Vartijat vallattomina.

"Vartijat törmäävät työssään usein samoihin veijareihin. On ymmärrettävää jos heitä turhauttaa. Työ on myös stressaavaa. Jatkuva väkivallan uhka on omiaan tuomaan ihmisten huonot puolet esiin. Jokin on kuitenkin mennyt vikaan, mikäli yksittäisen vartijan turhautuminen muuttuu järjestelmän siunaamaksi omankädenoikeudeksi ja kontrolloimattomaksi väkivallaksi. Vika ei ole yksinomaan väkivallan tekijöissä, vaan myös systeemissä."
(Voima 1/2011, "Kuka vartioi vartijaa?")

"Voima 1/2011" pitää sisällään artikkelin "Kuka vartioi vartijaa?" Siinä vartijuus näkyy varsin standardinomaisessa roolissa ; (Väki)vallan väärinkäytöksen ja kouluttamattomuuden asetelmassa. Artikkeli väittää että suoraan vartijoiden tekemä väkivalta maassamme on tabu, siis asia josta ei puhuta.⁰ Artikkelin alussa oleva alustus määritteli vartijan vallankäyttäjäksi, jonka toimivalta on kasvanut voimakkaasti. Jutussa vartijan vallankäyttö on "kansalainen vs. vartija" -jaottelulla : "Liikkuminen ja oleileminen puolijulkisissa tiloissa asettaa usein kansalaiset ja vartijat vastatusten." Vartija kontrolloi tilankäyttöä.

Vartijat vallassa.

Tässä kohden artikkeli keskittyy poliisien vallan vähenemisen johtavan vartijoiden vallan lisääntymiseen. Ja että vartijoiden vallankäyttöalue alkaa ulottumaan kaikille alueille niin että periaatteessa kuka tahansa voi joutua vartijoiden vallankäytön kohteeksi. Tämä näkökulma on itse asiassa varsin hyvä ottaa esille. Sillä vartijan työssä on vastuuta ja siihen liittyy muun muassa väkivaltaa. Ennen vartijoiden toiminta keskittyi alueille jonne piti erikseen ja vapaaehtoisesti pyrkiä. Kauppoihin ja asemille ihmiset taas menevät ikään kuin pakosta. Ennen vartijoiden vallankäytön alle joutumisen on voinut välttää. Nykyisin joku varmasti vartioi menemisiäsi ainakin jonkin verran.

Poliisien aseman huononeminen on selvä, ja tätä kautta löytyy vastaus Voiman artikkeleissa oleviin ihmettelyihin. Kuten siihen, mitä yhteiskunta saa jos se ulkoistaa vankienkuljetuksen poliiseilta vartijoille. Osaan vastata tähän käsi lempeästi budjetilla : Vartijan palkan maksaa työnantaja, ei valtio. Vartija tuottaa rahaa valtiolle palkoistaan. Poliisi on sen sijaan kuluerä. Tätä kautta päästäänkin siihen, miten vartijat siirtävätkin yleisesti ottaen "maksua kapitalisteille". Poliisi on valtion maksama, vartijan maksaa pohjimmiltaan kauppa.

Koska kyseessä on "Voima" ei liene yllättävää miten erityisesti oli mainittava, että vartijoiden toiminta on kaupallista. Toki poliisikin nähdään vasemmistolaisessa diskurssissa sensuurivoimana, hillitsevänä väkivaltavoimana. Vartija onkin itse asiassa tätä kautta tietyille piireille pahuuden ydin.

Juttu kertoi myös "pimeistä kulmista". Eli paikoissa joissa kameravalvonta ei näy, voidaan muksia kiinniotettuja. Videoiden kuvakulmia siirretään tapahtumien ulkopuolelle tai kytketään pois päältä, jotta saadaan lisää näitä kuolleita kulmia. Lisäksi arveluttavaa oli se, että nauhat ovat vartiointifirman omaisuutta. Ne luvataan käydä läpi eikä virallisesti mitään väärinkäytöksiä sallita. Voimassa ongelmaksi nähdään se, että vartiointifirman nähdään olevan ongelmatilanteissa tarkkailun alla ja tarkkailijana. Vartiointifirman kannalta taas korostuu näkökulma jossa yksittäinen vartija tai vartijaryhmä tekee väärin ja vartiointifirma on heidän ulkopuolisensa tarkkailija. Tämä tuottaa tietysti mutkallisuutta asioihin.
1: Omalta kohden en usko että johtokunnalla on mitään halua suojella väärinkäyttäviä vartijoita. Heitä kiinnostaa tulos. Minua kohdeltiin aina erittäin reilusti, vaikka olin tunnetusti sellainen kaveri, joka alikäyttää voimaa. Eli sellainen joka heiluttaa huulia siinä vaiheessa kun laki olisi jo pitkään antanut pamputtaa. Eikä syynä ole se, että en osaisi tai uskaltaisi pamputtaa.

