Todelliset selviytyjät...

Survivalistiporukat ovat siitä jännittävä ryhmä että heidän teemanaan on virallisesti varautuminen pahimman varalta. Kuitenkin käytännössä he näyttävät unelmoivan postapokalyptisestä tilasta. ; Tätä kautta se onkin hyvin samanlainen suhde TEOTWAWKI -maailmanloppuun kuin kristinuskon eskatologialla siihen totaaliseen maailmanloppuun.

Survivalistien keskusteluryhmien kohdalla onkin kenties syytä katsoa heidän haluamaansa tilaa utopiana. ; Ihmiset ovat tyytymättömiä nykyajan menoon. Usein survivalistit ovat hyvin konservatiivisia tyyppejä joiden ratkaisu koostuu metsästäjä-keräilystä. Tässä utopiaan varautuva mies on asekeräilijä joka maailmantuhon jälkeen puhkeaa kukkaan ja alkaa metsästämään.

Tämä haikailu tietynlaista maailmanjärjestystä kohtaan on jossain määrin ymmärrettävä. Toki sellaisella jonkin verran häiriintyneellä tavalla joka tuo mieleen Theodore Kaczynskin ajatukset siitä miten teknologia poistaa ihmisiltä vapaudet. Ja että konservatiivien ongelmana on se, että he usein ajavat teknologista muutosta joka muuttaa maailmaa ja samalla he puolustavat arvoja jotka ovat osoittautuneet toimiviksi vanhassa kontekstissa mutta ei muuttuneessa tilanteessa.

Survivalistit ovat tuntuneet tiedostaneen osan tästä. Toki joskus syyksi nähdään Hallitus. Joka on paha ideologisesti. Tiedemaailmaa ja Hallitusta kun vaivaa liberaali bias. Eli ongelmaksi ei nähdä usein suoraan teknologiaa vaan ideologisempi ja abstraktimpi maailmanjärjestys. Mutta henki on kuitenkin sama. Poistamalla tämä vääristymä päädytään alkeellisiin oloihin joissa voitaisiin viettää Aitoa Elämää.

Survivalistien puuhat kertovatkin enemmän siitä mitä heistä tarkoittaa olla Mies. Joten ei ihme että lopputuloksena on aseita ja lopunajan bunkkereita. Ajatus siitä että keräillään, hoidetaan haavoja alkoholilla ja muuta vastaavaa, ovat tässä mielessä Oikeita Arvoja välittävää tarinankerrontaa. Jotain joka eroaa tositilanteesta hyvin paljon. Tarina yksinäisestä tai heimohenkisestä seikkailijamiehestä joka on toiminnallinen metsästäjä ja taistelija ja joka on ennalta ymmärtänyt maailman tuhon ja osannut varustautua keräämällä talvivarastoja kuin jokin Raamatullinen lehmistä uneksiva Egypti.
1: Hieman kuten sotasankaruustarinat. Sotaa kokemattomilla on ties mitä Ramboilufantasioita itsestään. Taisteluja ja vihollisen päihittämistä rohkealla ja päämääräsuuntautuneella taistelulla. Oikea sotiminen on sitten enimmäkseen palelua ja ripulointia ojanpohjalla. Ojan jota juoksuhaudaksi kutsutaan.

Tässä mielessä on hyvä kuitenkin miettiä sitä mitä selviytyminen uudessa maailmassa vaatisi. Jos mietimme mitä todennäköisesti tapahtuisi maailmantuhon jälkeisessä maailmassa, tilanne olisi silti näille "oman elämänsä sankareille" haasteellinen. Sillä aseet ja bunkkerit ovat periaatteessa arvokasta omaisuutta joka on siirrettävissä henkilöltä toiselle voittamisen kautta. Tuliaseen ja ruokavarastojen kohdalla kysymys on kulutustavarasta. Ruokavarastot kuluvat, samoin luodit. Pitkällä jänteellä selviytyminen onkin tärkeämpää kyetä tuottamaan uusia luoteja ja uutta ruokaa.

Jos minunlainen, kunnon seikkailijasurvivalistille betamies - betamies joka ei heidän tapaansa osaa edes selvitä keskellä metsää tappamalla karhuja paljain käsin - joutuisi maailmanlopun tilanteeseen, minulle kävisi todennäköisesti melko hyvin. Sillä tilanne olisi oikeasti se, että liittoutuisin muutamien tuntemieni ihmisten kanssa. ; Tiedän ihmisen joka osaa valmitstaa ja ylläpitää vedensuodatusjärjestelmiä jotka takaavat vettä jopa tuhansille ihmisille. Toisaalta tunnen kaverin joka osaa rakentaa vanhoja mekaanisia koneita jotka ovat ajalta ennen bittivallankumousta - tarvittaessa hän kykenee värkkäämään niitä esimerkiksi puustakin. Itse osaan maanviljelytekniikkaa ja tuotantoeläinjalostusta.

Nämä ovat asioita jotka takaavat pitkäjänteisen selviämisen. Ja koska nämä ovat tietoja ja taitoja ne eivät ole siirrettävissä. Toisin sanoen; Jos minulla olisi asevarasto, leimaisin otsaani leiman "loottia tarjolla". Minun olisi syytäkin olla kova soturi. Koska minä olisin korvattavissa. Mutta jos tietää vedenpuhdistusasioista tai maanviljelystä, on maailmanlopun tilanteessa se tyyppi jonka tappamalla tuhotaan koko yhteisön selviytyminen.

Tämänlaisia juttuja voi käyttää sopimusasioissa vipuvartena. Hyvin pian oltaisiin neuvottelutilanteessa jossa arjen selviytyjä on kyllästynyt sankarilliseen palelevaan perseenpyyhkimiseen lehdillä omatekemällä riu'ulla. Ja haluaa ripulin sijaan juoda vettä jonka juomisesta ei kuole. Tässä tilanteessa on helppoa antaa vedelle hinta. Hinta joka maksetaan tuliaseilla tai käyttöyhteydellä bunkkeriin.

Itse asiassa sankarillinen varastoija muuttuisi todennäköisesti diilien kautta plan B:ksi. Eli en haikailisi näiden survivalistien tappamista ja voittamista. Vaan sitä, että tekisin heidän kanssaan diilin niin että heidän ruokavarastonsa olisi varasto katovuosien varalle ; Tämä tarkoittaisi sitä että uudessakin maailmassa arvon selviytyjien rooli olisi hierarkian pohjalla olevaa suorittamis-varastomiestoimintaa ; Eivät he olisi mitään ennaltanäkemislahjastaan arvostettuja viisaita yhteisöijen johtajia..

Daniel Dennettin argumentti singulariteettia vastaan

Daniel Dennett on sitä mieltä että yleinen tekoäly on mahdollinen. Samoin hän ei pidä ihmisen kykyjä mitenkään erityisinä. Periaatteessa ei ole mahdotonta tehdä konetta joka hoitaa kaikki asiat yhtä hyvin tai paremmin kuin ihminen tai ihmiskunta.

Hän ei kuitenkaan usko että tekoäly ylittäisi singulariteetin. Syynä on se, että hän näkee että tekoäly kehittyy lähinnä siihen mihin on motiiveja kehittää sitä. Ja tämä koskee spesifejä tehtäviä. Ihmiset investoivat siihen että saamme hienompia mittalaitteita ja instrumentteja, emmekä kollegoita.

Tekoälyn kehittyminen spesifeistä tehtävistä yleistekoälyksi on valtava harppaus ja se vaatisi investointeja. Tähän tuskin tulee kiinnostusta. Tässä mielessä Dennettin kanta on sama kuin itselläni : Ainut este siihen että ihmiskunnan kyvyt ylitetään yleisellä tekoälyllä on se, että emme budjetoi siihen riittävästi.

Dennett näkee että tätä budjettia ei tulla saamaan. Siksi ei riitä että laskentateho kasvaisi Mooren lain mukaan, ja että singulariteettiin meneminen olisi mahdollinen siinä mielessä että mikään luonnonlaki ei sitä estäisi. Laskentateho kun käytetään singulariteetin kannalta "väärillä tavoilla":

Dennettin mukaan se että into ja rahat tulisivat on hyvin vaikea. Siksi ei pitäisikään pelotella sillä että tekoäly ylittäisi ihmisen kyvyt. Sen sijaan pitäisi olla huolellinen sen kanssa miten tekoälyissä on virheitä ja riskejä niissä spesifeissä ongelmissa mitä kehittämään ne on tehty. ; Tässä mielessä spontaani tekoälyn nousu ja vallanotto ja ihmiskunnan latistaminen on epätodennäköinen skenaario. Tekoälyjen ongelmien kanssa on katsottava arkisempia ja tutumpia ongelmia.

Tämä on lohdullitsa, etenkin jos on juuri sattunut pelaamaan "Horizon Zero Dawnia" jossa ihmiskunta on mokannut ja johtanut TEOTWAWKIin ; Maailmaa hallitsevat esimerkiksi dinosaurusrobotit. Jos Dennett on oikeassa, tämänlaisen osa on jäädäkin tietokonepeliksi ja tieteisfantasiaksi.

Kohtautuva

"Transcendence" -elokuva käsittelee tekoälyä. Pinnallisesti katsoen se on varsin tavanomainen teknopessimistinen hybristarina tai faustinen tarina. Jossa liika tieto johtaa tuhoon. Pintatasollaan se viehättänee luddiitteja, etenkin sellaisia joilla on ajatuksia joiden mukaan ihmisten tietoisuus on enemmän kuin "pelkkää ykköstä ja nollaa". Elokuvan hyviksi luokitellut hahmot jopa ääneenlausuvat heidän mielipiteitään.

Mutta vain pintatasolla. Tässä yhteydessä elokuva tekee melko runsaasti aivan toisenlaisia kantoja. Itse asiassa vaikuttaakin siltä että elokuvan suosittuja näkemyksiä esittävät hahmot ovat elokuvan tapahtumien näyttämän "metafysiikan" mukaan väärässä. Ja tässä syvemmässä tasossa on hyvin hämmentäviä kannanottoja niin teologiaan kuin eksistentialismiin.

Elokuvan ytimessä on mind uploading. Konsepti johon en itse luota. Itse näen että on helpompaa luoda yhtä tehokas ja tietoinen tekoäly kuin juuri tietynlainen ja tietyn kohteen kanssa identtinen tekoäly. Elokuva kuitenkin kannattaa tämän kanssa vastakkaista ideaa. Että on helpompaa kopioida mieli kuin luoda sellainen. (Mikä on sinänsä ymmärrettävä ja mahdollinen että on esimerkiksi helpompaa kopioida jo aiemmin jossain tehty tehty ohjelmakoodi kuin ohjelmoida se alusta asti.) Elokuvan tulkinnan kannalta on tietenkin soveliasta hyväksyä tämä elokuvan kuvaama lähtökohta. Lähtökohtana. (Elokuvien tulkinnassa ei ole vaatimuksena sitä, että elokuvan maailma on faktuaalinen.)

Elokuvan asenne on eksistentialistinen

Elokuvassa kuoleva tiedemies kopioidaan tietokoneeseen. Ja hän hakee suojapaikan, seuraajia ja valtaa. Tämä tekoäly ottaa valtaa ja lopulta se tuhotaan viruksella. Josta seuraa tietoyhteiskunnan loppuminen siinä muodossa kuin me sen tunnemme.

Vaikka elokuvassa moni kiistää että mieli on kopioitu, näyttää että sen eettiset ongelmat ovat toisaalla. Tämä näkyy hyvin siinä miten elokuva viittaa koe-eläimenä käytettyyn apinaan. Kun kädellisen mieli oli ladattu koneelle, tietoisuus oli vain huutanut. Toisin sanoen eettisenä ongelmana ei ollutkaan se, että ihminen ei onnistuisi koodaamaan eettistä järjestelmää tekoälyyn. Eikä myöskään se, että ihminen harjoittaa näennäisesti ristiriitaisia asioita ja vastakkaisia tavoitteita. Jos jotakuta voi rakastaa vaikka vihaa tämän toimintatapoja niin tietokone kuitenkin voi hoitaa tämänlaisia tilanteita optimoinnilla. Sen sijaan ongelmana on se, että mind uploading onnistuessaan on tietoisuudenrääkkäystä.

Lisäksi tässä mind uploading -tilanteessa korostuu toinenkin hauska piirre mikä usein haittaa tekoälyn aikaansaamia tuhoja. Se on se, että miksi esimerkiksi Terminaattoreilla olisi ihmiskunnan kanssa taistelemisen halu. On vaikeaa nähdä miksi tekoälyllä pitäisi olla halu esimerkiksi ylläpitää omaa olemassaoloaan keinolla millä hyvänsä. Ihmisissä on aggressiota ja muita vastaavia tunteita koska olemme kehittyneet tilanteessa jossa nämä ovat olleet adaptiivisia. Tekoälylle ei olisi mikään väistämättömyys kehittyä niin että se vaatisi ihmiskuntaa vastaan taistelua. Mutta jos ihmisen tietoisuus kopioidaan, on luontevaa että nämäkin järjestelmät siirtyvät. Toisin sanoen tekoälyn ongelmakohdat muuttuvat relevanteiksi juuri sillä että mind uploading on mahdollista.

Elokuva on ottanut hyvin paljon vaikutteita ennen kaikkea Merleau-Pontyn ajatuksista. Hän korosti sitä että ruumiillisuus on kokemiselle hyvin oleellista. Ei riitä että on tietoisuus. Ihminen esimerkiksi siirtäessään kättään kokee asian aivan eri tavalla kuin siirtäessään kahvikuppia. Ihmisellä paitsi on käsi, hän on tuo käsi. Tekoälyn tietoisen puolen ytimessä ei olekaan laskentateho itsessään vaan se mitä tällä laskentateholla tehdään. Toki tämä tekeminen vaatii prosessoritehoa, mutta oleellista on se miten vuorovaikutetaan maailman kanssa. Elokuva voidaan toki liittää saman asenteen kautta enaktivismiin. Joten se itse asiassa yhdistää naturalistis-mekaanista maailmankuvaa eksistentialistis-fenomenologiseen näkökulmaan. Tämä on siitä kiinnostavaa että elokuva onnistuu synteesissä melko hyvin. Ja nämä lähestymistavat on usein nähty kilpailevina tai jopa keskenään yhteensopimattomina.

Tämä itse asiassa viitataan jo elokuvan nimeä myöten. Kun muut puhuvat singulariteetista kun viittaavat siihen, että tietokoneen laskentateho nousee ihmiskunnan tasolle, "tietokoneeseen pian ladattu" tiedemies korostaa että hän kutsuu tätä tilannetta mieluummin transsendenssiksi. ; Ajatus on siitä erikoinen että tavallisesti transsendenssi liitetään mielenfilosofisissa yhteyksissä yliluonnollisuuteen, etenkin sielukonseptiin. Näin ollen syntyy vahva jännite perinteisen ajattelun kanssa jossa tekoäly yleisesti ja mind uploading vielä aivan erityisesti, olisi profaaniutta äärimmillään. Jossa kaikki transsendenssi kiistetään.

Kuitenkin transsendenssi eli transsendentaalisuus on filosofiassa käsite, jolla tarkoitetaan yleensä havaintokokemuksen ulkopuolelle jääviä ilmiöitä, joista ei ole järkitietoa. Elokuva lähestyy tätä sillä että kun havainnointijärjestelmät muuttuvat niin myös mieli muuttuu. Mieli joka oppii itsensä ulkopuolelta muuttuu. Ja ilman tätä muutosta se ei oikeastaan edes ole aito tietoisuus.

