Aistien passiivisuudesta ja skientismistä

Keskustelin hieman enaktivismista (enactivism) muutamassakin paikassa internetissä. Oppi on jotain jota en itse kannata. (Pidän sitä kuitenkin kiinnostavana ja relevanttina.) Muutkaan eivät kannattaneet. Ja tästä samanmielisyydestä syntyi hyvin erikoinen erimielisyys. Tässä keskustelussa heräsi erikoinen teema. Monelle ihmiselle on hyvin tärkeää pysyttäytyä Aristoteleen tyylisessä havaitsemisteoriassa. Eli näkemyksessä jossa aistit ovat passiivisia ja objektiivisia mittareita joiden dataa tulkitaan.

Enaktivismi koettiin vähintään hitusen loukkaavana. Tämä on kiinnostavaa, koska periaatteessa aiheesta tehdyt tutkimukset ovat "klassikkoja" ja erittäin vakiintunutta tiedettä. Esimerkiksi David Hubel ja Torsten Wiesel saivat Nobelin palkinnon havainnoistaan jotka he tekivät jo 1958. Heidän tutkimuksissaan, kuten "The period of susceptibility to the physiological effects of unilateral eye closure in kittens" kertovat, että kissoja pidettiin tiloissa joissa oli vain pystysuoria linjoja. Jos kissat laitettiin tämänlaisiin tiloihin niin nuorena, että ne eivät olleet vielä avanneet silmiään. Ja jos niitä pidettiin tämänlaisissa tiloissa melko kauan, ne oppivat näkemään vain pystysuoria. Ne tulivat sokeiksi vaakasuorille. Colin Blakemoren ja Grahame Cooperin "Development of the brain depends on the visual environment" toisti saman, mutta vaakasuorilla linjoilla 1970 -luvulla.

Merkittävintä näissä "kissakaruselleissa" on ollut se, että kun tällä tavalla tuotettujen kissojen aivoja tutkittiin, havaittiin myös se että näiden kissojen aivot olivat erilaiset. Aivot on havaittu muokkautuviksi elimiksi. On tavallaan väärin sanoa onko havainnointi a priorista synnynnäisesti saatua vai a posteriorisesti opittua. Enaktivismissa kokonaisuus ratkaisee. Se että meillä on tietty biologinen järjestelmä joka reagoi ympäristöön ja muuttuu tätä kautta ei-satunnaisesti vihjaa että havainnointia ei ole pidettävä joko-tai -tilanteena. Tässä ei tietenkään ole mitään kovin erikoista. Ihmiset ovat tottuneet siihen että ihmisten pituutta selitettäessä asiaa on lähestyttävä sekä geenien että elämäntapojen kautta. Aistit ovat kuitenkin hyvin eri asia. Tätä samaa logiikkaa ei oikein haluta laittaa tähän yhteyteen.

Näkisin että tässä on kaksi syytä;

Ensimmäinen syy on se, että enaktivismi hylkää kvalia -käsitteen. Kvaliakäsite onkin tavallaan sivutuote siitä että ollaan hyvinkin sitouduttuja Aristoteeliseen havainnointiteoriaan. Ja tietoisuus tarvitsee tässä kontekstissa tämäntyylisen konseptin. Enaktivisti tulee aivan täysin toimeen ilman tätä kyseistä hypoteesia. Kvaliahypoteesi taas on monille tärkeä koska se jättää tilaa ns. "sieluhypoteesille". Kvalia ei ole tietenkään 1:1 sama. Mutta se on riittävän samansuuntainen. Aika moni rakastaa kvaliaa uskonnollisuutensa vuoksi. (Toki tämä ei varmasti ole ainut syy. Mutta se on osaltaan vaikuttamassa. Ja vaikuttaa varmasti vahviten juuri netissä keskustellessa.)

Toinen syy on sitten se, että jos katsomme "tiedeuskon vastustamista" ja "skientismin kritiikkiä" voidaan huomata että siellä toistuu sama mitä löytää akateemisessa maailmassa reformoidusta epistemologiasta.

Reformoitu epistemologia on puhdasta kalvinismin vahvasti sävyttynyttä teologiaa, jossa vastustetaan "naturalismia" (EAAN -argumentti) ja samanaikaisesti korostetaan vahvasti positivistista henkeä jossa ihmisen havaitseminen ja järki nimenomaan vastaavat täysin todellisuutta (warrant) ja tekee tätä positivismia +1 aistilla olettamalla että Jumala on hyvä ja antaa meille erehtymättömät aistit ja tiedämme Jumalasta koska meillä on erityinen aisti Jumalaa varten (sensus divinitatis). Eli aistit nähdään passiivisesti Jumalan säätäminä. Tämä on asenne jossa ensin haukutaan positivismi naurettavana. Ja seuraavaksi kannatetaan täysillä positivismia kun ihmisille vain on oletettu yksi aisti lisää.

"Skientismiä" ei nähdäkseni useinkaan moitita kovin järkevästi. Se on jotain jonka ilmentymät huutavat kognitiivista uskontotiedettä. Erityisesti teologisen korrektiuden käsitettä. Olenkin aikaisemmin vihjannut siihen suuntaan että "tiedeuskon kritiikki" näyttä olevan jotain jota pitää katsoa modernin hengellisen (tai kristillisen) maailmankuvan jännitteisyyden ja sen synnyttämän kognitiivisen dissonanssin varaan. Sillä samat antiskientistiset argumentit osataan vain niissä lempiaieissa, mutta ne unohdetaan muualla.

On nimittäin havaittu että ihmiset osaavat kyllä antaa teologisesti oikeaoppisia käsityksiä asioihin, mutta käytännössä se miten he toimivat näyttää hyvinkin toiselta. Skientismin kritiikissä näyttääkin olevan se, että kritiikki on hyvin domeenispesifiä ; Skientismiä moititaan vain uskonnon kohdalla. Ja muualla skientismin kritiikissä ulkoa ja automaattisesti osatut loogisen positivismin ongelmat unohtuvat heti kun puhtaan arjesta ja kokemuksellisuudesta. Suhde näiden kohdalla on hyvinkin vahvaa naïvia realismia ja äärimmäisen vahvasti asenteeltaan positivistista. Tässä kulmassa jopa moraali nähdään objektiivisena ja reaalisena. Toisin kuin naturalistien venkoilut ties missä aiheessa joka loukkaa uskovaista milloinkin. Kreationisteille tämä on evoluutiossa, aivojen plastisuus näyttää havaintoteoriaan kohdistettuna ärsyttävän "aivan tavallisiakin ihmisiä".

Enaktivismin ärstytävyys yllätti hieman. Mutta jälkikäteen ajatellen minun ei olisi pitänyt ihmetellä yhtään. Olisi pitänyt muistaa omat teoriat ja muistaa oleellinen.

Intentioiden ylihavaitsemisargumentista

Areiopagilla otettiin kantaa kognitiiviseen uskontotieteteseen. Siinä nousi esille tietty argumentti, ylihavaitsemisargumentti. Se on varmasti monia uskovaisia ärsyttävä argumentti. Sillä kun uskonnolle etsitään evolutiivisia syitä mietitään usein adaptiivisia selityksiä joiden mukaan uskonnosta on hyötyä. Näin ollen uskonnollisuus olisi ikään kuin samaa kuin hyvyys. Itse, uskontokriitikkona ja ennen kaikkea evoluution puolella vahvana neutraaliteorian kannattajana olen pitänyt tästä argumentista. Sen taustalla on "niin sanottu ei-adaptionistinen kanta, joka on aiemmin edustanut kognitiivisen uskontotieteen standardimallia".

"Barrettin mukaan uskonnollisten uskomusten syntyyn vaikuttaa esimerkiksi ihmismielen mekanismi, jonka tehtävänä on havaita ympäristössä vaikuttavia toimijoita. Tätä kutsutaan ”toimijuuden havaitsemismekanismiksi” (Agency detecting device, ADD) tai ”yliherkäksi toimijuuden havaitsemismekanismiksi” (Hypersensitive agency detecting device, HADD). Jos liikumme esimerkiksi metsässä ja kuulemme oksien rahinaa, tämä mekanismi saa meidät vaistomaisesti ajattelemaan, että tämän äänen on aiheuttanut joku toimija (luultavasti villieläin). Mekanismi on kehittynyt yliherkäksi, koska selviytymisen kannalta on ollut hyödyllistä havaita ympäristössä liikkuvat toimijat mahdollisimman nopeasti ja tarkasti. Vaikka se tuottaisikin väärän uskomuksen, että pusikossa piileskelee petoeläin, turha varuillaan olo on paljon pienempi harmi kuin syödyksi tuleminen." ...  "Kognitiivisen uskontotieteen mukaan tämä mekanismi on uskonnon synnyn kannalta relevantti siksi, että se saa ihmiset näkemään toimijuutta ja tarkoituksellisuutta myös luonnonilmiöiden taustalla. Esimerkiksi luomakunnan kauneus ja järjestys on saanut aikaan hyvin laajalle levinneen uskon luojajumalaan. " Argumentti on toki tuttu ja argumenttina jo varsin vanha. Se on kuitenkin tärkeä ja hyvä argumentti.

Tämä on tietenkin noin muotoiltuna hyvin ikävä. Sillä usein uskovaiset selittävät omia kokemuksiaan. Tulee ties mitä anekdootteja. Heillä on vahvoja kokemuksia ja tunteita joita he eivät koe valehteluna tai hallusinaationa. Ja tämä aitouden kokemus johtaa totuudentunteeseen. Ja tämä teoria koetaan usein nimenomaan epäkohteliaana. Toisin kuin Alvin Plantingan warrant -teoria jonka mukaan ihmisillä on Hyvän Jumalan totuudellisen mukaisesti havaitsemaan säädetty jumala-aisti ja siksi ihmiset voivat luottaa aisteihinsa ja järkeensä. Ja ennen kaikkea näihin tuntemuksiinsa ja myös muiden vilpittömien uskovaisten anekdootteihin.

Tämän argumentin ateistipiireissä saatu perustuukin varmasti aika paljon juuri siihen, että se lupaa ateisteille aika paljon. "Ateistiksi tunnustautuva Paul Bloom on samaa mieltä, mutta hän on siitä huolimatta kriittisempi tieteellisten teorioiden vaikutuksesta uskonnon tiedolliselle oikeutukselle. Mikäli tiede näet osoittaa, että uskonnolliset uskomukset ovat seurausta luonnonvalinnan kautta kehittyneiden kognitiivisten mekanismien yliherkästä toiminnasta, voidaan kysyä, kuinka järkevää näistä evoluution sivutuotteena syntyneistä uskomuksista on pitää edelleen kiinni. Jos uskomukselle ei ole muuta perustetta kuin se, että uskova yksinkertaisesti tahtoo sen olevan totta, siltä puuttuu tiedollinen oikeutus."

Tätä esitetään yleensä siinä kulmassa missä areiopagin tekstikin sen esittää ; "Justin Barrett, jonka mukaan teistinen usko voi olla tosi, vaikka sen synnylle voidaankin antaa täysin luonnollinen selitys. 2+2 on edelleen 4, vaikka tiedemiehet löytäisivätkin ihmismielestä kognitiivisen mekanismin, joka saa ihmiset todennäköisesti uskomaan näin, ja sama pätee uskontoon."

Sen puolella voidaan itse asiassa sanoa tärkeä heikkous kyseisessä argumentissa. Se ei nimittäin teknisesti ottaen tunnista Jumalaa epätodeksi uskomukseksi. Sen sijaan se osoittaa että ihmisissä on tapa reagoida intentioihin jotka voivat olla läsnä vai eivät. Kun pusikossa on leijona tai salaliittoväijyjä pahat mielessä se todella on intentionaalinen olento. Joskus pensaissa ei ole mitään mutta reaktio on sama. Ihminen on siis kognitiivisesti ohjattu reagoimaan intentioihin. Ja Jumalan kohdalla kysymys on epäselvä. On tavallaan ensin tiedettävä Jumalan olemassaolo. Ja vasta sen jälkeen reaktio on harhaan reagoimista.

Näin ollen filosofisesti voidaan todella antaa tilaa sille miten "Van Inwagenin mukaan kognitiivisen uskontotieteen antama naturalistinen selitys uskonnon alkuperälle on kuitenkin yhdistettävissä täysin luontevasti laajempaan yliluonnolliseen selitykseen. Mikäli ajatellaan, että maailmalla on kaikkivoipa ja kaikkitietävä luoja, voidaan täysin järkevästi uskoa hänen ohjanneen evoluutiota siten, että ihmisen kognitiiviset toiminnot johtavat todennäköisesti uskonnollisen uskon syntymiseen. Näin ollen evolutiiviset uskonnon alkuperää käsittelevät teoriat eivät van Inwagenin mukaan ole ristiriidassa uskonnollisen uskon kanssa eivätkä muodosta uhkaa sen rationaalisuudelle." Argumentti ei siis oikeastaan tee sitä mitä naturalistit haluavat sen tehdä.

Mutta argumentti onkin vaarallisempi muualla

Toisaalta se ei ole mikään mihin reformoidun epistemologian ystävä, esimerkiksi Plantinga, sen ajattelee tekevän. Hän nimittäin ottaa asian esille ja peräti ajattelee sen tukevan itseään ja omia näkemyksiään. Ydinkohta on lause joka esitetään hänen nimensä yhteydessä ;" Evoluutioteorian mukaan luonnonvalinta ei ohjaa ihmisiä muodostamaan tosia uskomuksia, vaan uskomuksia, jotka ovat hyödyllisiä hengissä selviytymiselle." (Ja tässä asia, ellei peräti se se asia, jossa olen samaa mieltä hänen kanssaan.) Hän näkee että ylihavaitseminen todistaa hänen EAAN -argumenttinsa perusteesin. Siinä korostetaan että hengissä selvitään kun reagoidaan oikein eikä että reagoidaan totuudellisesti. Esimerkiksi tulkinta havaitsemisesta voidaan toteuttaa monin eri tavoin joista kaikki eivät ole tosia. (Belief-Cum-Desire). Hän korosti että jos ihmisen tapa havaita maailmaa ei ole Hyvän Jumalan säätelemä niin sitten evoluutio tuottaisi vain hengissä selviämistä eikä Totuudellisesti havaitsemista. Plantinga yleensä tässä yhteydessä korostaa sitä että hän ei ole evoluutioteoriaa vastaan vaan naturalistista evoluutiotulkintaa vastaan. Eli toisin sanoen hän sanoo että evoluutioteorian ystävä ei voisi olla naturalisti.