Suomessa on itse asiassa valtavasti vartijoita. Tilastomatematiikan ystävänä uskon, että tämä tarkoittaa myös väärinkäytöksiä. Itse asiassa eräänä päivänä iloisessa joukkotappeluiden värittämässä Kontulassa vietimme aikaa erään vartijatoverin kanssa tehden laskelma -arviointia siitä montako väkivaltaista valtaa väärinkäyttävää vartijaa löytyy. Syynä oli se, että hän oli kovin stressaantunut siitä että oli joutunut tälläistä väärinkäyttöä näkemäänkin. Oli valittava oikeustajun ja jenginpetturuuden väliltä, eikä se ole aina helppoa. Tietääkseni hänen seurauksenaan saatiin aikaan prosessi, josta seurasi potkut. Sitä, miten vähin äänin tämä tapahtui, minulla ei ole tietoa. Tosin kyynisenä luulisin että ilman kunnon todisteita "sana sanaa vastaan" johti vain sopuratkaisuun.

Tosiasia on, että väärinkäytöksiä on. Toinen, vähemmän mainostettu tosiasia, on se, että valtaosa toimii aivan oikein. Itse asiassa minua tungettiin Itä-Helsinkiin "maskotiksi". Minun firmani, pahamaineisen FPS:än, pomot olivat sitä mieltä että minunlainen hassahtanut "kiva maskottivartija" sopi laitettavaksi töihin juuri siksi että vartijan ei tarvitse olla väkivaltainen. Eikä siihen mitenkään edes kannusteta. Pieksevä vartija on nimittäin huonoa PR:ää. Joka lienee omalta osaltaan vaikuttanut siihen "Voiman" ihmettelemään sekavuuteen joka FPS:än nimenmuutos- ja fuusiohistoriaan kuuluu.

Vartija vallattomana.

Se, mistä tämä artikkeli jätti mainitsematta, on se joka jokaiselle vartijalle lienee ilmiselvää. Montesquieun vallan kolmijaossa vartijalla ei ole itse asiassa mitään valtaa. Lainsäädäntövalta ja tuomiovalta ei tietysit vartijoille kuulukaan. Mutta se toimeenpanovalta ei ole niin yksiselitteistä. Vartijalla ei usein ole isoakaan osaa päättää mitä hän on tekemässä. Kontrasti on lauseessa "Poliisin velvollisuudet ja tavallisen ihmisen oikeudet". Parempaa ei tietysti 100 tunnin kurssituksilla saa odottaakaan. (Eikä varsinkaan sen jälkeen kun kursseilla opetetaan mitä vartijat saavat ja eivät saa tehdä.) Vallan puute varmaan voi houkuttaa ryhtymään vallattomaksi. Minut se vain kyynisti, joka on aina elämässä oppimisesta, yleisestä ihmisyyden ymmärtämisestä ja muunkin realiteettientajun paranemisesta kertova arvokas piirre.

Ensinnäkin on täysin mahdotonta selittää eivartijana olleille, miten paljon vartijoita vihataan esimerkiksi osissa Itä-Helsinkiä. Kysymys ei ole siitä mitä vartija tekee. Itse pyrin tekemään asiani kunnolla.¹ Tästä vartijavihasta löytyy pieni vilahdus. ""Kontula -videon jälkeen vartijat eivät voineet työskennellä vähään aikaan työvaatteet päällä, koska ihmiset olivat niin vihaisia. Vartijat matkustivat junissakin siviilivaatteissa ja hälyttivät tarvittaessa paikalle autopartion", kertoo alalla pitkään työskennellyt henkilö." Ei voi työskennellä virkapuvussa tarkoittaa tilannetta, jossa töiden jälkeen ja vapaalla joutuu turvautumaan itsepuolustukseen koska on jossain ammatissa. Sillä miten reilusti tai asiallisesti töitä on tehnyt ei vaikuta tilanteessa, vaan se että on tietyssä ammattiryhmässä.