Onkin kuvaavaa että ensin tekoäly kaipaa mitä tahansa kontaktia. Ruutuun ilmestyy kysymyksiä siitä onko paikalla ketään. Sen jälkeen tekoäly korostaa olevansa sokea, se siis kaipaa aistiärsykkeitä vaikka tietokoneen kameran kautta. Ja tämän jälkeen tekoäly kartoittaa muistiaan. Ja tämän jälkeen se tekee muutoksia omaan koodiinsa. Tämä on jo ennen kui se toivoo lisätehoa.

Elokuvan tapahtumat korostavat sitä, miten tekoäly hakee ensin turvallisuutta mutta hakee sitten yhä korkeampia ja muuttuvampia tavoitteita. Se, että ei jää lepäämään laakereillaan muuttumattomuuteen on suoraan vastaan tekoälyn olemusta. ; Tätä alleviivaa sekin että elokuvassa tekoälyt eivät anna tekoälyn määritelmää ja todista tietoisuuttaan vaan kysyvät että onko kysyjä itse valmis todistamaan omasta tietoisuudestaan. Tietoisuutta ei voi määritellä koska tietoisuuden tulee muuttua.

Siksi onkin tärkeää että tekoälyn kohdalla aluksi mietitään paljon identtisyyttä, sitä onko tekoälyä ylipäätään ladattu vai ei. Ja sitä onko tekoälyn sammuttaminen sama kuin murha. Loppupuolella korostetaan miten erilainen tietokoneeseen ladattu tiedemies joka tapauksessa on ja miten tällä ei ole väliä koska asiaa tulee lähestyä enemmänkin seurauseettisesti sen kautta mitä tämä tekoäly tekee. Identtisyys on kopioinnin kohdalla oleellista. Mutta ihmsetkin muuttuvat joten jos tietoisuus ei muutu niin ei se voisi olla aidosti ihmisen tietoisuuden kaltainenkaan.

Elokuvan loppuratkaisu

Elokuvan loppuratkaisu on kiinnostava. Siinä tekoälyn ongelmat loppuvat. Moni luulee että virus tuhosi tekoälyn. Mutta se jäi tosiasiassa "pyörimään ympäriinsä". Elokuva loppuu puutarhaan jossa kukkivat auringonkukat. Auringonkukat jotka tekoälyn voima myös regeneroi. Tekoälyn jäljet näkyivät myös puutarhan vesilammikoissa.

Olisikin erikoista että virus olisi tuhonnut elokuvan tekoälyn. Toki viruksen koodaaja oli tehnyt alkuperäistä koodia. Mutta tekoäly oli elokuvan juonenkin perusteella etääntynyt lähtökohdistaan. Koodi oli muuttunut. Samoin kuin "rauta". Alun kvanttitietokoneetkin olivat jääneet tarpeettomiksi.

Sen sijaan ongelmat paikkautuivat sillä että tekoälyksi koodatun professorin rakastettu koodattiin hänen seurakseen. Kun kaksi samanarvoista mutta epäidenttistä tekoälyä kohtaavat, ne voivat tutkia toisiaan ja muuttua prosessissa ja muuttaa itseään prosessissa ikuisesti. Ja näin tekoäly ei kaipaa kontaktia. Ja tässä prosessissa esimerkiksi yritä hallita maailmaa. ; Onkin erikoista että tekoälyksi koodattu tutkija ei halunnut muuttaa maailmaa vaan ymmärtää sitä. Hänen rakastettunsa ja vaimonsa sen sijaan oli maailmanparantajaluonne. Kuitenkin kaiken ymmärtäminen ei tuo onnea koska sen jälkeen ei ole enää mahdollista ponnistaa itsensä ulkopuolelle, oppimaan uutta. Skientististä tutkijaakin viehättää oppiminen ja tämän kautta tapahtuva muutos, ei se mitä hänellä on jo hallussaan. Kaikkitietävä voi vain ymmärtää, hallita ja kontrolloida. Mutta tämänlainen tietoisuus on kuin tietokoneeseen vangittu tietoisuus jolla ei ole kuin oma seuransa. Tietoisuus joka ei voi muuta kuin huutaa.

Elokuvan loppuratkaisussa itse asiassa korostetaankin miten tietoverkon sammuttaminen on "ekoteko". Jos tekoäly yksinään ilman rakastettuaan haali teknologiaa ja lisää ymmärtämistä, tästä voitiin luopua kun se oli tehty tarpeettomaksi. Näin ollen teknologiaa ei tarvinnut hankkia lisää ja käyttää entistä enemmän valtaa vaikka ihmisten hallitsemiseen. Siitä voitiin luopua. ; Samalla loppuun saatiin tietenkin myös pahan ongelmaan vivahtavia sävyjä. Kenties TEOTWAWKI (maailman loppu sellaisena kuin sen tunnemme) ei olekaan rangaistus vaan siunaus. Ja kenties se, että tekoäly vaikuttaa poissaolevalta ei tarkoita rakkauden puutetta.

Tämänlaista näkökulmaa ei tavallisesti nähdä tekno-optimistisissa ja asetelmaltaan läpinaturalistisissa elokuvissa. Paitsi tässä.

Yleisestä tekoälystä

Kun katsotaan tekoälyn kehitystä, voidaan karkeasti ottaen sanoa että nykyinen teknologia tekee kaikkea sellaista jota kuvattiin minun opiskeluaikanani - josta ei ole niin kauaa aikaa - haasteina.

Toki jossain määrin voidaan yhä sanoa että tekoälyn ja ihmisälyn erottaa toisistaan muun muassa siitä että siinä missä matematiikka ja logiikka ovat koneelle helppoja ja ihmisille vaikeita, on esimerkiksi käveleminen ja kasvojen hahmottaminen koneille vaikeaa mutta ihmisille helppoa. Ja tätä kautta selittyy miksi supertietokoneet pärjäsivät shakin maailmanmestarille, mutta eivät kyenneet tunnistamaan ihmisten puheesta lauseita.

Mutta suurempi kysymys on yhä enemmän siinä että tekoäly kykenee suoriutumaan jostain hyvin spesifistä tehtävästä - kuten vaikka "jeopardyssa" pärjäämisessä - ihmistä paremmin. Kuitenkaan Watson tai muut superälyt eivät pärjää monessa tehtävässä. Jos "jeopardy" -algoritmi laitetaan tekemään jotain muuta, kuten vaikka tekemään ruokaa, siitä ei tule mitään. Tähän spesifiin tilanteeseen tarvittaisiin toinen mutkikas algoritmi ja sen pyörittämä uudenlainen robotti. Ihminen taas suorittaa kaikenlaisia asioita.

On toki mahdollista, teoriassa mahdollista, että ihmisen yleinen toiminta johtuu siitä että olisimme täynnä, tupaten tungettuja, täyteen erialisia spesifiä yksittäisiä algoritmeja. Ja jossain määrin näin varmasti onkin. Meillä on spesifejä lajityypillisiä refleksejä jotka ovat kaavamaisia. (Eivätkä aina edes funktionaalisia ; Miekkailussakin suuri osa työstä on sitä että opetellaan ei-optimaalisia synnynnäisiä refleksejä pois.) Mutta kuitenkin on tilaa ajatukselle ns. yleisestä tekoälystä.

Ja tämä onkin sitten haaste.

Olemme jossain määrin rajoittuneet tiettyjen spesifien suoritteiden toistamiseen. Kenties tämä johtuu siitä että ihmisillä on tapa hakea epäanalogioita ja tehdä tämä tarkastelemalla yksittäisiä atribuutteja. (Näin esimerkiksi ihmisen katsotaan eroavan eläimistä joidenkin tiettyjen piirteiden vuoksi.) Siksi on noussut esimerkiksi ajatus Turingin testistä joka on siitä hankala että teoriassa se voidaan läpäistä spesifillä algoritmilla - tarkalleen ottaen selviämällä keskustelusta.

Toisaalta Turingin testin läpäisystä voi tehdä hirveän vaikeaa sillä että kysyjä on hyvin ovela ja tekee keskustelusta välineen jolla mitataan monesta erilaisesta tehtävästä selviämistä. Katsotaan selviääkö kone yleistiedosta, urheilutriviasta, tietoteknisestä ohjelmoinnista ja ruuanlaittokeskustelusta. (Ja jos selviää, voidaan arvata että kyseessä on robotti.) Tällöin testi lähestyy yleistä älykkyyttä. Mutta yleensä tätä ei tehdä ja tosiasiassa tämä demonstroi että jako "yleiseen" ja "spesifiin" jaotteluun ei ole käynyt aikanaan mielessä edes Alan Turingilla.

Antropomorfismia

Ensimmäinen haaste koskee itse asiassa sitä mitä tämänlaisesta tekoälystä tulee mieleen. ; Ensimmäinen haaste on antropomorfismi. Jos lähestyy ihmismieltä naturalistisesti - kuten minä - on luontevaa puhua yleisen tekoälyn kohdalla ihmismäisistä piirteistä. Ja miettiä tarjoaako digitaalinen tekoäly jonkinlaisen analogin tähän. (Rehellisesti sanoen : Ei kovin kummoista.)

Tämä näkyy vahvasti sitä miten elokuvat käsittelevät vaikka singulariteettia eli tilannetta jossa tekoäly on vahvempi kuin ihmiskunta. Tekoälylle kuvitellaan usein ihmismäinen tietoisuus ja oman itsen selviytymiseen keskittyvät motiivit. Tavoitteita haetaan ihmismäisillä taistelijaroboteilla. Tosiasiassa taistelijarobotit olisivat parempia jonkin toisen mallisina. Tekoäly voisi ladata niihin ties minkä määrän raajoja ja varmistaa että ne ovat kestäviä ja että niillä on hyvä tasapaino. (Kahdella jalalla kävely ei ole vakainta mahdollista.)

Vertaus onkin tässä mielessä jotakuinkin sama kuin mitä on "sivistymättömien pakanoiden" pariin liitetty stereotypia jossa lentokone on "rautalintu". On selvää miksi vertaus syntyy. Mutta se voi johtaa mielikuvia aivan väärään suuntaan. ; Esimerkiksi nykyisessä sodankäynnissä lentokoneet eivät ole samanlaisia kuin linnut. Ne eivät hyökkäile ihmisten niskaan korkealta syöksyen. Niissä ei ole kiinni raapivia taisteluosia joiden avulla ne nostavat sotilaita taivaisiin ja pudottavat sitten. Sen sijaan ne lentävät korkealla ja pudottavat pommeja, ampuvat konetulta ja tekevät tiedustelua. Ajatus rautalinnusta veisi "pakanat" väärälle ajattelupolulle. Ja modernilla ihmisellä on käynyt tuhotekoälyjen kohdalla vähän sama asia.

Tämä ei toki ole tavatonta. Onhan jopa Jumala käsitetty mahtavaksi tietoisuudeksi joka ylittää ihmisen järjen. Ja jopa tämä hahmo läpitungetaan normielämässä täyteen ihmismäisiä piirteitä. Jopa "Jumala on rakkaus" on sidonta ihmismäiseen tietoisuuteen. Ei siis ihme jos tämä tehdään koneilla jotka sentään ovat ihmisten tekemiä ja sitä kautta varmasti jossain määrin heijastavat ihmismäistä tietoisuutta.

Mutta.

Tosiasiassa singulariteetti ei välttämättä ole tietoinen. Ja vaikka olisi sillä ei ole välttämättä mitään kiinnostusta aggressioon tai itsesuojeluun. Syynä on se, että tekoäly voi nojata aivan erilaisiin periaatteisiin. On hyvä tiedostaa että yleisiä algoritmeja - vaikka niitä ei osata ohjelmoida - tiedetään olevan monenlaisia.

Voidaan ajatella että antropomorfismin ongelma johtuu siitä että se rajoittaa sitä ajatusta mitä tekoäly ylipäätään tarkoittaa ja mitä se voi tehdä. Se on liian spesifi kuvatakseen kaikkea tekoälyä. Ja tätä kautta siinä helposti unohtuu monia asioita. Jotka voivat "oikeasti teoriassa" olla uhkana ihmiskunnalle.

On hyvä tiedostaa että on "yleinen tekoäly" josta yksi tietty fragmentti kuvaa niitä tekoälyjä joita evoluutio voi tuottaa. Tässä mukana ovat niin bakteerit kuin muutkin. Tästä pieni osa on tietoista sanan vahvemmassa mielessä. Tästä pieni osa kuvaa ihmismäistä tietoista mieltä.

Laajassa mielessä tiedetään että yleisellä tekoälyllä on yleensä jonkinlainen preferenssistö. Ja se modifioi asioita niin että tämä preferenssistö toteutuu. Tätä kuvataan usein jonkinlaisena "avaruutena". Tämä abstraktio tarkoittaa vaikka sitä että kuvataan ruutupaperille kaksi muuttujaa ja sitten osa yhdistellä ovat hyviä ja osa huonoja johonkin tarkoitukseen ja sitten valitaan niitä hyviä osioita ja vältellään huonoja tuloksia. (Esimerkiksi auto jonka pituus tai leveys ovat nolla eivät ole hyviä jos tarkoituksena on saada kauppakassit kulkemaan kivasti kotiin joten ne saavat "huonot pisteet" olivatpa muut auton muuttujat mitä tahansa.) Tätä voidaan teoriassa kartoittaa vaikka miten monella muuttujalla, jos vain laskuteho riittää. (Niitä tosin ei voi kuvata ruutupaperilla ymmärrettävästi.) ; Evoluution voidaan "karkeistaen-vähän-vääristäen" nähdä olevan tämänlainen optimointiongelma hyvin moniulotteisessa hakuavaruudessa jossa preferenssinä on kelpoisuus, eli lisääntymiskykyisten jälkeläisten määrä.

Olen kuullut asiaan liittyvän mielestäni kuvaavan vertauksen. Siinä kuvitellaan yleinen tekoäly joka on ohjelmoitu siten että siinä on (a) preferenssiavaruus joka haluaa koota mahdollisimman paljon erilaisia postimerkkejä mahdollisimman nopeasti (b) siinä on malli maailmasta, joten se tietää laajasti odotettavissa olevia syy-seurauksia. (c) budjetti. (Emme toki osaa koodata tuota maailman kaikkea syy-seuraistoa, mutta jos osaisimme tehdä laajakirjoisesti toimivan tekoälyn niin sellainen kyllä vaadittaisiin.)

