Onneksi abortti-kuolemanrangaistus luo meille vähemmän synkeän maailman...

 J. Albert Heikkilä esitti kirkollisessa ryhmässä seuraavantyylisen lausunnon.
"Olen tässä huomannut jo aikaa pienen ristiriidan monella… ei onneksi kaikilla:
He jotka vastustavat aborttia kannattavat kuolemantuomioita.
He jotka vastustavat kuolemantuomioita kannattavat aborttia."

Tämä on hyvin erityinen lausuma. Etenkin kun kritisoin hänen lausumaansa puhtaasti loogiselta kannalta ja hän esitti, että "Onneksi kaikilla jos kaikki olisivat noin olisi tämä entistä syvenmän musta maailma." Edustin siis synkeyttä ja mustaa maailmaa. Vaikka hänhän antoi tilaa maailmalle jossa ihminen voi kannattaa sekä aborttia että kuolemanrangaistusta. ; Hän esitti että mielipiteet ovat toisiinsa sidottuja. Hän tietenkin itse yritti nähdä vain puolet logiikan sallimasta ristiriidattomasta tilasta ja näki että aborttia ja kuolemantuomiota olisi molempia vastustettava. Mutta väitteidensä perusteella ristiriidatonta olisi todellakin fanittaa sekä kuolemanrangaistusta että aborttia. Huomautin että kysymys ei ole siitä mistä minä pidän, vaan mitkä ovat logiikan reunaehdot.  

Ymmärrän toki, että Heikkilä harjoittaa yleistä tapaa huomautella ihmisten kaksoisstandardeista ja ristiriidoista. Ymmärrän myös että hänen logiikkansa menee siitä, että jos on jokin periaate jossa kaikki elämä on arvokasta ja mitään ihmistä ei saa tappaa ja molemmat, niin kuolemaantuomittu kuin abortoitava on ihminen, joten tämän yhden periaatteen valossa voi syntyä ongelmia.

Mutta asia ei itse asiassa ole kovinkaan simppeli jos asiaa katsotaan logiikan eli oikean ristiriitaisuuden kautta. Tämänlaisen ymmärtäminen hämärtyy varmasti nykyaikana koska politiikassa tämänlaisten asioiden hoitelu on usein sellaista että puolueen olemassaolo riippuu oikein kovasti siitä että tämänlaista ei ymmärretä.

Uskaltaisin sanoa että Heikkilän argumentaatio nojaa ns. partikulaariin taustaperiaatteeseen. Tämä onkin itse asiassa käytännössä välttämätöntä. Koska abortti ja kuolemanrangaistus eivät ole sisällöltään keskenään identtisiä; Kuolemanrangaistus esimerkiksi on rangaistus rikoksesta, abortti ei. Ja koska ne eivät ole sama asia on niiden samalla tavalla käytettäväksi ylipäätään käytettävä jotain periaatetta. Ja tämä periaate ei ole abortti eikä kuolemanrangaistus vaan jokin eettinen maksiimi jonka sovelluksen alla olisi sekä abortti että kuolemanrangaistus.

Tähän tietenkin löytyy hyviä periaatteita jotka voisivat toimia tämänlaisena liimana. Esimerkiksi mainitsemani häslinki elämän absoluuttisesta arvosta lisäoletuksineen voisi olla hyvä keino tähän. Mutta oikeasti jos ristiriita on, se on ristiriita tämänlaisiin maksiimeihin, ei asiaan itseensä. Ja tässä ongelmana on se, että monesti monilla on erilaisia maksiimeja.

Kieltämättä kaksoisstandardia voidaan rakentaa sitä kautta että olettaa sekä kuolemanrangaistavan että sikiön ihmiseksi ja eläväksi ja sanoo sitten, että mitään ihmiselämää ei pidä tuhota. Mutta ne pätevät vain jos joku on sitoutunut tähän maksiimiin. Mutta monesti tilanne on se, että abortti ja kuolemanrangaistus nojaavatkin aivan erilaisiin maksiimeihin.

Itse asiassa joku voisi aivan täysin olettaa, että joku kannattaa aborttia sellaisella argumentaatiolla jolla ei ole mitään tekemistä kuolemanrangaistuksen kanssa. Tällöin kanta aborttiin ei sido kuolemanrangaistusta mitenkään. Kaikki omaan kehoon liittyvät argumentit itse asiassa ovat sellaisia että sikiölle voi tehdä sellaisia mitä ihmisille ei.

Ja tästä tavallaan päästään siihen että ristiriita ja kaksoisstandardi pätevät vain aika kristillistin taustaoletuksin. Täytyy olettaa monta asiaa sikiöstä ja elämästä jotka eivät välttämättä millään tavalla kosketa yleisesti. Ristiriita ja kaksoisstandardi esitellään partikuulissa maksiimissa mutta se on kaikkea muuta kuin kaikkien tilanteiden ristiriitatilanne. (Puhtaasti logiikan ja loogisen päättelyn rakenteiden kautta.) Näin argumentaatio "pakosta aborttikannan ja kuolemanrangaistuksen tietynlaisuuteen" on vetoilevaa ja olkiukottelevaa eikä perustelevaa ja todistavaa. Mikä yhdistettynä puheeseen logiikasta, ristiriitaisuudesta ja muusta tekee argumentaatiosta myös perin juurin loukkaavan typerää. Koska tässä nyt selvästi yritetään väittää perusteluksi jotain sellaista joka ei rakenteellisesti ole mitään sinne päinkään.

Periaatteessa maksiimeja voi olla vaikka miten paljon. Joku voi esimerkiksi nähdä että "murhaajia on rangaistava samankaltaisuuden periaatteella" ja siksi äiti saa tunkea lapsiinsa lasikuulia mutta ei tehdä aborttia mutta murhaajan saisi teloittaa, jopa nykymallista poiketen siten että kuolintapa olisi sama kuin tekijällä. Mahdollisten erilaisten maksiimien avaruus on käytännössä mielikuvituksessa. Ja näin oikea kaksoisstandardi ja ristiriita vaatiikin sitä että kritisoitava sitoutuu täsmälleen niihin taustaoletuksiin ja maksiimeihin joita kritisoija siihen esittää. Kategorisesti ei voi tehdä jotain jos sitä hoitaa vain partikulaaristi. (Jos jokin toimii vain tiettyjen rajojen sisällä tietyssä erityistapauksessa se ei todista että se toimii jokaikisessä tapauksessa. Aivan arkijärkistäkin tämä.)

 Mutta samalla tämänlaisten tilanteiden takaa löytyy syvällinen ongelma ja haaste.

Kaikista pahinta on, että oikeasti periaatekiertojen loogisesti pätevät kiertotiet ovat hyvin helppoja. Erilaisia ad hoc- ja post hoc -selityksiä ja muita vastaavia soveltaen lähes mikä tahansa ristiriitatilanne voidaan halutessa peittää. Ja usein tämä ei vaadi edes "erilaisia maksiimeja".

Esimerkiksi abortin kohdalla ihmiset näkevät että sikiöllä ei ole tietoisuutta tai persoonaa. Ja näin ihminen voi vastustaa kuolemanrangaistusta mutta kannattaa niin koomapotilaiden eutanasiointia kuin aborttiakin. (Kysymys ei tässä ole siitä mitä minä pidän hyvänä ja arvokkaana vaan siitä mitä logiikka sanoo ristiriidasta ja kaksoisstandardissa olemisesta.) Toisin sanoen kun reunaehtoja muutetaan niin maksiimin sovellusala lakkaa toimimasta ja ristiriita saadaan pois.

Toki tämänlaiset ovat vaikeampia kristityille. Jotka usein huutavat kannattavansa näitä partikulaareja maksiimeja. Ja harva on lähtenyt argumentoimaan että murhaajat eivät olisi tietoisia kokevia ihmisiä joilla on persoona. Näin ollen ristiriitaa ei yleisesti ottaen ole juuri yhtään liberaaleilla. Mutta ristiriita-kaksoisstandardi kristityillä on relevantimpi. He itse huutavat omia periaatteitaan joten maksiimi on juuri sitä partikulaaria mallia johon Heikkilän argumentti puri. 

Jos jokin osuu siihen sovellusalaan periaatteessa joka ei yllä kaikkiin tapauksiin niin se ei päde niihin jotka ovat sen sovellusalueen ulkopuolella mutta pätee niihin jotka ovat sovellusalueen sisäpuolella. Tässä "erilaisessa tilanteessa liberaaleilla ja konservatiiveilla" ei siis ole mitään loogista ristiriitaa tai perustelurakenneongelmaa. Kysymys ei ole siitä mistä minä pidän vaan logiikan rakenteista. Erot minun ja muiden maailmankatsomusten välillä tältä osin voivat olla epäsuhtaisessa asemassa jos minua kiinnostaa loogisuus kun moni ei näytä edes ymmärtävän mitä se oikeasti on.

Tosin kyllä se pelastus löytyy kristityillekin. Itse asiassa se on hyvin klassinen. "Älä tapa" -käsky kymmenessä käskyssä on siitä mainio, että sen sovellusalasta on väännetty paikkamateriaalia kautta vuosituhanten. Tässä kielto koskisi "asiatonta tappamista" jonka alla sodat ja kuolemanrangaistukset eivät ole. Näin abortti olisi "asiatonta tappamista" mutta kuolemanrangaistusten jakaminen ja sotiminen ei olisi. (Mikä onkin hyvin mielenkiintoinen huomio koska "älä tapa" -käsky on samassa kirjassa joka käskee kivittämään ihmisiä kuoliaaksi ties mistä. Todistin juuri että Jumala ei tältä osin vaadi sisäistä ristiriitaisuutta jakaessaan kuolemantuomioita homoseksuaaleille. Mikä, jos jokin, viimeistään todistaa että kysymys ei ole siitä mistä minä pidän.)

Eli; Logiikka on vain perustelurakenteita joissa johtopäätös seuraa annetuista taustaoletuksista. Usein ristiriidat on varsin helppoa peittää esimerkiksi ad hoc-oletuksilla. Näin ollen epäloogisuussyytökset ovat hämmentävän usein perättömiä logiikan kannalta. Se, mikä on toivottavaa on sitten hyvin toinen juttu. Logiikka ja looginen päätelmä kun ei sellaisenaan välitä tunteita ja ajatuksista siitä miten toivoisi asioiden olevan. Se huomioi nämä vain jos ne ensin tungetaan premisseihin tai pääsääntöihin.

Bensaa suonissa, jotain muuta suolessa.

Patrick Tiaisella on ollut vauhdikasta aikaa. Miettisen & Pellin "Harhaanjohtajat" -kirja on maininnut hänet koska hänen saarnoissaan puhutaan erikoisia väitteitä ihmeistä. Kuten esimerkiksi siitä miten Tiainen kykenee ajamaan autolla ilman bensiiniä. Hänen puheensa ovatkin olleet hirmu omituisia ja epäuskottavia.

Nyt hän on toisenlaisessa kriisissä. Tosiasioat ovat kuulemma sellaisia että niitä vastaan ei kannata taistella. Mutta tosiasiassa moraaliset kriisit tuntuvat olevan niitä joilla on oikeita vaikutuksia. Hän tiedotti julkisesti facebookissaan 3.5.2007 siitä miten hän eroaa. "Olen irtisanoutunut Word Of Faith-kirkkokunnan johtajuudesta omasta pyynnöstäni 5.4.17." Takana on erikoinen aviokriisi. "Viimeisten kuukausien aikana minulla on ollut avioliiton ulkopuolinen suhde mieshenkilön kanssa. Tämä kysymyksiä herättävä asia on tullut esille tämän maaliskuun lopussa. Tämän tilanteen johdosta ajauduin epätoivon tunteisiin ja tekoihin. Kaikki kärjistyi tapahtumasarjaan, joka päättyi keskiviikkona 29.3.17 kun olin Kokkolassa vakavassa auto-onnettomuudessa, jossa minut pelastettiin palavasta autosta." (Radio Dei muuten esitti että se "selvitti karismaattisen kohusaarnaajan eron syyn." Tai siis luki Facebookista. Melkomoista Tutkivaa Journalismia jälleen noilta laatuajattelijoilta.)

TIaiselle on tietenkin paljon verrattavia. Nokia Mission Markku Koivistosta Ted Haggardiin. Moni kristillinen saarnaaja joka on moittinut homouden syntyä on itse homoillut. Tiainen on tässä kohden harvinaisen suoraselkäinen sillä esimerkiksi Haggard kiisti syyllisyyttään todistusaineistosta huolimatta hyvin pitkään ja jatkoi tämän jälkeen eheytymisteeman kautta niin että hän ei ollut homo joka ei ollut omien puheidensa mukaan ollut ollut silloinkaan kun oli homoillut. Vakiona tässä on se että synnintuntoon ei tunnu vievän oma omatunto ja se paljon puhutun kristillisen opin tunteminen. (Saarnaajan oletetaan olevan innoissaan eli tuntevan syvästi tämänlaiset aiheet.) Kimmokkeena on ollut kiinni jääminen. Tässä mielessä hän vaikuttaa hyvin normaalilta kristityltä.

Tässä yhteydessä on tietenkin selvää että suhteeni Tiaisen homoseksuaalisuuteen on kuten muukin homoseksuaalisuus. En siis pidä Tiaista "syntisenä" homoilunsa vuoksi. Tästä valehtelusta ja kiemurtelusta voi sitten olla toista mieltä.

Tiaisen käytös oikeastaan alleviivaa sitä mistä uskonyhteisöissä yleensä on kyse. Julkisivusta. Omien sanojen mukaan pitää vihata syntiä eikä syntistä. Mutta sitten kritiikin kohde ei olekaan homoseksuaalinen taipumus vaan julkihomoilu eli homoseksuaalisuuden harjoittaminen. Ja nimenomaan sellainen joka on julkista ja tiedotettua.