Sain tästä itse mielenkiintoisen kokemuksen - yhden niistä syistä joiden vuoksi lopetin hommat - Pasilassa. Työpäivän jälkeen minua "odotettiin". En ollut edes napannut tyyppejä mistään. Itse asiassa en edes epäillyt mistään. Tosin muistin nähneeni heidät kaupassa, mutta minulle kaupassa oleminen ei ole mikään rikos tai murheen aihe. Selvisin jauhamalla paskaa. Alun uhkaavassa tilanteessa katselin että heillä oli messissä mäyräkoira kaljaa ja toivotin heille vain vain hauskaa iltaa. Kaveruksista toinen oli ihan kunnolla ja toinen jatkoi tästä eteenpäin. Hän nimittäin vaati minua ensin heittämään kaasun pois. Ja kun sanoin että en haasta riitaa, ja että enhän minä viattomia juhlijoita kaasuta. Ja että minulla ei olisi edes lupaa kantaa kaasua. Ja avasin käteni jotta näyttäisin rehellisen aseettomalta, hän päätti tulla välittömästi tässä tilanteessa. Päädyin käsisidontaan kaiteeseen, josta irrottauduin työntämällä siihen epäintuitiiviseen suuntaan, johon hän oli minua vetämässä ja vetämällä itseni irti tilanteesta. Selvisin tilanteesta sanomalla ne minun pahaenteiset "nyt en jaksas". Kokemuksen perusteella toinen kaveri oli miltei kaksi kertaa voimakkaampi ja itse asiassa taidoiltaankin minua edistyneempi. Joten se, jolla oikeasti selvisin olivat nuo sanat, jotka kontekstissaan saivat hänet epäilemään taitojeni määrää. Hän päätyi elämöimään ja minä taas poistuin kävellen rauhallisesti, ja jonkin aikaa ulinaa kuunneltuani nauramalla maanisesti sellaista naurua joka voi mielenterveyden puutteen sävyissään olla hieman pelottavaa. Tästäkään tapauksesta ei valitettavsti jäänyt videoaineistoa. Sillä tosiasiassa vartijat eivät ole ainoita ihmisiä jotka tietävät turvakameroiden sijainnit ja kuolleet kulmat. On jännittävää, miten tieto näistä jätetään ikään kuin vartijoiden erikoistiedoksi. Pääasia oli kuitenkin se, että tilanne tavallaan hoitui ilman ainuttakaan lyöntiä, kunnon väkivaltaa.²

Tämä viha on vartijan arkea. Joskus se ilmenee ovelammin. Jos käsirautoja ei muista jättää löysälle ja lukita niitä niin että niitä ei saa kiristettyä, "asiakas" kiristää ne liika tiukalle jotta voi valittaa voiman väärinkäytöstä poliiseille. Jotkut heistä voivat ihan oikeasti joko (1) teloa itseensä jälkiä vaikka lyömällä käden tai pään kovaa pöydänkulmaan tai (2) väittämällä vanhoja vammojaan, kuten naarmujaan, vartijan tekemäksi. Tämä on se vittumaisempi tapa.

Toinen, kenties vakavampi asia, on siinä mitä kaupat odottavat vartijoiden tekevän. Joskus toimenpiteet ovat kyseenalaisia jolloin voidaan kuulla esimerkiksi miten kaupassa hallitsevassa asemassa oleva "ottaa täyden vastuun". Tämä on se kaikista kyynistävin asia, koska en usko että kukaan kauppojen pitäjä olisi oikeasti tosipaikan tullen yhtä auliisti myöntämässä että "joo, ihan suullisesti komensin poistamaan tämän tyypin, menetänpä tästä iloisesti työni, onhan näin vakava teko toki vastuullani." Tilanteessa käy niin, että se tuhma vartija on ylittänyt omavaltaisesti oikeutensa. Tämä on tietääkseni ollut ennen pahempaa ; Juttelin erään vartijakollegan kanssa siitä, miten jossain vaiheessa jokainen vartija oli joissain toimialoissa käytännössä joutunut rikkomaan joitain säädöksiä, jotta hän ei saa potkuja juuri sen takia että vartiofirmalle valitetaan siitä että "vartija ei tee hommiaan". Sellaisia joita ei saisi. Tämä on onneksi - ainakin tiemmä - vähentynyt.

