"ihmiset suhtautuvat käyttöohjeisiin kahdella tapaa. bottom up -tyypit alkavat käyttää heti tuotetta, sillä heillä ei ole kärsivällisyyttä lukea ohjeita. top down -tyypit haluavat ymmärtää asiat ennen kuin alkavat käyttää laitetta. tätä ohjeiden laatijat eivät aina muista. he kirjoittavat ymmärtäjälle."
(Unkuri, "tekno-skeptikko")
Ylläolevassa lainauksessa "Unkurin" Meri ottaa kantaa käyttöohjeisiin. Käyttöohjeet ovat tavallaan osa esinettä ja tavallaan ei ole. Itse olen vahva käytettävyyden kannattaja. Siinä korostetaan sitä, että käyttöjärjestelmä jotenkin latistaa lateraalista ajattelua ja ajaa ihmisten intuitiot käyttämään esinettä juuri tietyllä tavalla ja oikein. Näin ei tarvita harjoittelua ja esinettä voidaan vaan ruveta käyttämään.
Minä en koskaan lue käyttöohjeita. Unkuri taas kertoo olevansa enemmän niitä jotka lukevat ensin käyttöohjeet. Unkurista ongelmana näyttää olevan se, että käyttöohjeet on kirjoitettu juuri niille jotka eivät koe niiden lukemiseen tarvetta.
1: Poikkeuksena tässä lienee minun puolisoni joka on kova lukemaan käyttöohjeita. Hänelle ajattelutapa lienee sen verran tuttu että käyttöohje ei rasita muistia hirveästi. Minun kohdallani pieni työmuisti asettaa suuria rajoitteita ja tämä taatusti lisää vastenmielisyyttäni käyttöohjeita kohtaan. Jos esine on uusi, niin haluaisin tehdä muuta kuin antaa itselleni useita varttitunteja lukemisaikaa ennen kuin pääsen tekemään sitä mitä pitää, eli käyttää sitä esinettä. (Luen varttitunnin pyrskäyksissä, pidemmät yhtäjaksoiset pätkät ovat liikaa.)
Hupaisaa on tietysti se, että minun asennettani voidaan helposti pitää anti-intellektuellina ja unkurin (tai puolisoni) tapaa jotenkin sivistyneempänä. On toki selvää että esiopettelu on lukutaidon käyttämistä. "Words, Ideas and Things" -blogissa muistutetaan kuitenkin että eri ihmisillä on erilainen tapa oppia. Ja tämä ei ole sitä "erilainen oppija" -saivartelua jossa ns. "hidas ja huono oppija" vain uudelleennimetään. "Active learners prefer to immediately do something with a new concept. While this can be hands-on application of a practical subject, active learning can also apply to abstract topics if a person immediately wants to rephrase, explain it to someone else, or try to come up with new examples. Reflective learners may still engage in all of those activities, but the key difference is that they first want some time to mull it over for themselves. Active learners are eager to try out new concepts before they "get it," while reflective learners want to feel they have a decent grasp of the concepts before putting them to use." Eli on aktiivista oppimista joka perustuu harjoitteluun ja tekemiseen ja reflektiivistä oppimista joka perustuu valmistautumiseen ja pänttäämiseen. Näissä ei ole paremmuuseroa, vaan eri ihmiset oppivat keskenään hieman eri tavoilla ja eri asenteilla.
Onkin selvää että esimerkiksi tämä blogini on käytännössä vain keino jolla toteutan aktiivista oppimista. Näin ollen suhtautuminen käyttöohjeisiini liittyykin muuhunkin kuin pelkästään (myös ehdottomasti kannattamaani) voimakkaaseen käytettävyyskannanottoon, jossa otetaan perusnäkökulmaksi se, että käyttäjä ei tee asioita väärin vaan koodarit ja designerit tekevät paskoja käyttöliittymäratkaisuja.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste käyttöliittymä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste käyttöliittymä. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 15. heinäkuuta 2012
sunnuntai 8. tammikuuta 2012
Vasaroista, nauloista - ja hieman kännyköistäkin
Levinneen hokeman mukaan "Jos sinulla on kädessäsi vain vasara, niin kaikki ongelmat näyttävät nauloilta." Tämä on hyvä muistutus, jonka mukaan korostetaan sitä, että ihmisen on helppoa vain toistaa vakioksi muuntunutta toiminintatapaansa, prosessoida, suorittaa ja tehdä samoilla perusperiaatteilla. Tällöin ihminen helposti unohtaa vaihtoehtoiset työkalut, tekniikat ja toteutusmallit jotka kuitenkin voisivat olla hyvinkin käytännöllisiä.
Sillä vaikka usein ajatellaan että teknologia ainoastaan helpottaa asioita, se kuitenkin samalla myös muuttaa mukanaan myös elämäntapaa. Teknologian tuodessa meille kännykät, helpotimme kommunikaatiota ja samalla koko kanssakäymisen ja tavoitettavuuden muututtua ihmisten elämäntapa muuttui radikaalisti ; On tavallaan erikoista että juuri se, että kännykkä on "langaton" on se joka "sitoo" ihmiset esimerkiksi vastaanottamaan viestejä. Tämä vaikuttaa esimerkiksi työntekemisen rytmiin oleellisesti. Sillä kun kännykkä on käsillä, kaikki ongelmat näyttävät olevan ratkaistavissa puhelinsoitolla.
Tämä johtuu siitä että vasaran funktioksi ajatellaan vasaroiminen ja kännykän funktio on kontaktinotto. Käyttöliittymähän on esimerkiksi kännykän kohdalla "laitteen ohjelmistojen se osa joka näkyy käyttäjälle. Käyttökokemus laitteesta muodostuu osittain käyttöliittymän ja osittain ohjelmien avulla, mutta ohjelmat eivät välttämättä ole itse ydinkäyttöliittymän osia ja tästä päästäänkin itse asiaan: mitä puhelimen käyttöliittymät tekevät ja miten. Käyttöliittymä käytännössä mahdollistaa käyttäjälle pääsyn eri ohjelmiin."
Kännykkä ja sen tekemä elämän hektistyminen muistuttaa (ainakin meitä eikännykkäajan kasvatteja) sitä, että väline todellakin muuttaa todellisuutta hyvinkin radikaalisti. Voidaan sanoa että jokainen esine (ja sen käyttöliittymä) on jonkinlainen elämässäolemisen keino joka helpottaa toisenlaisia elämäntapoja olennaisesti enemmän kuin toisia ; Innovaatio yrittää yleensä ratkaista jonkin ongelman - joskus se tosin luo ensin ongelman tai kokemuksen ongelmasta ja ratkaisee sen vasta sitten - joten tässä mielessä se lupaa elämän helppoutta.
Funktiot ja käyttöliittymät ovatkin tässä mielessä hyvin yhteiskunnallisesti laaja alue. Voidaan nimittäin sanoa että esimerkiksi katujen tiet luovat esteettömyyttä tietyllä tavalla kulkeville. Toisaalta liikennemerkit voivat ohjata ja rajoittaa liikettä mutta nekin tavoittelevat esteettömyyden maksimointia ; Niiden takana on vahvasti utilitaristinen henki jolla yritetään vähentää esimerkiksi onnettomuuksia ja rytmittää liikenteessä tapahtuvaa jonotusta niin että se olisi tasaisemmin jakautunutta ; Liikenteen käyttöliittymä määrittää autoilijoiden liitoskäyttäytymisen.
Ja kuten yhteiskunnassakin, on maailmassakin hyvä huomata että kaikki ei suinkaan ole sitä mikä käyttöliittymästä päällepäin ilmenee. Esimerkiksi maissa joissa on orjia - tai talot joissa on palvelijoita tai hovimestari - ovat piirejä joissa on paljon "näkymättömän työn" tekijöitä. Ihminen joka kokee oikeudenmukaisuuden nimissä omistavansa orjat - tai palvelijoiden työpanoksen - näkee usein työn vasta kun sitä ei ole tehty. He astuvat pöytään, eikä pöydässä oleva ruoka suinkaan referoi siihen työhön mitä ruuan eteen on tehty. ~ Näin esimerkiksi kokin, teurastajan, siankasvattajan, sian ... työpanos ja uhraus ovat piilossa ja edessä pöydällä näkyy vain kinkkua. "ohjelmistoja" on paljon taustalla. Ja usein mutkikas ja hieno käyttöliittymä kätkeekin hyvin paljon näkymätöntä taakseen.
