Piispankokous käsitteli avioliittolain muutoksen suhdetta kirkollisiin vihkimisiin. Tämä kaikki on tietenkin hienoa. Etenkin kun siitä tehdään virallisia selontekoja ja kaikkea. Tämä edustaa jo aika vahvasti "kirkon virallista kantaa". (Ja jostain syystä se näyttää kovin samanlaiselta kuin Päivi Räsäsen kanta. Joka ei edustanut kirkon virallista kantaa. Ja Päivi Räsäsen mielipiteiden liittäminen kirkkoon oli asiatonta kun sieltä erottiin solkenaan. Mutta on hyvä että tämä kaikki on nyt kaikille selvää. Edustaminen on kirkon virallisessa kannassa tärkeämpää kuin asiasisältö. Muotoeroamiseen viitataan jos kohdataan substanssieroamista. Retoriikka ennen syitä! Ylevää!)
Linjaus homoseksuaalejen ja avioliiton suhteesta kiinnosti lehdistöä. "Piispainkokous linjasi: Kirkollisessa vihkimisessä avioliiton osapuolina nainen ja mies". Tähän on reagoitu siten että tässä kirkko olisi määritellyt mitä avioliitto on. Esimerkiksi Petteri Pietikäinen(kd) korosti, että "Kirkko otti piispojensa suulla avioliittoon selkeän - Raamatun mukaisen - kannan, jonka mukaan se on ainoastaan miehen ja naisen välinen liitto." Tämänlaatuinen reagointi on mahdollista ihmisille joiden symbolifunktio toimii "oikoraiteilla". Asia ja siihen liittyvä symboli menevät keskenään sekaisin. Asia ja siihen liittyvä rituaali nähdään yhtenä ja samana.
Tämä on toki nähtävissä muutenkin. Ei ole tavatonta että häärituaalia ja kirkollista vihkimistä pidetään relevanttina. Niin relevanttina että joku maistraattivihkiminen on vain jokin tekoavioliitto tai vähempi avioliitto. (En tiedä miten menee näiden ihmisten keittiössä, että yrittävätkö syödä reseptikirjoja?)
Piispankokouksella ei ole valtaa määrittää avioliittoa joka on juridinen yksikkö. Eikä se edes yrittänyt toimia teokraattisesti eli määrätä uskontoinstituutiona maallisia ja poliittisia konsepteja ikään kuin yläpuolelta. Tämän näkee siitä miten "kirkollinen vihkiminen ei ulotu samaa sukupuolta oleviin pareihin, vaikka sukupuolineutraali avioliittolaki astuu voimaan noin puolen vuoden kuluttua". Astetta väkevämpi muotoilu löytyy "Valomerkin" puolelta. Siellä sanotun mukaan "Kirkollinen avioliitto kuuluu vain naiselle ja miehelle". Tämäkään ei sano että kaikki avioliitot ovat kirkollisia tai kristillisiä avioliittoja. (Sellainen olisikin kohtuullisen mielenvikaista.)
Itse ihmettelen miksi homoseksuaali haluaisi kuulua kirkkoon kun sen asenteet ovat mitä ovat. Ja miksi haluaisivat häät kirkossa. Mutta se mitä minä ymmärrän ja käsitän ei ole kovin tärkeää. En ymmärrä miten joku kuuntelee haitarimusiikkiakaan. Tiedän homoseksuaaleja jotka haluavat maistraattihäät mutta joista homoseksuaalinen avioliitto on silti kristillinen synti ja he eivät voisi kuvitellakaan menevänsä kirkossa naimisiin. Monella on erilainen kanta. Häät voivat heille symbolisoida vaikka yleistä arvostusta. Sitä, että hekin pääsevät "oikeisiin naimisiin" eivätkä vaan "juridisiin naimisiin" kuten jotkut kirkkoon kuulumattomat pakanat. Häät voivat olla myös tälläinen arvostuksen symboli. Ja varmaan jotain muitakin syitä voidaan arvailla. Tämä minun pohdintani ei ole kuitenkaan tärkeää.
Ratkaisu on muutoin kiinnostava.
Olen karkeasti ottaen muotoillut oman kantani kirkkohäihin niin, että "kirkko syrjikööt sisäisesti ketä haluaa". Näillä päätöksillä se tekee minulle vain yhden asian. Se kertoo viestejä joiden perusteella liityn tai eroan järjestöstä - annan tai pidän oman kymmenyksen kymmenykseni. Ja aika moni tekee samalla tavalla. Toisin sanoen kirkko saa päättää asioista ihan miten tahansa ja minä päätän sitten siitä haluanko tällaista toimintaa esimerkiksi rahoittaa yhtään. Moni ajatteleekin samalla tavalla. Lausunto aikaansai esimerkiksi pientä eropiikkiä eroakirkosta.fi -sivustolla. (Viime aikoina kirkolliset ovat usein ottaneet kantaa että kirkosta lähtee pääasiassa konservatiiveja islam/maahanmuuttosyin. Tämä on jossain määrin paluuta vanhaan.)
Homojen avioliiton vastustuksessa nousi toistuvasti esiin se, miten päätös jotenkin automaattisesti johtaisi siihen että kirkossa homot menisivät avioon. Ja tämä nähtiin uskonnonvapauden murenemisena. On selvää että piispankokous demonstroi että jokainen näistä väitteistä oli vihjeettömiä. Selvästi tästä ei ole kyse. Toki asiasta voidaan keskustella sen vuoksi että laki muuttuu. Mutta keskustelumahdollisuus ei ole uskonnonvapauden tallaamista oikein millään (mielenterveillä) kriteereillä.
Toki tähän liittyen on korostettava yhtä puolta. Avioliittoon vihkimisoikeus on rajoittamaton. Tämä tarkoittaa sitä että jos pappi vihkii homoseksuaalin kirkossa, tehty avioliitto on validi. Tämä on tietenkin uhka niille joista homoja ei saa kirkossa naittaa. Toki tämä homoseksuaalisuustilanne ei ole mitenkään poikkeavanlaatuinen. Vastaava tilanne on ollut kirkkoon kuulumattomien (usein ateistien) kohdalla. Tämä demonstroitui kun kirkkoon kuulumaton Vesa Keskinen sai kirkkohäät. "Vesa Keskisen ja Janen vihkipappi toimi virkavelvollisuuden vastaisesti – sai kirkolta huomautuksen". Tilanne oli haastava koska laki ja kirkollinen käytäntö kohtasivat. Ja tähän liittyen Keskisen avioliiton validius oli pitkän aikaa sotkuinen ; Että oliko hän avioliitossa vai ei ollut. Lopputulos oli kuitenkin se, että maistraatti rekisteröi Keskisen avioliiton siitä huolimatta, että hän ei ollut kuulunut kirkkoon. Keskistä ei siis vihitty uudelleen maistraatissa vaan papin suorittama vihkiminen oli pätevä.
Odotankin nuhtelukohuja jotka liittyvät siihen että joku kapinapappi vihkii homoseksuaalin kirkossa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juridiikka. Näytä kaikki tekstit

torstai 1. syyskuuta 2016
sunnuntai 8. marraskuuta 2015
Isyys (todellisessa) testissä
Isänpäivän kunniaksi on keskusteltu isyydestä. Tämä on siitä kiinnostava piirre, että juhlapäivän aihe antaa ikään kuin kehotuksen keskustella tästä kyseisen päivän teemasta. Tämän vuoden arvokeskustelun ytimeen on astunut Mikael Jämsänen. "Me Naisiakin" kiinnostaa. Aihe on selvästi hänelle tärkeä, sillä hän kampanjoi isyytensä tunnustamisen puolesta jo vuonna 2009. Jolloin Ilta-Sanomia kiinnosti.
Taustalla on avoliiton, avioliiton ja perheen suhde. "Mikaelin unelma omasta perheestä toteutui tammikuussa 2009, kun hän sai avopuolisonsa kanssa tyttären. Mikaelin avovaimo oli tuolloin virallisesti naimisissa toisen miehen kanssa, mutta avioero oli jo vireillä. Mikael oli alusta asti mukana neuvolakäynneillä, perhevalmennuksessa ja synnytyksessä. Hän piti isyysloman ja vietti tiiviisti vauvan kanssa muutaman ensimmäisen kuukauden. Sitten Mikaelin ja lapsen äidin suhde päättyi yllättäen ja nainen palasi aviomiehensä luokse." Isyyslaki (11/2015) sanoo asiasta 2§ "Aviomies on lapsen isä, kun lapsi on syntynyt avioliiton aikana." 3§ taas toteaa "Jos isyyttä ei todeta 2 §:n nojalla, isyys vahvistetaan maistraatin tai tuomioistuimen päätöksellä. Isä on tällöin se: 1) joka on siittänyt lapsen; 2) jonka siittiöitä on käytetty äidin hedelmöittämiseen muulla tavalla ja lapsi on tästä syntynyt." Lain edessä isä on siis primaaristi avioliittostatukseen sidottu konsepti eikä biologinen konsepti. Aviomiehen isyyden voi kumota vain lapsen äiti, aviomies tai lapsi täytettyään 15 vuotta. (Uusi laki on mielestäni kiinnostava, koska se on vahvistettu melko lailla vähällä näkyvyydellä.) Periaatteessa aiheeseen liittyy oleellisesti laki oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta. Jossa muun muassa todetaan, että isyystestiin voi joutua väkisin 12§. "Jos se, jolle on 11 §:n 2 momentin nojalla asetettu uhkasakko, on ilman laillista estettä jättänyt tuomioistuimen antaman tutkimusmääräyksen täyttämättä, tuomioistuin voi tuomita hänet uhkasakkoon ja, jos näytteen ottaminen on yhä tarpeen asian selvittämiseksi, asettaa uuden, korkeamman uhkasakon. Jos on todennäköistä, ettei tutkittava tai hänen laillinen edustajansa uhkasakosta huolimatta noudata 11 §:n 2 momentissa tarkoitettua tutkimusmääräystä, tuomioistuin voi uhkasakon asettamisen sijasta määrätä, että tutkittava on tuotava näytteen ottamiseen ja että näyte saadaan ottaa vastoin hänen tai hänen laillisen edustajansa tahtoa. Tuomioistuimen annettua 2 momentissa tarkoitetun määräyksen poliisi on velvollinen antamaan näytteen ottamiseen tuomista ja näytteen ottamista varten tarvittavaa virka-apua."
Juridisesti katsoen Isyystutkimuksella pyritään selvittämään kahdessa tilanteessa.
1: Kun lapsi tai hänen äitinsä on oikeudessa nostanut kanteen isyyden vahvistamiseksi ja isäksi väitetty henkilö ei jostain syystä ole halukas tunnustamaan isyyttään. Tämä voi olla biologiselle isälle haluttavaa koska hän voi tätä kautta välttyä elatusmaksuilta ja hän voi varmistaa, että lapsi ei tule jakamaa perintöä "oikean perheen oikeiden lasten kanssa" vaikka lapsen äiti olisikin isän henkilöllisyyden kertonut. (Koska tälläinen on vain väittämistä ilman todisteita.) Yleissääntönä on se, että tästä ei periaatteessa voi kieltäytyä. Laki on todennäköisesti oikeutettu moraalisella ajatuksella jossa isyyteen liittyy velvollisuuksia.
2: Vastaavasti myös mies, joka vaatii itselleen lapsen isyyttä, voi vaatia tehtäväksi isyystutkimusta. Mutta kuten Jämsäsen tapaus demonstroi, tämä voidaan toteuttaa muiden kuin isän suostumuksella. Isyyteen liittyvät oikeudet eivät ole siis yhtä kiertämättömiä kuin velvollisuudet. Tämä selittää sen miksi Jämsänen on osallistunut oikeudenkäynteihin ja työskennellyt ankarasti mutta ei ole saanut tahtoaan läpi. Laki ei tässä laske biologista isyyttä kovin merkittäväksi.
+: Bonuksena asiassa on se, että lain mukaan jos avioliitossa oleva isä vaatii isyystestiä mutta äiti ei halua sitä antaa, niin isyystestiä ei tehdä. Avioliitto on tässä toisin sanoen melko vahva isyydenmäärittäjä. Ja lapsen huoltaminen on ilmeisesti nähty keskeisemmäksi kuin se, onko huoltaja biologisessa suhteessa lapseen.
Olen seurannut sitä miten Jämsänen on saanut paljon sympatiaa. Monet liberaalit että konservatiivit arvostavat sitä että isä saisi oikeuden lapsiinsa. (Toki tausta-argumenteissa on maailmankuvallisia eroja.) Tähän liittyy kuitenkin eräs erikoinen piirre. Nimittäin se, että isyys olisi nimenomaan biologista isyyttä eikä sosiaalista isyyttä. Tai siis niin että biologinen isyys olisi jotenkin oleellisesti sidoksissa siihen sosiaaliseen isyyteen. Minun on vaikeaa nähdä tätä ilmiselvyytenä. Olen pikemminkin ajatellut niin että biologiseen vanhemmuuteen ei vaadita paljon mitään. Yksi oikein ajoitettu ejakulaatio. Siinä ei ole mitään erityistä. Sen sijaan aitoon isyyteen liittyy sitten tekoja, juuri sitä sosiaalista isyyttä. ; Jämsäsen tapauksessa tehokkuutta tuo se, että hän on selvästi ollut astetta vakavammassa suhteessa tuon raskauden alkamisen aikoina. Jos pikkujouluissa humalassa tapahtunut pano saisi oikeuden mennä vaatimaan tapaamispäiviä vakiintuneeseen avioliittoon, tilanne saisi varmasti paljon vähemmän sympatiaa. Ja tosiasiassa biologista isyyttä korostavissa testeissä "syrjähyppy-isyys" johtaisi siihen, että yhdellä lapsella olisi oleellisesti erilainen perinnönjakotilanne kuin kaikilla muilla perheen lapsilla vaikka perhe-elämä on muuten samanlainen. Sen vuoksi avioliittoon sidottu isyysoletus ei ole välttämättä niin huono. Se ei toki ole täydellinen mutta se sentään liittyy siihen oleelliseen isyyteen (sosiaaliseen isyyteen) vahvemmin kuin geenejä tarkasteleva testaus (biologinen isyys). Ja tämä sosiaalinen puoli on ainakin minun mielestäni se todellinen isyyden testaus.
Kirjoittaja haluaisi poistaa kuitenkin isyyden epäsymmetriaa. Jos isältä voidaan vaatia isyystesti, niin halutessaan isällä olisi oikeus vaatia isyystestiä myös. Näin siitä huolimatta että raskaus on projektina suurempi panostus lapseen kuin ejakulointi jossain assan vessassa. Asiaan saattaa toki liittyä sellainenkin elementti että teoriassa "muumimukimenetelmällä" lapsia ns. epäviralisesti hankkiva lesbopari voisi tienata elatusmaksuja vaatimalla biologiselta isältä isyystestin. Ja tämä ei eräistä periaatteellisista syistä ole miellyttävä asia.

