Yövartijavaltio

Sakari Timonen on käyttänyt termiä "yövartijavaltio". Termi viittaa siihen miten julkisia rahoja halutaan käyttää tietyllä tavalla. Hän ottaa kohteeksi erityisesti Lepomäen. "Lepomäki itse on menestyjä. Markkinaliberaalien tapaan hän ei halua valtion sekaantuvan millään tavalla markkinoiden toimintaan." Julkista taloutta ja yhteisomistusta halutaan minimoida. Tässä on kuitenkin omituisia kulmia. Esimerkiksi sairaanhoidosta halutaan mahdollisimman vähän julkista. Eli mahdollisimman paljon yksityistä. Kuitenkin valtiolle nähdään rooli jossa turvallisuudesta maksetaan. Esimerkiksi poliisille täytyy antaa valtion tukea sen sijaan että se hoidettaisiin mahdollisimman hyvin yksityisillä turvallisuusalan toimijoilla. Timonen kuvaakin miten tälläinen "valtio sitten olisikin yövartijavaltio, jossa valtion tehtäviin kuuluisi vain armeija, poliisi ja tuomioistuinlaitos. Kun sosiaalipolitiikka on ajettu alas, niin niitä kaikkia varmasti tarvitaan suojelemaan vähälukuista pärjääjien joukkoa osattomien massoilta."

Kysymys on lähtökohtaisesti mielenkiintoinen. Koska näyttää todellakin siltä että kun puhutaan vapaasta markkinataloudesta, halutaan leikata sosiaalituesta ja yrityksistä. Mutta turvallisuuspuoli olisi hoidettava erinomaisesti. Valtion velvollisuus olisi hoitaa nämä minimiverotuksilla tai jopa verottomasti saatavilla tuilla.

Onkin selvää että tämän takana on "tiettyjä asioita". Voidaan nimittäin nähdä että jos sosiaalihuolto vedetään alas, syntyy jopa kasvanut tarve turvallisuusalalle. Jos esimerkiksi yhteiskunnan kantokyky romahtaa ja ruokaa ja rahaa ei riitä, ei ole tavatonta ajatella että joku intoutuisi ryöstämään rikkaita. Ei antaakseen köyhille, paitsi siinä mielessä että roisto on itse varaton. Eikä siksi että rikas on rikas ja eettisesti hyvä ryöstön kohde. Vaan siksi että köyhillä on niin vähän mitään varastettavaa. On selvää että tiukoissa oloissa rikas aivan rationaalisesti ajattelee omaa etuaan ja katsoo että poliisien kohdalla kommunismi onkin maanmainio ajatus.

Timonen onkin kaivanut Lepomäen muita näkemyksiä. Ja niistä paistaa jännittäviä henkiä. Lepomäki korostaa että edullinen tapa hoitaa palomiesasia. Timonen tiivistää miten erikoista onkin että vaikka vapaata markkinataloutta kannatetaan niin "Sen turvaamiseksi yleinen asevelvollisuus olisi kuitenkin oltava, koska palkka-armeija on liian kallis ja halvalla saa vain palomiehiä." Tämä on tietenkin yllättävää koska olen luullut että kommunismi tarkoittaisi sitä että saadaan huonoa laatua isolla hinnalla kun etuudet syövät palkkoja. Lepomäen ajatuksissa paistaakin esiin se että vapaa markkinatalous työnottajan puolella on monin paikoin ikävä juttu. Markkinaliberaali turvallisiin hyväpalkkaisiin töihin päässyt tuskin haluaa maksaa vaarallisen työn lisää ja muuta ei-haluttavuusbonusta. Saati olla itse ilman valtion apua maksamassa asiantuntevan turvallisuusalan koulutuksen niille omaa nahkaansa suojeleville. Tässä halutaan julkistaa ja käyttää yhteismaata tavalla joka muistuttaa yhteismaan tragediaa. Mikä on sinänsä erikoista että tämä on todella se ongelma joka kommunismissa on periaatteessa mahdollinen. Sosiaalitukien kohdalla tämä realisoituminen ei ole yhtä ilmiselvää. Mutta kun vapaalla markkinataloudella rikastunut ei halua maksaa vapaan markkinatalouden mukaista palkkaa vaan haluaa loisia muiden rahoilla tässä asiassa, ei ongelmilla ole merkitystä koska raha on valtaa.

Vapaan markkinatalouden täyskannattaja voisi kuitenkin sanoa että jos hinnoittelussa olisi jokin ongelma niin vapaa markkinatalous kyllä paikkaisi sen. Tämä paikkaaminen tosin tarkoittaisi sitä että esimerkiksi palokunta alkaisi saamaan riskienottoaan vastaavaa palkkaa. Ja kun riskinä on oma henki, jonka palomies tai poliisi laittaa. Mukaanlukien koulutuksesta ja taidoista saadut bonukset tälläisen työn tekijän kukkaroon.

Toki tässä Samalla määrittyy mikä olisi lainkuuliaisen köyhän osa Timosen yövartijavaltiokonseptissa. "Siinä valtiossa jokaisella olisi oikeus pitää saaliinsa itse ja osattomiksi jääneillä olisi pakkoon perustuva velvollisuus puolustaa rikkaiden saalista."

Tästä konseptista mieleeni tulee lähinnä Hobbes.

Hobbes on mielestäni siitä hyvä hahmo mukaanotettavaksi että hän vihasi sisällissotaa ja halusi ylläpitää yhteiskuntaa. Hän myös käytti paljon termiä nimeltä yhteiskuntasopimus. Hobbes eli aikana jolloin sisällissota oli hänelle koettu asia. Ei olekaan ihme että hänestä mikä tahansa on parempi kuin tämänlainen.

Hän kuvasikin yhteiskuntajärjestykselle vastapooliksi "luonnontilan". Se on väkivaltainen ja kaaoottinen paikka. Syynä on se, että siellä jokainen voi periaatteessa tappaa toisen. Yhteiskuntasopimuksen puute tarkoittaa tämänlaiseen tilaan päätymistä. (Mikä johtaa koomisiin juttuihin aina kun kuulen yhteiskuntasopimuksettomuuden televisiosta. Todellako saan mennä tekemään pääministeristä "Soylent Greeniä" uudella reseptilläni? Tässä toki tuskin puhutaan yhteiskuntasopimuksesta Hobbesin määritelmissä.) Hobbes piti tätä niin kauheana että mikä tahansa tyranniakin olisi parempi. (Tosin Hobbes ei itse asiassa väittänyt että luonnontila olisi koskaan välttämättä toteutunut missään ihmisten parissa.) Ihmiset sopivat vaikka että eivät tapa toisiaan. Ja näin syntyy sopimus yhteiskunnasta.

Onkin hyvä huomata että monesti ihmiset ajattelevat että yhteiskunta antaa heille oikeuksia. Kuitenkin nämä oikeudet ovat hyvin usein kieltoja tai käskyjä. Oikeus pitää sisällään kymmenen käskyn henkisiä kieltoja kuten "älä tapa", "älä varasta", "älä anna väärää todistusta lähimmäisestäsi"... Yhteiskuntasopimukseen päätyikin tätä kautta sellaisia asioita joita kuvasi ennen kaikkea se, että siinä oli asioita joita ihmiset eivät halunneet että toiset ihmiset tekisivät heille itselleen. Kysymys on muiden ihmisten vapauksien rajoittamisesta.

Hobbesin tärkein oivallus liittyikin siihen että tässä näkökulmassa yhteiskuntasopimus ei itse asiassa takaa ihmisille oikeuksia. Sen sijaan se väistämättä ottaa niitä pois. Jos luonnontilassa ajatellaan ihmisillä olevia haluja, omistusoikeus ei merkitse mitään koska toisen omaisuus olisi itselle haluttava ja kätevä resurssi. Omistusoikeus on itse asiassa vain sitä että otetaan pois vapaus ottaa omaisuutta käyttöön vain sillä että sen ottaa käyttöön. Tässä mielessä vahvimman lain toteutuminen on yhteiskuntasopimuksen antiteesi. (Joka taas on vapaata markkinataloutta vastaan.)

Toki Hobbesilla oli mukana näkökulma joka teki hänestä epäsuositun. Yhteiskuntasopimus on suvereeni mutta vain tiettyyn rajaan asti. Esimerkiksi ihminen jonka valtio tuomitsee kuolemaan tuskin hyväksyy yhteiskuntasopimusta. Ja hän varmasti yrittää väistää tätä. Kuitenkin samalla yhteiskuntasopimuksessa nimenomaan annetaan yhteisölle valtaa päättää siitä mikä on juuri minulle tärkeää ja soveliasta vaatia. Joten yhteiskunta voi tappaa ihmisiä vaikka se olisi heidän yhteiskuntasopimuksentekemisetujaan vastaan ja jopa sen perushenkeä vastaan.

Mutta Hobbesin suurin skismojasynnyttävä ajatus liittyy sisällissotiin ja vallankumouksiin. Nimittäin mitä tapahtuu sisällissodan aikana? Se vaikuttaa luonnontilaan palaamiselta. Ja sitä se onkin. Aina siihen asti kunnes vallankumous onnistuu. Hobbesilla yhteiskuntasopimuksen perusoikeutus kun on se että se kykenee ylläpitämään itsensä. Jos yhteiskunta ei toimi, ja niin moni kärsii että he saavat vallankumouksen joka voittaa vallitsevan järjestelmän, niin se kertoo että hävinnyt entinen valtajärjestelmä toimi huonosti. Ja uusi vallankumous on näin oikea vain siksi että se on voittanut. Tämä jossain määrin palauttaa tilannetta vahvimman lakiin.

On selvää että Lepomäen ideaalien kohdalla julkishyödykkeenä loisittu poliisivoima on resurssointia yhteiskuntasopimuksen koheesiolle. Se voi olla toimiva strategia kriisioloissa. Tai se voi olla kriisinluontia.

Miekkahuoltoprojektin ääreltä

Koska olen ollut työttömänä, kärsin tylsyydestä. Koska tämänlainen tuppaa kaltaisillani persoonilla johtamaan tylsistymiseen, olen pyrkinyt järjestämään itselleni ohjelmaa. Yhtenä ohjelmana on ollut se, että olen saanut Guy Windsorilta avaimen ja pääsyn koulun tiloihin sen aikaa kun huollan "yleisessä käytössä" olevat miekat.

Itse, kuten koulun monet muutkin oppilaat, pidän omaa miekkaani oppilaiden hyllyssä. En huolla näitä yksityisomistuksessa olevia miekkoja. Sen sijaan koululla on miekkoja joita etenkin alkeiskurssilaiset - sekä ne joilla ei ole varaa tai halua ostaa omaa miekkaa - käyttävät. Koululla on myös "nurkkaämpärissä" miekkoja jotka eivät ole yleisessä käytössä. En huolla myöskään näitä.

Hinkkaaminen on meditoivaa, tavallaan. Toiminta on mekaanista. Hion teriin tulleet lovet pois (tai enemmistössä tapauksissa pyöreäsärmäisiksi niin että terässä ei ole teräviä siruja ja miekka on tylsä eikä saha.) Poistan myös ruostetta. (Pronssiaseet patinoituisivat mutta miekat ovat terästä joten ne ruostuvat.) Hinkatessa oppii sen miten käy kun ruumis tekee samaa toimintaa pitkän aikaa. Mieli vapautuu. Lisäksi oppii arvostamaan aivan uusia puolia itsessään. Viilaaminen on sen verran raskasta touhua että sitä toivoisi hyvinkin pian että olisi (vielä) kovempi runkkari kuin on.

Huonossa kunnossa?

Tässä huoltaessa voisi toki korostaa miten hieno ja tärkeä tämä projekti on. Tosiasiassa puuhaan melko mitätöntä hommaa pro bono lähinnä jotta vuorokausirytmini on edes teoreettisesti muun ihmiskunnan kanssa samanaikainen. Ja pysyn jonkinlaisessa vireessä. Windsor päästi minut tekemään tätä luultavasti aika isosti sen vuoksi, koska homma ei ole taatusti haitallista ja on ilmeisen ystävällistä antaa minun tekemään jotain joka on edes marginaalisesti hyödyttävää.

Mietteideni puoli onkin tavallaan juuri tästä. Yleisessä käytössä olevat miekat eivät ole erityisen hyvässä kunnossa. Mutta itse asiassa ne eivät ole erityisen huonossa kunnossa. Ei siis ole niin että ne olisivat vaarallisia harjoitella ja siksi jotenkin kokisin tarpeelliseksi korjata tilanteen.

Otin tähän alkuun kuvan.
* Siinä ylimpänä on oma miekkani. (En valokuvaa muiden yksityisiä miekkoja ilman lupaa.) En ole kovin innokas huoltamaan omaa asettani. Sanovat freudilaiset mitä tahansa niin miekka ei ole mikään penis joka tarvitsisi puleeraamista joka päivä. Tässä mielessä olen "laiska perusmiekan omistaja". Osa huoltaa aseitaan tarkasti. Otan tämän esille siksi että oma miekkani ei missään nimessä edusta sitä "siisteintä osaa" oppilaiden omista miekoista.
* Keskellä on yleisessä käytössä oleva miekka. Kuten kuvasta voi näkyä se on hieman .. sanotaanko "patinoituneempi" ... kuin oma miekkani. Mutta se on periaatteessa aivan käyttökuntoinen.
* Alimpana on sitten "ämpärimiekka" joka ei ole käytössä. Se on saanut rapistua ilman huoltoa ja käyttöä. (Se on ollut ämpärissä vuosia. Se on minusta hauskan macho miekka. Painava ja muutenkin sellainen joka voisi olla hauska ostaa kotiin koska siellä sillä voisi elvistellä vieraille.)

Miekkakolmikko demonstroi jännittävää ongelmaa.

Miekkakolmikko on kolmen otos. Jokainen edustaa yhtä ryhmää. Sanoisin "silmämääräisesti" että demonstraatio kuvaa laajempaa miekkakirjoa koulullamme ainakin kohtuu hyvin. Se ei kuitenkaan niinkään todista kuin helpottaa ymmärtämään eräitä altruismin ja talousteorian dilemmoja.

Ensimmäinen asia on se, että koska julkisissa yleiskäyttöisissä miekoissa on kysymys yhteisomaisuudesta, siihen pätee itse asiassa yhteismaan tragedia. Koulu ei mitenkään erityisesti huolla näitä, sellaiseen ei ole aikaa eikä rahaa. Joten huoltoja tehdään vapaaehtoisvoimin. Tästä seuraa se, että jos et huolla yleiskäyttömiekkoja hyödyt kuitenkin jos joku toinen huoltaa. Sinun ei tarvitse ostaa jatkossakaan uutta miekkaa koska työkalut pysyvät käyttökunnossa kauemmin. Mutta jos panostat ja huollat niin kaikki hyötyvät. Joten miksi ihmeessä joku huoltaisi kun voisi sen sijaan olla vapaamatkustajana?

Yhteismaan tragedia on jossain määrin tosi. Se näkyy siinä että yleisessä käytössä olevat miekat eivät ole yhtä hyvässä kunnossa kuin yksityisessä käytössä olevat miekat. Kun itse ostat, maksat kohtuullisesti - tai jopa enemmän - ja käytät itse, on tässä motivaatiota pitää miekasta jonkinlaista huolta. Se ei kuitenkaan ole kovin pitkälle tosi. Yleiskäytössä olevat miekat ovat kuitenkin selkeästi saaneet jonkinlaisen huolehtimisen.

