Joskus on puhuttava A:stä ja C:stä, jotta ei puhuisi P:tä ja B&S:ää

 

Philosophymemes julkaisi ohessa olevan meemikuvan. Se käsittelee logiikkaa. Se puhuu myös alkeista. Tämä on mielestäni kiehtovaa. Koska kuvan kaavastoa katsellessa ei välttämättä tiedä viitekehystä. Ja viitekehyksen kuvaaminen taas voi muuttaa kaiken.

Tarkalleen ottaen voidaan nähdä että asia voitaisiin muokata joukko-opillisesta näkökulmasta. Tällöin lausunto on selvästi virheellinen. "Kaikki rotat ovat nisäkkäitä ; kaikki hevoset ovat nisäkkäitä -> kaikki rotat ovat hevosia."

Propositiologiikan kautta tilanne on vähän kauniimpi. Asiat eivät kuulu joukkoon vaan niistä seuraa jotain;

(P1) A —> B,

(P2) B <—> C

———————-

(Conclusion) A —> C

Mutta kenties kiehtovinta on jos asiaa käsittelee aivan yksinkertaisen alkeellisesti formalistisesta näkökulmasta.

∀xA(x) -> B(x)

∀x∃C(x) -> B(x)

∴ ∀xA(x) -> C(x)

Tämä muotoilu on loogisesti epätosi, koska

∀xA(x) -> B(x) ∧ ∃C(x) -> B(x)

= ∀x (¬A(x) ∨ B(x)) ∧ (¬∃C(x) ∨ B(x))

= ∀x (¬A(x) ∧ ¬∃C(x)) ∨ B(x)

∀xA(x) -> C(x)

=∀x ¬A(x) ∨ C(x)

∀x (¬A(x) ∧ ¬∃C(x)) ∨ B(x) ≠ ∀x ¬A(x) ∨ C(x)

Tässä argumentti ja johtopäätös eivät ole sama asia joten päätelmä ei näytä loogisesti pätevältä. Toki tämän huomaaminen oli nähdäkseni kohtuullisen kaukana alkeista ja helposta. Joten kenties tämä ei ole se näkökulma jota on haluttu nostaa esiin. (Itse asiassa se oli niin vaikeaa että en ole aivan täysin varma etten tehnyt prosessissa jotain huolimattomuusvirhettä joka vertautuu matematiikankokeeseen lipsahtaneeseen laskuvirheeseen. Kai siitä kuitenkin näkee vähintään panostuksen kuitenkin. Olen melko varma, että asia on kuvaamallani tavalla.)

Analyyttinen filosofi näkee että asia korjautuu notaatiolla joka paljastaa kontekstin. Mikä on "C"n ja "B"n merkitys määrittelyssä“C is B”. Jos se tarkoittaa C=B, meemi on oikeassa. Muuten se on ironinen tavalla jossa joku puhuu alkeista mutta on sitten aika alkeellisella tavalla väärässä ; Heti jos "C is B" tarkoittaa sitä, että C on osajoukko B:tä tai B pitää sisällään C:n päätelmä on epätosi.

Tämän vuoksi aina kun joku puhuu loogisuudesta, kannattaa kysyä kontekstia. Erityisesti jos hän sanoo että tilanne on jollain tavalla alkeellinen ja helppo. Logiikka harvoin on. Näettekö minkälainen klusterfuck syntyi ihan yksinkertaisesta parista lauseesta? Jos tätä ei osaa odottaa ei liene tutustunut siihen miten erilaisia päättelyjärjestelmiä rakennetaan ja millä tavalla niitä käytetään.

"Ja" sekä muu konnektiivihörhötys

"Sheldon : [Ex nihilo] "Leonard, I'm moving out."
Leonard : "What do you mean, you're moving out? Why?"
Sheldon : "There doesn't have to be a reason."
Leonard : "Yeah, there kinda does."
Sheldon : "Not necessarily. This is a classic example of Münchhausen's Trilemma: either the reason is predicated on a series of sub-reasons, leading to an infinite regression; or it tracks back to arbitrary axiomatic statements; or it's ultimately circular: i.e., I'm moving out because I'm moving out."
Leonard : "I'm still confused."
Sheldon : "Leonard, I don't see how I could have made it any simpler.""
("The Big Bang Theory", "Bad fish paradigm")

Ylläoleva komediasarjasta napattu tilanne kuvaa hyvin sitä miten käy kun filosofisia menetelmiä sovelletaan arjessa ; Filosofia on merkityksen ja ymmärryksen tiede, mutta sen kautta syntyy yleensä vain hämmennystä. Usein syynä on se, että asioita katsotaan eri tavalla.

