinkelpoinen emme olisi siinä ihmettelemässä sitä.
"Ateismin haastamisen" henkenä on siis ollut juuri se, että Jumala selittää parhaan mahdollisen maailman. Toisaalta on huomattava että pahan ongelman toistuvuus kertoo siitä että kristinuskossa hyvin moni suorastaan vaatii että Jumalan olisi luotava nimenomaan paras mahdollinen maailma. (Pidän tätä itse asiassa tarpeettomana tiukkuutena kristityiltä. En ymmärrä miksi Jumalan pitäisi olla sekä kaikkivoipa että kaikkihyvä ollakseen kristittyjen Jumala. Mutta oletetaan tämä asia tässä konvention vuoksi.) Toisaalta naturalistien puolella tuo edellämainittu selitys ei vaadi parasta mahdollista maailmaa vaan puhuu elinkelpoisesta maailmasta. Se on itse asiassa huomattavasti vähemmän tiukka tulkinta siitä mitä universumimme tarkalleen ottaen on. Matkalla tapahtuu tavallaan kriteerien löysennys. (Toki tämä ei ole kovin vahva koska antrooppisessa periaatteessa puhutaan hienosäädöstä eikä parhaasta mahdollisesta maailmasta. Käytännössä usein sävy kuitenkin kantaa uskovaisilla teologista lisäviestiä.)
Kriteerien löysennys on kiinnostava temppu. Sillä jos se yhdistetään edellämainitsemaani semikerettiläiseen ajatukseen siitä että modaalisen realismin hengessä Jumala on luonut "luomakuntakaikkeuston" joissa mukana on paras mahdollinen maailma. Ja tämä johtaa hieman samantapaiseen tilanteeseen mihin johdin warrant -logiikan kauan kauan sitten. (Silloin huomasin että naturalistien mahdollisuus luottaa aisteihin arvioitiin "mahdollisten naturalismien maailmoista" mutta Jumalan kohdalla ei otettu huomioon "kaikkia mahdollisia Jumalia". Ja tämä huomioiden teistien mahdollisuus warrantiin oli vielä surkeampi kuin naturalisteilla. Jolloin jos warrant olisi todella ollut vaatimus tieteen luotettavuudelle ja että tämä pitäsi esiolettaa niin ateismi olisi parempi lähtökohta kuin teismi.) Ideana on huomata että selityksen ei tarvitse olla täydellinen. Kun käsillä on vaihtoehdot jotka ovat toisilleen vaihtoehtoisia niin että jompi kumpi toteutuu pakosti ja jotka eivät voi toteutua samanaikaisesti (Kuten "Jumala on olemassa" ja "Jumala ei ole olemassa") niin se jonka sopiminen vaadittuun on todennäköisempi on järkevämpi ratkaisu.
Tässä huomio keskittyy todennäköisyyteen joka generoidaan sillä tavalla miten vaikeaa on osua juuri siihen. ; Voidaan helposti nähdä että molemmissa mahdollisia maailmoita on hyvin hyvin paljon. (Antrooppinen periaate haasteena naturalismiin olettaa että vaihtoehtoja on paljon, ilman sitä ei saataisi pientä todennäköisyyttä jota he haluavat.) Kristityt esittävät spesifin väitteen parhaasta mahdollisesta maailmasta. On selvää että on hyvin epätodennäköistä osua juuri tähän yhteen tiettyyn kohtaan. Se kattaa vain 1 kaikista mahdollisuuksista. (Tätä "parhaus" tarkoittaa.) Naturalistit sen sijaan tarvitsevat vain elinkelpoisen universumin. Tämä voi olla epätodennäkoinen. Mutta tässä ei vaadita parhautta. Joten mukana on varmasti detaljeissa joustamista. Ja näin ollen tämä kattaa monta vaihtoehtoa niistä kaikista. Joten todennäköisyys on naturalistien puolella. Kun katsomme maailmaa jossa elämme, olisi erikoista että olisi juuri oikeanlainen Jumala tuottamassa parhaan mahdollisen maailman. Ja se että olisimme universumissa joka vain sattuu olemaan meille sovelias on eriskummallinen sekin. Mutta kertaluokkaa vähemmän eriskummallinen.
Huomiota voi täsmentää silläkin että tosiasiassa kristittyjen malli olisi oikein hyvä. Siinähän oletetaan rakastava Jumala joka luo parhaan mahdollisen maailman. Ja ennustus on hyvin spesifi. Joten onnistuessaan se olisi tarkempi. Ja tämä on täysin totta. Selitysvoima on hyvä todiste teorian oikeutukselle. Ja se usein tarkoittaa juuri sen tapaista että on "a posteriori tehty huomiota joka olisi a priori epätodennäköinen". Mutta toisaalta ongelmana on se, että meillä ei tosiasiassa ole todisteita muusta kuin siitä että elämme universumissa jossa elämä on mahdollista. Ja tällöin on epätodennäköistä eikä mitenkään automaattista että eläisimme juuri parhaassa mahdollisessa universumissa.
Tämä ei ole kristinuskon kritiikkiä tai perimmiltään edes kuvaus kristinuskosta. Se ei ole edes ateismiargumentti. Tämä on aiheeseen liitettyjen vakiintuneiden premissistöjen kanssa leikkimistä kerettiläisillä kombinaatioilla ja niiden tulkinnoilla aiheesta ja aiheen vierestä. Ja näihin tulkintoihin reagoiminen totuttujen kristillisten kaanonistojen kautta on hyvin hyvin omituista. Ja se oli tavallaan tämän tekstin pointti. Merkittävintä olisikin selvittää missä premisseissä ja miksi on erimielinen. Ja miten tämän voi tehdä tavalla jossa selvitään kaikista esilläolevista skenaarioista ilman omituisuuksia. Kuten pakkoa tunnustaa että Jumala ei luo parasta mahdollista maailmaa tai tunnustusta ateismista. Ja sitä kautta tämä kyllä voi aikaansaada kiusaa kristityille. Vastassa on helposti eihaluttavaksi nähtyjä "haarukoita". Jossain määrin syynä ongelmiin ovat todennäköisyys. Ja toisaalta se, että on hyvin omituista puhua monista eri vaihtoehtoisista universumeista yhdistettynä siihen että hyvä ja rakastava kaikkivaltias luo parhaan mahdollisen maailman. Monien eri maailmoiden tulkinta tuottaa pahan ongelman ja antrooppisen periaatteen sekasikiöongelmia, jolloin klassisen teistin kannalta on hyvin haasteellista kiermurrella vapaaksi kaikista sivutuotehirvitysistä jossain muualla "vakiintuneessa argumentistossa".
Argumentti 1:
P1: Oletetaan että on hyvä ja kaikkivaltias Jumala.
P2: Oletetaan että tämä peitetään parhaan mahdollisen maailman ratkaisulla. Jolloin on väistämätöntä että Jumala aktualisoi parhaan mahdollisen maailman, jossa sitten elämme.