Jos talousasioita lähestytään perinteisen homo economicuksen avulla, se mitä minä ja ilmeisesti jotkut muutkin tekevät miekoille on  eräänlainen mysteeri. Minun projektini on toki vain melko pientä. Mutta sama ilmiö kulminoituu majakanrakennusongelmaan ; Jos rakennetaan majakkaa, siitä hyötyy koko tienoo. Mutta sen rakentaminen maksaa paljon. Ei ole kannattavaa osallistua majakan rakentamiseen verrattuna vapaamatkustamiseen. Joten miksi ihmeessä ihmiset sitten kuitenkin rakentavat majakoita?

Jos ratkaisua tähän altruistisuuteen hakee, yksi syy voi olla maineessa. Ihmisten kannattaa pitää lähellä ihmisiä jotka tekevät asioita joiden avulla he saavat itse vapaamatkustaja. Ja jos vaihtoehtona on se, että tämänlainen toimija lähtee pois, on kenties mahdollista lahjoa hieman jotenkin. Tämä korostaa sitä, että jos hyvistä teoista saa mainetta, se voi seurata vastavuoroisuuteen joissain muissa asioissa. Kysymys voi siis olla "avoimen velkakirjan laatimisesta". Tämä resiprokaalinen altruismi on hyvä strategia jota esimerkiksi verta imevät lepakot käyttävät menestyksekkäästi. Jos ne eivät joku päivä löydä ruokaa ne voivat kerjätä kaverilta oksennusvälipalaa. Jos kaveri on avulias, tätä kannattaa auttaa jos tämä on pulassa. Ja jos kaveri ei ole avulias niin sitten tätä ei auteta kun tämä on kerjäämässä.

Itse asiassa uskoisinkin että tämänlainen ympäristö on luonut evoluutiossa yhteistyöstrategioita. Sellaisia joissa tuetaan tiedettyjä avuliaita tyyppejä koska heistä on hyötyä. Tämänlaisten arvostaminen - ja jopa pieni tukeminen - on kannattavaa kaikille, sillä vapaamatkustajan kelpoisuus nousee siitä että hänen lähellään on niitä ei-vapaamatkustajia. Vasta kun tämänlainen arvostusjärjestelmä on syntynyt, on tuntunut hyvältä auttaa. Ja vasta tässä kontekstissa anonyymi hyväntekeminen on mahdollistunut. Aito altruismi voikin olla "sivutuote" joka ei tue hyvän tekemisen ja avuliaisuuden kannattavuutta. (Aito altruismi tätä kautta "ylittääkin hyödyllisyyden" eikä ole välinearvoinen vaan itseisarvoinen.) Mutta ei sen tarvitsekaan koska maineperustainen avuliaisuus hoitaa tämän homman.

---

Kirjoittajan käsiä polttelee siinä määrin että on aivan täysin varmaa että tänä iltana heillä ei masturboida ; Näin saadaankin ohje siveyden sipuleille, kuten Päivi Räsäselle joka kuulemani mukaan haluaisi kieltää masturboinnin alle 18 -vuotiailta. On turhaa yrittää korjata asiaa kristillisellä propagandalla, Kellogg'sin muroilla, ympärileikkauksella (joka oikeasti kasvattaa lähinnä käsirasvan tarvetta ja käyttöä projektissa) ja muulla. Miekanhuolto on tärkein prinsiippi lähestyttäessä ei-itsesaastutuksellista elämäntapaa!

Miten 3D -tulostimet haastavat yhteiskuntamme?

Perinteinen tuotantotapa nojaa niukkuuteen. Kysynnän ja tarjonnan laissa on periaatteessa kysymys siitä että maailmassa on rajallinen määrä esineitä ja kun ostat sen, niitä on yksi vähemmän. Esineiden valmistamiseen tarvitaan resursseja. Joita ovat esineen rakenteen keksiminen, sen vaatimat materiaalit ja valmistamiseen kuluva aika.

Usein esineen rakenteen keksiminen on haasteellista, mutta kun se on kerran tehty siitä tulee helposti kopioitavaa. Tässä innovointi on joskus vaikeaa saada kannattamaan. "Takkiraudan" kirjoitus siitä miten venäjälle on vaikeaa rakentaa tehdasta kuvaa ympäristöä jossa on vaikeaa muuttaa designiä tuotteeksi taloudellisesti kannattavalla tavalla. Tämän vastakohtana on James Watt joka keksi höyrykoneen ja sai patenttinsa avulla prosenttiosuuksia joka ikisestä höyrykoneesta. Sopimus takasi sen että keksimisen jälkeen hänen ei tarvinnut tehdä työtä ja rahaa virtasi.

Toisaalta on huomattava että hyvinvointivaltioissa on usein kysymys nimenomaan siitä että siellä tehdään tuotteita joilla on mahdollista tienata hyvin paljon juuri tuolla Wattin asenteella. Joka johtaa siihen että on korkean riskin töitä joissa on pieni todennäköisyys tienata hirveästi ja suuri todennäköisyys työttömyyteen. Ja tämän vaihtoehtona sitten suuri todennäköisyys tehdä työtä jossa tahkotaan minimaalisen pieni palkka, mutta sen saaminen sentään tiedetään varmasti. Raaka-aine ja resurssit ovat niukkuuden ytimessä, mutta silti niiden kokoaminen on huono tapa tienata.Tätä kautta päädytään siihen nykyaikana vallitsevaan hämmästyttävään asiaan, että maat joilla on timanttikaivoksia ja luonnonvaroja ovat usein köyhiä. Tähän kaikkeen liittyy omituisuuksia, kuten kissavideoiden katsomisella elämistä ; Kannattavuus on tärkeämpi osa palkkatyössä kuin se työosa. Taito, osaaminen tai mikään muukaan ei liity tässä palkkioon muuta kuin epäsuorasti. (Mikä unohtuu helposti kaikenlaisilta Ayn Randin fantasioihin unohtuneilta.)

Oleellista on tiedostaa että maailmassa on ongelmana ns. yhteismaan tragedia. Tässä ytimessä on se, että yleisessä jaossa ihmiset vain ottavat asioita käyttöön ja sitten ne ovat muilta pois. Tämä korostuu erityisesti yleisomistuksessa ; Jos kaikki vain syöttävät nautoja yhteisellä laitumella, ei ole syytä olla hankkimatta lisänautoja, koska se että säästät lehmän ei tarkoita että joku muu ei kuitenkin söisi ruohoa. Ja seurauksena on liikalaidunnus. Sama kaikki vain koskee kaikkea muutakin kuin ruohoa ja lehmiä.

Tämä kaikki on vielä niukkuustaloutta. Mutta asiat ovat mutkistuneet. Musiikkibisnes on tässä kohden ollut valtavassa muutoksessa. Ja sen syynä on se että musiikin myynti on irtautunut täysin resurssien ja työhön nojaavasta taloudesta. Ja myös niukkuustaloudesta. ~ Esimerkin kautta ; Perinteistä resurssityötä tehnyt trubaduuri meni paikalle ja lauloi. Hän ei voinut olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Tämä takaa tuntipalkkion, mutta laiskotella ei voi. Muusikoista saattoi tulla sikarikkaita vasta kun musiikista voitiin tehdä designtyötä. Eli sitä että muusikko säveltää ja sitten tämä tuotos voidaan kopioida. Kun nauhoitteita myydään, on selvästi jokin varasto josta myydään levy ja levylaulaja saa tästä sitten prosenttiosuuden. Tämä nojasi niukkuustalouteen koska levyjä oli rajallinen määrä.

Tämä muuttui kun levyistä tuli kopioitavia. Jos minä nykyään ostan CD -levyn, pystyn varsin helposti tekemään sille niin että kopioin sen kaverille niin että en itse menetä kyseistä levyä. Hyvin moni on tehnyt näin ja musiikista on tullut bisneksenä hyvin kannattamatonta. Ongelmana tässä on oikeastaan se, että digitaalisessa maailmassa resurssit ovat hyvin minimaalinen rajoite. Ei ole mitään saastutusefektiä joka sammuttaisi musiikkipiratismin. Sillä yhden kappaleen jakaminen ei ole itseltä pois. Se voi vaikuttaa musiikkibisnekseen vain sitä kautta että se tekee designtaloudesta kannattamatonta.

Suurelta osin musiikkibisneksen probleema ja voima on siinä että raha onkin muuttunut maineeksi. Ja tämä tekee alasta hyvin kummallisen. Sillä yleensä ottaen niukkuus on kuvannut kaikkea kaupallista toimintaa ja olemme keksineet tähän kaikkia nerokkaita keinoja. On hyvin vaikeaa kehittää taloudellisia malleja jollekin joka on perimmiltään murtanut työn teon motiivit. Jos työstä ei saa palkkaa vaan mainetta, muusikon työ muuttuu joksikin sellaiseksi mitä jotkut valokuvaajat näyttävät tekevän. Eli he tekevät ilmaiskeikkoja ihmisten juhliin, ottavat siellä valokuvia jotta saisivat nimeä. Ja he saavatkin pyyntöjä tehdä töitä mutta eivät palkkaa. Sillä heillä on maine. Ilmeisesti maine tyyppinä joka sekä ottaa hyviä kuvia että on sellainen että kiertää ihmisten juhlissa ilmaiseksi pelkästään maineen vuoksi.

Cory Doctorowilla onkin erikoinen teos "Down and Out in  the Magic Kingdom" joka kuvaa talousmalleja jotka koskevat niukkuuden jälkeistä taloutta. (Post-Scarcity Economy.) Ja on hyvin hämmentävää että tässä maailmassa lähes kaikesta käsityöstä voi tulla jonkinlainen taideammatti jota tehdään koska työstä pidetään. Ja sitä tehdään helposti vain maineen takia. Kun design on työlästä mutta toisten tulosten kopioiminen megahelppoa syntyy epäsymmetria jossa vapaamatkustus on helppoa. Mutta tästä ei välttämättä seuraa muuta kuin teoreettinen ansionmenetys designerille. Ja tästä voi seurata se, että designiä voidaan joutua panttaamaan niin että sitä ei lainkaan kopioida tiedostoksi. Joka tarkoittaa sitä että tulevaisuuden musiikkiala saattaa todella olla sitä että muusikko tekee kiertueita. Musiikki joka jaetaan on vain mainontaa jolla mainostetaan tätä alkuperäistä arvokasta tuotetta.

En malta olla tässä yhteydessä ottamasta esille blogaustani joka on harvoja ylpeydenaiheitani tässä maallisessa epäonnistumistaipaleessani joka on kaiken kaikkiaan ollut pettymys kaikille osapuolille itsestäni vanhempiini, sivustakatsojiin ja mahdollisesti Jumalaan asti. Musiikkibisnes on joutunut tekemään kehää juuri sen vuoksi että käytännössä sen kohdalla on tapahtunut niukkuustalouden sortuminen. Ja näin niukkuustalouden ansaintamenetelmät ovat muuttuneet tehottomiksi ja absurdeiksi.

Ja 3D -tulostimet ovat tässä kohden ongelma nykyiselle talousjärjestelmälle joka rakentuu läpitunkevasti niukkuustalouteen. Sillä 3D -tulostomissa kaikki mihin on design voidaan tulostaa esineeksi kotona. Nykyään jo melko halvalla laitteistolla voidaan tuottaa pieniä esineitä. Ja design on dataa joka on kuin musiikkikappale musiikissa. Se on helppoa kopioida. Ihminen voi siksi suunnitella lusikan ja seuraavana päivänä se on miljoonissa taloissa ilman että suunnittelija saa siitä yhtään mitään. Tässä maailmassa ainut arvokas asia on muovi. Resurssitalouteen palaaminen on siitä yllättävää. 3D -tulostimien omituisin piirre saattaakin olla se, että se romuttaa kaiken minkä varaan nyky-yhteiskunta on rakennettu. Nykyiset tulostimet toki koskevat vain pieniä esineitä. Mutta jos tulevaisuudessa näiden teknologioiden koko kasvaa ja hinta alenee - kuten Mooren lain pohjalta voidaan jossain määrin olettaa - 3D teknologia paitsi mullistaa esineiden tuottamisen ja tekee käsityötaidoista irrelevantteja, myös uhkaa aivan kaiken tuotantoa hyvin jämerillä tavoilla. (Etenkin jos voit ladata koneelle designin ja tällä valmistaa uuden 3D -printterin entisellä 3D -printterilläsi jolloin edes tämä laite ei ole niukkuuden lähde.)

Kenties tulevaisuudessa palkkatyön sijasta onkin erilaisia mainetöitä. Tällöin olisi maita joissa keskitytään siihen että teknologia ylläpitää yhteiskuntarakenteet ja ihmiset hyvää hyvyyttään tekevät luovia asioita siksi että design on monista hauskaa. Etenkin jos siitä saa mainetta. Ja muut ovat sitten niitä jotka myyvät resursseja ja elävät rikkaina mutta niukkuustaloudessa. Ja kenties silloin tällöin kiristävät designmaita jotka sitten jakavat innovaatioitaan heille resurssejenjakoteknologiaa ja vastaavia vastaan. Tai kenties luddiitit olivat oikeassa. Tai sitten resurssitalous muuttuu abstraktioiden kautta niukaksi, jolloin puhutaan omistusoikeustaloudesta. Josta voi seurata omanlaisia vaikeuksia tai omituisuuksia. Tai jotain.

Riskit koskevat perustyötä. Mutta taiteen kohdalla voidaan kuitenkin vihjata että taide voi jopa hyötyä tästä muutoksesta, koska nykyinen järjestelmä tukee sitä että kaikessa on kysymys rahasta "about mother fucking money". Kun taas muuttuneessa tilanteessa taide voi olla enemmänkin niin että on tärkeämpää olla visionääri. Koska kysymys ei enää ole rahasta vaan taloudesta. Ongelma onkin se, että yhteiskunta pyörii tiettyjen asioiden varassa. Ja ansaintamenetelmä joka on kenties hyödyksi taiteelle on hyvin vaikea eristää niin että se ei vaikuttaisi aivan kaikessa. Selvää on kuitenkin että musiikkibisneksen ja elokuvabisneksen tulilinjallaolo on jotain jonka tarkkailusta varmasti saadaan hyötyjä. Kaikki tekijänoikeusrajoitteet ja kopiointiestotekniikat tulevat olemaan tulevaisuudessa tärkeitä. Eikä tähän voi sanoa kovin paljoa. Siihen asti, hyvää yötä.

Innovaatioista, verotuksesta ja korollaeläjistä

Takkiraudassa oli varsin erikoinen huomio erikoisesta poliitikon lausunnosta. Taustalla oli tekniikan alan yrittäjien huomio siitä että teknologia korvaa työvoimaa. Josta seuraa se, että harvalla on rahaa ostaa tuotteita. ; Ministerin ratkaisu oli ollut että sitten yrittäjiä täytyisi vain verottaa lisää. Ministerin kommentissa omituista oli juuri se että jos kukaan ei osta yrittäjien tuotteita, ei ole verotettavaakaan. Se on siis ratkaisuna sinänsä hyvin outo.

Ensin utopiasta.