Tunnisteet:
adoptio,
arvokeskustelu,
avioliitto,
avoliitto,
isänpäivä,
juridiikka,
Jämsänen,
kasvatus,
lapsuus,
perhe
tiistai 3. marraskuuta 2015
Onko oikein vaatia kohdunvuokraajan puolison suostumusta?
Sijaissynnyttämiseen liittyvät käytänteet eri maissa ovat hämmentäviä. Esimerkiksi monissa paikoin sijaissynnyttäjä voi ansaita varsin hyviä summia rahaa. Tätä ei kuitenkaan virallisesti pidetä palkkana koska ihmisten myyminen on, ymmärrettävistä syistä, kiellettyä.
Siksi raha onkin perusteltu raskausperäisillä kuluilla sekä viittaamisella ansionmenetyksiin. Joku voisi sanoa että palkka on uudelleennimetty kompensaatioksi. Ja monen voi olla vaikeaa käytännössä erottaa mikä ero on lapsen ostamisella ja lapsen äidille monenlaisista asioista kompensoimisella. Monet sijaissynnytyksen ongelmalliset lieveilmiöt liittyvätkin juuri siihen että näiden välinen ero on joissain tapauksissa vaikeasti erotettava. (Ei toki aina.)
Toinen mielenkiintoinen kysymys on siinä että sijaissynnyttäjällä on myös perhe. Monissa maissa asia on hoidettu siten että myös puolison suostumus vaaditaan. (Tosin avoliitot ja yhdessäasumisen muut muodot eivät merkitse, vain avioliitto. Joka on hyvin mielenkiintoinen kysymys esimerkiksi jos lesbopariskunnasta toinen on sijaissynnyttäjänä ja alueella homojen avioliitto ohitetaan.)
Näihin liittyy monenlaisia rajoitteita. Ehkä rajuin on se, että jos sijaissynnyttämiseen liittyy yleensä se että lapsen toinen biologinen vanhempi ei ole se sijaissynnyttäjän puoliso. Ja tätä halutaan nimenomaan väistää. Ja näin ollen mukaan liittyy "selibaattiavaatimuksia". (Tai oikeastaan rajoitteita koskien hedelmöityspotentiaalista seksiä. On helpompi kuvata asiaa tuolla hieman vääristävällä sanalla.)
"Selibaattipakko" on siitä jännittävä asia että selvästi sijaissynnyttäjän puoliso joutuu reagoimaan tilanteeseen hyvin erikoisilla tavoilla. Ja tätä kautta voisi olla uskottavaa vaatia häneltä suostumusta. Tosin joku voisi ihan asiallisesti huomauttaa että tosiasiassa yhdyntään tarvitaan molempien suostumus, ja jos sijaissynnyttäjä juridisesti sitoutuu kieltäytyvänsä tämänlaisesta aktiosta, hän ilmaisee jossain mielessä oman tahtonsa asiaan. Joten periaatteessa tähän ei tarvittaisi puolison suostumusta. (Ihan sen vuoksi että avioliitossa oleminen ei ole este raiskaamiselle. Puoliso voi raiskata.)
Toisaalta tuntuu että olisi reilua kysyä puolison suostumusta ihan sen vuoksi että seksielämän lisäksi muutoksia tulee moniin muihinkin asioihin. Kuten puolson kykyyn osallistua monenlaiseen muuhun toimintaan. Raskaus rajoittaa tiettävästi monenlaisin ja omituisin tavoin harrastamisia ja matkustelua ja kotitöidentekemistä. On kuitenkin tavallaan omituista että puolisolta vaaditaan suostumusta ja että tämä suostumuspuoli on ehdottoman sitova. Se liittyy todennäköisesti itsemääräämisoikeuden sijasta jonkinlaisuuteen ylimääräiseen varovaisuuteen.

itsemääräämisoikeus,
juridiikka,
perhe,
raha,
raiskaus,
sijaissynnytys,
sikiö
maanantai 28. syyskuuta 2015
Sormet sanoo SSS
Hennalan Ku Klux Klan -asuinen mies on synnyttänyt hirvittävän määrän erilaisia "pikameemejä". Olen itsekin jakanut monia tällaisiä sosiaalisessa mediassa. Toisaalta voin huomauttaa että Hikipediassa on jo vuonna 2011 ladattu PerusSuomalais -Ku Klux Klanilaiskuva, joten tässäkin suhteen on osattu olla edellä aikaansa.
Tämänlainen meemitulva johtuu tietenkin siitä että Ku Klux Klan -asu on voimakas symboli. Mitään erityisen vakavaahan pelkässä pukuun pukeutumisessa ei ole. Se osoittaa tässä mielessä lähinnä tilannetajuttomuutta. Jos ei muuten niin siitä ironisesta syystä, että Ku Klux Klan oli maahanmuuttokriittinen tavalla jossa kritiikin kohteena olivat suomalaiset. "Yhdysvaltalainen ääriliike KKK kun vihasi suomalaisia ja 1920-luvulla se vastusti suomalaisten muuttoa Oregonin Astoriaan. KKK paheksui erityisesti suomalaisten väkivaltaisuutta ja rajua alkoholinkäyttöä. Järjestö veti puoleensa lähes sadan vuoden ajan niitä, joita pelotti satamakaupungin laaja, väkivaltainen suomalaisväestö."
Tässä mielessä onkin selvää että asia on esillä symbolisista syistä. On helppoa yleistää yksittäistapauksesta kun tarina on tarpeeksi vahva. On kuitenkin syytä huomata että relevantteja pelonaiheitakin olisi ; Esimerkiksi siinä, että turvapaikanhakijoiden bussia heiteltiin ilotulitteilla ja SPR:n työntekijää oli heitetty kivillä. (Itse olen liittänyt SPR:n vastaan käymisen jonain muuna kuin "ääriliikettä vastaan asettumisena tavalla jossa pitää hakea kompromissia ja kultaista keskitietä". Olen liittänyt sen esimerkiksi sotarikoksiin. Jos tässä kontekstissa joku pyytää tulemaan puoliväliin matkaa, niin järkevä on se joka ei siihen puoliväliin mene. Asiallisen ja läpipaskan keskimatkalla kun on normipahuus.) Kouvolassa hätämajoitukseen on heitetty polttopulloa. Ja tilanne voidaan sitoa myös yleiseen tietyn skenen ilmapiiriin jota kohtaavat esimerkiksi SPR:n lipaskerääjät.
Tähän rinnastettuna KKK -kaavun näkyvyys on "jonkin terveen järjen mukaan" ylimitoitettu.
On helppoa huomata että kyseessä on yhden miehen hölmöily, joka edustaa peräti sitä harmittominta osaa kritisoitavasta toiminnasta. (Toisaalta ei voi sanoa että polttopullosta oltaisiin kohkauduttu ja kerrottu yliampuvia tarinoita. Itse vihjaan että kenties tästä pitäisi eikä kaavusta.) Ja se kantaa lähinnä sen vuoksi että ihmisiä ohjataan järjen sijaan tunteilla. Ja tätä kautta symbolit ovat merkittäviä ohjailijoita. Ku Klux Klan on jotain jonka kanssa kukaan ei halua olla tekemisissä. Jopa Timo Soinin lausunto on sen tyylinen että hän korostaa, että "Siihen ei liity mitään hyvää". (Joskin on hieman erikoista miten hän virittää red herringin punaviherkuplaan joka ei ole tässä tapauksessa ns. aihe. Mutta tämäkin voidaan nähdä osana etääntymiskampanjaa. Jossa vältetään assosiaatioitumista Ku Klux Klanilaisiin.)
Symboliarvo vaikuttaa tietenkin globaalistikin.
Suomen maine sai kolauksen YK:ssa asti. Toki tähän liittyvä paljon käsitelty Maria Lohelan kannanotto on ymmärrettävä reaktio, mutta se on strategisesti typerä. Käytännössä tilanteen pahennus. Kun tälläisessä tilanteessa tuomitaan media, ollaan kansainvälisesti hankalassa tilanteessa. Jos Suomesta syntyy kuva maana jossa ongelman tiedottaminen mediassa on oleellisempi asia kuin itse ongelma, ei se ainakaan paranna Suomikuvaa. Kaikki tietävät että media on monesti pelleä ja kiinnostuu symboleista asioiden sijaan. Ja jos yhden nuoren miehen kautta YK:hon asti vedetty leimaus tuntuu kohtuuttomuudelta, niin silti on selvää että journalistien vapautta pidetäään hyvin tärkeänä.
Jos ongelmien esilletuloon reagoidaan siten että ei puututa ongelmiin vaan venkoillaan niiden kanssa vastuuta paeten ilman että astutaan selvästi tuomitsemaan tätä leimaavaa tahoa, niin siitä tehdään päätelmiä. Jos mediakohun alla ties mitkä mattiputkoset ovat ehdottamassa journalistien lähdesuojan purkamista ja esittää samassa yhteydessä mustia listoja ja rajoituksia ja ukaaseja siitä mitä he saavat ja eivät saa kirjoittaa, niin ei se ainakaan sitä kuvaa maasta kohenna.
1: Jostain syystä monella PS:äläisellä on muuten ollut siitä erikoinen suhde että he ovat dissanneet "punavihreää mediaa" ennen vaaleja ja se on nähty vallassaolevan käsikassarana. Ja tämänlaisia kytköksiä on pidetty epäreiluina, huolestuttavina ja kaameina. Ja nyt vaalejen jälkeen se vaatii että vaalitulos tarkoittaa sitä että se saisi ikään kuin hallita sitä mediaa. Tässä ei ole kenties tajuttu että media on autonominen - sanan hyvässä ja huonossa mielessä - ja se joko on tai ei ole samaa mieltä hallituksen kanssa ihan omin päinsä. Tässä tilanteessa medialle vittuilu tuskin ainakaan muuttaa heitä myötämielisemiksi. Sen verran vihjaan.
Tässä perussuomalaisten tilanne on siitä jännittävä, että se on aiemmin lähinnä jättänyt irtautumatta. Se on venkoillut vastuustaan ja osallisuudestaan eikä ole selvästi asettautunut näitä toimijoita vastaan. On kuitenkin liioiteltua sanoa että tämä tekisi perussuomalaisista ryhmänä kollektiivisesti syyllisen. Sama ilmapiiri nimittäin on kostautunut heille itselleen. Joku voisi sanoa että "sitä saa mitä tilaa" lukiessaan siitä, miten perussuomalaiset ovat ottaneet sensuuria ja varovaisuutta ja että vihan kohteena eivät olekaan alati kirjastopuukotuksia suunnittelevat false flag -punaviherkuplassa elävät punaviherstalinistit. "Perussuomalaisten äänestäjien pettymys purkautuu rajulla tavalla puolueen kansanedustajiin ja ministereihin." ... "Tultiin tuuppimaan eli otettiin vähän kontaktia. Hän oli puolueeseen pettynyt henkilö. Aina on olemassa ihmisiä, jotka eivät osaa käyttäytyä kun suunsoitto ei toimi ja muut keinot loppuvat." Keinovalikoima on "Haistattelua, uhkailua ja kadulla tönimistä". Tämä muistuttaa siitä, että ääriryhmien rapsuttelu tuottaa populistille helposti kannatusta mutta tämä porukka myös toisaalta iskee helposti omaan nilkkaan. Äärimmäiset ihmiset eivät ole "sillä tavalla hallittavissa", että riskejä ei olisi.
Mutta koska Ku Klux Klan on tehokas symboli, sitä voidaan käyttää myös toiseen suuntaan.
Tästä hyvänä esimerkkinä on "Takkirauta" -blogi, jossa kirjoitettiin tempauksesta "pukeutumisrikoksena". "Se, että vetää päälleen Ku Klux Klanin kaavun julkisella paikalla, osoittaa ihmisestä että hän on täysi jurpo. Kenellekään ei jää epäselväksi se signaali, minkä se kantasjastaan antaa. Vaatteet nähkääs on aatteet. Mutta Rikoslaki ei tunne rikosnimikettä "jurpo"."
Kuitenkin on syytä huomata että joitain rikosnimikkeitä voidaan kuvitella. Itselleni ensimmäisenä tuli mieleen eräs tietty lakipykälä, rikoslain 17 luvun §13a "Laiton naamioituminen". Tämä on nähdäkseni Suomen lain omituisimpia pykäliä. Ja sitä on varmasti suunnattu enemmän vasemmistoradikaalien, anarkistien ja vastaavien "naamahuiveilua" vastaan. Tässä tilanteessa kohde on tavallisuudesta poikkeava mutta se on kuitenkin lain kirjaimen mukainen. Se mikä on laissa määritelty rikokseksi on "rikosnimike". (Toki tämä ei ole "jurpo". Vaan "laittomasti naamioituva". Mutta tämänlaisen alleviivaaminen olisi nyt vain hoopoa.)
Tämän lakipykälän kohdalla minun on sanottava että se on ollut "käytännössä kuollutta kirjainta" vaikka pykälä onkin kohtuu uusi. (Muistan kun se astui voimaan. Muistan siksi, että vastustin ajatusta.) Kuolleen kirjaimen kohdalla on kuitenkin muistettava se, että mikään ei ole yhtä helposti nekromantioitavissa kuin kuollut kirjain. Kun minä olin lapsi, ei käytännössä voitu kuvitellakaan "jumalanpilkkatuomiota". Pykälän poistopyrintöjä - joita olen ajellut sanan poliittisessa mielessä - korsotettiin juuri sillä että on turhaa puuttua asiaan koska asiaan liittyvä laki oli "kuollutta kirjainta". Se kuitenkin manattiin Halla-ahoa vastaan. Toki tässäkin tapauksessa tuomion kohde oli "epätavanomainen" siinä mielessä miten yleensä on mielletty pykälän aihepiiri. Jos näistä pykälistä ei pidä, ne on syytä poistaa kokonaan.
1: Itse olen sitä mieltä että näiden lakien nostaminen esiin jotta saadaan tuomita tiettyjä ihmisiä on kyseenalaista. Jopa Halla-ahon tilanteessa. Se tuo jossain mielessä mieleeni sen kuinka joku selittäisi verolainsäädännön oikeutusta sillä että sillä saatiin Capone kiinni. Toki oli hyvä saada mies kiinni. Mutta kenties kannattaisi miettiä sitä mikä on ammattimaisen rikollisuuden todistusvaatimus jos on tiedetty että Capone on syyllinen mutta todisteita ei ole saatu. Mikä on evidenssi jolla todella tiedetään. Ja jos tämä on pätevää niin pitäisikö kenties muuttaa sitä mikä on juridisesti määritetty todisteeksi?