Tästä voidaan vetää ajatus siihen että yhteiskunnallinen tiedostaminen on jotain joka on tehtävä. Kun ihminen on teknologistanut maailmaa, hän ei enää elä "luonnonolento vaan kulttuuriolento". "Passiivisen" vastaan tulevien ongelmien ratkomisen ei riitä, sen lisäksi on otettava selvää kulttuurista ja sen taustalla olevista piilossakin olevista asioista. Kun ongelmat ratkotaan on rarkottava ongelmanratkaisemisen ongelmia. Kulttuurissa elävä ihminen tarvitsee sivistystä.
Ongelmana tässä on kuitenkin se, että esteellisyys ja esteettömyys ovatkin itse asiassa usein näkökulmakysymys. Esimerkiksi kun ihmiset tekevät yhteiskunnasta keskivertoihmiselle kevyen käyttää, on kaltaiseni ASsi silloin tällöin helisemässä kaikenlaisten piilevien ohjailujen kanssa - kulttuurissamme on paljon tilanteita joiden piirteet eivät suinkaan ole liikennemerkitettyjä.
Syynä on se, että "ninjan kädessä mikä tahansa esine on funktioltaan tappolelu." Hyvin usein funktio on jonkinlainen jollain tavalla opetettu asia. Esimerkiksi vasaran käyttöliittymä on ilmiselvä vasta sen jälkeen kun joku on näyttänyt. Monesti käyttöliittymä tuntuu automaattiselta, mutta se johtuu siitä että oppi on sisäistetty. Näin ollen vasarakaan ei sido ajattelutapaa, vaan se että meille on opetettu vain hyvin rajallinen valikoima siitä mitä kaikkea vasaralla voi tehdä. - Vasaran muotohan mahdollistaa sen, että sitä käyttää apuvälineenä kiipeilystä pähkinöiden särjentään. ; Ninja tietysti tappaisi sillä ihmisiä, ja vasara onkin tässä hyvin monipuolinen ase, koska siinä on kahva, teräväksi koukuksi luokiteltava osa ja murskaamiseen sopiva osa.
Vastaava suorastaan ylikorostuu kännyköiden mukana. Sillä kännyköiden käyttöliittymään tutustutaan ja niiden sisältö on tuttua vasta harjoittelemalla tai soveltamalla siitä harjoittelusta joka on tehty jonkun toisen kännykän käyttöliittymän kanssa. Kännykällähän on mitä moninaisempia funktioita. Ninja näkisi että sillä voi esimerkiksi tehdä murhan monillakin eri tavoilla, kuten tukehduttamalla sillä jonkun tai käyttämällä sitä osana pommia.
Siksi onkin mielenkiintoista että sanonnassa vasaroiden ongelman naulamaiseksi muuttavassa vaikutuksessa on perushenkenä se, että ihmiset lukkiutuvat eivätkä siksi kykene lateraaliseen ajatteluun. Kuitenkin sen tapa käsitellä vasaroita kertoo siitä että sanonnan kehittäjä on lukkiutunut eikä siksi kykene lateraaliseen ajatteluun. Jos ihmiset näkisivät teknologian ja käyttöliittymän kuten "Ihmemies MacGyver" maailma näyttäisi aivan erilaiselta kuin nyt. Esteellisyys ja esteettömyys muuttuisivat enemmänkin kekseliäisyyskysymykseksi, älyn ja asenteen asiaksi. Mutta ihmiset eivät ole, kun viimeksi katsoin.
Ihminen ei ole luonnostaan tai helposti sivistysolento, hän on vain kulttuurissa elävä olento. Ilmankos niissä hyvän elämän opeissa onkin aina korostettu sitä, miten se luontainen ihmisyys on aina jotenkin työn ja tuskan takana, vaikea asia.
En tiedä mikä minulla on kädessäni, mutta kaikki ongelmani näyttävät olevan poikkeuksetta "nuijia". Joko ongelma on nuija siksi että minulla on ongelma. Tai sitten ongelma tulee siitä että esiin nousee jokin joka on vaan niin nuijaa.
Sillä vaikka usein ajatellaan että teknologia ainoastaan helpottaa asioita, se kuitenkin samalla myös muuttaa mukanaan myös elämäntapaa. Teknologian tuodessa meille kännykät, helpotimme kommunikaatiota ja samalla koko kanssakäymisen ja tavoitettavuuden muututtua ihmisten elämäntapa muuttui radikaalisti ; On tavallaan erikoista että juuri se, että kännykkä on "langaton" on se joka "sitoo" ihmiset esimerkiksi vastaanottamaan viestejä. Tämä vaikuttaa esimerkiksi työntekemisen rytmiin oleellisesti. Sillä kun kännykkä on käsillä, kaikki ongelmat näyttävät olevan ratkaistavissa puhelinsoitolla.
Tämä johtuu siitä että vasaran funktioksi ajatellaan vasaroiminen ja kännykän funktio on kontaktinotto. Käyttöliittymähän on esimerkiksi kännykän kohdalla "laitteen ohjelmistojen se osa joka näkyy käyttäjälle. Käyttökokemus laitteesta muodostuu osittain käyttöliittymän ja osittain ohjelmien avulla, mutta ohjelmat eivät välttämättä ole itse ydinkäyttöliittymän osia ja tästä päästäänkin itse asiaan: mitä puhelimen käyttöliittymät tekevät ja miten. Käyttöliittymä käytännössä mahdollistaa käyttäjälle pääsyn eri ohjelmiin."
Kännykkä ja sen tekemä elämän hektistyminen muistuttaa (ainakin meitä eikännykkäajan kasvatteja) sitä, että väline todellakin muuttaa todellisuutta hyvinkin radikaalisti. Voidaan sanoa että jokainen esine (ja sen käyttöliittymä) on jonkinlainen elämässäolemisen keino joka helpottaa toisenlaisia elämäntapoja olennaisesti enemmän kuin toisia ; Innovaatio yrittää yleensä ratkaista jonkin ongelman - joskus se tosin luo ensin ongelman tai kokemuksen ongelmasta ja ratkaisee sen vasta sitten - joten tässä mielessä se lupaa elämän helppoutta.
Funktiot ja käyttöliittymät ovatkin tässä mielessä hyvin yhteiskunnallisesti laaja alue. Voidaan nimittäin sanoa että esimerkiksi katujen tiet luovat esteettömyyttä tietyllä tavalla kulkeville. Toisaalta liikennemerkit voivat ohjata ja rajoittaa liikettä mutta nekin tavoittelevat esteettömyyden maksimointia ; Niiden takana on vahvasti utilitaristinen henki jolla yritetään vähentää esimerkiksi onnettomuuksia ja rytmittää liikenteessä tapahtuvaa jonotusta niin että se olisi tasaisemmin jakautunutta ; Liikenteen käyttöliittymä määrittää autoilijoiden liitoskäyttäytymisen.
Ja kuten yhteiskunnassakin, on maailmassakin hyvä huomata että kaikki ei suinkaan ole sitä mikä käyttöliittymästä päällepäin ilmenee. Esimerkiksi maissa joissa on orjia - tai talot joissa on palvelijoita tai hovimestari - ovat piirejä joissa on paljon "näkymättömän työn" tekijöitä. Ihminen joka kokee oikeudenmukaisuuden nimissä omistavansa orjat - tai palvelijoiden työpanoksen - näkee usein työn vasta kun sitä ei ole tehty. He astuvat pöytään, eikä pöydässä oleva ruoka suinkaan referoi siihen työhön mitä ruuan eteen on tehty. ~ Näin esimerkiksi kokin, teurastajan, siankasvattajan, sian ... työpanos ja uhraus ovat piilossa ja edessä pöydällä näkyy vain kinkkua. "ohjelmistoja" on paljon taustalla. Ja usein mutkikas ja hieno käyttöliittymä kätkeekin hyvin paljon näkymätöntä taakseen.