Kykenen kuitenkin yhdistämään tämän asenteen tiettyyn tilanteeseen. Nimittäin siihen mikä on vallalla useilla ns. teknoutopisteilla. Sellaisilla optimisteilla kuin vaikkapa Esko Valtaoja. Tässä kuvataan usein maailma jossa koneet tekevät töitä ja ihmiset laiskottelevat. Työtä ei ole, mutta ei tällä ole väliäkään kun koneet tekevät kaiken ja tuovat eteen. Teoriassa tämänlaatuinen järjestelmä voitaisiin kenties jotenkin pystyttää ja ylläpitää. (En tosin tiedä miten moni kuvittelee että tämä olisi enemmän kuin jonkinlainen ajatuskoe. Mutta en olekaan teknoutopisti.) Tässä kontekstissa huomio voidaan aivan oikeasti vetää siihen että koneet muuttavat työn käsitteen. Ja tätä kautta palkkaamiseen liittyvät perinteiset ongelmat katoavat.

Useinhan on ajateltu että työttömän suurin ongelma on se, että hän vaatii työtä ja resursseja jotka ovat joltakulta muulta pois. Jos koneet hoitavat työt, there is really no harm. Siksi on aivan oikeasti syytä muuttaa palkkaamiseen liittyviä ajatuksia. Työttömät massat huvittuvat. Ja miksipä eivät huvittuisi kun koneet hoitavat työt. Tällä tavalla ei ole työttömien ihmisten ryhmää joka esimerkiksi yrittäisi murhata tai surmata tai varastaa "teknologiaa omistavalta luokalta". ; Eli päästään siihen mitä sosiaaliturva on käytännön tasolla. Eettisellä tasolla se voi olla humaania. Mutta kylmän opportunistisesti minusta työttömyyskorvausta maksetaan juuri sen takia että työttömät passivoituvat. Ettei heistä tule yritteliäitä epätoivoisia rosvoja ja rikollisia. (Nälkäänsä ihminen ryhtyy vaikka kannibaaliksi. Tai ainakin liian suuri prosentti heistä. Itse todennäköisesti ryhtyisin. Tämän tiedostaminen ei ole eettisessä mielessä miellyttävää, mutta se on rehellistä.)

Tässä teknoutopiassa on kuitenkin joitain omituisuuksia joita en malta olla moittimatta. Pidän ongelmana sitä että ns. ikiliikkujaa ei voida tehdä. Ihmismäärä kuluttaa energiaa. Ja jos ihmisten määrä kasvaa he kuluttavat entistä enemmän energiaa. Laiskojen ihmisten kansoittamaa - tai ainakin pääasiassa laiskojen ihmisten kansoittamaa - teknoutopiaa vaivaa se ongelma että energia on tässä äärimmäisen alttiina ns. yhteismaan tragedialle. Koska palkkatyötä ei ole olisi vaikeaa kuvitella miten estetään tilanne jossa se että itse jättää energian käyttämättä ei tarkoittaisi sitä että joku toinen ei käyttäisi sitä. ; Kuten Markus Kajon "Kettunen" asiaa ilmaisi vanhassa sketsissään. Että säästääkö naapuri. Ei. Sen sinun säästämän sähkön ja veden kuluttaa.
1: Tämä vaatii siis rajoittavia elementtejä. Todennäköisesti tässä rajoitettaisiin myös lisääntymistä jotenkin. Kenties helpoin tapa hoitaa asiat olisi se, että lisääntyminen annettaisiin niille jotka ovat valmiita tekemään sitä vähää työtä joka on pakko tehdä. Mistä seuraisi kyllä mielenkiintoisia evolutiivisesti koska se tukisi sitä että jokainen haluaisi mukavan elämän sijasta nimenomaan tehdä töitä, ihan väen väkisin. Minkä jälkeen moni varmasti kyseenalaistaisi sen että tarvitaanko niitä koneita mihinkään ylipäätään. Joku muu tietysti laittaisi vain kiintiöitä ja keskushallintaa. Joka taas altistaa kaikille niille ongelmille joita ns. "ei hajautetut järjestelmät" kohtaavat. Tämänlaisissa ratkaisuissa on usein suuria ja merkittäviä ja yllättäviä riskejä. Sellaisia jotka ovat toteutuessaan vakavia. Nassim Talebin mukaan tämänlaiset yhden kortin varaan rakennetut systeemit ovat ikään kuin jotain joiden kaatuminen on käytännössä vain ajan kysymys. Ne ovat kenties suuria mutta ne ovat hauraita. Siksi lisääntymisvaihtoehto on minusta relevantimpi. Tai ainakin seurauksiltaan minusta jotenkin humoristisempi. Ja arvoa se on huumoriarvokin.

Toinen asia on sitten astetta käytännönläheisempi.

Se on se, että tosiasiassa Takkiraudassa oleva systeemi näyttää minusta säätelymenetelmältä joka nimenomaan ennaltaehkäisee sitä ongelmaa mitä luddiitit pelkäsivät. On toki selvää että jos miettii yrittäjien menestymistä nyt, on pessimistinen. Mutta itse olen niin monenteen potenssiin kyyninen että näen tässä tilanteessa jotain hyvää.

Mitä me nimittäin tarvitsemme että luddiittien kirous iskee päälle? Sitä että joku tuottaa ne koneet jotka korvaavat ihmiset. Tämänlaisia tehdään käytännössä jos se on kannattava investointi. Ja nyt kun työn murroksen vuoksi katoaa työpaikkoja on yhä harvempia jotka investoivat. Jos huoli taloudesta innovointiyrityksissä on reaalinen, se jarruttaa kehitystä.

Tämä on eräs niistä asioista joita olen jossain määrin huomaamattomasti tuonut esille ; Kognitiotieteen opinnoissani opin lähinnä sen miten vaikeita monet tekoälyn haasteet ovat. Ja toisaalta miten niitä on sittemmin purettu kun alan ideoihin on saatu kannattavuutta. Esimerkiksi minulla on aika vahva "intuitiivinen eli ei-tieteellinen perstuntuma" siihen että Turingin testiä ei ole läpäisty lähinnä sen takia että suorituksena se olisi jonkinlainen kerskaileva merkki ; Hieman samanlainen symbolinen voimannäyttö kuin kuulennot. Jotka olivat älyttömän kallis, ihmisiä aika vähän suoraan hyödyttävä mutta symbolisesti merkittävä tempaus. Joka tehtiin koska siihen saatiin pirusti rahaa.
1: Tähän suhtautuminen on vaikeaa. Osa on naureskellut "FOX" -kanavan uutisoinneista. Kanava kun uutisoi asteroidille laskeutuneesta luotaimesta hieman hassusti. Ensin moitittiin miten veronmaksajien rahaa haaskataan turhaan. Mutta kun selvisi että rahoitus ei olekaan USA:lta alkoi mussutus siitä miten luuseri USA:n hallitus ei ole tehnyt tätä urotekoa. Hallitus on toki aina syyllinen, mutta tosiasiassa itse näen että "Fox" -kanavan molemmissa lausunnoissa oli järkeä enemmän kuin kyseisen kanavan jutuissa yleensä. Temppu oli pröystäilyä ja vallan symboli. Ensimmäinen on törkeää tuhlailua. Mutta toiselle sijalle ei kannata jäädä jos aikoo pitää maineensa edelläkävijämaana.

Investoinnin kohdalla on oleellista muistaa että rahamiehet ovat aika mielenkiintoinen ilmiö. He ovat vähän kuin batman. "Because he's the hero Gotham deserves, but not the one it needs right now." Minusta on turhaa etsiä näkymättömän käden kannattajaa tai sitä että talous aina tasaa itsensä. Siksi tarkoitankin tällä enemmän sitä että rikkaimpien ihmisten käytös kuvaa aina jotain yhteiskunnasta. Karkeasti ottaen ne kuvaavat tapoja joilla voidaan tulla rikkaiksi. Rikkaimmat ihmiset kertovat millä tavalla rahaa voi saada. Ja ajan mittaan millä ei.

Taleb muistuttaa tässä loistavasti siitä että rikas ei ole välttämättä rikas taidoillaan tai rikas siksi että hänen ratkaisunsa olisi erityisen varma. Nykyään moni pörssinvälittäjä on rikas koska hän on sattunut tekemään hyviä kauppoja. Samalla heidän kohdallaan ei näy että moni on sijoittanut pörssiin ja hävinnyt.
Menneisyydessä oli varsin vakaita tienaajia. Koroillaeläjiä. Jos mietitään miksi erääseen aikaan rikkaimmat ihmiset tuppasivat olemaan rahaa perineitä jotka sitten kuluttivat korkojaan nautintoihin, taiteen mesenointiin ja vastaaviin. ; Historiassa on oikeasti ollut aika jolloin varakas herrasmies ei hikoillut.
1: Tämä liittyy mielenkiintoisesti siihen miten rikkaat tukivat tieteitä - jonkinlaisena viihteenä ja "pröystäilynä" eikä siksi että siitä olisi suoraa hyötyä. Tämä on tärkeä asia koska nähdäkseni tieteen ongelmana on se että se perehtyy "totuuteen tai totuudenkaltaisuuteen" eikä tästä seuraa välttämättä hyviä tuloja tai yhteiskunnan rikastumista. Tosin hyvin usein teoria lähtee älyllisenä saavutuksena - eli filosofisena pröystäilysymbolina - mutta päätyy sovelluksiksi sitten myöhemmin. Einsteinin ajatukset eivät olleet hänen aikanaan tuottoisia. Mutta nykyajan GPS -paikantimet käyttävät suhteellisuusteorian kaavoja jotta he osaavat laittaa karttaohjelmassa ihmisen oikeaan suuntaan. Kuulemaan "käänny vasemmalle, käänny oikealle, aja suoraan taaksepäin kulkematta lähtöruudun kautta". Jolla ilmeisesti pääsee perille kunhan tajuaa että ei pidä ajaa seinän läpi.
2: Huumausaineiden historiakin on hupaisaa. Sillä huumeiden turmiollisuus oli erityisen selvää vasta kun ne olivat köyhien käsissä. Koroillaeläjän huumeriippuvuus tietenkään tuskin haittasi yhteiskuntaa mitenkään. Kun hän nyt joka tapauksessa norkoilisi salongeissa. Haitta on korkeintaan norkoilijalle itselleen. Eikä narkomaani tästä välitä joten ei haittaa häntäkään.

ollaan tilanteessa jossa on kenties hyvä lukea vaikka Hännikäisen blogaus Balzacilaisesta ajasta. "menneisyydessä kasaantunut varallisuus kasvaa nopeammin kuin tuotanto ja palkat, mikä ruokkii taloudellista eriarvoisuutta. Sama mekanismi myös muuttaa menestyvät yrittäjät ajan myötä koroillaeläjiksi." Tai kuten itse asian olen tiivistänyt ; Miksi ihminen investoi? Koska hän ajattelee että investoimalla hän saa enemmän rahaa kuin jos laittaisi rahat pankkiin. ; Tosiasiassa mekaniikka tietenkin menee siten että ei ole väliä haluaako ihminen strategisesti ratkoa asioita vai ei. Jos investoinnit eivät kannata investoivat ihmiset köyhtyvät elleivät peräti mene konkurssiin. Molemmissa tapauksissa he eivät näy rikkaimpien joukossa. Ne jotka joko älyävät myydä investointinsa ja elää koroilla tai jotka muuten vaan ovat laiskuuttaan eläneet koroillaan taas näkyvät rikkaimpien joukossa.

Eli kenties teknologiayrittäjien ahdinko on ainut asia joka on meidän ja täystyöttömän teknoutopian välissä. (Toisaalta tätä voi silti uhata on se, että joku päättää pröystäillä ja panostaa investointeihin koska on niin sikarikas että voi!) Tässä tiellä on kuitenkin melko ikävää se, että tämänlaisessa järjestelmässä (a) omistava ryhmä on omistava ryhmä ja muut eivät ja erot tuppaavat kasvamaan koska raha joka on tilillä kasvaa korkoa korolle. (b) Tästä tulee rasitteita pankeille koska he joutuvat keksimään jotain jolla tuottaa korot koroillaeläjille. Ja he eivät voi panostaa innovaatioihin investoimiseen kun niiden tuotot ovat huonompia kuin jos ne rahat jotenkin kieroilisi vaikka kilpailevaan pankkiin ja vaikka ei voisikaan niin korkojen maksaminen innovaatioiden kautta lähinnä hidastaisi velkautumista. (c) Varattomat ja osattomat vaativat jonkinlaista passivoivaa insentiiviä että eivät mellakoi. Esimerkiksi lähde tekemään vallankumouksia.

Yhteiskunnan hoitamisesta

Yhteiskuntaratkaisuissa on erilaisia malleja. Luultavasti ne kaikki ovat väärässä;
1: Yhteisomistuksen ja suunnitelmatalouden ongelmana on yhteismaan tragedia. Kun jokin hyödyke on ilmaista, ihmiset helposti ylikäyttävät sitä. Jos itse ei käytä joku muu käyttää. Tämän seurauksena on yleensä ottaen ympäristökatastrofi. Moni ihmettelee miten neuvostoliiton kommunismi onnistui yhdistämään matalan tuottavuuden luonnonvarojen ylikäyttöön. Salaisuus piilee juuri yhteismaan tragediassa. Jared Diamond viittaakin että tämänlaatuinen ongelma on johtanut usean kansakunnan aivan tuhoon asti. Uusiutuvia luonnonvaroja ei käytetä kestävästi, eli niitä käytetään enemmän kuin ne uusiutuvat. Ja näin pienenee myös se varanto josta ne uusiutuvat. Ja näin uusiutumisen määrä pienenee silloin kun sen pitäisi ihmisten tarpeiden mukaan kasvaa. Itseäänruokkiva kehä on tuhoisaa. Ja koska ihminen elää myös leivästä ei luonnonkatastrofi voi johtaa muuhun kuin inhimilliseen kärsimykseen.
2: Yksityisomaisuudeksi siirtäminen johtaa sen sijaan toiseen ongelmaan. Tämä kulminoituu ns. resurssikiroukseen (Resource Curse) josta Leif Wenar on kirjoittanut mielenkiintoisesti. Uusliberaalin markkinavetoisuuden kulminoi jännittävä huomio : Nimittäin se, että maat jotka harrastavat resurssitaloutta ovat usein köyhiä. Eli maat joilla on timanttikaivoksia ja muuta arvokasta omistusta tuppaavat menestymään huonosti. Uusliberalismissa valta ei ole yksilöillä - toisin kuin jotkut libretardit libertaarit katsovat. Se on yhtiöillä ; Resursseja kun eivät myy ihmiset jotka elävät alueella vaan se taho jolla on valta päättää tämän omistuksesta. Tällä taholla on oikeus myydä näitä resursseja. Ja usein ihmiset ovat tässä vain työresurssi jonka saamat tulot pyritään pitämään niin pienenä kuin mahdollista. Jolloin mahdollisimman paljon menee sille jolla on valta ohjata näitä ihmisiä. Lisäongelmaa tuo se että se jolla on efektiivinen yhteys resursseihin voi myös lainata rahaa muilta valtioilta ja toimijoilta. Investointi johtaa siihen että nämä tahot saavat muita tahoja helpommin rahoitusta. Ja tässäkin ongelmana on se, että tämä omistajataho ei välttämättä edusta alueella olevia ihmisiä. Ja samalla on väistämätöntä että tämä omistajataho pyrkii maksimoimaan oman hyötynsä minimoimalla työläisten palkat. Seurauksena on usein se että raha virtaa yhtiölle tai hallitsijalle ja maa luopuu usein uusiutumattomasta resurssista. Joka johtaa helposti siihen että maa kalutaan tyhjiin samalla kun paikallinen väestö ei talouskasva. Inhimillinen tragedia yhdistyy jälleen luonnonkatastrofiin. (Lisäongelmia tulee siitä että suorittava työ on jossain määrin perustason resurssi.)