Ja kun lehdistä sitten saatiin kuulla, että kaavun takaa paljastui varsin uskottavan tyylinen henkilö, nuori 19 -vuotias jolppi, ei tuomiona ollut "jurpo" vaan syitä voidaan nähdä muutakin kautta. Koska tilaisuus oli mitä oli, paikallaolijoilta on syytä ottaa tietoja "Turvapaikanhakijoita vastaan käytettiin ilotulitusraketteja ja heitä heiteltiin kivillä, kun he olivat saapumassa hätämajoitusyksikköön Hennalassa perjantain vastaisena yönä." Lisäksi puheet pukeutumisrikoksesta nojaavat tilanteeseen joka olisi asiallinen jos kyseessä olisi vangitseminen eikä esimerkiksi kuuleminen "Hänet otetaan ainakin kuulusteluihin, ja tutkinnanjohtaja tekee ratkaisun, onko pidättämisen edellytyksiä." Lisäksi, siis jurpouden lisäksi, epäilynä, siis poliisin tutkinnan kohteena ollaan ihan juridisista asioista. Joita en edes maininnut yllä "Tapahtumaa tutkitaan julkisena kehottamisena rikokseen, vaaran aiheuttamisena, pahoinpitelynä ja Suomen lipun häpäisemisenä. Selvittelyssä on myös, onko syytä epäillä jotakuta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Poliisi tutkii asiaa rasistisena rikoksena eli sillä epäillään olleen rasistinen motiivi." Suomen lipun häpäisy on tietenkin tässä tilanteessa syytteenä varsin golden. Samalla on selvää että lakeja voi pitää tyhminä mutta demokraattisessa maassa näitä säännöksiä noudatetaan tai yritetään muuttaa keskustelulla. (En ole heittänyt polttopulloja vaikka se "jumalanpilkkahässäkkä" on vielä olemassa.)
Selvää on että tässä ei ole kyseessä mikään ajojahti. Ei voi sanoa että ihmistä ei saisi epäillä rikoksesta tai kuulustella häneltä tietoja jos hän on pukeutunut jurposti. Jurpous ei ole rikos mutta jos jurpo tekee rikoksia niin tuomio ei muutu mielivallaksi jossa jurpous on rikos. (Ei vaikka jurpous olisi jossain syy-seuraussuhteessa siihen rikolliseen aktioon ryhtymisessä.) Sivistysmaa tunnetaan siitä että siinä samat lait koskevat kaikkia. Siksi jurpot eivät niissä saa erityiskevennyksiä rikkoessaan voimassaolevia pykäliä vastaan.

aktivismi,
Halla-aho,
journalismi,
juridiikka,
Ku Klux Klan,
Lohela,
medialukutaito,
meemi,
natsikortti,
provokaatio,
rangaistus,
rasismi,
rikos,
Soini,
symboli,
uhkailu
tiistai 7. heinäkuuta 2015
Saarnoista maksamisesta
Tietooni tuli erikoinen kiista joka sijaitsee "kristittyjen sisällä". Kiistan ytimessä on Henri Lentonen. Hän on omien sanojensa mukaan levittänyt evankeliumia ilmaiseksi, kun taas netmission ja uskotv haluavat sitä myydä. Hän valittelee sitä että nykyään saarnat ovat maksullisia. "Mikä on seuraava askel? Maksullista rukoilua? Maksullinen ehtoollinen? Ei ole syytä odotella, että kuinka röyhkeäksi tilanne äityy vaan nyt heti katkaista nämä lonkerot, jotka pilkkaavat Jeesuksen opetuksia ja koko evankeliumin tarkoitusta siis." Hän näkee asian lähinnä hyvin tietynlaisesta kulmasta "Jeesus sanoi, että myykää kaikki mitä teillä on: ei se tarkoita sitä, että myykää evankeliumia ja ostakaa uudet autot!"
Tarkempi vilkaisu viittaa hieman mutkikkaampaan asiaan. Lentonen ei ole levittänyt mitä tahansa materiaalia. Hän on levittänyt konfrenssivideointeja. "Nyt ilmeisesti seuraavaksi tulee lakisyyte mutta otan sen ilolla vastaan ja kiitän! Sillä eihän uskoni olisi mistään, jos ei mitään vainoa kohtaani tulisi! Ja se uskoni tässä on, että evankeliumi kuuluu kaikille ja vapaasti: myös siis köyhille! Näistä tekijänoikeuksista on tullut usein jopa vuosia vankilatuomiota."
Kysymys on siitä, että Lentonen ei levitä omaa esiintymistään. Musiikkibisneksessä asiaa voi verrata livetaltiointeihin joita napataan konserteissa. On ostettu lippu mutta tämä ei tee videoinnista ja julkaisusta laillista. Saarnat ovat henkisiä tuotoksia kuten kolumnit ja blogitekstit. Jos joku myy niitä, niiden levittely ilman asianomaisten esiintyjien lupaa on piratismia.
Itse näkisin että Lentosen ongelma onkin se, että hän määrittelee hyvin laajan määritteen "evankeliumille" ja jatkaa siten siitä että jos on olemassa minkäänlaista määriteltyä kiellettyä evankeliuminlevitystä, se tarkoittaisi, että evankeliointi on tyystin kielletty. Samoin asiasta huomauttaminen ja Lentosen kanssa erimielisyys on vainoa. (Kuten lainaus demonstroi.) ; Toinen ongelma on siinä että hän sotkee etiikkaa ja juridiikkaa yhteen klimppiin enemmän kuin epämääräisesti. Itsekin olen toki eettisessä mielessä huolestunut siitä että hengellisissä piireissä voi törmätä tilanteeseen jossa ihminen tarvitsee sielunhoitajaa, mutta "hänellä ei ollut varaa mennä". Mutta ei tämä ole syy kieltää rahallisen korvauksen vaatimista tai pyytämistä. Säälin synnyttäminen eettisen probleeman kohdalla ei ole sama kuin syy kieltää koko toiminta.
Lentosen kohdalla kysymys onkin siitä että se mitä hän puhuu evankeliumisoinnin kieltämisenä on itse asiassa perimmiltään jotain muuta. Se on sitä että uskonlevittämisestä ei saisi tehdä itselleen ammattia. Jos tämä olisi kielletty, ei olisi mitään "IRR-TV:tä", "TV7", "uskotv":tä, "Radio Deitä" eikä mitään muutakaan vastaavaa. Ja tämä vähentäisi evankeliumin määrää maassamme.
En tunnetusti pidä uskonnolla rahastajista. Tämä eettis-esteettinen kanta on kuitenkin aivan eri asia kuin tämän toiminnan laittomuus. Lentosen tuleekin tiedostaa että hänellä kenties on vain yksi relevantti asia koko hänen pitkässä valituksessaan ; "Suomen lain mukaan minulla on oikeus näitä ladata koska olen saanut luvan suoraan tapahtuman järjestäjältä eli Isolta Kirjalta eli mediapassin ja yksi videoista onkin suoraan lehdistötilaisuudesta videoitu." Tekijänoikeuslaki on mutkikas ja en suoraan sanoen osaa sanoa minkä lakipykälän mukaan tilaisuuden järjestäjällä on lupa määrittää mikä on laillista ja mikä ei. Olen esimerkiksi itse elänyt sellaisessa luulossa että tilaisuuden järjestäjä joka tilaa muusikon keikalle ei todellakaan voisi vain antaa kaikille lupaa videoida ja levittää kaiken keikkamateriaalin. Tämä vaatisi oman "perstuntuman" mukaan luvan esiintyviltä muusikoilta erikseen, ehkä jopa jokaiselta heistä. Mutta tämä ei ole juridinen tieto vaan jotain joka voi muistuttaa "herrasmiessopimusta".
Lentosen ydinongelma onkin siinä että hän toisaalta selittää miten laki on hänen puolellaan. Silloin hänet voidaan haastaa oikeuteen mutta hän lopulta voittaa jutun. Tämä ei ole vainoamista. Toisaalta jos hän häviää oikeusjutun, hän on itse suorittanut rikoksen. Tästä vangitseminen lain määräämän määrän ei ole vainoamista. Itse asiassa rangaistuksen keventäminen uskonnollisen vakaumuksen ja taustamotiivin vuoksi olisi uskonnollista eriarvoistamista ja rikollisen suosimista. Lentonen yrittää saada kaiken, ja vaikka hän sentään ärsyttääkin juuri sellaisia ihmisiä joita pitääkin ärsyttää, hän ei kuitenkaan oikein saa aikaiseksi mitään kovin tehokasta.
Kukaan ei ole estänyt Lentosta luomasta omaa evankeliumia julistavaa tekstiä ja lataamasta sitä nettiin. Hänen omaa vapauttaan evankelisoida ei ole mitenkään rajoitettu. Tosiasiallinen syy taitaakin olla se, että Lentosen valitusvirsi viittaa siihen että hän ei osaa luoda sellaista materiaalia joka olisi rakenteeltaan iskevää ja myyvää. Hän joutuu siksi kopsaamaan joidenkuiden muiden evankeliumisointia. Ja sotkee oman lupansa evankelioida näiden materiaalejen floodaamiseen ympäri internettiä videon latausosoitteen copy-pasteamisen vauhdilla...
Jotain joka kiinnostaa niin paljon että ihmiset ovat valmiita maksamaan siitä. Ja näitä rahoja voidaan käyttää evankeliumisointia tekevän toiminnan tukemiseen. Sillä rahalla voi esimerkiksi painaa Raamattuja ilmaiseksi jaettavaksi ihmisille. Ei paperi ja painaminen ilmaista ole, ei kristityillekään.
Silti kristityt eivät ole oikein ymmärtäneet evankeliumisoinnin ja rahan eettisesti vahvinta suhdetta. Se menee sillä tavalla että jos he haluavat levittää minulle sanomaa, minun on kuunneltava sitä. Ja tämä kuuntelu maksaa saarnaajalle 100€/tunti. Jos asia on todella tärkeä ja sielun pelastus on niin sikarelevanttia ja aineisto on niin käännyttävää, niin kyllähän tälläinen diili on ihan parasta. Jos ei niin joko materiaali ei ole riittävän hyvää tai sitten sielun pelastus ei oikeasti kiinnosta vaan mieli tarttuu johonkin mammonaan...

fundamentalismi,
juridiikka,
kaupallisuus,
kristinusko,
Lentonen,
raha,
rikollisuus,
työ,
vaino
maanantai 29. kesäkuuta 2015
Komorbiditeetti
Nykyajan arvokeskustelu, etenkin esimerkiksi homoseksuaalejen avioliiton kaltaiset konseptit ovat muuttuneet juridisiksi kysymyksiksi. Tämä on hyvin erikoinen asia. Koska laki ja etiikka ovat lähinnä löyhästi linkittyneitä. Voidaan toki nähdä että demokratiassa lait jossain määrin heijastelevat sitä mitä pidetään ja ei pidetä eettisenä. Mutta tiukassa mielessä voidaan nähdä että esimerkiksi tupakan ja viinan kohdalla kysymys ei ole siitä onko eettistä juoda viinaa vaan siitä onko ihmisellä tästä huolimatta oikeus juoda viinaa.
Tämä yhteys arvokeskustelun ja juridiikan välillä on vahva ja jossain määrin huvittava. Sillä siinä missä papit sentään joko valehtelevat, esittävät, vihjaavat tai todella yrittävät, edustaa etiikkaa, juristi taas edustaa lähinnä systematisoitua byrokratiaa. Jos vitsien paha pappi on kaksinaismoralisti, on vitsien kiero juristi erinomainen juristi.
Tästä yhteydestä voidaan ottaa hauska esimerkki. Timo "elämän koulu" Lehtonen sotii jo hävittyä sotaa ja ruoskii kuollutta hevosta. Eli puhuu homojen avioliitosta. Hän korostaa että homot saavat jo mennä naimisiin (naisen kanssa). Ja että laki kohtelee kaikkia samalla tavalla. Hän tiivistää että hänestä on epäeettistä että homot eivät mene naimisiin. Ja nostaa tässä esille pedofiilit. Hän siis käyttää kahta homojen avioliittolakia vastustavaa kliseisintä konventiota. Käytetty argumentti on erikoinen. Mutta ei sillä että se olisi luova tai uusi. Vaan sillä että se on virheellinen, mutta silti todella toistettu.
Sen peruslähtökohta on triviaalilla tavalla tosi.
1: On nimittäin teknisesti totta että homoseksuaalit miehet voivat mennä naimisiin haluamansa naisen kanssa. Tässä mielessä laki on sama kaikille. Avioliittolaki ei siis ole siinä mielessä syrjivä. Samassa mielessä kuin rotusegregaatio ei olisi syrjivä koska siinäkin jokainen saa mennä naimisiin kenen tahansa oman rotuisensa kanssa.
2: Toisaalta korostetaan homoseksuaalisuuden ja pedofilian välistä yhteyttä. Molemmat nähdään ilmeisesti perversioina ja jos kannattaa yhtä niin pitää kannattaa myös toista. Homoseksuaalisuus olisi siis jotenkin oleellisesti samanlainen pedofilian ja insestin kanssa.
Lehtosen juttu on toisaalta siinä mielessä kiinnostava ja oleellinen että se alleviivaa jotain hyvin tärkeää. Kun puhutaan siitä miksi heterot menevät naimisiin on se jotenkin perusteltava. Jos heterot menevät naimisiin mutta vaikka homot eivät, on tämä ero jotenkin perusteltava. Ja kuten pedofiliaesimerkki demonstroi, sillä on jotain tämänlaisia perusteita. Heteroliittojen kannattajakin joutuu selittämään miksi se ei ole analoginen parafilioiden kanssa.
Homoseksuaalit joutuvat tietenkin kertomaan jotain vastaavaa ja tämä on epäanalogisuuden demonstroimista. Tämä hieman pehmentää lähestymistavan kahta tärkeintä ongelmaa:
1: Kun puhutaan homoseksuaalejen avioliitosta on omituista siirtää aihe jonnekin ihan toiseen. Jos aiheena on homoseksuaalisuus on tavattu että puhutaan tästä aiheesat. Filosofiassa tunnetaan red herring -niminen päättelyvirhe, jossa virhe on siinä että lakataan puhumasta aiheesta ja puhutaan jostain muusta. Strategisessa mielessä tempun ydinmehu on juuri siinä että kun puhutaan jostain epämiellyttävästä joka tuottaa tuloksia josta ei pidä niin osa kokee että on näppärää siirtää keskustelu johonkin toiseen aiheeseen. Jos aiheena on homoseksuaalisuus ja se saavatko he mennä naimisiin on todella omituista vaatia että puhutaan mummojen eläkerahoista tai zoofiliasta. Suurin osa lienee sitä mieltä että pedofilia on paha. Itse asiassa Oinosen koira-analogia toimii jos ja vain jos "pian mennään naimisiin koirien kanssa" on ärsyttävä. Jos pitää zoofiliasta niin rinnastus olisi vain statement of fact. Ollakseen argumentti, zoofilian pitäisi olla karsea vaihtoehto. Ja se onkin.