Tämä muistuttaa kuitenkin siitä, että tilanne ei ole vartijan kannalta kovin yksinkertainen.

---

0 En tosin ymmärrä, millä logiikalla. Sillä vartijuus esiintyy artikkeleissa lähinnä tässä yhdessä ja tietyssä roolissa. Ja alan stereotypiassakin steroideilla pumpattu apina tekee työtä kun armeijaura on epäonnistunut ja poliisiksi pääsyyn ei riittänyt mielenterveys. Jokin yleiskuva, kenties realismista nouseva, sanookin että vahinko ei kulje kello kaulassa, mutta vahingonlaukaukset kuitenkin kiertävät kello kädessä ympäri kaupunkia huutaen että "Kello on kolme yöllä, kaikki hyvin!"
1 Esimerkiksi pyrin, paitsi jos humalatilanne tai muu este haittasi tätä, viitata toimenpiteen oikeuttaviin lakipykälin, jotka minulla oli laminoituna työtakin taskussa. Niin on kätevä tarpeen tullen vilauttaa pykälää johon vedoten teen asioita ; joo Itä-Helsinkiläiset, minä olen se Hare-Krishnalta näyttävä ninja.
2 Minulle se kuittasi pelästymisen ja räyhääjä sai kolauksen maineeseensa, kun heinäseivästä muistuttava Hare-Krishna -vartija pärjäsi paikalta kävellen.

Asioita joita jokaisen olisi hyvä miettiä itsepuolustuksesta.

Jos harrastaa itsepuolustus tai kamppailulajeja, on niissä mielikuva että itsepuolustus on lempeämpää. Harrastuspuolella tämä voi pitää paikkaansakin. Kuitenkin itsepuolustustilanne on helposti pahempi kuin vaikkapa rituaalinomainen "monkey dance", jossa kyseessä on kahden (yleensä kännisen) välisestä tappelusta jossa molemmat ovat valmistautuneita. Se eroaa vahvasti myös vartijan voimankäytöstä, jossa tilanne on ennakoitu ja jossa välineet ovat käsissä ja usein työpari mukana tukemassa toimintaa, joka antaa erikoista tehoa esimerkiksi käskytykseen. Tappelu, itsepuolustus ja voimankäyttö ovat kukin ytimeltään aivan erilaisia tilanteita.

Normaalin ja terveen ihmisen tarvitsee oikeastaan välittää vain itsepuolustustilanteesta. Silloin asian ytimessä on yllätys. Itsepuolustustilanteeseen ei voi olettaa olevansa "valmistautunut henkisesti". Tälläisessä tilanteessa kysymys ei ole televisioviihteestä jossa on koreografioita. Yleensä ottaen itsepuolustustilanteeseen joutuva vahingoittuu, selviääpä hän tilanteesta "voittajana" tai ei. Vaikeinta ei ole se, osaako potkaista lentopotkun päähän vaan se jähmettymisen voittaminen, se että kykenee tekemään yhtään mitään. Ilman lentopotkun hallintaa voi pärjätä.

Poliisi ja kanssaihmiset ovat hyvä asia. Mutta luultavasti poliisit ovat liian kaukana, he ovat usein paikalla rikoksen jälkeen. Ja sivulliset tulevat väliin yllättävän harvoin. Tätä kautta voidaan laskea yhteen huutelun teho. Se toki voi pelastaa tilanteen, mutta pelkästään sen varaan ei voi laskea.