Jossain määrin tämä johtuu siitä että ihminen toimii termodynamiikan toisen pääsäännön mukaisessa maailmassa. Me syömme, juomme ja paskomme. Eli kulutamme resursseja ja saastutamme. Ainoastaan se, että aurinko ei ole kuin me, eli se syytää lämpöä planeettamme pinnalle, on se joka takaa että voimme jossain määrin jatkaa tätä toimintaa. Luonnolla on energiankäytössä yläraja jota ei voi ylittää. Mikään teknologinen parannus ei voi ylittää tiettyä rajaa. Ellei sitten usko että ikiliikkuja on todella potentiaalinen energiamuoto. Väestönkasvu ja saastuttaminen ovat tässä mielessä syvimmät ongelmat infrastruktuurille. (Ei kenties talouskasvulle koska se on symbolista ja on aikaa sitten irtautunut konkreettisuudesta. Rahakaan ei ole enää kultakannassa vaan "leijuu ilmassa" jossain joka viittaa enemmän luottamukseen kuin mihinkään konkreettisuuteen.)

Kenties olisikin rakentavampaa hakea pysyvän ideologian sijasta ratkaisua. Itselleni tämä nöyryys on jotenkin luontevaa. Moni ajattelee että ongelmat voi hoitaa jotenkin. Kenties näin ei ole. Kenties on tässä kohden ajateltava hieman kuten Barry Johnson "Miten selvitä ongelmista joihin ei ole ratkaisua?" jossa tasapainoilu, jossa ei jumiteta yhteen tilanteeseen vaan asiaa korjaillaan koko ajan ja heilutaan siksi eri ratkaisuissa kuin tuuliviiri. Mutta taktisesti. Sillä tämä luo taloudellista pysyvyyttä tilanteissa joissa ei ole yhtä ratkaisua ja jossa yhteen ratkaisuun jumittaminen voi johtaa jopa konkurssiin. Hieman kuten minimaxissa ja peliteoriassa tulee vastaan : Sekastrategia tarjoaa usein parhaan ratkaisun. Kenties on turhaa vääntää siitä ovatko kommunistit vai kapitalistit väärässä. Ihan siksi että jos tämä väärässäolo huomataan ollaan ymmärretty vasta puolet jostain oleellisesta.

Urpo(n) Idea, joka haudattaneen (mutta ei hiljaisuudessa)

Briteistä löytyy hoitamattomia hautausmaita.
Nopeasti kasvillisuus syö unohtuneet ja hoitamattomat.
Suomessa haudat hoidetaan ja ikuinen lepo kestää 20 vuotta.
Ainakin toistaiseksi on parasta maatua säädetyssä ajassa.

"Life After People" -sarja kuvasi tiedemiesten näkemyksiä siitä, mitä tapahtuu sen jälkeen kun ihmiset katoavat. Maamerkkien kaatuminen ja tuhoutuminen muistuttaa siitä, että infrastruktuuri on hyvin hauras. Se katoaa jos sitä ei huolleta. ; Ironista onkin se, että ideologiat ja sosiaalinen työ vaativat kokoaikaista ylläpitoa. Ne katoavat välittömästi ihmisten mukana. Monet rakenteet sen sijaan kestävät sitten hieman pidempää. Kauiten säilyisi ydinjäte.

Tämä muistutus on tarpeen, sillä käytän tässä infrastruktuuri -käsitettä sen hyvin laajassa merkityksessä. Esimerkiksi koulut ovat koulurakennus ja siihen ennen kaikkea liittyvä opetustyö. Koulutus ja sairaanhoito ovat osa infrastruktuuria.

Ja se, mihin kaikki yhteiskunnat nojaavat ei suinkaan ole laki ja ihmisten sosiaalista koheesiota ylläpitävä ideologia ja muu kulttuuri. Nämä ovat infrastruktuuria jotka nekin vaativat ylläpitoa. (Uskonnot ilman uskonnon opetusta lapsille katoavat. Samoin käy oikeusjärjestelmälle.) Ja näiden ylläpitoa koskee jännittävä asia. Nimittäin se, että kaikki huolto maksaa. Perimmiltään valtioiden oikeus kerätä veroa perustuu siihen ajatukseen, että ilman veroja ei ole infrastruktuuria. Verotus olisi siis yhteiskunnan olemassaolon hinta.

Nykykulttuuri ei kuitenkaan nojaa ajatusmalliin jossa mietittäisiin esimerkiksi ravintoylijäämää. Siis sitä ajatusta, että jotta joku tekee mitään muuta kuin viljelee ja metsästää ja kerää ruokaa, tarvitaan ravintoylijäämää. Jopa kivikirveen kaltainen infrastruktuuria parantava esine vaatii ravintoylijäämää. Sitä että joku jää kotiin värkkäämään kun muut hankkivat tälle ruokaa, ikään kuin palveluksena siitä kirveestä. Sen sijaan mietitään vain rahaa ja sen tekemistä.

Tämä lähtökohta johtaa moniin pieniin ihmeisiin. Esimerkiksi joku voi miettiä miksi valtiot eivät ota velkarahaansa ja laita sitä pörssiin. Jos raha todella menee rahan luokse, niin näin kannattaisi tehdä. Ongelmana on osittain sijoituksen menetämisen riski. Siinä missä pörssikeinottelija voi ottaa riskejä, korka siinä kaatuu korkeintaan yhtiö tai yksilö, valtio joka tekee niitä ja epäonnistuu kaataa koko yhteisön. Ja pörssissä keinotellessa ei riitä pelkkä raha. Eikä viisauskaan. Sillä se mitä Taleb opettaa "Musta joutsen" -teoksessaan ja Kahneman opettaa "Thinking fast and slow":ssa on se, että pörssissä on aina tuurielementti. Ja suuri osa asiantuntijuudesta on harhaa, harhaa johon pörssimiehet itse uskovat mutta joka ei näy kontrolloiduissa onnistumisprosenteissa ; Suuri osa "pörssineroudesta" johtuukin siitä että tulkitaan jälkikäteen taidosta vaan siitä että voittajat selittävät jälkikäteen tuurinsa taidoksi. (Ja selittävät epäonnistumisensa saivarteluilla.) Koviten häviäjät jotka ovat olleet huono-onnisia eivät tietysti vain osaa. Tavallaan varmin keino tienata pörssissä onkin neuvominen jossa ei olla kiinni omalla rahalla. Palkka saadaan vaikka joku epäonnistuisi. Koska pörssissä on kysymys alasta jossa epävarmuus on tavallista, se joka onnistuu myymään varmuuden tunnetta pärjää. (Pörssineuvojat ovatkin pahimmillaan vähän kuin mammonauskonnon pappeja. Eivät välttämättä paranna onnistumisprosentteja, mutta.)

Toisaalta pörssi ei tosiasiassa ylläpidä infrastruktuuria. Niiden yhteiskunnallinen rooli on tuottaa verotuloja, ja näin infrastruktuurin koheneminen on ikään kuin pörssissä työskentelevien verotuksen sivutuote ; Bill Gatesin ja valtioiden ero on siinä että Bill Gates ei rakenna, ylläpidä ja ole vastuussa ainoastakaan junalinjasta. Tai oikein mistään muustakaan. Yhtiötä hanskataan eri tavalla kuin valtioita.

Ja en tee tätä moittiakseni pörssikulttuuria. Siirrän puheen ihan muuhun.

"Ennen keskiluokkaan riitti keskikoulu ja keskinkertaisuus - nykyisin ei tahdo riittää oikein mikään."
(Juha Siltala)

Tämä alustus on lähinnä tiettyjen realiteettien muistutusta. Ja se, mihin tätä tarvitaan on tuore Urpo Kankaan ajatus siitä että eläkeläisten tukeminen lopetettaisiin ja vastuu siirrettäisiin lapsille. "Takkiraudassa" tästä ehdittiin jo suuttua. Hän otti ytimeen ns. suuret ikäluokat ja sen, miten työvoimapulaa jonka tuomalla työllistymisellä eläkkeet piti maksaa ei toiminutkaan. Ei vaikka maahan tuotiin ihmisiä paikkaamaan ikäjakaumaa.

Itse otan tässä saman tematiikan, mutta hieman vähemmän valtiokriittisen kannan. Suurten ikäluokkien eläkevaroja ei yksinkertaisesti ole laitettu talteen piiloon. Leiviskää ei ole piilotettu koska se ei nykyisessä talousmallissa ole viisasta. Se on käytetty investointeihin ja infrastruktuuriin, prosessissa on varmasti onnistuttu ja epäonnistuttu (ja törkeästi epäonnistuttu). Nyt rahaa ei oikein ole. Sillä kun kaikki rahat käytetään heti, on pakko luottaa tulevaisuuden tuloihin. Maanviljelyanalogialla voisi sanoa että jos peliin laitetaan joka vuosi siemenperunatkin, ei kestetä katovuosia.

Ja X -sukupolveen, jota itsekin edustan, kohdistettiin kovaa optimismia. Ajateltiin työvoimapulaa ja sitä miten koulutus takaa työpaikan. Nämä odotukset eivät toteutuneet. Olemme paremmin koulutetumpia, osaavampia mutta huonommin tienaavia. Elintaso on noussut kautta tunnetun historian. X -sukupolven kohdalla tämä nousu ei sitten enää ole toteutunut. X -sukupolvea kuvataan ironiseksi. Ja se johtuu siitä että optimismin taakse, kauniin fasadin takaiseen likaiseen takapihaan on ikään kuin päästy näkemään. Ja on huomattu että monet positiivisuuden läpitunkemat asiat ovat itse asiassa kuplia. Siihen on paha suhtautua muuten kuin ironisesti.

Toisaalta työelämää kuvaa pätkätöiden kerääminen, jossa onnistuminen on aina väliaikaista. Ja tekniikan kehittyminen johtaa myös siihen että asioissa on pakko pysyä mukana. Ja tämä selittää sukupolveni toisen luonteen. "Venytetyn nuoruuden" ja "lapsenomaisuuden". Tietyssä mielessä aikuisuus tarkoittaa juuri sitä että aikaperspektiiviä venytetään. Kun tulevaisuus on epävarmaa, tämänlainen laskelmointi olisi typerää. Kaaoottinen työolosuhdeympäristö tukee opportunismia pitkäjänteisyyden sijasta. Pätkätyö takaa että olemme koko ajan kilpailemassa kaikenikäisten kanssa. Kisassa ollaan sekä itseämme nuorempien että itseämme vanhempien kanssa. Ja tässä ikäryhmässä ei ole vielä omistusasuntoja mutta sen sijaan on helposti asuntolainaa. Tässä ei ole varaa vanhentua. ; Toisaalta epävarmuus korostaa sitä että saadut edut ovat nautittavia asioita. Syökäämme ja juokaamme koska huomenna kuolemme.

Tässä mielessä ajatus siitä että vanhemmat olisivat lasten vastuulla on erikoinen. Ajatuksessa on nimittäin omituinen paradoksi. Sellainen joka tekee Kankaan etunimestä parodisella tavalla osuvan. Hän nimittäin ehdottaa että vanhemmat maksaisivat ensin oman hoitonsa. Tämänlaatuisia järjestelmiä itse asiassa tunnetaan. On esimerkiksi käänteistä asuntolainaa. Nämä eivät mielestäni ole huonoja järjestelmiä.

Ongelmana onkin se että Kangas perustelee että nuoremmat maksaisivat vanhempien hoidon. Ja tässä on kaksi perusongelmaa:
1: Suurten ikäpolvien kohdalla on väestössä porras. Tämä kertoo siitä että suuria ikäluokkia on lukumääräisesti enemmän kuin pieniä ikäluokkia. Tämä ilmiselvyys tarkoittaa sitä, että on paljon ihmisiä joilla ei ole lapsia.
2: Toinen ongelma on se, että Kangas vetoaa suurilta ikäluokilta saatuihin perintöihin. Nämä kuitenkin kuluvat jo siihen hoitoon, paitsi rikkaimmilla. JA tosiasiassa lapset joutuvat maksamaan vanhempiensa hoidot jos ja vain jos vanhemmilla ei ole mitään perittävää. Olisi omituista että vanhemmat muka maksaisivat tällä ei-millään ne kulut.

Ja kysymys ei ole ahneudesta. Koska X -sukupolvella on keskimäärin huonompi elintaso kuin heidän vanhemmillaan, ei heillä ole mistä jakaa. Yhteiskunnan yleisvarallisuuden tuijottaminen voisi siksi harhauttaa uskomaan että nuoremmilta löytyisi enemmän maksuvoimaa kuin heillä tosiasiassa onkaan. Ja tämä johtaa vanhan ruotiukko ja ruotiakkaperinteen palaamiseen. Samoin palaisivat eihyvinvointikulttuuriin ja feodaaliseen kulttuuriin kuuluvat kiertolaiset. Jos lapsilla ei ole varaa, voi olla että koko perhe menee vararikkoon kun on "taas yksi suu lisää ruokittavana". Jos romanikerjäläiset kyllästyttävät, niin tässä prosessissa syntyy helposti ihmisryhmä jolle ei voi vain ostaa matkalippua ulkomaille.

Tappionlietsonnasta voidaan mennä toiseen dystopiaan, toiseen haudattavaan ideaan.

"Kato ympärilles. Siis kaiken tän on joku joskus myynyt. Siis aivan kaiken. Sun kuteet, seinät, seinämaalit, kaiken, aivan kaiken. Mut sitä sä et tuu ikinä tajuamaan."
(Juha Jokela, "Firma", extrat, pilotti)

Olen huvitellut ajatuksella siitä mitä tapahtuisi jos pörssihenkinen maailma korvaisi verotuspohjaisen mallin. En usko että se johtaisi infrastruktuurin katoamiseen. Se johtaisi johonkin ihan muuhun. Normaalina argumenttinani on ollut se, että tosiasiassa sosiaalituki estää irtolaisuutta johon liittyy rikollisuus. Sosiaalituki ei siis ole oikeasti perimmiltään mitään "solidaarisuutta" tai muuta kristilliseettistä, vaan kylmästi yhteiskuntarauhasta maksamista jossa humanistinen puoli tulee ikään kuin kaupantekijäisiksi. Mutta en tällä kertaa keskity tähän. Katson sen sijaan mitä tapahtuu niille jotka eivät lähde ryöstö, salakuljetus ja palkkamurha -markkinoille harjoittamaan kannustettavaa aktivoivaa yritteliäisyyttä. (Kyllä ; Sosiaalituki passivoi. Ja hyvä että passivoi!)

Jos meillä on pörssihai, jolla on pirusti rahaa ja joka ei maksa veroa. Kukaan ei huolla teitä koska veroja ei tule mistään koska veroja ei ole. Siinä missä nykytilassa suurin ongelma on yhteismaan tragedia, eli se että mitä tahansa yhteistä voidaan haaskata miten vain koska kaikki joka tapauksessa osallistuvat kustannuksiin, korostuu tässä se miksi kukaan ylipäätään rakentaa mitään majakoiden ja vastaavien tapaista. Siis miksi kukaan rakentaisi mitään josta tulisi kuluja mutta josta kaikki hyötyisivät. Tähän ratkaisuksi löytyy tietysti raha.