P3: Emme elä parhaassa mahdollisessa maailmassa. (Vaikkapa koska delfiinit) Eli aktuaalinen ei ole paras mahdollinen maailma.
J: Jumalaa ei ole olemassa.
Argumentti 2:
P1: Ei ole olemassa aktualisoitua parasta mahdollista maailmaa.
P2: On mahdotonta että Jumala voisi aktualisoida parhaan mahdollisen maailman.
P3: Ei ole välttämätöntä että Jumala aktualisoisi parhaan mahdollisen maailman.
Argumenttiparin tehtävänä on luoda jännite. Molemmat argumentit ovat rakenteellisesti ehyitä. Niiden perusteella voidaan argumentoida. (Premissierimielisyyksiin on tietysti tilaa, paljonkin.) Tosiasiassa jännite syntyykin siitä että molempia argumentteja käsitellään ottamalla mukaan "jotain epämääräistä". Niiden kohdalla epämääräisyys on lupa peittää monenlaisin keinoin. On selvää että molempia argumentteja ei voi hyväksyä samanaikaisesti. Ja toisaalta melko harva teisti suostuu valitsemaankaan näiden kahden välistä, koska parhaan mahdollisen maailman argumentti on monelle suosittu tapa selittää pahan ongelma. (Toisessa suositussa selityksessä, vapaassa tahdossa, sen sijaan on olemassa ongelma paratiisista. Eli jos vapaa tahto johtaa pahaan ja paratiisissa ei ole pahuutta niin sitten siellä ei ole vapaata tahtoa ja täydellinen maailma ei vaadi vapaata tahtoa.)
Kenties joku voisi ajatella että kenties mahdollisten maailmoiden selitys kuvaakin sitä että eläisimme jonkinlaisessa modaalisessa realismissa jossa paras mahdollinen maailma toteutuu mutta vain yhdessä fragmentissa. Ja kenties me emme itse elä juuri tuossa osiossa. Tätäkään tuskin pidetään teologisesti oikeaoppisena selityksenä koska selvästi moraalikysymyksissä painotetaan sitä miksi meidän maailmassamme on kärsimystä. Pahan ongelman setvijille on tärkeää selittää miksi Jumala mahdollistaa holokaustin juuri tässä meidän havaitsemassamme maailmassa.
Aiheen liepeiltä voi syntyä erikoinen huomio. Huomio antrooppisesta periaatteesta.
Jos me mietimme sitä, miksi antrooppinen periaate esitetään usein nimenomaan haasteena "ateisti-naturalisteille", voidaan huomata että se on tavallaan hyvin läheistä sukua parhaalle mahdolliselle maailmalle. Henkenä on se, että universumi olisi aivan käsittämättömän hienosäädetty. Ja siksi olisi epätodennäköistä että olisimme juuri sellaisessa universumissa joka sopii elämälle.
Jos otamme tästä vertauksen vaikka säieteorioihin, niissäkin korostetaan paikkoja joissa luonnonvakiot olisivat erilaisia. Tai sitten esille voidaan ottaa jokin muu sovelias multiversumimallien tapa. (Tämä on toki "vähän sinne päin". Filosofisesti katsoen multiversumi ei tarkoita täysin samaa kuin modaalinen realismi. Mutta tämän vertaamisen kannalta ne ovat riittävän analogisia.) Tähän on sitten yksinkertaisimmillaan vastattu jotain sen tyylistä että emme tietenkään katso satunnaisesti valikoitua universumia koska olemme universumissa katsomassa sitä. Jos se ei olisi elinkelpoinen emme olisi siinä ihmettelemässä sitä.
"Ateismin haastamisen" henkenä on siis ollut juuri se, että Jumala selittää parhaan mahdollisen maailman. Toisaalta on huomattava että pahan ongelman toistuvuus kertoo siitä että kristinuskossa hyvin moni suorastaan vaatii että Jumalan olisi luotava nimenomaan paras mahdollinen maailma. (Pidän tätä itse asiassa tarpeettomana tiukkuutena kristityiltä. En ymmärrä miksi Jumalan pitäisi olla sekä kaikkivoipa että kaikkihyvä ollakseen kristittyjen Jumala. Mutta oletetaan tämä asia tässä konvention vuoksi.) Toisaalta naturalistien puolella tuo edellämainittu selitys ei vaadi parasta mahdollista maailmaa vaan puhuu elinkelpoisesta maailmasta. Se on itse asiassa huomattavasti vähemmän tiukka tulkinta siitä mitä universumimme tarkalleen ottaen on. Matkalla tapahtuu tavallaan kriteerien löysennys. (Toki tämä ei ole kovin vahva koska antrooppisessa periaatteessa puhutaan hienosäädöstä eikä parhaasta mahdollisesta maailmasta. Käytännössä usein sävy kuitenkin kantaa uskovaisilla teologista lisäviestiä.)
Kriteerien löysennys on kiinnostava temppu. Sillä jos se yhdistetään edellämainitsemaani semikerettiläiseen ajatukseen siitä että modaalisen realismin hengessä Jumala on luonut "luomakuntakaikkeuston" joissa mukana on paras mahdollinen maailma. Ja tämä johtaa hieman samantapaiseen tilanteeseen mihin johdin warrant -logiikan kauan kauan sitten. (Silloin huomasin että naturalistien mahdollisuus luottaa aisteihin arvioitiin "mahdollisten naturalismien maailmoista" mutta Jumalan kohdalla ei otettu huomioon "kaikkia mahdollisia Jumalia". Ja tämä huomioiden teistien mahdollisuus warrantiin oli vielä surkeampi kuin naturalisteilla. Jolloin jos warrant olisi todella ollut vaatimus tieteen luotettavuudelle ja että tämä pitäsi esiolettaa niin ateismi olisi parempi lähtökohta kuin teismi.) Ideana on huomata että selityksen ei tarvitse olla täydellinen. Kun käsillä on vaihtoehdot jotka ovat toisilleen vaihtoehtoisia niin että jompi kumpi toteutuu pakosti ja jotka eivät voi toteutua samanaikaisesti (Kuten "Jumala on olemassa" ja "Jumala ei ole olemassa") niin se jonka sopiminen vaadittuun on todennäköisempi on järkevämpi ratkaisu.
