Einsteiniläinen tiedeusko.

Tämä juttu ei ole kannanotto, vaan eräänlainen sosiaalinen lähestymistapa Einsteinin ajatuksiin. Filosofiassa tämä on tavallista, joskin mielestäni tämä korostuu Heideggerin filosofian käsittelyssä. Heideggerin näkemysten tulkintatapaan, sanoman sisältöön, näyttävät vaikuttavat yllättävän paljon "Heidegger - ristiriitojen filosofi" -kirjassa tätä asiaa käsitelläänkin hieman. Toinen vastaavanlainen henkilö oli Rousseau, jonka teoksen "Émile" - joka oli lastenkasvatusopas - arvovalta asetettiin kyseenalaiseksi siksi että hän laittoi omat lapsensa lastenkotiin. Rousseau itse sanoi että hän vain olisi ollut huono vanhempi. (Mistä tosin päästään siihen että voiko ihmisellä olla teoreettinen tieto jostain taidosta, vaikka hän ei sitä itse osaa suorittaakaan käytännössä. Itse uskon näin.)

Tässä takana on se, että vaikka sillä minkälainen henkilö sanoo argumentteja ei merkitse mitään sen kannalta, onko argumentti pätevä, on kuitenkin selvää että jos henkilön maailmankuva on tietynlainen, hän myös esittää tietynlaisia argumentteja. Eli vaikka sillä onko, vaikkapa Dawkins ateisti tai McGrath uskovainen, ei vielä vaikuta siihen mikä heidän väitteidensä totuusarvo tai laatu on eikä siis tee niitä vääräksi (totuusarvon kannalta on täysin irrelevanttia, kananttaako propositionaalisen lauseen esittäjä sitä vahvasti sitoutuen vai laimeasti.), tällä on kuitenkin suunnaton merkitys sen kannalta minkälaisia väitteitä he esittävät ja tulevat esittämään. Eli tässä tarkatelussa ei ole lainkaan se onko jokin väite totta vai ei, vaan se, mitä nämä väitteet ylipäätään ovat. Ja tämän näkökannan vuoksi Heideggerin maailmankatsomustakin seurataan tarkasti: Se, oliko hän natsi vai ei ei ole ratkaisevaa sen kannalta onko hänen filosofiansa väärää ja hylättävää. Mutta ne auttavat selvittämään sitä, mikä hänen argumenttiensa syvin luonne on.

Viime aikoina Einsteinin vanhana kirjoittama melkoisen uskonnonvastainen kirje filosofi Gutkinsille on herättänyt kohua. Etenkin kirjeen lause "The word God is for me nothing more than the expression and product of human weaknesses, the Bible a collection of honourable, but still primitive legends which are nevertheless pretty childish." on herättänyt kohinaa. Se onkin toki melko voimakas ilmaus. Tämä oli erityisen tärkeää, koska Einsteinistä annetaan usein kuva uskovaisena ihmisenä, muistetaanpa joskus jopa mainita että häntä haluttiin Israelin johtajaksikin, tosin Einstein itse kieltäytyi tästä koska piti tiedettä tärkeämpänä, tai ainakin sen tuloksia pysyvämpinä. Kaavat säilyvät, politiikka muuttuu. Siksi lausunto jossa Jumalaa kutsutaan ihmisen heikkouden ilmentymäksi ja Raamattua kunnioitettaviksi mutta silti primitiivisiksi ja lapsellisiksi kertomuksiksi ymmärrettävästi herätti tunteita. Samoin on ymmärrettävää että Einsteinin lausunnot juutalaisista ovat herättäneet tunteita evankeelisissa kristityissä, kirjeessä mainitaan että juutalaisten usko on aivan samalla tasolla muiden uskontojen kanssa ja että vaikka Einstein itse katsoi olevansa läheinen juutalaisten ja juutalaisen kulttuurin kanssa, hän ei silti pitänyt, että he eroaisivat muista ihmisistä. Einstein myöntää että juutalaiset ovat suojattuia pahimmilta ongelmilta sen takia että heillä ei ole mitään valtaa, mutta että muuten heissä ei voinut nähdä mitään valittua.