Tätä kautta moitteen kohteeksi ei tulekaan homoseksuaalisuuden harjoittaminen vaan avoimesti homoseksuaaleina elävien ihmisten tuomitseminen. Ja sitten kun tämänlaista suoltava itse homoilee salassa, korostetaan armoa ja armeliaisuutta. Tiaisenkin kohdalla ei mennyt kuin tunteja kun hurmokselliset kristityt selittivät että Tiaista pitäisi kohdella suopeasti. Kaappihomovertaus koetaan ilmeisesti ikävänä yleistyksenä joka on ymmärrettävää. Mutta tämän lisäksi mukana on ajatus että katuva homoiluaan piilotellut ja siitä valehdellut kristitty ns. "saa armon pyytämällä". On selvää että moitteena ei olekaan edes syntinen aktio. Ei tässä selvästi vihata syntiä vaan väärää uskontoa edustavia.

Ei ajatukset ja teot vaan instituutiolle ja ryhmälle nöyristely ja instituution kunnioittaminen josta piilottelu itsessään on tietenkin indikaattori. Ihminen siivoaa kaksoiselämäänsä helpoiten sellaisia tapoja joiden yhteisöarvoihin ollaan sitoutuneita.

Tiaisen, kuten suurimman osan kristittyjen kohdalla, totean että heillä on yleensä menossa ajatus siitä että yhteiskunnan ja yksilön moraalinen toiminta on sidoksissa uskontoon. Jos tämä on totta kristittyjen olisi oltava erityisen moitteettomia erityisen aina. He eivät voi olla "yhtä kauheita kuin minä". Heidän tulee olla puhtoisia. Koska jos näin ei ole, on väite näistä tyhjää uhoa..

Ja heille voin sanoa että on varsin erikoista kuulla  elävänsä synnissä ja moraalittomuudesta joltakulta, joka elää valheessa. Ja, kuten bensaihmeisiin uskovien kohdalla melkomoisen varmasti on, joka elää valheesta. (Ja itse asiassa tällä pitäisi olla enemmän merkitystä kuin sillä ovatko tyypit hyväkäytöksisiä vai eivät. Jos siis se Totuus ns. kiinnostaa, that is.)

pro potentiaalinen kristitty

Kristityt korostavat olevansa pro-life. Elämän puolella. Kuitenkin hyvin usein on selvää että tämä on heitto jota ei kovin konsistentisti seurata. Henki on samanlainen kuin ihmisellä joka on ensin selittämässä "All life matters" kun joku moittii sitä että erityisesti mustat tulevat polisien ampumaksi. Mutta jotka sitten iloitsevat kun laittomat maahanmuuttajat palautetaan hengenvaarallisiin oloihin. Samoin voidaan nähdä että kuolemantuomioiden kohdalla aika moni kristitty kannattaa niitä vaikka on pro-life. Koska elämän arvo ei olekaan heille ehdoton ja absoluuttinen vaan sen voi menettää tietyillä ehdoilla.

Voidaan sanoa että ei tämä tähän jää. Kristityt ovat halukkaita puolustamaan potentiaalista elämää mutta vain hyvin harvoin oikeaa elämää. Abstraktiosta tehdään konkreettista ja konkretia unohtuu. Pro-lifeläisten elämä ja argumentisto onkin reifikaation läpitunkemaa. Tätä ei voi pitää enää edes järkevänä tai älyllisenä maailankuvallisuutena. Se säilyy domeenispesifisti siksi että ajatteluperiaatteita ei laajenneta koskaan niiden spesifeistä ympäristöistä muualle. Näin kokonaisuus on epäkoherentti tavalla jossa "voitetaan taisteluita" siten että kaikkiin on yksittäisiä argumentteja. Mutta kokonaisuus tuhoutuu. Tämä on siis jotain jota ei enää voi oikeuttaa muulla kuin järjen hylkäämisellä. Toisin sanoen tämänlaisen puolustaminen kulttuurisena onnistuu vain uskonnoilla. (Ideologiat joutuvat koherentisoimaan näkemyksiään koska heillä ei ole kaikkivaltiasta joka voi tietää yksityiskohdat puolesta.)

Kristillisyydessä onkin sellaisia hyvin yleisiä linjoja joissa puolustetaan abstraktia asiaa ja tämän edessä ollaan valmiita tuhoamaan aktuaalisia asioita.

Esimerkiksi nykyajan kristitty maahanmuuttokriitikko korostaa että hän ei ole rasisti vaan maahanmuuttokriittinen. Kritiikin kohde on yleisesti ottaen islam. Prosessissa otetaan kulttuurinen kehitelmä - kristittykin varmasti on iloisesti sanomassa että Allah ei ole mikään titeteen objektiiviseksi tosiasiaksi todistama Tosi Jumala - on jokin jonka kautta voidaan aivan oikeasti asettaa ihmisiä hengenvaaraan. Pro life ei selvästi koske "laittomia ihmisiä".

Toisaalta kristityt haluavat että he elävät kristillisessä valtiossa. Ja siinä asuvia saman maan kansalaisia ei sotatilan tullen kohdeltaisi yhtään sen paremmin. He saavat eläessään kuulla moitteita siitä miten heidän pitäisi puolustaa Suomen kristillistä kulttuuria jolle ovat loisia, vapaamatkuistajia tai turmelijoita. Ja sitten heidän muka jotenkin pitäisi kuolla sotimalla tämän järjestelmän puolesta. Ja tässä yhteydessä valtio ja sukupuoli ovat kiinnostavia. Sitä ei olla sotaa vastaan vaan sitä mieltä että miesten tulisi sotia henkensä selvästi vaarantaen siksi että on kaksi konseptia (1) uskonto ja (2) isänmaa. Tässä yritetään vedota normaaliin omien läheisten puolustamiseen mutta tosiasiassa valtio on täysin inhimillinen abstraktio. Ihmisten pitäisi esimerkiksi suojella maan rajoja. Valtiot ovat kuitenkin kulttuurisia sopimuksia eivätkä ne rajatkaan ole mitään konkreettisia asioita jotka olisivat olemassa ihmisten keinotekoisen sopimusympäristön ulkopuolella.

Ja älkää ymmärtäkö minua tässä väärin. Itse kannatan termejen käyttöä monessakin mielessä ; Ensinnä on olemassa luonnontieteeseen liittyviä ilmiöitä joihin liittyy tietämistä. Episteeminen pohja on hyvä asia käyttää käsitteitä. Toisaalta valtio ja kulttuuri ovat hyviä siinä mielessä että ne ovat käytännöllisiä. Esimerkiksi rahalla on väliä vaikka se on sosiaalinen sopimus. Sosiaalinen sopimus on ihmisten luomaa mutta kätevää.

Mutta selvää on että näitä abstrakteja asioita käytetään tilanteissa joissa ei selvästi puolusteta elämää ehdottomana ja vaalittavana asiana. Ja syy siihen miksi näin tapahtuu niinkin usein ei ole mitenkään yllättävää. ; Argumentaatio löytyy suoraan fundamentalistien raamatuntulkinnoista ; Kun katsotaan vanhan testamentin tulkintaa vastaan tulee se miten Vanhan testamentin puolella Jahve käskee israelilaisia tappamaan kanaanilaiset. Kanaanilaisten raskaana olevien naisten vatsat tuli halkaista esimerkiksi. Tätä käskyä on teologisoitu runsaasti. Ja toistuvana teemana on se että pro-lifeilylle löytyykin kivasti poikkeuksia joka tekee siitä varsin ei-pro-lifen. Esimerkiksi William Lane Craig ja Pat Robertson ja monet muut fundamentalistien kovasti kovasti ja vielä enemmän arvostamat ei-pahat-naturalistit ovat selittäneet sitä miten kanaanilaisten vauvoista olisi tullut vääräoppisia ja osa heistä voisi jopa kostaa vanhempiensa kaltoinkohtelun.Nämä vauvat olisivat siis päätyneet kuoltuaan Helvettiin ja siksi heidän tappamisensa oli asianmukaista.

Tämä tarkoittaakin sitä että eivät he puolusta edes potentiaalista elämää. He puolustavat näkemiään potentiaalisia kristittyjä. Tämä selittääkin miksi esimerkiksi "laittomien ihmisten" raskaanaolo ei ole tuntunut vaivaavan moniakaan sellaisia Pohjanmaalaisia Hyviä Kristittyjä jotka ovat minulle tuomitsemassa naturalismin moraalirappiota vedoten siihen että elämän arvo on absoluuttinen ja abortti on murha. Eivät nämä ihmiset ole koskaan olleet pro-life. (Tosiasiassa osa heistä voisi nauttia myös siitä että ampuisivat minua päähän. Se ilahduttaisi kovasti heidän kristillisen rakkauden pullistamia kikkeleitään.)

"Riita".

Teemu Laajasalo ja Robert Brotherus "riitelevät". Sitä on hauskaa seurata. Omalla kohdallani Brotherus edustaa sellaista kantaa joka vaikuttaa hyvin triviaalilta. Sellaiselta jossa puhutaan oikeuksista mutta näkökulmasta jossa ei ole ehkä kenties ns. koettu mitään.

Tämä on sinänsä ihmeellistä että Laajasalo on tässä mielessä käytännönläheisempi. Vaikka hän tuossa videossa yllä itse asiassa korostaakin pelkästään lakiin perustuvaa lähestymistapaa. Sellaista jossa ongelmissa pitäisi "mennä raastupaan". Eli jossa nykytilassa "ketään ei vainota".
1: Tämä on omituista koska ensinnäkin raastupa on rikkeen keveyteen nähden aika rankka tapa ratkaista kaikki vieläkin esiin putkahtavat ongelmat. Ja toisaalta opettajia ei haasteta mihinkään rikosoikeuteen ja sanktiot ovat pieniä. Ja koska Laajasalo ei ole omakohtaisesti koskaan törmännyt näihin rikkomistilanteisiin hän ei välttämättä osaa tiedostaa sitä että sääntöjä rikkonut opettaja mielellään kiemurtelee vastuusta kiistämällä mitään edes tapahtuneen. Ja ilman tallenteita tilanteesta se redusoituu sana vastaan sana tilanteeksi. Kiinnijäämisen riski on pieni, sanktion mahdollisuus vielä pienempi. On selvää että tilannetta käytetään hyväksi jos motivaattorina on viattomain pakanain lasten sielujen pelastaminen Taivaaseen. Laajasalon systeemi on vähän kuin ihmisellä joka sanoo että ketään yhteiskunnassa ei pahoinpidellä lain määritelmissä puitteissa koska se on laitonta. ; Lausunto on joko täysin epätosi tai triviaalilla tavalla tosi. Molemmissa tapauksissa se on tampioutta.

Laajasalo pelaa kaksilla korteilla.

Itseäni tuossa keskustelussa ihmetyttää enemmän Laajasalon erikoinen suhtautuminen neutraaliuteen. Hän viittaa aluksi tutkimuksiin joissa korostetaan että indoktrinaatio tai "aivopesu" tapahtuisi nimenomaan niissä konteksteissa joita myydään neutraalina. Ja että nämä opettavat vallitsevaan järjestelmään. Ja että vallitsevan järjestelmän kritiikki on tärkeää jotta saadaan äänioikeus naisille (mutta ei missään nimessä tietenkään Brotheruksen ajamia vapauksia uskonnosta). Otetaan tämä muistiin.

Kristinusko ja kristillinen opetus tässä kontekstissa ihmetyttävät hieman. Tässä kohden hänet olisi mielestäni hupaisaa laittaa Laajasalo keskustelemaan Weberistä. Sillä Weberin maailmassa juuri uskonto ja sen instituutiot ovat niitä yhteiskunnan vallitsevan tilan ylläpitäjiä ja jatkajia. Ilman uskontoa systeemi "romahtaa". Tässä mielessä Laajasalon "kritikointinäkökulma" eroaa esimerkiksi Martti Muukkosen kovasti ajamasta "uskonrakenteiden rikkojat yhteiskunnan eettisinä vapaamatkustajina" -asenteesta. Otetaan tämä muistiin jatkoa varten.

Lisäksi Laajasalon viittaus tutkimuksiin on jotain joka on siitä erikoista että hän esittää niitä kuin ne olisivat neutraaleja. Tässä voi syntyä erikoisia jännitteitä. Kenties tästä on tie ulos niin että vakaumusasiat eivät ole neutraaleja mutta tutkimus voi sellaista olla. Ottakaamme tämä vaihtoehto muistiin myöhempää tarkastelua varten.

Sitten Laajasalo nappaa seuraavan vaihteen päälle. Hän siirtyy puhumaan uskonnonopetuksen sijasta yleisestä uskontokulttuurista. Hän selittää että laissa on kivasti kirjattu että mikä on ja ei ole uskonnonharjoittamista. Että missä yhteydessä saa ja ei saa laulaa virsiä. Tämä on suoraan pykälissä eikä se ole hartaudenharjoittamista. Se on osa kulttuuria. Pistäkäämme tämä muistiin.

Nyt kaivakaamme muistejamme. Laajasalo vaihtaa näkökulmaa lennosta. On yhdet säännöt silloin kun puhutaan uskonnonopetuksesta tai ET:stä. (Joka ei ole neutraalia, kuten Laajasalo opettaa. Ja puhuu siitä miten lain kirjainta ei ilmeisesti koskaan rikota kun yleisesti uskontoa opettavat ja vakaumukselliset kristityt kertovat asioita ET:n tunneilla.)

Virret on määritelty laissa joka tekee niistä neutraaleja. Eli ei-vakaumuksellisia. Muualla neutraalina esittäminen on indoktrinaation pahinta juurta joka opettaa vakiintuneeseen järjestelmään. ("Perinne" on hieno sana mainita juuri tähän kohtaan, koska se ritualisoi tiivistyneitä vallitsevia asenteita ja arvoja.) Mutta uskonrituaalit koulussa ja yhteistilaisuuksissa ovat aivan eri asia. Ne ovat neutraali. Ne ovat hyvä. Ne eivät voi olla indoktrinaatiota koska ne ovat neutraaleja.

Itse näkisin että ainut keino kiertää tämä olisi kaivaa muistista se että vakaumusasioihin olikin se neutraali keino joka kelpasi Laajasalolle. Eli ne tutkimusmenetelmät. Entä jos uskonnonopetus muutettaisiinkin uskontotiedoksi joka toimisi jonain josta voisi sellaisenaan mennä yliopistoon harrastamaan uskontotiedettä. Tai voisi opetella vaikka sitä argumentaatioanalyysiä jossa selviää miten maailmankuvallisia sidoksia dekonstruoidaan kaikesta. (Mikä Laajasalon tutkimusmetodin lähtökohta sitten olikaan.) Tämän on voitava onnistua tai muuten joku voisi kyseenalaistaa sen että Laajasalon tutkimus olisi neutraali asiapitoinen fakta keskusteluun.