Luultavasti pian olisi teitä. Ne olisivat yksityisomistuksessa olevia teitä. Niitä ylläpidettäisiin tiemaksuilla. Lisäksi tien omistaja haluaa voittoa. Ja kuinka paljon voit saada voittoa vaikkapa pikatiestä suuresta kaupungista toiseen? Tietääkseni tämän tyyppiset investoinnit ovat sellaisia että kovin montaa tietä ei saataisi kilpailemaan. Tien omistaminen tuottaisi aivan helvetisti rahaa. Tiemaksut olisivat aivan älyttömiä. Toki "kokoomuslaisessa eetoksessa" nykyään mielellään maksetaan palvelusta. Mutta tosiasiassa tieverkoston tyyppisiin tilanteisiin syntyisi monopoleja. Ja niitä ei tunneta ns. polkuhinnoista.

Isot tulot voisivat tosin johtaa erikoiseen takapakkiin. Nimittäin siihen, että tosiasiassa tien omistaja ei välttämättä osaa rakentaa tai huoltaa tietä. Ja vaikka osaisikin, hän tarvitsee työvoimaa. Ja tämä työvoima voi tehdä aivan minkälaisia AY -tiimejä tahansa. Sillä AY -tiimikin on monopolisoiva yritys. Itse asiassa jos me aivan oikeasti mietimme mitä työnteko tarkoittaa, on omituista että puhutaan työnantajasta ja työnsaajasta. "Miksi puhutaan työntekijöistä ja työnanatajista, kun kyseessähän on työnmyyjä ja työnostaja." Tien teko on tässä aivan mahtava esimerkki, koska teiden rakenteiden suunnittelu vaatii taitoa jota ei ole jokaisella. Osaaminen vaatii koulutusta ja kouluttaja voi saman tien sitoa työntekijän osaksi AY -kartellia. Itse asiassa nykyään kilpailulainsäädäntöön onkin tehty isoja ehtoja jotta monopoli ja kartellit saataisiin kuriin. Niitä kun syntyy vapaassa markkinataloudessa helposti ja niitä vastaan taisteleminen niissä on hyvin vaikeaa. Tämä lainsäädäntö on kuitenkin infrastruktuuria. Sitä joka murtuu ensimmäisenä. Tiet murtuvat vasta tämän jälkeen.

Historiasta voidaan nähdä että tämänlaista tilannetta on vaikea sulattaa. Etenkin kun tie on vain yksi esimerkki. Sama järjestelmä voidaan saada aivan mihin tahansa. Koulut, vesihuolto, sairaanhoito. Kaikki yksityistyy. Se, miten ihmisten poissaolo murentaa rakenteet kertoo siitä helposti unohtuvasta huoltotyön määrästä. AY -liikkeellä olisi kartellinsa kanssa tehokas kiristyskeino. Ja mitä isompi omistajataho olisi, sitä vähemmän hän voisi tehdä omistamiinsa asioihin tarvittavia korjauksia itse. Aika ja kunto ei voisi riittä kaikkeen työhön.

Kaiken kaikkiaan ; Valtion kontrolli korvautuu jollakin johon ihmiset eivät oikeastaan voi vaikuttaa. Sekä omistajataho että AY -kartelli toimivat omilla säännöillään ja muut jäävät näiden voimien törmäyskurssille. Jos moderni vapautta korostava konservatiivi pelkää valtion kontrollia vaikka hän voi vaikuttaa lainsäädäntöön demokratian keinoin, tämä kontrolli on vielä vahvempaa ja vähemmän yksilöiden hallussa.

Ja tilanteen purkaminen vaatii väkivaltaa. Käytännössä kyseessä olisi paluu feodaalijärjestelmään. Jossa suurin osa ei suinkaan ole kuninkaita ja ritareita vaan maaorjia. ; Feodaalijärjestelmää kannattavat ovat vähän kuin yli-ihmisoppia kannattavat ihmiset. Siis sellaisia jotka näkevät että he ovat sitä johtoporrasta ja erikoista eliittiä. Aika harvoin näyttää että näissä henkilöissä olisi oikeasti relevanttia potentiaalia tähän uskomukseen. Luultavasti siksi että feodaalijärjestelmään uskominen vaatii naiviutta tai tyhmyyttä ja halua ignoranssiin. Järjestelmä kun on jo historian koettelema ja ymmärrettävistä syistä epäonnistuva. (Mutta tietysti nämä ovat niitä tavallisia ihmisiä jotka uskovat selviytyvänsä zombieinvaasiostakin, jos sellaisia voisi tapahtua. Siksi he kuvittelevat olevansa niitä autojen päällä zombeja ampuvia harvoja selviytyjiä eivätkä niitä tilastollisesti yleisempiö laahustajia jotka yrittävät syödä edellämainittujen aivoja.)

Toisella dystopialla sanoen;

Verotuksen ideana on infrastruktuurin ylläpito. Ja jos ei ole rahaa, ei voida tehdä mitään. Urpo Kankaan mallissa kävisi helposti niin että yhteiskunta hierarkisoituisi hyvin syvästi. Köyhistä perheistä tapahtuva "nouseva säätykierto" vaikeutuisi koska pitäisi huolehtia vanhemmista toisin kuin rikkaampien joiden vanhemmat maksavat koulutuksen ja jotka huoltavat itse itsensä. (Koulujen yksityistämisen kohdalla maksullisuus nousee myös kysymykseksi ja rikkaimmat pääsisivät parempiin kouluihin. Yhä helpommin kävisi niin että harvalla olisi edes eväitä joilla voisi yrittää yhtään mitään.) Syntyperä määräisi taitojen sijaan yhä vahvemmin sen kuka menestyy yhteiskunnassa.

Kenties pitäisikin tehdä niin että verotusta laajennettaisiin. Jos yksilön oma yrittäminen ja kannustuminen nähtäisiin tärkeäksi ja suureksi uhaksi nähtäisiin se, että joku jää roikkumaan riippumattoon tekemättä joka päivä jotain rakentavaa yhteiskunnan eduksi, tulisikin tehdä niin että verotusta muutettaisiin. Kenties tuloverotus tulisi muuttaa malliksi jossa kyse on kulutusverosta. Tienaamisen sijasta verotus keskittyisi kuluttamiseen.

Tällöin verotus ei olisi tuloissa vaan siinä mitä ostaisi. Jos tätä ryydittäisi vahvalla omaisuusverolla voitaisiin todella saada aikaan valtavaa rahan kiertoon pistämistä : Sillä kun katsomme konservatiivien tihkumisteorioita, niiden ongelmana on se, että tilille talletetut rahat tuottavat korkoa. Niillä ei siis kannata tehdä mitään. Koroillaeläminen on juuri tätä. Ilmaista rahaa, joka ei ole insentiivi joka kannustaa yrittämiseen. (Samoin kuin optiot joihin ei ole sidottu menstystä siten että jos firmalla menee huonosti maksaisi porho epäonnistumisenkin omasta taskustaan eivät ole hyvään työntekemiseen kannustamista vaan vapaamatkustusloisimisrahaa.) Tämänlaisen loismaisen vapaamatkustamisen estämiseksi voisi tehdä niin että verotus nousisi sitä kovemmaksi mitä enemmän olisi rahaa tilillä. Infrastruktuuriin sidottuja asioita sen sijaan verotettaisiin hyvin niukasti. Näin pörssikeinottelija olisi ikään kuin velvollinen teettämään taloja, kultakoruja ja ties mitä. Ja tämä johtaisi työllistymiseen. Tilillä lepäävä taala sen sijaan vain kasvaa rahaa rahalle ilman että kukaan välttämättä työllistyy. Päin vastoin, joku jossain saattaa kannustua tekemään toiminnan rationalisoimista jossa tuotanto tehostuu kun vähemmällä työvoimalla saadaan tehtyä sama määrä tai jopa enemmän töitä.

Sosiaalituet sentään menevät käytännössä kaikki kiertoon. Ja ylläolevassa mallissa koko idea on siinä, että köyhän kannattaisi yrittää säästää mutta rikkaiden kannattaisi tuhlata ihan sikana. Toki tämäkin malli on ihan urpo. Mutta se ei voi olla urpompi kuin Urpon malli. Ja minä en sentään saa palkkaa (a) tämän materiaalin tuottamisesta (b) tähän alaan suoraan liittyvästä työstä joka vihjaisi tätä kautta pelottavia siitä miten luotettavissa käsissä asioiden hoito pelaa.

Itse toivoisin että seuraavalle sukupolvelle löytyisi muutakin kuin ydinjäte. Ja toivossa on sellainen ikävä piirre, että moni ihmettelee että riittääkö se. Ironiassa vihjataan yleensä että se ei riitä. Mutta toisaalta erityisen moni X -sukupolvelainen on oppinut myös sen, että toivo on siitä ikävä asia että joskus sen on riitettävä koska usein se on kaikki mitä oikeasti saa. Ilman luottamusta rakennettu optimismi vaatii lapsenomaista toiveikkuutta yhdistettynä kovaksikeitettyyn kyynisyyteen.

Haaskiolla ; luonnosta ja ihmisistä

"Minä olen hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta. Palkkarenki ei ole oikea paimen eivätkä lampaat hänen omiaan, ja niinpä hän nähdessään suden tulevan jättää lauman ja pakenee. Susi saa lampaat saaliikseen ja hajottaa lauman, koska palkkapaimen ei välitä lampaista."
(Joh. 10:11-13)

Varmasti jokainen kristitty ja eikristittykin tietää tuohon laittamani ajatuksen Hyvästä Paimenesta. Kristinuskon ideana on kuvata seurakuntalaiset lampaina ja Jeesus Hyvänä Paimenena. Kuitenkin ylläolevassa jakeissa on muutakin. Siinä on konkreettista arkijärkeä. Itse asiassa sellaista järkeä, että i fucking approve. Jos joku palkataan vahtimaan muiden lampaita, hän ei ole motivoitunut lampaista koska hän ei hyödy lampaista vaan työstä. Jos sen sijaan vahdit lampaita joita omistat, olet motivoidumpi. Tämä näkyy etenkin jos lampaita uhkaa relevantti vaara kuten susi. Palkkarenki voi hoitaa monia asioita, mutta tämänlainen isompi vaara ei motivoi. Susi on paha vastus raavaallekin miehelle, ja lammaspaimenet ovatkin olleet linkoineen ja sauvoineen merkittävän päheitä kavereita - ainakin jos susia vastaan ovat uskaltautuneet. ; Raamattu kuvaa ihmiset Jumalan omaisuutena, joten Jumala ajattelee heidän parastaan. Ja perustelu sille että Jeesus on hyvä paimen nojaa tähän.

Luonnosta ja sen hyvinvoinnista puhuttaessa ollaan yleensä sitä mieltä että paras tapa suojella luontoa on vähentää yksityisomistusta. Yhteisomistus nähdään tässä kohden hyvin yleensä tärkeänä keinona. Kuitenkin tämä on itse asiassa monin paikoin puutteellinen kanta.

Matt Ridleyn "The Origins of Virtue" käsittelee tähän liittyviä ongelmia ; Yhteisomistukseen ei liity ongelmia jos aluetta ei käytetä. Näin ollen jos halutaan suojella ja pitää koskemattomana aarniometsä, sen yleinen omistus on järkevää. (Mutta tällöin aarniometsää pitää valvoa ja rikollisia rangaista, ilman valvontaa ja tuomitsemista suojelu on tyhjä. Tämä valvontapakko on oleellinen, ja tähän teemaan palataan tässä blogauksessa myöhemmin. Toistuvasti.) Mutta jos yhteisomistukseen kuuluu luonnonvarojen käyttöä, on seurauksena yhteismaan tragedia ; Luonnonvarojen säästäminen ei hyödytä yksilöitä. Se, että jätät esimerkiksi eläimen metsästämättä on vain itseltä pois, joku muu ampuu sen kuitenkin.
1: "Haaskiolla" on tähän sopiva sana. Sillä haaska on monille eläimille arvokas mutta lyhytaikainen ja katoava hyöty. Jos ei itse syö sitä, niin joku toinen kyllä syö sen. Tässä ei mitään hirveän hyviä säästöstrategioita kannata suunnitella, koska oma säästäväisyys on vain jonkun toisen ahneemman suuhun ruoan tunkemista.

Yksityisomistus ei ole tässä mikään taikaluoti ; Toinen ongelma joka rakentaa yhteismaan tragedian syntyy tilanteessa jossa on yksityisomaisuutta, mutta se koskee jotain siirtyvää kohdetta. Näin esimerkiksi ihminen joka omistaa metsästysmaat voi ryöstösaalistaa saalista liikaa sen vuoksi että vaikka maa pysyy, eläimet liikkuvat ja tämä rakentaa yhteismaan tragedian. Ridley korostaakin että tässä vaaditaan sopimusehtoja, ja että tässä ollaankin jossain määrin onnistuttu paikallisella osallistuvalla suunnittelulla, esimerkiksi hän mainitsee Mainelaiset ravustajat jotka ovat tehneet sopimusjärjestelmiä jotka huomioivat sen että ravut liikkuvat. Kun kaikki eri metsästysmaiden omistajat sitoutuvat yhteiseen sopimukseen, kaikki hyötyvät koska ryöstösaalistus ei ole kenenkään ensisijaisena tavoitteena. Tavoitteena on voida elää ensi vuonnakin. Vasta jos tämä ei ole mahdollista, yhteismaan tragedian ehdot täyttyvät.

Jared Diamondin "Romahdus" ajaa itse asiassa samaa linjaa (siitä huolimatta että Ridley nojaa peliteoriaan ja Diamond on antropologi). Esimerkiksi kommunismin ongelmana on ollut ydin juuri yhteismaan tragediassa. Monesti kommunisteja moititaan siitä että se kannustaa ihmisiä laiskottelemaan, koska kaikki saavat työtätekevien hedelmät. Mutta tosiasiassa kommunismissa on ihmisiä ajettu työhön ja he ovat kyllä yrittäneet silti ottaa itselleen hyötyjä. Siksi kommunismilla onkin ollut omituinen tapa olla kaunis ideaali jonka soveltamisessa onnistutaan kuitenkin lähinnä yhdistämään matala elintaso ekologiseen katastrofiin.

Diamond korostaa sitä että yksityisomistus Montanassa ei ole johtanut puiden haaskiokäyttöön. Päin vastoin, kun metsät laitettiin yksityisomaisuudeksi, metsät tihenivät. Yksityisomistus kun johtaa voiton maksimointiin, joka on usein varsin pitkäjänteistä. Metsien ylikasvusta tuli tosin toinen ongelma ; Montanalaiset eivät halunneet menettää puitaan metsäpaloille, joten ne sammutettiin. Tämä tihensi metsiä. Ja kun tässä tilanteessa sitten syntyi metsäpaloja, jotka pääsivät vauhtiin, niitä oli lähes mahdoton sammuttaa koska puita oli niin paljon. Luonto kärsi näistä, koska nämä palot aikaansaivat massiivisia tuhoja. Näin ollen palojen jälkeen oli puita vähemmän kuin ennen niiden ylisuojelua.