2: Slippery Slope -argumentointitapa, jota Lehtonen soveltaa, on siitä ikävä että se on enemmän pelottelu kuin argumentointitapa. Toki joskus voidaan nähdä että tilanteet eskaloituvat vähä vähältä. Joskus asian välillä on syy-yhteys. Slippery slope ei perustukaan niinkään siihen että siinä olisi looginen ristiriita, vaan siitä että se harvemmin on argumentti. Yhteys joko on tai ei ole ja käytetty argumentti ei niinkään todista että yhteys on kuin väittää sellaisen olevan olemassa. Se ei ole argumentatiivisesti sisällyksekäs mutta se vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin kuin se olisi. Ja tämä tekee siitä huonon tempun.
Tämä painotus on tarpeen. Sillä jos puhutaan siitä että homot saavat avioliiton ei tarvitse argumentoida miksi homoseksuaalisuus on erilaista kuin pedofilia. Sillä se on keskustelun kannalta turhaa. Kuten olen analysoinut, logiikan kannalta väite siitä että "jos kannattaa homoseksuaalisuutta olisi pakote kannattamaan myös pedofiliaa jne" on non sequitur. Eli päättelyvirhe joka perustuu siihen että johtopäätös ei olekaan se mitä sen väitetään olevan. (Mikä on eri asia kuin suora looginen ristiriita. Tämä demonstroi sitä miten ristiriidan puute ei tee argumenttivirheetöntä tai edes huonosti perusteltua, kuten jokainen "kehäpäätelmän" tunteva tietää.)
Mutta kuten demonstroin voi silti olla jossain määrin tarpeen argumentoida miksi homoseksuaaleissa on jotain sellaista mitä vaikka zoofiileissä ei ole. Ja tässä on hyvä katsoa juridiikkaa. Sillä kun aiheena on homoseksuaalejen avioliittolaki, voidaan löytää oleellisia epäanalogioita. Ja koska aihe on juridiikkaa, niistä tulee tätä kautta oleellisempia kuin se että mitä mieltä itse kunkin uskonto on siitä onko asia eettistä vai syntiä.
Perimmiltään kyseessä on se että ketkä katsotaan todellisiksi itsemäärääviksi kansalaisiksi.
1: Nykyaikana lain mukaan lapsilla on hyvin vähän autenttista tai millään tavalla sisällöllistä päätäntävaltaa. Heidän vanhempansa saavat päättää mitä he syövät, mihin uskontoon heidät laitetaan. He eivät saa äänestää, he eivät saa juoda alkoholia jne. Avioliittoon meneminen on siis osa tätä yleistä "täysivaltaisen kansalaisuuden teemaa". Ja homoseksuaalien avioliiton kohdalla ei kyseenalaisteta tätä doktriinia. Se on merkittävä niin tupakasta seksin katsomiseen internetissä. Joten kyseessä on nyky-yhteiskunnan eräs vahvimmista arvokannanotoista. Tämä tekee epäanalogiasta juridisesti aivan käsittämättömän merkityksellisen.
2: Jos mietitään zoofiliaa, siinäkin itse asiassa on kyse siitä että eläintä ei koeta mielekkääksi omavaltaiseksi päättäjäksi. Juridisessa mielessä lapsi ja eläin ovat tässä kohden samanlaisia.
3: Toisaalta on koko parafilian käsite. Homoseksuaalisuus, kuten sadomasokismikin, ovat aikaisemmin määritelty parafilioiksi. Mutta nykyään näin ei tehdä. Parafilia on jotain joka on kenties määrittelykysymys. Mutta juridisessa mielessä ero on valtavan suuri. Homoseksuaalisuuden ja esimerkiksi pedofilian välillä on tätä kautta käsittämättömän suuri juridinen ero. Ja jossain mielessä voidaan ajatella että juridiikka on "demokraattisen arvokeskustelun arvokannanottokasa". (Jonka perusteella osa on esittänyt että Suomen laki olisi jotenkin kristillinen. "Suomi on kristitty maa" ei sanoisi muutoin oikein mitään merkityksellistä...) Parafilia on kenties metaeettisesti ontto ja mielivaltainen (itsekin edustan kantaa jossa perversio erotetaan seksuaalisesta suuntauksesta sillä että jälkimmäisellä on riittävän vahva lobbauskoneisto). Juridisella ja yhteiskunnallisella tasolla se on kuitenkin äärimmäisen vahva ja oleellinen epäanalogia.
Bonuskorttina on syytä ottaa komorbiditeetti.
Otin esiin komorbiditeetin siltä kannalta että se on merkittävä jos mietitään yhteyksiä erilaisten negatiivisten asioiden välillä. Zoofilian ja pedofilian kohdalla on syytä huomata että niissä on eräs hyvin omituinen lisäero jota homoseksuaalien kohdalla ei ole huomattu. Nimittäin korrelaatioita muihin mielenterveyden häiriöihin. Pedofiili on tavallisemmin myös jotain muuta kuin pelkästään pedofiili. Toisin sanoen pedofilialla on komorbiditeetti.
Tämä yhteys antaa vihjeen siitä että siihen liittyy eihaluttuja lieveilmiöitä. Jotka taas oikeuttavat juuri sitä red herringin ja slippery slopen tyylisten argumenttien käyttämistä. Homojen kohdalla on turhaa puhua siitä että pian ne raiskaavat kaikki meidän lapset. (Homoseksuaali päivähoidossa synnyttää tämänlaista pelottelua. Samoin kuin jokainen heteroseksuaali mies leikkimässä ei omien lasten kanssa herättää pedofiiliantureita melko lailla tyhjästä.) Tämä alleviivaa sitä että se on jotenkin oleellisemmin "mielenterveydellinen probleema". Homoseksuaalisuutta kohdellaan kuin sillä olisi vahva komorbiditeetti ja siksi siitä odotetusti seuraisi jotain. Tämä on logiikan kannalta mahdollista mutta tosiasiat eivät tue sitä. Itse asiassa tämä on oleellinen, sillä pedofilialla on jotain hyvin erilaista kuin homoseksuaalisuudella.
Tämä toki tekee asiaan lisää sillä jo aikaisemmin valitsemallani linjalla. Jos katsotaan täysvaltaista itsemääräämistä niin meidän yhteiskunnassamme uskonnollinen vakaumus, edes tyhmä sellainen, ei vie itsemääräämisoikeutta. Mutta mielenterveysongelmien kohdalla voi käydä hyvinkin toisin. Mielenterveyspuolen ongelmissa ihmisen vapaa kansalaisuus otetaan mielellään haltuun. Otetaan esimerkiksi haltuun ja estetään tappamasta itseä.
1: Miksi on luotu kristillinen yhteiskunta jossa ei-kristitty de facto monin paikoin savustetaan niin ikävään tilanteeseen että ainut konkreettinen vaihtoehto on itsemurha ja sitten otetaan heidät talteen jotta he eivät voi tappaa itseään? Missä on kristittyjen sadismin yläraja? Kidutettu ei saa kidutusta loppumaan edes itsemurhalla...
Toki tämän eettinen oikeutus voidaan kyseenalaistaa. (Kuten tuossa juuri aiemmin teinkin.) Mutta kun puhutaan lainsäädännöstä - ja homoseksuaalien avioliittolaissahan on kyse goddamit juridiikasta, systemaattisest byrokratiasta - tämänlaiset erot ovat oleellisia kriteeriattribuutteja. Kysymys ei lain kannalta ole yhtään samanlaisesta asiasta joten kyseessä on, paitsi epäanalogia, niin nimenomaan oleellinen epäanalogia.
Yhteenveto
Parhaimmillaan slippery slope todistaa että jos kannatat homojen avioliittolakia ei ole välttämättä ristiriitaa siihen että voisit kannattaa myös pedofiliaa tai monen ihmisen avioliittoa. Mutta tämä "ei välttämättä ole ristiriitaa" ei ole kiinnostava - itse asiassa se on looginen päättelyvirhe - jos sitä esitetään muodossa "jos kannatat asiaa A on väistämätön seuraus että kannatat myös asiaa B tai oled idiootti". Tämä ei ole kiinnostava keskusteluaihe.
Toki ei ole merkittävää keskustella siitä mikä muutenkin pätee. Jos ennen lakia ja lain muutoksen jälkeen laki on jotain jonka määrittelemiä asioita sovelletaan kaikkiin ja tämä sama pysyy lain muutoksen jälkeen, (homoseksuaalit saavat mennä naimisiin vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa), on typerää viitata siihen kun keskustelun aiheena on se muutetaanko asiaa vai ei. Kun ennen ja jälkeen lain muutoksen laki koskee kaikkia ei lainmuutos muuta tätä asiaa. Joten miksi käyttää sitä argumenttina joka perustelee miksi yksi mutta ei toinen? Ei miksikään!
1: Lainmuutoksen jälkeen heteroseksuaalit saavat mennä naimisiin myös oman sukupuolensa edustajan kanssa, heilläkin on samat oikeudet, joskin heidän tämä uusi oikeutensa on heidän kannaltaan yhtä triviaali kuin se että homoseksuaali saa nykyään mennä naimisiin eri sukupuolta edustavan kanssa. Tässä valossa voi miettiä että miksi homot eivät arvosta tai välitä siitä että homot saavat nykyään mennä naimisiin. Sen jälkeen voi ymmärtää miksi on sangen omituista että Lehtosen teemana oli että "ihmiset eivät ymmärrä" että homot saavat jo nyt ennen lainmuutoksen toimeenpanoa, mennä naimisiin... Lehtonen on tässä aika vihjeetön ja hän itse ei näytä ymmärtävän asiaa kovin syvällisesti. Homot eivät kyseenalaista sitä että he saavat mennä naimisiin eri sukupuolta olevien kanssa joten on outoa että Lehtonen ottaa asian esille "väärinkäsityksenä". Kuka tässä on väärinkäsittänyt mitään? Hän itse ei nähtävästi ymmärrä että homoseksuaalit haluavat avioon samaa sukupuolta olevan kanssa ja tämä on se ainut kulma jolla avioliitto heitä kiinnostaa. Lehtosta vaivaakin niin syvä vihjeettömyys yhdessä juridiseen saivarteluun että asennetta voisi kutsua "ällö mega autismiksi", paitsi että se loukkaisi autisteja kaikkialla maailmassa. Sillä autistia ja Lehtosta erottaa se, että autistit voivat olla älyllisyydessään kunnioitettavia ihmisiä.
Koska heteroseksuaalien laki on sallittu, on heidän tehtävä jotain samaa kuin mitä olen tässä tehnyt. Kertoa perusteita miksi yhdet mutta ei toiset. Jos pitää homoseksuaalien avioliittoa pahana asiana, se olisi syytä perustella. Tämä voi olla mahdollista. Mutta ei tämäntapaisilla argumenteilla mitä siihen on käytetty.

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015
Ovatko YK:n ihmisoikeuden julistus ja EU:n ihmisoikeustuomioistuimet epädemokraattista kulttuuri-imperialismia?
EIT (Euroopan ihmisoikeustuomioistuin) on ylikansallinen tuomioistuin. Se valvoo ihmisoikeuksien toteutumista. Se suojelee Euroopan kansalaisia. On mielenkiintoinen kysymys, miten tähän pitää suhtautua. Tärkein kysymys on siinä, että miksi ylipäätään tarvitaan ylikansallista tuomioistuinta. Eivätkö yksittäiset maat voisi tehdä asiaa ilman tämänlaista laitostakin?
Kysymys on kiinnostava siitä kulmasta että britit ovat vakavasti harkinneet irtautumista EIT:stä. Tiivistäisin asian niin että Yhdistynyt Kuningaskunta onkin itse asiassa hävinnyt joitain juttuja joita on viety EIT:hen. Maa voi haluta pitää itseään itsenäisenä EU:sta. Se voi olla raivostunut siitä PR -tappiosta mitä tämänlaiset häviöt tuovat. Se voi toisaalta olla tarpeen jos juttuja on jatkossakin käsiteltäväksi, koska maa haluaa jatkaa käytänteitään. Yhdistynyt Kuningaskunta on siitä hyvä että se on demokraattinen maa. Jos maa on kansalaisiaan tallaava teokratia, valtaosa seuraavista ongelmista katoaa ja EIT ja muut isot järjestelmät oikeuttavat itsensä koska ne hyödyttävät nimenomaan maiden kansalaisia joita sortaa ideologia ja sen tuottama infrastruktuuri ja muu rakenne. Demokraattisissa maissa korostuu kuitenkin hieman toisenlainen ongelma. Ja se on kiinnostava että relevantti esimerkiksi Suomen kannalta.
Periaatteessa ihmisoikeuksia voitaisiin valvoa maan sisällä maan omien tuomioistuinten kautta. Siksi ei tarvittaisi irtautumista ihmisoikeuksista, vaan siitä juridisesta järjestelmästä joka valvoo ihmisoikeuksia.
*: Jos mietitään tilannetta jossa ylikansallista tuomioistuinta tarvitaan, se johtuu yleensä jääviyskysymyksestä. Siitä että ihmiset ovat pettyneitä siitä miten oma maa on hoitanut asian. Tässä mielessä "maan sisäisellä tavalla hoitaminen" vaikuttaa joltain jossa on ainakin teoriassa tilaa eturistiriidalle. Jos ideana on se, että maa rikkoo kansalaisten ihmisoikeuksia jossain yleisessä mielessä tai yksittäisen kansalaisen ihmisoikeuksia jossain tietyssä tapauksessa, niin on aika omituista hoitaa asia maan sisällä. Ulkopuolinen taho on siis ikään kuin varmennin. EIT onkin antanut ratkaisuja ja tätä kautta sen olemassaolo on ymmärrettävää.
*: Toisaalta EIT on hyvin irrallinen. Voidaan esimerkiksi ajatella että maa joka on demokraattisesti valittu on legitiimi koska se on kansalaistensa valitsema. Mitä suurempi klimppi sitä enemmän taho on jokin suuri taustalla häälyvä voima.