Tässä huomio keskittyy todennäköisyyteen joka generoidaan sillä tavalla miten vaikeaa on osua juuri siihen. ; Voidaan helposti nähdä että molemmissa mahdollisia maailmoita on hyvin hyvin paljon. (Antrooppinen periaate haasteena naturalismiin olettaa että vaihtoehtoja on paljon, ilman sitä ei saataisi pientä todennäköisyyttä jota he haluavat.) Kristityt esittävät spesifin väitteen parhaasta mahdollisesta maailmasta. On selvää että on hyvin epätodennäköistä osua juuri tähän yhteen tiettyyn kohtaan. Se kattaa vain 1 kaikista mahdollisuuksista. (Tätä "parhaus" tarkoittaa.) Naturalistit sen sijaan tarvitsevat vain elinkelpoisen universumin. Tämä voi olla epätodennäkoinen. Mutta tässä ei vaadita parhautta. Joten mukana on varmasti detaljeissa joustamista. Ja näin ollen tämä kattaa monta vaihtoehtoa niistä kaikista. Joten todennäköisyys on naturalistien puolella. Kun katsomme maailmaa jossa elämme, olisi erikoista että olisi juuri oikeanlainen Jumala tuottamassa parhaan mahdollisen maailman. Ja se että olisimme universumissa joka vain sattuu olemaan meille sovelias on eriskummallinen sekin. Mutta kertaluokkaa vähemmän eriskummallinen.
Huomiota voi täsmentää silläkin että tosiasiassa kristittyjen malli olisi oikein hyvä. Siinähän oletetaan rakastava Jumala joka luo parhaan mahdollisen maailman. Ja ennustus on hyvin spesifi. Joten onnistuessaan se olisi tarkempi. Ja tämä on täysin totta. Selitysvoima on hyvä todiste teorian oikeutukselle. Ja se usein tarkoittaa juuri sen tapaista että on "a posteriori tehty huomiota joka olisi a priori epätodennäköinen". Mutta toisaalta ongelmana on se, että meillä ei tosiasiassa ole todisteita muusta kuin siitä että elämme universumissa jossa elämä on mahdollista. Ja tällöin on epätodennäköistä eikä mitenkään automaattista että eläisimme juuri parhaassa mahdollisessa universumissa.
Tämä ei ole kristinuskon kritiikkiä tai perimmiltään edes kuvaus kristinuskosta. Se ei ole edes ateismiargumentti. Tämä on aiheeseen liitettyjen vakiintuneiden premissistöjen kanssa leikkimistä kerettiläisillä kombinaatioilla ja niiden tulkinnoilla aiheesta ja aiheen vierestä. Ja näihin tulkintoihin reagoiminen totuttujen kristillisten kaanonistojen kautta on hyvin hyvin omituista. Ja se oli tavallaan tämän tekstin pointti. Merkittävintä olisikin selvittää missä premisseissä ja miksi on erimielinen. Ja miten tämän voi tehdä tavalla jossa selvitään kaikista esilläolevista skenaarioista ilman omituisuuksia. Kuten pakkoa tunnustaa että Jumala ei luo parasta mahdollista maailmaa tai tunnustusta ateismista. Ja sitä kautta tämä kyllä voi aikaansaada kiusaa kristityille. Vastassa on helposti eihaluttavaksi nähtyjä "haarukoita". Jossain määrin syynä ongelmiin ovat todennäköisyys. Ja toisaalta se, että on hyvin omituista puhua monista eri vaihtoehtoisista universumeista yhdistettynä siihen että hyvä ja rakastava kaikkivaltias luo parhaan mahdollisen maailman. Monien eri maailmoiden tulkinta tuottaa pahan ongelman ja antrooppisen periaatteen sekasikiöongelmia, jolloin klassisen teistin kannalta on hyvin haasteellista kiermurrella vapaaksi kaikista sivutuotehirvitysistä jossain muualla "vakiintuneessa argumentistossa".
torstai 1. tammikuuta 2015
Väistämätön
Animesarjassa "Chrno Crusade" on sarja jonka päähenkilönä on nunna Rosette Christopher. Sarjan loppupuolella hän paljastuu eräänlaiseksi Magdalan Marian inkarnaation tapaiseksi olennoksi. Sellaiseksi jota länsimaissa kutsutaan profeetaksi tai pyhimykseksi. Hänet on määritelty hyvin erikoisella tavalla. Koska sarja käsittelee sivujuonteena yllättävän paljon ajan filosofiaa. (Kuten nimestä saattaa arvata.) Ja jo juonen pinnallisinkin taso pitää sisällään ajan manipulointia, kuten ajan pysäyttämistä.
Tämän blogauksen kannalta kiinnostavaa on lähinnä se, että Marian inkarnaatio kuvataan tyhjäksi astiaksi johon voidaan ammentaa. Syynä on se, että hänellä ei ole yhtä menneisyyttä eikä yhtä tulevaisuutta. Näin ollen hänellä ei ole muistoja vaan näkyjä menneisyydestä. Ja sama koskee myös tulevaisuutta. Vain muutamat asiat ja tapahtumat, jotka usein koskevat toista päähenkilöä, demoni Chrnoa, ovat väistämättömiä. Eli ne ovat väistämättömiä asioita jotka tapahtuvat välttämättä jokaisessa mahdollisessa tulevaisuudessa.
Ajatus on hyvin erikoinen. Tavallisesti ajan kohdalla on ajateltu että menneisyys olisi pysyvä. Eli tulevaisuus olisi avoin. Jotain jota m(u)okataan valinnoilla. Ja menneisyys taas on jotain joka on pysyvä mutta johon liittyvät asiat kenties unohdetaan. Eli siis eletään maailmassa jossa indeterministikin näkee että menneisyys on deterministinen, indeterminismi koskee vain tulevaisuutta. Epävarmuus menneisyydestä ja nykyisyydestä kasvaa symmetrisesti. Mutta tämä ero on episteeminen, eikä aina ontologista tasoa koskeva. (Tulevaisuuden kohdalla epäselvyys on ontologistakin, menneisyydessä ei.)
Näin moni ajattelee vaihtoehtoiset maailmat suppilona joka lähtee ensimmäisestä ajan hetkestä ja joka sitten laajenee erillisiksi vaihtoehtotodellisuuksiksi jotka eivät ole toistensa kanssa missään tekemisissä. "Chrno Crusaden" kohdalla taas on enemmänkin niin että se mikä on on nykyhetki. Ja siihen voi päätyä monesta eri menneisyystodellisuudesta ja tämä avaa teitä moniin muihin tulevaisuustodellisuuksiin.
Huomioita.
Japanilaiset piirretyt eivät ole totta. Eivät vaikka niissä olisi kohtuullisen paljon ns. fan serviceä. Lisäksi aikarakenne on jotain jota ei yleisesti kannateta. Tämänlaatuinen epäintuitiivinen rakennelma on kuitenkin kätevä ajatuskokeiden tuottamiseen. Niiden avulla ainakin itse sain jäsennettyä asioita jotka koskevat modaalilogiikkaa. (Ja jonka avulla voi suhtautua hieman modaalilogiikkaa ja modaalista realismia suppeampaan multiversumin konseptiinkin.) Koska esille tulee vaihtoehto voidaan vähintään huomata mitä piilo-oletuksia näihin ajatusmalleihin kulkeutuu ikään kuin huomaamatta. Tämän kannalta relevantit huomiot voidaan kasata vaikka listaksi:
* Modaalien miettimisessä on usein oletuksia fysiikasta. Eli aikaan otetaan kantaa. On aivan mahdollista että nykyhetki voi olla väistämätön ja kaikki muu voi olla epävarmaa. Eli modaaliseen päättelyyn sujahtaa hyvin helposti maailmankuvallisuutta.