Tästä voidaan vetää ajatus siihen että yhteiskunnallinen tiedostaminen on jotain joka on tehtävä. Kun ihminen on teknologistanut maailmaa, hän ei enää elä "luonnonolento vaan kulttuuriolento". "Passiivisen" vastaan tulevien ongelmien ratkomisen ei riitä, sen lisäksi on otettava selvää kulttuurista ja sen taustalla olevista piilossakin olevista asioista. Kun ongelmat ratkotaan on rarkottava ongelmanratkaisemisen ongelmia. Kulttuurissa elävä ihminen tarvitsee sivistystä.
Ongelmana tässä on kuitenkin se, että esteellisyys ja esteettömyys ovatkin itse asiassa usein näkökulmakysymys. Esimerkiksi kun ihmiset tekevät yhteiskunnasta keskivertoihmiselle kevyen käyttää, on kaltaiseni ASsi silloin tällöin helisemässä kaikenlaisten piilevien ohjailujen kanssa - kulttuurissamme on paljon tilanteita joiden piirteet eivät suinkaan ole liikennemerkitettyjä.
Syynä on se, että "ninjan kädessä mikä tahansa esine on funktioltaan tappolelu." Hyvin usein funktio on jonkinlainen jollain tavalla opetettu asia. Esimerkiksi vasaran käyttöliittymä on ilmiselvä vasta sen jälkeen kun joku on näyttänyt. Monesti käyttöliittymä tuntuu automaattiselta, mutta se johtuu siitä että oppi on sisäistetty. Näin ollen vasarakaan ei sido ajattelutapaa, vaan se että meille on opetettu vain hyvin rajallinen valikoima siitä mitä kaikkea vasaralla voi tehdä. - Vasaran muotohan mahdollistaa sen, että sitä käyttää apuvälineenä kiipeilystä pähkinöiden särjentään. ; Ninja tietysti tappaisi sillä ihmisiä, ja vasara onkin tässä hyvin monipuolinen ase, koska siinä on kahva, teräväksi koukuksi luokiteltava osa ja murskaamiseen sopiva osa.
Vastaava suorastaan ylikorostuu kännyköiden mukana. Sillä kännyköiden käyttöliittymään tutustutaan ja niiden sisältö on tuttua vasta harjoittelemalla tai soveltamalla siitä harjoittelusta joka on tehty jonkun toisen kännykän käyttöliittymän kanssa. Kännykällähän on mitä moninaisempia funktioita. Ninja näkisi että sillä voi esimerkiksi tehdä murhan monillakin eri tavoilla, kuten tukehduttamalla sillä jonkun tai käyttämällä sitä osana pommia.
Siksi onkin mielenkiintoista että sanonnassa vasaroiden ongelman naulamaiseksi muuttavassa vaikutuksessa on perushenkenä se, että ihmiset lukkiutuvat eivätkä siksi kykene lateraaliseen ajatteluun. Kuitenkin sen tapa käsitellä vasaroita kertoo siitä että sanonnan kehittäjä on lukkiutunut eikä siksi kykene lateraaliseen ajatteluun. Jos ihmiset näkisivät teknologian ja käyttöliittymän kuten "Ihmemies MacGyver" maailma näyttäisi aivan erilaiselta kuin nyt. Esteellisyys ja esteettömyys muuttuisivat enemmänkin kekseliäisyyskysymykseksi, älyn ja asenteen asiaksi. Mutta ihmiset eivät ole, kun viimeksi katsoin.
Ihminen ei ole luonnostaan tai helposti sivistysolento, hän on vain kulttuurissa elävä olento. Ilmankos niissä hyvän elämän opeissa onkin aina korostettu sitä, miten se luontainen ihmisyys on aina jotenkin työn ja tuskan takana, vaikea asia.
En tiedä mikä minulla on kädessäni, mutta kaikki ongelmani näyttävät olevan poikkeuksetta "nuijia". Joko ongelma on nuija siksi että minulla on ongelma. Tai sitten ongelma tulee siitä että esiin nousee jokin joka on vaan niin nuijaa.
keskiviikko 31. elokuuta 2011
Diabolinen Verneri
Usein se, mikä tuotteessa ja palvelussa määritetään laaduksi on käytännössä samaa kuin tuotteen käytettävyys. Tässä korostuu se, että laadukas tuote on tehty käyttöön, siihen että on jotain jota tuotteella halutaan tehdä ja tuote myös tämän halutun sitten saa aikaan, ainakin jotenkin. ~ Käytännössä käytettävyys onkin sidottavissa tuotteen tarkkuuteen, tehokkuuteen ja käyttäjätyytyväisyyteen. Jos tuote hoitaa asiansa tehokkaasti, se on hyvä. Teho voi tarkoittaa puhdasta voimaa, tai kustannustehokkuutta - ja hoitaa tehtävänsä luotettavasti, eli on paitsi tehokas, myös toiminnaltaan melko häiriötöntä. Lopputuloksena on yleensä tyytyväinen asiakas, joka ei turhaudu laitteen käyttämisen vaikeudesta.
Käyttöliittymäsuunnittelussa tunnetaan eräänlainen nyrkkisääntö (ei ehdoton asia, mutta kuitenkin jotain jossa on hyvin paljon totuutta) siitä että tietoturvallisuus ja käytettävyys ovat toistensa vihollisia. Jos laitteen tietoturva on hyvä, on käyttäjän esimerkiksi muistettava työläästi omin aivoin salasanoja (sen sijaan että ne olisivat vaan työpöydällä tekstitiedostossa tai vastaavaa). Tietoturvasääntö on kuitenkin mukana muuallakin.
Käytettävyys liittyy helposti mielikuvissa vain tuotteisiin. Mutta myös palveluilla on käytettävyys. Tämän ymmärtämisen helpottamiseksi teen muutaman pienen ja pinnallisen käytettävyysmietteen junankäytöstä.
"Alivaltiosihteerit" ovat vitsailleet, että VR:än tehtävänä on kuljettaa tyhjiä vaunuja asemalta toiselle, ja että matkustajat ovat tässä itse asiassa ensi sijassa viivytys ja este tälle tavoitteelle. Tämä varmasti vastaa viime aikoina junalla matkustaneiden kokemuksia ; Kondyktöörien työvoimapula on rasittanut etenkin lähiliikennettä. Stressaantuneet kuskit ja peruuntuneet junavuorot rasittavat monien matkustajien mieliä.
Kuitenkin jos tästä mennään siihen paljon radikaalimpaan ajatukseen jossa VR:än käyttäjiä eivät olekaan kondyktöörit vaan ne junamatkustajat. Silloin tajutaan että juna on iso laite, joka ajaa junaverkostoa tavalla jossa on mahdollisia häiriöitä. Junat eivät ole kuten autoja, jotka voivat ohitella toisiaan samalla tiellä. Näin vaihteiden mekaniikka asettuu keskeiseksi - mikä näkyy esimerkiksi talvisin kun vaihteet jäätyvät ja junat alkavat myöhästelemään. Kaiken kaikkiaan nämä rakenteelliset ongelmat - yhdistettynä hyvin vaihteleviin sääolosuhteisiin joissa junien vaaditaan toimivan - johtaa siihen että juna on itse asiassa välineenä hyvin tehokas kuljettamaan (tyhjiä tai täysiä) vaunuja asemalta toiselle. Sen toiminnoissa on kuitenkin alttiutta häiriöihin. Tässä mielessä junien kohdalla junien myöhästely on kenties se olennaisin käytettävyysongelma.
Ei kuitenkaan ainut. Sillä lisäksi lippujenkäsittely on hyvin mutkikasta. Tämä on itse asiassa tietoturva -asia ; Tietokonevirusta tai troijalaista symbolisoi junapummi. Koska pummi vie rahaa VR:ältä, muuttuu välistäveto ongelmaksi. Valtionrautateiden junapummaamisongelmana onkin yhteismaan tragedia ; Juna liikkuu joka tapauksessa, joten miksi kukaan maksaisi siitä jos voi kerran matkustaa vapaamatkustajana? Jos kaikki pummaisivat, ei junakaan kuitenkaan kulkisi. Näin junissa on petturientunnistamista. Tarkastajien määrä ja pummaamisen kannattavuus liittyvät yhteen.