On nimittäin asia joka reformoidun epistemologian kannattaa jättää mainitsematta tässä yhteydessä. (Se tila on ilmeisesti käytetty siihen että saadaan hakata "oikeaa vastustajaa" eli pahoja naturalisteja.) Sillä reformoidun epistemologian ytimessä ei ole vain jumala-aistin ja kokemusten luotettavuus. Sen ytimessä on myös warrant -konsepti. Ali ajatus siitä että aistit ovat virheettömiä. Jos ylihavaitsemisargumentti on laajemmin tosi, se falsifioi Jumalan joka antaa meidän aisteillemme takeen. Jos Jumala on, se on toisenlainen.

Ja koska Plantinga ja muut reformoidun epistemologian kannattajat vaativat että maailmankuvan on annettava tae, jotta se voisi oikeuttaa tieteen. Ja tieteen oikeassaoloa arvostetaan ikään kuin ilmiselvyytenä, niin tästä on hyvin laajoja seurauksia. Tämä on ollut kauan hyvin vallitseva piirre Plantingalla. Kuitenkin kyseisessä kirjoituksessa nousee esille jännittävä lausunto;

"Plantinga pitää evolutiivis-psykologisia teorioita ainakin osittain ristiriitaisina kristinuskon kanssa. Hän näkee ristiriidan piilevän siinä, että ne väittävät uskonnon kumpuavan virheellisiä uskomuksia maailmasta tuottavista kognitiivisista toiminnoista."

Tämä on Plantingalta epätavallisen vahva kannanotto. Yleensä hän on korostanut sitä että EAAN -arugmentti koskee naturalismin ja evoluution välistä juopaa. Hän ei ole lähtenyt erityiseen sotaan teististä evoluutioteoriaa vastaan. Tässä kohden hän näyttää joko muuttaneen mieltään tai vaihtoehtoisesti sanovan hieman enemmän siitä mitä hän on aina muutoinkin ajatellut. Hän rakentaa kuilua evoluutioteorian kannattamisen ja teismin välille.

Ylihataivsemisongelma onkin mutkan kautta hyvin vakava ongelma Plantingan kaltaiselle teismille. Sillä tietoisuuden ylihavaitsemisilmiö on hyvin arkinen, tosi ja tutkittu, ja nimenomaan eiteologisissa yhteyksissä. Se on itse asiassa jokaiselle tuttu arjessa. Yön pimeydessä heiluvat pensaat herättävät säikähtämiskokemuksia. Joko tämänlaiset kokemukset täytyisi kiistää tai sitten täytyisi tunnustaa että ihmisen havaitsemis-tulkinta-reagointijärjestelmiä. Olisi pakko hylätä tietyt ajattelutavat. Sillä vaikka Plantinga "Plantingan mukaan hän voi hyväksyä uskonnon naturalistiset selitykset sillä varauksella, että niiden sisällään pitämä maailmankuva tunnustaa vain osan (materiaalisen todellisuuden) siitä kokemuspiiristä, joka kristityllä on. Oman kokemuksensa perusteella kristitty voi siis pitää kiinni jumalauskostaan, vaikka metodologiseen naturalismiin sitoutuneet tieteelliset teoriat olettavatkin uskonnon synnyllä olevan pelkästään luonnollisia syitä." Samalla on kuitenkin hyväksyttävä että jos warrant falsifioituu niin se ei johdu siitä että oltaisiin sitouduttu pahaan naturalismiin. Vaan siihen että maailmankuvasta osa kuitenkin on aina maailmassa elämistä. Sitä, kun "Plantinga ehdottaa, että tiede määriteltäisiin (1) systemaattiseksi ja järjestäytyneeksi toiminnaksi, joka pyrkii löytämään maailmankaikkeutta koskevia totuuksia, ja (2) tekee sen empiirisin menetelmin." Kun tilaa empirismille antaa, joskus käy niin että oma näkemys kumoutuu. Ylihavaitseminen ei kenties ole ongelma teismille, mutta se on ongelma reformoidulle epistemologialle.

Evoluutiosta ja naturalismista

Joni Kontinen kerto "Ristin Voiton" (26/2015) mielipidesivuilla omasta mielestään valittuja sanoja evoluutiosta. Hän esimerkiksi puolustautuu siitä että moni katsoo että evoluutioteoria ei koske elämän syntyä ; "Niemi yrittää erottaa biologisen evoluution omaksi saarekkeekseen, vaikka esimerkiksi yhdysvaltojen huippuyliopistot, kuten Harvard ja Georgia Tech nimenomaan tutkivat kemiallista evoluutiota eli elämän oletettua naturalistista syntyä. Evoluutio voidaan siis nähdä alusta loppuun naturalistisena ilmiönä. Jotkut ovat sen teistisessä versiossa tosin liimanneet naturalistiseen prosessiin yhden ylimääräisen elementin, eli Jumalan."

Loogisen ajattelun kannalta;

Näkemys on hyvin erikoinen.
* Ensinnäkin hän leikkii sanoilla argumentoinnin sijasta. Voinen huomauttaa että maapallon rakenteen tutkimuksessa voidaan puhua fysiokemiallisesta evoluutiosta, mutta tämä ei tietenkään tarkoita että biologisen evoluutioteorian vaatimat osiot (kuten lisääntyminen) olisivat oleellisia. Kyse ei ole samasta ilmiöstä. Se on sama kuin selittäisi että jos puhutaan lapsen kehityksestä niin oltaisiin jotain kehitysteorian kannattajia.
* Toisekseen hänen ajatuksensa evoluution naturalistisuudesta on non sequitur. Toki (ID)kreationistit mielellään toistavat tätä. Mutta se on pikemminkin osoitus siitä miten huonosti he ymmärtävät. On toki totta, että evoluutio voi olla partikulaaristi naturalistinen siinä mielessä että jos olet ontologisen naturalismin kannattaja niin voit ristiriidattomasti uskoa evoluutioteoriaan.¹ Mutta tämä ei tarkoita kovin paljoa. Samoin on triviaalisti totta että evoluutioteoria on joitain partikulaareja vastaan. Tämä johtuu siitä että niissä uskonto tekee luonnontieteellisiä ennusteita ja voi täten falsifioitua luonnontieteellisen evidenssin edessä. Osa uskonnoista voi falsifioitua tälläisissä tilanteissa. Tämä ei tietenkään tarkoita kovin paljoa. Onhan esimerkiksi ollut ukkosenjumalia. Se, että tiede tutkii salamointia ja luo tähän mekanistisen selityksen on heille varmasti kauheaa jumalanpilkkaa. Ja naturalismin kanssa yhteensopivaa. Mutta ei se tarkoita että jos uskoo näihin salamointiteorioihin niin olisi pakosti ateisti tai "teisti tavalla jossa liimaa ylimääräisen tyhmän osan päälle". Jotta evoluutio olisi naturalistista Kontisen tulisi osoittaa loogisesti että jos kannatat evoluutioteoriaa ainut mahdollisuus olisi että on ontologisen naturalismin kannattaja. Hän joutuisi siis kuvaamaan miten evoluutioteoria falsifioi kaikki kuviteltavissa olevat jumalamahdollisuudet. Hän itse asiassa tekee jo virheen yrittäessään huomioida teistisen evoluution. Sillä siinä on jumalusko ja evoluutionäkemys yhdessä. Niiden välissä ei ole ristiriitaa joten Kontinen joutuu käyttämään "ristiriidan" sijasta "ylimääräinen". Tämä on oireellista ja kertoo että tosiasiassa evoluutio ei olekaan ateistinen ontologisen naturalismin oppi. Koska ei voi olla väistämättä ateistinen ja ristiriidaton teistisen näkemyksen kanssa samanaikaisesti.

Kontisen ajatuksesta joudutaan hakemaan järkeä hyvin kaukaa.

Evoluutioteoria ei itse asiassa ole edes akateemisessa maailmassa mikään ateistisen maailmankuvan lähde tai ateismin innoittama. Mutta se voidaan liittää kuitenkin sellaiseen maailmaan jota yrittää ajaa 1996 ilmestyneen Willam A. Wallacen "The Modeling of Nature". Teos esittelee lähtokohtansa pettymyksen kautta. "As the new millennium approaches, our scientific knowledge of the universe surpasses that of any previous age. Yet, paradoxically, the philosophy of science movement is now in disarray. The collapse of logical empiricism and the rise of historicism and social constructivism have effectively left all of the sciences without an epistemology. As the new millennium approaches, our scientific knowledge of the universe surpasses that of any previous age. Yet, paradoxically, the philosophy of science movement is now in disarray. The collapse of logical empiricism and the rise of historicism and social constructivism have effectively left all of the sciences without an epistemology." Tämä onkin kiistaton asia joka on siitä jännittävä että esimerkiksi juuri evoluutiokriittinen ID on aivan oikeasti ottanut evoluutiokriittisen asenteen joka nojaa "maailmankuviin" juuri tämän epistemologiattomuuden kautta. Ja toisaalta se vastustaa postmodernismia ja muita vastaavia relativistisia suuntauksia. (Perinteisessä kreationismissa myös objektiivinen moraali on suosittua, maailma ja moraali on heille, paitsi metafyysisesti objektiivista, niin myös siitä on saatavilla ehdotonta tieto. Esimerkiksi homoseksuaalisuus on tätä kautta sekä pahaa että luonnonvastaista.) Ja tämä on jotain josta Wallace haluaa kasvaa yli ; "a return to a realist concept of nature is plausible and, indeed, much needed. Human beings have a natural ability to understand the world in which they live. Many have suggested this understanding requires advanced logic and mathematics. Wallace believes that nature can more readily be understood with the aid of simple modeling techniques."

Suhtaudun näihin hieman huvituksella. Wallacen ajatus on itse asiassa hyvinkin sama kuin Alvin Plantingalla joka itse asiassa kannattaa uudelleenmuotoiltua naïvia realismia, jota hän kutsuu reformoiduksi epistemologiaksi. Plantinga näkee että ihmisillä on warrant, eli heidän järkensä ja aistinsa ovat varmistettuja. Jumala varmistaa tämän. Ja karteriolaisen kehän (klassinen kehäpäätelmä josta ainut tie ulos näyttää olevan auktoriteettiin vetoaminen, eli se että Descartes on ollut sen tason älykkö että ei olisi ollut niin tyhmä että tekisi kehäpäätelmiä) tietenkin täydentää se että ihmisillä on sensus divinitatis, jumala-aisti jota kautta he sitten aistivat Jumalan. Wallacen asenne on sama (miinus jumala ja jumala-aisti). Monilla tuntuu todellakin olevan kaipuu vanhan ajan ehdottomuuksiin. Jos olet teisti, saatat tässä linjalla päätyä apologeetikoksi rakentelemaan jumalatodistuksia. Tai kreationistiksi. Ateistien puolella vastaavalla saatetaan päätyä vaikkapa evoluutioteoriaa vahvasti ajavaksi tyypiksi, jonkinlaiseksi Richard Dawkins -kopioksi.

Sofistikoituneemmillaankin

Itse, Quinen kannattajana, elän ehdottomasti loogisen positivismin jälkeistä aikaa. Siinä tämänlaisia asioita käsitellään sen sijaan että niihin jäätäisiin roikkumaan. Moni, etenkin rationaalisella pohjalla olevaa teismiä kaipaavat, sen sijaan ovat keksineet hassun keinon. He ovat ottaneet loogisen positivismin ehdot vaatimuksina joita he vaativat tieteeltä ja niiltä jotka eivät usko Jumalaan.

Tästä pieniä pohjakumuja on, toki asiallissävyisessä, areiopagin artikkelissa joka käsittelee uskonnon juuria. Se on mielenkiintoine ja ihan hyvä artikkeli.
* Olin itse asiassa huvittunut jo ingressissä. Sillä teistit mielellään kysyvät kysymystä "Mitä filosofisia taustaoletuksia evolutiivis-psykologiset teoriat uskonnon synnystä sisältävät?" mutta sitten kun vastaavia ongelmia tulee teismissä vastaan, he eivät ole niin kiinnostuneita. Eivätkä pidä niitä tärkeinä. Jostain syystä tuo kysymys on jotain joilla ateisteille tai naturalisteille - tai vain ei Jumalasta kiinnostuneille - esitetään haasteita jotka osoittavat että "noi tyypit on ihan tyhmiä" muuttuvat epäkiinnostaviksi ja merkityksettöminä ohitettaviksi teismin kohdalla. Tuo kysymys voidaan toki kysyä ja artikkeli käsittelee sitä hyvin. On vain hauskaa että teistit eivät tulle syvää mielenkiintoa korostaa kriittisiä ja moittivia sävyjä kun aiheena on se, minkälaisia oletuksia teisteillä on tehdessään maailmaa koskevia oletuksia ja tehdessään tiedettä. On jotenkin tärkeämpää selittää miten moni tiedemies uskoo Jumalaan ja miten tiede ja usko ovat yhteensopivia. Se on asiallisempaa.
* Huomio keskittyy aika paljon näkemyksiin kuten "Uhattuna ei siis ole ainoastaan uskonnon, vaan myös tieteen tiedollinen perustus. Ratzschin mukaan tieteen tiedollisen perustan voi pelastaa ainoastaan se, että ihmisen kognitiivinen mielenmaisema ja maailmankaikkeus ovat rakenteeltaan yhteensopivia." Jopa artikkelin rakenne jossa ensin esitetään naturalistinen kanta ja siten niiden kritiikki on erikoinen kun puhutaan teoksesta joka esittelee eri näkökantoja. Samalla korostuvat sellaiset sävyt, jotka kenties eivät ole olleet kirjoittajan tavoitteissa. Eli se että uskonnonfilosofiassa on kaksoisstandardi jossa "naturalistinen taustaoletus jolla naturalismi oikeutetaan on epätyydyttävä ja rajoittava" mutta jos sitten sen antiteesi, "supernaturalismi", otetaan lähtökohdaksi niin ne ovat sitten ei-rajoittavia, jaloja, ylempiä ja jopa jotain joita on oikein ja järkevää vaatia.²

Artikkelissa on vahva henki siitä miten monet, niin naturalistit kuin teistit, kaipaavat vahvaa luottamusta tieteeseen. Aiheena on teoriassa uskonnonfilosofia ja Jumalan ja uskon oikeutus, mutta taustalle nousee hyvin paljon laajempi teema. Kun vastataan tähän tiettyyn kysymykseen vastataan siihen hyvin laajalla epistemologiaa koskevalla pohjasävyllä. Ja tässä paistaa haikailu vanhan epistemologian perään. Tässä asenteessa on paljonkin yhteistä omakustannekirjailija Kontisen maailmaan.³

Olenkin itse korostanut muuta.