Laajasalon perustelurakenne onkin sisäisesti inkoherentti. Tämänlainen tilanne jossa perustelujärjestelmää vaihdetaan aina tilanteen mukaan kutsutaan domeenispesifisyydeksi. ; Siinä yhden kohdan argumentit ja perustelut muistetaan aina mutta ne unohtuvat toisessa kontekstissa. Ja tämä unohtuminen/puuttuminen johtaa siihen että muuten ilmitulevat ristiriidat jäävät esilletulematta. Tämänlainen on tavallista erilaisissa ideologioissa jotka harrastavat epäneutraaliuden lisäksi puutteellista älyllistä rehellisyyttä. Sellaiselle jolle kaksoisstandardit ovat aivan kelvollinen juttu. Ideologiaan fiksoituneiden kulttilaisten, torvien ja nuijien juttu. (Näiden sanojen ääneensanominen ei ole asiatonta koska eivät ne olleet sitä Laajasalonkaan suusta.)

PS.

Laajasalo puhuu neutraaliudesta ja sen puutteesta. Mutta itse hän ei sitä kyllä ole. Ensin hän haukkuu ensin Brotheruksen tuottamaa näkemystä sellaiseksi joka tuottaa nuijia ihmisiä. Mutta sitten kun ranska ei olekaan nuijamaa vaan sivistysmaa hän tekee ns. red herringin ja siirtää aiheen nuijuudesta siihen että ranskassa katoliset kirkot pärjäväät parhaiten. Kas tästä Lutherin haamu tykkää. Ranskassa olevien katolisten kirkkojen opetusmenetelmät ja kuritusmenetelmät Suomeen saman tien! Mutta Laajasalon lausunto olikin inkonsistentti. ; Itseäni huvittaisi tosin se, että sen pohjalta voitaisiin kuitenkin kenties rakentaa uskontosysteemi jossa olisi radikaali ydin : Ateistien lapset laitettaisiin evankelisluterilaiseen oppiin ja kristittyjen lapset ET:seen. Se itse asiassa viehättäisi!

Oliko Hesburger ajatuspoliisi?

Hesburger päätyi pienen nettikohuilun kohteeksi. Syynä oli työntekijän kirjoittama asiaton ja poliittisesti epäkorrekti mielipiteenilmaus twitterissä. Twitterviestissä ei mainittu Hesburgeria, mutta työntekijä voitiin yhdistää tämän firman työntekijäksi. Lausunto oli seuraava "20 min ennen sulkemisaikaa sisälle astuu jäbä Make America Great Again -lippalakki päässä. Ois tehnyt mieli sylkästä sen purilaiseen." Toisin sanoen hampurilaiseen ei sylkäisty oikeasti, mutta se olisi tehnyt mieli tehdä. Ja tämä haluttiin sanoa ääneen internetissä. Ja tämä oli tehty nimellä niin että yhteys ihmisen ja työpaikan välille oli mahdollista vetää.

Tästä seurasi somekohuilua, joka onnistui juuri siksi että tämä edellämainitsemani yhteys oli mahdollista tehdä. Tämänlaisen seuraaminen ulkopuolisena on aina huvittavaa. Tarjolla oli suuria tunteita ja kaverien puolustamista. Naurettavuutta, pikkumaisuutta ja kaksoisstandardeja molemmin puolin.

Se ilmoitti twitterissä siitä, että "Käynnissä olevaan keskusteluun viitaten: Päätimme yhteisymmärryksessä asianomaisen kanssa, että hän ei jatka työskentelyä Hesburgerilla." Lausunto oli monella tavalla haasteellinen. Sillä tämä muotoilu oli hankala sillä työsopimuslain mukaan sopimaton käytös on irtisanomisperuste, mutta ehdoin. "Työntekijää, joka on laiminlyönyt työsuhteesta johtuvien velvollisuuksiensa täyttämisen tai rikkonut niitä, ei kuitenkaan saa irtisanoa ennen kuin hänelle on varoituksella annettu mahdollisuus korjata menettelynsä." Mutta yhteinen keskustelu on tietenkin juridisesti pätevää. Yhteisestä päätöksestä työsuhteen voi katkaista ilman että kyseessä on lain rikkominen ja mielivalta.

Saara Huttusen Hesburgerin twiittiin kirjattujen lausumien mukaan kyseessä on viha feministejä kohtaan. Koska tämä lausunto, joka ei ollut sisällöltään feministinen, koski feministejä koska sen kirjoittaja ja sanoja oli feministi. "no aika ilmiselvältä feminismivihalta tuo näyttäisi". Tätä on vaikeaa ymmärtää (kuten on joitain muitakin kommentteja. Mitä liikkuu ihmisen päässä joka reagoi asiaan kuten Rauno Kyykkänen ; "Nämä tytöt söisivät suurella intohimolla toistensa kuolaa?").

Muutkin feministiset kannanotot ovat puolustavia. Tosin niissä yritetään katkaista yhteys viestin ja potkujen välille. Sen sijaan nostetaan esiin se että tämä twiittaus nosti sosiaalisessa mediassa kommentointiryöpyn ja tämä tulkittiin ajojahdiksi. Sanna (pelkkä etunimi) sanoo "Teidän työntekijänne joutui vihan kohteeksi ja te annatte potkut." korostaa sitä että lausuntoon tuli liikaa reagointeja ja tämä oli ikävää ja tuhoisaa. Voi kun sama ihminen olisi sanonut samanlaisia Olli Immosen kohdalla. Itse näen että somekohut ovat somekohuja. Ne tuntuvat ajojahdilta ja maistuvat ajojahdilta. Mutta ovatko ne nettikiusaamista? Asia on varmasti kommenttikohtaista jossa koko reagointi-intoa voi tuomita, mutta yksittäisiä kommentoijia voisi varmasti saada menestyksekkäästi oikeuteen vastaamaan tekosistaan ja sanomisistaan tämän kohinan ja paheksunnan liepeiltä.

On mielenkiintoista miettiä onko ihmisillä oikeus sylkeä toisten ruokiin. Tai onko heillä oikeus fantasioida tästä ja kertoa siitä julkisuudessa. Tämänlainen suhde poliittiseen korrektiuteen on kiinnostavaa koska sillä on mielenkiintoisia seurauksia maahanmuuttopolitiikkaan. Tässä kohden reagointitavat näyttävät sellaisilta, että mielipiteet ovat niin feministeiltä kuin maahanmuuttokriitikoiltakin kääntyneet nurin. Ne tahot jotka sallivat fantasian fantasiana noin yleensä - vrt. vaikka puolustus Halla-ahon fantasioinnista suihinottoa ehdottaneen homoseksuaalin ampumisesta - ovat tässä näkemässä asian torjuttavana koska fantasia ja teko ovat samaa perhettä. Kyse olisi esimerkiksi Juha Muilu joka viittaa tässä ilmiöön sanomalla että "käänteinen ihmisoikeus paskoa toisten ruoka-annoksiin?"

Tässä Hesburgeria tuskin voi syyttää, ainakaan juridisesti. Sen sijaan sitä ei voi olla miettimättä miten erilainen kohu olisi jos joku olisi tullut sateenkaarilippalakissa hesburgeriin ja sama sylkemisfantasia olisi tullut perussuomalaiselta. Kohu itse asiassa näyttäisi samalta, mutta osapuolet ja suhde sananvapaudesta kääntyisi kuin lennosta...

Blonkkaaminen ja mitä se kuvaakaan

Kun katsotaan internetkäyttäytymistä, on erilaisia tapoja päätyä torjutuiksi. Tämä on ollut yleistä ja monesti ymmärrettävääkin. Jo sfnetin ajoilta tunnetaan "tervetuloa killfileen" -tyylisiä reagointeja. Laajempi mutta vähemmän valikoiva tapa on estää kaikki kommentointi. (Ja vielä tarkempi versio on deletoida saamansa kommentit joista ei pidä.)

Itselläni on kommentointi aina auki.

Minulta on usein kysytty että miksi. Kysymys on ymmärrettävä sillä palautteeni on usein kaikkea muuta kuin ystävällistä. Olen palautteen palautteelleni usein hyvin ilkeä. Mutta tässä onkin takana se, että jos joku ilmaisee avoimen mielipiteensä ja minä ilmaisen avoimesti oman mielipiteeni näistä en sensuroi yhtään mitään. Kaikki voivat sen sijaan nähdä sekä sen kommentin että sen siihen antamani reaktion. Ja arvioida omassa päässään että onko palaute ja palautteen palaute älyllisiä. Ja ovatko ne ylilyöviä emotionaalisesti. (Nämä eivät ole aina yksi ja sama. Älyllisyys on usein liitoksissa siihen että ei ylilyö, mutta poliittisesti epäkorrekti ja epäkohtelias lausunto voi silti joskus harvoin olla järkevä.) Ymmärrän myös että palautteen palautteet ovat osa sitä millä minut itseni tuomitaan, ymmärrettävästi. Ihmiset voivat sitten ihan arvioida haluavatko he antaa palautetta tämänlaiselle ihmiselle. Että maksaako vaivaa. Itse olen aina huutoetäisyyden päässä. Meno on raakaa mutta se antamani palautekaan ei ainakaan ole millään tavalla ennakkosensuroitua.
1: Saatan tosin joissain erikoistapauksissa torjua jonkun. Silloin syynä on yleensä eṕäargumentatiivinen onelinerfloodaus tai jokin vastaava. Jotain jonka epäloogisuuden tai argumenttien puutteen olen tuonut esiin. Ja jonka tekijä ei ole halunnut tehdä parannusta tässä asiassa. Olen siinä mielessä avoimesti elitistinen. Mielipide ei saa arvostusta vain sillä että sen sanoo ääneen. Ihminen ei persoonana saa kunnioitusta ennen kuin hän on kunnioitettava. Ihminen saa luottamusta vasta kun osoittautuu luotettavaksi. Nämä ovat poikkeuksia koska niiden määrä on vuosien nettihistoriani jälkeen laskettavissa kahden käden sormilla.

Blokkaaminen on aina osoitus siitä että on valmis sensuroimaan jotain jollain ehdoilla. Kommentointioikeuden poistaminen antaa kenties hieman kategorisemman oikeutuksen asiaan. Mutta ihmisten ja aiheiden tai näkökulmien tai tyylien torjuminen sanoo että minkälainen käytös tai minkälainen ihminen ansaitsee kommentointioikeuden kanssaan. Ja tämä on suoraan sidoksissa keskusteluoikeuteen.

Blo(n)kkaaminen on "kyökkipsykologisesti" oireellista.

Usein tentattaessa torjumisen syiksi selitykseksi annetaan "olki joka katkaisee kamelin selän". Tai siis tätä selitystä annetaan silloin kun hyvää selitystä ei ole. Pienestä asiasta annettu blokki kertookin usein hyvin paljon ihmisestä. ; Esimerkiksi ainut asia joka Martti Muukkosesta täytyy tietää on se että kun hän blokkasi minut, hän selitti asian siten että olin siinä hänen "kamelin selän katkaisseessa kommentissani" niin henkilöönkäyvä. Tämä on tärkeä huomio koska hänellä on valtava ego. Hän kestää erimielisyyksiä kunhan ne eivät kosketa hänen persoonaansa. Joka on, suoraan sanoen sellainen että hän on niitä ihmisiä jotka kirkkoherraksi päästyään kuvaavat haastatteluissa itse itseään nöyriksi, keskusteleviksi ja pohdiskelijoiksi. (Tälläiset ihmiset eivät koskaan ole sellaisia.) 

En esimerkiksi arvosta Aidon Avioliiton Susanna Koivulaa joka Uuden suomen puolella blokkasi minut. Hän kannattaa virallisesti sananvapautta. Kun hän kirjoitti blogiinsa siitä miten liika palautteenanto hänelle on sananvapauden vastaista, nostin kommenteissa esiin sen miten hän itse usutti Aidon Avioliiton taisteluhiiret kommentoimaan minulle kun olin blogannut Uuteen Suomeen aiheesta. Hän ei huomannut malkaa ja olkea silmässä vaan sananvapaudellisesti blokkasi minut. Olen pitänyt tätä häneltä äärimmäisen pikkumaisena tempauksena.

Otan tässä kuitenkin esiin hieman toisen tilanteen.

En ole laskenut Jukka Hankamäkeä "vihollisiini". Päin vastoin, olen jopa kunnioittanut miestä. Hän on virallsiesti oikein erityisen kova mielipiteenvapauden ystävä jne. Kannattaa omien sanojensa mukaan myös poliittisesti epäkorrektia viestintää. Kirjoitin hänen populismitekstistään kommentaarin eilen. Ei mielestäni mitenkään raaka. Tänään kun menin uuteen blogitekstiinsä kommentoimaan näen että ei ole estänyt kommentointia kategoriesti : Viestejä tulee tekstiin. Mutta minut on blonkattu.

Mikä siis on liikaa Hankamäen egolle? Tämä. Teksti, joka alkaa Hankamäen kehumisella, ja vain täydentää hänen populismikuvaansa. TÄMÄ on se kritiikin taso joka katkaisee dialogisesta filosofiasta kirjoja kirjoittaneen tyypin keskusteluyhteyden. Blokkaus on myös ilmiselvästi hyvin uusi.