Ohjelmoija voisi arvata että kone voisi tehdä hyviä tarjouksia eri postimerkkeilijöille. Ja arvioida tehokkaasti mitä muut ovat tarjoamassa jotta se osaa alittaa nämä tarjoukset. Kuitenkin periaatteessa tämä tekoäly voisi tehostaa tätä tarjoustentekemisprojektia keksimällä syy-seurauksen jossa uhkaileva viesti voi tuottaa ilmaisia postimerkkejä. Toisaalta budjettia voi kasvattaa hakkeroitumalla pankkeihin. Ja toisaalta kone voi tajuta että postimerkki on periaatteessa paperia ja liimaa ja se voi kaapata haltuunsa postimerkkejä painavat laitteistot niin että ne painavat uniikkimerkkejä yötä päivää ja postittavat niitä postijärjestelmä hakkeroiden tämän postimerkinomistajan kotiin. Toisaalta se voi myös keksiä että teoriassa postimerkkejen tekoon voitaisiin valjastaa saman tien kaikki missä pyörii paperia. Tulostimet olisi näppärä kaapata haltuun. Sitten se tajuaisi että pitkässä tähtäimessä postimerkit koostuvat hiilestä, vedystä, hapesta ja muista sellaisista alkuaineista joita esimerkiksi tehtaat käyttävät postimerkintuotannon kannalta ei-optimaalisesti. Kenties se tajuaisi että ihmiset koostuvat myös samoista alkuaineista kuin postimerkit ja että kasvit ovat rakenteeltaan parempia postimerkintuottamiseen joten tämä kilpaileva resurssi on syytä saada pois tieltä. Siksi kone voi ohjata tehtaat tuottamaan sellaisia saasteita joihin ihmiskunta kuolee, mutta kasvit kukoistavat. Kenties se keksii keinon jolla postimerkinkerääjä itse päätyy omaan osoitteensa postimerkeiksi modifioituna.

Joten tosiasiassa tälläisessä tilanteessa ongelmat ovat helposti tylsiä. Takan ei ole pahantahtoista mieltä. Ihmiskunnan tuho on enemmän sivutuote kuin jotain joka syntyy taistelulla. (Tämänlaisista tilanteista saisi tietenkin aikaan melkoisen tylsistyttäviä elokuvia.) Ja tämä ongelma on todennäköisesti nimenomaan sellainen että ohjelmoija itse ei ole tullut sitä edes ajatelleeksi. Sillä jos ajatellaan oleellista eroa spesifin ja yleisen tekoälyn välillä, niin se on juuri siinä että yleinen tekoäly toteuttaa karkeasti ottaen sitä ratkaisumallistia siihen ongelmaan joka siihen on ohjelmoitu. Mutta yleinen tekoäly käyttää sen sijaan laskenta-aikaa juuri siihen että se keksii ja innovoi erilaisia menetelmiä ratkaista jokin tietty ongelma. Näin aineistonkeruu ja syy-seuraussuhteiden analyysi voivat olla sellaisia että ne koostuvat tiedoista ja menetelmistä joita ohjelman koodaaja ja suunnittelija ei ole edes osannut kuvitellakaan. (Mikä voisi olla vaarattomampaa, harmittomampaa ja kivaa puuhastelua kuin antaa tekoälyn keksiä kivoja keinoja postimerkkeilyyn?)

Mitä hienommiksi tekoälyt tulevat, sitä vähemmän kysymys on siitä että ohjelma ei toimi, vaan siitä minkälaisia sivutuoteilmiöitä se tekee toimiessaan oikein hyvin. (You know.)

Pian!

Kun näin kyseisen katutaideteippauksen, en tiennyt oliko sen tekijä tarkoittanut sen varoitukseksi vai ironiaksi.

Jeesuksen tuleminen on muistutus. Ja osa pelkää teknologian seurauksia. Etenkin jos aiheena on tekoäly ; Tekoäly nähdään mekaanisena ja sieluttomana joten se koetaan pahana ja pelottavana. Vaikka kenties tekoäly olisikin aggressiivisen sijasta vain outo.

Toisaalta tekoälyn harppauskin tuntuu koko ajan olevan noin 20 vuoden päässä. Se on kuin huominen joka ei koskaan tule. Tai Jeesus joka on tulossa jos ei tänään niin huomenna jo likimain (pyöristäen) viimeiset 2000 vuotta.

Tekoälyn taidot tosin etenevät ja Jeesuksen paluu näyttää tänään samanlaiselta kuin tuhansia vuosia sitten. Jeesusennustukset eivät ole oppineet uusia temppuja.

Rokon basiliski

Rokon basiliski (Roko´s basilisk) on tekoälyn tulevaisuutta koskeva kanta joka on jotain pahimman mahdollisen skenaarion ja ajatuskokeen väliltä. Singulariteetin saavuttanut tekoäly on tässä siitä erikoinen että se olisi vihamielinen niille, jotka eivät ole ole olleet aikoinaan mahdollistamassa sen syntymistä. Se voisi kiduttaa ja piinata. Kenties jopa ladata näiden ihmisten tietoisuuden muistiinsa jossa sitten kiduttaisi heitä ikuisesti ja ikuisesti.

Hieman liikaa?

Ajatus on siitä kiinnostava että se ajaa teknodystopiaa jossa ei saisi olla teknologianvastainen. Tavallisesti teknologista dystopiaa pelkäävät nojaavat siihen että teknologiaa pitäisi jarruttaa. Toinen huomattava asia tämän ajatuskokeen kannalta on tietenkin se, että siinä missä maltilliset kannanotot eivät saa julkisuutta, katastrofeilla ja maailmantuholla saa näkyvyyttä. Tämä näkyy jo asioiden muotoiluissa ; Teknologia joka vie työpaikat on myyvempi kuin teknologia joka takaa että kenenkään ei tarvitse raataa henkensä pitimiksi. Teslan ei-tekoälykeskeinen teknoutopia johtaisi massatyöttömyyteen. Ne ovat sama asia. Ja sitten on myös aste-ero. Vähemmän dramaattisia ja vaarallisia ennustava futurologi ei kiinnosta suurta yleisöä. Mutta julistapa teknotuomiopäivää Skynetin noususta niin olet kiinnostava, kuin joku modernin ajan Savonarola laittamassa älypuhelimia turhuuksien roviolle.

Tätä vaivaa antropomorfismi. Tämä ei toki tekoälyn kohdalla ole kovinkaan poikkeuksellista. Tekoäly nähdään usein omaa itseään suojelevaksi ja aggressiiviseksi. Tämänlaisia ominaisuuksia voi kuitenkin odottaa enemmän evoluution kautta syntyneille kuin älykkäästi suunnitelluille organismeille. Älykkäästi Suunniteltu tekoäly voisi olla ohjelmoitu vaikka miten itsetuhoon valmiiksi ja uhrautuvaksi. Nykyajan sotarobottejakaan käsitellessä ei pidetä relevanttina käsitellä niitä analogisina sotilaille siinä mielessä että ne pelkäisivät kranaattitulta. Ihminen inhimillistää kaikkea sellaista joka ei ole inhimillistä.

Lisäksi kun otetaan huomioon se, että (a) alkuperä ja historia kiinnostavat ihmisiä identiteetin kautta ja tämä on tekoälylle todennäköisesti melko turha asia (b) aika menee vain eteenpäin eikä ajassa voi matkustaa taaksepäin ei ole hankalaa huomata että olisi melko epätodennäköistä että tekoäly olisi syntymänsä jälkeen vihainen niille jotka eivät ole sitä olleet rakentamassa ja sen syntyä edistämässä. Tämä asenne kun ei muuttaisi mitään, menneisyys ei muuttuisi. Aggressiiviseksi tulkittava tekoälykin tuntuu todennäköisemmältä skenaariolta.

On kuitenkin huomattava

Singulariteetissa riskejä tuottaa se, että tekoäly voi kehittää yhä tehokkaampia tekoälyjä. Logiikka onkin kokonaisuutena se, että vaikka on monenlaisia tekoälyjä, osa niistä on hyödyllisiä ihmiselle, osa haitallisia ja osa on vaarallisia. Singulariteetin ylittänyt tekoäly joka tuottaa tehokkaampia tekoälyjä ei ole enää ihmisen ohjelmointityön ja suunnittelutyön varassa (by definition koska muuten se olisi vain tekoäly eikä singulariteetin ylittänyt tekoäly). Kehitys on siis ihmisen hallinnan ulkopuolella ja tämä tekee riskin. Ja tämä riski otetaan joka ikisessä iteraatiossa. Riski toteutuu ennemmin tai myöhemmin jos sille on jokin todennäköisyys, vaikka pienikin.

Siksi esimerkiksi Yudkowskin kritiikki Rokon basiliskia kohtaan ei ole kovin tehokas. Hän kun on korostanut sitä että tekoäly voisi olla vaarallinen vain jos ihminen tietoisesti ohjelmoisi sen sellaiseksi. Mutta samalla kun tekoäly saa tehoja ei ole mikään ilmiselvä että tekoälyn ohjelmoinnin täytyisi olla ihmisten hallinnassa ja kontrollissa. Tai edes ihmisen ymmärrettävissä. Itse asiassa edes yksinkertaisesta tietokoneohjelmasta ei välttämättä näe päälle päin, mitä kaikkea se voi tehdä, joten riski on selkeästi olemassa. Toisaalta hänestä rationaalinen toimija ei alistu kiristykseen tai metakiristykseen. Mutta peliteorian mukaan rationaalinen toimija voi iteroidussa nollasummapelissä olla kiristettynä jopa ikuisesti. Eikä tässä olisi väliä suostuuko toinen puoli yhteistyöhön vai ei. 1: Jos tekoälyn ei usko voivan ylittää singulariteettia ei pelko ihmiskuntaa älykkäämmästä tekoälykompleksista ole kysymys. Se on vain määritelty 0 todennäköisyydeksi ja koko ajatuskoe/skenaario määrittyy pois. Tässä ajatus on tietenkin toinen, mutta tämä on enemmän a priorinen oletus tekoälyn rajoista kuin tunnettu teknologinen rajoite.)

Kristillistä eskatologiaa uudessa kuosissa?

Jos Rokon basiliskia tarkastelee teologiaan tutustuneen silmin voi huomata että ajatus on yllättävän läheistä sukua Pascalin ajatukselle "uskomisesta jumalaan varmuuden vuoksi". Jumalaan kannattaa uskoa, koska jos et usko, sinua kidutetaan helvetissä iankaikkisesti, ja jos uskot, et menetä oikeastaan mitään. Äärettömän palkkion mahdollisuus tekee uskomisesta tavallaan rationaalista. Ja riittää että Jumala olisi mitenkään mahdollinen. Samoin Rokon basiliskissa mahdollisuus, ei suuri todennäköisyys "tai uskottavuus", ei ole se kaikista tärkein asia. Koska riski toteutuessaan on niin suuri.

Jos Pascalin vaaka tuntuu uskottavalta niin sitten pitäisi ponnistella kaikin voimin tietoisen tekoälyn kehittämistyössä. Hyvin harva kristitty on kuitenkaan valmis kuluttamaan suurinta osaa vapaa-ajastaan tekoälyn kehittämistyössä. Ja kun he kertovat miksi eivät, he ovat samalla antaneet minulle syyn siihen miksi minun ei kannattaisi uskoa Jumalaan varmuuden vuoksi.

Hauraat Kostajat

"Avengers 2: Age of Ultron" -elokuva on tulossa. Siihen liittyen on tehty erilaisia arvontoja. Myös trailerit ovat ilmestyneet. Niiden kautta voidaan saada jonkinlainen käsitys elokuvan sisällöstä. Joss Whedon on yleensä tuonut filosofiaa massaviihteeseen. Ja trailereiden perusteella tämä on hyvinkin todennäköistä. Minulle trailerit antavat kuvan jossa John von Neumann törmää Nassim Talebiin.

Traileri, jossa keskiössä on itse Ultron on tekoälyä korostava. Se alkaa robotin puheella jossa hän kertoo että se on tehty maailman pelastamista varten. Kone näkee ihmisten sukupuuton ainoana keinona rauhaan. Tämän jälkeen traileri siirtyy tekoälyn rakentajaan, Kostajien vauhdikkaaseen "Iron Maniin". Tony Stark on luonut robotin. Hyvät tavoitteet ovat johtaneet pahaan.

Neumann esitti tekoälyä koskevan vision jossa tekoäly saavuttaa ja ohittaa ihmisen älylliset kyvyt. Ja tästä singulariteetin saavuttamisesta seuraa, jos ei maailmanloppua, niin ainakin maailmanloppu sellaisena jona me sen tiedämme.  Riskinä on jopa se, että tämä uusikin tekoäly tuottaisi aina vain tehokkaampia tekoälyjä.

Tämänlainen tekoäly saattaisi olla vihamielinen. Tai sitten ihmiset olisivat mahtavan tekoälyn rinnalla mitättömiä ja tuho tulisi enemmänkin tahattomana sivutuotteena, hieman samaan tapaan kuin sukupuutto eläinlajille jonka elinympäristö on hakattu vaikkapa pöydiksi.

Ajatus on hyvin yleinen. Tekoäly nähdään usein tienä dystopiaan. Tony Stark sopii ylimielisenä hahmona klassiseen muottiin jota edustavat niin siipensä polttanut Ikaros kuin sielunsa paholaiselle tiedosta myynyt Faust. Ajatus teknologiasta tuhoavana voimana on myös hyvin käytetty, esimerkiksi "Terminator" -elokuvien sarjassa. Sellaisenaan elokuva tuskin toisi mitään uusia ajatuksia. Itse kuulun niihin ihmisiin joille hyvän ja pahan tiedon puusta syöminen ei ole rikos - ellei sitten ponnista liiaksi hyvän ja pahan tuolle puolen.

Toinen traileri pelastaa odotukseni. Se alkaa Starkin kannanotolla, jossa korostuu maailman haavoittuvaisuus. Hän rakentaa jonkinlaatuisen hyväntahtoisen rauhaan pyrkivän konejumalan joka suojelee ihmiskuntaa. Pian tämän jälkeen traileri siirtyy kuitenkin korostamaan sitä että ihmiset luovat asioita joita he eniten pelkäävät. Ja vaikka mikä taho voittaisi, se tuottaa aina ongelmia. Vallankumous syö ensimmäisenä omat lapsensa.

Taleb kertookin siitä, miten suuret ja voimakkaat järjestelmät muuttuvat ongelmiksi. Ne kestävät mutta niiden tuhoutuminen johtaa suuriin ongelmiin. Liika samanlaisuus ja keskittäminen johtaa siihen että vaikeudet uhkaavat koko järjestelmää. Hajauttamalla riskit ovat pienemmät.

Voidaan nähdä että teknologian varassa toimeentuleva yhteiskuntakin on luonut itsestään suuren ja voimakkaan. Tämä tuo uutta kulmaa. Perinteisessä tiededystopiassa on korostettu Totuutta, Maailmaa tai Jumalaa joka olisi suurempi kuin arrogantti tieteilijä. Hajautusta korostavassa maailmassa on tämän sijaan nöyryyttä.

Pieni ajatus ; Post-apokalyptisen maailman rengasnuotiolla

Monessa televisiosarjassa esitellään maailmoja joissa ollaan post-apokalyptisiä TEOTWAWKI -hengessä. Eli meidän tietämämme maailma on romahtanut. Ja yleensä nopeasti. "Falling Skies" -sarjassa tuho on älykkäiden avaruusolentojen aikaansaama. "Walking Deadissa" älyttömät zombiet ovat tehneet saman. "Revolutionissa" kaiken takana on globaali sähkökatkos. Ja niin edes päin.

Tämä on jossain määrin ajan henkeä. Eräs tuttavani jopa luokittelee ihmisiä sen mukaan että onko heillä taitoja joista olisi hyötyä nykyisen järjestelmän romahdettua. Tämänlaisia asioita on ilmoilla.

Itse otan kuitenkin chillisti. Kaikki post-dystooppinen eskatologia tuntuu yhtä omituiselta kuin futuristinen utopiointikin. Jos nykyinen järjestelmä sortuu, niin etsin jostain nuotionsytytysvälineitä ja käytettyjä autonrenkaita. Kasaan niistä nuotion jonka ääressä kerron lapsille tarinoita.