Fysikaalinen maailma ei kenties ehkä ole kaikki. Kuitenkin sen ulkopuolella olevat asiat ovat selvästi maailmankuvallisempia. Jopa Plantingan kaltaiset tyypit hyväksyvät luonnontieteen kunhan se on "vain osa maailmasta". Huoneessa esimerkiksi on lämpötila ja siitä keskustelua ei tuomita uskovaisten puolelta humpuukiksi. Ja siksi Quinen tapaan olen valmis sanomaan että "The familiar material objects may not be all that is real, but they are admirable examples." Eli niiden perustelutavassa on kuitenkin jotain ihanteellista, niin ihanteellista että kiistana harvemmin on se onko luonnontiede metodi saada mitään tietoa vaan enemmän kysymys siitä että onko tiede ja uskonto yhteensovitettavissa. Siksi olen enemmänkin sitä mieltä että tehdäkseen itsestään mielenkiintoisen teistien täytyisi ensin luoda neutraalilta pohjalta jokin tutkimusohjelma.

Paavin julma-aisti
aktivoituu toimimaan
moitteettomasti lähinnä
silloin, kun hän yrittää
katsoa poispäin oman
katolisen kirkkonsa
sisällä toimivista pedofiileista.

Onkin järkevää hylätä liikaa vaativa pseudoepistemologia ja siirtyä toisen maailmansodan jälkeisestä ajasta eteenpäin. (Kolmas maailmansota tulee ennemmin kuin paluu toista maailmansotaa edeltävään kristilliseen hegemoniaan jossa tiedetään kaikki ja jossa rationaalinen ja Jumalaan uskova ovat käytännössä väistämättä sama henkilö.)

Siksi en olekaan lähtenyt kumoamaan joka ikistä partikulaaria Jumalaa vaan pidän teististä lähestymiskohtaa jonain joka on kerrasta toiseen paljastunut vakavaksi aikani haaskaamiseksi. Olen vaatinut teisteiltä pihviä. Tähän asti he tuntuvat olevan innostuneempia siitä että kaivavat vastustajiensa perusoletuksia ja korostavat niiden olemassaoloa sen sijaan että osoittaisivat olevansa itse enemmän "kuin vain yksi maailmankuva", eli jotain jossa teismi selviää näistä onglelmista ja selviää niistä paremmin kuin vastustajansa. Se, että "jotain ei teisteistä tai jostain heidän lainaamastaan filosofista osata ratkaista" ei ole sama kuin antaa tilaa aukkojen Jumalalle jonka mukaan tämä ratkaisu olisi Jumala. Sen sijaan supernaturalilsmi on epäkiinnostavaa ja ollakseen relevanttia sen täytyisi osoittautua joksikin joka tuottaa vähintään samantasoisia "admirable excampleseja" kuin naturalismi tuottaa.

En minä kiistä mitään tutkimusnäkökulmaa a priori. Huomautan vain että perusoletusten olemassaolo on jotain jonka kanssa on vain pakko elää. Ja että tutkimusohjelmien hedelmällisyys on jotain joka voidaan havaita a posteriori, etenkin kun kristinuskolla on ollut yli 2000 vuotta aikaa rakentaa filosofiansa täydelliseksi. Aikaa on annettu ja jos hedelmäkori ei pullottele "admirable excampleja", voin tuhahdella huvittuneesti. Kenties kaikki oleellinen onkin jo sanottu, minun ei tarvitse edes jatkaa.⁴

---

1 Paitsi jos Alvin Plantingan warrant -argumentin ottaa vakavissaan jolloin Plantinga itse asiassa sanoo että evoluutioteoriaan uskominen on jotain joka olisi naturalismia vastaan, ei siis naturalismia vaan juuri päinvastoin. Tätä argumenttia ei jostain syystä kuulla Tapio Puolimatkalta vaikka se on Plantingan argumentin suora seuraus. Evoluutioteorian kannattaminen ei olisi naturalistisen filosofian mukaista. Ja jos naturalistit eivät ymmärrä tätä niin se olisi sitten ihan toinen asia. ; Jos on johdonmukainen ja olettaa että (p1) EAAN -argumentti on tosi, ja (p2) evoluutioteoria on totta ja (p3) kanta evoluutioon on tieteellinen pätevä tosiasia, niin sitten (j) täytyisi tunnustautua teistiksi. Tämä ei tee evoluutiosta naturalistista oppia, vaan nimenomaan päinvastoin. Joko evoluutio on naturalismia vastaan (eli evoluutioteoria on antinaturalistinen) tai Plantinga on väärässä. Vaihtoehtoja ei ole.
2 Tosin esim. itse kannattamani malliriippuvaisen realismin kannalta ei ole edes väliä kongitiivisen mielenmaiseman ja maailmankaikkeuden rakenteen yhteensopivuudesta. Ja minä olen tämän kautta paatunut naturalisti ; Yhteensopivuutta koskevat kysymykset ovat vessanseinäkysymyksiä joihin ei pidä aikaa haaskaaman. En ole törmännyt syihin joiden vuoksi tästä pitäisi luopua, se, toisin kuin loogisen positivismin vaatimukset, eivät ole paljastuneet auttamattomasti aikaansa eläneiksi toiveajattelu-unelmoinneiksi.
3 Kaikkia näyttää yhdistävän se, että kaipuu loogisen positivismin ihanteiden mukaiseen tiedekuvaan on niin kova, että loogisen positivismin kumoutuminen ei haittaa. Ja tämän kiertämiseksi keksitään erilaisia kikkoja joita loogiset positivistit olisivat mieluusti käyttäneet jos ne olisivat olleet mahdollisia. Ja jos ne olisivat mahdollisia niin looginen positivismikin voitaisiin palauttaa ja sen kritisointi - jota samanaikaisesti samalla kuitenkin tarvitaan jotta "supernaturalismille" saadaan tilaa - olisi hyvin omituista. Näiden saivartelujen käyttäjiä yhdistää Kontiseen myös se, että niiden luojat ja esittäjät nähdään yleisesti neroina, heidän itsensä mielessä.^*
* Kontinen on klassinen kreationisti. Moni esittää että ID olisi suvaitsevampi, ja että se olisi vähemmän tiukka. ID vaikuttaa siitä erikoiselta että se myy itseään ei-uskontona koska se ei täsmennä itseään kristillisen Jumalan perustelijaksi, toisin kuin vaikka klassinen vanha vanhoilliskristillinen YEC. Samalla se on kuitenkin hyvin häijy. Siihen liittyy perin kummallisia lieveilmiöitä. Moni ajattelee että se olisi suvaitsevaisempaa kun klassinen kreationismi, mutta kenties se on vain irtautunut perinteisestä kristillisestä etiikasta ja sen tuomista rajoituksista. Se on mitä tahansa teismiä, jossa tärkeintä on kohdistaa viha oikeisiin vihollisiin. Tämä muistuttaa hieman "onionissa" esitettyä Non-Denominational Terrorismia.
4 Itse asiassa "maailmankuvista" puhumisessa tuntuu olevan hieman sama ongelma kuin sekularismissa. Sekulaarissa maailmassa haluttaan nimellisesti erottaa uskonto ja valtiollinen keskutelu. Mutta sekularismi johtaa kuitenkin käytännössä siihen että politiikassa on ehdottoman tärkeää lähinnä osoittaa että vastustaja on uskontoa. Koska jos se on, se voidaan suoralta kädeltä torjua. Näin poliittinen keskustelu koostuu yllättävän paljolti uskonnollisesta keskustelusta joissa uskonnollisuuden analyysi ja tunnistaminen ovat tärkeässä osassa julkista keskustelua. Avoimesti pluralistisessa maailmassa uskonnolliset näkemykset ovat usein huvittavia kun niitä ei esitä tyyppi joka olisi samaa uskontoa itsen kanssa. Uskonnollisuuden tunnistamisen ja uskonnollisen ilmapiirin vaikutus on silloin paljon suppeampi ja triviaalimpi. Tässä kohden epistemologian kritisoiminen ja vanhan loogisen positivismin ihanteiden haikailun yhdistelmä on siitä jännittävä että usein se ylikorostuu siihen että katsotaan vain että vastapuolella on jotain premissejä ja sen jälkeen voidaan ikään kuin "samalle tasolle kuviteltujen vastustajien kuviteltujen toimien kanssa" astua sanomaan mitä tahansa. Koska mitä tahansa voi sanoa kun saa ottaa mitä kuvitelmia haluaa. Rationalismin kohdalla tiedetään että johtopäätökset ovat yhtä hyviä kuin valitut premissit. Garbage in-Garbage out. Joten roskasta saadaan rationaalista kun vain etsitään sopivat premissit. Epistemologianillitys johtaakin äärimmäisen maailmankuvalliseen ja tiedollisesti entistäkin heikkotasoisempaan keskusteluun. Itse asiassa huonosti tieteellisesti perustellun voi jopa tunnistaa näistä epistemologisen saivartelun rakenteista. Tälläinen denialismi on monenkarvaista ja äärimmäisen suosittua - ja se ei ole ainakaan paremmin perusteltua kuin vakiintuneen tieteen käsitykset.

Pieni ajatus : Entä jos warrant -ajattelu onkin antiuskonnollista?

Teologiassa on havaittavissa Descartesista lähtenyt linja joka on johtanut tietyissä piireissä muodikkaaseen reformoituun epistemologiaan. Niissä nojataan ehdottomaan varmuuteen. Descarteskin lähti äärimmäisestä epäilystä mutta päätyi hylkäämään kaiken epäilyn. Sillä hänestä Jumala antaa ihmisille luotettavan järjen joka sitten antaa ihmisille tiedon Jumalasta. Nykyaikana tämä sama asenne näkyy sitten Plantingan warrant -ajattelussa jossa korostetaan että naturalisti ei voi luottaa aisteihinsa ja järkeensä koska vain Jumala voi taata tämänlaisen luotettavuuden. Eli jos naturalisti voi luottaa aisteihinsa se ei ole naturalistisen maailman vääjäämätön lopputulos vaan enemmänkin kaikesta huolimatta johtuva sattuma. Teisti taas tietää että hänellä on sensus divinitatis joka antaa hänelle suoraan havaintoja Jumalasta. Ja osa teologeista on sitten kunnon connoisseureja ja voivat erityisherkästi maistella ja tuntea näitä aistimuksia.

Kuitenkin samanaikaisesti valtaosa uskovaisista korostaa asennetta jossa paras todiste yliluonnollisuuteen on siinä että on asioita joita ihmiset eivät näe eivätkä ymmärrä. Kun tiede näyttää aallonpituuksia joita ihminen ei näe se todistaa että kenties muutakin ihmiselle näkymätöntä on. Samoin kun tiedemiehet ovat menneisyydessä luoneet flogistonin kaltaisia teorioita jotka ovat sittemmin paljastuneet vääriksi, niin tätä pidetään todisteena siitä että tiede on heikkoa eikä mahda mitään Totuudelle. Tämänlainen ihmisen aistien ja järjen rajallisuutta ja huonooutta korostava asenne itse asiassa korostaa sitä että meillä ei ole mitään warrantia eikä varsinkaan sensus divinitatista. Tässä korostetaan mysteeriä ja sitä että Jumala ei tiivisty lakiin ja sattumaan joka havaitaan ja todistetaan. Suuri osa pitää warrant -asenteen oikeuttamaa skientismiä ylpeytenä ja hybrikseen sortumisena.

Silti juuri kukaan mysteeriä rakastavista eivät moiti warrant -logiikkaa silloin kun sillä ajetaan teologisia ajatuksia. Aivan kuin näillä ihmisillä olisi sittenkin jokin läpiluotettava suora havainnointitapa joka tekisi Jumalasta ehdottoman ilmiselvyyden. Että Jumala ei olisikaan mysteeri vaan jotain joka on täysin järjen ja havaintojen mukainen tietyille superkyvykkäille herkille ihmisille joilla on ylimääräisiä aisteja. Ja tämä ylimääräinen aisti tietenkin tekee ihmisistä hirvittävän nöyriä ja ihmisten rajallisuutta korostavia. Etenkin heidän kanssaan erimielisten ihmisten rajallisuuden tunnustamiseen he ovat hyvin valmiita, oikein nöyrästi.

Mitä teologia aina ja väistämättä ilman ainuttakaan poikkeustapausta sanoo ateistejen moraalista?