Toinen ongelma on se, että junankäyttäjillä on hyvin erilaisia tapoja käyttää junaa ; Osan matkat ovat lyhyitä ja toisten pitkiä. Tästä seuraa se, että matkustamismaksujen keruuseen tulee mutkikkuutta. Asiaa mutkistaa se, että junalippuja ostetaan esimerkiksi ennakkoon, printtaillaan netistä, ladataan kortille (joko aikana tai rahana) tai maksetaan vasta junassa ostamalla paperilappi kondyktööriltä.
Mutkikkuus lisää helposti erehdyksiä. Tässä kohden ongelmaksi tuleekin se, että jos erehdyksiä sattuu, niin ne tunnistetaan helposti "pettureiksi". Ja toisaalta : Jos on olemassa jokin tapa jolla "erehdyksiä" katsotaan läpi sormien, niin "petturit" kyllä käyttävät sitä hyödykseen. Tästä esimerkkinä olkoon Hoffmanin "Varasta tämä kirja" -teos, joka selittää useitakin konsteja joilla liikennevälineissä (busseista lentokoneisiin) voidaan kulkea siten että ei joko makseta ollenkaan tai sitten maksetaan vain osa matkasta.
Tämä ongelma on hyvin vakaa. Juhani Ahon "Rautatie" kuvaa esseemuotoisen tarinan jossa mennään ihmettelemään junaa. Ja matkassa tehdään erehdys junalippujen hinnoittelussa ja ostossa. Ensikertalaiset kun luulevat että lipun osto riittää matkustamiseen, eivätkä tiedä että pidempi matka maksaa enemmän. Näin heidät heitetään junasta pettureina. Jo tämä tarina kertoo siitä että matkanostojen mutkikkuus on ollut mukana alusta lähtien. Ja että rautateiden hinnoittelijoilla on ollut historiallisesti tapa panostaa "tietoturvallisuuteen" "käytettävyyden" sijasta. - Ongelmana tässä priorisoinnissa on tietysti se, että jos käytettävyys on huono, ja tietoturvallisuus on maksimissa, niin syntyy myös maksimaalinen määrä "vääriä hälytyksiä", jossa mummeli tai teini saa (joko oman tai maksuttajan) erehdyksen takia mojovat sakot. Tai sitten sitä vaan jää Tampereelle.
Ehkä se johtuu siitä että ihmiset ovat aina käyttäneet junaa eri tavoilla eri mittaisiin matkoihin. Ja mukana on aina ollut niitä pettureita.
Kirjoittaja muistaa ajat jolloin lähiliikenteen tunnuksena oli sellainen punainen isonenäinen Verneri -ukko. Internet ei häntä juurikaan muista. Hahmo oli kuitenkin sellaisella herttaisella tavalla diabolinen, ja sopii siksi hyvin kuvaamaan VR:än lähiliikenteen palveluhenkeä.
Käyttöliittymäsuunnittelussa tunnetaan eräänlainen nyrkkisääntö (ei ehdoton asia, mutta kuitenkin jotain jossa on hyvin paljon totuutta) siitä että tietoturvallisuus ja käytettävyys ovat toistensa vihollisia. Jos laitteen tietoturva on hyvä, on käyttäjän esimerkiksi muistettava työläästi omin aivoin salasanoja (sen sijaan että ne olisivat vaan työpöydällä tekstitiedostossa tai vastaavaa). Tietoturvasääntö on kuitenkin mukana muuallakin.
Käytettävyys liittyy helposti mielikuvissa vain tuotteisiin. Mutta myös palveluilla on käytettävyys. Tämän ymmärtämisen helpottamiseksi teen muutaman pienen ja pinnallisen käytettävyysmietteen junankäytöstä.
"Alivaltiosihteerit" ovat vitsailleet, että VR:än tehtävänä on kuljettaa tyhjiä vaunuja asemalta toiselle, ja että matkustajat ovat tässä itse asiassa ensi sijassa viivytys ja este tälle tavoitteelle. Tämä varmasti vastaa viime aikoina junalla matkustaneiden kokemuksia ; Kondyktöörien työvoimapula on rasittanut etenkin lähiliikennettä. Stressaantuneet kuskit ja peruuntuneet junavuorot rasittavat monien matkustajien mieliä.
Kuitenkin jos tästä mennään siihen paljon radikaalimpaan ajatukseen jossa VR:än käyttäjiä eivät olekaan kondyktöörit vaan ne junamatkustajat. Silloin tajutaan että juna on iso laite, joka ajaa junaverkostoa tavalla jossa on mahdollisia häiriöitä. Junat eivät ole kuten autoja, jotka voivat ohitella toisiaan samalla tiellä. Näin vaihteiden mekaniikka asettuu keskeiseksi - mikä näkyy esimerkiksi talvisin kun vaihteet jäätyvät ja junat alkavat myöhästelemään. Kaiken kaikkiaan nämä rakenteelliset ongelmat - yhdistettynä hyvin vaihteleviin sääolosuhteisiin joissa junien vaaditaan toimivan - johtaa siihen että juna on itse asiassa välineenä hyvin tehokas kuljettamaan (tyhjiä tai täysiä) vaunuja asemalta toiselle. Sen toiminnoissa on kuitenkin alttiutta häiriöihin. Tässä mielessä junien kohdalla junien myöhästely on kenties se olennaisin käytettävyysongelma.
Ei kuitenkaan ainut. Sillä lisäksi lippujenkäsittely on hyvin mutkikasta. Tämä on itse asiassa tietoturva -asia ; Tietokonevirusta tai troijalaista symbolisoi junapummi. Koska pummi vie rahaa VR:ältä, muuttuu välistäveto ongelmaksi. Valtionrautateiden junapummaamisongelmana onkin yhteismaan tragedia ; Juna liikkuu joka tapauksessa, joten miksi kukaan maksaisi siitä jos voi kerran matkustaa vapaamatkustajana? Jos kaikki pummaisivat, ei junakaan kuitenkaan kulkisi. Näin junissa on petturientunnistamista. Tarkastajien määrä ja pummaamisen kannattavuus liittyvät yhteen.
Toinen ongelma on se, että junankäyttäjillä on hyvin erilaisia tapoja käyttää junaa ; Osan matkat ovat lyhyitä ja toisten pitkiä. Tästä seuraa se, että matkustamismaksujen keruuseen tulee mutkikkuutta. Asiaa mutkistaa se, että junalippuja ostetaan esimerkiksi ennakkoon, printtaillaan netistä, ladataan kortille (joko aikana tai rahana) tai maksetaan vasta junassa ostamalla paperilappi kondyktööriltä.
Mutkikkuus lisää helposti erehdyksiä. Tässä kohden ongelmaksi tuleekin se, että jos erehdyksiä sattuu, niin ne tunnistetaan helposti "pettureiksi". Ja toisaalta : Jos on olemassa jokin tapa jolla "erehdyksiä" katsotaan läpi sormien, niin "petturit" kyllä käyttävät sitä hyödykseen. Tästä esimerkkinä olkoon Hoffmanin "Varasta tämä kirja" -teos, joka selittää useitakin konsteja joilla liikennevälineissä (busseista lentokoneisiin) voidaan kulkea siten että ei joko makseta ollenkaan tai sitten maksetaan vain osa matkasta.
Tämä ongelma on hyvin vakaa. Juhani Ahon "Rautatie" kuvaa esseemuotoisen tarinan jossa mennään ihmettelemään junaa. Ja matkassa tehdään erehdys junalippujen hinnoittelussa ja ostossa. Ensikertalaiset kun luulevat että lipun osto riittää matkustamiseen, eivätkä tiedä että pidempi matka maksaa enemmän. Näin heidät heitetään junasta pettureina. Jo tämä tarina kertoo siitä että matkanostojen mutkikkuus on ollut mukana alusta lähtien. Ja että rautateiden hinnoittelijoilla on ollut historiallisesti tapa panostaa "tietoturvallisuuteen" "käytettävyyden" sijasta. - Ongelmana tässä priorisoinnissa on tietysti se, että jos käytettävyys on huono, ja tietoturvallisuus on maksimissa, niin syntyy myös maksimaalinen määrä "vääriä hälytyksiä", jossa mummeli tai teini saa (joko oman tai maksuttajan) erehdyksen takia mojovat sakot. Tai sitten sitä vaan jää Tampereelle.