Kirjoitin aikaisemmin työstä, pyhästä ja uskonnollisuudesta. Otin tässä avukseni sen, miten "Ora et Labora" -käsitteen merkitys on muuntunut. "Rukoile ja tee työtä" -lausunto on nähty eri aikoina eri tavoilla. Mielenkiintoista kyllä, tämä ero on helpoiten ymmärrettävissä siten että sana "rukous" ja "työ" ovat säilyneet ennallaan. Se, mikä on oleellista on "JA" -sanan uudelleenmuotoilu. Näin ollen rukous on rukousta ja työ on työtä ja se mikä muuttuu on se miten näiden suhde toisiinsa koetaan.

Logiikassa sanotaan että JA -sana on konnektiivi. ; Ongelmana on oikeastaan se, että logiikassa termit on tarkemmin määritelty, kun taas ja -sana on epämääräisempi ; Itse asiassa arkikielen sana "JA" voi olla joko propositiologiikan konjunktio (A_^B) jolloin pitää olla molemmat sekä A että B tai sitten se on propositiologiikan disjunktio (AvB) jossa riittää jompi kumpi.

Muualla samankaltainen ongelma pätee myös "tai"-sanaa; Arkikäyttö termille on epämääräinen ; joskus tai -sanaa käytetään inklusiivisesti jolloin vaaditaan ilmaisussa toinen tai molemmat ovat tosia. Joskus käytössä on eksklusiivinen tai -sanan soveltaminen jolloin on valittava jompi kumpi mutta ei molempia. Logiikassa ongelmaa ei ole, koska tai on määritelty tarkemmin ; inklusiivinen tai muotoutuu muotoon (AvB) . Eksklusiivinen tai saadaan taas muotoilemalla lausunto aivan erinäköiseksi muotoon ((AvB)_^(A_^B)) . Näin sekaannusta ei tule eikä sisältö ole yhtä epämääräinen ja tulkinnanvarainen.

Koska tarkastelukulmani oli arkikielenkäyttökeskeinen, en voinut olla puhumatta "tai" -sanasta. Sillä arkikielenkäytön kannalta ongelma "Tai" -sanasta nouseekin tässä kohden mutkan takaa esille.; "Ja" -sanaa käyttäessä (sen arkikielisessä merkityksessä) nousevat esille myös "Tai" -sanan epämääräisyydet. Tätä kuvastaa (ja toivon mukaan selventää) seuraava yksinkertainen kaavio.

Siksi, vaikka arkikielinen puhe usein sisältää samanlaisia elementtejä loogisen kielen kanssa, ne ovat yllättävän harvoin aivan sama asia. Usein arkikieli vaatii tarpeetonta uudelleenkäsittämistä. Ja filosofian vaatima tarkkuus on siksi usein hyvin haastava saavutettava ; Yleensä vaihtoehtoina on joko se, että sanoma yksinkertaistuu ja tätä kautta epämääräistyy. Tai sitten sisällöstä tulee eksaktia juuri sillä tavalla jonka jälkeen oikein kukaan ei osaa ymmärtää sitä.

Kun muistaa että tässä on käsitelty vain yhden sanan tuomia sekaannuksia, voi kuvitella mitä tapahtuu kun vastaavaa tehdään asioilla. Käsitteiden määrittelyn tarkkuus johtaa samantapaisiin ongelmiin. Näin ollen filosofian haasteet ovat viestinnällisiä mutta ne ovat samanaikaisesti erityisen merkittäviä.

---

Kirjoittajalla on selitys sille miksi kukaan ei ymmärrä häntä. Valitettavasti kukaan ei ymmärrä tätä selitystäkään.

Tieteellinen maailmankuva.

Tämän lukemiseksi kannattaa lukaista juttu päättelymetodologioista ja monista vastauksista sekä tietenkin maailmankuvista.

Tiede on perustelusysteemi, jolla on sisällöllisiä sitoumuksia. Tämä tarkoittaa sitä että (1) päättelyn on peruspremissit. Nämä päätetään ja oletetaan. Samoin päätetään (2)sallitut tutkimustavat ja (3) standardit jotka määrittävät sen, mikä on mielenkiintoinen ja kannattava tutkimusalue.

Näitä voi olla erilaisia. Olennaista on, että jos henkilö valitsee nämä kohdat eri tavalla, hän saa erilaisen systeemin joita ei voida sovittaa yhteen toisenlaisten systeemien kanssa. Toisin sanoen, ollakseen tieteellinen, on käytettävä tieteellistä metodia. Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että matematiikassa on päätetty omat säännöt, jotka perustuvat esimerkiksi numeroille päätetyille ominaisuuksille. Jos käytät toisia määrittelyjä, saat toisenlaisen systeemin, mutta tämä ei ole matematiikkaa. Sama pätee tietenkin myös sellaisiin asioihin kuin logiikkaan: On olemassa hieman erilaisia loogisia systeemejä: Esimerkiksi intuitionistisessa logiikassa on eri premissit kuin propositiologiikassa, ja näiden seurauksena ¬¬P→P on propositiologiikassa pätevä päätelmä, mutta intuitionistisessa logiikassa se ei ole perusteltu. Kuitenkaan ei voida sanoa että propositiologiikka jotenkin taistelisi intuitionistisen logiikan kanssa. Ne ovat erilaisia. Ja pahin virhe on se, että tekisi propositiologiikassa päätelmiä ja esittäisi niitä intuitionistisen logiikan tuloksina - tai toisin päin. Sama pätee tietenkin myös empiiriseen metodiin.