* Rosette ei ole Jumala mutta hän vastaa tässä maailmassa täysin teologista konseptia, ns. välttämätöntä olentoa (necessary being).
* Väistämättömät tapahtumat ovat nekin välttämättömiä (necessary being).
* Kaikki väistämättömät asiat ja ennustukset tulevaisuutta koskien ovat dogmeja. Ei tiedetä miten ne toteutuvat mutta tiedetään että ne toteutuvat. Niitä ei voi kyseenalaistaa. Sillä jos niille olisi vaihtoehto ne eivät olisi välttämättömiä.
Tämä lähtökohta tarjoaa hauskoja välineitä "vakavastiotettavaan sofistikoituneeseen teologiaan". ; Asian voisi tiivistää siten että Moni pitää modaaliseen realismiin liittyviä jumalatodistuksia filosofisesti hienostuneina. Mutta näiden kohdalla korostuu se että nämä jumalatodistukset ovat kaikista dogmaattisimpia. Voidaan jopa sanoa että näiden kohdalla voidaan sanoa että teismi on dogmaattista mutta ateismi ei. Sillä ollakseen mielekäs ei riitä että välttämätön olento (necessary being) -mallinen Jumala olisi mahdollinen. Jos on yksikin mahdollinen maailma jossa Jumalaa ei ole, niin tämäntyylinen Jumala muuttuu kertaheitolla eiolevaksi. Näin ollen ainut tapa uskoa tämänlaiseen on itse asiassa torjua ateismin mahdollisuuskin. Sen sijaan jos ajattelee että on edes mahdollista että Jumalaa ei ole, tämäntyylinen Jumala kumoutuu joten se ei vaadi kovin dogmaattista todellisuussuhdetta. Mikä tahansa epäily pyyhkii välttämättömän olennon mitättömyyksiin.
Tämä iskee melko kovasti esimerkiksi Alvin Plantingaan. Hän on kirjoittanut moraalirealismia koskevan argumentin. Apologiaa jossa käsitellään myös välttämättömiä olentoja. Tässä otan erityisesti esimerkiksi Plantingan artikkelin "NATURALISM, THEISM, OBLIGATION AND SUPERVENIENCE". Hän on puolustautunut että teismi antaa ateismille reilun mahdollisuuden juuri koska välttämätön olento on hauras kritiikille. Kuitenkin hänen argumenttejensa kohdalla on huomattava että hänen argumenttinsa nojaa siihen että naturalismi kumotaan modaalisen realismin malleilla. Kuitenkin tässä herää jopa sellainen kysymys että miksi naturalisti ylipäätään olettaisi että ajan ja todellisuuden rakenne nojaisi niitä oletuksia joita vaihtoehtomaailmojen tulkinta ylipäätään ajaa. Voidaan sanoa että jos järjestelmät käyttävät eri perustelutapoja niiden tulokset ovat yhteensopimattomia. Se että eri perustelujärjestelmien perustelutavat liitetään filosofisessa analyysissä yhteen ovat ongelmallisia jo sen takia että niissä yhteismitattomia perustelurakenteita käytetään kuin ne olisivat yhteismitallisia.
Tämä kaikki oikeastaan korostuu jos lukee Rick Peelsin vastineen Plantingalle. Hän on kirjoittanut artikkelin nimellä "Are naturalism and moral realism incompatible?" Ja se paljastaa että Plantingan argumentin heikkous on oikeastaan siinä että Plantingan argumentti jumalan puolesta nojaa siihen että Frank Jacksonin argumentti on väärässä. Plantinga jättää huomioimatta että Jacksonin argumenttia on korjailtu niin että sille on vaihtoehtoja jotka selviävät Plantingan esittämistä haasteista. Ja tämän lisäksi naturalismilla on monia muita vaihtoehtoja joita kaikkia Plantinga ei suinkaan kumoa. Ja hänen pitäisi sillä jos sitoutuu siihen että Jumala on välttämätön olento ei riitä että se on mahdollinen jossain vaihtoehtoisessa maailmassa. Ei riitä että se selviää yhdestä argumentista. Todellinen väistämättömyys on edessä vasta kun on todistettu että kaikki vaihtoehdot ja mahdollisuudet väistämättä tuottavat saman tuloksen. Tätä Plantinga ei tee. Joten edelleen on tilaa epäilylle. Ja me kaikki tiedämme mitä tämä tarkoittaa välttämättömälle olennolle...
Kirjoittaja edustaa kantaa jossa ainut mahdollinen ja filosofisesti eidogmaattinen välttämätön olento on olemassaolo. Muut ovat kenties tosia mutta ne ovat joltain kohden väistämättä eiarguemntatiivisia. Joten konsepti kertoo lähinnä uskomuksen vahvuudesta ja muiden argumenttien puutteesta.
tiistai 13. toukokuuta 2008
Logico ergo sum.
"Hiljaisuutta kieleksi luulin / Kaiken kuulin muka aina ihan sanomattakin / Etsin suuntaa suunnatonta / ikuisuuden meren rantaan hiekan päälle talon rakensin"
(CMX, "minne paha haudattiin")
Arkielämässä sanotaan usein että ihmisen logiikka pettää. Tämä tarkoittaa silloin yleensä sitä, että jokin ehdottomasti pätevä logiikkaa, joka oletetaan kaikille yhteiseksi ja samaksi, ei ole seurattu. Arkitasolla logiikka on siis pätevää päättelyä, oikeaa ajattelua, joka seuraa jonkinlaista monistista unelmaa siitä että on vain yksi tie jota voidaan kulkea. Ja tietenkin kaikki tuntevat tämän tien, eikä sitä tarvitse ollenkaan mietiskellä, koska kaikki on jo ihan selvää. Eihän sitä tarvitse kuin katsoa, niin sitä jo heti tajuaa mikä on pätevää ja mikä ei.
Näin toki arjessani minäkin helposti ja usein sorrun.
Filosofiassa logiikka viittaa filosofian osa-alueeseen, joka tutkii pätevän päättelyn ehtoja. Yleensä ne ovat kiinnostuneita (suurimmaksi osaksi ainakin näistä):
1: Käsitteistä ja termeistä, jotka eivät näytä empiirisiltä eli joiden sisältö ei ainakaan suoraan näytä viittaavan havaintoaineistoon.
2: Ajattelun lait, eli minkälaisia rakenteita logiikassa on. Eli millä tavalla saa sanoa ja mitä ei saa sanoa ollakseen loogisen systeemin sisällä.