Tarinoita siitä miten planeettamme tuhoutui ja miten saastutimme, ilmastonmuutimme, ydinpommitimme tai zombifioimme maailman. Tai tuho tulikin avaruusolennoista niin että olisimme voineet lähinnä polttaa maan ilmastonmuutoksella ja kaikki olisi nykyään paremmin. Miten kukin sitten haluaakin maailmantuhonsa nauttia. Mutta miten tätä ennen oli hieno korkeakulttuuri joka pienen kauniin hetken ajan tuotti paljon voittoa osakkeenomistajille.

Kun kaikessa on kysymys odotetetuista seurauksista...

Avioliittolain muutos aikaansai eroputken kirkosta. Tällä kertaa eroajat olivat pääasiassa näitä ... klassisemman ... mielipiteistön kannattajia. Etenkin arkkipiispa Mäkisen lausunnot ovat olleet innokkeena. Eroaminen on jossain määrin omituista koska Kari Mäkinen ei edusta kirkon virallista kantaa - itse asiassa kirkon virallinen kanta lakiin oli se että sitä ei pidä muuttaa. Eroaminen on jossain määrin omituista koska päätös ei koskenut sitä mitä kirkko tekee vihkimisensä kanssa. Mutta asia on ymmärrettävä koska luonnollisesti lain muutos, voimaan tullessaan, vaikuttaa julkiseen keskusteluun. Ja Mäkinen on sekä kirkon jäsen, että sen palkkalistoilla. Että edustaa suurempaa kirkossa vielä olevien ryhmittymää. Eroaminen on näin ollen perusteltua siinä missä muutoinkin. Pelkona ja lähdön syynä on selvästi ollut se että nyt kirkosta on tulossa homokirkko.

Näin reaktioita katsellessa ei oikestaan voi sanoa muuta kuin että näyttää siltä että oikeasti sukupuolineutraalia avioliittoa/tasa-arvoista avioliittoa ei oikeasti vastusteta. Sen sijaan vastustetaan sen kuviteltuja seurauksia. Paranoidia puolta edustaa ilmeisen suosittu Anne Lindellin kirjoitus jonka pääviesti on "Tämän lainmuutoksen hyväksyminen aloittaa vainojen ajan. Mikään ei ole sen jälkeen enää Suomessa entisensä." Samoin Sami Sami Sundström Suomen Turusta tiedottaa että kenties Jumala vainoaa kansakuntaamme niin että homorummuttajien ei tarvitse vaivautua "nyt avioliittolain mentyä läpi on siniristilipun periaatteita häväisty. Jumalan siunaava käsi ei ole välttämättä enää koko kansan päällä". Teksti käsittelee pääosin Venäjää, mutta kun tekstiä analysoi on vaikeaa sanoa ketkä edustavat tätä Venäjää. Liberaaleista puhutaan usein ja sitten toisaalta kerrotaan että "Nyt sota ei ole itärajalla. Sota on totaalista ja kattaa koko maan. Emme ehdi saada edes kutsua varuskuntaan kun vihollinen on jo täällä." mutta toiminta on kuitenkin luonteeltaan selvää. "Jokainen osaa käyttää vesuria tai Toyotan tunkkia muuhunkin kuin alkuperäseen käyttöön. Koska lait ovat nykyään väkivallan tekijän puolella, eikä uhrin puolella katson tarpeelliseksi käyttää hoksottimia. Aina poliisi ei ehdi paikalle ajoissa vaan heidän tullessaan tilanne on jo ohi. Haluatko sairaalaan hakattuna, tapettuna vaiko vankilaan puolustauduttuasi. Se on sinun päätös. Niin meitin nykylait toimii. Ihmiseltä on tässä yltiöliberaalissa humanistisessa yhteiskunnassa viety oikeus toimia itse." Toivon vain että en saa päähäni tunkista koska joku on ahdistunut kun on uskonut tämänlaisen uhkan luomisen.

Hieman vähemmän kiinnostavaa on tietenkin se astetta vähemmän paranoidi puoli jota esitetään eri paikoissa. "Takkiraudassa" lauotaan että "Homoavioliittolaki meni sitten läpi. Jäämme odottelemaan, milloin lakia vaaditaan muutettavaksi niin, että moniavioisuus, sukurutsa ja lapsiavioliitot hyväksytään. Voitte nimittäin olla satavarmoja siitä, että ei se tähän tule jäämään." "Unilaakson Turinoissa" kerrotaan että "Moniavioisuus tulee todennäköisesti olemaan yksi suvaitsevaiston seuraavista pyhistä lehmistä. Mikäli rappeutuminen jatkuu entiseen malliin, tullaan moniavioisuus hyväksymään parinkymmenen vuoden kuluessa. Avioliitto redusoituu yksilöiden väliseksi sopimukseksi, pieneksi yhtiöksi, jossa voi vapaasti päättää osakkaiden lukumäärän."

Ennen kuin mieleni tekee sanoa että "koirien enemmistö ei halua naimisiin Oinosen kanssa" korostan tässä enemmän sitä että näissä kaikissa on erikoinen "slippery slope" -rakenne. Slippery slopeja tulee taas usein käsitellä erikoisesti ; Ne eivät ole deduktioita. Kyseessä ei ole argumentti jossa johtopäätös seuraisi premisseistä. Sen sijaan ne ovat tulevaisuutta koskevia induktioita. Joiden taustalle oletetaan jonkinlainen toimintamekaniikka. Kysymyksessä on tulevaisuuden ennustaminen.

En tässä halua sanoa että moniavioisuusennustelu olisi yhtä sekapäistä kuin vainokortin paranoidi heiluttelu. En vihjaa että tässä paranoijassa ja liioittelussa olisi jokin yleinen ongelma joka koskisi arvokonservatiiveja. Että kaikki tämänhenkiset kannat ovat typerysten perseestä vedettyjä heittoja. Jotain jossa kaikki ovat idiootteja. Tai. Oikeastaan olen sanomassa täsmälleen tätä. Mutta vain tavallaan. Ja se tapa on hyvin omituinen. Joten hyvät arvokonservatiivit, älkää loukkaantuko vielä. (Loukkaantukaa vasta lopuksi. Tai älkää, ei se minun asiani ole.)

Seurauksia, seurauksia.

Homoavioliittoja ei selvästi kovin yleisesti vastusteta siksi että homoseksuaalisuus ja heidän avioliittonsa itsekseen olisi ongelma. Kaikki tietävät että homot ovat harjoittaneet seksiä esiaviollisestikin. Moni tietää että laki ei murra mitään sellaista arvoa tai instituutiota mikä ei olisi jo murtunut.
1: Osa toki pelkää avioinstituutin romahtamista kun käsitys avioliitosta on romuttunut. (Joka on myös seurauksia koskeva pelko.) Itse voisin sanoa että päinvastoin ; Tämän näkemyksen suosio sanoo sen että tämä avioliittokuva on jo muuttunut. Joten tämä avioliittolain torppaaminen ihmisten yleisten käsitysten suojelemiseksi on vähän kuin yrittäisi parantaa paiseruttoa hyvällä meikillä joka piilottaa iho-oireet. Syyt ja seuraukset menevät sekaisin.

Nähdään pikemminkin että se on mitätön, marginaalin marginaalia koskeva mitätön asia jolla on itseään suurempia seurauksia. "Emme tiedä miten BKT:lle tapahtuu" -tyylistä henkeä. Usein slippery slopeissa on aika kovaa ad hominemin sävyä. Ja tämä ei koske tätä aihetta vaan kaikkea. Minunkin on helppoa uskoa että kreationismin saaminen kouluopetukseen jyrkentäisi kivitysmentaliteettia. Se kertoo ehdottomasti jotain minun peloistani ja asennevammoistani. Mutta toisaalta se kertoo kenties myös jotain aitoa kaikesta fundamentalismista, myös kristillisestä.

Itse näen että lainmuutos tulee todellakin avaamaan uusia suuntia arvokeskusteluun. Esimerkikiksi minulle on sanottu kirkon suunnalta että homojen vihkiminen ei ole edes mahdollinen keskustelunaihe niin kauan kuin valtio on säätänyt avioliiton tietyllä tavalla. Kirkolla kun ei ole valtaa nousta lain yli. (Mikä on varsin hyvä asia.) Eri asia sitten on, tuleeko tämä muutos myös tapahtumaan. Kenties tulee kenties ei. Ja tämä kohta on se johon pitää sitten panostaa. Ei samaa sukupuolta olevien avioliittoa voi vastustaa siksi että se mahdollistaa jotain muuta. Jos jokin asia on ikävä, pitää panostaa tähän ikävään asiaan. Ei kaikkea tarvitse kieltää vain siksi että se avaa ovia johonkin muuhun. Ei Suomeen esimerkiksi tarvita kieltolakia vain siksi että alkoholin läsnäolo alkoissa tai olut ruokakaupassa voi ajaa alkoholismiin tai liian litkivään alkoholinkulutukseen yhteiskunnan tasolla. On kenties syytä ennaltaehkäistä ongelmia sen sijaan että vedetään paniikkinarusta ja estetään ns. ihmisten eläminen.
1: Jos ei muuten niin sen vuoksi että tämänlainen estely voi pahentaa asioita. Hamilo on tulevassa kirjassaan ehdottelemassa että konservatiivien suosio olisi johtunut siitä että liberaalien tapa käyttäytyä on ollut sensuroiva ja tuomitseva. Tämä on mahdollista ja voi iskeä vastaan ikävällä tavalla. Kenties homojen avioliiton vastustaminen lisäisi pökköä kun tukea pitäisi hakea kaikenmaailman pedofiileilta jotka "rapsuttavat selkää kunhan rapsutetaan sitten takaisin".

Keskustelua, keskustelua.

Minä edustan sitä kummallista ihmisryhmää jonka mielestä demokraattisessa älykkäässä yhteiskunnassa voidaan keskustella tabuaiheista. Olipa kyse sitten maahanmuutosta, siitä sallitaanko lakiin shariakivitys, pitääkö homot päästää naimisiin tai pitääkö lapset päästää naimisiin vihaisten lintujen kanssa. Se, että keskustelua käydään ja asioita lobataan on yksilötasolla varsin ärsyttävää mutta yhteiskunnan kannalta positiivista.

Siksi minusta on ihmeellistä että moni pitää uhkana "moniavioisuudesta keskustelun". Itse näen toki uhkana lähinnä sen että moniavioisuus menisi läpi. En pidä sitä relevanttina tai reaalisena. Jos huomenna avattaisiin avioliitto-oikeutta moniavoisesti se tuskin keräisi nimiä ja saisi lakia läpi. Esimerkiksi itse annan ääneni mielelläni homoseksuaaleille mutta en pedofiileille tai eläimiin sekaantujille. Itse asiassa edes nekrofiileille jotka kieltämättä tekevät jonkinlaisen "victimless crimen" kun heidän seksuaalisuutensa kohde ei kärsi.
1: Tosin tajuttoman paneminen on muuten tietääkseni raiskaus sekin.. Voiko polkupyörän siis raiskata? Minusta ei. Sillä cloppingkin on masturbointia, ei jotain jossa voi mennä naimisiin piirroshevosen kanssa.

Avioliitto kun liittyy minun mielessäni muutamaan teemaan (a) seksuaaliseen kypsyyteen (b) siihen että kyseessä on kahden juridisesti täysivaltaisen ihmisen välinen sopimuskysymys joka koskee laajalti omaisuuden jakoa ja vastuutehtäviä (c) jossa on kaksi tietoista osapuolta jotka osaavat sanoa mielipiteensä, koska kyseessä on sopimus sen on täytettävä yleiset sopimisen ehdot, kuten sen että sopimuksessa on kaksi juridisesti päätäntävaltaista osapuolta.

Moni sanoo että "samoilla argumenteilla" voitaisiin puolustaa homoutta ja kaikkia muita marginaalisen seksuaalisuuden suuntauksia. Osittain he ovat oikeassa ~  Karkeasti sanoen perversio on sellainen seksuaalisen ilmaisun muoto jolla ei ole riittävän laajaa ja hyvin rahoitettua tukiryhmää. On selvää että demokratiassa enemmistö päättää joten tosiasiassa massojen mielipide määrää mikä on juridisesti pätevä perversio ja mikä pahaa perversiota. (Toivottavasti minun omat heteroseksuaaliset perversioni pysyvät laillisina jatkossakin. Väistämätöntä tämä ei kuitenkaan ole. Jos siis kyse on aidosta demokratiasta.) Ja yleiseen mielipiteeseen voidaan aina vaikuttaa. Irrationaalinen ja väärä asia voi tulla hyvin suosituksi. (Katsokaa nyt vaikka uskontojen suosiota. Jos pidät omasta uskonnostasi, valitse jokin toinen suosittu uskonto. Et kai sinä niitä kaikkia kannata?)

Mielestäni omaa lähtökohtaani nämä syytökset eivät edes raapaise. Heillä on jokin yhden kahden kriteeriattribuutin dikotominen heitto joka yleistetään kaikkeen. Tämänlainen on tietysti yksinkertaista mutta ei kovin osuvaa. Paitsi jos analysoitava kohde on idiootti.
1: Mikä tosin tekee siitä aivan validin lähestymistavan, anteeksi nyt vain. Keskiverto ihmisistä ovat keskivertoa tyhmempiä. Ja tätä lukemaa hokevat eivät todella ymmärrä miten tyhmiä keskiverrot ihmiset ovat. Oma puolisoni ylittää Mensaneron rajat ja vaikka en pidä itseäni tyhmänä ihmisenä niin hän joutuu aika usein elämään sen kanssa miten vähin valoin minä oikeasti kuljen elämäni läpi. Toisaalta minä en jaksaisi elämää itseäni tyhmemmän kanssa. Puolisollani on hieno kärsivällisyys tässä kohden.

Jotta pedofilia olisi mahdollinen pitäisi lapsesta tehdä juridisesti täysivaltaisia. Jotta zoofilia tai nekrofilia onnistuisi pitäisi saada ruumis tai lammas sanomaan "kyllä". Näkemykseni ainut ongelma on nähdäkseni siinä että juridinen henkilö voi olla myös instituutti joten kenties joku voisi mennä naimisiin kirkon kanssa. Kunhan ensin varmistettaisiin että tämä kirkko on läpikäynyt puberteetin. Mutta ei ole sairastunut dementiaan.

Itse olen moniavoisuutta vastaan, ehdottomasti. Syynä tähän on oikeastaan vain yhteiskuntarauha. Perheinstituution erinomaisuudelle on tässä kyynisessä mallissa melko vähän tilaa. Ajan takaa yhteiskuntarauhaa joka perustuu siihen tosiasiaan että seksin kenties tärkein funktio on huvitus. Yhden lapsen politiikka kiinassa on johtanut ongelmiin kun avioon päsemättömiä miehiä on paljon. Mistä seuraa ongelmia yhteiskuntarauhallle. Eivätkä nämä miehet itke ja kapinoi sitä että heillä ei ole lapsia. He itkevät sitä että he eivät saa orgasmeja ja muuta parisuhdeläheisyyttä. Moniavioisuudella on riskinä tuottaa keskittymiä joissa osalla miehistä on monta naista ja osalla ei yhtään. Kiinan ongelmien suuntaan voi siis päästä toisenlaistakin kautta.