Useimmiten suositeltu pakoonjuokseminen on hyvä konsti. Sen ainut ongelma on se, että se vaatii jonkinlaista tilannekontrollia. Jos joku esimerkiksi tarraa sinusta kiinni, et pääse pakoon ennen kuin saat tämän otteen irti. Joskus saatat myös ajautua "pussiin", josta oikeasti ainut pakotie on hyökkääjän läpi/vierestä. Ja joskus hyökkääjä juoksee nopeammin kuin sinä. Pakomatkan jälkeen voidaan lisäksi ajautua siihen että tilanne ei ole loppunut, jolloin olet juoksun jälkeen lisäksi väsynyt. Juokseminen toimii siis vain joskus. Kannattaa sitä silti kokeilla jos tilanne tulee.

Välineiden käyttäminen voi olla hankalaa. Joku voi kantaa pippurisumutetta taskussa. Sen esiinkaivaminen vie kuitenkin aikaa. Ja itsepuolustustilanteessa sitä ei ole. Luultavasti kaivelun aikana ehditään motata kerran tai kahdesti. Oma karkea sääntöni on, että jos sinulla on aikaa kaivaa väline taskusta, sinulla on aikaa potkaista hyökkääjää haaruksiin ja juosta karkuun. Pakenemisajan voi sitten lomittaa sen putkilonkaivelun kanssa.

Tilannetta ei tarvitse hoitaa "siististi", kunhan voimankäyttö on perusteltua. Maahanheitetyn hyökkääjän päällä ei kannata ruveta pomppimaan tai raajoja murtamaan vaikka se kieltämättä tarjoaisikin roimasti ihastuttavaa kostonriemua.

Pamputtaa poliisia enemmän.

Pamppu yhdistetään usein poliiseihin ja vartijoihin. Samoin kuin väkivaltainen hakkaaminen ja piekseminen. Kuitenkin vartijoille - ja varmaan poliiseillekin - opetettu voimankäyttö on melko "ystävällistä". Siinä tavoitellaan isoihin lihaksiin lyömistä.

Sen sijaan jos malliksi otetaan Fiore dei Liberi, tilanne astuu kontekstiinsa. Hänellä oli tekniikoita pampulle (bastoncello). Fiorelle se oli selvästi puolustusase, jota käytettiin kun jouduttiin erilaisten hyökkäysten kohteeksi. Esimerkiksi hän opettaa, miten tuolilla istuessa puukkomiehen yllättämäksi tullut voi selvitä pienen pampun avulla. Syynä ei ollut niinkään se, että Fiore olisi ollut rauhan ja väkivallattomuuden airut. Hän oli sen verran käytännöllinen, että jos olet itse aloitteellisesti tekemässä assaulttia, sinulla on jotan hieman kätevämpää aseistusta. (Itse asiassa monet tekniikoista, sellaiset joissa pampusta pidetään kaksin käsin, voidaan tehdä myös köydellä.) Tekniikat olivat myös varsin vaarallisia. Esimerkkinä olkoon oheen laittamani kuva, jossa pampulla tehdään niskalukko. Tuollaisen tekemistä vartijoilta ei suositella.

Aggressiivisemmassa pampunkäytössä voidaan käyttää esimerkiksi seuraavaa kuvakolmikkoa, jonka piirtelin aikani kuluksi:

Sen idea on simppeli. Yksittäinen kuva voi olla yksittäinen tavoiteltu lopputulos. Se voidaan nähdä alkutilan kautta siten, että yhdessä aseesi on ylhäällä, toisessa alhaalla ja kolmannessa sivussa. Ja se voidaan nähdä etäisyyden kautta, jossa kaukaa lyödään, lähempää tehdään käsihallinta- ja lukkotekniikoita ja ihan lähellä tehdään kaatotekniikoita. Mutta se voidaan samalla nähdä yhtenä ja jatkuvana liikesarjana, joka päättyy maahan. Tiivistin siihen itse asiassa aika paljon omia mietteitäni, etäisyyteen, aloitteeseen, alkutilaan sekä toiminnan dynamiikkaan liittyen. Yritän esimerkiksi sanoa sillä sitä, että "kehittyneempi tekniikka" on vain perustekniikka joka on tehty oikealla etäisyydellä, oikeaan aikaan ja hyvin.

Pamputtelua on tietysti paljon netissäkin tarjolla:
Yllä oleva videokin on paikoin sävyltään "liian aggressiivinen" ollakseen voimankäyttöä. Se on toki kauttaaltaan toimivaa ja fiksua, joten se on tehokasta itsepuolustuslajissa. Ja moni asia, joita videolla näkyy on ns. "laillista" käyttää.