3: Päättelyn pätevyyden ongelma, eli se miten tiedetään että on lupa siirtyä tietyn muotoisesta esityksestä tietynlaiseen väitteeseen.
Logiikoita on useita erilaisia, eivätkä ne anna samoja vastauksia toistensa kanssa joka kohdassa.
Mielestäni mielenkiintoisin jako on käsitykset logiikan luonteesta. (Onhan se toki metafysiikkaa, joka on kaunis nimi mielipiteille.) Koulukuntarajoja ei aluksi ollut, mutta Immanuel Kant toimi eräänlaisena koulukuntarajaajana. Syynä oli se että hän piti logiikkaa valmiina ja rupesi siksi tutkimaan loogisen ymmärryksen rajoja. Tämä oli Kantin mukaan keskeistä, koska logiikan rajoja ei enää voitaisi laajentaa astumatta rationaalisen päättelyn ulkopuolelle, irrationaaliseen maailmaan. Tätä tarkoitusta Kant kehitti transsendentaalisen logiikan, koska hän halusi erota kokemusajattelusta ja vastaamaan tätä kautta siihen mitä ja kuinka tiedetään. Kant loi ymmärryksen eri kategoriat ja tutki niiden rajoja. Kantin jälkeen logiikasta keskustelemiseen nousivatkin uudet kysymykset, jotka muuttivat logiikan käsitettä paljon. Kantin jälkeiset loogikot alkoivatkin pohtimaan logiikan suhdetta ihmisen tietokykyyn ja todellisuuteen. (Sen sijaan että olisivat vain katsoneet onko tulos logiikan mukainen.) Ja myöhemmin postmodernismi ja mannermainen filosofia ovat lisänneet soppaansa uusia lukuja.
1: Logisismi, on näkemys jonka mukaan logiikka vastaa todellisuutta. Ajattelu ja oleva ovat yhtä, ja logiikan lait ovat olevaisuuden lakeja. Tämä koulukunta on ollut tärkeässä osassa analyyttisen koulukunnan toimintaa. Tällä ajatuskentällä on vaikutuksia muun muassa loogiseen positivismiin ja moniin muihin aiheisiin.
___1.1: Käytännössä ennen Kantia kaikki loogikot olivat logisisteja, tai oikeastaan he pitivät viisaiden ihmisen psykologista ajattelua loogisena, todellisuutta vastaavana. (Siksi mukana on Kantia varhaisempia filosofeja.) Aristoteleen syllogismeissa oli tietyt deduktiiviset säännöt. Gottfried Leibniz taas oli sitä mieltä että luonnollisten kielten logiikat eivät vastanneet maailman logiikkaa. Hän halusikin luoda kielen, jossa perusosia edustavat symbolit olivat mielivaltaisia, mutta joiden väliset käsittelysuhteet ja seuraussuhteet olivat aidosti samanlaisia kuin niiden edustamien käsitteiden suhde maailmassa. Leibniz haaveili universaalikielestä ("lingua univesalis"), joka oli aito maailmasta puhuva kieli, ja olisi kieli joka samalla antaisi aidot päättelyn säännöt, kieli joka itse asiassa kertoi, mitkä väitteet pitivät paikkaansa. Leibnizin haavekielessä symbolien käyttö oli analogiaa kielen ja maailman välillä. Leibnizin ajattelun vaikutuksesta logiikkaan haluttiin siis lisätä muutakin kuin puhutun kielen rakenteita, sellaisia jotka ovat normaalia kieltä eksaktimpia.
___1.2: Leibnizistä eteenpäin logiikan ja kielen tutkimusta yhdistettiin ja analyysi perustui pitkään subjekti-predikaatti -erotteluun. (Predikaattilogiikka) Logisistista perinnettä kehittelivät eteenpäin merkittävästi moni nimi. Logisisteista merkittäviä olivat Gottlob Frege ja Charles Peirce. Sekä Peirce että Frege hylkäsivät - toisistaan riippumatta - aikaisemman, Boolen, ajatuksen siitä, että subjekti ja predikaatti liitetään yhteen identiteettisymbolin avulla.
___1.3: Peirce keskittyi ajatukseen loogisesta algebrasta. Tässä kehitettiin matematiikan pohjalta formaalia logiikkaa jota sovellettiin filosofisten kysymysten ratkaisemiseen. Hänen luomuksensa oli relatiivien logiikka. Hänen taustallaan oli Boolen algebra ja Augustus de Morganin relaatioteoria.
___1.4: Frege pyrki osoittamaan että aritmeettiset totuudet ovat analyyttisiä. Tämä olisi toteuttanut koko logismin perusidean. Frege pyrki määrittelemään aritmeettiset määritelmät ja osoittaa että logiikan aksioomat johtavat aritmeettisiin johtopäätöksiin. Frege piti Leibnizin universaalikielen ajatusta liian kunnianhimoisena, mutta hän yritti kuitenkin päästä niin pitkälle kuin mahdollista - Hän pyrki johtamaan sekä käsitteiden, väitteiden että päättelyidenkin logiikan. Frege hylkäsi "matkan varrella" subjekti-predikaatti -erottelun ja korvasi sen argumentti-funktio -erottelulla. Toisin sanoen Fregen päätelmien jälkeen kieliopillinen lauseanalyysi jätettiin pienempään arvoon, ja siirryttiin sen sijaan kohti matemaattisesti muotoiltuja, formalisoituja, argumentteja, joiden rakennetta lainattiin matematiikasta.
___1.5: Fregen ja Peircen ajatuksista kehittyi eteenpäin myös modaalilogiikka, joka käsittelee mahdollisuuden, mahdottomuuden ja välttämättömyyden käsitteitä. Tähän liittyy olennaisesti "mahdollisten maailmojen" käsittely, johon liittyvästä mahdollisten maailmojen semantiikasta muun muassa suomalainen Jaakko Hintikka on tullut tunnetuksi. Tälle ajattelulle tyypillistä on se, että mahdollisuutta ei ole kytketty aikaan. Mahdollisen ei oleteta toteutuvan jossain. Sen sijaan se perustuu siihen, että se mikä on jossain mahdollisessa maailmassa tosi, on mahdollista ja se mikä on kaikissa tosi, on välttämätöntä.
___1.6: Nykyinen lause ja predikaattilogiikka noudattavat Peircen ja Fregen keksintöihin ja niiden ongelmia on pohdittu esimerkiksi Wittgensteinin tuotannossa. Logisistisessa näkemyksessä ongelmana on se, että jos logiikka on abstraktin erityinen ideaaliluonne, joka ei mitenkään suoraan ole havaittavissa, miten ihminen kuitenkin voisi tietää jotenkin? Logisistit selittivät tätä sillä, että ideat ovat abstrakteja, mutta ihmiset ovat luoneet ne itse. Tällöin ihminen tietää näistä objekteista koska on ne itse luonut. Tällöin emme kuitenkaan ole luoneet mitään ihmisestä riippumatonta ideamaailmaa, ja meidän pitäisi kysyä että miksi emme ole tehneet toisenlaista logiikkaa, eli miksi logiikkamme olisi juuri tietynlaista ja oikeaa. (Jos näin ei olisi, logiikka olisi vain psykologiaa, ihmisen lajityypillistä ajattelua.) Logisisti joutuu vain olettamaan että näin on ja sanoa että tämä tieto on logiikan ulkopuolella. Russellin paradoksi osoitti Fregen joukko -opin ristiriitaiseksi. Kurt Gödelin epätäydellisyysteoreeman on usein katsottu romuttaneen ohjelman lopullisesti.