"Itse argumentit eivät ole juuri mistään kotoisin. "Väitetään, ettei olisi moraalia ilman kristinuskoa. Ihmiskunnan enemmistöllä ei olisi silloin moraalia. Tietenkin on." Helppohan se on olkinukkeja kaataa. Moraaliargumentti kuuluu niin, että ilman Jumalaa (ei siis uskoa eikä varsinkaan kristinuskoa) ei olisi objektiivisia moraaliarvoja tai -velvoitteita."
(Emil Anton, "Rautio-raukka - vastine päivän HS -kolumniin")

Alkuun laittamani Antonin lausunto kuvaa hyvin yleistä kristittyjen kantaa. Siinä otetaan kantaa ateistejen moraaliin. Ja tämä näkemys on nähdäkseni melkoisen yleinen. Sen ydin löytyy vaikkapa Heinimäen "kafekismuksesta" jossa hän esittää luterilaisuuden perusperiaatteen olevan se, että ihmisille on annettu omatunto. Jolloin valtaa ei ole kirkkoinstituutilla vaan ihmisillä. Ja näin ateistillakin on omatunto ja pääsy eettisyyteen - vaikka ilman Jumalaa. ; Tällöin korostuu se, että eettinen käytös irrotetaan eettisestä koodistosta ja siitä onko etiikalla argumentoitua perustaa. Ja vihjataan että ateisteilla on eettinen käytös ja kenties normitkin, mutta että heillä ei ole rationaalista perustaa moraalilleen. Eli on eri asia sanoa että ateisteilla ei ole perustaa (foundationless moral) moraalille kuin että heillä ei ole moraalia tai he eivät olisi moraalisia (immoral).

Tämä kuvastaa toki monien kristittyjen hyvää henkeä. ; Ateistien syyttäminen automaattisesti pahoiksi koetaan syrjivänä ja se sotii monien hyvien kristittyjen oikeustajua vastaan. Mutta sitten toisaalta ei voi olla huomaamatta että hyvin moni kristitty silti syyttää ateisteja moraalittomasta käytöksestä, moraalintuhosta ja siitä että ateistit ovat hyviä vain ehdoin. Että ateisti joka ei ole moraaliton on moraalinen vain siksi että hänellä on kristillinen kotikasvatus ja koska hän on kasvanut kristillisten arvojen täyttämässä yhteiskunnassa. Itse asiassa jopa psykologisissa tutkimuksissa on havaittu että Amerikkalaiset Kristityt ajattelevat intuitiivisesti että ateistit ovat moraalittomia. Eli teologiasta huolimatta ihmisten asenteet ainakin olisivat tämän suuntaisia. Ateistit koetaan moraalittomuutena.

"Huonoa teologiaa" -kulma

"Jumalattomat kantavat sisällään pahoja aikeita, he synnyttävät tuhoa, heistä sikiää pelkkää petosta."
(Job 15:35)

Intuitio on tärkeä. Sillä näyttää että ateitejen moraalisuus hyväksytään melko domeenispesifisti. Tämä saattaisi selittää osaltaan sitä miten monet kristityt eivät ole pitäneet Heinimäen omantuntokysymyksestä silloin kun olen ottanut sen esiin monenlaiset "Raamatun dogma vs. omatunto" -kiistoissa. Itse asiassa "Raamatun" paikat jotka hyväksytään kun aiheena on se miten kristityt eivät pidä ateisteja moraalittomina unohdetaan heti jos kontekstia pikkuisenkin naamioi. Vastaus on siis kenties asenteiltaan kaunis, mutta niissä on. Tämä vihjaa että argumentit eivät ole joko kovin hyviä edes tässä yhteydessä. Tai sitten ihmiset eivät seuraa ja tottele hyvää teologiaa vaan tekevät huonoa teologiaa.

Diplomaattinen tyyppi saattaisi sanoa että heidän teologiansa ei kenties ole syvällistä, mutta he ovat silti oikeita kristittyjä. He voivat napata mielipiteitä vaikka miltei maltillisilta pastoreilta. Esimerkiksi jos otetaan Rich Hendersonin teksti joka on otsikoitu "Why there is no such thing as a good atheist" on itse teksti toki moraaliperustan puutetta, mutta kuitenkin otsikko johtaa varsin helposti vääriin johtopäätöksiin. Itse teksti ei toki suoraan sano että ateistit eivät voi olla moraalisia tai hyviä. Mutta otsikko on vähintään vihjaileva ellei peräti lukijan tekstistä päähän saamansa johtopäätös. Sillä tosielämässä kristityt eivät välttämättä ole kummoisiakaan filosofeja tai teologeja. Esimerkiksi itse olen Suomessa kuullut kristityistä joiden taivas vaikuttaa olevan jonkinlainen BB -talon korvike jossa on luvassa juhlimista ja nautintoja jotka muistuttavat ikuisia bileitä.

Tämä muistutus on tarpeen siltä varalta, että jos joku kristitty joskus vetää minua turpaan tai pahempaa sen takia että hän kuuluu niihin kristittyihin jotka ovat sellaisia, niin haluaisin kuulla muutakin lohdun sanaa kuin sen, että tekoa ei voinut tapahtua koska ei kukaan usko että ateisti ei voisi olla hyvä ihminen. Että tapahtumaa ei ole koska se olisi huonoa teologiaa jonkun internetviisaan mielessä. Olen ollut huomaavinani että ongelman vähättely, "Ei Yksikään Todellinen Kristitty" -kortin heiluttelu ja uhrin syyllistäminen ja haukkuminen ovat niitä vakiotapoja ratkaista tämä dilemma. Että on hölmö kun ei ole kiitollinen kun täällä ei ISIS -malliin leikata päätä. Josta minun jatkokysymys on kyllä, että tuntuuko se todella paljolta. Että kuinka usein sitä tekee mieli lähteä päänleikkuupuuhiin kun se on niin valtava edunanto teidän puolelta kerran?

Tässä kohden kysymys voi siis olla ihan oikeasti myös viestinnän vastuusta. Minä kysyn että kenen on vastuu siitä että näitä vääriä "emme ole sanoneet vink vink" -selityksiä vaativia tulkintoja tehdään? Jos asiat ovat helposti harhaanjohtavia, niin onko kenties Hendersonilla jokin vastuu? Seurausetiikan mukaan luultavasti onkin. Koska mielestäni ihminen joka kirjoittaa tuollaisen otsikon tietää tai hänen tulisi tietää että se todennäköisesti tullaan tulkitsemaan tietyllä tavalla. (Toki toisenlaisella otsikolla sama teksti voisi olla vähemmän vihjaileva ja vastuu olisi ainakin huomattavasti vähempiarvoinen.)

"Hyvä teologia, joka kompuroi" -kulma.

"Vaikka jumalattomat rehottavat kuin ruoho, vaikka väärintekijät nyt kukoistavat, he tuhoutuvat, katoavat ikiajoiksi."
(Ps. 92:7)

Näissä lausunnoissa on kuitenkin hyvin mielenkiintoinen perussävy. Niissä tehdään hyvin kaikenkattava teologinen lausunto. Mikään kristitty suuntaus ei siis voi esittää sellaista kantaa että ateisteilla ei voi olla moraalia. Että tämä on niitä mahdottomuuksia. Tämänlaatuinen herättää ihmetystä. Sillä ateistien hyvyys ei kuulu uskontunnustuksen ydindokmeihin. (Ja jopa niistä on kiistelty ja niistä on tulkintaeroja!) Että miten tämä yksi asia on ikään kuin kaiken tulkinnan ulkopuolella.

Näkemyksen ehdottomuutta ei vahvista se, että Hendersonkin varsin tendenssinomaisessa esityksessä on vedetty filosofisesti kyseenalainen piilopremissi. "A good atheist -- that is, a consistent atheist -- recognizes this dilemma. His only reasonable conclusion is to reject objective meaning and morality. Thus, calling him "good" in the moral sense is nonsensical. There is no morally good atheist, because there really is no objective morality." Moraalifilosofiasa, noin karkeasti ottaen, voidaan sanoa että ylipäätään tarve sanoa että on "objektiivista moraalia" eikä pelkästään "moraalia" on se, että on muitakin tapoja määrittää moraali kuin teistien määrittelemä "objektiivinen moraali". Itse asiassa jopa objektiivisuus voidaan helposti määrittää tavalla joka ohittaa Hendersonin argumentit. Näissähän on usein kysymys "ikuisuudesta". Ihminen elää rajallisen ajan, ei puhuta edes sadoista vuosista. Silti ihmiset ovat objektiivisia kohteita. Ja lajinmukainen käytös ainoastaan muuttaa moraalin lähteen ihmiseksi. Ja is-ought -ongelma ja jossain määrin myös moraalifilosofian klassikko, avoimen kysymyksen argumentti, yltävät myös Jumalan olemassaolokysymykseen. On väärä dikotomia väittää että teistinen ikuinen moraali olisi sama kuin ei moraalia ollenkaan.

Loogista tai konseptuaalista kompurointia tuntuu olevan varsin usein kun teisti vastustaa ateistien etiikan pohjaa. Kreeft, joka väittää että jos on hyvää ja pahaa niin on oltava myös Jumala on esimerkiksi sortunut tähän kuoppaan - ja syvästi. Nämä puutteet, etenkin kun ne tuntuvat olevan usein ellei peräti aina läsnä, johtavat usein tilanteeseen että jos teismin ehtoja kohdellaan samalla premissienvetosyvyydellä niin teisminkin objektiiviselta moraalilta putoaa pohja. (Ei voi vain väittää että se että on vain ainetta johtaa moraalittomuuteen. Kun tätä perustelee jollain, tulee viitanneeksi erilaisiin asiaintiloihin. Jos intention olemassaolo on ongelma, niin ihmisillä on sellainen. Jos is-ought estää tosiasioista moraalin vetämisen sama koskee Jumalan olemassaoloa jne.) Nämä puutteet vihjaavat siihen suuntaan että kenties tulkinta ateistien hyvyydestä onkin yliampuva. Kenties netin vihaisen uskovan takana saattaakin olla hyviä ja teologisesti vahvoja perusteita.

"Hyvä teologia joka sanookin muuta" -kulma

"Monet seulotaan, sulatetaan ja puhdistetaan, mutta jumalattomat elävät jumalattomina, eikä kukaan jumalattomista ole tätä ymmärtävä. Mutta viisaat ymmärtävät."
(Dan 12:10)

Jos otetaan reformoitu epistemologia, voidaan huomata että siellä moraali on yhteydessä sensus divinitatikseen. Siellä luotetaan että järki, aistit ja myös kyky aistia Jumalaa ja etiikkaa ovat ihmisissä sisäsyntyisiä. Tämä johtaa siihen huomioon joka tässä asiassa usein toistuu. Että kenties ateisteilla on todellakin moraalinen käytös mutta ei rationaalista pohjaa tälle. Ihmiset käyttävät Jumalan antamia silmiä. Ja sama koskee tietysti myös ateistejen etiikan havaitsemista. Ja tämä johtaa siihen miksi niin moni teisti näkee ateismin angsteismina. Että ihminen todellakin tietää että Jumala on. Tätä linjaa edustaa vahvasti esimerkiksi Tapio Puolimatka joka uusimmassa kirjassaan "Viisauden ja tiedon aarteet Kristuksessa" kertoo että ateistit elävät itsepetoksessa. Eli jokainen tietää että Jumala on olemassa. Tämä on vahvennus hänen ajatuksestaan jossa diskursiivisessa pluralismissa keskustellen jokaine päätyy siihen tulokseen joka on totta. Onhan Puolimatkan maailmassa Jumalan antama warrant taannut meille järjen ja älyn. (Onnea vaan matkaan tässä, hän tietää toisten ajatukset syvemmin kuin nämä itse. Unohtakaa ajatuksenlukijat, Puolimatka tekee saman koko ihmiskunnalle, ilman ainuttakaan poikkeusta!)

Mutta tätä ajatusta joutuu ajattelemaan väkisin aika lyhyelle. Sillä jos miettii vaikka silmiä, niin monet meistä ovat sokeita. Plantingan teologiasta saa vedettyä tämänsuuntaisia päätelmiä aika helpostikin. Plantingahan on kirjoittanut teologiassaan ns. connoisseureista joilla on erityisen hyvät aistit. Ja hän on esittänyt että aivojen kogniiiviset puutteet johtuvat syntiinlankeemuksen jälkeisestä rappeutumisesta. Tämä tie avaa varsin helposti tien siihen että tosiasiassa aivan kuten voi olla sokeita voi olla myös jumalasokeita ja etiikkasokeita ihmisiä. Itse asiassa klassisessa kristillisessä teologiassa tunnetaan juuri tämänlaatuinen ilmiö. Heillä on käsite "total depravity". Se korostaa perisynnin voimaa. Siinä missä luterilaiset ja reformoidut teologit ottavat lempeän linjan ja korostavat että tämä ei tarkoita sitä että ihmiset eivät kykenisi hyvään ilman Jumalaa.

 Ja tässä edes kalvinismi ei selviä täysin puhtain paperein ; Joukossa on mukana myös niitä jotka korostavat predestinaation syvyyttä. Ja näissä koulukunnissa ihminen on luonnontilassa kuin eläin. Ja predestinoidut vapautuvat tästä kun taas muut ovat tuomittuja rypemään synnissä. Jos voimme olla sokeita, ja sensus divinitatis on muutoinkin aistianalogian varaan rakennettu-  itse asiassa enemmän ; se väittää olevansa aisti - niin kyllä tästä pitäisi voida päätellä että kenties syntiinlankeemus ja YEC -kreationistinen rappeutumislajiutuminen voisivat joissain teologioissa sallia sellaisen mahdollisuuden että ateistit eivät voisi olla hyviä.