Tämä ei kuitenkaan ole ainut Einsteinin kannanotto asiaan. Itse asiassa hän kirjoitti keski -iässä kirjan "Mein Weltbild" (~maailmankuvani), jossa oli luku "Religion und Wissenschaft" (~Uskonto ja tiede), jossa hän itse asiassa ilmaisi että usko oli tärkeää tieteen teolle. Koska näkemys on samansuuntainen, ei ole uskottavaa että kyseessä olisi vanhaan sairaan miehen pettymykset luopumisen ja kuoleman edessä, vaan pikemminkin maailmankuva, jonka hän piti ainakin suurimman osan aikuisiästään. Kirjassaan hän jakoi uskon kolmeen osaan:
1: Pelkousko, joka on uskoa jossa ihminen uskoo koska pelkää rangaistuksia ja mahdollisesti toivoo palkkioita. Tässä näkemyksessä toimii siis keppi-porkkana -ajattelu. Einstein oli sitä mieltä että tämä johtui suurelta osin kuolemanpelosta.
2: Moraaliusko, jossa ihminen ajatteli että moraalisuus syntyy uskonnosta. Tässä uskonto tarjoaa elämän sisällön, jota henkilö ei muuten sillä kokisi olevan.
3: Kosminen usko, joka erosi yllä mainituista siten, että sillä ei voi olla opetettavaa opillista sisältöä, se on sen sijaan mielentila. Tälle olennaista oli nöyryys luontoa kohtaan. Hän itse katsoi edustavansa juuri tätä näkemystä.

Einsteinille usko oli siis tärkeää tieteelle. Mutta ei minkä tahansa lainen usko, vaan juuri oikeanlainen usko. Tässä hänen kannanottonsa oli siis hieman kuten fundamentalistikristityillä. Tosin sillä erolla että "itse messagen" sijasta tärkeintä oli "oikeanlainen elämänasenne". Voisi sanoa että kreikan kyynikkojen tapaan kyseessä ei ole koulukuntana (hairesis) vaan elämäntapa (enstasis biou). Voidaan siis sanoa että Einstein oli sitä mieltä että oikealla asenteella huolellisesti työskentelevät tiedemiehet olivat "Tosi Uskovaisia". Kun kolmijaon pitää mielessä, ei ole ihme että Einstein kirjoitti kuuluisan "Science and Religion" -artikkelinsa, jossa antoi kuvan, että tieteen ja uskon väliset ristiriidat ja eroavaisuudet olivat vain väärinymmärryksiä.

Minusta tämä pieni yksityiskohta tuo lisäväriä siihen, mitä tarkoittaa olla "tiedeuskovainen". Fundamentalisien parissa sitä käytetään leimakirveenä, haukkumasanana. Itse taas ajattelen että se nimi pitäisi voida kantaa jopa ylpeydellä. (Mikä ei ole minun tunteville mikään yllätys. Jo koulukiusattuna friikkilapsena harvoja lystejäni oli ottaa alun perin pilkkanimiksi tarkoitettut nimet arkikäyttöön, lempinimiksi. Tällöin ne menettivät pilkkaluonteensa. Valitettavasti nimiä oli helppo keksiä lisää, ja perinne joutui katkeamaan. Siksi "Muumipeikko pottahiuksi" ei koskaan jäänyt varsinaiseen käyttöön.) Ei siksi, että Einstein olisi joku Einstein^TM, joka on aina oikeassa, vaikka myönntetäänkin että Einstein ilman Trademarkia nimen perässä voi myös erehtyä. (Toki minä olen sitä mieltä että Einstein ei enää voi erehtyä. Koska on kuollut.) Vaan siksi että Einsteinin uskontojen rajaus omiaisuuksien mukaan on monista rationaalinen ja myös käytössä järkevä.

Koiran elämä, koiran virka, koiranilmassa.

"Hevosen voi nähdä, mutta hevosuutta ei voi nähdä".
(Antisthenes)