Sillä kun Hankamäki kirjoitti voimaannuttamisesta ja tässä jopa aivan kysyi mikä voimaannuttaa ihmisiä kerroin että miekkailu voimaannuttaa minua. Vastaukseni oli "On jostain syystä voimaannuttavaa kun miekkailussa olet tekemässä hienoa tekniikkaa ja toinen potkii haaruksiin ja heittää lantioheitolla lattiaan. Ja tämä toinen on 160 senttinen nainen." Hän on toki kommentoinut tähänkin "On jostain syystä voimaannuttavaa huomata, että kyseinen "160-senttinen nainen" esitti minua kukoksi orrelle, joten potku taisi osua tuomariksi pyrkivän omiin muniin. Ota pois puusilmä. Naisväkivallan ihastelulla ja tuomaripelillä tätä matsia ei ratkaista." En itse toki kokenut palautettani "naisväkivallan ihailuksi". Aivan samoista syistä kuin en pidä ylipäätään kamppailu- ja itsepuolustuslajejen harrastamista väkivaltana.
1: Kommenttini oli itse asiassa suoraan liitoksissa Hankamäen omaan teemaan. Hankamäki korosti miten halveksituista ja miehekkäiksi koetuista asioista ei saisi voimaantua. Oma esimerkkini oli samanaikaisesti hämmentävä sekoitus "aggressiivista maskuliinisuutta" että "feminiinistä hakatuksi" tulemista. Ja Hankamäki toisinti palautteessaan sitä vähättely-tuomitsemisasennetta jonka jokainen itsepuolustuslajiaktiivi todennäköisesti jossain vaiheessa törmää. Eli Hankamäen palaute oli itse asiassa kukkoilua jossa hän esitti itseään tuomaripeliin. Ja teki sen juuri sellaisella tavalla jota hän tekstissään moitti. Missä toisen voimaantumisen aito kokemus dissataan halveeraamalla tämä voimaantumisen kohde.
2: On toki hämmentävää jos tietämäni todellinen 160 -senttinen tyttö todella tuntisi Hankamäen ja olisi sanonut hänelle jotain juuri tämänlaista. Teoriassa se on mahdollista. Historiallisia miekkailijoita on sen verran vähän että aktiivit ovat tunnistettavissa melko pienistä vihjeistä. Esimerkiksi minä käytännössä lähes varmasti tiedän kuka "Takkirauta" on yksityishenkilönä siksi että hän harrasti purjehdusta ja historianelävöitystä ja hänellä oli kokemusta Liechtenauer -tyylin miekkailusta. Ihme jos ei noilla taustatiedoilla olisi jäljellä hyvin pieni määrä mahdollisia tyyppejä...

Voimaannutus voi sen sijaan tulla siitä että kysymys ei ole siitä kuka olet vaan mitä osaat. Jos mielikuvien hento kykenee niin miksi en minäkin taipuisi viimeistään joskus? No, näitä asioita en voi kertoa koska minut on torjuttu. Toki teoriassa blokkaus voisi tulla myös tästä, mutta ajallisesti näyttää siltä että torjunta on tullut nimenomaan tuon blogitekstini kirjoittamisen jälkeen.

Ja olisi tuosta miekkailukommentista torjuminenkin hyvin hyvin pikkumaista ja kaikkea muuta kuin dialogista.) Lausuntoni nähtiin aika poliittisena vaikka se oli lähinnä tosiasia siitä mikä minua nyt jostain syystä sattuu voimaannuttamaan. ; Oikeat syyt voivat olla mitä tahansa. Itse epäilen sitä että addrenaliini on ylipäätään hauska asia. Ja satun olemaan (1) heteroseksuaali (2) sadomasokisti.. Mutta en ole tästä varma. Kokemuksestani olen varma, teorioista en.

En ole itse asiassa yleisesti ottaen sitä vastaan että minut tai joitakuita muita torjutan. Olen yleensä ajatellut niin että olen sen verran ärsyttävä ja rasittava että jos joku ei halua olla kanssani tekemisissä, se on ymmärrettävää. Joskus sensurismi nimittäin on ymmärrettävää. Mutta kun Hankamäen suhde sananvapauteen ja keskusteluun on kirjoihin ja kansiin painetusti "dialogiaa" ja "poliittista korrektiutta sietävää dialogia" kestävä, niin hän on kuin selibaattilupauksen antanut mutta silti kuoripoikia paneva stereotypioiden katolinen pappi. Arvot ja käytös ovat niin epäsynkassa että itkettää. Hankamäen herkkyyttä katsellessa ei voi sanoa muuta kuin että "Voi jonkun toisen Herran Jeesuksen kristuksen Perse (jonka tiukka mutta vähäläskinen jälki on väitetysti Torinon käärinliinasta havaittavissa)!"

Tämä. On. Internet.

Pasi Sillanpää kirjoitti blogiinsa tekstin siitä miten hän haluaa olla epäkorrekti. Tekstin sisältö on sen sorttista, että se tuo mieleen vertailukohtia menneisyyteen. Maailmaan ja aikaan jota ei enää ole mutta johon minut on vielä kasvatettu.

Tässä vanhassa maailmassa oli niin että jos joku kutsui itseään nöyräksi, laajasti elämänkokeneeksi ja viisaaksi neuvojaksi tai toisinajattelijaksi, hän ei ollut sitä. Aidosti nöyrä ei sano olevansa nöyrä, koska asian tiedostaminen saisi ylpistymään. Laajasti elämänkokenut viisas tietäisi että ihmiset eivät ohjaudu neuvomalla.

Ja toisinajatteluaan alleviivaavat ovat oikeasti erikoisuudentavoittelijoita jotka, noin karkeasti sanoen, yrittävät vain olla erilaisia salatakseen sen pikkuseikan ettei heillä ole aivoja. Useilla toisinajattelijoilla myös menevät sekaisin se, että ollaan jotain mieltä (opinionated) siitä että ollaan jotain ajattelijoita (thinkers). Ja usein toisinajattelijoilla on myös jokin marginaali-ideologia jonka ajatuksia he seuraavat hyvinkin kliseisesti niin että jos tietää heidän mielipiteistään olennaiset ja tietää mihin ideologiaan he ovat sidoksissa, voi arvata heidän muutkin näkemyksensä. Eli toisinajattelija on toisinajattelija vain jos unohdetaan sanaparista toisinajattelu sekä sana "toisin" että "ajattelu".

Nykyaikana epäkorrektius on vastaava asia.

Ne jotka korostavat olevansa epäkorrekteja noudattavat hämmentävän kliseisiä ja perinteisiä arvoja. Heillä on kuppikuntia joissa voivat jakaa mielipiteitään keskenään. Ja tässä kontekstissa häiriö ja tätä konsensusta hämmentävä kommentoija on sananvapauden este. Kuin Pasi Sillanpään herrakerho, joka päättää naisista että "Ei oteta, koska sen jälkeen emme enää voi puhua vapaasti."

Tämä taho korostaa olevansa jokin hovinarrin jatke. Pasi Sillanpään tapaan sanoo "Poliittinen epäkorrektius on keino kanavoida mielipiteitä. Se on ikiaikainen keino nostaa naurunalaiseksi vallitsevia uskomuksia ja käsityksiä oikeasta ja väärästä. Hovinarreista alkaen yhteiskunnan valtaa pitäville henkilöille ja ryhmille on esitetty asioita sarkastisesti, kärjistäen ja väännellen. Kärjistämällä ja vääntelemällä ihmiset ovat saaneet paksunahkaiset päättäjät hermostumaan tai vähintäänkin epävarmoiksi. Itsestäänselvyydet on haastettu ja monta itsestäänselvyyttä on murskattu. Murskaamisen kautta on syntynyt entistä parempaa." Ja huolena on se, että "Itse näen, että värikkään kielen kieltäminen ja vahvan retoriikan hylkiminen johtaa entistä suurempaan vastakkainasetteluun. Kun mitään ei saa sanoa, viha kanavoituu ja kapseloituu pieniin ryhmiin ja vihan poistaminen epäonnistuu."

Näissä epäkorrektien puheissa onkin aina tämänlainen hämmentävä jännite. Omia kuppikuntia suojellaan epämiellyttäviltä mielipiteiltä. Omaa ryhmää suojataan kun taas erimielisten tulee kestää kaikenlaista. Nykyajan epäkorrektius onkin usein malliltaan  sellaista että ihminen haluaa haukkua muita mutta hänen omia käsityksiään ei saa kyseenalaistaa. Näin sitä koetaan että vastapuolen moittiminen on hyvä silloin kun moititaan vaikka suvaitsevaiston ajamia asioita. Mutta sitten jos erimielisyyttä esitetään provokatiivisesti omasta mielestä vääristä asioista niin "esimerkiksi puhuminen miesten ja naisten polkupyöristä on historiallinen vääryys, joka vihdoin pitää korjata. Olen pahoillani, mutta edelleenkin pidän tuota keskustelua miesten ja naisten polkupyöristä esimerkkinä siitä, että vain itsetarkoituksellisesti etsitään epäkohtia." Aivan kuin jako miesten ja naisten polkupyöriin ei olisi kulttuurinen konventio jota on opetettu itsestäänselvyytenä.

Onkin hämmentävää elää maailmassa jossa virallisesti kannatetaan niin voimakkaasti epäkorrektiutta. Mutta jossa kuitenkin ollaan sellaisia että kritiikin saaminen muuttuu vainoamiseksi. Esimerkiksi jos sanoo jotain homovastaista ja saa siitä ärhäköitä kommentteja, tätä ei nähdä epäkorrektiutena vaan vainona. Se on aina yhtä söpöä kun joku kirjoittaa nettiin laajalevikkisen lehden suuresti luetun uutisotsikon alle kommentoiden, että hänellä ei ole sananvapautta. (Esimerkiksi kaikista niistä maahanmuuttokriittisistä kommenteista olemassa ovat ilmeisesti vain ne jotka haastetaan oikeuteen..)

Mutta tämä tietenkin sopii maailmaan jossa tilanne on se että kun omaa mieltä olevat ovat oppositiossa, niin silloin pitää olla poliittisesti epäkorrekti ja valtaa vastaan. Mutta sitten kun ei olla, niin ei saa kritisoida ja olla torppaamassa ahkeraa tekemistä. Koska vaaleissa se paljon puhuttu Kansa on puhunut, pulinat pois. Kansa ei äänestä väärin. Äänestivät valtaan nykyisen hallituksen ja aiemmat. Ja ne on kyllä haukuttu.

Tämä ei ole mitään yllättävää.

Hikipedian ylläpitäjänä olenkin tottunut siihen että toimintaamme ovat moittineet ennen kaikkea (1) lestadiolaiset ja (2) toisaalta juuri omaa poliittista epäkorrektiuttaan alleviivaavat tahot, kuten kansallismieliset maahanmuuttokriitikot. Heidän puolellaan tulee lausuntoja joiden mukaan parodia-artkkeli Marco de Witistä ei kuulu siihen mitä hikipedia on projektina. (Which is golden.) Eihän heille voi opettaa muuta kuin sen, että jos Simo Häyhä -juttu on liian provokatiivinen joidenkin makuun ja se pitäisi sensuroida tai jopa poistaa, niin kirjoitamme tilalle pahemman mustasta kuolemasta ja venäläisiltä poskeen ottamisesta.

Tämä mielestäni demonstoi sitä mitkä tahot eivät salli itselleen vitsailua. Saatan esimerkiksi mainita että Antti Tuisku on naureskellut itsestään tehdylle hikipedia -artikkelille mediassa. Ja Henry Laasanen on ottanut osaa itseensä kohdistuneiden vitsien keksimisessä ja tekemisessä. Tämä kertoo siitä että heillä on harvinaislaatuisen terve sietokyky. Itseen kohdistuvat erimielisyydet, provokatiiviset verbaali-iskut ja vastaavat mittaavat aidosti sitä miten hyvin ihminen kestää ja arvostaa.

Älkää ymmärtäkö tätä väärin (ymmärtäkää tämä oikein).

Näen että kuppikunnilla on suuri rooli kun puhutaan mielipiteiden kokonaiskirjosta. Kritiikki voidaan esittää argumentatiivisesti mutta ainakin osa siitä koetaan myös sosiaalisena ja emotionaalisena paineena. Ja tämä vaikuttaa jokaiseen ei-sosiopaattiin ja ei-psykopaattiin käytöstä ohjaavasti. On tavallaan tervettä jos se naisen läsnäolo todella tukkisi suita. Niitä omia räväköitä mielipiteitä kun ymmärrettäisiin jollain tavalla hävetä. Tai ymmärretään vähintään että räväköille mielipiteille on olemassa konteksti. Koko elämä ei ehkä ole yksi suuri narrin showesitys eivätkä myöskään kaikki ihmiset ole narreja. Minun on vaikeaa ymmärtää miten kansainvälistä politiikkaa tekemään pyrkivät hahmot jotka pitävät kunnianosoituksena sitä että eivät harrasta kohteliaisuutta. ("I do not do politeness.")

Lisäksi olen mielestäni samoinajattelija. Usein minua moititaan oudoksi. Mutta mielestäni olen aivan normaali. Toki minulla on jonkinlainen luonnehäiriö joka tekee minusta ärsyttävän. Kuten kanssani uskontoasioista vääntänyt kristitty Sami Liedes on minusta sanonut, hän ei usko että minä olisin järjestämässä kenenkään lynkkajaisia. Mutta sen sijaan olen uskottavasti itse lynkkausjonossa pääsisipä hirmuvaltaan suunnilleen mikä tahansa suuntaus. Tämä on mielestäni kohteliaasti, kenties jopa tarpeettoman kohteliaasti, sanottu. Mutta toisaalta tästä voi sanoa sen verran että jos minun asenteella ja aatemaailmalla oltaisiin eletty menneisyydessä niin olisin esimerkiksi ranskan vallankumouksessa ollut todennäköisimmin Girondisti. Heistä ei tykätty. He olivat periaatteessa kuninkaanvaltaa vastaan mutta heidät tappoi kuitenkin vallankumoukselliset.

Tähän liittyen minulla on vaihtelevan kohtelias tapa poltella siltoja takaani, edestäni ja joskus jopa altani. Tästä on ollut seurauksia. (Esimerkiksi hikipedian ylläpitäjänä olen ollut tilanteessa jossa vähemmistövaltuutettu on lähettänyt kollektiivillemme ukaasia sakoista jotka koskevat tekstiä jota en ole kirjoittanut tai edes lukenut.) Yleensä en tässä kohden ole kuitenkaan sanonut että tämä johtuisi siitä että minua vainottaisiin. Pelkkä vastuuseen tai vaikeuksiin joutuminen ei ole vainoa. Kritiikki on sananvapautta eikä sensuuria. Turhat mielipiteet naisten- ja miesten polkupyöristä ovat mielipiteitä. Valitan vasta kun tämä menee kohtuuttomuuksiin kuten työpaikan alta soittamiseen tai väkivallalla uhkailuun. Sillä minä en ole mikään munaton ruikuttava pelle joka leikkii jotain pikku provokaattoria ja sitten itkee kun veri vuotaa nenästä jota sieltä on omin pikku toimin kaiveltu. (Ja voi että olenkin sitä sieltä kaivellut.)