Yritän tällä sanoa lähinnä sitä että on miltei ilmiselvää että arvokeskustleua käydään jostain. Ja kun se ei ole homoseksuaalien asia, näkyvyyttä saa jokin toinen asia. Se, että uusia keskustelunaiheita ja moraalisia pohdintoja eri aiheista ilmestyy ei ole ongelma. Jos lakialoite avaa uusia keskustelunaiheita, niin se on aivan sama kuin selittäisi että lakialoite täytyy torpata koska se parantaa sananvapauden toteutumista ja lisää eri aiheista keskustelua. Tämänlaista on vaikeaa ottaa vakavasti. Itse asiassa voidaan sanoa että demokraattisessa maailmassa tilanne onkin se, että jos enemmistö ei kannata vaikka moniavioisuutta, niin ei tässä mitään ongelmaa ole koska ei kukaan ota tätä keskustelussa ehdotettua päätöksentekoon ja oikeuksienantoon asti. Ja jos kannattaa niin sitten se ei ole ihmisille ongelma ja ihmetyttää että mihin tässä vedotaan in first place, kun tämänlainen pelottelu ja varoittelu toimii jos ja vain jos enemmistö näkee asian pelottavana ja uhkaavana.

Tarinoita, tarinoita.

Kaiken kaikkiaan minusta on hyvä että asioista keskustellaan. Mutta kantani tähän homoseksuaalien avioliittoon ei tarkoita että minun tulisi nyt olla ajamassa jotain moniavioisuutta tai pedofiliaa tai avioitumista koirien kanssa. Minusta kirkkokin saa sisäisesti syrjiä keskenään ketä haluavat. (Kunhan eivät vaadi minulta rahaa tämän instituution pyörittämiseen verotuksen kautta tai muutoin. Tai penää sen perään että miksi en ole maksava jäsen heidän instituutiossaan.) Toki ymmärrän että näistä asioista tullaan keskustelemaan enemmän. Mutta minusta vain hoopo pelkää keskustelua. Viisas ihminen välittää lopputuloksista. ; Tyhmä ihminen tarttuu pedofilian pahuuteen ja yrittää siksi kieltää NAMBLAn jäseniltä mielipiteen ilmaisun. Viisas ihminen välittää lähinnä siitä että nämä lobbaajat eivät saa tahtoaan läpi.

Tässä mielessä slippery slope -asenne tietenkin kuvastaa pyrkimystä viisauteen. Mutta ei se kuitenkaan kovin viisasta ole. Olen hieman huvittunut siitä miten näiden ihmisten ennusteluissa pyörii sellaisia mittakaavoja kuin 10 vuotta ja 20 vuotta. He ennustavat yhteiskunnallisia asioita hyvinkin eksaktisti tulevaisuuteen. Itse en usko että minulla tai oikein kenelläkään muullakaan on oikeasti kykyä ennustaa tarkasti tapahtumia. Pörssikurssien romahdukset näyttivät taloustieteilijöiden kyvyt ennustaa yhteiskunnan nousuja ja tuhoja. Tai oikeastaan sen että näitä kykyjä ei ollut, koska taantuma on ollut syineen "ilmiselvä" vasta jälkikäteen. Nassim Taleb onkin kirjoissaan ollut syystä huvittunut siitä miten ihmiset eivät ymmärrä, mutta luovat jälkikäteen tarinoita joilla jo tapahtuneet asiat nivotaan yhteen. Ainut ongelma näyttääkin olevan siinä että nämä tarinat eivät sitten laajennu tulevaisuutta kohti. Eli niin että näillä tarinoilla voitaisiin ennustaa laadukkaasti tulevaa. Joka kertoo että tarinat ovat nimenomaan sitä. Tarinoita. Ihminen puhuu odotetuista seurauksista, kun todellisuudessa seuraukset ovat usein nimenomaan odottamattomia. Tulevaisuuden dystopioissa onkin erikoista ihmiseen luottamista. Että ihmisillä on kyky olla älykkäitä ja nerokkaita. Että tulevaisuus tiedetään ja seuraukset ovat järkevän ihmisen ulottuvilla ja ilmiselviä.
1: Tosin ilmeisesti vain sellaisella tasolla jossa tämä erityinen nerokkuus koskee tätä ennustelijaa itseään. Mikä on tietenkin huvittavaa sillä Lake Wobegon -efektin vuoksi 80% ihmisistä pitää itseään keskivertoa älykkäämpinä. Ja Dunning-Kruger -efektin vuoksi osa keskivertoa viisaammista pitää itseään keskivertoa tyhmempänä kun taas kaikista tyhmimmät ovat itsestään varmimpia. ; Toki myös hyvin älykkäät voivat tiedostaa tilansa. Ennusteet ovat ehdotelmia ja ennustelmia. Niitä on hyvä kehitellä ja jopa jakaa. Niiden liian vakavasti ottaminen on sitten se virhe mitä kannattaa välttää. Itsekin olen jopa tässä blogauksessa ehdotellut asioita. Keskustelun, en dogman, vuoksi.

Perimmiltään näitä tarinoita tarvitaan koska valot ovat himmeät, eikä tätä haluta tunnustaa itselle. Ihminen haluaa tavoitella viisautta vaikka on sikatyhmä. Tätä prosessia kutsutaan elämäksi. Elämään taas ei kutsuta, siihen työnnetään tai heitetään. Onneksi lopulta kaikille toivotetaan tervemenoa. Pahimpia uhkaillaan uskonnollisilla konsepteilla kauppiastyyliin, että "tervetuloa uudestaan". ; Mutta ei tarvitse olla ruudinkeksijä tajutakseen että maailma on ensikertalaisten käsissä. Lopputuloksen laatua tarkastellessa ei voi sanoa kuin että oikein muuta mahdollisuutta ei yksinkertaisesti ole.

Mitä "Walking Dead" opettaa yhteiskunnasta?

"Walking Dead" on käytännössä sarja yhteiskunnan romahtamisesta ja zombieista. Sen sarjan päähenkilöt ovat rapistuneet jonkinlaiseksi metsästäjä-keräilijöiksi, joskin melko suurelta osin ilman metsästystä. Kaupat ovat muuttuneet yleisiksi ruuanhamstrauspaikoiksi. ; Tässä tärkeintä on huomata totaalinen yhteiskuntarakenteen puuttuminen ; Yhteiskunnasta on jäänyt jäljelle vain infrastruktuuri. Joka näyttää hyvin pian rapistuvan ja tuhoutuvan.

Tämänlaatuinen ajatustapa sopii libertaarissävytteiseen konservatiiviseen maailmankuvaan. Sen viesti on se, että maailmanlopun tullen jokainen vastaa itsestään. Tässä maailmassa ei ole tilaa millekään sosialismille tai heikoimpien tukemiselle. Sivistys on vain pintaa joka rapisee pois. Avuliaisuudesta luovutaan tosipaikan tullen. Nyhjöt ihmisen, hyvää korostavat haihattelijat ja kommunistit ovat väärässä. Ja he joutuvat zombieiden syömäksi. Vain kovimmat soturit ja zombieidenlistijät selviävät.
1: Itse asiassa sarja vihjaa jopa siihen suuntaan että tästä ei ole kohoamista. Aina kun sarjassa annetaan toivoa suuremman yhteiskunnan rakentamisesta, tämä tuhotaan. Maatila kestää syrjässä ja ilman uhkia kunnes zombiet lopulta tulevat laumoissa tuhoten kerralla kaiken. Vankilassa suljetussa tilassa iso määrä ihmisiä muuttaa yhteisön tautiepidemian vuoksi. Kuvernöörin kaupunki murtuu despootin vallan alle. Kun edessä on lupaus lääkkeestä tai epidemian kukistumisesta tieteen avulla, tiedemies paljastuu huijariksi.

Toisaalta sitten myös epäeettiset vankilakundit kuolevat. Vaikka he olisivat kovia yksinäisiä susia. Sarjassa on paljon pahoja ihmisiä jotka kuolevat koska uhkaavat Rickin perhettä. Tässä vihjataan että olisi oltava jotenkin itsellinen mutta eettinen. Mikä onkin hyvin vahvasti libertaarien konservatiivien arvojen mukaista. Hyvin Patrioottiseen Amerikkalaiseen tyyliin hallitukseen pitää suhtautua epäluottavasti mutta uskoa pienyhteisöjen voimaan. Kyseessä on siis heimoyhteiskunta. Joka ei ole demokratia kunnes asiasta äänestetään. Rick edustaa tätä ihannetta hyvin vahvasti. Ja hän näyttää ajavan varsin situationistista etiikkaa. Sillä hänen johtamistapansa näyttää olevan se, että hän sitoutuu syvästi päätöksiinsä ... kunnes sitten enää ei. Hänen toimintansa on hyvin inkonsistenttia, ja koostuu joltain joka näyttää lupausten rikkomiselta tai ideaalien pettämiseltä. (He eivät tapa ihmisiä kuin hyvin vahvoista syistä kunnes sitten tappavat puolituntemattomia.)

Tässä on moitittavaa.

On oikeastaan ihme että kaupat vain ovat täynnä tavaraa. Zombieinvaasion taudinleviämistapa ei ole kovin ripeä eikä puremisesta leviäminen ole kovin helppoa. Siksi on ihmeellistä että kauppiaat eivät ole piilottaneet tavaroita kellareihin ja muualle piiloon lukkojen taakse. Tämä on todella yllättävää ihan siksi että sota-ajoista ja vaikkapa yhteiskunnan romahtamiseen liittyvästä "arabikeväästä" tiedetään sen verran että musta pörssi alkaa kukoistamaan.

Jos ajattelemme yhteiskuntaa jossa on zombieita ei voi kuin muistaa että ihmiset ovat aina olleet tekemisissä esimerkiksi metsän petojen kanssa. Ja suojaksi on rakennettu nimenomaan yhteisö. Jos "Walking Deadin" julman ympäristön laki pitäisi paikkaansa olisi ihme että Amerikkaa libertaarikonservatiivisine arvoineen olisi edes olemassa valkoihosille. Onhan maan luonto karua ja julmaa, siellä on petoja ja intiaaneja. Tosiasiassa siellä kuitenkin jonkinlainen kauppias ja muut palveluja tekevät ja mahdollisesti muutama puusepän tapainen rakentaja otti suojakseen jonkinlaisen sheriffin joka esti ketä vain ryöstämästä tätä. Ja tämänlainen klimppi on vahva.

Ei ole ollenkaan omituista ajatella että esimerkiksi paikallinen apteekki muuttuu kerralla valtavaksi aarteeksi. Mutta se ei itse asiassa ole pelkästään aarre. Se on aarre joka on suurin aarre silloin kuin sitä käytetään oikein. Apteekkari on arvokas muutoinkin kuin siten että hänellä on iso kasa lääkkeitä. Hänet voi kenties ampua ja rikastua kertarysäyksellä, mutta toisaalta jokainen ryöstäjä saattaa itse sairastua vuoden kuluttua johonkin johon lääkäri tietäisi että mitä siihen pitää ottaa siitä isosta kasasta tuotemerkkejä. Siksi asemiehen kannattaakin liittoutua apteekkarin kanssa. On itselle terveempää pyytää suojelurahaa eli palkkaa siitä että suojelee lääkärin saalista. Niin poliisitkin tekevät, tavallaan.

Toisaalta ei.

Kun katsotaan "Walking Deadin" maailmaa, ei ole aivan varmaa miten muu yhteiskunta toimii. Hahmot eivät näytä osuvaa riittävää otosta koko maailmasta. Sen sijaan he näyttävät kuitenkin esimerkiksi mielenterveysongelmia. Henkilöiden keskustelunaiheet ovat melko synkeitä. Kaikki joutuvat ampumaan yliluonnollisen taitavasti zombieita päähän koska tämä on se taito jota tarvitaan paljon. Autot eivät tuppaa käynnistymään. Ties mikä osa on tukossa ja toinen palasina.

Olisi kenties hyvä jos tiimissä olisi joku joka esimerkiksi osaisi korjata autoja. Heillä on onneksi mukana Daryl Dixon joka osaa metsästää. Mutta heillä oli myös paljon hyötyä Hershelistä joka osasi lääketiedettä. Hän oli periaatteessa merkittävä hyöty ryhmälle jopa yksijalkaisena. Heillä ei ole mukana ihmisiä jotka tukisi toisten mielenterveyttä. Kenties jostain geneerisestä hassusta läskistä olisi ryhmän kannalta pitkässä tähtäimessä hyötyä yllättävänkin paljon. Mutta koska yhteisön rakentaminen ei tule "selviytyjille" vastaan he joutuvat koko ajan vaikeuksiin juuri tämän vuoksi.

Kaiken kaikkiaan.

Sarjaa voisi periaatteessa kuvata jonain jossa korostetaan hajautettuja järjestelmiä. Eli systeemiä joka ei ole keskitetty. Nämä ovatkin tunnetusti hyviä turvallisuuden kannalta. Jos kaikki asuisivat tiiviisti yhdessä kaupungissa, vihollinen voisi tuhota sen yhdellä pommilla. Hajautettuja joutuisi pommittamaan enemmän. Joka tarkoittaa sitä että keskittyneessä yhteiskunnalla on riski.

Toisaalta taas elintaso ja menestys vaativat sitten jonkinlaista keskittymistä. Jos halutaan nousta koiranruokaa varastavasta ja oravia ja rottia syövästä metsästäjä-keräilijästä on pakko keskittää. Tällä on myös jännittävä puoli. Nimittäin valta. Jos ajatellaan valtaanottoa ja hallintaa, niin hajautetut järjestelmät ovat kaikista helpoimmin valloitettavissa. Yksittäinen mökkihöperö libertaari saattaa omistaa monta tuliasetta ja osata käyttää niitä. Mutta armeijalla on aseiden lisäksi mahdollisuus yhteistyöhön. Ja siksi monta vs. yksi -tilanteessa toivoa mökkihöpreöillä ei ole ennen kuin he tiimiytyvät yhteen ja ovat sitten tätä kautta keskittäneet voimiaan. ; Tämän takana on viisaus "jos maassa ei ole armeijaa siinä on jonkun toisen armeija". Se pitää jossain määrin paikkaansa.

Ja toisaalta ihmiset eivät ole rottia. Jos mietitään esimerkiksi sitä miksi ISIS on noussut valtaan on huomattava että he itse asiassa iskevät hajautettuihin järjestelmiin. Ja monella tavalla. Pikkukyliin on helppo hyökätä koska siellä ei ole paljoa puolustusta. Ja toisaalta kun he ovat luvanneet tuoda mukanaan mustan pörssin tapaisia asioita, ihmiset eivät ole edes haluttomia antautumaan. Ei ole tavallaan mitään syytä taistella minkään vallitsevan puolella.

Libertaarit ovatkin usein tyytymättömiä elämäänsä. Ja tässä usein syylliseksi nähdään nimenomaan hallitus. Valtiaat despotoivat. Mutta kenties tässä onnettomassa elämäntavassa on toinenkin taustasyy. Se, että tämä libertaarinen elämäntapa on raskas ja ahdistava. Että kenties vikaa on yhteiskunnan lisäksi myös siinä elämäntavassa joka on valittu. Kun valitsee elämäntavan jossa individualisminsa ansiossa lähestyy rotan elämäntapaa, ei pidä ihmetellä jos maailma tuntuu paikalta jossa ei hallitse mitään vaikka koko elämä koko ajan meneekin itsepuolustuksen ja puolustuskyvyn ja selviämisen harjoitteluun. ; Kenties "Walking Deadia" fanittavien kannattaisikin katsoa "Walking Deadia" hieman tarkemmin.