2: Psykologismi, jonka mukaan logiikka on psykologiaa, eli logiikan lait olivat psykologian lakeja ja logiikan säännöt psykologisia sääntöjä.
___2.1: Kenties erikoisin psykologistista kantaa edustava henkilö on brittimatemaatikko Boolen kehittämä Boolen algebra, jossa oli tavoitteena muodostaa matematiikan kaltainen formaali logiikka. (joka on ollut tärkeä logisistisessa perinteessä.) Siinä esitetyn kalkyylin mukaan yhtälöitä käsitellään tietynlaisten muuntosääntöjen kautta. Boole kuitenkin esitti että hän pyrki rakentamaan logiikkaa, joka nojaisi ihmisten ajatteluun. Boole otti rakenteeksi matematiikan, koska hän oli varma että se, niin kuin kielikin, perustuivat ihmismielen toimintaan ja rakenteeseen. Boolesta ajattelu on laskemista. Peirce kritisoi tätä näkemystä esittämällä että ihmismieli ei ole kalkyloiva kone. Hänestä ihmisellä ei ollut laskeva, vaan kuvioita piirtävä mieli. Tässä näkemyksessä loogikon ei pidä luota ihmismielen tapaista konetta, jos hän haluaa esittää loogista ajattelua käyttävän järjestelmän. Fregen mukaan logiikan lait eivät ole ajattelun lakeja, vaan selvitti sitä miten meidän pitäisi ajatella. Tämä ei hänestä enää ollut psykologiaa.
___2.2: Monista psykologisteista logiikka kuitenkin vastasi enempäänkin kuin vain siihen millaista ihmisen ajattelu on. Heistä se näytti myös sitä, mitä ajattelun tulee olla. Psykologismin laitamilta voidaan löytää muun muassa Jakob Fries, jonka mielestä logiikan lait olivat lakeja jotka kiinnostavat antropologiaa. Tai lähempää ydintä löytyy Friedrich Beneke, joka esitti että "Logiikka on filosofisista tieteistä se, joka on muuttunut vähiten, niin vähän, että Kantkin saattoi sanoa siitä kirjoituksessaan "Kritik der reinen Vernunft" esipuheessa ... että se näyttää lopulliselta ja valmiilta. Jos tämä Kantin väite piti paikkaansa Kantin omana aikana, tilanne on sen jälkeen ratkaisevasti muuttunut".
___2.3: Modaalikäsitettä tarkastelleet psykologistit ovatkin liittäneet logiikkaan mukaan myös varmuuden asteen, jota esimerkiksi Ernst Schröderin mukaan voidaan lähestyä todennäköisyyslaskennan ja induktion kautta. (Tässä tavallaan luotetaan empiriastakin tuttuun ajatukseen siitä, että induktio heikentää tietomme varmuutta verrattuna deduktioon, mutta se kuitenkin sallii meitä tutkimaan asioita laajemmin ja antamaan meille uusia tarkastelualueita, jotka lisäävät tietoamme.)
___2.4: Psykologistit joutuivat kamppailemaan sen kanssa, miksi logiikka olisi oikeaa - etenkin kun käytäntö on näyttänyt että usein päättelemme väärin. Beneken mukaan tilanne ratkaistiin siten, että logiikka kiinnittää huomiota siihen mikä on ideaalista, ja muodostaa siksi ajattelun lakikirjan. Mutta tässä tilanteessa joudutaan kuitenkin joustamaan siitä että ajattelu todella olisi luonteeltaan psykologista. Psykologismin ongelmana on monistinen unelma, se, että logiikan halutaan olla "oikeaa", sen sijaan että se olisi ollut pelkästään eksaktia ja samanlaista.
3: Kolmas näkökanta pitää logiikan perustaa irrationaalisena. Esimerkiksi Johann Friedrich Herbart kannatti ajatusta, jossa logiikka on pelkkä muoto, jolla ei vielä ole sisältöä. Ja tuoreemmin etenkin postmodernistit kannattavat usean eri loogisen järjestelmän systeemiä. Tässä ei enää mietitä logiikan syntyjä ja syviä, sillä logiikat ovat kaikki yhtä irrationaalisia. Tärkeintä on se, että ne ovat keskustelijoiden kesken samat. Postmodernistit korostavat usein kielenfilosofiaa, ja korostavat että kieli on vain ihmisten sopima kommunikaatiojärjestelmä, jossa ei ollut mitään "varmaa", vaan jossa kaikki identifikaatio tapahtui eroavaisuuksien pohjalta. (on vain kieli jonka rakenne on yhdessä päätetty. Tämän tietyn logiikan todistaminen taas on syvimmän tason metafysiikkaa.) Tästä sitten syntyi erityisiä huolia. Esimerkiksi monet fenomenologit ovat pelänneet että matematiikassakin, kuten geometriassa, menetetään valtavasti tietoa koska siinä kuitenkin käytetään pelkkiä symboleita kokematta niitä. Tämä taas tarkoittaa sitä että niiden kuvaukset olisivat ikään kuin tyhjiä kuoria. Jännittävää -mutta ei yllättävää- kyllä, tämä ajatus on sukua elämänfilosofialle. Postmodernistien ajattelun ymmärtämiseski on tärkeää tajuta, että (rakenteeltaan sangen analyyttinen) Wittgensteinin myöhäisfilosofia lopulta joutui myöntämään erillisen tieteellisen kielen mahdottomuuden. Tämä tarkoittaa sitä että kieli ja logiikka eivät loppupeleissä edes voi olla neutraaleja.
(CMX, "minne paha haudattiin")
Arkielämässä sanotaan usein että ihmisen logiikka pettää. Tämä tarkoittaa silloin yleensä sitä, että jokin ehdottomasti pätevä logiikkaa, joka oletetaan kaikille yhteiseksi ja samaksi, ei ole seurattu. Arkitasolla logiikka on siis pätevää päättelyä, oikeaa ajattelua, joka seuraa jonkinlaista monistista unelmaa siitä että on vain yksi tie jota voidaan kulkea. Ja tietenkin kaikki tuntevat tämän tien, eikä sitä tarvitse ollenkaan mietiskellä, koska kaikki on jo ihan selvää. Eihän sitä tarvitse kuin katsoa, niin sitä jo heti tajuaa mikä on pätevää ja mikä ei.