Ehkä se johtuu siitä että ihmiset ovat aina käyttäneet junaa eri tavoilla eri mittaisiin matkoihin. Ja mukana on aina ollut niitä pettureita.
Kirjoittaja muistaa ajat jolloin lähiliikenteen tunnuksena oli sellainen punainen isonenäinen Verneri -ukko. Internet ei häntä juurikaan muista. Hahmo oli kuitenkin sellaisella herttaisella tavalla diabolinen, ja sopii siksi hyvin kuvaamaan VR:än lähiliikenteen palveluhenkeä.
perjantai 13. elokuuta 2010
Uniikinpalvonta.
"Camel boots - miehille jotka kulkevat omia polkujaan."(SpurguX [peli])
Serkkuni toimii kirjastonhoitajana. Eräänä päivänä hän moitiskeli asiakkaitaan siitä että he jonottavat siihen kassaan jonka päällä on kyltti. Vieressä oleva kassa taas on tyhjänä. Kaikki sujuisi joutuisasti kun molempia lainauspisteitä käytettäisiin tasaisesti. Niinhän kaupoissakin tehdään.
Tässä ongelmana on tietysti se, että ihmiset miettivät asioita keskimäärin hirvittävän harvoin. Siksi käyttöliittymäsuunnittelussa pitääkin aina keskittyä siihen että käyttäjän tarvitsisi miettiä mahdollisimman vähän. Ihanteellinen käyttöliittymä on suunniteltu niin että käyttöohje on tarpeeton. Tämä idea on tuottanut sellaisia paljon lainattuja kirjoja kuten Steve Krugin "Älä pakota minua ajattelemaan". Ehdotin että hommaisivat uuden kilven. Tai muuten sitä joutuu elämään sen kanssa että asiakkaat eivät mieti.
Aihe suuntautui pian juttelemaan omilla aivoilla ajattelua. Sitä pidetään yleensä hyvin tärkeänä asiana. Samoin kuin innovatiivisuutta pidetään hyveenä. Oma prosessointi ja yksilöllisyys ovat kovasti arvostettuja asioita.
Tässä nostaisin esiin "Count Up" -blogin jutun. Siinä rinnstuksena ovat esimerkiksi vaeltajat jotka kulkevat Pafokseen samaa tietä mitä Paavalin kerrotaan kulkeneen. Tie on vanha ja kulkijoita on monta. Samoin tästä syntyy jouhevasti liitos jossa on esimerkiksi Jeesus ja hänen seuraajansa jotka miettivät "What Would Jesus Do" -ja muuta vastaavaa. Erilainen nähdään helposti Erityisenä. Erityinen taas Erinomaisena. Ja tämä taas Arvokkaana ja Tärkeänä. : Ihminen voi ajautua tätä kautta jopa skientologiaan : "Vuosia sitten ihmettelin nuorten aikuisten kanssa, miksi scientologit saivat opiskelijoita kiinnostumaan sanomastaan. Koukkuun tarttuivat kauniit ja rohkeat menestyjät, tulevaisuuden toivot. Miksi vapaus ei kiinnostanutkaan? Sain silloin vastauksen: "Kukaan ei halua olla keskinkertainen." Siinäpä se. Scientologit tarjosivat aina uusia ja uusia kursseja, jotta ihminen pystysi kehittämään itseään aina vain lisää ja lisää."
Tämä on tärkeä kohta. Sillä vaikka sosiologisesti esimerkiksi uusia paradigmoja ja innovatiivisuutta voidaan tutkia - ja jopa vetää tästä päätelmiä siitä onko kyseessä uusi nouseva paradigma vai sellaista teeskentelevä pseudotiede, on innovatiivisuuden sijasta kenties hyvä korostaa enemmänkin ajattelun laadukkuutta. Ainutlaatuinen ajatus joka ei ole hyvää ajattelua on melko erikoinen kaikenkattavana ihanteena. Uusi ajatus joka on hyvä on tietysti kullan arvoinen. Mutta ei vanhakaan ajatus ole välttämättä huono.
1: Itse asiassa filosofiassakin tutustutaan usein perinteisiin, ja tämä on hyvin tärkeä asia. Siksi että kaikkea ei tarvitse keksiä itse. Toki filosofiassakin on tiettyä auktoriteetinpalvontaa joka kohdistuu nimen omaan uusien asioiden keksijöihin. Näin ajattelua voidaan kehittää.
Siksi hyvä ja kriittinen ajattelu ja lähdekritiikki ovat minusta tärkeämpi tekijä kuin se, onko asia oma tai uusi tai muodikas. Haluaisin lähinnä ajatella hyvin. Siitä että se olisi samalla uutta ei ole tietysti haittaa jos tämä edellinen ehto vain täyttyy. Mutta pelkkä uusi ilman tuota ehtoa on turhaa kilkatusta.
perjantai 4. joulukuuta 2009
Hikisosiologia.
Sosiologiassa tutkitaan ihmisiä ja heidän yhteisöjään. Tätä tutkimusta tehdään usein läheltä, eikä olla luonnontieteiden harjoittajien tapaan ulkopuolisia manipulaattoreita. Tavoitteena on löytää yhteisöstä säännönmukaisuuksia ja sitoa ne johonkin aineistoon, joka voi olla vaikkapa haastattelua. Usein tavoitteena on myös vaikuttaa yhteisöön, tai tutkimuskohteesta ulkopuolisilla olevaan kuvaan. Ja siihen että yhteiskunta muuttuu johonkin suuntaan ... Tätä kautta voinen minäkin mainita pari sanaa hikipedian yhteisöstä. (Vaikka voinkin olla "liian jäsen ollakseni objektiivinen.")
Ensin täytyy tietysti olla tutkimuskohde, joka sisältää jonkinlaisen määritelmän ja rajauksen.
Yhteisön määritteleminen on sinänsä tässä kohden hieman haasteellista. Hikipedialla on nimittäin sekä lukijoita, kirjoittajia, datapuolella puuhaajiin että sensoreita. Usein nämä roolit ovat limittäisiä. Lisäksi voidaan rakentaa erilaisia hierarkioita.
"Hikipedistin" määrittelyssä voitaisiin periaatteessa käyttää kahta tapaa.
1: Ensimmäisen näkemyksen mukaan "kukaan ei kuulu ryhmään johon ei itseään kutsu". Eli hikipedistejä olisivat kaikki jotka kutsuvat itseään sellaiseksi. Laajemmin tätä voidaan katsoa että jäsenet määrittelevät toisensa. Eli tarvitaan jonkinlainen lössi ihmisiä joista jokin määrä on sitä mieltä että "tuo on hikipedisti".
___1.1: Tämä on joskus hieman kummallinen, koska kukaan tuskin kutsuisi itseään vapaaehtoisesti "agitaattoriksi" tai "pseudotieteilijäksi". Moni diktaattorikin on yrittänyt olla määritelmällisesti tasavaltainen, esimerkiksi rooman keisarikunnan syntyvaiheissa tämä oli "se kikka jota käytettiin".
2: Toinen tapa on se, että tutkija vain valitsee näkökulman siitä mitä "hikipedisti" tarkoittaa. Tässä on hyvä tehdä määrittelyt selvästi eikä sekoittaa niitä toisten tutkimusten määritteisiin. Koska jos esimerkiksi lehden lukijat sekoitettaisiin lehden journalisteihin, olisi selvää että tulokset eivät sopisi yhteen. Tämä voi aikaansaada sekaannuksia. Lisäksi hikipediaan liittyvät ihmiset voivat suuttua joko siitä että heidät on otettu väkisin mukaan, tai he olisivat halunenet mukaan mutta eivät ole päässeet. Tai sitten jollekulle on tehty jotain, josta he eivät pidä.