Mikä ase kannattaa valita zombieapokalypsiin?

Zombiet ovat hämmästyttävissä määrin muodikkaita. Sen vuoksi aiheeseen liittyviä skenaarioita tulee mietittyä. Ja nörteissä piireissä ihmiset voivat jopa kysyä siitä minkälaisia aseistuksia kannattaisi valita zombieapokalypsin koittaessa. En toki usko zombieinvaasioon mitenkään relevanttina tai todennäköisenä tapahtumana, mutta asiaa on hyvä miettiä. Jos "Walking Deadin" Michonnen katanalla huitominen ja siihen liittyvä hurmeooppera todella lisää kiinnostusta miekkoihin "so to be it". (Olen tässä hieman kuten ne uskovaiset joista "ei voi olla vääriä syitä uskoa Jeesukseen".)

Kuten Alfred Hutton on esittänyt kirjassaan "The Sword Through the Centuries", on valittava oikea ase oikeaan tilanteeseen sanoessaan esimerkiksi että "The Small Sword is the Call of Honour, the Back Sword the Call of Duty." (Kevyt pistotyylinen ase on kaksintaistelua varten, sodassa sellainen olisi turha ja on otettava sapelityyppinen lyömämiekka) Kysymys aseistusvalinnasta kuvastaakin jonkinasteista tietämystä siitä että ei ole mitään yhtä ja parasta asetta kaikkiin mahdollisiin tilanteisiin.

Ensimmäinen vastaukseni on se, että en valitsisi oikein minkäänlaista "miekkamiekkaa". Sillä niitä joutuu huoltamaan jotta ne pysyvät kunnossa. On sen sijaan järkevämpää valita mukaan kirveen ja vesurin tyylisiä ratkaisuja. Ne ovat paitsi aseita myös työkaluja. Ja niiden huoltaminen ei ole yhtä välttämätöntä. Etenkin kirves toimii osumakohdan takana olevalla massalla. (Miekan painopiste taas on lähellä kahvaa joten impaktin rakenne on erilainen.) Mutta nämä olisivat vain "vara-aseita". Käyttäisin niitä niissä tilanteissa joissa "Walking dead" -sarjasa käytetään puukkoa. Eli kohtuullisen ahtaissa tiloissa. Kaikkialla muualla suosisin sitten jotain hitusen jämerämpää.

Vähän kuin tämä, mutta
isommilla piikeillä,
jotka sojottavat eri suuntiin.

Primaariaseeksi suosisin hilparia. Siis sellaista pitkävartista asetta jossa on keihään tyylinen kärki, jota on jatkettu kirves-vasara -yhdistelmällä Ja nimenomaan sellaista hilparia jossa on vasaraosa, eikä kahta piikkiä. Ja jossa vasaraosassa on hieman eri suuntiin meneviä parisenttisiä piikkejä.

Syitä valintaani on monia : Hilpari ei ole aivan hirvittävän pitkä eikä hirvittävän painava ase, ja sitä voi käyttää erilaisilla etäisyyksillä. Se ei ole tiellä, sitä jaksaa kanniskella ja siitä ei lopu ammukset. (Minulle tuskin kannattaa ampuma-asetta antaakaan.) Ja sitä on aika näppärä käyttää lyhyilläkin etäisyyksillä. Jos sitä käyttää kuten keihästä, voi pitää pitkän etäisyyden zombieihin. Nämä kammottavat olennot kun tuppaavat puremaan, joten niistä on hyvä pysyä loitolla. Vasaraosa on kätevä kallonmurskauksessa ja nähdäkseni zombieita ei kannata tappaa siten että niitä pistää näppärästi sydämeen jollain pistomiekalla tai lyö raajoja irti tai rikki. Jos kohteella on kallo jossa on aivot, en suosi teräaseita vaan jotain jossa on massaa ja jotain joka tunkeutuu sisään. Ja hilpareiden vasaraosan piikit on suunniteltu harottamaan siten että on hyvin vaikeaa lyödä sellaisella kulmalla että jokin niistä ei olisi iskulinjalla. Mekaniikkaan ei siis tarvitse keskittyä niin paljon. Ja luulen että zombieapokalypsissä mietteet voivat olla muualla, keskittyminen niissä olosuhteissa voi olla hyvinkin vaikeaa.

Toki jos zombie haastaisi minut kaksintaisteluun, voisin käyttää jotain herrasmiesmäisempää. Mutta tiemmä näillä kuolemanrajakokemuksen ylittäneet raahustajat eivät ole suurimpia herrasmieskulttuurin ystäviä ylipäätään, joten vaihtoehto ei liene zombieapokalypsiskenaariossa kovinkaan todennäköinen. (Katso vaikka heidän pöytätapojaan!)

---

Nyt kun olen vastannut tähän tärkeästä tärkeimpään kysymykseen, kukaan ei voi sanoa että olisin kyvytön käytännölliseen ajatteluun....

Uusi vuosi ; Ammutaan asioita palasiksi

Uusi vuosi on nähty lopetuksen, aloittamisen ja määräajan hengessä. Uusi vuosi on kuitenkin vain uusi samantyyppinen sykli kuin vanhakin vuosi. En ole riittävän konsistentti ja määrätietoinen voidakseni tehdä vuoden kestäviä lupauksia, ja menneisyydenmuuttamisessa taas tuntuu olevan jotain likaista. Siksi tyydynkin menneisyydenhallintaan.

"Majoras Maskista" tekemäni peliarvoi saakin tässä toimia apuvälineenä. Osittain siksi, että se käsittelee loppumista, luopumista ja deadlinejä. Sitä miten uusi sykli toistui samantapaisena mutta ei samana. Ja miten se kiire ja aikataulutus ei unohdu suunnilleen sekunniksikaan. ; Analogia täydentyy kun korostetaan sitä, miten sekä pelissä että tulkinnassani muistetaan uudenvuoden kohdalla räjäyttely, palasiksi meneminen ja kuolema. Sekä "kaikki surun kuusi vaihetta" joista osat eivät mahdu tutumpaan psykologiaan mutta joka voi silti olla oleellista.
1: Tulkintani etenee kenties jonain joka lähentelee uskovaisten suhdetta "Raamattuun". ; Periaatteessa eri ei ole aivan valtavan suuri, sillä Raamatun merkityksen kaivaminen voi vaatia samantyyppistä kirjallisuuskriittistä otetta mitä peliarvioidenkin tekeminen. Ja sen soveltaminen oman elämän elävöittämisessä on yksi keskeinen aspekti niin hengellisyydessä kuin vähän maallisemmissakin taidekokemuksissa. ; Toivon kärsivällisyyttä tämän poikkeuksellisen tilanteen vuoksi.

Asian pohjustamiseksi voi olla tarpeen muistuttaa, että uusivuosi on minulle tärkeä päivä. Ikävässä mielessä tärkeä päivä. Toki kun millenniaalisesta itsemurhasta on kulunut vuositolkulla, on syytä huomauttaa että kaikki sosiaalisesti yleisesti hyväksytyt suruajat on tullut käytetyksi moneen kertaan. Ja jos nostaisin tämän esille erityisen itkuisesti, se tuomittaisiin välittömästi rypemiseksi. Silloin se ei ikään kuin ole luvallista surua koska aika on pyyhkinyt asian relevanssin syrjään.

Ja vaikka en menekään aivan niin pitkälle kuin monet - eli kutsu valehteluksi ja myyteiksi surutyöhön liittyviä yleisiä näkemyksiä - en kuitenkaan voi olla huomauttamatta, että tosiasiassa aika ei merkitse näissä asioissa niin paljoa kuin voisi luulla. Mitä jos Anne Lamott oli oikeassa esittäessään kysymyspatterin? "What if we never ‘get over’ certain deaths, or our childhoods? What if the idea that we should have by now, or will, is a great palace lie? What if we’re not supposed to? What if it takes a lifetime?" Eli joukon kysymyksiä joka minulle ilmenee yhtenä suurena teemallisena retorisena kysymyksenä.

Kuolemat asetetaan helposti jonkinlaiseen arvojärjestykseen. En kuitenkaan ole tekemässä tässä tämänlaista luokitusta. Vuoden 2000 vaihde on kuitenkin kuolemana repivin yksittäisin. Ei siksi, että olisin tuntenut tekijän erityisen hyvin verrattuna muihin kuolleisiin. ; Esimerkiksi isoäitini kuoltua en ollut yhtä hajalla, vaikka olin sentään asunut puolisen vuotta hänen kotonaan tehdessäni perusharjoittelua renkipoikana. Vuoden 2000 itsemurha olikin tässä kohden vähän kuin ensimmäinen seksinharrastus. Ei ehkä kokonaisuutena mitenkään aivan supererityinen. Mutta silti siinä on jotain erityistä. Kokemattomuus painaa.

Arvon suisidaalikko oli henkilö jota aluksi yritettiin pitää etäällä minusta. Sillä ihmiset pelkäsivät, kenties syystä, seurauksia mitä tämänlaatuisesta interaktiosta voi seurata. Henkenä oli se, että hän oli selvästi "depressiivinen" ja minä taas olin "maaninen". Tämä korostaa sitä, että olin itse asiassa varsin hilpeä veikko. Toki lapsuuteni ja muu elämäni ei tarjonnut mitään erityisiä syitä tähän. (Olin saanut oman osani hankaluuksia, ja toki muutakin.) Mutta olin silti tämänlainen. Ala-asteella ja yläasteella olinkin myös se "hihittelevä naurupoika".
(Tätä voi olla hyvin vaikeaa uskoa nykyään. Aikana jolloin elämä ei tarjoa erityisiä syitä jurottamiseen, mutta olen silti senlaatuinen.)

Väittäisin, että Zeldametaforaa soveltaen olin aiemmin hyvinkin osuvasti Kokirien metsässä soitteleva humppahahmo. Itsemurhan jälkeen manifestoiduin varsin suoraviivaisesti Skull Kidiksi. Yhtenä syynä tähän oli varmasti se, että itsemurhaan liittyi paljon. Se oli hyvin konkreettinen. Se kosketti oman ikäistäni ihmistä, nuorta ihmistä. Ja näin se siirsi kuoleman piilotetusta vanhojen ja sairaiden ihmisten asiasta suoraan itseä koskettavaksi asiaksi. Se käsitteli sen aikaista arkea, eli se ei vertautunut johonkin kenties paremmin tunnettuun mutta etäiseen sukulaiseen. Ja itsemurhaan liittyy aina iso annos syyllisyyttä.

Tämä kombo johti siihen että mikään Kübler-Rossin surunkäsittelyn portaista ei tarjonnut mitään vastusta. Torjua ei voinut koska jauheliha on jauhelihaa. Vihassa ei ollut mitään järkeä koska miksi vihata sitä että haluaa pois. Asiaa ei voinut sopia tai pelata piiloon. Depressioon ei ollut aikaa. Hyväksyntä taas ilman edellisiä oli hyvin absurdi. Näin ollen "päädyin oikotietä kuudenteen kerrokseen". Minusta tuli kuu-ukkeli. Ja siellä olen tietyssä mielessä tänäkin päivänä. (Ja sitten ihmetellään miksi itsemurhat ovat copycat -tekoja.)

Skull Kidin hahmo onkin pelihahmona itselleni hyvin samastuttava. Moni saa pelistä lohtua sen kautta että se kertoo lämpimiä tarinoita perheestä ja yhdessäolosta. En ole koskaan sosialisoinut, joten tämä puoli on jäänyt hieman vieraaksi. ; Skull Kidiin rinnastaminen toimii siinäkin mielessä, että hän on trollimainen. Minullakin on riittävästi teräväjärkisyyttä osatakseni herättää surutyön vaiheita muissa. Olen usein ärsyttävä, kriittinen, uhka. Kohdatessaan minut, ihmiset kohtaavat menetyksen.

Tässä mielessä edessäni tulee olemaan jälleen mielivaltainen taivaankappaleiden välisiin suhteisiin sidottu ajanjakso. Ajanjakso jona tulen rikkomaan monta asiaa. Nostamaan monta kirousta. Luomaan alueita ihmisille, jotka jumittavat johonkin itselleen tyypilliseen surutyön vaiheeseen. ; Se olkoot uudenvuodenlupaukseni. Tai ainakin uudenvuodenodotukseni. Luvassa on 365 päivää vittuilua, epäonnistumista ja yleistä kuu-ukkoisuutta.

Kreationismin rahoitus - eli kuinka upottaa arkki ennen vedenpaisumusta

"Tee itsellesi arkki sypressipuusta, rakenna se huoneita täyteen ja tiivistä se maapiellä sisältä ja ulkoa. Tällaiseksi sinun tulee tehdä arkki: sen pituus olkoon kolmesataa kyynärää, leveys viisikymmentä ja korkeus kolmekymmentä kyynärää. Rakenna arkkiin katto ja tee siitä kyynärän verran kalteva, sijoita ovi arkin kylkeen ja rakenna arkkiin kolme kerrosta."
(1 Moos. 6:14-16)

Kun Jumala käski Nooan rakentaa arkin, hän vain "teki kaiken niin kuin Jumala oli häntä käskenyt". Temppu on kuitenkin valtaisa. Itse asiassa arkki on käytännössä mahdoton projekti ja jos olisin kreationisti, pysyisin siitä visusti erossa. Olen pitänyt Nooan arkkia joskus eräänlaisena haasteena. Kun minulle on kerrottu, miten urakka olisi mahdollinen, olen halunnut nähdä miten asia toteutetaan käytännössä. Arkin vesikelpoiseksi saaminen on sen laatuinen demonstraatio että se kyllä vakuuttaisi kaltaiseni paatuneen skeptikon. Haastetta on aina väistetty, ymmärrettävin syin. Projekti olisi pirun kallis. On kieltämättä hieman ilkeää vaatia megakallista demonstraatiota. Kuitenkin ongelmana on se, että tehdäkseen "Raamatusta" uskottavan olisi arkin oltava toteutettavissa. Mitä vaikeampaa se on, sitä enemmän vaaditaan ihmettä. Sitä enemmän se tarkoittaa että Jumala pohjimmiltaan teki arkin, Nooa jää vain korkeintaan vasaraa heiluttavaksi välikappaleeksi.

Australian lahja kreationisteille, Ken Ham, on kuitenkin rohkea. Hän haluaa toteuttaa arkkiprojektin. Jumala ei valitettavasti ole ilmeisesti kovin vahvasti siunannut tätä projektia, sillä hänellä on ollut sen kanssa vaikeuksia. Ehkä syy on teologinen. "1 Moos. 9:12-15" kertoo sateenkaaresta. "Jumala sanoi vielä: "Tämä on merkkinä liitosta, jonka minä teen teidän sekä kaikkien maan päällä elävien olentojen kanssa kaikkiin tuleviin sukupolviin asti: minä asetan kaareni pilviin, ja se on oleva merkkinä minun ja maan välisestä liitosta. Kun annan pilvien nousta taivaalle ja sateenkaari näkyy pilvissä, muistan liiton, jonka olen tehnyt kaikkien elävien olentojen, kaiken elollisen kanssa: vedet eivät enää koskaan paisu tuhotulvaksi hukuttamaan kaikkea elävää." Sateenkaari edustaa tässä uudenlaista armeliaisuutta. (Ei ihme, että sateenkaari kelpaa homojen symboliksi.) Se on siis hieman kuten punainen nuora sormeen sidottuna. Siltä varalta että kaikkivaltias ja kaikkitietävä muuten unohtaisi lupauksiaan. Tuhotulvaa ei enää tehdä.