Näin toki arjessani minäkin helposti ja usein sorrun.
Filosofiassa logiikka viittaa filosofian osa-alueeseen, joka tutkii pätevän päättelyn ehtoja. Yleensä ne ovat kiinnostuneita (suurimmaksi osaksi ainakin näistä):
1: Käsitteistä ja termeistä, jotka eivät näytä empiirisiltä eli joiden sisältö ei ainakaan suoraan näytä viittaavan havaintoaineistoon.
2: Ajattelun lait, eli minkälaisia rakenteita logiikassa on. Eli millä tavalla saa sanoa ja mitä ei saa sanoa ollakseen loogisen systeemin sisällä.
3: Päättelyn pätevyyden ongelma, eli se miten tiedetään että on lupa siirtyä tietyn muotoisesta esityksestä tietynlaiseen väitteeseen.
Logiikoita on useita erilaisia, eivätkä ne anna samoja vastauksia toistensa kanssa joka kohdassa.
Mielestäni mielenkiintoisin jako on käsitykset logiikan luonteesta. (Onhan se toki metafysiikkaa, joka on kaunis nimi mielipiteille.) Koulukuntarajoja ei aluksi ollut, mutta Immanuel Kant toimi eräänlaisena koulukuntarajaajana. Syynä oli se että hän piti logiikkaa valmiina ja rupesi siksi tutkimaan loogisen ymmärryksen rajoja. Tämä oli Kantin mukaan keskeistä, koska logiikan rajoja ei enää voitaisi laajentaa astumatta rationaalisen päättelyn ulkopuolelle, irrationaaliseen maailmaan. Tätä tarkoitusta Kant kehitti transsendentaalisen logiikan, koska hän halusi erota kokemusajattelusta ja vastaamaan tätä kautta siihen mitä ja kuinka tiedetään. Kant loi ymmärryksen eri kategoriat ja tutki niiden rajoja. Kantin jälkeen logiikasta keskustelemiseen nousivatkin uudet kysymykset, jotka muuttivat logiikan käsitettä paljon. Kantin jälkeiset loogikot alkoivatkin pohtimaan logiikan suhdetta ihmisen tietokykyyn ja todellisuuteen. (Sen sijaan että olisivat vain katsoneet onko tulos logiikan mukainen.) Ja myöhemmin postmodernismi ja mannermainen filosofia ovat lisänneet soppaansa uusia lukuja.
1: Logisismi, on näkemys jonka mukaan logiikka vastaa todellisuutta. Ajattelu ja oleva ovat yhtä, ja logiikan lait ovat olevaisuuden lakeja. Tämä koulukunta on ollut tärkeässä osassa analyyttisen koulukunnan toimintaa. Tällä ajatuskentällä on vaikutuksia muun muassa loogiseen positivismiin ja moniin muihin aiheisiin.
___1.1: Käytännössä ennen Kantia kaikki loogikot olivat logisisteja, tai oikeastaan he pitivät viisaiden ihmisen psykologista ajattelua loogisena, todellisuutta vastaavana. (Siksi mukana on Kantia varhaisempia filosofeja.) Aristoteleen syllogismeissa oli tietyt deduktiiviset säännöt. Gottfried Leibniz taas oli sitä mieltä että luonnollisten kielten logiikat eivät vastanneet maailman logiikkaa. Hän halusikin luoda kielen, jossa perusosia edustavat symbolit olivat mielivaltaisia, mutta joiden väliset käsittelysuhteet ja seuraussuhteet olivat aidosti samanlaisia kuin niiden edustamien käsitteiden suhde maailmassa. Leibniz haaveili universaalikielestä ("lingua univesalis"), joka oli aito maailmasta puhuva kieli, ja olisi kieli joka samalla antaisi aidot päättelyn säännöt, kieli joka itse asiassa kertoi, mitkä väitteet pitivät paikkaansa. Leibnizin haavekielessä symbolien käyttö oli analogiaa kielen ja maailman välillä. Leibnizin ajattelun vaikutuksesta logiikkaan haluttiin siis lisätä muutakin kuin puhutun kielen rakenteita, sellaisia jotka ovat normaalia kieltä eksaktimpia.
___1.2: Leibnizistä eteenpäin logiikan ja kielen tutkimusta yhdistettiin ja analyysi perustui pitkään subjekti-predikaatti -erotteluun. (Predikaattilogiikka) Logisistista perinnettä kehittelivät eteenpäin merkittävästi moni nimi. Logisisteista merkittäviä olivat Gottlob Frege ja Charles Peirce. Sekä Peirce että Frege hylkäsivät - toisistaan riippumatta - aikaisemman, Boolen, ajatuksen siitä, että subjekti ja predikaatti liitetään yhteen identiteettisymbolin avulla.
___1.3: Peirce keskittyi ajatukseen loogisesta algebrasta. Tässä kehitettiin matematiikan pohjalta formaalia logiikkaa jota sovellettiin filosofisten kysymysten ratkaisemiseen. Hänen luomuksensa oli relatiivien logiikka. Hänen taustallaan oli Boolen algebra ja Augustus de Morganin relaatioteoria.
___1.4: Frege pyrki osoittamaan että aritmeettiset totuudet ovat analyyttisiä. Tämä olisi toteuttanut koko logismin perusidean. Frege pyrki määrittelemään aritmeettiset määritelmät ja osoittaa että logiikan aksioomat johtavat aritmeettisiin johtopäätöksiin. Frege piti Leibnizin universaalikielen ajatusta liian kunnianhimoisena, mutta hän yritti kuitenkin päästä niin pitkälle kuin mahdollista - Hän pyrki johtamaan sekä käsitteiden, väitteiden että päättelyidenkin logiikan. Frege hylkäsi "matkan varrella" subjekti-predikaatti -erottelun ja korvasi sen argumentti-funktio -erottelulla. Toisin sanoen Fregen päätelmien jälkeen kieliopillinen lauseanalyysi jätettiin pienempään arvoon, ja siirryttiin sen sijaan kohti matemaattisesti muotoiltuja, formalisoituja, argumentteja, joiden rakennetta lainattiin matematiikasta.
___1.5: Fregen ja Peircen ajatuksista kehittyi eteenpäin myös modaalilogiikka, joka käsittelee mahdollisuuden, mahdottomuuden ja välttämättömyyden käsitteitä. Tähän liittyy olennaisesti "mahdollisten maailmojen" käsittely, johon liittyvästä mahdollisten maailmojen semantiikasta muun muassa suomalainen Jaakko Hintikka on tullut tunnetuksi. Tälle ajattelulle tyypillistä on se, että mahdollisuutta ei ole kytketty aikaan. Mahdollisen ei oleteta toteutuvan jossain. Sen sijaan se perustuu siihen, että se mikä on jossain mahdollisessa maailmassa tosi, on mahdollista ja se mikä on kaikissa tosi, on välttämätöntä.