Käytännössä hikipedia voidaan määrittää käyttöliittymään osallistumisena. Eli on nettisivu jota tuottaa, lukee ja editoi ja vandalisoi erilaiset ihmiset. Mielestäni he kaikki ovat jollain tavalla hikipedisteja. Tämä on hyvin laaja määritelmä, ja useimmat muut kattaisivat tästä laajasta määritelmästä jonkun kapeamman sirpaleen. Joku voisi puhua "aidoista hikipedisteistä", joilla olisi vaikka vähintään 5000 muokkausta ja ylläpitäjän status. (Tähän verrattava tapa on esimerkiksi fundamentalistien tapa tulkita uskoaan.) Mutta tämä on mielestäni turhan elitistinen ollakseen tällä kertaa tarkoituksenmukainen.
Tarkastelussa on aina jollakin tavalla ryhmässä olevien ihmisten suhde toisiinsa. Tässä on yleensä epämuodollien ja muodollinen versio.
Hikipedian tutkimus on selvästi mikrososiaalista, jos se otetaan sellaisenaan. Mutta jos se liitetään osaksi isompaa vapaiden vertaisverkkojen linkkiä, eli yhdistetään wikipediaan ja muihin vastaaviin, voi kyseessä olla "isompikin asia".
Tämän jälkeen voidaan tarkastella hierarkiaa sekä ihmisten sosiaalista kanssakäymistä. Ihmisten suhteet voivat olla hyvinkin mutkikkaita: Esimerkiksi "ammatillisesti" arvostan "Käyttäjä:Luomaa" paljon. Hän tekee hyvää duunia. Ihmisenä en hänestä hirveästi pidä, ja luultavasti hän pitää minusta vielä vähemmän. "Käyttäjä:Peelon" kohdalla tilanne oli päinvastainen. Mielestäni hikipedia olisi ollut parempi paikka ilman hänen tekstejään, mutta ihmisenä hän oli mitä mainioin. Tätä kautta voidaan sanoa että ihmisillä voi olla systeemiin liittyviä ja henkilökohtaisia suhteita toisistaan. Tietenkin ne vaikuttavat toisiinsa aina jonkin verran. Lopulta syntyy verkosto, jossa kaikilla on jonkinlainen suhde toisiinsa, jos ei suoraan niin "mutkan kautta". Ja tämä tietysti muuttuu ajan mittaan.
Hikipediassa on myös selvä sosiaalinen rakenne. Niistä ehkä keskeisin on hierarkia. Se on ensivilkaisultaan aika yksinkertainen. On byrokraatteja (vallan ja vastuun huipulla), ylläpitäjiä (vallan huipulla ilman vastuuta) ja normaaleja nimimerkkikäyttäjiä (vapauden ja seurausten huipulla) ja anonyymejä IP -osoitteita (vapaita mutta kaikkien armoilla). Nimimerkin rekisteröinti on vapaaehtoinen, mutta sillä saa jonkinlaista arvostusta. Tämä vastaa itse asiassa tässä kohden uskonnoissa olevia noviiseja. Ylläpitäjäksi pitää sen sijaan olla "ansioita". Tämä vaatii "jotain". Tähän liittyy tietty initioimisprosessi ja ylläpitäjyysäänestys sisältää myös sosiaalisia piirileikkejä. Byrokraatiksi taas pääsee tuntemattomilla syillä. Niiden määrä on minimissä, ja rooli ei vaihdu kovinkaan helposti. Asiaa mutkistaa tietysti jotkut ansioituneet käyttäjät joita ei kiinnosta saada esimerkiksi muiden bannimisoikeuksia. Heillä voi kuitenkin olla hyvin korkea status, vaikka heitä ei ole initioitu. Syy on se, että heidät oltaisiin haluttu initioida.
Lukijat ovat tässä hierarkiassa tavallaan ulkopuolisia, koska heihin hikipedian kirjoittajilla on yllättävän vähän kontaktia. Sen verran tiedetään että usea heistä on (1) kännissä oleva (2)teinipoika jolla on (a) vastustava/toiseuttava (b) itsensä kieltävä / projisoiva (c) utelias/tutustuva tai peräti (d) omassa itsessä huomattu/itsereflektoiva suhde sanaan "homo".
Vandaalit taas ovat puoliksi sisällä olevia ulkopuolisia jotka tulevat ja menevät miten mielivät. Heillä on usein keskustelua ylläpidon ja muiden käyttäjien kanssa. Tässä on mutkikas viha-rakkaussuhde. Lisäksi vandaalin ja vandaalismielisen raja on usein vaikeasti tunnistettava. Käyttäjä:Peelo oli osan mielestä irvokasta huumoria tuottava hahmo, ja toisista hän oli vandaali joka kylvi törkeyksiä.
Tässä on itse asiassa havaittava pienille ryhmille tyypillinen organisoitumisrakenne. (1) Johtaja vaihtuu harvoin ja tämän valtaa ei käytännössä voi kumota. (2) Alkuvaiheessa initioiduksi pääseminen on helpompaa kuin myöhemmin. Koska ylläpitäjillä on tietty työ ja rooli. Niitä ei tarvita määrättömästi ja iso määrä ylläpitäjiä lisää riskiä siitä että joku vandaali saa käteensä ikibannaamiskyvyn. Ja iso määrä vaikeuttaa tietysti ylläpitäjien tilanteen valvomistakin. Mutta jos niitä ei ole yhtään, homma kulkee käsille. Koska vandaalien tuleminen ja meneminen ei ole byrokraattien käsissä. Myöhemmin initioituminen on työn ja tuskan takana.
Ideologioihin.
Hikipediassa on myös sisäisiä ideologioita, niitä voidaan tutkia samaan tapaan kuin voidaan tutkia sitä miten kristityissä on esimerkiksi katolisia ja luterilaisia ja mikä erottaa nämä toisistaan. Tässä tarvitaan "stereotypioita".
Hikipedian ideologioiden tunnistamisessa voi käyttää hyväkseen pedia of hikiä. Siinä luokat esitetään roolipelin hahmonrakennuksen muodossa. On kuitenkin hyvä huomata, että samankaltaisuus on mahdolista sitä kautta että roolipelit tuottavat stereotypioita. Tämä on sosiologiassa yleinen ongelma: Jotkut stereotypiat voivat olla huonosti valittuja ja niiden seuraaminen tuottaa kummallisia tuloksia. Sen sijaan toiset tiivistävät ryhmien välisiä jännitteitä ja mielipide -eroja hyvin ja laajasti. Näiden kahden erottamiseen tarvitaan jotain jota voisi kutsua "näkemykseksi". Ideologioiden sisällön hyvä määrittely tuo ikään kuin "osuvan stereotypian". Muut taas vääristävät, tekevät liiallisia karkeistuksia. Niihin voi liittyä myös leimaamista.
1: Roolipeli on sinällään aika osuva, koska hikipediassa on varsin tavallista "pitää jotain roolia". Eli ihmiset ovat paitsi statukseltaan ylläpitäjiä, ja sosiaalisessa suhteessa toiseen, heillä on normaalien roolien lisäksi jokin "tekorooli". Eli he tavallaan "roolipelaavat hahmoa Käyttäjä:nönnönnöö". Eli henkilöt ovat toistensa päälle rakennettuja illuusioita. Tämä ei ole mikään ongelma, koska "hikipedia on sellainen paikka".
Tässä tärkein on tietysti suhde vandalismiin. On vandaalismielisiä ja sitten on "adminsaarten allianssit", jotka luottavat "jonkinlaiseen järjestykseen". Karkeasti tämä tarkoittaa sitä onko ihmisellä inklusiivinen (sisään ottava) vai eksklusiivinen (poissulkeva) suhde sanaan "homo" . Mutta se on tietysti paljon hienovireisempi.