Jos ihmiskunnalla onkin warrant, niin kenties osa on connoisseureja ja osa on sokeita. Kuten muidenkin aistien kanssa. Aika moni kalvinisti on predestinaatio-opissa ajanut sellaista linjamaa jossa predestinoidut näkevät totuuden myös etiikassa. Mutta että tämä tie on poikki niille jotka on predestinoitu Helvettiin. Ja näin osa olisi todellakin kirjaimellisesti sokea etiikalle ja Jumalan olemassaololle ja muille kysymyksille. Tämä antaisi oikeutusta vaikkapa sille James Spiegelin "The Making of an Atheist: How Immorality Leads to Unbelief" -kirjassa nojaamalle näkökulmalle jossa ateismin pääsyy on moraalittomuus. Eli kun ihminen on ensin moraaliton, niin hän sen jälkeen ajautuu ateismiin. Näin ateismi todella viittaisi vahvasti etiikkasokeuteen. Eli hän todellakin olisi vaikka moraalista ydintä.

Sama potentiaali löytyy toki kreationistien rappeutumisajatuksesta. Ja ihmettelen miten vähän Puolimatka on panostanut tämän vaihtoehdon olemassaoloon. Samoin ihmettelen miten Anton kiistää tämänlaisen tulkintapotentiaalin olemassaolonkin. Itse näen että on monia tapoja iskeä tulkinnalliset hampaansa vaikka "Heprealaiskirje 11:6":aan joka sanoo "Ilman uskoa ei kuitenkaan kukaan ole Jumalan mielen mukainen. Sen, joka astuu Jumalan eteen, täytyy uskoa, että Jumala on olemassa ja että hän kerran palkitsee ne, jotka etsivät häntä." Jos asian tulkitsee armon kautta, henki saattaa olla toinen kuin jos asian tulkitsee tekojen ja asenteiden kautta. ; Ja tässä on sitten paljon Raamatunkohtia, jotka sitten voivat paljastaa että miksi ateistit tuhoutuvat. "Te näette, että ihminen tulee vanhurskaaksi teoista eikä ainoastaan uskosta." (Jaak. 2:24) ja "He nousevat haudoistaan - hyvää tehneet elämän ylösnousemukseen, pahaa tehneet tuomion ylösnousemukseen." (Joh. 5:29) voivat vinkata siihen suuntaan että hyvien tekojen tekeminen, eli moraalisuus ja kyky moraaliin puuttuu. Ja toisaalta kyse voi olla todella siitä Antoninkin linjasta jossa armon vastaanottamattomuus on se kaiken ydin "Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta ... ette tekojen kautta." (Efes. 2:8-9). "Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja." (Room 3.28).

Itse sanoisinkin että Anton ja muut kristityt taitavat sekoittaa oman näkemyksensä ja sen että heidän näkemyksensä on koherentti ja perusteltu siihen että tämä tulkinta voisi olla ainut minkä kristitty voisi tehdä. Oman uskon ja oman uskonsuunnan oppitulkintaan syventyminen voi todellakin pahentaa tämänlaista yksisilmäisyyttä. Mutta se vihjaa että ainakin osa teologiasta on kulutettu hukkaan. Kokonaisnäkemys uupuu, kun nähdään vain se oma tulkinta ja muut nähdään kerettiläisinä, kieroutuneina - tai mikä mielenkiintoisinta, täysin olemattomina - kristittyinä.

No, kenties tämän yksisilmäisyyden syynä on tyhmyyden ja dogmaattisuuden sijasta PR -syyt. Kuten se, että jos lehdessä sanoo että ei haluaisi aina joutua kuuntelemaan uskovaisten julistusta väkisin, on vastauksena se että tuollaista lausuntoa ei voi sanoa laajalevikkisessä lehdessä jonka lukemisen voi lopettaa kesken. Kenties Antonkin tietää että tulkintaa voi tehdä ja moni tekeekin. Mutta sen tunnustaminen johtaisi PR -katastrofiin jota kristilliset suuntaukset eivät nykyaikana oikein kaipaa. Ja lisäksi tämän asian tunnustaminen voisi vaatia vaikka sen, että ateistejen haukkumisen sijasta pitäisi puuttua vaikka kristityiksi vahvasti identifioituviin tappouhkailijoihin. Ja sehän ei olisi miellyttävää!

Päähän vai munille ; Miten Jumala ilmituo itsensä luotettavasti?

Tai jos blogauksestani
ei tulekaan mielenkiintoista.
Niin tämä palvelee syvästi
Internetin syvintä luonnetta.

Olen kirjoittanut kohtuullisen paljon Plantingan ajattelusta. Näkökulma tässä on usein ollut ulkopuolinen. Tällä kerralla yritin ottaa "avomielisesti" kantaa sisäpuolelta. Tälläkin on seurauksia, kenties mielenkiintoisia sellaisia.

Ensimmäiset pienet ihmeet alkavat jo kun mietitään taetta ja Jumalaa. Plantingan argumenttihan on se, että ilman teismiä ei ole kovinkaan todennäköistä, että uskomuksillamme olisi tae (warrant). Plantinga olettaa että ihmisillä on tae, joten ateismi on selvästi väärin, epätosi.

Koska olen aikaisemmin ihmetellyt että miten niin meillä on "ilmiselvästi" tae. Etenkään kun Plantinga itse korostaa että uskomusten vahvuus ja kokemusten autenttisuus ei riitä. Ja että jos olemme syntyneet evoluutiolla, aistimme ja älymme ohjaavat meitä hengissäpitävään toimintaan eikä Totuuteen. Ja että emme tässä tilassa voi erottaa mikä on totta ja mikä ei. Näin ollen Plantinga selvästi piilottelee jotain.

Mutta nyt kun en jumita tämänkaltaisiin, vaan otan tämän jonain joka nyt vain hyväksytään. On hyvä joustaa joskus, koska tällöin ei jäädä yhteen virheeseen jumiin. Voidaan oppia hyviä puolia. Tai kun puhutaan teologiasta, löytyy yleensä uusia ja erilaisia virheitä. Ei siis pidä jumittaa yhteen virheeseen koska tämänlainen sulkusilmäisyys jättää monta kiveä kääntämättä ja vielä useamman käänteen kivittämättä.

Ensimmäisenä huomiona

Plantingan mukaan Jumalallakin on kognitiviisia piirteitä. Jumalaa kohdellaan myös tietämisen kautta. Kaikkitietävyys ja kaikkivoipaisuus kertovat että Plantingan mukaan Jumalallakin on tae. Tämä on erikoista, koska tämän pitäisi tarkoittaa sitä että Jumalan kognitiot ovat itsessään kyseenalaiset. Tässä kohden voidaan sanoa että Jumala voisikin olla kuten ohjelmoija. Ohjelmoija jolla ei ole taetta voi ohjelmoida, mutta ei totuuteen vaan omalla hengissäpysymisnormistollaan. Ja näin ohjelmoija voi siirtää korkeintaan oman tasoisen takeen eteenpäin. ; Tämän argumentin vahvana puolena on se, että se korostaa että Jumala ei olekaan takeelle välttämätön. Ja vielä tarkemmin. Jumala ei ole todennäköiselle takeelle välttämätön. Sen heikkoutena on se, että Plantinga sitoo warrantittomuuden evoluutioteoriaan. Hän ei itse asiassa kumoa naturalismia, tai sitä että ontologinen naturalismi ei voisi johtaa takeelliseen ajatteluun. Hän kumoaa vain naturalismin jossa evoluutio on osana. (Siis jos pelaamme tällä "reilulla pelikentällä".) On hyvin epätodennäköistä että Plantinga uskoisi Jumalan syntyneen evoluutiolla - tai yhtään mitenkään, jos ollaan aivan tarkkoja.

Ensimmäinen, puolivitsinä tehty iteraatio, voi johtaa tarkempiin mietteisiin takeen luonteesta.

Plantinga on 60 -luvulta lähtien rakentanut ajatusta jossa Jumala on perusta (properly basic). Eli uskomukset materiaalisiin objekteihin, menneisyyden olemassaoloon ja toisten ihmisten tietoisuuden olemassaoloon ovat uskottavia. Plantinga korosti että Jumalaa ei päätellä vaan havaitaan. Tähän tarkoitukseen hän nappasi James Calvinin jumala-aistin (sensus divinitatis). Myöhemmissä versioissaan hän on korostanut että Jumala on perustava myös siinä mielessä etä uskomukset materiaalisiin objekteihin, menneisyyden olemassaoloon ja toisten ihmisten tietoisuuden olemassaoloon ovat vähemmän perustavanlaatuisia. Jumalaa tarvitaan antamaan niille varmuuden. Kirjassaan "Warranted Christian Belief" (s. 156) Plantinga esittää asian seuraavalla tavalla : "Put in a nutshell, then, a belief has warrant for a person S only if that belief is produced by cognitive faculties functioning properly (subject to no dysfunction) in a cognitive environment that is appropriate for S's kind of cognitive faculties, according to a design plan that is successfully aimed at truth."

Tässä kohden on korostettava, että Plantinga pelaa usein warrantilla kuin se olisi binaarinen tila. Hänen EAAN -argumentaationsa nojaa toistuvasti jonkinlaisiin todennäköisyyslaskelmiin, joissa kaikkien asioiden olisi osuttava yhteen täsmälleen. Mitään joustoa tässä kohden ei anneta. Ja lopputuloksena onkin se, että kohteella joko on tae tai ei ole. Ei ole mitään "melkein taattua". On vain todennäköisyys jolla tae joko on tai ei ole. Kuitenkin puhuessaan uskonnoista Plantinga käsittelee taetta kuin se olisi harmaasävyinen. Teistien kohdalla tae on siis tarkkuuskysymys. Hän jatkaa em. "Warranted Christian Belief" -kirjassaan että "We must add, furthermore, that when a belief meets these conditions and does enjoy warrant, the degree of warrant it enjoys depends on the strength of the belief, the firmness with which S holds it."

Uskovaisten maailmassa
älyllistä kikkailua tarvitaan
jotta emme muuttuisi
vauva-Hitlereiksi ja joutuisi
paholaisen räkälaukkuun.

Näin ollen Plantingan argumentissa on selkeä jännite. Ollaksemme "kunnon sisäpiiriläisiä" voimme tietysti kikkailla älyllisesti. Kun unohdamme että asia joko on tai ei ole mutta on harmaasävyinen voimme muotoilla asian vaikka seuraavaan muotoon:
1: Takeen todennäköisyys on pieni. Silloin meillä ei ole taetta. On aivan sama miten vahvasti ihminen uskoo johonkin. On aivan sama miten immersiivinen kokemus ihmisellä eksistentiaalisesti on. Hänellä ei ole taetta.
2: Takeen todennäköisyys on suuri. Silloin on katsottava vankkuutta (degree of firmness). Takeen todennäköisyys tekee meistä asteittain erehtyväisiä.

Plantingan niin sanottu A/C -malli korostaa että on episteemisesti mahdollista -eli on konsistenttia tietämämme pohjalta- uskoa että Jumala on luonut meidät niin että toimimme funktionaalisesti oikein episteemistä prosessointia vaativassa ympäristössämme. Ja että voimme spontaanisti ja luotettavastu tuottaa tosi uskomuksen Jumalasta. (Tämä on toki kehäistä, sillä jos meillä ei olisi taetta, olisi meillä silti kognitiivisesti konsistentti malli todellisuudesta, tämä on hänen naturalismikritiikkinsä ydinteesin EAAN -argumentin ydinmehuja. Mutta koska en ole "ulkopuolinen" tässä blogauksessa, ohitan tämän häiritsevänä mutta irrelevanttina.) Plantinga viittaa tässä Calvinin jumala-aistiin. Näin esimerkiksi jos ihminen katsoo taivaalle, silmä näkee tähtiä ja sensus divinitatis ei ole pelkkä päättelyketju joka sanoo "Jumala tekee tämän", vaan asia suoraa havaitaan. Samoin jumala-aisti sanoo että jos teemem jotain ja koemme että Jumala ei pidä siitä, niin tämä eettinen tuntemuskin on aistimus. Jumala-aisti siis havaitsee kohteen historian ja alkuperän ja siihen liittyvän jonkinlaisen ilmeisen objektiivisen moraalin (kun se on kerran havaittavissa olevaa moraalia ja kaikkea).

Plantingan mallissa Pyhä Henki toimii jonain joka korjaa sensus divinitatiksen. Tämä aisti on siis hieman kuten näkökykykin, ja muut aistit. Osa on esimerkiksi sokeita. (Reilu Jumala tuo Plantingan kalvinistinen Jumala, lähetyttää ihmisiä Helvettiin aistivamman vuoksi.) Ihmeparaneminen jumala-aistin kohdalla tapahtuu monille ihmisille. Synti, joka turmelee maailmaa aikaansaaden kärsimystä, kipua, pahan ongelman ratkaisemista ja muita vitsauksia on siis syy niin likinäköön kuin hengelliseen sokeuteenkin. Ja Pyhä Henki korjaa näitä aisteja. Kun jumala-aisti korjataan, aisti tekee kuten muutkin aistit. Vaikuttaa ihmisten affektioihin. Ja niin ihminen uskoo kristinuskon ytimen. Ei ole enää vihamielinen Jumalalle ja koe Raamattua vastenmielisenä rautakautisena epäeettisenä kirjana. Ja niin edespäin.

Miksi vain kristinusko - peräti tietty kristinusko?

Minäkin uskon vakaasti
tämänlaisiin. Ja olisi
ylen epäkunnioittavaa
pitää minulle tärkeää
uskonnollista vakaumustani
typeränä ja naurettavana!
Pahastun!

Plantinga todella tekee loikan teismistä suoraan kristinuskoon ja vain kristinuskoon. Tämä on erikoista, koska moni muukin uskonto voisi väittää että heidän Jumalansa on tuottanut oikein toimivat kognitiiviset kyvyt, ja että nämä ovat kohdistetut oikeisiin asioihin, Totuuteen. Ja että ne ovat episteemisesti hyväksyttäviä. Joten niissäkin on pakosti ainakin jokin määrä taetta. Ja koska monissa uskomuksissa uskomuksiin luotetaan vahvasti, eivätkä ne ole suoraan falsifioituja havaintoaineistollakaan, voidaan sanoa että nämä uskomukset ovat myös vankkoja juuri siinä mielessä kuin Plantinga esittää.