Monille eivartijoille tuleekin yllätyksenä se, miten vähän esimerkiksi miekkailutaidoista on hyötyä. Toki se auttaa jonkin verran, mutta ei niin kuin luulisi. Syynä on se, että he eivät ymmärrä tappelun kontekstia. Korostan sitä että voimankäyttö on luonteeltaan oleellisesti erilaista kuin taistelu- tai itsepuolustustaito. Siinä pitää käyttää "suljettua tekniikkavalikoimaa", koska niiden tulee olla suhteellisen vaarattomia kohteelle. Valitettavasti vartijaa kohtaan vastaavaa "säästelyä/reilun pelin henkeä" ei ole mitenkään taattuna. Salilla tälläistä ei tapahdu. Tekniikkavalikoima on laajempi, mutta "reilun pelin henki" on taattu. Kaikki tietävät kävelevänsä kotiin illalla paremmassa kunnossa kuin menivät.

Varoasento

Elokuvissa veitsitaistelijat pitävät veistä usein suorana edessä ja kaukana itsestään. Sitä pyöritetään siinä ikään kuin se olisi pistomiekka tai vastaava. Tämä on toki sinänsä tärkeä asento, että se pitää veitsen maksimietäisyydellä itsestä. Ongelmana tässä asennossa on vain se, että tavoitteena olisi se, että tilanne loppuu siihen eikä ala siitä.

Syynä on se, että jos veitsi on kaukana ruumiista, sen taakse ei saada paljoa nopeutta tai voimaa. Lisäksi asento on sellainen että toinen saa kädestä helposti kiinni. Ja kun käsi on suorana, se on suorana ja jännittyneenä, jolloin siitä on erittäin helppo tehdä käsilukkoja.

Siksi tarkkaavainen huomaakin että vaikka monissa lajeissa varoasennoissa veitsi on kohtuu kaukana ruumiista, ne ovat hieman alhaalla tai tämä jännittyneisyys ja maksimiulottuvuus on korjattu. Iskemisessä käsi siirtyy tälläiseen "hyperjännittyneeseen tilaan". Katan harjoittamisessa tämä on se, jota kutsutaan tekniikkaan sitoutumiseksi. Kun ollaan tälläisessä tilassa, tekniikka on viety loppuun asti. Näissäkään tämä ei ole jäämisen paikka.

Opin tämän periaatteen itse asiassa vartijakurssilla, jossa käsiteltiin voimankäyttöä. Normaali ihminen nimittäin pamputtaa siten, että iskun ajatellaan loppuvan siihen kun se osuu toiselle. Tällöin pamppu jää eteen ja tähän ihmisellä on yksi normaali reaktio. Pysäytetään käsi ja napataan väline omaan käyttöön. Tämä ei välttämättä ole se, jota halutaan. Siksi voimankäytössäkin pitäisi aina lopettaa aina "kauas".

Miekkailussakin on järkevää pitää miekkaa takana tai pään yläpuolella. Syynä on se, että näissä miekka ei ole suoraan toisen miekan ja oman ruumiin välissä. Olennaista on se, että kun vihollinen liikkuu, myös sinä liikut. Eli samaan tapaan kuin jalkapallosyötössä ei syötetä siihen missä kaveri on nyt, vaan sinne missä kaveri on sen pallon vaatiman parin sekunnin päästä, tässäkin olennaista on se, missä miekka on siinä vaiheessa kun toisen isku tulee. Torjuntaan saadaan voimaa kun se lähtee kaukaa, kuten vaikka pään päältä.

Itselläni on kuitenkin tapanani unohtaa tämä heti kun välineet jätetään pois. Kädet tahtovat mennä automaattisesti eteen. Siitä niihin voidaan tarttua ja viedä syrjään. Onnekseni tapani suhtautua kohtaamaan väkivaltaan perustuu siihen että toisen toimintaa siirretään syrjään samalla kun itse liikutaan, ja tavoite on päästä "torjunnan kautta sivustaan", jolloin toisen oma käsi ja muu vastaava rajoittaa toimintaa. Josta voin hyvällä tuurilla jatkaa lukotuksiin, jotka taas päättyvät siten että käteni ovat suhteellisen lähellä itseä niin että ikään kuin painan ruumiillani esimerkiksi käsiä alas, kädet vain pitävät paketin paikallaan.