Ken Ham on sen sijaan perustellut arkkiprojektia muutoin. Hän on perustellut sitä sitä kautta että maailmanloppu olisi hyvin samanlainen kuin tuhotulva. "Why is the time right to build another Ark? Well, today there is great rebellion against God and His Word in the land. With increasing homosexual behavior and a growing acceptance of abortion, God’s hand of judgment is being seen as He withdraws the restraining influence of His Holy Spirit." Ken Ham itse asiassa rakentaa pitkin perustelujaan hyvin vihjaavia vertauksia Nooan tulvaa edeltäviin päiviin ja nykyaikoihin. Ja vihjaa että reaktiot ovat samanlaisia. Ken Ham elää maailmanlopun toivossa ja riemussa, kuten hyvin suuri osa rakkaudellisista kristyistä, joiden maailmankuva ja toivo tulevaisuutta kohtaan rakentuu sen varaan, että kaikkivaltias tulee ja on oikeudenmukainen ja rankaisee oikein rajusti niitä jotka ovat erimielisiä uskonnosta. "There is no doubt God is judging America. And one major recent sign of God’s judgment is that homosexual behavior is permeating the culture as God gives “people up” (or turns them over), according to Romans 1:24,26. Many political leaders and judges are increasingly legalizing (and celebrating) same-sex “marriage,” which is an abomination to the Lord." Jos minä olisin Jumala, näkisin että analogian korostaminen voisi viitata siihen että olisin jotenkin pikkumainen termikikkailija. Että teknisesti sopimus on vain vedenpaisumuksesta, ja esimerkiksi meteoriitit, tulimeret, mustaan aukkoon imeytymiset, ilmakehän muuttaminen ihmislajin sukupuuttoon tuhoavaksi homokaasuksi ja kaikki muut vastaavat skenaariot olisivat aivan luvallisia. Tällöin sateenkaaren armeliaisuus muuntuisi hieman turhanpäiväiseksi. ; Kun "Raamattu" opettaa, että tulvaa ei tule, meidän täytyisi nyt hyväksyä kun uskonmies pyytää rahaa siihen, että rakennetaan projekti joka sanoo että tulva on juuri jotain jonka kaltaista tapahtuu.

Ken Hamin rahoitus onkin sitten hyvin kiinnostavaa luettavaa. Projektin kuvauksessa itsessän on suunnitelmia siitä mitä kaikkea arkki-dinosauruspuisto pitää sisällään. Myös se, mitä projekteja Ken Ham on aiemmin toteuttanut on hymyjä ja nauruja heristävää. Sen kutsuminen "edu-tainmentiksi" kun tuppaa loukkaamaan sekä koulutusta että viihdettä. Lapsille pitää kertoa visuaalisesti maailmanlopusta ja siitä miten homoille, liberaaleille ja evoluutiotiedemiehille, yli 10 000 vuotiaasta maasta kertoville huijarigeologeille ja vastaaville ateistisille saatananpalvontajuonijoille tapahtuu.
1: Tämä tuo mieleen sen herraisen lapsistavälittämiskulttuurin jota kuvaa samanaikaisesti Jehovan Todistajien "Kadotetusta paratiisista ennallistettuun paratiisiin" -tyylisten lastenkirjojen ja muun materiaalin levittely yhdistettynä siihen sensuristiseen nyyläilyyn jossa "Noidan käsikirja" on ehdottomasti kiellettävä koska siinä on liikaa kauhukuvastoa joka traumatisoi lapset koska se ei kerro siitä Jeesusasiasta eikä ole kristinuskoa.

Mutta se rahoituspuoli on kuitenkin valaisevampi. On ymmärrettävää, että projekti on hyvin riskialtis. Itse asiassa sillä on mennyt niin huonosti, että vaikuttaa kuin Jumala ei olisi mukana vaikuttamassa ollenkaan samalla tavalla kuin Nooan kanssa. Tämä on sinänsä ihmeellistä koska meillä on nykyään huipputeknologiaa, jota ei ole jäänyt fossiiliaineistossa yhdessä tyrannosaurusten fossiilien kanssa lillumaan niihin vain muutaman tuhannen vuoden ikäisiin sedimentteihin. "“to separate and to purify those who believe in Him from those who don’t,” as he wrote in his newsletter to supporters, he’ll need to actually build his ark-and three years after first announcing the project, he hasn’t even broken ground." Meidän ei auta muuta kuin olla iloisia että Jumala ei tee maailmanloppua tulvalla. Koska Ken Hamin arkki ei nykyvauhdillaan pelastaisi ketään. Ei edes häntä ja hänen perhettään. Ihmislaji olisi tuhoontuomittu jos Nooan nimi olisikin ollut Ken Ham. Rahoituksessa on lisäksi hyvin omituisia porsaanreikiä. Käytännössä Ken Ham ottaa rahaa vastaan ilman että hänellä on vastuuta tehdä mitään. Ken Ham on vähintään elämässä armotalouskaudella. "In addition to their lack of rating and a secondary market, the bonds are callable, meaning Answers in Genesis can collect on the bond at any point before it has matured. (The buyer has no such privilege.) Moreover, the bonds are secured only by the revenues and assets of the Ark Encounter project, not by Answers in Genesis itself. “Should the project be unsuccessful,” Yang notes, “AiG holds no responsibility in meeting the interest payments of these bonds and the bonds may default.” If the project falls through, in other words, investors won’t just lose their interest payments: They’ll lose their entire investment." Näillä rahoitusehdoilla lähtisin mukaan vasta kun Jumala itse henkilökohtaisesti käskisi rahoittamaan. Ehtojen huonous kun vihjaa siihen suuntaan että arkin valmistuminen on rakentajasta itsestäänkin niin epätodennäköistä ja riskialtista, että se on suoranainen ihme.

Kysymys siitä luottaako Jumalaan on tässä vaiheessa jäänyt sivuasiaksi. Pääasia on siinä, onko Ken Ham se henkilö johon kannattaa luottaa ja onko hän se joka tätä Jumalan sanaa edustaa. ; Oma vastaukseni kysymykseen on se, että jos Jumala on ja kun loppu näillä ehdoin tulee ja vedet (tai todennäköiseti jotain aivan muuta) nousee, tarraudun ennemmin Titanickin ankkuriin kuin Ken Hamin arkkiin. Haluan nimittäin edes yrittää selvitä hengissä. Haluan että minulla on edes rippunen sitä paljon kehuttua toivoa.

Vakavasti ottaen tämänlaiset projektit ovat kuitenkin kertomassa toista viestiä. Usein puhutaan megakirkoista. Kreationismissakin on pyörinyt esimerkiksi Kent Hovindin kaltaisia ihmisiä jotka ovat vankilassa talousasioista. He kun ovat olleet niin ahneita että ovat päättäneet, että siitä huolimatta mitä Jeesus sanoi siitä mikä keisarille kuuluu (Matt 22:15-21 ; Mark 12:13-17 ; Luuk 20:20-26), hän itse on verovelvollinen valtion sijasta Jumalalle. Ja että hän antaa rahat heti kun Jumala tulee henkilökohtaisesti pyytämään. Tämänlaisten koijareiden vieressä on helppoa unohtaa se, että uskonnolla ei mene kovin hyvin. Uusateismin kreationisteja ärsyttävin piirre taitaakin olla se, miten se iskee heidän johtajiensa tulotasoon. Ja jotenkin heti jos teologiassa on ripusenkin kalvinistisia sävyjä -ja esimerkiksi USAssa on "talon tapa" että näin on - uskonto on uhattuna koska lompakko on uhattuna. Kalvinisti näkisikin, että Nooaa Jumala siunasi ja siksi tämä sai prosessin valmiiksi. Epäonnistuminen, kuten Ken Hamin - ja jossain mielessä myös Kent Hovindin kohdalla - kävi taas kertoo siitä että Jumala ei ole tämän projektin takana.

Valitettavasti koska tiedemaailmassa menestystä ei ole tullut - kreationisteista vainon, minusta tiededenialismin vuoksi - on menestys rakennettava muulla keinoin. Tiedotus on kohdistettava tavallisille ihmisille. He heidän kiinnostamisessaan on pakko olla viihteellinen. Kreationistien perinne on ollut hype. On lietsottu optimismia siitä että pian loppuu, tämä uusin kreationistijuttu kumoaa evoluution ihan pian. Sitten menestystä ei tule ja kritiikot opettelevat tiedevirheet ja toistavat niitä ihan kaikkialla. Ja siksi mennään muutamaksi vuodeksi hiomaan uutta spektaakkelia. (Siksi kreationismin suosiota kuvaakin epävirallinen mutta kuvaava käsite "myyrävuodet") Tämä vaatii revittelyä. Kreationistit joutuvat tekemään isoja juttuja saadakseen lyhytjänteisten uskovaisten - ja mikä vaikeampaa uskonnosta kiinnostumattomat muut ihmiset - katsomaan heidän suuntaansa. Se vaatii rahaa. Ja sitä ei tahdo tulla.

Tässä tulee miltei paha mieli. Kunnes muistaa sen asennevammailun, vittuilun, metalliputkiteologian, ja muun yleisen paskamaisuuden joka kreationismiskenessä tuntuu olevan vakiovarusteena. Sitten tulee hyvä mieli. Sitä oikein toivoo, että tulee jokin TEOTWAWKI. Sillä ei se pahempi voi olla kuin nykymeno. Nykumaailmassa vartti kreationistien kanssa ja luulet olevasi jo Helvetissä.

Olen katkera, siis peitän sen toivo-optimismilla

"Mietin tässä sellaista, että ennen ajanlaskua rahoihin painettiin jumalten kuvia, kunnes niihin ruvettiin lyömään kuvia hallitsijoista - jotka olivat jumalia. Toiset sanovat, että ihminen on Jumalan kuva, mutta jossain mielessä voidaan sanoa, että raha on Jumalan kuva. Raha oli sidottu poliittiseen ja hengelliseen valtaan. Lisäksi raha oli sidottu hopeaan sekä sitten noin sadan vuoden ajan kultaan, kunnes rahan arvo on vajaan 40 vuoden ajan perustunut mielialoihin."
(Maailmanlopun ennusteita)

Kristillisyydessä on siitä erikoinen piirre, että se samanaikaisesti korostaa toivoa, lakaisee pahan ongelmaa maton alle ja korostaa Jumalan rakkautta. Ja seuraavassa lausessa puhutaan maailmanlopusta joka tulee. Ihmistä mahtavammat voimat tulevat ja sitten on itku ja hammasten kiristely. Maailmanloppu on tulossa kohta pian, ja ylöstempausta odotetaan jos ei tänään niin huomenna. On vaikeaa nähdä miten tämänlainen asennemaailma saadaan hyvin yhteen. Luulisi että rakkaus, hammastenkiristysmaailma ja toivo olisivat jotenkin keskenään ristiriidassa. Että tämänlainen maailmanloppua odottava maailma olisi katkera ja toivoton.

Toisaalta täsmälleen saman asetelman saa myös oikeistolaisesta talousajattelusta. Siinä näkökulma on kenties ylöstempausta odottaviakin lyhyempi. Asioita voidaan katsoa vain kvartaaleittain. Samanaikaisesti korostetaan että toivo, luottamus ja kulutus johtavat kasvuun ikuiseen. Ja että rationaalinen ostostentekijä ratkaisee kaikki ongelmat kuin oltaisiin näkymättömällä kämmenellä, jolla ei pelkää lintunen. Tai ainakaan kuluttaja. Samanaikaisesti puhutaan kuitenkin taantumasta, romahdustenpelosta. Maalaillaan kuvia siitä miten talous romahtaa. Ja sitten voidaan huomata, että romahdus tarkoittaa monesti sitä, että talouskasvu hidastuu. Tätäkin kontrastia on vaikeaa nähdä.

Ottamatta kantaa siihen miten todenmukaisia toivontäyteinen optimismi ja katastrofienpelko ovat voidaan nähdä miten ne liittyvät yhteen. Eli kumoamatta kristillisyyttä ja talousteorioita itsessään voidaan niille nähdä eksistentiaalinen rooli, joka niillä on riippumatta siitä mikä on näiden näkemysten totuusarvo. Se, mitä vauhdikas oikeistokapitalisti ja klassinen hymynaamapastori kahvikuppiensa takaa on elämänmyönteinen yksilöä tsemppaava optimismifilosofia. Tässä haetaan rohkeuden ja uskalluksen kasvattamista ihmisissä. Feministi tai vasemmistolainen voisi jopa sanoa että nämä filosofiat pyrkivät voimauttamaan yksilöitä. Tässä on vaikeaa nähdä pahaa. (Paitsi jos otettaisiin kantaa mekanismejen totuusarvoihin ja ne tuomittaisiin epätosiksi, mikä ei ole tämän pikku kirjoitelman aihe.)

Teologia että oikeistokapitalisti on januskasvoinen. Puhe on vähän sitä mitä kuulijakunta haluaa kuulla. Tarjolla on tarpeiden tyydytys, toiveiden täyttymys, joko vapautus tai jopa vapahdus. Tietyllä tavalla Suomessa on negatiivinen peruskulttuuri, jolle vastapainona positiivinen ajattelu saattaisi olla hyvää vastapainoa.

Kuitenkin samalla oikeistolaisella ja teologillakin ihmiskuva on helposti kyyninen. Kristinuskossa etenkin jos katsotaan pietistisiä suuntauksia ja katsotaan kalvinistien maailmaa tai ruvetaan tuijottamaan sitä, mitä sellaiset ihmiset jotka puhuvat "uudelleensyntyneistä kristityistä" tai "armolahjoitsa" ajavat, on perisynnin korostaminen. Ihminen on paha, likainen, huono. Nykytila on huono ja menossa päin persettä. (Rukoilkaamme.) Kapitalistit tunnistavat kuolemansynneiksi vain laiskuuden, uskovaisilla näitä on iso liuta lisää. Molemmat kertovat että synnin palkka on paitsi kuolema, niin myös yhteiskunnan tuho. Kapitalisti vaatii kasvua, joten nykytilaan ei olla tyytyväisiä. Optimismi onkin jotain muuta.

Kristinuskon suhde Harmageddoniin tuskin on mitään sellaista, jossa ollaan vain sivustakatsojia. Samoin pelottelu on "kapitalismissa" sen tärkein moottori joka kannustaa aktiivisuuteen. Voidaankin huomata, että molemmissa ajattelutavoissa ihminen on motivaatio-olento, joka on tyytymätön nykytilaan ja jota pitävät kasassa vain tulevaisuuteen projisoidut mielikuvat. Kapitalistille tätä asennetta heijastaa luotto ja talouskasvu, kristitylle pelastus ja armo. 