Kristitty filosofi James Beilby onkin moittinut Plantingan mallia erikoisesta syystä. Hänen maailmansa mukailee sitä hieman yksinkertaisempaa mutta tuttua ihmettelyä siitä että jos Jumala on kaikkivaltias, ja hän näyttäytyy jatkuvasti ihmisille spontaanisti, niin miksi eri maissa on eri uskonnot. Ja miksi Jeesuksesta ei tiedetty uusilla mantereilla ja alueilla ennen kuin maalliset lähetyssaarnaajat vierailivat heidän luonaan. Kyllähän Jumala kykenee nopeampaan viestintään!

Beilbyn mukaan jumala-aistin ongelma on siinä että uskonnoista riidellään enemmän kuin siitä onko jokin kohde vihreä vai ei. Monet uskonnot näyttävät täyttävän Plantingan asettamat ehdot. Joten syvimpänä ongelmana on se, että miksi Plantingan ajattelu väittää että asia koskisi jotenkin erityisesti kristinuskoa. (Peräti yhtä tiettyä kristinuskon muotoa, kalvinismia, tuota halveksittavaa ideologista ruttoa, joka jos on todella Jumalan hyvyyttä, niin minä menen ilolla ja riemulla Helvettiin mielipidevangiksi. Mieluummin se, kuin palvelen läpimätää diktaattoria vain siksi että tämä uhkailee kidutuksella.)

Kun Plantingan A/C -mallin hiotut versiot viittaavat pyhään henkeen, on selvää että hän sitoo asian niin että kristitystä väärät uskonnot ovat vääriä uskontoja ja että oleellinen viimeinen pala tietoa puuttuu. Valitettavasti muut uskonnot voivat rakentaa samanlaisia rakennelmia. Esimerkiksi sitoa aistien avautumisen vaikka shamanistiseen unennäköön, joka on paitsi syntymälahja (toisilla on syntyjään sensus divinitatiksen vastine ja toiset ovat sokeita) ja jota pitää harjoitella ahkerasti tietyin metodein. Kun kristityt eivät harjoita tätä unennäön taitoa, heillä ei voisi olla taetta kun oleellinen tieto puuttuisi.

Beilby ei toki käytä tätä vertausta. Hän sen sijaan nostaa esille sen, että usko ei episteemisenä kokemuksena juuri koskaan vastaa Plantingan warrant -mallia. Uskossa on usein heikkoja hetkiä. Ihminen ei lakkaa näkemästä sinistä väriä, mutta uskossa on usein heikkouskoisuuden kausia. Esimerkiksi Kierkegaardin uskonkuvaukset kuvaavat jopa hyvin monien kalvinistien uskonelämää. Tätä voidaankin pitää hyvin vahvana vasta-argumenttina koko Plantingan perustelu-universumille.

Ihmiset uskovat vahvasti mitä ihmeellisimpiin ja kulttuurisidonnaisimpiin asioihin. Ja kun he uskovat, heillä on kuitenkin helposti epäuskon hetkiä. Usko on hapuilevaa eikä mitään ehdotonta. Fanaattinen dogmaattinen ja kaiken epäilyn ulkopuolella oleva usko on jotain jota näyttää esiintyvän lähinnä mielenvikaisilla joilla kognitiiviset kyvyt eivät ole kunnossa, itsemurhaterroristeilla ja uskovaisilla niissä kaikista vihaisimpien ateistien uskonnonvastustusfantasioissa joissa uskonnosta ja uskovaisista halutaan antaa mahdollisimman hirviömäinen kuva.

Plantinga puhuu tässä tietysti synnistä. Että ihmiset eivät ole optimitilassaan. Mutta Beilbyn mukaan tämä koskisi sitä että relevantit kognitiiviset kyvyt heidän ympäristössään eivät olisikaan optimaaliset. Jumala olisi kenties luonut heille Eedenin puutarhaan kehot joilla on tae, mutta syntiinlankeemus olisi tuhonnut tämä. Synnin turmelema keho ja mieli eivät olisi takeessa edes Pyhän Hengen avustuksella. Tämä ei ole konsistentti tapa kohdella asioita. Plantingan argumentin voidaankin näyttää todistavan, että jos evoluutio ei anna taetta, niin mikään sellainen uskonto jossa on turmelevan synnin kaltaisia konsepteja eivät missään tapauksessa voi tarjota taetta. Sillä näissä minimiehdot eivät täyty. Näin ollen Plantingan puolustus asiaan johtaa toiseen ongelmaan. Ja kokonaisuuden kannalta voidaan ikäänkuin lähinnä valita sen valilla että potkitaanko päähän vai munille.

Päätön uskonmies ; Kammottava Halloweenkurpitsa

Alvin Plantingan reformoitu epistemologia on käyttänyt "Suuri Kurpitsa" -argumenttia. Henkeä on kohotettu useiden apologeetikoiden toimesta. Sille löytyy kritiikkiä runsaasti, enkä ole pitänyt sitä kovin kiinnostavana. Toki olen kirjoittanut siitä sen verran, että olen perustellut mielenkiinnon puutteeni. Kuitenkin sen kanssa leikkiessä löytyy erikoisia puolia. Välttääkseni toistoa, nojaan aiempaan tekstiini vahvasti. Oletan, että tekstiin tutustutaan, koska ilman sitä tätä blogausta on vaikea ymmärtää. Voi jopa näyttää, että se ei ole argumentti ensinkään. Kun tekstin ymmärtää, voi huomata, että tämä on hieman enemmän kuin kuriositeetinomainen kikkailu. (Joka se kyllä tavallaan onkin.)

Plantingan perusideana on tehdä teisminpuolustus, joka ei koske mitä tahansa. Hän miettii esimerkiksi sitä, miten "Tenavat" -sarjakuvan Suuri Kurpitsa, jota siinä usein odotetaan, ei ole järkevää uskontoa vaan jonkinlaista lapsellista naurettavuutta. Plantinga haluaa selvästi irrottaa tämänlaiset epäkypsät pelleilyt järkevästä uskosta, jota kristinusko hänestä edustaa.

Tätä tavoitellessaan Plantinga rakentaa induktiivisen argumentin jossa hän asettaa kriteereitä perususkomuksille. Plantingan "Reason and Belief in God" vuodelta 1983 kertoo seuraavaa ; "We must assemble examples of beliefs and conditions such that the former are obviously properly basic in the latter, and examples of beliefs and conditions such that the former are obviously not properly basic in the latter. We must then frame hypotheses as to the necessary and sufficient conditions of proper basicality and test these hypotheses by reference to those examples." Tavoite on aivan kunnioitettava ja asiallinen. Välttämättömien ja riittävien ehtojen seulonta on hyvin tärkeää.

Kurpitsa -argumentin kriteereiden kohdalla mainitsen, että en usein kehu Plantingaa - lähinnä koska keskityn hänen evoluutiota koskevaan warrant -argumentaatioonsa jota en arvosta - mutta nyt siihen on mahdollisuus. Jaan hänen kanssaan vahvasti sen näkemyksen, että vaikka monesti "uskon kritisoimista" pidetään epäkohteliaana ja erillään "uskonnon kritisoimisesta", niin Plantinga korostaa, että teismin rationaalisuus on suoraan sidoksissa Jumalan olemassaoloon. Uskoa ei voi hänen maailmassaan erottaa uskon kohteesta millään tavalla joka oikeuttaisi sen että usko olisi jotenkin moitteen ulkopuolella. Toki Plantinga tuntuu ylikorostavan tätä silloin kun hän korostaa että ateistit eivät ole falsifioineet Jumalaa ja pitää ateismia siksi irrelevanttina. Mutta tämä on painotusero, ei näkemysero.

Plantingan "obvious" on sanana mielenkiintoinen. Plantingan prosessia on kritisoitu vahvasti siitä että hän on relativisti erikoisella tavalla. Hän ottaa uskon ja vakaumuksen perustaksi ja tämän jälkeen ilmiselvä tarkoittaakin likimain samaa kuin "ilmiselvää meille kristityille". Tätä tarvitaan jotta hänen argumenttinsa voisi ohittaa vahvasti uskotut eikristilliset näkemykset irrelevantteina. Näin mukaan otetaan vain teismille ystävälliset asiat "ilmiselviöinä".

Se, mitä Plantinga tekee "kurpitsassaan" on se, että hän ottaa Chisholmin partikularistisen induktiivisen metodin ja relativistista argumentaatiota soveltaen muuntaa tämän maailmankuvalliseksi, teismiystävälliseksi. Lopputulos on siis erikoisella tavalla tehty "jumalatodistus" jossa reformoidun epistemologian perusasenteen tapaan ei tehdä klassista jumalatodistusta vaan yritetään enemmänkin tehdä teismistä rationaalista. Jumalaan uskomisesta ei siis tehdä perusteltua vaan rationaaliseenkin mieleen vetoavaa. Tämä itsessään on hieman pettymyksen tunteita tuottava, jotenkin syvästi Totuudenystävää epätyydyttävä, lopputulos. Tässä ei periaatteessa ole kuitenkaan syvää ongelmaa.

Mutta jos otamme Plantingan "Kurpitsa-argumentin" ehdot ja teemme niillä pieniä temppuja voimme saada irti erikoisen argumentin: Huomio on oleellinen sillä Plantinga itse esittää että kaikki uskomukset eivät ole perustavanlaatuisia. Edes kaikki yliluonnollisia elementtejä ja jumaliin viittaavat järjestelmät eivät ole perustavanlaatuisia. (Katso aiemmin linkkaamani )

Jos Kurpitsa -argumentin yhteydessä esiintuodut ehdot ovat legitiimiä argumentaatiota, on eiteistisellä argumentoijalla mahdollisuus ottaa Kurpitsan ehdot ja tehdä versioita joissa Jumala ei olekaan perustavanlaatuinen oletus. Tällöin syntyy legitiimi argumentti jossa Jumalaan ei olekaan pakko uskoa.

Näin voidaan tehdä korostamalla, että ateisteilla on kokemus irrallisuudesta tai maailmaan heitettynä olemisesta. Että ateistit ovat vakaumuksellisia ateismistaan, jopa yllättävissä määrin. Ja että ateismia ei ole kumottu - vaikka ateistit selvästi esittävät falsifiointiehtojaan sellaisilla sivuilla kuin "Why Woun't God Heal Amputees" ja että Jumalaa nähdään niin harvoin, että ateismi on aisteille ilmiselviö.

Kuitenkin jos uskomme "Raamattuun" Paavali opettaa jotain aivan muuta. 1 Roomalaiskirjeessä jakeissa 18-21 hän puhuu ihmisten syyllisyydestä ja viittaa juuri niihin vakaumusasioihin jotka Plantingan Kurpitsassa ovat mukana tärkeinä kriteereinä. Synnintekijät eivät saa puolustusta, koska he ovat tienneet mitä ovat tehneet. "Jumalan viha ilmestyy taivaasta ja kohdistuu kaikkeen jumalattomuuteen ja vääryyteen, jota ihmiset tekevät pitäessään totuutta vääryyden vallassa. Sen, mitä Jumalasta voidaan tietää, he kyllä voivat nähdä. Onhan Jumala ilmaissut sen heille. Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan. Sen vuoksi he eivät voi puolustautua. Vaikka he ovat tunteneet Jumalan, he eivät ole kunnioittaneet ja kiittäneet häntä Jumalana, vaan heidän ajatuksensa ovat käyneet turhanpäiväisiksi ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt." Ja kristityt uskovat Raamattuun vahvasti.

Ja tämän valossa kristinuskon teismi olisi samaa luokkaa Haitin voodoouskontojen kanssa. Eli jotain joka näyttää sen seuraajille vahvalta ja tosiasioidenmukaiselta, mutta joka ei tätä kuitenkaan perimmiltään ole. Jos siis Kurpitsa -argumentin ehdot pitävät paikkaansa, on kristinusko epätyydyttävä tavalla joka johtaa siihen että joko kristillisestä teismistä tai Plantingan Kurpitsa -argumentista olisi luovuttava. Molempia ei voi saada samanaikaisesti.

Toki tässä kristitty voisi esittää että jokainen tietoa hakeva yhteisö voisi tuottaa vain sellaisia ehtoja joissa teismi on perususkomus. Tällöin kuitenkin päädytään tuomitsemaan ennalta. On ikään kuin pakko olettaa että jos yhteisö tuottaa näkemyksen jossa teismi ei ole perususkomus, se olisi jotenkin ennakko-olettanut jumalan mahdottomaksi suoralta kädeltä. Että jos jokainen tunnustelee sydäntään ja vakaumustaan, niin uskoo Jumalaan. Ja muu on paatuneisuutta. Tämä asenne on toki hyvin usein sovellettu, mutta sen heikkoutena on se, että se itse perusolettaa ateismin mahdottomaksi ennalta. Vastaavasta syyttäminen on siis oikeasti lähinnä vallankäytöllinen argumentti.

Toinen tapa hyökätä argumenttia vastaan on esittää, että vaikka vakaumus olisikin mitä on, niin silti evidenssin takaamassa pohjassa voi olla materiaalia joka pakottaisi Jumalauskon suuntaan, kumoamaan ateismin. Silloin ihminen joutuisi tunnustamaan että kenties hänen perususkomuksensa on lähtökohtaisesti väärin rakennettu. Tämä pelastaa kristinuskon, mutta siinä kuitenkin isketään kiilaa Plantingan reformoidun epistemologian ytimeen. Oltaisiin klassisessa jumalatodistusten maailmassa. Vakaumuspuoli lentäisi ikkunasta. Siksi kristitty voi kannattaa tätä ratkaisua, mutta Plantingan reformoidun epistemologian kannattaja ei voi tätä temppua soveltaa.