Lisäksi ryhmät voidaan jakaa suhteessaan hömppään, irrationaaliseen tajunnanvirtaan, sisäpiirinvitseihin, loukkaaviin vitseihin... Ja ehkä hieman yllättäen myös vitsien faktuaalisuus ja poliittisuus jakavat mielipiteitä. Sellaiset asiat kuin bannit herättävät vähemmän jakoja, ehkä siksi että vandalismin yleiset muodot ovat aika yksiselitteisiä. Ja loput on sitten "vahinkoja sattuu" -linjaa, jotka yleensä puretaan. Näistä kaikista muodostuu tiettyjä klikkiytymiä. Yleisesti voidaan sanoa että osa ottaa huumorinteon vakavammin ja toiset rennommin. Tämä ei ole suoraan suhteessa statukseen: Vandaalismielinen anarkisti ja hömpän kannattaja pystyy varsin hyvin olemaan "kukkulan kunkkuna". Tässä ei ole mitään ongelmaa, koska "hikipedia on sellainen paikka."
Toiminta on tietysti suhteessa "yleiseen hyvään toimintatapaan". Käyttäjä:JAT on ehkä vakavimmin paneutunut siihen että saataisiin tarkat säännöt. Takana on pyrkimys organisoitumiseen ja reiluuteen. Mukana tässä on tietysti myös valtapelillisiä pyrintöjä: Kun vaikuttaa paljon sääntöihin saa sellaisia sääntöjä, kuin mistä tykkää. (Nämä kolme mainittua eivät ole toisiaan poissulkevia. Voit olla yhtä, kahta tai kolmea samanaikaisesti.) Itse asiassa on hyvin vaikeaa tunnistaa sitä ohjaavatko säännöt enemmän käytänteitä vai syntyvätkö käytänteet säännöistä. Karkeasti voidaan sanoa että säännöt syntyvät käyttäjistä ja käyttäjät muuttavat niitä mutta säännöt ohjaavat käyttäjiä. Tämä on sosiologiassa yleinen ongelma.
Lisäksi tiedot voidaan yhdistää historiaan. Omien huomioideni mukaan hikipedia syntyi kaaoksesta, eli aluksi siellä pyöri ihmisiä jotka pyörivät siellä. Sittemmin se on järjestäytynyt ja samalla sirpaloitunut. Eli voidaan ryhtyä puhumaan ideologisista järjestäytymisistä ja jopa "koulukunnista". Tämä on nähtävissä myös ulkoasussa siten että on erilaisia alueita. Niissä kaikissa on hieman omanlaisensa tyylisiä juttuja. Hikikirjaston aineisto, hömppäpedia ja muut vastaavat tavallaan auttavat "juuri tuon tyyppisestä tavarasta" kiinnostuneet juuri heille sopivaan paikkaan.
Tässä suhteessa luokittuminen viittaa sekä käyttöliittymän parantamiseen että systeemin sisäiseen organisoitumiseen, ja tietenkin sisäisen organisoitumisen ilmoittamiseen muille. Käyttöliittymä ikään kuin automaattisesti pistää aloittelevatkin käyttäjät kirjoittamaan juttuja "oikealle paikalle". Eli normit onnistutaan ujuttamaan ikään kuin itsestäänselvyyksinä niitä tuntemattomillekin. Tämäkään ei ole ainutlaatuista.
Ensin täytyy tietysti olla tutkimuskohde, joka sisältää jonkinlaisen määritelmän ja rajauksen.
Yhteisön määritteleminen on sinänsä tässä kohden hieman haasteellista. Hikipedialla on nimittäin sekä lukijoita, kirjoittajia, datapuolella puuhaajiin että sensoreita. Usein nämä roolit ovat limittäisiä. Lisäksi voidaan rakentaa erilaisia hierarkioita.
"Hikipedistin" määrittelyssä voitaisiin periaatteessa käyttää kahta tapaa.
1: Ensimmäisen näkemyksen mukaan "kukaan ei kuulu ryhmään johon ei itseään kutsu". Eli hikipedistejä olisivat kaikki jotka kutsuvat itseään sellaiseksi. Laajemmin tätä voidaan katsoa että jäsenet määrittelevät toisensa. Eli tarvitaan jonkinlainen lössi ihmisiä joista jokin määrä on sitä mieltä että "tuo on hikipedisti".
___1.1: Tämä on joskus hieman kummallinen, koska kukaan tuskin kutsuisi itseään vapaaehtoisesti "agitaattoriksi" tai "pseudotieteilijäksi". Moni diktaattorikin on yrittänyt olla määritelmällisesti tasavaltainen, esimerkiksi rooman keisarikunnan syntyvaiheissa tämä oli "se kikka jota käytettiin".
2: Toinen tapa on se, että tutkija vain valitsee näkökulman siitä mitä "hikipedisti" tarkoittaa. Tässä on hyvä tehdä määrittelyt selvästi eikä sekoittaa niitä toisten tutkimusten määritteisiin. Koska jos esimerkiksi lehden lukijat sekoitettaisiin lehden journalisteihin, olisi selvää että tulokset eivät sopisi yhteen. Tämä voi aikaansaada sekaannuksia. Lisäksi hikipediaan liittyvät ihmiset voivat suuttua joko siitä että heidät on otettu väkisin mukaan, tai he olisivat halunenet mukaan mutta eivät ole päässeet. Tai sitten jollekulle on tehty jotain, josta he eivät pidä.
Käytännössä hikipedia voidaan määrittää käyttöliittymään osallistumisena. Eli on nettisivu jota tuottaa, lukee ja editoi ja vandalisoi erilaiset ihmiset. Mielestäni he kaikki ovat jollain tavalla hikipedisteja. Tämä on hyvin laaja määritelmä, ja useimmat muut kattaisivat tästä laajasta määritelmästä jonkun kapeamman sirpaleen. Joku voisi puhua "aidoista hikipedisteistä", joilla olisi vaikka vähintään 5000 muokkausta ja ylläpitäjän status. (Tähän verrattava tapa on esimerkiksi fundamentalistien tapa tulkita uskoaan.) Mutta tämä on mielestäni turhan elitistinen ollakseen tällä kertaa tarkoituksenmukainen.
Tarkastelussa on aina jollakin tavalla ryhmässä olevien ihmisten suhde toisiinsa. Tässä on yleensä epämuodollien ja muodollinen versio.
Hikipedian tutkimus on selvästi mikrososiaalista, jos se otetaan sellaisenaan. Mutta jos se liitetään osaksi isompaa vapaiden vertaisverkkojen linkkiä, eli yhdistetään wikipediaan ja muihin vastaaviin, voi kyseessä olla "isompikin asia".
Tämän jälkeen voidaan tarkastella hierarkiaa sekä ihmisten sosiaalista kanssakäymistä. Ihmisten suhteet voivat olla hyvinkin mutkikkaita: Esimerkiksi "ammatillisesti" arvostan "Käyttäjä:Luomaa" paljon. Hän tekee hyvää duunia. Ihmisenä en hänestä hirveästi pidä, ja luultavasti hän pitää minusta vielä vähemmän. "Käyttäjä:Peelon" kohdalla tilanne oli päinvastainen. Mielestäni hikipedia olisi ollut parempi paikka ilman hänen tekstejään, mutta ihmisenä hän oli mitä mainioin. Tätä kautta voidaan sanoa että ihmisillä voi olla systeemiin liittyviä ja henkilökohtaisia suhteita toisistaan. Tietenkin ne vaikuttavat toisiinsa aina jonkin verran. Lopulta syntyy verkosto, jossa kaikilla on jonkinlainen suhde toisiinsa, jos ei suoraan niin "mutkan kautta". Ja tämä tietysti muuttuu ajan mittaan.