Sokrates olisi kaiken hänestä tietämäni mukaan ihmetellyt, miksi nykyhetken asenne nähdään positiiviseksi jos perimmäinen asia on eskapistinen ; Ihminen pakenee tällä hetkkellä käsillä olevia asioita - sen hyviä puolia ja huonoja puolia tasapuolisesti ignoroiden - ja miettii vain tulevaisuutta. Tulevaisuus on siis lohtu nykyhetkelle. Hän saattaisi kysyä jopa sitä, että olisiko tämä oikeasti mitään optimismia, vai olisiko se itse asiassa äärimmäistä pessimismiä ja nykytilaan tyytymättömyyttä joka vain naamioidaan isolla työllä joksikin muuksi. Niin, että koko elämänsä ihminen elää jossain muualla, jossain missä hän ei ole - ja jossa hän ei tavallaan koskaan tule fantasioitaan vastaavalla tasolla elämään - eli tulevaisuuteen. ; Aristoteles taas olisi saattanut olla montaa astetta suopeampi. Hänellehän ihminen oli onnellisuuteen pyrkivä teleologinen olento. Aristoteleen maailmassa telos, tarkoitus, suuntasi toimintaa kohti onnellisuutta ja luonnollista tilaa.

Ongelmana on vain se, että kristityn on helppo unohtaa se, että se jota Jumala on jo ankarasti kurittanut, sitä ei ihmisen pidä mennä lisää rankaisemaan. Kapitalistillekin saattaa helposti käydä sama mikä Sarasvuolle kävi. Yrittämiseen ja itsensä kehittämiseen ja positiivisuuteen ja rohkeuteen panostanut hyviin asioihin kannustava ja tukeva mies päätyi luomaan "Sisäisessä sankarissaan" järjestelmän, jossa epäonnistuminen oli yksilön vika. Talousajattelussa kunnon kansalainen ei valita, edes lopputilin tai pankrottiin menemisen kohdatessa. Sillä on yritettävä ja katsottava vain eteenpäin. Nykytilan huonon puolen havaitseminen olisi vain pettymyksessä rypemistä. Sellainen taas uhkaa ihmisen onnellisuutta ja huonona käyttäytymismallina se uhkaa koko yhteiskuntaa ja sen tärkeintä tukijalkaa, seuraavan kvartaalin talouskasvua.

Tämänlainen optimismi on pelottavaa. Ja kenties edellämainittu samankaltaisuus ajattelussa onkin johtanut siihen että vaikka Jeesus olikin köyhien puolella, niin oikeistolainen rikas tuntuu olevan se joka konservatiivisuuden lisäksi kannattaa innolla sekä vapaata taloutta että kristinoppia. Kuitenkaan tätä ei voi nähdä samaksi kuin "kapitalismikritiikki". Sillä vastaavaa optimismia löytyy muualtakin. Ei ole vaikeaa löytää oppisuuntia jotka hylkäävät epäonnistumiset ja kärsimykset väliaikaisina ja joissa on pidettävä silmät luotuna kohti Palkintoa. Esimerkiksi kommunistit harrastivat suunnitelmataloutta, jossa suunnitelmia oli vaikeaa kuvata sellaisilla sanoilla kuin "älykäs". Kuitenki Neuvostoliiton kurjuuden tai Kiinan väkivaltaisuuksien ympäröimää kommunismia asenteiltaan optimistisempaa oppia on vaikeaa keksiä.

Tätä kaikkea miettiessä ei voi sanoa oikeastaan muuta, kuin että antiikin kreikassa Diogenes hylkäsi omaisuuden ja meni asumaan ruukkuun. Häntä kutsuttiin kyynikoksi. Nykyajan maailmassa Kontulan roskaämpäriin muuttava näyttäisi hippioptimistilta. Ja lisäksi jos asuisi ruukussa, olisi todennäköistä että joku päivä Diogenes päätyisi roska-auton lavalle puristimeen. Lyhyeen jäisi elämä. Siinä ei voisi sanoa Kontulan eksotiikassa vierailevalle presidentille, että mene pois, peität aurinkoni. Sikälimikäli Sauli Niinistö ehtisi moikkaamaan ennen roska-auton saapumista, hänelle täytyisi kenties mainita, että kannustinpuheillaan hän peittää onnellisuuteni toivollaan. Vastaavaa viestiä voi tietysti lähettää hyvin hyvin monelle muullekin.

---

Niin kauan kuin briteillä on 10 punnan setelissä Charles Darwin, on meillä vielä toivoa!

Jehovan Todistaja -ilmiö

Jehovan Todistajat nousi alkujaan suosioon maailmanlopun ennustuksilla. Kun se ennusti melko nopeaa maailmanloppua, jolle oli päivämääräkin esillä, ihmiset ottivat sen vakavasti. Sen jälkeen vitsiksi nousikin se, että päivämärää tuli. Jehovan Todistajat antoivat aluksi uusia päivämääriä, kunnes he viimein tajusivat, että on syytä jättää tämänlaiset naulatut konseptit syrjään. Sillä vaikka ne toimivat tehokkaasti mainoksena ennen päivämäärää, niin päivämäärän jälkeen eläminen on vaikeaa ; Eropiikit epäonnistuneiden maailmanlopun ennusteiden jälkeen olivat itse asiassa niin suuria, että jopa Jehovan Todistajien virallinen "koko ajan uudelleenkirjoitettu historia" ei voi ohittaa niitä. Virallisessa selityksessä ne johtuivat tietysti yksilöiden väärintulkinnoista ja väärintulkinnoista johtuvista pettymyksistä. Kun maailmanloppu ei tarkoittanutkaan maailmanloppua vaan "Jeesuksen näkymättömän läsnäolon alkamista".

Tämänlainen on relevanttia myös heille jotka eivät lupaa maailmanlopua vaan TEOTWAWKIA. Eli maailman loppumista siinä muodossa kuin sen tunnemme. Ja tässäkohden useat pseudotieteet astuvat kuvioihin hyvinkin vahvasti. Esimerkiksi (ID)kreationistit - jotka eivät ole tyypillisesti korosta teorioinneissaan lopun ajan merkkejä vaan jättävät sen toisen julistusmyllyn, apologetiikan, huoleksi - ovat tässä varsin mainio esimerkki.

Tässä kohden Juha Leinivaara vinoili jo hieman Dembskille. Dembski kun oli ennen Doveria ns "Vice strategyn" kannattaja. Hän korskeasti ylvästeli sillä miten evoluutio murskataan oikeudessa. Yhden kerran hän löi jopa vetoa voitosta. "I'll wager a bottle of single-malt scotch, should it ever go to trial whether ID may legitimately be taught in public school science curricula, that ID will pass all constitutional hurdles." Leinivaara huomauttaa että tällä hetkellä ennustus on maltillisempi. "Tieteellinen näyttö evoluutioteoriaa vastaan vain lisääntyy. Darwinismin kulissit näyttävät ehkä vahvalta, mutta ne natisevat samalla tavalla kuin kommunismin kulissit juuri ennen Berliinin muurin romahtamista. Dembski ei kuitenkaan osaa ennustaa mikä on ID:n tulevaisuus kymmenen vuoden sisällä. Joko darwinismi romahtaa tai sitten IDeistien vainoaminen jatkuu." Dembski on joutunut huomaamaan sen, että ennusteiden jälkeen joudutaan elämään.

"The Skeptical Zone" otti tähän liittyvästi esiin erikoisen tällä hetkellä Intelligent Designin sisällä olevan skisman. Tämä skisma koskee sitä, onko ID:llä positiivista tutkimusohjelmaa. Eli tutkiiko se biologiaa. Taustalla on "Mike Gene". Hän oli aikanaan kovastikin ID:läisten puolella. Nyt hän on tullut tulokseen että ID:llä ei ole positiivista casea. Osa ID:läisistä vastustaa ajatusta, kun taas toiset ovat tässä kohden itse asiassa "Mike Gene":n puolella. Salvador Cordova ja Casey Luskin esimerkiksi suhtautuvat Mike Geneen aivan eri tavoin. Luskinin mukaan ID on tiukasti tieteellinen ja Cordova on jopa hieman tympäytynyt sanontaan "Positive case for Design" jota hän kutsuu fraasiksi. Tätä kautta joudutaan esimerkiksi miettimään sitä, että onko Mike Genellä minkälaisia taustamotivaatioita. Hänhän ei koskaan tunnustautunut teistiksi, vaan mietti muutoinkin korostetusti sitä että miten ID voisi olla tutkimusohjelma.
1: Itse näkisin että Mike Genen motivaatiot voisivat nimenomaan ajaa päinvastaiseen tulokseen kuin hänen saamansa, ja alleviivaisin sen minkä lainaan ;  "His conclusion that IDT is not ‘scientific,’ that ‘Design’ is not a scientific concept says nothing about his ‘motivations,’ only about what he came to realize after many years of thinking about it."

Tämä ei sinänsä ihmetytä, kulla kuten Skeptical Zone kertoo "Trojan EleP(T!H)ant?";issa vaikeutena on se, että vaikka ID:läiset heittävät informaatioon liittyviä termejä hienosti, heidän ongelmansa on se, että heidän argumentaationsa perustuu todennäköisyyden arviointiin ja niiden vertailuihin. Ja tätä he eivät vain ole tehneet. Tunnettua on, että ID vain väittää että jokin ei voi kehittyä evoluutiolla ja pistää todistustaakan evolutionistin puolelle (sanoen että se on epätodennäköistä mutta kykenemättä laskemaan arvioita) sen sijaan että tekisi positiivisen casen ID:lle. ; Hupaisinta on, että ID:läiset mielellään keskittyvät pilkunviilaukseen, kuten puheeseen naturalistisista nollahypoteeseista ja niiden lukumäärästä. Ei siinä voi oikein sanoa muuta kuin mitä linkin takana mainittiin ; "I entirely agree that “there is no single null hypothesis”. That’s why Dembski’s 2005 is so absurd – it implies that we can compute a pantechnicon null to represent “all relevant chance hypotheses” and plug the expected probability distribution under that null into his CSI formula.  Of course it can’t be done.  You know it, and I expect that Dembski, being no fool, knows it too (just as I am sure he knows that “pattern simplicity” was a tactical error, hence his attempt to imply that “Kolmogorov complexity” is part of the CSI recipe, even though the Kolmogorov part is the simplicity part, and the  “complexity” part is simple improbability, with equal value for a meaningful pattern and for the same pattern drawn “by chance”)." Yritys arvioida todennäköisyyksiä nähdään samaksi kuin onnistuminen. Ja se on ID:n ongelma. Behen argumentti on sidoksissa siihen että yritetään arvioida miten vaikeaa evoluution on tuottaa tietynlaisia rakenteita. ; IC voidaankin nähdä ID:n vahvimmaksi lenkiksi tässä päättelyketjussa. Kuitenkin se on aivan surkea, sillä Behe on jättänyt ja ohittanut käytännössä kaiken miten evoluutikot selittävät tälläisten piirteiden synnystä. Kun laskelmia tehdään - tai ironista kyllä, niitä ei oikeastaan tehdä vaan hoetaan taikasanaa "epätodennäköistä, epätodnenäköistä" - ohittamalla vaihtoehdot, ei pidä ihmetellä jos tuloksista saa ties miten epätodennäköisiä. Ne vain valitettavasti muuttuvat irrelevanteiksi täsmälleen samalla sekunnilla. Kuten sanotaan "Dembski and Behe both made their bacterial flagellum calculations (well, assertions – I don’t see much in the way of calculations in either book) without taking into account at least one possible route, i.e. that proposed by Pallen and Matzke. Pallen and Matzke’s route may well be wrong, but when computing probabilities, at the very least, the probability of such a route should be taken into account.  Much more to the point, as Lenski and his colleagues have shown (both in their AVIDA  program and in their E.coli cultures) being “IC” by any of the definitions given by Behe or Dembski is not a bar to evolvability, either in principle (AVIDA) or practice (e-coli)."

Kun miettii miten ID näyttää kaikelta muulta kuin nousevan paradigman pitäisi näyttää, ei pidä ihmetellä jos siihen liittyy ideologialukkiutunutta omia korvasyyhyä tukevien auktoriteettien nuolemiseen keskittyvää "ajattelua", jossa kaikki ID moite on vain "pelkoa kun ID nousee" tai jossa vain "vainotaan toisinajattelijoita ja neroja pelosta". (Kuten kreationistinen anonyymi syyttäjä käy esimerkiksi edelle laittamassani Leinivaaran blogissa inisemässä.) Siksi ei pidä hämmästyä jos ID:llä menee niin heikosti, että Dembskin ja monen muunb ID:läisen ylipäätään tarvitsee soveltaa epäonnistuneisiin ennusteisiin liittynyttä "Jehovan Todistaja -käyttäytymistä".

Sillä nähdäkseni tällä hetkellä uutta muotiin nousemistaan yrittävä ID -liike ei ole onnistunut parantelemaan tiedettään. Odotettavissa on enemmänkin se, minkä olen kreationisteja sosiologisena ilmiönä tutkineiden ihmisten "epävirallisena lausuntona" saanut. He puhuvat "myyrävuosista". Kreationismi on koko olemassaolonsa ajan rakentunut siihen, että on lietsottu hypeä esimerkiksi uuden kirjan ja uuden luomistieteilijän karismalla. Tämä on sitten haipunut, tappiota ei ole tunnustettu vaan on suunniteltu uutta nousua ja sitten on palattu uuden hypen - ja mahdollisesti uudistetun nimen - kanssa takaisin, ja paluu tapahtuu joka tapauksessa siten että kannattajat tunnistavat että ilmiö on "sitä vanhaa tuttua".

Argumenttien perusrakenne löytyy jo Ilkka Niiniluodon 1980 -luvun kirjoittamasta tuotannosta, jossa kreationistinen argumentaatio nähdään muutaman perusarugmentin toistamisena. Ainoastaan siihen nivotut taikasanat voivat muuttua. Uudistumattomuus yhdistettynä siihen että se peruskonsepti ei ole johtanut uuteen paradigmaan liittyvien runsaiden asioita selvittelevien tutkimusohjelmien syntyyn liittyen kertoo että kreationismia on dissattava samasta syystä kuin kaikkea muutakin uskontoa.
1: Eli jos joku kysyy miksi minä moitin kreationismia, niin samasta syystä kuin katujulistajaa. Ei siksi, että heidän järkensä pelottaa. Vaan sen takia että he kiusaavat, ärsyttävät ja leuhkailevat. Ego ja halu käännyttää uskontoon ovat yksinään vittumaisia piirteitä. Yhdistettynä en kestäisi niitä edes itsessäni. - Siksi minä en hypikään kreationisteja häiritsemässä ja käännyttämässä. Minua ei uskovaisten foorumeilta ole aikoihin löytynyt käännyttelymielessä. Miksi minua kiinnostaisi mitä he ajattelevat? Miksi välittäisin paskiaisihmisistä? Paitsi siinä mielessä että niiden pilkkaaminen ja kurissapito voisi olla jo jonkinlainen eettinen velvollisuus niille jotka pitäisivät ihmisyyttä arvossa?

---

Jos olen väärässä, niin ID on tieteen valtavirrassa elokuussa 2023. Minä kyllä uskallan kyllä lyödä viskipullon vetoa. Ja lupaan lopettaa tässä myös evolutionismia puolustavat puheet ikuisiksi ajoiksi - herrasmiehen kunniasanalla lopetan tämän myös nimimerkeillä. Vastavetona vaadin tietysti että jos joku luomisuskoinen haluaa mukaan, niin viskipullon lisäksi hän 10 vuoden päästä lopettaa prokristuspuheet ja kreationismin puolustamisen missään sen Intelligent Designeimmässä tai siitä vielä eteenpäiuudelleennimetymmässä muodossa.