Mutta tämä ei vielä ole maailmankuva. Maailmankuvassa on metodin lisäksi olennaisena osana, maailmankatsomusosa, jossa määritellään se, miten asioiden tulisi olla ja miten tiedonhankintametodin antamiin tuloksiin tulee suhtautua, sekä kuva siitä onko maailma perimmäiseltä luonteeltaan henkinen tai aineellinen vai mitä. Tieteellä itsellään ei ole maailmankuvaa, se on pelkkä tiedonhankintametodi ja sen soveltaminen. Toki jokaisella tutkijalla on jokin maailmankuva ja maailmankatsomus - jos ei muuta, niin nihilistinen sellainen.

Tiede ei ole maailmankuva, mutta maailmankuva voi kuitenkin olla tieteelinen maailmankuva. (Itse asiassa tieteellisiä maailmankuvia voi olla erilaisia ; Maailmankuva on tieteellinen jos maailmankuvassa olevat tiedonhankintaosa on tieteen tiedonhankintaosa eivätkä sen muutkaan osat sisällä elementtejä jotka olisivat tieteellisen metodin tuottamien tulosten kanssa ristiriidassa. (Tämä ei kuitenkaan tarkoita että näitä ristiriidattomia tulkintoja tulisi laittaa tutkimustuloksiin. Itse asiassa tiede pyrkii "maailmankuvavapauteen", joka tarkoittaa itse asiassa juuri sitä että näitä EI laiteta tutkimuksiin. Tutkimusraportissa keskitytään koejärjestelyyn ja sen toteutukseen ja näin saatuihin tuloksiin sekä siihen ennustaako jokin teoria sen tuloksen vai ei ja miten tämä tulos suhtautuu tähän teoriaan, saako se tieteellisellä metodologialla suoritetuista kokeista tukea vai anomalioita.)

Maailmankatsomus määrittää sitä, mitä meidän tulee tiedoillamme tehdä. Tämän ymmärtäminen on tärkeää, koska tiede on monesti pelkkä apuväline asioiden saavuttamiseen : Tiede keksi radioaktiivisia atomeja tutkimalla ilmiöitä ja ominaisuuksia, joiden avulla voidaan tuottaa energiaa (ydinvoima) tai tuhoamisessa (ydinpommi). Sillä, että nämä ovat mahdollisia, ei vielä itsessään kerro sitä pitääkö Hiroshimaan tiputtaa pommi tai pitääkö pykätä ydinvoimala. Molempia voi kannattaa olematta silti epätieteellinen. (Sen sijaan jos väittää että radioaktiivista säteilyä ei ole, koska se tappaisi ihmisiä, ei kannata tieteellistä maailmankuvaa.) Toinen olennainen kysymys maailmankuvassa on se, että maailmankuvan maailmankatsomusosassa on elementtejä, jotka eivät ole maailmankatsomuskysymyksiä. Ja tieteellisessäkin maailmankatsomuksessa on näitä elementtejä, joita ei voida tieteellisesti todistaa; Maailmankatsomusosa on ought -kysymys ja metodologian tuottamat tulokset ovat is -kysymykseen vastaavia. Tieteen tulosten pitäisi olla mukana ja tieteen tulosten ja teorioiden muutosten pitääkin heijastua tieteelliseen maailmankatsomukseen, mutta kuitenkin pitäisi muistaa että tiede on is ei ought -kysymys. Jos tämän unohtaa, tekee virheen. Samoin kuin tekee sen virheen että väittää maailmankuvaansa tieteelliseksi samalla kun kuitenkin hylkää tieteen hyväksymillä metodeilla syntyneet ja testatut teoriat ja niiden pohjalta tehdyt tutkimusohjelmat ja näiden tutkimusohjelmien tulokset vain siksi että ne eivät sovi omaan maailmankatsomukseen.

Lisäksi keskenään ristiriitaiset tulkinnat voivat molemmat olla aivan yhtä tieteellien maailmankuvan mukaisia - tosin jos ja vain jos tietyt ehdot toteutuvat.