Lisäksi tietenkin on hyvä ottaa esille jos ylilyöntejä tulee. Sillä jos vihollinen suuttuu narriudesta ja ylilyä, on tämä ylilyönti hyvä napata talteen ja jakaa mahdollisimman monelle. Ei sensuroiden vaan nimenomaan jakaen mahdollisimman laajalle jotta mahdollisimman moni näkee ja voi päätellä minkälaisia ihmisiä nämä ylilyöjät ovat. Tämäkään ei ole sensuuria vaan maksimaalista sananvapautusta.

Vihjaan vielä senkin verran että on turhaa pitää itseään provokaattorina ja epäkorrektina vain siksi että sanoo jotain joka ärsyttää jotakuta. Netti on täynnä aivan kaikesta pahastujia. (Toisissa ideologioissa, kuten maahanmuutokriittisissä tätä hienohelmaisuutta jossa uhriutuminen ei ole sidoksissa vastapuolen hirviömäiseen väkivallan uhkaan ja vastaavaan vaan siihen että ollaan itse kovin herkkänahkaisia ja pahastutaan siitä että jollakulla on väärä lakialoite politiikassa ja maassa on asioita jotka ärsyttävät häntä itseään. Liity kuule kerhoon. Ainiin, teillähän onkin se toisinajattelijoiden kliseitätoisteleva kuppikuntakerho jo. Unohtakaa että sanoin mitään!) Täällä on myös trolleja jotka tekopahastuvat ties mistä ja tekevät ties mitä muuta. (Uskokaa miestä joka on kirjoittanut suuren osan vauvafoorumin sisällöstä!) Te ette teknisesti ottaen ole mitään ainutlaatuisia lumihiutaleita. Tämä. On. Internet.

Neutraliteetti-illuusion hokeminen on ei-neutraalia

Piispa Häkkinen on usein korostanut sitä, miten neutraalius on illuusio. Ja miten ympäristö jossa uskonnollisten ja ateististen hahmojen ja symbolien levittely siivotaan ympäristöstä ei ole neutraalia vaan uskonnottomien ylivaltaa.

Ja tämä näkemys näyttää kattavan laajasti kirkon muutakin viestintää. Esimerkiksi Kotimaassa on korostettu neutraliteettia tavalla joka vaalii tietynlaatuista relativismia. "Empiirinen, käsitteellinen ja filosofinen näkökulma vahvistavat osaltaan sen, että katsomuksellisesti neutraalia maaperää ei ole olemassakaan. Yksinkertaisesti kiteytettynä: kaikki vaihtoehdot ovat vaihtoehtoja ja jokainen näkökulma on näkökulma jostakin käsin."

Se esittelee periaatteet mahtipontisesti. Ja mahtipontisella tarkoitan tässä yhteydessä sitä että lausumat ovat yleisiä (general) eivätkä tiettyjä (particular). Toisin sanoen ne eivät käsittele vain naturalismia vaan pikemminkin kaikkea ja naturalismi on vain yksi esimerkki.

"Empiirisestä näkökulmasta katsoen voi perustellusti todeta, että syntyvät, kasvavat ja kehittyvät lapset eivät ole katsomustensa tai arvojensa suhteen omalakisia ja riippumattomia yksilöitä. Kukaan ei synny tyhjiöön eikä kasva tyhjiössä. Jokainen lapsi syntyy tiettyyn maailmaan, kulttuuriin ja lähiympäristöön. Ne antavat sisällön ja kasvualustan myös yksilön katsomukselliselle identiteetille. Erilaiset ympäristöt antavat erilaisia aineksia ja vaihtoehtoja."

"Käsitteellisestä näkökulmasta tarkasteltuna voidaan puolestaan todeta, että niin katsomukselliset ajatteluperinteet kuin tieteelliset teoriatkin perustuvat aina joidenkin tiettyjen käsitteiden varassa toimimiseen. Erilaiset käsitejärjestelmät muodostavat siten keskenään vaihtoehtoisia tapoja jäsentää havaintojamme, ajatteluamme ja toimintaamme."

"Filosofian kannalta jokainen katsomus perustuu väistämättä joillekin olemassaolon perimmäistä luonnetta koskeville oletuksille. Nämä oletukset voivat olla alkuperältään esimerkiksi luonnontieteellisiä, filosofisia, teologisia tai niitä yhdisteleviä. Lähteestään täysin riippumatta kaikki katsomukset ovat joka tapauksessa luonteeltaan keskenään vaihtoehtoisia tai toisiaan täydentäviä olemassaoloa koskevia yleisiä oletuksia."

En itse luota tähän periaatteeseen.

Kuitenkin tässä ongelmana on se, että tätä neutraliteetti-illuusiota käsitellään kuin se olisi itsessään jokin joka on neutraalilla maaperällä. Tässä suhteessa se muistuttaa Agrippan trilemmaa. Agrippan trilemmassa on kysymys juuri siitä että mikä tahansa tiedon taustalla oleva ehdottomuus voidaan poistaa. (Tässä mielessä yhteys relativismiin on kaikkea muuta kuin satunnainen.) Siinä tietoa on joko sellainen jossa on jokin tyhjä ja todistamaton premissi, tai sitten premissit tukevat toisiaan mutta niitä on ääretön määrä tai sitten premissejä on äärellinen määrä ja ne kaikki ovat todistettuja mutta ne ovat kehäpäätelmässä.  Tämä kaikki on hyvin vakuuttavaa ; Ongelmana tässä vain on se, että onko Agrippan trilemma itsessään sellaista tietoa joka ei ole näiden ehtojen mukainen. Jos on, syntyy paradoksi koska Agrippan trilemma itse todistaa että sen sisällä oleva kolmikko ei ole kaikki. Jos ei, se ei olekaan niin kaikentodistava.

Tässä kohden voidaan nähdä olevan jopa kaikuja vanhasta humanistit vs. luonnontieteilijät -kiistoista. Ja olen aivan yhtä vähän vakuuttunut neutraliteettiargumenteista kuin olen vakuuttunut relativismista. (Eli en juurikaan. Niiden kritiikissä tunnutaan vaalivan tieteenä loogisen positivismin ihanteita ja ne tuntuvat ohittavan kaiken relevantin naturalistisen tieteenfilosofian. Naturalismikritiikki jota näkee olisi kiinnostavaa jos olisin aikaani seuraava ihminen joka olisi kuollut jotain sata vuotta sitten..) Olenkin jopa moittinut neutraliteettiuspuheita. Joskin on sanottava että neutraliteetti ei ole se sana jota haen, vaan se on reiluus. (Toisaalta en ole myöskään sekulaari.)

Mutta filosofiassa tunnetaan muitakin tapoja kuin omien premissien kautta lähestyminen.

Jos otetaankin neutraliteetti-illuusio esiin voidaan sanoa että kirkon viestinnässä neutraliteettiargumentaatio esiintyy hyvin tietynlaisissa tilanteissa. Ja että sitä käytetään domeenispesifillä tavalla. Toisin sanoen argumenttia käytetään käytännössä vain yhdessä kontekstissa. Ja muualla missä sitä voitaisiin soveltaa sitä ei sovelleta. Arkielämässä tämänlaista käytöstä kutsutaan esimerkiksi kaksoisstandardiksi.
1: Domeenispesifisyyden kaltaisia konsepteja tarvitaankin kun Häkkinen yhtäällä korostaa lapsen oikeutta omaan uskontoonsa ja arvostaa sitä että uskontoa ei sensuroida, mutta sitten samalla hän on kauhuissaan kun moni kannattaa "pakanauskontoja" ja niitä kerrotaan myös kouluissa. "Pakanuus" on melko epäkohtelias nimitys. Ja kun Häkkisen valitusta vertaa Vapaa-ajattelijoiden vastaaviin syntyy huvitusta. Etenkin kun tajuaa että Häkkinen ei pidä vapaa-ajattelijoista.

Toisaalta jos uskoo neutraaliusteorian olevan totta on selvää että myös sitä käytetään jostain näkökulmasta ja että tämä voi pitää sisällään ylivaltaa. Näin ollen neutraaliusperiaate iskeekin jo ensimmäisen kerran sen käyttäjien nilkkaan. Kun Häkkinen käyttää termiä hän ei voi vain analysoida vaan hän nimenomaan tekee sillä arvostelmia tietystä näkökulmasta. Kaiken lisäksi hän ei toki tee tätä tiettyä näkökulmaa kovin reilusti. (Joka on itselleni oleellista.)

Jostain syystä keskustelu näissä tilanteissa on se, että kun kirkko viestii ja käyttää neutraaliusperiaatetta, hyökkäyksen kohde on aina sekularismi ja ateismi. Jostain syystä "naturalisteja" ja "skientistejä" ei nähdä jonain kiinnostavana näkökulmana vaan jonain joka on ehdottomasti väärässä. Lisäksi se käyttää valtaa. Kuten Häkkinen kuvaa "uskonnottomien ylivaltaa".

Mutta jos neutraliteettius on harha ja sen automaattinen seuraus on se, että ilman poliittista julkisen tilan uskonnollisuutta vallalla on uskonnottomien ylivalta, niin sen pitäisi tarkoittaa sitä että jos uskonnolliset symbolit ovat käytössä niin kyseessä olisi kristittyjen ylivalta. Neutraliteettiharhassa käytetyt johtopäätökset ovat usein tiukkoja ja koska teoria nojaa yleisperiaatteisiin (general) ne koskevat myös kristinuskoa.

Mutta näin ei käy. Kun kirkko puhuu omasta toiminnastaan, se päinvastoin toimii kuin neutraliteetti olisi mahdollista. Saamme kuulla miten kirkossa on seinät leveällä ja kynnys matalalla. (Muutenkin kuin siten että kirkot ovat usein vallankäytöllisiksi symboleiksi nähtävällä tasolla mahtipontisia rakennuksia. Eivät vain rakennuksena ja rakennuksen valtasymbolisesti vaan myös jotenkin abstraktimmin symbolisesti.) Tässä tilanteessa korostetaan miten kirkko kuuntelee kaikkia ja on tasapuolinen. Kaikki saavat jopa vaikuttaa asioihin kirkon sisällä. Tässä tilanteessa ei katsota sopivaksi huomauttaa että homoseksuaali maksaa täsmälleen saman kirkollisveron mutta ei saa mitenkään missään olosuhteissa samoja palveluja, esimerkiksi häitä. (Toki sama koskee valtion verotustakin mutta tosiasiassa lapseton ei saa samoja lapsilisiä, mutta valtio ei mitenkään päätä että joku nyt ei saa lapsilisää jos lapseton sitten muuttaa mieltään tai muuten tulee hankkineeksi lapsen.) Kirkkoa pidetään neutraalina.

Tällöin kirkon viestinnän keskiössä korostetaan jopa sitä että tosiasiallinen ongelmat ovat ei-neutraaliudessa. Siinä miten vanhoilliset tai liberaalit ovat tiukkapipoisia ja haluavat toimia ei-neutraalisti. Kirkossa mongertavat neutraliteetista hymistelevät leppoistot sitten vaan antavat koviten metelöivien käyttää valtaansa koska heidän torjumisensa olisi suvaitsemattomuuden suvaitsemattomuutta. Kirkko siis toimii kuin neutraali näkökulma olisi olemassa.

Melko irvokkaaksi tilanne meneekin sitten jos katsoo toimintoja muuten. Teemu Laajasalo pykäsi kirkon tiloihin mahdollisuutta jossa uskovaiset voisivat syödä yhdessä ateistejen kanssa. Tässä hankkeessa oli vahva neutraaliutta korostava argumentisto. Laajasalo selitti että kaikki ihmiset syövät. Ja muutenkin tilanne oli se, että tämänlainen olisi aivan neutraalia. Mikä ei tietenkään ole mahdollista jos neutraliteetti todella on illuusio kuten kirkon virallinen viestintä toisessa yhteydessä muistaa.

Jostain syystä neutraalius-illuusio -argumenttia käytetään ei-neutraalisti. Jos uskonnottomien systeemit ovat poliittisessa ilmapiirissä niin silloin kyse on uskonnottomien ylivallasta. Mutta jos uskovaisten symbolit ovat ja vaikuttavat kaikessa, kyseessä on neutraalius ja asiantila jonka kritisoiminen ja ei-neutraalina pitäminen on häijyyttä ja militanttiutta. Tai kuten Laajasalo asian ilmaisee. Aina kun kirkosta löytyy ei-neutraaliutta ja vallankäyttöä kyseessä on "kirkon kasvojen anastaminen". Joka ei saa herättää ihmetystä että miten eettinen voi olla laitos jonka kasvot on niin helppo varastaa että näyttää siltä että se houkuttelee vallan väärinkäyttäjiä kuin lasten leikkipuiston pusikot pedofiilejä.

Huvittavaksi tilanteen tietenkin tekee se, että Teemu Laajasalo itse on tullut tunnetuksi siitä että hän haukkuu ateisteja ja uskonnottomia aina kun voi ja niin häijysti kuin voi. Haluaisin itse tietää miten olisi mahdollista että minua kohdattaisiin jotenkin tasapuolisesti kirkon symboleiden alla kirkon hallitsemissa tilanteissa ja kontekstissa jossa projektia johtaa tyyppi jonka mielestä ateistit ovat "trolleja". Kaiken takana on aina trollaus, ja Laajasalolla on tähän liittyen myös valta määrittää maassa jossa on uskonnonvapaus että mikä on oikea ja väärä syy erota kirkosta. "Väärä syy on Eroakirkosta tiedotetrollauksen vuoksi - Jeesuksen lampaasta tamperelaisten ateistien lampaaksi."