Periaatteessa kysymys on lakia koskeva kysymys. Jos jonkin maan laki rikkoo kyseisen maan perustuslakia, se voi kumoutua tätä kautta. Mutta jos maan perustuslaki ei estä tätä, voi olla tilanne jossa tämä säädetty laki rikkoo ihmisoikeuksia vastaan. Jolloin kysymys on siitä että kenellä on perimmäinen oikeus päättää kumpi laki on voimakkaampi. Lakinäkökulma tuo vallan hyvin erikoisella tavalla ihmisoikeuksien yhteyteen. Sillä ihmisoikeudet nähdään yleisesti ottaen hyvyytenä. (Esimerkiksi minä näen ne hyvyytenä.) Kuitenkin myös demokratia ja kansalaisen oma päätäntävalta arvostetaan pitkälle. Ja tästä syntyy jännite joka on oleellinen kun mietitään sitä "poliittista karttaa" jota yritin taannoin tiivistää.
Yhdistynyt Kuningaskunta on siitä ironinen, että se on aiemmin ollut tuo EIT and beyond. Sillä on ollut siirtomaita. Nyt se sitten korostaa vahvaa itsellisyyttä. Historiallinen tarkastelu tosin muistuttaa siitä että uuskonservativismin kohdalla on jossain määrin puhuttava utopistisesta projektista, jossa konservativismi on "nietzscheläistynyt". Preferenssit ovat muuttuneet. Kompromissia on tavoiteltu pienyhteisöistä joita kuvaa epäilys jopa pahaa omaa valtiota kohtaan. Tämä asenne jossain määrin äärimmäistyy tuoreiden salaliittoteorioiden kohdalla. ; Kun ilmoilla on vahvaa oman vapauden korostamista, pienyhteisöä ja epäilystä hallitusta kohtaan, voidaan oikeasti päätyä ajatukseen jossa oman maan sisäinen sotaharjoitus on vallankumouksellista aktiota. "Peräti 32 % on sitä mieltä, että hallitus yrittää vallata Texasin. Se on erittäin yllättävä tulos, sillä tällä hetkellä hallitus hallitsee Texasia juuri sillä tavalla kuin hallitus nyt yleensä voisi hallita Texasia. Joudumme odottamaan syyskuuhun asti, jotta selviää joutuvatko nämä seitsemän osavaltiota hallituksen valtaamiksi."
Kyse ei ole vain naurun asiasta. Vaan aivan oikeasti voidaan nähdä että Teksasilaiset haluavat tehdä valkoiselle talolle jotain samaa mitä britit haluavat tehdä EIT:lle.
Kun me mietimme miksi demokraattinen valtio saa oikeutensa, se perustuu siihen että kansalaiset legitimoivat lopputuloksen. Tämä on kytköksissä siihen miksi minua ei kiinnostanut tekeekö uusi hallitus strategioita jotka ovat järkeviä, vaan siitä onko lopputulos sidoksissa äänestykseen. Jos mietimme mikä demokratiassa legitimoi, se on kansalainen. Tämä sisältää vahvan takaportin pienyhteisöllisyyteen ja itse asiassa johonkin jota voidaan kutsua "anarkismin siemeneksi". Jos kansalainen on vallassa eli vastuussa legitimointiprosessissa, hän on vallassa ja vastuussa itseään koskevista asioista. Periaatteessa voidaan leikata siivuja ja nähdä että kansalainen voi oikeuttaa pienyhteisönsä jossa valtio on byrokraattinen ja etäinen. Ja pienyhteisökin voidaan nähdä jonain "lähes kulttimaisena" joka voidaan korvata vaikka perheellä. Perimmiltään legitimointiketju menee kuitenkin siihen että yhteiskunnan perusyksikkö ei ole perhe vaan yksilö. Ja näin ollen legitimointiketjua voidaan periaatteessa mennä kansalaiseen asti. Ja tämä on jotain jota moni uuskonservatiivikin pitäisi tapainturmeluksena, moraalikatona ja anarkiana.
Keskusjohdettu, etatistinen tai byrokraattinen valta joka on hyvin kaukana ihmisten päätäntävallasta. Se ei voi oikeuttaa itseään viittaamalla yksilöiden vapauteen eli vastuuseen eli valtaan perimmäisenä legitimoijana. Miksi EIT, joka ei ole kansalaisten valitsema toimielin, olisi vahvempi auktoriteetti kuin (ainakin teoriassa/periaatteessa/ideaalitapauksessa) kansalaisten valitsema hallitus. Ja perimmiltään kysymys on siitä että se nähdään hyvyytenä. Ja tämä voidaan nähdä hyvin kiinnostavana. EIT on hyvä koska se noudattaa esimeriksi YK:n ihmisoikeusjulistusta tai jotain muuta hyvyyden standardia. Entä miksi YK:n ihmisoikeusjulistuksella ja muilla periaatteilla sitten on legitimiteetti? Koska niin on.
Perinteisesti, kuninkaanvallan aikana, ajateltiin että mahdollisuus valittaa kuninkaalle suojelee kansalaisia kuninkaan alaisten mielivallalta. Sellaiselta joka ei ollut kuninkaan määräämää mielivaltaa. Kuningas taas asetettiin kirkon tai ainakin Jumalan alaiseksi ja edustajaksi. Ja näin ollen legitimointi tuli metaetiikasta. Sillä että Jumala oli hyvyyttä. Voidaankin nähdä että, mutkan takaa, YK:n ihmisoikeusjulistus on metaeettisessä mielessä jo hyvin lähellä jonkinlaista "jumalankorviketta" tämänlaisessa systeemissä. Maallistuneena aikana päätäntävalta hyvyydessä on ihmisoikeuksissa. (Jos ihminen on kaiken mitta, ihmisoikeus on järjestelmä joka on sanonut mitanneensa ihmistä jossain määrin relevantilla tavalla. Ja legitimoi itseään tällä.) Ja tätä kautta sen kanssa painiminen johtaa esimerkiksi sen tyylisiin ongelmiin joita William Lane Craig kohtasi "God Command Theoryn" kanssa. Mistä tiedämme että YK:n ihmisoikeusjulistus on hyvyyttä eli valtansa ansainnut? Koska sillä on valta siihen. Ja sillä on valta siihen koska se on hyvyyttä. Kokonaisuus leijuu jossain määrin ilmassa.
Kuitenkin sen apua tarvitaan koska ihmiset eivät pärjää täydellisessä täysin rajoittamattomassa anarkiassa. Omien voimien loppuminen on syy ottaa yhteyttä lakimiehiin ja tuomioistuimiin. Esimerkiksi oman hallituksen voittaminen ilman apua voi olla tarpeettoman vaikeaa jos jokainen on vain "oman voiman mies". Yksilötasollakin yksilö voi hyötyä. Mutta haasteena on se, ovatko nämä esimerkit siitä että järjestelmä toimii. Vai päin vastoin osoitus siitä että nämä ovat jokin imperialistinen järjestelmä joka voi käyttää valtaansa demokraattisesti valittujen maiden yli. Se, että jokin taho voitetaan isommalla auktoriteetilla on, paitsi monessa paikassa hyvyyttä, niin kuitenkin aina myös valta-aktio.
Suurin osa yrittääkin optimoida tilannetta joihinkin eri ääripäiden välillä. Osa korostaa pienyhteisöä. Toinen valtiota. Osa pitää asiat perhepiirissä. Ja tässä on kenties värin sanoa että YK:n ihmisoikeusjulistus olisi välttämättä ääripää. Se kontrolloi ja valvoo tavoilla jotka voidaan nähdä epäinvasiivisina. Ja tässä mielessä se voi olla kompromissi. (Suoraa joka lähtee yksilöstä, kasvaa perheen kautta pienyhteisöksi, kaupungeiksi, valtioiksi, valtioiden liittoumiksi ja tästä eteenpäin, voidaan jatkaa hyvin pitkälle.)
perjantai 22. toukokuuta 2015
Ei ole havaittu ID -positiiviseksi
ID:n historian aikana on usein painotettu sitä että ID on tutkimusohjelma. Eli se tuottaisi positiivista evidenssiä Suunnittelijalle joka monesta on Jumala ja Suunnittelulle joka usean mielessä on Luomista. Tässä asiassa on ollut tärkeää että ID ei olisi vain evoluution haukkumista.
Nykyistä linjaa taas edustaa Salvador Cordova, joka kätevästi täsmentää että ID ei enää ole vain sitä että tunnistetaan jotain. "Some IDists think that arguing there is “direct evidence” of design or “positive evidence” makes their claim have more force, but in my opinion “they look the fool” when they get called on it because the common understanding would be that the arguments for ID and creation should be classified as circumstantial, not a direct or positive ones. The fact that ID and creation are based on circumstantial arguments is symbolized by the title Bill Dembski’s book, The Design Inference."
Tosin samalla korostuu että argumentaatiossa ei oikeastaan ole kysymys tieteenfilosofiasta tai metodologiasta vaan näkökulma on juristin näkökulma. "When in the court of law, when we say someone is making a case, it doesn’t necessarily mean their ultimate claim is true or false, it is that they are presenting arguments (either good or bad) where “a case” is the set of those arguments." Tämä tietysti istuu hyvin näkemykseeni jonka mukaan ID on ennen kaikkea nähtävä juridisena fundamentalismina, jolla on ensi sijassa sellaisia poliittisia tavoitteita kuin evoluutioteorian ja uskonnon kouluopetukseen puuttuminen. Tällöin kyse ei tietenkään ole tieteestä joten on asiallista tuomita tieteellinen ajattelu kategorisesti "naturalismiksi". Sillä kysymys ei ole tutkimusohjelmasta vaan siitä että saadaan asiat läpi lakituvassa.

Cordova,
Intelligent Design,
juridiikka
torstai 21. toukokuuta 2015
Iskemislauseita ja rivoiluita
![]() |
| Kankaanniemen vaalimainos vaikuttaa yllättävän rehelliseltä joskin sisältö avautuu vasta tämän käsilläolevan kohun seurauksena kokonaan. |
Onkin nähtävissä että on olemassa oikeasti hieman huolestuttavakin poliittisen moralismin ilmapiiri jossa ihmisiä kiinnostaa enemmän onko joku käynyt jonkun pimpsalla kuin onko hän käynyt jonkun lompsalla. Omalla kohdallani kysymys on toki ollut hieman toinen. Minua ei rehellisesti ottaen kiinnosta useinkaan toisten ihmisten seksielämä jos he eivät tule tyydyttämään minua henkilökohtaisesti. En jaksa moralisoida. Olen kuitenkin kirjoittanut asiasta huumoria koska se on ollut "ajankohtainen ja helppo" tapa. Tämä ei ole kenties reilua, hakata helppoa kohdetta. Ja olenkin oikeuttanut tätä sillä että Kankaanniemen tekoa pahempi on oikeastaan hänen kaksinaamaisuutensa. Kun homovastainen konservatiivikristillinen pastori paljastuu homoseksuaaliksi on kyseessä eri asia kuin vain joku sattuu olemaan homo. Ja samoin kun tässä kristillisdemokraattien yleensä moraali kiillotettuna esillä ollut hahmo tekee tämänlaista on kyseessä enemmän identiteetti kuin itse teko. Ja tavallaan tämä on aivan käsittämättömän tyhmää. Pitäisi puhua asiasta eikä ihmisestä. Ihmiset kuitenkin tottelevat enemmän symboleja kuin käsiteanalyysiä joten yhteiskunnallisella tasolla tämänlaisilla signaaleilla on merkitystä.
Tässä henkenä on helposti se että "tuomio ylittää rikoksen". Kun jokainen internetin blogistiurpo intoutuu rienaamaan syntyy helposti lynkkausmentaliteettia jossa ihmistä saa hakata kuin vierasta sikaa. Ja näin on ilmeisesti vähän käynytkin.
Kun esimerkiksi Tommi Paalasen tekstejä lukee on selvää että hän käy läpi seksuaalista häirintää ja tapakulttuuria erikseen. Hän ottaa kantaa erityisesti syytöksestä seksuaalisesta häirinnästä. Näistä ensimmäinen on juridinen ja jälkimmäinen esteettis-eettinen. Ja esimerkiksi itse näen että Kankaanniemen kirjoittelu on törkeää mutta tuskin laitonta. Ongelmana on tietenkin se, että tapakulttuuri ja hyvä käytös ovat subjektiivisempia ja henkilökohtaisia ja tunteellisempia ja tätä kautat kokemuksellisesti hyvin merkittäviä. Juridiikka taas ei ole mielipidekysymys ja se ajaa takaa oikeutta joka on hieman kuten kuu. Kylmä, kalpea ja etäinen. Olin kuitenkin yllättynyt kun sain tietää että Paalanen on aikaansaanut feministien massapaon seuraajistaan facebookissa ja muutoin. Sillä jos Tommi Paalasesta jotain pitää tietää, niin se että hän näyttää minun silmiini feministiltä ja hän myös identifioituu itse feministiksi. Hän on liberaali asiaa hyvinkin huolella läpi käyvä henkilö.
Toisaalta on toinenkin puoli.
Kankaanniemen lausumissa on itse asiassa vaikeaa nähdä iskemistä. Viime päivinä ja tunteina olen alkanut ymmärtää että monella ihmisellä on vaikeuksia erottaa ns. iskurepliikkiä ja pelisilmätöntä häiriköintiä toisistaan. Huomio on ollut hämmentävä. Jo esimerkiksi Rakel Liekin kommentissa on hieman sitä sävyä kuin jos minä menisin erityisen pahantuulisen tai trollaavan päivän aikana synnyttäneeni aineiston perusteella kommentoimaan johonkin julkisuuteen valahtaneeseen törkymöykkyilyyn sanomalla että "olen itse sanonut vittupäisempiä asioita internetissä" niin lause on luultavasti tosi mutta irrelevantti. Se kertoo enemmän että tämä negatiivinen asia on maan tapa ja tätä kautta ongelma rakenteissa. Eli jotain johon nimenomaan voisi kohdistaa relevanttia kritiikkiä. On jokin yleinen ongelma joka on periaatteessa yksinkertainen ja johon puuttumalla elämä on vähemmän ryönäistä.
Yleisin tapa erottaa iskentä häiriköinnistä on nyrkkisääntönä ns. odotettavissa oleva "onnistumisprosentti". Jos uskot että lause toimi se on todennäköisesti iskurepliikki. Jos se sen sijaan on limainen tokaisu jota voi odottaa ikisinkkuutta odottavilta teineiltä joilla se todistaa ennen kaikkea em. teinin seksuaalisesta kokemattomuudesta, se on jälkimmäinen.
Lausetta arvioidessa on huomioitava perinteisen retoriikan opettamia seikkoja kuten sanojan itsensä asenne ja sanoman vastaanottaja. Lisäksi kannattaa miettiä intensiteettiä. Sitä kuinka toistuvaa tämä on. Onko kysytty kerran, kahdesti vai useammin. Ja onko ehdotusten välillä aikaa minuutteja vai viikkoja. Kysyjän ulkonäköä tunnutaan pidettävän jotenkin oleellisena prosessissa. Ja vaikka tämä kieltämättä pitääkin sisällään itsekriittisiä ja rehellisiä huomioita ihmisistä, niin tämä ulkonäköåuoli taitaa kuitenkin näiden ihmisten käytöksen perusteella olevan irrelevantimpaa kuin nämä ihmiset itse luultavasti haluaisivat.