Valotan tätä pomppaamalla Hare Krishnojen oppaan ääreen. His Divine Grace eli lyhyesti ja mukavasti A. C. Bhaktivedanta Swami Prabhupāda on kirjannut kirjaan "Ajaton viisaus" kohdan, jossa hän perustelee uskonnon tieteelliseksi siten, että hän pyytää katsomaan uskonnon määritelmän sanakirjasta. Siellä puhutaan siitä kuinka uskossa käsitellään Jumalan olemassaoloa. Tämän jälkeen hän sanoo että normaali ihminen vain luulee että tiede ja usko olisivat erillisiä saarekkeita: Hän jatkaa että ajatus siitä että Jumalaa ei ole ei ei ole tieteellisesti testattava väite, joten tämä on epätieteellistä. Tämä sitten tarkoittaa tietysti sitä, että uskonto on tieteellistä, ne ovat ikään kuin sama asia. Tosiasiassa tässä kuitenkin käy niin, että unohdetaan että tiede on pohjimmiltaan tiedonhankintametodi. Tämä tarkoittaa sitä että esimerkiksi empiriassa harrastettu metodologinen naturalismi ei suinkaan ota kantaa eiempiirisiin asioihin: Se tekee sen aivan yhtä paljon, kuin matematiikassa käsitellään kaikkea sellaista joka ei ole matemaattisesti käsiteltävää. (Eli ei käsitellä lainkaan.) Empiirisessä tutkimuksessa ei siksi oteta kantaa siihen, onko maailmassa eihavaittavia asioita. Sen kannanotto on ainoastaan se, että jos on, niitä ei voida empiirisesti selvittää. Empiriahan ei sinänsä rajoitu fysiikkaaliseen maailmaan: Siinä missä positivismissa vaadittiin havaittavuutta, sitä että kohdetta voidaan tarkastella, ja fallibilismissa riittää että havaintojen kautta näkemys voitaisiin kumota, jolloin itse asiaa ei tarvitse havaita, vaan voidaan tarkkailla merkkejä joita kumottavan asian pitäisi ja ei pitäisi tuottaa. Ja esimerkiksi Jumala voisi ilmoittaa olemassaolostaan pilvissä, ja Hän olisi silloin havaittava siinä missä karhutkin. Jumalaa käsitellään usein metafyysisesti koska siihen ollaan sovellettu selitystä, joka piilottaa sen empiiriseltä käsittelyltä. Tämä tarkoittaa sitä, että Jumala on ristiriidaton tieteen kanssa, mutta tiede ei voi vastata kysymykseen tälläisestä metafyysisestä Jumalasta joka on vaikutusmenetelmineen empirian ulkopuolella. Tämä tarkoittaa sitä että "His Divine Gracen" kanssa väitellessä voitaisiin väittää että "Uskonto käsittelee Jumalaa, Jumala ei ole tieteellisesti testattavissa, joten uskonto on epätiedettä, joten sinunkin käyttämälläsi logiikalla ateismin pitäisi sitten olla tieteellistä.."

Tässä mukaan astuu olennaisesti Nicolas Rescher. Hänen tärkein huomionsahan oli se, että voidaan aina törmätä tilanteeseen, aineisto selittyy eri selityksillä, jotka ovat keskenään ristiriitaisia ; Ne molemmat eivät voi olla tosia samanaikaisesti. Mutta jotka ovat kuitenkin sellaisia että ei ole mitään keinoa selvittää kumpi niistä on oikeassa ja kumpi väärässä. Tämä tarkoittaa sitä että vaikka käytettäisiin samaa perustelumetodologiaa, voidaan joutua tälläiseen tilanteeseen. Tällöin on mahdollista tulkita asioita eri tavoin. Tällöin molempia voidaan kannattaa, eikä voida sanoa että toinen olisi silti pakko hylätä. Yksilö joutuu toki valitsemaan, mutta tämä ei ole tieteen metodologian vaan maailmankuvan maailmankatsomusosan tekemä valinta. Tosin tällöinkin on kiinnitettävä huomiota siihen, mistä puhutaan. Jos esimerkiksi on teoria, jolla on jokin rakenne ja se ennustaa asioita, se on niiltä osin hyvä teoria. Näin esimerkiksi evoluutioteoria on tutkittavissa oleva teoria. Se tarkoittaa sitä että jos haluat edustaa tieteellistä maailmankuvaa et voi hylätä evoluutiota, mutta sen sijaan saat valita onko evoluutio teististä evoluutiota, eli sellaista jota Jumala ohjaa, vai ohjaamatonta ja puhtaasti fysikaalista. Tässä valinnassa on kaksi noodia:
1: Puhtaaseen fysikkaan uskomisen etuna on se, että Jumala ei ole suoraan poisrajattu -ainoastaan eihavaittavat Jumalat ovat. Näin fysiikkaan uskova voikin joutua muuttamaan kantaansa. Sen etuna on siis se, että Jumala voi ilmestyä kuin Loch Nessin hirviä kryptozoologiaa kritisoivalle.
2: Teistisen näkemyksen etu taas on siinä, että jos saadaan havaintoja esimerkiksi Jumalasta, tämä on ikään kuin kryptozoologi joka yht'äkkiä löytääkin Loch Nessin hirviöstä populaation, ja hän voi tutkia tämän jälkeen sitä empiirisesti aivan kuten vaikkapa leijonien elintapoja tutkitaan.