Kyynikot oli hellenistinen, Sokrateen jalanjäljille rakennettu koulukunta, joka keskittyi lähinnä etiikkaan. Koulukunnan nimen kerrottiin tulevan kreikan koiraa tarkoittavasta sanasta (κύων). Osasyynä voi olla se, että sen jäsenet kritisoivat kreikkalaista ajatusta luonnon arvojärjestyksestä, jossa ihminen on huipulla. Kyynikot sen sijaan ihailivat luonnonmukaista elämää, jossa ihminen oli eläinten tasolla. Kyynikot keskittyivät eläimien tapaan täyttämään vain luonnolliset tarpeet ja jättämään kaiken ylimääräisen pois. Oppiin kuului osana myös eläimille tyypillinen häpeämättömyys(anaiskhynthia), josta onkin paljon maukasta materiaalia Diogenes, joka on varmasti kuuluisin kyynikko oli tunnettu siekailemattomasta käytöksestään. Kun ihmiset pilkkasivat häntä heittämällä hänelle luita kuin koiralle, tämä reagoi pois lähtiessään virtsaamalla heidän jaloilleen kuin koira. (Jotkut filosofit, kuten Platon, olivat tosin sitä mieltä että tämä johtui Diogeneksen huomionkipeydestä. Tämä ei ole välttämättä perusteetonta, koska Diogenes valitsi oppilaansa erikoisesti. Tiedetään, että Monimos hankkiutui hänen oppilaakseen tekeytymällä hulluksi.)

Luonnollisesti siekailemattomuus ylti myös seksiin. Esimerkiksi kyynikko Krates esitti pojalleen, että paras tapa selvitä seksuaalisista asioista on käydä halvoissa huorissa. Diogenes taas hoiti hommansa masturboimalla julkisesti. Tässä kohden on syytä huomauttaa, että tuohon aikaan seksi oli ainakin yhtä paljon tabu kuin nykyään. Ja masturbointi taas oli monien mielestä miehen alentavaa toimintaa.

Muutoinkin kyynikoista liikkui paljon tarinoita, koska kyynistä filosofiaa ei niinkään välttämättä tulisi pitää koulukuntana(hairesis) kuin elämäntapana(enstasis biou). Tarinat sisälsivät elämäntavan, eivät kuitenkaan suorana ohjeena. Diogenes, joka oli sangen räväkkä, ei esittänyt että kaikkien tulisi olla yhtä räväköitä. Hän sanoi että hän pyrki olemaan esimerkki. Mikä oli eri asia kuin olla matkittu. Hän vain pyrki palaamaan luontoon keskellä sen ajan urbaaneinta maailmaa ja näytti että se oli mahdollista. Ja osoitti sen kaikille tahdittomalla tavalla.

Kyynisellä filosofialla kuitenkin oli tiettyjä positiviisia kannanottoja. Yksi niistä oli päämäärä (telos), joka oli luonnollista, hyveen mukaista elämää. Toinen merkittävä kannanotto oli se, että kaikki hyveen ja paheen välillä oli yhdentekevää (adiaforon). Tästä seurasi se, että askeesi oli suositeltavaa ja ylellisyys oli sen seurauksena paha asia. Kyynikot vihasivat luulottelua (tyfos). Tämä tarkoitti kopeutta, korskeutta ja turhuutta. He esimerkiksi ihailivat Heraklesta, mutta Diogenes moitti erästä hienostelijaa siitä, että tämä oli ostanut Herakleen omistaman kaltaisen leijonaviitan, jolla kerskaili. Luolamiesmäisestä varusteesta tuli siis statusesine, mikä oli kyynikoista tietysti kammottava asia. Sillä kyynikoista elämän tarkoitus ei ollut onnellisuus, vaan hyve.

Tästä malliesimerkkinä on tietysti Diogenes, joka asui savisessa viiniruukussa (pithos) ja omisti käytännössä vain viitan. Kyynikko kantoi omaisuutensa mukanaan. Monet kyynikoista olivat kasvissyöjiä, rajuimmat taas söivät raakaa lihaa. Sillä hyve oli tässä.

Antistheneen kyyniseen traditioon ei kuulu niinkään häpeämättömyyttä, kuin tunteettomuuteen pyrkiminen (to apathes). Tämä stoalaisuudesta vaikutteita saanut linja korosti askeesia ja konventioiden rikkomista. Antisthenes oli itse muun muassa sitä mieltä, että kaksi lausetta eivät voineet olla keskenään ristiriidassa. Hänen ajattelunsa päätyi logiikassa nominalismiin, jonka mukaan yleiskäsitteitä ei ole kuin yksilön mielessä. Kyynikoista tämä tarkoitti sitä, että henkilöt eivät voi loppu peleissä ymmärtää toisiaan. Etiikassa hän oli individualisti, joka kielsi sosiaaliset ja kansalliset suhteet mielettömiksi. Hän myös luopui argumentoinnista, tutkimuksesta ja koulutuksesta (paideia).