Minun on suhteellisen vaikeaa uskoa että tämänlainen tilanne on neutraali tai reilu. Tai että sitä ei tehdä ketunhäntä kainalossa. Ja vaikka ei olisikaan niin miten voisimme luottaa ihmisiin joilla on tuollainen historia? Että naivisti vaan mennä ja luottaa. Miten Laajasalo voi vaatia tai odottaa keneltäkään tämänlaista luottamusta ja heittäytymistä?
1: Minun on helpompi uskoa Teemu Laajasalon tukevan kansankaatajia ja Pirkko Jalovaaroja. Minun on hyvin vaikeaa ymmärtää miten hän ei muka tiennyt minkälainen ihmemanaaja nainen oli. Minäkin tiesin. Yhtä vaikeaa minun on tosin ymmärtää miten kirkon tutkimuskeskus ei pitänyt kreationismia tutkimisen arvoisena kun he eivät uskoneet sitä olevan välttämättä yhtään Suomessa. (Believe me, tästä asiasta heiltä kyseltiin!) Heille Korkeasaaressa tehty tutkimus jossa noin kolmasosa heitti kreationistissävytteisiä asioita oli yllätys. En ymmärrä mitä tehdään laitoksella joka ei huomaa tuota pienempiä asioita.

Että miksi eivät suoraan tunnusta että koska neutraliteetti on aina harha ja sellaisen esittäjät ajavat jonkin ideaalin ylivaltaa, että kirkko tässä nyt vaan haluaa itse harrastaa vähän sellaista? Koska tosiasiassa neutraalius-illuusioon ei luota edes Häkkinen. Hänestä esimerkiksi lapsen oikeus uskontoon ei ole mielipidekysymys vaan ehdottomuus. Joka näkyy siitä miten hän selittää että lasten kastamatta jättäminen on lapsen heitteellejättö.

TL:DR

Ensin en uskonut neutraliteetti-illuusioon. Mutta sitten huomasin että kirkon oma viestintä on paras esimerkki siitä milloin sillä kenties onkin jotain sovelluspohjaa. Kirkko ei ole neutraali eikä reilu. Neutraliteetti-illuusiosta puhuminen kattaa valtaosan kirkollisten reagoinneista ja kommenteista jotka koskevat uskonnottomia. Ja niissä näkökulma on aina se, että uskonnotomilla on ylivaltaa. Kirkko ei sen sijaan koskaan näyttäydy vallankäyttäjänä omissa teksteissään. Päinvastoin, se on neutraali jopa silloin kun se ei ole.

Pata kattila soimaa, kaksoisstandardi molemmissa

Jussi Halla-aho esitti että "Kun humanitaarisin perustein Suomeen tullut somali tappoi kirveellä kaksi täysin viatonta ihmistä Oulussa tai kun humanitaarisin perustein Suomeen tullut afgaani raiskasi ja poltti tyttöystävänsä elävältä Porissa tai kun kaksi humanitaarisin perustein Suomeen tullutta irakilaista ryösti ja tappoi viattoman ihmisen Kajaanissa, ei näkynyt pääkirjoituksia eikä muistokulkueita." Hän jatkoi "Kun turvapaikanhakijat raiskaavat, ahdistelevat tai pahoinpitelevät ihmisiä, vallitsee humiseva hiljaisuus. Korkeintaan mutistaan jotain yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta ja varoitetaan tekemästä yleistyksiä."

Halla-aho on kuitenkin väärässä. Esimerkiksi Oulussa kirvessurmista oli lehdistössä ja se synnytti kynttiläkulkuetta ja muuta vastaavaa tapahtumaa. Jopa minun tietämiäni "suvakkeja" on päätynyt kulkueeseen. (Itse asiassa tuolle linkissä olevalle videolle asti.) Kaikki Halla-ahon mainitsemat tapaukset ovat itse asiassa saaneet lehdissä näkyvyyttä. Ja itse asiassa jos lehdistö ei niistä olisi kertoillut olisi Halla-ahon oman facebookin uutisointilinkkilistat nykyistä huomattavasti köyhempiä - ja varsinkin heikommin dokumentoituja. On erikoista väittää että ei uutisoida tai pidetä kulkueita kun niitä pidetään. (Kannattaisi vaikka ensin nyt katsoa googlesta ennen kuin sanoo että jotain ei ole olemassa!)

Toki on käytännössä selvää että Halla-aho ei näe heitä "suvakkeina" koska he olivat tuossa kulkueessa. Mieleen tuleekin se, miten moni maahanmuuttokriitikko ei tunne vanhustenhoitoa koskevia konsertteja tai keräyksiä. Suvakit tuntuvat tuntevan ja jopa ottavan niihin osaa. (Maahanmuuttokriitikko ei selvästi auta mummoja kun ei seuraa aihetta, miten muka voisi auttaa kun se vaatisi sen että tietää niitä hyväntekeväisyyspuuhia. Jos on kiinnostunut vain jostain aiheesta ja seuraa sitä ei pidä ihmetellä jos törmää vain siihen liittyviin asioihin. Muut aiheet eivät lakkaa olemasta olemassa. Se vaan kertoo että "en tiedä" -tyypillä on asennevamma ja monomania.)

Olen tosin hieman hämmästynyt siitä että Halla-aho tekee näin. Sillä voidaan sanoa että hänen oma kirjoitushistoriansa on sen laatuinen että niissä on otettu yksittäistapauksia ja niistä on yleistetty. Toisin sanoen jos "suvakilla" on tässä jokin kaksoisstandardi, niin olisi sellainen Halla-aholla itselläänkin. ; Vielä erikoisemmaksi tilanne menee jos sitä laajennetaan MV -lehden maailmaan. Se kun on levittänyt varsin pienellä tai jopa tätä olemattomammalla faktantarkistuksella. Ja teemat ovat olleet yleisesti että niistä yksittäistapauksista olisi nimenomaan syytä yleistää.

Halla-ahon ei siis kenties pitäisi valittaa siitä että tästä yhdestä tapauksesta pahastutaan vaan vaatia laajaa pahastumista muistakin aiheista. Mutta näyttää että hän haluaa hillitä juuri tätä SVL -kohua. Ja jatkaa silti vanhalla linjallaan jossa tietyt asiat maahanmuuttajista nimenomaan voitaisiin yleistää..

Toisaalta on varsin selvää että tästä yhdestä kuolemantapauksesta on yleistetty ryhmään. "Suvakit" kun katsovat sitä että onko maahanmuuttaja teloittanut ideologisesti allahia huutaen vai ryöstömurhannut. Ja onko SVL:n pahoinpitely - potkiminen on sentään on fakta eikä mielipideasia - tapahtunut ideologisessa kontekstissa vai ei.

Kaiken kaikkiaan tällä ei tietenkään ole väliä koska ihmiset saavat Suomessa kiinnostua ja välittää niistä asioista mistä välittävät. Valtio ei aiheen perusteella määrää mihin laillisiin ja ei-väkivaltaisiin mielenosoituksiin saa ottaa osaa ja mihin ei. ; Emme elä maailmassa jossa suhteellisuudentaju tai sisäinen koherenttius kiinnostaisi. Nykymaailmassa epäloogisuudella on väliä jos ja vain jos se on vastapuolen toiminnassa.

Se pieni ero

Richard Keenan, jäi kiinni pedofiliasta. Hän on toiminut vastuullisissa tehtävissä, esimerkiksi Ohion pormestarina. Jos hän olisi ollut islaminuskoinen, asiaa olisi varmasti revitelty maahanmuuttokriittisillä sivustoilla. Koska silloin asia nähtäisiin islaminuskoisten syynä. Nyt häntä sitten reviteltiin hieman erilaisessa kontekstissa. Haluttiin nähdä yhteys hänen kristittyytensä ja pedofilian lähelle.

Ja onhan siinä toki jotain kummallista koska Keenan on monesti korostanut sitä, miten hän on kristitty "I’m a Christian" ja että tämä tarkoittaa sitä että teot puhuvat enemmän kuin suu; "Dedicating my life to Jesus has changed my life. Don’t preach it, but live it." Kaksoisstandardeissa eläminen on kuitenkin aivan validi vaihtoehto ihmisten parissa.

Kun katsotaan Keenanin selityksiä, näkee miten hän ei oikeuta tekoaan kristillisyydellä. Hänen pääargumenttinsa on se, että hän selittää tapahtumaa syyttämällä uhriaan. Nelivuotiasta kutsutaan Keenanin puheissa termillä halukas. Ja tapahtuma on muutenkin lasten vika, koska itsepä viettelivät. "...blamed the child for initiating the sex acts and described her as a “willing participant.”"

Kristillisyys taas näkyy hänen puheissaan enemmän jonain jota pitäisi katsoa lieventävänä asianhaarana. Eli häntä tulisi rangaista lievemmin koska hän on muuten hyvä ihminen. (Jos olisin häijy, voisin puhua siitä miten mielenvikaisuutta käytetään usein lieventävänä asianhaarana. Mutta tätä ei kannata ehkä tässä yhteydessä alleviivata liikaa...)

Keenan on siis henkilö joka ei kykene kantamaan vastuutaan eikä pysty myöntämään edes itselleen tekojensa pahuutta ja ennen kaikkea omaa aktiivista suhdettaan niihin. Ja tämä ei tee hänestä "tavallista kristittyä" vaan "tavallisen ihmisen". Hänen tekosensa sitten taas noin muuten eivät ole yhtä terveitä kuin tämä kiemurtelu ongelmatilanteissa...

Perussuomalaisten omituinen spesifisyys ; Eli miten käsitellä ideoita ja kritiikkiä?

Saku Timonen kirjoitti siitä, miten Perussuomalaisilla ei ole sisältöä. "Sampo Terho mainitsi perussuomalaisen ideologian selittämättä sitä mitenkään. Ei sitä ole kukaan muukaan koskaan selittänyt." Moitteen takana on melko tunnettu ajatus siitä että populismissa enemmänkin kerätään ääniä eikä ratkota ongelmia. Tässä mielessä politiikka on toki aina paininut sen kanssa, että päästetäänkö järkevimmät vai suosituimmat valtaan. Politiikka on viime vuosina korostanut melko vahvasti ajatusta valittavuudesta (eligibility). Eli siitä että ei riitä, että ehdokas on hyvä. Hänen täytyy olla "voittamispotentiaalinen".

Tämä populistisuus näkyy sitten erilaisissa ristiriidoissa. "Perussuomalaiset pystyvät tosiaan samanaikaisesti vaatimaan vahvan ja haastamattoman puheenjohtajansa suulla kansanäänestyksiä, koska kyllä kansa tietää. He ovat hallituksessa tekemässä ennenkuulumattomia leikkauksia työttömyystukiin ja heikentämässä työntekijöiden asemaa. Samalla he julistavat, että työttömien ja työntekijöiden kurittamisen pitää loppua. EU on aina ollut heidän mielestään liian vahva ja rajoittava, joten siitä on päästävä eroon. EU on kuitenkin liian heikko vastustamaan muslimien maahanmuuttoa, vaikka eilen Terhon mielestä EU oli vahva linnake maahanmuuttajia vastaan. He vastustavat islaminuskoisten turvapaikahakijoiden tulemista maahan, koska islam vihaa homoja. Samalla he vastustavat kiihkeästi homoseksuaalien oikeutta avioliittoon raamatunvastaisena. He vaativat ehdottomasti lapselle oikeutta isään ja äitiin, mutta ovat hallituksen turvapaikkapolitiikan pääarkkitehteina tehneet perheenyhdostämisen käytännössä mahdottomaksi."

Tämä tarkoittaa sitä että perussuomalaisten argumentit ovat domeenispesifejä. Yhden asian perustelu ei ole hyväksyttävissä toisaalla. Ja tämä johtaa kaksoisstandardeihin. Eri tilanteissa käytetään perustana erilaisia lähtökohtia.

Tässä kohden onkin mietittävä mitä tämä sitten tarkoittaa. Kenties paras apu on jokseenkin ivallisessa kirjassa. Schopenhauerin kirja "Taito olla ja pysyä oikeassa: Eristinen dialektiikka." käsittelee sitä miten voidaan voittaa väittelyitä riippumatta siitä onko oma näkemys tosi vai ei. Tämä ei tarkoita että keinoja voisi käyttää vain jos harjoittaa epätotuuksien puolustamista. Schopenhauerin kirja enemmänkin alleviivaa sitä, että käytännön väännöissä sekä toden että epätoden puolustaja väittelevät ja kaikki käyttävät tämänlaisia temppuja saavuttaakseen paremman aseman.
1: Näkemys on mielestäni hyvä pseudotieteisiin. Monesti pseudotieteitä pidetään tyhminä. Kuitenkin itse asiassa monesti pseudotieteet ovat hyvinkin pedanttisesti jäsennettyjä. Niissa annetaan usein paras mahdollinen case sille omalle asialle. Ja sitten tämän punnitsemisen jälkeen lopputulos jää silti köykäiseksi.

Tässä hän mainitsee sen, että on tosiaan järkevää punnita vastapuolen argumentteja hänen omia ehtojaan vastaan. Vaikka itse ei hyväksyisi vastapuolen premissejä niin logiikka on kuitenkin raaka isäntä ; Epätosista premisseistä voi validilla logiikalla saada epätosia johtopäätöksiä. Mutta tosista premisseistä ei saa epätosia johtopäätöksiä muuta kuin virheellisellä logiikalla. Eli jos logiikka on moitteeton ja johtopäätös on epätosi, olisi tartuttava siihen mikä premissistössä on vikana. Näin argumentin kääntäminen on kätevää.

Tällöin rakennetaan analogioita. Nähdään että asiassa1 on jotain hyvin samanlaista asian2 kanssa. Ja näin niitä voidaan käsitellä yhtenä ja samana. Jos haluaa kritisoida vastapuolta, päätyy Schopenhauerin mukaan helposti tekemään yleistyksiä. Eli vastapuolen ehdoja tarkastellaan mahdollisimman laajassa yhteydessä.

Tältä kritiikiltä suojautumiseksi on sitten pilkottava käsitteitä pienemmäksi. Koska muuten kaksoisstandardi pakottaisi muuttamaan taustapremissejä. Ja tähän ollaan yleensä melko haluttomia. Siksi onkin selitettävä miksi asia1 on jotenkin perustaltaan eri asia kuin asia2. Näin esimerkiksi oikeus isään ja äitiin ei olisikaan universaali ihmisoikeus vaan jotain joka koskisi vain suomalaisten lapsia. Islamistien homovihamielisyys voidaan nähdä väkivaltaisena tai muuten erilaisena ja siksi vertailu ei ole asiallista. Näin oman näkemyksen sisältö fragmentarisoituu ja muuttuu vähemmän yleispäteväksi. Argumentit menettävät tällöin toki vaikuttavuuttaan ja vaikuttamisen laajuttaan. Toisaalta ainut toinen keino selvitä tämänlaisista kritiikeistä olisi epämääräistää itse argumenttia ja sen taustapremissistöä niin, että se ei enää sisältäisi yhtään mitään. Silloin soveltamisten laajuus säilyisi mutta sen perusteella ei enää voisi vaatia mitään tiettyä ja sidottua, kuten vaikka "rajoja kiinni".