Eli voidaan sanoa että jos kannatetaan tieteellistä maailmankuvaa, käy seuraavasti: Jos Jeesus laskeutuu huomenna taivaasta siten että se voidaan havaita kaukoputkilla ja Jeesus saadaan vaikka vaakaan, tämä kiistatta kumoaa ateistisen tulkinnan empiriasta - ateistin ainoiksi mahdollisuudeksi jää tällöin joko (1)kääntyminen teismiin tai (2)metodologiseen naturalismiin pohjautuvan tiedonhankintametodin hylkääminen. Ja samoin jos jonkun uskonto väittää että Jumala ei luo evoluutiolla, sen jäsenille jää nykytiedemaailmassa samankaltaiset roolit. Se voi vain joko kääntyä ja kannattaa empiiristä metodia tai sitten sanoa että eli luota tieteelliseen metodiin. Mutta niin kauan kuin tälläistä kriittistä testiä ei ole toteutettu, sekä teismi että ateismi ovat mahdollisia, mutta eivät perusteltuja. Toki tiedämme että jompi kumpi niistä on tosi (olemassaolo on siitä erikoinen että sen käytetyjen määrittelyjen mukaan ei ole puolikasta olemassaoloa), ja että toinen on tieteellistä ajattelua käyttäen väärin (olemassaolo on tiedonhankinnassamme määritelty siten että jos jokin on olemassa se ei voi olla eiolemassa ja jos jokin on eiolemassa se ei ole olemassa.) mutta emme voi siltikään nykytiedoillamme ja menetelmillämme sanoa kumpi pitää paikkaansa, joten olisi väärin sanoa että asia olisi jotenkin tieteellisesti ratkaistu ~ Jotta kysymys "Onko yliluonnollista tai Jumalaa olemassa, vai onko fysikaalinen todellisuus kaikki?" olisi tieteellinen, tämä testi tulisi sekä voida tehdä että se myös olisi tehty.

Tosin tällä hetkellä se ei taida olla mahdollista erottaa onko teistinen evoluutio vai fysikalistinen evoluutio parempi, koska voidaan korkeintaan -jos sitäkään- osoittaa että evoluutio tuottaa jotain niin monimutkaista kuin X todennäköisyydellä, mutta ollakseen parempi, pitäisi teismin pystyä osoittamaan että Jumala sekä on olemassa että kykenee tuottamaan jotain niin monimutkaista kuin X todennäköisemmin. Käsittääkseni Jumalan "monimutkaisuus" eli olemassaolon mahdollisuus ja kyvyt, voivat olla joko pieniä tai suuria - olennaista on että ne ovat tuntemattomia, joten arviointia siitä kumpi vaihtoehto on parempi ei yksinkertaisesti voida tehdä. Päätelmä riippuu olennaisesti siitä että saadaan Jumalan toimivuudelle arvio, ja nämä lukemat eivät ainakaan toistaiseksi perustu tieteelliseen tutkimukseen. Ja lisäksi, vaikka metodi olisi olemassa, olennaista on että koe myös tehdään. Kuitenkaan evoluutiossa sinällään ei oteta kantaa Jumalan olemassaoloon, eikä teististä tulkintaa kielletä ; Se ei ole ateismia. Esimerkiksi Kenneth Miller joka oli Doverin oikeudenkäynnissä evoluutioteorian asiantuntijan ominaisuudessa, uskoo Jumalan olevan olemassa. Hän vain ei väitä että se olisi tieteellisesti perusteltavissa, joten hän ei yritä muokata tiedemaailmaa tällä näkemyksellä. Ontologinen naturalismi kun eroaa metodologisesta naturalismista siten että ontologisessa naturalismissa on maailmankuvaosa jonka mukaan mukaan on vain asioita jotka voidaan selvittää empiirisillä menetelmillä, ja metodologisessa naturalismissa on pelkkä metodi, joka sanoo että empirialla, havainnoilla, mittauksilla ja kokeilla voidaan löytää säännönmukaisuuksia ja tunnistaa satunnaisia elementtejä niiden matemaattisten ominaisuuksien vuoksi, ja että näiden löytäminen kertoo jotain ympäröivästä maailmastamme. Metodologinen ei siis väitä että yliluonnollista ja eifysikaalista ja eihavaittavaa taikuutta ei ole, se vain yrittää selittää asiat ilman sitä, koska empiirinen käsittely pystyy tälläiseen yhtä hyvin kuin matematiikassa voidaan käsitellä ei matematiikan käsittelyalueen piirissä olevia asioita. (Matemaatikko joka väittää käsittelevänsä "epämatemaattisia einumeroita" matemaattisesti ei ole matemaattinen, ainoastaan väittää olevansa.)