Se, mikä tässä on mielenkiintoista, on se, että asiantila on epäintuitiivinen. Siinä on kuitenkin kysymys yksityisen ja yleisen välisestä ristiriidasta. Moni pitää niitä kilpailevina voimina. Etenkin konservatiivit tuppaavat pitämään näitä ristiriitaisina voimina. Kuitenkin esimerkiksi Ridleyn peliteoriapohjainen ajattelu esittää nimenomaan niin että yhteistyössä ja kaupankäynnissä 2+2=5. Yhteisöön panostaminen ei ole sellainen hyödyke kuin voisi luulla.

Tällä on oleellisia puolia jotta ymmärtää sitä miten voin olla "konservatiivi jolla on liberaaleiksi miellettyjä mielipiteitä". Se vaatii aika pitkää aikamatkaa taaksepäin. Tai sitten riittää että muistaa sen, että yhteiskuntateorioissa on karkeasti sanoen pari toimivaa päästrategiaa. Ja suurin osa kannatetuista yhteiskuntateorioista itse asiassa osuu jompaan kumpaan niistä ; On "heimohenkisiä" oman ryhmän koherenssia ja altruismia korostavia sisäänpäinlämpiäviä ryhmiä joilla on aggressiivinen potentiaali vihollisia ja muita kohtaan. Ja on "kauppamiehiä" jotka hakevat omaa etua mutta ryhmistä välittämättömiä avarakatseisia yhteisöjä.

Usein konservatiivit ovat "heimohenkisiä" mutta minä olen "kauppamies". Koen että voin olla konservatiivi koska jo Foininkialaiset kauppiaat sovelsivat strategiaa menestyksekkäästi. Kun luottaa koeteltuun järjestelmään eikä hae siihen muutoksia muutosten vuoksi, uskoo suurelta osin sitä että "jos se ei ole rikki niin sitä ei pidä korjata", ja elää nykyisenlaisessa monikansalliseen yrityskauppaan ja vastaavaan keskittyneessä yhteiskunnassa (jota ei yhdistä yksi globaali uskonto vaan moniarvoisuutta monikulttuurisuutta ja suvaitsevaisuutta korostava ahne yhteinen kaupankäynti) katson olevani oikeutettu käyttämään konservatiivin nimitystä.

Kommunismi tekee luonnolle "heimoyhteiskunnat". Se on itse asiassa äärimmäinen esimerkki tästä. Niiden kohdalla vastaan tulee ihmisen sosiaalisuus ja ihmisen mielen rajat. Kun tälläistä ryhmää mietitään on muistettava että Dunbarin luvun ylityttyä ryhmää ei enää voi pitää yllä pelkkä ystävyys, vaan sen jälkeen on pakko hakea koherenssia ennakkoluuloista, stereotypioista ja vallankäytöstä ja valvonnasta. Kommunismi, joka yrittää olla proletaareilta proletaareille, joutuukin siksi turvautumaan hirvittävään keskushallintoon. Moni pitää kommunistien taipumusta diktatuuriin ideaalin pettämisenä. Mutta asia on pikemminkin niin että koska kommunismi ei toimi isoilla ihmisryhmillä mitenkään muuten kuin valvontaa lisäämällä. Tästä tulee joko diktatuuri, kuten moni kommunistivaltio on tehyt. Mutta tälle on periaatteessa parempikin vaihtoehto, muinaisesta Kiinasta tuttu byrokratiaklikki, jossa ei ollut niinkään kysymys siitä Yhden Keisarin hirmuhallinnosta vaan ylisuureksi kasvaneesta virkamieskoneistosta.

Usein kommunismi on tehnyt "heimoyhteiskunnat" myös ihmisten uskonnonvapaudelle. Esimerkiksi Venäjän tapa tuomita uskonto oli äärimmäistä. Tämä ei kuitenkaan ole kommunismissa niin suora seuraus kuin kankea koneisto. Sillä kommunismi välittää tuontantokoneista, eikä oikeastaan muusta. Teoriassa uskonto on siinä vain irrelevantti joka on korkeintaan häiriö, red herring, joka siirtää ihmisten huomion oleellisista tuotantovälineistä irrelevantteihin tuonpuoleiskysymyksiin.

Kristinusko taas on nykyään sellainen että se tekee luonnolle "kauppamiehet". Sen sijaan se yllättävän usein tekee uskonnonvapaudelle "heimoyhteiskuntia". Tämä ei toki ole väistämätön osa kristillisyyttä - se on siis vain jostain syystä mukaan usein tuleva tapa hieman kuten kommunistien uskonvainot tuntuvat olevan, jokin jota ei ole teoriassa mutta joka ilmenee toistuvasti käytöksessä. ; Tätä heimohenkisyyttä vahvistetaan sillä, että puhutaan "yhdestä seurakunnasta". Yhteisöllisyys onkin tässä kohden muodikas päivän sana. Tätä vahvistetaan puhumalla uskonsisarista ja uskonveljistä, tai hokemalla sloganeita kuten Jehovan Todistajien "rakkaus keskuudessaan". ~ Tämä on johtanut siihen että kristillisyyden joukossa on toimijoita joita monet kristityt vastustavat. Esimerkiksi "At The Cliff" -teksti korostaa että "I believe that if the Evangelical church continues on its path, not heeding the warnings of her modern-day prophets and seers, she will plunge into an abyss of legalistic irrelevance, hated and dismissed not because of Jesus, but because the arrogant and unloving attitudes and actions perpetrated against those who are not part of their “holy” enclaves. A brief observation of the church’s reaction to the Newtown shooting is all one needs to hear to realize how far Evangelicalism has moved away from the covering of Jesus’ unconditional love and grace and chooses instead to cover itself with the filthy rags of moral superiority."

Heimohenkisyys kohdistetaan tietysti vihollisiin. Koska rakkaus keskuudessa vaatii toimiakseen tätä. Jos meillä on yhteishenkeä ja yhteisöllisyyttä korostava suuri ihmisjoukko, joka väittää että sillä ei ole koherentisointikeinoja, valtaa, kyykyttämistä, apostaattejen nujertamista, dominointia ja vastustajia vastaan hyökkäävää aggressiivisuutta, ei joko (a) pysy pystyssä kovin pitkään eli on tuhoutuva "heimohenkinen yhteisö" (b) valehtelee (c) ei oikeasti ole heimohenkinen vaan sitä "kauppamiesluokkaa". Ikävä sanoa tämä näin karkeasti, mutta suunnilleen näin se menee.

On tietysti hyvä huomata että keinot valvontaan ovat hyvin erilaisia. Ei ole tavallaan reilua verrata kommunistien tekemiä murhia, keskiaikaisen ihmisyhteisön lynkkausmentaliteetissa syntyneitä noidanpolttoja, katolisen kirkon organisoidumpia kerettiläissotia niihin keinoihin joita esimerkiksi heimohenkiset nykyuskovat käyttävät yleensä. (Vain harva heistä uhkailee ja pieksee. Heitä on yllättävän paljon, believe me I know that one, mutta he eivät ole mikään pääsääntö.) Se, mikä tässä on oleellista on se, että tämänlainen yhteisö ajautuu henkiseen yhteismaan tragediaan.

Ihmisistä tulee Jumalan omaisuutta. Tästä ei ole pitkä matka siihen että kirkolla ja uskonihmisillä on valtaa koska he ikään kuin heijastelevat ja tietävät Jumalan Tahtoa. Tämä onkin asiantila. Valtaosa pastoreista itse asiassa tietääkin vastuunsa ja tuntevat tämän raskaan taakan. Eikä minulla ole tässä kohden erityistä vastusta heitä kohtaan. Tämä kuitenkin osaltaan selittää sen, miksi uskonyhteisöissä jotka myyvät rauhan ideaaleja pitää johtoportaikossaan paljon (tilastollisesti enemmän kuin keskivertoväestössä) narsisteja, sosiopaatteja ja luonnehäiriöisiä ; Syy on se että nämä ihmiset haluavat valtaa. Samasta syystä nämä ihmiset menevät mielellään vaikkapa lastenhoitajiksi, joka on tietysti itsessään eettinen työ, mutta joka silti tai juuri siksi antaa monille epäeettisiä kicksejä.

Make profit, no war!

Nähdäkseni perusongelmana onkin se, että kristinoppi on Hyvä Paimen -vertauksessa ymmärtänyt sen, että yhteisö ja yksityisyys eivät ole huono asia, että yksilökeskeisyys on monesti se juttu jolla asiat saadaan yhteisön kannalta kuntoon. Kuitenkin tämä on helposti delegoitu vain Jumalalle ja Jeesukselle. Ei ole ymmärretty että jos ihmisiä kohdellaan "heimohenkisesti" lampaina, syntyy ongelmia. Siksi kristinuskon parissa onkin viheliäisiä paikkoja joissa ei erilainen sorto ja kyykytys ole vierasta, edes modernina nykyaikana nyky-yhteiskunnassa jossa teilaajakommunistit ja noidanpolttajakristityt ovat absurdi referenssi. (Konsepti joka ei ole läsnä.) Nämä heimohenkiset eriuskoisia toiseuttavat kyykyttäjäkristityt ovat relevantti ongelma, toisin kuin edellämainitsemani ilmiöt jotka ovat todellinen uhka toisaalla, toisissa kulttuureissa, toisina aikoina. (Elämme nykyisyydessä, ainakin kun viimeksi tarkistin. Menneisyys voi opettaa meitä, ei muuta.)

Heimohenkisyyden ongelma on se, että koherenssi ei pysy ilman kuria ja valvontaa. Luottamus ei kanna isoissa ryhmissä jossa kaikki eivät tunne kaikkia. "Kauppamiehenä" tiedän että luottamusta ei tarvita jos tarjolla on egoistista profittia. Jos toinen hyötyy diilistä, ei tätä tarvitse kurissapitää. ("Heimohenkiset" korottavat että ihmiset ovat likaisia ja pahoja ja vaativat kuria jotta systeemi ei romahda. Tämä on totta vain heidän systeemissään.) Sekä peliteoria että ihmispsykologia että esimerkiksi foininkialaisten aikanaan kokema menestys kertovat että tämä järjestelmä on mahdollista sekä teoriassa että käytännössä.

Siksi en ymmärrä miksi kukaan haluaa totaalikieltää uskontoa, tai että uskonnottomien tarkoituksena pitäisi olla taikauskon poisampuminen. Itselleni riittäisi uskonnonvapaus jossa ei olisi heimohenkisyyttä. Joka tarkoittaa sitä että esimerkiksi yhdet uskonnot eivät saisi epäreiluja verotusoikeuksia, vauvana yhteisöönsidottamisia, monopoliasemaa YLE:n radiokanavilla... Ja jossa heimohenkisesti toimivia yhteisöjä rankaistaisiin vaikkapa kauppasaarroilla. Suvaitsemattomuuden suvaitsemiseen kun ei ole tilaa ; Se rikkoo kauppamiessysteemin aivan samaan tapaan kuin dogmatisointi&valvonta&kurinpitotoimenpiteiden poisjättäminen tuhoaa "heimohenkiset".
1: Minusta olisi sekä hupaisaa että oikein jos Wesboron Baptistikirkko saisi hautaamispalvelubannin aina kun sen kannattajat tekevät loukkausiskuja muiden hautajaisiin. Mutta ehkä ei olisi reilua että jos ihmeparannus-lääketiedemoittija-homeopaatti jätettäisiin ilman hoitoa koska tämä voidaan delegoida heidän Jumalilleen. Näillä rajoilla ymmärtänette kaavan jolla asiaa voitaisiin seurata.

Tietenkin yhteiskuntamme on luonnon ja luonnovarojen kohdalla yltiökauppamiesmäistä. Ja pointtinani onkin enemmänkin se, että kulttuurimme ymmärtää diiliteon logiikan vain sen alueella. Siksi kun puhutaan ideologioiden diileistä, syntyy helposti mieleen pelkkä raha. Raha ei kuitenkaan ole tässä ytimessä. Uskonnonvapauden periaate on nimenomaan sitä suvaitsevaisuutta jossa ideologiat ovat eräässä mielessä diilintekoa. Tässä yhteisössä ei ole tilaa sille, että jos joku sanoo no deal, että toinen vain jatkaa ja sanoo että sinun kieltäymykselläsi ei ole mitään väliä, osallistut tähän koska yhteisö ja yhteisöä liimaava historia. Tässä maailmassa no deal tarkoittaa sitä että jos haluaa toisen mukaan diiliin, on tehtävä parempi tarjous. Tässä maialmassa tarjous tehdään käännytettävän (ostajan), ei ideologian levittäjän (myyjä) ehdoilla.
1: Jos esimerkioksi Pascalin vaa-an tuonpuoleinen ääretön palkkio ei innosta koska on satavarma siitä että toisella ei ole valtuuksia ja kykyjä tehdä kauppaa näin suurista asioista, on kauppaehtoja muutettava. Jos ei tätä kykene tekemään, ei ota toista huomioon, ja uhraa yksilöt lampaiksi heimoyhteisöön, pohjimmiltaan pakosti valvottavaksi ellei peräti kuritettavaksi.

Näin ollen esimerkiksi blogin pitäminen on minulta iso kannanotto. Se ei ole käännytystä, koska en halua yhden ideologian maailmaa. En hae samanmielisiä sanan oikeassa mielessä. En hae edes voitettavaa debunkkausta. Siis vaikka olenkin sitä ihmisryhmää joista toiset ideaalit ovat epätosia ja peräti typeriä - en vain ole kieltämässä niitä tämän vuoksi ja lähinnä perustelen miksi en pidä niiden seuraamista itseni kannalta relevanttina - ja jos koen että tässä ollaan ryhmähenkisiä, teen tämän aggressiivisella sävyllä. Ihan sen takia että en halua että minulla olisi sellainen "avoin mieli" josta tehtäisiin erilaisten julistajien haaska. En siis päästä aivojani haaskiolle. (Ryhmähenkisiä yritänkin enemmänkin ajaa pois suoralta kädeltä. He haaskaavat aikaani enkä halua tätä diiliä.) Haen mielenkiintoisia diilikumppaneita. Eli sellaisia joilta koen saavani jotain. Uudet minulle itselleni mielekkäät ideat ovat filosofista profittia. Ja uskoisin että tällä saralla olen elämäni aikana tehnyt "varsin tyydyttävän tilin".

Mielen ympärileikkaus

"Takkirauta" -blogissa on teksti Lestadiolaisuudesta, otsikolla "Totalitaarisesta kultista etniseksi uskonnoksi". Siinä hän käsittelee uskonnon normeja ja rajoja. "No. Vanhoillislestadiolaisuus on siis fundamentalistinen lahko, joka täyttää totalitaarisen kultin tunnusmerkit ja jolla on hassuja sääntöjä ja joka tekee eron "meidän" ja "heidän" välille, ja jonka yllä leijuu skandaalinkäry. Selvä. Vai onko niin selvä? Kaiken järjen ja edistysuskon, ateismin ja positivismin mukaanhan vanhoillislestadiolaisuuden pitäisi olla moribundi, häviämään tuomittu uskonto ja katoamaan uuden uljaan rationalismin sekä sekularisaation tieltä. Kaikkea muuta! Vanhoillislestadiolaisuus on erittäin elävä ja koko ajan kasvava ryhmä, joka ei todellakaan ole häviämässä yhtään mihinkään, eikä pelkästään ehkäisykieltonsa takia. Syy on siinä, että vanhoillislestadiolaisuus suhtautuu hyvin positiivisesti opiskeluun ja sivistykseen sekä varsinkin teknologiaan."