Tämä on tietysti tekosyy, sillä tämäkin toimisi paremmin erilaisesta varoasennosta. Toki myös monissa suojauksissa kädet ovat edessä. Mutta kun katsoo vaikkapa nyrkkeilijöitä, heidän kätensä eivät ole tikkusuorassa edessä, vaan koukussa. Tähän on hyvä syy.

Eleganttius ja yksinkertaisuus.

"Lyö tai pistä lyhintä mahdollista matkaa \ oikea miekkailu on suoraviivaista ja yksinkertaista eikä epäröi \ lyö suoraan miestä kohti, päähän tai vartaloon \ mikä vain on lähinnä ja nopeiten saavutettavissa \ tee tämä nopeasti ja mielummin yhdellä iskulla \ kuin neljällä tai kuudella \ mikä jättää sinut auki ja vastustajallesi mahdollisuuden."
(Warusseppäin suomennus Döbringer fechtbuchista)

"O sancta simplicitas ~ Voi Pyhä Yksinkertaisuus"
(Jan Hus)

Eräs Krav Magan(‏קרב מגע‎ aka Jew Jutsun) piirissä käytetään lausumaa "Jos kamppailu kestää yli 4 sekuntia, jotain on mennyt vikaan." Toisaalla aina yhtä innostava Guy Windsor kertoi eräässä esiintymisessään että jos kamppailusysteemi ei ole perustaltaan yksinkertainen, se ei tule toimimaan. Törmäsin hieman vastaavaan myös vartijakurssilla, jossa kouluttajamme opetti pampunkäyttötekniikoissa, että ei kannata opetella mitään hienoja kikkailuja, koska niitä ei kuitenkaan saa toimimaan siinä tilanteessa kun tilanne on aidosti vaarallinen ja paniikkiakin on päällä.

Samoin kamppailussa tärkeää on tietty "eleganttius". Tämä ei ole kuitenkaan sen laista eleganttiutta, joka välttämättä tekisi ulkopuolisille hirveää vaikutusta. Se on tekniikan oikeaoppisuuden, ryhdin, ajoituksen, askelluksen, keskilinjan hallinnan, tasapainon, käytännön toimivuuden ja muiden elementtien jota on vaikea selittää, se täytyy jollain lailla sisäistää ja kokea. Esimerkiksi tämä video sisältää minusta eleganttia miekkailua. Se tuskin ihastuttaa maallikkoa, joka on tottunut katsomaan esimerkiksi Hiipivä Tiikeri Piilotettu Lohikäärme -elokuvassa tuttua puolimysteeristä vauhtia ; Heihin tekee vaikutuksen enemmänkin ulkoisesti hieno ja nopeatempoinen pyörittely. Heille eleganttius merkitsee hieman eri asiaa, jonkinlaista elokuvamaista "siistiltä näyttämistä" ja eleganttiudesta puhuminen voi siksi jopa sekoittaa heitä. Jos haluaa tehdä heihin vaikutuksen, tulee olla enemmän jonglööri ja voimistelija kuin taistelija.