Ja vaikka tapakulttuuri onkin vaihtelevaa niin voidaan sanoa nyrkkisääntömäisesti että "kivat tissit anna pimppaa" tervehdykseen rinnastettavana kommenttina on vähemmän asiallinen kuin "hyvää päivää". Jos tätä eroa ei ymmärrä niin sitten minä en ymmärrä miten ihmiset koskaan missään ovat onnistuneet lisääntyä. (Jos minä kaikista maailman ihmisistä voin ymmärtää tämän, sinäkin voit ymmärtää tämän.)
Tunnisteet:
etiketti,
feminismi,
juridiikka,
kaksinaismoralismi,
Kankaanniemi,
Liekki,
moralismi,
Paalanen,
profeminismi
tiistai 21. huhtikuuta 2015
Lahja vai palvelus?
Joskus maailma on omituisempi kuin voi kuvitella. Tästä hyvänä esimerkkinä on Richard Phillipsin kohtaama oikeudenkäynti. Hän oli tohtorismies joka kohtasi hämmentävän tilanteen kun hänen aikaisempi seurustelukumppaninsa vaati elatusmaksuja heidän yhteisestä lapsestaan.
Tämänlaiset asiat ovat yleensä yksinkertaisia. Mutta Sharon Irons oli siitä erikoinen äiti, että keskusteluun ei noussut perinteinen siittäminen. Lapsen olisi täytynyt syntyä oraaliseksillä. Lapsi kuitenkin oli Phillipsin lapsi. Mikä tarkoitti sitä, että Irons oli ottanut sperman talteen ja hedelmöittänyt itsensä ns. "muumimukimenetelmällä".
Kiistana oli tietenkin se, voiko tämänlaisessa tilanteessa olla elatusvelvollinen. Tuomio oli, että siemenneste oli lahja ja lahjaan liittyy ajatus siitä että kohde saa tehdä lahjalla mitä haluaa. Tämä oli Phillipsin kannalta ikävää sillä hän oli haastanut Ironsin oikeuteen siitä että tämä oli tehnyt hänet vastentahtoisesti isäksi. Juristit siis päättivät että koska ei oltu sovittu siemennesteen palauttamisesta (tai muusta pulauttamisesta) sai Irons tehdä sillä mitä halusi eikä Phillips voi siksi valittaa. Koska Ironsia ei syytetty raiskauksesta, tässä ei siis lain edessä ollut ongelmaa.
Itse näkisin että suostumus suuseksiin on luultavasti tehty vahvoin mutta implisiittisin lisäoletuksin. (Jopa niin implisiittisin että Phillips ei ole sanonut niitä koska oletukset ovat olleet niin vahvoja että hän ei ole voinut edes kuvitella vaihtoehtoja niiden implisiittisten ilmiselvyyksien tilalle.) Toisin sanoen jos hän olisi tiennyt siemenensä loppusijoituksesta tarkemmin, hän tuskin olisi suostunut prosessiin. Näin ollen Irons olisi loukannut jotain moraalista prinsiippiä siitä huolimatta että lakituvassa hänelle kävi hyvin.
Itselleni hämmästyttävintä on se, että olen itse asiassa nähnyt sperman enemmänkin sotkuna kuin lahjana ; Orgasmi on palvelus, ja jos puhutaan suihinotosta niin nainen suostuu siihen. Tällöin tämä palvelus on lahja. On tavallaan omituista pyytää lainkaan mieheltä suostumusta suihinottoon, jos tämä on ensin osoittanut orgasmihalukkuutensa.
Kysymys on toki laajempi.
Tuossa oikeudenkäynnissä yksityiskohdat ovat varsin ainutkertaisia. Mutta tästä huolimatta voidaan nähdä että tässä on yhtymäkohta (pun intended) ehkäisyyn. Joskus ehkäisy pettää, mutta oletuksena on ollut että se toimii. Pahat kielet kertovat jopa vauvakuumeisista naisista jotka puhkovat neuloilla kondomeita koska heidän puolisonsa ei ole ilmaissut haluavansa vanhemmaksi. Tämä on hyvinkin lähellä Ironsin temppua.
Tavoitteellisuus jossa vastahanka ohitetaan päämääräsuuntaisella ja luovalla ajattelulla nähdään usein joksikin jossa ei olla vilpittömällä mielellä liikenteessä. ; Sitä on joko tiennyt tai olisi pitänyt tietää että toinen osapuoli ei halua vanhemmaksi, kun tämänlaisia kikkailuja ylipäätään joutuu tekemään.
Lisähuolena tämä voi tietenkin koskea myös ns. muumimuki -isiä. Lesboperheissä kun voidaan hankkia perheenlisäystä adoption ulkopuolelta. Siten että ryhdytään lapsen biologisiksi vanhemmiksi. Ja se onnistuu samalla tavalla kuin sinkuiltakin. Pahat kielet kertovat että lisääntyminen ei ole avioliittokonseptin asia. Lisääntymiseen tarvitaan vain sukusoluja. Ja näitä voidaan levittää monella tavalla, kuten Irons demonstroikin tämän blogauksen alussa.
Toki tämä tehdään yleensä "hyvässä sopimushengessä". Mutta teoriassa on mahdollista että jos lesboperhe eroaa tai heille iskee taloudellinen ongelma, on ihminen kannustunut teettämään isyystestejä ja vaatimaan elatusmaksuja lapsen biologiselta isältä. Tällöinkin siittiö on tietysti ollut lahja. Ja biologiseksi vanhemaksi ryhtyminen on ollut tavoitteellista. Mutta se kokonaisuus on silti hämmentävä.
Luultavasti tämänlaisia ei hirveästi mietitä ns. valtavirtafeminismissä. Sillä naiset voidaan raiskata. Mutta tämänlaisen tapahtumaketjun kohteeksi voi tulla vain mies. Isä ei voi vain ryhtyä salavanhemmaksi varastamalla naisen munasolun omistukseensa. Näkisin että tämänlainen prosessi "ei ole raiskaus sanan täydessä mielessä, mutta tavallaan se on".

ehkäisy,
feminismi,
homoseksuaalisuus,
juridiikka,
lahjat,
outo,
perhe,
raiskaus,
raskaus,
seksi,
sopimus,
tasa -arvo,
vastuu,
vilpitön mieli
tiistai 3. maaliskuuta 2015
Lakitekniset termit ovat etiikan ydin?
Jos katsotaan lakia, mieleen tulee tylsyys. Se on ymmärrettävää jokaiselle täysijärkiselle ihmiselle. Byrokratia, juridiikan systematisointi, on pilkunviilausta. Se on se mitä tapahtuu kun otetaan arvokeskustelun voittotulokset (periaatteessa aina väliaikaiset sellaiset) ja sitten niistä rutistetaan pois kaikki elävä.
Mutta sen lisäksi ne ovat kaikesta huolimatta läpitunkevasti eettisiä ja ideologisia. Tylsyys on jossain määrin hämäystä. Hikipediassa on pieni juttu "jälkiabortista". Juttu on erityisen lyhyt, mutta kolme eri ihmistä on silti hionut sitä eteenpäin. Se on kaunis. "Jälkiabortti, tiet. infantisidi, on poliittisesti täysin korrekti toimenpide, joka suoritetaan varhaisessa kasvuvaiheessa olevaan synnytyksen jälkeiseen sikiöön (puhekiel. "myöhäissikiö"). Jälkiabortteja voivat suorittaa ainoastaan siihen luvan saaneet ja pätevöityneet lääkärit. Yleisesti hyväksyttyjä lääkärin työvälineitä jälkiabortin suorittamiseen ovat mm. puukko, köysi, kuudennen kerroksen parveke ja pesäpallomaila."
Laissa monia asioita määritellään "asiaankuuluviksi" ja tällä teoille annetaan oikeutus. Ja koska laki on - etenkin demokratiassa - aina voittajien kirjoittamaa, se näkyy joskus lopputuloksessa tavalla joka on erikoinen.
Otetaan tästä esimerkiksi ympärileikkaus. Skeptics United -blogissa on mainio vertailu siitä miten poikien ja tyttöjen ympärileikkaukseen suhtaudutaan läpitunkevan kategorisesti eri tavalla.
Se ei ole omituinen vain siinä mielessä että minä en saa esimerkiksi tatuoida lapsen otsaan kuvioita vain siksi että se sattuu pälkähtämään päähäni. (Ja oleellista on, että tatuointi ei ole nykyään täysin peruuttamaton prosessi toisin kuin ympärileikkaus.) Mutta jos jostain löytyy uskonto joka tekee tätä, sitä todennäköisesti alettaisiin puolustamaan. Samoin minä en saa vain pistää lasta ympärileikkaukseen, paitsi uskonnollisista syistä. Minusta uskonto saa olla syy siinä missä muu syy tahansa. Sen sijaan se ei saisi olla erityinen syy. Erikoisin asia ei oikeastaan koske uskontoa, vaan sukupuolta.
Skeptics Unitedissa lainataan suoraa poikien ympärileikkausta koskevaa ohjeistusta. "Ei-lääketieteellinen ympärileikkaus on peruuttamaton toimenpide, jossa puututaan pojan ruumiilliseen koskemattomuuteen. Ympärileikkauksen siirtäminen aikuisuuteen tai kunnes pojat ikänsä ja kehitystasonsa puolesta kykenevät itse antamaan siihen suostumuksensa ei kuitenkaan ole uskonnollisista syistä aina mahdollista." Nähdäkseni tämä on jotain joka kääntyy siihen että tiettyjen uskontojen edustajat eivät halua odottaa prosessia joka on fyysiesti mahdollista tehdä vaikka ikälopulle papalle, ja siksi se tehdään niiden parissa käytännössä aina ihmisille jotka eivät voi päättää. Näin syntyy sukupolvien perinne jossa ympärileikkaukseen komentaa mies jolla ei ole omakohtaista vertailukokemusta siihen mitä menettää.
Blogissa nostetaan esiin miten tyttöjen kohdalla asiaa ei lähestytä samalla suopeudella. Hän muokkaa yksinkertaisella kaavalla asiaa "Mitä olen yllä tehnyt, voitte tekin tehdä kotisohvallanne. Lukekaa koko STM:n ohje niin, että korvaatte pojat tytöillä. Itse asiassa, lukekaa kaikki julkinen keskustelu aiheesta näin. Näin tyttöjen silpominen muuttuu “vain” ympärileikkaamiseksi ja se mikä on ilmeinen, ilmat keuhkoista järkyttävä rikos ihmisyyttä vastaan toisaalla, on uskonnollisista perinteistä johtuva välttämättömyys toisaalla." Sillä ideoin esimerkiksi lainaamani kohta muokkautuu "Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut ohjeen ei-lääketieteellisin perustein tehtävästä tyttöjen ympärileikkauksesta. Ohjeen mukaan ei-lääketieteellinen ympärileikkaus voidaan tehdä alle 18-vuotiaalle tytölle tietyin edellytyksin. Ohjeen tavoitteena on varmistaa, että toimenpide tehdään turvallisissa olosuhteissa." Poikien ympärileikkausta koskeva byrokratiateksti on kokonaisuutena luettavissa internetissä, joten etsi-korvaa -toiminnolla lukeminen on helppoa.
Toki tässä ensimmäinen huomautus on epäanalogisuus. Tyttöjen ympärileikkaus on järkyttävä toimenpide verrattuna poikien vastaavaan. Tämä on erinomaisen hieno argumentti siinä mielessä että on olemassa yksiselitteisen hirvittäviä tyttöjen ympärileikkauksen muotoja. Ja ne ovat todellakin kauheampia kuin poikien ympärileikkaus. Mutta ei ole vain "yhtä ympärileikkauksen tapaa". Lievemmissä versioissa kyse on kuitenkin de facto hyvin samantapaisesta operaatiosta - esinahan ja klitoriksen hupun poistaminen ovat samanlaisen ruumiinkohdan irtileikkaaminen. Toki kehitysmaissa puuttuu hygienia, mikrokirurgian koulutus ja ammattimaiset välineet joten näihinkin liittyy riskejä siellä tehtynä. Mutta me elämme lääketieteen kannalta kehittyneessä maassa jossa on tarjolla koulutus ja välineet. Naisten ympärileikkaus ei kuitenkaan salli lievempiä versioita vaan se kielletään kategorisesti. Joten tämä analogia ei oikeasti toimi kovin pitkälle.
Käytännössä se mikä tekee poikien ympärileikkauksesta viattoman pienen pikkuasian jossa miehet ovat pikkumaisia ja naisten ympärileikkauksen kohdalla on kyse ihmisoikeusrikkomuksesta on se tapa jolla juridiikassa on käytetty "tarkoituksenmukaista" -sanaa. Ja jos asiat oikeasti menevät tälle tasolle niin olemme oikeasti maailmassa jossa lapsenmurha voidaan nimetä "jälkiabortiksi" jossa tarkoituksenmukaiset välineet ovat mitä sinne lakiin on huvittanut laittaa.
Kaiken kaikkiaan; Mikä on "tarkoituksenmukainen" tässä yhteydessä? Sellaisten sanojen käyttäminen antaa vaikutelman että asia on tasapuolinen, reilu ja täysin turvallinen. Tosiasiassa "tarkoituksenmukaisuus" tarkoittaa aina muuta. Se tarkoittaa sitä mikä laissa on soveliaaksi määritelty. Kokonaisuus on hyvin helposti kehäpäätelmä. Perinteet ja niihin liittyvät intressit sanovat mitä pitää tehdä ja tämän ajaminen on "tarkoituksenmukaista". Ja tämän tarkoituksenmukainen -sanan käyttö tarkoittaa sitten myös eettistä. Asia ei kuitenkaan väistämättä ole näin.
Tasapuolisuus voidaan tämän jälkeen toki hakea montaa kautta. Minusta olisi viehättävää jos naisten ympärileikkauksen puolelle saataisiin paljon puolustajia. Mutta jotenkin epäilen tätä. Silti tiedän että poikien ympärileikkaukselle ei tulla tekemään mitään. Sillä uskonnonvapauden ylittäminen omasta persoonasta itsen ulkopuolelle toista ihmistä kontrolloimaan tämän ruumiillisen koskemattomuuden yli. Se on se mistä uskonnosta näyttää yllättävän usein olevan kysymys.