Tässä mielessä uskallan sanoa että Timonen on hieman väärillä jäljillä. Hän korostaa että Perussuomalaiset ovat fragmentaarisia. Ei että heidän sanomiensa sisältö ei olisi hyvinkin spesifisti tiedossa. Osa tietenkin tietää aika tarkasti PS -henkisen taustafilosofian sisällön. Timonen tarvitsee tätä tarkkuutta demonstroidakseen miten vähän PS -argumentteja voi soveltaa toisissa konteksteissa. Kaksoisstandardit viittaavat taustalla oleviin dogmeihin ja siihen että eri asioita punnitaan tilanteen mukaan eri mittareilla. (Joka voi johtaa vaikka siihen että PS -läisillä ja heidän kanssaan erimieliset saavat eri punnukset, eri oikeudet ja vastaavat.)

Suuri osa PS -kritiikistä nojaakin siihen että PS -politiikka tiedetään. Se voidaan nähdä vaikka seuraavanlaisessa muodossa.;

Me vaadimme Suomalaisten yhteyden. Kansan. Joka on itsemääräämisen ytimessä. Vaadimme että Suomella on samat oikeudet kuin muillakin valtioilla. Me vaadimme maata ja aluetta jossa ylläpidämme ihmisiämme ja kasvavaa populaatiotamme. Vain ne jotka ovat meidän kansanveljiämme voivat olla kansalaisia. Riippumatta siitä, mitä maan ulkopuolinen säädöstö sanoo, vain suomalainen voi kuulua Suomen kansaan. Näin maahanmuuttaja ei voi olla kansalainen. Ne jotka ovat Suomen kansalaisia elävät Suomen lain mukaan Suomessa. Ulkomaalaisia käsitellään ulkomaalaisten lakien mukaan. Vain suomen kansalla on valtaa päättää siitä minkälainen hallinto ja hallitusmuoto sillä on Suomessa. (Maassa maan tavalla ja jos ei pidä maan tavasta, niin maasta pois. Saa muuttaa Pohjois-Koreaan. Paitsi jos ei pidä maan tavasta tavalla joka on PS -ohjelmassa, silloin se on vain poliittista epäkorrektiutta ja demokratian ydin.) Vaadimme että kansalaisten kyykytyksen on loputtava, on saatava riittävä elintaso tekemällä työtä. Jos tämä vaarantuu, on ei-kansalaiset häädettävä valtiosta. Sillä on epäreilua auttaa ei-kansalaisia jos oman maan mummot ja köyhät elävät hallitusleikkurissa. (Sillä että me olemme osana tätä ei ole kohteliasta ottaa puheeksi.) Kaikilla kansalaisilla on samanlaiset oikeudet ja velvollisuudet. Jokaisen kansalaisen tulee työskennellä joko fyysisesti tai mielellään. Yksilö joka ei tee työtä kansan hyväksi ei saisi hyötyä. Kaikki rahantulo jota ei ole sidottu työhön, tulisi hylätä. Ja koska maan tulevaisuutta uhkaavat sodat ja haittamaahanmuutto, on niiden kautta tienaaminen määritettävä kansanpetturuudeksi, ja kaiken tästä saatavan tulon luovutusta takaisin valtiolle. Eläkkeet ylös ja keskiluokkaa on tuettava! Vaadimme kovaa linjaa kaikkia niitä vastaan jotka haluavat vahingoittaa yhteistä hyvinvointia. Kansanpettureita tulee rangaista, kenties jopa joulukuusella perseeseen. Armeijan tulee olla velvollisuusarmeija. Suomen kansan ja yhteisön on mentävä yksilöllisten etujen yli. Tämä koskee myös uskonnollisia ja seksuaalisia kysymyksiä.

Tai jotain.

Poliittisesti epäkorrektista julkaisulinjasta

On hyvä alustaa. En pidä Ville Rannasta. Hänen suhteensa huumoriin on suunnilleen sama kuin "Dumb and Dumber II" -elokuvan suhde "Dumb and Dumberiin". Jatko-osa on teoriassa sama elokuva. Ulkoisesti samoja, itse asiassa täsmälleen samoja, vitsejä käytetään molemmissa. Mutta "kamukomedia" on jatko-osassaan sydämettömämpi ja ilkeämpi. Hahmoista on tehty epämiellyttäviä. Mikä on ällistyttävää, kun ottaa huomioon sen miten ulkoisesti yksittäisiä kohtauksia katsoen molemmat elokuvat ovat hyvin hyvin sama elokuva.

Ville Rannalla on erikoinen, hyvin moralistinen ja ylhäältä katsova asenne. Ja hänen teostensa julkaiseminen "Kirkko&Kaupunki" -lehdessä on tätä kautta statement. Tai sen olisi parasta olla. Sillä niiden julkaisu antaa vaikutelmia ja mielikuvia. Ja jos näihin vaikutelmiin on vihjeetön ja ne ovat syntyneet vahingossa, on selvää että se alleviivaa sellaista viestiä jossa Kirkko "ei ymmärrä" 1900 -luvun puolivälin jälkeistä maailmaa. Eikä varsinkaan kuulu sellaiseen. Tahallisena tälläisessä repäisyssä voi sitten olla jotain. Ei mitään sellaista jota itse haluaisin tukea missään olosuhteissa. Mutta jotain.

Mutta toisaalta Ville Ranta on juuri kuten "Dumb and Dumber II". Kyseinen elokuvahan on juuri esimerkiksi seksistisyytensä vuoksi poliittisesti epäkorrekti. Se ei ole hauska elokuva, mutta se on poliittisesti epäkorrektimpi elokuva kuin voisi uskoakaan. (Mikä on tietenkin paljon sanottu kun muistaa että ensimmäisessä elokuvassa muun muassa poliisi juo virtsaa.)

Tämä tuli melko selvästi, kun "Kotimaassa" oli uutinen otsikolla "Pilapiirrosta seurasi "paskamyrsky" ja tappouhkauksia", jonka mukaan Ville Rannan piirtämä kuva jossa "ranskalaisen kahvilan edustalla makaa terroristin ampuma mies. Verilammikosta nuolee verta henkilö, johon osoittaa nuoli ja teksti: "Ensimmäisten joukossa paikalla on maahanmuuttokriitikko"." Se oli saanut hyvin kovaa vastustusta, tavoilla jotka lähestyvät uhkailua. Rannan asenne oli sentään rehellisesti se, mikä se on "Maahanmuuttokriitikoihin ei olisi näköjään saanut kajota. Ymmärrän toki ihmisiä, joita kuva inhottaa tai loukkaa. En pidä piirrostani silti brutaalina. Oli hyvin vastenmielistä seurata somessa, miten maahanmuuttokriitikot riemuitsivat Pariisin terrori-iskuista. Minulla on läheiset suhteet Pariisiin ja halusin tönäistä kuvallani kovaa, Ranta sanoo." Kyseessä oli Rannan omista asenteista ja mielipiteistä kummunnut halu tönäistä.

Reagointien kovuus on ollut sitä luokkaa että on hämmästyttävää että tässä puhutaan kuitenkin maahanmuuttokriitikoista. Siis ihmisryhmästä, jotka kannattivat "Charlie Hebdo" -iskujen jälkimainingeissa poliittisesti epäkorrektia materiaalia. Muun muassa piirustuskilpailua.

Itse olen sitä mieltä että Ville Ranta ei ole hirveän hauska, mutta hänen sensuroimisensa olisi juuri sitä poliittista korrektiutta. Siksi ainakin minä saatan asiallisesti moittia ja kritisoida - kenties jopa ivata Rantaa vastaan huonon huumorin keinoilla. Tämä on hyvin eri asia kuin esimerkiksi lähetellä kuvia irtileikatuista päistä.

Postmodernista perussuomalaisuudesta

Perussuomalaisista on viime päivinä puhuttu paljon natsivertauksin. Se on toki osittain osuvaa siinä mielessä että jos olet natsi, perussuomalaiset on sinulle hyvä puolue. Mutta tässä on kuitenkin syytä kiinnittää huomiota "ironisiin piirteisiin" joita PerusSuomalaisissa on.

Viime päivinä on kohistu monenlaisista. On esimerkiksi keskusteltu sellaisista aiheista kuin onko kansallismielinen poseeraus hautausmaalla sopivaa tietynvärisille. Asiassa on toki pääsijalla ollut se, että onko ihonväri kriteeri vai ei. Liian pienelle sijalle on sen sijaan nostettu se että onko ylipäätään asiallista politisoida hautausmaita. Hautausmaat on usein nähty sakraaleiksi paikoiksi ja tässä mielessä niin uusnatsien rituaalinomainen hautausmaallaposeeraus että poliittis-sarkastinen edellisten imitointi voivat taiteilla hyvän maun, joskaan eivät lähimainkaan laillisuuden, rajoilla. Jopa itse, äärimmäisen profaanina, jopa tylsistyttävyyteen asti makaaberina, ihmisenä, olisin hyvin varovainen performanssien kanssa hautausmaalla.
1: Lukuunottamatta sitä että minulla on oikeasti nimilista ihmisistä jotka, jos kuolevat ennen minua, saavat jossain vaiheessa haudalleen ihan rehellistä ihmiskusta. Nämä ihmiset tietävät tämän jo nyt koska performanssi menettäisi merkityksensä jos he eivät tätä tietäisi. Mutta nämä voimistavat sitä että hautausmaalla tehdyissä asioissa on kysymys vahvasta symbolista.

Jos nimittäin mietitään mitä eroa on "Prinssi Jusufilla", Jussi Halla-aholla ja Olli Immosella, voidaan huomata että ainut joka on suorittanut varusmiespalvelun Suomessa on "Prinssi Jusuf". Samoin on syytä huomata että Immosen vaimo on maahanmuuttaja. Tämä kertoo siitä että puolue on irtautunut tietyistä konventioista joiden kautta se kuitenkin ikään kuin väkisin tulkitaan.

Itse asiassa aika moni liberaali on korostanut näitä "ironisuuksia" internetissä sellaisessa sävyssä että ne osoittavat miten PS:äläisillä on "luurankoja". Näen että nämä enemmänkin kyseenalaistavat nämä konventiot. Halla-ahon siviilipalvelustausta ei esimerkiksi ole mikään salaisuus jota hän salaisi ja piilottelisi. Joten kyseessä ei ole samanlainen synkkä kaksinaismoralismia korostava salaisuus kuin vaikkapa kristillisiä arvoja rummuttaneen Ted Haggardin narahtaminen homoseksuaaleista prostituoiduista. Yleensä tämänlaisen "nolon salaisuuden" tunnistaakin siitä että tekijä yrittää piilotella, vältellä ja kiistellä asioita. Koska PS ei kiemurtele tällä tavalla monissakaan kohdin, se kertoo että nämä eivät ole "aitoja luurankoja" vaan päinvastoin jotain jotka vihjaavat että perinteiseen kansallismielisyyteen skeemautuminen on puolueen analyysissä lähtökohtaisesti virhe.
1: Tältä kulmalta Immosen facebook -kommenttinsa kanssa tekemä kiemurtelu on vihjeellisempää kuin hänen maahanmuuttajavaimonsa, koska hän ei mitenkään ole kiemurrellut että hänen vaimonsa olisi jotenkin erityisen (k)arjalainen.

Tämä tarkoittaa sitä että PS -puoluetta voidaan pitää aidosti populistipuolueena. Se on postmodernisti irtautunut perinteisistä kansallismielisyyteen liittyvistä konventioista. Ainut yhdistävä teema on tietty mielipide maahanmuuttokysymyksistä ja vastaavista. Puolueelle tärkeintä onkin ollut, ei niinkään se mitä puolue ajaa, vaan se keitä ja mitä asioita se vastustaa. Valitettavasti aika moni muu tarkastelee puoluetta pelkästään konservatiivi-liberaali ja oikeisto-vasemmisto -akselilla. PS -puoluetta on ymmärrettävä löyhänä kokonaisuutena joka vetoaa monenlaisiin ihmisiin sellaisella strategialla jossa teemat (esim. uudistusmielisyys vs. konservatiivisuus) on korvattu spesifeillä aiheilla (maahanmuuton rajoittaminen) joissa tehtyjä päätöksiä ei sitten ohjata muihin aiheisiin niin että olisi pakko olla "uudistusmielinen kaikissa muissakin jutuissa".

Tämä on virhe. Sillä vaikka akseleita tietenkin voidaan piirtää niin se on vähän sama kuin tarkastelisi ihmisiä introvertti-ekstrovertti, tosiasiallinen-intuitiivinen, ajatteleva-tunteva, harkitseva-spontaani -akseleilla ja pitäisi tätä hyvänä vain siksi että määritelmät voidaan tehdä ja niistä saadaan kivoja tiivistelmiä. Nähdäkseni PS pitää nähdä irrallaan näistä. Tämä on tietenkin vaikeaa kun käytetään vahvasti "äärioikeiston" -tyylisiä käsitteitä. On toki melkolailla ilmiselvää että puolueessa on kytköksiä ja piirteitä. Ja että puolueen tärkein mediassaolo koostuu selittelyistä mallia "humala,ajatuskatkos, sattuma" On eri asia ovatko ne puolueen määrääviä tunnusmerkkejä.