Sama asia on tietenkin tieteessä ja filosofiassa. Occamin partaveitsi on perustaltaan yksinkertaisuutta korostava. Samoin usein puhutaan siitä kuinka fysiikan kaava on elegantti. Televisiossa eräs fyysikko kertoi einsteinin suhteellisuusteorian kaavoista että ne ovat niin elegantteja että joskus häntä lähes itkettää kun hän katsoo niitä. Maallikko ja minäkin vakuutumme yleensä jos jokin kaava on vaikea ja kauhistuttavan pitkä ja sisältää monimutkaisia matemaattisia toimintoja. Vähintään derivaattaa pitää esiintyä, muutenhan se ei ole riittävän hienoa ollakseen nerokasta ja vaikuttavaa. Fyysikko taas taitaa arvostaa enemmän kaavan lyhyyttä ja jopa laskennallista helppoutta. Simon Singhin "Big Bang" -kirjan mukaan aurinkokeskistä mallia pidettiin aluksi vain helppona tapana tehdä laskelmia ilman että se kertoi mitään taivaankappaleiden oikeista asemista avaruudessa. Ja että koska maakeskisen mallin virheitä oli paikkailtu monimutkaisia elementtejä lisäämällä, se itse asiassa antoi tarkemmat tulokset kuin ensimmäiset aurinkokeskiset mallit, jossa planeettojen radat auringon ympäri olivat ympyräratoja eivätkä elliptisiä. Kuten kaikki tiedämme, eleganttius voitti emmekä enää nykyään opettele Ptolemaioslaisia episyklejä, deferenttejä, ekvantteja ja eksentrejä. Koska maakesisyydessä ei tarvita niitä. Ja melko ironista on, että tämä on tapahtunut suurelta osin siksi koska se on kätevämpi ja yksinkertaisempi tapa laskea tuloksia. Selvästi fyysikot näkevät tälläisen "eleganttiuden" olevan nimenomaan sitä, joka kertoo jotain todellisuudesta. Voidaan sanoa että yksinkertaisuus on muuttunut, vähättelevä "vain" sana onkin muuttunut elinehdoksi ja lähtökohdaksi.

Neil Adamsin loistavassa "Grips" -kirjassa Adams lähtee siitä, miksi jotkut tekniikat ovat Judon perustekniikoita. Hänen mukaansa se, että jokin tekniikka on perustekniikka, ei tarkoita että se olisi jotenkin huono. Pikemminkin päinvastoin, ne ovat perustekniikoita, koska ne yksinkertaisuudestaan huolimatta tai peräti sen vuoksi toimivat myös maailmanmestaruustasolla. Aivan samaa käsitystä nostaa esiin myös Miyamoto Musashin "Maa, vesi, tuli, tuuli ja tyhjyys" -kirjassa. Musashin mukaan mestarin tulee palata perustekiikoihin joka päivä. Yksityiskohtainen harjoittelu auttaa ymmärtämään niiden syvyyden ja merkityksen. Tämä taas on lähes päinvastainen normaaleiden ihmisten käsitykseen. Peleissäkin ne hienot ja toimivat tekniikat ovat aina monimutkaisia ja "flashyjä".

Sama asia on tietenkin filosofiassa. Opettelemalla yksinkertaiset periaatteet ja miettimällä miten niitä voidaan soveltaa eri tilanteissa päästävät jo pitkälle. Pitkät argumentaatioketjut ovat vaikeampia seurata, ja niihin tulee helpommin erinäisiä virheitä. Siksi, kun eräs päivä keksin johonkin jo unohtamaani ongelmaan ratkaisun, se koostui erittäin monesta vaiheesta. Puolisoni taas oikaisi ja päätyi samaan lopputulokseen erittäin suoraviivaisesti. Tämmöinen pätevästi oikominen on minusta nimenomaan "eleganttia". Tietenkin minun argumentaatioketjuni voisi innostaa pikkusormista kiinnostunutta maallikkoa. Mutta ei juuri muuta, ja se tekisi sen nimenomaan sen eleganttiuden puutteen vuoksi. Samoin ihmiset tulevat vakuuttuneeksi ajattelun syvällisyydestä heti, jos puhutaan tuonpuoleisesta, mysteereistä ja muista "henkevistä asioista". Vaikka tosiasiassa niitä ei pohjimmiltaan voikaan mitenkään erottaa arvailusta.

Toki minäkin tykkään katsoa kung-fu -elokuvia, joissa on vain tyylikkään näköistä huitomista. Samoin erilaiset uskonnolliset tekstit ovat ihan viihdyttäviä. Onhan toki niin, että perusteltua ajattelua tai miekkailua niistä ei voi oppia. Ja että perustalla näyttelijät taistelevat huonosti ja mystikko ajattelee huonosti. Mutta he eivät silti ole tylsiä. Ja siitä minäkin pidän.

Tosin en kannata kenellekään sitä, että lähtee taistelemaan kung-fu -elokuvien pohjalta. Tai lähtee ajattelemaan kuin "henkevät ihmiset". Sellaisesta ei yleensä tule kuin ongelmia.