On hyvä huomata, että jos ruvetaan puhumaan tieteen metodien ulkopuolisista alueista, ei enää puhuta tieteestä vaan:
1: Jostain muusta tiedonhankintametodista. Tällöin voidaan sanoa että "minä uskon tieteeseen" eikä toinen voi tehdä asialle mitään. Hän on ikään kuin katsomassa maailmaan toisenlaisella tavalla. Silloin hän sanoo vain että hän ei kannata tiedettä, ei luota siihen. Koska hänelläkin on jokin tiedonhankintametodi - muutenhan hänellä ei ole mitään tietoa tai perustelua vaan mielipiteitä - hän ei selviä yhtään tiedettä kannattavaa paremmin. Hän joutuu ottamaan sitoumuksia, ne ovat vain erilaisia kuin tieteen valitsemat - muutenhan hänen ei tarvitsisi kritisoida ja vastustaa tieteen metodeja, ja ilman erimielisyyttä ei ole tarvetta asioiden ratkomiseen vaan korkeintaan pelkkää samanmielisyyden ilmaisemista. Jos metodiosa on erilainen kuin tieteen, kyseessä on silloin pakotetusti epätieteellinen maailmankuva. Erossa ei kuitenkaan ole pohjimmiltaan kyse siitä "mikä on Totta" vaan siitä että tieteeksi ei voida väittää mitään mikä ei noudata tieteen metodologisia sitoumuksia. Ja jos maailmankuvan metodiosa ei noudata tieteen metodiosaa, ei voi sanoa että maailmankuva olisi tieteellinen maailmankuva.
2: Maailmankuvan maailmankatsomusosasta. Tällöin kyseessä on pelkkä valtapeli. ~ "Kyse ei ole tiedesodasta vaan kulttuurisodasta". Esimerkiksi jos vihaat "ontologisen naturalismin" tulkintaa, et voi vain "kumota sitä" väittämällä että esimerkiksi evoluutioteoriassa on pakotettuna tälläinen maailmankuvan maailmankatsomusosa, joka esimerkiksi haittaa moraaliamme. Koska jos teet olet väärässä. Evoluutikolla eli evoluutioteoriaa käyttävällä tutkijalla on varmasti maailmankuva. Se voi olla jopa ontologinen materialismi, ja tämä voi olla jopa yleistä. Ja he saattavat jopa valita tutkimuksen lähtökohdat tämän mukaan. Mutta tämä ei tarkoita sitä että evoluutiotutkimus ei noudattaisi tieteellistä metodia, kunhan tutkimukset on tehty kuten pitää. Voi olla että kannatat toista tulkintaan, kuten Jumalan ohjaamaa evoluutiota. Sekin on mahdollinen, mutta jos kysymys evoluutiosta tiivistyy "ateismi vai teismi" -kysymykseen, koko asia on tieteellinen jos ja vain jos tieteen metodeilla voidaan objektiivisesti tuottaa ero = Tuottaa koe, jonka jokin osa sanoisi "tuo tulos - ateismi on todennäköisempi ; toinen tulos - teismi on todennäköisempi". Ilman tätä kyseessä on pelkkä kulttuurillinen valtapeli, jossa vastakkain ovat maailmankuvan maailmankatsomusosat, eikä itse asiassa lainkaan se tieteen metodologiaosa - josta tieteenteossa oli kyse. Silloin et voi moittia evoluutiotutkijoita, etkä toisaalta myöskään väittää että heidän maailmankuvansa maailmankatsomusosa olisi jotenkin kriisissä tai väärässä, koska tämä on vallankäytöllinen pyrkimys joka ei tähtää tieteeseen vaan siihen että et pidä siitä että jollakulla on erilainen maailmankatsomus.

Ei siis toisin sanoen vain voida sekoittaa maailmankatsomusosaa ja metodologista osaa ja vaihtaa niiden välillä vain siksi että maailmankuvissa on aina molemmat elementit. Sillä kun puhutaan tieteestä, sen sisällä voi olla erilaisia maailmankatsomusosia. Objektiivisuus tarkoittaa sitä että tämä osa pyritään pitämään poissa tutkimuksista. Jos jokin tulkinta riippuu maailmankatsomusosasta, se on huonoa tiedettä.

Sherlock Holmes -virhe.

"When you have eliminated the impossible, whatever remains, however improbable, must be the truth."
(Sir Arthur Conan Doyle, Sherlock Holmes, in The Sign of Four, 1889)

"No shit, Sherlock!"
(Unknown)

"Holmesian Fallacy", joka perustuu siihen, että eliminoimalla vaihtoehtoja, saataisiin lopulta jäljelle pätevä päätelmä, vaikka itse asialle ei muutoin olisi mitään todisteita.