Toisaalta kristitty voi puolustautua siten, että hän kertoo että on syitä joiden valossa Paavalin sanat eivät koske aivan kaikkia. Esimerkiksi jos kukaan ei ole kertonut Jeesuksesta, voi tarjolla olla vain virheellisiä teismin malleja, kuten esimerkiksi voodoouskomuksia. Näissä malleissa ongelmana on kuitenkin juuri se, että Paavali kertoo Jumalan olevan kaikessa jumalattomuudessa, joten argumentti ei ole kovin vahva.

Viimeisin puolustus on se, että kenties ihminen voi olla kristitty vaikka hylkäisi Paavalin. Minusta tämä ei ole tyhmä ratkaisu, koska Paavali ei ollut Jeesus vaan saarnaaja ja rinnastuu täten kehen tahansa kirkonmieheen. Nykyäänkin on julistajia ja heidän kanssaan erimieltä oleminen ei ole mitään epäkristillisyyttä. Esimerkiksi apologeetikot voivat kinastella keskenään argumenteista verevästikin ja tämä ei ole epäkristillisyyttä vaan Totuuden hakemista jumalanrakkaudessa. Paavali voidaan hyvällä tahdolla nähdä analogiseksi näille. Kuitenkin Raamatun erikoisasema kyseenalaistuu joten tämän tyyppinen kristitty on tuskin ainakaan kovin klassinen fundamentalisti. Raamattu kun nähdään kaanonina. Ja kristityn apologeetikon, kirkonmiehen ja uskonjulistajan ja Paavalin välillä on vakava epäanalogia. Se, että Paavali on Raamatun kaanonissa ja nämä uskonmiehet eivät ole.

Uskallankin sanoa, että jos Plantingan Kurpitsa -argumentti on pätevä, se asettaa hyvin suuria rajoituksia sille minkälainen kristillisyys voi ylipäätään olla järkevää ja hyvin perusteltua. Suurimpien ja suosituimpien kristillisten näkemysten ajaminen ainakin olisi Kurpitsa -argumentin valossa väärin. Otan tämän esiin siksi, että Kurpitsa -argumenttia puolustetaan usein kuin se olisi kristillisyys itse. Sen vastustaminen nähdään helposti ateismiksi ja jumalattomuudeksi. Tässä kohden Kurpitsa -argumentti kuitenkin asettuu enemmänkin kristinuskoa vastaan ja tällöin siinä olevat omituisuudet voi olla kenties helpompi uskovaisenkin hyväksyä. (Jumalattomat ovat sitten varmasti innostuneempia siitä alkuun linkkaamastani jutusta.)

Kuinka tiedämme epäonnistuvamme?

Josiah Royce tuo "Philosophy" -teoksessa esiin vanhan argumentin ihmisen epätäydellisyydestä. Argumentti on 1800 -luvulta ja jossain määrin niin vanha, että se on jälleen kiinnostava.

Etenkin nykyään, kun reformoitu epistemologia on korostanut ihmisen laadukasta ajattelua todisteena Jumalan olemassaolosta - ihmisen järki nähdään siis analogisena Jumalan täydellisen tietämisen kanssa - on tämä argumentti täysin päinvastaisella kannalla.

Roycen lämmittämä argumentti keskittyy sen ympärille, että miten erehtyminen on mahdollista. Ja tämä tarkoittaa, paitsi sitä että ihmisen näkemys eroaa objektiivisesta totuudesta, niin etenkin sitä että miten ihminen voi kuitenkin tietää tämän epäonnistumisensa. ; Tämä ero on oleellinen, sillä jos jokin konsepti olisi täysin ihmisen kykyjen ulkopuolella, tämä johtaisi joko siihen että olisimme kysymyksen suhtaan epätietoisia, tai emme edes tiedostaisi koko kysymyksen olemassaoloa. (Joka Jumalan kohdalla tarkoittaisi joko sitä että olisimme pakotettuja ikuiseen agnostismiin tai jopa igteismiin jossa emme ajattelisi koko konseptia.)

Vanhassa teologisessa ajattelussa virheen huomaaminen vaatisi sen, että olisi jokin laajempi ja inklusiivisempi ajatuskategoria joiden välillä voidaan tehdä arvio. Ja jos niiden välillä ei ole koherenssia, korrespondenssia tai muuta yhteensopivuutta vaan ristiriitoja, voisimme huomata tämän. ; Tässä näkemyksessä sen, että meillä ei ole warrantia tarkoittaa sitä että Jumala on olemassa.

Toki on hyvä huomata, että kahden sadan vuoden aikana tilastollisuus on tullut mukaan arvioihin. Totuus on muuttunut totuusarvioksi. Toki ihmiselämässä koemme usein hakevamme totuutta ja tekevämme arvioita siitä miten maailma toimii, miten moraali on ja mikä on esteettistä. Ja hyvin usein koemme että kaikki nämä arviot tehdään jonkinlaisen Oikean Totuuden, Hyvyyden tai Kauneuden nimissä. Arkiajattelu on tässä mielessä Platonin ideamaailma -näkemyksen mukainen. Koemme asiat absoluutteina.

Kuitenkin teemme asiat harmaasävyisesti. Tilastollisuus tarjoaa keinot käsitellä virheitä ja erheitä. Roycen kirja tuo tässä kohden toki esiin osittaisen tiedon (partial knowledge). Tässä korostetaan sitä että joskus tiedämme että jossain on virhe, mutta emme ole varmoja siitä mikä tämä virhe on. Silloinkin meillä on jotain tietoa systeemistä. Tämä huomio hipoo tilastollisuutta, mutta ohittaa kuitenkin sen, että totuuskäsitys ei ole binaarinen "kyllä" tai "ei".

Virheen jumalisuuden korostamisessa on implisiittinen ajatus jossa on vain yksi yritys ja yrityksessä on joko väärässä tai oikeassa. Todennäköisyys on kuitenkin varmuusjatkumo. Arviot voivat myös heilahdella. Esimerkiksi jos Paul näkee että pensaassa on tiikeri, hän voi erehtyä. Hän voi paremmassa aineistossa kokeakin että kyseessä on tuuli. Kuitenkin tämäkin arvio voi olla väärä ja pensaasta hyökkääkin raidallinen tiikeri. Joka tarkemmassa tulkinnassa paljastuukin mutanttileopardiksi...

Itse asiassa voimme myös kysyä että vaikka ylläoleva olisikin havaittu, olisiko se väistämättä oikein. Parhaimmillaan voimme kysyä muilta ja saada jämäkän yksimielisyyden. Tosiasiassa erehtyminen vaatii vain sen että jokin joka tapahtuu on tosi ja josta voidaan olla jotain mieltä joka ei ole sama kuin tämä tosiasia. Se ei vaadi havaitsijaa joka olisi oikeassa. Itse asiassa erehtymiseen riittää kaksi vajavaista näkökulmaa, jotka ovat keskenään ristiriidassa. Kummankaan näistä ei tarvitse olla edes totuudenkaltaisia jotta näiden välisestä skismasta syntyisi väärässäolemisen kokemus.

Itse asiassa voidaan sanoa että loogisen mahdollisuuden sisällä onkin sellainen mahdollisuus että ristiriita olisi tasa-arvoisesti totuudenkaltainen. Tiedämme esimerkiksi illuusioita joissa sama piirros näyttää pupulta ja ankalta. (Kuten playboyn logo.) Ei ole vaikeaa kuvitella, että jos meillä olisi lajityypillinen tapa jossa ensin näyttäisi että se on pupu mutta pitkän tarkastelun jälkeen se näyttääkin aina ankalta, syntyisi kokemus että tämänlainen monitulkintainen kuva olisi ajanut meidät aluksi erehtymään. Molemmat näistä näkökulmista olisivat kuitenkin vajaita. Eikä absoluuttia tarvitakaan virheen havaitsemiseen mitenkään kovin väistämättä.

Doodle

Ylläolevaa kuvaa ei saa ottaa liian vakavasti. Se on eräänlainen töherrys, joka vastaa lähinnä sitä mitä jotkut toiset ihmiset piirustelevat paperinkulmiin kun ovat tylsistyneitä kokouksessa tai luennolla. Olen pyöritellyt siinä jonkin verran jotain jota voisi kutsua miltei käsiteanalyysiksi. Sitä kautta voi kuitenkin huomata joitain seikkoja jotka ovat oleellisia sen käsittelemässä uskonnonfilosofiassa. Karkeasti ottaen kysymys on siitä että käsitteitä analysoitaessa on erilaisia vaikeuksia. Ja niihin törmätään hyvinkin toistuvasti.

Ensimmäinen tärkein huomio on kenties siinä, että arkikielessä käsitteet ovat usein hyvin epäselviä. Ja niissä on joko eri määritelmiä tai sisäisiä hierarkioita joiden kautta ollaan epäselviä ja tehdään joko aivan suoranaisia virheitä tai sitten ollaan sisäisesti epäkoherentteja, epäselviä, viestinnällisesti nollatietoa jakavia, irrelevantteja tai triviaaleja. Ja täsmälleen samat ongelmat ovat myös akateemisissa ja filosofisissa käsitteissä riskinä.

Esimerkiksi "usko" on käsitteenä hyvin epäselvä. Ja tätä käytetään hyvin usein väärin. Ja väärin ei tarkoita sitä että olisi jokin kielipelillinen erimielisyys. Vaan se, että käsitteitä vaihdetaan lennosta tavalla joka rikkoo kaikkia hyvän ajattelun perusperiaatteita. En haluaisi olla ilkeä (mutta olen). Ja otan tästä esimerkiksi jo eilen pitkän ja omituisen kritiikin saaneen Systomykoosin tekstin. Mainitussa tekstissä usko määriteltiin käytännössä siksi mitä uskonnonfilosofiassa kutsutaan beliefiksi. Tätä vastaan on toki olemassa toinenkin uskon määritelmä, nimittäin faith. Mutta oleellisinta on se, että usko otetaan tietoteoreettiseksi tilanteeksi johon liittyy asenne. Uskonto taas sidotaan uskoon. Tähänkin on erilaisia määritteitä mutta pysytään tässä valitussa. Sitten uskonnon vastakohdaksi laitetaan ateismi. Tämä valinta on siitä omituinen, että tosiasiassa ateismin määritelmällinen vastakohta ei ole usko vaan teismi.

Ateismi on hyvin laaja käsitys joka perimmiltään määrittyy nimenomaan kanannotoksi Jumalan olemassaoloon. (a - teismi) Sen sijaan Systomykoosi näyttää rinnastavan tämän tiedeuskoon. Tässä on siitä erikoinen maku, että se ikään kuin implisiittisesti vaatii että tieteellisen maailmankuvan väistämätön seuraus olisi ateismi. Karkeasti ottaen voidaan sanoa että usko on metodi ja teismi on johtopäätös. Tämä ei ole pelkkää saivartelua.
1: Sillä jos otamme esimerkiksi (ateisti) Sartren eksistentialismin, sen ytimessä on maailmaan heitettynä olemisen käsite. Tässä ytimessä ei ole se, että ateismi todistetaan vaan jumalan puute on ikään kuin peruskokemustila josta lähtien asiat tulkitaan. Maailmaan heitettynä oleminen on taas aatehistoriallisesti sidoksissa Kierkegaardin teismiin jossa uskon hyppy on ideaali. Tosin Kierkegaardin ja Sartren ero on siinä että Sartren maailmassa ei hypätä vaan meidät enemmänkin paiskataan siihen kuiluun väkisin. Systomykoosin määritteissä Sartren ateismi ei olisi ateismia vaan uskoperustainen.
2: Samoin Nietzschen jumalan kuolema -estetiikka ei olisi Systomykoosin uskonmääritteissä ateismia. Siinä ei nimittäin olla skientistejä, vaan maailma on nimenomaan syvimmiltään mysteeri.

Toki joku voisi huomauttaa, että Systomykoosin uskon määritelmästä johon sidotusta uskonnon määritelmästä syntyy koherentisti ajatus siitä että Sartren ja Nietzschen jumalaton tai jopa antiteistinen malli ei ole ateismia ollenkaan vie meidät arvokkaaseen huomioon. Nimittäin siihen, miksi hän sai ajatelmastaan tuloksia "agnostismi on uskontoa" ja "kreationismi on ateismia". Niiden yllättävyys kuitenkin katoaa tämän määrittelyhuomion kanssa. Sillä yllätys on sidottu arkikieleen ja vakiintuneisiin käsityksiin. Voidaan jopa sanoa, että koko tekstin taustavoimana onkin se, että keskeiset määritelmät on ikään kuin määritelty tyystin uusiksi. Ja että tästä seuraa enemmänkin ymmärtämisvaikeuksia ; Jos minä vaihdan sanojen "haista", "sinä", "idiootti" ja "paska" määrittelyt siten että ne tässä minun maailmassani kiittävät tarkkanköisestä analyysistä, määritän itselleni aivan uuden kielen ja voin vain syyttää itseäni jos minut ymmärretään väärin.

Ja siltikin jää jäljelle huomio siitä, että usko = uskonto ≠ ateismi -ketju nojaa enemmän arkikielen epämääräisyyteen. Usko kun arkikielessä tarkoittaa sekä teismiä että asennetta. Teologiassa näiden asenteiden ja teismin suhdetta on korostettu niin että moni ei kykene näkemään että tosiasiassa metodi ja tietty johtopäätös ovat aivan eri kohdassa perusteluapparaattia. Karkeasti sanoen usko=uskonto -kohta yhdistetään asenteella. Ja uskonnosta hypätään ateismista irtautumiseen teismin kautta. On selvää että ketjussa sekä uskon ja/tai uskonnon monimerkityksellisyys johtaa ekvivokaatio -päättelyvirheeseen. Tai sitten ateismi on määrittynyt todella omituiseksi tavalla joka ei oikein tunnu kuvaavan sitä ateismia jota kaikki muut tarkoittavat. Jolloin lopputulosta ei voi soveltaa toimivasti oikein mihinkään.