Toki voisin ironisesti huomata että PS on itse asiassa postmodernisoitunut ja kypsynyt muutenkin vakiintuneeksi puolueeksi. Muistan ajan jolloin PS taisteli poliittista korrektiutta vastaan. Jolloin korostettiin että esimerkiksi Jussi Halla-ahon tuomio mielipiteiden esittämisestä oli väärin. Tällä hetkellä puolue on sitten itse hankkimassa juristia setvimään että miten käy niille jotka tekevät asiattomia natsivertauksia. On ällistyttävää että ihmisjoukko joka mielellään vertaa islaminuskoisia profeetta Mohammadin pedofiilisiin tapoihin ja jolle on tärkeintä tuoda esiin maahanmuuttajissa olevat, yksilömääriä katsoen varsin marginaaliset, kytkökset ISIS -terroristeihin - tai jopa täysin kuviteltuihin raiskauskytköksiin - ovat nyt suuttumassa jos joku penkoo vaikka valokuvia jotka yhdistävät tietyt poliitikot uusnatseihin. (Vrt. jos jostakusta maahanmuuttajapoliitikosta saataisiin valokuva ISIS -terroristeihin liittyneen maahanmuuttajan kanssa, tietäisin että MV -lehti ja vastaavat olisivat levittämässä juttua välittömästi tuhatmäärin.) PS -vastaisia mielipiteitä ei ilmeisesti saa esittää, paitsi poliittisesti korrektisti.

On huvittavaa että PS itse mielellään marttyrisoi kaikkia sen puolella olevia jotka on oikeuteen haastettu. Mutta samalla se on itse vielä mieluummin tehtailemassa oikeusjuttuja joissa kysellään sellaisia asioita kuin päätoimittajien "pään laittamista pölkylle". (Tässä nykytilan tulkintaviitekehyksessä paljastan että "pölkky" on tässä kuvainnollinen, kuten "pääkin". Olen uskonnoton joten tämä nostattaa ilmoille aivan liian helposti vertauksia ranskan vallankumouksen tunnelmiin.) PS:n tapa hoitaa "kriisiviestintää" on esimerkiksi se, että ryhdytään vahtimaan, tutkimaan ja raportoimaan journalistista työtä tekevien poliittisia vakaumuksia heti kun itselle ei-miellyttävää materiaalia tulee esille. (Poliittisessa ilmapiirissä jossa yleisön poliitikon puheille ja puolueelle buuaaminen on suurempi ongelma kuin kaupassa tai kirjastoissa tapahtuvat puukotukset.)

Itse näen että natsianalogia on hieman kuten ateistejen rinnastaminen kommunistien vainoihin. Jotain joka on niin asiaankuulumatonta ja typerää että se loukkaa enemmän neuvostoliiton vainojen uhreja ja alleviivaa rinnastuksen tekijän suhteellisuudentajua kuin on edes mikään ateisteihin kohdistuva aito loukkaus. (Kukaan joka pitää "Suvivirsikeskustelua" rinnastettavana porvarien tappamiseen Gulageissa on sen verran pihalla että saman tien voi pitää pornon vaihtamista raamattuihin My Lain verilöylynä. Ja tällä tasolla pihalla olevaa ihmistä ei tarvitse ottaa vakavasti. Koskaan. Missään.) Natsikortin ylikäytön tehtävä on osoittaa käyttäjänsä nolous ja se, miten hienostunut tyyppi hän on kun rinnastaa kohkaamisen useiden miljoonien ihmisten joukkotuhontaan (classy).

Suvaitkaa mua!

Debate.orgissa on keskustelu aiheesta "should tolerant people tolerate intolerance". Tässä on mielenkiintoisia teemoja. Tätä ei voi katsoa klassisten filosofien kautta. Mutta se varmasti auttaa näkemään miten tavalliset ihmiset katsovat suvaitsevaisuutta. Näkisinkin että asiasta on kaksi kantaa, jotka perustelevat itsensä sillä että käyttävät suvaitsemisesta keskenään aika erilaisia määritelmiä. (Ja kenties jopa keskenään useampia määritteitä, jopa keskenään ristiriitaisia sellaisia.) Tätä kulmaa katsoen ei ole varmasti ihmeellistä että keskustelu ei johda mihinkään.

Pitää suvaita suvaitsematonta

Jos katsotaan niitä joiden mielestä suvaitsemattomuuden suvaitseminen olisi väärin korostavat että käsite on ristiriitainen. "By definition, a tolerant person would say and do nothing to interfere with anything they objected to." Mikä herättää erikoisen huomion siitä että tämä esitetään usein sensuristisessa sävyssä. Miksi suvaitsevaisuus vaatii sitä että kriittisiä äänenpainoja sensuroidaan jos kaikki kuitenin voivat sanoa mielipiteensä ja tulla sen pohjalta tuomituiksi? "Otherwise you are intolerant ... Or worse a Hypocrite or have a hidden agenda behind your so called tolerance, that is, a limited tolerance is also intolerance."

Tässä näyttääkin olevan vahva sävy jossa joskus suvaitsevaisuus tarkoittaa sitä että ei loukata ja toisaalla sitä että ei sanota mitään. Ja tässä on usein jopa aivan eksplisiittisesti sananvapauteen liittyviä sävyjä jotka liitetään nimenomaan uskonnonvapauteen. (Onko uskonto mielipide tai verrattavissa sanalliseen ilmaisuun? Mystikko antaa kysymykseen hyvin erilaisen vastauksen kuin joku muu.) "The closest thing to perfect tolerance would be martyrs who let themselves be tortured to death rather than renounce their beliefs." ja toisaalla "That shouldn't be confused with the modern abuse of the label "liberal". You are not obliged to tolerate, that is, to remain silent about, the intolerance displayed by self-described "liberals". "Liberal" tolerance is an oxymoron. "Liberals" mock the gentle Amish, advocate the murder of helpless innocents such as the unborn." On selvää että tässä korostetaan sitä että sananvapaus on suvaitsematonta ja liberaalit vastustavat epäeettisiä asioita joten he ovat suvaitsemattomia silloin kun käyttävät sananvaltaansa.
* On itse asiassa erikoista huomata miten samassa kommentissa suvaitsevaisuus voi yhtäällä tarkoittaa "ei loukkaavuutta", eli "herjaamisen puutetta" ja toisaalla taas "sitä että saa sanoa vapaasti mitä vain". On vaikeaa nähdä miten vaihtamalla tilanteen mukaan poliittinen korrektius sananvaapauteen johtaa järkevään argumentointiin. Jos suvaitsevaisuus on sananvapauden synonyymi niin loukkaavuus ja aborttikannanotot ovat vapautta eivätkä vapautta vastaan. Ja jos sitten suvaitsevaisuus on sitä että ei dissata toista ja loukata toista niin miksi sitten sitä voidaan valittaa jos joku vaatii poliittista korrektiutta...

Suvaitsevaisuus vaatii suvaitsemattomuuden tallaamista

Vastapuoli taas korostaa sitä että suvaitsevaisuuden määritelmä ei itse asiassa ole ollenkaan tuo esitetty. "It is absolutely absurd to allow the intolerant to set 'the rules' of tolerance." Tässä korostuu jonkinlainen kannustusaate. Suvaitsevaisuus näyttää monille tarkoittavan aa kannattaa mitä tahansa mutta vastustaminen muuttuu pahaksi "Intolerance = Negativity" eli toisin sanoen uskontoa saa kehua mutta sitä ei saisi moittia. Koska suvaitsevaisuus on määritelty näin. Jos joku siis vaikka haukkuu uskontoa ja suvaitsevaisuus koskettaa vain kehumista, ei ole mitään ristiriitaa. (Se, että tämä on mielestäni varsin typerä tapa määritellä suvaitsevaisuus ei ole merkitystä sisäisen ristiriidan kautta. Suvaitsemattomuudelle epäsuvaitsevaisuus ei ole määritelmän pohjata ristiriitaista. Typerää ja epäeettistä ja kenties vaarallista yhteiskunnallekin se on. Mutta ei loogisesti sisäisesti ristiriitaista.)
* Toki tässä on terveempiäkin kulmia "Tolerance from its definition means "a fair, objective, and permissive attitude toward those whose opinions, practices, race, religion, nationality, etc., differ from one's own; freedom from bigotry." It doesn't mean tolerance of something morally wrong." Se on määritelty negatiivisen vapauden kautta, ja ei sisällä ristiriitaa. Idea ristiriidan poistamiseen on hieman mutkikkaampi kuin tuossa negatiivisuus -kulmassa. Mutta helpon kautta sekin on kenties mahdollista ymmärtää Etenkin kun testaa ristiriitaa katsomalla mitä termin negaatio todella tarkoittaa ; "If we take the negation of the definition above, it's the definition of intolerance, and I think it is clear that something like that is morally (and can be also legally) wrong." Tässä määritelmässä negatiivinen vapaus muuten tekee sen että suvaitsemattomuuden suvaitseminen on by definition jotain jota suvaitsevaisuuteen vaaditaan. "Freedom from bigotry" vaatii "bigotryn sensuroimista"...

Mielestäni asiallisin kulma on itse asiassa korostaa että on ihmisryhmä joka vaatii mustavalkoista maailmaa. Sellaista jossa yksityiskohdat eivät vaikuta kokonaisuuteen vaan jokin yksittäinen pikkuasia värittää kaiken mitä sanotaan. "It's Not An Absolute. If we were talking about the words in absolute terms then this would be a different debate. But we don't live in a world of absolutes" Jolloin koko kysymys tai vaatimus sisäisestä ristiriidasta tai sen puutteesta on jotain saivartelevaa filosofiaa jonka paikka tuskin edes on elävien ihmisten maailma. Etenkin kun "I am free to call your speech hateful idiocy, and abuse your evil opinions. My exercise of free speech in response to yours does not impinge on your right."

---

Nothing tastes as good as Kebab after a hard day of protesting immigration...

Pieni ajatus ; Puolimatka ja uusperheiden huonous

"Keskisuomalainen" -lehdessä ilmestyi juuri Puolimatkan kirjoitus "Lainvalmistelu tarvitsee luotettavaa tietoa". Otsikko saattoi herättää minussa tiettyjä ironian tunnistamiseen liittyviä tuntemuksia. Mutta sen sisältö oli kiinnostava.

Nimittäin jos asiaa kontrastoidaan lähihistoriaan, saatetaan muistaa Jyväskylän yliopiston käsittelemä tutkimusetiikkapuoli. Joka päättyi Puolimatkan kannalta onnellisesti. Moni toki pitää Puolimatkan voittoa ikään kuin todisteena siitä että hänen esittämä sisältö olisi tieteen vallitsevien näkemysten mukainen. Mistä ei ollut kysymys, vaan siitä onko hän käyttänyt lähteitään oikein.

Tämän tekstin kannalta mielenkiintoista on että tuolloin Puolimatka antoi Jyväskylän yliopistolle vastineen. Ja siinä Puolimatka ilmoitti, ettei asiantuntijalausunnollaan missään nimessä ottanut kantaa eri perhemuotojen paremmuusvertailuun. Sen sijaan hän korosti keskittyvänsä "sukupuolineutraalin avioliittolain sosialisaatiovaikutuksiin heteroperheissä". Nyt tuossa kyseisessä kirjoituksessa hän onkin lehtien mielipidepalstoilla vihjailemassa siitä miten lapset ovat vaarassa ei-heteroperheissä. Nyt "lapsivaikutusta ei ole huomioitu". Samoin hän on Heurekan "Aito Avioliitto" -tilaisuudessa 28. 3. 2015 pitämässä esitelmän "Miten sukupuolineutraali avioliittolaki murentaa yhteiskuntaelämän perustaa". Eli kyse ei selvästi ole sosialisaatiosta vaan huomio on keskittynyt lapsivaikutukseen, joka taas tarkoittaa sitä että lapset ovat vaarassa. Ja lapset ovat vaarassa, koska lesbot ja homot ovat huonoja vanhempia.

Tämä kaikki tietenkin nostattaa oleellisen kysymyksen. Kun Puolimatka ei ensin ole ottanut kantaa asiantuntijalausunnossaan tästä lapsivaikutuksesta vaan puhunut sosialisaatiovaikutuksiin heteroperheistä, hän on nyt vihainen siitä että päättäjät eivät ole ottaneet huomioon lapsivaikutusta jota hän ei alan asiantuntijana ottanut esille kun asioista piti päättää. Which is quite interesting indeed...

Joku voisi ajatella että tämä demonstroisi sitä miten Puolimatkan sanoma vaihtelisi yleisön mukaan. Tai ainakin Puolimatkan tekstit ovat sitten retorisesti niin omintakeisia että miehen itsensä ilmoittama tulkinta omien kirjoitustensa sisällöstä vaihtelisi yleisön mukaan. (Joka on sama kuin edellinen, mutta pahan ja kieron ihmisen tekemänä. Molemmissa on kysymys kaksoisstandardista suhteessa omiin puheisiin.)

Minä näen kuitenkin että Puolimatka on jyrkentänyt kantaansa. Hän ei nyt ota kantaa asiantuntijalausuntoonsa, vaan tekee jotain muuta. Varmasti syynä on poliittisen tilanteen muuttuminen. Aiemmin Puolimatka reagoi tilanteeseen jossa tasa-arvoista avioliittoa haluttiin muuttaa. Silloin ei kannata olla hyökkäävä. Nyt hän tarvitsee asialleen kannattajia. Ja populismi onnistuu paremmin luomalla skismaa, kiistaa ja muuta controversya. Tämä kaikki onkin tuttua Puolimatkalle jo hänen aktiivisimmalta ID -sananlevittämisen ajoiltaan.

On toki hieman huvittavaa ja ironian tunnistamisen tuntemuksia herättävää muistaa että tuo samainen herra sitten seuraa Jeesusta joka syntyi, kasvoi ja eli äpäränä uusioperheessä. Tässä ironisessa tuntemuksessa voisi jopa kysäistä että jos menetelmä sopi täydellisen hyvälle ja kaikkivaltiaalle Jumalallekin, miksi se ei sopisi meillekin?

---

En tosin ymmärrä miten Puolimatka suhtautuu heteroiden adoptioon. Sitä kun koskevat samat ongelmat. Jopa pahemmin. Sillä kuten monet tietävätkin, nykyinen tilanne on ajanut lesboja hankkimaan lapsia ns. muumimukimenetelmällä. Syntynyt lapsi sitten voidaan liittää siihen perheeseen missä hän on muutenkin elänyt. Allekirjoittanut muuten pitää "Muumipappuutta" itselleen sopivana ja muutenkin positiivisena asiana. Sitä voi kasvattaa omaa biologista kelpoisuuttaan ilman lapsenhoidon haasteita. Ei tarvitse sietää mitään pikkuista kääpiötä nurkissa ja pelätä sitä miten tällä menee koulussa.