Lisäksi olen ollut huomaavinani että mitä enemmän uskonnottomia maailmassa on ja mitä marginalissemmiksi ja keskenään riitelevämmiksi eri fundamentalistien ja muunlaisten uskovaisten uskontokunnat ovat muuntuneet, sitä vähemmän he ovat kykeneviä integroitumaan osaksi rakentavaa yhteiskuntaa. Suunta ei ole kannustava. Sillä joku päivä saattaa olla että omituinen taktinen sanavalinta johtaa siihen että minulle tehdään erilaisia ikäviä asioita ja tätä kutsutaan oikeutetuksi.

perjantai 2. tammikuuta 2015
Saastuttakaa ruumiini ebolalla ja heittäkää se kristillisen päiväkodin leikkipaikalle
"Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Anna kuolleiden haudata kuolleensa. Lähde sinä julistamaan Jumalan valtakuntaa.""
(Luuk.9:60)
Uskontokeskustelu on monesti todella asiallista. Esimerkiksi eräs pro-kristitty ehdotti että Evankelis-luterilainen kirkko voi kohta käyttää lakkoasetta ja kieltäytyä siunaamasta ja hautaamasta kirkkoon kuulumattomia vainajia. Siunaamattomuus ei toki itseäni haittaisi, päinvastoin. Hautaamiskysymykseen minulla on sitten tärkeä huomautus. Huomautus joka koskee sitä että kirkko tekee todella tärkeää työtä. Mutta tavalla jossa eiakateemisesti koulutettu kaivurinkäyttäjä edustaa tärkeintä työtä tekevää osioita. (Ja muu tärkeä on sekin byrokratiaa jossa ei klassisten kielten tuntemusta tarvita.)
Kirkko usein korostaa että se on kansankirkko. Mutta mitä hautaamiseen ja kirkonkirjojen pitämiseen tulee, se on tosiasiassa valtionkirkko. Sen velvollisuus on hoitaa asioita ikään kuin valtion puolesta. Usein tämä tehdään lähinnä historiallisista syistä. Tai oikeastaan siksi että historia on taannut kirkolle tietyn infrastruktuurin joka on valmiina ja jota on katsottu käteväksi käyttää. Kätevämmäksi kuin uuden rinnakkaisen järjestelmän rakentamisen from scratch.
1: Näyttää nimittäin siltä että kirkko käyttää hyväkseen lähinnä sitä että sillä on historiallis-vallankäytöllisistä syistä infrastruktuuri hautaussysteemeihin valmiina. Tämä omaisuus ja järjestelmät takaavat sen että mikään muu taho ei saa samanlaista etumatkaa kilpailussa. Ilmiö on toki tunnettu kaikkialla missä ns. vapaa markkinatalous kukoistaa. Isoilla yhtiöillä on jo vakiintunut käyttäjäryhmänsä ja kilpailu näiden jättien kanssa on hyvin vaikeaa.
Ja siksi kirkon kohdalla onkin sellainen asia kuin yhteisövero. Tämä on se syy miksi ateistit ja kirkkoon kuulumattomat eivät maksa muita enempää hautaamisesta. Maksun hoitaa perimmiltään valtio, ei yksilö. Riippumatta siitä onko kyseessä kristitty vai ateisti. Kirkko toki kerää kirkollisveron muodossa jäseniltään kiitettäviä määriä rahaa. Josta kehuttuun diakoniatyöhön lasten ja nuorten hyväksi menee 10% toisin kuin monilla muilla hyväntekeväisyydellä karismaansa keräävät järjestöt ja instituutiot.
Yhteisövero jonka kirkko saa on oikeutettu sillä että kirkko hoitaa näitä yleishyödyllisiä asioita. Lakkoehdotus onkin mainio. Sillä siitä olisi seurauksia. Ja itse pidän näitä seurauksia hyvin relevantteina. Sillä se, että kirkko oikeuttaa sen että se saa rahaa suoraan valtiolta noilla hautauspalveluilla jotka se hoitaa. Jos kirkko ei hoida näitä vaan kieltäytyy tästä, se tarkoittaisi välittömästi sitä että yhteisövero voitaisiin vetää sen kohdalla pois. Valtio joutuisi säästämään koska se joutuisi järjestämään vaihtoehtohautaamista. Ja luonteva paikka leikata on yhteisövero. Sillä jos yhteisövero on hautaamisbudjettia on luontevaa siirtää tämä hautaamiskulu joka ei mene hautaamiseen joksikin joka on todella hautaamiskulu. Muutos olisi mielestäni riemukas koska tässä vaiheessa kirkko menettäisi sekä rahaa että oikeutuksen jonain yleisenä hyväntekolaitoksena joka toteuttaa yhteiskunnan todella väistämättä tarvitsemia peruspalveluita. Ja ylläpitää tätä kautta ideologisen vallan kannalta symbolisesti merkittävää hautaamispuolta.
1: Symbolinen merkitys on hyvin tärkeä. Sillä uskonnonvapauden ongelmien kohdalla oikeasti kyse ei ole pelkästään siitä mihin laki velvoittaa tai mitä kirkko todella tekee. Se, että kirkko hoitaa hautauspuolta on tärkein syy sille että näitä hautajaisbanneja ehdotellaan ylipäätään. Jos hautaamisen hoitaisi maallinen taho eivät kristityt voisi mitenkään käyttää retoriikkaa jossa uskonnoton jotenkin riistää ja varastaa heidän kirkoltaan etuja. Pelkkä tekeminen on riittävä symboli. Ja on erikoista että kirkon puolella hautaamista hoidetaan mutta ei kuitenkaan sitten millään tavalla puututa siihen että tämänlaista uskonnonvapauden pilaamista ja vääräoppisten rankaisua tapahtuu niinkin yleisesti kuin tapahtuu.
Toinen asia jonka lakko näyttäisi niin se paljastaisi karun puolen nykymaailmasta. Kristityt eivät joudu elämään sellaisessa maailmassa jossa he joutuisivat pelkäämään sellaisia asioita että he jäisivät kuoltuaan hautaamatta. Uskonnottomallekaan tämä pelko ei kenties ole relevantti. Mutta hän joutuu vähintään toistuvasti argumentoimaan oman hautaamisensa puolesta. Mikä on muuten eksistentiaalisesti hyvin mielenkiintoinen asia tehdä. Kristityt varmasti ilolla ryhtyisivät keskustelemaan iloisesti ja ystävällisesti ihmisen kanssa joka on jäsenenä instituutiossa joka vastaa hautaamisesta. Ja sen jälkeen keskustelisi kanssasi siitä että "ei sinua oikeastaan pitäisi lainkaan haudata, meidän resursseja vaan riistät". Saattaisi olla että kristityn suusta ilmoille tulisi jotain jota joku voisi kutsua ateistin suusta tulevana militantiksi. Etenkin jos otetaan huiomioon että ihmisiä kuolee koko ajan joten on vain ajan kysymys milloin tämänlaisia keskusteluja käydään juuri kun joku omainen on sattunut kuolemaan. Joka tavallaan iskostaa uusia ihastuttavia kulmia tähän aihepiiriin. Ja nostaa esille sellaisia ajatuksia kuin miten asiallisia, ystävällisiä ja lempeitä kaikki kristityt kaikkialla maailmassa ovat. Miten reiluja, hyveellisiä ja yhteiskunnan parasta ajattelevia he ovat.
Nykyään eletään ajatuksessa jossa ateistien hautaaminen on "periaatteessa ilmiselvyys, mutta ei välttämättä". Sitä ollaan tavallaan kuitenkin jossain määrin ideologisen mielivallan alla. Jos kirkko päättää että se ei hautaa ateisteja, niin mitä siihen voi tehdä? Valtio voi jälkikäteen säätää yhteisöveroa. Mutta toisaalta on vaikeaa sanoa missä määrin nämä menevät 1-1:een. Sillä vaikka kirkko oikeuttaa yhteisöverotusta argumenteissaan hautaamisasialla niin ei se tarkoita sitä että hautaamisasiasta luopuminen johtaisi siihen että valtio voisi pakottaa sitä hautaamaan. Tai ei ainakaan voisi pakottaa sitä tekemään sitä yhtään vahvemmin kuin mitä se laissa nyt velvoittaa. Hautaustoimilaki 2 luku3§ "Velvollisuus ylläpitää yleisiä hautausmaita ; Evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntien tai seurakuntayhtymien tulee ylläpitää yleisiä hautausmaita. Hautausmaa voi olla useamman seurakunnan tai seurakuntayhtymän yhteinen." Jos kirkko kieltäytyisi se vaatisi lainmuutosta. Tämän jälkeen toki myös yhteisöverotuskysymykset jouduttaisiin uudelleenarvioimaan.
Mutta laki on de jure. Käytänteet voivat olla tästä poikkeavia. Jopa Päivi Räsänen on esittänyt ajatuksia siitä miten kristitty voi olla kansalaistottelematon. Ja kristittyjen omatunto sanoo monesti tässä asiassa selkeitä asioita. Sellaisia joita voi lukea vaikka niistä ehdotuksista joissa halutaan että kirkko lopettaisi ateistejen hautaamisen. Tämän vuoksi on syytä miettiä asiaa de facto, ja muistaa että lain rikkominen on jossain absurdissa mielessä teoriassa mahdollista.
1: Ja huomatkaa. Minä en ole se joka ehdottaa tätä absurdiutta. Se ovat kristityt. Toistuvasti. He pakottavat minut tähän ajatuskokeeseen vain esittämällä että se on relevantti. Hyvänä filosofina katson mitä tämän premissin hyväksymisestä seuraa. Älkää siis syyttäkö minua. Syyttäkää jokaista hautausasiakysymyksestä mielipiteitään esilletuovaa kristittyä. Minä en ehdottele absurditeetteja vakavastiotettavaksi. Kristityt tekevät. Joka onkin kokolailla se mitä heistä kannattaa kaiken kaikkiaan muutenkin tietää, kaikissa muissakin asioissa.
Jos kirkko ei noudata lakia de facto, se tarkoittaa että kenenkään muunkaan tarvitse noudattaa hautauslakia de facto. En usko että mikään armeija voi pakottaa yhtäkään pappia tai haudankaivajaa painamaan yhtään ainoaa lapionpistoa (tai kaivurinkauhaisua nykyaikana). Joten mahdollisuus tähän on olemassa. Ja se että tämänlaisia lakkoja ylipäätään ehdotetaan kertoo että asenneilmapiirissä on elementtejä jotka tekevät tästä periaatteessa mahdollista. (Näitä hautausoikeutuskeskusteluja käydään säännöllisesti ympäri internetiä, ei kyseessä ole mikään yksittäinen kaheli. Tämä on yleinen asenneilmapiiri jolle kirkko ei tee mitään. Päin vastoin, se lietsoo vastahankaisuutta ateisteja vastaan aina kun vain mahdollista.)
Kirkon lakkoaseet hautauksessa pakottaisivat valtion tajuamaan että uskonnollinen vallankäyttö mahdollistaa sen että perusasioita ja peruspalveluita ei hoidetakaan kaikille kansalaisille. Se loisi sekulaarin hautausmaan perinteen. (Ajatus ei ole sen omituisempi kuin juutalaisten, ortodoksien tai muslimien erilliset hautausmaat.)
Mutta silti. Jos ruumiita ei oikeasti suostuttaisi hautaamaan, eikä mitään vaihtoehtoa hautaamispalveluille ole, ei ketään voi syyttää siitä mitä he tekevät ruumiille tämän jälkeen. Jos lakia yritetään noudattaa ja sitä ei ole mahdollista noudattaa ollaan tilanteessa josta seuraa tai pitäisi seurata se että lain rikkomisesta ei pidä rangaista. Ja tätä tilannetta varten minulla on vaatimaton ehdotus.
Minusta olisikin siistiä jos kirkko ottaisi hautaamislakkoaseen käyttöönsä heti huomenna. Vetäisi tiukan ja ehdottoman rivin. Sitten lakko alkaisi ja ihmisiä kuolisi. Ateistejen, pakanoiden, uskonnottomien ja muiden ei -kirkollisten sodomiittien naturalistiset mutta luonnonvastaiset ruumiit kärrättäisiin sitten minne sattuu. Ihmiset dumppaisivat raatoja eduskuntatalon eteen tai Helsingin tuomiokirkon sisälle ja portaille sekä uskonmiesten etupihoille ja heidän lastensa hoitopaikkojen piha -alueille mätänemään. Minä annan ruumiini ilolla tämänlaisiin tarkoituksiin. Se mitä minun ruumiilleni toivon tässä tilanteessa tehtävän löytyy otsikosta.

absurdi,
ajatuskoe,
asenne,
hautaaminen,
hautaus,
instituutio,
juridiikka,
kristinusko,
kunnioitus,
laki,
oravan elämää,
sarkasmi,
uskonnonvapaus,
valta,
valtionkirkko,
velvollisuus
sunnuntai 30. marraskuuta 2014
Uusi lakialoite ; Koska pitäähän ihmisellä olla prinsiippejä
Luin "Helsingin Sanomien" otsikon "Vihreät nuoret ajaa seuraavaksi kolmannen sukupuolen tunnustamista". Tai tavallaan en. Sillä mieleni olivat jossain omissa maailmoissaan ja luin otsikon ensin että "Vihreät nuoret ajaa seuraavaksi kolmannen poissuljetun tunnustamista". Mikä hämmästytti koska tämä väärinluettu otsikko viittasi logiikassa tunnettuun ns. kolmannen poissuljetun lakia (principium tertii exclusi). Sääntö on hyvin klassista logiikkaa. Siinä yksinkertaisesti sanotaan että väitelause on joko tosi tai epätosi. Eli jos jokin asia on joko A tai eiA, on esitetty väitelause kolmannen poissuljetun lain mukaan aina tosi.
Olin hieman huvittunut siitä minkälaisia banderolleja tätä väärinlukemaani lakialoitetta ajavat vetäisivät. Olisi kiinnostavaa tietää mikä rangaistus olisi rikoksesta logiikkaa tai loogisia periaatteita vastaan ; Vaaditaanko rikoksesta sakkoa vai vankeutta. Olisi huvittavaa kuunnella kuinka väkijoukot huutaisivat "A tai ei A ... A tai ei A!" tai "Ei kolmatta pyörää totuusarvoille!" ja vastaavia. Joku piirtelisi kuvia. Kankaalle maalatut totuustaulut heiluisivat lippuina tuulessa. Joku heijastaisi periaatetta eduskuntatalon seinälle. Ilmassa olisi suuren kansanjuhlan tuntua.