Toinen mielikuvien sekoittumiseen perustuva pyrkimys taas perustuu määritelmien hierakiaan. Se näkyy vahvasti lausumissa kuten "ateismi on uskontoa". Näiden lausumien kohdalla ongelmana on se, että ne ovat usein joko väärässä tai jollain hyvin tarkasti määritetyllä ja rajatulla tavalla tosia.
1: Esimerkiksi jos katsotaan Sartren eksistentiaalista ateismia, siinä on valintaan liittyvä heittäytyminen jota voidaan jollain tavalla pitää uskon hyppynä. Jollain hyvin rajatulla uskonnon määritelmällä Sartrelainen eksistentialismi on uskontoa. Tässä määrittein voimme kuitenkin huomata että kreationismi ei ole uskontoa, eikä uusateismikaan. Ne kun ovat evidentialistisia - kenties jopa sairaalloisuuteen asti. Näin ollen lausunto "ateismi on uskontoa" on selvästi puutteellinen kun noin suuri ja nykyään kenties vaikutusvaltaisin ateismin suuntaus ei ole by definition uskontoa.
2: Toisaalta Boyerin kognitiivisessa uskonnon mallissa on mahdollista olla ateisti ja uskonnossa. Hän nimittäin itse nostaa "Ja ihminen loi jumalat" -kirjassaan avaruusolentoihin uskovat. Boyerin mallissa raelilaiset, jotka eivät ole teistejä vaan jotka uskovat että avaruusolennot ovat ohjelmoineet ja valmistaneet ihmiset, ja jotka tarjoavat omienkin määritteidensä mukaan "Intelligent Designiä ateisteille", täyttävät uskontomallin kriteerit. Toisaalta tässä mallissa vaaditaan sitä että joku saa ajatuksenlukutasoisen pääsyn "likaisiin" (sosiaalisesti noloihin) salaisuuksiisi (olivatpa nämä tekoja tai ajatusrikoksia) ja siksi esimerkiksi Sartren ja Nietzschen malli ei siinä ole edes periaattessa mahdollista pitää uskontona. Tässä kohden ateismi on uskontoa jollain hyvin tarkasti ja triviaalisti määritetyillä ateismin muodoilla. Sellaisilla jotka eivät useimmilla ole edes tiedossa tai jotka tiedosta huolimatta eivät kovin luontevasti tule mieleen kun nostetaan käsite "ateismi" pöydälle.
3: Uskonto voidaan määritellä hyvinkin epämääräisesti. Tavallisesti on totuttu että mikä tahansa ideologia ei ole uskonto ja siksi uskonnoille on määritelmiä. (Teistit jotka korostavat että ateismi on uskonto, selittävät usein että määritelmiä on monia ja siksi kysymys on vaikea. Mutta kuten tuohon linkkiini kasasin, voimme huomata että määritelmästä riippumatta ateismia saa hyvin vaikeasti sovitettua uskonnoksi.) Voidaan nähdä että maailmankuvat institutionalisoituvat ideologioiksi. Ja vaikka kaikki uskonnot ovat ideologioita, niin kaikki ideologiat eivät ole uskontoja. (Aivan kuten vaikka kaikki koirat ovat eläimiä, eivät kaikki eläimet ole koiria. Eläimet voivat olla vaikka kissoja tai monia muitakin olentoja.) Hierarkia menee nurinniskoin, mikäli siis puhutaan suomea suomalaisten kanssa ja halutaan tulla ymmärrettäväksi.
1: Ja moottorina tässä kohden ei ole maailmankuva, ateismi tai teismi, vaan yhteinen kieli, suomen kieli. En todellakaan ole kielinatsi - minulla ei yksinkertaisesti ole rahkeita puhua toisten huonoista lauserakenteista tai kirjoitusvirheistä - mutta korostan että kieli on käytännössä viestinnän väline. Jos vaihtaa kielipeliä kielen perustasoa myöten, eikä analysoiden ja pedanttisesti määrittele niitä selkeästi esille pitkin matkaa, ansaitsee tulla väärinymmärretyksi.

Tässä voidaan kohteliaimmillaan ajatella, että käytössä on kielipeli jossa uskonto tarkoittaa sitä että on vähintään yksi perustelematon premissi. Tämän lopputuloksena on se, että lausuma ei ole väärä, mutta se on epäkiinnostava. Sillä tässä määrittein ihan vmikä tahansa on uskontoa. Se, että uskonnon määrittää niin laajasti että kaikki on uskontoa johtaa siihen että lausuman informatiivisuus katoaa. "Ateismi on uskonto" on tässä vain tyhjä kupla ja lätinää.

Yllämainittuja eri määritelmiä yhdistääkin tavallaan se, että väitelauseen esittäjät eivät yleensä vaivaudu erittelemään tai perustelemaan väitettä. Emme tiedä mikä on se uskonto mitä tarkoitetaan. Ei mitä ateismi siihen sopii. Useimmiten huomataan, että joko väitteen yleispätevyys katoaa, eli se toimii vain tiettyyn ja hyvin rajattuun ateismiin. Tai sitten uskonnon määritelmästä tulee niin lavea että se menettää arvonsa. Näitä tarkennuksia ei käytetä. Koska sloganin tarkoituksena ei ole olla argumentti vaan se on ns. mudanheittoa. Slogan on epämääräinen jotta sitä vastaan ei voitaisi argumentoida muuten kuin hyvin työläästi. Epämääräisyys ja saivartelu takaavat että on hyvin vaikeaa narahtaa siitä että väite on väärä tai huono. Ja kun tavoitteena ei ole kehittää ihmisten ajattelua uskonnosta ja sen käsitteistä, on ideana pelkästään se, että yritetään tartuttaa uskontoon - rehellisesti sanoen uskontojen ja uskovaisten ihmisten käyttäytymisen takia syntyneitä - negatiivisia konnotaatioita ateismiin.
1: Montako uskonnon määritelmää toinen jaksaa vaivata läpi ja kauanko tähän menee aikaa vs. se että "ateismi on uskontoa" on nopea ja ei vaadi edes kaulasta ylöspäin halvaantuneen päästäisen kognitiivista prosessointia. Riittää että "uskonnoksi" kutsuminen väheksyy ateismia asenteellisesti mielikuvissa.

Kolmas asia on sitten se, mikä vaatii toisen aikaisemman ateismikritiikin esilletuomista. Tässä oltiin toki liikkeellä hieman samoissa hengissä kuin Systomykoosissa. Mutta siinä missä Systomykoosi korostaa uskon määritelmää, ateismin tuputtamisesta - sinänsä ymmärrettävästi -  loukkaantunut korotsaa ateismin määritelmää. Karkeasti sanoen siinä skientismi = positivismi = ateismi.

Mutta prosessi vedettiin ikään kuin nurin päin. Tekstin perusvirhe oli se, että skeptismi tai skientismi liitettiin ateismiin. Siinä ikään kuin yritettiin luoda ristiriitaa jossa ateismi väittäisi että se ei ole uskonto, mutta se kuitenkin olisi uskonto. Sen ytimessä on "aukoton todistaminen". Tämä on mielestäni hyvin tavanomaista mutta erikoista. Sillä siinä tavallaan ymmärretään skientismi -termi monimerkityksellisesti ; Skientismi voidaan nimittäin arkikielessä nähdä (a) positivismina, eli jonain jossa metafysiikka torjutaan eikä sitä sallita maailmankuvissa (b) ontologisena naturalismina eli näkemyksenä jossa kaikki on ainetta ja energiaa. ~ Ongelmana on se, ovatko nämä yksi ja sama. Eilisestä systomykoosin esimerkistä nostin esiin sen, että Jumala on "triviaalisti falsifioitavissa". Eli jos jokin uskonto sanoo että tietty Jumala on yhteensopimaton evoluutioteorian kanssa, tämä uskonto itse asiassa väittää että evoluution todistaminen olisi tämän jumalan falsifikaatiokriteeri. Tämä tarkoittaa sitä että Jumala on joskus kumottavissa. Se, että se Jumala olisi itsessään yliluonnollinen ilmiö ei tee siitä tieteen metodologialle mahdotonta. Toisaalta jokainen tietää Raamatussa ilmestyvät ja ihmeitä tekevät Jumalat. On selvä, että tämä on täysin empiirisen maailman piirissä tapahtuvaa toimintaa. Ja tätä kautta se ei ole epäempiiristä.

Tämä on sinänsä ikävää, että itse olen nähnyt skientismin ns. tieteellisen maailmankuvan korostamisena. Tämä on se, mitä uusateistitkin tavoittelevat. Mutta tämän käsitteen ytimessä on enemmänkin skeptismi kuin ateismi. ; Itse näkisin että Popperin huomioiden jälkeen kumoutunut looginen positivismi on jotain joka liitetään skientismiin, mutta joka on itse asiassa aidon skientismin kanssa täysin yhteensopimaton. Skientismi onkin jokin joka paistaa "me tulemme tietämään" -asenteissa. Ja tätä asennetta ajavat lähinnä (a) pseudoskeptikot joilla asenteena on naïvi realismi ja jotka ovat tieteenfilosofisesti "helvetisti jälkeenjääneitä" (b) Alvin Plantingan kaltaiset reformoidun epistemologian kannattajat joilla jumala-aisti ja warrant takavat sen, että "Popperin kokoinen kuilu epistemologian ja ontologian välillä" on irrelevantin pieni ja että siksi voimme tietää.

Itse Quinelaisena näen, että epistemologia ei ole täydellinen, mutta meillä ei ole mitään parempaakaan. Ja valtaosa skepsis RY:läisistäkin on fiksoituneita Popperiin ja osaavat hokea falsifikaatioperiaatteesta. Tämäkin on selvästi "jossain määrin jälkeenjäänyttä". Mutta se ei selvästi ole positivismia.

Mutta oikeasti tämä on vasta sidos jossa olisi ateismin sijaan skeptismi. Ateismi sen sijaan on jotain joka ei ole aina naturalistista. Olisi syytä että kriitikko täsmentäisi että ateismi tarkoittaa tässä kyseisessä tapauksessa nimenomaan uusateismia eikä ateismia. Sillä tässä spesifiys on tärkeää. Ilman sitä ei ole mitään argumenttia, on vain syytös joka ei oikein kuvaa kovinkaan montaa ateismin suuntausta. Vaikka a-teismi on sidottavissa teismiin, usein kannattaa täsmentää että mitä niistä aivan erilaisista ateismeista on viitattuna kohteena. Erittelyn kanssa sitä argumenttia on jo astetta enemmän ja tyhjää valituslänkytystä vähemmän. (Tosin suoraan sanoen ; ei kovin paljoa. Mutta asiat kannattaa korjata virhe kerrallaan niin kauan kuin niitä on.)

Karkeasti sanoen yhtäläisyysmerkkejä ei voida vetää missään kohdassa. Jos skientismi on "aukotonta todistamista" puhutaan positivismista eikä tieteellisestä maailmankuvasta. Ja vaikka tämä positivismi kenties vastaa mielikuvia skientismistä, se ei vastaa edes evidentialismiin fiksoituneiden ateistejen omia esityksiä. Kriitikki ei siis enää tämän ensimmäisen yhtäläisyysmerkin kohdalla kohdistuisi oikein kehenkään. Se rakentaisi korkeintaan olkiukon. Jos positivismi on ateismia, otetaan tiukka kanta Jumalan empiirisyyteen joka on kannanotto jota sitäkään aika harva ateisti tekee. (1) Dawkins vihjaa että epäsuorasti voisimme arvioida Jumalan todennäköisyyttä. Tässä ei ole kysymys Jumalan falsifioinnista sanan vahvimmassa mielessä, vaan puolesta ja vastaan tehtyjen tieteellisten argumenttien paremmuutta. Tieteellisessä maailmankuvassa tämä ei ole suinkaan mahdotonta. (2) Ja Dawkinsin antiteesiksi voi torpata Nietzschen viikset väpättäen huutamaan siitä että luonnon systematisointi on valehtelevaa mielikuvien tekemistä, pohjimmiltaan erehdystä. Häntä pidettäneen tästä huolimatta ateistina par excellance. Vaikka yhtäläisyysmerkkejä positivismista vedelläänkin mielikuvissa, se ei toimi kovinkaan hyvin käytännössä.

Käsitelanalyysi - vaikka tässä ei ole puhuttu pätkääkään ontologiasta, eli siitä miten maailma todella toimii, vaan on pitäydytty puhtaasti logiikassa ja erilaisissa kielipeleissä - on selvästi tärkeä ja vaikea taito. Pitää osata rajata määritelmiä siten että ei vaihda määritelmää lennosta. Pitää osata huomata, onko valittu määritelmä ainut määritelmä. On katsottava paitsi sitä mitä lopputuloksia valittu määritelmä tekee, niin myös se, että katsoo lopputulosten soveltamisalueen. Että onko kaikki ateismiksi sanottu todella sitä ateismia johon tämä määritelmä iskee. Ja jos ei, niin kannattaa miettiä ollaanko tässä harhaanjohtamassa käsitteiden omintakeisella uudelleenmäärittelyllä sen sijaan että tehtäisiin aidosti radikaaleja ja intuitionvastaisia havaintoja siitä miten asiat, kuten ateismi, usko tai uskonto, on koettu ja nähty.

Itse asiassa aluksi laittamani lista vaikutti pilkkakirvelistalta. Mutta ne kaikki ovat huomattavia tapoja perseillä. Ja niissä ei ole yhtään turhaa kohtaa. Melko hyviä huomioita nyitty irti laadultaan keskinkertaisesta piirrustelusta.