Logiikan mukaan näin voi tietenkin olla. Jos oletamme, että on pakko olla JOKO A TAI B TAI C TAI D, ja saamme tiedon että EI A, EI B, EI C, tiedämme että johtopäätös on pakosti D.

Kuitenki käytännön tasolla tässä on mahdollisuus tehdä vakavia virheitä. Ensinnäkin virhe voi tulla siinä, että kohteita eliminoidaan oikeista syistä. Toinen taas on se, että olet todella laittanut kaikki mahdolliset vaihtoehdot eliminointijonoon. Käytännössä ongelmana on tietenkin se, että jos johtopäätös on jotain poikkeuksellista, "extraordinaryä", se vaatii poikkeukselliset todisteet, eli silloin on erityisen suurella huolellisuudella käytävä läpi kaikki vaihtoehdot ja myös premissit. Jos päättely perustuu puhtaaseen eliminaatioon, täytyy todella olla tieto siitä, että eliminaatiojonossa ovat kaikki vaihtoehdot mitään pois jättämättä ja että eliminoinnissa todella eliminoidaan oikeista syistä. Jos ja vain jos eliminaatiolista on aivan täydellinen, eikä eliminoinnissa ole varmasti tehty virhettä, voidaan sanoa:

Tätä on melko helppoa kuvata muutamalla esimerkillä. Televisiossa tulee kummitustenmetsästysohjelma, jossa TAPS -niminen firma ja sen jäsenet käyvät tutkimassa kummitustaloja. (Kummitukset ovat olleet aina lähellä sydäntäni. Olen jopa nukkunut muutamassa kummitustalossa, tosin tulokset ovat olleet tylsiä.) Ohjelma on viihdettä, mutta TAPS -miehet ovat tavallista ghostbusteria skeptisempiä, ja kalustetumpia, joskin he ovat myös kummituksiin uskovia. Sarjan puitteissa ainakin yksi talo on tuomittu "luultavasti kummituksettomaksi". (Tietenkin kummitustalon omistaja oli varma, että kummittelua tapahtui, mutta TAPS ei vain sattunut saamaan sitä kiinni itse teosta.) Toisaalta TAPS ei tyypillisesti yhdistä tapahtumia itse kummitteluun, sille riittää että tapahtuu jotain, jota he eivät pysty selittämään. Tällöin he tarjoavat "aukkojen kummitusta", joka tuntemattomilla ominaisuuksillaan jotenkin selittää ilmiön. NOT. Tosiasiassa TAPS ei eliminoi kaikkia mahdollisia huijaustapoja, se tyypillisesti tarkistaa yhden tai kaksi tosi ilmeistä temppua. Tämä on kaikkea muuta kuin "kaikkien vaihtoehtojen analysointi". Sarja siis tavallaan antaa väärän ja puutteellisen eliminointijonon.

Toinen malliesimerkki avaruusolentojen vierailuun uskovien päättelyillä. Perinteinen UFO:n määritelmä tarkoittaa "tunnistamatonta lentävää esinettä". Osa UFO -kannattajista (ei siis kaikki) tuntuu olevan sitä mieltä että jos ilmiötä ei saada osoitettua ihmisen tuotoksi tai luonnonilmiöksi, se tarkoittaa sitä että se ei voi olla ihmisen tuotosta tai luonnonilmiöitä. (Osa taas on sitä mieltä että se on vain tunnistamaton, mikä taas ei tarkoita että se olisi tällä nimellä "selitetty". Tuntemattoman nimeäminen ei kuitenkaan ole selittämistä. Se vain vakuuttaa huolimattomasti ajattelevat.) Vaihtoehto on heistä luonnollisesti avaruusolennot. Tosiasiassa avaruusolennot ovat "extraordinary" -ilmiö. Tiedemiehet ovat vuosien varrella löytäneet lukuisia uusia luonnonilmiöitä ja efektejä. Mutta sen sijaan he eivät ole löytäneet ulkoavaruuden olentoja. (Vaikka tälläisen voisi vaikka ampua todisteeksi. Toki ne voisi houkutella myös pelaamaan Dirge of Cerberus -peliä, avaruusolennoilla menisi kuitenkin ensimmäinen viikko siihen että he yrittäisivät läpäistä sen vaikean tarkka -ampujien välttelytehtävän.) Tosiasiassa ilmakehän ilmiöt yhdistettynä pelkästään tavallisiin koneisiin voivat aikaansaada paljon erittäin vaikeasti "eliminoituvissa" olevia luonnollisia syitä, mm. kangastusten kautta. Siksi ei ole tavatonta, että eliminointiin luottava humanoidien ystävä kertoo, että jotain öljypaloa ei ole todistettu, mikä hänestä tarkoittaa sitä että epäilijöiden sanalla ei ole mitään painoarvoa. (Se, että hän itse ei ole osoittanut todisteita avaruusolennoille yhtään enempää ei käy hänen mielessään. Kun tämä yhdistettään "erikoislaatuisiin todisteisiin jotka vaaditaan erikoisille väitteille", he joutuisivat myöntämään näkemyksensä olevan niitä "vähemmän perusteltuja uskomuksia".)