Sitten minua ei oikeastaan huvittanut. Sillä on hämmästyttävää miten ihmiset ovat emotionaalisesti sitoutuneita ajamaan tiettyjä asioita mutta eivät toisia. Periaatteessa demokratiassa voidaan vetää kansalaisaloitteita aivan mistä tahansa asiasta. Periaatteessa jos Jumalan säännöt voivat ohjata lakia, niin miksi ei logiikan lait? Miksi moni innostuu ajatuksesta "Suomi on kristillinen maa" mutta kukaan ei samalla tasolla intoudu siitä että "Suomi on looginen maa"? Demokratia nojaa enemmistön mielipiteeseen. Kuulemma ihmisten mielipiteitä voi ohjailla hyvinkin radikaalisti. Mutta silti ihmisiä ei jostain syystä houkutella eivätkä he houkutu heittelemään lakialoitteita loogisten järjestelmien aksioomista käsin. Ja mitään muuta syytä tähän ei ole kuin yleinen mielipide. Mikä on kaiken kaikkiaan aika hämmentävää.
Tämä analfabetiani vei minut takaisin niihin sfääreihin mistä olin tulossakin. Ei minulla ole mitään sanottavaa tuohon varsinaiseen lakialoitteeseen.

demokratia,
huumori,
juridiikka,
logiikka,
sukupuoli
tiistai 25. marraskuuta 2014
Miehen synnyttämiskyky on juridinen kysymys.
Kun puhutaan tasa-arvoisesta avioliittolaista, keskustelusta on etääntynyt se että juridisesti sukupuoli liittyy jo nyt hyvin vähän siihen minkälaiset kromosomistot ihmisillä on. Itse asiassa voidaan sanoa että meillä on jo nyt vallalla sukupuolenkorjaukseen liittyvä prosessi joka tekee sukupuolesta ennen kaikkea juridisen kysymyksen.
Tästä erikoisen huomion saa siitä että eduskunnassa on tuoreesti keskusteltu sukupuolenkorjausleikkaukseen liittyvästä sterilisaatiosta. Ben Zyskowicz ja Mika Niikko ovat ansiokkaasti ottaneet kantaa ilman perusteluja. Jos meidän tulisi laittaa arvauspeliä siitä kumpi edellämainituista sanoo "Käytännössä on kyse siitä, että jos nainen muuttuu mieheksi, niin tänä päivänä edellytetään sterilisaatiota, ja nyt tämä onkin valtava ihmisoikeusongelma, ja kun tämä korjataan, niin päästään siis siihen tilanteeseen, että miehenkin pitää voida synnyttää." jouduttaisiin kenties yllättymään sillä lausujana on Zyskowicz. Juridisen sukupuolen mielessä kysymys on juuri siitä voiko mies synnyttää. Ja selvästi kyseessä on rasti ruutuun kysymys. (Filosofisessa mielessä on mielenkiintoista miksi ei vaadita että nainen voisi synnyttää jotta leikkaus laskettaisiin riittävän pitkälle viedyksi. Että miksi biologiakantaa ei viedä vielä pidemmälle.)
1: Itse en pidä pakkosterilisaatiosta koska se on toisen kehoon tunkeva invasiivinen prosessi jossa tehdään leikkaus jolla ei ole kumpaakaan niistä ehdoista jotka koskevat sellaista leikkausta joka on hyväksyttävä. (a) Lääketieteellinen syy (b) leikattavan toive. Hyväksyttäväksi tuloon vaaditaan siis leikkaus joka ylittää sen mitä halutaan. Kysymys on siitä mielenkiintoinen että sukupuolenkorjaus/sukupuolenvaihdosleikkauksen vastustajat usein korostavat että leikkaus jossa ei ole lääketieteellistä syytä pitäisi pitää minimissä. Yleensä ympärileikkaukseen jostain syystä suhtaudutaan niissä piireissä suosivasti vaikka sekin on pieni amputaatio. Joten voidaan sanoa että minimiin pitäisi tähdätä. Siksi ei pitäisi leikata yli leikattavan toiveen. Toki minuakin huvittaisi laajentaa leikkausintoa siten että Ben Zyzcowicina olemiseksi vaadittaisiin palleja vadille. Eikä tähän tietenkään perusteluja vaadittaisi koska ei Benkkukaan sellaisista pätkääkään välitä. Toki tämä ei olisi eettistä tai suositeltavaa. Tässä ongelmana onkin se että laki antaa maailman toimia Zyzcowicin haluaman mukaan eikä tältä suojaa kukaan. Zyzcowicia ehdottamaltani prosessilta taas suojelee lähinnä minun omatuntoni ja poliisi. Ero ei tavallaan ole kovin suuri, mutta se on merkittävä.
Ajatus on siitä erikoinen että se liittyy vahvasti tasa-arvoisen avioliiton puolustukseen. Siinähän selitetään että homoavioliitto on validi siinä vaiheessa kun mies voi synnyttää. Huomioni tuskin on mitenkään relevantti. Mutta se silti huvitti kun se pälkähti mieleeni. ; Kaiken aikaa on kuitenkin ollut selvää että homokeskustelussa on enemmän kysymys uskonnosta kuin biologiasta. Sillä laki on sukupuolikysymyksessä erkaantunut biologisesta sukupuolesta kauan aikaa sitten ja siirtynyt siihen että sosiaalinen sukupuoli-identiteetti voidaan jossain määrin laittaa määräävämmäksi kun käsitellään sitä lasketaanko ihminen juridisesti mieheksi vai naiseksi.
Tässä kysymys ei ole siitä miten asiat ovat biologiassa tai siitä miten niiden pitäisi olla. Laki ei määrää etiikkaa, se määrää mitkä asiat ovat laillisia. Lainsäädäntö ei ole myöskään luonnontieteen oppikirja. Ja jos ajatellaan mitä laki jo nyt, tänä päivänä, sanoo sukupuolesta, on sisältö sen luonteinen että biologisesta sukupuolen määrittelystä on jo erkaannuttu. Siksi on vaikeaa löytää perusteluja sille miksi tasa-arvoisen avioliittolain / sukupuolineutraalin avioliittolain / homohäälain puolesta voisi argumentoida biologiseen sukupuoleen vedoten kovinkaan väkevästi.
1: Kenties relevanttia on huomata että myöskään avioliitto ei ole biologinen konsepti. Tästä hauskan esimerkin saa siitä miten tuoreesti keskustelin avoliittoasiasta uskovaisen kanssa. Hänestä avoliitto on haureutta ja ihmisten on turha siunata syntiä, sillä Pyhä Jumala ei koskaan siunaa syntiä, ei mitään haureuden muotoa. On kuitenkin samalla vaikeaa nähdä mitä yhteyttä avoliitolla on siveyteen. Jos mietitään vaikka sitä että joku elää avoliitossa saman naisen kanssa kymmenen vuotta samalla kun hänen ikätoverinsa menee kolmatta kertaa naimisiin voidaan huomata että siveys ja uskollisuus eivät liitykään tuohon "haureuteen" kovinkaan vahvasti, kysymys on jostain symbolisemmasta. Samoin tietysti avoliitossa ja avioliiton ulkopuolella voi syntyä lapsia. Äpärät ovat olemassa ja syntyneitä ihmisiä. He ovat biologisesti ihmisiä ja osoitus siitä että avioliittokaan ei ole sidottu sikiämiseen tai biologiaan.
Siksi ne jotka puhuvat biologiasta - etenkin jos ovat Mika Niikon kaltaisia evoluutiodenialisteja jotka demonstroivat tällä mielipiteellään yksin että eivät ymmärrä koko biologiasta suunnilleen mitään - ovat silmissäni koomisia. Ja ainut suunnilleen mahdollinen rehellinen tapa ottaa asiaan kantaa löytyy Juha Rehulalta jonka mielestä evankelisluterilaisen kirkon pitäisi hallita avioliittoa ja että tämä ei kuuluisi ollenkaan eduskunnalle. Toki tästä seuraa painolastina lausunnon sisältämät implisiittiset kannanotot. Kannanotot jotka kenties muistuttavat siitä että kenties rehellisyys ja vastenmielisyys eivät ole toisiaan poissulkevia.

biologia,
homoseksuaalisuus,
identiteetti,
juridiikka,
Niikko,
Rehula,
sukupuoli,
transgender,
Zyskowicz
maanantai 24. marraskuuta 2014
Kuinka sukupuolineutraalin avioliittolain kriitikoiden lausunnot ovat uusi eksegetiikan alalaji
Jos katsomme viime päivien tapahtumia voidaan huomata että Päivi Räsänen esitti radiossa lausunnon jossa sukupuolineutraali avioliitto on YK:n ihmisoikeusjulistusten vastainen. Hän sanoi "Jos ajatellaan vaikkapa YK:n julistuksia, jotka on ihmisoikeuksien tällaisen universaalin tulkinnan kannalta merkityksellisiä, niin siellä lähdetään siitä, että jokaisella on oikeus… jokaisella miehellä ja naisella on oikeus solmia avioliitto, eli siinäkin avioliitto määritellään miehen ja naisen väliseksi liitoksi." Tähän saatiin sitten YK -johtajalta vastaus. "Radcliffen mukaan avio-oikeutta käsittelevän 16 artiklan sanamuotoa ei tulisi lukea "kuin piru Raamattua". -Ei todellakaan ole oikein sanoa, että avio-oikeuden ulottaminen samaa sukupuolta oleville pareille olisi ristiriidassa julistuksen kanssa - tai että vain miehen ja naisen välinen avioliitto olisi kansainvälisten ihmisoikeussopimusten mukaan laillinen" Johon Päivi Räsänen kommentoi että "En missään vaiheessa sanonut enkä tarkoittanut sitä, että tasa-arvoinen avioliittolaki olisi ihmisoikeusjulistuksen vastainen. En ole todellakaan sanonut sellaista, enkä niin ajattele."
Ajatus on hyvin erikoinen, sillä jos ensimmäisen linkin haastattelua avaa on selvää että siinä alustetaan asia seuraavalla tavalla "Mutta täytyy nyt tarkentaa, että tää on nyt teidän tulkintanne kyllä tästä ihmisoikeuksien julistuksesta." Johon Räsänen nimenomaan selittää että "Ei ole. Mä voin lukea senkin, mulla on sekin mukana. Se on ihan selkeesti siellä todettu. Eli YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa sanotaan näin, että täysi-ikäisillä miehillä ja naisilla on oikeus solmia avioliitto ja perustaa perhe ilman minkäänlaisia rodusta, kansalaisuudesta tai uskonnosta johtuvia rajoituksia." Ja tätä vielä oikein erikseen vahvistetaan kysymällä Räsäseltä että "Mutta on teidän tulkintanne, että se tarkoittaa tässä sitä, että heillä on vain keskenään tämä oikeus, solmia se avioliitto." johon Räsänen vastaa "No sitähän sillä ilman muuta tarkoitetaan." Ilman muuta on siis nyt jotain jota hän ei ole tarkoittanut.
Osa ihmisistä on jopa suuttunut siitä että Räsästä näin vainotaan. Että hänhän on sanonut vain mielipiteensä. Valitettavasti heidän näyttää olevan vaikeaa tajuta että Räsänen ei ole tässä sanonut mielpidettään vaan esittänyt kannanoton joka on täysin juridinen. Hän väittää miten laki menee. Ja tämä ei ole mielipideasia. Jos väitän että Suomen lain mukaan jumalanpilkasta on kuolemantuomio en esitä mielipidettäni vaan teen virheen. Sama ongelma on tietenkin myös Tapio Puolimatkan lausunnoissa. Luultavasti Päivi Räsänen onkin kopsannut arvon kasvatustieteen professoria ajatellen että tämänlaatuinen akateeminen mies on pätevä lähde. Valitettavasti tässäkään kohdassa lapsen oikeudet YK:n lakien mukaan eivät ole mielipidekysymys. Ja jos väittää että nämä lait rikkovat lasten tai aikuisien oikeuksia, niin silloin väittää että ruotsi rikkoo kansainvälistä lakia ja lietsoo kansainvälistä konfliktia (toki varsin harmittoman tahon kanssa, mutta joka tapauksessa). Ja asiavirheiden kohdallahan on täysin asiallista ajatella että vastuu virheestä on virheen tekijällä.
Tämä kaikki on tietenkin äärimmäisen viehättävää. Sillä Päivi Räsäsen ja Tapio Puolimatkan virheiden kohdalla on vastassa omituista käsienheiluttelua. Virheistä ei kummankaan puolella, havaitusti, kanneta vastuuta kunnolla. Molemmat ovat jääneet kiinni vahvoista väitteistä, vakavista syytöksistä ja hillittömistä faktantarkistamisen puutteista. Ja kumpikin teeskentelee kuin he olisivat täydellisiä ja virheettömiä. Heidän tekstinsä on siis hieman kuin Jumalan sanaa. Jos niissä on virhe, vika on tulkitsijassa. Tämän vuoksi niistä on tietysti tullut suosittua hengellisten ihmisten tulkintamateriaalia.
Räsänen itse asiassa näyttääkin tekevän jotain jota kirkko ei tee. Hän esittää lausuntoja joissa on jokin sisältö. Hän esittää lausuntoja joiden tosiasiaväitteet on tarkistettavissa ja jopa falsifioitavissa. Jopa tavalla jossa puolustukset ovat sen sortin ad hoc -saivartelua ja käsien heiluttelua että tavallinenkin ihminen tajuaa sen olevan typerehtimistä. Että tuo saivartelu vaatisi täysin uuden suomen kielen ja siltikin lausunnosta menisi kaikki arvo jos nämä kielenkäytön muutokset hyväksyttäisiin.
Tämä taas nähdäkseni puuttuu kirkolta. Ja näin Räsänen ja Puolimatka molemmat tarjoavat meille jotain mielenkiintoista ja relevanttia pohdittavaa. Pohdinnat ovat kenties huonoja mutta niissä on sentään sisältö. Minua tietenkin viehättää myös se minkä Relander huomasi. Minua ei kuitenkaan, kenties monia yllättävästi, innosta se että kirkosta eroaa väkeä. Minua innostaa se että Räsäsen typerät lausunnot saavat ihmiset miettimään asioita tavalla joka aktivoi heitä tekemään arvovalintoja. Tässä ilmapiirissä on aivan hiton sama mikä tämä päätös on. Vaikka liittyisivät kirkkoon innommalla. Tämänlainen aktivoituminen kertoo siitä että Räsänen onnistuu jossain jossa keskimääräinen lehden pääkirjoitus, valtionkirkon arvomongerruket, Relanderin kirkon toimintaan kannustaminen tai vaikka minun blogeaminen eivät onnistu. Ne saavat ihmiset ensin miettimään ja sitten myös toimimaan.

eksegetiikka,
homoseksuaalisuus,
juridiikka,
oikeus,
politiikka,
Puolimatka,
Radcliffe,
Relander,
Räsänen,
saivartelu,
valtionkirkko
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)