Hikipediassa on myös selvä sosiaalinen rakenne. Niistä ehkä keskeisin on hierarkia. Se on ensivilkaisultaan aika yksinkertainen. On byrokraatteja (vallan ja vastuun huipulla), ylläpitäjiä (vallan huipulla ilman vastuuta) ja normaaleja nimimerkkikäyttäjiä (vapauden ja seurausten huipulla) ja anonyymejä IP -osoitteita (vapaita mutta kaikkien armoilla). Nimimerkin rekisteröinti on vapaaehtoinen, mutta sillä saa jonkinlaista arvostusta. Tämä vastaa itse asiassa tässä kohden uskonnoissa olevia noviiseja. Ylläpitäjäksi pitää sen sijaan olla "ansioita". Tämä vaatii "jotain". Tähän liittyy tietty initioimisprosessi ja ylläpitäjyysäänestys sisältää myös sosiaalisia piirileikkejä. Byrokraatiksi taas pääsee tuntemattomilla syillä. Niiden määrä on minimissä, ja rooli ei vaihdu kovinkaan helposti. Asiaa mutkistaa tietysti jotkut ansioituneet käyttäjät joita ei kiinnosta saada esimerkiksi muiden bannimisoikeuksia. Heillä voi kuitenkin olla hyvin korkea status, vaikka heitä ei ole initioitu. Syy on se, että heidät oltaisiin haluttu initioida.
Lukijat ovat tässä hierarkiassa tavallaan ulkopuolisia, koska heihin hikipedian kirjoittajilla on yllättävän vähän kontaktia. Sen verran tiedetään että usea heistä on (1) kännissä oleva (2)teinipoika jolla on (a) vastustava/toiseuttava (b) itsensä kieltävä / projisoiva (c) utelias/tutustuva tai peräti (d) omassa itsessä huomattu/itsereflektoiva suhde sanaan "homo".
Vandaalit taas ovat puoliksi sisällä olevia ulkopuolisia jotka tulevat ja menevät miten mielivät. Heillä on usein keskustelua ylläpidon ja muiden käyttäjien kanssa. Tässä on mutkikas viha-rakkaussuhde. Lisäksi vandaalin ja vandaalismielisen raja on usein vaikeasti tunnistettava. Käyttäjä:Peelo oli osan mielestä irvokasta huumoria tuottava hahmo, ja toisista hän oli vandaali joka kylvi törkeyksiä.
Tässä on itse asiassa havaittava pienille ryhmille tyypillinen organisoitumisrakenne. (1) Johtaja vaihtuu harvoin ja tämän valtaa ei käytännössä voi kumota. (2) Alkuvaiheessa initioiduksi pääseminen on helpompaa kuin myöhemmin. Koska ylläpitäjillä on tietty työ ja rooli. Niitä ei tarvita määrättömästi ja iso määrä ylläpitäjiä lisää riskiä siitä että joku vandaali saa käteensä ikibannaamiskyvyn. Ja iso määrä vaikeuttaa tietysti ylläpitäjien tilanteen valvomistakin. Mutta jos niitä ei ole yhtään, homma kulkee käsille. Koska vandaalien tuleminen ja meneminen ei ole byrokraattien käsissä. Myöhemmin initioituminen on työn ja tuskan takana.
Ideologioihin.
Hikipediassa on myös sisäisiä ideologioita, niitä voidaan tutkia samaan tapaan kuin voidaan tutkia sitä miten kristityissä on esimerkiksi katolisia ja luterilaisia ja mikä erottaa nämä toisistaan. Tässä tarvitaan "stereotypioita".
Hikipedian ideologioiden tunnistamisessa voi käyttää hyväkseen pedia of hikiä. Siinä luokat esitetään roolipelin hahmonrakennuksen muodossa. On kuitenkin hyvä huomata, että samankaltaisuus on mahdolista sitä kautta että roolipelit tuottavat stereotypioita. Tämä on sosiologiassa yleinen ongelma: Jotkut stereotypiat voivat olla huonosti valittuja ja niiden seuraaminen tuottaa kummallisia tuloksia. Sen sijaan toiset tiivistävät ryhmien välisiä jännitteitä ja mielipide -eroja hyvin ja laajasti. Näiden kahden erottamiseen tarvitaan jotain jota voisi kutsua "näkemykseksi". Ideologioiden sisällön hyvä määrittely tuo ikään kuin "osuvan stereotypian". Muut taas vääristävät, tekevät liiallisia karkeistuksia. Niihin voi liittyä myös leimaamista.
1: Roolipeli on sinällään aika osuva, koska hikipediassa on varsin tavallista "pitää jotain roolia". Eli ihmiset ovat paitsi statukseltaan ylläpitäjiä, ja sosiaalisessa suhteessa toiseen, heillä on normaalien roolien lisäksi jokin "tekorooli". Eli he tavallaan "roolipelaavat hahmoa Käyttäjä:nönnönnöö". Eli henkilöt ovat toistensa päälle rakennettuja illuusioita. Tämä ei ole mikään ongelma, koska "hikipedia on sellainen paikka".
Tässä tärkein on tietysti suhde vandalismiin. On vandaalismielisiä ja sitten on "adminsaarten allianssit", jotka luottavat "jonkinlaiseen järjestykseen". Karkeasti tämä tarkoittaa sitä onko ihmisellä inklusiivinen (sisään ottava) vai eksklusiivinen (poissulkeva) suhde sanaan "homo" . Mutta se on tietysti paljon hienovireisempi.
Lisäksi ryhmät voidaan jakaa suhteessaan hömppään, irrationaaliseen tajunnanvirtaan, sisäpiirinvitseihin, loukkaaviin vitseihin... Ja ehkä hieman yllättäen myös vitsien faktuaalisuus ja poliittisuus jakavat mielipiteitä. Sellaiset asiat kuin bannit herättävät vähemmän jakoja, ehkä siksi että vandalismin yleiset muodot ovat aika yksiselitteisiä. Ja loput on sitten "vahinkoja sattuu" -linjaa, jotka yleensä puretaan. Näistä kaikista muodostuu tiettyjä klikkiytymiä. Yleisesti voidaan sanoa että osa ottaa huumorinteon vakavammin ja toiset rennommin. Tämä ei ole suoraan suhteessa statukseen: Vandaalismielinen anarkisti ja hömpän kannattaja pystyy varsin hyvin olemaan "kukkulan kunkkuna". Tässä ei ole mitään ongelmaa, koska "hikipedia on sellainen paikka."
Toiminta on tietysti suhteessa "yleiseen hyvään toimintatapaan". Käyttäjä:JAT on ehkä vakavimmin paneutunut siihen että saataisiin tarkat säännöt. Takana on pyrkimys organisoitumiseen ja reiluuteen. Mukana tässä on tietysti myös valtapelillisiä pyrintöjä: Kun vaikuttaa paljon sääntöihin saa sellaisia sääntöjä, kuin mistä tykkää. (Nämä kolme mainittua eivät ole toisiaan poissulkevia. Voit olla yhtä, kahta tai kolmea samanaikaisesti.) Itse asiassa on hyvin vaikeaa tunnistaa sitä ohjaavatko säännöt enemmän käytänteitä vai syntyvätkö käytänteet säännöistä. Karkeasti voidaan sanoa että säännöt syntyvät käyttäjistä ja käyttäjät muuttavat niitä mutta säännöt ohjaavat käyttäjiä. Tämä on sosiologiassa yleinen ongelma.
Lisäksi tiedot voidaan yhdistää historiaan. Omien huomioideni mukaan hikipedia syntyi kaaoksesta, eli aluksi siellä pyöri ihmisiä jotka pyörivät siellä. Sittemmin se on järjestäytynyt ja samalla sirpaloitunut. Eli voidaan ryhtyä puhumaan ideologisista järjestäytymisistä ja jopa "koulukunnista". Tämä on nähtävissä myös ulkoasussa siten että on erilaisia alueita. Niissä kaikissa on hieman omanlaisensa tyylisiä juttuja. Hikikirjaston aineisto, hömppäpedia ja muut vastaavat tavallaan auttavat "juuri tuon tyyppisestä tavarasta" kiinnostuneet juuri heille sopivaan paikkaan.
Tässä suhteessa luokittuminen viittaa sekä käyttöliittymän parantamiseen että systeemin sisäiseen organisoitumiseen, ja tietenkin sisäisen organisoitumisen ilmoittamiseen muille. Käyttöliittymä ikään kuin automaattisesti pistää aloittelevatkin käyttäjät kirjoittamaan juttuja "oikealle paikalle". Eli normit onnistutaan ujuttamaan ikään kuin itsestäänselvyyksinä niitä tuntemattomillekin. Tämäkään ei ole ainutlaatuista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)