___1.6: Nykyinen lause ja predikaattilogiikka noudattavat Peircen ja Fregen keksintöihin ja niiden ongelmia on pohdittu esimerkiksi Wittgensteinin tuotannossa. Logisistisessa näkemyksessä ongelmana on se, että jos logiikka on abstraktin erityinen ideaaliluonne, joka ei mitenkään suoraan ole havaittavissa, miten ihminen kuitenkin voisi tietää jotenkin? Logisistit selittivät tätä sillä, että ideat ovat abstrakteja, mutta ihmiset ovat luoneet ne itse. Tällöin ihminen tietää näistä objekteista koska on ne itse luonut. Tällöin emme kuitenkaan ole luoneet mitään ihmisestä riippumatonta ideamaailmaa, ja meidän pitäisi kysyä että miksi emme ole tehneet toisenlaista logiikkaa, eli miksi logiikkamme olisi juuri tietynlaista ja oikeaa. (Jos näin ei olisi, logiikka olisi vain psykologiaa, ihmisen lajityypillistä ajattelua.) Logisisti joutuu vain olettamaan että näin on ja sanoa että tämä tieto on logiikan ulkopuolella. Russellin paradoksi osoitti Fregen joukko -opin ristiriitaiseksi. Kurt Gödelin epätäydellisyysteoreeman on usein katsottu romuttaneen ohjelman lopullisesti.
2: Psykologismi, jonka mukaan logiikka on psykologiaa, eli logiikan lait olivat psykologian lakeja ja logiikan säännöt psykologisia sääntöjä.
___2.1: Kenties erikoisin psykologistista kantaa edustava henkilö on brittimatemaatikko Boolen kehittämä Boolen algebra, jossa oli tavoitteena muodostaa matematiikan kaltainen formaali logiikka. (joka on ollut tärkeä logisistisessa perinteessä.) Siinä esitetyn kalkyylin mukaan yhtälöitä käsitellään tietynlaisten muuntosääntöjen kautta. Boole kuitenkin esitti että hän pyrki rakentamaan logiikkaa, joka nojaisi ihmisten ajatteluun. Boole otti rakenteeksi matematiikan, koska hän oli varma että se, niin kuin kielikin, perustuivat ihmismielen toimintaan ja rakenteeseen. Boolesta ajattelu on laskemista. Peirce kritisoi tätä näkemystä esittämällä että ihmismieli ei ole kalkyloiva kone. Hänestä ihmisellä ei ollut laskeva, vaan kuvioita piirtävä mieli. Tässä näkemyksessä loogikon ei pidä luota ihmismielen tapaista konetta, jos hän haluaa esittää loogista ajattelua käyttävän järjestelmän. Fregen mukaan logiikan lait eivät ole ajattelun lakeja, vaan selvitti sitä miten meidän pitäisi ajatella. Tämä ei hänestä enää ollut psykologiaa.
___2.2: Monista psykologisteista logiikka kuitenkin vastasi enempäänkin kuin vain siihen millaista ihmisen ajattelu on. Heistä se näytti myös sitä, mitä ajattelun tulee olla. Psykologismin laitamilta voidaan löytää muun muassa Jakob Fries, jonka mielestä logiikan lait olivat lakeja jotka kiinnostavat antropologiaa. Tai lähempää ydintä löytyy Friedrich Beneke, joka esitti että "Logiikka on filosofisista tieteistä se, joka on muuttunut vähiten, niin vähän, että Kantkin saattoi sanoa siitä kirjoituksessaan "Kritik der reinen Vernunft" esipuheessa ... että se näyttää lopulliselta ja valmiilta. Jos tämä Kantin väite piti paikkaansa Kantin omana aikana, tilanne on sen jälkeen ratkaisevasti muuttunut".
___2.3: Modaalikäsitettä tarkastelleet psykologistit ovatkin liittäneet logiikkaan mukaan myös varmuuden asteen, jota esimerkiksi Ernst Schröderin mukaan voidaan lähestyä todennäköisyyslaskennan ja induktion kautta. (Tässä tavallaan luotetaan empiriastakin tuttuun ajatukseen siitä, että induktio heikentää tietomme varmuutta verrattuna deduktioon, mutta se kuitenkin sallii meitä tutkimaan asioita laajemmin ja antamaan meille uusia tarkastelualueita, jotka lisäävät tietoamme.)
___2.4: Psykologistit joutuivat kamppailemaan sen kanssa, miksi logiikka olisi oikeaa - etenkin kun käytäntö on näyttänyt että usein päättelemme väärin. Beneken mukaan tilanne ratkaistiin siten, että logiikka kiinnittää huomiota siihen mikä on ideaalista, ja muodostaa siksi ajattelun lakikirjan. Mutta tässä tilanteessa joudutaan kuitenkin joustamaan siitä että ajattelu todella olisi luonteeltaan psykologista. Psykologismin ongelmana on monistinen unelma, se, että logiikan halutaan olla "oikeaa", sen sijaan että se olisi ollut pelkästään eksaktia ja samanlaista.
3: Kolmas näkökanta pitää logiikan perustaa irrationaalisena. Esimerkiksi Johann Friedrich Herbart kannatti ajatusta, jossa logiikka on pelkkä muoto, jolla ei vielä ole sisältöä. Ja tuoreemmin etenkin postmodernistit kannattavat usean eri loogisen järjestelmän systeemiä. Tässä ei enää mietitä logiikan syntyjä ja syviä, sillä logiikat ovat kaikki yhtä irrationaalisia. Tärkeintä on se, että ne ovat keskustelijoiden kesken samat. Postmodernistit korostavat usein kielenfilosofiaa, ja korostavat että kieli on vain ihmisten sopima kommunikaatiojärjestelmä, jossa ei ollut mitään "varmaa", vaan jossa kaikki identifikaatio tapahtui eroavaisuuksien pohjalta. (on vain kieli jonka rakenne on yhdessä päätetty. Tämän tietyn logiikan todistaminen taas on syvimmän tason metafysiikkaa.) Tästä sitten syntyi erityisiä huolia. Esimerkiksi monet fenomenologit ovat pelänneet että matematiikassakin, kuten geometriassa, menetetään valtavasti tietoa koska siinä kuitenkin käytetään pelkkiä symboleita kokematta niitä. Tämä taas tarkoittaa sitä että niiden kuvaukset olisivat ikään kuin tyhjiä kuoria. Jännittävää -mutta ei yllättävää- kyllä, tämä ajatus on sukua elämänfilosofialle. Postmodernistien ajattelun ymmärtämiseski on tärkeää tajuta, että (rakenteeltaan sangen analyyttinen) Wittgensteinin myöhäisfilosofia lopulta joutui myöntämään erillisen tieteellisen kielen mahdottomuuden. Tämä tarkoittaa sitä että kieli ja logiikka eivät loppupeleissä edes voi olla neutraaleja.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)