Teksti nostaa esille sen, että on paljon nimilestadiolaisia jotka eivät ole eronneet laumasta vaan käytänteistä ; "Etniset vanhoillislestadiolaiset - eli liikkeen opeista irtautuneista mutta identiteetistään kiinnipitävistä lestadiolaisista. Eli ihmisistä, jotka ovat joko sekularisoituneet tai mainstream-luterilaistuneet, mutta joille lestadiolaisuus ja liikkeen ulkoiset muodot sekä tunnusmerkit ovat tärkeä osa elämää ja omaa identiteettiä. Kun pitää turpansa ummessa ja nyökkäilee eikä keikuta venettä, kykenee edelleenkin nauttimaan siitä samasta turvallisuudesta ja yhteenkuuluvuuden tunteesta mihin lapsena on kasvanut. Koska vanhoillislestadiolaisuus omaksutaan pääsääntöisesti yhteisön jäsenyyden kautta jo varhaislapsuudessa, ja siitä muodostuu siten osa persoonallista minuutta, voidaan puhua etnisistä lestadiolaisista."

Näiden kohdalla ongelmana on se, että syntyy helposti yhteismaan tragedia eli vapaamatkustajan ongelma ; "uskonto on julkishyödyke - ja siihen pätevät ne kaikki samat kriteerit kuin julkishyödykkeeseen ja sellaisen käyttöön yleensäkin. Se ei ole niukka, vaan kun joku on kerran tuottanut sen, siitä pääsevät nauttimaan kaikki, ja se on vapaasti saatavilla, ja kun se on tuotettu, on mahdotonta estää ihmisiä nauttimasta siitä ja sen mukanaantuomista hyödyistä. Mutta sen tuottaminen maksaa, ja siihen osallistuminen kysyy resurssiuhrauksia, ja ne, jotka eivät ole halukkaita siihen, suljetaan helposti yhteisön ulkopuolelle - jossa edessä on parhaimmillaan identiteettikriisi ja pahimmillaan tuhoutuminen."

Sukkasaippuaa ja sielunhoitoa

Tämän artikkelin toteutus on hyvä. Se muistuttaa siitä, että uskonnoilla on tapana kehittyä. Uskonnon koko määrittääkin usein uskonnon sisäistä rakennetta. Ja on mahdollista että uskonto muotoutuu totalitaarisesta järjestelmästä lepposammaksi ihan sen vuoksi että kasvaneen kannattajamäärän kaitseminen kontrollin menetelmin on yhä vaikeampaa ja vaativampaa. Tekstin näkökulma on itselleni hieman omituinen. Ja juuri siksi juuri minun pitääkin lukea se. Kyseinen artikkeli korostaa että lestadiolainen uskonto säilyy juuri hyötyjensä kautta. Ja että vapaamatkustajuus on periaatteessa huono asia, mutta että nimiuskovaisuus on ratkaisevan arvokasta leppoistumisprojektissa koska he ovat potentiaalisimpia lähtijöitä ja siksi älyllinen epärehellisyys on sallittua. On toki selvää, että uskonto ei ole aidosti mikään este hyvälle elämälle. Ja on selvää että vapaamatkustus rasittaa uskonnon lompakkoa. Ja että siitä huolimatta "Älyllinen epärehellisyys voi olla suotavaa silloin, jos älyllinen rehellisyys johtaa sosiaaliseen umpikujaan ja sosietaaliseen sekä väestölliseen katastrofiin.. Ja tuo blogi on osoitus juuri siitä: älyllisestä epärehellisyydestä mutta sosiaalisesta rehellisyydestä "omia" kohtaan." Mutta jotta asian monikirjoisuus nostettaisiin esiin, nostan esiin muitakin seikkoja.

Nimittäin ainakaan kirjoistaan kumpuavan sisällön pohjalta ateistinen linja ei ole enää aikoihin elänyt "lopullisen voiton" hengessä. Joku positivistinen Freud toki uskoi että taikauskot tulevat romahtamaan. Nykyateistit sen sijaan ovat erilaisia. Heille liikehdintä on enemmän sitä että saa olla omalla identiteetillä ilman että on toisen luokan kansalainen, jonka kanta tulkitaan vain toissijaiseksi ja "poissaolemiseksi". Ekslkusiivisten uskontojen säilyminen on nimenomaan se, mitä uusateistit ennustavat koska he ovat tässä kohden enemmänkin Boyerin linjalla. Se korostaa että rangaistukset ulkopuolisille ovat ennen kaikkea valtapeliä sisäpiirille. Omat kohtaavat kontrollin joka on kovempi kuin se viha joka kohdistetaan ulkopuolisiin. Siinä korostetaan sitä että uskonnon säilyminen ja hyvinvointi ei itse asiassa vaadi sitä että uskonto hyödyttää mitenkään. Se riittää että eroamisen haitat ovat suurempia kuin ne haitat joita tulee uskontoon kuulumiseen ; Sillä tosiasiassa esimerkiksi Jehovan Todistajat ovat sisäänpäinlämpiävä eksklusiivinen (Takkiraudan määritteissä totalitaarinen) ryhmä, joka on suosittu ja elinvoimainen. Se taas suhtautuu opiskelemiseen väheksyen. Se ei toki ole antitieteellinen, eli se pitää siitä että voi laittaa lehteensä akateemisia Jehovan Todistajia kertomaan asioita. Mutta Jehovan Todistajana ollessa ajatellaan että koulutus on tämän hetken maailmassa helposti ajanhukkaa ; Taivaassa Maanpäällisessä paratiisissa sitten kerkeää.

"Takkirautakin" on tulkinnoissaan melko optimistinen. Omat ajatukset Lestadiolaisten parista paljastuneista tilanteista joissa perheväkivalta ja pedofilia on järjestetty "sisäisen armon" kautta jossa uhrin velvollisuus on ollut antaa tekijälle anteeksi, ja sitten asiaa ei ole nähty poliisiasiaksi kun asia on hoidettu, ovat negatiivisia piirteitä. "Takkirauta" tulktsee myös tilastoja hieman yksipuolisesti ; Hän tulkitsee sen, että kun "Lestadiolaiset ovat keskimäärin vauraampia kuin muut elinympäristöjensä asukkaat ja heillä on myös enemmän lapsia." se nähdään todisteeksi uskonnon hyödyistä. Kuitenkin näissä uskonnon onnellisuustutkimuksissa on itse asiassa yleensä jäänyt selvittämättä tulkinnan kannalta oleellisia seikkoja. Pääasiassa (a) ovatko esimerkiksi raittius tai televisionkatsomisen vähentäminen ajaneet terveempään ja tuottavampaan elämään (b) onko erot sitä että eksklusiivisen uskonnon sisäpiiri kiusaa ulkopuolisia ja synnyttää näin esimerkiksi vaurauden jakoa nepotistisesti alueilla joissa se on suosittua eli sillä on suuri valta.

Suoraan sanoen tämän hetken tiedossa oleva tutkimus ei minun tietääkseni ole kyennyt erottamaan että onko "uskonnosssa oleminen hyödyllistä" vai "onko uskonnon ulkopuolella eläminen haitallisempaa". Uskovaiset tulkitsevatkin samat tilastot siten että uskonto on hyödyksi kun ne vastapuolelle ovat todiste uskonnon kiusaamis-vainoamisvoimista jotka ovat piilotettuja yhteiskunnan rakenteisiin. (Jos sukupuolten välinen tuloero kertoisi monista automaattisesti sovinistisesta vainosta, tässä on sama mahdollisuus.) Nähdäkseni tässä kohden tulkinta on aina inconclusive. Olennaista on oikeastaan vain se, että ajatus uskonnon hyödyllisyydestä jäsenilleen on uskonvarainen asenne eikä kiistaton tosiasia.

Vapaamatkustajan ongelma.

Myös uskonnon ja vapaamatkustuksen suhde toisiinsa on ongelmallinen. Sillä uskonto on julkispalvelu vähän samaan tapaan kuin taide. "Takkirauta" itse taas määritteli taiteen hieman tiukasti. "Sanan "taide" tosiasiallinen merkitys on legitiimi mahdollisuus sikailla, solvata ja/tai zuijata esteettömästi toisten rahoilla ilman että ns. suurelle yleisölle annetaan minkäänlaista mahdollisuutta kritiikkiin tai protestointiin." Olenkin usein itsekin huomauttanut että taide tuottaa iloja, mutta se ei tavallaan ole rakentavaa työtä. Jos peruslähtökohdaksi otetaan vaikkapa kadulla "soittava" romanikerjäläinen, häntä pidetään haaskiona ja ongelmana yhteiskunnalle. Jos hän opiskelee 10 vuotta soittamista, on hän kelpo soittaja ja tässä vaiheessa ihmiset maksavat konsertista. Tuotos on yhtä abstrakti ja ero on musiikin tuottamisen vaativuudessa. Taiteilija näin ollen muistuttaa Maslown tarvehierarkian ja biologisen yhteiskunnan suhteesta ; Taide ja kulttuuri syntyy raviontylijäämän varassa ; Eli siitä että jokaisen ei tarvitse tehdä joka päivä töitä sen eteen että saisi riittävän ruuan. Näin ollen taide kuluttaa yhteiskunnan resursseja jotka voitaisiin käyttää muuten. Siitä mitä tämä muu voi olla, saadaan helppo esimerkki. Jos romanikerjäläisten pää ajettaisiin kaljuksi ja heidät eriytettäisiin meditoimaan ja opiskelemaan hengellisiä kirjoja 10 vuodeksi ja heidän ympärilleen rakennettaisiin temppeli, heitä kutsuttaisiin esimerkiksi buddhalaisiksi munkeiksi. Toisin sanoen : Pappi on taiteilija jonka luomistyötä on rajoitettu tiukasti. Ja toisaalta taiteilija on pappi jolla ei ole suoraa valtasuhdetta ihmisiin.

Tämä uskonnon erikoislaatuinen kalleus ei tunnu usealle tulevan mieleen. Moni ajattelee että hengellisyys on halpaa. Tämä johtuu siitä että ihmiset katsovat helposti vain suoraa lompakkoon. Näin kauppa ja kerhotoiminta tuntuu riistävältä koska sille maksetaan käteisellä. (Moni ihmettelee myös miekkailukurssien vuosihintoja vaikka ne ovatkin kirkollisveroon verrattuna mitättömät.) Kuitenkin kun muistaa että kirkkorakennusten rakentaminen ja etenkin huoltaminen maksaa, että papit on ensin yhteiskunnan varoilla koulutettu ja sitten niille maksetaan palkkaa koko ajan. Ja koulujen uskonnonopetukseen satsataan resursseja. Ja muistetaan että uskonnon lievetoiminta, kuten uskonnollinen kirjallisuus, ovat itse asiassa rahakkaita bisnesaloja, huomataan että uskonto on oikeasti hyvinkin vapaamatkustaja.
Uskonto ei ole rakentavaa työtä. Ja väitän että se on huolissaan vapaamatkustuksesta, koska vapaamatkustajat tulevat suoraan sen reviirille ja apajille. Yhteiskunnalla on "löysää" vain hyvin rajallisia määriä. Uskonnon erinomainen kalleus johtaa keskustelun myös uskonnon hyötytasolla uusille urille ; Uskonto on kallista joten sen hyötyjen pitäisi olla melko yksiselitteisiä. Sillä vaikka uskonto tuottaisi hyvinvointia, olisi mahdollista että samat varat toisin sijoitettuna tuottaisivat vielä enemmän hyvinvointia. Uskonnon kohdalla tätä ei mietitä koska usein uskonnon vain oletetaan olevan hyödyllistä eikä esimerkiksi kiusaavaa tai haitallista toimintaa. ; Koska uskonto on kallista, jo se että hyödyt eivät ole kovin selkeitä ja yksiselitteisiä on itse asiassa riittävän vahva viite siitä että kirkko ei tuota yhteiskuntaan vakautta siinä määrin mitä sen budjetti velvoittaisi.

Uskovat, nimiluskovat, entiset uskovat ja eiuskovat.

On toki positiivista muistaa että moni on esimerkiksi nimiluterilainen. He maksavat varoja ja ylläpitävät kirkkoa vaikka he eivät noudatakaan sen käytänteitä. "Vapaamatkustajat" ovat valtionkirkkomme kohdalla juuri se ylläpitävä voima. ; Onkin tavallaan kornia että se yrittää kaupata itseään kansankirkkona. Sillä jos kansankirkkous, eli vakaumuksen jäsenyys, olisi sen tavoite ja se saavutettaisiin, sen mahdollisuus tuottaa palvelujaan niilel vakaumuksellisilleen olisi vaarantunut. Tämä on malliesimerkki siitä miten uskossa voidaan olla etnisesti luterilaisina ilman kaunoja.
1: Valtionkirkkomme on virallisen totuutensa mukaan inklusiivinen eli eituomitseva. Käytännössä se muuten kuitenkin valitettavasti on eksklusiivinen. Sillä se hyväksyy hyvin tiukat eksklusiiviset käytänteet eikä nouse niitä soveltavia vastaan. Esimerkiksi puheenaiheena olevan lestadiolaisuuden osalta se kuuluu valtionkirkkoomme eikä skandaalinkäryt ole saaneet kirkkoa esittämään mitään ultimaatteja siitä että tuollainen peli ei vetele, ja jos haluaa jatkaa tuollaista eksklusiivista skandaalingenerointia, niin voi sitten tehdä sitä omilla varoillaan kirkon ulkopuolella.
___1.1: Nimiluterilaiset, "Passiivisluterilaiset" ovat kuitenkin turvassa, juuri sen vuoksi koska he eivät osallistu kirkon toimintaan ja pääse siksi osallisiksi sen sisällä olevasta elämöinnistä. Sisäpiiristä ei ole vaikeaa löytää sellaista eksklusiivisia ihmisiä joista passiivisluterilaiset ovat uskonpettureita. Kirkon moniarvoisuus näyttää tarkoittavan juuri sitä että tämänlaisille ihmisille ja näkemyksille annetaan tilaa. Ja muut saavat sitten olla ulkopuolella maksumiehinä.
_____1.1.1: Ajatus kansankirkosta onkin tavallaan kirkon vapaamatkustajuuden maksimoimista. Kun se korostaa että aktiiviuskovat ovat tärkeitä, se itse asiassa implisiittisesti viittaa että tämä on toiminnassa se olennainen. Näin "maksumiehien ansiot" etääntyvät uskonnon arvostuksen piiristä. Kansankirkossa onkin piilossa "sitä enemmän meille" -henkeä. Eli kun vain pieni piiri ratkaisee, niin on mukavaa että iso määrä rahaa saadaan jaettua yhä vähemmälle ihmismäärälle. Eroamista ei nähdä vapaamatkustajuuden vähenemisenä vaan ikään kuin petoksena uskovaisten sisäpiirille joka saa osallisuudestaan oheisetuina esimerkiksi lastenkaitsentaa ja muita palveluja.