Vastaavaa päättelyä harjoitetaan tietysti myös mielenfilosofian puolella. Melko moni uskoo jonkinlaiseen sieluun tai muuhun yliluonnolliseen elämänvoimaan. Heidänkin "tieteensä" koostuu enimmäkseen toista mieltä olevien kritisoinnista, ei siitä että he korroboroisivat omaa näkemystään. Heille näyttää riittävän, että toisilta vaaditaan valtavasti. He itse sen sijaan tyytyvät vain tietämään.

Tunnetuin esimerkki on tietysti "aukkojen Jumala" -päättely. Joka voidaan itse asiassa nähdä yhtenä Holmesian Fallacyn aliluokkana. (Sehän tavallaan valitsee setin, jossa on "riittävän hyvin selitetyt luonnontieteen ilmiöt" ja "Jumala", muita vaihtoehtoja ei ole. Sitten se eliminoi, tai lähinnä jättää löytämättä "riittävän hyvin selitetyn luonnontieteellisen ilmiön" ja päättelee että "Jumalahan" se sieltä jää eliminoinnista käteen. Sääli vain että eliminaatiojoukko ei ollut täydellinen - ja melko usein huomataan, että eliminointikin on tehty huolimattomasti tai virheellisesti.)

Tämän näkemyksen voi hyvin todistaa vääräksi, paitsi todistustaakkaan vetoamalla, myös leikkimällä intuitionistisella logiikalla (intuitionistic logic), joka ei ole määritelty "totuusarvolla" vaan "todisteella":
1: Siinä A ei tarkoita että A olisi totta, vaan että on todisteita A:sta.
2: Jos taas ¬A, se tarkoittaa että on todisteita siitä että A:sta ei ole todisteita.
Suurin osa eroista, esimerkiksi propositiologiikkaan nähden, seuraa tästä erosta. Intuitionistisessa logiikassa esimerkiksi ¬¬A:sta ei seuraa A, kuten normaalissa logiikassa. Toki siinäkin A:sta toki seuraa ¬¬A, mutta tässä tapauksessa systeemi kulkee "vain yhteen suuntaan".

Lisäksi voitaisiin ihan vakavasti miettiä, miten mielekkäitä edes aidosti eliminatiivisiin systeemeihin perustuvat selitykset ovat; Nehän ovat luonteeltaan sellaisia, että niitä ei voida lähestyä myös "todisteiden kautta". Siinä missä esimerkiksi syyllisjonoa voidaan eliminoida, mutta toisaalta tekijä voidaan saada joko silminnäkijän tai "CSI -tyylisen" rikospaikkatutkinnan "irl" -versioiden kautta tietoa tekijästä, sama ylellisyys ei koske niitä pseudotieteitä, joissa eliminointia niin ahkerasti harjoitetaan. Miten esimerkiksi kummituseliminoinnin totuusarvo selvitetään, kun itse kohde on systeemissä eristetty testaamiselta? Ja mitä tuntemattomilla ominaisuuksilla varustettu ilmiö itse asiassa selittää? Selittämiseen kun tarvitaan aina jokin looginen systeemi. Joka tässä tapauksessa selvästi puuttuu. Kaikki mikä eliminoidaan, on jotain tunnettua, joten luonnollisesti vain "eitunnettu" jää jäljelle. Tämä taas voi olla luonteeltaan miten mielivaltaista tahansa. (Ja käytännössä emme esimerkiksi voi eliminoida luonnonilmiöitä pois, koska emme voi eliminoida teoriaa jota ei ole vielä keksitty. Tämä on eliminoinnissa ongelmana, koska sen uskottavuus perustuu täydellisesti siihen että kaikki vaihtoehdot todella ovat eliminointijonossa.) Eliminoivien projektien lopputulos on aina mysteeri, kummitus, ihme tai muu "magic mumbo jumbo".

Ja mitä ne nyt sitten selittävät, jos mysteeri, joka tosiasiassa saattaa joskus ratketa tieteen avulla, vain korvataan sellaisella mysteerillä, jota ei kyetä selittämään yhtään millään?

Jokseenkin tämän vuoksi Sherlock Holmes oli fiktiivinen satuhenkilö, ja hänestä kirjoittaja, sir Arthur Conan Doyle, haksahti pitämään Cottingleyn keijukaisia aitona asiana. Hänenkään mieleensä ei varmaan tullut kuin pari luonnollista selitystä asialle, jotka hän sitten "eliminoi" huolimattomasti. Siksi jäi häneltäkin kokematta

FLAWLESS VICTORY