Kuitenkin sitten on niitä kiukkuisia ihmisiä. Nämä liittyvät aina totalitaarisiin piirteisiin. Sillä jos ei ole totaalitaarisia piirteitä, voi toki olla vaarallinen uskonto. Mutta ahdistus eroamisesta syntyy juuri näistä piirteistä. Uskontoihin kasvaa kiinni. Tämä korostuu "Takkiraudan" Lestadiolaisartikkeliin tulleeseen kommenttiin ; "Islam ja Judaismi ovat tuossa suhteessa vielä parempia uskontoja kuin lestadiolaisuus. Siinä missä lapsen kasvatus lestadiolaiseen kulttuuriin on vain henkistä, on se islamissa ja judaismissa poikien osalta kirurgista. Siinä missä lestadiolaisuudesta voi vielä erkaantua, kuten uskontojen uhrien tuki ry:n sivuille kerrotaan, ei kirurgista uskontoon merkintää saa millään peruutettua. Puuttuva esinahka muistuttaa aina poikaa siitä, että hän ei kuulu valtaväestöön." Nämä tosiaan tekevät identiteetistä erittäin vahvan. Kuitenkin monet opetukset ja tavat ja näkemykset ovat sellaisia että niihin jää aina vähintään vastustuksellinen suhde ; Inertia sille että kykenee kohtaamaan sosiaaliset haitat on suuri. Kukaan ihminen ei laskelmoi tietoisesti että hyödyt olisivat suuremmat. Kaikki tekevät arvioita elämässään. Näin ollen Takkiraudan ajatus sosiaalisista hyödyistä ja haitoista ovat ihmisten elämään soveltamisen kannalta irrelevantteja. Eroaminen etenkin totalitaarisemmista systeemeistä on kannanotto siitä että eroamisen haitat ovat pienempiä kuin pysymisen haitat. Ja kun eroamisen haitat nähdään, tiedetään että niiden sisällä olemisen haittojen tulee olla todella suuria kun eroamiseen on lähdetty. (Kun Jehovan Todistaja luopioituu eivätkä hänen omat vanhempansa puhu hänelle, on eroamiseen varmasti hyvät syyt kun tuo seuraus on kestetty siitä huolimatta.) Kysymys kaunasta muuttuu relevantiksi. Totalitaariset opit ja eksklusiivisuus ovat aina jonkinlaista mielen ympärileikkausta.

Tämä laittaa aivan uuteen valoon esimerkiksi "Fides" -lehden ajatukset joissa korostetaan sitä että ensin olisi mentävä yhteen uskontoon jotta voisi ymmärtää muita ja suhtautua muihin. Monen uskovaisen julistajan strategia tuntuu olevan juuri se, että ensin täytyy osallistua ja tutustua jotta saa sanoa ein. Tämä tarkoittaa sitä että he haluavat ensin päästä tekemään "mielen ympärileikkauksen" ennen kuin antavat ihmiselle valitsemistilanteen. Edellä mainitun taustan valossa on ymmärrettävää miksi he haluavat tehdä näin. Se on kuin vaatisi että saisi katkaista ihmisten jalat ennen kuin antaisi heille vapauden juosta karkuun.

Näin selittynee miksi Sartre selitti että Jumala on aina ateistin sisällä. Että käsitteestä ei pääse eroon, on vain irtauduttava siitä. Tunne siitä että se kerrottu Jumala ei olekaan siellä on vallitseva tunne. Uusateistit eivät yleensä ole näin tiukkoja. He hakevat uskon ulkopuolista identiteettiä, lupaa olla ateisteja omaleimaisesti ilman teologian Jumala -määritelmäisyyden alla olemista.

Näkisin että tämä kulminoituu minun ja "Paholaisen asianajaja" -blogia pitävän Juha Leinivaaran välisissä eroissa. Tunnemme toisemme mutta olemme monissa asioissa asenteellisesti kuin eri planeetalta. Leinivaara ei ole koskaan ollut uskovainen, ja hän on hyvin leppeä, yleensä todellinen herrasmies. Minulla taas asenne on enemmän kuin AA -jäsenellä joka taistelee kaikkialla sitä kammottavaa viinapirua vastaan. Teen näin osittain juuri siksi koska olen irtautunut. Olen kokenut asiat. Se muuttaa kaiken, tai ainakin paljon. Ei siksi että reflektioni ja tietoni olisivat laadukkaampia "omakohtaisuuden kautta". (Ttämä olisikin bullshittiä, omakohtaisuus näyttää vain pienen fragmentin ja muutaman ihmisen. Aina.) Vaan siksi että minulle on tehty mielen ympärileikkausta ja Leinivaaralle ei.

Uskonnon ulkopuolelta tuleva ateismikin on järkyttynyttä, mutta se muistuttaa enemmän "Year One" -elokuvassa olevaa kohtausta jossa maalaiselämään tottunut järkyttyy kontrastista "Yeah? I liked my shell. I liked the village. Because of you, I'm in this horrible place where brothers kill brothers... and they burn women. And they make people slaves. ... People cut off the ends of their penises. And their testicles and I'm never gonna see Eema again. And it's because of you." Siinä on moraalikannanotto, mutta se voidaan tehdä ikään kuin objektiivisemmin. Uskonnoissa rankaisujärjestelmän sisällä olleet sen sijaan ovat nimenomaan eri asemassa. Uskonnoissa mukana olleiden kysymys tiivistyy sen sijaan "Dogville" -elokuvan loppuun jossa väärinkohdeltu päähenkilö harkitsee armon ja tuomion välillä rankoissa oloissa eläneiden ihmisten pahantekoja. "And all of a sudden she knew the answer to her question all to well. lf she had acted like them she could not have defended a single one of her actions and could not have condemned them harshly enough. lt was as if her sorrow and pain finally assumed their rightful place. No. What they had done was not good enough."

Dogville -elokuva on tässä mainio esilletuotava, koska siinä päätös kostaa on inhimillisesti ymmärrettävä, mutta se ei anan ratkaisua siitä onko kostossa enemmän kyse siitä että Dogville poistunut vai ollaanko Dogvillestä poistuttu. Koston oikeus ei ole ilmiselvä vaan jätetään ikään kuin auki. Vihaisessa ateismissakin on se, että Takkiraudan määrittelemä totalitaarisuus (joka ilmenee pääasiassa eksklusiivisuutena, jakona oikeamielisiin ja syntisiin ja tietyn uskon kautta pelastumiseen) lietsoo helposti irtoamisvihaa. Mutta tämä kaikki viha ei johdu siitä että uskonto olisi vaarallista. Kuten takkiraudassa muistutettiin : "On kuitenkin muistettava, että totalitaarinen kultti ei ole sama asia kuin vaarallinen kultti: kaikki vaaralliset kultit ovat totalitaarisia, mutta kaikki totalitaariset kultit eivät ole vaarallisia. Myös jotkut uskonnot ovat vaarallisia vaikkeivät totalitaarisia." Näin ollen osa vihasta voi tuntua kohtuuttomalta. (Siitä huolimatta että vaikka yksi elementti ei kerro kaikkea, niiden interaktio keskenään on hyvinkin ennustettavaa.) Jehovan todistajat ovat esimerkiksi ärsyttävä ja luopiokäytänteineen vihastuttava totalitaarinen uskonto mutta ei vaarallinen jäsenilleen. Viha voi heistä tuntua yliampuvalta. Silti olisi mukavaa jos uskovainen miettisi aina vihaisen uskontokriitikon kohdalla että "miksi". Ja tulisi joskus miettineeksi asiaa muutakin kautta kuin siten että tulkitsee että "Se uskoo Jumalaan kun vihaa sitä noin paljon." Sillä viha johtuu uskonnon ideologian totalitaristisista rakenteista ja sitä soveltavista ihmisistä. Hän ei vihaa Jumalaa, hän vihaa uskontoa ja uskovaisia. Tämän ohittaminen olisi valehtelua. Se ei ole kaunista, mutta se on totta.

ryhmävalintaa ja itsekkäitä geenejä

Hei, mitä jos yhteistyön hengessä antaisitte minun lisääntyä ja jäisitte itse ilman?
Sillä eihän evoluutiota kiinnosta yksilö vaan ryhmä!

"In a group, selfish individuals beat altruistic individuals. But, groups of altruistic individuals beat groups of selfish individuals."
(E. O. Wilson)

"Tämä Päivä" -blogissa on kirjoitettu moraalin alkuperästä. Sille on annettu evolutiivinen selitys. "Muita murhaava yksilö huomaa muiden liittoutuvan itseään vastaan ja joutuvansa luonnon armoille ilman erityisen hyviä selviytymiskeinoja. Ja ilman yhteisöä kyseinen yksilö ei kykene lisääntymään. Yksilö ei selviydy ilman yhteisöä. Yksilön selviytyminen on itseasiassa evoluution kannalta merkityksetöntä. Tärkeämpää on yhteisön selviäminen. Yhteisö ilman moraalin kaltaista käyttäytymissäännöstöä kääntyy itseään vastaan ja tuhoutuu, jolloin huomaammekin äkkiä että moraalista tuleekin selviytymisen edellytys taakan sijaan." Hän selvästi vetoaa ns. ryhmävalinnan ideaan jota kannattaa esimerkiksi mainio evoluutikko E. O. Wilson.

Se on jotain jota voisin sanoa hyväksi huomioksi josta on vedetty väärä johtopäätös. (+) On nimittäin aivan totta, että evoluutio ei tavallaan ollenkaan ole kiinnostunut yksilöistä ; Se on kiinnostunut geenien levittämisestä. Näin ollen supervahva ja superälykäs yksilö, joka ei saa jälkeläisiä ei olisi ollenkaan evolutiivisesti menestynyt. (+) Totta on mylös että lisääntyminen on seksuaalisesti lisääntyvillä aina ryhmätoimintaa. (+) Ja eritoten totta on se, että evoluutiota ei itse asiassa ollenkaan tapahdy yksilötasolla. Evoluutio kun on geenifrekvenssien vaihtumista populaatiossa. Yksilöt ovat aina tässä mielessä pääsääntöisesti "muuttumattomia" ja lisääntymismenestys on se joka vaikuttaa geenialleelifrekvensseihin seuraavassa sukupolvessa (sukupolvesta toiseen. (-) Kuitenkin on väärin sanoa että evoluution ytimessä olisi ryhmien ja yhteisöiden selviäminen.

Tämä on itse asiassa aivan yhtä väärin kuin laittaa yksilö valinnan ytimeen. Tämä Päivä viittasi siis ryhmävalintaan. Tämä näkemys on jotain jonka kritiikistä saa melko hyvän kuvan lukemalla Pinkerin "The False Allure of Group Selection" -tekstin. Se pitää sisällään hyvin erilaisia ryhmävalinnan muotoja ja näyttää ne kaikki varsin epäuskottaviksi. Wilson on siis tässä kohden väärässä (niin ikävää tämä kuin onkin, hän on nimittäin todella mainio mies.) Ryhmävalinnan ongelmana on se, että (a) se on usein määritelty epämääräisesti (b) ei ole kerrottu mitään mekanismia jota kautta se voisi oikeasti toimia (c) ja piirteenä toimiessaan se redusoituu vihreän parran ilmiöksi tai sukulaisvalinnaksi tai laumatoiminnan tarjoamaksi yksilön lisääntymiseduksi jolloin se on enemmänkin itsekkään geenin toiminnan erityistapaus, eli se ei oikeasti olekaan ryhmävalintaa vaan jotain muuta.

Yleiskaavana on se, että on toki selvää että yhteistyö auttaa toisia ryhmiä vastaan kamppailussa. Näin esimerkiksi susilauma säästyy yhteistyön avulla vaaroista joista yksittäinen susi ei käytännössä koskaan selviäisi. Tästä yhteistyöstä on evolutiivista hyötyä jos ja vain jos (a) sudella on suoraan omia jälkeläisiä laumassa, jolloin omien geenien osuus paranee. (b) Sudella on laumassa suojattuna lähisukulaisten jälkeläisiä jolloin sukulaisvalinnan kautta omat geenit saavat hyötyä. Tiivis yhteistyö suojelee vain niitä joiden geenejä suojellaan. Jos jokin, esimerkiksi muurahaiset, orjuuttavat toisen lajin hoitamaan omia hommiaan, kyseessä ei ole suinkaan tämän toisen lajin geneettisten ominaisuuksien varjeltuminen ryhmävalinnan nimessä, vaan näitä raukkoja päin vastoin loisitaan.
Tämän kaiken referoimisen sijasta voisin nostaa esille muutaman "puoliksi oman" ajatuksen asiaan liittyen. Ja tämä on täysin eettis-poliittisia käytännöntason mietintöjä. (Pinker yksinkertaisesti teki asian niin ymmärrettävästi ja monisyisesti että olisi miltei rikos valikoida, lyhentää tai leikellä osia hänen tekstistään.) On hyvä huomata, että en vastusta ryhmävalintaa siksi että minulla on tietty, varsin pessimistinen, ihmiskuva ja siihen liittyvä kyyninen näkemys politiikasta. Perustelen tämän kyynisen pessimismin sillä että ryhmävalinta ei toimi. Tiede tulee ensin ja poliittiset implikaatiot on sidottava niihin.

Ei ole yllätys että Tämä Päivä nostaa ryhmävalinnan henkeä juuri moraalin kohdalla. Sillä ryhmävalinta on ollut tapa tuottaa kelpoisuutta esimerkiksi uskonnoille. Niillä yhteiskunta suojautuisi sitten ikään kuin luonnostaan esimerkiksi yhteismaan tragedialta, jonka perimmäinen syy on siinä että yhteinen etu tuhoutuu koska yksittäiset yksilöiden edun kannalta järkevintä on silti esimerkiksi liikalaiduntaa yhteistä aluetta, koska jos sitä ei tee itse niin joku muu kyllä tekee niin. Toki jo arkijärki sanoo että nyky -yhteiskunta näyttää pikemminkin sellaiselta että mikään uusliberalistinen "näkymätön käsi-tihkumisteoriahokkuspokkus" ei ylläpidä maailmassa suojaa yhteismaan tragedioilta. Toisin sanoen ryhmävalinta näyttää jo tässä valossa omituiselta.

Itsekäs geeni -näkökulma onkin ryhmävalintaa aidompi tapa tarkastella evoluutiota. Ja itse asiassa sen idea on juuri se, että lisääntymisessä tarvitaan muita. Sen ideana on se, että yksilö joka ei lisäänny ei ole evolutiivisesti merkittävä. Sen parissa on esimerkiksi sukulaisvalinta, jossa hyötyä saadaan epäsuorasti myös siitä että hoivataan lähisukulaisia. Se kun on vähän kuin itseään auttaisi. Ryhmävalinnan ja itsekkään geenin kautta selittyy yleinen altruismin ja yhteistyön tekemisen ongelma. Itsekäs geeni ei vain suojaa yhteismaan tragedialta. Ja kun muistamme että mikään geeniemme taikanappula ei suojaa meitä ilmastonmuutokselta tai otsonikerroksen tuhoamiselta, se kenties auttaa meitä keskittymään siihen että asiat on erikseen ja työläästi ratkaistava. Itsekkäässä geenissä ihmiskunta ei kenties ole yhtä idealistisen ihana kuin mikä ryhmävalinnan takana, mutta sen huomioiminen opettaa ainakin se, että kontrolloimaton uusliberaismi tuskin auttaa meitä välttämään yhteismaan tragedioita, pikemminkin päinvastoin.

Niinhän sinä haluaisit niiden uskovan..